Title: Katri Holm - Kertomus äideille
Author: Roos, Mathilda, 1852-1908
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Katri Holm - Kertomus äideille" ***


Katri Holm

Kertomus äideille


kirjoittanut

Mathilda Roos.


Suomennos.


      "Viisas vaimo rakentaa talonsa".

      Sananl. 14:1.


Ensimmäisen kerran julkaissut
Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike O.-Y 1904.



Katri Holm oli, kymmenvuotisen palveluksensa aikana everstin perheessä,
älyllä ja säästäväisyydellä koonnut pienen, noin tuhanteen kruunuun
nousevan pää-oman, jolla hän nyt, palveluksesta lähdettyänsä pani alkuun
oman kauppaliikkeen.

Katri oli keski-ikäinen, kookas ja soreavartinen nainen. Hänellä oli
tummansiniset älykkäät silmät; niiden terävää katsetta olivat
palvelustoverit pelänneet aina, kun heillä oli ollut jotakin hutiloittua
työtä tunnollansa. Hän puheli paljon ja mielellänsä, puheli helein
sointuvin äänin, usein vahvistaen sanansa käsien ja muun ruumiin
liikkeillä. Mutta milloinkaan ei Katri silti juoruja juoksuttanut; hänen
puheissaan piili aina jotain hyvää ja varteen-otettavaa.

Katri piti paljon "periaatteista" ja "perus-lauseista", kuten hän sanoi,
s. o. senlaisista aatteista ja lauseista, jotka perustuvat Pyhän
Raamatun ilmoitettuun sanaan.

Muuan mielilause, jonka hän usein toi esille, oli, että toimellisesti
vaeltavien pitää menestymän, ja ne, jotka pitävät Jumalan käskyt, saavat
maan periä.

"Katsokaa, ystäväni", oli hänen tapanansa sanoa, milloin puhe siirtyi
tähän aineeseen, "Herra on sanassansa luvannut *tehdä laupeutta* moneen
tuhanteen polveen niille, jotka Häntä rakastavat ja pitävät Hänen
käskynsä, -- muistakaa se ja huomatkaa Herran *hyvyys*, sillä Hän
rankaisee vaan kolmanteen ja neljänteen polveen, mutta tekee laupeutta
moneen tuhanteen. Tämä on varsin suurta, ystäväni, ja mieleen
painettavaa. Mutta mitä Herra tällä tarkoittanee? Sitäkö ehkä, että
tulemme pelastetuksi ja saamme sijan kunnian valtakunnassa? Tosin sitä,
mutta samalla Herra tässä tarkoittaa muutakin, sillä iankaikkiseen
elämään voi Hän saattaa suurimmankin hulttion, juuri sen, jota Hänen
täällä täytyy rangaista kolmanteen ja neljänteen polveen. Ei, Herra
tarkoittaa, että Hän jo täällä maan päällä tahtoo siunata niitä, jotka
pitävät Hänen käskynsä. Hän antaa heidän periä maan ja nauttia hyviä
päiviä. "Katso, minä olen nuori ollut ja olen vanhaksi tullut, enkä ole
koskaan nähnyt vanhurskaan näkevän nälkää enkä hänen lapsensa pyytävän
leipää." *Näin* luetaan Jumalan sanassa ja me saamme olla varmat siitä,
että Jumala aina täysin tarkoittaa sitä, mitä Hän sanassansa puhuu.
Jumalan hyvä ja armollinen tahto on, että eläisimme siveästi, raittiisti
ja työtä tehden, silloin hän lupauksensa mukaan siunaa meitä antaen
meille sen määrän, minkä tarvitsemme, terveyttä, leipää ja iloa. Amen!"

Liikkeensä sijoitti Katri senlaiselle paikkakunnalle, missä kilpailu ei
vielä ollut ylen suuri ja missä hän tiesi saavansa mieluisiansa
kauppatuttavia. Hän ei halunnut rikkaita ja suurisukuisia ostajia, vaan
työkansaa ja köyhälistöä, sillä hän toivoi voivansa hyödyttää heitä,
sekä hengellisellä että ruumiillisella hyvällä; sitäpaitsi he eivät
tulisi häntä estämään vallitsemasta ympäristöänsä ja pitämästä nuhde- ja
hartauspuheita, milloin tarvis niin vaatii.

Hän asettui siis etäälle Kungsholmaan, muutamaan kaupungin osaan, missä
asui yksinomaan työmiesperheitä. Täällä hän avasi maito- ja
leipämyymälän, myi pari äyriä halvemmasta, kuin muut kauppiaat, mutta
kuitenkin oli hänen puotinsa tavara aina parasta laatuaan. *Velaksi* hän
ei antanut milloinkaan, mieluummin *ilmaiseksi*, milloin hätä oli hyvin
suuri. Täten kokoontui koht'sillään seudun siivo, kunnon työkansa Katrin
puotiin ruokavaroja ostamaan.

Mutta Katri ei ainoastaan varustanut työkansaa entistä paremmalla ja
halvemmalla maidolla, voilla ja juustolla, hän kohosi vähitellen myös
jonkinlaiseksi seudun suojelushaltijattareksi, jonka puoleen hädän
pakottaessa käännyttiin anomaan apua ja neuvoa. Oli hänellä pieni
kotiapteekkikin, jossa hän hiukan "puoskaroitsi"; useita oli hän
parantanut rohdoilla ja hauteilla, tai ehkä ennemmin hellällä avulla ja
lohdutussanoilla.

Ja kunnioitusta Katri kyllä itselleen saavutti; hyvä ja lemmekäs hän
tosin oli, mutta saattoipa myös toisinaan olla jyrkkä ja suorasuinen.
Voi sitä ihmistä, joka velvollisuutensa laiminlöi ja hulttiomaista
elämää piti! Varma oli, että hän ennemmin tai myöhemmin sai vastaanottaa
Katrin sekä nuhteita että neuvoja.

Oli myöhäinen lauvantai-ilta. Kauppa, joka oli ollut vauhdissa kaiken
päivää ja tuottanut rahastoon melkoisen lisäsumman, oli nyt lopussa.
Ovetkin olivat jo yleisölle tukitut, mutta vielä viipyi Katrin luona
neljä tuttua ostajaa. He puhelivat vilkkaasti. Katri seisoi
myönti-pöydän takana kapusta kädessä kuunnellen naisten, milloin
äänekkäämpää, milloin hiljaisempaa pakinata.

Lähinnä pöytää istui keski-ikäinen nainen seinään nojautuneena. Hän oli
kalpea ja alakuloinen, eikä paljon puhunut, mutta päättäen siitä, että
muut puhuessaan kääntyivät häneen, oli joko hän itse, tahi joku häntä
läheltä koskeva asia keskustelun esineenä.

"Häpeällistä", huudahti rouva Frisk, kolmenkymmenen vuotias nainen, hyvä
ja reipas näöltänsä, "se on tosiaankin häpeällistä! Mies-vetelys pääsee
vapaaksi kaikesta, ei kukaan saa edes tietää, ken hän on, ja Liina-paran
täytyy palata vanhempainsa luokse lapsineen, ja tulla heille vaivoiksi.
Lapsen isä ei tietysti pennilläkään auta. Hyi toki mokomia määräyksiä ja
lakeja!"

"Niin, kyllä ne tekevät tyttö-riepujen tilan varsin tukalaksi, se on
totinen tosi", sanoi rouva Malm, pitkä laiha neljänkymmenen vuotias
nainen, johon raskas työ ja raadanta oli painanut selvän leimansa,
"kunpa vaan valtamiehet hiukkasen tulisivat ajatelleeksi, miten
turvattomia nämä poloiset ovat, niin ehkä he asettaisivat asiat vähän
paremmalle kannalle."

"No, minun tytöilläni on, kiitos Jumalan, kullakin paikkansa", puuttui
puheeseen rouva Andersson, älykkään näköinen muurarin vaimo, jonka
kasvoissa oli hyvinvoinnin ilme, jommoista muissa ei huomannut, "ja
hyväthän ne paikat sanotaan olevankin. Heidän herrasväkensä on oikein
hienon hienoa, mutta tämä ei suinkaan ole mikään vakuus siitä että
tytöille tulee hyvin käymään. Hyvät palkat heillä vaan on, se on varma;
Maiju antoi minulle kymmenen kruunun joululahjan, se tyttö!"

"Todella, kun ajattelee, että meilläkin on neljä tyttö-pahasta, jotka
kaikki kerran joutuvat maailmalle leipäänsä ansaitsemaan ja siellä
saavat kokea kurjuutta ja kiusauksia -- -- -- niin eipä tee mieli nauraa
tosiaankaan", sanoi rouva Frisk katkerasti hymyillen.

Mutta samassa kolahti Katri Holmin kapusta pöytään niin suurella
voimalla, että kaikki hypähtivät.

"Jo riittää!" huudahti hän, siniset silmät kiivaudesta säihkyen, "nyt
olette puhuneet niin paljon paljasta palttua, että jo on aika
järjellisenkin ihmisen saada suunvuoroa. Siinä hoette ja juttelette
laeista ja määräyksistä, mutta mitähän olette itse tehneet tyttärenne
suojelukseksi ja varjelukseksi?"

"Itse tehneet .... itse tehneet?" toistivat kaikki yhdessä, ja neljä
hämmästynyttä, utelevaa silmäparia kääntyi Katria kohti. Myöskin rouva
Modin, se nainen, joka tähän asti ei ollut mitään virkkanut, ainoastaan
huokaillen tuijottanut eteensä, näytti havahtuvan ja yhtyvän muitten
kysymykseen.

"Niin, katsokaa vaan minuun, minä tarkoitan säntilleen sitä, mitä puhuin
mitä olette itse tehneet?" toisti Katri ja hänen äänensä yhä kohosi.
"Luuletteko, että laeilla voidaan estää nuorta miestä katselemasta
nuoreen naiseen ja pyrkimästä kohtaamaan häntä. Luuletteko todellakin,
että asetuksilla voidaan kieltää miesväkeä juoksentelemasta kauniitten
tyttöjen perässä ja muuta senlaista? Ei, katsokaa, asetukset eivät tässä
voi mitään; kirjoitettakoon vaikka pinottain lainsäännöksiä, niin ne
eivät kuitenkaan auta asiaa rahtustakaan paremmaksi. *Sisältäpäin*
täytyy parannuksen tulla, *sisältäpäin, sydämen syvyydestä*". Näin
sanoen löi Katri rintaansa ja katseli kuuntelevaa yleisöänsä. "*Teidän*
tulee kasvattaa lapsianne ottamaan vaarin itsestään, opettaa heitä
pitämään Jumalan käskyt pyhänä ja pakenemaan kiusausta; siinä, siinä se
oikea suojelustapa on, mutta poliisit, ohjesäännöt ja muut senlaiset, --
hui hai!"

Paheksumista ilmaiseva mutina katkaisi Katrin sanat, mutta siitä
huolimatta hän jatkoi:

"Ja sitte tulee teidän itse *pitää tyttäriänne silmällä*, eikä vaan
haukkumalla vaatia lakia ja poliisein heitä valvomaan. "Parempain"
ihmisten tyttäret eivät milloinkaan saa pimeän tullen juoksennella
pitkin katuja, ja eivätpä juuri sydän-päivälläkään. Everstillä, jossa
palvelin kymmenen vuotta, oli kaksi neitiä; näiden ei ikipäivinä annettu
myöhään liikkua yksin kaduilla, milloin seurasi heitä isä tai äiti,
milloin joku meistä palvelijoista tai everstin vanha, uskollinen
passari. Ja älkääpäs luulko, että heillä päivisin oli tapana seisoskella
kadun nurkissa lörpöttelemässä nuorten keikailijain kanssa, kuten
"huonompain" ihmisten tyttäret saavat tehdä!"

"Ei, mutta kuulkaahan toki, Katri neiti", keskeytti rouva Andersson,
hän, jonka oli onnistunut hankkia tytöilleen niin "hyvät paikat", "nyt
saatte suoda anteeksi, että minun oikein täytyy teille nauraa. Miten
voitte ajatella mahdolliseksi, että köyhät ihmiset toimittaisivat
saattajia tyttärelleen iltasin? Pitäisikö ehkä meikäläistenkin hankkia
palvelija, joka toisi armolliset neidet kotiin? Entä minä, mitä voin
minä tehdä tyttärilleni, jotka ovat muitten palveluksessa ja ehkä itse
saavat lähteä yksin sydän-öisin hakemaan neitejänsä kotiin?"

"*Ehkäkö*?" toisti Katri iskien tummat terävät silmänsä rouva
Andersson'iin, "Eikö rouva sitte tiedä, täytyykö heidän niin tehdä?"

"Mitenkä minä siitä tietäisin? Heidän tulee kaiketi tehdä, mitä
herrasväki käskee".

"No kai rouva tuntee lähemmin heidän isäntäväkensä?"

"En, en minä tunne ketään hienoja ihmisiä lähemmin,"

"Eikö rouva ole käynyt ottamassa selkoa siitä, minkälaisia he ovat,
ovatko he hurskaita vai jumalattomia?" jatkoi Katri katsoen vieläkin
rouva Andersson'iin järkähtämättömän tutkivasti.

"Minä olen kuullut, että he ovat kunnollisia ihmisiä", vastasi rouva
loukkautuneena, mutta samalla neuvottoman näköisenä.

"Kuullutko vaan? Te ette ole edes suullisesti puhutellut niitä, joiden
huostaan te olette uskonut tyttärenne. Kenties he, vaikka lienevät
muuten kuinka kunnollisia ihmisiä tahansa, saattavat olla siksi
ajattelemattomia, että lähettävät palvelustyttönsä yksin yön selkään
neitejä kotiin hakemaan, milloin nämä ovat vieraissa. Asiat *saattavat*
olla näinkin, sen minä sanon!"

"Niin, niin! Saattavatpa niin ollakin", vastasi rouva Andersson syvään
huokaillen.

"Teidän pitäisi, rouva, oikein hävetä jutellessanne tässä julki, miten
huono äiti te olette", sanoi Katri ankarasti. "Olisi minulla tyttö, joka
rupeaisi palvelukseen, niin totta minä tosiaankin lähtisin ottamaan
selkoa, *kenen* luokse hän tulee, samoin kuin herrasväkikin käy
tiedustelemassa tulevista palvelijoistaan. Asian toinen puoli on yhtä
tärkeä kuin toinenkin. Löytyy huonoa ja ymmärtämätöntä herrasväkeä,
samoin kuin laiskoja ja kelvottomia palvelijoitakin, se tietäkää! Ja nyt
te, hyvä rouva, jätätte oman lapsenne, jonka Jumala on asettanut teidän
kaitselmuksenne alaiseksi, vieraitten ihmisten haltuun, ettekä edes
tiedä mitään lastenne holhousta, ovatko he tätä vai tuota, palvelevatko
he Jumalaa vai perkelettä; ette edes mene heidän luokseen puhumaan
tytöstänne ja pyytämään heitä suojelemaan häntä ja pitämään häntä
silmällä. Ei kannata sättiä lakeja ja poliiseja ja itse istua
toimetonna. Niin, sanon vieläkin: rouvan pitäisi oikein aika lailla
hävetä!"

Rouva Andersson ei vastannut heti, vaan punehtui hiusmartoon asti Katrin
puhellessa.

"Minä olen raatanut ja rehkinyt tyttöjeni hyväksi aina heidän
syntymähetkestänsä asti, olen totuttanut heitä tapoihin ja hyvään
järjestykseen, olen käyttänyt heitä kirkossa joka sunnuntaina, ja nyt he
palvelevat kunnon ihmisiä, enempää ei voi kukaan kristitty vaatiakaan
köyhältä työläis-naiselta", mutisi hän viimein ärtyneenä, "mutta hyvä on
sen nuhdella, joka ei koskaan ole kokenut, miltä seitsemän lapsen
elättäminen ja kasvattaminen tuntuu."

"No, entä te, rouva Malm", jatkoi Katri huolimatta rouva Andersson'in
pistosanoista. "Teidän tyttärennehän tekevät työtä tehtaassa, joka
sijaitsee ihan lähitienoossa: varmaankin te laitatte, että he tulevat
säännöllisesti kotiin, eivätkä lähde pitkin katuja kuljeskelemaan?"

"Johan nyt!" nauroi rouva Malm, "tytöt tuskin milloinkaan palajavat
tehtaalta ennen yhdeksää, eikä minun silmäni ulotu näkemään, viipyvätkö
he siellä hiukan yli määrätyn aikansa. Ja pahaa, ilkeätä tietä he sinne
saavat astuskella, niin paljon tiedän. Oikein tunnen huojennusta
sydämessäni, milloin kuulen heidän tömistelevän jalkojansa
ulko-eteisessä."

"Mutta työ tehtaasta lopetetaan jo kahdeksalta", väitti Katri, "miksi he
eivät sitte ennen yhdeksää kotiin tule?"

"Kuuluuhan se jo kahdeksalta lopetettavan, mutta sen jälkeen sattuu aina
olemaan milloin yhtä, milloin toista vielä tehtävänä, ja aina ne
tytöntynkät keksivät jos jonkinlaisia tekosyitä saadaksensa hiukan aikaa
rupattelemiseen ja leikinlaskuun. Olen kyllä sanonut heille, että heidän
täytyy tulla suoraa tietä kotiin, mutta kas, ne eivät vaan tottele."

"Tiedättekö, rouva, mitä minä tekisin teidän asemassani ollen?" kysyi
Katri,

"Mitä tekisitte?"

"Minä antaisin heidän tietää, kuka heidän käskijänsä on: kävisin *itse*
joka ilta noutamassa heidät tehtaalta kotiin, kunnes he kerran oppisivat
*tottelemaan*."

"Minulla ei ole aikaa hakea heitä sieltä", voivotteli rouva Malm, "minun
on kerrassaan mahdoton päästä taloudestani siihen aikaan."

"Te voitte, rouva, kun vaan tahdotte", väitti Katri, "ja monta iltaa ei
teidän siellä tarvitsisi juostakaan, sillä pian kyllä tytöt oppisivat
itsestänsäkin tulemaan säännöllisesti kotiin. Ja mitä luulette tehtaan
nuorten miesten ja erittäinkin isäntäväen arvelevan senlaisista nuorista
tytöistä, joilla on niin kelpo äiti? He pitäisivät tyttöjänne suuressa
arvossa, sillä juuri sellaisia tyttöjä tahtovat nuoret miehet
vaimoksensa. Katsokaa, miehet kyllä halukkaasti seurustelevat hetkisen
katutyttöjen kanssa, mutta *kunnon tyttöjä* he vaimoksensa tahtovat;
asia on ihan sama alhaisissa kuin ylhäisissä. Mies on aina samanlainen,
olkoon hän sitte muurari tai luutnantti. Minä ne kyllä tunnen."

Katri levitti oikean kämmenensä nyykäyttäen päätään tärkeän näköisenä,
ikäänkuin viitaten suuriin kokemuksiinsa kunkin eri yhteiskuntaluokan
alalta.

"Niin, näistä asioista on kyllä helppo jutella", valitti rouva Frisk,
"mutta, mitä tehoa, milloin asiat esimerkiksi ovat niinkuin meillä?
Tyttöjä on neljä ja poikia kaksi; koti on pidettävä siivossa ja
kunnossa, ruuan tulee olla valmiina pöydässä, milloin ukko tulee työstä,
ja hän sekä lapset ovat pidettävät siistissä ja eheissä vaatteissa.
Kuinka luulette, Katri neiti, että kaiken tämän ohessa vielä voisi pitää
lapsiansa silmällä; tarkoitan nimittäin noin hienosti ja herrasväen
tapaisesti, kuten te tahtoisitte."

"Ensi aluksi tulisi teidän estää heitä pitkin kyliä juoksentelemasta,
kuten he nyt saavat tehdä. Miltei aina kun pistäyn ulos ovestani näen
minä jonkun pienen Friskin nurkissa kieppumassa. Täten he jo aikaisin
tottuvat ulko-elämään. Ensin lörpöttelevät poikien ja lopulta loruelevat
miesten kanssa. Onhan vanhin tyttärenne Gerda jo kolmannellatoista
ikävuodellaan; miksi te ette vaadi häntä työhön nyt, kun hän on
koulunkäyntinsä päättänyt?"

"Olen kyllä koettanut, mutta se on vallan mahdotonta, tyttö kun ei
kerrassaan tahdo", valitti rouva Frisk.

"Tahdo?" toisti Katri, "mitä se merkitsee? Ettekö te, rouva, tiedä,
missä pikkuväen tahto on? Se on vielä metsässä kasvamassa. Mutta totta
puhuen, kyllä te, alhaison emännät, olette oikeita raukkoja, kun on
kysymys lastenne kasvatuksesta. Alituiseen kuulee heidän vinguttavan
joko "Stiina ei tahtonut", tai "Anni, se suuttui niin, kun käskin
sisälle menemään, ettei toista kertaa suinkaan kannata käskeä."
Ikäänkuin ette rahtuakaan ymmärtäisi, että lapsen *täytyy totella*, jos
hänestä mielitte ihmistä tehdä. Ei, kyllä ylhäisön äidit siinä suhteessa
ovat paljon parempia. Olen palvellut everstin, paronin, kansliasihteerin
ja pankkiirin perheissä, ja neljästä emännästä oli ainoastaan *yksi*
senlainen, joka ei saanut lapsiansa tottelemaan. Niin, paronitar se
mahtoi maar ollakin oikein tuima äiti, sillä usein näin neitien olevan
vesissä silmin, kun eivät saaneet tehdä oman tahtonsa mukaan. Mutta
juuri sillä tavoin he kasvoivat kelpo tytöiksi ja joutuivat naimisiin
kunnon miesten kanssa jok'ikinen."

Rouva Modin, joka oli vaiennut koko ajan, huokasi nyt syvään ja alkoi
hänkin valittavalla äänellä:

"Niin, hyvä on Katri neidin näin jutella, jolla ei lapsia ole; kun
hänellä vaan niitä olisi, niin tietäisi kai hän hiukan paremmin,
minkälaista niiden kasvattaminen on. Niin pian kun kakarat kasvavat niin
suureksi, että he voivat kieltään pieksää, rupeavat he suulastamaan ja
väittelemään vanhempiansa vastaan; tuota tekoa he jatkavat, kunnes
joutuvat onnettomuuteen. Kyllä silloin nöyrtyvät ja kauppojansa katuvat.
Vast'aikaa se!"

Ja taas huoahti äiti raukka syvään, vaipuen uudelleen surullisiin
ajatuksiinsa.

"Sanon teille jotakin, rouva Modin", vastasi Katri yhä säestäen
sanojansa lyömällä tahdikkaasti kapustallansa pöydän laitaan, "minulla
tosin ei ole ollut lapsia, kuten teillä, mutta sen sijaan on minulla
ollut enemmän elämänkokemusta ja samalla suurempia -- kiusauksia.
Uskokaa tai älkää", -- Katri hymyili veitikkamaisesti, "mutta Katri Holm
ei nuorena tyttönä ollut juuri niin ruma näöltään, että miesväki olisi
häntä pakoon lähtenyt."

"Eipä vainkaan", naurahti rouva Frisk, "näkyy kyllä, että hänellä oli
silmät, kuin hehkulamput."

"Juuri niin ja sentähden saatan puhua kuten puhun", jatkoi Katri
lausevasti keikauttaen niskaansa, "sillä kokemuksesta tiedän keinot,
millä pahasta päästään. Ensinnäkin *Jumalan armon avulla*, sillä ilman
sitä ei parhaimmista hankkeistammekaan mitään tule. Mutta Jumalan tahto
on, että meidänkin tulee puolestamme Häntä auttaa, samoin kuin
puutarhurinkin pitää istuttaman, kylvämän, kitkemän ja kastaman, vaikka
Jumala yksin kasvun antaa. Ja ketä me olemme lähinnä velvolliset
auttamaan ellei omia lapsiamme? Minulla oli hurskas ja rukoileva äiti,
joka sekä kylvi minuun että kitki ja kastoi kylvönsä, ja sentähden
saatoinkin Jumalan armosta kestää monet vaikeat kiusaukset. Jesus sanoo:
voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee, mutta hän huutaa tuhoa
myöskin laiskalle ja uneliaalle palvelijalle, joka ei valvoen ja
rukoillen hoitanut leiviskäänsä. Ja tällainen laiska ja unelias
palvelija on äitikin, ellei hän koeta varjella lapsiansa, jotka Jumala
on hänelle lahjoittanut."

"Mutta millä tavalla se sitten tapahtuu?" kysäsi rouva Andersson
malttamattomasti.

"Siihen tarvitaan kaksi asiaa ja molemmat on Herramme Jesus meille
osottanut: Valvokaa ja rukoilkaa! Teidän tulee alituiseen *rukoilla*
lastenne puolesta, sekä öin että päivin. Illoin maata pannessanne ja
aamulla taas noustessanne tulee teidän puhua Herralle heistä ja sitten
tulee teidän *valvoa* heitä, opettaa heitä jo pienenä tottelemaan, jotta
he sitte isompana voisivat ottaa vaarin itsestänsä."

"Mutta, kun ne ilkiöt eivät *tahdo* totella", sanoi rouva Frisk ja polki
nauraen jalkaansa lattiaan.

"Etteivätkö *tahdo*? Puhutte yhä vaan tahtomisesta. Sanon teille
jotakin, rouva, älkää antako lapsen edes huomatakaan, että sillä olisi
mitään omaa tahtoa. Niin pian kun lapsi sen huomaa, olette menettäneet
valtanne hänen ylitse. Ei pidä kertaakaan antaa lapsen tehdä oman
tahtonsa mukaan. Jos se vaan kerran saa tapahtua, niin jopa hän heti
huomaa sen käyvän laatuun ja menettelee samalla tavalla toistenkin.
Mutta asia on, kuten äsken sanoin, oikeita raukkoja olette te,
työläis-emännät, silloin kun teidän tulisi opettaa tyttöjänne
tottelemaan. Ja siksipä käy, kuten käy, siksipä me nyt juuri tämänkin
syksyn kuluessa olemme saaneet nähdä toisen tytön toisensa perästä
täältä lähistöltä joutuvan onnettomuuteen."

"Huh Katria, minkälaisia juttelee", vastasi rouva Frisk heristäen kättä
Katrille, "oikein sydäntä kouristaa näitä kuunnellessa. Ikäänkuin me
äitiparat sille mitään voisimme!"

"Tietysti te voitte", vastasi Katri ankaran vakavasti. "Muistakaa, että
kerran tulette Jumalan tuomioistuimen edessä vastaamaan niitten sielujen
puolesta, jotka Hän on hoidettavaksenne uskonut. Te olette ottaneet
paljosta vastataksenne; voi teitä, jos saatte huonon todistuksen
työstänne. Ryhtykää toimeen ennenkuin velkataakkanne kasvaa ylen
suureksi; ryhtykää jo huomispäivänä. Opettakaa lapsianne käskyjä
tottelemaan; vaatikaa heitä loma-aikoina työhön, opettakaa heitä
lakaisemaan ja pesemään lattioita, lämmittämään huoneita, paikkaamaan
vaatteitaan sekä monta muuta tytölle hyödyllistä tointa. Ja milloin he
sattuvat saamaan jonkun kolikon, niin totuttakaa heitä säästämään se,
jotta he eivät heti riennä sitä makeisiin tuhlaamaan. Pitäkää
muistossanne, hyvät ystävät, mitä olen teille puhunut. Ehkä on vanha
Katri teidän mielestänne hiukan ankara ja tuima; mutta hän tarkoittaa
sekä teidän että lastenne hyvää, se on totisesti varma asia. Ja nyt
hyvää yötä! Jumala antakoon siunauksensa sille asialle, josta tänä
iltana olemme keskustelleet!"

"Hyvää yötä, Katri neiti", huusivat eukot yksin suin, ottaen kukin
korinsa ja valmistautuen lähtöön. "Olettehan kyllä olleet hiukan tuima
meitä kohtaan, sitä ei todellakaan käy kieltäminen, mutta parastamme te
varmaan sentään tarkoitatte. Hyvää yötä .... hyvää yötä....!"

"Hyvää yötä, hyvää yötä", lausui Katri toistamiseen, ystävällisesti
jouduttaen heidän lähtöänsä, sillä hän halusi jo sulkea puotinsa ja
toimittaa tilit, jotta sitte saisi ennen maata panoaan viettää
"hiljaisen hetken Herran kanssa." "Jumala siunatkoon teitä kaikkia!
Antakoon Hän teille voimaa vaalimaan ja varjelemaan pieniä taimianne,
jotta kerran Hänen istuimensa edessä saattaisitte sanoa: "Tässä olen
minä ja lapset, jotka minulle annoit; katso, ei yksikään heistä ole
hukkaan joutunut."

Vaieten läksivät vaimot kulkemaan eteenpäin. Katrin sanat olivat osuneet
syvälle. Kukin kohdastansa alkoi tutkia sydäntänsä saadaksensa selville,
missä kohden hän oli rikkonut. "Kyllä maar oli Katri oikeassa", arveli
rouva Malm muista erotessaan, "en ainakaan minä, Jumala paratkoon, ole
lapsiani hoitanut ja pitänyt heistä niin paljon huolta, kuin olisi
tarvinnut."

Ja tähän huoahti rouva Modin:

"Niin, itsekukin meistä tunnustaa kyllä heikkoutensa ja
huolimattomuutensa!"

"Kunpa vaan voisi tulla paremmaksi", huudahti rouva Andersson. "Toden
totta minä kyllä *tahdon* olla tukena ja turvana tyttärelleni. Ja, kun
oikein etsii apua Jumalalta, niin kaiketi se lopulta onnistuu."

"Jo huomispäivänä minä, Jumalan nimessä, ainakin kiellän tyttöäni
kaduilla ja makeis-myymälöissä juoksemasta", arveli rouva Frisk
vahvistaen lupauksensa lyömällä molemmat kämmenensä yhteen.

"Hyvää yötä nyt ... hyvää yötä... Jumala meitä kaikkia auttakoon ja
vahvistakoon", sanoivat vaimot yhteen ääneen ja erosivat mennen kukin
omiin toimiinsa.

Mutta Katri Holmin sanat eivät niinkään pian haihtuneet heidän
mielestään. Tosin oli hän heistä ollut hiukan "tuima", ja tuon tuostakin
nousi itserakkaus kapinaan hänen soimauksiansa vastaan, mutta sydämensä
syvyydessä he kuitenkin myönsivät hänen olleen oikeassa, Hänen sanansa
ja neuvonsa siemen alkoi heissä jo juurtua ja nousee ehkä kerran
kantamaan runsaita hedelmiä.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Katri Holm - Kertomus äideille" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.