Title: Tuhkapöperö - Kuvaus 4:ssä Kohtauksessa
Author: Lagervall, Jacob Fredrik
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Tuhkapöperö - Kuvaus 4:ssä Kohtauksessa" ***


TUHKAPÖPERÖ

Kuvaus 4:ssä Kohtauksessa


Kirj.

J. F. LAGERVALL



Viipurissa,
J. Cedervaller poikineen,
1847.



     Imprimamr: G. Rein.



JÄSENET.

 HÖLMÖNEN, Kylävanhin.
 PÖPERÖ, Tyttäresä entistä vaimoo, yhä toimittaissa töhkeimpiä töitä
    asuin liijoksiin ääressä, hän on alti tuhkassa; josta nimi
    Tuhkimus ja Tuhkapöperö.
 PIRJO, Hölmösen vaimo.
 SOMA ja SORJA, Pirjon tyttäret entistä miestä.
 SYÖJÄTÄR, Pirjon seukku.
 LEMMES, Pöperön emäneno.
 KERSKO, Kuuluisa Nuoriso.



1. KOHTAUS

Hölmölammin rannalla.


1. NÄYTÖS.

    Lemmes (valkamolla). Pöperö (toisella). Soma
    ja Soria (nurmella, eivät tiije toisistaan,
    eivätkä kuule Lemmeksen laulavan).

LEMMES.

Rauha näillen rannikoillen,
Tämän lammin laiteillen
Jossa muinoin lassa lauloin,
Kussa poikana polaisin:
Poimin mansikat makiat.
Valvoin tuolla valkamolla
Isän vestäissä venettä.
Nukuin tuohon nurmikollen
Äitin pestessä pesua
Puhistaissa puukaluja.
Ojansuuhun onget viskoin,
Laitoin lahnoillen katitsat,
Kannoin Kotiimme kaloja.
Kalakeitot äiti keitti
Höllötökset Hölmönämmä.

PÖPERÖ (laulaa valkamolla itekseen).

Heitti herttainen emäni,
Heitti kallis kantajani,
Ihana imettäjäni;
Heitti kaikki heimokunta.
    (Puhuu).
Heitti heitoksi, hylyksi,
Lyötäväks, lykättäväksi.
Jätti vaivallen vajaallen:
Pirjon piijaksi poloisen,
Sisärpuolillen poluksi;
Orjaksi omassa koissa:
Sekä nääntymään nälällä
Että vaatteita vajillen:
Vaikka ei varoa puutu
Ei ou tyhjyyttä elosta.
Pirjo pitääpi pitoja,
Syöttää kyllin Syöjättären,
Yhä lahjat laitteloopi.
Siitä syystä Syöjätärkin
Tyyvyttääpi tyttäristä,
Emänniksi ennustaapi
Kauniimmillen kaupunnista:
Mullen mustan Kiertolaisen
Elikkä ei ensinkään,
Omituista, ollenkaan.
Työtäk syövät tyttäresä,
Kävelöövät käissä puuhkin:
Heilen herkut hempeimmät,
Huparuuvat ruokittua:
Mullen viskovaa muruja,
Pilkoin vielä pilppuvaapi:
Vähentää vähät palaiset.
Äitin vaatteista valinna,
Höyhentyynyt tyttärillen.
Vapon vaipat vallannunna
Sekä paijoista paraimmat
Että uuvet uutimeni:
Sisärillen siistit hunnut,
Hurstit huonoimmat minullen,
Repalaiset reikäniekat
Helmukset minullen heitti,
Joita Pirjo on pitännä,
Kuluttanna kuusi vuotta.
Mulla musta ajanjuoksu,
Minun iltani ikävät;
Minun työni työläimmät,
Vaivannäöt vaikeimmat
Vaan en kellenkään valita,
Saata kylällen sanoja:
Koen puolustoo kotia.
Itekseni toiste itken,
Yksin vaivani valitan
Yöllä yksin ollessani,
Maatessani maaperässä.
Vaan mitä minä valitan?
Levollinen on leponi,
Tunto selvä Tuhkimuksen.
Muita murehtii tulisi.
Pirjo pieksettyy Iseä
Itköö ite iltayöstä,
Aamun auringon valosta
Tahi kellen tappeloopi
Eli pahoin pauhovaapi,
Yliyötä riitelööpi:
Tyttäresä tyynylöistä
Tanhuvalla tappeloovat
Vihan kiivoin kiistettyä
Kummaista on kuhtununna
Täti täyveksi täheksi,
Haluisammasti halainna?
Kellen tuopi Kerskon pojan,
Kullen suopi sulhaiseksi?

    (Laulaa).

Kolkko on minun kotini,
Yltä kylmät kynnykseni.
Emänä emintimäni,
Isintimänä Isäni!
Heitti j.n.e.
Vaan ei vanha _Väinämöinen_.
Hylkeä hyvä Jumala!

    (Puhuu).

Mitäpä minä valitan?
Pilkat leikkinä pitelen,
Kärsin lyönnät lykkäykset,
Kärsinki kovimmat käskyt;
Työni toimitan toella,
Jouvun aina työstä työhön,
Askarelta askareellen.
Samat vaivat vanhempana,
Askaret, talonasiat
Täytän täysvartisena
Kuin jo piti pienempänä,
Silminnähen nääntyneenä,
Vaivanpakolta vavisten
Pirjon piesten toimitella,
Vireesti vitan eholla.

SOMA (näyttäin Soriallen kukkia).

Kunka näistä kukkaisista,
Kunka ottaisit omaksi?
Minkä mielestäis valihtet,
Minkä hylkeisit minullen?

SORIA.

Kuin en tiije kuin nimesit,
Kuita kukkaiset kuvaavat
Niin on vaikia valita.
Anna arvelen vähäisen.
Tuo on muita turpiampi
Kaunis päivänkakkarainen.
Ruusu vielä runsaampi;
Se on mieleinen minullen,
Sen minä otan omaksi,
Jätän jäänöksen sinullen.

SOMA.

Se on seukkumme Simuna.
Jätit jäänöksen minullen,
Kerskon pojan Keskimäisen.

SORIA (Tavoittaa päivänkakkaraa).

Et peto petä minua!
Anna poisi Kerskon poika,
Se on mieleinen minullen;
Mullen muinon jo luvattu.
Simo omasa sinullen.

SOMA.

Kehno Kerskollen olisit,
Simo liijaksi sinullen,
Simo sinua parempi.
Luvattuni pien lujasti.

    (Lemmes läheten heitäksen ojaan).

SORIA.

Simo Kosiipi sinua,
Se on omasa sinullen.
Anna poisi Kerskon poika
Jos ei toilla niin toralla!
    (Hepäisöö Somaa vaan näköö Lemmeksen).
Mikä Kummitos Kumossa,
Kuka onneton ojassa?

SOMA.

Olkoon onnesa nojassa!
Veissä pehmiä venyä,
Ropakossa moisen rosmon.

LEMMES.

Kulta kukkaiset, käköiset!
Somat neitoiset soriat!
Auttakaa avunalaista,
Vanhaa vaivaista lijasta,
Hätäistä hätätilasta,
Savikuoppaan kuolemasta.

SORIA.

Puvin puhtaaksi käteni,
Sotkin sormeni somaiset.
Puhas out kuin pulsterisi.
Kuin et kurja tuohon kuolle
Rumanmotoinen mutaan,
Kuolet kumminkin keollen.
Kuole koirankuotolainen
Tulemattasi tupaamme!
Sinun käsissäis käteni
Koprissasi konnikainen
Eivät käy minun käteni!
    (Pöperöllen joka ilmantuu).
Tuossa sullen sulhapoika
Sekä nuori ja nopia
Että kaunis Kasvoiltasa.
Ensin veistä poisvetele
Sitten siivoat lijasta,
Peset muotosa muvasta,
Hyvin puvet ja puhistat.
Toilla pörhistät Pöperö,
Saaneesi leivänsaajan;
Mieronkäyjän mieheksesi,
Ruuvanhankkijaks hakenna.

    (Pöperö autta Lemmeksen, pesee hänen ja omat kätesä;
    Sisärekset juoksoo pois naurain ja käsiä taputtain, sanoin):

Toentotta toisillenne
Outta oikein omanne,
Hurtat huonossa puvussa.

LEMMES.

Siuna sinua Jumala!
Valloin vanha _Väinämöinen_!
Anna elämä etuisa.
Laita lapsellen hyvällen
Elonolo onnellinen,
Hyvä hyvätahtoisellen!

PÖPERÖ (Ehtiin taluttaa Lemmestä).

Anna talutan taloomme,
Tuonne Isäni tupaan!
Ite on Isä kotona,
Kyllä se kyllin syöttelööpi,
Hoiteloopi holhovaapi.
Kohallinen on kotini,
Varakkaat on vanhempani,
Aina vieraillen apuisat.

LEMMES.

Voin minä ominki voimin
Hiljon tarpoa taloonne,
Jälestä tupaanne tulla.
Kultainen! Kuka Isäsi?
Kuka vaimo vanhempasi?

PÖPERÖ.

Isä Hölmölän isäntä.
Vappo vainaja emäni,
Kohta kuollut kuusi vuotta,
Kuusi keseä keossa.
Isä lesken leivättömän
Kohta korjasi kotiimme
Emännäksi, emäkseni
Ja ne neitoiset koriat
Ovat sisären sijaiset.
Kyllä sie tupamme tunnet,
Sen on seinät veistettynä,
Punamullalla punatut,
Sekä ikkunat isommat.

LEMMES.

Nekö piijat pilkkanuokat
Sinun sisär lentämäsi.

PÖPERÖ.

Ne oli puhtaassa puvussa
Ja kuin satuin saapuvillen,
Minun jättivät jälellen,
Sullen antamaan apua.

    (Talosta Pirjon ääni).

Tule Tuhkimus tupaan,
Jouvu joutava pihaan.



2. KOHTAUS

Tuvassa.


1. NÄYTÖS.

PIRJO.

Tahon harmilta haleta,
Paisua vihan pakolla.
Tuossa Tuhkimus tulookin
Tyly tytärlentämäni,
Älmä äitisä kuvainen,
Vielä ilkeempi iseesä.
Hällen mie vihani viskon,
Häpiäni hällen kostan.
Minä pöyhötän Pöperön
Hylyn, mieleni hyviksi,
Kypsyttelen kylkiäsä,
Suuttumiseni suloan.
Ainama asian löyvän,
Aina ainetta torailen.


2. NÄYTÖS.

PÖPERÖ.

Nyt oun pessynnä pesumme,
Hurstit, hunnut huuhtonunna,
Liinat valkiat valaissut!

PIRJO (Lyyven Pöperöä).

Etkö hävytön häpiä!
Tuuva tuommoista pesua!
Tuhma Tuhkimus oletkin,
Pahasiivoinen sikainen.
Liinat haisoovat lipeellen,
Selvällen sekaporollen,
Paijat huuhotut pahasti;
Hurstit huivit huonommasti.
Tuossa sullen suuta vasten,
Tuossa kohti korviasi.
Kylillesi tuossa kylpy,
Palkka paitoimme pesusta.


3. NÄYTÖS.

HÖLMÖNEN.

Taasko tyttö tyhmä ollut?
Se on äksy ja älytön.
Ei se oikeesta ojennu,
Vältä vähällä kurilla.
Anna kovuutan kovemmin,
Anna _nauhon nahkavyöllä_
Taikka _ruoskalla ropistan_.

PIRJO.

Kyllä se sen tarvihtoopi,
Sen se aivan ansainnunna.


4. NÄYTÖS.

LEMMES,

Terve tuttavaan tupaanne.
Rauha rakkaus taloonne.
Hyvä suosio sovinto!

HÖLMÖNEN.

Toen toivotat hyveä,
Ylimäinen ystäväni,
Aina neuvoni apuni!
Eno entisen emännän!

PIRJO (Itekseen).

Sekö se on Lemmes retka,
Josta mieronjuoksiasta
Yhä Hölmönen hövännyt:
Joka kielti meijän kihlat,
Meijän häitämme häpäisi.
Sanat saattoi ilkeimmät,
Kantoi konttia kovasti,
Panetteli mun pahaksi.
Lausui lapsuuven vikani,
Tapani kotitalossa,
Mielitietot miehelässä;
Ilmi saattoi irvihammas
Kaikki retket rengin kansa.
Vaivat miesi vainajani
Hänen kuolusa kuvaili
Ehkä liikojaik lisäsi?
Kahenkesken heijät heitän,
En tuo einettä eteesä.
Ajan nälällä ahollen,
Karkottelen kartanosta,
Kyyvihten koko kylästä.
Vaan se hitto hirvittääpi;
Mullen silmät muljautti.
Jokohan vihoja viskoi,
Ukko uhkasi minua?
En ole pelännä ennen
Enkä pahoa paennut
Tätä pakanaa pakenen,
Tämä hiittä hirviämpi.

LEMMES.

Missä entisen emännän,
Vapon vainajan sikiöt?

PIRJO.

Hukat söivät hukkuisena,
Peot peltoimme perillä.

    (Heristää männessään, suutanäyttäin Hölmösen olla vaiti).

LEMMES.

Se oil kauppa kauhistava;
Mureellinen mullen muisto,
Suru sullen surkiampi!

HÖLMÖNEN.

Se on vaimoni valeita!
Leikillään asetti akka.
Tyttö ihteni tykönä,
Poika poikessa soassa.
Konsa koivennoon kotiimme?
Koska rauha rannoillamme.

LEMMES.

Paljo oun pahoa kuullut
Tavoista sinun talosi,
Elämästäsi emännin
Kuin jo ennen ennustelin.
Ei vanha valetta hauku.
Työllä sorrat tyttäresi
Yhä ylenpaltisella;
Pijät vaivalla, vajaalla;
Turha turva on sinusta,
Vara vähä vanhemmasta:
Vielä päällen päätteiksi
Kurit isoimmat isältä.
Vapon vaatteita pitäävät;
Tyttö ryysyissä rypööpi:
Vaikka Vapon vaateorret,
Olivat täpöisen täynnä,
Notkui vaatteihen nojalla.
Vapon vaipat vallattuna;
Vapon tyttö vaipatonna,
Tyytyväinen tyynytönnä.
Pirjon tytöt tyynyllissä
Pulsterillasa puloovat.
Myöskin poikasi poloisen,
Täytyi koiveta kotoosa,
Emänkonnulta erota
Joka joutui nainnan kautta
Höplän Hölmösen käsillen.
Nyt hän marsiipi majaasa,
Kaunis kapraali komia.
Hevoisväissä keppiherra.
Sota monia sovaissut,
Tuskat monen turmellunna;
Hänen palvelus paranti,
Virka taivutti tapasa,
Yhä totuuteen totutti.
Kohta joutuupi kotiisa,
Perimään emänperuja
Tahtoo hallita taloosa
Pitee kovemman komennon.
Tuohon turva Tuhkimuksen;
Tuohon turvauva itekkin
Kuin out kunnoton isäntä.
Ole miesi, pijä mieli!
Pijä Pirjoa kurissa;
_Nauho häntä nahkavyöllä
Ropsi häntä ruoskallasi_.
Elä pötki pöyvän alle
Konsa korviais tapaapi
Pirjon pilkkana pitäyvyt,
Kylänvanhimmaks valittu
Olet vaimon vallan alla,
Pahan porton potkittava.

HÖLMÖNEN.

Toentotuutta sanelet.
Neuvo nerokkaan uroisen!
Nyt otan isännän innon,
Vallan vanhimman talossa:
Pieksän Pirjon vuorostani,
Vaimon vatkoan äkäisen.
Ulos syöstän Syöjättären.


3. KOHTAUS.

Eteisessä.


1. NÄYTÖS.

SYÖJÄTÄR (Pirjollen).

Upo uutoisen sanoman,
Toivon toimitan sinullen.
Kerskon poika keskimäinen
Miesi kaunis kaupunnissa
Miesi miehistä valittu,
Rikas riistalta, rahalta;
Oma kaunis kartanosa
Seisoo linnoa likellä,
Kaupunnin alakaulla;
Omat laivat laineilla;
Läksi koistasa kosiin
Emänteä ehtimään,
Vaimoa valihtemaan.
Ei se kaho kauneutta
Eikä valkeita valihte.
Saisi vaimoja valiten
Kaunoisia kaupunnista,
Vaan ei taho tansijoita,
Kärsi kovin kouluttuja
Suuri oppisii suvaihte,
Kysyjijä kyntäjältä,
Millen maallen maltasia,
Kullen kaskellen kanarvat,
Suollen suola kylvettynä,
Vaan se tahtoopi tavoilla
Entisen emäsä laista,
Äiti vainaasa älyistä.
Sitämuuvoin on mukana
Entisen emäsä kengät.
Kellenkä ne kengät käyvät,
Ken sen pakloin paneksen.
Se sen jälet parsinoonkin,
Sen valihtoo vaimoksesa.
Neuvoin teijän neitojanne
Ennen muita ehtimään.
Siinä aineessa asuksin
Vuosikauven kaupunnissa.

PIRJO.

Ken ne kengät arvoasi,
Minkä pituuven pitäävät?
Laveuven kyllä laitan,
Rinnan korkeuven kohennan.

SYÖJÄTÄR.

Ovat pieksut pientä kättä.
Soman jalat ja Sorian,
Vaivoin sopiivat somaiset,
Tuskin myöskin Tuhkimuksen;
Vaikka nälkä näiventännä,
Työsävaivat vaivannunna,
Kasvun estännä katalan.
Nerokkailla aina neuvo,
Yhä vastaukset varoilla;
Altis valta vaimopuolten
Miten miehet miettinöötkin.
Viekkaat viisaita enemmät.
Piemmä jalkoja pihissä,
Kämmenyksissä käpälät;
Taputellen taivutellen,
Paamma pakloilla kovasti,
Litistämmä liinavöillä,
Kapaloilla kaijennamma:
Otamma sukat ohimmat,
Päällen ahtaimmat ajamma.
Sukat voijamma sulalla,
Voilla kengät voitelemma:
Väen voimalla veämmä.
Kerran kengät koiteltuna;
Kerran Kerskoa petelly:
Suutari sukua mullen
Ken ne kengät ommellunna,
Toiset kohta toimittaapi
Jospa pikkuista pitemmät,
Vähän väljemmät terältä.
Samoin lestin saumovaapi.


2. NÄYTÖS.

    Entiset. Soma ja Soria.

PIRJO.

Tehkee terveykset tätillen!
Se vasta sanoman saattoi,
Hyvän toivon toi minullen.
Kerskon pojan keskimäisen
Täti tänne juohattanna,
Neuvonna nerokas ämmä,
Muija muita muitterampi.
Kohta joutuupi kotiimme,
Emänteä ehtimään,
Vaimoa valihtemaan.
Häll on kenkiä keralla,
Pienet pieksut pehmeimmät.
Valihtoopi vaimoksesa
Kellen moiset kengät käyvät.
Pitäkää jalat pihissä
Yli yötä painumassa.
Aamulla tätin avulla,
Neuvoin seukkuni neroisan
Yhäite kokoon koputan,
Varmoin varpaanne varustan
Aivan alle jalkapöyvän.
Otan sukista ohimmat,
Vapon valkeimmat valihten,
Ajan päällen ahtaimmat,
Väen voimalla veämmä,
Vaan jos vaivaksi tulisi,
Jos pahoin pakottaisikkin,
Työksi työlääksi tulisi,
Pitäkää kipunne kiini,
Tukeuttakaa tuimat tuskat.
Ei pie äänteä älistä:
Päättäkäätten pättäviksi
Teijän sorkillen somillen.

    (Pirjo ja Syöjätär takoot tyttöin jalkoja monin
    muuvoin muokaten. Tytöt älisten irvistäät ikeniään).

SYÖJÄTÄR. (Ulos kahtoin.)

Tuossa sulhanen tulookin;
Tuolla lammin tuolla puolen
Kuulen kulkusiin helinän.
Kovin Kersko on kerinnyt,
Hyvin ruunasa hypännä.

PIRJO (Somallen ja Soriallen).

Paneutukaatten paraten;
Täyttäkää tätinne käskyt!
    (Syöjättärellen).
Ehi puvut puhtaimmat
Vapon vaatteista koreimmat!
Vaan jos valihteis Pöperön
Ja ei tyyvy tyttäriini?
Minun harmi halkaseisi,
Maahan kaatasi kateus.

SYÖJÄTÄR.

Minä tuhkoon Tuhkimuksen,
Pöperön pölyllä sieklon.

PIRJO.

Pistän piiloon Pöperön,
Kuuruun tungen Tuhkimuksen,
Uunin soppeen sovitan,
Tahi laitan laitumellen,
Karjan katsantaan kiristän.

SOMA.

Kehno Kersko meillen oisi,
Jos se tuhmaan Tuhkimukseen
Mieltyisi minua saahen;
Jos se Pöperön pölysen
Ottaisi minun ohalla.
Hän oisi narri naurettava.

SORJA.

Täytä nyt täti lupasi;
Mullen muinon jo nimesit!

SOMA.

Eikös ennemmin minullen,
Mullen ammoin aikojasa
Täti lujasti luvanna?

SYÖJÄTÄR.

Kellen teistä Kerskon saisin,
Hyvä osa, onni oisi.



4. KOHTAUS

Tuvassa.


1. NÄYTÖS.

    Lemmes, Hölmönen, Pöperö.

LEMMES.

Tuossa vieraita tuloopi.
Liekkö posti portillasi.

HÖLMÖNEN.

Kovin konttisa komiat,
Ajovärkit välkkyväiset,
Vahva varsa valjaissa,
Joka on jotai parempi,
Holliluhoja lujempi.


2. NÄYTÖS.

PIRJO (Pöperöllen).

Mäne peltoin perillen,
Aja lampaat aholta!

LEMMES.

Ajoin lampaat aholta;
Ne on korjatut kotiinne
Karsinoissaan karihtat,
Lämpimissä läävissään.

PIRJO (Pöperöllen).

Aja tamma tallin luokse,
Kanna kakroja eteesä!

LEMMES.

Ammoin tamma tallissanne,
Kappa kakroja rupussa.

PIRJO (Pöperöllen).

Laske lehmät laitumellen
Irti iltasyötöllesä!

LEMMES.

Laskin lehmät laitumellen,
Tein jotakin joutessani.

PIRJO (Pöperöllen kiivaasti).

Totta torvea tuvasta,
Ehi piiloa pihalla,
Tuossa vieraita tuloopi.
Kuka kurja kulkenoonki?
Paavin pakanan väkeä,
Pirun Birgerin uroja
Uuven uskon puoltajija,
Vainoojija vaimopuolten.
Ei ou sijoa sinullen
Tuossa tuommoisten tulolla,
Liijoin out sinä likainen,
Kovin pölyinen Pöperö.
Miss out ryysyssäis rypennä,
Reikiin repaleis repinnä?

LEMMES.

Tuossa tila Tuhkimuksen,
Pöperöllen pöyvänpäässä.
Koti, kontu Tuhkimuksen.
Se on oikia emäntä.

PÖPERÖ.

Sovin istumaan sopessa:
Piiloin pimeessä pitäyvyn,
Uunin turvin turvauvun.

PIRJO (Kiivaasti Lemmeksellen).

Pöperöä pöyvän päähän!
Mikä sitten mie olisin,
Enkö ensinkään emäntä?
Totta torvea pihallen;
Herja heittolas hävytön,
Konna koirankuotolainen:
Et ou ilmoin imeisten
Kerju-ukko kelvollinen!
    (Pöperöllen).
Totta lyöttäyvy lymöön
Kyykistäyvy kynkillesi,
Painu pankon siimekseen;
Kata kasvosi hameilla,
Peitä ruumis peitteillä!

LEMMES.

Empä paikalta pakene,
Tuosta tultuini tuvasta;
Tämä tupa Tuhkimuksen;
Minä oun eno emäsä.

PIRJO (Riehkäisten Lemmestä käsikynkästä).

Ulos sitä sievemmästi,
Sitä pikemmin pihallen,
Kutka kunnoton pakene,
Pötki Pöperön omainen:
Kyllä sullen kyyvin annan
    (Hölmönen ehtii puolustoo Lemmestä).
Tohitko torata mullen,
Vastustella vaimollesi?
Joko ukkoni unohit
Monet saavut mammansaunat.
    (Hölmönen pakenoo pöyvän alle).
Kuule kulta ukkoiseni!
Nouse nopeesti jaloillen,
Vieraat tuloovat tupaamme!

HÖLMÖNEN.

Näätkö Lemmes onko leikki?
Tokko tottelen toroosa?
Käynpä yli käskystäänki!


3. NÄYTÖS.

KERSKO.

Terve teiltäni taloonne,
Seurallen ihana ilta,
Isännällen ilta kaunis!

    (Hölmönen kaataa pöyvän).

LEMMES.

Tuossa ilmautuu isäntä,
Kylältä valittu vanhin.

KERSKO.

Kummat nään tavat talossa
Oikeuven erinomaisen.
Mikä ihtoisen isännän
Asettanna pöyvän alle,
Kylänmiehen kyyvinnynnä?

LEMMES.

Missä vaimot vallan päällä;
Kussa emäntä enempi,
Siellä ihtoisen isännän
Pako vahvinna varana.

KERSKO.

Jätän hyvät jäähyväiset!
Neuvoi mullen neitoisija
Tästä talosta tavata,
Vatusteli vanha akka:
Vaan sanoovat sananlaskut,
Aasit aasista sikiivät,
Tammat tammoja tekeevät
Sukuusa on suopetäjät,
Tekijääsä tervaskannot.

LEMMES.

Polvi muuttuupi pojasta.
Monesti emeä moiti
Vaikka tyynet tyttäresä.

KERSKO.

Tytöt ovat kaikki tyynet;
Vasta vaimoina vihaiset.

LEMMES.

Vaimot vallan pyytäjijä
Missä miehet puolimiehet,
Höplät Hölmösen tapaiset.

KERSKO.

Empä ensinkään varaja
Valtaa vaimon multa saavan;
Kuhu kumpaiset tupaanne.
Kellen nämä kengät käyvät,
Sen valihten vaimokseni,
Enkä valtaasa varaja.


4. NÄYTÖS.

    Soma, Soria ja Syöjätär.

SYÖJÄTÄR (joka salaa syöstäin uunillen tuhkin siekloo Pöperön
ja alastultua sanoo).

Tuossa Soma ja Soria,
Tytöt tyynet työntekiät,
Hyvätahtoiset tasaiset.

    (Kersko ojentaa kengän. Soma ja Soria sysiit toisiaan
    vihalla pois. Pirjo ja Syöjätär kokoovat sanotuin neuvoin
    tunkee kenkää Sorian jalkaan: vaan se ei mahu turvonneesen
    jalkaan. Soria ähkää ja irvistää).

Oisi oikeen omasa,
Muutoin lykkynään mukava,
Vaan on kenkä vanhennessa
Kutistunna, kuivanunna,
Vielä se viruupi kyllin,
Mukautuu jalan mukaan.

KERSKO.

Niin oisi sopu sovuton,
Aivan arvoton avio,
Kuin on työläs työntekonne.
Ei ole mukava mullen,
Emännäksi ei pätevä.

SYÖJÄTÄR.

Jo on oikeen jalassa,
Mahtui päällen mainiosti.

KERSKO.

Paneppa nyt paklat kiini,
Solet, palkimet sovita.

    (Syöjätär panoo salaa paklat niekloilla kiini ja
    kaivaa uuvet palkimen reijät, kuin ei muutoin yllä).

Käyppä tuossa käpsyttele;
Pitkin siltoa sileetä.

    (Soria yrittää käymään; tuskassaan kaatuu,
    paklat ja solet irtautuu).

Et ole emäni verta,
Etkä emäntä minullen.
Ehkä sisko sievempäsi.
Somalla somemmat sorkat!

SORIA (Itkiin).

Minun somemmat Somalla!
Ovat pikkuista pitemmät,
Varavammat varpailta;
Vaikka vaimot suurin vaivoin,
Kaksin kääntivät käpälät,
Varsin varpaasa varusti.
Ponnistivat pohjan alle.

PIRJO (Näpistäin Soriaa, jota Syöjätär tapaa purrakseen, tahtoo
kenkiä Somaa, joka viimen akkain avuin saapi kengän Sorialta.
Vielä työläämmät reistaukset: hän parkuu äänissä).

Pijä suusi piikaiseni,
Kohta kenkä koiteltuna!

SYÖJÄTÄR.

Tällen käypi täyvellesä,
Tällen tehty tietettykin.
Somalla somemmat sorkat.
Elä itke impiseni!
Heität herttaisen kotisi;
Muutat korempaan kotiisi
Kerskon pojan puolisona.

    (Ponnistaissa kenkä halkiaa. Akat ja Soma purskahtaat itkemään).

KERSKO.

Nyt on koiteltu koriat,
Kaunisvaatteiset kehutut.
Kuka tuolla kurkistaksen,
Ken se piilossa pijäksen?

SYÖJÄTÄR (Kerskollen, vaan Lemmeksen kuulla).

Se on Pirjon piikatyttö.
Ei ou puhas puolimieli.
Se on Pöperö pölyinen,
Toimenpuuttuva, tomuinen:
Jalat laajat kuin lapiat.

LEMMES (Puhuin tomun Pöperöstä, joka on muuttanna veljeltä
Lemmeksin lähätetyt vaatteet ja sukat).

Se on puhas pulmuiseni.
Toimen tyttö ja totinen!

KERSKO.

Tule pieni piikaiseni!
Ehkä liet sinä emäntä,
Jota kauvan kaihonnunna
Olen ehtinnä ehäten.

    (Pöperö koittaa toista kenkää).

Varsin on Varoa kyllä
Että panna paklat kiini,
Sekä solkija solaten.
Niissä käyvä käpsyttääpi,
Kuin ennen kävi emäni,
Oma äitini osaisi.
Tahotko minun talooni,
Elämään, emäntänäni?
Omakseni, onnekseni?

PÖPERÖ.

Kernaasti Kerskoiseni,
Hyvä sulhainen suloinen!
Miten miettinöön Isäni?
Sano sana vanha vaari,
Elä epäile emäni,
Eläkä eno emäni!

PIRJO.

Ei minun elossa ollen,
Sinun silmäni näössä,
Minä laske miehelään;
Lasta niillen laitumillen,
Pahoillen rekipajuillen,
Likasillen liisteillen,
Kerskon pojan puolisoksi.
Kovin komia näöltä,
Kehno Kersko on tavoilta.

LEMMES.

Ole vaiti vanha portto,
Pijä suusi suuri konna.
Tuossa on ite isäsä;
Vaikka vallan antanunna,
Ollut alti allakynsin,
Niin on oman tyttäresä
Iho ihtoinen isäntä.

HÖLMÖNEN.

Kuin on kerran tunto tullut,
Pitkän piinani lopetan,
Haureuvestani havahan:
Enkä ota ollenkaan
Muilta tässä muistutusta.
Tyyvyn työhön tyttäreni
Annan avulla Jumalan,
Valloin vanhan _Väinämöisen_,
Hänen häitä piettyväni,
Kerskon pojan puolisoksi.
Tehköön Pirjo piijantöitä
Pojan poikessa ololla.
Konsa joutuupi kotiisa,
Annan ehtiä emännän.
Piemmä Pirjoa kurissa
Tahikka talosta poisi,
Jos on mieli mierontiellen,
Josta korjaisin kotiimme.
Ajan työllen tyttäresä
Tekemään talontekoja.

KERSKO.

Kiitos ikuinen Isällen!
Emänenollen enemmän;
Toimen, totuuven ukollen!
Jos tahot taloomme tulla,
Kilvoin kiitämmä sinua;
Sullen valta vanhempamme.

PÖPERÖ.

Kilvoin palvellaan paraten!

LEMMES.

Poltin poikana poloissa,
Karjan, kartanon poroksi,
Kaikki taloni tavaran.
Murhe saattoi muillen maillen
Tavaroita tarjoin kannoin,
Kauppakaluja kuletin:
Aina rossan alttinalla
Voitin, säästin sääveliini.
Tahoin takasi taloni
Ostoa, oman kotini.
Tuli mullen tuttavaksi
Kaunis Kapraali komia:
Otin ottopojakseni.
Nyt en tarvihte taloa,
Enkä tiijusta tiloa;
Yhä elämmä yhessä.
Ei ou höplä Hölmön poika:
Konsa joutuupi kotiisa,
Kohta ottaapi komennon,
Tahtoo hallita taloosa.
Siks' en pääse paikan päältä:
Aina tarpeita talossa,
Kahtomista kartanossa.
Käyn mie teillä käynnän tietä,
Olijammissa oleksin
Aika ajalta ajelen.
Ihailen iloa teijän,
Kahon kapraalin eloa.

    (Akat ovat pyörtyvinään).

PÖPERÖ (Laulaa):

Aina luotin Luojan töihen,
Valtaan vanhan _Väinämöisen_.
Ijankaikkinen Isämme
Kaikki kahtonna paraten,
Osuttanna onnekseni.
Kävi toivoni toeksi,
Luojan laitos luotolleni,
Ett'ei vanha _Väinämöinen_
Hylkeä, hyvä Jumala!



JÄLKIMAINE.


Moni loru, iskeytyneenä lapsuutemme muistoon jospa halvempi arvoinen,
ou meillen mieluisa.

Kuulin lapsena kerrattavan Tuhkapöperöö kerrattuvakin. Luvin poikana
Askepot, joka on sama satu Juuvin kielellä. Näin sen Cendrillonnina
kuvattuna Franskan kielällä: moni sitä moitti, enimmät kiitti ja
ylenkiittivät. Ei mieleeni pystynnä toimittaa tätä suomalaisen kuvaisto
pukuun. Jotain puuttui. Luvettuvani Silmänkääntäjän, löysin Hölmösessä
omituisen isän Pöperöllen; vaan hän oli toisen oma. Saatuvani luvan
häntä ylentää ja alentaa olen toimittanna Pöperön senkaltaisena
kuin sen oletta nähneet. Toivon, jos se nyt ei ole otollinen, että
saatuvamme kansallista kuvaistoo, kuvaiston holhoja ej sitä hyli:
sen vuoksi että se oleva suorasanainen (Alevasteinen) kepeesti pysyy
muistissa. Eikä se vaai erinäisiä pukuja eli laitoksija eikä monia
jäsenijä.

Senki suhteen että tämä kuvaus voisi sietää vertausta muukalaisina
tavanneihin Pöperöin, toimitin hänen suorasanaiseksi, että jos
kuvastossa sattuu usiampia joilla on ääntä ja mahtija niin voipi
enimmät paikat laulattaa. Kielestä muistutan sanojani Ruunulinnan
Jälkimaineessa. Vielä vähemmin nyt oun pakloin paneutunna. Kiistäkää
jos hyvää, ettei Kerskoniuksiin ja Hölmöliiniin esivanhemmat
puhuneet semmoista Suomea: vaan suokaa Lemmeksellen, Pirjollen ja
Syöjättärellen, jotka olivat monikotiset, moninaista murretta.

Kysymys on tehty ei kauvan (1837), jos Italijan kielessä, kirjakielen
tuloo mukautua puhekieleen eli puhekielen kirjakieleen. (Se si debba
avvicinare la lingua scritta alla parlata o sia la parlata alla
scritta). G.B. Grossi luulee puhekieltä pitävän muvata kirjakieleen.
Jos oisi paljo Italijanki kielen suhteen sanottava, niin en käy
kiistämään. Vaan Suomen kielestä arvelen aivan toista. Voipiko emä
luottautua vastasyntyneesen keskoiseesa? Työ vastaatta että monesti
ilman sitä keskoiseta äiti ajettasiin pois talosta ja että tästä
keskoisesta voipi tulla ylimys sukukunnassaan. Niin on; niin olla
pitääkin tällen emällen, että jos hän jäisi hetelmättömäksi, niin
häntä hiljoin pereestä pois vierautettasiin. Hänen keskoisestaan voipi
tulla ei ainoastaan sukusa; voipi tulla koko kansan kaunistus: mutta
siihen paljon tarvitaan, ennenkuin hän sillen varrellen pääsöö; ja
emäsä holhoominen, emäsä eine ovat soveliaisimmat hänen ruumiillisellen
hyöstymiselleen; mutta äitisä puhe paremmin muita vesoittaa hänen
hengellisiä avujasa. Seuraten murettani sikäli kuin soveliaksi nään,
omistan muistakin mitä mieleeni sattuu; lukiin ihteäni perilliseksi
kaikillen: luulenkin vähemmän vaartavani kansaperillisijäni, kuin jos
en uurastasi lisätä tätä perintöä.

_J. F. Lagervall_.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Tuhkapöperö - Kuvaus 4:ssä Kohtauksessa" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.