Title: Haapaniemen hanhenpoika - Huvi-näytelmä yhdessä näytöksessä
Author: Friedrich, W.
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Haapaniemen hanhenpoika - Huvi-näytelmä yhdessä näytöksessä" ***


HAAPANIEMEN HANHENPOIKA

Huvi-näytelmä yhdessä näytöksessä


Bayard'in mukaan kirjoittanut

W. FRIEDRICH


Saksasta sovittamalla suomentanut C. Edv. Törmänen



Hämeenlinnassa,
Hämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella,
v. 1879.



JÄSENET:

 STOOL, maanviljeliä, entinen kapteeni.
 KLAARA, hänen rouvansa.
 AINI, heidän tyttärensä-tytär.
 SIRKKUNEN.
 KEIKKANEN.
 JAAKKO, Stoolin palvelia.

Tapaus Stoolin omistamassa Haapaniemen huvilassa.



(Näyttämö kuvaa vanhanaikuista kamaria keski- ja sivu-ovineen. --
Vasemmalla ikkuna ja sohva, oikealla suuri noja-tuoli.)


Ensimmäinen kohtaus.

    Stool. Jaakko.

JAAKKO. Anteeksi, herra kapteeni, -- kirjeen tuoja tahtoisi mielellään
tietää, vastataanko vanhan herra Keikkasen kirjeesen.

STOOL. Tiedänkö sen minä? -- Sen päättäköön tyttäreni-tytär, se on
hänen asiansa -- ja rouvaltani pitää mun myöskin kysyä -- -- Missä
hän on?

JAAKKO. Tuolla hän juoksee pihalla, tavoitellen perhosta.

STOOL. Hä? -- Rouvaniko?

JAAKKO. Ei, herra kapteeni -- suokaa anteeksi, siihen on hän melkein
liian vanha. Minä tarkoitin Aini-neitiä, -- rouvasta min'en tiedä
mitään -- hän ei ole sanonut, missä hän on; -- vaan kaukana hän
varmaankaan ei ole, sillä vanha Moppe tuli juuri äsken kotiin.

STOOL (kävellen edestakaisin). Mitä pitää mun Keikkaselle vastaaman? --
Miten pitää mun sanani sovittaa? -- Hm! Siinä taaskin uusi esitys
Ainille. -- Nuori-Keikkanen on sievä mies. -- -- -- Niin --
jos seuraisin povessani kaikuvaa ääntä, niin tietäisin vallan
hyvin -- -- --

JAAKKO. Ja minä myös.

STOOL. No?

JAAKKO. Minä vain tarkoitin, että jos minun povessani kaikuvaa ääntä
seuraisitte, niin tietäisitte vallan hyvin -- -- --

STOOL. Katsos vain Jaakko-herraa -- Mitähän sinä tekisitkään?

JAAKKO. No, sen voipi lapsikin ymmärtää. Mitäkö minä tekisin? -- Herra
Sirkkusen osoittaisin suorinta tietä talostani -- ja sillä hyvä. -- Hm,
semmoinen pässinpää, -- suokaa anteeksi, herra kapteeni, semmoinen
sarveton pässinpää, ai'oin sanoa, jolla ei ole käytöstä eikä kuntoa --
joka on ihan palveliainsa kaltainen! -- Tuoss' on ovi; sanoisin minä,
jos herra kapteeni olisin. Ja nuoren herra Keikkasen hyväksyisin
suloisen Aini-neidin sulhoksi.

STOOL. No hiis'! Vai tekisit sinä siten?

JAAKKO. Siten juuri tekisinkin, kuin tekisinkin. -- Eihän tuo herja
herra Sirkkunen paitsi sitä ollenkaan sovi meidän hyvälle,
rakastettavalle Aini-neidolle -- -- --

STOOL. Vaan tiedätkös varmaan, että sinun valitsemasi hänelle paremmin
sopii?

JAAKKO. Senhän te, herra kapteeni, tiedätte kuin viisi sormeanne. --
Herra Keikkanen on suurta sukua. Hänen isänsä ei tosin ensin ollut
mikään, vaan nyt hän on kuitenkin asioitsia Helsingissä ja Jumala
tietää, miksi siellä saattaa päästä.

STOOL. No -- entäs hänen poikansa?

JAAKKO. Kuuluu olevan varsin nuori, kaunis, siisti herra. -- Tietty se,
kun on kasvanut Helsingin hienoissa seuroissa -- -- --

STOOL. Siisti ja hieno on myöskin herra Sirkkunen.

JAAKKO. Sirkkunenko!? -- Hieno? -- Hänellä on hattukin niin lujasti
päässä, kuin nappa tuolla kellotapulimme huipussa. Ja hän on paitsi
sitä niin hirveän jumalaton. Kolme pitkää päivää on hän nyt täällä
vetelehtinyt -- ja -- -- --

STOOL. Saatanko minä kieltää häntä meillä käymästä? Nuoruuteni ystävän
veljen-poikaa?

JAAKKO. Nuoruuden ystävän? Sitä, jolla on senlainen veljen-poika, sitä
ei saata nuoruuden-ystäväksi kutsua -- -- --

    (Meteli ulkona).

STOOL. Mitä nyt? -- Mitä hiiden mölinää se on? -- Ryntääkö vihollinen
vallille?

JAAKKO. Minä pistäyn katsomaan.

    (Pois).

KLAARA (ulkona). Oi, te raivio! Hirviö! Oi -- --!

STOOL. Rouvani?


Toinen kohtaus.

    Stool. Klaara. Aini.

KLAARA (tulee keski-ovesta). Voi kauheata, voi! -- -- Voi noita
hirveitä ilkiöntöitä!

STOOL. No -- no -- mutta mitä, Herran nimessä, on tapahtunutkaan?

KLAARA. Auttakaa! -- -- Oi -- --! Minä kuolen! -- -- --

    (Vaipuu tuolille).

AINI (tulee vasemmalta). Mikä teitä vaivaa, mummo-kulta?

KLAARA. Voi surkeutta!

STOOL ja AINI. Mutta selitähän! -- -- --

KLAARA. Tätä en kauvan kestä -- -- --!

STOOL (huoaten). Enkä minäkään!

KLAARA. Tuo Sirkkunen -- -- -- tuo inhoittava Sirkkunen!

STOOL. Taaskin hän? -- Haa -- se ilkivaltainen! Hänen pitää heti
paikalla talostani pois!

AINI. Mutta, vaari-kulta, mitä hän on tehnyt sitten?

STOOL. Mitäkö hän on tehnyt? -- Hän on -- -- -- (Klaaralle) Mitä hän on
tehnyt?

KLAARA. Voi, -- hän murhaa meidät kaikki!

AINI. Mitenkä?

KLAARA. Hän on sen jo näyttänyt. Niin julmasti riisti hän vanhalta
Mopelta kaikki sen kauniit, kiharaiset karvat!

AINI. Voi toki, Moppe-raukkaa.

KLAARA. Niinpä kyllä -- ja Mopella kuin paitsi sitä on niin hirveä
kihti!

AINI (sivulle). Voi sitä ajattelematonta! (Ääneen). Mummo, kuuleppas!
Varmaankaan ei hän sitä pahassa aikeessa tehnyt. Ehkä hän vain -- --

KLAARA. Vaiti! -- Pois hänen pitää heti paikalla! Pois mokoma kummitus
meidän talon tiluksilta!

STOOL. Pois, pois! Muuten ei kohta enää jää kiveä kiven päälle.

AINI (veitikkamaisesti hymyillen). Jääpä kyllä, vaari-kulta, -- täällä
onkin vain suuria möhkäreitä.

STOOL. Ja omenatkin ovat saaneet sen peijakkaan kyydin.

AINI. Sen on varmaankin hänen palveliansa tehnyt. -- Ja tiedäthän,
vaari-kulta, kun omena on kypsä, putoaa se itsestäänkin.

STOOL. Niin vai, sinä pikku viisastelia. -- Mutta, sanalla sanoen,
lapseni: Herra Sirkkusen mitta on nyt täysi. -- Hänen pitää heti pois!
Eikä siitä vahinkoakaan. Vanha Keikkanen on minulle kirjoittanut
poikansa aikeista. Hän on jo tulossa ja voipi tuossa tuokiossa olla
täällä!

KLAARA. Niin, lapseni, siinä mies, rikas, sievä ja sorea! -- Hän on nyt
opettajana Helsingin realilyceossa ja on hyvissä kirjoissa korkeilla
asianomaisilla, ja ne kyllä -- -- --

AINI. Sanovat tänäpänä sitä, huomenna tätä. -- Mummokulta, antakaamme
nuoren Keikkasen vain olla siellä, missä on. -- Ja -- -- onhan herra
Sirkkunen paitsi sitä täällä. Vaan kuitenkin -- -- -- minä noudan
kaikissa rakkaan vaarini ja mummoni tahtoa. -- Ja koska te äsken
sanoitte pitävänne paljon aatelisista, niin -- olihan herra Sirkkusen
äiti aatelia, ja -- -- --

KLAARA. Mitä se hyödyttää?

AINI. Ei suinkaan muuta, kuin että hänellä, sanojenne mukaan, on
etu-oikeus minun sydämeeni -- eikö niin, vaari-kulta? -- Ja olihan
vanhan Sirkkusen veli sen lisäksi vaarin paras ystävä, eikö niin?

STOOL. Niinpä kyllä. Ja piti minua pöllönä -- narrina, kiitellessään
veljensä poikaa, mokomaa raju-päätä, koko senaatin koristukseksi ja
kunniaksi. -- Hm! Kyllä sitte senaatti varmaan on kaunis ja sen kunnia
loistava, jos vain tuommoinenkin narrinhäntä sitä kaunistaa!

AINI. Ehkä me emme tajua sitä vissiin. Kenties senaatissa katsotaan
semmoisia asioita vallan toiselta kannalta.

KLAARA. Senlainen armas kyyhkynen, kuin sinä, ansaitsee paljon paremman
puolison...

STOOL. Niin juuri, sen sinä ansaitset, kulta-lintuseni!

AINI. Oi, kuinka minua mairittelette! -- Vaan -- minusta on
yhdentekevä: Puoliso kuin puoliso -- mitäpä niillä väliä. Ja minä
olen vallan varma siitä, ett'ei herra Sirkkunen ollenkaan ole paha.
-- Hänessä on jotain -- -- niin iloista -- -- vilkasta -- -- ja
elävätä -- -- --!

STOOL. Hänessäkö? -- Mistä sen olet huomannut?

AINI. Hänen silmistään! -- Te ette varmaankaan ole häntä tarkastanut --
mutta sen olen minä tehnyt. -- Vaariseni, -- ennenkuin miehelle
mennään, sitä tarkoin tarkastellaan. Kenties hän ei teidän
läsnäollessanne saata olla -- -- noin -- -- "omillaan." Te olette ehkä
hänessä liian paljon kunnioitusta herättäneet.

KLAARA. Miehenikö?

STOOL. Rouvaniko?

AINI. Vaarin käytöksessä on hyvin paljon tuommoista -- -- melkein
peloittavaa jsloutta --

STOOL (rehennellen). Niin, niin! Soturin ryhti, soturin ryhti -- hehehe
-- ai!

AINI. Ja mummokin on vielä varsin -- muhkea ja -- -- sievä -- -- --

KLAARA (kainostellen). No no -- lapseni!

AINI. Niin -- ja minä myöskin: Et sinä yksin ole sievä -- ei sinun sitä
vaivaa pidä nähdä.

KLAARA. Se vaiva lieneekin turha, lapseni.

AINI. Mummokulta -- ei pidä suuttua Sirkkuseen. Meidän pitää häntä vain
kärsiä, antaa hälle anteeksi. Ja vaikka hän nyt onkin vähän -- -- noin
-- -- niin, kun hän vain tulee minun miehekseni, minä hänet kohta kyllä
kohteliaaksi saan. Se on siis päätetty? -- Hän on tervetullut -- eikö
niin, mummokulta?

KLAARA. Enhän muuta saata, kuin sinun mieltäsi noutaa.

AINI (syleillen häntä). Voi, sinä kaikkien mummojen esi-kuva! Minä koen
myöskin aina noutaa sinun mieltäsi! -- Ja nyt vain eineelle!

    (Soittaa).

STOOL. Entäs minun vastaukseni vanhalle Keikkaselle?

AINI. No, "kyllähän neuvo tuuleen tulee, kun vain veneen vesille
saapi." -- Vaari-kulta, olethan sinä hyvin kekseliäs ja viisas -- kyllä
sinä osaat hienosti sanasi solmitella, saadaksesi hänet ymmärtämään
olevansa "viides pyörä vaunuissa." -- Oi, siksipä minä sinua
rakastankin -- (Syleillen Stoolia) kaikesta, kaikesta sydämestäni!!


Kolmas kohtaus.

    Entiset. Sirkkunen. (Sitte) Jaakko.

SIRKKUNEN (tulee selkä edellä, hattu päässä, puhuu ulos, nauraen).
Puurohauteita! Puurohauteita, sanon minä! -- Viheliäisille ja
karvattomille rakki-koirille on puurohaude kaikkein paras lääke!

KLAARA. Rakki-koirille? Onko mun Moppenikin rakki-koira? Hyi!

STOOL. Onko tuokin sivistyneen ihmisen tapaan, noin pitää
hattuansa -- -- --

AINI (läheten Sirkkusta). Herra Sirkkunen -- --

SIRKKUNEN (tuhmantapaisella katsannolla). Hei kas vain --
neiti -- -- --

AINI. Vaari ja mummo ovat myöskin täällä -- --

SIRKKUNEN. Kas -- niinpä totta tosiaankin!

    (Astuu takaperin ja Stoolin jalalle).

STOOL. Tuhannen per -- -- --! Herrani -- -- --

SIRKKUNEN. No -- mitä nyt? -- Tulinko ma liian lähelle liikavarpaita?

STOOL. Hmh! Tallaa jalkani ja vielä kysyy, tuliko hän liian lähelle!

AINI (lepytellen). No -- no, vaari-kulta! Hän ei huomannut sinua.

STOOL (puoli-ääneen). Vaan tuopa nyt vasta on emämoukari! Eipä liikahda
hattu hänen päästänsä! Ei!

AINI. Sen tekee hajamielisyys (Yskähtää, viitaten Sirkkuselle, että
ottaisi hatun päästään). Hm! Hm!

SIRKKUNEN (ei ymmärtävinään). Telegrafeeraatteko te?

AINI (läheten häntä, hiljaa). Hattunne -- -- --

SIRKKUNEN. On päässäni -- eikös ole?

AINI. Niin -- niin -- mutta tervehtikäähän toki.

SIRKKUNEN. Vain niin. -- -- -- Kuten tahdotte!

    (Tervehtii kömpelösti; astuessaan takaperin kompastuu hän
    Jaakkoon, joka ruoka-tarjotin kädessä oli vähää ennen
    sisään tullut. Tarjotin putoo lattialle).

AINI (huudahtaa). Taivas!

JAAKKO. Saakeli!

KLAARA. Mun kalliit, puhtaat posliini-astiani!

STOOL. Kaikki palaisina!

SIRKKUNEN (osoittaen Jaakkoon). Tuopa nyt vasta on varomaton moukka!

JAAKKO. Hä? Moukkako? Minä? -- -- Minä kysyn teitiltä: olenko minä
moukka? -- -- Kumpi meist' on moukka? -- -- --

SIRKKUNEN (Stoolille). Kuulkaapa nyt, tuo sanoo _minua_ moukaksi!

STOOL (suuttuneena). Ja siinä on hän vallan oikeassa. -- Siveellisyys
ei näy teidän pää-avujanne olevankaan.

SIRKKUNEN. Niin, mitäs minun vielä piti sanoman -- -- --? Oikein! --
Kuulkaapas, mamma -- teidän rakki-koiranne on nyt kuin uudestisyntynyt.

KLAARA. Vaiti! Ei sanaakaan enää siitä!

SIRKKUNEN. Hihi! -- Minä ensin käärein sen vallan tykkänään puuroon ja
palveliani pesi sen sittemmin petroleumilla.

KLAARA. Petroleumilla?! -- Voi Moppe-raukkaani! -- Te -- te -- --
hävityksen kauhistus!

SIRKKUNEN. Mutta -- --

STOOL (pitäen nenä-liinaa nenänsä edessä). Totta vie -- -- täällä
haisee jo petroleumilta -- phhrrr!

SIRKKUNEN. No, mutta kuulkaahan toki -- -- --!

KLAARA. Ei sanaakaan! -- Te olette ihmisseuran hirvein kauhistus!

    (Menee vihoissaan oikealle).

SIRKKUNEN. Mutta vaari -- -- --

STOOL. Piru olkoon teidän vaarinne!

    (Menee vasemmalle; Aini seuraa kumpaakin, lepytellen heitä).

JAAKKO (korjatessaan posliini-muruja lattialta). Hm! -- Palvelia-parka
saapi sitte kauniisti kärsiä teidän ylevästä tyhmyydestänne -- Häpeisin
minä toki teidän sijassanne -- sen minä tekisin!

    (Pois).


Neljäs kohtaus.

    Sirkkunen. Aini (jää seisomaan keski-oveen).

SIRKKUNEN (heittäikse tuolille). Hahaha!

AINI. Hän nauraa vain! Hän saattaa vielä nauraa. -- Ohhoo! Saapa hänen
kanssaan vielä nähdä monta vaivaa!

SIRKKUNEN. Jumalan kiitos, paasinpa helposti vanhuksista! Nyt on enää
tuo nuori -- -- (kääntyy, huomaa Ainin). Oi, surma! -- Hän ei suinkaan
sääli! -- _Sauve, qui peut!_

    (Aikoo mennä).

AINI (siv.). Kuinka? Hän lähtee? -- (Ääneen) Herra Sirkkunen!

SIRKKUNEN (kääntyy).

AINI. Minne ai'otte?

SIRKKUNEN. Onhan kaikki muutkin jo menneet tiehensä.

AINI. Niin -- kaikki -- mutt'en minä; olenhan minä vielä täällä.

SIRKKUNEN. Kyllähän minä sen huomaan -- -- --

    (Aikoo mennä).

AINI. Kuinka? Mutta jääkäähän toki, herra Sirkkunen.

SIRKKUNEN. No, jos sitä niin kohdastansa tahdotte, niin -- -- --

AINI. Vallan tärkeätä on, että saan olla teidän kanssanne kahden
kesken.

SIRKKUNEN. Tahdotte varmaankin leikkiä.

    (Ottaa pallon pöydältä ja nakkelee sitä ilmaan).

AINI. Empähän -- -- minä tahtoisin mielelläni vähäsen puhella
kanssanne.

SIRKKUNEN (yksinkertaisesti). Vai niin? -- Nytkö heti?

AINI (siv.) Ihmisrakkaus velvoittaa minua aukasemaan mies-paran
silmät -- -- --

SIRKKUNEN (leikkii pallolla).

AINI. Herra Sirkkunen -- -- istukaahan toki! -- -- Nostakaa tuoli tänne
-- -- tänne minun viereeni -- -- -- lähemmäksi vain -- -- --.
(Sirkkunen istuu aivan tuolin syrjälle). Herran tähden -- -- aivanhan
te istutte tuolin syrjällä -- -- putoottehan te siitä -- -- --

SIRKKUNEN (nauraen). Niinpä melkein --

    (Leikkii pallolla, istuessaan).

AINI (tavoittaa pallon ja pistää sen taskuunsa). Kas niin! -- Istukaa
nyt vain rauhassa -- -- muuten ehkä särjette vielä jotakin.

SIRKKUNEN. Minä koetan istua!

AINI (siv.) Voi onnettomuutta! -- Jos hän noin hiljainen saattaa olla,
on hän kuitenkin alkujaan varsin kohtelias.

    (Tarkastaa häntä).

SIRKKUNEN (huomaa itseään tarkastettavan, tuijottaa ilmaan. --
Äänettömyys).

AINI. Katsokaapa minua silmiin ja vastatkaa vilpittömästi -- miltä
näytän minä teidän mielestänne?

SIRKKUNEN. Tekö?

AINI. Niin -- minä.

SIRKKUNEN. No -- te näytätte vallan kiltiltä ja korealta -- -- --

AINI. Sitä parempi! -- No, nyt te sanotte vielä, miksi olette tänne
tullut?

SIRKKUNEN. Ja niin minäkö?

AINI. Minua kosimaan -- eikö niin?

SIRKKUNEN. Niin -- oikein -- -- minä luulen, että setäni sentähden
lähetti mun tänne.

AINI. Suokaa mun siis huomauttaa teitä, te olette kulkenut kokonaan
väärää tietä.

SIRKKUNEN. Mahdotonta! -- -- Enkö minä olisikkaan Haapaniemessä? Totta
kai?

AINI. Minä tarkoitan: Te olette kulkenut vallan väärää tietä, vaarin ja
ison-äidin sydämeen päästäksenne -- --

SIRKKUNEN. Enhän minä sinne pyrkinytkään.

AINI. Kun aikoo nuorta tyttöä kosia, pitää aina pyrkiä hyviin kirjoihin
sen sukulaisilla.

SIRKKUNEN (iloisesti). He eivät siis pidä minusta?

AINI. Sallikaa mun sanoa. -- Jos vähänkin miettisitte tekojanne -- --
tarkemmin asiaanne aprikoisitte! -- -- Kaksi päivää sitte, kun tuskin
vielä olitte tänne saapunut, pyysitte kamarin -- -- --

SIRKKUNEN. Niin, kun olin väsyksissä.

AINI. Hyvä. Mutta sitte! -- Toisena ja seuraavina päivinä sai teitä
nähdä vilauksessa vain ja kun teitä ruualle ai'ottiin pyytää -- olitte
näkymättömissä.

SIRKKUNEN. Niin, minä kävelin metsässä, puutarhassa ja -- -- --

AINI. Hyvä kyllä, mutta moisiin kävelyretkiin pyydetään
tilanomistajalta kauniisti lupaa -- -- -- se on hänelle mieleen ja se
on kohteliasta. -- Vaan vähätpä siitä. -- -- Mutta iltasin, kun teetä
juotiin -- -- --

SIRKKUNEN. Olinko silloinkin ulkona -- --?

AINI. Ette; vaan te nukuitte aina säännöllisesti viimeistä kuppia
juodessanne.

SIRKKUNEN. Oikeinko todella?

AINI. No, ettekö todellakaan tiedä, että jok'ainoa ilta viimeisen
tee-kupin ääressä hirveästi kuorsasitte? -- Onko se kaunista?

SIRKKUNEN. Ei -- ei suinkaan; ei se ainakaan minun korviini kauniilta
kuulu. -- Mutta silloin minua varmaankin nukutti -- ja paitsi
sitä -- muut pelasivat korttia -- kuinka niiden kanssa saattaa
puhella? -- -- --

AINI. Eihän toki kaikki pelanneet. -- Olihan vielä joku -- joku
ompelu-työn ääressä -- ja ompelutyön ääressä sopii varsin hyvin
puhella -- -- --

SIRKKUNEN (hämillään). Neiti -- -- --

AINI. Suokaa -- min'en vielä ole lopussa. -- Tän'aamuna varhain -- --
mitä teitte tän'aamuna varhain?

SIRKKUNEN. Niin -- mitäpä se olikaan?

AINI. Mitäkö? -- Te keritsitte mummon Moppe-raukan vallan paljaaksi.

SIRKKUNEN. Se teki sen vallan hyvää. Mutta uskotteko, että
puurohaude -- -- --

AINI. Ja petroleumi -- -- --

SIRKKUNEN. Hahaha!

AINI. Te saatatte vielä nauraa -- -- -- hyi! (Nauraa vastoin
tahtoansa). Hahaha!

MOLEMMAT. Hahaha!

AINI. Mutta siinä tapauksessa olitte hyvin -- hyvin -- -- --

SIRKKUNEN. Tuhmako?

AINI (hymyillen). Min'en tahtonut sanoa sitä niin suoraan. Vaan jos
ajattelisitte, jos huomaisitte -- eikä sitä paljon tarvitsisikkaan --
mummoa ja vaaria on niin sanomattoman helppo hyvittelemisellä voittaa
puolelleen, sillä he ovat niin vilpittömät, hyväntahtoiset, aina
myöntyväiset. Ja heitä, noita hyviä, rakastettavia vanhuksia te olette
suututtanut, (Sirkkunen tekee liikunnon) -- se ei ole oikein! Ei siinä
teitte aivan -- aivan pahoin!

SIRKKUNEN (siv. heltyneenä). Lapsi-raukka! (Ääneen). Te rakastatte siis
vaarianne ja mummoanne oikein sydämestänne?

AINI. Niin! Kaikesta sydämestäni! Ja onhan se aivan luonnollista: -- He
ovat minulle kaikki. Muutamat pitävät heitä vanhanaikuisina, vieläpä
pikkuisen omituisinakin -- pitäkööt -- niin en minä; -- -- se koskee
minuun kovasti, kun kuulen ihmisten heitä väärin tuomitsevan, heitä,
joita minä niin sydämestäni kunnioitan, joita minä niin palavasti
rakastan.

SIRKKUNEN (häveten). Huomatkaa te myöskin, neitini, että jos minä
olisin tiennyt -- -- mutta tästälähin minä ihan varmaan -- -- --

AINI. Katsotte paremmin eteenne -- -- eikö niin? Te käytätte itseänne
tästälähin vallan siivosti -- niin varmaankin teette. Ja minä luulen,
että te, jos vain tahdotte, sen voittekin. -- -- --

SIRKKUNEN (hymyillen). Hyvä! Minä koetan.

AINI. Ettekä enää juoksentele ulkona aamusta iltaan.

SIRKKUNEN (hellästi). En! -- Minä jään teidän luoksenne.

AINI. No, siinähän jo hyvä alku. -- Ettekä enää nuku teepöydän ääreen?

SIRKKUNEN. En, jos te vain olette läsnä -- --

AINI (hymyillen). Jos niin tahdotte. -- (Totisena). Ja mitä muuhun,
niinkuin käytökseen ja hyviin tapoihin tulee -- älkäämme siitäkään
epäilkö -- minä otan sen huolekseni. -- Minä teitä neuvon -- -- kenties
se auttaa. Katsokaas -- kun esimerkiksi tulee huoneesen, niinkuin te
äsken -- --

SIRKKUNEN. Niin -- mitä sitte?

AINI (menee ovelle, panee hatun päähänsä ja tulee takaperin sisään).
Pitää kääntyä kauniisti ympäri ja nostaa kaikkien edessä hattuansa.

SIRKKUNEN. Niin -- oikein --

AINI. Sitte pitää astua kauniisti ja kohteliaasti esiin -- näin
esimerkiksi -- ja kumartaa.

SIRKKUNEN. Niin -- mutta se ei ole helppoa --

AINI. No, kun vain tahtoo! -- Koettakaapa!

SIRKKUNEN (astuen esiin, tervehtien). Näinkö?

AINI. Syvempään!

SIRKKUNEN. Se on vaikeaa!

AINI. Koettakaa vain!

SIRKKUNEN. No näinkö? -- Onko näin hyvin?

AINI. Katsokaas, nyt kävi jo melkoisen hyvin.

SIRKKUNEN. No, entäs sitte? -- (Siv.) Hän on mitä suloisin!

AINI. Sittekö? -- Sitte menette naisien luo -- vallan kainostelematta
-- ja kohtelette heitä sievästi ja säädyllisesti. -- Vanhojen
vaatimukset täytätte kunnioittamisella ja nuorten -- --

SIRKKUNEN. Käsiä suutelen.

    (Suutelee Ainin kättä).

AINI. Kas vain -- se oli oikein! Oi, oivastihan tää jo käypikin -- --

SIRKKUNEN (suutelee vielä kersan Ainin kättä). Ja paremmin
harjaantuakseni!

AINI (siv.). Hän edistyy merkillisesti! -- (Ääneen). Jo välttää, jo
välttää. -- -- Levähtäkää nyt -- jälestäpäin harjoittelemme mitä vielä
puuttuu. Kun teillä vain on hyvä tahto, niin -- -- -- olettehan te
vielä vallan nuori. Te voitte varsin hyvin parantaa kaikki
vajavaisuudet. Mutta hyvin tarkkaan teidän pitää kuunnella, mitä
vanhemmat, kokeneet ihmiset sanovat. -- Kuuletteko? Teidän pitää
saattaa opettajattarellenne kunniaa, että hän voipi olla teistä ylpeä
-- -- hyvin ylpeä.

SIRKKUNEN (siv.). Oi, niin suloinen tyttö! Onneni käkö kultarinta! --
Oi, hän on lumoova! Hän on minutkin lumonnut, ett'en pääse paikaltani:
Minä jään tänne, -- se on päätetty.

    (Ulkoa kuuluu laukaus ja sen jälkeen suuri melu).

AINI (oli mennyt ikkunan luo, tulee lakaisin). Mitä se?


Viides kohtaus.

    Entiset. Klaara (oikealta. Sitte) Jaakko.

KLAARA. Mikä melu täällä? -- Onko sota julistettu? -- Varmaankin herra
Sirkkusta vastaan.

SIRKKUNEN. Pyydän nöyrimmästi -- --

AINI (pikaisesti). Ei, mummo -- hän on täällä, ja onkin tullut suoraa
tietä -- -- --

JAAKKO (säntäten mielettömänä sisään). Voivoivoivoi! -- Nyt menee
maailma mullin mallin -- pelastakaa itsenne, hyvä herrasväki!!

KLAARA ja AINI. No -- mit' on tapahtunut?

JAAKKO. Herra Kaarle -- tuon hienon herran siisti seuraaja --
vakuuttaa, että hänen herransa on antanut hänelle luvan.

MUUT. Mihin?

JAAKKO. Huu! Tuolla alhaalla, suuressa ojangossa, on nyt -- -- --

SIRKKUNEN. Minun palvelianiko?

JAAKKO. Suokoon taivas, että hän pian itse makaisi siellä! -- Vaan oi!
-- Kaikki meidän kauniit, lumivalkoset ankat -- niin suuret ja lihavat
-- ja -- pau! Siellä makasi ne kaikki kohta kellellään -- -- varmaankin
koko tusina -- läpi-ammuttuina!

KLAARA. Mun ihanat ankkani!

JAAKKO. Voi, hyvä rouva, jos olisitte ollut siellä -- uu, se oli
sydäntä särkevä näkö!

KLAARA. Voi kauheata!

AINI. Mutta mummo-kultasein -- --! (Jaakolle). No, menehän toki
tiehesi!

JAAKKO (siv.). Hm! Saakeli -- -- --

SIRKKUNEN. Kunniani kautta, min'en tiedä sanaakaan -- --

KLAARA. Teidän palvelianne on hirvein julmuri.

AINI. Mutta eihän herra Sirkkunen sille mitään voi. Kuulettehan
itse -- --

JAAKKO. Ei siinä vielä kyllä: Aini-neidin valkoiset kyyhkyset saivat
myöskin maistaa hauleja -- --

AINI. Taivas!

KLAARA. Ne siis myöskin ammutut?

JAAKKO. Yks' toisensa jälestä -- siellä ne nyt uiskentelevat verissään
ankkojen kanssa kilpaa.

AINI (pyyhkii kyyneleen).

JAAKKO. Se lemmon nieltävä vakuutti vain herransa antaneen hänelle
yleisen metsästys-luvan.

SIRKKUNEN (siv.). Hän itkee! -- Ää, tuo roisto!

KLAARA (lohduttaen Ainia). Mun hyvä lapsiparkani!

SIRKKUNEN (läheten Ainia; aivan hellästi). Neitini, uskokaa, se
surettaa minua enemmän, kuin te -- -- --

AINI (nauraa kyynel silmässä). Enhän minä olekkaan teille
vihoissani -- -- en ollenkaan teille.

SIRKKUNEN. Ja sen konnamaisen kurjan, joka saattoi nämät kyyneleet
vuotamaan, sen pitää -- olkaa varma siitä -- heti paikalla tästä
talosta!

    (Menee reippaasti).

KLAARA (katsoen hänen jälkeensä). Ja vieköön herransa muassaan!

JAAKKO. Kun hän jo on puhdistanut talon eläimistä, niin tulee
varmaankin nyt meidän vuoromne. -- Ei täällä nykyään saata olla varma
hengestänsäkään!


Kuudes kohtaus.

    Entiset. Stool (vasemmalla).

STOOL. Lapseni! Ainiseni! -- -- Ajatelkaapa! Hän on täällä! Hän on
tullut!

KAIKKI. Kuka?

STOOL. Nuori Keikkanen!

KLAARA. Niin, lapseni, siinä olisi kohta toisenmoinen.

AINI. Mutta vaari-kulta, olettehan te jo luvannut minut toiselle
ja -- -- --

STOOL. Lapseni! Se ei tosiaankaan ollut minun vikani. -- (Jaakolle) No,
menehän sinä pitämään huolta hevosista!

JAAKKO (mennessään). Minä saan kohta pitää huolta kaikesta meidän
talossa.

    (Pois).

STOOL (Ainille). Hän oli niin kärsimätön, ett'ei ehtinyt odottamaan
minun vastaustanikaan.

AINI (aikoo mennä). Enkä minäkään tahdo odottaa häntä -- minä olen
myöskin kärsimätön.

STOOL (pidättäen häntä). No, mutta jäähän toki tänne!

KLAARA. Pitää tutkia, ennenkuin tuomitsee.


Seitsemäs kohtaus.

    Entiset. Keikkanen.

KEIKKANEN. Mutta kapteeni, kapteeni -- kuulkaahan, kapteeni! Minne te
jäitte? -- Voi teitä armotonta! Te luovuitte minusta ja saatoitte minut
siten naisten seuraan -- niin, aivan hienojen naisten seuraan -- ja
tämmöisessä matkapuvussa -- silmät ja korvat tomua täynnä. -- Kapteeni!
Te olette minut paulaan houkutellut -- ja minun pitää senvuoksi hävetä
-- -- mutta miksikäs häpeänkään! Olemmehan me kaikki tomua. Hahaha! Te
olette myöskin pelkkää tomua, kapteeni!

KLAARA (hiljaa). Hyvimpä hän näyttää kummalliselta!

AINI (hiljaa). Huomaatteko sen?

STOOL. Sallitteko, että minua -- -- --

KEIKKANEN. Esittelisitte, ai'otte kai sanoa? Ei -- sitä ei tarvis. --
Minun sydämeni on hirveän maneitillinen. Se arvaa esineet, vaikka
silmiäkin huikasee. (Klaaralle). Oi, mikä jumalallinen olento! --
Oikein ylevä Jumalatar -- -- varsin hyvin säilynyt kylkikappale tästä
rotevasta koti-jumalasta! Te olette varmaan rouva Stool -- älkää
kieltäkökkään, te olette ihan varmaan rouva Stool. -- Ja minä olen
nuori Keikkanen.

    (Kumartaa).

KLAARA. Herrani!

    (Kumartaa).

KEIKKANEN. Ja tuo toinen nainen -- Oo! Varjele mua -- --!

    (Ottaa pullon, haistaa sitä).

KLAARA. Taivas!

AINI (hiljaa). Tekikö mun katsantoni hänen noin pahaa?

KEIKKANEN. Minä toinnun toki vähitellen. Te olette neiti Aini. --
Minulle on tosin kerrottu teidän vallan erinomaisesta suloudestanne,
mutta kertoja jäi vähintäänkin viisi kuudetta pykälää totuuden
sata-pykäläisen määrän tälle puolelle, (kumartaa). Neiti Aini, minä
olen Keikkanen -- nuorempi tietysti -- sitä mun ei tarvitse
lisätäkkään; näkeehän sen jokainen itsekkin. Varmaan tekin sen
huomasitte?

AINI (kumartuu syvään, silmät melkein ummessa).

STOOL (hiljaa Keikkaselle). Mitä hänestä pidätte?

KEIKKANEN. Sit' en voi kielin kertoakkaan -- mun täytyy vallan vai'eta.
(Itsekseen). Hän näkyy myöskin vaikenevan!

KLAARA (Ainille). Vastaahan toki jotakin.

AINI (hiljaa). Minkätähden? Kylläpä hän yksinkin näkyy pitävän huolen
puheesta.

KLAARA (hiljaa Keikkaselle). Meidän Aini on vielä vallan kaino.

KEIKKANEN (hiljaa). Ymmärrän -- -- ensimäiset vaikutukset. -- Ne
voittavat hänen kokonaan. Mutta minun pitää paikalla päästä parempaan
pukuun. (Yskii). Hmh! Hmh! Voi tuota kauheata pölyä! _Ciel!_ Mitä näen!
Minä olen kokonaan unohtanut -- jäänyt tänne tällaisessa puvussa!
_Mille excuses!_

STOOL. Minä hankin teille heti paikalla kamarin -- --

KLAARA (Stoolille). Sinisen kamarin tietysti, jossa vanhojen
sukulaistemme kuvat ovat.

KEIKKANEN (riemuissaan). Niissä saan siis nähdä menneet alkuperäiset!
-- (Aikoo mennä; huomaten). No, kas kun olin juuri unhoittaa.
Postiljooni pyysi minun _Groom'ini_ [= palvelia] tuomaan nämät kirjeet
teille, ihan omiin käsiin -- me tapasimme hänet neljännestuntia sitte.
-- Mutta mitä mies miettikään? Kuinka olisin minä voinut sallia
palveliani -- en, en -- sen toimitan itse --

    (Antaa Stoolille moniaita kirjeitä).

STOOL. Kiitän teitä vaivastanne! -- Tuoss' on kirje sinullekin, Aini.

    (Antaa hälle kirjeen).

AINI. Minulleko? -- Ai, kas niin -- -- Elliltä!

KEIKKANEN. Voi tuota sallimuksen veitikkamaista peliä! Se on pikku
veitikka, tuo sallimus, sattumus, kohtalo -- tai miksi sitä sanoisin.
Nytkin se pisti kouraani kirjeen teille, neiti -- ja teki minusta siten
Postillon d'a -- -- _Postillon d'amour_ -- -- hahaha! (Siv.) Hän
muuttui tosiaankin vallan mykäksi! -- (Ääneen) Minä tottelen teitä,
kapteeni. -- (Menee hyräellen) "Kun salama lyö, Se hetken on työ --
Vaan -- -- -- -- --"

    (Pois. Stool ja Klaara seuraavat häntä).


Kahdeksas kohtaus.

    Aini.

AINI. Ja tuo on muka sievä ja rakastettava? -- Ei, vaari-kulta, noista
kahdesta pahasesta on sittenkin Sirkkunen monta kertaa parempi. -- --
Kun häntä vain ensin pikkuisen opetan, muuttuu hän hyvinkin
kohteliaaksi -- siitä olen varma. (Avaa kirjeen). No, mitähän nyt Elli
kirjoittanee? -- (Lukee). "Aini kultani! -- -- Nyt vain pari sanaa
ainoastaan kuoreksi myötä-seuraavalle kirjeelle, jonka sattumalta näin
veljeni kamarissa, ja jonka nyt lähetän, sillä se on sinulle hyvin
tärkeä." (Kummastellen). Tärkeäkö, minulle -- Ihmeellistä! -- Keltähän
tämä lieneekään? (Katselee allekirjoitusta). Kaarlo Sirkkunen. -- Siis
tuntee hän Ellin veljen. Nyt mun täytyy tunnustaa, että olen pikkuisen
utelias! (Lukee). "Veikkoni Kustaa! -- Nyt olen vihdoinkin päättänyt:
Minä lähden. Minun täytyy matkustaa Haapaniemeen, jossa se
hanhenpoikanen oleskelee, jonka minun _täytyy_ naida." -- -- Taivas! --
"Sinä tiedät kuinka hirveän vastoinmielistä se minulle on -- vaan
setäni tahtoo, ja minä olen päättänyt totella häntä -- ainakin näöksi.
-- -- Minä toivon toki törkeänä, siivottomana hölmönä -- jona ai'on
sinne mennä -- heti saavani jäniksen passin _in optima forma_ tuolta
oivalta kapitolilaiselta kakatti-seurueelta ja eritenkin siltä
nuorimmalta hupsulta -- huomannethan minun tarkoittavan sitä
narrimaista Ainia, jota minä jo entiseltä sydämestäni inhoon." --
(Pyyhkii kyyneleen; lukee eteenpäin). "Minäkö -- Kaarlo Sirkkunen --
joka olen noin puoleksi aatelis-sukuakin, minäkö huolisin vähääkään
moisesta yksinkertaisesta maan-tollikosta? -- En -- en koskaan!" -- --
(Vaipuu tuolille). Oi -- --! Ja minä -- minä rakastin häntä! -- --
Minä, lapsi-parka, neuvoin ja opetin häntä -- -- juuri kun hän
halveksien piti minua pilkkanaan!! (Melkein tukehtuneella äänellä).
Voi! Voi!! -- Kuinka narrimaiselta minä hänen mielestänsä lien
näyttänytkään! -- Ja vaari -- mummo-raukkani sitten! -- -- Hyi,
minkälaisia lauseita hän heistäkin kirjoittaa! -- Niin häpeällisiä!
-- -- -- Oi!

    (Stoolin ja Klaaran astuessa sisään, peittää hän
    sukkelaan kirjeensä).


Yhdeksäs kohtaus.

    Aini. Stool. Klaara. (Sitten) Sirkkunen.

KLAARA. Sepä vasta oikein oiva mies, tuo Keikkanen!

STOOL. Oiva -- perin pohjin oiva mies!

KLAARA. Kaikki on hänelle mieluista meidän talossa.

STOOL. Hän tykkänään pilaa meidät kiitoksilla!

AINI (siv.). Ja hän -- hän elää ainoastaan minulle -- rakastaa mua niin
tulisesti!

STOOL. Mikäs sinua vaivaa lapseni?

KLAARA. Kuuletkos?

AINI. Ei -- eihän minua vaivaa mikään -- Te puhuitte, luulen ma, tuosta
toisesta -- -- --

KLAARA. Se on vallan siisti ja sivistynyt nuori mies, joka juuri
sinulle sopisi puolisoksi -- -- --

SIRKKUNEN (astuu sisään).

STOOL. Eikä semmoinen hölmö, kuin Sirkkunen -- (Huomaa Sirkkusen;
sivulle). No saakeli!

AINI (huomaa Sirkkusen; sivulle). Hän! (ääneen). No niin, rakas
vaari-kultaseni, minä ymmärrän tarkoituksenne. -- Hän on minunkin
mielestäni vallan erinomaisen kelpo mies.

KLAARA (iloissaan). Tarkoitathan Keikkasta? Siis menet sinä hänelle!

STOOL (yskien, sivulle). Hmhh! Hmhh! -- Sanokaas vielä, ett'ei
vanhoill' ole silmiä!

AINI. Niin, mummokultaseni, -- ilolla annan minä hänelle käteni.

SIRKKUNEN (astuen esiin). Kuinka, neitini?

KLAARA (pelästyen). Kuinka? -- Te olitte täällä, herrani?

STOOL (hiljaa). Niinpä kyllä! Hän on kuullut kaikki. Ja vähätpä siitä!
-- Sitä parempi vain: Pääsemme siitäkin selityksestä.

SIRKKUNEN. Ja kelle aiotte kätenne antaa, neiti?

AINI (tarkastaen häntä). Nuorelle miehelle, jonka vaarini ja mummoni
minulle on valinnut -- ja joka ei pidä häpeänä, tarjota kättänsä
semmoiselle "yksinkertaiselle", sivistymättömälle tyttöparalle, kuin
minä olen -- -- --

KLAARA. Mitä sanotkaan, lapseni?!

STOOL. Mitä kummia? -- -- --

SIRKKUNEN. Neitini -- -- tämä päätös -- --

AINI. On järkähtämätön, herrani!

SIRKKUNEN. Mahdotonta! Ajatelkaahan toki, että setäni -- -- --

AINI (kylmästi). Teidän setä-herranne ei saata vaatia niin "hienosti
sivistynyttä" veljensä-poikaa -- -- --

KLAARA (sivulle). Onko tyttö kokonaan houkoksi tullut -- -- --

AINI. -- -- tuota "puoleksi aatelissukuista" mainiota "Helsingin
herraa" ottamaan "yksinkertaista maan-tollikkoa" puolisokseen -- jota
tekoa totinen itsetunto ei toki milloinkaan häpeäisi -- --

SIRKKUNEN. Mitä kuulen?

STOOL (sivulle; osoittaen Sirkkuseen). Saapa naapurini tässä oivan
ripityksen.

AINI. Sanalla sanoen, rakas vaarini. Jos se nuori mies vielä odottaa
minun myöntymistäni -- niin sanokaa hänelle, että minä menen hänelle --
ja -- että -- että minä pidän sen onnenani!

    (Aikoo mennä).

STOOL. Sepä herttaista!

SIRKKUNEN (seuraten Ainia). Neiti, minä vakuutan -- -- --

AINI (kääntyy, kylmällä kumarruksella). Että minä tulen hyvin
onnelliseksi!

    (Menee vasemmalle).


Kymmenes kohtaus.

    Sirkkunen. Stool. Klaara.

KLAARA (hiljaa). Siinä sai Sirkkunen osansa -- -- --

STOOL. Ja vieläpä oikein "sullotulla mitalla."

SIRKKUNEN (hyvin nolona). Hm! -- Rukkaset tuli! Ja oikein lapsikkaan
tapaiset -- vallan armotta -- selityksettä -- ja kuitenkin oli hän
vielä tän'aamuna niin suloinen -- -- niin herttainen! -- Mutta kylläpä
ymmärrän -- (Kääntyy Klaaraan) -- ankarat asianomaiset -- -- ja
kuuliaisuus heille vaati -- -- --

KLAARA. Te erehdytte, herrani. Aini on tämän huvilan itsevaltainen
hallitsiatar -- -- ja me surkuttelemme teitä sydämestämme -- -- --

STOOL. Kaikesta sydämestämme -- -- --

SIRKKUNEN. Minun tulee surkutella, että olen teitä niin usein
läsnä-olollani kiusannut. Vaan -- --

    (Tekee lähtemistä osoittavan liikunnon).

STOOL. Ai'otteko lähteä -- --?

SIRKKUNEN. Heti paikalla, jos se vain ois mahdollista.

STOOL. No -- jos niin kohdastaan tahdotte -- -- -- Kyytimies, joka
juuri meni toista herraa kyytiin, tulee pian takaisin.

SIRKKUNEN. Vai niin! -- Jo niin pian? (Suuttuneena). Sepä hyvä -- minä
käytän hyväkseni tilaisuutta, jättääkseni tämän talon -- -- (malttaen)
-- tämän talon, jossa -- kuten toivon -- pian unhotetaan minun monet
vikani ja tuhmuuteni, kun minä vakuutan, että niitä sydämeni pohjasta
kadun ja -- -- --

KLAARA. Oo, minä pyydän -- -- --

STOOL. Suokaatte -- -- --

SIRKKUNEN. Vieläkin kerran: Suokaatte anteeksi ja jääkää hyvästi! --
Sanokaa sisarenne tyttärelle -- -- sanokaa hänelle -- -- älkää toki! --
Jääkää vain hyvästi -- -- ikipäiviksi!

    (Menee peräovesta).


Yhdestoista kohtaus.

    Stool. Klaara. (Sitte) Keikkanen.

KLAARA. Mikä muutos miehessä! -- Sehän oli vallan toista kieltä.

STOOL. Ihan tykkänään muuttunut!

KLAARA. Ja minä olin jo melkein heltyä!

STOOL. Niinpä oli melkein minunkin laitani. Mutta väliäpä siitä! -- Me
olemme nyt saaneet hänet pois -- ja se paras -- -- (Menee ikkunan
ääreen). Hän nousee jo vaunuihin --

KEIKKANEN (loistavassa puvussa, its.). Minä en pettynyt. Se oli
Sirkkunen, jonka näin -- hän, jota minä suosin joka paikassa -- pait
täällä! -- Onneksi hän kuitenkaan ei huomannut minua.

    (Vaunujen kolinaa kuuluu ulkoa).

KLAARA. Nyt on hän poissa!

STOOL. Niin -- kaikkine apu-kummituksineen -- Onnea vain matkalle!
(Kääntyy). No, kappas vain!

KEIKKANEN. Lähtikö joku pois?

STOOL. Noo -- siit'ei maksa puhuakkaan; eräs nuori mies, jolle Aini --
noin meidän kesken puhuttu -- pisti rukkaset: -- siinä kaikki, hehehe!

KEIKKANEN (tyytyväisenä). Oikeinko todella?

STOOL. Sillä -- sillä -- ymmärrättehän te, herra vävypuoli?

    (Tarjoo Keikkaselle kätensä).

KEIKKANEN. Siis todellakin -- _veni, vidi, vici?_

KLAARA. Kuten sanoitte. Aini on päättänyt tulla teille.

KEIKKANEN. _Quel honneheure!_ Siis saatan minä Helsingille _beau
mond'ille_ esitellä sanomattoman kauniin, suloisen, näppärän puolison
sillä oi, kuinka herttainen tuo Aini-neiti on!


Kahdestoista kohtaus.

    Entiset. Jaakko. (Sitten) Aini.

JAAKKO (säntäten sisään). Herra kapteeni! Armollinen rouva! -- Voi
taivas -- taivas -- taivas!!!

STOOL. KLAARA. Mitä nyt taas on tapahtunut?

JAAKKO. Herra Sirkkunen -- -- oi!

KEIKKANEN (sivulle). Se oli siis kuitenkin hän!

KLAARA. Menihän se jo?

JAAKKO. Meni? -- Niinpä niinkin -- -- hän meni -- -- toiseen maailmaan
-- -- päistikkaa! -- -- Hän on kuollut -- kuin kivi!

TOISET. Taivas!

AINI (Tullen vasemmalta, iloisena). Kuollutko? -- Ken on kuollut?

JAAKKO. Ei paljon muutakaan! -- Hän oli juuri noussut vaunuihin -- ja
palvelia kuskin-istuimelle -- -- (Ainille) tiedättehän, neiti -- se
siisti palvelia, jolle mun vihdoin täytyi pistää teidän kirjeenne ja
jonka te sanoitte hänen herransa hyljänneen -- -- --

AINI (viittaa Jaakon menemään pois).

JAAKKO. Niin, juuri kun he olivat päässeet paikoilleen, niin -- hei,
Polle! Ja hevoset mennä vilistivät kuin tuulispää! -- Mutta juuri kun
heidän piti kääntyä tuolla alhaalla kulmassa, jossa se suuri kivipylväs
on, niin -- roiskis! Vaunut kumoon -- ja hevoset ojaan! --

AINI (kaatuu hermottomana luolille). Oi, taivas -- --!

KLAARA. Miten kävi herra Sirkkusen?

STOOL. Minä kuulin ääniä ulkoa -- -- (katselee ikkunasta ulos). Voi
surkeus! Häntä kannetaan tänne!

KEIKKANEN (sivulle). Hitto soi! Hän ei saa mua täällä nähdä.

    (Menee oikealle).

KLAARA. Rauhoitu, lapseni -- eihän se kovin vaarallista liene.


Kolmastoista kohtaus.

    Entiset. Sirkkunen.

    (Sirkkusta tukee palvelia, joka Stoolin avulla
    saattaa hänet tuolille.)

SIRKKUNEN. Oi! Voi!

KLAARA. Hän puhuu toki vielä!

STOOL. Satutitteko itsenne pahoin?

SIRKKUNEN (voimatonna). Hirveästi! -- Oi voi -- --!

STOOL. Minä lähetän heti lääkäriä noutamaan.

    (Menee perä-ovesta).

KLAARA. Ja minä toimitan teille heti kamarin -- -- ja vuoteen -- --
täss'on pulloni, Jaakko. Tule lapseni!

    (Menee perä-ovasta).

AINI (seuraa hitaasti Klaaraa).

SIRKKUNEN (salaa katsoen Ainiin). Voi toki! Voi!

AINI (kääntyy epäillen ja tulee takaisin).

JAAKKO (viattomasti). Tahtoisiko herra jo noin nuorena kuolla?

SIRKKUNEN (entisessä asennossaan). En vielä -- vaan rauhassa minä
tahtoisin olla. -- Mene palveliani luo -- hän on myöskin haavoitettu --
mene heti!

JAAKKO. Multa -- -- --

SIRKKUNEN. Mene, mene!

JAAKKO (salaa Ainille). Neiti, pitääkö mun -- --?

AINI (hiljaa). Niin, niin -- ei pidä sairaita kiusata.

JAAKKO (mennessään). Hm! Tämä on hänelle ansaittu rangaistus. -- Ankat
on nyt kostettu! Kyyhkyset kostettu! Koira kostettu! Koko talo
kostettu!

    (Pois).


Neljästoista kohtaus.

    Sirkkunen. Aini.

SIRKKUNEN (huokaa). Oi!

AINI (katselee häntä salaa). Nuori mies-parka! -- Voi toki -- jos hän
nyt kuolee -- -- ja se olisi minun syyni! -- -- -- Oi, sitä en voi
kärsiä!! -- --

SIRKKUNEN (salaa katsottuaan ympärilleen, hypähtää äkkiä ylös ja
heittäikse Ainin jalkojen juureen). Neitini!

AINI (huudahtaa ja juoksee pois). Armollinen taivas -- mitä on tämä!

SIRKKUNEN (juoksee pidättämään häntä). Armoa! Aini! Armoa! -- Voi --
älkää rientäkö pois -- kuulkaa mua -- --!

AINI (vavisten). Kuinka, herrani? Ettehän te ollutkaan kuolemaisillanne
-- -- ette edes haavoitettukaan?

SIRKKUNEN. En vielä, vaan -- jos te niin tahdotte -- -- --

AINI. En tahdo -- en, Herran tähden! No, mutta teidän lähtönne -- --

SIRKKUNEN. Tehän itse minut lähetitte -- ja minä tottelin, kuolema
sydämessä. (Näyttäen hälle kirjeen). Ja silloin annettiin minulle tämä
kirje teidän käskystänne -- tämä onnettomuuden kirje, jonka minä
mielettömässä kopeudessa kirjoitin -- ja sen takaisin-lähettäminen
selitti minulle arvoituksen teidän äkillisestä muutoksestanne. -- Oi,
nyt olen minä tullut katumukseen ja parantaa tahdon itseni vallan! Minä
panin henkeni alttiiksi, saadakseni teiltä anteeksi rikokseni! -- Minä
huusin kyytimiehelle: 20 markkaa ja vahingon maksan, jos ajat nurin --
ja se kunnon mies -- -- --

AINI. Olisi voinut vaikka tappaa teidät. --

SIRKKUNEN. Mitäpä siitä, kun sydämessäni kuitenkin oli kuoleman tuska!

AINI (astuen takaperin). Vaan tämä kirje -- -- te ette kuitenkaan voi
kieltää sitä. --

SIRKKUNEN. Oi, enhän minä vielä ollut teitä nähnytkään, kun sen
kirjoitin! -- Min'en tuntenut teitä. Eräs paha ihminen -- vähämielinen,
houkko, joka sanoi tarkoin tuntevansa teidät, kertoi minulle teistä ja
teidän perheestänne. Hänen kertomuksensa poisti minusta kaikki
ajatukset yhtyä teidän kanssanne. -- Mutta setäni yhä vain sitä vaati.
-- Minun täytyi häntä totella. Mutta kuitenkin koetin kaikkia keinoja,
saadakseni teidät hylkäämään esitykseni ja kun tämä kokeeni jo melkein
onnistui, niin oi, millä rakastettavalla hyväntahtoisuudella te
annoitte minulle anteeksi törkeyteni -- ja millä viehättävällä
peittäväisyydellä te tahdoitte salata erhetykseni! Sydämeni pohjasta
kaduin pahaa-tekoani. -- Sydämeni oli voitettu -- -- minä rakastin
teitä!

AINI (viattomalla ilolla). Oikeinko totta?

SIRKKUNEN. Arvaatteko nyt epätoivoni tuskan, kun te minut hylkäsitte,
kun huomasin, että toinen -- vaan ei! -- Ei! -- -- -- Eikö niin -- --
nyt, kun tiedätte kaikki -- -- nyt suotte myöskin anteeksi?! -- -- Te
ette voi rakastaa tuota toista niin syvästi, kuin minä teitä!

AINI (pakoittaen tunteitaan). Herra Sirkkunen! Kenties te taaskin
harjoittelette komediaa?

SIRKKUNEN. Oi, älkää siten luulko! Aini, minä olen henkeni alttiiksi
pannut, tunnustaakseni teille rakkauteni.

AINI. No, jospa tuo nyt olisi tottakin, olisitte turhaan uhrinne
uskaltanut -- sillä: Minä olen jo luvannut toiselle mennä -- --

SIRKKUNEN. Oi, peruuttakaa sananne -- -- polvillani rukoilen minä
teitä!

    (Lankee polvilleen).


Viidestoista kohtaus.

    Entiset. Jaakko.

JAAKKO. Ei sillä palvelialla ollut kuin toinen silmä puhki vain.

SIRKKUNEN. Aini!

JAAKKO (huomaa polvillaan makaavan Sirkkusen). Sairas tuossa? --
Mitenkä -- --? Mitä -- -- mi -- -- --?

AINI. Taivas!

SIRKKUNEN (juoksee Jaakon luo). Ei sanaakaan! Älä -- --

JAAKKO. Mitä? Te voitte kävellä? -- Te ette siis olekkaan -- --?
(Huutaa). Herra kap. -- --

AINI. Vait! -- Jos vaari saisi tämän tietää, niin -- -- --

SIRKKUNEN. Eikö hän antaisi mulle anteeksi?

JAAKKO (juosten ikkunan ääreen). Herra Keik -- Keikkanen -- -- --!

SIRKKUNEN (seuraten häntä). Keikkanenko? Mitä näen! (Syösten takaisin).
Keikkanen täällä?

JAAKKO. No, onko se niin ihmeellistä, että hän, joka on meidän nuori
sulhanen -- -- --

SIRKKUNEN. Hänkö? -- Haa, se petturi!

AINI. Tunnetteko hänet?

SIRKKUNEN. Tunnenko hänet? -- Juuri hän tuon katalan ja peloittavan
kertomuksen teistä ja teidän omaisistanne minulle kertoi. -- Oi, sitä
petturia! Hän aikoi itse -- -- --

AINI. Mahdotonta!

JAAKKO. Niin, mahdotonta -- minä huudan hänet tänne, että -- -- --

SIRKKUNEN (tarttuen Jaakkoon; pitää hänet kiini kohtauksen loppuun). Ei
askeltakaan! -- -- Minä tahdon itse häntä -- --! Minun tai hänen
henkensä -- mutta -- --

AINI (pidättäen Sirkkusta). Minä rukoilen -- -- --

JAAKKO. Älkää, herran tähden, nipistäkö minulta henkeä -- -- -- aiai!
-- -- Tepä vasta oiva otso olette: Nipistää niskaan, niin että -- --!

AINI. Älkää riidelkö! -- -- Vaari on jo myöntänyt -- -- ja ellei hän
vapaa-ehtoisesti peruuta sanaansa, -- -- --

SIRKKUNEN. Niin minä pakoitan hänen -- --!

    (Pudistaa Jaakkoa).

AINI. Sen teen minä -- -- jos Keikkanen todellakin on rohjennut -- --

JAAKKO. Tuossapa hän tuleekin -- -- -- (Huutaa) Herra Keikk. -- -- --

SIRKKUNEN. Ääneti! -- Neitini, menkää tuohon kamariin (osoittaa
vasemmalle) -- niin saatte itse kuulla.

AINI. Jos se olisi totta -- --? (Viattomasti). Oi, sepä olisi
sanomattoman suloista!

    (Menee vasemalle).

SIRKKUNEN (Jaakolle), Hiljaa! Ei sanaakaan tahi on henkesi vaarassa!
-- -- -- Minä tapan hänet, itseni, sinut -- -- minä tapan kaikki!

    (Päästää Jaakon irti).

JAAKKO (tuskissaan). Niin -- me olemmekin jo puolikuolleet.

SIRKKUNEN (kiiruhtaa sohvalle, heittäikse maata).

JAAKKO (seisoo liikkumatta).


Kuudestoista kohtaus.

    Sirkkunen. Keikkanen. Jaakko.

KEIKKANEN (keski-ovesta hiljaa). Min'en voi häntä kauvemmin välttää. --
Nyt sitä pitäisi olla viisas ja kavala! (Jaakolle) Ystäväni! Tst! Tst!

JAAKKO (vavisten). Tst!

KEIKKANEN (hiljaa). Kuinka hän voipi?

JAAKKO. Ai -- ai!

KEIKKANEN (astuu sisään). Nukkuuko hän?

JAAKKO. Tst! Tst!

KEIKKANEN (läheten Sirkkusta). Voitteko pahoin?

SIRKKUNEN (kohottaa olkapäätään). Oi --! -- Ahaa, herra Keikkanen?

KEIKKANEN. Sirkkus-parka!

JAAKKO (sivulle). Ai -- ai!

SIRKKUNEN (ojentaa hänelle kätensä). Mikä onnellinen sattuma! -- Te
täällä -- kokonaan peitettynä säälin vaippaan --

JAAKKO. Vaippaan?

    (Sirkkunen katsoo taakseen; Jaakko pelästyy).

SIRKKUNEN. Jaakko -- ikkuna -- raitista ilmaa -- --!

    (Jaakko menee ikkunan luo).

KEIKKANEN (sivulle). Hänellä ei näy vielä olevan vihan tunteita minua
kohtaan.

SlRKKUNEN. Oi -- Voi -- Voi!

KEIKKANEN. Tuskanne varmaankin ovat kovin katkerat?

SIRKKUNEN. Hirveät! -- Minä olen vallan kokonaan runneltu!

JAAKKO (hieroen käsivarttaan, josta Sirkkunen häntä kiini piti). Ei
pahemmin, kuin minun käsivarteni!

KEIKKANEN. No, niin -- eipä ihme! Vaunutkin ovat aivan sirpaleina --
hahaha!

SIRKKUNEN (apinoiden häntä). Hahaha! Eipä ihme -- minä lupasin
kyytimiehelle kolmenkertaisen juomarahan, jotta hän aika vauhtia
saattaisi minut tähän "Hanhelaan". Hahaha! "Hanhelaan" -- siksihän te
tätä kartanoa mainitsitte -- -- muistatteko vielä? -- -- Viime syksynä
-- -- eräillä päivällisillä Kleineh'ssä?

KEIKKANEN (hämillään). Sanoinko -- sanoinko ma niin?

SIRKKUNEN (kovaa). Ettekö enää muista, että kutsuitte tätä perhettä
"kakatti-seurueeksi?" Hahaha!

JAAKKO (tullen takaisin). Oo!

    (Jää seisomaan ällistyneenä).

KEIKKANEN. Aivan oikein! Hahaha!

AINI (näyttäikse vasemmassa ovessa).

SIRKKUNEN (sivulle). Hän kuuntelee!

KEIKKANEN. Tst! -- Tuo palvelia -- --

SIRKKUNEN. On tukkikuuro. -- Ei siitä pelkoa! -- -- --

KEIKKANEN. Mitenkä? Kyllä hän ainakin äsken -- -- --

SIRKKUNEN. Ei se ymmärrä muuta kuin merkkejä -- -- se on juuri
sellainen pölkkypää, jonkalaisia jo silloin sanoitte täällä
olevan. -- --

KEIKKANEN (nauraen). No, sanoinko ma väärin?

JAAKKO (hämmästyen). Oo!

KEIKKANEN. Mutta -- kuinka minä vielä tapaan teidät täällä?

SIRKKUNEN. Minä tahdoin varmoja tietoja! Mutta kuinka näen minä vielä
teidät -- -- --

KEIKKANEN (hämillään). No -- -- min'en olisi tahtonut, -- -- Vaan isäni
-- -- morsiameni kotoperun tähden -- -- --

SIRKKUNEN (hyvin kovaa). Te olette siis täällä perinnön vuoksi?

JAAKKO (kuin ennen). Oo!

SIRKKUNEN. Minulle on nyt aivan selvä -- toden totta -- -- ei mitään
-- muuta, kuin että sain oivat rukkaset. -- -- Vaan ihmiset täällä ovat
juuri semmoisia, kuin? -- -- --

KEIKKANEN. Siis nuo molemmat vanhuksetkin -- --?

SIRKKUNEN. Juuri semmoiset, kuin silloin sanoitte.

KEIKKANEN. Pari narrin-kuvaa? Hahaha!

JAAKKO. Oo!

SIRKKUNEN. Hahaha!

KEIKKANEN. Entäs se nuori?

SIRKKUNEN. Ainiko? -- Juuri -- -- miksikäs häntä nimitittekään? -- --

KEIKKANEN (nauraen). Haapaniemen hanhenpoikanenhan se oli.

SIRKKUNEN (kovaa). Niin oikein -- Haapaniemen hanhenpoika! Hahaha!

AINI (lyöpi oven kiini). Haa! Ilkiö!

JAAKKO (putoaa tuolille). Ai!

KEIKKANEN (katsoen oveen). Mitä se?

SIRKKUNEN. Ei mitään. -- Se oli vain tuo kuuro-mykkä.

KEIKKANEN (osoittaen Jaakkoon). Myöskin kapitoliolainen? -- Hahaha!


Seitsemästoista kohtaus.

    Entiset. Stool.

STOOL. Hei -- hauskaapa täällä näkyy olevankin!

SIRKKUNEN. Keikkanen oli oikein lystillinen --

KEIKKANEN. Niin olinkin.

STOOL. Lääkäri on tuossa tuokiossa täällä -- iilitkin ovat jo pian
paikalla.

SIRKKUNEN. Iilitkö?!

STOOL. Kenties suonenlyöntikin -- -- --

SIRKKUNEN (pelästyy). Se vielä puuttui!

JAAKKO (sivulle), Se tekee hänen hyvää!

    (Hieroo käsiään).

STOOL (hiljaa Keikkaselle). Ja tässä on minun myöntymys-kirjeeni
isä-herrallenno.

KEIKKANEN. Oivaa! -- Minä kiiruhdan sitä itse perille saattamaan.

STOOL. Ja te nuori herrani -- käykää vuoteelle -- kaikki on jo
järjestetty.

SIRKKUNEN (sivulle). Vuoteelle -- -- iiliä -- -- suonen-isku -- --!
Malttia! Aini on kuullut kaikki -- -- hän minut varmaankin pulasta
pelastaa!

STOOL. Rohkeutta vain, nuori herrani! -- Antakaa käsivartenne -- --
nojaukaa meihin.

SIRKKUNEN (jota toiset kannattavat ja vievät ulos). Oi -- o -- i! -- En
saata -- oi! -- Hiljaa -- hiljaa!

    (Kaikki kolme keski-ovesta).

Kahdeksastoista kohtaus.

    Keikkanen. (Sitten) Aini. (Viimein) Sirkkunen.

KEIKKANEN (kääntyy ovesta takaisin). Oikein, ystäväiseni! -- Isketä
sinä vain suonta ja syö ohra-lientä, ystäväiseni! -- Sill'aikaa vien
minä kotiini morsiameni -- enkä suinkaan hanhenpoikaista, niinkuin sinä
turhan-uskon silmillä näit, -- en, vaan, niinkuin isäni vakuuttikin,
sulouden ja herttaisuuden esikuvan -- hahaha! -- -- Pieni veitikka minä
olen -- se mun täytyy itsekkin tunnustaa: Pieni, onnellinen veitikka!

AINI (ulkona). Mutta suokaa mun toki -- -- -- minä tahdon kerrankin
leikkiä -- -- ja nyt juuri!

KEIKKANEN. Ainin ääni! -- Nytpä hän ei suinkaan ole mykkä!

    (Vetäytyy takaperin perälle).

AINI (vasemmalta, leikiten pallolla; tahtomatta katsoa häneen). Minä
olen jo tarpeeksi oppinut -- leikitä minä tahdon!

KEIKKANEN (astuen esiin). Neiti -- -- --

AINI (yksinkertaisesti). Oioi! Ai'oitteko peloittaa minua? Siinä
olisitte tehnyt hyvin yksinkertaisesti.

KEIKKANEN (sivulle). Mikä viehättävä viattomuus! (Ääneen, kumartaen).
Neitini -- -- --

AINI (vähän kömpelömäisesti kumartaen). Herra -- herra -- -- --?

KEIKKANEN (hämmästyneenä; kumartaa uudestaan).

AINI (jatkaa kumarruksia).

KEIKKANEN (sivulle). Hänen suloutensa on loppumaton! (Ainille, joka yhä
leikkii pallolla). Minä näin juuri äsken teidän vaarinnekin.

AINI (leikiten). Vaarin? Vaarinko?

KEIKKANEN. Hän antoi minulle tämän kirjeen? (Aini leikkii pallolla
aivan hänen nenänsä edessä; hän peräytyy). Oi, tätä kallista panttia!
(Aini: kuin ennen). Se vakuuttaa minulle onneni: Teidän kätenne! (Aini:
kuin ennen, sivulle). Kirottu pallo! (Ääneen). Se arvoisa mies -- -- --

AINI (yhä leikiten). Vaariko?

KEIKKANEN. Niin -- juuri hän! -- Minä olen sydämestäni
ihastunut -- -- --

AINI. Vallan syyttä!

KEIKKANEN. Suokaahan -- minulla on kyllin syytä olla hänelle
kiitollinen.

AINI. Niin vaarilleko?

KEIKKANEN (kärsimätönnä). Niin, juuri vaarille -- niin, niin! (Sivulle)
Hänen "vaarinsa" saattaa pian minun hermoni pilalle! (Ääneen) Ollen
varma siitä, että minusta pidätte -- -- --

AINI (nappaa kärpäsen ilmasta). Nuo ilkeät kärpäset!

KEIKKANEN (peräytyy hämmästyneenä). Niin armaalle ja sievälle
naiselle -- -- --

AINI. Se on totta, se! --

KEIKKANEN. Mikä?

AINI. Minä sanoin vain -- se on totta!

    (Nappaa taasen kärpäsiä).

KEIKKANEN (sivulle). Merkillinen tauti tuokin!

AINI. Minä olen vallan korkeamielinen -- vaarikin sanoi sen juuri
tänään eräälle suloiselle nuorelle miehelle, joka aikoi minua kosia. --
Oi, kuinka sanomattoman suloinen hän oli!

KEIKKANEN. Tiedän -- herra Sirkkunen, jota te halveksitte -- --

AINI. Niin, kun vaari välttämättömästi on tahtonut.

KEIKKANEN. Te otatte siis -- --

AINI. Sen, jonka vaari antaa. -- (Nappaa kärpäsen). Aha! Vihdoinkin! --
Katsokaas -- noin suuri paarma!

KEIKKANEN (äkkiä peräytyen; sivulle). Mutta ainakin toinen meistä on
väärällä tolalla.

AINI. En minä suinkaan!

KEIKKANEN. Mitä tarkoitatte?

AINI. Minä tarkoitan: Minä en tahtonut, vaan -- vaari.

KEIKKANEN (sivulle). Mitä! -- Olisiko mahdollista?

AINI. Ja jos mieheni vain on sievä ja nerokas -- -- --

KEIKKANEN. Noo -- siitä ei huolta -- -- joidenka neroa korkeat
Helsingin herrat kiittävät kuin minun esimerkiksi, niin -- --

AINI. Niitä kuuluu usein vaivaavan ryömimis-tauti.

KEIKKANEN. Minulla on toivo pian päästä kenties -- -- --

AINI. Senaatoriksi?

KEIKKANEN (hymyillen). Niin -- ken tietää. -- Mitäs siitä sanotte?

AINI (vallan iloissaan). Oi!

KEIKKANEN (sivulle). Oi! Hän saattaa minut vallan herkkä-hermoiseksi!

AINI. No, sitte on paras tanssia! -- Tulkaapa tänne -- -- minä taidan
vallan hyvin polkkaa -- -- minä olen oppinut sitä aivan itsestäni.

KEIKKANEN. Oikeinko todella?

AINI. Työntäkää tuo tuoli tieltä!

KEIKKANEN. Kuten käskette --

    (Muuttaa tuolin perälle, niin että karmi jääpi katsojiin päin).

AINI. No -- laulakaa nyt jotakin!

KEIKKANEN. Mitä?

AINI. Laulakaa jotakin polkkaa.

KEIKKANEN. Kuten käskette.

    (Laulaa polkkaa).

SIRKKUNEN (keski-ovessa; sivulle). Mitä tämä -- --?

AINI (kärsimätönnä). No, mutta eihän tuo nyt ole ensinkään
oikein! -- -- Vaiti! -- Näin se on:

    (Laulaa jonkin vanhan-aikuisen valssin säveltä
    ja tanssii kömpelösti sen jälkeen).

SIRKKUNEN (piiloittaikse tuolin taakse).

KEIKKANEN. Mutta suokaa anteeksi -- hahaha! Te tanssitte aivan kuin
vanhat esi-vauhempamme -- --

AINI. Ehkäpä kyllä -- -- mutta mistä te sen tiedätte -- --

SIRKKUNEN (on nauraen vaipunut tuolille).

KEIKKANEN. Minä pyydän -- se on näin:

    (Laulaa polkkaa; tahtoo opettaa Ainiakin, vaan tämä puuttuu
    lauluun, loilottaen vanhanaikuista viisua. Tarttuu Keikkasen
    olkapäihin; he alkavat tanssia, Keikkanen, laulaen polkkaa,
    tanssii sitä -- Aini, laulaen viisuaan, tanssii valssia).

KEIKKANEN. No no no no -- älkäähän toki! Ei niin -- ei niin,
vaan -- --!

AINI. Älkää puristako minua niin ankarasti -- se ei käy laatuun -- --

KEIKKANEN. Suokaa -- -- näin --

    (Ojentaa kätensä polkan asentoon).

AINI (lyöden häntä kädellä). Mutta minäpä en tahdo!

KEIKKANEN. Oo!

    (He ovat tulleet aivan tuolin viereen, jonka takana Sirkkunen
    on ollut piilossa. Sirkkunen suutelee salaa Ainin kättä).

AINI! Oivoi! Kun ette edes tuota tainnut!

KEIKKANEN. Pyydän nöyrimmästi -- te ette ollenkaan pysynyt tahdissa.
-- -- Ja teitä sanottiin kuitenkin aivan tarkaksi soitannon tuntiaksi.

AINI. Minuako? -- Herran tähden, enhän minä taida muuta kuin: "Hoi on,
hoi on, huolettaa ja hulluksi taidan tulla -- -- --". Ja "-- -- -- kors
på Idas graf!" Muita min'en taidakkaan. -- -- --

KEIKKANEN. Mutta sanoihan minun isäni, että te olette erinomaisen
taitava soitannossa.

AINI. Mitä teidän isänne tietää! -- Eipä hän edes tunnekkaan minua; --
hän tarkoitti varmaankin minun serkkuani; hän taitaa franskan- ja
italian-kieltä, soittaa klaveeria ynnä muitakin kieliä.

KEIKKANEN. Teidän serkkunneko?

AINI. Niin, tuo rikas Amalia -- hän taitaa mitä vain tahtoo, -- --
Niin, niin! Kyllä sen kelpaa, jolla on niin paljon rahaa! -- Rikkaat
ovatkin aina taitavat.

KEIKKANEN (sivulle). Taivas! Olisinko ymmärtänyt väärin? -- Olisikohan
isäni tarkoittanut -- --? (Kovaa). Ja missä teidän serkkunne asuu?

AINI. Järven toisella puolla.

KEIKKANEN. Minkä järven?

AINI. Minkäkö järven?

KEIKKANEN. Niin -- mikä on sen järven nimi?

AINI. Mikäkö sen nimi? Mitä siitä. Vesihän on aina vesi.

KEIKKANEN (kärsimätönnä). Ääh! Tyhmyyksiä! Ettehän te ymmärrä
mitään -- --

AINI. Kuinka? Enkö minä ymmärrä mitään? Hyi, kuinka te olette hirveän
epä-kohtelias!

    (Itkee).

KEIKKANEN. Niin! -- Tuo vielä puuttui. (Sivulle) Itserakas hän kyllä
osaa olla.

AINI (itkien). Ei siinä vielä kyllä, että muille sanotte minua tuhmaksi
-- -- nyt pitää mun vielä omin korvin kuunnella samoja parjauksia! --
Ei --! -- Voivoi!! -- Mummo! Vaari -- voivoi!

    (Itkee).


Yhdeksästoista kohtaus.

    Entiset. Klaara. (Sitten) Stool. Jaakko.

KLAARA. Taivaan tähden -- mitä nyt! Miksi itket, lapseni?

AINI (juoksee häntä vastaan). Voi, mummo-kulta, voi! Hän tuossa sanoi
minua tuhmaksi -- -- --

KLAARA. Kuinka?

KEIKKANEN. Enhän toki; -- minä -- -- --

KLAARA. Ilkiö!

STOOL. No, mitä nyt on tapahtunut?

KLAARA. Tuo herra on halventanut Ainia ja samassa koko meidän perhettä!

AINI (nyyhkien). Niin -- hän sanoi minua tuhmaksi.

STOOL. Herrani -- teidän pitää selittämän minulle -- -- --

KEIKKANEN. Se on pian tehty: Min'en huoli teidän sanastanne enkä
myöntymys-kirjeestännekään; minä myönnän ne teille molemmat. (Antaa
kirjeen takaisin). Taivaalle kiitos, ett'ei ollut tämä vielä perillä!

AINI (ottaen kirjeen). Niin, taivaalle kiitos!

STOOL. Vaan luuletteko niin helpolla pääsevänne asiasta? -- Ei,
herrani, se ei ole niin menevä!

SIRKKUNEN (tullen esiin). Suokaatte, -- siitä minä kyllä pidän huolen!

KEIKKANEN. Sirkkunen!          |

KLAARA. Sairas!                |  (Yht'aikaa).

STOOL. Hän ei edes onnukkaan!  |

AINI (pikaisesti). Ettekö nyt ymmärrä: Tämä kaikki oli pilaa, herra
Keikkasen sievästi ja taitavasti keksimä pila, jonka kautta hän saattoi
takaisin vaarille hänen kirjeensä ja minulle vapauteni -- --?

STOOL. Mahdotonta -- --

KEIKKANEN. Tosiaankin! (Sivulle) Mitä sanoo hän?

KLAARA. Mutta miksi?

AINI. Siksi, että hän huomasi aivan hyvin, ett'ei hänen kauemmin sovi
väärin käyttää vaarin erhetystä herra Sirkkusen suhteen, jota minä
rakastan, ja joka ensiksi tulikin.

STOOL. Niin, varmaan --

KLAARA. Mutta -- --

SIRKKUNEN. Hyvä herra Keikkanen, huomaatteko ääretöntä
jalomielisyyttä!

KEIKKANEN. Haa!

AINI. Taivaassa vihdoin avioliitto solmitaan -- ja voidaanhan ystävinä
elää, vaikk'ei naimisissa ollakkaan. -- Eikö niin, herra Keikkanen? Ja
minun häissäni me tanssimme taas polkkaa yhdessä. Suostuttehan siihen,
herra Keikkanen? -- Ja ruokapöydässä te juotte "Haapaniemen
Hanhenpojan" maljan.

KEIKKANEN (sivulle). Kuinka? -- Hän tiesi siis?

STOOL. Min'en ymmärrä -- -- --

KEIKKANEN (pikaisesti). Yksi asia minua toki vielä lohduttaa -- -- --.
Onhan teidän toisella tyttärellänne tytär, neiti Amalia --

KLAARA (hämmästyen). Neitikö?

STOOL. Minä olin juuri nykyään hänen viidennen lapsensa kummina.

KEIKKANEN. Haa! (Katsahtaa Ainiin). Minä olen siis petetty!

AINI. Niin -- nyt ei ole Haapaniemessä yhtään hanhenpoikaa saatavissa.

JAAKKO. Eikä myöskään ankkoja eikä kyyhkysiäkään!

KLAARA ja STOOL. Mutta selitähän -- -- --

AINI. Kaikki pelkkää komediaa, vaari-kultani. Minä sen teille heti
kerron. -- Vaan ensin toinen kysymys: Kumpi on tässä komediassa
rollinsa paremmin toimittanut -- herra Sirkkunenko vai Haapaniemen
hanhenpoika?





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Haapaniemen hanhenpoika - Huvi-näytelmä yhdessä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.