Title: Henrik Renqvist
Author: Akiander, Matthias
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Henrik Renqvist" ***


HENRIK RENQVIST

Kirj.

Matthias Akiander


Suomentanut K. Peltolainen

Alkuperäinen teos: "Historiska upplysningar om religiösa
rörelserna i Finland."



Fr. M. Saukko, Sortavala, 1887.
Sortavalan kirjapainossa.



Henrik Renqvist.


Henrik Renqvist, talollisen Heikki Kukkosen poika Sonkojan kylästä
ja Ilomantsin pitäjästä, syntyi elokuun 1 päivänä v. 1789. Jo
hänen aikaisimmassa nuoruudessansa ilmausi hänessä taipumus
papilliseen toimeen, koska hän korkeilla kivillä ja järven rannoilla
harjoitteli saarnaamaan. Siten heräsi hänessä myös palava halu
kirjanlukemiseen, mutta isän niukat tulot estivät ajattelemastakaan
hänen kouluttamistaan; isä toivoi vaan, että tämä poika, joka oli
vanhin veljeksistä, tulisi hänen jälkeensä maanviljeliäksi ja pysyisi
isänsä säädyssä. Mutta kun pojan lukuhalua ei voitu tyydyttää isän
kotona, antoi isä hänen yhdessä provasti J. Molanderin molempain
poikain kanssa nauttia kotiopettajan ylioppilas J. D. Schroederin
opetusta. Opittuansa tämän johdolla puoli katekismoa ulkoa ruotsiksi
ja vähän latinan kielioppia sekä harjoitettuansa kaunokirjoitusta,
kirjoitettiin hän 17:llä ikävuodellansa Kuopion alkeiskouluun
(trivialikoulu). Vuonna 1808, kun koulu sodan tähden suljettiin,
oli Renqvist 2:lla luokalla. Täten pysähtyi hänen koulunkäyntinsä
ja sen jatkamisen toiveet himmenivät siksi, kunnes hän, pysyäkseen
luku-uralla, rupesi hankkimaan siihen tarpeellisia varoja. Sodan
aikana alkoi hän pitää maakauppaa maantuotteilla ja kaikenlaisella
tavaralla, jota hän osti Sortavalasta ja möi Oulussa sekä muissa
Pohjanmaan paikkakunnissa. Täten keräsi hän itselleen jommoisenkin
omaisuuden, noin 1000 taaleria. Ja kun Kuopion koulu sodan jälkeen
taas avattiin, luuli Renqvist käyttävänsä varansa parhain tietojensa
jatkamiseksi. Hän tuli siis uudestaan Kuopion kouluun; mutta kauan
hän ei siellä pysähtynyt, niinkuin nähdään seuraavasta.

Maakauppiaana matkustellessaan Oulussa, oli Renqvist ostanut, paitsi
muutamia virsikirjoja, pari pienempää hartauden kirjaa, joista toinen
oli Artur Dent'in "Kääntymisen Harjoitus." Tästä kirjasta luki hän
kerran kohtia itsellensä ja äidillensä. Näin lukeissansa heräsi hän
ensimäisen kerran vakaisesti miettimään sielunsa iankaikkista onnea
ja murehtimaan tilastansa iankaikkisuudessa. Sillä nyt huomasi hän
olevansa kadotettujen joukossa, jotka eivät ole käyneet ahtaasta
portista, mikä viepi autuuteen. Tämä murhe, vaikka sen pian muut
huolet tukahuttivat, uursi kuitenkin juurensa niin syvälle hänen
sydämeensä, ettei se koskaan sammunut. -- Kuopion koulussa ollessaan
kuuli hän puhuttaman, että kaupungissa oli moniaita heränneitä
henkilöitä, niinkuin kulta- ja hopeaseppä Jaakko Lundström ja
talollinen, sittemmin kirjakauppias, talollisen Ivar Juhana Wäänäsen
veli, Pekka Wäänänen, joka murheellisen loppunsa vuoksi oli tunnettu,
sekä että Nilsiän pitäjässä Juhana Lustig piti uskonnollisia
kokouksia. Nyt syttyi Renqvistissä halu tavata tätä miestä ja
olla hänen kokouksissaan. Ja toivonsa tyydyttämiseksi päätti hän
joululomalla v. 1810 lähteä sinne. Tähän tulikin hyvä tilaisuus,
kun näet talollinen Aaron Miettinen Maaningan kappelista sattui
tulemaan Kuopion kaupunkiin, aikomuksessa lähteä Nilsiään, käydäkseen
Lustig'in tuona. Renqvist suostui nyt Miettisen kanssa matkustamaan
hänen seurassansa yhteiselle asialle. Mutta pitkällisten pyry-ilmojen
tuottama kelirikko esti heidät pääsemästä Nilsiään, jonka vuoksi
Miettinen pyysi Renqvistiä tulemaan kotiinsa Maaningalle, jonne
myöskin odotettiin Lustig'ia joulun pyhinä. Niinmuodoin meni Renqvist
Maaningalle, jonne Lustig'kin toisena joulupäivänä monioitten
lahkolaistensa kanssa tuli. -- Täällä herätti Lustig'in esitelmä
Renqvistin uudestansa murehtimaan sielunsa autuudesta. Sentähden
alkoi hän, Kuopioon palattuansa, käydä heränneitten henkilöiden luona
ja pitää seuraa heidän kanssansa. Ja kun hänen opettajansa sekä
toverinsa alkoivat häntä nuhdella siitä, että hän liittäytyi noihin
heränneisin, joita tällä paikkakunnalla kutsuttiin uskonnollisiksi
haaveilioiksi, piti Renqvist parhaana erota koulusta. Siten jätti
hän Kuopion koulun talvella v. 1811, varsinkin kun hän näki, ettei
hänellä ollut kykyä papiksi eikä seurakunnan opettajaksi niin kauan,
kun luuli kylläksi oleman murehtimista oman sielunsa autuudesta.
Isänsäkään ei laittanut häntä kouluun kasvattaakseen pappia,
mutta oman taloutensa vuoksi, että poika, opittuansa kirjoitusta
ja lu'unlaskua, auttaisi isäänsä talouden asioitten muistoon
kirjoittamisessa.

Sillä välillä jatkoi Renqvist herättävän kirjallisuuden tutkimista,
taitaaksensa kotonaan neuvoa lähimmäisiään autuuden opissa. Ja
hankkiakseen itsellensä sekä kotiseudulleen kirjoja, matkusti hän
Turun kaupunkiin. Täällä etsi hän hurskaita sydämiä. Samaan aikaan
oli vielä Turussa Zinzendorfin opin lahkolaisia ja niitten joukossa
kirjansitoja-vanhin J. Agrelius, jonka luona Renqvist majausi.
Tämä mies saattoi Renqvistin muuttamaan ajatuksensa tulevaisesta
vaikutus-alastaan. "Se ihminen", sanoi hän Renqvistille, "menettelee
väärin, ken ei vaella Jumalan viittaamaa tietä. Jos Jumala tahtoo
käyttää sinua kädessään aseenansa toimittamaan Hänen työtään,
teet sinä väärin, jollet seuraa hänen antamiaan viittauksia
kanssa-ihmisiesi johdattamisessa totuuden ja hyväin avuin tiellä.
Mutta taitaaksesi johdattaa muita, on sinun ensin itse opittava
tuntemaan totuus; sinun tarvitsee hankkia tietoja ja saavuttaa
itsellesi tieteellinen perustus ahkeralla tutkimisella." Tämän
kehoituksen mukaan alkoi Renqvist pitkittää keskeytettyä oppimistansa
linnansaarnaajan Juhana Lönnmark'in johdolla. Heti sen jälkeen
ehdotteli Agrelius hänen vaihettamaan nimensä Kukkosesta Renqvistiksi
(ren -- puhdas, qvist -- oksa; puhdas oksa totisessa viinapuussa).
Turussa ollessaan vaipui Renqvist syvään sielunhätään, nimittäin
suureen hengelliseen ahdistukseen. On huvittavaa saada likemmin
tuntea hänen sisällistä tilaansa tänä aikana. Valmistautuessaan
Herran pyhälle ehtoolliselle, oli hän lukenut ja tutkinut ne 100
Kristillisyyden ojennusnuoraa, jotka ovat Dentin "Kääntymisen
harjoituksessa." Mutta vaikka hän, heräämisensä jälestä Kuopiossa,
vältti, ei ainoastaan ehdollista syntiä, vaan myös kaikkia, mikä
antaisi aihetta syntiin, oli ahkera rukoilemisessa ja Jumalan
sanan tutkimisessa, kävi usein Herran ehtoollisella ja Turussa
melkein joka päivä kirkossa, ei hän kuitenkaan luullut elävänsä
nimitettyjen elämän sääntöjen mukaan, ja uskoi olemansa kokonaan
eksynyt sielunsa autuutta etsiessään, ja silloin oli hän niin onneton
sielun ja ruumiin puolesta, ettei muka Jumala eikä ihmiset voineet
häntä auttaa. Sittemmin synnytti hänen sairas mielikuvitteensa
mitä kammottavimpia ajatuksia ja kuvia. Siten luuli hän olevansa
pahantekiänä kahlehdittu ja lähetetty kotiseudulleen Ilomantsiin.
Vieläkin kuvitteli hän, etteivät ihmiset synny luonnollisella
tavalla, vaan tulevat ylös maasta, niinkuin pienet olennot, joita
vanhemmat henkilöt, joiden joukossa ne ilmestyvät, sitte kasvattavat
ja nämä henkilöt siitä kutsutaan vanhemmiksi. Samoin eivät
ihmiset muka kuolekaan luonnollisella kuolemalla, vaan ainoastaan
tapaturmasta, itsemurhasta, tahi toisten toimesta. Ne, jotka eivät
näin kuole, saavat elää iankaikkisesti; mutta jolleivät elä niinkuin
heidän pitäisi, kärsitään heitä jonkun aikaa maailmassa, mutta
viskataan sitte, kädet ja jalat sidottuina, ulkonaiseen pimeyteen.
Ja jos niinkin tapahtuisi, että jotakuta ihmistä ei viskattaisi
pimeyteen, naulitaan hän korkeaan ristinpuuhun, joka pystytetään
korkealle vuorelle, semmoiselle kuin Renqvist, asuessaan nyt
Jokikadulla, näki edessään Aurajoen toisella puolella. Ja tähän
ristiin naulittuna, sanoi kiusaaja, olet sinä elävä iankaikkisesti.
Tämmöiset kuvitelmat taivuttivat Renqvistin lopettamaan elämänsä
hukuttamalla. Tämä päätös mielessään, läksi hän eräänä päivänä
syksyllä v. 1811 asunnostaan ulos, jolloin piika, jota oli käsketty
häntä silmällä pitämään, seurasi häntä. Tultuansa Turun sillalle,
viskautui hän käsipuitten ylitse jokeen; mutta läsnäolevat henkilöt
vetivät hänen heti ylös, enempää vahingoittumatta. Heti talvikelin
tultua, lähetettiin hänet ylioppilas Juh. von Becker'in kanssa
kotipuolelleen. Joulun pyhinä petille päästyään vanhempiensa luo,
ottivat he kyynelsilmin hänen vastaan, mutta hän ei tuntenut heitä.
Keväällä v. 1812 alkoi hän parantua, mutta, kun ei luullut tulemansa
entiseen terveyteensä vanhempiensa kodissa, läksi hän puolisairaana
takaisin Turkuun, jossa hän jälleen sai täydellisen sielun ja mielen
terveyden. Saadakseen lukemisensa jatkamiseen tarpeellisia ruumiin
ja sielun voimia, mietti hän koko vuoden vanhempiensa luona, kunnes
hän kesällä v. 1813 palasi Turkuun. Tänä kesänä teki hän ensimmäisen
matkansa Tukholmaan, jossa kaupungissa hän sittemmin vuosina 1815 ja
1816 uudestaan kävi. Tukholmassa hän kävi jumalisuuden harjoituksissa
veljesten seurakunnan kirkossa, asui saman seurakunnan jäsenen
kirjanpainaja Sam. Rumstedt'in luona, ja tutustui Skeppsholman
(Laivasaaren) pastorin Häggman'in sekä kappalaisen Juh. Wätterdahl'in
kanssa. Kun Tukholman Evankelinen seura halusi saada asioitsian
kirjasiensa levittäjäksi etelä Suomessa, esitteli Wätterdahl v.
1816 Renqvistin mainitun seuran jäseneksi, jonka perästä Renqvist
täytti tehtävänsä levittämällä seuran kirjasia Turussa, Helsingissä
ja Porvoossa. Tämä toimi tuotti Renqvistille sen edun, että seura,
joka tahtoi edistää hänen opintojensa jatkamista, lahjoitti hänelle
kaikki tulot kirjoista, jotka hän sai myödyksi. Kirjevaihtoa pitkitti
Renqvist Wätterdahl'in kanssa sittemmin aina vuoteen 1821 (katso
kirjeitä n:o 1-6).

Turussa ollessaan kävi Renqvist jokaisena sunnuntai-iltana hartauden
harjoituksissa, joita pidettiin joko salvumies Malm'illa taikka
räätäli Mikko Akerroos'illa. Kauan kyllä näytti Renqvistin mielestä
kummankin miehen oppi oikealta; mutta tutkittuansa Raamatun
rikisteriä ja Juh. Arnd'tin Totinen kristillisyys nimistä kirjaa,
havaitsi hän Malm'in opin oikeastaan perustuvan kuolleesen uskoon,
hän kun puhui paljon evankeliumista, mutta ei sanottavasti mitään
laista. Renqvist erkani siis Malm'ista ja seurasi Akerroos'ia, joka
puhui yhtä paljo laista, tuin evankeliumistakin. Tämän räätälin
luona piti hän sittemmin asuntoa. Ne muut, joiden kanssa hän Turussa
tuli tutuksi, olivat: Juh. Paterson, jonka hän, tämän matkatessa
Tukholmasta Pietariin, tapasi v. 1811 kirjansitoja Agrelius'ella.
Samassa talossa hän myös tutustui Taivassalon provastin Juh. Utter'in
kanssa. Pernoon provastin Rancken'in luona kävi hän v. 1814, ja tuli
siten tutuksi hänen sisarensa, provastin lesken Malm'in kanssa, jonka
mielen-heimolaisia olivat Turussa leskirouva Trapp ja leski Hamberg;
jotka kaikki olivat kristillisyydessänsä totisia ja auttoivat
Renqvistiä hänen oppi-ajallansa Turussa.

Vuonna 1816 pääsi hän vihdoinkin ylioppilaaksi Turussa ja v. 1817
papiksi vihittynä apulaiseksi Liperiin. Elähytettynä hartaimmalla
halulla työskentelemään Jumalan kunniaksi ja kanssa-kristittyinsä
iankaikkiseksi onneksi, ryhtyi hän nuoruutensa innolla pyhään
kutsumukseensa, joka oli vaikutusalansa tarkoitus, ja saapui Liperiin
lujalla aikomuksella parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan hoitaa
lähetystointansa. Mutta muutamia vuosia virkaa toimitettuansa,
huomasi hän, kuinka hänen ihanimmat luulottelunsa tulemasta
vaikuttavaisuudesta vaihtuivat pelkäksi suruksi ja vastukseksi.
Luokaamme sentähden pikainen silmäys sen seudun hengelliseen tilaan,
mihin Renqvist oli kutsuttu sielunpaimeneksi.

Liperin seurakunnassa oli jonkun aikaa ennen ollut opettajana
jumalinen mies, provasti H. Montin. Tämä pastori oli kaikella tavalla
ja kaikissa tilaisuuksissa, niinkuin lukukinkerissä, rippikoulussa ja
sairaitten luona käydessään, koetellut kuuliainsa sieluja ylentää,
vahvistaa ja johdattaa heitä autuuden opissa; ja sen ohessa koki hän
hävittää julkisia paheita, niinkuin juopumusta, tuhlaavaisuutta,
valaista yksinkertaisia epä-uskon ja taikauskon vaarallisista
seurauksista ja saada hylkäämään kaikki syntiset huvitukset,
niinkuin tanssit ja kortin lyönnit y.m. Jumalisuuden siemenet,
jotka hän kuusitoista-vuotisella vaikutus-ajallaan (1784-1801)
kylvi, juurtuivat tosin, mutta ennättivät hedelmöidä ainoastaan
muutamissa yksityisissä ihmisissä, koska suurin osa kansaa hänen
kuoltuansa vajosi entiseen suruttomuuteensa ja syntisyyteensä. --
Renqvist koetti seurata Montin'in jälkiä kohottaakseen langenneita
ja johdattaakseen pimeydessä vaeltavaisia totiseen valoon. Sillä
jo palveluksensa ensi aikoina hän surulla huomasi, että, ehkä
seurakunnassa oli kirjaa taitavia henkilöitä, tavattiin siellä
kuitenkin niin taitamattomia uskonopissa, jotteivät tienneet
vähääkään maailman Luojasta, eikä Vapahtajasta edes nimeltään, vielä
vähemmän oliko hän ihminen, enkeli tahi Jumala, eivätkä tienneet
leipäkö vai viina Herran ehtoollisessa jaetaan ensin. Koko pitäjässä
oli ainoastaan seitsemän Raamattua, monelta perhekunnalta puuttui
virsikirjakin, puhumattakaan muista uskonnollisista kirjoista.
Jumalan sanan viljely ei siis kansassa ollut yleisesti käytännössä,
sitä vastoin moni harjoitti taikauskoa, juoppoutta ja huoruuden
syntiä; sillä paloviinan kauppiaita oli kaikkialla, korttia pelasivat
pyhäpäivänä nuoret ja vanhat, noituutta harjoitettiin hautausmaalla
perjantai- ja sunnuntai-öinä, ja vihkimättömät parikunnat siittivät
lapsia [Tämä lyhyt kuvaus seurakunnan tilasta on ote laveammasta
kertomuksesta, jonka Renqvist Waasan hovioikeuteen lähettämässä
valituksessaan kirjoitti kansan elämästä Liperissä.]. Seurakunnan
pastori, joka kymmeninä vuosina oli kuluttanut voimiaan vähästä
palkasta sotapappina, oli hyvä-luontoinen mies, joka sovinnolla ja
suopeudella sekä kristillisellä tyyneydellä vastusteli seurakunnassa
vallitsevia paheita, hyvin tietäen, että ympäristöllä olevain
seurakuntien väestö ei ollut parempi [Katso muun muassa Kiteen
pitäjästä Suomen muistettavia miehiä, II osa sivu. 88 muist.].
Renqvist tahtoi käydä toista tietä ja koetella voimakkaammin
vaikuttavia keinoja. Ne olivat: 1:ksi rukousten aamuin ja illoin
pitämisellä synnyttää kotohartautta; 2:ksi selittää katekismoa ja
autuuden oppia kaikkialla, missä kansa kokoontuu hänen ympärillensä,
joko sairaitten luona tahi pitäjällä muissa virantoimituksissa
ollessa ja paitsi sitä kaikkina lauantai-iltoina kotona omassa
huoneessaan; 3:ksi hankkia ja levittää aapisia ja katekismoja,
virsikirjoja ja Raamatuita ynnä muita herättäviä kirjoja; 4:ksi
hylätä entiset irstaiset tarkastusmiehet ja asettaa kylihin useita
raittiita niitten sijaan, joiden oli valvominen siveyttä ja
ilmoittaminen paheissa eläviä nuhdeltaviksi; 5:ksi kehoittaa kirjaa
taitavia henkilöitä kylissä opettamaan vanhempia ihmisiä kirjanlukuun
ja vaatia vanhempia pitämään huolta nuorempain lastensa opetuksesta;
6:ksi panna jalkapuuhun niitä, jotka jumalanpalvelus-aikana
oleksivat Jumalan huoneita ulkona kirkon mäellä ja 7:ksi toimittaa
kirkon lähelle tupa, joka sopisi seurakunnan kaukaisimpain seutujen
asukkaille kirkkomajaksi ja kokoushuoneeksi sekä lapsille,
joita Renqvist opetti lauantain aamupuolilla että kirkkoväelle,
jota hän neuvoi saman päivän iltapuolella [Kaikki nämä pykälät
ovat otetut Renqvistin hovioikeuteen lähettämästä, edellisessä
muistutuksessa mainitusta valituskirjasta.]. Ei ole vaikea arvata
täänmoisten hankkeitten herättäneen vastenmielisyyttä ja nurinaa. --
Ensimäisenä palvelusvuotenaan ei Renqvistille onnistunutkaan saattaa
enempää, kuin kahdeksan henkilöä koko seurakunnassa heränneeksi
ja todelliseen parannukseen; seuraavana vuonna lisääntyi heidän
lukunsa kahdellatoista, mutta kolmantena vuonna levisi herääminen
jo koko seurakuntaan. Renqvist järjesti silloin heränneille lyhyen
ohjeen, jossa hän selitti, mitä heidän Jumalan kymmenen käskyn
mukaan oli seurattava jokapäiväisessä elämässä (katso kirj. n:o 7).
Heränneitten ja suruttomain välillä syntynyt ero tuotti puolueen
uusien parannuksien perustajaa vastaan, joista ei tiedetty mitä ne
aikaan saattaisivat, sillä yksinkertainen, vaan viehätetty kansa
ehkä häiritsisi vaarallisilla vehkeillä seurakunnan järjestystä
semmoisen miehen johtaessa, joka kenties ei voisi estää ja hillitä
vahingollisia liiallisuuksia.

Tästä pelästyneenä ilmoitti seurakunnan pastori, provasti R. J.
Perander asian tuomiokapituliin kirjeellä lokakuun 20 päivältä
v. 1820, jossa hän valitti apulaisensa liiallisia katumus- ja
hartaus-harjoituksia myöhään illoilla ja öillä ja mieletöntä,
innostelevaa uutteruutta, mikä myöskin puhkesi mitä sopimattomimmiksi
puheiksi saarnatuolissa. Ja kun provasti sen ohessa sanoi Renqvistin
tahtoneen tunkeutua toimi-alalleen, päättää, asettaa ja järjestää
seurakunnassa provastin luvatta sekä osottaneen itsellensä ynseyttä
ja loukkaamaa kohtelua puheissaan ja kirjoituksissaan, pyysi hän
sen johdosta, että Renqvist muutettaisiin Liperistä pois ja jätti
konsistorion tutkittavaksi, minkä rangaistuksen Renqvist ansaitsisi
esimiehelleen, provastille osoitetusta ynseydestään.

Tämän valituskirjeen johdosta määräsi konsistorio kontrahtiprovastin
saamaan selvää kaikista näistä provastitarkastuksessa ja myöskin
tutkimaan oliko Renqvist Liperissä ollessansa opissaan ja elämässään
osoittanut mitään erinomaisuutta. Tarkastuksen toimitti Kaavin
kirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander maaliskuun 3-5
pv. 1821, tavalla, jonka kirje n:o 8 näyttää. -- Ja tarkastaja
lähettäessään pöytäkirjan tuomiokapituliin, ilmoitti hän havainneensa
Renqvistin sekavaksi ja horjuvaksi vastauksissaan, mutta kuitenkin
työssään varsin ahkeraksi ja väsymättömäksi, ja sanoi vielä
Renqvistin niin kansakkaassa seurakunnassa, kuin Liperi on,
mahdollisesti vaikuttavan haaveksivaisuutta, koska yksinkertainen
kansa helposti käsittäisi väärin hänen uutteruutensa ja siten
joutuisi rikoksiin; jonka vuoksi Kontrahtiprovastikin piti Renqvistin
pois muuttamisen tarpeellisena, ja luuli hänen sopivimmaksi
työskentelemään jossakin vankihuoneessa. -- Kun Renqvist puolestaan
näki, ettei hän tarkastuksessa saanut kylläksi aikaa antaakseen
tarpeellisia selityksiä kanteen vastaamiseksi ja kumoamiseksi,
lähetti hän konsistorioon puolustuskirjeen, jossa hän syyttää
pastoriansa kirkkokurin ja monen muun seikan laiminlyömisestä,
väittää tarkastuksessa olleita asioita niin löyhästi käsitellyn,
ettei hän, eikä kenkään rehellinen mies, siihen tyytyisi ja vaatii
sentähden uutta ja tarkempaa tutkintoa, sekä ilmoittaa viimeiseksi
seurakunnassa olevan 111 henkilöä, joista nuorimmat ovat syntyneet
v. 1793; vaan eivät ole päästetyt Herran ehtoolliselle, 46
parikuntaa, jotka luvattomasti elävät yhdessä ja siittävät lapsia ja
8 sääty-henkilöä, jotka useamman vuoden laiminlöivät käydä Herran
pyhällä ehtoollisella. Seurakunnan pastorin ja kontrahtiprovastin
tästä vastattua, kutsuttiin Renqvist konsistorioon kuulustettavaksi
tässä kirjoituksessa olevista seikoista. Kuulustelu pidettiin elokuun
14 pv. 1822 ja siinä valmistettu pöytäkirja on tässä myöhemmin n:o
9. Tämän tutkimuksen perästä näki konsistorio olevan syytä pyytää
maallisessa oikeudessa ratkaistavaksi seuraavat seikat: 1:ksi
onko kiertokouluopettaja Hasselin, Renqvistin syytöksen tavoin
alituisesti juovuksissa ja harjoittaa kylissä tappelua? 2:ksi jättikö
provasti Perander v. 1818, saatuaan kaksi kutsumusta antamaan Herran
ehtoollista sairaalle, nimeltään Anna Nupponen, Lehmonahon kylästä,
Kontiolahden pitäjästä, täyttämättä sanotun toimen? 3:ksi onko
pappismies Renqvist muutamassa kinkerilu'ussa erästä viisitoista
vuotista poikaa vitsalla pakoittanut tunnustamaan näpistämistä? ja
4:ksi oliko talollinen Heikki Tuhkunen, jonka Renqvist ehtoolliselta
pois käski, pyhälle sakramentille kirjoitettu ja rippisanoja
kuulemassa ollut sekä minkälainen tämä poiskäskeminen oikeastaan oli,
ja kuinka oli Tuhkusen juoppouden laita?

Mutta ennenkun näitten asioiden tutkiminen kihlakunnan oikeudessa
ennätettiin alottaa, piti pispa tarkastuksen Liperin seurakunnassa
helmikuun 23-27 pv. 1823. Siinä pidetystä pöytäkirjasta otamme tähän
H. Renqvistiä koskevat asiat ja syytökset.

Talollinen Paavo Sorsa, Käsämän kylästä, ilmoitti useamman
talonisännän hartausharjoitusten nimellä kokoavan luokseen
nuorta kansaa, miehiä ja naisia, jotka näissä kokouksissa ovat
muka osoittaneet semmoista käytöstä, joka nähtävästi ilmaisee
hillimättömiä himoja ja tuhlaavaisuutta, sekä armovuoden-saarnaaja
Renqvistin Herran ehtoolliselta sulkevan niitä vanhempia ja isäntiä,
jotka toimittivat kanteesen tämmöisiä häiriöitä. Seurakunnalta
kysyttyä myönsi se Sorsan ilmoituksen oikeaksi; mutta kun moniaat
kokouksissa käyneet, jotka nyt seisoivat likinnä alttaria, koettivat
huudoilla seurakuntaa häiritä, eikä mitään järjestystä saatu ja kun
päivä oli ehtoopuoleen kulunut, jätettiin osia seuraavaan päivään,
jolloin kaikki asianomaiset saivat tässä asiassa ilmoittaa itsensä
pispalle ja muille, tarkastajille pappilassa.

Seuraavana päivänä jätti talollinen Pekka Juhananpoika Waris,
Taipaleen kylästä kokoukselle seuraavan kirjoituksen:

Kääntymys-harjoituksen ja jumalanpalveluksen nimessä pidetään
tässä seurakunnassa sekä kirkon lähellä olevassa, en tiedä minkä
virkavallan rakennuttamassa, niin kutsutussa rukoushuoneessa
että kyläkunnissa yksityisten kodissa h:ra armovuoden-saarnaaja
Renqvistin johdolla kokouksia, jotka rukousmuodossa, ulkonaisissa
seremonioissa ja muissa heidän ottamissa tavoissaan erovat
seurakunnissamme tähän asti tavallisista ja hyväksytyistä. Onpa
myöskin onnistunut näitten kokousten kannattajalle saada lukuisasti
lahkolaisia. Siitä vuotanutta tai mahdollisesti vuotavaa hengellistä
hyvää olen minä tosiaankin kovin vähänäköinen arvostelemaan, mutta
siitä lähtenyt kansakunnallinen paha on varsinkin hyvin tunnettu,
sillä työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä ja kristillistä
nöyryyttä ja sovinnollisuutta noissa, jos niin saan heitä kutsua,
uskonnollisissa haaveksioissa kokonansa kaivataan. Varsinkin on tämä
lahko osoittautunut peloittavaiseksi synnyttäessään lukemattomia
hämmennyksiä perheisin: vihaa ja katkeruutta aviopuolten välille,
lapset tottelemattomiksi vanhemmilleen ja palveliat isännilleen.
Minun, 12 henkisen perheen isän, on surulla ja mielikarvaudella
täytynyt kärsiä suurinta nurjuutta ja halveksimista varsinkin kahden
lapseni puolelta, jotka vastoin tahtoani ovat heittäytyneet noihin
harjoituksiin; niinpä, -- minun 23-vuotinen poikani on luopunut
luotani ja nyt kuleskelee ympäri työttömänä hartaus-harjoituksissaan
melkein kuin heikkomielinen. -- Tämän omani, ja niin sanoakseni, koko
seurakunnan vaarallisen tilan uskallan nöyrimmästi jättää korkeasti
oppineen h:ra pispan huomioon anoen samalla neuvoa, miten minä omasta
kohdastani koettanen korjata sattunutta onnettomuutta.

Tähän lisäksi Waris suullisesti armovuoden-saarnaaja Renqvistin
olevan syynä kaikkeen tuohon hämmennykseen ja mainittuja rukoushetkiä
tavallisesti pidettävän yönaikana, jonka vuoksi niihin osaa
ottavaiset sen perästä makaavat päivällä sekä muuten vaeltavat ympäri
markkinaväen tavalla.

Kuudennusmies Antti Perkinen myöskin mainitsi armovuoden-saarnaaja
Renqvistin rakennuttaneen kirkon lähelle niin kutsutun rukoushuoneen,
johon sangen suuri kansa-joukko, usein 5 à 600 henkeä kokoutuu, sekä
näissä kokouksissa usealta varastettavan eväät ja vaatteet; vieläkin
lisäsi Perkinen, armovuoden-saarnaaja Renqvistin osoittaneen ynseyttä
pastorilleen, provasti Peranderille ja ilmoitti armovuoden-saarnaajan
edellisenä syksynä rippilapsille pitämässä tavallista pitemmässä
luetuksessa epäjärjestyksen ja vallattomuuden vallinneen semmoisen,
että Renqvistin luettaessa osa poikia poltti tupakkaa ja tytöt
söivät ja joivat. -- Kuudennusmies Pekka Piiparinen yhtyi talollisen
Wariksen valitukseen rukoushetkien pitämisajasta sekä sanoi hyvin
tuntevansa, että miehet ja naiset noista edellä mainituista
kokouksista lähtevät käsikkäin ja etsivät yksinäisyyttä saunoissa ja
riihissä, harjoittaakseen haureutta.

Talollinen Juhana Korhonen yhtyi myöskin samaan Pekka Wariksen
valitukseen ja ilmoitti aviovaimojenkin usein mainituissa kokouksissa
antavan vietellä itsensä luvattomaan seurustelemiseen miesten kanssa.
Mitä heidän hartausharjoituksiinsa tulee, sanoi hän rukouksia
Jumalalle, paitsi "Isä meidän" ja "Herran siunaus", pidettämän
tavallisimmin omilla sanoilla, siinä käyttämättä hyväksyttyjä ja
käskettyjä rukouksia ja niitä semmoistenkin pitävän, jotka itse
eivät taida kirjaa lukea. Todistukseksi heränneitten, kuten he
itseänsä nimittävät, hengellisestä ylpeydestä, mainitsi hän vietä
heidän kylmyydellä kohtelevan muita pappia ja näitten heränneitten
Outokummulla, Sysmän kylässä Kinkerilukuja pidettäessä lähteneen
huoneesta heti, kun pastorin apulainen Kiljander alkoi luettamisen.
Juhana Korhonen ilmoitti tyytymättömyyttänsä siihen, että nämä
heränneet Herran pyhää ehtoollista nautittuansa heittäytyvät kirkossa
sopimattomasti kasvoilleen joko käytävälle tahi kuoriin ja siten
estävät muita rippivieraita ehtoollispöytään pääsemästä.

Kysyttyä sanoi provasti Perander heränneitten usein käyvän Herran
ehtoollisella ja luuli joskus huomanneensa ehtoollisen nauttioita
olleen enemmän, kuin rippivieraiksi oli kirjoitettu.

Talollisen poika Olli Pekanpoika Wänskä valitti myöskin isänsä piian
palveluksesta karanneen ja eikä ole palannut. Hänen valitukseensa
yhtyi lautamies Antti Huttunenkin siinä, että hänen palvelusväkensä
oli käynyt näissä kokouksissa ja usein monta päivää peräkkäin olleet
kotoa poissa sekä siten laiminlyöneet tehtävänsä.

Täten lueteltujen ja muutamien muitten valituksien johdosta selitti
Renqvist kirjallisesti näin:

Nöyryydessä antaakseni vaaditun selityksen valituksiin, jotta
muutamat sanankuuliani tässä pispan tarkastuksessa ovat minua vastaan
juonikkaasti tehneet, täytyy minun antaa seuraama lausunto:

Koska itse en tiedä opettaneeni muuta kuin pyhässä Raamatussa ja
tunnustuskirjoissamme olevaa oppia, enkä toimineeni vastoin lakia
ja asetuksia, kiellän minä kaikki mitä talolliset Paavo Sorsa,
Pekka Waris, Antti Perkinen, Pekka Piiparinen, Juhana Korhonen,
Olli Wänskä, Antti Huttunen ja kouluttaja Antti Hasselin ovat minua
vastaan väärin kantaneet, ja vaadin heitä laillisesti todistamaan
kanteitaan sekä pyydän samalla nöyrimmästi, että he, jolleivät
voi sitä tehdä, saisivat lain ja asetuksien mukaisen palkan,
ei ainoastaan minua, laillista opettajaansa vastaan tekemistä
perusteettomista kanteistaan, vaan myöskin juopumuksesta, johon he
kaikki ovat ylen määrin taipuvaiset. Mutta jos heillä on joitakin
muita seurakunnan, joko heränneitä tai heräämättömiä jäseniä
vastaan, tehkööt siitä itse kanteen heitä vastaan hengellisille tahi
maallisille esimiehilleen. Niin kauan en pidä velvollisuutenani
vastata muitten rikoksista, kun ei ole todistettu minun opettaneeni
tahi käskeneeni ketään tekemään pahaa tahi hyvää laiminlyömään.

Kirkkotuvasta taas, tai rukoushuoneesta, kuten Pekka Waris kaikkea
tarkoittamassa narrimaisessa ja ilkeässä (Rääkkylän kappalaisen
Martti Kiljanderin kirjoittamassa) valituksessaan sitä nimittää, olen
jo suullisesti lausunut, että se nimittäin on rakennettu kristinopin
opettamista varten yksinkertaisille ja lapsille sekä kirkkomäen
kirkkomajaksi. Ja jos hän tahi jotkut muut, joitten mielestä tämä
huone on pahentavainen, ovat huomanneet siinä meneteltämän vastoin
lakia ja asetuksia, on sekin luonnollisesti heidän todistettava ja
ilmoitettava henkilöitten nimet, jotta tiedettäisiin, omatko mainitun
pahuuden harjoittajat heränneitä tahi heräämättömiä, vaiko kumpiakin.
Sillä ketään ei kielletä tupaan tulemasta, kunhan on hiljaa ja
siivosti; ken toisin tekee, työnnetään tavallisesti ulos.

Mutta mitä provasti Peranderin, usein mainittujen heränneitten
ehtoollisella käynnistä, tekemään muistutukseen tulee, siitä en
ole hänelle mitään sääntöä määrännyt ja jos sen olisinkin tehnyt,
eihän hänen tarvinnut totella minua. Älköön hän salliko heidän niin
usein käydä ehtoollisella, jos hän siihen kirkkojärjestyslaista
syitä löytää. Mutta hänen huomionsa, että useampia oli saapunut
rippisanoihin ja ehtoolliselle, kuin oli kirjoitettu, on tullut
siitä, että minä hänen käskystänsä, kun ei ollut tilaa merkitä nimeä
kirkkokirjan sarekkeesen, olen päästänyt muutamia merkitsemättä,
varmasti tietäessäni, ettei heistä ollut kirkkokirjassa mitään
muistutusta.

Kaikista tässä pispantarkastuksessa minua vastaan tehdyistä
kanteista, joihin minua on vaadittu kirjallisesti vastaamaan, en
muita tunnusta tosiksi, kuin kouluttaja Antti Hasselinin muutoin
inhottavassa ja perusteettomia seikkoja sisältävässä valituksessa
mainitseman, että nimittäin minä nousin saarnatuoliin "uskonvirttä
aljettaissa." Tämä ei tapahtunut minun toivomuksestani, vaan
lukkarin, joka luultavasti erehtyi virsien laulamisessa, kun hän
uskonvirren sijasta lauloi saarnavirren (gradualivirren) ja
alkoi sitte vasta uskonvirren, jota minä luulin hänen laulavan
rappuvirreksi tai värsyksi. Sillä minulla ei ollut määrättyjä
rappuvärsyjä, vaan lukkari sai laulaa mitä halusi. Vaan että, kuten
kouluttaja Hasselin väittää, olisin unohtanut ehtoollisrukouksen, en
omantuntoni mukaan tiedä sen niin tapahtuneen; mutta jos niin olisi
käynyt, on se erehdyksestä. Kumminkin on se hänen todistettava, jos
hän muutoin tahtoo pysyä väitöksessään.

Viimeiseksi pyydän nöyrimmästi h:ra pispalta turvaa kaikkia näitä
häpeämättömiä parjauksia vastaan yleensä, mutta erittäinkin
talollista Pekka Warista, joka kyllin rohkeassa valituksessaan
kunnioittaa minua muun muassa uskonnollisen haaveksian nimellä, minkä
suhteen on ehkä tehtävä eroitus, onko se saanut alkunsa Wariksen
omasta vai valituksen kirjoittajan mielestä. Henr. Renqvist.

Tutkiakseen armovuoden-saarnaajan käsitystä lunastuksesta ja
vanhurskauttamisesta teki pispa hänelle näistä useita kysymyksiä;
ja selitti armovuoden-saarnaaja suurimpainkin syntisten voivan
saada armon Jumalalta Jesuksen kalliin ansion tähden, jos eivät
ehdollisilla synneillä tekeydy siihen kelvottomiksi. Viime
saarnassaan käyttämät pyhän Raamatun sanat: 2 Kor. 5: 21 _"Jumala
on sen, joka ei synnistä mitään tietänyt, meidän edestämme synniksi
tehnyt, että me Hänestä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan
edessä kelpaa"_, selitti armovuoden-saarnaaja näin: "jos me teemme
totisen katumuksen ja parannuksen, tulemme Vapahtajan vanhurskaudesta
osallisiksi."

Armovuoden-saarnaajaa Renqvistiä vastaan tehdyn muistutuksen, että
hän saarnatuolista kuulioitaan kielsi heränneitä seurustelemasta
jumalattomien kanssa ja rupeamasta heidän palvelukseensa, minkä
armovuoden-saarnaajan pispalle jättämä kirjoituskin [Tämä kirjoitus
on tässä jälempänä n:o 7.] todistaa, selitti hän kehoittaneensa
edellisiä karttamaan jumalattomien seuraa, siten estääksensä sekä
riitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa että muiden heränneitä kohtaan
osoittamaa halveksimista. Jumalattomilla ymmärsi hän julkisesti
paheita harjoittamia henkilöitä; mutta hän oli aina varoittanut
heränneitä jonkun palveluksessa ollessa laiminlyömästä palvelian
velvollisuuksia ja paikkaansa ennen palvelus-ajan loppua jättämästä.

Vasta mainitusta "neuvoja heränneille" nimisestä kirjoituksesta
huomattiin myöskin armovuoden-saarnaajan siinä käskysanoja
selittäessään jättäneen yhdeksännen käskyn sillensä, jonka
vuoksi pispa vaati Renqvistiltä lausuntoa siitä. Ja selitti
armovuoden-saarnaaja nämä neuvot kirjoittaneensa kiireisesti,
ainoastaan muistin avuksi opettaessa.

Pispantarkastuksen jälkeen lähetti kansa tuomiokapituliin
Renqvistin puolustukseksi suomenkielisen kirjoituksen, joka sisälsi
Renqvistin vuonna 1817, jumalattomuuden suurimmillaan ollessa,
tulleen Liperiin virantoimittajaksi. Hän alkoi silloin innokkaasti
vastustaa jumalattomuutta, joka ilmautui kapakoissa, juomingeissa,
tappeluissa, huvikemuissa, tansseissa, kortinlyönnissä, noitumisessa,
taikauskossa. Vieläkin hän opetti ja rankaisi kansaa, piti rukouksia,
kehoitti totiseen parannukseen ja karttamaan syntisiä seuroja.
Selitti joutuvan kaikkien kadotetuiksi, jolleivät käänny Jumalan
armahtavan rakkauden turviin. Kääntymisettä, uudestaan syntymisettä,
katumuksetta ja ahkeratta rukouksetta ynnä jumalisetta ja pyhättä
elämättä ei kenkään tule taivaan valtakuntaan, koska ei mitään
saastaista päästetä uuteen Jerusalemiin. Hän opetti kuinka parannus
on tehtävä ja käytävä ahtaasta portista, kaitaa tietä, joka vie
iankaikkiseen elämään. Kuvaeli tuntomerkit, joista ihminen huomaa,
vaeltaako hän elämän kaitaa tietä, vaiko kadotuksen laveaa tietä,
ja selitti ihmisen sielun eri tilat. Murheellisia lohdutti hän
Kristuksen ansiolla ja Jumalan säälivällä armolla; jumalattomilla
ei sanonut oleman osaa Jumalan armoon eikä autuuteen, koska heidän
uskonsa ei ollut elävä vaan kuollut. Semmoinen opetus vaikutti hyviä
hedelmiä, ja moni muutti sydämensä ja mielensä. Kansaa kotoutui
Raamattua lukemaan niitten tuo, joilla tämä kirja oli. Kirkon tuona
olemaan kirkkotupaan kotoutuivat pitkämatkaiset lauantai-iltoina,
lukivat ja tutkivat Jumalan sanaa ja pitivät rukouksia. Kun
Renqvistin muut virkatoimet sallivat, kävi hän itsekin näissä
jumalisuuden harjoituksissa.

Renqvist itse vielä kertoo valituskirjassaan Waasan hovioikeuteen v.
1827 hartausharjoituksista ja kirkkotuvasta seuraavaa: mainitussa
kirkonvierisessä tuvassa opetin minä, kun aikaa oli, lauantain
aamupuolina pieniä lapsia ja iltapuolilla kaikkea sinne kokoontunutta
kirkkoväkeä. Siten oppivat sangen monet tuntemaan välttämättömästi
tarvitsevansa sekä sisällisen että ulkonaisen elämänsä suhteen
kokonaan muuttua ja saivat syvän huolen ja halun pelastaa sielunsa
uhkaavasta vaarasta, jonka näkivät syntiensä ja sydämensä
kääntymättömän tilan tähden itsellensä tarjona oleman. Useinpa kävi
niinkin, että moni huikentelevainen ja maallismielinen ihminen, joka
tuli tupaan, kentiesi aikoen näitä hartausharjoituksia pilkata,
joutui niin alakuloiseksi, että, vaikka tullessaan irvisteli, läksi
kumminkin sieltä itkien. Vieläpä pienet lapsetkin ja yksinkertaiset
ihmiset saivat usein sydämeensä sellaisen piston, joka saatti heidät
vakaisuudella armoa isoamaan, kirjan lukemista oppimaan ja elämäänsä
parantamaan. Tämän sain minä vaikuttaneeksi lasten ja yksinkertaisten
ymmärryksen ja käsitys-ky'yn mukaisella opetuksella, jota en olisi
voinut saarnatuolista toimittaa. Ja niinmuodoin nähtiin ihmisiä
sieltä lähtevän suuremmalta tai ainakin samanlaiselta surulla, kuin
milloinkaan kirkosta, jonka vuoksi ei siis tämä sovi yhteen Pekka
Piiparisen syytöksen kanssa, että muka "miehet ja vaimot läksivät
sieltä käsikkäin ja etsimät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä
haureuden harjoittamiseksi", eikä myöskään ote talollisen Juh.
Korhosen ilmoitus sen kanssa yhtäpitävä, että muka "naimisessa
olevat vaimot näissä kokouksissa vieteltäisiin luvattomaan yhteyteen
miesten kanssa", eikä kuudennusmies Antti Perkisenkään esiintuoman
kanssa, että he muka näissä kokouksissa olisivat "eväänsä ja huivinsa
kadottaneet", ei ainakaan ole heitä opetettu tekemään tuommoista eikä
muita paheita. Näistä kantajista on Juhana Korhonen itse lastensa ja
perheensä suureksi kiusauksesi elänyt jo monta vuotta erään lesken
kanssa yhdessä, eikä vielä pispantarkastuksessa ollut häneen vihitty;
ja vaikka minä ilmoitin hänen luvattoman yhdessä elämisensä, ei häntä
katsottu esteelliseksi haureudesta syyttämään kanssa-ihmisiänsä.

Työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä, kristillistä nöyryyttä
ja sovinnollisuutta on kansassa ja olen minäkin niitä, autuuden
oppia esittäessäni, muistuttanut oikean kristityn välttämättömäksi
velvollisuudeksi, vaikka talollinen Pekka Waris, tai oikeammin
Rääkkylän kappalainen Martti Kiljander, joka Wariksen ilkeätä
valituskirjaa kirjoittaessaan täytti sen semmoisilla asioilla, jotta
ei Waris pyytänyt eikä tietänyt pyytää, sanoo puuttuman heränneissä.
Kaikki pispantarkastuksessa luetellut syytökset kokouksissani
käynyttä kansaa vastaan omat yhtä perättömät, kuin kertomus Wariksen
23-vuotisesta pojasta, Asianlaita on seuraava: Waris omaten
ainoastaan puoli ruununtilaa ja monta lasta, kuten hän itsekin
kanteessaan todistaa perheessään oleman 12 henkeä, antoi poikansa
palvelukseen samaan kylään serkullensa, kihlakunnan lautamies Juhana
Warikselle, joka maksoi hänelle ensi vuodelta palkkaa 60 taaleria
ja jos jäisi toiseksi vuodeksi, saisi siitä 100 taaleria, jota
vastaan muut rengit Liperissä saivat 30 tai 40 ja korkeintaan 50
taaleria. Poika ei liene siis ollut mikään tyhjäntoimittaja tai
joutilas, niinkuin isänsä kertoo. Mutta poika oli harjoitellut puu- ja
rautasepän työtä ja katsoi senvuoksi ansiollisemmaksi työskennellä
itsenäisenä ja ansaita 150 taaleria vuoteensa. Kaikki Liperiläiset
tunsivat tämän pojan, nimeltänsä Niilo Paavo Waris, oleman ahkerimman
ja jumalisimman miehen koko seurakunnassa ja paljoa viisaamman ja
ahkeramman isäänsä, joka häntä kutsuu mielipuoleksi ja joutilaaksi.
Sillä edellinen osoittaa silminnähden kaikissa käytöksissänsä
rakastavansa Jumalan pelkoa, joka on viisauden alku, Sanal. 9: 10,
mutta jälkimäisellä harvoin tavataan työnä muuta, kuin juominen,
ja juovuksissaan ei hän salli nähdä ketään perheestään, kaikkein
vähimmän niitä, joiden hän tietää Jumalaa pelkäävän, vaan ahdistaa
heitä kirouksilla ja tappelulla.

Tietääkseni hartausharjoitukset ja muut toimeni eivät ole
vaikuttaneet mitään häiriöä ja rettelöä seurakunnassa, mutta
päinvastoin, Jumalan armon avulla, paljo valistusta ja parannusta,
sillä suuri osa seurakunnan jäseniä on hyljännyt syntisen elämänsä ja
alkanut harjoittaa jumalisuutta, joka armon saamiseksi Kristuksessa
on tarpeellinen, ja sitä he eivät ote tehneet haaveksivaisesti oman
mielensä mukaan, niinkuin useasti tapahtuu suurissa heräämisissä,
jollei papisto pidä huolta heränneitten ohjaamisesta, vaan vihjaa
ja vainoo heitä. He joutuvat silloin tavallisesti monenlaisille
harhateille ja harha-oppiin, jotka eivät kuulu armonjärjestykseen,
niinkuin näyt, horroksissa olot, vaatteitten polttamiset ja
monenlaiset hulluudet, jotka heitä eksyttävät ja eroittavat Raamatun
opista. Semmoista ei ole Liperissä tapahtunut. Ainoastaan vaatteitten
polttaminen oli syntymäisillään heränneitten kesken eräässä kylässä,
mutta minä estin sen heti alussa Raamatun oppia vastaan sotivana
keksintönä. Päinvastoin opetin minä Jumalan armon avulla sielunsa
autuutta sureksimia ihmisiä, etteivät luopuisi oikealle eikä
vasemmalle, maan pysyisivät Jumalan sanassa viitotulla autuuden
tiellä 5 Mos. 17: 11.

Vaikka minä siis, kuten vakuutukseni on, nuhteettomasti elin,
opetin Raamatun mukaisesti ja toimitin kaiken papinviran Liperissä
kirkkolain mukaan niin, että useimmat seurakunnan jäsenet näkivät
työskenteleväni rehelliselle sananpalvelialle sopivalla tavalla,
minkä saattaa päättää muun muassa siitäkin, että monet terveyden
päivinään minua vastustaneetkin sairaat vihdoin niin luottivat
minuun, jotta pikemmin halusivat kuolinvuoteellaan tehdä minulle
tunnustuksiansa, kuin jollekin muulle papille; levisi kumminkin
jumalattomien ihmisten kautta minun vähäisestä persoonastani, kuten
Paavali sanoo, _hyvän maineen_ seurassa _pahakin maine_, 2 Kor. 6:
8, mistä sittemmin niin kauan ja niin kovin minua rasittanut yleisön
käsitys (opinion) minusta syntyi.

Maaliskuun 27 pv. 1823 otti kihlakunnan oikeus tutkittamaksi
sekä konsistorion ennen että pispan nyt tarkastuksessa laillista
tutkintoa vaativiksi katsomat seikat; ja kun tutkintoa oli toimitettu
huhtikuun 7, kesäkuun 16, elokuun 18 ynnä lokakuun 6 ja 7 päivänä,
julisti oikeus lokakuun 7 p. päätöksen, jossa Renqvist määrättiin
valtionvalan [Edföre.] rikkojana vankeuteen, hän kun lukukinkerillä
erästä viisitoista vuotista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika
Ihalaista oli varkaudesta kurittanut. Kun kymmenen talollista
takaamalla lupasivat itse häntä vartioida, ei kumminkaan häntä
viety Kuopion läänin vankilaan, vaan sai pysyä omassa kodissaan,
kunnes Waasan hovioikeus, jonne Renqvist asian särki, hänet vapautti
kymmenen viikkoa kestäneestä vartioimisesta. Konsistoriokin, jolle
annettiin tieto kihlakunnan oikeuden tutkinnosta ja päätöksestä,
jätti Waasan hovioikeuden ratkaistavaksi, oliko kihlakunnan oikeus
tässä asiassa oikein menetellyt asetuksien mukaan. -- On helppo
ymmärtää, että kihlakunnan oikeuden päätöksestä Renqvistille tullut
häväistys, joka nähdään vääräksi hovioikeuden pikaisesta mainitun
päätöksen kumoamisesta, koski kovasti tuon uutteran sananpalvelian
mieleen. Hänen sanotun päätöksen johdosta tuomiokapituliin lähettämä
puolustuskirjansa on tässä myöhemmin n:o 10. Ja kun hovioikeus
heinäkuun 14 pv. 1824 lähetti asian takaisin tarkemmin tutkittavaksi
ja käsiteltäväksi, käsitteli kihlakunnan oikeus sitä yhdeksässä
istunnossa lokakuun 18 päivästä v. 1824 tammikuun 24 päivään v. 1826,
jolloin se lopullisesti päätettiin.

Käsittääksemme syvää kurjuutta, johon Renqvist vaimonsa ja neljän
pienen lapsensa kanssa käräjöimisensä alusta asti ja vielä kauan sen
perästäkin oli joutunut, tahdomme lukialle esittää lyhyen kertomuksen
Renqvistin kovista, osaksi kyllä hänen itsensä tuottamista,
kohtaloista.

Savolaisen herännäisyyden (pietismin) samaan aikaan ottama suunta,
josta toisessa kohden ennen on puhuttu, oli saattanut pispa J.
Molanderin tarkastamaan useain Karjalan seurakuntain ohessa
Iisalmeakin ja antamaan alammaisen kertomuksen suorastaan hänen
Majesteetillensa Keisarille. Sitte sai pispa hänen Majesteettinsa
armollisen käskyn, Suomen asiain komitean puheenjohtajan, vapaaherra
_R. H. Neyvinder'in_ elokuun 2 pv. 1823 antamassa käskykirjeessä,
muuttaa Renqvist Liperistä Porvoosen, siellä olemaan pispan ja
tuomiokapitulin välittömässä peräänkatsannossa. (Katso kirj. n:o
11). Siten määrättiin Renqvist kohta sen perästä ylimääräiseksi
saarnaajaksi Porvoosen; mutta koska hän samaan aikaan oli
vartioittava, ei hän saattanut lähteä olopaikastansa ennen vapaaksi
pääsemistään. Talvella v. 1824 saapui hän kuitenkin Porvoosen, niihin
hän kumminkaan ei voinut käräjässä vielä ratkaisemattoman riita-asian
tähden pysähtyä.

Syksyllä v. 1824 määrättiin hän virkaatoimittavaksi rehtoriksi
Porvoon kouluun (pedagogioon), jota virkaa hänen täytyi antaa
apulaisen toimittaa alinomaisten käräjämatkojensa vuoksi Liperiin,
ja näin meni hänen pieni palkkansa 200 ruplaa pankossa, apulaiselle.
Tämän lisäksi ilmoitti pispanpitäjän varapastori Kaarlo Aug.
Molander v. 1824 konsistorioon Renqvistin, matkallaan vanhempiensa
luoksi Ilomantsiin, pitäneen luvattomia kokouksia jumalisuuden
harjoittamiseksi kaukaisissa kylissä Ilomantsin seurakunnassa,
sekä Suomen kenralikuvernöri _Arsenij Jakrevskij_ ilmoitti
kirjoituksessaan elokuun 10 päivältä v. 1825 tuomiokapituliin
virkamatkallaan Porvoosen saaneensa tietää pappismies
Renqvistin, joka lahkolaishaaveksimisesta oli pantu konsistorion
peräänkatsantoon, oleman opettajana koulussa, mutta vielä jatkaman
sekä kaupungissa että naapuriseurakunnissa, joissa hän toisinaan
kävi, salaisien kokousten pitämistä, jonka vuoksi kenraalikuvernöri
vaati asiasta tarkkaa kertomusta. Täyttääksensä kenralikuvernörin
toivoa, koetti konsistorio saada tarpeellisia tietoja. Mitä
siinä lienee matkaansaatu, ei tarkoin tunneta, mutta ei ainakaan
Liljentaalissa ollut Renqvistillä mitään yhteiskuunallisia lakia
vastaan rikollista, joka olisi vastoin hänen virkavalaansa, nähdään
kirjeestä n:o 12 Kuitenkin luovutettiin Renqvist, suullisesti
tutkittua elokuun 15 pv. 1825 vastaiseksi papinviran toimituksesta
ja kiellettiin jatkamasta palvelustansa koulussa. Hovioikeuteen
valittamalla (katso kirj. n:o 13) voitti hän hovioikeuden päätöksellä
huhtikuun 19 p:vältä v. 1826 sen muutoksen, että tuomiokapitulin
päätös kumottiin ja asia pantiin samalle kannalle, jolla se oli ennen
tuomiokapitulin päätöstä.

Konsistorio oli kyllä syyskuun 3 pv. 1823 ja heinäkuun 14 pv. 1824
Keisarilliselta Majesteetilta pyytänyt jotakin palkkaa Renqvistille,
mutta kun siitä ei saatu päätöstä ennenkun kesäkuun 16 pv. 1826, oli
Renqvist niinmuodoin kolme vuotta ollut palkatta, ja olisi perheensä
kanssa näitten vastoinkäyntien ja vaivojen ajalla nääntynyt nälkään
ja kurjuuteen, jolleivät Suomen ulkopuolella olemat laupeaat kädet
olisi pelastaneet häntä perheenensä välttämättömästä perikadosta.
Hän oli jo v. 1811 tutustunut Turussa jumalisen ja jalomielisen
_Patersonin_ [J. Paterson oli sepän poika Skottlannista. Hänen
ansionsa Raamatunseuran perustamisessa Suomeen ja vaikutus, jonka
Raamatun levittäminen kansan uskonnolliseen elämään teki, eivät
ole niin arvossa pidetyt, kuin olisi pitänyt.] kanssa, joka on
Ruotsin, Suomen ja Venäjän pipliaseuran perustaja. Sitte tapasi
Renqvist häntä vielä kerran Turussa ja palvellessaan Liperissä oli
hän kirjevaihdossa tuon mielenheimolaisensa kanssa, joka silloin
oleskeli Pietarissa. Tässä kaupungissa kävi Renqvist hänen luonansa
v. 1823, ja pappina ollessaan Liperissä, kehoitti Paterson häntä, ei
ainoastaan uutteraan virkansa toimitukseen, vaan myöskin auttoi häntä
Jumalan pyhän sanan levittämisessä Karjalaan (katso kirj. n:o 14).
Saatuansa tietää Renqvistin joutuneen toivottomaan tilaan, lähetti
Paterson hänelle varoja elämän tärkeimpiin tarpeihin. Samoin teki
kaksi muutakin kristillismielistä miestä, _Juh. Gosner_ ja _Corn.
Rahm_, koska he toivoivat, että tylyt suhteet eivät tyhjäksi tekisi
Renqvistin ajamaa Jumalan asiaa. Monta Rahm'in lohduttavaista ja
rauhoittavaista kirjettä on tässä luettavana n:o 15-20.

Palveltuansa jonkun aikaa ylimääräisenä apulaisena (amanuens)
tuomiokapitulissa, määrättiin Renqvist Keisarin armollisella,
kesäkuun 16 pv. 1826 annetulla käskyllä seuraavan heinäkuun 13
päivästä virkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman
linnaan, jossa hän sai pankkoruplan päivältä palkaksi tai 365 ruplaa
vuodelta, minkä ohessa häntä nimenomaan kiellettiin linnasta ulos
menemästä, jota linnan päällikkö määrättiin silmällä pitämään. --
Ja sittekun Liperin käräjät olivat lähettäneet tutkinnon asiasta
ja virkaatoimittava pastori Porvoon tuomiokirkon seurakunnassa,
lehtori Kaarlo El. Alopaeus konsistorioon lähettämässä kirjeessänsä
kesäkuun 22 päivältä v. 1826 oli valittanut Renqvistin osoittaneen
tottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori
virkansa puolesta [Tottelemattomuuden todistukseksi oli lehtori
Alopaeus muun muassa katsonut muka seuraavat tapaukset. Hän kielsi
Renqvistiä pitämästä muita kokouksia, kuin semmoisia, joissa oli
kaksi tai kolme henkilöä. Mutta Renqvist kysyi kuinka hän silloin
tekisi, jos useampia henkilöitä saapuisi Jumalan sanaa kuulemaan.
Teidän pitäisi kieltää heitä kokoutumasta luoksenne joukottain. Tätä
vastaan muistutti Renqvist: Math. 4: 9 värsystä tiedämme Vapahtajan
tehneen opetuslapsensa ihmisten kalastajiksi, vaan mikä kalastaja on
niin tyhmä, että hän verkkoa laskiessansa ensin karkoittaa kalat.
Peräti toista opettaa Vapahtaja meille Luukk. 5 lu'ussa, jossa
puhutaan suuresta kalansaaliista.] hänelle antoi, otti tuomiokapituli
lopullisesti tutkiaksensa kaikki tämän lavean jutun tapahtumat ja
näki näitten paksujen kanne- ja vastuukirjatukkujen sisällöstä olevan
selvän, ettei Renqvist ansainnut sen suurempaa rangaistusta, kuin
että hän käytöksestänsä saisi tuomiokapitulissa vakaisia nuhteita
ja julkisesti pyytäisi anteeksi niiltä esimiehiltänsä, joille hän
puheissa ja kirjotuksissa oli osoittanut epäkunnioitusta sekä
maksaisi kantajalle lainkäynnin kulungit (katso kirj. n:o 21).

Tietääksensä ei Renqvist ollut opettanut mitään, joka soti Raamatun
oppia vastaan, vaan hän kaikissa oli toimittanut virkansa, niinkuin
rehellisen paimenen tulee ja hänen kallis virkavalansa häntä vaati,
oli hän tyytymätön asian päätökseen ja haki sen muutosta lavealla
valituskirjalla, jossa hän puolestansa tutkii ja kumoaa kaikki
kanneseikat ja sen ohessa selittää itselleen välttämättömäksi tehdä
virkansa niin, kuin hän oli tehnyt. Hän katsoen tätä, ei omakseen,
vaan Jumalan asiaksi, tahtoi hovioikeuteen perinpohjin selittää
seikkansa ja mihin kärsimisiin maailma sentähden oli hänet saattanut.
Tyynellä malttavaisuudella otti hän vastaan sentähden hovioikeuden
loppupäätöksen joulukuun 11 p:vältä v. 1827, missä valittamansa
rangaistus, johon tuomiokapituli hänet tuomitsi, siihen määrään
kovennettiin, että hovioikeus tuomitsi hänen, paitsi anteeksi
pyyntöön ja lainkäynti-kulunkien maksamiseen, rahasakkoihin ja
yhdeksi vuodeksi olemaan viratta (katso kirj. n:o 22). Ja täten
viimeinkin loppui lainkäynti.

Emme tahdo jättää tässä mainitsematta Renqvistin vastustajista
Liperissä erästä miestä, joka muutti mielensä hänestä ja näytti
osanottavaisuutta hänen surkuteltavaan tilaansa. Katteini Henr.
Bogisl. Nilsson, joka omasi konnun Liperin kirkonkylässä, ei
alussa kärsinyt Renqvistin parannussaarnoja ja hartausharjoituksia
enemmän, kuin muutkaan pitäjän säätyhenkilöt. Mutta Nilsson saatuaan
vakuutuksen siitä, että Renqvist'iä viattomasti syytettiin,
niinkuin hän opettaisi, ettei se, joka on herännyt ja haluaa
hartausharjoituksia ja jumalista elämää, tarvitsisi tehdä maallista
työtä, ei totella heräämättömiä vanhempiansa, isäntiänsä ja
esivaltaa, ja siitä, että Renqvist päinvastoin kehoittaa uskolliseen
työhön ja tottelemaan niitä, joilla on valta käskeä, jos käskyt
eivät ole semmoisia asioita, mitkä sotivat Jumalan sanaa ja käskyjä
vastaan, ja huomattuaan myöskin tämän todistukseksi renkinsä ja
mökkiläisensä, jotka olivat irstaiset ja tottelemattomat, mutta
kokouksissa tultuansa tilansa tuntemaan, raitistuvan elämässään ja
ruvenneen ahkeroiksi ja uskollisiksi kutsumuksessaan, sai hän toiset
ajatukset Renqvistin vaikutuksesta ja rupesi hänestä pitämään, vaan
ei kuitenkaan heti ilmoittanut sitä Renqvistille. Mutta kun hän
tuomittiin vankeuteen, ei Nilsson voinut kauemmin suvaita hänen
viatonta kärsimistään, vaan avasi sydämensä hänelle ja rupesi hänen
ystäväkseen. Ja hänen todellinen ystävyytensä näkyy muun muassa
kirjeestä, jonka hän kirjoitti Waasan hovioikeuden presidentille
C. J. Rotkirch'ille v. 1826, konsistorin tuomion langettua (katso
kirj. n:o 23). Eräs toinen mies, joka kauan oli suosinut Renqvistiä
ja osanottajaisuudella kohteli häntä, oli Perniön provasti, tohtori
G. Rancken, kuten se kirje osoittaa, minkä Renqvist Patmos'estansa
v. 1827 kirjoitti Rancken'ille (katso kirj. n:o 24). -- Hänen
palveluksensa Liperissä on vielä rakkaassa muistossa hänen entisillä
sikäläisillä sanankuulioillansa.

Svartholman muurien sisään suljettuna työskentelemään törkeitten
syntisten parantamiseksi ja johdattaen heitä oikealle tielle, vietti
Renqvist siellä puoli-kymmenettä vuotta, kunnes hän 29 p. heinäkuuta
v. 1835 sai valtuukirjan kappalaisen virkaan Sortavalassa. Kuinka
monta paatunutta syntistä hänen Svartholmassa lienee onnistunut
saattaa katumukseen ja parannukseen, ei tarkemmin tiedetä.
Aivan hedelmättömästi ei hän täälläkään näkynyt kutsumuksessaan
työskennelleen, koska hän sai kääntäneeksi monta syntistä katumukseen
ja parannukseen. Niistä tahdomme mainita jotakin vanki Mikko
Pylkkäsestä, joka oli kotoisin Mikkelin pitäjästä ja tuomittu
tunnustuksessaan epäluulon-alaisena vääränrahan tekemisestä. Tämän
Pylkkäsen luona vankihuoneessa kävi useasti veljensä Taneli,
joka mieltyi Renqvistin oppiin ja alkoi kotipitäjässään julistaa
sitä muille ja itse sen mukaan elää. Svartholmasta vapaaksi
päästyänsä, horjahti Mikko veli armotilastansa, jota vastoin
Taneli uskollisesti työskenteli Renqvistin opin levittämiseksi
sanotussa pitäjässä. Monet muutkin vangit tulivat heränneiksi,
joista talollinen _Jaakko Eweli_, kotoisin Wähä-Kyrön pitäjästä,
irti päästyään rupesi Renqvistin kirjakaupitsiaksi (kolportöriksi)
Waasan läänissä. Siitä kirjevaihdosta, jota hän kirjakaupitsiana
ollessaan piti Renqvistin kanssa, nähdään Ewelin likeisimpinä
ystävinä ja mielenheimolaisina Svartholmassa olleen Nordlund, Back,
Kivimäki, Pylkkänen, Nyberg, Jusola, Juhana Jakku, kuin myös N. G.
Malmberg Pidisjärvellä, Töysän saarnaaja Wilh. Österblad, Orismalan
rautatehtaan saarnaaja Fr. M. Toppelius, ja toimittivat Renqvistin
kirjojen myöntiä Waasan läänissä. Kirjevaihdosta, joka enimmäkseen
sisältää kirjojen myönti-tiliä, tahdomme tässä julkaista ainoastaan
pari kirjettä (n:o 25, 26), joissa Eweli puhuu sielunsa tilasta.
Ettei Renqvist muussakaan suhteessa ollut joutilaana, todistavat ne
monet uskonnollisten kirjojen suomennokset, joita hän Svartholmassa
ollessansa toimitti painoon. Kirjojen kääntämistoimi näytti
yleisesti olleen rauhoittava lohdutus hänen sielulleen, samoin oli
se ainakin vähäisenä apuna hänen ruumiilliselle toimeentulolleen.
Sillä noinakin surullisimpina vuosina 1825-1827 toimitti hän
painoon koko seitsemän kappaletta vähäisiä kirjasia, joista muutamat
sittemmin ilmestyivät 3, 4 jopa 6 painoksessa. Kuitenkaan ei tämä
yksinään olisi riittänyt näissä elämän koettelemisissa ja tuskissa
voimassa pitämään hänen miehuuttansa elämänsä tarkoituksen työssä ja
säilyttämään vähentymättömänä hänen ahkeruuttansa Jumalan asiassa,
jollei hän Herran tahdolle turvallisella alamaisuudella olisi
vastanottanut niin iloisen kuin suruisenkin päivän ja muistanut
Vapahtajan sanoja: _Te tulette vihattaviksi kaikilta minun nimeni
tähden; vaan ei hiuskarvakaan pidä päästänne hukkuman. Pitäkäät
sielunne kärsivällisyydessä_, Luukk. 21: 17-19; ja sovittanut
pyrintöihinsä ja lähetystoimeensa Gamalielin sanoja: _jos tämä
teko on ihmisistä, raukee se tyhjään; vaan jos se on Jumalasta,
ette sitä voi tyhjäksi tehdä_, Ap. T. 5: 38, 39. Itsekin sanoo hän
puolustuskirjassaan (katso kirj. n:o 10): "Jos ei minun kohtaloni
saisikaan martyrikruunua, niin kärsin minä totisen uhrin viattomuuden
ja uskontoon sydämellisen hartauteni, hyveiden ja hyvien tapojen
tähden, ja tahdon iloisesti heittäytyä tähän kohtaloon."

Iloista oli Renqvistin Svartholmassa saada monta todistusta
jumalismielisten ihmisten avusta hengellisten kirjojen
toimittamiseksi. Hän oli suomentanut kaikki neljä Arndt'in kirjaa
"Totisesta kristillisyydestä", ja talvella v. 1827 lähetti hän ne
kirjanpainaja Frenckelille Turkuun, jossa ne syksyllä joutuivat
tulen ruoaksi, ja Renqvist ei edes tiennyt, oliko niitten painaminen
alotettukaan. Mutta mitä tapahtui? Eräs hänelle tuntematon
mies, kauppias J. M. Ilwan Raumassa, joka pitäjän suutari Juh.
Dahlberg'illä oli nähnyt vaillinaisen kappaleen sanotun teoksen
ensimäistä kirjaa, kiittää Renqvistiä käännöksestä ja lähettää
kahdeksantoista taaleria työn jatkamisen kehoitukseksi. Renqvist
tilasi silloin vaillinaisen painoksen ja Ilwan, joka piti huolta
toimittamisesta, lähetti taas Renqvistille 150 taaleria. Samoin
kävi myöskin Chr. L. Hjeltin kirjapainossa painetulle Renqvistin
saarnalle: "Itse-koettelemus ja parannuksen neuvo", josta mainittu
Dahlberg myöskin oli ennättänyt saada kappaleen ennen Turun patoa.
Tästäkin kirjasta sai hän Ilwanilta 100 taaleria vaivoistansa. Samaan
aikaan, kuin Ilwanin rahalähetyksen, sai Renqvist ystävältänsä,
rusthollari Salomo Häkkäselta Mäntyharjusta 250 taaleria ja entiseltä
sanankuulialtaan, talollinen Iwar Sahlmanilta Liperissä 100
pankkoruplaa.

Näin kehoitettuna monelta kulmalta, jatkoi Renqvist sitä suuremmalla
mielihyvällä ja halulla kirjojen kääntämistointansa. Mutta
vaikka vapaa-ehtoiset avut olivat jotenkin suuret, ei ne hänelle
riittäneet monen kirjan kustantamiseen, jolleivät kirjanpainajat
suostuneet antamaan aikaa painatusmaksujen suorittamiseen, siksi,
että hän niitä myömällä ennättäisi saada siihen varoja. Pikainen
kirjojen meno antoi hänelle tilaisuuden tavallisesti vuodessa
maksaa kirjapainajille; ja samassa kuin hänen kirjansa tulivat
yleisemmin tunnetuiksi, menivät ne nopeammin kirjakauppiaitten ja
kirjansitojain sekä muitten henkilöitten toimella, jotta kävivät
Svartholmassa sukulaistensa tuona. Tällä tavoin sai hän perheensä
elättäneeksi, ja kirjasia ilmaiseksi jakamalla köyhille Jumalan
valtakunnan leviämistä edistäneeksi monessa maaseudussa. Hän
painatti ei ainoastaan suomalaisia, vaan ruotsalaisiakin kirjoja,
niinkun Hammerinin postilla (Hammerins postilla) ja Ehtoolliskirja
(nattvardsbok), Huutavan ääni (Ropande rösten), Tutkinnoita kuukauden
joka päivälle (Betraktelser för hvarje dag i månaden), Vaillinaisesta
kristillisyydestä (Bristande christendom) ja Fresenius'en Lyhyt
opetus katumattomille (Fresenii korta undervisning för obotfärdiga).

Mitä nyt Renqvistin oppiin tulee, on prosessori _A. J. Granfelt
Det kristliga lifvets vilkor och väsende_ (Kristillisen elämän
ehdot ja olento) nimisessä kirjassaan selittänyt sen ja annostellut
tieteelliseltä kannalta. Me kerromme maan tässä lyhykäisesti,
mitä Renqvist itse siitä mainitsee _"Wäärän opin kauhistus"_
kirjassaan. Hän sanoo nimittäin opettavansa, että ihminen, kun
syntivelan tunto hänessä herää, pakoitetaan katuvaisena synnin
murheessansa rukoilemaan Jumalalta armoa ja laupeutta, Ps. 51:
15, ottamaan turvansa Jesukseen ja hänen ansioonsa, käymään usein
Herran pyhällä ehtoollisella, tutkimaan ja kuulemaan Jumalan sanaa,
Joh. 5. 39, pakenemaan syntiä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan
Jesusta, Luukk. 9: 23 ja kestäväisenä vastaan ottamaan ja kärsimään
maailman pilkkaa, vihaa ja vainoa 2 Tim. 3: 12. Mutta hän pakenee
syntiä ei ainoastaan ulkonaisesti, vaan sisällisestikin, Ef. 55:
7, ja yhdistyy Jesuksen kanssa, 1 Kor. 6. 15, 19, ja tulee oksaksi
totisessa miinapuussa, Joh. 15 luku että Jesus asuisi hänessä ja
hän siten uskolla omistaisi hänen ansionsa omaksi ansioksensa,
ja hänen vanhurskautensa omaksi vanhurskaudeksensa Jumalan vihaa
vastaan, ja hänen valonsa valistukseksensa taitaakseen eroittaa hyvää
pahasta, ja hänen voimansa väkevyydeksensä, voidakseen kuolettaa
vanhan ihmisen, ja hänen rakkautensa omaksi rakkaudeksensa Jumalaa
ja lähimmäistä kohtaan [Katso Wäärän opin kauhistus ja oikean opin
puolustus. Kuopiossa 1854; s. 26-28.] Kaikkea tätä nimittää hän
katumukseksi, parannukseksi synnistä ja maailmasta ja kääntymiseksi
Jumalaan. Mutta, sanoo hän vielä, tietäen kykenemättömyytensä
täyttämään Jumalan lakia, täytyy ihmisen, saadakseen huojennusta
synnin raskauttamalle omalle tunnolleen, sen äärettömässä
surussa, laskeutua tomuun, ja tunnustaen syntivelkansa Jesuksen
nimessä huutaa laupeaalta isältä armoa Jesuksen ansion tähden ja
turvautua lohdullisiin sanoihin Joh. 15-16. Puhellen Jumalan kanssa
rukouksessa, voi hän avata sydämensä Jesukselle, vastustaa syntisten
ajatusten asumusta sydämessä ja siten estää niitä tukahuttamasta
vanhurskauttamisessa saatua elävää uskoa; hän voi parantaa elämänsä
ja olla siinä pysyväinen. Hän katsoi katuvaisen ihmisen, joka
elävällä uskolla ottaa vastaan Kristuksen ja hänen ansionsa ja
vanhurskautensa, kelvolliseksi tulemaan Jumalan luokse. Päinvastoin,
mitä muutamat hänen vastustajansa ovat väittäneet, opetti hän, että
uskon vanhurskauden tulee käydä elämän vanhurskauden edellä. Hänen
etevin oppilauseensa oli, että kun usko töittä on kuollut, ihmisen
tulee rukouksella ja valvomisella säilyttää vanhurskauttamisessa
saatu elävä uskonsa, koska tämän kadotettua koko hänen kääntymisensä
ja pyhityksensä häviää. Uskotta on mahdoton Jumalalle kelvata, Hebr.
11: 6, ja kaikki työmme elämättä uskotta ovat hyödyttömät ja turhat.
Jos mieli elämän-vanhurskauden säilyä ja kasvaa, on elävä usko
säilytettävä ja kasvatettava, mikä ei tapahdu, jollei olla uutterat
rukouksessa sisällisesti ja ulkonaisesti ja valvomisessa sydämensä ja
koko elämänsä ylitse, niinkuin armovälikappaleitten käyttämisessäkin,
kuten Paavali sanoo: _Ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja
Hengen miekka, joka on Jumalan sana; ja rukoilkaat joka aika kaikella
rukoilemisella ja anomisella Hänessä, ja siinä valvokaat kaikella
ahkeruudella ja rukouksella._ Ef. 6: 17, 18.

On ennen jo kerrottu (katso prof. Matth. Akianderin teosta
"Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland", VI osa
s. 18-20) hänen saaneen tälle opilleen kiivaan vastustajan, P.
Ruotsalaisen, joka ryhtyi vastustamaan Renqvistin opin pääkohtaa
rukouksesta ja vanhurskaasta elämästä. Saadakseen opillensa sijaa
Liperissä, lähetti Ruotsalainen sinne ensin muutamia tiedustajia;
sittemmin tuli hän itse kahden muun kanssa ja luuloitteli Renqvistin
lahkolaisille heidän oppi-isänsä ja pappinsa pitävän heitä lain
piinapenkissä, koska hän ei tuntenut likemmin heidän sielujensa
autuudetonta tilaa, eikä siis myöskään ymmärtänyt heitä johdattaa
oikealle tielle. Siihen vaaditaan kielillä puhujia, jotka parhain
tuntevat kunkin ihmisen sisällisen tilan, mutta teidän pappinne
hylkää nämä hengen lahjat. Sentähden olisi parasta, että joku
tai jotkut seuraisivat meitä opettelemaan tätä puhetta. Mutta
Renqvist saatuaan kuulla tästä, kielsi hän sanankuulioiltaan kaiken
seurustelemisen ja yhteyden näitten "kielten rohvessorien" (linguarum
professores) kanssa (katso kirj. n:o 27 [Katso vielä mitä tästä
on ennen sanottu prof. Matth. Akianderin teoksessa "Historiska
upplysningar om religiösa rörelserna i Finland", VI osan s. 18-23.]).

Suullisessa keskustelussa erään Ruotsalaisen lahkolaisen kanssa oli
Renqvist, näyttääkseen rukousten pitämisen hyötyä, kerran maininnut
Jesuksen ja Danielin esimerkit; mutta Ruotsalais-lahkolainen koki
kumota häntä kutsumalla kaksi seuraajaansa ja kysymällä heiltä,
mitä hyötyä he sielunsa rauhalle olivat saaneet rukouksesta, johon
kumpikin yksimielisesti vastasi sielunsa tilan olleen surkuteltavan
niin kauan, kun he harjoittivat rukousta, vaan tulleensa hengellisen
köyhyytensä tuntoon ja saapuneensa sielujensa pelastuksen suhteen
oikealle tielle heti, kun olivat lakanneet rukouksia pitämästä.
Ja vaikka Ruotsalais-lahkolainen puolestaan lisäsi asian pitämän
olla niin, kuin nämä miehet omasta kokemuksestaan yksinkertaisesti
todistivat, ei Renqvistiä, jolla oli päinvastainen kokemus, saatu
myöntymään näitten henkilöitten vakuutuksella eikä lauseilla,
joita Ruotsalais-lahkolainen tässä tilaisuudessa luki Fresenius'en
Rippikirjasta [Katso Wäärän opin kauhistus, s. 71.].

Kun nyt Ruotsalainen ja Renqvist saarnasivat parannusta ja uskoa,
eivät he pääasiassa niin paljoa erinneet toisistaan, kuin he itse
luulivat ja väittivät. Kumpainenkin koki tulla Kristuksen luo,
vaikka eri tietä myöten. Kuitenkin tuli heidän kesken mielenkiihko
samassa määrässä ankarammaksi, kuin kumpaisenkin lahkolaiset enenivät
maaseuduilla. Renqvist kun oli pakoitettu olemaan yhdessä paikassa,
saattoi ainoastaan kirjoituksillaan vaikuttaa kansaan muilla
seuduilla. Ja vahvistaaksensa lahkolaisissansa rukouksen oppia, antoi
hän v. 1835 painosta kirjat: _tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta_
ja sittemmin v. 1844 puolustuksen opillensa, nimellä: _Wäärän opin
kauhistus ja oikian opin puolustus_ [Toista painosta, joka tuli ulos
v. 1854, on tässä seurattu.], jossa hän paljastaa kaikki Ruotsalaisen
ihmiselliset heikkoudet ja selittää, että hänen oppinsa on aivan
väljän lutherilainen, koska hän ei ainoastaan hylkää rukousta,
varsinkin sydämen nöyryydessä tapahtuvaa ja sen ohessa muitakin
jumalisuuden harjoituksia, vaan kuitenkin kunnioittaa halpaa elämän
parannusta ja väittää, ett'ei ihminen voi lohduttaa itseänsä Jumalan
armolla ja Kristuksen ansiolla, ei varsinkaan ilman sisällisiä
tuntumuksia ja Pyhän Hengen sisällistä todistusta ja sisällistä
vahvistusta (passi) uskolla omistetusta Kristuksen sovituksesta.

Koska Renqvist oli köyhä, täytyi hänen lopettaa lukemisensa niin pian
kun mahdollista, astuakseen kirkon palvelukseen. Jumaluusopillisen
tietonsa sai hän Pyhästä Raamatusta ja tunnustuskirjoista sekä
hartauden kirjoista, joista hän tuki monta ja piti sen, mitä niissä
oli hyvää ja hänen oman sydämensä halajamisen kanssa yhtäpitävää.
Sillä hänessä vaikutti enemmän tunto, kuin ymmärrys. Turussa
ollessaan seurusteli hän sellaisten jumalisten henkilöitten
kanssa, jotka kristillisessä vakuutuksessaan suosivat sekä lakia
että evankeliumia tai parannusta ja uskoa ja jotka sydämessänsä
säilyttivät lämpyisemmän kristillisyyden, kuin jäykkä oikouskoisuus
(orthodoxia). Ne kirjoitukset, joita hän enimmän suosi ja tutki,
ovat: _Arndt, Totinen kristillisyys ja Parahin yrttitarha, Fresenius,
Neuvojille ja neuvottaville, Rippi- ja Herran Ehtoollisen kirja ja
Omantunnon kysymykset, J. Gerhard, Pyhät tutkistelemukset, Hammerin,
Tien osoittaja ijankaikkiseen elämään, Gouge, Sana syntisille,
sana pyhille, Baudewien Vanhempain ja lasten sielun pelastus, J.
Wegelius, Postilla, Chr. Scriver, Sielun aarre_ (Själaskatt) ja
_Abr. Achrenius'en kirjoituksia_, sekä useita muita. Koko siinä
kirjajoukossa, jonka hän suomalaisessa käännöksessä painoon antoi,
ei ollut kuin pari kappaletta Lutherus'en teoksia, jotka kumminkaan
eivät olleet hänelle tuntemattomia.

Olemme jo ennen [Katso V osa 4. 370.] puhuneet Porvoossa nousseesta
erimielisyydestä Renqvistin ja H. Wikström'in kesken, joka asetti
Lutherus'en teokset muun hartauden kirjallisuuden edelle. Tässä
saattaa vielä mainita, että kun Renqvist papinkokelaana Porvoossa
kysyi Fr. Axbergiltä, mistä tiedetään jos meillä on elävä usko;
vastasi Axberg: rakkaudesta. Renqvist: no, kuinka sitten tiedetään,
että meillä on rakkaus? Axberq, koska otetaan vaari omista
ajatuksista, huomataan, että on enempi maallista ja syntisiä
ajatuksia, kuin hengellisiä ja jumalisia, ja tämä todistaa, että
ei ole rakkautta Jumalaan eikä ihmisiin ja niinmuodoin puuttuu
elävä usko. Renqvist vastasi: sitä minä en tahdo vastustaa;
päinvastoin helposti myönnän, ettei minulla ole oikeaa rakkautta,
enkä ole oikeastaan kääntynyt. Sittekun hän vihittiin papiksi ja
määrättiin pastorin apulaiseksi Liperiin, sanoi Axberg hänelle:
te tulette olemaan pappina varsin pimeässä Karjalassa ja siellä
tulette joko antamaan teidän sielunne asian raueta tai vahvistutte
siinä. Tämä riippuu teidän vaikuttavaisuudestanne; sillä edellinen
tapahtuisi, jos te ette voi saattaa ihmisiä heräämään, jota vastaan,
jos te vaikutatte muitten heräämistä te itse tulette varjelluksi
lankeemuksesta ja välikappaleena Jumalan kädessä saattaisitte
sanankuulianne pitämään huolta sielunsa autuudesta.

J. Fr. Bergh'in, nykyisen Rantasalmen pastorin kanssa on Renqvist
ollut yhteydessä kauemman aikaa, kuin yhdenkään muun nykyään
elävän seurakunnan opettajan kanssa, ollen aina kuitenkin heidän
uskonnolliset mielipiteensä samat. Renqvist on alati pysynyt
opissansa, J. Fr. Bergh'iin sitä vastoin ovat helposti muutkin
vaikuttaneet. Usean kerran koetti hän sovittaa Ruotsalaista ja
Renqvistiä keskenään heidän opissansa. Renqvistille kirjoitti hän
myös v. 1824 sellaisen kirjeen, jossa hän toivoi, että Renqvist
hylkäisi lakimaisen oppinsa ja tulisi enempi evangeliseksi. Tähän
vastasi Renqvist, ett'ei hän luullut olevansa mitenkään liiaksi
lakimainen, koska hän opettaa, että syntisen, joka tuntee itsensä
tuomituksi, pitäisi uskolla omistaa Kristuksen ansio ja hengellisesti
köyhän pitäisi uskoa, että hänen syntivelkansa annetaan hänelle
anteeksi Kristuksen sovintokuolemalla, niinkuin syntisen vaimon,
publikanin, Pietarin ja Tuhlaaja pojan esimerkki osoittaa, ja jos
hän ei rohkenisi uskoa, pitäisi hänen rukoilla itsellensä senlaista
uskoa ja odottaa Herran apua, luottamatta sisälliseen todistukseen,
sekä turvautuen Jesuksen lupaukseen Matth. 5: 3, autuaat ovat
hengellisesti vaivaiset. Ja kun kirjeenvaihto tämän ystävän kanssa
valaisee Renqvistin omaa sisällistä vaurastumista, lisäämme tähän
moniaita hänen kirjeitänsä (katso kirjeet 28-36).

Sittekun Renqvist v. 1844 oli ulosantanut edellämainitun "Wäärän
opin kauhistus"-kirjan, ilmestyi pappismies Kaarlo Iisakki Nordlund
kumoten sekä Renqvistin että Ruotsalaisen opin, joita uuden
_evangelilaisuuden_ julistajat (ihmis-)_töiden oppina_ tahtoivat
hävittää. [Tämä lentokirja on nimeltä: "Wäärän opin kauhistuksesta"
j.n.e., jonka on kirjoittanut ja kustantanut H. R. v. 1844, muutama,
sana. Turussa 1846.] Kirjantekijä moittii Renqvistiä sentähden, ettei
tämä ensinkään selitä Ruotsalaisen suurimpaa hairausta, nimittäin,
että hän heränneitä ihmisiä, joita ensin johdattaa evangeliumin
armolupauksiin ja uskoon, sittemmin hämmentää tämän Jumalan sanaan
ja armolupauksiin perustuman uskon omalla opillansa sisällisestä
taistelusta ja ikävöimisestä Pyhän Hengen todistusten perään. Ei
myöskään kirjantekijä luule Renqvistin likemmin antaneen ilmi,
missä määrin tuota riidanalaista kielillä puhumista oikeastaan
on Ruotsalaisen lahkolaisissa. [Renqvist kyllä selittää tarkasti
koko ky'yllään Wäärän opin kauhistuksessa s. 140-142.] Mitä
koskee itseä Renqvistiä, paheksii Nordlund hänen Lutherus'esta
mainitsemia lauseitansa sivuilta 82, 83, 101, 104 ja tuumaa, että
Renqvist ei anna uskolle oikeaa arvoa ja merkitystä, semmoista,
kuin evangeliumi opettaa, koska hän sallii sen, joka uskon perästä
seuraa, käydä yhtenä uskon kanssa, niin että uskon hedelmät
tulevat samaa tietä uskoksi. Nordlundin kirjoitukseen vastasi
Renqvist v. 1848 lentokirjallaan: _Vastaus sille kirjalle, joka
väärän opin kauhistus kirjaa vastaan on räntätty_ Turussa v. 1846,
jossa hän selittää, että hän on aina pitänyt Lutherus'en ja hänen
kirjoituksensa oikeutetussa armossansa ja kunniassansa ja nyt on
ainoastaan julkaissut Pontoppidan'in sanat hänestä sekä, ett'ei hän
missään ole vähentänyt uskon oikeaa merkitystä autuuden opissa, vaan
päinvastoin kaikissa kirjoituksissaan kokenut teroittaa parannusta
ja uskoa evangeliumihin. Mark. 1: 15. Ja kun F. G. Hedberg sittemmin
"Kristillisissä sanomissa", n:o 38 vuosikerrassa 1855, väitti
Renqvistin kirjoitusten vaikuttaneen häiriöä Inkerinmaassa, katsoi
Renqvist itsensä kehoitetuksi kumoamaan tätä väitöstä ja kirjoitti
evangelisuutta vastaan kirjan, joka tuli painosta v. 1856 nimellä
_Kuolleen uskon opin ilmoittaja_, missä hän, ottaen todistukseksi
Jaak. 2: 20, että usko ilman töitä on kuollut, selittää kaikki
evangelisuuden lahkolaiset kuolleen uskon julistajiksi, koska he
rakentavat kaikki uskolle ja hylkäävät kaikki työt. Että hän näille
mietteilleen löysi saman mielisiä henkiheimolaista useissa paikoissa,
nähdään muun muassa kirjeistä (n:o 37-40) tässä jälempänä.

Mitä muuten huomattanee tyytymättömyydestä Renqvistin autuuden
opin käsityksestä, ei edes hänen vastustajansakaan pitäisi voivan
kieltää tai himmentää hänen puhtaan tarkoituksensa johtamaa ja yli
neljäkymmentä vuotta taukoomatta kestänyttä intoansa edistää Suomen
kansassa Jumalan pelkoa, avuja ja siveellisyyttä. Sydämen ilolla
voipi huomata Renqvistin vaikutuksen hedelmiä, jotta semmoiset
paheet, kuin juoppous ja siitä seuraavat rikokset niillä seuduin,
joissa hän oli palvellut ja varsinkin missä hän vielä palvelee,
ihmeteltävässä määrässä ovat vähenneet. Hänen kirjoituksiansa, jotka
ovat levinneet yli koko maan myöskin siellä, missä muut oppipuolueet
ovat saaneet lahkolaisia, ja luetaan halulla. Tämän kirjoittaja
[Prof. Akiander. Suom. muist.] oli matkoillaan maassa kansan
ulkonaisesta elämästä ja käytöksestä huomannut josko he kuuluivat
Ruotsalaisen tahi Renqvistin henkiheimolaisiin. Edelliset näyttävät
synkiltä ja alakuloisilta, ovat sulkeutuneet itseensä, eivätkä
paljon huoli ulkonaisesta elämästään, sitä vastoin jälkimmäiset ovat
siistit, puheliaat ja tyytyväiset elämäänsä.

Kun eräs asia, joka myöhempänä asiana hallituksen suostumuksella tuli
yleiseksi puuhaksi, voitti suuren osanottavaisuuden koko maassa,
nimittäin, että pakanamaailmassa julistaa Jumalan ilmoitettua Sanaa
ja iloista tietoa maailman Vapahtajasta, oli Renqvist jo kymmenen
vuotta ennen kaikessa hiljaisuudessa sitä harjoittanut ja siten
valmistanut kansan mieltä tähän pyhään työhön. Sillä tunnettu on,
että hän jo vuodesta 1847 lähtien teki keräyksiä pakanalähetyksen
hyväksi ja lähetti niitä lähetysseuralle Tukholmaan. Sillä tavoin
lähetettiin sinne 200, 300 ja vuonna 1853, 500 ruplaa kerraltaan.
Tässä työssä oli hänellä uskollisena auttajana _Ferdinand Uhde_
Tampereella, eräs harras kristitty ja "hiljaisista maassa",
joka maailman silmissä huomaamattomana edisti Suomen saloissa
Jumalan asiaa kiitollista muistoa ansaitsevalla lämpimyydellä.
Yhteensopivaisuus uskonnollisissa vakuutuksissa ja mielipiteissä
ja siitä seuraava henkiheimolaisuus teki nämä miehet uskollisiksi
ystäviksi ja veljiksi Kristuksessa. Kirjoittaja ei saata olla
muutamilla tässä alempana julkaistuilla kirjeillä (n:o 41-46)
osoittamatta heidän yhteistä ahkeroimistansa pakana-lähetyksen
edistämiseksi ja sitä suurta armoa, jonka Uhde antaa Renqvistille
ja sitä vilpitöntä ystävyyttä, jolla hän yhtenään kohtelee tätä
luonnollisilla silmillä näkemätöntä, mutta sielun puolesta hänen
kanssansa läheisesti yhdistettyä kristillisyys-veljeänsä.

Vaikka Renqvist oli ahkera hartauskirjallisuuden suomentamisessa,
oli hän yhtä innokas kirjeellisesti vaihtamaan ajatuksiansa
etäämpänä asuvien sielunystäväinsä kanssa, ja suullisesti opettamaan
yksinkertaisia, lohduttamaan murheellisia ja huojentamaan vaivatuita,
jotka muualta hänen luoksensa tulivat. Tässä myöhemmin olevista
kirjeistä (n:o 47-82) nähdään, että kristiveljet eri paikoista
kysyivät hänen neuvoansa, varsinkin kun eri oppilahkolaiset kokivat
johdattaa heitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. Uhde'lta
hän sai 17 vuotena (1843-1860) 80 ja J. M. Ilwan'ilta Raumalta 25
vuotena yli 50 kirjettä. Muista henkilöistä, joitten kanssa Renqvist
myöhempinä 20 vuotena piti kirjevaihtoa, nimitettäköön: talollinen
_Heikki Ojala_ Pattijoen kylästä, Siikajoen pitäjästä, maanviljeliä
_E. G. Ilwan_ Ahlaisten kappelista, talollinen _J. E. Niemi_
Mörtmarkun kylästä, Lapvärtin pitäjästä, talollinen _M. Ahvenainen_
Mäntyharjun pitäjästä, _Kristina Stenbäck_ Rautalammin pitäjästä,
loinen _Heikki Tuovinen_ Majasalmen kylästä, Liperin pitäjästä,
Ruskealan kiertokouluopettaja _Adam Suppanen_, kapteini _J. R. A.
Jägerhorn_ Ylänneeltä, talolliset _Iisakki Kattilakoski_ ja _Eero
Tokola_ Wälikannuksen kylästä, Ylikannuksen kappelista ja Lohtajan
pitäjästä, työmies _Jaakko Kimanen_ Inkerinmaasta, talollinen _Antti
Manninen_ Apajalahden kylästä, Hirvensalmen pitäjästä, rusthollari
_Antti Paasonen_ Paasolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen
_Juhana Tervo_ tai Lahdenperä Repolahden kylästä, Siikajoen
pitäjästä, talollinen _Salomo Häkkänen_ Mäntyharjun pitäjästä,
loinen _Pekka Hiltunen_ Liperin pitäjästä, talollisen poika _Pentti
Raasina_ Kunnasniemen kylästä, Kontiolahden kappelista, talollisen
pojat _Juhana Tanskanen_ ja _Heikki Mertanen_ Martovaaran kylästä,
Polvijärven kappelista ja Liperin pitäjästä, _Juhana Lokka_ Liukkolan
kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen _Paavo Närvänen_ Puttolan
kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen _Simo Määttänen_ Öllölän
kylästä, Ilomantsin pitäjästä, talollinen _Heikki Laukkanen_
Maarianvaaran kylästä, Kaavin pitäjästä, _Juhana Haapalainen_
Nerkon kylästä Iisalmen pitäjästä, Ilomantsin kiertokoulu-opettaja
_Aaron Ohrn, Heikki Pesonen_ Kuusjärven kylästä, samasta pitäjästä,
_Antti Turunen_ Lehmonahon kylästä, Kontiolahden kappelista,
kultaseppä _Aaron Hochman_ Joensuun kaupungista, ja _J. H. Pakarinen_
Rantasalmen pitäjästä. Niin hyvin tämä kuin hänen 60 suomalaista
kirjaansa todistavat hänen väsymätöntä intoansa Jumalan valtakunnan
edistämiseksi ja kasvamiseksi Suomen saloissa, mitä eivät hänen
pahimmat vastustajansakaan voineet polkea.

Nuo Renqvistin 60 eri kirjateosta, jotka hän oli toimittanut ja
osaksi omalla kustannuksellaan painattanutkin, ovat kymmenenneksi
osaksi alkuperäisiä, muut käännöksiä.

       *       *       *       *       *

1. _J. Wätterdahl'ilta_, toukok. 30 pv. 1816.

[J. Wätterdahl'in kirjeistä ovat jätetyt pois ne kohdat, jotka
eivät koske ainettamme, eivätkä sisällä muuta erittäin tärkeää.
Kirjoitt. muist.]

Rakas, lemmitty veli! -- -- -- Minulle oli sanomattoman ilahuttavaa
saada kuulla Herran Hengen puhaltaneen erääsen seurakuntaan Hämeessä.
[Tämä seurakunta oli Joutsan kappeli, jossa Margareta Högman silloin
matkaansaattoi herätyksiä.] Oi, jos Herran tuli leviäisi kaikkialle
ja lämmittäisi koko Pohjolan! Hänen kätensä ruvetkoon kaikkiin ja
opastakoon kaikkia niitä, jotka omat heränneet autuutensa huoleen,
missä hyvänsä he asuvat ja elävät! Hän onkin luvannut tahtoa omistaa
laumansa. Jollei alapaimenet kelpaa, niin Hän itse pitää huolen
sielujen hoidosta. Herra auttoi heitä tuomio-istuimella, Hän on
vieläkin omistava heidät, sen varmasti uskon. Anna minun kuitenkin
kuulla, miten teidän käy. Jos matkasi sopii tavata heitä, niin
tervehdä heitä minulta, vaikka olen tuntematon.

Kiitos Jumalan lasten ja ystäväin rakkaista tervehdyksistä! Kun
nyt sattuu tilaisuus, niin tervehdä heitä kaikilta täällä olevilta
Jesuksen rukoilioilta ja sano heille, että he ovat huokaustemme ja
onnentoivotuksiemme esineenä, Rakkauden side yhdistää meitä, missä
hyvänsä tämän maan piirissä asumme ja iankaikkisuudessa tulemme
Jumalan armosta yhtymään toisiimme ja ymmärtämään toisiamme silloin,
kun me yhteisesti laulamme meidän Herrallemme ylistystä. Se jalo
ystävä Pekka Wäänänen on minulle erittäin rakas hänen suurista
uhrauksistansa sinulle ja Herran tähden. Jesus varjelkoon häntä
aina rakkaudessansa ja nöyrässä mielessään, Tervehdä häntä, kun
hänen tapaat. Sjögrenin Uuden Testamentin selitykset (Explicatio)
eivät pitäisi oleman sinulle, veljeni, joka tiedät kenehen uskot,
vahingolliset, mutta muutoin teos on uudissanainen, jonka vuoksi en
ole siihen kiintynyt. Et veljeni saane siitä erittäin vahvistusta.
Starken raamatun teos on varsin lavea. Muutoin se tietääkseni
on oikouskoinen (orthodox). Reichel'in raamatun teos on sangen
valaiseva ja hyvä. Saksankielinen Esaias, vanhurskauden saarnaaja,
on kelpo-kirja, samoin kuin Reichel'kin. Pontoppidanin "Collegiumi
pastorale" on oivallinen.

Sinun terveytesi on ja on oleva minulle ihastukseksi. Varsinkin
hupaista on minulle se, että olet nyt kirjoitettu ylioppilaaksi
ja siis olet valinnut varman elämän uran. Herra on johdattava
sinua eteenpäin. Riemullista on sinua nähdä vaikuttamassa Jesuksen
valtakunnan levittämiseksi. Totisesti on Herra sitä siunaava.
Auttakoon hän sinua saadaksesi myödä kaikki, niin ettet tarvitse
kärsiä kustannuksista. Tuskin tiedän, miten sinä saatat ennättää
kääntää niin paljo ja toimittaa korjaus (korrektur) lukemista ja
paljoja juoksuja, jotka seuraavat semmoista tointa, ja samalla
kuitenkin hoitaa laiminlyömättä tutkimatyötäsi. Minäkin tahdon neuvoa
sinua voimalla kokea ennättää tieteellisellä uralla niin pitkälle
kun mahdollista on, varsinkin siinä, mitä sinulle kuuluu papiksi
tullessa. Sillä kun kerran kaulus on kaulassasi, käynee se sinulle,
niinkuin on käynyt minullekin: aika menee viran toimitukseen, ja
tuskin saatetaan saada muutamia hetkiä lukea omaksi hyödyksi.
Ajattele pastorali-tutkintoa, saatuasi määräyksen, sillä olethan jo
iäkäs. Jos pääset sitte pastoriksi on se hyvä; jollet, niin saattaa
Herra avata sinulle tien kappalaisen paikkaan, johon tyydyt. Minä
onnittelen sinua veli Johnsson'ille. Jesus olkoon kolmantena teidän
seurassanne ja antakoon teidän olla toisillenne kehoituksena.

Jumalalle olkoon ylistys, että Herran ystävät Turussa ovat elossa
sielun ja ruumiin puolesta! Sano heille kaikille ja muille Jesuksen
ystäville, missä ja milloin heitä tapaat, terveisiä meiltä
Tukholmasta. Heidän hengellinen ja ruumiillinen hyvinvointinsa on
aina oleva meidän sydämellinen ilomme.

Nyt alotan kertoa meistä Tukholmalaisista ja Ruotsalaisista
yleiseen. Täällä on taistelu valkeuden ja pimeyden roolilla.
Viimeisen puolustajat, jotka tahtovat pitää itseään valistuneina,
käyttävät kaikenlaisia keinoja, pidättääkseen ruhtinaansa valtaa
maassa. Jesuksen ystävät eivät tämmöisiä teitä ymmärrä, vaan menevät
suoraan edes ja työskentelevät hiljaisuudessa Herransa evankeliumin
levittämiseksi, missä suinkin saattavat. Alati rasittaa mieltä
se, ettei Jesuksen asia suju niin, kuin pitäisi ja sydämellisesti
toivottiin; mutta Jumalalle olkoon ylistys, edistyy se kuitenkin.
Sanan jaloa siementä levitetään runsaasti. Niin hyvin piplia- kuin
evangelinen-seurakin työskentelee alallaan loistavalla menestyksellä.
Ruotsin pipliaseura on tänä vuonna toimittanut kaksinkertaisen
painoksen Raamatusta ja tuskin kuitenkaan on tilaisuudessa suorittaa
kaikkia seuralle tulleita tilauksia. Pipliaseuroja on olemassa
Götheborg'issa, Westerås'issa, Wisby'ssä ja Lundissa. Rumstedt
on vahvasti työskennellyt Raamatun painattamisessa; hänellä on
viisi painoa työssä. Hän painaa myös Lutherus'en Evangelista
kirkkopostillaa, Luulajan ja Piitimen heränneitten toimesta.

Arkkipispa Lindblom on nyt viimeinkin myöntynyt Upsalaan asettamaan
pipliaseuran, joka yhdistyy meidän Tukholmalaiseen seuraan. Tämä
on uudis-uskolaisista ja uudistelijoista saatu voitto, joka on
kiihoittava valtakunnan toisia pispoja seuraamaan samaa esimerkkiä.
Mutta siinä on ollut paljo työtä saattaessa asiaa näin pitkälle.
Patersonilla on suuri osa tässä menestymisessä, kun hän hankki 300
puntaa sterlingiä Upsalan laitoksen hyväksi.

Meidän evangeliset lentokirjat ovat jo olleet johteena todelliseen
kääntymiseen kahdelle henkilölle, joka varmaan tiedetään. Yksi on
lehtori Geslen gymnasiossa, oppinut, taiteellinen ja vilkas mies.
Uudis-kirjailiana et hän kysynyt meidän lentokirjoja, joista hän sai
joukon seuran toimesta. Koko talven oli kirjapakka liikuttamatta,
mutta keväällä v. 1815 oli hän eräänä päivänä raskaalla mielellä,
avasi hän pakan ja sai käsiinsä ensiksi n:o 5 "Köyhä Jooseppi"
nimisen kirjan, jonka hän luki lävitse. Tuskin oli se tehty, kun jo
uros makasi Jesuksen jalkain juuressa ja rupesi siitä ajasta Herramme
ystäväksi ja rukoiliaksi. Nyt hän on molemmissa seuroissa ja on
vaikuttava ase Herran kädessä. -- Toinen on eräs vaimo, joka sureksi,
kun luuli maanneensa lapsensa kuoliaaksi. Täten joutui hän omantunnon
vaivaan, eikä hänellä ollut lohdutusta. Hän sai vihdoinkin moniaita
meidän lentokirjasia ja löysi niistä täyden lohdutuksen, jotta hän
nyt on autuas ihminen ja iloinen Jumalassa Vapahtajassansa.

Herääminen Luulajassa ja Piitimessä ja niiden seuduilla jatkuu. Ensin
mainitussa paikassa havaitaan heränneitä vielä. Daalassa ja muissa
seuduissa havaitaan liikkeitä kansassakin. Uutteroita miehiä ilmautuu
tuolla täällä ja auttavat, työskennellen, Jumalan valtakunnan
kasvamiseksi. On siis monta syytä kiittää ja ylistää Jumalaa.
Tukholmassa käy se kovin hitaasti; kuitenkin pyhäpäivinä keräytään
saliin runsaasti ja Warnke pitää voimallisia esityksiä.

Tervehdä Jesuksen rauhalla kaikkia sekä Turussa että sen ulkopuolella
olevia Herran ystäviä ja ole itse sydämellisesti tervehditty
Kristuksessa Jesuksessa, jota toivoo armas ystäväsi.

Tukholmassa toukok. 30 pv. 1816.

                                          Juh. Wätterdahl.

2. _Samalta_, toukok. 22 pv. 1817.

Rakas, lemmitty veli! -- -- -- Se kirjoitus, jonka rouva Lesrén
toivoo saada suomennetuksi, ansaitsee tosiaankin sen. Eräs
epäilyksessä oleva nainen Westergöthlannissa on sen lukemisesta
saanut lohdutuksen ja on nyt urhoollinen Jesuksen tunnustaja.
Hyvä olisi, jos veli jollakin lailla saisit sen käännetyksi ja
levitetyksi. Että dekanus tahtoo olla varma sisällön oikeudesta ja
kielen puhtaudesta ennen, kun hän antaa painamis-luvan, ei saakaan
ihmetellä. Se onkin hyvä, että hän hyväksyy hurskaan provastin
Ranckenin lausunnon tässä asiassa.

Herra pyhittäköön Johnsson'in sydäntä niin, että hänkin saattaa
kelvollisesti hankkia Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Minä näen
Agrelius'en kirjeestä, että hän aikoo tulla kesällä Tukholmaan ja
minua ilahuttaa saada tutustua hänen kanssansa. Jos hän taitaa puhua
ruotsia niin paljon, että hänelle on hyötyä kokouksista salissa, olen
minä kyllä hankkiva hänelle tilaisuuden sinne.

Minua hyvin ilahuttaa Paterson'in käynti Wäänäsen luona. Mutta
miten osasi hän puhella hänen kanssansa? Luultavasti tulkin kautta.
Kaikissa tapauksissa on se ylimäärin ilahuttavaista, että tuo
toimellinen kristillisyyden edistäjä sai kehoitusta, kun hän sitä
niin hyvin tarvitsi. Paterson on vaikuttava Jumalan ja Jesuksen
palvelia. Hän tervehtii yhtä mielellänsä rikkaita ja köyhiä. Hän
vaikuttaa kaikkien iankaikkiseksi hyväksi levittämällä Jumalan sanaa
ja Herra on hänen kanssansa. Se onkin suuri Jumalallinen ihme, että
suunnaton Wenäjän valtakunta ottaa vastaan Herran Sanaa tuommoisella
halulla. Herralle olkoon sentähden iankaikkisesti kiitos ja ylistys!
Oi, jos Suomalaiset yleisesti saatettaisiin herättää ajattelemaan,
mitä heidän rauhaansa sopii! Wäänäsen ja sinun työsi ja kylvön
Herrassa, ei suinkaan jää runsaatta siunauksetta. Mitä provasti
Rancken kirjoittaa, on kaunista ja totta. Me olemme kaikki siitä
pitäneet. Niinpä, -- Wäänäsen nimi on varmasti kirjoitettu Karitsan
elämänkirjaan ja tunnettu taivaassa.

Sinä olet siis, -- vakuutettuna sen olevan Jumalan tahdosta -- käynyt
evangeliumin palveliaksi, Jesuksen todistajana hänen lunastamille
ja rakkaille Suomalaisillensa. Yksinkertaiselta ja sydämelliseltä
huokauksella Vapahtajalle, otan minä, tätä kirjoittaessani, sinulle
pyhästä kirjasta erään lauseen: _"sinun sielusi olkoon sidottu
elävien kimpussa, Herran Jumalasi luona"_ (l Sam. 25: 29). Jo
sen lisäksi on: "Ah, mun Immanuelini, sido elon kimppuun minun
viheliäinen, kurja sieluni; eläkä sitä konsaan päästä! -- Lahjoita
minulle, Karitsani, katuvainen mieli! Maria Magdalenan sydän, joka
hellästi rakastaa miestänsä yöt ja päivät, jolla on sinun meresi ja
katkera kuolemasi muistissa, niin että täällä saan vaeltaa Jumalan
rauhassa, mutta kuitenkin tuntea samalla surkeuteni haavat." [Koska
nämä ja kaksi seuraavaa runovärsyä ovat sangen omituiset, eikä
suomennoskaan saata olla täysin vastaavainen, olkoot ne sulkujen
välissä vielä alkukielellä. Suom. muistutus.] ("Ach min Immanuel,
Bind i liffens knippe Min så snöda, arma själ, Låt den aldrig
slippa! -- och Skänk mig, mitt Lamm, ett syndaraktigt sinne! Mariae
Magdalenae hjertelag, Som älskar ömt sin man båd natt och dag, Som
har ditt Blod och bittra död i minne, Så att jag här må vandra i
Guds frid, Men känna dock mitt eländs sår dervid"). Vaimoni myöskin
valitsi sinulle, veli, seuraavan: _Ei yhdessäkään toisessa ole
autuutta; sillä ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu,
jossa meidän pitää autuaiksi tuleman_. Ap. T. 4: 12. Sen lisäksi on:
"Ihmiseksi Jesus on tullut edestäni mun, Siitä iloitkaamme vaan,
Hän suo elon autuaan." (Jesus meniska bles för mig, Hjertat deras
gläder sig; Ty i Honom finner jag Salighet och lif hvar dag). Ja
toisessa paikassa sanotaan: _"Minä, minä olen Herra ja paitsi minua
ei ole yhtään Vapahtajaa"_ (Ef. 43: 11). Ja vieläkin seuraava:
"Sinä olet ainoa autuaaksi tekiämme; kirkastaudu ja ilmaudu meille
entistä enemmän, antaaksesi meille uuden elämän haavasi ja veresi
välitysvoimalla." ("Du och ingen annan Är den enda mannen, Som oss
saliggör. Kom att dig förklara, gör oss uppenbara Mer än nånsin
förr, Hvad din far och blod förmår, Att det enda medlet blifver, Som
nytt lif oss gifver"). Nämä lauseet ja värsyt osoittavat kenessä
sinun, rakas veli, on pysyminen ja kenestä todistaminen. Jumalalle
olkoon kiitos! veli, sinä tunnet Hänen ja olet antanut itsesi Hänen
haltuunsa ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Sinä, veljeni, niinmuodoin
tiedät, kuka Herra on, minkälainen sydämenlaatu hänellä on meitä
kohtaan ja kuinka mielellänsä hän vetää meitä luoksensa. Olkoon
hän siis ainoana aineenasi kaikissa todistuksissasi, puheissasi
ja opetuksissasi. Johdattaos, veljeni, sieluja hänen autuutensa
tuntemiseen sanalla ja työllä ja ellös milloinkaan, ei milloinkaan
väsykö julistamasta häntä koko maailman syntien sovinnoksi. Jos
semmoisten todistusten ei nähtäisikään vaikuttavan, niin elköön
se eksyttäkö sinua, veljeni, ja saattako epäileväiseksi. Jesus
aina olkoon, veljeni, sinun turvasi ja tukesi kaikissa virkateillä
kohtaavissa huolissa ja ahdistuksissa. Hän tahtoo auttaa kaikissa.
Jos sinulla, veljeni, ei olekaan semmoisia lahjoja, kuin muilla,
elä anna sen tehdä mieltäsi alakuloiseksi. Lahjat ovat moninaiset;
Jumala jakaa niitä tahtonsa mukaan. Jos sinun lahjasi, veliseni,
ovat pyhitetyt ja semmoisina aina pysyvät, niin on Herra työsi
kautta Hänessä voittava tarkoituksensa yhtä pian, kuin niidenkin,
joilla ovat suuret luonnonlahjat. Pidä voiteenasi ainoastaan Jumalan
henkeä. Rukoile Vapahtajalta silmän terävyyttä, kun on kysymys
kuuliain sieluntilasta. Elä kiirehdi tässä tuomioinesi. Saattaapa
se vahingoittaa -- paljonkin. Ole senvuoksi hyvin varovainen. Ole
varovainen mielessäsi tuomitessa sitä tai tuota ja vielä varovaisempi
tätä tuomioa lausuessa. Minä kokemuksesta tiedän, että sangen usein
erehdytään, varsinkin naissu'usta. Ole siis korkeimmassa määrässä
varovainen seurustellessasi heidän kanssansa. Elä koskaan lähesty
kunniallista väliä likemmäksi. Niin kauan kun pysyt, veljeni,
vapaana, on se hyvä; mutta rukoile Jumalalta hänen mielensä mukaista
puolisoa, jos Herra tahtoo johdattaa sinun aviosäätyyn. Kuitenkin
ensin pitää sinulla, veljeni, olla pysyvä paikka ja se semmoinen,
että sinulla, veli, on tarpeellinen toimeentulo ja eläke. Ole
lasten ystävä ja työskentele viedäksesi lapsia Jesuksen luo. Osoita
vanhemmille tuntumattomasti kyselyissä ja kanssapuheissa, kuinka
heidän pitää menettelevän täyttääksensä tässä tärkeässä asiassa
velvollisuutensa. Neuvo kaikkialta sovintoon ja rauhaan. Mutta
minä olen kovin pitkämielinen. Jesuksen Henki on opettava sinulle,
veljeni, kaikki ja johdattava sinua totuudessa. Hän olkoon kanssasi,
veljeni, ja johdattakoon kaikki, niinkuin hänelle kelpaa!

Nyt muutamia ilmoituksia Ruotsista. Meidän seuralta vaikuttaa Herra
yhä selvemmin ja ihanammin; kaikki ilmoitukset maaseuduitta siitä
todistavat. Meillä on pipliaseuroja kaikissa muissa hiippakunnissa,
paitsi Linköping'issä ja Kalmarissa; minä toivon, että myös näissä on
oleva tämä laitos ennen vuoden loppua. Strengnäs'issä ei kyllä ole
pipliaseuraa hippakuntaa kohti, mutta siinä on kuitenkin otemassa
yksi pipliaseura Eerikille Askersund'issa. Se kukoistaa ja siinä
on yli 400 jäsentä. Hernösandissa ei ole vielä seuraa ennätetty
perustaa, mutta kyllä se vasta tehdään. Arkkipispa on vuoden
alusta vaikuttanut seurallansa. Skaarassa niinikään on se hyvällä
kannalla. Sen pispalta olen saanut useita hupaisia kirjeitä. Lund'in
ja Göteborg'in pipliaseurat ovat vieläkin vaikuttavimmat. Monessa
paikassa perustetaan pitäjissä piplia-yhtiöitä, joihin muutamissa
paikoissa yhteinen kansa ottaa osaa vaimoineen ja lapsineen. He
kokoutuvat piplian lukuun niin hyvin johonkin huoneesen, kuin myös
muutamissa paikoissa kirkkoihin määrättynä päivänä viikossa. --
Rumstedt'illa on 6 kirjapainoa kerrallaan piplioita painamassa.
Evangelinen seura on vaikutusajallansa painattanut miljonan
kaksisataa tuhatta lentokirjaa, joista miljona ja neljätoista tuhatta
on jo lukiain käsissä isänmaassa ja sen ulkopuolella.

Herätykset pohjoisessa jatkuvat. Mutta, valitettavasti, vihollinen on
saanut tilaisuutta kylvää paljo ohdakkeita nisuin sekaan. Omistakoon
Herra itse viimisen, ettei sitä edellinen tukehuttaisi.

Tästä suuresta hankkeesta ja sen herttaisesta edistymisestä, jonka
Jumala armostansa antaa, ovat meidän uudis-uskolaiset täynnä
närkästystä. He sylkevät ja parjaavat sitä, mutta täytyy heidän
kuitenkin osaksi auttaa sitä, ainakin Raamatun levittämisen
edistämisessä ja maksaa siihen osaltansa. Herra suokoon meille
armoansa iloisesti ja hilpeästi toimiaksemme, koska se näyttää noin
oivallisesti onnistuman. Kylvö on runsas; leikattakoon myös autuaalle
iankaikkisuudelle samassa määrässä. Venäjällä kuuluu se onnistuman
oivallisesti. Lehtori Renvall sanoo viimeisessä kirjeessänsä, ettei
Suomessa saateta mitään pipliaseuroja perustaa. Herra herättäköön
Suomen kansaa tässäkin asiassa.

Norjassa edistynee asia hitaasti, mutta Henderson, joka nyt on
Paterson'in viran-sijaisena, pitäisi kotimatkallansa Kristianiaan
poiketa Tukholmassa, saattaaksensa asian kuntoon. Tanskassa se
luultavasti edistyy myös hyvin hitaasti ja hiljaisesti.

Nyt rakas veli! tervehtivät sinua Jesuksen rauhalla täällä olevat
ystävät ja tutut, toivottaen sinulle kaikkea mahdollista armoa ja
apua korkeudesta uutterasti täyttämään sitä kallista tehtävää, jonka
Herralta olet saanut.

Tukholmassa toukok. 22 p. 1817.

                                           Juh. Wätterdahl.

3. _Samalta_, kesäk. 7 pv. 1817.

Rakas, lemmitty veli! Sydämellisellä ilolla ja hartaalla
myötätuntoisuudella minä olen saanut ja lukenut kirjeesi veljeni,
17 p:ltä toukokuusta. Kiitos Herralle, joka on sinua auttanut
niin pitkälle, että nyt saatat oman sydämesi vaiston mukaan,
säännöllisesti nimitettynä ja vihittynä astua Herran Jesuksen
lunastetuille julistamaan siunattua sanaa hänen rististänsä, joka on
Jumalan voima kaikille uskovaisille autuudeksi.

Mitä sinä kirjoitat pispan innollisesta ja vakaisesta toimimisesta
sinun ja toveriesi kanssa, on minulle äärettömän mieluista
ja tyydyttävää. Herra siunatkoon hänen virka-intoansa ja
uskollisuuttansa runsaassa määrässä! Minä olen, nähden tässä
todistuksen pispan vakaisuudesta, ottanut vapauden esitellä
häntä evangelisen seuran jäseneksi ja olen lähettänyt hänelle
kutsumuskirjeen.

Hyvä, että veljeni tunnet tarvitsevasi Jesuksen rakkauden
elähyttämistä kylmään sydämeesi. Se kehoittaa rukoukseen ja vetää
sinun likemmäksi Häntä, jota nyt tästä lähin paljoa enemmän, kuin
ennen, tarvitset. Omaksi tarpeeksi on Jesuksen armo, itsestänsä
aina yhtä tarpeellinen jokaiselle ihmiselle; mutta siinä suhteessa
kanssalunastettuihin, johon nyt olet tullut, havaitset kyllä
tarpeen paljoa suuremmaksi. Sinun, veli, pitää nyt yleisesti ja
yksityisesti puolustaman Herramme oikeutta kaikkien sydämiin ja
innolla kehoittaman, houkutteleman ja taivuttaman heitä tulemaan
hänen luoksensa, antaakseen hänen sovittaa itseänsä Jumalan kanssa.
Kiitä Jumalaa jokaisesta vakuutuksesta, jolla Jumalan Henki
elähyttää sydäntäsi, ja tunkeudu siis aina lähemmäksi ja lähemmäksi
iankaikkisesti armahtavaa Vapahtajaamme.

Ensi tilaisuudessa saanen kirjeen sinulta, rakas veljeni.
Tavallisuuden mukaan on minulla yhtenänsä työtä seuran asioissa.
Herra auttaa siinä minua kaikkien ahdistusten ja vastusten läpi ja
suopi minulle ilon nähdä menestystä ja siunausta kaikkialla. Meidän
lentokirjat Herran armolla tuottavat tarkoitetun vaikutuksensa.
Niitä suositaan ja luetaan suurella halulla joka paikassa. Ne
ovat uutis-uskolaisten silmätikuksi, vaan he eivät voi niitten
levittämistä estää, vaikka he kuinkakin sitä tahtovat ja toivovat.
Työskennelkäämme kukin seudullamme ja tehkäämme Herran antaman
armon mukaan evangelinen saarnaajain toimi rehellisesti ja täydellä
uutteruudella. Jumala katsoo sitä suosiollisesti ja ei anna meidän
turhaan työskennellä. Hän ottaa meiltä hedelmättömyyshäpeämme ja
antaa meidän ilolla huomata merkin siitä siunauksesta, jolla Hän
auttaa meidän heikkoa työtämme.

Tervehdä rakasta Wäänästä ja useita Herran ystäviä ja rukoilioita,
joita saatat tavata ja sano heille, että olen kuitenkin mielessäni
heidän kanssansa Kristuksessa Jesuksessa ja heitä hellästi ja
vilpittömästi rakastan hänen tähtensä, joka meitä ensin rakasti,
vaikka olemme persoonallisesti toisillemme tuntemattomat ja pysymme
semmoisina, kunnes Herramme meidät esittelee toisillemme ja tekee
meidät sydämellisesti iankaikkisesti tutuiksi taivaassa. Sinua
tervehtää Dahlcrona, Dahlström, Gnospelius, Häggman, Rumstedt,
Warnke, rouva Frantz, minun rakas vaimoni ja sinun halpa veljesi ja
ystäväsi.

Tukholmassa kesäk. 7 p. 1817.

                                      Juh. Wätterdahl.

4. _Samalta_, lokak. 22 pv. 1818.

Rakas veli! Syvimmällä ihastuksella sain ja luin sinun rakkaan
kirjeesi elokuun 19 p:vältä. Luettelo paikkakunnan herrasväestä on
surkuteltava, eikä ilmoita heistä hyvää. Koston päivät lähenevät ja
silloin he tuskalla alkavat huutaa. Tuo yleinen joukko, joka seuraa
esimerkkiä tekee mieleni karvaaksi. Rakkaani, kohtele siitä heitä
helleydellä ja osoita heitä vakaisuudella ja samalla varovaisuudella
oikealle. Sano heille kahden kesken ja käske heitä lukemaan Raamattua
ja katsomaan, kuinka muinaisina aikoina tavallisesti kansan
ylimmäiset olivat Jumalan ja Kristuksen vihollisia. Mainitse heille
Farao, Nimrod, Juutalaisten valtiaat Jeremiaan aikana sekä Kristuksen
ja apostolein aikoina, Ahasveron hovissa y.m., mutta varsinkin
Kristuksen aikana ja sitte kun hän oli taivaasen mennyt. Huomauta
heille sitä paikkaa, jossa Vapahtaja ylistää taivaallista Isäänsä,
joka suvaitsi sallia pimeyden vallitsevan viisaita, vaan antoi
samalla valkeuden loistaa heikoille ja taitamattomille. Vapahtajalla
on ollut uskollisimpansa kaikkina aikoina taitamattomien,
yksinkertaisien, raakain, talollisten, mökkiläisten, mäkitupalaisten,
vaimojen, lasten, käsityöläisten, ja muiden joukossa. Semmoisen
kansan seasta oli hän valinnut opetuslapsensa, apostolinsa, ja
aseensa, jotka hänen Sanaansa ovat julistaneet ja levittäneet
maailmassa. Paterson, joka ehkä on tunnettu, tai saatetaan sanoa
etenkin Venäjän Raamatunseuran alkuunpaniaksi, mikä siellä suurelta
mahdilla vaikuttaa, on sepän poika Skottlannista. Eikö monta
talollisen poikaa ole päässyt papiksi ja Jesuksen todistajaksi
meidänkin pohjoisissa maissa? Välttäkööt siis suuria ja ylhäisiä ja
varokaat heitä ylipäänsä, etteivät nämä ikinä viettelisi heitä pois
Kristuksen yksinkertaisuudesta. Oi että alhainen kansaluokka kaiken
sydämensä yksinkertaisuudella tahtoo pysyä Vapahtajassansa, niinpä
hänkin mielisuosiolta vaeltaa heidän keskellänsä ja opastaa heitä
elämänsä tiellä.

Kiitos Herralle! Ruotsissa edistyy hyvin etenkin evangelinen seura.
Sen kirjat saavat enemmän ja enemmän luottamusta, niitä suositaan
ja luetaan halulla jota paikassa. Niitä ostetaan mieluisesti
Smålannissa; Tukholmassakin on niillä ostajia, varsinkin kaupunkiin
tullessa yhteisessä kansassa ja venhemiehissä. Lukeminen ei mene
vaikutuksetta; jotakin siitä silloin tällöin huomataan, enimmät
jäänevät kätköön iankaikkisuuteen pääsemiseen asti. Silloin
ihastuttaa meitä sanomattomasti, kun olemme jotakin saattaneet tehdä
siunatun kylvön hyväksi. Kuitenkin työskentelee vihollinen kaikin
voimin hyvän vastustamiseksi; monella tavalla ahkeroitsee hän sitä
ja, valitettavasti, menestykselläkin. Meidän tarvitsee valvoa ja
rukoilla ja harjaantua hengellisissä aseissa. Jesus auta meitä! Me
olemme luonnostamme kovin kykenemättömät.

Viimeisessä istunnossa oli joukossamme kaksi Kvekarilaista. He
matkustavat etsiäkseen ihmiskunnan puutteita ja katselevat kaikkia
köyhäin ja kärsiväisten hyväksi tehtyjä laitoksia ja ovat hyvin
tyytyväiset Tukholmassa. He olivat katselleet kuninkaallista
sairashuonetta Kuningassaarella, kirjapainoamme laitoksineen,
joihin he olivat täydellisesti tyytyväiset, s ontoin myös Danwik'in
vaivaishuoneesen, jotka ovat etevämmät englantilaisiakin laitoksia.
Kristianian ja Norjan Raamatunseuran laitoksiin eivät he olleet
ensinkään tyytyväiset. Täältä he matkustavat Pietariin. Istuntoon
tulivat he lakit päässä ja istuivat ennenkuin ottivat ne pois. Se on
heidän tapansa -- ihmeellistä kyllä.

Heränneet papit Smålannissa jatkavat maan työtänsä siunauksella;
Herra on heidän kanssansa. Kalmarin hiippakunnassa myös on ainakin
yksi herännyt pappi. Oi! että heidän lukunsa enentyisi! Tuolloin
tällöin saadaan tieto yhdestä ja toisesta heränneestä täällä
Ruotsissa; muutamissa tienoissa leviää herätys leviämistänsä, mutta
vihamieskin on heti valmis kylvämään ohdakkeita nisuin sekaan.

Se ilahuttaa minua, että sinäkin, rakas veljeni, saatat näyttää
esimerkin Herran armostansa auttaman todistuksiasi. Herra pitäköön
sydämesi, veliseni, sen ohessa kiinteästi nöyryydessä, siitä riippuu
paljon, paljon. Sinua oli hartaasti kaivannut Turussa Agrelius ja
Johnsson ei läheskään niin paljo. Kirjoita hänelle ja ilahuta häntä.
Minä olen pyytänyt Turussa arkkidiakonia Nordqwist'ia puhumaan Turun
arkkipispalle Tengström'ille, että hän tahtoisi vaikuttaa senatissa,
jotta Wäänänen voittaisi anomuksensa, koska tämä mies saattaisi paljo
hyödyttää suomalaista evangelista seuraa, jos hän saisi täydellisen
vapauden matkustaa ympäri kirjakauppiaana.

Mitä minuhun tulee, ei minua ole vielä koroitettu. Häggman on päässyt
kirkkoherraksi Tuulaan Strengnäs'in hippakuntaan. Nyt haen minä hänen
sijaansa aluksi; Herra ohjatkoon parhain!

Jesuksen rauha olkoon sinun ja perheesi kanssa, toivoo ja rukoilee
sydämestään

Tukholmassa lokak. 22 p. 1818

                                      Joh. Wätterdahl.

5. _Samalta_, marrask. 16 v. 1819.

Rakkain veli! Lokakuun 17 p. oli minulla se verraton ilo saada ja
lukea sinun rakas kirjeesi heinäkuun 23 p:ltä josta sydämellisesti
kiitän. Tuo kirje sisälti monta asiaa, joista minä iloitsen ja
riemuitsen, että minun yhteyteni sentähden on suurempi, kuin sinä
saattanet uskoakaan. Olen kauan aikonut sitä vastata, mutta aina on
sattunut esteitä Nyt täytyy minun antaa aikaa sitten, koska tänä
aamuna on ehkä viimeinen laivakulku, jotta vesitse maksutta saan
laittaa lähettämiseni Turkuun.

Olipa varsin kaunista lukea, kuinka Herra ilmausi voimakkaasti ja
erittäinkin helluntaipäivänä. Yksi herännyt saattoi kaksi muuta
Herran luo. Kuinka ihanata! Heitä on siis jo pikku seurakunta, jossa
Jesus itse on voimallansa läsnä kun he ovat kokoontuneet hänen
nimeensä. Jos vielä enemmän tulee, käyköön miten Jesus tahtoo!
Ah, jos koko seutu syttyisi ja tuli leviäisi lähi tienoille!
Saata heränneitä halullisiksi syvemmälle tunkeutumaan itsensä
tuntemisessa, ja sentähden vakaisemmin rukoilemaan: _tutki minua,
Jumala, ja koettele minun sydämeni, ja katso, jos lienen pahalla
tiellä, niin saata minua iankaikkiselle tielle._ Ps. 139: 23, 24.
Tuo on aivan välttämätöntä heidän armossa varmistumiseksensa. Mitä
enemmän tunnemme viheliäisyytemme perittyine syntiturmeluksineen,
sitä enemmän virkenee meissä tarpeen tunne Vapahtajasta ja hänen
armonsa osallisuudesta sekä jokapäiväisestä puhdistuksesta hänen
veressänsä. Armossa ja Herramme Jesuksen Kristuksen tuntemisessa
kasvaessa köyhdymme köyhtymistään hengessä ja estymme siten itseemme
luottamasta jo niin hyvin vaarallisesta hengellisestä ylpeydestä.
Jesus tuntuu yhä tarpeellisemmaksi sydämelle sen ainoaksi aarteeksi,
kaikeksi kaikessa.

Merkillistä on, mitä sinä, veli, kerrot, että enimmät heränneistä
ovat miehenpuolia. Se tahtoo olla, kuten sinäkin kirjoitat,
tavallisesti päinvastoin. No, se vaikuttaa ehkä hyväntekeväisesti
toiseen sukupuoleenkin, että naisväki myös käsittää sen, mitä se on
vailla. Onnittelen sinua isänä. Herra antakoon sinun pieni poikasi
kasvaa, menestyä hänelle, joka verellänsä on hänet ostanut ja pysyä
kasteensa armossa loppuun asti. -- Sinä valitat hitaisuutta. Se
on vaikea sielun sairaus, joka vaivaa useata. Taistelkaamme sitä
vastaan, ja paetkaamme kiiruhtaen Jesuksen luokse ja koetelkaamme
hänen ristinsä juurella ilahuttaa ja virkistyttää sydämiämme.

Se oli kauhea ripitysretki; minä en sitä kestäisi. Herra vahvistakoon
sinua armollansa sitä enemmin. Hän antakoon sinulle viisauttakin
käyttäytyäksesi niinkuin pitää Jesuksen mielen mukaan, kun
virkaveljesi kadehtivat ja vihaavat sinua. Se onkin aivan oikein,
ensisti tutkia sairaita niin paljo, kuin asianhaarojen mukaan voipi,
ennenkun pidetään rippisanat ja jaetaan synninpäästö ja kalliit
sakramentit. Johdatetaan heitä samalla itseänsä tuntemaan, joka
heille sittemmin saattaa olla aivan hyödyllinen, etenkin, jos he
jälleen paranevat. -- Se ilahuttaa minua, että Wäänänen vihdoinkin
voitti etsimänsä vapauden. Minä toivon hänen kaikella innolla
jatkavan sielujen kokoamista Herralle todellisten uskonnollisten
kirjojen levittämisellä. Veli, sinäkin vaikutat hyvän levittämiseksi
nyt, kuten ennenkin kirjojen myömisellä. Ah, jos useammat papit
ryhtyisivät tekemään samoin kaukaisissa pitäjissä! -- Rouva Lesrén on
entisellänsä. Jumalalle olkoon siitä kiitos!

Meidän molemmat seurat ovat tähän asti edistyneet; mutta ole
vakuutettu, veljeni, vihollisen tehneen vastustansa. Minä olen ollut
ja olen vieläkin hänen hyökkäyksensä esineenä. Herra yksin tietää,
kuinka kauan minä kestän. Minä olen nyt 50:llä ikävuodellani ja enkä
taida saavuttaa mitään parempaa virkaylennystä. Minä raukean ja ikävä
masentaa mieleni. Nuori Häggman on valmis ottamaan työalani, konsa
minä lopetan. Hän on nyt otettu apulaisekseni evangelisessa seurassa,
mutta minä tahdon häntä myöskin ruotsalaiseen pipliaseuraan. --
Linköpingiin ja Karlskronaan on perustettu pipliaseurat. Geflessä
ovat pipliaseuran perustaneet ylioppilaat, joilla on puheenjohtajana
kaupungin pastori, tohtori Lundström. Ylioppilaat, jotka huomataan
olevan heränneitä, ovat lähettäneet evangeliselle seuralle rahoja
ja pyytäneet joukon sen kirjoja levitettäväksensä, joka on heille
myönnetty. -- Weksiössä on moniaita lukiolaisia herännyt, sekä
joitakuita koulupoikia. Kun myöskin usea nuori saarnaaja on herännyt,
niin näyttävät toiveet olevan hyviä ja lupaavia. Kalmarinkin
hiippakunnan taivaalta alkaa valon juova näyttäytyä. Siellä on kaksi
nuorta herännyttä saarnaajaa, joista toinen on nykyään päässyt
tuomiokirkon-apulaiseksi. Hänen nimensä on Ringberg. Arkkipiispa
Lindblom'in kuoleman tietänet, veljeni. Linköpingin piispa Karl von
Rosenstein on päässyt arkkipiispaksi ja sikäläinen lehtori, tohtori
Markus Wallenberg on nimitetty Linköpingin piispaksi.

Nyt en muista mitään erittäin kerrottavaa tällä kertaa, jos ei sitä,
että kuninkaall. hovisaarnaajan Wijkanderin, joka ei hakenutkaan
Häggman'in jälkeläiseksi Laivasaareen (Skeppsholm), määräsi kuningas
siihen upseeriston pyynnöstä, vaikka kuninkaall. hovikonsistorio
katsoi minut siihen oikeutetuksi kaikkien hakioitten edellä, joitten
joukossa myöskin oli amiraalipastori ja sotaprovasti, jumaluusopin
tohtori Nordin. Näin käypi minulle, veljeni; tuommoista ulkonaista
kehoitusta nautin Herrani työssä. Tarvitsenpa siis kaikkien Jesuksen
ystävien esirukousta. Jumala auttakoon minua!

Etenkin katteini Dahlcrona on käskenyt minua sanomaan sinulle
sulimmat terveiset. Hän ottaa sydämellistä osaa sinun asioihisi ja
iloitsee siitä, että sinä saat olla välikappaleena Herran kädessä
sytyttämässä valoa pimeään seutuun. Jesus siunatkoon kaikki työsi ja
antakoon sinulle sieluusi rohkeutta, halua, vireyttä ja uutteruutta
edelleen työskennelläksesi, jotta voimat kestäisi ja hilpeys
elähyttäisi mielesi.

Lämpimällä uskollisuudella ystäväsi ja veljesi

Tukholmassa marrask. 16 p. 1819

                                      Juh. Wätterdahl.

6. _Samalta_, lokak. 17 pv. 1821.

Rakas veli! Ennättääkseni kirjoittaa muutamia riviä, on se viipynyt
tähän asti, ennenkun sain muutaman tuokion vapauden. Herran asia
edistyy Ruotsissa kovin hitaasti; huomataan maailman ja pimeyden
lasten kovasti vastusteleman sitä. Saatana kovin suuresti vallitsee
ihmisiä; hän sallii kylläkin monta parannusta ja muodostusta, kun
vaan saapi kaikissa omata ja hallita sydämmiä. Niinpä esimerkiksi
ovat kyllä tietääkseni lakanneet oksentamasta myrkkyänsä uskonnolle
ja totiselle kristillisyydelle seuroissa ja keskuksissa. Eivät
osoita enään Raamatun nojalla sukkeluuttansa. Ne, jotka sitä ovat
tahtoneet, ovat saaneet vastarinnan. Asianhaarat omat vetäneet
monta Raamatun vihollista pipliaseuroihin, joissa he nyt maksavat
Raamatun levittämiseksi. Mutta he ovat ainakin Tukholmassa tänä
vuonna kylläkin kuultavasti lausuneet ajatuksensa vahtimestarille,
tämän käydessä kutsumassa lipun ja vuosikertomusten kanssa yleiseen
kokoukseen. Ja yleisesti ei huomata mitään muutosta uskonnollisissa
mietteissä. Kreivi Rosenbladin ystävät ovat suuttuneet häneen,
kun hän käypi näissä uskonnollisissa seuroissa ja suojelee niitä
ja he eivät tiedä, miten saisivat hänet niistä. -- Ylhäisissä ja
alhaisissa, jopa itse kansassakin vallitsee kylmyys uskonnolle,
totiselle kristillisyydelle ja papeille; joka on ihmeteltävä.
Se näyttää, kuin he tahtoisivat tykkänään päästä niistä ja olla
valmiit heitä surmaamaan. Jos kansanliike syntyisi Ruotsissa, Jumala
yksin tietänee, missä se päättyisi. Papitkin yleisesti ovat aivan
kuoleutuneet kaikesta totisesta kristillisyyden tunteesta ja ovat
sanankuulioillensa esimerkkinä kaikessa maailman elämässä, jopa
useasti paheissa ja kaikenlaisessa jumalattomuudessa. Haureita ja
irstaisia heittiöitä määrätään papeiksi. Sinä saatat kyllä käsittää,
ettei vaikutus siitä saata olla muu, kuin kuulioitten viha ja
ylenkatse. Näin ovat asiat Ruotsissa. Paheet ja rikokset ottamat
voiton. Murtovarkauksia harjoitetaan ja maanteillä ei saa matkustaa
rauhassa. Kirkot hylätään ja ainoastaan semmoisilla saarnaajilta,
joilla on suuret lahjat kutkutella kuuliainsa korvia heläjävällä
kaunopuheliaisuudella, on kyllältä sanankuulioita. Laivasaaren
(Skeppsholman) kirkko on melkein tyhjänä minun saarnatessani.

Lukioiksi kutsutut pohjoisessa omat suuressa häiriössä. He ovat
harhateillä. Saatana on heidät pettänyt ja voimakkaalla melullaan
vahingoittaa koko lailla Kristuksen valtakuntaa. He eivät anna
hillitä itseänsä, vaan ovat hillitsemättömät.

Näin ollen, täytyy minun myöntää, ja Jumalalle olkoon kiitos! kun
tuon voin, pappia löytyvän tuolla täällä hiippakunnassa, jotka omat
uutterat Herrassa. Maakunnissa löytyy hajallaan asuvia heränneitäkin,
jotka ahkeroitsevat Jesuksen valtakunnan edistämisessä. Mutta ne ovat
harvat kääntymättömäin joukon suhteen. Kuinka kauan pitää kurjan
ihmissuvun oleman perkeleen leikkikeränä? Suuret ovat Herran toimet
ihmisten valistamiseksi meidän päivinämme, mutta milloinka niitten
vaikutus yleisesti saadaan tietää?

Preussissa lienee se (herännäisyys) alkanut ilmautua jotenkin
suurenlaisesti. Minulle on kerrottu siellä olevien upsierien yhtyvän
rukoushetkiä pitämään rukoellakseen Jesuksen valtakunnan kasvamista.
Se näyttää varsin hyvältä. Oi, josko se niin kävisi Ruotsissakin.
No, me työskentelemme toivossa siinäkin, missä ei toivoa ole. Jumala
olkoon Jesuksen nimessä meidän kanssamme ja siunatkoon meitä!
Raamatun levittäminen edistyy muutamissa hiippakunnissa voimakkaasti,
niinkuin Götheborg'issa.

Minä olen vielä entiselläni ja olen kokenut suurimpia tympeyksiä
ja vastuksia virkaan korotuksessa. Tuo vanha Kristuksen vihollinen
on Rosenstein, joka on Kirkollisasiain esimiehenä, ei milloinkaan
tahdo kuolla, maikka hän on kauan ollut ikänsä elänyt; ja tuskin
saavutan minä ylennystä hänen aikanansa. Minkätähden Jumala sallii
tuommoisen pukin olla puutarhanhoitajana ja minulle osoittaa noin
suurta tympeyttä, on minulle aivan käsittämätöntä. Kuitenkin
täytyy minun rukoilla armoa ollakseni tyytyväinen kohtalooni
ja sentäänkin väsymättä jatkaa vähäistä vaikutustani. Muitten
tympeyksien ohessa, joista tämä vuosi on merkillinen ja jotka ovat
sen tehneet minulle kovin katkeraksi, on sekin, että viime helmikuun
2 päivänä lakkautettiin tai supistettiin minulta useammassa asiassa
postivapaus. Täten aikaansaatettiin minulle monta harmia Evangeliumia
edistävän sanomalehden lähettämisessä muihin seutuihin.

Kuinka Jesuksen asialle käypi sinun sanankuulioittesi kesken ja
seudullasi ja hiippakunnassasi? Kuinka sen talollisen kanssa, josta
ennen kirjoittelimme, [Jos vaan Renqvist enään saattaa muistaa, oli
se talollinen Juhana Korhonen Sysmän kylästä Liperin pitäjässä, josta
Renqvist kirjoitti J. Wätterdahl'ille. Tämä mies oli ensimäisiä,
jotka Liperissä heräsivät, ja vaikka hän oli uuttera rukouksessa
ja avuksihuutamisessa, käytti ahkerasti armokeinoja, vakuutti
Renqvist kuitenkin siitä, ettei hän rakentanut autuuttansa omaan
vanhurskauteen; sillä hän itse lausui itsestään: "en minä rakenna
autuuteni toivoa oman jumalisuuteni päälle, vaikka sitä suuressa
määrässä harjoitan, vaan ainoastaan Vapahtajamme Herran Jesuksen
täydellisen ansion päälle."] kuinka sinun taloutesi kanssa ja
muuten huoneessasi uskonnollisessa katsannossa? Ethän siitä itse
luopune, vaikka asut niin eroitettuna muista hurskasmielisistä
pappismiehistä? Rakkaani, pysy Jesuksen luona ja koettele kaikin
voimin hänen armollisella avullansa ja hänen henkensä kaikkein
viisaimmalla johdolla koota sieluja taivaan valtakuntaan kykysi
mukaan. Se palkitsee hyvin vaivat lopussa, vaikka se käy maailmassa
kaikenlaisten vastusten lävitse. Ajattele rukouksissasi raukkaa
ystävääsi

Tukholmassa lokak. 17 p. 1821.

                                     Juh. Wätterdahl'ia.

7. _Renqvistin neuvoja heränneille._

Sielunsa autuudesta murhetta pitäväinen kutsutaan heränneeksi
ihmiseksi. Mutta joka tahtoo kantaa heränneen nimeä, hänellä pitää
oleman tapana ahkera rukous, ja yhteisesti kaikkinaisen synnin
välttäminen, mutta erinomattain, ettei hän riko Jumalan käskyjä
vastaan, jotka laissa kirjoitettuina löytyvät. Neuvot tähän ovat
seuraavaiset:

1:sen _käskyn jälkeen_, pitää hänen välttämän kaikkinaista epäjumalan
palvelusta, kuin ovat: velhoin avun etsimiset, taikaukset, uhraukset,
päiväin valitsemiset ja kaikkinaiset rajoitukset, olkoot ne mistä
laadusta hyvänsä; välttämän ahneutta, maailman kunniaa, iloa ja
ystävyyttä, koreutta ja hyviä päiviä, jotka kaikki tulee epäjumalan
palvelukseksi.

2:sen _käskyn jälkeen_, välttämän sen korkian Jumalan kalliin nimen
mainitsemista turhissa asioissa, kiroilemista ja vannomista, turhia
puheita ja jaarituksia Matt. 12: 36. Mutta sitä vastaan hengessä ja
totuudessa avuksi huutaman Herran nimeä, pitämän ajatuksensa koossa
rukouksissa ollessansa, oleman ahkera rukoilemaan, kiittämään,
ylistämään ja kunnioittamaan Herran nimeä.

3:nen _käskyn jälkeen_, muistaman pyhittää lepopäivän, niinkuin
katekismus opettaa, pyhillä ajatuksilla, puheilla ja töillä; oleman
ahkera sanan kuulia ja lukia, rukoilia ja veisaaja, kirkossa ja
jumalisissa seuroissa käviä, välttämän askareita, matkustuksia,
myllyjä ja muita toimituksia, kalastamista, linnun pyyntöjä, kylässä
juoksemista, makaamista ja laiskuutta, häissä, läksiäisissä, maahan
paniaisissa ja muissa kestissä vieraana olemista, ja kaikkea muuta,
jossa sabatti-päivän pyhittämistä jollaki muotoa estämään tulee.

4:nen _käskyn jälkeen_, osoittaman kuuliaisuutta vanhenemille,
isännille ja emännille, esivallalle ja opettajille kaikissa, kuin
ei tule olemaan Jumalaa eikä omaatuntoa vastaan. Ei vastaamaan
kiljumalla eli eripuraiselta puheella, eikä suuttuman, ehkä
nuhdellaan ja pahoilla sanoillasi kohdellaan; ei oleman ynsiä, eikä
tyly ketään kohtaan. Pitämän perheestänsä ja lapsistansa vaari, että
heti tottuisivat Jumalaa tuntemaan ja pelkäämään; pitämään rukouksia
heidän kanssa joka aamu ja ehto ja lukeman joka päivä Raamattua eli
muita jumalisia kirjoja.

5:nen _käskyn jälkeen_, välttämän sielunsa tappamista, ja sentähden
laittaman pelvolla ja vapistuksella, että autuaaksi tulisi; niin myös
välttämän lähimmäisen vahingoittamista sielun ja ruumiin puolesta;
mutta sitä vastaan häntä auttaman, holhoman ja hengen vaarassa
varjeleman.

6:nen _käskyn jälkeen_, oleman puhdas ajatuksissa, puheissa,
töissä ja käytöksissä, olkoon se aviosäädyssä eli ulkona siitä;
elämän sovinnolla avio-säädyssä ja kärsimän, ehkä jumalatoin olisi
toispuoleinen.

7:nen _käskyn jälkeen_, välttämän kaikkinaista varkautta ja
näpistelemistä, niin ettei mitään salaistakaan vilppiä tapahtuisi
ketään kohtaan; ettei isännät pidätä palkollistensa palkkaa, eikä
palkolliset tee laiskasti isäntäinsä töitä, eikä heiltä mitään
näpistele; ettei esivallalle vääryyttä tehdä siinä kuin heille tulee;
ei ottaman korkoa lainan edestä, eikä lainaa kieltämän, silloin kuin
taidetaan auttaa. Ei oleman ahne kaupan ja viinan myömisen kautta,
eikä oleman täytetyn viinalla, vaan Pyhällä Hengellä. Ef. 5: 18.

8:nen _käskyn jälkeen_, välttämän panetusta ja parjaamista, olkoon
kuka ihminen hyvänsä; risti-veljeä taikka sisarta nuhteleman
kahden kesken ensin, ja jos ei se auta, ottaman kaksi eli kolme
ja nuhteleman niiden kanssa, ja jos ei sekään auta, ilmoittaman
seurakunnalle Matt. 18; mutta ei muutoin huuteleman hänen
erhetyksiänsä ja rikoksiansa. Välttämän käräjän käymisiä niin paljon
kuin mahdollinen on, käräjä-herroin lahjomisia ja muulla luvattomalla
ja sopimattomalla tavalla asiansa valvomista, ehkä vielä oikia asiaki
olisi. Käräjän asioissa ensin tutkia ja kysyä ennenkuin puuttua niitä
alkamaan. 1 Kor. 6.

Tämä koskee yhdeksänteenki käskyyn.

10:nes _käsky_ käskee: ei valtaamaan kamalasti lähimmäisen
palvelioita pestaamisen kautta, mutta ei myös isäntäin ja emäntäin
ottaman jumalattomia palvelioiksi eli huonemiehiksi; itsensä ja
perheensä hämmennykseksi; eikä palvelus- ja lois-väen menemän
jumalattomitten huoneisin ja leipään, sen kautta lankeemaan pois
armon tiestä.

Jotka näitä syntejä ja muita välttävät, niitten sallitaan kantaa
heränneen nimeä ja käydä Herran pyhällä ehtoollisella niin usein kuin
he oman tuntonsa lohdutukseksi halajavat. Mutta jotka toisin tekevät,
pidetään pakanoina ja publikanina. Ja sentähden pannaan kyläkuntiin
päällys- eli katsomusmiehet.

Jos joku näkee virheen ja vilpin toisessansa, sen pitää häntä kahden
kesken nuhteleman, ja sitte se ilmoitetaan peräänkatsomus-miehelle,
jonka tulee sitte nuhdella; ja jos ei se auta, niin ilmoitettakoon
koko heränneitten joukolle, ja sitte pitää häntä joukon läsnä-ollessa
nuhdeltaman. Ellei sekään auta, niin hän pitää pois hyljättämän.
Matt. 18.

Peräänkatsomus-miesten pitää myös vaarin ottaman aluskuntansa
heränneistä, jos he tarttuvat vietteliän neuvoon, eli sen kaltaisen
ihmisen neuvoon, joka toisin vääntelee Jumalan sanan ja autuuden
opin, olkoon senlainen vietteliä sitte omasta tahi vieraasta
pitäjästä; niin myös estämän eli poiskieltämän näyt, unennäöt ja
niitten ilmoittelemiset ja selitykset, niinkuin myös kielillä
puhumiset ja niitten tarpeellisuuden. Ja jos joku vieraan maan
ihminen ilmaantuu, joka sanoo itsensä hengelliseksi ja olevansa
jotaki, ja rupee ilmoittamaan erinomaisia ilmoituksia, senkaltaisen
pariin ei saa mennä, eikä sen opetuksia saa heränneet ottaa vastaan,
ennenkuin tutkitaan ihminen ja hänen menonsa; sitä vähemmän saa
lähteä senkaltaisen perässä juoksemaan. Peräänkatsomus-miesten
pitää myös kohta ilmoittaman, kuin joku senlainen ihminen ilmestyy
kyläkunnassa, ettei se saisi vietellä monilla opetuksen tuulilla
niitä ilmanki eksyväisiä, vasta alkavaisia heränneitä sieluja.

Pyörtymisiä jos tapahtuu, niin ne tutkistellaan, mistä laadusta ne
omat ja mistä ne tulevat. Ja ne kielletään pois, jos ne havaitaan
turhiksi viekastelemisiksi.

Kutsumuksessansa käsketään pysymään Syr. 11: 10, 21. 1 Kor. 7:
20-24. 1 Tessal. 4: 11. 1 Piet. 4: 15.

8. _Ote provasti-tarkastuksen pöytäkirjasta Liperissä_ maaliskuun
3-5 pv. 1821.

Sittenkun apulainen Henr. Renqvist useissa kirjeissä hra provasti N.
J. Perander'ille oli syyttänyt häntä kaikenlaisista virkavirheistä
ja laiminlyömisistä, uhaten samoin tehdä Porvoon konsistorioon, on
h:ra provasti lähettänyt ei ainoastaan nämä Renqvistin kirjoitukset
korkea-arvoiselle konsistoriolle, saati sen ohessa myöskin anonut,
että hänelle lähetettäisiin mitä pikemmin toinen apulainen, joka
mielenlaadultaan ja ruumiinvoimiltaan olisi luotettavampi kuin
Renqvist.

Tämän johdosta on korkea-arvoinen konsistorio viime kuluneen
marraskuun 8 p. käskenyt allekirjoittaneen täällä toimittamassa
laillisessa provasti-tarkastuksessa tutkimaan h:ra provastin viime
lokakuun 20 p. tekemiä valituksia, jonka ohessa olisi tutkittava,
oliko Renqvist tässä seurakunnassa ollessaan ilmaissut mitään
eriskummaisuutta opissa ja elämässä sekä voidaanko siihen mitään
johtoa antaa.

_Maaliskuun 5 p. kirkkoherran talossa._

Sittekun asianomaiset olivat täällä koossa, kertoi h:ra provasti
Perander samaa, mitä hän viime kuluneen lokakuun 20 p. konsistorioon
oli ilmoittanut, että nimittäin apulainen Renqvist lähetettäisiin
täältä johonkin kaukaisempaan seutuun, koska hän tässä seurakunnassa
liiallisilla hartausharjoituksillaan, pitkällisillä rukouksillaan,
harhaluuloillaan ja usein sopimattomalla saarnatavallaan oli sangen
monessa herkkä-uskoisessa vaikuttanut kiihkoa ja hämmennystä, joista
ajan pitkään saattaisi olla vaarallisia seurauksia. Tähän h:ra
provastin toivoon yhdistyivät h:ra kihlakunnan tuomari Hällström,
h:ra nimismies Stenius ja talolliset kirkonmies Pekka Piiparinen,
Lauri Malin, Antti Perkinen sekä Heikki Kettunen y.m.; mutta muu
yleisö selitti tyytyvänsä Renqvistin tänne jäämiseen, johon h:ra
nimismies lisäsi, että Renqvist, jonkun henkilön syyllisyydestä
ilmoitettua, tarkemmatta tutkinnotta, kieltää semmoiselta
ehtoolliselle pääsön, joka oli muka tapahtunut usealle, mutta nyt
erittäin mainittiin niistä talollinen Heikki Koponen Käsämän kylästä,
jonka Renqvist, ilmoitetun riitaisuuden tähden vaimonsa kanssa, oli
estänyt ehtoolliselta. Tämän on h:ra provasti sittemmin tutkinut
ja huomannut aivan perättömäksi. Samaten on Renqvist käskenyt pois
sepän Aaron Asikaisen, kun hän aikoi tulla ehtoollispöytään, mutta
Asikainen ei ollut kirjoitettukaan ehtoollis-vieraaksi, vaikka hän
oli ollut rippi-saarnassa. Asikainen sanottiin olevan juopumukseen
taipuvainen, eikä ole rippikirjan mukaan kolmeen vuoteen käynyt
ehtoollisella. Sitte antoi esiin talollinen Heitti Tuhkunen Liperin
Salosta tämän kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan, joka tähän liitetään
ja selittää Tuhkusen syyttäneen Renqvistiä siitä, että Renqvist ei
antanut hänen mennä ehtoolliselle, vaikka hänet pastori-vainaja
Kekoni oli ehtoollis-vieraaksi kirjoittanut ja hän sen johdosta oli
ollut rippi-saarnassa. Tämän myönsi Renqvist ja sanoi sen tapahtuneen
syystä, kun Tuhkunen kuuluu olevan irstainen.

Sitte ilmoitti vielä edellä mainittu h:ra nimismies Stenius, että
apulainen Renqvist h:ra provastin sairauden ajalla ei ollut lukenut
joka vuosi kuuloitettaviksi määrätyitä esivallan asetuksia, mutta
kyllä siihen sijaan lukenut kirkkolakia, joka usein oli kestänyt
paljon kauemmin, kuin muu jumalanpalvelus. Vielä ilmoitti h:ra
provasti Renqvistiä vastaan, että hän vastoin provastin tahtoa joka
kylään oli asettanut viisikin tarkastusmiestä, vaikka semmoisia
h:ra provastin määräämiä oli ollut ainakin yksi kussakin kylässä
ja luulivat h:ra provasti ynnä nimismies Stenius ja kirkonmies
Kinnunen, että jotakin häiriötä ja epäluotettavampia ilmoituksia oli
näiden liian useiden tarkastusmiesten kautta syntynyt, jonka ohessa
Juh. Hirvinen ja muutamat muut luulivat näistä tarkastusmiehistä
olleen enemmän hyötyä, kuin vahinkoa. Myöskin oli Renqvist, häneltä
kysymättä, tänä talvena asettanut useimpiin kyliin moniaita
kirjan-taitavia opettamaan taitamattomia sisälu'ussa, jotka olivat
15 jopa yli 30 vuoden ikäisiä, joita hän julkisella kuuloituksella
saarnatuolista oli käskenyt näihin lukuharjoituksiin tulemaan. Kun
nämä Renqvistin toimet olivat tulleet provastin kuuluviin, on h:ra
provasti käskenyt Renqvistin jättämään ne kunnes niistä saataisiin
tarkastajan kanssa miettiä; ja koska semmoisien opastajien kautta
voidaan saavuttaa aiottu tarkoitus ja kun ne eivät tule kansalle
liian kalliiksi, sekä kiertokoulunopettajalla kun on kylliksi työtä
nuorien lasten opettamisessa, niin ei tarkastaja suinkaan voi olla
sitä hyväksymättä; kuitenkin riippuu kaikki tämä h:ra provastin,
ilmaantuvien seikkojen mukaan järjestettävästä toimesta ja huolesta,
joka vasta pidettävässä pitäjän kokouksessa voidaan vahvistaa,
varsinkin kun läsnä oleva yleisö tunnusti näitten opetuslaitosten
kautta jo jossakin määrin edistyneensä.

Viimeksi muistutti h:ra provasti Renqvistin saarnoissansa käyttäneen
tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja, niinkuin hän eräässä
saarnassaan sanoi, että uskottomilla et ole kirpunkaan vertaa uskoa,
sekä toisen kerran, kun eräs sanankuulia saarnan ajalla aikoi mennä
ulos kirkosta, sanotaan hänen kysyneen häneltä, riensikö hän nyt jo
kadotukseen, jota lausetta suntio Sidensnörekin, joka silloin ei
ollut kirkossa, nyt muiden kertomuksen mukaan todisti Renqvistin
käyttäneen ja jonka Renqvist itse tunnusti, sitä paitsi sanoo hän
mitä useimmiten melkein kaikissa saarnoissaan saatanan asuvan
jumalattomien sydämessä ja heidän haluavan helvettiin, jonne heidän
rukouksensa ja huokauksensakin menevät, vaan ei Jumalan luokse;
Renqvistin kerrotaan myöskin saarnassaan sanoneen, että Vapahtaja
ei etsinyt herrojen ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa
ja luuli h:ra provasti, että Renqvist semmoisilla lausetavoilla
näytti tahtoman panetella säätyhenkilöitä ja siten herättää nurjuutta
heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä. Tätä todistaakseen toi
h:ra provasti esiin erään Renqvistin kuuloituksen, jota kuitenkaan
ei ollut luettu, vaan jonka hän nyt tunnusti. Tämän kaiken lisäksi
on Renqvist, kuten sanottiin, saattanut muutamiin seurakuntalaisiin
sen ajatuksen kristillisyyden harjoituksista, että he hylkäävät
kaiken maallisen työn, jota vastoin he ainoastaan lukevat, rukoilevat
ja laulavat; ja mainitsi Mikko Hiltusen Sysmästä, naapurinsa,
talollisen Paavo Kuusisen kaksi tytärtä, joista heidän isänsä
sanotaan valittaneen, että he eivät tee työtä, vaan, lukevat, minkä
h:ra nimismies Stenius ja suntio Sidensnöre todistivat, mutta muut
väittivät vastaan ja kertoivat mainittujen tyttöjen ainoastaan aamuin
ja illoin lukevan tavalliset rukoukset ja toimittaman tehtävänsä.

Apulainen Renqvist, joka ei sanonut saarnanneensa mitään muuta
oppia, kuin meidän uskontomme kanssa yhtäpitävää, lausui h:ra
provastin laiminlyövän kirkkokuria, päästävän ehtoolliselle yhtä
helposti kristillisyyttä taitamattomat, kuin siinä edistyneemmätkin
ja merkitsemän samalla sinetillä jumalattomat, kuin jumalisetkin;
ja antoi Renqvist sen ohessa luettelon useista tässä seurakunnassa
olevista vihkimättömistä parikunnista, jotka omat eläneet yhdessä
pitemmän tai lyhemmän ajan sekä siittäneet useita lapsia. Tämän
luettelon jätti tarkastaja h:ra provasti Perander'ille käskien
asianomaisen ruununpalvelian kautta heti alkavissa talvikäräjissä
saattavaan vihkimättömät lailliseen vastuusen sekä muutoin
menettelemään heidän kanssansa lain ja asetuksien mukaan. --

                                         Sam. Kiljander.

9. _Ote Porvoon konsistorin tuomiopöytäkirjasta_ elokuun 14 pv. 1822.

4 §.

Viime vuonna 1821 lokakuun 24 p. tapahtuneen kutsunnan mukaan saapui
konsistorioon tänään k:lo 11 e.p. väliajansaarnaaja Liperissä Henrik
Renqvist suullisesti kuulustettavaksi muutamista hänen herra provasti
Peranderia vastaan tekemistä kannekirjoituksistaan, jotka koskevat
huolimattomuutta virassa ynnä muita seikkoja.

Väliajan-saarnaajalta Renqvistiltä kysyttiin siis, tahtoiko hän
tunnustaa hänen nimellänsä merkittyjen v. 1819 h:ra provasti
Perander'ille lähetettyjen kolmen kirjelipun, jotka nyt luettiin,
olevan mainitun Renqvistin kirjoittamat? jonka Renqvist tunnusti.
Sitte kysyttiin häneltä, tunnustiko hän nämät kirjeliput
kirjottaneensa provasti Perander'ille pikaistumisessa ja veljellisen
rakkauden puutteessa, ja eikö hänen semmoisetta kirjeenvaihdosta
olisi pitänyt ystävyydessä ratkaista provastin kanssa riita, joka
oli syttynyt heidän välillensä? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja
tahtovansakin ystävyydessä oikaista provasti Perander'ia, koska
hän oli katsonut provastin aivan monessa kohden virheelliseksi,
ja lisäsi väliajan-saarnaaja velvollisuutensa ja veljellisen
rakkautensa käskeneen häntä oikaisemaan erhettyvää veljeänsä.
Mutta kun väliajan-saarnaaja oli huomannut, että provasti ei
tahtonut ottaa varten hänen muistutuksiaan ja kehotuksiaan, vaan
pikemmin osoittaneen Renqvistiä konsistorioon, niin sen johdosta
ei väliajan-saarnaaja voinut olla ilmoittamatta h:ra provastin
koko menetystapaa konsistorioon, koska tämä menetystapa Renqvistin
ajatuksen mukaan oli ollut semmoinen, kuin Jumalaa pelkäämättömän ja
ihmisiä häpeämättömän. Renqvistiltä kysyttiin vielä, hyväksyisikö
hän mainituissa kirjelipuissa provastia kohtaan käytettyä kiukkua
ja oliko se todella tapahtunut veljellisestä rakkaudesta? Tähän
vastasi Renqvist, että häneltä tosiaankin täydellinen veljellinen
rakkaus provastia kohtaan puuttui, väittäen kuitenkin erhettyvän
kanssaihmisen ojentamisenkin kuuluvan velvollisuuksiin ja osoittavan
veljellistä rakkautta; kumminkin myönsi hän kirjoituksensa provastia
vastaan ehkä olleen liian ankarat ja omisti niinmuodoin viaksensa
sen, ettei hän käyttänyt sävyisempää kirjoitustapaa. Sittemmin
kysyttiin eikö väliajan-saarnaajalla, niinkuin maaliskuun 12 pv.
1819 kirjoitetussa kirjelipussa on, tosiaan ollut puoltakaan tuntia
seuraavan rukouspäivän saarnan valmistamiseen, koska kuitenkin
h:ra provasti Perander sanoo vaaditussa vastauksessaan, että
väliajan-saarnaajaa jo rukouspäivän edellisenä sunnuntaina oli
kehoitettu ja käsketty sinä rukouspäivänä saarnaamaan sekä että
väliajan-saarnaajalla mainitun rukouspäivän saarnan valmistukseen
oli ollut aikaa neljä päivää, muitten päivien aamuja ja iltoja
lukematta? Tässä väitti väliajan-saarnaaja, ettei h:ra provastin
selitys ollut totuuden mukainen, jotta hänellä muka oli ollut niin
pitkä valmistus-aika, koska hän, niinkuin ennen kappalais-vainaan
Kekonin eläissä, tälläkin viikolla oli auttanut h:ra provastia
väkiluettelojen teossa, jopa sunnuntainakin. Perjantaina sanoi hän
h:ra provastin käskeneen itseänsä sairas-matkalle ja lauantaina
kirjoittamaan rippiväkeä. Muutoin myönsi väliajan-saarnaaja puolen
tunnin ajalla ei tarkoittaneensa; että aika oikeastaan oli niin
lyhyt, vaan että hän ainoastaan vertasi viikon jäännöksen puoleen
tuntiin, jona lyhyenä aikana hän et oikein saattanut ehtiä valmistaa,
minkä johdosta hän ei ottanut saarnataksensa rukouspäivänä, vaan
väitti, että h:ra provastin olisi pitänyt joko käydä sairaan
luona perjantaina tahi saarnata rukouspäivänä, väittäen vieläkin
väliajan-saarnaaja, että hän ei saarnaisi, kun hänellä ei ollut aikaa
eikä tilaisuutta valmistaa saarnaansa. Renqvist oli toimittanut
sairasmatkan ja h:ra provasti oli saarnannut rukouspäivänä. Sitte
vaadittiin väliajan-saarnaajan lausuntoa pysyikö hän väitöksessään,
että Liperin seurakunta oli kokonaan turmeltunut, vaikka sekä
h:ra provasti Perander tänne siitä vaaditussa selityksessään
sanoo, että Liperin seurakunta ei ole muita seurakuntia enemmän
huomattava paheistaan ja tietämättömyydestään että myöskin
mainitun seurakunnan kirkossa toimitetun provasti-tarkastuksen
pöytäkirja selittää sanotun seurakunnan jossakin määrin edistyneen
lukutaidossa? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja seuraavasti: minä
en sovita itseäni muiden seurakuntien mukaan, jos minä en tiedä
enkä tunne niiden tilaa, ja mitä provasti-tarkastukseen tulee, kävi
se siten, että kun luettaminen alettiin kirkossa, oli suurin ja,
kuten minä luulen, taitamattomin osa jo kirkosta lähtenyt; muutoin
tutkittiin kirkossa olevaa seurakuntaa yleensä, tarkastamatta
miten kukin erittäin olisi voinut selvitä; ja koska näin kävi,
niin oli mahdotonta tutustua koko seurakunnan kristillisyyden ja
siveyden kanssa; minä väitän siis nytkin Liperin seurakunnan olevan
varsin turmeltuneen ja taitamattoman, koska muka sen kaikissa
lukukinkerissä ja muissa tilaisuuksissa olen tullut tuntemaan. Kun
väliajan-saarnaajaa tässä kehoitettiin miettimään, eikö hän ehkä
seurakunnan vastattavaksi esittänyt niin vaikeita ja mutkaisia
kysymyksiä, että se yleensä vähäisellä käsityksellään ei voinut
ymmärtää eikä tajuta mitä hän tarkoitti, lausui väliajan-saarnaaja
aina ja kaikissa tilaisuuksissa tutkistelleensa yksinkertaisimmalla
tavalla; väliajan-saarnaaja myönsi kumminkin tässä seurakunnassa
olevan joitakuita, jotka tuntevat kristinoppinsa ja osaavat
kirjaa lukea; mutta väliajan-saarnaajan lopullinen kuvaus koko
tästä seurakunnasta oli kuitenkin vastustavainen h:ra provasti
Perander'in ja tarkastajan h:ra kontrahtiprovastin arvosteluille.
Tämän johdosta kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän kauan
virkaa toimittanut Liperin seurakunnassa? Tähän vastasi hän siellä
olleensa vähän kuudetta vuotta. Kun häntä sitte muistutettiin, että
hänellä olisi pitänyt tällä ajalla oleman tilaisuutta jonkunlaisesti
ojentaa seurakuntaa, vastasi hän, ettei hän sitä voinut tehdä,
vaikka hän kyllä oli kokenut vaariin ottaa kaikki epäjärjestykset
ja monin keinoin estää niitä. Niinpä sanoi väliajan-saarnaaja esim.
muistiin kirjoittaneensa ne, jotka olivat olleet poissa yleisistä
ja määrätyistä lukukinkeristä; kuitenkaan ei hän ole voinut näitä
hidastelevia saattaa lain käsiin, koska väliajan-saarnaajalla
ei ollut siihen pastorinsa, h:ra provasti Perander'in lupaa.
Kysymykseen, pysyikö väliajan-saarnaaja edellisessä väitöksessään,
joka koskee h:ra provastin huolimattomuutta virassa ja, että h:ra
provasti Renqvistin ilmoituksen mukaan oli saarnannut seurakuunalle
ainoastaan siveys-oppia, lausui väliajan-saarnaaja nytkin asian
oleman niin, että nimittäin h:ra provasti ei ollutkaan saarnannut
niin usein, kuin hänen olisi pitänyt, vaan oli tahtonut Renqvistin
niskoille jättää koko kuorman, sekä että h:ra provasti niinäkin
harvoina kertoina, jolloin hän saarnasi, oli laiminlyönyt pääasian,
nimittäin parannuksen saarnaamisen; ja sanoi väliajan-saarnaaja,
ettei ulkonainen siveys parannuksetta autuuteen saata. Kysyttyä mistä
siveysopillisista aineista h:ra provasti tavallisesti saarnasi,
vastasi väliajan-saarnaaja, ettei hän nyt voinut muistaa muuta,
kuin, että pää-aine h:ra provastin saarnoissa oli: kuinka autuaat
omat Jumalan lapset ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta miten Jumalan
lapsiksi tullaan, on h:ra provasti jättänyt kokonaan opettamatta;
lisäten väliajan-saarnaaja seurakunnan semmoisilla saarnoilla
saatettavan siihen luuloon, ettei autuaaksi pääsemiseen niin paljoa
vaadittaisikaan, kuin väliajan-saarnaaja oli saarnoissansa esittänyt,
että nimittäin parannus ja kääntymys varsinkin johdattavat ihmisen
iankaikkiseen onneen.

Sitte kuulusteltiin väliajan-saarnaajaa hänen kiertokoulunopettajaa
Hasselinia vastaan tekemänsä syytöksen johdosta ja kysyttiin häneltä,
oliko Hasselin vielä jatkanut irstaisuuttaan, jonka Renqvist nytkin
vakuutti ja väitti olevan irstaisen, eikä parantuneen, sekä sangen
harvoin käyvän pitäjällä opettamassa kansan lapsia; ja lupasi
väliajan-saarnaaja ottaa toimeksensa todistaa sen.

Väliajan-saarnaajalle luettiin nyt h:ra provasti Peranderin sisään
jättämä selitys, joka koski Kontiolahdelle tehtyä sairasmatkaa, ja
kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän vielä vakuutettu provastin
siinä loukanneen? Tähän lausui useinmainittu väliajan-saarnaaja, että
h:ra provastin selitys ei pitänyt yhtä asian todellisuuden kanssa,
ja väitti Renqvist tapauksen olevan siten, kuten hän oli siitä
kirjoittanut; hän ei sanonut kuitenkaan tahtovansa, että provasti
tulisi siitä kärsimään. Kun väliajan-saarnaajalta vielä kysyttiin,
tiesikö hän miten lähellä sairasta h:ra provasti oli ollut, mikä
oli sairaan nimi, oliko hän nainut, sekä milloin sairaan luokse
pyydettiin? Vastasi Renqvist h:ra provastin, hänen ajatuksensa
mukaan, olleen puolen peninkulman päässä sairaasta, sairaan vaimon
nimen olleen Anna Nupponen, hänen olleen naimisessa Pentti Sinkkosen
kanssa, sekä tämän seikan tapahtuneen talvella. Muuten sanoi
Renqvist tahtovansa näyttää tämän kaiken toteen, jos sitä häneltä
vaadittaisiin.

Koska väliajan-saarnaaja oli syyksi sanonut, ettei hän saanut
vapautta puolustaa ja selittää asiaansa h:ra kontrahti-provasti
Kiljander'in Liperissä toimittamassa provastitarkastuksessa,
kuulusteltiin häntä tässäkin asiassa, ja pysyi Renqvist nytkin
väitöksessään, että hän tarkastuksessa kyllä olisi antanut
selityksensä kaikista seikoista, mutta ettei hän saanut sitä tehdä,
jonka vuoksi hänen täytyi kirjallisesti selittää asiansa.

Sen jälestä kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän, niinkuin h:ra
provasti Perander sanoi, estänyt Liperissä henkilöitä ehtoollisella
käymästä ja miksi hän oli sitä tehnyt? Renqvist myönsi estäneensä
henkilöitä ehtoolliselta ja sanoi sen tapahtuneen, kun hän oli
huomannut jonkun tehneen itsensä siihen syylliseksi. Ja sanotaan
väliajan-saarnaajan myöskin määränneen tarkastusmiehiä kuhunkin
kylään, joitten tuli kaitsea kunkin siveyttä tahi siveellistä
käytöstä y.m. Näiden tarkastusmiesten tuli myös joka lauantai olla
läsnä ehtoollisvieraita kirjoitettaessa p.m. uskottujen henkilöitten
kanssa ilmoittamassa, löytyikö kylässä joku semmoinen, joka olisi
suljettava ehtoolliselta, tahi todistamassa, josko joku ehtoolliselta
suljettu oli itsensä parantanut, harrastanut kristillisyyttä ja
elänyt sovinnossa kanssa-ihmistensä keskuudessa.

Jatkeeksi ja koska h:ra provasti Perander oli sanonut Renqvistin
saarnoissaan käyttäneen sopimattomia lauselmia, kuulustettiin häntä
tässäkin seikassa, ja myönsi hän sanoneensa silloin, kun muutamat
saarnan ajalla menivät ulos kirkosta: helvettiinkös te menette,
koska etten kirkossa pysy? jolla hän tahtoi muistuttaa heille, miten
sopimattomasti he käyttäytyivät, kun eivät tahtoneet kirkossa pysyä.

Mitä tulee syytökseen, että Renqvist lukukinkerillä ruoski
erästä poikaa, sanoi hän pojan varastaneen parin kenkiä, jota
ei tunnustanut. Saadaksensa tietää totuuden, oli mainittu
Renqvist vielä luullut olevansa oikeutettu, kouluissa käytetyn
tavan mukaan, vitsalla pakoittamaan saada poikaa totuuteen,
joka väliajan-saarnaajan sanojen mukaan oli ennenkin tunnettu
näpistelemisestä. Kysyttyä vieläkö ne vanhemmat henkilöt ovat
seurakunnassa, jotka, hänen konsistorioon tekemänsä ilmoituksen
mukaan, eivät olleet käyneet Herran pyhällä ehtoollisella ja joista
h:ra provasti ei ollut voinut saada selvää, koska Renqvist ei ollut
merkinnyt, mistä kylistä he ovat ja millä sivuilla kirkonkirjoissa
he ovat kirjoitetut, ei Renqvist voinut antaa mitään selitystä.
Kuulustettua h:ra provasti Peranderin selityksen johdosta, joka koski
useampia miehiä ja naisia, jotka Renqvistin syytöksen mukaan olisivat
Liperin seurakunnassa eläneet yhdessä luvattomassa yhteydessä
säännöllisesti yhteen vihkimättöminä; vastasi väliajan saarnaaja
ettei hän voinut hyväksyä h:ra provastin siitä tekemää selitystä,
maan pysyi ennen antamassa lauseessaan; hän ei kuitenkaan saattanut
kieltää provasti Peranderin petosta asian ilmi tultua kokeneen saada
semmoisia vihityksi, ja sen johdosta väittäneen väliajan-saarnaajan
ilmoituksen siitä olleen perättömän. Useinmainittu Renqvist
myönsi myöskin h:ra provastin joskus vetäneen oikeuteen semmoisia
henkilöitä, mutta ne yhtä kaikki sitte taas olivat eläneet yhdessä;
ja olisi h:ra provastin välttämätön velvollisuus ollut uudestaan
saattaa heidät kanteenalaisiksi; mutta koska h:ra provasti kaikkea
tätä oli pitänyt sivuasiana, ei väliajan-saarnaaja mitenkään voinut
luopua lauseestaan. Provasti Peranderin konsistorioon antama selitys,
koskeva useampia säätyhenkilöitä Liperissä, jotka eivät olleet
useaan vuoteen käyneet Herran pyhällä ehtoollisella, luettiin nyt
väliajan-saarnaajalle, ja sen johdosta sanoi Renqvist, että pitäjän
säätyhenkilöt, mikäli hän tiesi, eivät ole olleet niin pitkillä
matkoilla, että ne olisivat estäneet heitä ehtoolliselle tulemasta.
Mitä h:ra provasti oli itsestänsä ilmoittanut ehtoollisella käymisen
suhteen, ei väliajan-saarnaaja myöskään voinut hyväksyä; muutoin
lausui väliajan-saarnaaja, ettei hän saattanut tietää h:ra provastin
mietteitä, ajatuksia ja aikomuksia, vaan pysyi ainoastaan siinä,
mitä hänellä itsellään oli ollut tilaisuus huomata, että h:ra
provasti nimittäin useaan vuoteen ei ollut käynyt ehtoollisella.
Ja sanoi väliajansaarnaaja kansankin, joka oli sitä ihmetellyt,
voivan sen todistaa. -- Mitä Renqvistin rippisanoihin tulee,
ei väliajan-saarnaaja myöntänyt niittenkään olleen niin pitkät
ja semmoiset kuin h:ra provasti niitä kuvaa, eikä kestäneen
kolmea neljännestiimaa kauemmin. Niistä rukousharjoituksista,
joita väliajan-saarnaajan sanotaan pitäneen eri tilaisuuksissa
aina puoliyöhön saakka ja joita sanotaan pidetyn, ei ainoastaan
Liperin kirkon luo sitä varten erittäin rakennetussa huoneessa,
vaan myös monessa muussa kohden sanotussa seurakunnassa, antoi
väliajansaarnaaja sen lausunnon, että kysymyksessä oleva pirtti
kirkon luona oli rakennettu seurakunnan yhteisillä avuilla ja
on käytettävä seurakunnan kirkkomajaksi, eikä olisi moitittava,
jos siinä rukouksiakin pidettäisiin. Rukoushetket eivät myöskään
ole olleet niin pitkät, kuin h:ra provasti niistä kertoo.
Mitään varsinaisia niin sanottuja pyörtymisiä ei ole tapahtunut
rukoushetkinä, ja jos jolloinkin semmoista on tapahtunut, moitti
väliajansaarnaaja niitten tapahtuneen muutamista luonnollisista
syistä. Ei myöskään muita syleilemisiä ole ollut, kuin mitä naisväki
tavallisesti käyttää miehiä tervehtiessään. -- Väliajan-saarnaaja
ei kieltänyt, että hän hartaushetken loputtua aina oli heittäytynyt
vuoteelle, mutta sitä ei hän ole koskaan tehnyt rikoksellisessa
tarkoituksessa. Että muka vuoroin rukoilemista olisi harjoitettu
samassa huoneessa, moitti väliajan-saarnaaja olevan vastoin totuutta,
vaan että väliajan-saarnaaja toisinaan on ollut kuuliana, kun joku
toinen piti rukouksen, myönsi väliajan-saarnaaja todeksi. Rukoukset
näissä tilaisuuksissa omat pidetyt tavallisesti ulkomuistista,
enimmiten omilta sanoilla; sillä silloin ovat ne virkistäväisemmät.
Viimeksi kysyttiin väliajan-saarnaaja Renqvist'iltä, oliko hän
talollisen Tuhkusen syytöksen mukaan alttarilta pois käskenyt
mainitun talollisen, sanoen: _sinä olet mahdoton ehtoollisvieras_,
vaikka hänet kappalais-vainaa Kekoni oli ripille kirjoittanut
ja kumpi pappi silloin tarjosi kalkkia sekä tapahtuiko tämä
talollisen poiskäskeminen ennen ehtoollista tahi sitä jaettaessa?
Väliajan-saarnaaja lausui tosiaankin pois käskeneensä Tuhkusen, koska
hän ei tietänyt, että Tuhkunen oli ehtoollisvieraaksi kirjoitettu;
mutta tapahtuiko Tuhkusen pois käskeminen ehtoollisen edellä tahi
sitä jaettaessa, ei väliajan-saarnaaja, joka sanoi tarjonneensa
kalkkia, voinut muistaa.

Sittekun kaikki tämä oli merkitty, sai Renqvist astua ulos: ja on
konsistorio vast'edes ryhtyvä tässä asiassa vielä tuleviin toimiin.
Vuosi ja päivä edelläkirjoitetut.

                                     Pöytäkirjan laatinut:
                                       C. M. Kjellman,
                                    konsistorion vara notario.

10. _Renqvistin puolustuskirja._

Kosta luulen Liperin pitäjän kihlakunnan oikeuden lähettäneen Teidän
armollisen oikeutenne käsiteltäväksi tutkintonsa niistä sen toimeksi
jätetyistä asianhaaroista, jotka koskevat provasti Peranderin
ja minun kesken, valitettavasti, syntynyttä riitaa, katson minä
velvollisuudekseni sen johdosta syvimmässä nöyryydessä esiin tuoda
seuraavaa:

Pöytäkirjan neljää seikkaa vastaan tahdon tässä muistuttaa,
seuraten sen järjestystä, kuin myös sittemmin siihen yhdistettyyn
kysymykseen Kaarlo Kolehmaisen ripityksen laiminlyömisestä hänen
kuolinvuoteellansa.

l:ksi Uskallan luulla ja vakuuttaa, etten ole rikkonut ilmoittaessani
pitäjän kiertokouluopettaja Antti Hasselin'in osoittamaa
renttumaisuutta: sillä vastoin kaikkea lain hyväntekeväisyyttä
(beneficia juris), joka hänelle oikeutta käydessä annettiin,
näkyy kuitenkin selvästi monen vierasmiehen todistuksesta, joita
tutkittaessa kuulusteltiin, että häntä ei ainoastaan kerran, vaan
useasti, ei ainoastaan ennen, mutta myös viime aikoinakin on tavattu
juoppoudessa ja väkeväin juomain ylellisessä nautinnossa.

Minä heitän siksensä Hasselinin renttumaisuuden, joka ei ehkä
vastakaan lakkaa ja jonka kaikki koko seudun puolueettomat henkilöt
tunsivat, eikä siis h:ra provasti Peranderin pispantarkastuksessa
olisi pitänyt häntä puolustaa ja kaunistella. Minä en ole
ilmoittanut tätä saadakseni Hasselinin pientä virkaa, niinkuin
yleisön mieliosoitus on väärin luullut; sillä paitsi sitä, että
minun apulais-palkkani oli paljo suurempi Hasselinin palkkaa ja
minun tulevaisuustoiveeni avasi minulle suuremman ja vaikuttavamman
palvelusuran, niin tunsin hyvin, että jos hän olisikin saanut eron,
ei minun papillista palvelustani olisi käynyt yhdistäminen hänen
kouluttajatoimeensa. Ei Jumalan tähden, vaikka muutamat talolliset
yksinkertaisuudessaan ja hyväntahtoisuudessaan toivoivat minulle
mainittua palvelusta, en milloinkaan olisi sitä ottanut. Minä olen
tahtonut huomauttaa Teitä tästä kasvavan nuorison asiasta; jos tätä
luetaan viaksi, niin täytyy minun puhtaan ja vakaisen uutteruuteni
hyvässä asiassa puolustaa minua. Muutoin en tahdo Hasselinin häviöä,
vaan se on Teidän vallassanne katsoa asiaa miltä kannalta hyvänsä.

2:ksi Minä tosiaankin iloitsen, että h:ra provasti Perander, vaikka
jätti talollisen Sinkkosen vaimon ripittämättä kuolemaan, pääsi
rankaisematta. Koska minä kärsin hänen vääryyksistään, olivatpa
ne todellisia tai minun semmoisiksi luulemiani, uskalsin, ehkä
myöskin hartaan uskon innon yllyttämänä, ilmoittaa tämän asian.
Kaksi vuotinen lainkäyttöaika rikoksen kanteelliseksi saattamiseksi,
joka ei ole sakolla pääsemätön, armahti h:ra provastin. Vaikka minä
monen muun kanssa kaikessa tapauksessa katsoin tämän h:ra provastin
laiminlyömisen jumalattomaksi ja siveydettömäksi, sillä pyhä
velvollisuus käskee pappismiestä, palkkansa keräyksestä huolimatta,
antamaan kuolevalle lohdutusta, jota saapi kalliin Vapahtajamme
ruumiin ja veren jakamisella, niin oli kuitenkin paha ajatus kaukana
minusta. Minun pitäisi seurata Vapahtajan esimerkkiä ja korkeaa
oppia, joka ei milloinkaan toivonut kenellekään pahaa, kaikkein
vähimmän vihollisillensa. Elköön h:ra provasti vasta hairahtuko näin
tärkeässä asiassa, kuin tämä, on ja on oleva minun sydämellinen ja
hyvää tarkoittava toivoni.

3:ksi Niinkuin tuomio osoittaa, on minua syytetty vitsomalla
koettaneen saada erästä poikaa tunnustamaan näpistelemistään --
ja sentähden määrätty vankeuteen. Sum judicatus, Deus de omnibus
supremo die judicet (Minä olen tuomittu, Jumala tuomitkoon kaikista
viimeisenä päivänä). Ei koskaan ole minun tarkoitukseni siinä ollut
tehdä semmoista julmuutta, joka ansaitsisi valtiovalan rikoksen
nimen; ei minun luonnollinen taipumukseni eikä siveellinen ja
uskonnollinen mielialani sallisi semmoista tehdäkseni. Asianhaarat,
todistukset, minun yksinkertaiset ja koukkuilemattomat selitykseni
antakoot asialle minkä muodon tahansa. Mutta minun nuoren ja muuten
kokemattoman tuomarini tuomio, jota tehtäessä on ehkä kiukkuisesta
mielestä seurattu enemmän lain kuollutta kirjainta, kuin rikoksen
todellista määrää ja laatua, huomattanee ylioikeuksien tarkemmissa
tutkinnoissa, joihin minä olen vedonnut. Mutta jos kohtalonani
olisikin marttyrin kruunu, kärsin todellisen viattomuuden ja minun
sydämellisen uskonnon harrastukseni, hyveiden ja hyväin tapain uhrin,
ja tahdon iloisesti antautua kohtalooni, vaikka olisinkin vakuutettu
h:ra provasti Peranderin keksimillänsä ja vastoin asianomaisten
tahtoa tekemillänsä kanteilla koreasti kostaneen niitä pieniä
vikoja, joita olen tehnyt hänelle puhtaasta hyväntahtoisuudesta
Jumalan seurakunnan iankaikkiseksi autuudeksi. Monta helläsydämistä
ja hyvänsuopaa ihmistä on ainakin säälivä minua ja minun onnetonta
perhettäni, jossa on rakastettu vaimo ja neljä pientä ja turvatonta
lasta. Sillä välillä ja siksi, kun asia on asianomaisella seudulla
ennätetty ajaa, olen minä parhaastaan elänyt yksityisten hyväin
ihmisten välityksellä.

4:ksi H:ra provasti Peranderin oma myötäseuraava todistus osoittaa
talollisen Heikki Tuhkusen, joka yleisesti tunnettiin korkeimmassa
määrässä renttumaiseksi ja hillitsemättömäksi elämässänsä ei
ainoastaan kotona, vaan monessa yleisessä tilaisuudessa, niinkuin
lukukinkerillä y.m., olleen tavoin tai toisin suljettuna Herran
ehtoolliselta. Semmoisesta syystä ja tietämättäni varapastori
Kekoni-vainaan tietämättömyydessään, Tuhkusen ehtoolliselta
sulkemisesta, kirjoittaneen hänet ehtoollisvierasten joukkoon,
ilmoitin minä hänelle merkillä ja matalalla äänellä, ett'ei hän
valituksessa olleessa tilaisuudessa tulisi ehtoollisen nautintoon.
Minä sanoin: rakkaani, ei ole sinulle luvallista tulla Jumalan
pöytään, jota kieltoa Tuhkunen myös totteli. Tutkinnot setvittävät
koko asian luotettavaisesti. Ei mitään julkista kirkkorauhattomuutta,
niinkuin parjaajani tahtovat väittää, ole täten tehty. Minä olen
ainoastaan suurimmassa hyväntahtoisuudessani tahtonut johdattaa
syntistä parannuksen tielle.

Viimeseksi saan minä Kaarlo Kolehmaisen ehtoollisetta kuolemisen
johdosta puolustuksekseni luetella, mitä minä jo niin hyvin
pispantarkastuksessa kuin kihlakunnan oikeudessakin olen vakuuttanut,
että hänen järkensä käyttäminen oli niin heikkoutunut äkkipikaisilla
hourauksen puuskauksilla, jotten katsonut soveliaaksi jakaa hänelle
ehtoollista. Hän oli polvillansa, pyysi vettä muiden kaivoista,
sanoi itsellänsä oleman viinanassakan, joka painoi hänen kylkeänsä
y.m., joita tutkistelemispöytäkirjoissa, minä en ymmärrä mistä
syystä, vaikka vierasmiehet todistivat, ei ole mainittu. Yhtähyvin
on osa todistajista kirjoitettuna, jotka ovat kertoneet hänen
hourailemisestansa. Minä olin kummallisessa asemassa. Jos minä olisin
hänet ripittänyt, niin vastustajieni olisi sopinut katsoa tätä
anteeksi antamattomaksi viaksi, kun olisin hullulle ja sekaantuneelle
tuhlannut ja siten väärinkäyttänyt kalliita armokeinoja. Nyt en sitä
tehnyt -- on kuitenkin vika vielä suurempi. O ambae Pharisaeorum
leges! (molemmat Farisealaisten lait). Mielelläni matkustin tälle
ripitysretkelle ja mielelläni olisin tahtonut ripittää tätä sairasta,
niinkuin siellä viivyinkin ja nuotikkailla jumalisten virsien
laulannalla koetin saada heikkoa sekaannuksesta tointumaan (sillä
minä useilla ja melkein yksinään tässä pitäjässä toimittamillani
ripitysretkillä kokemuksesta usein havaitsin tämän onnistuneen,
samoin kuin Davidille, kun hän harpullaan sai Saulin tuntoihinsa).
Niinmuodoin ei Kolehmainen jäänyt laiskuudesta, pahantahtoisuudesta
eikä huolimattomuudesta ripittämättä. Jos olen yksinkertaisuudessani
rikkonut, niin kärsin sen rangaistuksen, jonka hyvä tahtoni hänen
autuudestaan on ansainnut.

Lopuksi en saata olla muistuttamatta, että yleinen mieli on
parhaastaan tehnyt minun onnettomuuteni. Enemmän innokkaana, kuin
pahana, enemmän yksinkertaisena, kuin kavalana, olen minä opettanut
Jumalan seurakunnalle meidän kalliin oppimme pyhiä ohjeita. Minä
uskon jokaiselle puolueettomalle saattavani puolustaa oppini ja
tarkoituksieni puhtautta. Vakaasti saatan vakuuttaa aikomuksenani
olleen, niin hyvin sanankuulioitteni siveellisen sivistyksen, kuin
myös suuremman tiedon Jumalan sanassa. Jos olen rikkonut seuratessani
aikamme evangeliumiseurain, joissa on kunnianarvoisia miehiä,
yleisiä opetuksia, ja siten saavuttanut maailmanmielisten vihan,
halveksimisen ja pahansuonnin, niin toivon suurimmassa nöyryydessä
valistuneitten esimiesteni antavan minulle suosionsa, kun minulla
on oikein, ja samalla lempeällä sääliväisyydellä oikaisevan minua,
kun minä rikon. Tosi on, että minä enemmän liiallisesta hartaudesta
hyvään asiaan, kuin uppiniskaisuudesta ja vastusteluhalusta, olen
loukannut esimiestäni h:ra provasti Peranderia, jonka (älköön tästä
pahastuko) minä tunnossani näin kovin kylmäksi ja haluttomaksi
pyhän kutsumisensa toimittamisessa. Mutta kun ei ole minun asiani
oikaista häntä, niin rukoilen Teidän kauttanne h:ra provastilta,
jota olen loukannut, sääliväistä anteeksi antamusta. Vaikka ne monet
ihmiset, jotka viimisessä pispantarkastuksessa osittain sentähden,
kun minä heitä jonkun kerran rikoksistansa nuhtelin, osittain
kevytmielisyydestä, seuraten joukkoa, joka huusi: ristiin naulitse!
ristiin naulitse! ehkä myöskin muutamien pahansuopain kehoittamina
valittivat suullisesti ja antoivat minusta perättömiä herjauskirjoja
ja niissä luettelivat tapauksia, jotka eivät milloinkaan ole
tapahtuneet, eivätkä koskaan ole aikoneet, koettaneet, uskaltaneet
tai saattaneet todistaa niitä, jätän minä kuitenkin siksensä. Onni,
etteivät ne, jotka pitävät minun rukousten-pitämistäni salaisina
uskonnon menoina (eleysin mysterioina) ole syyttäneet minua itseäni
karkeimmasta pahanteosta. Moite on yhtäkaikki moite ja tarvitsee
laillista todistusta ennen, kun sitä saattaa uskoa. Kuitenkin on tämä
piristynyt liitto saattanut herättää Teissä ja pispan-tarkastuksessa
olleissa kunnioitettavissa esimiehissä nurjaa mieltä minua kohtaan.
Iloisesti halusin niinmuodoin kunnioitettavalla käskyllä saapuvani,
mitä välemmin sitä parempi, virantoimitukseen Porvoosen, jossa
minä toivoin saada oikeuttaa suhdettani, saavuttamalla esimiesten
hyvää ajatusta, ja etenkin päästäkseni siltä seudulta, jossa olen
kärsinyt kovimmat vainot, vaikka ehkä moni vainoojistani on Pietarin
tavalla katunut. Mutta tämänkin toiveeni ovat seuraukset kihlakunnan
oikeuden kovasta ja onnettomasta päätöksestä toistaiseksi minulta
riistäneet. Onnettomuuteni tunne voittaa kaiken ymmärrykseni; mutta
vakuutettuna, että, oikein eroittaen törkeät rikokset pienemmistä ja
todet valheista, annatte minulle semmoisen turvan, jota ihmiselliset
ja valistuneet esimiehet ovat velvolliset osoittamaan sorretulle
alammaiselle ja kansalaiselle, lopetan minä tämän puolustuskirjani
syvimmällä nöyryydellä.

                                            H. Renqvist.

11. _Pispalle tohtori Juhana Molander'ille_ elokuun 2 pv. 1823.

Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa olen nähnyt velvollisuudekseni
alammaisuudessa ilmoittaa, mitä h:ra tohtori ja pispa on tahtonut
antaa minulle tietää niistä eri pitäjissä Savossa ja Karjalassa,
mutta etenkin Iisalmen ja Liperin pitäjissä pidetyistä kokouksista,
joissa suuri joukko ihmisiä _heränneitten_ nimellä antautui
hartausharjoituksiin, jotka tunnettuna monin puolin poikkeavaisiksi
totisen kristillisyyden käskyistä ja evangelis-Lutherilaisen kirkon
tavoista, ynnä sopimattomasta vaikutuksesta kokouksessa olleitten
mielialaan, elämään ja käytökseen, niin hyvin tämän suhteen kuin
myös aikain, jolloin kokouksia pidettiin sekä mitä niissä ja niiden
yhteydessä tapahtui, havaittiin oleman mietittävää laatua, jottei
niitä pitäisi jättää huomaamatta.

Kun asian Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa esittelin, oli Hänen
Majesteettinsa tutkiessansa siinä ilmoitettua, nähnyt sen olevan
huolestuttavan, että hänen alamaisensa edellä sanotulla seudulla
olivat pitäneet uskontoharjoituksia, jotka, eroten muun seurakunnan
jumalanpalveluksesta ja ollen kovin poikkeavaiset siitä, tuottivat
semmoisen eripuraisuuden hallitsevassa kirkossa, jotta siitä on
myöskin pelättävä epäjärjestystä yhteiskunnallisessa keskuudessa;
mutta kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on nähnyt suuren
varovaisuuden olevan alussa tarpeellisen eksyneitten oikaisemisessa,
niin on Hänen Majesteettinsa armossa tahtonut, että hallituksen huoli
tässä asiassa on rajoitettava ainoastaan auttamaan seudun papistoa
tilaisuuteen häiritsemättä toimittamaan kutsumustansa ja opettamaan
eksyneitä Lutherilaisen kirkon uskontunnustuksessa niin, ettei,
kuten on tapahtunut, siinä mikään määrän opin harrastaja, saatuansa
suurenlaisen luottamuksen, häiritsisi sitä vaikutuksellansa.

Ja koska armovuoden-saarnaaja Henrik Renqvist on vaikuttanut eräässä
osassa Liperin pitäjäläisiä mielenhaluttomuutta pitäjän papistolle
ja heidän opettamillensa kristinopin tiedoille, sekä ne hänen eri
kokoushuoneessa määräämänsä jumalisuusharjoitukset ovat synnyttäneet
omituisen seurakunnan, jota hän on koettanut kaikella ahkeruudella
aina enemmin ja enemmin laajentaa; niin on Hänen Keisarillinen
Majesteettinsa armossa tahtonut käskeä h:ra tohtoria ja pispaa
sekä kunnioitettavaa Porvoon konsistorioa peräyttämään Renqvistin
määräystä armovuoden-saarnaajaksi Liperiin, heti eroittamaan hänet
sieltä, sekä antamaan hänelle toisen viran, jonka Hänen Keisarillinen
Majesteettinsa tahtoo määrätä Porvoon kaupunkiin, jotta h:ra tohtori
ja pispa sekä konsistorio olisi tilaisuudessa tarkkaavaisuudella
katsoa tämän pappismiehen käytöstä ja tekoja, sekä alussa
soveliaalla tavalla saattaa oikaista, jos siinä joskus huomattaisiin
ajattelemattomuutta ja rikosta. Jos nykyään Porvoossa ei olisi
avoinna semmoista palkallista virkaa, johonka Renqvistin saattaisi
määrätä tai asettaa, on hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollinen
tahto, että siksi, kun semmoinen virka jääpi avonaiseksi, joku
papillinen toimi Porvoossa hänelle katsottaisiin sopivalla palkalla,
jonka h:ra tohtori ja pispa sekä konsistorio saapi määrätä ja joka
Hänen Keisarillisen Majesteettinsa omassa käytännössä olevasta
vararahastosta on maksettava. Muutoin tahtoo Hänen Keisarillinen
Majesteettinsa h:ra tohtorin ja pispan vakaisesti nuhtelemaan
pappismies Renqvistiä heti hänen Porvooseen tultuansa kysymyksessä
olemasta virkavelvollisuutta vastaan sotivasta menettelemisestä,
kuin myös sen ohessa muistuttamaan häntä vasta välttämään semmoisia
vikoja, jos tahtoo päästä laillisesta rangaistuksesta. Samoin
käsketään armossa h:ra tohtoria ja pispaa sekä konsistorioa
papistolla niissä pitäjissä, joissa on kysymyksessä olevia
jumalisuusharjoituksia kuultu, varoituttaa sopivilla kuvauksilla
Jumalan sanasta ja kaikella helleydellä eksytettyjä tästä lähtien
paremmin huomaamaan niitä opetuksia, joita papisto jakaa, pysymään
ainoastaan oikeassa uskonopissa ja yhteisissä maassa säädetyissä
uskonnon-harjoituksissa, sekä hiljaisessa ja totiselle kristitylle
arvollisessa vaelluksessa.

Jos ehkä saattaisi tapahtua, että edeltä sanotut kokoukset ja
erinäiset hartausharjoitukset kaikesta tästä huolimatta, sen
sijassa, kun pitäisivät vähentymän ja lakkaaman, ilmaantuisivat,
jotta hänen keisarillinen majesteettinsa täytyisi jättää rikkovaiset
vakaisempaan kohteluun, ja kun hänen majesteettinsa on tahtonut
lujentaa vakuutuksensa, mitä semmoisessa suhteessa oikeammin pitäisi
tehdä, jos niin surkuteltavasti olisi, että jossakussa Suomen
hiippakunnassa semmoinen epäjärjestys seurakunnissa ilmaantuisi, niin
on hänen keisarillinen majesteettinsa tahtonut käskeä h:ra tohtoria
ja pispaa, kuin myös Porvoon tuomioprovastia, professori, ritari
ja tohtori Mauno Alopaeusta kokoontumaan Turussa h:ra arkkipispan
ja sikäläisen tuomioprovastin kanssa tästä asiasta neuvottelemaan,
ja sitte ilmoittamaan hänen keisarilliselle majesteetillensa tässä
kokouksessa asiasta ilmaantuneet mielipiteet ja alamaisen lausunnon
niistä toimista, joihin olisi ryhtyminen, jos edellä mainitut suhteet
valtaan pääsisivät. [Kirjoittaja ei ole saanut mainitun kokouksen
keskusteluja ilmoittaaksensa kirkon arvokkaimpain miesten lausumia
ajatuksia ja neuvoja pietismin hävittämiseksi maasta. Kirjoittajan
muistutus.] Ja on hänen keisarillisen majesteettinsa sallinut h:ra
tohtorin ja pispan sopia ajasta kysymyksessä olevalle kokoukselle
arkkipispan, tohtori Tengström'in kanssa. Tästä hänen keisarillisen
majesteettinsa määräyksestä, joka nyt myöskin annetaan h:ra
arkkipispalle ja hän määrätköön h:ra tuomioprovastin Gadolin'in,
saan minä armollisimmalla käskyllä pyytää teitä, h:ra tohtori ja
pispa, hyväntahtoisesti ilmoittamaan h:ra tuomioprovastille, tohtori
Alopaeus'elle; kuin myös saan ilmoittaa v:n 1807 reklementissä
määrätyn kyyti- ja päivärahan maksettavan teille, h:ra tohtori ja
pispa, sekä h:ra tuomioprovasti, tohtori Alopaeus'elle, matkalla
äsken mainitussa tarkoituksessa Turkuun edellä sanotusta, hänen
keisarillisen majesteettinsa erinäisestä vararahastosta.

Lopuksi on hänen keisarillinen majesteettinsa tässä asiassa
armollisesti julistanut, että papistoa niissä seurakunnissa, joissa
muistutetuilla harhaopeilla on ollut puolustajia, pitäisi varoittaa
hyvin vaarinottamaan seutunsa uskonnollisesta tilasta, sekä samalla
määrätä, että jos edellä valitettu paha leviäisi ja kasvaisi tai
myös tuottaisi rikoksia seurakunnan järjestyksessä, silloin siitä
heti ilmoittamaan h:ra tohtorille ja pispalle, jonka pitää asiasta
hänen keisarilliselle majesteetillensa alammaisuudessa tarkasti
ilmoittamaan.

Täydellä kunnioituksella Pietarissa elok. 2 pv. 1823.

                                       Rob. H. Rehbinder.

Oikein kirjoitetuksi täkäläisen konsistorion arkistossa säilytetystä
alkukirjoituksesta todistaa, Porvoon tuomiokapitoliossa elok. 17 pv.
1825.

                                          Käskystä:
                                        Adolf Boman.
                                        Konsit. Notario.

12. _Kappalaisen Lauri Tallgren'in muistikirja_ tammik. 23 päivältä
v. 1826.

Useoita kertoja kysyttyäni Lovisan postikonttorissa, sain viimeinkin
17 p. tätä kuuta korkeasti kunnioitettavan konsistorion virkakirjeen
15 päivältä elokuuta viime vuonna virkaatoimittavan (pedagogi-)
koulurehtorin H. Renqvistin olosta luonani viime kuluneena
heinäkuuna. Tosi on, että minä eräässä kirjeessäni pojalleni
Augustille käskin hänen sanoa terveisiä Renqvistille ja rukoilla
häntä, jos se hänelle soveltuisi, heti lukukauden loputtua tulemaan
joksikuksi ajaksi luokseni, sillä minä toivoin saavani häneltä
apua virantoimituksissani, kun leini sinä aikana vaivasi oikeaa
kättäni, ja toivoin, koska ei mitään apua ollut Pernosta saatavana,
vähintäin viikon vapautta, saattaakseni pitää hauteita kipeällä
paikalla. Minä en tiennyt, ettei Renqvist saisi edes lupa-asioinakaan
lähteä Porvoon kaupungista. Ei hän saapunutkaan luokseni ennen, kun
heinäkuun lopulla, jolloin minun käsivarteni jo parani. Sekin on
myös totta, että hän täällä ollessansa piti rukouksia parina kolmena
iltana luonani, kerran majuri ja ritari Gripenberg'in tyttärinensä,
sekä maamittari Forsman-vainaan lesken, kuin myös minun muutamien
palvelioitteni läsnä ollessa. Sen teki hän kehoittamattani ja
sillä tavalla, että, sitte kun pieni seuramme oli puhellut yhtä ja
toista uskonnollisista asioista ja Renqvist oli lukenut muutamia
kauniita paikkoja Arndt'in Totisesta Kristillisyydestä, ehdotti hän
lopettamaan keskustelumme Jumalaa rukoilemalla, jota ei kukaan meistä
tahtonut kieltää; sillä me uskomme vielä olevamme velvolliset Jumalaa
avuksi huutamaan yksinäisyydessä ja muitten kristillismielisten
henkilöitten parissa, sekä Kristuksen lupauksensa mukaan oleman
vieläkin niitten seassa, jotka Hänen nimessään kokoontuvat.
Sunnuntaina, 24 p. heinäk. toimitti hän minun pyynnöstäni
alttaritoimet kirkossa, jossa ei kuitenkaan ehtoollista sinä päivänä
jaettu. Jumalanpalveluksen päätettyä läksin minä heti kirkosta
ripitysretkelle 6/4 penikulman matkalle, jolla aikaa Renqvist pitäjän
tuvassa piti lyhyen puheen sille kirkkoväelle, joka sinne jäi, ja
lopetti kokouksen rukouksella.

Sanotun majorin luona Liljendalin kartanossa oleskeli Renqvist täällä
ollessansa kaksi tai kolme päivää, ja lienee sielläkin tapansa
mukaan pitänyt uskonnollisia keskusteluja ja rukoushetkiä; mutta
ketä ja kuinka monta henkilöä siellä on ollut läsnä, en ole tahtonut
tiedustella, koska minä mieluisemmin toivon pidettävän semmoisia
harjoituksia, kuin muita turhia ja lihallisia ajanviettoja. Muita
kokouksia ei Renqvist tietääkseni ole täällä pitänyt, eikä myöskään
kutsunut ketään edellä sanottuihin. Hänen tapansa näkyy oleman, että
jos hän missä löytää yhden tai useamman, tunnettuja tai tuntemattomia
ihmisiä, tahtoo hän mieluimmin puhella heidän kanssansa hengellisistä
aineista; tapa, jota meidän valistuneella ajalla hylkivät kaikki
seurat, joka ilmoittaa varsin selvästi hengellistä elottomuutta
meidän aikaisissa ihmisissä.

Liljendalissa 23 p. tammik. 1826.

                                         Lauri Tallgren.

13. _Renqvistin valituskirja Turun hovioikeuteen._

Syvimmässä nöyryydessä uskallan täten rukoilla kumoamaan korkeasti
kunnioitetun Porvoon tuomiokapitulin päätöstä 15 p:ltä elokuuta
tänä vuonna, jolla minua on kielletty toimittamasta papillista
palvelusta siksi, kun minua vastaan nostetut jutut lopullisesti
päätettäisiin. Aina siitä asti, kun minua Jumalan armolla kutsuttiin
ja meidän evangelisen seurakuntamme kirkon tavan mukaan laillisesti
määrättiin saarnavirkaan, on ollut sisällisin haluni ja uskollisin
toimeni Jumalan pyhän Sanan julistamisella, semmoisena, kuin
se pyhässä Raamatussa puhtaasti ja selvästi opetetaan, koettaa
edistää Jesuksen valtakuntaa maassa. Millä tavalla tässä olen
onnistunut, ei ole minun arvosteltavana; kuitenkin iloitsen, koska
tiedän työskennelleeni parhaan tietoni ja voimani mukaan, ollen
vakuutettuna, ettei istuttaja ja kastelija, vaan Jumala kasvun
antaa. Semmoisessa säädyssä, jossa jokainen ahkera työskentelijä on
alttiina monellaisille kiusauksille, en ole odottanut häiritsemätöntä
menestystä, mutta koska elän kristillisessä seurakunnassa ja kun
minulla on valistunut ja lempeä hallitus, joka helleydellä puolustaa
jokaisen alammaisensa oikeutta, uskallan minä kuitenkin pyytää Teidän
korkeasuosioista tointanne kärsimiseni vähentämiseksi. Eksyneitten
ihmisten toimesta ovat minun hyvät ajatukseni pahasti vääristeltyinä,
minun ehkä varomattomat, mutta kuitenkin hyvää tarkoittavat toimeni
kovasti kanneltuina ja tuomittuina saattaneet minut pitkälliseen
käräjöimiseen, joka on monessa suhteessa katkeroittanut elämäni ja on
myös ollut syynä siihen kovaan onneen, mikä nyt korkeasuosiollisen
tuomiokapitulin päätöksellä näkyy kohtaavan minua. Minä en
mitenkään ymmärrä olevani keisarillisen majestetin armollisella
käskykirjalla 2 p:ltä elok. v. 1823 määrätty, etten, paitsi julkista
jumalanpalvelusta, muitten ihmisten seurassa saisi rukoilla ja
kiittää Jumalaa sekä yhteiseksi hengen vahvistukseksi lukea ja
tutkistella Jumalan pyhää Sanaa; mutta jos semmoista olisi käsketty
edellä sanotussa armollisessa käskykirjassa, niin en ole vastoin
parasta tahtoani saattanut olla rikkomatta sitä vastaan. Sillä minun
olisi pitänyt saada, paremmaksi ohjeekseni, ote edellä sanotusta
armollisesta käskykirjasta, vaan se ainoastaan luettiin minulle
kerran hätäisesti, niin etten minä mitenkään saattanut sitä oikein
käsittää ja muistaa sen sisältöä; ja kun se olisi ollut enemmän
yhtä pitävä hänen keisarillisen majesteettinsa armollisen tahdon
lempeyden kanssa, että minua ensimmäisestä rikoksesta armollista
käskykirjaa vastaan olisi hellästi ja vakaisesti muistutettu paremmin
noudattamaan sitä, joten minä olisin saanut oikean tiedon sen
sisällöstä, on minua ensimäisestä rikoksesta niin kovasti rangaistu,
jotta minut saatettiin mitä vaikeimpaan tilaan. Minua ei ainoastaan
ole estetty ansaitsemasta jokapäiväistä leipääni, mutta myös ehkä
koko elinajakseni eroitettu toimittamasta sitä virkaa, joka on ollut
koko onnellisuuteni ja jossa olen saattanut edistää kansalaisteni
menestystä. Sillä minulta alkaa mennä kaikki toivo, ettei nuo minua
vastaan nostetut käräjöimiset koko minun elinaikanani lopu. Minä en
saata enkä uskalla arvostella kuinka oikein korkeasti kunnioitettu
h:ra tohtori, piispa ja ritari on eräitten pahansuopain panetteliain
todistamattomista ja laillisesti tutkimattomista kertomuksista minua
suoraan ja välittämättömästi häväistyt korkean hallitsijan luona,
-- joka on ollut syynä edellä sanottuun armolliseen käskykirjaan;
mutta että tämän korkean käskykirjan isällinen ja lempeä tarkoitus on
kovasti selitetty ja sovitettu tässä minulle onnettomalle miehelle,
joksi itseni varsin hyvin tunnen -- tämmöinen menettely on aivan
odottamatonta meidän aikana, jolloin valistuksen kynttilän pitäisi
poistaa kärsimättömyyden pimeää pilveä ja jolloin ei omantunnon
rauhan pitäisi olla uskonnollisten riitojen ja vainoamisten esineenä.
Turvaa, sääliväisyyttä ja ainakin armeliaisuutta toivoin minä olevan
esimiehissäni ja kanssatyöskenteliöissäni Kristuksen viinimäessä, kun
minä vakaasti uskallan luottaa siihen, ettei minua koskaan saateta
syyttää harhaopista tai pyhästä Raamatusta ja meidän yleisiksi
valtuutetuista oppikirjoistamme poikkeamisesta, joka pitäisi helposti
huomattaman konsistorion kovasta tarkastamisesta koetus-ajallani
Porvoossa. -- Minä olen seurannut ja uskonut pitäväni seurata meidän
evangelisen seuran monen kunnioitettaman miehen esimerkkiä, ahkerasti
ja uskollisesti edistäen Jumalan pyhää ja totista Sanaa -- ja tätä ei
pitäisi koskaan katsottaman viaksi tämmöisellä ajalla, jolloin meidän
korkea hallituksemme on antanut esteettömän suostumuksensa siihen.
Näillä perusteilla rukoilen minä sentähden syvimmässä nöyryydessä
kumoamaan useasti sanottua korkea-arvoisen tuomiokapitulin päätöstä,
syvimmällä kunnioituksella

                                            H. Renqvist.

14. _Juh. Paterson'nin kirje_ helmik. 3 (15) p:ltä v. 1821.

Minun rakas ystäväni! Kaikki teidän kirjeenne ovat oikein tulleet
käsiini, ja minä olisin jo kauan sitte niihin vastannut, mutta
osaksi sairaus ja osaksi paljot toimet ovat minua siitä estäneet.
Ensiksi ottakaa vastaan minun kiitokseni niistä huvittavaisista
kertomuksista, joita te olette minulle antaneet Karjalan
uskonnollisesta tilasta. Minä iloitsen varsinkin niistä herätyksistä
useissa pitäjissä, joista kerrotte, ja saatan niitä pitää ainoastaan
Jumalan työnä. Minä kiitän aina Jumalaa, kun kuulen ihmisten heräävän
synti-unestaan, ja, hyläten kapakoissa ja muissa irstaisuuksissa
aikansa vietännän, tuleman yhteen lukemaan Raamattua ja muita
jumalisia kirjoja ja laulamaan Jumalalle kiitosta ja rukoilemaan. Ja
kun minä kuulen, että heidän elämänsä muutenkin on heidän oppinsa
mukainen, uskon heissä Jumalan hengen vaikuttuvan. Minä toivon,
ystäväni, että Jumala on teidän lähettänyt tuohon kaukaiseen seutuun
edistämään hänen työtänsä. Mutta, ystäväni, muistakaa teidän
tehtävänne olevan vaikean ja että teidän on oltava hyvin varovainen,
mitä sanotte ja mitä teette, jotteivät vihollisenne saisi mitään
syytä vastustaa teitä tai Jumalan suuria töitä.

Katsokaa aina, etteivät heränneet laiminlyö käydä uutterasti
kirkossa ja osoittaa sitä kunniaa heidän opettajillensa, kuin
heidän pitää. Heidän on jättäminen heräämättömätkin opettajat
tuomitsematta tai puhumatta heistä halveksimalla. Paljon parempi on,
että he yhdistyvät rukoilemaan laupiasta Jumalaa avaamaan heidänkin
silmänsä, ja saattamaan heidät oikealle tielle. Eipä meillä ole
muuta odotettavanakaan, kuin vihollisia. Se on niin ollut alusta,
ja Vapahtaja on sanonut, että samoin on oleva maailman loppuun
asti. Meillä on samallainen herätys täällä Inkerinmaassa, ja useita
satoja on heräytynyt unestansa Herraa etsimään. Heitä alussa paljon
vainosivat, etenkin heidän opettajansa, joiden velvollisuus olisi
ollut kehoittaa heitä heidän hartaudessansa. He haukkuivat niitä
saarnatuolista ja myöskin ruumiillisesti rankaisivat: mutta kun
sitä rumettiin tuntemaan, olivat he vaarassa menettää kappansa ja
kauluksensa laittomasta menettelystään. Kun se tuli hallituksen
tietoon, oli pispa Cygnaeus'en toimena tutkia asiata, jonka hän teki
hartaan kristityn tavalla, ja iloitsi löytäessään niin paljon hyvää
noissa vainotuissa ihmisissä. Hän kävi heidän rukoushetkissään,
rukoili heidän kanssansa ja neuvoi heitä hylkäämään, mitä heillä
oli väärää. Hän on juuri tänä iltana ollut luonani, neuvottelemassa
minun kanssani, mitä olisi tekeminen tuolle hyvälle kansalle.
Hän on hankkinut Ropsan keisarillisessa huvilinnassa rukoussalin
ja lähettänyt heille nuoren heränneen papin, koska kirkkoherra
on heidän vihollisensa. Voi sitä, joka nyt kokisi vainota heitä!
Mutta heränneet eivät laiminlyö kirkonkäyntiä, eivätkä käyttäydy
sopimattomasti pappia kohtaan. Koetetaan sävyisyydellä ja lempeydellä
poistaa heistä kaikenlaiset huikentelevaisuudet ja kehoitetaan
hartaasti rukoilemaan, laulamaan ja lukemaan Jumalan sanaa ja muita
jumalisia kirjoja. Kunkin seudun heränneistä kokeneimmat valitaan
ja pannaan johdattamaan hartautta joka kylässä ja katsomaan, että
heränneet vaeltavat kelvollisesti, antamatta syytä moitteihin.

Menkää Jumalan nimessä siivosti ja Raamatun mukaisesti julistamaan
Herran evangeliumia ja kehoittamaan heränneitä etsimään Herraa ja
vaeltamaan hänen kunniaksensa. Viholliset kohta uupuvat, varsinkin
huomatessaan kaikki koetuksensa Herran asian estämiseksi olevan
turhat. Ja jos he menettelevät vastoin lakia, saattavat he itsellensä
rangaistuksen, minkä lain rikos ansaitsee.

Minä olen lähettänyt talollisella, joka toi viimisen kirjeen, 40
Raamattua ja 25 Uutta Testamenttiä, jotka minä kokonansa jätän,
ystäväni, teidän haltuunne jaettaviksi maksutta heränneille Liperissä
ja sen läheisissä pitäjissä, tarvitsematta kenellekään ihmiselle
tehdä näistä tiliä. Kirjoita minulle usein ja ilmoita miten Herran
asia on edistynyt, ja ole vakuutettu minun avustani. Teidän
rehellinen ystävänne

                                             Juho Paterson.

P.S. Minä olen melkein kokonaan unhottanut ruotsini.

15. _Rahmnilta_, [Pastori Kornelius Rahmn, joka pari vuotta palveli
Pietarissa, pääsi v. 1825 ruotsin pastoriksi Lontoosen, missä hän
vielä v. 1838 oli. Hän harrasti suuresti lähetystyötä, niinkuin
nähdään hänen kirjeestään, josta on ote painettuna _Sanomia
hengellisissä aineissa_ ("Tidningar i andeliga ämnen") v. 1838.]
Pietarista maalisk. 20 p. 1824.

Minun rakas veljeni! Sinun kirjeesi viime helmikuun 25 p:ltä tuli
minulle aivan oikein ja siitä sydämellisesti kiitän. Tervehdykset
saatoin perille. Tohtori Paterson oli jo ennen saanut sinulta
kirjeen, jonka hän ilmoitti minulle. Sittemmin sai h:ra Boudon
kirjeen ja on nyt jo saanut toisen, vastauksena hänen myöhäisemmälle
kirjeellensä. Kaikista näistä kirjeistä olemme yhtä suurella ilolla
huomanneet sinun voivan hyvin ja olevan terveen _sisällisessä_
ihmisessä, kuin ikävälläkin nähneet _ulkonaisen_ asemasi vielä olevan
huolestuttavaisen. Se kalkki, jonka sinä olet saanut juodaksesi, on
tosin karvas, kuitenkin on Vapahtajan itsensä täytynyt sama juoda,
vaikka hänen juomisensa siitä oli paljoa runsaampi, kuin sinä tahi
kukaan ihminen voipi sietää. "Minun kalkkini pitää teidän juoman ja
teitä pitää kastettaman sillä kasteella, jolla minua kastetaan",
tämän sanoi hän jo Johannekselle ja Jaakobille. Kuitenkin kuuluu
se myöskin: _jos kärsimme, niin myös ynnä hallitsemme_, 2 Tim.
2: 12. Ja minä tiedän sinunkin, veljeni, ilolla näkemäsi sinulle
käytettävän Johanneksen sanoja Ilmest. 1: 9 _minä, teidän veljenne
ja osallinen vaivassa ja valtakunnassa ja kärsivällisyydessä,
Jesuksessa Kristuksessa_. Murhe auttaa pääsemään valtakuntaan, ja
kärsivällisyys, Jesuksen Kristuksen kärsivällisyys pidättää siellä.

Tällä ajalla ei Herra ole kuitenkaan antanut olla sinun
kehoituksetta, jonka huomaan kirjeestäsi, nimittäin sillä tavalla,
että hän on sallinut sinun löytää sieltä täällä yhtämielisiä
virkaveljiä ja ystäviä, jotka ainakin ovat osaa ottavaiset ja
sääliväiset. Tämäkin on hänen Davidin suusta puhutun armollisen
sanansa täyttämys: _Herra panee kuorman päällemme, mutta hän myös
auttaa meitä_, Ps. 68: 20. Vieläkin rukoilen sinua hakemaan voimaa
näistä sanoista: _Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi; sillä minä
olen sinun Jumalasi minä vahvistan sinua, ja autan sinua, ja tuen
myös sinua minun vanhurskauteni oikealla kädellä_. Es. 41: 10. Anna
evangeliumin vihollisten riehua niin paljon kuin he tahtovat; se ei
tee mitään. He eivät vihaa H. Renqvistiä, vaan Jesusta Kristusta,
jonka asialle he ovat nurjat ja jonka valtikkaa he eivät tahdo
hallitsiaksensa. Lukekoot ja miettikööt kuitenkin 2:sta psalmia,
etenkin 12:ta värsyä! He kyllä luulevat voivansa tehdä suuria asioita
ja ottavat turvaksensa maallisten asiain ajajain juonet, kätkeissänsä
ja kaunistellessansa sydämensä pahuutta evangeliumille, jota he
mittaavat porvarillisen säännön ja ihmisellisten lakien uutteran
pyhityksen muodossa. Mutta Herra on ajallansa riisuva heiltä peitteen
ja asettava heitä esiin alastomina, jolloin, niinkuin profeta Esaias
Herran nimessä sanoo: _Herra tekee tuomion ojennusnuoraksi ja
vanhurskauden mitaksi, niin pitää rakeet karkoittaman pois väärän
turvan, ja veden pitää viemän tulen pois_, Ef. 28: 17. Ei päästäsi,
veljeni, ole hiuskarvaakaan putoava maahan Herran tahdotta.

Asiasta, josta tiedät meillä olleen tekemistä, kun olit täällä,
ei ole mitään kuulunut. Asianhaarat eivät liene vielä myöntäneet
mitään enempää tointa. Asia on semmoista laatua, että täytyy olla
kärsivällisyyttä ja odottaa, mitä Herra sallii tapahtua ja katsoa,
milloin hänen aikansa tulee. Ei mitään saada tässä pakoittamalla
aikaan. Jumala on ohjaava ihmisten sydämet ja antava tilaisuuden.
Minä en vielä mitään tiedä.

Paitsi mitä luutnanti Boudon on kerännyt, olen minäkin ystävieni
kesken saanut vähän kokoon sinulle, vaan en tahdo niitä nyt lähettää,
kun en varmuudella tiedä, jos vielä olet Porvoossa tai muualla.
Sentähden toivoisin, että sinä saattaisit ilmoittaa olostasi minulle
sekä sanoa kenelle tai millä osoitteella minä vasta saattaisin
lähettää ne. Jos et vielä ole lähtenyt Porvoosta, vaan ihka nyt olet
lähtemäisilläsi Turkuun, niinkuin olet sanonut, niin rukoilen sinua
mennessäsi käymään tohtorien Rancken'in ja Ignatius'en luona ja
sanomaan heille terveisiä minulta ja rakkaalta vaimoltani.

Lähinnä sinua on minun paha mieleni rakkaasta vaimostasi ja
lapsistasi. He saavat aikasin oppia kantamaan Kristuksen ristiä.
Herra vahvistakoon ja auttakoon heitä! Minä luulen, että sinä, jos se
on mahdollista, koettaisit saada tavata rouva Lesréniä Hatanpäässä.
Minä olen vakuutettu, että hän, jos mahdollista on, auttaa sinua
myöskin käännöksiesi painattamisessa. Jos häntä saat nähdä, niin sano
hänelle meiltä sydämmellisiä terveisiä. -- Täällä liikkuu nyt paljon
tautia. Tohtori Paterson ei ole oikein terve. Meidän pastori Richard
Knill on muutaman viikon ollut sairas. -- Kaikki ystävät käskevät
sanomaan sinulle sydämellisiä terveisiä! Toivoo

                                          Kornelius Rahmn.

16. _Samalta_, (päivän määrättä).

Minun rakas veljeni! Viime maaliskuun 26 p. kirjoitin sinulle
Porvooseen kaupunginsaarnaaja Hirnin kirjeessä, ja kahta päivää
myöhemmin oli viimeinen kirjeesi Hatanpäässä kirjoitettu. Siis
et ollut Porvoossa ja, niinkuin viime kirjeessäsi sanot, et
Hatanpäässäkään sinä aikana, kun sanottu kirjeeni tuli pastori
Hirnille Porvooseen. Minä kuitenkin uskon, pastori Hirnin lähettäneen
sen sinulle Liperiin ja siis sinun tuntevan sen sisällön.

Viimeisestä kirjeestäsi huomaan sinun Lesrénin talossa voineesi
oikein hyvin. Minä iloitsen, että sinä matkamiehenä olet saanut
virvoitusta vaivaloisella tielläsi. Sanottua Gerh. Tersteegen'in
puhetta en ole muistaakseni lukenut, mutta päättäen sen miehen muista
viisaista kirjoista, saatan tietää sinun löytäneesi rasvaa, ydintä ja
viiniä siitä, missä ei rupaa ole. Sillä etenkin semmoisista aineista,
kuin _Kristuksen rakkaus_, oli hän mestari puhumaan ja kirjoittamaan.
Tersteegen'in kirjoista, joita alkuperäiselläkin kielellä, saksaksi,
on varsin vähän, ei ole, paitsi sanottua puhetta ja ehkä vielä
jotakuta pientä esitelmää, mitään ruotsinnettu.

Tohtori Paterson kertoi minulle hänelle kirjoittamasi kirjeen
sisällön. Se ihastutti minua sanomattomasti ja kehoitti minua Jumalaa
kiittämään hänen uskollisuudestansa ja isällisestä hyvyydestänsä,
kun hän on herättänyt sinun parhaaksesi ihmisiä ilahuttamaan ja
neuvomaan sinua. Meidän ei pidä luottamaan ihmisiin tai uskomaan
sentähden itseämme varmaksi ja vaarattomaksi, jos meillä on joku
kanssa-vaeltaja, pääasiassa yhtä heikko kuin mekin, iankaikkisuuteen.
Kuitenkin pitää meidän kiittämän Jumalaa, joka ei välikappaleetta
tee mitään, kun hän näkee hyväksi antaa meille kehoitusta, apua ja
virvoitusta. -- -- --

Niin paljon me kaikista näemme, niinkuin kerrot, ettei sinulla ole
mitään pelättävää, että Herra riisuu vihollisiltansa aseet ja että
tarvitset vaan yksinkertaisesti vaeltaa tietäsi ja luottaa häneen,
etkä ole toivossasi häpeään joutuva. Kaikkia täkäläisiä Jesuksen
ystäviä virvoittaa ja kehoittaa hyvin Herran hyvyys kohtaasi
lujuuteen, järkähtämättömyyteen ja alati kestäväisyyteen Herran
työssä, tietäen, ettei työmme ole jääpä hedelmittä Herrassa.

Bernierin kirjasta: _"Kätketty elämä"_ j.n.e. olen tahtosi mukaan
puhunut pastori Gosner'ille, joka hyvin sydämellisesti ottaa osaa
kaikessa, mikä koskee sinua. Hän on jo Saksanmaalla ollessansa
kirjoittanut otteen sanotusta teoksesta, joka ensin oli painettu
Nyrnberg'issä ja sitte monessa muussa paikassa. Tämä ote on pieni
ja sisältää teoksen ytimen ihka sen, minkä Gosner näki sinä aikana
lukioillensa sopivimmaksi. Hän sanoi olevan hänelle mahdottoman
sanoa, mitä hän on pois heittänyt, tai mitä sinun pitäisi heittää tai
ottaa, kun suuren saksalaisen alkuteoksen ja ruotsinnoksen välillä
jo oli suuri ero. Paitsi sitä, jos tahdot painattaa semmoisen otteen
Bernierin kirjan ruotsinnoksesta, niin pitää sinun hänen tavallaan
katsoa lukiain tarvetta, tajua ja muita semmoisia seikkoja, sekä
rukoillen Jumalaa, koettaa ottaa sitä, joka parhaiten hyödyttää ja
vahvistaa yksinkertaisia Jumalaa rakastavia sieluja. Lyhykäisesti,
mitä sydämesi näkee enimmän lämmittäväksi ja mikä on Raamatun
puhtaan sanan ja totisen yhdenvertaisuuden mukaan, sen saatat ottaa,
jos haluat. -- Tämä kysymys ja tämä toimi on herättänyt minussa
ajatuksen, että saksasta ruotsintaa sanottu Gosner'in ote. -- -- --

Jumalan työ keskessämme näyttää edistyvän, seurakunta lisääntyy
ja minä toivon, ettei työ jää hedelmättömäksi. -- Vaimoni ja
pikku Hanna, tohtori Paterson, tohtori Henderson, pastori Gosner,
luutnantti Boudon, Kjellström, Holmström'in perhe käskevät kaikki
sanoa sinulle sydämellisiä terveisiä. Sano terveisiä Pekka Mustiselle
ja kaikille, jotka hänen kanssansa Herraa Jesusta Kristusta
hurskasmielisesti rakkaana pitävät.

                                      Kornelius Rahmn.

P.S. Minä lähetän sinulle tässä täkäläisten kristillisten ystäväin,
jotka ovat useaa kansallisuutta, kuitenkin enimmät ruotsalaisten ja
suomalaisten keräämät 175 ruplaa. Se on vähän, mutta minä lähetän sen
Jesuksen rakkauden uhrina. Anna minun tietää, jos olet ne saanut ja
kirjoita minulle kohta Helmholts'iin.

17. _Samalta_, Pietarissa 18 p. syysk. 1824.

Minun rakkain veljeni! Toissa päivänä sain viimisen kirjeesi 11
p:ltä syyskuuta, josta näen kärsimisesi vielä jatkuvan. Ihmiset
menevät yhdestä julmuudesta toiseen ja tekevät elämäsi katkeraksi.
Näemmehän tässä kaikessa kuitenkin Herran käden? _Tapahtuuko jotakin
pahaa kaupungissa, jota ei Herra tee?_ kysyy profeetta Amos 3:
6. Se kuuluu ihmiselliseen heikkouteemme ja nurjuuteemme, että
kaikissa tilaisuuksissamme, onnellisissa ja onnettomissa, katsomme
välikappaleihin; ja useasti unhotamme hänet, jonka uskomme pitävän
meitä kädessänsä, joka kääntää kaikkein ihmisten sydämet mihin
tahtoo, ja hänen sallimattansa ja tietämättänsä ei hiuskarvakaan
päästämme putoa. Herra viepi sinua aina taisteluun ja kärsimisiin
puhdistaaksensa sillä uskoasi, koetellaksensa pysyväisyyttäsi ja
rakkauttasi; vieläpä luodaksensa sinulle taivaallisen mielen ja
tehdäksensä sinua semmoiseksi, että täydellisesti saatat kuolla
tästä maailmasta ja elää toivon ja uskon kautta tulevaisessa. Se
on varma asia; sillä minä huomaan kirjeestäsi, että Herra samassa
suhteessa, kuin hän sallii sinulle ulkonaista kärsimistä, virvoittaa
sieluasi sanomattomalla rakkaudellansa ja Pyhän Henkensä sisällisellä
turvalla, niin että sinua ravitaan joka päivä sillä leivällä, joka on
taivaasta alas tullut ja joka antaa maailmalle elämän ja virvoitetaan
sillä elämän vedellä, jonka Jesuksemme antaa kaikille niille, jotka
häneen uskovat. Onpa sinulla syytä Davidin kanssa sanoa: _Herra: Sinä
valmistat minulle pöydän, vihollistesi kohdalle: sinä voitelet pääni
öljyllä, ja maljani on ylivuotavainen. Hyvyys ja laupeus noudattavat
minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa
iankaikkisesti._ Ps. 23: 5, 6.

Niin kauan kun Porvoon konsistorio ei Jumalaa pelkää, et saata tuolta
hengelliseltä tuomio-istuimelta odottaa muuta, kuin mitä nyt koet,
joka on hyvin selvä, että kun semmoista on jo tapahtunut sinun ja
konsistorion kesken, ei sillä ole ystävällistä ajatusta sinusta,
eikä luottamusta sinuun. Laillisesti et saata konsistoriolle mitään
tehdä, sillä laki ja asetukset ovat sillä puolellansa ja se tietää
kyllä menestyksellä antaa oikean valon vieläpä tärkeydenkin, ainakin
sinne, kunnes eivät oikein käsitä ja ymmärrä tätä: _Laupiutta minä
tahdon ja en uhria_ Hos. 6: 6. Asianomaiset suoraan sanoen pitävät
sinua papiston apulaisena, jolle he saattavat tehdä mieltänsä
myöten ja lähettää sinne minne näkevät tarpeelliseksi. Tähän on
laki. Mutta jos he tutkimatta ja seuraamatta Jumalan sanaa tahtovat
myös kuunnella vanhoja tuomari-sääntöjämme, joissa sanotaan: "ei
mikään ole tuomarille niin tärkeä kuin hyväntahtoisuus", niin
varmaankaan eivät he lain määräyksellä tahtoisi tappaa ja hävittää
lähimmäistänsä. Ei maksa vaivaa laveasti puhua tästä; sillä asiaa
ei voida muuttaa. Tänäkin päivänä on se sellainen, kuin kohta 6000
vuotta on ollut: vihollisuus vaimon siemenen ja käärmeen siemenen
kesken. Tämä on pääperustus kaikkeen kärsimiseesi, ja kuitenkin olet
sinä onnellisempi vastustajiasi; sillä sinä nautit Jesuksen rauhaa ja
hyvää toivoa armosta tässä ja tulevaisessa elämässä.

Onpa kurja ja inhoittava maailmallinen korkeus, kun se nousee
Kristusta vastaan. Hänen asiansa ja Hänen kansansa! Arvonimet ja
arvomerkit eivät voi peittää hengellistä köyhyyttä, heikkoutta ja
kurjuutta. Ne tekevät sen vieläkin enemmän näkyväksi ja silmään
pistäväksi. Paljon odotetaan aina suurilta miehiltä ja kohtuullisesti
vaaditaan heissä olevankin hyviä ihmisiä; mutta kun huomataan päin
vastoin, niin saavat he oikein ajattelevain inhon, ja närkästyksellä
käännetään heille selkä, koska on havaittu heissä erehdytyn.

Ei sovi asiasta korkeimmille asianomaisille sanoa mitään. Pimeys,
jonka läpi emme voi tunkeutua, peittää kaikki. Ei nyky aikaan ole
kovin syvälle ryhdyttävä tähän aineesen, etenkin siitä kysymään. En
siis parhaalla tahdollanikaan saata tästä antaa sinulle luotettavaa
neuvoa. En tiedä tästä sanoa mitään enempää, eikä muutkaan
täkäläiset. Saamme nähdä, mitä kaikkein kuningasten Kuningas ja
herrain Herra on tekevä, kun hän hyväksi näkee.

Syytettäessä puolustaida maan lakien mukaan ja käyttää kansalaisetuja
semmoisissa suhteissa, ei saata koskaan olla väärin. Tähän on meillä
monta apostoli Paavalin esimerkkiä, joita ei liene varsin turhaan
meidän tiedoksemme kirjoitettu pyhään Raamattuun.

Jos sinulla on tilaa kouluhuoneessa, niin saatat sunnuntaisin
iltapuolella pitää pyhäkoulua lapsille. Ja jos siinä vähitellen
annetaan olla lasten vanhempain, ystävien ja tuttavien läsnä, niin
saat kohta tilaisuuden vanhemmillekin julistaa Jumalan sanaa.
Pyhäkoulut eivät ole kielletyt; ne eivät ole semmoisia kokouksia,
joita laki estää. Ne ovat vaan koetuksia kasvavan su'un hyödyksi,
jotka aina ja kaikkialla ovat luvallisia. Annetaan lasten oppia ulkoa
muutamia värssyjä Uudesta Testamentista ja kysellään siitä; saattaa
myöskin kertailla katekismoa ja vaihtelun vuoksi opettaa jotakin
virsikirjasta, jotka elämään sovittamalla mieleen teroitetaan, ja
siinä saapi aina tekstiä yltäkyllin. Rukous ja laulu ovat semmoisissa
harjoituksissa aivan paikallansa.

Minä toivon, ettet sinä maltittomuudessa kirjoita neiti Nilsson'ille
jyrkästi. Me mielellämme tahdoimme kuulla enemmän ja laveammin
hänestä ja kaikkein mieluimmin häneltä itseltänsä, ennen kun hän
päättää tänne tulla. Me emme saata vakuuttaa häntä mistään suurista
ehdoista eikä pitkällisestä luonamme olemisesta; sillä emme itsekään
tiedä kuinka kauan täällä tulemme olemaan. Raskaampaan työhön on
meillä venäläinen tyttö palveluksessamme; mutta vaimoni tahtoo
kuitenkin ruoan laittajaksi, vaatteitten silittäjäksi, ompeliaksi
ja m. semmoiseksi jonkun, joka on taitava näissä toimissa ja jolla
on taipuva ja hyvä luonto mielellään auttamaan missä tarvitsee.
Nyt kun sinä matkustat Liperiin, puhu siis hänelle ja pyydä häntä
kirjoittamaan meille ajatuksiansa ja mitä hän pitää tarjoamistamme
ehdoista. Sano hänelle, ettei hän luulisi Pietarin oloja kovin
loistaviksi, ja älköön jättäkö kotiseutuansa, jollei hän selvään
tunne sen olevan Herran tahdon.

Pieni Hannamme on ollut toisen kerran sairaana, mutta alkaa jo
Herran hyvyydestä parantua. Pastori Juh. Gosner on kirjoittanut
meille ja kysynyt kuinka on laitasi. Hän sanoo sinulle terveisiä.
Sinä tietänet, että hän keväällä lähetettiin rajan yli ja on nyt
Altonassa. Tohtori Paterson ja kaikki ystävät, joiden joukossa
vaimoni ja Hanna sanovat sinulle sydämellisiä terveisiä. Jumala
vahvistakoon ja holhotkoon sinua ja perhettäsi, joille täkäläiset
lähettämät sydämellisiä terveisiä.

                                          Kornelius Rahmn.

18. _Samalta_ 29 p. maalisk. 1825.

Sydämellisesti rakastettu veljeni Kristuksessa Jesuksessa! Viime
syksystä asti, jolloin Porvoosta läksit Liperiin, en ole vähintäkään
kuullut sinusta. Sinä kirjoitit minulle vähää ennen lähtöäsi
ja se onkin viimeinen sinulta saamani kirje. Se on herättänyt
rauhattomuutta ja surua sinusta niin hyvin minussa, kuin monessa
täkäläisessä ystävässäsi ja Jumalan lapsissa. Ja tietomme tilastasi
ja matkasi tarkoituksesta vaikutti meihin; vaikka tiesimme ja
toivoimme sinun perheenesi olevan Herran kädessä. Nyt muutamia
päiviä sitte saapui tänne Sortavalasta eräs tuttu ja kristillinen
ystävä, kauppias Boehm, jolta kysyin, josko hän tiesi tai oli
kuullut sinusta? Hän sanoi, ettei hän tosin ollut tuttu kanssasi,
vaan oli kuitenkin kuullut sinun olleen pahasti sairaana ja, että
vieläkin olisit sekä ettei olisi paljon toivoa paranemisestasi. Se
koski meihin kovin syvälle. Nyt huomasin, mikä oli ollut syynä,
etten niin pitkään aikaan kuullut sinusta. Nyt, veljeni, jos vielä
kykenet antamaan minulle tietoa itsestäsi, niin kirjoita kohta kaiken
mokomin, niin, _heti_, jos mahdollista, osoitteella Helmholtsiin,
Raamattuhuoneesen. Elä viivyttele, sillä se on tietämätön, jos minä
jään kauemmaksi Pietariin. Myötäseuraavat ovat ystäväin kokoomat
sinulle. Kun saan varman tiedon, mihin kirjeet sinulle ovat
lähetettävät, niin saat vielä enemmän, jota kristillinen rakkaus
on Herralle uhrannut. Mutta minä toivoisin saada lähettää ne omiin
käsiisi, ettei vihollisesi saisi nielasta niitä. Kirjoita heti, jos
elät, ja sano minulle, missä olet ja kuinka on laitasi, ja mihin on
kirjeesi lähetettävät, että sinä ne saisit.

Herra Jesus, jota palvelet, johon uskot ja jota rakastat, hän
varjelkoon sinua ja antakoon sinulle lohdutusta siipeinsä varjossa.
Vaimoni, t:ri Paterson, Boudon ja muut ystävät pyytävät sanoa sinulle
sydämellisiä terveisiä minun kauttani, ollen kuoloon asti uskollinen
ystäväsi.

                                          Kornelius Rahmn.

19. _Samalta_ 26 p. heinäk. 1825.

Kaikkein rakkahin veli! Kirjeesi 7 p:ltä heinäkuuta olen oikein
saanut. Tieto semmoisestaki terveydestäsi ihastutti meitä kaikkia,
kun ei se sinua estä työskentelemästä ja vaikuttamasta Herran työssä
mahdollisten asianhaarain mukaan. Kirjeesi niille kahdelle ystävälle,
joille sinä useasti sanotusta kirjasta kirjoitit, ovat myöskin
tulleet perille ja hekin käskevät sanoa sinulle hyvin rakkaita
terveisiä. Muutamat syyt ovat estäneet heitä antamasta siitä kirjasta
sinulle selkeää vastausta. Ja, sinulla ei ole enää odotettavana
kirjaa eikä vastausta. Älä koskaan enää kirjoita siitä asiasta. Se
painos, joka siitä tehtiin muutamia vuosia sitte erään yksityisen
kustannuksella, on nyt aivan loppuun mennyt, eikä sitä enää koskaan
uudisteta. Eräällä toisella yksityisellä henkilöllä, joka asui
Raamattuhuoneessa, oli niitä omasta puolestansa kaupaksi, ja koko
asialla ei ollut mitään yhteyttä Raamattupuodin kanssa, niinkuin
sinä sitä kutsut. Siinä ei koskaan ole ollut muuta, kuin Raamatuita
ja Uusia Testamenttia kaupaksi; kaikki muut eivät kuulu laitoksen
tarkoitukseen, eikä niitä siis saata sieltä odottaa, eikä pidä etsiä.

Kirjeestäsi näen, ettei asia kihlakunnan oikeudessa ole vielä
päättynyt. Se on ihmisellisesti tuomiten ja puhuen ikävä seikka. Me
emme kuitenkaan uskalla napista siitä, vaikka me yhtä hyvin, kuin
luultavasti sinäkin, mielellämme näkisimme asian jo hyvin päätetyksi.
Sillä ken saattaa tietää, minkä tähden Herra on hyväksi nähnyt
antaa sinulle tätä kärsimistä. Epäilemättä se ei ole ollut hyödyttä
sisälliselle ihmisellesi. Ja kun kaikki se hyöty on voitettu, mitä
sillä on voitettava, niin pääsetkin sinä varmaan vapaaksi tämmöisestä
vaikeasta kärsimisestä. Kuitenkin on eräs pyytänyt minua kysymään:
jos sinulla on mitään toivoa saada asia pian päätetyksi? -- -- --

Se on vaikuttanut suuren mielihyvän kaikissa täkäläisissä Jumalaa
rakastavissa sieluissa, jotka ovat saaneet kuulla siitä, että sinä
pian saatat antaa neljä ilmoittamaasi korkea-aatteista kirjaa
ilmestyä päivän valoon ja tulla yhteisen kansan käsiin. Antakoon
Herra tähän siunauksensa ja sanansa taivaan kasteena pehmittää
ihmisten sydämet ja valmistaa niitä vastaan ottamaan pyhästä
Raamatusta elämän sanaa, mikä on elävä siemen, joka yksin voipi
tehdä meidät osallisiksi Jumalan luonnosta, jolloin me pakenemme
maailman katoavaisia himoja! Todistukseksi siitä osan otosta, jota
täällä vilpittömimmät sydämet osoittavat tämmöiselle hankkeelle, olen
saanut toimekseni tässä lähettää sinulle 200 ruplaa pankkoseteliä
painokustannusten suorittamiseksi, jottet sinä tarvitse käyttää omia
väljiä tulojasi, etkä joutua suurenlaiseen velkaan. Tämä on uusi
todistus taivaallisen Isän ja Herramme Jesuksen sydäntä taivuttavasta
voimasta, jonka minäkin tiedän antavan uskollesi uutta voimaa ja
kehoitusta pysyväisyyteen ja hyvää kulkuasi jatkamaan loppuun asti.

Minä nyt otan puheeksi sen tärkeän pykälän kirjeessäsi, joka minua
kaikkein enimmän huvittaa. Sinä puhut ajattelevasi itsesi ja maailman
kieltämistä ja valppautta päästäksesi sen likempään yhteyteen,
joka sieluasi rakastaa ja rakkauden yhteyteen hänen kanssansa
täydellisemmin, kuin ennen. Sinä valitat hitauttasi ja sanot
jättäneesi terveysveden juonnan, ettei mielettömäin ihmisten seura
kokonaan estäisi sinua aikeestasi. Yhtä täydellisesti kuin hyväksyn
päätöksesi, yhtä sydämellisesti toivon onnea sinun aikeellesi
tunkeutua taivaan valtakuntaan ja vaikka itsessäsi aina heikkona,
kuitenkin Kristuksen armosta väkevänä ja voimakkaana saartaa sitä
luoksesi. Mietiskellessäni ja ajatellessani lausuntoasi, syttyy
minussa sydämellinen halu päästäkseni sellaiseksi, kuin minun
pitäisi olla. Minä kyllä jotenkin tiedän kuinka laitani pitäisi
olla -- mutta mikä minä olen? Kun toisinaan ajattelen useasti
kurittaneeni, muistuttaneeni, opettaneeni ja kehoittaneeni muita
ja katson itseäni, niin vapisen; sillä minä muistan sanat: kenelle
paljo on annettu, häneltä paljo vaaditaankin. Ihmeellistä kuitenkin,
että minä olen havainnut omat muille lausutut sanani ja puheeni
olevan salaman säteinä omassa sielussani ja pakottajana heittämään
sitä, mitä muissa soimasin, mutta samalta huomasin olevani siihen
voimaton. Ei mikään paremmin ja pontevammin vakuuta meitä sydämemme
synkeästä turmeluksesta, kuin hitaus rakkautta rakastamaan. Se on
jotakin aivan luonnotonta, ettei rakasteta. Täällä ei ole ketään
ihmistä, joka ei rakasta ja tahdo itseänsä rakastettavan. Mutta
minkätähden ei tahdota rakastaa Jesusta, joka ensin on meitä
rakastanut? Minkätähden ainoasti tämä käypi hitaasti, kun muutoin
rakkaus vanhempiin, lapsiin, vaimoon, ystäviin, hyväntekiöihin y.m.
on helppo asia, joka sujuu itsestänsä. Oi, kuinka syvälle olemme
vajonneet Aatamin lankeamisella! Ja olemmepa sittemmin varsin syvälle
itsemme vajottaneet lihallisuutemme tyydyttämisellä! -- Kuitenkin
olkoon Jumalalle ylistys hänen sanomattomista lahjoistansa! Armon,
avun, pelastuksen, elämän, valon, ojennuksen, voiman olemme saaneet
Jesuksen Kristuksen ansiolla. Sentähden saattoikin apostoli antaa
tämän kehoituksen: iloitkaat aina Herrassa; ja taas minä sanon:
iloitkaat! Fil. 4: 4.

Maailma ja maailman omaisuudet ovat petolliset, ja mitä paremmin
opimme tuntemaan niitten tyhjyyttä ja arvottomuutta, sitä paremmin
ja helpommin käy myöskin niitten kieltäminen, etenkin kun jo
olemme saaneet maistaa Herraa, kuinka makea ja suloinen hän on.
Alinomainen rukouksissa seurusteleminen Herran kanssa ja pyhän
ehtoollisen ahkera nauttiminen ovat kaksi arvokasta välikappaletta
maun saamiseksi hänestä. Raamatun lukeminen tutkimalla, ikäänkuin
Herran silmäin edessä, antaa ihmeellisen voiman ja heräyksen.
Parin värsynkin hyvästi ajatteleminen, kun niitten annetaan olla
leipäpalana taskussa syötäväksi päivän pitkään, olen havainnut
kelvolliseksi välikappaleeksi pitämään oikeassa mielialassa. Silloin
saattaa tehdä paljon vähällä vaivalla. Tämä on suuri taito ja syvä
salaisuus, jota useammat eivät käsitä. Tässäkin saamme kuitenkin
havaita, ettei saatana anna asian edistyä häiritsemättä. Hän antaa
meidän pelästykseksemme kuulla ärjymistänsä. Kuitenkin pelastaa Herra
jumaliset kiusauksista. Pelastukoot sinä, minä ja meidän omaisemme ja
kaikki lähellä ja kaukana pahasta!

                                            Kornelius Rahmn.

20. _Samalta_ 16 p. elokuuta 1825.

Sydämestä rakastettu veljeni Kristuksessa! Sinun viimisen
tervetulleen kirjeesi 3 p:ltä tätä kuuta olen oikein saanut ja
siitä sinua sydämellisesti kiitän. Sen sisältö saattoi minun
hyvin iloiseksi, kun minä siitä huomasin lähetetyt rahat tulleen
sinulle ja Jumalan työn Suomalaisten sieluissa edistymän ja meidän
Herramme Jesuksen valtakunnan ja lunastettujen piirin levenemisen
olevan odotettavana sinun maanmiesten kesken. Mitä sinä neiti
Gripenberg'istä kirjoitat, nimittäin, että hän on oikealla
evangelisella tiellä, mutta samalla hyvin tunnokas, näyttää
osoittavan, että sinä katsot paljoa tunnokkaisuutta semmoiseksi, joka
ei aina ole olemassa evangelisella tiellä, eikä siihen kuulu. Se ei
koskaan saata olla tarkoituksesi, vaan pikemmin ajatuksiesi väärin
ilmoittaminen. Sillä mitä evangelisemmaksi sielu käy, veliseni,
sitä tunnokkaammaksikin se käy. Se kuuluukin Fil. 2: 12 _laittakaat
pelvolla ja vapistuksella, että autuaiksi tulisitte_. Autuaaksi
tekevä, elävä ja vaikuttava usko Herraan Jesukseen, palava rakkaus
häneen ja Hengen pantti pelastuspäiväksi ovat suuria ja kalliita
armolahjoja; ja kyllä semmoinen sielu on hyvin siunattu, ja se
onkin alkanut iankaikkisen elämän täällä alhaalla, ken on saanut
osan näistä lahjoista. Mutta mitä arvollisempi kalleus on, sitä
enemmän pelätään vahingoittaa tai hävittää sitä. Mitä autuaammalta
tuntuu rakkauden yhteydessä ja osallisuudessa oleminen, sitä
enemmän peloittaa sen katkeaminen ja vahingoittuminen. Katso, tästä
pelosta ja vapistuksesta tulee tunnokkaisuus, joka ei koskaan käy
liian suureksi. Kristillisyys ilman tunnokkaisuutta on epäiltävä.
Minä tiedän täällä olevan erään kristityiden lajin, joka kovin
paljon vastustaa, mitä he kutsuvat lailliseksi olemukseksi. Tämä
onkin jotakin varsin toista, kuin tunnokkaisuus, joka kuuluu
evangeliseen olemukseen. Se, joka uskoo Herraan Jesukseen ja palaa
rakkaudesta häneen, on jo uskon vanhurskauttama, ja _niin ei ole nyt
yhtään kadotusta niissä, jotka ovat Jesuksessa Kristuksessa, eikä
vaella lihan, vaan Hengen jälkeen._ Rom. 8: l. He ovat vapautetut
lain uhkauksesta, rangaistuksesta ja tuomiosta, mutta eivät sen
pitämisestä ja siitä huolimisesta. Sillä heitä on kutsuttu vaeltamaan
Jesuksen jälkiä, niinkuin hän vaelsi? Mutta kuinka hän vaelsi? Hän
täytti lain. Sinun tahtosi, Jumalani, teen minä mielelläni; ja sinun
lakisi on sydämessäni, Ps. 40: 9. Tämä oli hänen sanansa: Koko
lain pääsumma on rakkaus, ja Jesuksen elämä on kuva sen rakkauden
täytättämisestä. Kristuksen rakkaus pakottaa niitä, jotka häntä
rakastavat. Kaikki tämä todistaa tunnokkaisuutemme välttämättömästi
kasvavan samassa suhteessa suuremmaksi, mitä enemmän täydymme
Jesuksen rakkaudella. Laillinen olemus on orjallinen ja kuolettava
olemus, jota vastoin evangelinen tunnokkaisuus on todistuksena
sisällisesti uudessa ihmisessä olevan elämää ja voimaa.

Nyt, veliseni, saan kertoa sinulle seurani kutsuneen minua lähtemään
Englantiin. Ehkä 14 päivässä, jos Jumala tahtoo, ennätän meritse
täältä Lontoosen. Minun täytyy jouduttautua myöhäisen vuoden ajan
vuoksi. Rukoile sydämellisesti Jumalaa minun ja omaisieni puolesta,
että matka olisi onnellinen ja Jumala veisi meidät kunniaksensa
sinne, missä parhaiten taidamme häntä palvella. Minä eroan
katkeruudella ystävistäni, joiden keskellä Herra on antanut minun
nauttia sanomatonta siunausta ja missä olen nyt saanut 2 vuotta
työskennellä sanassa ja opissa. Sinuakaan en voi enää suoraan
palvella. Sinä saat nyt kirjoittaa t:ri Paterson'ille. Ne 200 ruplaa,
jotka eräs täkäläinen hyvä ystävä on vuosittain sinulle luvannut,
olet saapa Paterson'in kautta. Uuden vuoden aikana ne saanet; minä
olen puuhaava siitä. Kun sinä Paterson'ille ilmoitat, missä sinä
aikana oleskelet, niin lähetetään rahat sinulle. Asuinpaikkani, jos
Herra minut hyvin Lontoosen auttaa, ilmoitan vastedes, jos sinä
tahtoisit kirjoittaa minulle. Kuitenkin uskon, että Paterson'kin
lähettänee kirjeet minulle, vaikka niitä en saane kaualle
käsiini. Kiitoksia nyt, rakas veljeni, kaikesta ystävyydestäsi ja
uskollisuudestasi. Näyttää siitä, kuin emme enää koskaan tässä
elämässä saisi persoonallisesti tavata toisiamme. Mutta olkaamme
Herramme Jesuksen rakkaudessa aina sidottuna yhtehen. Minä toivon
Herran vievän meidät yhteen kirkkaudessa. Nyt, Herra siunatkoon
sinua, vaimoasi ja lapsiasi, ja tehköön sinut Herrasi palveluksessa
uskolliseksi ja edistyväiseksi! Paterson, Boudon, Kjellström, rouva
Holmström ja kaikki muut rakkaat ystävät sanovat sinulle terveisiä.
Jesus olkoon sinun, omaisiesi ja kaikkein meidän kanssamme! Toivoo

                                         Kornelius Rahmn.

21. _Porvoon tuomiokapitulin päätös_ 15 päivältä marrask. 1826.

Porvoon tuomiokapitulin päätös niistä syytöksistä, joita
konsistorioon on esiintuonut sekä Liperin kirkkoherra, provasti
Niilo Juhana Perander v. 1820 silloisen apulaisensa, nykyisen
virkaatoimittavan vankihuoneen saarnaajan Svartholman linnassa
Henrik Renqvist'in muka tottelemattomuudesta ja ynseydestä
h:ra provastille ynnä muista, niin hyvin virantoimissa, kuin
muuallakin tehdyistä rikoksista, että myöskin Renqvist h:ra
provasti Perander'in huolimattomasta kirkkokurista sekä muista
laittomuuksista, kuin myös sikäläisen kiertokoulu-opettajan Antti
Hasselinin laiminlyödystä lasten opetuksesta sekä irstaisuudesta
ja tappelusta; joista tutkintoa pidettiin toimitetuissa provastin- ja
pispan-tarkastuksissa, kuin myös sanotun pitäjän arvoisassa
kihlakunnan oikeudessa, missä jutussa olivat (toimittajina)
Kaavin kirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander ja Porvoon
seurakunnan virkaatoimittava pastori, lehtori maj. Kaarlo Elias
Alopaeus. Annettu Porvoossa 15 p. marrask. 1826.

Tämän jutun asiapapereista tullaan tietämään seuraavaa: eräässä 8
päivänä marraskuuta tehdyssä kirjoituksessa on Liperin kirkkoherra
h:ra provasti Niilo Juhana Perander valittanut sen aikaisen
apulaisensa Henrik Renqvistin ylenpalttisista parannus- ja
hartausharjoituksista myöhään iltasilla ja öillä sekä tuhmasta,
innostelevasta uutteruudesta, joka on puhjennut sopimattomiksi
lauseiksi yksin saarnatuolistakin, minkä ohessa h:ra provasti väitti
Renqvistin tahtovan tunkeutua h:ra provastin virkaan, järjestää,
säätää ja asettaa seurakunnassa h:ra provastilta kuulustamatta
sekä muutoin puheissa ja kirjoituksissa osoittaa h:ra provastille
ynseyttä ja muuta solvaisevaa kohtelua; jonka vuoksi h:ra provasti
monen esiintuodun syyn johdosta on pyytänyt muuttamaan Renqvistiä
pois sieltä sekä lykännyt konsistorion tutkittavaksi, mihinkä
rangaistukseen Renqvist tekeysi syylliseksi hänen esimiehelleen h:ra
provastille osoitetusta ynseydestä.

Tämän ilmoituksen johdosta on konsistorio määrännyt asianomaisen
provasti-tarkastuksen, saadaksensa kaikesta tästä täydellisemmän
tiedon, kuin myös josko Renqvist Liperissä ollessaan on osoittanut
jotakin eriskummaisuutta opissa ja elämässä, sekä mistä ja
minkälaisesta syystä. Ja tämän toimituksen on Pohjois-Karjalan
provastikunnan kontrahtiprovasti, Kaavin kirkkoherra h:ra Samuel
Kiljander pitänyt 3, 4 ja 5 p. maaliskuuta v. 1821; jossa
tutkittaessa saatiin tietää, että sanotun seurakunnan jäsenet sekä
vanhat että nuoret jotenkin ovat edistyneet niin hyvin sisä- kuin
ulkolu'ussakin, sekä kristillisyytemme pääkappaleitten käsityksessä,
kuin myös papit ja seurakunta molemmin puolin todistivat, ettei
mitään erityisiä paheita seurakunnassa ollut olemassa. Muutoin
tarkastuspöytäkirja selittää: moni talollinen valitti sikäläisen
kiertokoulun opettajan Antti Hasselinin huolimattomuutta virassansa,
jota toiset taas vastustivat; usea seurakunnan säätyhenkilö ja
kansalainen ilmaisi toiveensa, että Renqvist muutettaisiin pois
muuanne, jota vastoin toiset pyysivät, että hän saisi jäädä
paikallensa; mainittu Renqvist 16 p. heinäkuuta samana vuonna käski
pois talollisen Heikki Tuhkusen, kotoisin Liperisalon kylästä, Herran
ehtoolliselta, vaikka kappalaisvainaa, varapastori Kekoni oli hänet
edellisenä päivänä ehtoolliselle kirjoittanut ja hän myöskin oli
rippisaarnassa ollut, jonka Renqvistkin silloin myönsi, ilmoittaen
sen tapahtuneen Tuhkusen irstaisuuden vuoksi; Renqvist asetti
provastilta kuulustamatta joka kylään viisikin tarkastusmiestä,
maikka semmoisia oli jo provasti ennen asettanut ainakin yhden
joka kylään, ja tästä Renqvistin toimesta olisi rettelöitä ja
epäluotettavia ilmoituksia syntynyt; Renqvist saarnoissansa olisi
käyttänyt tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja; hän vielä
eräässä saarnassansa oli sanonut, ettei Vapahtaja etsinyt herrojen
ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa, jolla lauseella h:ra
provasti luuli Renqvistin tahtoneen panetella säätyhenkilöitä ja
siten herättää nurjuutta heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä;
sama Renqvist muutamassa lukukinkerissä Liperisalon kylässä antoi
rangaista vitsalla erästä 15 vuotista poikaa kenkäparin varkaudesta;
Renqvist olisi eräälle osalle seurakunnan jäsenistä ilmoittanut
semmoisen ajatuksen kristillisyyden harjoittamisesta, että
kaikellainen maallinen työ olisi laiminlyötävä, jota vastoin heidän
ainoastaan olisi luettava, rukoiltava ja laulettava, ja Renqvist
kanteli h:ra provasti Perander'in huolimattomuudesta kirkkokurissa.

Herra kontrahtiprovasti Kiljander'ilta vaaditussa ja edellä
sanotun tarkastuspöytäkirjan kanssa konsistorioon lähetetyssä
virallisessa lausunnossa asiasta, on h:ra kontrahtiprovasti
ilmoittanut huomanneensa Renqvistin vastauksissaan sekavaksi ja
horjuvaksi, mutta kuitenkin aivan ahkeraksi ja väsymättömäksi;
jonka ohessa h:ra kontrahtiprovasti lausui, että Renqvist niin
väkirikkaassa seurakunnassa, kuin Liperi, ehkä saattaisi aikaan saada
haaveksivaisuutta, koska yksinkertainen kansa helposti saattaisi
väärin ymmärtää hänen intonsa, joten pahennusta syntyisi, jonka
vuoksi h:ra kontrahtiprovasti katsoi Renqvistin pois muuttamisen
tarpeelliseksi, sekä luuli vankihuoneen saarnaajan viran hänelle
sopivimmaksi. Tämän lausunnon kanssa on h:ra kontrahtiprovasti
lähettänyt otteen eräästä piirilääkäri Juhana Modin'in 9 p. lokakuuta
v. 1819 tekemästä todistuksesta, joka osoittaa provasti Perander'in
silloin olleen kovin sairaana n.s. syyskuumeessa, jota hän oli
pitänyt oman kertomuksensa mukaan 11 viikkoa, sekä seuraavana vuonna
6 viikkoa horkassa, paitsi monta muuta sairautta; oli myöskin h:ra
kontrahtiprovasti ilmoittanut provasti Perander'in selittäneen, että
jos joku viime aikoina hänen virkavelvollisuuasiastansa ehkä olisi
laiminlyöty, niin se ei ole verkkaisuudesta eikä huolimattomuudesta
tapahtunut, vaan syynä on siihen ollut pitkittyvä sairaus, jonka
ohessa on ollut monta rasitusta, mitkä omat häntä vähän väliä
vaivanneet.

Kun edellä nimitetyt asiapaperit tulivat 4 p. huhtik. 1826, esille
otettiin konsistoriossa saman kuun 11 p. eräs saman Renqvistin
allekirjoittama konsistorioon jätetty valituskirja, jossa
Renqvist syyttää provasti Perander'ia ei ainoastaan kirkkokurin
laiminlyönnistä, sanoen, että Liperin seurakunta olisi, kuin erämaa,
jossa taitamattomuus ja suurimmat paheet olisivat valloillansa,
vaikka h:ra provasti Perander oli tarkastuksessa sen kieltänyt;
vaan myöskin että: h:ra provasti on jättänyt lasten opetuksen
seurakunnassa irstaisimman ihmisen käsiin, semmoisen kuin Hasselin
oli; provasti Perander aivan harvoin saarnasi, ja kun hän
semmoista teki, hän ei saarnaisi parannuksesta, kääntymisestä,
uudestisyntymisestä, eikä yleisiä paheita vastaan, jotka olivat
tavalliset seurakunnassa; h:ra provasti on osoittanut ahneutta ja
häpeällistä voittoa; hänellä ei ollut tapana pitää rukoushetkiä,
ei edes silloinkaan, kun provasti oli pitäjällä; hän kieltäysi v.
1818 toimittamasta talollisen vaimon Anna Nupposen, Lehmonahon
kylästä, Kontiolahden kappelista, ripitystä, jonka luokse h:ra
provasti ylöskantomatkallansa oli saanut kaksi kutsumusta ja joka oli
kuollut saamatta Herran pyhää ehtoollista, ennen kun pappi sanotusta
kappelista, jonne h:ra provasti hakiaa käski, ennätti saapua; h:ra
provasti, samalla kun kunniallisellekin ihmiselle, antoi ehtoollista
eräälle seurakunnasta vastaiseksi suljetulle talolliselle Juhana
Puhakalle, Oravisalon kylästä. Tämän ohessa vaati Renqvist pitämään
parempaa tarkastusta, kuin h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'in
toimittama, sanoen mainitun tarkastajan törkeästi erhettyneen
tässä tärkeässä toimessa, jottei Renqvist, eikä kukaan rehellinen
mies saattanut siihen tyytyä, koska ei h:ra kontrahtiprovasti
noudattanut semmoista tarkkuuta, kun kirkkolaissa käsketään, joten
kävi, ettei tarkastaja lasten kirkossa löytänyt osaamattomia ja
Herran ehtoolliselle päästämättömiä, ja ei myöskään kirkkokirjain
muistutuksista ole hankkinut tietoja asujanten tavoista, eikä
koetellut seurakunnan kristillisyyden tietoa, joka siellä olisi
huonolla kannalla; jota paitsi Renqvist ilmoitti, ettei hän pidetyssä
tarkastuksessa saanut vapautta puolustautua ja selvittäytyä siitä,
mitä hänestä oli kanneltu, jonka vuoksi hän nyt oli pakoitettu
puolustautumaan tarkastuksessa tehtyjä kanteita vastaan, joista
yhdestätoista puolustusseikasta kuuluu kymmenes näin: "Että minä
eräässä lukukinkerissä annoin vitsalla rangaista erästä 15 vuotista
poikaa, sitä käskin tehdä sentähden, kun ei poika osannut lukea vaan
sitä vastoin tehdä pahaa, jota hän kuitenkaan ei tunnustanut, johon
minä tahdoin häntä vitsalla pakoittaa, jotenka lukkarivirantoimittaja
Helenius, minun käskystäni antoi hänelle muutamia rapsauksia
ainoastaan paidan päälle." Paitsi tätä on Renqvist myötä liittänyt
luettelon 111 henkilöstä, jotka eivät olleet päästetyt Herran
pyhälle ehtoolliselle, vaikka niistä nuorimmat olivat syntyneet v.
1793, ja toisen luettelon 46 parista, jotka luvattomasti olivat
yhdessä eläneet ja siittäneet lapsia, sekä kolmannen luettelon 8
säätyhenkilöstä, niitten joukossa h:ra provasti Perander, jotka
monena vuonna olivat laiminlyöneet käydä Herran pyhällä ehtoollisella.

Näistä kuulusteltua, ovat herrat kontrahtiprovasti Kiljander ja
provasti Perander antaneet kirjalliset selityksensä. Edellinen
heistä sanoi, ettei hän katsonut tarpeelliseksi ryhtyä niin suureen
vaivaan jotta lukea läpi Liperin pitäjän kirkkokirjat, koska ei
seurakunta, eikä papistokaan kirkossa kysyttäessä antanut siihen
aihetta; ei myöskään h:ra kontrahtiprovasti katsonut tarvittavan
huolia niistä epävarmoista muistutuksista, joilla Renqvist oli
muka täyttänyt sanotun seurakunnan kirkkokirjat, melkein kaikki
ne, jotka eivät käyneet hänen hartausharjoituksissansa ja jotka
eivät ostaneet häneltä kirjoja, ovat muka saaneet aina jonkun
muistutuksen. Herra kontrahtiprovasti, vetäen todistukseksi,
jottei hänen tarkastuspöytäkirjansa ollut itsestänsä todistajana,
Pielisen kirkkoherra h:ra majisteri Abraham Strömmerin ja Kuopion
alkeiskoulun rehtorin h:ra majisteri Aaron Wenell'in, jotka
auttoivat h:ra kontrahtiprovastia koko toimituksessa, ilmoitti
h:ra kontrahtiprovasti muutoin, ettei Renqvist tahtonut antaa h:ra
provastin tutkia asiata, kun joku muistutus tehtiin, vaan heti
ensimmäisten sanojen lausuttua on hän sekaantunut siihen varsin
korkealla ja räikeällä äänellä; jonka tähden h:ra kontrahtiprovasti
oli pakoitettu käskemään häntä vaikenemaan, kunnes häneltä vastausta
vaadittaisiin, ja kun sitä häneltä vaadittiin, ei Renqvist ote muka
muuta sanonut, kuin mitä tarkastuspöytäkirjassa on; jonka vuoksi h:ra
kontrahtiprovasti lopuksi vaati Renqvistille laillista vastuuta hänen
perättömistä ja sopimattomista väitteistänsä.

Herra provasti Perander on antamassansa selityksessä ilmoittanut,
että jos Renqvist on huomannut seurakunnan asukkaat osaamattomiksi,
niin luuli h:ra provasti vian oikeastaan olevan Renqvistin
tutkimistavassa, joka ei aina ollut selvin ja ystävällisin;
h:ra provasti on laillisessa järjestyksessä ruununpalvelioilla
oikeudessa käytättänyt ne rikokset ja paheet, jotka h:ra provasti
tunsi, eli jotka ovat selkeästi ilmaistut, mutta hän ei saattanut
huolia kulkupuheista ja perättömistä huhuista; eikä kovin monta
kirkkokuntaa liene, joissa seurakunta käyttäikse niin hiljaisesti
ja säädyllisesti, kuin Liperissä; ei koko h:ra provastin siellä
olo-aikana muuta, kuin yksi ainoa talollinen, ja sekin jo kauan
aikaa sitte, kanteli h:ra provastille Hasselinin jonkun kerran
olleen päissänsä, jolloin h:ra provasti myöskin vakaisesti käski
Hasselinin välttämään semmoista. Kyllä oli Renqvist muka vuonna 1820
syyttänyt Hasselinia, mutta kun h:ra provasti vaati kantelioita h:ra
provastille ilmoittamaan, ja kun he eivät sitä tehneet, on h:ra
provasti epäillyt Renqvistin muka luottamattomista kaipauksista
kuuluttaaksensa kirkonkokousta tästä, etenkin kun Hasselin tämän
tähden kuulusteltua vakuutti olevansa aivan viaton, jonka myöskin
moni yhteisestä kansasta, joilta h:ra provasti hänestä kyseli, muka
todisti. Kaikkina suurina juhla- ja rukouspäivinä, sekä monena
sunnuntainakin on h:ra provasti muka saarnannut emäkirkossa, ja
kappelissa, niin usein kun h:ra provastin pastoraalitoimet sitä
sallivat; ettei h:ra provasti saarnannut parannuksesta y.m. ja
yleisiä paheita vastaan, ovat muka hävittömiä valheita, samoin
kuin kaipaus h:ra provastin ahneudesta; toimituksensa pitäjällä
ilmoittaa h:ra provasti aina alottaneensa ja lopettaneensa
rukouksella, jonka koko seurakunta saattaa todistaa. Ja mitä
talollisen Puhakan ripitykseen tulee, on häntä muka aina päästetty
ehtoolliselle yksinänsä sakastissa, niin kauan kun hän jaksoi tulla
kirkkoon, mutta sitte, kun Puhakka tuli vanhaksi ja voimattomaksi,
on sitä toimitettu sanotun talollisen kotona jolloin hän myöskin
on muka ollut tavallisesti yksinänsä, mutta muutamia vuosia ennen
kysymyksessä olevaa aikaa, on h:ra provasti ollessaan Puhakan
luona, joka silloin muutamain muitten vanhusten kanssa ilmoittihe
ripitettäväksi, antanut heille ehtoollista yhdessä, kun tilaisuus
ei muutoin sopinut, sekä ne toisetkaan eivät muka kieltäytyneet
Puhakan kanssa ruveta ehtoolliselle, jota ei h:ra provasti katsonut
laittomaksi, koska eivät asetukset muka säätäneet, kuinka salaripille
pantuja henkilöitä kotona ripitettäisiin, jolloin rippi ja
ehtoollinen, kun yleistä jumalanpalvelusta ei pidetä, katsottaisiin
enemmän yksityiseksi; minkä ohessa h:ra provasti ilmoittaa, ettei
hänellä muta ollut sanomista Puhakalle, joka 30 vuotta sitte
ensikerran lainkäynnin perästä nautti autuuden välikappaleita
muuta, kuin mitä toisillekaan. Myötäliitetyistä luetteloista ei
h:ra provasti ensimäistä saattanut verrata kirkkokirjoihin, koska
Renqvist ei ole merkinnyt sivua, jossa kysymyksessä olevat henkilöt
lienevät kirjoitettuina. Paitsi tätä oleskelee muka moni sanotuissa
luetteloissa nimitetyistä henkilöistä seurakunnan ulkopuolella, ja
yksi osa ei tullut kutsuttaissa; h:ra provasti ei sanonut tietävänsä,
josko Renqvist h:ra provastin käskystä tai muutoin huoleksi
saadaksensa osaamattomia asianmukaisesti opetetuiksi; ilmoittaen sen
ohessa, että jos Renqvist olisi käyttänyt sen ajan, jonka hän kulutti
kaikenlaiseen muuhun, heidän luonansa käymiseen ja opettamiseen,
niin hän olisi, h:ra provastin ajatuksen mukaan, ei ainoastaan
luetteloissa kirjoitetulta, maan myös kymmenen kertaa useammankin
saattanut opettaa ja päästää Herran ehtoolliselle. Samoin on muka
suurin osa toisessa luettelossa olemista parista h:ra provastin
toimesta, osaksi vihityt, osaksi oikeuteen vedetyt ja syytetyt,
osaksi on heidät ainakin ruununpalvelioille ilmoitettu, paitsi niitä,
jotka ovat estetyt avioliittoon menemästä, kun heillä ei ole papin- eikä
laillista pesänjakokirjaa; jota paitsi h:ra provasti ilmoitti
muutamien kysymyksessä olevien henkilöitten osaksi olevan seurakunnan
ulkopuolella, osaksi jo kuolleen ja osaksi vasta äsken tulleen
h:ra provastin tietoon, joten et vielä ole ennätetty heitä lakiin
vetää; kun myös useaa ainoastaan kulkupuheista, ilman kohtuullista
syytä ei saatettu ilmoittaa lailliseen vastuusen. Tämän ollessa on
h:ra provasti myös koettanut kumota ilmoitusta Herran ehtoollisen
laiminlyömisestä: luetellen muun muassa puolustamiseksensa, että
hän, osaksi sairauden tähden ei saattanut, osaksi odottaessa toisen
pappismiehen tuloa seurakuntaan Renqvistin sijaan jonka kanssa hän
oli riidassa, ei tahtonut mennä ehtoollisen nautintoon, ja että h:ra
provastilla niinmuodoin oli kirkkolain myöntämä syy; puolustautuen
myöskin syytökseen Anna Nupposen ripittämisen laiminlyömisestä.

Kun konsistorio sittemmin 24 p. lokakuuta 1821 esille otti tämän
asian, päätti konsistorio suullisesti kuulustella Renqvistiltä
muutamia hänen kirjoissaan olevia seikkoja; jonka tähden Renqvistiä
kutsuttiin konsistorioon, jonne hän muutaman ajan kuluttua saapui
14 p. elokuuta 1822, ja häntä kuulusteltiin, niinkuin pöytäkirja
osoittaa. Sen jälestä näki konsistorio selvityksen asianomaisissa
oikeuksissa olevan tarpeen seuraavista seikoista: 1:ksi josko
kiertokoulu-opettaja Hasselin niinkuin Renqvist ilmoittaa, on
alinomaa juovuksissa ja tappelee kylissä; 2:ksi kieltäysikö h:ra
provasti Perander, kun häntä v. 1818 kahdesti kutsuttiin antamaan
ehtoollista eräälle sairaalle, Anna Nupposelle, Lehmonahon kylästä,
Kontiolahden kappelista, sanottua tointa tekemästä, ja miten se
tapahtui, sekä kuinka kaukana mainittu kylä on siitä paikasta, jossa
h:ra provasti silloin oli saatavillansa, ja kuinka pitkä matka
Kontiolahden kappalaisen puustellista olisi sairaan silloiselle
asumaseudulle; 3:ksi josko pappismies Renqvist lukukinkerillä
koetteli pakoittaa erästä 15 vuotista poikaa tunnustamaan
näpistämistään, ja 4:ksi josko Renqvistin ehtoollispöydästä pois
käskemä talollinen Heikki Tuhkunen oli pyhälle sakramentille
kirjoitettu ja rippisaarnassa ollut sekä kuinka häntä oikeastaan
ajettiin, ja kuinka oli laita Tuhkusen juoppouden kanssa.

Sillä välillä ja ennenkun tämä tutkinto saatiin loppuun, on h:ra
tohtori, pispa ja ritari Juhana Molander 23, 24, 25 26 ja 27 p.
helmik. 1823 toimittanut säännöllisen pispantarkastuksen sanotussa
pitäjässä. Siinä havaittiin seurakunnan vanhimpain jäsenten,
niin paljo kuin saatettiin koettaa, omaavan selvän käsityksen
uskonoppimme päätotuuksista ja välttävän taidon sisä- ja ulkolu'ussa,
sekä että nuoremmat yleisesti ovat osanneet tavata, selvästi
lukea kirjasta ja ulkoa Lutherin pienen katekismon, silloin myös
seurakunta antoi kunnioittavan todistuksen h:ra provasti Perander'in
virantoimituksesta ja ansiollisesta käytöksestä; jonka ohessa usein
sanottu h:ra provasti vakuutti totisen Jumalan palveluksen olevan
yleisen useammassa seurakunnan jäsenessä, mutta valitti semmoisiakin
löytyvän, jotka tarvitsevat muistutuksia ja laillista kuritusta.
Sanotussa tilaisuudessa on myöskin selvinnyt, että kirkkokirjat
olivat täytetyt muistutuksilla, joita Renqvist on tehnyt ja jotka
sisälsivät suuremmaksi osaksi perättömiä kanteita. Usein sanotussa
tarkastuksessa on h:ra tohtori, pispa ja ritari esiin tulleesta
syystä muistuttanut Renqvistiä kirjoittamaan saarnojansa, sekä
vaadittaessa antamaan h:ra provasti Perander'ille kirjoituksensa
tarkastettavaksi. Muutoin oli talollinen Rautiainen ilmoittanut,
että pappismies Renqvist haettaessa oli kyllä tullut ripittämään
Kaarlo Kaarlonp. Kolehmaista, Kaatamon kylästä, joka oli sairaana,
sekä että sairas Renqvistin rukouksia pidettyä ja kolme virttä
laulettua, jolla ajalla sairas oli polvillansa, oli pyytänyt
Renqvistiä antamaan itsellensä ehtoollista, mutta että Renqvist
kielsi, käskien häntä odottamaan seuraavaan päivään, jota ennen
sairas oli yöllä kuollut; tämän ilmoituksen Renqvist tunnusti, vaan
samalla sanoi sairaan olleen äkkipikaisessa hourauksessa, jonka
vuoksi Renqvist näki täytyvän kieltää häneltä ehtoollisen, josta
seikasta konsistorio 26 p. maalisk. 1823 on myöskin pyytänyt arvoisan
kihlakunnan oikeuden tutkimusta. Tämän jälkeen, ja alammaisuudessa
seuraten hänen keisarillisen majesteettinsa armollista käskyä,
jonka on antanut hänen ylhäisyytensä ministeri-valtiosihteeri,
salaneuvos ja ritari kreivi Rehbinder kirjoituksessa 2 p. elok.
1823, on Renqvist eroitettu Liperistä ja määrätty varasaarnaajaksi
Porvoon kaupunkiin, sekä sen jälkeen virkaatoimittavaksi rehtoriksi
sanotun kaupungin alkeiskouluun (pedagogi). Sen jälestä oli arvoisa
kihlakunnanoikeus lopullisella päätöksellä 7 p:ltä lokak. 1823
lopettanut tutkimuksensa ja määrännyt Renqvistin valtiovalan (edföre)
rikkojana vankeuteen, kunnes konsistorio, jonne sanottu oikeus on
lähettänyt asiakirjat, Renqvist'istä tarkemmin määräisi. Tämmöisenä
lykkäsi konsistorio asian korkea-arvoisen keisarillisen Waasan
hovioikeuden valistuneesti päätettäväksi, josko arvoisa kihlakunnan
oikeus on tässä asiassa tehnyt oikein lain mukaisesti; jonka jälestä
yllämainittu oikeus on määrännyt Renqvistin vapautettavaksi, ja,
asianomaisia kuulusteltua ja heiltä selityksen saatua, päätöksellä
14 p:ltä heinäk. 1824 käskenyt kihlakunnan oikeuden uudestaan
ottaa asia likemmin tutkiaksensa ja käytelläksensä sekä saattaa se
lopulliseen päätökseen. Sen perästä sanottu oikeus päätöksellänsä
24 p. tammik. tänä vuonna on lopettanut sanotun tutkimuksen, sekä
lähettänyt pöytäkirjat, kuin myös edellisen juttukirjan tänne, mitkä
kaikki asiakirjat konsistoriossa julkaistiin 15 p. viime kulunutta
maaliskuuta.

Tällä välin oli Renqvist'istä varapastori Kaarlo Augusti
Molander Ilomantsista 16 p. marrask. 1824 konsistorioon tehdyssä
kirjassansa ilmoittanut, että hän matkoillansa Porvoosta Liperin
pitäjän kihlakunnan oikeuteen, on pitänyt luvattomia kokouksia
jumalisuusharjoitusten toimittamiseksi kaukaisissa kylissä sanotussa
Ilomantsin seurakunnassa josta Renqvistiä on kuulusteltu ja hän
vastauksensa antanut, sekä varapastori Molander vastauksinensa
sisään tullut. Tällä ajalla oli myöskin hänen ylhäisyytensä
Suonten kenraalikuvernööri ja ritari monessa ritarikunnassa,
korkeasti-vapaasukuinen h:ra Arsenij Zakrevskij kirjoituksessansa 29
p. heinäk. (10 p. elok.) 1825 tuomiokapituliin ilmoittanut, kuinka
hänen ylhäisyytensä 2 p. sanotussa kuussa virkamatkallansa Porvoon
kaupungissa on saanut tietää, että eri-uskoisesta haaveksimisesta
konsistorion katsantoon ja silmälläpitoon pantu ja sikäläiseen
alkeiskouluun opettajaksi asetettu pappismies Renqvist olisi,
niinkuin hänen ylhäisyydelleen ilmoitettiin, vielä jatkanut sekä
kaupungissa että ympäristössä olevissa maaseurakunnissa, joissa
hän toisinaan käypi, salaisien kokousten pitämistä; jonkatähden
hänen ylhäisyytensä toivoi, että tuomiokapituli antaisi tästä ensi
tilassa hänen ylhäisyydellensä tarkan kertomuksen. Tämän johdosta
kuulusteltiin Renqvistiä konsistoriossa suullisesti ja hänen siinä
antamansa selityksen johdosta vaadittiin selvitystä Liljentaalin
kappalaiselta, varapastori Lauri Tallqrenilta, joka sen on antanut.

Tämän jälestä kunink. kirjeen Turun tuomiokapitulille 29 p.
maalisk. 1751 ja kunink. julistuksen johdosta 24 p. tammik. 1781
koskeva uskonnonvapautta, on konsistorio lykännyt korkea-arvoisen
keisarillisen Waasan hovioikeuden tutkittavaksi, kuinka
Renqvistiä vastaan ilmoitettujen uskonnollisten juttujen kanssa
on meneteltävä, ja on keisarillinen hovioikeus tämän johdosta
arvoisalla kirjoituksellansa 2 p. viime kulunutta toukokuuta antanut
tuomiokapitulille tietää, ettei keisarillinen hovioikeus nähnyt tämän
asian olevan sitä laatua, jotta keisarillisen hovioikeuden tarvitsisi
välittömästi puuttua siihen.

Ylläsanotun kuulustelemisen johdosta pantiin Renqvist vastaiseksi
myöskin päätöksellä 15 p:ltä elok. 1825 tottelemattomuudestansa
Porvoossa ollessa väliaikaisesti virattomaksi, jonka hankkeen Turun
arvoisa keisarillinen hovioikeus päätöksellänsä 19 p. huhtik. tänä
vuonna, Renqvistin tekemän valituksen johdosta ja asiassa erittäin
esiintulleitten seikkojen perustuksella on hyväksi nähnyt kumota.
Tätä seuraten asetti konsistorio Renqvistin taas papinvirkaa
toimittamaan, ja kun hän nähtiin sopimattomaksi edellä sanottuun
opettajan virkaan alkeiskoulussa, määrättiin hänet ylimääräiseksi
tuomiokapitulin apulaiseksi täällä auttamaan toimitettavien puhtaaksi
kirjoittamisessa, sekä samalla toimittamaan papinvirkaa Porvoon
kaupungissa pastorin silmälläpidolla.

Sen jälkeen on Porvoon seurakunnan virkaatoimittava pastori, h:ra
lehtori maisteri Kaarlo Elias Alopaeus 22 p. viime kesäkuuta
konsistorioon tehdyssä kirjoituksessa valittanut Renqvistin
osoittaneen tottelemattomuutta ja halveksimista niille käskyille,
joita h:ra lehtori oli hänelle virkansa puolesta antanut. Tämän
tähden Renqvist, jonka konsistorio alammaisesti totellen hänen
keisarillisen majesteettinsa kaikkein armollisinta käskyä,
armollisessa kirjoituksessa 16 p:ltä kesäk. tänä vuonna, on määrännyt
virkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman linnaan,
mistä hänellä ei ollut oikeutta muualla käydä, on selityksensä
antanut, sekä h:ra lehtori Alopaeus'en vastaus siitä sisään
tullut, vaatimuksella Renqvist'ille rangaistusta hänen ynseästä
kirjoitustavastansa.

Mitä täten on asiassa tapahtunut sekä asian juttukirjat muutoin
sisältävät, on konsistorio, niissä osissa, jotka konsistorion
ratkaistavaksi saattavat kuulua, lopulliseen tutkintoon ottanut. Ja
mitä nykyään virkaatoimittavaa vankihuoneen saarnaajaa Renqvistiä
vastaan nostettuihin kanteisiin tulee, on konsistorio kyllä
nähnyt selkeäksi, että sanottu pappismies on jättänyt talollisen
Kaarlo Kaarlonp. Kolehmaisen ripittämättä, vaikka hän, muutamain
todistajain kertomuksen mukaan, oli Renqvistin tultua aivan
selvässä tunnossansa; mutta kun Renqvist itse väitti ja monen muun
vierasmiehen todistuksilla vahvisti sairaan olleen äkkipikaisessa
hourauksessa, ja kun pappismiestä semmoisessa tilaisuudessa ei saata
pakoittaa sakramenttiä jakamaan; ei konsistorio saata siis sentähden
päättää Renqvistiä lailliseen syyhyn, vaikka konsistorio katsoo
hänen, joka hyvin kauan tässä tilaisuudessa on vaivannut sairasta,
käyttäytyneen typerästi ja sopimattomasti; samoin ei konsistorio
saata jättää Renqvistille viaksi lukematta, että hän ehtoollista
jakaessa on pois ajanut ehtoollispöydästä talollisen Tuhkusen, jota
hän jälestäpäin olisi saattanut nuhdella, jos hänellä siihen olisi
laillista syytä; hän on v. 1820 syksyltä muutamassa lukukinkerissä
talollisella Niilo Mertosella Liperisalon kylässä virassansa
väärin käyttäytynyt, kun hän ei ole ainoastaan sallinut, vaan
omassa antamassaan selityksessä on maininnut, ja tuomiokapitulissa
suullisissa tutkinnossa, jossa häntä siellä pidettiin, myöntänyt
antaneensa lyödä mökkiläisen poikaa Ihalaista, tahtoessaan saada
häntä tunnustamaan kenkäparin varastamista, jonka Renqvistin
erhetyksen on myöskin kuulusteltu vierasmies, aprakkakirjuri Alopaeus
valalla vahvistanut, vaikka Renqvist sitte kihlakunnan oikeudessa 1
p. huhtikuuta v. 1825 väitti tämän oman ilmoituksensa muka olevan
valheellisen ja sen tapahtuneen, kun hän ei luullut semmoisen
käytöksen oleman rikoksen; ja kun konsistorio muutoin on nähnyt
selväksi, että Renqvist vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n sääntöä
on vaeltanut ympäri ja pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa,
joihin häntä ei ollut valtuutettu papinvirkaa toimittamaan, sekä että
hän on osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiehensä
käskyille, sekä malttamattomilla, perättömillä ja todistamattomilla
muistutuksilla täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat, kuin myös
saarnoissansa on käyttänyt sopimattomia lauseita ja selityksissänsä
puhunut kahdannepäin, niin katsoo konsistorio kohtuulliseksi, että
Renqvistin pitää kaikesta tästä saada tuomiokapitulissa vakaisia
nuhteita muistutuksella, että hän semmoisia ja muita erhetyksiä
tästä tähtien välttäisi, jos hän tahtoo pysyä papinvirassa. Ja
kun useasti mainittu pappismies muutoin on osoittanut silloiselle
likimälle esimiehellensä h:ra provasti Perander'ille ynseyttä ja
loukkaavalla tavalla kohdellut häntä, sekä h:ra kontrahtiprovasti
Kiljander'ista esiin-tuonut perättömiä syytöksiä hänen toimittamansa
provastitarkastuksen johdosta, joiden valheellisuus on
pispantarkastuksessa selville saatu; kuin myös hän on käyttänyt h:ra
lehtori Alopaeus'esta sopimatonta kirjoitustapaa; sentähden näkee
konsistorio oikeaksi määrätä Renqvistiä tuomiokapitulissa julkisesti
anteeksi pyytämään jokaiselta, h:ra provasti Perander'ilta, h:ra
kontrahtiprovasti Kiljander'ilta ja h:ra lehtori Alopaeus'elta.

Mitä taas niihin syytöksiin tulee, joita nykyinen vankihuoneen
saarnaaja Renqvist on ilmoittanut h:ra provasti Perander'ista, niin
ei konsistorio näe sanottua provastia saatettavan syylliseksi tehdä
laiminlyödystä kirkkokurista tahi siitä, että hän on ripittänyt
salaripille määrätyn talollisen Juhana Puhakan yhdessä muitten, hänen
kotonansa olevain henkilöitten kanssa; ja Oikeudenkäynti Kaaren 17
lu'un 32 § nojalla, vertailtu kuninkaalliseen asetukseen 20 p:ltä
tammik. 1779, monen paikat; muuttamisesta yleisen lain säännöissä, ei
konsistorio myöskään näe saatettaman määrätä h:ra provastia laissa
säädettyyn vastuuseen Anna Nupposen ripittämisen laiminlyömisestä,
koska tämä h:ra provastin rikos on tapahtunut enemmän kuin kaksi
vuotta ennen sen ilmiantamista; mutta konsistorio ei saata jättää
h:ra provastia ystävällisesti virkakirjeellä muistuttamatta, että
vasta-edes ankaramman vastuun välttämiseksi paremmalla ahkeruudella
hankkisi tiedon sairaitten tilasta, joitten luo häntä kutsutaan, ja
heidän kaukaisuudestansa hänestä tai muista pappismiehistä, ennen kun
hän luoksensa lähetettyjä hakijoita neuvoo muuanne menemään, samoin
myös muistutetaan opettajan velvollisuudesta, ettei hän vastaisesti
jättämällä ehtoollisella käyntiänsä anna aihetta uskomaan hänen
halveksivan kalliitten armonvälikappaleitten nautitsemista.

Mitä Renqvistin kiertokoulu-opettajan Hasselin'in viran
laiminlyömisestä, juoppoudesta ja tappelusta tekemiin kanteisin
tulee, niin ei konsistorio katso hänestä toteen näytetyksi semmoisia
virkavirheitä, joiden vuoksi häntä konsistorio saattaisi välittömästi
vastuusen määrätä; se kun onkin seurakunnan pastorin katsottava,
että kiertokoulun-opettaja virkansa säännöllisesti hoitaa ja muussa
tapauksessa hänen kanssansa laillisesti meneteltävä.

Ja mitä lopuksi lainkäyntikulunkeista tehtyihin anomuksiin tulee,
niin ovat h:ra provasti Perander sekä virkaatoimittava vankihuoneen
saarnaaja Renqvist puolekkain kumpikin maksavat sen, kantajalle,
taloudenjohtaja h:ra Juhana Heikki Gustafsson'illa kihlakunnan
oikeuden tuomitseman palkinnon, sanotun taloudenjohtajan tässä
jutussa saamista juttukulunkeista, yhteensä neljäkuudetta ruplaa
kuusiseitsemättä kaksikolmattaosaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi
Renqvist velvoitetaan maksamaan lunastus niistä tämän päätöksen
kappaleista, jotka annetaan h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'ille
ja h:ra lehtori Alopaeus'elle, heille kummallekin kolme ruplaa
neljäkolmatta kopekkaa samaa rahaa; mutta talollisen Heikki Tuhkusen
sekä virkaatoimittavan vankihuoneensaarnajan Renqvistin molemmin
puolin tehdyt anomukset lainkäyntikulunkien palkitsemisesta katsoo
tuomiokapituli asian laadun suhteen kohtuullisiksi kumota.

Kuninkaallisen kirjeen 7 p:ltä jouluk. 1787 § 5:n johdosta lykätään
tämä päätös nöyryydessä korkea-arvoisen keisarillisen Waasan
hovioikeuden tarkempaan, hyvin oikeaan tutkintoon, sekä siinä
tarkoituksessa lähetetään armossa määrätyssä ajassa keisarilliseen
hovioikeuteen tämän päiväisen tuomiokirjan sisältö, arvoisan
kihlakunnan oikeuden tutkintopöytäkirja ja päätös sekä muut tähän
juttuun kuuluvat asiapaperit. Sen ohessa konsistorion lähetettävässä
kirjeessä on nöyryydessä ilmoitettava, että konsistorio antaa
h:ra lehtori Alopaeus'elle kappaleen tätä päätöstä, sekä erittäin
toimitetaan kuusi kappaletta niistä, nimittäin yksi hänen
keisarillisen majesteettinsa käskynhaltialle Kyminkartanon läänissä,
annettavaksi virkaatoimittavalle vankihuoneensaarnaajalle Henrik
Renqvistille, sekä viisi hänen keisarillisen majesteettinsa
käskynhaltialle Savon ja Karjalan läänissä, annettavaksi h:ra
kontrahtiprovasti Kiljander'ille, h:ra provasti Perander'ille,
kiertokoulun-opettaja Hasselin'ille, talolliselle Heikki
Tuhkuselle ja asian kantajalle taloudenjohtaja ja ruununnimismies
Gustafsson'ille, jokaiselle kappaleensa, joista heidän on antaminen
saantikuitit, mitkä konsistorio sitte, niitten tänne tultua, lähettää
sanottuun keisarilliseen hovioikeuteen.

Tähän päätökseen tyytymätön saapi 8 §:n ylempänä mainitun 1787
vuoden kuninkaallisen kirjeen mukaan antaa valituksensa arvoisaan
keisarilliseen Waasan hovioikeuteen joko itse tahi hänen laillinen
asianajajansa kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tästä osan
saatuansa, ja samalla näyttää todistuksen päivästä, jolloin se
hänelle annettiin; tyytymätön asianomainen on myös velvollinen
keisarillisen Waasan hovioikeuden yleisten säännösten 6 p:ltä
toukok. ja 10 p:ltä jouluk. 1819 ja Oikeudenkäynti Kaaren 15 lu'un
4 ja 10 §§:n mukaan virheettömästi laillisen vastuun ja seurauksen
uhalla varustamaan sanottu asianajajansa laillisella valtuuskirjalla
jutun valvomiseksi keisarillisessa hovioikeudessa, sekä sen
ohessa jättämään kaikki tästä asiasta konsistoriossa näyttämänsä
asiakirjat ja todistukset, kuin myös konsistorion tässä asiassa
antamat pöytäkirjat ja päätökset, samalla myös ne asiapaperit, jotka
sanotuissa kirjoissa ovat hänen puhevaltansa perusteeksi mainitut;
ja jos syyttävä asianomainen, joka ei laillisessa määrä-ajassa lain
ja asetuksien mukaan korkea-arvoiseen keisarilliseen hovioikeuteen
anna aikomaansa muutoksen anomusta valitetun päätöksen kanssa ja
muine siihen kuuluvine lisäyksineen, mutta ynnä, jättäen epäyskirjan,
sanoo syynä olleen erinäisiä ja välttämättömiä esteitä, ettei hän
saattanut sitä kaikin puolin täyttää, on hänen ilmoittamansa este,
hänen keisarillisen majesteettinsa armollisen asetuksen 4 p:ltä
kesäk. 1817 mukaan, asianomaisen tuomarin, julkisen notarion,
papin, ruununpalvelian tahi muiden seudulla olevien uskottavain
henkilöitten kirjallisella todistuksella vahvistettava, minkä jälestä
on korkea-arvoisen keisarillisen hovioikeuden tutkittava tämmöisen
todistuksen arvo ja onko tyytymättömän asianomaisen puhevalta
siinä katsottava säilytettäväksi taikka ei. Vuosi ja päivä edellä
kirjoitettu.

                 Juh. Borgström.             G. H. Forsius.
                 Kaarlo Gust. Ottelin.       Henr. Juh. Lindström,
                                  C. M. Kjellman.

22. _Waasan hovioikeuden päätös_ 11 p:ltä jouluk. v. 1827.

Keisarillisen Waasan hovioikeuden, Suuriruhtinanmaan Suomessa,
päätös kihlakunnanoikeudessa Liperin pitäjässä ja Kuopion läänissä
tutkitusta sekä saman oikeuden ynnä Porvoon tuomiokapitulin
tuomitsemasta jutusta, jossa sanotun pitäjän kirkkoherra, provasti N.
J. Perander ja talollinen Olli Rautiainen ovat kantaneet nykyisestä
virkaatoimittavasta vankihuoneen saarnaajasta Svartholman linnassa
Henrik Renqvist'istä, kuin myös siitä kanteesta, jonka Renqvist on
nostanut provasti ja kirkkoherra Perander'ista erinäisten rikosten
ja erhetysten vuoksi pappisviran toimittamisessa, ja tämän kanssa
yhteydessä tehdystä Renqvist'ille vastuun vaatimuksesta, kun hän
lukukinkerissä v. 1820 syksyllä on muka antanut kurittaa alaikäistä
mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista, saadaksensa Ihalaista
tunnustamaan hänestä silloin ilmoitettua näpistysrikosta ja sen
kautta valtio-valan rikkonut; missä asiassa kihlakunnan oikeus
ja tuomiokapituli ovat lausuneet mietteensä, niinkuin alempana
tarkemmin ilmoitetaan, sekä tuomiokapituli on lähettänyt päätöksensä
keisarillisen hovioikeuden tarkastettavaksi; jonka jälestä niin
hyvin provasti Perander kuin virkaatoimittava vankihuoneen saarnaaja
Renqvist'kin ovat lähettäneet asiasta muistutuksensa. Waasassa 11 p.
jouluk. 1827.

Tutkinnot ja juttuun kuutuvat asiapaperit osoittavat: että provasti
ja kirkkoherra Perander eräässä tuomiokapituliin 8 p. marraskuuta
v. 1820 antamassaan kirjoituksessa valittaa muun muassa Renqvistin,
joka sinä aikana oli apulaisena provasti Perander'illa Liperissä,
osoittaneen provastille ynseyttä ja halveksivaisesti kohdelleen
häntä ja kieltäytyneen toimittamasta hänen antamiaan käskyjä; jonka
johdosta tuomiokapituli on määrännyt provasti-tarkastuksen, joka on
pidetty 3, 4, ja 5 p. maalisk. v. 1821, missä Renqvististä taas on
kanneltu, että hän 16 p. heinäk. v. 1820 Herran ehtoollista jakaessa
Liperin pitäjän emäkirkossa on pois käskenyt ehtoollispöydästä
talollisen Heikki Tuhkusen, vaikka tämä varapastori Kekoni-vainaan
ehtoollisvieraaksi kirjoittamana oli ollut rippisaarnassa; että
Renqvist saarnoissansa on käyttänyt sopimattomia ja loukkaavia
lauseita, sekä että Renqvist syksyllä v. 1820 pidetyssä
lukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella Liperinsalon kylässä
joukon läsnä ollessa edellä sanotulla tavalla on koettanut saada
alaikäistä Juhana Antinpoika Ihalaista tunnustamaan talollisen
Juhana Kuren hänestä silloin ilmoittamaa näpistelyä; jota paitsi
ei ainoastaan talollinen Olli Rautiainen Liperin pitäjässä v.
1823 pidetyssä pispantarkastuksessa ole ilmoittanut Renqvistin,
vaikka häntä 25 p. helmik. samana vuonna oli kutsuttu ripittämään
talollista Kaarlo Kolehmaista, joka makasi heikkona sairaana,
hartausharjoituksilla kuluttaneen ajan ja lykänneen toimituksen niin
pitkälle, että Kolehmainen on kuollut, saamatta armonvälikappaleita,
vaan myöskin ilmoitettiin sanotussa pispantarkastuksessa
Renqvistin kirkonkirjoihin kirjoittaneen perättömiä muistutuksia
ja kanteita; tämän ollessa on kontrahtiprovasti ja kirkkoherra
Samuel Kiljander vaatinut tuomitsemaan Renqvistiä vastuusen
siitä, kun hän erittäin syytti provastin tehneen virheitä edellä
sanotussa provastitarkastuksessa; jonka jälestä ja sitte kun
Renqvist tuomiokapituliin valitti provasti Perander'in pitävän
kiertokoulunopettajana Liperin pitäjässä erästä henkilöä, Antti
Hasselinia, joka, ollen juomari ja muutoin elämältään siveydetön,
ei olisi sovelias lasten opettamiseen; ja että provasti, vaikka
hän 11 p. helmik. v.1812 oli saanut 2 eri kutsumusta ripittämään
talollista Pentti Sinkkosen vaimoa Anna Nupposta, on yhtä kaikki
kieltäytynyt sitä tekemästä, joten on käynyt niin, että Anna Nupponen
on kuollut saamatta pyhää ehtoollista; ettei provasti Perander
jakaessansa armonvälikappaleita talolliselle Juhana Puhakalle, joka
törkeistä rikoksista oli määrätty salaripille, noudattanut siinä
määrättyä sääntöä, ja että provasti itse oli laiminlyönyt saman aikaa
käydä Herran ehtoollisella sekä muutoin tuntuvasti laiminlyönyt
kirkkokurin seurakunnassa; niin on määrätyn kantajan Kaavin pitäjän
nimismiehen, talouden johtajan Juhana Heikki Gustafsson'in ja
konsistorion valitseman asiamiehen, varapastori Martti Kiljander'in
läsnä ollessa tutkintoa Liperin pitäjän kihlakunnan oikeudessa tästä
asiasta pidetty, sekä on sanottu oikeus 7 p. lokak. v. 1823 päättänyt
asian lopullisen tuomitsemisen tuomiokapitulin tehtäväksi; jonka
jälestä keisarillinen hovioikeus konsistorion 12 p. marraskuuta
mainittuna vuonna tekemän ilmoituksen sekä niiden Renqvistin
antamien muistutusten johdosta, joita hän teki kihlakunnan oikeuden
14 p. heinäk. v. 1824 toimittamasta päätöksestä, pyytäen kumoamaan
sanotun oikeuden ei ainoastaan edeltä sanottuna päivänä annettua
lopullista lausetta Renqvistin asiasta, vaan myöskin samana vuonna
17 p. maalisk. ja 18 p. huhtikuuta tehtyjä päätöksiä, lykkäsi esiin
tulleista syistä asian taas kihlakunnan oikeuteen, jonka uudestaan
on pidettävä tutkinto ja estämättä entisiltä toimiltansa lausuttava
mielipiteensä asiassa.

Sitte kun tällä tavalla käsketty tarkempi tutkinto oli pidetty, on
kihlakunnan oikeus päätöksellä 24 p:ltä tammik. viime vuonna hyvin
nähnyt Renqvistiä tuntuvasti vaivatun kanteella, että hän on antanut
kurittaa Juhana Antinpoika Ihalaista saattaaksensa häntä tunnustamaan
hänestä kannettua näpistely-rikosta; kun Renqvist kielsi hänen
aikomuksensa olleen siten pakottaa Juhana Ihalaista tunnustamaan,
ei häntä saatettu, niinkuin kanneltiin, syyttää valtiovalan
rikkomisesta, jonka tähden Juhana Ihalaisen isän ja holhoojan
mökkiläisen Antti Ihalaisen vaatimaa lainkäyntikulunkien palkkioa
ei myöskään saatettu päättää; tämän ohessa talollisesta Heikki
Tuhkusesta tehty syytös, että hän on silloin ollut juovuksissa,
kun Renqvist häntä ehtoollispöydästä pois käski, kun laillista
todistusta ei tästä ole saatettu näyttää, on Tuhkunen vastuusta
vapaaksi päästetty; joten kihlakunnan oikeus on Renqvistin määrännyt
kantajalle nimismies ja taloudenjohtaja Gustafssonille maksamaan, ei
ainoastaan kaksi kolmannesta hänen kyydistänsä ja ruokarahastansa
edellisessä käräjässä ollessa yhdeksällä-toista ruplalla
yhdeksälläkymmenellä kahdeksalla kahdella-kolmasosa kopekalla, vaan
myöskin viimisestä tutkinnosta lasketut kulungit, neljälläneljättä
ruplalla ja kahdeksalla-seitsemättä kopekalla, kaikki hopeassa; ja
on Porvoon konsistorion määrättävä niistä kulungeista, joita on
tehty tutkittaessa provasti Perander'ista ja vankihuoneen saarnaaja
Renqvististä ilmoitettuja virkavirheittä: josko Perander'ia
katsottiin velvolliseksi osaa ottamaan niitten maksamisessa, sekä
samalla ilmoittakoon mielipiteensä niitten lainkäynti-kulunkien
maksamisesta, joita Renqvist ja Heikki Tuhkunen asiassansa vaativat.

Sillä välillä ja ennen asian joutumista konsistorion tutkittavaksi,
on siellä kanneltu Renqvististä, että hän Ilomantsin seurakunnassa
v. 1824, sekä seuraavana vuonna Porvoon kaupungissa ja Liljentaalin
seurakunnassa on pitänyt luvattomia kokouksia hartausharjoitusten
toimittamiseksi; kuin myös virkaatoimittava pastori Porvoon
seurakunnassa, lukion lehtori Kaarto Elias Alopaeus on vaatinut
Renqvistiä vastuusen, ei ainoastaan siitä, kun hän ollessaan v. 1825
ylimääräisenä saarnaajana Porvoon kaupungissa on muka osoittanut
tottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori
Alopaeus hänelle viran puolesta antoi, vaan myöskin siitä, kun
Renqvist on lehtori Alopaeus'esta muka käyttänyt loukkaavaa
kirjoitustapaa; joista tuomiokapituli 15 p. marrask. viime vuonna
on ilmaissut mielipiteensä jutussa: sekä kyllin selväksi nähnyt
Renqvistin jättäneen talollisen Kaarlo Kolehmaisen ripittämättä,
vaikka hän muutamain todistajain puheen mukaan Renqvistin tultua
on ollut täydellisesti tunnossansa, mutta kun Renqvist on sanonut
syyksi ja monta vierasmiestä myöskin todistanut, että Kolehmainen,
Renqvistin ollessa hänen luona, on ollut äkkipikaisessa hourauksessa,
ja kun ei ole sopinut määrätä pappismiestä semmoisessa tilassa
jakamaan sakramenttia, niin ei saatettu syyttää Renqvistiä siitä;
kuitenkin Renqvist on käyttäytynyt sopimattomasti siinä, että hän
tavallista kauemmin on vaivannut sairasta hartausharjoituksilla,
samoin jäi myös sekin Renqvistin syyksi, että hän ylempänä mainitussa
tilaisuudessa pyhää ehtoollista jakaessa syyttömästi Heikki Tuhkusen
ehtoollispöydästä pois käski; syksyllä v. 1820 Renqvist talollisen
Niilo Mertosen luona pidetyssä lukukinkerissä, jossa hän oli
virkansa toimituksessa, sattuneesta syystä laittomasti on antanut
rangaista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista hänestä
ilmoitetusta erhetyksestä; ja vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n
sääntöä on Renqvist pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa,
joissa hänellä ei ollut valtaa papin virkaa toimittaa; Renqvist
on osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiestensä
käskyille, sekä hätäisillä, laittomilla ja todistamattomilla
muistutuksilla henkilöistä on täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat;
kuin myös saarnoissansa on hän käyttänyt sopimattomia lauseita;
joiden johdosta konsistorio on katsonut Renqvistin pitävän saada
tuomiokapitulissa vakaisen nuhteen, muistuttamalla vastedes
välttämään semmoisia ja muita virheitä, jos hän toivoi pysyä
papin virassa; ja kun Renqvist muutoin on osoittanut silloiselle
esimiehelleen provasti Perander'ille ynseyttä ja sopimattomalla
tavalla kohdellut häntä, sekä kontrahtiprovasti Kiljander'ista
tehnyt perättömiä syytöksiä hänen tarkastuksensa johdosta, jotka
pispantarkastus on osoittanut valheiksi ja sen ohessa käyttänyt
sopimatonta kirjoitustapaa lehtori Alopaeus'esta, niin oli Renqvist
sentähden tuomiokapitulissa julkisesti anteeksi pyytävä. -- Mitä
provasti Perander'ista ilmoitettuihin rikoksiin tulee, niin
konsistorio ei ole nähnyt saatettavan häntä vastuun alaiseksi
määrätä, ei kirkkokurin laiminlyömisestä Liperin seurakunnassa
eikä siitäkään, kun provasti oli ripittänyt salaripille määrätyn
talollisen Juhana Puhakan muitten hänen kotiseudullansa olevain
henkilöitten kanssa; jonka ohessa, ja kun kahden vuoden ajalla ei
ole kanneltuna provasti Perander'in laiminlyöneen Anna Nupposen
ripittämistä, ei konsistorio ole lainkäyntikaaren 17 lu'un 32
§:n ja kunink. asetuksen 20 p:ltä tammik. v. 1779 mukaan nähnyt
myöskään saattaa provastia vastuusen niistä; kuitenkin muistuttaisi
konsistorio provastia ystävällisesti vasta paremmalla uutteruudella
ottamaan selvää, ei ainoastaan sairaitten tilasta, joiden luo häntä
kutsutaan, vaan myöskin heidän etäisyydestänsä hänestä tai muista
pappismiehistä ennen, kun hän neuvoo luoksensa tullutta hakiaa
muuanne, niin myös muistutetaan (häntä) opettajan velvollisuudesta,
ettei hän toistaiseksi lykkäämällä ehtoollisella käyntiänsä antaisi
syytä uskoa hänen halveksivan kalliitten armonvälikappaleitten
käyttämistä; ja kun kiertokouluopettaja Hasselinista ei saatettu
toteen näyttää semmoista virkarikosta, josta häntä konsistorio
saattaisi välittömästi tuomita, ja kun se on seurakunnan pastorin
katsottava, että kiertokouluopettaja virkansa säännöllisesti
hoitaa ja muutoin hänen kanssansa laillisesti menetellä, niin on
se sikseen jätettävä. Muutoin on provasti Perander ja vankihuoneen
saarnaaja Renqvist määrätty puolekkain kumpainenkin maksamaan
kantajalle, kruununnimismies, taloudenjohtaja Gustafsson'ille
kihlakunnan oikeuden tuomitsema palkinto Gustafsson'in kulungeista
asiassa, yhteensä neljäkuudetta ruplaa kuusiseitsemättä ja
kaksikolmatta osaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi Renqvistin pitää
maksaa lunastus niistä konsistorion päätöksen kappaleista, jotka
annetaan kontrahtiprovasti Kiljander'ille ja lehtori Alopaeus'elle,
kumpainenkin näistä maksaa kolme ruplaa neljäkolmatta kopekkaa
sanottua rahaa; mutta Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimat
lainkäynti palkinnot on konsistorio kumonnut.

Kun juttu sittemmin keisarilliseen hovioikeuteen tuli, ja koska
Renqvististä on kanneltu ja tuomiokapituli, miten jo mainittiin,
tuomitsi hänet vastuusen Porvoon kaupungissa ja Liljendalin
seurakunnassa Turun hovioikeuspiirissä hartausharjoitusten nimellä
pidetyistä luvattomista kokouksista ja esimiehelleen lehtori
Alopaeus'elle osoittamasta tottelemattomuudesta ja penseydestä,
sekä siitä, kun Renqvist siinä on käyttänyt lehtori Alopaeus'sesta
sopimatonta kirjoitustapaa, määrännyt Renqvistin lehtorilta
julkisesti anteeksi pyytämään, on keisarillinen hovioikeus
kirjoituksessaan 18 päivänä viime heinäkunta lykännyt asian
keisarilliseen Turun hovioikeuteen, joka siihen yhtyisi lain ja
asianhaarain mukaan; tämän johdosta on mainittu keisarillinen
hovioikeus päätöksellä 9 p:ltä seuraavaa elokuuta hyväksynyt
tuomiokapitulin lausunnon siitä vastuusta, johon Renqvist edellä
sanotuista Porvoon kaupungissa ja Liljendalin seurakunnassa tekemistä
rikoksistaan on tuomittu, sekä kun Renqvist oli syytettynä monesta
virkavirheestä, joita on tehty tämän keisarillisen hovioikeuden
piirissä, mitkä siis olivat täällä tutkittavat, on lykännyt jutun
tämän keisarillisen hovioikeuden lopullisesti käyteltäväksi.

Mitä sillä tavoin oli tapahtunut, on keisarillinen hovioikeus ottanut
tutkiaksensa; ja katsoo kohtuulliseksi hyväksyä sekä kihlakunnan
oikeuden julistaman päätöksen talollisesta Heikki Tuhkusesta että
tuomiokapitulin lausunnon kiertokouluopettajasta Hasselinista;
samoin hyväksytään myös tuomiokapitulin päätös provasti Perander'in
vapauttamisessakin syytöksistä, että hän seurakunnassaan oli muka
laiminlyönyt kirkkokuria, sekä jaksaessaan pyhää ehtoollista
talolliselle Juhana Puhakalle, joka oli rikoksesta vastaiseksi
salaripille määrätty, ei ollut seurannut siitä säädettyä järjestystä;
mitä taas provastista tehtyyn ilmoitukseen tulee, että hän olisi
laiminlyönyt tärkeän ripitysretken talollisen vaimon Anna Nupposen
luokse, minkä virkarikoksen tutkimisesta konsistoriolla ei ole
ollut laillista syytä luopua sillä perusteella, että kannetta siitä
ei oltu tehty kuninkaallisessa asetuksessa 20 p:ltä tammikuuta
1779 määrätyssä ajassa, niin on tutkimalla selvinnyt provasti
Perander'illa sinä päivänä, jolloin häntä kutsuttiin ripitysretkelle,
olleen osa Liperiläisiä kokoon kutsuttuna aprakoitansa maksamaan,
missä toimessa hän samana päivänä olikin ollut, sekä että provasti
siitä syystä, ja kun hakia ei hänelle kertonut sairaan olleen
niin heikon, ettei pyydetty retki sietänyt mitään viivytystä,
oli käskenyt hakijan kutsumaan kappalaista Forstén'ia, joka oli
ollut virkaatoimittavana pappina Kontiolahden kappelissa, mihin
seurakuntaan sairaskin kuului ja jolta sitä paitsi, mikäli provasti
tiesi, silloin ei ollut esteitä muista virkatoimista; mihin nähden
keisarillinen hovioikeus, muuttamalla tuomiokapitulin päätöksen,
ei katso saatettavan provasti Perander'ia, joka kerrotulla tavalla
oli pitänyt huolta siitä, ettei sairaalta puuttunut pyydettyä
papillista apua, tässä osassa määrätä mihinkään vastuusen; kuitenkin
jättää keisarillinen hovioikeus muuttamatta konsistorion lausunnon
muistutuksesta, mitä provasti Perander'in katsottiin pitävän saada
sekä ripitysretkistä yleensä että uskonnon opettajan velvollisuudesta
itse asianmukaisesti armonvälikappaleita seurakunnassa käyttää.

Saarnaaja Renqvististä kannellusta asiasta, ja ensinkin hänen
menettelemisestänsä Juhana Antinpoika Ihalaisen kanssa näyttää,
että Renqvist tuomiokapitulissa kuin myös kihlakunnan oikeudessa
on tunnustanut ilmoitetussa lukukinkerissä talollisella Niilo
Mertosella syksyllä v. 1820 antaneensa kepillä rangaista
Juhana Ihalaista saattaaksensa siten häntä tunnuslamaan sitä
näpistysrikosta, jota hänestä ilmoitettiin; yhtä kaikki ja kun
Renqvist tutkittaessa on tämän tekonsa selittänyt, ettei hän siihen
ryhtymisellä tarkoittanut pakoittaa Juhana Ihalaista tunnustamaan,
vaan ainoastaan kurittaa häntä rikoksesta, jonka Renqvist on nähnyt
todeksi Ihalaisesta, sekä kun laillista todistusta muusta suhteesta
valalla kuulusteltujen vierasmiesten kertomuksella ei saatettu
vahvistaa; niin ei katsonut keisarillinen hovioikeus saatettavan
tuomita Renqvistiä valtiovallan rikkomisesta; mutta kun se on
tunnustettu ja todistettu, että Renqvist sanotussa tilaisuudessa
ainoastaan yksityisesti hänelle ilmoitettua Juhana Ihalaisen
rikoksesta, ja vaikka tämä lakkaamatta puolusti viattomuuttaan, on
omavaltaisesti ryhtynyt silloin kokoutuneen joukon läsnäollessa
julkisesti kurittamaan Juhana Ihalaista, ja sittemmin, yhtä
yksinkertaisesti tuin tarpeettomastikin, kirkonkirjoihin merkinnyt
Ihalaisen näpistelleen ja varastelleen, ja sentähden sanotulla
tavalla kärsineen rangaistuksen; niin luetaan tämmöinen rikoksellinen
käytös Renqvistille virkansa toimituksessa viaksi; ja kun valalla
kuulusteltujen vierasmiesten todistus on ilmoittanut, että talollinen
Kaarlo Kolehmainen Renqvistin tultua häntä ripittämään ja suuremman
osan siitä pitkästä ajasta, jonka Renqvist viipyi hänen luonansa,
vaikka vuoteen omana ja heikkona sairaana, oli kuitenkin selvässä
tunnossansa, mutta että Renqvist, kun hänen olisi pitänyt oikein
täyttää kutsumuksensa, silloin pitäen laveita hartausharjoituksia,
joissa sairaskin oli osallisena, on kuluttanut ajan, jolloin sairaan
voimat aina enemmän ja enemmän heikkonivat, sekä lopuksi lykännyt
ehtoollisen antamisen seuraavaan päivään, jolla ajalla Kolehmainen
oli kuollut; sentähden katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin
pitävän myöskin tämän sopimattoman käytöksensä laillisesti palkita.

Talollisen Heikki Tuhkusen Renqvististä nostamasta kanteesta on
nähty, että Renqvist edellä sanotulla ajalla, kun Tuhkunen muitten
ehtoollisvieraitten kanssa kirkossa oli tullut alttarille saadaksensa
armovälikappaleita, oli julkisesti pois käskenyt hänet kelvottomana,
vaikka Heikki Tuhkunen ei elinpäivänänsä ollut pastorilta saanut
muistutusta, ettei hän saisi niitä käyttää tai että hän jollakin
tavalla seurakunnan yhteydestä olisi eroitettu, vaan oli kappalainen
hänen rippisaarnassa oltuansa tavallisuuden mukaan ehtoollisen
nautintoon päästänyt; minkä vuoksi Renqvist myös tästä rikoksestansa
papinviran toimituksessa on vastaava; samalla katsoo keisarillinen
hovioikeus samoin kuin tuomiokapitulikin Renqvistin siinä menetelleen
lakia vastaan, kun hän on pitänyt hartausharjoituksia Ilomantsin
seurakunnassa, johon hän ei ollut valtuutettu saarna-virkaa
toimittamaan; keisarillinen hovioikeus myöskin havaitsee Renqvistin
rikkoneen osoittamallansa tottelemattomuudella ja ylenkatsomalla
niitä käskyjä, joita provasti Perander virassa hänelle antoi, sekä
että Renqvist on saarnoissansa käyttänyt loukkaavia ja sopimattomia
lauseita.

Määrättäessä vastuuta, mihin Renqvist näissä on itsensä saattanut,
katsoo keisarillinen hovioikeus kohtuulliseksi, muuttaen
tuomiokapitulin lausunnon, yhdeksi vuodeksi eroittaa Renqvistin
papinvirkaa toimittamasta, johon luetaan keisarillisen Turun
hovioikeudenkin edellä mainitun päätöksen mukaan syyksi otetut
rikokset kuninkaallisen kirkkolain 19 lukua ja 19 § vastaan. Ja
kun Renqvist on sen ohessa tuomiokapituliin ilmoittanut provasti
Perander'ista törkeänlaatuisia virkavirheitä, sekä myöskin tehnyt
monta perätöntä syytöstä erhetyksistä siinä provastitarkastuksessa,
jonka provasti Kiljander toimitti maaliskuussa v. 1821 Liperin
seurakunnassa, ja ei ole näitä ilmoituksiansa sen perästä epuuttanut,
vaan sitä vastoin kiihkeästi jatkanut niitä myöskin keisarilliseen
hovioikeuteen, sekä niitä, jotka koskemat provasti Perander'ia,
on koettanut osaksi toteen saattaa, vaan se on turhaksi mennyt;
sentähden, ja kun keisarillinen hovioikeus ei havaitse kuitenkaan
valitusten ja ilmoitusten provasti Perander'ista lähteneen vihasta
ja pahansuopuudesta, katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin
ansainneen näistä perättömistä ilmoituksistansa Rikoskaaren 60 luvun
2 §:n mukaan sakkoa kolmekymmentä taaleria tai neljätoista ruplaa
neljäkymmentä kopekkaa hopeassa, sekä tuomiokapitulissa julkisesti
pyytää anteeksi provasteilta Perander'ilta ja Kiljander'ilta;
sanotut sakot, jotka jaetaan valtion, kihlakunnan ja asianomaisten
riitamiesten kesken, on Renqvist varain puutteessa sovittava
kahdentoista päivän vankeudella vedellä ja leivällä. Mitä paitsi
Renqvist on keisarillisen Turun hovioikeuden päätöksen mukaan
lehtori Alopaeus'ta vastaan tekemät rikoksensa sovittava. Muutoin
velvoitetaan Renqvist yksinään vastaamaan juttuun määrätylle
taloudenjohtaja ja kruununnimismies Gustafsson'ille määrätystä
palkinnosta, sekä sen johdosta Gustafsson'ille maksamaan
hänen kihlakunnanoikeuteen antamansa rätingin mukaan yhteensä
neljäseittemättä ruplaa kuusiseitsemättä kopekkaa hopeassa,
jossa kihlakunnanoikeuden ja tuomiokapitulin lausunto täten
oikaistaan; jota vastoin sanotun oikeuden ja tuomiokapitulin
päätöksessä se kohta, joka koskee Antti Ihalaisen, Renqvistin
ja Heikki Tuhkusen vaatimia lainkäynti-kulunkien palkinnoita
sekä Renqvistin velvollisuutta riitamiehillensä maksaa lunastus
tuomiokapitulin päätöksestä, on pitävä paikkansa; asiain näin ollessa
se lainkäynti-kulungin palkinto, jota Renqvist keisarillisessa
hovioikeudessa pyysi, ei ole maksettava.

Sisässä olevasta palkastansa ei Renqvist, kun hän on sopimattomasti
nostanut kanteita tässä asiassa, saa tiliä konsistoriolta.

Oikein kirjoitetuksi keisarillisen hovioikeuden päätöksestä todistaa
keisarillisen Waasan hovioikeuden arkistonhoitaja 12 p. maalisk. v.
1828.

                                    toimittajan sijainen:
                                         C. J. Boy.

23. _H. B. Nilsson'in kirjoitus_, v. 1826.

Vaikka minulla ei ole onnea olla tuttu teidän ylhäisyytenne
kanssa, toivon kuitenkin vanhana rehellisenä miehenä saavuttavani
suosiotanne, kun minä nyt uskallan valittaa teidän ylhäisyytenne
yleisesti tunnetulle oikeudellisesti jalolle mielialalle ja
ihmisrakkaudelle siitä, kun Porvoon pispa ja konsistorio ovat
julmimmalla tavalla vainonneet pappismies H. Renqvistiä.

Minä monen hurskasmielisen ja kristillisen ihmisen kanssa, tunnen
hänen erityisesti. Päin vastoin, mitä pispa on hänestä valittanut,
saatan minä teidän kanssansa vakuuttaa Renqvistillä olevan totisen
Jumalan pelon ja nuhteettoman elämän, hän on oikeuden, hengen mies
sekä hänellä on lempeä ja sävyisä luonne, ja tosiaankin vapaa
kaikesta kiihkosta, innosta ja väärästä opista, joilla pispa ja
konsistorio ovat merkinneet hänen hartausharjoituksensa, joita
he -- ainoastaan he -- ovat kutsuneet luvattomiksi. Renqvistin
valituskirjasta ja konsistorion viimeisestä päätöksestä sekä muista
sisään lähetetyistä asiakirjoista näkee teidän ylhäisyytenne varman
totuuden, josta minä nyt otan vapauden nöyrimmästi jutella.

Renqvistiä on vainottu siitä kun hän on uskaltanut nuhdella
silloista pastoriansa Liperissä h:ra provasti Perander'ia monesta
virkarikoksesta ja seurakunnassa valloillaan olevista suurista
epäjärjestyksistä, muun muassa senkin, ettei provasti itse 3
vuoden ajalla ollut käynyt Herran korkealla ehtoollisella, eikä
ollut kirkossa muuta, kuin 3 tai 4 kertaa vuodessa, vaikka kirkko
on ainoastaan 3 à 400 askeleen päässä pappilasta. Tämä Renqvistin
toimi, seurauksena oikeasta uutteruudesta Jumalan kunniaksi saattaa
Perander'ia ajattelemaan ja oikaisemaan sitä mitä piti oikaista,
vaikutti sellaisen närkästyksen hänessä Renqvistiä kohtaan, ettei
hän ainoastaan ilmoittanut sitä konsistorioon julkisena ynseytenä,
vaan myös nosti jutun Renqvistiä vastaan kihlakunnan oikeudessa, joka
hänen tuomitsi valtiovalan rikkomisesta vankeuteen. Keisarillinen
Waasan hovioikeus vapautti hänet kuitenkin hyvin oikeudellisesti
vankeudesta ja lykkäsi jutun uuteen tutkintoon, minkä perästä
kihlakunnan oikeus vapautti hänen kaikesta vastuusta.

Sillä välillä oli pispa yksipuolisesti ja ilman täydellistä syytä
valittanut hänen Majesteetillensa, Keisarille valheellisesti
Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista y.m. ja saanut armollisen
käskyn paroni R. H. Rehbinderin kautta, että Renqvist asetettaisiin
Porvoon kaupunkiin papilliseen virkaan konsistorion katsottavaksi,
sekä että hän saisi siitä palkan. Mutta sen sijaan määrättiin
hän rehtorin virkaan Porvoon koulussa ja sittemmin kiellettiin
määrä-ajaksi papinvirkaa toimittamasta osoitetun tottelemattomuuden
tähden. Tämän viralta poispanon kumosi kuitenkin keisarill. Turun
hovioikeus v. 1826 ja käski konsistorion taas asettamaan Renqvistin
papilliseen toimeen. Sen perästä sai hän kerran toisen saarnata sekä
otettiin ylimääräiseksi tuomiokapitulin apulaiseksi.

Sittemmin kehoitti pispa h:ra kenraalikuvernöriä asettamaan
Renqvistin Svartholman linnaan vankien saarnaajaksi, jossa hän sai
pankkoruplan päivältä palkkaa ja kiellon, ettei hän askeltakaan
liikkuisi linnasta. Hän oli niinmuodoin pantu sivili vankeuteen.

Ja kun konsistorio Renqvistin, Perander'in ja monen muun välillä
teki jutussa päätöksen, vapautettiin Renqvist muusta vastuusta, kuin
saada käytöksestänsä muistutus konsistoriolta sekä anteeksi pyytää
provasteilta Perander'ilta, Kiljander'ilta ja Alopaeus'elta. Koko
tältä ajalta 2 vuodelta ja 5 kuukaudelta, jotka Renqvist käskystä
Porvoon kaupungissa palveli, ei hän saanut muuta kuin 80 pankkoruplaa
palkkaa.

Minä olen vaivannut teidän ylhäisyyttänne kertomalla sitä kovaa,
epäkristillistä ja ansaitsematonta kohtelua, jota Renqvist jo 5
vuotta on saanut kärsiä ja jolla ajalla hän vaimonsa ja neljän lapsen
kanssa on ollut hädässä ja kärsimyksessä ainoastaan sentähden, että
hän papin valansa mukaan ja hellän omantuntonsa kehoituksesta on
koettanut poistaa epäjärjestystä ja muistuttaa pastoriansa viran
laiminlyömisestä, tätä miestä, jota pispa silminnähtävästi ja
julkisesti on ottanut puolustaaksensa ja mahdillansa varjellut.

Muutamia sanoja uskallan lopuksi nöyrimmästi lisätä Renqvistin
hartausharjoituksista, joita konsistorio laittomasti kutsuu
luvattomiksi. Missä ovat Suomen lait ja asetukset, jotka kieltävät
pappismiestä kotonansa tai muualla muitten ihmisten kanssa pitämästä
yhdessä rukouksia? Päinvastoin tulee hänen, kirkkolain 12 luvun 1 §:n
mukaan, "kehoittaa kansaa, joka päivä rukoilemaan Jumalaa niin hyvin
kotona, kuin yhteisesti ja erittäin seurakunnassa." Ja kun pispa on
uskaltanut valittaa Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista itse
Keisarillisen istuimen edessä. olisi ainakin ollut toivottava, että
hän olisi todistanut valituksensa oikeuden jollakin konsistoriossa
pidetyn tutkinnon pöytäkirjalla. Mutta kun ei ole mihinkään toimeen
siinä ryhdytty, ei varmaankaan pispa eikä konsistorio ole katsonut
Renqvistin olevan vääräoppisen. Mitä paitsi, kuinka se sopisi
määrätä vääräoppiseksi arveltua miestä vangeille saarnaajaksi? Eikö
heidän sielujansa pidetä yhtä kalliisti lunastettuina, kuin kaikkien
muitten ihmisten, kun heille tahdotaan antaa ainoastaan väärä-oppinen
sielunpaimen? Koko menettely Renqvistin kanssa näyttää todistavan,
ettei tarkoitus ollut muuta, kuin pahentaa viatonta miestä
hallitsialle ja yleisölle ja tehdä hänet ikipäiviksensä onnettomaksi.
Se todistaa, mitä Renqvist itse selittäessään provasti Alopaeus'en
kannetta syystä valittaa, että semmoinen kohtelu osoittaa yksityistä
vainoa ja jumalatonta aatetta.

24. _Kirje provasti, tohtori Rancken'ille_ 25 p. toukok. v. 1827.

Täten saan minä nöyrimmästi lausua velvollisen kiitokseni ei
ainoastaan teidän, h:ra tohtori, arvoisasta ja lohduttavasta
kirjoituksestanne vaan myöskin niistä rahoista, jotka minä
olen saanut. Kuinka ihastuttavaa eikö se ole minulle täällä
Patmoksessani, että joka Jumalan ja kristillisyyden ystävä minua
ainakin kirjeellisesti muistaa! Aina 16 päivästä viime elokuuta olen
minä Porvoon konsistorion vainon johdosta ollut herrasvankeudessa
tällä saarella. Sillä määräys linnan päällikölle sisältää, etten
minä millään tekosyyllä saa tilaisuutta käydä muualla minun
palveluspaikastani tai linnasta. Viime talvena koettelin nöyrillä
kirjoituksilla niin hyvin h:ra valtiosihteri kreivi Rehhinder'ille
kuin h:ra kenraalikuvernörille saada vapautta vankeudestani; mutta
sain vastaukseksi konsistorion kautta maan toria ja nuhteita
Sopimattomasta menettelystä, etten minä konsistorion kautta
kirjoittanut rukouskirjaani näille herroille, vaan olen uskaltanut
tehdä sen välittömästi sekä että minä olen esiintuonut perättömän
ilmoituksen, kun olen sanonut minua pidettävän vankeudessa
palveluspaikassani ja rukoillut vapahdusta siitä. Kuitenkin minä olen
valittanut konsistorion viimisestä päätöksestä keisarilliseen Waasan
hovioikeuteen ja uskallan tästä valituskirjasta lähettää otteen
h:ra tohtorille, joka, ollen hellä Jumalan asiasta ja viattomain
ihmisten kärsimisestä, mielellään tahtoo saada tarkemman selvän siitä
pitkällisestä vainosta, jonka tämän ajan korkeasti oppineet ovat
sytyttäneet minua vastaan, tai siitä vääryydestä, jota konsistorio
ja provasti P. niin monena vuonna ovat minulle tehneet. Kirjoitus on
tosin kovin pitkä, mutta minä en ole saattanut tehdä sitä lyhemmin,
kun olen katsonut olevan tarpeellisen antaa hovioikeudelle tarkan
kertomuksen kaikesta ja sitä paitsi olen tottumaton kirjoittamaan
lyhyesti ja kuitenkin ymmärrettävästi.

Patmos, 25 p. toukok. 1827.

                                       Henr. Renqvist.

25. _Jakob Ewel'in lähetyskirja_ 9 p. helmikuuta 1835.

Minun rakas entinen opettajani ja opetus-isäni! Voikaat hyvin ja
Jumalan armo olkoon teidän ja vaimonne ja lapsenne kanssa!

Koska me saamme vielä sen armon Jumalalta, että puhutella toisiamme
kirjallisesti, niin minä nyt lähestyn teitä pitkän ajan perästä
sangen suurella kiitoksella kaiken teidän hyvyytenne edestä minua
kohtaan. Syy, minkätähden en ole ennen vastannut teidän kirjaanne
6 p. syyskuuta 1834, on se, että minulla oli se ajatus, että niitä
kirjoja toivoin tulevan tänne Waasan markkinoille, niinkuin niitä
tuliki jo syys-markkinoille, nimittäin _Salattu elämä, Huutavan ääni,
Armellan elämäkerta ja Johan Arndtin Totisesta kristillisyydestä
ensimäinen kirja_, niin että Waasan pukpintarilla on nytki niitä
kolmia edellä mainituita. Minun rakas opetus-isäni, te mainitsitte
kirjassanne, että minä tulisin sinne, johonka minä olisin kyllä
mieluinen, mutta nyt tältä erältä se taitaa jäädä muutamien syitten
tähden. Te myöski sanotte saaneenne sen rahan, jonka minä teillen
lähetin; ja minä olen saanut kaikki ne lukukirjat, jotka te sanotte
lähettäneenne, sekä Salattu elämä kirjan, että Marttyrein kirjan,
ja Käsikirjan ja muutamia Rukouksen tarpeellisuudesta, jotka kaikki
olen rehellisesti käteeni saanut. Kuin te nyt tästä edes minulle
kirjoitatte, niin lähettäkäät kirja samoin kuin ennenki herra rovasti
Sakarias Forsmannin tykö, niin minä sen vissisti saan käteeni.

Te neuvotte eli varoitatte minua kirjassanne pysyväisyyteen
jumalisuudessani, jonka neuvon minä aivan hyvällä mielellä vastaan
otin, ja olen Jumalan armon ja voiman kautta teidän neuvoja hyväkseni
käyttänyt ja harjoittanut. Mutta suurella murheella täytyy minun
valittaa, että en näe vielä mitään hedelmätä työstäni. Sillä
kaikki sukulaiseni elävät suruttomuuden tilassa; paitsi minun
isä-vainajani sisarta on vaan yksi, joka harjoittaa oikiaa Herran
pelkoa. Mutta Jumalalle ja Karitsalle olkoon kiitos ja ylimmäinen
ylistys sen edestä, että tässä vähäisessä seurakunnassa on lähemmäksi
kaksikymmentä sielua, jotka harjoittavat sisällistä jumalisuutta.
Mutta niitä väärä-uskolaisia on täällä paljo, jotta sanovat, että
helvetistä pääsee pois, kuin sieltä jonkun ajan on ollut. He ottavat
vielä Raamatusta todistuksia puhettensa päälle ja selittävät väärin
päin Jumalan pyhän sanan. Ne Raamatun paikat, jotka he ottavat, ovat
1 Kor. 3: 13, että meidän tekomme tuli koettelee, ja Vapahtajan
puheet velan maksamisesta ja viimeisestä ropoista, Matth. 5: 26,
ja että pitää tuleman yksi lammashuone ja yksi paimen. He sanovat
myöskin, että kuolleitten edestä pitää rukoileman ja ovat minulta
kysyneet, jos te olette siitä mitään minulle puhuneet eli mitä se
on, kuin 2 Makkaberein kirjassa 12 luvussa ja viimeisissä värssyissä
puhutaan. Kuin te minulle kirjoitatte, niin antakaat näistä
jollakulla radilla selitystä avuksi näitä minun vihollisiani vastaan.
Et ole tästäkään miesrievusta tällä haavalla vielä mitään, eikä hänen
jumalisuudestansa, jonka myötä tämän kirjan lähetän. Hänen nimensä on
Jakob Akkola, ja hän on meidän pitäjästä. Sen minä itsestäni sanon,
että Jumalan armosta olen se, kuin minä olen, ja ettei Jumalan henki
ole minua vielä lakannut nuhtelemasta ja vetämästä puoleensa.

Ei nyt mitään muuta tällä erällä, vaan tuhansia terveysiä teillen
kaikille, mutta erinomattain teille, minun rakas opetus-isäni.
Sanokaat terveysiä minun puolestani kaikille uskonveljille ja
-sisarille, mutta erinomattain Norlunnille, Pakille, Kirvoimäelle,
Pylkkäselle, Klatelle (?), Jusolalle, Nyperille. Minä annan teidät
kaikki Kolme-yhteisen Jumalan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen haltuun ja
huomaan. Toivotan kaikkea hyvää! -- Wähästä Kyröstä 9 p. helmikuussa
1835.

                                               Jakob Eweli.

26. _Lähetyskirja samalta_, 28 p. lokakuuta 1837.

Minun rakas opettajani ja opetusisäni! Voikaat hyvin ja Herran armo
ja rauha olkoon teidän ja lastenne kanssa!

Koska minä nyt näin pitkän ajan perästä vastaan teidän rakasta ja
ystävällistä kirjanne 25 päivästä heinäkuussa, jossa te pyydätte
minulta tietoa sieluni asiasta eli tilasta, niin nyt nöyryydessä
sen tunnustan, että kylmäkiskoisuus ja penseys tahtoo voittaa sekä
rukouksessa että Jumalan sanan lukemisessa, ja sitä vastaan hallita
hempeys puheissa ja halullisuus maailmaan ja rakkauteen. Kuitenkaan
ei ole Herran armo minussa ollut vaikuttamaton, sillä minä en
kuitenkaan ole ehdollisiin synteihin langennut, eikä hänen Henkensä
ole lakannut minua alati muistuttamasta ja Jesuksen tykö vetämästä.
Sentähden Kiitetty olkoon Jesuksen nimi Ja hyvin lausuttu aina, Sillä
se on satama ja niemi, Joka meille rauhan lainaa j.n.e. Minä olen
ollut terveenä ruumiin puolesta ja sekä vaimoni että lapseni ovat
terveenä... Malmberg, josta te mainitsette, oli täällä kesäkuussa
ja otti minulta kirjoja 8 Itse koettelemusta, 10 Ystävällistä
varoitusta, 5 Huutavan ääntä. Kyllä hän niistä lähettää teille
rahan ja tiedon. Se vaimoihminen Isosta Kyröstä kotosin, josta te
kirjassanne mainitsette, on vielä pysynyt jumalisuudessansa. Teidän
käskynne jälkeen annoin minä kahden riksin edestä kirjoja hänen
köyhyytensä avuksi.

                                              Jakob Eweli.

27. _Ulosveto "Wäärän opin kauhistus" kirjasta_. [Katso Wäärän opin
kauhistus. Kuopiossa 1854, s. 112.]

Kuin he ensikerran tulivat Liperin seurakuntaan, jossa minä
(nimittäin Renqvist) siihen aikaan olin papin viran toimittajana,
niin oli heitä 4 eli 5 henkeä. Toisella kerralla tuli jo itse
päämieskin usiampain apulaistensa kanssa. Mutta ei he kielistänsä
minulle mitäkään sanoneet, eikä niillä puhuneet, kuin he tiesivät,
etten minä niitä kärsinyt. Sillä minä olin jo sitä ennen eli jo v.
1817 tullut ymmärtämään, ettei mokomat kielet ole muun kuin pahan
hengen antamat villitykset. Eikä he myöskään minun kuulteni puhuneet
rukouksen poisheittämisestä eikä muista villityksistänsä. Kuitenkin
olivat he kotia palatessansa kylissä heränneillen ihmisille sanoneet:
tällä tavalla kuin te olette alkaneet sielunne asian valvomisen ei
tule tolkkua koko talkkunastanne; sillä tämä teidän pappinne pitää
teitä lain piinan penkissä, tuin hän itsekin siinä on; ja vaikkei
hän sitäkään tekisi, niin ei hän kuitenkaan tiedä sielunne tiloja
ja sentähden ei hän myöskään taida ojentaa teitä oikialle tielle.
Siihen asiaan tarvitaan hengellisillä kielillä puhujat; sillä ne
tietävät, missä tilassa kukin ihminen on sielunsa puolesta, ja sen
vuoksi he myöskin taitavat ojentaa oikialle tiellen. Mutta kuin
tämä teidän pappinne ei mitään tiedä erinomaisista Pyhän Hengen
vaikutuksista, vaan ne omat hänelle hulluus, niinkuin Paavali sanoo,
niin sentähden emme saata tänne teillen lähettää kielillä puhujoita,
jonka tähden tarvitsisi joitakuita teistä tulla meidän puolelle
saamaan kielillä puhumisen lahjan, jotka sitten olisivat ojentajina
kaikille muillenkin, ja heistä sitte se lahja tulisi muillenkin
niille, joillen se tulisi. Tähän heidän hyvään neuvoonsa jo muutamat
rupesivatki suostumaan ja sentähden olivat liiton keskenänsä tehneet
lähteäksensä sinne. Mutta juuri heidän lähtöpäivänänsä tapahduin
minä tulemaan sairasta ripittämään siihen kylään, josta he olivat
lähtemässä, jossa tilassa yksi lähtemistä toki ilmoitti minullen koko
heidän aikomuksensa. Ja kuin minä sitten selitin heille ne kielet,
joita oppimaan he olivat lähtemässä, niin ei yksikään ainoa lähtenyt
mokomaan kielten kouluun. Mutta kun minä pelkäsin seurakunnassa
olevan muitakin, joilla olisi aikomus sinne lähteä, niin minä yhtenä
sunnuntaina saarnastuolista kuuluutin, ettei yksikään mahtaisi
olla niin hullu, joka läksisi mokomiin mustalaisten kulkemisiin.
Ja sen jälkeen ei enää kuulunutkaan senkaltaisia aikomuksia, sitä
vähemmin tapahtui lähtemisiä mokomaan kielten akatemiaan. Jolla
tavalla päästiin siitä seikasta. Kuitenkaan ei kauvan oltu rauhassa,
kuin jo tuli villitsiäin joukkokunnasta yhtä haavaa kolme kielillä
puhujata, jotka ei kyllä minun saapuilla ollessani ilmoittaneet
kieliänsä; mutta minun poissaollessani olivat he kielillänsä puhuneet
minun asuntohuoneessanikin. Kuitenki he olivat julki jumalattomat
ulkonaisessaki käytöksessänsä, niin ei kukaan lukua pitänyt heistä,
eikä heidän kielistänsä, jolla tavalla heidänkin yrityksensä meni
tyhjään. Mutta ei vieläkään päästy heistä urkoin rauhaan. Sillä
yhtenä lauantai-iltana, minun pitäessäni rukouksia kirkkotuvassa
kirkkoväen kanssa, rupesi yksi mies villihenkien lahkokunnasta
korkealla äänellä panemaan kieltänsä, mutta kuin minäkin ymmärsin
yskän, nousin minä ylös polviltani ja käskin muutki nousemaan ja
tarttumaan siihen älinän pitäjään mieheen ja kantamaan hänen ulos
koko huoneesta, joka myöskin niin tehtiin, ja se saatti, että toki
siihen paikkaan jäi häneltä koko hänen kielensä: sillä ei hän enää
niillä puhunut, maikka hän oli koko kesän työmiehenä seurakunnassa.
Mutta kuin näitten kielten rohvessuorit (professorer) saivat kuulla,
kuinka minä olin pilkannut heidän kieliänsä ja ne hylännyt, ja
erinomattain kuin heidän päärohvessuorinsa (primarius) sen kuuli,
niin ei hän enää, ei suusanalla, eikä kirjallisesti tullut antelemaan
minullen niinkuin ennen, evankeliumin suloisia lohdutuksia eli
lohduttelemaan minua näillä tavallisilla lohdutussanoilla: _joka ei
työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi
tekee, hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi_ Rom. 4: 5. Vaan
kirjallisesti tuli kaikkein suurimmalla lain pahalla minua otsaan
lyömään, sanoen: sinä, sen jaaveli, olet langennut pilkkaan Pyhää
Henkeä vastaan, _jota sinullen ei anneta anteeksi, ei tässä, eikä
tulevaisessa maailmassa_ Matth. 12: 31,32. Ja sen lisäksi sanoi: jos
et sinä itse tahdo mennä Jumalan valtakuntaan, niin älä ehkees estele
muita sinne menemästä Matth. 23: 13 ja sen kautta tee helvettiäs
vielä kuumemmaksi kuin se jo ilmanki on j.n.e.

28. _H. Renqvistiltä_ 14 p. elok. 1824. [Näissä H. Renqvistin
kirjeissä on kirjoittaja jättänyt pois ne, jotka eivät yleisesti
hyödytä. Kirj. muist.]

Rakkahin veljeni! Sinä luultavasti tiedät, että minua on taas
kutsuttu uudestaan Porvoosen, ryhtyäkseni siellä virkatoimeen,
minkätähden nyt jouduttaun matkalle sinne; mutta en saata, vaikka
minulla on kiire, jättää sinua tervehtimättä musteella ja kynällä,
kun ei käy laatuun personallisesti, koska minulle Rautalammitse on
suorempi tie, jota aion matkustaa.

Jo kauan sitte olen saanut sinun viimisen kirjeesi ja vasta nyt
vastaan siihen. Sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän
evangelinen niin hyvin itseni kuin sanankuuliaini suhteen. Minä sanon
sitä vastaan, että minun, sinun ja kaikkien ihmisten pitäisi olla
enemmän lailliset, kuin me olemme: sillä parempi on olla lain, kuin
synnin orjana. Sillä heräämisen pu'ussa tai sen varjossa emme saa
rikkoa lakia, jota me yhtä kaikki olemme tekevät, jollemme ahkeroitse
olla tottelevaiset, rakkaat y.m. Jumalalle. Ja sitä emme ahkeroitse,
kun emme huuda armoa ja apua, ja niinmuodoin olemme me tahallamme
tottelemattomia ja ilman rakkautta. Minä heti selitän lauseeni.
Sinä olet useasti kuullut, kuinka minä olen lausunut: nimittäin,
että syntinen, joka neuvottomana tuntee itsensä tuomituksi,
pitää ja saapi uskolla omata koko Kristuksen ansiot omaksensa ja
näyttää sitä omanansa vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle, joka
vaatii täydellistä vanhurskautta, rakkautta, tottelevaisuutta,
palvelusta, kiitollisuutta tai koko pyhän lakinsa täyttämistä, tahi
että semmoinen hengellisesti köyhä syntinen saapi uskoa pahuutensa
ja rikoksensa hänelle Kristuksen jo hänen ansionsa ja kuolemansa
vuoksi anteeksi annettaman, josta Raamatussa on monta esimerkkiä,
mutta etenkin vertaus tuhlaaja pojasta ja, että hän saapi uskoa sen
millainen hän on ajattelematta: parantuisinko, niin Herra kyllä
minua suurta syntistä armahtaisi. Tähän todistukseksi otan hyvin
monta esimerkkiä Raamatusta ja lauseita suomalaisesta kirkkomme
virsikirjan virsistä, niinkuin Niniveläiset, David, Manasse, syntinen
vaimo, publikani, Pietari, tuhlaaja poika, palvelia, joka oli
herrallensa tai kuninkaallensa velkaa kymmenen tuhatta leiviskää
ja selitän nämä esimerkit laveasti, vakuuttaakseni hengellisesti
köyhiä ja murheellisia, jotka eivät mielellänsä tahdo uskoa Jumalan
lupauksia, kun he oikeen tuntevat syntinsä ja sydämensä, vielä luen
minä tavallisesti heille muutamia värsyjä Math. 5 lu'usta ja useita
Vapahtajan omia, parhaita lupauksia. Virsikirjasta olen ennen kaikkia
lukenut heille N:ot 250, 251, 249, 258, 259, 263 ynnä monta muuta
saman sisältöistä ja kaksi viimistä värsyä virrestä 282, kuin myös
virren 292. Nämä lauletaan myöskin yleisesti kaikissa kokouksissa.
Vielä sanon heille, että jos he eivät uskalla uskoa, joka ei
olekaan ihmisen työ, niin pitää heidän rukoilla uskoa ja sitä toivoa;
ja jos he eivät heti saa vakuutusta, jota he toivovat, niin pitää
heidän kärsiväisyydellä odottaa Herran avunaikaa. Jos se ei tule,
vaikka he kauan ovat sitä rukoilleet ja odottaneet, pitää heidän
luottaa Jesuksen lupaukseen Matth. 5 lu'ussa, jossa hengellisesti
köyhiä ylistetään autuaiksi, vaikkei heille siitä ote annettu selvää
vakuutusta. Vielä kehoitan heitä tukemaan rukouksilla ja huokauksilla
sekä ajattelevaisuudella evangeliumia ja semmoisia kirjoja, jotka
selvästi vakuuttavat syntistä, että hän on tervetullut Vapahtajan
luona, vaikka hän olisi suurempi syntinen kuin hän on, jos hän maan
on katuvainen. Tätä tapaa olen käyttänyt lohduttaessani katuvaisia
syntisiä jo neljä tai viisi vuotta, vaikka minä vasta puolitoista
vuotta sitte sain vakuutuksen omalle sielulleni. Nyt pitää sinun
minulle anteeksi antaa, (niinkuin sinä myös teetkin, sillä minä
tunnen sinun) jos minä sanon sinulle, että sinä enemmän julkaiset
taitamattomuutesi, kuin mitään, joka olisi todellinen ja yhtäläinen
Raamatun opin kanssa, kun sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän
evangelinen, kuin olen. Mitenkä mielestäsi pitäisi minun olla enemmän
evangelinen? Ehkä siten, että minun pitäisi hiljaisesti mennä uskon
hedelmäin ohitse, jotka ovat: uusi Kuuliaisuus, oman-, maailman- ja
synninraskauden hylkääminen, ja sen sijaan Jumalan totisen ja
palavan rakkauden ahkeroitseminen: sillä siihen olemme luodut,
lunastetut, pyhitetyt ja käsketyt, mihin meidän pitää yöt ja päivät
rukoilla armoa, mieltymystä ja voimaa tai Pyhän Hengen apua sekä
uhraamaan itsemme kokonansa sisällisesti ja ulkonaisesti Hänelle,
joka on meidät tuonut, lunastanut ja pyhittänyt; ja kun se ei ole
meidän voimassamme rukoilla siihen armoa, ja jos me sillä armolla ja
voimalla, joka meille suodaan, tosiaankin saatamme jotain toimittaa,
niin pitää meidän kuitenkin pitämän itseämme suurimpina syntisinä ja
tahtoman armoa ainoastaan Jesuksen täyttämistyön ja sovintokuoleman
tähden. Onko tämä sinun ja muitten Kuopiossa, Nilsiässä ja Iisalmessa
olevain heränneitten mielestä laillisena olemista? Jos niin on,
saan teille suoraan sanoa, että te tahdotte ikäänkuin pettää
Jumalaa, jonka pitäisi teidän sillä tavalla sallia ehdollisesti olla
tottelemattomat, kylmät, mutta sen sijaan uida omassa-, maailman- ja
syntien rakkaudessa, ja ei ollenkaan tai ainakin välinpitämättömästi
hoitaa teidän sydämenne sisällistä ja ulkonaista oloa, joka olisi
Vapahtajan seuraamista ilman itsensä kieltämistä ja ilman, että
päivittäin kantaa ristinsä, ilman pyhitystä, uutta kuuliaisuutta,
tottelevaisuutta, lihan ristiin naulitsemista sekä monta muuta,
joista uudestisyntyneen ihmisen pitää tai rakkaudesta Vapahtajalle
on velvollinen vaarin ottamaan. Mutta minä arvaan minkätähden sitä
kutsutaan laillisena olemiseksi. Niin, sentähden, ettei lihalla ja
verellä ole mitään voittoa tästä opista.

Minä en sitä paljon ihmettele, että sinua loukkaa semmoinen
oppi, joka vaatii tottelevaisuutta ja rakkautta; sillä kun sinua
vasta-alkavaa ahdistavat semmoiset, jotka taitavat laveasti puhua
uskonnollisista asioista, niin sinä uskot kaikkea, mikä kiiltää; se
on vasta-alkavain tavallinen tapa. Minusta taas on kovin hullumaista
olla niin kauheasti yksinkertainen, olipa se ken tahansa, että pitää
tottelevaisuuden, rakkauden y.m. vaatimista vääränä oppina ja lain
työnä, vaadittakoon sitä keneltä hyvänsä, vaikka kääntymättömältä;
sillä Jumala itse vaatii sitä sanassansa kaikitta ihmisiltä ja
tarkoittaa kääntymättömillä niitä, jotka eivät saada totella ja
rakastaa enemmän kuin kuollut ihminen, kun heidän pitäisi kääntyä
ja anoa elämää ja voimaa siihen; mutta enemmän ihmettelen veli
Lundström'iä ja Wäänästä, jotka, ollen vanhat kristityt loukkaantuvat
selvästä ja Raamatussa yleisesti ja laveasti esitellystä opista,
joka on sydämenä ja lähteenä kaikkeen, minä tarkoitan rakkautta
Jumalaan, jota he kammoamat, vaikka he eivät julkea sitä suoraan
sanoa, vaan vääntelevät niin, että minä vaadin muka sitä myöskin
kääntymättömiltä, jota minä teen paljon vähemmän, kuin he itse
itseltänsä; sillä jos he sen tekisivät, nimittäin vaatisivat
itseltänsä rakkautta Jumalaan, niin he vähemmän loukkaantuisivat
puheesen ja oppiin rakkaudesta y.m. Mutta minä ymmärrän mistä se
tulee, niin, se tulee siitä, etteivät he mielellään tahdo hyljätä
herttaista mukavuutta ja penseyttä. Sillä totta sanoen, minä
olen murheella havainnut monta vuotta tätä ennen omani ja heidän
kylmyyteensä Vapahtajan seuraamiseen, jonka he myöskin alussa
tunnustivat, murehtivat siitä ja sanoivat, että pitäisi paremmin
ryhtyä asiaan; mutta sittemmin, kun siitä ei mitään tullut, vaan jäi
tyhjiin lupauksiin, rupesivat he Ruotsalaisen kehoituksesta enemmän
vastustamaan tätä hyvää ja terveellistä asiata, kuin tunkeutumaan
Vapahtajan rakkauteen. Myöskin ymmärrys sanoo, että pitää rakastaa
Jumalaa, Lunastajaa ja hyvän tekijää, ja jos ei sitä saata tehdä,
niin ei pidä ainakaan olla asiasta huoleton, kuten he yhtä kaikki
omat, kun eivät edes rukoile Vapahtajaa siitä, jaa, eivät salli,
että muutkaan rukoilevat ja puhuvat siitä. Onko tämä kristillistä ja
Raamatun opin mukaista? Ja kuitenkin kutsutaan tätä evangeliseksi;
ja jos joku tahtoo, että sen pitäisi olla toisin, niin sanotaan
häntä lain noudattajaksi. Tässä tilassa uskon minä olevan paremman
olla lain, kuin synnin orja, kuin rakkaudesta Vapahtajaan tahdotaan
kieltäytyä sisällisesti ja ulkonaisesti ja ahkeroidaan, ettei
vapaaehtoisesti rikota hänen käskyjänsä.

Tästä saatat sinä, rakas veli, jos tahdot, jotenkin päättää, oliko
se kaikki oikein, mitä Ruotsalainen y.m. viimeiseksi väittivät.
Minua silloin nuhdeltiin, että minä vaadin rakkautta Jumalaan
ja tottelevaisuutta hänelle ja pidän pitkiä rukoushetkiä, jonka
viimisen seikan sinäkin katsoit viaksi ja olit sen merkiksi, että
sinäkin kyllästyit siihen y.m. Minun mielestäni pitäisi sinun
pikemmin havaita oman sydämesi turmellus ja valittaa sitä, kuin
rukouksen pituutta, kun et mielelläsi tahdo puhua Jumalan kanssa.
Ruotsalaisesta y.m. olen minä makuutettu, että he kyllä omat tulleet
heräämiseen, mutta seisattuneet sitten löyhään kristillisyyteen tai
semmoiseen josta puhutaan "Monen hurskaan sielun puuttuvaisuus"
nimisessä kirjassa, minkätähden se on maan tekokristillisyyttä.
Minä en sano kristillisyyttäni paremmaksi, mutta minun sydämeni
ja omatuntoni eivät anna minun olla välinpitämättömänä, kylmänä
ja tyytyä semmoiseen kristillisyyteen, vaan minun on pyrkiminen
päästäkseni parempaan sydänten tilaan. Tähän antakoon armollinen
armahtajamme minulle, sinulle ja kaikille ihmisille armoa ja voimaa.

Minä en usko kirjevaihtomme vahingoittavan meitä ja toivon, ettet
sinä joudu harhateille, jos puhut ja seuraat sitä, mitä olen
kirjeessäni sanonut, jos vaan sinä jokapaikassa ymmärrät ajatukseni,
sillä tämä kirje on kiireesti kyhätty. Voi hyvin! Liperissä 14 p.
elok. 1824. H. R.

P.S. Sinä sanot minun kovin paljon kehoittavan rukoukseen. Rakas
veli, Raamattu kehoittaa siihen vielä enemmän ja mitä Raamattu
kehoittaa, sitä pitäisi meidänkin kehoittaman, käyköönpä sitten
kuinka hyvänsä. Ah, sinä rakas rukous, kuinka paljon hyvää sinä
tuot ylhäältä! Lue myötäseuraava kirjanen, siinä sinä saat nähdä,
kuinka meidän pitää pysyä tarkkaan Jumalan sanassa, mutta ei missään
muussa. Minä en mitään pahaa ajattele sinusta, mutta luulen vaan,
että sinä saatat helposti joutua harhatielle, hienompaan kiihkoon,
penseyteen j.n.e., kun sinä jättäydyt välinpitämättömäksi rukouksen
harjoittamisesta tai sallit vähentää niitä, sekä vähennät muita
harjoituksia, uskoen niitten olevan lain-täyttämis- ja -töiden oppia,
joka on hienoa viekkautta. Sinä sanot, ettet sinä pidä kielillä
puhumista pääasiana, mutta Pyykkö puolustaa sitä ja sanoo: he puhuvat
oikeaa Kanaan kieltä, ja niin muodoin vertaa sitä oikeaan Kanaan
kieleen. Viimeksi oli kielillä puhuja Nilsiästä Ruotsalaisen kanssa
Kuopiossa. Pyykkö sanoo laveassa kirjoituksessaan minun oppiani
vastaan eräässä paikassa: ei oikeat kristityt rukoile polvillansa
muulloin kuin suurissa kokouksissa [A. Pyykön kirje on painettu prof.
Matth. Akianderin "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i
Finland" teoksen VI osassa siv. 190.], minkätähden minä vastaisin:
jos niin olisi, niin ei Kristus olisi ollutkaan oikea kristitty,
sillä hän rukoili polvillansa yksinäisyydessä, niinkuin nähdään,
ollessansa yrttitarhassa.

                                                 R.

29. _Samalta._ 2 p. helmik. 1828.

Rakas veljeni! Paikalla pää-asiaan: tarkoitukseni armon
järjestyksestä on se, että ihmisen pitää tulla sisällisesti
levottomaksi synneistänsä ja huolensa pitäväksi Jumalan
armahtamisesta, kun Jumala ainoastaan armostansa ja rakkaan Poikansa
Jesuksen täyttämistyön ja verisen sovinnon tähden vanhurskauttaa
häntä siten, että Hän antaa hänen syntinsä anteeksi ja lukee
hänelle Poikansa Jesuksen vanhurskauden, jonka me selvästi näemme
vertauksesta tuhlaaja pojasta. Ihmisen levottomaksi käyminen
katumattoman ja kääntymättömän sielunsa tilasta on jo Jumalan armo,
jota seuraa toinen armo, nimittäin syntein anteeksi antaminen,
minkätähden ei kellään sisällisesti levottomalla ja armoa
isoovaisella syntisellä pitäisi oleman syytä epäillä, vaan pitäisi
ajatteleman: kun Jumala on suonut minulle armonsa tuntemaan syntiäni
ja niitten kauheutta, niin on hän minulle varmaan samalla antanut
myös senkin armon, jota kutsutaan vanhurskauttamiseksi, jos nämä
molemmat riippuvat toisistansa. Mutta semmoisen heränneen ihmisen
pitää suurimmassa mitassa tekemän niinkuin Fresenius kolmessa
säännössänsä opettaa, se on niin tärkeä, kuin merihädässä olevalle
ihmiselle koetella pelastautua vaarasta, että hän kääntyisi ja
pysyisi armossa, muutoin luopuu hän, samoin kuin kuninkaan palvelija,
joka oli saanut syntinsä anteeksi, mutta uudestaan vajosi entisiin
synteihinsä. Sentähden hyväksyn minä täydellisesti sanotut säännöt,
jota sinä et näy yhtähyvin tekevän, sen vuoksi, että kappaleen
ainenimenä on "Opetus katumattomille." Mutta Fresenius'en opetus
opettajille, heidän sanankuuliainsa opastamisesta osoittaa, ettei
hänen sääntönsä ole oikeastaan kivikuolleille ja täydellisesti
katumattomille, vaan semmoisille, jotka jo huolehtivat autuudestansa.
Sillä hän sanoo: kun he ensi kerran tulevat luokseni, en anna heille
muuta opittavaa, kuin vaan minun 3 sääntöäni. Sinun pitäisi hyväksyä
ne, vaikka ne olisivatkin täydellisesti katumattomille, kun sinä
viimeisessä kirjeessäsi sanot oikean saarnatavan kääntymättömille
ajatuksesi mukaan olevan: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa
evangeliumia. Eivätköhän sinun sääntösi ole paljon vaikeammat
katumattomille, kuin Fresenius'en? Katumaton ihminen ei saata
sinun sääntöjäsi seurata enempää, tuin Fresenius'en, sillä eihän
kuollut saata mitään tehdä, ja semmoisille on sama, jos sanotaan ja
saarnataan: rukoile, valvo ja lue Raamattua tahi niinkuin sinä sanot:
kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia. Niin kauan kun
ihminen on armotta, ei hän voi mitään tehdä.

Minä menen nyt pää-asiaan meistä itsestämme, nimittäin, mitä meidän
nykyisessä tilassamme pitäisi tehdä, päästäksemme oikeiksi Jesuksen
opetuslapsiksi: l:ksi havaita, ettemme vielä ole semmoiset, 2:ksi
sisällisesti itkeä, että me niin kauan olemme laiminlyöneet Jumalan
armon ja estäneet sitä itsessämme, 3:ksi yhtäkaikki uskoa Jumalan,
Jesuksen sovinnon tähden, vielä armahtavan meitä ja 4:ksi mielellämme
Jumalan armolla täyttää Fresenius'en 3:n säännön määräykset; mutta
tämän kaiken ohessa harrastaa ainoastaan rakkautta, joka meidät tekee
myöntyväisiksi kaikissa velvollisuuksissa Jumalalle, itsellemme ja
lähimäisellemme; sillä rakkaus ei kujeile eikä uuvu. Sentähden on
mielestäni meille tarpeellinen yöt ja päivät lakkaamatta sisällisesti
isota ja janota rakkautta, rukoilla ja anoa sitä, etsiä sitä siksi,
että meitä sillä kastetaan, niinkuin hänen ensimäisiä opetuslapsiansa
helluntaina. Meidän pitää tekemän niinkuin muinoin kauppias, joka
möi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti kaikkein kalleimman helmen;
meidän pitää uskoa itsestämme sitä, mitä Jesus sanoi rikkaalle
nuorukaiselle: _sinulta puuttuu vielä yksi_; sillä meiltäkin puuttuu
yksi, nimittäin rakkaus ja sen kanssa kaikki. _Jos minulla olisi
kaikki usko, niin että vuoretkin siirtäisin, eikä olisi minulla
rakkautta, niin en mitään olisi_ l Kor. 13: 2. Mutta kun me,
Jumalalle olkoon sydämellinen kiitos! saatamme vielä löytää sen,
niin etsikäämme sydämellisesti, etsikäämme täydellä vakavuudella ja
elkäämme salliko minkään estää itseämme tästä kaikkein tärkeimmästä
asiasta. Lue "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", lue ajattelemalla,
niin saat Jumalan armolla siitä vakuutuksen, mitä olen sanonut
rakkaudesta ja sen harrastamisen tärkeydestä. Olen havainnut ihmisen
pitämän ahkeraan ulkonaisesti rukoilla, ennen kun hän saattaa
alinomaa sisällisesti rukoilla ja isota rakkautta (katso Arndtin
Totinen kristillisyys 2 kirj. 20 luku). Raamatun lukeminen on kolmas
tarpeellinen harjoitus, joka auttaa meitä Jumalaa rakastamaan. Jos
minä en Jumalan hengen johdolla olisi alkanut näitä harjoituksia,
niin en edes tietäisi kaivata minulta yhtä puuttuman; mutta enempää
ei olekaan. Ah, sydämellinen veljeni, miten minä olen ollut kylmä ja
penseä Jesuksen rakkaudessa koko elinaikani! Vasta nyt täällä olen
rumennut huokailemaan: Auta minua, laupein Herra Jumalani!

Ristin kantamisella ei ansaita autuutta, vaikka se olisikin
Kristuksen risti. Kuitenkin sanoo Paavali suurella murheella olevan
Jumalan valtakuntaan mentävä, ja niitten, jotka tahtovat Jesuksessa
Kristuksessa elää, pitää kärsimän vainoa: jos muutoin ynnä kärsimme,
että ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme. Rom. 8: 17. Scriver
sanoo kristitylle oleman ristin niin tärkeän, kuin suola lihalle,
jota paitsi viimeksi sanottu mätänee, ja niinkuin sade ruohoille
ja kasveille kuumana kesänä. Tätä vahvistaa myös Jaakobin sanat:
_rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin lankeette
moninaisiin kiusauksiin_. Jaak. 1: 2. Mutta ristin hyöty ja muut
Raamatun opit ovat kätkössä niin kauan, kun ei omalla kokemuksella
tulla niitä oikein ymmärtämään.

Pakeneminen "turvapaikkaan", Jesuksen haavoihin on minun mieleni ja
kokemukseni mukaan se, kun herännyt syntinen halajaa armoa Jesuksen
täydellisestä sovituksesta ja kun armon etsiä päivittäin rukoilee
Jumalalta: sovita minua Jesuksen sovituksella ja puhdista Jesuksen
verellä ja lue hänen täyttämistyönsä minun hyväkseni, sekä kun toivoo
ja uskoo saavansa armon Jesuksen verellä ja kuolemalla. Mutta ei pidä
siihen seisattua, vaan tunkeutua samalla rakkaan Vapahtajan likempään
ja likempään yhteyteen ja hänen rakkauteensa. Sentähden, että minä
heränneiltä ihmisiltä olen vaatinut semmoista uskollisuutta, olet
sinä luullut minua lain orjaksi ja semmoiseksi, joka ei ole paennut
"turvapaikkaan." Mutta jos olen rikkonut, niin onkin rikokseni se,
etten ole turvapaikoista etemmäksi Jesuksen palavaan rakkauteen ja
likempään yhteyteen mennyt, vaan olen ollut kevytmielinen ja mieto
isoomaan ja janoomaan, etsimään ja rukoilemaan rakkautta; ja jos
olenkin sitä tehnyt, niin olen kevytmielisyydelläni estänyt Jumalan
hengen sytyttämästä minussa sitä rakkautta, jota olen rukoillut.

Sinä sanot viimeisessä kirjeessäsi Fresenius'en kolmen säännön
enemmän häiritsevän ja eksyttävän äsken heränneitä pää-asiasta,
joka on köyhänä ja tuomittuna syntisenä tuleminen Kristuksen luokse
ja armon ja elämän löytäminen hänessä. Sinun mielestäsi pitäisi
Fresenius'en ohjeiden sijaan antaa nämä säännöt: etsi Jesusta
siksi, kun hänen löydät ja elä tahallasi anna minkään estää itseäsi
häntä etsimästä ja löytämästä, tahi elä tyydy ennen, kun näet
itsesi autuaana Jesuksen haavoissa. Nämä sääntösi sisältävätkin
samaa, kuin Fresenius'en; erotus on vaan siinä, että Fresenius
antaa yksinkertaisen selityksen asiasta, tai millä tavalla etsitään
ja löydetään Jesus, sekä millä tavalla poistetaan kaikki esteet
tämän tärkeän tarkoituksen saavuttamisesta. Sillä Fresenius vastaa
syntiänsä surevan sielun kysymyksiin: mitä minun on tehtävä
autuudekseni, tai kuinka minun on käyttäytyminen Jesusta etsiessäni
ja kuinka minun on karttaminen, ettei mikään minua tarkoituksessani
estäisi? Sinun pitää rukoilla ja oikein sydämellisesti, mutta ei
niinkuin ennen suruttomuudessasi teit, jolloin ainoastaan tavan
vuoksi aamuin ja illoin pidit rukouksia. Sinun pitää menemän
yksinäisyyteesi ja heittäymän polvillesi ja rukoileman Jumalaa, että
hän kääntäisi sinun ja antaisi sinulle armon ja rukouksen Hengen.
Yksinäisyyttä tarvitset sentähden, että saattaisit paremmin vuodattaa
Jumalalle sydämesi ja pitää ajatuksesi ko'ossa, jos olet heikko
toimituksissasi ja ihmisten seurassa anomaan Jumalalta armoa kaikissa
tilaisuuksissa, saattaaksesi ylentää sydämesi Jumalalle. Sinun pitää
valvoa niin, että kartat turhamaista puhetta, turhuuden kuuntelemista
y.m.

Rakas veli, minun täytyy sinulle sanoa, ettet saavuta oikeaa rauhaa
sydämessäsi, niin kauan, kun pelkäät rukouksen harjoituksia, kuten
kirjoituksessasi ilmoitat, sillä se on ihka väärä evankeliumi,
joka on minua kiusannut lähes kymmenen vuotta. Asia on tämä:
minä heräsin ja sain myöskin hyvän lohdutuksen ja virvoituksen
suuressa surussani. Mutta pitkällisessä taudissa, jolloin olin myös
heikkomielisenä, kylmenin minä parannusaikomisessani niin, että
minä olin jotenkin haluton. Kuitenkaan ei minulla ollut rauhaa,
minkä tähden minun täytyi hakea ihmisiä, joitten luulin Jumalaa
pelkäävän ja jotka myös opettivat muita ja pitivät kokouksia.
Se oli Turussa. Minä valitin heille kurjaa sieluni tilaa. He
vastasivat minulle tavallisesti: niin se käypi, kuin ollaan omissa
töissä ja raketaan omaa vanhurskautta ja sen kautta mennään ohitse
Vapahtajasta, joka on ainoa syntisten auttaja. Minä kysyin: mitäs
minun pitäisi tekemän? Vastaus: lakkaa pois omista töistäs, riennä
vapaakaupunkiin, siellä säilyt veren kostajan käsistä, katso Jumalan
karitsan puoleen, joka kantaa maailman synnit; hän on se, joka ottaa
vastaan syntisiä, hän on ainoa syntisten ystävä j.n.e. Kun minun
sisällinen tilani nyt tahtoi pakottaa minua ahkeraan rukouksen
harjoitukseen, ajattelin minä, että minun pikemmin pitää hylätä
tai vähentää rukoukset, jos minun on luopuminen omista töistäni,
omasta vaikutuksestani ja oman vanhurskauden rakentamisesta. Minä
en sentähden tohtinut alottaa ahkeraa rukousta, vaan koettelin
ilman sitä tulla Jesuksen luokse ja saada vakuutusta armosta ja
syntien anteeksi antamisesta ja etenkin saada hengellistä sydäntä
kovin haluttoman ja kylmän sijaan, jommoiseksi minä omani tunsin.
Minä kävin kirkossa, luin Jumalan sanaa, kartoin törkeitä syntiä ja
toimitin illoin ja aamuin rukoukseni polvillani, vaikka ajattelin
senkin olevan omia töitä, joita pitäisi vähentää. Kuitenkin oli
omatuntoni rauhaton ja kaikki mitä Raamatusta tai muista jumalisista
kirjoista luin, oli minua vastaan, paitsi muutamia paikkoja
Zieguerer'in Jumalinen tutkistelemus ja Hunajan Pisarat, jotka minun
johtajani ahkerasti toivat esiin minun ja muitten vakuutukseksi
kokouksissa. Etenkin lohdutti minua lause, että Jesuksen luo mennään
semmoisina, kuin olemme, madellaan hänen parantamiin haavoihinsa
niin kurjina, viheliäisinä, alastomina ja tuomittuina, kuin olemme,
riisuuntuen kaikista omista töistä ja teoista. Tällä en päässyt sitä
hengellisemmäksi, vielä vähemmin mielistyneeksi Jesuksen rakkaudesta,
vaan tunsin olevani enemmän maailmallinen, penseä ja kylmä. Jos
jonkun kirjan avasin, etenkin Raamatun, niin oli se melkein joka
paikassa suoraan minua vastaan, josta sain täydellisen vakuutuksen,
ettei laitani ollut oikein, ja huoleksin sentähden autuudestani,
jos olisin kuollut semmoisena, kuin olin. Kun minä sittemmin sain
Fresenius'en kolme sääntöä käsiini ja luin niitä, näyttivät ne
minusta sotivan Zieguerer'in, Wilcock'in ja minun johdattajani
oppia vastaan, vaan uskoin kuitenkin Fresenius'ta enemmän, kuin
muita ja huolehdin enemmän ulkonaista rukousta, ei kuitenkaan niin
ahkeraan, kuin hän käskee, jos tahdotaan karttaa oman vanhurskauden
rakentamista. Zieguerer'in ja Fresenius'en välisen tien näin
parhaaksi seurata. Silloin aloin, paitsi aamusilla ja iltasilla,
myöskin muina aikoina heittäytyä polvilleni, en kuitenkaan useasti,
en edes joka päivä, vaan kun sisällinen tilani minua siihen pakoitti
tai kun suurempi levottomuuteni syttyi. Mutta ei sekään auttanut
minua. Pappina ollessani Liperissä havaitsin, ettei Wilcock ja
Zieguerer sotineet Fresenius'ta vastaan, kuten ennen luulin ja vika
oli minun, kun en uskollisesti seurannut Fresenius'ta. Minä aloin
siis Jumalan nimessä seurata hänen neuvoansa ja olen siitä saanut
vakuutuksen ja armon sisälliseen rukoukseen, ja tätä armoa ynnä
sisällistä haluani rakkauteen ja likempää yhteyttä Vapahtajani kanssa
on Jumalan henki aina enemmän vaikuttanut täällä vankeudessani, jossa
en ole tarvinnut viipyä muissa toimissa ja toisten opettamisessa.

Svartholmassa 2 p. helmik. 1828.

                                             H. Renqvist.

30. _Samalta_ (päivä määrättä).

Minun rakkahin veljeni! Sydämellinen kiitos sille ijankaikkiselle
rakkaudelle, joka semmoisissa hengellisissä ja ruumiillisissa
vaikeuksissa, joita olet saanut kokea, voimassa pitää uskosi kipinän,
ettei se sammu. Tässä toteutuu: suitsevaista kynttilän sydäntä
ei hän sammuta, eikä murenna särjettyä ruokoa Jes. 42: 3. Nyt on
meidän tunkeuminen syvemmälle Jesuksen sovittamiseen ja yhteyteen
rukouksella ja uskolla. Niin käypi aina parhaaksemme häviömmekin,
jotka tuottamansa kiusauksen tähden ovat yhtä vahingolliset
muille, kuin vaikeat meille itselle. Mutta ne käyvät hyväksemme,
sanoo Bernier, siten, että ne masentavat meidät tomuun ja tuhkaan
ylpeydestämme, joka tietämättämme on meissä, niin ettemme huomaa sitä
ja sentähden uskomme itsestämme hyvää, maikka meillä ei koskaan ole
siihen syytä. Semmoisista puuskista pitäisi meidän enemmän viisastua,
ruveta varovaisiksi ja puhdistua, sillä ne polttavat omaatuntoa,
niinkuin tuli, jota vanha ihminen kyllä tarvitsee, kun muistetaan
kiusaus, jota siten on tehtynä kanssaihmisille ja sanankuulioille,
etenkin niille, joita velvollisuus vaatii johdattamaan Jesuksen
luokse. Jos masennuksemme käytämme oikein oman sielumme hyödyksi,
niin parannamme siten itsemme, jotta vastedes saatamme olla muillekin
hyödyksi. Sekin on meille hyödyksi, että antaudumme ristiä ja
kärsimisiä kantamaan, joista Bernier sanoo: "moni pitää itseänsä
hengellisesti voimakkaana; mutta jolleivät ole oikein uskolliset
Jumalalle rakkaudessa aina halveksimiseen ja kärsimiseen asti, niin
he ovat pettyneet. Sillä niin kauan, kun pelkäämme hyväntahtoisesti
ottaa vastaan sitä, mitä halveksiminen matkaansaattaa, niin kauan
emme ole vietä alottaneet olla hengelliset." Ja toisessa paikassa
sanoo hän: "minä iloitsen kaikessa surussani, että masentumiseni
tapahtuu julkisesti; sillä se tekee, että minun niitten kanssa, jotka
sen tietävät, pitää halveksiman itseäni. Minä en nyt saata luulla
muitten ylistävän ja kunnioittavan minua, ja vielä vähemmän saatan
itse sitä tehdä, koska olen tehnyt niin ja niin." Elä sentähden,
rakas veljeni, anna rohkeutesi kadota, vaan pakene sitä ahkerammin
Jesuksen luokse, niinkuin Pietari teki. Auta meitä suloinen Jesus!

31. _Samalta_ 10 p. kesäk. 1828.

Sydämestä rakastettu veljeni! Kirjeesi Porvoosta olen aikoja sitte
saanut. Minä iloitsen äärettömästi, että Jumala niin voimakkaasti
tahtoo vetää sinua luoksensa, kun hän antaa sinun tuntea itsesi ja
syntisi. Nyt saat lohdutusta evangeliumista, joka sanoo: autuaat ovat
murheelliset, autuaat ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta
M. 5: 3-6; sillä semmoisessa tilassa, jossa sinä nyt tunnet
olevasi, olet sinä tosiaankin hengellisesti köyhä, murheellinen ja
vanhurskautta isoova ja janoova. Ken niin tuntee syntinsä, kuin
sinä, kuten kirjeessäsi kerrot, nyt teet, semmoiselle ei Wilcock
sano löytymän yhtään kovaa sanaa koko Raamatussa, vaan pikemmin
on semmoinen evangeliumin esine. Mutta jos niin on, ettet sinä
kuitenkaan saata sitä uskoa, niin pitää sinun olla kärsiväinen
rukouksessasi, etsimisessäsi, isoomisessasi ja janoomisessasi. Kyllä
Herra auttaa, kun hänen aikansa tulee, tai niin pian, kun hän näkee
hyväksi ilmaista sinua Pojallensa ja hänen täyttämistyönsä sinun
lohdutukseksesi ja autuudeksesi.

Svartholmassa 10 p. kesäkuuta 1828.

                                             H. Renqvist.

32. _Samalta_ 6 p. marrask. 1829.

Minun rakas veljeni! Viime viikolla lähetin minä suomennokseni
Arndtin Totisesta Kristillisyydestä ensimäisen kirjan painettavaksi.
Tarkka käsikirjan läpilukeminen teki hyvän vaikutuksen turmeltuneesen
sydämeeni; sillä kirja kehoittaa voimakkaasti vanhaa ihmistämme
kuolettamaan ja uskollamme vahvistamaan meissä sijaa Kristukselle,
jota minua muistutti ja kehoitti enemmän ajattelemaan Jesuksen asuman
sydämessäni, joten minä joka päivä voin kuolettaa vanhan ihmisen,
tai oikeammin, Jesus tekee sen minussa armollisella asumisellansa.
Nyt alati ajattelen niinhyvin rukouksessa kuin muutoinkin: suloinen
Herra Jesus! tule asumaan sydämessäni uskon kautta ja hävitä minusta
saatanan kuva, kuoleta vanha ihminen minusta himoinensa ja haluinensa
ja paina minuun sitä vastaan oma kuvasi, joka on Jumalan kuva, tai
uusi ihminen hedelminensä ja avuinensa. Pane lempein Herra Jesus!
asumisellasi sydämeeni oma mielesi, ajatuksesi ja luontosi avuinensa.

Sillä mitä on koko kristillisyytemme, jollemme vanhaa ihmistämme
joka päivä ja joka hetki kuoleta? Mutta miten hän Kristuksetta
kuoletetaan? Ja kuinka Kristus kuolettaa hänet meistä, jollemme
uskolla ota Kristusta sydämihimme, ja kuinka saattaa hän tulla
sydämihimme, jollemme häntä rukoile? Mutta toiselta puolelta,
mitä auttaa minua, jos minä paljon ja ahkerasti rukoilen ja
kuitenkin sillä ajalla unhotan pää-asian, joka on Jesuksen asuminen
sydämessämme, mikä herättää tahtoa ja voimaa vanhan Adamin
kuolettamiseen, tai lihan ristiinnaulitsemiseen kaikkine himoinensa
ja haluinensa. Jos ei oikein kuoleteta vanhaa ihmistä tai luontoa,
niin ei tarvita paljon täydellisesti muuttuaksemme luonnollisiksi
mieleltämme ja vajotaksemme myös törkeihin syntihin. Lempein Herra
Jesus! anna meille armoa valvoa yötä ja päivää varjellaksemme sinun
armoasi!

Svartholmassa 6 p. marrask. 1829.

                                            H. Renqvist.

33. _Samalta_ 31 p. maalisk. 1832.

Minun vilpittömästi rakastettu veljeni! Meidän Herramme Jesuksen
Kristuksen armo, henki ja rakkaus olkoon ja hallitkoon sydämemme!

Suuri armo olisi se, jos saataisiin Pyhä Henki sydämeemme, sillä hän
olisi meissä rukouksen Henki, viisauden Henki ja Herran pelon Henki;
Hän opettaisi meitä kaikessa ja johtaisi meitä totuuteen. Yhtä vähän
olisi Hän meissä vaikuttamatta, tuin paha henki niissä sydämissä,
joissa se saapi oleskella ja hallita. Mutta minä viheliäinen syntinen
en tähän asti ole oikein ottanut Häntä sydämeeni, sentähden on
minun sydämeni ollut irstas ja täydetty maailmallisilla, turhilla
ajatuksilla, vaikka vasten tahtoani ja minun suurimmaksi inhokseni
ja rauhattomuudekseni. Minulla ei ole ollut mitään voimaa joka hetki
karkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksiani, tai kuolettaa vanhaa
ihmistäni, mikä on tullut siitä, ettei Jumalan Henki ole saanut
ottaa ja hallita sydäntäni niin, että olisin lakkaamatta isonnut
ja janonnut Jesuksen yhteyttä ja vartioinut sydäntäni. Sentähden
ei minulla niissä rukouksen ja uskon harjoituksissani, joita olen
koettanut monena vuonna pitää, ole ollut oikein rauhallinen sydän.
Kun nyt Herra Hengellänsä, suomentaessani kirjaa: "Kristuksen
kanssa kätketty elämä Jumalassa", on saanut vaikuttaa vähän minussa
ja antaa minulle armoa sydämelliseen rukoukseen, niin olen saanut
hengelleni valoa ja turvaa, sekä vakuutuksen, että, jos ihminen
tahtoo joka päivä kasvaa sekä itsensä että Vapahtajan tuntemisessa
ja rakkaudessa, pitää hänen lakkaamatta rukoilla ja valvoa, alati
karkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksia sydämestänsä ja antaa
sen aina työskennellä hengellisissä ja jumalisissa asioissa. Mutta
siinä kamppausta ja kilvoitusta tarvitaan, erinomattain alkaessa.
Öitä on minun täytynyt siinä viettää ja päivilläki mennä eripäälleni
huokauksia huokailemaan. Sitte kuin siihen armon kipinöitä annettiin,
olen rukoukseen mennessänikin ollut rukouksessa, joka ei lakkaa,
vaikka polviltani nousen ylös. Nyt oli rukous rukouksen ja huokaus
huokauksen perästä, oli missä oli, ja se armo (sisällinen rukous) on
kuitenkin vielä sangen heikko. Mutta toivon Herran, joka hyvän työnsä
on alkanut, vahvistamaan sitä, ettei tuiki pienet asiat sitä saa
estää, jos minä olen vaarinottavainen itsestäni ja päälle pitäväinen.
Auta, auta, armas Jesus, äläkä laske minua käsistäs!

Svartholmassa 31 p. maalisk. 1832.

                                                H. R.

34. _Samalta_ 20 p. maalisk. 1833.

Minun rakas veljeni! Saan kiittää sinua viimisestä minulle rakkaasta
kirjeestäsi. Sangen murheellisena minä läksin sinun tyköäs,
ajatellen: mikä oppi se on, kuin uskon nimellä ja varjolla rukous
hyljätään, vaikka rukous on uskon ensimmäinen hedelmä, joka nähdään
Niniven kuninkaan esimerkistä, joka, kuin hän uskon kipinän sai
Jonan saarnasta, rupesi hän lujasti huutamaan Jumalan tykö ja siihen
muitakin käskemään ja kehoittamaan, ja Paavalin esimerkistä, jonka
itse Jesus peljätti uskoon, rupesi kohta rukoilemaan, niinkuin
on siitä nähtävä, että, tuin Jumala käski Ananian menemään häntä
neuvomaan ja Ananias sanoi: kuinka minä rohkenen mennä senkaltaisen
pedon tykö, joka on sitä ja sitä tehnyt? johon Jumala vastasi: _saat
mennä hänen tykönsä, hän on jo valittu ase minun kädessäni, sillä
hän rukoilee_ (Ap. T. 9: 11-15). Samalla tavalla, kuin Kananean
vaimolla oli suuri usko, niin se kaiketi saatti hänen suuressa
määrässä rukoustakin harjoittamaan. Ja sen lisäksi kun tiesin Juh.
Arndtin kirjoista, että usko sammuu sen ihmisen sydämessä, joka
rukouksen kanssa vilpistelee, niin siitä sain sen vakuutuksen, että
ilman rukousta ei tule usko oikiaan alkuun, ei lisäänny eikä pysy
voimassansa rukoilemattoman sielussa j.n.e.

Minä olen nykyään saanut Ruotsissa ilmestyneet ja saksasta käännetyt
Uuden Testamentin Selitykset ja käännän nyt viimistä osaa niistä
siihen epistola postillaan, josta jo ennen olen kääntänyt ensimäisen
osan tai talvipuolen, jonka toimittaja on Schultenius. Mutta ne
selitykset, joita nyt käännän, on Juh. Gosner, joka Pietarissa piti
suuria kokouksia, kirjoittanut saksaksi. Tämä kirja, tai Raamatun
selitykset, näyttää oleman kelvollinen ja sillä on nimenä: "Jesuksen
elämän ja opin Henki Uudessa Testamentissa."

Svartholmassa 20 p. maalisk. 1833.

                                           H. Renqvist.

35. _Samalta 24_ p. toukok. 1834.

Minun rakas veljeni! Lausuntosi johdosta kasteenliiton rikkomisesta
on minulla se ajatus, että saatetaan Jumalan armolla elää niin,
ettei sitä rikottaisi, niinkuin on mahdollista ja siihen löytyy
esimerkkiä Raamatussa, että armoitetut sielut kestävät ensimäisessä
parannuksessansa niin, etteivät he ole siitä horjahtaneet, niinkuin
David, Loth, Noa ja Pietari, vaan aina heräämisestänsä ovat he olleet
loppuun asti järkähtämättömät. Mutta silloin pitää vanhempain ja
koko huonekunnan olla totisia kristityttä, joka on niin harvinaista
maassamme, jotta meitä Suomalaisia saattaa, kovaksi onneksi, sanoa
kasteemme liiton rikkojiksi. Veljes-seurakunnilla, jos he omat niin
puhdas-oppiset ja vilpittömät Jumalan pelossa, kuin he sanovat ja
moni uskoo ja minäkin olen uskonut, vaan nyt en sitä enää tee, kun
olen lukenut t:ri Fresenius'en kirjan: Theologiska Betänkanden on
den herrnhutiska sektens beskaffenhet (Jumaluusopillisia Mietteitä
herrnhuti-lahkon laadusta), jossa hän tuhansilla syillä ja
todistuksilla vakuuttaa senaikaisen veljesseurakunnan päämiehensä
kreivi Zinzendorffin kanssa osoittaneen törkeitä erhetyksiä niin
opissa kuin elämässä, niin olisi se mahdollista lapsille ja
ihmisille, jotka itse tahtoisivat elää niin, etteivät rikkoisi
kasteensa liittoa.

Svartholmassa 24 p. toukok. 1838.

                                         H. Renqvist.

36. _Samalta_ 20 p. kesäk. 1838.

Minun rakas veljeni! Molemmat mieleiseni kirjeet sinulta olen
saanut. Minä olen sydämestäni levoton siitä, että sinä hyväksyt
Ruotsalaisen harha-opin, joka estäessänsä armoa etsiviä sieluja
rukouksesta, estää heitä myös uskosta ja siten myös Vapahtajan
Jesuksen Kristuksen osallisuudesta ja yhteydestä, niinkuin J. Arndt
"Paradisin Yrttitarhassansa" sanoo: "Jollei kääntymyksettä harjoiteta
rukousta, väljenee usko ja häviää viimein." Vielä sanoo hän: ihminen
on lankeamisensa perästä veltostunut kaikkiin jumalisiin asioihin.
Ettei hän jäisi tähän tilaan ja turmeltuisi, on hän monenlaisilla
tutkimuksilla kehoittava ja herättävä itseänsä rukoukseen --
ja vielä: Jumala on niin määrännyt, ettei kenkään suullisetta
rukouksetta tule sydämelliseen rukoukseen. Kun nyt Ruotsalaisen
oppi rukouksista ei ole yhtäpitävä Arndtin opin kanssa ja minä
mieluisemmin uskon viimistä, kuin edellistä, koska viimisen oppi on
yhtäpitävä Jesuksen oman opin kanssa, niin ei minua voida houkutella
Ruotsalaisen oppia hyväksymään niin kauan, kun hän ei seuraa Jumalan
sanaa, niinkuin sen saarnaaja Arndt. -- Kyllähän tuon vähemmälläki
arvelemisella voipi ymmärtää, ettei Arndtin selitys petä, vaan sitä
vastaan Ruotsalaisen sekä oppi että esimerkki elämässä viepi pään
honkaan.

20 p. kesäk. 1838.

                                        H. Renqvist.

37. _H. Renqvistille_ Tampereelta 31 p. lokak. 1843.

Rakas veljeni Kristuksessa! Vaikka minä oikein hyvin ymmärrän
ruotsinkieltä, niin en sitä kuitenkaan kykene kirjeellisesti
tarpeen mukaan käyttämään, toivossa, että te saksalaisenkin kirjeen
ymmärrätte, vastaan minä tällä kielellä teidän rakkaan kirjeenne 21
p:ltä heinäk., jonka täkäläinen kirjansitoja Lemlin saattoi käteeni.
Minä olisin jo aikoja siihen vastannut, jos en olisi toivonut saavani
teille, teidän kirjainne painattamiseksi tarpeellista rahasummaa
hankituksi. Minä käännyin sentähden Pietarissa olevain ystävieni
puoleen, jotka toimeksivat Raamatun ja kirjain levittämisessä, ja
sain vasta viime viikolla heidän vastauksensa, joka vielä sen lisäksi
oli kieltävä, he sanoivat ainoastaan pienempäin, eikä suurempain,
kirjojen levittämistä pitävänsä päätarkoituksenaan. Omista varoistani
en saata koko summaa 700-1000 ruplaan pankkoa teille lähettää,
mutta kun te tahdotte painatuttaa niin hyviä kirjoja ja kun on
varsin toivottavaa, että suomenkin kielellä enemmän hyvää ravintoa
sydämelle ja hengelle ja totisen kristillisyyden edistyttämiseksi
valmistettaisiin, niin tahdon tehdä, mitä minulle on mahdollista,
edistyttääkseni näin hyvää asiaa. Minä lähetän teille sentähden
myötänä seuraavat sata ruplaa hopeassa ja toivon, että tämä summa
ainakin vähän auttaa tarpeellisempain kirjain painattamisessa. Niihin
luen minä etenkin Arndtin kolmannen kirjan, ja sen kirjasen, jonka
olette tehneet: "Pettävästä ja pettämättömästä autuuden opista."
Vaikka viimeksi mainitun sisältöä en tunne, niin olen kuitenkin
ystäviltä niin paljon kuullut, että tarkoituksenne sillä on estää
sen opin vahingollista seurausta, jonka perustajana näyttää olleen
talollinen P. Ruotsalainen ja jota nuorissa saarnaajissa aina
enemmän leviää. Tämä oppi perustaikse lokaiseen kristillisyyteen,
antaa lihalle turvallisuuden ja viettelee lukemattomia sieluja.
Aika on, että harhaantuneilta silmät aukaistaan, ja on monelta
haaralta jo kauan toivottu, että tämä häiriö estettäisiin. Jos siis
kirjanne, jota en epäile, on siinä aikomuksessa kyhätty, on se sana
aikanansa sanottu ja tuhansille terve tullut. Minä en suosi väittelyä
ja sentähden mielelläni näkisin, ettei kirjassanne yksityiseen
ryhdyttäisi, vaan ainoastaan totuus oikeassa valossa esiteltäisiin.
Totuus itse puolustaa itsensä ja ainoastaan sen vertaileminen
harha-oppiin on hankkiva sille voiton.

Kun niin suuri hyvän hengellisen ravinnon isoominen jo kaikkialla
Suomessa näyttäiksen, niin en epäile, ettei kirjanne joutuisasti
kaupaksi menisi ja kun siihen on paras tilaisuus taimella, niin
olisi hyvä, jos se painettaisiin niin pian, kun mahdollista ja
lähetettäisiin ensi rekikelissä joka haaralle. Jos mahdollista on,
niin rukoilen teitä meidänkin seudulle lähettämään 500 kappaletta
siitä kirjasta, kun täällä monta hengellistä kirjaa myödään ja
muillekin seuduille levitetään. Te saatatte nämä kirjat lähettää
neitsy Katarina Ekblom'ille (Englandilaisella), joka monta vuotta on
niitä myöskennellyt. Niin pian, kun rahoja niistä saadaan, pidän minä
huolen niiden lähettämisestä teille ja te saatte sitte tilaisuuden
painattaa niitä enemmän, niin että niiden vaikutus siten saattaisi
edistyä. Me tahdomme tässä Herraan turvautua, joka saattaa yltäkyllin
siunata, jos se on hänen pyhä tahtonsa. Elkää antako mielenne
laimistua ja rukoilkaa ainoastaan viisautta ja pyhää Henkeä, että te
kaikissa oikeuden saavuttaisitte ja kaikki Jumalan kunniaksi ja hänen
nimensä ylistykseksi maailmassa tekisitte.

Vilpittömällä rakkaudella pysyn teihin Kristuksessa yhdistettynä.

                                            Ferd. Uhde.

38. _H. Renqvistille_ Tampereelta 5 p. helmik. 1853.

Rakas veljeni Kristuksessa! On sekä minulle että neitsy H:lle
ollut sangen iloista saada kirje sinulta, veljeni, jo pitkän ajan
perästä. Sillä me aloimme jo pelätä jonkun sairauden ehkä estävän
kirjoittamasta. Meidän iällämme täytyy meidän aina olla valmiit
kuulemaan yhden tai toisen ystävistämme kuolleen. Mutta se ei ole
oleva minään surun syynä; sillä tämän pahan maailman jättäminen
ja pääseminen ruumiin majasta, missä ollaan monen viettelyksen
saavutettavina, ei suinkaan ole valitettava, jos vaan meillä on
hyvä toivo syntimme oleman uskolla kalliisen Vapahtajaamme anteeksi
saadut ja hänen armollansa vapaasti pääsevämme Isän valtakuntaan.
Minä hyväksyn kaikessa sinun, veli, saarnatapasi, jota viime
kirjeessä mainitset. Sillä usko ei saa olla luulottelu eikä
ymmärryksen vakuutus, vaan usko on elinvoima, joka ei koskaan saata
olla vaikuttamatta, vaan aina osoittautuu hedelmissä. Hedelmistä
puu tunnetaan, eikä Vapahtajamme, puhuessaan viimisestä tuomiosta,
mainitse mitään puhtaasta tahi oikeasta uskosta, vaan hän tuomitsee
töiden mukaan. Yhtä varma myöskin on, etteivät ihmiset voi mitään
hyviä, Jumalan tuomioistuimen edessä kelpaavia töitä tehdä, vaan
ne johtuvat sydämestä, joka on uskolla uudesti syntynyt ja joka
siten Jumalan armosta ja Hänen Henkensä avulla voi tuottaa hyviä
hedelmiä. Maailmassa on _uskottomuutta_ ja _kuollutta uskoa_.
Edellistä tavataan valitettavasti paljon heränneissä sieluissa meidän
aikanamme, jälkimäistä oikeauskoisissa. Toivon, ettet väärin ymmärrä
tarkoitustani, vaikken ruotsiksi taida kyllin selvästi ajatuksiani
ilmoittaa. Ett tahdo töitä uskotta, enkä uskoa töittä. Ihmisen ei käy
eroittaminen, mitä Jumala on yhdistänyt.

Äskettäin on rakas Gosner kääntynyt 80:lle ikävuodellensa, jolloin
hän kirjoitti: "en ole koskaan toivonut pääseväni näin vanhaksi;
sillä vaikkapa vanhuudella onkin monet vastuksensa, pidän kumminkin
armona voida palvella Herraa niin kauan täällä maailmassa ja
valmistautua iankaikkisuuteen, käydäkseni Vapahtajalleni vastaan;
tämä suuri tarkoitus, kun minä olen näkevä hänet, mimmoinen hän on
ja tuleva hänen kaltaiseksensa. Elämäni ei ole nykyään mikään elämä,
vaan joka päiväinen kuolema. Joka päiväinen rukoukseni ja huokaukseni
on, etten minä itse eläisi, vaan että Kristus eläisi minussa. Jos hän
minulla on, en minä kysyisi taivasta enkä maata."

Voin tosiaan vakuuttaa Gosnerin elämän olevan semmoisen nykyään.
Saatetaan hänestä sanoa samaa, kuin Simeonista ja Hannasta, ettei hän
enää lähde pois Herran temppelistä (sydämessänsä), vaan on yöt ja
päivät rukouksessa. En luule monta semmoista sielua nykyään löytyvän
maailmassa; mutta ne ovat maan suola, jota paitsi kristikunta
mätänisi. He elämät salattuina Kristuksessa, mutta Herra tuntee
omansa.

On muutoin kuin olisi Europassa (paitsi Englannissa) kuolon
haju v. 1848 jälestä levinnyt kansoihin. Kristilliset voimatkin
näyttävät veltostuneilta. Uskottomuus, epäusko ja Kristuksesta
luopuminen vallitsevat. Jollei Herra uudestaan armahda ja henkensä
kautta luo uutta elämää kuolleiden luihin, niin pelkään, että
kynttiläjalka kokonaan kumoon kaadetaan Europassa ja kristillisyys,
totinen kristillisyys on pakeneva muihin maan osiin, missä pakanat
sen kiitoksella ja ylistyksellä vastaan ottavat, niinkuin on
tapahtunut Luvatussa maassa ja Aasiassa ja pohjois Afrikassa,
joissa kristillisyys kukoisti edellisinä vuosisatoina. Niin ehkä on
tapahtuva Europassakin, jos kansat eivät käänny. -- --

Englannin pipliaseura pitää suuren yleisen kokouksen ensi
maaliskuulla Lontoossa, viettääkseen viisikymmenvuotista
perustusjuhlaansa, ja silloin aiotaan kehoittaa vielä suurempiin
ponnistuksiin, nopeammin levittämään Raamattua yli koko maailman.
Jos voisit antaa kertomuksen seuran vaikutuksen seurauksista täällä
Suomessa, olisi se sangen mieluista.

Toivoen sinulle, veljeni, Herran Jesuksen armoa ja rauhaa pysyn n.k.e.

                                           Ferd. Uhde.

39. _H. Renqvistille_ Tampereelta 24 p. helmik. 1855.

Rakas veljeni Kristuksessa! Tällä kertaa täytyy minun pyytää
anteeksi, etten vielä ole vastannut jouluk. 29 p. lähettämääsi,
minulle rakasta kirjettäsi. Syynä oli, että neitsy H. tällä ajalla
oli matkalla Jämsään majorin rouvan Jack'in luo, ja minä tahdoin
odottaa hänen palaamistansa, yhdessä hänen kanssaan kirjoittaaksemme
rakkaalle ystävällemme. Vaikka hän jo kuukausi sitte palasi, ei
hän kuitenkaan ennen ole ehtinyt kirjoittaa, mistä hän luultavasti
itse on kertonut sisässä olevassa kirjeessänsä. Hänen mielensä on
jonkun aikaa ollut jotenkin alakuloinen häiriöstä, joka ilmestyi
kristityissä, kun niin monta puoluetta on ja toinen vastustaa
toistansa katkeruudella. Sen lisäksi kun hän joskus huomaa
pappiemme saarnaavan puhdas-oppisesti ja hän alkaa luulla muutoksen
tapahtuneen heidän ajatustavassansa, silloin sattuu usein, että
he saarnatuolissa lausuvat niin varsin kummallisesti rukouksesta,
että luultaisiin heidän hylkäävän rukouksen kokonansa ja että he
semmoisissa saarnoissa tarkoittavat häntä, koska hän koulussa koettaa
mitä vakaisimmin kehoittaa lapsia rukoukseen. Silloin käy hän usein
niin alakuloiseksi, ettei hän luule niiden oleman ensinkään uskovia
sieluja, sekä kammoo kaikkea seurustelemista muiden kristittyjen
kanssa. Minä toivoisin, että sinä, veli, tahtoisit lohduttaa häntä
ja vakuuttaa hänelle puolueita aina olleen ja oleman, kunnes
ihmissu'usta tulee yhden paimenen yksi lauma. Ajatuksia vaihtamalla
edistetään totuuden parasta. Protestantinen kirkko olisi aikoja sitte
vaipunut samaan hengelliseen kuolemaan ja jähmeyteen, kuin katolinen,
jos se olisi kokenut yllä pitää samaa näennäistä, pintapuolista
yhteyttää, kuin jälkimäinen. Kiitos olkoon Jumalalle, että meillä
on vapaus estämättömästi ilmoittaa ajatuksemme. Niin kauan, kun on
kaksi ihmistä, jotka eivät kaikissa täydellisesti ole yksimieliset,
täytyy olla puolueitakin, ja missä suurin hengellinen vapaus ja
Jumalan pelko vallitsevat, siellä tapaamme enimmät oppilahkot,
niinkuin esim. Amerikassa, Englannissa ja Saksanmaalla viime aikoina.
Vasta silloin, kun Kristus pääsee Hengellänsä maailman valtiaaksi,
eri ajatukset katoavat ja kaikki olevat yksimieliset Kristuksessa.
Älkööt kumminkaan tämmöiset seikat estäkö mettä rakkaudella
kohtelemasta kaikkia niitä, jotka uskovat Herraamme Jesukseen ja
häntä rakastavat. Paavali sanoo: jos vaan Kristusta saarnataan, jos
vaan siinä perustuksessa pysytään, että ainoastaan uskolla häneen
pääsemme autuaiksi, niin ei meidän tarvitse huolia muista pienemmistä
seikoista. Ryövärillä ristissä ei ollut aikaa oppia mitään uskon
sääntöjä, mutta hänellä oli usko Kristuksen voivan vapahtaa hänet, ja
hän vapahdettiin.

Minä yhdistyn täydellisesti siihen, mitä sinä, veljeni, lausut
alituisesta rukouksesta ja luulen juuri rukouksen puutteen, mitä
vallitsee uskovissa sieluissa, olevan syynä siihen rauenneesen
hengelliseen elämään, jota kaikkialla huomataan. Arndt "Totinen
Kristillisyys" nimisessä kirjassansa kirjoittaa oivallisesti
alituisesta sydämen rukouksesta ja ottaa parhaat, vanhemmat ja
myöhemmät, opettajat todistajiksi, että ainoastaan n.s. sisällisellä
rukouksella (koska se ei tarvitse sanoja) totinen hengellinen elämä
saatetaan yllä pitää; sillä se on sen hengittäminen. Ei kukaan
kirjoita paremmin tästä harjoituksesta, kuin Tersteegen, kirjailia,
jonka sinä, veljeni, varmaankin tunnet, koska luulen, että yhden
hänen saarnoistansa: "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", olet suomeksi
kääntänyt.

Gosner on vakuuttanut minulle hänen ainoana työnänsä vanhoilla
päivillänsä olevan melkein yöt, päivät istua hiljaa Herran edessä ja
pitää Hänelle alituista sabbatia. Silloin saa hän tuntea totisia,
välittömiä taivaallisia liikutuksia; silloin vuodattaa Herra armoa ja
rauhaa hänen sieluunsa; silloin herää hänessä kiitos ja ylistys ja
esirukous kaikkien ihmisten vaan erittäinkin Kristuksen maailmassa
olevan seurakunnan edestä; silloin katoaa aika, kuin jos elettäisiin
jo iankaikkisuudessa, sanalla sanoen, se on taivas maassa. -- Näin
pitäisi kaikkien kristittyjen tila oleman, ja silloin olisi sydän
temppeli, jossa me Simeonin ja Annan tavalla vietämme koko aikamme ja
lakkaamatta palvelemme Jumalaa Vapahtajaamme.

Jokaiselle opettajallekin on se paras harjoitus; sillä tämmöisessä
rukouksessa, kun hän makaa kasvoillansa tomussa eikä uskalla puhua
Herran läsnä ollessa, saa hän osaksensa sen voiteen, joka johtaa
häntä kaikessa totuudessa ja antaa hänelle taivaallista voimaa
sieluja kääntämään. Kymmenen sanaa, puhuttuna tällä voiteella
vahvistettuina, vaikuttavat paremmin, kuin tuntikausia kestävä
saarna. Siispä jos sairaus estäisikin sinun, veljeni, saarnatuolissa
saarnaamasta elä ole toivoton. Herra on kuitenkin antava kylläksi
tilaisuutta muutamilla tämmöisen rukouksen harjoituksesta saaduilla
sanoilla toimittaa Jumalan suuria töitä.

Anna anteeksi että olen niin paljon puhunut asiassa jonka sinä,
veljeni, luultavasti tunnet paremmin, kuin minä mutta se on minun
mieli-aineeni. Jää hyvästi!

                                              Uhde.

40. _H. Renqvistille_ Pitkärannasta 15 p. marrask. 1855

Herra pastorin arvoisan kirjeen 9 p:ltä tätä kuuta olen saanut, ja
vastatessani sitä, pyydän kaikkein ensiksi anteeksi kaikkia vikoja
tässä kirjeessä; sillä minä en ole harjaantunut ruotsia kirjoittamaan.

Suurella ilolla lähetän tässä 50 ruplaa hopeassa h:ra pastorin
puhumaan lähetysasiaan ja saan kiittää niistä lehdistä, Lundin
"Missiontidning" ja "Bibel-vännen" (Lähetyssanomia ja Biblia-ystävä),
jotka h:ra pastori liitti kirjeeseensä.

Hyvin mielelläni olisin lukenut h:ra pastorin Hedbergin oppia
vastustavaisen kirjan. Se on aine, josta on jo paljo kirjoitettu
ja paljo varsin asiaan koskevata. Mutta kuitenkin riippuu paljon
siitä, kuinka Hedbergiläisyys määritellään ja määrätään, mitä sillä
oikeastaan ymmärretään. Hedbergiläisyys ja kaikki senkaltainen
kuollut oiko-uskoisuus y.m. muuttaa värinsä, niinkuin Kameleonti,
kun vaan sitä vastustetaan; ja vastusteliat silloin arvelevat, että
kaikki, mitä on sanottu, saattaa olla hyvin oikein, mutta sitä
ei käy sovittaminen Hedbergiläisyyteen, koska sitä ei ole oikein
ymmärretty. Ja jos käsitetään taas toiselta puolelta tätä oppia, niin
sanovat sen ystävät, ettei se, jota on puhuttu sovi vastustamaan
Hedbergiläisyyttä. On siis varsin vaikea saada tätä asiaa selväksi.

Puheet "viimisen vihan ajoista" ja Antikristuksesta toivoisin
mielelläni myöskin lukeakseni. Tähän asti ne ovat minulle
tuntemattomat. (Mitä kirjeessä vielä seuraa, ei koske tähän aineesen,
ja jätetään sen vuoksi pois).

Sydämellisin kiitos h:ra kehoituksesta kirjeen lopussa. Suokoon
Jumala minun käyttäytyä sen mukaan.

Suurimmalla kunnioituksella

                                      M. Ungern Sternberg.

41. _H. Renqvistille_ Tampereelta 23 p. syysk. 1854.

Rakas veljeni Kristuksessa! Vihdoinkin saatan nyt lähettää kuitin
lähetyksistä Ruotsin lähetysseuralle. Sen on tehnyt oikeusneuvos
Snoilsky, joka on seuran rahaston hoitaja. Mutta summa on suurempi,
kuin sain sinulta, veljeni, ja Paasoiselta, koska neitsy H. oli
myöskin kerännyt rahoja, jotka samalla lähetettiin. Mitenkä
ilmoitetaan Lähetyssanomissa, en saata janoa; sillä maisteri
Palmqvist ei siitä sanonut mitään. Mutta minä käskin hänen tehdä sitä
varovaisesti, ettei siitä olisi haittaa vastaiselle keräykselle. Minä
saan pyytää, että sanoisit veljeni, Paasoiselle asianmukaisen kuitin
tulleen, että hän saattaisi ilmoittaa asiasta antajoille. Se on kauan
viipynyt, kun posti täältä käy ainoastaan kerran viikossa Tukholmaan
ja sitä paitsi menee maitse Haaparannan kautta, jotta monta viikkoa
tarvitaan ennen, kun vastaus voidaan saada.

Maisteri Palmqvist ilmoittaa sen surullisen sanoman, että
lähetyssaarnaaja Hamberg on Kiinassa kuollut. Hän seurasi
Tukholmasta Augusta Nordstedt'ia, joka oli naimisessa saksalaisen
lähetyssaarnaajan kanssa Kiinassa, muutamien viikkojen perästä ja
juuri hyödylliseksi tulemaisillansa, hankittuansa tarpeellisen taidon
vaikeassa Kiinan kielessä. Ihmeelliset ovat Herran tiet.

Ruotsalaista lähetysseuraa koetellaan enimmin, kun siitä kuolleina
on vienyt melkein kaikki lähettämänsä saarnaajat: Fast, Hamberg,
Nordstedt; -- Elgqvist tuli kotiin suuria harmia kärsittyänsä. Elköön
seura uupuko, jatkakoon kestävästi tointansa.

Näyttää kuin me olisimme saaneet täällä kaupungissa evangelisemman
papin. Maisteri Ingman on määrätty armovuoden saarnaajaksi
Messukylään ja asuu täällä kaupungissa, kun Messukylässä ei ole
asuinhuoneita. Sama Ingman oli ennen Grönberg'in, Bergh'in,
Durchman'in, Malmberg'in y.m. ystävä. Grönberg tervehti hänen
tuloansa suurella ilolla. Mutta kuinka hämmästyivät hänen
ystävänsä, kun he kuulivat hänen saarnaavan peräti toisin, kuin
toivoivat. Näyttää tosiaan siitä, kun ystävyys heidän väliltänsä
olisi rikkoutunut. Ingman kävi luonani ja minä puhuin vapaasti ja
huomasin hänellä olevan kokonaan toiset ajatukset, kuin niillä
muilta, pääasiallisesti rukouksesta. Hän sanoi itse kymmenen vuotta
sitte olleensa suuri Paavo Ruotsalaisen opin puolustaja; mutta
eräissä häissä, kun hän ensi kerran kohtasi häntä ja tunsi itsensä
onnelliseksi, kun hän pantiin yöksi samaan suojaan Ruotsalaisen
kanssa, näki hän Paavon olleen aikalailla päissänsä. Ja kun hänen
käytöksensä, kirouksista ja lörpötyksistä, oli hyvin kammottava,
havaitsi Ingman heti, ettei semmoinen mies mitenkään saattanut tuntea
ja seurata puhdasta oppia, koska hedelmistä puu tunnetaan. Sen
jälkeen hylkäsi hän vähitellen Ruotsalaisen puolueen ja tutkisteli
rukouksella p. Raamattua. Suuret murheet ovat sittemmin opettaneet
häntä likemmin tuntemaan Vapahtajaa, ja minä kyllä uskon hänen olevan
nöyrän Kristuksen opetuslapsen. Neitsy H. toivoo myöskin hänen olonsa
täällä kaupungissa suuresti vaikuttavan Grönberg'iin, joka kuitenkin
hänen mielensä mukaan etsii totuutta, mutta on vielä takertunut
muiden ystäväinsä oppeihin. [Tästä asiasta sanoo sama kirjoittaja
toisessa aikaisemmassa kirjeessänsä: "minä iloitsen, että neitsy H.
on personallisesti tutustunut kanssasi ja saattaa nyt jokaiselle
vakuuttaa kaikkien soimauksien ja epäilyksien väärästä opista, joita
toinen puolue levittää sinusta, olevan perättömiä. Yhtä kaikki on
vaikea vakuuttaa niitä, jotka ovat semmoisessa holhouksessa (tai
hengellisessä johdossa, kuten sitä kutsutaan), etteivät he uskalla
edes kirjaa lukea, jos eivät siihen saa lupaa. Semmoinen käytös
muistuttaa paljon paavillisen pappisvallan omia tuntoja vallitsevasta
väkivallasta. Mutta heittäkäämme me. Herra tietää kyllä kutsua omansa
tästäkin joukosta että he tulevat autuuteen."] Toivokaamme parasta.
Herra johdattaa kaikkia, eikä ole antanut Ingman'in turhaan tulla
tänne. Postimestari Rosenbröijer iloitsee nyt saadessansa kuulla
evangelista saarnaa.

Neitsy H. käskee sanomaan terveisiä ja molemmat me toivomme kaikesta
sydämestä sinulle hyvää terveyttä, saattaaksesi vielä kauan saarnata
Herran nimeä, niinkuin Abraham ja moni muu korvessa.

                                              Ferd. Uhde

42. _Samalle_ 30 p. toukok. 1857.

Rakas veli Kristuksessa! Anna anteeksi, että olen niin kauaksi
jättänyt viime kirjeen vastaamatta; mutta useat toimet ovat minua
estäneet. Oli sangen ikävää nähdä sinun, veljeni, täytyneen
kirjoittaa lyijykynällä. Terveytesi näyttää olevan kovin epävarma,
etkä kuitenkaan saa levätä, mikä olisi sangen tarpeellinen voimain
karttumiseksi. Mutta autuas lepo on sinulle, veli tulossa ja se
on kestävä loppumatta. Herra näkyy tahtovan osottaa sinulle, että
hän antaa kynän levätä ja viettää jälellä oleva aika rukouksessa.
Niin on Herramme tehnyt 82 vuotiaalle Gosnerillekin, joka on
halvautuneena, mutta nyt elää ainoastaan rukoillen. Niin on Herra
tehnyt monelle muulle ja heidän rukouksensa on tuottanut äärettömän
siunauksen Jumalan seurakunnalle, usein ehkä enemmän, kuin heidän
saarnansa. Voittivathan Israelin lapset Moseksen kohottaessa kätensä
ylös rukoukseen! Niin tekivät apostolitkin, ja nytkin on semmoisia
salassa olevia sieluja, jotka Bernier Louwigny'n tavalla lakkaamatta
rukoilevat. Semmoiset ovat maan suolana, joka estää mätänemästä.
Seuraa nyt uutta kutsumusta ja rukoile minunkin edestäni.

Koska mainitset kirjeessäsi noin seitsemänkymmentä ruplaa
lähetysapu-rahoja kokoontuneen, tahtoisin esitellä, että suurena
juhlana, jota 18 p. kesäkuuta vietetään kristinopin 700 vuotta sitte
ensi kerran Suomessa saarnaamisen muistoksi ja jolloin kolehtia
pakanain lähetystölle koko maassa kootaan, silloin nämäkin rahat
jätettäisiin tähän kolehtiin, näytteeksi esivallalle Suomen kansan
halunneen semmoisia keräyksiä Jumalan valtakunnan levittämiseksi ja
sillä olevan semmoista tarkoitusta varten nykyisenäkin hädän aikana
roponsa, jonka se mielellään antaa Jumalan asialle. Suuresti toivon,
että tämä kolehti karttuisi runsaaksi; sillä esivallan silmät eivät
ole vielä auenneet näkemään siunausta, minkä semmoinen Jumalan työhön
osan ottaminen tuottaa. Katsonpa siis parhaaksi olla toistaiseksi
näitä rahoja Ruotsiin lähettämättä. Jos myöhemmin saamme nähdä, ettei
niitä käytetä tarkoituksen mukaisesti, silloin voimme toimia, kuten
ennen. -- -- --

Toivottaen Jumalan armoa ja rauhaa pysyn minä k.e.

                                             Ferd. Uhde.

43. _Samalle_ syysk. 5 p. 1857.

Rakas veli Kristuksessa! Kyllä olen voinut aavistaa sinun taaskin
sairastuneen ja siitä syystä olleen estetyn minulle kirjoittamasta,
kun muuten olet niin nopea kirjevaihdossa. Jumalalle olkoon kiitos!
että tilasi on vähän parantunut; mutta meidän iällämme on meidän aina
oltava valmiit täältä lähtöön, sillä Herra tulee useinkin silloin
kun häntä vähimmän odotetaan. Sen lisäksi tekee myöskin vanhuuden
heikkous elämän kuormaksi, että halutaan päästä tämän maailman
kurjuudesta. Saatanan valta näyttää vallitsevan kaikkialla ja
rakkaan Vapahtajamme opetuslapset omat harvalukuiset ja sen ohessa
heikot ja voimattomat. Mikä kärsivällisyys, että hän vielä armahtaa
meitä, eikä jätä kurjuuteemme, tai hylkää meitä. Missä ovat ne
7,000, jotka vielä ovat hänelle uskolliset? Heidän täytyy varmaankin
olla salassa, koska heitä kristillisessä seurakunnassa melkein
turhaan saa etsiä. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Ei missään oikein
huomata hänen kirkkoansa, ja kuitenkin on voitto oleva Hänen, ja
lukemattomat joukot, joita ei kukaan voi lukea, ovat Häntä palvelevat
iankaikkisesti! Missä ovat he? Ketkä ovat he? Jos tarkastamme
itseämme, jos tarkastamme kanssa-ihmisiä, huomaamme pelkkää kurjuutta
ja viheliäisyyttä. Missä on pyhien seurakunta, ja missä loistaa
heidän valonsa ja vetää Kristukseen hänen totisia seuraajiansa? Mutta
näyttäköön miten pimeältä tahansa maassa, tahdomme kumminkin pitää
uskomme; päivä tulee, jolloin kaikki on ilmestyvä, niinkuin Herra on
ennustanut. Kasvakaamme vaan kukin kohdastansa uskossa ja hengessä.
Herra tuntee omansa ja on kokoava heidät kaikista maailman ääristä.

Ei ole vielä mitään kuultu millä tavoin koottuja lähetys-apuja
käytetään ja luultavasti ovat itse tuomiokapitulit vielä epätietoiset
miten niitä käytetään. Niiden päätöstä tahdomme odottaa. Mutta sen
verran olen kumminkin huomannut, että paljo epäillystä on kansassa
tästä asiasta. Rakkaat ystävämmekään Paasoinen ja Manninen eivät
ole jättäneet apuansa kolehtiin, vaan äskettäin lähettäneet nämä
rahat minulle Tukholmaan lähetettäviksi, minkä heti teinkin, koska
neitsy H keskikesästä saakka oleskelee Ruotsissa. Tohtori tahtoi
häntä käyttämään merivesikylpyä, vaan hän sairastui kovasti matkalla
Tukholmaan ja oli monta päivää vuoteen omana. Sitte lähettivät
Tukholman lääkärit hänen kylpemään Wisbyhyn Gottlannissa. Hän voi
nyt paljo paremmin, mutta en vielä tiedä milloin hän palaa kotiin.
Minä odotan kirjettä ja toivon myöskin saada kuulla, tuleeko
tohtori Fjellstedt Suomeen meitä tervehtimään. Tavatessaan neitsy
H:n Tukholmassa lausui hän toivon saada tervehtiä veljiä Suomessa
ja kirjoitti minulle, kysyen, luulinko mitään esteitä olevan hänen
tänne tulollensa. Minä kutsuin häntä tulemaan mitä pikemmin, koska
hän kaikkialla otettaisiin avosylin vastaan kun hän on niin hyvin
tunnettu pipliateoksensa vuoksi. Mutta silloin oli hän jo matkalla
Lapinmaahan, enkä minä sittemmin ole saanut kuulla mitään hänestä.

Minä toivon tyttäresi silmätaudin onnellisesti parantuvan, vaikka
professori von Graefe'kään ei voi kaikkia sairaita parantaa. Meidän
läheisyydessämme asuva kihlakunnantuomari Maermontan, jolla on musta
kaihi kummassakin silmässä alkoi myöskin toivoa kuullessaan sanomista
luettavan kertomusta ja matkusti heinäkuussa, mutta palasi heti
parantumattomana.

Saatan nyt ilmoittaa meneväni tänä talvena käymään sukulaisteni luo
isänmaahan ja luultavasti lähteväni matkalle tämän kuun lopussa.
Kirjevaihtomme on siis joksikin ajaksi lakkaava; ja jos sinulla on
jotakin asioimista täällä tai Tukholmassa, niin saattaisit paraite
kääntyä neitsy H:hon, hänen palattuansa Ruotsista. Saan nyt sanoa
jäähyväiset sinulle, veli, toivottaen Herran siunauksen aina,
niinkuin tähän asti asuvan sinussa, rakas veljeni, ja armon ja rauhan
sekä Herran hengen runsaassa mitassa seuraavan sinua päivien loppuun.

                                                 Ferd. Uhde.

44. _Samalle_ 5 p. helmik. 1859.

Rakas veli Kristuksessa! Minä olen saanut kaksi kirjettä, toisen
joulukuulta ja toisen tammikuulta sekä kopion kirjeestä professori
Schaumanille ja voin ainoastaan iloita, että lähetysseura Helsingissä
on suostunut painattamaan ja levittämään kaksi kirjaasi. Kun 20
vuotta olen ollut sen vastustuksen todistajana, mitä lähetystyö
on kärsinyt täällä Suomessa, sekä miten hengellinen hallitus
vielä on kokenut sammuttaakin kaikkea osanottavaisuutta tämän
asian edistämiseen kansassa, niin ei saateta kyllin ihmetellä nyt
tapahtuvaa muutosta. Sen on Herra tehnyt, täytyy heidän huudahtaa;
hänelle on kaikki mahdollista. Mutta kaikista nyt iloitsevista
olet ehkä kuitenkin sinä etevin, sillä kukin tietänee sinun olleen
ensimäisen, joka rakkaudesta Jumalan valtakunnan levittämiseen
pakanain joukossa sytytit tämän kipinän Suomen kansan sydämeen ja
jota paljon kestäen häväistystä, vainoa ja kärsimisiä, kylvit tämän
taivahisen siemenen, mikä nyt orastuu ja lupaa tuottaa hedelmää.
Uskovaisten kesken on se yleisesti tunnettu ja elämän kirjaankin
merkitty ja ilahduttaa se kaikkia, että Herra on antanut sinun
nähdä sen armon, mikä on tullut maalle. Suomen kansa on viimeisiä
ryhtymässä lähetysasiaan, mutta viimeiset tulevat ehkä ensimäisiksi.
Saatetaan jo tuosta pienestä alusta, mikä on tehty, huomata kansan
hitaasti osaa ottaman ja kokeman edistää Jumalan asiaa. Mitä onkaan
tapahtuva, kun he Suomen lähetyssanomista saavat parempaa tietoa
tästä suuresta työstä.

Minä en epäile, ettet annetun luvan mukaan pitäisi lähetysrukousta
kunkin kuukauden ensi maanantaina. Ajattele vaan! täälläkin meidän
kaupungissamme toimitaan semmoista ja alkaa jo ensi maanantaina.
Neitsy Katarina Ekblom meni kaupungin papin luo ja esitteli asian
semmoisella innolla, että pastori heti suostui siihen ja lupasi
itse pitää julkisen rukouksen kirkossa. Se on paras keino saattaa
lähetysasiaa tunnetuksi, sillä tuhansia ihmisiä tulee varmaan
uteliaisuudesta semmoiseen iltakirkkoon ja saa kuulla, mitä heille
tähän asti oli aivan tuntematonta. Siitä on täällä Suomessakin
näkyvä, miten suuren siunauksen saa seurakunta, joka ottaa osaa
Jumalan valtakunnan levittämiseen pakanoissa pienillä avuilla. Uusi
elämä on heräävä ja moni on katuva ja parantuva.

Katsoisin paraaksi, että itse lähettäisit sen suuren rahasumman
seuralle Helsinkiin. Se on oleva suureksi kehoitukseksi
johtokunnalle. Kirjoita siis minulle, milloin aiot lähettää
jäännöksen kootuista varoista Helsinkiin, ja minä olen toimittava,
että sinulta saamani varat täältä lähtevät samaan aikaan. Koko
tallessani oleva summa tekee 165 ruplaa hopeassa.

Nykyään pitäisi uskovaisten Suomessa tehdä kaikkea asian
edistämiseksi, osoittaaksensa kiitollisuutta hallituksen
toimille. Mutta jos sittemmin nähdään, ettei varoja käytetä
tarkoituksenmukaisesti, silloin on vapaus lähettää rahat sinne, missä
ne paremmin hedelmää tuottavat.

Neitsy H. pyytää tervehtimään ja molemmat toivomme muistavasi meitä
rukouksissasi, joita lähetät Herran istuimelle.

                                                Ferd. Uhde.

45. _Samalle_, 18 p. kesäk. 1859.

Rakas veljeni Kristuksessa! Niin tervetulleet kuin kirjeesi aina
ovatkin olleet minulle, oli kuitenkin tällä kertaa surettavaa nähdä,
miten suurella vaivalla kirjeitäsi kirjoitat. Voimat näyttävät
vähenevän, ja vaikka sinulle on ainoastaan iloista piakkoin päästä
tästä pahasta maailmasta, muuttamalla oikeaan kotiin, levätäksesi
Vapahtajan luona kaikista taisteluistasi ja vastuksistasi, joita
vastaan olet koko elämäsi ajan saanut taistella, on se kumminkin
oleva Jumalan seurakunnalle Suomessa suuri vahinko, jollei Herra
herätä jotakin toista saman henkistä ja voimaista, tuin sinä veljeni.
Meillä on syytä nykyään monta, jotka saarnaavat evankeliumia, mutta
heidän elämässään kaivataan Jumalan henkeä ja voimaa, sana ei ole
heidän elämänänsä ja voimanansa, ja hedelmätkin ovat siis sen mukaan.
Vuodattakoon Herra henkensä kaikelle kansallensa ja herättäköön
uskollisia palvelioita! Mutta ajat alkavat näyttää uhkaavimmilta;
niinkuin meillä olisi suuret rangaistukset odotettavina. Ihmiset
eivät enää tahdo kuulla Jumalan tyyntä ja hiljaista ääntä, joka
niin kauan on heitä kutsunut. Täytyyhän Hänen silloin puhua
jyrinällä. Onhan jetin todistus Hänen rakkaudestansa. Hän ei jätä
mitään koettamatta johdattaessaan ihmisiä luoksensa. Hirmuista on
kuulla, miten ihmiset nyt teurastavat toisiansa. Ei mikään eläin
tapa kaltaistansa, mutta ihmiset omat saatanallisia. Oi! jospa
rukouksemme voisivat taivuttaa Herraa vielä kerran tulemaan eteesi ja
sanomaan: tähän saakka, ei kauemmaksi! Mutta hän tietää parhaiten,
käyttäisivätkö he hyväkseen semmoista viivytystä, tai pahentuisivatko
he ainoastaan. -- -- --

Neitsy H. on voinut hyvin koko talven ja käyttää kylmävesiparannusta
mikä näyttää hänelle tekevän hyvää. Heti keskikesän perästä aikoo hän
nyt, kuten tavallisesti, matkustaa Tukholmaan virkistämään henkeänsä
ja seurustelemaan luotettavien uskovaisten ystäviensä kanssa. Hän
lähettää paljon terveisiä.

Tänään vietetään Helsingissä ensimmäistä lähetysjuhtaa Suomessa.
Se on juhla, jota minulta ei ollut toivoa saada nähdä. Ohjatkoon
Herran Henki johtokuntaa taitteen totuuteen. Luulen varmasti useiden
jäsenien harrastavan asiaa, mutta heiltä puuttuu vielä kokemusta. Jos
he ovat rehellisiä, on Herra heille kyllä antava oikean lähetyshengen
ja kaikki, mitä he tarvitsevat. Neitsy Katarina Ekblom on matkustanut
sinne ollaksensa läsnä juhlassa. Ja häneltä toivon minä saavani
tarkempia ilmoituksia.

Toivoen sinulle, rakas veljeni, Jumalan armoa ja rauhaa ja Hänen
sisällistä läsnäoloansa päiviesi loppuun asti, pysyn k.e.

                                             Ferd. Uhde.

46. _Samalle_, 22 p. syysk. 1860.

Rakas veli Kristuksessa! On sangen pitkä aika siitä, kun sain
tietoa sinusta; mutta toivon kumminkin, ettei terveytesi ole
huonontunut ja että Jumalan armosta voit kanssapuheilla olla
hyödyllinen vahvistukseksi uskovaisille ja esirukouksilla edistää
Jumalan valtakunnan leviämistä. Me elämme vakuutta vaativassa
ajassa, ja suuria taisteluita on maahan tulemassa. Mitta täyttyy
kyllä pian ääriinsä saakka ja Herran tuomiot tekevät lopun suuresta
sekasorrosta. Paavin valtaa ahdistetaan nyt niin kovin, että sen
perikato näyttää väistämättömältä. Samoin Muhammedin valtaa. Mutta
protestanttinenkin kirkko on puhdistettava; sillä uskottomuus ja
puoluehenki pääsevät monin paikoin voitolle, ja rakkaus heikontuu.
Meidän kaikkien täytyy vielä enemmän herätä hengelliseen elämään.
Meidän täytyy jättää kuori ja liittyä sydämeen. Ulkonainen
on näkyväinen, mutta katoovainen. Sisällinen on näkymätön,
ja katoomaton. Sentähden, rakas veli, on Herra pannut sinut
tautivuoteelle, johtaaksensa sinua sisällisemmin kaikessa totuudessa.
Ulkonainen vaikutus on vähitellen kokonansa jätettävä, että rukous ja
sisällinen seurusteleminen Jumalan kanssa olisi ainoana toimenasi.
Silloin voidellaan sinut Pyhällä Hengellä, voidaksesi jakaa
henkeä ja elämää sekä kaikille, jotka tulevat lähempään yhteyteen
kanssasi, että koko Jumalan seurakunnalle. Niinkuin Mooseksen kasvot
kirkastuivat, kun hän neljäkymmentä päivää oli ollut Herran luona
Sinailta, niin armoitetaan semmoinen Herran palvelija, että hän
loistaa, kuin aurinko ennen laskemistansa ja jakaa valoansa lähelle
ja kauas. Seuraa tätä Herran kutsumusta ja elä salattua elämää;
silloin on viiminen vaikutuksesi oleva vielä ihanampi kuin edellinen
vaikutusrikas elämäsi.

Nyt sanon jäähyväiset sinulle rakastettu veljeni. Olen ensi viikolla
lähtemässä Saksanmaalle, ja minun korkealla iälläni on epävarmaa,
saanko milloinkaan palata Suomeen. Tällä kertaa on kyllä päätetty,
että vietän ainoastaan talviajan lämpimämmässä seudussa ja keväällä
palaan takaisi; mutta kaikki on Jumalan kädessä, emmekä me saa edes
ajatella huomispäivää.

Vaikkemme koskaan ole nähneet toisiamme, olemme kuitenkin olleet
ystävät sisällisessä suhteessa, ja Jumalan armosta toivon yhtyvämme
siinä valtakunnassa, missä ei mitään eroa enään ole.

Armo ja rauha sinulle, rakas veli, ja kaikille, jotka rakastavat
kallista Vapahtajaamme Jesusta Kristusta. Amen.

                                            Ferd. Uhde.

47. _H. Renqvistille_, Pietarporista 23 p. heinäkuuta 1836.

Ehkä teille tuntematon, mutta teidän ahkeran työnne kautta minulta
tunnettu, vaikka ei nimen ja näön puolesta, kuitenkin teidän
käännetyin kirjainne lukemisen kautta, joista minä olen halajanut
vielä eteenkinpäin saadakseni selvimmän evankeliumin valon, jota
minä halulla kaipaan sentähden että nyt on kyllä monessa paikassa
kristityn nimi, mutta ei voimaa, rohkenen minä kysymään teiltä
suoraan: kuin te olette sinut kuuloni jälkeen Walkealan seurakunnan
kanssa paremmin tuttu, niin onko siellä eläviä Kristuksen löytäneitä
jäseniä eli halullisia saamaan yhdistystä? Tämän tähden minä teiltä
näistä kysyn, kun olen muutamain kanssa ollut puheessa näistä
asioista, niin he näyttivät löyhän perustuksen päällä olevansa,
ja parempaa ei ole kellään heistä, eikä ole mahdollista tulla
paremmaksi. En minäkään taida kerskata itsestäni jotaki, koska
minäkin olen jälkimäisessä luvussa, josta on tietämätön, tulenko
minä Kristuksen löytäjäksi elikkä hylkääjäksi. Rukoilen teitä
nöyrimmittäin kirjoittamaan meilleki jotain perustuksen löytämisestä,
sillä me olemme jo kauvan haparoineet sitä. Minä olen niistä, joita
vankina pidettiin; nyt olemme täällä kylmässä erämaassa, eikä ole
meillä paimenta. Monta on luopunut siitä ensimäisestä kehoituksesta
ja tyytynyt paremmin ulkonaiseen varjoon eli kuvaan, mutta voima on
pois. Näissä en minä ote löytänyt tunnon rauhaa ja iloista toivon
perustusta, jota ei anna häpiään tulla. Tämä olkoon lyhykäisesti
sanottu meistä.

Toivotan teille hyvää siunausta teidän seurakunnassanne, joka minun
luuloni mukaan on kylmä erämaa.

                                   Thomas Martinpoika Sihvoin.

48. _Samalle_, Pietarporista 6 p. huhtikuuta 1837.

Minun rakas opettajani! Olen kyllä viipynyt teille kirjoittamassa
monenlaisten esteitten tähden; suoraan sanoen on paha tahtoni häjyin
koukkuinsa kanssa paljoa enemmän tätä estänyt. Niinkuin jo Immoselle
puhuin, olen minä saanut teidän kirjanne ja opetuksenne, joista nyt
lähetän monta tuhatta kiitosta.

Te kirjoititte minulle nykyisen ajan heränneitten kristillisyydestä
ja niistä kirjoista, jotka ovat oikian tunnon löytämisestä totinen
neuvo. Mutta valitettavasti olen minä samaan lukuun kuin tämän
aikaiset heränneet kuuluva, alkain ensimäisestä herätyksestä, jossa
luulin minulla olevan kaikki hyvin, etenki kuin minulla oli niin
suuri armon tunto Kristuksen rakkaudesta, jota en kuitenkaan osannut
käyttää hyväkseni, vaan jouduin lankeemuksen portaalle, jonka nyt
kyllä valitettavasti tunnen, että olen sangen onnettomassa tilassa.
Sillä nyt kaikki puuttuu, mitä sielun autuuteen tarpeellista on. Tämä
kävi tällä tavalla: kuin ensimäisen rakkauden tunto jäi takaperin
minun ylenpalttisen korotukseni tähden, jouduin minä fariseuksen
portaille, omilla töilläni auttamaan sieluni tilaisuutta, ymmärtäen,
että minun pitää hyviä töitä tehdä ja näyttää uskoni töilläni,
kussa kuitenki, Jumala paratkoon, puuttui vielä uskon oikia alkuki,
nimittäin hengellinen köyhyys. Niin joutui täydellinen suruttomuus
vallan päälle, jossa tilassa minä vaelsin pitkän ajan, siihen asti
kuin minua uusi levottomuus käsitti. Nyt on entinen elämäni omalle
tunnolleni suurin soimaus, joka toisen kerran vaivaa minua niin
kovasti, että luulen maan minun nielevän, niinkuin Mooseksen aikana
Herran kiusaajat korvessa. Sillä ajalla en minä taida puhua hyvästä
mitään, enkä myös oikein puhdasta Raamatun sanaakaan järjestyksessä
ulospuhua. Tämä on nyt lyhykäisesti puhuttu minun nykyinen tilani.
Minä rukoilen teitä olemaan niin hyvät ja Jesuksen rakkauden tähden
auttamaan minua opetuksella ja esirukouksella kaikkein meidän
edestämme, että Jumala meitä oikein uudestaan synnyttäisi ja lainaisi
meille Henkensä, joka meissä vielä uudistaisi armon. Tämän olen minä
teille, rakas opin-isä, uskonut sieluni tilasta, jota en vielä ole
muillen ilmoittanut, sillä ei täällä ole senkaltaisia, jotka voisivat
auttaa ja myös neuvoa sielun tarpeesta. -- --

                                                     Th. Sihvoin.

49. _H. Renqvistille_ Porvoosta 11 p. elok. 1838.

Korkeasti kunnioitettava h:ra pastori! pitkä aika on kulunut siitä,
kun minulla on ollut kunnia ilmoittaa h:ra pastorille ajatuksiani
hengellisistä asioista, mutta usein muistellut sitä aikaa, jolloin
se oli minulle suotu. Siis pyydän nyt kirjallisesti, että h:ra
pastori tahtoisi kehoittaa minua kääntymään oikein uskovaiseksi ja
haluamaan kallista Vapahtajaani. Hänen suuri kärsivällisyyteensä
ja laupeutensa on kuitenkin säilyttänyt minua armossansa sekä
käyttänyt ristiä ja kärsimisiä minua siinä pysyttääksensä. Koska
kasvamisessa ja pyhityksessä edistyminen on oleva sydämellisenä
huolenamme ja uutterimpana pyrintönämme, toivon ja rukoilen h:ra
pastoria olemaan niin hyvä ja heti ilahuttamaan minua kirjeellään
ja kehoituksillaan siihen ja miten se parhaiten ja uskollisimmin
voitetaan sekä sisällisestä rukouksesta. Vaikka minulla on sangen
hyviä kirjoja ja käytän niitä, on kuitenkin niin rauhoittavaa saada
kääntyä elävän sielun puoleen, joka kokemuksestansa taitaa vahvistaa,
opettaa ja kehoittaa ja se on aina hyvin edistävää. Olisi minulle
mieluista kuulla, onko pastorilla monta herännyttä ja elävää sielua
seurakunnissanne, ja oletteko, pastori, menestynyt pyrinnöissänne,
vahvistaa heitä, eikä kohdannut vastustusta, miten ennen oli niin
monena vuonna. Täällä on pieni ihmisyhteys, joka kuuluu Wikström'in
puolueesen; sanotaan heidän kokonaan joutuneen lain orjiksi, eivätkä
anna saattaa itseänsä oikealle. Kun olen kuullut pastorin täällä
ollessaan kokeneen johdattaa heitä oikealle, toivoisin teidän, kun
minulla on ilo saada kirje, antavanne minulle lausuntonne heistä ja
miten heitä paraite voitaisiin johdattaa oikealle. Ehkä se voisi nyt
helpommin tapahtua, kun Wikström on kuollut, joka kannatti heidän
erhetystänsä (kehoittaen) pysymään ainoastaan laissa. Saattaisi
kääntyä ensin tämän puolueen päähenkilöihin ja koettaa heitä ensin.
Jos se onnistuisi, voisivat he sitten palauttaa muut.

Täällä on muutamia muitakin armoa etsiviä sieluja, jotka välistä
ovat yhdessä meidän kanssanne. Helsingissäkin kuuluu olevan pieni
joukko heränneitä. Oletteko te, pastori, kirjevaihdossa Nurmijärven
pastorin B:n kanssa? Onhan hän teidän kaikista ensimäisiä hengellisiä
veljiänne; hänen sanotaan olevan hyvin hengellisen, niin että minä
olen toivonut tutustua hänen kanssansa.

Pyydän teidän suosiollanne heti saada kuulla miten pastori voi
hengellisessä suhteessa. Minun tilani on ollut enemmän kärsivä,
kuin edistyvä, ja kurja ja viheliäinen olen minä tosiaan, mutta
kuitenkin on minulla se rakas toivo, että minulla on elämä ja osa
Vapahtajassani hänen suuren armonsa kautta.

Ystävyydellä ja täydellisimmällä kunnioituksella on minulla kunnia
k.e.

                                      C. W. Gripenberg.

[Hän on majurintytär ja elää (v. 1862) Helsingissä.]

50. _Samalle_, Svartholma 15 p huhtik. 1839.

Korkeasti kunnioitettu ja rakas h:ra pastori! Pastorin kirjeessä
Backille (Juonas Back oli elinkautinen vanki Svartholmassa), sain
tietää teidän, h:ra pastori, olevan terveenä, vaikka taistelu
alkaa käydä aina karkeammaksi, kuten kirjoitettu on. Korkein
antakoon teille, h:ra pastori, aina enemmän voimia taistelemaan
sotivassa seurakunnassa. Mitä sieluni asiaan tulee, olen kokenut,
mutta en päässyt lähellekään, missä minun pitää olla. Joka ilta
tehdessäni päivän tiliä, huomaan miten paljon on jäänyt tekemättä
siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuitenkin luotan Jumalaan. Minä
rukoilen nöyrimmästi, ettette, h:ra pastori, unhottaisi kehoittaa
ja muistuttaa meitä. Minä en tiedä täällä tapahtuneen mitään
merkillistä. Lampu kuoli täällä viikolla. Kaikki teidän, pastori,
entiset sanankuulianne käskevät sanoa teille terveisiä, mutta etenkin
Jusola, Danroth, Nyberg, Kivimäki. Teidän, h:ra pastori, kuuliaisin
palvelia.

                                          Juh. Nordlund.

[Hän oli elinkautinen vanki ja kotoisin Eurajoen pitäjästä.]

51. _Samalle_, Mikkelissä 6 p. syysk. 1839.

Korkeasti kunnioitettu ja hyvä h:ra pastori! Minä näen, ettei
Herra tahdo sallia minun sekaantua maailman pyörteesen, kun hän
etsii ja kehoittaa minua valittuin ystäväinsä kautta. Sen huomasin
nytkin saadessani teidän, h:ra pastori, oppirikkaan kirjeenne
8 p:ltä elokuuta, josta sydämellisesti kiitän. Kiitoksia sen
opista ja ystävyydestä, jota sillä olette minulle osoittanut.
Hyvä h:ra pastori, kyllä olen useasti hyvin toivonut saadakseni
persoonallisesti olla seurassanne; mutta kun se ei ole käynyt
laatuun, olen heittänyt tämän toivoni Jumalalle; jos hän hyväksi
näkee, saattaa se vielä armonajassa tapahtua. Suokoon Jumala!
että me uskomme lopulla yhtyisimme siellä, mihin olemme kutsutut
vaeltamaan. Mutta vaikealta se näyttää. Tie taivaasen on kaita
ja vaeltajalle vaikea niin kauan, kun emme rakasta Jesusta, joka
meitä sinne opastaa. Mutta sitte, joka kieltää kaiken siinä olevan
esteen ja uskolla omaa Jesuksen ja tahtoo hänelle uhrata kaikki, on
kapea tie helppo, sillä vanha ihminen on ristiin naulittu Jesuksen
kanssa. Mutta tämäpä, h:ra pastori, on vaikea lihalle ja verelle,
ja monta sotaa on siitä ollut minullakin, huonolla soturilla, joka
olen tahtonut omalla vanhurskaudella saada uskoa, vaan en ole sitä
saanut muutoin, kuin olen heittänyt kaikki Jesukselle ja rukoillut
uskon vahvistusta häneltä, joka on heikoissa väkevä. Kyttä minun
täytyy myöntää nytkin olevan paljon, joka tahtoo sekaantua tähän ja
eroittaa minua tästä, kun ajatukseni toimivat niin paljon maallisissa
askareissa. Tässä olen ehkä ajatellut Jesuksen nimessä ja hänen
kanssansa tahtoa toimia kaikki: ah, jos sitä voisin!

Minä suuresti iloitsen, että Jumala saattoi sisareni tyttären
tulemaan teidän, h:ra pastori, luoksenne näinä erhetysten aikoina.
Käsittäköön hän tarkkaan totuuden ja oikeuden ja pysyköön uskollisena.

Kristuksen rakkauden uskollisuudella pysyn minä k.e.

                                          Margaretha Hoffrén.

52. _Samalle_, Kristiinasta ja Pyynikistä 28 p. joulukuuta 1839.

Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori ja ystävä Kristuksessa! Kauan
sitte olisi minun pitänyt kiittää tervetulleesta kirjeestänne 31
p:ltä lokakuuta, mutta sen velvollisen ja raskaan vastaamisen olen
minä päivästä päivään laiminlyönyt. Nyt kiitän kirjeen hyvästä
opista. Onnellinen olisin ajassa ja iankaikkisuudessa, jos voisin
niistä ottaa vaaria. Tahdon olen saanut (ansaitsematon armo sekin)
ja tällä tahdolla olen vaeltava ja alituisella rukouksella ja joka
päiväisellä parannuksella olen koettava päästä Jumalan lapseksi,
koska hän on sanonut antavansa voimaa niille, jotka tahtovat päästä
Jumalan lapsiksi. Ei ilman vaivaa lihalle ja verelle saata se
tapahtua, koska ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia on olemassa. Minä
en saata muuta sanoa itsestäni kuin, että olen heikompia sotijoita.
Mutta minä en päästä Jesustani, hän on minulle kaikki kaikessa, Hänen
kanssansa on minulla aika lyhyt.

Sisareni tytär on täällä luonani ja jääpi vielä vastaiseksikin,
ehkä ensi syksyyn. -- Onko h:ra pastori saanut kirjettäni, joka oli
kirjoitettu Mikkelistä syyskuun alussa, kun Mina Miltopaeus oli vielä
Sortavalassa?

Kristityn ystävällisellä kunnioittamisella.

                                            Margar. Hoffrén.

53. _H. Renqvistille_, 29 p. toukokuuta 1841.

Rakas pastori, Jesuksen Kristuksen palvelia, osallinen evankeliumin
vaivassa ja työssä!

Tässä on nyt minulla tila ilmoittaa teille, rakas pastori, että
minä olen saanut teidän kirjanne, ja kiitän teitä sydämmellisesti
sen edestä; sillä minä ja minun ystäväni tulimme siitä lohdutetuksi
ja vahvistetuksi. Ehkä meillä on kirkas Jumalan sanan valkeus,
josta me selvästi näemme, ettei Jumala tahdo muunlaista parannusta,
kuin senlaista, joka on yhteen sopivainen meidän langenneen ja
turmellun tilamme kanssa; kun on meidän turmeluksemme kuitenkin
niin suuri ja villitykset niin viekkaat ja väkevät, että usein
tahtoo epäilys vaivata, ajatellen: jos ainakin muut, jotka minua
tuomitsevat, lienevät oikiassa, ja minä väärässä. Jonkatähden Herra
teitä lohduttakoon teidän vaivoissanne, niinkuin tekin olette meitä
lohduttaneet.

Minä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista
ja villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on
ihmeellinen, että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa
Jumalan sanalla; ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja
ennustaa Mark. 13: 21, 22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan,
toinen paastoomaan, kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne,
jotka rukousta opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä
uskosta; ne taas jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta,
eikä uskosta, ja jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta
rukouksesta, eikä itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden
harjoitusten alla heidän keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus,
että pitää itsensä suurena, josta sitte seuraa kaikkein niiden
tuomitseminen, jotka ei niin tee, kuin he tekevät, ja vielä monet
muutki synnit, niinkuin ahneus, viha, koston pyyntö, käräjän
käymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti ylpiät kehuivat
nöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä niistä
asioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös
totisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat
uskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli.
Ja eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa
pää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton
rikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä
anteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa
kalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa
tykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä
tavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta
sovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa,
kiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen
hyvän tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa
kastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että hänelle
on paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän kerskaa muusta
suin Herran Jesuksen rististä, jonkatähden hänelle sitten on maailma
ristiin naulittu ja hän maailmalle.

Tämä ei olekkaan luonnon teko, niinkuin ulkokullatuilla, jotka
opettavat, kuin joku sielu herää synnin unesta, sanoen: _kiellä
itses, pane pois entiset koriat vaattees ja pueta itses ryysyllä
ja körteillä, ettäs pääset erillensä maailmasta, niin sinä voitat
Christuksen_. Ja kuin se on tapahtunut, niin he kohta sanovat: _hän
on armon saanut_, ja tällä tavalla he viettelevät sielu-parkoja
luonnon voimalla tekemään Christuksen opin jälkeen, mutta estävät
heitä menemästä Jesuksen tykö joka heille antaisi voiman Jumalan
lapsiksi tulla Joh. 1: 12, 13. Jos nyt joku, joka tämän onnettoman
tilan näkee, näille rupee varoittamaan, että _koetelkaat, jos te
olette uskossa, jos Jesus Christus on teissä, jos te olette kaivaneet
syvään ja laskeneet perustuksen kalliolle eli sannalle_, se on:
jos teidän kristillisyytenne vuotaa elävästä uskosta eli on paljas
luonnon työ, niin he rupiavat kohta nauramaan ja sanovat: niin _järki
puhuu; kyllä sinulla on järjen viisautta, mutta minäpä katsonkin
nokisilla silmillä Raamattuun_. Heidän tarkoituksensa on, ettei
mitään saa ymmärtää Jumalan sanasta, mutta olla niin kuin puu. Tässä
villityksessä on ei ainoastansa yhteinen kansa, vaan myös opettajat.
Ja tämä lahkokunta on levennyt pitkin Suomen rantaa, aina Tornioon
asti, ja jos lienee jo Ruotsinki valtakunnassa.

Nyt minä vielä tahdon teille, rakas pastori, ilmoittaa _kielillä
puhujasta_. En minä tosin ole itse nähnyt häntä, enkä kuullut hänen
puhettansa, mutta olen muilta kuullut tällä tavalla: kielillä puhuja
menee hengettömäksi, lankee maahan ja sitte rupiaa puhumaan: fria
mig, fria mig! luullen silloin pitävänsä aviosäätyä hengellisesti
Christuksen kanssa. Silloin hän näkee kaikkein tilan, kuka on
onnettomassa, kuka onnellisessa tilassa. Häntä on nyt kuljetettu
monessa pitäjässä, että kukin saisi tietää, kuinka hänen asiansa
on. Ah, Jumala armahda vielä meidän päällemme sinun Poikas Jesuksen
katkeran piinan ja kuoleman tähden!

Rakas pastori! en minä ole näitä kirjoittanut itseni korottumiseksi
ja muitten sortamiseksi; enkä olisi ollenkaan tahtonut kirjoittaa,
sillä minä arvaan, että te tulette näitten sanomain yli
murheelliseksi. Mutta en ole kuitenkaan saattanut vaiti olla; kuin
sydämessä on kyllyys, niin täytyy suunki vuotaa yli. Minä pelkään,
ettei Johan Tervo ja Johan Nevala, jotka te kyllä tunnette, ole
vielä uskossa käsittäneet Vapahtajaa: sentähden, rakas pastori, jos
te heille kirjoitatte, niin varoittakaat heitä; sillä he kuulevat
teidän ääntänne. Älkäät kuitenkaan sanoko minun tätä ilmoittaneen.
Johan Tervo edesantaa outoja ilmestyksiä, erinomaittain sen kuin hän
sanoi minulle, että silloin, kuin hän kävi teidän tykönä, oli teidän
talossanne niin väkevä Pyhän Hengen haju eli löyhkä ja monta muitakin
ilmestyksiä ja maistamisia, joita hän sanoo tunteneensa. Tämmöiset
asiat ovat minusta outoja, että sielu tulisi ilahutetuksi ruumiin
tuntemisten kautta. Mutta sen minä kyllä todeksi uskon, jos sielu saa
maistaa, kuinka suloinen Herra on, niin ruumiski tulee virvoitetuksi.
Herra Jesus, hyvä paimen, etsiköön jokaista eksyväistä lammasta ja
saattakoon laumansa tykö. Amen.

Nyt viimeiseksi, rakas pastori, teille paljon terveysiä minulta ja
minun ystäviltäni. Tervehtäkäät teidän ystäviänne meidän puolestamme,
jotka yhdessä Hengessä Isää lähestyvät. Jumalan armo olkoon kaikkein
meidän kanssamme ja auttakoon meitä taivaalliseen valtakuntaansa,
ettemme tielle vaipuisi. Teidän tuntemattomalta, kuitenkin Hengessä
tutulta ystävältänne

Pattijoen kylästä 29 p. toukok. 1841.

                                               Henr. Ojala.

Paaval Ruotsalainen on saattanut teidän pahoin haisemaan täällä; hän
sanoo teidän olevan omassa vanhurskaudessa.

54. _Lähetyskirja_ 8 p. syyskuussa v. 1842.

Kunnioitettava rakas isä! Armo olkoon teidän kanssanne ja rauha
Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jesukselta, joka on elävitten
ja kuolleitten tuomariksi tuleva, tekemään kirjoitetun oikeuden sen
välillä, joka Jumalaa totuudessa palvelee ja joka ei Häntä sydämen
vilpittömyydessä palvele!

Pitkän ajan olen ollut kirjoittamata teille. Syynä on ollut se
sanoma, joitta olen kuullut teidän jo olleen kotia menneen ajallisen
kuoleman oven kautta ijäiseen elämään. Mutta koska nyt äsken kuulin
teidän vielä matkan päällä oleman, niin päätin muutamalla sanalla
tietää antaa, että minäkin vielä matkan päällä olen. Herra Jesus
suokoon, että minä ja kaikki muut, jotka vaeltavat ijäistä kotoa
kohden, mahtaisimme astua vilpittömät askeleet, jalkamme aina pitäin
oikialla tiellä. Minulla olis nyt paljon kirjoitus ainetta, mutta
tahdon niin lyhykäisesti kuin mahdollista on puhua.

Merkillinen on tosin tämä aika isämme maassa sen liikutuksen suhteen,
kuin nyt on matkalla. Sen minä todistan, että kiivaus on Herran
pelvon puolesta, vaan ei ole tahdon ja selvän Jumalan sanan jälkeen.
Esimerkiksi oman vanhurskauden suhteen, joksi uskoit vanhurskaudesta
ulosvuotavaa ja eroittamatonta elämän vanhurskautta soimataan ja
vielä tuomitaanki, edestuoden, ettei saa kellenkään osoittaa merkkiä
siitä, että rukoillaan julki ja äänessä, vaan sydämessä pitää tointa
pidettämän ja ottaman niinkuin muutkin siveät ihmiset ilman kaikkea
ulkonaista rukousta. Ja jos havaitaan, että joku on rukouksen
ottanut parannuksen harjoitukseksi, niin hänen sanotaan rakentavan
omaa vanhurskautta ja olevan fariseusten lahkokunnasta. Jos joku
yksinkertainen tulee heidän parihinsa, niin he käyvät solmeevilla
puheen parsilla ympäri, niinkuin hämähäkki saaliinsa verkkohonsa
piirittää, ja kuin ovat sen hyvin solmenneet, niin he nauravat. Tämä
kavaluus ei ole viisaus; se näkyy jumalattoman petokseksi. Eikö
Paavali sano: _rakkaat veljet, jos joku ihminen osaa johonkuhun
vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat
senkaltaista siveyden hengessä; ja katso itsiäs, ettes sinä myös
kiusattaisi_. Mutta onko tämä _toinen toisensa kuorman kantamista?_
Onko tämä _Kristuksen lain täyttämistä?_ Eikö _kunkin pidä omaa
kuormaansa kantamaan?_ Gal. 6: 1, 2, 5. _Kuka sinä olet, joka toisen
miehen palveliata tuomitset? Omalle isännällensä hän lankee ja
nousee, Jumala on voimallinen hänen ojentamaan ylös_. Rom. 14. 4.
Tämä on minun ajatukseni. Herra minua johdattakoon tasaista tietä
myöten. Ei tämä suinkaan ole muille eksytys kuin vasta-alkaville,
sillä kyllä se, joka taitaa sanasta saada täyden todistuksen totuuden
vahvistukseksi, sen ymmärtää, että on vika tällä paikkaa. Ainoastansa
se, joka äsken on tullut totuutta lähemmäksi, kuin hän sen kuulee
Sionin vartijalta, ottaa tämän helpomman opin vastaan. Tämä helpompi
autuuden kauppa (siksi minä sen kutsun, hyvin tietäen, että
ijankaikkinen elämä on Jumalalta) on tuotu _Paavo Ruotsalaiselta_
Karjalasta, joka taitaa teille olla paremmin tuttu kuin minulle,
joka en ole häntä nähnytkään, enkä soisi näkevänikään. Hän on
heränneet ottanut viedäksensä keskitien haaraa myöden Sionin vuorta
kohden, ja teistä todistanut, että olette oman vanhurskauden karilla
haaksirikkoon tulleet, jonka todistuksen kuulin omilla korvillani
yhdeltä Paavon opin järjestyksen vastaanottaneelta meidän Tyruksessa,
johon minä vastasin: minä olen siis myöskin samalla karilla
haaksirikossa. O! Herra armahda! Kirjoitettu on: _teidän seassanne
pitää eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän
seassanne ilmoitettaisiin_. l Kor. 11: 19. Kuka siis taitaa autuaaksi
tulla? Vanha Herransa iloon mennyt, maassamme ollut kristillinen
Sionin vartia sanoi: "teillä on tänä viimeisenä vaarallisena aikana
suuri sekaannus niitten askeleista ja jaloista, jotka ovat väärin
käyneet ja kuitenkin päälleseisovat heillä itsekullakin olevan oikian
tien autuuteen." Tämä on surkia totuuden tunnustus ja sopii hyvin
meidän asioihimme. Kuitenki minulla tämän surkeuden alla on toivo
siitä syystä, että sanaa saarnataan järjestyksellä; mutta se taas
peljättää, että jos joku sanasta saa elämän, niin se sanotaan olevan
kuolemaan vikapää, ja joka sanaa myöden rupee elämätänsä ojentamaan,
saa fariseuksen nimen. Oman vanhurskauden pilkka-kaapu levitetään sen
selkään ja niin viedään hengelliseen kuolemaan ja tapetaan ensimäinen
halu hänessä, eli tehdään helpomman kaupan havitelleeksi.

Näin olen minä puolestain ja hämärtävällä tavalla maalannut etehenne
nykyisen kristillisyyden kuvan. Pyyntöni olis siis saadakseni tietää,
jos kukatiesi lienen väärin ulos toimittanut sen kuin nyt, niinkuin
oppimaton kirjoitus-taidossa edestuonut olen. Te tunnette paremmin
sen Paavo Ruotsalais miehen, joka tahtoo olla heränneitten pää.
Toista Pyhä Paavali sanoo: _Kristus on seurakunnan pää._ Ef. 5: 23
ja Jumala on Kristuksen pää; sen minä uskon, mutta toisesta päästä
epäilen. Tällä Paavolla, ehkä on tuntematon tällä paikalla, pitää
oleman suuri vaiva meistä rantakuntalaisista Kristinan ja Turun
välillä. Jos hän asuu likellä teitä niin tervehtäkäät häntä minulta
ja muilta täällä ja sanokaa, ettei ulkonaisesta harjoituksesta
ja niinkuin hän kutsuu polvirukouksesta tule niin vaarallista
omaa vanhurskautta kuin siitä, ettei ollenkaan rukoilla. Väärin
käyttämisestä pitää toisin varoitettaman, vaan ei suinkaan itse
asiata maahan lyötämän. Rukoilioita on kahta lajia, ensiksi, joka
rukoilee hän puhuu omassa asiassansa, ja toiseksi, joka rukouksia
pitää, hän puhuu muiden edestä valituilla sanoilla, ja kävelee ympäri
Jumalan sanaa myöksentelemässä, josta Paavali nuhtelee Korintolaisia.
Mutta jos jollekulle seurassa istuvalle tulee Pyhän Hengen vaatimus
kumarretuilla polvilla ja kasvoilla rukoilla ja sydämensä tuntemisen
jälkeen puhua salatusta viisaudesta parannukseksi, niin, jos hän
puhuu Jumalan sanaa, ei sitä pidä oman vanhurskauden rakennuksena
pidettämän, vaan suurena Jumalan lahjana, yhteiseksi rakennukseksi,
parannuksen edesauttamiseksi j.n.e.

Tässä olen nyt edespannut asian, jota tällä ajalla olen tutkistellut.
Suu puhuu sydämen kyllyydestä. Herra tietää, kuinka paljon tämä
sekaseuraisuus on minulle työtä antanut sisällisesti. Minä sen siksi
pitäisin, ettei Jumalan Henki ole itsiänsä vastaan, ja ettei niiden,
jotka Jumalan hengen kautta puhuvat, pitäisi taitaman Kristusta
kiroilla. Minun sydämellinen pyyntöni olisi siis saadakseni tietää
teidän ajatuksenne tästä aineesta. Herra, armahda meitä ja paranna
meitä, ja lähetä meille Pyhä Henkes, totuuden Henki, johdattamaan
meitä kaikkeen totuuteen, muutoin me hukassa olemme ijankaikkisesti.
Nyt näkyy se aika olevan käsillä, että _jos mahdollinen olisi, niin
valitutkin eksytettäisiin_ Matth. 24: 24. Viimeinen aika, surkia
aika, jona kristityt elävät niinkuin käärmeen sikiöt keskinäisessä
eripuraisuudessa, josta tämä maailman herra ja sielun vihamies on
hyvin mielin.

Olkaat hyvästi Herran nimessä tervehdetty minulta huonolta
matkamieheltä.

Ahlaisten kappelista 8 p. syyskuussa v. 1842.

                                            E. G. Ilwan.

55. _H. Renqvistille_, 2 p. elokuuta 1845.

Kunnioitettava rakas Isä! olkaat tämän kautta minulta sydämellisesti
tervehdetty Isän, Pojan Jesuksen ja Pyhän Hengen nimessä.

Teidän tervetulleen kirjoituksenne 26 p. kesäkuuta sain vastaanottaa
9 p heinäkuuta, jonka päälle nyt vastaan. Mitä Lutheruksen
Huone-postillaan tulee, niin se on jo nyt suomennettu ja Frenckelin
tykönä präntissä. Suomentaja on tosin minulle tietämätön. Suokoon
Jumala sen tuleman Lutheruksen omilla sanoilla ilman poisjätteitä ja
lisään panoja! Suokoon jumala sen miehen, joka on suomentanut, olevan
heimolaisuudessa sen Hengen kanssa, jota aikanansa Lutheruksessa
vaikutti ja hänen suunsa kautta totuuden valkeutta kuoleman varjon
synkiässä maassa olevalle sukukunnallemme ilmoitti. Mutta jos toisin
on, niin on suuri häviö. Sillä erilaiset luodut taitavat yhdestä
kukkaisesta imeä ja valmistaa sekä myrkkyä että hunajaa; niin myös
on tämänkin asian laita. Vastaa itse Herra kunnia ja käännä kaikki
parhaaks, ettei vihamies saisi sinun nimelläs turmiota tehdä sinun
istutukselles, vaan häpiään tulisi. O Herra kuule, o Herra, auta
Sionia!

Minä olin Johanneksen pyhänä Raumalla setäni tykönä ja kuulin häneltä
kirjoista, niinkuin te nyt minulle kirjoititte, ja olen jota päivä
odottanut mainituita kirjoja tuleman, vaan tähän päivään asti ei ole
niitäkään kuulunut. Halulliset ovat käyneet minulta kysymässä "Wäärän
opin kirjaa", mutta minä olen sanonut: odottakaat, kyllä se tulee.
Aika näkyy tulevan liian pitkäksi odottajille. Joska Herra soisi
armon aikaa ja Hengen voimaa teille alkamaan toista osaa "Wäärän
opin kauhistuksesta" ja valmistaisi sillä tietä näkemään valkeutta,
monelle horjuvalle sielulle valoksi neuvoksi ja lohdutukseksi, joka
ei ole tullut vakuutukseen, taitaaksensa tehdä eroituksen valheen ja
totuuden välillä. Sillä paljon on niitä ihmisiä, jotka seisovat, niin
sanoakseni, kahden tien haarassa, neuvottomina, kumpanenko niistä
mahtanee olla oikia tie Molemmat näyttävät johdattaman taivaalliseen
asuinsiaan; molemmilla on päälle-kirjoitus: _autuuteen_; molemmilla
on Pyhä Raamattu, molemmilla Jesus, molemmilla Lutherus, vaan
erinäisessä tarkoituksessa ja tykö-sovituksessa. O Jesu lainaa
viisautt', Ett' vältän pirun kavaluutt'! Jos jolloin kulloin
on tarvis ollut, niin on se nyt todellaki tarvis pitää silmät
auki; sillä perkele käy ympäri, puettuna valkeuden enkeliksi ja
vanhurskauden saarnaajana.

Herra auttakoon kaikkia niitä, jotta tahtovat totuuden sanan kautta
käsittää totuuden! Mutta minä sanon sekä itse puolestani että muitten
koettelemuksesta, että kyllä se piankin käy laatuun vakuutuksella
tunnustaa ja vastaan ottaa Kristusta siinä kristillisessä
_totuudessa_ sanan kautta, ymmärryksen suhteen; mutta sydän tahtoo
kuitenki vielä tämän ohessa pitää taipumuksensa kiinnitettynä
katoovaisiin, ja niin on ihminen, havaitsemata sitä itse, vangittuna
maailmaan; halu maailman kunnian perään ja hienommat luonnollisten
huvitusten taipumukset ja nautinnot ovat aina tiellä, pyrkiessä
täydellisyyttä kohden. Jesus on ymmärryksen silmäin edessä kallis,
mutta sisälle-käyntö ahtaasta portista on luonnolle ja vanhalle
_Adamille_ raskas ja katkera; sillä hän tahtoisi jotain pitää
vanhasta hienommasta hapatuksesta; -- sanalla sanoen hän tahtoisi
katsoa etehensä ja taaksensa yhtä aikaa. Näin on minun ajatukseni
jälkeen laatu usiamman herätyksen armolta liikutetun kanssa.

Ja kuin siis täänlaatuiset kuulevat olevan mielestänsä soveliamman
polun ja tien autuuteen, niin ei ole ihmettä, että lähtevät
etsimään päästäksensä helpommalla mielestänsä siinä uudessa opin
järjettömyydessä autuaaksi, hyljäävät _sanan_ ja sanan kanssa
sopivat kirjat, ja ovat niin hävyttömät, että sanovat, tultuansa
siihen uuteen oppiin, Pyhän Raamatunki vääräksi, apostolein ja
koko marttyrein joukon menneeksi helvettiin ynnä koko joukon muita
kristillisiä opettajia ja kristityitä hamaan tähän aikaan asti, ja
nyt vasta olevan sen oikian järjestyksen ja tien löytäneensä. Koska
kuulevat uskoa vaan tarvittavan, niin he ovat kohta valmiit uskonsa
kanssa oman ymmärryksen voimasta ja niin he luulevat uskovansa,
että heidän uskonsa ei suinkaan ole Pyhältä Hengeltä sanan kautta
vaikutettu, vaan itse otettu ja tehty usko, josta uskon elämä on
eroitettu ja makaa _tekopyhyyden_ solmussa. Sanotaan: usko vaan
ja elä niinkuin muutki, älä näytä sitä muille, sillä se on omaa
vanhurskautta; usko vaan niinkuin kristitty ja elä niinkuin muutki,
syö, juo, huvittele, älä rukoile, sillä se on Antikristuksen työ,
älä pane kättäs ristiin, älä kumarra polvia, älä huokaa; ja näin
hirviän pedon he tekevät kristillisyydestä. Minun ajatukseni on, että
huokaus, esimerkiksi, on uuden Jumalalta lahjoitetun mielenlaadun
hengenveto, sillä kussa on elämä, siinä on myös hengitys, ja kussa
ei ole hengenvetoa, siinä on nähtävästi kuolema. Opin sekoituksiin
joutuvat ne, jotka ei ole perustetut vahvassa profetallisessa sanassa.

Älkäät mieltänne pahaksi panko, ehkä minä näin laviasti kirjoitan
siitä uudesta opin onnettomuudesta, sillä ehkä huonoudessa halajaisin
minä pysyä _totuudessa_.

Ahlaisten Ylikylästä 2 p. toukokuuta 1845.

                                               C. G. Ilwan.

56. _H. Renqvistille_, 30 p. joulukuuta 1845.

Minun hyvin sydämellisesti rakastettu ystäväni! Ah, vaeltakaamme
hengessä Jesuksen elämän tiellä ja polulla, rakastakaamme
sydämellisesti toisiamme, eroutukaamme maailmasta ja ruvetkaamme
Jumalalle uskollisiksi loppuun asti, niin että armosta saamme elämän
kruunun Jesuksen verellä ja haavoilla!

Teidän kirjeenne, h:ra pastori, minä sain tänä 30 p. jouluk., vaikka
se oli kirjoitettu jo 12 p. syyskuuta, mistä suosiosta ja vaivasta
minä nyt saan kiittää teitä, h:ra pastori. Nyt muistan, mitä muutamia
vuosia takaisin syntyi sielussani, kun ensi kerran sain nähdä teidän
suomentamaa Juh. Arndtin "Totista kristillisyyttä": minä ylistin
Jumalaa, että hän on valinnut semmoisen aseen, joka on ryhtynyt
siihen ansiolliseen vaivaan, saattaa suomalaisillekin päivän valoon
niin ihanan kirjan. Silloin myös tapahtui, kun minä parhaallaan
olin silmäilemässä tätä ihanaa kirjaa, että luokseni huoneeseni
tuli odottamatta vanha pastorimme _Elias Lagus_, joka myöskin on
oikein hengellinen pappi ja on senjälkeen muuttanut täältä kymmenen
peninkulman päähän Wähä-kyröön, lähelle Waasan kaupunkia, johon hän
pääsi kirkkoherraksi -- minä arvelin sanoa, samalla kun katselin
sanottua kirjaa, tuli hän sattumalta ja kysyi heti tervehdittyänsä:
mikä kirja se on, jota luet? Minä annoin hänen katsoa sitä, ja hänen
sydämensä puhkesi ilosta, kun niin hyvää kirjaa saattaa suomenkin
kielellä lukea, ja lisäsi, ettei tämä Henrik Renqvist säästä
vaivojansa sanan palvelemisessa, sekä kertoi minulle h:ra pastorin
elämänvaiheet. Minä sanon, että aina siitä päivästä on se muistissani
pysynyt ja ollut sydämellisenä toivonani saada, jos Jumala niin
suopi, jollakin tavalla tulla tuntemaan teitä, h:ra pastori, vaikka
en ole saattanut havaita, kuinka se toteutuisi. Mutta minä jätän
sen Jumalan haltuun. Nyt on halpa ja mitätön mies Abraham Rönqvist
saattanut minun siihen tilaisuuteen. Minä sanoin: halpa ja mitätön
mies, ei sentähden, että häntä halveksisin köyhyydestänsä, ei! mutta
hänen juomishimonsa vuoksi, jonka vian kanssa monta muuta vikaa
on yhdistettynä. Jumalan henki oli hänet tosiaankin herättänyt,
mutta hän oli antanut himojensa voittaa; sillä nyt hän käyttää
kristillisyyttä elatuskeinonansa, hankkiakseen varoja juoppoutensa
harjoittamiseksi, josta paheesta minäkin olen häntä nuhdellut.

Minä tahdon nyt sanoa jotakin seutumme väärä-oppisten vaatteuksesta,
vaikkei niitä, Jumalalle kiitos, ole seurakunnassamme, mutta
yltäkyllin ympärillämme niin hyvin suomalaisia kuin ruotsalaisia,
opettajain ja sanankuuliain, ylhäisten ja alhaisten, köyhäin ja
rikasten, vanhain ja nuorten joukossa, jotka ovat voimakkaan
eksytyksen antaneet hairahduttaa itsensä niin, että he uskovat
valheen henkeä. Sivistyneestä kansaluokasta ja herrassäädystä ovat
etenkin naispuoliset saaneet sen hullutuksen, että muka on anteeksi
saamaton synti heille kantaa niitä vaatteita, joita he entisessä
tilassansa käyttivät. Sentähden ovat he antaneet värjätä kaikki
vaatteensa ja huivinsa mustiksi, ja vaatettaneet itsensä semmoiseen
virkapukuun, että selvään tuntee heidät joukkoonsa kuuluviksi. Minä
kysyin kerran eräältä nuorelta rouvasihmiseltä, minkätähden nuo
uudet kristityt (sillä niin kutsuvat heitä oikein ajattelevaiset,
vaan maailman lapset kutsuvat kerettiläisopin lahkolaisiksi tahi
körttiläisiksi) noin vaatettavat itsensä? Ja sain vastaukseksi, että
heidän opettajansa vaatii sitä, ja hän lisäsi, että sillä tavalla
tullaan maailmasta kieltäytymään; sillä nyt minua maailma halveksii
ja minä saan kärsiä pilkkaa Kristuksen tähden y.m. Minä sanoin,
ettei se ole Kristuksen tähden kärsimistä, vaan vaatteiden. Ja mitä
alhaisempaan kansaluokkaan tai talollisiin tulee, niin pukeutuvat
vaimot hyvin vaalean harmaasen puolivillaiseen, tamppaamattomaan ja
silittämättömään sarkahameesen, esiliinaan ja pitkään ja väljään
lievekurtikkaan, joka ennen oli varsin harvinainen ja näkymätön.
Heidän huivinsa ovat samallaiset, kuin R:n kappelissa. Viime vuonna
ryhtyivät he siihenkin vikaan, että mennä kesä-aikana paljasjaloin
kirkkoon ja ehtoollispöytään, ja tultuansa kotia heittävät he
tämän nunna- ja munkkipu'un ja pukeutuvat tavallisiin vaatteihin
ja jalkimiin. Ja mitä miehiin tulee, niin ovat hekin vaatetetut
virkapu'ulla, kaikki yhdellaisella myöskin vaalean harmaalla pitkällä
takilla ja ruotsalaiset käyttävät pyöreätä, matalaa ja harmaata
huopahattua, vaan suomalaiset tekevät itsellensä vaalean harmaasta
sarasta pyöreät lakit, niinkuin kalotit, vaan joissa on lippu
etupuolella.

He eivät tervehdi mielellänsä ketään, ainakaan ei kaikki heistä. Minä
tapasin matkalla kerran heistä yhden ja tervehdin häntä sanalla:
"hyvä päivä", ja kun hän vastasi vaan: "päivä, päivä", ihmettelin
minä siitä harvinaisesta tervehdyksestä, mutta toverini sanoivat
sen olevan heidän tapansa. Samoin kun Jesuksen nimeä mainitaan,
seisovat he kuin seiväs notkistamatta päätänsä tahi polviansa, olipa
se kirkossa taikka muualla. Yleisesti sanottu, se on kopea ja kylmä
kristillisyys, kristillisyys ilman Kristusta ja hänen osallisuuttansa.

Minä kerran kysyin harha-oppiselta harmaalta nunnalta, kuinka on
hänen sielunsa asia? Hän vastasi: hyvin. Minä lausuin: mutta mikä
on nyt syynä siihen, ettet enää niin kuin ennen tee kanssakäymistä
ja seuraa minulle, niinpä et edes tervehdäkään minua, etkä katso
minuun? Mihin on nyt hävinnyt kristillinen rakkaus kristittyjen
keskestä, jonka pitäisi olla kristittyjen oikea tuntomerkki ja
yhdistysside! Sillä jollemme rakasta toisiamme, niinkuin Kristuksen
ruumiin jäsenet, niinkuin saman Isän lapset, kaikki Jesuksen verellä
lunastetut, niin emme ole oikeita Jesuksen ystäviä. Sillä te olette
minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teille sanoo Jesus; ja
hän käskee meitä toisiamme sydämellisesti rakastamaan, sillä rakkaus
on Jumalalta y.m. Vähän ajateltuansa vastasi hän aivan riettaalla
ja röyhkeällä katsannolla ettei hänellä ole uskoa eikä rakkautta,
ei Jumalan eikä ihmisrakkautta. No, kuinka sitten, kysyin minä, ja
vastikään sanoit olevan hyvin kanssasi ja nyt taas sanot, ettei
sinulla ole uskoa eikä rakkautta. Jaa, niitä minulla ei ole, sanoi
hän. Minä: se lienee sitte varmaan hyljättävä oppi, joka teillä on,
niinpä perkeleellinen oppi, sillä perkeleellä ei ole uskoa eikä
rakkautta. Itse paha henki tekeytyy valkeuden enkeliksi vaan uskoa ja
rakkautta ei hänellä ole ja niitä hän ei saata matkia. Tästä suuttui
hän niin silmittömäksi, että hän sukkelaan lensi pois suojasta
suutansa aukaisematta.

Kovin pitkäksi kävisi kertoa kaikkia heidän hullutuksiansa ja kaikkia
heidän puheitansa, etenkin ensiksi tämän harha-opin synnyttyä
9 vuotta sitte, jolloin se ilmaantui S:n ja W:n kaupungeissa.
Sittemmin levittivät sitä muutamat harhaoppiset nuoret papit ympäri
maata. Mahdotonta olisi saattaa ja ennättää luetella kaikkia heidän
vehkeitänsä ja sitä paitsi se olisi tarpeeton, koska yhtäläiset
vallattomuudet ovat kerrottuina "Wäärän opin kauhistuksessa."

Mutta toinenkin harha-oppi on tällä seudulla ollut yleinen 12 tahi
13 vuotta taaksepäin. Se oli kuitenkin toisenlainen. Heränneet
kerääntyivät suuriin joukkoihin ja parvihin hengellisellä tavalla
rohkaisemaan toisiansa, etenkin sunnuntaisin iltapuolilla ja
iltasilla aina puoliyöhön, jolloin lukivat jostakin kirjasta,
lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, puhuvat hengellisistä
aineista ja lopettivat tavallisesti rukouksella, joka muuttui
kuitenkin äärettömäksi mölinäksi ja huudoksi, jota kiihoitti heidän
mielensä niin, että heitä tapasi kummallinen tauti, halvauksen
kaltainen, jossa he joukottain kaatuivat, pyörtyivät ja kun he
uudestaan selvisivät, läähättivät ja puhkuivat he niin, jotta luuli
hengen heistä lähtevän. Heillä oli myös tapana huutaa, että heidän
sydämensä tahtoi haleta y.m.

Oli vieläkin eräs harha-oppi silloin valloillansa muutamissa,
nimittäin semmoisissa, jotka ilmoittivat näkyjä ja ilmauksia
näkevänsä ja sanoivat olevansa toisinaan taivaassa ja toisinaan
taas helvetissä. Tämä hurmaus tapasi heitä melkein samalla kellon
lyönnillä joka ilta, jolloin lukemattomia luonnollisia ihmisiä
virtasi sinne katsomaan heitä ja kuulemaan heidän saarnaansa. Mutta
muilla seuduilla ja heidänkin joukossansa oli toisia rehellisiäkin
kristityitä, jotka huomasivat sen erhetykseksi ja alkoivat Jumalan
Sanasta osoittaa heille näitten raivoisien houreitten vääryyttä.
Minä matkustin kerran semmoisen ihmisen luokse oikaistakseni häntä,
koska ennen tunsin hänen olleen totisesti Jumalan hengen herättämän
sielun, mutta kun tulin hänen luoksensa, oli hän jo selvinnyt.
Minä kysyin häneltä muun muassa, jos hän tosiaankin oli taivaassa
ja helvetissä ja näki ne kappaleet, joista hän siellä kertoi. Ei,
sanoi hän, vaan se oli niinkuin joku olisi saarnannut sydämessäni
niin ankarasti, etten tahtonut ennättää sitä väleen huudahtaa kun
sitä minulle saarnattiin. Minä olen sittemmin, lisäsi hän, selvästi
saanut havaita, ettei se ollut muu kuin ylpeyden hengen luoma enkeli
syvyydestä, joka minua hallitsi. -- -- --

Paljon lienen nyt kirjoittanut, vaan vähän olen ennättänyt puhua
oman sieluni tilasta. Nyt saan vaan kertoa, että Jumalan Hengen
saavuttava armo aina lapsuudestani on lakkaamatta vaikuttanut minuun
siihen asti, kun ensi kerran menin Herran pyhälle ehtoolliselle
v. 1820. Silloin opastettiin minua elämän tielle, mutta nuoruuden
taitamattomuudessa kadotin vähittäin tämän tuntuvan armon, uskoin
kuitenkin sillä ajalla olevan hyvin laitani aina vuoteen 1828,
jolloin Jumalan Henki selvästi avasi silmäni näkemään totisen sieluni
hädän ja jolloin minä myös ensi kerran sain oikein nähdä turmelukseni
syvyyden. Sittemmin on Jumalan Henki opastanut minua vakaisesti askel
askeleelta elämän tiellä niin, että nyt saatan sanoa, tähän asti
on Herra minua auttanut, Ylistetty olkoon Hänen nimensä ja armonsa
iankaikkisesti. Amen.

Lapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.

                                               L. E. Niemi.

57. _H. Renqvistille_, l p. toukokuuta 1856.

Rakas ystävä Herrassa Jesuksessa! Tämän kautta saan minä toivottaa
teille onnea, menestystä ja siunausta Jumalalta, jolta kaikkinainen
hyvä anto ja täydellinen lahja tulee, kaikkihin teidän hyviin
aikomuksiinne sekä kirjain toimituksen että viinan hävityksen
suhteen. Minä kävin syksyllä Tampereella ja siellä ystävät minua
paljo nuhtelivat siitä, etten ole käynyt tykönänne, ehkä te olette
meidän isämme hengellisissä asioissa. He sanoivat, jos me oltaisiin
niin likellä kuin sinä olet, niin johan me olisimme käyneet hänen
tykönänsä, joka onkin meidän hengellinen isämme. Sillä ei ole
ketään muita, jotka niin isällistä murhetta pitäisivät meidän
sielumme autuudesta kuin hän on pitänyt sekä kirjan kääntämisen että
pränttämisen kautta. Ja se olisi minulle häviöksi, etten ole teitä
nähnyt ruumiillisilla silmillä. Edesmenneenä talvena aivoin kyllä
tulla, mutta en joutanut, enkä päässyt tulemaan. -- -- --

Mäntyharjusta 1 p. toukok. 1846.

                                       M. Ahvenainen.

58. _H. Renqvistille_, 26 p. joulukuuta 1848.

Korkiasti kunnioitettu herra ja minun hengellinen isäni! Minun
sydämeni ihastui suuresti, luin minä saan ne kolme kirjaa teiltä, ja
sydämeni tuli kiitollisuutta täyteen kun rakas Jesus on toimittanut
senlaisen sielun paimenen, taikka hengellisen isän, joka meille
oikein autuuden tien opettaa. Ja sinä rakas Jesus, sinun rakkautes
on tutkimaton; mitä sinä minussa olet nähnyt, kuin sinä olet minua
niin rakastanut, että sinä olet minua varjellut väärästä opista
ja villitsijäin seurasta, jotka ovat kyllä monta kertaa olleet
tarjona, vaikk'ei minun ole kertaakaan tullut mieleenikään, että
lieneekö toi oikein. Ja siitä minä olen juuri vihattava, ettei
ne minun voi omaa nimeänikään kuulla antaa. Enpä minä tahdokkaan
ihmisille kelvata, vaan Jumalalle. Jesus Christus on minun ja minä
olen hänen, sitä Pyhä Henki minulle aina muistutaa ja kirkastaa
minun uskoni silmäinsä edessä. Minun epäuskoni ja turmelukseni
ovat suuret; mutta eivät ne minua estä armo-istuimen Jesuksen tykö
menemästä. Tästä jumalallisessa valkeudessa näen minä ne pienimmätki
raiskat, joita ei yksikään ihminen olisi minulle taitanut sanoa.
En kuitenkaan laiskuuden ja valvomattomuuden tähden olisi ilman
rukousta saanut maistaa Kristuksen mielen kaltaisuutta. Te arvelitte
kirjoituksissanne, jos meidän piti vielä armon ajassa elämän. Kyllä
minä olenki koko syksyn ollut kovin tautinen ja ajatellut lähtöaikani
oleman liki, vaikka en kuolemaa pelkää, koska Jesus on ottanut
pois kuoleman odan. Kiitos olkoon Jumalalle, joka meille on voiton
antanut meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta! Minä olen tällä
kertaa niinkuin pieni lapsi, jota luvataan viedä kirkkoon, ja joka
kokottaa sitä aikaa, milloin hän pääsisi menemään kirkkoon; niin
minäki nyt odotan kuolemaa. Mutta Jumala ei tunne omaksensa muussa
kuin hänen poikansa verisessä vanhurskauden vaatteessa; sentähden
minä nyt tahdon niitä vaatteita hankkia joka-aikaisen katumuksen
ja parannuksen kautta, niin sitten on Jesuksen vanhurskaus minulla
vanhurskautena ja hänen pyhyytensä minulla pyhyytenä. Mitä te näette
minussa ymmärtämättömyyttä, viekäätte se rukouksissanne Herran eteen.
Kiitoksia paljon niiden rakkauden lähetysten edestä, jotka olen
saanut; Herra palkitkoon monenkertaisesti!

_Johan Hyvärisen_ jalka meni poikki kevät-kesällä ja hän sairasti
sitä koko kesän. Nyt hän pääsee kepin avulla kulkemaan, Silloin
Köyrin aikana, kuin minulle tulivat ne kolme kirjaa, ei Johan ollut
kotona; hän oli ystävissä ja tuli vasta jouluaattona kotiin ja sanoo
nyt nöyrimmästi sydämellisiä terveysiä ja pyytää eksemplaria niistä
kirjoista, joita minulle lähetitte. Hän on oppinut sitomaan kirjoja.

On meillä täällä vähäinen seura rukoilemassa: _Peter Huttunen_ ja
_Johan Sarin_. Tämä Sarin on köyhä mökinmies, jolla on 5 lasta. Ja
kun hän nai nykyisen vaimonsa, niin kaikki kielsivät, kuin se oli
surutoin, eikä taitanut yhtäkään lukea; mutta Johan oli rukoileva
ja siivo mies. Ja kuin ei kukaan tahtonut häntä ottaa huoneeseensa,
niin hän teki itsellensä metsään huoneen ja opetti vaimonsa lukemaan
niin että hän jo lukee koko Lutheruksen katekismuksen. Hän on hyvin
tyytyväinen, eikä laske lapsiansa kerjäämään, vaikk'ei heillä ole
paljo maan pruukkia. Kuin minä hänen näen, niin minun henkeni tulee
niin kehoitetuksi ja hän puhuu niin hengellisesti, eikä koskaan
valita köyhyyttänsä, vaan siitä sanoo oleman mielensä pahan, kuin hän
ei taida hyvää tehdä niin paljo kuin soisi. Hän lähettää terveysiä
ja nuhtelee itseänsä, ettei ole nuorena opetellut, kirjoittamaan,
että itse kirjoittaisi. Ei nyt mitään muuta, vaan terveisiä kaikesta
sydämestä; toivon saada olla ystävänne.

Rautalampi 26 p. jouluk. 1848.

                            Christina Stenbäck.

59. _H. Renqvistille_, 2 p. tammikuuta 1849.

Koska meitä on nyt Jumala auttanut uuteen vuoteen onnellisesti,
niin toivotan minä rakastetulle opettajalleni onnellista uutta
vuotta ja tuhansilla kiitoksilla muistan teidän viimeistä preiviänne
ja niitä kauniita kirjoja, jotka sen myötä tulivat, erinomattain
Ehtoolliskirjaa, joka valaisi minua niissä asioissa, joista ennen
olin pimeydessä.

Nyt tulen minä teidän tykönne uusilla sanomilla. Minä olen muutamia
kertoja käynyt Tuusniemen rajain sisällä ja vienyt sinne teidän
kirjojanne Ivar Saalmannin tykö, ja neljänä pyhänä pitänyt siellä
julkisen kokouksen, näyttäen Pyhän Raamatun todistuksilla heidän
luulonsa petolliseksi ja sitte kehoittanut rukouksen harjoitukseen
sekä itse työllä että muulla kanssapuheella. Ja niissä on nyt suuri
muutos tapahtunut, niin että neljän kymmenen paikoilla on niitä,
jotka taipuvat rukoukseen. Näin on Jumalan armo vielä heitäki
kutsuva autuuden tielle, joka on suuri Jumalan rakkaus. Ja se
suuri voima on ihmeellinen, joka siellä on Ruotsalaisen opilla yli
Kuopion pitäjän, nurkkiaan myöden. Kuopion papit, paitsi Granitia,
ovat tässä pimeydessä täysin määrin, mutta Tuusniemen pappi ei
kuulu kumpaankaan; hän pitää rukouksen puolta, vaan ei ensinkään
Ruotsalaisen.

Näillä uusilla seuraajillamme on halu käydä teidän luona, johon minä
olen heitä kehoittanut. Nyt oli heillä taas toinen meininki, josta
he vaativat minua teille kirjoittamaan, että jos teidän aikanne
olisi sovelias käydä täällä, niin he lupasivat maksaa kulutuksen;
vaan minä sanoit heille, ettei se ole pappein asia, eikä luvallinen
niinkuin meille, jotka emme kysy muilta lupaa kuin kontiltamme, kuin
lähtö minne tulee. Tämä vaatiminen on kyllä heillä todenteko, ja
matkustus olisi tarpeellinen, vaan kirkkoherra tehköön, kuinka paras
on. Juojärvellä Anders Kaistisen talossa olisi lupa käydä. Pyydän
siis nöyrästi lähettämään tästä asiasta minulle vastauksen, sillä he
halajavat teitä nähdä ja sitä minäki toivon halulla.

Tässä myös pyydän teiltä vakuutusta, lieneekö parempi olla neuvomata
Jumalan samalla muita ihmisiä, koska sitä vastaan on niin kauhia
vaino nousemassa, erinomattain Kuopion papeilta, joilla on uhka lain
kautta rangaista. Ja tässä kaatuu teidän päällenne, ei kuritus, vaan
pahin viha. Tämä nähdään siitä että Kuopion vara-kirkkoherra oli
syksyllä rippikoulussa sanonut kauheimmalla tavalla, jota ei surutoin
ihminen ollenkaan ilkeäisi suullensa ottaa, rukousta kieltäiskään,
että perkele on Renqvistin helvetistä oksentanut ja Renqvist sitte
oksentanut H. Tuovisen ja Mikko Hyvärisen, jotka nyt viettelevät
koko läänin. Tämä Hyvärinen on Sysmästä peräisin ja asuu Tuusniemen
kappelissa ja on ahkera rukouksen harjoittaja. Näin ovat asiat täällä
ja saataisiin toteen, jos tarves tulisi. Tämä vaino olisi Liperinki
papeilla, vaan provasti ei ole siihen suostunut ja nuoret papit eivät
julkisesti nouse yli provastin. Kyllä magister oli saarnatuolissa
kerran huutanut meidän pitäjässä olevan vääriä profeettoja, jotka
omat koulun käymättömät, eikä ymmärrä mitään, mutta neuvovat
kuitenkin ihmisiä. -- -- --

Minun kanssani on näin: jos minä jättäisin pois muille Jumalan sanan
ilmoituksen, jota luonto välistä tahtoo hävetä tehdä, niin ei minulla
olisi omantunnon lepoa, eikä rauhaa ei yöltä ei päivällä sentähden,
että se on itselleni neuvoksi ja kehoitukseksi. Niin usein kuin
minä sen teen, saan minä aina uuden valkeuden tuta oman sydämeni
sisällisiä koettelemisia. Sentähden nyt pyydän kirkkoherralta
vakuutusta puoleen eli toiseen, tietääkseni, mitä minun tulee
tehdä, mitä jättää tekemätä. Tätä en ole suruttomille papeille
vielä ilmoittanut, sillä he pitävät minua ilmanki mielipuolena
j.n.e. Terveysiä paljo minun puolestani ja kaikilta ristiveljiltä
ja sisarilta, toivotettu Isältä Jumalalta meidän Herran Jesuksen
suloisessa nimessä. Amen.

Kirjoitettu seuran puolesta ja oman asian kanssa Maljasalmella
Liperin pitäjässä 2 p. tammikuuta v. 1849.

                                           Henrik Tuovinen.

60. _H. Renqvistille_, 17 p. tammikuuta 1849.

Rakas ystäväni ja hengellinen isäni! Minä saan teille muutamilla
sanoilla ilmoittaa hengellisen tilani, josta minä suren, ja
ruumillisen köyhyyteni, josta minä häpeän senki tähden, että niin
kauvan olen viipynyt teille kirjoittamasta. Siihen on ollut esteenä
ensiksi, etten ole saanut rahaa niistä kirjoista, joka minun on
teille maksettava, ja toiseksi, että olen ollut niinkuin pois
langennut armosta. Mutta minä toivon, että, niinkuin rakas isä
armahtaa lastansa, tekin minua niin armahdatte ja annatte minun
nöyrän pyyntöni päälle tästä vastauksen. Jo seitsemän vuotta tätä
ennen olen raittiuden seuran kirjaan nimeni pannut, ja Herran armon
kautta lupaukseni pitänyt ja toivon elämäni loppuun siinä pysyväni.
Herra on suuresta armostansa etsinyt minua kadonnutta lammasta, ja
Hänen nimensä olkoon ijäti kiitetty! -- Ruotsalaisen seuralta olen
vihattava, mutta on kuitenkin minullaki muutamia ystäviä. Olisi
paljonki puhumista, mutta ei aika myöden anna, sen vaan sanon, että
toivon teille vanhan velkani vuoden sisällä tästä edes maksavani, jos
suinkin on mahdollinen.

Rauhan ja rakkauden Jumala varjelkoon suuren arvonsa kautta kaikesta
pahasta ja vahvistakoon kaikkeen hyvyyteen sekä teitä että minua!
Tätä toivottaa teidän ystävänne ja sanan kuulianne

Kuopiossa 17 p. tammikuuta 1849.

                                      Johan Haapalainen.
                              Nerkon kylässä Iisalmen pitäjässä.

[Johan Haapalainen tuli tunnustusvankina Svartholmassa ollessansa
Renqvistin tuttavaksi.]

61. _Samalle_, 23 p. tammikuuta 1849.

Terveysiä paljon teille, rakas herra, minulta alakirjoittajalta,
jos te vielä elänette; sillä tänne tuotiin teistä jo kuoleman sana,
jota ei kuitenkaan ole oikein tietty, onko se tosi vai valhe. Minä
en silloin saanut teitä nähdäkseni kuin täällä kävitte, sillä minä
satuin Revon kylään sillä ajalla koulua pitämään, vaikka olisin
kyllä ollut velkapää käymään teidän opetustanne kuulemassa, koska
ei ole muualla ollut tilaisuutta kiittää teitä lahjoitettuin
kirjainne edestä. Kuin se on tähän asti tullut laimin lyödyksi, niin
nyt, saatuani tilaisuuden teille kirjoittaa, sanon teille hyvin
paljon kiitoksia lahjainne edestä. Ja kuin se kuoleman sanoma tuli
korvilleni, niin minä hämmästyin, en sitä ajatellen, että teille
olisi kuolemassa vahinko tullut, vaan meidän oman etumme tähden
hengellisissä asioissa, koska ei vielä ole senkaltaista opettajaa
ilmaantunut kuin te olette, koko korvan kuuluvilla ja epäilen, tokko
Herra enään lähettänee toista. Iloisen mielen saisin minäki, jos
saisin kuulla teidän vielä elävänne.

Ne neljä kirjaa, nimittäin, Ankara varoitus, Wastauskirja, Wiinan
kauhistus, Kiroilian rukous sain minä Waselia Ratiselta samassa
käsiini, kuin ne Parviaisen poika oli siihen jättänyt. Eläkäät
terveenä, rakas opettaja. Sonkajassa 23 p. tammikuuta v. 1849.

                                          Aaron Öhrn.
                                        Lasten opettaja.

62. _Samalle_,Svartholmasta 5 p. heinäkuuta (v.?).

Minun rakas opettajani! Minä olen tullut kehoitetuksi teidän tykönne
tulemaan yhden sielun tähden, jonka Jesus verellänsä on ostanut.
Jumalan henki on saanut sijan hänen sydämessänsä. Tämä nuorukainen
ei luullut olevan itsellänsä syntiä helatorstakiin asti, jona
hänen ymmärryksensä silmät avattiin näkemään, että joku askele ja
hengenveto, kuin hän maailmassa elänyt on, on synti. Hän palvelee
tässä saaressa, mutta ei tahtoisi palvella tätä isäntää, eikä mennä
pois sentähden että luulee joutuvansa entiseen suruttomuuteensa. Ja
kuin hän on minulta kuullut, minkälainen pastori on ja että siellä
on paljo heränneitä, niin hän on kimpussani, että minä laittaisin
hänen sinne palvelemaan pastoria, sielunsa pelastuksen tähden. Minä
en tee väärää todistusta, enkä tahdo sanoa hyvää pahaksi, enkä pahaa
hyväksi; mutta viriä työntekiä hän on. -- -- --

Ei mitään muuta tällä erällä; me elämme kaikki ja sielun terveys
on minulla myös ollut näinä aikoina, ja toivotan sitä samaa teille
Jumalalta.

                                         Junas Pakki (Back).

63. _Samalle._

Nyt minä en tiedä muuta kirjoittaa kuin oman luontoni saastaisuudesta
ja sydämmeni turmeluksesta, joka aina minua reutua toista tietä
kulkemaan, eikä anna itseänsä ojentaa Jumalan sanan ojennusnuoran
jälkeen. Niin perki paha on minun turmeltunut sydämeni saastaisuus,
että minä aina tulen Isän Jumalan Luojan ja Lunastajan ja Pyhän
Hengen Pyhittäjän murheelliseksi saattamaan. Tästä häjyn lihani
kuolettamisesta tarvitsisin suuresti Vapahtajani ja teidän, minun
opettajani, esirukousta silloin kuin en jaksa itse edestäni rukoilla.

Silloin kuin tutkistelen Jumalan sanaa, täyttää murhe sydämmeni,
etten jaksa niin elää kuin Jumalan sana neuvoo; aina menee toisin
kuin Jumala sanassansa sanoo: niin turmeltunut on minun lihallinen
luontoni joka aika ja joka päivä. Siitä minulla on suuri murhe, että
halu ja ahkeruus puuttuu, ja sen kautta tulen kolme-yhteisen Jumalan
suuren armon kadottamaan.

Kyllä te armon kautta tiedätte, ilman minun kirjoittamattaniki, että
yhtä ja toista kirjaa sanotaan mitättömäksi, vaikka kaikki kirjat
ovat Raamattuun perustetut. Olkoon mitä lajia kirjoja tahansa, ne
ovat kaikki sielun ylös-auttamiseksi. Mutta me olemme niin soenneet,
ettemme käytä kirjoja hyväksemme, vaan pahennukseksi. Ei siihen
ole Jumalan, ei opettajain syytä, vaan syy seisoo meidän omalla
puolellamme, josta Vapahtaja itkein valittaa. Me polemme hengelliset
kirjat: nyt ei pitäisi olla Kempin, ei Armellan kirjoja, ei Rukouksen
tarpeellisuuden kirjoja. Nämäthän ovat jo viimeisen ajan merkit.

Olkaat te, opettajat, siinä harjoituksessa eteenki päin, johon Herra
on teitä kutsunut armonsa kautta. Pyytäkäät eteenkipäin ojentaa
hätääntyneitä sieluja rientämään Vapahtajan tykö, saarnaten laista,
joille lakia tulee, evankeliumia, joille evankeliumia tulee.

Jos minun sieluni olisi siinä tilassa kuin Armellan sielun tila oli
aina viimeiseen hengenvetoon asti, niin minäkin toivoisin Jesuksen
edesvastaajakseni; mutta minun elämäni et ole mitään hänen suhteensa.
Hän riippui kovasti Vapahtajassa, sillä hänen elämänsä ei ollut
pensiä, ei kylmä, eikä haluton, vaan kiivas, palava ja ahkera. Mutta
minun täytyy vaiketa ja hävetä itseäni ja painaa kasvoni tomuun ja
mykistyä elämäni suhteen, kuin niin harvoin muistelen Vapahtajani
haavoja ja katkeraa, kovaa kuolemaa.

                                              Joh. Tolkki.

64. _H. Renqvistille_, Pietarista 3 p. jouluk. 1849.

Korkea arvoinen h:ra pastori!

Vaikka kelvoton saan minä kunnian toivottaa h:ra pastorille iloista
joulua, kaikellaisella menestyksellä ja siunauksella, että rakas
Vapahtajamme olisi uskollinen vieras.

Minä saan kiittää h:ra pastorin kirjeestä, jonka olen oikein saanut,
mutta samalla saan rukoilla anteeksi laiminlyömistäni, että olen
antanut niin kauan odottaa rahoja, jotka nyt seuraavat. Vastoin
tahtoani tulin matkustamaan tänne Pietariin, ja nyt on mennyt
huonosti kaiken maallisen toimeni kanssa, ja sen lisäksi olen
ollut sairaana täällä tässä vieraassa kaupungissa. Mutta Jumalalle
olkoon kiitos ja ylistys, että hän on niin armollisesti auttanut
minua niin monen surun ja murheen läpi, joita hän on nähnyt minulle
tarpeellisiksi. Tyytyköön mieleni Hänen isälliseen tahtoonsa. --

                                            Eva Calenius.

[Kuollessaan testamenttasi hän 500 ruplaa Lähetysseuralle Helsingissä.]

65. _H. Renqvistille_, 4 p. huhtikuuta 1851.

Ensisti sanon ja ilmoitan teille, että pari viikkoa sen jälkeen kuin
teidän tuonta läksin, kohtasi minua suuri kiusaus. Minä jouduin
epäilykseen ja silloin paloi omantuntoni tuli niin väkevästi,
että rupesin nääntymään. Minä viheliäinen rukoilin silloin sitä
lakkaamaan, ja se kesti vähän aikaa ja minä tulin ihmeellisellä
tavalla autetuksi. Nyt on taas toinen kavalampi kiusaus. Minun oma
rakennukseni nousee niin korkialle; ja vaikka se on vastoin minun
tahtoani, niin en minä sitä voi kukistaa. Kyllä minä sen ymmärrän,
etten ole muu kuin välikappale Jumalan kädessä, vaan kuitenki, koska
näen puheeni vaikuttavan jotain enemmän kuin ennen, niin pahat
ajatukseni pyytävät minua vetää hengelliseen ylpeyteen ja minä
vaivainen en pysy hengen köyhyydessä. Siitä ajasta asti, kuin epäilys
minulta katosi, on minulla ollut niin keviä ja huokia, että pelkään
olevani kokonaan eroitettuna siitä rististä, jota Vapahtaja käskee
päällemme ottamaan. Minä puhuin tästä vara-kirkkoherralle B:lle, ja
hän selitti minulle, että saan olla visseytetty armosta. Minä sanoin,
kuinka tämän kaltaisen kuin minä olen on sovelias olla levollisella
omalla tunnolla? Sillä mitä minun virkaani ja toimituksiini tulee,
niin olen enemmän tukkinut kuin avannut toisille tien taivaasen, sen
vähemmin olen itse sinne pyrkinyt. Ja kuin katselen käskysanoja, niin
näen koko elämäni olevan peräti toisenlaisen kuin pitäisi olla. Jos
ihminen tahtoo pysyä saarnan visseydessä armosta, niin pitää katumus
ja syntein kauhistus edellä käymän; mutta katumus ei ole niin pian
tehty, eikä minulla ole ollut katkeraa omantunnon soimausta muuta
kuin yksi yö. Hän vastasi: ei katumus tosin ole niin pikaisesti
tehty, mutta olkaa kuitenki levossa, se tulee vähitellen itsestänsä
aikaa myöten. Vaikka tämä vastaus ei ole sovelias minun lihalliselle
mielelleni, jätti se kuitenki minun peräti häijymäisiin ajatuksiin
ja antoi minulle tilan hengelliseen ylpeyteen, jonka kanssa minun
on nyt täytynyt taistella. Jonka tähden minä nöyrimmästi rukoilen
teitä tutkimaan tätä minun sieluni tilaa ja muutamilla radeilla
kirjoittamaan minulle ojennusta. Ja jos ette minun itse tähteni
minua kuulisi, niin armahtakaatte toki niitä monia sieluja, joidenka
opettajana minun oleman pitää. Tätä pyytää suurimmalla nöyryydellä
j.n.e.

Ruskealassa 4 p. huhtik. 1851.

                                              Adam Suppanen
                                              koulumestari.

66. _H. Renqvistille_, 8 p. toukok. 1851.

Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori! Aivan nyt sain ystävällisen
ja hyvin tervetulleen kirjeenne 25 p:ltä viime huhtikuuta. Kuinka
tervetullut se oli, huomasin siitä, kun silmät kyyneltyivät lukeissa,
vaikka se sattui kovaan sotamiehen sydämeen.

Kiitoksia, h:ra pastori, nöyrimmästi minulle antamistanne
varoituksista nykyisten ja tulevien kiusausten suhteen. Jo monta
aikaa on näyttänyt minusta kummalliselta, että Herramme ja
Jumalamme niin erittäin pitkämielisesti on sallinut pimeyden voiman
soaista lunastettujen silmät, jottei heidän töistään saattanut
aavistaa, kuka heidät on lunastanut ja kenellä on omistusoikeus
heidän sieluihinsa, vaikka lupaus kuuluu, että Jesus on saava
voimakkaat saaliiksensa. Mutta kun omassa sydämessä saadaan havaita
ymmärrykselle käsittämättömällä tavalla, kuinka Jumala johdattaa
syntistä ajattelemaan murheen laaksossa olemisemme tarkoitusta
-- ja sitä seuraavaa loppua, että kelvottomimpana jouduttautua
armoistuinten luokse että syvimmässä alammaisuudessa Jumalan Hengen
johdolta kerjätä armoa Sovittajan korkean sovintouhrin tähden,
silloin selkenee myös, että Sovittajan esirukouksella rangaistus
on toistaiseksi jätetty, ympäri kaivamalla, jos se vielä olisi
mahdollista, taas hedelmättömän puun korjaamiseksi. Ja se onkin
tarkoitus, että Vapahtaja saattaisi voimallansa vaikuttaa kiusauksen
ajalla niihin, jotka toivovat ja rukoilemat saadaksensa totella
Jesuksen käskyä: _Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja
olette raskautetut, ja niin tahdon teitä virvoittaa._ Matth. 11: 28.

Mitä ulkonaisiin kiusauksiin ja niiden vaarallisuuteen tulee,
taitaa vaikein olla väärä oppi, joka valitettavasti nykyään
on monellainen. On tosiaankin vaikea löytää yksinkertaisuudessa
opetettuja oikealla evangelisella pohjalla, jotka kuitenkin oppinsa
levittämisellä pysyvät itsepäisinä, niinkuin esimerkiksi se opettaja
tekee, josta h:ra pastori puhuu ja joka asuu hyvin lähellä minua.
Hänpä vasta on tekeytynyt levittämään ajatustansa uskosta, mutta se
karskahtaa kallioon, kun Vapahtaja itse armollansa antaa johdattaa
yksinkertaisia.

Mitä taas sisällisiin kiusauksiin tulee, näyttää kysymys siitä
olevan komin vaikea, koska sisällinen tilamme useasti saattaa
semmoista osoittaa, että vaikka mielellämme tahtoisimme, emme
kuitenkaan uskalla, uskoa itseämme yhdistetyksi kalliin Vapahtajamme
kanssa. Ja tästä riippuu kuitenkin kaikki, niinkuin väärien
oppien raapustaminen, lapsellinen uskallus ensimäiseen käskyyn,
voitto jokapäiväisessä sodassa vihollisia vastaan, ja mitä ikinä
muuta tapahtunee. Minä hyvin mielelläni toivoisin saada teidän
selitystänne, h:ra pastori, milloin poloinen itseänsä pettämättä
saattaa uskoa itsensä Vapahtajan omaksi.

Minä olen ollut tilaisuudessa hankkia tuonta teidän, h:ra pastori,
käännöksistänne ja niissä luullut näkeväni hyvän osoitteen Jumalan
hyvyydestä hankkimaan suomalaisille talollisillemme semmoista
opetusta, joka on nykyajan hengellisten tarpeiden mukainen, kun
oppi niin haikeasti vääristellään valheellisesti ja itsepintaisesti
kestävien aatteiden mukaan. Niitten esipuhe sisältää samallaisen
hengen, joka on valloillansa siinä pienessä etsivien sielujen
joukossa, joihinka minäkin olen saanut onnen itseni lukea. Minä
olen varsin tyytyväisenä havainnut kysymyksessä olevan esipuheen,
valaisevine muistutuksineen, sisältävän opetuksia pahan estämiseksi
ja totuuden tietoon tulemiseksi, mitä totuutta sielun pitää käyttää
autuutta etsiessä. Sillä aina on helpompi sanoa minkälainen on
oltava, kuin opettaa, kuinka tullaan tarpeelliseen muutokseen, joka
armoitetulla pitää olla. Minä hankin siis itselleni huvin heti saada
vahvistautua ja vahvistaa omaiseni "Pyhän Raamatun Ytimestä."

Hartaita ja sydämellisiä terveisiä toivovat vaimoni ja koko
ympäristöni, niistä palvelustytöt Kristina ja Ester saadaksensa minun
kauttani lähettää h:ra pastorille. Saakaamme kerran kaikki yhteisesti
taivaassa tervehtiä toisiamme ja ihmetellä ansaitsemattoman armon
suuruutta. Tätä toivoo

Ylänneen kartanossa 8 p. toukok. 1851

                                            J. R. A. Jägerhorn.

67. _H. Renqvistille_, 2 p. heinäkuuta 1851.

Kuin me olemme saaneet kuulla, rakas opettaja, teidän ahkeruutenne
ja halunne Jumalan ja Kristuksen valtakunnan levittämisestä ja
lunastettuin sieluin pelastuksesta, jonka me olemme myöskin
havainneet "Wäärän opin kauhistus kirjasta" ja siitä nähneet
teidän sotivan vääriä lahkokuntia vastaan, ja myös tiedämme teidän
toimittaneen suomen kielisille monta hyvää kirjaa, joita on täällä
eniten tätä aikaa löytynyt käsikirjoituksissa; niin meidän pieni
joukko rakastaa teitä niinkuin asetta Herran kädessä ja toivoo teitä
nähdä ja puhutella. Mutta kuin teidän ja meidän välillä on pitkä
matka, sillä me asumme Lohtajassa, niin olemme ajatelleet kirjoittaa
teille, toivoen, että se veljellinen rakkaus, joka syttyy Kristuksen
rakkaudesta, ulottuu niiden kaukanakin asuvain tykö, joita ei olla
luonnon silmillä nähtykään. Me olemme saaneet kuulla siellä olevan
kirjan präntinkin, ja koska täällä olisi monta kirjaa, joita ei
nimi-kristittyin suuri joukko tunnekkaan, niin kysymme, jos kävisi
laatuun siellä präntätä näitä käsikirjoituksia, joita nimitetään
_mystico-kirjoiksi_, niinkuin Krist. Ant. Römeling kirjassansa
theologia mystica [Eipä theologia mystica olekkaan Römelingin vaan
Jean Pordagen tekemä kirja. Suom. muist.] (se on suomeksi: salainen
Jumalan opetus) sanoo ja kirjoittaa. Sillä tämä opetus on salaisella
tavalla sielun salaisessa pohjassa Pyhältä Hengeltä eteen asetettu,
ja tulee pannuksi vastatuksin puustavi- ja koulu-theologiaa, jota
opitaan kirjasta järjen voimalla. Hän sanoo toisessa paikassa:
kuinka on se mahdollista, että se sotamies on seisomainen vihollisen
edessä, joka poikkee järjestyksestä ja ottaa muuta eteensä. Jos hän
ulkonaisella ruumiillansa jotaki toimittaa kutsumisessansa, niin
sielu on kuitenki Kristuksen sotalipun alla, eikä se saa sisällisellä
ihmisellä näihin maallisiin ryhtyä. Kunki täytyy vaikuttaa siinä
keskeydessä, jossa hän seisoo, ja vaikka meidän tilamme vaatisi
jotaki maallista korjaamaan, niin ei se saa kuitenkaan ikänänsä tulla
sydämeen, joka yksinänsä on sen suuren Jumalan oma.

Mutta jos meidän pitää saaman voiton, niin meidän tulee kaikkein
enimmän sotia itseämme vastaan. Sisällinen vihollinen on aina
vaarallisin, niin myös meidän maailman henkemme lihallinen tahto
meissä. Kuin tämä kotovihollinen on voitettu ja alas painettu, niin
ne ulkonaiset täytyvät itsestänsä antaa itsensä vangiksi. Mutta koska
se ennen parannusta hallitsi sielussa niinkuin kuningas, niin pyytää
se aina saada entistä valtaansa.

Meidän nöyrä ja ystävällinen anomisemme olisi saada tietoa tänne,
jos niitä "salatun elämän" kirjoja siellä on muita osia präntätty
kuin se ensimäinen. Pyydämme tähän antamaan meille vastauksen.
Paljon terveysiä kaikilta veljiltä ja sisarilta yhteisesti. Lohtajan
pitäjässä ja Ylikannuksen seurakunnan Wälikannuksen kylässä 2 päiv.
heinäkuuta v. 1851

                                         Isaak Kattilakoski.
                                            Erik Tokola.

68. _Samalle_, Jyväskylästä 8 p. helmikuuta 1853.

Vastaukseksi monista preivistänne on ensisti anteeksi pyyntöni, etten
tätä ennen ole vastannut, johon on ollut monta syytä.

Minä läksin 8 päivänä joulukuuta Turkuun ja pääsin Tuomaan päivänä
Ylänteen kartanoon, jossa tulin olemaan 15 p. tammikuuta sentähden
kuin olivat maat sulana. Siellä pidimme monta kallista seuraa. Sitte
läksimme Turusta 20 p. tammikuuta ja tulimme Tampereelle 24 p. samaa
kuuta ja kuin menimme mamseli H:n tykö, niin oli saanut teiltä
preivin, jota oli lukemassa ja jossa te kaipaatte minun päälleni,
etten ole vastannut preiviänne. Samassa kun istuin tuolille, sanoi
mamseli: tuossa se nyt istuu laiska kirjoittaja, Tuolla tavalla sain
häpiää kunnian siaan ja se oliki oikein. Sitten tulimme Jyväskylään,
jossa taas sain lukea preivinne Willgrenille. Se oli aivan
ihmeellistä, että yksi niistä Pyhän Raamatun Ydin-kirjoista joutui
Hedbergin käteen, jota lukiessaan hän oli aivan alakuloinen, ja kun
vielä sen lisäksi yksi ystävistämme nuhteli häntä väärästä opista,
vastasi hän: siitäpä olenki useasti ollut kiusattu.

Kartanon ystävät voivat hyvin ja erinomaittain kapteini [Jägerhorn
Ylänteen kartanossa.] on kasvanut kristillisyydessänsä; häneltä
saatte paljo terveyksiä, ja samoin minulta ja veljeltäni ja Annilta.
Kirjoitti alaisin ystävänne

                                          Gabriel Purri.

[Gabriel Purri muutti Laukaalta Mikkelin kaupunkiin.]

69. _H. Renqvistille_, 8 p. maaliskuuta 1855.

Jumalan rauha Jesuksessa Christuksessa olkoon kaikkein meidän
kanssamme! Rakas opettajani! Aikoja on jo kulunut siitä saakka,
kuin minä palasin syntymä-paikoiltani, ja ovat päivät niin ohitse
menneet, etten vielä olekaan antanut teille tietää minun köyhän
sieluni asioista. Herran armoa olen kyllä saanut nautita; sillä, ehkä
Hän on minua saattanut monen pimiän ja murheellisen laakson läpitse,
niin tunnen kuitenki tässäki hetkessä, että minä olen Hänessä ja Hän
minussa. Jo kesällä Hän otti minulta vaimoni ja nuoremman lapseni
pois. Se tuntui kyllä sydämelleni karvaalle, kuin jäin poikani kanssa
yksin, vaan iloiten kiitän Häntä kuitenki, että antoi, niinkuin
sielun paimen todisti, vaimolleni sen tallelle pannun elämän kruunun,
jota minäki odotan.

Senjälkeen olin minä ruumiillisen sairauden tähden viikon aikaa
kokonansa suruttomassa seurakunnassa ja siellä tahtoi vihollinen
sydämessäni päästä vallan päälle; vaan kiitos Vapahtajalleni,
että Hän antoi minulle terveyteni jälleen, niin että pääsin
Pietariin, jossa apulainen Suomen seurakunnassa Sirelius sanalla
taas herätti ja oikasi ja ylösrakensi hoiperoitsevan uskoni. Nyt
olen matkustanut ympäri Inkerin maata ja olen kohdannut monta
kristikumppania, uskovaisia sielun paimenia myöskin. Täällä on
paljo heränneitä, vaan suurin osa, Jumala paratkoon! väärillä
teillä; ja ovatki niin paatuneet erhetyksissänsä, ettei niitä enään
liikuta Jumalan sanakaan. Herra on antanut kuitenki armonsa koittaa
näilleki onnettomille, sillä moniaissa seurakunnissa on täällä tosi
toimellisia opettajia, joiden opetus on ainoastaan Jumalan sanaa,
niinkuin teidänki.

Kirjoja olen täällä kaupinnut kuin en ole jaksanut raskaampaa työtä
tehdä. Nyt ei ote minulla tällä kertaa muuta sanomista kuin kiittää
Herrani kautta sielussani teitä, rakas opettaja, kaikkein teidän
opetustenne edestä, joita muistelen aina matkallani.

Terveysiä sukulaisilleni ja Vartiaisen Leenalle. Kirjoittakaat
minulle, rakas opettaja, se olisi suuri kehoitus sielulleni. Kirjan
voitte lähettää pastori Saelanille Liisilään. Jumalan armo Jesuksessa
Kristuksessa ilmestynyt olkoon teidän ja meidän kaikkein kanssa!
Nöyrimmästi teidän entinen palvelianne

                                            Jaakko Kinanen.

70. _Samalle_, 4 p. kesäkuuta 1855.

Sammuttaakseni haluani puhutella teidän kanssanne lähenen minä
teitä nöyrästi näillä ratiloilla. Kerran jo lähetinki teille
kirjaisen, vaan kuin en ote vastausta saanut, niin luulen sen
varmaanki kadonneen. Sentähden saan minä teille iloksi ilmoittaa,
että etenki nämät viimeiset ajat olen minä saanut oikein tuntea
Herran läsnä-olon, ja vaikka hitaasti niin kuitenki olen eteenpäin
kulkemassa. Älkäätte minua niin ymmärtäkö, että kerskaisin itsestäni,
ei, vaan Herrassani Jesuksessa Kristuksessa minä kerskaan, joka on
minun pyhyyteni ja vanhurskauteni tuolla Isän oikialla kädellä, jolle
olkoon kiitos ja kunnia.

Ulkonaisesta rukouksesta on minulle tullut kiitos moniain
kristiveljein kanssa, ja en ole itsekkään oikein selvällä pohjalla
siinä asiassa. Jos, esimerkiksi, minä saan kokonansa suruttoman
käskeä, jos ei muuta, kuitenki vaikka ulkonaisesti polvillensa
lankeemaan ja rukoilemaan? Itse minä kyllä sen tunnen, että jos joku
päivä menee ohitse, ettei minulla ole tilaisuutta rukoilla oikein
polvilleni langeten, niin kohta kaipaa tuntoni sen ylitse. Vaan en
tiedä, mitenkä muille, jotta oppia pyytävät, tulee sanoa. Sentähden
rukoilen nöyrimmästi, että kirjoittaisitte lyhykäisen selityksen
tästä tärkiästä asiasta. -- -- --

Terveyksiä paljo teidän rouvallenne ja lapsillenne. Nöyrimmästi
rukoilen, että täyttäisitte anomiseni ja kirjoittaisitte minulle
kirkkoherra Saelanin kautta.

Jumalan rauha Jesuksessa Kristuksessa olkoon teidän kanssanne!

                      Teidän entinen palvelianne ja opetuslapsenne
                                     Jaakko Kinanen.

Onko Sortavalan puolella ilmaantunut niitä, jotka antavat itsensä
kuohita? Täällä on niitä onnettomia sadottain.

71. _Samalle_, 28 p. kesäkuuta 1857.

Seppä Matts Limnell, Panelian kylästä, Euran pitäjästä ja Kiukaisten
kappelista, on pyytänyt minua kirjoittamaan teille ja kysymään
neuvoa hänen sielunsa tilasta. Hän sanoi: usiampia vuosia takaperin
olin minä armon tilassa mutta maailma ja maallisten kappalten halu
virkosi jälleen valvomattomuuden tähden, enkä sitte enään ole armosta
vakuutettu ollut. Kohta sen jälkeen makasin sairaana koko vuoden.
Minun tilani on juuri senkaltainen, kuin _Johan Bunian_ kirjoittaa:
"Yhden kristityn vaellus-kirjassa" miehestä joka istui rautahäkissä.
Menneenä syksynä hän jo sitä valitti minulle ja minä neuvoin silloin
häntä tukemaan Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" toisen kirjan
alusta 1, 2 ja 3 luvun perään-ajatuksella ja huokauksella, että Herra
hänelle ilmoittaisi hänen sielunsa tilan.

Kun minä kysyin: vieläkö synti on niin rakas kuin ennenki, niin
hän vastasi: ei; omatunto minua alati nuhtelee synnistä, minä olen
muutoin niin paatunut: minä olen tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan.
Minä: no kuin omatunto alati muistuttaa synnistä, niin seuratkaat
Jesuksen suloista kutsuvaista ääntä Matth. 11: 28, ynnä monen muun
armolupauksen kanssa; lukekaat Jumalan sanaa, niinkuin Freseniuksen
"Rippikirjaa" ja paetkaat Jesuksen tykö kaiken teidän paatumuksenne,
syntinne ja turmeluksenne kanssa, ristin juurelle, ja luottakaat
Hänen suureen sovinto-uhriinsa. Te tiedätte, että se "on täytetty",
synnin velka on täydellisesti ja ylivuotavaisesti maksettu,
ijankaikkinen vanhurskaus on edestuotu j.n.e. Niinkuin te sanoitte,
että te armon kautta vihaatte syntiä ja usein huokaatte: Herra Jesu,
auta minua, ettekä myös epäile Kristuksen ansion täydellisyydestä,
ja teillä myös välipäin on armon vilaukset; niin ette vielä ole
tehneet syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Paetkaat siis Jesuksen tykö
ja rukoilkaat Häntä pyhällä verellänsä pesemään teitä puhtaaksi.
Jesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista
synneistä. Rukoilkaat, että hän teitä pukisi Hänen vanhurskautensa ja
viattomuutensa puvulla.

Hän vastasi: kyllä minä sitä olen koettanut, mutta ei minulla ole
armon vakuutusta...

Minä olen kysynyt Daniel Dahlbergiltä ja torppari Gustaf Satolalta,
jotka asuvat samassa kylässä (jotka myös lähettävät terveyksiä
teille), kuinka sepän sielun tilan kanssa on laita? Dahlberg vastasi:
seppä ei ole enään useana vuotena voinut työtä tehdä, vaan hän
lukee ahkerasti Jumalan sanaa ja viettää siivoa elämää. Ja kuin
seuraa pidetään kylässä välistä yhdessä välistä toisessa talossa,
niin hän on läsnä. Toisinansa hänellä on armon vakuutus, mutta
enimmästi hän valittaa olevansa juuri sen miehen kaltainen, joka
istui rautahäkissä, niinkuin Bunian kirjoittaa. Toisinansa tyytyy
hän myös tähän Jumalan johdatukseen, sanoen: "Herra tietää oikian
avun ajan, Hän kaikk' toimittaa parahin." H. Satola sanoi: Limnell
käy pyhällä ehtoollisella, mutta sanoo ennen sinne mentyänsä, ettei
se häntä hyödytä, vaan paaduttaa, ja sieltä palattuansa hän sanoo
samaa. Samoin hän mainitsee seurassa käymisestä, mutta menee kuitenki
sinneki. Paljo hän myös kyyneleitä vuodattaa joka päivä tilastansa.
Hän mainitsi vielä: minä olen rukoillut Jumalaa armahtamaan minun
perhettäni ja Herra on kuullut minun rukoukseni. Herättävä, valittava
ja kääntävä armo tekee voimallisesti työtä heissä. Jumalan kiitos!

Kaikesta tästä pyydän minä teiltä hyvää neuvoa ja vastausta tälle
rakkaalle kristiveljellemme.

Rauma 28 p. kesäkuussa 1857.

                                             J. M. Ilwan.

72. _Samalle_, 1 p. helmikuuta 1858.

Kallis ystävä Jesuksessa! Koska olemme nyt olleet kauvan aikaa
ruumiin puolesta eroitettuna, eikä olla oltu suupuheisilla,
emmekä kirjoituksenkaan kautta ole toisiamme lähestyneet, niin on
tullut monesti mieleeni katsomaan, ettei vaan usko olisi minussa
kuollut rakkauden töistä. Monesti olen ajatellut apostolin sanoja:
"muistakaat niitä ensimäisiä aikoja." Tämä on tehnyt minulle halun,
että vielä käydä katsomassa ja suullisesti puhuttelemassa teitä,
rakas ystävä, ennenkuin Herra meitä pois kutsuu; vaan kuin siinä
on ollut aina minulla esteitä monia, niin olen tahtonut pyytää
jättää tämän asian Herran armovaikutusten alle, enkä tahdo itse olla
esteenä, jos Herra tekin selvän käskyn lähteä tielle. Nyt luetan
vaan ystävälleni kirjan mielihalussani. On mahtanut teidän mieleen
tulla minun kohdaltani peloksi se hengellinen kuolema, joka on joka
päivä ja aika tarjona, jos ei usko ihminen joka päivä uudistetuksi,
vanha ihminen himoinensa kuoletetuksi, Jumalan rakkaus Pyhän Hengen
kautta pyhitetyksi, vaeltamaan Jumalan tuntemisessa, uskovaisten
kanssakäymisessä ja Hengen yhteydessä.

Kuin sanoin, ettemme ole kauvalle aikaa yhdessä olleet vaan se oli
Mikkelin markkinoilla ensikerran, kuin me tulimme yhdistetyiksi
sillä Isän Jumalan rakkaudella, joka oli niin ihmeellistä, sillä se
kävi minun, niinkuin Korneliuksen kanssa Minä olin toista vuotta
vaeltanunna lain varjon alla, ulkona Vapahtajan ansiosta; mutta kuin
suuresti halajin armoa ja uskon vakuutusta, niin vissisti sain Pyhän
Hengen kautta, joka kirkasti Jesuksen ansion, vajotti hänen verensä
viheliäiseen sieluuni, joka sitte peitti ja upotti syntein paljouden
Jumalan laupeuden vereen, josta vuoti minulle lapsen-oikeus. Siinä
sain tuta sen sanan: "niinkuin saaliin jaossa iloitaan". Mitäs ilo
silloin on kuin synnin orja otetaan taivaan herkkupöytään! Tämän
muisto vetää veden silmään. Vaan kuin sitte laskettiin uskossa
elämään, niin on siinä Herra minua ihmeellisesti kuljettanut. Hän on
minua Henkensä kautta johdattanut ja opettanut ja sitte Hän lähetti
teidät Mikkeliin, niinkuin minulle puhumaan. Ei kukaan usko sitä
iloa, mikä minulle tuli. Mitä puhuitte, ne kaikki olivat niinkuin
ainoasti minulle puhutut. Kuin minä vasta olin koetellut, niin uskoin
todeksi kaikki, koska ne olivat niin minun koettelemiseni jälkeen.
Niin tulin uskoon, sain rakkauden sieluhuni. Sen ilon alla tulitte
sydämelleni niin kalliiksi, etten ensimältä elänyt sitä päivää, jona
en olisi ajatuksillani käynyt Sortavalassa luonanne. Aina se on ollut
minulla kalliissa muistossa, kuinka Jesuksen rakkaus meidät armon
kihlauksella kihlasi.

Se on minun autuuteni perustus, että minä uskosta elän Se on minun
uskoni, minkä armoittamisessa sain, että Jesuksen kautta tulen hänen
verellänsä synnistä pestyksi kuolleesta uskosta elävään uskoon, niin
nyt vaan on jokapäiväinen työ, että pahan sydämen haluja kantaa
Jesuksen tykö. Siinä saapi nähdä, kuin synnin päälle-karatessa vetää
Jesuksen ansion eteen niin sen voima raukee kaikki; siinä tulee
sydän vahvistetuksi, ja sen päälle rakkaus syttyy. Ainahan jokainen
hyväntekiätänsä rakastaa. Tässä on minulla välikappaleena rukous ja
Jumalan sana. Tätä ilmoitan ystävälleni, enkä maailmalle.

Nyt täytyy minun lopettaa puheeni, että en tiedä, saammeko tässä
armon valtakunnassa olla yhdessä: vaan se ilo kehoittaa toivoani,
että pääsemme kunnian valtakunnassa yhteen meidän Herramme iloon!
-- -- -- Herran rauha ja rakkaus olkoon teidän ja meidän kanssamme!
Paljo terveyksiä teille ja muille ystäville Kristuksessa.

Hirvensalmesta 1 p. helmik. 1858.

                                             Antti Manninen.

73. _Samalle_, Mikkelistä 12 p. helmikuuta 1858.

Terveysiä paljo teille rakas ystävä Herrassa! Kauvan olen
mielitekoani viivyttänyt kirjoittaa teille kuin taidan olla peräti
unhotettu jo teille, jonka hidastunut, kylmäkiskonen Jumalan
armon kerjääminen kyllä ansaitsiki, koska rakastamattomuutta,
kiittämättömyyttä ja haluttomuutta alati näen ja tunnen itsessäni,
niin että tuskin voin silmiänikään nostaa taivaasen päin,
ajatellessani tuhlattua armo-aikaani. Vaan kuin on niin voimallinen
Jumalan sanan valkeus, jossa Vapahtaja itse kutsuu vaivaisia ja
suurimpia syntisiä tulemaan tykönsä, niin nämät suloiset Jesuksen
sanat ovat suureksi iloksi viheliäisille syntisille; ja kuin armon
ajan lyhyys kuoleman ajatukset lankeevat käsiin, niin silloin tulee
armahtaminen ja turva kalliiksi. Ja vaikka Jumala välistä näkyy
viipyvän apunsa kanssa, niin viheliäinen syntinen kuitenki turvalla
kiinni pitää Hänen omista lupauksistansa.

Sain kuulla meidän naapurin pojalta Antti Manniselta, että olette
teki ruumiin voimista heikontuneet. Minäki olen Herralta armosta
hyväksi nähty että elää kivuloisella ruumiilla ja nyt olenki sitte
joulun erittäin ollut huono, että olen tällä kertaa sängyn omana.
Vaan Herra antakoon armonsa että tämän kurituksen hänen kädestänsä
niin vastaan ottaisin, että hän saisi pehmittää kivikovan sydämeni
pellon pyhän sanansa siemenelle. -- Vanha Salomon Häkkänen kävi
menneellä viikolla meillä, ja hän on entyydellään, vaikka vanhuus on
hänenki ruumiinsa voimat melkein vienyt.

Herran armo asukoon meidän ja teidän kanssanne, jota armoa suuresti
tarvitsen, ja toivon teidänki muistavan esirukouksissanne minun
heikkouttani.

                                               Paavo Närvänen.

74. _H. Renqvistille_, Porvoosta 1 p. maalisk. 1858.

Kunnioitettava h:ra pastori! Ensi kerta ja luultavasti viiminenkin
lienee nyt, kun minä h:ra pastorille kirjoitan. Minä uskon kohta
tapaavani ja saavani olla yhdessä h:ra pastorin kanssa haudan
toisella puolella. Minä olen jonkun kerran tavannut h:ra pastorin
täällä murheen laaksossa vaikka siitä on kauan aikaa. Nyt saan
kaikkein ensin kiittää terveyksistä. Minä sydämellisesti iloitsin
saadessani kuulla h:ra pastori Renqvistin vielä elävän ja muistavan
entisiä kristillisyyden ystäviänsä.

On h:ra pastorille kerrottu minun vanhoillani muka armosta
eroutuneen. Minä olisin tosiaankin eroutunut, jollei Herra suuresta
armostansa olisi minua auttanut. En olisi ansainnut, että Herra Jesus
olisi minulle armollinen, päin vastoin olisi minut pitänyt hyljätä ja
sysätä Herran kasvoin edestä iankaikkisesti; mutta, ylistetty olkoon
Herra, joka on minua seurannut vanhuuteeni asti! Nyt odotan joka
hetki iltaa, joka kohta tullee, ja silloin toivon saavani nauttia
sitä, jota täällä ajassa olen uskonut ja siitä taistellut. Minä olen
nyt tosin vanhennut, mutta vanha Aadamini ei näy tahtovan hävittää
voimaansa minussa. Hänen kanssansa on minun taisteleminen ja Jumala
antakoon sen kohta loppua, sillä minä toivon nyt vaan saadakseni
häiritsemättömän levon, kun en luule olevani enää hyödyksi täällä
maassa. Kaikki vanhat ystävät ovat menneet pois kammioihinsa ja minä
olen nyt yksin täällä. Kaikista vanhoista ystävistä, joita ennen
oli, on täällä vaan Kustaa, joka ennen oli Bergsta'ssa ja Anna Leena
Ruuth, joka oli Askolassa, on myöskin kuollut.

Kristillisyyttä ja uskonnollista elämää on vielä nytkin Porvoossa,
vaikkei se enään ole niin julkisesti, kuin entisinä aikoina.
Nikodemuksen pelkoa näyttää nyt olevan täällä samoinkuin muuallakin.
Minä rukoilen teitä, h:ra pastori, kirjoittamaan minulle muutamia
riviä, se kovin ilahuttaisi minua. Jumala laupeudessansa
kannattakoon, suojelkoon h:ra pastoria ja minua ja kaikkia muita,
jotka uskovat Jesukseen rakastavat häntä elämän loppuun asti, että
me, kun päivämme loppuvat, saisimme silloin iloita yhdessä Jesuksen
luona, joka meidät on verellänsä ostanut. Tätä toivoo

                                       Katarina Hyrkelin.

Armollisin h:ra pastori! Koska olen saanut onnen kirjoittaa nämä
rivit leski Helinin pyynnöstä, toivon, ettei h:ra pastori pahastu,
jos lisään, että minä olen suntio Forsblom'in poika ja olin silloin
lapsi, kun h:ra pastori oli Porvoossa. Kaksi kertaa olin kokouksissa,
joita h:ra pastori piti kesäiltoina Wikström'in luona, ja tämä oli
siemen nykyiseen elämääni. Herra Jesus seurasi minua ja otti minun,
niinkuin kekäleen tulesta muutamia vuosia sitte. Ylistetty olkoon
Jesuksen nimi iankaikkisesti! Kustaa Pihlflyckt, joka jo silloin kun
te, h:ra pastori, olitte Porvoossa, oli Jesuksen tunnustaja, elää
vielä. Kunnioittamisella

                                        C. F. Forsblom.

75. _H. Renqvistille_, 17 p. kesäkuuta 1858.

Sydämellisesti saan minä teitä kiittää sekä kirjanne että
muistutusten edestä, joita kirjassanne annatte aina rukoilemiseen
ja valvomiseen; sillä minä raukka suuresti tarvitsen muistutusta,
kuin olen niin hidas ja haluton rukoilemaan ja valvomaan. Minun
sydämessäni on suuri laiskuus ja huolimattomuus tässä kalliissa
asiassa. Minä tunnen ja tunnustan sen, että sydämessä rukoileminen
on välttämättä tarpeellinen, kosk'ei sydän pysy muutoin avonaisena
armoa vastaanottamaan suin uskon ja rukouksen kautta. Kirjassanne
mainitsette, että minä olisin ottanut väärät luulot ja ajatukset
teistä ja opetuksestanne ja sanotte olevanne siinä luulossa, että se
on vihollisen kiusaus. Ei minulla ole ollut mitään vastaan sanovaista
mieltä teitä ja teidän oppianne kohtaan; sillä minulla on alati ollut
ikävä päästä teidän seuraanne, teidän oppianne kuulemaan ja teitä
näkemään. Näin on mieleni pohja teitä kohtaan; älkäätte epäilkö
siitä, sillä minä puhun suoraan ja totuuden. -- -- -- Sydämellisiä
terveyksiä kaikille ystäville, mutta erittäin teille itsellenne.

Paasolassa 17 p. kesäkuuta 1858.

                                              Antti Paasonen.

76. _H. Renqvistille_, Ilomantsista 1 p. heinäk. 1859.

Hyvä h:ra pastori! Kirjat sain jokin aika sitte, joista saan tuhat
kertaisesti kiittää. Minun velvollisuuteni ja sydämellinen toivoni
on ollut jo kauan sitte kirjoittaa h:ra pastorille; mutta minun
terveyteni on ollut huono. Jos ruumiilla on ollut vaivoja, niin
on sielunikin ollut rauhaton tilastansa, etten ole voinut koota
ajatuksiani. Pyhä Raamattu osoittaa kuinka suurin syntinen saapi
armon; mutta minun toivoni olisi saada h:ra pastorilta neuvoa, kuinka
minäkin, ollen suurin syntinen, voin saada armon suuren Jumalan luona.

Minä toivon saada tietää, jos h:ra pastori tulee tänä kesänä
Ilomantsiin ja mihin aikaan. Syksyllä olen aikonut matkustaa
Sortavalaan. Nyt täytyy minun lopettaa kirjeeni tuhansilla
rukouksilla sen yksinkertaisesta sisällöstä; tahto olisi hyvä, mutta
voima puuttuu.

Juliana Weisell. [Käkikoski nimisen rautatehtaan hoitajan Weisell'in
rouva Ilomantsissa.]

77. _H. Renqvistille_, 18 p. elokuuta 1859.

Korkiasti kunnioitettava kirkkoherra! Sitten kuin minä kävin teidän
luonanne 8:tena sunnuntaina kolminaisuudesta oppimassa Herran
sanaa, ja suin sain Herran äänen kuulla oikeassa järjestyksessä
teidän suunne kautta, niin pääsin alinomaiseen rukoukseen. Ja tätä
alinomaista rukousta ei tarvinnut tehdä kuin vajaa vuorokausi, kuin
Herra kirkasti minun sieluni silmäin eteen hänen pyhän lakinsa, josta
minä tulin suureen tuskaan ja tunnon vaivaan, jotta en olisi maasta
pääsnyt kasvoiltani itkemästä ja rukoilemasta, vaikka olisin nousnut,
sillä minä olin kuin kuollut, vaikka olin elävä. Tätä tuskaa ei
kestänyt jos puoli tiimaa, kuin jo armo tapahtui, ja niin suuri armo,
että minun piti kiittää Herraa sekä sydämellä että suulla, niinkuin
vaan jaksoin. Tästä olen pääsnyt alinomaiseen kiitokseen ja Herran
ylistykseen.

Ja rakas kirkkoherra, minä kiitän teitä tämän hyvän edestä, että
ojensitte minua oikialle tielle ja annoitte hyvän neuvon tässä
kalliimmassa asiassa. Herra teitä edespäinkin auttakoon, antakoon
teille suuren ilon ja lohdutuksen, antakoon teille suuremman
viisauden, suuremman voiman teidän raskasta työtänne toimittaissa,
antakoon rakas Isä teidän nähdä senkin ilon, että puolisonne ja
lapsenne pääsisivät Herran kaidalle tielle ja elävään uskoon.
Olethan sinä, rakas Jesus, luvannut, mitä ikänä te anotte Isältä
minun nimeeni, sen hän teille antaa, muista, rakas Jesus, lupaukses.
Eihän sinun muissakaan sanoissas ole valhetta löydetty. Kirjoitettu
Ilomantsissa Syrjävaarassa 18 p. elokuuta 1859.

                                        Simon Määttänen.

Rakas opettaja, jos teidän aikanne myöten antaisi, niin pyytäisin
teitä kirjoittamaan itselleni, kuinka minun pitää tästä edespäin
tekemän, etten erehtyisi oikialta tieltä harhateille.

78. _Samalle_, 9 p. helmikuuta 1860.

Halajan minun viheliäisyydessäni muistaa teitä jonkunlaisella
lahjalla ja lähetän sentähden teille tämän gräddkannun, joka olkoon
teidän oma ilman mitäkään maksutta. Sillä eikös siinä jo ole kyllä
maksua, kuin olette minunkin edestä työtä tehneet Herran viina-mäessä
niin monella kirjalla, ja köyhille lahjoin antamalla, joita on paljon
täälläkin. Mutta aivan väljä joukko seuraa oikiaa oppia. Joku kolme
vuotta takaperin sanoi minulle jumalinen mies, että herra Renqvist
on villi-opettaja ja ettei hän muka ole oikiassa. Tuohon en minä
osannut mitäkään vastata, kuin silloin en vielä tietänyt mistäkään
mitään, vaan olin sokia ja ajattelin, että hän, joka on jumalinen
mies, mahtanee sen tietää. Kysyin kuitenki Paavo Raassinalta ja
hän johdatti minua lukemaan Wäärän opin kauhistusta ja Kuolleen
uskon-opin ilmoittajaa. Päältä katsoen näyttää, että ne, jotka
niitä vihaavat, ovat kuin raatelevaiset sudet, jotka kerskaavat ja
kiittävät itseänsä, joita on meidänki kaupungissa. Minä viheliäinen
heitän toiset ja astun itse vaakan laudalle. Tahto minulla olisi,
vaan ei ole voimaa, eikä käsitystä, niinkuin pitäisi, että tulla
sielun hätään oikialla tavalla, elikkä niin etten pettäisi itseäni
siinä, jos minulla on usko eli ei, eli ainoastaan järjen viisaus.
Pelkään, etten ole niin kuin pitäisi. Asia on niin korkiasta
painosta, että tarvitsisin opetusta.

Toivotan kaikkivaltiaan Jumalan vahvistusta teidän vanhalle ijällenne
kuluttaa myötä seuraavaa muisto-merkkiä.

Joensuussa 9 p. helmikuuta 1860.

                                          Aaron Hochman.
                                        hopiaseppä-mestari.

79. _Samalle_, Hirvensalmella 28 p. maaliskuuta 1860.

Vakaa, kallis ystävä! Menneenä kevänä kävin Paasosen kanssa teitä
tervehtimässä, ja siitä minulle on jäänyt rakas mieli teitä kohtaan.
Niistä kirjoista, joista me teille puhuimme, ja jotka Paasonen
menneen talven markkinoilla Mikkelissä antoi minulle, olen nyt
tänä vuonna samaan aikaan tehnyt likvidin. Ja kuin tulin menemään
Helsinkiin markkina aikana, panin Paasoselle pyydön esitellä
ystäviä vähän kutakin myömään teidän kirjoja, mutta en ole kuullut,
kuinka se lienee pantu toimeen. Minulla on lähetysseuran ja Porvoon
Bibliaseuran kirjoja, etten kaikkia ehdi.

"Kuolleen uskon ilmoittaja" kirja on tullut minulle kalliiksi,
kuin sitä olen moninkerroin lukenut. Kuitenkaan en olisi sitä niin
tarkasti lukenut, jos ei yksi Hedbergin ystävä olisi pyytänyt
lukemaan "Ristillisiä sanomia." Nämät luettuani rupesin luulemaan,
ettei ne sanomat olekkaan niin pahat kuin sanotaan. Mutta kuin luin
enemmän niitä sanomia ja Kuolleen uskon ilmoittajaa, niin havaitsin,
että kaikkein pitäisi Hedbergin oppia vastaan nouseman. Minä kuin
kävin Helsingissä ja siellä kuulin, kuinka ne Hedbergin oppilaiset
ovat laittaneet erikirkon paikan eli erihuoneen, jossa he pitämät
Biblian selitystä sunnuntai iltapuolella, vaikka papit pitää kirkossa
selityksiä, joihin eivät sano tyytyvänsä, niin minä ihmettelen, että
Helsingin papit antavat näiden vapaasti selittää Raamattua oman
mielensä jälkeen. -- -- --

Hirvensalmesta 28 p. maaliskuuta 1860.

                                          Antti Manninen.

80. _Samalle_, 4 p. kesäkuuta 1860.

Tämän kautta minä saan ilmoittaa teille aikomiseni käydä teidän
luona. Vaikka on jo ollut mieli ennenki käydä, on se hyvä aikomus
kuitenki jäänyt aika ajalta keskoiseksi, eikä tullut täytetyksi.
Minä olin silloin Joensuun kaupungissa, kuin te reissusitte Mikkelin
kaupungista, ja Joensuussa saarnasitte. Se oli kevät rukouspäivä
ja minulla oli silloin mieli puhutella teitä kahden kesken, vaan
en rohjennut. Mutta kuin nyt sanottiin teidän tulevan käymään
Kontiolahdessa, niin en ole sentähden lähtenyt matkaan. Sitte minä
näin teidän lähetyskirjanne, jonka laitoitte Juveniuksen perheelle,
jossa sanotte, ettei teillä tule käynti Kontiolahdessa silloin kuin
he tahtoivat, ja ettette sitte talvellakaan ole jaksaneet ettekä
joutaneet tulemaan. Nyt minä arvelen käydä teidän luona kesämarkkina
aikana, eli jos ei silloin onnistuisi, niin syyspuoleen. Tänne
tuotiin jo semmoinen sanoma, että olitte kuolleet jo syksyllä, ja
sitte toinen kerta nyt keväillä.

Tällä erällä en osaa muuta teille ilmoittaa kuin sen, että Jumala on
minun todistajani, että minä olen teidän opetuksenne hyväksi nähnyt
ja sanonut sen kaikkein kuullen, jotka omat ruvenneet sitä vastaan
sanomaan, niin heränneet kuin suruttomatkin. Minä olen kokenut lukea
ja aina välistä rukoillakin, vaikka en sitä ole oikein aikaan saanut,
että aina rukoilla. Vapahtaja sanoo, ettei tämä vihollinen mene pois
muutoin suin rukouksella ja paastolla. Minun huolimattomuuteeni on
kyllä ollut erikoisia syitä, vaikka ei ne olisi syyksi kutsuttavat,
jos minä olisin oikein tarttunut tähän sota-aseeseen, jonka Jumala on
meille antanut.

Jumala olkoon teidän lohduttajanne murheessanne ja puolen-pitäjänne,
koska maailma ja sielun vihollinen kantaa ja valehtelee teidän
päällenne. Usein olen ajatellut Vapahtajan sanoja: teidän palkkanne
on suuri taivaassa (Luuk. 6: 23) ja mitä profeta Daniel sanoo:
opettajat paistavat niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta
opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti
(Dan. 12: 3); olen ajatellut, sen tekee kristillinen rakkaus,
niinkuin Paavali sanoo, että rakkaus pysyy, vaikka kaikki muu
lakkaa. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii heitä työtä tekemään ja
olemaan loppuun asti uskolliset, että he elämän kruunun saisivat.
Sydämmellisesti toivotan teille, että joka on teissä hyvän työn
alkanut, sen myös teissä päättäisi, että tekin saisitte kuulla Hänen
suustansa sen suloisen sanoman, jonka muutkin uskolliset paimenet jo
omat saaneet tämän elämän perästä, kuin omat juoksunsa päättäneet,
ylimäiseltä opettajalta ja sielun piispalta: sinä hyvä ja uskollinen
palvelia: vähän päällä olit uskollinen, minä panen sinun paljon
päälle; mene Herrasi iloon (Matth. 25: 21). Kirjoitettu Lehmonahossa
Kontiolahdella 4 p. kesäkuuta 1860.

                                            Anders Turunen.

81. _Samalle_, Kontiolahdelta 24 p. kesäkuuta 1860.

Paras ystävä ja rakas sielun paimen! Muistellessani menneen kesäistä
siellä-oloani saan sydämestäni kiittää sekä teidän neuvonne että
vaivanne edestä minua kohtaan. Vaan samaa siellä-käyntiäni kadun,
kuin en siitä hyötynyt niin paljo kuin toivoin. Syy siihen oli oma
taitamattomuuteni, kuin en ollut siellä yhdellä tiellä pitempää
aikaa, kunnes olisi minun ylen raskas mieleni kevennyt. Sillä peräti
raskautettu tunto ja mieli ei käsitä pikaan parhaimpiakaan ja oikein
perustetuita totuuksia ja neuvoja, koska sydän ja tunto on ahdistettu
ja ei oikein taida, eikä uskaltakkaan tilaisuuttansa ylösantaa, vaan
on mieli ja käsitys kuin sumun läpi aurinkoon katsanto.

Ja kuin nykyinen tilaisuuteni on uskon asioissa opetuksenne jälkeen
paremmin tarkoittava Vapahtajattamme, evankeliumillisen lohdutuksen
valossa, kuin ennen, niin on sitä usiammat kiusauksetkin valmiita ja
alinomaisena vieraana, joka tekee mielen raskaaksi; sillä parhaallaan
kuin se jotaki selkeyttä itsessänsä tuntee on se taas pimitetty.

Olen myös siitäki raskautettu, kuin en oikein tiedä, lieneekö
hyvästä eli pahasta perustuksesta alinomainen haluni, että vielä
päästä käymään teidän tykönänne. Ja sen teen, jos teidän tähän
asiaan lyhyt vastauksenne myöten antaa ja saan selityksen, lieneekö
parempi kotoani lähteä tieten eli tietämättä. Tieten lähtö saattaa
joksikuksi ajaksi eripuraisuuden, tietämättä lähtö taas tekee jo sitä
ajatellessaki murheen ja raskaan mielen. En siis tiedä, kumpi lienee
parempi, vaan päätökseni on, että syksypuolella tulen, jos armon
aikaa annetaan, eikä ole niin tärkeä työ-aika. Ja lopuksi sanon,
etten taida, niinkuin tulisi, kaikkia ajatuksiani ylösantaa. -- -- --

                                    Anna Räty.
                           Talollisentytär Kontiolahdesta.

82. _Samalle_, Kontiolahdelta 6 p. heinäkuuta 1861.

Rakas opettaja! Kirjoja "Antikristuksesta" sain, vaikka en tiedä
kuinka monta. Siltä näyttää, ettei niitä tarvitse viikon kaupita,
kuin moni niitä ikävällä odottaa. Ensi tilaisuudessa laitan Henrik
Mertaselle, yhdelle mökin miehelle, sitoa, jolle olen jo puhunut.

Olen siellä käyntini jälkeen havainnut, kuinka Jumalan armo minua
on vetänyt sydämmelliseen parannukseen senkautta kuin on sallinut
minun tulla kovasti kiusatuksi lihalta, jossa kiusauksessa olen
saanut pahasti haavoja ja jossa Jumalan laupeus kuitenki on
varjellut, etten ole tullut luvattomiin sekauksiin, jonka sangen
suuresti pelkään tapahtuvan. Sentähden olen aikonut antaa itseni
aviosäätyyn, mutta tämä tekee minun sangen murheelliseksi, kuin en
ole Jumalan tahdosta vakuutettu, jos minun pitää ottaman se tyttö,
joka näyttää silmälleni soveliaaksi. Sentähden tästä kirjoitan, että
ojennuksekseni sanoisitte suullisesti veljelleni Johanalle, kuin ette
voi kirjoittaa, miten pitää tekemäni.

Terveysiä paljo minulta ja kaikilta ystäviltänne.

Kunnasniemellä 6 p. heinäk. 1861.

                                            Bengt Raasina.



RENQVIST SORTAVALAN KAPPALAISENA

Kirj.

P. Poutiainen

Sortavalan kirjapainossa 1887.



Mitä tätä ennen prof. M. Akianderin teoksessa Uskonnollisista
liikkeistä Suomessa on kerrottu H. Renqvistin väsymättömästä
ahkeruudesta sielun hoitajana, pappina ja hengellisenä kirjailijana,
se piti paikkansa aivan hänen elämänsä loppuun asti. Kutsuttuna
v. 1835 kappalaiseksi Sortavalan seurakuntaan aukeni hänen
siunatulle työllensä suuri vaikutusala. Herra antaa seurakunnille
opettajat; armossansa muisti Herra Sortavalan seurakuntaakin,
lähetti sille, sen suruttomuuteen vaipunutta kansaa herättämään,
kirkkomme herännäisyys-ajan kiivaimman, oikein Johannes kastajan
tapaisen, parannuksen saarnaajan. Sen Hengen tuulosen, joka jo
silloin etelässä, pohjassa ja lännessä puhalteli Suomen saloilla,
soi Herra sen itäiselle perukallekin puhaltaa, keväimen sielläkin
tuottaa, sen erämaat ja korvet ihanaksi istutukseksi muuttaa,
yhtä ihanaksi kuin näitä seutuja, Laatokan pohjoisrantamia,
ympäröimä luontokin on. Renqvist oli todellakin "huutavaisen
ääni korvessa" tällä paikkakunnalla, jossa kuten yleensä
Itä-Suomen rajamailla historialliset olotkin olivat saattaneet
kansan takapajulle. Heränneitä pappeja ja herännäisyysliikettä
ei mainita täällä Renqvistin tulon edellisenä aikana olleen.
Kansan luku- ja kristillisyyden-taito oli alhaisella kannalla ja
elävää kristillisyyttä ei ollut huomattavissa, vaan siihen sijaan
vallitsivat monet paheet, raa'at tavat ja erittäinkin taikausko.
Vähäinenkin Jumalan sanan tieto käytettiin usein taikauksiin,
ja monet viettivät suuremmalla hartaudella Jyrin, Köyrin y.m.
pyhitys-päiviä kuin kirkollisia pyhäpäiviä.

Tarpeen, suuresti tarpeen, oli siis että herännyt, innokas kansan
mies, oman Karjalan poika, kutsuttiin tänne vaikuttamaan; hänhän
kansasta lähteneenä tunsi kansansa ja sen seassa vaikuttaa voi.
Nämä seikat, tieto ja aavistus tästä Jumalan johdatuksesta, saattoi
Sortavalan seurakuntalaisten antamaan vaalissa enimmät äänensä
"Kukkos-papille", joksi kansa häntä enimmäkseen nimitti, tuolle
Svartholman vangille, vainotulle "lahkolaiselle" [Ettei häntä kansa
liene minään lahkolaisena silloinkaan pitänyt, osoittaa tämä, monelle
lukijalle ehkä tuttu, Renqvistiin sovitettu, kertomus, jonka jo
lapsuuteni aikana kuulin: Kun piispa tahtoi kuulla, jos Renqvist
oikeata oppia saarnasi, pani hän hänen äkkipikaa saarnaamaan, antaen
hänelle tekstin asemasta tyhjän paperilapun käteen. Renqvist olisi
muka silloin saarnatuolissa käännellyt paperia sanoen: "Tämä puoli on
tyhjä, tässä ei mitään, niin on myös Jumala tyhjästä maailman luonut
-- -- -- tyhjästä on minuakin vastaan kanteita tehty -- -- --" Saarna
oli niin mainio ja puhdasoppinen, että piispa tuli täydellisesti
vakuutetuksi Renqvistin puhdasoppisuudesta ja viattomuudesta.]. Se
Hengen voima joka hänen vienosta saarna-äänestänsä värähteli sattui
sydämiin, se lempeys, jolla hän tapansa mukaan kaikkia kohteli, se
huoli, jolla hänen tiedettiin kaikkien sielun autuutta harrastavan,
vaikutti, että huomattiin: "tuossa on meille sielunpaimen."

Ollen vielä miehuutensa ijän voimissa alkoi Renqvist v. 1836
virkaansa astuttua innolla virkansa toimet uudessa seurakunnassansa.
Hän oli nyt vapaa mies. Perheensä toimeentulo oli myös taattu. Liiat
ulkonaiset huolet, jotka tähän asti olivat häntä rasittaneet, sai
hän nyt heittää pois ja pyhittää elämänsä päivät kokonaan virkansa
työlle. Kansan luku- ja kristillisyyden-taitoa koki hän kohta
parantaa pitäen parempaa huolta kierto- ja sunnuntaikouluista.
Milloin vaan aikansa myönsi, kävi hän niitä tarkastamassa, palkkasipa
myös omalla varallansa joskus väliaikaisesti lasten opettajia.
Saattaaksensa kansan Sanaa ymmärtämään, piti hän uskonnollisia
keskusteluja, kysellen ja selitellen. Niitä ei hän laimin lyönyt
hartaus-kokouksissaankaan eikä lauantai-iltoina pitämissään
rippipuheissakaan, tullen siten selvemmälle ehtoollisvieraiden
hengellisestä tilasta. Hänen kysymyksensä yleensä olivat helppoja
yksinkertaisenkin vastata, sillä hän johti kysymyksellänsä
vastaamaan. Hän näytti käyttäneen kyselevää opetustapaa, pitääksensä
sen kautta kuulijat vireillä ja että siten paremmin totuudet
painuisivat yksinkertaisenkin mieleen, semminkin kun hän usein niissä
käytti vertauskuvia jokapäiväisestä elämästä. Tuollaisen opetuksensa
päätarkoitus oli siis hänellä kuulijainsa mielen ja sydämen herätys,
saadaksensa kuuliansa niinkuin Nathan Davidin, huomaamaan: "sinä olet
se mies!"

Täten hän sairaitakin johti tilaansa tuntemaan, pitäen pitkiä
keskusteluja sairaan kanssa sekä yksityisesti että myös muiden
kuullen. Muutoin ei hän sairaiden luona koskaan laimin lyönyt pitää
rukouksia ja myös veisata sopivia virren värssyjä. Kun näin sairaan
luona käynnitkin hänellä olivat opettavaisia ja rakentavaisia,
niin kokoontui niihin tavallisesti paljon kansaa; ja milloin hän
tulostansa edellä ilmoittamatta saapui sairaan luokse -- kuten
usein tapahtuikin -- lähetti hän tiedon kylälle, että tietäisivät
kokoontua. Hän käytti näitäkin tilaisuuksia sieluja Herralle
rakastaaksensa pitäen päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla
(2 Tim. 4: 2) Hän saikin sairaan kohtalosta aihetta kansalle sydämen
sanoja puhuaksensa.

Vallitsevat synnit ja paheet, jopa raa'at tavatkin toi Renqvist
keskusteluissaan ja saarnoissaan kauheana esille, nuhdellen ja
varoittaen niistä. Enimmän vallitsevia paheita olivat viinan
kotipolton synnyttämä juoppous ja myös taikauskoisuus [Myöskin
nykyään yhä enemmän lisääntynyt haureus, yöjuoksuissa ja
tanssiseurassa y.m. ilmestyvä irstaisuus, kortinlyönnit y.m. olivat
myös silloinkin vallitsemassa.]. Ne, samoin kuin muutkin paheet
vähenivät Renqvistin vaikutuksen kautta. Erittäinkin suuressa
määrässä ja kohta seurakuntaan tultuansa poisti hän taikauskoisuuden
ja kukisti maahan epäjumalain (Köyrin, Jyrin y.m.) uhripöydät. Hän
vastusti myös Jumalan korkean nimen väärinkäyttämistä, ei suvaiten
omituista kyllä, kansassa yleiseen käytettyjä tervehdyssanojakaan:
"Jumala antakoon!" "Jumala avuksi!"

Renqvistillä, kuten jo maininneet olemme, oli pääasiana saada kaikkia
sanankuulijoitansa heräjämisen ja synteinsä tuntemisen tilaan, ja
sentähden ei hän milloinkaan laimin lyönyt puhuteltavaltansa kysyä:
"Mitenkä on sielusi asia?" ja erotessa muistuttaa: "Muista sielusi
asiaa!" Usein hän, jos vain mitenkin tilaisuus salli, seisatti tiellä
ajaessansa hevosensa puhutellaksensa vastaan tulijaa, päästäksensä
siten myös sielun asiasta puheesen. Hevosensa olivat tuollaisiin
seisahduksiin niin tottuneet, että ne Renqvistin kuoleman jälkeenkin
tuon tapansa pitivät.

Vaikka suuressa Sortavalan seurakunnassa on muutoinkin paljon
sairasmatkoja, oli Renqvist sittenkin niin väsymätön ja innokas
tuossa sielunhoitotoimessa, että missä hän vaan kuuli sairaan oleman,
ajoi hän heti omalla hevosellaan sitä oppimaan eli kuten hän itse
sanoi "tunnustelemaan." Usein kuultiin sairastalossa kummastellen
lausuttavan: "kappalainen tulee!" Kaupungin sairashuoneessa kävi hän
myös hyvin usein kutsumatta sairaiden luona. Tällainen paimen-rakkaus
herätti tietysti seurakuntalaisissa luottamusta opettajaansa, siitä
syystä saikin Renqvist useammat sairasmatkat tehdä. Hän kirjoittaa v.
1842 eräälle ystävällensä [Katso Akianderin edell. teoksen VII osa
sivu 46.]: "Täällä Jumalan armo saa ihmisiä heräjämään synnin unesta,
niin että alinomaa ympäri koko seurakunnan synteinsä tähden joutuu
syntisiä suruun ja hätään, joitten kanssa minulla on yöt ja päivät
tekemistä, kuin sen lisäksi melkein kaikki sairasten ripitykset
lankeevat minun toimitettavaksi. Sentähden en kerkiä mihinkään muuhun
toimitukseen -- -- --" Vielä vanhoilla päivilläänkin, ja jo muutenkin
kivulloisena ollen nähtiin hän usein -- vaikka hänellä apulainenkin
oli -- sairasmatkoilla kulkevan, saaden teittömissä paikoin milloin
jalkasin käydä milloin ratsastaa. Ihanteelliselta näytti tämän
kirjoittajalle tuo ratsastava vanhus hevosen selässä, sadetakki
hartioilla, ripityslaukku kainalossa. Unhottumattomat olivat ne
hetket kuin sai tuota kunnon vanhusta nähdä ja kuulla sairaan luona.
Tuossa sairaan vieressä istuu hän hopeainen liperi kiillellen
kaulassa. Vakaasti ja lempeästi hän puhuu. Lempeä on hän neuvoissaan
ja varoituksissaan Näkyy se vaan että hänellä on suuri huoli sairaan
sielun tilasta. Hän koittaa kaikin tavoin sairasta taivuttaa. Hän
veisaa virren värsyjä sovittaen selittää niitä sitten sairaalle. Hän
kantaa, polvilleen laskeutuen sairaan vuoteen viereen, hartaassa
rukouksessa sairaan asian Herran kaikkein armahtajan eteen. -- -- --

Hänessä palava rakkaus Herraan Jesukseen saattoi hänen noin
innokkaaksi sielunhoitoon, osoittamaan rakkautta sanankuulijoillensa.
Jesuksen rakkauden tuleekin olla oikean paimenen tuntomerkki.
Jesus kysyi kolmasti Pietarilta: "Simon Jonaan potka, rakastatko
minua?" ja saatuansa aina myöntävän ja vakuuttavan vastauksen,
sanoi Jesus hänelle: "kaitse minun lampaitani." Meillä on tilaisuus
eräästä Renqvistin yksityisestä kirjeestä [Ed. t. VII. s. 47.]
pilkistää hänen sydämensä tilaan tuossa suhteessa. Hän sanoo: "En
minä voi salata Jumalan ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen suurta
armoa ja rakkautta minua suurta syntistä kohtaan siinä, että hän
rakkaudellansa on ruvennut täyttämään minun sydäntäni. Nyt on hän
sytyttänyt rakkautensa kipunan sydämeheni, ja se kipuna nyt niin
kiirehtää minua, että minä yhtä suoraa huudan lisäämään rakkautta
sekä istuessani että astuessani, sisälle ja ulos käydessäni,
mutta erinomaittain rukouksissani ja yksinäni ollessa sekä öillä
vuoteessa että päivillä kammioissani, ja reissä sairaita ripittämään
vaeltaissani on alinomainen huutoni huokaukseni ja anomiseni: anna,
anna rakkautta, sinä rakkaus, sinä kolmeyhteinen rakkaus, anna
rakkautta anna, anna ja anna! -- -- hän täyttää minun palavalla
rakkaudellansa, niinkuin Pietarin, joka taisi sanoa: Herra sinä
tiedät, että minä rakastan sinua" (Joh. 21: 15).

Renqvistin erinomainen hartaus ja into sekä yksityisessä
sielunhoidossa että kaikissa virkansa toimissa rupesikin kohta
hedelmiä kantamaan. Herätyksiä tapahtui kohta hänen seurakuntaan
tulonsa jälkeen varsinkin nuoremmassa kansassa suurissa
joukoissa, esim. Hakalan, Soukanrannan Wehkalahden Kuokkaniemen,
Nukuttatalasden, Karmalan, Tuoksjärven ja Tuokslahden kylissä.
Tämä hengellinen liike oli jo v:na 1841 valtanaan koko pitäjässä.
Renqvist kirjottaa samana vuonna [Katso ed. t. VII s. 45.]: "Täällä
on Herran armo saanut paljon syntisiä hätään synteinsä tähden, niin
ettei enään ole monta kylänpäätä jossa ei joku eli joitakuita olisi
huolessa asiastansa. Muutamissa kylissä on puoleksi, jos ei enemmäksi
katumuksen murheessa." Kun noin yleiset herätykset tapahtuivat, ei
ihmekään siis, jos hänellä oli heränneitten kanssa "yöt ja päivät
tekemistä", ja ilotunteella hän toimikin, kun sai Herran työn
tuottaman siunauksen. Nämä ja seuraavat ajat olivat Sortavalan
seurakunnalle suloisia Herran etsikon aikoja, ylkä ja morsian,
Kristus ja seurakunta, kohtasivat silloin toisensa yrttitarhassa,
jossa keväimen ihanuus vallitsi, jossa viinapuut kukoistivat,
granatiomenat viherjöitsivät kukkaiset antoivat hajunsa ja meidän
ovemme edessä olivat kaikkinaiset hyvät hedelmät (Korkeaveisu 6: 11;
7: 12, 13). Hengen hedelmät (Gal. 5: 22) näkyivät kaikkialla. Silloin
yhdyttiin sekä kirkolla että perheissä ja kylissä yhteen rukouksissa,
sanantulkinnoissa ja veisuulla hartautta harjoittamaan. Kartanoista
ja vainioilta kaikuivat, renkkulaulujen sijaan, hengelliset laulut.
Enemmän kokeneet heränneet pitivät kyläisissä hartauskokouksissa
rukouksia ja antoivat neuvojaan vasta-alkaville. Pyhäinpäiviksi
riennettiin jo ajalla lauantaina kirkolle ja pappilaan, huolimatta
siitä, jos suruton väki pilkaten sanoi heidän "torppasäkeissään aikaa
kantavan."

Suuri oli ihmistulva Renqvistin pappilassa varsinkin pyhän tienoissa.
Sielunsa autuudesta huolehtivia ei vaan omasta seurakunnasta,
mutta usein kaukaakin -- Mikkelistä Liperistä, Kaavilta,
Kontiolahdelta, Tohmajärveltä, Ilomantsista, Pälkjärveltä, y.m. sekä
naapuriseurakunnista -- riensi sinne neuvoa kysymään, hartautta
harjoittamaan. Renqvist oli rakennuttanut omalla kustannuksellaan
pappilaansa hartauskokouksia varten erinäisen tuvan. Siellä piti hän
pyhän tienoissa aamuin illoin hartaushetkiä, jotka lauantai-iltoina
kestivät usein hyvin myöhään asti. Näissä hartauskokouksissa piti hän
itse hengellisiä keskusteluja ja rukouksia, luki ja selitteli jostain
hartaus- tai saarnakirjasta. Alussa ja lopuksi sekä eri hartaus-osien
välillä veisattiin virsiä; tavallisesti käytetyt virret olivat N:o
250, 251, 249, 258, 259, 263, 252, 235, 276, 282, 292, 294, 406 ja
407. Virret osattiin ja veisattiin parhaastaan ulkomuistista. Joskus
Renqvistin poissa ollessa pitivät muutkin siellä rukouksia ja kun
hän silloin rukouksia pidettäessä sattui sinne tulemaan, pani hän
myös polvillensa. Välistä sattui harrasmielisille apulaisillensa myös
tilaisuus pitää siellä hartaushetkiä. Vaikka väkeä oli, varsinkin
lauantai-iltoina ja pyhäaamuinakin hyvin paljon näissä kokouksissa
läsnä, kävi kuitenkin kaikki järjestyksessään ja hiljaisesti, ilman
innostus-ilmauksia, ekstatillisia kohtauksia ja kielillä puhumisia,
joita et koskaan tapahtunut. Renqvistin ja Renqvistiläisten
esitys- ja opetustapa ei ole intoilevaa, kiihoittavaa, tunteiden
tulvaa vaikuttavaa, vaan tyyntä, hiljaista, sydämeen vaikuttavaa.
Varsinaisia raamatun selityksiä ei Renqvist kokouksissaan pitänyt,
puhui vaan jonkun raamatun paikan johdosta. Rukouksissa, joita illan
kululla useampiakin pidettiin, olivat kaikki polvillansa.

Tahdomme tässä sivumennen lausua jonkun sanan näistä Renqvistin
n.k. polvirukouksista, joita monet kristillismielisetkin toisin
ajattelevat ovat ehkä tietämättänsä väärin tuominneet Renqvistin
rukoukset olivat teeskentelemätöntä sydämen puhetta Jumalan kanssa,
lapsen puhetta Isällensä. Siinä ei etsitty kauneita sanoja, puhuttiin
vaan yksinkertaisia sydämen syvällisiä sanoja. Otamme tähän yleiset
pää-piirteet Renqvistin rukoustavasta. Ensin rukouksen alussa
anoi hän usein armon ja rukouksen henkeä oikeaan rukoilemiseen
ja kiittämiseen. Kiittämisensä alkoi hän usein "kiitos"-sanan
mainitsemisella: "Kiitos, kiitos Sinulle, rakas taivaallinen Isä,
siitä että -- -- --" Tämän kiitos-puolensa esitteli hän niin
monipuolisesti, että tuntui kuin ei vähinkään Jumalan hyvä työ olisi
jäänyt kiittämättä. Rukouspuolessa kertoo hän samoin monasti yksiä
sanoja, esim.: armahda, armahda, [Renqvistin kerrottiin sanoneen,
että hän kerran unissan oli kuullut kirkonkellojen äänen sointuneen:
"armahda, armahda, armahda", ja että hän sentähden käytti tätä sanaa
rukouksissaan.] tai auta, auta, tahi kuule, kuule. Tähän laihin:
"auta, auta, rakas Isä, meitä näkemään oman tehottomuutemme ja
kauhiat syntimme, jolla olemme helvetin ansainneet. Armahda, armahda,
r. J., meitä, ja olethan sinä meitä Pojassasi Jesuksessa Kristuksessa
jo armahtanut -- -- --" Hänen rukouksensa oli armon järjestyksen
mukainen. Hän kantoi kaikki meidän puutteemme ja tarpeemme
rukouksessa Jumalan eteen. Hän rukoili kaikkein ihmisten, esivallan,
isänmaan, pakanain ja vihamiestensäkin edestä. Renqvistin rukous oli
niin harras ja vilpitön, että sen täytyi liikuttaa supi syntisenkin
sydäntä. Jokainen, joka tunsi tarvitsevansa rukoilla ei laimin lyönyt
käydä Renqvistin rukouksissa. Rukouksen lahjan voimme sanoa olleen
Renqvistin pää-lahjan (carisma), ja sitä hän samoin kuin vielä
tänäkin päivänä hänen seuralaisiensa pääasiallisesti kokouksissa
käyttävät, joka kyllä tuntuu yksipuoliselta.

Mainitsimme Renqvistin luona käyneen ihmisiä myös pitkien matkain
päästä. Ne tulivat tuomisten kanssa ja viipyivät useammat -- jopa
viikonkin -- päivät Renqvistin pappilassa. Kävi myös häntä oppimassa
kirkkomme eteviä ja eräitä sittemmin korkeaan arvoon astuneita
miehiä, esim. sittemmin piispoiksi tulleet J. B. Johnsson ja C.
H. Alopaeus, joka jälkimäinen, sen tiedon mukaan kuin me eräästä
yksityisestä kirjeestä olemme saaneet, on lausunut mielensä ihastusta
ja iloa rakentavaisesta seuran pidostansa Renqvistin kanssa v. 1865.
Piispa Johnsson kertoi tämän kirjoittajalle käynnistään nuorempana
ollessaan Renqvistin luona, kuinka siellä hartautta harjoitettiin
j.n.e. Moni muu herännyt pappi kävi Renqvistiä tervehtimässä.
Erittäinkin, vähemmistä erimielisyyksistä opin käsityksen suhteen
huolimatta, piti hän hurskasmielisen provastin J. Fr. Bergh'in
kanssa seuraa: he vierailivat joskus toistensa luona. Provastien
G. Monell'in (Johan Arndt'in postillan suomentaja) ja K. J. G.
Sirelius'en lämpöisistä kirjeistä Renqvistille näkyy, että heidän
välillänsä oli henki-heimolaisuutta. Vallassäätyisistä, jotka joko
etempää hänen luonansa kävivät tai olivat kirjevaihdossa, voimme
Akianderin antamain tietojen lisäksi mainita neidet Järnefelt
Pälkjärveltä ja jo aikaisesta v. 1838 kirjevaihdostaan tunnetun
[Katso ed. t. VII s. 226.] neiti C. W. Gripenberg'in, jonka
viimeisestä kirjeestä, kirjoitettu Turusta Renqvistin kuolinvuonna
v. 1866 Huhtikuun 7 päivänä otamme eräitä kohtia: -- -- -- "Oi miten
suloista ja autuaallista on nauttia Jesuksen armoa ja sydämessänsä
tuntea hänen armollista ja autuaallista rukouksen kuulemista ja
rakkaudesta rikkaita sanojansa, ja ristin painaessa paeta hänen
uskollisen ja suloisen sydämensä turviin, saada lohdutusta ja
voimaa ja nöyryydessä jättäytyä hänen tahtoonsa ja hallitukseensa.
Minä halajan sisällistä sabatin lepoa ja Hengen sisälliseen tilaan
pääsemistä. Siihen tarvitaan suurta hiljaisuutta. Armas opettajani
ja veljeni, auta esirukouksellasi mutua siihen armoon, sehän on
alku ijäiseen elämään Jesuksessa, joka meitä on rakastanut ja
antanut itsensä meidän edestämme. Meidän sielumme ja henkemme, koko
meidän olentomme olkoon hänelle uhratut. Hänelle olkoon kunnia ja
kiitos, ylistys ja majesteetiys ijankaikkisesti. -- Rakas Weli,
vaikka olemme kaukana toisistamme, kohtaamme kuitenkin hengessä
jokapäivä toisiamme Jesuksen ristin juurella" -- -- --. Oman
seurakunnan vallassäätyisiä oli varsin vähän, jotka uskonnollisista
syistä tai muutoinkaan kävivät Renqvistin luona, sillä Renqvist ei
maallismielistä seuraa pitänyt eikä maallisissa seuroissa käynyt.
[Renqvist selittää 'Kuolleen Uskonopin Ilmoittajassa' siv. 23 ja
24, että häntä vieraana käymisestä esti ajan puute, kun häneltä
ajan tärkiksi vievät virkatoimet ja kirjain kirjoittamiset. Hän
sanoo myös, ei tahtovansa mennä sellaisiin pitoihin, joissa ei hän
luule saavansa sielun puolesta kehoittaa eli hyödyttää itseänsä
eikä lähimäisiänsä, vaan pikemmin pelkää saavansa niissä liikoja
haavoja sielulleen, erinomattain sisällisen aina rukoilemisen
estymisen ja hämmentymisen suhteen. Seuroissa vaativat maailman
herrat olemaan rahvaan miehinä eli elämään maan tavalla, niinkuin
eräs herra on Renqvistille suoraan sanonutkin: 'Elä maassa maan
tavalla eli maalta pois pakene.' Tähän Renqvist vastasi: 'Se
sananlasku on monta pettänyt, kun paitsi monia muita kauheita
esimerkkejä, vedenpaisumisen aikuiset ihmiset ja rikas mies elivät
maassa maan tavalla, niin he myöskin maan tavalla pettivät itsensä.
Paitsi sitä, apostoli sanoo: Joka siis tahtoo maailman ystävä eli
rahvaan mies olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.' Jak. 4. 4.]
Luonansa kävijöitä vallassäätyisiä kohteli hän samantapaisesti kuin
talonpoikaisiakin vieraita, puhellen heille elämän tärkeimmistä
asioista ja pitäen usein ennen eroamista rukoukset. Hän kohteli
kaikkia kuin veli veljeään ja sisartaan lempeästi johtaen puheensa
senkin kanssa, jolla maallisia asioita oli puhuttavana, hengelliseen,
tiedustellen ja muistutellen sielun asiaa. Likistäen lämpimästi
kättä sanoi hän aina luotaan lähtevälle: "muista sielusi asiaa!"
Kanssapuheessansa ja keskusteluissansa sanankuulijainsa kanssa ja
myös saarnoissaankin olivat erittäin seuraavat raamatun totuudet
hänen mielilauseitansa, joita hän kuulijainsa mieleen teroitti:
"Ellette paranna teitänne, niin te kaikki hukkaan tulette" (Luuk.
13: 3). "Laittakaat pelvolla ja vapistuksella, että te autuaiksi
tulisitte" (Phil. 2: 12). "Ellette käänny ja tule niinkuin lapset,
niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan" (Matth. 18:
3). "Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle" (Luuk., 13: 24).
"Jumalaton hyljätköön tiensä ja pahointekijä ajatuksensa ja palatkoon
Herran tykö, niin Hän armahtaa häntä" (Jes. 55: 7). "Heräjä sinä
joka makaat ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee" (Ef.
5: 14). "Tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi" (Mark. 1: 15).
"Jos minulla olisi usko, niin että minä vuoret siirtäisin ja ei
olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi" (1 Kor. 13: 2).
"Usko ilman töitä on kuollut" (Jak. 2: 20). "Rukoilkaat lakkaamatta"
(1 Thes. 5: 17). "Aina tulee rukoilla ja ei väsyä" (Luuk. 18: 1).
"Väärä tuomari auttoi leskeä, eikös Jumalan pitäisi valituitansa
auttaman, jotka yötä ja päivää huutavat" (Luuk. 18: 7). "Avukses
huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää
kunnioittaman minua" (Ps. 50: 15). "Kussa kaksi taikka kolme tulevat
kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Matth.
18: 20). "Antakaat ja teille annetaan" (Luuk. 6: 38). "Tehkööt
itsellenne ystäviä väärästä mammonasta" (Luuk. 16: 9). "Ottakaat
kaikki Jumalan sota-aseet j.n.e." (Ef. 6: 13 j. s.). "Tutkikaat
raamatuita, sillä niissä te luulette teillenne ijankaikkisen elämän
olevan" (Joh. 5: 39) y.m. Lempeydellään, alttiiksi antamalta
nöyryydellään ja vakavuudellaan voitti Renqvist luottamusta, ja niin
sai hän tilaisuutta lausua kullekin sopivan sanan, neuvoa, lohduttaa
ja nuhdella. Suuri olikin häneltä taito yksityisessä sielun hoidossa.
Otamme tähän siitä erään esimerkin. Kerran tuotiin seurakunnan
kirkkoherran luokse ripitettäväksi eräs mies, joka, ollen ennen
näkevä ja kuuleva, oli joutunut kuuroksi ja sokeaksi. Kun kirkkoherra
ei mitään keinoa voinut keksiä miestä huomioon saattaaksensa, niin
lähetti hän miehen Renqvistin luokse. Renqvist mietti hetkisen mitä
tehdä, sitoi sitten papin kapan hartioilleen, pani liperit kaulaansa,
asetti ehtoollis-esineet pöydälle, käski sitten miestä taluttaa
luoksensa, tarttui miehen käteen johtaen sen liperiänsä ja kappaansa
koskettamaan. Mies huomasi nyt olevansa papin luona, ihastui suuresti
ja selitti sydämensä halun oleman ripittää itsensä ja käydä Herran
ehtoollisella. Renqvist johti miehen käden ehtoollis-esineisin ja
avattuun kirjaan sekä merkkipuheella käsin koskettamalla -- esim.
synnin tunnustukseen kehoittaessansa pannen miehen sormet ristiin
ja taivuttaen polvia -- onnistui tarpeelliset huomautukset miehelle
antaa ja ehtoollisen sakramentista osalliseksi tehdä.

Luonansa kävijöille myöskenteli Renqvist pyhiä raamatuita y.m.
hengellisiä kirjoja, joita aina hänellä kaupaksi oli. Monelle,
ainakin köyhemmille, jakoi hän ilmaiseksi kirjojaan, ja velaksi
antamiaan ei hän koskaan takaisin kysynyt. Hänen kauttansa levisi
paljon p. raamatuita ja muita hengellisiä kirjoja seurakuntaan.
Raittiutta edisti ja harrasti hän sekä ankaroilla Jumalan sanan
varoituksilla ja kuvailemalla juoppouden kurjuutta että kehoittamalla
ihmisiä raittiuslupauskirjaan kirjoituksella, ja myös jakamalla ja
kaupitsemalla raittiuskirjoja, jotta hän muutamia ["Juopumuksen
erinomaiset edut" v. 1833. "Wiinan kauhistuskirja" v. 1835.
"Suomalaisten Raittiuteen kutsumus jo suostumus" 1836. Hänen
toimestaan tuli v. 1843 Sortavalassa painosta ulos "Kertomus Robert
Bairdista ja kuinka Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa kohtuullisuuden
seurat ovat edistyneet."] itsekin sepusteli. Hän olikin Suomen
ensimäisiä raittiudenharrastajoita, ja suuresti siunattu oli siinäkin
suhteessa hänen työnsä. Monet juopot pelastuivat hänen toimintansa
kautta kurjasta tilastansa. Hänen talossaan ei kellenkään tarjottu
päihdyttäviä juomia eikä edes§ tupakkiakaan, jonka polttamista hän
myös ankarasti vastusti, moittien sitä myös joskus saarnoissaankin.

Yhtä ahkera kuin Renqvist oli yksityisessä sielunhoidossa, oli hän
myös muissakin papillisen virkansa toimissa; mihinkään kunnallisiin
toimiin ei hän puuttunut. Jumalanpalveluksesta ei häntä voinut
muu estää kuin sairaus. Saarnaamiseen oli hänellä vanhuuden
päivinänsäkin -- jolloin jo hänellä monet vuodet apulainen oli --
sellainen halu ja into, että harva pyhä hän nähtiin saarnatuolissa.
Usein veisattiin apulaisen saarnavirttä, kun Renqvist, tuntien
vastustamattoman halun saarnata, apulaisen suostumuksesta astui
saarnatuoliin. Hän saarnasi vapaasti ilman mitään muuta saarnapaperia
kuin edessään oleva pyhä raamattu. Ei edes saarnanjuuria ole häneltä
jälelle jäänyt. Äänensä oli vieno. Muutoin oli nuorempana ollessa
ollut kuuluva; vanhana kaikui se vaan, etempänä kirkossa oleville
sanoja ei paljon- kuulunut. Sanat lähtivät sydämestä ja lausuttiin
vakuuttavalla voimaila. Saarnansa kesti tunnin, välin liki kaksikin,
ehken enemmänkin. Innostuessaan kohotteli ja heitteli hän nyrkkiään
saarnatuolin laitaa vasten. Vapaasti saarnatessansa ja parannukseen
kehoittamisen innossansa tulivat usein jo vanhuutensa päivinä samat
seikat ja mielilauseensa raamatusta esille. Sodomasta ja Gomorrasta
sekä Niniveläisistä usein kuuttiin. Varoittaen kansaa pahuudesta
uhkasi hän sitä Jumalan tuomioilla, kalleilla ajoilla, sodilla ja
nälkävuosilla, ja kun usein nuo uhkaukset toteutuivat, uskottiinkin
Renqvistin ennustusten toteenkäyvän ja niitä peljättiin. Syksyllä
v. 1865 ennen sairauttansa saarnasi hän viimeisen kerran, saarnansa
alkulauseenaan pitäen Jeremiaan 8 luvun 7 värsyä: "Kaikesa taivaan
alla tietää aikansa, mettinen, kurki ja pääskynen huomaitsevat
aikansa, koska heidän pitää tuleman jälleen, vaan minun kansani ei
tiedä Herran oikeutta." Kun hän tässä saarnassansa tautia, nälkää
y.m. Herran vitsauksia ennusti ja seuraavina vuosina ne kansallemme
tulivatkin, niin sanottiin: "niin kävikin kuin Renqvist oli
ennustanut." -- Joiden korvat syyhyivät ja jotka ei karvasta totuutta
kärsiä voineet, niitä ei Renqvistin saarna miellyttänyt, ne riensivät
pois kirkosta; vaan nöyrämieliset kuulijat tulivat runsaasti
ravituiksi.

Vaikka Renqvist oli parannuksen saarnaaja, ei hän milloinkaan
kuulijoitansa toivottomaan tilaan jättänyt. Hän ei julistanut
katumattomille, synnin unessa makaajille: usko, usko, niin olet
autuas! mutta katuvaisia, työtätekeväisiä, raskautettuja sieluja hän
uskoon kehoitti, julistaen Jumalan armon Jesuksessa Kristuksessa.
[Näin on hän mielipiteensä selittänyt esim. kirjassansa "Kuolleen
Uskon Opin Ilmoittaja" sivut 10, 17 jo 22 ynnä monessa muussa
paikassa.] Jesuksen Kristuksen tykö tahtoi hän lain-saarnallansa
sieluja kurittaa ja ajaa. Hän, varoen kuollutta uskoa ja ei
tahtoen panna pään-aluksia suruttomille, julisti varovaisesti
evankeliumia. Hän varoitti evankeliumin löyhästi saarnaajia vastaan
sanankuulijoitaan kuolleesta luulo-uskosta, teroittaen heille oikeaa
uskoa ja oikean uskovaisen tuntomerkkejä, että nim. oikea usko
osoittautuu hyvissä töissä, uudessa kuuliaisuudessa ja rukouksen
elämässä. Rukoukseen kehoittaminen oli hänen mieli-aineensa
saarnoissaankin, usein puhui hän siitä, vaikk'ei teksti olisi siihen
aihettakaan antanut. Hänen saarnansa sopivat siis suruttomille
herätykseksi ja myös uskossa oleville pyhityksessä kilvoittelemisen
neuvoksi. Joka puolueettomasti tarkastaa Renqvistin kirjoituksia,
näkee kyllä että hänen yksipuolisuutensa oli vaan näennäistä; itse
asiassa oli hän ja ovat hänen seuralaisensa puhtaalla kirkkomme opin
kannalla.

Yksipuolisuudelta näyttävään menettelyynsä saarnoissaan ja
opetuksessaan -- se näkyi selvään -- oli usein aihetta antanut
virkatoveriensa häntä ja hänen opetustansa vastustavat toimet. Usein
nuoret apulaispapit sekä pitäjällä yksityisesti että julkisesti
opetuksissaan ja jopa saarnoissaankin vastustivat Renqvistin
opetusta. [Renqvist puhuu "Kuolleen Uskon Opin Ilmoittajassa",
painettu 1856, sellaisesta häntä vastustavasta apulaispapista, ja
eräästä käsilläolevasta asiapaperista näemme toisenkin apulaispapin
samoin menetelleen Renqvistiä kohtaan.] Eräskin apuloisensa
vastusti saarnatuolista polvirukousta tähän tapaan (ruotsin
voittoisesti): "Ei Jumala katso niskan pääll', eikä polven pääll'."
Eräs toinen lausui: "He huutavat: armahda, armahda, armahda, rakas
Isä, vaikka jo vuosituhansia sitten olemme armahdetut." Tämän
laatuisia väitelauseita Renqvistiä vastaan saivat seurakuntalaiset
suureksi mielipahaksensa saarnatuolista kuulla. Ei ihme siis, jos
tyynimielinen Renqvist harmistuneena myös julki noita vastaan nousi.
Saattoi olla, että Renqvistissä myös oli syytä ja että hän pitäen
oman opetuksensa oikeana muita syyttäkin moitti; se vaan kuitenkin
tiedettiin, että Renqvistin kiivaus oli kiivaus totuuden ja Jumalan
valtakunnan puolesta, mutta ainakin eräällä vastustajallansa
tiedettiin taas olleen lihallinen kiivaus. Oli kuitenkin monta
Renqvistin virkatoveria, jotka eivät opettajille sopimattomiin
väittelyihin Renqvistiä vastaan ruvenneet, vaan erimielisyyksistäkin
huolimatta tekivät sovussa Herran työtä. Kerran sattui, että yksi
seurakunnan apulaispapeista oli yksipuolinen evankeliumin saarnaaja,
toinen saarnasi melkein yksinomaan uskovaisten elämästä. Tuo eri
suuntaisuus opetuksessa tuotti Renqvistille mielipahaa; hän pelkäsi
sen synnyttävän häiriötä seurakunnassa. Kun hän tuosta eräälle
ystävällensä valitteli, lausui ystävä hänelle: "Älkää liioin
murehtiko, ehkäpä se ei niin pahaksi ole. Te kaikki opettajat teette
saman Herran työtä, te teette nyt työtä juurikuin tehtaissa työ
tehdään: yksi haavustaa kappaleen, toinen paremmaksi sen muodostaa
ja kolmas sen lopullisesti valmistaa ja kiiloittaa. Samoin tässäkin:
Te herätätte sielut synnin unesta, toinen evankeliumin saarnallaan
saattaa ne uskoon ja kolmas uskossa ylläpitää. Kaikkia teitä
siis Herra tarvitsee, tehkää vaan sovussa Herran työtä." Tuohon
selitykseen tyytyi Renqvist, myöntäen: "Aivan niinhän se voi olla!"

Ei kuiteiltaan suuremmassa määrässä, esimiehille valituksiin asti,
ilmestyvää kiukkua Renqvistin ja hänen virtatoveriensa välillä
tiedetä täältä ollessa syntyneen, valitukset puolin ja toisin jäivät
vaan paljaisiin uhkauksiin. Ei tarvitse luulla Renqvistin eläneen
virkatoveriensa kanssa alinomaisessa epäsovussa; päinvastoin eli
hän useampain apulaispappien kanssa, muutamia lukuun ottamatta,
hyvässä ystävyydessä ja sovussa. Renqvist oli tyyniluontoinen rauhan
mies ja vastustajansa papit, ainakin heränneet niistä, käsittivät
Renqvistin vilpittömyyden ja jumalisuuden hartauden virkatoimissaan.
On kuitenkin kerrottu, että vakinainen virkatoverinsa olisi pyytänyt
saattaa Renqvistiä edesvastaukseen hartaushetkien pitämisestä.
Vaadittuna, vainko kenenkään vaatimatta, tahtoi kuitenkin kerran
Renqvistin Sortavalassa olon aikoina nimismies A. polisi-voimalla
estää Renqvistiä kotoisia hartauden hetkiä pitämästä. Tapaus oli
ollut tälläinen. Renqvist oli parhaallaan perheensä ja suuren
sanankuulija-joukon kanssa ruokasalissaan hartaushetkeä pitämässä;
silloin astuu nimismies A. täydessä virkapuvussaan kahden lautamiehen
seuraamana huoneeseen ja kysyy vihaisesti: "Mikäs kokous tämä
on?" Renqvist selittää nyt tyynesti kokouksen tarkoituksen.
"Mutta tälläiset kokoukset ovat kielletyt", lausuu nimismies.
Renqvist vastasi tuohon: "päinvastoin pyhässä raamatussa käsketään
rukoilemaan, ja papin velvollisuus on opettaa kansaa ja herättää
harrastusta Jumalan valtakuntaan." Muuta ei tästä polisi-toimesta sen
enempää tullut kuin että kokous sillä kertaa tuli vaan häirityksi.

Erään kerran -- niin on meille varmana asiana kerrottu -- päättivät
Sortavalan herrat kaivata Renqvististä piispalle, jonka määrättynä
aikana piti saapua Kiteelle. Sinne päätettiin lähettää lähetyskunta
valitusta piispalle viemään. Renqvist ei tietänyt mitään koko
asiasta, mutta myöhään illalla ennen lähetystön lähtöpäivää tuli
postimestari N:n rouva, jolle oli käynyt sääliksi tuollainen
vehkeileminen asiallisen tietämättä, ja ilmoitti asian Renqvistin
rouvalle. Asiasta tuumailtiin ja päätettiin, että Renqvist itse menee
myös Kiteelle piispaa tervehtimään, saadaksensa jos tarvitaan siellä
kohta valituksiin vastata. Seuraavana aamuna pantiin pillit pussiin
ja Renqvist lähti matkalle. Lähetystön jäsenet nähdessänsä Renqvistin
piispan tuona nolostuivat suuresti, eikä kaipauksestansa mitään
tullut; aivan tekemättä se jäi. Näitäkö vainon yrityksiä Renqvist
lienee tarkoittanut kirjeessään 24 p. Heinäkuuta 1841 eräälle
ystävällensä, mainitessaan siinä [Katso Akianderin ed. t. VII s.
45.], "häntä vastaan on virkaveljiltä ja muilta herroilta uhkauksia",
vainko lienee muitakin vainon yrityksiä ollut, jotka siksensä
jäivät. Voimme sanoa Renqvistin täällä olo-ajallaan, verrattuna sitä
edelliseen aikaan, saaneen rauhassa virkaansa hoitaa ja katkeamatonta
työtänsä Jumalan valtakunnan hyväksi tehdä, jos emme lukuun ota
vastaan sanomisia ja pilkkaa, parjausta, jota kaikki oikeat Jumalan
valtakunnan jäsenet saavat maailmalta osaksensa.

Vainoista ja vainon ajoista puheemme päätteeksi saakoon tässä myös
eräs lystinmoinen Renqvistin kertoma tapaus sijansa. Renqvistin
vainonsa aikana Porvoossa koulun rehtorina ollessa, kun kansaa rupesi
hänen luonaan hartauskokouksissa käymään, oli piispa hänelle sanonut:
"Ihan ilmanen kumma, kun taas rupeat keräämään kansaa luoksesi."
Renqvist vastasi: "Vihittehän Te minun papiksi?" Piispa: "vihinhän
minä." Renqvist: "Täytyyhän minun opettaa, kun olen papiksi vihitty."
Piispa: "Isäsi kysyi minulta: panenko minä pojan kouluun, ja minä
kehoitin panemaan, mutta jos olisin tietänyt, että tuommoinen hupsu
tästä tulee, niin en olisi kehoittanut."

Sanoimme Renqvistin saaneen Sortavalassa rauhassa katkeamatonta
työtänsä Jumalan valtakunnan hyväksi tehdä ja katkeamatta hän
sitä tekikin. Voimme sen hyvin arvata, kun hän tavattoman uuraan
virkatoimensa ohella toimitti painosta mitä suomennoksia mitä omiaan
60 kirja-teosta.

[Luettelemme tässä lukijain tiedoksi kaikki Renqvistin toimittamat
kirjat. Renqvistin omia kirjoittamia kirjoja ovat seuraavat:

1 "Anttikristuksesta." Kuopiossa 1861; 2 "Ilmoitus minkälainen
pyhän Raamatun ytin kirja on." Wiipurissa 1852; 3 "Kuolleen uskon
opin ilmoittaja." Kuopiossa 1856; 4 "Lyhykäinen itsekoettelemus ja
parannuksen neuvo." Kuopiossa 1862; josta on jo kuusi vanhempaa
painosta; 5 "Lyhykäinen tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta."
Helsingissä 1835; 6 "Raamatun ytin." Wiipurissa 1853; 7
"Tutkistelemus, jossa osotetaan pyhä Raamattu olevan Jumalan sana
ja ei ihmisten sana." Viipurissa 1851; 8 "Wiinan kauhistus."
Sortavalassa 1848 ja 1 painos siitä ennen v. 1835; 9 "Wäärän opin
kauhistus." Kuopiossa 1854 ja Helsingissä 1835; 10 "Wastaus-kirja
sille kirjallen, josa wäärän opin kauhistus-kirjaa wastaan on."
Turussa painettu v. 1846, Kuopiossa 1854 ja Sortavalassa 1848.

Suomentamiansa ovat seuraavat kirjat: 4 Johan Arndtin kirjaa
"Totisesta kristillisyydestä"; 2 Lutheruksen kirjaa: "Ankara
Waroitus ahkeraan rukoukseen" ja "Wanhurskaudesta ja Uskosta"; 3
Freseniuksen kirjaa, nimittäin: "Neuwo Neuwojille ja Neuvottaville",
"Armosta langenneista" ja "Lyhykäinen Neuvo katumattomille"; Johan
Bernierin 2 kirjaa: "Salattu elämä Christuksen kanssa Jumalassa";
3 J. Rittmeijerin kirjaa: "Herran Ehtoollisen kirja", "Rukouskirja"
ja "Synnin Rikisteri"; 1 Ch. Sturmin "Rukouskirja"; l "Pieni
Kemppi"; 1 "Armella Nikolasin tyttären elämäkerta"; 1 B. Stegerin
"Historia pakanain kääntymisestä"; 2 A. Fritschin "Mirhami Kimppu" ja
"Tutkistelemus Christuksen kärsimisestä"; 2 Terstegen kirjaa: "Sangen
hengellinen puhe Christuksen rakkaudesta" ja "Monen hurskaan sielun
puuttuvainen kristillisyys"; 1 A. G. Spangenbergin "Syntein anteeksi
saamisesta"; 1 Merle d'Aubignén "Kristityn welvollisuus pakanoita
kohtaan"; 1 D. Hollazius'en "Lyhykäinen neuvo sydämen rukoukseen"; 1
J Ch. Schinmeierin "Perheen Wanhinten ja Palwelijain welwollisuudet
toisiansa kohtaan"; 1 "Historia Kolmesta Juudalaisten tyttärestä"; 1
"Hyvä paimen"; 1 S. Schultenius'en "Epistola Postilla"; 1 "Huutavan
ääni korvessa"; 1 E. Wallströmin "Herran Koston aika syntisen
kansan tarjona"; 1 B. L. Sellergrenin "Wäärä oma-wanhurskaus"; 1 B.
Tollessonin "Kiivas Waroitus aina walwomiseen ja rukoilemiseen";
l G. Murrayn "Niiden ihmisten sielunwaara, jotka parannuksensa
viivyttävät"; 1 "Sielun Pelastus"; 1 "Tänä päivänä, koskas kuulet
Herran sinun Jumalas äänen, niin älä paaduta sinun sydäntäs"; 1
"Kristityksi kääntynyt Murjani"; 1 "Kuinka autuaaksi tullaan"; 1
"Kaksi Pyhää Marttyriä"; 1 "Ystäwällinen waroitus huolimattomille";
1 "Waroitus Sana suruttomille syntisille"; 1 "Ruotsalaisen Lapsen
Piijan kääntyminen ja autuaallinen kuolema"; B. Monlin'in kirjaa
"Kristityn sodasta"; 1 Johan Bunyanin "Taiwaasen Juoksija"; 1
Godwinin "Ihmisen turhista ajatuksista"; 1 R. Lucas'en "Päiwäkirja
eli kristilliset ajatukset kunakin päiwänä kuukaudessa"; 2 Jacob
Jannevay'n kirjaa: "Seitsemän Lapsen kääntymisestä" ja "Lasten
Kaswmattamisesta"; 1 G. Hagerupin "Pyhäin marttyrien merkilliset
Esimerkit."]

Renqvistin kirjailija-toimi ottikin häneltä kaiken liian ajan.
Hän kirjoitti usein öillä, valvoen hyvin myöhään iltasilla, sekä
myös aamulla ja milloin vain sai ihmisiltä siksikään rauhaa.
Kirjallisissa toimissaan piti hän varsin vähän apumiehiä; jonkun
ajan oli hänellä tunnettu runoilija Antti Räty kirjurina auttamassa.
Renqvistin toimesta luullaan kirjapainaja Holmströmin pitäneen
Sortavalassa kirjapainoa, jossa parhaastaan Renqvistin kirjoja
painettiinkin. Holmström ja hänen perheensä olivat heränneitä
ihmisiä. Paljon toimi myös Renqvist pakana-lähetyksen hyväksi,
pitäen lähetysrukouksia, kooten rahoja ja kaupiten lähetyskirjasia.
Hän kertoo eräässä meillä käsissä olevassa kirjeessään esimerkkejä,
miten hänen suomentamansa Merle d'Aubignén kirjoittama kirja
"Kristittyjen velvollisuus pakanoita kohtaan" vaikutti anteliaisuutta
pakanalähetykselle. Mikkelin talvimarkkinoilla 1853 oli eräs
käsityöläinen W., jolle Renqvist oli lahjoittanut mainitun kirjan,
kohta sen luettuansa, ostanut sitä 200 kappaletta ja oli lahjoittanut
9 ruplaa pakanalähetykselle. Eräs suruton kreikanuskoinen talonpoika
Sortavalan seuduilta, jolle Renqvist lähetti mainitun kirjan, oli,
kohta sen luettua, Renqvistin kautta lähettänyt pakanalähetykselle
52 ruplaa. Renqvist lähetti Tukholman lähetysseuralle v. 1847 162
ruplaa, vuosina 1848-1852 vuosittain kaksi ja kolme sataa ruplaa;
mutta v. 1853, jolloin ylempänä mainittu kirja painosta ilmestyi,
500 ruplaa ja vuosina 1854-1858 ajalla yhteensä noin 500 ruplaa.
Syynä vähennykseen sanoo Renqvist olleen sen, että Tuomiokapituli
oli subsecreto-kiertokirjeessään kieltänyt Tukholman lähetystoimelle
varoja kokoomasta. Renqvist arvelee sen tapahtuneen "erään
kateellisen esimiehensä vaikutuksesta." Renqvistin täytyi siis sen
jälkeen, siksi kuin oma "Suomen lähetysseura" toimeen saatiin, toimia
lähetyksen hyväksi enemmän "subsecreto", salakähmään.

Olemme jo Renqvistin kirjojensa ilmaiseksi jakamisessa nähneet
esimerkin hänen anteliaisuudestaan. Samoin oli hän myös antelias
ja avulias muissakin suhteissa. Velkojaan ja saataviaan ei hän
koskaan hakenut ulos ryöstöllä; köyhemmille kuittasi hän usein ilman
mitään. Rahansa lainasi tarvitsevalle, vaatimatta velkakirjaa,
eipä usein merkinnyt edes muistikirjaansakaan, harvoin lienee
korkokaan juuri kysymykseen tullut. [Hän valittelee "Wäärän Opin
Kauhistuskirjassaan" s. 64 ja 65, kun papitkin ottavat köyhältä ja
varattomalta koron, lausuen, että "köyhä kyynelissä silmin itkee ja
veisaa opettajansa kovuutta virrenvärsyissä näillä sanoilla: Korko
korkia on köyhän kuorma, Ahne odotus vaivaisten hävitys: Näist' näkyy
jo joutuu tuomiopäivä. N:o 401, 6."] Kerromme tässä sivumennen erään
merkillisen kohtauksen Renqvistin ja muutaman velkamiehensä välillä.
Mies ja Renqvist olivat velkomustilin tähden joutuneet oikeuteen.
Mies väitti ei olevansa velkaa Renqvistille ja tarjoutui väitettänsä
valallaan vahvistamaan. Renqvist, peläten oikeuden siihen myöntyvän,
huudahti tuskan tunteella: "Älkää, älkää, korkea oikeus, laskeko
häntä valalle, hän menettää muutamain ruplain tähden kuolemattoman
sielunsa; minä ennen kuittaan tuon velan kuin annan hänen sielunsa
hukata!" Tämä säälintunteinen puhe vaikutti niin mieheen, että
hän heti tunnusti oikeuden edessä velkansa ja pyysi Renqvistiltä
vääryyttänsä anteeksi.

Köyhät ja kerjäläiset eivät avutta Renqvistin luota lähteneet. Hän
antoi omalla kädellään kokonaisia leipiäkin, rahaa y.m. ja käski
perheensä jäseniä ja emännöitsijää aina köyhille antamaan, usein
määräten: "tälle pitää antaa ruista -- --." Kun rouvansa, ollen
vähemmin antelias, tahtoi miestään estellä leipää ylen määrin
köyhille jakamasta, täytyi Renqvistin keksiä keinoja voidakseen
auttaa vaimonsa tietämättä. Välistä kätki hän köyhälle annettaman
lahjansa nuttunsa alle. Köyhiä ja vaivaisia elätettiin, eräitä
varsinaisesti, toisia pitkät ajat Renqvistin pappilassa.

Olemme kertomuksessamme täten joutuneet Renqvistin perheellisiin
ja yksityis-elämää koskeviin seikkoihin. Renqvistin voimme
sanoa olleen enemmän papin kuin yksityisen perheenmiehen.
Papillinen virkansa vei häneltä enimmän aikansa ja siinä oli
hänen pääharrastuksensa, vaikk'ei hän kuitenkaan laiminlyönyt
perheellisiäkään velvollisuuksiansa. Hän hurskaana perheenisänä koki
perheessänsäkin samaa vaikuttaa kuin muissakin, joiden pariin hän
joutui, nimittäin, että he totuuden tuntoon ja autuaaksi tulisivat.
Renqvist oli itse harras; hän koki myöskin perhettään taivuttaa
jumalisuuteen ja hartaudenharjoituksiin. Kun hän lastensa pienoisina
ollessa opetti heille piplian historiaa, koetti hän opetuksessaan
herättää heidän mieltänsä ja päätti opetushetkensä aina rukouksella.
Lasten tuli myös olla läsnä hänen perheensä kesken joka aamu ja ilta
pitämissään hartauden hetkissä. Hellä hän oli lapsillensa, mutta
ei niin, että olisi vitsaa heiltä säästänyt. Hän käytti välistä
ruumiillistakin kuritusta lapsillensa. Maallisia huvituksia ei hän
suosinut eikä niitä lapsillensakaan sallinut. Maalliset laulut ja
soitto [Soitanto-musikin suosija ei Renqvist ollut. Hän vastusti
urkujen hankkimista kirkkoon, sanoen niiden vaan häiritsevän
hartautta. Yksiäänistä kirkkoveisua hän suosi ja veisasi myös
itse, virret alkaen, hartaustilaisuuksissaan. "Sionin virret" ynnä
muutamat muutkin "Hengelliset virret" ja laulut hyväksyi hän ja
niitä hänen seuralaisensa veisasivat ja vieläkin veisaavat, esim.
"Käy lähteeks' kyynelten", "Kiitos Karitsall' kuolleell", "Neitseet
joutukaat" y.m.] olivat myös lapsille luvattomat. Tällä iloja
kieltävällä, hartaudellisella kasvatustavalla ei Renqvist kuitenkaan
ylempänä mainittua tarkoitustaan kaikin puolin voittanut, se kun oli
pakkomielistä lapsille ja kun toisen vanhemman löyhemmyys usein sen
salli mitä toinen oli kieltänyt.

Renqvist vietti hiljaista, rauhallista koti-elämää, jossa hänellä
aika parhaastaan kului kirjojensa ääressä kamarissaan. Kun hän
aamusilla heräsi, kävi hän, vedettyään kamarinsa oven kiinni,
polvillensa ja piti aamurukouksensa yksinäisyydessä. Sen jälkeen,
jos ei ollut neuvon kysyjiä tai muita asiamiehiä, istui hän
kirjoitus-pöytänsä ääreen, joko painoon valmistettaviaan kirjojaan
kirjoittamaan tai lukemaan Raamattua, jonka perinpohjaiseen
tuttavuuteen hän alinomaisella lukemisellaan oli päässyt.
Tieteellistä jumaluusopillista kirjallisuutta ei hän sanottavasti
viljellyt, vaan luki Raamatun ohella askeetillisiä hartauskirjoja,
erittäinkin hänen mieli-luettavansa oli Scriver'in Sielun aarre
["Seelenschatz"; kirja löytyy myös käännettynä ruotsiksi.] niminen
mainio teos ja myös eräät muut vanhat jumaluusopilliset kirjat,
paitsi hänen yksittäisiä rukouksiansa ja hartauden harjoituksiansa
kamarissansa -- joita luonansa kävijöiden sielun tarpeen mukaan
hän piti sieltä usein päivilläkin -- piti hän, kuten jo maininneet
olemme, joka aamu ja ilta oman perheensä ja palvelusväkensä kanssa
ruokasalissa rukouksiansa, joissa järjestys oli melkein samantapainen
kuin rukoushuoneessansakin pitämissään hartaushetkissä. Ensin hänen
itsensä alottamana veisattiin muutamia värssyjä, sitten polvillaan
pidettiin rukoukset ja luki hän lopuksi jostakin hartauden kirjasta
[J. Arndtin, T. Kempin y.m. teoksia.] tai myöskin Raamatusta.

Vaikka Renqvist oli harras ja vakava, ei hän kuitenkaan mikään
synkkämielinen mies ollut. Usein piti hän leikillistäkin puhetta.
Sydämen sisällinen rauha vaikutti hänessä hyvää humoria,
rattoisuutta. Pitäjälläkin ollessa tarinoi hän lapsuutensa ja
koulunkäynti-oloista [Otamme tähän luotettavan henkilön antaman erään
Renqvistin suusta kuullun kertomuksen. Herätykseen tulemisestansa oli
Renqvist kertonut, että kun hän kerran Kuopiosta tuli koulusta, oli
hän mennyt eteiseen ja sieltä löytänyt hyllyltä Dentin "Kääntymisen
harjoitus" kirjan. Hän luki siitä ensimäisen lehden ja meni sitten
äitilleen sanomaan: "Emme äitirukka tällä keinoin eläessämme pääse
taivaasen." Äiti vastasi: "Eihän sitä lapsirukka tiedä eläessään
ennenkuin kuoltua, mihin tullaan." Tähän hän äitilleen vastasi:
"Mene sitten kuoltua haparoimaan; johan pitää eläessään tietää mihin
joutuu." Siitä asti oli hänellä jo ollut halla nahkan alla. -- Oli
myös kertonut, että kun hän lapsena kävi äitinsä kansa kirkossa ja
kuuli papin saarnaavan, niin ajatteli: "Rahvas toisin elää, toisin
pappi saarnaa."] tai miehuutensa monimutkaisen elämänsä vaiheista,
tahi muusta sopivasta aineesta, sovittaen kuitenkin puheensa niin,
että pääsi pujahtamaan hengellisiin asioihin. Tyyni ja lempeä oli
hänen tunteensa; harvoin hän kiivastui. Hyvästi ja ystävällisesti
kohteli hän apulaisiansa. Papisvaltainen arvon antamisen vaatimus
ei tullut heidän välillänsä kysymykseen. Ei pyytänyt hän heitä
oman saarnansa mukaisiksi, eipä vaatinut heitä olemaan läsnä
hartaushetkissään, jos eivät vapaasti tahtoneet niihin tulla.
Palvelusväkensä vaati hän niissä läsnä olemaan. Palvelusväkeänsä
kohtaan oli hän myös hyvä ja ystävällinen, eikä sallinut muidenkaan
osoittavan ynseyttä heille, vaan heitä tuli pitää perheen jäseninä
talossa. Palvelijat, erittäinkin heränneet [Heränneitä palvelijoita
oli: Jaakko Lamberg Hakalasta, Liisa Kekki Tuoksjärveltä, Heikki
Koponen Kaavilta, Beata Savolainen Tuusniemeltä, Pekka Luostarinen
Hakalasta, Lauri Kohonen Lavijärveltä, Hanno Sahlman Mikkelistä ja
Renqvistin veljen tytär Brita Kukkonen Ilomantsista.], pysyivät
useita vuosia Renqvistin palveluksessa. Näyttääksemme yhdeltä
puolen miten lämpöisessä ja isällisessä, "patriarkallisessa",
suhteessa Renqvist oli palvelijoihinsa ja toiselta puolen miten
suuri nöyryys hänessä vallitsi, otamme tähän esimerkiksi vaan erään
tapauksen. Kerran vanhalla ijällään ja sairaana sekä epäilyksissä ja
ahdistuksissa ollessansa kutsui Renqvist renkinsä Jaakko Lambergin
luoksensa kamariinsa ja valitteli hänelle epäilyksiään. Jaakko
lohdutti Renqvistiä sillä, että Renqvistillä oli kyllä usko, ja että
vaikka ihmisellä on epäilyksiä ja ahdistuksia kuolinvuoteellaankin,
niin voittaa hänen uskonsa kuitenkin. Niinhän kävi kristityn Bunyanin
"Kristityn Waelluksessa." Jaakon tämän tapainen lohdutus-puhe
ilahutti ja virkisti Renqvistiä. Kuolinvuoteellaan, joku päivä ennen
kuolemaansa, sanoi Renqvist tälle Jaakko-rengillensä: "Kuules,
Jaakko, älä heitä kristillisyyttäsi!" -- Kuinka tarkka Renqvist oli
palvelijainsa siveellisestä menetyksestä ja samalla kuinka oman
voiton pyytämätön hän oli, näkyy seuraavasta. Kerran lähetti Renqvist
erään renkinsä kaupunkiin markkinoille hevosta myymään. Kun renki,
saaden hyvän hinnan hevosesta, toi rahat Renqvistille, ihmeksi hän
hinnan suuruutta ja kysyi rengiltä: "Kuinkas niin paljon hevosesta
sait? ilmoititkos ostajalle hevosen vian?" "En ilmoittanut; mitä minä
niin vähästä viasta olisin ruvennut ilmoittamaan." Renqvist nuhteli
renkiä ja lähetti hänen heti kaupunkiin sanalla: "Ostaja on saatava
käsiin, vika on ilmoitettava, liiat rahat pois annettavat." Ja niin
tapahtuikin.

Taloudellisiin asioihin, töihin ja toimiin ei Renqvist paljon
ryhtynyt. Niistä piti rouvansa huolta. Nuorempana ollessaan oli
Renqvist ollut ahkera kalastaja, mutta vanhempana puolen ikäänsä
ei hän mitään ruumiillista askaretta toimittanut ja eipä hänen
vanha vikainen ruumiinsa olisi sitä liioin sietänytkään. Renqvistin
pappilassa vietettiin ruoan ja kaiken muunkin puolesta yksinkertaista
maapapin elämää. Siten, vaikka vähäiset olivatkin kappalaistulonsa,
oli varoja auliisti köyhille jakaa ja muihin hyviin tarkoituksiin
käyttää. Joksikin lisäksi oli Renqvistillä kirjailija-toimensa
tuottamat tulot. Velkoja ei Renqvist jälkeensä jättänyt.

On jo mainittu Renqvistin olleen kerran epäilyksessä ja
ahdistuksessa, jossa hän tarvitsi renkinsä lohdutusta. Sellaisia
enemmän tai vähemmän ahtaita aikoja sattui tietysti hänelle kuten
kaikille oikeille kristityille kyllä monasti. Silloin nähtiin hänen
ehtoollispyhinä usean kerran perätysten käyvän Herran armo-atrialla.
Muutoinkin kävi hän siellä, samoin kuin hänen seuralaisensa myös
käyvät, useat kerrat vuodessa. Vuonna 1840 kehoittaa hän erästä
ystäväänsä ahkeraan rukoukseen sekä "useasti Herran pyhällä
ehtoollisella käymiseen ynnä uskon ja Sanan ja valvomisen kanssa",
lausuen että "näitten suuren tarpeellisuuden opettavat meille ristit
ja murheet, joita minullaki on ollut vielä suuremmat ja enemmät kuin
ennen [Katso Akianderin ed. t. VII s. 44.]." Kaksi vuotta myöhemmin
kirjoittaa hän samalle ystävällensä, että Jumalan ja Herran Jesuksen
Kristuksen rakkaus on hänestä ajanut pois pelvon ja epäilyksen
[Ed. t. VII s. 47 ja 48.]. Samalle ystävällensä kirjoittaa hän v.
1862 [Ed. t. VII s. 51 ja 52.]: -- -- "minulla ovat raskaat ristit
olleet monta vuotta. -- -- Mutta kyllä sitte on ollutki kurituksia
toista toisensa perään, joiden käsissä on täytynyt huutamista pitää
sekä usiasti polvilleni että alinomaa sisällisesti, jonka kautta
elävä usko on seisattunut sieluhuni ja sen kautta se rauha, jota ei
maailma taida antaa. Kiitos ja kiitos, kiitos ja kiitos, rakkain
Herrani Jesus, armahtamisestas nyt ja ijankaikkisesti!" Me emme
tarkemmin voi tietää, mitä kaikkia nämä murheet, raskaat ristit ja
monet kuritukset ovat olleet, joita hänellä vuosien kuluessa oli.
Lienee osittain kirkossamme vallitsevat oppiriidatkin ja vastustajain
parjaukset hänelle murhetta tuottaneet. Lienee ne myös olleet
perheellistäkin laatua. Ainakin tiedämme poikansa Edvardin kohtalon,
erittäinkin hänen mielenvikaan tulemisensa ja sellaisessa tilassa
v. 1861 kuolemisensa tuottaneen hänen hellälle isän sydämellensä
syvän surun. Tästä raskaasta kurituksesta on hän nähtävästi
kirjeessään vaikeroinnut eräälle ystävällensä K. J. G. S:lle, joka
sitten kirjeessään [K. J. G. S:n kirje löytyi säilössä.] seuraavin
sanoin häntä lohduttelee: "Kun Herran tahdon mukaan raskaat surut
ja murheet päällemme karkaavat, niin olen minä puolestani tuntenut
sen hengellisesti sangen terveelliseksi, kuin alkaa taivaalliselle
Isälle, Kristuksessa sovitetulle ja rakkaalle taivaalliselle Isälle,
sillä tavalla kaivata, että ensin Häntä rupeaa kiittämään kaikesta
Hänen sulasta armostansa. Sillä tavalla raukiaa murheen katkeruus
ja, niinkuin kirjeessänne sanotte, mieli vierastuu maallisista ja
katoovaisista enemmän ja enemmän ja muuttuu taivaallisien mukaiseksi,
ja valitus käypi siis nöyremmästä ja tyytyväisemmästä sydämestä. Ja
mitä erittäin poikanne kuolemaan tulee, niin ainakin sen mukaan kuin
Herra minulle senkaltaiset seikat on selittänyt, voimme toivoa sen
rakkaan ja uskollisen Jesuksemme, joka hänenkin sielustansa kalliin
hinnan on maksanut, toki ei viimeisilläkään hetkillä jättäneen
häntä kadonnutta lammasta etsimättä. -- -- Monta asiata meille
täällä maan päällä eläessämme on salattuna, sillä me ainoastaan
'ymmärrämme puolittain', vaan siellä Herran kasvoin edessä ne meille
täydellisesti selviävät. Herra Jesus, joka meitä niin äärettömästi
rakastaa ja joka voi lohduttaa, Hän lohduttakoon Teitäkin tässä
murheessanne."

Ruumiillisten vaivainkin ristiä sai Renqvist kantaa. Vuonna 1848
Ilomantsista matkaltansa tultua kääntyi hän lavantautiin, sairastaen
sitten kuusi viikkoa ja ollen jo kuoleman kielissä. Vuonna 1858
valittelee hän eräässä kirjeessään [Katso ed. t. VII s. 51.] olevansa
kivulias. Hänen kivulloisuudestansa, että hän on "ruumiin voimista
heikontunut", mainitsee myös eräs kirje samalta vuodelta [Katso ed.
t. VII s. 263.]. Kuolemaa ajatteli Renqvist usein. Jo kolme vuotta
ennen kuolemataan oli hän antanut ruumisarkkunsa valmistaa. Syksystä
1865 lähtein oli Renqvist niin kivulloiseksi tullut, ett'ei hän enää
jaksanut kirkkoonkaan mennä. Saarnaamaan teki vielä silloinkin hänen
mielensä. "Sanoisin jäähyväiset seurakunnalle ja pyytäisin anteeksi,
mitä on tullut paljoin puhutuksi", lausui hän vaikeroiden. Tämä
halunsa ei enää toteentunut. Keväällä 1866 Toukokuussa sairasti hän
neljä viikkoa lavantautia, ja syksyllä samana vuonna Lokakuun alussa
kääntyi hän uudestaan raskaasen lavantautiin, joka, kestäen kuukauden
ja kaksi päivää, teki lopun hänen maallisesta elämästänsä 5 päivänä
Marraskuuta.

Tämän kuolintautinsa alkupuolella kutsui hän Kymölän koulun
opettajan, pastori A. M. Lyran luoksensa ja nautti lohdutukseksensa
sekä uskonsa vahvistukseksi Herran pyhää ehtoollista yhdessä
aviopuolisonsa kanssa. Tässä taudissa oli hänellä ollut ahdistuksia
ja kovia kamppauksia. Hän oli valitellut, että hänen piti kaikkea
kärsiä, että häntä ruoskittiin. Mutta armosta lohduteltuna hän täältä
erisi. Kerran oli hän taudissa ollessaan lausunut: "Kuolemaksihan
se tulee, ja armahdetaanhan minua." Puolitoista viikkoa ennen
kuolemaansa oli hän kuume-houreissaan lausunut: "Tähän tulee suuria
herroja, ruhtinaitta, kaikkitietäväiset vieraaksi, äkisti kirkkaus
leimahtaa eikä ne teidän valkeutta tarvitse ja niiden kanssa minä
lähden." Päivää ennen kuolemaansa oli hän tyttärensä kuullen sanonut:
"Tulkaat minun tyköni te kaikki, jotka työtä teette ja olette
raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa." Pyhäinmiesten päivänä
ei hän enää jaksanut mitään puhua ja rahvaan iltakirkosta kotiin
tultua vaipui hän uneen. Yöllä oli vielä sanonut: "Köyhille antakaat"
ja oli niitä ravitsevinaan. Oli myös sanonut: "Kirkkoon pitää
lähteä". Maanantaiaamuna noin kello 8 aikana nukkui hän rauhallisesti
kuoleman uneen 77 vuoden, 8 kuukauden ja 4 päivän ijässä, oltuaan
pappina lähes 50 vuotta. Niin huokea oli eronsa, että kun
hoitajattarensa ja poikansa, lääkäriä odotellessa, olivat vaan hetken
ajan toisissa huoneissa pistäytymässä, oli Renqvist heidän huoneesen
tullessa jo kuollut. Tämä tapahtui, kuten jo olemme maininneet, 5
päivänä Marraskuuta 1866.

Renqvist jätti jälkeensä puolisonsa Eva Maria Öhman'in ja lapsia:
1) Henrik, Sysmän kirkkoherra, 2) Johan, majuri, postinhoitaja
Wiipurissa, 3) Karl, taapikapteini Oulussa ja 4) Anna, naimisessa
tirehtöri Fr. M. Saukon kanssa. Nuorin pojista Edward, joka oli
entinen ylioppilas ja kirjapainon omistaja, kuoli, niinkuin jo
maininneet olemme, v. 1861.

Renqvistin hautajaiset pidettiin perjantaina 9 p. Marraskuuta.
Ruumissaarnan piti apulaisensa K. J. Johnsson kirkossa, jossa myös
ruumis oli. Saarnansa alkusanoina käytti saarnaaja Simeonin sanoja:
"Nyt sinä lasket, Herra, palvelijas rauhaan menemään" (Luk. 2: 29)
ja tekstinä oli: "Ja minä annan teille paimenet minun sydämeni
jälkeen, jotka teitä pitää ravitseman opilla ja viisaudella" (Jer.
3: 15). Saarnaaja tulkitsi saarnassansa seurakuntalaisten, nuorien
ja vanhojen, syvää surua ja esitteli vainajan suuria ansioita ja
väsymätöntä vaikutusta seurakunnan paimenena, pakana-lähetyksen
edistäjänä ja hengellisenä kirjailijana ja kirjevaihdon kautta
ympäri Suomen Jumalan valtakunnan eteen työn tekijänä [Tämä saarna
painettiin sanankuulijain pyynnöstä samana vuonna Wiipurissa.].
Ruumissaarnaa kuulemassa kirkossa ja vainajaa hautaan saattamassa
oli paljon sanantuulijoitansa, erittäin talonpoikaista väkeä.
Talonpojat olivat kirstunkin kantajoina. Haudan siunasi ruumissaarnan
pitäjä hautausmaalla. -- Raskas oli syksyinen ilma, raskaampi oli
sanankuulijain mieli tuossa rakkaan opettajansa haudalla. Mutta tämä
suru ei ollut synkkä ja toivoton. Vanha opettaja oli vaan pannut
levolle; ilossa oli hän nouseva. Rauha hänelle!

       *       *       *       *       *

Hautajaisissa nosti eräs talonpoika Simo Räty kysymyksen
muistopatsaan pystyttämisestä Renqvistin haudalle. Tuumaan
innostuivat ja mieltyivät silloin erittäinkin talonpojat. Kohta
valittiin sitten viisi miehinen toimikunta asiata toimeen panemaan.
Keräyslistoilla saatiin kokoon kolmesataa markkaa, joka summa pantiin
säästöpankkiin korkoa kasvamaan. Muistopatsaan pystyttämisen aikomus
jäi kuitenkin rahojen vähyyden tähden pitkiksi ajoiksi toteutumatta.
Yksinkertainen puuristi on aina viime aikoihin asti osoittanut
sitä paikkaa Sortavalan hautausmaalla, johon Renqvistin maalliset
jäännökset kätkettiin. Vasta tänä vuonna (1887) toteutui muutamien
yksityisten henkilöjen toimesta tämä muistokiven pystyttämisen
ajatus. Tätä tarkoitusta varten kootut rahat eivät riittäneet, jonka
tähden muutamat yksityiset henkilöt, joille vainajan muisto on rakas,
lisäsivät uupuvan summan. Kivi on hakattu Sortavalan pitäjässä ja
tuli maksamaan noin 550 S. m.

Siellä nyt seisoo kummulla petäjien keskellä yksinkertainen, mutta
soma, noin 3 1/2 kyynärää korkuinen kivi tumman harmaasta granitista.
Siihen on kirjoitettu:

                HENR. RENQVIST
                s. 1789 k. 1866.
          määr. Sortavalan kappalaiseksi
                    1836.

    Pyrkikäät niitten perään, jotka ylhäällä ovat, eikä
       niitten, kuin maan päällä ovat. Kol. 3: 2.
                  Sanankuulioilta.

       *       *       *       *       *

Kertomuksemme täydentämiseksi on meidän vielä luotava lyhykäinen
jälkikatsahdus Renqvistin elämän työn tuotteisin; sillä töistään
tekijä tunnetaan, työ tekijätään kiittää tai moittii. Apostoli
Paavali puhuu 1 Korintilais-epistolansa kolmannessa luvussa
opettajista, kuinka he ainoastaan Jumalan palvelijoina tekevät
seurakunnassa työtä, mutta kasvun antaa Jumala, ja kuinka
seurakunnan, Jumalan temppelin, rakennuksessa heidän työnsä, olkoon
se kalliimpi tai halvempi arvoista -- "kultaa, hopeata, kalleita
kiviä, puita, heiniä, olkia" siihen rakennukseksi panemista --
tulee kuuloon, kun he vain ovat ainoalle perustukselle Jesukselle
Kristukselle rakentaneet. Tuomion tuli on kerran koetteleva kunkin
työn; jonka työ pysyy, se saa palkan, jonka työ palaa, se saa
vahingon, mutta työntekijä tulee itse autuaaksi, kuitenkin niinkuin
tulen kautta. Emme puhu nyt uskollisen Herran palvelijan Renqvistin
työn palkasta. Emme myös tiedä puhua hänen työnsä pysyväisyydestä
tuomion tulessa; siitä tiedämme me vain puhua, että hän oli
väsymätön rakentaja ja että hän rakensi oikealle perustukselle ja
että mitä hän rakensi, sillä on ainakin ollut tähän päivään asti
pysyväisyyttä. Väsymättömästä virka-uutteruudesta ei ole kukaan
osannut Renqvistiä moittia; on vaan moittien hänestä sanottu, että
jos hän tavattoman uutteruutensa olisi käyttänyt esim. nuorison ja
lasten opettamiseen -- jota ei hän myöskään laimin lyönyt ja oli
varsinkin nuorempana ollessaan siinä uuttera [Esim. katso ed. t. VII
s. 62.] -- olisi siitä suurempi siunaus Jumalan valtakunnalle tullut.
Tulee muistaa: yhdet rakentavat "kultaa", toiset "hopeata" y.m.,
kukin lahjainsa ja kykynsä mukaan; niin teki Renqvistkin lahjainsa
ja kykynsä mukaan uskollisesti Herran työtä, ja hänen työnsä oli
monipuolinen jo kylläkin. Renqvistin monipuolisen työn hedelmiä ei
osata kyllin suureksi arvata ja arvostella. Hänen siunatun työnsä
hedelmät ulottuivat ja ulottumat yltä ympäri armaan isänmaamme ja
kaikkialle, missä suomalaista hengellistä kirjallisuutta luetaan;
voimme sanoo Renqvistin työn hedelmäin ulottuneen hänen ahkeran
lähetystoimensa kautta aina Afrikan ja Aasian aroille. Hengellisen
kirjailija-toimensa ja kirjain levittämisen [Käsillä olevasta
Englannin Piplia-seuran asiamiehen laskukirjasta näemme esim.
Lokak. 8 p. 1851 Renqvistille Pietarista lähetetyn tuhatta Uutta
testamenttia.] sekä lähettämäinsä kirjeittensä kautta ulottui hänen
vaikutuksensa hyvin laajalle. Kirjoittamillansa; ja kääntämillänsä
kirjoilla, joita tavataan vieläkin hyvin usean talon hyllyillä ja
kirjavasuissa ympäri maatamme, ja joista on otettu useita painoksia,
julistaa hän vieläkin, jo poismenneenä, Jumalan sanaa. Niissä on
kansallemme tarjolla vahvempaa hengellistä ruokaa kuin nykyaikainen
uskonnollinen muoti-kirjallisuus tarjota voipi. Sitä takaavat jo
sellaiset kirjailija-nimet kuin Arndt, Fresenius, Bunyan, muita
mainitsematta. Jos ei kansallamme olisi tälläistä Henki-ruokaa
ollut, kuka tietää millä tiellä nyt hengellisessä suhteessa jo
oltaisiin? Hyvä olisi, että kirkkomme vartijat pitäisivät huolenansa,
että herännäisyys-ajan, Renqvistin y.m. suomeksi toimittamia ja
kirjoittamia kelpo-kirjoja aina myötävänä olisi. Ne tuottaisivat
samaa siunausta, jota näemme jo niiden ennenkin tuottaneen, josta,
esimerkkejä mainitaksemme, monet eri haaroilta maatamme Renqvistille
lähetetyt kirjeet antavat parhaimman todistuksen.

Sisälliset henki-hedelmät Renqvistin työstä näkee ja tietää yksin
Herra, joka kasvun antaa. Satoihin tuhansiin sydämiin kylvi Renqvist,
ja tuhannet armoitetut hänen työtänsä siunaavat. Kuka voi arvata
niiden luvuin, joita hän suu-sanasella opetuksellaan, hartaudellaan
ja hurskaan elämänsä esimerkillä armon tielle johti, ja niiden luvun,
joita hän esim. vanki- ja sairashuoneissa Herralle etsi.

Suurin siunaus Renqvistin työstä, kuten jo nähneet olemme, tuli
Sortavalan seurakunnalle, jonka paimenena hän vähän yli 30 vuotta
oli. Renqvistin työn hedelmät tässä seurakunnassa vieläkin
runsaina näkymät. Sortavalan seurakunta on muodostunut Renqvistin
opinkäsitteiden ja katsantokannan mukaiseksi. Sen voimme sanoa
olevan vieläkin, vaikka jo on 21 vuotta kulunut Renqvistin
kuolemasta, oikean Renqvistiläisen seurakunnan. Renqvistiläisyys
on siihen lyönyt ulkonaisenkin leimansa. Turhaan ovat täällä
jalan sijaa pyytäneet muut kirkkomme opinsuunnat, Hedbergiläinen
evankelilaisuus, Ruotsalaisen oppi, hihhulilaisuus y.m.; "ne
ovat vääriä", sanotaan, "ei niin Renqvist opettanut." Renqvistin
neuvoa seuraten käy kansa täällä ahkerasti kirkossa, ahkerammin
kuin missään tämän puolen seurakunnissa kirkko on aina täysi, --
ehtoollisvieraita on aina paljon, lukusiin ja ripityspaikkoihin
y.m. tilaisuuksiin, missä Jumalan sanaa on tarjolla, rientää kansa.
Kohta kun joku sairaaksi tulee, haetaan pappi. Rukouksissa käydään
polvilleen ja yleiseen rukouksissa käytetään, Renqvistin tavan
mukaan, armahtamis-huudahtusta. Rukoileminen pidetään hyvin tärkeänä
vaikuttimena. Usein saa pappi kyselmyksissään ja sairasvuoteilla
kuulla kysymykseen: "Mitenkäs armoon pääsisit?" vastattavan: "Kun
sais rukoilluksi, niin armahdettaisihan minua." Suruttomatkin ovat
kuulleet hurskaana pidetyn Renqvistin ja hänen seuralaistensa
rukousta harjoittavan, ja yksinkertaisuudessaan panevat he siis
pääpainon rukoukseen. Varsinaiset Renqvistiläiset, joita Pyhä Henki
on valaissut ja saanut kaikkeen totuuteen johdatetuksi, ymmärtävät
kuitenkin rukoukselle oikean siansa armonjärjestyksessä antaa, vaikka
antavatkin sille -- niinkuin tuleekin tehdä -- hyvin suuren arvon ja
sitä ulkonaisesti ja sisällisesti alinaikaa harjoittavatkin.

Vaikka yleisemmät herätykset seurakunnassa Renqvistin kuoleman
jälkeen suuressa määrässä vähenivät ja hengellinen elämä samalla
laimeni, voimme sanoa sen kuitenkin aina jotensakin vireillä olleen.
Varsinkin viimeisien vuosien kululla on ainakin muutamissa kylissä
paljon herätyksiä tapahtunut, erittäinkin nuoremmassa kansassa.
Heränneet yhtyvät kylissään, jos heitä useampia on, usein yhteisiin
hartauskokouksiin, joissa, kuten Renqvistin päivinäkin, rukouksia
pidetään, sanaa tutkitaan, virsiä ja hengellisiä lauluja veisataan.
Ja sattuu välistä, että kokouspaikan sivu kulkevaisen houkuttelee
korvihinsa kuuluva harras laulu seuraan menemään ja siellä sitten
Herran Henki hänen puoleensa voittaa. He käyvät hyvin ahkerasti
Herran huoneessa ja kaikissa tilaisuuksissa, joissa Jumalan sanaa saa
kuulla; hyvin usein ovat he Herran ehtoollisella, muutamat toisin
ajoin melkein yhtä usein kuin ehtoollista pidetään. Kaikkein pappein
opetuksen, jopa nuhteenkin, ottavat he nöyryydessä hyväksensä. Eivät
he mestarina pyydä arvostella ja moittia pappejansa, eivätkä suvaitse
sitä muidenkaan tekevän. He antavat suuren arvon papeillensa ja
rukoilevat heidän edestänsä. Eräs Renqvistiläisiä vastustava pappi
torui kerran erästä vaimoa tämän Renqvistiläisyydestä, lausuen
lopuksi: "Mitä sinä joka pyhä kirkossa teet? en minä sinun mielesi
mukaan saarnaa." Tähän vastasi vaimo: "En minä siellä jouten ole, en
turhaan siellä käy, minä kuuntelen tarkkaan Teidän saarnojanne, minä
veisaan Herralle ja rukoilen ahkerasti. Hyvä opettaja! aina siellä
rukoilen sydämeni pohjasta Teidänkin edestänne, anoen Teillekin
Herralta armoa, valoa ja voimaa." Tämä vaimon vilpitön, rakkautta
opettajaansa ilmaiseva vastaus hellytti papin mielen niin, että hän
ystävällisesti puristaen vaimon kättä lausui kiitoksensa vaimolle ja
kehoitti edelleenkin vaimon kirkossa käymään ja edestänsä rukoilemaan.

Kirkolle tulevat Renqvistiläiset heränneet jo lauantai-iltapuolella
ja viettävät sen illan ja sunnuntai-aamun sekä myös seuraavan yön
tienon, jos on kaksi pyhäpäivää, yhteisessä hartauskokouksessa kirkon
vierellä olevassa n.k. pitäjän tuvassa aivan samoin kuin ennen
Renqvistin johdolla hänen rukoustuvassansa pappilassa. Rukouksia
siellä pitävät jo keskustelemalla neuvojaan antavat tavallisesti
vanhemmat kokeneet seurassa kävijät. Väkeä on usein hyvin paljon
siellä läsnä. On välistä tapahtunut, että joku hihhulilainen tai
muu lahkolainen on sinne tullut seuranpitoa, saarnailemisella,
väittelemisellä, jopa rukouksen pitoakin häiritsemällä, estämään.
Vaan turhaan ne toimet ovat aina rauenneet. Näyttäisi kuin oikein
riivauksen henki kiihoittaisi syrjäisiä tungetteleimaan niin
kaunista ja suotavaa seuranpitoa estämään, etteivät saman mieliset
kristityt saisi rauhassa Herraa palvella. Joka tällaisia seuroja
pyytää estellä, se ei aja Herran asiaa. Kaikkein kristillismielisten
ihmisten tulisi pikemmin tuollaisista hartauden seuroista iloita
ja niihin mennä ja muitakin kehoittaa. Erittäin pappein ja Jumalan
sanassa oppineitten harrasmielisten kristittyin tulisi niihin mennä
ja pitää sieltä raamatun selityksiä ja rukouksia, kuten eräät
seurakunnassa palvelleet papit ja muutamat seminarin opettajat
ovatkin joskus tehneet. Ilolla heitä on sinne vastaan otettu, ja
he ovat olleet seuralaisille ja seuralaiset heille keskinäiseksi
rakennukseksi. Seuran kokoukset tulisivat monipuolisemmaksi,
jos siellä siihen kykeneväin toimesta myös raamatun selityksiä
pidettäisiin ja harrastus Jumalan omaan raamatulliseen sanaan sitä
tietä kansaan levenisi ja sen kanssa myös valo ja siunaus.

Renqvistiläisiä, jotka ovat nöyriä ja kirkollismielisiä kristittyjä,
tulisi kaikkien niiden, joille Lutherilainen kirkkomme on rakas,
kannattaa ja suosia, sillä heidän vaikutuksensa on kirkollemme
siunaukseksi ja rakennukseksi, eikä niinkuin kirkkoamme
vastustavain vapaakirkollisten, metodistain, haptistain ja myös
hihhulilais-lahkolaisten toimet kirkollemme vahingoksi. Sellaiset
kirkon elävät jäsenet, kuin Renqvistiläiset kristityt, ovat maan
suolana (Matth. 5: 15); he saarnaavat ja Herrasta todistavat myös
elämällään, ja se onkin parhain todistus. Renqvistiläisten elämä
näyttää, että Kristus asuu uskon kautta heissä ja he Hänessä, että
he ovat oksia totisessa viinapuussa (Joh. 15: 5). Rietas ja paha
elämä ja Renqvistiläisyys eivät sovi ollenkaan yhteen; juoppoutta,
irstaisuutta, petollisuutta y.m. pahetta ei heidän seassaan suvaita;
maailman mukainen meno, kylän juoksut, tansseissa käynnit, vaatteilla
koreileminen y.m. turhuudet jäävät pois. Elämä on kaikin puolin
siivoa, mielen tyytyväisyys ja sisällinen uskon vanhurskaudesta
tuleva rauha (Rom. 5: 1.) kuvastuu jo kasvoissa, käytös on nöyrää
ja hiljaista. He ovat avosydämisiä, teeskentelemättömiä. Voi
olla joukossa jotakin, voi olla Renqvistiläistenkin joukossa
itsevanhurskaita ihmisiä, jotka eivät vielä oikeata autuuden
tietä tunne, vaan luottavat jumalisuuden harjoituksiin y.m.
Mutta poikkeuksena ovat ne pidettävät. Itsevanhurskaina olisivat
Renqvistiläiset ylpeitä, kerskuvia, muita tuomitsevaisia, vaan nyt
ovat he päinvastoin nöyrän publikanin kaltaisia, jotka armahtamista
huutavat, armoa kerjäävät, armosta elävät. Tuosta oman viheliäisyyden
tunteesta se myös tulee, etteivät he kerskaele uskostaan, sillä he
pitävät uskosta ja autuudesta kerskaamista hengellisenä ylpeytenä
ja varovat niillä, jotka itseänsä "uskovaiseksi" ja "autuaaksi"
kutsuvat, olevan kuolleen suun-uskon. Tuo varovaisuus on syynä, että
he varsin harvoin puhuvat uskosta, ja siitä syystä näyttääkin uskon
tietopuolinen käsite olevan muutamilla heistä vähän hämäränlainen.
Mutta he puhuvat sitä useammin siitä, millaisen uskovaisen kristityn
tulee olla, miten uskon tulee uudessa elämässä ilmestyä. Ja uskon
olento ilmestyy heillä sisällisessä ja ulkonaisessa elämässä. Että
Jesus Kristus on Renqvistiläisillä, niinkuin kaikilla kristityillä
tulee olla, A ja O, ja että he Jesuksen tähden, rakkaudesta häneen,
ovat niin itsekieltäviä, tulee kyllä puhellessansa heidän kanssansa
pian selville. "Kuinka kävisin", sanovat he, "leikkikokouksissa
jaloillani hyppimässä, kun tiedän minun tähteni rakkaan Vapahtajani
jalat ja kädet olleen ristinpuuhun kiinni naulitut; kuinka vaatteilla
y.m. koreilisin, kun Jesus kantoi orjantappurakruunua ja purppuraista
pilkka-pukua; kuinka hennoisisin herkutella, kun muistelen Jesuksen
tähteni sappea ja etikkaa juoneen; kuinka en minä syntiskurja
kärsisi vaivaa ja pilkkaa, kun hän, viaton Jumalan Karitsa, minun
tähteni verta hikoili, pilkattiin ja piinattiin -- -- --." Tälläinen
mieliala, jota usein saa kuulla heidän ilmi tuovan, osoittaa kylläkin
heissä oikeata uskon kantaa.

Saakoon tässä vielä sijansa muutamat otteet
Renqvistiläis-heränneitten kirjoittamista yksityisistä kirjeistä.
Eräs heistä vuoden 1885 alkupuolella kirjoittaa: -- -- "hengellisesti
tunnen heikkouteni olevan suuren itsessäni, usein niin suuren,
että en luule vielä alkaneenikaan; mutta armosta minä olen se kuin
minä olen. Ja vaikka olen kaikilta tullut pilkatuksi ja oudoksi,
ei Jesus minua heitä; Jesus ompi ylkän, kuin ei koskaan hylkää
morsiantans köyhää, kuin on hengess' nöyrä. Ja en häpee ihmisten
piittaa, sillä eihän Hänkään hävennyt ristin päälläkään edestäni
kärsiessä, kaikkein edestä ja edessä. -- -- Itsekieltämisen tie eli
maailman ja sen turhuuden ylenkatsominen on halvin tie maailmassa
ja lihalle outo. Veisuvirressä sanotaan: Se usko, jolla taivaasen
tullaan, Jo armon ajass' hedelmistään tutaan. Kun hän on nöyrä
Hengen vakuudess' Jumalan perään täydess' totuudess'. Suo Jesu hyvä
ylösnouseminen Meill' kaikill' yhteinen ja myös riemullinen, Että me
sitten kirkkaall' ruumiilla, Herra Jesu, kasvojas' saamm' katsella
-- -- --." Eräs toinen samana vuonna kirjoittaa: -- -- "Vaikka ruumiin
puolesta erkanemme, niin Jesuksen haavoissa olemme koossa. Herran
sallimisesta meidän pitää ottaa niin hyvät kuin pahatkin päivät
vastaan, vaan me ilahutamme itseämme sillä toivolla, että taivaassa
yhtyisimme yhteiseen riemulauluun, siellä ei meitä kukaan
häiritse -- -- --."

Eräässä sanomalehti-kirjoituksessa sanoo eräs Renqvistiläinen
talonpoika muun muassa: "Suruinen eli murheellinen sielu, joka
syntejänsä suree, on Herralle otollinen, sillä 'autuaat ovat
hengellisesti vaivaiset' ja 'autuaat ovat murheelliset'. Sanotaan,
että sehän on syntiä olla surussa ja vaikeroida armon perään.
Mutta Herran sana antaa meille esimerkkiä Davidista, Jeremiasta,
Niniveläisistä, Maria Magdalenasta, Publikanista ja monesta muusta,
joilla oli synnin suru ja joille Herra antoi armon. Tahdotaan
vaan sitä iloista uskoa. Ilo Herrassa on hyvä, mutta se on Herran
lahja; ja joka ei ole synnin surua tuntenut, ei hän voi armosta ja
anteeksiantamisestakaan, Herran lahjoista, iloita. Kyllä se niin
on, uskovainen aina suree syntiänsä. Täydellisyyttä ei kessään ole;
vaivaiset syntiset kuitenkin olemme, vaikka Herran armoon luotamme.
Ei pyhä apostoli Paavalikaan täydellinen ollut. Kysytään: oletko
uudesti syntynyt ja tunnustatko itses autuaaksi Jumalan lapseksi? Ja
jos satuakin olemaan Herran hengeltä nöyryytetty ja omissa silmissään
alhainen, hengellisesti vaivainen, joka ei siinä silmänräpäyksessä
tunnusta tilaansa kaiken kansan edessä, ja ajattelee, ettei tämä
mikään tunnustuspaikka ole, niin silloin he kohta tuomitsevat ja
sanovat: et sinä olekaan uudesti syntynyt, et ymmärrä niitä, jotka
Jumalan Hengen ovat. Mutta itseänsä he kiittävät: minä olen uudesti
syntynyt j.n.e. Rakkaat veljet, Raamattu sanoo: 'älkää tuomitko,
ettei teitä tuomittaisi'. -- -- Jos joku pelvolla ja vavistuksella
pyrkii autuaaksi, niin ei sitä pidä soimattaman, sillä nöyrälle antaa
Jumala armon. He moittivat meitä Sortavalaisia siitä, että me sekä
kirkossa että kotona lankeemme polvillemme. Mutta minä kysyn: mitä
pahaa siinä on? Onko liikaa, että ihminen nöyryyttää itsensä Herran
edessä sekä kirkossa että kotona? Herra yksin tosin sydämet tuntee
ja eroittaa vilpilliset kyllä, mutta niinhän hän tekee niittenkin
seassa, jotka iloitsevat ja kerskaavat uskossaan. Voipi kristitty
tosin rukoilla kävellessään tahi istuessaankin, mutta hyvä tapa se
on langeta Herran edessä polvilleen; niin hurskaat ennenkin ovat
tehneet."

Vaikka Renqvistiläiset, ollen "hiljaisia maassa", elävätkin enemmän
hiljaista yksityis-kristillistä elämää, ei pyytäen olla minään
mestarina ja muitten opettajana, ei ollen myös kiihkoilevia muita
käännyttämään, eivät he kuitenkaan ole itsehensä suljettuja,
muista välittämättömiä; jos niin olisi, silloinhan ei heillä olisi
kristillistä rakkautta. Aivan opettajansa Renqvistin tavan mukaan
pyytävät he -- missä vaan tilaisuutta siihen tulee -- muiden
kanssa puhellessansa kääntää puhetta hengellisiin ja muistuttaa
"sielun asiaa." Usein sattuu, että Renqvistiläinen puhellessansa
jonkun heidän seuraansa vielä kuulumattomankin tuttavansa kanssa
hengellisistä asioista tahtoo joko itse pitää tai pyytää tuttavaansa
pitämään rukouksia, lausuen: "emmekös nyt nöyryyttäytyisi Herran
edessä?" Sairaita ja raskasmielisiä käyvät he varsinkin naapurissa,
usein etempänäkin, oppimassa, neuvoen ja lohdutellen heitä, lukien ja
pitäen rukouksia. Turhaan ei ole mennytkään tällainen kristillisen
rakkauden työ -- sieluja on voitettu Herralle. Paheita y.m.
turmiollisia tapoja vastaan ovat he suurena vastapainona, usein ovat
he saaneet niitä estäneeksi ja hävittäneeksi; riettaat tanssiseurat
ovat heidän siellä Jumalan sanan nuhteilla ja varoituksilla
esiintyessä lakanneet, joskus muuttuneet päinvastaisiksi seuroiksi,
nauru on silloin huulilta lakannut, pilkka paennut.

Renqvistiläiset eivät ruokain ja juomain eikä vaatteiden puolesta
eroa muista ihmisistä muutoin kuin että ovat raittiita ja
koreilemattomia; monet tosin myös jättävät tupakan polttamisen
pois, pitäen sen turhana ajanhukkana ja siis synnillisenäkin.
Kaikissa suhteissa kokevat siis Renqvistiläiset heränneet, kuten
nähneet olemme, seurata ja noudattaa Renqvistin elämän esimerkkiä ja
neuvoja, erittäin: käyttää ahkerasti armonvälikappaleita, rukousta
ja kaikkia Jumalan sota-aseita (Ef. 6). Ja siitä syystä, näitä
käyttäen, he ovatkin pystyssä ja virkeässä elossa pysyneet ja, noin
tehden, tulevat edelleenkin pysymään, kun sitä vastoin Ruotsalaisen
seura on hajonnut ja melkein peräti loppunut. Renqvistiläisillä
on armonvälikappaleitten ja rukouksen ahkerassa käyttämisessä
hengellisen elämän ehdot. Hartauskokoukset sen lisäksi heitä koossa
ja virkeinä pitävät.

Tähän päättyköön kertomukseni, jossa olen parhaan ymmärrykseni ja
totuuden mukaan koittanut esittää H. Renqvistin elämän vaiheita
ja vaikutusta Sortavalan kappalaisena, sekä luoda lyhykäisen
jälkikatsahduksen hänen työnsä vielä jäljellä oleviin hedelmiin,
erittäinkin millaisina ne vielä tänäkin päivänä näkyvät tässä hänen
seurakunnassansa. Kyhäykseni täytyi minun siitä syystä supistaa
näin puolinaiseksi ja lyhykäisesikin, kun tämän tuli vaan olla
jonakin liitteenä prof. M. Akianderin nyt suomenkielellä julkaistuun
teokseen Renqvistin aikaisemmasta elämästä. Nämä tiedot, jotka
tässä julkaissut olen, ovat osittain lapsuuteni ajoista asti
tässä syntymä-seurakunnassani omin silmin näkemiäni, omin korvin
kuulemiani; olen myös, ollen pappina jonkun ajan tässä seurakunnassa,
ollut tilaisuudessa tarkemmin tutustumaan tämän seurakunnan
hengelliseen elämään. Monien vuosien kuluessa olen myös erityisiä
tietoja tätä varten luotettavilta henkilöiltä hankkinut, sekä on myös
ollut käytettävänäni Renqvistin perillisten haltuuni antamia muutamia
säilyneitä asiapapereja. Arvosteluissani ja mietteistäni olen
pyytänyt puolueeton olla. Tarkkaan olen miettinyt, mitä paperille
pannut olen.

Suokoon Jumala tämänkin pienen kyhäyksen, tämänkin lehtisen
Jumalan valtakunnan historiaa, olla sen lukijoille hengelliseksi
rakennukseksi ja kehoitukseksi etsimään ja harrastamaan ennen kaikkea
niitä kuin Jumalan valtakuntaan ja Hänen vanhurskauteensa kuuluvat.
Lähettäköön myös seurakunnan Herra eloonsa tällaisia uskollisia,
väsymättömiä työmiehiä kuin kertomuksemme henkilö Renqvist oli,
jotka kovimmassakin helteessä samoin järkähtämättöminä pysyisivät.
Tällaisia heränneitä hengenmiehiä, valppaita Sionin vartijoita,
kirkkomme tarvitsisi, sillä sitä uhkaa lähestyä sangen vaaralliset
ajat. Mutta turvatkaamme Herraan ja luottakaamme Häneen; voitto on
meidän!





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Henrik Renqvist" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.