Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: "Pikku poikani" - Yksinäytöksinen näytelmä
Author: Nervander, Emil, 1840-1914
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book ""Pikku poikani" - Yksinäytöksinen näytelmä" ***


"PIKKU POIKANI"

YKSINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ


[Kirjoittanut Emil Nervander.]


KOTIMAINEN ALKUTEOS


Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1899.



HENKILÖT:


JALMARI, kielenkääntäjä, 30-vuotias.
ELISE, hänen vaimonsa, 23-vuotias.
APTEEKKARIN ROUVA, Elisen äiti.
LÄÄKÄRI.
ROUVA EKLÖF.
PALVELUSTYTTÖ.
TALONMIES.
SANANTUOJA.
KYYTIPOIKA.

Tapaus Helsingissä kielenkääntäjän kotona, huhtikuun 21 p. 1861.



Pienenpuoleinen sali, kummallakin sivulla ovi ja perällä kaksi, joista
toinen on koko näytöksen ajan auki valaistuun eteiseen. Katsojista
oikealla on ajan kuosinmukainen, komerolla varustettu kaakeliuuni.
Siisti vaan ei ylellinen huonekalusto.


1:nen kohtaus.

ELISE ja JALMARI.

_Jalmari_, istuen pöydän ääressä vasemmalla puolen huonetta etualalla,
kirjoittaa silloin tällöin jonkun sanan paperille samalla kun hän
näyttää muistelevan asioita.

_Elise_, istuen taaempana, pöydän ääressä, uunin lähellä, jossa palaa
tuli, ottaa eräästä korista muutamia lapsen kapaloita, mekkoja ja
myssyjä, joita tarkastelee, samalla kun hiljaa laulaa laulua: "Rida,
rida ranka." Laulun päättyessä panee tavarat koriin, menee Jalmarin luo,
laskee kätensä hänen olkapäälleen ja katselee häntä sydämellisesti.

JALMARI

(heittää kynän ja käärii hellävaroin kätensä Elisen vyötäisille katsoen
ystävällisesti häneen).

Kultaseni, sinä näytät niin reippaalta, ettei minua ollenkaan huolestuta
tuo hetki.

ELISE.

Ei minuakaan pelota vähääkään. Jalmari, oi kuinka odotan pikku poikaani.

JALMARI

(vetää hänet polvelleen istumaan, leikillisesti.)

Sinä olet pikku hupakko "pikku poikinesi". Jospa se onkin herttainen
pikku tytön-tyllerö?

ELISE.

Ei, ei, ei! Kaikkea sinä puhutkin. Ei -- reipas vankka poika, siitä olen
koko sielussani vakuutettu. Ja kuulehan. Minä olen salaa jo neulonut
pikku Jalmarin kastemekkoon hänen nimensä ja sen ympärille pieniä
ruusunnuppuja ja tammenlehtiä. Se on niin ihmeen sievä. -- Mutta et saa
tätä kellenkään kertoa, se muistakin.

JALMARI.

Kas vain sitä pikku äitiä, jolla on salaiset puuhansa, sillä aikaa kun
isä on poissa.

ELISE.

Minullapa on ollutkin hyvää aikaa viime päivinä, sinä kun olet ollut
kotoa poissa tavallista enemmän.

JALMARI.

Ethän liene siitä pahoillasi? -- Tuo valiokunnan kokoonkutsuminen on
saanut kaikki ylösalaisin. Koko Helsinki on liikkeellä. Ei voi millään
ehdolla pysyä kotosalla.

ELISE.

Rakas Jalmari, ymmärränhän minä sen hyvin vaikka minulla ei ole näinä
päivinä ollut tarpeeksi mielenrauhaa syventyäkseni yleisiin asioihin.
Mutta mitä siitä. Tiedänhän, että sinä ja muut, jotka ajattelevat yhtä
jalosti kuin sinä, olette levottomia ja jännityksissä, mitä olisi
tehtävä.

_Jalmari_ laskee ikäänkuin sattumalta kätensä edessään olevalle
paperille.

ELISE

(leikillä, osottamatta kuitenkaan mitään uteliaisuutta, siirtää hänen
kätensä syrjään.)

Mitä sinulla nyt on työnä? Kas, luettelo, jossa on isänmaallisten
miesten nimiä! Aina sama Jalmari. -- Aina vain ajatuksesi askartavat
isänmaan hyväksi.

JALMARI.

Olen vain, kultaseni, tähän kirjoitellut, mitä tänään kaupungilla
kuulin. -- Nämä herrat aikovat panna vastalauseensa sitä vastaan, että
valiokunta edustaisi valtiopäiviä, ja tiesi Jumala mitä kaikkea vastaan.

ELISE.

Näytähän! Noin monta tunnettua miestä Suomen eri seuduilta.

JALMARI.

Näitä kaikkia odotetaan tänään kaupunkiin, kelirikosta huolimatta.
Erityiset viestinviejät ovat olleet kutsuja kuljettamassa, ja kokous on
määrätty täksi illaksi 8 ajaksi, -- ja ajattele, se pidetään samassa
talossa, jossa sinä asuit ollessamme ensimäistä vuotta kihloissa.

ELISE.

Se vuosi oli onnemme alku. Mutta Jalmari, et voi arvata, mitä nyt juuri
johtui mieleeni. Minulla on jotakin sinulle tunnustettava. Voithan
ymmärtää, että kun on kaikki näkevän Jumalan edessä, lapsi sydämmellä,
niin kuin minä nyt, niin haluaa täydellistä rauhaa ja levollisen mielen
-- ja sen vuoksi tahdon tunnustaa sinulle kaikki, että Jumala olisi
minulle laupias. -- Tiedätkö, minkä vuoksi isä lopultakin suostui
avioliittoomme, vaikka ensin vastusti? Isä, uskonnollinen mies, piti
sinua liian maailmanmielisenä, mutta minä sitten hänelle vakuutin, että
sinä rakastat Jeesusta --

JALMARI.

Mutta Elise?

ELISE

(jatkaen).

-- silloin herahti kyynel vanhuksen silmään, hän puristi kättäni ja
virkkoi hiljaa: "Mene sitten hänelle, -- Jumala siunatkoon sinua,
lapseni". Tiedän, että en puhunut aivan totta, ja se on huolestuttanut
minua usein, mutta olenhan sen jälkeen ollut niin onnellinen, jonka
tähden olen uskonut, että Jumala on minulle antanut anteeksi.

JALMARI.

Tämä, kultaseni, olkoon vain meidän keskinäinen asiamme, ymmärräthän.

ELISE.

Ja tottahan poikamme kastetaan?

JALMARI.

Eipähän kastamatta! Minä olen virkamies, ja lapseen nähden sinun on
valta kaikessa. Tulkoon sinusta oikein hyvä ja hurskas äiti pikku
lemmikillemme.

ELISE.

Kiitos, Jalmari, nyt olen iloinen, niin iloinen. Tämä asia on painanut
sydäntäni. -- Kuule, sitten kun näet poikamme, niin sinä kirjoitat
kauniin runon hänestä ja minusta, eikö niin?

JALMARI.

Noo! -- Kaikkia sinä haluatkin? Tiedätkö, entisillä runoillanikaan ei
minusta ole mitään arvoa. Ne ovat niin onteloita.

ELISE.

Mutta Jalmari! Elä sano niin, jotka ovat minulle niin rakkaita, ja minä
opetan poikamme nostamaan katseensa sinuun ylpeydellä.

JALMARI.

Elise! -- Sinä tiedät, kuka tuntematon isäni oli. Minulla ei ole
minkäänlaista entisyyttä, niin kuin muilla. Sentähden olen koettanut
luoda tulevaisuuden itselleni ja sinulle.

ELISE.

Ja pojallemme. -- Sehän juuri on ihanaa. Sinun nimesi omistajana on hän
seisova kunniakkaana yllänsä Jumalan päivä ja nuoressa sydämessään
meidän rakkautemme. Kun toisilleen antautuu koko rakkaudellaan ja
vilpittömästi, niin siitä koituu onni, runsas ja rehevä. Ja nyt
lapsemme!

JALMARI

(nousee.)

Sinä haaveilet ja olit saada minut unhoittamaan, että minulla oli määrä
erään tuttavani kanssa pitää kokous.

ELISE.

Tietysti päivän kysymyksen johdosta. -- Ja tuo isänmaanystävien suuri
kokous kai pidetään salaisesti?

JALMARI.

Tietysti syvimmässä salaisuudessa, lukittujen ovien takana. Niin on
minulle salaisuutena uskottu.

ELISE.

Eikö sinua ole siihen kutsuttu?

JALMARI.

Ei. Sinne tulee vain vaikuttavia miehiä, suurtilallisia ja muita, joiden
voidaan katsoa edustavan maata. Mutta, muuten tuo levottomuus on ehkä
liioiteltua.

ELISE.

Niinkö luulet? No sitten olen minäkin levollinen. Olisi pelottavaa
ajatella, että -- -- --

JALMARI.

Mutta mistäpä sen oikeastaan tietää! Ehkä kaikki käy toivon mukaan tai
kentiesi aivan toisin. Paljoko se on kello? Kas, jo seitsemän. Minun
täytyy jättää sinut hetkiseksi yksin.

ELISE.

Ethän viipyne kauan poissa? Olen varma että äiti ehtii jo tänä iltana
tänne. Anna täti oli nimittäin hämärän aikana pikimmältään luonani ja
toi erään matkustajan terveiset äitiltäni. Äiti oli pari päivää sitte
tullut Tampereelle ja jäänyt sinne vähän lepäilemään, kun matka Porista
oli ollut rasittava.

JALMARI.

Vai niin, sitte voi hän olla täällä millä hetkellä hyvänsä. Mummo on
vielä ripeä liikkeissään. -- Mutta asiasta toiseen! Pieni
talousrahastosi tarvitsee tietenkin näinä aikoina vahvistusta (ottaa
lompakostaan muutamia setelirahoja, jotka antaa vaimolleen.) Tässä on
pikku vaimoseni.

ELISE.

Näin paljon rahaa! Jalmari, kuinka se on mahdollista! Tässä on ihan
liiaksi.

JALMARI.

Tavallista enemmän, sitä kai tarkoittaa minun säästävä emäntä kultani.
Näetkö -- minulle on nyt juuri maksettu muuan vanha saamiseni
ylioppilasajoilta -- rahat, joiden luulin ikipäiviksi menneen Kankkulan
kaivoon. Ei sinun nyt tarvitse kitsastella. Saakoon anoppi nähdä, etten
minä sentään aivan nälällä ruoki hänen rakasta lastaan.

ELISE.

Kaikkia sinä pakiset, armaani! Mutta näin paljon rahaa!

JALMARI.

No niin, siitä asiasta ei enää puhuta. Minun pitää jo lähteä. (Pistää
paperin ja lyijykynän taskuunsa).


2:nen kohtaus.

EDELLISET. ROUVA EKLÖF, (tulee keittiön puolelta.)

JALMARI.

Kas rouva Eklöf! Olittepa hyvä, kun tulitte. Nyt voin huoletta heittää
muoriseni hyvään hoitoon. Hyvästi rakas Elise. Tunnin kuluttua tahi
niillä vaiheilla olen kotona. Minkälainen ilma siellä on nyt illalla,
rouva Eklöf?

EKLÖF.

Kerrassaan kauhea. Sataa räntää, sellainen suden-ilma, että hyvä Jumala
-- ja pimeä kuin säkissä.

JALMARI

(etehisessä)

Minä otan sitten tuon sadetakin, niin olen kuin luotu rosvonilmaan. Vai
mitä Elise? Kun minulla on tämä nuttu yllä ja pussikaulus pään yli, etpä
sinäkään taitaisi minua hevillä tuntea. Näytän kai aika
ryöväripäälliköltä? Hyvästi nyt hetkiseksi, äiti kulta! Hyvästi hyvä
rouva Eklöf! (Menee.)

ELISE

(sulkien etehisen oven.)

Huu, sitä ilmaa! (Puhuu keittiön ovesta.) Liina, ole hyvä ja käy
pyytämässä talonmiestä lakaisemaan etehisen portaat. Siellä on niin
paljon lumisohjua, ja tohtori arveli, että hän kenties käy vielä tänä
iltana täällä.

PALVELUSTYTTÖ.

Pihalle juuri ajettiin. (Etehisen kelloa soitetaan.) Varmaan tohtori!
(Menee avaamaan ja ulos etehisen kautta).


3:mas kohtaus.

ELISE, ROUVA EKLÖF, LÄÄKÄRI.

LÄÄKÄRI

(päällystakkinsa kiiruusti riisuttuansa.)

Hyvää iltaa, hyvää iltaa, hyvä Elise rouva. Kuinka nyt jaksatte?

ELISE.

Olen niin reipas, kuin olisi kaikki jo ollut ja mennyt.

LÄÄKÄRI.

Valtimo lyö tasaisesti, ja kaikki onnistuu toivon mukaan, kunhan pidämme
huolta, etteivät mitkään sattumat tee teitä rauhattomaksi. (Rouva
Eklöfille.) Vai on rouva Eklöf täällä? Se on erittäin hyvä. Olen
vakuutettu, että kaikki käy hyvin, mutta "ei vara venettä kaada",
niinkuin sanotaan, ja sen vuoksi otetaan kotia vähän kloroformia, jos
satuttaisiin tarvitsemaan. Minä kirjoitan reseptin (istuu Jalmarin
pöydän ääreen ja antaa reseptin rouva Eklöfille). Kas tässä, rouva
Eklöf, lähettäkää tämä apteekkiin, niin asia on suoritettu. (Eliselle.)
Ja kuinka miehenne voi? Hän lienee ulkona tämmöiselläkin säällä, koskei
häntä näy kotosalla.

ELISE.

Voi rakas tohtori, hän ei pelkää pimeyttä eikä myrskyä, tulkoon miltä
taholta hyvänsä.

LÄÄKÄRI.

Nuoren miehen tuleekin olla rohkea, ja rohkeutta me tarvitsemme
tavallista enemmän tänä aikana, jolloin meistä maailmaa kokeneista
vanhoistakin valoisin kevätpäiväkin näyttää pimeältä. Mutta kyllä aika
neuvon tuo, kunhan kaikki vankkana muurina toisiimme liitymme -- eikä
joukosta tarvitse kaivata teidän arvoisaa rehellistä miestänne, hyvä
Elise rouva. (Puristaa hänen kättään, sitten hiljaa rouva Eklöfille joka
on palannut takaisin.) Toimitettu? Hyvä. Jos näyttäisi siltä, että olisi
välttämätöntä käyttää kloroformia niin lähettäkää vain hakemaan minua
vaikka keskellä yötä. Minun nukunnallani ei ole enään isosti arvoa.
(Kohteliaasti Eliselle.) Ja nyt on kaikki selvänä, ja minä luulen, että
me kohta iloksemme näemme nuoren äidin onnellisesti hymyten katselevan
"pientä poikaansa". Niin, niin "pientä poikaansa". Ja nukutaan nyt hyvin
ja kootaan voimia ja ollaan oikein reipas! Hyvästi! Hyvästi! (Menee
etehisen kautta)

_Elise_ ilosta hymyillen saattaa häntä avaten ulko oven.

TALONMIES.

(tulee ulko-ovesta, heti lääkärin mentyä).

Portaita laastessani tapasin tämän kirjeen lumisohjussa. Se on
varmaankin herrasväelle, koska se oli juuri kirjelaatikon kohdalla.
Postimies on kai hätiköinyt ja pimeän päässä ja huonossa säässä
pudottanut sen maahan.

ELISE

(ottaen kirjeen.)

Aivan märkä! Olipa se kiusallista. Kirje on todellakin miehelleni.
Kiitos vain, hyvä Kalle!

TALONMIES.

Ei mitään kiittämistä. (Menee.)


4:jäs kohtaus.

ELISE ja ROUVA EKLÖF.

ELISE

(katsellen kirjettä.)

Ei tämä ole ollut postissa, vaan joku erityinen kuljettaja sen on
tuonut. Käsiala on aivan outo. Olipa se harmillista, että sen piti
pudota lumeen. Mutta katsokaahan, rouva Eklöf, kuori on aivan avonainen.
Suulakka on liuvonnut irti. Kuinka lie sitten varsinaisen kirjeen laita.
Saapa nähdä, saako mieheni kirjoituksesta mitään selkoa.

ROUVA EKLÖF.

Jos kirje jätetään märkään kuoreen, voi se käydä mahdottomaksi lukea.
Täytyy kuivata paperi. (Koettaa uunin komeroa.) Tänne, hyvä rouva, uunin
lämpimään komeroon, on paperi levitettävä. Kas niin, ottakaa nyt kirje
pois kuoresta, (Elise tekee niinkuin käsketään) sillä tavalla, kuoren
asetamme syrjälleen toiselle puolelle ja levitämme kirjeen komeron
pohjalle, -- se ei näytäkään kovin pahasti kastuneen ja kirjoituksen
voinee siitä aivan helposti lukea.

_Palvelustyttö_ tulee tuoden apteekista pullon, jonka hän antaa rouva
Eklöfille ja menee.

ROUVA EKLÖF.

Vai niin, kloroformipullo. Kiitos, kiitos! No eipä tämä näytä juuri
pieneltä. Sen panemme hyvään säilöön. Vaikkapa tänne kaappiin. Eikö
niin?

ELISE

(puuhatessaan paperi kädessään.)

Niin, pannaan sinne. Tässä on kaapin avain, hyvä rouva Eklöf. (Antaa
hänelle avaimen.)

ROUVA EKLÖF

(antaa avaimen takaisin pantuaan pullon kaappiin.)

Tässä on avain. Nyt ei kukaan asiaan kuulumaton saa pulloa käsiinsä.

ELISE

(on levittänyt kirjearkin ja kääntelee sitä hämmästyksissään.)

Mitä kummaa! (Lapsellisesti nauraen). Paperi on aivan typösen tyhjä, ei
ainoatakaan kirjainta! Onpa se ollut hajamielinen kirjoittaja.

ROUVA EKLÖF.

Totta tosiaan! Eipä sitten ollutkaan vahinko eikä mikään, jos se
kastuikin.

ELISE

(yhä nauraen, samalla kun hän laskee paperin arvottomana uunin
komeroon.)

Tämä vasta on hauska juttu miehestäni. Kenties hän päällekirjoituksesta
kuitenkin arvaa, keneltä kirje on.

ROUVA EKLÖF

(nauraen.)

Se kai on ollut joku sangen oppinut herra. Nehän ne tavallisesti ovat
hajamielisiä.

Aisakellon ääni kuuluu pihalta.

ELISE.

Nyt varmaankin äiti tulee. (Huutaa) Liina! Liina!

PALVELUSTYTTÖ

(tullen saliin)

Kuomireki saapui pihaan. Ehkä apteekkarin rouva tulee.

ELISE.

Aivan varmaan. Riennä! Auta rouva tavaroineen sisään!

_Palvelustyttö_ menee ulos etehisen ovesta.

ROUVA EKLÖF.

Minä siirryn kotiini. Hyvää yötä, hyvä rouva, nukkukaa hyvin! (Menee
keittiön kautta.)

ELISE.

Kiitos, kiitos, rakas rouva Eklöf, hyvää yötä, hyvää yötä!


5:des kohtaus.

ELISE. APTEEKKARIN ROUVA. PALVELUSTYTTÖ, ja eräs KYYTIPOIKA, joka kantaa
matkakapineita etehiseen, missä äiti ja tytär ensimäiset tervehdyksensä
vaihtavat.

ELISE.

Sydämellisesti tervetullut, rakas äiti! (Suutelee häntä.)

APTEEKKARIN ROUVA.

Kiitos, kiitos, rakas Elise. Kuinka jaksat nyt? Näytät sangen terveeltä.

ELISE.

Ja olenkin niin terve ja reipas, ettei sinun, äiti, tarvitse olla
ollenkaan huolissasi minun tähteni.

APTEEKKARIN ROUVA.

Jumalalle kiitos!

ELISE.

Saanko auttaa?

APTEEKKARIN ROUVA.

Kiitos, rakas lapseni.

ELISE.

Jätä se suuri lipas tänne eteiseen.

APTEEKKARIN ROUVA.

Ja vie se pieni matkalaukku minun huoneeseeni. Kyyti on edeltäpäin
maksettu.

ELISE.

Jalmari on kaupungilla, mutta tulee kotiin aivan pian. Emme näet
täsmälleen tietäneet, milloin äiti ennättää perille. Jalmarilla on eräs
kokous valiokunta-asian tähden.

APTEEKKARIN ROUVA.

Niin, siitä valiokunnasta kuulee puhuttavan menipä minne hyvänsä. Mieliä
kuohuttavaa aikaa tämä.

ELISE.

Ja ajatelkaa äiti, Jalmari elää aivan päivän tapausten pyörteessä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Ymmärtäähän sen. --

ELISE.

Käy nyt sisään, rakas äiti, ja vielä kerran sydämellisesti tervetullut
pieneen, onnelliseen kotiimme! Istuhan, äiti, tähän nojatuoliin, siinä
on erittäin mukava istua, minä kohennan vähän pesävalkeaa. Äitillä on
ollut ilkeä matkailma.

APTEEKKARIN ROUVA.

Ja niin huono keli. Vastaantulijoista ajoivat toiset rattailla, toiset
reellä. Umpinaisessa kuomireessä ei minulla toki kylmä ollut.

ELISE.

Haluaisiko äiti aluksi teetä?

APTEEKKARIN ROUVA.

Kiitos, lapseni, ei näin myöhään. Se veisi minulta unen. Äläkä puuhaa
illallistakaan. Pari tuntia sitten olin herkkueväitteni kimpussa, joita
sain Tampereelta. Minulla ei ole vähintäkään nälkä.

ELISE.

Se oli -- harmillista! olin vähällä sanoa, mutta saanhan sen sijaan
huomenna ensi kerran rakkaalle äitilleni emännöidä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Kiitoksia vain. -- Kuten voit arvatakkin, lähetti isä sinulle
sydämellisimmät terveisensä ja siunauksensa. Hän lähetti minun mukanani
teille kauniin raamatun.

ELISE.

Rakas isä!

APTEEKKARIN ROUVA.

Liehän sinulla vielä tallella se raamattu, jonka vanha hoitajasi
testamentissaan sinulle määräsi?

ELISE.

Niin, sen uskollisen, hyväsydämisen Lotan suuri raamattu paksuissa
nahkakansissa. Kyllä se on tallella, vaikken tällä kertaa muista, mihin
se on pantu.

APTEEKKARIN ROUVA.

Isä on panettanut uuteen raamattuun kaksi tyhjää lehteä, joihin te
kirjoitatte nimenne ja lapsen sekä kummien nimet, niinkuin oli tapana
ennenaikaan. On tarkoitus, että siitä tulisi perheraamattu, jota
pidetään nuoren kotinne kallisarvoisena ystävänä. Samalla käski isä
sanoa, että hänen ensimäinen tehtävänsä iso-isänä on se, että hän
tallettaa säästöpankkiin jonku sievän rahasumman teidän lapsellenne.

ELISE.

Niinkö isä sanoi, että meidän lapsellemme?

APTEEKKARIN ROUVA.

"Heidän lapselleen", niin hän sanoi; hänen vanha sydämensä on kokonaan
heltynyt ajatellessaan maailmaan saapuvaa lapsenlasta.

ELISE.

Minä olen nyt ylenmäärin onnellinen, kun välimme isän kanssa tulee
sellaiseksi kuin sen pitää ollakin. -- Tiedätkö, äiti, -- se oli kyllä
aijottu pieneksi hämmästykseksi, mutta en malta olla sitä jo nyt
kertomatta, että pikku pojastamme tulee isän ja Jalmarin kaima.

APTEEKKARIN ROUVA

(kummastellen.)

Pikku pojastanne?

ELISE.

Ai, anteeksi, rakas äiti, se on, kuten Jalmari sanoo, minun omituinen
päähän-pistoni, että esikoiseni on poika, mutta minä olen siitä niin
varmasti vakuutettu, että täällä kotona erehdyn sanomaan sitä myötään.
Sen täytyy olla poika.

APTEEKKARIN ROUVA.

Niin olet vielä lapsellinen kuin ennenkin, Elise. Poika tai tyttö,
meille vanhoille on pienokainen yhtä rakas.

ELISE.

Niinhän se kyllä on. Mutta näes äiti, minä olisin niin onnellinen, jos
meillä olisi poika oppimassa perinpohjin tuntemaan jaloa isäänsä,
Jalmarin ollessa vielä voimakas ja nuori, jos näkisin pojan sieluun
ensimäisen kipunan syttyvän isänsä sielussa leimuavasta
isänmaanrakkauden tulesta, jos huomaisin pienokaisen tiedonjanon ja,
kukaties, näkisin kerran vielä runoilijan jalojen tunteiden heräävän
hänen nuorekkaassa rinnassaan.

APTEEKKARIN ROUVA.

No, no, no. Ei nyt tuollaiset mielenliikutukset ole sopivia. Levollisuus
ja rattoisa rauha on sinulle tätä nykyä paras. -- Vieläkö miehesi
kirjoittelee runoja, niin kuin puolikymmentä vuotta sitten?

ELISE.

No tietysti! -- -- Niin, minä tarkoitan, että runoileminen on hänelle
nyt yhtä helppoa kuin silloinkin, vaikka se, luullakseni, on paljon työn
tähden jäänyt häneltä vähän syrjään. Noin vuosi sitten, sen minä tiedän,
kirjoitti hän runon esimiehensä hopeahäiksi, ja se oli niin kaunis, että
minä melkein luulen, että Jalmari juuri sen runon vuoksi pääsi niin pian
vakinaiseksi translaattoriksi.

APTEEKKARIN ROUVA.

Vai niin, ohoo!

ELISE.

Siinä uskossa minä ainakin olin ja olin iloinen, kun Jalmari kerrankin
sai tunnustusta kaiken ahkeruutensa, harrastuksensa ja taitonsa vuoksi,
joista hänen on vaan itseänsä kiittäminen. (Ajatuksissaan.) Mikä
ihmeellinen lämpö ja voimakas lento olikaan niissä isänmaallisissa
runoissa, joita hän viisi vuotta takaperin kirjoitti, jotka kiertelivät
kirjoitettuina jäljennöksinä kädestä käteen, kun olivat niin
vapaamielisiä etteivät painettuina päässeet julkisuuteen, tiedättehän,
ne, joista lähetin jäljennökset teille, kun isä avioliittoamme vastusti.
Muistathan äiti sen ihanan laulun joka loppui näin:

      "Sen tiedät, tunnet, Suomalainen -- oi! --
      Se on sun sielus syvin kaipaus,
      Ihana, pyhä, kallis vapaus."

Juuri se laulu kiinnitti sydämeni nuoreen runoilijaan ja viritti siinä
isänmaallisten tunteiden kirkkaan leimun ennenkuin olin edes nähnytkään
Jalmaria -- ja kuin sitten aivan arvaamatta tulin tutuksi hänen kanssaan
ja voitin hänen rakkautensa, niin olin sanomattoman onnellinen vaikka
isä näki kaikki synkässä valossa, ja sanoi Jalmarin hehkuvia runoja
"pöyhkeileviksi" ja toi tuhansiakin syitä meidän kihlaustamme vastaan.

APTEEKKARIN ROUVA.

Niin, niin, isäsi on talonpoikaisesta kodista, koruton, suora ja
hurskasmielinen, kenties hiukan epäluuloinenkin. Mutta nyt on hän
tyytyväinen, kun tietää, että olette onnellisia, ja että teillä on hyvä
toimeentulo.

ELISE.

Meillä on nyt niin hyvät päivät, äiti. Ajatteleppas, kun ensimäisenä
vuonna meillä oli ainoastaan yksi huone ja keittiö ja nyt, ainoastaan
kaksi vuotta häittemme jälkeen, neljä huonetta, keittiö ja eteinen.
Tarkastahan aluksi tätä salia, jossa oleskelemme enimmän osan päivää.
Sitten tuolla vasemmalla on pieni ruokasalimme, jossa Jalmari saa olla
tämän aikaa. Täällä oikealla on makuuhuoneemme, joka nyt tulee minun
huoneekseni; sen takana on varsinainen Jalmarin työhuone, johon on
eteisestä eri käytävä. Se huone tulee nyt äidin huoneeksi. Se on lämmin
eikä siinä ole vetoa.

APTEEKKARIN ROUVA.

Kiitos hyvä lapsi!

ELISE.

Tällainen huoneusto maksaa täällä Helsingissä sangen paljon, mutta
Jalmarilla on hyvät tulot, ensin vakinainen palkka ja sitten paljon
sivutuloja. Hänhän osaa niin paljon kieliä. Ajattelehan: suomea,
ruotsia, saksaa, venäjää, ranskaa ja englanninkieltä -- kerrassaan
kuutta kieltä, senpä vuoksi useat kauppahuoneet käyttävätkin hänen
apuaan tärkeimmässä kirjevaihdossaan. Ne maksavat hyvästi, sillä he
luottavat Jalmariin, joka on hyvässä maineessa ja osaa säilyttää
salaisuudet. -- Yksi kauppamies täällä on, jonka kanssa Jalmari ei
tahtoisi olla tekemisissä, sillä puhutaan, että hän käyttää kaikellaisia
mutkia ja metkuja, mutta kun Jalmarin on vaan käännettävä ja
paikkapaikoin selvennettävä hänen kirjeitään, niin suostui hän kuitenkin
olemaan. Jalmarin omatunto on näet puhdas, eikähän sitä mielellään luovu
parhaasta asiatuttavastaan -- joka sitäpaitsi saa aina oikeuden
puolelleen. -- Onpa se, rakas äiti, hauskaa, kun saa kerrankin näin
vapaasti jutella. Ilossani unhotan kokonaan, että sinä tietenkin olet
hirveän väsynyt pitkän, vaivaloisen matkasi jälkeen ja varmaankin
mieluimmin menisit levolle.

APTEEKKARIN ROUVA.

Niin, uni taitaisi todellakin maistaa, vaikka kello on vasta puoli
yhdeksän. Mutta päivä se on huomennakin, ja silloin saanemme hetkisen
Jalmarin kanssa puhella.

ELISE.

Ikävä, ettei hän vielä ole ehtinyt kotiin. Sinä et voi uskoa, äiti,
miten hän on kiintynyt isänmaamme asioihin, ja nyt näinä huolettavina
aikoina hän antautuu kokonaan päivän suurelle kysymykselle. Olisi ollut
hauska nähdä mitä nyt pidät hänestä, omasta hyvästä Jalmaristani,
vakaantuneena aviomiehenä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Jumala antakoon teille molemmille rauhaa ja onnea. Ja nyt hyvää yötä,
rakas Eliseni.

ELISE.

Eikö äiti nyt iltasella tahdo nauttia mitään? Lasin maitoa kenties?

APTEEKKARIN ROUVA.

No kiitos, se tekee hyvää.

ELISE

(rientää ruokasalin ovelle.)

Ja oikein hyvää maitoa saatkin äiti. (Huutaa.) Lina, ole hyvä tuo tänne
rouvalle vähän maitoa.

APTEEKKARIN ROUVA

(työntää syrjään ikkunaverhot ja katsoo ulos) Ilma on asettunut, siellä
on aivan tyyni ja taivas sekeessä. Tähdet kimmeltävät niin kirkkaasti
kevätyössä -- ne luovat ihanaa valoaan pyhään ja suureen aikaan, joka
sinua, rakas tyttäreni lähestyy.

ELISE.

Rakas, kallis äiti!

_Palvelustyttö_ saapuu maitokannu ja lasi pienellä tarjottimella, jonka
hän laskee pöydälle.

ELISE

(kaataa maitoa lasiin.)

Sytytäppäs, hyvä Liina, kynttilät apteekkarin rouvan huoneessa ja
makuukammarissa.

_Palvelustyttö_ menee käskyn täyttämään.

APTEEKKARIN ROUVA.

Kiitos, Elise! (Tarttuu lasiin.) Maito on kylmän puoleista. Minä panen
sen lämpiämään tuonne, niin, saamme vielä hetkisen puhella. (Yrittää
panna lasin komeroon, mutta huomaa levällään olevan paperin.) Saanenhan
tätä paperia liikuttaa.

ELISE

(nauraen.)

Siihen on vaan vähän pesuja levitetty kuivamaan. Ajattele, miten hassua!
Talonmies löysi portaalta lumisohjusta likomärän kirjeen Jalmarille,
suulakka oli irtiliuonnut, ja kun me otimme kirjeen kuoresta
levittääksemme sen kuivamaan lämpimälle arinalle, huomasimme että
kuoreen oli erehdyksestä pantu aivan puhdas, tyhjä paperilehti. Sillepä
mahtaa Jalmari nauraa. (Tätä puhuessaan on hän vääntänyt lampun Jalmarin
kirjoituspöydällä sammuksiin.)

APTEEKKARIN ROUVA

(otettuaan paperin komerosta ja pantuaan lasin sijaan.)

Tyhjä paperilehtikö? Mutta tämähän on täyteen kirjoitettu.

ELISE.

Äiti kulta, mitä sinä puhut! Täyteen kirjoitettu? Mahdotonta. Näin itse,
ettei siinä ollut kirjaintakaan.

APTEEKKARIN ROUVA

(lukee paperista.)

"Minulla on puheille pääsy tänä iltana kello 9. Niin pian kuin olette
saanut merkityksi kokouksen osanottajat, on teidän heti tuotava lista
minulle." -- -- Katso itse lapseni! (Ojentaa hänelle paperin.)

ELISE

(katselee sitä koettaen hämmästystään salata.)

Ihmeellistä! Paperia ei ole kukaan voinut vaihtaa. Olen ollut täällä
koko ajan. En ymmärrä tätä ollenkaan.

APTEEKKARIN ROUVA.

Se on kirjoitettu sympateetti-musteella -- tunnen sen meidän apteekista.
Sillä kirjoitettu kirjoitus on näkymätöntä, kunnes siihen lämpö
vaikuttaa,

ELISE.

Mutta minkätähden? -- Ihmeellistä! --

APTEEKKARIN ROUVA.

Siten säilytetään salaisuuksia. (Menee juomaan vähän maitoa.)

ELISE

(pistää kiireesti kirjeen kuoreen, jota hän koko kohtauksen ajan
kädessään pitää.)

Mutta minkätähden, äiti?

APTEEKKARIN ROUVA.

Sen saat Jalmarilta kuulla, lapseni. (Katselee häntä.) Luulen että tuo
joutava kirje on saanut sinut levottomaksi. On parasta että menet
nukkumaan ja nukut itsesi levolliseksi ja reippaaksi vastaanottaaksesi
"pientä poikaasi." Hyvää yötä, rakas lapseni, Jumala sinua siunatkoon.

ELISE.

Hyvää yötä! Nuku nyt äiti hyvin ensimäinen yösi meidän luonamme. Minä
saatan sinut huoneeseesi. Minä käyn nukkumaan heti kun Jalmari tulee.
Hän ei viivy enää kauan.

APTEEKKARIN ROUVA

(samalla kun molemmat menevät oikealle.)

Niinkuin tahdot, lapseni!

Näyttämö on vähänaikaa tyhjänä.


6:des kohtaus.

ELISE, yksin. Sitten eräs SANANTUOJA.

ELISE

(saapuu makuuhuoneesta kirje kädessä, kävelee hitaasti yli lattian
toistaen muististaan.)

"Niin pian kuin olette saanut merkityksi kokouksen osanottajat, on
teidän heti tuotava lista minulle." -- Kokous on varmaan tuo tänä iltana
pidettävä valtiollinen kokous. Siihenhän Jalmari _ei_ aikonut mennä. --
Mitä tämä kirje siis tarkoittaa? En ymmärrä mitään ja tuntuu kuitenkin
siltä, kuin tämä paperi levittäisi ympärilleen jotakin epäpuhdasta ja
hämäryyttä, joka minua kiusaa, melkeinpä kauhistuttaa. Tämä salaperäinen
paperi on minusta villikaali, jonka katkera haju ja hallava likainen
väri ikäänkuin kehottavat varomaan ruohon myrkyllistä nestettä. Tällä
paperilla tarkoitetaan Jalmarille jotakin pahaa. Tahtoisin polttaa sen.
Tahtoihan tämä itsekin jäädä rauhallisen kotimme ulkopuolelle, pimeään
ulkoilmaan ja lumisohjuun. Ei, minua vaivaavat turhat luulot. Minun
pitää tyyntyä lapsen tähden. (Ottaa kirjeen kuoresta.) Jalmari itse
käskisi, että rauhaa saadakseni lukisin tämän kirjeen. (Lukee kovasti
yhä vieraammalla äänellä) -- -- -- "heti tuotava lista minulle. Olen
saanut käskyn heti maksaa rahasumman, jota hän piti suurena, mutta
toivoen lisäpalveluksia, ei tahtonut siitä yhtään tinkiä. Huomenna
luultavasti saatte uusia tehtäviä, sillä sanankuljettaja lähetetään.
Olkaa levollinen, tulevaisuutenne on taattu, kunhan palvelette meitä
uskollisesti. Kukaan ei voi teitä epäillä, ja saatte luottaa minuun". --
-- Ei mitään nimeä alla. -- Ei pois nämä kolkot ajatukset! Kuinka
häpäisevästi kohtelee Jalmaria tuo herjaaja! -- Olipa hyvä, että
rohkenin lukea, mitä se katala on kirjoittanut. (Etehisen kelloa
soitetaan hiljaa.) Jalmari! -- Ei, hänellä on oma avaimensa. (Menee
avaamaan ovea.)

SANANTUOJA

(vanhanpuoleinen nöyrä mies, tulee sisään.)

Nöyrimmästi pyydän, että saisin tavata herra translaattoria, vaikka
onkin jo myöhänpuoleinen.

ELISE

(tavallisella äänellä.)

Translaattori ei ole kotona.

SANANTUOJA.

Pyydän anteeksi, mutta liekö herra translaattori saanut tänä iltana
erään kirjeen?

ELISE

(katselee tutkien miestä.)

Ei! -- Ken olette? Kuka lähetti teidät tänne?

SANANTUOJA.

Suokaa anteeksi, mutta minut on kielletty sanomasta sitä kellekään
muulle kuin herra translaattorille itselleen.

ELISE

(arvokkaasti.)

Minä olen hänen vaimonsa. Minulle voitte sen sanoa, minä tahdon sen
tietää.

SANANTUOJA.

Minä en uskalla -- se on tärkeätä, ja pidettävä salassa.

ELISE

(ankarasti).

Ettekö kuule! Ken lähetti teidät?

SANANTUOJA.

Pyydän nöyrimmästi anteeksi -- sama joka kirjoitti kirjeen. (Astuu
hiljaa askeleen lähemmäksi ja suun eteen nostaen kätensä kuiskaa erään
nimen.)

ELISE.

(näyttää käskevästi ovea.)

Ulos!

_Sanantuoja_ menee äänetönnä ulos.

ELISE

(yksin. Kauhistuneena katselee sivulleen aivan kuin näkisi näyn.)

Huu! -- -- -- -- On kuin kokonaan luhistuisin. (Levottomana kävelee
edestakaisin kädet suonenvedon tapaisessa puristuksessa.) Totta
kuitenkin! Jalmari urkkija! Hourin kenties. Mutta kirje on kädessäni!
Ah, se on kauheaa! Se on hirmuista! (Katselee hämmästyneenä ympäri
huonetta.) Onko tämä meidän kotimme? -- -- En tunne sitä enää. -- --
Täällä on ollut niin rauhallista, suloista ja turvallista, enkä ole
huomannut ympärilläni matelevaa syöpäläistä, en akkunoista väijyvää
ylenkatsetta ja häväistystä, en ole tuntenut ruttoa, joka on
saastuttanut ilman minulta ja -- lapseltani. Jumala, Jumala, nyt
tuskassani tarvitsisin sinua, mutta en tiedä missä sinä olet -- -- -- en
ole niin pitkiin aikoihin sinua tarvinnut.


7:s kohtaus.

JALMARI. ELISE.

JALMARI saapuu etehiseen. ELISE pysähtyy ja katsoo toivotonna häneen.

JALMARI

(iloisesti, matkalippaan huomattuaan.)

Vai jo anoppi on tullut; siis ei ole tarvinnut sinun olla yksin. Suo
anteeksi, Elise kulta, en ole voinut aikaisemmin tulla. -- Mutta mikä
sinulla on? Miten on sinun laitasi?

ELISE.

Ei mitenkään.

JALMARI.

Minä autan sinut huoneeseesi.

ELISE.

Älä koske minuun.

JALMARI.

Pitää lähettää noutamaan lääkäri.

ELISE.

Minua ei paranna mikään lääkäri.

JALMARI.

Sinun on nyt toteltava. Huomaathan, että hetki on tullut.

ELISE.

Kamala, julma hetki! (Jalmari yrittää kiiruhtaa keittiöön.) Elä mene!
Lääkäristä ei ole apua. (Katsoo rukoilevasti mieheensä.) Sinä yksin
voisit, kenties saattaa minut jälleen hengittämään.

JALMARI.

Taivaan Jumala, Elise?

ELISE.

Ei, älä koske minuun. (Kyynärpäällä tukien hylly-pöytään, pää käteen
nojaten hiljaa ruumistaan huojuttaen puhuu vaivaloisesti, pitäen
edelleen kirjettä kädessään.) Tässä on eräs kirje sinulle. Se tavattiin
lumesta portailta. -- Se oli auennut lumessa. -- Kirje oli kirjoitettu
sympateetti-musteella. -- Lämpimässä tulivat kirjaimet näkyviin. -- Luin
sen. -- Sitten tuli eräs vahtimestari, joka tiedusti sinua ja -- --
kirjettä. Hän ei tahtonut sanoa, kenen asialla oli mutta kuitenkin
lopulta kuiskasi nimen. Se oli tämän kirjeen kirjoittaja. -- Tässä On
kirje. (Ojentaa kirjeen Jalmarille, joka on ehdottomasti kääntynyt pois
hänestä. Elise on astunut askeleen eteenpäin, edelleen huojuen hiljaa,
kädet suorina sivuilla ja yhteenpuristettuna.)

_Jalmari_ luo häneen aran silmäyksen ja istuutuu sitten pöytänsä ääreen
kirjettä lukemaan. Sitten nojaa hän voipuneena otsansa oikeaan käteensä.
-- Hiljaisuus.

ELISE

(menee Jalmarin luokse, seisahtuu hänen tuolinsa taakse pyyhkien kerran
käsillään hänen hivuksiaan).

Jalmari raukka! (Vetäytyy pois.) Me olemme nyt autiossa erämaassa,
karkoitettuna paratiisista.

JALMARI

(nousee ja nojautuu kirje kädessä tuolin selkänojaa vasten.)

Elise, Elise! Eikö pitkällinen katumus ja uusi elämä voisi sitä jälleen
meille avata?

ELISE

(jäykästi.)

Se on siis totta?

JALMARI.

On.

ELISE.

Milloin se on alkanut?

JALMARI.

Milloin? -- Heti esimiehen hopeahäiden jälkeen -- -- silloin kiintyi
eräällä taholla huomio minuun -- mieheen, jolla ei ollut perittyä nimeä
ja jolla näytti olevan halu luoda tulevaisuutta itselleen ja -- -- No
niin, minä sain tehtäviä, jota paitsi vielä köyhyys ahdistaisi --

ELISE

(katsoo häneen tuskallisesti, nielee itkunsa ja ikäänkuin täyttäen
Jalmarin lausetta pääsevät häneltä hiljaa sanat.)

Sinua ja minua! -- (Vie kätensä hitaasti otsalleen.) Entäs esimiehesi?

JALMARI.

Hän ei tiedä mitään -- muut ovat vaiti.

ELISE.

Ja -- -- tänä iltana?

JALMARI.

Oi, Elise! Mieltäni polttaa suurempi tuska kuin uskotkaan. Armahda
heikkoa kurjaa!

ELISE

(tuskallisella ponnistuksella).

Ja tämän iltainen kokous?

JALMARI.

Elkäämme puhuko siitä -- -- sitten toisella kertaa. Se saa sinut
levottomaksi. Sinun täytyy rauhoittua mihin hintaan hyvänsä. Muista
lasta.

ELISE.

Mitä lasta? Niin, niin, niin! -- Rauhani on mennyttä! Mutta minä olen
lujempi kuin voisi luullakaan. On parempi kuin saan katsoa häpeätämme
vasten silmiä. Todellisuus ei voi olla tuskallisempi kuin pelottavat
kuvittelut. Sano siis kaikki tyyni.

JALMARI

(puolittain käsillään peittäen kasvonsa).

Kokoushuoneen portaitten vieressä on eräs yksityinen huoneusto, jonka
eteisen ovessa on pieni akkuna. Asukkaat houkuteltiin pois kotoaan.
Minulle valmistettiin pääsy pimeään eteiseen. Porraskäytävä oli
valaistu. Minä näin ja tunsin kaikki, jotka siitä kulkivat ja merkitsin
heidän nimensä listaan. Muu selviää tästä kirjeestä.

ELISE

(hysteerisesti.)

Ah!

JALMARI.

Kukaan ei tule tämän vuoksi kärsimään. Tiedettiin jo yleensä, ketä
kaupunkiin odotettiin.

ELISE

(ottaa häntä kuulematta taskustaan ne setelirahat, jotka aikaisemmin oli
Jalmarilta saanut.)

Nämätkin rahat ovat siis häpeällä saatuja?

_Jalmari_ nyökäyttää päätään myöntävästi.

_Elise_ sytyttää setelit kynttilässä ja panee ne sitten pöydällä olevaan
marmoriastiaan palamaan.

JALMARI

(menee kiiruusti uunin luo ja heittää tulisille hiilille kirjeen, jota
hän edelleen on pitänyt kädessään ja joka palaa kirkkaalla liekillä.)

Viimeinen. -- Ei koskaan enää.

ELISE

(katsellen liekkejä.)

Nyt ne palavat, nuo kauheat sanat! Jos voisin polttaa ne sanat
sydämestänikin, niin mielelläni menisin niiden kera tuleen.

JALMARI.

Minä rukoilen sinua, koeta rauhoittua. Ehkempä aika huojentaa minun
sieluni kuorman ja sinun tuskasi.

ELISE

(katselee jäykästi ja oudosti eteensä alasvaipunein katsein.)

Kun se mies joka kirjeen saapumista tiedusti, kuiskasi häveten minulle
vakoilijan nimen, karkasi minulta sieluni pois. Näin sen siveettömänä ja
väsyneenä, matalalla hitaasti pyrkivän yli vesien, vaipuvan vihdoin
äänetönnä aaltojen alle. Näin paikan virran pohjassa, johon se kuplana
painui soran ja kivien sekaan. Siellä vesi tuudittaa poloista, jolla ei
ole henkeä eikä ole kuollut.

JALMARI.

Sinähän hourit, Elise raukka.

ELISE.

En. Minä näin kaikki niin selvästi, kuin silmilläni ainakin.

JALMARI.

Kurjuuteen olemme uponneet, ja voimme odottaa apua ja armoa ainoastaan
Jumalan kädestä.

ELISE.

Sen Jumalan, jota onnemme päivinä emme muistaneet.

JALMARI.

Sinä et ole tähän syypää, eikä lapsi, jolle elämän annat. Tyynny lapsen
tähden.

ELISE.

Niin lapsi -- se on kauheaa! Oi Jumala, isä taivaassa.

JALMARI.

Sinun täytyy levätä, sinun täytyy saada unta ja unhottaa.

ELISE.

Niin unta ja unhottaa. -- Voitpa olla oikeassa. Tiedäthän että sinulle
on vuode ruokasalissa. (Ojentaa hänelle kynttilän.)

JALMARI.

Elise, rakkaani, uskotko, ettet voi koskaan anteeksi antaa?
Heikkoudessani oli paljon rakkautta.

ELISE.

Jumala ja kansamme antakoon anteeksi meille, sillä olemmehan yksi. Hyvää
yötä! (On sammuttanut pöytälampun ja ottaa toisen kynttilän.)

_Jalmari_ menee huoneeseen, _Elise_ pysähtyy oman huoneensa ovelle.
Hiljaisuus.


8:s kohtaus.

ELISE

(yksin.)

Jalmari! -- -- Miten hennoitkin! -- -- Nukkua en voi. Sieluni on
horroksissa kaukana virran pohjassa, mutta ruumiini ei saa rauhaa. -- Ja
minä en voi vapautua tästä taakasta. Minunhan tähteni hän vahingoitti
sielunsa. -- -- Mutta kuinka hän saattoi tehdä lapsen tähden, minun
rakkaan lapseni, viattoman pikku poikani tähden! Sinun pienellä
otsallasi on jo se häpeä, joka on seuraava sinua kautta koko elämäsi.
(Vavahtaa ruumiillisesta tuskasta.) -- Oi, jospa saisin nähdä sinut,
silmänräpäykseltäkään, mutta voimani ovat loppuneet. -- Sillä hetkellä
kun synnyt täytyy minun jättää sinut pahan maailman jalkoihin, rakas
pikku poikani. -- Ei, ei! -- -- Jos me molemmat olisimme poissa, niin ei
kukaan tietäisi tästä mustasta häpeästä ja katkerasta tuskasta, silloin
ei kukaan, ei kukaan muu kuin äitisi saisi tuntea sinua, pikku
lemmittyni. Silloin ei sinun tarvitsisi punastua kenenkään edessä ja
meidän molempain muisto ehkä suojelisi häntä, jota me rakastamme. Sano,
lapseni, oma kulta poikani: ethän tahdo tulla tähän viheliäiseen
maailmaan? Menemme yhdessä toiseen maailmaan, hiljaa, niin hiljaa, ettet
herää, ennenkun ijäisyyden kirkkaus ympäröipi sinut. Olethan väsynyt ja
tahdot nukkua. (Menee kaapin luo ja ottaa kloroformipullon.) Tässä on
unen ja elämän neste meille molemmille. Elä pelkää, minä seuraan sinua
-- me rukoilemme iltarukouksen isäsi edestä ja sitten nukumme niin
rauhallisesti, sinä ja minä, poikaseni, ja sinä heräät äitisi sylissä,
ja hän rakastaa sinua, rakastaa niin sydämmellisesti, poikani. (Menee
huoneeseensa.)

Näyttämö on kotvan aikaa pimeä.


9:s kohtaus.

JALMARI

(tulee ruokasalista kynttilä kädessä.)

Tuo huone on minusta niin outo. En saa siellä unta. Ja täällä varjot
ovat kuin jättiläishaamuja. Minä en nähnyt niitä silloin, kun omatuntoni
oli horroksissa. Iloitse nyt sinä, joka minulle elämän annoit, iloitse
siitä, mitä verestäsi on tullut. -- Elise parka! Kuinka lämpimästi hän
minua rakasti, kuinka hän minuun luotti, kuinka onnellisia olisimme
voineet olla. Hänen luottamuksensa olen ruhjonut, hänen sielunsa
hukuttanut. -- Ja minkätähden, hyvä Jumala, minkätähden? Viheliäisyyden,
kevytmielisyyden, heikkouden tähden. Ah, jo maan päällä on helvetti --
toista ei enään tarvita. -- Jos voisin Eliseä tyynnyttää, vähänkään
tyynnyttää näinä raskaina päivinä, niin voisi ehkä aika ja lapsi tuottaa
unhotuksen, mutta en voi, hän ei tahdo nähdä minua Kainin merkki
otsallani. -- Hän valvoo nyt ja kärsii naissydämen julmimpia tuskia.
(Lähestyy hiljaa Elisen huoneen ovea.) Siellä on niin hiljaista. Jumalan
kiitos! Hän on varmaankin päässyt uneen. (Menee lähemmäksi ovea.) Mikä
tukehduttava haju! Mitä se on? Se on kloroformia. Hän on sitä käyttänyt
saadakseen lepoa. Elise parka! -- -- Siellä on niin kummastuttavan
hiljaista. Tuli palaa vielä. Minun täytyy katsoa, nukkuuko hän. (Avaa
oven hiljaa, pysähtyy hetkiseksi tukahduttavan hajun vuoksi; sitten
kiiruhtaa hän huoneeseen.)

Näyttämö jää tyhjäksi.


10:s kohtaus.

JALMARI ja APTEEKKARIN ROUVA, aluksi haastaen makuuhuoneessa. Sitten
LÄÄKÄRI.

JALMARI

(puhuu Elisen huoneessa hiljaisella äänellä.)

Elise! Valvotko? (Kovemmin.) Elise! (Huutaa.) Suuri Jumala, hän on
tainnuksissa. Herää Elise! Elise! Olet myrkytetty. Tukehdut! (Pari
ikkunaruutua kuullaan rikkilyötävän.)

APTEEKKARIN ROUVA

(puhuu niinikään makuuhuoneessa.)

Taivaan Jumala! Mitä on tapahtunut? Elise! Hän kuolee! Joutuin lääkäriä
hakemaan.

JALMARI.

(juoksee salin läpi keittiöön huutaen palvelustyttöä.)

Joutuin, joutuin lääkäriä noutamaan. Sinä tiedät, muutamia askeleita
täältä. Sano että rouva on hyvin sairas. Joudu, joudu!

APTEEKKARIN ROUVA

(saapuu horjuen harmaassa aamutakissa, ja vaipuu nojatuoliin.)

Kuollut! Ei epäilemistäkään. Elise, Elise raukkani! Valtimo ja sydän
ovat pysähtyneet kokonaan.

JALMARI.

Kauheaa!

APTEEKKARIN ROUVA.

Miten tämä kaikki on tapahtunut? Oliko hän valveilla vielä, kun sinä
kotiin tulit?

JALMARI.

Kyllä, hän oli odottanut minua. Hän näytti hermostuneelta -- ja hyvin
kiihtyneeltä, mutta ei antanut noutaa lääkäriä. Siitä on tuskin tunti
kun erosimme nukkumaan.

APTEEKKARIN ROUVA.

Ja sitten? Kloroformin haju? Ah, pelkään että täällä on tapahtunut
jotain hirveää.

JALMARI.

Minulla oli vielä vähän työtä ja palasin huoneestani -- -- noutamaan
salkkua. Näin silloin valon hänen huoneestaan ja hiivin sinne nähdäkseni
kuinka hän voi, mutta olin vähällä tukehtua kloroformin hajuun.
Saadakseni ilmaa huoneeseen, löin rikki pari akkunaruutua tempastuani
ensin pois kloroformissa likomäräks kastellun pyyheliinan, jonka hän oli
käärinyt kasvoilleen. Sen enempää en tiedä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Jalmari parka! On kauheaa, mutta tuo terve, tyyni ja onnellinen nainen
on itse päättänyt päivänsä. Ah, minä en käsitä ollenkaan mitä tämä on.
Jonkun verran levottomaksi näytti hän tulevan siitä salaperäisestä
kirjeestä -- -- --

JALMARI

(keskeyttäen).

-- salainen kirje kauppa-asioista, jolla ei ole mitään merkitystä.

APTEEKKARIN ROUVA.

Niin minäkin ajattelin. (Rientää lääkäriä vastaan, joka saapuu keittiön
kautta.) Ah, tohtori tulee! Mikä yö, mikä hirvittävä yö, rakas tohtori.
Kenties lapsi voidaan vielä pelastaa, äiti on mennyttä.

_Lääkäri_ ja _apteekkarin rouva_ ovat samalla kiiruhtaneet
makuuhuoneeseen.

JALMARI

(kävelee tuskissaan mutta hitaasti edestakaisin salissa.)

Elämä ilman häntä! -- Sinä taivaassa tuomitset kuitenkin oikein!
Kaksoismurha -- -- vaimo ja lapsi murhattu. -- -- Eikä ainoatakaan
todistajaa -- -- ei vähintäkään epäluuloa -- -- ei salaurkkijaa! -- Jos
helvetti on, niin siellä tänä yönä riemuitaan.

LÄÄKÄRI

(tulee yksin tyhjä kloroformipullo kädessä.)

Ystävä raukka, ei pienintäkään elonmerkkiä. Tämä on kummallista. Niin
reipas ja nuori, kaikki osotti säännöllistä päättymistä. En voi muuten
todistaa, kuin että on syntynyt äkillinen mielenhäiriö, kun tuskat
tulivat ennen kuin oli voitu odottaa. Ne näyttävät raukalla olleen hyvin
kovat. Näkee että hän on itkenyt rajusti ennen kuin ryhtyi epätoivon
keinoon. Kuolema on tullut pian ja tietämättään. Nyt kuoleman syvä rauha
lepää nuoren vaimon kasvoilla. Niin äkillistä. Minusta tuntuu
käsittämättömältä. On täytynyt olla joku valtava mielenliikutus. Siitä
ei kuitenkaan tiedä kukaan.

JALMARI

(pudistaa jäähyväisiksi poislähtevän lääkärin kättä, sanoen.)

Jumala yksin.

(Esirippu laskeutuu.)





*** End of this LibraryBlog Digital Book ""Pikku poikani" - Yksinäytöksinen näytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.



Home