Title: Eevan sisaret - Yksinäytöksinen kuvaelma
Author: Bäckström, Edvard
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Eevan sisaret - Yksinäytöksinen kuvaelma" ***


EEVAN SISARET

Yksinäytöksinen kuvaelma

Kirj.

EDVARD BÄCKSTRÖM


Suomennos.


Näytelmäkirjallisuutta N:o 22.



Kuopiossa,
U. W. Telén & Kumpp.,
1899.

Kuopion Uudessa kirjapainossa.



HENKILÖT:

 _Aksel Falk_.
 _Rouva Moonika_ |  Hänen tätinsä.
 _Neiti Sally_   |
 _Allen_. Yliopiston apulais-opettaja.
 _Holm_. Tilanomistaja.
 _Maalin_. Hänen tyttärensä.



Näyttämö: Yksinkertainen arkihuone. Perällä ovi, vasemmalla kaksi
akkunaa, kadulla päin oikealla kaksi ovea. Keskellä lattiata ruokapöytä
ynnä sohvia. Siellä täällä hujan hajan on kartiineja, miesten
vaatteita, pari silkkileninkiä, kahviserviissi, huivivaatetta y.m.
Moonika seisoo akkunalla ja koettelee uusia kartiineja. Sally
askaroitsee suuren pöydän ääressä.

_Sally_. No, saiko hän maata päivällisuntaan?

_Moonika_. Maata? Luuletko, että hänellä oli aikaa siihen? Täytyihän
hänen taas iltapäivällä mennä tutkittavaksi ja vieläpä pahempien
professorien luo.

_Sally_. Mutta, hyvä Moonika, eihän professoritkaan mitään tiikerejä
ole, vaikka sinä taidat luulla että niillä on sekä kynnet että hampaat.
Menihän aamupäivä häneltä niin loistavasti, aivan hyvin olisit voinut
antaa hänen hiukan levätä; olihan hän valvonut koko yön.

_Moonika_. Sitähän minä juuri saarnaan että hänen pitäisi levätä.

_Sally_. Niin juuri. Sinä herätät hänet, pyytääksesi häntä nukkumaan.

_Moonika_. Sinun on niin helppo puhua tuollaisia. _Minä_ pidän hänestä
_minä_.

_Sally_. Tuo on hyvin pahaa puhetta. Voiko löytyä ketään, joka pitäisi
hänestä enemmän kuin minä.

_Moonika_. Akseli kyllä itse tietää mitenkä sen asiaa laita on.
Näkyyhän se selvästi hänen käytöksestään meitä molempia kohtaan.

_Sally_. Niin -- minulle ei hän koskaan tuota muuta kuin iloa.

_Moonika_. Ja minua hän yhtämittaa koettaa suututtaa vaan sentähden,
että sitte heti saisi lepyttää minua.

_Sally_. Lähtiessään hän suuteli minun kättäni.

_Moonika_. Minua suuteli hän suulle.

_Sally_. Minulle hän tunnusti sydämensä enin pamppailevan kasvi-opin
tähden.

_Moonika_. Mutta minulle hän tunnusti sydämensä enin pamppailevan
Maalinin tähden.

_Sally_. Sen hän tiesi minun muutenkin käsittävän.

_Moonika_. Käsittävän kyllä! Mutta sinä et puhunut hänelle mitään
Maalinista, et kirjoittanut Maalinille etkä laittanut niin että -- --

_Sally_. Oletko sinä sitte kirjoittanut hänelle?

_Moonika_. Olen, sinun luvallasi. Mitä kello on?

_Sally_. Minuutti on vasta kulunut siitä kuin viimeksi kysyit. Se on
minuuttia enempi kuin silloin.

_Moonika_. Ja ensi minuutin kuluessa voi Maalin tulla tänne.

_Sally_. Vai niin! Ja tuon kaiken olet yksin toimittanut voidaksesi
sitte taas, kun Aksel kysyy ketä hänen pitäisi siitä kiittää, kiiruusti
vastata: -- "Minua luonnollisesti."

_Moonika_. Jaha! Sinä et soisi poika paralle sitä iloa tällaisena
päivänä?

_Sally_. Enkö soisi? Luonnollisesti soisin, rakas Moonika -- mutta
minkätähden en minä siitä saanut tietää? Pitääkö sinun aina olla
etunenässä ja varastaa pojan sydän minulta?

_Moonika_. Kas niin! Onko taas itku tulossa? Sally, Sally, -- tuo on
varmaan joku professori. Sille meidän täytyy niijata.

    (Hyppää alas akkunalta ja niijaa lukemattomia kertoja.)

_Sally_. Mutta Moonika hyvä, eihän hänellä ole mitään sanomista
ylioppilastutkinnossa.

_Moonika_. No eikö sitä nyt liikenisi kurjaa niijausta pojan hyväksi?
Usko minua, ei se ainakaan haittaa!

_Sally_. Mutta kultaseni -- dosentithan kuulustelevat tutkinnossa.

_Moonika_. Mutta kun ei nyt kulje ketään dosenttia ohitse niin... Miltä
kartiinit näyttävät?

_Sally_. Hyvin sieviltä ja hienot ne ovatkin ja puhtaat. Ja se on minun
ansioni.

_Moonika_. Mutta nuo punaset tupsut niihin olen minä tehnyt.

_Sally_. Niin -- luonnollisesti. Sinä olet rikas, sinulla on varoja
hänen lellittelemiseensä, minun sitä vastoin täytyy olla luja ja
järkevä. Ja sitte hän asuu sinun luonasi.

_Moonika_. No, asuthan sinäkin! Kas niin -- Sallyseni -- tiedäthän että
Akselia lähinnä pidän enin sinusta koko maailmassa. Mutta kultaseni,
heitä nyt kaikki vetistelemiset! Olethan saanut panna puolet
kirjoitustuoliin, joka hänelle annetaan ja kaikessa muussa saat olla
osallisena -- ja Akseli on niin kovin kiitollinen sinulle, sen sinä
tiedät ja kyllä hän aina yhtä paljon pitää hyvästä vakavasta
Sally-tädistään kuin minusta, vanhasta tuulen pieksäjästä.

_Sally_. Enhän sille mitään voi ettei kukaan ole minusta huolinut ja
sentähden olen nyt muiden niskoilla.

_Moonika_. Huolineet sinusta? Kyllä vaan, jos olisivat uskaltaneet!
(Suutelee häntä.) Varjele, katso -- tuolla tulee latinan dosentti. Pian
akkunaan ja niijaa hänelle!

_Sally_. Mutta -- rakas Moonika -- --

_Moonika_. No, entä sitte? Etkö usko minun jaksavan niijata, vaikka
koko professorilaumalle?

_Sally_. Minä vaan luulen että sinä hommaat liijaksi. Teet itsesi
naurettavaksi.

_Moonika_. Se ei tee mitään -- jos se vaan hyödyttää Akselia! Muutamat
heistä tietää, että minä olen hänen tätinsä ja ehkä tulevat
leppeemmälle tuulelle juuri minulle nauraessaan.

_Sally_. Aksel kyllä tulee omin neuvoin toimiin. Kun huone on valmiiksi
muurattu otetaan rakennustelineet pois.

_Moonika_. Illalla olen kyllä sinua jäykempi.

_Sally_. Kun ihminen aina käy juhlavaatteissa, ruvetaan pian luulemaan,
että hänellä ei olekaan arkipäivänä mitä päälle panna. Sitä paitsi olet
niin paljon hälissyt hänen ympärillään, että hän nyt voi saada
repposet, vaan sentähden ettei ole saanut lainkaan levätä.

_Moonika_. Repposet -- -- --? Kylläpä kuuluu, että sinä hänet tunnet.
(Soitetaan.)

_Sally_. Moonika!

_Moonika_. Herr-a jee -- kello lyö kuutta! Ja tyttö-typykkä ei ole
vielä täällä! Sally, mene kyökkiin ja katso portille eikö häntä jo näy.
(Sally menee.) Saisi repposet! Ja sinä sanot pitäväsi hänestä.

    (Maalin on huomaamatta hiipinyt sisään.)

_Maalin_. Niin sanon!

_Moonika_. Kas vaan! Tuossahan onkin tuo pikku ruusunnuppusemme. Hyvää
iltaa, hyvää iltaa! -- Kuinka isäsi jaksaa? Mutta kuinka somalta sinä
näytät lapsukaiseni, -- noin lämpöisenä, kuumana ja hehkuvan punaisena.
Voi Aksel rakkaani! Mutta miksi tulet näin myöhään?

_Maalin_. Niin, nähkääs täti-kulta, ei ollut alussa niinkään helppoa
saada isääni myöntymään minun tänne tulooni. Isällä on eräs hyvä avu,
jonka nimi on varovaisuus ja sitte on hänellä lemmikki, jonka nimi on
Ruuna. Ja kun isä nyt tietää, että Akselilla on pikku tarkoituksia --
ja sitte tiesi hän vielä että Ruuna jo tänään on ollut Vaksalassa.
Mutta minä rukoilin niin kauniisti, niin mitäs isän auttoi?

_Moonika_. Anna tänne muhvisi.

_Maalin_. Odota hiukan tätikulta niin saat kuulla. Vihdoin pääsin sitte
lähtemään, mutta ajatteles, kun ajan metsän läpi, mitä näen -- koko
tiepuoli on täynnä sinivuokkoja ja ihan puolipaleltuneina. Kas tässä --
niitä on koko muhvi täynnä.

_Moonika_. Voi käpyseni -- kiitoksia paljon.

_Maalin_. Olli renki sai ihan vähän väliin -- ja kyllä hän pikkusen
murisikin -- mutta näes hänkin on ollut viime talvesta asti niin kovin
ihastunut Akseliin ja sitä paitsi on isä sanonut, että kun minä olen
ajelemassa on minun tahtoni hänen tahtonsa. Eikä minua sitä paitsi
ollut kielletty -- ja saa kai joskus ominpäinkin toimia.

_Moonika_. Ominpäin? Niinkuin et sinä tarpeeksi aina omaa päätäsi
seuraisi.

_Maalin_. Arvelin, että eiköhän ne tädit koristele Akselin pöytää ja
silloin ei kukkaset ole yhtään haitaksi viheriän seassa.

_Moonika_. Päin vastoin.

_Maalin_. Tarjotaanko kahvia vai teetä?

_Moonika_. Kahvia, tyttöseni.

_Maalin_. Sitä parempi. Minä pidän kahvista paljon enemmän kuin teestä,
Mutta kahvia minä osaan keittää sellaista, että laitan hänet ihan
ihastuksiin.

_Moonika_. Kylläpä sinä olet laittanut niin että hän on jo ihan
tarpeeksi ihastunut. Mutta älähän nyt koettele viehätysvoimaasi, sillä
silloinhan joutuisi Sally, tuo rehellinen sielu ihan pois suunniltaan.
Hän on nyt juuri täydessä puuhassa, ei kissakaan saisi nyt tunkeutua
heidän välilleen.

_Maalin_. Sitä kilttiä Sally-tätiä. Vai on hän kyökissä. Menen heti
häntä tervehtimään. No, mutta mitenkäs Akselin laita on? Eikös hän ole
jo puolet suorittanut?

_Moonika_. Niinpä on, pikkuseni, ja kuuluihan ne menneen koko hyvästi.
Mutta näes pahimmat aineet on hänen tänä iltapuolena suoritettava. Sekä
kasvioppi, että matematiikki. (Kuiskaa). Kasvioppia minä en vähääkään
pelkää, sillä katsoppas, täällä asuu eräs vanha yliopiston
apulaisopettaja, herra Allen, joka itse ei ole niin mitään,
luonnollisesti; mutta hän on hiukan sukua kasviopin dosentille. Ja minä
olen ollut niin kauhean kohtelias hänelle, että hän ihan varmaan sanoo
jonkun hyvän sanan Akselin puolesta sopivassa tilaisuudessa
sisarensapojalle. Mutta, varjelkoon -- tässä minä seison
lavertelemassa, niin ettet saa ottaa edes palttoota päältäsi. No, --
katsoppas vaan! Silkkiä! -- Sinä hyvä lapsi.

_Maalin_. Niin, niin -- onhan tänään juhlapäivä, tätikulta, ja
sentähden puin itseni niin hienosti kuin suinkin taisin.

_Moonika_. Pidät siis todellakin Akselista?

_Maalin_. Voiko täti sitä epäilläkään?

_Moonika_. Rakas, rakas lapsi! Aksel sanoo aina, että sinä et lainkaan
välitä hänestä ja siitä on hän niin murheissaan ja huolissaan -- --
mutta enkös minä aina ole sanonut, että Maalin on vaan järkevä
pikkutyttö, joka ei lupaa mitään, johon iso pappa-äijä ehkei antaisi
suostumustaan. Maalinilla on kyllä sydäntä, minä sanon -- ja
päälliseksi silmät päässä.

_Maalin_. Niin -- niin -- katsokaas täti, minä rakastan Akselia niinkuin
veljeä.

_Moonika_. Vaan niinkuin veljeä?

_Maalin_. Niin täti ei nyt vaan saa suuttua -- mutta kyllä se nyt niin
on. Me, nähkääs, olemme olleet koulutovereja, enkä minä lainkaan pelkää
enkä ujostele häntä ja sitte on hän niin lempeä ja helläsydämminen
minun läsnäollessani, ja sitte on hän yhdenikäinen minun kanssani ja
sitte on isäni sanonut, että hän puolestaan ei juuri --

_Moonika_. Ole helläsydämminen? Eipä juuri, niin minä luulen. Mutta jos
tietäisit kuinka Aksel sinua ihailee...

_Maalin_. Tätiseni! Onko hän mies?

_Moonika_. No, ei hänellä, Jumalan kiitos ratsassaappaita ole eikä
pitkiä viiksiäkään -- mutta miestä hänessä on -- sen minä takaan....

_Maalin_. Ei, mutta nythän täti jo suuttuu -- puhukaamme nyt päivän
juhlallisuuksista. Saanhan minä toki kattaa pöydän? Ja sitte juoksen
puutarhaan katsomaan löytäisinkö jotakin viheriätä sulapaikoista.
Kuinka kaunis tuoli! -- Saako hän sen tädiltä?

_Moonika_. Saa minulta ja Sallyltä. -- Sally tahtoi myös ottaa osaa
siihen, vaikkei hänellä ole varoja.

_Maalin_. Sepä oli kauniisti tehty. Ja, sen me koristelemme! Kuinka
hauskaa!

_Moonika_. Panehan toki palttoo päällesi. Minun täytyy olla varovainen
-- tulevan --

_Maalin_. Mutta täti. (Mielistellen). Rakas täti, hänen pitäisi saada
hiukan elämänkokemusta....

_Moonika_. Niinkuin sinä itse, esimerkiksi...

_Maalin_. Jos hänelle tapahtuisi jotakin oikein suuremmoista, jotakin
kauheata -- --

_Moonika_. Noo -- ulos nyt jo heilakka!

_Maalin_. Kuinka hauskaa!

    (Juoksee ulos).

_Moonika_. Kyllä aika tuon parantaa ja itse ukon kiertää hän sormensa
ympäri. -- (Ottaa esiin tuolimaton ja katselee sitä). Jos sentään
olisin viheriäisen sijaan pannut punasta. Ahaa tuolla menee vanha Allen
yhtä lystikkään näköisenä kuin ennenkin. Varjele kuinka hän on
kohtelias! Luuli kai että häntä naputettaisi sisään -- mutta "katso,
sinä päivänä eivät he mitään saaneet." Jospa nyt vaan ukko olisi tehnyt
niinkuin pyysin. Jos minulla olisi aikaa.

    (Kätkee äkkiä tyynyn.)

_Maalin_ (Tulee takaisin sisään.) Hyvänen aika!

_Moonika_. Mikäs on kultanuppuseni?

_Maalin_. Nyt täti varmaankin suuttuu minuun -- mutta nähkääs, isän
pitäisi tulla tänään tänne Upsalaan ja sitte hän arveli että hänen
sopisi hyvin hyvästi tulla minua hakemaan, ettei näyttäisi siltä, että
minä vartavasten ja ihan yksin -- niin hyvin luultava on, että hän
pistäytyy täällä ja tarjoutuu illallisille. Ja minä unohdan puhua
siitä.

_Moonika_. No, Herra sun siunaa, niin hienoja vieraita! Sepä nyt on
mainiota. Emmekö siitä ihastuisi Sally ja minä.

_Maalin_. Mutta ei mitään valmistuksia...!

_Moonika_. Eihän toki, olisihan tyhmää yrittääkään.

_Maalin_. No, kiitos sitte! Hyvästi, hyvästi, hyvästi!

    (Juoksee taas ulos).

_Moonika_. Älä vaan juokse itseäsi hikiseksi -- Sä lapsi-kulta! Sally,
Sally!

_Sally_ (kiiruhtaa sisään). No-noh! Mikä on? Onko poika tullut?

_Moonika_. Akseliko? Ei kyllä hän vielä tuokion viipyy. Mutta me saamme
vieraita. Holmin ukon, Maalinin isän. Hommaapas nyt oikein kelpo
illallinen. Sen saat _sinä_ huoleksesi.

_Sally_. Saanko minä? Mutta minullahan on jo ennaltaan ruokahuolia ja
sitten pitäisi vähän pukeutua ja kuka pöydän kattaa?

_Maalin_ (on tullut lehtikimppu kädessä). Siitä pidän minä huolen.
Hyvää päivää, tätikulta. Katsokaapas, mitä minä löysin puutarhasta.

_Sally_. No, tuhannesti tervetullut lapsikulta. Nytpä täällä vasta ilo
syntyy! Niin ala sinä virkatoimituksesi, niin katamme yhdessä.

_Maalin_. Kuinka kauniit vaatteet ja ihka uudet!

_Moonika_. Hatun hän saa minulta.

_Sally_. Ja kaulaliinan minulta.

_Moonika_. Mutta takin minulta.

_Sally_. Minulta liivit.

_Moonika_. Niin, mutta minulta housut. -- Siunaa meitä, tuolla tulee
vanha Kreikan äijä; -- sille pitää niijata! -- Ei nyt menen minä
töilleni. Tiehesi keittiöön Sally ja laitakin hyvää ja hienoa --
muuten -- --!

_Sally_. No, noh, menenhän minä (menee).

_Maalin_. Minun täytyy mennä hakemaan hiukan enemmän lehtiä tähän
tuoliin. Eikös näytä somalta noin, joka kuppiparin ympärillä
vuokkoseppele? Akselia varten kai nämät suuret kupit ovat?

_Moonika_. Tietysti lintuseni.

_Maalin_. Minulla on vaan viisi valkovuokkoa, ne me panemme hänen
kuppiensa ympärille.

_Moonika_. Kahvi kaadetaan hopeakannuun tänään.

_Maalin_. Eihän tänään tarjota ruskeata sokuria?

_Moonika_. Uf, hyi --! Ei -- valkeata vaan vaikka koko topillinen
menisi. Soitetaan -- eihän se vaan ole Aksel?

_Allen_ (tulee).

_Maalin_. Eikä ole -- noin oppineelta ei Aksel vielä mahtane näyttää.
Minäpäs käväsen puutarhassa.

_Allen_ (hyvin kohteliaasti). Nöyrin palvelijanne.

_Maalin_ (ulos-mennessään). Nöyrin palvelijattarenne. -- Voi kuinka
hauskaa!

_Moonika_. Tuleeko tuo nyt pyytämättä? Kiusaus varjele, minä kun olen
alushameisillani.

_Allen_. Kuinka voitte, Moonika rouva, kuinka voitte? Enhän vaan
häiritse?

_Moonika_. Jos suvaitsette, niin on minulla vähän kiire. Nähkääs, Aksel
pääsee tänään ylioppilaaksi.

_Allen_. Niin minäkin toivon.

_Moonika_. Toivotte? Niin minä luulen että maksaa vaivan. Oletteko te
ollut niin hyvä kuin pyysin ja puhutellut tuota botanistia.

_Allen_. Tietysti, tietysti! Senkö minä nyt olisin unhottanut. Oh, se
oli ihan tarpeetonta. Hän on niin hyväntahtoinen mies ja hyvin tottunut
siihen, että kokelaat eivät osaa rahtuakaan kasvioppia.

_Moonika_. No, me emme tarvitse armahduksia. Aksel kyllä osaa.

_Allen_. Osaa, niin osaa. Ja se on hyvä, se, sillä suoraan sanoen omin
neuvoin hänen pitää päästä! ei minun kehumisestani muuten suurta hyötyä
ole.

_Moonika_. Niin, mutta kiitos sentään vaivastanne. Parasta on olla
varoillansa joka puolella. Jos teitä huvittaa juoda kahvia täällä kello
seitsemän aikaan -- niin tervetuloa. Niinkuin sanoin kello seitsemän.

_Allen_. Ruma ilma vaan tänäänkin, niinkuin tavallisesti. Selvä seikka
että taivas on pilvessä.

_Moonika_ (syrjään). Kyllä hän menee tiehensä, jos en puku mitään.

_Allen_. Rouva Moonika -- minä olen vanha apulaisopettaja -- --

_Moonika_ (syrjään). Luulenpa hänen viipyvän.

_Allen_. Homehtunut kirjatoukka.

_Moonika_ (syrjään). Minä menen syrjään ja muutan pukua. Eihän se tee
mitään.

_Allen_. Kummitus, josta ei ole enää mihinkään.

_Moonika_. Älkää vaan katsoko tänne.

_Allen_. Näkeehän sen jokainen selvästi.

_Moonika_. Eipä näe toivoakseni.

_Allen_. Eikä se juuri hauskaa ole.

_Moonika_. Tahdotteko pistellä?

_Allen_. Tahdonko minä -- -- --? En, en kiitoksia, onhan sillä tosin
omat tulonsa silläkin.

_Moonika_. Vai niin, -- tuo oli kai kehumiseksi!

_Allen_. Kun joku on minulle ystävällinen, niin tiedän minä, että se
tapahtuu minun itseni takia.

_Moonika_. Niin te vaan luulette.

_Allen_. Rouva Moonika!

_Moonika_ (tulee esille). Minä olen valmis.

_Allen_ (nousee). Se ystävyys, se kohteliaisuus ja auttavaisuus, jota
te ja teidän rakastettava perheenne olette osoittaneet minulle,
minulle -- -- --

_Moonika_. Vanhalle apulaisopettajalle.

_Allen_. Homehtuneelle kirjatoukalle --

_Moonika_. Kummitukselle --

_Allen_. Josta ei ole enää mihinkään --

_Moonika_. Noh?

_Allen_. On syvästi liikuttanut minua.

    (Istuu taas).

_Moonika_, Tuon hän nyt on sanonut senkin seitsemän kertaa -- mutta
sitte hän Jumalan kiitos menee tiehensä. Hän ei pääse sitä pitemmälle.

_Allen_. Olette kai huomannut, että minä usein olen katsellut teitä
salaisella tarkoituksella.

_Moonika_. Olette niin, tarkoitus on ollut ja pysynyt salaisuutena.

_Allen_. Jos minä uskaltaisin?

_Moonika_. Mitä nyt sitte?

_Allen_. Minulla on tuhat kolmesataa eläkkeenä.

_Moonika_. Aikookohan ukko lainata rahaa?

_Allen_. Lankoni Grönström lainaa minulle vielä toisinaan muutamia
kollegiantiansa.

_Moonika_. Grönström?

_Allen_. Taloni on kunnossa ja velkoja ei ole.

_Moonika_. Taivahinen -- eikös se ukko ole kosiotoimissa!

_Allen_. Jos vaan uskaltaisin, rohkenisin --

_Moonika_. Sanokaa pois vaan -- -- minuako te tahtoisitte?

_Allen_. En millään muotoa, hyvä rouva Moonika.

_Moonika_. No, sepä oli ikävä seikka, sillä minulta olisitte te
saaneet -- --

_Allen_. (hämmästyneenä). Suostumuksenko -- --?

_Moonika_. Ette -- -- vaan rukkaset.

_Allen_. Mikä onni!

_Moonika_. Mitä sanotte?

_Allen_. Näyttää siltä, kun teidän sisarenne, neiti Sally -- ehkä --

_Moonika_. Sally? -- No, siitäpä tulisi soma pari!

_Allen_. Sanokaa vaan jotakin rohkaisevaa.

_Moonika_. Onko tässä nyt semmoisiin aikaa? Grönström niinhän te
sanoitte?

_Allen_. Kuinka? Jahaa, niin oikein.

_Moonilta_. Ja hän lainaa teille kollegiantia; mitä rahaa ne ovat?

_Allen_. Ne ovat poikia, jotka lukevat matematiikkiä.

_Moonilta_. Ja tuo Grönström -- on siis matematiikin dosentti? On
teidän lankonne?

_Allen_. Aivan oikein.

_Moonika_. Ja siitä ette ole sanonut sanaakaan, nyt kun minun sisareni
poika -- Eevan poika -- suorittaa ylioppilastutkintoa? Eikö teistä se
tutkinto ole minkään arvoinen.

_Allen_. Tietysti, rouva Moonika, se on suurestakin arvosta. Siitä ja
sen oikeasta käsityksestä riippuu usein ylioppilaan koko tulevaisuus.
Kun vielä sen lisäksi pitäisi saataman apuraha, vieläpä suuri apuraha.
Minulla on ollut kaksi onnellista päivää elämässä, näin vanha kuin
olenkin. Silloin kuin ensi kerran pääsin ripille oli toinen, ja
ylioppilaaksi tullessani oli toinen.

_Moonika_. Mutta Akselille ette soisi samaa onnea, Ette puhu mitään
siitä, että pahimman aineen tutkija on teidän lankonne! Mutta minun
langokseni aiotte pyrkiä. Ei, ei siitä lankoudesta tule mitään, ellette
heti suoriu matkalle. Ehkä on vielä aikaa, sillä matematiikin piti
tulla viimeiseksi -- -- Matkaan heti puhuttelemaan lankoanne ja
sanomaan pari sanaa Akselin hyväksi.

_Allen_. Mutta hyvä rouva Moonika --

_Moonika_. Tuossa on hattunne. Ja sanokaa herra Grönströmille, että me
kyllä osaamme hänen ainepahasensa, vaikka enemmän pidämme huolta
latinasta, kreikan ja hebrean kielistä, jotka ovat jotain. No, niin,
tietysti olette kohteliaampi puheissanne kuin me tässä.

_Allen_. Rouva Matematiikissa -- -- --

_Moonika_. Niin, niin, kaksi sivua on yhteensä enemmän kuin kolmas
sivu, mutta ellette saa minua puolellenne, ei meistä kahdesta ja
Sallystä tule koskaan kolmiota, sen minä takaan.

_Allen_. Minä lähden ihan lennossa. --

_Moonika_. Niin, lentäkää, lentäkää. Ja odottakaas. Nähkääs jos se
herra Grönström tyytyisi pieniin illallisiin lankonsa ja meidän
seurassamme, niin, sanokaa hänelle, että täällä on eräässä kaupungin
loukossa muuan vanha eukko, joka kernaasti sulkee koko maailman
syliinsä, jos hänen sisarensa pojalle vaan käy hyvin tänään, mutta joka
tulee ihan hulluksi, jos Aksel saa huonon todistuksen matematiikissa.

_Allen_. Muistetaan sanoa -- -- -- Ja sitte rouva Moonika, onko minulla
toivoa -- -- --

_Moonika_. Hyvästi, hyvästi!

    (Työntää hänet ulos peräovesta.)

_Allen_ (kohtaa Maalinin ovessa). Kaikkein nöyrin palvelijanne (menee).

_Maalin_. Kaikkein nöyrin palvelijattarenne. (Moonikalle.) Siinä hän
sai jäähyväissanan, melkein yhtä pitkän kuin täällä olonsakin! Ei,
mutta, täti olettehan te muuttanut pukua --

_Moonika_. Mitäs tehdä! Täällähän se istui koko puolituntisen. Ja sitte
hän on niin likinäköinen, se äijä paha! Hän on nyt menossa täyttä
vauhtia. Kas sepä hyvä! Sallykin on muuttanut vaatteita.

_Sally_ (tulee juhlapuvussa). Mitä Allen haki, kun viipyi niin kauan?

_Moonika_. Herra tiesi mitä se lateli, puuta ja heinää. Onko kahvi
kunnossa? Jes -- sehän on totta! Niin hän kosi.

_Sally_. Siunatkoon! Ketä?

_Moonika_. Etkö sinä pane mitään päähäsi? Ketäkö? Sinua, Sally kulta.
Onneksi --

_Sally_. No, voisit sinä puhua asiasta vähän toisella tavalla.

_Moonika_. Onneksi! Hän on Grönströmin, matematiikin dosentin lanko.

_Sally_. No, mitä sinä vastasit hänelle?

_Moonika_. Vastasin? Käskin hänet heti lähtemään --

_Sally_. No, -- sepä kummallista! Kysymättä minulta mitään?

_Moonika_. Hänen piti kiiruhtaa konsistooriumiin puhuttelemaan --

_Sally_. Pappiako?

_Moonika_. Ei -- Grönströmiä, tietysti, niin että Aksel saa korkeimman
arvolauseen.

_Sally_. Entäs kosiminen?

_Moonika_. Tatatata! Huomenna, huomenna, kuka tässä nyt semmoisissa
joutaa huolimaan? Eevan sisar ei saa olla Eevan tytär. Loruja muutenkin
koko juttu, emme me kaksi nyt vanhoilla päivillämme enää eroa
toisistamme.

_Sally_. Mutta kuitenkin rakas Moonika.

_Moonika_. Kutsu minua nyt vaikka Zoonikaksi; suoraan minä puhun. Nyt
menen ja panen myssyn päähäni. Huomenna Sally-kulta! Kenellä tässä nyt
on tänään aikaa! (menee).

_Sally_ (Maalinille, joka nauraa). No niin, ehkä hän on oikeassa. Voi
hyvänen aika, leivokseni! (Menee).

_Maalin_ (puuhaa kahvipöydän ääressä). Miten minun nyt pitää käyttäytyä
hänelle, se on pääkysymys. Ei lapsuuden tavat nyt käy laatuun, mutta
jos en ole ystävällinen, niin hän varmaan pahoittaa mielensä. No niin,
se saa riippua hänestä itsestään. Jos hän on tyyni nähdessään minut,
sitte pysyn minäkin yhtä rauhallisena, mutta jos hän tulee oikein
kovasti iloiseksi _sille_ -- -- Jos hän todellakin ihailee minua,
tietäisin minä vaan olenko minä toisinaan innostuttanut häntä
ahkeroimaan, hankkinut hänelle loistavan voiton -- --? Mutta eihän
minun sovi syleillä häntä --- ja suudella -- -- No kädelle sopii,
tietysti.

_Sally_ (hiipii sisälle tuolinpeite kädessä). Kuuleppas Maalin! Tuolin
hinnan olemme me jakaneet, mutta tämän minä olen salaa ommellut,
Moonikan alinomaa hätyytellessä Akselia. Koska tuoli nyt on koristettu
ja kaunis, niin pannaan tämä tyyny sinne kanssa, mutta pidä huolta
siitä ettei Moonika saa nähdä sitä ennen Akselin tuloa. Hyvästi siksi!
(Menee).

_Moonika_ (tulee ja ottaa tuolinpeitteen erään akkunan loukosta).
Maalin kultaseni! Tuolin hinnan olemme jakaneet, Sally ei suostunut
muuhun. Mutta tämä tyyny on minun tekoani. Pane se nyt tuolille, mutta
älä suinkaan anna Sallylle vihiä siitä, sitte se raukka menee ihan
mielipahaiseksi. Mitä sinä naurat?

_Maalin_ (tyyny kumpaisessakin kädessä). Oletteko nähnyt kummempaa,
täti?

_Moonika_ (huutaa suuttuneena). Sally, Sally! Sinä ilkimys! (Sally
tulee.) Kuinka sinä kehtaat salaa täällä kyhäellä lahjuksia.

_Sally_. No, sanos muuta, sisar kulta! Entäs sinä itse sitte?

_Moonika_. Haha, niin juuri, ja näetkös nyt pannaan minun
päällimäiseksi.

_Sally_. Mutta minun tyynyssäni on hapset.

_Moonika_. Yhden tekevää --

_Maalin_. Täti kulta!

_Moonika_. Kas niin, nyt alkaa Sally taas vetistellä? No olkoon
menneeksi sitte, mutta kultakellon hänen pitää saaman, siksi on minussa
tätiä.

_Sally_. Sitte annan minä hänelle kellon perät -- -- --

_Moonika_. Anna, mutta kellonperihin ei sinulla ole varaa.

_Maalin_. Antakaa te hänelle perät minun hiuksistani.

    (Sally syleilee häntä.)

_Moonika_. Kas vaan, kumpikin sotajalalla minua vastaan. Rauhoittukaa
nyt sentään. Se oli vaan leikkiä pikastuessani. Tehdään sovinto -- onko
kaikki kunnossa? Kuka akkunaan koputtaa?

_Sally_. Älä avaa, hän pitää sinua vaan narrinaan.

_Moonika_. Saammepa nähdä. (Avaa). Mitä tahdotte?

_Ääni ulkopuolelta_. Emmekö vaihda valokuvia, rouva-kulta?

_Moonika_. Tiehenne veijari -- kyllä minä teidät opetan! Kuulkaa herra!
Oletteko olleet tutkinnossa tänään? Tiedättekö kuinka herra Aksel
Falckin on käynyt -- häh?

_Ääni_. Kepposet saanut, armas iso-äiti, repposet!

_Moonika_. Oh, hävetkää toki valehdella! Tiehenne! (Panee akkunan
kiinni.) Tuosta emme ole tietävinämmekään. Iso-äiti vielä päälle
päätteeksi. Kas niin! Olemmeko valmiit?

_Maalin ja Sally_. Olemme!

_Moonika_. Onko pöytä valmis?

_Maalin_. On.

_Moonika_. Entäs kahvi?

_Sally_. Valmis myöskin.

_Moonika_. Ja lahjat?

_Sally_. Kunnossa.

_Moonika_. No, jumalan kiitos, puuttuu vaan -- -- Soitetaan -- --!

_Sally_. Se on Aksel!

_Moonika_. Minä menen avaamaan.

_Sally_. Ei -- minä menen....

_Maalin_. Ei -- antakaa minun mennä, ehkä sieltä tulee vaan isäni.

_Moonika_. Se on totta. -- No, kiiruhda sitte, lapsi! Nyt hän soittaa
taas. (Maalin avaa ja tulee sisälle isänsä kanssa.)

_Moonika_. No, nöyrimmästi tervetullut, patroona Holm. Teittepä oikein
ystävällisesti, kun tulitte tänään meitä tervehtimään.

_Sally_. Palvelijanne!

_Patroona_. Palvelukseenne, hyvä herrasväki. -- Niin se on. -- Pitihän
sitä päästä vähän iloon osalliseksi. Enhän vaan ole myöhästynyt?

_Moonika_. Ette suinkaan. Vielä me häntä odotamme, mutta kai hän nyt
pian tulee.

_Patroona_. Pidän paljon siitä pojasta niin sanoakseni. Mutta en minä
siltä juuri ole ajatellut ruveta hänelle isäksi. Ja siksi oli
mielestäni paras, ettei tytöntynkä tullut tänne noin ihan varta vasten
ja yksin.

_Moonika_ (Itsekseen.) Moukka! (Ääneen.) Niin herra patroona,
vaivojahan niistä pojista on.

_Patroona_. Niin -- entäs tytöistä sitte?

_Maalin_. Kunhan hänelle vaan kävisi onnellisesti!

_Patroona_. Niin, niin! Muistaakseni ne antavat ja jakelevat runsaasti
repposia, näin kevätpuoleen. Ensi kerralla meitä oli neljätoista ja
toisella kerralla olin minä itse kymmenes.

_Sally_. Herranen aika! Onko patroonakin saanut repposet -- kaksi
kertaa?

_Patroona_. Kolme kertaa kaikkiaan.

_Moonika_. Onko se mahdollista?

_Patroona_. Mahdollista! Helpompi on saada repposet kuin onnistua.
Kaksi kertaa se riivattu Allen minut passitti matkaan.

_Sally_. Hänkö -- joka on niin kiltti?

_Patroona_. Mitäs tehdä? Mies parka, kyllähän Allen koetti parastaan
minusta, mutta se siemen lankesi kivistöön. Minä en koskaan saanut
päähäni Euklidesta. Mutta --. en minä niin tyhmä ole kuin päältä
päättäen luulisi.

_Moonika_. Ette suinkaan. (Syrjään.) Eiköhän?

_Patroona_. Luojan sormi näytti minulle maanviljelyksen ja siitä on
varoja keräytynyt. Minä pidän huolen viljelyksistäni ja viljelys pitää
minusta. Voikos paremmin olla?

_Moonika_. Mutta Aksel viljelee päätään.

_Patroona_. Mitäs siitä kasvaa? Laakeria korkeintaan. Parempi minusta
on viljellä nauriita.

_Moonika_. On niin, mutta ei maisteri seppeleeksi. Paikkansa kullakin.

_Maalin_. Kun hän vaan ei takertuisi kasviopissa!

_Patroona_. No, en minä luule hänen kykenevän eroittamaan ruista
vehnästä. Mutta sama se. Poika on kelpo poika, se on varma, ja jos
hyvin käy, niin... Mutta aikanansa sinne ehditään. Koska hän itse
tulee?

_Moonika_. Hän voi tulla koska tahansa. (Vilkkaasti). Voi jos te
patroona tahtoisitte olla oikein kiltti?

_Patroona_. Koetan parastani, Moonika rouva.

_Moonika_ (näyttää kyökin ovea). Ettekö suostuisi menemään tuonne
hetkeksi? Nähkääs siitä tulisi semmoinen ilo! Aksel ihastuisi niin
kovin, kuin näkee teidän kunnioittaneen häntä tulollanne.

_Patroona_. Mutta -- tuonneko? Pitääkö minun seisoa tuolla kyökissä?

_Moonika_. Niin, niin -- antakaa nyt anteeksi patroona kulta, mutta
tuolla oikean puolisessa kammarissa on meillä, Sallyllä ja minulla
pikku kapineemme ja siksi pitäisi teidän olla kyökissä vaan siunaaman
aikaa. Tuossa paikassa sieltä pääsette.

_Patroona_. Kyllä täällä on jotenkin tukalat paikat.

_Moonika_. Ei se kestä kauan. Mutta älkää tulko sieltä ennenkuin minä
annan luvan.

_Patroona_. En millään muotoa, olkoon nyt menneeksi.

_Moonika_. Kiitos, hyvä, rakas patroona!

    (Patroona menee).

_Maalin_. Se oli oikein täti, nyt saamme olla paremmin rauhassa ensi
hetken.

    (Menee akkunan luo).

_Moonika_. Ja nyt on kaikki komeasti kunnossa. Lapsi vaan puuttuu,
niinkuin entisen ukon kylpyammeesta. Voi, jos hänen äitinsä, Eeva
vainaa, nyt vaan olisi täällä. Kuinka onnellinen hän olisi!

_Sally_. Mutta pelkäisi myös, sillä hetki on tärkeä. Eihän tässä ole
kysymys mitättömästä tutkinnosta, se olisi vaan kuin tuuliaispää
vesilasissa. Mutta apu-raha, matkat, koko hänen tulevaisuutensa.

_Moonika_. Juhlapäivä nyt on. Kuinka moni nyt istuu vapisevin sydämin.
Luulajan rovastin perhe kuuluu tulleen sieltä peräpohjasta asti tänne,
ja Drottheimin kreivittären näin itse istuvan vaunuissaan tutkintosalin
ulkopuolella. Hän tahtoi tietysti heti tietää miten nuoren kreivin kävi
tutkinnossa.

_Sally_. Jok'ainoa isä, niin valtioneuvos kuin tallirenki, jolla vaan
on poika hammasrattaissa, on tänään levoton.

_Moonika_. Viime yönä olivat äidit kalpeita. Moni nousi myötäänsä
vuoteeltaan kuunnellaksensa poikansa oven takana, kuinka lapsi raukka
asteli raskain askelin edes ja takaisin ja valvoi lamppunsa ääressä
kaiken yötä. Ja sitte kun aamulla vei pojalleen kahvia, olisi niin
mielellään tahtonut suudella häntä eikä rohjennut, olihan poika niin
juhlallinen. Itse minä olen ihan suunniltani. Päässäni pyörii
kokonainen komppania tuumia. -- Voi niitä armaita lapsikultia! Jumala
heitä siunatkoon!

_Maalin_ (arasti). Täti!

_Moonika_ ja _Sally_. Noh?

_Maalin_. Täti kulta!

_Moonika_ ja _Sally_. No, -- no -- noh?

_Maalin_. Minä näin hänet.

_Moonika_. Oliko hänellä valkia lakki?

_Maalin_. Ei.

_Moonika_. Se on mahdotonta. Osaanhan minä itse kaikki hänen
osattavansa pelkästä pelosta hänen tähtensä.

_Maalin_. Hän tuli ensin suoraan tänne päin, mutta sitte hän katsahti
akkunoihin ja poikkesi sitte syrjäkadulle, niin kuin ei olisi
uskaltanut tulla tänne.

_Sally_. Herra armahda!

_Moonika_. Hän on saanut repposet!

    (Tarttuu sukankutimeen ja istuu kutomaan.)

_Maalin_ (hetken perästä). Ehkä täti ei jättänyt häntä ollenkaan
rauhaan, niin että hän oli ihan rasitettu.

_Sally_. Ei lapsi, nyt puhut väärin. Moonika ei ole syyllinen -- vaan
sinä, vaikka et itse tiedäkään. Moonika kyllä toisinaan toraili häntä,
mutta vaan saadakseen häntä lepäämään. Mutta vaikka minä olisin kuinka
hartaasti pyydellyt, vastasi Aksel aina: Maalinin takia teen mitä
tahansa, uskallan mitä tahansa ja kärsin mitä tahansa. Enhän minä
koskaan voi toivoa saada häntä omakseni, sillä minulle hän on liian
hyvä, mutta hän saa nähdä olevansa minun vahvuuteni. Jos olisin parempi
kuin olen, tekisin suurempia töitä hänen kunniakseen, nyt voin vaan
olla _ensimmäinen_ tutkinnossani. Siksi hän nyt on ahkeroinnut nämä
kolme vuotta, lepäämättä tai huvittelematta, yöt päivät; sinun kuvasi
katseleminen on ollut hänen ainoa ilonsa. Niin itke Maalin, sillä
sääliä hän ansaitsee. Hän tahtoi olla paras siinä missä voi ja kuka
ties --! Ehkä hänen sielussaan kyti salainen toivo. Mistä hän muuten
olisi saanut niin paljon voimia? Nyt on kaikki mennyt.

_Moonika_ (heittää kutimensa maahan ja nyyhkyttää). Eeva, -- Eeva!

_Sally_. Rakas Moonika, isku oli kova, mutta tapahtukoon Herran tahto.
Nyt emme saa itkeä ja valittaa, meidän täytyy koettaa lohduttaa
poikaparkaa voimiemme mukaan. Auta minua Maalin kulta! Pois kaikki nämä
koristukset.

_Moonika_. Mitä sinä teet? Etkö nyt sallisi poikaparalle pienintäkään
iloa tänään. Luuletko sinä sen olleen hänen syynsä, että hän sai
repposet?

_Sally_. Etkö ymmärrä, että hän tuntee nöyryytyksensä vielä paljon
katkerammin nähdessään, kuinka hartaasti olemme iloinneet ja kuinka
sokeasti luottaneet.

_Moonika_. Sinulla on oikein -- aivan, oikein! Täällä täytyy kaiken
näyttää jokapäiväiseltä. Ja meidän täytyy näyttää siltä, kun ei koko
asia olisi mistään arvosta, ainakaan meille. Kunhan hän nyt vaan tulisi
sisään.

_Sally_. Se minun sydäntäni enin kirveltää, että hän niin pelkää meidän
epätoivoamme.

_Moonika_. Maalin, kurkista ulos ikkunasta! Ja nyt pois tämä romu!
Mielelläni löisin kaikki palasiksi. Kas tuolla minun tyynyni ja tuolla
sinun (heittää ne sisähuoneesen). Pois kukat ja köynnös-riekulat. Ja
tuoli säilyyn. Se saa nyt seista vinnillä. Ja vaaterääsyt sitte. Ulos!
Kuinka monet ovat nyt iloiset ja onnelliset! Kuinka monet äidit nyt
itkevät ylpeyden kyyneleitä! Voi niitä sähkösanomia, onnentoivotuksia
ja ilohuudahduksia! Sally, Sally.

    (Syleilevät toisiansa.)

_Sally_. Moonika, meidän täytyy panna arkivaatteet näiden vaatteiden
päälle. Emme jouda enää vaihtamaan.

_Maalin_. Tuolla hän taas tulee.

_Sally_. Hän tulee tänne. Kuinka hän nyt näyttää väsyneeltä ja
menehtyneeltäkö?

_Moonika_. Poika -- poika -- raukkani!

_Sally_. Minä otan hänet vastaan -- minä olen tyynein.

_Moonika_. Tahtoisinpa nyt nähdä kuka on minun tielläni?

_Sally_. Mutta olethan ihan pois suunniltasi, rakas sisar.

_Moonika_. Se on totta! Minä en uskalla. Hän näkisi heti miten on
laitani.

_Sally_. Nyt hän soittaa. Ja sinä itket suureen ääneen. Tule sisään,
tule!

_Maalin_. Minä menen häntä vastaan. Ja jos hän minusta pitää, saa hän
lohduttajan.

_Sally_. Niin mene ja Jumala sinua siunatkoon!

_Maalin_. Saanko suudella häntä?

_Moonika_. Häpeähän olisi jos et sitä tekisi.

_Maalin_. Luuletko?

_Moonika_. Tuhat kertaa! Tule -- me menemme.

    (Menevät sisään).

_Maalin_ (Panee kätensä hetkeksi ristiin ja menee sitte pikaisesti
aukaisemaan.) Aksel! (Aksel astuu sisään.) Hyvä, rakas, kallis
kulta-Akselini! (Suutelee häntä.) Niin en olisi vähä aika sitte
sanonut, enkä näin olisi sinua silloin syleillytkään kuin nyt teen.
Minä en tietänyt miten sinun laitasi oli. Mutta nyt kun tiedän, mitä
olet tahtonut tehdä ja mitä olet tehnyt minun tähteni ja kun näen, että
jo olet alkanut taistelosi vääryyttä ja vastoinkäymistä vastaan, niin
olet mielestäni mies, Aksel, ja silloin sanon sinulle: "älä sure",
sillä nyt tiedän että sinua rakastan.

_Aksel_. Maalin, sinäkö täällä ja sinäkö noin puhut? Surra? Kun sinä
saatat minut seitsemänteen taivaasen! Ei -- älä suutele minua, Maalin,
-- minä tulen hulluksi!

_Maalin_. Älä häiritse minua, Aksel, en ole vielä koskaan ketään
lohduttanut. En ole koskaan ennen ollut onnellinen.

_Aksel_. Maalin!

_Maalin_. Ei, ei käsiä, Aksel -- silmiäni! Mutta enhän sitte näe sinua.
Ole tyytyväinen osaasi, rakkaani! Isä on rikas, hyvin rikas ja kylläpä
hän mahtaa näyttää kummalta silloin, kun hän minulta jotakin kieltää.
Sinä et tule lainkaan tarvitsemaan tuota apurahaa. Hän auttaa sinua.
Sinä tulet olemaan vapaa, riippumaton, ylpeä. Sinä nöyryytät ne, jotka
sinua tänään ovat polkeneet. Sinä loistat heidän yläpuolellaan
viisaudessa ja hyvyydessä. Sinä olet kohta tietävä enemmän, kuin kaikki
ne yhteensä, jotka tänään ovat antaneet sinulle repposet.

_Aksel_. Repposet? Mitä ajatteletkaan? Tahdoin vaan vähän peloitella
tätejä. Enhän tietänyt sinun olevan täällä. (Ottaa valkoisen lakin
taskustaan ja panee sen päähänsä.) Minä olen ylioppilas!

_Maalin_ (hurjana ilosta). Kuinka hauskaa!

    (Taputtaa käsiänsä, tädit kiiruhtavat sisään, huudahtavat
    ilosta ja tanssivat ympäri Akselin kanssa.)

_Allen_ (Astuu sisään puettuna frakkiin ja kukkavihko kädessä.) Nyt
käytän minä tilaisuutta hyväkseni. Nyt on ilo korkeimmillaan.

    (Kun hän lähestyy Sallyä, huutaa Moonika).

_Moonika_. Seisokaa edessä herra apulaisopettaja! Seisokaa edessä!

_Allen_ (suuttuneena). Parempi olisi jos voisin hiukankin käsittää.

    (Seuraavan keskustelun aikana seisoo Allen molempien nuorien
    takana ja peittelee tätejä, sillä aikaa kuin he tulisella
    kiireellä järjestävät pöytää ja lahjoja ja heittävät pois
    arkipukunsa.)

_Aksel_. Maalin, ethän ota sanaasi takaisin?

_Maalin_. Katso minua silmiin ja sano mitä luulet?

_Aksel_. Eikö se ollut vaan sääliä?

_Maalin_. Sinä olet sulhaseni!

_Aksel_. Tyydytkö minuun sinä, joka olet niin rikas ja kaunis?

_Maalin_. Aiotko purkaa kihlauksesi kanssani?

_Aksel_. Mitä sanoo isäsi?

_Maalin_. Sanoo mitä uskaltaa. --

_Aksel_. Voinko kaikkeen tähän luottaa: Uskallanko?

_Maalin_. Sinun täytyy.

_Aksel_. Se on oleva kuolemani.

_Maalin_. Silloin seuraan minä sinua.

_Aksel_. Minä olen rakastanut sinua viisitoistavuotiaasta.

_Maalin_. Minä olen sinua rakastava viimeiseen asti.

_Aksel_. Omani olet!

_Maalin_. Niin olen!

_Aksel_. Vielä kerran.

_Maalin_. Olen -- olen -- olen -- kuuletko?

_Aksel_. Aina!

_Maalin_. Kauemmin -- paljon kauemmin.

_Allen_. Aamen!

_Aksel_. Mitä Herran nimessä tuo apulaisopettaja tekee tuolla takanamme
kukkavihko kädessä? Ei, mutta katsoppas!

    (Moonika ja Sally seisovat juhlavaatteissa pöydän luona.
    Kaikki on taas jotenkin järjestyksessä.)

_Moonika_. Nyt astumme pöytään. Ylpeyteni, iloni, -- paha poikani, joka
voi meitä niin peloittaa! Istukaa herra apulaisopettaja tänne Sallyn
viereen. Olet sinä sentään aika juuveli, pikku -- Akselini. Sellainen
veitikka. Maalin, istu sinä hänen viereensä. Ja juokaa nyt kahvia!

_Patroonan ääni_ (valittaen). Täällä alkaa tulla sietämättömän kuuma.
Ettekö jo kohta ole valmiit?

_Moonika_. Taivaan taatto, patroona. Mutta odottakaa siunaaman hetki.
Herra Allen, katsokaa tänne! Suutele Maalinia, Aksel! Astukaa sisään,
herra patroona, astukaa sisään!

_Patroona_ (astuu sisään). Mutta tämäpä nyt oli jotain. Mitä tämä
merkitsee?

_Moonika_. Hyvä patroona Holm, nyt on jo niin moni nähnyt tämän, että
heidän täytyy mennä kihloihin.

_Aksel_. Herra patroona -- olkaa vakuutettu -- -- --

_Maalin_. Olehan vaiti, Aksel!

_Patroona_. Maalin, mitä ajatteletkaan?

_Maalin_ (hänen sylissään). Niin nähkääs, isä, se on nyt sitä; minä
olen kosinut Akselia.

_Patroona_. No -- tyttö -- no?

_Maalin_. No? Niin, enkä minä rukkasia saanut, en!

_Patroona_. Västäräkki! Onko tämä herrasväeltä soveliasta, että näin --
hämmästyttämällä -- --?

_Aksel_. Herra patroona, _minä_ hämmästynyt olen. En koskaan olisi
uskaltanut -- --

_Patroona_. He ovat molemmat niin nuoretkin.

_Moonika_. Sitä vanhemmaksi he tulevat!

_Patroona_. Heillä kahdella ei ole yhteensä yhtä paljon ikää kuin
meillä jokaisella on yksin.

_Moonika_. Antakaa heidän elää monta vuotta yhdessä, nuoremmiksi he
niistä vaan tulevat.

_Aksel_. Niin patroona, älkää jättäkö minua yksin elämään. Älkää
Maaliniakaan. Minä olen jo kyllin kauan tehnyt työtä yksin, antakaa
minun nyt ahkeroida kahden edestä. Se tuntuisi puolta keveämmältä.

_Allen_. Ei teidän patroona tarvitse hävetä vävynne takia. Aksel on nyt
jo tunnettu ja arvoon päässyt poika. Hän on saanut korkeimman
arvolauseen joka aineessa ja kirjoituksissa samoin. Kolmekymmentä kaksi
ääntä herra patroona, sitä ei ole minun muistaakseni vielä kukaan ennen
saanut. Rector magnificus on itse haranguerannut häntä. Examinatores
pitävät häntä kukin aineissaan melkein vertaisinaan. Hänen tietojensa
arvellaan melkein vastaavan kanditaattitutkintoa. Stipendion hän saa
arvelematta. Toverit pitävät hänen kunniakseen tänä iltana juhlan.

_Patroona_. Tuleeko hän lehtiin?

_Allen_. Huomen aamulla häntä kehutaan oman kaupunkimme lehdissä.
Huomen iltana on hänellä ikäisekseen tunnettu ja arvokas nimi.

_Moonika_ (Sallylle). Sinä _otat_ Alienin.

_Maalin_. Kas niin, isä kulta, mitä nyt sanot?

_Aksel_. Herra patroona -- -- --

_Patroona_. Joonas setä, poikaseni, Joonas setä! Tule, täällä on tilaa
kahdellekin.

    (Syleilee samalla kertaa sekä Akselia että Maalinia.)

_Sally_. Katsokaa kuinka herttaisesti aurinko loistaa.

_Moonika_. Oi, jospa Eeva nyt olisi täällä sisarensa ja poikansa luona.

_Sally_. Ei hän meistä kaukana ole.

_Moonika_. Tai me olemme tulleet lähemmäksi häntä.

_Patroona_ (Allenille). Heh, -- vanha tuttu luulemma.

_Allen_. Hiukan vastenmielinen muisto, pelkään.

_Patroona_. Ei suinkaan! Te olitte kunnon mies, kun toimititte minut
yliopistosta.

_Allen_. Toivoisin että te olisitte tehnyt minulle saman palveluksen
takaisin. (Ylioppilaat laulavat ulkopuolella: Talvi on jo laannut
j.n.e. Rientää akkunan luo). Ei, sitä en toivoisi. Kuulkaa noita
reippaita kelpo poikia. Nyt puhkee monen pojan sydämmessä nuoruuden
kevät. Heillä on heilimöimis ja korjuun aika samalla. Tuolla on
runoutta! Katsokaas vaan heitä --! Minä olen vanha apulaisopettaja,
homehtunut kirjatoukka, kummitus, josta ei ole enää mihinkään -- mutta
he heiluttivat sentään lakkejaan nähdessään ukon akkunassa. Ellen olisi
pitänyt niin paljon noista ylioppilaista niin -- -- -- Mutta niin on
ollut Herran tahto.

    (Sally lähestyy häntä, he puhuvat hiljaa keskenänsä; hän
    antaa Sallylle kukkavihkon; Sally puristaa hänen kättänsä).

_Maalin_. Ja nyt ei Aksel enää saa istua täällä naisten parissa. Mene
ulos vapaaseen luontoon tänä iltana! Laula, ole iloinen ja lapsi
uudestaan. Pois, pois -- ja muista vasta myöhään illalla, että minä
täällä sinua odotan.

_Allen_. Tyttö on oikeassa. Ulos luonnon helmaan!

_Aksel_. Mutta rakas Maalin!

_Maalin_. Kas niin, vastusteletko tahtoani kihlauspäivänämme. Minun
tapaat tästälähin joka päivä, milloin vaan itse tahdot.

_Patroona_. Niin, tule mukaani. Minä opetan sinun tuntemaan
viheriäkasvia.

_Allen_. Hän sai laudaturin kasviopissa.

_Aksel_. Minusta on tuleva kunnon mies; kunniaa teille vielä saatan.

_Moonika_. Hyvä, mutta pidä nyt kunniassa meidän lahjammekin. Et sinä,
saa mennä ulos noissa vanhoissa vaatteissasi. Sally autappas minua,
niin panemme hänen päälleen uudet vaatteet. Hatun saat minulta. Mutta
olenpa minä tyhmä. Ethän sinä tänään voi pitääkään tätä hattua
päässäsi.

_Sally_. Kaulahuivin saat minulta.

_Moonika_. Ja takin minulta --

_Sally_. Mutta liivit minulta.

_Moonika_. Niin mutta minulta housut.

_Aksel_. Mutta täti kulta -- enhän minä voi riisua päältäni!

_Moonika_. Välikös sillä on näin meidän kesken -- ai Maalin! -- Toiseen
huoneeseen tyttö. Tapaattehan te toisenne vielä myöhemmin iltasella.

_Aksel_. Niin serenaadin jälkeen. Muista, sinun pitää ottaa valkeata
ensi värssyn perästä...

_Maalin_ (suutelee häntä). Tämän saat minulta! -- Hyvästi!

    (Menee tanssien ulos).

_Moonika_. Kas noin! Jos herrat nyt kääntyvät selin, niin ei ole mitään
hätää.

    Kaikki nauravat; esirippu laskeutuu pikaisesti.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Eevan sisaret - Yksinäytöksinen kuvaelma" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.