Title: Kumarrusmatka - Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Author: Kiljander, Robert, 1848-1924
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kumarrusmatka - Kolminäytöksinen huvinäytelmä" ***


KUMARRUSMATKA

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

R. KILJANDER


Ensimmäisen kerran julkaissut Otava, Helsinki, 1894.



HENKILÖT:

MILLER, hovineuvos, leskimies.
ALBERT, hänen poikansa.
SELMA, hänen tyttärensä.
VIIVI, hänen veljensä tytär.
SALMELA, ylioppilas.
KEKKONEN, lukkari.
VINQVIST, ent. ravintolanpitäjä.
NEITI KRAFTMAN, köyhäinkodin johtajatar.
MÖTTÖNEN, kulkukauppias.
Hänen lapsensa.
POLIISIKOMISARIUS.
KYYPPÄRI.
PALVELIJATAR RAVINTOLASSA.
PALVELIJATAR HOVINEUVOKSESSA.

Tapahtumapaikka Helsingissä. Ensimäinen näytös Hotel National nimisessä
ravintolassa, toinen ja kolmas hovineuvoksen luona.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS


Sali pienemmässä ravintolassa. Ovi perällä sekä molemmin puolin.
Jokseenkin siistit huonekalut. Punakupuinen kattolamppu, josta
hämäränlainen valo leviää huoneesen. Aika keskellä yötä.



ENSIMÄINEN KOHTAUS

    Albert, Selma ja Salmela (istuvat oikealla puolella
    [näyttämöltä katsoen] pöydän ympärillä, jossa on kahvineuvot
    likööreineen. Heillä on päällysvaatteet yllä ja heidän
    puvuistaan näkee että he tulevat jostakin hienommasta
    tilaisuudesta).

SALMELA (kohottaen lasinsa): Neiti Selma, saanko luvan? Olkaa nyt niin
hyvä!

SELMA (nauraen): Ei, ei, en minä enää, johan minä otin yhden. En pääse
kotiin sitten.

ALBERT (haukotellen): Ota pois vaan kun sinulla kerran on kunnia olla
viftillä rakkaan veljesi ja tuon toisen tyhjäntoimittajan kanssa.
Maljanne!

    (Juo pohjaan).

SELMA. Niin, mitähän pappa sanoisi, mitä ihmeessä hän sanoisi, jos hän
tietäisi että minä tässä keskellä yötä --! (Maistaa lasistaan) Ai, ai,
kun se on imelätä! Kyll'on hyvää tämmöinen avekki!

SALMELA. Te maistatte niin vähän. Onko teillä kahvia? Ehkä saan
tarjota --?

SELMA. Kiitoksia, minulla on vielä. Mutta muista nyt Abbe, ei
hiiskahdusta, ei pienintäkään viittausta kellenkään siitä että minä
tällä tapaa olen antanut itseäni narrata, sillä --

ALBERT. Että sinä olet antanut itseäsi narrata! Itsehän sinä meidät
tänne viekottelit.

SELMA. Minäkö?

ALBERT. No, kukas muu? Kotimatkalla Alliance Françaisesta kun me, sinä,
minä ja tämä toivorikas nuori mies, joka asuu aivan toisessa päässä
kaupunkia, mutta joka nyt näinä viimeisinä aikoina, hiis' ties' mistä
syystä, on ruvennut pitämään niin hellää huolta perheestämme! -- Niin
no, kun me kuljimme tästä Nationaalin ohitse, niin huudahdit sinä: Kas,
kun tuolta vielä loistaa valkeata! Mennäänpäs sinne viftaamaan. Ja kun
minä puolestani en koskaan hyvää asiata --

SELMA. Niin, mutta enhän minä sillä mitään tarkoittanut -- ilman
aikojanihan vaan --

SALMELA. Niin, te sanoitte olevanne semmoisella hurjapäisellä
seikkailutuulella ja että teitä huvittaisi kerran nähdä, mimmoiset ne
ovat nuo paikat, joissa herrat niin hyvin viihtyvät ja joissa --

SELMA. Niin, mutta hyvät herrat, se olisi ollut teidän velvollisuutenne
estää minua. Tehän kuulutte siihen viisaampaan sukupuoleen, ha ha ha!

ALBERT. Sanoinhan minä että kyllä ukko papan tekotukka nousee pystyyn,
jos hän saa vihiä siitä, että hänen tyttärensä --

SALMELA. Niin, mutta kun sitten muistimme, että herra hovineuvos olikin
valtioneuvoksen luona Uuden vieraskodin johtokunnan kokouksessa, jossa
sitten tavallisesti jälestäpäin pelataan whistiä myöhään aamuun asti,
niin --

SELMA. Niin, niin, syyttäkää vaan minua. Mutta Abbe, ajatteleppas,
ajatteleppas jos Viivi sill'aikaa on tullut kaupunkiin ja minä vaan
istun täällä aivan rauhallisesti! Sehän olisi kaunista!

ALBERT (täyttää lasinsa): No, jos on tullut, niin on tullut.

SALMELA. Kuka tuo Viivi on?

SELMA. Hän on meidän serkkumme maalta ja hän kirjoitti minulle toissa
päivänä että hän tulee meille tänään tahi huomenna.

SALMELA. Tuleeko hän viipymään kauan?

SELMA. Ainoastaan muutamia päiviä. Niillä on siellä hänen
kotipitäjässään Alamäellä jonkunmoinen suurempi juhlatilaisuus ja siksi
pitää hänen täällä laitattaa itselleen vähän hienompi puku tietysti.
Niin, se on kaunis tyttö ja te tulette varmaan rakastumaan häneen,
herra Salmela.

ALBERT. Ikävä hän minusta on. Ja sitä paitsi hän on köyhä, ettei
kannata häntä hakkaillakaan.

    (Juo).

SELMA. Oh, elä sinä hänestä huolehdi. Onhan hänellä ollut kosijoita
siellä maalla parikin, vaikk'ei ole vielä siitä mitään varmempata
kuultu. Ja kyllä minäkin hänestä pidän, vaikka hän välistä onkin liian
kiivas ja itsepäinen. Rupeanko puhemieheksenne, herra Salmela?

SALMELA (ottaa lasinsa): Mutta mitä varten neiti nyt noin --
tiedättehän kyllä -- Kuulkaa, olkaa nyt hyvä ja maistakaa vähän,
hiukkasen vaan --

SELMA. En uskalla -- en totisesti uskalla --

ALBERT (haukotellen): Niin, pullo on nyt lopussa. Tilataanko uutta
vai --?

SALMELA. Se on tietty. (Soittaa) Kalle!

SELMA. Ei nyt enää. Nyt on jo kerrassaan aika lähteä. Ainakaan en
minä --

    (Vetää harson kasvoilleen).



TOINEN KOHTAUS

    Entiset. Kyyppäri.

KYYPPÄRI (vasemmalta, servietti kainalossa, kumartaa): Mitä herrasväki
suvaitsee --?

SALMELA. Yksi neljännes munkki lisää.

KYYPPÄRI. Pyydän anteeksi, mutta kello käy jo kahta. Emme saa
anniskella enää näin myöhään ja --

ALBERT. Mitä tuhmuuksia se on! Onhan meillä yksityinen huone. Kutsu
tänne isäntä!

KYYPPÄRI. Isäntä makaa ja sitä paitsi kävi juuri komsarjus bufetissa ja
oli niin äkäisen näköisenä kun huomasi että täällä vielä oli väkeä,
niin että jos herrasväki ei paheksu niin --

SELMA (matalalla äänellä Salmelalle): Tulkaa pois nyt! Ajatelkaa jos
vielä saisimme tekemistä poliisin kanssa!

SALMELA. Oh, se nyt ei tule kysymykseen. (Kyyppärille) No, tuohan
sitten lasku.

KYYPPÄRI. Tässä se on.

SALMELA (vetäytyy vasemmalle tarkastaen laskua).

ALBERT (puoliääneen Selmalle; ivallisesti): No, joko hän on kosinut?

SELMA. Hyi, kuinka sinä --!

ALBERT (sytyttää paperossin): Niin no, minä puolestani kyllä annan
siunaukseni, jos se teitä huvittaa, mutta pappa tulee luultavasti
räjähtämään ilmaan jos häntä oikein tunnen, sillä --

KYYPPÄRI (Salmelalle): Kiitoksia nöyrimmästi!

    (Kaksi kumarrusta).

ALBERT. Ja nyt me matkustamme, sanoi Blåfjell.

    (Panee päällystakkinsa kiinni ja menee).

KYYPPÄRI (menee edeltäpäin aukaisemaan oven etehiseen, joka on
hämärästi valaistu).

SALMELA. Yksi pyyntö, neiti Selma. Saanko huomenna tulla hakemaan teitä
luistinradalle? Saanko? Mitä?

SELMA. Niin -- en tiedä --

SALMELA. Kyllä te tiedätte.

SELMA. No, tulkaa sitten,

SALMELA. Kiitos, kiitos! En voi sanoa kuinka --

    (Tarttuu Selman käteen, mutta hän vetää sen takaisin ja
    menee edeltäpäin. -- Näyttämö tyhjänä).



KOLMAS KOHTAUS

    Kyyppäri. Palvelijatar.

KYYPPÄRI (tulee takaisin): Stiilinen tyttö, tuo neiti, aika stiilinen!
Mutta suotta se kasvonsa minulta piilotteli, kyllä minä hänet tunsin.
Eipä se muutenkaan ole ensimmäinen kerta kun täällä on istunut naisia
herrojen kanssa yksityisessä huoneessa aamuun saakka.

    (Huutaa) Anna! onko Anna siellä? (Menee ottamaan pois
    tarjottimen, ja kun huomaa että siellä on puolillaan
    oleva lasi, tyhjentää hän sen poskeensa).

PALVELIJATAR (tulee vasemmalta ja pyyhkii silmiään hyvin unisen
näköisenä).

KYYPPÄRI. Anna sulkee ovet ja sammuttaa lamput. Hyvää yötä! Nuku
niinkuin olet alottanutkin.

    (Menee vasemmalle).

PALVELIJATAR. Hyvää yötä!

    (Menee haukotellen perälle. -- Näyttämö tyhjä. Hetkisen
    vaitioloa. Anna kuuluu puhuvan etehisessä jonkun kanssa).

PALVELIJATAR (takaisin): Kalle!

KYYPPÄRI (vasemmalta): Noh? Mitä nyt?

PALVELIJATAR. Tulee matkustajia. Herra ja rouva maalta. Pitää olla
kaksi huonetta ja pilttu hevoselle.

    (Menee perälle).

KYYPPÄRI (hänen perästään): No, mitkä juuttaan matkustajat nyt tähän
aikaan --!

    (Näyttämö vähän aikaa tyhjä).



NELJÄS KOHTAUS

    Kekkonen, Viivi, Kyyppäri ja Palvelijatar (joka kantaa kahta
    pienempää kapsäkkiä [yhdennäköisiä] ja muita matkakapineita).

KEKKONEN (noin 36-vuotias): Jahah, vai tämäkö huone! Kiitoksia paljon,
kiitoksia paljon! Herra on hyvä ja antaa anteeksi että tulemme näin
myöhään häiritsemään, mutta me olemme maalta emmekä ehtineet asemalle
ennenkuin -- (aikoo auttaa Viiviä päällysvaatteista) Saanko luvan --?

VIIVI (lyhyesti): Kyllä minä itsekin -- (osoittaa oikeanpuolista ovea)
Tämäkö se on se toinen huone, joka meille?

KYYPPÄRI. Niin, olkaa hyvä.

    (Menee aukaisemaan oven).

VIIVI. Tehkää hyvin neiti ja kantakaa kapsäkit sinne sisään.

    (Palvelijatar tekee niin).

KEKKONEN (riisuen): Niin, katsokaas, ensimäiseen junaan emme voineet
ajatellakaan että pääsisimme, lumipyry kun teki meille semmoiset
kepposet ja vaikka Polle parka ponnistelikin voimiaan viimeiseen
saakka, niin tulimme sittenkin asemalle vasta kun toinen juna oli
lähdössä ja pyyhkäisi aivan juuri nokkiemme edessä, ja ota sitä sitten
hännästä kiinni. Hm! (Sivukatse Viiviin) Niin no, jos herra sitten on
hyvä ja sanoo teidän rengille että hän toimittaa Pollen talliin ja
antaa sille oikeen kukkurakopan kauraa, sillä kyllä on poika poloinen
tänään saanut reistailla ja rimpuella että oikein sydäntä särkee kun
sitä -- (Kun kyyppäri auttaa häntä) Kiitoksia, kiitoksia, se on
liian paljon vaivaa --! (Viiville) Mutta mitä minun vielä piti
sanomankaan --? Niin, että emmeköhän samassa tilaa vähän ruokaa?
Biffipaisti olisi mainion lämmittävää näin kylmästä tultua, jos --

VIIVI. Ei minun ole nälkä.

KEKKONEN. No, ei minunkaan sitten, ei minunkaan. (Kyyppärille) Niin ei
tarvitse mitään. Mutta jos nyt herra sitten vaan on niin hyvä ja
toimittaa tuota Pollelle, niin --

KYYPPÄRI. Heti paikalla. (Mennessään) Lystikäs herrasmies, tuo!

VIIVI (kävelee edestakaisin): Oiss, että tälle matkalle ollenkaan
tulin! Oiss!

KEKKONEN. No, no, ei pidä olla pahalla tuulella, ei pidä olla pahalla
tuulella, neiti Viivi. Onko tuo nyt sitten niin suuri onnettomuus,
ett'ette enää päässyt sisään tuonne hovineuvokseen, vaikka niin
soitimme ja koputimme! Ottavathan muutkin naiset kortteeria
ravintoloissa ja huomennahan te jo hyvissä ajoissa voitte tavata
sukulaisianne ja makeasti nauraa heidän kanssaan koko jutulle. Minusta
tämä vaan on ollut niin hemmetin lysti matka ettei --

VIIVI. Ja mikä ravintola tämä sitten lieneekään? Uskaltaakohan tässä
edes ummistaa silmänsä yöksi?

KEKKONEN. Hieno paikka, hieno paikkahan tämä on. Tuskin piispallakaan
on paremmat mööpelit. Ja lupasinhan minä mammalle, teidän
kunnioitettavalle mammalle, että kyllä minä pidän huolta neiti Viivistä
ettei mitään -- Niin, teidän mammanne kehotuksestahan se onkin kun nyt
ensimäisen kerran olen täällä Helsingin suuressa kaupungissa. »Hyvä
kanttori», hän sanoi, kun nimittäin kerroin hänelle että koetteeksi
lystin vuoksi olin hakenut hoitajan paikan tässä vasta perustetussa
Uudessa vieraskodissa. »Hyvä kanttori», hän sanoi, »ei ne paperit
paljon paina, teidän pitää kaikin mokomin mennä kumartamaan, sillä jos
ette itse tule Helsinkiin, niin ajattelevat herrat siellä että ehkä te
vaan pilallanne olette jättänyt sisään hakemuksenne, koska ette
persoonallisesti ole käynyt heitä puhuttelemassa». Niin hän puhui. Eikö
niin?

VIIVI (kärsimättömästi): Kyllä --

KEKKONEN. Niin, mutta sitten hän samassa muisti että pitihän neiti
Viivinkin näinä päivinä pistäytyä pääkaupungissa ja siinä tapauksessa
se sopisi mainion hyvästi, jos te pääsisitte minun hevosessani
asemalle, niin se tulisi helpommaksi meille molemmille. Mutta siihen
minä vastasin että --

VIIVI. Niin, niin, kyllä minä muistan --

KEKKONEN. Niin, siihen minä vastasin että kyytirahasta ei
kysymystäkään, he he he, sillä minä jos menen, niin menen omalla
Pollellani ja aivan yksin, että jos Viivi neiti vaan tahtoo tulla minun
halvassa reessäni, niin se on minulle sekä kunnia että ilo, sanoin
minä. Ja seuraavana aamuna sitä sitten mentiin kun mentiinkin ja
mammanne vielä lähtiessä taputti minua olkapäälle ja katsoi meitä niin
viekkaasti ja meinaavasti että mitähän se sillä oikeastaan --

VIIVI. Oiss, mitä te nyt taas noita vanhoja --!

KEKKONEN. No ei mitään sitten, ei mitään. Mutta jättäkää nyt pois tuo
nyrpeä katse. Koettakaapas nyt vähän kikattaa, niin saatte nähdä että
jos ei se auta, niin --

PALVELIJATAR (oikealta päiväkirja kädessä, jonka hän antaa Kekkoselle):
Tässä olisi kirja, jos herrasväki --

KEKKONEN. Mitä? Mikä kirja tämä on --?

PALVELIJATAR. Matkustavaisten kirja.

VIIVI (erikseen): Matkustavaisten kirja! No, se vielä puuttui!

PALVELIJATAR. Niin, siihen kirjoittaa jokainen matkustaja nimensä.

VIIVI (kuin edellä): Minä siis tulisin ilmoitetuksi samassa paikassa
kuin hän! Ei, se ei saa tapahtua.

KEKKONEN. Ahaa, ahaa! (ottaa kynän) No, pistetään nimi, pistetään nimi
vaan. Tulee hauska huomenna nähdä kaikissa sanomalehdissä --

VIIVI (kuin edellä): Tuo piika pitää saada pois täältä. (Ääneen)
Kuulkaapas neiti, tuokaapas minulle lasi juomavettä, mutta oikein
raitista.

PALVELIJATAR. Kyllä. Paikalla.

    (Menee).

VIIVI. Odottakaapas kanttori! Elkää kirjoittako!

KEKKONEN. Heh? Enkö --?

VIIVI. Niin tuota -- Minun nimeni ei saa tulla tuohon kirjaan.

KEKKONEN. Eikö teidän --? No mistä --?

VIIVI. Niin, minä en sitä tahdo. Minusta on niin ikävää nähdä nimeni
sanomalehdissä -- ja kun sitä paitsi vielä tulimme tänne näin keskellä
yötä, niin --

KEKKONEN. Mutta kun tuo tyttö sanoi että jokaisen matkustajan nimi
pitää siinä --

VIIVI. Niin, sen vuoksi juuri meidän täytyy keksiä joku keino. Me
panemme toiset nimet.

KEKKONEN. Toiset nimet! No, kylläpä sen Viivi neidin päähän
pälkähtääkin -- ha ha ha! Mutta jos poliisi vetää meidät siitä
edesvastaukseen?

VIIVI. Poliisi? Mitä se poliisia koskee? Nimi kuin nimi. Sitä paitsihan
te olette aivan tuntematon täällä ja huomennahan minä olen poissa.
Mutta mistä nyt keksimme nimet --?

KEKKONEN. Niin, mutta -- onkohan tämä nyt --?

VIIVI. Pian nyt vaan ennenkuin piika tulee takaisin --

KEKKONEN. Niin, en minä -- en minä suinkaan -- Mutta nyt tiedän. Jos
panisimme pilan vuoksi vaan Nimetön, Niilo ja Nilla Nimetön
esimerkiksi. Se kuuluisi niin --

VIIVI. Eihän tuo nyt -- Pitää olla joku ulkomaalainen, joku
ruotsalainen, joka ei ole niin tunnettu.

KEKKONEN. Niin, kuka nyt niitä ruotsalaisia -- Ahaa, nyt löysin.
Pannaan Pettersson.

VIIVI. Oiss! Mutta nyt sen keksin. Mammalla on vanhoja tuttavia tuolla
Kajaanin toisella puolella, eräs perhe nimeltään Miltopeus.
Kirjoittakaa Miltopeus.

KEKKONEN. Milto -- Miltopeus --?

VIIVI. Niin, Miltopeus.

KEKKONEN. Mutta jos ne sattuisivat lukemaan sanomista että --?

VIIVI. Niillä ei ole muita lehtiä kuin lähetyssanomat. Kirjoittakaa
siis --

KEKKONEN. Mutta eikö se ole väärin että toisen rehellistä nimeä --?

VIIVI. No, kylläpä te olette lapsellinen. Antakaa tänne kynä, niin
minä --

KEKKONEN. Ei, kyllä minäkin. -- Matti ja Mimmi Miltopeus, he he he.
Passaako se?

VIIVI. Mitä te niistä syntymänimistä? ja sitä paitsi --

PALVELIJATAR (tuo vesilasin): Olkaa niin hyvä!

VIIVI. Kiitoksia! (Juo) Se oli oikein hyvää.

KEKKONEN. No, no, kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän. (Kirjoittaa ja antaa
piialle kirjan) Kas niin, minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin.

PALVELIJATAR. Kiitoksia!

    (Oikealle; vilkaisee sivumennen kirjaan).

VIIVI. No, kuinka te kirjoititte?

KEKKONEN. Kirjoitin vaan: Herra Miltopeus rouvineen Kajaanista.

VIIVI. Rouvineen! Kirjoititteko rouvineen?

KEKKONEN. Niinhän minä --

VIIVI. Se oli jokseenkin sopimatonta pilaa, se minun täytyy sanoa. Mitä
minulla teidän nimellänne on tekemistä. Omanihan vaan --

KEKKONEN. Voi peeveli! Mutta kun luulin --

VIIVI. No, mikä on tehty, se on tehty. Itsellänne teillä siitä voi olla
suurimmat hankaluudet. (Rupeaa panemaan päällysvaatteitaan kokoon;
lyhyesti) No, miksi ajaksi tilaamme kahvia aamulla.

KEKKONEN. Miksikä ajaksi kahvia. No, se on minulle yhdentekevä, aivan
yhdentekevä.

VIIVI. No, määrätään sitten k:lo 9. Ja hyvää yötä nyt ja kiitoksia
kyydistä!

    (Aikoo mennä oikealle).

KEKKONEN. No, joko te menette?

VIIVI. Mitäs minä sitten --?

KEKKONEN. Kuulkaapas neiti! Tuota -- saanko vast'edeskin tulla teitä
kyyditsemään? Saanko?

VIIVI. Miks'ei jos soveltuu.

KEKKONEN. Tuota -- että jos olisikin vaikka vähän pitempi matka.
He he he!

VIIVI. Pitempi matka?

KEKKONEN. Niin tuommoinen matka, joka -- hm, joka kestäisi ei
ainoastaan yhden päivän, mutta monta päivää, viikkoa, kuukausia jopa
vuosiakin ja joka -- hm --

VIIVI. Minne ihmeissä kanttori sitten aikoisi minua laahata? (Erikseen)
Aikooko hän nyt tässä keskellä yötä vielä ruveta --?

KEKKONEN. Niin, se olisi semmoinen matka, joka -- joka --

VIIVI. Minä olen jo niin väsynyt tämänkin päivän matkasta että tuskin
luulen voivani pitempiä --

KEKKONEN. Niin no, eihän se ole mikään Ameriikan matka, vaikka kyllähän
sitä reissurahoja juuri siihenkin riittäisi, he he he. Sillä jos en
enää, niinkuin sanotaan, puhuisi esimerkeillä ja kuvilla, vaan --

VIIVI. Ei puhukaa vaan »esimerkeillä ja kuvilla» se on paljon
hauskempaa, mutta puhukaa sitten huomenna, sillä minua nukuttaa
todellakin niin kauheasti etten nyt tällä haavaa --

KEKKONEN. Jahah, jahah. No, niinkuin neiti suvaitsee, niinkuin vaan
itse suvaitsette --

KYYPPÄRI (perältä): Asia on toimitettu. Olen sanonut rengille. Olisiko
mitään muuta käskettävää?

PALVELIJATAR (tulee oikealta).

KEKKONEN. Ei minulla suinkaan. Antakaa nyt vaan anteeksi että näin
yöllä --

PALVELIJATAR. Saanko luvan kysyä milloinka herra ja rouva tahtoo kahvia
aamulla?

VIIVI. Rouva --! (Hillitsee itseään) Tuota -- tuokaa k:lo 9. (Menee
oikealle; erikseen) No, kyllä se nyt on viimeinen kerta kuin minä
tämmöiselle --

KYYPPÄRI. Hyvää yötä sitten!

    (Kumartaa).

PALVELIJATAR. Hyvää yötä!

    (Niiaa).

KEKKONEN. Hyvää yötä, hyvää yötä ja makeata unta!

    (Kun kyyppäri ja piika menevät, näkyy edellinen hiljaa
    väittelevän jotain, johon piika vastaa osoittamalla
    nimikirjoitusta kirjassa, jonka hän on antanut kyyppärille).

KEKKONEN. Rouva! Se sanoi häntä rouvaksi, he he he!

VIIVIN ÄÄNI (oikealta): Herra jumala, mitä tämä on!

KEKKONEN. Mitä, mitä -- mitä siellä --?

    (Juoksee ovelle).

VIIVIN ÄÄNI. Ette saa tulla, ette saa tulla!

    (Ovi paiskataan kiinni).

KEKKONEN. No, sun seitsemän seppää! No, sun seitsemän --! Eihän tuo
johtunut mieleenikään -- (Istuutuu aivan hämillään) No, tämäpä hassua,
ha ha ha! -- Mutta onhan se sentään aivan luonnollista -- seisovathan
nimet tuossa kirjassa -- ja eihän tuo piika voinut muuta ajatella kuin
että -- Mahdottoman hienoilta ne näytti kumminkin nuo punaiset peitteet
ja nuo pitsityynyt -- niinkuin avioparin sänky ainakin! -- Niin, mutta
mitä minulla siitä on hyötyä! täällä minä kuitenkin yksinäni saan -- Ja
sinne se otti minun kapsäkkinikin, etten -- Uskaltaisinkohan häntä --?
(Koputtaa arasti ovelle) Neiti Viivi, kuulkaapas! Minulla olisi
vähän --

VIIVI (sisältä): Jos vaan tulette, niin huudan ja herätän koko talon.

KEKKONEN. Taivas varjelkoon! Enhän minä -- Tahtoisin vaan teitä --

VIIVI. Minä en ryhdy teidän kanssanne minkäänlaiseen puheluun. Te se
olette joka on syypää kaikkiin, tomppeli!

    (Ovi pönkitetään sisäpuolelta).

KEKKONEN. Niin, siinä nyt sain! Kaikki on minun syyni -- jos olisi
täällä edes sohva, johonka voisin --. No, tuossa on kumminkin turkkini.
-- Huh, kuinka se on kylmä! Siitä voi vielä saada influensaa.
(Aivastaa) Nälkäkin rupeaa tässä suolia kopristamaan. -- No, ei auta
muu kuin istua tuohon nojatuoliin koettamaan saisiko siinä unta. (Vetää
tuolin keskelle näyttämöä) No, istuuhan tässä aika mukavasti sentään.
Ja kun oikein ajattelen, niin eihän sitä aina kinkerilläkään ole ollut
niin paljon parempia makuusijoja. Tyytyväinen sitä aina pitää olla.
»Aina tyytyväinen ja iloinen», se onkin minun mielilauseeni. (Kiertää
turkkinsa ympärilleen ja nyökähyttää oikealle päin; puoliääneen) Hyvää
yötä nyt, rouva Milto -- Miltopeus!



TOINEN NÄYTÖS


Hienosti sisustettu sali hovineuvoksen luona. Ovi perällä, yksi
oikealla ja kaksi vasemmalla puolella.



ENSIMÄINEN KOHTAUS

    Miller. Albert. (Edellinen istuu lyijykynä kädessä oikealla
    pöydän ääressä, jolla on koko kasa papereita; jälkimäinen
    loikoo kiikkutuolissa toisella puolella, selaillen sanomalehtiä).

MILLER (mutisee itsekseen): No, niin, hyviä paperejahan nämäkin -- Hm!
-- Eikä nuokaan niin huonoja -- Kanttori Kekkonen Alamäeltä. -- Oojaa,
oojaa -- Hm -- hm!

ALBERT. Onko paljon hakemuksia, pappa?

MILLER (äreästi): Näethän sinä että niitä on tässä koko pöytä täynnä.
(Mutisee) Hm -- hm --

ALBERT. No, kellenkä virka annetaan?

MILLER. Kellenkäkö virka annetaan? Huomennahan se vasta hakemusaika
loppuukin, tiedämmä. Ja mistä minä muutenkaan -- (kuin edellä) Hm, --
hm --

ALBERT. No tuota, tiedetäänhän se kyllä ettei muilla johtokunnan
jäsenillä ole juuri mitään sanomista paitsi valtioneuvoksella ja
sinulla, ja kun nyt valtioneuvos tänä aamuna matkusti Pietariin ja
antoi sinulle kaikki hakemukset että saisit päättää niistä aivan
mielesi mukaan, niin onhan se --

MILLER. Niin, siinäpä se juuri on se vaikeus, se kirottu vaikeus! Että
mitä valtioneuvos sitten sanoo, mitä hän sitten sanoo? Voi vielä
suuttua minuun jos en oikein (kuin edellä) Hm -- hm -- 53 -- 3 -- 4 --

ALBERT. Annappas kuulla keitä kaikkia --?

MILLER. Yhteensä jo 67 hakijaa! Jaa-a, otappas nyt ja sano kuka niistä
nyt on sopivin, varsinkin kun kaikilla on mitä loistavimpia
rekommendatsiooneja! Luulenpa että se kysyy miehen järkeä se, vai mitä?

ALBERT. No, mitä väkeä siellä nyt on sitten? Olisipa hauska kuulla.

MILLER. Hm! Niin, mitä väkeä. Kyllä täällä löytyy kaikista
kansanluokista ja vielä päällekin. Muun muassa on täällä 23
ylimääräistä tulli- ja postivirkamiestä, 10 kyyppäriä, 11 eläkettä
nauttivaa upseeria, yksi kanttori, 9 kansakoulunopettajaa kaikki
absolutisteja, eräs entinen vahtimestari, jolla on todistus
raittiudesta, eräs eläkkeen saanut maanmittari Miltopeus, ainoa jonka
näistä tunnen ja minun vanha ystäväni --

ALBERT. Miltopeus? Missä minä tuon nimen olen --?

MILLER. Et sinä häntä tunne -- siitä on jo 25 vuotta kuin minä hänet
viimeksi näin. Sitten seuraa 8 ent. kauppiasta, yksi saksalainen
probenreiter ja viimein kaksi viralta pantua painoasiamiestä. Summa
summaarum kuusikymm --

ALBERT. Kyll' on kirjava joukko! mutta tuo nimi Miltopeus? Missä minä
siitä --? Ahaa nyt muistan. Tuo sinun ystäväsi Miltopeus on par'aikaa
kaupungissa, pappa.

MILLER. Miltopeus kaupungissa?

ALBERT (antaa hänelle sanomalehden): Niin, seisoohan tässä
matkustavaisten joukossa: H:ra Miltopeus rouvineen Kajaanista, niin
että jos ei muita samannimisiä --

MILLER. Ei, hän se on. Ei sitä muita sillä nimellä --. No, katsoppas
ukkoa, joka on tehnyt näin pitkän matkan vanhoine eukkoineen!

ALBERT. Ehkä hän on tullut kumartamaan, ha ha!

MILLER. Mitä sinä noin naurat?

ALBERT. Muuten vaan kun ajattelen kuinka koomillista se olisi, kun
pappa ottaisi vastaan kumartelijoita.

MILLER. Mitä koomillista siinä olisi? Sitä minä en suinkaan ymmärrä.
Mutta sinä olet aina semmoinen ettet voi mitään katsella totiselta ja
vakavalta kannalta. Kaikille sitä vaan pitää irvistellä ja --

ALBERT. Ei suinkaan, mutta jos kerran on hyvät paperit, niin --

MILLER. Hyvät paperit, niin. Mutta se riippuu siitä millä tavalla nuo
paperit jätetään sisähän, ja se seikka on myöskin lukuun otettava.
Hakija, joka noin vaan työntää hakemuksensa menemään postissa, tekee
aina minuun jonkunmoisen vastenmielisen vaikutuksen. Hän on verrattava
henkilöön, joka lakki päässä, päivää sanomatta, astuu virastoon, nakkaa
hakemuksensa pöytään virkamiesten eteen ja sitten poistuu yhtä
röyhkeästi ja moukkamaisesti kuin tulikin. Tuommoisella miehellä voi
olla vaikka kuinka mainiot paperit, niin ei --

ALBERT. Tarpeeton tuommoinen hännysteleminen minusta on, enkä minä
suinkaan --

MILLER. Niin no, sinä! Niin sen minä kyllä luulen. Valtioneuvos
kysyykin välistä minulta että miksi tuo teidän poikanne oikeastaan
aikoo, ja mitä minä silloin voin muuta kuin --

ALBERT. Tiedäthän että tutkin estetiikkaa ja että --

MILLER. Estetiikkaa! Aivan oikein -- niinkuin aina tyhjäntoimittajat.
Mutta tuo sinun estetiikkasi on jo --

ALBERT. Saanko kysyä jotain pappa? Hävisitkö illalla whistipöydässä,
koska olet noin huonolla --

MILLER. Mi-mitä? Pyydän päästä tuommoisesta nokkaviisaudesta. Niinkuin
ei tässä olisi muitakin huolia kuin että vielä pitää --

ALBERT. No, no, elä viitsi kiivastua. Eletään sovinnossa. Tuolle
Miltopeukselleko siis aiot antaa puoltolauseesi, vai mitä?

MILLER. Johan minä sanoin, että huomennahan se vasta -- (Itsekseen
järjestäen papereitaan) Olisiko hän todellakin tehnyt tänne
kumarrusmatkan? Kun menen ulos kävelemään, niin täytyy pistäytyä häntä
tervehtimässä.



TOINEN KOHTAUS

    Entiset. Selma (vasemmalta).

SELMA (iloisesti): Hyvää huomenta pappa, hyvää huomenta! (Ottaa isänsä
kaulasta ja nyökähyttää samassa Albertille) Huomenta Abbe!

MILLER (mutisee): Päivää! Sinä viivyit kauan Alliance Françaisessa
eilen.

SELMA. Niin, mutta kun siellä oli niin äärettömän hauskaa. Et usko
kuinka --

MILLER. Tuo ei passaa. Semmoinen viipyminen viimeiseen tanssiin saakka
on liian plebeijimäistä ja sopii ompelijaneidille eikä sinun
säätyluokkasi nuorelle naiselle. Sinun pitää paremmin ottaa vaaria
itsestäsi ja panna muistiin että olet hovineuvoksen tytär, sen sanon.

SELMA. Mutta, Herra jee, viipyiväthän siellä muutkin tytöt yhtä kauan
-- Alma, Eugenie, Fiffi, Lullu ja kaikki tyyni. Ja olisinhan minä
tullut aikaisemminkin, mutta kun tuo Abbe ei viitsinyt tulla
saattamaan, niin --

MILLER. Syytä sinä Abbea! Niinkuin ei sinulla aina olisi vakituinen
saattaja. Mutta sen minä nyt tässä vielä kerran sanon, että tuo
kurtiisi on lopetettava, minä en sitä ollenkaan salli.

SELMA. Mutta voinko minä siihen mitään, että hän on niin kohtelias ja
huomaavainen? Ja sitä paitsi hän on Abben parhaimpia ystäviä --

MILLER. Niin, sen kyllä uskon, ainahan vakka kantensa hakee. Mutta
tuommoiselle nuorelle ylioppilaalle, jolla ei ole muuta kuin kaunis
naamansa, sille minä en tytärtäni anna, se on vissi se! Valtioneuvoskin
kerran --

SELMA. Mutta pappa kulta, eihän hän milloinkaan ole -- Hän vaan pitää
minun seurastani. Ja tuota -- onhan hän muuten henkivakuutusagentti --

MILLER. Niinkuin joka toinen mieshenkilö nykyään.

ALBERT (sanomalehden takana): Ja postimerkki-asioitsija.

MILLER. Minä en sinulle tässä --. Niinkuin sanottu, minun tahtoni on,
että sinä tästä päivästä alkaen lopetat koko seurustelun tuon miehen
kanssa.

SELMA. Voi voi, pappa kulta, kuinka sinä olet paha! Mutta jos vasta
huomisesta alottaisimme?

MILLER. Huomisesta?

SELMA. Niin kun lupasin tänään tulla hänen kanssaan luistinradalle ja
hän varmaan paheksuisi jos en --. Rakas, oma pappa kulta, enkö saa
mennä? Sano että saan --

MILLER. No, kyll' on teidän kanssanne peliä, kyll' on peliä!

SELMA. Sano nyt: olkoon nyt tällä kertaa.

MILLER. Anna minun olla rauhassa. Mutta muista se että --

SELMA. Kiitos, kiitos tuhannesti! (Hiljaa Albertille) Ethän sinä
suinkaan millä tavalla siitä yöllisestä --?

ALBERT. Äh, kaikkea nyt --!



KOLMAS KOHTAUS

    Entiset. Palvelijatar. Viivi.

PALVELIJATAR (perältä): Tuolla tambuurissa on vieras neiti kapsäkki
kädessä, joka kysyy neiti Selmaa.

SELMA. Ah, se on Viivi! Kuulkaa, Viivi on tullut!

    (Juoksee ulos perältä; piika seuraa).

MILLER. No no, vähemmälläkin sitä --

ALBERT. No, kuinka hän nyt tähän aikaan -- (Korjaa kravattiansa) Kuule
pappa, jos et minun neuvoani halveksi, niin kyllä voisit antaa
myönnytyksesi. Ne rakastavat toisiaan ja sinun relatsioonillasi kyllä
Eerolle voit hankkia --

MILLER. Kiitos nöyrimmästi! Mutta suot kai anteeksi jos tässä asiassa
omin neuvoin uskallan --. Valtioneuvoskin huomautti --

    Viivi, Selma ja palvelijatar (joka auttaa Viiviä päällysvaatteiden
    riisumisessa).

SELMA. Käy sisään, käy sisään! Ei täällä ole muita kuin --

MILLER. Ah, Viivi! No, tervetultua! Mitä maalta kuuluu?

ALBERT. Terve tultua Helsinkiin!

SELMA. Ja minä kuin odotin sinua vasta iltasella. Tai oikeastaan jo
eilen tuossa iltamassa vähän pelkäsin, että jos sinä tulet ja minä olen
ulkona huilaamassa. Mutta, ethän sinä niin varmaan kirjoittanutkaan
mikä päivä --. No, kerro nyt kuinka sinä tähän aikaan --?

VIIVI. Oli pyryilma ja sen vuoksi --

SELMA. Ahaa! Ja sen vuoksi ehdit vasta aamujunassa. No, johan minä
ajattelinkin että --

VIIVI. Niin, juuri, niin. Minä tulin -- minä tulin aamujunassa.
(Piialle, joka aikoo ottaa hänen kapsäkkinsä) Kiitos, kapsäkkiä ei
tarvitse --

    (Piika menee päällysvaatteineen).

MILLER. Ole nyt hyvä ja käy istumaan, tyttöseni! No, mitenkä mamma
jaksaa? Hyvin tietysti?

VIIVI. Kiitoksia! Kyllähän se --. Lähetti paljon terveisiä. Mitenkä
setä itse on voinut?

MILLER. Kiitos! Mitä tämmöisestä vanhasta äijästä! Huolia ja
edesvastausta vaan. Valtioneuvoskin on mennyt matkalle ja antanut
minulle kaikki hommat. No, teillä on kohta jonkunmoinen juhla siellä
Alamäellä -- kansanopiston vihkiäiset, vai mitä?

VIIVI. Niin, senvuoksihan minäkin tänne --

SELMA. Niin, sinun pitää paikalla näyttää minulle tuo sinun
leninkikankaasi. Se on kai täällä kapsäkissä --? (Tuo kapsäkin tuolille
etunäyttämölle) Voi voi, meillä on niin paljon puhumista ja
rupattamista etten --

MILLER. Niin, sen kyllä arvaan. Parasta siis jättää teidät kahden
kesken, vai mitä?

VIIVI. Kyllähän me vielä ehdimme --

ALBERT. Onko siitä kauan kuin Viivi viimein kävi Helsingissä?

VIIVI. Taitaa siitä kohta olla pari vuotta.

ALBERT. Vai niin. No onko kaupunki sillä ajalla paljon muuttunut? Kyllä
kai.

VIIVI. En voi sanoa. Vilkastahan täällä näkyy olevan. Ja sitten niin
paljon huveja.

SELMA. Niin, tänä iltana pitää meidän välttämättömästi mennä
sirkukseen. Et usko kuinka siellä on kauniita hevosia ja hassuja
klovneja, ja sitten siellä saa nähdä Helsingin hienointa yleisöäkin --

VIIVI. Mutta onhan tänään teatterikin --

SELMA. Äh, se on vanhaa! Ei siellä malta istua. Mutta voi voi, kyllä se
sentään oli sanomattomasti hauskaa että taas sain nähdä sinua näin
pitkän ajan perästä!

    (Ottaa Viiviä vyötäisiltä ja pyörittää häntä).

VIIVI. No no, elähän nyt --!

MILLER. Niin no; minä menen nyt vähän kävelemään ja tapaamaan vanhoja
tuttuja, joita näkyy olevan kaupungissa. En minä kauan viivy. Näkemiin
asti siis.

    (Menee oikealle).

ALBERT. Minä en myöskään tahdo häiritä --. (Mennessään vasemmalle)
Vanhan piian näköiseksi on käynyt.



NELJÄS KOHTAUS

    Selma. Viivi.

SELMA. No, annapas nyt minun oikein katsella sinua. Sinä näytät niin
totiselta. Et ole oikein hyvällä tuulella. Onko sinulle mitään
tapahtunut matkalla, vai --?

VIIVI. Tapahtunut! Ei suinkaan. Mitä minulle --?

SELMA. Mutta ehkä olet rakastunut? Ehkä jo kihloissakin? Niin, niin,
olenhan kuullut kerrottavankin jotain sinnepäin, että siellä maalla
yksi ja toinen on sinua hakkaillut, vaikk'et sinä vielä --

VIIVI. Loruja vaan. Ei siinä ole perää.

SELMA. Niin, sinä oletkin aina ollut noin vähän jäykkä ja vaativainen
-- ylpeä, niinkuin sanotaan, hahaha -- niin ettei sinulle tavalliset
tarjoomukset juuri --

VIIVI. Mitä minä -- köyhä ja vanha tyttö. Mutta kuinkahan lienee itsesi
laita? Poskesi hehkuu ja silmäsi loistavat niin kirkkaasti, että
etköhän vaan itse --

SELMA (hämillään): Minäkö?

VIIVI. Niin, tunnusta vaan. Kyllähän sen näkee että jotain sinulle --

SELMA. Huomaako sitä todellakin?

VIIVI. Vai niin, sinä siis todenteolla olet --?

SELMA. Ei ei, en minä vielä, mutta --

VIIVI. Mutta ei se kaukana olekaan.

SELMA (salaperäisesti):  Niinkö? Niin no, meidän kesken sanottuna, niin
kyllä luulen että se kohta tulee tapahtumaan. Mutta Herran nimessä, et
saa siitä kellenkään virkata! Pappakin on sitä niin vastaan etten tiedä
kuinka hänen kanssaan vehkeillä että --

VIIVI. Onnittelen, onnittelen vaan! No, kuka se sitten tuo --?

SELMA. Se on Eero, Abben hyvä ystävä, josta välistä olen sinulle
kirjoittanut. Mutta pappa ei tahdo hänestä kuullakaan, hänellä kun ei
ole mitään vakinaista. Sillä hän on vaan henkivakuutusagentti, poika
parka. Mutta jos tietäisit kuinka hän on kaunis. Ja kuinka hänellä on
uskolliset silmät! Ja sitten hän on niin rakastunut.

VIIVI. No, sehän on luonnollista --

SELMA. Niin, kuule kyllä se kumminkin on jotain tuommoinen rakastunut
mies. Semmoinen voima ja semmoiset tunteet! Ja kun ajattelen että minä
tämmöinen tyttöletukka, pienimmälläkin nyrpeydelläni saan tuon vahvan
miehen masentuneeksi kuin märkä lapanen ja taas yhdellä ainoalla
katseella loistamaan kuin --

VIIVI. Ai ai, onko sinusta tullut koketti?

SELMA. Ei suinkaan, mutta vaan välistä huvittaa minua koettaa valtaani.
Ja kyllähän minä saan häntä narratuksi vaikka mihin. Kuulepas -- mutta
se on syvä salaisuus -- voitko ajatella että kun tulimme Françaisesta
eilen kl. 1 aikana, niin menimme vielä Eero -- niin minä sanon häntä
vaan Eeroksi, vaikka emme vielä ole lähemmin tuttuja -- niin menimme
me, Eero, Abbe ja minä ravintoaan juomaan kahvia avekin kanssa.

VIIVI. Ravintolaan keskellä yötä! Mutta sehän oli --!

SELMA. Hyvin sopimatonta, niin. Ja se oli minun kehotuksestani. Ja et
voi uskoa kuinka tuo kaikki oli salaperäistä ja mystillistä ja kuinka
nuo Hotel Nationalin avekit olivat mainion --

VIIVI (säpsähtää): Hotel National!

SELMA. Niin, tunnetko sinä sen hotellin? Se on pienempi hotelli tässä
läheisyydessä.

VIIVI. En suinkaan -- mistä minä -- No, mutta kuulehan nyt,
milloinkahan nyt oikeastaan saisin nähdä tuon sinun Eerosi? Ymmärrät
kai että olen tavattoman --

SELMA. Milloinka saisit häntä nähdä. Kuule, hän tulee kohta hakemaan
minua luistinradalle, niin silloin --. Mutta herra jee! tässä minä vaan
itsestäni rupatan -- pitihän meidän tuota kangastasi -- Missä on avain?
Annappa tänne, niin --

VIIVI. Niin, katsotaan vaan. (Rupeaa aukaisemaan kapsäkkiä) Se onkin
tässä aivan ylimmäisenä --



VIIDES KOHTAUS

    Edelliset. Palvelijatar. Salmela.

PALVELIJATAR. Herra Salmela kysyy saisiko hän tavata neiti Selmaa.

SELMA. Ah joko --? (Viiville) Se on Eero. (Palvelijattarelle) Pyydä
herra Salmelaa astumaan sisään. Hän on tervetullut.

PALVELIJATAR (menee).

VIIVI. Minä menen tieheni. En ole niin puettu että --

SELMA. Elä mene. Et _saa_ mennä!

SALMELA (perältä, luistimet kädessä, kumartaa): Hyvää huomenta, neiti
Selma! Tässä minä nyt --

    (Vieras kumarrus Viiville).

SELMA. Päivää, päivää, herra Salmela! Terve tultua! Saan esittää: Hra
Salmela ja serkkuni Viivi.

SALMELA. Hauskaa tehdä tuttavuutenne. Me puhuimme juuri teistä eilen.
No, neiti Selma, pitääkö välipuheemme paikkansa, vai --?

SELMA. Voi voi, herra Salmela, enhän minä nyt, kun minulla on vieraita.
Toinen kerta sitten.

VIIVI. Oh Selma, mitä sinä nyt puhut! Eihän minua tarvitse kursailla.
Sitä paitsihan pitää minunkin mennä ulos ostoksille, niin ettei --

SALMELA. No hyvä, sehän sopii mainiosti! Me teemme seuraa kaikki kolme
tässä kauniissa ilmassa. Ovatko neidit valmiit, niin --

SELMA. Ei, ensin juodaan kuppi kahvia. Menen sanomaan että tuovat
sisään ja sill'aikaa te, hra Salmela, voitte pistäytyä Abbea
katsomassa. (Puoliääneen) Ette suinkaan siitä eilisestä kellenkään --?

SALMELA. Kuinka nyt minä --? Olen vaan uneksinut siitä koko yön --

SELMA. Olkaa te --!

    (Salmela vasemmalle).

SELMA. No, Viivi?

VIIVI. Onhan se. Mutta yhden asian sanon sinulle.

SELMA. No?

VIIVI. Kun tulet takaisin tuolta luistinradalta, niin kyllä tuo silloin
on tapahtunut.

SELMA. Ole vait!

    (Vasemmalle toisesta ovesta).



KUUDES KOHTAUS

    Viivi. Palvelijatar. Kekkonen.

VIIVI (yksin): Niin, ne ovat iloisia ja onnellisia, nuo! Ja kun
ajattelen itseäni! Jos vielä on sallittu että tulen tuon kanttorin
omaksi? Oh, tätä onnetonta matkaa! Ja jos sattumalta tulisi ilmi etten
saapunutkaan aamujunassa ja että olin yötä ravintolassa kanttorin
kanssa? Kuinka silloin selittää käytöstäni? Päätäni pyörryttää kun
tuota ajattelen! Onneksi en kumminkaan enää tule häntä tapaamaan
täällä, koska meillä ei enää ole mitään tekemistä toistemme kanssa.

PALVELIJATAR. Täällä olis eräs herra, joka tahtoisi puhutella neitiä.

    (Menee).

VIIVI. Minua? Kuka minua --?

KEKKONEN. Hehehe, antakaa anteeksi, neiti Viivi että --

    (Aivastaa).

VIIVI (säikähtyneenä): Mitä! Kanttori! Teidän pitää paikalla mennä!
Kuulkaa, ihan paikalla!

KEKKONEN. Heh?

VIIVI. Elkää kysykö mitään! Kyllä minä sen sitten jälestäpäin -- Menkää
nyt vaan, menkää nyt --?

KEKKONEN. Mutta --?

VIIVI. Herran nimessä menkää, sanon minä! Muuten olen hukassa! Jos
vähääkään pidätte minusta, niin -- Vait! Joku tulee! Muistakaa, en
tunne teitä. Te olette erehtynyt. Muistakaa!

KEKKONEN. Niin, erehdyshän se juuri oli, joka --



SEITSEMÄS KOHTAUS

    Edelliset. Selma. Albert. Salmela.

SELMA. No Viivi, nyt me -- (huomaa kanttorin, puoliääneen). Mitä? Kuka
tämä herra --?

VIIVI (varmasti): En minä häntä tunne.

SELMA. Onko teillä mitään asiata hovineuvokselle, vai --?

KEKKONEN (katsoo hämillään ja naurahdellen molempia): Hehehe --

SELMA. Kuinka hän on kummallisen näköinen. Menen sanomaan Abbelle --
(menee vasemmalle päin) Abbe, tulehan tänne vähäsen --

KEKKONEN (kuiskaten): Yksi sana vaan, neiti Viivi! Teillä on --

VIIVI (samoin): Vait!

ALBERT. Mitä sinä --?

SELMA. Täällä on eräs herra, joka --

SALMELA (tulee).

ALBERT (tarkastaa kanttoria lornetillaan): Kenen kanssa meillä on
kunnia --?

KEKKONEN. Hyvää päivää! Tuota -- että --

    (Kolme aivastusta).

ALBERT (jyrkästi): Mikä on asia?

KEKKONEN. Ei mitään, ei mitään, erehdys vaan. Hyvästi ja antakaa
anteeksi että --

    (Yrittää hämmennyksissään mennä vasemmalle).

ALBERT. Ei sinne!

KEKKONEN. Herra Jumala!

    (Juoksee oikealle).

ALBERT. Ei sinne! (Ottaa häntä olkapäästä) Täss' on ovi ja olkaa hyvä
ja vastedes --

KEKKONEN. Kiitoksia, kiitoksia paljon! (Kääntyy ovessa ja katsoo Viiviä
niinkuin hän aikoisi jotain sanoa) Tuota -- Jahah, jahah -- kyllä minä
menen. Anteeksi -- anteeksi että --

    (Albert saattaa häntä etehiseen, josta kuuluu kova aivastus.
    Albert tulee takaisin).



KAHDEKSAS KOHTAUS

    Albert. Salmela. Viivi. Selma. Miller. Palvelijatar.

SELMA. Hahaha, mistä tuo koomillinen ilmiö --? Olikohan Lapviikista
karannut, vai --?

SALMELA. Joku eksynyt maaseutulainen, joka --

ALBERT. Joka haki lääkärin apua nuhaa vastaan, niin. Mutta mitä hän
Viiviä niin katseli? Näytti siltä kun hän olisi sinut tuntenut?

SELMA. Kas! Oletkin oikein säikähtyneen näköinen!

VIIVI. Niin -- niin, kun luulin että jos lie varas tahi mikähän
pahantekijä --

    (Puuhailee kapsäkin kanssa peittääkseen hämmästystään).

MILLER (perältä, hattu päässä ja palttoo päällä, katsoo taakseenpäin
vähän peloissaan): Mitä? Kuka se --? Täältäkö tuo mies --?

ALBERT. Täältähän se -- sanoi erehtyneensä ja --

MILLER. Kuulkaa, se on veijari, suuri veijari, tuo!

ALBERT ja SELMA. Veijari!

SALMELA (kumartaa juhlallisesti): Päivää, herra hovineuvos!

MILLER (kylmästi): Päivää! -- Antakaapas kun kerron teille. Menin
niinkuin sanoin tuonne Hotel Nationaliin. Kysyn: saisinko tavata erään
matkustajan, joka on ilmoitettu tämän päivän lehdissä: Hra Miltopeus
Kajaanista?

VIIVI (erikseen): Mitä?

MILLER. »No, ettekö tuntenut häntä? sehän se oli, joka juuri tuli teitä
vastaan», saan vastaukseksi. Ja se oli tuo sama mies, juuri tuo sama
mies! Kovasti hämmästyneenä haen lähempiä tietoja. Tulee ilmi että hän
oli tullut ravintolaan keskellä yötä omalla hevosella erään nuoren
naisen kanssa, joka aamulla oli kadonnut --

SELMA. Mutta tämähän on romantillista --

MILLER. Hävytöntä se on. No, minä sanoinkin siellä että siitä pitää
heti ilmoittaa poliisille ja että minä puolestani paikalla lähetän
sähkösanoman ukko Miltopeukselle että hänen nimensä sillä tavalla --

VIIVI. Jumalani --!

SELMA. No, mitä nyt --!

VIIVI. Sattui vaan sormeen kun tämä lukko ei tahdo --

SELMA. Annappas kun autan sinua.

MILLER. Mutta mitä hän täällä teki? Ketä hän --?

ALBERT. Ei siitä tullut selkoa. Mutta kuuleppas pappa, kyllä meidän
tässä tapauksessa on kysyminen: Ou est la femme? sillä --

MILLER. Mitä vielä, suurimmat petturit ovat juuri noin viattoman --

PALVELIJATAR (tuo kahvia).

VIIVI (joka on saanut auki lukon): No, vihdoinkin! (Aukaisee kapsäkin)
Mutta mitä tämä on -- mitä Herran nimessä tämä on --?!

SELMA. Mitä se -- mitä se --? (Ottaa kapsäkistä mustan vaatekappaleen,
vilkaisee siihen, viskaa sen lattialle ja juoksee nauraen pois) Voi
taivas, mikä erehdys! Hahaha, hahaha, mikä erehdys!

VIIVI. En voi oikein hyvin -- Saanko pyytää lasin vettä --? Olkaa hyvä,
lasi vettä --!

MILLER. Lasi vettä! Pian, pian! Mitä on tapahtunut? Mitä siinä --?

ALBERT (nostaa vaatekappaleen ilmaan levittäen sitä niin että se tulee
täydellisesti näkyviin): Ainoastaan yhdet mustat miesten nimettömät!



KOLMAS NÄYTÖS


Sama huone kuin edellisessä näytöksessä.



ENSIMÄINEN KOHTAUS

    SELMA (yksin)

SELMA (oikealla, tirkistää lukon reijästä ja kuuntelee) Vait! -- Jos
vaan puhuisivat vähän kovemmin! En kuule mitään -- Nyt Eero taas -- Ah
pappa! (Jättää paikkansa. Ovi avataan ja sisältä kuuluu Millerin ääni:
»Onko Selma siellä? Tulehan tänne!»)

SELMA. No, nyt kohtaloni ratkaistaan. Voi voi, kun sydämeni tykyttää!
(Pyyhkii silmiään ja juoksee oikealle) Täällähän minä, täällähän
minä --

    (Lyhyt äänettömyys).



TOINEN KOHTAUS

    Albert. Palvelijatar.

ALBERT (kamarinsa ovella yönutussa ja tohveleissa): Halloo! Onko siellä
ketään? (Tulee sisään) Missä hiidessä se Mari --?

PALVELIJATAR (kantaen saappaita ja vesikarahvia): Tullaan, tullaan.
Mutta kun ensin piti juosta apteekkiin noita Viivi neidin rohtoja
hakemaan, niin --

ALBERT (ottaa häneltä saappaat ja karahvin): Vai niin, onko hän sairas?

PALVELIJATAR. Kova päänsärkyhän sillä on ollut raukalla eilisestä asti.
Tietäähän sen että vähemmästäkin harmista kuin tuosta kapsäkin
vaihdosta -- Mutta nyt se asia taitaa kumminkin tulla selville, koska
poliisikomsarjus tuolla kadulla juuri kysyi minulta, josko meille eilen
on tullut eräs vieras neiti eli rouva, joka --

ALBERT. Soo, soo. (Ottaa pitkän kulauksen karahvista): Mitä kello on?
Minun seisoo.

PALVELIJATAR. Käy kahtatoista. Täällä on vieraita. Herra Salmela tuli
tänne äsken frakissa ja valkoisessa huivissa ja meni suorastaan
hovineuvoksen kamariin ja siellä Selma neitikin taitaa --

ALBERT (erikseen): Mitä peijakas! Olisiko hän todellakin --?
(Ääneen) Onko siitä kauan kuin hän tuli?

PALVELIJATAR. Noin puoli tuntia luullakseni --

ALBERT (erikseen): Puoli tuntia. Häntä ei siis ole ajettu ulos. Ukko
antaa suostumuksensa. No, se kihlajaisseksa, joka tänään syödään, sen
pitää kerrassaan olla hieno, siitä minä huolta pidän. Vai niin, vai
pikku siskoni jo --



KOLMAS KOHTAUS

    Edelliset. Viivi.

VIIVI (shaali hartioillaan): Eikö se tyttö sieltä jo --?

ALBERT (ottaa saappaat toisen ja karahviinin toisen käsivarren alle ja
poistuu vasemmalle): Pardon, serkkuni!

PALVELIJATAR (Viiville): Tässä olisi pulverit ja rahaa takaisin. Ja nyt
voin kertoa neidille oikean ilosanoman. Tuo kapsäkki, joka --

VIIVI. Onko se tuotu tänne?

PALVELIJATAR. Ei mutta poliisikomisarjus, joka tapasi minut kadulla,
kysyi jos neiti asuu täällä ja --

VIIVI. Poliisi! Mitä? Hän kysyi jos minä täällä --!?

PALVELIJATAR. Niin, ja kun kuulin neidin eilen sanovan että itse ajatte
tuolla kapsäkillä ensin asemalle ja jos ei siellä tule selkoa, niin
sitten poliisikamariin, niin arvasin heti että --

VIIVI. Kuulkaa, kysyikö hän mitään muuta minusta? Tunsiko hän nimeni?
Mitä?

PALVELIJATAR. En tiedä. Kysyi vaan milloinka neiti saapui meille eilen
ja --

VIIVI. Milloinka minä saavuin -- Hyvä! Kiitoksia vaan vaivastanne!
Saatte mennä. En enää teitä tarvitse.

PALVELIJATAR. Niin, niin, ei pidä olla niin levoton. Kyllä poliisilla
jo on asia selvillä ja kyllä kaikki kohta tulee ilmi.

    (Menee).



NELJÄS KOHTAUS

VIIVI (yksin, kävelee edestakaisin): Niin, hän on oikeassa -- kyllä
kaikki nyt tulee ilmi. Oi, mitä minun pitää tekemän! Jumalani, mitä
minun pitää tekemän! Eihän poliisi tästä kapsäkistä tiedä ei niin
mitään. Tuossa hotellissahan vaan kävin kanttoria hakemassa, mutta hän
oli muuttanut, ei tietty minne. Ei, se on tuosta nimenmuutoksesta,
josta poliisi -- Siitä sitten tulee tutkinto ja maineeni on pilattu.
Mitä minä teen, voi mitä minä teen? Jos voisin salaa paeta koko
kaupungista? Niin, jos ottaisin ajurin, sanoisin täällä meneväni
jollekulle asialle ja ajaisinkin asemahuoneelle, jossa ehkä voisin
päästä johonkin tavarajunaan. Kotiin tultuani sitten kirjoittaisin
sedälle kirjeen, jossa selittäisin käytöstäni, pyytäisin anteeksi ja
antaisin hänen toimekseen selvittää asiat poliisin kanssa. Niin, jos
uskaltaisin -- jos tietäisin että se onnistuisi -- jos ei poliisi vaan
-- (menee ikkunan luo). Taivas, en pääse minnekään enää! Tuossa se
poliisi kävelee ja katsoo tänne ylös. Hän vartioitsee minua ja minä
olen hukassa!



VIIDES KOHTAUS

    Miller. Selma. Salmela. Viivi. Albert.

MILLER (lyhyesti ja jäykästi): Niinkuin jo sanoin, en ollenkaan ole
tyytyväinen teidän tuumaanne. Käytöksenne on molemmin puolin ollut
kevytmielistä. Varsinkin teiltä, herra Salmela, olisin odottanut
enemmän ymmärrystä. Mutta koska nyt kerran tietämättäni, olette
sopineet keskenänne, ja minä en siihen enää mitään voi, niin --

ALBERT (muutetussa puvussa): Hyvää huomenta! No mitä täällä tapahtuu,
koska olette niin juhlallisen näköisiä. Saako --?

MILLER (jatkaa): Niin koska en enää voi sitä estää, niin täytyy minun
nyt siis suostua, mutta niillä ehdoilla, joita jo mainitsin, nimittäin
että --

ALBERT. Onnittelen, onnittelen --!

VIIVI (lähestyy).

MILLER. Ei ole syytä. Niin niillä ehdoilla että kihlaus pidetään aivan
salassa siksi kun herra Salmela on hankkinut itselleen vakinaisen
viran, sekä että hän myöskin siksi aikaa keskeyttää käyntinsä
talossamme eikä muutenkaan --

SELMA. Mutta pappa kulta, miksi et voi seurata minun neuvoani. Anna
Eerolle tuo Uuden vieraskodin hoitajan paikka. Siinähän on suuri palkka
ja sillä me kyllä tulisimme --

MILLER. Johan minä sanoin ettei se käy päinsä. Mitä maailma, mitä
valtioneuvos sanoisi, jos minä tyttäreni sulhaselle --? Niin no, olen
nyt puhunut suuni puhtaaksi ja toivon siis että herra Salmela
täydellisesti minut käsittää. Onko niin?

SALMELA (nolona): Kyllä, herra hovineuvos -- kyllä minä ymmärrän.
Koetan parastani enkä luulekaan että niin kauan kestää ennenkuin olen
hankkinut --

SELMA. Mutta rakas pappa, emmekö edes saa tavata sunnuntaisin?

    (Hyväilee häntä).

MILLER. Ei suinkaan, ei millään muotoa. Minä olen järkähtämätön, aivan
järkähtämätön.

SELMA. Voi voi pappa, et sinä tarkota niin pahasti kuin puhut --

ALBERT (erikseen): Näyttää siltä kuin tuo seksa tulisi vähän lykätyksi.



KUUDES KOHTAUS

    Edelliset. Palvelijatar.

PALVELIJATAR. Siellä on eräs herra, joka kysyy ottaako hovineuvos
vastaan.

MILLER. Eräs herra? Mikä herra se on?

PALVELIJATAR. En tunne. Se on frakissa ja sillä on paperirulla kädessä.

ALBERT. Frakissa! No, sitten se varmaan on joku, joka tulee sinua
kumartamaan tuon vieraskodin viran johdosta, pappa.

MILLER. Kumartamaan! (Erikseen) Olisiko se todellakin --? Se olisi
ensimäinen kerta kun minulle tämmöistä --

SELMA. Me menemme siksi aikaa tänne minun huoneeseeni. Tule pois, Eero!

PALVELIJATAR. Mitä minä sille herralle?

MILLER. Kutsu sisään -- sehän on tietty! Etkö niin paljon ymmärrä!

ALBERT. Kuules pappa, enkö saa olla läsnä tässä seremoniiassa? Se olisi
niin opettavaista ja --

MILLER (aikoo vastata, mutta hillitsee itseään): Mene! Menkää kaikki
tyyni!

ALBERT (erikseen mennessään): No, nyt saa ukko kerran esiintyä suurena
herrana.

MILLER (yksin): Vai niin, vai tulevat minua kumartamaan. Mikä kunnia!
Jos nyt vaan tietäisin kuinka oikeastaan -- Seisonko vai istunko?
Parasta istua niin se näyttää arvokkaammalta.



SEITSEMÄS KOHTAUS

    Miller. Vinqvist.

VINQVIST (keski-ikäinen, lihavanlainen mies, juopon näköinen, mutta
hienosti puettu. Lipevä hymy huulilla ja erittäin kohteliaat liikkeet):
Herra hovineuvos! Saan kunnian esitellä itseni. Nimeni on Vinqvist,
ravintolan pitäjä Wiipurista.

MILLER (nyökähyttää ylhäisesti): Mikä asia?

VINQVIST. Olen matkustanut Helsinkiin jättääkseni itse omakätisesti
hakemukseni tuohon hoitajan paikkaan Uudessa vieraskodissa ja rohkenen,
vaikka valitettavasti en persoonallisesti ole tunnettu, nöyrimmästi
anoa herra hovineuvoksen puoltosanaa tähän virkaan.

    (Rykii).

MILLER. Saanko nähdä hakemuspaperit?

VINQVIST. Olkaa niin hyvä.

    (Hiljaisuus).

MILLER. Hm! Teillä ei enää ole ravintolaa?

VINQVIST. Ei, herra hovineuvos. Vastuksia -- vaikea kilpailu -- hyvä
sydämeni -- Te ymmärrätte.

MILLER. Te tiedätte, että tämä Uusi vieraskoti on raittiusravintola.
Mikä on teidän mielipiteenne raittiusasiasta?

VINQVIST. Oh, herra hovineuvos, minulla on mitä syvin kunnioitus
raittiutta kohtaan. Se on suuri aate -- suuri aate.

    (Rykii).

MILLER. Te olette sitten myöhemmin ollut lankkivoiteen valmistajana ja
lasimestarina näen mä.

VINQVIST. Niin, minulla on aina ollut se prinsiippi että jokainen on
velvollinen kehittämään luontaisia taipumuksiaan, herra hovineuvos.

MILLER. Tässä on myöskin yksi paperi -- koko joukko allekirjoituksia.
Mitä tämä on?

VINQVIST. Se on minun tuttaviltani ja entisiltä ravintolan vierailtani.
Kiitoslauseita eräästä sopasta, jonka olen keksinyt. Sen nimi on Soupe
à la Grand Espagnol ja on se kaikkialla herättänyt paljon huomiota.

MILLER. Jaa, jaa. Oojaa.

VINQVIST. Uskallanko kysyä onko minulla minkäänlaisia toiveita siitä
että herra hovineuvos minua --

MILLER. Tjaa. Saamme nähdä. Johtokunnastahan se riippuu.

VINQVIST. Oh, herra hovineuvos, kyllähän se on tunnettu että se on
herra hovineuvos, joka --

    (Rykii).

MILLER. Hm! No, kyllä minä puolestani koetan mitä voin. Muuta en voi
sanoa.

    (Antaa pienellä nyökähdyksellä merkin eitä audienssi on loppunut).

VINQVIST. Kiitoksia nöyrimmästi lupauksesta! Pyydän muistamaan nimeäni:
Entinen ravintoloitsija Vinqvist Wiipurista. Minulla on kunnia. Soupe à
la Grand Espagnol.

    (Kumartaa ja menee rykien).

MILLER (yksin): Kohtelias ja säädyllinen mies, se on myönnettävä.
Ammattilainen myöskin. Ja tuo soppa sitten! Ehkä kyllä olisi sopiva.
Mutia minusta tuntui vähän niinkuin hän olisi haiskahtanut viinalle.



KAHDEKSAS KOHTAUS

    Miller. Neiti Kraftman.

NEITI KRAFTMAN (keski-ikäinen roteva nainen, miehekkäästi puettu,
paperit kädessä, kumartaa miesten tapaan): Onko se herra hovineuvos
Miller itse jonka kanssa minulla on kunnia puhua.

MILLER. Niin, kyllä -- Millä tavalla voin --?

NEITI KRAFTMAN. Nimeni on Kraftman, naimaton, nykyään köyhäinkodin
johtajatar. Olen tullut tänne tuon Uuden vieraskodin hoitajan paikan
tähden.

MILLER. Jonkun hakijan puolesta?

NEITI. Ei, omasta puolestani.

MILLER. Omasta puol -- Mutta --?

NEITI. Tässä olisi hakemuskirjani ja todistukset. Saanko vaivata teitä
niiden lukemisella?

MILLER. No, miks'ei -- Mutta -- (Selailee papereita) Jaa-a, hyvin
loistavia -- parhaimpia kiitoslauseita mitä löytyy. Rehellisyyttä --
käytännöllisyyttä -- Niin, hyvä kyllä, mutta paikan olemme aikoneet
ainoastaan mieshenkilölle, niin että sen vuoksi --

NEITI. Sen kyllä arvaan. Siitä syystä tyydynkin 3/4 osaan palkasta,
vaikka se muuten on mielipiteitäni vastaan, koska tietysti samasta
työstä on maksettava sama palkka naisille kuin miehillekin. Mutta minä
otan sen affäärin kannalta. Sopiiko, niin sanokaa tykö.

MILLER. Se on suuri laitos -- Voi tapahtua yhtä ja toista, jossa
ruumiillinenkin voima --

NEITI. Pyydän, olkaa hyvä ja katselkaa tuota viimeistä paperia tuossa
tukossa.

MILLER. Viimeistä -- Mitä? Tämähän on oikeuden protokolla. -- Näyttää
siltä kun te olisitte ollut, kuinka minä sanoisin? -- -- tappelussa.

NEITI (tyytyväisesti ja kädet kupeilla): Niin olenkin. Viskasin ulos
kaksi humalaista miestä, jotka yöllä tunkeutuivat laitoksen
naispuolelle, ja toinen niistä silloin taittoi jalkansa, josta hän veti
minut oikeuteen. Mutta minä voitin jutun.

MILLER. Mutta tämähän oli hyvin epänaisellista --

NEITI. Pyydän anteeksi, mutta eihän tuo tähän kuulu. Asia kuin asia.
Nythän on vaan kysymys siitä, hyväksytäänkö ehdotukseni vai ei?

MILLER. Minä puhun siitä johtokunnalle --

NEITI. Hyvä! Huomenna tulen tiedustelemaan mitä on päätetty. Hyvästi
siksi!

    (Kumartaa ja menee).

MILLER (yksin): Hm! Karakteeria sillä on tuolla -- 3/4 osaa palkasta.
-- Ajat ovat huonot -- Täytyy miettiä asiata.



YHDEKSÄS KOHTAUS

    Miller. Möttönen. Hänen lapsensa.

MÖTTÖNEN (noin 45-v. laiha mies, parraton, musta pitkä nuttu, valkoinen
huivi kaulassa ja paperirulla kädessä, kumartaa hyvin syvään): Saan
nöyrimmästi toivottaa herra hovineuvokselle rauhaa ja hyvää vointia
tänäkin siunattuna Herran päivänä!

MILLER. Mikä nimi?

MÖTTÖNEN. Herra hovineuvos ei taida enää tuntea minua. Nimeni on
Möttönen, ammatiltani hengellisten kirjain myyjä, ja olihan minulla
joitakuita vuosia takaperin kunnia asua samassa talossa Kaivopuistossa
kuin herra hovineuvoskin. Herra hovineuvoksen piiatkin kerran ostivat
minulta yhden kirjan: »Hunajan pisaroita elämän poluilla».

MILLER. En voi muistaa. Mikä asia?

MÖTTÖNEN. Olen lukenut sanomalehdistä että Uuden vieraskodin hoitajan
paikka on haettavana ja sen vuoksi olen rohjennut --

MILLER. Näyttäkää paperinne!

MÖTTÖNEN. Jos saan luvan --

MILLER (katselee papereita): Hm, teillä ei ole huonoja todistuksia.
Papit kiittävät teitä nöyryydestä ja kuuliaisuudesta ja te olette
saanut paljon kirjoja kaupaksi. Mutta teillä on monta kilpailijaa.

MÖTTÖNEN. Minä luotan ainoastaan taivaaseen ja teihin, herra
hovineuvos.

MILLER (rykii): Hm! No, oletteko käynyt johtokunnan toisten jäsenten
luona?

MÖTTÖNEN. Kyllä, mutta ne sanoivat että se on herra hovineuvoksesta
josta kaikki riippuu. Ja kun sen kuulin, niin silloin iloitsi sydämeni
sillä tiesinhän että herra hovineuvos tuntee minut tosikristilliseksi
veljeksi ja että minulla on iso perhe, joka --

MILLER. Kuinka monta lasta teillä on?

MÖTTÖNEN. Seitsemänhän niitä on kaikkiaan. Olen ottanut ne mukaani,
että jos herra hovineuvos --

MILLER. Mi -- mitä --?

MÖTTÖNEN. Ne ovat täällä etehisessä odottamassa. (Aukaisee peräoven)
Tulkaa sisään lapsukaiset, tulkaa sisään! (Seitsemän pientä palleroista
huolellisesti käärittynä päällysvaatteihin ja huiveihin astuu
huoneeseen).

MILLER. No, mutta --

MÖTTÖNEN. Niin, elkää ujostelko, elkää ujostelko lapsukaiset. Tämä on
vaan yksi semmoinen ystävällinen vanha herra joka tahtoo tehdä papalle
ja meille kaikille niin paljo hyvää. Jos herra hovineuvos niiden
nimet --?

MILLER (katsoo levotonna kelloaan): Minulla todellakin ei ole aikaa --
kello on jo niin paljon etten --

MÖTTÖNEN. Tässä nyt ensin on vanhin. Hänen nimensä on Kalle -- herra
hovineuvoksen mukaan. Kumarra Kalle! Sitten seuraa Miina, Liina ja
Laina. Niiatkaa tytöt! Ja tässä --

MILLER. Minä pyydän, viekää pois joukkonne, viekää pois! Minä en
tässä --

MÖTTÖNEN. Saan siis luottaa herra hovineuvokseen --?

MILLER. Menkää, menkää! Kyllä teen mitä voin --

MÖTTÖNEN. Kiitoksia nöyrimmästi, kiitoksia nöyrimmästi! Herran haltuun!
Tulkaa pois, pienokaiset, tulkaa pois.

    (Menevät).



KYMMENES KOHTAUS

    Miller. Palvelijatar.

MILLER. No, kylläpä oli koko liuta! Panivat mattoni aivan
epäjärjestykseen! (Huutaa) Mari! -- Mutta täytyyhän tuota miesraukkaa
auttaa ja ehkä olisi hän kylläkin paikallaan meidän uskottomuuden
aikakaudella --

    (Palvelijatar tulee).

MILLER. Mari, katsoppas vähän tuon joukon perästä, panivatko oven
oikein kiinni ja --

PALVELIJATAR. Kyllä, mutta siellä on vielä yksi herra, joka tahtoisi
hovineuvosta puhutella.

MILLER. Vielä yksi! (Tyytyväisenä) No, kylläpä niitä tulee, kylläpä
niitä nyt tulee. Sano että hän astuu sisään. Ei, kuule, elä vielä!
(Erikseen) Menen kamariini ja annan hänen vähän odottaa, niin se tekee
suuremman vaikutuksen. (Ääneen) Sano että hän odottaa minua täällä
salissa.

    (Menee arvokkaasti oikealle; piika perälle).



YHDESTOISTA KOHTAUS

    Kekkonen yksin.

KEKKONEN (tavallisessa puvussa, tulee varovasti sisään): Täällä minä
taas -- Enpä olisi uskonut että enää tähän taloon -- Mutta kun nuo muut
herrat sanoivat että tämä se on, joka kaikki päättää, niin -- Ne olivat
hävyttömiä minulle täällä eilen, oikein hävyttömiä. Varsinkin neiti
Viivi. Ja kun tapaan hänet niin täytyy minun vakavasti puhua hänen
kanssaan, että ei se semmoinen kohtelu -- Jos tietäisin onko hän
kotona, niin voisin samalla tuota kapsäkkiä, kiusankappaletta, joka
minulla on tuolla ulkona reessä. -- (Miller rykii huoneessaan) Vait,
nyt hän tulee se herra! Kuinkahan tämä ottaa minua vastaan? Nuo toiset
herrat eivät antaneet minulle minkäänlaisia toiveita ja kohtelivat
minua muutenkin vähän kummallisesti. Ensimäinen luuli minua
vahtimestariksi ja antoi minulle ison pakan papereita vietäväksi
senaattiin, toinen luuli minua suutariksi ja kolmannen luona tuli rouva
minua vastaan etehisessä ja luuli minua piian serkuksi ja rupesi minua
haukkumaan tiesi mistä. (Miller rykii taas) No, nyt hän tulee!
(Aivastaa) Juuttaan nuha, joka ei --! Ja tuo kapsäkkini, jossa on
frakkipukuni --!



KAHDESTOISTA KOHTAUS

    Kekkonen. Miller. Albert. Viivi. Selma. Salmela.

KEKKONEN (kumartaa kolme kertaa syvään mitään sanomatta).

MILLER. Mikä asia?

KEKKONEN. Terveisiä maalta! Pyytäisin nöyrimmästi saada puhutella herra
hovineuvosta.

MILLER. Kyllä -- (säikähtyneenä; erikseen) Mitä -- mitä näen minä!
Onhan se tuo sama mies, joka eilen --!

KEKKONEN (myös erikseen): Se on sama herra, jota vastaan eilen
töyttäsin rappusissa.

MILLER (hätäisesti): Mi -- mitä te täällä --? En tunne teitä -- Mitä
minulla on teidän kanssanne tekemistä, herra?

KEKKONEN. Nimeni on Kekkonen ja olisin tullut vähän juttelemaan
tuosta --

MILLER (erikseen): Nyt hänellä on toinen nimi. Ja minä olen
kahdenkesken hänen kanssaan --!

KEKKONEN (lähestyy vähäsen): Niin, se olisi tuosta --

MILLER (vetäytyy kauemmaksi hänestä): Kyllä, kyllä -- toinen kerta --
(erikseen) Uskaltaisinkohan jättää hänet niin kauaksi yksinään että --
(Huutaa) Abbe, Abbe, tulehan vähän tänne!

ALBERT (ovessa): Mitä? Pappako minua --?

MILLER. Niin, tule sisään!

KEKKONEN (erikseen): Kas tuossa on tuo silmälasi herra, joka eilen
talutti minut ulos! Mitähän tästä nyt --?

MILLER (puhuu Albertille hiljaa pari sanaa osoittaen Kekkosta).

ALBERT (tarkastaa häntä lornetillaan): Sama mies. Mitä saakelia hän
täällä taas --?

MILLER (varmempana): No, sanokaa nyt, mitä te oikeastaan tahdotte, hyvä
herra.

KEKKONEN (erikseen): Miksikähän ne luulevat minua koska minua noin --?
(Vähän närkästyneenä) Olenhan jo selittänyt että nimeni on Kekkonen,
kanttori Alamäeltä. Hakemukseni lähetin jo viikko takaperin ja olen nyt
tullut tänne suullisesti keskustelemaan --

MILLER (vilkaisee hänen pukuunsa): Mitä? Te sanotte olevanne kanttori
Kekkonen Alamäeltä, sama joka on hakenut vieraskodin hoitajaksi --?

KEKKONEN (lyhyesti): Niin olenkin.

ALBERT (puoliääneen Millerille): Samasta pitäjästä, josta Viivikin,
mutta eihän Viivi häntä tuntenut.

MILLER. Ei tuntenut omaa kanttoriansa! No, kyllä tästä pian -- (menee
vasemmalle) Viivi, tuleppas tänne!

KEKKONEN (erikseen): No, nyt hän kutsuu Viivin sisään. No, tulkoon
vaan, sillä tämä rupeaa suututtamaan.

    (Aivastus).

VIIVI. Minuako setä --? (erikseen) Taivas! Hän on täällä taas --?

    (Selma ja Salmela tulevat).

SELMA (puoliääneen): Mitä? Se on tuo sama hassu mies, joka eilen --!

MILLER. Sano tunnetko tämän herran, Viivi?

VIIVI (erikseen): Jumalani, mitä minun pitää sanoman! Enhän minä --

SELMA (kuin edellä kummastellen): Tunnetko hänet?

VIIVI (Selmalle): Kyllä -- Ei, ei, se tahtoo sanoa että en minä -- En
muista --

ALBERT (erikseen, katsellen Viiviä): Mitä helkkarissa tämä
oikeastaan --?

MILLER. No, sano! Tunnetko hänet?

VIIVI. En, en minä -- En tunne.

MILLER. No hyvä herra, kun eivät teidän omat pitäjäläisenne teitä --

KEKKONEN (jonka sappi rupeaa kuohumaan): Neiti Viivi. (Rykii) Neiti
Viivi! Minä sanon teille jotain. Minä olen leikkisä mies, mutta kun
minua suututetaan, niin minä vihastun. Jaa-a, semmoinen minä olen. Minä
kysyn nyt teiltä, neiti Viivi, ettekö todellakaan tunne minua? Enkö ole
kanttori Kekkonen Alamäeltä? Enkö ole? Mitä?

VIIVI. En -- en minä -- Päätänikin särkee niin kovasti etten --

KEKKONEN (rupeaa yhä kiivastumaan): Ei, ette saa mennä! Minä kiellän
sen -- (Kävelee edestakaisin) No, tämä nyt on häpeä, joka ei vielä
eläissäni ole minulle --! Toinen kerta jo sanotaan vasten naamaani,
vasten rehellistä naamaani: En tunne teitä. (Miller sanoo jotain hiljaa
Salmelalle, joka kiiruhtaa ulos) Minua Kaapro Kekkosta, minua joka 10
vuotta olen ollut kanttorina Alamäellä, joka olen hoitanut pitäjän
kaikki asiat, joka olen syönyt samassa pöydässä itse piispan kanssa,
minua, jolla on yleinen luottamus ja kunnioitus! Minua kohdellaan kuin
olisin narri, naurettava houkkio, hampuusi, rakki! Se on kuulumatonta,
se on uhkarohkeata! Ja keltä tämä kaikki! Nuorelta sivist --

ALBERT. Kuulkaapas, herra!

KEKKONEN. -- nuorelta sivistyneeltä ryökkynältä, jonka
kunnioitettavassa kodissa niin monasti olen -- Mutta sen sanon, antakaa
paikalla pois kapsäkkini, sillä täällä en hetkeäkään enää aijo viipyä
enkä tänne Babeliin ikipäivänäni olisi tullutkaan, ellei mammanne
minua --



KOLMASTOISTA KOHTAUS

    Edelliset. Poliisi. Salmela. Palvelijatar.

POLIISI (kapsäkki kädessä, lyö Kekkosta olkapäälle): Rauhoittukaa
herra, rauhoittukaa!

KEKKONEN. Mitä? Poliisi!

VIIVI (erikseen): Taivaan herra! Poliisi!

POLIISI. Herrako se on, joka on jättänyt hevosensa vartiatta tuonne
kadulle?

KEKKONEN. Kyllä --

POLIISI. Hyvä! Se on karannut, kaatanut reen kumoon että kapsäkkinne
lensi ulos ja kiitää nyt täyttä kyytiä katua pitkin --

KEKKONEN. Mitä? Polle karussa! No sitten --

    (Aikoo kiirehtiä ulos).

POLIISI. Malttakaa! Kyllä se korjataan poliisikamariin. (Laskee
kapsäkin lattialle oven suuhun) Ja sinne herrakin on hyvä ja seuraa
minua sakkoa suorittamaan sekä myöskin eräästä esiintulleesta syystä
selittämään mikä herran nimi oikeastaan on. Poliisi on jo vuorokauden
seurannut jälkiänne, mutta vasta nyt onnistunut teitä tavata.

KEKKONEN. Mitä --?

POLIISI. Näin paljon on kumminkin tullut ilmi: Te tulitte toissa yönä
k:lo 1/2 2 Hotel Nationaliin omalla hevosella ilmoituksenne mukaan, ja
erään naisen seurassa. Tilasitte kaksi huonetta, kirjoititte
päiväkirjaan Hra Miltopeus rouvineen Kajaanista.

KEKKONEN. No, nyt tuo --

POLIISI. Seuraavana aamuna muutitte pois, tuntematonta minne. Onko se
oikein!

KEKKONEN. Niin, kyllähän --

POLIISI (kääntyen Albertin, Selman ja Salmelan puoleen): Saanko luvan
kysyä neidiltä ja herroilta, kun samaan aikaan olitte Hotel
Nationalissa, niin huomasitteko silloin tämän herran?

ALBERT (erikseen): No juutas!

SELMA (samoin): Voi taivas!

MILLER. Mitä --? Olitteko te --??

SELMA. Niin -- niin, kun me --

MILLER. Se on siis totta? Oletteko aivan --?!

SELMA. Niin, kun tulimme Françaisesta, niin tykkäsimme että pikkunen
likööri olisi --

MILLER. Mutta tämähän on skandaali -- tämähän --!

POLIISI. Uudistan kysymykseni. Tapasiko herrasväki tämän herran?

ALBERT. Emme nähneet koko miestä. (Erikseen) Tästä nousee myrsky.

POLIISI. Hyvä! Saanko sitten tehdä herra hovineuvokselle erään
kysymyksen. Vossikka N:o 307 on todistanut että hän eilen aamupäivällä
kyyditsi tuon naishenkilön joka oli tämän herran seurassa, tänne herra
hovineuvoksen luo. Onko tänne siihen aikaan saapunut eräs hyvästi
puettu nuorempi nainen, jos saan luvan kysyä?

MILLER. Eräs nuorempi --? Eihän tänne muita kun -- Skandaali skandaalin
perästä! (Kiivaasti) Viivi, veljenitytär! Minä käsken sinua, selitä
paikalla missä suhteissa sinä oikeastaan olet tähän mieheen ja mistä
syystä sinä tällä tavalla olet meille valehdellut?

VIIVI (lyhyen äänettömyyden perästä): Pyydän anteeksi! En tiedä
itsekään -- Mutta kun piti olla yötä hänen kanssaan tuossa ravintolassa
-- kun kotona puhuvat että olemme kihloissa -- kun hän kosi minua koko
matkan -- niin ehdottelin -- niin, niin -- En nyt tällä kertaa --
toiste sitten --

KEKKONEN (erikseen): »Kosi minua koko matkan». Taas hävyttömyys!

MILLER. No, minä uskon sinua sen verran kuin ansaitset. Mene nyt tuonne
kamariin, niin saamme sitten lähemmin puhua. (Viivi menee vasemmalle.
Poliisille) Ja te, poliisi, antakaa tämän neidon jäädä tänne, minä
takaan hänestä ja puhun sitten poliisimestarin kanssa. (Selmalle, joka
aikoo seurata Viiviä) Elä sinä mene, minulla on jotain sanomista
sinulle. (Kekkoselle) Mutta te, herra, teidän kanssanne minulla ei enää
ole mitään tekemistä. Olkaa siis hyvä ja --

KEKKONEN. Ymmärrän -- menen heti, mutta ensin minun pitää saada
kapsäkkini. Siinä on frakkipukuni, tärkkipaitani ja --

MILLER. No, antakaa sitten hiiden nimessä hänelle hänen kapsäkkinsä!
Missä se on? Mari! Mari!

    (Palvelijatar tulee).

MILLER. Mari, missä se on tuo vieras kapsäkki, joka eilen --? Tuo se
tänne heti --

    (Palvelijatar vasemmalle).

KEKKONEN (erikseen): Hullu reissu tämä oli minulle, eikä enää taida
kannattaa puhua mitään tuosta virastakaan. Tuhat tulimmaista, en voi
olla kiroilematta! (Pui nyrkkiään vasemmalle) Mutta varo vaan itseäsi,
senkin prinsessa siellä, vanhaksi pojaksi jään ikipäivikseni, sen
sanon.

PALVELIJATAR (tulee takaisin kantaen kapsäkkiä, jonka hän asettaa
lattialle toisen viereen): Tässä se on.

    (Menee).

POLIISI. No, onko herra valmis?

KEKKONEN. Kyllä, kyllä. (Millerille) Antakaa nyt anteeksi että tällä
tavalla, mutta --

MILLER (viittaa hänelle): Hyvä, hyvä --!

    (Poliisi ja Kekkonen menevät, jälkimäinen kursailee ovessa).

MILLER. Ja nyt mulla on teidän kanssanne vähän puhumista, herrasväkeni.
Kuinka se on mahdollista että sillä tavalla unhottaa asemansa, niinkuin
sinä Selma olet tehnyt! Mennä keskellä yötä ryypiskelemään herrojen
seurassa! Sehän on hansikka viskattu koko yhteiskunnan silmille! Sehän
osoittaa semmoista yleisen opinionin halveksimista etten sitä voi
selittää muulla tavalla kuin että sinä ja te kaikki olette tulleet ihan
hulluiksi! Ja kenen kanssa sinä sitten siellä olit? Nuoren miehen
kanssa, jonka kaikki tietävät sinun ihailijaksesi! Sinun maineesi on
pilattu, tykkänään pilattu!

SELMA. Mutta pappa --

MILLER. Ole vait! Tuo skandaali on peitettävä, oli se sitten millä
tavalla tahansa. Onnellisesti kyllä minulla olisi yksi keino. Mutta
voinko minä sitä käyttää? -- niin voinko minä sitä käyttää? Se on
kysymys -- (kävelee edestakaisin) Se on kysymys, joka -- joka -- Niin,
tässä ei muu auta. Herra Salmela, jättäkää sisään hakemuksenne
vieraskodin hoitajan paikkaan, niin saatte kohta mennä naimisiin --

KEKKONEN (tulee uudestaan sisään): Antakaa anteeksi -- pikkuinen
erehdys -- (Vaihtaa kapsäkit) Anteeksi että --!

    (Katoaa).

SELMA. Voi voi, pappa kulta! Onko se mahdollista --!

SALMELA. Herra hovineuvos, kuinka minä --

MILLER. Niin, mutta mitä maailma, mitä valtioneuvos?

    (Ulkopuolelta kuuluu kolinata ja tukahdettua kirousta).

SALMELA, MILLER ja SELMA. Mitä se oli?

ALBERT (juoksee ovelle): Tuntematon ystävämme vaan, joka teki pienen
kuperkeikan kapsäkkineen päivineen.

    (Kaikki nauravat).

Esirippu





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kumarrusmatka - Kolminäytöksinen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.