Title: Kristus inkvisitorin edessä
Author: Dostoyevsky, Fyodor
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kristus inkvisitorin edessä" ***


KRISTUS INKVISITORIN EDESSÄ

Kirj.

F. M. Dostojevski

Suomennos.



Hyvinkäällä,
Uus-Uskonnollinen Kustannusliike O.-y.,
1917.



ESIPUHE.


Seuraava kirjotelma on otettu Dostojevskin kuuluisasta romaanista
nimeltä "Veljekset Karamasoff", jonka hän kirjotti viimeiseksi ennen
kuolemaansa. Se on välikohtaus ja esiintyy keskusteluna kahden
veljeksen Ivanin ja Aljooshan välillä. Näistä on Aljoosha nuorempi,
kristillinen mystikko, joka on kasvatettu luostarissa. Ivan taas on
uudenaikainen materialisti ja ateisti.

Tässä kirjotelmassa, joka on pantu Ivanin suuhun, kuvastuu
mitä syvällisimpiä mietteitä, jotka koskettavat erityisesti
roomalaiskatolisuutta ja sen kirkkojärjestelmää mutta suuressa määrin
myös kaikkia muita kirkkoja, jotka ovat hylänneet Kristuksen
alkuperäiset opetukset ja rakentuneet aivan vieraalle, jopa
vastakkaiselle perustalle. Tässäkin kirjotelmassa, kuten Dostojevskin
muissa teoksissa ilmenee hänen tavaton voimakkuutensa ja hänen
ajatustensa miltei pelottava syvällisyys.



Kristus inkvisitorin edessä.


Ivan kertoo suunnittelemaansa näytelmää, jossa tapahtuma on sijotettu
kuudennelletoista vuosisadalle:

"Tälläinen on runoelmani:

"Kristus esiintyy näyttämöllä. Viisitoista vuosisataa on kulunut siitä
kun hän erosi maan päältä, luvaten kerran palaavansa 'suurella voimalla
ja kunnialla', viisitoista vuosisataa on kulunut siitä kun lausuttiin
sanat: 'Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä yksikään, ei edes taivaan
enkelit vaan minun isäni yksin'. Mutta kristikunta yhä häntä odottaa...

"Se odottaa häntä samassa vanhassa uskossa ja samoin tuntein. Niin,
vielä suuremmalla uskolla, sillä viisitoista vuosisataa on jo
vierähtänyt siitä kun viimeinen merkki taivaasta annettiin ihmisille.

    "Ja luottavaista sydäntä
    sokea usko tyydyttää
    vaan taivas merkkiä ei anna.

"Tosin me kaikki olemme kuulleet ihmeistä, joita on tehty senkin
perästä kun ihmeitten aika ainiaaksi poistui. Meillä on ollut ja on
vielä pyhimyksiä, joiden uskotaan salaperäisellä voimalla parantavan;
ja jos voimme uskoa elämäkertain kirjottajia, on näiden pyhimysten
joukossa sellaisia, joita taivaan kuningatar omassa personassaan kävi
tervehtimässä. Mutta saatana ei nuku ja ensimäiset epäilyksen idut, yhä
kasvava epäusko tuollaisiin ihmeisiin oli alkanut jo 1500 luvulla
versoa kristikunnassa. Juuri tähän aikaan uusi kauhistuttava
kerettiläisyys ensiksi esiintyi Pohjois-Saksassa [Luteruksen
uskonpuhdistus]. Suuri tähti, 'loistava niinkuin tulisoihtu... lankesi
vesivirtoihin... ja ne kaikki tulivat katkeriksi'. Tuo kerettiläisyys
suoraan kielsi ihmeiden todellisuuden. Mutta ne, jotka olivat pysyneet
uskollisina, uskoivat sitä palavammin. Ihmiskunnan kyyneleet nousivat
Vapahtajan luokse niinkuin ennenkin ja kristitty maailma odotti häntä
yhtä luottavasti kuin konsanaan. He rakastivat häntä ja toivoivat
häneen aivan niinkuin monet olivat tehneet ennen heitä...

"Monen vuosisadan aikana oli heikko luottavainen ihmiskunta häntä
rukoillut ja hartaalla uskolla ja palavuudella huudahtanut: Kuinka
kauan, oi Herra, sinä pyhä ja tosi, vielä viivyt tulemasta? Monen
pitkän vuosisadan aikana on turhaan häntä kutsuttu, mutta viimein hän
tyhjentymättömässä laupeudessaan suostuu heidän rukouksiinsa... Hän
päättää, että taas kerran, vaikkapa vain lyhyeksi hetkeksi, kansa --
hänen kauan kärsinyt, kiusattu, synnillinen, mutta kuitenkin rakastava
ja lapsimielinen, luottavainen kansansa -- tulee näkemään hänet
jälleen. Näyttämön paikka on Espanjassa tuon kauhean inkvisitionin
aikana, jolloin Jumalan kunniaksi rovioita paloi yli koko maan ja
kerettiläisiä poltettiin _auto da-feessa_.

"Tällä erikoisella käynnillä ei tietysti ollut mitään tekemistä sen
luvatun tulon kanssa, jolloin hän ohjelman mukaan 'niiden päivien
koettelemuksen jälkeen' on tuleva taivaan pilvissä. Sillä sen mukaan
kuin meille on kerrottu, tuo ihmisen pojan tuleminen tapahtuu äkkiä
'niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen asti'. Ei,
tällä kertaa hän tahtoi saapua tuntemattomana ja näyttäytyä lapsiensa
keskellä juuri silloin kun poltettaviksi tuotujen kerettiläisten luut
olivat alkaneet halkeilla palavassa roviossa. Rajattoman laupeutensa
kautta hän jälleen sekaantuu kuolevaisten joukkoon aivan
samanmuotoisena kuin hän oli esiintynyt viisitoista vuosisataa sitten.
Hän tulee alas juuri sillä hetkellä, jolloin kuninkaan, hovilaisten,
ritarien, kardinaalien ja ihanien vallasnaisten edessä kerettiläisiä
kärvennetään suurenmoisessa auto-da-feessä _ad majorem Dei gloriam_,
mahtavan kardinaalin ja suur-inkvisitorin käskystä.

"Hän saapuu äänettömänä ja ilmoittamatta, ja kuitenkin kaikki -- kumma
kyllä -- kaikki heti tuntevat Hänet. Ihmiset juoksevat Häntä kohti
ikäänkuin vastustamattoman voiman sysääminä; väkijoukko ympäröi Hänet,
tunkeilee ja painautuu Hänen ympärilleen seuraten Häntä... Äänettömänä
ja rajattoman säälin hymy huulillaan Hän kulkee sullotun väkijoukon
läpi ja liikkuu hiljaa eteenpäin. Rakkauden aurinko paistaa Hänen
sydämessään, Valon, Viisauden ja Voiman lämpöisiä säteitä hohtaa Hänen
silmistään ja rakkauden aallot valautuvat yli rahvaan tunkeilevien
parvien saattaen heidän sydämensä vastarakkaudesta värähtelemään. Hän
ojentaa kätensä heidän päänsä päälle, siunaa heitä ja Hänen pelkästä
kosketuksestaan, jopa Hänen vaatteittensa liepeistäkin vuotaa parantava
voima. Syntymästään saakka sokea vanhus huudahtaa: 'Herra paranna
minut, että näkisin sinut' ja luomet aukenevat suljetuilta silmiltä ja
sokea mies näkee Hänet... Ihmisjoukko itkee ilosta ja suutelee sitä
maata, jota Hän jaloillaan astuu. Lapset sirottavat kukkia Hänen
tielleen ja huutavat Hänelle: Hosianna. Siinä Hän on, Hän itse, he
sanovat toisilleen, se on varmasti Hän, se ei voi olla kukaan muu.

"Hän pysähtyy vanhan katedraalin portaille juuri silloin kun pienoinen
valkea kirstu kannetaan sisään itkun ja valitusten seuraamana. Kansi on
auki ja kirstussa makaa kauniin seitsenvuotiaan tytön ruumis, etevän
kaupunkilaisen ainoa lapsi. Pieni ruumis on kukkasiin upotettu. 'Hän
herättää lapsesi eloon', huudahtaa väkijoukko luottavaisena itkevälle
äidille. Virantoimituksessa oleva pappi, joka on tullut portaille
hautajaissaattoa vastaanottamaan, katselee hämmästyen ja paheksuen.
Äkkiä kuuluu äänekäs huuto ja onneton äiti heittäytyy Hänen
jalkoihinsa. 'Jos Sinä se olet, saata lapseni takaisin elämään', hän
koko sielunsa voimalla huutaa. Saattue pysähtyy ja pieni kirstu
lasketaan hiljaa Hänen jalkainsa juureen. Jumalallinen sääliväisyys
loistaa Hänen silmistään ja Hänen katsellessaan lasta kuiskaavat Hänen
huulensa taas kuten kerran ennen: 'Talitha Kumi', ja 'heti nousi
tyttönen'. Lapsi kohoaa arkussaan. Hänen pienissä kätösissään on vielä
se valkoinen ruusukimppu, joka niihin pantiin hänen kuolemansa jälkeen,
ja katsellen ympärilleen suurin hämmästynein silmin hän suloisesti
hymyää... Kansanjoukko on äärimmilleen kiihtynyt. Valtava liikutus
siihen tarttuu, ihmiset huutavat ja itkevät ääneensä, kun äkkiä
katedraalin ovelle ilmestyy itse kardinaali, suuri inkvisitori...

"Hän on kookas laiha vanhus, lähes 90-vuotias, kasvot ankaran näköiset,
kuihtuneet, silmät syvälle painuneet, ja niiden syvänteistä hohtaa
kaksi tulista kipunaa. Hän on riisunut sen koreavärisen
kardinaalipuvun, jossa hän oli äsken esiintynyt kansan edessä
roomalaiskatolilaisen kirkon vihollisia poltettaissa, ja on nyt
puettuna vanhaan karkeaan munkkikaapuun. Hänen synkän näköiset
seuralaisensa ja pyhän vartiojoukon orjat seuraavat edempänä. Hän
pysähtyy ihmisjoukon eteen ja tarkastaa. Hän on nähnyt kaiken. Hän on
huomannut, kuinka pieni ruumiskirstu laskettiin Hänen jalkainsa juureen
ja kuinka lapsi herätettiin eloon. Ja nyt hänen pimeät synkät kasvonsa
ovat tulleet vielä tummemmiksi; hänen tuuheat kulmakarvansa miltei
yhtyvät ja hänen kuopassaan olevat silmänsä luovat uhkaavia säteitä.
Hitaasti hän kohottaa sormensa ja käskee palkollisiaan vangitsemaan
Hänet...

"Niin suuri on hänen valtansa noihin hyvin harjotettuihin,
alistuvaisiin ja vapiseviin ihmisiin, että taajat joukot heti antavat
tietä ja hajautuvat vartiajoukon edestä kuoleman hiljaisuuden
vallitessa, sormeakaan kohottamatta vastarintaan. He sallivat
vartijoiden tarttua röyhkein käsin tuohon muukalaiseen ja viedä Hänet
pois... Sama rahvasjoukko yhtenä miehenä nyt kumartuu maahan vanhan
inkvisitorin eteen, joka siunaa sitä ja hitaasti kulkee edelleen.
Vartijat vievät vangitun miehen pyhän tuomioistuimen vanhanaikaiseen
rakennukseen; he sysäävät Hänet ahtaaseen, pimeään vankilaholviin,
lukitsevat oven ja vetäytyvät pois...

"Päivä laskee ja yö -- synkkä, kuuma, henkeä hievahtamaton
espanjalainen yö -- hiipii yli maan ja laskeutuu Sevillan kaupungin
yli. Ilmassa tuntuu laakerin ja oranssikukkien tuoksu. Vanhan
tuomiopalatsin läpäisemättömässä pimeydessä äkkiä avautuu vankikopin
rautainen ovi ja suurinkvisitori, kädessään himmeä lyhty, astuu
hitaasti alas luolaan. Hän on yksin, ja raskaan oven sulkeutuessa hänen
jälkeensä hän pysähtyy kynnykselle ja tuokion tai parisen aikana hän
ääneti ja synkästi tarkastaa kasvoja edessään. Viimein hän lähestyy
säännöllisin askelin, asettaa lyhdyn pöydälle ja puhuttelee Häntä
seuraavin sanoin:

"'Se olet Sinä!... Sinä!' Ja kun hän ei saa mitään vastausta, jatkaa
hän: 'ei, älä vastaakaan; ole ääneti... ja mitä voisitkaan sanoa?...
minä tiedän liiankin hyvin Sinun vastauksesi... sitäpaitsi Sinulla ei
ole oikeutta lisätä ainoatakaan tavua siihen, mitä jo olet lausunut...'

"'Miksi Sinä nyt palaat estämään meitä meidän työssämme? Sillä
ainoastaan sitä varten Sinä olet tullut ja sen Sinä hyvin tiedät. Mutta
oletko varma siitä, mikä Sinua odottaa huomisaamuna? Minä en tiedä enkä
välitä tietää, kuka Sinä olet: olitpa Sinä itse tai Sinun varjosi,
huomenna minä Sinut tuomitsen ja poltan Sinut roviolla kaikkein
pahimpana kerettiläisenä, ja sama kansa, joka tänään suuteli jalkojasi,
huomenna yhdestä sormeni viittauksesta rientää kokoomaan polttoaineita
Sinun roviollesi... Tiesitkö tämän?' Ja hän lisää puhuen ikäänkuin
juhlallisesti miettien ja koko aikana hetkeksikään irrottamatta
läpitunkevaa silmäystään noilta lempeiltä edessään olevilta
kasvoilta --"

"Minä voin tuskin mielessäni kuvitella tuota asemaa -- mitä tämä kaikki
on, Ivan?" keskeytti yhtäkkiä Aljoosha, joka oli äänettömänä kuunnellut
veljensä kertomusta. "Onko tämä hurjistelevaa mielikuvitusta vai joku
vanhuksen erehdys suunnaton väärinkäsitys?"

"Olkoon se mitä viimeksi sanoit, jos niin tahdot", nauroi Ivan, "koska
nykyaikainen realismi on niin turmellut makusi, ettet kykene tajuamaan
mitään mielikuvituksen luomaa... Olkoon se väärinkäsitys, jos tahdot.
Onhan inkvisitori 90 vuotias ja hän on hyvinkin voinut tulla hulluksi
vallanhimon kiintoajatuksesta, tai saattoi se olla mieletöntä
harhanäkyä, kuolevan miehen kuvittelua, kun hänen aivonsa olivat
liiaksi kuumentuneet aamupäivän satoja kerettiläisiä poltettaissa...
Mutta mitä runoelmaan kuuluu, josko se oli väärinkäsitystä vai
hillitöntä mielikuvitusta? Kysymys on vain, että vanhuksen on avattava
sydämensä, että hänen on viimeinkin tunnustettava ajatuksensa, että
hetki on tullut, jolloin hänen on puhuttava suoraan ja sanottava ääneen
se, mitä hän 90 vuotta on pitänyt salassa omaan sydämeensä kätkettynä."

"Entä hänen vankinsa, eikö Hän ensinkään vastaa? Pysyykö Hän ääneti
katsellen vanhusta sanaakaan sanomatta?"

"Tietysti -- eikä muuten voisi ollakaan", vastasi Ivan.
"Suurinkvisitori alkaa heti ensimäiset sanansa lausumalla, ettei
vangilla ole oikeutta lisätä tavuakaan siihen, mitä Hän on ennen
sanonut. Jotta asema olisi heti alusta pitäin selvä, on tuo ensimäinen
yksinpuhelu tarkotettu antamaan lukijalle sen perusaatteen, joka on
roomalaiskatolilaisuuden takana. Mikäli osaan tulkita hänen sanojaan,
hän tarkottaa: Kaiken olet Sinä antanut paaville ja kaikki on hänen
hallussaan; Sinulla ei ole mitään syytä palata ja estää meitä
työssämme. Tässä mielessä jesuitat sekä puhuvat että kirjottavat.

"... 'Onko Sinulla oikeutta julaista ainoatakaan mysteriota siitä
maailmasta, mistä tulet?' Näin kysyy Häneltä vanha inkvisitori ja heti
vastaa Hänen puolestaan: Ei, Sinulla ei ole siihen oikeutta. Sillä se
olisi lisäämistä siihen, mitä Sinä jo ennen olet sanonut, siis Sinä
ihmisiltä riistäisit sen vapauden, jonka puolesta taistelit, kun olit
maan päällä... Kaikki mitä Sinä nyt uutta julistaisit, olisi pidettävä
yrityksenä tuon valinnanvapauden rajottamiseen, sillä sehän tulisi
uutena yliluonnollisena ilmotuksena, joka asettuisi vanhan viisitoista
vuosisataa sitten annetun ilmotuksen yläpuolelle. Silloin Sinä niin
usein sanoit kansalle: 'totuus on tekevä teidät vapaiksi. Katso siis
nyt vapaata kansaasi!' -- lisää vanhus ivaten. 'Niin -- se on maksanut
maailmalle paljon', hän jatkaa katsoen ankarasti uhriinsa. 'Mutta me
olemme viimeinkin päättäneet sen tehtävän ja -- _Sinun nimessäsi_...
Viisitoista pitkää vuosisataa meidän oli ponnistettava ja kärsittävä
tuon vapauden tähden, mutta nyt me olemme voittaneet ja meidän työmme
on täytetty ja hyvin ja lujasti se on täytetty... Etkö Sinä usko sitä
lujaksi?... ja miksi katsot minuun niin lempeästi kuin minä en
ansaitsisi edes Sinun inhoasi?... Etkö sitten tiedä, että _nyt_ ja
vasta nyt Sinun kansasi voi tuntea olevansa varma vapaudestaan ja
siihen tyytyväinen; nimittäin vasta silloin, kun he ovat itsestään ja
vapaasta tahdostaan jättäneet vapautensa meidän käsiimme laskeutumalla
alistuvasti meidän jalkoihimme. Tämän me siis olemme tehneet. Tähänkö
Sinä pyrit? Tämänkölaista vapautta sinä heille lupasit?'"

"Nyt taaskaan minä en ymmärrä", keskeytti Aljoosha. "Ilveileekö tuo
vanhus?"

"Ei suinkaan. Hän vakavasti pitää tätä suurena palveluksena, jonka hän
itse, hänen munkki-veljensä ja jesuitat ovat tehneet ihmiskunnalle, kun
he ovat voittaneet ja alistaneet vapauden oman auktoritetinsa
alaiseksi, ja hän kerskailee siitä, että tämä tapahtui maailman
hyväksi. Sillä vasta nyt, hän sanoo (puhuen inkvisitionista), on meille
tullut mahdolliseksi ensimäisen kerran vakavasti ajatella ihmisten
onnea. Ihminen on synnynnäisesti kapinoitsija, ja voiko kapinoitsija
olla koskaan onnellinen?... Sinua on siitä varotettu, mutta nähtävästi
turhaan, koska Sinä hylkäsit ainoan keinon, joka olisi tehnyt
ihmiskunnan onnelliseksi. Poislähtiessäsi Sinä toki jätit tehtävän
meille... Sinä olit luvannut, vahvistaen lupauksen omilla sanoillasi,
että annat meille oikeuden sitoa ja päästää, ja varmaan Sinä et nyt voi
sitä oikeutta meiltä riistää?"

"Mutta mitä hän tarkottaa sanoessaan: Sinua on kyllä varotettu?" kysyi
Aljoosha.

"Mäissä sanoissa on juuri avain siihen, mitä vanhuksella on sanottavana
omaksi puolustuksekseen. Mutta kuuntele:

"'Tuo kauhistuttava, mutta viisas henki, tyhjäksi tulemisen ja
olemattomuuden henki', jatkaa inkvisitori, 'suuri kieltämisen henki
keskusteli Sinun kanssasi erämaassa, ja meille sanotaan, että hän
kiusasi Sinua... Niinkö todella? Jos niin oli, niin mahdotonta on
lausua mitään todempaa kuin mitä hän lausui kolmessa tarjouksessaan,
jotka Sinä hylkäsit ja joita tavallisesti kutsutaan kiusauksiksi. Niin,
jos koskaan on maan päällä ollut todellista ja hämmästyttävää ihmettä,
niin se tapahtui sinä päivänä kun Sinua kolme kertaa kiusattiin, ja
juuri noihin kolmeen lyhyeen lauseeseen sisältyy tuo ihme. Jos olisi
mahdollista, että ne ainiaaksi häviäisivät ja katoisivat jättämättä
mitään jälkeä tai muistoa ihmisille, ja että olisi välttämätöntä taas
keksiä nämä kiusaukset ja panna ne uudestaan Sinun elämäkertomukseesi,
niin luuletko, että kaikki maailman viisaat, kaikki lainoppineet,
vihityt, filosoofit ja ajattelijat, jos heitä kehotettaisiin
muodostamaan kolme kysymystä, mitkä vastaisivat tapauksen
suurenmoisuutta ja mitkä näiden lailla kolmessa lyhyessä lauseessa
kertoisivat tämän maailman ja ihmiskunnan koko tulevan historian --
luuletko, minä kysyn, että ne kaikki yhteisin ponnistuksin voisivat
koskaan löytää mitään niin mahtavaa ja suurenmoista kuin ne kolme
tarjousta, jotka suuri ja kaikkiviisas Henki Sinulle tarjosi erämaassa?
Kun vaan arvostelee niiden ihmeellistä sopivaisuutta, voi heti
ymmärtää, että ne eivät lähteneet mistään rajallisesta maallisesta
älystä, vaan itse Ikuisesta ja Ehdottomasta. Näissä kolmessa
tarjouksessa me löydämme yhdistettynä ja meille ennustettuna
ihmiskunnan koko myöhemmän historian. Meille näytetään ikäänkuin kolme
kuvaa, jotka itsessään sisältävät kaikki tulevat arvotuksentapaiset
ratkaisemattomat ihmisluonnon pulmat ja ristiriidat. Siihen aikaan ei
vielä ollut yhtä selvä kuin nykyään se ihmeellinen viisaus, mikä niihin
sisältyi, sillä tulevaisuus oli vielä verhottu; mutta nyt viidentoista
vuosisadan kuluttua me näemme, että kaikki näissä kolmessa kysymyksessä
ihmeellisesti ennustettiin ja yhden kirjaimenkin lisääminen tähän
profetiaan tai siitä poisottaminen olisi aivan mahdotonta.'

"'Päätä siis itse!' jatkoi inkvisiittori ankarasti, 'kuka teistä
kahdesta oli oikeassa: Sinä, joka hylkäsit, vai hän, joka tarjosi?
Muista ensimäistä hienosti tehtyä kysymystä, joka kuului: tahdotko
mennä maailmaan tyhjin käsin? Uskallatko sinne mennä epämääräisellä ja
hämärällä vapauden lupauksella, jota ihmiset, luonnostaan typerät ja
järjestymättömät, eivät kykene ymmärtämään vaan ainoastaan välttämään
ja pelkäämään? Sillä ei milloinkaan ole mikään ollut ihmissuvulle
sietämättömämpää kuin personallinen vapaus. Näetkö näitä kiviä autiossa
kaameassa erämaassa? _Käske, että nämä kivet muuttuisivat leiviksi_ --
silloin ihmiset tulevat jälessäsi juoksemaan tottelevaisina ja
kiitollisina kuin karjalauma. Mutta silloinkin he pysyvät
epäluottavaisina ja vapisevina, peläten, että Sinä vedät pois kätesi ja
he menettäisivät leipänsä. Sinä kieltäydyit tuota tarjousta
vastaanottamasta, kun pelkäsit ihmisiltä riistää heidän vapaan
valintaansa; sillä missä on valinnan vapaus, jos ihmiset lahjotaan
leivällä? Ihminen ei elä ainoastaan leivällä -- oli Sinun vastauksesi.
Sinä et näy tietäneen, että juuri _maallisen_ leivän nimessä tuo maan
henki kerran oli nouseva ja taisteleva Sinua vastaan ja viimein Sinut
voittava, ja että nälkäiset kansajoukot tulisivat sitä seuraamaan
huutaen: Kuka on niinkuin tämä peto, joka saattaa tulenkin taivaasta
lankeemaan? Etkö Sinä tiedä, että vain muutaman vuosisadan päästä koko
ihmiskunta tulee julistamaan omassa viisaudessaan äänenkannattajansa
tieteen kautta, ettei ole enää mitään rikosta eikä syntiä maan päällä
vaan ainoastaan nälkäisiä ihmisiä? Ravitse meitä ensin ja sitten käske
meitä olemaan hyviä, tulee olemaan kirjotetettuna siihen lippuun, joka
nostetaan Sinua vastaan -- lippuun, joka tulee hävittämään kirkkosi
perustuksiaan myöten ja Sinun temppelisi päälle jälleen pystyttämään
kauhistuttavan Babelin tornin. Ja vaikka sen rakentaminen jäisikin
päättämättä, niinkuin tuon ensimäisen rakennuksen, niin se tosiasia on
jälellä, että Sinä olisit voinut -- mutta et tahtonut -- estää
rakentamasta tuota uutta tornia, jos olisit vain hyväksynyt tarjouksen
ja pelastanut ihmiset tuhatvuotisesta hyödyttömästä kärsimyksestä.'

"'Ja meidän puoleemme kansa tulee jälleen kääntymään. He tulevat
etsimään meitä kaikkialta ja he tulevat löytämään meidät maan alta
katakombeista -- sillä meitä tullaan jälleen vainoomaan marttyyreina --
ja he tulevat meille huutamaan: Ravitkaa meitä, sillä ne, jotka
lupasivat meille tulen taivaasta, ovat meidät pettäneet. Me heidän
puolestaan lopetamme tornin rakentamisen. Sillä vasta ne, jotka heitä
ravitsevat, tulevat sen työn päättämään, ja me tulemme heitä
ravitsemaan Sinun nimessäsi ja valehtelemaan heille, että se tapahtuu
Sinun nimessäsi. Eivät milloinkaan, eivät milloinkaan he opi itseään
ravitsemaan ilman meidän apuamme. Ei mikään tiede voi antaa heille
leipää niinkauankun he pysyvät vapaina, niinkauankun he eivät tahdo
laskea vapauttansa meidän jalkoihimme, sanoen: Orjuuta, mutta ravitse
meitä. Se päivä on tuleva, jolloin ihmiset käsittävät, että vapaus ja
jokapäiväinen leipä kaikkein tarpeeksi on mahdoton ajatellakaan eikä
niitä molempia voi yhdessä saavuttaa, koska ihmiset eivät koskaan voi
oikeudenmukaisesti jakaa niitä keskenään.'

"'Me tulemme myöskin opettamaan, etteivät he voi koskaan olla vapaita,
sillä he ovat heikkoja, paheellisia, onnettomia heittiöitä,
syntymästään asti ilkeitä ja tottelemattomia. Sinä olit luvannut heille
elämän leipää, taivaan leipää; mutta minä kysyn Sinulta taaskin: voiko
tuo leipä milloinkaan heikon ja paheellisen, aina kiittämättömän
ihmiskunnan mielestä vastata heidän jokapäiväistä leipäänsä? Ja
vaikkapa tuhannet ja kymmenet tuhannet Sinua seuraisivat taivaallisen
leipäsi vuoksi ja sen nimessä, niin mitä tulee niistä miljoonista ja
sadoista miljoonista ihmisolennoista, jotka ovat niin heikkoja, että
maallisen leivän vuoksi halveksivat taivaallista leipää? Vai ovatko
ainoastaan nuo kymmenet tuhannet suurten ja voimakasten joukosta
valitut Sinulle rakkaita, mutta muut miljoonat, jotka ovat yhtä
lukemattomia kuin meren santa, nuo heikot ja rakkautta kaipaavat --
ovatko ne käytettävät vain aineksina edellisiä varten? Ei, ei! Meidän
mielestämme ja meidän kannaltamme nuo heikot ja alhaiset ovat sitä
rakkaampia. Totta kyllä, he ovat paheellisia ja kapinallisia, mutta me
pakotamme heidät tottelevaisuuteen ja he tulevat enimmän heitä
ihailemaan. He tulevat pitämään meitä jumalina ja olemaan kiitollisia
niille, jotka ovat suostuneet johtamaan joukkoja ja kantamaan heidän
liian raskasta vapauden taakkaansa, siten että ovat heitä hallinneet --
niin kauhistuttavalta tulee vapaus viimein tuntumaan ihmisistä. Sitten
me sanomme heille, että me Sinun tahtoasi totellen ja Sinun nimessäsi
hallitsemme heitä. Me petämme heitä tällä taas ja valehtelemme heille
yhä uudestaan -- sillä emme milloinkaan, milloinkaan enää salli Sinun
tulla joukkoomme. Tästä petoksesta me kyllä saamme oman kärsimyksemme,
sillä meidän täytyy ikuisesti valehdella eikä milloinkaan lakata
valehtelemasta.'

"'Tuo on ensimäisen kiusauksen salainen merkitys ja sen Sinä hylkäsit
erämaassa vapauden tähden, jota pidit kaikkein korkeimmassa arvossa.
Mutta Sinun kiusaajasi tarjous sisälsi toisenkin suuren salaisuuden.
Jos olisit hyväksynyt leivän, niin olisit tyydyttänyt kaikkien
ihmisolentojen sydämessä asuvaa yhtämittaista kaipausta ja ikävöimistä,
olisit ratkaissut kaikkein vaikeimman arvoituksen -- ketä tai mitä
pitää meidän palvella? Ei ole mitään suurempaa ja tuskallisempaa
haittaa sillä ihmisellä, joka on vapautunut uskonnollisista
ennakkoluuloista, kuin mistä hän pikemmin löytäisi uuden esineen tai
aatteen palvellakseen. Mutta ihminen koettaa aina kumartaa sellaista,
jota suuri enemmistö tunnustaa, ja mieluimmin sellaista, jolle kaikki
yksimielisesti ja epäröimättä kumartavat. Sillä näiden onnettomien
raukkojen pääharrastus ei ole löytää oman valintansa mukainen
epäjumala, vaan löytää se, johon kaikki muut uskovat, ja jota he saavat
joukolla kumartaa. Juuri tuo vaistomainen tarve saada _yhdessä_
palvella on kaikkein ihmisten suurin tuska, ja on ollut aikojen alusta
ihmiskunnan suurimpana huolena. Juuri saadakseen aikaan tällaisen
samanlaisen uskonnon ja jumalanpalveluksen ihmiset tappoivat toisiaan
miekalla. He loivat jumalia itselleen ja heti alkoivat toinen
toisilleen huutaa: hylätkää te _omat_ jumalanne, tulkaa ja kumartakaa
_meidän_ jumalaamme. Ja näin he tulevat tekemään maailman loppuun asti;
he tulevat tekemään niin silloinkin, kun jumalat ovat hävinneet, sillä
silloin he tulevat kumartamaan ja palvelemaan jotakin aatetta.'

"'Sinä tiesit, et voinut olla tietämättä tuosta ihmisluonnon
pääperusteesta ja kuitenkin Sinä hylkäsit sen ainoan ehdottoman lipun,
joka Sinulle tarjottiin, sen, jolle kaikki olisivat pysyneet
uskollisina ja jolle kaikki olisivat kumartaneet -- _jokapäiväisen
leivän_ viirin, sen hylkäsit vapauden ja 'jumalan valtakunnan leivän'
vuoksi. Mutta toistan sinulle vielä, että ihmisellä ei ole eläessään
suurempaa hätää kuin löytää joku, jolle hän voi jättää tuon vapauden
lahjan, jonka hän onnettomuudekseen on saanut syntyessään. Ja
ainoastaan se ihminen kykenee vaientamaan ja rauhottamaan heidän
omaatuntoaan, joka onnistuu valtaamaan ihmisten vapauden. Kun
jokapäiväinen leipä Sinulle neuvottiin, tarjottiin sen kautta Sinulle
vastustamaton mahti: näytä ihmiselle leivän saanti, niin hän tulee
Sinua seuraamaan, sillä mitä hän voi vähemmän vastustaa kuin leivän
vetovoimaa? Mutta jos toinen onnistuu lisäksi hänen omantuntonsa
valtaamaan -- oi! silloin sekin lippu unohtuu ja seurataan sitä, joka
on omattunnot voittanut ja alistanut.'

"'Siinä Sinä kyllä olit oikeassa. Sillä ihmisen onnen mysterio ei ole
ainoastaan elämisen halussa vaan tuossa kysymyksessä -- minkä vuoksi
ensinkään on elettävä? Jollei ole mitään selvää käsitystä elämisen
syystä, ei ihminen suostu ollenkaan elämään vaan mieluimmin hävittää
itsensä kuin viipyy maan päällä, vaikka hänellä olisi yltäkyllin leipää
ympärillään. Tämä on totta. Mutta miten on käynyt? Sen sijaan että
olisit vallannut ihmisten vapauden, olet tahtonut sitä vielä enemmän
laajentaa. Oletko taaskin unohtanut, että ihmiselle lepo ja vieläpä
kuolema on mieluisempi kuin vapaa valinta hyvän ja pahan välillä? Ei
mikään ensin hänen silmilleen tunnu viekottavammalta kuin omantunnon
vapaus, ja kuitenkaan ei mikään ole tuskallisempaa. Ja katso! sen
sijaan että olisit laskenut lujan perustuksen, jolle kerta kaikkiaan
ihmisten omatunto olisi voinut nojautua, Sinä koetit heissä
yllyttää esille kaikkea, mikä on epäluonnollista, salaperäistä,
määrittelemätöntä, kaikkea, mikä on ihmiskykyä korkeampaa, ja olet
toiminut aivan kuin Sinulla ei olisi mitään rakkautta ihmisiä kohtaan
ja kuitenkin sanoit tulleesi: antamaan henkesi ystäviesi edestä.'

"'Sinä olet kuormittanut ihmissielua sellaisella tuskalla, joka siihen
saakka oli tuntematon. Sinä kaipasit vapaasti annettua rakkautta ja
koetit houkuttelemalla ja lumoamalla ihmistä kasvattaa häntä omasta
vapaasta tahdostaan seuraamaan Sinun polkujasi eikä sitä vanhaa
viisasta lakia, joka häntä piti alamaisuudessa. Sinä annoit hänelle
oikeuden tästä lähin valita ja vapaasti päättää, mikä hänelle olisi
hyvää ja mikä pahaa, ainoana johtonaan Sinun kuvasi hänen sydämessään.
Mutta oletko koskaan uneksinut sitä mahdollisuutta, ei, vaan sitä
varmuutta, että ihminen jonakin päivänä lopullisesti hylkäisi ja
kääntäisi nurin Sinun kuvasi ja sinun totuutesi, kun hän huomaisi
saaneensa tuon kauhistuttavan taakan, valinnanvapauden? Arvasitko, että
tulisi aika, jolloin ihmiset huudahtaisivat, että Sinussa ei voi olla
totuutta eikä valoa, sillä ei kukaan voinut heitä saattaa suurempaan
hämmennykseen ja sielulliseen kärsimykseen kuin Sinä antamalla heille
niin monia huolia ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Siis sinä itse olet
matkaan saattanut oman valtakuntasi häviön eikä kukaan muu ole siitä
moitittava kuin Sinä itse.'

"'Ja kuitenkin Sinulle tarjottiin kaikki menestymisen mahdollisuudet.
On kolme voimaa, kolme merkillistä mahtia, jotka voivat voittaa ja
ainiaaksi kietoa noiden heikkojen kapinoitsijoiden -- ihmisten --
omantunnon heidän omaksi parhaakseen. Nämä voimat ovat: ihme, salaisuus
ja mahtivalta. Sinä olet hylännyt kaikki nämä kolme ja siis olet ollut
ensimäisenä antamassa huonon esimerkin. Tuo kauhistuttava kaikkiviisas
Henki asetti Sinut temppelin harjalle ja sanoi Sinulle: Jos olet
jumalan poika, niin heittäydy alas, sillä kirjotettu on: Hän antaa
käskyn enkeleillensä Sinusta ja he käsillään Sinua kantavat, ettet
jalkaasi kiveen loukkaisi. Tuolla tavalla olisi uskosi Isään tullut
aivan silminnähtäväksi, mutta Sinä kieltäysit sitä neuvoa tottelemasta.
Epäilemättä Sinä silloin toimit mahtavalla ylpeydellä kuten jumala,
mutta ihmiset -- tuo heikko ja kapinoiva sukukunta -- ovatko he myös
jumalia, että voisivat ymmärtää Sinun kieltäymystäsi? Tietysti Sinä
tiesit, että jos olisit astunut ainoankin askeleen eteenpäin, jos
olisit liikahtanut heittäytyäksesi alas, niin olisit kiusannut Herraa
Sinun Jumalaasi ja yhtäkkiä kadottanut kaiken uskosi Häneen ja pudonnut
murskaksi sitä maata vastaan, jota tulit pelastamaan, ja siten olisit
antanut sen viisaan Hengen, joka tuli Sinua kiusaamaan, voitostaan
riemuita ja ylpeillä. Mutta kuinka monta Sinun kaltaistasi löytyy tämän
maan päällä? Saatatko Sinä koskaan kuvitella, että ihmisillä tulisi
olemaan voimaa vastustaa samaa kiusausta?'

"'Voiko ihmisluonto hylätä ihmeiden vakuutusvoiman ja noina
kauhistuttavina elämän hetkinä, jolloin kaikkein syvimmät,
tuskallisimmat ja sotkeutuneimmat kysymykset kamppailevat ihmissielussa
-- luottaa sydämensä vapaaseen päätökseen ainoana ratkaisuna? Oi, Sinä
tiesit kyllä, että tuo tekosi tulisi painettavaksi kirjoihin tulevien
aikojen varalle ja tieto siitä tulisi kulkemaan maan ääriin asti, ja
toivoit, että Sinun esimerkkiäsi seuraten ihmiset pysyisivät
uskollisina omalle jumalalleen, tarvitsematta mitään ihmeitä tekemään
heidän uskoaan eläväksi. Mutta Sinä et tiennyt, siltä näyttää, että
niinpiankun ihminen hylkäisi ihmeet, hän hylkäisi myöskin Jumalan,
sillä hän etsii vähemmän Jumalaa kuin jotakin merkkiä hänestä. Ja koska
siis on ihmiskyvylle mahdotonta olla ilman ihmeitä, niin he mieluummin
tulevat itse luomaan itselleen uusia ihmeitä kuin elävät ilman niitä;
he tulevat kumartamaan ja palvelemaan enteitä ja ennustuksia ja
vanhojen noitien taikaa, silloinkin kun ovat satakertaisesti
kapinoitsijoita, vääräoppisia ja jumalankieltäjiä. Sinä kieltäydyit
tulemasta alas ristiltä silloin kun kansa pilkaten ja päätänsä
väännellen sanoi Sinulle: pelasta itsesi, jos olet Jumalan poika, niin
me sinuun uskomme. Ja niin teit samassa tarkotuksessa -- ettei ihmisiä
orjuutettaisi ihmeiden kautta, vaan saisit heidät uskomaan Sinuun
vapaasti ja ilman ihmeiden vaikutusta. Sinä janosit vapaata ja
itsestään annettua rakkautta ja kieltäydyit ottamasta vastaan orjan
intohimoista palvelusta korkeamman mahdin edessä, joka on ainaiseksi
alistanut hänen tahtonsa. Sinä taaskin arvostelit ihmisiä liian
korkeiksi, sillä vaikka he ovat kapinoitsijoita, ovat he
syntyperäisesti orjia eikä mitään muuta.'

"'Katso ja arvostele heitä nyt taaskin, kun viisitoista vuosisataa on
kulunut siitä hetkestä. Katsele noita, jotka Sinä koetit kohottaa
itsesi tasalle! Minä vannon, että ihminen on heikompi ja alhaisempi
kuin Sinä olet koskaan uneksinut hänen olevan. Voiko hän milloinkaan
tehdä sitä, mitä Sinun kerrotaan tehneen? Sinä, Sinä häntä niin
korkeaksi arvostit ja toimit ikäänkuin ei olisi Sinulla sydämessäsi
mitään rakkautta häntä kohtaan, sillä Sinä olet vaatinut häneltä
enemmän kuin hän koskaan voi antaa -- Sinä, joka häntä rakastit enemmän
kuin itseäsi. Jos olisit häntä arvioinut vähemmäksi, niin olisit
häneltä vähemmän vaatinut ja se olisi ollut suurempaa rakkautta, sillä
hänen kuormansa olisi siten tullut kevyemmäksi. Ihminen on heikko
raukka. Mitä siitä on väliä, vaikka hän nyt mellakoi ja kapinoi kautta
maailman _meidän_ tahtoamme ja _meidän_ valtaamme vastaan ja ylpeilee
siitä kapinallisuudestaan? Se on vain koulupoikien pikkumaista ylpeyttä
ja turhamaisuutta. Se on pienten lasten mellastusta, kun he panevat
luokkahuoneessa toimeen metakan ja ajavat ulos opettajansa. Mutta se ei
kestä kauan, ja kun heidän uhmansa on ohitse, saavat se siitä kalliisti
maksaa. He tulevat hävittämään temppelit ja jaottamaan ne maan tasalle,
peittäen maanpinnan verellä. Mutta nuo typerät lapsukaiset tulevat
jonakin päivänä oppimaan, että vaikka he ovatkin kapinoitsevia ja
mellastavia luonnostaan, niin he ovat liian heikkoja kauan ylläpitämään
kapinan henkeä. Idiotimaisesti kyyneliä vuodattaen he tulevat
tunnustamaan, että Hän, joka loi heidät näin kapinallisiksi,
epäilemättä teki niin heitä pilkatakseen. He tulevat näin lausumaan
epätoivossaan ja tällainen jumalanpilkka tulee vain lisäämään heidän
kurjuuttaan, sillä ihmisen luonto ei voi kärsiä jumalanpilkkaa vaan
kostaa sen lopulta.'

"'Ja niinpä kaiken sen jälkeen, mitä Sinä olet kärsinyt ihmiskunnan ja
sen vapauden puolesta, voidaan ihmisten nykyinen kohtalo lausua
kolmella sanalla: levottomuus, hämmennys, kurjuus. Suuri profetta
Johannes näyssään kertoo nähneensä ensimäisessä ylösnousemuksessa
Jumalan valittuja palvelijoita, niitä, joiden otsaan oli merkitty
sinetti, kaksitoista tuhatta kustakin sukukunnasta. Mutta oliko niitä
todella niin paljon? Silloin niiden on täytynyt olla jumalia eikä
ihmisiä. Ne olivat monet vuodet kantaneet Sinun ristiäsi, kärsineet
nälkää ja janoa autiossa erämaassa, syöden juuria ja heinäsirkkoja, ja
näistä Sinun lapsistasi, jotka vapaasta rakkaudesta Sinuun uhrautuivat
Sinun nimeesi, Sinä kyllä voit ylpeillä. Mutta muista, että näitä on
kuitenkin vain muutamia tuhansia -- jumalia eikä ihmisiä. Entäpä kaikki
muut? Miksi heikot olisivat syypäitä, kun he eivät kykene kärsimään
samaa, mitä voimakkaammat ovat kärsineet? Miksi sielu, jolla ei ole
näitä suunnattomia lahjoja, joutuu kärsimään heikkoudestaan? Tulitko
Sinä todellakin ainoastaan valittuja varten? Siinä tapauksessa tulee
salaisuus aina pysymään salaisuutena meidän rajoitetulle järjellemme.
Ja jos se on salaisuus, silloin me olemme oikeassa, kun sitä julistamme
salaisuutena ja saarnaamme, ettei heidän vapaasti tarjoomansa rakkaus
eikä omantunnon vapaus ole pääasia vaan ainoastaan tuo käsittämätön
mysterio, jota heidän täytyy sokeasti totella, vieläpä omaatuntoansa
_vastaan_. Me oikaisimme ja paransimme Sinun opetuksesi ja perustimme
sen ihmeen, salaisuuden ja mahtivallan varaan. Ja ihmiset iloitsevat,
kun heitä taas johdetaan niinkuin karjalaumaa ja taas heidän
sydämeltään kevennetään Sinun laskemasi kauhistuttava taakka, joka niin
paljon kärsimystä sai aikaan. Sano minulle olimmeko oikeassa näin
tehdessämme? Emmekö me osottaneet suurta rakkauttamme ihmiskuntaa
kohtaan, kun me näin nöyrässä hengessä käsitimme ihmisten avuttomuuden
ja niin armollisesti kevensimme heidän suuren taakkansa ja heidän
heikon luontonsa takia suvaitsimme ja annoimme anteeksi kaikki synnit,
kunhan ne tapahtuivat meidän luvallamme.'

"'Miksikä siis Sinä olet tullut häiritsemään meitä työssämme? Ja
miksikä Sinä katsot minuun niin läpitunkevasti lempeillä silmilläsi ja
niin äänettömänä? Mieluummin pitäisi Sinun tuntea vihaa, sillä minä en
kaipaa rakkauttasi, minä hylkään sen enkä Sinua rakasta. Miksikä
sinulta salaisin totuuden? Tiedän hyvinkin kenen kanssa nyt puhun. Mitä
minulla oli sanottavaa, sen Sinä jo ennakolta tiesit, minä luen sen
silmistäsi, Kuinka minä voisin Sinulta salata _meidän salaisuuttamme?_
Mutta jos tahdot kuulla sen minun huuliltani, niin kuuntele: Me emme
ole Sinun puolellasi, vaan _sen toisen_ puolella, ja se on meidän
salaisuutemme! Vuosisatojen aikana me olemme hylänneet Sinut
seurataksemme _häntä_ -- niin, kahdeksan vuosisataa. Kahdeksansataa
vuotta on nyt kulunut siitä kun otimme _häneltä_ sen vallan, jonka Sinä
inhoten hylkäsit, sen viimeisen lahjan, jonka hän tarjosi Sinulle
korkealla vuorella, kun hän näytti Sinulle kaikki maailman valtakunnat
ja niiden kunnian ja sanoi: 'kaiken tämän minä annan sinulle, jos
lankeet maahan ja kumarrat minua'. Me otimme Rooman häneltä ja Caesarin
valtakunnan ja julistimme itsemme tämän maailman kuninkaiksi, sen
ainoiksi kuninkaiksi, vaikka meidän työmme ei olekaan vielä kokonaan
täytetty. Mutta ketä siitä moittia? Meidän työmme on vasta alussa,
mutta se on joka tapauksessa pantu alkuun. Saamme ehkä kauan odottaa,
ennenkuin se joutuu päätökseen, ja ihmiskunnan on paljon kärsittävä,
mutta me tulemme jonakin päivänä saavuttamaan päämäärän ja tulemme
olemaan ainoat keisarit maan päällä ja _silloin_ on aika ajatella
ihmisten yleistä onnea.'

"'Sinä olisit voinut ottaa vastaan itse Caesarin valtikan, Miksikä
kieltäysit sitä ottamasta? Jos olisit hyväksynyt tuon mahtavan hengen
kolmannen tarjouksen, niin olisit voinut tyydyttää kaikkea, mitä
ihminen kaipaa maan päällä. Ihminen olisi saanut alinomaisen
palveluksen esineen, sellaisen, jonka huomaan hän voisi jättää
omantuntonsa, ja sellaisen, joka yhdistäisi kaikki yhdeksi ainoaksi
sopusointuiseksi muurahaiskeoksi, sillä juuri kaikkiallisen yhteyden
myötäsyntynyt tarve on ihmiskunnan kolmas ja lopullinen kärsimys.
Ihmiskunta on aina pyrkinyt yhdistymään yhdeksi kokonaisuudeksi. Monta
on ollut suuria kansakuntia, joilla on ollut loistava historia, mutta
mitä suurempia ne olivat, sitä onnettomampia, sillä ne tunsivat sitä
voimakkaammin, kuinka välttämätöntä olisi _kaikkien_ ihmisten yhtymä,
Suuret vallottajat kuten Timur ja Dshingis-Khan kulkivat hirmumyrskyn
lailla yli maan, koettaen voittaa koko maailman, ja hekin -- vaikka
itsetiedottomasti -- ilmaisivat samaa pyrkimystä yleisen yhtymän
aikaansaamiseksi. Jos olisit ottanut vastaan maailman valtakunnan ja
Caesarin purppuran, olisit perustanut yleismaailmallisen valtakunnan ja
turvannut ihmisille ikuisen rauhan.'

"'Ja kutka voivat paremmin hallita ihmiskuntaa kuin ne, jotka ovat
ottaneet haltuunsa omantunnon ja pitävät käsissään ihmisten
jokapäiväisen leivän? Ottaessamme itsellemme Caesarin valtikan ja
purppuran meidän tietysti täytyi Sinut kieltää ja siitä lähtien seurata
yksin _tuota toista_. Oi, vielä on vuosisatoja edessämme älyn
hurjastelua ja kapinallista vapaa-ajattelua ja tiede tulee päättymään
ihmissyömiseen, sillä alotettuaan Babelin tornin rakentamisen ilman
_meidän_ apuamme he tulevat lankeemaan aina raakalaisuuteen asti. Mutta
juuri sillä hetkellä tulee Peto ryömimään meidän luoksemme
nöyryytettynä ja nuolemaan meidän jalkojamme ja kastelemaan niitä
verikyyneleillä. Ja me tulemme istumaan veripunaisen pedon päälle ja
kohottamaan korkealle _kultaisen maljan_ 'täynnä saastaa ja huoruutta'
mutta siinä maljassa on oleva kirjotettuna sana 'salaisuus'. Vasta
silloin tulevat ihmiset näkemään rauhan ja onnellisuuden valtakunnan
alkavan.'

"'Sinä ylpeilet omista valituistasi, mutta Sinulla ei ole muita kuin
nuo harvat valittusi, ja me -- me tulemme antamaan rauhan _muille_.
Eikä siinä vielä kyllin. Monet Sinun valituistasi ja viinitarhasi
työntekijöistä, väsyneinä Sinun tulosi odotukseen, ovat jo kääntäneet
ja tulevat vastedes kääntämään sydämensä palavan innon ja henkisen
voimansa toiseen suuntaan ja lopuksi he kohottavat Sinua vastaan Sinun
oman _vapaudenlippusi_. Mutta itseäsi Sinun on siitä kiittäminen.
Meidän valtamme ja hallituksemme alaisina kaikki tulevat olemaan
onnellisia eivätkä tule kapinoimaan eivätkä hävittämään toisiansa,
niinkuin he tekivät Sinun _vapaan_ lippusi alla.'

"'Oi, me kyllä heille pätevästi todistamme, että he voivat tulla
ehdottoman vapaiksi vasta silloin, kun ovat kieltäytyneet vapaudestaan
meidän hyväksemme ja alistuneet meille täydellisesti. Luuletko, että me
olemme oikeassa vai että me siinäkin valehtelemme? He tulevat
vakuutetuiksi siitä, että me olemme oikeassa, kun he näkevät mihinkä
alennukseen, orjuuteen ja häpeälliseen taisteluun tuo Sinun vapautesi
on heidät vienyt. Vapaus, ajatuksen ja omantunnon vapaus ja tiede tulee
heidät johtamaan sellaisiin poispääsemättömiin kuiluihin, asettamaan
heidän silmiensä eteen sellaisia pulmia ja ratkaisemattomia
mysterioita, että muutamat heistä -- hurjemmat ja kapinallisemmat kuin
muut tulevat _itseltään_ viemään hengen; toiset -- kapinalliset mutta
heikot -- tulevat _toisiltaan_ viemään hengen; ja jälelläovat, heikot,
kurjat ja avuttomat, tulevat matelemaan meidän jalkoihimme ja
huutamaan: 'Oikeassa olette te Jeesuksen isät [jesuittain nimitys.
Suom.]; te yksin omistatte hänen salaisuutensa ja me käännymme teidän
puoleenne rukoillen, että te pelastaisitte meidät omasta itsestämme'.
Kun he saavat meiltä leipänsä, he kyllä voivat helposti nähdä, että me
ensin otamme heiltä leivän, heidän omilla käsillään tehdyn, ja sitten
annamme sen takaisin yhtäläisin osin ja ilman mitään ihmeitä. Ja he
näkevät, että vaikkemme olekaan muuttaneet kiveä leiväksi, niin leipää
heillä on ja muulla tavalla leipä olisi muuttunut heidän omissa
käsissään kiveksi ja sentähden he ovat onnellisia tuossa tilassa.'

"'Siihen päivään asti he eivät koskaan olleet onnellisia. Ja kuka
kaikkein enimmän vaikutti heidän sokeuteensa? Kuka erotti lauman ja
hajotti lauman tuntemattomille teille muu kuin Sinä? Mutta me tulemme
jälleen kokoomaan hajotetut lampaat ja alistamaan ne ainiaaksi tahtomme
alle. Me tulemme heille todistamaan heidän oman heikkoutensa ja jälleen
heitä nöyryyttämään, jotavastoin he Sinulta oppivat vain ylpeyttä,
sillä Sinä olet pitänyt heitä parempina kuin he ansaitsevat. Me annamme
heille sen hiljaisen, nöyrän onnen, joka yksin voi hyödyttää tuollaisia
heikkoja, typeriä olentoja, ja kun me olemme todistaneet heille heidän
heikkoutensa, tulevat he iloisiksi ja totteleviksi ja kokoutuvat meidän
ympärille niinkuin kananpoikaset emänsä ympärille. He tulevat
ihmettelemään ja taikauskoisesti ihailemaan meitä ja olemaan ylpeitä,
että heitä johtavat niin voimakkaat ja niin viisaat miehet, joista
muutama kourallinen voi kukistaa tuhatmiljoonien lauman. Vähitellen
ihmiset alkavat meitä pelätä. He tulevat hermostuneesti pelkäämään
meidän pienintäkin suuttumustamme, heidän älynsä tulee heikentymään,
heidän silmänsä tulevat niin helposti kyyneltyviksi kuin naisten ja
lasten, mutta me opetamme heille mukavan pääsyn Sinusta ja kyyneleistä
nauruun, lapselliseen iloon ja leikilliseen lauluun. Niin me panemme
heidät tekemään työtä orjien lailla, mutta lepohetkinä he tulevat
elämään viatonta lapsen elämää, leikkien ja iloisesti nauraen.'

"'Me tulemme vielä _sallimaan heidän tehdä syntiä_, sillä heikkoja ja
avuttomia ollen he tulevat sitä enemmän meitä rakastamaan, kun sallimme
heidän syntiä harjottaa. Me sanomme heille, että kaikenlaatuinen synti
on heille sallittu, niinkauankuin se tapahtuu meidän luvallamme; me
otamme kaikki heidän syntinsä päällemme, sillä niin me rakastamme
maailmaa, että olemme valmiit uhraamaan sielumme sen hyväksi. Ja näin
kun me esiinnymme heidän edessään sovintouhreina ja vapahtajina saamme
heiltä sitä enemmän ihailua ja palvelusta. Heillä ei tule olemaan
mitään meiltä kätkettyjä salaisuuksia. Meidän asiaksemme jää sallia
heidän elää vaimojensa ja jalkavaimojensa kanssa tai kieltää se heiltä,
antaa heidän hankkia lapsia tai pysyä lapsettomina, kummassakin
tapauksessa riippuen siitä, missä määrin he meitä tottelevat. Ja he
tulevat iloisesti meille alistumaan. Heidän sielujensa kaikkein
tuskallisimmat salaisuudet -- niin, kaiken mitä heissä on, he tulevat
laskemaan meidän jalkoihimme ja me tulemme ne hyväksymään ja antamaan
anteeksi Sinun nimessäsi ja he tulevat uskomaan meitä ja ihastuksella
ottamaan vastaan meidän välityksemme, koska se vapauttaa heidät
suurimmasta tuskasta ja vaivasta -- siitä että heidän olisi pitänyt
itse vapaasti ratkaista. Ja kaikki tulevat olemaan onnellisia, kaikki
paitsi heidän sata tai parisataa tuhatta hallitsijaansa. Sillä
ainoastaan _me_, tuon suuren _salaisuuden_ vartijat, me tulemme olemaan
onnettomia. Tulee olemaan tuhansia miljoonia onnellisia lapsia ja sata
tuhatta marttyyria, jotka ovat ottaneet päällensä hyvän ja pahan
tietämisen kirouksen. Rauhallinen tulee olemaan heidän loppunsa ja
rauhallisesti he tulevat kuolemaan Sinun nimessäsi ja tapaavatkin
haudan portilla -- ainoastaan _kuoleman_. Mutta me tulemme pitämään
salaisuuden koskemattomana ja petämme heitä heidän itsensä hyväksi
näyttämällä harhakuvaa ikuisesta elämästä Sinun valtakunnassasi.'

"'Sillä jos olisi mitään elämää haudan tuolla puolla, niin eipä se
suinkaan tulisi tuonkaltaisten osaksi. Ihmiset kertovat meille ja
ennustavat Sinun kerran voittajana jälleen tulevan maan päälle; sanovat
Sinun näyttäytyvän valittujesi sotajoukon kanssa, jalojen ja mahtavien
saattamana, mutta me vastaamme Sinulle, että _ne_ ovat pelastaneet
ainoastaan itsensä vaan me olemme pelastaneet kaikki. Meitä uhataan
myös sillä suurella häpeällä, joka odottaa porttoa 'suurta Babylonia,
porttojen äitiä' -- joka istuu pedon päällä, pitäen käsissänsä
_salaisuutta_, joka on kirjotettuna hänen otsaansa. Ja meille sanotaan,
että nuo heikot _karitsat_ tulevat kapinoimaan häntä vastaan ja
saattamaan Babelin porton hylätyksi ja alastomaksi. Mutta silloin tulen
minä nousemaan ja näyttämään Sinulle tuhansia miljoonia onnellisia
lapsia, kaikesta synnistä vapaita. Ja me, jotka olemme ottaneet heidän
syntinsä päällemme heidän hyväksensä, me nousemme Sinun eteesi ja
sanomme: 'tuomitse meitä, jos voit ja uskallat'. Tiedä siis, että minä
en Sinua pelkää. Tiedä, että minäkin olen ollut autiossa erämaassa,
missä elin juurista ja heinäsirkoista, tiedä, että minäkin olen
siunaten tervehtinyt sitä vapautta, jonka Sinä ihmisille soit, ja että
minäkin valmistauduin yhtymään Sinun valittujesi, jalojen ja mahtavien
joukkoon. Mutta minä heräsin tuosta harhasta ja lakkasin siitä lähtein
palvelemasta _mielettömyyttä_. Minä käännyin ja yhdyin siihen
legionaan, _joka oikaisee Sinun tekemäsi erehdykset_.'

"'Minä jätin nuo ylevät ja käännyin alhaisten puoleen heidän onneansa
edistämään. Mitä nyt sanon Sinulle, se tulee tapahtumaan; meidän
valtakuntamme tulee rakennettavaksi, eikä se kestä enempää kuin
huomiseen. Sinä tulet näkemään tuon tottelevan joukon yhdestä minun
käteni liikkeestä syöksyvän kantamaan palavia hiiliä Sinun roviollesi,
jolla Sinut poltetaan, koska olet uskaltanut tulla ja häiritä meitä
työssämme. Sillä jos koskaan oli ketään, joka enemmän kuin kaikki muut
ansaitsee inkvisitionin rovion -- niin se olit Sinä! Huomenna minä
Sinut poltan. Olen puhunut'."

Ivan pysähtyi. Hän oli eläytynyt tuohon tapahtumaan ja oli puhunut
palavasti ja innokkaasti, mutta nyt hän äkkiä purskahti nauramaan.

"Mutta kaikki tuo on mieletöntä", huudahti Aljoosha, joka tähän asti
oli hämmästyneenä ja kiihtyneenä, mutta äänettömänä kuunnellut. "Sinun
runoelmasi on Kristuksen ylistystä eikä syyttämistä, niinkuin ehkä
tarkotit. Mutta kuka tulee sinua uskomaan, kun puhut vapaudesta? Niinkö
meidän kristittyjen pitää sitä käsittää? Roomalaisen kirkonko sinä
tässä tahdot paljastaa -- eikä kokonaan sitäkään sillä se olisi väärin
-- vaan huonoimpia katolilaisia, inkvisitoreja ja jesuittoja? Sinun
inkvisitorisi on mahdoton olento. Mitkä synnit hän on ottavinaan
päällensä? Kutka nuo salaisuuden vartijat ovat, jotka itselleen
ottaisivat kirouksen ihmiskunnan hyväksi? Kuka milloinkaan on heitä
tavannut? Me kaikki tunnemme jesuitat eikä kukaan sano sanaakaan heidän
puolustuksekseen, mutta milloin he olivat sellaisia, jollaisiksi sinä
heitä kuvaat? Ei milloinkaan, ei milloinkaan. Jesuitat ovat vain
roomalainen sotajoukko, joka koettaa valmistaa tulevaa ajallista
valtakuntaa, missä olisi hiippapäinen hallitsija -- roomalainen
ylipappi ruhtinaana, Siinä heidän ihanteensa ja tarkotuksensa, ilman
mitään salaperäisyyttä tai ylevää kärsimystä. Kaikkein arkipäiväisintä
vallanhimoa, elämän alhaisten ja maallisten nautintojen kaipuuta, halua
orjuuttamaan kanssaihmisiään, kuten meillä maaorjia ennen pidettiin
kurissa -- siinä kaikki, mistä heitä voidaan syyttää. Ehkä he eivät
usko Jumalaan, sekin lienee mahdollista, mutta sinun kärsivä
inkvisitorisi on yksinkertaisesti tekaistu mielikuva!"

"Malta, malta", keskeytti Ivan, hymyillen. "Älä noin kiihdy. Sanot:
mielikuvitusta, olkoonpa menneeksi. Tietysti se on mielikuvitusta.
Mutta pysähdyppä hetkinen. Luuletko todella, että koko tuo katolinen
liike viimeisinä vuosisatoina ei ole ollut muuta kuin halua päästä
valtaan pelkkien 'alhaisten nautintojen' vuoksi? Sitäkö isä Paissij
sinulle opetti?"

"Ei, ei, aivan päinvastoin. Isä Paissij kyllä puhui minulle vähän
siihen suuntaan kun sinä sanot, vaikka tietysti ei samaa. Jotakin aivan
toista", lisäsi Aleksis punastuen.

"Tärkeä tiedonanto, vaikka sanotkin: ei samaa. Minä kysyn sinulta,
miksikä inkvisitorit ja jesuitat eläisivät pelkkiä 'alhaisia
nautintoja' etsien, niinkuin sinä kuvittelet? Miksei heidän joukossaan
voisi löytyä joku yksinäinen todellinen marttyyri, joka kärsii suuren
ja pyhän aatteen vuoksi ja rakastaa ihmiskuntaa koko sydämellään?
Otaksukaamme ainakin, että noiden jesuittojen joukossa, jotka kaipaavat
ja janoovat alhaisia aineellisia nautintoja, saattaa olla yksi
sellainen kuin minun vanha inkvisitorini joka itse on elänyt juurista
erämaassa, ja kiduttanut itseään ja koettanut voittaa lihan vallan
tullakseen vapaaksi ja täydelliseksi, mutta ei milloinkaan ole lakannut
rakastamasta ihmiskuntaa, ja että hän yhtenä päivänä profetallisesti
näkee totuuden; näkee niin selvästi kuin voipi nähdä, että ihmiskunnan
suuri enemmistö ei koskaan voi tulla onnelliseksi vanhan opin mukaan,
että heitä varten ei ollut tullut se suuri uneksija, joka oli
haaveillut kaikkiallista sopusointua ja elänyt ja kuollut sen puolesta.
Nähtyään totuuden hän palasi maailmaan ja yhtyi -- järkeviin ja
käytännöllisiin ihmisiin. Onko tuo niin mahdotonta?"

"Yhtyi -- kehen sanoit? Järkeviin ja käytännöllisiin ihmisiin?"
huudahti Aljoosha aivan kiihtyneenä. "Miksi ne olisivat järkevämpiä
kuin muut ihmiset ja mitä salaisuuksia heillä saattaisi olla? Heillä ei
ole mitään. Ateismi ja uskottomuus on kaikki se salaisuus, mikä heillä
on. Sinun inkvisitorisi ei usko Jumalaan, siinä on koko salaisuus."

"Saattaa olla. Sinä olet kyllä arvannut oikein. Niin onkin, siinä on
koko salaisuus; mutta eikö se olekin katkerinta kärsimystä tuollaiselle
miehelle, joka on tappanut nuoren elämänsä itsekidutuksella erämaassa
eikä kuitenkaan ole voinut parantaa rakkauttaan kanssaihmisiinsä?
Elämänsä lopulla hän tulee vakuutetuksi siitä, että ainoastaan
seuraamalla tuon suuren ja kauhistuttavan hengen neuvoa voipi
miljoonien heikkojen, uppiniskaisten ihmisten elämä tulla
siedettäväksi, noiden puolivalmiiden piloilla luotujen olentojen. Ja
tultuaan kerran tästä vakuutetuksi näkee hän yhtä selvästi, että sen
päämäärän saavuttamiseksi täytyy sokeasti totella tuota viisasta
henkeä, kuoleman ja hävityksen pelottavaa haltiaa, ja sitä varten
hyväksyä kokonainen järjestelmä valheita ja petoksia, joilla
ihmiskuntaa -- tällä kertaa tietoisesti -- johdetaan kuolemaa ja
häviötä kohti, ja että kaiken aikaa pitää heitä huumata ja kietoa,
etteivät käsittäisi, mihin heitä johdetaan, ja siten pakotetaan nuo
kurjat sokeat ihmiset tuntemaan itsensä onnellisiksi ainakin maan
päällä ollessaan. Ja huomatkaa, että tämä suunnaton petos tapahtuu
Hänen nimessään, jonka ihanteeseen vanhus oli niin palavasti ja
intohimoisesti uskonut suuren osan elämästään. Eikö tämä ole
kärsimystä? Ja jos tuollainen yksinäinen poikkeus löytyisi heidän
keskellään ja hän olisi sen armeijan päänä, joka janoaa valtaa
ainoastaan elämän alhaisia nautintoja saavuttaakseen, luuletko, ettei
yksi sellainen ihminen riittäisi saamaan aikaan suunnatonta
onnettomuutta? Ja jos yksi sellainen mies kun minun inkvisitorini on
ylimpänä johtajana, niin silloin paljastuu roomalaisen järjestelmän
todellinen johtava aate, se, joka elähyttää kaikkia jesuittojen
armeijoja, tuon järjestelmän tärkeimpiä toimeenpanijoita. Ja minä sanon
sinulle omana varmana vakaumuksenani, että tuo yksinäinen tyyppi, jota
kuvailen näytelmässäni, ei ole milloinkaan lakannut olemasta tuon
liikkeen pääjohtajien joukossa. Kuka tietää, eikö tuo kauhistuttava
vanhus, joka rakastaa ihmiskuntaa niin itsepäisesti ja niin
omaperäisellä tavalla, ole olemassa meidänkin päivinämme, ja vieläpä,
eikö tuollaisia yksinäisiä poikkeuksia ole suuri joukko, eikä niiden
olemassaolo johdu pelkästä sattumasta vaan hyvin määritellystä
liitosta, joka on rakennettu yhteisen suostumuksen nojalle? Se on
salainen liitto, monia vuosisatoja sitten järjestetty, säilyttämään
mysterioita heikkojen ja kurjien ihmisten tietokärkkäältä katseelta,
ainoastaan heidän omaa onneansa silmällä pitäen. Niin on laita, muuten
ei voi ollakaan. Minä epäilen, eikö vapaamuurareillakin ole joku
tuollainen _mysterio_ oman järjestönsä perustana, ja siksipä juuri
roomalaiskatolinen papisto heitä niin vihaa ja pelkää niissä
kilpailijoita, pelkää että he jaottavat aatteen ykseyden, sillä sen
toteuttamiseksi tarvitaan yksi ainoa lauma ja yksi paimen. Mutta nytpä
minä kun puolustan omaa aatettani, menettelen niinkuin kirjailija,
jonka teos ei kestä arvostelua. Riittäköön tämä sinänsä."

"Sinä olet ehkä itsekin vapaamuurari", huudahti Aljoosha. "Sinä et usko
Jumalaan", hän lisäsi äänessään syvä surumielisyys. Mutta samassa hän
vaikeni huomatessaan, että veljensä katseli häntä ivaten. "Kuinka sinä
aiot lopettaa näytelmäsi?" hän odottamatta kysyi, luoden silmänsä
alaspäin, "vai päättyykö se tähän?"

"Aikomukseni on lopettaa se seuraavaan kohtaukseen: kevennettyään
sydämensä odottaa inkvisitori jonkun ajan saadakseen kuulla vankinsa
vuorostaan puhuvan. Tämän äänettömyys on painostava. Hän on nähnyt
vankinsa tarkkaavasti kuuntelevan häntä kaiken aikaa, silmät
läpitunkevasti mutta hellästi luotuina vangitsijansa kasvoihin, ja
nähtävästi aikomatta hänelle vastata. Vanhus tahtoisi kuulla hänen
ääntään, kuulla vastaavan; parempi katkerat ja halveksivat sanat kuin
hänen vaitiolonsa. Yht'äkkiä Hän nousee; hitaasti ja äänettömästi Hän
lähestyy inkvisitoria, kumartuu häntä kohti ja lempeästi suutelee
verettömiä 90-vuotiaan kasvoja. Siinä koko vastaus. Suuri inkvisitori
värisee. Hänen suupielessään värähtelee suonenvedon tapaisesti. Hän
menee ovelle, avaa sen ja puhuttelee Häntä: mene, Hän sanoo, mene,
äläkä enää palaa... älä tule takaisin... älä milloinkaan! ja laskee
hänet ulos pimeään yöhön. Vanki katoaa."

"Entä vanhus?"

"Suutelo polttaa hänen sydäntänsä mutta vanhus pysyy lujana omissa
aatteissaan ja epäuskossaan."

"Entä sinä, samoin kun hän? Sinäkin!" huudahti Aljoosha epätoivoisesti
mutta Ivan purskahti vielä äänekkäämpään nauruun.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kristus inkvisitorin edessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.