Title: Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Taikapsykologinen tutkimus
Author: Hämäläinen, Albert
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Taikapsykologinen tutkimus" ***


IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI

Suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa

Taikapsykologinen tutkimus


Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN


Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia XLVII

Mémoires de la Socicis Finnio-ougrienne XLVII



Helsinki 1920.
Société Finno-ougrienne.



SISÄLLYS:

 Alkulause.
    I. Kynnet.
   II. Hiukset.
  III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.
   IV. Hammas.
    V. Veri.
   VI. Hiki.
  VII. Sylki, henkäys ja suupala.
 VIII. Kyyneleet.
   IX. Ulostus.
    X. Virtsa.
   XI. Pesu- ja ristimävesi.
  XII. Kylpyvitsa.
 XIII. Vaatteet y.m. pukuesineet.
  XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.
   XV. Katsaus.
 Lähteitä ja muistutuksia.
 Lähdeluettelo.



Alkulause.


Seuraavassa on erästä suomalaiskansojen taikuuden alaa yritetty
tieteellisesti systematisoiden, kansanpsykologian valossa eritellen
ja vertaillen käsitellä. Aineiston pääosan muodostaa Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran taika-aarteisto. Etäisempiä suomensukuisia
kansoja kosketteleva aineisto on eräiden Suomalais-ugrilaisen
Seuran hallussa olevien käsikirjoitusten ohella etupäässä poimittu
painetuista lähteistä. Kun näiden kansojen taikuuteen kohdistuvaa
systematista keräystyötä varsinaisesti ei ole toimitettu, niin
tutkimusaineistokin suomalais-karjalais-virolaiseen verrattuna on
suhteellisesti niukempi.

Osan aineiston keräystyötä olen suorittanut kesillä vv. 1914 ja 1916
British Museumin ja Pietarin yleisessä kirjastossa.

Vakaumukseni on, että uskomusten, luulojen ja taikuuden
historiallisen tutkimuksen edellytyksenä on syventyminen niihin
kansanpsykologian valossa, sen ajatusmaailman, niiden mielikuvien
selvittely, joita ne kuvastavat. Tälle työlle pyytää yritykseni olla
vähäisenä sysäyksenä.

Hämeenlinnassa syysk. 18 p. 1919.

Tekijä.



1. Kynnet.


Suomessa ja Karjalassa on kansan kesken viime aikoihin saakka
kynsien leikkaamisessa ja leikattuihin kynsiin nähden noudatettu
eräitä säännöksiä. Niiden yleisenä suuutana on kielto leikata
kynsiä määrättyinä päivinä ja varsinkin heittää leikatuita kynsiä
huolimattomasti pois. Kynnen leikkeleiden suhteen on noudatettu
määrätyitä menetelmiä, joiden kautta niiden katsotaan tulevan
jollakin tavoin talteen pannuiksi tahi tykkänään hävitetyiksi.

Itä-Hämeessä pitää leikatut kynnen osat pistää poveensa korjuuseen
siinä tarkoituksessa, että löytäisi ne kuoleman jälkeen, "jos
kenties sattuisi niitä tarvitsemaan".[1] Karjalassa kynnenpalat on
joko poltettava tahi pantava "sisälöh" ("sishäliin"), s.o. paidan
etuaukosta poveen, paidan ja ihon väliin.[2] Varpaan kynsiä ei
kuitenkaan tule panna poveen, vaan ne on poltettava.[3] Sodankylässä
aikuisen ihmisen kynnet pannaan tuleen, ellei niitä pilkota.[4]

Virossa pannaan kynnet poveen. Ne on säästettävä sen vuoksi, että
niistä hädän aikana saattaa olla apua.[5]

Toinen, Suomessa yleisesti noudatettu ja Suomen Lapissa tunnettu
yleissääntö on se, ettei kynsiä eräinä viikonpäivinä saa leikata.
Yleisimmin koskee tämä sunnuntaita. Tämän säännön rikkomisesta on
seurauksena joko kynsien tahi niitä ympäröivän ihon kipeytyminen,
tavallisimmin kynnen juuressa olevan nahan säröileminen tahi
repeileminen (kynnen "okaat", "lihapiirrot", "lihapistot",
"lihatikut").[6]

Muiden suomalaiskansojen samanluontoisista määräyksistä, kielloista
a luuloista huomattakoon tšeremissien käsitys, että kynsien kasvun
pysähtyminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jos ne taasen saisivat
kasvaa ihmisen pituisiksi, olisi siitä tälle sama seuraus.[7] Vjatkan
läänin Mamadysin piirin votjakit huolehtivat kynsiä leikatessa siitä,
ettei taikinakorvossa olisi sekoitettua taikinaa. Päinvastaisessa
tapauksessa vie peri, paholainen, kappaleen pois leikattua kynttä
ja panee taikinaan, mistä on seurauksena sen ihmisen sairaus, joka
syö tuon kynnenkappaleen.[8]

Syrjänit heittävät uuniin ja polttavat leikatut kynnet.[9] Vogulit
taasen eivät koskaan heitä hukkaan katkenneita tahi leikatuita
kynsiä, vaan säilyttävät ne jossakin piilopaikassa, pannen ne
tavallisimmin poveensa. Jos ne sieltä putoilevat pois, ei siihen enää
kiinnitetä huomiota.[10]

Nämä käsitykset ja kieltomääräykset ovat kynsiin kohdistuvien
uskomusten yksinkertaisimpia itsetiedottomia muotoja. Niiden ohella
noudattavat suomalaiskansat toisia, joissa yksinkertaiset kynsiä
koskevat taikaluulot yhtyvät erilaisiin muihin tahi joissa kielloille
annetaan määritellympiä selityksiä.

Yleisimpiä kynsiin liittyvistä luuloista on se, että ne huolettomasti
poisheitettynä saattavat joutua paholaisen haltuun, joka saattaisi
käyttää niitä eräisiin tarkoituksiin. Pohjois-Pohjanmaalla ei
kynsiä saatu leikata sunnuntaina. Leikattaessa oli katsottava,
ettei pudotettu maahan suuria kynnenpaloja, sillä paholainen
käyttäisi niitä tarveaineina rakentaessaan itselleen venhettä.[11]
Iso kynnenpala leikattiin aina palasiksi. Vanhat eivät missään
tapauksessa jättäneet sellaista kokonaiseksi, sillä piru saisi
siitä venheen laidat ja pääsisi joka paikkaan.[12] Hailuodossa oli
kappaleet leikattava lautaa vasten palasiksi ja heitettävä pesään
palamaan samasta syystä.[13] Venäjän Karjalassa pitää leikatut
kynnenpalaset katkaista kahtia ja pistää kauluksesta paidan ja ihon
väliin, josta ne saavat pudota lattialle. Jos ne kokonaisina ja
suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru niistä venheen ja "Jesus
saisi syytä itkeä".[14]

Täälläkin yhtyy näihin käsityksiin kielto leikata kynsiä sunnuntaina.
Erään tiedon mukaan paholainen saa sunnuntaina leikatuista kynsistä
laivantarpeita ja rakentaa niistä laivan, jolla ajaa lopettamaan
maailmaa. Kynnenpalaset pannaan poveen, silloin ei pahahenki niitä
saa.[15] Suomen Karjalassa on kielto voimassa samantapaisena:
poisheitetyistä kynnenpaloista saisi paholainen laivan
kaaripuita.[16] Edelleen tavataan se Etelä-Hämeessä, missä paholainen
sunnuntaina leikatuista kynsistä tekee laivan, jolla vie ihmisen
helvettiin.[17] Varsinais-Suomessa tekee paholainen niistä venheen,
johon vie ihmisen.[18]

Paitsi venheen rakentamiseen, saattaa paholainen käyttää hukkaan
isoina paloina heitetyitä kynsiä erilaisiin muihin tarkoituksiin.
Pohjois-Hämeessä niistä syntyy kehto,[19] tahi käyttää paholainen
niitä kampaluiksi.[20] Savossa on kynsiä leikattaessa niiden yli
tehty risti ja pistetty ne taskuuu, koska paholainen muuten tekisi
niistä sillan joen yli.[21] Satakunnassa hän tekee niistä rautalapion
teriä,[22] Etelä-Hämeessä kirjoituskynän.[23]

Itä-Hämeessä leikatut kynnet on pantava talteen, nimittäin pistämällä
poveen, kuolemanjälkeistä tarvetta varten.[24] Sunnuntaina leikatut
kynnet saattavat yleensäkin joutua sellaisen kohtalon alaisiksi,
että ihminen joutuu niiden kanssa tekemisiin kuolemassaan tahi
kuolemanjälkeisessä olossaan. Varsinais-Suomessa luullaan paholaisen
kokoavan ne ja vievän ihmisen haudalle.[25] Tahi otetaan ne
viimeisellä tuomiolla esille ja niiden mukaan tuomitaan,[26] tahi ne
poltetaan helvetissä ihmisen kämmenellä.[27] Satakunnassa liittyy
sunnuntaina leikkaamiseen luulo, että kynsien omistaja saa helvetissä
kärsiä polttavaa kuumuutta.[28]

Käsitys paholaisen kynsilaivasta tavataan vastaavissa lappalaisten
luuloissa. Kynnet on joko pilkottava tahi poltettava, muuten piru
niistä tekee venheen, ja kuollessaan on ihminen pirun vallassa, joka
vie hänet kynsivenheessä.[29]

Suuri osa tarkastelluista luuloista on yhteydessä käsityksen
kanssa eräiden toimitusten suorittamisen kiellettävyydestä
sunnuntaina. Tämä kielto tavataan eräiden suomalaisten loitsujen,
esim. verensulkusauojen[30] yhteydessä, ja on se niissä yhtä
hyvin kuin tutkimuksemme alaisissa luuloissakin myöhäisperäistä,
kristillisyydestä tullutta lisää.

Kynsien leikkaamisen kiellettävyys määrättynä päivänä ei rajoitu
yksinomaan sunnuntaihin. Votjakkien luulon mukaan on kiellettyä
leikata kynsiään sinä viikonpäivänä, jona jokin on syntynyt. Jos
esim. joku on syntynyt lauantaina, hän ei saa leikata kynsiään
yhtenäkään lauantaipäivänä.[31]

Toiselta puolen saattaa ihmiselle koitua hyötyä siitä, ettei hän
leikkaa kynsiään määrättyinä päivinä tahi että hän päinvastoin
suorittaa tämäu tehtävän jonakin määrättynä päivänä. Telovin
piirin grusinit luulevat, ettei sen hampaita, joka ei koskaan
leikkaa kynsiään keskiviikkoisin ja perjantaisin, milloinkaan ole
kivistävä.[32] Suomessa saavutetaan sama, vapautuminen ainaiseksi
hammaskivusta, leikkelemällä joka perjantaina kynsiänsä.[33] Suomen
ruotsalaisten käsityksissä vallitsee sunnuntaina leikkaamisen suhteen
jonkunmoinen ristiriitaisuus. Pohjanmaalla luullaan erään tiedon
mukaan sunnuntaina leikkaamisen seurauksena olevan kynnen okaiden
syntymisen,[34] toisen mukaan kasvavat ne siitä entistä paremmin.[35]

Kynsien leikkaamiseen ja kynnen leikkeleisiin kohdistavista
uskomuksista ja taikakäsityksistä ansaitsee luulo paholaisen
kynnenpaloista tekemästä laivasta levenemissuhteittensa kannalta
erikoista huomiota. Suomessa ja lappalaisilla tavattava usko kynsistä
tehtyyn paholaisen laivaan löydetään edelleen skandinavisesta
kansanuskosta. Snorri kertoo Voluspa'n mukaan, että Naglfar-laiva,
joka maailman lopussa Hrym-jättiläisen ohjaamana lähtee
liikkeelle, on kokoonpantu kuolleitten kynsistä. Tämän vuoksi
olikin tapana leikata kynnet, jottei hankittaisi lisätarpeita tämän
laivan rakentamiseen, jota sekä jumalat että ihmiset tahtovat
hidastuttaa.[36] Islantilaisesta ja tanskalaisesta kansanuskosta
löydetään tälle uskomukselle myöskin parallelleja.[37]

Niille esitetyistä suomalaisista uskomuksista, jotka eivät
sisällä käsitystä paholaisen laivasta, tavataan vastineita sekä
suomalais-ugrilaisten että muidenkin kansojen luuloissa.

Yhdeksi suomalaisten luulojen yleispiirteeksi olemme todenneet
ajatuksen, että kynsiä tarvitaan viimeisellä tuomiolla tahi että
vainaja tarvitsee niitä haudantakaisessa maailmassa. Vastaavat
uskomukset tavataan virolaisilla. Jos leikatut sormen kynnet
viskataan maahan, ei ihmistä "toisessa maailmassa" oteta vastaan,
ennenkuin hän on näyttänyt leikatut kyntensä. Tämän vuoksi on ne
pistettävä poveen.[38]

Luulolla kynsien tarpeellisuudesta kuolemanjälkeisessä olossa on
edelleen vastine mordvalaisten käsityksissä. Saratovin läänin
Hvalynskin piirin mordvalaiset käsittävät näkyvän taivaan
kristallikuvuksi, jonka takana paratiisi on. Tie manalaan kulkee
pitkin tätä kupua, joka on niin liukas, ettei sitä kynsien avutta
voi kiivetä ylös. Tämän käsityksen voimasta mordvalaiset ennen
kasvattivat kyntensä pitkiksi.[39]

Syrjäneillä on ollut tapana panna leikatut kynnet vainajan mnkana
kirstuun. Nalimov sanoo nykyisten syrjänien luopuneen tästä
tavasta, mutta sen sijaan pudottavan kyntensä poven kautta. Poven
läpi kulkiessaan kynnet ikäänkuin uudelleen kasvettuvat kiinni ja
muodostavat haudan takana ruumiin erottamattoman osan.[40] Votjakit
uskovat, että jokaisen heistä on elämänsä aikana varastettava kana
ja syötävä se sitä varten, että [hänellä] olisi toisessa elämässä
kynsien kokooja. Kunkin ihmisen kynsiä vaaditaan näet toisessa
elämässä häneltä itseltään, mutta koskei ihminen elämänsä aikana
saata panna talteen ja ottaa mukaansa tuonelaan kaikkia leikatuita
kynsiänsä, niin on hänen varastettava kana ja syötävä se, jotta
[hänellä] olisi kynsien kokooja. Tuonelassa kysytään jokaiselta
ihmiseltä: sürlań tšabjasez luškasa siid-a? 'varastettuasi
söitkö takaisin heittävän (hajallerevittävän kо'оп)'[?] -- Kynsiä
leikattaessa on kaikki palat huolellisesti koottava ja heitettävä
oven väliin sille kohtaa, mistä se aukeaa; sieltä ei peri saata
ottaa niitä eikä näin ollen voi vahingoittaa ihmisiä. Sitäpaitsi, kun
kynnet heitetään yhteen paikkaan, on helpompi koota ne, kun niitä
tarvitaan toisessa elämässä.[41]

Tšeremissit ovat varteen ottaneet yhtäläisistä luuloista johtuviksi
käsitettyjä, samantapaisia menettelyjä kynsiensä suhteen.
Niittytšeremissit ovat panneet kaikille vainajille, sukupuolesta
huolimatta, haudatessa arkkuun pussin, jossa ovat hänen elämänsä
aikana leikatut kynnet. Ne ovat tarpeen tuonelassa kiivettäessä
jyrkille vuorille, jolloin täytyy repiä kyntensä verille
ylenmääräisten ponnistusten takia.[42] Ostjakit panevat vainajan
poveen hänen elämänsä aikana leikatut kyntensä siinä tarkoituksessa,
että hänen olisi helpompi tuonelassa nousta vuorelle; ilman kynsiä
hän saattaisi luisua.[43] Vogulien käsityksen mukaan on vainajan
varjojen tahi haamujen manalassa kiivettävä korkeille vuorille ja
kuljettava tulisten jokien yli. Sen vuoksi eivät he milloinkaan heitä
hukkaan rikkoutuneita tahi leikatuita kynsiä ja hiuksia, vaan panevat
ne poveen tahi säilyttävät jossakin suojapaikassa. Ensimäisenä
keväänä kuoleman jälkeen, kun sorsat tulevat, reväistään niiltä
kaksi pyrstösulkaa, ja ne poltetaan piilotettujen kynsien ja hiusten
keralla; silloin nämä antavat vainajalle kyvyn kulkea tulisten jokien
yli ja kiivetä korkeille vuorille.[44]

Käsitys leikattujen kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä,
nimenomaan manalan vuorelle kiivettäessä ja tulisen joen tahi
sillan yli kuljettaessa, samoinkuin myöskin tämän ohella tavattava
käsitys, että vainajan toisessa elämässä on koottava tahi viimeisellä
tuomiolla otettava esiin kyntensä ja tehtävä niistä tili, on edelleen
tavattavissa venäläisissä kansan uskomuksissa. Näiden uskomusten
voimasta venäläiset ovat noudattaneet samoja menettelytapoja
leikatuiden kynsien suhteen, koonneet ja säilyttäneet ne, panneet
poveen ja vainajan mukana arkkuun. Pohjois-Venäjällä menettelevät
näin taikauskoiset, etupäässä n.s. vanhauskoiset ja lahkolaiset.
Kynnen leikkeleet panevat he pussiin, jonka käskevät kuolemansa
jälkeen asettamaan mukanaan hautaan, uskoen, että toisessa elämässä
heiltä vaaditaan tiliä jokaisesta leikatusta kynnenkappaleesta. N.s.
avvakumilaiset kiinnittävät kynsiä sormuksiin.[45] Isovenäläiset
uskovat yleisesti, että kynsien avulla on kiivettävä lasista manalan
vuorta.[46] Jaroslavin läänin Posehonin piirissä pannaan vainajan
mukana joskus hänen leikkaamansa kynnet, jotta hänen olisi helpompi
kiivetä korkealle vuorelle, jossa paratiisi sijaitsee.[47] Toiset
säilyttävät luonansa leikatut kyntensä samassa tarkoituksessa.[48]
Aunuksen läänissä pannaan leikatut kynnet ruumiin arkkuun siinä
luulossa, että tuonelassa on kiivettävä lasiselle tahi jyrkälle
vuorelle.[49] Novgorodilaiset luulevat, ettei vainajan kynsiä
pitäisi leikata, jotta hän saattaisi tarttua kiinni, kiivetessään
pitkin kristallivuorta taivaaseen. Saratovin läänin Saratovin ja
Atkarskin piireissä ovat talonpojat kynsiänsä leikatessaan käärineet
ne räsyyu, ja kun ihminen kuoli, tämä mytty pantiin hänen kanssaan
hautaan, jotta vainaja olisi saattanut tuonelassa kiivetä lasiselle
vuorelle.[50]

Valkovenäläiset uskovat, että haudantakaisessa elämässä on kynsistä
tehtävä tikapuut, joita myöten noustaan taivaaseen.[51] Kynsiä ei
leikatessa saa heittää hukkaan, parasta on panna ne poveen. Kun
ihminen on tullut toiseen elämään ja hänet pakotetaan keräämään
elämänsä aikana leikatut kynnet, hän löytää ne povestansa.
Huolimattomasta kynsien poisheittämisestä tahi niiden heittämisestä
uuniin on seurauksena rikkeämien ilmestyminen kynsien juuriin.[52]
Niitä ihmisiä, jotka eläessään varomattomasti ovat heittäneet hukkaan
hiuksiansa ja kynnen leikkeleitä, pirut pakottavat ryömimään pitkin
maailmaa niitä etsimässä.[53]

Nähtävästi samanlaatuisten luulojen vaikutuksesta valkovenäläisetkin
ovat panneet leikatut kynnet vainajan mukana arkkuun, jota varten
niitä koottiin ja säilytettiin. Kynsiä tarvitsi niiden entinen
omistaja toisessa elämässä korkealle vuorelle kiivetessään.[54]
Vähävenäläiset ja puolalaiset uskovat, että toisessa elämässä ihmisen
on pakko koota kyntensä.[55] Etelä-Venäjän bulgarien uskomukset ovat
läheistä sukua viimeksi tarkastelluille. Kun kynsiä leikataan, ne
on koottava ja piilotettava poveen, tahi on niihin puhallettava ja
sitten heitettävä yksitellen selkänsä taa. Tämä on välttämätöntä
sen vuoksi, että tuonelassa, kun siellä kysytään: "Missä kyntesi
ovat?" voidaan sanoa: "Ne ovat tässä povessani." Silloin ei tarvitse
kulkea ja koota niitä yksitellen, kuten silloin, kun ne on heitetty
hajalleen.[56]

Kun suomalais-ugrilaisen heimon kansojen tapoja, käsityksiä ja
luuloja tarkastellaan venäläisten yhteydessä, ei niiden välillä
useissa suhteissa vallitseva läheinen yhtäläisyyssuhde saata jäädä
huomioon ottamatta. Käsitykset leikatuiden kynsien poisheittämisen
vaarallisuudesta ja pyrkimys säilyttää niitä tahi ainakin
noudattaa niiden suhteen joitakin menetelmiä saattaa kyllä vielä
kuulua yleisiin taikaluuloihin, jotka kummallakin kansaryhmällä
voivat olla omaperäisiä, mutta näiden uskomusten ja luulojen
kehitys tästä kauemmaksi viittaa sellaisiin yhtäläisyyksiin,
jotka edellyttävät lainaussuhteita tahi ainakin jonkunmoista
toisen kansaryhmän vaikutusta toiseen. Ensiksikin jo käsitykset
kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä useissa tapauksissa,
mutta varsinkin niiden joutuminen paholaisen huostaan viittaavat
niiden vierasperäisyyteen ja myöhäsyntyisyyteen. Toiseksi, eräät
yhtäläisyydet lienee selitettävä suoranaisiksi lainoiksi.

Selvimpänä näistä vierasperäisistä piirteistä suomalais-ugrilaisten
uskomuksissa on pidettävä käsitystä manalan lasisesta tahi
kristallisesta vuoresta. Mutta myöskin tulisen joen yli kulkeminen,
vieläpä Suomessa asti (Savossa) tavattava sillan teko joen yli
viittaavat idästäpäin saatuihin vaikutuksiin. Kynsien kokoaminen
toisessa elämässä, tilinteko niistä tahi niiden tarvitseminen
viimeisellä tuomiolla tahi manalassa saavat nekin parhaiten
selityksensä vastaavista venäläis-slaavilaisista uskomuksista.

Suomalais-lappalaisella alueella muiden toisintojen ohella tavattava
käsitys kynsistä rakennetusta paholaisen laivasta saattaa taasen
ainakin eräältä osaltaan olla syntynyt skandinavis-keskieuropalaisten
käsitysten nojalla. Kynnen leikkeleiden joutumista paholaisen
huostaan, joskin sitä semmoisenaan on suomalais-ugrilaisella
alalla pidettävä myöhäsyntyisenä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä
pitää joltakin taholta suorastaan lainattuna käsityksenä, vaan
se on saattanut alkuperäisimmistä käsitteistä kehittyä joillakin
näistä kansoista siksi itsenäisestikin, jossa tapauksessa se
liittyy vastaavaan yleismaailmalliseen käsitysryhmään. Huolenpito
leikatuista kynsistä, kuten yleensä ihmisruumiin erilleen joutuneista
ainesosasista, ja luulo niiden joutumisesta paholaisen huostaan ovat
erittäin laajalle erilaatuisten kansojen ja kansaryhmien keskuuteen
levinneitä uskomuksia.[57]

Kuten jo on huomautettu, muutamiin käsityksiin on silminnähtävästi
vaikuttanut irralleen leikatun kynnen muoto. Se on idea-assosiationin
avulla saanut milloin venheen tahi laivan kaaripuun, rakennuspuun,
milloin lapion, kehdon, s.o. kaarevan kehdon jalaksen, kynän,
tahi -- kuten kohta nähdään -- lakinlipun muodon. Yksinkertaisiin
ajatusyhtymiin perustuen tällaiset käsitykset ovat saattaneet
muodostua kullakin kansalla itsenäisestikin ja yhtyä yleiseen
luuloon kynnen leikkeleiden joutumisesta paholaisen huostaan.
Lainaussuhteisiin on siis tällä alalla erittäin varovaisesti
suhtauduttava. Tähän on sitä suurempi syy sen vuoksi, että
tarkasteltavana olevat käsitykset eräältä osaltaan kuuluvat
yleisinhimillisten taikakäsitteiden piiriin. Taikauskoinen pelko
kynsien, kuten yleensä muidenkin ruumiin irralleen joutuneiden
osasten hukkaan joutumisesta kuuluu epäilemättä niiden yleisten
taikaluulojen piiriin, jotka alkeelliseen yleisinhimilliseen
ajatukseen perustuen itsenäisesti ovat syntyneet erilaisten ja
erillään asuvien kansojen taikakäsityksissä.

Pelkoa kynnen leikkeleiden hukkautumisesta voidaan siis
sellaisenaan a priori pitää suomalaiskansoillakin omaperäisenä.
Muiden samantapaisten käsitysten ohella se on edellä viitattujen
käsiteyhtymien tietä eräissä tapauksissa itsenäisesti saattanut
kehittyä niiksi luuloiksi, joiksi se Suomessa on muodostunut.
Paholaisen laivan muotoon pukeutuneen luulon laajahko levinneisyys
Suomessa ja samanlaisten käsitysten olemassaolo lappalaisilla
saattavat kuitenkin otaksumaan, että sen syntyyn ja yleisyyteen on
vaikuttanut jokin ulkoinen syy, ja tällöin on skandinavinen vaikutus
otettava huomioon.

Tähän saakka on erään tutkimuksenalaisen kansan vastaavat uskomukset
suurimmalta osaltaan jätetty toistaiseksi sen vuoksi, että ne eräissä
suhteissa muodostavat muutamien sen kanssa maantieteellisessä
yhteydessä olevien kansojen kanssa verraten selväpiirteisen yhteyden.
Virolaisten taikaluuloissa suhtaudutaan kynnen leikkeleisiin
yleensä samalla tavoin kuin muiden suomalaiskansojen taholla, mutta
tämän ohella osoittavat ne silmiinpistäviä erikoispiirteitä. Useat
virolaisten entisen elämän kuvaajat ovat kiinnittäneet näihin
uskomuksiin huomiotansa. Niinpä kertoo Boecler,[58] että Wörumaalla
(im Werroschen) sormien ja varpaiden kynsiä leikattaessa tehdään
veitsellä leikkeleiden yli risti ennenkuin ne heitetään pois,
koska paholainen niistä muutoin tekisi lakinlipun. Wirumaalla (in
Wierland) nähdään muutamien pistävän sellaiset palat poveensa,
jotta ne olisivat heti käsillä, jos toisessa maailmassa niitä
kysyttäisiin. Samaan tapaan kertoo tästä Wiedemann: Varpaan ja sormen
kynsiä leikattaessa leikkeleet on pantava poveen, sitten ei niistä
viimeisenä päivänä ole mitään vastuunalaisuutta. Jos ne heitetään
maahan, niin kokoaa paholainen (wana tоńt) ne ja tekee itselleen
niistä lakinlipun, ja kun se tulee valmiiksi, on hänellä taas täysi
vapaus vahingoittaa ihmistä. Mutta jos ennen heittämistä on tehty
risti niiden yli, ei wana tońtilla ole mitään valtaa niihin. Toiset
sanovat, että kynsien palat ovat heitettävät uuniin, sillä sormet
ovat kõetjad (Fesselnde), koska niillä moni pakeneva otetaan
kiinni, varpaiden kynnet taasen pitäisi panna poveen, sillä varpaat
ovat peastjad (Rettende), koska moni pakeneva niiden avulla pääsee
vainoojiensa käsistä.[59]

Nykypäivienkin virolaisten käsityksissä kynnen leikkeleistä syntyvä
paholaisen lakinlippu tavataan. Pöltsamaalla on kynnen leikkeleiden
yli tehtävä risti ennenkuin ne heitetään maahan, muutoin niistä wana
jaak tekee itselleen lakinlipun.[60]

Virolaisella alalla tapaamme siis tunnetut piirteet kynsien
joutumisesta paholaisen huostaan ja tilinteon niistä viimeisellä
tuomiolla. Kynsistä syntyvään esineeseen nähden virolaisten
mielikuvitus ei pysähtynyt kuitenkaan lakin lippuun. Niistä syntyy
myöskin lakki, taikahattu. Kreutzwaldin satukokoelmassa tavataan
sadussa "Peukaloisten riita" (Ärjapõlwelaste riid) kynsistä tehty
taikahattu. Sillä oli seuraava ominaisuus: "Kui ta kübara pähä paneb,
nääb tema kõik, mis mailmas juhtub, olgu ligi ehk kaugel, nähtaw eli
nägemata; -- jah, kübara peremees tunneb inimeste mõttedgi ära."[61]

Kynsistä tehty taikahattu esiintyy edelleen Kalewi poegin XIII
runossa, Kalevanpojan ensimäisen manalanmatkan kuvauksessa. Pitkien
seikkailujen jälkeen joutuu Kalewipoeg taikaluolaan ja tutustuu
siellä hattuun

    "Mis ei wildist wanutud,
    Willast olnud walmistatud,
    Ega karwadest kogutud;
    Kübar oli küündlelaastust,
    Korjatud küünde kildusest
    Targal kombel isehtud."[62]

Luolan neito panee hatun päähänsä, ja lausuu toivomuksen kasvaa
suureksi. Silloin neito

    "Kaswis küünra, kasvis kaksi,
    Sirgus sülla, sirgus kaksi,
    Kaswis Kalewi kõrguseks
    Sirgus sõbra suuruseks."[63]

Tässä yhteydessä mainittakoon vastaavista lättiläisteu uskomuksista.
Täällä paholainen tekee kynsistä taikahatun, nagucepure. Treilandin
kokoelmassa tavattavassa sadussa kerrotaan, miten talonpoikien
varastama pirun hattu muuttui kasaksi kynsiä ja eläinten kavioita.
Žmudit uskovat paholaisen kynsien leikkeleistä tekevän itselleen
hatun.[64]

Liettualaisilla sama luulo näyttää olevan yleinen. Paholainen tekee
leikatuista kynsistä itselleen hatun (naginen keþuren), jolla
on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi.[65] Tämän vuoksi
Liettuassa ei kynsiä heitetäkään maahan. Kun jumala viimeisellä
tuomiolla vaatii niitä, on ne helppo saada käsille povestaan, mutta
pirulta niitä ei kukaan saa takaisin.[66]

Liettualaisten leikattuihin kynsiin liittyvä tapa-aineisto on
yleensä rikas ja siinä havaitaan paholaisen tekemän taikahatun
rinnalla eräitä suomalaiskansojen ja venäläisten uskomuksille yleisiä
piirteitä. Kynsiä ei saa heittää maahan, muutoin kuoleman jälkeen on
täytymys koota ne, tahi tarvitaan ne silloin, kun kuoleman jälkeen
on kiivettävä vuorelle.[67] Liettualaisessa kieltojen ja käskyjen
kodeksissa sanotaan: "Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, jottei
piru niillä kynsisi, omillaan ei se voi, koska ihminen on ristitty.
Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, koska piru kokoaa niitä ja
valmistaa niistä hatun."[68]

Paholaisen leikatuista kynsistä tekemä taikahattu (venäläisen
saduston шапка невидимка, jolla on ominaisuus tehdä kantajansa
näkymättömäksi) kuuluu myöskin valkovenäläisten taikaluuloihin. "Kun
kynsiä leikkaat, on ne koottava poveen sen vuoksi, että paholainen,
löydettyään ne, valmistaa niistä hatun, jolloin häntä ei kukaan
huomaa. Tämä hattu on nevydymka."[69] Proskurovin piirikunnassa ei
kynsiä saa heittää mihin sattuu, vaan on ne piilotettava poveen. Tämä
on tehtävä siksi, että enkeli, kuljettaessaan viimeisellä tuomiolla
kuolleiden sieluja oljenkorren vahvuista siltaa myöten yli, kysyy:
"Missä ovat kynnet?" Jollei niitä löydy, on ylikulkijan etsittävä
niitä siksi kunnes hän on koonnut ne kaikki.[70]

Paitsi yleisiä piirteitä, taikauskoista pelkoa kynnen leikkeleiden
joutumisesta hukkaan ja pyrkimystä säilyttää niitä jotakin
epämääräistä tarvetta varten, virolaisten käsitykset kynsien
leikkeleistä ovat pukeutuneet erikoismuotoon, luuloon kynsistä
tehdystä taikahatusta tahi paholaisen lakinlipusta. Ensinmainittu
luulo osoittaa niin läheistä yhdenmukaisuutta vastaavien
lättiläis-liettualais-valkovenäläisten luulojen kanssa, ettei,
huomioon ottamalla vielä maantieteellisen yhtenäisyyden, saattane
olla epäilystä niiden yhteenkuuluvaisuudesta. Joskin aikaisemmin
lausumamme perustalla luulo paholaisen lakinlipusta voisi
virolaisilla olla itsenäinenkin, on sen luulon kehitys taikahatuksi
tapahtunut lättiläis-liettualaisten käsitysten vaikutuksen alaisena.

Suomessa, savolaisalueella, paholaisen nähtiin poisheitetyistä
kynsistä rakentavan sillan joen yli, ja vogulien käsitysten mukaan
kynnet oli säilytettävä manalan tulisten jokien yli pääsyä varten.
Kynsiin liittyvistä luuloista erillään tämäntapaisia luuloja tavataan
tšeremissien käsityksissä haudantakaisesta olosta. Vjatkan läänin
tšeremissit ovat uskoneet, että manalan tuomari pakottaa kuolleet
kulkemaan oljenkorren vahvuista siltaa pitkin, joka kulkee kiehuvan
kattilan yli, missä on veden ja tuhan sekaista tervaa. Ken ei ole
tehnyt pahaa, kulkee rohkeasti yli, pahantekijä putoaa kattilaan.[71]
Orenburgin läänin tšeremissit uskovat samaa viimeisestä
tuomiosta.[72] Venäläisellä taholla on käsitys manalan tulisesta
joesta jo edellä mainittu länsivenäläisten, kynsiä koskevien
uskomusten yhteydessä. Dobrovoljskij väittää arjalaisilla kansoilla
vallinneen kahtalaisen käsityksen keinosta päästä manalan tulisen
joen ylitse: kuolleet kulkivat joko siltaa pitkin tahikka venheellä
tahi laivalla.[73] Mutta myöskin muhamettilaisten legendojen mukaan
on kaikkien kuolleitten henkien kuljettava sillan yli, joka on hiusta
hienompi ja miekan terää terävämpi; sen molemmin puolin on vielä
istutettu pistelevää pensaikkoa.[74]

Manalan joen yli rakennettava silta-aihe saattaa Suomessa olla lainaa
idästäpäin, varsinkin, kun se ei osoita suurempia levenemissuhteita
suomalaisalueella. Kynnen leikkeleisiin kohdistuvat luulot ja
uskomukset näyttävät siis Itämeren suomalaisten alueella saaneen
vaikutuksia sekä lännestä että idästä.

Tänne kuuluvista ja käsityksiin haudantakaisesta elämästä liittyvistä
uskomuksista ansaitsee eräs Suomen Karjalassa muistoonpantu erikoista
huomiota. Kun sormista ja varpaista leikataan kynuet, ne pannaan
poveen paidan ja ihon väliin; niistä sukeutuu kuoleman jälkeen
keppi, jolla tuonen koiria pidetään loitolla.[75] Kepin tahi raipan
paneminen ruumisarkkuun nimenomaan samassa tarkoituksessa on ollut
varsin yleinen tšeremissien tapa, ja siitä mainitsee jo Rytškov
päiväkirjassaan.[76] Eräässä tiedossa mainitaan vainajan niillä
karkoittavan tuonelassa pahoja henkiä.[77]

Nižegorodin läänin mordvalaisten tiedetään samaten panneen
ruumisarkkuun kepin, jolla vainajan oli määrä suojella manalassa
itseään koirilta.[78]

Lukuun ottamatta alussa esitettyjä kieltomääräyksiä ja
varovaisuussäännöksiä tähän saakka tarkastellut kynnen leikkeleisiin
kohdistuvat tavat ja uskomukset saatetaan suurimmalta osaltansa lukea
niiden myöhäsyntyisiin muotoihin, joissa alkuperäisemmät käsitteet
ovat yhtyneet toisiin, etupäässä mytologisiin sekä erilaisiin
muihin taikauskoisiin luuloihin. Näissä, lukuun ottamatta alussa
esitettyihin kieltoihin liittyviä fysiologisia seurauksia, ei
yksilön kohtalo ja menestys ole välittömästi riippuvaisuussuhteessa
näistä hänen organisminsa erillisistä osista. Mutta näiden ohella
suomalaisheimoiset kansat tuntevat toisia, joissa alkeelliset
käsitykset yksilön snhteesta leikattuihin kynsiin suoranaisemmin ovat
havaittavissa.

Muutamista tiedoista käy suoranaisesti ilmi, että leikatuiden kynsien
suhteen noudatettavien varovaisuustoimenpiteitten tarkoituksena on
estää niiden kautta niiden omistajalle mahdollisesti koituvaa pahaa.
Syrjänit uskovat, että ihmiselle voidaan aiheuttaa salaperäisten
tointen kautta vahinkoa m.m. kynsien kautta. Varastamalla jonkun
ihmisen kynsiä ja saattamalla ne mätänemään, saadaan aikaan se, että
ihminen sairastuu. Sen vuoksi on varovaisuustoimenpiteillä estettävä
niitä joutumasta taikurien käsiin.[79]

Jonkunmoinen käytäntö leikatuilla kynsillä näyttää olleen
suomalaisten taikaopillisessa lääketaidossa. Terapisen käytännön
kynnet ovat saaneet useiden tautien lääkitsemisessä. Eräässä
1600-luvulta olevassa tiedossa kerrotaan kuumetautia parannetun
leikkaamalla potilaan jaloista ja käsistä kynnet ja sitomalla
elävän kalan kaulaan. Kala laskettiin veteen ja "siten tulee sairas
entiselleen", vakuutettiin.[80] Veden vilvoittavan vaikutuksen
ajateltiin tässä potilaan kynsien kautta tuottavan huojennusta
kuumeeseen. N.s. "kynnen vihoja", s.o. kun ihossa näppylä tahi pisama
kynsillä koskettelemisesta on ärtynyt, parannetaan polttamalla
kynsiä pellillä ja viemällä niiden tuhka kolmen tien risteykselle,
heittämällä siinä ilmaan ja palaamalla taakseen katsomatta
takaisin.[81] Käärmeen pistoon on käytetty sekä ihmisten että
eläinten lääkkeenä ristiin leikeltyjä kynsiä potilaalle sisällisesti
annettuna.[82]

Edellisissä taioissa on saanut ilmaisunsa eräs yleinen
taikaopillinen perusajatus, tartunnan ja sairauden tyhjäksitekeminen
neutralisoimalla ne niiden todellisen tahi ajatellun alkulähteen
substanssin avulla ("mistä kipu, sieltä apu"). Kauempana
tutkimuksessamme saamme yksityiskohtaisemmin tutustna tähän
taikaprinsipiin.

Suomalaisten nefarisessa eli pahansuopaisessa magiassa kynnet ovat
yleisenä välikappaleena. Alistamalla ne määrätyu taikamenetelmän
alaisiksi aiheutetaan kynsien omistajalle sen mukaisia seurauksia,
millaista menetelmää kulloinkin on sovellettu. Venäjän Karjalassa
ihminen "pilataan kitumaan", s.o. hänelle aiheutetaan salaperäinen
hivuttava sairaus ja kuihtuminen ottamalla ruumiin kynsiä sekä
vahingoitettavan ihmisen kynnenpalasia ja panemalla ne elävän
käärmeen suuhun. Käärmeen suu sidotaan punaisella langalla kiinni ja
käärme pannaan umpinaiseen astiaan ja annetaan kitua siinä kunnes
kuolee. Sitten se haudataan leppäarkussa hautuumaahan. Tästä on
seurauksena ihmisen kuolema; jos taas käärmeen pää päästetään irti ja
käärme nakataan metsään, ihminen elää kauemmin, mutta kuolee lopulta
kuitenkin.[83]

Avioliittotavoissa noudatetuissa taioissa tavataan kynnet
taikatoimien joukossa, joiden tarkoituksena on taata johto-
tahi vaikutusvalta avioliitossa toiselle tahi toiselle
naimisiinjoutuvista. Tämän saavuttaa morsian siten, että leikkaa
vihille mentäessä sulhaseltaan kynsiä, panee ne sukkaansa ja sanoo:
"Kynnet lymässä."[84]

Nämä taiat, kuuluen suureen yleisryhmään, kuvastavat yksilön
riippuvaisuutta hänen ruumiillisen olemuksensa osasista ja liittyvät
siihen suureen taikaryhmään, jossa taikavaikutuksia aiheutetaan
ihmisille ja eläimillekin näiden organismin osasten ja eritteiden
välityksellä.

Lasten kynsien suhteen noudatetut määräykset ja tavat muodostavat
suomalaisten taikakäsityksissä erikoisen ryhmänsä. Yleinen sääntö
on ollut, ettei lapsen kynsiä ole saanut lyhentää leikkaamalla
vaan puremalla. Pohjois-Karjalassa ei puhumattomalta lapselta saa
leikata kynsiä, vaan äidin on pureskelemalla ne lyhennettävä; muutoin
lapsesta tulee rosvo.[85] Venäjän Karjalassa oli näin meneteltävä
siihen saakka, kunnes lapsi itse kykenee leikkaamaan kyntensä.[86]
Sodankylässä on meneteltävä samoin.[87] Pohjoispohjanmaalla ei lapsen
kynsiä koskaan saanut leikata, ennenkuin se oli oppinut puhumaan.[88]
Erään tiedon mukaan koskee tämä kielto lapsen ensimäisiä
kynsiä,[89] ja Venäjän Karjalaa koskevan tiedonannon mukaan kesti se
siihen saakka, kunnes lapsi oli tullut vuoden vanhaksi. Jos kynsiä
tätä ennen leikkaamalla lyhennetään, lapsesta tulee varas.[90]

Samantapaista kieltoa ovat tšeremissit noudattaneet.[91] Venäläisillä
samat määräykset näyttävät olevan yleisiä. Tulan läänissä lapsen
kynsiä, enempää kuin hiuksiakaan, ei saa leikata ennen vuoden
ikää.[92] Samaan aikamäärään ulottuu kielto Jaroslavin läänin
Posehonin piirissä. Jos lapsen kynnet ovat liian pitkät, ne
pureskelemalla lyhennetään.[93] Toisen samaa paikkakuntaa koskevan
tiedon mukaan kestää kynsien leikkuukielto täälläkin vuoden; jos
lapsen kynsiä ensimäisenä ikävuotena leikkaamalla lyhennetään, siitä
tulee varas.[94]

Suomessa ja Venäjällä esiintyvien käsitysten yksityiskohtaiset
yhtäläisyydet ja se seikka, että suomalaiset luulot näyttävät
esiintyvän rajoitetulla, Venäjän Karjalaan liittyvällä alueella,
aiheuttavat otaksumaan, että ne olisivat meille idästäpäin
kulkeutuneet. Tämän yhteydessä ou kuitenkin otettava huomioon, että
tämäntapaiset luulot ovat levinneet laajalti muidenkin Europan
kansojen keskuuteen. Yleisenä sääntönä on, ettei lapsen kynsiä tule
leikata ensimäisenä ikävuotena, vaan -- jos niiden lyhentäminen on
välttämätöntä -- äidiu tahi hoitajan on pnrtava ne poikki. Eräillä
Aasian ja Amerikan kansoilla tämä kielto saattaa olla voimassa
kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen saakka.[95]



II. Hiukset y.m. ihmisruumiin karvat.


Hiuksista ja parrasta olevat kieltomääräykset ja varotoimenpiteet
muistuttavat useassa suhteessa kynsiin kohdistuvia. Venäjän
Karjalassa ollaan erikoisen tarkkoja partakarvojen suhteen. Parrasta
irtautuvat karvat työnnetään kauluksen kautta ihon ja paidan väliin,
josta ne saavat tippua lattialle.[96] Partakarvoja ei mielellään ole
leikattu, vaan on parranajoa aina pidetty syntinä, ja vielä nytkin
se käsitetään synniksi. Jos partakarva putoaa, ei sitä saa heittää
lattialle, vaan on se pantava kauluksen alitse "sisälöh", s.o. ihoa
vasten poveen. Jos karva joutuu hukkaan, on se synti.[97] Toisessa
tiedossa sanotaan, että jos toiselta leikkaa partakarvan pois, on se
samaa jos leikkaisi pään, tulee yhtä suuri synti.[98]

Syrjäneillä kohdistuvat tällaiset käsitykset sekä partaan että
hiuksiin. Monet syrjäneistä eivät ollenkaan salli leikata hiuksiaan
ja partaansa.[99]

Näissä tapauksissa partaan ja hiuksiin kohdistuva taikauskoinen
käsitys jo sellaisenaan kuvastaa niiden perustana olevaa ajatusta:
partakarvojen tahi hiusten ei saa antaa joutua hukkaan tahi vierasten
ihmisten käsiin.

Eräissä toisissa tavoissa ja luuloissa tämä käsitys havaitaan vielä
selvempänä. Jos Birskin piirin tšeremissit ajavat hiuksensa ja
partansa vieraiden ihmisten luona, he kokoavat karvat viimeistä
myöten, vievät kotiansa ja polttavat. Vieraiden ihmisten luo
ei niitä saa jättää sen vuoksi, että ne siellä voidaan tallata
jalkojen alle, ja siitä olisi seurauksena päänkivistys tahi järjen
menettäminen.[100] Kertšemin syrjänit (ovat "vanhauskoisia") nielevät
leivän kanssa satunnaisesti irtautuneen hiuksen.[101] Leikatut
hiukset syrjänit heittävät uuniin ja polttavat.[102] Voguleista
kerrotaan, etteivät he koskaan heitä leikatutta hiuksia hukkaau, vaan
säilyttävät ne jossakin suojaisessa paikassa.[103]

Suomalaisista ja virolaisista on myös joukko tietoja, joiden mukaan
ieikatuiden hiusten suhteen on noudatettu eräitä sääntöjä ja
varotoimenpiteitä. Sananlasku: "Vaimon tukka valkeaan, miehen tukka
tuuleen" on eri toisintoina laajalti tunnettu Suomessa ja Venäjän
Karjalassa.[104]

Näiden tapojen syistä ja määräysten rikkomisen seurauksista annetaan
useammanlaatuisia selityksiä. Pohjois-Pohjanmaalla poltetaan
vaimon hiukset pelosta, että eräs hyönteinen, "hapsinkatkiainen"
(tipula), voisi päästä niihin käsiksi, josta päänkivistys olisi
seurauksena.[105] Savossa tukan kanssa näin meneteltäessä se paremmin
kasvaa.[106] Etelä-Hämeessä se samaten kasvaa entistä paremmin ja
säilyttää entisen kiiltonsa ja värinsä.[107] Venäjän Karjalassa
annetaan vertauskuvallinen selitys: tukka edustaa "tuumia", järkeä.
Miehen järkeä tarvitaan laajoilla matkoilla, siksi tukka on
heitettävä tuuleen, naiseu järkeä tarvitaan parhaastaan kodissa.[108]

Nämä selitykset kuvastavat ilmeisesti sekundäristä käsitystapaa ja
ovat syntyneet sen jälkeen, kuin varsinainen alkukäsitys hiusten ja
karvojen huolettoman poisheittämisen seurauksista on joko kadonnut
tahi hämmentynyt, mutta tapa sellaisenaan jatkanut olemassaoloaan.
Näiden ohella ilmoitetaan hiusten suhteen noudatettaville tavoille
toisiakin syitä, jotka selvemmin vastaavat alkuperäisiä käsityksiä.
Suomessa on yleisesti levinnyt luulo, että hiusten joutumisesta
määrättyihin paikkoihin ja joko määrätynlaisen tahi tuntemattoman
kohtalon alaiseksi koituu ihmiselle senrauksia, jotka yleensä ovat
vahingollisia. Varsinkin pelätään lintujen tahi hiirien pääsevän
niihin käsiksi ja vievän pesäänsä, mistä on hiusten entiselle
omistajalle seurauksena alinomainen päänkivistys, hivuttava tauti,
n.s. "kituminen", pään rupeutuminen, hyönteisten ilmestyminen päähän
j.n.e.[109]

Paikoitellen tämä pelko erityisesti kohdistuu naisten hiuksiin, joita
siitä syystä ei saa heittää ulos eikä polttaa.[110] Joskus luullaan
hiusten linnunpesään joutumisen aiheuttavan vastaavalle henkilölle
mielipuolisuuden,[111] toisinaan varotaan määrätyitä lintuja: varista
ja harakkaa.[112]

Muutamissa tapauksissa pelko hiusten tuuliajolle joutumisesta
on johtanut toisenluontoisiin toimenpiteisiin. Sekä miehen että
naisen tukka oli polttamalla hävitettävä. "Parempi tukka tulessa
kuin tuulessa", sanottiin.[113] Tahi ei miehen hiuksia saatukaan
viedä tuuleen, vaan ne oli jollakin selvemmin tajuttavalla tavalla
talletettava: joko kaivettava maahan,[114] piilotettava salvoimen
väliin[115] tahi oven päälle vuorilaudan taa.[116] Viimeisessä
tapauksessa määräys koskee erikoisesti miehen hiuksia. Uudeltamaalta
olevan tiedon mukaan on vastoin yleistä sääntöä "miehen tukka tuuleen
j.n.e." varottava päästämästä niitä tuuliajolle. Jos vie miehen
hiukset ulos tuuleen, tulee päänkipua, jos naisen hiukset, tulee tämä
mielenvikaiseksi.[117]

Niiden säännösten, joita virolaiset ovat noudattaneet leikatuiden
hiusten suhteen, huomataan olevan yleensä samoja kuin
suomalais-karjalaisten. Wiedemann kertoo uskotun, että kammatessa
kampaan tahi sukaan jääneiden hiusten joutumisesta jalkoihin
oli ihmiselle seurauksena pään hiusten menetys.[118] Hiusten
suoranaista hävittämistä eivät virolaiset, kuten suomalaiset ja
karjalaiset, ole käsittäneet suoranaiseksi varotoimenpiteeksi, vaan
ovat ajatelleet siitä koituvan vahinkoa. Kammatessa ja sukiessa
irtautuneita hiuksia ei ole ollut lupa jättää tuulen huostaan,
viskata maahan eikä polttaa: kussakin tapauksissa olisi seurauksena
ankara päänkivistys.[119] Samoin käy, jos linnut saavat viedä niitä
pesäänsä,[120] Hiukset oli sen vuoksi pantava varmaan säilöön. Ne
koottiin huolellisesti ja pistettiin joko seinänrakoihin tahi sitä
varten erikoisesti kaivettuihin reikiin. Wirumaalla suittaessa
lähteneet hiukset samasta syystä haudattiin aidan pylvään alle.[121]

Samalle menettelytavalle annetaan siis yleensä eri merkitys riippueu
siitä, käsitetäänkö se jossakin tapauksessa varotoimenpiteeksi vai
ajatellaanko sen kautta hiusten joutuvan sellaisen käsittelyn tahi
kohtalon alaiseksi, josta saattaisi koitua vahinkoa ja ikävyyttä
asianomaiselle henkilölle. Näin on tuuleen heittäminen ja polttaminen
toisessa tapauksessa käsitetty varotoimenpiteeksi, toisessa
jälkimäisen luontoiseksi, hiusten omistajalle vahinkoa aiheuttavaksi.
Kummassakin tapauksessa ilmenee niiden yhteydessä pelko näiden
ihmisorganismin osien joutumisesta tuuliajolle ja tuntemattomalle
kohtalolle alttiiksi.

Samalla kuvastavat nämä käsitykset hiusten entisen omistajan
riippuvaisuussuhdetta näistä hänen ruumiillisen olemuksensa osasista.
Sitä mukaa, millaisen käsittelyn alaiseksi ne kulloinkin joutuvat,
ihminen saa tuntea määrättyjä, etupäässä vahingollisia vaikutuksia
ruumiissansa. Vaikutukset kohdistuvat etupäässä siihen ruumiinosaan,
johon hiukset kuuluvat (päänkipu, mielenvikaisuus, hiusten menetys
j.n.е.). Tässä tapaamme erään maagillisen ajatustavan, joka
monien muiden rinnalla käsittelynalaisen aiheen alalla esiintyy
useinkin vallitsevana. Se ilmenee käsityksenä, jonka mukaan
jokainen ihmisorganismin erillinenkin osa ja substanssi yleensä,
määrätynlaisen käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi joutuessaan,
aiheuttaa sille yksilölle, josta se on peräisin, vaikutuksia, jotka
laadultaan ovat suhteessa siihen käsittelyyn tahi kohtaloon, minkä
alaisena se on ollut. Nämä vaikutukset saattavat paikallistuakin
ruumiin osiin sitä mukaa, mistä ruumiin osasta osanen on lähtöisin.

Toiselta puolen tämä taikaopillinen perusajatus perustun käsitykseen
siitä sympatetisesta siteestä, jonka ajatellaan vallitsevan
ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa osasten välillä,
toiselta, vaikutuksen laatuun nähden, homeopatiseen ajatustapaan
(määrätynlaatuinen ruumiillisen substanssin käsittely tahi kohtalo
aiheuttaa ihmiselle itselleen samanlaatuisia vaikutuksia). Vielä
saattaa homeopatisen käsityksen ohella olla huomattavissa myöskin
symbolinen l. mimetinen ajatustapa, joka perustuu käsite- tahi
kielellisiin aualogioiliin. Nämä ajatustavat esiintyvät yhdessä esim.
siinä venäjän-karjalaisessa uskomuksessa, että se, jonka tuulessa
kammatuita hiuksia on joutunut tuulessa vaivaiskoivuun, joutuu
iäksensä vaivaiseksi.[122]

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen
hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan
pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien
ja etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta
lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia
joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi
ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on
havaittavissa. Silmäiltäköön tässä aluksi vastaavia seikkoja eräiden
tutkimuksenalaisten kansojen lähinten naapurien keskuudessa.

Isovenäläiset käsittävät leikatuiden hiusten tuleen joutumisen
aiheuttavan päänkivistystä.[123] Valkovenäläinen luulo kieltää
heittämästä hukkaan sukiessa irtautuneita tahi leikatuita hiuksia.
Jos ne joutuvat hiiren tahi linnun pesään, on siitä seurauksena
päänkivistys ja hilseen muodostuminen päähän, vähintäänkin siksi
aikaa, jonka hiukset ovat pesässä. Samoin käy, jos hiukset
heitetään uuniin. Parasta on asettaa sukiessa irtautuneet hiukset
seinänrakoihin pirtin sisäpuolelle.[124]

Ruotsissa on hiuksia kammattaessa tahi suittaessa pidetty tarkkaa
huolta siitä, että kaikki hiukset on saatu talteen. Niihin
hengäistään tahi puhalletaan ennenkuin ne heitetään pois; muutoin
menee pää pilalle, jos hiiret tahi linnut saavat tehdä niistä pesiä
itselleen.[125]

Suomen ruotsalaisten on ollut kiellettyä polttaa tahi heittää ulos
leikatuita hiuksia pelosta, että linnut saavat niistä rakentaa
pesänsä, mistä olisi ihmiselle seurauksena onnettomuutta, päänkipua
j.n.e.[126] Hiukset on piilotettava jonkin kiven alle, jossa ne
rauhassa saavat mädätä.[127]

Saksassa ei kammatuita tahi leikatuita hiuksia saa heittää ikkunan
ulkopuolelle, muutoin saadaan päänkivistystä (Mark, Schlesia) ja
noitavaimot voivat jotenkin käyttää niitä ihmisen vahingoksi (Hessen,
Wf., Tyroli) tahi tehdä niistä "Hagelsteine" (Tyroli). Niitä ei ole
heitettävä tuleen, muuten hiusten kasvu hidastua (Schlesia), ei
myöskään niitä pidä heittää semmoisenaan pois, sillä jos niitä linnut
käyttäisivät pesänsä rakentamiseen, saisi ihminen päänkivistystä
(Schlesia, Wetterau, Wf., Tyroli). Hiukset on sen vuoksi asetettava
piilossa oleviin rakoihin tahi haudattava.[128]

Samoin paikoitellen Englannissa. Sussexin talonpojat eivät salli
ainoatakaan hiustansa heitettävän huolimattomasti pois, muuten
lintu löytää ne ja vie pesäänsä, mistä hiusten omistajalle olisi
seurauksena päänkipu siihen saakka, kunnes hiukset ovat hävinneet.
Jos taasen sammakko saisi neidon palmikkohiuksia huostaansa, tuntisi
hän kylmyyttä päässänsä niin kauan kuin tämä eläin pitää hiuksia
suussansa. Norjassa varotaan samaten sammakkoa; hiusten joutumisesta
sen huostaan olisi seurauksena järjen menetys. Pohjois-Amerikan
Atlannin puolisissa valtioissa poltetaan suittaessa lähteneet
hiukset pelosta, että lintu vie ne pesäänsä tahi helvettiin,
jolloin omistajan olisi pakko mennä perässä ja etsiä ne takaisin.
Tonavanmaiden mustalaiset pelkäävät hekin linnun käyttävän hiuksia
pesänsä rakentamiseen, mistä päänkipu olisi seurauksena.[129]

Pelko hiusten joutumisesta linnun huostaan ja pesään näyttää
Suomessa esiintyvän Pohjanmaalta Uudellemaalle ja Etelä-Hämeeseen
sekä Venäjän Karjalassa. Niinhyvin Suomessa kuin muuallakin on tämä
vain yksi, joskin yleisin ja useimmin esiintyvä selitys hiusten
hukkaan heittämisen seurauksista. Se näyttää liittyvän samanlaisiin
uskomuksiin idässä ja lännessä. Lienee kuitenkin tarpeetonta
olettaa suomalaisten käsitysten olevan ainakaan suoranaista lainaa
kummaltakaan taholta. Samalta alkeelliselta yleisinhimilliseltä
pohjalta lähtien on luulo hiusten hukkaan joutumisen vaarallisuudesta
saattanut suomalaisillakin kansoilla pukeutua samanlaisiin muotoihin
kuin monilukuisilla muilla kansoilla.

Virolaisista kerrotaan, että leikatut hiukset oli säilytettävä ja.
pantava kuolleen kanssa arkkuun, jotta hänellä ylösnousemuksessa
olisi kaikki tallella.[130] Saratovin läänin Saratovin piirin
ersäläisillä on ollut sama tapa. Vanhaan aikaan ihminen kokosi koko
elämänsä ajan hiuksiansa. Kuoltua asetettiin ne hänen kanssansa
hautaan. Muutamat tekevät näin vielä nykyäänkin.[131] Vogulit ovat
polttaneet linnun pyrstösulassa ei ainoastaan vainajan kynnet vaan
myös hiuksia, jotta tämän olisi mahdollista kulkea manalan tulisten
jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille.[132] Novitskijn kuvauksessa
ostjakeista seitsentoistasataluvun alkupuolelta kerrotaan näiden
surunsa osoitukseksi repineon hiuksiansa ja raapineen kasvojansa
verille asti. Veren tahraamat hiukset he heittivät kuolleen
päälle.[133] Kuollutta hautaan valmistettaessa pohjois-ostjakeilla
joku syrjäinen henkilö leikkaa vähän suortuvia vainajan tukasta.[134]

Näiden tapojen suhteen herättää mielenkiintoa ennen kaikkea kysymys,
minkä käsitysten voimasta vainajille pantiin mukaan hiuksia
ja kynsiä. Aikaisemmasta tiedetään, että kynsiin samaten kuin
hiuksiinkin kohdistuvat luulot yleensä ovat yhtyneet monenlaisiin
mytologisiin käsityksiin. Näistä näyttää kynsien mukaanpano
vainajalle eräiden suomensukuisten kansojen ja venäläisten tavoissa
olevan yhteydessä käsityksen kanssa manalan vuorelle kiipeämisestä.

Eräät seikat oikeuttavat päättämään, että hiustenkin mukaanpanoon
ainakin määrätyissä tapauksissa on vaikuttanut ajatus niiden
tarpeellisuudesta manalan vaikeuksista suoriuduttaessa. Manalan silta
käsitetään joskus oljenkorren vahvuiseksi tahi hiuksen hienoksi.[135]
Vähävenäläiset luulevat taivaaseen noustavan tikapuita, jotka erään
tiedon mukaan kumminkin olisivat kynsistä tehtävät.[136] Hiukset ja
kynnet mainitaan taivaaseen nousun välikappaleina muhamettilaisten
ja kiinalaisten uskomuksissa.[137] Tšeremissit ovat panneet
vainajan vaatteiden taskuun vähän silkkiä, jotta vainaja saattaisi
silkkilankaa myöten, ikäänkuin nuoran avulla, kiivetä ylös haudasta
ja helvetistä. He panevat arkkuun myös rihmakerän.[138]

Vainajalle ovat näinmuodoin muun muassa hiukset tarpeellisia manalan
vaikeuksien voittamiseksi. Tapa panna kuolleen mukaan hiuksia saattaa
siis yhtyä tämänlaatuisiin käsityksiin manalan joen yli kulusta sekä
haudasta taivaaseen nousemiseen.

Samalla on vielä huomioon otettava luulo, että hiuksista on toisessa
elämässä ja viimeisellä tuomiolla tehtävä tili tahi on niiden oltava
vainajalla silloin tallella; näistä luuloista on edellä kynsistä
puhuttaessa ollut nähtävänä lukuisia esimerkkejä.[139]

Näiden näkökohtien ohella on muitakin otettava huomioon. Alkeellisen
ajatustavan mukaan yhdyssuhde ihmisen ja hänen ruumiillisen
olemuksensa erillisten osasten välillä saatetaan ajatella jatkuvaksi
kuoleman jälkeenkin. Tähän katsoen voitiin pitää tarpeellisena
asettaa säilöön pannut kynnet ja hiukset vainajien mukaan, sillä
vainajan kuolemanjälkeinen olemus oli riippuvaisuudessa näistä,
toisin sanoen, vainajan haudantakainen haamu oli harhaileva näiden
hänen ruumiillisen minänsä osien ympärillä. Jälkeenjääneiden kannalta
tämä ei ole suinkaan ollut suotavaa, sillä siitä on ajateltu koituvan
ikävyyksiä ja haittaa, Eräiden suomalaiskansojen hautausmenoissa on
runsaasti varokeinoja, jotka alkuaan nähtävästi ovat tarkoitetut
karkoittamaan vainajaa, s.o. vainajan sieluhaamua, jolle on vaikeaa
erota maanpäällisistä oloistaan, ja ehkäisemään sitä niin toimimasta,
että siitä voisi olla vahinkoa ja haittaa eläville.[140]

Tällainen ajatus ilmenee selvänä m.m. juutalaisten käsityksissä
leikatuista kynsistä. Kuolleiden kynnet leikataan ja pannaan pussissa
arkkuun päänalaisen viereeu, muutoin ne ruumiissa kasvettuaan
tunkeutuisivat ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle. Elävien
leikatut kynnet on poltettava tahi haudattava; jos ne säilyvät
ihmisen kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla niiden
ympärillä siihen saakka kunnes ne mätänevät.[141] Haudattaessa
pannaan ruumiin mukana arkkuun muitakin vainajan organismin erinneitä
osia. Korealaiset asettavat ruumisarkun nurkkiin pusseja, joissa on
leikatut kynnet ja hiukset sekä vainajalta hänen elämänsä aikana
lähteneet hampaat.[142] Näiden tapojen perustana on hyvin saattanut
olla viimeksi puheenaollut käsitys.

Paitsi mytologisiin käsityksiin pelko hiusten hukkaan joutumisesta
on ensi sijassa osoittanut perustuvansa luuloon hiusten omistajaa
uhkaavasta vaarasta, vahingosta ja ikävyydestä. Nämä käsitykset ovat
toisinaan saaneet ilmausmuodokseen kieltomääräyksiä, joiden tarkoitus
sellaisenaan näyttää epäselvältä. Näin on esim. asianlaita partaan,
partakarvoihin ja joskus hiusten leikkaamiseen nähden karjalaisten
uskomuksissa. Ne ilmenevät täällä jonkunlaisen syntikäsityksen
yhteydessä ja koskemattomuusvaatimuksena ja muistuttavat niitä
pyhyys- ja epäpyhyyskäsitteitä kieltomääräyksineen, joita
tavallisesti ilmaistaan yhteisnimityksellä tabu.

Partaa ja hiuksia lukuunottamatta näitä kieltomääräyksiä Karjalassa
kohdistuu neidon palmikkoon. Siihen koskeminen on kiellettyä ja
sitä pidetään jonkinlaisena neidon kunnian ja neitseellisyyden
asuinsijana. Ei palmikkonauhaankaan syrjäisen ole lupa koskea.
Jos joku pahansuopa saa vetää neidon palmikon kätensä läpi, neito
menettää onnensa naima-asioissa.[143]

Näissä tapauksissa varovaisuustoimenpiteet ja kiellot eivät kohdistu
hiuksiin irrallisina, vaan niihin niiden luonnollisessa olotilassa.
Näidenkin lähtökohtana on saattanut olla pelko hiusten joutumisesta
sellaisen kohtalon alaiseksi, josta aiheutuisi vahinkoa tahi
ikävyyttä ihmiselle. Kun tämä käsitys on käynyt epämääräiseksi ja
hämmentynyt, ovat varotoimenpiteetkin alkaneet ilmetä tällaisissa
muodoissa. Samalla ovat tällaiset kiellot ja varotoimenpiteet selviä
esimerkkejä personallisesta tabusta, pyhyydestä ja koskemattomuudesta.

Palmikosta ja palmikkonauhasta puhuttaessa neitsyyden asuinsijana
ja vertauskuvana muistettakoon, että tämä käsitys on yleinen
venäläisillä ja heiltä lainautunut mordvalaisille. Se ilmautuu
varsinkin näiden kansojen häämenoissa ja häärunoudessa.

Tähän saakka tarkasteltujen seikkojen ohella on hiuksilla ja
ihmisruumiin karvoilla erittäin laaja käytäntö suomensukuisten
kansojen уksitуistaikuudessa. Hiukset ja karvat ovat tällä
alalla monenlaatuisten maagillisten ajatustapojen yhteydessä
erilaisten tarkoitusperien välikappaleina niinhyvin aktivisessa kuin
passivisessa taikuudessa. Näistä tarkasteltakoon aluksi hiusten ja
ruumiin karvojen käytäntöä niissä taioissa, joiden tarkoituksena on
hankkia myötäkäymistä ja onnea avioliittoasioissa kiinnittämällä
määrätyt henkilöt keskenään tahi joku tunnettu henkilö joihinkin
tuntemattomiin lemmen siteellä, s.o. lemmennostotaioissa.

Yksinkertaisimmin saavutetaan tämä tarkoitus hankkimalla sen henkilön
hiuksia, jota tahdotaan itseensä kiinnittää, ja kantamalla niitä
luonansa. Venäjän Karjalassa voi tytön lemmen saada kohtaansa
nousemaan leikkaamalla salaa hänen palmikkonsa latvoja ja kantamalla
niitä aina taskussaan tahi jossakin vaatteissaan.[144] Useimmiten
on kuitenkin ajatus lemmen siteen aikaansaamisesta hiusten
avulla, vaatien silminnähtävämpiä ja tajuttavampia toimenpiteitä,
pukeutunut havainnollisempaan muotoon. Useimmissa tapauksissa on
tätä tarkoitusta varten taikatoimen alainen henkilö eli taiottava
tavalla tahi toisella saatettava välittömään ja mahdollisimman
intimiin yhteyteen näiden taikavälineiden kanssa. Tämä saavutetaan
tavallisimmin saattamalla taiottava jossakin muodossa -- harvoin
vapaaehtoisesti ja tietensä, useimmiten salaisesti, itsetiedottomasti
-- sisäisesti tahi ulkonaisesti vastaan ottamaan näitä sen yksilön
organismin osia, johon hänet taian avulla tahdotaan kiinnittää. Se
saattaa tapahtua jonkunmoisen lahjan muodossa, esim. ottamalla kolme
hiussuortuvaa, kolme tinanappia, yhtä monta pennin rahaa, jotka
asetetaan rahapussiin tahi nenäliinaan. Tämä pannaan sellaiseen
paikkaan, jossa se vähintään kolmen vuorokauden sisällä joutuu sille,
jolle se on aiottu. Jos poika käyttää näitä tavaroita hyväkseen, on
taialla tarkoitettu vaikutus, jos hän vihastuu pakettiin, raukeaa
taika tyhjään.[145]

Yleisintä näissä taioissa on kuitenkin pyrkimys saada taiottava
jossakin muodossa sisällisesti nauttimaan hiuksia tahi karvoja. Tämä
pyrkimys on johtanut useammanlaatuisiin menetelmiin. Tavallisimpia
niistä on se, että sen henkilön hiuksia tahi karvoja, joka haluaa,
toista itseensä taialla sitoa, leivotaan johonkin syötävään
aineeseen, joka koetetaan syöttää taiottavalle (karvakaku,
kiimakakku). Vaikutuksen vahventamiseksi tällainen kakku leivotaan
joskus reiden päällä.[146] Sama tarkoitus saavutetaan luonnollisesti
antamalla hiuksia tahi karvoja taiottavalle juomassa. Tällöinkin
voidaan taikaa vahvistaa jollakin lisämenettelyllä, esim. saattamalla
taikaväline ensiksi eräiden ihmisruumiin eritteiden yhteyteen.
1600-luvulla syytettiin erästä tyttöä Kokemäellä siitä, että hän
taikuuden avulla oli koettanut hankkia itselleen miehen. Hän oli
ottanut yhdeksän hiuskarvaa, pitänyt niitä kolmena peräkkäin
seuraavana pyhäpäivänä vasemman kainalonsa alla kirkossa, liuottanut
niitä kolme yötä viinassa, kuljettanut viinan kolme kertaa vasemman
reitensä ympäri ja antanut sen nuoren miehen juotavaksi.[147]

Toisinaan hiukset poltetaan ja tuhka annetaan juomassa
taiottavalle.[148]

Lemmennostoon kelpaavat muutkin ihmisruumiin karvat. Kylmenevää
rakkautta voidaan kiihoittaa ottamalla "rakkaudesta palavan" ihosta
karvoja, leikkaamalla ne hienoksi ja antamalla kylmäsydämisen nauttia
viinan kanssa.[149] Erittäinkin näyttävät eräiden ruumiinosien
karvat, kuten pudenda- ja kainalokuoppakarvat, olleen käytettyjä
lemmenjuomissa.

Tällaiseu juoman valmistusmenetelmät saattavat olla sangen
vaihtelevia, riippuen m.m. siitä, miten kehittynyttä, ja kuinka
paljon erilaisilla lisätaioilla vahvistettua taikamenetelmää siinä
sovelletaan. Esim.: karvat (luvultaan 9) leikataan -- veitsellä,
jonka tekijää ei kukaan tiedä -- poikki (9 kohdalta) ja annetaan
juomassa (joka ensin kaadetaan kolme kertaa kupparin sarven läpi)
taivutettavalle.[150] Tahi poltetaan karvat ja annetaan juomassa
tuhkana asianomaiselle.[151]

Kehittyneimmissä taikamenetelmissä karvat otetaan useammasta
(tavallisesti kolmesta) ruumiinosasta ja sekoitetaan muiden
taika-aineiden, kuten veren (taikojan vasemman käden nimettömästä),
yölepakon veren, porttonaisen maidon kanssa taikajuomaksi.[152]

Virolaiset ovat lemmennostotarkoituksiin käyttäneet ihmisruumiin
karvoja. Boecler-Kreutzwaldin mukaan tarvitsi tätä varten vain
riistää karva "määrätystä ruumiinosasta" ja antaa se leivässä tahi
ruoassa pojalle tahi ommella se hänen alusvaatteisiinsa.[153]
Wiedemannin kuvaus osoittaa virolaisten yksityiskohtaisesti
noudattaneen samoja menetelmiä kuin suomalaiset. Keitettiin
kainalonaluskarvoja ja annettiin seitsemän tippaa tästä sille
naiselle, jonka rakkautta tavoiteltiin. Tahi liotettiin kainalonalus-
ja pudendakarvoja hiessä ja leivottiin ne leipätaikinan kanssa,
säädytöntä laulua laulaen kakuksi (karwa-kakk l. karwa-kõk).[154]

Myöhäisempää aikaa koskevissa tiedoissa pään hiukset ja
kainalonalusen karvat ovat välikappaleina virolaisissa
lemmennostotaioissa.[155]

Nämä taikamenetelmät perustuvat mahdollisimman havainnolliseen
metodiin. Hiukset ja karvat pyritään tavalla tahi toisella saattamaan
välittömään fyysilliseen yhteyteen taiottavan kanssa. Näiden ohella
hiuksia käytetään välineinä homeopatiseen ajatustapaan perustuvissa
suomalaisissa lemmennostotaioissa, Esim.: tyttö ottaa pojan päästä
hiuksia, polttaa niitä pannulla, panee siihen lisäksi viinaa ja
loitsii:

    "Pala tuli, pala pakla,
    Pala nuoren miehen mieli
    Kekäleenä keikkumaan,
    Taklana takitsemaan.
    Ja nuoren miehen mieli palamaan,
    Kuin tämä viina palaa ja kyttöö."[156]

Ajatus, että määrätty toiminta ex opere operato aiheuttaa
samanlaatuisen vaikutuksen siinä, johon taika kohdistuu, on tässä,
käyttämällä välikappaleena tahi ikäänkuin johtolankana taiottavan
oman ruumiillisen olemuksen ainesta, koettanut päästä päämääräänsä,
aiheuttaa lemmen poltetta. Eri aineiden tuli tätä vaikutusta vielä
vahventaa.

Läheltä samantapaisessa käytännössä kuin lemmennostotaioissa ovat
hiukset ja karvat niissä taikatoimissa, joiden tarkoituksena
on hankkia avioliitossa jommallekummalle puolelle johto- tahi
määräysvalta tahikka uudelleen rakentaa huonoa aviosuhdetta. Vaimo
voi hankkia vaikutusvallan mieheensä käyttelemällä miehen hiuksia
in pudendis, kaatamalla viinaa päälle ja polttamalla ne hopearahan
päällä.[157] Molempien puolten ruumiillisen substanssin yhtymisen
homeopatiseen käsitykseen perustuvan käsittelyn kautta ajatellaan
tässä johtavan tarkoitettuun tulokseen.

Erilaisilla lisätoimilla voitiin näitäkin taikatoimia vahvistaa.
Näissä lisätoimissa on havaittavissa pyrkimys tehdä taikojan ja
taiottavan välinen substantialinen yhteys mahdollisimman lujaksi ja
läheiseksi. Taikavälineellä tahdotaan ikäänkuin sekoittaa molempien
fyysillineu olemus toisiinsa. Otettakoon näistä muutama esimerkki.
Ynseää ja toraista miestänsä vaimo suostutteli ottamalla miehen
päästä kolme hiussuortuvaa, kiertämällä ne kolme kertaa hänen
ympärinsä, ja polttamalla tuhaksi, joka sekoitetaan veteen. Tätä
vettä ottaa vaimo miehen kotia tullessa suuhunsa ja pitää sitä siinä
siksi, kunnes mies ehtii käydä levolle. Näin tuli tehdä yhdeksän
iltaa perätysten.[158]

Valta voidaan mieheltä anastaa myös käsittelemällä miehen hiuksia
kuvaannolliseen parallellismiin nojautuvan menettelyn mukaan.
Vaimo leikkaa miehensä hiuksia ja pitää niitä sukassaan vasemman
kantapäänsä alla.[159]

Avioliittotavoissa sisältävät vihkimiseen liittyvät taiat hiuksilla
taikomista tarkoituksella synnyttää rakkautta naimisiin joutuvien
välille. Tätä varten morsian kampaa ennen vihillemenoa sulhasen
ja oman päänsä, panee sukaan jääneet hiukset tallelle, loikkaa
jalkainsa välitse paitansa takapuoleisesta helmasta palan, johon
käärii hiukset, ja asettaa käärön sulhasen kaulahuivin väliin
vihkimatkalle.[160] Vahvistavana lisätaikana on tässä menetelmässä
toisen kontrahentin vaatekappaleen käyttö, mikä sellaisenaan jo
palvelee taikuudessa samaa tarkoitusperää.

Uskottoman miehensä saattaa vaimo kiintymään itseensä karvojen avulla
yksinkertaisella analogiseen käsitystapaan perustuvalla menettelyllä.
Hänen tarvitsee tätä varten vain sitoa omia karvojansa mieheensä
jollakin langalla.[161]

Lemmennosto- ja avioliittotaioissa hiuksia ja karvoja käytetään myös
päinvastaiseen tarkoitukseen, s.o. rakkauden sidettä hävittämään ja
lemmen poltetta haihduttamaan. Taikamenetelmää on tällöin tietysti
vastaavasti muutettava. Seuraavassa esitettäköön huomattavimmat
kohdat tästä taikaryhmästä.

Jos tahdotaan joku kylmentää sulhaselleen (morsiamelleen),
otetaan hänen hiuksiaan, kiedotaan yhdeksän eri kiven ympärille,
heitetään kaivoon ja sanotaan heitettäessä: "Sinun pitää tulla
niin kylmäksi N. N:lle kuin tuo vesi on noille kiville!"[162]
Teknilliseltä rakenteeltaan ja ajatussisällöltään tämä taika on
selvä vastine aikaisemmille homeopatiseen ajatukseen perustuville
lemmennostotaioille. Hiusten omistaja tuntee samanlaista kylmyyttä,
ei tosin suorastaan fyysillisesti vaan tunteissaan, jommoista
hiusten, hänen ruumiillisen olemuksensa osien, kylmässä kaivossa
ajatellaan tuntevan.

Sama tulos saavutetaan ottamalla molempien rakastavien hiuksia,
sekoittamalla ruumiin vasemmassa jalassa olleesta sukasta otettuun
untuvaan ja asettamalla sellaisten puiden väliin, jotka nitisevät
metsässä.[163] -- Muodollisesti tämä taika näyttää kuuluvan erääseen
toiseen suureen ryhmään, n.s. pahansuopaisiin taikoihin eli niihin,
joiden tarkoituksena on jotenkin vahingoittaa taiottavaa.

Lemmen pauloista voitiin joku vapauttaa vielä siten, että otettiin
molempien [rakastavien] hiuksia ja poltettuna sekoitettiin veteen,
joka heitettiin sen päälle, jota tahdottiin vaivasta vapauttaa.
Kun tämä säikähtyen heräsi, hän alkoi vierautua lemmentuskansa
esineestä.[164] Sama saavutettiin myös siten, että rakkauden
pauloihin kietoutunut leikkasi nukkuessa salaa rakastettunsa hiuksia,
hakkasi ne hienoksi, poltti ja söi tuhan.[165]

Näissä taioissa on ollut vallitsevana se taikaopillinen perusajatus,
jonka mukaan taikavaikutuksia, taikomalla aiheutettua ja muutenkin
aiheutunutta sairautta, kipua tahi vahinkoa pyritään parantamaan ja
tekemään tyhjäksi niiden ajatellun alkulähteen avulla, toisin sanoen,
asettumalla jollakin tavoin substantialiseen yhteyteen taian eli
pahan aiheuttajan kanssa.

Tätä valaisee hyvin m.m. seuraava hiustaika. Jos joku noituu toisen
lapsen itkemään, se lakkaa itkemästä vasta sitten, kun saadaan
hiuksia sen päästä, joka lapsen on noitunut, ja syötetään ne hiukset
maidon kanssa lapselle.[166]

Hiusten avulla taikomalla ovat myöskin liiviläiset aikaan saaneet
kielteisiä vaikutuksia avioliittoasioissa. Neitonen taiottiin
sellaiseksi, ettei hän päässyt naimisiin, vetämällä hänen
huomaamattaan pois solki, jolla hän edestä on kiinnittänyt paitansa,
sekä kolme hiusta juurineeu, jotka viimeksimainitut kiedottiin
neulaan ja pistettiin jossakin pohjoiseen päin olevassa kulmauksessa
talon luona ensimäisen aidanpaalun alle. Samalla loitsittiin: "Niin
kauvan kuin tämä tässä on, elköön tyttöä kosittako." Jos löydetään
tieltä hevosenkenkä, jossa on naula jäljellä, voidaan tällä naulalla
suorittaa sama kuin neulalla. Samoin, jos nuo kolme hiusta kiedotaan
vanhan, rikkaläjälle heitetyn luudan ympärille, tämä viedään
tienhaaraan ja sanotaan samat sanat.[167]

Muutamat viimeksi puheeuaolleista taioista kuuluvat osaksi niihin,
joiden avulla aikaan saatetaan taiottavalle vahinkoa ja pahaa,
siis nefarisen taikuuden alalle. Tämänlaatuisten taikatoimien
välikappaleena ovatkin hiukset saaneet laajimman käytännön
suomalaisten taikuudessa ja muidenkin suomensukuisten kansojen
magiassa.

Esim. syrjänit harjoittavat tätä lajia taikuutta. Juuri sen estämistä
ja siltä suojelemista tarkoittavat useimmat syijänien noudattamat
hiuksiin samaten kuin kynsiinkin kohdistuvat varotoimenpiteet.[168]
Hiuksien kautta voidaan toiselle ihmiselle aiheuttaa sairautta
homeopatiseen käsitykseen perustuvalla menettelyllä, esim.
saattamalla taiottavan hiukset mätänemään.[169] Suomalais-karjalainen
taika-aineisto sisältää erittäin suuren määrän sellaisia taikoja,
joissa hiusten avulla aiheutetaan ihmiselle pahhaa. Seuraavassa
esitettäköön tämän taikuuden lajin pääasiallisimmat ilmenemismuodot.

Savossa ja Karjalassa pahansuovat panivat ruumiin mukana hautaan
m.m. vihamiestensä hiuksia, josta oli seurauksena, että "kalma"
alkoi näitä kiusata.[170] Tätä taikaa voidaan verrata aikaisemmin
puheenaolleeseen tapaan panna vainajalle mukaan hänen leikatut
hiuksensa ja kyntensä: molemmissa syntyy hiusten välityksellä
määrätynlainen suhde henkimaailmaan. Taikana on viimeksimainittu
yksinkertainen. Hiukset, jouduttuaan välittömään yhteyteen kuolemaa
ympäröivän maailman kanssa, saattavat omistajansa kuoleman voimien
vaikutuksen alaiseksi.

Useimmiten ei kuitenkaan tyydytä näin yksinkertaisiin
menettelytapoihin. Varsinkin suomalaisten mielikuvitus on maagillisen
ajattelutavan ja taikateknikan alalla keksinyt mitä erilaisimpia
ja kehittyneimpiä menettelytapoja aiheuttaakseen vihamiehelleen
onnettomuutta m.m. hänen hiustensa välityksellä.

Yleisimpänä päämääränä on tässä n.s. "kitumaan pilaaminen",
s.o. vihamiehen saattaminen taikomalla hiljaisesti edistyvän,
salaperäisen, hivuttavan sairaloisuuden tilaan. Sovelletusta
menetelmästä riippuen saattaa tämä tila olla lievempää laatua ja vain
jonkun ajan kestävä, mutta se voi myös päättyä taiotun täydelliseen
tuhoon, kuolemaan, mielipuolisuuteen j.n.e. Tätä paitsi voidaan
hiuksien avulla taikomalla aiheuttaa myöskin selvästi määriteltyjä
sairauksia ja taudin tiloja.

Yksinkertaisimmin aikaan saadaan tällainen taikuuden tila toiselle
ihmiselle panemalla hänen hiuksiaan kitisevään puuhun, s.o. metsässä
kahteen toisiaan vastaan hankautuvaan puuhun, paremmin vielä,
näiden puiden väliin.[171] Hiukset on saatava vihamieheltä salaa ja
taikatointa voidaan vahvistaa vastaavalla loitsulla, esim.

kankaalla."[172] /p

Myös voidaan hiukset asettaa kituvan, s.o. huonosti ja sairaloisesti
kasvavan puun rakoon. Ihminen kitui silloin niin kauan kuin
puukin.[173] Tahi naulataan uhrin hiuksia ja hikistä vaatetta
leppänauloilla tällaiseen puuhun samalla sanoen: "Kidu niinkuin tuo
puu, valita niinkuin tuo puu!"[174]

Nämä yksinkertaiset taikamuodot saattavat saada ympärilleen joukon
vahvistavia lisätaikoja. Esim.: On kierrettävä yhdeksästi sormensa
ympärille taiottavan hiuksista saatua suortuvaa, jossa on kolme
yhdeksää (=3x9) suortuvaa (hiusta?). Nämä viedään torstaina metsään
ja lyödään kituvan lehtipuun halkeamaan ja isketään lujasti tulppa
päälle. Silloin alkaa heti ahdistaa sitä, jonka päästä hiukset on
otettu.[175] Jos taas kammattaessa irtautuneita toisen ihmisen
hiuksia viedään sellaisten puiden väliin, jotka "niuskuttavat"
(antavat tuulessa kitisevän äänen), tulee tuolle ihmiselle päänsärkyä
tahi hän tulee "huupaksi", heikkopäiseksi.[176]

Paitsi tätä taikaryhmää, voidaan useita muita taikamenettelyjä
käyttämällä hiusten avulla aiheuttaa onnettomuutta vihamiehelleen.
Sangen yleistä on, että hiukset eri menettelytapojen avulla saatetaan
veden yhteyteen, virtaan, puroon, kaivoon, umpilampiin j.n.e. Esim.:
Hiuksia pannaan sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin
juoksevassa purossa,[177] tahi leppäpalikkaan käärittynä juoksevaan
virtaan.[178] Tahi varastetaan vihamiehen päästä hiuksia, tehdään
lepästä arkku, pannaan hiukset arkussa pieneen leppäiseen venheeseen,
joka purjetuulella päästetään järvelle.[179]

Vielä kehittyneemmistä tähän ryhmään kuuluvista taioista mainittakoon
seuraava: Etsitään yksikatainen[180] pihlaja sellaisesta paikasta,
jonka päälle muista puista ei ole vettä tahi lunta karissut. Se
halaistaan veitsettä keskeltä, ja tähän rakoon pannaan sen henkilön
hiuksia, joka aiotaan saada kitumaan, kääritään kiinni punaisella
langalla ja pannaan umpilampiin.[181] Tätä taikaa voidaan vahvistaa
panemalla hiukset kuolleen tiaisen suuhun ja sitomalla se kuolleen
hevosen jouhilla kiinni.[182]

Hiuksia käytetään välineenä sangen usein taioissa, joiden
tarkoituksena on saattaa uhrinsa mielipuoleksi. Tämä saavutetaan m.m.
panemalla taiottavan hiuksia kirkonkellon ikeeseen ja menemällä itse
pois niin kauaksi, ettei kuule kellon ääntä sinä päivänä.[183] Tahi
pannaan taiottavan hiuksia mielipuolena knolleen arkkuun tahikka
kiedotaan niitä koskessa seisovaan keppiin loitsien:

    "Kuin tämä varpa järisöö,
    niin hänkin järisköön."[184]

Sama aikaan saadaan vielä ottamalla kolme yhdeksää uhrin hiuksia,
yksikantaisesta lepästä pintalastu ja käärimällä hiukset tähän
lastuun. Lastun päätä halaistaan, hiusten nenät pannaan rakoseen
ja koko laitos kosken kiven alle. Tällöin alkaa vesihiisi vaivata
hiusten omistajaa ja hän tulee heikkomieliseksi.[185] Saattaakseen
uhrinsa hiusten välityksellä nimenomaan kosken voimien ja väen
avulla mielipuoleksi pahansuopa saattaa menetellä vieläkin
perinpohjaisemmin. Haetaan kohisevan kosken keskeltä pitkänsoikea
kivi ja hankitaan taiottavan päästä juurineen nyhdettyjä hiuksia.
Hiusten juuripuoli asetetaan kiveä vastaan ja ne kierretään kiven
ympäri. Sitten hiukset sidotaan lujasti langalla kiinni ja kivi
viedään illalla auringon laskun jälkeen järveen tahi jokeen ja
viskataan olan yli veteen.[186]

Mielenvikaisuutta aiheuttavien, nimenomaan hiusten avulla
suoritettavien taikojen monilukuisuus on varmaankin selitettävissä
siten, että pidettäessä päätä järjen asuntona, juuri päästä
saadun ruumiillisen substanssin avulla ajateltiin ennen kaikkea
voitavan vaikuttaa järkeen. Tämän taikaryhmän runsaasta ja
mielenkiintoisesta sarjasta tarkasteltakoon vielä muutamia, koska ne
taikatekniiliseltäkin kaunalta ovat kehittyneimpiä ja monien muiden
rinnalla sangen selväpiirteisiä.

Toinen ihminen voidaau saada hiljalleen menettämään järkensä
käärimällä häneltä varastettuja hiuksia lujaan myttyyn ja panemalla
se alakiven, puoliksi maahan hautautuneen, liiknttamattomau kiven
alle.[187] Myös voidaan hiukset muiden taikaesineiden mukana panna
nmpilammista pyydetyn ahvenen vatsaan, joka vuorostaan pihlajaan
kiinnisidottuna pannaan virtaavaan veteen. Kolmen kuukauden kuluttua
tulee taian alainen mielipuoleksi.[188] Mielenvikaiseksi tehdään
myös varastamalla taiottavan päästä hiuksia ja naulaamalla ne
leppänauloilla myllyn vesirattaaseen. Kun mylly rupeaa pyörimään,
kadottaa hän heti järkensä.[189] Edelleen, ottamalla taiottavan
hiuksia ja kiertämällä hänet niillä; jollei häntä itseään voida
kiertää, kierretään kolmasti se huone, jossa hän on, ja naulataan
hiukset leppänauloilla saman henkilön asuinhuoneen seinään
ulkopuolelle, tahikka -- mikä on vielä parempi -- makuuvuoteen
alle.[190] Vielä saatetaan ottaa kuolleen päästä hiuksia, polttaa ue
ja antaa karret viinan seassa jollekin, mistä tälle on seurauksena
mielipuolisuus.[191]

Erikoisista hiusten avulla aiheutettavista sairauksista on mainittava
kaatumatauti. Se synnytetään naulaamalla hiuksia kirkonkellon
kantaan.[192] tahi panemalla hiukset punaisella langalla sidottuina
hauin suuhun, joka lasketaan takaisin järveen.[193] Sammakon suuhun
pantuina ne aiheuttavat omistajalleen "pahan taudin".[194]

Paljaspäiseksi ja harmaapäiseksi voidaau joku saada ottamalla
haudasta paljaspäisen (harmaapäisen) hiuksia ja panemalla ne jonkun
pieluksiin. Jos taas hiukset otetaan täältä pois, poltetaan ja
pannaan kypenet koskeen, itse taikoja kuolee.[195]

Edellisiin lähiunä verrattavia ovat ne taiat, joissa varas hiuksista
taikomalla pakotetaan palauttamaan varastamansa. Tämä tapahtuu esim.,
jos pannaan sen hiuksia, jota varkaaksi luullaan, muurahaispesään
ja lisäksi nalleja, ruutia, tamman luita ja viinapullo. Samalla on
loitsittava: "Jos olet osallinen tähän (varastus)työhön, niin anna
asiasi toteutua!" Jos luultu on syyllinen, muurahaispesä paukahtaa ja
varas tuo sitten tavarat takaisin.[196] Myös voidaau hiusten avulla
saada selville, kuka oman talon väestä on varas, nimittäin ottamalla
jokaisen päästä hiuskarva ja asettamalla ne almanakan päälle. Sen
hius, joka on varas, käyristelee almanakan päällä.[197]

Teknillisessä suhteessa on näille taioille sukua virolaisessa sadussa
"Pikjalg, Osawkäp ja Terawsilm"[198] tavattava kertomus linnuksi
muuttautuneesta ja häkkiin joutuneesta varkaasta. "Teräväsilmä" sai
käsiinsä varkaan partakarvoja ja alkoi kärventää niitä tulessa.
Silloin tuli linnulle hirveä hätä. Se parkui surkeasti ja tuskissaan
hakkasi itseään, kunnes vihdoin oli pakotettu ilmaisemaan oikean
itsensä ja ottamaan ihmismuotonsa.

Näiden taikatoimien psykologinen perusta on useimmissa tapauksissa
hyvin selväpiirteinen. Niissä on läpikäyvänä homeopatiuen
ajatustapa, joka esim. niissä taioissa, joissa taiottavalle
aiheutetaan hivuttava sairaudentila kiinnittämällä hänen hiuksiansa
kitisevään, toista vasten hankautuvaau tahi kitukasvuiseen puuhun,
on pukeutunut yksinkertaisiksi idea-assosiationeiksi. Teknilliset
keinot saattavat olla vaihtelevia, ja kehittyneemmissä taioissa
liittyy päämotivin ympärille vahvistavia sivutoimia, jotka ovat
lähtöisin joko samasta ajatuspiiristä tahi nojautuvat kuvaannollisiin
parallelleihin. Hiusten kiinnittämisen kituvaan puuhun ajateltiin
aiheuttavan samanlaisen näivettymisen tilan hiusten omistajassa,
samalla kuin puun salaperäinen ja surkeaääninen kitinä sen toista
vastaan hankautuessa loihti esiin mielikuvan sairauden käsissä
vaikertelevasta ihmisestä yhtyen vielä mielikuvaan, miten taian
uhri hivuttavan taudin käsissä hieroutui ja kului rikki kuten hänen
hiuksensa puiden välissä.[199]

Tarkasteltuihin taikoihin liittyy usein mytologista ainesta. Hiusten
paneminen kuolleen arkkuun, ruumiin mukana hautaan sekä kuolleen
hiusten käyttäminen nojautunee ainakin määrätyissä tapauksissa
ajatukseen kuoleman yhteydessä olevien henkiolentojen eli yleensä
kaikkea kuoleman ja kuoleman kanssa yhteydessä olevaa ympäröivän
"kalman" ja "kalman väen" palvelukseen ottamisesta. Edellä on
jo viitattu siihen, että suuressa osassa tätä taikaryhmää taian
suorituksen tahi siihen muuten liittyvänä paikallisuutena sekä
taikavälineiden ottopaikkana on koski, järvi, puro t.m.s. Samoin on
asianlaita useissa muissa taikaryhmissä. Joskus taiassa nimenomaan
ilmaistaan haettavan avuksi näissä paikoissa asuvia henkiolentoja,
veden väkeä ja vesihiittä. Tämä henkimaailmaan kääntyvä käsitystapa
on siis erikoisesti huomioon otettava varsinkin niiden taikojen
tarkastelussa, joissa taian suoritus tapahtuu esim. kirkkomaalla
tahi joissa yleensä pyritään pääsemään yhteyteen kuoleman kanssa
kosketuksiin joutuneiden esineiden tahi siihen jotenkin muuten
yhtyvien seikkojen kanssa.

Kuitenkaan ei näitäkään taikoja ole selitettävä yksinomaan tältä
kannalta. Niissä on huomioon otettava useissa tapauksissa suoranainen
homeopatinen käsitys. Saattamalla joku ruumiillisen substanssin
välityksellä yhteyteen jonkin kanssa, mikä ympäröi kuolemaa, on
voitu ajatella suorastaan aiheutettavan samanlaatuista tilaa
taiottavassa.[200]

Selvä homeopatinen ajatus on havaittavissa muun ohella niissä
taioissa, joissa hiukset mielipuolisuuden tahi kaatumataudin
aikaansaamiseksi pannaan kivessä tahi kepissä koskeen. Kosken
kuohunta ja myllerrys, siinä hiuksineen seisovan kepin väriseminen
oli omiansa aiheuttamaan samanlaista myllerrystä ja kuohuntaa sekä
siitä johtuvaa sekaannusta taiottavan järjessä. Samanlainen selvä,
yksinkertaiseen idea-assosiationiin perustuva parallellismi esiintyy
järjen sekaannuttamisessa sitomalla hiuksia myllyn vesirattaaseen.
Umpilampi kuuluu taasen niihin taikateknillisiiu yksityispiirteisiin,
joissa -- samaten kuin liikkumattoman maakiven käyttämisessä,
sitomisessa, naulaamisessa ja ahtaaseen paikkaan sulkemisessa -- on
kuvaannollistettu ajatus kahlehdittuna ja sidjettuna olosta, jonka
ajateltiin aiheuttavan lopulta tarkoitettuja tuloksia.

Mielenkiintoista on näiden taikatoimien yhteydessä todeta, miten
saman taikatoimen ajatellaan palvelevan eri tarkoitusperiä aina
sen mukaan, mikä taikaopillinen ajatussuunta kulloinkin sitä
suoritettaessa on voimakkaimpana ja selvimpänä vallinnut taian
suorittajan tietoisuudessa. Lemmennostotaikana ajatellaan hiusten
kirkonkellon kieleen kiinnitettyinä vievän hiusten omistajan mainetta
laajalle ja äänen avulla saattavan hänet lukemattomien naimisiin
kelpaavien yhteyteen. Pahansuopaisena taikana sama menettely
aiheutti hiusten omistajalle tuhon hiusten joutuessa mystillisessä
ympäristössään henkiolentojen yhteyteen ja kelloa soitettaessa rikki
hieroutuessa.

Lukuisat muut eri sivistysasteilla olevat kansat käyttävät hiuksia
taikavälineinä niinhyvin lemmennostotaioissa kuin pahansuopaisessa
magiassa. Teknillisessä suhteessa on näiden taikojen muoto yleensä
sama. Hiuksia pyritään antamaan taiottavalle joko luonnollisessa
muodossa, poltettuina tahi muuten valmistettuina, useimmiten ruoan
tahi juoman seassa. Riittävänä pidetään myös, jos hiuksia jotenkin
muuten voidaan saada taiottavan kanssa fyysilliseen yhteyteen, esim.
vaatteisiin kiinnittämällä.[201]

Mikäli saatetaan tehdä johtopäätöksiä painetnissa lähteissä
tavattavien Europan eri kansojen vastaavien taikojen ja suomalaisten
taikojen välillä, tämän taikuuden alan psykologinen perusta,
käsitys ihmisen riippuvaisuudesta ruumiin erotetuista osasista,
näyttäisi jälkimäisellä taholla ilmenevän paljon selvempänä kuin
edellisellä, missä se usein melkein kokonaan on hävinnyt tahi
sekautunut muihin taikaopillisiin ajatustapoihin. Näin on laita esim.
venäläisten taikojen. Niissä käytetään hiuksia m.m. pahansuopaisen
taikuuden välikappaleena, mutta menettelytapa on toinen. N.s.
pilauksen (порча) aikaansaamiseksi muurataan taiottavan hiuksia
uuninpiippuun, kiinnitetään tuntemattomien lintujen höyhenten
kanssa patjoihin, heitetään uuniin, asetetaan tuvan seinän alle
tahi haudataan portin alle.[202] Lääkintätarkoituksessa sairaan
hiuksia ja kynsiä pannaan haapaan kaivettuun reikään, joka tulpalla
suljetaan.[203] Kuumetaudissa naulataan niitä haapanaulalla seinään
tahi oveen, sairaan pituuden ylettyville kaivettuun reikään.[204]

Viimeksimainituissa taikatoimissa vallitsevana ajatuksena on
sairauden kahlehtiminen eli sitominen sairaan ihmisen organismin osan
tahi aineen välityksellä. Osa näistä menettelytavoista on samalla
sukua toiselle hyvin yleiselle taikamenettelylle, joka perustuu
ajatukseen tautien y.m. pahan siirtämisestä ihmisiin, eläimiin,
puihin j.n.е., käyttämällä välittävänä aineena joko parannettavan
henkilön ruumiillista substanssia yleensä tahi oletettua taudin
ainetta kipeästä ruumiin kohdasta.

Paitsi edellä tarkasteltuja suurempia taikaryhmiä, suomalaiset
ja karjalaiset ovat käyttäneet ihmisruumiin karvoja vielä
monen laatuisissa yksityisissä taioissa. Hyvän kalaonnen
hankkimiseksi käytetään naisen karvoja ex pudendis ongensiimaa
valmistettaessa.[205] Eräissä varaustaioissa ovat hiukset päässeet
käytäntöön. Näin esim. pahaa silmää vastaan sekä profylaktisesti
että terapisesti. Synnyttäjä pääsi silmäyksistä siten, että hänen
hiuksiansa poltettiin niin että haju levisi muiden nenään.[206]
Lapsi varataan silmänteiltä ottamalla kolmasti hiuksia äidin päästä,
leikkaamalla tilkku äidin paidan alasista ja panemalla hiukset siihen
käärittynä kapaloihin.[207] Kiroista päästettiin joku ottamalla salaa
potilaan hiuksia, pistämällä ne palavaan uuniin, samalla loitsien:
"Tuolla sun tuskasi palakoon, ulos piipusta pihalle."[208] Veren
juoksun pysähdyttämiscssä käytti loitsija omia hiuksiaan loitsun
ohella haavan tukkona.[209]

Parissa viimeksi esitetyssä taiassa, synnyttäjän vapauttamisessa
silmäyksistä ja kiroista päästämisessä kohtaamme jo ennen
puheenaolleen taikaopillisen perusajatuksen, jonka mukaan
taikavaikutusta on vastustettava saattamalla taiottu joitakin
välittäviä keinoja käyttämällä yhteyteen taikavaikutuksen aiheuttajan
tahi alkulähteen kanssa. Tämä perusajatus, jota saatamme nimittää
neutralisointiprinsipiksi, tavataan useammissakin hiusten avulla
suoritettavissa taioissa. Liiviläiset ovat sellaisissa sairauden
tapauksissa, joita otaksutaan noituudella aikaan saaduiksi,
hankkineet parannusta koettamalla saada selkoa taudin aiheuttajasta
ja hankkineet hänen ruumiistaan karvoja, joilla sairasta on
savustettu.[210]

Samalla tapaa koettavat esim. Indiau muhamettilaiset neutralisoida
taian vaikutusta hankkimalla taikojasta muutamia hiuksia ja rukoillen
manaamalla niitä.[211] Eräissä venäläisissä parannusmenetelmissä
havaitaan sama ajatus. Koiran puremaa parannetaan nauttimalla
sisällisesti purreen koiran karvojen tuhkaa tahi panemalla karvoja
haavan päälle.[212]

Taikakäsitysten ja -keinojen alalla alkeellinen ajatustapa ei
useinkaan tee erotusta ihmisen ja eläinten välillä. Ruumiilliseen
substanssiin perustuvissa suomalaisissa taioissa onkin eläinten
organismin osilla sama käytäntö ja merkitys kuin ihmisen. Vaikka
tämä puoli ei varsinaisesti knulukaan tutkimuksemme alaan, ei
liene perusteetonta sitä lyhimmiten kosketella, koskapa täällä on
tavattavissa useita huvittavia yhtymäkohtia edellisen kanssa.

Niissä eläimiin kohdistuvissa taioissa, joissa karvoja käytetään
taikomisvälineeuä, on useimmissa johtavana ajatuksena yhteyden
luominen eläimen ja ihmisen, eläimen ja sen kotipaikan tahi eri
eläin yksilöiden välille karjassa. Erittäin runsaasta suomalaisesta
taika-aineistosta otettakoon moniaita esimerkkejä.

Koira saadaan hyviu pysymään kotona kiinnittämällä se karvojen avulla
taloon. Tätä varten otetaan muutamia karvoja koiran hännästä ja
lyödään ne kiinni seinän rakoon.[213] Tahi otetaan hännän nenästä
karvoja ja etujaloista kynnen nenät ja naulataan ne leppänaulalla
tuvan peräseinään.[214] Samoin saatiin lehmät kiinnitetyksi
olinpaikkaansa. Karja saatiin tulemaan hyvin kotiin panemalla
keväällä lehmän karvoja navetan nurkan väliin.[215] Samaa tarkoitusta
varten otettiin joka lehmän kyljestä karvoja, tehtiin niistä
paljaan polven päällä pallo, kaivettiin kellokkaan kohdalle reikä,
pantiin pallo siihen ja lyötiin naula päälle. Lisäksi otti emäntä
kellokkaan kellon, heitteli sillä vettä ympäri navettaa ja sanoi:
"Pysykää yhdessä."[216] Erään toisinnon mukaan leikattiin jokaisen
lehmän hännän nenästä karvoja ja pantiin kunkin lehmän "kynsipalkin"
alle. Näin tehden löysi lehmä partensa paremmin.[217] Karjataioissa
valmistetaan samantapaisia "karvakakkuja" kuin lemmennostossa.
Saadakseen muut lehmät seuraamaan kellolehmää, emäntä leikkaa
niistä jokaisesta karvoja ja syöttää ne leivän sisään leivottuna
kellokkaalle.[218] Lehmät saatiin pysymään yhdessä ja tulemaan kotiin
myös siten, että tehtiin vapunpäivänä taikinasta kyrsä, pantiin
siihen jokaisesta lehmästä otettuja karvoja ja annettiin kaikille
lehmille.[219] Joku yksityinen eläin saatiin pysymään karjassa
antamalla sille keväällä ennen uloslaskemista leivänpalassa sen
karjan karvoja, johon se oli kuuluva.[220]

Tarkoituksiltaan ja teknillisiltä keinoiltaan ovat nämä eläin- ja
karjataiat hyvin selväpiirteisiä ja lähinnä lemmennostotaikoihin
verrattavia. Nämäkin saattavat olla joskus moninkertaistuneita
taikoja, kuten esim. se, jossa karvapallo seinään kiinnitettynä on
hiomassa yhteyttä jokaisen eläimen ja navetan välille ja kellosta
heitetty vesi kellokkaan kautta pitämässä karjaa koossa, jotapaitsi
karvapallon valmistamisella paljaan polven päällä vielä saattaa olla
tarkoituksena elukoiden kiinnittämiuen hoitajaansa.

Tämän pääasiallisen käytännön ohella tavataan eläinteu karvojen
käyttöä eräiden taikatapojen yhteydessä, esim. hautaustavoissa
jonkunmoisena pars pro toto-uhrina. Jottei kuollut veisi eläimiä
jälkeensä, otetaan jokaisesta kotielukasta karvoja, pannaan ne
ruumiin arkkuun samalla kuin ruumiskin ja lausutaan:

    "Tässä on perintö-osasi:
    elä enää muuta pyydä."[221]

Karjaonnen pidättämiseksi myyjän luona elukoita myötäessä otetaan
eläimen ristiluilta kolme kertaa karvoja ja sanotaan:

    "Onun minulle,
    tänne sukus ja syntys jää."[222]

Päinvastainen tarkoitus kuin edellä tarkastelluissa eläin- ja
karjataioissa, nimittäin eläimen villiinnyttäminen ja kodistaan
karkuun pakottaminen, saavutetaan panemalla jäniksen karvoja ja
hevosen kustakin jalasta otettuja "yösilmäkarvoja" sen vasempaan
korvaan.[223] Hyväksi juoksijaksi saadaan varsa antamalla sille
elävän suden karvoja; susi on päästettävä elävänä menemään.[224]
Vieraassa karjassa kulkijaksi voi lehmänsä laittaa ottamalla
vieraista lehmistä karvoja ja syöttämällä sille lehmälle, joka
tahdotaan toisen karjaan suostuttaa.[225]

Syrjänit käyttävät karjataioissa karvoja samanlaisiin
taikateknillisiin tarkoituksiin kuin suomalaiset. Lehmien laitumella
koossa pysyttämiseksi otetaan yhdestä lehmästä tukko karvoja
(mieluimmin rinnasta tahi sydämen kohdalta) ja ne annetaan leivän
kanssa muiden lehmien syödä.[226]

Useiden suomensukuisten kansojen taikaluuloissa ja taikakäytännössä
lasten hiuksille ja karvoille omistetaan eräitä erikoiskäsityksiä.
Suomessa hiuksia koskevat luulot ilmenevät osaksi samanlaatuisina
kieltoina kuin lasten kynsiinkin kohdistuvat. Lapsen hiuksia
ei johonkin määrättyyn ajankohtaan saakka ole saanut leikata.
Pohjanmaalla niitä, enempää kuin kynsiäkään, ei ole ollut lupa
leikata ennenkuiu lapsi on oppinut puhumaan.[227] Hämeessä on
kiellettyä leikata lasten, erittäinkin tyttöjen syntymähiuksia;
leikkaamisesta on seurauksena, etteivät hiukset koskaan kasva
tiheiksi.[228]

Myöskin lapsen hiusten kampaaminen ou kiellettyä. Suomessa on uskottu
lapsesta tulevan mykän, jos sen hiuksia kammataan ennenkuin se on
alkanut puhua.[229] Virolaiset eivät sui vuotta nuoremman lapsen
hiuksia pelosta, etteivät sen hiukset kasvaisi.[230]

Niittytšeremissit noudattavat samantapaisia sääntöjä. Kahtena
ensimäisenä vuotena lapsen hiuksia ei saa leikata; tämän säännön
rikkomisesta on seurauksena, että lapsi rupeaa kasvamaan
hitaasti.[231] Votjakit ovat samaten antaneet erikoisen merkityksen
ensimäiselle lapsen hiusten leikkaamiselle. Kun se ensi kerran
toimitetaan, ei hiuksia saa heittää pois, vaan on ne puhtaaseen
valkoiseen liinavaatteeseen käärittynä pantava arkkuun säilöön. Jos
ne heitetään hukkaan, lapsesta tulee tyhmähkö.[232]

Suomalaisista on olemassa XVIII vuosisadan lopulta oleva tieto,
jossa puhutaan tavasta ajella lasten päät aivan paljaiksi.[233]
Tällaisenaan tämä tieto ansaitsisi vähäistä mielenkiintoa, mutta
ottamalla se huomioon muiden lasten hiusten suhteen noudatettujen
tapojen yhteydessä ei voida kieltää, etteikö se saattaisi
sisältää viittausta erääseen huomattavaan tapaan, lapsen hiuksien
seremonialliseen leikkaamiseen. Lapsen hiusten määrättyyn ikään
ulottuva leikkaamiskielto sekä käsitykset siitä erikoisesta
merkityksestä, mikä niiden leikkaamisella yleensä luultiin olevan,
ovat nimittäin johtaneet siihen, että lapsen hiusten ensimäisestä
leikkaamisesta on monien kansojen tavoissa muodostunut määrätyitä
menoja noudattava seremoniallinen toimitus.

Tällaisen muodon ovat nämä käsitykset saaneet votjakkien tavoissa.
Kun votjakki haluaa tehdä läheistä tuttavuutta toisen kanssa, hän
koettaa sopia siitä, että heistä tulisi keskenään orom (ǒром). Se,
joka tahtoo hankkia itselleen orom'in, odottaa siksi, kunnes hänelle
syntyy lapsi, ja kutsuu silloin sen ihmisen, johon hän haluaa tulla
tällaiseen suhteeseen, luokseen vieraisiin. Kun tämä tulee, lapsen
isä asettaa peränurkkaan patjan, levittää patjalle hurstikankaan,
laskee sille lapsen ja hänen viereensä keritsimet. Samaan aikaan
aletaan valmistaa päivällistä, jona tarjotaan puuroa ja naudanlihaa.
Kun puuro on valmistunut, se pannaan kupissa pöydälle, kaadetaan
lasiin olutta ja kumyškaa; sitten vieras ottaa käteensä keritsimet,
leikkaa niillä kolmasti lapsen hiuksia ja sanoo: "Jumala suokoon
että hän (lapsi) pysyisi elossa ja olisi terve ja antakoon Jumala
meidän elää rauhassa ja sovussa kuolemaamme asti." Tämän jälkeen
hän ottaa käteensä valmistetun puuron sekä juomat ja pyhäinkuviin
katsoen rukoilee jumalaa. Rukous sisältää terveyden pyynnön lapselle
ja rauhallisen elon toivotuksia rukoileville. Rukouksen jälkeen
lapsi viedään pois, mutta itse käydään pöytään ja juhlitaan. Tästä
alkaen pitävät lapsen isä ja vieras toisiaan sukulaisina, kävelevät
juhlapäivinä yhdessä ja nimittävät toisiaan nimellä orom; näin
nimittävät heidän perheensä jäsenetkin toisiaan.[234]

Lasten karvoihin kohdistuvista taikakäsityksistä on vielä huomioon
otettava Suomessa ja Virossa tavattava luulo, että vastasyntyneessä
lapsessa on joitakin vahingollisia harjasmaisia karvoja, jotka on
poistettava. Tämä luulo yhtyy joskus niihin käsityksiin, jotka
velvoittavat naisen noudattamaan eräitä säännöksiä raskauden aikana.
Yhteys äidin ja hänen kohdussaan kehittyvän sikiön välillä ajatellaan
erittäin kiinteäksi, niin että äidin varomattomuudet aiheuttavat
vastaavia seurauksia jälkeläiselle. Suomessa luullaan monin paikoin
lapsen saavan ihoonsa joitakin harjasmaisia karvoja, syntyvän
harjaksisena, jos äiti raskauden aikana potkaisee sikaa,[235] syö
sianlihaa tahi yleensä paljon liharuokia.[236]

Samaten uskovat niittytšeremissit raskaasta naisesta: jos tämä
potkaisee sikaa, lapsi syntyy harjaksisena,[237] Sama luulo tavataan
liiviläisillä.[238]

Luulo vastasyntyneessä olevista karvoista esiintyy Suomessa
yleisenä myös edellä ilmaistusta syystä riippumattomana. Se yhtyy
käsitykseen jonkinmoisesta lapsen sairaloisuuden tilasta. Lapsi
itkee, on levoton, liikuttaa päätään, "kähertää" kovasti,[239]
hieroo selkäänsä,[240] ei makaa oikein vaan kiemurtelee ja
"rytisöö kuin sika".[241] Tahi on hänen äänensä käheä ja selkä
syyhyy.[242] Ulkoisena merkkinä tästä tilasta on se, että lasten
pinta on karkea[243] tahi on lapsen selässä, hartioilla ja siitä
alaspäin, hienoja karvoja, jotka kehittyvät harjaksiksi ja halkeavat
päästä,[244] Nämä harjakset pistelevät lasta aiheuttaen, ettei se
saa maata.[245] Erään tiedon mukaan kasvavat nämä sukaset lapsen
selkään kaksiviikkoisena.[246] Jollei lapsesta pienenä vihdota näitä
karvoja pois, niin ne hänen isommaksi tultuaan vaivaavat häntä
ihonäppyinä.[247]

Näitä karvoja poistetaan määrätyin keinoin. Tehdään joko
nisujauhoista,[248] hiivasta[249] tahi molemmista[250] tahikka
nisujauhoista ja siirapista,[251] jauhoista, hiivasta ja
siirapista[252] tahi vihdoin siirapista ja ohrajauhoista[253]
taikina, joka levitetään lapsen selkään ja joskus vanutetaan kädellä
selässä kahtaanne päin[254] tahi muuten hierotaan.[255] Taikinan tahi
voiteen päälle pannaan usein silkkihuivi ja sen päälle vielä joskus
liinainen vaate, tahi vedetään verkavaatteella pitkin lapsen selkää
saunassa, kun sitä ensin on hierottu vehnäjauhotaikinalla.[256]
Joskus nisujauhovelliin pannaan käytettä ja se hapatetaan.[257]
Voiteeseen käytetään myös äidin rintamaitoa.[258] Eräässä tiedossa
puhutaan, että lapsen selkä voidekäsittelyn jälkeen vielä
kammattiin.[259] Tämän käsittelyn kautta sanotaan lapsesta lähtevän
ikäänkuin harjaksia, joita saattaa nähdäkin.[260]

Virolaiset luulevat samaten kuin suomalaiset lapsessa olevan
harjaksia ja poistavat niitä samanlaisilla menettelytavoilla,
nimittäin voitelemalla lasta taikinalla, kapaloimalla sen vaatteeseen
ja vitsomalla.[261] Erään tiedon mukaan toimitetaan harjasten poisto
lapsen ollessa vuoden vanha tahi vanhempikin. Niiden katsotaan
hidastuttavan lapsen kasvamista, jonka vuoksi ne poistetaan.[262]

Eräät vanhemmat kirjallisuudessa esiintyvät virolaisia koskevat
tiedot antavat mielenkiintoisia viittauksia siihen, mitä harjaksilla
oikeastaau tarkoitettiin. Wiedemannin mukaan pitivät virolaiset
huolta, että lapsessa syntyältä olevat emahiuksed eli titehiuksed
huolellisesti poistettiin.[263] Äiti lypsää niille sitä varten
maitoaan ja kietoo lapsen pään liinaan, silloin ne helposti
lähtevät pois. Jos tämä jätetään tekemättä, lapsi saa myöhemmin
"pahan silmän", ja kaikki paha, mitä hän toisille toivottaa, on
toteutuva.[264] Tämän tiedon mukaan koski tapa siis syntymähiuksia
päässä. Toinen, Viron saaristoasukkaita koskeva, puhuu ihokarvoista.
Jollei lapsen ruumista peittäviä ihokarvoja ajoissa poisteta, ne
kasvavat sisäänpäin ja lapsi saa rintataudin. Sen vuoksi voidellaan
lapsi vehnäjauhoista ja hunajasta valmistetulla taikinalla, jolla
karvat saadaan poistumaan.[265]

Miten ovat selitettävissä nämä laajalle levinneinäkin verrattain
yhtenäisiä muotoja osoittavat taikaluulot? Eräs suomalainen
lastenlääkäri pitää mahdollisena, että pienokaisten ihossa on
joitakin näppyjä ja kovettumia, jotka voivat tuutua karheilta, ja
että käsitys "harjaksien" olemassaolosta aiheutuisi tästä.[266]

Ihonäpyt tuskin ovat voineet olla varsinaisena syynä ja perustana
luulolle lapsessa olevista vahingollisista karvoista. Ensiksikin on
vaikeata olettaa, että tuollainen syy olisi saattanut olla yleisen
ja laajalle levinneen taikauskoisten käsitysten ja tapojen sarjan
aiheuttajana. Mielestäni on näiden selittelyssä lähdettävä joltakin
muulta pohjalta kuin yksinkertaisesta tautiopillisesta syystä.

On muistettava, että ihossa oleviin karvoihin kohdistuvat luulot
ja tavat suurimmalta osaltaan ovat samoja kuin päässä oleviin
syntymähiuksiin nähden noudatetut, jotka taasen selvästi johtuvat
taikauskoisista luuloista. Käsitys muualla lapsen ruumiissa olevista
luulotelluista vahingollisista karvoista ei liene erotettavissa
edellisestä, vaan perustuu sekin samanlaatuisiin taikauskoisiin
alkuluuloihin. Tämän puolesta puhuu sekin, että ne muuallakin
esiintyvät toistensa yhteydessä.

Virolaisten tavoissa karvojen poistaminen kohdistuu nimenomaan
vastasyntyneen joko päässä tahi ihossa oleviin karvoihin eli
syntymäkarvoihin. Aikaisemmin puheenaollut suomalaisia koskeva
Acerbin tieto voisi hyvin tarkoittaa samaa. Suomessa viime aikoihin
saakka yleisenä säilynyt "harjasten" poistaminen ei siis saattane
olla erotettavissa luulosta vastasyntyneessä todellisuudessa olevien
karvojen poistamisen tarpeellisuudesta. Kuten yleensäkin, on
tässäkin itse tapa alkuperäisten käsitysten hämmennyttyä jatkanut
olemassaoloaan toisenlaisten taikaluulojen varassa.

Tämän kysymyksen selvittelyksi silmäiltäköön eräiden toisten kansojen
vastaavia käsityksiä ja tapoja, koska niissä on löydettävissä
runsaasti analogioita suomalaiskansojen tavoille.

Isovenäläiset noudattavat lasten hiusten suhteen sääntöä, joka
kieltää leikkaamasta niitä eunen vuoden ikää.[267] Liettualaiset
uskovat, että jos raskas vaimo potkaisee sikaa, syntyy karvainen
lapsi.[268] Novgorodin läänin venäläisillä on vastaava luulo.[269]
Myöskin lapsen "harjaksista" uskovat isovenäläiset samaa kuin
suomalaiset ja turvautuvat samanlaisiin keinoihin niiden
poistamiseksi. Samalla käsittävät hekin "harjasten" esiintymisen
sairaloisuuden tilaksi, joka saa nimityksensä sanasta щетинка,
harjas, tahi syyhyämistä merkitsevästä sanasta (щекотунъ). Sen
parantamiseksi ottaa äiti hyppysellisen jauhoja, sekoittaa, ne
rintamaitoonsa ja hieroo näin saadulla tahtaalla lapsen selkää.[270]
Tahi lasta voidellaan saunassa hunajalla[271] tahi hiivalla.[272]
Jos lapsi usein venytteleikse, hieroo selkäänsä, ja kiemurtelee,
vähävenäläiset päättävät sen selässä olevan sen eläimen karvoja
(koiran, kissan, sian), jota lapsen äiti on potkaissut raskaana
ollessaan. Nämä karvat on poistettava leivällä hieromalla. Tätä
varten taitetaan ensimäinen uunista otettu leipä ja sen pehmeästä
osasta pyöritetään pallo, jota sairaan lapsen selässä kieritetään
pitkin ja poikki. Toimituksen jälkeen asetetaan leipäpala portin
pylvään päälle tarkoituksessa, että linnut sen veisivät.[273]

Ulottamalla vertailu laajemmalle havaitaan ensiksikin, että lukuisat
kansat joko leikkaamalla tahi muuten -- samalla kuin toimitus
useinkin on muodostunut erikoiseksi seremoniaksi -- poistavat
äskensyntyneen lapsen hiukset. Tämä meno liittyy useimmiten
nimenantoon, mutta saattaa tapahtua myöhemminkin, siitä erilliseuä.
Erään Indian heimon nimenantotavoissa tuodaau esiin vesiastia,
ajellaan lapsen pää paljaaksi ja pannaan hiukset vesiastiaan.[274]
Etelä-lndian Todo-heimossa isä ajelee nimenannossa paljaaksi
keskiosan lapsen päätä.[275] Malajin niemimaan pakanallinen
Mantra-heimo noudattaa tapaa ajella paljaaksi lapsen pään muutama
päivä syntymisen jälkeen.[276] Eräät Afrikan heimot antavat
lapselle nimen 7-8 päivän vanhana; samalla ajellaan lapsen
pää.[277] Seitsemäntenä päivänä syntymisen jälkeen pidettävässä
nimenantojuhlassa japanilaiset ajelevat lapsen pään paljaaksi.[278]

Toisinaan, kuten esim. Kantonin maakunnan alkuasukkaiden keskuudessa,
nimenannossa lapsen koko ruumis ajellaan paljaaksi.[279] Joskus
poistetaan silmäripset.[280]

Hiusten leikkaaminen voidaan tämän ohella lykätä myöhäisempään
aikaan. Paikoitellen Saksassa luullaan, että jos lapsen hiuksia
kammataan sen ensimäisenä ikävuonna, lapsesta tulee huono-onninen,
tahi jos pojan hiuksia leikataan ennen tämän seitsemättä ikävuotta,
ei hänestä tule rohkea.[281] Nayerien, Malabarin sotilaskastin
keskuudessa leikattiin tyttöjen ja poikien hiukset vasta kolmantena
tahi viidentenä ikävuotena,[282] Vanhassa Iuca-valtakunnassa
leikattiin lapsilta kahden vuoden ikäisenä hiukset ja annettiin
samalla nimi.[283] Hindut eivät leikkaa lapsen hiuksia viiden
vuoden ikään saakka; sen ikäisenä viedään se tirtha'an (pyhään
kylpypaikkaan) tahi tavallisemmin iwalamukhi'in (paikkaan, jossa
tuli nousee maasta) ja siellä brahmani leikkaa hänen hiuksensa. Kun
poika on 8-12-vuotias, hänen päänsä ajellaan ja ylipappi opettaa
hänelle pyhät menot.[284]

Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, että erilaisten, kaukana
toisistaan asuvien kansojen lasten hiuksiin kohdistuvat taikauskoiset
käsitykset ja tavat toiselta puolen ilmenevät taipumuksena poistaa
vastasyntyneen pääkarvat sekä muut ruumiin karvat, toiselta kieltona
toimittaa hiusten leikkaamista aikaisimmassa nuoruudessa. Hiukset
on leikattava seremoniallista menoa noudattaen tahi jonkin muun
sentapaisen toimituksen yhteydessä.

Kaiken edelläesitetyn huomioon ottaen emme voi tulla muuhun
lopputulokseen, kuin että suomalaiskansojenkin vastaavien tapojen
varsinaisena lähtökohtana on ollut pyrkimys poistaa vastasyntyneessä
tahi pienessä lapsessa olevat, vahingollista taikavoimaa sisältävät
karvat. Mutta mistä johtuu käsitys lapsen hiusten ja karvojen
vahingollisesta taikatehosta?

Alhaiskultturisten ja luonnonkansojen käsityksissä ihminen
eräissä elämänsä tiloissa on erikoisesti alttiina kaikenlaisille
pahoille vaikutuksille ja samalla kertaa itse maagillisten
voimien valtaama. Tämän vuoksi on hänen itsensä noudatettava
ja muiden häneen nähden näinä aikoina sovellutettava erikoisia
varo- ja suojelustoimenpiteitä. Näitä tiloja on esim. naisen
raskauden ja synnyttämisen aika, sekä miehen että naisen elämä
avioliittoseremonioiden aikana ja varhaisin lapsuus syntymästä
alkaen. Näinä aikoina katsotaan ihmisen olevan erikoisten
suojelutoimenpiteiden tarpeessa, jotka saattavat olla joko ehkäisevää
laatua tahi tarkoittaa tämän vaaranalaisen tilan neutralisoimista
ja siihen yhtyvän taikaenergian hajoittamista. Naisen suhteen
raskauden aikana nämä toimenpiteet esiintyvät etupäässä lukemattomien
kieltomääräysten ja menettelyohjeiden muodossa, avioliittotavoissa
pesuina, puhdistuksina, snlhasen ja morsiamen eristämisenä
ympäristöstään peittämällä y.m.[285]

Lapsiin kohdistuvissa tavoissa käsitys tällaisesta vaaranalaisuuden
tilasta on pukeutunut m.m. yleiseen luuloon n.s. "vaihdokkaasta".
paholaisen oikean lapsen tilalle asettamasta epäsikiöstä sekä mitä
monilukuisimpiin varotoimenpiteisiin pesuineen, varoesineiden
käyttöineen j.n.e.

Tämän passivisen vaaranalaisuuden tilan ohella ajatellaan ihmisen
näissä kriitillisissä elämänkohdissaan saattavan olla myös
aktivisessa erikoistilassa (tabu), joka velvoittaa hänen itsensä
sekä toisten ihmisten hänen suhteensa noudattamaan määrättyjä
varotoimenpiteitä. Tällaisen taikatehon valtaaman ihmisen
ruumiillisen olemuksen osienkin ajatellaan sisältävän hänelle
itselleen tahi muille vaarallista taikavoimaa. Näin juuri nimenomaan
hiusten. Rottin saaren asukkaat luulevat lapsen ensimäisten
hiusten ja karvojen olevan hänelle itselleen vaarallisia ja niiden
poistamisen tarkoituksena on tämän vaaran välttäminen.[286]
Häämenoissa havaitaan useita hiuksiin kohdistuvia seremonioita,
m.m. snlhasen hiusten ajaminen, jotka nähtävästi liittyvät näihin
käsityksiin.[287]

Frazerin käsityksen mukaan lapsen hiuksiin kohdistuvien tapojen
perustaksi on katsottava juuri lapsen tabu-tilaa. Sen poistamiseksi
arvellaan lapsen ruumiillisen olemuksen osat, koska niihin on
ikäänkuin tarttunut tabutilan myrkkyä ja ne sellaisina ovat
vaarallisia. Samalla tavoin menetellään sellaisten esineiden, esim.
astioiden kanssa, jotka ovat olleet kosketuksissa tällaisessa tilassa
olevan henkilön kanssa: ne rikotaan ja hävitetään.[288]

Tarkastelumme on osoittanut, että suomalaiskansojen tavat ja
käsitykset lasten hiuksista ja karvoista oleellisimmalta osaltaan
liittyvät samantapaisiin yleismaailmallisiin uskomuksiin. Virolaisten
tavat ja luulot osoittavat selvästi karvojen poistamisen tarkoittavau
lapsen päässä ja muualla ruumiissa olevia sуntуmäkarvoja.
Näiden karvojen poiston laiminlyönnin nähdään taikakäsityksissä
aiheuttavan lapselle vahingollisia seurauksia, jotka ovat
samanluontoisia kuin liian aikaisin toimitetusta hiusten ja kynsien
leikkaamisesta johtuvat. Suomalainen ja venäläinen käsitys lapsen
harjaksista voinee tuskin olla muuta kuin yksi näiden taikaluulojen
ilmenemismuodoista, joista hyvin on myöskin voinut johtua hiusten
poisleikkaamisen lykkääminen määrättyyn ikään tahi aikaan. Näin
saattaisi se lähennellä niitä taikakäsityksiä, jotka velvoittavat
pyhyyden energialla varustettujen ihmisten, pappien, kuninkaiden ja
taikurien säilyttämään hiuksensa leikkaamattomina. Vogulien hius-
ja tukkalaitteeseen kohdistuvat tavat seremoniallisen surun aikana
johtunevat nekin käsityksistä surevan tabu-tilasta. Tunnettuahan
on, että suruseremonioiden aikana tämänlaatuisia kynsiin, hiuksiin,
astioihin y.m. kohdistuvia tapoja noudatetaan.[289]

Tällä en kuitenkaan tahdo sanoa, että puheenaolleeseen ryhmään
kuuluvat tavat ja taikakäsitykset olisivat selitettävät yksinomaan
tältä kannalta. Varsinkin myöhemmin, alkuperäisempien käsitysten
hämmennyttyä, on niihin saattanut liittyä vallan toisenlaisia
maagillisia mielikuvia. Ajateltakoon esim. kynsien ja hiusten
leikkaamista. Siinä ei saata olla kaukana mielikuva typistämisestä,
vähentämisestä, joka semmoisenaan saattaa olla vahingollista lapsen
kasvulle ja vaurastumiselle.

Puheenaollut vähävenäläinen tapa poistaa lapsen hiukset pehmeällä
leivällä ja jättää leipä lintujen vietäväksi puhuu selvästi
sen käsityksen puolesta, että hiusten ajateltiin sisältävän
vaaraatuottavaa voimaa tahi ainetta. Yleinen venäläisten ja eräiden
suomalaiskansojen (suomalaisten, syrjänien) noudattama tautien
parannuskeino ou taudin siirto toiseen ihmiseen, eläimeen j.n.e.
jonkin välittävän aineen välityksellä, esim. syöttämällä koiralle
leipää, jolla kipeää paikkaa on kosketeltu tahi hangattu.[290]

Votjakkien tavoissa, joissa lapsen hiusten leikkaaminen on
muodostunut seremonialliseksi toimitukseksi, on huomiolle pantava
hiusten leikkaajan ja sen perheen, johon lapsi kuuluu, joutuminen
ystävyys-. jopa sukulaissuhteeseen keskenään. Tämä suhde muistuttaa
toisaalta venäläistä ristivanhempien suhdetta ristilapseensa,
toisaalta samanlaatuisia ilmiöitä turkkilais-tatarilaisten ja eräiden
muiden muhamettilaisten kansojen tavoissa. Muhamettilaisten albanien
keskuudessa, jotka samaten suorittavat lapsen hiusten ensimäisen
leikkaamisen seremoniallisena toimituksena, tulee leikkaajasta
jonkinlainen risti-isä ja hän joutuu läheiseen suhteeseen
asianomaiseen perheeseen. Hän leikkaa tonsuran tapaan jonkun verran
lapsen hiuksia ja panee suortuvan rahojen keralla pussiin, jota
pidetään kolme päivää suljettuna. Tämän ajan loppuunkuluttua otetaan
rahat pois ja hiukset heitetään tuleen.[291] Muissakin perhejuhlissa,
esim. häissä, avustavat henkilöt voivat tulla samanlaiseen suhteeseen
perheeseen. Tällaisia seremoniallisia sukulaisia ovat tšeremissien ja
tšuvassien häämenojen kiamatlek l. kiamat-pariskunta ja tšuvassien
hyjmatlyk l. hajmatlyh. He joutuvat aviopariin lähes samanlaiseen
suhteeseen kuin vanhemmat ja heitä nimitetään isäksi ja äidiksi.[292]

Karjalaisten tavoissa ja taikaluuloissa tavattava parran pyhänä
pitäminen ja erikoinen vaarinpito partakarvoista sekä joissakin
tapauksissa huolenpito ja varonta hiusten suhteen yleensäkin
saattavat yhtyä niihin käsityksiin, jotka antavat pään karvoille,
etenkin hiuksille, inhimillisen elämän ja voiman tyyssijan tahi
lähteen merkityksen. Monet kansansadut asettavat ihmisen "sielun"
tahi voiman hänen hiuksiinsa: jos ne leikataan pois, ihminen kuolee
tahi käy heikoksi. Tämän uskon vuoksi esim. noitien päät ajeltiin
paljaaksi, ennenkuin heidät jätettiin kiduttajan käsiin.[293]
Ajateltakoon tässä, miten Simsonin voiman katsottiin asuvan hänen
hiuksissansa.

Edellisestä on muun ohella selvinnyt, että suomalais-virolaiset
ja venäläiset käsitykset lapselle vaarallisista harjaksista, jopa
niiden poistomenetelmätkin, osoitavat huomattavaa yksityiskohtaista
yhtäläisyyttä. Tämä oikeuttaisi päättämään, että näiden kansojen
välillä tässä suhteessa vallitsee jokin lähempi vuorosuhde, jolloin
lähinnä tietenkin on ajateltavissa venäläisten tapojen vaikutus
suomalaisvirolaisiin.



III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.


Se yhteys, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen
olemuksensa osien välillä senkin jälkeen kuin fyysillinen yhdysside
niiden väliltä on loppunut, ilmenee synnytysjälkeisiin ja napanuoraan
kohdistuvissa käsityksissä mitä kiinteimpänä ja luonteenomaisimpana.
Monesti ne suorastaan identifioivat itseään lasta. Tämän ohella
synnytysjälkeiset ja napanuora ovat tavoissa ja taikauskoisissa
käsityksissä muihin organismin osasiin nähden erikoisasemassa siinä
suhteessa, että ne säilyttävät maagillisen siteensä kahtaalle, s.o.
sekä synnyttäjään että jälkeläiseen.

Suomessa synnytysjälkeisten eli puhtiaisten[294] suhteen on
noudatettu vaihtelevia menettelytapoja. Sodankylässä ne viedään
sellaiseen paikkaan, "johon ei päivä näe", jossa ei kukaan kulje,
koirat eikä muut.[295] Liperissä ne otettiin talteen, kuivattiin
uunilla, pantiin vaatepussiin ja siitä lapsen kehtoon pään alle.[296]
Jos Etelä-Hämeessä ne heti lapsen synnyttyä kaadetaan kumoon (aukko
alaspäin), ei vaimo enää saa lapsia.[297]

Erään tiedon mukaan vietiin synnyttäjän "veriset vuoteet" metsään,
samalla loitsien:

    "Tuua biiestä patoo
    Helvetistä [kattilata]
    Jolla verta keitetään."

Näin menetellen lapsesta tuli hyvin luonnokas ihminen, niin ettei
minkäänlaiset noidat pystyneet.[298]

Napanuoraan näytään myös kiinnitetyn huomiota. Jos se osa napaa
(napanuoraa), joka kuivaa ja erkanee itsestänsä, pannaan talteen
ja sittemmin, kun lapsi on kasvanut ja sitä ruvetaan opettamaan
lukemaan, se annetaan sille ensimäiseksi "kirjatikuksi", tulee
lapsesta hyvä lukemaan.[299]

Nämä esimerkit osoittavat suomalaisten synnytysjälkeisiin ja
napanuoraan nähden noudattaneen tapoja, joita ei saateta johtaa
yksinkertaisista puhtaus- ja hygienisistä käsitteistä, vaan jotka
viittaavat synnyttäjän ja jälkeläisen taikasuhteeseen niihin.

Eräät toiset suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat ja
käsitykset kuvastavat paljoa selvemmin ja alkuperäisemmin synnyttäjän
ja lapsen suhdetta synnytysjälkeisiin ja napanuoraan.

Tšeremissit ottavat kaikki synnytysjälkeiset talteen, asettavat
ne vanhaan virsuun, jonka toisella virsulla peitettynä heittävät
joko pirtin sillan alle tahi saunaan. Ne on välttämättömästi
heitettävä näihin paikkoihin, koska synnyttäjä muutoin sairastuisi
parantumattomaan tautiin.[300]

Synnyttäjän riippuvaisuussnhdetta synnytysjälkeisistä kuvastavat
myös syrjänien tavat ja käsitykset. Jos poltettaisiin osa istukkaa
(plасenta) uunissa, niin synnyttäjä tämän jälkeen pian kuolisi.
Tämän vuoksi syrjänittäret huolellisesti varjelevat istukkaa
joutumasta kenenkään syrjäisen käsiin. He kätkevät sen hautuumaalle
maahan. Keskivytšegdalaisten kylien naiset pitävät parempana haudata
istukan navettaan. Vanhat naiset opettavat nuorille, jotka pian
tulevat äideiksi, että heidän on haudattava synnytysjälkeiset missä
ikänä (pellolla, metsässä) synnytys tapahtuukaan. He viittaavat
siihen, että luontokappaleetkin, kuten lehmät, hautaavat ne,
kaivamalla maahan kuopan ja peittämällä.[301]

Obin ugrilaisten vastaavista tavoista on olemassa mielenkiintoisia
tietoja. Ostjakeista mainitsee Georgi, että he ripustavat
synnytysjälkeiset puuhun lippaassa, johon ovat panneet kalaa ja palan
lihaa.[302] Samasta tavasta kertoo Pallas matkakuvauksissaan.[303]
Karjalaisen mukaan on tämä tapa vieläkin eri alueilla käytännössä.
N.s. puhtiaiset ja kaikki synnytyksessä likautuneet pajunlastut
pannaan tuohiseen vakkaan, johon asetetaan vähän kalaa ja lihaa,
ja vakka ripustetaan metsään johonkin puun oksaan. Vasjuganin
ostjakit sitovat kopan ulkopuolelle pienen jousen uhriantimiksi
puhtiaisissa olevalle istukalle. Tremjuganilaiset nimittävät
poistuvaa istukkaa, jossa väitetään näkyvän ihmiskasvojen piirteet,
"lapsen-elättäjä-eukoksi" ja osoittavat sille palvontaa. "Sille
ommellaan jo ennen synnytystä karttuunista pieni paita, johon vielä
kiinnitetään pikkaraiset vyön ja päähuivin tapainen, ja tämä puku
pannaan sitten mainittuun 'napakoppaan' yhdessä puhtiaisten kera.
Ennen kopan vientiä lähimetsään ripustettavaksi tehdään sille
'napakestitys': se asetetaan asunnossa tšuvalin -- kesäkodassa
tulisijan -- kupeelle ja sen eteen syömätuohisessa tahi lautasella
kalaa, lihaa tahi leipää ja teetä, mitä syötävää vain kotona
sattuu olemaan. Naiset kumartelevat kätilöakan kehoittaessa:
'Lapsen-elättäjä-eukko, sinä syö! tuliemonen, sinä syö, juo!
onnistuvina, osakkahina ollaksemme!' Kestityksessä tarjotut ruoat on
sitten naisten syötävä, miehet eivät niihin saa koskea."[304]

Vogulien tapana on samaten ripustaa synnytysjälkeiset puuhun.[305]

Tässä yhteydessä tarkasteltakoon erikoisesti eräitä napanuoraan
kohdistuvia tapoja ja taikakäsityksiä. Sen leikkaamiselle omistetaan
usein tärkeä merkitys ja tämän toimituksen katsotaan olevan suhteessa
lapsen vastaiseen kohtaloon ja menestymiseen. Leikkaamisessa
kiinnitetään erikoisesti huomiota siinä käytettyyn alustaan ja
leikkausaseeseen; koko toimitus muodostuu usein seremonialliseksi
menettelyksi asianmukaisine lauseineen ja toivotuksineeu. Niinpä
Vjatkan läänin Uržumin piirin tšeremissit katkaisevat poikalapsen
napanuoran kirveellä halon päällä, samalla lausuen: "Ole työteliäs!"
j.n.e. Tytön napanuora katkaistaan rukin päällä samalla sanomalla:
"Ollos ahkera kehräämään!"[306]

Glazovin piirin votjakit katkaisevat tämän elimen saunan kynnyksellä
kirveellä; tyttölapsen napanuoran leikkausalustaksi käytetään
rukkia ja toimitetaan leikkaaminen veitsellä lausuttaessa: "Ollos
ahkera kehrääjä, voimakas, terve!" j.n.e. Mamadyšin piirin votjakit
heittävät poikalapsen napanuoran jäännöksen hevossuojukseen,
jolloin lapsesta tulee hyvä hevosten isäntä. Tytön napanuora on
taas käärittävä jobonkin ja pantava arkkuun. Jos se heitettäisiin
hevossuojukseen, tulisi tytöstä halukas tekemään miesten töitä.[307]

Inkeriläisillä on ollut tapana panna pieni leipäpala ja muutamia
viljanjyviä lapsen napaa vastaan sen kapaloihin. Tämän pitäisi
vastata niitä yhdeksää jyvää, jotka ommellaan naimisiin menevien
vaatteisiin kainalokuoppien kohdalle.[308]

Paitsi niitä toimenpiteitä, joilla on suoranaisen varotoimenpiteen
luonne, suomalais-ugrilaisten kansojen synnytysjälkeisiin nähden
noudattamissa tavoissa on havaittavissa sellaisia, joiden
tarkoituksena on synnytysjälkeisten käsittelyn avulla aikaan
saada toivottuja vaikutuksia jälkeläiseen. Näistä on ennen
kaikkea kiinnitettävä huomiota Obin ugrilaisten tapaan ripustaa
synnytysjälkeiset puuhun. Suomalaisista oleva tieto niiden metsään
kantamisesta on tässä yhteydessä mainittava. Sen tavan perustana
on kyllä voinut olla vain pyrkimys saattaa ne määrätyllä tavalla
talteen tahi piiloon, siis varotoimenpiteiden sarjaan luettava toimi.
Samalla se saattaisi kuitenkin viitata samantapaiseen menettelyyn ja
käsityksiin kuin mitä Obin ugrilaiset ovat noudattaneet.

Ajatus kasvavan luonnonesineen, kuten puun suhteesta ihmisyksilöön,
varsinkin lapsiin ja sairaisiin, on lukuisten kansojen
tavoissa ja taikakäsityksissä kehittynyt laajaksi maagillisten
käsitysten sarjaksi. Näin on asianlaita varsin suuressa määrin
suomalais-ugrilaisten kansojen mytologiassa ja taikakäsityksissä.
Näiden kysymysten yksityiskohtainen tarkastelu veisi liiaksi syrjään
varsinaisesta aiheestamme; ne ovat kuitenkin tässä esillä olevien
seikkojen kanssa siksi läheisessä yhteydessä, että katson voivani
niitä vähän laveammaltakin kosketella.

Ensiksikin muistuttaa vasta mainitsemamme Obin ugrilaisten
käytäntö monien muiden kansojen tapoja, joiden tarkoituksena on
saattaa synnytysjälkeiset puun tahi jonkun muun kasvin yhteyteen.
Mecklenburgissa ja Pommerissa viedään heti synnytyksen jälkeen
jälkimeno nuoren puun juurelle luulossa, että lapsi kasvaa puun
keralla.[309] Saona-heimo Indiassa leikkaa viiden päivän kuluttua
syntymisestä napanuoran pois. Sen ottaa kätilövaimo ja panee lehdistä
tehtyyn astiaan, jossa on öljyä. Tulisijan tuhka otetaan ulos,
kasataan maahan ja astia asetetaan sen huipulle. Pienoiskokoinen
jousi ja nuoli pistetään tuhkaan; sitten viedään kaikki vaatteeseen
käärittynä kusum-puun (Schleichera trijuga) alle. Menon isä,
lausuen samalla: "Minulla on poika, tulkoon hänestä metsänkävijä."
Tytölle suoritetaan sama meno, mutta jousen ja nuolen asemasta
käytetään bambulastua riisin sekoittamista varten ja sanotaan:
"Tulkoon hänestä hyvä perheen emäntä."[310] Kun napanuora irtautui,
Maorit veivät lapsen papin luokse. Napanuora haudattiin pyhään
paikkaan ja sen päälle istutettiin nuori vesa, jota nimenomaan
pidettiin lapsen "elämän merkkinä". Toisen tiedon mukaan haudattiin
istukka ja istutettiin puu sen paikan päälle.[311] Fidshisaarelaiset
hautaavat napanuoran kokospähkinän keralla, jota koetetaan saada
itämään ja kasvamaan. Syntynyt puu tulee lapsen omaisuudeksi.[312]
Azteki-pojan napanuora haudattiiu aseiden kuvien keralla paikkaan,
jossa voitiin vastaisuudessa taistelun olettaa tapahtuvan.[313]

Luetelluista tapauksista havaitaan useimmissa selvänä ajatus
lapsen ja kasvin välille synnytysjälkeisten tahi napanuoran avulla
aikaansaatavasta yhteydestä. Ei liene epäiltävää, etteikö tämä
ajatus ole ollut juuri Obin ugrilaistenkin tapojen perustana. Kun
pidettiin vaikeana muulla tavoin säilyttää ja estää turmeltumasta
synnytysjälkeisiä, joiden kanssa lapsen menestyksen ajateltiin olevan
riippuvaisuussuhteessa, yhdistettiin lapsen elämä ja kehitys niiden
välityksellä kasvavaan luonnonesineeseeu. Tämän toivottiin tuottavan
lapselle samanlaista kasvu- ja kehitysvoimaa kuin mitä siinä
itsessään piili.

Tämä sama ajatus on ollut perustana useille suomalaisten kansojen
taikatoimille ja -käsityksille, ja on se pukeutunut edellisiin
verrattaviin tapoihinkin. Suomalaisissa lapsitaioissa on joukko
sellaisia, joissa lasten menestymistä tahi terveyttä hankitaan
eräänlaisilla puihin ja muihinkin kasveihin kohdistuvilla
taikatoimilla. Lapsen menestykseksi viedään se alasti riisuttuna
pohjoiseen päin, pohjoispuolella mäkeä kasvavan koivun luo, sivellään
kolmasti ylhäältä alaspäin koivun oksan latvalla ja lausutaan:

    "Metsän tyttö, metsän akka
    Metsän pienet piikaset
    Hoiva sulle hoiva mulle;"

sitten mennään taas pohjoiseen päin toisen koivun luo, tehdään sama
temppu, sekä vielä kolmannen koivun luo, jossa se uudistetaan,
ja sitten mennään taakseen katsomatta takaisin.[314] Jos lapsi
ei tavallisella ajalla rupea kävelemään, katsotaan riiden sitä
vaivaavan. Sen parantamiseksi asetetaan lapsi pellolle istumaan ja
kynnetään auralla tahi kuokalla sen ympärille vako. Sitten kylvetään
hampun siemeniä lapsen päälle.[315] Riittä sairastavaa parannetaan
myös halkaistujen puiden läpi kuljettamalla.[316] Itkuisaa ja
levotonta lasta parannetaan halkaisemalla puu niin suurelle raolle,
että lapsi mahtuu siitä, ja pujottamalla hänet siitä kolme kertaa
läpi, joka kerran lukemalla isämeitä takaperin.[317]

Näiden tapojen ja taikojen selittelyssä, varsinkin silloin, kun
niiden tarkoituksena on määrätyn sairauden parantaminen, on huomioon
otettava toinenkin käsitys, nimittäin ajatus taudin siirtämisestä
puuhun, joka m.m. hammastaudin parantamisessa näkyy selvänä.
Etupäässä taudin siirtoajatukseen näyttää perustuvan suomalainen
varastustaudin parannustaika, jossa potilasta kuljetetaan kolmen
halkaistun puun läpi. Taian jälkeen näet puut reväistään ylös maasta,
upotetaan kivien avulla koskeen sekä loitsitaan:

    "Asu paha koskessa kovassa
    Ettet riko ristittyä
    Etkä kaada kastettua."[318]

Molempiin käsityksiin palautuvat nähtävästi vastaavat mordvalaiset
taiat. Jos lapsi itkee kovasti ja sairastaa kauan, vievät ersäläiset
sen metsään. Siellä halkaistaan puu (poikaa varten tammi, tyttöä
varten koivu) siten, että puun keskusta halkaistaan, mutta latva
ja juuriosa jätetään kokonaisiksi. Tästä halkaistusta paikasta
kuljetetaan lapsi lävitse. Kun sitä kuljetetaan läpi, sanotaan:
"Pyhä puu, viheriä tammi (jos lapsi on poika) ota orjalta N. N.
hänen itkunsa, poista se hänestä, anna terveyttä. Siitä, että
annat terveyttä, taudin ottamisesta, pue orjan N. N. päälle hänen
vaatteensa, pane jalkaan hänen jalkineensa: hänen päästänsä lakki,
hänen päältänsä paita, hänen vartaloltansa vyö, kapalot ja paita."
Tämän jälkeen ripustetaan puuhun sairaan lapsen lakki, paita,
vyö ja päällysvaate ja mennään pois.[319] Erään toisen taian
mukaan näyttävät ersäläiset pitävän puuta lapsen suojelijana. Kun
jossakin talossa on vastasyntynyt nähnyt päivän valon, ripotellaan
akkunalaudoille tuhkaa, tehdään akkunoihin ristinmerkki ja vedetään
vastasyntyneen ympäri koivuista vitsaa lausuen: "Pyhä puu, valkea
koivu, suojele orjaa N. N. pahalta ihmiseltä (noidalta), pahasta,
yöllä unen aikana, päivällä valvoessa, häntä ylös nostettaissa, häntä
alas laskettaissa, rinnalla ruokittaessa, ruo'alla ruokittaessa,
juotettaissa." Näin suojellaan vastasyntynyttä kuudenkymmenen päivän
aikana.[320]

Muitakin sairauksia näyttävät mordvalaiset parannelleen viemällä
sairaan tammen alle.[321]

Ei saatettane kieltää, etteikö näiden taikatointen perustana
taudin siirtoajatuksen ohella olisi käsitys lapsen tahi sairaan
joutumisesta erikoiseen suhteeseen puuhun, ajateltiinpa sen kautta
joko sairauden siirtyväu puuhun tahi puun sellaisenaan antavan
terveyttä, kukoistustansa ja kasvuvoimaansa lapselle. Nämä käsitykset
ovat saattaneet olla esillä samanaikaisestikin. Niiden selvitykseksi
tarkasteltakoon vielä muutamaa tänne kuuluvaa tapaa.

Virolaiset ovat käsitelleet sellaista lasta, joka ei ala tavalliseen
aikaan kävellä, siten, että jonakin torstaina ovat kyntäneet ja
äestäneet peltoa ja asettaneet lapsen näin valmistetulle paikalle
istumaan. Sitten on lapsen yli kylvetty hamppua ja sanottu: "Капер
kazuma, laps laduma", s.o. hamppu kasvakoon, lapsi juoskoon.[322]

Pensan läänin Gorodištšen piirin venäläiset (mordvalaiset?) ovat
parantaneet sellaista lasta, joka pitkään ei lähde kävelemään,
viemällä siemennettävälle pellolle. Siellä heitetään ensi kourallinen
siemeniä pellolle, toinen lapsen päälle, kolmas taas maahan, taas
lapsen päälle j.n.e.[323]

Suomessa on keväällä lehmiä ensi kerran laitumelle laskettaessa
niiden annettu kulkea ulos halkaistun pihlajakepin läpi.[324]
Lampaiden menestymiseksi otetaan Mikonpäivän lauantai-iltana kolme
kasvavaa närettä ja kolmesta muurahaispesästä muurahaisia ja viedään
ne lammaskarsinaan sanoen samalla:

"Kasva kuin näre ja sikie kuin kusiainen."[325]

Näissä tapauksissa, taudin siirtämisajatus ei ole saattanut olla
taian perustana, vaan on niiden katsottava perustuvan suorastaan
ajatukseen elimellisen luonnon rehoittavasta kasvuvoimasta ja
hedelmällisyydestä, joita ominaisuuksia näin pyritään siirtämään
taiottavaan.

Niissä parannustaioissa, joissa sairasta kuljetetaan reiän läpi, on
vielä saattanut väikkyä mielessä ajatus sairauden poispyyhkimisestä
tällaisen käsittelyn avulla. Sairaita on kuljetettu muidenkin reikien
kuin halkaistujen puiden läpi. Lasta, jonka sairauden arvellaan
olevan maasta, kuljetetaan reiän läpi, joka on tehty kolmelta sivulta
maasta irtiotettuun turpeeseen.[326] Nämä tavat ovat mahdollisesti
vielä jossakin yhteydessä oksanreikien merkitykseen taikuudessa.

Joka tapauksessa saatamme pitää Obin ugrilaisten synnytysjälkeisiin
nähden noudattamaa tapaa tyydyttävimmin selitettynä juuri
ominaisuuksien siirtoajatuksen kannalta ja pyrkimyksestä luoda
yhteyttä kasvavaan luonnonesineeseen. Pienoisen jousen ja nuolen
ripustaminen niiden yhteyteen käy tämän ajatuksen kannalta ja
vastaaviin muitten kansojen tapoihin vertaamalla myöskin selväksi.
Sen tarkoituksena oli symbolisella tavalla taata lapselle hyvät
metsämiehen ominaisuudet.

Mikä merkitys on vihdoin annettava tavoille asettaa viljaa ja
ruoka-aineita synnytysjälkeisten yhteyteen tahi säilyttää niitä
viljan säilytyspaikoissa? Puhuttaessa esim. inkeriläisten tavasta
asettaa viljanjyviä napaa vasten on muistettava, että jyviä
käytetään usein profylaktisesti, vastataioissa varausesineinä,
ja että vastasyntyneen kapaloihin ja kehtoon yleisesti asetetaan
kaikenlaisia varoesineitä. Jyvien asettaminen nimenomaan lapsen
napaa vasten oikeuttaa tässä ottamaan huomioon toisenkin
selitystavan. Keinot, joiden avulla lapsen elämä ajatellaan
yhdistettävän kasvavaan luontoon, eivät rajoitu yksinomaan
edellä tarkasteltuihin, synnytysjälkeisiin kohdistuviin. Samasta
ajatusyhteydestä on varmaankin sukeutunut tapa leikata napanuora
poikki viljalyhteen päällä ja kylvää verestä kostuneet jyvät lapsen
nimeen.[327] Inkeriläinen tapa saattaa palautua juuri tällaiseen
mielikuva-analogiaan viljan ja lapsen kasvamisesta.

Selitettäessä Obin ugrilaisten tapaa panna synnytysjälkeisten mukaan
ruokatavaroita on huomioon otettava se seikka, että he nähtävästi
personifioivat n.s. istukan jonkunmoiseksi lapsionnen jumalattareksi
("lapsen-elättäjä-eukko"), jolle osoittavat palvontaa. Ruokatavarat
saattavat tällöin olla tarkoitettu uhriksi tälle jumaluudelle.
Mutta tässäkään ei voida olla huomioon ottamatta eräitä toisia
näkökohtia. Tapa varustaa synnytysjälkeiset ruokatavaroilla, panna
ne säilöön niiden kanssa tahi samaan paikkaan, missä viljaa ja
ruokatavaroita säilytetään, ei näytä olevan niinkään satunnainen.
Etelä-Jenisein laaksossa asuvien koibalien tapana on kaivaa
sille kohdalle jurttaa, jossa lapsi on syntynyt, hauta ja peittää
siihen synnytysjälkeiset pannen mukaan vähän jauhopnuroa.[328]
Hindut hautaavat napanuoran saman huoneen nurkkaan, missä synnytys
on tapahtunut, ja panevat mukaan kurkkuja ja suolaa.[329] Myös
on huomioou otettava, että napanuoran säilytyspaikkana on usein
vilja-aitta tahi hinkalo. Tässä on mahdollista ajatella olevan
kysymyksessä itsensä synnytysjälkeisten ja varsinkin napanuoran
personifioiminen, niiden pitäminen elävänä olentona, jonka
ajatellaan tarvitsevan ravintoa. On olemassa esimerkkejä siitä, että
synnytysjälkeisiä ja napanuoraa pidetään personallisena olentona,
lapsen kaksoisveljenä tahi sisarena, ja ajatellaan sen seuraavan
lasta syntymällä hänen jälkeensä maailmaan.[330]

Napanuoran suhde lapsen menestymiseen ja kohtaloon, määrätyiden
ominaisuuksien hankkiminen lapselle sitä vastaavalla tavoin
käsittelemällä on riittävän selvänä näkyvissä tšeremissien ja
votjakkien tavoissa napanuoraa leikattaessa ja säilytettäessä.
Itämeren suomalaisten tavoissa on vain vähän tietoja vastaavien
käsitysten säilymisestä sellaisinaan, mutta niissäkin on viittausta
sellaisiin, nimittäin synnytysjälkeisten talteen ottamisessa ja
säilyttämisessä.

Jälkimäisten menettelytapoihin on myöhemmin saattanut kyllä olla
määräävämpänä synnytysjälkeisten ja napanuoran monenmoinen käyttö
aktivisen taikuuden välineinä.

Suomessa käytetään ensiksikin synnytysjälkeisiä ja napanuoraa moniin
ehkäisevää laatua oleviin tarkoituksiin. Liperissä synnytysjälkeiset
otettiin talteen, kuivattiin saunan uunilla, pantiin vaatepussissa
kehtoon pään alle. Näin lapsi pysyi terveenä.[331] Jalasjärvellä
lapsi kylvetettiin "jälkimenolla" kolmella saunamatkalla, sitä joka
kerta välillä pesemällä. Silloin ei lapsesta tullut itkuisa.[332]
Rääkkylässä napanuora kuivataan ja annetaan hienonnettuna lapselle;
silloin ei tähän tartu riisi.[333] Tahi pujotellaan lapsi synnyttyään
kolmasti puhtiaisten läpi, sitten kun niihin on puhkaistu reikä. Näin
ei "yön itkettäjä" eikä muut pahat tarttuneet lapseen.[334]

Parannustarkoituksiin käytetään jälkeisiä esim. ruusulääkkeenä..
jota varten ne kuivataan uunilla ja pannaan korjuuseen,[335] tahi
poistetaan niillä kasvoista teeren pisamia ja päivettymistä.[336]

Alkuperäisempiä käsitystapoja kuvastaa tapa leikata vastasyntyneen
navan varresta pala ja syöttää se salaa lapsen isälle, jotta
tämä alkaisi rakastaa lapsiansa.[337] Samanlaista yhdyssiteen
luomista lapsen ja vanhemman välille saattaa tarkoittaa tapa panna
napanuora lapsen syntyessä ensin äidin lauteen ympäri, sitten
lapsen suuhun.[338] Mainittakoon vielä, että suomalaiset käyttävät
synnytysjälkeisiä myös elukoiden lääkitsemiseen, esim. amputautia
vastaan[339] ja punataudissa.[340]

Synnytysjälkeisten taikakäytännön monilukuisesta sarjasta on huomioon
otettava edelleen ne, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten
avulla antaa täysikasvuiselle ihmiselle tahi eläimille eräitä
ominaisuuksia. Ensinnäkin toimittaa syntymäkohtu taikaesineen virkaa
varaustaioissa. Tästä pari esimerkkiä. Venäjän Karjalassa varaudutaan
pahalta silmältä panemalla aviottomana syntyneen poikalapsen
synnytysjälkeiset paljasta rintaansa vasten.[341] Jos jollakulla
on taasen tallella syntymäkohtunsa, ja hän sen sotaan lähtiessään
kastelee yökasteen vedellä ja panee rinnalleen ihoa vasten sekä
kastelee vielä kosken vaahdolla päänsä, hän on rohkea käymään
vihollista vastaan eivätkä vihollisen kuulat pysty häneen.[342]

Elköön tässä sivuutettako eräitä eläintaikoja, koska käsitys
jälkeläisen suhteesta syntymäkohtuunsa niissä erittäin selvänä on
näkyvissä.

Hevosen varsa saadaan kasvamaan suureksi kiinnittämällä sen
syntymäkohtu ("syntymäkuotta") tallin lakeen, antamalla siinä kuivaa
ja ottamalla aina joku kerta kuukaudessa sateen aikana esille ja
piiskaamalla yksikesäisillä pajun vitsoilla. Sitten kohtu pannaan
taasen paikoilleen. Näin tulee varsasta myös vireä. Jos taasen kohtua
suitaan joka torstai-aamu sellaisen kuusen oksilla, joka on ollut
niin lähellä tietä, että ne ovat ylettäneet sukimaan kaikenlaisten
kulkijoiden heinäkuormia sekä ruumista kuljetettaessa ruumisarkkua,
tulee hevosesta isona kiiltokarvainen.[343] Jos taasen otetaan varsan
syntymakohtu, pannaan kodan orrelle, annetaan varsan haistella sitä
ja kun se on kuivanut pannaan talteen kunnes hevonen myydään ja
tällöin ripustetaan sellaiseen katokseen, jossa se ei kastu ja jossa
sitä tuuli aina heiluttelee, niin se hevonen tulee kotiin vaikka
kuinka kaukaa, eikä sitä voi pidättää minkäänlainen velho muutoin,
kuin varastamalla kohdun ja viemällä sen hevosen kotiin.[344] Tahi
naulataan "varsakotti" tallin seinään, annetaan kuivaa siinä, ja
sen jälkeen, kun hevonen on myöty ulkopitäjään, otetaan esille ja
hierotaan pajassa ahjon tulen päällä ja piiskataan yksikesäisillä
pajun vitsoilla. Tällöin hevonen tulee takaisin niin pian kuin
kerkiää.[345]

Esimerkkimme eivät kaipaa selityksiä. Ne ovat tyypillisimpiä
osoituksia homeopatisesta käsitystavasta, samalla kuin
niissä erinomaisesti kuvastuu käsitys yksilön salaperäisestä
riippnvaisunssuhteesta organisminsa erillisistä osista.

Lopetan katsaukseni nyt esilläolleeseen aiheeseen mainitsemalla
muutamia esimerkkejä toisten suomensukuisten ja eräiden muidenkin
kansojen napanuoraan ja synnytysjälkeisiin kohdistuvasta
taikakäytännöstä.

Virolaiset ovat käyttäneet napanuoraa ensiksikin aktivisen
taikuuden välikappaleena. Se joko säilytettiin tahi suorastaan
tuhaksi poltettuna käytettiin lääkkeenä.[346] Syrjänit kuivaavat
synnytysjälkeisistä osan ja kantavat sitä ristin ohella
amulettina.[347]

Synnytysjälkeiset ja napanuora yleensä, mutta varsinkin sellainen
kohtukalvo, joka kokonaisena on syntyvän mukana eheänä tullut ulos
(n.s. "onnenhuntu"), ovat saaneet laajan käytännön lukemattomien
kansojen taikaluuloissa ja aktivisessa taikuudessa. Poispudonnutta
ja kuivattua napanuoran palaa käytetään yleensä amulettina tahi
semmoisenaan taikalääkkeenä. Useimmiten ajatellaan sen tuottavan
hyötyä ja menestystä lapselle itselleen, vieläpä aikuisenakin.[348]
Samalla napanuoraa käytetään onnea tuottavana amulettiua erikoisia
tapauksia varten, varsinkin oikeudenkäynnissä.[349] Mutta varsinkin
"onnenhuntu" on ollut hyvin haluttu tähän tarkoitukseen. Roomalaisten
asianajajat ostelivat sitä tähän tarkoitukseen ja Europassa on se
myöhemmin ollut varsinaisen kaupan esineenä.[350] Ennen kaikkea on
"onnenhunnun" kanssa syntymistä pidetty onnettaren suosionosoituksena
syntyjälle.[351]

Joskin synnytysjälkeisten ja napanuoran käyttö taikomisen
välikappaleena ja taianomaisessa lääkitystaidossa saattaa esiintyä
sellaisten käsitysten kanssa yhdenaikaisesti, joissa ajatus syntyvän
tahi synnyttäjän sympatetisesta suhteesta niihin on todettavissa, on
se varmaankin jälkimäisiin käsityksiin verrattuna myöhempisyntyistä.
Näiden muunlaatuisia käsityksiä kuvastavien käytäutötapojen ohella
on edellisessä mielestäni kyllin selvästi todettu, miten tutki 111
uksenalaisten kansojen luuloissa ja maagillisissa toimituksissa käy
johtavana ajatuksena käsitys toiselta puolen synnyttävän ja syntyneen
sympatetisesta riippuvaisuussuhteesta synnytysjälkeisiin, toiselta
mahdollisuudesta määrätyiden menetelmien avulla synnytysjälkeisten
kautta vaikuttaa jälkeläisen menestykseen ja kohtaloon.



IV. Hammas.


Käsiteltävän aiheen kannalta saattaa jo a priori päätellä, että
hampaisiin organismin osana kohdistuu edellisentapaisia käsityksiä.
Ne eivät, kuitenkaan ole tässä yhtä selvinä havaittavissa kuin esim.
kynsiä, hiuksia ja synnytysjälkeisiä koskevat taikakäsitykset eivätkä
ne ole taikakäytännössäkään saaneet niin laajaa ja monipuolista
merkitystä.

Suomalaisten taikaluulojen alalla on havaittavissa eräs yleinen
ja sangen yhdenmukainen ryhmä, joka alkuaan on samanlaisesta
käsityspiiristä lähtöisin kuin aikaisemmin tarkasteltuihin organismin
osiin liittyvät käsitykset.

Suomessa on ensiksikin yleistä, että n.s. alkuhampaiden eli
maitohampaiden, s.o. lapsen hampaiden irtautuessa niitä ei heitetä
sellaisenaan pois, vaan niiden suhteen menetellään määrätyllä
tavalla. Ne heitetään joskus uuniin,[352] useimmin kuitenkin uunin
taakse[353] tahi päälle.[354] Erään tiedon mukaan lapsen ensimäinen
maitohammas oli lyötävä tervaskantoon ihan näkymättömiin, jolloin
ihmisellä oli vahvat hampaat koko elinikänsä,[355] erään toisen
mukaan vietiin se avoimeen ruumishautaan saamaan siunausta ruumiin
kanssa; tämä esti hammastaudin tulemisen.[356]

Hampaan poisheittämiseen yhtyy miltei aina loitsuntapainen toivotus.
Sen mukaan poisheitetyn hampaan saa useimmiten hiiri[357] tahi lukki
(lunkki),[358] joskus sirkka[359] tahi ukko.[360]

Samalla tavoin menetellään sellaistakin hammasta pois heitettäessä,
jota nimenomaan ei ole mainittu lapsen hampaaksi, sekä katkenneen
hampaan suhteen.[361] Lähteneen hampaan (luuhammas, luinen hammas,
hiukkahammas, huono hammas, hietahammas, maitohammas, kultainen
hammas, sittahammas) sijaan pyydetään rautaista l. rautahammasta,
hopeahammasta, lylyistä hammasta.

Virolaiset heittävät lapsen hampaan uunin päälle samanlaatuisen
toivotnkseu kera. Näin tehden kasvaa lapselle sijaan hyvä
hammas.[362] Samoin menetellään muunlaisenkin hampaan suhteen.[363]
Näin menetellen kasvaa sijaan luja hammas, eikä sitä ole pakottava.

Liiviläiset heittävät irtautuneen hampaan uunin taakse samantapaisin
toivotuksin.[364]

Mielenkiintoista on, että niinhyvin iso- kuin vähävenäläiset
noudattavat lapsen hampaaseen ja muuten poislähteneeseen
hampaaseen nähden samanlaista tapaa kuin suomalaiset, jonka ohella
tähän liittyvät loitsuntapaiset huudahduksetkin ovat läheltä
samankaltaisia. Kun Orlovin läänissä lapselta lähtee hammas, on tämän
heitettävä se uunin taakse ja sanottava: "Hiiri, hiiri, tuossa on
sinulle vanha hammas, anna minulle uusi."[365] Novgorod-Volynskin ja
Zaslaviu piirikunnissa heitetään poislähtenyt hammas -- jotta sen
sijaan kasvaisi uusi -- ullakolle ja lausutaan: "Hiiri, hiiri, tuossa
on sinulle luinen hammas, anna minulle rautainen."[366]

Suomen ruotsalaiset heittävät irtautuneen hampaan useimmiten
uunin taakse;[367] joskus se asetetaan seinän rakoon tahi
kirkkomaahan.[368] Loitsussa pyydetään rauta-, teräs- tahi
kultahammasta tahi päinvastoin luuhammasta kultahampaan sijalle.
Poisheitettävän hampaan saa useimmiten "lukki" (lock, lokk), joskus
hiiri.

Tämäntapaisia toimenpiteitä, etupäässä juuri lasten ja nuorukaisten
hampaiden suhteen, noudattavat etäisemmätkin kansat. Englannissa
ja muuallakin lapsia neuvotaan yleisesti hautaamaan poislähteneet
maitohampaansa. Belgiassa, Lüttichin tienoilla, ilmaistaan tavan
syyksi kultahampaan sijaan saaminen. Samalla pelätään täällä, kuten
paikoitellen Englannissakin, noitien löytävän hampaan ja sen kautta
vahingoittavan lasta, tahi että koira tahi susi nielisi sen, jossa
tapauksessa sijaan kasvanut hammas olisi näiden eläinten hammas.[369]

Ei liene epäiltävää, etteikö näiden tapojen perustana alkuaan
olisi ollut taipumus huolehtia organismin irtautuneesta osasta.
Hammastakaan ei saanut huolettomasti heittää pois, vaan se oli
alistettava määrätyn käsittelyn alaiseksi, jonka avulla sen
kautta aiheutuva vaara katsottiin voitavan torjua. Hammasta pois
heitettäessä lausuttavissa toivotuksissa tosin ensi sijalla ilmenee
ajatus paremman hampaan saannista lähteneen sijalle, mutta hampaan
tallettaminen tahi heittäminen määrättyyn paikkaan joka tapauksessa
osoittaa pelkoa sen joutumisesta tuntemattoman kohtalon alaiseksi,
josta olisi sen omistajalle haittaa tahi vahinkoa.

Suomalaisissa ja venäläisissä loitsuissa poisheitettävän hampaan
useimmiten saa hiiri. Hiiri lähteneen hampaan saajana ja uuden
antajana on saattanut tulla ajatuksesta hiiren terävistä ja terveistä
hampaista; tähän viittaa muun ohella englantilainen luulo, että
poisheitetyn, koiran tahi suden nieltäväksi joutuneen hampaan sijalle
kasvaa näiden eläinten hammas.

Hampaan iskeminen tervaskantoon ei sekään tarkoittane muuta kuin
hampaan varmaa säilöönpanoa.

Hampaan asettaminen ruumishautaan johtunee toisista taikapiireistä.
Se voi joko olla sekaannusta hammastaudin parannusmenetelmiin,
joissa on varsin yleistä taudinaineksen saattaminen kuoleman
ympärille kuuluvien esineitten yhteyteen, tahi kuuluu se sellaisiin
mytologisista käsityksistä johtuviin tapoihin, joista edellä
on puhuttu hiusten ja kynsien hautaan tahi ruumisarkkuun panon
yhteydessä.

Suomalais-virolaiset ja venäläiset irtautuneeseen hampaaseen
kohdistuvat tavat osoittavat siinä suhteessa erikoista yhtäläisyyttä,
että poisheitettävän hampaan useimmissa tapauksissa saa hiiri ja
että hammas heitetään uunin taakse tahi päälle. Niiden lähempi
yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan ole mahdotonta. Toiselta puolen
on huomioon otettava, että poisheitettävän hampaan suomalaisten
tavoissa hiiren jälkeen useimmin saa lukki (hämähäkki), joka näyttää
olevan yleisin Suomen ruotsalaisilla. Sen lisäksi lienee "lukki"
suomessa skandinavinen lainasana. Näin näyttävät suomalaiset hampaan
poisheittämiseen liittyneet loitsunnmaiset toivotukset saaneen
vaikutusta sekä idästä että lännestä päin. Itse tavan huolehtia
irtautuneesta hampaasta, suurempaan tapasystemiin elimellisesti
liittyen, ei silti tarvitse olla vierasperäinen.



V. Veri.


Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen
kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten
ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se
tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen
käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista
siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden
ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin
käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa
toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi
mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen
suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden
ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370]
Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena,
luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden,
henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]

Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia
käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan
haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät
muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä
ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]

Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä
olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen
ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen
perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin
esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä
nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen
taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen
orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]

Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren
käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen
aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai
puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka
verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla
eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle
vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta
munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]

Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta
voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa
niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman
kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista
hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen
leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla
paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]

Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin
varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää
erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä.
Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri
oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena.
Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta
seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin
on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on,
saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon
multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria,
niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380]
Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta
aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon
multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa
ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään
koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi,
alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi,
heittää hän henkensä.[381] -- Painajaisen ajateltiin tavallisesti
vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua,
lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen
lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman
verensä.[382]

Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita
taikavaikutuksia. Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä
muurahaisten kanssa ruumiin kateliinan palaseen, joka pantiin navetan
seinän alle, voitiin nostaa navettaan pahat haltiat;[383] itse
lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää fluctus menstruus'en ja
kuolee viimein.[384]

Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia
kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan
verta. Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa
taikoja uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää
tarkoituksiinsa sanguis menstruus'ta tahi nuorikon verta ensimäisen
avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään
sairastui.[385]

Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan.
Se tavataankin yleisenä suomalaisissa lemmennostotaioissa.
Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti
ottamalla verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle.[386]
Tämä saattoi tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun,[387]
lihapalan,[388] sokeripalan[389] -- joka vielä saattaa olla väskynän
t.m.s. sisään pantu[390] --, karamellien[391] y.m. ruokatavaran[392]
välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä lemmenjuoma,
sekoittamalla sitä kahviin, viiniin,[393] paloviinaan,[394]
konjakkiin, oluteen[395] tahi ylimalkaan johonkin viileään[396]
juomaan tahi juomaan yleensä[397] Veri on otettava nimettömästä,[398]
useimmissa tapauksissa vasemman käden nimettömästä sormesta.[399]

Kräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos
rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa
syödäksensä.[400]

Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä
pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun
yhteyden. Saman luontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija
puree suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.[401]

Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta
toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla
lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä
kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen
kertaan kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden
nimettömän sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava
siitä kolme tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia
lausuen samalla:

    "Sinun pitää olla minulle niin
    lämmin ja rakas,
    kuin oma vereni!"[402]

Tahi on sokeripalanen, samalla tavoin meneteltyä, kastettava vereen
kolmesta kohden ja väskynän t.m.s. sisään pantuna kierrettävä kolme
kertaa sen ympäri jota taiotaan. Sokeria väskynään pantaessa sanotaan:

    "Näin hyvä ja makee kun tää makee on sin suulles',
    niin hyvä ja makee pirän mie olla sin mielestäs."[403]

Kolminkertainen ruumiin ympäri kuljettaminen, ensimäisessä
tapauksessa taikojan, toisessa taiottavan, tarkoittaa saattaa
vereen kastettu pala vielä kiinteämpään yhteyteen asianomaisen
koko personallisuuden kanssa, josta näiden välille syntyvän siteen
ajateltiin käyvän vielä voimakkaammaksi.

Taikoihin liittyvissä loitsuissa nähdään homeopatisen ajatustavan
olevan vallalla. Samaan käsitepiiriin kuuluvat mielikuvat sisältyvät
itseensä taikaankin. Eräässä tapauksessa valmistetaan lemmenjuoma
siten, että otetaan verta vasemman käden nimettömästä sormesta ja
pannaan sitä veteen tammiselle lautaselle. Tähän veteen pudotetaan
paitansa läpi kolme palavaa hiiltä. Silloin juomaa nauttineen
rakkaus alkaa palaa kuin tuli ja valkea taikojaa kohtaan.[404]
Eräässä toisinnossa käytetään vereen kastettujen kolmen sokeripalan
vahvikkeeksi "harakoiteltuja" suoloja; taian vahvikkeena siis erään
määrätyn organismin osan ajateltu substanssi.[405]

Rakkauden siteen rakentamiseen eri sukupuolten välille saatetaan
erikoisesti käyttää vielä sanguis menstruus'ta, jolle tässä, kuten
yleensäkin, omistetaan hyvin voimakas taikavaikutus. Sitä on --
tietysti taiottavan tietämättä -- annettava viinan, kahvin, punssin
t.m.s. juoman seassa.[406] Tällä taikajuomalla saattaa olla niin
vahva vaikutus, että taiottu tulee mielipuoleksi rakkaudesta.[407]

Veren avulla aikaansaatu rakkauden taika ajatellaan niin
voimakkaaksi, että se eräässä toisessakin tapauksessa saattaa
aiheuttaa mielipuolisuuden, nimittäin jos kaksi poikaa rakastuttavat
saman tytön itseensä, syöttämällä tällä salaa kolmesta kohti
itsestään otettua vertansa.[408] Tällaisia keinoja käyttämällä
aikaansaaduilla avioliitoilla sanotaan olevan sen varjopuolen, että
ne tulevat onnettomiksi kun taikajuomaa nauttinut myöhemmin saa
tietää olleensa taikuuden alaisena.[409]

Paitsi sukupuolten välisen rakkauden rakentamiseen verta käytetään
suomalaisessa taikuudessa muidenkin samantapaisten siteiden
synnyttämiseen. Näistä seuraavassa esimerkkejä.

Jos nuorukainen pettää neidon, niin että seurauksena on lapsi,
äiti voi saada isän kiinnitetyksi lapseen, niin ettei tämä sitä
heitä, ottamalla napanuoraa leikatessaan verta ja antamalla sitä
hänelle.[410] Koira saadaan isäntäänsä seuraamaan ottamalla vasemman
käden nimettömästä verta ja antamalla sitä tälle leipäpalassa.[411]
Toisinaan tämäntapaisissakin taioissa vaaditaan monimutkaisempaa
menettelyä: veri on otettava kolmesta kohti ruumiista,[412]
sitä tulee olla yhdeksän tippaa ja on se annettava sellaisen
leivän kannasta leikatussa palassa, josta on annettu kolmelle
kerjäläiselle,[413] tahi on leipä syötettävä koiralle jalkojensa
välistä.[414]

Naimisissa olevien välistä suhdetta vahvistamaan veri luonnollisesti
on yhtäläisesti sopiva taikomisväline kuin tavallisissa
lemmennostotaioissa. Vaimo saattaa saada mieheltänsä vallan ottamalla
verta vasemman käden nimettömästä ja vastaavasta varpaasta ja
saattamalla sen sokerimurussa miehensä suuhnn.[415]

Veri on ollut taikuudessa yleisenä välikappaleena nimen yhteydessä,
tehtäessä liittoa tahi sopimusta paholaisen kanssa. Tällaisessa
käytännössä se on suomalaisissa metsästystaioissa. Kun leikkasi
haavan vasempaan nimettömään sormeensa, kirjoitti verellä nimensä
leppään, josta kuori oli otettu pois, ja lupasi itsensä paholaiselle,
saattoi saada miten paljon hyvänsä jäniksiä.[416] Sama saavutettiin
kirjoittamalla verellä nimensä kolmen yhdestä juuresta kasvavan
koivun kannon päällä kolmelle paperipalalle ja hautaamalla ne
kantojen juurelle.[417]

Nämä taiat ovat verrattavat tämän luvun alussa mainittuun metsän
haltian esiinmanaustaikaan sekä yleensä sopimuksentekoon paholaisen
kanssa verellä kirjoitetun nimen kautta. Veren käyttö liittyy
tällaisissa taikatoimissa toiseen voimakkaaseen taikatekijään,
nimeen, jotka toistensa yhteydessä aikaan saavat erittäin voimakkaan,
mystillistä tunnetta sisältävän taikavaikutuksen.

Veren taikakäytännöstä puhuttaessa ei sovi sivuuttaa erästä sangen
huomattavaa alaa siinä, nimittäin sen käytäntöä suomalaisten
taianomaisessa lääkitуstaidossa. Täällä löydetään se ensiksikin
diagnostisia tarkoituksia palvelemassa. Esim.: Sairaan vaatteesta
otetaan palanen ja siihen sairaasta verta. Tämän palan panee tietäjä
päänsä alle ja saa nukkuessaan tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja
mistä se on tarttunut.[418]

Profylaktisessa, ehkäisevässä käytännössä on veri seuraavassa
taiassa. Matkoille lähdettäessä otetaan "vasemmasta sormestaan"
verta, pannaan sitä tervan sekaan ja tehdään kolme ristiä hevoseen,
yksi otsaan, pyörteiseen, toinen vasempaan etukavioon ja kolmas
selkään ristiluidcn päälle; silloin ei "kalman väki" tule rekeen eikä
selkään.[419]

Laajin käytäntö on verellä kuitenkin taianomaisessa terapiassa
Niistä sairauksista, joita veren välityksellä parannetaan, on ensi
sijassa mainittava hammaskipu. Yli Suomen on hammastautia parannettu
siten, että kipeätä hammasta kaivellaan puisella tahi metallisella
kaivimella, tikulla, neulalla tahi naulalla, suden hampaalla, kokon
kynnellä j.n.e. Kaivelemisella on tavallisesti aikaan saatava joko
veren vuoto hampaasta tahi kaivimen pään veristyminen.[420] Sangen
yleistä on, että kaivin on tehtävä jostakin ruumiin tahi yleensä
kuoleman kanssa tekemisissä olleesta esineestä (ruumislauta,
ruumisarkku tahi sen kansi, hautaristi) tahi että se on otettu
kynnyksestä. Viimeksi mainitussa tapauksessa on erittäinkin sellainen
tikku voimakas, joka on otettu kirkon, muutetun huoneen tahi
sellaisen huoneen kynnyksestä, jonka yli on kuljetettu ruumiita.[421]
Verinen tikku tahi tikut viedään yleensä samoihin paikkoihin kuin
mistä se on otettukin. Ne useimmiten suljetaan puuhun kaivettuun
reikään, joka tiukasti tukitaan naulalla. Usein on erikoisesti
määritelty, mitä laatua kiinnityspuun tahi taiassa muuten käytäntöön
tulevan puun tulee olla (pihlaja, leppä, haapa, koivu, honka,
kolme yksinäistä pihlajaa j.n.е.). Myöskin saatetaan tikku ottaa
tervaskannosta tahi "einepuusta", metsänuotiolla yöllä ihmisen ja
tulen välissä olevasta puusta.[422] Joskus tikku on otettava puun
pohjoispuolelle kaivetusta kolosta[423] tahi on kuljettava pohjoista
suuntaa kunnes määrätty puu tulee vastaan.[424] Toisinaan vaaditaan
puulta vielä erikoisempia ominaisuuksia. Sen tulee olla sellainen,
joka metsässä tuulella hankaa (naukuu) toista vastaan,[425] tahi
uhripuu, johon karhun pääkalloja on ripustettu.[426] Yleisenä ehtona
on, että puiden, hampaan kaivin joihin on vietävä, tulee olla
yksinäisiä, niin kaukana, että saattaa luulla, ettei niitä koskaan
kaadeta.[427]

Tikkujen kiinnityspaikkana ei suinkaan aina ole seisova puu. Ne
voidaan panna myös esim. reikään, joka on tehty kolmasti muutetun
huoneen seinään veitsellä, ja lyödä kirvespohjalla kiinni,[428]
peräseinään kairalla tehtyyn reikään (jolloin hampaankaivin lyödään
siihen tulppana)[429] tahi yksinkertaisesti seinän rakoon.[430] Vielä
voidaan menetellä niin, että otetaan leppäpölkky, siihen kaivetaan
yhdeksän reikää sydämeen asti semmoisella vasenkätisellä kairalla,
jonka tekijää ei tunneta, kaivetaan tervaskannosta otetulla tikulla
hampaan juurta niin että veri lähtee, pannaan verta reikiin ja
lyödään hyvin lujaan. Pölkky pannaan lähteen pohjaan maan sisään.[431]

Taikaan liittyy usein loitsu. Tikkujen päälle lyötäessä sanotaan:
"Älä kalua luuta, pait puuta."[432] "Syö mato puuta, mutta älä
luuta".[433] "Syö perkele punta ja pehkeitä, Elä kristityn kastetun
luita, kalava."[434] Tahi tikkuja puuhun asetettaessa: "Mene tuonne
ja anna hänen terveytensä takaisin."[435] "Kidu ja rassaa tässä
puussa niinkuin sen ihmisen hampaissa, jonka verta näissä tikuissa
on."[436] "Hampaat parantukoon ja puuta kolottakoon."[437] "Syö mato
puuta, mutta älä luuta."[438]

Vienankarjalaisissa loitsuissa hammastaudin aiheuttajana, "syöjänä,
kaluajana", esiintyy madon ohella jonkinmoinen personifioitu
taudinolio, "hiien häkki", "tuonen häkki", "hiien poika". "Tuonen
toukka", "hiijen hurtta l. rakki". Loitsu kohdistuu tähän
taudinolioon, jota manataan poistumaan hampaasta, ja taikatoimen
tarkoituksena on sen poissiirtäminen ja kahlehtiminen.[439]

Se seikka, että puuhun saatetaan naulata paljasta verta[440] ja
reikään semmoisenaan syljetään veristä sylkeä,[441] joka sitten
tulpalla kahlehditaan, osoittaa, että veren useimmissa tapauksissa
ajatellaan sisältävän itsensä taudin aineen, johon siis taikatoimi on
kohdistettava.

Taikaopillisen perusajatuksensa kannalta hannnastaudin
parannusmenetelmät muodostavat verrattain selväpiirteisen ja
yhtenäisen ryhmän. Vallitsevana ajatuksena niissä on taudin
siirtäminen taudin aineen tahi aiheuttajan välityksellä. Joskaan
tätä käsitystä muistoonpanoissa yleensä, muutamaa kertaa lukuun
ottamatta, ei ole ilmaistu, on selvää, että taudin ajatellaan
siirtyvän puuhun tahi että tauti jää siihen paikkaan, mihin kaivimet
tahi veri on pantu. Tauti ajatellaan välittävän aineen, useimmissa,
tapauksissa juuri veren avulla kahlehdittavan, kiinnitettävän,
vangittavan siirtopaikkaansa. Jos kaivimet otetaan puusta pois,
alkaa tautikin uudestaan, tahi jos puu kaadetaan, tulee pakotus
takaisin.[442] Juuri tämän takia on tarpeellista, että taikapuuksi
käytetään sellaista, jota ei hakata maahan.

Teknillisessä suhteessa hannnastaudin parannustaiat osoittavat
jonkunmoista yhtäläisyyttä m.m. hiuksia taikomisvälineenä
käyttävien nefaristen taikojen kanssa. Niiden suhteen on kuitenkin
huomiollepantava eräs erotus. Hammastaudin parannuksessa ei
ruumiillisen substanssin käsittely aiheuta ihmiseen kokonaisuudessaan
kohdistuvia vaikutuksia, eivätkä nämä vaikutukset ole häneen
nähden negativisia, vaikkakin taikamenetelmä on sama kuin hiuksia
käyttävissä nefarisissa taioissa. Tämä johtuu siitä, että
taikavaikutuksen ei nyt ajatella varsinaisesti kohdistuvan sen
henkilön olemukseen kokonaisuudessaan, joka on taikomisen esineenä,
vaan sen vaikutuksen ala on rajoitettu.

Tässä suhteessa ovat valaisevia taikoihin liittyvät loitsut. Niiden
kannalta taikatoimi kohdistuu johonkin personoituun olentoon, joka on
hammaskivun syy ja aiheuttaja. Tiedetään, että tauteja sellaisenaan
usein personoidaan tahi niiden aiheuttajaksi ajatellaan personoitu
paha olento, taudin deemoni. Suomalaisetkin ovat ajatelleet monia
sairauksia persouallisiksi, eläviksi olennoiksi. Tällaiseksi ovat he
käsittäneet varsinkin ruttotaudin.[443] Monesta muustakin taudista
on käsitys sama. Paljon itkevässä lapsessa on "itkettäjä"; jos se
heikkoudesta ei voi hallita päätänsä, siinä on "niekku"; nikotuksen
aiheuttajana on "nikottaja", koitauti kulkee loitsujen mukaan teitä
pitkin, ja eräiden kuumetaudin tilojen aiheuttajana on personoitu
olento. Mielipuolisuudenkin syyksi luullaan joskus ruumiillistunutta
taudin deemonia. Eräs Viitasaaren tietäjäin luota tullut mielipuoli
sanoi heti lääkkeitä nautittuaan luotansa lähteneen mustan metson,
jonka perästä hän heti sai järkensä takaisin.[444]

Samoin on asianlaita hammastaudissakin. Sen syynä on aistimilla
muka havaittava "hammasmato", joka hammasta jäytää ja syö, tahi
nimitetty paha olento, joka aiheuttaa taudin. -- Näiden seikkojen
valaisemiseksi pysähdyttäköön vieläkin kysymykseen tautien
aiheuttajista.

Villikansojen yleinen luulo on, että tauti tahi taudin henki asuu
ruumiillistuneena jossakin kivessä, puunsäleessä tahi muussa
senlaatuisessa aineellisessa esineessä. Australian alkuasukkaiden
keskuudessa noidat vetävät määrätyin tempuin ruumiistansa ulos
maagillisen aineksen, jota he nimittävät bolya, ja jonka he
kvartsipalan muotoisena voivat saada ottamaan sijansa potilaan
ruumiissa. Myöskin vesien henkiolennon, joka oli aikaan saanut taudin
erään pojan jalassa, väitettiin taikurien vetäneen esille kipeästä
paikasta kiven muotoisena.[445]

Lappalaiset näyttävät Castrénin mukaan ajatelleen taudeista samaa
ja käsitelleen sairautta käsin kosketeltavana olentona. Eräs
nainen Venäjän Lapissa paransi niukahdusta kuljettamalla sormiansa
edestakaisin nyrjähtäneellä kohdalla ikäänkuin etsien kipuja. Kauan
etsittyään onnistuikin hänen saada ne sormenpäidensä väliin. Sitten
puristi hän niitä kynsiensä välissä, vei hampaidensa väliin ja sylki
lopuksi suustansa näin muserretut kiusanbenget. Tämä uudistettiin
useampaan kertaan ilman loitsua.[446]

Tällainen personoitunut ja ruumiillistunut tautiolento onkin
hammastaudiu parannuksessa useimmiten ensi sijassa taikatoimen ja
loitsun esineenä. Kipeän hampaan juuresta saadun veren ajatellaan
olevan suhteessa siihen ja veren käsittelyllä sympatetista johtoa
myöten saatavan aikaan vaikutus itseensä tautiolentoon.

Ajatus taudin siirrosta on useissa taioissa jo sellaisenaan
havaittavissa, mutta varsinkin loitsuissa on se silminnähtävä. Taudin
siirto toiseen olentoon tahi esineeseen taudin paikan eli sairaan
elimen substanssin välityksellä on yleinen menettelytapa varsinkin
niissä tapauksissa, joissa sairaus on ulkoisesti todettavissa tahi
selvästi paikallistunut. Tätä valaistakoon muutamilla esimerkeillä.

Suomalaiset parantavat paisetta panemalla siitä otettua märkää
puuhun tahi keppiin tehtyyn reikään, jonka päälle asianmukaisesti
loitsimalla lyödään tappi.[447] Tahi: paiseesta annetaan märkää
kulkukoiralle,[448] tahi paunaan sitä pikku venheeseen, joka annetaan
tuulen viedä.[449]

Mutta sellaisissakin taudintapauksissa, joissa taudin
tartunta-ainetta tahi sen kanssa välittömässä yhteydessä olevaksi
ajateltua substanssia ei voida siirron välikappaleena käyttää,
noudatetaan samaan mielikuvaan perustuvia parannusmenetelmiä.
Suomessa on parannettu sairauksia kuljettamalla potilasta halkaistun
pihlajan lävitse.[450] Sairasta lasta, jonka taudin luultiin olevan
maasta, parannettiin viemällä se kolmelta sivulta maasta irtiotettuun
turpeeseen tehdyn reiän läpi;[451] Syrjänit asettavat liinan,
paidan tahi jonkin muun esineen kipeälle paikalle ja heittävät sen
tielle toivoen, että joku ottaa sen mukaansa. Samoin heittävät he
kylpyvitsan, jolla sairasta on kylvetetty ulos, toivossa että joku
astuu sen yli, jolloin tartunta, pež, siirtyy tuohon varomattomaan.
Eräitä tauteja he koettavat siirtää eläimiin, esim. ympäröimällä
kipeän paikan kuumalla leivällä ja syöttämällä sen lampaalle; tahi
ottavat he sellaisen oinaan villoja, joka ei vielä ole vuoden vanha
eikä ole ollut yhteydessä lampaiden kanssa ja kietovat villat kipeän
paikan ympärille. Sitten annetaan villat leivän kanssa oinaan
syödä.[452] Venäläisillä ovat tämänlaatuiset parannustavat yleisiä.
Lasten sairauksia (rachitis y.m.) he parantavat niin, että vievät
lapsen metsään, etsivät siellä kaksi vierekkäin kasvavaa pientä
tammea, joiden luo vanhemmat asettuvat ja antavat vuorotellen lapsen
toinen toiselleen puiden väliköstä. Sitten otetaan lapsen paita ja
kapalot ja jätetään tammeen sidottuina metsään. Tätä parannustapaa
nimitetään "pois kantamiseksi" (относъ).[453]

Ei liene epäiltävää, etteikö tautia tässäkin koeteta siirtää puuhun,
joskin taikatoimessa samalla voi olla tietoisuudessa toinenkin
ajatus, nimittäin lapsen ja nuoren puun saattamisesta toistensa
yhteyteen, edellisen kasvun ja kehittymisen edistämiseksi.[454]

Toisena vallitsevana käsityssuuntana hammastaudin
parannusmenetelmissä on imitativinen ajatustapa, pyrkimys
määrätyllä menettelytavalla jonkin välittävän siteen välityksellä
tahi suoranaisesti ex opere operato saada aikaan muodolleen ja
näköjään samanlaisia vaikutuksia taian esineeseen. Tähän saattaa
olla samalla yhtyneenä homeopatisia mielikuvia. Esim. taiassa, jossa
otetaan tikku puusta siitä kuorta kokonaan irroittamatta ja sillä
hammasta vereen saakka kaivettua pannaan paikoilleen ja kuori päälle,
on taudin siirto puuhun voimakkaimpana mielikuvituksessa. Sitävastoin
taiassa, jossa leppäpölkkyyn kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen
saakka, pannaan niihin verta ja tukitaan lujasti nauloilla ja vihdoin
itse pölkky upotetaan lähteen pohjaan, on vallitsevana ajatus taudin
tahi taudin haltian vangitsemisesta; tätä paitsi siihen liittyy vielä
homeopatinen lisämielikuva kylmän lähteen tuskaa sammuttavasta ja
vilvoittavasta vaikutuksesta.

Tämän jälkeen tarkasteltakoon vielä eräitä niiden taikojen sarjasta,
joissa veri taikomisvälineenä on käytännössä. Varsin tyypillisiä
ovat eräät verenseisotustaiat. Niissä koetetaan verenvuotoa ehkäistä
alistamalla itse veri soveliaan taikatoimen alaiseksi. Näin saadaan
verenjuoksu lakkaamaan naulaamalla itseänsä verta leppänauloilla
muutettujen huoneiden (joissa on pidetty ruumiita) kynnykseen ja
kolmanteen hirteen, samalla loitsien:

    "Seiso veri niinkuin seinä
    Niinkun seiso ennen 3 neitiä
    Helvetin portin eessä."[455]

Jos kädestä vuoti verta, pantiin sitä "karaniekka" (karan reiällä
varustettuun) avaimeen ja vietiin sepän ahjoon. Kun se juoksutettiin
sinne, verenvuoto lakkasi.[456] Veren kuumentamalla kuivaamista ja
karreksi polttamista on muunkinlaatuisten taikatointen yhteydessä
harjoitettu, jonka ohella luonnollisesti ajateltiin samanlaisen
vaikutuksen kohdistuvan vereen kokonaisuudessaan. Raudan haavaa
tukittiin esim. siten, että pantiin verta sen teräaseen päälle, joka
haavan oli aiheuttanut, ja pidettiin sitä hiilien päällä, kunnes se
oli kuivanut karreksi.[457]

Useimmat verenseisotustaiat ovat juuri tällaisia, joissa sulkeminen,
naulaaminen, kahlehtiminen ja kuivaaminen muodostaa taian keskeisen
toimen. Veren vuoto sieramista saatiin lakkaamaan, jos mentiin
sellaisen aidan luo, jonka tekijää ei tiedetty, ja nostettiin
kolme varaketta (varaseivästä) ylös, tiputettiin verta näiden
seipäiden reikiin ja pantiin varakkeet paikoilleen.[458] Naisen
liika verenjuoksu saatiin paranemaan panemalla verta pienelle
paperilistalle ja työntämällä avaimen reikään.[459] Vielä voidaan
verenvuoto pysähdyttää keittämällä juoksevaa verta puhtaassa padassa
ja antamalla sen kovalla tulella kiehuen kuivaa kovaksi. Tämä
verikakku syötetään vertavuotavalle ihmiselle itselleen.[460]

Vallitsevana taikaopillisena perusajatuksena näissä taioissa
on homeopatinen käsitystapa ja siihen perustuvat mielikuvat.
Käsittelemällä verta sellaisenaan sellaisin tempuin, jotka ilmaisevat
vangitsemista, sulkemista, kiinnittämistä, pysähdyttämistä
(naulaaminen, ahtaaseen paikkaan sulkeminen, kuivaaminen),
ajatellaan saatavan aikaan yhtäläinen vaikutus tähän aineeseen
kokonaisuudessaan. Viimeisessä toisinnossa on samalla neutralisoiva
menettelytapa käytännössä, s.o. käytetään lääkkeenä itseään
parannuksen alaista ainetta.

Menettelytapaa vastaavasti muuttamalla voidaan vereen vaikuttaa
päinvastaisella tavalla, aiheuttaa ankara verenvuoto. Raudan
haava saadaan juoksemaan verta, jos otetaan verta haavasta tahi
veristä vaatetta ja sidotaan koskeen johonkin kiven nurkkaan tahi
risuun kiinni.[461] Jos taasen joku on taikomalla aiheuttanut
toiselle teräaseella syntyneen haavan ("nostoraudan" haavan),
voidaan taikojalle itselleen saada sellainen verihaava, jota ei
mitenkään voida tuketa, ottamalla taiotun haavasta lähtenyttä verta,
polttamalla sitä kosken kivellä vanhan luottimen päällä kypeniksi ja
panemalla kypenet koskeen.[462]

Psykologiselta sisällöltään viimeksimainitut taiat ovat
selväpiirteisiä. Veren saattaminen kosken yhteyteen aiheuttaa siinä
samanlaisen juoksun ja kuohunnan kuin koskessa. Auran luotin on
saattanut tulla käytäntöön sen viiltävää ja leikkaavaa toimintaa
ajateltaessa.

Suomalais-karjalaisen taika-aineiston runsaasta varastosta
valitsemme vielä eräitä veren käytäntötapoja taikatarkoituksiin.
Kuten aikaisemmin puheena olleita organismin ainesosia, saatetaan
vertakin käyttää suoranaisesti lääkitsemistarkoituksiin. Esim.
mielenvikaisuutta parannettiin neutralisoivaa menettelytapaa
sovelluttaen siten, että otettiin verta potilaan vasemmasta
kainalosta ja sylkäistiin sitä suustansa kirkon luona sen silmille,
jonka luultiin taioillaan mielenvikaisuuden aiheuttaneen.[463]

Tässä en saata sivuuttaa erästä sellaisenaan yksinkertaista
veritaikaa, joka saattaa olla suhteessa siihen tapa- ja
käsitysryhmään, joka määrää isän noudattamaan eräitä säännöksiä sinä
aikana, jolloin lapsi on tulossa maailmaan. Vaimo takaa itselleen
helpon synnytyksen ilman jälkikipuja, jos raskaana ollessaan
ottaa verta mieheen tulleesta haavasta ja nielee sitä tuoreena
sisällensä.[464] Ne käsitykset, joiden mukaan jälkeläisen kohtalo
ja kehittyminen on mitä kiinteimmässä yhteydessä vanhempien elon ja
olon kanssa varsinkin raskauden aikana ja jotka säätävät äidille
lukemattomia käyttäytymisohjeita ja kieltoja, eivät kohdistu
ainoastaan äitiin. Myöskin isän ajatellaan olevan maagillisen
sympatian suhteessa lapseen syntymän aikana. Suomalais-ugrilaisista
kansoista luulevat useat, että vaikeat synnytykset aiheutuvat m.m.
siitä, että isä on rikkonut aviollista uskollisuutta, ja että hänen
synnytyksen helpottamiseksi on tunnustettava hairahduksensa. Tätä
paitsi on syntymisen yhteydessä noudatetuissa tavoissa muitakin,
joissa isän ajateltu yhteys synnytysprosessin kulkuun kuvastuu.
Nämä käsitykset ovat monella taholla johtaneet siihen, että
isän on synnytyksen ja jälkeläisen aikaisimman lapsuuden aikana
kieltäydyttävä kovasta työstä, noudatettava dieettiä, jopa käytävä
vuoteeseenkin (n.s. kuvada).

Koska verellä yleensä solmitaan yhteyttä myöskin eri ihmisyksilöiden
välille useammanlaatuisia tarkoituksia varten, saattaisi olettaa,
että aviomiehen veri lapsivaimon sisällisesti nauttimana
olisi alkujaan tarkoittanut sen yhteyden vahvistamista, mikä
syntyvän, synnyttäjän ja isän välillä on, päämääränään siirtää
osa synnytysprosessin taakasta miehen osalle tahi neutralisoida
niitä epäedullisia tahi vahingollisia vaikutuksia, jotka isän
kautta voisivat kohdistua synnyttäjään ja jälkeläiseen. Käsitys
synnytystuskien siirtämisestä synnyttäjästä miehiin, jopa muihinkin
eläviin olentoihin, näkyy Lencqvistin mukaan kuuluneen suomalaisten
taikaluuloihin.[465]

Lopuksi mainittakoon vielä eräitä sellaisia veren käytäntötapoja
suomalaisessa taikuudessa, jotka näyttävät perustuvan vähemmän
selväpiirteisiin taikaprinsipeihin. Jos joi yhdeksän kastamattoman
lapsen verta, tuli täydeksi noidaksi ja pääsi lentämäänkin.[466]
Napanuoraa leikattaessa lähtevää verta on käytetty tyttölapsen
kasvojen voitelemiseen syntymisen jälkeen, jotta tästä tulisi
kaunis.[467] Karjataioissa ihmisverta annetaan sisällisesti lehmälle
poikimisen edistämiseksi.[468] Kuukautisverestä likaisen paidan
huuhdevedellä parannetaan hevosten ähkytautia;[469] sitä käytetään
myös profylaktisesti laskiaistaioissa[470] sekä ulkonaisesti
Jyrinpäivänä karjan suojelemiseksi pedoilta.[471] Vielä on luteita
poistettu edellisellä tavalla likaisella paidalla.[472]

Veri -- kuten usein toisetkin ihmisruumiin ainesosat -- on näissä
taioissa saanut yleisiin taikaopillisiin prinsipeihin perustumattomia
käytäntötapoja yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä yleensä
on pidetty voimakkaana taikomisvälineenä. Ensinmainitussa
taiassa kuvastuu sitäpaitsi pyrkimys harvinaisen taikatuloksen
saavuttamiseksi käyttää mahdollisimman vaikeasti täytettävissä olevaa
taikakeinoa.



VI. Hiki.


Hielle näytään taikuudessa usein omistettavan samanlaisia
ominaisuuksia kuin verelle. Sen vuoksi se on taikomisvälineenä
useissa niihin ryhmiin kuuluvissa taioissa, joita veren välityksellä
on nähty suoritettavan.

Erittäin runsaasti on suomalais-karjalaisessa taika-aineistossa hien
avulla suoritettavia lemmennostotaikoja. Menettelytavat ovat yleensä
samat kuin aikaisemmasta tunnetuissa hiusten ja varsinkin veren
avulla suoritettavissa. Yleismuotona on lemmenjuoman tahi lemmenpalan
laatiminen käyttämällä varsinaisena taika-aineena hikeä, s.o. hien
antaminen ruoan tahi juoman, kuten juuston, sokeripalan, namusien,
ohranjyvien, marjojen, kahvin, viinan, nisupalan t.m.s. kanssa
taiottavalle.[473]

Tästä yksinkertaisesta muodostaan taika on kehittynyt usein hyvin
mutkallisiksi taikamenetelmiksi. Useimmiten käsitetään hien
avulla aikaansaatava yhteys syntyvän siten, että sen hikeä, joka
tahtoo jotakin toista itseensä suostuttaa, saatetaan välittömään
fyysilliseen yhteyteen suostuteltavan kanssa. Sisällinen nauttiminen
on tässä tietysti varmimmaksi katsottu ja samalla yksinkertaisin tie.

Usein on kuitenkin ajatus yhteyden aikaan saamisesta vaatinut
havainnollisempia toimenpiteitä. Näin on molempien hiki joskus
saatettava ensiksi toistensa yhteyteen ja sitten annettava
taiottavalle[474] tahi on molempien kontrahenttien nautittava
taika-ainetta.[475] Monasti on tarkalleen määrätty, mistä ruumiin
kohdasta hiki on otettava. Useimmin on käytännössä kainalohiki.
Välittävä esine, leipä- tahi juustopala, sokeripala, namuset, marjat,
pidetään tätä varten tarpeellinen aika (esim. yhdeksän tuntia,
kolmena pyhänä kirkossa käydessä j.n.e.) kainalokuopassa.[476]

Näihin perusmuotoihin liittyy paljon erikoismenettelyjä. Niin
saatetaan esim. ottaa kolmesta marjasta mehua leivänmuruseen,
kääriä se silkkilangalla ja pitää kolme torstaita vasemmassa
kainalokuopassa.[477] Tahi on pojan otettava hikeä vasemman, tytön
oikean kainalon alta[478] tahi on juuston kappaletta kuljetettava
kolmena sunnuntaina kainalonsa alla,[479] kolmena peräkkäisenä
sunnuntaina vasemman kainalon alla,[480] sokeripalaa pidettävä
saunassa kylvettäessä vasemman kainalon alla[481] j.n.e.

Usein määritellään tarkemmin, mistä ruumiinosasta hiki on
otettava. Paitsi kainalohikeä, on se saatava esim. kolmesta kohden
ruumista,[482] reisistä,[483] rinnasta,[484] sydämen kohdalta[485]
tahi vasemman jalan kantapäästä.[486] Sudor cunni mainitaan
erikoisesti; sitä käyttämällä, s.o. pitämällä suoloja kolme
yötä tässä ruumiin osassa ja kolme yötä vasemman kainalon alla,
valmistetaan taikasuolat.[487] Hien saamiseksi voidaan seurata
eri menettelytapoja, esim. pitämällä hiestytettävä aine kainalon
alla tanssittaessa tahi ottamalla se saunassa kylvettäessä. Esim.:
Sauna on lämmitettävä kolmena torstaina lehtipuilla ja istuttava
kuuman saunan lauteilla, kunnes hikiherneet juoksevat pitkin
ruumista; näitä otetaan astiaan ja säilytetään niin, ettei tuuli
saa niihin käydä.[488] Toisinaan tarvittava hiki saadaan hikisestä
vaatteesta.[489]

Useissa toisinnoissa se aine, jonka välityksellä hikeä taiassa
käytetään, on saanut suuremman huomion ja hikeä käyttämällä
valmistetaan taikaleipä, -juoma, tahi -suolat. Häämenoissa joku
morsiamen sukulaisista panee vettä morsiamen napakuoppaan, sotkee
siinä jauhoja tahtaaksi, josta leivottu kokkare paistetaan
ja sopivassa tilaisuudessa syötetään sulhaselle.[490] Toinen
taikapalan valmistustapa on seuraava. Neitoset panevat rukiisia
jauhoja sokeriveteen, hierovat ne reisiensä päällä leiväksi, joka
saunan uunissa kuivattuna on annettu toivotulle. Valmistuksessa
lausuttavasta loitsusta ("reisirieska, karvakakkara" j.n.e.) päättäen
on taikapataan pantu karvojakin.[491] Pitämällä suoloja polvensa
päällä ja kuivaamalla saunan uunin edessä valmistetaan taikasuolat
joko lemmen herättämistä varten[492] tahi ylivallan saamiseksi
avioliitossa.[493]

Paitsi varsinaisessa lemmen herättämistarkoituksessa hien käyttö on
yleistä muissakin avioliittoasioiden alalle kuuluvissa taioissa.
Hyväsopuisen miehen saa se, joka ennen vihillemenoa panee juustopalan
kainalonsa alle ja antaa vihiltä tultua sulhasen syödä.[494]
Kosimaan lähdettäessä pitää käydä koskella, jossa kolme tahi
neljä myllyä pyörii, ottaa sen alapuolesta koskilimoja, kääriä ne
sokeripalan ympärille, kuljettaa kahdesti myötäpäivään ja kerran
vastapäivään paidan hihan lävitse, panna vasempaan kainaloonsa ja
antaa perillä tytölle.[495] Kosittaessa voidaan joko tytön tahi
vanhempien suostumus hankkia syöttämällä näille makeinen, jolla
on pyyhitty paljasta ihoa sen kuumana ollessa, jota on kuljetettu
paidan oikeanpuolisen hihan läpi, mihin vielä on pantu verta
vasemman käden nimettömästä sormesta ja puhallettu kolmasti.[496]
Kosintaonni voitiin taata myöskin seuraavalla taialla. Saunassa
irtautunutta hikeä hierotaan suoloihin, jotka talletetaan ja
sopivassa tilaisuudessa heitetään sen talon vesisaaviin, josta
kositaan. Silloin koko talon väki aivan väkisin työntää sen henkilön
rakastuttajalle, jota hän tahtoo.[497]

Niiden taikojen joukkoon, joissa ihon eritteen avulla synnytetään
yhteyttä avioliiton aikaansaamisen tarkoituksella, lienevät vielä
luettavat ne, joissa naimaikäiset neidot juhannusaattoiltana
alastomina vierittelevät itseänsä sellaisen talon ruispellolla,
jossa on naimattomia poikia; näin pääsee neito asianomaiseen taloon
miniäksi.[498]

Virolaiset ovat lemmennostotaioissaan käyttäneet hikeä samalla
tavoin kuin suomalaiset. Neitoset ovat herättäneet vastarakkautta
m.m. antamalla nuorukaisen nauttia muiden marjojen joukossa
kainalokuoppahiellä kostutetun mansikan.[499] Eräässä tiedossa
yksityiskohtaisesti kuvattu toisinto muodostaa sekin analogian
suomalaisille. Tyttö saavuttaa miehen rakkauden, jos hän käy kolmena
lauantai-iltana saunassa, pyyhkii siellä villaisella vaatepalalla
hikeä koko ruumiistansa sitä kastelematta, ja tilaisuuden sattuessa
antaa miehelle vettä juotavaksi, ensin kastettuaan nämä kolme
vaatepalaa juomaan ja puserrettuaan veden siihen.[500]

Venäläisten lemmennostotaioissa on hiellä sama tehtävä kuin edellä
tarkastelluissa. Lemmen herättämiseksi on miehen esim. hiottava
hyvin, pyyhittävä hikeänsä liinalla ja samalla liinalla siveltävä
rakastettuansa.[501]

Muun ihmisruumiin substanssin tavoin hiellä on käytäntönsä myös
pahansuopaisessa magiassa. Menettelytavat ovat yleensä samoja, joita
on tavattu aikaisemmin tämän laadun taikuudesta puhuttaessa. Pahaa
saatettiin aiheuttaa toiselle myös siten, että vihamiehen hikeä (ja
hiuksia) pantiin sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin
virtaavassa purossa, ja päästettiin kala irti.[502] Suomessa ovat
pahansuopaiset panneet ruumista hautaan laitettaessa ruumiin mukaan,
hiusten ja vaatteiden ohella, myös vihamiestensä hikeä, josta kalma
alkoi näitä vaivata.[503]

Kostotaikana, hivuttavan sairauden taioillaan aiheuttaneelle,
hankitaan taikoneen vaatteesta palanen ja hierotaan siihen hikeä
sairaan vasemmasta kainalosta, sidotaan vaatepala punaisella langalla
kalan pyrstöön ja päästetään se menemään; silloin sairaus kääntyy
itseensä taikojaan, eikä häntä voida siitä päästää, jollei kalaa
saada takaisin.[504] Hien avulla voitiin suorastaankin aiheuttaa
toiselle onnettomuutta, esim., jos otettiin hikeä taiottavan
jaloista, kainaloista ja päästä ja kiinnitettiin se punaisella
veralla "kalman sormeen". Verka ommellaan punaisella langalla sormen
ympärille tupeksi, se pannaan käärmeen suuhun, joka puolestaan
upotetaan lähteen pohjaan. Seurauksena on kaatumatauti.[505]

Vastataikana, neutralisoimaan taikomalla aiheutettua psyykillistä
sairaloisuuden tilaa, käyttää potilas omaa kainalohikeänsä,
syöttämällä tahi juottamalla sitä sille, joka taioillaan on sairauden
aiheuttanut.[506]

Lääkitsemistarkoituksiin, esim. poistamaan vatsanpurua lapsesta,
on loitsun ohella sisällisesti annettu sellaisesta kourasta saatua
hikeä, jolla ruumiita on pesty.[507]

Mainittakoon tässä vielä eräs ala hien käyttöä suomalaisten
taikuudessa, nimittäin eläimiin kohdistuvat hien avulla
suoritettavat taiat. Tarkoituksiltaan ja suoritustavaltaan ovat ne
toiselta puolen analogisia esim. hiuksia ja verta välikappaleina
käyttäville samanlaatuisille taioille, toiselta oikeastaan samoja
kuin vastaavat lemmennostotaiat. Näin voidaan ne sivuuttaa vain
muutama esimerkki esittämällä. Voidaan esim. ottaa leipäpala,
pitää se kainalonsa alla niin että siihen tulee hikeä ja antaa se
maakiven päällä eläimelle.[508] Tällaisilla taioilla kiinnitetään
useimmiten koira haltiaansa. Kainalohiellä kostutettu pala on
joskus syötettävä koiralle vasemmalta polveltansa,[509] joskus on
sitä ensin kuljetettava määrätyllä tavalla ihoansa pitkin[510] tahi
käytettävä kolmea leipäpalaa, joilla ensiksi kierretään itsensä.[511]
Myöskin suolat ovat karjataloissa hien kanssa käytännössä taian
suoritusvälineenä.[512] Tällaisia syöttöpaloja tahi suoloja
käyttävien taikojen tarkoituksena on useimmiten saada karja palaamaan
hyvin kotia laitumelta. Taian suorittajana on niissä eläinten
hoitaja, joka käyttää omaa hikeänsä.[513]

Aivan samoin kuin esim. veri, on hikikin suomalaisessa
taikuudessa vielä saanut käytäntötapoja, joissa se sellaisenaan
on taikavaikutuksen aiheuttajana. Näin esim. metsästystaioissa
käsiteltiin pauloja naisen sukupuolielinten hiellä.[514]

Toiselta puolen oli taasen pauloja viritettäessä varottava
niitä paljain käsin koskettelemasta ja yleensä on taioissa hien
suhteen noudatettava varovaisuutta: esim. pahansuovissa taioissa
ei taikomisvälineitä saa kosketella niin, että hiki niihin
pääsisi; siitä olisi seurauksena taikavaikutuksen kääntyminen
itseensä taikojaan.[515] Tällainen luulо onkin helposti saattanut
syntyä seurauksena yleisistä käsityksistä ruumiin substanssilla
aiheutettavista taikavaikutuksista.



VII. Sylki, henkäys ja suupala.


Syljelle omistetaan tavoissa yleensä monenmoisia taikavaikutuksia.
Maagillinen ajatustapa ei tee eroa varsinaisen ruumiin substanssin
ja organisten eritteiden välillä. Sen vuoksi sylki, kuten hikikin,
käytäntönsä puolesta on pääasiallisimmissa kohdin rinnastettava
edellisten kanssa.

Sylki on helpoimmin esille saatavissa ja valmiin käytäntöön
kaikista ihmisruumiin eritteistä. Tämä seikka kelpaa mahdollisesti
selitykseksi sille, että sylki on saanut laajan käytännön sellaisissa
taikatoimissa, jotka edellyttävät jonkin taikavälineen mahdollisimman
helppoa ja vaivatonta käytäntöönsaantia. Näin on sylki ja sylkeminen
yleinen vastataioissa, joissa nopealla tempulla on viipymättä
neutralisoitava ja tyhjäksi tehtävä jokin taikavaikutus.

Toiselta puolelta syljen yhtenä organismin eritteistä ajatellaan
kelpaavan aikaan saamaan samanlaisia sympatetisia yhdyssiteitä
alkulähteeseen kuin varsinaiset organismin osaset. Määrätyn kohtalon
alaisena se voi aiheuttaa ihmiselle sairautta y.m. onnettomuutta.
Siis senkin suhteen on noudatettava tarpeellisia varotoimenpiteitä.
Tästä ovat varsinaisesti saaneet alkunsa monet sylkemiskiellot,
joskin niiden perustana joskus saattaa olla muitakin syitä.

Sylkeä ei kuitenkaan sanottavassa määrässä käytetä taikomisvälineenä
sellaisissa suorastaan tyypillisissä taikaryhmissä kuin lemmennosto-
ja kontaktitaiat yleensä sekä nefarinen taikuus. Näistäkin
on kuitenkin esimerkkejä. Sellaisia on syrjänien keino saada
koira seuraamaan itseänsä antamalla sille leipäpala, johon on
sylkäisty,[516] sekä suomalainen taika sylkeä lehmän suuhun, jottei
se pyrkisi pois kotoa.[517]

Tämän sijaan tunnetaan joukko taikatoimia ja taikauskoisia
käsityksiä, joissa tunnettu ajatus ihmisen ja hänen erillään olevan
ruumiillisen substanssinsa, tässä tapauksessa syljen, välillä kyllä
on havaittavissa, mutta sillä on ahtaampi, lokalisoitu merkitys.

Näihin olisin taipuvainen lukemaan monet sylkemiskiellot, joiden
ohella seuraukset varomattomasta tahi sopimattomasta sylkemisestä
kohdistuvat suuhun ja suussa oleviin elimiin. Virolaisilla tunnetaan
kielto sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena rakot
kielessä. Joka taas sylkee variksen jälkeen, saa hampaansa mustiksi
ja kieroiksi.[518] Liiviläisten käsityksissä seuraus varomattomasta
sylkemisestä kohdistuu silmiin. He sanovat, kun lapset syljeskelevät:
"Ala silg, siz kāzābad nä´rad silma."[519] Votjakit uskovat, että
jos joku kirvestä teroittaessaan sylkee kovasimeen, hänen kielensä
puhuessa ikäänkuin takertuu kiinni, s.o. hän ei voi puhua nopeasti
eikä lausua selvästi sanoja.[520] Syrjänien on ollut kiellettyä
sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena ihohalkeamien
muodostuminen suuhun. Joka taasen sylkee kuumalle kivelle, sen kieli
kuivettuu.[521]

Suomalaisessa taika-aineistossa eräät taiat kuvastavat sylkemisen
ja syljen suhdetta suun elimiin, mutta edellisistä hiukan eriävässä
merkityksessä. Sylkeminen ei täällä tavallisesti aiheuta mitään
negativista seuraamusta suun elimille, vaan päinvastoin poistaa
niistä sairauden. Yleistä on kielessä olevan rakon poistaminen
loitsun ohella maahan sylkemällä.[522] Tämä yksinkertainen menettely
on -- kuten tavallista -- voinut kehittyä monimutkaisemmaksi:
sylkemispaikkaan on paljaalla jalalla tehtävä risti,[523] on
syljettävä kolme kertaa[524] j.n.e.

Suomalainen taikakäytäntö yhtyy ikivanhaan tapaan poistaa kielen
rakkoja. Marcellus Empiricus määrää niitä parannettavaksi
sylkemällä.[525]

Tapa parantaa kielen rakkoja manauksentapaisen loitsun yhteydessä
sylkemällä on varmaankin suhteessa käsitykseen kielen sairastumisesta
varomattoman ja sopimattoman sylkemisen seurauksena. Lähinnä lienee
tässä ollut vaikuttamassa neutralisointiprinsipi, s.o. paha on
parannettava samoja teitä ja samoja välikappaleita käyttäen kuin
mistä se on syntynytkin.

Tarkasteltakoon vielä erikseen syljen käyttöä eräisiin
parannustarkoituksiin. Näissä on huomattavinta silmän ja silmän
seutujen sairauksien parantaminen syljellä. Liiviläisten käsitys
silmäluomiin syntyvien ajettumien, n.s. näärännäppyjen syntymisestä
varomattoman sylkemisen seurauksena on jo mainittu. Mutta samalla
tunnetaan sylkeminen juuri näärännäppyjen parannuskeinona. Ne saadaan
poistumaan sylkemällä vasten potilaan kasvoja.[526] Tahi on niitä
kolmasti pyyhittävä kissan hännällä ja joka kerta sylkäistävä.[527]
Ersämordvalaiset ovat samaten poistaneet tätä sairautta sylkemällä ja
loitsimalla.[528] Tässä on siis vallitsemassa sama suhde kuin kielen
sairastumisen ja parantamisen välillä.

Sylki on ikivanhoista ajoista saakka ollut erikoisesti suosittu juuri
silmätaudeissa. Evankelioissa on kolme ihmekertomusta, joissa Jesus
käyttää sylkeänsä parantamisessa (Markus 7: 33, 8: 23, Johannes 9:
6) ja kahdessa niistä hän parantaa sokean. Tacitus kertoo keisari
Vespasianuksen parantaneen sokean sylkemällä unessa saamansa
osoituksen mukaan tämän silmiin.[529]

Sangen yleistä on sylkeminen eräissä taikatoimissa, joista useimmat
kuuluvat profylaktisten temppujen luokkaan, toisin sanoen, ovat
selviä varaustaikoja. Pestessään jostakin ojasta silmiänsä,
suomalaiset siihen ensiksi kolmasti sylkevät.[530] Silmänpesuveteen
on muutenkin ensiksi syljettävä, sitten ei siitä mitään tartu.[531]
Lasta kylvetettäessä on saunaveteen samasta syystä aina
syljettävä[532] ja lapsen riepuja järvessä pestäessä on riepua ensin
kolmasti puraistava, sitten syljettävä veteen.[533]

Samoin on haaskan ohi kuljettaessa sekä kun astutaan huoneeseen,
jossa ei ennen ole oltu, sylkäistävä.[534] Tämä on tehtävä
jonkunlaisen tartunnan ehkäisemiseksi.[535]

Sylkemällä varaudutaan yleensä epämääräiseltä pahalta, vaikeasti
todettavissa olevaa taikavaikutusta vastaan. Jos lapsi säikähtää,
imaistaan vesi lapsen silmistä, sylkäistään lattiaan ja syljetään,
"niin ei tartu".[536] Kun huomataan kahdesta tikusta, oljenkorresta
t.m.s. lattialle muodostunut risti, on tarkoin varottava astumasta
sen yli, jollei heti lueta loitsua ja syljetä kolmasti eteensä.[537]
Tuntemattomalta taholta uhkaavaa epämääräistä tartuntaa vastustetaan
asiaankuuluvan loitsun yhteydessä sylkemällä. Esim.: Syljetään
kolmasti ja sanotaan: "Ei tännään tartu, nythän on sunnuntai,
maanantai, tiistai j.n.е.", siis mainitaan sen päivän nimi, mikä
kulloinkin on.[538]

Vanhojen suomalaisten tietää Lencqvist vesillä ollessaan, kun heidät
tapasi vihuri, sylkeneen sitä kohti, arvellen siinä olevan noita-akan
tahi pahan hengen.[539]

Erästä "pahan silmän" uskon muotoa, kehumisella tahi kiittämisellä
aiheutettavaa vahingollista taikavaikutusta, on Suomessa sylkemällä
vastustettu. Karjalassa oli lapset silmäämisen pelosta ristille
tuotaessa huolellisesti kääritty vaatemyttyyn, niin että kasvoja oli
vaikea saada näkyviin. Kun eräs kirkkoherran rouva kaivoi lapsen
kasvot näkyviin ja kehui, kummi kolmasti sylki.[540]

Sylkemällä on ehkäisty myös selvästi tajuttavaa tartunnan vaaraa.
Jos mennään saunaan, jossa aikaisemmin on kylpenyt tarttuvaa tautia
poteva, on kolmasti syljettävä eteensä.[541] Trachoman tarttumisen
ehkäisemiseksi on sitä sairastavaa syljettävä silmille.[542]
Hammastaudissa syljettiin kolme kertaa perätysten pulloon, joka
vietiin kiehuvaan hetteeseen.[543]

Virolaisten käsitysten mukaan näyttää yleensä olevan kiellettyä
sylkeä tuleen. Tämän kiellon rikkomisesta on seurauksena kipeytymät
kielessä ja suussa.[544] Myöskin on sylkeminen täällä tunnettu
varaustaikana. Silmiä pestessä on joko syljettävä maahan[545] tahi
kolme kertaa pesemään ruvetessa ja siitä lakattua.[546] Ennenkuin
istutaan maahan, on siihen kolmasti syljettävä, samoin, kun noustaan
istumasta ylös.[547] Kun joesta juodaan, on sitä ennen jokeen
syljettävä, silloin ei vedestä koidu mitään "pahaa".[548] Sille
paikalle, jolle lasketaan virtsaansa, on ensin kolmasti syljettävä.
Silloin eivät "ma alused" käy päälle.[549]

Eräät etäisempien suomensukuisten kansojen sylkitaiat muodostavat
analogioita Itämeren suomalaisille. Jos votjakki kompastuu
yhtäkkiä tasaisella paikalla kulkiessaan, niin että hänen
jalkansa käy kipeäksi, hänen on heti käännyttävä takaisin ja
syljettävä sille paikalle; muussa tapauksessa jää ihminen koko
eliniäkseen rammaksi.[550] Jos taas votjakki kaatuu, sylkäisee hän
kaatumispaikalle ja sanoo oste! s.o. herra armahtakoon![551]

Syrjänit suojelevat ulostusta pahanilkiseltä taikuudelta määrätyllä
tavalla sylkemällä.[552]

Votjakit ovat vielä sylkemällä vastustaneet sellaista
taikavaikutusta, joka syntyy peiliin katsomisesta. Jos joku katsoo
peiliin ja lähtee sen luota siihen sylkemättä, on hän tämän jälkeen
vähitellen laihtuva. Jos taasen pienelle lapselle, kun se ei
vielä puhu, näytetään hänen kuvansa peilissä, jää lapsi mykäksi
koko iäkseen.[553] Jo antikin, samaten kuin lukuisille myöhemmän
ja nykyajan kansoille on ollut tunnettua taikatila, joka syntyy
katselemalla omaa kuvaansa kuvastimessa tahi vedenpinnassa. Tämä
psykoneurologiselta pohjalta lähtevä lumouksen tila, joka ilmenee
taikauskoisena pelon ja vastenmielisyyden tunteena omaa peilikuvaa
katsellessa, on johtanut luuloihin, joiden mukaan kuvastimeen
katselemisesta saattaa varsinkin lapsille olla pahoja seurauksia.
Saksalaisen taikaluulon mukaan ei lapsi saa katsoa kuvastimeen,
ennenkuin se on vuoden vanha. Muutoin siitä tulee turhamainen,
ylimielinen, tuhma, tahi on hän sammaltava j.n.e.[554]

Suomalaisessa taikakäytännössä on sylkeminen, joko loitsuun yhtyneenä
tahi ilman, ollut varsin yleistä eräissä kalastustaioissa,
varsinkin onkiessa noudatetuissa. Onkeen tahi syöttiin sylkeminen
on yleistä yli koko Suomen. Taian tarkoituksena on saada kalat
paremmin ottamaan pyydykseen, joskus estää niiden peräytymistä
tahi irtautumista ongesta.[555] Myöskin saatetaan hyvän kalaonnen
saamiseksi sylkeä ensimäisen kalan suuhun ja heittää se takaisin
veteen.[556] Puhaltaminen, jolla taioissa yleensä on sama asema kuin
sylkemisellä, tavataan myös kalastustaioissa.[557]

Näitä tapoja ja taikoja käsittääkseen on lähdettävä eräistä
aiemmin puheenaolleista seikoista. Lähinnä on johdettava mieleen
muutamien toisten ihmisruumiin eritteiden, esim. hien käytäntö
metsästystaioissa. Ollen taikavälineenä samanarvoinen näiden kanssa,
sylki on voinut saada samanlaisen merkityksen n.s. yhteystaikojen
välikappaleena kuin veri, hiki y.m. Syljellä on siis ajateltu aikaan
saatavan yhteyttä ei ainoastaan luontoon ja toisiin ihmisyksilöihin,
vaan myös haltioihin, henkiin ja jumaluusolentoihin. Tällä tavoin
sylki metsästys- ja kalastustaioissa, yhtähyvin kuin hiki ja
veri metsästystaioissa, saattaa olla taikomisvälineenä yhteyden
aikaansaamiseksi metsän ja veden riistaa suoviin haltioihin,
tarkoituksella turvata pyytäjälle näiden avunanto. Tänne kuuluvat
loitsut näyttävät tätä väitettä tukevan. Niissä puhutellaan taikaa
tehtäessä metsän tahi veden haltiaa, tahi lupaa taikoja itsensä
paholaiselle, mikä alkuaan on saattanut tarkoittaa yhteyttä
asianomaisen haltian kanssa.[558]

Muutamissa suomalaisissa parannustaioissa sylkeä käytetään
yhdenmukaisesti veren kanssa taudin poistamiseen siirtämällä.
Hammassärkyä poistettaessa on eräiden taikojen yhteydessä, joissa
veri on varsinaisena taudin siirtäjänä, erikoisesti painostettu, että
taudin siirto- tahi kiinnityspaikkaan on syljettävä. Mutta yksinomaan
syljenkin avulla voidaan hammastautia poistaa, esim. menemällä
sellaisen huoneen sijalle, joka on kolmasti muutettu, kaivamalla
sinne kolme kuoppaa ja sylkemällä jokaiseen kolmasti, lausuen:
"Vieköön se säryn, joka huoneenkin on vienyt!" Tämän jälkeen pannaan
kivi jokaisen kuopan peitoksi.[559]

Sylki näyttää vielä erikoistuneen yskän parannuksen välikappaleeksi
taioissa, jotka muodoltaan ovat analogisia hammastaudin
parannustaioille. Jos yskittää liiaksi, on mentävä sellaiselle
maalle, jota ei ikipäivinä kynnetä, ja syljeksittävä puiden juurille
loitsien: "Ryvi ryhjä, huoju honka, päristä paha petäjä."[560] Tahi
on yskän parantamiseksi puuhun tehtävä reikä, johon yskäistään,
sylkäistään ja [lyödään] tappi päälle.[561]

Näiden enemmän tahi vähemmän tyypillisiin taikaryhmiin kuuluvien
käytäntötapojen ohella syljellä ja sylkemisellä on vielä laaja
käytäntö mitä erilaisimmissa taioissa, joissa sylkeminen usein ei ole
taian oleellisimpana osana, vaan sillä on taikaa vahvistava merkitys.
Monieu loitsujen ohessa, joihin ei huomattavampaa taikatointa yhdy,
syljetään, varsinkin parannusloitsuissa. Toisissa taasen on syljellä
jonkun verran huomattavampi tehtävä.

Näin voidaan terärauta lumota syljellä vaarattomaksi.[562] Puremalla
rautaa kolmesta kohden loitsun ohella ja samalla sylkemällä
saavutetaan sama tarkoitus.[563] Raudan haavan parantamisessa ja
verenvuodon seisauttamisessa sylkeminen loitsun ja muun taikatoimen
yhteydessä on tavallista. Joskus syljetään suorastaan haavaan.[564]

Syljen käytöstä taikatoimissa mainittakoon vielä sylkeminen
taikasuolojen y.m. taikakompositionien valmistuksessa. Esim.
tuulesta tarttuneeksi luullun sairauden, "tuuleisen" parantamisessa
käytettäviin suoloihin syljetään,[565] "lennon" suoloihin,[566]
palohaavojen parannussuoloihin,[567] kivellä loukatun parantamiseksi
tehtäviin suoloihin[568] ja "lapsen itkettäjää" parannettaessa
käytettävään taikakompositioniin.[569]

Useissa, varsinkin viimeksi puheenaolleissa tapauksissa, lienee
syljellä yksinkertaisesti parannusaineen tehtävä. Sellaisessa
merkityksessä on sillä joka tapauksessa ollut käytäntöä. Suun
eritettä ovat suomalaiset käyttäneet selvästi parannusaineena
sellaisenaan, esim. palaneen kivun huojentamiseksi[570] ja
maasta tarttuneen taudin, "maahisen" parantamiseksi, jota varten
kipeää paikkaa kolmasti nuoltiin,[571] sekä n.s. "sampaiden"
parantamisessa.[572]

Vielä silmäiltäköön syljen käyttöä muutamissa hajanaisissa,
erilaisiin aloihin kuuluvissa suomalaisissa taioissa. Tällaisia
ovat esim. luteiden poisto seinään loitsun keralla sylkemällä,[573]
mehiläisen pistoa vastaan varautuminen,[574] rakkauden lumoista
pääseminen kolmasti vihkisormuksen läpi sylkemällä,[575] kerityn
lampaan pyyhkäisy kolmasti villatukolla, johon joka kerran
syljetään,[576] j.n.e. Sylkeä käytetään ennustettaessakin.[577]

Kuten monasti muuallakin taian ja loitsun keskinäistä suhdetta
arvosteltaessa, on monien tällaisten taikamenetelmien suhteen joskus
vaikeaa päättää, onko varsinainen taiallinen puoli menetelmän
vallitsevin osa vai onko se vain vahvistamassa loitsua. Niissä
taioissa, joissa syljellä aikaan saadaan selvästi todettavia
sympatetisia suhteita samaten kuin hiuksilla, verellä, hiellä
y.m., se on taiassa epäilemättä oleellisimpana osana. Samoin
parannustaioissa, joissa sylki kipeän kohdan yhteyteen saatettuna on
suoranaisena parannusaineena. Niissä taikatoimissa, joissa sylkeminen
joko semmoisenaan tahi vähäpätöiseen ja vähän kehittyneeseen
taikatoimeen yhtyneenä tavataan kehittyneemmän loitsun yhteydessä,
useinkin sen jäljessä lienee sillä loitsua tahi toista taikatointa
vahvistava luonne.

Tässä otettakoon vielä huomioon eräs sylkemisen taikapsykologinen
puoli. Sylkeminen tapahtuu monasti sellaisten loitsujen
yhteydessä, joissa loitsija ironian, herjauksen, ylenkatseen tahi
säikähdyttämisen avulla pyrkii aikaansaamaan taikavaikutusta.
Sylkeminenhän on aina ollutkin ylenkatseen ja herjauksen
ilmaisukeinoja. Tällaisiin loitsuihin ja sylkemiseen yhtyy usein
ylenkatsetta tahi inhoa ilmaiseva interjektioni: "hoo", "pthoo",
"hyi" j.n.e. Että tällaista mielenliikutusta juuri pyritään aikaan
saamaan, osoittaa se, että parannustarkoituksessa toista vasten
kasvoja syljettäessä sanotaan olevan sitä paremman, mitä enemmän
potilas suuttuu.

Henkäys, puhaltaminen käsitetään taioissa usein samanarvoiseksi
sylkemisen kanssa ja tavataan sen vuoksi samanlaatuisissa
taikatoimissa kuin jälkimäinen. Puun aiheuttamaa kipeää,
"puun vihoja" parannetaan puhaltamalla loitsun ohella kipeään
paikkaan.[578] Kun on joku kipu tahi haava jalassa, suojellaan se
kylpemään mentäessä ärtymiseltä puhaltamalla oven saranaraudan läpi
kipeään kohtaan.[579]

Profylaktinen merkitys on puhaltamisella myös syrjänien taikuudessa.
Monet syrjänit pelkäävät syödä vierasten ihmisten kanssa.
Karkoittaakseen tarttumusta ja suojeltuakseen siltä he puhaltavat
ruokaan.[580]

Vaikeissa sairaudentapauksissa kutsuvat votjakit loitsijan (pellas
'puhaltaja'), joka ryhtyy parantamaan sairasta lausumalla epäselviä
sanoja, erilaisia voršudien nimiä, lisäämällä jumalan (kildisin)
nimen. Sanojansa hän säestää puhaltamalla sairaan päälle.[581]

Tšeremissiläisten loitsunlukijoiden on taikasanoja lukiessaan
tapana puhaltaa tahi sylkeä. Loitsijaa nimitetäänkin "sylkijäksi"
(sūwedaša).[582]

Ersämordvalaisissa taianomaisissa parannusmenetelmissä tavataan
pureminen, puhaltaminen ja sylkeminen loitsun ohella kohjun
parantamisessa. Palanutta parannetaan loitsimalla, samalla kuin
jokaisen loitsun jälkeen kolmasti puhalletaan palaneeseen paikkaan ja
yhdeksän kertaa siihen syljetään.[583]

Varsinkin alhaiskultturiset ja luonnonkansat pitävät taikauskoisista
syistä tarkkaa huolta ruoastansa. Se saattaa jo semmoisenaan joutua
pahanilkisen taikuuden alaiseksi ja esim. pahan silmän satuttamana
itse turmeltua tahi tuottaa nauttijalleen pahaa. Mutta varsinkin
ruoan tähteiden suhteen ollaan varovaisia, sillä niiden avulla
luullaan vihollisten voivan aikaan saada samanlaisia taikavaikutuksia
kuin ruumiin substanssin kautta. Tällöin on luonnollista, että
suupala, joka sisältää lisäksi ihmisen suun eritettä, saattaa olla
voimakas väline taikojan käsissä.

Suomalaisissa taikauskoisissa luuloissa ja taioissa tavataan eräitä
varsin luonteenomaisia käsityksiä suupalasta ja jäännöspalasta
syödessä. Jos jättää syödessään leipäpalan (jota kansa kutsuu
väkipalaksi) ja toinen saa sen syödä, niin silloin sen palan syöjä
saa palan jättäjän kaiken voiman tahi ainakin suurimman osan hänen
voimistaan.[584] Leipäpalan maahanputoamiseen liittyy taikauskoinen
pelko. Sellainen pala on otettava ylös ja sitä on suudeltava.[585]

Eräissä taioissa on suupalalla käytäntö, joka edellisestä
tunnetaan tyypilliseksi ruumiillisen substanssin taianomaiseksi
käytäntötavaksi, nimittäin nefarisissa taioissa sekä sympatetisen
yhteyden aikaansaajana ihmisten välillä sekä ihmisten ja eläinten
kesken. Kun vieraalle tarjotaan ruokaa ja hänen suustaan putoaa
muru pöydälle, niin jos se viedään kirkkomaalle, aiheutetaan sillä
syöjälle sisällinen tauti.[586] Kun miniä tuodaan sulhasen kotiin ja
hän tahtoo taikoa koko talon väen, niin etteivät ne olisi vihaisia
hänelle, hänen pitää ensi kertaa sulhasen kotona syödessään ottaa
suustansa ensimäinen hienoksi pureksimansa pala ja panna se salaa
perheen keittopataan, niin että koko perhe tulee siitä syöneeksi.
Näin miniä takaa itselleen koko perheen hyvänsuopaisuuden.[587]
Koiran voi kiinnittää itseensä ottamalla koiran suusta ja omasta
suustansa leipää, sekoittamalla ne yhteen ja antamalla siitä koiran
syödä puolet sekä syömällä itse toisen puolen. Jos taas tahdotaan,
ettei koira kulkisi kauas pois kotoa, pannaan tämä sekoitus kuivaan
paikkaan orren päähän, jossa se pysyy tallessa.[588]

Syödessä pudonnutta leivän murua voidaan käyttää vielä
parannustarkoituksiinkin. Syyliä poistetaan kädestä panemalla
tällainen muru syylän päälle ja syöttämällä se sitten kanalle.[589]

Edellisenlaatuisia taikauskoisia käsityksiä näyttää Virossakin
liittyvän suupalaan.[590]

Sekä Suomen että Ruotsin ruotsalaisten taika-aineisto näyttää
sisältävän suuren joukon taikoja ja taikakäsityksiä, joissa syljelle,
sylkemiselle ja suupalalle omistetaan sama merkitys taikomisvälineenä
kuin suomalaisissa taioissa. Ensiksikin huomattakoon tuleen
sylkemisen seuraukset: palorakko kielessä, kielen turpoaminen
rakoille tahi suun kipeytyminen yleensä.[591] Mutta kielen rakkoja
parannetaan myös juuri tuleen sylkemällä.[592] Sylkemisellä katsotaan
voitavan vastustaa taikuutta yleensä,[593] ja sen vuoksi on se saanut
varsin yleisen käytännön lukemattomissa vasta- ja ehkäisytaioissa.
On syljettävä veteen, ennenkuin juodaan siitä, käydään pesemään tahi
kuljetetaan elukoita sen yli; silloin ei mitään pahaa koidu siitä,
eivätkä huulet ruohdu;[594] maahan, ennenkuin lasketaan siihen
virtsaansa tahi käydään sille pitkälleen,[595] sänkyyn tahi tuolille,
ennenkuin käydään makaamaan tahi istumaan,[596] kun kuljetaan
haaskan ohi,[597] kun kompastutaan,[598] kun astutaan ensi kerran
johonkin huoneeseen,[599] kun tullaan tien risteykseen,[600] kun
aamulla ulos mentäessä vaimoihminen tulee ensiksi vastaan,[601] kun
säikähtää,[602] kun sattuu panemaan vaatteet nurin päällensä.[603]
Vedestä tullutta taikomusta (vetehisiä: vatten-elfvorna) vastaan
kuljetaan kolmasti myötäpäivään kaivon ympäri ja syljetään veteen
kolme kertaa. Ihmisen sylkeä ovat ruotsalaiset yleensä pitäneet mitä
voimakkaimpana ja pyhänä taika- ja parannusaineena, jonka vuoksi
kaikissa parannuksissa on syljetty kolme kertaa.[604]

Edelleen tavataan ongenkoukkuun sylkeminen Suomen ruotsalaisten
tavoissa.[605]

Suupala saattaa ruotsalaisten käsitysten mukaan aikaan saada
samantapaisen taikakontaktin, joka on tunnettu suomalaisten
käsityksissä. Jos poika ja tyttö syövät samaa palaa, he pian
rakastuvat toisiinsa.[606] Suomalaiseen "väkipalaa" koskevaan
käsitykseen on verrattava ruotsalainen käsitys viimeisestä palasta
("magbiten") syötäessä: sitä ei saa antaa kellekään, sillä jos joku
saa sen, saa hän ruoan koko voiman.[607] Palan putoaminen suusta
ennustaa Ruotsissa samaten kuin Suomessakin kuolemaa.[608]



VIII. Kyyneleet.


Niihin ihmisruumiin eritteisiin, jotka ovat olleet edellisentapaisten
luulojen ja käytännön esineenä, kuuluvat myös kyyneleet.

Näistä ensiksikin eräitä taikaluuloja ja uskomuksia. Venäjän
Karjalassa on varottu, ettei kuolleen päälle eikä hautaan tipahtaisi
kyyneleitä. Ne näet tuonelassa kypeniksi muuttuneina polttaisivat
vainajata.[609] Koska kyyneleet muuttuvat palaviksi kekäleiksi, ei
hautaan eikä ruumiin päälle saa itkeä.[610] Satakunnassa luullaan,
ettei kuollutta saa itkeä kauvan, "sillä sen sija on märkänä niin
kauan".[611]

Tšeremissien käsityksissä ei kuollutta saa itkeä, sillä jos itketään
paljon ja pudotetaan kyyneleitä vainajan vaatteille, hänen kuolleiden
valtakunnassa täytyy istua kyynelillä täytetyssä ammeessa.[612]
Myöskään ei pakanallisten tšeremissien tavoissa ole luvallista
pudottaa kyyneleitä vainajan vaatteille sen vuoksi, ettei tämä
näyttäytyisi unessa.[613]

Syrjänien luulon mukaisesti liiallinen suru ja ylenmääräiset
kyyneleet ovat onnettomuuden enne; toiset luulevat, että itse
kyyneleet aiheuttavat onnettomuutta, mutta eivät sitä ennusta.[614]

Näissä luuloissa ja uskomuksissa varotaan siis erikoisesti, ettei
kyyneleitä joutuisi kuolleen yhteyteen ja hautaan. Niihin liittyvät
omat selityksensä, kuten useimmiten tällaisissa tapauksissa,
eivät kuvasta niiden varsinaista alkuperää. Tässäkin havaittavien
varovaisuustoimenpiteiden pohjana on ollut pelko, että ihmisruumiin
erite, kyyneleet, kuolleen ja kuoleman kanssa yhteyteen jouduttuaan
sympatetisen suhteensa kautta alkulähteeseensä voisivat saattaa
ihmisen epämieluisaan, jopa vaaraa tuottavaan yhteyteen vainajien
henkien ja yleensä kuoleman yhteydessä vaikuttavan henkimaailman
kanssa. Tämän lisäksi on tässäkin saatettu ajatella myös kyynelten
kautta aiheutuvaa suoranaista vaikutusta kyynelten vuodattajaan.



IX. Ulostus.


Taikaopillisessa suhteessa suomalais-ugrilaisten kansojen käsitykset
ulostuksista ovat verrattain selväpiirteisiä ja yleensä muihin
organismin eritteisiin yhtyviin verrattavia.

Suomessa nämä käsitykset ensiksikin ilmaisevat suoranaista
sympatetista riippuvaisuussuhdetta ihmisen ja hänen ulostustensa
välillä. Jos poltetaan jonkun ulostusta, tämä saa vastaavaan
ruumiinosaan rupia.[615] Jos taasen joku ulostaa sopimattomalle
paikalle ja toinen tekee tulen ulostuksen päälle, tämä henkilö
tulee rupiseksi.[616] Tätä tilaisuutta käytetäänkin suorastaan
pahanilkiseen tarkoitukseen. Kun hankitaan kolme sellaisen metson
höyhentä, jonka haukka on raadellut, ja poltetaan ne jonkun ihmisen
ulostuksen päällä, tulee tämä rupitautiseksi.[617]

Näissä taioissa on siis taikatoimen seuraus osoitettu ja määritelty
tunnetuksi sairaudeksi, joka lisäksi paikallistuu lähemmin
ilmoitettuun ruumiinosaan. Viimeksi esitetyssä taiassa lienee
kuitenkin alkuaan ajateltu toisenlaistakin taikavaikutusta,
suoranaisesti sitä poltetta ja tuskaa, jonka tuli aikaan saa. Tähän
on yhtynyt vielä mielikuva haukan kynsien viiltelyn ja raatelun
aiheuttamasta tuskasta.[618]

Syrjänit pelkäävät erikoisesti, että ulostus saattaa joutua
pahanilkiselle taikuudelle alttiiksi. Suojellakseen sitä tältä
vaaralta he sen peittävät tahi vastataikana sylkevät erikoista
menettelytapaa noudattaen kolmasti vasemmalle puolellensa (kimles
kiviv, s.o. pitkän matkan päähän käden ylitse, pitäen kättä niin,
että sylki menee pitkin käden ulkosyrjää). Ei ole lupa ulostaa
lähelle tietä eikä varsinkaan suksenladulle. Eräs syrjäniukko
teki suksenladun oravanpyyntiä varten. Tuli toinen metsästäjä ja
pilasi ulostamalla ladun. Iltasella metsämajaansa tultuaan ukko
vihastuksissaan päätti kostaa. Hän hajoitti röyhkeän metsästäjän
ulostuksen kolmeen osaan, "heitti kaksi osaa kimles kiviv
metsään",[619] otti kolmannen osan mukaansa ja poltti. Tästä vanhusta
loukannut metsästäjä kuoli.[620]

Toisen syrjäniläisen tarinan mukaan syytettiin muutamia vuosia sitten
erästä syrjänieukkoa siitä, että hän oli taikomalla aiheuttanut
sairauden kahdelle alaikäiselle pojalle. Hän oli nähnyt kolmen pojan
ulostavan tien lähellä. Poikien mentyä eukko jakoi lannan kolmeen
osaan, "heitti kaksi osaa ki kimles (kigug) olkansa taitse" ja
poltti kolmannen osan uunissa. Kukin pojista sairastui, saaden
ihottuman vastaavaan ruumiinosaan.[621]

Pari puheenaollutta suomalaista sekä syrjäniläiset taiat kuuluvat
pahanilkisen taikuuden alaan. Tällä alalla onkin ulostuksella
suomalaisessa taikuudessa lukuisia muitakin käytäntötapoja, niistä
useat sellaisia, jotka tyypillisinä kuvastavat alkuperäisiä
käsityksiä. Seuraavassa esitettäköön niistä muutamia.

Jos joku löytää tuoreen, yökasteen koskemattoman karhunlannan ja
lyö sen yhteen ihmisen lannan kanssa, niin rupeaa karhu ahdistamaan
sitä ihmistä.[622] Tahi otetaan karhun ja ihmisen lantaa, pannaan
sellaisen tulisijan alle, jossa tuli aina palaa, mutta niin syvään,
ettei tuli polta, vaan kuumentaa. Mitä enemmän tuli kuumentaa, sitä
kiivaammin rientää karhu ihmisen kimppuun.[623] Myöskin voidaan
karhun ja ihmisen lantaa panna metsästä löydetyn eläimen sääriluun
sisään, asettaa se luu tikan reikään, tehdä siihen lepästä kolme
naulaa, joita leppänuijalla lyödään, yksi kerta ensimäisenä torstaina
eli taian tekopäivänä, toisena torstaina kaksi ja kolmantena kolme
kertaa; silloin karhu etsii ihmisen joka paikasta käsiinsä ja
repii.[624] Umpitauti voidaan aiheuttaa ihmiselle tahi eläimelle
panemalla lantaa koiran reisiluun sisään, jonka toinen pää on sahattu
auki, ja tukkeamalla se leppänaulalla. Tämä viedään umpilähteelle,
josta otetaan jokin vedessä ollut puu, johon luu punaisella langalla
sidotaan kiinni, ja tämä laitos pannaan takaisin lähteeseen, joko
ainiaaksi, jolloin taiottava kuolee umpitautiin, tahi niin, että sen
voi ottaa pois, jos tahtoo vapauttaa hänet pitemmältä kärsimästä.[625]

Rakkaustaioissa on ulostus myös saanut jonkunlaisen käytännön.
Ensiksikin seuraavanlaatuisessa kiinnitystaiassa: Jollei neito saa
poikaa mieltymään itseensä, hän panee lantaansa voileivälle ja
syöttää sen pimeässä sulhaselleen.[626] Samaten eroitustaioissa. Kun
pojat tahtoivat päästä eroon tytöistä, he ottivat näiden ulostusta
ja panivat kenkiensä kärkeen.[627] Jos taasen tahdottiin erottaa
sulhanen morsiamestansa, haettiin morsiamen ulostusta ja pilattiin
sillä sulhasen saappaat sisä- ja ulkopuolelta hänen nukkuessaan. Kun
sulhanen aamulla panee saappaat jalkaansa ja huomaa ne pilatuiksi,
hänen rakkautensa morsiameen siitä alkaen kylmenee.[628]

Niinhyvin teknillisessä suhteessa kuin taianomaisen käsitesisältönsä
puolesta useimmat näistä taioista ja luuloista ovat tyypillisiä
esimerkkejä sympatetisesta taikuudesta. Vastaavat Suomen
ruotsalaisten ja skandinaviset käsitykset ovat tässä suhteessa nekin
erittäin valaisevia.

Suomen ruotsalaisten taioissa ulostusta käytetään pahanilkisen
taikuuden välikappaleena. Ihminen voidaan tehdä hulluksi asettamalla
hänen ulostustaan ihmisen pääkalloon ja heittämällä se koskeen.
Joku saadaan taasen suuttumaan toiselle panemalla hänen ruokaansa
jälkimäisen ulostusta.[629] Edelleen parannustaioissa: tarttunutta
pakotusta parantaakseen on otettava omaa ulostustansa ja asetettava
sitä kivistävälle paikalle ja sen jälkeen heitettävä se vasemman
olkapään yli hautuumaata kohti ja sanottava: "Ota sinä tuo, anna
minulle terveyteni."[630]

Skandinavisissa käsityksissä lapsen ulostuksiin nähden
noudatettavista menettelytavoista ilmenee ensiksikin selvästi meille
tunnettu pyrkimys menetellä niiden kanssa siten, etteivät ne joutuisi
taikuuden tahi vahinkoa tuottavien henkiolentojen vaikutukselle
alttiiksi. Norjassa ne poltetaan, koska niitä ei uskalleta heittää
ulos; jos niiden kanssa meneteltäisiin näin varomattomasti, Trold
tahi Huidre saattaisi vahingoittaa lasta. Ruotsissa, Närikessä
luullaan, ettei ole hyvä heittää "mitään lapsen päästämää" pois,
ennenkuin siihen on pantu tulta, sekä pohjoisessa Södermanlandissa,
että lapsi tulee rauhattomaksi ja alkaa itkeä öisin, jos sen
"pilausta" heitetään sellaisille paikoille, joissa "keijukaiset
(älvorna) pitävät karkeloitansa".[631] Mutta toiselta puolen
kuvastuu ruotsalaisissa käsityksissä lapsen suoranainen sympatetinen
riippuvaisuussuhde näistä organismin eritteistä. Sekä Ruotsissa että
Suomen ruotsalaisten keskuudessa kansa pelkää lapsen ulostusten
joutumista tulen yhteyteen; siitä olisi lapselle kaikenlaista
vahinkoa: se saisi ripulin, haavoja, ruohtumia tahi rupeutumia
vastaavaan ruumiinosaan tahi sairastuisi se muuten.[632]

Ihmislannalla on verrattain huomattava käytäntö suomalaisessa
taikaterapiassa. Niistä sairauksista, joita sillä parannettiin,
mainittakoon trachoma ("pasko", "silmi- l. silmäpasko").
Lannan joutuminen juuri tämän sairauden parannusaineeksi saa
selityksensä taikaopillisesta perusajatuksesta similia similibus
curantur, kun otetaan huomioon taudin suomalainen nimitys ja
käsitys sen laadusta.[633] Myöskin hampaansäryn parantamiseen
ulostus kelpasi.[634] Tätä paitsi käytettiin sitä profylaktisesti
hammastautia vastaan. Jos lapsen ikenet voidellaan hänen ensimäisellä
ulostuksellaan, hänen hampaitaan ei koskaan pakota.[635]

Kovissa synnytystuskissa saatiin apu siten, että otettiin äskettäin
synnyttäneen ulostusta ja annettiin kuivattuna synnytystuskissa
olevalle.[636]

Mainittakoon vielä, että liiviläiset ovat käyttäneet
noidan ulostuksia, niillä potilasta savustaen, (selvästi
neutralisointiajatukseen perustuvana) vastataikana noitumisella
aiheutettua sairautta vastaan.[637] Syrjänit samaten käyttävät
ihmislantaa parannustarkoituksiin, esim. omaa tuoretta lantaansa
haavaa sidottaessa. Tämän pitäisi ehkäistä tartunta.[638]



X. Virtsa.


Suomessa vallitsee kansan kesken luuloja virtsan laskemisen
vaarallisuudesta eräisiin paikkoihin. Sitä ei ensiksikään saa
päästää tuleen, sillä siitä olisi seurauksena vastaavan elimen
rupeutuminen.[639] Ei myöskään tule laskea virtsaa haaskan päälle,
sekin aiheuttaisi, että vastaava ruumiinosa tulisi kipeäksi.[640] Jos
taas heittää vettänsä metsään mennessä, kaatuvat hakkaajalta kaikki
puut taaksepäin, s.o. toisaalle kuin on aiottu.[641]

Virolaisten luulojen mukaan on kiellettyä laskea virtsaansa
pellavamaalle, koska kirkon alttariliina on pellavasta.[642]

Syrjänien tapakodeksi kieltää laskemasta vettänsä tuleen. Poikaset
usein rikkovat tätä sääntöä, josta tuli rankaisee heitä lähettämällä
heidän penis'eensä rohtuman. Syrjäni ei myöskään uskalla laskea
virtsaa puroon, jokeen, järveen tahi niiden rannoille, peläten
loukkaavansa vettä.[643]

Nämä taikaluulot saattavat perustua suoranaiseen käsitykseen
ihmisruumiin eritteen kautta syntyvästä taianomaisesta
sympatiasuhteesta ja sen aiheuttamasta vahingosta, joka tässä
tavallisesti kohdistuu vastaavaan elimeen. Tämän ohella on muuan
toinenkin puoli otettava huomioon. Syrjäniläisistä luuloista
näkyy, että tuli ja vesi personallisemmalla tavalla kuin paljaan
sympatiasuhteen kautta aiheuttavat vaikutuksensa. Kysymyksessä
olevalla menettelyllä niitä loukataan. Kun tiedetään, että
useiden suomalaiskansojen alkuperäisissä uskontokäsityksissä m.m.
elementtejä sellaisinaan, tahi toisin sanoen, niiden muodottomia
"sieluja" on palvottu jumaluusolentoina, tuntuu käsitettävältä, että
näissä kielloissa ja niiden rikkomisen seuraamuksissa on ajateltu
elementtien loukkaamista jonkinmoisina jumaluusolentoina. Tämä
käsitys on voinut vallita myöhemminkin, sen jälkeen kuin maassa ja
vedessä on käsitetty asustavan personoituja henkiolentoja. Niinpä
esim. suomalaisissa luuloissa "maahiset" valittavat, että heitä näin
loukataan.[644]

Varsinaisissa suomalaisissa taioissa on virtsa saanut lukuisia
käytäntömuotoja. Joku voidaan saada ikävöimään toista ihmistä
kääntämällä virtsanheittosija lapiolla nurinpäin ja tekemällä eräitä
taikatemppuja noudattaen tulet sijalle, samalla kuin loitsitaan:

    "Sinun pitää ikävöimän minun perään
    niinkun tuo valkea palaa."[645]

Tarkoituksiltaan samanlaatuisessa käytännössä virtsa on yhteyttä
synnyttävissä avioliittotaioissa. Saadakseen sulhasensa
parempiluontoiseksi, morsiamen oli syötettävä tälle m.m.
virtsaansa.[646] Edelleen erottavissa lemmen taioissa: Kun joku
on taioilla saanut ikävöimisen toimeen, sen saa siten häipymään,
että laskee virtsaansa rakastuttajan jäljille.[647] Taikomalla
aiheutetusta rakkauden siteestä päästään vapaaksi antamalla taikoneen
syödä virtsalla tahrattua nisuleipää,[648] tahi yksinkertaisesti
heittämällä virtsaa sen silmille, jonka lumoista tahdotaan
vapautua.[649]

Edellä puheenaolleista erotustaiat perustuvat
neutralisointiprinsipiin ja ovat samalla tavallisia vastataikoja.
Samaan ryhmään kuuluu seuraava vastataika: Jos joku toivottaa
toiselle pahaa, saa sen estetyksi, jos menee ulos ja laskee virtsaa
hänen jäljilleen.[650] Erotustaioissa on tätä paitsi huomioon
otettava se inhon tunne, mikä tällaista "lääkettä" nauttineessa
syntyy hänen saadessaan tietää sitä nauttineensa.

Virtsan käyttö lääkitsemistarkoituksiin on verrattain yleistä ja
monipuolista. Se on taika-aineena niinhyvin ehkäisevissä kuin
parantavissa taioissa. Taikuuden ja tarttumuksen ehkäisemiseksi on
Suomessa lapselle annettu omaa virtsaansa.[651] Sellaista tarttumusta
vastaan, joka voidaan saada saunavedestä, ellei siihen kiehutettaessa
ole pantu suolaa sekaan, on otettava astiaan omaa virtsaansa, pantava
siihen 9 suolaraetta ja saunan rappusilla, kiuasta päin seisten,
valeltava sillä koko ruumiinsa.[652]

Haavojen, käärmeen pistoksen, korvan pistoksen, silmätautien y.m.
sairauksien parantamiseksi käytetään lääkkeenä, joko semmoisenaan
tahi osana lääkesekoituksessa, potilaan omaa virtsaa.[653]

Etupäässä lääkitsemistarkoituksiin näyttävät virolaiset taikuudessaan
käyttävän virtsaa. Yskässä on juotava omaa virtsaa.[654] Mutta
myöskin virolaisten lemmenherätystaioissa on virtsalla käytäntö: Kun
neidot nousivat laskemaan virtsaansa kirkon kellon päälle, tulivat he
kuuluisiksi.[655]

Sjögren kertoo lappalaisten parantaneen ankaraa yskää omalla
virtsallaan, juomalla sitä kourallisen kahtena tahi kolmena
peräkkäisenä aamuna.[656]

Syrjänien väittää Nalimov käyttävän lääkitsemistarkoituksiin omaa
virtsaansa, juomalla aamullista urinia. Lapset koettavat näin
lääkittäessä päästää virtsaa suoraan suuhunsa. Syrjänien käsityksen
mukaan virtsa auttaa laihuutta, гасhitista ja näivetystautia
vastaan.[657] Tähän lienee verrattava seuraava suomalainen virtsan
käytäntötapa. Saadakseen lapsesta lihavan, eukot ovat sitä
kylvettäessään laskeneet virtsaa sen päähän.[658]

Mainittakoon tässä myös eräs liiviläisten tapa. Ehtoolliskirkosta
tultuansa jotkut vaimot eivät mene heti huoneisiin, vaan talliin,
jossa laskevat virtsaa sitä varten valmiiksi asetettuun astiaan ja
pirskoittelevat virtsalla kaiken karjan.[659] Tällaisessa tapauksessa
virtsalla tietenkin ajatellaan olevan erikoisen siunausta tuottavan
taikavoiman.

Muuan Suomen ruotsalaisten luulo muodostaa analogian edellä
puheenaolleelle syrjäniläiselle käsitykselle metsästysonnen
pilaamisesta. Ketunpyytäjä saatetaan "pilata" siten, että joku
ilkeä naapuri laskee vettänsä hänen jäljillensä, kun hän on menossa
pyydyksillensä.[660]

Uudenmaan ruotsalaisten tapasäännös kieltää päästämästä virtsaa
uuninluudalle; sen seurauksena olisi sairastuminen.[661] Ruotsissa
on ollut kiellettyä virtsata sellaiselle paikalle, missä sika
on maannut; säännön rikkomisesta on seurauksena sairastuminen
jonkunlaiseen rokkoon (svinkoppor), joka kuitenkin sian karvoilla
savustamalla voidaan parantaa.[662]



XI. Pesu- ja ristimävesi.


Taikakäsityksissä ajatellaan usein jo paljaan kosketuksen saattavan
olla ruumiillisen substanssin tartuttajana ja siirtäjänä. Tämän
kannalta on luonnollista, että se vesi, joka on ollut välittömässä
yhteydessä ruumiin kanssa ja saattanut liuottaa itseensä ihmisen
ruumiillisen olemuksen hiukkasia, esim. hikeä, varsin suuressa
määrässä on hänen organisminsa tartuttama ja tällä tavoin hänen
personallisuutensa täyttämä. Tästä syystä pesuvedellä onkin
taikuudessa täysin samanarvoinen asema varsinaisen ruumiillisen
substanssin rinnalla.

Näissä käsityksissä saa määrätyissä elämäntiloissa käytettävä ja
määrätyiden ihmisten pesuvesi erikoisen merkityksen. Tarkasteltakoon
niistä ensiksi lapsen ensimäisessä pesussa käytettävään veteen
kohdistuvia tapoja ja luuloja.

Uuden ihmisolennon ilmautuminen maailmaan on, sekä jo ennen
syntymistä että varsinkin sen aikana ja pitkän aikaa jälkeenkinpäin,
joka askeleella kiedottu maagillisten käsitysten taikaverhoon.
Syntyessään ja kauan aikaa jälkeenkinpäin lapsi on erikoisessa
taianomaisessa herkkyyden ja vastaanottavaisuuden tilassa, joka
velvoittaa noudattamaan suurta huolenpitoa ja varovaisuutta kaikessa,
mikä kohdistuu häneen tahi jollakin tavoin on yhteydessä hänen
kanssaan. Varsinkin kaikki se, minkä kanssa lapsi ensi kerran joutuu
kosketuksiin, saa erikoisen tärkeyden. Näin on etenkin ensimäisen
pesuveden ja lapsen pesun laita yleensä.

Jo sellaisenaan, ennen ensimäistä kylvettämistä siinä, ajatellaan
pesuveden voivan vaikuttaa lapseen, antaa hänelle joko hyviä tahi
vahingollisia ominaisuuksia. Veteen saattaa näet sisältyä esim.
vahingollisia taikavoimia, ja siksi on se ennen kylvettämistä tehtävä
vaarattomaksi. Toiselta puolen voidaan ensimäisen kylvyn ja siinä
käytetyn veden avulla, sitä tarkoituksenmukaisesti valmistamalla,
kylvetettävään siirtää toivotuita ominaisuuksia. Tämän kaiken vuoksi
ensimäinen pesu- eli kylvetysvesi monia taikatemppuja noudattaen
hyvin huolellisesti valmistetaan.

Suomessa ensimäiseen pesuveteen pannaan erilaisia esineitä tahi
aineita, esim, kolme koivun lastua, hореарikari, раikoitellen
vihkisormus, tahi tyttölapselle äidin kihlasormus, jonka katsotaan
täysi-ikäisenä takaavan hänelle hyvän naimaonnen.[663] Tytön
ensimäiseen pesuveteen on Hämeessä pantava hopealusikoita ja
huuhdottava ne siinä; toisen tiedon mukaan raha, jotta lapsesta
aikuisena tulisi rikas.[664] Suomen Karjalassa pannaan veteen
hopearaha ja vähän tervaa, "jottei rupi käj",[665] Keski-Suomessa
kolme hiiltä ja sormus,[666] Lapissa tulirauta, sakset ja mustaa
villaa.[667]

Näistä pesuveden valmistuksessa käytettävistä taikaesineistä useat
ovat selvästi ehkäisevää tarkoitusta palvelevia, aiottuja estämään
vedessä mahdollisesti piilevien pahojen voimien ja ominaisuuksien
vaikutusta ja siirtymistä kylvetettävään. Tällaisiksi lienevät
katsottavat hiilet tahi kekäleet, terva, erinäiset rautaesineet,
veteen sylkeminen, suola, tulikivi ja osaksi myöskin raha.

Toisten pesuveteen pantavien esineiden käytännön perustana on ollut
sellaisten ominaisuuksien siirtäminen kylvetettävään, jota veteen
pantavan esineen ajatellaan edustavan. Hyvin usein käytettävien
kulta- ja hopeaesineiden ajateltiin varmaankin antavan kauneuttansa
ja loistoansa, tekevän kylvetettävän ihon hohtavan kauniiksi, samalla
kuin mielikuva rikkaudestakin on saattanut olla tietoisuudessa.
Koivun lastun käyttöön on saattanut liittyä ajatusparallelli
kylvetettävän ja nuoren koivun valkeudesta, rehevyydestä ja
kasvuvoimasta.

Koska pesuvesi pesun jälkeen sisältää lapsen ruumiillisen olemuksen
ainehiukkasia, se jälkeenkinpäin säilyttää läheisen yhdyssiteen
kylvetettyn. Näkymättömien sympatetisten siteiden kautta sillä
saattaa olla lapseen aina sen laatuinen -- joko edullinen tahi
vahingollinen -- vaikutus, minkälaisen käyttelyn tahi kohtalon
alaiseksi se on joutunut. Tästä johtuvat toiselta puolen monilukuiset
kiellot ja rajoitukset käytetyn pesuveden kanssa meneteltäessä,
toiselta yhtä monilukuiset käyttöohjeet ja temput.

Kun pesuvesi monin taikatempuin on valmistettu, pestään sillä
Suomessa lasta kolme kertaa,[668] paikoitellen kuusi, jopa
yhdeksänkin kertaa, siihen tarpeen mukaan aina uutta lisäämällä.[669]
Toisaalta varovaisuuspyrkimys ilmenee pesemiskieltona. Lapsen päätä
ei synnyttyä saanut pestä, ennenkuin se oli päässyt kriitillisimmän
ajankohdan yli, s.o. ennenkuin se oli tuotu ristiltä.[670]

Käytettävän ja käytetyn pesuveden käsittelyssä osoittautuu
yleiseksi pyrkimykseksi tarkkojen varotoimenpiteiden ja määrätyiden
menettelytapojen noudattaminen. Lapsen pesuvettä ei ensiksikään
saanut panna tuuleen. Se olisi aiheuttanut tautia lapselle.[671]
Pahansuopien vehkeet ja varsinkin kaikkialla uhkaava paha silmä ovat
lapsen pahimpia vihollisia sen vastaanottavaisuuden tilan aikana,
jossa lapsen jonkun aikaa syntymisen jälkeen ajatellaan olevan. Sen
vuoksi ei tullut antaa kenenkään tietää, että lasta varten saunavettä
lämmitettiin; toivatpa muutamat kirnunkin esille tarkoituksella
luulotella kirnuvettä lämmitettävän.[672]

Pesun jälkeen oli vedestä pidettävä tarkka huoli. Ensimäisessä
pesussa käytetty vesi heitettiin talvella lumihangelle, kesällä
jollekin puhtaalle paikalle tahi lattian alle, tarkoituksella, ettei
lapsi saisi ruohtumaa tahi muuta sellaista ruumiiseensa.[673] Tahi
oli se vietävä sannan lattialle,[674] huoneen tai kiven alle,[675]
"virtaavaan viepään",[676] kaadettava karsinaan[677] tahi -- jos
kylvetettävä on tyttö -- peräpenkille pöydän taa, jolloin hänelle
neitona tulee sulhasia,[678] tahi -- jos poika -- muurahaispesään,
jolloin hänestä tulee terve ja väkevä.[679] Tyttölapsen pesuvesi
saatetaan myös viedä kirkkotielle ja pojan lastukolle, jolloin
jälkimäisestä tulee kätevä.[680]

Ei ainoastaan kaikki ne esineet ja aineet, joiden kanssa lapsi
ensimäiseksi joutui kosketuksiin, olleet määrääviä hänen
menestymiselleen ja kohtalolleen, vaan myöskin ne henkilöt, joiden
kanssa hän tuli yhteyteen, olivat tässä määrääviä. Luullaan, että
ketä lapsi ensiksi katsoo, sen näköinen siitä tulee. Siitä syystä ei
rumaa otettu pesemään.[681]

Jo näiden esimerkkien nojalla voidaan todeta ne ajatussuunnat, jotka
ovat olleet vallitsemassa suomalaisten taikakäsityksissä lapsen
ensimäisen pesun aikana. Ne jakautuvat selvästi kahteen ryhmään:
varotoimenpiteiden, joiden tarkoituksena on menetellä käytetyn
pesuveden suhteen siten, että sen kautta lapselle mahdollisesti
koituvat vahingolliset vaikutukset välttyisivät (veden suojeleminen,
kaataminen puhtaaseen, suojaisaan paikkaan), sekä aktivisten
menetelmien, joiden avulla toisaalta vedessä piilevät vahingolliset
ominaisuudet (vedessä asustavat pahat henkivoimat tahi taikuus)
tehdään tehottomiksi, toisaalta lapselle ajatellaan tuotettavan
toivottuja ominaisuuksia tahi yleensä onnekas tulevaisuus (veden
kaato pöydän taa peräpenkille, missä vieraat istuvat, vienti
kirkkotielle, lastukolle j.n.е.).

Eräiden toisten Itämeren suomalaisten kansojen tavat ovat näissä
suhteissa sangen selväpiirteisiä ja mielenkiintoisia. Näistä
tarkasteltakoon ensiksi liiviläisten menetelmiä. Lapsen pesuvettä
suojellaan kaatamalla se johonkin kuoppaan, jottei tuuli sattuisi
siihen.[682] Jos vedestä, jota lämmitetään odotettavissa olevan
pienokaisen pesuvedeksi, pisarakaan putoaa tuleen, ei se enää kelpaa
tarkoitukseensa, koska se olisi lapselle vahingollista. Ei myöskään
sitä vettä, jossa lapsen vaatteita on pesty, saa heittää kuistilta
(vom Vordache) ulos.[683] Jos tyttölapsen ensimäiseen pesuveteen
pannaan sokeria, pojat rakastuvat tyttöön hyvin.[684]

Virolaisten muinaisen elon ja olon kuvaajista monet ovat erikoisesti
panneet huomiota lapsen ensimäiseen kylvetykseen. Kreutzwald lausuu,
että siihen liittyy niin paljon taikauskoa, että sillä voisi täyttää
useita sivuja. Totta onkin, että sekä vanhemmissa kuvauksissa että
myöhemmältä ajalta olevissa lähteissä on erikoisen paljon näitä
seikkoja koskevia tietoja.

Lapsen pesuvettä virolaiset eivät milloinkaan heitä sellaiseen
paikkaan, missä ihmisiä kulkee, ajatellen, että sellaista lasta
jälkeenpäin jokainen halveksisi ja "sen täytyisi maata kaikkein
ihmisten jalkojen alla". Pesuvesi kaadetaan kuoppaan, portin
pielipuun sijalle, jotta oltaisiin varmoja, ettei se joudu
tallattavaksi. Siveellisesti langenneesta tytöstä sanotaan: "Hänen
kylpyvetensä on varmaankin joutunut monien ihmisten tallattavaksi."
Wirumaalla kylpyvedestä ripotellaan muutamia tippoja huoneen katolle,
jotta lapsi pääsisi korkeaan asemaan ja vallitsisi muita.[685]

Wiedemann kertoo paljon mielenkiintoista lapsen ensimäisestä
pesemisestä ja lapsen pesemisestä yleensä. Pesuvettä, johon
muutamat panevat jonkin hopeaesineen, ei saa jättää minkään eläimen
kosketeltavaksi. Sitä ripotellaan huoneessa yltympäri ylös seinille;
loppu kaadetaan sellaiseen paikkaan, "missä tuuli ei siihen käy".
Muutamat heittävät pesuvettä, jos lapsi on poikalapsi, korkealle
ylös, jotta siitä tulisi suuri, jos tyttö, kauas hajalleen, jotta
se saisi paljon kosijoita, tahi aurinkoa vasten katolle, jotta
lapsesta tulisi kuuluisa ja se pääsisi nuorena naimisiin. Muutamat
kostuttavat sillä poisheittäessään ikkunoita, jotteivät hämärä ja
kuunvalo vahingoittaisi lasta.[686] Jos kylpyvettä menee tuleen,
syntyy pienten lasten ihoon rakkoja. Silloin otetaan yhdeksän
hehkuvaa hiiltä, heitetään ne peräkkäin veteen, pannaan siihen
vähän suolaa ja pestään sillä; vesi heitetään uunin päälle (auf die
Ofendecke, keris).[687] Samaten kerrotaan Viron saaristoasukkaiden
vieneen pesuveden pihalle ja heittäneen sen -- jos kylvetettävä oli
poikalapsi -- korkealle ylös -- jos tyttö -- kauas hajalleen, jotta
pojasta tulisi hyvin suuri ja tyttö saisi paljon kosijoita.[688]
Samanlaista kerrotaan Saarenmaan virolaisista.[689]

Myöhemmältä ajalta olevat muistiinpanot sisältävät mielenkiintoa
ansaitsevia täydentäviä tietoja näistä virolaisten tavoista.
Ensiksikin, lapsen ensimäistä pesuvettä ei niidenkään mukaan viskata
mihinkään sellaiseen paikkaan, missä elukat voisivat siihen koskea.
Tyttölapsen pesuvesi viskataan ulos lehtipuun juurelle.[690]
Poikalapsen vesi kaadetaan marja- tahi "kasvupuun" juurelle; silloin
kasvaa lapsi niin kovaa ja niinkuin puu.[691] Jos taasen ensimäinen
pesuvesi heitetään tien risteykseen, tyttölapsi saa paljon kosijoita
ja tulee kuuluksi kaiken kansan joukossa, ja poikalapsella on hyvä
naimaonni.[692] Kirkolle ristittäväksi vietäessä heitettiin lapsen
viimeinen pesuvesi reen tahi vankkurien päälle (sivulle), jolloin
niinikään tyttö pääsi pian miehelle ja poika otti pian vaimon.[693]

Useimmat näistä virolaisten ja liiviläisten tavoista ja
taikakäsityksistä saavat selityksensä samoista perusluuloista,
jotka ovat olleet suomalaisten tapojen pohjana. Näissäkin kuvastuu
toisaalta käsitys itse pesuveden merkityksestä kylvetettävälle joko
vahinkoa tahi etua tuottavassa suhteessa, toisaalta kylvetettävän
riippuvaisuussuhde kylpyvedestä pesun jälkeen. Monet virolaisista
ja liiviläisistä tavoista ja käsityksistä ovat siis ehkäisevää
ja suojelevaa laatua (veden suojeleminen eläimiltä, auringolta,
tuulelta, vieminen ja kaataminen suojaisaan paikkaan). Veden
heittäminen pimeään paikkaan ja yleensä auringolta suojeleminen
johtunee suoranaisesti pelosta, että auringolla pesuveden
välityksellä olisi vahingollisia vaikutuksia lapseen; lähinnä näytään
pelätyn joitakin ihottumia. Tuulelta suojeltiin vettä peläten tuulen
välityksellä leviäviä ja tuulesta tulevia tauteja ("tuuleista"
j.n.е.).[694]

Tällaisia luuloja, esim, auringon ja pesuveden kautta lapselle
suoranaisesti koituvasta vahingosta tunnetaan muuallakin. Esim.
Schlesiassa ja Brandenburgissa lapsen ensimäinen pesuvesi on
kaadettava varjopaikkaan, ruusupensaan taakse tahi talliin, jonne
aurinko ei paista; näin menetellen aurinko ei polta lasta.[695]

Pesuveden kaatamisen puun ja yleensä kasvien juurelle sekä sen
levittämisen määrättyihin paikkoihin otamme pian toisessa yhteydessä
puheeksi.

Kaste- eli ristimävesi saa taikakäytännössä ja -käsityksissä
yhtä tärkeän merkityksen kuin pesuvesikin ja siihen kohdistuvat
menetelmätkin ovat suureksi osaksi samoja.

Ensiksikin, sitäkin on suojeltava vahinkoa tuottavilta vaikutuksilta
ja siinä itsessään asustavat vahingolliset voimat tehtävä
vaarattomiksi. Suomessa kastevesi piti kuljetettaman peitteen
alla.[696] Toiseksi, määrätyllä kasteveden käsittelyllä aiheutettiin
vastaavia vaikutuksia kastettuun tahi hänen tulevaan kohtaloonsa. Se
oli kasteen tapahduttua viskattava ylös jollekin seinälle, "jotta
lapsesta tulisi ylevä ihminen",[697] tahi jotta hänestä tulisi
kirjantaitava ja ymmärtäväinen.[698] Savossa ja Karjalassa se
heitettiin pappilan asuinrakennuksen tahi muun rakennuksen seinälle
ja katolle asti, jotta pojasta varttuisi arvoisa mies ja tyttö
joutuisi "korkeisiin naimisiin".[699] Yleensä kastevesi on heitetty
korkealle, mutta vaikutukset ajatellaan jonkun verran vaihteleviksi,
vaikkakin ne perustuvat samanlaatuisiin mielikuviin. Näin on
tehtävä, jos tahtoo, että lapsi kasvaa pitkäksi; jos vesi heitetään
matalalle, hän jää hyvin lyhyeksi.[700] Mutta toisaalla katsotaan
lapsen tästä tulevan ylpeäksi, matalalle heitettäessä taasen
hiljaiseksi ja siivoksi;[701] joskus taasen luullaan lapsesta näin
menetellen tulevan hyvän, lukijan[702] tahi hänen pääsevän ylhäisiin
naimisiin[703] tahi hänestä tulevan selväpäisen.[704]

Lapissa ristimävesi on aina viskattava huoneen harjalle.[705]

Varsiuais-Suomessa tyttöä ei saanut kastaa samalla vedellä, jolla
poika oli kastettu. Jos niin tehtiin, tytölle kasvoi parta. Tytön
kastevesi kaadettiin kauneimman "mirtin" juurelle. Kun näin tehtiin,
tytöstä tuli kaunis ja myrtti kasvoi hyvin.[706]

Virolaisten tapana on ollut m.m. valaa jäljellejäänyt kastevesi
seinille tahi katolle, koska ajateltiin, että näin menettelemällä
lapsi joutuu suureen kunniaan ja on vallitseva muita.[707] Jos
on mahdollista, tytön kastevesi heitetään kaikille neljälle
ilmansuunnalle sanoen: "Tulge siit kossilassed, tulge sealt
kossilassed!" (tulkoot täältä kosijat, tulkoot tuolta
kosijat!).[708] Vielä viskataan tyttölapsen ristimävesi lehmän
parteen, jolloin karja menestyy hyvin ja tytär viedään pian
naimisiin,[709] tahi poikalapsen talliin, mistä hevoset menestyvät
hyvästi ja pojasta tulee hyvä hevosten hoitaja.[710] Erikoista
mielenkiintoa ansaitsee seuraava tieto. Kasteen jälkeen vei joku
kummeista kasteveden puutarhaan ja kaatoi sen jonkun hedelmäpuun,
tavallisesti omenapuun juurille. Näin tuli tästä puusta lapsen
onnenpuu. Jos tämän onnenpuun runko kuivettui, ei lapselle ollut
suotu pitkää elonikää.[711]

Lappalaiset kuljettivat kasteveden paikalle punaisella silkillä
peitettynä. Kun lapsi oli kastettu, vietiin vesi ulos. Silkki
sidottiin kahden koivun oksiin niin, että se muodostui kuperaksi,
ja vesi siivilöitiin maahan. Näin tehtiin, jotta lapsi kasvaisi
niinkuin koivu ja siitä tulisi iloinen kuin punainen silkki.[712]
Lappalaisten uudestaankastamisessa, jossa ristillisen kasteen
vaikutus pestiin pois, lämmitettiin tarpeellinen vesi, kaadettiin se
altaaseen ja pantiin siihen kaksi koivunoksaa, toinen luonnollisessa
muodossaan, toinen renkaaksi taivutettuna. Tämän jälkeen puhutteli
kastaja-äiti (laugo-ădne) lasta seuraavasti: "Tullos yhtä
hedelmälliseksi, terveeksi ja vahvaksi kuin se koivu, josta tämä
rengas on otettu."[713]

Useimmat kasteveteen liittyvistä tavoista ja taikakäsityksistä
tunnetaan helposti samoiksi, joita lapsen pesuveden käsittelyssä
noudatetaan, ja ne johtuvat niinmuodoin samanlaatuisista
peruskäsityksistä. Toisten voidaan helposti todeta kuuluvan
varotoimenpiteiden luokkaan sekä ehkäiseviin taikatoimiin, toisten
tarkoituksena on etupäässä symbolisten tointen avulla ja vedessä
piilevän ruumiilliseen substanssiin perustuvan sympatetisen yhteyden
nojalla hankkia kastetulle toivottuja ominaisuuksia tahi vaikuttaa
hänen vastaiseen kohtaloonsa. Eräät tässä käytetyistä toimista
perustuvat suoranaiseen idea-assosiationiin: veden heittäminen
korkealle antaa pitkän iän tahi auttaa pääsemään muita ylemmäs,
vallitsevaan asemaan ja kunniaan.

Kuten usein muuallakin, täälläkin samalle toimelle on annettu eri
merkitys riippuen siitä, mikä ajatus tahi millainen mielikuva sen
ohella kulloinkin on tietoisuudessa ollut voimakkaimpana. Näin
viimeksimainittu menettelytapa saattoi tehdä lapsesta myös ylpeän.
Suomessa ei pidetty sopivana kastaa tyttöä ja poikaa samalla vedellä
siitä syystä, että sen luultiin siirtävän miehisiä ominaisuuksia
tyttöön ja painvastoin. Virossa taasen pidettiin hyvänä, jos poikia
ja tyttöjä voitiin kastaa samalla vedellä,[714] mikä on saattanut
johtua ajatuksesta hyvän naimaonnen hankkimisesta. Näin oikeuttaa
päättelemään paitsi se, että virolaiset yleensäkin syntymisessä
ovat panneet enimmän painoa juuri naimaonnen hankkimiselle, myös
yhtäläiset käsitykset miehen ja naisen vaatteen vaikutuksesta, lasta
syntyessä ensi kerran kosketeltaessa.

Erikoista huomiota ansaitsevat ne tiedot, jotka puhuvat kasteveden --
samaten kuin ensimäisen pesuvedenkin -- saattamisesta puun tahi muun
kasvin yhteyteen. Aikaisemmin on eräiden ihmisruumiin substanssien,
kuten veren ja synnytysjälkeisten taianomaisessa käytännössä,
niihin kohdistuvissa luuloissa ja useissa parannustaioissa havaittu
sellaisia, joiden olemme selittäneet johtuneen pyrkimyksestä saattaa
ihmisyksilö ruumiin substanssin avulla elävän luonnonesineen
yhteyteen. Näiden tapojen tahi taikojen ohella, niiden useinkin
suuresta selväpiirteisyydestä huolimatta, ei suorittajan käsitystä
ole ilmaistu ja se on sellaisenaan monasti tykkänään hävinnytkin.
Kasteveteen kohdistuvissa tavoissa ja uskomuksissa sen sijaan ajatus
lapsen saattamisesta kasteessa jo kasteveden välityksellä kasvavan
kasvin yhteyteen ja hänen kohtalonsa yhdistämisestä "onnenpuuhun",
vastaavan tavan ohella on selvänä säilynyt. Suomalaisessa tavassa
kaataa kastevesi "mirtin" juurelle, lappalaisessa siivilöidä se
kahden koivun juurelle ja virolaisessa "onnenpuun" juurelle, käsitys
kastetun kohtalon yhdistämisestä kasviin on suoranaisesti ilmaistu.

Näiden tapojen kehitykseen ja syntyyn on varmaankin suoranaisimmin
vaikuttanut tuo aiemmin mainitsemamme käsitys kasvu- ja elinvoiman
siirtymisestä sympatetista yhdyssidettä myöten elävästä
luonnonesineestä ihmiseen tahi ajatusparallelli rehottavan kasvin ja
ihmisen kukoistuksesta ja varttumisesta. Mutta samalla on "onnenpuu"
myös negativisessa maagillisessa suhteessa vastaavaan ihmiseen: sille
tapahtunut vahinko koituu samanluontoisena vaikutuksena jälkimäiseen.
Tässä suhteessa puheenalaiset käsitykset lähentelevät yleistä puiden
palvontaa, jolla on ollut huomattava osa niinhyvin suomalaisten,
Skandinavien kuin monilukuisten muidenkin kansojen palvonnassa ja
taikauskossa.

Koivun oksien pitäminen kastevedessä ja kastettavan kuljettaminen
koivuisen vanteen läpi ovat selvästi samaa juurta, jälkimäinen
lähinnä verrattava parannustavoissa esiintyvään halkaistun puun
lävitse kuljettamiseen. Edellinen osa, koivunoksan paneminen
kasteveteen, saattaa taasen olla tämän tavan myöhempi muunnos,
syntynyt lappalaisten pakanallisessa (sabme-nabma) ja ristillisen
kasteen vastakasteessa (adde-nabma-k.) käytettyjen skiellojen,
s.o. veteen pantavien hopea-, tina- ja messinkiesineiden mallin
mukaan, aivan samoin kuin suomalaisten lapsen ensimäisessä
pesemisessä käyttämät koivunlastut -- joille tuskin voidaan antaa
muuta selitystä kuin että ne edustavat kasvavaa puuta -- ovat
saaneet pesuvedessä sijansa samanlaisen ajatuksen voimasta kuin
hopeaesineiden ja sormusten käyttö.

Psykologiselta ajatussisällöltään Itämeren suomalaisten lapsen
ensimäiseen pesuveteen ja kasteveteen kohdistuvat tavat ja uskomukset
ovat näinollen läheistä sukua niille, joita sekä mainitut että
monet muut kansat noudattavat synnytysjälkeisten suhteen ja eräiden
lastentautien parantamisessa.

Nämä tavat ja käsitykset näyttävät siis liittyvän laajempaan
käsitepiiriin, joka on saanut ilmausmuotoja erilaisten tapojen
alalla. Tällöin voidaan olettaa niiden tämänsuuntaisina ilmenevän
laajemmallakin maantieteellisellä alalla. Näin onkin asianlaita.
Muinaissaksalaisen uskon mukaan heitettiin lapsen ensimäinen
pesuvesi puita vasten. Bernin kantonissa on tällainen vesi
kaadettava hedelmätä kantavan tahi muun nuoren puun luokse.[715]
Walesissa ristimävesi vietiin huolellisesti puutarhaan ja heitettiin
sipulilavoille tahi jollekin vihertävälle. Yleisesti luultiin,
että jokin onnettomuus kohtaisi lasta ellei niin tehtäisi.[716]
Etelä-Celebesillä istutetaan lapsen syntyessä kokospähkinä, jota
kastellaan sillä vedellä, missä napanuora ja synnytysjälkeiset on
pesty.[717] Samoalaiset katsovat vastasyntyneen pesuvedellä olevan
maagillisen ja onneatuottavan ominaisuuden ja juovat sitä tämän
vuoksi.[718]

Pesu- ja ristimävedellä on siis ennen kaikkea maagillinen suhde
pestävään tahi pestyyn itseensä. Mutta tämän ohella se -- kuten
varsinainen ihmisruumiin substanssi -- on saanut laajemmankin
käytännön m.m. aktiivisen taikuuden välikappaleena. Kasteveden
ajatellaan sisältävän "pyhyyttä" ja sen vuoksi sille yleisesti
omistetaan parantavia ja hyväätuottavia ominaisuuksia, samalla
kuin sitä käytetään suojelusaineena taikuutta vastaan. Suomen
ruotsalaiset eivät heitä kastevettä pois, vaan pesevät lapsen
siinä.[719] Suomalaisessa taikuudessa pesu- ja kastevesi on saanut
käytännön lemmennostotaioissa. Tytöt pesevät silmänsä poikalapsen
ristimävedellä, pojat tyttölapsen, vastakkaisen sukupuolen
mieltymystä hankkiakseen.[720] Neitoset menettelevät näin lapsen
ristimäveden kanssa samassa tarkoituksessa.[721] Kun itse lapsi
pestään ristimävedellä, se ei saa tartunnaisia eikä rupia.[722]
Ristimävettä otettiin myöskin suuhun ja kasteltiin sillä lapsen
silmiä, jotta siitä tulisi punakasvoinen.[723] Vienan Karjalassa
ajatellaan niinhyvin synnyttäjän kuin lapsen itsensä olevan
määrätynlaisessa vaaranalaisuuden tilassa ja synnyttäjän samalla
suhteessaan muihin ihmisiin epäpuhtauden tilassa. Lasta on varsinkin
ristimiseen saakka suojeltava m.m. ulkoiselta tartunnalta. Sille
ei saa antaa ruokaa muiden astioista, ennenkuin se on ristitty,
eivätkä muut saa maistaa sen astioista.[724] Astioihin nähden tämä
vaaranalaisen vastaanottavaisuuden tila neutralisoidaan pesemällä
sekä lapsen että synnyttäjän astiat ristimävedellä.[725]

Ristimävedellä saattaa vielä olla negativisiakin vaikutuksia. Naisen
sisällisesti nauttimana se voi aiheuttaa hänelle hedelmättömyyden.
Kun morsian ryyppää kastevettä, hän ei ikänä saa lapsia.[726]

Hyvän naimaonnen hankkimiseen soveltuu muunkinlainen kuin lapsen
ensimäinen pesuvesi ja kastevesi. Siihen on käytetty myöhemmällä
iällä myös omaa pesuvettä, sitä sopivalla tavalla käsittelemällä.
Neitoset hankkivat Suomessa itselleen hyvän naimaonnen siten, että
viskaavat silmänpesuvetensä oven päälle samalla kuin loitsivat:

    "tuolla mun kunnian kuulukoon,
    häpeän hävitköön,
    yli yheksän meren
    kaheksassa kaupungissa!"[727]

Kun kosijoita odotteleva neito heittelee silminvetensä sille tielle,
josta luulee kosijain tulevan, hän näyttää kauniilta kosijain
mielestä. Hyvä naimaonni taataan myöskin, jos pestään juhannusaamuna
ennen auringonnousua silmät, heitetään vesi kolmasti muutetun huoneen
kynnyksen ylitse vasemman olkapään yli ja sanotaan:

    "tuo Jumala kihloja kilpiin,
    markkoja maata nuoleskellen!"[728]

Vielä kehittyneemmistä tämänlaatuisista taioista esitettäköön
seuraava. Venäjän Karjalassa tytöt hankkivat naimaonnea siten, että
pesevät silmänsä kolmella uudella kuulla, ensimäisenä torstaina
auringonnousun aikana, jolloin samalla kammataan pää ja pannaan
kammatessa lähteneet hiukset talteen sekä sidotaan hiuspalmikot
kolmenlaisella nauhalla kiinni. Viimeisen pesemisen jälkeen, kun
nauhat ovat olleet kolme yötä palmikoissa, päästetään ne auki,
viedään pesuvesi kolmen kirkon kellotapuliin, pirskoitetaan kelloihin
ja kellojen kieliin lemmennostolukuja lukien; palmikkonauhat pannaan
piiloon johonkin kelloja ylemmäksi, yksi nauha kuhunkin tapuliin.
Näin rupeaa tytön maine kuulumaan monilla kirkoilla.[729] Jos taas
tytöt juhannusyönä pesevät käsiään kolmesta käsiastiasta kolmella
kaivon kannella ja vievät pesuvetensä kolmen kirkkotien haaraan,
lähtevät kesakot ja sulhaset mieltyvät heihin paremmin.[730]

Naimaonnen hankkimisessa ovat suomalaiset yleensäkin usein
turvautuneet taikakylpyihin ja pesuihin. Tällaiseen tarkoitukseen
käytetty taiottu kylvetysvesi räiskytetään erään taikatoisinnon
mukaan ikkunoille ja katoille,[731] mikä on selvä analogia lapsen
ensimäisen pesuveden ja ristimäveden käytölle.

Vielä on huomattava eräiden ruumiinosien huuhdevesi sisällisesti
käytettynä määrättyyn henkilöön kohdistuvissa lemmennostotaioissa.
Pojan (tytön) saa "käymään perässänsä" kastamalla vasemman jalan
kantapäänsä kahviin ja juottamalla sille, jota tahtoo taikoa.[732]
Kun "ryssä" kastaa partansa viinamaljaan ja juottaa viinan tytölle,
tyttö alkaa hänestä pitää.[733] Riittääpä tähän tarkoitukseen
venäläisen kulkukauppiaan laukun päälle satanut ja johonkin ryppyyn
kokoutunut vesikin.[734]

Suurin osa pesu- ja ristimävedellä toimitettavista aktivisista
taikatoimista kuuluu hyvän naimaonnen hankintataikoihin. Erotukseksi
tämän ryhmän aikaisemmin tarkastelluista taioista, nämä useimmiten
eivät tarkoita kiinnittää jotakin tunnettua henkilöä, vaan ylimalkaan
turvata hyvä naimaonni, hankkia naispuolisille paljon kosijoita,
miehelle naisen mieltymys. Tästä johtuu, että näiden taikojen
teknilliset keinotkin ovat toiset. Tyypillisten lemmennostotaikojen
pyrkimyksenä on luoda ruumiin substanssin avulla välittön yhteys
taikomuksen esineiden välille. Viimeksi puheena olleetkin nojautuvat
samaan perusajatukseen, mutta koska toinen puoli taian objektista,
varsinainen taiottava, tällä kertaa on tuntematon, koetetaan
saavuttaa tarkoitus levittämällä taikavälineenä käytettävää
ainetta niin laajalle kuin mahdollista. Tällä tavoin toiselta
puolen turvataan suurin mahdollisuus taian toteutumiselle, toiselta
saatetaan toinen taian objekteista taikasuhteeseen lukemattomiin
muihin yksilöihin, minkä lemmen herättämisen kannalta ajatellaan
olevan edullista ja takaavan parhaimman menestyksen. Tämän päämäärän
saavuttamiseksi siis veden kanssa menetellään siten, että sillä
on mahdollisuus joutua mitä useimpien toista sukupuolta olevien
yksilöiden yhteyteen. Sitä m.m. heitetään kauas hajalleen tahi
kaikille ilmansuunnille. Tämä ajatusperusta ilmenee selvänä varsinkin
suomalaisissa silmänpesuvedellä suoritettavissa taioissa. Vettä
viskataan oven päälle, ajatellen, että se näin joutuu yhteyteen
jokaisen ovesta kulkijan kanssa, sitä heitetään tielle tahi
kirkkoteiden haaraan, jossa kirkolle, parhaimmalle liikepaikalle eri
teitä kulkevat ihmiset sitä tallaavat, silmänpesuvettä heitetään
kolmasti muutetun huoneen kynnyksen yli, väikyttämällä tässä
mielessä analogiaa muuttamisen ja laajalle levittämisen välillä,
sitä pirskoitellaan kirkonkellojen kieliin, ajatellen pesuveden
äänen välityksellä luovan yhteyttä kaukaistenkin ihmisten kanssa,
ja kaikilla näillä toimilla on lopullisena päämääränä yhteyden
aikaansaaminen neidon ja nuorten miesten välillä.

Vaikka tuskin saattanee olla epäilystä tällaisen selitystavan
sovellettavuudesta, ulotettakoon tarkastelua laajemmallekin, koskapa
tämä taikaryhmä psykologiselta perusteeltaan näyttää liittyvän
toisiin ja niiden kanssa muodostavan yhtenäisen systemin.

Aikaisemmasta tunnetaan, miten syrjänit, suomalaiset ja venäläiset
eräiden tautien parantamiseen ovat soveltaneet tautien siirtokeinoa.
Niinä paikallisuuksina, joiden kautta tämän siirtämisen helpoimmin
ajatellaan tapahtuvan, ovat tie, tienristeys, raja, ovenripa j.n.е.,
siis sellaiset paikat, joiden kanssa mahdollisimman moni tuntematon
ihminen joutuu yhteyteen. Varsinkin tienristeys tavataan usein
tällaisten taikojen suorituspaikkana; ssen merkitys taikalokalitetina
saaneekin suurimmalta osalta juuri tämän kautta selityksensä. Eräissä
tällaisiin taikoihin liittyvissä loitsuissa esittämämme käsitys
sitäpaitsi on nimenomaan esillä. Tanskassa kuume siirretään toiselle
siten, että tienristeyksessä sanotaan: "Kold her saet fra mig på
dig, som foerst farer på denne korsvej. I navn."[735] Suomalaiset
loitsivat paisetta: "Tuonne minä sinut manaan yheksän tien haaraan
yheksää miestä vastaan."[736] -- Mainittakoon vielä, että venäläiset
parantavat valkojuoksua pesemällä yöllä sairaan paidan ja viemällä
veden tienristeyksiin kenenkään näkemättä.[737]

Käsitys taudin siirtämisestä tiellä kulkijaan ilmenee siis joskus
suoranaisena. Aikaisemmin tarkasteltujenkaan tämänlaatuisten taikojen
alkuperä ei saattane olla muu. Muutamissa niissä ilmenee tämä ajatus
konkretisessa muodossa, toisissa välillisemmin muun taikatoimen
ohella.

Myöskin sellaisessa taikomisessa, jossa taikomalla aiheutettua
pahaa poistetaan neutralisoimalla, saattamalla taikomisen
välikappaleet tahi joku muu taian yhteyteen kuuluva esine tahi
aine, vieläpä paikka t.m.s. takaisin taikavamman aiheuttajalle,
tahi jotenkin hänen kanssaan yhteyteen, turvaudutaan
edellisenlaatuisiin menettelytapoihin. Näin on laita etupäässä
silloin, kun taikavaikutuksen aiheuttaja on tuntematon, niin
ettei ole mahdollisuutta päästä hänen kanssaan suoranaiseen,
havainnollisesti todettavaan yhteyteen. Koska tähän periaatteeseen
perustuvilla käsityksillä ja aikatoimilla on huomattava osa useissa
tutkittavanamme olevan aineen kohdissa, kosketeltakoon sitä tässä
hiukan yksityiskohtaisemmin.

Pakanalliset tšeremissit loitsivat sairauden rahaan, helminauhaan,
sulkaan, munaan, luuhun, kynttilään j.n.e. Jos tällainen taikaesine
havaitaan jossakin raossa, reiässä tahi pihalla, haetaan loitsija,
joka ottaa sen vanhaan virsuun, ja tämä koetetaan saada taian
tekijälle takaisin. Jollei tätä tiedetä, virsu viedään kolmen tien
haaraan, jossa sitä piestään pihlajaisilla raipoilla ja sanotaan:
"Etsi isäntäsi!"[738]

Samaan ajatukseen perustuviin taikakeinoihin -- joissa itsensä
taikavaikutuksen aiheuttajan personallisella kosketuksella, sen
jäljellä tahi siirretyllä tartunnalla taikavaikutus neutralisoidaan,
samalla kuin aiheuttaja on tuntematon -- on vielä luettava tapa
käyttää eräiden esineiden ja paikkojen huuhdevettä parannusaineena.

Venäläiset parantavat usein esim. säikähdystä ja silmäämistä
ovenrivan, ovenpielen tahi akkuuanpielen huuhdevedellä.[739]
Kehumalla pilaamista vastaan ovat saksalaiset savustaneet lasta
kustakin neljästä nurkasta laastuilla rikoilla, kustakin neljästä
pöydän nurkasta kaavitulla aineella ja yhdeksänlaisella puulla.[740]
Kasanin tatarit parantavat silmäämisen seurauksia huuhtomalla
ovenrivan tahi salvan, kostuttamalla tällä vedellä pyyheliinan ja
hieromalla sillä lapsen kasvoja.[741] Syrjänit lääkitsivät silmättyä
ja itkevää lasta vedellä, joka saadaan huuhtomalla kaksi pöydän
kulmaa ja ovenripa.[742] Myöskin "noituuden parannus veden" (вода отъ
уроковъ) valmistamisessa pestään ovenripa ja uuninpankon äärimäinen
kivi.[743]

Niiden sairauksien parantaminen, joissa sairauden taikomisillaan
aiheuttaneen henkilön ruumiillinen substanssi, hänen vaatteensa
palanen, ruumiillisen tahi personallisen kosketuksensa
jälki on parannusvälineenä, perustuu myös usein juuri
neutralisointiajatukseen. Taikojan ollessa tuntemattoman turvaudutaan
edellä esitetyn laatuisiin keinoihin, etsittäessä mahdollisuutta
päästä hänen kanssaan kosketuksiin. Tätä samaa menettelytapaa
sovellettiin sitten muihinkin senlaatuisiin taikatoimiin, joissa
ruumiin substanssin avulla pyrittiin taikasuhteeseen tuntemattoman,
epämääräisen yksilön kanssa.

Paitsi tienristeystä ja muita edellä mainittuja taikalokaliteteja
ovat nähtävästi useat muutkin, kuten esim. uuninpiippu ja kynnys
etupäässä juuri tällä tavoin saavuttaneet taiallisen merkityksensä.
Uuninpiipun ajatellaan nähtävästi savun avulla kuljettavan
taikatartuntaa. Tanskalaiset siirtävät paiseen johonkin toiseen
likistämällä sitä sormilla ja koskettelemalla samoilla sormilla
uuninpiippua.[744] Suomalaisissa taioissa sairaan kivut pannaan
tuulen mukana kulkemaan pois, panemalla potilaan pesuveteen kolmen
puun "liikaa", jotka sen jälkeen kun sairas on pesty, poltetaan hänen
vaatteittensa kanssa ja tuhat viskataan ilmaan.[745]

Hiuksia koskevassa luvussa on jo mainittu varsinkin
alhaiskultturisten ja luonnonkansojen luuloista ihmisen maagillisesta
pyhyyden tahi epäpyhyyden tilasta. Uusien tännekuuluvien tosiasioiden
yhteydessä näyttää sopivalta palata näihin seikkoihin uudelleen.

Maagillinen pyhyyden tahi epäpyhyyden tila ilmenee ihmisessä
toisaalta muutamissa hänen elämänsä huomattavimmissa tiloissa
(syntyminen ja synnyttäminen, avioliiton ja seremoniallisen surun
aika j.n.е.), toisaalta omistetaan se sellaisenaan määrätyissä
yhteiskunnallisissa asemissa oleville ihmisille. Heidän suhteensa
toisiin ihmisiin saattaa olla joko vaaraa tahi päinvastoin onnea
ja hyötyä tuottava. Tämän taikavaikutuksen aiheuttajana saattaa
olla jo paljas tällaisen henkilön näkeminen, mutta varsinkin hänen
kanssaan yhteydessä olleiden esineiden koskettaminen. Luonnollisesti
ajatellaan jokainen tällaista taikatehoa omistavan ihmisen
fyysillisen olemuksen osa ennen kaikkea näitä taikavoimia sisältävän.

Suomalaiskansojen taikakäsitysten alalta ei ole vaikeaa löytää
tällaisia luuloja. Eräitä niistä on aikaisemmin jo kosketeltukin.
Paitsi hiuksiin, sylkeen y.m. näyttää pesuveteenkin kohdistuvan
tapoja ja luuloja, jotka parhaiten saavat selvityksensä
puheenalaisten käsitysten kannalta. Suomessa on papin silminvedelle
annettu erikoinen merkitys. Jos neito sillä pesee silmiänsä ja
heittää veden seinille, hän saa hyvän naimaonnen.[746] Mutta
erittäinkin morsiamen. Se, joka häissä olevista neidoista ensimäisenä
saa pestä morsiamen pesuvedellä vihkimisen jälkeen, pääsee ensiksi
naimisiin.[747] Toinen huomiota ansaitseva tieto kertoo koko
häärahvaan sisällisesti nauttineen nuoren parin pesuvettä. Sulhanen
ja morsian pesivät itsensä korvossa (ammeessa) ja tämä vesi pantiin
sahtiin ja juotettiin häärahvaalle.[748] Samanlaatuista tapaa
tietää Kettunen vepsäläisten noudattavan. N.s. tyttöillassa morsian
riisuutuu alasti ja pannaan seisomaan paistinpannulle sekä pestään
ylhäältä alas. Pannuun valuva pesuvesi sekoitetaan piirakka- ja
vehnästaikinaan, ja kun tällaiset leivokset sitten syötetään
sulhaselle, morsiamen tulevalle kotiväelle sekä mahdollisuuden mukaan
koko hääseurueelle, niin ollaan varmoja, että hänestä tulee kaikkein
mieleinen.[749]

Pari ensimäistä näistä taikatoimista tarkoittavat nimenomaan
naimaonnen hankkimista ja viimeinen näyttää olevan jonkunlainen
yhteydenluomistaika. Samalla morsiamen ja papin pesuveden käyttämistä
voidaan tarkastella eräältä toiseltakin kannalta.

Lukuisten kansojen avioliittotavoissa käsitetään naimisiinjoutuvien
olevan sellaisessa erikoistilassa, joka -- paitsi heissä itsessään
piilevää erikoista alttiutta varsinkin vahingollisille vaikutuksille
-- saattaa levittää vaikutustansa heidän läheisiinsäkin.
Marokkolaisissa häämenoissa on tärkeä osa morsiaimen ja sulhasen
oletetulla maagillisella pyhyydellä (baraka), joka muutenkin
maurilaisten elämässä näyttelee tärkeätä osaa. Tämä pyhyyden tila
on naimisiin joutuvien vaaranalaisuuden eli vastaanottavaisuuden
tilan toinen ilmausmuoto, mikä jälkimäinen on niin yleinen käsitys
avioliittotavoissa ja aiheena lukuisille seremonioille ja tavoille
niissä. Käsitys tästä onneatuottavasta pyhyyden tilasta ilmenee
m.m. pyrkimyksenä päästä kosketuksiin kaiken sen kanssa, mikä on
ollut jossakin yhteydessä nuorikon tahi hääparin kanssa. Kun nuori
pari marokkolaisissa häissä on syönyt seremoniallisen ruokalajinsa,
naimattomien miesten on välttämättömästi saatava vähän samasta
ruoka-annoksesta tullakseen osalliseksi sen sisältämästä pyhyydestä
eli onneatuottavasta voimasta. Morsian ripottelee kotieläimiä
hennalla (väri, jolla morsiamen kynnet punataan), jotta ne saisivat
menestystä hänen pyhyydestään. Kun nuorikko menee ensi kerran
tervehtimään vanhempiaan ja ottaa mukaansa leipää ja muuta ruokaa,
hänen on annettava vähän leipää jokaiselle, jonka hän tapaa tiellä.
Vanhemmille tuodusta leivästä jaetaan osa koko kylän väelle. Morsian
levittää näin ympärillensä onneatuottavaa pyhyyttänsä (baraka).[750]

Näitä pyhyyden, vaaranalaisuuden ja vastaanottavaisuuden tiloja
tuntevat useimmat suomalais-ugrilaiset kansat muun ohella juuri
avioliittotavoissaan.[751] Eräistä hääseremonioiden toimituksista
päättäen näyttäisi tämä nuorikoiden erikoistila käsitetyn muille
onneatuottavaksi. Seremonialliselta vesimatkalta morsiamen tuomaa
vettä votjakkien häissä hääväki maistelee, sillä pirskoitetaan
kaikkia läsnäolevia, sitä heitetään toistensa päälle, siitä
valmistetaan ruokaa.[752] Mutta muutoinkin tuntevat esim. syrjänit
maagillisen pyhyyden tahi puhtauden (sestem) tiloja. Sellaisia
omistetaan esim. pojille ja tytöille määrättynä ikäkautena;
ajatellaanpa synnyttämiseen yleisesti yhtyväksi ajateltavan
epäpuhtauskäsityksen ohella synnyttäjän määrätyissä olosuhteissa
saattavan olla erikoisen pyhyydenkin verhoama. Kolmasti kaksoset
synnyttäneen vaimon ei tule kumartaa papille, hän on pyhempi kuin
pappi.[753] Jopa yksinomaan erikoisen hyvillä ominaisuuksilla ja
lahjoilla varustettu ihminenkin, nopealiikkeinen, kauniisti puhuva,
ei kellekään kaunaa kantava, omistaa sellaisen erikoisominaisuuden,
että hänellä on hyväätuottava vaikutus toisiin ihmisiin. Sellaisen
henkilön kohtaaminen tuottaa onnea, häntä pyydetään pirskoittamaan
suustansa vettä sairaan päälle tahi kylvettämään sairasta, jotta tämä
paranisi.[754]

Neutralisointiajatuksen kannalta lienevät selitettävissä vielä
muutamat sairaan pesussa käytetyn veden käyttötavat sekä eräät näihin
verrattavat. Sairaan pesuvesi on vietävä Suomessa niille paikoin,
mistä taudin luullaan tarttuneen, tahi hautuumaalle.[755] Samoin on
myös sairaan pesuvesi ja parannuksessa tarvittavat esineet otettava
niiltä tienoilta, mistä tarttumuksen luullaan olevan alkuisin, sekä
vietävä pesuvedet samoille paikoille kuin mistä ne on otettukin.[756]
Eräänlaista tartunnan kautta syntyväksi oletettua taudintilaa,
kalmaa, jonka ajatellaan aiheutuvan vainajan tahi yleensä kuoleman
yhteydessä käytettyjen esineiden koskettelemisesta sekä kirkkomaalta,
parannetaan pesemällä. Kalman pesuvesi viedään hautuumaalle eli
kalmistoon, siis oletettuun tartuntapaikkaan.[757] Tällöin joskus
mainitaan, että vesi on vietävä siihen paikkaan hautuumaalla, mihin
se ruumis on haudattu, josta kalma tarttui.[758]

Suomalaisessa taikaterapiassa kylvyt ja pesemiset ovatkin yleisiä
parannusmenetelmiä. Niissä kohdistuu suurin huomio usein pesussa
käytettyyn veteen. Hammastautia parannetaan valmistamalla erilaisia
lisäaineita käyttämällä pesuvesi, jolla pestään kipeän hampaan puoli
päätä. Vesi viedään "kolmialle" (kolmen tien haaraan), kalmarikoille,
koskeen ja muurahaispesään.[759] Vienankarjalaisessa taikakylvyssä,
jolla on tahdottu parantaa "itsestään metsästä tarttunutta", siis
epämääräisestä lähteestä koitunutta kalmaa, joka ei ole kenenkään
nostattama, pesuvesi viedään metsään, jossa sitä kaadellaan kaikkien
puiden juurille, kalmasijoille (kalma sijoin), vanhalle lastukolle
ja loppu vedestä astioineen koskeen.[760] Kiroista päästettäessä
käytetty pesuvesi viedään muurahaispesään.[761] Pahan silmän
aiheuttamaa lapsen "itkettäjää" parannetaan menettelyllä, jossa lapsi
m.m. valetaan kolmeen kertaan vedellä; vesi viedään kolmen tien
haaraan. "Sieltä tarttukoon, ken mukaan tahtoo."[762] Metsähiiden
parannusmenetelmässä käytetty vesi kaadetaan muurahaiskekoon[763]
j.n.e.

Näissä taikamenetelmissä yhtyy epäilemättä useampiakin taianomaisia
näkökohtia. Huomattavin niistä on varmaankin neutralisointiajatukseen
perustuva. Viemällä pesuvesi sellaisiin paikkoihin, joista vamman
luullaan olevan peräisin, toivotaan päästävän neutralisoivaan
yhteyteen taikavaikutuksen aiheuttajan kanssa. Tämä käsitys ilmenee
usein silminnähtävänä. Jos tiedetään, ken jollekulle on noituudellaan
aiheuttanut kirovamman, viedään sen parannuspesussa käytetty pesuvesi
kiroojan kaivoon ja loitsitaan:

    "Suokoon Jumala sitä sulle,
    mitä sinä mulle;
    Suustasi ulos,
    Sieramistasi sisään!"[764]

Parannusvälikappaleena käytetään yleensä tartuntapaikalta otettua
ainetta: maata, vettä j.n.e.

Silloin kun taudin alkuperä ei ole todettavissa, taikamenetelmä on
tavallisesti laajempi, niin että esim. pesuissa käytettyä vettä
levitetään monenmoisiin paikkoihin, tarkoituksella, että joku näistä
osuu oikeaan. Samasta käsitepiiristä on lähtöisin esim. keino
vapauttaa synnyttäjä silmänteistä polttamalla hänen hiuksiansa, niin
että käry haisi ihmisten nenään;[765] näin menetellen ajateltiin,
että taikavaikutuksen tuntematon aiheuttaja ei voi vapautua
joutumasta neutralisoivan vastataian alaiseksi. Taika lapsen
vapauttamiseksi tuntemattoman aiheuttamista kiroista antamalla
lapselle maitoon sekoitettuna tieltä otettua hienoa tomua[766]
johtuu samoista käsityksistä. Tänne kuuluvat vihdoin parannusaineina
käytetyt kolmesta kynnyksestä otettu tomu ja yhdeksästä hinkalosta
otetut jyvät ja tomu. Kaiken tämän käytännön pohjana on ollut
pyrkimys taikavaikutuksen tyhjäksitekemiseen saattamalla taiottu
henkilö tahi jokin muu taikomuksen esine jollakin tavoin --
välittömästi tahi välillisesti -- joko itsensä taikojan tahi
hänen jättämänsä kosketuksen jäljen sekä yleensä taikavaikutuksen
todellisuudessa havaittavan tahi ajatellun alkuperän eli syyn
yhteyteen.

Tältä kannalta lienevät selitettävissä muutamat votjakkien tavat,
joissa vahingossa tapahtuneen satuttamisen tahi haavoittamisen
seurauksia koetetaan välttää viipymättä ja välittömästi asettumalla
yhteyteen satuttaneen kanssa. Jos joku pistää toista vahingossa
sormella silmään, täytyy hänen välttämättömästi antaa tämän purra
itseään sormeen. Tällöin loukkautunut sanoo: "sinme sot", s.o.
"anna minulle silmäni!" Samoin, jos votjakki haavoittaa sormensa tahi
silmänsä, hän pnree sitä esinettä, johon hän on itsensä satuttanut,
pyytäen sitä samalla antamaan takaisin hänen silmänsä tahi
kätensä.[767] Verenseisotusloitsujen yhteydessä on suomalaistenkin
ollut tapana puraista haavan aiheuttanutta teräkalua.

Tämän pesuissa sekä yleensä vastataioissa vallalla olevan
pääajatuksen rinnalla on huomioon otettava myös toisia. Muutamissa
pesuissa ilmenee ajatus taudin siirrosta tartuttamistietä. Useissa
pesumenetelmissä näyttää lisäksi olleen esillä mielikuva vedestä
varsinkin kosken, jonka rannalla taikapesut usein suoritetaan taudin
poishuuhtojana ja -kuljettajana, joten ne, muiden niiden yhteydessä
ilmenevien taianomaisten ajattelutapojen ohella, osaksi perustuvat
käsitykseen pahan poistumisesta veden mukana samalla tavoin kuin
aistimilla havaittava epäpuhtaus pesemällä poistuu. Ajateltakoon
esim. seuraavaa keinoa, jolla rupia lapsesta karkoitetaan. Lasta
valellaan puhtaalla vedellä ja vesi heitetään ilmaan maakiven päälle
sanoen: "Terveys tänne, sairaus sinne."[768]

Useista parannusmenetelmistä, varsinkin pesuista, käy myös selville,
että taudin aiheuttajaksi ajatellaan jokin henkiolento, haltia,
"väki" tahi "voima". Pesuveden vienti kirkkomaalle ja muurahaispesään
tarkoittaa ensi sijassa yhteyteen pyrkimistä niissä asuvien
henkiolentojen tahi haltioiden kanssa (muurahaispesää on pidetty
metsän haltian asuinpaikkana). Tämä on otettava huomioon myös
arvosteltaessa suomalaisten taipumusta suorittaa monet parannustoimet
kosken läheisyydessä ja käyttää parannusvälineinä koskesta otettuja
kiviä, puita ja kosken limaa tahi vaahtoa; silläkin lienee suhteensa
kosken ja veden "väkiin".

Pesuveteen kohdistuvista taikaluuloista ja -käytännöstä on
taikateknillisessä suhteessa selvinnyt, että erilaisiin
parannustarkoituksiin käytetyissä pesumenettelyissä, samaten kuin
lapsen ensimäisessä pesussakin, tarkoitettu vaikutus aikaan saadaan
toisaalta itsensä veden avulla, se tarpeellisia aineksia käyttämällä
valmistamalla, toisaalta alistamalla pesussa käytetty vesi
tarkoituksenmukaisen taikamenettelyn alaiseksi.

Tarkastelumme kuluessa useat seikat ovat samalla osoittaneet, että
pesuveden avulla itseensä pestyyn aikaansaatavien vaikutusten
perustana on käsitys siitä, että pesussa käytetty vesi sisältää
pestyn organismin aineellisia osasia. Tätä todistavat vielä
seuraavat pari taikaa, jotka ovat samanarvoisia varsinaista ruumiin
substanssia välineenä käyttäville yhteystaioille. Jos mies alkaa
vihata vaimoansa, hän paranee siitä, kun miehelle juotetaan vaimon
pesuvettä.[769] Kun lehmä ei seuraa muuta karjaa, pestään sen jalat
ja pesuvesi heitetään muun karjan yli.[770]



XII. Kylpyvitsa.


Sen läheisen kosketuksen takia, mikä kylpyvitsalla on ihmisruumiin
kanssa, se on taikuudessa saanut sijansa tutkittavana olevien
esineiden ja aineiden sarjassa. Käytetyn kylpyvitsan ajatellaan,
lähinnä samalla tavoin kuin pesuveden, tulevan ihmiseu ruumiillisen
olemuksen osasia sisältäväksi ja sen vuoksi sille omistetaan
samantapaisia käytäntötapoja ja se on yhtäläisten taikaluulojen
esineenä.

Näidenkin joukossa huomataan suoranaisia varovaisuustoimenpiteitä.
Mordvalaisen lapsensynnyttäjän kylpyvitsa tuodaan pois saunasta,
muuten saattaisivat pahat ihmiset pilata hänet.[771]

Lemmennostotaioissa kylpyvitsaa Suomessa käytetään analogisesti
pesuveden kanssa. Jos neito on menettänyt kunniansa tahi on
muutoin halpa-arvoinen, hän hankkii kunniaa keräämällä yhdeksältä
veropiiriltä risuja sekä vitsan varvut, lämmittämällä yösydännä
saunan kylpeäkseen siinä tällä vitsalla. Sitten tyttö ottaa vitsansa
ja vie sen jonkin valtatien varteen seipään nenään lausuen:

    "Niinpä minun kunniani korotkoon,
    kun tämä vasta tähän seipääseen!"[772]

Samassa tarkoituksessa tytöt keväällä ensi kerralla uusilla vitsoilla
kylvettyään heittävät ne järveen tahi katolle.[773] Samalla usein
myös arvotaan: mihin päin poisheitetyn vitsan tyvi kääntyy, sieltä
ovat sulhaset odotettavissa.

Toisaalla on taasen tällaista vitsaa poisheitettäessä pidettävä
huolta, että se joutuu sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei kulje;
heitettäessä luetaan lemmennostolukuja.[774]

Kylpyvitsan "ylentäminen" on aikaisemmasta tunnettu menettelytapa
(verrattakoon kylpyveden heittämistä katolle y.m.), jonka kautta
yksinkertaisen mielikuva-analogian perustalla kylpijän aseman
ja arvon ajateltiin kohoavan. Valtatien varteen heittämisen
tarkoituksen selittävät aiemmin puheenaolleet samanlaiset
menettelytavat silmänpesuveden kanssa. Saunan lämmitykseen
käytettävien risujen ja kylpyvitsa-ainesten kokoaminen "yhdeksältä
veropiiriltä", siis mahdollisimman laajalta alueelta, on tapahtunut
yhteydenluontiajatuksen perustalla. Viimeisessä esimerkissä on taasen
käsitys kylpyvitsan suhteen noudatettavista varotoimenpiteistä
sekautunut sen avulla toimitettavaan lemmennostotaikaan, josta vain
vastaava loitsu on jäänyt jäljelle.

Kylpyvitsan avulla on suoritettu useita neutralisointitaikoja.
Kirouksen[775] vaikutusta koetetaan Suomessa poistaa tahi lieventää,
ottamalla siitä vitsasta, jolla kirooja on kylpenyt, lehtiä,
polttamalla ne ja antamalla tuhka sairaalle.[776]

Pahanilkisen taikuuden palveluksessa on kylpyvitsan käyttö ollut
melko yleistä. Nuoret miehet saattoivat turmella neidon naimaonnen
sellaisen vitsan avulla, jolla tämä oli sitä tahtonut parantaa.[777]
Edelleen on kylpyvitsaa käytetty taudin siirtämiseen toiseen
ihmiseen. Tällöin saattaa taikaan kyllä yhtyä ajatus suoranaisesta
tartunnastakin. Paisetta suomalaisissa taioissa parannetaan siten,
että sitä saunassa hierotaan vitsalla, joka annetaan toiselle, sanoen:

    "Menkää nyt jo toiseenki,
    kyll minus jo olette ollu."[778]

Syrjänit heittävät pois vitsan, jolla sairasta saunassa on
kylvetetty, toivoen että joku astuu sen ylitse ja pež siirtyy
sairaasta varomattomaan ihmiseen.[779]

Kuolleen pesussa käytettyä kylpyvitsaa suomalaiset ovat käyttäneet
samanlaisiin tarkoituksiin kuin esim. kuolleen pesuvettä. Sillä
raskasta vaimoa pyyhkielemällä jälkeläisestä saatiin kituva.[780]

Lencqvist kertoo taikakylpymenetelmästä, jossa puoskari leikkeli
ne kylpyvitsat, joilla sairasta oli kylvetetty, "suurimman kiukun
vallassa" pieniksi palasiksi, jotka hautasi saunan lattian alle.[781]
Tässä tauti parannetaan hävittämällä, s.o. paloittelemalla tuhoamalla
parannuskylvyssä käytetyt vitsat, joiden ajatellaan sisältävän taudin
ainesta.

Eräässä vienankarjalaisessa kouristustaudin parannusmenetelmässä
potilasta m.m. kylvetetään kosken rannalla sillä vitsalla, jolla
jalkavaimo on lapsisaunassa kylpenyt. Kylvyn jälkeen vitsa nakataan
koskeen. Menetelmään liittyvässä loitsussa on vallalla ajatus taudin
poissiirtämisestä koskeen sekä sen tuhoamisesta.[782] Sellaista
kylpyvitsaa, jolla kesällä ensi kertaa kylvetään, käytetään useissa
ennustustaioissa.

Tällaisella vitsalla kylvettyä se heitetään ruohokkoon, ja jos se
seuraavana aamuna on mustunut, kylpijä sinä kesänä kuolee.[783]
Jos ruohot näkyvät vastan välistä, kylpijä on onnellinen, muuten
onneton.[784]

Avioliittomenoissa kylpyvitsaa käytetään seuraavassa yhteystaiassa.
Sulhanen kylpee ensin, sitten morsian, samalla kylpyvitsalla,
sitten taas sulhanen ja uudelleen morsian.[785] Samanluontoisessa
käytännössä on kylpyvitsa seuraavassa virolaisessa taiassa.
Päästäkseen nopeasti naimisiin on neidon kylvettävä sellaisella
vitsalla, jolla kihlattu neito aikaisemmin on kylpenyt.[786]



XIII. Vaatteet y.m. pukuesineet.


Siihen läheiseen yhteyteen perustuen, mikä vaatteilla on kantajaansa
hänen ruumiillisen olemuksensa verhona, niitä taikakäsityksissä on
ruvettu identifioimaan ihmisen itsensä kanssa. Näin on niihin alkanut
kohdistua samoja taikaluuloja kuin ruumiin substanssiin.

Vaatteita on tässä suhteessa lähinnä verrattava pesuveteen. Molemmat
saavuttavat taikaominaisuutensa välittömän kosketuksensa vuoksi
ihmisruumiin kanssa, jonka nojalla niiden voi katsoa sisältävän
ruumiin aineellisia osahiukkasia. Mutta tämän ohella vaatteet
ja pukuesineet muodostavat ikäänkuin rajapyykin ihmisruumiin
varsinaiseen aineelliseen olemukseen perustuvan taikuuden ja toisen,
tälle jatkona olevan taikakäsitysryhmän välille. Kaikkeen siihen,
mikä läheisesti kuuluu ihmisen personallisen olemuksen yhteyteen,
ajatellaan liittyvän jotakin hänen personallisuudestaan. Ihmisen
omistamat esineet, hänen kuvansa, nimensä j.n.e. ovat näin tulleet
hänen personallisen olemuksensa merkitsijöiksi tahi kantajiksi, niin
että ne ovat taikasuhteessa häneen. Näille omistetaan usein samoja
taikaominaisuuksia ja ne saavat samanlaisen käytännön praktillisessa
taikuudessa ja taikaluuloissa kuin ihmisruumiin substanssi.

Suomessa noudatetaan vaatteiden suhteen ensiksikin edellisestä
tunnettuja varotoimenpiteitä. Pesuvaatteita ei saa juhlapäiväksi
jättää ulos kuivamaan. Jos niin tehdään, saadaan pian kuivata
tapaturman kautta kuolleiden eläinten vuotia.[787] Pilausta varotaan
siten, ettei likaisia vaatteitaan näytetä heittiöakoille.[788]
Lapsen riepuja ei saa kuivattaa tuulessa: siitä aiheutuu tautia
lapselle,[789] eikä lapsen ensimäisiä riepuja saa viedä tuuleen,
muutoin lapselle tulee näppyjä.[790]

Näissä taikaluuloissa kuvastuu jo käsitys vaatteiden ja niiden
kantajan yhdyssuhteesta. Sama käy ilmi muiden suomalaiskansojen
vastaavista luuloista.

Virolaisilla on ollut kiellettyä kuivata lapsen riepuja tulella.[791]
Liiviläiset ovat tunteneet kiellon kuivata lapsen vaatteita
auringonpaisteessa.[792]

Tšeremissit eivät jätä lapsivaimon vaatteita pihalle avoimeen
paikkaan, jossa ne olisivat näkysällä, vaan asettavat ne sellaiseen
paikkaan, missä eivät ole muiden nähtävänä.[793]

Nämä kiellot ja varotoimenpiteet näyttävät siis etupäässä kohdistuvan
lasten ja lapsivaimon vaatteisiin. Käsitettävää onkin, että juuri
tällaisissa erikoisissa vaaranalaisen vastaanottavaisuuden tiloissa
olevien ihmisten vaatekappaleita varotaan.

Synnyttäjän ja lapsen vaatekappaleisiin Suomessa kohdistuvista
luuloista mainittakoon vielä muutamia.

Vaimon synnytyspaitaa ei pestä, vaan siitä leikataan helmat ja
ne kääritään sen kylpyvitsan tyveen, jolla äiti on synnytyksen
jälkeen kylpenyt, ja pannaan lapsen pieluksiin. Sitä käytetään
kaikenlaisena taikakaluna, esim. lapsen vatsatautia parantamaan
(lapsi kääritään siihen ja nostetaan kahdesti ylös).[794] Ensimäisen
lapsen ristimäpaitaa ei myöskään pesty; sitä säilytettiin niin kauan
kuin lapsia syntyi.[795] Toisen tiedon mukaan tätä paitaa käytettiin
kaikille muille perheen lapsille kastepaitana; näin tuli lapsista
sovinnollisia toisiaan kohtaan.[796]

Samanluontoisten uskomusten joukkoon kuuluu se, jonka mukaan neidon
pitovaatteille ei saanut istuutua, siitä olisi seurauksena "lemmen",
naimaonnen menetys.[797]

Jo näissä kieltomääräyksissä ja tavoissa erotetaan helposti samoja
piirteitä, mitkä ovat ominaisia varsinaiselle ruumiilliselle
substanssille. Varotoimenpiteistä muutamat kuvastavat vaatekappaleen
ja sen kantajan välistä sympatetista sidettä, jonka ohella esim.
ristimäpaidalla syntyvien lasten kesken aikaansaatava yhteys
muistuttaa yleisimpiä aikaisemmasta tunnetuista yhteystaioista.

Erään taian mukaan ihmisen personallisia ominaisuuksia saatetaan
suorastaan siirtää toiseen vaatekappaleen avulla. Lapsesta saatiin
määrätyn henkilön näköinen siten, että pyyhittiin rievulla sen
silmät, jonka näköistä tahdottiin, ja samalla rievulla lapsen silmät,
sekä pantiin riepu ihoa vasten kapaloon.[798]

Varsinkin niissä taioissa, jotka tarkoittavat menestyksen
hankkimista lemmenasioissa, vaatekappaleella, läheltä samantapaisia
taikamenetelmiä noudattaen, aikaan saadaan samoja tuloksia kuin
varsinaisella ruumiin substanssilla. Neidot ovat pyyhkielleet
silmiään niillä rievuilla, jotka ovat olleet poikalapsen ympärillä
ristillä ollessa, näin päästäkseen hyvän miehen morsiameksi.
Sama saavutettiin panemalla salaa omia vaatteitaan poikalapsen
kapaloihin.[799] Naimaonnensa sai neito kohoamaan myös pyyhkimällä
salaa arvossa pidetyn vieraan vaatteen hikeentyneellä vuoripuolella
kasvojaan.[800]

Edellisissä taioissa taikavaikutus on yleistetty. Ne eivät
suorastaan luo yhteyttä määrättyyn henkilöön ja siihen yksilöön,
jonka vaatekappaletta käytetään, vaan toiseen sukupuoleen yleensä.
Tämänlaatuisilla toimilla voidaan kuitenkin saavuttaa tarkemmin
määriteltykin päämäärä. Tytöt rakastuttavat poikia itseensä
hieromalla hikeään pojan vaatteisiin. Kun poika panee vaatteet
päällensä ja jossakin tilaisuudessa lämpiää, hänen mielensä kiihtyy
siihen tyttöön.[801] Kun tyttö polttaa hameensa pietimen ja "kuurinki
tilkkua" sekä syöttää poroa pojalle, tämä tulee niin kovaan ikävään,
että tulee hulluksi, jollei ota sitä tyttöä.[802]

Tällaisten tarkoitusperien saavuttamiselle on yleensä ehtona, että
vaatekappaletta on pidetty päällä, että se on hikinen tahi likainen,
siis ikäänkuin imenyt itseensä kantajansa ruumiillisen olemuksen
ainetta. Lemmennostotarkoituksessa neitoset kuljettavat marja-astiaa
kolmasti likaisen paitansa lävitse ja antavat marjat pojalle.[803]
Sukupuolten välisen rakkauden aikaansaamiseksi katsotaan riittävän,
että taivutettava puoli kantaa ihoansa vasten vastapuolen
vaatekappaletta tahi että vaatteissa olevaksi ajateltu ruumiillinen
aines saadaan yhtymään. Aviollisen uskottomuuden tapauksessa piti
toisen puolen pitää samaa paitaa kolme kertaa herran ehtoollisella
ollessaan yllänsä, sitä välillä pesemättä, pestä paita vedellä niin
että siitä hiki erkani veteen, ja juottaa tätä vettä taivutettavalle
puolelle.[804] Savossa on tytön ja pojan vaatteet pantu yhdessä
lämpimään veteen ja siinä yhdessä puserreltu, jolloin he ovat
toisiinsa rakastuneet.[805] Mies voidaan saada vaimolleen hyväksi
siten, että miehen päälle salaa pannaan vaimon paita kolme eri kertaa
ja päälle pantaessa sanotaan: "Sinun pitää tuleman niin hyväksi kuin
tämä paita minun päälleni."[806]

Määrätyn henkilön lemmenikävä saavutetaan toisinaan vaatekappaleen
avulla homeopatiseen parallellismiin perustuvan menetelmän kautta.
Kun tahtoo tytön rakastumaan itseensä, niin on otettava saunan
kiukaasta kuuma kivi, pujotettava se kolmasti hänen paitansa lävitse,
joka kerralla sanomalla:

    "Olokoon syvämmes yhtä var
    kun tämä kiv."[807]

Vaatekappaletta määrätyllä tavalla käsittelemällä voitiin myös
valmistaa lemmenjuoma. Tätä varten pestiin naisten verinen paita,
laskettiin neste vaimoväen sukan kantapään läpi ja juotettiin viinan
kanssa pojalle tahi tytölle.[808]

Nähtävästi venäläisestä vaikutuksesta palmikkonauha on Karjalassa
saanut erikoisen merkityksen lemmen asioissa. Kun saa tytöltä salaa
anastetuksi palmikkonauhan, saa samalla sen tytön lemmen.[809] Siksi
tyttöä varoitetaan: "Pie kassalenttas tallella! Varo kassalenttaas!"
Pahanilkiset kisoissa usein leikkaavat tytön palmikkonauhan, josta on
seurauksena, että "arvo lankiu".[810] Tytön "lempi menee alas," s.o.
hän menettää onnensa rakkausasioissa, jos palmikkonauha pannaan niin
alas kuin säärisiteeksi.[811]

Viimeksi tarkastellut taikakäsitykset perustuvat pääasiallisesti
määrätylle henkilölle kuuluvien, hänen kanssaan läheisessä yhteydessä
olevien esineiden identifioimiseen omistajansa ja kantajansa kanssa.
Palmikkonauha on saavuttanut tällaisen merkityksen venäläisten
ja karjalaisten tavoissa siitä, että palmikkoa ja palmikkonauhaa
on pidetty naimattoman naisen, neidon, jopa neitseellisyyden
vertauskuvana. Tällainen merkitys ja käytäntö on niillä monissa
avioliittoseremonioissa.

Monet muutkin pukukappaleet suomalaisessa taikuudessa palvelevat
tällaisia tarkoitusperiä. Ottamalla varkain tytön kirkkokengät,
pitämällä niitä kolme yötä päänsä alla, panemalla kolmesta kohti
nykäistyjä hiuksiansa niihin ja viemällä paikoilleen niin, että
tyttö mistään tietämättä panee ne jalkaansa, nuori mies voi saada
neidon itseään ikävöimään.[812] Kastelemalla illalla märäksi paitansa
vasemman hihan ja kuivailemalla sitä jonkun talon uunin edessä,
neitoset voivat päästä miniäksi tähän taloon.[813]

Edelliseen taikaan sisältyy varsinaisesti kaksi toisilleen sukua
olevaa menettelyä. Pitämällä toisen ihmisen pukukappaletta läheisessä
kosketuksessa itsensä kanssa, jonka jälkeen se jälleen toimitetaan
omistajalleen ja joutuu välittömään yhteyteen hänen kanssaan, on jo
kosketuksen kautta aikaansaadulla tartunnalla muodostettu yhteys
yksilöiden välille. Sitä vahvistaa edelleen taikojan erillinen
ruumiin ainesosa, hiukset, jotka kenkien välyksellä joutuvat
välittömään kosketukseen taiottavan kanssa. Jälkimäisessä taiassa
taian suorituksessa käytetty, yhdyssidettä muodostava väline ei
joudu määrätyn henkilön yhteyteen ja niin on taikatoimen tuloskin
epämääräisempi: se ei kohdistu määrättyyn henkilöön, vaan taloon
sellaisenaan.

Vaatekappaleiden avulla saavutetaan lemmenasioissa päinvastainenkin
tarkoitus, rakastavien erottaminen. Symbolistis-homeopatista
menettelytapaa käyttäen tämä aikaan saadaan esim. ottamalla
tytön (tahi pojan) paita, panemalla kiviä sisään ja heittämällä
kaivoon, samalla kuin sanotaan: "Ol niin kylmä kun tuo paita tuolla
kaivos."[814] Lemmenliekki sammuu myös, kun otetaan lähteestä kivi,
pujotetaan se kolmasti tytön paidan läpi ja sanotaan:

    "Olokoon syvämmes yhtä kylmä
    kun tämä kiv."[815]

Tyttö saadaan hylkimään poikaa ottamalla tytöltä se paita, joka
varmasti tiedetään olleen hänen päällään silloin, kun rakastavaiset
ovat olleet yhdessä, ja lyömällä sillä kolme kertaa talvikylmään
riihen uuniin, joka kerta sanoen:

    "Sun sylämmes olkoon häntä kohtaan
    niin kylmä, kun toi muuri!"[816]

Vielä voidaan mies kylmentää morsiamestansa erilleen, ottamalla hänen
paitansa, kiertämällä sillä virstantukki kolmasti, joka kerralla
lausuen:

    "Sinun pitää olla N. N:lle niin kylmä,
    kuin tuo virstantukki!"[817]

Silmäiltäköön vielä muutamia näistä erottamistaioista. Rakastavat
saadaan eroamaan myös varastamalla kumpaisenkin likaisia
alusvaatteita ja pieksemällä niitä yösydännä maantiellä, metsästä
löydetyllä hierimellä, joka särjetään ja kappaleet heitetään
maantielle. Vaatteet viedään kotia, mutta asetetaan erilleen.[818]
Vaatteiden erilleen viskaaminen ja piekseminen vastaavan loitsun
yhteydessä muodostaa erään toisenkin tällaisen taian.[819]

Vaatekappaleista voidaan myös valmistaa taikajuoma, jolla välit
saadaan kylmenemään. Myöskin poltetun vaatekappaleen tuhkaa ja naisen
paidan kainalotilkusta otetun nukan poltettua tuhkaa kahvin ja viinan
kanssa annettuna käytetään tähän tarkoitukseen.[820]

Viimeksi esitetyn taian yhteydessä loitsitaan: "tu niin karvaaks
huaralles, kun tää on sinun ryypätäkses." Juoman katkeruuden piti
siis taiottavassa herättää samanlainen katkeruus toista taiottavaa
kohtaan; taian vaikutus siis lepää tämän mielikuvan varassa, sillä
toiselta puolen tiedetään, että samantapaisilla menettelyillä
aiheutetaan vastakkaisia tuloksia.

Eräs taikaryhmä, joka sekin tavallaan kuuluu lemmennostotaikoihin,
on suomalais-virolaisissa vaatteen avulla suoritettavissa taioissa
erikoisen runsaasti edustettuna. Tarkoitan niitä taikoja, joilla
ihmiselle jo syntyessään koetetaan taata onni lemmen asioissa.

Edellä, lapsen ensimäisestä kylvettämisestä puhuttaessa, on
osoitettu, miten kaikelle sille, minkä kanssa syntyvä ensi kerran
joutuu kosketuksiin, annetaan tärkeä ja määräävä merkitys. Tämä
käsitys on m.m. saanut ilmaisunsa siinä, minkä vaatekappaleen kanssa
syntyvä ensiksi joutuu yhteyteen, niin että tarkoituksenmukaista
vaatekappaletta käyttämällä katsotaan aiheutettavan vastaavia
tuloksia.

Nämä tulokset saattavat ensiksikin kohdistua määrättyyn henkilöön,
siihen, jonka vaatekappale on ollut käytännössä. Suomessa ja
Virossa lapsi joko syntyessään otetaan vastaan isän housuihin
tahi kuljetetaan niiden läpi.[821] Toisinaan syntyvä kääräistään
äitinsä hameeseen tahi kuljetetaan sen läpi ennenkuiu mitkään muut
vaatekappaleet ovat sitä koskettaneet. Suomessa tämä sanotaan
tehtävän siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, että lapsi saataisiin
äitiänsä rakastavaksi ja kunniassa pitäväksi.[822] Isän paitaan
synnyttyään käärittynä lapsi kasvettuaan pitää enemmän isästään,
vastaavaan äidin vaatekappaleeseen kiedottuna enemmän äidistään.[823]
Synnyttyään isän paitaan kiedotusta lapsesta ei myöskään tule
kiukkuinen,[824] vaan isänsä mieluinen, s.o. onnellinen.[825]

Useimmiten tällä tavoin vaatekappaleella aikaansaatava yhteys on
kuitenkin yleisempää laatua, niin ettei se ilmene taipumuksena
itseensä vaatekappaleen kantajaan, vaan jonkunmoisena suhteena tämän
sukupuoleen. Varsin yleistä on Suomessa ja Virossa, että poikalapsi
kiedotaan syntyessään naisen vaatekappaleeseen, tyttölapsi miehen,
jolloin heillä vastaisuudessa on oleva hyvä naimaonni. Suomessa on
tällöin käytännössä paita, johon lapsi syntyessään kietaistaan,[826]
tahi tyttölapsi pistetään miehen housuihin tahi kuljetetaan
housunlahkeen läpi; poikalapsi kääritään naisen hameeseen.[827] Sama
tulos saavutetaan valmistamalla vastaavista vaatekappaleista lapsen
riepuja.[828]

Vielä myöhemminkin, ristille vietäessä, on vaatekappaleella
sama vaikutus. Jos tahdotaan saada tyttölapsi nuorena miehelään
kelpaavaksi, on ristille lähdettäessä pantava miehen housujen
takapuoli sen paljasta ihoa vasten; poikalapsen kapaloihin kääritään
samassa tarkoituksessa naisen paidan helmapuoli (alaset).[829]

Wiedemann kertoo virolaisten uskoneen, että jos poikalapsi syntymisen
jälkeen vedetään äitinsä paidan läpi, tytöt ovat myöhemmin hänestä
pitävät ja juoksevat hänen perässään. Mutta naisen vaatekappaleen
käytöstä saattaa poikalapselle olla epäedullisetkin seuraukset.
Naisen vyöhön kapaloituna siitä tulee naisellinen. Tyttölapsi on
syntyessään kiedottava miesten paitaan ja vedettävä miesten housujen
läpi; silloin ovat miehet myöhemmin hänestä pitävät ja hän joutuu
nuorena naimisiin.[830] Toisen tiedon mukaan tyttölapsi on samassa
tarkoituksessa pistettävä pojan housujen läpi vasta ensimäisen
pesemisen jälkeen.[831] Holzmayer sanoo vain turhamaisten äitien
näin menettelevän. Kun jollakulla neidolla on paljon ihailijoita,
sanotaan: "Se on sündimise ajal läbbi pükste wätud."[832]
Hurtin muistiinpanojen mukaan nämä toimet, tytön kuljettaminen
miesten housunlahkeen läpi tahi pojan pistäminen johonkin naisten
vaatekappaleeseen naimaonnen hankkimisen tarkoituksella, tapahtuvat
joko heti syntymisen tahi ensimäisen pesun jälkeen.[833]

Tämänlaatuisista muita kansoja koskevista mainittakoon Мinch'in
Saratovin läänistä oleva tiedonanto, joka mahdollisesti saattaisi
koskea mordvalaisia. Sen mukaan pienokainen maailmaan ilmestyessään
kietaistiin isän paitaan.[834] Tämän tavan Sumtsov ilmoittaa
levinneeksi slaavilaisten keskuuteen.[835] Ploss mainitsee, että
Königsbergissä lapselle katsotaan tuotettavan onnea sillä, että se
kääritään isän paitaan.[836]

Yleensä siis vaatekappaleen avulla voidaan lapseen siirtää joko
vaatekappaleen kantajan ominaisuuksia tahi luoda yhdysside lapsen
ja vaatekappaleen kantajan sekä laajentuneessa merkityksessä
vaatekappaleen kantajan sukupuolen kanssa. Näiden tapojen peruskäsite
näkyy olevan sangen laajalle levinnyt. Kiinassa lapsen ensimäiset
vaatteet on tehtävä jonkun vanhan (70-80 v. ikäisen) miehen
takista ja housuista, jotta niiden uudesta kantajasta tulisi yhtä
pitkäikäinen.[837] Mutta ei ainoastaan inhimillisiä ominaisuuksia
näin siirretä lapseen. Jos jakuuttiperheestä lapset kuolevat,
vastasyntynyt kääritään karhun taljaan ja nimitetään karhun pojaksi.
Tästä on kuitenkin seurauksena, että lapsesta tulee pahaluontoinen;
ellei ole äärimäinen tarve, ei tähän keinoon sen vuoksi
turvauduta.[838] Monin paikoin Suomessa on pidetty onneatuottavana
kääräistä vastasyntynyt hevosloimeen. Tämänkään tavan alkuperänä
ei liene ollut muu kuin pyrkimys hankkia lapselle hevosen hyviä
ominaisuuksia: terveyttä, voimaa j.n.e.

Voidaan kysyä, missä piilee vaatekappaleen ominaisuus olla kantajansa
ominaisuuksien siirtäjänä. Mahdollisesti on vaatekappaleen ajateltu
suorastaan luovan samanlaisia sympatetisia siteitä kuin ruumiin
ainesosien. Siinä maagillisen herkkyyden ja vastaanottavaisuuden
tilassa, jossa syntyvän ajatellaan olevan, paljas kosketus, etenkin
ensimäinen kosketus, riitti yhdistämään vaatekappaleessa piilevät sen
kantajan substanssihiukkaset lapseen. Se seikka, että vaatekappale
-- kuten toisinaan mainitaan -- nimenomaan oli asetettava paljasta
ihoa vastaan ja että muutamien ruumiinosien verhona sekä yleensä
suorastaan ihon peitteenä oleville vaatekappaleille annetaan
erikoista merkitystä, viittaisi tällaiseen käsitykseen. Usein
painostetaan erikoisesti, että vaatekappaleen tnlee olla pidetty tahi
likainen. Ihmisruumiin lika tavataan sellaisenaan edellisentapaisessa
käytännössä. Niin pian kuin kafireilla lapsi on syntynyt, isän
kyynärvarresta ja muista paikoin hänen ruumistaan pyyhitään vähän
likaa, joka sekoitetaan joidenkin lääkeaineiden kanssa. Tämä sekoitus
kuumennetaan siksi kunnes se rupeaa savuamaan, ja lapsi "pestään
savussa".[839]

Tämän substantialiseen siteeseen perustuvan käsityksen ohella on
huomioon otettava ajatus vaatekappaleesta omistajansa tahi kantajansa
personallisuuden identifioijana. Vastasyntyneeseen nähden saattoi
jo tämä olla kylliksi aikaan saamaan taikavaikutuksia. Tällainen
ajatustapa kuvastuu m.m. muutamien suomalais-ugrilaisten kansojen
mytologisissa menoissa. Tunnettua on, miten sekä mordvalaisten että
tšeremissien hautajaismenoissa ja vainajain muistojuhlissa vainajan
vaatteet edustavat häntä itseään.[840] Ostjakit jättävät vainajan
alus- ja vuodevaatteet joksikin aikaa kuoleman jälkeen vuoteelle,
jolloin ensinmainittuja säilytetään päänalasten alla. Joka kerran
kun juhlaa vainajan sielun kunniaksi vietetään, ne otetaan esille ja
asetetaan vuoteelle.[841]

Eräillä paikkakunnilla Suomessa naimisiin joutuvat ovat vihittäessä
koettaneet papin eteen polvistumisen ajaksi saada toinen toisensa
vaatteen lievettä polvensa alle. Se, jolle salaa onnistui näin tehdä,
oli saapa johtovallan avioliitossa.[842] Samassa tarkoituksessa
saattaa toinen vihittävistä panna myös toiselle kuuluvan vasemman
käden käsineen vasemman jalkansa kantapään alle.[843] Näihin
verrattavia ovat seuraavat pari taikaa: Jos ruumisarkkuun miehen pään
alle pannaan vaimon paita, niin leskeä ei naida, ennenkuin paita on
mädännyt siellä.[844]

Viimeiseksi esitetty taika kuuluukin tavallaan jo niihin, joiden
avulla taiottavalle tahdotaan aiheuttaa vahingollisia seuraamuksia.
Suomalais-karjalaisessa nefarisessa taikuudessa vaatekappaleilla
onkin laaja käytäntö. Aikaisemmasta tunnettuja menetelmiä käyttämällä
voidaan vaatteen avulla niiden kantaja ensinnäkin "pilata
kitumaan". Tätä varten tarvitsee esim. leikata hikisestä vaatteesta
palasia ("nuppuja"), kääriä ne tieltä löydetyllä kolmella hevosen
häntäjouhella lujaan kääröön ja viedä se hetteeseen, semmoiseen,
joka aina kiehuu.[845] Tahi pannaan taiottavan varastettua likaista
vaatetta lepästä tehtyyn arkkuun, sidotaan arkku leppäiseen
venheeseen vaskilangoilla kiinni ja pannaan venhe menemään järven yli
purjetuuleen; jos tuuli on kirkolle päin, taiottu kuolee heti, jos
muualle, kituu hän ja kuolee vasta pitkän ajan perästä.[846]

Kuolleen ja jälkeenjääneen välille voidaan luoda yhteys, joka
pakottaa elävän ikävöimään kuollutta; tätä varten varastetaan
taiottavan likaista vaatetta, silmänpesuvettä tahi -- mikä vielä
parempaa -- hiuksia ja pannaan ne ruumisarkkuun, sanoen: "Sinne
mieliköön kunne mänöö mänijä."[847]

Sairaloinen unen tarve ("nukkumaan pilaaminen") aiheutetaan, kun
otetaan taiottavan pään alta vaatetta ja pidetään sitä kolme yötä
ruumiin pään alla, jonka jälkeen vaate pannaan takaisin taiottavan
päänalasiin.[848] "Kitumaan pilataan" myös ottamalla viikkokauden
pidetystä ihmisen paidasta tilkku (tahi verta tahi hiuksia), joka
pannaan riepuun ja sidotaan punaisella langalla vaivaiskoivun
oksaan.[849]

Tällaisten turmiollisten vaikutusten aiheuttajalle itselleen voidaan
myös kostaakin hänen oman vaatekappaleensa avulla. Jos hänelle
tahdotaan aiheuttaa kuolema, otetaan taiotun vaatteesta nukkaa ja
taikojan vaatteesta pieni palanen, johon nukka kääritään punaisella
langalla, pannaan käärö umpilammissa uivan kalan suuhun ja päästetään
kala uimaan. Taikoja еlää niinkauan kuin kala elää, mutta kuolee
samalla kuin kalakin.[850]

Eräässä pistoksien nostantataiassa vaatteella on täydelleen
samanlainen käytäntö kuin ihmisruumiin varsinaisella aineksella
nefarisissa taioissa. Pistokset saadaan nousemaan johonkuhun siten,
että leikataan hänen hikisestä vaatteestansa palanen ja naulataan se
kolmella äimällä kituvaan puuhun, samalla kiroamalla taiottavaa.[851]

Pahanilkisiin, vaatteen avulla suoritettaviin taikoihin kuuluvat
edelleen ne, joilla nainen saatetaan hedelmättömäksi. Tämä
aiheutetaan esim. siten, että huuhdotaan naisen paita, joka on ollut
hänen yllään silloin, kun hänellä ensi kerran on ollut fluctus
meustruus, ja kaadetaan vesi liikkumattoman kallion koloon, josta
se sitten annetaan härkävasikan juoda.[852] Myöskin huuhtomalla
taiottavaa muun ohella vedellä, jossa on liuotettu hänen kolme yötä
käyttämäänsä paitaa, saadaan aikaan sama tulos.[853]

Erään toisinnon mukaan paidalla, joka on tahrattu sanguine
menstruoso, voidaan miehelle aiheuttaa fluctus menstruus,
nimittäin siten, että nainen tällaisella paidalla lyö miestä hänen
tietämättään, tämän saunassa kylpiessä, vastaavaan ruumiinosaan.[854]

Näissä taioissa omistetaan vaatekappaleelle yleensä sama merkitys
taikateknillisenä välineenä kuin varsinaiselle organiselle aineelle
ja sen perustana on selvästi vaatteen yhteys kantajansa ruumiin
kanssa. Vaatekappaleen paljas kosketuskin voi jättää siihen jäljen,
jota voidaan käyttää taikomisen esineenä. Jos on varastettu rahaa
taskusta, on siitä leikattava pala ja vietävä se kirkon torniin
kellojen ikeeseen. Silloin varas saa kärsiä hirveitä tuskia, sillä
"kirkon kellot kantavat hänen päällensä".[855]

Mielenkiintoisia ovat muutamat synnytystavoissa vaatekappaleen avulla
toimitettavat temput. Vaikeaan synnytykseen hankitaan helpotusta
ensiksikin siten, että synnyttäjä panee päällensä sellaisen vaimon
paidan, joka on synnyttänyt kaksitoista lasta; sitten on koetettava
salaa saada irroitetuksi kunniallisen vaimon hameesta kaulus ja
pantava se synnyttäjän vatsan ympäri paidan alle.[856] Synnytykseen
hankitaan helpotusta, myös pujottamalla synnyttäjä kolmasti miehensä
vihkimähousujen kauluksen läpi[857] tahi siten, että lapsivaimon
päälle puetaan miehen paita.[858]

Näissä taioissa on erotettava useampia taikaelementtejä. Sopivia
ja tarpeellisia ominaisuuksia omistavan henkilön vaatekappale,
synnyttäjän päällä tahi lähinnä kysymyksessä olevan ruumiinosan
välittömässä yhteydessä, siirtää synnyttäjään samoja ominaisuuksia.
Housujen kauluksen läpi kuljettaminen ja hameen kauluksen paneminen
vatsan ympäri ovat taasen yleisiä synnytystavoissa käytettyjä
menetelmiä, joissa kuvaannollisen tahi mimetisen toimen avulla
tahdotaan aikaan saada samanlaisia todellisuudessa.[859] Miehen
vaatekappaleen käyttämisestä synnyttäjän päällä puhuttaessa on
taasen muistettava niitä käsityksiä, joita eri kansoilla on miehen
maagillisesta suhteesta syntymisprosessiin ja synnyttäjään.

Suomalaisessa taikuudessa vaatekappaletta tahi pukuesinettä käytetään
afrodisisessa merkityksessä, herättämään sukupuolitunnetta ja
edistämään sikiämistä. Kun lehmä ei suvainnut härkää, emäntä löi sitä
m.m. miehensä housuilla.[860] Jos lehmä ei tiinehdy, on sidottava
vanha virsu sen kaulaan.[861] Lehmiä ulos päästettäessä niitä
lyötiin m.m. miehen housuilla ja sanottiin: "Hae lehmä härkäs."[862]
Karjan lisäytymiseksi emäntä muun taian ohella löi kutakin lehmää
isännän housuilla ja sanoi: "Yksin ulos, kaksin sisään", tahi
lyötiin lehmää ulos ajettaessa virsulla molemmin puolin, jottei
jäisi mahoksi.[863] Raja-Karjalassa entiseen aikaan pantiin
ensikantoiselle lehmälle päähän huivi ja sanottiin: "Tulkoon
sinusta hyvä lehmän emä."[864] Jos vaimon mieli loitsulla on saatu
miehestään vieroitetuksi, hän alkaa jälleen miestään rakastaa, jos
tämä juo juoksevan puron vettä hänen kengästään ja sitten viskaa
sen takaperin olkansa yli.[865]

Muutamat pukukappaleet, varsinkin jalkineet, näyttävät
saavuttaneen muidenkin suomalais-ugrilaisén heimon kansojen
taikakäytännössä merkityksen, joka tuntuu olevan suhteessa ajatukseen
hedelmällisyydestä ja lisäytymisestä. Virolainen nuorikko kotia
tultuansa asettaa parin käsineitä lammasnavetan aitaukselle,
jonka johdosta lampaat syövät ja menestyvät hyvin.[866] Eräissä
syrjänikylissä asetetaan navetan eteen riukuun paljon vanhoja virsuja
karjan lisäytymiseksi. Eräissä toisissa kylissä vanhoja virsuja oli
ripustettu ei ainoastaan navetan eteen, vaan myös rukiiksi ja ohraksi
kylvettyjen peltojen aitoihin.[867]

Tällaisessa merkityksessä ovat monet Europan ja etäisemmätkin kansat
käyttäneet jalkinetta maagillisissa toimissaan.[868] Suomalaiset
tavat ovat tämän taparyhmän selittelylle mielenkiintoisia siinä
suhteessa, että niissä muillekin vaatekappaleille, varsinkin miehen
housuille, omistetaan hedelmöittymistä ja sukupuolitoimintaa edistävä
merkitys. Näyttää siltä, kuin käsitys viimeksimainitun vaatekappaleen
erikoisesta afrodisisesta voimasta nojautuisi etupäässä sen
asemaan määrätyiden ruumiin elimien verhona. Tässä kohden viimeksi
puheenaolleet käsitykset yhtyvät niihin, joiden mukaan samalla tahi
vastaavalla vaatekappaleella saavutetaan kiintymys tahi yhteys
toiseen sukupuoleen naimaonnen turvaamisen tarkoituksessa. Näiden
taikojen ja tapojen varsinaisena perustana tuntuisi siis olevan
substantialiseen yhteyteen pohjautuva käsitys, joka luonnollisen
idea-assosiationin avulla on kehittynyt ja laajentunut.

Vaatekappaletta käytetään suomalaisissa karjataioissa aikaan
saamaan samanlaisia suhteita ihmisen ja eläinten välille, jollaiset
ovat tunnettuja ruumiin substanssin vastaavasta käytännöstä. Jos
tahdotaan tehdä lehmät vihaisiksi vieraille, mutta lauhkeiksi
lypsettäessä, taikoja asettaa niiden päälle hattunsa, kun ne ensi
kertaa poikivat.[869] Kun lehmä ostetaan, se viedään kodan eteen,
jossa vaimo syöttää sitä helmastansa kodan kynnyksen yli, ottaa
sen hännän, lyö sillä itseään ja sanoo: "Seuraa minua." Silloin
eläin pysyy talossa.[870] Kun kylästä (vierailta ihmisiltä) tuodaan
eläin, on riisuttava vaatteensa sen päälle ja puettava ne siitä
taas päällensä, sitten eläin ei ikävöitse.[871] Lehmät saadaan
emäntäänsä kiintymään, kun niille syötetään leipää emännän paidan
takahelmalta.[872] Tahi on emännän, saadakseen lehmät tulemaan
kotiin, sidottava jokapäiväiset kenkänsä kellokkaan kaulaan.[873]
Jos hevonen on paha ottaa kiinni, on sille syötettävä pala paitansa
takahelmalta.[874] Keväällä karjaa ensi kertaa ulos laskettaessa
navetan kynnykselle on pantava sukkanauha poikkipuolin ja ajettava
karja sen ylitse; silloin karja tulee laitumelta hyvin kotia koko
kesän ajan.[875] Ulos laskettaessa lehmäin selkiä pyyhitään liinalla,
joka on ollut miehen kaulassa hänen rippikirkossa käydessään.[876]

Sangen laajaperäinen käytäntö vaatekappaleilla on suomalaiskansojen
taianomaisessa lääketaidossa. Ensinnäkin niitä käytetään välineinä
määrättyjen sairauksien parannusmenetelmissä, toisissa muodostamassa
menetelmän pääasiallista osaa, toisissa osana muunlaatuisia
taikatoimia sisältävästä menetelmästä. Näitä tarkastettakoon
seuraavassa.

Kierosilmää lasta parannetaan jauhattamalla, seulomalla
ja puohtamalla, jonka jälkeen hänet kolmasti pujotetaan
isänsä [housujen] lahkeen lävitse.[877] "Lentoa" puoskitaan
pyyhkimällä kolmasti vasemmasta jalasta otetulla sukallaan,[878]
mielenvikaisuutta polttamalla potilaan vaatteita kolmasti
metsänpalossa, panemalla kypeniä veteen ja juottamalla potilaalle
itselleen,[879] kaatumatautia viemällä potilaan paita ensiksi saunan
lauteen alle, sitten hautuumaalle, jossa sitä kuljetetaan "kalmau
lautojen läpi".[880] Syylä saadaan katoamaan miesten housujen
ristineuleella painelemalla,[881] sikojen pahnoilla täytetty
[vastakkaisen?] sukupuolen sukka kaulan ympäri käärittynä paransi
sikotaudin.[882] Itkuisaa lasta on pujoteltava kolmasti isän likaisen
sukan läpi,[883] syunytyskuumeessa käytettävä sellaista vaatetta,
joka on ollut naisen päällä silloin, kun hänellä on ollut ensi
kertaa kuukautiset.[884] Itkevä lapsi saatiin myös rauhoittumaan
pujottelemalla se alastomana kolme kertaa sellaisen vaatteen läpi,
joka on ollut vihillä oltaessa yllä.[885] Ulostustautia parannettiin
pesemällä yhdeksän lautamiehen housut yhdessä, viemällä pesuvesi
myllyn jauhinkiven silmän läpi ja sekoittamalla sitä ruokaan.[886]
Kun joku ensi kerran pyörtyy, häneltä otetaan vaatteet ja poltetaan
maakiven päällä.[887]

Profylaktisissa toimissa vaatekappaleen käyttö on yleistä. "Yön
itkettäjä" ei tarttunut lapseen, jos se pujotettiin vihkimäpaidan
läpi; sitä ei sen vuoksi pesty lapsensaantiin saakka.[888] Lehmät
voidaan suojella "naaralta" siten, että lehmien ruokkija ottaa
iltasella viimeiseksi työkseen alimmaiset hameensa tahi housunsa
ja pyyhkii niillä lehmän selkää myötäkarvaan; kolmannella kerralla
vaatekappale on jätettävä lehmän selkään yöksi.[889] Toisen tiedon
mukaan elukan yli heitettiin kuukautisveren tahraama liinavaate.[890]
Käärmeet estetään tulemasta kartanolle kiertämällä kartano Matin
päivänä kolmeen kertaan, jolloin vedetään perässään m.m. isännän
housuja.[891]

Näissä taioissa on huomiota kiinnitettävä siihen seikkaan, että
vaatekappaleelta, tällaiseen käytäntöön kelvatakseen, usein vaaditaan
erikoisominaisuuksia: sen on oltava sellainen, jota jossakin
erityisemmässä tilaisuudessa on pidetty päällä, tahi tulee sen kuulua
jollekin erikoisasemassa olevalle henkilölle. Vaikutuksen pääpaino
lepää tällöin sen taikavoiman perustalla, jonka tämä erikoisuus
vaatekappaleelle antaa.

Muuten on vaatekappaleiden samoin kuin ruumiin substanssinkin
lääketaidollinen käyttö muihin taikaryhmiin verrattuna
taikateknillisessä suhteessa ja taikakäsityksiinsä nähden vähemmän
selväpiirteistä. Osaksi johtunee tämä siitä, että lääketaidollinen
taikuus yleensä, parannusvälineen tehoa koroittaakseen, pyrkii
etsimään välineensä mitä odottamattomimmilta tahoilta, käyttämään
mahdollisimman harvinaisia ja omituisia keinoja ja välikappaleita.
Lisäksi tulee se, että taikojen alalla luonnollisesti on tapahtunut
paljon sekautumista, eri käsitteiden yhtymistä ja alkuperäisten
hämmentymistä.

Vaatteella suoritettavien parannusmenetelmien joukossa on eräs
ryhmä, joka perustuu aikaisemmasta tunnettuun taikakäsitykseen, joka
yleisimmin tavataankin juuri parannustaikojen alalla. Puheenalaisten
taikojen joukossa on nimittäin useita neutralisointiprinsipiin
perustuvia. Jos lehmä on sairastunut, ja joku epäiltävä henkilö
on ennen lehmän kipeäksi tulemista käynyt viimeiseksi navetassa,
otetaan sen vaatteista pieni tilkku tahi vain nöyhtää, ja
poltetaan se tuhaksi, joka sekoitetaan juomaan; tällä pääsee lehmä
kivustansa.[892] Jos kade ihminen jotenkin on vahingoittanut lasta,
liiviläiset hankkivat sen ihmisen vaatteista palasen ja syöttävät sen
lapselle. Tahi jos tällainen ihminen on turmellut lapsen huutavaksi,
taikoneelta on saatava jokin esine, esim. sukka, poltettava se ja
annettava sen [lapsen] saada sieraimiinsa siitä tullutta savua.[893]

Tähän verrattavaan taikaopilliseen käsitykseen perustuu
vaatekappaleen käyttö diagnostisiin tarkoituksiin ja ennustamiseen.
Jos on parannettava sellaista potilasta, joka ei ole itse saapuvilla,
taikojalle on tuotava jokin hänen vaatekappaleensa, josta tämä tutkii
taudin laatua,[894] Saadakseen tietää, mikä tauti sairasta vaivaa
ja mistä se on tarttunut, tietäjä leikkaa sairaan vaatteesta palan,
ottaa siihen sairaan verta ja panee sen päänsä alle nukkumisen
ajaksi.[895] Unessa tietäjälle näin menetellen näyttäytyy se paikka
"eli se, missä sairas on kiinni".[896]

Sairaan ihmisen vaatekappaleet käsitetään yleensä sairauden aineen
kyllästäminä sen kantajiksi; siksi monissa parannusmenetelmissä
muun taian ja loitsun ohella kiinnitetään huomiota myös potilaan
vaatekappaleisiin ja pukuun yleensä. Usein parannettavan on
parannuskylvyn tahi muun taian jälkeen pukeuduttava puhtaisiin
vaatteisiin, samalla kuin vanhat vaatteet poltetaan[897] tahi
jätetään parannuspaikalle metsään.[898]

Edellä on viitattu siihen, miten erikoisissa tiloissa käytetyillä ja
tiettyjen henkilöiden vaatekappaleilla katsotaan olevan tavallista
suurempi taikavoima. Sanguis mentstruus on semmoisenaan voimakas
taika-aine ja siksi sen yhteydessä olleilla vaatekappaleillakin on
suuret taikaominaisuudet. Vihkimisessä, ripillä käydessä, häissä,
kirkolla käydessä päällä olleilla vaatekappaleilla on samaten
erityinen taikavoima, sillä ne sisältävät näissä juhlallisissa
seremoniallisissa tilaisuuksissa niihin yhtynyttä taikapotenssia.
Mutta esim. porttonaisen vaatekappaleilla ajatellaan olevan myös
erikoista vaikavoimaa.[899] Näin on luonnollisesti asianlaita ennen
kaikkea niiden vaatekappaleiden suhteen, jotka jotenkin ovat olleet
kuoleman ja vainajien kanssa yhteydessä, sillä ne saattavat lisäksi
olla jossakin suhteessa henkimaailmaan, mikä on voimakkaimpia
taikatekijöitä. Kuolleen päältä otettu paita, päällä oikeuden edessä,
takaa käräjöitsijälle varman voiton.[900] Ähky parannetaan hevosesta
heittämällä sen selkään sellainen vaate, joka on ollut ruumisarkun
päällä[901] j.n.e.

Pesuvedestä puhuttaessa mainittiin, että tiettyjen henkilöiden,
esim. pappien, morsianten y.m. pesuvedellä käsitetään olevan
erityinen taikavoima. Näin on laita myös tällaisten henkilöiden
vaatekappaleiden. Jos tyttö saa pyyhkiä silmiään papin palttoon
helmaan, niin kaikki pojat hänestä pitävät.[902] Haluttuja
taikaesineitä ovat huonomaineisen naisen ja tietäjäeukon
vaatekappaleet, samaten kastamattomana kuolleen lapsen yhteydessä
olleet.[903]

Paitsi sitä aiemmin puheenaollutta yleistä maagillista
peruskäsitystä, joka antaa kaikille esineille, jotka ovat olleet
yhteydessä arvokkaassa yhteiskunnallisessa asemassa (hallitsijoiden,
pappien, tuomarien, taikurien) tahi erikoisissa tiloissa olevien
(sulhasen, morsiamen, synnyttäjän, murhamiehen, seremoniallista
surua pitävän j.n.e.) henkilöiden kanssa, on huomioon otettava
vielä se, että kaikella sellaisella, mikä on ollut mahdollisimman
usean tuntemattoman yksilön kanssa kosketuksissa ja yhteydessä,
on erikoinen taikavoimansa. Suolat, jauhot, vesi j.n.e., jotka on
kerjäämällä saatu tahi koottu mahdollisimman monelta haaralta, sekä
kerjäläisille kuuluneet esineet omistavat tällaista taikavoimaa.
Näiden käsitysten voidaan mielestäni ajatella syntyneen siten, että
esim. sellaisten henkilöiden kuin kerjäläisten ja huonomaineisten
naisten tavarat sisältävät usean henkilön personallista tahi
ruumiillista tartuntaa ja näin ovat neutralisointitietä
kykeneviä hävittämään tuntemattomasta lähteestä peräisin olevaa
taikavaikutusta.[904]

Itäisten suomensukuisten kansojen vastaavista käsityksistä ja
taikakäytännöstä tiedot ovat niukkoja, mutta ne osoittavat samojen
peruskäsitteiden vallitsevan täälläkin.

Aikaisemmin on jo mainittu, miten syrjänit m.m. sairaalle paikalle
asetetun liinan tahi paidan avulla siirtävät sairauksia, heittämällä
tällaisen vaatekappaleen tielle, toivoen, että joku sen nostaa,[905]
mikä menettelytapa perustuu käsitykseen taudin siirrosta sen
vaatteeseen tartutetun aineksen avulla. Edelleen syrjänien tavoissa
havaitaan neutralisointiajatukseen perustuvia vaatekappaleella
suoritettavia taikoja. Nämä ilmenevät pahan silmän aiheuttaman
taikavaikutuksen hävittämisessä. Kun syrjänit ovat saaneet selville
silmäämiseen syyllisen, he koettavat varastaa häneltä jonkin esineen,
jota hän ei kauan sitten varmasti on koskettanut. Tällaisena esineenä
on karvatukko rukkasista, saappaan tahi huopakengän pohja, mutta
myöskin silmääjän asunnon kynnyksen lastut. Tämä esine poltetaan,
jolloin potilaan on seistävä savun yläpuolella ja kääntelehdittävä,
jotta savu kietoisi hänet yltympäri.[906]

Mielenkiintoista on tässä erikoisesti se, että taikomisväliueenä
käytettävän esineen katsotaan tarvitsevan äskettäin olleen
yhteydessä taikojan kanssa, sekä että tuona esineenä tavallisesti
on sellainen vaatetukseen kuuluva kappale (käsineet, jalkineen
pohja), joka alinomaa on välittömässä kosketuksessa kantajansa
ihon kanssa. Tämä viittaa selvästi siihen, että vaatekappaleen
merkitys taikavälineenä ensi sijassa perustuu siihen käsitykseen,
että se sisältää kantajansa ruumiillisen olemuksen tartuntaa. Tässä
tartunnassa piilevä substanssi joutuu poltettaessa savun välityksellä
taiottavan ruumiillisen olemuksen yhteyteen ja tekee taikavaikutuksen
tyhjäksi.

Sairauden kantajana ja poistovälikappaleena ersämordvalaiset
käyttävät parannustaioissaan potilaan paitaa. Taikapesun jälkeen,
jossa lapsen paita vöineen asetetaan pesuvesiastian keskelle lyötyyn
veitseen, paita viedään joelle ja pestään, jolloin pesijä lausuu:
"Minä puserran pois Ivanan sairaudet, minä pesen, puserran pois
kotona, mutta kodinhaltija jurt-ava äitiseni käski sinun pestä pois
hänen paidastansa, hänen vyöstänsä -- -- --"[907]

Tšeremissit käyttävät vaatekappaletta välittömän nefarisen taikuuden
tarkoituksiin, loitsien niiden avulla sairauksia toisiin ihmisiin.
Vähän aikaa ennen helluntaita taikurit vievät hautuumaalle
vaatekappaleita, karvatukkoja, rihmoja j.n.e. ja hautaavat ne maahan,
samalla loitsien tauteja niihin henkilöihin, joilta he ovat nämä
vaatekappaleet ottaneet.[908]

Votjakeilla on omituinen käsitys pukuna vielä kantamattoman, mutta
siksi valmistettavan vaatteen ja vaatekappaleen sympatetisesta
suhteesta tulevaan käyttäjäänsä. Kun paitaa ommeltaessa kauluksen
sija leikataan irti, irtileikattu kaistale on pantava sellaiseen
paikkaan, missä sitä kukaan ei voi nähdä. Muutoin, jos taikuri löytää
kappaleen, hän voi pilata sen, jonka johdosta se ihminen, joka
pitää paitaa, josta kaistale on leikattu, saattaa sairastua.[909]
Tässä ei siis yhteys vaatteen ja sen kantajan välillä perustu
ruumiillisen kosketuksen kautta syntyneeseen suhteeseen, vaan on
kokonaan kuviteltua laatua. Tällainen käsitys on kyllä voinut syntyä
sellaisenaankin mielleyhtymien tietä, mutta saattaa se myöskin olla
analogiamuoto toisille, ruumiilliseen kosketukseen perustuville
samanluontoisille käsityksille.

Tällekiu osalle tutkittavanamme olevaa aihetta saatetaan
löytää vertauskohtia ensiksikin lähimpien naapurikansojen
taikuudesta niinhyvin lännestä- kuin idästäkinpäin. Suomen
ja Ruotsin ruotsalaisten taikakäytännössä on varsin läheisiä
analogioita. Syntyessä otetaan esim. poikalapsi Uudellamaalla
vastaan villahameeseen, jolloin se helposti voittaa tyttöjen
suosion, tyttölapsi villapaitaan, jolloin hänestä tulee miesten
mieleinen,[910] tahi pistetään syntynyt miehen alushousujen
lahkeen lävitse (poikalapsi oikeanpuolisen, tyttölapsi
vasemmanpuolisen).[911] Ruotsissa tyttölapsi samassa tarkoituksessa
on otettu vastaan miehen paitaan, poikalapsi naisen paitaan.[912]
Viron ruotsalaiset ovat käyttäneet vaatekappaletta suoranaisesti
pahanilkisen taikuuden tarkoituksiin.[913] Sille, joka haluaa ulottaa
vertailunsa laveammallekin, selvenee pian, että tämänsuuntaisia,
jopa suorastaan näihin verrattavia menetelmiä noudattavat monet
etäisetkin kansat, ja että ne perustuvat yleisiin taikaopillisiin
peruskäsityksiin.

Vaatekappaleisiin semmoisenaan kohdistuu eri kansojen kesken
yleensä paljon maagillisia käsityksiä, joista monet johtuvat
niistä luuloista, joita vaatekappaleet ovat saaneet kantajansa
personallisuuden edustajina, jopa identifioijina. Olen rajoittanut
tarkasteluni vaatekappaleiden merkityksestä suomalaiskansojen
taikuudessa koskettelemalla etupäässä sitä puolta, missä kuvastuu
käsitys, että vaatekappale on saavuttanut taikaominaisuutensa sen
kautta, että se on imenyt itseensä kantajansa ruumiillisen olemuksen
osasia. Vaatekappaleiden merkitystä ja käytäntöä taikuudessa on
selitelty etupäässä juuri ensinmainitun käsityksen kannalta,
yhdistämällä se primitivisiin sielukäsityksiin, joiden mukaan
elottomilla esineillä on sielunsa. Suomalaiskansojen käsitykset ja
tavat osoittavat mielestäni jälkimäisen käsityksen -- joka muutoin
on suoranaisempi ja vähemmän teoretinenkin -- suurelta osalta olleen
tämän taikuuden haaran perustana.



XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.


Jalanjäljen, niinkauan kuin se on havaittavissa, ajatellaan yleensä
sisältävän jotakin aiheuttajansa olemuksesta. Tähän käsitykseen
perustuen jalanjälki on taikuudessa saanut suuren merkityksen
ja käytännön aiheuttajaansa kohdistuvien taikavaikutusten
välikappaleena.[914]

Suomalais-karjalaisissa taikakäsityksissä sympatetinen yhteys ihmisen
ja hänen jalanjälkensä välillä kuvastuu erittäin selvänä. Jalanjäljet
ovat tulleet monenlaisen taikomisen esineiksi ja niiden kautta
aiheutetaan ihmisille ja eläimille voimakkaita taikavaikutuksia.

Jäljistä taikomiseen turvaudutaan nähtävästi etupäässä sellaisissa
tapauksissa, jolloin taian suorittajalla ei ole käytettävissään
jotakin muuta taiottavan personallisuudesta kotoisin olevaa
taikavälinettä, jonka avulla hän saattaisi päästä taikayhteyteen
taiottavan kanssa.

Varsinkin nefarisen magian alalla jalanjäljet ovat yleisenä
taikomisvälineenä mitä erilaisimpien pahanilkisten tarkoitusten
palveluksessa. Jos tekee tulen kalamiehen kolmelle askeleelle ja
niistää niihin nenänsä, tämä ei saa kaloja.[915] Kulkija voitiin
jäljistä taikomalla saada eksymään. Sitä varten tarvitsi pyyhkiä
karhun käpälällä hänen metsäänmenojälkiään, leikata irti kolme
askeleen sijaa, kääntää ne ylösalaisin ja edestakaisin, siten, että
keskimäinen jää paikalleen, mutta etumainen tulee jälkimäisen sijaan
ja päinvastoin. Tämän jälkeen jälkiä vielä on paineltava karhun
käpälällä.[916]

Jalanjäljestä taikomalla ihmiselle voidaan aiheuttaa hivuttava
sairaus ("kitumaan pilaaminen"). Venäjän-Karjalassa tämä tapahtuu
siten, että löydetyistä avojalan jäljistä kolme leikataan irralleen
ja asetetaan kumolleen vanhan tulisijan pohjalle, johon ne yhdeksällä
ruumisarkun naulalla lyödään kiinni ja peitetään mullalla.[917]
Myöskin rakkaustaioissa on joskus turvauduttu jalanjäljestä
taikomiseen. Jos tyttö pelkää, että poika hänet jättää, pitää hänen,
kun poika lähtee tytön huoneesta, kääntää pojan jäljet siten, että
kynnyksen edessä oleva matto käännetään niin, että jäljet ovat
huoneeseen päin; silloin poika kyllä tulee toisenkin kerran.[918]

Venäjän-Karjalassa kylväjän askelien kautta voidaan pilata touko.
Tätä varten otetaan kylväjän kolmesta askeleesta multaa ja viedään se
alastomana kirkkomaalle tahi paikalle, jossa on ruumiin arkun lastuja
poltettu. Tällöin "manalaiset" hierovat touon kasvamattomaksi.[919]

Laajimman käytännön jäljistä taikominen on saavuttanut niissä
suomalais-karjalaisissa taioissa, joiden tarkoituksena on pakottaa
varas tuomaan takaisin varastamansa tahi kostaa hänelle, tuottamalla
sietämätöntä poltetta ja tuskaa, jopa kuolemakin. Taikatoimen
esineenä näissä taioissa ei ole ainoastaan jalanjälki, vaan
kaikenlainen varkaan kosketuksen jälki, ja -- milloin sitä ei
selvästi voida todeta -- varastuspaikka sellaisenaan. Jälkeä tahi
varastuspaikkaa taikuri ei saa paljain käsin kosketella.[920]

Menetelmät muistuttavat yleensä nefarisissa taioissa käytettyjä.
Tavallisia menettelytapoja ovat pistävien neulojen tahi naulojen
kiinnittäminen jälkeen,[921] jäljen kärventäminen hiljaisella
tulella (kitkanvalkeassa),[922] mutta ennen kaikkea sen saattaminen
kuolleiden ja kuoleman kanssa yhteydessä olleiden esineiden tahi
aineiden (hautuumaan mullan, ruumiin hiusten tahi lannan j.n.e.)
yhteyteen; usein jälki suorastaan viedään hautuumaalle tahi
hautaan.[923] Muita usein käytettyjä keinoja on jälkien vieminen
muurahaiskekoon,[924] kirkonkellon kantaan tahi ikeeseen,[925]
koskeen tahi virtaan,[926] maahan tahi hetteeseen hautaaminen.[927]

Edelleen saatetaan esim. ottaa kolme tikkua ovesta, jonka kautta
varas on kulkenut, ja haudata toisiinsa hankautuvien puiden
juureen maan sisään,[928] tahi kiinnittää tällaisten puiden väliin
höyheniä varastetusta linnusta,[929] polttaa -- joko suorastaan
tahi erityisiin laitoksiin suljettuna -- hiljalleen kärventäen
jälkeä[930] j.n.e. Kukin näistä perustaioista on tavallisesti
yhdellä tahi useammaila lisätaialla vahvistettu tahi esiintyvät ne
toisiinsa yhtyneinä useinkin sangen monimutkaisina taikamenetelminä.
Lisämenettelynä on yleisesti ahtaaseen paikkaan sulkeminen,
naulaaminen, sitominen j.n.е., jäljen sekoittaminen joidenkin
taika-aineiden, kuten elohopean, pajan tuhau, ruumiin lannan, raudan
silpojen y.m. kanssa, erilaisten eläinten (haukan, päästäjäisen,
sammakon) suuhun tahi nahkaan asettaminen j.n.e.

Näin ovatkin monet tämän taikaryhmän taioista yhdistettyjä taikoja,
s.o. menetelmän kokonaisuudessaan muodostaa joukko yksityisiä
taikamotiveja, joista kunkin tarkoituksena on kehittää ja vahvistaa
lopullista taikavaikutusta, minkä näin menetellen ajatellaan kohoavan
peloittavaksi ja vastustamattomaksi voimaksi. Joku näistä motiveista
on sitten menetelmässä voinut saada keskeisen aseman ja menetelmän
lopullinen tulos käsitetään etupäässä tämän päämotivin mukaiseksi.

Näiden taikojen psykologisen sisällön erittely ei kohtaa suurempia
vaikeuksia ja niihin sisältyvät mielikuvat ovat helposti tajuttavia.
Vallitsevana niissä on kaikkialla homeopatinen käsitystapa. Varkaalle
aiheutetaan useimmiten sellaisia seuraamuksia, mitkä suoranaisesti,
yksinkertaiseen mielleyhtymään perustuen, ovat suhteessa taiassa
käytettyyn teknilliseen temppuun. Askelten kääntäminen nurin ja
sekoittaminen monimutkaiseen järjestykseen aiheuttaa kaikinpuolisen
hämmennyksen, tulopaikkaan päin kääntäminen sen, että vastaava
ihminen tuntee sinne alinomaista vetovoimaa. Kun kieritellään jälkeen
pistettyä nuppineulaa joka suunnalle, pahantekijä tuntee samanlaista
raastamista itsessään.[931] Kiinnittämällä jälki virrassa olevaan
häilyvään ja värisevään ruohoon aiheutetaan, että varkaan täytyy
olla aina liikkéellä, niin ettei hän saa rauhaa ennenkuin tulee
tunnustamaan.[932] Jos askeleen jäljet on poltettu muurahaiskeon
päällä ja tuhat viety koskeen, varas ei voi olla yhdessä kohden. Kun
hän seisoo, jalkoja polttelee, mutta jos hän aina kävelee, saa olla
rauhassa,[933] Toisiinsa hankautuvien puiden väliin asettaminen,
kirkon kellon tappeihin ja ikeeseen pano ovat entuudestaan tunnettuja
menettelyjä, joiden tarkoituksena on kalvavan ja kuluttavan tuskan
aikaansaaminen. Muurahaiskekoon viennissä on saatettu ajatella näiden
hyönteisten aiheuttamaa poltetta, mutta samalla taika saattaa olla
suhteessa muurahaiskeossa asuvaan metsän haltiaan.

Toinen, sangen yleinen taikaelementti on henkiolennoiden manaaminen
taiottavaa vainoamaan. Näistä ovat ensi sijalla kuoleman henget,
manalan eli kirkon "väki", "manalaiset", joiden esiin manaamiseksi
kirkkomaalta, haudoista, ruumiista ja ruumisarkusta y.m. otetut
ainekset ja nämä paikat itse ovat käytännössä. Myöskin itsessään
kirkkorakennuksessa ja kirkonkelloissa näitä henkiolentoja ajatellaan
asustavan.[934] Samaan taikatoimeen voi näin yhtyä useampia
taikakäsityksiä. Kirkon kellon ikeeseen kiinnitettynä taikomisaine
mekanisella tavalla sympatetista yhteyttä myöten vaikuttaa
taiottavaan, samalla kuin siten "kirkon väki" tahi suorastaan
paholainen nostatetaan varasta vainoamaan.[935]

Muita tällaisia nostatettavia väkiä ovat metsän väki,[936] tulen
väki,[937] hetteen ja pajan väki,[938] joita vastaavat taikaelementit
(pajan tuhka, tuliraudat y.m.) tahi paikallisuudet edustavat.

Esimerkkinä siitä, miten jotakin taikamenetelmää saatetaan arvostella
useamman taikaopillisen käsityksen kannalta, esitettäköön seuraava
taika. Varkaan jälkeä otetaan tuliraudalla, pannaan putken sisään ja
putki tapilla tukittuna leppäiseen arkkuun, joka vuorostaan haudataan
kirkkomaahan kuten ruumis. Näin aiheutetaan varkaalle suorastaan
kuolema kolmen vuorokauden kuluessa.[939] Vaikkakin tässä taiassa
vallitsevana elementtinä näyttää olevan taiottavan saattaminen
kuoleman henkien ahdistettavaksi, on siinä samalla huomioon
otettava menetelmän teknillinen puoli, jäljen asettaminen arkkuun
ja hautaaminen -- joka muuten on pahanilkisissä taioissa yleistä
esim. taiottaessa kuvan välityksellä -- joka homeopatisen käsityksen
kannalta saattoi aiheuttaa vastaavia seuraamuksia taiottavalle.

Niistä erikoisseuraamuksista, joita jäljistä taikoen aiheutetaan,
mainittakoon mielipuolisuus, joka aikaan saadaan nostattamalla haukka
("nauskalintu") taiottavan niskaan[940] tahi manaamalla manalaiset
häntä ahdistamaan.[941]

Näiden taikojen tarkoituksena on toisinaan kosto, toisinaan varkaan
pakottaminen tunnustamaan tahi palauttamaan varastettu takaisin.

Tämäntapaisilla taioilla varkaaseen voidaan vaikuttaa
päinvastaiseenkin suuntaan: kiihoittaa varastamaan yhä edelleen.
Tätä varten kasvavasta puusta otetaan taulaa, sytytetään ja pannaan
varastussijalle loitsien:

    "Kyntes kyhittyvyyn
    Käpäläsi käskivyyn
    Vastai varastamaan
    Oman toisen ottamaan
    Kunne hirressä hivusit
    Päässä köyen kätköttäisit."[942]

Paitsi varkaalle, muillekin pahantekijöille, jotka ilkityöpaikalle
jättävät kosketuksensa jälkiä, voidaan niistä taikoen kostaa.
Eläinten karvoja, häntää ja korvia leikkelevälle taikurille,
rullille, kostetaan ottamalla leikellystä kohdasta karvoja,
panemalla ne poikkisahatun koiran sääriluun sisään, mikä leppäisellä
naulalla tukittuna asetetaan naukuvaan puuhun. Puuta piestään
pihlajaraipoilla, samalla loitsien:

    "Nouse nyt perkeleh
    Rullia ruhjomahan
    Pahan tekijätä painamaan."[943]

Jälkeä taikomalla voitiin nefarinen taikavaikutus myöskin tehdä
tyhjäksi. Kirotauti saatiin tehottomaksi lakaisemalla kiroojan
jäljet.[944] Myöskin voitiin neutralisointiprinsipiin perustuvalla
menetelmällä jälkien avulla hävittää jonkun itsetiedottomasti tahi
ehdoin tahdoin aikaansaama taikavaikutus. Jos lapsi alkaa itkeä
jonkun vieraan henkilön käytyä asunnossa, niin painetaan lapsen
suulla käyjän jälkiin siinä kohdassa, missä tämä istui, samoin
kynnykseen. Silloin lapsi lakkaa itkemästä.[945] Sama käsitys ilmenee
tartunnasta aiheutuvaksi ajatellun sairauden parantamisessa. Kipeätä
kohtaa painellaan oletetusta tartuntapaikasta otetulla aineella,
esim. maalla, saunan roskilla y.m.[946]

Tämän ryhmän taikojen selittelyssä on etenkin vertailun kannalta
eräät suomalais-karjalaiset eläintaiat otettava huomioon. Ne ovat
kauttaaltaan yhteystaikoja, joissa erilaisia tarkoituksia varten
jäljen avulla pyritään vaikuttamaan eläimeen. Metsämies voi jälkiä
taikoen saada karhun tulemaan takaisin.[947] Kettu voidaan saada
tulemaan syötille tahi jäljestä ajaen ampua, kiertämällä suksen
sauvalla irti sen kolme jälkeä, laskemalla yhdellä henkäyksellä
kymmeneen takaperin ja kääntämällä jäljet nurin.[948]

Karjataioissa turvaudutaan usein jäljistä taikomiseen laitumelta
kotiintulon turvaamiseksi tahi hevosten kiinnisaamiseksi. Sitä varten
käännetään lehmän jäljet.[949] Tämä suoritetaan usein elukoita ensi
kertaa laitumelle laskettaessa; silloin käännetään niin monta jälkeä
kuin mahdollista.[950] Tarkemmin määriteltynä tämä tapahtuu m.m.
siten, että käännetään kolme jälkeä, leikataan ne veitsellä ympäri
kiertäen kokonaan irti ja käännetään niin, että kynsipuoli tulee
kotiinpäin.[951] Tätä tarkoitusta varten mainitaan myös lehmän jälkiä
kaiveltavan rautalapiolla.[952]

Hevosen kiinnisaamiseksi otetaan ne jäljet, joista se tavoitettaessa
on lähtenyt pakenemaan, veitsellä irti, käännetään kumolleen,
kärkipuoli taaksepäin, ja lyödään leppänauloilla kiinni. Tahi otetaan
jalanjäljet mukaan, tuodaan kotilaitumille, lyödään (etupuoli
kotiinpäin käännettynä), vanhan tulisijan laitaan kumolleen (s.o.
nurin) käännettynä kukin kolme yhdeksällä naulalla kiinni.[953]

Jälkien avulla voidaan myös petoeläin nostaa elukan kimppuun. Tätä
varten tarvitsee, asianmukaisen loitsun yhteydessä, esim. ottaa
maasta kolme suden askelta ja asettaa ne elukan jälkien päälle.[954]

Lopuksi silmäiltäköön vastaavia seikkoja eräiden toisten
suomalaisheimoisten kansojen taikuudessa. Nimenomaan nefarisen
magian tarkoituksiin virolaiset ovat käyttäneet jälkiä taikomisen
välikappaleena. Jos tahdottiin tuottaa lähimmäiselleen ruumiillista
vahinkoa, tarvitsi sekoittaa kepillä hänen askeleensa jäljet
ja haudata tämä.[955] Käsitys ruumiillisen kosketuksen jäljen
maagillisesta suhteesta aiheuttajaansa käy selville useampienkin
suomalais-ugrilaisen heimon kansojen taikauskoisista luuloista.
Virolaiset eivät ole panneet ruumiin mukaan mitään, mitä joku
toinen on pitänyt päällänsä, koska tämä muutoin pian kuolisi.[956]
Tämänsukuinen käsitys on kehittynyt yleiseksi tartuntaopiksi, jonka
mukaan toiselta puolen varotaan vahingollisten ominaisuuksien
siirtymistä kosketuksen kautta, toiselta siihen perustuen
pahanilkisessä y.m. tarkoituksessa koetetaan siirtää toisaalle
määrättyjä tiloja ja taikavaikutuksia, esim. sairautta.

Edellisestä tunnemme, miten syrjänit sellaisen vaatekappaleen tahi
kylpyvitsan välityksellä, jolla sairasta kohtaa on hivuteltu,
koettavat siirtää tautia toisaalle. Varsinaisena välittäjänä tässä,
paitsi suorastaan ehkä aistimilla havaittavaa taudin ainesta (esim.
paiseista), on tartunta kipeästä elimestä. Samalla syrjänit pelkäävät
paljain käsin tarttua ovenripaan,[957] ilmeisesti välttyäkseen siitä
tartunnan kautta siirtyviltä taikavaikutuksilta.

Tšeremissit ajattelevat sairauksien olevan joko pahojen henkien
lähettämiä tahi noitien aiheuttamia. Edellisenlaatuisista koetetaan
vapautua uhreilla ja uhrilupauksilla. Uhrilupauksen tekijän tarvitsee
kuitenkin, lupauksen tehtyään, vain käydä jonkun naapurinsa luona,
niin sairaus siirtyy sinne. Kulkutautien aikana tällä tavoin sairaus
voidaan siirtää kokonaan toiseen kylään.[958]

Ruumiilliseen kosketukseen liittyvistä luuloista mainittakoon vielä
esim. mordvalaisten noudattama kielto, jonka mukaan hevosen myyjä
ei anna ostajalle ohjaksia paljain, vaan turkkien helmaan käärityin
käsin, jottei hän samalla antaisi pois "onnea".[959] Samanlaista
kieltoa noudattavat tšeremissit häälahjojen jakelussa.

Tartuntaopilliset käsitykset ovat usein yhtyneet
neutralisointiprinsipiin perustuviin taikatoimiin. Edellä on
nähty, miten kaikelle, mikä joutuu lukuisten, tiettyjen tahi
tuntemattomien ihmisten ruumiillisen kosketuksen alaiseksi,
omistetaan taikaominaisuuksia. Nämä ominaisuudet perustuvat
yhdeltä osaltaan selvästi käsitykseen tartunnasta, sillä tällaista
taikapotenssia sisältääkseen kosketuspaikkojen täytyy omistaa
jotakin koskettajansa olemuksesta. Tältä kannalta voitaneen selittää
vielä eräs suomalainen taikaryhniä. Useissa parannusmenetelmissä
potilasta muun taian ohella kuljetetaan saunan tahi joidenkin
muiden portaiden askeltenvälien läpi. Portaat saatetaan lukea juuri
sellaisten esineiden joukkoon, jotka sisältävät itsessään monien
ihmisten tartuntaa ja neutralisointiajatuksen kannalta näin sopivat
parannusvälineiksi.[960] Samalla tätä parannustapaa saatetaan
verrata niihin, joissa potilasta kuljetetaan halkaistujen esineiden,
esim. puiden läpi, joten se saattaisi olla suhteessa myös taudin
siirtämisajatukseen ja muihinkin tämäntapaisten menetelmien pohjana
oleviin taikakäsityksiin.

Jalan- ja ruumiillisen kosketuksen jäljen taikaominaisuudet
perustuvat ensi sijassa käsitykseen niihin kosketuksen kautta
jääneestä ja niissä edelleen piilevästä aiheuttajansa fyysillisen
olemuksen aineksesta. Muun ohella osoittaa tätä se, että avojalan
jäljillä ja tuoreilla, äskettäin syntyneillä jäljillä, joita
aamukaste ei ole kostuttanut, etupäässä on tällaisia taikoja varten
tarvittavat ominaisuudet. Tällainen käsitys näyttää kuvastuvan
vastaavista venäläisistäkin taioista. Jos ihminen kävelee aamusella
avojaloin ja hänen jälkensä tulevat näkymään maassa, taikuri voi
näiden jälkien avulla pilata ihmisen, käyttämällä läheltä samanlaisia
menettelytapoja kuin suomalaisessa taikuudessa yleisinä tavattavat
ovat, Esim.: Jälki kuivataan tulella ja ripustetaan pussissa
uuninkorvalle tahi viedään kirkkomaalle. Näin pilattu ihminen
"kuivaa"; jos jälki heitetään veteen, hän sairastuu vesitautiin.[961]

Ihmisen ja hänen jälkensä sympatetinen suhde ei kuitenkaan aina
perustu varsinaiseen substautialiseen yhteyteen. Esim. syrjänit
käsittävät metsästäjän ja hänen suksensa ladun välillä vallitsevan
taikasuhteen, joka ei salli toisen sitä sopimattomalla tavalla
pilata, eipä sitä edes saa vieraalla suksisauvalla koskea.[962]
Tässä kohden tutkittavanamme ollut aihesarja lähentelee toista,
joka on sen luontaisena jatkona, niitä käsityksiä, jotka asettavat
ihmisen maagilliseen riippuvaisuussuhteeseen kaikesta, minkä kanssa
hän on läheisessä kanssakäymisessä ja niillä on jokin läheinen
suhde hänen personallisuuteensa. Näin ovat ihmisen kuva, nimi,
hänen omistamansa esineet ja eläimet, vieläpä esineetkin, jotka
ovat hänen nimiinsä nimitetyt, hänen elämänsä ja personallisuutensa
maagillisia vastakkaisuusmerkkejä. Muistettakoon tässä esim. vain
Kalevalan kaunista tarua Lemminkäisen suasta. Toisena tyypillisenä
esimerkkinä esitettäköön seuraava: Eräs nainen oli leikannut hiuksia
paimenpojan päästä; ja silloin oli kuusitoista vuohta kuollut pojan
isännältä.[963] -- Näidenkin uskomusten tutkijalle suomalaiskansojen
taikuus tarjoaa kiitollisen alan.



XV. Katsaus.


Tutkimuksemme päättyessä lienee soveliasta johtaa seuraavassa vielä
mieliin aiheen yleisimmät kohdat, tarkastella niitä yleisperusteita
ja pyrkiä löytämään se yleinen sielullinen pohja, jolle tämä osa
suomalais-ugrilaisten kansojen hengentuotantoa perustuu.

Muodostettaessa kokonaiskuvaa tästä taikuuden haarasta, ei saata
jäädä huomaamatta, että ihmisruumiin substanssi taikaluulojen ohella
on saavuttanut laajimman käytännön taikavaikutuksia välittävänä
aineena, taikavälineenä, erilaatuisissa aktivisen ja passivisen
taikuuden menetelmissä. Suurimmalle osalle näitä taikamenetelmiä on
ominaista niiden tarkoitusperien kannalta joko määrätietoinen tahi
vähemmin selvästi tajuttava pyrkimys rakentaa yhteyttä ja tämän
yhteyden avulla välittää taikavaikutuksia taian suorittajan ja sen
vaikutusobjektin välillä, tahi yleisemmin käsitettynä, projisioida
taikavaikutuksia jostakin maagillisen voiman lähteestä siihen
kohteeseen, johon vaikutuksen tulee ulottua. Välittävänä kappaleena,
ikäänkuin muodostamassa maagillisten vaikutusten johtoa tahi siltaa,
on tässä ihmisruumiin joko todellinen tahi ajateltu substanssi.

Näin aikaansaatu taikayhteys saattaa palvella joko aktivisen tahi
passivisen taikuuden tarkoituksia. Se voi johtaa joko sen yksilön,
josta välittävä aine on peräisin, ulkopuolella olevaan kohteeseen
kääntyvää vaikutusta tahi olla välittäjänä siihen itseensä
kohdistuvalle, mutta sen ulkopuolella asuvalle taikavoimalle tahi
ominaisuudelle. Edellisenluontoisia ovat useimmat varsinaiset
kontaktitaiat, ennen kaikkea lemmennosto- ja rakkaustaiat sekä
niihin verrattavat yleensä. Jälkimäisistä saattaa pitää tyypillisinä
nefarisia taikoja sekä niitä taikatoimia, joilla luonnossa asuvia
kasvattavia, eloa antavia ja parantavia voimia siirretään ihmiseen,
eli toisin sanoen, takaisinpäin suuntautuvaa taikavaikutusta varten
ihmisen kohtalo yhdistetään elävään luontoon, edellisestä peräisin
olevaan välittävään ainekseen perustuvaa sympatetista johtoa myöten.

Näiden pääryhmien välillä ja ulkopuolella on suuri joukko
tarkoitusperiltään erikoistuneita taikoja ja taikakäsityksiä, kuten
ruumiin substanssin käyttö moniin lääkintäopillisiin tarkoituksiin,
osassa metsästys- ja kalastustaikoja y.m. Molemmat käsityskannat
saattavat eräissä taikamenetelmissä esiintyä yhtyneinäkin ja
yhdenaikaisina, kuten esim. niissä parannusmenetelmissä, joissa
sairastava saatetaan luonnonesineen, puun yhteyteen. Toiselta puolen
tällaiset menetelmät perustuvat taudin siirtoajatukseen, toiselta
parantavien ominaisuuksien ja elinvoiman siirtoon potilaaseen.

Tämä osa aihettamme kuvastaa samalla konkretisessa ja
havainnollisessa muodossa yksilön riippuvaisuussuhdetta organisminsa
osasista ja eritteistä. Sama käsitys on vallalla myöskin osassa niitä
taikauskoisia luuloja, jotka ovat pukeutuneet useimmiten tiettyjen
kieltomääräysten ja varotoimenpiteiden muotoon ja jotka säätävät
yksilölle menettelyohjeita ja sääntöjä organisminsa osasten ja
eritteiden suhteen.

Osassa tutkimuksenalaista taikuuden alaa käsitys yksilön
riippuvaisuussuhteesta fyysillisen olemuksensa ainesosasista
suoranaisesti ei ole todettavissa. Näin on asianlaita m.m.
organismin osasten ja eritteiden lääkeopillisessa käytössä. Mutta
eräissä kohdin tämänkin taikakäytännön alalla on havaittavissa
meille tunnettu ajatus sympatetisen yhteyden syntymisestä. Tautien
siirtämisessä organisen substanssin tahi tartunnan välityksellä on
toisaalta ja ensi sijassa huomioon otettava konkretinen käsitys
taudin aineesta (kipeän elimen tahi kohdan substanssi) varsinaisena
siirtovälikappaleena, toisaalta sairaan yksilön personallinen olemus
sellaisenaan, johon vaikutus kokonaisuudessaan tahdotaan kohdistaa,
jolloin välittävä substanssikaan ei ole sairaan ruumiinosan tahi
kohdan ainetta, vaan kotoisin potilaan fyysillisestä olemuksesta
yleensä. Sairauksien siirtäminen luonnon esineisiin, esim. puihin,
saattaa perustua milloin edellisen, milloin jälkimäisen tapaiseen
käsitykseen: joskus puuhun kiinnitetään suorastaan sairausainetta,
joskus taasen sairastava ihminen kokonaisuudessaan saatetaan sen
esineen yhteyteen (esim. halkaistun puun läpi kuljettamalla), johon
sairaus on siirrettävä tahi josta terveyttä on siirtyvä potilaaseen.

Yksilöllistä organista substanssia tahi tartuntaa sisältävä aine tahi
esine omistaa määrätyissä tapauksissa spesifisiä taikaominaisuuksia,
erikoista taikapotenssia. Tällaisia ominaisuuksia sisältävät
huomattavissa sosialisissa asemissa olevien yksilöiden vaatekappaleet
ja pesuvesi; samoin on tavallistenkin ihmisyksilöiden ruumiillinen
aine, erite ja niiden tartunta muutamien elämän erikoistilojen
yhteydessä tavallista voimakkaampien taikaominaisuuksien kantajana.

Tutkimuksemme alaisten kansojen taikuudessa ihmisruumiin substanssi
on saavuttanut samasta perusajatuksesta lähtevän, mutta kahteen
suuntaan käyvän merkityksen. Ensiksikin se on välikappaleena
lukemattomissa eriluontoisissa, etätaikuuden alaan kuuluvissa
taikamenetelmissä projisioimassa taikavaikutusta tarkoitettuun
suuntaan. Ennen kaikkea pyritään tässä ruumiillista substanssia
välineenä käyttäen ulottamaan vaikutus paikallisuuden ja
suoritushetken ulkopuolelle, muodostamaan pysyväistä taikavaikutuksen
siirtojohtoa. Toisaalta on havaittavissa pyrkimys erilaisten
tarkoitusperien saavuttamiseksi levittää organista substanssia,
joko sitten määrättyyn kohteeseen (kontaktitaiat yleensä) tahi
epämääräiseen, tuntemattomaan, tarkoituksella joko aikaan saada
taikakontakti tahi päinvastainen tulos, taikavaikutusta hävittävä,
neutralisoiva vaikutus. Tällöinkin on useimmiten samalla vallalla
käsitys yksilön taianomaisesta riippuvaisuussuhteesta fyysillisen
olemuksensa joko todellisesta tahi kuvitellusta, teoretisesta
aineksesta.

Näissä taikametodeissa on yleiseltä kannalta arvosteltuna
kaikkialla todettavissa pyrkimys löytää maagillisen tarkoitusperän
saavuttamiselle loogillisia ja konkretisia keinoja. Useimmat
ihmisruumiin substanssin käyttöön perustuvat taikamenetelmät
kuvastavat pyrkimystä käsittää taikailmiöitä havainnollisten ja
aineellisiin keinoihin turvautuvien tointen kannalta. Loitsujen
suggestioniin ja haltioitumiseen, etupäässä psykopatologiseen
tehoon perustuvan vaikutuksen rinnalla nämä taiat, niiden joskus
näennäisestä salaopillisesta rakenteesta huolimatta, edustavat niin
sanoakseni rationalista tahi mekanista kantaa.

Se seikka, että ihmisruumiin aines on saavuttanut näin laajan
käytännön taikuudessa, saanee suureksi osaksi jo tästä selityksensä.
Mytologian ja psykologian tutkimuksessa on ihmisruumiin substanssin
käytäntöä taikuudessa ja siihen liittyviä käsityksiä arvosteltu
toisiltakin näkökohdilta, joita tässä lyhimmin kosketeltakoon.

Vallitsevaп teorian voi sanoa yhdistävän ihmisruumiinerillisten
osasten, aineksen ja eritteiden, vieläpä yksilölle kuuluvien
esineidenkin, j.n.e. taikamerkityksen eräisiin sieluopin kohtiin.
Tämän teorian ydinkohtana on väite, että kaikkeen, mikä on lähtöisin
yksilön fyysillisestä minästä, ajatellaan sisältyvän sielullisia
voimia ja että elottomilla esineilläkin on sielunsa. Tällä tavoin
jokainen ihmisruumiin erillinen osa kantaa itsessään sielullista
olemusta, joka alkeellisten käsitysten mukaan liittyy fyysilliseen
olemukseen.

Tällaiseksi käsittää ihmisen ja hänen fyysillisen minänsä erillisten
osasten suhteen m.m. Wundt. Ihmisruumiin osaset ja eritteet, jnnkim
henkilölliseen omaisuuteen kuuluvat esineet, jopa hänen kanssaan
läheiseen kosketukseen joutuneet aineet ja esineet (astiat,
ruoat, juomat) ovat n.s. sielullisten ominaisuuksien kantajia
(Seelenträger). Kuten sielullisten ominaisuuksien monissa
veriseremonioissa ajatellaan erikoisesti piilevän veressä, ne
syvemmältä asiaan perehtyen näyttävät piilevän muissakin ihmisruumiin
eritteissä. Tästä saa selityksensä niiden käyttö taikuudessa, joskin
samalla on saattanut olla kysymyksessä suoranainen sielullinen
vaikutus siirron kautta toisesta ihmisestä toiseen.[964]

Sielullisuusteoriaa sovelluttaen arvostelee myös Hartland tätä
taikuuden alaa. Fyysillisen olemuksen osasten ja eritteiden,
yhtähyvin kuin kaiken muunkin, mikä on läheisessä yhteydessä ihmisen
personallisuuteen, ajatellaan sisältävän sielullisia voimia,
muodostavan yksilön "ulkoisen sielun" (external soul), joka on
maagillisessa suhteessa yksilöön.[965]

Ovatko sielullisuuskäsitteet oleellisia tutkittavanamme olevien
kansojen ihmisruumiin substanssia välineenä käyttävässä taikuudessa
ja palautuuko se mahdollisesti niihin? Tähän kysymykseen on tässä
tyydyttävä muodostamaan vastaus etupäässä sen perustalla, mihin
tutkittavana oleva aineisto on näyttänyt viittaavan ja mitä sen
käsittelyssä mahdollisesti tässä suhteessa on käynyt selville.

Suomalaiskansojen mytologisista uskomuksista ei puutu todisteita
siitä, että fyysillisen olemuksen osien on ajateltu sisältävän
sielullisia ominaisuuksia. Tälläkin alalla puhutaan "ruumis-" ja
"organisielusta", ja muutamien suomalais-ugrilaisen heimon kansojen
uskomuksissa alkeellinen käsitys ruumiiseen tahi johonkin sen elimeen
erottamattomana ominaisuutena kuuluvasta sielullisuudesta on selvänä
säilynyt. Tällaisia sielukäsityksiä kuvastavat vogulien ja ostjakkien
vanhat luulot, joiden mukaan ihmisen voiman tahi "varjon" tyyssijana
oli sydän ja maksa, joten se saattoi siirtyä sen ruumiiseen,
joka söi näitä ruumiinosia;[966] myöskin eräs vuotta 889 koskeva
vanhan kronikan kohta näyttäisi viittaavan samanlaisen käsityksen
olleen vallalla madjarien keskuudessa.[967] Vanhassa liiviläisessä
kronikassa on XIII vuosisadan virolaisia koskeva tieto, jonka mukaan
he jakoivat keskenään ja söivät vihollisensa sydämen, tullakseen
voimallisiksi kristittyjä vastaan.[968] Aikaisemmin mainitsemamme
virolaisten kesken vallinnut kielto syödä teurastettujen eläinten
verta, koska siinä luultiin piilevän niiden sielun,[969] näyttää
kuvastavan samoja käsityksiä. Lähinnä viimeksimainittuihin verrattava
lienee kielto, joka estää naiset ja lapset syömästä eräitä karhun
elimiä ja ruumiinosia (sydäntä, päätä, rintaa) tahi lihaa yleensä ja
joka säätää muutamia varotoimenpiteitä niiden nauttijalle.[970]

Tutkimuksemme alaisten kansojen alkeelliset sielukäsitteet eivät
siis näyttäisi estävän pitämästä juuri näitä sielukäsityksiä
ihmisruumiin substanssin taikamerkityksen ja -käytännön perustana.
Tällöin voitaisiin kuitenkin odottaa, että ne taikakäsitykset ja se
taikakäytäntö, jonka laatua olemme selitelleet, edes jossakin määrin
kuvastaisi tätä suhdetta. Tämänsuuntaisia, joko sitten suorastaan
määrätietoisia tahi epäsuoria sieluopillisia käsityksiä ei tähän
taikuuden haaraan kuitenkaan näytä liittyvän, eikä se maagillisten
käsitysten sarja, joka tämän taikuuden alan erittelyssä on
rakentunut, näytä kuvastavan sellaista kantaa, eivätkä menettelytavat
teknillisessäkään suhteessa ole sen määräämiä.

Sen väitteen puolesta, ettei tämä taikuuden ala sellaisenaan perustu
käsitykseen n.s. ruumis- tahi organisielusta, puhuu nähdäkseni sekin,
että ihmisruumiin substanssiin perustuvan taikuuden jatkona on sarja
toisia taikamenetelmiä ja maagillisia käsityksiä, jotka niinhyvin
metodiensa kuin teknillisten keinojensa ja tarkoitusperiensä puolesta
täydelleen ovat analogisia edelliselle, mutta joissa ihmisruumiin
substanssi ja siinä mahdollisesti piileväksi ajatellut sielulliset
ominaisuudet eivät lainkaan ole määräävinä, sillä koko järjestelmä
perustuu puhtaasti teoretiseen suhteeseen.[971]

Tämä ei kuitenkaan tee mahdottomaksi sovittaa tutkittavanamme
olevaan taikuuden alaan eräänlaisia sielullisuuskäsitteitä. Jos --
kuten esim. Hartland -- tahdotaan antaa sielun nimi ja merkitys
sille yksilöllisyyden ulkoiselle vastavuoroisuuskohteelle,
joka sympatetisen taikasuhteen nojalla syntyy, voitaneen sitä
nimittää "ulkoiseksi sieluksi" tahi elämän merkiksi l. symboliksi
(life-token), mutta tuskin saatettaneen kieltää, että tällainen
selittely on hyvin teoretista laatua eikä ole voinut olla vastaavien
taikakäsitysten perustana.

Tästä kysymyksestä johdutaan helposti toiseen kysymykseen, ovatko
käsitykset näkymättömästä eli henkimaailmasta jossakin erikoisemmassa
suhteessa ihmisruumiin substanssiin perustuvan taikuudeu syntyyn.
Tämä kysymys saattaa helposti laajentua yleislaatuisemmaksi,
kosketella magian suhdetta henkikäsityksiin, jopa uskontoonkin.

On epäämätöntä, että suuressa osassa käsittelynalaista taikuuden
alaa henkimaailmaan kohdistuvilla käsityksillä on melkoinen osansa.
Pelko esim. kynsien ja hiusten hukkaanjoutumisesta on näyttänyt
monesti suoranaisesti yhtyvän erilaisiin henkimaailmaan kohdistuviin
käsityksiin: niitä varotaan joutumasta paholaisen huostaan, joka
voisi käyttää niitä ihmisen turmioksi. Monissa taikamenetelmissä
taiottava fyysillisen olemuksensa aineksen avulla saatetaan
nimenomaan henkimaailman tahi "väkien" yhteyteen; monet tavat ja
luulot saattavat vielä yhtyä mytologisiin käsityksiin; ajateltakoon
esim. kynsien ja hiusten tarpeellisuutta manalan vaikeuksien
voittamisessa.

Käsitys ihmistä ympäröivässä aistimilla havaittavassa maailmassa
asustavista henkivoimista ja -olennoista on tutkimuksenalaisten
kansojen uskontojen oleellisimpia kohtia ja näiden kansojen
taikuuteenkaan tämä käsityskanta ei ole ollut lyömättä leimaansa.
Varsinaisissa aktivisen taikuudenkin menetelmissä käsittelemämme
taikuuden alalla usein on havaittavissa henkimaailman osanotto
taian tuloksen aikaansaamiseen. Näin on useimmiten asianlaita
juuri kehittyneimmissä taikamenetelmissä. Mutta näiden rinnalla on
suuri joukko niinhyvin kehittyneitä kuin varsinkin yksinkertaisia
menetelmiä, joista käsitykset henkimaailman osanotosta tahi suhteesta
siihen puuttuvat, ja nämä jälkimäiset ovat tutkimuksemme esineenä
olleessa aineistossa ehdottomana enemmistönä. Henkien osuus jossakin
taikamenetelmässä ei useinkaan muodosta menetelmän varsinaista
runkoa, vaan on lisätaian luontoista, ja missä asianlaita on toisin,
se ei näytä erikoisemmin olleen taikamenetelmän perustana, vaan
yhtenä monilukuisista lisäkeinoista ja välikappaleista.

Samalla ei ole vaikeaa huomata, että tähän taikuuden alaan
liittyvät henki- ja mytologiset käsitykset monesti ovat laadultaan
myöhäisperäisiä. Sellaiseksi lienee suomalaiskansojen uskomusten
kannalta katsottava jo paholaisen asema taikaluuloissa, puhumattakaan
viimeisestä tuomiosta j.n.e. Kirkko taian suorituspaikkana,
kirkonkellot y.m. ovat nekin myöhempää lisäainesta.

Ihmisruumiin substanssiin perustuva taikuus on oleellisimmalta
osaltansa n.s. etätaikuutta, jossa taikavaikntus tietyin
taikateknillisin keinoin projisioidaan etäämpänä olevaan kohteeseen.
Taikavaikutus ei tällöin aina ole suoritushetkestä riippuvainen;
sen vuoksi sen kannattajaksi tarvitaan joku pysyväinen maagillisen
voiman johto. Toiselta puolen ars magica tarkoitusperiänsä
varten tarvitsee sellaista vaikutusten ja voimien siirtoa, johon
jokapäiväisen elämän analogiat eivät riitä, mutta toiselta puolen
siinä ilmenee selvä pyrkimys tajuttavin ja havainnollisin keinoin
päästä yhteyteen taikomisen kohteen kanssa. Luonnollisimpana
ja yksinkertaisimpana keinona esim. ihmisiin kohdistuvan
taikavaikutuksen aikaansaamiselle on tarkoituksenmukaisten
menettelytapojen avulla käsitellä itsensä taiottavan aineellista
substanssia, ja nähdäkseni päämääräänsä pyrkivä taikaopillinen
ajattelu tässä ei kaipaa sen mutkallisempaa perustaa, kuin
käsityksen, että kokonaisuuteen voidaan vaikuttaa siitä erinneen
osan avulla ja että jälkimäiseen kohdistetut vaikutukset ulottuvat
samanlaisina edelliseen.

Sielullis-animistiseen verrattuna esittämämme käsitystapa edustaa
yksinkertaisempaa ja vähemmän teoretista kantaa. Tahtoisin puolestani
pitää tätä kantaa edellisestä riippumattomasti muodostuneena,
jolloin Vierkandtin[972] väite, että käsitykset yliluonnollisten
olentojen välittömästä tahi välillisestä myötätoiminnasta taikuudessa
ovat sekundäristä laatua, hyvin näyttäisi sopeutuvan esittämiimme
näkökohtiin.

Tutkimuksemme ihmisruumiin substanssista on suurimmalta osaltaan
rajoittunut esillä olevan taikuuden alan psykologisen puolen
selvittelyyn, tahtonut etupäässä valaista niitä mielikuvia, sitä
miellemaailmaa, jotka siinä kuvastuvat. Tämän ohella tutkimusalan
historiallista puolta on vain vähäisessä määrässä seurattu. Eräitä
näkökohtia on kuitenkin tässäkin suhteessa muodostettavissa.

Aikaisemmin on jo huomautettu siitä, että ihmisruumiin substanssiin
perustuva taikuus ja sen yhteydessä ilmenevät taikakäsitykset
muodostavat osan yhteistä suurempaa taikasystemiä. Varsinkin
suomalais-karjalaiset taikamenetelmät ovat suurimmalta osaltaan
yhdistettyjä taikoja, jotka usein ovat kehittyneet moninkertaisiksi
yhdistelmiksi. Jo tämä sellaisenaan viittaa siihen, että
tällaisilla menetelmillä on takanaan kehityskautensa. Tutkimuksemme
eusimäisessä luvussa on todettu, miten suomalais-virolaiset
kynsiin kohdistuvat tavat ja uskomukset eräissä yksityiskohdissaan
osoittavat sellaista yhtäläisyyttä lähimpien naapurikansojen
vastaavien tapojen ja uskomusten kanssa, ettei niitä muutamissa
tapauksissa voida selittää muuta tietä kuin näiltä tahoilta
saaduksi vaikutukseksi, jopa lainaksikin; samanlaisia seikkoja
on ilmennyt itäisten suomalaiskansojen hiuksia ja kynsiä
koskevissa tavoissa ja uskomuksissa. Ei ole epäiltävissä, eikö
historiallisiin johtopäätelmiin pyrkivä tutkimus voisi saada
ilmi enemmänkin tällaisia suhteita. Mutta toiselta puolen
on ilmennyt, että lukuisilla esillä olevan taikuuden alan
ilmiöillä on yksityiskohtaisiakin vastineita sellaisten kansojen
taikuudessa, jotka eivät ole olleet sellaisessa kultturiyhteydessä
suomalaiskansojen kanssa, että suoranainen lainaus tahi edes
vaikutuskaan saattaisi tulla kysymykseen, ja tällaisten, useimpiin
tutkittavan aiheen yksityiskohtiin soveltuvien vastineiden löytäminen
ei myöskään olisi vaikeata. Tämä vaikeuttaa suuresti mahdollisuutta
sitovasti ratkaista, milloin tämän tutkimuksen alalla ollaan
oikeutettuja puhumaan suoranaisesta lainauksesta.

Folkloretutkimuksemme on näihin saakka lähimmäksi päämääräkseen
asettanut kansan hengentuotteiden historiallisten ilmiöiden ja
vaiheiden selvittelyn. Taikatutkimuksemme on vielä alullaan,
mutta siihenkin on esim. suomalaisen loitsututkimuksen ohella
koetettu sovelluttaa historiallis-maantieteellisiä näkökohtia.
Taikuudessamme on toisaalta oltu taipuvaisia näkemään myöhäsyntyisiä,
kristillisyyteen palaavia aiheita, toisaalta etupäässä
skandinavis-germanista laina-ainesta. On väitetty taikuuden
olevan varsinaisesti kotoisin itämailta, mistä se on kulkeutunut
Europaan, sekautunut kreikkalaiseen ja roomalaiseen taikuuteen ja
sitten levinnyt germanisiin maihin ja sulautunut näiden kansojen
alkuperäiseen taikuuteen. Tätä tietä sama kultturivirtaus vähitellen
on ulottunut Suomen kansaankin, niin että taikuudessamme vielä nyt
voidaan osoittaa piirteitä, joiden kulkua saatetaan seurata aina
itämaille saakka.[973]

Suuri osa tarkastelemistamme suomalaiskansojen taikakäsityksistä ja
niihin perustuvista menetelmistä johtuu suoranaisesti määrätyistä
taikaopillisista peruskäsitteistä, perustuu selvästi määriteltävään
käsite- ja miellepiiriin. Lainauksen edellytyksenä olisi tällöin
useimmissa tapauksissa se, että nämä taikaopilliset alkukäsitteetkin
olisivat lainaa. Tällaiset lainaukset ovat tietenkin mahdollisia,
mutta ne ovat erittäin vaikeasti todettavissa. Ne edellyttävät
ainakin kiinteämpää ja voimakkaampaa vuorovaikutusta, kuin mikä
on ehtona esim. kielen, runouden ja saduston alalla tapahtuviin
lainauksiin, joissa ulkonainen muoto ja aines antavat liikkuvamman
pohjan lainaukselle. Jotenkin selvästi voidaan havaita, että se
yleinen käsitteellinen ja ajatuksellinen pohja, jolle ihmisruumiin
substanssin käytäntö taikuudessa ja siihen liittyvät taikaluulot
perustuvat, on yhteinen niinhyvin läntisille kuin itäisille
suomalaiskansoille. Käsittämällä näiden taikaluulojen ja niihin
perustuvien menetelmien synnyn tapahtuneeksi sitä tietä,
jota tutkimuksessamme on tahdottu tehdä tajuttavaksi, tuskin
edellytettäisiin sen kehittyneempää henkistä tasoa, kuin mikä on
ollut mahdollinen näille kansoille jo niiden yhteisen elon aikana,
joten nämä alkukäsitteet saattaisivat periytyä jo näiltä kaukaisilta
ajoilta.



Lähteitä ja muistutuksia.


Lyhennyksiä.

FUF = Finnisch-ugrische Forschungen. RKS = Ruotsalaisen
Kirjallisuuden Seuran kokoelmat. SKVR = Suomen kansan vanhat
runot. SMY = Suomen Muinaismuistoyhdistyksen kokoelmat. SUS =
Suomalais-ugrilaisen Seuran kokoelmat. ЭО = Этнографическое обозрѣнiе.


I. Kynnet.

[1] Puttila 62 Iitti.

[2] Härkönen 458 Suistamo; Paulaharju 4718.

[3] idem 4719.

[4] Paulaharju S., Syntymä, lapsuus ja kuolema sekä niihin liittyvät
uskomukset. SUS; Murman s. 298.

[5] Hurt I 3, 510 N:o 4 Pöltsamaa.

[6] Kaukola 50 Kurikka; Rekola 515 Tottijärvi; Viitanen F. O. 50
Mouhijärvi; Ekman 490 Längelmäki; Viitanen F. O. 7 Hämeenkyrö;
Pekkola A. 235 Elimäki; Väätänen 41 Joroinen; Tikkanen A. 262; Nurmio
2631 Nurmes; Kärkkäinen 165 Juva; Rytkönen Aleks. 124 Rautalampi;
Tarkkanen 110 Lailiia, Jurva; Paulaharju 180 Hailuoto. -- Tekijän
muistiinp. Viitasaari.

[7] Evsevjev, SUS.

[8] Gavrilov, Повѣрья, обряды и обычаи вотяковъ Мамадышскаго уѣзда,
Урясь-учинскаго прихода. Труды IV арх. съѣзда, s. 145.

[9] Nalimov SUS 4.

[10] Gondatti, s. 71.

[11] Murman, s. 298.

[12] Paulaharju SUS Rovaniemi.

[13] Paulaharju 5181.

[14] Karjalainen 203 Jyvöälaksi; Paulaharju 4720.

[15] Marttińi 1187 ("Yleinen Vienan Karjalassa").

[16] Krohn 12308 Kaavi.

[17] Vihervaara 3471 Somerniemi.

[18] idem 4116 Pöytyä.

[19] Gummerus ja Ranni 688 Pihtipudas.

[20] Tekijän muistiinp. Konginkangas.

[21] Krohn 14466 Rutakko.

[22] Vihervaara 4232 Pöytyä.

[23] idem 3468 Tammela.

[24] Puttila 62 Iitti.

[25] Vihervaara 3744 Pöytyä.

[26] idem 3745 Pöytyä.

[27] idem 3750 Pöytyä.

[28] Oripää. (Ks. Krohn, Zum schiffe Naglfar, s. 319.)

[29] Ibidem.

[30] SKYE IX 3. Etelä- ja Keski-Hämeen loitsut. 818; 819; 822; 823;
824; 826; 828; 829; 833; 837; 852; 853; 857; 858; 862; 866; 869; 874;
877; 878; 880; 881; 882; 883; 884; 886; 890; 891; 893; 894; 896; 898;
901; 927; 929; 931; 4. Pohj.-Hämeen loitsut. 884; 889; 915.

[31] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 145.

[32] Moškov, s. 37.

[33] Rytkönen Aleks. 125 Rautalampi.

[34] Finnäs EKS 35 Larsmo.

[35] Folktro från Mustasaari, s. 119.

[36] Ks. Krohn, Das schiff Naglfar, s. 154; Veselovskij, s. 60-62.

[37] Krohn, Das sohiff Naglfar, s. 154; Hartland II, s. 138.

[38] Hurt I 2. 711 N:o 16 Andru.

[39] Golitsyn, s. 180.

[40] Nalimov, ЭО LXXII-LXXIII, s. 14.

[41] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 145.

[42] Kuznetsov, s. 83; vrt. myös ibid., s.. 101.

[43] Dunin-Gorkavitš, s. 96.

[44] Gondatti, s. 66, 71.

[45] Burtsev, s. 441.

[46] Moškov, s. 49.

[47] Balov A., Dergunov S.J., Uljinskij J., Э0 XXXIX, s. 88.

[48] ibid. LI, s. 119.

[49] Kulikovskij, Э0 IV, s. 52.

[50] Minch, s. 112-113.

[51] Moškov, s. 49.

[52] Nikiforovskij, s. 78-79.

[53] Demidovitš, s. 138.

[54] Erään sadun mukaan manalan vuori on lasinen (Dobrovolskij, s.
308).

[55] Moškov, s. 49.

[56] Deržavin, s. 115.

[57] Etelä-slaavit (Slavonia): Kynsien leikkeleet heitetään tuleen,
jottei niiden avulla mitään noituutta voitaisi harjoittaa (Krauss,
s. 51). -- Grusinit: On kiellettyä leikata kynsiä, jottei paholainen
saisi niitä haltuunsa (Chachanov, s. 35). -- Juutalaiset: Kynsien
leikkeleitä ei saa heittää hukkaan. Tämän säännön laiminlyönti
aiheuttaa onnettomuutta ihmiselle. Kuolleitten kynnet leikataan ja
pannaan pussissa arkkuun päänalusen viereen; jollei niin tehdä, ne
kasvettuansa menevät ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle.
Elävien leikatut kynnet on joko poltettava tahi haudattava. Jos ne
säilyvät ihmisen kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla
niiden ympärillä siihen saakka, kunnes ne mätänevät (Veselovskij,
s. 62). -- Muhamettilaiset: Kynnet ovat pahojen henkien asuinsija
(ibid.). -- Benderyn piirikunnan turkkilaiset (gagauzit): Jos
leikataan kynnet ja heitetään ne lattialle, ei niitä tulevassa
elämässä voida löytää; ne on heitettävä taakse, kauluksen väliin
(Moškov, s. 21). -- Muinais-parsilaiset: Kynsien leikkeleitä
ei saanut heittää hukkaan, muutoin ne joutuisivat paholaisen
välikappaleiksi (Veselovskij, s. 62). -- Näistä tavoista ja
käsityksistä ks. vielä Hartland II, s. 138 ja seur.; Frazer, The
golden bough I, s. 368 ja seur.

[58] Boecler-Kreutzwald, s. 139.

[59] Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 491.

[60] Hurt I 3, 510 N:o 3.

[61] Eestirahwa ennemuistesed jutud, s. 130 ja seur.

[62] Kalewipoeg, s. 350, säkeet 830 ja seur.

[63] ibid., säkeet 857 ja seur. -- W.F. Kirby (The Него of Estonia,
I s. 91 ja seur., II s. 24 ja seur.) on tästä puhuessaan maininnut
Eddan Naglfar-laivasta sekä virolaisten ja liettualaisten tavoista
leikatuiden kynsien suhteen.

[64] Veselovskij, s. 62-63.

[65] Moškov, s. 49; Janulaitis, s. 196.

[66] Veselovskij, s. 62.

[67] Janulaitis, s. 196.

[68] ibid., s. 198.

[69] Tšubinskij, s. 87.

[70] ibid., s. 87.

[71] Черемисскiя вѣрованiя. Вятскiя губернкiя вѣдомости 1860 N:o 27.

[72] Tšeremsanskij, s. 192.

[73] Смоленский этногр. сб., s. 308.

[74] ibid., s. 309-310.

[75] Makkonen 2665 Korpiselkä.

[76] Tagebuch, s. 95. Ks. edelleen Filimonov, Вятскiя губ. вѣд. 1868
N:o 48; Оренбургом губ. вѣд. 1845 N:o 42; N.I., Вятстя губ. вѣд. 1861
N:o 23.

[77] Вятсшя губ. вѣд. 1838 N:o 3.

[78] Iеромонахъ Макарiй, Нижегородскiя губ. вѣд. 1849 N:o 49.

[79] Nalimov SUS 3; Sorokin, s. 43.

[80] Snellman, s. 46.

[81] Kullaa 131 Tyrvää.

[82] Krohn 12071.

[83] Meriläinen II 1190 Hirvisalmi.

[84] Puustinen 308 Kiihtelysvaara.

[85] Mustakallio 276 Sotkamo, Kuhmo, Paltamo.

[86] Karjalainen 208 Jyvöälaksi; Paulaharju 4721.

[87] Paulaharju SUS.

[88] Murman, s. 289.

[89] Ollinen 486 Noormarkku.

[90] Marttińi II 417.

[91] Evsevjev, Обычаи и вѣрованiя, сопряженныя съ рожденiемъ,
дѣтствомъ и смертью. SUS.

[92] Uspenskij, s. 79.

[93] Balov, ЭО VI, s. 99.

[94] Balov, ЭО LI, s. 100.

[95] Frazer I, s. 871-372.


II. Hiukset y. m. ihmisruumiin karvat.

[96] Karjalainen 204 Jyvöälaksi.

[97] Marttińi 1186 ("yleinen Karjalassa").

[98] Paulaharju 4715.

[99] Nalimov, ЭО LXXII-LXXIII, s. 14.

[100] Jarmitov SUS.

[101] Nalimov, ЭО LXXII-LXXIII, s. 14.

[102] Nalimov SUS 4.

[103] Gondatti, s. 71.

[104] Murman, s. 298 (Pohjois-Pohjanmaa); Skogman, s. 162; Paulaharju
5182 Hailuoto; idem 4713 Venäjän Karjala ("Naisten tukka tuleh,
miehien tukka tuulella."); Karjalainen 209 Jyvöälaksi Ven. Karj.
("Tuulella urosen tukka, Naisen tukka tuleh."); Hotinen I 33
Mäntyharju ("Miehen tukka l. tukat tuuleen, vaimon tukka tuleen.");
Lindqvist 153 Loimaa.

[105] Murman, s. 298. -- "Hapsinkatkiainen" tavataan myös muodossa
hapsenkakkiainen. Kakkiainen taasen saattaa merkitä haltiata, vrt.
unikakkiainen.

[106] Hotinen I 33 Mäntyharju.

[107] Lindqvist 153 Loimaa.

[108] Paulaharju 4713.

[109] Karjalainen 209 Jyvöälaksi; Paulaharju 4714 Vuonninen; Hjorth
105 Perniö.

[110] Paulaharju 5183 Hailuoto; Tarkiainen 589 Juva; Perttola 90
Iitti.

[111] Brandt 799 Jalasjärvi.

[112] Tyyskä 72 Askola.

[113] idem.

[114] Skogman, s. 162.

[115] Paulaharju 4713 Ven. Karj.

[116] Karjalainen 209 Jyvöälaksi.

[117] Pekkola b4) 224 Elimäki.

[118] Aus dem inn. und äuss. Leben.s. 491.

[119] ibid., s. 139-140; Hurt I 3, 211. N:o 44 Tarvastu.

[120] Hurt I 2, 711 N:o 15 Andru.

[121] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Lehen, s. 139-140.

[122] Marttińi III 724 Kivijärvi.

[123] Balov, Э0 LI, s. 119.

[124] Nikiforovskij, s. 76.

[125] Beskr. om Svenska Allmogens Sinnelag, s. 56.

[126] Pettersson EKS 27 Nauvo; Kullberg EKS 198, 201 Strömfors.

[127] Pettersson EKS 27 Nauvo.

[128] Wuttke, s. 133-134.

[129] Hartland II, s. 132-133; Frazer I, s. 378.

[130] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 478. -- Viron
ruotsalaisista saaristoasukkaista kerrotaan, että vaimo miehensä
kuoleman jälkeen leikkasi palmikkonsa ja pani sen vainajan arkkuun
(Eusswurm II, s. 293 Nachtr.).

[131] Utšajev SUS.

[132] Gondatti, s. 66, 71.

[133] Краткое описанiе; vrt. Karjalainen, s. 89.

[134] Karjalainen, s. 64.

[135] Esim. Erivanin läänin armenialaiset uskovat, että enkeli, joka
kuljettaa mukanansa kuolleen sielua, saapuu kolmekymmentä yhdeksän
päivää kestäneen matkan jälkeen hiuksiselle sillalle. Tässä enkeli
kehoittaa sielua pelkäämättä menemään hiussillan yli (Bunjatov, s.
157-158).

[136] Moškov, s. 49.

[137] ibid., s. 48-49.

[138] Moljarov, s. 743-744.

[139] Ks. lisäksi: Burtsev II, s. 399; Demidovitš, s. 138; Frazer I,
s. 384-385.

[140] Karjalainen, s. 111-112.

[141] Veselovskij, s, 62.

[142] Пoxop. обр., ЭО LXIII, s. 161.

[143] Paulaharju 4710.

[144] Marttińi III 596.

[145] Koskinen b 4) 1 Hausjärvi.

[146] SKVR IX 4, 1497 Pihtipudas; Hyvärinen 260 Rääkkylä.

[147] Hertzberg, s. 49.

[148] Gummerus ja Ranni 926 Pihtipudas; Lång E. 35 Mäntyharju.

[149] Andelin, s. 288.

[150] Vidbom 218 Pieksämäki.

[151] Jaakkola b 4) 35 Rauma.

[152] Gummerus ja Ranni 928 Pihtipudas; Viitanen F. O. 86 Mouhijärvi.

[153] s. 27.

[154] Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 391.

[155] Hurt I 3, 502 N:o 26 S. Jaani; I 2, 430 N:o 21 Laijuse.

[156] Matikainen 26 Kurkijoki.

[157] Hyvärinen 259 Rääkkylä.

[158] Viipurin Uutiset 1877 N:o 14.

[159] Puustinen 324 Kiihtelysvaara.

[160] Kanninen 111 Rautalampi.

[161] Brandt 1301 Jalasjärvi.

[162] SKVR IX 3, 1498 Koski.

[163] Gummerus ja Ranni 941 Pihtipudas.

[164] Teräsvuori 114 Merikarvia.

[165] idem 109 Inari. Jos nukkuva heräsi hiuksia leikattaessa, ei
taialla ollut tulosta.

[166] Viitanen F. O. 33 Mouhijärvi.

[167] Wiedemann, Sjögrens Livische Grammatik, s. 84-85. --
Tämän taian jälkimäisen osan saattaisi pikemmin katsoa kuuluvan
lemmennosto- kuin hävitystaikoihin. Tienhaara tavataan kauempana
tutkimuksessamme taian suorituspaikkana yleensä, sellaisissa
taikatoimissa, joissa ruumiillisen substanssin levittämisellä
tahdotaan aikaan saada mahdollisimman laajaa yhteyttä tahi suurinta
mahdollisuutta siihen tuntemattomien yksilöiden kanssa, m.m.
naimaonnen hankkimisen tarkoituksessa.

[168] Nalimov SUS 3; Sorokin, s. 43.

[169] Nalimov SUS 3.

[170] Taikatapoja Savossa ja Karjalassa. U. Suom. 1878 N:o 153.

[171] SKVR IX 4, 22 Viitasaari.

[172] Qvickström 45 Simo.

[173] Kalliola b4) 5 Lammi.

[174] Meriläinen 386.

[175] Manninen 825 Liperi.

[176] Paulaharju 3221 Uusikirkko.

[177] Rytkönen 1100 K:vaara, H:vaara.

[178] Nurmio 2561 Nurmes.

[179] Meriläinen 2158 Ven. Karj. -- Samanlaisella taialla,
käyttämällä morsiamen hiuksia hääpäivänä, saadaan tämä ikävöimään
sulhasensa kotona (idem II Г214 Hirvisalmi Ven. Karj.).

[180] Yhtenä runkona juurakosta kasvava.

[181] Meriläinen II 1359 Kiimasjärvi Ven. Karj.

[182] idem II 1358 Kiimasjärvi.

[183] Pihtiputaan Kirjallisuuden Seura 66. Viitasaari.

[184] Makkonen 240 Korpiselkä.

[185] Meriläinen II 817 Luusalmi Ven. Karj.

[186] Vihervaara 510 Hämeenkyrö.

[187] Meriläinen 2159 Ven. Karj.

[188] Meriläinen 370 Suomussalmi.

[189] Taioista ja taudeista. Hämeen Sanomat 1885 N:o 97; Meriläinen
173.

[190] Meriläinen 389.

[191] Brandt 1332 Jalasjärvi.

[192] Rytkönen 1078 Kiihtelysvaara.

[193] Puustinen 363 Kiihtelysvaara.

[194] idem 364 Kiihtelysvaara.

[195] Meriläinen II 373, 374 Pirttilahti Ven. Karj.

[196] Nurmio 2227 Nurmes.

[197] idem 2233 Nurmes.

[198] Kreutzwald, s. 17 ja seur.

[199] Tässä otettakoon huomioon myöskin se, että n.s. koropuuhun
on Suomessa kohdistunut taikauskoisia luuloja, onpa sellaista
puuta pidetty metsänhaltian puuna. Tällaista puuta näissä taioissa
käytettäessä on siis saatettu ajatella haltioiden nostattamista.

[200] Ajateltakoon tässä esim. taikaa, jossa hiukset pannaan kuolleen
tiaisen suuhun, joka sidotaan kuolleen hevosen jouhilla kiinni.

[201] Ks. Hartland II, s. 118 ja seur.; Frazer I, s. 375 ja seur.

[202] Ks. Popov, s. 29.

[203] ibid., s. 208.

[204] ibid., s. 215.

[205] Paulaharju 2585 Uusikirkko.

[206] Hyvärinen 288 Rääkkylä.

[207] Tikkanen 493 Kiuruvesi.

[208] SKVR IX 3, 275 Sääksmäki.

[209] ibid. IX 3. 927 Längelmäki.

[210] Wiedemann, Sjögrens Livische Grammatik, s. 85.

[211] Seeligmann I, s. 292.

[212] Popov, s. 213. -- Hiuksista varoesineenä taikuutta vastaan ks.
vielä Seeligmann IT, s. 144.

[213] Rekola 3 Tottijärvi.

[214] Hyvärinen E. J. 36 Kontiolahti.

[215] Tanttu 111 Hirvensalmi.

[216] SKVR IX 4, 1251 Pihtipudas.

[217] Vihervaara 599 Perniö.

[218] Kirj. Kuukausl. 1871, N:o 7, s. 167.

[219] Saarimaa 801 Laitila.

[220] Roslin 10 Taivassalo. -- Sama taika Jyrinpäivänä: Makkonen
222 Korpiselkä. -- "Karvakakkara" ristileipätaikinasta ensi kertaa
uloslaskettaessa: Lamminen 68 Suistani o. -- Karvat leipäpalan kanssa
syötettynä: Tanttu 110 Hirvensalmi; Roslin 56 Maaria; Rytkönen 1452
Liperi.

[221] SKVR IX 4, 1298 Rautalampi.

[222] ibid. IX 3, 1147 Nastola.

[223] Manninen 354 Liperi.

[224] Brandt 1268 Jalasjärvi.

[225] Palmgren 215, 221 Tyrvää.

[226] Nalimov, Zur Frage nach etc., s. 30.

[227] Murman, s. 289.

[228] Leino 837 Lammin Koski.

[229] Leino 478 Lammin Koski.

[230] Hurt I 5, 581 N:o 16. K. Jaani.

[231] Evsevjev, Обычаи и вѣров., cопряж. съ рожденieмъ. SUS.

[232] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 151.

[233] Acerbi II, s. 282.

[234] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 142-143.

[235] Paulaharju 3194, 3208 Uusikirkko; Nurmio 2295 Nurmes;
Reinholmin kokoelmat 45; Saarimaa 688 Nousiainen.

[236] Ruusunen 146 Harjavalta; Ruotsalainen, s. 120.

[237] Evsevjev SUS.

[238] Wiedemann, Sjögr. Livische Gramm., s. 82.

[239] Kallio 43 Kokemäki.

[240] Paulaharju 3209 Uusikirkko.

[241] Fri 194 Vesanto.

[242] Ruusunen 146 Harjavalta.

[243] Reinholmin kok. 45.

[244] Ruusunen 146 Harjavalta.

[245] Fri 194 Vesanto; Kullaa 368 Hämeenkyrö.

[246] Makkonen 138 Korpiselta.

[247] Kallio 43 Kokemäki.

[248] Paulaharju 3209 Uusikirkko; idem 2895 Kurikka.

[249] Kullaa 368 Hämeenkyrö.

[250] Palmgren 257 Miehikkälä; Kallio 43 Kokemäki.

[251] Fri 194 Vesanto.

[252] Uusi Aura 1912 N:o 131: Alastaro, Oripää, Pöytyä, Jokioinen,
Tammela, Somerniemi, Pusula.

[253] Saarimaa 687 Nousiainen.

[254] Ruusunen 145 Harjavalta.

[255] Paulaharju 3209 Uusikirkko; Raussi SMY (Reinh. 45). Ks. vielä
Ruotsalainen, s. 120.

[256] Paulaharju 3209 Uusikirkko.

[257] Paulaharju 2895 Kurikka.

[258] Makkonen 138 Korpiselkä; Raussi SMY Virolahti (Reinh. 45);
Ruotsalainen, s. 120.

[259] Fri 194 Vesanto.

[260] Kallio 43 Kokemäki. -- Kokemäellä mainitaan entisaikaan aivan
yleisesti harjaksia vihdotun ja vielä nykyäänkin tavan olevan
käytännössä.

[261] Kurt I 1, 97 N:o 8; 98 N:o 8 Kadrina; I 2, 541 N:o VIII Otepää.

[262] Hurt I 1, 98 N:o 8 Kadrina.

[263] Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 472-473.

[264] ibid., s. 472-473.

[265] Stein zu Illingen, s. 47-48.

[266] Ruotsalainen, s. 120.

[267] Uspenskij, s. 79; Balov, Э0 VI, s. 99.

[268] Janulaitis, s. 161.

[269] Popov, s. 43.

[270] Popov, s. 223 (Novgorodin l.).

[271] ibid. (Vjatkan l. Sarapulin piiri).

[272] ibid. (saman l. Jaranskin piiri).

[273] Ivanov, s. 37-38.

[274] Dehon, s. 154.

[275] Rivers, s. 332.

[276] Skeat and Bladgea, s. 15.

[277] Encyclopaedia of Superstitions, s. 2.

[278] Lloyd, s. 155.

[279] Ploss I, s. 291.

[280] ibid. I, s. 293.

[281] Frazer I, s. 372.

[282] Ploss I, s. 293.

[283] ibid. I, s. 2 93.

[284] ibid. I, s. 292.

[285] Ks. Hämäläinen, s. 228 ja seur., 242 ja seur., 249 ja seur.,
266 ja seur., 274 ja seur., 280 ja seur.; Westermarck, Marr. cerem.
in Morocco, s. 321 ja seur.

[286] Frazer I, s. 387.

[287] Ks. Westermarck, Marr. cerem. in Morocco, s. 102, 106, 120,
127, 131, 133, 321.

[288] The golden bough I, s. 387 ja seur.

[289] Ks. Frazer I, s. 387-388.

[290] Vrt. Popov, s. 210.

[291] Garnett II, s. 246.

[292] Hämäläinen, s. 123-124.

[293] Ks. Frazer II, s. 103, 157-159.


III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.

[294] Näistä käytetään vielä nimityksiä istumet, jälkimeno,
jälkimäiset, jälkeiset, peräsimet, perkaukset.

[295] Paulaharju, Syntymä, lapsuus ja kuolema. SUS.

[296] Manninen 823 Liperi.

[297] Leino 413 Lammin Koski.

[298] Krohn 12574 Karjala. Loitsu näyttää kuuluvan verensulkusanoihin.

[299] Leino 88 Lammin Koski.

[300] Evsevjev, Обычаи и вѣрованiя, сопряженныя съ рожденiемъ. STTS.

[301] Nalimov, SUS 3.

[302] Beschr. aller Nationen, s. 79

[303] Reise III, s. 53, 54.

[304] Jugral. usk. s. 43.

[305] A. Kanniston antaman suullisen tiedon mukaan.

[306] Šestakov, Вятск. губ. вѣд. 1867, N:o 5.

[307] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 151.

[308] Sjögren, Ûber die finnische Bevölkerung, s. 18.

[309] Ploss I, s. 79; Hartland II, s. 32.

[310] Bainbridge, s. 61.

[311] Hartland II, s. 31.

[312] ibid., s. 32.

[313] ibid., s. 34. Vrt. myös Steinen, s. 336.

[314] SKYS IX 3, 1513 Korpilahti.

[315] Kylväjä sanoo, jonkun toisen kolmasti kysyessä: "Mitäs teet?"
-- "Hyvää teen, pahaa pois ajan, riittä kylvän." Kirjall. Kuukausl.
1871 N:o 9, s. 214; Satakunta 1878 N:o 9.

[316] Etsitään sellainen pihlajapensas, josta voi halkaista kolme
puuta. Pannaan punaista lankaa yhden alapuoleen ja toisen yläpuoleen.
Sairas kuljetetaan kolmasti näiden aukkojen läpi yhdellä kertaa.
Joka kerta sylkäistään sairaan jalkojen läpi ja loitsitaan: "Mäne
pitkään pohjaan, lapin maahan aukeaseen." Pensaan juurella poltetaan
vielä rannalta otettuja pohjatuulen tuomia puita. SKVR IX 4, 554
Hankasalmi. Ks. myös ibid. N:ot 555, 556.

[317] Vähätykki 26 Mouhijärvi. Ks. myös SKVR IX 4, 368 Viitasaari,
ibid. IX 3, 523 Längelmäki.

[318] ibid. IX 4, 620 Rautalampi.

[319] Šahmatov, s. 158.

[320] ibid., s. 157.

[321] ibid., s. 93. -- Myöskin venäläiset hankkivat lapselle tahi
sairaalle terveyttä kuljettamalla halkaistun puun läpi. Ks. Ušakov,
s. 183; Popov, s. 204; Minch, s. 54. 29 Wiedemann, Aus dem inn. und
äuss. Leben, s. 473.

[322] Popov, s. 201.

[323] Den finska trolldomen. Helsingfors Tidningar 1845 N:o 7.

[324] SKVR IX 4, 1894 Karstula.

[325] Hertzberg, s. 49.

[326] Hartland II, s. 31.

[327] Jakovlev, s. 80.

[328] Kirtikar, s. 402.

[329] Frazer, Folk-Lore in the old Testament, s. 172 ja seur.

[330] Manninen 323.

[331] Brandt 1821 Jalasjärvi.

[332] Hyvärinen 257 Rääkkylä.

[333] idem 285 Rääkkylä.

[334] Manninen 409 Liperi.

[335] Lönnbohm 2047 Nilsiä.

[336] Brandt 875 Laihia.

[337] Hankala b 4) 82 Teisko.

[338] Manninen 485 Liperi.

[339] Hyvärinen 285 Rääkkylä.

[340] Meriläinen 176 Ven. Karj.

[341] idem 1667.

[342] idem 486 Sotkamo.

[343] idem 18 Alakiiminki.

[344] idem 300 Ven. Karj.

[345] Samaa tarkoitusta varten talteenotettua syntymäkohtua myöskin
kuumennettiin kiukaalla (Lönnbohm 445 Kangaslampi).

[346] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 389.

[347] Nalimov SUS 3.

[348] Ks. Sajaktzis, s. 135-136; Ploss I, s. 16.

[349] Ploss I, s. 16-17.

[350] ibid. I, s. 13-14.

[351] Sajaktzis, s. 136-137. -- Synnytysjälkeisten yleensä,
napanuoran ja "onnenhunnun" käytöstä lääketarkoituksiin ks. Popov, s.
189; Seeligmann II, s. 144; Ploss I, s. 12 ja seur.; Encyclopaedia of
Superstitions, s. 6.


IV. Hammas.

[352] Harvia b 4) 17 Virrat.

[353] Murman, s. 287; Vihervaara 1653 Pöytyä; Viitanen F. O. 69 Pori;
SKVE IX 3, 1526, 1528.

[354] Paulaharju 1048 Uusikirkko; Vihervaara 526 Tammela; Krohn 12292
Kaijala.

[355] Tarkiainen 509 Juva.

[356] Valve, s. 45-46.

[357] Vihervaara 526 Tammela; 528 Hämeenkyrö; 529 Pöytyä; Saarimaa
570 Paattinen; Kallio 17 Uskela; Viitanen F. O. 69 Pori; Murman, s.
289 Pohj.-Pohjanmaa; SKVR IX 3, 1526-1567, IX 4, 1536; Makkonen 135
Korpiselkä; Paulaharju 1048 Uusikirkko.

[358] SKVR IX 4, 1542-1549, 1552, 1554, 1555, 1557, 1558, 1560.

[359] Harvia b 4) 17 Virrat.

[360] SKVR IX 4, 1537, 1538.

[361] Kallio 17 Uskela.

[362] Hampaan ("luuhampaan") saa "kilk" tai "ristik" ja sijalle
pyydetään rautahammasta (Hurt I 5, 582 N:o 34 K. Jaani; I 5, 219 N:o
100 Saaremaa).

[363] Hurt 13, 159 N:o 28 Andru; I 2, 483 N:o 28 Aksi; I 3, 510 N:o 1
Pöltsamaa; I 2, 444 N:o 16 d M. Magdalena; 708 N:o 28 Tori; 54 N:o 77
Pärnu.

[364] "Sä, kerk, ma änab sinnen lūsta àmba, ānda sa minnen vasta
roudez àmbe"; "kerk, tuo sa minneú roudiz, mina ànab sinnen lūste".
Saarimaa SUS.

[365] Trunov, s. 21.

[366] Abramov, s. 379.

[367] Finnas EKS 35 Larsmo; Klookars EKS 220 Jepua; Strandberg EKS 61
Lappfjärd; Takolander EKS 69 Kökar; Nikander EKS 239 Porvoo.

[368] Pettersson EKS 239 Pernaja.

[369] Hartland II, s. 77-78.


V. Veri.

[370] Krauss, s. 159-160.

[371] Ks. Westermarck, Ursprung und Entwickelung der Moralbegriffe
II, s. 100-101, 175.

[372] Eekola 486 Tottijärvi.

[373] Luce, s. 114.

[374] Kreutzwald ja Neus, Mythische und magische Lieder, s. 15.

[375] Krohn, Suom. runojen uskonto, s. 72.

[376] Lencqvist, s. 58.

[377] Satakunta 1877 N:o 48.

[378] Paulaharju 2836 Kurikka.

[379] Meriläinen 2013 Miinoa.

[380] idem 2014 Miinoa.

[381] idem 63.

[382] Satakunta 1877 N:o 48.

[383] "Ne pahat henget, joita kerran satoi taivaasta maahan."

[384] Meriläinen II 1195 Hirvisalmi Ven. Karj.

[385] Nalimov SUS 3.

[386] Hankala b 4) 69 Teisko.

[387] Kirjall. Kuukausl. 1871 N:o 7, s. 169; Satakunta 1878 N:o 4;
Loukola 64 Jyväskylän pit.

[388] Loukola ibid.

[389] SKVR IX 3, 1490 Koski.

[390] ibid. IX 3, 1489 Orimattila.

[391] Jaakkola 42 H:linnan maaseurak.

[392] Meriläinen 444 Ven. Karj.; Brandt 1241 Laihia.

[393] Heikkilä 24 Hämeenkyrö.

[394] Sirén 94 Virrat.

[395] Tyyskä 61 Eräjärvi.

[396] Loukola 9 Saarijärvi.

[397] Brandt 1241 Laihia.

[398] Rytkönen 1119 Kiihtelysvaara; Brandt 1241 Laihia; Tyyskä 61
Eräjärvi.

[399] Sirén 94 Virrat; Heikkilä 24 Hämeenkyrö; Loukola 64 Jyväsk.
pit.; SKVR IX 3, 1489 Orimattila; ibid. IX 3, 1490 Koski; Meriläinen
444 Ven. Karj.; Loukola 9 Saarijärvi; Kahila 7 Kankaanpää.

[400] Satakunta 1878 N:o 4.

[401] Lindqvist 223 Savo.

[402] SKVR IX 3, 1490 Koski.

[403] SKVR IX 3, 1489 Orimattila.

[404] Meriläinen 444 Ven. Karj.

[405] Puustinen 313 Kiihtelysvaara.

[406] Teräsvuori 110 Savo; Jaakkola b 4) 34 Rauma; Heikkilä 45
Tyrvää; Brandt 1145 Jalasjärvi.

[407] Vidbom 318 Hirvensalmi; Leino A. 73 Lammin Koski.

[408] Meriläinen 1901 Alakiiminki.

[409] Loukola 9 Saarijärvi.

[410] Hyvärinen 256 Rääkkylä.

[411] Harvia b 4) 94 Virrat; Paulaharju 4027 Muhos; Vidbom 247
Hankasalmi.

[412] Meriläinen 1900 Alakiiminki.

[413] Vidbom 236 Pieksämäki.

[414] idem 89 Mikkeli.

[415] Puustinen 319 Kiihtelysvaara.

[416] Hyvärinen 100 Rääkkylä.

[417] Nenonen 15 Kaukola.

[418] Meriläinen 2118 Ven. Karj.

[419] idem II 1161 Ven. Karj.

[420] Kehittyneemmissä taikatoisinnoissa vaaditaan, että hampaasta
lähtee veri, ja kehittyneimmissä on verta saatava kaivimen päähän.
Vrt Valve, s. 14; SKVR 4 1, 590. 591, 592, 593.

[421] Valve, s. 8-9.

[422] SKVR IX 4, 351 Kivijärvi; ibid. IX 4, 355 Kivijärvi.

[423] Kivisalo b 4) 104 Eurajoki.

[424] Saarimaa 569 Paattinen.

[425] SKVR IX 4, 351 Kivijärvi.

[426] Taikatapoja Savossa ja Karjalassa. Uusi Suometar 1878 N:o 148.
-- Karhusta säilytettiin taikakaluna pää, joka ripustettiin isoimpaan
puuhun lähellä taloa. (Vrt. Tervo, s. 21).

[427] Salminen 318 Eovaniemi; Valve, s. 7, 19.

[428] SKVR IX 3, 249 Renko.

[429] Tyyskä 85 Askola.

[430] Uusi Suometar 1878 N:o 148.

[431] Taioista ja taudeista. Hämeen Sanomat 1885 N:o 97.

[432] SKVR IX 3, 249 Renko.

[433] ibid. IX 3, 248 Renko.

[434] ibid. IX 4, 357 Viitasaari.

[435] ibid. IX 4, 351 Kivijärvi.

[436] ibid. IX 8, 245 Urjala.

[437] ibid. IX 3, 244 Tammela.

[438] ibid. IX 3, 248 Renko.

[439] ibid. 4 1, 586-592.

[440] Uusi Suom. 1878 N:o 148; Hämeen San. 1885 N:o 97.

[441] SKVR IX 4, 357 Viitasaari.

[442] Vrt. Valve, e. 20.

[443] Vrt. Varonen, s. 17 ja seur.; Reijo-Vaara, s. 48-49.

[444] Satakunta 1877 N: о 48.

[445] Tylor II, s. 146.

[446] Nordiska resor och forskn. 1, s. 137.

[447] Vrt. Hästesko. Länsisuomal. tautien loitsut, s. 53.

[448] Meriläinen 813 Uhtua.

[449] idem 1249 Kellovaara Ven. Karj.

[450] Hertzberg, s. 50.

[451] ibid. s. 49.

[452] Nalimov, Zur Frage nach etc., s. 27-28.

[453] Minch, s. 54.

[454] Tätä paitsi venäläiset siirtävät tauteja toisiin loihdittujen
esineiden avulla, jotka heitetään rajalle tahi tielle, tahi esim.
tahraamalla ovenrivan tartunta-aineella, pyyhkimällä sairaan ihoa
räsyllä tahi pyyhinliinalla ja heittämällä sen tielle ja vielä
siirtämällä eri keinoin sairauden eläimeen. Ks. Popov, s. 42, 210-212.

[455] Krohn 12900 b).

[456] SKVR 4 1, 222; ks. myös ibid. 223.

[457] Lönnbohm 477 Kangaslampi.

[458] Hyvärinen Alex. 313 Rääkkylä.

[459] Rytkönen 1072 Kiihtelysvaara.

[460] SKVR IX 4, 906 Viitasaari.

[461] Meriläinen II 1030 Ven. Karj.

[462] Meriläinen II 1030 Ven. Karj.

[463] Taian tehnyt tulee tästä itse mielenvikaiseksi (Meriläinen 1618
Loppi).

[464] Brandt 1365 Laihia.

[465] s. 182.

[466] Vihervaara 4268 Hinnerjoki.

[467] Makkonen 2665 Korpiselkä.

[468] SKVR IX 4, 1280 Hankasalmi.

[469] Lönnbohm 2058.

[470] "Ettei kesällä hittara tartu." (Hyvärinen, 125 Rääkkylä.)

[471] Emännät pyyhkivät lehmiä verisillä paidoillaan (Hyvärinen 111
Rääkkylä).

[472] Lönnbohm 2054 Nilsiä.


VI. Hiki.

[473] Tikkanen 482 Kiuruvesi; Hankala b 4) 69 Teisko; Kahila 5
Kankaanpää; Teräsvuori 112 Savo; Puustinen 301 Kiihtelysvaara;
Rytkönen 1139 Kontiolahti; Vaissi 187, 241 Keuruu.

[474] Meriläinen 201.

[475] Itkonen 149 Jyväskylän pit.

[476] Puustinen 301 Kiihtelysvaara; Vaissi 241 Keuruu; Leino 365
Lammin Koski; Pihtiputaan Kirjall. Seura 810.

[477] Meriläinen 1964 Kuhmo.

[478] Niemi 189 Nakkila.

[479] Kahila 5 Kankaanpää.

[480] Heikkilä 26 Ikaalinen.

[481] Itkonen 148 Jyväsk. pit.

[482] Ruusunen 115 Harjavalta.

[483] Hyvärinen 255 Rääkkylä.

[484] Meriläinen II 1055 Suomen Karj.

[485] Kajander 1 Artjärvi.

[486] Pihtiputaan KirjalJ. Seura 811. (Tyttö ottaa oikeasta
jalastaan.)

[487] Nurmio 2316 Nurmes; Tanttu 14 Hirvensalmi.

[488] Meriläinen II 1055 Suomen Karjala.

[489] Tikkanen 482 Kiuruvesi.

[490] Makkonen 103 Korpiselkä.

[491] Krohn 12399 Karjala.

[492] Rytkönen 1156 Kiihtelysvaara.

[493] Makkonen 108 Korpiselkä.

[494] Saarimaa 847 Laitila.

[495] SKVR IX 4, 1493 Kivijärvi.

[496] Tikkanen 582 Oulainen. Kosken limat varmaankin ovat
tarkoitetut aikaan saamaan tarvittavaa mielen huumausta, kun taasen
vaatekappaleen lävitse kuljettamisella tahdotaan taikapala saattaa
vielä voimakkaampaan yhteyteen taikojan personallisuuden kanssa.

[497] Lönnbohm 1738 Puhos.

[498] Makkonen 98 Korpiselkä; Härkönen 708 Korpiselän Ägläjärvi.

[499] Boecler-Kreutzwald. s. 27.

[500] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Leben s. 391-392.

[501] Maikov, s. 19, N:o 23.

[502] Rytkönen 1100 Kiihtelysvaara.

[503] Taikatap. Sav. ja Karj. Uusi Suom. 1878 N:o 153 lisäl.

[504] Meriläinen 1394 Kautokeino.

[505] Puustinen 362 Kiihtelysvaara.

[506] SKVR IX 3, 276 Sääksmäki. Tähän liittyvä loitsu: "Sinun pitää
oleman niin liki minua kuin tämä hiki" on tullut toisenlaisista
taioista, joko lemmennostotaioista tahi niistä, joilla eläin
saatetaan kiintymään haltiaansa.

[507] SKVR IX 4, 621 Hankasalmi.

[508] Loitsuna sanotaan: "Sinun pitää olla niin liki minua kuin tämä
hiki." (SKVR. IX 3, 1064 Sääksmäki.)

[509] Hyvärinen 104 Rääkkylä.

[510] Harvia b 4) 42 Virrat.

[511] Meriläinen 269.

[512] Rytkönen 1404 Kontiolahti.

[513] Edellisten lisäksi: Harvia b 4) 95 Virrat; Koskilahti 14
Noormarkku.

[514] Krohn 13052 a) Kaavi.

[515] Meriläinen 202.


VII. Sylki, henkäys ja suupala.

[516] Nalimov. Zur Frage nach etc., s. 30-31.

[517] SKVR IX 3, 1067 Janakkala.

[518] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 476.

[519] Saarimaa SUS.

[520] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 147.

[521] Nalimov SUS 4. Venäläiset ja eräät muut Venäjän alueella asuvat
kansat ovat uskoneet samaa sylkemisestä. Isovenäläiset uskovat, että
sylkemisestä tulee synti (Balov, ЭО LI, s. 95) tahi että se aiheuttaa
pahan ihottuman, "tulenlennon" (Popov, s. 188). Liettualaisen
tuleensylkemiskiellon perustana on pelko, että kuoleman jälkeen olisi
nuoltava kuumaa tiiliskiveä (Janulaitis, s. 198). Kasanin tatarit
varoittavat sylkemästä tuleen, koska siitä olisi seurauksena ihon
rikkeämät suussa (Kajum-Nasyrov, s. 22).

[522] Ks. SKVR IX 3, 269, 270, 271, 272, 273.

[523] Paulaharju 2869 Kurikka.

[524] Perho 100 Urjala; Jaakkola 31 Hämeenlinnan maaseurak.; Fränti
h4) 25 Lapua; Aalto K. K. 72 Sääksmäki.

[525] Seeligmann I, s. 293.

[526] Kirj. Kuukausl. 1871 N:o 7, s. 167.

[527] SKVR IX 3, 326 Sääksmäki.

[528] Šahmatov, s. 169, 175.

[529] Vrt. Seeligmann I, s. 294-295.

[530] Paulaharju 2866 Kurikka.

[531] idem 2666 Kurikka.

[532] idem 2685 Kurikka.

[533] Tekijän muistiinp., Konginkangas.

[534] Kirjall. Kuukausl. 1871 N:o 6, s. 148.

[535] SKVR IX 3, 325 Korpilahti.

[536] Perttola 70 Iitti.

[537] W. M. N., Hedna minnen.

[538] Perttola 70 Iitti.

[539] 24 s. 178.

[540] Satakunta 1878 N:o 10.

[541] W. M. N., Hedna minnen.

[542] Paulaharju 2862 Kurikka; Aalto K. K. 35 Sääksmäki.

[543] Nurmio 2661 Kuhmo.

[544] Hurt I 2, 54 N:o 80 Pärnu; 710 N:o 59 Tori; 713 N:o 49 Andru; I
5, 581 N:o 4 K. Jaani.

[545] Hurt I 2, 52 N:o 23 Pärnu.

[546] Hurt I 3, 511 N:o 12 Pöltsamaa.

[547] Hurt I 3, 511 N:o 11 Pöltsamaa.

[548] Hurt I 3, 423 N:o 25 Tarvastu.

[549] Hurt I 1, 383 N:o 12 Risti.

[550] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 147.

[551] Vasiljev J., Übersicht etc., s. 103.

[552] Nalimov SUS 4.

[553] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 147.

[554] Ks. Seeligmann I, s. 179-180.

[555] Lamminen 42 Suistamo.

[556] idem 41.

[557] Esim.: Kalaan mentäessä puhallettiin veteen rannassa ja
lausuttiin: "Hyvää huomenta veden emäntä." (SKVR IX 3, 990 Nastola).

[558] Ks. esim. SKVR IX 3, 996, 1001, 1013, 1030, 1032.

[559] ibid. IX 3, 254 Koski.

[560] Krohn 12918 Hirvisalmi.

[561] SKVR IX 4, 633 Kivijärvi.

[562] ibid. IX 3, 182 Sääksmäki. Ks. myös ibid. IX 3, 183.

[563] ibid. IX 4, 237 Rautalampi.

[564] ibid. IX 3, 797 Tammela; IX 4, 870 Laukaa; IX 3, 794 Jokioinen.

[565] ibid. IX 4, 559, 600 a, 600 b Viitasaari.

[566] ibid. IX 3, 1223 Renko.

[567] ibid. IX 4, 1034 Viitasaari.

[568] ibid. IX 4, 748 Viitasaari.

[569] ibid. IX 4, 69 Pihtipudas.

[570] ibid. IX 3, 940 Somerniemi.

[571] ibid. IX 4, 428 Viitasaari.

[572] ibid. IX 3, 533 Jämsä.

[573] Koskilahti 7 Noormarkku.

[574] SKVR IX 4, 90 Karstula.

[575] Vidbom 332 Juva.

[576] SKVR IX 3, 1208 Längelmäki.

[577] Kun lehmiä ei löydetä, syljetään kämmenelle, lyödään siihen
päälle ja lausutaan:

"Pirun pussit pihtiin rohtimii rakkoon jos sanoo missä mun lehmäni
on."

Mihin päin lyödessä enemmän sylkeä lentää, sieltäpäin etsitään
lehmää. (SKVR IX 3, 1062 Somero.)

[578] SKVR IX 4, 798 Pylkönmäki.

[579] ibid. IX 4, 191 Kivijärvi.

[580] Nalimov, Zur Frage nach etc., s. 28.

[581] Gavrilov, Произв. народной словесности, s. 182.

[582] Holmberg, s. 124.

[583] Šahmatov, s. 168, 169.

[584] Jaakkola b 4) 76 H:linnan maaseurak.

[585] Muutoin "Jumala suuttuu" (Tyyskä 160 Askola).

[586] Sairauden saa aikaan "kirkon väki" ja se voidaan parantaa,
nostamalla potilaaseen joitakin muita henkiolentoja, esim. "pajan
väki", tahi "metsähiisi", jotka kirkon väen karkoittavat (Meriläinen
II 661 Kiimasjärvi).

[587] Tikkanen 489 Kiuruvesi.

[588] Meriläinen II 805 Uhtue.

[589] Hästesko 337 Puumala.

[590] Hurt I 2, 356 N:o 37 Helme; I 3, 174 N:o 39 Tori; 510 N:o 5
Pöltsamaa.

[591] Beskr. om Svenska Allmogen, s. 56; Hofberg, s. 215; Sandström
EKS 246 Kirkkonummi; Perklén EKS 26 Kirkkonummi, Siuntio, Inkoo;
Kullberg EKS 201 Strömfors.

[592] Beskr. om Svenska Allmogen, s. 48, 56.

[593] Strandberg EKS 61 Sideby.

[594] Beskr. om Svenska Allin., s. 48; Klockars EKS 220 Jepua;
Perklén EKS 26 Siuntio, Kirkkonummi, Inkoo; Pettersson EKS 27 Nauvo;
Folktro från Mustasaari. Hembygden III 1912, s. 119.

[595] Beskr. om Svenska Allm., s. 48; Strandberg EKS 61 Sideby;
Hofberg, s. 220.

[596] Beskr. om Svenska Allm., s. 48.

[597] Strandberg EKS 61 Sideby; Klockars EKS 220 Jepua.

[598] Klockars EKS 220.

[599] Strandberg EKS 61 Sideby; Folktro från Mustasaari, s. 119.

[600] Bertell EKS 100 Saltvik.

[601] Perklén EKS 26 Siuntio, Kirkkonummi, Inkoo.

[602] Klockars EKS 220 Jepua.

[603] Hofberg, s. 220.

[604] Hyltén-Cavallius I, s. 399-400, 405-406.

[605] Perklén EKS 26; Pettersson RKS 27 Nauvo.

[606] Hofberg, s. 223.

[607] ibid., s. 222.

[608] ibid, s. 224.


VIII. Kyyneleet.

[609] Karjalainen 162 Jyvöälaksi.

[610] Inha 202 Ven. Karj.

[611] Koskilahti 3 Noormarkku.

[612] Evsevjev SUS.

[613] idem.

[614] Nalimov SUS 21.


IX. Ulostus.

[615] Kaukola 110 Kurikka.

[616] Hyvärinen 343 Eääkkylä.

[617] Vidbom 154 Mikkelin pit.

[618] Tämäntapaisia luuloja sisältävät m.m. liettualaisten ja
valkovenäläisten taikakäsitykset. Edellisten tapakodeksi säätää:
"Elä ulosta ruispellolle, saat piston takaruumiiseesi" (Janulaitis,
s. 198). -- Jälkimäisten käsityksissä on vaarallista ulostaa
puunhakkuupaikalle, sillä jos lastun mukana palaa lantaa, tulee
anuseen ihottumia (Nikiforovskij, s. 86).

[619] Näin heitetyt osat joutuivat pahalle hengelle, omelille.

[620] Nalimov SUS 4.

[621] idem.

[622] Manninen 348 Liperi.

[623] Meriläinen 160 Ven. Karj.

[624] Meriläinen 161.

[625] Taikaa tehdessä lyödään vettä kolmasti kolmella pienellä
juurineen otetulla pihlajalla, joita pidetään yhdessä kimpussa
kädessä, ja sanotaan: "Nouse vesi vaivoamaan." (SKYR IX 4, 249
Viitasaari.)

[626] Salminen 646 Vermlanti.

[627] Viitanen 87 Mouhijärvi.

[628] Kajander 12 Artjärvi.

[629] Vesterlund EKS 51 Vöyri.

[630] Klockars EKS 220 Jepua.

[631] Vrt. Burjam, s. 119-120.

[632] idem, s. 120.

[633] Mainitun taudin parantamisessa meneteltiin niin, että pantiin
omaa lantaa yöksi, [kipeiden silmien] päälle ja sanottiin: "Pois
'pasko' paskan tieltä" (SKVE IX 3, 491 Korpilahti); Vaissi 224
Keuruu. -- Myöskin haudottiin silmiä ihmislannalla (Paulaharju 2861
Kurikka).

[634] Saarimaa 766 Eymättylä.

[635] Makkonen 129 Korpiselkä.

[636] Lindqvist 429 Tammela.

[637] Wiedemann, Sjögrens Livische Grammatik, s. 85.

[638] Nalimov SUS 4. -- Ulostuksen käytöstä lääkitsemistarkoituksiin
ks. Seeligmann I, s. 302.


X. Virtsa.

[639] Kaukola 109 Kurikka.

[640] Tyyskä 156 Askola.

[641] Kullaa 197 Tyrvää.

[642] Hurt I 2, 318 N:o 26 Kolga Jaani.

[643] Nalimov SUS 4. -- Tämänlaatuisista kielloista mainittakoon
liettualaisten: "Elä kuse polulle: silmään tulee näärärinäppy"
(Janulaitis, s. 196); vähävenäläisten: ei tule laskea vettänsä
halonhakkuupaikalle ja yleensä lastukolle. Jos tästä tahrautunut
lastu palaa uunissa, saa varomaton itseensä ihorikkeitä
(Nikiforovskij, s. 86. N:o 567).

[644] Prof. Krohnin suullisen huomautuksen muk. Vrt. tähän
ruotsalaisia käsityksiä (Burjam, s. 120).

[645] SKVR. IX 4, 1496 Viitasaari.

[646] Hyvärinen 264 Rääkkylä.

[647] Lönnbohm 1739 Puhos.

[648] Leino 414 Lammin Koski.

[649] Heikkilä 35 Suodenniemi.

[650] Vidbom 28 Kangasniemi.

[651] Puustinen 385 Kiihtelysvaara.

[652] Koskilahti 14 Noormarkku.

[653] Paulaharju 2905 Kurikka; Hyvärinen 336, 327 Rääkkylä; Härkönen
451 Suistamo; Hertzberg, s. 49. Lasten sairauksissa käytettiin myös
isän virtsaa.

[654] Hurt I 3, 161 N:o 15 Andru.

[655] idem I 3, 315 N:o 68 Tarvastu.

[656] Aufzeichnungen über die Gem. in Kemi-Lappmark, s. 223.

[657] Nalimov SUS 4.

[658] Loitsittiin: "Kuuksesi kutuvesiä, lihaksesi lierivesiä." (Krohn
10541 b Nilsiä).

[659] Wiedemann, Sjögr. Livische Gramm, s. LXXXI V.

[660] Finnäs RKS 35 Larsmo.

[661] Sandström RKS 246 Kirkkonummi.

[662] Beskr. om Svenska Allmogen, s. 56.


XI. Pesu- ja ristimävesi.

[663] Murman, s. 286; Satakunta 1878 N:o 9.

[664] Perttola 61, 77 Iitti.

[665] Makkonen 122 Korpiselkä.

[666] Tekijän muistiinp. Konginkangas.

[667] Grape, s. 82. Ensimäisen pesuveden valmistamisesta Suomessa ks.
vielä Taikatap. Sav. ja Karj., sekä Burjam, s. 92.

[668] Tekijän muistiinp. Konginkangas.

[669] Taikatap. Sav. ja Karj.

[670] Brandt 1326 Laihia. Näin estettiin syöpä tulemasta lapseen. --
Varsinaisesti tämä kielto johtunee samoista käsityksistä kuin kielto
määrättyyn ikään mennessä leikata lapsen kynsiä ja hiuksia.

[671] Saarimaa 652 Pöytyä.

[672] Ruusunen 141 Harjavalta.

[673] Murman, s. 286-287.

[674] Rautell 662 Vihanti. "Muutoin tulee rupia."

[675] Holmberg W. K. 215 Nummi, Pyhäjärvi. "Muutoin lapsesta tulee
paha parkuja."

[676] Perttola 61 Iitti.

[677] Makkonen 122 Korpiselkä.

[678] Perttola 77 Iitti.

[679] Gummerus ja Ranni 1007 Pihtipudas.

[680] Meriläinen 480 Sodankylä.

[681] Teräsvuori 106 Savo.

[682] Saarimaa SUS.

[683] Wiedemann, Sjögrens Livisehe Gramm., s. 83.

[684] Saarimaa SUS.

[685] Boecler-Kreutzwald, s. 52, 53.

[686] Aus dem inn. mid äuss. Leben, s. 307.

[687] ibid., s. 381.

[688] Holzmayer, s. 100.

[689] Luce, s. 94.

[690] Silloin pojat rakastavat häntä (Hurt I 2, 430 N:o 17 Laijuse).

[691] Hurt I 2, 542 N:o 14 Otepää.

[692] idem 12, 713 N:o 42 Andru; 237 N:o 1 Pöltsamaa.

[693] idem I 2, 343 N:o 2 Tarvastu.

[694] Suomen ruotsalaisten ja Skandinavien toimenpiteistä pesuveden
suojelemiseksi ilman vaikutukselta ks. Burjam, s. 98 ja seur.

[695] Ploss I, s. 51.

[696] Paulaharju, Syntymä, lapsuus ja kuolema. Sodankylä, SUS.

[697] Vidbom 98 Mikkelin pit.

[698] Murman, s. 287.

[699] Taikatap. Savoja Karj.

[700] Puttila 339 Iitti.

[701] Puttila 340 Iitti; Leino 476 Lammin Koski.

[702] Gummerus ja Ranni 992 Pihtipudas.

[703] idem 1012 Pihtipudas.

[704] iidem 1012 Pihtipudas.

[705] Salminen 346 Kittilä.

[706] Lapsitaikoja. Uusi Aura 1912 N:o 131.

[707] Boeoler-Kreutzwald, s. 20; Hurt I 2, 542 N:o 12 Otepää.

[708] Holzmayer, s. 102.

[709] Hurt I 2, 608 N:o 8 Rönge.

[710] idem I 2, 608 N:o 9.

[711] idem I 3, 174 N:o 37 Tori.

[712] Paulaharju, Syntymä, lapsuus ja kuolema. SUS.

[713] Düben, s. 263-264.

[714] Holzmayer, s. 102.

[715] Ploss 1. s. 79.

[716] Encyclopaedia of Superstit., s. 1.

[717] Hartland II, s. 32.

[718] Encycl. of Superstit., s. 18.

[719] Vessman EKS 202 Tenala ja Bromarv.

[720] Hyvärinen 280 Kitee.

[721] Rytkönen 1163 Kiihtelysvaara.

[722] Tyyskä 13 Askola.

[723] Taikatap. Sav. ja Karj.

[724] Paulaharju 4782.

[725] idem 4783.

[726] Brandt 1282 Laihia.

[727] SKVR IX 4, 1486 Pihtipudas.

[728] ibid IX 4, Pihtipudas.

[729] Meriläinen 2262.

[730] idem II 1181 Hirvisalmi, Ven. Karj.

[731] Makkonen 112 Korpiselkä.

[732] Heikkilä 42 Tyrvää.

[733] Brandt 1036 Laihia.

[734] idem 1034 Laihia.

[735] Danske sagn VI 2, s. 442 N:o 1599; vrt. Hästesko, Länsisuomal.
tautien loitsut, s. 55.

[736] Hästesko. Länsisuomal. tautien loitsut, s. 53.

[737] Popov, s. 212.

[738] Vasiljev V. M., Черемисы-язычники, s. 20.

[739] Popov, s. 198.

[740] Grimm III, s. 434.

[741] Kajum-Nasyrov, s. 25.

[742] Nalimov SUS 21.

[743] Rogov, s. 118. Vrt. tänne vielä Seeligmann I, s. 338.

[744] Hästesko, Länsisuomal. tautien loitsut, s. 55.

[745] Meriläinen 2188 Ylikiiminki.

[746] Puustinen 344 Kiihtelysvaara.

[747] Rytkönen 1160 K:vaara.

[748] Hyvärinen 269 Kitee.

[749] Matkamuistelmia, s. 60.

[750] Vrt. Westermarck. Marriage ceremonies, s. 359-362.

[751] Ks. Hämäläinen, s. 228-239.

[752] Bogajevskij, s. 59; Košurnikov, s. 27; Potanin, s. 219.

[753] Nalimov SUS 83, 129.

[754] idem 125.

[755] Meriläinen II 1166 Muhos.

[756] Meriläinen 1437 Kainulaisjärvi, Ruotsi; idem II 1166 Muhos.
Tämän ohella pesuvedet saatetaan viedä myös hautuumaalle.

[757] Meriläinen 1514 Kainulaisjärvi: idem 1656 Vaasan lääni; Rautell
770 Limingan pit.; SKVR 4 1 604, 606 Vuonninen; 610 Pistojärvi.

[758] ibid. 609 Mihheilä.

[759] Taioista ja taudeista.

[760] SKVR 4 1, 167 Valasjoki.

[761] ibid. 626 Latvajärvi; 634 Vuonninen.

[762] ibid. 665 Tuhkala.

[763] ibid. 751 Vuonninen.

[764] ibid. 636 Pistoiärvi.

[765] Hyvärinen 288 Rääkkylä.

[766] Vähätykki 35 Mouhijärvi.

[767] Vasiljev J, Übersicht etc., s. 103; vrt. tähän vielä Buch, s.
127 (vedin murtin vastataika).

[768] SKVR IX 3, 527 Nastola.

[769] Nurmio 2305 Nurmes.

[770] Nurmi 1 Noormarkku.


XII. Kylpyvitsa.

[771] Šahmatov, s. 706.

[772] SKVR IX 4, 1489 Keitele.

[773] Makkonen 115 Korpiselkä.

[774] Krohn 12965 Karjala.

[775] Kirous l. kirot: sairaloisuuden tila. joka erilaisten
taikamenetelmien ohella loitsun tavoin taiottavan nimeä kiroten
mainitsemalla aiheutetaan.

[776] Vähätykki 37 Mouhijärvi.

[777] Krohn 12965.

[778] Hästesko. Länsisuomal. tautien loitsut, s. 53.

[779] Nalimov, Zur Frage nach etc., s. 27.

[780] Tikkanen 555 Pielavesi.

[781] s. 119.

[782] SKVR 4 1, 651 Lusma.

[783] Puustinen 105 Kiihtelysvaara.

[784] idem 84 Kiihtelysvaara.

[785] Pihtiputaan Kirj. Seura 801.

[786] Hurt I 3, 238 N:o 8 Tarvastu.


XIII. Vaatteet y. m. pukuesineet.

[787] Aukee 123 Tyrvää.

[788] Pihtiputaan Kirjall. Seura 797.

[789] Saarimaa 653 Pöytyä.

[790] idem 854 Laitila.

[791] Hurt I 2, 52 N:o 44 Pärnu.

[792] Wiedemann, Sjögrens Livische Gramm., s. 83.

[793] Evsevjev, Обычаи и вѣров. SUS.

[794] Makkonen 134 Korpiselkä.

[795] Hyvärinen 283 Rääkkylä.

[796] Kalliola b4) 66 Lammi.

[797] Manninen 458 Liperi.

[798] Tikkanen 557 Pielavesi.

[799] Tikkanen 471 Piippola.

[800] Marttińi III 757 Akonlahti.

[801] Meriläinen 69 Ven. Karj.

[802] Vaissi 2 Keuruu.

[803] Meriläinen 509 Kuhmo.

[804] Aalto 226 Sääksmäki.

[805] Teräsvuori 111.

[806] Viitanen 93 Mouhijärvi.

[807] SKVR IX 4, 1491 Saarijärvi.

[808] Salminen 451 Muonionniska.

[809] Marttińi 924 Kivijärvi Vienan Karj.

[810] Paulaharju 4712 Ven. Karj.

[811] Marttińi 918 Ven. Karj.

[812] Meriläinen 378 Suomussalmi.

[813] Makkonen 87 Korpiselkä.

[814] SKVR IX 3, 1500 Lammi.

[815] ibid. IX 4, 1504 Saarijärvi.

[816] ibid. IX 3, 1503 Vehkajärvi.

[817] ibid. IX 3, 1497 Koski. Tämänlaatuisista taioista ks. vielä
ibid. IX 3, 1499.

[818] Meriläinen 1796 Säräisniemi.

[819] SKVR IX 4,1507 Pihtipudas.

[820] ibid. IX 3, 1496 Loppi.

[821] Sirén b) 123 Virrat; Hurt I 4, 392 N:o 2 Saaremaa.

[822] Oulun Wiikko Sanomat 1873 N:o 27 Sotkamo; Hurt I 4, 392 N:o 2.

[823] Makkonen 126 Korpiselkä; Gummerus ja Ranni 1009 Pihtipudas.

[824] Aalto K. K. 165 Sääksmäki.

[825] Leino 760 Kauhava.

[826] Jaakkola b 40 Hämeenlinnan maaseurak.; Tyyskä 34 Eräjärvi; idem
11, 35 Askula; idem: Kansan tautioppi, parantaminen ja lääkkeet.
Suom. Kirj. Seur. Ark., Kl. N:o 2327 Eräjärvi; Leino 157 b Helsinki;
Gummerus ja Ranni 1008 Pihtipudas.

[827] Reinholmin kok. 45 SMY Virolahti.

[828] Tyyskä 34 Eräjärvi.

[829] Tikkanen 471 Piippola.

[830] Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 472.

[831] Tönnison, s. 55-56.

[832] Osiliana, s. 101.

[833] Hurt I 1, 97 N:o 4-5; 412 N:o 99-100; 555 N:o 12; I 2, 357 N:o
43; 611 N:o 1; 709 N:o 59; I 3, 174 N:o 48; 315 N;o 43; 368 N:o 105;
I 4, 392 N:o 2; I 5, 340 N:o 18.

[834] Народные обычаи, s. 55.

[835] О славянскихъ Bѣpoванiяхъ, s. 88.

[836] Das Kind I, s. 123.

[837] Encyclopaedia of Superstitions I. s. 28.

[838] Jonov, s. 057.

[839] Kidd, s. 8.

[840] Ks. Losijevskij, Оренбургскiя губернскiя вѣдом. 1852 N:o 19;
Šahmatov, s. 61-62, 63.

[841] Patkanov, Die Irtysch-Ostjaken, s. 144.

[842] Kalliola 65 Lammi; SKVR IX 3, 1506 Loppi; Rytkönen 1158
Kontiolahti.

[843] Puustinen 343 K:vaara.

[844] Leino 81 Lammin Koski.

[845] Meriläinen 7 Oulun pit.

[846] idem 1213 Hirvisalmi, Ven. Karj.

[847] idem II 674 Kiimasjärvi, Ven. Karj.

[848] idem II 980 Ven. Karj.

[849] Hakulinen 297 Tohmajärvi.

[850] Meriläinen 1893 Kautokeino.

[851] Taiottu kuolee pistoksiin ennen kolmea yötä (Meriläinen 294).

[852] Makkonen 118 Korpiselkä.

[853] Meriläinen 294.

[854] Tällöin loitsitaan: "Kanna samaa tautia tästälähtien kun tämän
kantajakin" (Jaakkola 29 H:linnan maaseurak.).

[855] Jaakkola 26 Hämeenlinnan maaseurak.

[856] Tikkanen 475 Iisalmi.

[857] Meriläinen 1713 Ahmanen.

[858] Lönnbohm 404 Kangaslampi.

[859] Verrattakoon tähän esim. länkien tahi vanteiden läpi
kuljettamista synnytystavoissa ja useita sateentekotaikoja.

[860] Hertzberg, s. 47-48.

[861] Vidbom 96 Mikkelin pit.

[862] SKVR IX 4, 1278 Pihtipudas.

[863] ibid. IX 3, 1078 Korpilahti.

[864] Marttińi 1427 Raja-Karjala.

[865] Lencqvist, s. 182.

[866] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 481.

[867] Nalimov SUS.

[868] Ks. Sartori, s. 159 ja seur.; Zachariae, s. 136 ja seur.;
Zelenin, s. 4 ja seur.

[869] Hertzberg, s. 48.

[870] SKVR IX 3, 1069 Loppi.

[871] Hankala b 4) 74 Teisko.

[872] Lamminen 28 Pohj.-Karjala.

[873] Brandt 1190 Jalasjärvi.

[874] Rytkönen 1403, 1423 Kontiolahti.

[875] Palmgren 198 Tyrvää.

[876] Hästesko 362 Valkeala.

[877] SKVR IX 4, 494 Pihtipudas.

[878] ibid. IX 3, 1237 Asikkala.

[879] Meriläinen 1950 Nilsiä.

[880] Makkonen 205 Korpiselkä.

[881] Paulaharju 2877 Kurikka.

[882] Kalliola b 4) 23 Lammi.

[883] Vidbom 31 Kangasniemi.

[884] Sirén b 4) 122 Virrat.

[885] Heikkilä 34 Tyrvää.

[886] Tikkanen 593 Kiuruvesi.

[887] Holmberg 621 Kuorevesi.

[888] Hyvärinen 282 Rääkkylä.

[889] Koskilahti 10 Noormarkku.

[890] Hertzberg, s. 51.

[891] SKVR IX 4, 163 Karstula.

[892] 108 Viitanen 39 Hämeenkyrö.

[893] Saarimaa SUS.

[894] SKVR IX 4, 266 Jyväskylän pit.

[895] Meriläinen 2118 Ven. Karj.

[896] Hakulinen 294 Tohmajärvi.

[897] SKVR 4 1, 751 Vuonninen.

[898] ibid. 796 Akonlahti.

[899] Ks. esim. ibid. 4 1, 651 Lusma (kouristustaudin parannus).

[900] Sirén b 4) 121 Virrat.

[901] Heikkilä 15 Tyrvää.

[902] Gummerus ja Ranni 918 Pihtipudas.

[903] Roslin 1 Taivassalo; SKVR IX 4, 1068 Pihtipudas. Vrt. tänne
Ploss I, s. 123.

[904] Vrt. tähän edellä puheenaolleita: puu kolmesta (yhdeksästä)
kynnyksestä, ovenrivan, uuninpankon, pöydänsyrjän pesuvesi, teiden
risteys j.n.e.

[905] Vastaavista venäläisistä tavoista ks Popov, s. 210-211.

[906] Nalimov SUS 3.

[907] Šahmatov, s. 156-157.

[908] Väsiljev V. M., Черемисы-язычники, s. 21-22.

[909] Gavrilov, Труды IV арх. съѣзда, s. 149.

[910] Kvarlevor av hednisk folktro. Hembygden I, s. 114.

[911] Schalin RKS Kvevlax.

[912] Beskr. om Svenska Allm., s. 31.

[913] Russwurm II, s. 216.


XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.

[914] Jalanjäljestä taikuudessa ks. esim. Hartland II, s. 78 ja
seur.; Sartori, s. 41 ja seur.

[915] Vidbom 135, 136 Mikkelin pit. Kalamies voi neutralisoida tämän
taian laskemalla virtsaansa askelilleen.

[916] Meriläinen II 957 Uhtue; 1429 Kautokeino.

[917] idem II 768 Jyskyjärvi.

[918] Vaissi 235 Keuruu.

[919] Meriläinen 1216.

[920] idem 1884 Kautokeino.

[921] Puustinen 232 Kiihtelysvaara. Neuloja pidetään ensiksi 3x9 yötä
hautuumaalla ja 3x9 yötä kolmen tien risteyksessä.

[922] Meriläinen 1888 Pulkkila; 1891 Alakiiminki. -- Esim.: Jäljille
jätetään kytemään kolme kasvavan puun pakkulan (käävän) palaa.
Tahi: Askelien jäljistä otettua maata poltetaan ruumiin lantaan
sekoitettuna kitkan tulessa, tuhat pannaan päästäjäisen suuhun ja
haudataan maahan kolmanteen multakerrokseen.

[923] Esim.: Jälkiä lyödään kolmasti kolmen ruumiin hiuksista
tehdyllä palmikolla (idem 1888 Pulkkila; niitä pannaan kesakko-oravan
nahkaan, kääritään se punaisella langalla kiinni ja viedään
kirkkomaalle hyvin vanhan ruumiin hautaan (idem 514 Luvasjärvi,
Ven. Karj.); sammakon suuhun, se vaskisella nuppineulalla kiinni,
sammakko kirkkomaalle viimeksi haudatun ruumiin hautaan (idem 1652
Ylikainuu); putken sisään pantuna ja lujasti tukittuna leppäarkkuun,
arkku haudataan kirkkomaahan kuten ruumis (idem II 915 Venehjärvi,
Ven. Karj.); rikkoja tahi maata varastuspaikalta ruumisarkun kanteen
kaivetun reiän läpi kirstuun, reikään pihlajainen naula, jota
seuraavana yönä käydään kiinnittämässä (SKVR IX 4, 1640 Rautalampi);
lastuja sen huoneen kynnyksestä, mihin varas on murtautunut,
ruumiskirstuun ruumiin alle (Hertzberg, s. 53); varkaan koskettelemaa
tavaraa sidottava, yhteen kolmen ruumisarkunpalasen kanssa, tämä
pyhäaamuna, eineettä, kiinnitettävä hauinpojan etuevien jälkipuolelle
punaisella langalla kiinni (SKVR IX 4, 1644 Kivijärvi).

[924] Askelien jäljet poltetaan muurahaiskeon päällä ja tuhat viedään
koskeen (Meriläinen 1463 Kainulaisjärvi, Ruotsi); varkaan jälkiä
leppätapilla suljetun koiran sääriluun sisään, luu sidotaan kolmella
itsekseen kuolleen hevosen jouhella muurahaiskeon päälle, sen
pohjoispuolelle, elävän puun oksaan (idem 1880 Kautokeino).

[925] Varastuspaikasta -- arkusta tahi aitan seinästä otetut lastut
poltetaan kirkonkellon ikeissä (SKVR IX 3, 1610 Iitti); lastut
kolmena kimppuna sunnuntai-aamuna ennen huomenkellon soittoa kellojen
tappeihin, toiset kolme kimppua kiinnitettävä vaajalla kirkon
nurkan alle kivijalkaan (ibid. IX 3, 1608 Sääksmäki), puuta tahi
maata varkaan jäljistä tahi askelista kirkonkellon ikeeseen; kelloa
heilautetaan (3 kertaa), loitsitaan: "Isot miehed eillä, pienet
perässä varasta ajamaan" (Meriläinen 1653 Ylikainuu).

[926] Jäljistä otettua maata sammakon suuhun, suu sidotaan punaisella
langalla kiinni, sammakko viedään semmoiseen virtaan, jossa viriä
pitää kortteita aina liikkeellä (idem 391); jäljistä otettua maata
tahi puuta poltetaan kosken kivellä kitkan valkeasta tehdyllä
tulella (idem 1883 Kautokeino); jälkeä kolmen linnun kynään ne
leppätapilla kiinni; kuumennetaan alakivellä kesuen kannosta tehdyllä
tulella, kynät vanhan avaimen putkeen, joka suljetaan leppätapilla,
se sidotaan pihlajakeppiin, joka pistetään virtaan (idem 1420
Gellivaara).

[927] idem 1910 Alakiiminki; 1727 Niskajoki.

[928] Loitsien: "Niin kauan sinun (varas) pitää kituman, kuin tämä
puu kitisee" (SKVR IX 3, 1612 Sääksmäki).

[929] Hertzberg, s. 53.

[930] Meriläinen 1888 Pulkkila; 1420 Gellivaara; 1463 Kainulaisjärvi,
Ruotsi; 1891 Alakiiminki.

[931] Puustinen 232 Kiihtelysvaara.

[932] Meriläinen.

[933] idem 1463 Kainulaisjärvi.

[934] idem 1652, 1653 Ylikainuu, 514, 1891.

[935] idem 1653: Kirkonkelloa heilautettaessa manataan: "Isot miehet
eillä, pienet perässä varasta ajamaan." Näin lähtevät manalaiset
varkaan kimppuun. SKVR IX 3, 1608 Sääksmäki: Varastuspaikasta
otettuja tikkuja kellon kantaan kiinnitettäessä loitsitaan: "Tuhannet
perkeleet hierokoot sitä ihmistä samalla tavalla kuin nämä kellot
hierovat noita kimppuja." SKYR IX 3, 1610 Iitti. Tikkuja ikeissä
poltettaessa: "Yhtä monta sataa ja tuhatta sielua ja paholaista kuin
tuossa hautuumaassa on vainaata vaivatkoon sinua kunnes tuot tavагап
takaisin."

[936] Meriläinen 1880 Kautokeino.

[937] idem 1891 Alakiiminki.

[938] idem 1727 Niskajoki.

[939] idem II 915 Venehjärvi, Ven. Karj.

[940] idem 1910 Alakiiminki.

[941] idem 1653 Yläkainuu.

[942] Krohn 9153 a) Pielisjärri.

[943] SKVR IX 4, 1336 Viitasaari.

[944] Sohlman 45 Vehkalahti.

[945] Kahila b 4) 49 Kankaanpää.

[946] SKVR IX 3, 586 Tammela.

[947] Krohn 9429 a) Ven. Karj.

[948] Meriläinen II 776 Jyskyjärvi, Ven. Karj.

[949] SKVR IX 4, 1258 Pihtipudas.

[950] Heikkilä 25 Ikaalinen.

[951] Krohn 10618 b) Karjala.

[952] Kullaa 371 Hämeenkyrö.

[953] Meriläinen II 765, 766 Jyskyjärvi, Ven. Karj.; II, 816
Luujärvi, Ven. Karj.

[954] Meriläinen 1741 Niskajoki.

[955] Luce, s. 99.

[956] Wiedemann, Aus dem inn. und äuss. Leben, s. 477.

[957] Nalimov, Zur Frage naoh etc., s. 28.

[958] Vasiljev V. M., Черемисы-язычники, s. 6-9.

[959] Šahmatov, s. 140.

[960] Sama parannusmenetelmä on tunnettu esim. Schlesiassa ja
Brandenburgissa (Seeligmann I, s. 327) sekä Venäjällä (Popov, s. 222).

[961] Popov, s. 33.

[962] Nalimov SUS 4.

[963] Hertzberg, s. 55.


XV. Katsaus.

[964] Vrt. Völkerpsychol. II 2, s. 17, 18, 22-24.

[965] Vrt. The legend of Perseus II, s. 146, 232; III, s. 185.

[966] Gondatti, s, 64; Patkanov, Die Irtysch-Ostjaken, s. 149-150;
idem, Типъ остяцкаго богатыря, s. 66-67; Paasonen, s. 1-2.

[967] Paasonen, s. 2.

[968] idem, s. 27.

[969] Vrt. s. 59.

[970] Ks. Gondatti, s. 70; Högström, s. 210.

[971] Vrt. edellä s. 110, 122-123.

[972] Die Anfänge der Relig., s. 21.

[973] Ks. Hästesko, Länsisuomal. loitsurun., s. 11-12, sekä vrt.
Valve, s. 27-28.



Lähdeluettelo.


a. Käsikirjoitukset.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmat.
Suomalais-ugrilaisen Seuran kokoelmat.
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen kokoelmat.
Ruotsalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmat.


b. Painetut lähteet.

Abramov, Iv., Повѣрья, примѣты и заговоры жителей
Новоградъ-Волынскаго и Заславскаго уѣздовъ. (Живая Старина III-IV
1913).

Acerbi, J., Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North
Cape in years 1798 and 1798. Lontoo 1802.

Andelin, A., Kertomus Utsjoen pitäjästä. (Suomi 1858).

Bainbridge, R. В., On the Saorias of the Rajmanal Hills. (Memoirs of
the Asiatic Society of Bengal. Vol. II). Kalkutta 1911.

Balov, А., Рожденie и воспитанiе дѣтей въ Пошехонскомъ уѣздЪ Яросл.
губ. (Этнографическое Обозрѣнiе VI 1890).

Balov, А., Dergunov, S. J., Uljinskij, J., Очерки Пошехонья.
(Этнографическое Обозрѣнiе XXXIX 1898, LI 1902).

Balov, V. А., Очерки Пошехонья. (Этнографическое Обозрѣние LI 1902).

Beskrifning om Svenska Allmogens Sinnelag, Seder etc. Tukholma 1774.

Boecler, J. W., Der Ehsten abergläubische Gebräuche, Weisen und
Gewohnheiten. Pietari 1854.

Bogajevskij, Р. M., Очеркъ быта Саранульскихъ вотяковъ. (Сборникъ
Maтepiaловъ Дашковскаго Музея III). Moskova 1888.

Buch, M.. Die Wotjaken. Helsinki 1882.

Bunjatov, G., Обычаи у армянъ Эриванской губ. (Этнографические
Обозрѣние XXIX-XXX 1896).

Burjam, F., Den skandinaviska folktron om barnet i synnerhet före
dopet. Helsinki 1917.

Burtsev, A. E., Народный бытъ великаго севера. Pietari 1898.

Castrén, M. A., Nordiska resor och forskningar. Helsinki 1852-70.

Chachanov, A. S., Празднованie новаго года у грузинъ.
(Этнографическое Обозрѣние III 1889).

Dehon, Р., The religion and customs of the Uraons. (Memoirs of the
Asiatic Society of Bengal. Vol. I). Kalkutta 1905.

Demidovitš, Р. Р., Изъ области вѣpoвaнiй и сказанiй бѣлоруссовъ.
(Этнографическое обозрѣнiе XXIX-XXX 1896).

Den finska trolldomen. (Helsingfors Tidningar 1845 N:o 7).

Deržavin, N.. Очерки быта южнорусскихъ болгаръ. (Этнографическое
Обозрѣнiе XXXIX 1898).

Dobrovoljskij, V. N., Смоленскiй Этнографическiй Сборникъ II.
(Записки Ими. Русскаго Географическаго общества по отдѣленiю
Этнографiи ХХП 1). Pietari 1894.

Duxin-Gorkavitš, А. А., Тобольскiй сѣверъ. Pietari 1906.

Düben, G. von. Om Lappland och lapparne, företrädesvis de svenska.
Tukholma 1873.

Encyclopaedia of Superstitions, Folklore and the Occult Sciences of
the World. Milwaukee 1903.

Filimonov, А., О религiи некрещеныхъ черемисъ и вотяковъ Вятской
губернiи. (Вятскiя губернския вѣдомости 1868 N:o 48).

Folktro från Mustasaari. (Hembygden III). Helsinki 1912.

Frazer, J. G., Folk-Lore in the old Testament. Anthropological Essays
presented to B. Tylor. Oxford 1907.

Frazer, J. G., The golden bough. Lontoo 1900.

Garnett, L. M. J., Women of Turkey and their Folk-lore. Lontoo 1891.

Gavrilov, В., Произведенiя народной словесности, обряды и повѣрья
вотяковъ, Казанской и Вятской губ. Kasani 1880.

Gavbilov, В. G., Повырья, обряды и обычаи вотяковъ Маиадышскаго
уѣзда, Урясь-учинскаго прихода, (Труды IV археологическаго съѣзда въ
Россiи. Т. II.) Kasani 1891.

Georgi, J. G., Beschreibung aller Nationen des Russischen Reiches
etc. Erste Ausgabe. Nationen vom Finnischen Stamm. Pietari 1776-1777.

Golitsyn, F., Мордва въ Хволынскомъ уѣздъ. (Саратовскiй Сборникъ I).
Saratov 1881.

Gondatti, N. L., Сѣзды языческихъ взрованiй у манзовъ. (Извзстiя Имп.
Русскаго общества любителей Естествозннiя, Антропологiи и Этнографiи.
Т. XLVIII 2, 1888).

Ghape, Ев. J., Utkast till Beskrifning öfver Enontekis Sokn i Torneå
Lappmark. (Kongl. Vetenskaps Akad. nya handlingar. T. XXV). Tukholma
1804.

Grimm, J., Deutsche Mythologie. Vierte Ausgabe. Berlin 1875-1876.

Hartland, E. S., The legend of Perseus. Lontoo 1891.

Hertzberg, E., Vidskepelsen i Finland på 1600-talet. Helsinki 1889.

HÖfberg, H., Nerikes gamla minnen. Örebro 1869.

Holmberg, U., Tšeremissien uskonto. (Suomen suvun uskonnot V). Porvoo
1919.

Holzmayer, J. В., Osiliana. (Verhandlungen der gelehrten Estnischen
Gesellschaft zu Dorpat. VII, 2). Tartto 1872.

Hyltén-Oavallius, G. O., Wärend och Wirdarne I. Tukholma 1863.

Hämäläinen, A., Mordvalaisten, tšeremissien ja votjakkien kosinta- ja
häätavoista. (Suomalais-ugrilaisen Seuran Aikakausk. XXIX). Helsinki
1915.

Hästesko, F. A., Länsisuomalainen loitsurunous. Jyväskylä 1918.

Hästesko, F. A., Länsisuomalaiset tautien loitsut. Helsinki 1910.

Högström, Р., Beskrifning öfver de til Sweriges Krona lydande
Lapmarker. Tukholma 1746 [?].

Ivanov, Р., Этнографическiя матерiалы, собранные въ Купянскомъ уѣздъ
Харьковской губ. (Этнографическое Обозрѣнiе XXXII 1897).

Jakovlev, E. К., Этнографическiй обзоръ иородческаго населенiя долины
южнаго Енисея. Minusinsk 1900.

Janulaitis, А., Литовскiя суевѣрiя и примѣты. (Живая Старина III-IV,
1906).

Jonov, V., Медвѣдь но вѣронанiямъ якутовъ. (Живая Старина XXIV 3,
1915).

Kajum-Nasyrov, Повѣрья и обряды Казанскихъ татаръ. (Записки Ими.
Русскаго Географическаго общества по отдѣленiю Этнографiи. Т. VI).
Pietari 1880.

Kalewipoeg, eine Estnische Sage, verdeutscht von Dr. Bertram. Tartto
1861.

Karjalainen, K. F., Jugralaisten uskonto. (Suomen suvun uskonnot
III), Porvoo 1918.

Kettunen, L., Matkamuistelmia Vepsän perukoilta. (Virittäjä 1918, N:o
1-4). Helsinki 1918.

Kidd, D., Savage Childhood. A study of Kafir children. Lontoo 1906.

Kirby, W. F., The Него of Estonia and other studies in the romantic
literature of that country. Lontoo 1895.

Kirjallinen Kuukauslehti 1871 N:ot 6, 7.

Kirtikar, K. E., On the Ceremonies observed among Hindus during
Pregnancy and Parturition. (The Journal of the Anthropological
Society of Bombay 1889, Vol. I).

Košurnikov, В., Бытъ вотяковъ Сарапульскаго уѣзда Вятской губернiи.
Kasani 1880.

Krauss, Friedrich S., Slavische Volkforschungen. Leipzig 1908.

Kreutzwald, Fr. R., Eestirahva ennemuistesed jutud. Helsinki 1866.

Kreutzwald, Fr. ja Neus, H., Mythische und magische Lieder der
Ehsten. Pietari 1854.

Krohn, K., Suomalaisten runojen uskonto. (Suomen suvun uskonnot I).
Porvoo 1914.

Krohn, K., Das schiff Nagifar.

Krohn, K., Zum schiffe Naglfar. (Finnisch-ugrische forschungen. Bd.
XII). Helsinki 1912.

Kulikovskij, G. I., Похоронные обряды Обонежскаго края.
(Этнографическое Обозрѣнiе IV 1890).

Kuznetsov, S. M., Культъ умершихъ и загробныя вѣрованiя луговыхъ
черемисъ. (Этнографическое Обозрѣнiе LX 1904).

Kvarlevor av hednisk folktro bland Finlands svenskar. (Hembygden I).

Lapsitaikoja. (Uusi Aura 1912 N:o 131).

Lencqvist, Christianus Erici, Vanhojen suomalaisten tietopuolisesta
ja käytännöllisestä taikauskosta. (H. G. Porthanin Tutkimuksia, suom.
Edv. Rein. Suom. Kirjall. Seuran Toimituksia 105). Helsinki 1904.

Lloyd, A., Village Life in Japan. (Transactions of the Asiatic
Society of Japan. Voi. XXIII, Part III, 1905).

Losijevskij, Vl., Обрядъ черемисскихъ похоронъ. (Оренбургом
губернскiя вѣдомости 1852 № 19).

Luce, J. W. L. von, Wahrheit und Muthmassung. Beitrag zur ältesten
Geschichte der Insel Oesel. Pärnu 1827.

Maikov, L., Великорусскiя заклинанiя. Pietari 1869.

Makarij, Iеромонахъ, Суевѣрiя и обычаи Мордвы Мокшанъ Нижегородской
губернiи. (Нижегородскiя губернскiя вѣдомости 1849 № 49).

Minch, A. N., Народные обычаи, обряды, суевѣрiя и предразсудки
крестьяне Саратовской губ. (Записки Имп. Русскаго Географическаго
общества по отдѣленiю Этнографiи. Т. XIX вып. II). Pietari 1890.

Moljarov, Г., Похоронные обычаи и повѣрья горныхъ черемисъ Казанской
губ., Козмодемянскаго уѣзда. (Извѣстя по Казанской Епархiн 1876 N:o
24).

Moškov, V. А., Гагаузы Бендерскаго уѣзда. (Этнографическое Обозрѣнiе
LI 1902).

Murman, J. W., Några upplysningar om finnarnes fordna vidskepliga
bruk och trollkonster, samlade i Norra Österbotten. (Suomi 1854).

N. I., Тептери Елабужскаго уѣзда. (Вятскiя губернскiя вѣдомости 1861
N:o 23).

Nalimov, V., Zur Frage nach den geschlechtlichen Beziehungen der
Geschlechter bei den Syrjänen (Suomalais ugrilaisen Seuran Aikakausk.
XXV). Helsinki 1908.

Nalimov, V. R., Загробный мiръ но воззрѣнiямъ зырянъ.
(Этнографическое Обозрѣнiе LXXII-LXXIII 1907).

Nikiforovskij, N. J., Простоародныя нредсгавленiя, примѣты и повѣрья,
суевѣрны обрядыя и обычаи етс. Собралъ въ Витебской Бѣлоруссiи.
Vitebsk 1897.

Novitskij, Gr., Краткое описанiе о народъ остяцкомъ. Изд. Л. Майковъ.
Pietari 1884.

Оренбургскiя губернскiя вѣдомости 1845 N:o 42.

Oulun Wiikko Sanomat 1873 N:o 27.

Paasonen, H., Über die ursprünglichen Seelenvorstellungen bei
den finnisch-ugrischen Völkern etc. (Suomalais-ugrilaisen Seuran
Aikakauskirja XXVI, 4). Helsinki 1909.

Pallas, P. S., Reise durch verschiedene Provinzen des Russiscben
Reichs. Pietari 1771-1776.

Patkanov, S., Die Irtysch-Ostjaken und ihre Volkspoesie. Pietari
1897, 1900.

Patkanov, S., Типъ остяцкаго богатыря по остяцкимъ былинамъ и
героическимъ сказанiямъ (Живая Старина III-IV). Pietari 1891.

Ploss, H., Das Kind in Brauch und Sitte der Völker. Berlin 1882.

Похоронные обряды у корейцевъ. (Этнографическое Обозрѣнiе LXIII 1904).

Popov, G., Русская народно-бытовая медицина. По матерiаламъ
этнографическаго бюро кн. В. Н. Тенишева. Pietari 1877.

Potanin, G. N., У вотяковъ Елабужскаго уѣзда. (Извѣстiя общества
Археологiи, Исторiи и Этнографiи при Имп. Казанскомъ университетъ. Т.
III, 1884).

Reijo-Vaara, К., Suomen kansan lääkitsemistaito ja suomalainen sauna.
(Oma maa II). Porvoo 1908.

Rivers, W. H. R., The Todas. Lontoo 1906.

Rogov, N.. Матерiалы для описанiя быта пермяковъ. (Пермскiй Сборникъ
II). Moskova 1860.

Ruotsalainen, A., Pikkulasten "harjakset". Terveydenhoitolehti 1916
N:o 7-8.

Russwurm, O., Eibofolke oder die Schweden an den Kusten Ehstlands und
auf Runö II. Tallinna 1855.

Rytškov, N., Tagebuch etc. Riika 1774.

Sajaktzis, G., Gräcowalachische Sitten und Gebräuche. (Zeitschrift
des Vereins für Volksknnde IV, 1894).

Sartori, Р., Der Schuh in Volksglauben. (Zeitschrift des Vereins für
Volkskunde IV, 1894).

Satakunta 1877 N:o 48; 1878 N:ot 4, 9, 10.

Seeligmann, S., Der böse Blick und Verwandtes. Berlin 1910.

Sjögren, A. J., Aufzeichnungen über die Gemeinden in Kemi-Lappmark.
Gesammelte Schriften I. Pietari 1861.

Sjögren, A. J., Ueber die finnische Bevölkerung des St.
Peterburgischen Gouvernements. Pietari 1883.

Skeat, W. W. and Bladgea, Ch. O., Pagan races of the Malay Peninsula.
Vol. II.

Skogman, D., Kertomus matkaltani Satakunnasta muistojuttuja
keräilemässä (Suomi II, 2). Helsinki 1864.

Snellman, A. H., Suomalaista lääketiedettä 1600-luvulla. (Suomen
Museo 1899 N:o 3).

Sorokin, Р. А., Пережитки анимизма у зырянъ. (Извѣстiя Архангельскаго
общества изученiя русскаго сѣвера 1910 N:o 22).

Stein zu Illingen, G., Über estnische Sagen und Bräuche.
(Sitzungsberichte der gelehrten Estnischen Gesellschaft zu Dorpat
1886). Tartto 1887.

Steinen, Karl von der, Unter den Naturvölkern Zentral-Brasiliens.
Berlin 1894.

Sumtsov, N., О славянскихъ вѣрованiяхъ на новорожденнаго ребенка.
(Журналъ Министерства народнаго просѣщенiя CCXII 1880).

Suomen kansan vanhat runot 4 1; IX 3, 4. Helsinki 1917-1919.

Šahmatov, А. А., Мордовскiи Этнографическiи Сборникъ. Pietari 1910.

Šestakov, V., Быть черемисъ Уркумскаго yѣзда. (Вятскiя губернскiя
вѣдомости 1867 N:o 5).

Taikataloja Savossa ja Karjalassa. (Uusi Suometar 1878 N:ot 148, 153,
lisäl.).

Taioista ja taudeista. (Hämeen Sanomat 1885 N:o 97).

Tervo, W. M., Metsästystietoja Kajaanin kihlakunnasta ja etenkin
Sotkamon pitäjästä. (Kansatieteellisiä kertomuksia II). Helsinki 1893.

Trunov, A. N., Понятiя крестьянъ Орловской губернiя о природъ
физической и духовной. (Записки Имп. Русскаго Географическаго
общества по отдѣленiю Этнографiи II). Pietari 1869.

Черемисскiя вѣрованiя. (Вятскiя губернскiя вѣдомости 1860 N:o 27).

Tšeremšanskij, V. M., Описанiе Оренбургской губернiя. Ufa 1859.

Tšubinskij, Р. Р., Труды Этнографическо-статистической Экспедицiи въ
западнорусскiй край. Pietari 1872.

Tylor, E. В., Primitive culture. Lontoo 1903.

Tönnison, M., Ennemuistesed Luuletused. Wiljandi 1880.

Uspenskij, D.. Р., Родины и крестины, уходъ за родильницей и
новорожденнымъ. (Этнографическое Обозрѣнiе XXVII 1895),

Ušakov, D. N., Матерiалы по народнымъ вѣрованiямъ великоруссовъ
(Этнографическое Обозрѣнiе XXIX-XXX 1896).

Uusi Aura 1912 N:o 131.

W. M. N., Hedna minnen, wantro och widskepelse i wåra dagar.
(Folkwännen 1879 N:o 5).

Valve, A., Hammastaudin kansanomaisia parannustapoja Suomessa.
(Suomen Hammaslääkäriseuran Toimituksia IX). Helsinki 1912.

Varonen, M., Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla. (Suom.
Kirjall. Seuran Toimituksia. 87 osa). Helsinki 1898.

Vasiljev, J., Übersicht über die heidnischen Gebräuche, Aberglauben
und Religion der Wotjaken in den Gouvernements Wjatka und Kasan.
(Suomal.-ugrilaisen Seuran Toimituksia XVIII). Helsinki 1902.

Vasiljev, V. M., Черемисы-язычники. Матерiалы для изученiя вѣрованiй
и обрядовъ черемисъ. Болѣзни и ихъ леченiе. (Инородческое Обозрѣнiе
кн. 12 1915). Kasani 1915.

Veselovskij, A. N., Разыскания въ области русскаго духовнаго стиха.
(Сборникъ отдѣленiя русскаго языка и словесности Имп. Академiи Наукъ.
Т. LIII, N:o 6). Pietari 1891.

Westermarck, E., Marriage ceremonies in Morocco. Lontoo 1914.

Westermarck, E., Ursprung und Entwickelung der Moralbegriffe. Deutsch
von Leopold Katscher. Leipzig 1909.

Wiedemann, F. J., Aus dem inneren und äusseren Leben der Ehsten.
Pietari 1876.

Wiedemann, F. J., Joh. Andreas Sjögrens Livische Grammatik - - - mit
einer historisch-etnographischen Einleitung versehen von - - -. (J.
A. Sjögrens Gesammelte Schriften Bd. II, Theil I). Pietari 1861.

Vierkandt, A., Die Anfänge der Religion und Zauberei. (Globus XCII 2,
1907).

Viipurin Uutiset 1877 N:o 14.

Вятскiя губернскiя вѣдомости 1838 N:o 3.

Wundt, W., Völkerpsychologie. Leipzig 1906.

Wuttke, A., Der deutsche Volksaberglaube der Gegenwart. Hampuri 1860.

Zachariae, Т., Zum altindischen Hochzeitsritual. (Wiener Zeitschrift
für die Kunde des Morgenlandes XVIII 1, 1903).

Zelenin, D. K., Pyccкie народные обряды со старою обувью. (Живая
Старина I-II 1913).





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Taikapsykologinen tutkimus" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.