Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Rikas eno - Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä
Author: Blanche, August, 1811-1868
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Rikas eno - Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



RIKAS ENO

LAULUNSEKAINEN HUVINÄYTELMÄ
KAHDESSA NÄYTÖKSESSÄ


August Blanche.


Ensimmäisen kerran julkaissut
Alfred Lagerbom 1905.



Senssuurin hyväksymä Haminassa 13 p:nä toukok. 1905.



HENKILÖT:


_Kummellund_, majuri ja kauppias.
_Tilda_, hänen tyttärensä.
_Neiti Rosennase_, kotiopettajatar.
_Vesterkvist_, varatuomari.
_Job Kurk_, Kummellundin lanko.
_Tuomas_, renki    }
_Brita_, palvelija } Kummellundilla.
Muuan kauppa-apulainen. Vieraita. Merimiehiä.

Ruotsinmaalaiset paikallisnimet ovat jätetyt pois.

Laulut suureksi osaksi vapaasti suomennettu.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Hyvin sisustettu huone Kummellundin luona tausta- ja sivuovineen.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

TUOMAS ja BRITA

(seisovat tuolilla, asettaen kynttilöitä ruunuun).

_Tuomas._ Tuleeko paljon vieraita tänä iltana?

_Brita._ Kolmellekymmenelle hengelle katetaan ruokapöytä.

_Tuomas._ No, Brita, miltä minä nyt näytän tässä puvussa. Puolet
kauluksesta on hopeaa ja toinen puoli kirkasta punasta.

_Brita._ Entiselle jauhonkantajalle on tuo liiaksikin hieno.
Eläintarhassa olen nähnyt apinoita, jotka ovat aivan samalla tavalla
puettuja ja ovat olleet hyvin sinun näköisiäsi.

_Tuomas_ (lähestyy tuolia, jolla Brita seisoo). Tiedätkö, kenen näköinen
sinä olet, kun seisot siinä tuolilla? Aivan Kaarlo XIII, sen, joka
seisoo tuolla torilla.

_Brita._ Mutta minulla on vain yksi leijona jalkojeni juurella.

_Tuomas._ Kuinka oli, eikö majuri luvannut, että Brita pääsisi
myyjättäreksi yhteen hänen viinamyymäläänsä.

_Brita_ (astuen alas tuolilta). Mitä se sinuun koskee?

_Tuomas._ Kas, se on sillä tavalla, että majuri lupasi minulle
vahtimestarin paikan raittiusyhdistyksessä, jossa hän itse on
puheenjohtajana. Minusta näyttää, että me siten sovimme oikein hyvin
yhteen.

_Brita._ Viina-mamselli ja raittiusvahtimestari, kas sepä vasta kaunis
pari... Ei pidä narrata minua, se on synti!

_Tuomas._ Kuulepas Brita, sinähän lupasit opettaa minua polkkaa
tanssimaan. Kun olen tanssiaisissa niin saan aina olla häpeilläni, kun
en osaa polkkaa. Kyllä minä selkääni osaan käyristellä, mutta jalat, ne
eivät tahdo totella.

_Brita._ Mutta nyt ei enää polkkaa tanssitakaan, hieno kansa tanssii sen
sijaan vain masurkaa.

_Tuomas._ Masurkaa? Kuinka sitä tanssitaan, tarvitaanko siihen useampi
kuin kaksi jalkaa.

_Brita._ Tule tänne, niin minä opetan... Ei mitään rengintemppuja nyt.
(Ottaa kiinni Tuomaasta ja opettaa häntä, hyräillen masurkan säveltä.
Tanssivat muutaman kerran ympäri huonetta, Tuomas käyttäytyy hyvin
kömpelösti).


TOINEN KOHTAUS.

EDELLISET (tanssien). KUMMELLUND ja ROSENNASE (peräovesta).

_Kummellund_ (lyö Tuomasta kepillä selkään) Oletko hullu, ihminen?

_Tuomas_ (koettaa selkäänsä, valittavalla äänellä). Minun piti vaan
opetella masurkaa, sitä, jota hienotkin ihmiset tanssivat. (Brita
juoksee ulos).

_Kummellund_ (uudestaan lyöden Tuomasta kepillään). Minä sinulle opetan
vanhoja tapoja. (ajaa hänet ulos). Luulenpa, että piru on riivannut väen
nykyään. Yhtenä vuotena ne veisaavat virsiä aamusta iltaan asti, toisena
taas tanssivat kuin hottentotit. Pastori Scott ja neiti Taglioni ovat
aivan pilanneet kansan mielipiteet.

_Rosennase._ Herra majuri on ostanut uuden hevosen näin minä -- Onko se
vanhakin?

_Kummellund._ Ei voi sanoa vanhaksikaan -- 25 vuotta vasta!

_Rosennase._ Herranen aika -- aivanhan se on lapsi vielä!

_Kummellund._ Minulla oli hyvin tärkeää puhuttavaa neidin kanssa --
Sanokaa minulle, onko aivan mahdotonta nuorelle tytölle täyttää 17
vuotta rakastumatta heti.

_Rosennase._ Se on luonnon laki, herra majuri.

_Kummellund._ Pirun laki! -- Mutta se on neidin syy. Hänen
kotiopettajattarenaan olisi teidän pitänyt kuvailla tyttärelleni
rakkautta pahuuden hengeksi, jolla on sarvet polvissa ja otsassa, sen
sijaan kun olette antanut hänen lukea vain romaaneja.

_Rosennase._ Vaikka kuvailisin miten hyvänsä, niin ei auta. Neiti
Mathilda ei ole saanut lukea muita romaaneja kuin Bremer'in kirjoittamia
ja ne on majuri itse hänelle antanut joululahjaksi.

_Kummellund._ Onko niissä rakkaudesta.

_Rosennase._ On, on, mutta kaikkein puhtaimmasta ja syvimmästä
rakkaudesta.

_Kummellund._ No, siinä ollaan! Päättyvätkö ne avioliittoihin sitte?

_Rosennase._ No kuinkas muuten! Miten niiden sitte pitäisi päättyä,
ellei avioliittoon.

_Kummellund._ Sepä juuri on kirottua asiassa, ymmärtääkö neiti, että tuo
rakkaus, joka tyttärestäni on niin ihanaa, on isälle onnettomuus. Se on
isä, joka saa maksaa sekä suutelot että hyväilyt. Sillä samana hetkenä,
kun pappi liittää nuorten kädet yhteen, saa isä laskea tulonsa ja tehdä
konkurssin. Kun minulla nyt ei ole halua siihen, niin olen minä tästä
päivästä päättänyt, että kirjuri Vesterkvistiä ei tästälähin oteta
vastaan meillä. Minulla ei ole halua vetää Latsarusta minun perheeseeni.
Minulla on aivan tarpeeksi siinä langossa, jonka taasen olen saanut
niskoilleni. Viisitoista vuotta sitte lähti hän, ja minä luulin, että
Herra oli jo ottanut hänet, mutta ennenkuin minulle sanallakaan
ilmoitettiin, ilmestyi hän ilmielävänä eteeni. Luulin saavani
halvauksen.

_Rosennase._ Tyhmä merimies! Raaka ja ilman minkäänlaista sivistystä.
Räyhää ja kiroilee portaissa niin että katto voisi kohota.

_Kummellund._ Hän ei saa pistää jalkaansa minun kynnykseni yli -- minä
olen käskenyt että hänen pitää syömän kyökissä palvelijain kanssa; ja
ensi viikolla minä laitan hänet köyhäinhuoneeseen. Se maksaa minulle
tosin vähän vaivaa, mutta pitäähän sitä omaistensa hyväksi aina toimia.


KOLMAS KOHTAUS.

EDELLISET. TUOMAS

(syöksyy sisään revityin takinkauluksin).

_Kummellund._ Mitä tämä tahtoo sanoa? Minkä näköinen sinä olet lurjus?

_Tuomas_ (itkien). Olen saanut niin hävyttömästi selkääni teidän
tähtenne herra majuri.

_Kummellund._ Se on hyvä; mutta minkätähden et ensin riisunut
hännystakkia päältäsi? Kuinka uskallat tuolla lailla repiä vaatteesi?

_Tuomas._ Ettäkö olisin riisunut takin ensin pois? Teki se kipeätä
vaikka oli takki päällänikin.

_Kummellund._ Kuka sitte löi sinua?

_Tuomas_ (yhä vielä itkien). Kreivillä, joka asuu tuolla ylempänä, on
muuan pitkä koikelo palvelijana, ja hän on aina niin hävytön silloin,
kun minulla on tämä nuttu päälläni, niin että se on kerrassaan
sikamaista.

_Kummellund._ No, entäs sitte?

_Tuomas._ Äsken juuri kohtasin hänet portaissa, ja hän sanoi: eikö ole
hävytöntä, että tuo käki pukee renkinsä kultakaulustakkiin?

_Kummellund._ Se roisto!

_Tuomas._ Silloin sanoin minä, ett'ei hänen tarvitse kutsua minun
herraani käeksi, olkoon hän millainen tahansa.

_Kummellund._ Onko nyt kummia kuultu?

_Tuomas._ Ja minä sanoin, että minun isäntäni on yhtä hyvä kuin
hänenkin. Minun isäntäni on samalla majuri ja ritari, ja hänellä on
kunniamerkkiä ja nauhoja, sanoin minä.

_Kummellund._ Se oli hyvin sanottu, poikani; -- No mitä hän siihen
vastasi?

_Tuomas._ Eikö ole liikaa, sanoi hän, että tuonlaiselle
sillinkuristajalle annetaan kunniamerkkejä ja nauhoja, sanoi hän.

_Kummellund_ (ottaa Tuomasta kauluksesta). Kyllä minä sinut kuristan! --
No, mitä sanoit sinä siihen?

_Tuomas._ Enhän minä siihen mitään sanonut, mutta hän hyökkäsi kuin
tiikeri kimppuuni ja repi silmät päästäni, jotta näytän sellaiselta
että saan ihan hävetä silmät päästäni. Minä olen niin harmissani ...
sanon itseni irti paikastani ... minulla on liian pieni palkka, sanon
minä.

_Kummellund._ Minä sanon että sinulla on parempi palkka kuin olet
toivonutkaan.

_Tuomas._ Ei ole sanottu, että minun pitää saada selkääni samaan 50
riksiin vuodessa.

_Kummellund._ No, kiiruhda nyt siistimään itseäsi vaan -- vieraani ovat
pian täällä -- äläkä unhoita, että sinun tulee palvella ruokapöydässä,
ja muista että asetat hyvän viinin minun ja hienoimpien vieraitteni
eteen ja sitä huonompaa niille toisille. Ja katso, ettei minun
konttoristini syö kaikkia mitä pöydällä on. He syövät kun haikalat; sinä
laitat niin, että he saavat ruoka-astiat vasta sitte, kun ne ovat
melkein tyhjät. Minä en tunne mitään ikävämpiä kuin kaupanhoitajat,
joilla on suuret vatsat ja ovat lihavia ja paisuvat kuin maapapit.

_Tuomas_ Niin mutta he syövät minut sensijaan.

_Kummellund._ Hyvää ruokahalua vaan! Luuletko, että sinua muuten olisi
pehmeäksi naputettu? No, mitä siinä vielä seisot ja töllistelet! Lähde
tiehesi nyt! Jos lankoni, se merimies, tulee, niin käsket hänen mennä
hiiteen, samaten kuin kirjuri Vesterkvistinkin, ymmärrätkö? Mutta ole
sentään heitä kohtaan niin kohtelias kuin suinkin voit. No, nyt mentiin.
(Ajaa Tuomaan ulos).


NELJÄS KOHTAUS.

EDELLISET paitsi TUOMAS.

_Kummellund._ Niinkuin jo sanoin, hyvä neiti, täytyy rakkaustarinoiden
lukemisen loppua. Lasken sen omalletunnollenne, neitiseni!

_Rosennase._ Minä olen aivan samaa mielipidettä herra majurin kanssa.
Tyttöjen ei pidä milloinkaan ajatella avioliittoa, ennenkuin ovat
ehtineet kypsyneeseen ikään.

_Kummellund._ Neidillä on oikein. Ja minä luulen myös, ettei neiti
itsekään ole vielä tuollaisia hullutellut, vaikka onkin jo ehtinyt
samaan ikään kuin meidän painovapautemme.

_Rosennase._ Herra majuri, minä pyydän...

_Kummellund._ (itsekseen). Ai, piru kuitenkin! (Ääneensä). No no,
neitiseni, ei ole mitään vaaraa -- kun kantaa ikänsä niin kunniakkaasti
kuin neitikin, niin...

_Rosennase._ Pyydän anteeksi herra majuri, mutta olkaa hyvä ja säästäkää
minua pilapuheiltanne!

_Kummellund._ Meillä on kaunis ilma tänään -- oikein hauskaa vieraitteni
tähden. Olen avannut ovet suureen saliin, missä vieraat otetaan vastaan
-- toivon, että neiti, niinkun ennenkin, on emännän sijaisena! (Menee
sivuovesta).


VIIDES KOHTAUS.

_Rosennase_ (yksin). Emännän sijaisena -- niin, sitä minun aina tulee
olla. Mutta mitä minulla on siitä? Kymmenen vuotta olen ollut
tyttärensä kotiopettajattarena ja ollut aivankuin äiti hänelle -- mutta
mitä hyötyä minulle on siitä? -- Majuri on kylmä kuin jää -- ei koskaan
ole hän ymmärtänyt sydämeni liekkiä. Jos edes setäni, tuo vanha
komissario, tahtoisi sulkea silmänsä -- silloin minä varmaan tulisin
rikkaaksi saadessani periä hänet ja silloin voin valita miehen oman
mieleni mukaan. -- Koko elämäni on kuin romaani, joka pitäisi tulla
painetuksi. Voi, miten kotiopettajattarena olo on surkuteltavaa!

      Laulu n:o 1.

      Keväisnä lempi mun rinnassa ain'
      Vuos' vuodelta kasvaa ja paisuu vain,
      Mut missä mulla se miekkonen ois,
      Mi haavani lääkitä vois?
      Opettajattarena sitä saa
      Vain ranskankielt' yhä jankuttaa.
                Tietäkää,
                On mulla pää,
      Mi paljon muutakin sisältää!

      Olen suuri taituri maalarityös',
      Pianiinoa pelata osaan myös!
      Mut mistä, mistä sen miehen sais,
      Mi haavan parantais?
      Opettajattarena j. n. e.

(Menee toisesta sivuovesta).


KUUDES KOHTAUS.

TILDA. VESTERKVIST (heti jälestä).

_Tilda_ (peräovesta). Jumalani, mikä harmi! Jos isä tulee. Voi minua
onnetonta! (heittäytyy tuolille).

_Vesterkvist_ (taistellen Tuomaan kanssa avatussa ovessa ja saa vihdoin
sysätyksi Tuomaan syrjään). Mitä tämä tahtoo sanoa, miksi minua estetään
tulemasta sisään?

_Tilda._ Kaikki on kadotettu. Isä on käskenyt, että sinua ei pidä laskea
sisään, ja jos hän nyt tulee, olemme me molemmat hukassa.

_Vesterkvist._ Tulkoon vaan! Minä tahdon näyttää hänelle, että ei ole
niinkään helppoa ajaa ulos tulevaa tuomaria!

_Tilda_ (nousee). Hyvä Alfred, älä viivy kauvemmin! Me saamme vieraita;
isä antaa suuret illalliset tänä iltana.

_Vesterkvist._ Sitä parempi! Ruokaa juuri tarvitsenkin, sillä en ole
syönyt niin muruistakaan päivälliseksi.

_Tilda._ Mutta oletko menettänyt järkesi? Sinähän et ole käsketty -- --
sinut ajetaan ulos ja seuraa toinen toistaan suurempi harmi. Tahdotko
vielä tuottaa minulle enemmän ikävyyksiä? Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt
sinun tähtesi?

_Vesterkvist._ En tahdo Tildaseni, että sinun pitää kärsiä; mutta minä
en tahdo mennä tieheni -- en voi mennä -- olen väsynyt -- olen juossut
koko aamupäivän ikäänkuin hätyytetty peura. Minä en välitä sinun isäsi
vihasta -- en välitä koko porvariston vihasta -- en ratsu- enkä
jalkaväen! (Heittäytyy tuolille).

_Tilda._ Hiljaa, isä tulee! (tarttuu Alfredin käteen) Ellet tahdo nähdä
minun kuolevan suruun, niin kiiruhda pois! Taivaan nimessä, Alfred, älä
viivy enää! (Rientää pois).


SEITSEMÄS KOHTAUS.

_Vesterkvist_ (yksin). Sanovat löytyvän monta lajia ihmisiä,
liberaalisia, radikaalisia ja niin edespäin. Mutta minä tunnen vaan
kahdenlaisia: niitä, jotka karhuavat, ja niitä joita karhutaan. Ja se
ensimäinen ihmislaji sortaa sitä toista ihan hävyttömällä tavalla.
(Nousee). Nälkäkuolemaa vartenko minä olen istunut viisi vuotta
yliopistossa ja kuluttanut kymmenen mustaa hännystakkia hovioikeudessa?
Ja kaiken onnettomuuden päätteeksi olen vielä rakastunut! Minulla ei
pitäisi olla ihmisellistä sydäntä, senvuoksi, kun minulla ei ole
omaisuutta. Minun täytyy repiä rinnastani elämäni suloisimmat toiveet,
sillä minulla ei ole omaisuutta. Ah! Katkismuksessa pitäisi löytyä
muiden käskyjen joukossa näin: Sinun ei pidä rakastaman sinun
lähimmäisesi tytärtä, ennenkuin sinulla on pari tuhatta markkaa
vuotuista palkkaa. -- Te herra majuri ja ritari tahdotte näyttää minut
portille! Odottakaa, saammehan nähdä! -- Ja tänään sen asian täytyy
tulla päätetyksi! Minä tahdon kosia, mutta en niinkuin huokaileva paimen
itku kurkussa! Ei, samalla, kun avaan sydämeni, niin näytän hampaitani,
ja jos se ei auta, niin ammun luodin otsaani. Ei, piru vie, sitä en
sentään tee!


KAHDEKSAS KOHTAUS.

VESTERKVIST. KUMMELLUND.

_Kummellund_ (erikseen). No tuhannen tynnyriä! Eikö hän ole täällä taas!

_Vesterkvist._ Nöyrin palvelianne, herra majuri; toivon että voitte
hyvin.

_Kummellund._ Oh, kyllä minä voin -- mutta minulla on niin hiton kiire
-- enkä koskaan saa minkäänlaista rauhaa.

_Vesterkvist._ Samoin on minunkin laitani -- -- -- muuten on siellä
hyvin kaunis ilma ulkona ja mahdottoman paljon väkeä kävelemässä.

_Kummellund._ Vai niin -- oikein on synti olla sisällä tänään.
(erikseen) Millä saakelin tavalla pääsisin hänestä? (Kovaa). Aiotte
varmaan eläintarhaan tänään?

_Vesterkvist._ En aijo -- kun on niin kuuma siellä ulkona, niin minä
mieluimmin pysyn huoneissa. Miten tällaiset pohjoiseenpäin olevat
huoneet sentään ovat vilpoiset ja hauskat. Minä viihdyn niin erinomaisen
hyvin täällä.

_Kummellund._ Mutta herra, minä pyydän anteeksi, odotan muutamia
ystäviä tänne illaksi.

_Vesterkvist._ Sepä hauskaa! Pyydän, olkaa huoletta -- minullahan on
myös kunnia laskea itseni ystäväinne lukuun.

_Kummellund_ (itsekseen). Hitto vie, kutsumatta.

_Vesterkvist._ Minä arvasin, että tulee vieraita, koska palvelijoilla
oli niin paljon hyörinää siellä ulkona; ja majurin palvelija käyttäytyi
hiukan kömpelösti, mutta minä autoin hänet jaloilleen taas; minä näin
että palvelijat kantoivat sokerihyytelöjä edes ja takaisin -- miten on,
ottaako majuri hyytelöt Pol'ilta vai Davidson'ilta?

_Kummellund_ (erikseen). Täytyy todellakin löytyä jäätä vatsassa,
voidakseen olla noin hävytön. (Kovaa). Tässä seison ja pidättelen herra
Vesterkvistiä. -- Teillä on varmaan hyvin paljon tehtävää näin
iltapäivällä. (Aikoo mennä).

_Vesterkvist._ Ei laisinkaan, herra majuri. Iltapäivät kulutan
huvituksissa ja aamupäivät samaten.

_Kummellund._ Niin, niin, mutta! Teillä on varmaan jotain erityistä
asiaa minulle, koska olette noin vartavasten vaivanneet itseänne. Mutta
eikö sopisi tulla jonain toisena päivänä, koska minulla nyt on niin --
suokaa anteeksi -- suokaa anteeksi, että minä -- (aikoo taasen lähteä).

_Vesterkvist._ Ei mitään erityistä asiaa, vaan kun kuulin, että majuri
on jälleen saanut lankonsa kotiin monivuotisen poissaolon jälkeen,
pistäysin sentähden ohikulkeissani sisään onnittelemaan. Se on varmaan
hänen tähtensä kun tämä juhla tänään pidetään?

_Kummellund._ Saanko kysyä, oletteko hullu?

_Vesterkvist._ Mitä herra majuri pitää baijerilaisesta oluesta? Se ei
ole niinkään hullumpaa.

_Kummellund._ Herra varatuomari!

_Vesterkvist._ Se on oikeastaan humala, joka -- --

_Kummellund._ Nöyrin palvelianne, herra -- suokaa anteeksi, ett'en voi
ottaa teitä vastaan tänäpäivänä -- -- nöyrin palvelijanne! (Lähestyy
toista sivuovea).

_Vesterkvist._ Ei se mitään! Ei se mitään! Mutta unohdin kokonaan käydä
tervehtimässä rouvasväkeä, he ovat varmaankin täällä sisällä? (lähestyy
toista sivuovea).

_Kummellund_ (juoksee hänen jälkeensä tarttuen hänen takkinsa
liepeeseen). Nyt menette kovin pitkälle. Kuulkaa nyt hyvä herra:
puhuakseni suoraa puhetta, eikö herra ole huomannut, että hyvin
epämielelläni näen teidät luonani?

_Vesterkvist._ Ei, sitä en ole huomannut, enkä tahdo sitä uskoakaan,
sillä minä en usko muuta kun hyvää lähimmäisistäni.

_Kummellund._ Herran toiveet tyttäreni suhteen -- --

_Vesterkvist_ (keskeyttäen). Luultavasti herra majuri jo tuntee
tarkoitukseni Tildan suhteen. Se on kyllä totta, että omaiseni ja
toverini toivovat minun hakevan itselleni puolison korkeammasta
aatelista, voidakseni siten paremmin saavuttaa päämaalini rouvan nimen
kautta; mutta minä en ole laisinkaan sukuylpeä -- enkä ensinkään halua
hienoja sukulaisia -- luulen olevan parasta, että aatelittomat pysyvät
yhdessä ja koska Tilda on vaatimaton tyttö ja paremmin kasvatettu kuin
voisi odottaa, niin olen aikonut tarjota hänelle käteni.

_Kummellund_ (erikseen). Sepä vasta elävä! (Kovaa ja tulistuneena). No
kuulkaa nyt mitä sanon: minä vakuutan kunniasanallani, että ennen tulee
kuun keisari maan päälle pyhäkoululehteä toimittamaan, ennenkuin te
saamaan minun tyttäreni. Sentähden kiellän teitä tämän perästä käymästä
minun tai tyttäreni luona, ja että -- --

_Vesterkvist_ (on kaatanut vettä lasiin ja tarjoaa sitä
Kummellund'ille). Herran nimessä, juokaa -- -- -- juokaa, herra majuri!

_Kummellund._ Miksi minun pitää juoda?

_Vesterkvist._ Juokaa -- olette kalpea kuin ruumis.

_Kummellund._ Olenko minä kalpea?

_Vesterkvist_ (kastaa sormensa vesilasiin ja hieroo K:n ohimoita).
Juokaa! Herra majuri puhuu epäselvästi -- huulet ovat siniset ja silmät
pyörivät kuin kaniinilla.

_Kummellund._ Ka -- kaniinilla!

_Vesterkvist._ Jumala varjelkoon teitä halvauksesta! -- Onko majurilla
ennen ollut halvausta? Olisi hyvä, jos olisi ennen ollut, sillä silloin
se ei tule niin ankarana enää.

_Kummellund._ Mitä tarkoitatte, herra? (rauhoittuen). Säästäkää tämä
ilveily! Olkoon tämä viimeinen kerta kun puhuttelemme toisiamme.

_Vesterkvist._ Mutta sanokaa sitte, hyvä ystävä, mitä teillä oikeastaan
on minua vastaan?

_Kummellund._ Mitä teillä on palkkaa? -- -- Tullivahtimestari ansaitsee
vuodessa enemmän kuin varatuomari kymmenessä. Millä aijotte elättää
vaimonne?

_Vesterkvist._ Milläkö aijon elättää vaimoni? Hm, aamiaisella,
päivällisellä ja illallisella.

_Kummellund._ Tiedättekö, mitä talous maksaa? Lasketaanpa hiukan:
huoneisto maksaa ainakin 300 riksiä, sillä ette suinkaan tahdo, että
tyttäreni asuisi tuolla vuorella kaupungin ulkopuolella?

_Vesterkvist._ Miksikä ei? Sieltä on kaunis näköala -- ja mylly, joka
siellä on, voidaan hyvin helposti sisustaa asuinhuoneeksi; myllyn siipiä
voidaan käyttää voimistelemiseen; ja läheisyydessä aivan löytyy muuan
kesähuvila, jonka majuri voisi vuokrata.

_Kummellund._ Seitsemän syltä puita menee vuodessa, jotka ajettuina ja
hakattuina maksavat ainakin 70 riksiä, siis: summa summarum 370.

_Vesterkvist._ Mitä minä puilla teen, kun en minä aijo lämmittääkään.
Luuleeko majuri, että minä aijon tappaa itseni, vaimoni ja lapseni
häkään.

_Kummellund._ Sitten mausteita ja muita herkkuja!

_Vesterkvist._ Minä olen homeopaatti, enkä siis kärsi mausteita ruuassa.

_Kummellund._ Mutta teillä ei ole mitään palkkaa ja olette velassa
aikalailla.

_Vesterkvist._ Minä en mielelläni kerskaile. Kyllä minulla on velkaa
muutamia tuhansia, mutta ajatelkaapa, hyvä herra, eihän minun tarvitse
maksaa minkäänlaisia verojakaan. Onko se mielestänne vähäinen asia? Hä?

_Kummellund._ Herra on hullu!

_Vesterkvist._ Sitä en tahdo uskoa! Hyvin viisaasti aijon minä nyt
toimia. Luuletteko, että minä olisin niin puolihassu, että naisin tytön,
jolla ei olisi varoja laisinkaan? Tildan äidinpuolelta tuleva perintö ei
ole pieni sekään ja isä jättää myöskin jälkeensä pienen omaisuuden, jos
hän vaan ei ole tyhmä ja pane kaikkia varojansa viinayrityksiin. Minä
tahtoisin mielelläni, niinkuin hyvä ystävä talossa, antaa sen neuvon
majurille, ettei majuri kovin paljon uhraisi rahojaan viinaan.

_Kummellund._ Kiitän nöyrimmästi! Vai niin, vai puhuu herra Tildan
perinnöstä! -- hm -- hm, mutta siitäpä ei tule mitään. Ei teidän
pyydyksenne sattuneet minun lintuuni tällä kertaa.

      Laulu n:o 2

      Nyt, herrani, kuulkaa, mitä ma lausun:
      Se kirjurin huoli,
      Kun vaatetuspuoli
      On komea vaan!
      Työ ainoastaan
      On seuroissa juoksu,
      Ja hajuvesi tuoksuu,
      Mut päivänsä päättää
      Hän trallalallaan, j. n. e.

      Jos tyttönen kuinka kaunis se onkin,
      Saa silmät sen loistaa
      Ja säihkyä, noista
      Hän huolivi viis'.
      Kas, siinä on hiis',
      Kun sillä ei rahaa,
      Ja tuopas on pahaa,
      Ei lausu hän sanaa,
      Vaan tyttösen manaa
      Ain, trallalallaan j. n. e.

      Mut entäs jos isä häll' tyttären antaa!
      Nyt kaikkien nähden
      Vain rahojen tähden
      Tuo lempeä saa
      Kovin leimuavaa;
      Ja hemppunsa kanssa
      Hän hyppää ja tanssaa,
      Kun onni se nappi.
      Mut mennös sa, appi,
      Ain, trallalallaan j. n. e.

_Vesterkvist._ No, mutta kuulkaa nyt mitä minä sanon: huolimatta teidän
vastustuksistanne nain minä tyttärenne kuukauden kuluessa.

_Kummellund._ Herra!

_Vesterkvist._ Niin, herra majuri; -- mutta teiltä en ajattele häntä
pyytää, teidän kovuutenne ainoaa lastanne kohtaan riistää teiltä isän
oikeudet.

_Kummellund._ Oho!

_Vesterkvist._ Kaikeksi onneksi on Tildalla vielä elossa muitakin
omaisia, kun isänsä, ja ne ovat taipuvaisempia. -- Hänellä on muuan eno,
joka rakastaa häntä, ja on luvannut, että minä saan tyttärenne.

_Kummellund_ Ja tämä erinomaisen hyvä eno on?

_Vesterkvist._ On Job Kurk!

_Kummellund._ Haha, tuo jätkä! Voin nauraa itseni kuoliaaksi.

_Vesterkvist._ Ettekö ole koskaan kuullut puhuttavan henkilöistä, jotka
köyhinä raukkoina ovat jättäneet isänmaansa, mutta palanneet takaisin,
koottuaan miljoonia?

_Kummellund._ No, entä sitte?

_Vesterkvist._ Job Kurk matkusti täältä viisitoista vuotta sitte
Etelä-Amerikaan ja avasi Rio Janeirossa pienen kaupan; nyt hän on
rikkain istutusmaitten omistaja siellä.

_Kummellund._ Satuja, lasten satuja, herra!

_Vesterkvist._ Puettuna köyhäksi merimieheksi astuu hän rikkaan
sukulaisensa kynnyksen yli koetellakseen tämän sydäntä. Hän ajetaan
ulos. Köyhän sukulaisen ulos ajaminen käy hyvinkin helposti, mutta
miljoonien omistajan kun ajaa ulos, saa aina vähän hapanta jälestäpäin.

_Kummellund._ Todellakin?

_Vesterkvist._ Minä olen hänelle kertonut kaikki. Hän vihaa teitä, mutta
rakastaa sisarensa tytärtä. Kun tyttö oli vielä lapsi, kertoi tämä oiva
setä tuuditelleensa häntä polvillaan ja nyt maksaa hän kullassa
jok'ainoan taivaallisen hymyn, jonka hän silloin sai tytöltä osakseen.

_Kummellund_ (itsekseen). Voisikohan tuo olla totta? Ei, se ei voi olla
mahdollista!

_Vesterkvist._ Luuletteko, herra majuri, että jos en olisi varma
asiastani, olisinko silloin uskaltanut puhutella teitä sillä tavalla kun
nyt sen olen tehnyt? Luuletteko, että köyhä kirjuri uskaltaisi ruoska
kädessä kosia rikkaan miehen tytärtä -- rikkaan miehen, joka sitäpaitsi
on majuri ja ritari? (kuuluu kolinaa ulkopuolelta ja Jobin ja Tuomaan
rähisevät äänet.)

_Kummellund._ Mitä ihmeen elämää se on?

_Vesterkvist._ Niin, mitä ihmeen elämää se on? Aa, se on majurin renki,
joka heittää 100 tynnöriä kultaa alas portaista.

_Job_ (huonoissa merimiesvaatteissa, lykkää ovessa Tuomasta, niin että
tämä kaatuu takaperin).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

EDELLISET. JOB, ROSENNASE, TUOMAS (heti jälestä).

_Job._ Makaa siellä ja potki portaissa. Minä opetan piikkikaloja
luikkimaan tiehensä Intiaan matkustavan tieltä.

_Vesterkvist_ (rientää Jobia vastaan, kumartelee hyvin kohteliaasti,
josta Job näyttää kummastuneelta ja vastaa kohteliaisuuksiin hyvin
kömpelösti).

_Kummellund_ (erikseen Rosennaaselle). Neiti, piru on irti!

_Rosennase._ Herran nimessä, mitä majuri puhuu?

_Kummellund._ Minun lankoni --

_Rosennase._ Majurin lanko -- --

_Rummellund._ Hän ei ole se kuin hän on!

_Rosennase._ Mikä hän sitte on?

_Kummellund._ Hän on jotain aivan toista -- hän ei ole kerjäläinen, vaan
hän kuuluu olevan mahdottoman rikas.

_Rosennase._ Ah, Jumalani, enkö juuri aavistanut sitä. Olisin voinut sen
jo edeltäkäsin sanoa.

_Kummellund_ (lyöden käsiään yhteen). Luuleeko neitikin niin? Jumala
minua auttakoon! -- Minä voin menettää järkeni. Miksikä sitä ei ole
kukaan sanonut? (Kulkee pitkin askelin edestakaisin). On hirveää näin
pimittää silmäni. Mitä pitää tehdä? Olen olevinani aivan kuin en
tietäisi, että hän on rikas (menee Job'in luo, joka vielä seisoo oven
luona, kättelee häntä hyvin kohteliaasti ja taluttaa hänet esille).
Tervetuloa, rakas lanko, asiani ja tuhannet huolet ovat estäneet minut
kanssasi haastelemasta.

_Job_ (koko kohtauksen ajan nöyränä). Minä pyydän tuhannesti --

_Rosennase_ (itsekseen). Mikä vaatimaton ja yksinkertainen ihminen!

_Kummellund._ Sinä kyllä tunnet meidät kauppiaat, me olemme aina hiukan
hajamielisiä. -- Ole nyt täällä kuin kotonasi. Missä asut? Minun kotini
on sinulle avoinna -- -- Häijyt ihmiset ovat levittäneet huhuja, että
sinä olet kovin viinaan menevä -- -- kas siinä syy, minkätähden niin
kylmästi otin sinut vastaan. -- Mutta eihän ole niin? Ethän sinä pidä
väkevistä juomista, ethän sinä suinkaan juo viinaa?

_Job._ Kyllä minä välistä otan napin takkiini, mutta se on enimmäkseen
rommia ja arrakkia kuin minä --

_Kummellund._ Se on toista kun juo rommia ja arrakkia, paras ystävä,
mutta viina -- se kirottu viina, katsos lanko, minä olen raittiusseuran
esimies.

_Vesterkvist_ (erikseen). Ja myy tuhansia kannuja viinaa vuodessa.

_Kummellund._ Ja sentähden minä hiukan ensin kartoin sinua. (erikseen).
Se joka juo rommia ja arrakkia, ei ole mikään jätkä.

_Vesterkvist_ (ottaa tuolin ja asettaa sen Jobin eteen). Unohdammehan
kokonaan käskeä herra Kurk'ia istumaan.

_Kummellund_ (ottaa myöskin kiinni tuolista ja tarjoo sitä Job'ille).
Suo anteeksi, paras lanko, ole hyvä ja levähdä hiukkasen.

_Job_ (istuutuu pitkän kursailemisen jälestä). Minä kiitän tuhannesti.
(Erikseen). En voi käsittää mikä heille nyt on tullut -- minulla mahtaa
olla erittäin hyviä sukulaisia.


KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. TUOMAS (pitäen nenänsä edessä liinaa).

_Tuomas._ Katsokaa nyt, herra majuri, miten ne ovat minua taasen
pidelleet. Eikö tämä ole hirveätä aivan?

_Kummellund._ Mitä sinulla on sanottavaa?

_Tuomas._ Ensin tulee tuo (osoittaa Vesterkvistiä) ja tahtoi väkisin
sisään. Niinkuin majuri käski, tahdoin minä ensin ajaa hänet ulos
ovesta, mutta silloin lykkäsi hän minut alas portaista, ja minä löin
nenäni puulaatikkoon, niin että luultavasti joku valtasuoni katkesi.

_Kummellund._ Hyvä, hyvä!

_Tuomas._ Hyväkö -- no saakelia -- vai hyvä?

_Kummellund._ Ei liiaksi sinulle, kuka käskee olla epäkohtelias ihmisiä
kohtaan?

_Tuomas._ Olenko ollut epäkohtelias? Tahdoin vaan heittää ulos heidät,
majurihan itse käski -- --

_Kummellund._ Suokaa anteeksi, herrat; näin kun rupeaa mätäkuu tulemaan,
niin tämä mies kääntyy hiukan hassunpuolelle.

_Tuomas._ Mi -- mitä? -- Minä sekä käännyn että väännyn, niin että voin
menettää elämäni ja jäseneni tässä talossa; minä en kärsi tätä
kauvempaa!

_Kummellund_ (tarttuu Tuomaan käsivarteen ja taluttaa hänet ulos). Ulos
riivattu! Huomenna saat marssia matkaasi, siitä saat olla varma.

_Tuomas_ (ulos talutettaessa). Toivoisin, että majuri tuntisi samaa kuin
minä nyt, niin kyllä tietäisi -- -- (Kummellund ja Vesterkvist ajavat
ulos Tuomaan).


YHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET (paitsi Tuomasta). TILDA ja VIERAITA (tulevat sivuovesta.)

_Kummellund_ (esittää Job'in seuralle. Job käyttäytyy tavallisella
merimiehen tavalla tervehtiessään).

_Rosennase_ (itsekseen). Mahtaneeko hän olla nuorimies? Voi, jos hän
olisi naimaton! Kuinka hän on romantillisen näköinen tuossa
yksinkertaisessa merimiespuvussaan. Ja kuinka hän käyttäytyy vapaasti ja
miellyttävästi! Ah, jos hän olisi naimaton. (Menee Job'in luokse ja
puhelee vilkkaasti hänen kanssaan).

_Vesterkvist_ (kumartaa Kummellundille). Niinkuin näen, ovat majurin
vieraat saapuneet, siis saan luvan poistua.

_Kummellund._ Ei millään tavalla! Jääkää tänne ja sitte syömme vähän
voileipää teen kanssa.

_Vesterkvist._ Minulle ei millään lailla ole mahdollinen se kunnia,
sillä olemme päättäneet herra Kurk'in kanssa viettää iltamme yhdessä.

_Kummellund._ Unohtakaamme äskeinen riitamme! Ainoan lapseni onni on
tärkeä sydämelleni -- -- kun vaan voisin saavuttaa lankoni ystävyyden,
niin (jatkaa puhettaan Vesterkvistin kanssa).

_Rosennase_ (itseks.) Hän on naimaton! -- -- Se oli siis länsimeren
aalloista, kun minun ihanteeni löytyi! Minä tahdon mielistellä tuota
rauhatonta lintua, ei muun tähden, kuin näyttääkseni majurille, että
elämäni onni voi kukoistaa ilman häntäkin.

_Kummellund_ (Job'ille) No, mitä pitää lankoni olostaan täällä? Saako
luvan olla? (tarjoo hänelle nuuskaa kultasesta rasiasta).

_Job_ (ottaen nuuskaa) Kiitän nöyrimmästi! Tuo on mahdottoman kaunis ja
kallisarvoinen nuuskarasia.

_Kummellund._ Niinkö lanko pitää? Jos lanko suvaitsee, niin on hyvä ja
pitää sen todisteena siitä ilosta, joka valtasi mieleni, nähdessäni
sinut jälleen. (Ojentaa Job'ille rasian).

_Job_ (ottaa rasian). Kiitän tuhannesti -- (erikseen) Mikä on mennyt
tuohon ihmiseen? (katsoo kummastellen rasiaa) Tämäpä onnenpotkaus!
(pistää nuuskaa suuhunsa).

_Kummellund_ (eriks.) Se oli onnellinen ajatus -- se tulee tuottamaan
minulle rasian oikeista helmistä ja jalokivistä tämän sijaan.

Eräs herra (Job'ille). Herra tukkukauppiaalla kuuluu olevan viisitoista
laivaa merellä?

_Job._ Onko minulla viisitoista laivaa? Sepä kummallista! (Erikseen).
Kyllä minulla nyt on tuuli purjeissa, sen kyllä huomaan, mutta laivoja,
niitä en ole koskaan vielä huomannut.

_Herra._ Onko herralla tukkukauppiaalla tapana vakuuttaa laivansa?

_Job._ Vakuuttava? Minä en ole koskaan vakuuttanut mitään, minä!

_Herra._ Mutta voisihan tapahtua, että kadottaisitte jonkun joskus, kun
ovat vakuuttamattomia.

_Job._ Kuinka se voisi tapahtua, kun ei minulla koskaan ole ollut mitään
kadotettavaakaan?

_Herra_ (nauraen). No, länsi-intialaiselle istutusmaiden omistajalle ei
tunnu, vaikka joku laiva silloin tällöin hukkuisikin. Toista se on
meillä.

_Job_ (eriks.) Tämä on jotain käsittämätöntä, tämä! Kaikki ovat niin
erinomaisen kohteliaita minua kohtaan. Olen hiukan tottumaton siihen.

_Vesterkvist_ (Kummellundille). Hän esittää osansa hyvin. Uskoisiko
kukaan, että tuon takin alla piilee miljoonien omistaja?

_Kummellund._ Hm, hm! Setää, jolla on hiukankin terävä näky, ei petetä
niin helposti.

_Rosennase_ (Job'ille). Onko herra Kurkilla paljon tupakkaa?

_Job._ Jos minulla on tupakkaa? Sitä ei minulta puutu koskaan (ottaa
esiin tupakkakäärön ja näyttää sitä Rosenn:lle). Jos haluttaa, niin
elkää vastustelko.

_Rosennase_ (ottaa käärön). Kuinka suloista on edes nähdäkin Amerikan,
tuon vapaan ja onnellisen maan tuotteita.

_Job_ (eriks.) Jota ostin Strömbergin puodista tuosta vastapäätä.

_Rosennase._ Tahdon kätkeä sen kukkaini ja muistoesineitteni joukkoon.
(Kätkee käärön poveensa). Amerikassa löytyy varmaan paljon papukaijoja
-- ne puhuvat varmaankin sangen kielevästi ja elävät luultavasti hyvin
vanhoiksi?

_Job._ Niin, jos ne saavat elää kauan!

_Rosennase._ Oi, miten aina olen toivonut itselleni papukaijaa!

_Job_ (Kummellundille). Herra majuri on kovin hyvä minua kohtaan -- olen
saanut paljon kovaa kokea elämässäni -- olen saanut kalliisti maksaa
nuoruuden syntini -- -- köyhyys ja kurjuus ovat tulleet
rangaistuksekseni.

_Kummellund._ Ah, paras lankoni, köyhyys ei ole mikään häpeä.

_Vesterkvist_ (laskee kätensä Job'in olkapäälle). Mies parka, kun on
niin köyhä (nousee korolleen, kiertäen itsensä ympäri).

_Kummellund._ Kaikki ihmiset eivät voi olla rikkaita (nauraa).

_Job_ (itseks). Minä luulen, että he nauravat minulle. Jopa rupean
tuntemaan sukulaiseni.

_Tilda_ (Job'ille). Kuinka meistä on hauskaa että eno on tullut tänne
taas. Minä olin aivan pieni tyttö, kun eno matkusti täältä.

_Job._ Niin oli, pieni sisareni tytär oli silloin vasta kolmen korttelin
korkuinen, ja nyt hän on jo koko pitkä neitsyt.

_Westerkvist._ Niin, Tilda, meidän on kiittäminen enoasi paljosta.
Tietäisitkö, miten hyvä hän on meitä kohtaan ja miten hyvin hän meille
kaikille soisi.

_Job._ Minä kiitän nöyrimmästi -- jos niin on, niin sitä parempi. Kyllä
tahto on hyvä, mutta --

_Westerkvist._ Eläkäämme yhdessä onnellista elämää, emmekä koskaan
erotko toisistamme.

_Job._ Siihen olen minä hyvinkin tyytyväinen! (eriks.) Sillä hitto vie,
en tiedä minne oikeastaan nyt menisin ja mitä toimittaisin.

_Westerkvist._ Kunnioitettu eno -- sallikaa että minäkin käytän sitä
nimeä -- tämä päivä on onnellisin elämässäni, sillä olen juuri Tildan
arvoisalta isältä saanut Tildan omakseni.

_Tilda_ (isälleen). Ah, isä! Eikö tämä liene vain unta?

_Kummellund_ (hämillään). Niin, minä lupasin ajatella asiaa, mutta --
mutta --

_Vesterkvist._ Meiltä puuttuu vain enon siunaus enää.

_Job._ Jos voin niin vähällä palvella, niin hyvinkin mielelläni, mutta
--

_Vesterkvist._ Se on vaan pieni lisä siihen kaikkeen, mitä jo olette
meidän edestämme tehnyt.

_Job._ Mitä minä olen tehnyt?

_Vesterkvist._ Te koetatte maailmalta pitää salassa hyvät työnne,
jalomielinen mies, mutta meidän kiitollisuutemme saattaa toiveenne
tyhjäksi. Ne viisikymmentä tuhatta, jotka olette määrännyt Tildan
hääpäivänä hänelle maksettavaksi, ei liene mielestänne suuriarvoista!

_Kummellund, Rosennase_ ja _Tilda_ (yht'aikaa) Viisikymmentä tuhatta!

_Job_ (hämillään). Viisikymmentä tuhatta! Olenko minä määrännyt
viisikymmentä tuhatta? (Eriks.) No, onko sitte ihme, jos itse olenkin
aivan ilman varoja! Siinä palkka hyvästä sydämestäni. (Kovaa) Mutta
oletteko Te kaikki hulluja? Tahdotteko tehdä pilaa köyhästä
sukulaisestanne?

_Vesterkvist._ Tule tänne Tilda, syleilkäämme yhdessä rakasta enoa ja
pakoittakaamme hänet ottamaan vastaan se kiitollisuuden tunne jonka
olemme hänelle velkaa. (syleilee Jobia.)

_Tilda._ Soisin, että aina olisimme enon rakkauden ansainneet!
(syleilee Job'ia).

_Job_ (tukehtumaisillaan syleilystä). Tämäpä nyt tuhat tulim -- --

_Vesterkvist_ (pitäen kättään Job'in suun edessä). Ei, viisikymmentä
tuhatta se oli, mutta siunauksenne on meille kalliimpi kuin kultanne.

_Kummellund._ Viisikymmentä tuhatta -- minä siunaan teidät, lapseni
(yhdistää nuorten kädet).

_Job_ (irtautuen heistä). No, ottakaa ne sitte ja minun viisitoista
laivaani myöskin kaupanpäälle!

_Kummellund._ Minua ilahuttaa kuulla, että olet rikas ja hyvinvoipa,
mutta olisin kuitenkin suonut olevan toisin, niin että jollakin tavalla
olisin voinut osoittaa, miten rakas vaimovainajani ainoa veli minulle
on.

_Job._ Hä!

_Kummellund._ Voi, minun autuas vaimoni, miten minä kaipaan häntä!
(itkee).

_Job_ (syleilee häntä). Voi minun lankoni!

_Rosennase_ (Job'ille). Onnittelen teitä kaikesta sydämestäni -- ja
kuitenkin, sitä en voi kieltää, pidin teistä enemmän, kun vielä olitte
silmissäni köyhä, yksinäinen ja hyljätty!

_Job._ Hä?

_Rosennase._ Minä olen valvonut Tildaa koko hänen lapsuutensa ajan --
olen johtanut hänen ensimäisiä askeleitaan tässä elämässä, ja hän on
aina ollut kiltti ja hyvin oppivainen lapsi. (Itkee ja pyyhkii
silmiään).

_Job_ (syleilee häntä). Ah, neitiseni! (itkee).

_Rosennase._ Ah, herrani, tämä päivä on onnellisin elämässäni.

_Job_ (liikutettuna). Niin myös minun! Tulkaa syliini! (syleilee
Kummellundia ja Rosennasea samalla kertaa). Ah, lankoni; neiti kulta!

_Kummellund._ Kerro nyt omaisuuksistasi ja tiloistasi Rio Janeirossa.

_Job._ Minun tiluksistani? Pitääkö minun kertoa omaisuuksistani?
Kaikista omaisuuksistani? -- -- No, samapas tuo! Kuulkaa sitte!

      Laulu n: o 3

      (Sävel: Fredman'in epist.)

      Merestä minulle aartehia pyörii,
      Tuhannet orjat mun pelloillani hyörii,
      Kas siellä, miss' on Rio, Rio, Rio Janeiro!

      Mulla on neekerejä, väkeä se mustaa,
      Tuhannet määrät -- ja vanhin niist' on Kustaa,
      Kas siellä, j. n. e.

      Kameelia sata mulla, niissäkös on rasvaa,
      Kaneelia runsahasti pelloillani kasvaa,
      Kas siellä, j. n. e.

      Rusinoilla siellä vainen eletähän aina,
      Aatamin ja Eevan puku se ei paljon paina,
      Kas siellä, j. n. e.

      Vuorista suoraan saapi hopioita,
      Kultaa kasvaa kaikkialla niinkuin perunoita.
      Kas siellä, j. n. e.

      Jokainen mökki on niinkuin linna suuri,
      Härkienkin ruokana on paras punajuuri,
      Kas siellä, j. n. e.

      Rio Janeiro on maailman paras paikka,
      Valhetta jos lasken, niin piru vieköön vaikka!
      Hei Rio, Rio, Rio, Rio, Rio Janeiro!

Väliverho.



TOINEN NÄYTÖS.

Avonainen paikka ravintolan edustalla. Näköala kaupunkiin päin. Pöytiä
ja tuolia näyttämön sivuilla; pöydillä pulloja ja lasia.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

MERIMIEHET (lasit kädessä ja piiput suussa).

      Laulu n:o 4.

      (Sävel: Vikingabalken "Frithiofin sadusta".)

      Vapaa on merimies, sekä voittamaton,
      Kun se kuohuja viillättää,
      Kuningasta palvella kunnia on,
      Ja on siksi sen pystyssä pää!
      Meri raivota, vaahdota, telmiä saa,
      Meillä vainen on naurussa suu,
      Ja jos kuunari karille kalskahtaa,
      Väkivoimin se irtautuu!

      Vähät siitä, jos kaappari päälle käy,
      Ylös miehet, ei armoo se saa!
      Pian meidän se on, ei pelkoa näy;
      Pojat potrat, jo hurratkaa!

      Liput maston huipussa leikkiä lyö,
      Sataman kun me saavutamme,
      Ilo yllä on nyt, levon suopi jo työ,
      Merimiehelle juhla on se!

_Ens. merim._ Eläköön kauppalaivasto, mutta höyryalukset hiiteen.

_Toinen merim._ Seis masiina! Minä puolustan höyrylaivoja; olen
palvellut parissakin sellaisessa!

_Kolmas merim._ Joonaksella on oikein! Purjelaivoilla ei päästä
mihinkään matalilla vesillä.

_Toinen_ (juoksee kolmatta vastaan). Pidätkös suusi taikka -- --

_Kolmas merim._ (uhaten). Tahdotko tapella?

_Ensim. merim._ (menee väliin), Seis, meripojat! Onko kukaan teistä
purjehtinut Kiinassa? Vuonna 39 olin minä siellä kapteeni Ris'in kanssa,
hän johti silloin nimittäin Augusta-laivaa. Keisari tuli laivaamme ja
osti suolalastimme. Hän kestitsi kapteenin ja koko väestön teellä
suurista kiinalaisista astioista. Kun hän näki minut, sanoi hän: Mikä on
nimesi, poikaseni? Nimeni on Klaus, sahalta, sanoin minä. -- Minä pidän
sinusta, sanoi hän, jos tahdot jäädä tänne niin teen sinut laivastoni
amiraaliksi, sanoi hän; -- kiitos vain, tuumasin minä, mutta teidän,
majesteettinne kuuluu sahaavan kenraaliaan ja amiraaliaan aivan niinkuin
meillä sahataan tammilautoja, silloinkun teidän majesteetillenne päähän
niin pälkähtää, sanoin minä. -- Mitä se tekee, sanoi hän, kun vaan
siihen tottuu niin se menee kun itsestään, sanoi hän; -- Ei kyllä minä
sentään pysyn poissa, sanoin minä; -- se on oikein, arveli hän, antoi
minulle neljä taalaria ja viinaa koko väestölle.

_Kolmas merim._ Mutta missä on Job?

_Toinen merim._ Niin todellakin minne hittoon Job on joutunut?

_Neljäs merim._ Hän lupasi meitä kestitä tänään. Kovin runsaskätinen on
siitä pojasta tullut, siitä asti kun hän alkoi käydä niin komeasti
puettuna.

_Ensim. merim._ Vaikka onkin rikas lanko, niin saa sitä sentään ottaa
lusikan kauniiseen, käteensä. Narratkaamme häntä hiukkasen -- hän ei voi
olla kaukana täältä.

(Menevät laulaen: Vapaa on merimies j. n. e.)


TOINEN KOHTAUS.

JOB (tullen vastaiselta puolelta, hullunkurisen koreasti puettuna).

Jos joku olisi kaksi kuukautta sitte sanonut minulle, että olen rikas,
niin olisin antanut hänelle aika korvapuustin, sillä en tahdo olla
kenenkään pilkan alaisena, mutta nyt tulee eräs ja sanoo, että olen
istutusmaiden omistaja Rio Janeirossa, toinen, että minulla on
viisitoista laivaa ja kolmas, että olen antanut viisikymmentätuhatta
riksiä siskoni tyttärelle -- -- kaiken tuon täytyy olla totta, koska
jokainen, ken minut näkee, niin minulle vakuuttaa. Minne menenkin, niin
aina sanovat: tuossa kulkee se rikas eno, se kunnian mies, joka on niin
hyvä omaisiansa kohtaan. Minulle annetaan lahjoja joka taholta; --
olisin hupsu, jos en ottaisi niitä vastaan. Täällä mäessä käy hyvin
helposti rikkaaksi tuleminen, sen kyllä huomaan! Mutta minne minä
sijoittaisin paljot rahani? Muutamat esittävät minulle kaivoksia -- se
olisi hyvin varma paikka, sillä sanovat, että kun panee sinne rahansa,
niin ei niitä onkimallakaan saa ylös enää. Toiset taas tahtovat, että
lainaisin ulos ja auttaisin köyhiä viidenkymmenen prosentin korkoa
vastaan, sillä nyt ei tähän aikaan tarvitse peljätä rahojensa
menettämistä. Minä hyväksyn nykyisen lainkohdan, mikä koskee
velkavankeutta. Minkätähden on valtio rakennuttanut sen suuren talon
tuonne, ellei sinne ketään pantaisi -- Neiti Rosennase -- hihi -- hän on
rakastunut minuun kuin takkiainen. Ottaisinko tuon vanhan akan? Olin
tässä pari päivää sitte sen vanhan överstin luona ja hänen kaksitoista
tytärtään hyppelivät kuin oravat ympärilläni -- hihi -- hihi (ulkona
huudetaan Job'ia). Jaha, tuollahan ovat vanhat toverini, jotka olen
käskenyt tänne tänään (kuuluu; "Job! Job!") En tiedä, voinko enää
kauvemmin seurustella tuonlaisen kansan kanssa -- kun näyttää liiaksi
paljon ystävällisyyttä tuonlaisia kohtaan, niin käyvät ne viimein aivan
hävyttömiksi.


KOLMAS KOHTAUS.

JOB. MERIMIEHET (syöksyvät esiin).

_Ensim. merimies._ Tässäpä hän on! Eläköön Job, hän ja ei kukaan muu!

_Job_ (ylhäisesti.) Kiitos, kiitos, ystäväni! kiitos, kiitos!

_Toinen merimies._ Eläköön Job! Eläköön!

_Job_ (niinkuin ennen). Ei tarvitse! kiitos, kiitos!

_Kolmas merimies._ Nostakaamme hänet!

_Job._ Kiitos, kiitos, ystäväni! Kiitos, kiitos!

(Merimiehet kantavat Job'in ulos eläköötä huutaen).


NELJÄS KOHTAUS.

BRITA (ravintolatyttönä kantaen tarjotinta).

Tämäpä on hirveää elämää! Mitä oikeastaan ajattelinkaan, kun tulin tänne
mokomaankin ravintolaan. Täällä käy vaan huonompaa väkeä, eikä saa
ensinkään juomarahoja. Ravintolatyttö ei koskaan voi saada korkeampaa
sivistystä tällaisessa paikassa. Mutta siellä Sinisellä portilla, siellä
sitä tulee täydelliseksi kaikessa! Siniselle portille tahdon minäkin,
vaikka pääni menköön.


VIIDES KOHTAUS.

BRITA. TUOMAS (kaartilaisena, vähän juovuksissa).

_Tuomas._ Näenkö minä pikku äijiä, vai onko se todellakin Brita?

_Brita._ Tuomas, ja entäs niin korea sitte! Mitäs minun nyt pitää
sanoman!

_Tuomas._ Olenko minä korea? Se on loistavaa viheliäisyyttä. Minä olen
kaartilainen, Brita. Kaartilainen ruumiineni ja sieluineni, Brita.

_Brita._ Nimeni ei ole Brita, kuuletko, vaan Josefina! Oletko koskaan
kuullut Brita nimisestä ravintolaneidistä?

_Tuomas._ Kummastelen, ken on hänet uudestaan kastanut? Mutta miksi
muutit pois majurilta?

_Brita._ En tahtonut elää piian unhotettua elämää, sillä minulla on
toiveita paljon. Miksi sinä sitte olet mennyt kaartiin?

_Tuomas._ En voinut kauemmin kärsiä elämää majurilla! Siellä ei saanut
muuta kuin selkäänsä aamusta iltaan asti, senvuoksi otin eron ja rupesin
kaartilaiseksi.

_Brita._ No, onko nyt parempi sitte?

_Tuomas._ Parempiko, sanoit, vieläkö mitä? Onnettomuuteni on, että minua
koko elinaikani kohdellaan kuin vanhaa haulipyssyä, joka jokapäivä
tarvitsee rasvaa, kelvatakseen johonkin. Varhain aamusta myöhään iltaan
saakka en saa muutakuin korvilleni, niin että tulen vielä hulluksi,
vaikka sanovat tahtovansa tehdä minusta viisaan.

_Brita._ Mutta ajatteleppas, Tuomas, että sotilaat voivat niittää
kunniaa ja laakereita!

_Tuomas._ Laakereitako? Minusta se on hiukan pampun näköistä ja
maistuukin aivan samanlaiselle. Jos minulla sentään olisi vaimo, joka
kanssani kohtaloni jakaisi! Kuuleppas, Britaseni, meillä on aina ollut
pientä lukkarin rakkautta toisiamme kohtaan ja minä pidänkin, että -- --

_Brita._ Minä sanon, että: minä en pidä.

_Tuomas._ Ei sinun kannata siinä noin seistä ja kiemailla, sotilailla on
aina onni naisten luona.

_Brita._ Sotilailla! Niin, mutta niiden pitää olla toista maata!

_Tuomas._ Sinä voisit kyllä hyvin elättää itsesi vaatteiden pesulla,
kuten kunnialliset sotilaitten vaimot tekevät. Naineilla sotamiehillä on
aina hyvät päivät, sillä vaimot käyvät apuna taloissa. Sinusta tulisi
oiva kaartilaisen rouva -- sillä sanoppa, että sinulla on aina ollut
niinkuin tuota vähäsen älyä. Muistatko vielä, kun olimme majurilla,
silloin menin aina ruokahuoneeseen herrasväen mentyä levolle, ja söin
marjahilloa yöt läpeensä.

_Brita._ Ei, rakas Tuomas, minulla on ihan toisenlaisia tuumia.

      Laulu n:o 5.

      (Sävel: Lemmenjuomasta).

      Sini porttiin, sinne mielin,
      Siell' on lysti, luulemma,
      Riemu kai se suuri liekin,
      Kun on seurass' herroja!
      Juomarahoja, kas, vainen
      Saapi summat yhdess' yöss'! --
      Hieno oon ma neitokainen,
      Hatun ostan, muhvin myös!

      Tyttö soma kapakasta
      Miesten ihaeltu on,
      Hän kun mukana on, vasta
      Riemu ompi verraton.
      Kun ei vanhuus vainen kaada, --
      Siinä pulma suruinen!
      Puolisoks' voin sentään saada
      Vaikka kammarneuvoksen!


KUUDES KOHTAUS.

TUOMAS (yksin).

Siinäpä ylpeä elävä! Se vain suuri vahinko, ettei hän lentänyt ilmaan
linnan kanssa tuossa! Minä en voi kärsiä tämänlaisia lippulakkeja! --
Ovat kuin mitkäkin limsilukot -- kelpaavat ainoastaan silloin kun ei
sada. Minä voin tulla hulluksi ajatellessani että vielä kestää kuusi
vuotta ennenkun pääsen tästä kiusauksesta. Enhän minä muuten tyytymätön
olisi, ellei ne pitäisi niitä perhanan harjoituksia. Talvetkin menisivät
mukiin, kun vain pääsisi vahtivuoroista kaupungilla. Mutta kesät! En
käsitä mitä teemme kesällä. Navetta-aita voi kyllä olla hyvä olemassa,
mutta ne muut kesähuvit eivät oikein soinnu. Sitte vielä pakoitetaan
meitä laulamaan -- kuinka hitossa sitä voi oppia laulamaan, kun saa vaan
suolasta ruokaa aamusta iltaan! -- Nyt sanovat vielä, että ensi vuonna
meidän on opittava soittamaan forte-piaanoakin. Kyllä on hirveätä tämä
kaartilaisen elämä!

      Laulu n:o 6.

      (Sävel: Valkeasta rouvasta).

      Voi kovin kurja, onneton,
      Sotilaan elämä aina on,
      Hän pyssyä näppiä, nyppiä saapi.
      Lopuks' itse nypätään!
      Ja herrat, jesta kun komentaapi,
      Ihan humuu ympäri pään!
      Välisti miestä ne rumpuna kaapii,
      Ah, silloin tuntevi sään!
      Se kaartinpojan elämää!

      Voi, kovin kurja, onneton,
      Sotilaan elämä aina on!
      Kun leikkitaistossa variksia jahtaa
      Ihan nilkat ne nyrjähtää.
      Sata reklementtiä löytyä mahtaa,
      Pidä siksi pystyssä pää!
      Saat lihaa, herneitä suuhusi ahtaa,
      Mut kalaa et ensinkään.
      Se kaartinpojan elämää!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

KUMMELLUND (syösten esiin hikisenä ja läähättäen avonainen kirje
kädessään).

Mikä hirveä onnettomuus! Minun uusi kaljaasini ja kaikki viisikymmentä
tuhatta viinakannuani ovat uponneet Villingenin myllyjen edustalla. Minä
olen onneton, olen kadotettu! Minun ihana, rakas viinani! Kaikki
kadotettu! Mitä pahaa olen minä tehnyt, kun minua näin rangaistaan? Olin
laskenut jo puhtaan voittoni joka kannulta, eikä se ollut suuri --
olihan viina niin halpaa, niin viatonta, ja sentään -- -- sentään -- ei,
ei löydy minkäälaista onnea maan päällä! Ja minun uusi kaljaasini sitte!
Nyt vielä päällepäätteeksi tulen varmaankin häviämään rukiistani
myöskin. Näytti alussa niin hyvältä, joka paikasta saapui tietoja
katovuodesta -- silloin yks' kaks' tulee sanoma, että runsas sade on
virkistänyt koko elon. Ei toivoa enää mitään ole minulla tässä
matoisessa maailmassa! En voi elää näiden kompastuksien jälkeen. Ja
minun uusi kaljaasini! Sehän oli aijottu tyttärelleni, joka on morsian,
myötäjäiseksi. Sitte hänen sulhasensa velat, mitkä maksoin tässä
tuonaan, ovat tehneet minut ihan tyhjäksi. Ja nyt tämä vielä! (Itkee).
Onneksi on minulla sentään hyvä lankoni -- minua kummastuttaa ett'ei hän
vielä ole mitään tehnyt edestämme ja minä olen ollut liian
hienotunteinen viittailemaan hänelle. Hän odottaa joka päivä
purjelaivoja ja vekseleitä. Minun viinani ja uusi kaljaasiani! -- --
Kuulin hänen lähteneen tänne iltapäivällä -- -- Se oli hirveä
onnettomuus!

      Laulu n:o 7.

      (Sävel: Rykmentin tyttärestä).

      Ken on kuullut, nähnyt, ken, oi,
      Syyn tähän kurjuuteeni, mi mulle jääpi?
      Järjen tässä menettää voi,
      Ihmiset kaikki kun vainen irvistääpi.
      Paloviinani mereen meni; --
      Nyt kaikki maailman kansat mua surkutelkoot!
      Kuinka käy minun vielä rukihineni?
      Hirveää, hirveää, kovin hirveää!
      Ihan tässä, ihan tässä sekoavi pää!
      En laivaakan takasin saa!

Kas, tuossa hän tuleekin! -- Mutta mitä seuraa hänellä on muassaan?


KAHDEKSAS KOHTAUS.

KUMMELLUND. JOB ja MERIMIEHET (tulevat räyhäten).

Laulu n:o 8.

(Sävel: Rykmentin tyttärestä).

JOB.

Majuri, hei, terve sä,
Kunnon veikkonen!

(Ojentaa Kummellundille lasin.)

MERIMIEHET (tarttuvat laseihin).

Majuri, hei, j. n. e.

KUMMELLUND.

Mulla on se kunnia!
Teitä palvelen!

JOB ja MERIMIEHET.

Majuri, hei, j. n. e.

_Kummellund_ (keskeyttäen laulun, ottaa Job'ia käsivarresta ja vie hänet
erikseen). Kiitos ja kunnia, rakas lankoni, mutta minulla olisi erittäin
tärkeätä asiaa sanottava sinulle. Minulta on hukkunut laiva -- minä olen
suuressa rahapulassa -- minä tarvitsen vähintään 20,000 nyt heti.

_Job._ Tarvitseeko lanko 20,000 nyt heti? (laulaa)

Majuri, hei, j. n. e.

MERIMIEHET.

Majuri, hei, j. n. e.

KUMMELLUND.

Mulla on se kunnia!
Teitä -- -- --

(keskeyttää laulun ja sanoo) Anna anteeksi, hyvä lanko, mutta nyt ei ole
aikaa iloitsemiseen ja lauluun, kun viisikymmentä tuhatta kannua viinaa
makaa meren pohjassa. Minä olen kadotettu.

_Job._ Onko lanko kadotettu. (Laulaa)

Majuri, hei, j. n. e.

_Kummellund._ Mutta hiljaa toki! Minä tiedän, että lanko on iloinen ja
hiljainen luonnostaan!

JOB (laulaa täysin voimin).

Majuri, hei, j. n. e.

_Kummellund_ (pitäen kättään hänen suunsa edessä). Älä huuda, lanko
kulta! Minä vakuutan kunniasanallani, että jos en huomiseksi voi saada
kokoon 20,000, niin ovat kaikki asiani sikin sokin ja minä olen
pakoitettu tekemään -- (huomaa Rosennasen) Mitä tahtoo tuo täältä?


YHDEKSÄS KOHTAUS.

_Rosennase_ (läähättäen). En suinkaan tullut liian myöhään! Ah, minun
kiltti Job'ini, minun kiltti Job'ini! (Nojautuu Job'in olkapäähän.)

_Job._ No entäs nyt, kultaseni!

_Kummellund._ Paras neiti! Minulla on hyvin tärkeitä asioita
haasteltavana lankoni kanssa jonkavuoksi älkää pidättäkö meitä.

_Rosennase._ Tärkeitä asioita! Ai, minä tiedän sen! Mutta minä en
koskaan salli, että Job sekaantuu niihin!

_Kummellund._ Mitä neiti sanoo?

_Rosennase._ Että minä en koskaan salli, että majurin lanko saattaa
itsensä häviöön auttaakseen toisia häviöstä. Minun oma Jobini, etkö jo
ole tarpeeksi paljon hyvää tehnyt langollesi ja hänen perheelleen?

_Job._ Juu--u!

_Kummellund._ Mitä sinä olet tehnyt, lanko? Oletko sinä mitään antanut,
jo, lankoni?

_Job._ E--en!

_Rosennase._ Etkö ole antanut hänen tyttärelleen viittäkymmentä tuhatta
morsiuslahjaksi?

_Job._ Juu--u.

_Kummellund._ Onko hän saanut ainoatakaan äyriä vielä?

_Job._ E--ei.

_Rosennase._ Mutta hänen lupauksensa on yhtä hyvä kun hänen rahansakin.
Eikö se ole niin, rakas Job?

_Job._ Juu, tietysti on minun lupaukseni yhtä hyvä kun rahanikin.

_Kummellund._ Mutta sinähän olet miljoonain omistaja?

_Job._ Jaa--a, tietysti!

_Kummellund._ 20,000 ei ole sinulle mitään!

_Job._ 20,000 ei ole minulle mitään.

_Rosennase._ Se voi kyllä olla niin, mutta Job ei saa sitä yksin
ajatella -- hänen tuleva puolisonsa täytyy olla hänen ensimäinen ja
viimeinen ajatuksensa.

_Job._ Niin rakas lankoni, minun täytyy ajatella vaimoa ja lapsia.

_Rosennase._ Sinä jalo, kunnon mies!

_Kummellund._ Mutta ajatteletko todellakin kieltää minulta tämä pieni
palvelus?

_Rosennase._ Kiittämätön! Hän kutsuu sitä pieneksi palvelukseksi! Vaan
sellainenhan se on maailma!

_Job._ Niin, se on kiittämätöntä, kutsua sitä vaan pieneksi
palvelukseksi.

_Kummellund._ Olenko minä kiittämätön? Mistä, taivaan nimessä, minun
sitte tulee kiittää?

_Rosennase._ Hän kysyy, mistä hänen tulee kiittää? Siinä hyvistä
teoistasi, Job!

_Job._ Kysyykö lanko, mistä hänen tulee olla kiitollinen?

_Kummellund_ (vihaisesti). Kiitä minua sinne ja kiitä tänne! Minä
luulen, että saan halvauksen! Neiti Rosennase! Se olette te kun olette
matkaansaattaneet tämän, viekas nainen!

_Rosennase._ Kuulitko, Job! Kymmenen vuotta olen ollut hänen talossaan
ja kuinka on hän minua kohdellut?

_Kummellund._ Kuinka olen teitä kohdellut?

_Rosennase._ Ensimäisen kevääni olen uhrannut hänelle, mutta nyt se on
lopussa. Rakas Job! Toisen kevääni uhraan sinulle. Lähtekäämme tästä
maasta, lähtekäämme Rio Janeiroon. Sinun kanssasi tahdon lähteä meren
toiselle puolelle, sinun kanssasi aina haudankin tuolle puolen.
(Nojautuu Jobia vastaan. Merimiehet, jotka kohtauksen alussa
peräytyivät, lähestyvät taasen ja remahtavat nauruun).

_Rosennase_ (pelästyen). Mitä tahtovat nuo ihmiset?

_Kummellund_ (merimiehille). Mitä te töllistelette? Mitä väkeä tämä on,
lankoni? Kentiesi on se sinun laivaväestöäsi?

_Ensim. merimies._ Job'in väestöä! haha -- haa! (merimiehet nauravat).

_Kummellund._ Kenties joku laivoistasi on saapunut?

_Toinen merim._ Job'in laivoista! ha--ha--haa! (merim. nauravat).

_Rosennase_ (nojautuu Job'in olkapäähän). Päästä minut noista ilkeistä
ihmisistä!

_Kolmas merimies._ Mitä neiti sanoo? Job, se, jonka kaulassa nyt
riiputte, ei ole rahtuakaan parempi kuin mekään, vaikka hän nyt on
koristettu kun korein apina markkinoilla.

_Neljäs merimies_ (Job'ille). Kas niin, Job, tule nyt juomaan kanssamme!
Mitä hittoa sinä tuolla vanhalla noidalla teet? Hän on näköään kun
ijäkäs rikkirevitty purje. (Merimiehet ympäröivät Jobin ja tahtovat
viedä hänet muassaan).

_Rosennase._ Näenkö unta -- vai -- --

_Kummellund._ Miehet, mitä tahdotte langostani?

_Toinen merimies._ Paljonkin! Olemme hänen tovereitaan ja hän on
käskenyt meidät tänne hiukan hauskaa pitämään; mutta koska herra on
hänen lankonsa, niin olkaa hyvä ja tulkaa mukaan ottamaan lasillinen
kanssamme, te kai muutenkin saatte kaikki maksaa, luulen ma.

_Kummellund._ Mitä tämä kaikki merkitsee? Sanotte häntä toveriksenne!
-- Hänhän on viljelysmaiden omistaja Rio Janeirosta? (Merimiehet
nauravat).

_Ensim. merimies._ Oletko sinä maanomistaja Rio Janeirosta, Job?

_Job._ Tietysti minä olen -- niinhän kaikki ihmiset sanovat.

_Ensim. merimies._ Mutta mitä sinä itse sanot?

_Job._ Minä sanon niinkuin kaikki ihmiset, minä -- minä en tahdo
riidellä kenenkään kanssa.

_Kummellund_ (surkealla äänellä). Hyvät ystävät! Eikö hän ole laivojen
isäntä, eikö hänellä ole viittätoista kuunaria merellä?

_Kolmas merimies._ Herra tarkoittaa ehkä ilmapalloja? Oletko ruvennut
ilmapurjehtijaksi Job?

_Job._ Jos niin tahdotte, ei minulla ole mitään sitä vastaan, kun vaan
ei synny riitaa.

_Kummellund._ Sinä onneton! Vastaa minulle, oletko rikas vai köyhä?

_Job._ Kuten lanko vain tahtoo, äsken olin rikas, mutta en minä niin
tahtonut, nyt olen köyhä, ei minulla ole mitään sitä vastaan.

_Kummellund_ (huudahtaen). Siis köyhä!

_Job._ Köyhä, mutta ylevä.

_Rosennase._ Ja teillä ei siis ole mitään?

_Job._ Ei ropoakaan, sanoi Mäenpään Kalle.

_Rosennase_ (vaipuen tuolille.) Minä pyörryn!

_Job._ Se on ikävä se!

_Kummellund_ (lyö otsaansa). Ah, nyt minä huomaan totuuden! -- Petetty,
narrattu, vietelty (syöksee Jobin kaulukseen). Ihminen! minä -- minä --
sinut on vietävä hirteen! -- minä -- minä -- anna takaisin
nuuskarasiani.

_Job._ Nyt se on loppu sen vihellyksen kanssa, sanoi ukko kun huulet
putos.


KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. KAUPANHOITAJA (juosten esiin kirje kädessä).

Sain tietää, että herrasväki lähti tänne. Neiti Rosennasen eno, se rikas
komissaario Nykkelling on kuollut, ja koska tämä kirje neiti
Rosennaselle on varmaan hänen kuolinpesänsä selvittäjiltä, niin
kiiruhdin tänne sitä tuomaan. Arvelin neidin olevan täällä.

_Kummellund_ (riistää kirjeen). Anna tänne kirje, mutta ole vaiti kun
muuri! (Erikseen). Komisarius Kylling kuollut -- silloin on neiti
Rosennase hänen perillisensä -- -- kaikki voi vielä muuttua hyväksi;
(rientää neiti Rosennasen luo ja taluttaa hänet lavan keskelle) Ah
neiti! Me olemme molemmat joutuneet hävyttömän petkutuksen alaiseksi,
sitä pahempi vielä kun sen on aikaansaattanut eräs minun läheisimmistä
sukulaisistani, mutta me kostamme hänelle. Rakas neiti, me olemme kauan
käsittäneet väärin toinen toisiamme, mutta juuri onnettomuuden hetkenä
käy kaikki valoisaksi ympärillämme. Ah neiti! Minä olen todellakin
paljon kadottanut, mutta on minulla vielä sen verran jälellä, että voin
viettää huoletonta elämää, rakastetun vaimon kanssa. Oletko ymmärtänyt
minut, Beata? Vastaa minulle! Koko minun elämäni riippuu siitä.

_Rosennase._ Onko tämä totta? Oh, sanokaa, että tämä ei ole unta! -- --
Olemmeko maassa vai taivaassa. Antti! (Nojaa päänsä Kummellundin
olkapäähän). Antti, olen sinun, ijäti sinun!

_Kummellund._ Rakas tyttö!

_Job_ (pistää päänsä heidän väliinsä). Kuinka nyt käy rakkaan Jobin
kanssa?

_Rosennase._ Pois, sinä ilkeä ihminen silmäini edestä!

_Kummellund_ (työntää Jobin pois). Sinut pannaan lukkojen ja rautojen
taa.

_Job._ Se olisi kovin ikävää se; mutta minä en luovu oikeuksistani neiti
Beataan, sillä rikas eno Nykkelling on kuollut ja sentähden -- --

_Rosennase._ Onko eno Nykkelling kuollut?

_Job._ Majuri pisti surukirjeen taskuunsa juuri nyt. (Kummellund
nipistää Jobia). Ai, ai, miksi lanko nipistelee?

_Rosennase._ Missä on kirje, missä on kirje?

_Kummellund._ Katso, rakas Beata, minä en tahtonut sinua saattaa
levottomaksi näin tärkeällä hetkellä; minä tahdoin vähitellen valmistaa
sinua; minä tiedän, että sinä olet kovin tunteellinen.

_Rosennase._ Kirje, kirje!

_Job._ Vedä esille kirje nyt vaan, lanko kulta!

_Kummellund_ (Jobille). Odota, sinä veijari! (ottaa kirjeen esille). Kas
tässä, rakas Beata, mutta syytä jos muserrut. -- Rakas Beata! (Antaa
kirjeen ja suutelee häntä kädelle).

_Rosennase._ Kaikin mokomin, ei mitään mairitteluja nyt (itsekseen
nauraa). Eno kuollut! -- Saammepa nähdä, herra majuri, niin en minä aijo
maksaa teidän kaljaasianne (avaa kirjeen).

_Kummellund_ (itsekseen). Jumala, älä anna hänen muuttaa mieltään! Herra
vahvista hänen rakkauttaan!

_Rosennase_ (lukee, Kummellund kurottelee hänen olkapäänsä yli).
"Korkeasti kunnioitettu neiti Rosennase! Holhoojanne, komissario
Nykkellundin kuolinpesästä on minulla kunnia ilmoittaa, että mainittu
komissario, joka on testamenteerannut suurimman osan omaisuudestaan
hyväntekeväisyys-laitoksille, on myöntänyt sisarensa tyttärelle
maksettavaksi vuotuiseksi eläkkeeksi -- viisikymmentä riksiä!" (pudottaa
kirjeen). Viisikymmentä riksiä!

_Kummellund_ (surkeasti). Viisikymmentä riksiä!

_Job._ Viisikymmentä riksiä! -- Ei ole laisinkaan siunausta enoilla
nykyään, ei Rio Janeirossa enemmän kun täälläkään.

_Kummellund_ (niinkuin ennen). Kaikki hyväntekeväisyyslaitoksille!

_Job_ (silmäillen Rosennasea). Hän tuossa, joka on parhain
hyväntekeväisyyslaitos, saa vaan viisikymmentä riksiä -- -- ohhoh!

_Rosennase_ (nojaten Kummellundiin). Viisikymmentä riksiä! -- Mutta
eiväthän rahat ole maailman korkein onni. Näyttäkäämme että tulemme
onnellisiksi ilman rahojakin!

_Kummellund_ (työntää hänet luotaan) Mene sinne, missä pippuri kasvaa!
(itsekseen). Kaikki on kadotettu -- minun täytyy luopua kaikesta. Kyllä
kävisi laatuun, jos olisin hiukan alhaisemmasta luokasta, mutta olenhan
suuri mies, majuri ja ritari! Mitähän upseerit sanonevat, ja -- -- entäs
-- --

_Job_ (ottaa esiin suuren tuohisen nuuskarasian). Saako luvan olla
hyppysellinen de Comte -- de Contradous'ia.

_Kummellund_ (riistää rasian). Anna tänne nuuskarasiani! -- Mitä tämä
on? Tuohinen käppyrä! (Heittää rasian ja tarttuu Jobin kaulukseen).
Kalle, minnekkä olet pannut minun kultaisen nuuskarasiani?

_Job._ Olen sen lainannut panttikonttooriin. Minähän aina olen niin
auttavainen. Mitäs kulta muuta on kuin multaa!

Laulu N:o 9.

(Sävel: Robertista).

KUMMELLUND.

Hyvästi ihmiset, hei,
Ne mun onneni vei,
Olen konkurssilainen!
Mut kyllä ma sen
Pahan pöyhistelen,
Kell' irvinen,
Suu mulle on vainen!

JOB ja MERIMIEHET.

Majuri, hei, terve sa,
J. n. e.

Majuri, hei, terve sa,
J. n. e.

(Laulun loputtua rientää Kummellund pois, mutta häntä vastaan tulee
Vesterkvist ja Tilda).


YHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET. VESTERKVIST ja TILDA.

_Kummellund_ (tarttuen Vesterkvistiin). Herra!

_Vesterkvist_ Mikä on, appiseni?

_Kummellund._ Voitteko katsoa minua kasvoihin punehtumatta? (jättää
hänet ja tarttuu Tildan käsivarteen). Sinä hävytön lapsi, voitko katsoa
minua kasvoihin vaalenematta?

_Tilda._ Mitä isä tarkoittaa?

_Kummellund_ (Vesterkvistille pilkallisesti nauraen). Missä on nyt ne
viisikymmentä tuhatta, jotka rikas eno lupasi teille? Haha!

_Job_ (Vesterkvistille). Niin missä on minun viisikymmentä tuhatta
piasteriani? Antakaa takaisin minun viisikymmentä tuhatta piasteriani!

_Vesterkvist_ (erikseen). Ai hitto vie!

_Kummellund_ (niinkuin ennen). Mokomakin laivojen omistaja Rio
Janeirosta! Haha!

_Job._ Niin, purjehtikaa heti tänne laivojeni kera!

_Kummellund._ Se olette te, kunnioitettava herra, joka olette kutoneet
kokoon tämän sievän jutun, saadaksenne minun tyttäreni; mutta häntä ette
vielä ole saaneet.

_Job._ Ah, nyt minä ymmärrän koko historian!

_Rosennase_ (Jobille). Ja se olette te, alhainen ihminen, joka olette
välikappaleena kaikkeen tähän sotkuun.

_Job._ Neiti Rosennase, antakaa takaisin minun tupakkaviljelysmaani!

_Vesterkvist_ (Kummellundille juhlallisesti). Kiittämätön mies! Onko
tämä palkka siitä, mitä minä olen edestänne tehnyt? Minun kertomuksieni
kautta olette saanut etuja, joita kuka hyvänsä, voisi kadehtia. Valtio
tilaa teiltä 10,000 tynnyriä rukiita, nälkääkärsiville maassamme, ja
maksaa 20 riisiä tynnyristä ja eno Jobilla on myös osansa siinä, sillä
huhut hänen suuresta rikkaudestaan ovat edistäneet minun
toimenpiteitäni. Kas tässä on tilaus! (Antaa Kummellundille paperin).

_Kummellund_ (silmäillen paperia.) Saatanko uskoa silmiäni? -- Kymmenen
tuhatta tynnyriä rukiita -- ja kaksikymmentä riksiä tynnyriltä! -- minä
olen pelastettu -- minä olen rikas, upporikas! -- Onnellinen maa, jossa
rukiista maksetaan kaksikymmentä riksiä tynnyriltä.


Laulu n:o 10.

KUMMELLUND.

Ah, onnellisin mies
Ma olen pohjolassa
Ja ehkäpä, kenties,
Myös koko maailmassa!
        Hohhoi,
Sen onnen vävypoika toi!
Ja ruis kai -- frallalalaa,
Tään aikaansai -- trallalalaa!
       Nyt, vilja sä,
Kiitos Herran, oot myytynä!

ROSENNASE.

En tahdo enää, en
Ma onnee etsiskellä,
Nyt huomaan, parhaiten
Käy yksin elostella.
         Ma vain
Oon neitonen ijäti ain'!
Piikaisna näin -- frallalalaa!
Ja pystyssäpäin -- trallalalaa!
   Kun miestä en saa, --
Ah, hiukan se surettaa!

JOB.

Nyt päättyi leikki näin,
Ja onnen päivä laski,
Kaikk' meni väärinpäin
Ja paloi loppuun kaski.
            Aijai,
Tähänkö se loppunsa sai?
Voi, hitto vie, -- frallalalaa,
Mit' elämä lie? -- trallalalaa
       Nyt mennä, niin
Ma saan vaikka helvettiin.

Jos sulla rahapula lie --
Se kai on sulla aina --
Niin eno minunlainen sie
Sa etsi, hän se lainaa!
           Hahhaa,
Minunlaisesta turvan saa!
Sit' toivon ma, -- frallalalaa,
Eno etsi sa; -- trallalalaa!
      Joka päivä, niin
Et joudu pintehisiin!

(Esirippu).





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Rikas eno - Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home