Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Rahan valtaa - Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä
Author: Haapanen, Emmi, 1866-1947
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Rahan valtaa - Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



RAHAN VALTAA

Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä


Kirj.

--i--n [Emmi Haapanen]


Helsingissä 1897,
G. W. Edlund, kustantaja.



HENKILÖT:

Heiskanen, talonisäntä.
Liina, hänen tyttärensä.
Eerikki, Heiskasen veli.
Antti, Heiskasen entinen renki.
Aatami Ahola, nuori talon isäntä
Toivola, puhemies.
Anna-Maija, kylän eukko.



    (Iso tupa. Vasemmalla ja oikealla ovi. Peränurkassa pöytä,
    kaappi, perällä penkki ja pari tuolia. Ovi vasempaan auki).

LIINA (ommellen pöydän luona selin oveen, laulaa):

    "Länteen lähti mun kultani,
    Meni kauvas pois.
    Ken nyt kuulevi ääneni?
    Tuulonen jos tois
    Koti-rantahan rakkaani,
    Suloisen ystäväni,
    Suuri surun huojennus
    Se oisi rinnalleni".

ANNA-MAIJA (Tulee vasemmalta, seisahtuu ovella, puhuu itsekseen). Aina
yhtä surullinen on Liina. Tuo Antti on hänellä vielä mielessä! Mikä
uppiniskaisuus! Muistella nyt ijän kaiken moista renkinahjusta, vaikka
isäkin on sen pois ajanut. Jos olisin Liinan siassa, en olisikaan noin
itsepäinen. Ja merenpohjassa se lieneekin jo koko kapine. Ei, mutta nyt
asiaan. (Yskähtää hiljaan).

LIINA (on pannut kädet silmillensä, istuu ajatuksiinsa vaipuneena eikä
kuule vieraan tuloa).

ANNA-MAIJA. Eipäs näet kuule ollenkaan, niin on ajatuksissansa.
Aholan Aatami lupasi minulle tynnyrin ohria ja lampaan puolikkaan
joulupaistiksi, jos saisin Liinan hänelle hieman lempeämmäksi. --
Illalla hän aikoo sitten tulla kosimaan, oikein puhemiehen kanssa, jos
saan vähän niinkuin lupia, hi, hii.

LIINA (hyräilee surullisena eikä kuule).

ANNA-MAIJA. Voi kuinka surullista nuottia tuo nyt hyräileekin. Niin,
niin Aholan-Aatamille ovat tytöt vähän yrmeänlaisia, kun hän on
tuommoinen tyhmänsekainen, mutta rahaa sillä on ja se, se paras lienee.
Mutta Anna-Maija oleppas nyt sukkela! Hieman vahvistusta ensin! (Kaivaa
nuuskarasian poveltaan ja nuuskaa). Tsiu! Tsiu!

LIINA. (Säpsähtää ja kääntyy). Ka, Anna-Maija!

ANNA-MAIJA. Hyvää päivää Liina!

LIINA. Hyvää päivää! Istukaa!

ANNA-MAIJA. Kiitos, kiitos! (Istuu). No kapioitakos se Liina nyt
ompelee?

LIINA. Kelleppä minä semmoisia ompelisin?

ANNA-MAIJA. (Nuuskaa). Itsellesi tietysti, itsellesi.

LIINA. Mitä se Anna-Maija joutavia löpisee! Ensinhän sen sulhasenkin
täytyy hankkia ja sitte vasta kapiot.

ANNA-MAIJA. Sulhasen noin sievä tyttö kyllä saa, milloin vain halua,
saa vaikka viisi joka sormelle!

LIINA. Kylläpä se Anna-Maija nyt on antelias.

ANNA-MAIJA. Olen kyllä sinun moisillesi tytöille. (Nuuskaa ja tarjoaa
Liinalle).

LIINA. Kiitos! Minä en nuuskaa.

ANNA-MAIJA. (Sivulle). Oho, miten hieno! (Liinalle). -- Mutta tuo
Aholan nuori isäntä on vasta höyli mies ja rikas, ihan äärettömän
rikas. Tsiu! Voi miten armottoman suuria sikojakin sillä on, ja
lampaita on navetta täynnä. Kävin tänä aamuna siellä, ja kovin oli
isäntä höyli. Näytteli talonsa yltä ja päältä ja veipä vielä
kamariinkin ja (söpöttää) tarjosi minulle lasillisen oikeata selvää
kumina viinaa. (Huutaa). Niin, niin, kyllä siellä on komeaa! Kelpaa
sinne kyllä emännänkin tulla.

LIINA. Aha, Anna-Maija kävi kai talon katsojaisilla, mihin paikkaan
rukin asettaisi.

ANNA-MAIJA. Älähän leikkiä laskettele.

LIINA. No, eihän se niin ihmeellistä olisi, onhan teillä tytär.

ANNA-MAIJA. Eihän ne semmoiset metsäläisiä. Rikasta rikas hakee.

LIINA. Niinpä kyllä; mutta eipä se Aatami oikein kuulu rikkaissa
onnistuvan.

ANNA-MAIJA. Lieneeköhän tuo vielä toden perään kosioinutkaan, ennenkun
nyt vasta.

LIINA. Nyt vasta! Joko Aatami on taas heittänyt verkkonsa apajalle?

ANNA-MAIJA. Koht'sillään, koht'sillään. Varo vain itseäsi Liina. Hi,
hi, hi, hii!

LIINA. Sen kyllä teen!

ANNA-MAIJA. Kohta se Aatami tulee tänne puhemiehen kanssa sinua
"tervehtimään."

LIINA. Rukkaset on jo valmiina.

ANNA-MAIJA. Ettäkö rukkaset?

LIINA. Niin, ja paksut.

ANNA-MAIJA. Ajattelepas nyt semmoinen talo ja semmoinen tavara, ei
niitä niin pidä luotaan työntää. Ei Aholassa emännän vain nälkää
tarvitse nähdä, ei ainakaan. Rahaa on kuin muutakin paperia. Ja kovin
on isäntä höyli tämmöisiä köyhiäkin kohtaan. Aivan kuin sinä Liina.
Kyllä teistä tulisi komea pariskunta.

LIINA. Mutta tehän sen Aatamin puhemies lienettekin, vai miten?

ANNA-MAIJA. Sinun parastasi minä vain valvon, sinun parastasi Liina!

LIINA. (Ivallisesti). Kiitoksia! Kyllä jo riittää täksi kertaa.

ANTTI. (Oven luona). (Itsekseen). Ah, siis taas näen hänet elämäni
ilon, onneni. Miten hän on kaunistunut! (Ääneen, lähestyen Liinaa).
Liina!

LIINA (kääntyen). Antti! (Syleilevät).

ANNA-MAIJA. Hi, hi, hii! kylläpä ollaan rakkaita!

ANTTI (Anna-Maijalle vihaisesti). Mikä teitä naurattaa?

ANNA-MAIJA. Sanoin vain, että kylläpä ollaan rakkaita! Hi, hi, hii!

ANTTI. Anna-Maijahan se onkin. En tahtonut tunteakaan, kun olette
tulleet niin nuuskan väriseksi. Näyttäkääpä, onko teidän
nuuskataulikkanne vielä yhtä paksu, kuin ennenkin?

ANNA-MAIJA. (Itsekseen). Hän se on, ihan ilmi elävänä, ei siis
valaskalakaan ole häntä niellyt! Nyt menetän sekä ohrat että lampaan
puolikkaan. Jotakin on tässä tehtävä. Tuo maankiertäjä on saatava
täältä pois. (Ääneen uhaten Anttia kädellään). Mene joutuun matkaasi,
tahi haen Heiskasen tänne.

ANTTI. Hakekaa, jos haluatte.

ANNA-MAIJA. Noinko se Liinakin isänsä käskyjä noudattaa?

LIINA. Ah isäni! Mitä hän on sanova? (Peittää silmät käsillään ja
peräytyy).

ANNA-MAIJA. Hi, hi, hi, Hii!

ANTTI. Olkaa hihittämättä, ja astukaa oitis ulos, tahi minä näytän,
mistä on viisi poikki.

ANNA-MAIJA (ilkeästi). No, no, kyllä menen, mutta taidatpa pian itse
kömpiä samasta aukosta. (Menee vasemmalle).

ANTTI. (Lähestyy Liinaa). Itketkö Liina?

LIINA. Oi Antti! Mene pois, mene, mene, ett'ei isä näe sinua ja toista
kertaa aja pois. Anna-Maija varmaan kertoo hänelle.

ANTTI. Poisko! Ehei! Vastahan juuri taas olen tavannut sinut
sydänkäpyni, niin nytkö sinut jättäisin? Ei! kaukana valtamerellä
myrskyjen ulvotessa, ja aaltojen pauhatessa, olen uneksinut tästä
hetkestä. Kun vieraiden maiden ihanat näköalat eteeni aukesivat ja mitä
viehättävintä nautintoa tarjosivat, en voinut niistä iloita, sillä
sydämmeni oli kaukana Pohjolassa, luona ihanan impeni, luona sydämmeni
valitun. Niin Liina! Kiusauksen hetkinä olet ollut pelastava enkelini.

LIINA (itkee yhä).

ANTTI. Oi Liina! Miksi itket? Miksi vetäydyt pois? Etkö rakastakaan
enää minua? Oi minä aavistan: poissa ollessani on joku toinen voittanut
rakkautesi! Niinkö?

ANNA-MAIJA. (Kurkistaa avoimesta ovesta). Se on sulle parahaksi! Hi,
hi, hii!

ANTTI. (Menee Liinan luo ja kysyy kiivaasti). Liina! Sano! Onko se
tosi! Etkö rakasta enää minua? Onko joku toinen voittanut sydämmesi?

LIINA. Antti, sinua rakastan ja yksin sinua! Kellekään muulle en
koskaan mene, mutta isäni siunauksetta en tahdo mennä naimisiin.

ANTTI (iloisesti). Sekö siis vain onkin esteenä! Isäsi siunaa
liittoamme, usko se!

LIINA. Siunaa! Ei Antti. Tiedäthän, ett'ei isäni koskaan huoli köyhästä
vävystä.

ANTTI. Mutta jos -- -- -- (askelia kuuluu).

LIINA. Isä tulee! Piiloudu pian! Pian, pian, pian!

    (Antti kätkeytyy pöydän alle ja Liina istuu ompelemaan).

HEISKANEN (oikealta). Täällähän sinä olet Liina. Missä olet ollut?

LIINA. Olen täällä jo hyvän aikaa ommellut.

HEISKANEN. (Tarkastaa Liinaa). Mikä sinua vaivaa, kun olet noin
kummallisen näköinen?

LIINA. Peljästyin vain hieman. (Itsekseen). Hän ei tiedä mitään Antin
tulosta.

HEISKANEN (iloissaan). Kuuleppas Liina! Laitapa nyt itsesi hyvään
kuntoon, illalla saadaan vieraita.

LIINA. Keitä sitten?

HEISKANEN. Hei! sulhasia Liina, sulhasia.

LIINA. Sulhasia! Tiedäthän isä, ett'en pidä semmoisesta leikistä.

HEISKANEN. Leikistäkö? Tosi se on, että Aholan Aatami tulee sinua tänä
iltana kosioimaan.

LIINA. Siis totta! Joko tänä iltana?

HEISKANEN. Niin juuri, ja luulenpa, että hän on kyllä hyvä sulhanen
sinulle.

LIINA. Hänestä, isä kultani, en milloinkaan huoli.

HEISKANEN. (Kiivaasti). Vai niin! Luuletkos sinulle
kahdenkymmenen-tuhannen poikia joka ilta tarjottavan! Vai et
huoli! Miksipä et?

LIINA. Ensiksikin on hän niin hirveän tyhmä, ja toiseksi minä en
rakasta Aatamia.

HEISKANEN. Tyhmä, vai tyhmä! Eihän sillä pelkällä viisaudella elä,
mutta rahalla elää, ja sitä on Aatamilla, ja sille minä arvoa panen. Ja
sinullakin Liina luulisin jo olevan siksi paljon ymmärrystä, että olet
minun kanssani tässä asiassa samaa mieltä, ja sitä paitse olethan jo
niin vanhakin, että on jo aika mennä naimisiin. Pois siis kerrassaan
kaikki oikut ja estelyt! Minä olen vahvasti päättänyt hyväksyä Aholan
Aatamin tarjouksen, laita siis vain itsesi illaksi kuntoon. (Poistuu).

ANTTI (laulaa pöydän alla).

    "Saahan sen linnun lentävän,
    Kun sukkelasti pyytää,
    Mut' oman kultani saamises,
    On sangen monta syytä."

LIINA. Antti, miten voit olla noin iloinen, vaikka kuulit isäni puheen
ja myös tiedät hänen pitävän sanansa?

ANTTI. (Tulee pöydän alta). Niin Liina, on niin hauska esiintyä, kun on
näin mahtava kilpakosia.

LIINA. Minä en ymmärrä sinua Antti! Selitä puheesi.

ANTTI. Kyllä ystäväni, jos käyt tänne viereeni istumaan. (Istuvat
penkille). -- Kun isäsi tuonna iltana, kolme vuotta sitten, ajoi minut
pois täältä sinun luotasi, läksin merille. -- Päätin ijäksi jättää
isänmaani, vaan sittemmin, kun hirveä ikävä alkoi mieltäni kaivaa ja
sinun kuvasi ei hetkeksikään mielestäni haihtunut, päätin ruveta
kokoamaan rahaa, rahaa, jonka tiesin avaavan minulle tien sinun
luoksesi. Mikä mielettömyys! Kun olin kaksi vuotta ahkerasti
työskennellyt ja säästänyt, sen vasta siksi huomasin. Kun tarkastelin
nimittäin säästöjäni, huomasin ne varsin vähäisiksi. Mieleni masentui.
Vaikka puolen ikääni tekisin yötä päivää työtä, en sittenkään saisi
kokoon niitä tuhansia, joita isäsi vävypojaltaan vaatii. -- Ajattelin:
kun kohtalo kerran on noin kovakourainen, niin miksi sitä vastustan?
Murskaksi siis kaikki tuulen tupani! Minä koetan nauttia toisten
merimiesten tavalla. Olimme New-Yorkin satamassa, kun nämät ilkeät
tuumat mielessäni kehittyivät. Astuin maalle muutamain matruusien
kanssa ja aijoin seurata heitä johonkin juomapaikkaan, mutta silloin,
kiitos Luojan, tapasin setäsi, tuon kunnon Eerikki setäsi, joka on
minun kummini.

LIINA. Tapasit setäni? Kerro miten hän jaksaa.

ANTTI. Sen saat kohta kuulla häneltä itseltään; sen vain sanon, että
hän herätti minussa taas elämisen halua ja kohtaloon luottamusta.

LIINA. Tuleeko setä tänne?

ANTTI. Hän on myynyt avarat maatilansa Amerikassa ja asettuu taas
Suomeen. Me matkustimme yhdessä.

LIINA. Mutta miten hän sai sinun luopumaan noista ilkeistä tuumistasi?

ANTTI. Hän lupasi ruveta puhemiehekseni täällä.

LIINA. Se ei paljo auta.

ANTTI. Mutta hän lupasi sinulle häälahjaksi 25,000 markkaa.

LIINA. Ei sekään auta.

ANTTI. Mutta tuohon lupaukseen liittyy ehto.

LIINA. Minkälainen ehto?

ANTTI. Että sinun täytyy saada valita oman mielesi mukainen mies.

LIINA. Ah, nyt alan ymmärtää. Setäni siis antaa nuot rahat, jos saan
semmoisen miehen, jota rakastan, mutta jos minua pakotetaan ottamaan
joku muu, niin sitte ei?

ANTTI. Niin juuri ja nyt varmaan käsität, miksi olen näin iloinen?

LIINA. Täydellisesti. Oi, miten onnellinen nyt olen. Isähän on sinusta
muuten aina pitänyt. Köyhyytesi vain on ollut liittomme esteenä, mutta
nythän sinunkin mukanasi seuraa rahaa, tuota rahaa, jota inhoan
sydämmeni pohjasta.

ANTTI. Ja kumminkin on rahalla valta määrätä ihmiskohtaloja.

LIINA. Se ei kumminkaan meitä enää eroita --

ANTTI. -- -- ei vaan yhdistää. Pian tulee setäsi ja sitte asiat
selvitetään ja --

LIINA. (Nauraen) -- ja Aholan Aatami tulee myös --

ANTTI. -- rukkasia saamaan --

LIINA. -- entisten lisäksi! (nauravat ja pyörähyttävät ympäri).

ANTTI. Mutta olenpa väsynyt, kuin tallukka.

LIINA. Seuraa minua, niin hankin sinulle jotain virvoitusta. (Menevät
oikealle).

ANNA-MAIJA. (Vasemmalta). Ai, ai, ai, kun ihan jalat tahtovat katketa.
Vihdoin viimeinkin menivät. Nyt riennän Heiskaselle kertomaan, mitä olen
nähnyt ja kuullut, ehkäpä voin imelä pelastaa ohrat ja lampaan
puolikkaan, kultakin juuri tuohon parahiksi, kun köyhällä ihmisellä on
pienen ansion tilaisuus. (Nuuskaa ja aivastaa). Köyhän täytyy kärsiä.
Kuulinpa toki mitä puhuivat. Vai setä Eerikki rupeaa puhemieheksi.
Mutta luulenpa, että Heiskanen näyttää tuolle merisankarille, mistä on
"viisi poikki," ennenkun setäkulta on ehtinyt tänne. Hi, hi, hii! Se
onkin sille parahiksi! Kukas käskee tulla häiritsemään köyhää
leskiparkaa, juuri kun hän rehellisellä tavalla tienaa jokapäiväistä
leipäänsä. (Tarttuu kiinni oikean puoliseen oveen ja aikoo avata, mutta
laskee äkkiä irti). Ei -- nytpä muistan jotakin! Aholan Aatami lupasi
antaa ohrat heti, kun vain olen käynyt häntä Liinalle kiittämässä ja
lampaan puolikkaan vasta jouluksi, jos nimittäin saa Liinan. Nuo ohrat
olen siis jo rehellisesti ansainnut ja riennämpä kuin tuulessa niitä
noutamaan ennenkuin tieto Antin palauksesta kiertää Aatamin tietoon.
Heiskaselta en kumminkaan mitään saisi, vaikka sille Antin tulon
kertoisinkin, ja kuka tietää, vaikka tuo setä herrakin jo olisi tullut.
(Poistuu vasemmalle).

LIINA. (Koristettuna, tulee oikealta riepu kädessä, pyyhkii pölyjä). --
Täytyypä täällä vähän järjestellä, siksi kun vieraita tulee. Nyt taas
voin olla iloinen. Mutta, jos ei isä sentään myönny Anttiin ja luovu
tuosta Aatamista? Voi! Sepä olisi kauheata! Ei, hän ei voi niin tehdä.
Hän ei voi hyljätä Eerikki-sedän lahjaa. (Laulaa):

    "Kalliolle vainiolle,
    Rakennan minä majani,
    Sinne otan oman kullan
    Asumaan mun kanssani."

HEISKANEN. (Oikealta). Kas niin tyttöseni, arvasinhan, että ihastut.
Tuolla jo näkyy Aatamikin tulevan tien mutkassa. Vain vilaukselta näin
hänen juoksiaansa. Hm, hm, eipä sitä joka tytölle semmoista onnea
tarjota, kuin sinulle tänään. Talo kuin linna ja mies -- hm --
eihän siinäkään vikaa ole. Tyhmiähän me kaikki olemme, tyhmiä ja
taitamattomia. Ja rakastamaan häntä kyllä opit. Kyllä lempi perästä
tulee.

LIINA. Mutta jos sattuisi tulemaan vielä toinenkin kosia?

HEISKANEN. Jopahan tuli? Mitä joutuvia, eihän niitä semmoisia niin vain
kuin pussista tipahtele.

LIINA. Niinkö luulette? (Kulkusten ääni kuuluu).

HEISKANEN. Aha, -- jo tulivat. Menen heitä vastaan. (Ovella
mennessään). Ole nyt vain iloinen ja ystävällinen.

LIINA. Kyllä! Kyllä isä. (Yksinään). Iloinenpa todellakin olen, sillä
tiedänhän Antin olevan lähellä. Hyvä Eerikkisetä on myöskin lähellä, ja
hän varmaan saa isäni taipumaan meidän liittoomme; kun hän nyt vain
pian tulisi. (Heiskanen, Aatami ja Toivola tulevat. Toivola ja Aatami
kättelevät Liinaa).

HEISKANEN. Painakaa puuta.

TOIVOLA. Kiitos, kiitos!

AATAMI. Kiitos, kiitos!

HEISKANEN, (Tarjoaa tupakkaa. Toivola ja Aatami täyttävät piippunsa.
Polttavat). Tervetulleita, tervetulleita siis olkaa! Jo teitä
ennemminkin odotimme.

AATAMI. Tuota, kun ei tuo Toivola ollut kotona ja piti sitä odottaa.

TOIVOLA (pöyhkeästi). Se on jo vanhastaan tietty, etteivät puhemiehet
jouda kotona olemaan.

HEISKANEN. Tietysti, semmoiset miehet kuin Toivola!

TOIVOLA. Kolmessa paikassa olen jo tälläkin viikolla puhemiehenä ollut
ja kahdessa ovat asiat jo ihkasten valmiit.

HEISKANEN. No, johan niitä paitoja karttuu vallan liikoja ha, ha, ha/
haa!

TOIVOLA. Kyllä ne kulumassa joutuu. Kaksi on nytkin päälläni he, he,
hee! (Liina nousee ja aikoo mennä). Liina, Liina älähän nyt pois mene,
kun tuleva sulhasesikin tässä istuu.

LIINA (katselee Aatamia ja Toivolaa). Onhan teitä siinä kaksikin.

HEISKANEN (vakavasti). No, no Liina! Älä hulluttele!

TOIVOLA. Ei haittaa, leikki aina siansa pitää. -- Mutta, kuten isäsi on
jo varmaan sinulle kertonut Liina, on tämä Aatami Ahola tullut sinua
nyt emännäksensä pyytämään, Siis lyhyesti sanoen hänen aikomuksensa on
käydä sinun kanssasi kristilliseen avioliittoon. Eikö niin Aatami?

AATAMI. Se on vakava aikomukseni.

TOIVOLA (napittaa takkinsa). Ja kuten tiedät on Aatami rikas poika.

AATAMI. Niin, niin rikas olen. Navetta on täynnä lehmiä, on kaksi
hirmuista sikaa ja, -- ja, --

TOIVOLA. (Keskeyttäen Aatamin) -- ja kuten sanoin on Aatami rikas
poika.

AATAMI. Rikas olen ja -- ja -- --

TOIVOLA. (Ei ole kuulevinaan vaan jatkaa): Ja en minä köyhiä
tarjoaisikaan, sillä tiedän, ettei Heiskalan ainoaa tytärtä semmoiselle
annettaisikaan. Kysyn siis sinulta Liina Mikontytär Heiskanen, tahdotko
ottaa tämän Aatami Aholan mieheksesi?

LIINA. Varjelkoon! (Menee).

TOIVOLA. Mitä se sanoi?

AATAMI. Mitä se sanoi?

HEISKANEN. Kaikessa tapauksessa on asia jo päätetty. Liinasta ja
Aatamista tulee siis pari.

AATAMI. (Toivolalle). Myötäjäiset.

TOIVOLA. (Aatamille). Nyt tullaan niihin. (Heiskaselle). Asian yksi osa
on siis kai suoritettu, mutta miten on myötäjäisten laita?

HEISKANEN. Miten paljo sillä Aatamilla sitten on omaisuutta?

TOIVOLA. No kyllä sitä on, koko suuri Aholan talo kiluinensa,
kaluinensa. 20,000 siitä hiljakkoin puhdasta rahaa maksoi.

HEISKANEN, Sepä hyvä; sittenpähän jaksaa köyhemmänkin emännän elättää.
Ei se meidän Liina saakkaan kun 5,000 nyt aluksi.

AATAMI. Mutta leikkiähän se isäntä nyt laskee. Saa kai se Liina nyt
ainakin 10,000?

HEISKANEN. No jos nyt niin tiukalle ottaa, niin olkoon menneeksi
kahdeksan tuhatta.

AATAMI. Antakaa vain täyteen 10,000.

HEISKANEN, (Ihmetellen). Rahan haussako se Aatami onkin ja minä luulin
sen emäntää hakevan.

TOIVOLA. Kyllä se emäntää hakee, mutta -- --

AATAMI. (Tyhmänä). -- kyllä rahakin on poikaa.

    (Eerikki tulee vasemmalta. Muut katselevat häntä).

EERIKKI. (Itsekseen). Täällä siis taas olen lapsuuteni kodissa, jossa
paitaressuna pahaisna, piimäsuuna kuuntelin kotikäkeä. (Lähestyy
Heiskasta). Ja sinä Mikko veljeni, tunnetko minua?

HEISKANEN. Eerikki veljeni! Sinä täällä!

EERIKKI. Niin, täällä olen ja täällä pysyn kuolemaani saakka,
(Syleilevät).

HEISKANEN. Mikä riemu, mikä ääretön riemu! Istumaan käyös.

EERIKKI. (Tarkastaa vieraita). Keitäs nämät?

TOIVOLA. Minä olen Toivolan Aatu (kättelevät).

EERIKKI. Vai Aatu! No paljo olet sinäkin muuttunut. Vuosia onkin
vierinyt, kun viimein tavattiin.

HEISKANEN. Onkos siitä pitkä aika kun viimein kävit Suomessa?

EERIKKI. Noin kymmenen vuotta, mutta silloin en tavannut Aatua.

HEISKANEN. Ja tämä toinen tässä on Aholan nuori isäntä.

EERIKKI. Vai niin. (Kättelee Aatamia).

HEISKANEN. Tässä on vähän niinkuin kihlajaisia tulossa. Tervetullut
siis ole juhlaamme. (Istuvat).

EERIKKI. Vai niin! Minä käsitän. Tämä Ahola on kosia ja Aatu puhemies?

HEISKANEN. Niin on asia.

EERIKKI. Mutta, missä on morsian?

HEISKANEN. Entäs Liina tyttäreni? Muistatko häntä vielä? On se nyt
pitkä tyttö jo. (Huutaa ovelta): Liina, Liina, tule joutuun, Eerikki
setäsi on täällä.

LIINA. Terve tuloa setäkulta! (Syleilevät).

EERIKKI. (Hiljaa Liinalle). Ole rauhassa. Antti kertoi mulle kaikki,
(Ääneen). Oletpa kasvanut pulskaksi tytöksi.

LIINA. Olen iloinen setä, että tulit.

EERIKKI. Kuulin täällä isältäsi, että sinulla on jo sulhanenkin.

HEISKANEN. Niin on ja rikas.

EERIKKI. Sekös on pääasia, se rikkaus, veli hyvä.

HEISKANEN. Sillähän sitä saa sitten muutakin, mitä vain haluaa.

EERIKKI. Saahan sillä yhtä ja toista, mutt'ei todellista onnea.

HEISKANEN. Vai niin veliseni. Oletpa vielä sama haaveilija, kuin
nuorenakin.

EERIKKI. Ei minulla ole ollut mitään syytä muuttaa mielipiteitäni.

HEISKANEN. Mutta ethän toki saattane kieltää rahalla olevan suuren
vallan maailmassa. Jolla on rahaa, sillä on arvoa.

EERIKKI. Enpä toki veliseni. Visseissä olosuhteissa voi se onneakin
luoda, ja että uskot minun todella olevan sitä mieltä, lupaan täten
Liinalle 25,000 markkaa häälahjaksi, kumminkin vain yhdellä ehdolla.

AATAMI. (Itsekseen). 25,000. Hih, hei! 25,000! (Toivolalle). Kuulitko!
25,000 ja 8,000, paljoko ne tekevät yhteensä?

TOIVOLA (laskee sormillansa, Aatamille). Ensiksikin 20 tuhatta, sitten
5 ja 8 on niin paljon kun kokonaista: 33,000.

AATAMI. (Hypähtelee iloissaan). 33,000! Se on jotakin se! Hih, hei!
33,000! Olenpa onnenpoika! Hih, hei! (Heiskaselle ojentaen kätensä).
Kaupat ovat siis valmiit.

EERIKKI. (Rientää väliin). Odotappa vähän nuorimies, minä en ole
sanonut vielä ehtoani. Nuo rahat ovat Liinan ainoastaan sillä ehdolla,
että hän saa itse valita miehensä.

TOIVOLA. Itse valita, tiettyä se! Ja Aatamiin hän suostuu! (Aatami
nauraa tyhmästi. Pöyhkeillen tepastelee, katsellen Liinaa).

HEISKANEN. Itsekö valita!

EERIKKI. Niin, niin veliseni! Olen yhä vielä sitä mieltä, ettei pelkkä
raha voi tosi onnea eikä siis avio-onneakaan perustaa. Rakkauden tulee
olla sen perusteena.

HEISKANEN. Rakkauden?

EERIKKI. Aivan niin veliseni.

HEISKANEN. No Liina, ole Aatamiin tyytyväinen.

LIINA. Olenhan jo sanonut isä, etten hänestä huoli.

HEISKANEN. Et huoli! Kuka se sitten on, joka kelpaa?

LIINA. Antti.

HEISKANEN. Antti!

LIINA. Niin isä.

HEISKANEN. Uskallatko sanoa tuon minun kuulteni?

EERIKKI. Asia on nyt niin, että ainoastaan sillä ehdolla annan tuon
lupaamani summan, että Liina saa Antin. Ellet siihen suostu niin heti
paikalla jätän taas tämän isäni kodin ja sen ovea en enää milloinkaan
avaa. Minusta et saa koskaan enää mitään kuulla. Liina saa myös, jos
tahtoo, minua tyttärenä seurata.

HEISKANEN, Se on kovaa puhetta Eerikki.

EERIKKI. Onpa kyllä veliseni, mutta mies, joka siihen määrään antaa
kurjan ahneuden ja rahan himon itsensä sokaista, että on valmis
pakottamaan tytärtänsä vaimoksi ensimmäiselle, jolle sokea sattuma on
tuota rikkautta työntänyt, ei parempaa ansaitse.

HEISKANEN. (Masentuneena). Ja sinäkin Liina jätät minut?

LIINA. En isä. Minä jään luoksesi, ellet pakota minua Aatamin vaimoksi.

HEISKANEN. No tuo Anttiko sitten on ainoa, joka on löytänyt armon sinun
edessäsi?

LIINA. Niin isä. Hän taikka ei ketään.

HEISKANEN. Mutta pelkäänpä, että saat koko lailla nähdä vaivaa,
ennenkun löydät tuon sydän-käpysesi. Kuuluu olevan vallan toisessa maan
osassa.

LIINA. Hän on lähempänä, kun luuletkaan.

HEISKANEN. Mitä? Onko hän palannut?

EERIKKI. Yhdessä minun kanssani.

HEISKANEN. Ja onko hän uskaltanut tulla tänne sinun luoksesi Liina?

EERIKKI. Yhdessä tulimme ja yhdessä taas poistumme, ja saanpa hänestä
kelpo pojan. (Ottaa takkinsa ja aikoo mennä). Hyvästi Mikko veljeni,
meillä ei ole kai enää mitään tekemistä keskenämme.

HEISKANEN. Ja aijotko todellakin jättää meidät?

EERIKKI. Johan sen sanoin, ja sanani pidän.

HEISKANEN. Ja nytkö jo lähdet?

EERIKKI. Eipä asia taida viivytyksestäkään parantua.

HEISKANEN. (Liikutettuna). Jää luoksemme Eerikki veljeni, sillä kovimpa
kolkolta tuntuu, jos noin lähdet. Minä -- minä -- suostun, sillä eihän
Antti nyt enää olekkaan köyhä.

LIINA. Isä, sinä siis suostut? Saanko kutsua Antin tänne? (Huutaa
sivuhuoneesen): Antti, isä kutsuu!

ANTTI (tulee oikealta). Tässä olen Liina. (Ottaa Liinaa kädestä).

HEISKANEN. Ottakaa toisenne, lapset! Me ihmiset emme näemmä voi itse
kohtaloitamme määritellä.

EERIKKI. (Kätellen). Olkaa onnelliset koko elämänne.

ANNA-MAIJA. (Tulee vasemmalta). Kuulkapas Heiskanen, saanko minä
tynnyrin ohria teidän myllyssä jauhoiksi?

HEISKANEN. Vaikka kaksi.

    (Aatami ja Toivola ovat seisoneet sivulla
    kuunnellen ja nyt poistuvat).

AATAMI. (Mennessään vihaisesti). Siis petetty ja 33,000 menetetty!
Voih! (Tuppaa mennessään Anna-Maijaa). Meiltäkö sait ohria?

ANNA-MAIJA. Niin sain. (Niaa). Paljon kiitosta!

(Esirippu alas).





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Rahan valtaa - Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home