Title: Tukkijoella
Author: Pakkala, Teuvo, 1862-1925
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Tukkijoella" ***


TUKKIJOELLA

Nelinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä


Kirj.

Teuvo Pakkala


1899.



HENKILÖT:

TURKKA   |
TOLARI   |
HUOTARI  | _tukkilaisia_
KASURI   |
OTERMA   |

MAIJA, _kaupustelija_
PIETOLA, _talokas_
KATRI, _hänen tyttärensä_
ANNI, _mökintyttö_
RÄTTÄRI
PÖLHÖ-KUSTAA, _lyhytjärkinen poika_
PORO-PIRKKO
PAHNA-MAIJA
LEENA
KARJAPIIKA

_Tukkilaisia ja kylän tyttöjä_



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

_Pirtti kalustoineen. Kaksi ovea, joista toinen, kamarin ovi,
laudoituksella peitetty_.


KATRI _talouspuuhissa_.

ANNI _vasu käsivarrella tulee pirttiin_. Päivää, Katri. Onko isäsi
kotona?

KATRI. Meni käymään Tanelin mökillä. Olisi pitänyt jo tulla, mutta on
kai jäänyt taas uskonasioista kinastelemaan.

ANNI. Olisin kysynyt jauhoja.

KATRI. Mutta tällä kertaa tuskin on puuroksikaan.

ANNI. Tarvitsisinkin enemmältä. Aion leipäkauppaa tukkilaisille.

KATRI. Niitä alkaa jo tulla.

ANNI. Melkein joka talosta kuuluu laulua ja soittoa. Eikö ole teille
yrittänyt?

KATRI. Kävi äsken muuan, mutta kun kuuli, että tämä on Pietola, niin
lähti hyvästiä sanomatta. (_Nauraa_) Äsken Tolari kertoi, että viime
kesänä oli ollut täällä tukkijoella muuan poika sieltä, jonne Heilala
muutti. Sitä oli Heilala lähtiessä neuvonut, että jos satut sellaiseen
taloon, jossa miehen nenä rupeaa tuhahtelemaan, kun kuulee, että olet
tukkilainen, niin lähde heti lipettiin. Poika ei ollut koko kesänä
uskaltanut mennä mihinkään taloon ensin lapsilta tai piioilta
tiedustelematta, onko talossa mies, jonka nenä tuhahtelee.

ANNI. Jos minä olisin sinun sijallasi, Katri, niin minä antaisin isän
nenän tuhista, minkä tuhisisi, ja valitsisin isännäksi jonkun reippaan
pojan tukkilaisista.

KATRI. Valitse sinä itsellesi!

ANNI. Köyhällä tytöllä, jolla lisäksi on elätettävänä kivulloinen äiti,
ei ole mies niin otettavissa. Mutta suuren, rikkaan talon ainoalla
tyttärellä on varaa valita.

KATRI. Silloinpa ei ole pienen rahan tarve.

ANNI. Katri, Katri, ylpeys käy lankeemuksen edellä.

PIETOLA (_tulee pirttiin päällystakki yllä_). Se oli sotaa! Ja
lähtiessäni tunsin, että jotakin roiskahti selkääni. (_Kääntyy_) Mitä
siellä on?

KATRI. Koko selkä piimässä! (_Auttaa riisumaan ja vie takin ulos_.)

ANNI. Mitä sotaa se sitten oli?

PIETOLA. Uskonsotaa. Tanelin pirtti oli akkoja täynnä, ja ne minut
edestä jumalansanalla mustasivat ja takaa jumalanviljalla valkaisivat.
Mikä siinä on, että ne minuun takertuvat kuin takkiaiset, missä vain
näkevät?

ANNI. Ne teitä rakastavat.

PIETOLA. On rakkautta roiskia piimällä!

KATRI (_tulee pirttiin_). Tuleeko Taneli uunia korjaamaan?

PIETOLA. Kirkonkylälle oli haettu. Menepä sinä kysymään Perälän Erkkiä.

ANNI. Mutta älä, hyvä ihminen, lähde tuollaisilla saapasrähjillä!

PIETOLA. Oli sekin, kun ei saatu suutaria. Pitää kirkolla käydessä ostaa
kauppiaalta kengät.

ANNI (_ottaa vasusta kengät_). Tuossa ovat minun kenkäni, jotka olivat
paikattavina. Ovat nämä kuitenkin somemman näköiset kuin tuollaiset
saapaslottanat.

KATRI. Kyllä minä Erkin mökille näinkin vältän.

ANNI. Mutta voi sattua joku pulska tukkipoika.

KATRI. Ei vie rinnastani rauhaa! (_Menee_.)

PIETOLA. Niinpä tosiaan!

ANNI. Ei sitä tiedä, mikä tauti tapaa, mikä kuolema kohtaa.

PIETOLA. Ei tuolla taipaleella ainakaan rakkaudentauti.

ANNI. Mikä ettei? On liikkeellä paljon poikia!

PIETOLA. Ei Katri välitä.

ANNI. Pojistako? Niin kuin kaikki tytöt alkaen siitä koko maailman
Eeva-vainajasta.

PIETOLA. Mutta tukkilaisista.

ANNI. Niissä on pulskia, reippaita poikia.

PIETOLA. Ja miehekseen mitä sattuu.

ANNI. Molempaa: hyvää, huonoa. Niin kuin talollisissakin.

PIETOLA. Miksei talollisissakin niin kuin kaikensäätyisissä. Mutta mistä
kuleksijan tietää, mikä on miehekseen? Mitä miellyttävämpi, sitä
suurempi voi olla veijari. Niin kuin muuan Iska-niminen poika, joka
muutamia vuosia sitten--

ANNI. Pietolan Iska?

PIETOLA. Sillä nimellä sitä sanottiin ja vieläkin mainitessa
sanotaan--kun asuskeli meillä. Poika kuin Siionin virsiä kaupitteleva
herranenkeli ja puheissaan kuin itse rehellisyys, mutta sellainen
veijari, ettei maailmassa parempaa. Ei sitä isäntää meidän kylässä,
jolta ei jotain petkuttanut, ja tuskin sitä tyttöä, joka ei--

HUOTARI (_tulee pirttiin_). Rauha ja rakkaus ja kaikellainen siunaus
tähän taloon.

PIETOLA. Ken vieras? En tunne.

HUOTARI. Heikki Anselmi Huotari. Kunniallinen mies. (_Annin puoleen_)
Avioliittoon esteetön.

PIETOLA. Sinunko tuttujasi tämä nuorimies?

ANNI. Ei ole.

HUOTARI. Vannomatta paras. Neitsyt voi olla minun kylkiluustani.

ANNI. Jospa siitä ei olekaan tehty neitsyttä, vaan leskivaimo.

HUOTARI. Henki sanoo, että teidän kaltaisenne impi. (_Laulaa_.)

    Sen on silmät kuin taivaalla tähdet
      ja varsi kuin elämänlanka.
    Ei niin kaunista tyttöä luulis
      maailmassa olevankaan.

PIETOLA. Oletko renkimiehiä?

HUOTARI. Renki ei ole ihminen. Mutta tukkipoika!

PIETOLA. Tukkipoika?

HUOTARI (_laulaa_).

    Hei tukkipojat ei turvetta kaiva,
      ne sinisiä selkiä seilaa.
    Tukkipojall' on tuska ja vaiva
      muistella montako heilaa.

PIETOLA. Lähde nyt ja kiireellä hakemaan kylkiluutasi! (_Tarttuu
niskaan ja taluttaa ulos_.)

ANNI (_nauraa_). Tietää yrittäneensä väärään penkkiin!--Mutta nyt minä
sinuakin, ukko, vähän kiusaan!

PIETOLA (_tulee pirttiin_). Minä alussa luulin sitä ihmiseksi!

ANNI. Ja olikin kunnon ihminen!

PIETOLA. Mistä sinä sen tiedät? Ethän häntä tuntenut?

ANNI. Minähän näen heti nenästä miehen, mihin kelpaa. Eikö ollut
erinomainen renki sekin poika, jonka teille viime vuonna toimitin?

PIETOLA. Oli kyllä. Sinun olisi pitänyt se ottaa mieheksesi.

ANNI. Miehekseni? Niinkö teidän mielestänne, että joka kelpaa Pietolaan
rengiksi, välttää Köyhänlesken Annille mieheksi? Oho, ei sentään!

PIETOLA. Enhän minä sitä meinaa.

ANNI. Mitä te sitten puhutte?

PIETOLA. Tarkoitan vain sitä, mitä olen jo ennen sanonut, että kun
ottaisit miehen, niin voisitte ruveta asumaan sitä mökkiä ja silloin
eläisitte puutteetta. Minun on sääli teitä, varsinkin äitiraukkaasi.

ANNI. Tuo Huotari olisi ollut kunnon poika ja sopiva mies minulle.

PIETOLA. No, ota hänet, ota!

ANNI. Ota nyt, kun poika parka pakoon painaa minkä kintuista lähtee! Vai
tarkoitatteko, että minun pitäisi lähteä juoksemaan jälkeen huutaen:
Huotari, Huotari, elä mene, minä otan sinut miehekseni! Olisitte ottanut
hänet kasakkamieheksi. Ei kaksi eikä kolmekaan olisi ollenkaan liikaa!
Kaikki työt ovat jälessä. Eikä teillä ole kuin tuo laiska renki
Pekka.--Teiltä, Pietola, on isännän silmä mennyt umpeen ja tarmo
lamautunut!

PIETOLA. Emännän kuoltua elämäni muuttui niin tyhjäntuntoiseksi, että
olen haluton kaikkeen. Ei ole ajatusta eikä muistia töissäni ja
toimissani. Minulla on vain yksi miete, että minkä synnin takia minua
rangaistaan alituisilla onnettomuuksilla. Minun elämäni on muuttunut
vaellukseksi vitsausten tiellä. Yhdestä kun pääsen, niin on toinen
edessä.

ANNI. Mikä teitä nyt hätistää?

PIETOLA. Se Pölhö-Kustaa kuuluu sanovan, että minä olen ottanut hänen
äitinsä rahat.--Lähden kirkolle. Siellä se kuuluu olevan Pölhö-Kustaa.
Saan omin korvin kuulla, mitä hän juttelee.

ANNI. Minulla oli asiana kysyä jauhoja, mutta ei kuulu teillä olevan.

PIETOLA. Missähän Tolari?--Hae hänet ja sano, että menisi myllyyn.
(_Menee_)

ANNI (_yksin_). Lieneekö Tolari kotosalla? On tainnut mennä tapaamaan
tukkilaisia. (_Huomaa ikkunasta_.) Mutta tuossahan tulee Pölhö-Kustaa.
Nythän se asia selviääkin.

PÖLHÖ-KUSTAA (_pussi kainalossa tulee pirttiin_). Päivää. Onko Pietola
kotona?

ANNI. Mitä sinulla on Pietolalle asiaa?

PÖLHÖ-KUSTAA. Saitko tietää? Etpä saanutkaan! Ähäs kutti!

ANNI. Minä menen käskemään Pietolan tänne. (_Menee_).

PÖLHÖ-KUSTAA (_yksin, ottaen pussista nauhalla käärityn kengän_). Siinä
on äidiltä viimeiset terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi
Kustaa raukan pojaksi.

PIETOLA (_tulee pirttiin_). Sinäkö kuulut sanovan, että minä olen
ottanut äitisi rahat?

PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola on ottanut äidin rahat, Jumala rankaisee Pietolaa.

PIETOLA (_ottaa ruoskan_). Sanotko vielä, että minä olen ottanut?

RÄTTÄRI _tulee pirttiin_.

PÖLHÖ-KUSTAA _juoksee ulos kirkuen_.

PIETOLA. Rättäri! Kuin ilmestys!

RÄTTÄRI. Isäntä näyttää olevan tuimalla tuulella!

PIETOLA. Tuo poika sanoo minun ottaneen hänen äitinsä rahat.

RÄTTÄRI. Kuulutte käyneen Sysi Pertun leskivainajan luona hänen
sairastaessaan kuolemaansa.

PIETOLA. Oli pyytänyt minua tulemaan.

RÄTTÄRI. Mitä varten?

PIETOLA. En tiedä. Eikä tajunnut tälle maailmalle, kun olin siellä.

RÄTTÄRI. Ja sairaan luona ei ollut muita kuin te ja tuo poika, joka
sanoo teidän ottaneen rahat.

PIETOLA. No, perhana! Minunhan täytyy itsenikin uskoa, että minä olen ne
ottanut!

RÄTTÄRI. Mutta teillä on se, jota kukaan ei voi teiltä ottaa ja jota
korkea oikeus ei voi kenellekään antaa: puhdas omatunto.

PIETOLA. Se on tosi.--Mutta jos nimismies nostaa jutun, niin miten minun
käy?

RÄTTÄRI. Minä kiellän nimismiestä, virkansa menettämisen uhalla. Hänellä
on kaikellaisia virkasyntejä. Saatte olla huoleti.

PIETOLA. Minnekähän ne rahat ovat joutuneet?

RÄTTÄRI. Sehän piti rahojaan kengässä, jonka kätki milloin mihinkin.

PIETOLA. Ja joskus maailman aikana löytyy aarteena!

RÄTTÄRI. Ja voipipa löytyä piankin.

PIETOLA. Miten sinä osuit meille tulemaan, kun et ole koskaan ennen
käynyt?

RÄTTÄRI. Ei ole tullut käydyksi, kun Pietolassa vihataan uskovaisia yhtä
paljon kuin tukkilaisia.

PIETOLA. En voi suvaita omavanhurskaita, jotka ylistellen omaa
autuuttaan tuomitsevat muita. Äsken viimeksi tuolla Tanelin pirtissä
Poro-Pirkko ei uhannut päästää vaimovainajatani taivaaseen. Sanoin,
ettei hän Poro-Pirkon taivaaseen haluakaan. Piimällä kastoivat minut ja
uhkasivat Jumalan rangaistuksella Pertun leskivainajan rahoista.

RÄTTÄRI. Aikomukseni ei ollut tulla puhumaan uskonasioista. Korhonen
pyysi minua ohimennen kulkiessani jättämään teille nämä paperit. Hän
näyttää vaativan maksettavaksi sen lainan, jonka olette ottanut talonne
palon jälkeen.

PIETOLA. Vaatii maksettavaksi nyt? Mistä minä yhtäkkiä sieppaan rahat,
kun on niin huono aika?

RÄTTÄRI. Ja sanomalehdissä kirjoitetaan, että yhä vain tiukkenee.

PIETOLA. Minun ei olisi tarvinnut lainaa ottaa, jos olisin taloni
uudistellut vähitellen. Niin oli aikomukseni. Mutta Korhonen, Amerikan
rikas, tuli ja tyrkytti rahojaan, niin ajattelin, että nostan palaneen
taloni sijalle heti entistä ehomman.

RÄTTÄRI. Minä puhun Korhoselle ja sanon, ettei hän nyt saa vaatia velkaa
maksettavaksi.

PIETOLA. Välittäneekö tuo, kun ei ole uskonveljiäsi.

RÄTTÄRI. Kyllä minun sanaani kuuntelevat muutkin kuin uskovaiset.

PIETOLA. Lähdetään tuonne kamarihuoneisiin.

TOLARI _tulee pirttiin_.

RÄTTÄRI. Päivää, Tolari.--Tämä Tolari se Pietolassa aina talvehtii kuin
karhu pesässään.

PIETOLA. Meillehän se on kotiutunut.--Kuule, Tolari, sinusta minä
saankin kesärengin.

TOLARI. Mutta ottiatuota--kun ottiatuota--

PIETOLA. Minä ymmärrän. On kuulunut tukkilaisten ääniä, niin on into
noussut. Aiot taas tukkijoelle?

RÄTTÄRI. Tolari, vanha tukkipoika, pölkyn selkäänhän se tahtoo
kuoliakin.

PIETOLA _uhkaavasti katsoo Tolaria, sitten menee_.

RÄTTÄRI. Kai sinä, Tolari tiedät, että minä olen maksanut Pertun
leskivainajalle sen lainan, jossa sinäkin olit todistajana?

TOLARI. Kyllä minä ottiatuota. Tolvas-Liisa sanoi terveisiä
leskivainajalta, että Rättäri on kuitti.

RÄTTÄRI. Niin että tiedät sen maksetuksi.--No, vieläkö rovasti on
vaatinut sinua rippikouluun?

TOLARI. Ei ole ottiatuota.

RÄTTÄRI. Minä sanoin rovastille, että ei saa vanhaa miestä kiusata. Eikä
se sinua enää häätyytä. (_Menee_)

TOLARI (_yksin_). Hyvä mies tuo rättäri. Ja oli hyvä, kun sattui, niin
ei Pietola kovin ottiatuota. Mutta pitää joutua, muuten ottiatuota.
(_Kokoilee tavaroitaan_.) Olisinhan minä Pietolassa ottiatuota siihen
asti kun ottiatuota. Mutta hyvä oli näin--

ANNI (_tulee pirttiin_). Täällähän se on Tolari. Sinun pitää heti mennä
myllyyn.

TOLARI. Minä itse saan myllyä, jos en ottiatuota. (_Etsii jotakin_.)
Missä hiidessä on ottiatuota?

ANNI. Mitä sinä touhuat?

TOLARI (_löytää housut_). Tuossa on ottiatuota. (_Sulloo housut
konttiin, jonka panee ovensuuhun_.)

ANNI. Onko sinulla taas tullut Pietolasta kesäero?

TOLARI. Ja kiireellä. Nenä jo tuhisi. Ja se on paha merkki, silloin on
parasta korjata luunsa. (_Menee pöydän ääreen penkille istumaan
lueskellen rahojaan_.)

MAIJA (_laukku selässä ja myttyjä käsissä tulee pirttiin_). Hyvää
päivää.

ANNI. Mistä vieras?

MAIJA. Rantamailta. Lähdin tänne tukkijoelle kaupustelijaksi.--Tietenkin
olette talon tytär?

ANNI. Vieras vain.

MAIJA (_menee Tolarin luo_). Saisikohan talossa asuntoa joksikin aikaa?

TOLARI. Ottiatuota?

MAIJA. Mitä isäntä sillä meinaa?

TOLARI. Meinaatko sinä ottiatuota?

MAIJA. Sitä minä meinaan.

TOLARI. Mitähän sinä meinaat?

MAIJA. Missä emäntä?

TOLARI. Ei ole emäntää.

MAIJA. Leskimieskö olette?

TOLARI. En minä leskimies.

MAIJA. Vai vanhapoika! Minkävuoksi elätte vanhanapoikana?

TOLARI. Minäkö?--Minä en ole ottiatuota--

MAIJA (_Annille_). Mitähän se sillä meinaa?

ANNI. Sitä se viimeksi, ettei ole akkalupaa.

MAIJA. Rippikoulun käymätön?--Mikä talo tämä on?

ANNI. Pietola.

MAIJA (_lähestyen Tolaria_). Pietola! Se talo, jossa ei suvaita
tukkilaisia?

PIETOLA _tulee pirttiin_.

TOLARI (_yrittää lähtemään_). Ottiatuota!

MAIJA. Päällekö aiot? (_Lyö mytyllä_.)

TOLARI (_yrittää uudelleen_). Ottiatuota!

MAIJA (_lyö molemmilla mytyillä_). Siinä minä annan sinulle ottiatuota.

TOLARI _kaatuu ja hiipii pois pirtistä_.

PIETOLA. Kuka tämä reipas eukko?

MAIJA. Tyttö minä olen. Maija Rivakka. Oletko sinä tukkilainen?

PIETOLA. Minkä vuoksi sinä vihaat tukkilaisia?

MAIJA. En minä tukkilaisia vihaa!

PIETOLA. Minkä vuoksi kuritit tuota Tolaria?

MAIJA. Tukkilainenko se oli? Herranen aika! Mikä sen nimi?

PIETOLA. Tolari eli puurosaapas.

MAIJA (_rientää ulos_). Tolari Puurosaapas! Se oli erehdys. Minä luulin
sinua isännäksi.

PIETOLA. Vai isännälle se olikin tarkoitettu tuo selkäsauna! (_Nauraa_)
Minä alan rakastaa tukkilaisia, jos näin lystiä jatkuu.

ANNI. Mutta minä teidän sijallanne en nauraisi. Talossa ei ole jauhoja
puuroksikaan. Ja karjakko kiroilee navetassa, että lattia lainehtii: ei
ole lehmille heiniä.

PIETOLA. Missä Pekka?

ANNI. Sitä tuskin tietää Pekka itsekään!--Ja kuka myllyyn?

PIETOLA. Lähtisin itse, mutta rättäri on vieraana.

ANNI. Rättäri Pietolassa ja vieraana?

PIETOLA. Oli onnenpotkaus että tuli. Sain hyviä neuvoja ja apua. Hän on
varma, että Pertun leskivainajan rahat löytyvät.

ANNI. Rättäri tosiaan voi tietääkin. Hänellä oli leskivainajalta
tuhannen markan laina, jossa minäkin olin todistajana ja Tolvas-Liisa
toisena.

PIETOLA. Niin kertoi rättäri. Mutta hän on maksanut velkansa.

ANNI. Vai niin.

PIETOLA. Kiehautapa sinä kahvia, kun Katri ei sattunut kotia.

ANNI. En rupea millekään. Lupasi ruveta riitelemään kotitaloani takaisin
Korhoselta, mutta itse ostikin sen.

PIETOLA. Tottapa ei käynyt riiteleminen. Rättäri tuntee lainpaikat.
Kehutaan taitavammaksi kuin moni tuomari.

ANNI. Ja minä uskon, että rättäri yllytti Korhosta ryöstämään meiltä
talon ostaakseen sen helpolla.

PIETOLA. Väärin sinä tuomitset rättäriä. Hän on hyväsydäminen mies ja
rehellinen uskovainen.

ANNI. Ja hänen äitinsä rehellinen noita-akka! Kuin suustaan sylkenyt
poikansa.

PIETOLA. Riittää! Ei puolta sanaa pahaa rättäristä minulle. (_Menee_.)

ANNI (_yksin_). Eipä tainnut olla alutonta Tolvas-Liisan puhe, että
rättäri on vielä Pietolassa isäntänä. (_Kurkistaa oven laudotuksen
raosta_.) Siellä se istuu autuaan hymyilevänä perimmäisessä kamarissa.

KATRI (_tulee pirttiin_). Anni kuule!

ANNI. Jopa sinun poskesi hohtavat! Ja olet hätäinen. Mitä sinulle on
tapahtunut?

KATRI. Mene sinä sanomaan hänelle. Hän tulee tuolla kujalla.

ANNI. Kuka?

KATRI. Muuan tukkilainen. Minä sanoin, että tässä talossa on äkäinen
isäntä, niin kysyi: »Tuhiseeko nenä?»

ANNI. Niinkö! Poika siis on Heilalan mailta.--Ja sinä sanoit että
tuhisee?

KATRI. En minä sanonut.

ANNI. Sanoit, että tämä on Pietolan talo?

KATRI. En sanonut.

ANNI. Et ole sanonut mitään! Minkä vuoksi?

KATRI. Mene sinä, Anni, selittämään, sinä osaat paremmin kuin minä.
Mene, Anni kulta, voi rakas Anni, mene. Minä pyydän ja rukoilen.

ANNI. Taitaakin olla tulossa poika, joka uhkaa »viedä rinnastasi
rauhan».

KATRI (_käytyään katsomassa akkunasta_). Nyt se tuli.

ANNI. Onneksi olkoon!

KATRI _vetäytyy uunin suojaan_. ANNI _rupeaa toimessa kirnuamaan_.

TURKKA (_länget käsivarrella tulee pirttiin_). Hyvää päivää.

ANNI. Jumal'antakoon.

TURKKA. Tässä talossa ei näytä olevan poikia.

ANNI. Eikä tyttäriäkään kuin yksi.

TURKKA (_pantuaan länget naulaan tulee Annin luo_). Mikä nimi?

ANNI. Joka arvaa, saa puolet.

TURKKA. Puolesta en huoli. Jos minä joskus tytön otan, sen pitää olla
minun sormenpäitään myöten.

ANNI. Mikä sinä sitten olet miehiäsi?

TURKKA. Tukkipoika.--Tässä talossa ei muka suvaita tukkilaisia, sanoi
teidän piikatyttö.

ANNI. Mikä piikatyttö?

TURKKA. En tullut nimeä kysyneeksi. Oli miellyttävän näköinen
tyttölapsi.

ANNI (_osottaen Katria_). Oliko se tuo piikatyttö?

TURKKA. Täällähän se on se losusaapas! (_Annin puoleen_) Taidatte maksaa
niin huonon palkan, ettei tyttö raukka saa kenkiä jalkaansa.

ANNI. Talostahan sille olisi kengät tuleva, mutta ei ole saatu suutaria.

TURKKA. Huono isäntä. Näkee kaikesta.

ANNI. Ei saa kovin moittia. Leskimies ja pian ikämies, haluton ja
väsynyt.

TURKKA. Mutta! (_Pyöräyttää Annia olkapäistä_.) Minkä vuoksi ei ole
nuorta isäntää? Sulhanen kumminkin on?

ANNI. On tarjolla.

TURKKA. Sepä hyvä.

KATRI. Kuka se on?

ANNI. En sano. Istuu tuolla kamarissa.

TURKKA. Tuoko on kamarin ovi?

ANNI. Tässä paloi talo perustuksiaan myöten, on jäänyt keskitekoiseksi
yhtä ja toista, kun ei ole saatu työmiehiä.

TURKKA. Minäpä rupean hommaamaan.

ANNI. Rupea taloon kasakkamieheksi.

TURKKA. Minä rupean isäntämieheksi siihen saakka, kun tukkityö alkaa.
(_Menee riisumaan laukkunsa sivuseinälle naulaan_.)

KATRI (_Annille kahdenkeskisesti_). Mikä tässä lopuksi?

ANNI (_Katrille kahdenkeskisesti_). Kihlajaiset ja häät! (_Kuin salaa
antaa Katrille ruojuskengät ja toimittaa Katria somistautumaan_.)

_Tukkilaisia tulee pirttiin_.

TUKKILAINEN. Hyvää päivää.

TURKKA. Mitä väkeä te olette?

TUKKILAINEN. Tukkilaisia ollaan. Olisikohan tässä talossa tilaa?

TURKKA. Ruvetkaa taloksi ja olkaa kuin kotonanne, siivolla ja siististi.

TUKKILAINEN. Onpa oikea talo! Mitä työksemme, käskekää!

TURKKA. Että työ kävisi sitten reippaammin, niin alkusiunaukseksi
laulakaa.

TUKKILAINEN. Tässä talossa on hyvä isäntä!

TUKKILAISET (_laulavat_)

    Vielä niitä honkia humisee
      Suomen salomailla.
    Vielä niitä ollaan reippaita poikia
      tukkijoella vailla

    Huhtikuussa ne parhaat poiat
      tukkijoelle astuu.
    Siellä ne saappaat likoaa
      ja housunpultit kastuu

PIETOLA (_tulee pirttiin_). Kenen luvalla te täällä?

TUKKILAINEN (_viitaten Turkkaa_). Isännän luvalla.

PIETOLA (_menee Turkan eteen_). Sinäkö isäntä?

TURKKA. Pietola! Eikö niin?

PIETOLA. Minä olen Pietola.

TURKKA. Terve! (_Tempaisee vasemmalla kädellä Pietolan käden ja lyödä
läimäyttää tuttavallisesti kättä_.) Terve mieheen! Terve! (_Menee
ottamaan länget_.)

PIETOLA (_Annin puoleen_). Mikä se on tämä poika?

ANNI (_kahdenkeskisesti_). Siinä on teille kasakkamies. Eikö niin Katri?

KATRI (_kahdenkeskisesti_). Isähän on sanonut, että tarvittaisiin
kasakkamiehiä.

TURKKA (_tulee Pietolan luo näyttäen valjaita_). Mutta mitä merkitsee
tällainen hoito?

ANNI. Siinähän ne nyt ovat. Ja niitä on hakemalla haettu monta viikkoa.
Missä nuo olivat?

TURKKA. Ojassa! (_Tukkilaisille_) Hei pojat. Joku teistä siivotkoon nämä
ja vieköön talliin paikoilleen. (_Viskaa tavarat tukkilaisille_.) Ja
minkä vuoksi ei ole tunkiota vedetty pelloille?

ANNI. Ei ole ehditty, kun on ollut miehistä puute. Eikä kevättöihin
paljon pystytäkään, kun työneuvot ovat rempallaan. Ei ole saatu seppää.

TURKKA (_tukkilaisille_). Onko teistä kukaan seppä, vai pitääkö minun
lähteä pajaan?

TUKKILAINEN. Kyllä minäkin takoa kalkuttelen.

TURKKA. Niinpä hommaudu pajaan.

KARJAKKO (_tulee pirttiin Pietolan nokan alle ja vihaisesti
tiuskaisee_). Mitä nyt syötetään elukoille? Halkojako?

TURKKA (_pyöräyttäen karjakon päin_). Ei halkoja, vaan heiniä!

KARJAKKO. Mikä sinä olet?

TURKKA. Isäntämies, ettäs tiedät!

KARJAKKO. Hommatkaa sitten heiniä, kun kotona ei ole korttakaan!

TURKKA. Ja vasta nyt tulet sanomaan!

KARJAKKO. Jo eilen sanoin Pekalle, että pitää hakea heiniä.

TURKKA. Missä Pekka?

KARJAKKO. Pääsette vähimmällä vaivalla, kun ensin haette uunilta.
(_Menee_.)

TURKKA (_karjaisee uunille_). Pekka hoi!

PEKKA _hyppää uunilta_.

TURKKA. Sielläkö niitä heiniä on! Hae nyt kuin tuulessa! (_Pyöräyttää
Pekan väkkäränä menemään ovesta_.) Montako Pietolassa on hevosta?

ANNI. Neljä.

TURKKA (_tukkilaisille_). Kahdella hevosella Pekan mukana heinään. Muut
muihin ulkotöihin. Ja nyt on, pojat, kiire, että tuppi heiluu ja laulu
raikuu.

TUKKILAISET (_valmistautuen lähtemään työhön laulavat_).

    Ei meitä surulla ruokita,
      se on ilo, joka elättelee.
    Ja tämän pojan heila on hellä ja nuori,
      ja laulu se helähtelee.

    Käki se kukkuu kuusikossa
      ja koivikossa on pesä.
    Tämän kylän, tämän kylän tytöille tulee
      toisenmoinen kesä

(_Menevät_.)

PIETOLA. Mistä sinä olet kotoisin?

TURKKA. Terveisiä Heilalalta.

PIETOLA (_innostuen_). Oletko sieltä, jonne Heilala muutti?

TURKKA. Hän ei tosin osannut panna terveisiä mukaani, kun ei tiennyt
minun tänne lähtevän. Mutta varmaan olisi lähettänyt ja paljon parhaalle
ystävälleen.

PIETOLA. Me olimme kuin hyvät veljet!

TURKKA. Vaikka poikasina olitte tapelleet harva se päivä.

PIETOLA. Se on tosi. Me olimme alituiseen vastakkain kuin kukonpoikaset.
Heilalan posket yht'äkkiä pullistuivat, silloin sitä alettiin.
(_Nauraa_.)

TURKKA. Ja Heilala nauroi, että silloin sitä alettiin, kun Pietolan nenä
rupesi tuhisemaan.

PIETOLA. Mikä sinun nimesi on?

TURKKA. Poika.

PIETOLA. Poikako?

ANNI. Sehän onkin mukava nimi!

TURKKA. Mutta ainoastaan meidän ystävysten kesken.

PIETOLA. Mikä sinun sukunimesi on?

TURKKA. Mitä te sillä tiedolla? Ja mitä siitä viisastutte, jos sanon
olevani Kukkonen tai Kananen, Pitkänen tai Paksunen, Littunen tai
Lattunen?

PIETOLA. Niinpä vainenkin. Samantekevä.--Kerrohan nyt, Poika, miten
Heilala--

TURKKA. Nyt ei ole aikaa. Joka sorkka työhön ja toimeen!

ANNI. Poika, mitä tehdään kun talossa ei ole jauhoja?

PIETOLA. Niin, niitä jauhoja?

TURKKA. Kai on eloja?

PIETOLA. Niistä ei ole Pietolassa ollut puutetta koskaan!

TURKKA. Silloinpa ei hätää. On hyvä tuuli. Tuulimylly pyörimään. Pietola
myllyyn.

PIETOLA. Minä lähden heti. (_Menee avainkaapille_)

TURKKA _menee laukulleen_.

KATRI (_Annille_). Onko tämä unta?

ANNI (_Katrille_). Unta, unta, haluaisitko herätä vai nukkua?

PIETOLA (_tulee Annin luo_). Tässä on isäntä mökillesi.

ANNI (_Pietolalle_). Ei passaa!

PIETOLA. Minkä vuoksi?

ANNI. Tämä on hyvä. Mutta en voi unohtaa Huotaria.

PIETOLA (_itsekseen_). Kummallisia nuo tyttölapset. (_Menee_.)

TURKKA (_tullen tyttöjen luo, Annin puoleen_). Te talon tytär, lähtekää
näyttämään, minkälaisessa kunnossa navetta.--Mutta en muistanutkaan:
sulhanen istuu kamarissa!

ANNI. Ei haittaa!--Mutta kuule, Poika. Mitenkä saataisiin hommatuksi
kengät »tyttö raukalle»?

TURKKA. Tällähän nyt on kengät ja oikein sievät!

ANNI. Lainakengät raukalla.

TURKKA. Mikä sinun nimesi?

KATRI. Katri.

TURKKA. Pidä, Katri, pääsi pystyssä. Ujon ja nöyrän maailma polkee
jalkoihinsa.

KASURI (_tulee pirttiin_). Hyvää päivää. Onko tämä se poika?

TURKKA. Mikä sinä olet?

KASURI. Tukkilainen.

TURKKA. Mikä poika minä sitten sinulle olen. Sano isäntämieheksi!

KASURI. Anteeksi, isäntä.

TURKKA. Ei isäntä, vaan isäntämies!

KASURI. Vai niin. Mutta oli menossa myllyyn hyväntuulinen äijä, joka
neuvoi kysymään poikaa, että se tietää saako talossa asuntoa.

TURKKA. Oletko suutari?

KASURI. Nikkari olen.

TURKKA. Hyvä sekin. Rupea taloksi.

KASURI. Toverini on suutari. Ei uskaltanut tulla sisään, epäili, että
tämä on Pietolan talo.

TURKKA. Käske sisään!

KASURI (_avaten oven_). Oterma, tule sisään!

OTERMA (_tulee sisään_). Oliko se täällä se poika?

KASURI (_huomauttavasti Otermalle_). Isäntämies, isäntämies!

TURKKA. Oletko, Oterma, hyvä suutari?

OTERMA. Aina kiitetty, usein kehuttu.

TURKKA (_nostaa Katrin pöydälle_). Ota mitta ja tee parastasi.--Ja
nikkari, tähän ovi. (_Repäisee laudotuksen ovesta_.)

RÄTTÄRI _kaatuu laudotuksen mukana_.

OTERMA. Millä tapetaan noin suuri russakka?

KASURI. Tässä on halko!

TURKKA. Elkää hiidessä! Talon tyttären sulhasta!

KATRI. Ei ole minun sulhaseni!

TURKKA. Talon tytärkö?

RÄTTÄRI. Tämä talo on Pietola!

OTERMA ja KASURI. Pietola! (_Yrittävät lähtemään_.)

KATRI (_rientää pidättämään_). Tpruu!--Olkaa talossa ja tehkää mitä on
käsketty. Minä olen talon emäntä.

TURKKA. Anteeksi. Minä luulin teitä sinuksi. (_Annin puoleen_.) Ja sinua
teiksi.

KATRI. Poika, tule, minä lähden näyttämään navettaa. (_Menee Turkan
kanssa_.)

RÄTTÄRI (_Annille_). Mikä se on tuo mies?

ANNI (_rättärille_). Pietolan tuleva isäntä.

RÄTTÄRI _nauraa_.

ANNI. Hyi!

RÄTTÄRI (_itsekseen_). Ei ikinä! (_Menee_)

Esirippu.



TOINEN NÄYTÖS

_Aukea paikka metsässä. Perällä jokitörmä. Oikealla maja, sen päädyssä
viiri, jossa nimi: MAIJALA. Istuimiksi sopivia kiviä ja juurakoita.
Majan luona penkki. Majan päätyä vasten suuri savotankontti. Hame ja
sukat ripustettuina kuivamaan. Kontteja ja laukkuja siellä täällä.
Kankipuita ja keksinvarsia pystyssä puita vasten_.

_Tukkilaisia majapaikalla_. TOLARI _seisoo tähystelemässä oikealle_,
TURKKA _makailee selällään_, HUOTARI _korjailee keksiään_, KASURI _ja_
OTERMA _lyövät korttia. Laulavat:_

    Moni on korpi kolkko täällä, asumaton aivan.
    Niissä se näkee tukkipoika nälän sekä vaivan.

    Vaan ei sitä huolista huolita ja aina on ilomieli.
    Meille ne laulaa honganlatvat ja salon satakieli.

_Laulun loputtua alkavat tukkilaiset mennä työhönsä perälle_.


HUOTARI. Tolari eikö näy Maijaa?

TOLARI. Ei näy ottiatuota.

HUOTARI. Hukkaan meni tämäkin kallis elämän hetki.

OTERMA. Ei minulta: voitin kymmenen kuppia kahvia! (_Nousee kortilta_.)

HUOTARI. Kun ei kahvia saa!--Missä hitossa se meidän Maija viipyy? Ei
nyt ole oikea laita.

KASURI. On tainnut mennä iäksi.

TOLARI. Eihän se tänne olisi jättänyt tavaroitaan!

OTERMA. Ja Tolaria!

KASURI. Vielä näkyy isäntämiehessä henki liikkuvan, mutta taivaallisia
ajattelee, koska tähystelee pilviä ilman avaruudessa. Oletko tunnustanut
kaikki syntisi?

TURKKA. Paljonko tahdot siitä makkarapalasesta?

KASURI. Ei se ole myötäväksi, vaan syötäväksi.

TURKKA. Senpä vuoksi sen söinkin.

KASURI. Saakeli! Siltä ei säily mikään. (_Menee perälle_)

OTERMA (_tarkastellen voirasiaansa_). Perhanan käenpoika! Käynyt minun
voirasiallani ja syönyt sen viimeisen nokareen, mikä oli jäljellä!

TURKKA. Kun sitä oli niin vähän, niin ajattelin, että pistän poskeeni
happanemasta.

OTERMA. Olin kuvitellut leipäpaistia, mutta niin sen nyt kävi kuin
Rötkösen illallisen. (_Menee perälle_.)

HUOTARI. Miten sinä, Turkka, näytät niin oudolta? Uusi pukuko?

TURKKA. Täytyi uusia, kun entisessä ei alkanut enää mies sisässä pysyä.

HUOTARI. Ja noin komeat saappaat. Mistä nuo?

TURKKA. Majasta löysin.

HUOTARI. Löysit saappaat majasta? Niinkuin mustalaispoika puukon talon
pöydältä!

TOLARI. Näkyvät olevan minun.

HUOTARI. Mutta elähän mitään! Minun takkini?

TURKKA. Jos tämä on sinun, niin saat sanoa Pojaksi.

HUOTARI. Mitä sillä sitten olisi merkitystä.

TURKKA. Että olemme ystäviä.

HUOTARI. Ja sen takia minun pitäisi uhrata paras takkini?

TURKKA. Henkikin, jos asia niin vaatisi. Mitä ystävyydellä muuten olisi
merkitystä?

HUOTARI (_riisuu Turkalta takin_). Mutta hyvä ystäväni, Poika. Asia nyt
vaatii, että sinä minun oman takkini uhraat minulle takaisin. Lähden
sunnuntaina kylälle katselemaan, löytyisikö mökillistä heilaa.

TURKKA. Minun maallani on heilallinen mökki.

HUOTARI. Se sinun maasi taitaa olla niin kaukana, että jos kuinka
pitkälle tahansa kulkee, sitä ei vielä sittenkään näy.

TURKKA. Katsele tätä metsää.

HUOTARI. Tämä on hyvää metsää. Pietolan talon metsää, koska tuo
tervahauta tuossa vieressä kuuluu olevan Pietolan.

TURKKA. Pietolan talon metsää. Minun maatani!

HUOTARI. Elä luule, rakas sielu, että kissa lentää!

TOLARI (_huomaa oikealta_). Pietola tulee!

TURKKA. Tulee tervahaudalleen.--Lainaa, Huotari, sitä takkia, saat
vehnäskahvit.

HUOTARI. Se mökki Pietolan maalta, jossa on heila? Ei muuten!

TURKKA. Jos vain heila sinuun suostuu.

HUOTARI. Silläkö pelottelet pelastuaksesi. Ensi sunnuntaina kihlajaiset!
Pysytkö sanassasi?

TURKKA. Vielä kysytkin! Mutta sinä puhuit kevytmielisesti.

HUOTARI. Jos sinä pidät sanasi, niin minä myös. Takki sanani panttina.
Ja sinun: pannullinen kahvia. (_Ojentaa takin_)

TURKKA. Mies parka menetti takkinsa! (_Nauraa_)

HUOTARI. Minä viimeksi nauran. Olen käynyt Pietolassa. Tunnen sen
vieläkin pakaroissani.

TURKKA. Opiksi, että seiso aina päin! Niin tein minä, ja Pietola
puhuttelee minua Pojaksi.--Siirtykää vähän syrjään, että saan ystäväni
kanssa rauhassa puhella.

TOLARI. Kysy samalla ottiatuota!

TURKKA. Niin Maijaa? Kyllä kysyn.

PIETOLA (_tulee oikealta_). Poika! Terve. Siitä on viisi vuotta, kun
olen sinua nähnyt.

TURKKA. Niinkö kauan?

PIETOLA. Niin tuntuu. Olipa mukava, että työpaikkamme sattuivat
lähekkäin. Saadaan olla yksissä. Tänä iltana saatte pitää hauskaa. Kylän
nuorisoa tulee joukolla tervahaudan sytyttäjäisille.

TURKKA. Sittenpä Annikin kohtaa Huotarin.

PIETOLA. Onko Huotari täällä? Sepä mainiota. Tänään viimeksi oli
puhetta, ja Anni uhkasi jäädä vanhaksipiiaksi syyttäen minua.

TURKKA. Huotari! Tule tänne.

HUOTARI. Mutta en sittenkään kovin lähelle!

PIETOLA. Etkö sinä käynyt keväällä Pietolassa?

HUOTARI. Ja Pietola kätteli minua jalallaan, ja se oli hevosenjalka.

PIETOLA. Tuossa nyt lämmin käteni.

TURKKA. Jos tarvitsee, niin puhun puolestasi leskelle.

HUOTARI. Leskelle?

TURKKA. Tunnetaan Köyhänlesken nimellä. Entinen talonemäntä. Velkamies
hänet häätänyt taloltaan. Viekkaudella ja vääryydellä kivuolloisen
ihmisen.

HUOTARI. Ja kivulloinenkin raukka!

PIETOLA. Kyllä leski suostuu, kun Poika on puhemiehenäsi.

HUOTARI. Kiitoksia paljon, mutta ei tarvitse. Pidä takki. (_Menee
perälle_.)

PIETOLA. Mutta kuule, Poika. Tunnetko tukkilaista, jonka nimi on Turkka?

TURKKA. Mitä Turkasta?

PIETOLA. Äsken jouduin kuuntelemaan parin tytön puhelevan Turkasta ja
Katrista.

TURKKA. Ovat olleet yksissä Turkka ja Katri pitkät kesäiset illat ja
suviset sunnuntait. Kaikki vaarat vaeltaneet, kosket laskeneet, salmet
soudelleet, lahdet laulelleet ja herroiksi hevosella kirkolla ajelleet.

PIETOLA. Niinkö!--Minkälainen mies se sitten on?

TURKKA. Kiittää en voi, moittia en halua. Sen voin sanoa, ettei ole
minua parempi.

PIETOLA. Parempi? Sinunlaista poikaa saa hakemalla hakea--turha
yrittääkään parempaa. Se on ollut salainen toivoni, että sinä tulisit
Pietolaan isännäksi.

TURKKA. Silloin ei hätää. Turkasta ei minulla ole haittaa.

PIETOLA. Pannaan asia toimeen. Sinä jätät tämän homman ja rupeat
isännyyttä hoitamaan Pietolassa.

TURKKA. Ja Pietolan talosta tehdään seutukunnan mallitalo.

PIETOLA. Sinulta se syntyy!--Minne se Katri jäi? Oli jo lähdössä.

_Kuuluu huuto: »Koski tukossa!»_

TURKKA. Koski tukossa. (_Rientää perälle_)

TOLARI (_tulee Pietolan luo_). Oliko Pojan kanssa puhetta ottiatuota?

PIETOLA. Oli. Ja ensi sunnuntaina pidetään Pietolassa kuuliaiset ja
komeat!

TOLARI. Ottiatuota!

PIETOLA. Minä Maijan kanssa tanssin polskaa!

TOLARI (_yksin_). Pietola Maijan ottiatuota... Olipa se ottiatuota...
Niin hellä ja hönkä ihminen. (_Hypistelee hametta ja sukkia_.) Siinä on
Maijan ottiatuota...

TURKKA (_tulee perältä_). Joko on mennyt tervahaudalle?

TOLARI. Maijako?

TURKKA. Katri!

TOLARI. Ei se tulekaan.

TURKKA. Katriko?

TOLARI. Maija!

TURKKA (_nauraa_). Olemme pöllöjä! Rakkaus tekee tyhmäksi.

TOLARI. Kuuluu joskus vievän koko järjen.

TURKKA. Mitä Pietola sanoi?

TOLARI. Että ensi sunnuntaina Pietolassa kuuliaiset ja komeat!

TURKKA. Katrin ja minun?

TOLARI. Maijan ja Pietolan!

TURKKA. Nyt on mennyt sekaisin ottiatuota.

TOLARI (_hivelee sydänalaansa, toisella kädellä otsaansa_). Minulla niin
kummasti ottiatuota...

TURKKA. Tuolla Maija tulee!

TOLARI. Tulee tavaroitaan noutamaan. (_Yrittää lähtemään perälle_.)

TURKKA. Minne sinä menet, Tolari?

TOLARI. Menen joelle ... minä en ottiatuota...

TOLARI. Elä mene minnekään. (_Taluttaa Tolarin savotankontin luo_.)
Tuonne konttiin. Kiireesti. (_Toimittaa Tolarin konttiin_.)

MAIJA (_kuormitettuna tulee oikealta_). Terveisiä kirkolta. Tuossa
sinulle puulaakinherralta kirje. Sinusta tehdään meidän jokihaaralle
tukkipäällikkö. Mutta kuule, rättäri tuli minua vastaan Pietolan kujalla
ja uteli sinusta ja Katrista, niin minä piruuttani sanoa päräytin, että
tänä iltana täällä Maijalassa juodaan Turkan ja Katrin kihlajaiskahvit.
Kutsuin rättärinkin.

TURKKA. Uskosi, Maija, ei anna häpeään tulla.

TUKKILAISET (_tullen perältä laulavat ja lopuksi tanssivat Maijan
ympärillä_.)

    Hih hei huh hei meijän Maija!
    Keittää kahvit, pesee paijat
    Miten maailma pyöris silloin,
      jollei Maijaa ois!

    Hih hei huh hei meijän Maija!
    Ihme, jos ei sitä naija!
    Syksyn tullen Maijan häissä
      polkaks pistetään!

HUOTARI. Ja nyt pitkän paaston jälkeen pannu kiireellä tulelle. (_Ottaa
kahvipannun_) Joka haluaa tilkankaan, puhutelkoon minua nöyrästi.
(_Menee perälle_.)

TUKKILAISET _hajaantuvat pois_.

MAIJA. Missä Tolari, kun ei näkynyt joukossa?

TURKKA. Oltiin äsken ruuhkaa purkamassa. Tolaria ei näkynyt.

MAIJA. Ruuhkalla hukkunut!

TURKKA. Mutta Maija kulta, minähän sanoin, että Tolari ei ollut
ruuhkalla.

MAIJA. Niinkö sinä sanoit? Hyi kuin minä säikähdin. Sydän lyö vieläkin.
(_Huhuaa_) Tolari hoi!

TOLARI (_kontista_). Täällä, hoi!

MAIJA. Mistä se ääni kuuluu? (_Menee vasempaan_.)

TURKKA. Näet nyt, että Maija sinua rakastaa! (_Menee perälle_)

MAIJA (_metsässä_). Tolari hoi!

TOLARI. Maija hoi!

MAIJA (_tulee esiin huomaamatta Tolaria_). Tolari hoi!

TOLARI. Tässähän, ottiatuota!

MAIJA. Siinäkö sinä? Jo sinä olet veitikka! (_Nauravat vastakkain
kuherrusnaurua_.)

TOLARI. Mitä sinä kirkolla?

MAIJA. Tätä varten. (_Antaa Tolarille kirjan_.)

TOLARI. Aapinen! (_Tulee kontista_.)

MAIJA. Sinun tulee tarttua kiinni kuin muurahainen. Ole nyt jonkun aikaa
poissa työstä, että pääset hyvään alkuun. Aloita heti. Minä menen joelle
valmistamaan kahvin ja pesemään vaatteita. Siinä välissä käyn sinua
opettamassa.--Saat sitten kahvia ja nisua. (_Menee myttyineen perälle_.)

TOLARI. (_yksin_.) Poikasena lukea nalkutin mitä kirjaa hyvänsä, mutta
äidin kuoltua jäi kesantoon. (_Istuu lukemaan_) Aa.--(_Puhuu niinkuin
seuraavatkin selityksensä_.) Aan nimi on Aaprahami. Aaprahami oli
satavuotias ja Saara yhdeksänkymmenen ajastajan eikä heillä ollut lasta.
Saara nauroi, kun enkeli sanoi ottiatuota, mutta ei olisi pitänyt Saaran
nauraa: vuoden perästä sai lapsen. Kuinkahan vanha se on tuo
Maija?--Pee.--Sen nimi on paapeli. Siellä menivät ihmisten kielet niin
sekaisin, etteivät ymmärtäneet ottiatuota.--Tuo pokstavi sanoo see,
mutta se on Kainin pokstavi. Se sitten oli kiukkuinen mies: jumalalle
juuri uhratessaan säntää veljensä kurkkuun, että veljen veri huusi
ottiatuota.--Tuo on Taanielin pokstavi, jota eivät jalopeuratkaan
syöneet.--Ee.--Sen nimi on Ekypti. Siellä se Jooseppi ensin joutui
vankeuteen, kun hänen isäntänsä emännän silmät paloivat, sillä Jooseppi
oli kauniin luontoinen ja ihana kasvoiltaan, mutta ei tahtonut
ottiatuota. Mutta sitten Joosepista tuli ottiatuota, kun selitti
unia.--Ähvä.--Ähvä?--Ähvä??--Tässä paistaa päivä, että tuntuu järki
menevän sekaisin. (_Haukottelee_.) Taitaa olla tuolla majassa mukavampi.
(_Menee majaan heittäytyen lukemaan pitkällään_.)

PIETOLA (_tulee vasemmalta_.) Tuossapa näkyy olevankin rautakanki.
Joutanee se vähäksi aikaa. (_Huomaa oikealta_) Kas, rättäri. Terve. Mitä
sinulle kuuluu?

RÄTTÄRI (_tulee oikealta_.) Pietolan oli käydä huonosti. Korhonen olisi
pannut velkatuomion ryöstöön, mutta minä lunastin sen nimiini.

PIETOLA. Sinä lunastit? Mistä sieppasit kuusituhatta markkaa?

RÄTTÄRI. Pietola lienee kuullut, että uskonveljeni ovat äskettäin
koonneet minulle rahalahjan. Panin ne rahat siihen tuomioon. Tyytyykö
Pietola siihen?

PIETOLA. En tiedä miten sinua kiittää ja palkita.

RÄTTÄRI. Korhonen pelkäsi, että kuri Pietolaan tulee isännäksi se
tukkilainen Turkka, Pietolan talo on pian syöty ja myöty.

PIETOLA. Ei tule se mies Pietolaan isännäksi.

RÄTTÄRI. Mutta silloin pitää teidän ottaa Katri lujille. On lähetettävä
hänet kotoa tätinsä luo. Sillä Turkka ja Katri riskisti riiailevat. Ja
jos Turkka saa narratuksi Katrin, niin Pietolan on pakko hyväksyä.

PIETOLA (_levottomana katsoo oikealle_). Minnekähän se Katri jäi?

RÄTTÄRI. Onko tämän Turkan ristimänimi Aaprahami?

PIETOLA. En tiedä onko Aaprahami vai Iisakki. En tunne miestä
ulkonäöltäkään.

RÄTTÄRI. Sitäkö »Poikaa»?

PIETOLA. Poikako? Hänkö on Turkka? (_Nauraa_) Kas sitä veitikkaa!

RÄTTÄRI. Nimismies sanoi, että muuan Aaprahami Turkka on kuuluisa varas,
viime talvena laskettu ehdolliseen vapauteen.

PIETOLA. Olkoon vain! Tämän ristimänimihän on Poika.

RÄTTÄRI. Ei se ole mikään ristimänimi! Tahtokaa nähdä hänen kirjansa.

TOLARI _kuorsaa_.

RÄTTÄRI. Mikä ääni se on? (_Käy majan luona_.) Tolari näkyy siellä
nukkuvan kuorsaten.

PIETOLA. Tule tänne tervahaudalle. (_Menee vasempaan rättärin
seuraamana_.)

MAIJA (_hame ja hihat käärittyinä tulee perältä, puhuu hyväilevästi_).
Miten täällä minun lukumieheni jaksaa?--Ka, minne se on kadonnut.
(_Huomaa Tolarin majassa_.) Nukkuu!--Kirja sillä on auki. (_Hellästi_)
Ja nenä litistynyt kirjaa vasten. Herra siunatkoon Tolari raukkaa.
(_Herättää_) Tolari.--Tolari!

TOLARI (_heräillen_). Kyllä Maija rakastaa ottiatuota.

MAIJA. Kyllä minä rakastan, kun haen karahkan, jolla roiskin.

TOLARI, Jopa sillä rovastilla oli pitkä kaula!

MAIJA. Herää!

TOLARI. Ka, joko Pietola ja Rättäri ovat ottiatuota?

MAIJA. Herää!

TOLARI. Mikä on ähvän nimi?

MAIJA. Voi onnetonta, uneksii vielä seisaallaankin!

TOLARI. Enhän minä enää nuku!

MAIJA (_näyttää aapista_). Mikä tämä?

TOLARI. Se on ottiatuota?

TOLARI. Aapinen!

MAIJA. No, pysy nyt hereilläsi.

TOLARI. Mikä on ähvän nimi?

MAIJA. Mikäkö ähvän nimi?

TOLARI. Niin.

MAIJA. Mikä ähvän nimi? Niinkö?

TOLARI. Sinähän nukut, kun et ymmärrä selvää puhetta!

MAIJA. Mikä on Maijan nimi?

TOLARI. Niin sinunko? Maija Rivakka.

MAIJA. Voi hyvänen aika!--Mikä on Tolarin nimi?

TOLARI. Heikki.

MAIJA. Voi voi voi.--No, mikä on Heikki Tolarin nimi?

TOLARI. Mutta eihän Heikki Tolari ole ähvän nimi?

MAIJA. Ei, vaan Puurosaapas!

TOLARI. Ähvänkö nimi?

MAIJA. Siitä ei tule mitään koko sinun luvustasi! Ei kerrassaan mitään!
(_Menee perälle_)

TOLARI (_yksin_). Kyllä siitä tulee, mutta eihän ihminen ole ampiainen.
(_Miettien_) Ähvän nimi Puurosaapas?

TURKKA _tulee perältä majan luo somistautumispuuhissa_.

TOLARI (_Turhalle_). Eikö Puurosaappaan pokstaavi ole pee?

TURKKA. Peellähän se alkaa. Mutta minkävuoksi sinua sanotaan
puurosaappaaksi, vaikka sinulla on niin komeita saappaita?

TOLARI. Minä astua tohlasin Sysi-Pertun leskivainajan puuropataan.

TURKKA. Olitko sinä rikasta leskeä riiaamassa, kun niin tohlasit?

TOLARI. Enhän minä ottiatuota, mutta olin todistajana, kun leski lainasi
rahoja rättärille.

TURKKA. Elä hiidessä! Oliko suurikin summa?

TOLARI. Kuusituhatta ja kuusi rosenttia ränttyä.

TURKKA. Kuka oli toinen todistaja?

TOLARI. Oli kaksi muuta: Tolvas-Liisa ja Poro-Pirkko. Mutta leski vaati
minua kolmanneksi. Sanoi että pitää kirjoittaa Tolarin nimi, vaikka
rättäri vastusti, kun en ole käynyt rippikoulua.

TURKKA. Lue Tolari, ahkerasti, että saat akkaluvan, niin pääset Tiuhtion
torpan isännäksi.

TOLARI. Mutta sinä et pääsekään Pietolaan ottiatuota. Pietola äsken
tuossa sanoi, että ei tule se mies Pietolaan isännäksi. Ja Katri viedään
tätinsä luo.

TURKKA. Uniasiko nyt puhut?

TOLARI. Oliko se unta?--Taisi olla ottiatuota.--Mutta olikohan se
ottiatuota?

TURKKA. Minkälaista se oli sitten?

TOLARI. Minä makasin tuolla majassa lukemassa. Pietola oli tulevinaan
tuolta päin hakemaan rautakankea--

TURKKA. Rautakankea? (_Katselee kuin etsien rautakankea_). Entä sitten?

TOLARI. Ja oli kuin rättäri olisi tullut tuolta päin. Ja rättäri
toimitti, että hän on pelastanut Pietolan lunastamalla velkatuomion,
jonka Korhonen olisi pannut ryöstöön.

TURKKA. Niinkö?--Sattuiko olemaan puhetta velkatuomion määrästä?

TOLARI. Kuusituhatta.

TURKKA, (_lyö näppiään ja viheltää_). Sama summa, jonka rättäri lainasi
Pertun leskivainajalta!

TOLARI. Merkitseekö se hyvää?

TURKKA. Niin että naurattaa!--Rättäri tietysti meni tervahaudalle?

TOLARI. Muuttui rovastiksi, joka moitti, että Maija ja minä olemme liian
riskisti riiailleet. Sinä puolustit minua, mutta rovasti venytti
kaulansa niin pitkäksi, että pää ylti noitten puitten latvain yli, ja
huusi kirkolle asti: Turkka Ekyptiin!

TURKKA. Olipa se mukavaa unta!

TOLARI. Mutta kuule, Turkka.--Mikä se olikaan se Ekyptin
ottiatuota--joka näki sellaista unta, että seitsemän laihaa ottiatuota
nieli seitsemän lihavaa ottiatuota?

TURKKA. Se oli faarao.

TOLARI. Eikö sen pokstavi ole ähvä?

TURKKA. Niin on.

TOLARI. Jopa Maija isosti erehtyi. Minä menen sanomaan, ettei
Puurosaapas ole ottiatuota, vaan Phaarao Ekyptin kuningas. (_Menee
perälle_)

PÖLHÖ-KUSTAA (_pusseineen tulee oikealta_). Päivää! Onko täällä se mies,
jonka nimi on Turkka?

TURKKA. Mitä sinulla on Turkalle asiaa?

PÖLHÖ-KUSTAA. Köyhänlesken Anni käski mennä Turkan luo, että Turkka
antaa Kustaalle kirkkaan hopean.

TURKKA. Ahaa, sinä olet se Kustaa! Minä annan kirkkaan hopean, kun
sanot, kuka on opettanut hokemaan, että Pietola on ottanut äitisi rahat.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaata ole kukaan opettanut, Pietola on ottanut äidin
rahat, jumala rankaisee Pietolaa.

--Oletko sinä Turkka?

TURKKA. Olen.

PÖLHÖ-KUSTAA. Annatko, Turkka, leipääkin? Kustaalla on nälkä.

TURKKA. Saat kahviakin ja nisuakin.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri, kun nisuakin!

TURKKA. Onko sinulla jo paljon kirkkaita hopeoita?

PÖLHÖ-KUSTAA (_ottaa kukkaronsa ja helistää korvansa juuressa_). On
niitä jo vähänpaljo.

TURKKA. Katsellaanpa.

PÖLHÖ-KUSTAA (_istuu ja kaataa rahat lakkiinsa_). On näitä viisimonta.

TURKKA (_istuen viereen_). Onhan näitä kymmenenkinmonta. Mutta eivät ole
kaikki kirkkaita. Tuossa on kirkas. Keneltä Kustaa on tämän saanut?

PÖLHÖ-KUSTAA. Sen Kustaa sai kirkonkylän herroilta, kun Kustaa meni
postiryökkynälle laulamaan:

    Voi voi voi kun ei miestä saa,
      sano Anttilan Amalia.
    Mitäs sä laitoit hameesi helmaan
      rimsuja kamalia.

TURKKA. Onko Kustaa saanut kirkasta hopeata rättäriltä?

PÖLHÖ-KUSTAA. Tuon Kustaa sai rättäriltä. Rättäri ja Tolvas-Liisa
rakastivat toisiaan, mutta Kustaa ei sano kenellekään.--Ja tuon Kustaa
sai Tolvas-Liisalta. Kustaan piti sanoa: Pietola on ottanut äidin rahat,
jumala rankaisee Pietolaa.

TURKKA, (_kuin itsekseen_). Siis Tolvas-Liisa, joka rakastaa rättäriä!

PÖLHÖ-KUSTAA. Mutta Kustaa ei sano kenellekään.

TURKKA. Kukas on ottanut äitisi rahakengän?

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei sitä kukaan ottanut.

TURKKA. Missä se on?

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaa saa sanoa, äiti toruu.

TURKKA. Äitisihän on kuollut.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ei ole äiti kuollut, äiti on taivaassa.

TURKKA. Miten äitisi sanoi, kun kielsi?

PÖLHÖ-KUSTAA. »Kustaa ei saa näyttää Tolvas-Liisalle eikä rättärille
eikä kenellekään muille kuin Pietolalle, muuten Kustaa ei pääse
Pietolaan pojaksi. Muista nyt, Kustaa!»

TURKKA. Oletko näyttänyt Pietolalle?

PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola lyö ruoskalla.

TURKKA. Vai niin.--Lähdemme tuonne joelle Maijan luo, niin Kustaa saa
kahvia ja nisua. (_Menee perälle_)

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (_Seuraa Turkkaa_.)

KATRI (_pienoinen kontti selässä tullen oikealta laulaa_).

    Järvenseljältä tuulonen tuuli,
    vieno tuulenhenki.
    Haavanlehti se värähti
    ja lahdenpohja se henki.

    Pojan silmistä leimusi lempi,
    vieno lemmenhenki.
    Immen povi se värähti
    ja rinta lempeä henki.

(_Äkkiä jättää kontin selästään ja piiloutuu Turkalta majan suojaan_.)

TURKKA (_tulee perältä_). Olin kuulevinani Katrin laulua. (_Tähystelee
oikeaan, sitten vasempaan_). Rättäri ja Pietola tulevat!

PIETOLA _tuoden rautakangen ja_ RÄTTÄRI _tulevat vasemmalta_.

RÄTTÄRI. Mikä sinun ristimänimesi?

TURKKA. Aaprahami.

PIETOLA (_hämmästyen_). Aaprahami?

TURKKA. Kehumatta itseäni, nimi kuin kirkon peripilari!

PIETOLA. Mikä se on se »Poika»?

TURKKA. Kun isänikin Aaprahami, niin äiti sanoi minua vain pojaksi. Sitä
olen antanut puhuttelunimenäni käyttää parhaitten ystävieni.

RÄTTÄRI. Näytä kirjasi.

TURKKA. Ei ole minulla kirjoja.

PIETOLA. Eikö ole kirjoja!

TURKKA. Mikä hätä Pietolalle nyt on tullut?

RÄTTÄRI. Minä herätin Pietolan herkkämielisyyden huumauksesta. Hän on
sen takia saanut vahinkoa ja harmia tarpeeksi asti jo ennen muutaman
veijarin Iskan takia.

TURKKA. Iska oli pieni veijari verraten rättäriin.

RÄTTÄRI. Mitä sinä sanot!

TURKKA. Oletteko vähäkuuloinen?

PIETOLA. Rättärikö konna?

TURKKA. Parasta sorttia.

RÄTTÄRI. Pietola! Lyökää, lyökää vasten kuonoa!

KATRI (_syöksähtää Turkan suojaksi_). Isä! Poika on mun!

PIETOLA. Sinut nai rättäri!

KATRI. Minulle ei ole muuta miestä maailmassa kuin Poika!

PIETOLA _tarttuu Katria käsipuoleen ja vie vasempaan_.

RÄTTÄRI. Siinä sinun kihlajaisesi! Sano Maijalle kiitokset kahvista.
(_Menee vasempaan_) HUOTARI (_tulee perältä_). Mikä mies oli tuo?

TURKKA. Kilpakosijani.

HUOTARI. Mitä sanoi?

TURKKA. Kiitteli kutsusta kihlajaisiini.

HUOTARI. Milloin ne ovat?

TURKKA. Tänä iltana. Pitää mennä sanomaan Maijalle, että kaikki pannut
tulelle.--Mutta tuolla jo tulee vieraita, neljä neitosta. Huvita sinä
heitä sen aikaa.

HUOTARI. Ovatko nämä talollisia?

TURKKA. Muut paitsi yksi. Sen nimi on Anni. (_Menee perälle_.)

ANNI _ja kolme tyttöä tulevat oikealta_.

HUOTARI. Tervetulleiksi avaraan tupaani, mieluisat vieraat, talolliset
ja varsinkin talottomat. Saanko luvan kysyä, mistä talosta kukin?

ANNI. Olemme sisaruksia?

HUOTARI. Minulle viime yönä unissa ilmoitettiin, että kultani nimi on
Anni. Onko sisaruksista kukaan Anni?

ANNI. Olemme kaikki.

HUOTARI. Ja sisaruksia?

ANNI. Tämän nimi on Anna-Maija, tämän Anna-Kaija, tämän Anna-Liisa ja
minun nimeni Anna aina onni.

HUOTARI. Mutta mehän olemmekin vanhoja tuttuja! Et taida muistaa?

ANNI. Tottahan toki! Yritit minua kosimaan, mutta keskeytyi.

HUOTARI. Hyväpä kun muistutit, että voin nyt jatkaa.

ANNI. Ensin sinun on kosittava sisaruksista vanhinta. Jos hän ei huoli,
niin seuraavaa, kunnes pääset minuun asti, joka olen nuorin.

HUOTARI. Kuka näistä kolmesta on vanhin?

ANNI. Viisas tietää kysymättäkin!

HUOTARI. Aivan niin.--Herttainen, rakastettava vanhin sisar, istu, että
saan langeta eteesi polvilleni.--Ei kukaan vanhin. Siis--kolmoset. Ja
voin kosia kaikkia yhtä aikaa. (_Laulaa_)

    Minä se olen juomaripoika,
    juoruttu kulkijaksi.
    Maailmanrannan markkinoilla
    sain minä surua kaksi.

    Heilani hetvahti polveltani
    toisen kullan kaulaan.
    Mehulla viinamarjojen
    pois hurjat huoleni laulan.

(_Puhuu_.) Joka teistä rakastaa juomaripoikaa, istukoon!

ANNI (_viitattuaan salaa tytöt istumaan_). Siis kaikki, ja minä jäin
vanhaksipiiaksi!

HUOTARI. Elä vielä itke. Koetetaan, kuinka paljon minua rakastavat. Lue
sinä, montako muiskua kukin kestää ennen kuin kyltyy.

TYTÖT _juoksevat perälle päin_.

HUOTARI. Heidän rakkautensa oli kuin saippuakupla! Nyt voin kosia sinua.

ANNI (_laulaa_).

    Juomaripojan jos ottaisin,
    niin surussa ikävöisin:
    viikot se kulkisi kyliä pitkin
    ja röijyni ryyppyyn möisi.

    En minä huoli viinanjuojaa
    pirttini haltijaksi,
    sievä ja siisti sen olla pitää
    tään tytön valtijaksi.

TURKKA (_joka on tullut perältä ja jäänyt puhuttelemaan tyttöjä, siirtyy
Annin ja Huotarin luo_). Aiotko, Huotari, lunastaa takkisi takaisin?

HUOTARI. Mene hiiteen leskinesi! Tässä on tyttölapsi, johon olen
mielistynyt.

TURKKA. Tämä on sen lesken lapsi.

HUOTARI. Sitten otankin sen mökin lapsineen leskineen! Ensi sunnuntaina
kihlajaiset!

ANNI. Kosinta on vielä kesken.

HUOTARI. Poika, ystäväni, sinä lupasit puhua puolestani!

TURKKA. Leskelle!

HUOTARI. Puhu leskelle Annin kuullen. (_Menee tyttöjen luoja näiden
kanssa perälle_.)

TURKKA. Kuulehan, Anni. Nyt on Pietolassa tapahtunut muutos: tullut
uskon puutos.

ANNI. Mikä ukkoon on ampunut?

TURKKA. Rättäri. Istuu tuolla tervahaudalla. Katri viedään tätilään.

ANNI. Herranen aika!

TURKKA. Ei hätää. Toimita vain, että Katri pääsee käymään Maijan
kahvilassa tuolla kosken rannalla. Sitä parempi, kuta pikemmin.

RÄTTÄRI (_tulee vasemmalta_). Tänne on Katrilta jäänyt kontti.

TURKKA. Tietääkö rättäri mikä näistä kaikista konteista on Katrin?

RÄTTÄRI. En minä tiedä.

TURKKA. Anni, käy käskemässä Katri, näyttämään, mikä on hänen konttinsa.

ANNI. Teen kuin käskit. (_Menee vasempaan_)

RÄTTÄRI. Minä jään odottamaan.

TURKKA. Istukaa.

RÄTTÄRI. Mikä isäsi?

TURKKA. Mikä niistä?

RÄTTÄRI. Onko niitä montakin?

TURKKA. Puolitoista.

RÄTTÄRI. Mitä säätyä?

TURKKA. Arvoisaa talollisten säätyä.

RÄTTÄRI. Ja tietysti on suuri maatila!

TURKKA. Kaksi suurta.

RÄTTÄRI. Olisi ollut komeampaa sanoa kolme!

TURKKA. Kolmas myytiin kokonaisen isän aikana. Mutta se oli pieni,
saatiin vain satatuhatta.

RÄTTÄRI. Onko kumma, jos tytöt uskovat mitä poika uskottaa, kuuntelevat
mitä kulta kuiskuttaa.

TURKKA. Sellaisiahan ne ovat raukat, tyttölapset.

ANNI (_tulee vasemmalta_). Katri on Koskenrannan kahvilassa.

TURKKA. Hyvä on. (_Menee perälle_)

_Kuuluu huuto: »Kello soi», ensin kaukaa, ja sitten läheten ja kulkien
paikan ohi ja häipyy etäisyyteen. Tukkilaisia tulvaa joka taholta, kylän
tyttöjä keräytyy oikealta ja perältä_.

ANNI. Nytpä voinkin kysyä rättäriltä muuatta seikkaa.--Kuulutte sanoneen
Pietolalle, että olette maksanut Pertun leskivainajalle sen tuhannen
markan lainan, jossa minäkin olin todistajana.

RÄTTÄRI. Maksettu on.

ANNI. Millä rahoilla sitten maksoitte Korhoselle minun kotitaloni, jonka
ostitte?

RÄTTÄRI. On ollut tähän asti velkana Korhoselle.

ANNI. Minkä vuoksi se ei saanut olla velkana meillä?

RÄTTÄRI. Se on Korhosen asia.

ANNI. Hämähäkki!

HUOTARI (_tulee perältä_). Kuule mies. Muistutan sinulle kymmenettä
käskyä. Tämä sievä neiti on kunniallisen lähimmäisesi heila.

ANNI. Lähtekää nyt, rättäri, sinne päin, missä on selkänne!

HUOTARI. Missä päin sen on selkä? (_Kiertää rättärin kääntyessä päin_.)

KASURI (_tulee Huotarin ja rättärin luo_). Mitä tanssia tuo on? Sitäkö
kahden hengen äkkinäistä?

HUOTARI. Hain selkää, mutta kumma laitos, jolla joka ilmasuuntaan on
maha!

OTERMA (_tulee rättärin luo_). Sama russakka joka oli Pietolan kamarin
ovessa!

KASURI. Niinpä on. Syö kaikki eväämme. Kannetaan savotan kontilla
koskeen!

RÄTTÄRI. Tämä on Pietolan maata, ja minä Pietolan tulevana isäntänä
seison tällä paikalla kuin omalla maallani. Tietäkää siis olla sen
mukaan!

TURKKA (_tulee Katrin kanssa perältä_). Hiljaa, pojat! (_Nousee Katrin
kanssa penkille_.) Vieraat ja tukkilaiset! Mikäli meidän Maijan
varustukset riittävät, pyydän saada kestitä meidän kihlauksestamme
muistoksi ja menestykseksi.

TUKKILAISET. Eläkööt!

MAIJA (_laudanpätkä tarjottimena, jossa on kahvivehkeet, tulee rättärin
eteen_). Ottakaa, rättäri, olkaa hyvä.

RÄTTÄRI. En huoli!

TOLARI (_laudanpätkä tarjottimena kantaa vehnäsiä_). Ottakaa, rättäri,
ottiatuota.

RÄTTÄRI. En ole vehnästenne vaivainen!

TURKKA. Mutta joka on tarjottu, se on annettu. Kiitoksia, rättäri,
käymästänne. Ja nyt pojat, pieni sievä laulu rättärin lähdön kunniaksi.

TUKKILAISET (_laulavat_).

    Tukkipoika se lautallansa
      se on hyvin sorja.
    Huh hei ma laulan vaan,
      se on hyvin sorja.

    Eipä hänen tarvitse olla
      herra rättärin orja.
    Huh hei ma laulan vaan,
      herra rättärin orja!

RÄTTÄRI peräytyy oikealle.

HUOTARI. Nostetaan morsianta ja sulhasta.

TUKKILAISET (_nostaen Katria ja Turkkaa_). Eläkööt, eläkööt, eläkööt!

TURKKA. Kiitoksia, kiitoksia!

TOLARI (_nousten penkille ilmoittaa_). Maija käski ottiatuota, että
Koskenrannan kahvilassa on ottiatuota.

TURKKA. Käykää kahville. (_Menee laulun jälkeen Katrin kanssa perälle_.)

TUKKILAISET (_mennen tyttöjen kanssa perälle laulavat_).

    Hei tukkipoika ei surua tunne,
      se koskia laskee ja laulaa.
    Meni jos minne ja kulki jos kunne,
      tuli se tyttöjen kaulaan.

ANNI _on puhellut Turkan ja Katrin kanssa, ottaa Katrin kontin ja
yrittää vasempaan_.

HUOTARI. Minne sinä, Anni, menet?

ANNI. Tervahaudalle kahvikokiksi Katrin sijaan.

HUOTARI. Minulle tulee ikävä.

ANNI. Sepä hauskaa!

HUOTARI. Olenpa iloinen, että sinusta on hauskaa, kun minä sinua
ikävöin. Se merkitsee, että sinä, Anni--

ANNI. Pietola tulee. Menen sanomaan Pojalle. (_Heittää kontin ja juoksee
perälle_.)

HUOTARI (_yksinään_). Perhana! Oli niin hyvä alku!

PIETOLA (_tulee vasemmalta_). Mitä täällä meluttiin?

HUOTARI. Niitä kihlajaisia!

PIETOLA. Vai niin, vai sitä se oli! (_Ojentaa kättä Huotarille_). Toivon
olevan onneksi.

HUOTARI (_kätellen_). Niin tosiaan, onneksi niin kuin se onkin!

PIETOLA. Anni on hyvä tyttö.

HUOTARI. Elkää, hyvä Pietola, lisätkö enää tulta. Minä onneton rakastan
Annia kuin hullu polskaa. Ja on varma, että menetin takkini.

PIETOLA. Menetit takkisi?

HUOTARI. Olen menettänyt Pojalle vetoja paidan, kilon voita, sukat,
komean hatun ja nyt takkini. Niin että neuvon teitä aina nöyrästi
uskomaan, mitä hän sanoo.

MAIJA (_kahvitarjottimineen tulee perältä Pietolan luo_.) Huotari, mene
kahville.

HUOTARI _menee perälle_.

MAIJA (_tarjoten Pietolalle_). Kihlajaisia! Tehkää hyvin, ottakaa.

PIETOLA. Kiitoksia. (_Ottaa_) Täällä tuli kihlajaiset ja äkkiä.

MAIJA. Jo aikoja minä olen tiennyt näiden nuorten välit, joka olen
ollut heidän posteljooninaan. Mutta aivan summamutikassa minä rättärille
sanoin, että tänään juodaan Katrin ja Turkan kihlajaisia.

PIETOLA. Katrin ja Turkan kihlajaisia?

MAIJA. Niin sanoin, ja niinpä kävi, ja rättäri sai pitkän nenän.
Tarjottiin hänellekin kihlajaisia, mutta ei ottanut sisu vastaan. Katri
käski sanoa terveisiä, että hän lähtee täältä suoraan tätilään. Poika
käski. (_Menee perälle_.)

PIETOLA (_yksin_). Katrin ja----! Katrin ja pojan kihlajaiset!

_Perältä alkaa kuulua tukkilaisten laulunhyminää_.

_Pietola päättävästi ja nähtävällä mielihyvällä istuu juomaan kahvia_.

RÄTTÄRI (_kurkistellen tulee oikealta_). Ettehän vain ole juomassa
Turkan ja Katrin kihlajaisia! Turkka on jo tällä aikaa ehtinyt saada
teidät uskotetuksi!

PIETOLA. Emme ole vielä tavanneet. Mutta minä uskon, että se Turkka,
josta nimismies on puhunut, on toinen Turkka ja jostakin muualta
kotoisin.

RÄTTÄRI. Ja uskotte tämän Turkan olevan suurtilallisen pojan!

PIETOLA. Mutta ei hän koskaan ole sellaisia mahdottomuuksia
uskottanutkaan.

RÄTTÄRI. Niin kehui minulle!

PIETOLA. Vai niin!--Kirjoitetaan Heilalalle. Heilalalta saadaan
luotettava tieto.

RÄTTÄRI. Minä kirjoitan Heilalalle.--Tulkaa pois. (_Menevät vasempaan_.)

ANNI (_tulee perältä, yksin_). Pietola mennyt pois! (_Menee katsomaan
vasemmalle_.) Ahaa, oli noutaja!

TURKKA _ja_ KATRI _tulevat perältä_.

ANNI. Rättäri on tullut takaisin!

TURKKA. Arvasin. Sai sen verran, että on rauhaton kuin kissa
pistoksissa.

ANNI. Mutta jumalalle on kelvannut uhri: Pietola on juonut
kihlajaisianne! (_Ottaa kontin ja menee vasempaan_.)

TURKKA. Minun on ukkoa sääli. En kuitenkaan mahda mitään, kun asia meni
tälle tolalle. Mutta sinä nyt voit olla huoletta tätilässä. Eikö niin?

KATRI. Milloin joutuvat tänne kirjasi?

TURKKA. En osaa sanoa tarkalleen. Menee siihen muutamia viikkoja.

KATRI. Enkä koko aikana saa sinua tavata. Sano vielä viimeinen kerta,
että rakastat minua.

TURKKA. Viimeinenkö kerta? En sano viimeistä kertaa, että minä olen sun
ja sinä olet mun.

KATRI. Ja minä rakastan sinua yli kaiken.

PÖLHÖ-KUSTAA (_tulee perältä_). Voi saateri! Rakastatteko te toisianne?

TURKKA. Rakastamme, ja sen saat sanoa kaikille.

PÖLHÖ-KUSTAA (_laulaa_).

    Kaksi niin kaunista kukkasta kasvoi
      kahden puolen aitaa.
    Rakkaus se nuorten vaikka vuoren
      läpitse tunkea taitaa.

KATRI. Hyvästi.

TURKKA. Hyvästi.

_Perältä takaa kuuluu laulu:_

    Koskenkohina ja honkainhumina
      se on meidän soittoamme.
    Eikä me muuta muistella
      kuin omaa armastamme.

Esirippu



KOLMAS NÄYTÖS

_Metsäaukeama. Oikealle osoittava tienviitta, jossa on: MAIJALAAN.
Perällä tukkilaisten näremaja. Tynnyri, josta toinen pohja on poissa.
Pienet paarit_.

_Tukkilaisia valmistamassa näreitä. Laulavat:_

    Onpa se rakkaus sukkela tauti,
    riivaa se meitä, riivaa se teitä,
    varkahan tavalla se vaanii ja lyö,
    olkohon päivä tai olkohon yö.
    Nuorta ei säästä se, vanhaa ei heitä
      se rakkaus.

    Torpparipoikasen päässä se teuhaa,
    köyhänkin rikkaalle laittavi rakkaan,
    viekkaan ja vanhan se pauloittaa,
    hulivilihurjankin ansahan saa.
    Tuuman se tuo, jok' ei vuosihin lakkaa,
      se rakkaus.

    Yrtit ja noidat ne sille ei mahda,
    kerjurihupsull' on kainokulta.
    Hitto sen ties mitä lie, mitä ei!--
    Lampolan Jaskankin hirtehen vei.
    Niinhän se on kuin öljyä, tulta
      se rakkaus.


TOLARI. Minkä vuoksi ei kello soi? Johan olisi aika.

KASURI. Tolarilla on kiire kirjan ääreen. Mikä sinut vanhana riivasi
kirjalle?

OTERMA. Se rakkaus.

KASURI. Se tauti on minutkin nyt tavannut. Tein tytön kanssa lujat
liitot viime lauantai-iltana.

OTERMA. Minä viime sunnuntai-aamuna varhain, kun aurinko nousi. Ja tyttö
on nätti ja hellä.

KASURI. Voi olla, mutta nätimpi ja hellempi on minun.

KASURI. Pannaanpa varsin vetoa. Tolari, joka tuntee tämän paikkakunnan
ihmiset, ratkaisee. Kellot vetoa.

OTERMA. Tuossa käsi. Erota, Huotari.--Kasuri, sano ensin morsiamesi
nimi!

KASURI. Sano sinä ensin.

HUOTARI. Sanokaa kumpikin hiljaa Tolarin korvaan.

KASURI _ja_ OTERMA _kuiskaavat Tolarin korvaan_.

TOLARI (_hämmästyneenä_). Ottiatuota!

HUOTARI. Taitavat olla yhtä kauniita?

TOLARI. Mähösen Kustaava!

KASURI ja OTERMA (_yht'aikaa_). Minä voitin! Kello tänne!

HUOTARI. Samako morsian niillä?

KASURI. Sinä, Oterma, valehtelet!

OTERMA. Sinä valehtelet!

HUOTARI. Elkää ruvetko tässä tappelemaan!

TOLARI. Se Mähösen Kustaava on sen sorttinen ottiatuota.

KASURI ja OTERMA (_toisilleen_). Sinä saat. Ota sinä.

HUOTARI. Ja kumpikin saa pitää kellonsa. Ja sopu entisellään.

ANNI (_laulaa etäällä vasemmalla_).

    Kaikellaisia kukkia kasvaa,
      vaan sinisiä vähä.
    En ole saanut kaualle aikaa
      kultani silmiä nähä.

HUOTARI. Mikä lintu tuolla laulaa? Uskoni, toivoni ja rakkauteni sanoo,
että se on Anni!

TOLARI. Anni on. Meni äsken Pietolan niitylle.

HUOTARI. Ensi sunnuntaina kihlajaiset!

KASURI. Aina se lupaa ensi sunnuntaiksi. Jos olisit joka kerta vetoa
pannut, ei sinulla enää olisi housuja eikä paitaa!

_»Kello soi!» Tukkilaiset yhtyvät huutoon ja menevät oikealle_.

ANNI (_lähempänä laulaa_).

    Laulaisin jos taitaisin,
      että kultani äänen kuulis.
    Tuntisikohan äänestä
      vai lintuseksi luulis?

HUOTARI. Anni on tulossa tänne päin. (_Laulaa_)

    Niin minä neitonen sinulle laulan
      kuin omalle kullalleni.
    Jos olis valta niin kuin on mieli,
      niin ottaisin omakseni.

ANNI (_tulee vasemmalta_). Terve, Huotari. Minun pitää saada tavata
Poika. Hae sinä hänet. Käske koputtaa tuota tynnyriä, niin arvaan tulla
tänne.

HUOTARI. Mutta palkaksi tahdon, että otat minut isännäksi siihen
mökille.

ANNI. Ei ole enää minun vallassani. Rättäri tulee Pietolaan isännäksi,
ja minä saan mökiltä liukkaan lähdön.

HUOTARI. Niinkö sittenkin kävi?--Ei Pojalla hätää heiloista. Ja minä
hankin toisen mökin. Jos sinä, Anni, suostut asumaan kanssani, niin
majassamme päivä paistaa pilvisäälläkin.

ANNI. Huotari--voi voi--Pata kuohuu! (_Juoksee vasemmalle_.)

HUOTARI. Saakelin pata!

PÖLHÖ-KUSTAA (_tulee perältä vasemmalta_). Turkalla on sinulle asiaa.
Käski odottaa Maijalassa.

HUOTARI. Missä Turkka nyt on?

PÖLHÖ-KUSTAA. Lammella.

HUOTARI. Sieltäpä hänet tapaankin. (_Menee perälle vasemmalle_.)

PÖLHÖ-KUSTAA (_istuu katselemaan rahojaan laulaen_).

    Sitä minä olen meinannut,
      että Amerikkaan muuttaa--ja,
    kun heilani sanotaan moittivan
      mun arvoni alhaisuutta--ja.

    Ja Amerikan maa se lämmin maa,
      ja Suomi on vilunarka--ja,
    Neekeritytöt ne sanovat:
      voi Suomen poika parkoja!

(_Puhuu_) Kustaa lähtee kirkonkylälle. Siellä Kustaa saa paljon
kirkkaita hopeoita, kun Kustaa on oppinut uusia lauluja tukkipojilta.
(_Ottaa kiven alta kengän ja puhuu taivaalle katsoen_.) Äiti hoi! Kustaa
kaivaa tämän maahan, ettei rättäri varasta.--Mikä se tuolla rasahti?
Vissiin Tolari puun juurella Maijalta piilossa. (_Peittää kengän
lakillaan ja menee vasemmalle puhelemaan puun juurelle_.) Vais vais
Tolari! Joko sinä taas siellä lukemassa! Kustaa menee sanomaan Maijalle.
(_Heittäytyy vatsalleen_) Eihän siellä Tolaria olekaan.--Voi saateri
kuinka suuri sammakko!--Mitä sinä sammakko ajattelet?--Oletko sinä ollut
kuninkaantytär?--Missä asuu se noita-akka, joka muuttisammakoksi?--
Kustaa menee tappamaan sen, niin sinusta tulee kuninkaantytär ja Kustaa
saa sinut puolisokseen.

TURKKA (_on näyttäytynyt vasemmalla vaanimassa, hiipii esiin, ottaa
lakin alta kengän piilottaen selkänsä taakse_). Kustaa, tapasitko
Huotaria?

PÖLHÖ-KUSTAA (_nousee_). Meni sinua hakemaan lammelta. (_Kohottaa
lakkiaan ottaakseen kengän_.) Voi voi voi...

TURKKA. Mitä nyt?

PÖLHÖ-KUSTAA. Kustaalta katosi se kenkä...

TURKKA. Enkeli otti sen ja vie Pietolalle. Ja Kustaa pääsee Pietolaan
pojaksi.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri!

TURKKA. Mene hakemaan Huotari.

PÖLHÖ-KUSTAA _juoksee vasemmalle perälle_.

TURKKA (_yksinään katsellen kenkää_). Pelastettu. (_Purkaa nauhan, jolla
kenkä on sidottu, ja tarkastaa sisustaa_.) Oikein arvasin: typö
tyhjä!--Tolvas-Liisan tai rättärin hyppyset ovat siepanneet sisustan.

HUOTARI (_tulee vasemmalta_). Sinua tavoittaessa olisi parasta seisoa
paikallaan.

TURKKA. Ilmoitan sinulle iloisen asian: olin kuulevinani Annin laulua
Peltolan niityltä.

HUOTARI. Anni kävi täällä.

TURKKA. Ahaa! Ja sinä tietysti kosasit?

HUOTARI. Mutta keskeytyi.

TURKKA. Mikä sen taas keskeytti?

HUOTARI. Pata rupesi kuohumaan.

TURKKA. Pata kuohumaan? (_Nauraa_)

HUOTARI. Saakeli! Nyt minä vasta huomaan, että tyttö narrasi poikaa!

TURKKA. Mene nyt ja kuiskaa Annin korvaan, että odotan Maijalassa, ja on
tärkeä asia. (_Menee oikealle_.)

HUOTARI (_yksin_). Mitä niillä on tärkeitä asioita toisilleen. (_Huutaa
Turkan jälkeen_.) Poika! Kun kuulet tynnyriä koputettavan, niin on se
merkkinä, että Anni odottaa sinua täällä.

TURKKA (_metsästä_). Hyvä on!

HUOTARI (_huomaten vasemmalta_). Peijakas! Anni tulee jo. (_Vierittää
tynnyrin metsän laitaan pohjapuolen ulospäin ja koputtaa tynnyriä_.) Ja
nyt minä pistän korvani tynnyriin! (_Näyttää piiloutuvan tynnyriin_.)

ANNI, (_tulee vasemmalta, hämmästyy, sitten tekee eleen huomanneensa_).
Ahaa! Huotari tynnyrissä.

TURKKA (_tulee oikealta_). Terve!

ANNI. Kuule, Poika. Mikähän juoni rättärillä on, kun Tolvas-Liisa
minulle sanoi, että Turkka saa pitää Pietolan Katrin, jos tahtoo, mutta
rättäri ottaa talon.

TURKKA. Rättäri aikoo ryöstökaupalla myyttää Pietolan talon ja siten
saada sen omakseen niin kuin sinunkin kotitalosi.

ANNI. Pietola raukka ei aavistakaan! Sanonko?

TURKKA. On parempi, että Pietola kuulee sen rättärin omasta suusta.
Mutta anna Pietolan tietää, että tukkimetsää ostetaan.

ANNI. Kesken kiireen hän lähtee nyt kirkonkylälle tapaamaan rättäriä
kuullakseen, onko tullut Heilalalta tietoja sinusta.

TURKKA. Ja sinun pitää lähteä tapaamaan Katria, kun minä en päässyt
hänen puheilleen. Täti oli kuin kiviseinä. On saatava Katrille tiedoksi,
että minä olen talollisenpoika.

ANNI. Talollisenpoika!--Minkä vuoksi et ole sitä jo aikoja sanonut?

TURKKA. En ole tullut tänne tavaroitani kaupalle!

ANNI. Olin typerä!

TURKKA. Katri tarvitsee nyt tämän tiedon minulta. On nimittäin kaksi
Aaprahami Turkkaa. Toinen ehdolliseen vapauteen laskettu ja on jossakin
tukkitöissä. Toinen talollisenpoika, on--matkustanut ulkomaille.

ANNI. Oliko sinulla aikomus Amerikkaan?

TURKKA. Tai Aasiaan tai Afrikkaan. Kimpsuni ja kampsuni lähtivät
Englantiin, mutta minä hyppäsin laivasta maalle takaisin. Tavaranikin
nyt ovat palanneet, ovat kaupungissa. Sano Katrille terveisiä, että
tulevalla viikolla tulen hänet hakemaan papin pakinoille.

ANNI. Herttulalee!

TURKKA. Mutta miten on sinun isäntäasiasi?

ANNI. Minä teen vähän taikoja. (_Näpinlyönnillä jäljittelee
suudelmanääntä ja lukee äänekkäästi_.) Yks--kaks--kolme--

_Tynnyri alkaa liikkua!_

ANNI (_Turkalle kahdenkeskisesti_). Kas, tynnyri elää. (_Suudelmia kuin
edellä_.) Kuus--seitsemän--kahdeksan--(_Turkalle_) Katso miten rajusti
heiluu! (_Äänekkäästi_) ja vielä kymmenes muisku! (_Turkalle_)
Isäntäasiani on hyvällä alulla, ja tämä antaa vauhtia!--Minun pitää
käydä niityllä, tule minua vähän matkaa saattamaan.

TURKKA. Minulla onkin asiaa sinne päin. (_Menee Annin kanssa
vasemmalle_.)

HUOTARI (_tulee esiin kuin tynnyristä_). Kymmenen!--Kymmenen!

TOLARI (_tulee oikealta_). Pelasitko korttia ja menetit kymmenen
markkaa?

HUOTARI. Kymmenen suloista suudelmaa! Kymmenen muiskua, että paukkui!

TOLARI. Ottiatuota?

HUOTARI. Tuolla menevät! (_Osoittaa vasemmalle_.)

TOLARI. Nekö ottiatuota? (_Juoksee katsomaan vasemmalle_.) Ei näy kuin
Turkka ja Anni.

HUOTARI. Ja paukuttavat muiskuja!

TOLARI. Eivät näytä. Eikä kuulu paukettakaan.--Eiväthän ne ottiatuota!

HUOTARI. Eivätkö rakasta? Eikö se sinun mielestäsi ole rakkautta, kun
Annin pata ei kuohunut kymmenellä muiskulla?

TOLARI. Patako ottiatuota? Eikö ottiatuota kuohunut?

HUOTARI. Ei yrittänytkään.--Minä tulen hulluksi.

TOLARI. Kipeää se käy. Kun minä ottiatuota, että Pietolan Maijan
ottiatuota, niin pahasti minua sydänalasta ottiatuota ja ottiatuota
päästäkin. Mutta mene Maijan luo. Maijalla on hyvä puheenlahja ja
sydämenvahvistustippoja.

HUOTARI. Ei tässä taudissa auta puheet eikä tipat. (_Menee oikealle_.)

TOLARI (_asettuu lukemaan_). »Mitä jokapäiväinen leipä on? Vastaus.
Kaikki mitä ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee kuin on ruoka, juoma,
vaatteet, koto, kartano, pelto, karja, raha, tavara»--(_Puhuu_) Ei muuta
tarvitsisikaan kuin rahaa. Rahalla saisi kaikkea muutakin. (_Lukee_)
»Hyvä puoliso, kuuliaiset lapset»--(_Puhuu_) Mutta hyvää puolisoa ja
kuuliaisia lapsia ei saa rahalla. Ne ovat herranlahjoja. Varsinkin niin
hyvä ottiatuota kuin Maija.--Mutta olisikohan Maijan rakkaus niin kuin
Annin ottiatuota?

MAIJA (_metsästä oikealta_). Tolari hoi!

TOLARI. Nytkö jo se ottiatuota? (_Pistää katkismuksen housunkauluksen
alle, vyöryttää tynnyrin istuimekseen asettuen sen selkään kahareisin_.)

MAIJA (_tulee oikealta_). Mitä sinä täällä teet?

TOLARI. Keinuskelen ja mietiskelen.

MAIJA. Mietiskelet?--Siihen se vie liika lukeminen!--Mitä sinä
mietiskelet?

TOLARI. Että se Annin rakkaus on ottiatuota.

MAIJA. Annin rakkaus? (_Menee syrjään puhellen itsekseen_.) Kyllähän
niitä nyt ottajia, kun Tolari oppi kirjalle. Miksei olisi? Joka on niin
herttainen mies. (_Tolarille_.) Minkälaista on Annin rakkaus?

TOLARI. Että yhden keitoksen aikana kymmenen muiskua.

MAIJA. Kymmenen muiskua!

TOLARI. Niin että paukkui!

MAIJA. Sinä kymmenen muiskua? Sinä? Puurosaapas?

TOLARI. Minäkö? Enhän minä! Huotari sanoi Annin ottiatuota--

MAIJA. Niin, Anni ja Huotari!--Keinutaanko yhdessä? (_Istuu Tolarin
eteen tynnyrille_.)

TOLARI. Keinutaan. (_Osoittaa kenkiä Maijan käsivarrella_.) Mitä sinä
noilla kengillä?

MAIJA. Aioin pyytää, että paikkaisit.

TOLARI. Eilen paikkasin ja aivan samat reiät. Jo sinä olet veitikka!

MAIJA. Sinun terveytesi ei kestä alituista lukemista. Se käy viimein
järelle.

TOLARI (_antaa katkismuksen._). Tuossa on. Jo minä sen osaan.

MAIJA. Entä virsikirja? Se on kadonnut kätköstäni? (_Kopeloi Tolarin
taskuja, sitten hattua_.) Ahas, mikä täällä on? (_Ottaa hatusta
virsikirjan, kopahuttaa sillä Tolaria päähän_.) Vai sinä!--Nyt kun minä
tämän kätken, niin et vissiin löydä.

TOLARI. Lähdemmekö sunnuntaina kirkkoon?

MAIJA. Sunnuntaina menemme katsomaan sitä Tiuhtion torppaa.

TOLARI. Mutta Turkasta ei tullut ottiatuota. Se ei ollutkaan unta, mitä
kuulin ja näin.

KATRI (_tulee metsästä vasemmalta_). Auttakaa minua. Rakkaat ystävät,
hakekaa Poika tänne.

MAIJA. Haetaan, haetaan. Tolari, lähde sinä heti.

TOLARI. Jos vain ottiatuota. Joka hyppää kuin ottiatuota.
(_Menee vasemmalle_.)

MAIJA. Lapsi raukka, sinä olet kuolemankalpea ja vapiset.

KATRI. Olen karkuteillä. Olen harhaillut eksyksissä läpi korpien ja
halki soiden. Olen väsynyt.

MAIJA. Herra auttakoon.--Mitä sinä aiot?

KATRI. En tiedä. Mutta jos minun pitää erota Pojasta, niin menen
koskeen!

MAIJA. Taivas varjelkoon!--Kun minä tapaan isäsi, niin sanon suorat
sanat! Minkä vuoksi Poika ei kelpaa Pietolaan, kun avosylin otettaisiin
Taurilaan. Heleena on antanut rukkaset sulhaselleen ja Taurila itse
yrittää minkä voi saadakseen Turkan taloonsa isännäksi. Ja sellainen
talo kuin Taurila!

KATRI. Kun olisin iäksi eksynyt sinne korpeen!

MAIJA. Elä itke, lapsi. Ei ole vielä syytä epätoivoon.--minkälaista
siellä oli, kun karkuun lähdit?

KATRI. Oli pieni mökki, lehmä lattialla ja lattian alla sika. Akka ja
minä asuimme uunilla.

MAIJA. Voi kaiken kauheutta!

KATRI. Ja akka loitsi ja puhui hirveitä.

MAIJA. Missä sinä oikeastaan olet ollut?

KATRI. Kuulitteko ääniä?

MAIJA. En minä mitään kuullut.

KATRI. Minä menen piiloon tuonne puun juurelle. (_Menee vasemmalle
puolelle, kuin puun alle kyyristyen_.)

MAIJA (_menee tähystämään ja huomaa oikealta_). Poro-Pirkko ja
Pahna-Maija.

PORO-PIRKKO (_tulee oikealta_). Onko näkynyt rättäriä?

MAIJA. Ei ole näkynyt.

PAHNA-MAIJA. Minäpä olin oikeassa, että rättärin saappaanjäljet veivät
Pietolaan.

PORO-PIRKKO. Mutta Pietolahan on niityllä täällä.

MAIJA. Mitä teillä on niin tärkeää asiaa rättärille?

PORO-PIRKKO. Sitä tärkeää asiaa, että tahdomme tietää, pitääkö rättäri
seuroja.--Mennään vain Tolvas-Liisan luo. (_Menevät vasemmalle_.)

MAIJA (_puhuu puun juurelle_). Rättäri on yrittänyt Pietolaan. Minäkin
lähden hakemaan Poikaa. (_Itsekseen_.) Mutta mistä sitä arvaa hakea?

PÖLHÖ-KUSTAA (_lauleskellen tulee perältä vasemmalta_).

    Kaksi niin kaunista tähteä tuikki
      sen pimeän pilven takaa.
    Rakkaudentulta sammuttaa
      ei saata kuolemakaan.

MAIJA. Kustaa, oletko nähnyt Turkkaa?

PÖLHÖ-KUSTAA. Tuolla oli Kaiteran suvannolla. Lähti tarkastamaan puomia
kosken niskaan.

MAIJA _koppoen hameensa lähtee juoksemaan perälle vasempaan_.

PÖLHÖ-KUSTAA (_Maijan jälkeen_). Et sinä tavoita, meni pölkyllä yli
joen.--Ei Maija kuule, lentää vain kiireesti kuin sittipörriäinen!
(_Kääntyy katselemaan taivaalle_.) Jokohan se enkeli on lentänyt
Pietolaan?--Mikä tuolla rasahti?--Vissiin se sammakko. (_Kyykistyy
katsomaan_.) Voi saateri, kun on muuttunut tytöksi!--Voi saateri.
Pietolan Katri! Turkkako tappoi sen noita-akan?

RÄTTÄRI (_tulee oikealta_). Kustaa!--Onko täällä näkynyt Pietolan
Katria?

PÖLHÖ-KUSTAA. On tuolla puun juurella. Istuu ja huokuu kuin sammakko.

RÄTTÄRI. Mene Tolvas-Liisan luo, saat siellä kirkkaan hopean.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (_Juoksee vasemmalle_.)

KATRI (_tulee esiin_). Elkää tulko askeltakaan lähemmäksi muuten huudan
tänne tukkilaisia!

RÄTTÄRI. Voin asiani toimittaa kauempaakin. Se on lyhyt.

PIETOLA (_tulee vasemmalta, rättärille huomaamatta ensin Katria_). Onko
tullut tietoja Heilalalta? Oli aikomukseni lähteä kuulustelemaan ja
käydä Katrin luona. (_Huomaa Katrin_) Katrikin täällä!

KATRI. Olen karannut! Eikä minua enää viedä ainakaan elävänä sen
paholaisakan luolaan!

PIETOLA. Julkijumalaton, miten puhut tädistäsi!

KATRI. Minä puhun rättärin äidistä, noita-akasta, jonka luona minua on
kidutettu menettääkseni järkeni tai henkeni.

PIETOLA. Rättäri, kenen luvalla Katri on sinne viety?

RÄTTÄRI. En enää halua tyrkyttää hyvääni. Pietolan talo kuulutetaan
myytäväksi.

KATRI. Isä, onko totta, että meiltä voidaan ryöstää talo niin kuin
Köyhältäleskeltä ryöstettiin?

PIETOLA. Sinäkö, rättäri, aiot meidät ajaa maantielle?

RÄTTÄRI. Otan vain omani pois. (_Nauraa_)

PIETOLA. Ja sinä naurat! (_Sieppaa karahkan_)

KATRI (_estäen_). Isä!

RÄTTÄRI _pakenee vasemmalle_.

PIETOLA. Minä uskoin niin jumalisen hyvää!--Vaikka makaisin
maantienojassa kuolemassa nälkään, en ottaisi leipäpalaa tuon miehen
kädestä.

KATRI (_kuin itsekseen_). Olipa hyvä, etten tavannut Poikaa.

PIETOLA. Turha olisi nyt toivosi. Pojalla ei ole puutetta hyvistä
isännänpaikoista. Talolliset tarjoilevat hänelle tyttäriään kipa
kilvan.--Mene kotia, minä palaan niitylle. (_Menee vasemmalle_)

KATRI (_yksin_). Elämäni on loppunut.

HUOTARI (_tulee metsästä oikealta_). Piinatynnyri! Puinen tulikuuma
pätsi! Aina kun tynnyrin näen, kiristän hampaitani ja kiroan. (_Huomaa
Katrin_) Kas, Katri. Sairasko? Voinko auttaa?

KATRI. Et voi.

HUOTARI (_käytyään koputtamassa tynnyriä_). Anni tulee avuksesi.

KATRI. Ei tarvitse. Saat sinäkin mennä menojasi.

HUOTARI. Minusta onkin nyt yksin parasta. Hauskinta yksin harhailla.

KATRI (_kuin itsekseen_). Niin minustakin.

HUOTARI. Taitaa olla sama tauti. Minä luulin, että sinulta on vain jalka
poikki. (_Menee perälle_)

KATRI (_huomaa vasemmalta_). Poika tulee! (_Yrittää lähtemään kuin
pakoon_.) Jumalan kiitos, minä kuolen. (_Kaatuu pyörtyen_)

TURKKA (_tulee vasemmalta_). Yksinkö täällä tynnyri kopisi? (_Huomaa
Katrin_) Katri?--Katri kultani! Sieluni, elämäni!

KATRI (_tointuen_). Pois, pois. Laskekaa minut pois!

TURKKA. Katri, etkö tunne minua?

KATRI. Turkka, menkää pois.

TURKKA.--Heilalaltako on tullut kirje?

KATRI. Ei.--Jättäkää minut rauhaan.

TURKKA. Nyt järkeni seisoo!

ANNI. (_tulee vasemmalta_). Katri, sinä jumalanluoma. (_Syöksyy Katrin
kaulaan_.) Mutta sinähän olet kuin kivipatsas!--Ja sinäkin, Poika, ole
kuin vaivainen syntinen. En ole koskaan sinua noin nähnyt!--Herranenaika,
mitä tämä merkitsee? Minä luulin, että täällä on ilo ylimmillään, kun
kuulin sinun tynnyriä koputtavan.

TURKKA. En minä ole koputtanut.

ANNI. Ahaa. Huotari on ollut rumpalina. Peijakas!

HUOTARI (_laulaa etäällä perällä_)

    Mammani minua varotteli kotoa lähtiessä,
    sano: maailmalla on niin paljo petollista kansaa.

ANNI. Siellä se onneton nuorukainen laulaa. Minä haen hänet tilille
niistä kymmenestä muiskusta. (_Menee perälle_)

TURKKA (_nauraa_) Ja sinäkö Katri, uskoit!

KATRI. Ei kukaan ole mitään uskottanutkaan.

TURKKA. Minkä vuoksi olet kylmä kuin rauta pakkasessa?

KATRI. Ei hyödytä sinun kysyä mitään, minä olen mykkä.

TURKKA. Onpa kauhea tunne neuvottomuus. Niinkuin hengenlähtö!

PIETOLA (_tulee vasemmalta huomaamatta Turkkaa_). Katri! Anni kertoi
Pojan sanoneen, että tukkimetsiä ostetaan.

TURKKA (_kuin itsekseen_). Ahaa!

PIETOLA (_huomaten Turkan_). Täällähän se on se pelastuksenenkeli!

TURKKA. Velkanne kai on kuusituhatta? Ei suinkaan sitä suurempi?

PIETOLA. Kuusituhatta, mutta tarpeeksi suuri tähän maailmanaikaan.

TURKKA. Pieni raha! Pietolan talon nykyisestä arvosta sadas osa.

PIETOLA. Sadas osa?

TURKKA. Pietola on metsiensä takia pitäjän rikkain talo.

KATRI. Niinkö?

TURKKA. Etkö olekaan enää mykkä?

KATRI. Äsken köyhänä tahdoin kuolla siinä uskossa, että sinä et olisi
minua sittenkään hylännyt.

TURKKA. Teimmehän vakaiset valat.

PIETOLA. Jumala teitä siunatkoon.

MAIJA (_tulee vasemmalta_). Täällähän jo niin rakkaasti helsataan! Ja
Pietola on kuin voi päivänpaisteessa!

PIETOLA. Maija, kiireellä kirkolle hakemaan varustuksia tämän parin
kihlajaisia varten. Nyt pidetään toiset ja komeat!

MAIJA. Nyt minä teitä, Pietola, syleillä ropsahutan, ei auta vastustus.

PIETOLA. Anna tulla!

TOLARI (_tulee vasemmalta ja käy nykimään Maijaa hameesta_). Maija Maija
Maija!

MAIJA. Mitä sinä kiskot, että hameet ratkeavat!

TOLARI. Tänne se katkismus!

MAIJA. Siunatkoon, saathan sinä sen. (_Antaa_)

TOLARI (_raivostuneena iskee kirjan maahan_) Tuota en siis tarvitse!
Kuuletko, Maija? En ikinä!

MAIJA. Heikki, rakas Heikki! (_Purskahtaa itkemään_)

PIETOLA (_Turkan puoleen_). Sepä oli onneton halaus!

TURKKA (_menee Tolarin luo_). Tolari, Pietola antaa sinulle ja Maijalle
sen Tiuhtion torpan.

TOLARI. Ottiatuota?

TURKKA (_ottaa kirjan maasta ja antaa Tolarille_) Ja minä rovastille
puhumassa rippikouluasiastasi.

MAIJA. Jumala siunatkoon Pietolan hyvää nuortaisäntää.

TOLARI. Sinäkö nyt olet ottiatuota?

TURKKA. Niin olen.

TOLARI (_itsekseen_). Sittenkin se oli unta. (_Pyyhkii kirjaa_) Anna
anteeksi, katkismus. (_Maijalle_) Kyllä minä taas paikkaan Maijan kengät
rakkauden tähden.

MAIJA. Kiitoksia, rakas Heikki. (_Menevät oikealle_)

TURKKA (_heidän jälkeensä_) Käskekää tänne poikia. Kantamaan Katri
kotia.

ANNI ja HUOTARI _tulevat perältä_.

PIETOLA. Sinä, Huotari, kutsu kaikki tukkipojat Turkan ja Katrin
kihlajaisiin Pietolaan huomenna.

ANNI. Uskotko nyt?

PIETOLA. Ja Annin ja Huotarin kihlajaiset samoilla tulilla.

HUOTARI. Ähäs, Anni. Nyt ei pääsekään pata kuohumaan!

ANNI. Äiti on varoittanut tytärtään kulkijapojista. Toinen voi olla
arvolleni liian alhainen, toinen liian ylhäinen. Sinä, Katri, olet
osannut valita vertaisesi.

_Tukkilaisia tulee oikealta_.

KASURI. Mitä täällä on tapahtunut?

HUOTARI. Olen saanut toimeksi kutsua tukkipojat kunniallisen
nuorenmiehen, tukkipäällikkö Aaprahami Turkan ja siveän neitsyen
talontyttären Katri Pietolan kihlajaisiin Pietolaan huomenna.

KASURI. Ja nyt Pietolaa huiskautetaan!

_Tukkilaiset nostavat Pietolan, huutaen »eläköön!»_

OTERMA. Tyttö kannetaan paareilla kotia?

HUOTARI. Pidä suusi Oterma.

OTERMA. Minulla on lupa puhua. Olen morsiamen hovisuutari!

KASURI. Mutta puhut kuin sianpistäjä: »tyttö kannetaan paareilla».

HUOTARI. Ihailevan kunnioituksen vuoksi, jota aina tunnemme hempeää
morsianta, mutta nyt eritoten parhaan tukkipojan ylhäistä ja kaunista
morsianta kohtaan, kannamme vienon neitosen kuuluun kotiinsa arvonsa
mukaisesti.

TUKKILAISET (_kantaen Katria oikealle laulavat_)

    Hei tukkipoika se koskessa hyppää
      sen pyörivän pölkyn varaan.
    Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
      mut ottaa omaksi paraan.

TURKKA (_Pietolalle_). Jäättekö vielä niitylle?

PIETOLA. Käyn niitylläkin, mutta ennen kaikkea tahdon tavata rättäriä,
joka meni Tolvasen talolle.

TURKKA. Mutta siellä näytti olevan akkoja, ja tietysti siellä
on--piimääkin!

PIETOLA. En puhu akoille halaistua sanaa ja rättärillekin sanon vain:
Turkka on Pietolassa isäntänä.

TURKKA. No, niin kuin tahdotte. Minun on asioitteni vuoksi tehtävä
kaupunkimatka. (_Antaa kengän Pietolalle_.) Tuon jätän teidän
huostaanne. (_Menee oikealle_)

PIETOLA. Kengän pisti kouraani. Tottapa tässä jotakin on. (_Huomaa
vasemmalta_.) Tuolta tulee rättäri. Saan hänet masentaa samalla
paikalla, jossa hän minut syöksi epätoivoon.--Perhana tuossa tulee
akkoja! Visusti suu kiinni, niin menevät ohi.

PORO-PIRKKO. (_tulee vasemmalta_). Hyvää päivää,
Pietola.--Päivää!--Päivää, sanon minä!--Varjelkoon! (_Pelästyneenä
peräytyy vasemmalle_.)

PIETOLA. (_yksin_). Tästähän taitaakin tulla hauskaa! (_Istuu_.)

PAHNA-MAIJA. (_tulee vasemmalta_). Pietolahan täällä on eikä mikään
kummitus!

PORO-PIRKKO. (_edellisen jäljessä_). Pietolan se on näköinen, mutta ei
puhu mitään.

PAHNA-MAIJA. Pietolassa on tapahtunut kääntyminen, jota rättäri on
ennustanut.

PÖLHÖ-KUSTAA (_tullen vasemmalta_). Onko Pietolan luona käynyt enkeli?
PAHNA-MAIJA. On käynyt hyvä enkeli. (_Menee kaulaan_) Me olemme ystäviä.
PORO-PIRKKO (_rientää Pietolan kaulaan toiselle puolen_). Rakas ystävä!
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Rakastatteko te toisianne? PAHNA-MAIJA _ja_
PORO-PIRKKO. Rakastamme, rakastamme! PIETOLA. Tphyi! PORO-PIRKKO. Huih!
(_Pelästyneenä hyppää syrjään_.) PÖLHÖ-KUSTAA. Varokaa se lyö!
PAHNA-MAIJA. Minun ei tarvitse pelätä. (_Painautuu lähemmäksi_) PIETOLA.
Mene hiiteen! PAHNA-MAIJA. Mutta kun minä menen ilmoittamaan
nimismiehelle niistä Pertun leskivainajan rahoista, niin miten Pietolan
käy! PORO-PIRKKO. Mutta minä tiedän enemmän kuin sinä.--Pietola joutuu
lukemaan tiilenpäitä! LEENA. (_tulee oikealta_). Missähän rättäri? Olisi
tärkeä kirje. PORO-PIRKKO. Minä vien sen rättärille. (_Ottaa kirjeen ja
menee vasemmalle_.) LEENA. Jano tuli kävellessä. Ei suinkaan joki ole
kaukana. (_Pietolan puoleen_) Näytti juhlalliselta, kun Katria
kannettiin. Huomennako kuuluu olevan Katrin ja Turkan kihlajaiset?
PAHNA-MAIJA. Vai Katrin ja Turkan kihlajaiset! (_Rientää vasemmalle_)
LEENA. Toivotan onnea. Se sitten on miellyttävä mies se Turkka. Oikein
rakastettava nuorukainen. Katri sai kunnon pojan sulhasekseen.
PAHNA-MAIJAN _ja_ PORO-PIRKON _naurua kuuluu vasemmalta_. LEENA. Mikähän
niillä niin makeanlysti? (_Lähtee perälle päin_.)

PORO-PIRKKO (_tulee vasemmalta_). Se Turkka on suurvaras!

LEENA. Sinä se aina puhut päättömiä ja kauheita!

PORO-PIRKKO. Oikein sellainen, jonka saa ampua ja kruunu maksaa
palkinnon.

PÖLHÖ-KUSTAA. Antaako kruunu kirkkaita hopeoita?

PORO-PIRKKO. Kaksi kukkarollista!

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (_Juoksee oikealle_.)

LEENA. Elä hyvä ihminen puhu tuolla tavoin. (_Menee perälle_)

PORO-PIRKKO. Ei sitä ole toista niin hullua vanhaa-piikaa kuin tuo
Leena: puolustaa ryöväreitä.--Mutta minne minulta on pudonnut hame?
(_Menee vasemmalle_)

PIETOLA (_yksin_). Mitähän se oli tuon Poro-Pirkon puhe alkuaan? Ja mikä
oli rättärin kirje?

RÄTTÄRI (_tulee vasemmalta_). Nyt on Heilalalta tullut kirje. Tuossa on
Aaprahami Turkan papintodistus. (_Antaa Pietolalle paperin_.)

PIETOLA _silmäiltyään paperia ällistyy kuin tylsistyneeksi, lyyhistyy
kokoon pudottaen kengän ja paperin käsistään_.

RÄTTÄRI. Onko Pietolalla minulle mitään sanottavaa? (_Äänettömyys_)
Miettikää. (_Menee oikealle_.)

PIETOLA (_yksin, masentuneena_). Minkä vuoksi minua kova onni vainoaa
niin kierolla ja julmalla tavalla? (_Lähtee vasemmalle_.)

_Hetken kuluttua_ PAHNA-MAIJA _ja_ PORO-PIRKKO _tulevat vasemmalta_.

PAHNA-MAIJA. Jopa näytti nöyrtyneeltä.

PORO-PIRKKO. Itki.

PAHNA-MAIJA. Oikeinko itki?

PORO-PIRKKO. Itki. Minä näin, itki. Minun on sääli.

PAHNA-MAIJA. Tuohon se on jättänyt kengän, joka sillä oli käsissä.
Mikähän tämä on?

PORO-PIRKKO. Pertun leskivainajan rahakenkä! Juostaan näyttämään
rättärille. (_Menevät oikealle_.)

LEENA (_tulee perältä_). Ovat tainneet jo mennä. Enkä saanut tietää,
pitääkö rättäri seurat.

PÖLHÖ-KUSTAA (_pusseineen tulee oikealta_). Kaksi kukkarollista
kirkkaita hopeoita. Kustaa menee Kettu-Matilta varastamaan pyssyn!
(_Juoksee vasemmalle_)

LEENA. Siinä se oli! Se ampuu Turkan.--Onkohan täällä tukkilaisia?
(_Huhuaa_) Ohoi! (_Puhuu_) Ei kuulu.--Hyvä jumala, estä tämä kauhea
onnettomuus. (_Huhuaa_) Ohoi!--(_Puhuu_) Ei vastausta.

Esirippu.



NELJÄS NÄYTÖS

_Pietolan pihamaa. Oikealla asuinrakennus, jonka edessä on avonainen
kuisti. Vasemmalla aittarakennuksia, joiden jatkona etualalla on aita
porraspuineen. Perällä aita, veräjä keskellä. Taustana järvimaisema_.

KATRI _ja_ ANNI _istuvat puhelemassa_.


ANNI. Mitä isäsi sanoi, kun kuuli, että se on toinen Turkka ja että
teidän Turkkanne on talollisenpoika?

KATRI. On ollut niin hyvillään, ettei ole raukka koko yönä nukkunut.

PIETOLA (_tulee kuistin kautta_). Siellä näkyy Maija jo tulevan.

ANNI. Minun pitää käydä hakemassa kotoa suuri kahvipannu, jonka Maija
käski tuoda lisäksi. (_Menee vasemmalle aidan yli_.)

PIETOLA. Minkähän vuoksi Poika oli lähtenyt tukkijoelle?

KATRI. Oli ensin aikonut ulkomaille. Mutta kun laiva oli jo irti maasta,
niin yht'äkkiä pistää päähän, että lähteekin näille maille, joista
Heilala oli hänelle kertonut. Hypätä karahutti laivasta maalle ja tuli
tänne.

PIETOLA. Olipa sekin somasti ohjattu meidän onneksemme.

TOLARI (_tulee perältä vasemmalta_). Eikö Turkka ole vieläkään tullut?

PIETOLA. Tolari taitaa olla utelias tietämään, mitä rovasti on sanonut,
kun sinä myötään kyselet Poikaa. Tuskin hän nyt ehtii käydä rovastin
luona.

TOLARI. Minä lupasin varottaa Turkkaa, ettei ammuttaisi.

KATRI. Herra varjelkoon!

PIETOLA. Mitä puhetta se on?

TOLARI. Leenan puhetta. Eilen siellä metsässä rukoili minua sanaa
tuomaan, että Pölhö-Kustaa hommaa ampua. Oli mennyt Kettu-Matilta
varastamaan pyssyä.

KATRI. Voi hyvä jumala! (_Menee kuistin kautta_.)

PIETOLA. Ei hätää! Kyllä me hänet ajoissa kiinni saamme.

(OTERMA _ja_ KASURI _ja muutamia tukkilaisia tulee perältä vasemmalta_.)

MAIJA (_tulee perältä oikealta_). Pojat! Kantakaa tavarat huoneisiin.
(_Tulee Pietolan luo_.) Terveisiä kirkolta.

PIETOLA. Eikö näkynyt Poikaa jo kaupungista palaavaksi?

MAIJA. Kirkolla oli. Rovastille vietiin päivälliselle. Kuuluvat olleen
Turkan isän kanssa hyviä ystäviä. Niin syleili rovasti kuin omaa
poikaansa.--Mutta nyt on Maijalla kiire, ettei jouda sanomaan
harakkaakaan kuin linnuksi. (_Vie Tolarin kuistin luo ja menee kuistin
kautta_.)

HUOTARI. (_tulee perältä vasemmalta_). Hyvää päivää.

PIETOLA. Ei suinkaan näkynyt Pölhö-Kustaata siellä päin?

HUOTARI. Olin kuulevinani hänen lauluaan jostakin tuolta päin (_viittaa
vasempaan_).

PIETOLA. Lähdepä toverikseni, jos sattuisimme häneen käsiksi.--Täällä
päinhän se on Annin mökkikin. (_Menee vasemmalle aidan yli_.)

HUOTARI (_seuraten Pietolaa_). Ilmanko sieltä päin päivä paistaakin.

TOLARI (_yksin_). Mitähän varten Maija minut tähän kiskoi?

MAIJA (_tulee kuistin kautta_). Tämä on sellaista saippuaa, jolla lähtee
ahava. Pestyäsi tule tähän odottamaan. (_Siirtyy tukkilaisten luo_.)

TOLARI (_yksin_). Olisi ihmeellistä, jos mustalla saippualla tulisi
valkoinen naama. (_Menee perälle vasemmalle_.)

MAIJA (_Kasurille_). Minkä vuoksi sinulla ei ole liivejä eikä takkia?

KASURI. Olivat vielä märät, kun eilen putosin pölkyltä.

MAIJA. Valehtelisit viisaammasti! Minä en ole Maija, jos en vielä
toimita sinulle sellaista, joka sinua kyörää. (_Otermalle_) Sinulla ei
ole lakkia, ja suutarin jalassa tuollaiset saapaslottanat.

OTERMA. Lainasin muutamalle pojalle, joka lähti riiaamaan.

KASURI (_itsekseen_). Perhana, kun on viisas valehtelemaan!

MAIJA. Olet kortilla menettänyt. Tule toinen kerta eteeni lakitta ja
saappaitta, en sinua siunaa! (_Menee kuistin kautta_)

KASURI (_Otermalle_). Sinulla on komeat liivit, minulla komeat saappaat.
Pannaan vastakkain. Kolmelta poikki.

OTERMA. Minä pidän aina pussin auki, kun porsasta tarjotaan. (_Istuvat
kortin lyöntiin_.)

KASURI. Lauletaan pojat, ettei kuulu kortinpauke. Morsian näkyy
säikähtävän kämmenen läiskäystäkin.

TUKKILAISET (_laulavat_).

    Hei tukkipojat ne poikia maksaa,
      joka sen oikein tietää.
    Kesän ja talven kuin tanssin ne jaksaa
      ja tuulen ja sään ne sietää.

    Hei tukkipoika ei turvetta kaiva,
      ne sinisiä selkiä seilaa.
    Tukkipojall' on tuska ja vaiva
      muistella montako heilaa.

    Hei tukkipoika ei surua tunne,
      se koskia laskee ja laulaa.
    Meni jos minne ja kulki jos kunne,
      tuli se tyttöjen kaulaan.

    Hei tukkipoika se koskessa hyppää
      sen pyörivän pölkyn varaan.
    Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
      mut ottaa omaksi paraan.

    Hei tukkipojat ne paljon maksaa,
      ne maksaa tuhansia,
    ne sieviä sinisiä silmiä maksaa
      ja poskia punasia.

KASURI _voittaa_ OTERMALTA _liivit ja kumpikin sekä tukkilaiset
poistuvat hajaantuen sinne tänne_.

TOLARI (_tulee perältä vasemmalta istumaan rahille kuistin luo_). Ei
ollut Pietolan vajassa tervapyttyä, että olisi saanut vähän peilailla ja
nähdä onko ahava lähtenyt.--Huotari ja Anni tulevat. Sanovatkohan mitään
minun naamastani?

ANNI (_iso kahvipannu kädessä tulee vasemmalta aidan yli veitikoiden
Huotarille_). Mikä on hätänä valmiissa maailmassa?

HUOTARI (_seuraten Annia_).

    Katkera on kahvia juoda
      ilman sokeritta.
    Katkera on poian olo
      ilman toveritta.

_ANNI (laulaa_).

    Tukkilaisen toveriksi elä herra saata.
    Häpeä on nätin tytön lautanpontulla maata.

(_Pyyhkäisee nokea Huotarin nenän päähän ja nauraen peräytyy keikahtaen
istumaan Tolarin syliin_.) Huih! (_Hypähtää ylös_)

TOLARI. Pelkäätkö poikia?

ANNI. Poikako siinä olikin? Ja minun poikani! (_Istuu Tolarin syliin ja
hyväillessään tuhrii naaman_.) Ai ai sitä Annin poikaa, ai ai kuin Anni
siitä tykkää!

TOLARI. Ottiatuota Anni Anni Anni!--Maija ottiatuota!

ANNI. Maijanko se olikin poika? (_Nousee_). Miten minä tuota erehdyin!
(_Menee kuistin kautta_).

HUOTARI _nauraa Tolarille_.

TOLARI. Reistasitko Annin kanssa, monellako ottiatuota pata kuohuu, kun
sinulla on niin lysti ja nenäsi pää on noessa?

HUOTARI (_katsoo taskupeiliin_). Kas, peijakas!

TOLARI. Taitaa olla minun naamassani ero entisestä, kun Annikin niin
erehtyi.

HUOTARI. Ei Maija sinua nyt tunne, jos vain et sano ottiatuota! (_Menee
kuistin kautta_)

TOLARI (_yksin_). Onpa hyvää saippuaa, vaikka niin mustaa, että luulin
olevan neekerin ottiatuota.--Pitääpä varoa, etten sano ottiatuota, niin
on lysti nähdä, kun Maija ei minua tunne.

MAIJA _tulee kuistin kautta hiipien Tolarin taakse lakki kädessä_.

HUOTARI (_tulee kuistille_). Maija, Katri säikähti että pyörtyi. (_Menee
takaisin_).

MAIJA. Herra siunatkoon! (_Vaihtaa lakin Tolarin päähän ja kiiruhtaa
takaisin kuistin kautta_.)

TOLARI (_ottaa lakin päästään_). Uusi lakki. Ja Maija siunasi, kun pani
tämän päähäni. Se on hellä ja hönkä ihminen.--Pitääpä lähteä
koettamaan, meneekö uudella lakilla jokapäiväinen leipä. (_Panee lakin
päähänsä ja menee vasemmalla aidan luo, jossa pysähtyy katselemaan
lakkiaan_.) Onpa, onpa komea! On kuin Sysi-Perttu vainajan kirkkolakki.
(_Panee päähänsä_)

KATRI _ja_ ANNI _tulevat kuistin kautta_.

KATRI. Herranen aika! Sysi-Perttu vainaja! Näetkö?

ANNI. Tosiaankin! Ei Tolariksi aavistaisikaan.

KATRI. Tolariko se on?

TOLARI (_tulee tyttöjen luo_). Kun äsken olin tuolla järvenrannalla
pesemässä, niin Kettu-Matti tuli ja toimitti, että hän antoi
Pölhö-Kustaalle revervöölin.

KATRI. Mikä villitys on mennyt ihmisiin!

TOLARI. Kettu-Matti oli tulossa sanomaan, että hän sen vuoksi, ettei
Pölhö-Kustaa menisi muualta ja että lähtisi halu toista kertaa
ottiatuota. Käski sanoa, ettei säikähtää, vaikka kovasti pamahtaa.

KATRI. Jumalalle kiitos!

ANNI. Kettu-Matille myös. Ansaitsisi palkinnon.

TOLARI (_on vetäytynyt perälle_). Ottiatuota!

ANNI. Onko Pölhö-Kustaa siellä?

TOLARI. Turkka ajoi tallin eteen. Ja niin kuin herra! (_Menee perälle
vasemmalle_)

KATRI _juoksee perälle oikeaan_.

ANNI. Kettu-Matilta terveisiä, että on tyhjä panos.

PIETOLA. Antaapa sitten pamahtaa kihlajaisten kunniaksi!

TURKKA _tulee perältä oikealta_ KATRIN _kanssa, joka poikkeaa kuistin
kautta_.

ANNI. Katsokaa, Pietola, Katrin elinkautista vankia! (_Menne Katrin
kanssa kuistin kautta_.)

PIETOLA. Minua hävettää!

TURKKA (_tulee Pietolan luo_). Terveisiä kaupungista. Mitä tänne kuuluu?

PIETOLA. Huonoa!

TURKKA. Oho!

PIETOLA. Hävettää ja suututtaa tyhmyyteni. Minun olisi pitänyt jättää
tapaamatta rättäriä.

TURKKA. Jouduitteko alakynteen?

PIETOLA. Minulle tuupattiin käteen sen toisen Turkan papintodistus.

TURKKA. Sitä iloisempihan voitte olla siitä, että vävypoikanne on
tavallisen kunniallinen mies.

PIETOLA. Onhan se niinkin. Ja niin se onkin! En olisi osannut olla niin
sisimpääni myöten iloinen kuin nyt olen. Ja erehdykseni pitää minua
nöyränä, etten typeryydessäni rupea tästä odottamattomasta onnesta
ylpeilemään.

TURKKA. Hyvinhän siis kaikki.

PIETOLA. Merkillisesti näyttää kaikki kääntyvän hyväksi.--Mutta on
vielä muuan asia.

TURKKA. Sekä Pertun leskivainajan rahajuttu? Eiköhän siitäkin selvitä.

PIETOLA. Niin kuin keväällä jo kerroin, on seikkoja, jotka ovat minua
vastaan. Ja kaikki näyttävät uskovan minut syylliseksi. Kun viime
sunnuntaina olin kirkossa, niin rovasti saarnasi kuin minulle yksin
pauhaten, ja koko seurakunta kääntyi katsomaan minua. Jos eivät muut,
niin rättäri minut toimittaa vankilaan.

PORO-PIRKKO _ja_ PAHNA-MAIJA _tulevat perältä oikealta_.

PIETOLA. Ja tuossa on akkoja, jotka minut vannovat varkaaksi. Mitähän
niillä on asiaa?

TURKKA. Minä olen kutsunut heidät ja rättärin myös.--Hyvää päivää.
Istukaa, hyvät naiset. Koetetaan nyt saada rakennetuksi sovinto.

PAHNA-MAIJA. Minulla ei ole mitään sitä vastaa. (_Istuu Pietolan
viereen_.)

PORO-PIRKKO (_rientää istumaan toiselle puolen_). Mutta, hyvä ihminen,
anna minullekin suunvuoroa. Minä olen Pietolaa kohtaan aina kantanut
sydämessäni rakkautta--

PIETOLA (_nousten_). En tiedä mikä on tarkoituksesi, Poika, mutta olkoon
sanottu, että naimisiin en mene kummankaan kanssa. Ennen istun
vankilassa.

PORO-PIRKKO. Mitä varten meitä tänne kutsuttiin?

KATRI (_tulee kuistin kautta_). Mitä se merkitsee, että rättäri tulee
tänne? Ja mitä näillä naisilla on täällä tekemistä?

PORO-PIRKKO. Meidät on tänne houkuteltu tarkoituksella saada Pietolan
asia käännetyksi toisin päin.

TURKKA. Se on tarkoitukseni. Mutta ilman houkutuksia. Sovinnossa kyllä,
jos niin haluatte.

RÄTTÄRI (_tulee oikealta perältä_). Turkka kirjoitti olevan minulle
puhuttavaa. Olin utelias kuulemaan.

TURKKA. Kysymys on Pertun leskivainajan rahoista. Asia nyt koskee
minunkin kunniaani.

PORO-PIRKKO. Sinun kunniaasi? Jonka papinkirjassakin on syntiä ja
rikoksia enemmän kuin Sotomassa ja Komorassa.--Rättäri, lukekaa se
Heilalan kirje.

PIETOLA. Sattui teille vain sellainen onnettomuus, että on toinenkin
Aaprahami Turkka.

PORO-PIRKKO. Kyllä Heilala kirjoittaa toisestakin, joka on
talollisenpoika ja suuren talon poika ja rikas poika!

KATRI (_lapsellisen surullisesti_). Yhä sinua vain ylennetään!

PORO-PIRKKO. Kaikki oman pitäjän ja naapurin pitäjienkin tytöt aivan
hulluina häneen. Ja kruununvoudin muuan ryökkynä, kaunis neiti, niin
hurjasti rakastunut Turkkaan, että Turkka ei ollut saanut elävää rauhaa,
vaan oli pitänyt matkustaa--

TURKKA. Heilala liiottelee!

PORO-PIRKKO. Lukekaa, rättäri, se Heilalan kirje, että uskovat.

PIETOLA. Kyllä uskomme.

PORO-PIRKKO. Mutta se Turkka on matkustanut ulkomaille.

TURKKA. Tuossa on ulkomaanpassini. (_Antaa rättärille_)

PAHNA-MAIJA. Eihän täällä ole mikään ulkomaa!

PORO-PIRKKO. Ja uskooko Pietola, että sellainen poika, jolla siellä
suuressa maailmassa on neitoja kymmenittäin joka sormelle, lähtisi
Pietolasta hakemaan morsianta? Ja sinäkö Katri, uskot olevasi kauniimpi
ja viininpi kuin kruununvoudin ryökkynä?

PAHNA-MAIJA. Itkupa pillahti!

PORO-PIRKKO. Löi mielen nöyräksi!

KATRI. Aivan oikein, Pirkko. Tunnen itseni yhä pienemmäksi suuren
sulhaseni rinnalla ja sitä suuremmaksi onneni. Ja tämä suuri, outo onni
minua nöyryyttää.

PAHNA-MAIJA. Typerä kuin kana!

TURKKA. Ei sinun, Katri, tarvitse olla täällä kuuntelemassa meidän
käräjiämme.

KATRI _menee kuistin kautta_.

RÄTTÄRI. Minunkin täytyy lähteä, odotetaan seuroihin.

TURKKA. Tehdään ensin selko niistä Pertun leskivainajan rahoista.

PORO-PIRKKO. Niin, tehdään niistä selko! Eikö tämä kenkä eilen ollut
Pietolalla?

PIETOLA (_ottaa kengän_). Oli tämä.

PORO-PIRKKO. Pertun lesken sairastaessa minä ja Tolvas-Liisa, joka oli
sairasta hoitamassa, näimme tuon kengän sairaan päänaluksen alla ennen
Pietolan tuloa sairaan luona käymään, mutta Pietolan mentyä ei sitä enää
löytynytkään.

PAHNA-MAIJA. Pietolan pää painui ja Turkan suu meni tukkoon.

TURKKA (_katse vasemmalle_). Odottakaa silmänräpäys.

PAHNA-MAIJA. Herralta on tulossa aivastus.

TURKKA. Elkää säikähtäkö!

PORO-PIRKKO. Anna tärskähtää! (_Nauraa Pahna-Maijan kanssa_)

LEENA (_tulee perältä vasemmalta_). Pölhö-Kustaalla kauhea pistuuli!
Turkka, se teitä ampuu! Varokaa!

TURKKA. Minua se katsoa tiirottaa, mutta pistoolin suu on tuonne
(_viittaa akkoja_).

PAHNA-MAIJA. Herra varjelkoon! (_Nostaa hameen eteensä_)

PORO-PIRKKO. Herra auttakoon! (_Menee Pahna-Maijan taakse_.)

RÄTTÄRI. Menkää estämään, ettei se saa ampua! (_Poro-Pirkon taakse_)

TURKKA. Kohta pamahtaa!

_Akat huutavat. Pyssy pamahtaa_. PAHNA-MAIJA _lyyhistyy kontalleen,_
PORO-PIRKKO _ja_ RÄTTÄRI _putoavat istualleen_. TURKKA _juoksee
vasemmalle_.

HUOTARI (_tulee kuistin kautta, osoittaa Pahna-Maijaa_.) Tuo akkako se
pamahti?

PORO-PIRKKO. Minulta se vissiin ampui jalat!

TURKKA _tulee vasemmalta_ PÖLHÖ-KUSTAAN _kanssa, jolla on pistoolin
tapainen ase, sen suuhun kiinnitetty peltinen suppilo_.

PÖLHÖ-KUSTAA. Pani rumasti. Kustaa lensi selälleen. Ei Kustaa ammu enää
koskaan.

HUOTARI (_ottaa aseen_). Onpa aika tussari. Ei ihme, että kaatui mies ja
kaksi musteria. (_Menee kuistin kautta_)

TURKKA. Kustaa, antoiko äitisi rahoja rättärille?

PÖLHÖ-KUSTAA. Antoi äiti hyvin paljon seteleitä ja hopeoita.

PAHNA-MAIJA. Opetettua!--Milloin äitisi antoi? Häh?

PÖLHÖ-KUSTAA. Silloin kun meidän Mustille tuli penikoita, Tolvas-Liisa
keitti kahvia ja Tolari astui puuropataan.

TURKKA. Rättäri, onko opetettua?

RÄTTÄRI. Olen Pietolallekin sanonut, että minulla on ollut lainassa
Pertun leskeltä. Mutta velat on maksettu, ja minulla on kuitatut
velkakirjat hallussani ja tallessani. Mutta hyvin ymmärrän, että Turkka
on joutunut minusta erehdyksiin niin kuin minäkin Turkasta. Minä
puolestani olen halukas pyytämään anteeksi loukkaavan käytökseni ja
valmis ojentamaan sovinnon kättä.

LEENA. Ah kuinka on ihanaa, kun riitaveljet tunnustavat erehdyksensä ja
sopivat rakkaudessa.

TURKKA. Pyrkimyksenäni on ollut ja on koettaa vaeltaa elämäni taival
niin, että voisin aina sanoa: minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.
Ainakin tässä asiassa minkä väitän sen myös todistan niin, että kelpaa
ja kestää.--Pietola, näyttäkää Kustaalle sitä kenkää.

PÖLHÖ-KUSTAA. Siinä se on äidin kenkä!--Siinä on äidiltä viimeiset
terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi Kustaa raukan pojaksi.

PIETOLA. Nyt alan ymmärtää, mitä varten vainaja kutsutti minut luokseen.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ottaako Pietola?

PIETOLA. Otan, otan minä sinut raukan, jolle olen ollut niin vihainen.

PÖLHÖ-KUSTAA (_katsoen taivaalle_). Äiti hoi! Nyt Kustaa on Pietolassa
poikana.

LEENA. Hyvä jumala ole kiitetty!

RÄTTÄRI. Minä olenkin uskonut Pietolan syyttömäksi.

TURKKA. Mutta kysymys on siitä, uskooko rättäri itsensä syyttömäksi?

RÄTTÄRI. Sepä kysymys! (_Kääntyy akkain puoleen_) Kysyy uskonko minä
itseni syyttömäksi! (_Ratkeaa akkain kanssa nauramaan_.)

PÖLHÖ-KUSTAA. Mitä sinä rättäri nauroit?

TURKKA. Vastatkaa, rättäri, Kustaalle. Omantuntonne mukaan. Niin kuin
varmasti vastaisitte, jos tuon mierontielle toimittamanne poika raukan
vanhemmat nousisivat haudastaan ja ilmestyen eteenne kysyisivät: Mitä
sinä rättäri nauroit? Tiesithän, että viimeisten terveisten mukana piti
kengässä olla sinun velkakirjasi!

TOLARI _on tullut perältä vasemmalta jääden seisomaan veräjälle_.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Tuolla on Kustaan isävainaja! Isä, isä,
päivää! (_Menee Tolarin luo ja tämän kanssa vasemmalle näkymättömiin_.)

PORO-PIRKKO. Sysi-Perttu vainaja! Siunaa ja varjele. (_Lyyhistyy
polvilleen_)

LEENA. Tulkaa auttamaan, rättäri pyörtyi! (_Pahna-Maijan kanssa vievät
rättärin perälle oikealle_.)

PORO-PIRKKO. Voi voi kuinka ahdistaa henkeä!

TURKKA. Mikä vaivana?

PORO-PIRKKO. Kuulkaa, Turkka. Ennen Pietolan tuloa leskivainajan luo
Tolvas-Liisa otti kengästä papereita. Näin ne sitten Tolvas-Liisan
peililaatikossa, ja ne olivat rättärin velkakirjoja.

TURKKA. Menkää nyt seuroihin ja tunnustakaa siellä.

PORO-PIRKKO. Antaako Turkka anteeksi?

TURKKA. Jos seuroissa tunnustatte, en muuten.

PORO-PIRKKO. Minä menen ja tunnustan.--Minun sydämeni halkeaa!
(_Äänekkäästi itkien menee perälle oikeaan_.)

TURKKA (_Pietolalle_). Nyt teidän kunnianne on yhtä puhdas kuin on ollut
omatuntonnekin.

PIETOLA. Sinä taivaasta lähetetty tukkipoika! (_Syleilee_)

KATRI ja ANNI _tulevat kuistin kautta_.

KATRI. Joko käräjät loppuivat?

PIETOLA. Ja hyvin päättyivät! Nyt on elämä kuin silkkiä!

TOLARI _ja_ PÖLHÖ-KUSTAA _tulevat näkyviin vasemmalla perältä_. PIETOLA
_menee Tolarin luo_.

TURKKA. Korhonen on tunnustanut olleensa rättärillä nimenä ja kätyrinä.
Sinä Anni saat kotitalosi takaisin. Veikanne on Pölhö-Kustaalle.

ANNI. Saanko sanoa äidillekin, että saamme talomme takaisin?

TURKKA. Koko maailmalle ja Huotarille'!

ANNI. Elkää sanoko te Huotarille! (_Menee vasempaan aidan yli_.)

KATRI. Mutta mikä sinut, Poika, pidätti tänne mansikkamailtasi?

TURKKA. Löysin täällä mesimarjan.

KATRI. Minähän olin vain tyttö raukka.

TURKKA. Niin herttainen ja niin uljas!--Mutta nyt pukeutumaan, vieraita
kai alkaa pian tulla.

KATRI, _menee kuistin kautta_.

PIETOLA, TOLARI _ja_ PÖLHÖ-KUSTAA _tulevat Turkan luo_.

TURKKA. Kuka se on tämä Sysi-Perttu vainaja?

PÖLHÖ-KUSTAA. Puurosaapas. Samanlainen lakki kuin isällä.

PIETOLA. Ja Maija voiteluttanut sellaisella aineella, jolla lähtee
ahava.

TOLARI. Mitä sanoi rovasti?

TURKKA. Terveisiä rovastilta. Sinun asiasi järjestetään niin, että ensi
sunnuntaina kuulutetaan sinua ja Maijaa.

TOLARI. Ottiatuota!

PIETOLA. Saatte heti haltuunne Tiuhtion torpan. Ja Pietolan navetasta
taluttaa sinne lehmän.

TURKKA. Ja tallista hevosen saappaitten vuokraa, joka minulla on vielä
maksamatta.

TOLARI (_antaa kättä Pietolalle ja Turkalle_). Ottiatuota... Enkä minä
enää tukkijoelle ottiatuota.

TURKKA. Mutta mene Maijalle sanomaan, että rovasti tulee tänne.

TOLARI. Tulkoon vaikka piispa, en pelkää!

MAIJA (_pukeutuneena tulee kuistin kautta_). Pyydetään tulemaan
kahville, tehkää hyvin. (_Menee aittaan_.)

PIETOLA. Kiitoksia. Lähdemme juomaan riemukahvit!

PÖLHÖ-KUSTAA. Onko sinulla, Tolari, vilu, kun höysysi tytisevät?

TURKKA _ja_ PIETOLA _vieden_ PÖLHÖ-KUSTAAN _menevät kuistin kautta_.

TOLARI (_yksin_). Maija oli niin juhlallisen ylpeä kuin tiakonissa!

MAIJA (_kirkas peltinen hinkki kädessä tulee aitasta_). Mikähän se tuo
onneton on?

TOLARI (_ottaa lakin päästään_). En minä ole Sysi-Perttu vainaja!

MAIJA. Kuka sinä olet?

TOLARI. Ottiatuota!

MAIJA. Tolariko?--Ei ikinä!

TOLARI. Olen minä Tolari, Puurosaapas, Heikki, ottiatuota, ottiatuota!
Kuuletteko, Maija, ottiatuota!

MAIJA (_menee katsomaan Tolaria selän puolelta_). Tolari se on!
(_Asettaa hinkin pohjan Tolarin eteen_.) Katso kuvaasi!

TOLARI (_katsottuaan_). Oikeassapa olin sittenkin, että ottiatuota on
Ovampomaan pakanain saippuaa, jolla Suomen kristityt kenkiään
ottiatuota.--Mutta terveisiä ottiatuota, että minua ja Maijaa
ottiatuota, jos te Maija ottiatuota.

MAIJA. Kuulee ja näkee, että olet koko yön lukenut. Sitä
pelkäsinkin.--(_Itkien_.) En voi koskaan antaa itselleni anteeksi, että
pakotin sinua lukemaan. Parempi olisi ollut ilman rippikoulua.

TOLARI. Ei minun tarvitsekaan mennä rippikouluun. Niin oli rovasti
sanonut Turkalle, että meitä kuulutetaan pyhään kristilliseen
avioliittoon ensi sunnuntaina!

MAIJA (_pudottaa hinkin kädestään_). Ensi sunnuntaina!

TOLARI. Elä pelkää, Maija. Kyllä me saamme jokapäiväisen leivän, niin
että meillä on kaikki kuin ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee, ruoka,
juoma, vaatteet--kotina on Tiuhtion torppa, jonka kartanolla kasvaa
pihlaja ja ympärillä kauniit pellot. Karjaa on jo lehmä ja hevonen.
Rahaa minulla on kymmenes sata täyttymässä.

MAIJA. Enkä minäkään pennitön ole.

TOLARI. Silloin on toinen tuhat alulla. Tavaraa saamme, mitä
tarvitsemme. Hyvä puoliso ... ottiatuota... Ja juhlien tullessa ajamme
kuuraisen korven halki talvisen aamun hämyssä kirkolle, josta tulia
vastaamme tuikkaa, minä keulalla, perällä Maija ja kaksi kääröä.

MAIJA. Mitä kaksi kääröä?

TOLARI. Ne kuuliaiset lapset, jos Maija tahtoo ottiatuota?

MAIJA. Minä tahdon.

TOLARI. Ja minä Heikki Tolari tahdon rakastaa sinua Maija Rivakka
myötä- ja vastoinkäymisissä.--Mitä Maija itkee?

MAIJA. Se on niin suloista, kun ne saavat toisensa, jotka toisiaan
rakastavat.

TOLARI. Niin minustakin.--Lähdetään Maija, pesemään Heikin silmät.
(_Kädestä pidellen menevät perälle oikeaan_.)

HUOTARI (_tulee kuistin kautta_). Minnekähän se Anni on kadonnut?

ANNI _tulee vasemmalta, syöksähtää Huotarin kaulaan, mutta purskahtaa
veitikoiden nauramaan_.

HUOTARI. Mitä sinä naurat?

ANNI. Väärä kaula!

HUOTARI. Minullako väärä kaula!

ANNI. Minun piti äidin puolesta syleillä Poikaa!

HUOTARI. No hyvä, ettei minun kaulani ollut sen väärempi! Mutta minä
tahdon kaulastani vuokran luonnossa.

ANNI (_sieppaa hinkin suojakseen_). Huotari! Varo kermahinkkiä!

HUOTARI. Pane se maahan takaisin.

ANNI. Se pitää viedä tupaan. Vie sinä, minä odotan sinua täällä. Mutta
kanna varovasti, ettei kerma loisku! (_Tuppaa hinkin huotarin käsien
väliin pohjapuoli päällimmäisenä ja alkaa tanssia laulaen_.)

    Yks kaks kolme neljä ja viis.
    Missä on mun kultani siis?
    Ei se oo siellä, ei se oo täällä,
    vaan se on koskella pölkkyjen päällä.

HUOTARI. Nyt minä tulen ja sinut syön!

ANNI. Kermahinkki!

HUOTARI. Kaikista pitääkin olla vastus! (_Lähtee kuistille päin_)

ANNI _Turkan tullessa vetäytyy perälle_.

TURKKA (_tulee kuistin kautta_). Minä olen sinua hakenut. (_Ottaa
Huotaria kynkästä_)

HUOTARI. Varo, varo hiidessä!

TURKKA. Sinullako on joku tärkeä homma?--Ahaa! Tuoko on kuohuva pata?

HUOTARI. Kermahinkki peijakas!--Mitä sinä naurat?

TURKKA. Enpä ole ennen nähnyt kannettavan kermahinkkiä pohja
päällimmäisenä!

HUOTARI. Saakeli!--Tämän muistan aina, kun kaadan kahviini kermaa!

TURKKA. On hyvä, että on muistoja elämän varrella.

HUOTARI. Mutta sano suoraan, mitä Anni tarkoittaa.

TURKKA. Että saisit parempaa vauhtia.

HUOTARI. No, nyt!

TURKKA. Tpruu!--Elä juokse Annin jäljessä. Et sillä tavoin kiinni saa.
Mutta kulje ylpeänä niin kuin sopii tukkipäällikön! Minä olen eronnut,
sinä olet minun sijallani.

HUOTARI. Eläköön!--Aina kun palkkani nostan, muistelen sinua hyvällä
sydämellä.

TURKKA. Ja minä muistelen sinua lämpöisellä sydämellä aina kun tynnyrin
näen.

HUOTARI. Ai ai ai, ei puhuta koskaan tynnyristä.

TURKKA. Jollet olisi tullut koputtamaan tynnyriä, ei nyt tanssittaisi
minun kihlajaisiani.

HUOTARI. Niinkö? Sitten ei ollutkaan minun tyhmyyttäni, vaan sallimuksen
määräys, että minun oli ruvettava rumpaliksi.

TURKKA. Olisi nyt kihlajaisten sijaan hautajaishommat ja minä olisin
sureva sulhasleski.

HUOTARI. Niinkö oli ankaraa se tauti!

KATRI (_pukeutuneena kansallispukuun ja runsaasti koristettuna tulee
kuistin kautta_). Poika, vieraita tulee tien täydeltä!

TURKKA. Katri kaunis kumppanini, lähdemme vieraita vastaan. (_Menevät
perälle oikealle_)

HUOTARI (_yksinään_). Anni tuolta kurkistelee. Mutta koetetaan nyt uutta
konstia. (_Asettaa hinkinpohjan kuvastimekseen ja somisteleikse_.)

ANNI (_tullen Huotarin luo_). Mitä Heikki Anselmi niin peilailee?

HUOTARI. Sano: herra Huotari!--Herra Huotari peilaa odotellen uutta
heilaa! (_Peukalokoukut liivien hihareijässä laulaa selin Anniin_.)

    On niitä kukkia muuallai
      ei niityn mättähillä.
    On niitä tyttöjä muuallai
      ei tään kylän emännillä.

ANNI (_puikahtaen Huotarin eteen_).

    Herranpäivill' on päätetty,
      että nätti se naida pitää.
    Hei löydätkö toista tään tytön moista?
      Siit' ei tule mitään!

HUOTARI _kääntyy toisaalle astelemaan_.

ANNI (_Huotarin eteen_). Mitä Turkka sanoi sinulle, kun huusit eläköön?

HUOTARI. Sanoi mykkypröö! (_Toisaalle_)

ANNI (_eteen_) Sepä hassua oli!

HUOTARI. Se on enkeliskaa! (_toisaalle_)

ANNI (_eteen_). Mitä paljon se on suomeksi?

HUOTARI. Mykkypröö on suomeksi: Kunniallinen nuorimies Heikki Anselmi
Huotari on korotettu herra tukkipäälliköksi. (_Kääntyy selin_)

ANNI (_Huotarin selän takana_). Hyvä herra, katsokaa armollisesti minun
puoleeni.

HUOTARI. Kuka sinä olet?

ANNI. Köyhänlesken tytär.

HUOTARI. Mitä sinulla on asiaa?

ANNI. Että ottaisitte minut rouvaksenne.

HUOTARI (_kääntyy_). Olen armelias ja otan.

ANNI. Mykkypröö! (_Kääntyy selin_)

HUOTARI. Mitä sinä nyt?

ANNI. Puhun enkeliskaa!

HUOTARI. Mutta mitä se merkitsee?

ANNI (_kääntyen_). Se merkitsee, että minä köyhänlesken Anni pääsen
kotitalooni emännäksi ja otan sinut isännäkseni.

HUOTARI. Ihanaa kieltä se enkeliska! (_Laulaa_)

    Tula tuulan tuli tuli tei!
    Emme erkane konsana, ei!
    Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
    paras aarteeni oot sinä mun, minä sun!
    Mitä toivoisin minä muuta!

ANNI (_laulaa_).

    Tula tuulan tuli tuli tei!
    Oma onni se yhtehen vei.
    Ja tulkohon hallat ja harmit ja muut,
    elo huoleton meillä on, naurussa suut,
    ja kirkkaana päivä ja ilta.

(_Yhdessä laulettuaan ensimmäisen säkeistön menevät perälle_.)

PÖLHÖ-KUSTAA (_vehnästä käsissä tulee kuistin kautta_). Voi saateri, kun
on nisua ja kaikellaista hyvää ryönää pöydät täynnä! (_Puhelee
taivaalle_) Äiti hoi! Kustaalla on lysti!--Joo, joo, kyllä Kustaa on
tottelevainen ja nöyrä.

PIETOLA (_tulee kuistin kautta_). Jopa nyt päivä kauniisti paistaa!

PÖLHÖ-KUSTAA. Ja enkelit laulavat.--Kuulkaa!

    Täss' on morsian kuin rannan raita sorja,
    puhdas punaposki, nyt jo toisen orja,
    äsken äidin virkku,
    nyt jo kullan sirkku.
    Tytöt laulakaa nyt vaan,
    viulut raikumaan nyt vaan.

PÖLHÖ-KUSTAA (_Pietolalle_). Tuo Katri oli eilen sammakkona ja nyt se on
kuninkaantytär!

MIEHET (_tuoden Turkan saatossa laulavat_).

    Täss' on sulho taas kuin ohra tähkäpäissä,
    mielitietyn kanssa tanssii kohta häissä,
    sulho suora, nuori,
    vahva niin kuin vuori
    kylän kauniimman saa.
    Pojat laulakaatte vaan.

KAIKKI (_laulavat_).

    Rakkaus olkoon teille aina onnensilta,
    myöskin olkoon teille leuto elonilta,
    saakoon viljaa pellot,
    soikoon karjankellot!
    Nytpä riemuiten me vaan
    kilvan laulakaamme vaan.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Turkka sai kuninkaantyttären!

HUOTARI. Niin. On tapahtunut niin kuin aina hyvissä kirjoissa: he
saivat toisensa. Ja voidaan lopuksi kirjoittaa: Heidän ilonsa oli kuin
lintujen laulua keväisessä metsässä ja heidän onnensa kuin pilven
päivänpuoleinen ranta.

OTERMA (_hutikassa, saapaspareja käsivarrella ja päässä kaksi hattua_).
Huotari saarnaa makeasti kuin paalinpappi!

KASURI (_hutikassa, komeaan takkiin ja liiveihin puettuna ja
kellonhäntiä etu täynnä_). Ja valehtelee kuin almanakka! Sillä minä en
ole saanut sitä, joka minua kyörää. Maija, toimita se minulle nyt, kun
olen komeimmillani kuin mustalaisen hevonen markkinoilla!

OTERMA. Ja siunaa, Maija, minua nyt, kun minulla on kahden miehen
pääkappaleet ja kolmen jalkamiehen varustukset.

MAIJA. Kyllä minä siunaan teitä, korttipukarit! Toinen saa Pahna-Maijan
ja toinen Poro-Pirkon!--Tuolla tavoin resuavat ja häpäisevät joukkonsa!

PIETOLA. Elä ole, Maija, milläsikään. Sekali on joka seurakunta.

HUOTARI. Meidän joukossamme on kaikkea, mitä taivaankannen alla löytyy,
ja miestä minkälaista hyvänsä: herraksi kelpaavia, isännäksi pystyviä ja
pöllöjä puunhakkuuseen. Pietola vei joukostamme parhaan, tukkipoikain
tukkipojan. Mutta meille toisia tulee, jos toisia menee. Tämä parvi
pysyy aina uutena, niin kauan kuin honkia metsissä humisee.

KAIKKI (_laulavat_).

    Vielä niitä honkia humisee
      Suomen salomailla.
    Vielä niitä ollaan reippaita poikia
      tukkijoelle vailla.

Esirippu.


LOPPU





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Tukkijoella" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.