Title: Ei sitä voi koskaan tietää
Author: Shaw, Bernard
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ei sitä voi koskaan tietää" ***


EI SITÄ VOI KOSKAAN TIETÄÄ

Kirj.

Bernard Shaw


Suom. Helmi Setälä



Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava
1909.



I NÄYTÖS


Hammaslääkärin työhuoneessa kauniina elokuun aamuna 1896. Se ei ole
mikään tavallinen pieni lontoolainen huoneenpahainen, vaan hieno
kalustettu huone, näköala merelle, suositulla kylpypaikalla.
Operatsionituoli, jonka vieressä on kaasupumppu ja siihen kuuluva
sylinteri, on huoneen keskustan ja nurkan välillä. Jos katsoo sisään
huoneeseen yhdestä ikkunasta, joka on vastapäätä tuolia, niin näkyy
tulisija keskellä vastakkaista seinää, sekä vasemmalla ovi. Uunin
reunalla on kehyksessä lääkäridiploomi, uunin edessä lepotuoli, joka on
päällystetty mustalla nahalla. Oikeassa nurkassa pieni tuoli ja pöytä,
jolla on ruuvipihdit, työkaluja ja huhmari. Tämän pöydän lähellä on
kapea kone, joka näyttää telineeseen kiinnitetyltä piiskalta, ja siinä
on pedaali ja hyvin suuri pyörä. Samassa kun katselija huomaa sen
olevankin hammasporan, käännähtää hän väristen vasemmalle ja näkee
siellä vielä toisenkin ikkunan, jonka edessä seisoo kirjoituspöytä,
sillä kirjoituspöytä-almanakka ja pöydän edessä tuoli. Kirjoituspöydän
vieressä oven puolella seisoo nahalla päällystetty sohva. Vastakkaisen,
oikeanpuolisen seinän täyttää melkein kokonaan pitkä kirjahylly.
Operatsionituoli on aivan edessä, työkalukaappi vieressä. Saattaa
huomata, että ammattiin kuuluva osa sisustusta on aivan uusi. Samalla
pistää myös silmään, että tapetit ja niiden maljakko- ja
kukkakiehkuramallit, jotka todistavat hautajaisurakoitsijan makua,
matto ja sen säännölliset, kaalinpääntapaiset kukkakimput, lasikruunu
ja lasiprismat, siniset, keltareunaiset kynttiläjalat uuninreunalla,
niiden välissä pöytäkello lasikuvun alla, (sen tarpeettomuutta todistaa
halpa amerikkalainen kello sen vieressä, osoittaen kahtatoista) ja
musta marmorinen uuni, joka näyttää ikäänkuin perhehaudalta, että
kaikki nuo yhdessä viittaavat siihen kauppahenkiseen arvokkaisuuteen,
joka oli ominainen kuningatar Viktorian hallitusajan alku-ajalle,
rahavallan uskoon, raamatun fetishipalvelukseen, helvetinpelkoon, joka
on alituisessa taistelussa köyhyydenpelon kanssa, vaistomaiseen inhoon,
jonka taiteen, rakkauden ja roomalaiskatolisen uskonnon intohimoinen
luonne on omiaan herättämään, ja yleensä rahavallan ensimäisiin
hedelmiin teollisuusvallankumouksen ensi asteilla.

Ei pienintäkään jälkeä näistä traditsioneista näy niissä kahdessa
henkilössä, jotka sattumalta ovat huoneessa. Toinen heistä,
hyvin kaunis pieni nainen, puettuna aistikkaaseen, ihastuttavaan
pukuun, on nuorempaa sukupolvea, sillä hän näyttää tuskin
kahdeksantoista-vuotiaalta. Tuo suloinen pikku olento ei suinkaan kuulu
tähän huoneeseen, ei edes tähän maahan, sillä hänen hipiänsä, niin
hieno kuin se onkin, on ruskettunut lämpimämmässä auringonpaahteessa
kuin mitä Englannissa on; ja kuitenkin tarkka silmä voi huomata
yhdyssiteen heidän välillään. Sillä naisella on vesilasi kädessä ja
nopeasti katoava spartalaisen itsepäisyyden piirre pienen lujan suunsa
ja lystillisesti rypistyneiden kulmakarvojensa ympärillä. Jos voisi
huomata edes hiukan omaatuntoa hänen kulmakarvojensa välissä, niin
uskovainen voisi toivoa hänen olevan lampaan sudenvaatteissa -- sillä
hänen pukunsa on häikäilemättömän kaunis -- mutta heti kun tuo ilme
katoaa, loistaa hänen otsansa yhtä puhtaana ja kirkkaana synnistä, kuin
kissanpoikasen.

_Hammaslääkäri_, joka katselee häntä onnistuneen leikkauksen
suorittajan tyytyväisyydellä, on noin 30-vuotias mies. Hän ei näytä
työntekijältä: hänellä ei ole sitä virallista käytöstapaa, joka on
ominainen nuorelle, potilaita odottavalle hammaslääkärille, vaan on
hänessä ajattelematonta leikillisyyttä, joka palauttaa mieleen nuoren,
huikentelevan, iloisia seikkailuja tavoittelevan herran. Hänen
käytöksensä ei ole vailla arvokkaisuutta ja vakavuutta, mutta hänen
liikkuvat sieramensa ilmaisevat, että se on humoristin vakavuutta.
Hänen silmänsä ovat kirkkaat ja virkeät. Hänellä on kaunis otsa, jonka
takana on runsaasti tilaa, hänen nenänsä ja leukansa ovat kauniit.
Yleensä hän on miellyttävä aloittelija, joka herättää huomiota ja hänen
tulevaisuutensa liikemiehenä voi näyttää varsin lupaavalta.

_Nuori nainen_ (ojentaa hänelle lasin). Kiitos. (Huolimatta
ruskettuneesta ihostaan ei hän puhu lainkaan vieraalla sävelkorolla.)

_Hammaslääkäri_ (laskee sen työkalukaapin reunalle). Tämä oli minun
ensimäinen hampaani.

_Nuori nainen_ (hämmästyneenä). Ensimäinenkö? Tarkoitatteko, että te
vasta aloitatte minulla?

_Hammaslääkäri_ Jokaisen hammaslääkärin täytyy kerran aloittaa.

_Nuori nainen_. Niin: jossakussa sairaalassa, mutta ei maksavilla
potilailla.

_Hammaslääkäri_ (nauraen). Ah, sairaalaa en ota lukuun. Minä tarkoitin
vain ensimäistä hammastani yksityispraktiikassani. Miksi ette sallinut
minun huumata teitä?

_Nuori nainen_. Siksi että sanoitte sen maksavan viisi shillingiä
enemmän.

_Hammaslääkäri_ (loukkaantuneena). Ah, älkää sanoko sitä. Minusta
tuntuu ikäänkuin olisin tuottanut teille kipua viiden shillingin
edestä.

_Nuori nainen_ (kopeasti). No, niin te olettekin. (Nousee). Ja miksikä
ette olisi? Sehän kuuluu teidän ammattiinne, että teette pahaa
ihmisille. (Tämä puhetapa huvittaa suuresti lääkäriä. Hän naureskelee
itsekseen puhdistaessaan ja järjestäessään työkalujansa. Nainen
silittää pukuansa, katselee uteliaasti ympärilleen ja astuu ikkunan
luo.). Teillä on kaunis näköala merelle asunnostanne! Onko se kallis?

_Hammaslääkäri_ On.

_Nuori nainen_. Eihän teillä ole koko taloa hallussanne?

_Hammaslääkäri_. Ei.

_Nuori nainen_ (tarttuu kiinni tuoliin, joka seisoo kirjoituspöydän
edessä ja katselee sitä arvostelevasti pyörittäen sitä ympäri yhden
jalan varassa). Teidän huonekalunne eivät taida olla aivan uusinta
kuosia?

_Hammaslääkäri_. Ne ovat minun isäntäni.

_Nuori nainen_. Onko tuo soma, mukava pyörätuolikin hänen omansa?
(Viittaa operatsionituoliin.)

_Hammaslääkäri_. Ei: minä suoritan siitä maksun vähissä erin.

_Nuori nainen_ (halveksivasti). Arvasinhan sen. (Katselee ympärilleen
tehdäkseen uusia johtopäätöksiä.) Te ette suinkaan ole ollut täällä
kauan?

_Hammaslääkäri_ Kuusi viikkoa. Tahdotteko vielä jotain muutakin tietää?

_Nuori nainen_ (ymmärtämättä pistelyä). Onko teillä perhettä?

_Hammaslääkäri_ Minä en ole naimisissa.

_Nuori nainen_. Tietysti ette: kuka hyvänsä voi sen nähdä. Mutta minä
tarkoitin sisaria ja äitiä ja muuta senkaltaista.

_Hammaslääkäri_ Ei täällä.

_Nuori nainen_. Hm! Jos te olette ollut täällä kuusi viikkoa, ja minun
hampaani on teidän ensimäisenne, niin eipä praktiikka voi olla kovin
kehuttava, vai mitä?

_Hammaslääkäri_ Ei vielä. (Sulkee kaapin, asetettuaan kaikki
paikoilleen.)

_Nuori nainen_. No, onneksi olkoon! (Ottaa kukkaronsa esille.) Viisi
shillingiä, niinhän te sanoitte?

_Hammaslääkäri_ Viisi shillingiä.

_Nuori nainen_ (ottaa esille kruunun rahan). Määräättekö te viisi
shillingiä kaikesta?

_Hammaslääkäri_ Kyllä.

_Nuori nainen_. Minkä vuoksi?

_Hammaslääkäri_. Se on minun taksani. Minä olen niin sanottu viiden
shillingin hammaslääkäri.

_Nuori nainen_. Kuinka koomillista! Kas tässä! (Ojentaa rahan). Aivan
uusi ja kirkas kruunu! Ensimäinen palkkionne! Kaivertakaa siihen reikä
tuolla, millä te poraatte ihmisten hampaita; ja ripustakaa se
kellonvitjoihinne.

_Hammaslääkäri_. Kiitos.

_Sisäkkö_ (ilmestyy ovelle). Nuoren neiden veli, herra.

Pieni kaunis herra, silminnähtävästi nuoren naisen kaksoisveli, tulee
kiireesti sisään. Hän on puettuna hienoon, terrakottaväriseen pukuun,
joka on vuorattu ruskealla silkillä, kädessä on korkea ruskea hattu ja
nahanväriset hansikkaat, jotka soveltuvat pukuun. Hänellä on sama
hieno, tumma hipiä kuin sisarellakin, ja on samoinkuin hänkin
pienikasvuinen. Mutta hän on joustava ja jäntevä, varma liikkeissään ja
hänen äänensä on hämmästyttävän syvä ja täysinäinen. Käytökseltään ja
personalliselta olennoltaan hän on niin täydellinen, että
paljoa vanhempikin mies voisi kadehtia häntä. Kohteliaisuus ja
itsensähillitseminen on hänen kunnia-asiansa ja vaikka se itsessään
onkin vain uudenaikaista poikamaista itsetuntoa, niin se vaikuttaa
sittenkin varsin hämmästyttävästi vanhempiin henkilöihin ja olisi
inhottavaa vähemmän miellyttävälle nuorukaiselle. Hän on hyvin
täsmällinen ja heti sisään astuessaan on hänellä kysymys huulillaan.

_Nuori herra_. Tulenko ajoissa?

_Nuori nainen_. Se on jo suoritettu.

_Nuori herra_. Huusitko sinä?

_Nuori nainen_. Aivan kauheasti. Mr Valentine: tämä on minun veljeni
Phil. Phil: herra Valentine, uusi hammaslääkärimme. (Valentine ja Phil
kumartavat toisilleen. Nainen jatkaa samassa hengenvedossa). Hän on
ollut täällä ainoastaan kuusi viikkoa; ja hän on poikamies. Talo ei ole
hänen omansa; huonekalut ovat isännän; mutta ammattiin kuuluvat kalut
ovat vuokratut. Hän veti hyvin taitavasti yhdellä nykäyksellä hampaani
pois ja meistä on tullut oikein hyvät ystävät.

_Philip_. Sinä olet tietysti ollut utelias ja kysynyt kaikkea?

_Nuori nainen_ (ikäänkuin hänen olisi aivan mahdotonta tehdä jotain
senkaltaista). Ei, sitä minä en ole tehnyt.

_Philip_. Sepä hyvä. (Valentinelle). Te olette hyvin ystävällinen, kun
ette pane meidän puheitamme pahaksenne, Mr Valentine. Asian laita on
nimittäin se, ettemme ole ennen olleet Englannissa; ja äiti on sanonut,
että ihmiset täällä eivät suorastaan voi tulla toimeen meidän
kanssamme. Tulkaa meidän mukanamme aamiaiselle. (Valentine vetää
henkeään hämmästyen tuttavuuden nopeata edistymistä; mutta hänellä ei
ole tilaisuutta puhua, sillä kaksoiset jatkavat nopeasti jutteluaan.)

_Nuori nainen_. Oi, tehkää niin hyvin, Mr Valentine.

_Philip_. Meri-hotellissa kello puoli kaksi.

_Nuori nainen_. Me voimme kertoa äidille, että hieno englantilainen
herra on luvannut syödä aamiaista meidän kanssamme.

_Philip_. Älkää sanoko enää mitään, Mr Valentine: te tulette tietysti.

_Valentine_. Vai enkö saa sanoa enää mitään! Enhän minä ole vielä
sanonut yhtään sanaa. Saanko luvan kysyä, kenen kanssa minulla on ilo
puhua? En tosiaankaan voi tulla aamiaiselle Meri-hotelliin kahden
ventovieraan kanssa.

_Nuori nainen_ (kevyesti). Oooh, kaikkea vielä! Ensimäinen potilas
kuuteen viikkoon! Mitä se teille merkitsee?

_Philip_ (arvokkaasti). Ei, Dolly: minulla on siksi paljon
ihmistuntemusta, että tiedän Mr Valentinen olevan oikeassa. Sallikaa
minun esittää teille: Miss Dorothy Clandon, tavallisesti häntä
nimitetään Dollyksi. (Valentine kumartaa Dollylle. Dolly nyökkää
päätään.) Minä olen Philip Clandon. Me olemme kotoisin Madeirasta,
mutta perheemme on hyvin arvossa pidetty.

_Valentine_. Clandon! Oletteko te sukua --

_Dolly_ (huudahtaa äkkiarvaamatta, epätoivoisesti). Kyllä, kyllä me
olemme.

_Valentine_ (hämmästyen). Anteeksi?

_Dolly_. Niin, me olemme, me olemme. Nyt on kaikki hukassa, Phil:
kaikki tuntevat meidät Englannissa. (Valentinelle). Ah, te ette voi
aavistaa, kuinka hirveätä on olla sukua kuuluisalle henkilölle, eikä
koskaan saada tunnustusta oman itsensä vuoksi.

_Valentine_. Mutta suokaa anteeksi: se herra, jota minä ajattelin, ei
ole kuuluisa.

_Dolly_ (tuijottaa häneen). Herra! (Phil näyttää myös hämmästyneeltä.)

_Valentine_. Niin. Minä aioin kysyä teiltä, oletteko mahdollisesti Mr
Densmore Clandonin tytär Newbury Hallista?

_Dolly_ (hajamielisesti). En.

_Philip_. No mutta kuuleppas, Dolly, mistä sinä sen tiedät?

_Dolly_ (vilkkaammin). Ah, minä unohdin kokonaan. Tietysti. Voihan se
olla.

_Valentine_. Ettekö te tiedä?

_Philip_. Emme lainkaan.

_Dolly_. Viisas lapsi --

_Philip_ (keskeyttää hänet). Sh! (Valentine hätkähtää hermostuneesti;
sillä tuo suhahtava ääni, niin äkillinen kuin se onkin, kuuluu aivan
silkkikankaan repimiseltä. Se on pitkän harjoituksen tulos koettaa
hillitä Dollyn ajattelemattomuutta.) Asian laita on sellainen, että me
olemme kuuluisan Mrs Lanfrey Clandonin, suuren kirjailijan lapsia --
Madeirasta. Ei mikään koti, josta hänen teoksensa puuttuvat, ole
täydellinen. Me läksimme Englantiin päästäksemme irti niistä. Nimeltään
ne ovat Kahdennenkymmenennen vuosisadan oppikirjat.

_Dolly_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ruuanlaitto.

_Philip_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan usko.

_Dolly_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan puku.

_Philip_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytöstapa.

_Dolly_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan lapset.

_Philip_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan vanhemmat.

_Dolly_. Pehmeissä kloottikansissa, puoli dollaria.

_Philip_. Tai vahvoissa kangaskansissa jokapäiväistä käytäntöä varten,
kaksi dollaria. Ne eivät saa puuttua ainoastakaan kodista. Lukekaa
tekin, Mr Valentine, ja kehittäkää sieluanne.

_Dolly_. Mutta vasta sitten, kun me olemme lähteneet pois.

_Philip_. Aivan niin. Me pidämme enemmän ihmisistä, jotka eivät ole
liian kehittyneitä. Meidän oma sielummekin on terve ja turmeltumaton.

_Valentine_ (epäillen). Hm!

_Dolly_ (matkii häntä kysyvästi). Hm? Phil: hän pitää enemmän
kehittyneistä sieluista.

_Philip_. Siinä tapauksessa meidän tulee esittää hänet eräälle toiselle
perheemme jäsenelle: Kahdennenkymmenennen vuosisadan naiselle: sisar
Glorialle!

_Dolly_ (juhlallisesti). Luonnon mestariteokselle!

_Philip_. Viisauden tyttärelle!

_Dolly_. Madeiran ylpeydelle!

_Philip_. Kauneuden perikuvalle!

_Dolly_ (palaa kiireesti tavalliseen puhetapaansa). Äsh! Hänellä on
huono iho!

_Valentine_ (epätoivoisesti). Saanko minäkin sanoa sanan?

_Philip_ (kohteliaasti). Anteeksi. Antakaa tulla.

_Dolly_ (sievästi). Oi, anteeksi.

_Valentine_ (koettaa puhua isällisesti). Minun täytyy tosiaankin antaa
teille pieni neuvo, nuoret ystäväni --

_Dolly_ (innokkaasti). Kuulkaahan toki! Kuinka vanha te itse olette?

_Philip_. Neljännelläkymmenellä.

_Dolly_. Eipä olekkaan.

_Philip_ (vakuuttaen). Aivan varmaan.

_Dolly_ (alleviivaten). Kaksikymmentäseitsemän.

_Philip_ (järkkymältömästi). Kolmekymmentäkolme.

_Dolly_. Kaikkea vielä!

_Philip_ (Valentinelle). Minä vetoan teihin, Mr Valentine.

_Valentine_ (vastustellen). Niin nähkääs -- (alistuen). Kolmekymmentä
yksi.

_Philip_ (Dollylle). Sinä olit väärässä.

_Dolly_. Sinäpä myös.

_Philip_ (muistaa äkkiä). Me käyttäydymme tyhmästi, Dolly.

_Dolly_ (katuvana). Se on aivan totta.

_Philip_ (anteeksi pyytäen). Me keskeytimme teidät, Mr Valentine.

_Dolly_. Te aioitte juuri kehittää meidän sieluamme, eikö totta?

_Valentine_. Asian laita on se, että te --

_Philip_ (keskeyttää hänet). Meidän käytöksemme?

_Dolly_. Meidän tapamme?

_Valentine_ (rukoillen). Sallikaa minun puhua.

_Dolly_. Vanha juttu. Me puhumme liian paljon.

_Philip_. Se on aivan totta. Ollaan nyt vaiti molemmat. (Hän käy
istumaan operatsionituolin käsinojalle.)

_Dolly_. Sh! (Käy istumaan kirjoitustuoliin ja sulkee huulensa
sormillaan.)

_Valentine_. Kiitos. (Nostaa tuolin työpöydän äärestä ja asettaa sen
heidän väliinsä, näyttäen ankaralta. He tarkkaavat häntä hyvin
vakavina. Hän kääntyy ensin Dollyn puoleen.) Sallikaa minun ensin
kysyä, oletteko koskaan ennen ollut englantilaisessa kylpypaikassa?
(Dolly pudistaa juhlallisesti päätään. Valentine kääntyy Philin
puoleen, joka pudistaa päätään nopeasti ja kiihkeästi.) Sen arvasinkin.
No niin, Mr Clandon, meidän tuttavuutemme on lyhytaikuinen; mutta
varsin huvittava; ja minulla on ollut kyllin tilaisuutta huomatakseni,
ettei kumpikaan teistä ymmärrä, mitä elämä englantilaisessa
kylpylaitoksessa merkitsee. Uskokaa minua, ei siinä tule käytös eikä
ulkomuoto kysymykseen. Siinä suhteessa meillä vallitsee vapaus, jota ei
Madeirassa tunneta. (Dolly pudistaa kiihkeästi päätään.) Aivan varmaan,
minä vakuutan teille. Lordi de Crescin sisar pyöräilee polvihousuissa.
Ja pastorin rouva intoilee reformipuvun puolesta ja käyttää hygienisiä
jalkineita. (Dolly katselee salaa omaa kenkäänsä, Valentine huomaa sen
ja jatkaa nopeasti). Ei, tuollaisia kenkiä minä en tarkoita. (Dollyn
kenkä katoaa.) Me emme välitä suuresti puvuista ja käytöstavasta
Englannissa siksi, että me yleensä emme osaa hyvin pukeutua, emmekä
osaa käyttäytyä. Mutta -- suotteko anteeksi suoruuteni? (He
nyökkäävät.) Kiitos. No niin, tällaisessa kylpypaikassa eräs seikka on
aivan välttämätön, jos tahdotte, että toiset liittyvät teidän
seuraanne, nimittäin se, että teillä on isä, joko elävä tai kuollut.
(Hän katsoo heihin merkitsevästi. He kohtaavat hänen katseensa kuin
marttyyri.) Tuleeko minun ymmärtää teitä siten, että tuo välttämätön
osa puuttuu teidän yhteiskunnallisesta varustuksestanne? (He nyökkäävät
hänelle päätä murheellisesti.) Silloin minun surukseni täytyy sanoa
teille, että jos te aiotte viipyä täällä pitemmän aikaa, niin minun on
mahdoton ottaa vastaan aamiais-kutsuanne. (Hän nousee päättävästi ylös
ja nostaa tuolin entiselle paikalleen.)

_Philip_ (nousee vakavan kohteliaana). Tule, Dolly. (Hän tarjoo hänelle
käsivartensa.)

_Dolly_. Hyvästi. (He menevät yhdessä ovelle hyvin arvokkaina).

_Valentine_ (katuen). Ei, odottakaapa hiukan. (He pysähtyvät,
käsitysten.) Te pidätte minua varmaan hirviönä.

_Dolly_. Se asia koskee vain teidän omaatuntoanne, eikä meidän.

_Valentine_ (varmasti, luopuen teennäisestä arvokkaisuudestaan). Minun
omaatuntoani! Minun omatuntoni on ollut minun kadotukseni! Kuunnelkaa
minua. Kahdesti ennen olen harjoittanut lääkärintointa eri osissa
Englantia. Molemmilla kerroilla minä toimin omantuntoni mukaan, ja
sanoin potilailleni totuuden peittelemättä, sen sijaan että olisin
puhunut heille sitä, mitä he halusivat kuulla. Seurauksena siitä oli
perikato. Nyt olen asettunut tänne hammaslääkäriksi, viiden
shillingin hammaslääkäriksi, ja minä olen ikipäivikseni luopunut
omastatunnostani. Tämä on viimeinen yritykseni. Kulutin ainoat rahani
muuttokustannuksiin, enkä ole suorittanut vielä mitään vuokrastani.
Minä syön ja juon velalla; isäntäni on rikas kuin juutalainen, ja yhtä
kova kuin kivi; ja minä olen ansainnut viisi shillingiä kuudessa
viikossa. Jos poikkean hiuskarvankaan vertaa ankaralta arvokkaisuuden
tieltä, niin olen hukassa. Onko sellaisissa olosuhteissa sopiva kutsua
minua aamiaiselle, kun ette tunne edes omaa isäännekään?

_Dolly_. Joka tapauksessa äitimme isä on Lincolnin tuomiokirkon
kaniikki.

_Valentine_ (jonka kasvot kirkastuvat kuin haaksirikkoutuneen
nähdessään purjeen taivaanrannassa). Mitä! Onko teillä isoisä?

_Dolly_. Ainoastaan yksi.

_Valentine_. Rakkaat nuoret ystäväni, miksi ihmeessä ette heti sitä
minulle sanoneet? Lincolnin kaniikki! Sittenhän asia on aivan toinen.
Suokaa anteeksi, minä käyn vain muuttamassa takkia. (Hän harppaa ovelle
ja katoaa. Dolly ja Philip katsovat hänen jälkeensä ja silmäilevät
sitten toisiinsa. Kun ei kukaan enää näe heitä, tulevat he äkkiä taas
jokapäiväisiksi.)

_Philip_ (irroittautuu Dollyn käsivarresta ja astuu pahantuulisena
operatsionituolin luo). Tuo kurja hammastenkaivertaja luulee
tuottavansa meille kunnian sallimalla meidän kutsua hänet aamiaiselle
-- luultavasti ensimäinen kunnon ateria, jonka hän on kuukausmääriin
saanut. (Hän antaa töytäyksen tuolille, ikäänkuin se olisi Valentine.)

_Dolly_. Se on todellakin kauheaa. Minä en kestä sitä enää kauemmin,
Phil. Täällä Englannissa jokainen kysyy kaikkein ensiksi, onko
ihmisellä isä vai ei.

_Philip_. En minäkään sitä kestä. Äidin täytyy sanoa meille kuka hän
oli.

_Dolly_. Tai kuka hän on. Voihan hän vielä olla elossa.

_Philip_. Toivottavasti ei. Minä en salli että kukaan rupeaa minun
isäkseni.

_Dolly_. Mutta ehkäpä hänellä on paljon rahaa.

_Philip_. Sitä minä suuresti epäilen. Ihmistuntemukseni nojalla oletan,
että jos hänellä olisi ollut paljon rahaa, niin hän ei niin helposti
olisi päässyt irti rakkaasta perheestänsä. Mutta koettakaamme katsella
asiaa valoisalta puolelta. Voit olla aivan huoleti siitä, että hän on
kuollut. (Hän astuu uunin luo ja asettuu selin siihen. Sisäkkö tulee.
Kaksoiset, heti kun he ovat huomionalaisina, osoittavat samaa vilkasta
käytöstä kuin ennenkin.)

_Sisäkkö_. Täällä on kaksi naista, jotka kysyvät teitä, neiti.
Luullakseni teidän äitinne ja sisarenne, neiti.

_Mrs Clandon_ ja _Gloria_ tulevat. Mrs Clandon on neljän- ja
viidenkymmenen välillä, lihavahko ja varmaan ennen ollut varsin kaunis.
Hän on erittäin hyvin säilynyt, vaikka hän onkin seurannut sitä vanhaa
perinnäistä tapaa, ettei hän ole koettanutkaan naimisen jälkeen näyttää
kauniilta, ja voisipa melkein epäillä, että hän kotona käy myssy
päässä. Hän käyttäytyy hyvin, vaikka hiukan teennäisesti. Hänellä on
vaaleanruskea tukka, joka näyttää harmentumisen taipumuksia. Se on
käherretty ja kammattu jakaukselle sekä kierretty palmikoituna niskaan.
Tästä voivat huomiokykyiset ja erityisessä iässä olevat henkilöt tehdä
sen johtopäätöksen, että Mrs Clandonilla on ollut siksi paljon
itsenäisyyttä ja aistia, ettei hän ole käyttänyt aikoinaan muodissa
ollutta, mutta nykyään jo vanhentunutta chinjongia. Lyhyesti, hän on
ikäänsä nähden hyvin vanhanmuotinen sekä käytökseltään että puvultaan.
Mutta hän on oman aikansa (noin 1860-80 luvun). huomattavimpia
henkilöitä. Hänen äänensä on lempeä ja käytöksensä ystävällinen ja
pehmeä. Hän ottaa velvollisuudenmukaisesti vastaan ne hellyyden
osoitukset, joilla hänen lapsensa ilmaisevat hänelle kunnioitustaan ja
rakkauttaan, mutta sydämessään häntä kiusaa personallisten tunteiden
ulkonainen ilmituominen. Hän rakastaa oikeastaan enemmän ihmiskuntaa
kuin ihmistä. Yhteiskunnalliset kysymykset liikuttavat häntä syvästi,
mutta ei ihmiset. Kuitenkin voi huomata, että se maltillisuus ja
itsensä hillitseminen, joka tekee hänen suhteensa Gloriaan ja Philipiin
samanlaiseksi kuin kenen muun naisen lapsiin hyvänsä, katoaa kokonaan,
kun Dolly on kysymyksessä. Vaikka hän melkein joka sanalla, jonka hän
kohdistaa häneen, moittiikin häntä jostakin sopimattomuudesta, niin voi
sittenkin selvästi huomata hellyyttä hänen äänessään, ja siksipä ei ole
ihmeellistäkään, että sellaiset nuhtelut monien vuosien kuluessa ovat
aivan toivottomasti pilanneet Dollyn.

_Gloria_, joka on tuskin kolmannellakymmenellä, on paljoa huomattavampi
henkilö kuin äiti. Päin vastoin kuin äiti on hän kiihkeäluontoinen ja
taistelu hänen tunteellisuutensa ja itsepäisen ylpeytensä ja suuren
arkuutensa välillä on tehnyt hänet käytöksellään kylmäksi. Rumassa
naisessa tämä tekisi vastenmielisen vaikutuksen, mutta Gloria on hyvin
miellyttävä. Hänen tummanruskea tukkansa, olivinvärinen hipiänsä,
harmaat silmänsä, joita pitkät silmäripset varjostavat ja jotka usein
säkenöivät kuin tähdet, hänen hienomuotoiset, täyteläiset huulensa ja
luja, joustava ja verevä vartalonsa ilmaisevat luonteen ja
mielikuvituksen arkailemattonmutta. Häntä voisi sanoa hyvin
vaaralliseksi naiseksi, jollei kaunis otsa kohottaisi jalolla tavalla
hänen siveellisiä taipumuksiansa. Hänen sileä safraninruskea
verkapukunsa näyttää aivan tavalliselta selästä katsoen, mutta edestä
nähden merenvihreä silkkipusero hävittää kerrassaan puvun sovinnaisen
vaikutuksen ja saattaa hänet yhtä suuressa määrin kuin kaksoisetkin
eroamaan tavallisesta hienosta kylpypaikka-yleisöstä.

_Mrs Clandon_ astuu askeleen huoneeseen nähdäkseen kuka siellä on.
_Gloria_, joka tahallansa ei tahdo yllyttää kaksoisia osoittamalla
heille liiallista huomiota, astuu ikkunan luo ja katsoo ulos ajatellen
muita asioita. Sisäkkö sulkee oven, mutta ei mene ulos, vaan jää
paikoilleen odottamaan.

_Mrs Clandon_. No, lapset! Miten on sinun hammassärkysi laita, Dolly?

_Dolly_. Kadonnut, jumalan kiitos. Se otettiin pois. (Istuu
operatsionituolin astimelle. Mrs Clandon istahtaa kirjoitustuoliin.)

_Philip_ (astuu vakavana uunin luota). Ja hammaslääkäri, joka on hyvin
taitava ja nauttii suurta luottamusta, on luvannut tulla meidän
kanssamme aamiaiselle.

_Mrs Clandon_ (katselee levottomasti palvelijaa). Phil!

_Sisäkkö_. Suokaa anteeksi, rouva. Minä odotan Mr Valentinea. Minulla
on hänelle asiaa.

_Dolly_. Keltä?

_Mrs Clandon_ (kauhistuen). Dolly! (Dolly sulkee suunsa sormenpäillään,
ja hillitsee nauruaan.)

_Sisäkkö_. Vaan talon isännältä, rouva.

_Valentine_, sinisessä sheviottipuvussa, olkihattu kädessä, tulee
sisään loistavan tuulisena ja hengästyneenä kovasta kiireestä. Gloria
kääntyy ikkunan luota ja tarkastelee häntä jäädyttävällä
tarkkuudella.

_Philip_. Sallikaa minun esitellä teille, Mr Valentine. Minun äitini,
Mrs Clandon. (Mrs Clandon kumartaa. Valentine kumartaa, levollisesti ja
hillitysti.) Sisareni Gloria. (Gloria tervehtii kylmän arvokkaasti ja
käy istumaan sohvalle. Valentine rakastuu häneen ensi silmäykseltä ja
on kovin hämillään. Hän hypistelee hermostuneesti hattuansa ja tekee
pienen koomillisen kumarruksen.)

_Mrs Clandon_. Minä kuulin, että meillä on ilo nähdä teidät tänään
luonamme aamiaisella, Mr Valentine.

_Valentine_. Kiitoksia paljon -- jollei teillä ole mitään sitä vastaan
-- minä tarkoitan, jos olette niin ystävällinen -- (Sisäkölle,
äreästi). Mikäs nyt?

_Sisäkkö_. Isäntä tahtoo puhua teidän kanssanne, herra, ennenkuin
menette ulos.

_Valentine_. Oi, sanokaa hänelle, että minulla on täällä neljä
potilasta. (Clandonit näyttävät hämmästyneiltä, paitsi Philip, joka on
aivan liikkumatta.) Jos hän tahtoisi vain odottaa pari minuuttia, niin
minä -- minä tulen hetken kuluttua häntä puhuttelemaan. (Luottavasti
toivoen että sisäkkö käsittää asian laidan.) Sanokaa, että minulla on
kiire, mutta että minä koetan tulla hänen luoksensa.

_Sisäkkö_ (rauhoittaen). Kyllä, herra. (Menee).

_Mrs Clandon_ (aikoo nousta). Minä pelkään, että me häiritsemme teitä.

_Valentine_. Ette lainkaan. Teidän läsnäolonne on minulle suureksi
hyödyksi. Asian laita on nimittäin se, että minä en ole voinut maksaa
hyyryäni, eikä minulla ole ollut potilaita ennenkuin tänään. Kohtaus
isäntäni kanssa tulee olemaan paljoa mieluisampi, kun hän huomaa, että
liikkeeni on silminnähtävästi lisääntynyt.

_Dolly_ (suutuksissaan). Kuinka te olette tyhmä, kun kerrotte
tuollaista! Ja me kun juuri sanoimme, että te olette hyvin etevä ja
arvossapidetty hammaslääkäri.

_Mrs Clandon_ (kauhuissaan). Oi, Dolly, Dolly! Rakas lapsi, kuinka sinä
olet niin tahditon? (Valentinelle). Voitteko suoda anteeksi, että minun
lapseni ovat niin sivistymättömiä, Mr Valentine?

_Valentine_. Ei se merkitse mitään, minä olen jo tottunut heihin. Onko
liikaa, jos pyydän teitä odottamaan viisi minuuttia, jotta pääsen
isännästäni eroon?

_Dolly_. Älkää viipykö kovin kauan. Meidän on nälkä.

_Mrs Clandon_ (taas nuhdellen). Dolly, rakas!

_Valentine_ (Dollylle). Olkaa huoleti. (Mrs Clandonille). Kiitos, en
minä viivy kauan. (Hän vilkaisee Gloriaan aikoessaan lähteä. Gloria
katsoo vakavasti häneen. Valentine tulee hämilleen.) Minä -- ää -- hm
-- kiitoksia paljon. (Hänen onnistuu vihdoin päästä ulos huoneesta;
mutta se käy varsin surkealla tavalla.)

_Philip_. Huomasitteko? (Viittaa Gloriaan). Rakastunut ensi näkemältä.
Uusi päänahka kokoelmiasi varten, Gloria.

_Mrs Clandon_. Sh-sh, Phil. Hän voi kuulla mitä sinä sanot.

_Philip_. Kaikkea vielä! (Valmistautuu ikävään kohtaukseen.) Kuulehan
äiti! (Hän ottaa tuolin työpöydän äärestä ja käy juhlallisesti istumaan
keskelle lattiaa, matkien Valentinea. Dolly, joka huomaa että hänen
paikkansa operatsionituolin astimella ei sovi hetken juhlallisuuteen,
nousee ylös ja näyttää nenäkkäältä ja järkähtämättömältä. Hän menee
ikkunan luo ja asettuu selin kirjoituspöytään, nojaten käsillään
siihen. Mrs Clandon katselee heitä, ihmetellen mitä on tulossa. Gloria
tulee tarkkaavaiseksi, Philip ojentaa vartaloaan, laskee kätensä
polvilleen ja aloittaa). Dolly ja minä olemme keskustelleet monesta
asiasta viime aikoina, ja minusta näyttää, ottaessani lukuun
ihmistuntemukseni -- meistä tuntuu, että (puhuu alleviivaamalla ja
katkonaisesti) -- sinä et pane kyllin suurta arvoa siihen
tosi-asiaan --

_Dolly_ (hypähtää istumaan pöydän laidalle). Että me olemme
täysikasvuisia.

_Mrs Clandon_. Vai niin. Missä suhteessa olen antanut teille syytä
valitukseen?

_Philip_. No niin, on olemassa asioita, joiden suhteen sinä meidän
mielestämme voisit osoittaa meille suurempaa luottamusta.

_Mrs Clandon_ (nousee. Se lempeys, joka hänen iälleen on ominainen, on
äkkiä kadonnut ja sen sijaan hän tuntuu nyt merkillisen ärtyneeltä,
sekä arvokkaalta että itsepäiseltä, sekä naiselliselta että
järkähtämättömältä, niinkuin sopii naisasian-ajajalle). Phil, maltahan!
Muista mitä aina olen opettanut sinulle. On olemassa kahdenlaista
perhe-elämää, Phil; ja sinun ihmistuntemuksesi perustuu vain toiseen
niistä. (Juhlallisesti). Se elämä, jonka sinä tunnet, perustuu
molemminpuoliseen kunnioitukseen, jossa jokainen perheen jäsen on
toisista riippumaton ja vapaa, jossa toiset eivät sekaannu toisten
yksityisiin asioihin. (Hän panee varsinkin painaa tähän viimeiseen
osaan lausetta.) Ja koska sinulla aina on ollut tällainen vapaus, niin
sinun mielestäsi se on niin luonnollinen asia, ettet sinä pane siihen
mitään arvoa. Mutta (purevalla terävyydellä). onpa sitä toisenlaistakin
perhe-elämää: elämää, jossa miehet avaavat vaimojen kirjeet ja vaativat
heitä tekemään tiliä jokaisesta pennistä, jonka he kuluttavat ja
jokaisesta hetkestä päivässä. Missä vaimot kohtelevat samalla tavalla
lapsiansa; missä ei ainoakaan huone ole yksityinen, eikä ainoakaan
hetki pyhä; missä velvollisuus, tottelevaisuus, rakkaus, koti, siveys
ja uskonto ovat sietämättömiä tyranneja ja koko elämä on rangaistusten
ja valheitten, sorron ja kapinan, mustasukkaisuuden ja epäilysten ja
syytösten alituista kiertokulkua, -- ah, en voi selittää sitä teille:
kaikeksi onneksi te ette tiedä siitä mitään. (Käy istumaan
hengästyneenä. Gloria on astunut hänen luokseen säihkyvin silmin, yhtä
harmistuneena kuin hänkin.)

_Dolly_ (aivan kylmästi). Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan
vanhemmat, luku vapaudesta, hiukan sieltä ja täältä.

_Mrs Clandon_ (taputtaa häntä hellästi olkapäälle, hyvillään hänen
pilkastansakin). Rakas Dolly: jospa tietäisit kuinka iloinen minä olen,
että se sinulle on vain leikkiä, vaikka se minulle onkin katkerinta
vakavuutta. (Päättävämmin, kääntyen Philin puoleen). Phil: minä en
koskaan sekaannu sinun yksityisiin asioihisi. Aiotko nyt tehdä
kysymyksiä minulle?

_Philip_. Minä pidän velvollisuutenani sanoa sinulle, että se asia,
josta haluan puhua, koskee yhtä paljon sinua kuin meitä.

_Dolly_. Sitä paitsi ei ole hyödyllistä hautoa mielessään kaikenlaisia
asioita. Sen sinä olet tehnyt, äiti, mutta sinä näet nyt, millä tavalla
ne ovat puhjenneet minussa esiin.

_Mrs Clandon_. Minä näen, että te tahdotte kysyä jotakin. No, kysykää
siis.

_Dolly_ ja _Philip_ (aloittavat yhtä aikaa). Kuka -- (He keskeytyvät).

_Philip_. Kuuleppa Dolly, minäkö hoidan tätä asiaa vai sinä?

_Dolly_. Sinä saat puhua.

_Philip_. Ole sitten vaiti. (Dolly tottelee.) Kysymys on aivan
yksinkertainen. Kun norsunluunkaivertaja --

_Mrs Clandon_ (moittien). Phil!

_Philip_. Hammaslääkäri on ruma sana. Norsunluun ja kullankaivertaja
kysyi meiltä, olemmeko me Mr Densmore Clandonin lapsia Newbury
Hallista. Seuraten niitä määräyksiä, joita annetaan teoksessa
Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytös sekä sinun persoonallisia
neuvojasi, että tarpeettomat valheet ovat supistettavat mahdollisimman
vähäisiksi, me vastasimme totuudenmukaisesti, ettemme sitä tienneet.

_Dolly_. Emmehän me sitä tiedäkkään.

_Philip_. Sh! Seurauksena siitä oli se, että kitalaen arkkitehti ei
tahtonut ottaa vastaan kutsuamme aamiaiselle, vaikka minä epäilen,
ettei hän kahtena viime viikkona ole nauttinut muuta kuin teetä ja
voileipää. Minun ihmistuntemukseni vie minut siihen johtopäätökseen,
että meillä on ollut isä, ja että sinä luultavasti tiedät, kuka hän
oli.

_Mrs Clandon_ (jälleen kiihtyneenä). Seis, Phil. Sinun isäsi ei
merkitse sinulle mitään, eikä myöskään minulle. (Kiivaasti). Ja se
riittää. (Kaksoiset ovat ääneti, mutta tyytymättömiä. He näyttävät
noloilta. Gloria, joka on tarkasti seurannut keskustelua, tarttuu
puheeseen.)

_Gloria_ (lähestyen). Äiti: meillä on oikeus saada se tietää.

_Mrs Clandon_ (nousee ja kääntyy häneen). Gloria! "Meilläkö!" Mitkä
"me?"

_Gloria_ (varmasti). Meillä kolmella. (Hänen ääntään ei voi väärin
käsittää: ensi kertaa hän uskaltaa mitellä voimiaan äitinsä kanssa.
Kaksoiset menevät heti vihollisen puolelle.)

_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Sinun suussasi "me" tarkoitti aina
ennen sinua ja minua, Gloria.

Philip (nousee päättävästi ylös ja asettaa pois tuolin). Me loukkaamme
sinua: jätetään sikseen koko juttu. Me emme luulleet, että sinä panisit
siihen niin suurta huomiota. Minä en huoli tietää mitään.

_Dolly_ (hyppää alas pöydältä). En minäkään. Oi, äiti, älä näytä noin
onnettomalta. (Katsoo äkäisesti Gloriaan.)

_Mrs Clandon_ (pyyhkii nopeasti silmiään nenäliinallaan ja käy taas
istumaan). Kiitos, rakkaani, kiitos Phil.

_Gloria_ (kylmästi). Meillä on oikeus saada se tietää, äiti.

_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Ah! Sinä siis vaadit.

_Gloria_. Onko sinun tarkoituksesi, ettemme me koskaan saisi sitä
tietää?

_Dolly_. Gloria, älä viitsi. Se on raakaa.

_Gloria_ (tyynellä halveksumisella). Mitä hyötyä on heikkoudesta?
Näethän nyt miten tämän hammaslääkärin luona kävi, äiti. Samaa
minullekin on tapahtunut.

_Mrs Clandon_, Dolly, Philip (kaikki yhdessä). Mitä sinä tarkoitat? Oi,
kerro! Mitä sinulle on tapahtunut?

_Gloria_. Oi, ei mitään merkillistä. (Hän kääntyy pois heistä ja astuu
nojatuolin luo uunin ääreen, käy siihen istumaan, melkein selin
toisiin. Kun toiset odottavat kiihkeästi, niin hän lisää olkansa takaa,
tarkoin harkitulla väliäpitämättömyydellä). Laivalla ensimäinen
perämies kunnioitti minua kosimisellaan.

_Dolly_. Eipä, minuapa hän kosi.

_Mrs Clandon_ Ensimäinen perämieskö! Puhutko sinä täyttä totta, Gloria?
Mitä sinä hänelle vastasit? (Oikaisee). Suo anteeksi: minulla ei ole
oikeutta kysyä sitä sinulta.

_Gloria_. Vastaus on varsin yksinkertainen. Nainen, joka ei tiedä, kuka
hänen isänsä on, ei voi ottaa vastaan sellaista tarjoumusta.

_Mrs Clandon_. Luultavasti sinä et tahtonutkaan sitä ottaa vastaan?

_Gloria_ (kääntyy hiukan ja puhuu kovemmalla äänellä). En; mutta
oletappas, että minä olisin halunnut!

_Philip_. Katsoitko sinä asiaa samalta kannalta, Dolly?

_Dolly_. En. Minä suostuin.

_Gloria_, Mrs Clandon, Philip (kaikki huutavat yhtä aikaa). Suostuitko
sinä! Dolly! No mutta!

_Dolly_ (naiivisti). Näyttikö hän sitten niin typerältä?

_Mrs Clandon_. Mutta miksi sinä sen teit, Dolly?

_Dolly_. Lystin vuoksi. Hän sai ottaa mitan sormestani sormusta varten.
Sinä olisit tehnyt varmaan aivan samoin.

_Mrs Clandon_. Ei, Dolly, sitä minä en olisi tehnyt. Asian laita oli
se, että ensimäinen perämies kosi myös minua, ja minä vastasin hänelle,
että hän voisi säästää sanansa nuoremmille naisille, joita sellainen
huvittaisi. Hän näkyy seuranneen minun neuvoani. (Nousee ja menee uunin
luo). Gloria, olen pahoillani, jos luulet minua heikoksi; mutta minä en
voi sanoa sinulle sitä, mitä sinä haluat tietää. Te olette kaikki liian
nuoret.

_Philip_. Tämä on varsin hämmästyttävä poikkeus Kahdennenkymmenennen
vuosisadan periaatteista.

_Dolly_ (siteeraten). "Vastaa kaikkiin lastesi kysymyksiin, ja vastaa
totuudenmukaisesti, niin pian kuin he ovat siksi vanhat, että he
osaavat kysyä." Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan äitiys --

_Philip_. Sivu yksi.

_Dolly_. Luku yksi --

_Philip_. Ensimäkien lause.

_Mrs Clandon_. Rakkaat lapset: en minä sanonut, että te olette liian
nuoret saadaksenne sitä tietää. Minä sanoin, että te olette liian
nuoret uskoakseni teille sellaisen asian. Te olette kaikki lahjakkaita
lapsia; mutta minä olen iloinen, että te olette vielä hyvin
kokemattomia, ja sen johdosta te ette voisi ymmärtää minua. Minun
elämässäni on ollut sellaisia kokemuksia, joita en voi kertoa
kellekään, joka ei ole itse kokenut jotakin samantapaista. Minä toivon,
että te ette koskaan kypsy vastaanottamaan sellaista luottamusta. Mutta
minä pidän huolta siitä, että te saatte tietää kaiken sen, mitä te
tahdotte. Oletteko te sitten tyytyväisiä?

_Philip_. Vieläkin uusi vääryys, Dolly.

_Dolly_. Me emme muka voisi ymmärtää sinua!

_Gloria_ (nojautuu eteenpäin tuolissaan ja katselee vakavasti
äitiinsä). Äiti: en minä tarkoittanut, etten tahtoisi ymmärtää sinua!

_Mrs Clandon_ (hellästi). Tietysti et, rakkaani. Etkö luule, että minä
sen ymmärrän!

_Gloria_ (nousee). Mutta äiti --

_Mrs Clandon_ (vetäytyy hiukan taaksepäin). Niin?

_Gloria_ (itsepäisesti). Se on hullutusta kun väität, ettei meidän
isämme merkitsisi meille mitään.

_Mrs Clandon_ (ärsytettynä äkilliseen päätökseen). Muistatko sinä
isääsi?

_Gloria_ (miettivästi, ikäänkuin tuo muisto olisi mieluisa). En ole
siitä aivan varma. Mutta luulen.

_Mrs Clandon_ (katkerasti). Sinä et ole varma?

_Gloria_. En.

_Mrs Clandon_ (levollisesti ja varmasti). Gloria, jos minä joskus
olisin lyönyt sinua (Gloria säpsähtää: Phil ja Dolly tuntevat
epämieluisaa kiihtymystä: kaikki kolme tuijottavat häneen, kun hän
jatkaa häikäilemättä) -- lyönyt sinua tahallani, varta vasten
tehdäkseni sinulle pahaa, lyönyt sinua piiskalla, jonka aivan sitä
varten olisin ostanut! Luuletko sinä, että se pysyisi sinun mielessäsi?
(Gloria päästää inhon huudahduksen.) Se olisi ollut sinun viimeinen
muistosi isästäsi, jollen minä olisi riistänyt sinua häneltä. Minä olen
pitänyt hänet erillään sinun elämästäsi: pidä sinä nyt hänet erillään
minusta. (Gloriaa värisyttää, hän peittää hetkeksi kasvonsa käsiinsä.
Kun hän kuulee jonkun lähestyvän ovea, niin hän kääntyy pois ja on
katselevinaan kirjojen nimiä kirjahyllyllä. Mrs Clandon käy sohvaan
istumaan. Valentine palaa takaisin.)

_Valentine_. Toivottavasti en ole antanut teidän odottaa kovin kauan.
Minun isäntäni on todellakin merkillinen ihminen.

_Dolly_ (kiihkeästi). Oi, kertokaa. Kuinka kauan hän lupasi odottaa
hyyryä?

_Mrs Clandon_ (tuskissaan tyttärensä käytöksestä). Dolly, Dolly, rakas
Dolly! Et sinä saa tuolla tavalla kysyä.

_Dolly_ (teeskennellen ujoutta). Suokaa anteeksi. Mutta kerrottehan te
kuitenkin, Mr Valentine?

_Valentine_. Ei ollut puhettakaan hyyrystä. Häneltä on taittunut
hammas; ja hän pyysi minua katsomaan sitä ja tulemaan sitten
aamiaiselle hänen kanssansa.

_Dolly_. Käskekää hänet sitten heti tänne ja vetäkää pois hammas;
sitten me otamme hänet mukaan aamiaiselle. Antakaa tytön mennä häntä
hakemaan. (Hän juoksee kellon luo ja soittaa kiihkeästi. Sitten äkkiä
epäillen, hän kääntyy Valentinen puoleen ja lisää). Toivottavasti hän
on arvokas -- oikein arvokas henkilö?

_Valentine_. On kyllä. Ei lainkaan minun kaltaiseni.

_Dolly_. Rehellinenkö sielu? (Mrs Clandon vetää hiukan henkeään, mutta
hänen vastustusvoimansa on aivan lopussa.)

_Valentine_. Rehellinen sielu!

_Dolly_. Menkää sitten häntä hakemaan.

_Valentine_ (katselee epäillen Mrs Clandoniin). Olen varma siitä, että
hän olisi hyvin mielissään, jos -- jos --?

_Mrs Clandon_ (nousee ja katselee kelloaan). Olen hyvin iloinen, jos
ystävänne tahtoo tulla kanssamme aamiaiselle; mutta nyt minulla ei enää
ole aikaa odottaa: olen luvannut tavata erästä vanhaa ystävääni
hotellissa neljännestä vailla yksi; en ole nähnyt häntä siitä saakka
kuin läksin Englannista, kahdeksantoista vuotta sitten. Suotteko
minulle anteeksi?

_Valentine_. Tietysti, Mrs Clandon.

_Gloria_. Tulenko minä sinun kanssasi?

_Mrs Clandon_. Ei, rakkaani. Minä tahdon olla yksin. (Hän menee ulos,
silminnähtävästi vielä varsin huolissaan. Valentine avaa oven ja
saattaa häntä.)

_Philip_ (merkitsevästi Dollylle). Hm!

_Dolly_ (merkitsevästi Philille). Ahaa! (Sisäkkö tulee.)

_Dolly_. Pyytäkää, että vanha herra astuu sisään.

_Sisäkkö_ (hämmästyen). Kuinka?

_Dolly_. Tuo vanha herra, jolla on hammassärkyä.

_Philip_. Talon isäntä.

_Sisäkkö_. Mr Cramptonko, herra?

_Philip_. Onko hänen nimensä Crampton?

_Dolly_ (olkansa takaa, sisäkölle). Pyytäkää Mr Crampstones tänne.

_Sisäkkö_ (oikaisten). Mr Crampton, neiti. (Menee.)

_Dolly_ (toistaa ikäänkuin ulkoläksyä). Crampton, Crampton, Crampton,
Crampton. (Hän käy istumaan kirjoituspöydän ääreen.) Minun täytyy oppia
tuo nimi, muuten jumala tiesi, miksi minä häntä vielä kutsun.

_Gloria_. Phil: voitko sinä uskoa tuollaista hirveää juttua meidän
isästämme -- sitä mitä äiti juuri kertoi?

_Philip_. Oi, sellaisia ihmisiä on paljon. Vanha Chamico aikoinaan löi
vaimoaan ja tytärtään piiskalla.

_Dolly_ (halveksien). Niin, portugalilainen!

_Philip_. Kun on kysymys raaoista ihmisistä, niin ei ole suurta
eroitusta portugalilaisen ja englantilaisen välillä, Dolly. Luota sinä
minun ihmistuntemukseeni. (Hän asettuu entiselle paikalleen uunin luo
ja koettaa näyttää vanhalta ja viisaalta.)

_Gloria_ (katkeralla kaipauksella). Emme me koskaan enää saa leikkiä
vanhaa leikkiämme ja kuvitella mielessämme, millainen meidän isämme on.
Dolly: kaipaatko sinä isääsi -- isää, joka oli niin äärettömän rikas?

_Dolly_. Loruja! Entäs sinun isäsi, tuo vanha yksinäinen mies, jolla
oli niin herkkä, hellä sydän? Hänestä ei taida olla enää paljonkaan
jäljellä, vai mitä?

_Philip_. Tietysti ukko on nyt muuttunut vain turhaksi mielikuvaksi.
(Valentinen ääni kuuluu oven ulkopuolelta.) Hiljaa: hän tulee.

_Gloria_ (hermostuneesti). Kuka?

_Dolly_. Chalkstones.

_Philip_. Hiljaa. (He muuttuvat taas käytökseltään hienoiksi. Phil
lisää hiljaisella äänellä Glorialle). Jos hän kelpaa aamiaiselle, niin
minä nyökkään päätä Dollylle; ja jos Dolly nyökkää sinulle, niin pyydä
häntä heti paikalla.

_Valentine_ palaa takaisin isäntänsä kanssa. Mr Fergus Crampton on noin
kuudenkymmenen-vuotias, pitkä, kova ja jäntevä, suun ympärillä on
itsepäinen, äkäinen, voitonhimoinen piirre, ääni on äreä, mahdikas.
Sitä paitsi hän on hyvin hermostunut ja arkatuntoinen, päättäen hänen
läpinäkyvästä ihostaan ja kapeista käsistään. Siksi hän on vaivattu
siitä vastenmielisyydestä, jota muut tuntevat häntä kohtaan kun hän on
pahalla tuulella ja itsepäinen. Tämä käy ilmi hänen tuskallisesta,
loukkaantuneesta katseestaan, hänen äänensä valittavasta sävystä, siitä
kiusallisesta pelon tunteesta, etteivät muut ehkä halua häntä
seuraansa, ja alituisesta, jos kohta epäonnistuneesta yrityksestään
peitellä synnynnäistä epäkohteliaisuuttaan ja närkästystään. Hänen
terävistä kulmakarvoistaan ja otsastaan näkyy selvästi, että hän on
ovela mies; hänessä ei ole mitään mikä osoittaisi varattomuutta tai
kauppamiehen itseluottamuksen puutetta: hän on hyvin puettu, ja häntä
voisi luulla varakkaaksi tehtailijaksi, joka on perinyt liikkeensä
kauppias-aristokratiaan kuuluvalta vanhalta perheeltä. Hänen
merensininen takkinsa ei ole tavallista muodinmukaista kuosia. Se ei
ole mikään varsinainen merimiestakki, mutta hiukan sen tapainen, ja
koristeena siinä on kaksi nappiriviä ja leveät käänteet: takki, joka
pikemmin sopisi käytettäväksi veistämössä kuin konttorissa. Hän pitää
Valentinesta, joka ei pane pahakseen hänen järeää käytöstänsä, vaan
kohtelee häntä kunnioituksella, josta tämä on sydämestään kiitollinen.

_Valentine_. Saanko luvan esittää -- Mr Crampton -- Miss Dorothy
Clandon, Mr Philip Clandon, Miss Clandon. (Crampton kumartaa
hermostuneesti. Kaikki kumartavat). Istukaa, Mr Crampton.

_Dolly_ (viittaa operatsionituoliin). Tuo on mukavin kaikista
tuoleista, Mr Ch -- crampton.

_Crampton_. Kiitos; mutta eikö tämä nuori neiti --? (Osoittaa Gloriaa,
joka seisoo lähellä tuolia).

_Gloria_. Kiitos, Mr Crampton: me olemme juuri menossa.

_Valentine_ (työntää hänet tuolin luo leikillisesti mutta varmasti).
Istukaa, istukaa. Te olette väsyksissä.

_Crampton_. No niin, koska minä luultavasti olen vanhin läsnäolevista,
niin -- (Hän lopettaa lauseen istumalla hiukan vaivalloisesti
operatsionituoliin. Sillä välin Phil, joka on tarkastellut häntä hänen
astuessaan lattian yli, nyökkää päätään Dollylle; ja Dolly nyökkää
vuorossaan Glorialle.)

_Gloria_. Mr Crampton: me estämme Mr Valentinea syömästä aamiaista
teidän kanssanne, sillä me olemme pyytäneet häntä tekemään meille
seuraa. Äitini olisi todellakin hyvin iloinen, jos tekin tulisitte
mukaan.

_Crampton_ (kiitollisuudella, katseltuaan häntä hetken aikaa
vakavasti). Kiitoksia. Mielelläni.

_Gloria Dolly Philip_ (kohteliaasti mutisten). Paljon kiitoksia --
Kuinka hauskaa -- Erinomaista --

Keskustelu pysähtyy. Gloria ja Dolly katsovat toisiinsa; sitten
Valentineen ja Philiin. Valentine ja Phil, jotka ovat hämillänsä,
kääntävät katseensa heistä toisiinsa, ja kohdatessaan toistensa katseet
tulevat heti niin hämilleen, että he taaskin katsovat Gloriaan ja
Dollyyn. Lopulta he katsovat kaikki eteensä hyvin hämillänsä. Crampton
katsoo heihin odottaen, että he puhuisivat. Äänettömyys käy
sietämättömäksi.

_Dolly_ (nopeasti, saadakseen vain keskustelun taas käyntiin). Kuinka
vanha te olette, Mr Crampton?

_Gloria_ (kiireesti). Pelkäänpä, että meidän nyt täytyy lähteä, Mr
Valentine. On siis päätetty, että me tapaamme toisemme puoli kaksi.
(Lähenee ovea. Phil seuraa häntä. Valentine menee kellon luo.)

_Valentine_. Puoli kaksi. (Soittaa kelloa.) Paljon kiitoksia. (Hän
saattaa Glorian ja Philin ovelle ja menee ulos heidän kanssaan.)

_Dolly_ (joka sillä välin on livahtanut Mr Cramptonin puolelle).
Antakaa hänen huumata teitä. Se maksaa viisi shillingiä enemmän; mutta
kyllä sitä kannattaakin.

_Crampton_ (huvitettuna). Hyvä on. (Katselee vakavammin häneen).
Vai te tahtoisitte tietää kuinka vanha minä olen. Minä olen
viidenkymmenenseitsemän.

_Dolly_ (painolla). Silta te näytättekin.

_Crampton_ (harmistuneena). Niin, kyllä kai.

_Dolly_. Miksi te katselette minua tuolla tavalla? Onko jotakin
epäkunnossa? (Hän tunnustelee, onko hänen hattunsa suorassa.)

_Crampton_. Te olette jonkun näköinen.

_Dolly_. Kenenkä?

_Crampton_. Te muistutatte ihmeesti minun äitiäni.

_Dolly_ (epäilevästi). Teidän äitiännekö!!! Oletteko aivan varma,
ettette tarkoita tytärtänne?

_Crampton_ (kalpenee äkkiä vihasta). Olen: olen aivan varma, etten
tarkoita tytärtäni.

_Dolly_ (säälivästi). Pakoittaako hammastanne hyvin pahasti?

_Crampton_. Ei, ei laisinkaan. Ei hammas kirvele, Miss Clandon, vaan
vanha muisto.

_Dolly_. Vedättäkää se pois. "Raastakaa juuria myöten pois tuo vanha
muisto": huumaus maksaa viisi shillingiä lisään.

_Crampton_ (kostonhimoisesti). Ei, ei suru. Vaan vääryys, jota minulle
kerran tehtiin. Vääryyttä en voi koskaan unohtaa; enkä sitä tahdokkaan
unohtaa. (Hänen kasvoihinsa tulee leppymätön, katkera ilme.)

_Dolly_ (katselee kriitillisesti häntä). En usko, että te olette meille
oikein mieleen, jos te alatte hautoa niitä vääryyksiä, joita te olette
saanut kärsiä.

_Philip_ (joka huomaamatta on tullut huoneeseen ja hiipinyt Dollyn
taakse). Minun sisareni ei tarkoita mitään pahaa, Mr Crampton, mutta
hän ei ole hienotunteinen. Tule nyt, Dolly! (Hän vetää hänet ovelle.)

_Dolly_ (kuiskaa äänekkäästi). Hän sanoo, että hän on vain
viidenkymmenenseitsemän; hän väittää, että olen aivan hänen äitinsä
näköinen; mutta hän vihaa tytärtään; ja -- (Hänen puheensa keskeytyy,
kun Valentine tulee sisään.)

_Valentine_. Miss Clandon läksi jo edeltä.

_Philip_. Älkää unohtako, puoli kaksi.

_Dolly_. Älkää vetäkö pois kaikkia Mr Cramptonin hampaita, muuten hän
ei voi syödä meidän kanssamme. (He menevät. Valentine astuu
työkalukaappinsa luo ja avaa sen.)

_Crampton_. Mikä hemmoiteltu lapsi, Mr Valentine. Oikea uuden ajan
tuote. Kun minä olin hänen ikäisensä, niin sain koko monta selkäsaunaa,
jotta oppisin käyttäytymään siivosti.

_Valentine_ (ottaa hammaspeilin ja sondin hyllyltä, joka on kaapin
edessä). Mitä te piditte hänen sisarestansa?

_Crampton_. Teitä hän varmaan miellytti enemmän, vai kuinka?

_Valentine_ (ihastuneena). Hän tuntuu minusta -- (Hillitsee itseänsä ja
lisää proosallisesti). Mutta eihän se kuulu tähän. (Hän asettuu
Cramptonin oikean olkapään taakse ja puhuu ammattiäänellä.) Avatkaa
suunne, olkaa hyvä. (Crampton avaa suunsa. Valentine pistää peilin
hänen suuhunsa ja tarkastaa hänen hampaitaan.) Hm! Te olette purrut
poikki tuon hampaan. Mikä vahinko pilata noin kaunista hammasriviä!
Miksi te purette hampain pähkinöitä? (Hän ottaa peilin ulos suusta ja
tulee hänen eteensä puhellakseen hänen kanssansa.)

_Crampton_. Minä olen aina purrut hampain pähkinöitä: mitä varten
ihmisellä muuten olisi hampaat? (Opettavasti). Oikea tapa säilyttää
hampaansa on se, että puree luita ja pähkinöitä niin paljon kuin
mahdollista ja pesee hampaansa joka päivä saippualla -- tavallisella
keltaisella saippualla.

_Valentine_. Saippualla! Miksikä saippualla?

_Crampton_. Minä käytin sitä jo poikana ollessani, siksi että minua
pakoitettiin sitä käyttämään; ja siitä saakka olen seurannut tuota
tapaa. Minulla ei ole koskaan ollut hammassärkyä.

_Valentine_. Eikö saippua teidän mielestänne ole hyvin ilkeätä?

_Crampton_. Minä olen huomannut, että kaikki mikä oli minulle hyväksi,
oli varsin ilkeätä. Mutta minua opetettiin tyytymään siihen, niin,
minua pakoitettiin tyytymään. Ja nyt minä olen tottunut siihen; ja
oikeastaan minä pidänkin siitä mausta, kun saippua on vain hyvää.

_Valentine_ (irvistelee). Te olette varmaan saanut erinomaisen
huolellisen kasvatuksen, Mr Crampton.

_Crampton_ (vihaisesti). Ei minua ainakaan ole hemmoiteltu.

_Valentine_ (hymyilee hiukan itsekseen). Oletteko aivan varma siitä?

_Crampton_. Mitä te tarkoitatte?

_Valentine_. Minä myönnän, että teillä on erinomaisen hyvät hampaat,
mutta olenpa nähnyt yhtä hyviä hemmoitelluillakin ihmisillä. (Hän astuu
työkalukaapin luo ja vaihtaa sondin toiseen.)

_Crampton_. Ei se vaikuta hampaihin vaan luonteeseen.

_Valentine_ (myöntyväisesti). Niin, tietysti, luonteeseen! (Hän jatkaa
työtään.) Avatkaa suutanne vähän enemmän. Hm! Tuo yksi on vedettävä
pois: sitä ei voi pelastaa. (Hän ottaa sondin ulos suusta ja astuu taas
tuolin toiselle puolelle puhellakseen.) Älkää pelätkö: ei se tee
kipeätä. Minä huumaan teidät.

_Crampton_. Loruja! En minä sitä tarvitse. Vetäkää pois vaan! Minun
nuoruudessani opetettiin kestämään tuskia.

_Valentine_. No, jos tahdotte, että se tekee kipeätä, niin samapa se.
Minä voin tuottaa teille niin paljon kipua kuin te haluatte, eikä
teidän tarvitse maksaa mitään lisään siitä hyvästä, minkä se vaikuttaa
teidän luonteeseenne.

_Crampton_ (nousee ylös ja katsoo tuikeasti häneen). Nuori mies: te
ette ole maksanut minulle kuuden viikon hyyryä.

_Valentine_. En olekkaan.

_Crampton_. Voitteko te sen maksaa?

_Valentine_. En.

_Crampton_ (mielissään voitostaan). Tiesinhän sen. Kuinka pian te
luulette voivanne maksaa minulle veikanne, jos te teette pilkkaa
sairaistanne? (Käy jälleen istumaan.)

_Valentine_. Hyvä herra: eivät kaikki minun sairaani ole kehittäneet
luonnettansa saippualla.

_Crampton_ (tarttuu häntä äkkiä käsivarteen kiinni, kun hän aikoo astua
kaappinsa luo). Sitä pahempi heille! Minäpä sanon teille, te ette
ymmärrä minun luonnettani. Jos tulisin toimeen ilman hampaita, niin
antaisin teidän vetää joka ainoan suustani näyttääkseni teille, mitä
karaistu mies voi kestää. (Hän nyökkää päätään Valentinelle paremmaksi
vakuudeksi ja päästää irti hänen käsivartensa.)

_Valentine_ (väliäpitämättömästi). Ja nyt te haluatte tulla vieläkin
enemmän karaistuksi, vai mitä?

_Crampton_. Niin.

_Valentine_ (astuu kellon luo). Isäntänä te olette minusta jo kylliksi
kova. (Crampton vastaa tähän jonkunlaisella leikillisellä murinalla.
Valentine soittaa kelloa ja sanoo iloisesti, ikäänkuin ohimennen,
odottaessaan palvelustyttöä.) Miksikä te ette koskaan ole mennyt
naimisiin, Mr Crampton? Vaimo ja lapset olisivat tehneet teidän
mielenne pehmeämmäksi.

_Crampton_ (odottamattoman kiivaasti). Mitä hittoa se teitä liikuttaa?
(Palvelija ilmestyy ovelle.)

_Valentine_ (kohteliaasti). Olkaa hyvä ja tuokaa hiukan lämmintä vettä.
(Palvelija poistuu; ja Valentine palaa kaapin luo vähääkään
välittämättä Cramptonin kiivaudesta, ja jatkaa keskustelua valitessaan
sopivat pihdit ja asettaessaan ne valmiiksi suukapulan ja juomalasin
viereen.) Te kysytte, mitä hittoa se minua liikuttaa. Katsokaas, minä
olen itse aikonut mennä naimisiin.

_Crampton_ (pilkallisesti). Tietysti, hyvä herra, tietysti. Kun nuori
mies on hävittänyt varansa viimeistä penniä myöten ja hänen isäntänsä
ottaa kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua hänen kalustonsa
takavarikkoon, niin hän menee naimisiin. Olen tehnyt saman huomion jo
ennenkin. No niin, menkää naimisiin; ja vajotkaa kurjuuteen.

_Valentine_. Ei mutta kuulkaa! Mitä te siitä tiedätte?

_Crampton_. Minä en ole poikamies.

_Valentine_. Onko siis olemassa Mrs Cramptonkin?

_Crampton_ (ähkyy vimmasta). On -- kirottu olkoon hän!

_Valentine_ (väliäpitämätlömästi). Hm! Ehkäpä olette myös isä, samoin
kuin puolisokin, Mr Crampton?

_Crampton_. Kolme lasta.

_Valentine_ (kohteliaasti). Kiroatteko te heidätkin, vai mitä?

_Crampton_ (kateellisesti). Ei, hyvä herra. Lapset ovat yhtä paljon
minun kuin hänenkin. (Palvelija tuo sisään lämmintä vettä kannussa.)

_Valentine_. Kiitos. (Hän ottaa kannun hänen kädestään, ja laskee sen
työkalukaapille, jatkaen puheitaan). Minä tahtoisin mielelläni tutustua
teidän perheeseenne, Mr Crampton. (Palvelija menee ulos; ja Valentine
kaataa hiukan vettä juomalasiin.)

_Crampton_. Ikävä kyllä en voi tutustuttaa teitä perheeseeni. Olen
onnellinen voidessani sanoa, etten tiedä missä he ovat, enkä pidä sillä
väliäkään niin kauan kuin he pysyttelevät erillä minusta. (Valentine
kohauttaa olkapäitään ja nostaa kulmakarvojaan ja pistää pihdit
juomalasiin.) Ei teidän tarvitse lämmittää tuota minun tähteni. En minä
pelkää kylmää terästä. (Valentine kumartuu asettaakseen kuntoon
kaasupumpun ja sylinterin, jotka ovat tuolin vieressä.) Mikä raskas
kapine tuo on?

_Valentine_. Oi, ei mikään. Minä ponnistan vaan siihen jalallani, jotta
minulla vetäessä olisi hiukan tukea. (Crampton näyttää vastoin tahtoaan
hätäiseltä. Valentine nousee pystyyn ja asettaa lasin, jossa pihdit
ovat, niin lähelle, että hän helposti ylettyy siihen, ja puhuu yhä
kiusallisen väliäpitämättömästi.) Te siis neuvotte minua, etten menisi
naimisiin, Mr Crampton? (Hän kumartuu tarttuakseen vääntimeen, jonka
avulla tuolia voi kohottaa ja laskea alemmaksi.)

_Crampton_ (ärtyisästi). Minä neuvoisin teitä, että vetäisitte
hampaani pois, ettekä puhuisi minulle vaimostani. Kiiruhtakaa nyt
hiukan. (Hän tarttuu tuolin käsinojiin ja asettuu valmiiksi.)

_Valentine_ (antaa kätensä levätä vääntimellä ja katsoessaan häneen
sanoo). Minäpä vedän tuon hampaan pois niin ettette tunne vähintäkään
kipua. Lyödäänkö vetoa? Kuinka paljosta?

_Crampton_. Kuuden viikon hyyrystänne, nuori ystäväni. Älkää pitäkö
minua pilkkananne.

_Valentine_ (vääntää voimakkaasti tuolin ylös). Olkoon menneeksi!
Oletteko valmis? (Crampton, jonka sormet tuolin nopeasti kohotessa,
ovat irtaantuneet käsinojista, laskee käsivartensa ristiin rinnalle,
istuu jäykkänä ja valmistuu kaikkein pahimpaan. Valentine laskee äkkiä
alas tuolinselän, jotta se muodostaa tylpän kulman.)

_Crampton_ (tarttuu kiinni käsinojiin, kun tuoli kallistuu taaksepäin).
Varokaa, varokaa, minä olen aivan avuton tällaisessa asen --

_Valentine_ (keskeyttää hänet nopeasti pistäen suukapulan hänen
suuhunsa ja tarttuu kiinni kaasukoneen letkun päähän). Pian te olette
vieläkin avuttomampi. (Hän painaa letkun pään Cramptonin nenän ja suun
yli ja kumartuu hänen rintansa yli pitääkseen kiinni hänen päästään ja
hartioistaan. Crampton päästää epäselvän äänen ja koettaa tavoitella
Valentinea, jonka hän luulee seisovan hänen edessään. Hetken aikaa hän
huitoo käsillään ilmaa, sitten ne laskeutuvat raskaasti alas. Hän on
aivan tunnoton. Valentine heittää liian varhaisella ilon huudolla
letkun syrjään, ottaa nopeasti pihdit vesilasista ja -- esirippu
laskeutuu.)



II. NÄYTÖS


Merihotellin penkereellä. Se on laskettu suurilla litteillä kivillä ja
meren puolella on rivi saviruukkujen muotoisia pylväitä, jotka
kannattavat kivistä katosta. Kirkas auringonvalo. Hotellin
yli-edeskäypä asettaa parhaillaan lautasliinoja aamiaispöytään, seisoen
selin mereen; hotelli on hänen oikealla puolellaan, ja vasemmalla,
lähinnä merta, portaat, jotka johtavat alas rantaan. Kun hän katselee
yli penkereen, niin on vasemmalla hänestä keski-ikäinen herra, joka
istuu rautaisella puutarhatuolilla pienen rautapöydän ääressä, pöydällä
on sokeriastia ja sen ympärillä surisee kolme ampiaista. Hän lukee
Standardia suojellen itseään sateenvarjolla auringolta, mikä elokuussa,
näin yhden tienoissa päivällä paahtaa hänen ojossa olevia nilkkojaan.
Vastapäätä häntä, hotellin puolella, on tavallinen puutarhasohva.
Sisäänkäytävä hotellin vieraita varten on keskellä rakennuksen
ulkoseinää; pari potrasta johtaa sinne. Lähellä pilaririviä on puoleksi
piilossa kyökinovi pienen säleportin takana. Pöytä, jonka ääressä
edeskäypä puuhaa, on pitkä; se seisoo poikittain penkereellä, ja siihen
on katettuna viidelle hengelle, kahdelle kummallekin puolen ja yhdelle
pöydän päähän, joka on lähinnä hotellia. Pilareita vastassa on toinen
pöytä vateja ja lautasia varten.

Edeskäypä on tavallaan merkillinen henkilö. Hän on vanha,
harmaahapsinen mies, ulkomuodoltaan varsin hieno. Mies, jonka kasvojen
ilme on niin tyytyväinen ja iloinen, että hänen läsnäollessaan
kunnianhimo tuntuu suorastaan alhaiselta ja mielikuvitus petokselta
itsessään aivan tyydyttävän ja riittävän todellisuuden rinnalla. Hänen
kasvoillaan kuvastuu ilme, mikä on kuvaavaa henkilöille, jotka ovat
lahjakkaita omalla alallaan ja jotka eivät tunne kateutta siksi että he
tietävät kuinka katoava onni on maailmassa.

Herra rautapöydän ääressä ei ole sellaisessa puvussa kuin
kylpylaitoksessa tavallisesti ollaan. Hänellä on yllään lontoolainen
pitkä takki ja hansikkaat kädessä, ja hänen korkea hattunsa on pöydällä
sokeriastian vieressä. Nuo hienot vaatekappaleet, kultasankaiset
silmälasit, joita hän käyttää lukiessaan Standardia, Times hänen
kyynärpäänsä vieressä, joka peittää kokonaan paikkakunnan lehden,
kaikki nämä seikat todistavat hänen arvokkaisuuttansa. Hän on
viidenkymmenen-vuotias, parta ajettu ja tukka lyhyeksi leikattu.
Näyttää siltä, kuin hän varta vasten olisi vetänyt suupielensä alas,
ikäänkuin hän olisi pelännyt niiden pyrkivän ylöspäin ja hän olisi
päättänyt estää niitä sitä tekemästä.

Hänellä on suuret, ulkonevat korvat ja turskan väriset silmät ja hänen
otsansa on voimakas ja avonainen, ikäänkuin hän nuoruudessaan olisi
päättänyt ettei hän koskaan poikkea totuudesta, ei anna lahjoa itseään,
käyttäytyy aina jalomielisesti, vaikkei hän ole voinutkaan
täydellisesti sulattaa itseensä näitä ominaisuuksia. Hän ei tee sentään
naurettavaa vaikutusta. Hänessä ei ole vähintäkään typeryyden eikä
tahdonheikkouden merkkiä: päin vastoin, jokainen on valmis ensi
hetkessä olettamaan, että hänellä on tavallista enemmän ammattitaitoa.
Parasta aikaa hän nauttii niin suuresti kauniista ilmasta ja merestä,
ettei hän ole kärsimätön, mutta hän on jo lukenut kaikki uutiset
sanomalehdistään eikä jäljellä ole enää muuta kuin ilmoitukset, jotka
ovat siksi kuivia, etteivät ne voi houkutella häntä jatkamaan.

_Herra_ (haukoittelee ja laskee lehden kädestään). Kippari!

_Edeskäypä_. Mitä saa luvan olla? (Tulee hänen luokseen.)

_Herra_. Oletteko aivan varma siitä, että Mrs Clandon palaa ennen
aamiaista?

_Edeskäypä_. Aivan vannaan, herra. Hän sanoi teidän tulevan neljännestä
vailla yksi. (Herra, joka rauhoittuu heti kuullessaan edeskäyvän äänen,
katselee häntä haluttomasti hymyillen. Ääni on hiljainen, sävyltään
lempeä ja soinnukas, joka tekee tavallisimmankin huomautuksen
mieltäkiinniltäväksi. Hän puhuu huolellisesti ja hyvin, tekemättä
kieliopillisia virheitä ja käyttämättä epähienoja puheenparsia. Hän
katsoo kelloaan ja jatkaa). Kello ei ole vielä niin paljon, herra.
Seitsemäntoista minuuttia vailla yksi. Siis kahden minuutin perästä,
herra. Kaunis ilma tänään!

_Herra_. On kyllä. Erinomaisen virkistävää, Lontooseen verraten.

_Edeskäypä_. Niin, herra. Kaikki vieraat sanovat samaa, herra. Erittäin
miellyttäviä ihmisiä, Mrs Clandon ja hänen perheensä.

_Herra_. Pidättekö te heistä?

_Edeskäypä_. Kyllä, herra. He ovat vapaita ja miellyttäviä
käytökseltään, herra, hyvin miellyttäviä, todellakin. Varsinkin nuori
neiti ja herra.

_Herra_. Miss Dorothea ja Mr Philip, jollen erehdy?

_Edeskäypä_. Niin, herra. Kun nuori neiti pyytää tai sanoo jotakin,
niin hän puhuu tähän tapaan: "Muistakaa, William, me olemme tulleet
tähän hotelliin teidän tähtenne, siksi että olemme kuulleet, mikä
erinomainen kippari te olette." Nuori herra sanoi minulle, että
muistutan hänen isäänsä (herra hätkähtää) ja hän toivoi, että
kohtelisin häntä ikäänkuin olisin hänen isänsä. (Hyväilevällä
äänensävyllä). He ovat erinomaisen hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä!

_Herra_. Tekö olisitte hänen isänsä näköinen! (Nauraa sille
ajatukselle.)

_Edeskäypä_. Oi, herra, ei heidän puheitaan pidä käsittää vakavalta
kannalta. Jos se olisi totta, herra, niin nuori neitikin olisi
huomannut yhtäläisyyttä.

_Herra_. Eikö hän sitten huomannut?

_Edeskäypä_. Ei, herra. Hän väitti, että muistutin Shakespearen
muotokuvaa Stratfordin kirkossa, herra. Siksi hän nimittää minua
Williamiksi, herra. Minun oikea nimeni on Walter, herra. (Hän kääntyy
mennäkseen takaisin pöydän luo, mutta näkee Mrs Clandonin lähestyvän
pengertä portaita myöten rannan puolelta.) Tässä on Mrs Clandon, herra.
(Mrs Clandonille tuttavallisella äänellä, olematta kuitenkaan liian
tutunomainen.) Eräs herra odottaa teitä, rouva.

_Mrs Clandon_. Kaksi muuta herraa tulee vielä aamiaiselle, William.

_Edeskäypä_. Hyvä, rouva. Kiitos, rouva. (Menee hotelliin. Mrs Clandon
astuu etualalle etsien vierastaan, mutta menee pöydän ääressä istuvan
herran ohi tuntematta häntä.)

_Herra_ (katselee häntä tarkasti sateenvarjonsa alta). Ettekö te tunne
minua?

_Mrs Clandon_ (ihmeissään, katsoo tutkivasti häneen). Oletteko te Finch
McComas?

_M'Comas_. Ettekö voinut arvata sitä? (Hän sulkee sateenvarjonsa;
laskee sen syrjään; ja asettuu hänen eteensä kädet lanteilla ikäänkuin
tarkastamista varten.)

_Mrs Clandon_. Totta tosiaan, tehän se todellakin taidatte olla. (Hän
ojentaa hänelle kätensä. Kädenpuristus osoittaa, että he ovat vanhoja
ystäviä, jotka kauan ovat olleet erossa.) Minne teidän partanne on
joutunut?

_M'Comas_ (leikillisen juhlallisesti). Tahtoisitteko te käyttää
parrakasta asianajajaa?

_Mrs Clandon_ (osoittaen silkkihattua pöydällä). Onko tuo teidän
hattunne?

_M'Comas_. Tahtoisitteko te käyttää huopahattuista asianajajaa?

_Mrs Clandon_. Kaikkina näinä kahdeksanatoista vuotena olen minä
ajatellut teitä parrakkaana, huopahattu päässä. (Hän käy istumaan
puutarhatuolille. McComas käy entiselle paikalleen.) Käyttekö te vielä
Keskusteluklubin kokouksissa?

_M'Comas_ (juhlallisesti). Minä en nykyään käy missään kokouksissa.

_Mrs Clandon_. Finch: minä ymmärrän. Te olette talttunut.

_M'Comas_. Ettekö muka tekin?

_Mrs Clandon_. En vähääkään.

_M'Comas_. Onko teillä yhä entiset mielipiteenne?

_Mrs Clandon_. Yhtä järkähtämättömästi kuin ennenkin.

_M'Comas_. Siunaa ja varjele! Ja oletteko te vielä yhtä halukas
pitämään julkisia puheitakin sukupuolestanne huolimatta? (Mrs Clandon
nyökkää). Vaaditteko yhä naiselle omistusoikeutta? (Hän nyökkää
taaskin.) Ja puolustatte Darwinin käsityskantaa lajien alkuperästä ja
John Stuart Millin essaykirjoitusta vapaudesta? (Nyökkäys). Luette
Huxleyn, Tyndallin ja George Eliotin teoksia (kolme nyökkäystä); ja
vaaditte akatemiallisia arvoasteita, virkoja ja yleistä äänioikeutta
naisille yhtä hyvin kuin miehillekin?

_Mrs Clandon_ (päättävästi). Kyllä. En ole väistynyt tuumankaan vertaa;
ja minä olen kasvattanut Glorian jatkamaan työtäni. Siinä syy, miksi
olen palannut takaisin Englantiin. Minä tunsin, ettei minulla ollut
oikeutta elävältä haudata häntä Madeiraan -- Helenan saarelleni, Finch.
Kyllä kai hänet pakoitetaan vaikenemaan samoin kuin minutkin, mutta
siihen hän on valmistunut.

_M'Comas_. Pakoitetaan vaikenemaan! Rakas rouva, ei yksi ainoakaan
noista mielipiteistä estä häntä nykyään menemästä naimisiin vaikkapa
arkkipiispan kanssa. Te moititte juuri äsken minua siitä, että olen
talttunut. Te olitte väärässä! Minä pidän kiinni vanhoista
mielipiteistämme yhtä tiukasti kuin ennenkin. En käy kirkossa; enkä ole
siellä käyvinänikään. Minä tunnustan olevani se mikä minä olen,
radikaali filosofi, joka puolustaa vapautta ja yksilön oikeutta,
niinkuin mestarini, Herbert Spencer on opettanut minua. Koetetaanko
minua saada vaikenemaan? Ei ensinkään. Ihmiset suvaitsevat minua
niinkuin vanhaa ukkorähjää. Minuun ei panna mitään huomiota siksi,
etten ole suostunut kumartamaan sosialismille.

_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Sosialismille!

_M'Comas_. Niin, sosialismille. Siihen Miss Gloria vajoaa korviaan
myöten kuukauden kuluttua, jos te päästätte hänet täällä valloilleen.

_Mrs Clandon_ (painolla). Mutta minä voin todistaa hänelle, että
sosialismi on väärä oppi.

_M'Comas_ (liikutettuna). Minä, Mrs Clandon, olen kadottanut kaikki
nuoret oppilaani todistamalla sitä samaa. Olkaa varovainen siinä mitä
teette: antakaa hänen kulkea omia teitään. (Hiukan katkerasti). Me
olemme vanhanaikuisia: maailman mielestä me olemme jääneet toisista
jälkeen. On yksi ainoa paikka enää koko Englannissa, jossa meitä
pidettäisiin edistyneinä.

_Mrs Clandon_ (pilkallisesti ja epäilevästi). Kirkossa ehkä?

_M'Comas_. Ei: vaan teatterissa. Mutta nyt asiaan! Miksi te kutsuitte
minut tänne?

_Mrs Clandon_. No niin, osittain siksi, että halusin nähdä teitä --

_M'Comas_ (leikillisesti ja hiukan pilkallisesti). Kiitoksia.

_Mrs Clandon_. -- ja osittain siksi, että pyytäisin teitä selittämään
kaikki lapsille. He eivät tiedä mitään; ja nyt kun olemme palanneet
Englantiin, en mitenkään enää voi salata sitä heiltä. (Kiihkeästi).
Finch: minä en saa sitä itse heille sanotuksi. Minä -- (Hän keskeytyy,
kun kaksoiset ja Gloria tulevat. Dolly tulee kovaa kyytiä portaita
ylös, juoksee kilpaa Philin kanssa, joka juoksee samalla erinomaisen
nopeasti ja arvokkaasti, mutta arvokkaisuutensa vuoksi hän ei
kuitenkaan ennätä ensin perille, vaan Dolly, joka hyökkää äidin luo ja
kiihkeydessään melkein kaataa kumoon puutarhasohvan.)

_Dolly_ (hengästyneenä). Kaikki on järjestyksessä; äiti. Hammaslääkäri
tulee; ja hän tuo mukanaan vanhan herran.

_Mrs Clandon_. Dolly kulta, etkö huomaa Mr McComasia? (McComas nousee
hymyillen.)

_Dolly_ (hänen kasvonsa venyvät pitkiksi ja osoittavat suurta
pettymystä). Mitä? Missä ovat teidän kauniit kiharanne?

_Philip_ (yhtyen lämmöllä hänen puheeseensa). Ja missä partanne? Kaapu,
koko runollinen ulkomuotonne?

_Dolly_. Oi, Mr McComas, te olette aivan pilannut itsenne. Miksi ette
odottanut kunnes me olisimme tavanneet teitä?

_M'Comas_ (hämmästyy ensin, mutta turvautuu huumoriinsa voidakseen
kestää hyökkäystä). Siksi ettei asianajaja voi antaa tukkansa olla
kahdeksantoista vuotta leikkaamatta.

_Gloria_ (McComasin toiselta puolelta). Hyvää päivää, Mr McComas! (Hän
kääntyy ja Gloria tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä katsoen häntä
suoraan ja vakavasti silmiin.) Kuinka hauska saada tavata teitä
vihdoinkin.

_M'Comas_. Tämä on kai Miss Gloria, eikö totta? (Gloria hymyilee
myöntävästi ja irroittaa kätensä puristaen vielä uudestaan Mr McComasin
kättä. Hän vetäytyy sitten puutarhatuolin taakse, nojautuen sen
selkänojaan Mrs Clandonin takana). Entäs tämä nuori herra?

_Philip_. Minut ristittiin varsin proosallisena hetkenä. Nimeni -- --

_Mrs Clandon_ (moittivasti). Rakas lapsi, älä ole tyhmä. Kaikki on
heille täällä niin uutta, että he ovat tulleet aivan villeiksi.
Luulevat voivansa tehdä pilkkaa jokaisesta englantilaisesta, jonka he
kohtaavat.

_Dolly_. Niin, miksikä ei: se ei ole meidän syymme.

_Philip_. Minun ihmistuntemukseni on varsin suuri, Mr McComas; mutta
minusta on aivan mahdotonta käsittää tämän saaren asukkaita vakavalta
kannalta.

_M'Comas_. Minä otaksun, että te olette nuori Philip herra. (Tarjoo
kätensä.)

_Philip_ (tarttuu Mr McComasin käteen ja katsoo vakavasti häneen). Minä
olin nuori Philip herra -- olin monen monta vuotta; aivan niinkuin
tekin kerran olitte nuori Finch herra. (Hän puristaa kerran hänen
kättänsä ja päästää sen irti; sitten hän kääntyy pois huudahtaen
miettivästi). Kuinka kummallista ajatella poikavuosiaan! (Mr McComas
katsoo hänen jälkeensä kaikkea muuta kuin hyvillään.)

_Dolly_ (Mrs Clandonille). Onko Finch saanut ryypyn?

_Mrs Clandon_ (moittien). Rakkaani: Mr McComas syö aamiaista meidän
kanssamme.

_Dolly_. Oletko tilannut aamiaista seitsemälle? Älä unohda vanhaa
herraa.

_Mrs Clandon_. En minä ole unohtanut häntä, armaani. Mikä oli hänen
nimensä?

_Dolly_. Chalkstones. Hän tulee puoli kaksi. (Mr McComasille). Olemmeko
me sellaisia kuin te kuvittelitte mielessänne?

_Mrs Clandon_ (vakavasti, vieläpä hiukan varmastikin). Dolly: Mr
McComasilla on jotakin tärkeämpää sanottavaa teille. Lapset: minä olen
pyytänyt vanhaa ystävääni vastaamaan siihen kysymykseen, jonka te
teitte minulle tänä aamuna. Hän on teidän isänne ystävä samoin kuin
minunkin; ja hän kertoo teille minun avioliittotarinani paremmin kuin
mitä minä voisin sitä tehdä. Gloria: oletko tyytyväinen?

_Gloria_ (vakavana ja tarkkaavana). Mr McComas on hyvin ystävällinen.

_M'Comas_ (hermostuneesti). En ensinkään, neiti Gloria, en ensinkään.
Tämä tulee niin äkkiä, etten ole yhtään voinut valmistua siihen --
hm --

_Dolly_ (epäillen). Emme me tarvitsekkaan mitään valmistusta.

_Philip_. Sanokaa meille totuus!

_Dolly_ (painolla). Aivan suoraan!

_M'Comas_ (loukkaantuneena). Minä toivon, että otatte vakavasti sen,
mitä nyt aion teille sanoa.

_Philip_ (hyvin vakavasti). Toivoakseni se on sen arvoista. Minun
ihmistuntemukseni ei anna minulle paljon toiveita.

_Mrs Clandon_. Phil --

_Philip_. Niin, äiti, hyvä, on. Anteeksi, Mr McComas, älkää välittäkö
meistä!

_Dolly_ (sovinnollisesti). Meidän tarkoituksemme on hyvä.

_Mrs Clandon_. Olkaa vaiti molemmat!

_Dolly_ puristaa huulensa kiinni, McComas ottaa tuolin aamiaispöydän
äärestä, asettaa sen pienen pöydän ja sohvan väliin, jotta Dolly joutuu
hänen oikealle ja Philip hänen vasemmalle puolellensa sekä käy istumaan
ikäänkuin hän aikoisi puhua pitkältä. Clandonin perhe katselee häntä
suurella jännityksellä.

_M'Comas_. Hm! Teidän isänne --

_Dolly_. Kuinka vanha hän on?

_Philip_. Sh!

_Mrs Clandon_ (lempeästi). Rakas Dolly, älkäämme keskeyttäkö Mr
M'Comasia!

_M'Comas_ (painolla). Kiitos, Mrs Clandon, kiitos! (Dollylle). Teidän
isänne on viidenkymmenenseitsemän vuoden vanha.

_Dolly_ (hypähtää pystyyn, kiihkoissaan). Viidenkymmenenseitsemän!
Missä hän asuu?

_Mrs Clandon_ (moittivasti). Dolly, Dolly!

_M'Comas_ (keskeyttää hänet). Antakaa minun vastata siihen kysymykseen,
Mrs Clandon! Vastaus tulee teitä suuresti hämmästyttämään. Hän asuu
tässä kaupungissa. (Mrs Clandon nousee pystyyn hyvin harmistuneena,
mutta käy jälleen sanattomana istumaan. Gloria katselee häntä
hämmästyneenä.)

_Dolly_ (varmasti). Minä tiesin sen. Phil: Chalkstones on meidän
isämme!

_M'Comas_. Chalkstones!

_Dolly_. Oi, Crampstones vai mikä hän on. Hän sanoi, että minä olen
hänen äitinsä näköinen. Minä tiesin, että hän tarkoitti tytärtänsä.

_Philip_ (hyvin vakavasti). Mr McComas: minä en tahdo loukata teitä
millään tavalla, mutta jos teidän tarkoituksenne on käyttää sattumaa
hyväksenne ja uskotella minulle, että Mr Crampton on minun isäni, niin
en usko vähääkään teidän sanojanne.

_M'Comas_. Ja minkä vuoksi, jos saan luvan kysyä?

_Philip_. Siksi, että olen nähnyt tuon herran; hän on aivan sopimaton
ollakseen minun isäni tai Dollyn tai Glorian isä tai äitini mies.

_M'Comas_. Oo, todellako! No niin, hyvä herra, sallikaa minun sanoa
teille, olkoon se teille mieleen tai ei, että hän juuri on teidän
isänne, teidän sisarienne isä ja Mrs Clandonin puoliso. No! Mitä teillä
on siihen sanottavana?

_Dolly_ (irvistellen). Teidän ei tarvitse olla niin paha. Eihän
Crampton ole _teidän_ isänne.

_Philip_. Mr McComas: te olette sydämetön. Te näette täällä perheen,
joka elää erinomaisessa rauhassa ja vapaudessa, siksi että he ovat
isättömiä. Me emme koskaan ole nähneet ainoatakaan sukulaista. Toiset
ihmiset eivät ikänä ole asettaneet meille minkäänlaisia vaatimuksia,
lukuunottamatta vapaasti valitsemiamme ystäviä. Ja nyt te tahdotte
saattaa meidät kaikkein läheisimpään sukulaissuhteeseen miehen kanssa,
jota me emme tunne --

_Dolly_ (kiivaasti). Hirveän vanha mies! (Soimaavasti). Ja te aloititte
aivan kuin teillä olisi ollut varalla oikein kiltti isä!

_M'Comas_ (suuttuneena). Mistä te tiedätte, onko hän hyvä vai paha? Ja
mikä oikeus teillä on valita isäänne? (Kohottaa ääntään). Sallikaa
minun sanoa teille, Miss Clandon, että te olette liian nuori --

_Dolly_ (keskeyttää hänet äkkiä ja kiihkeästi). Malttakaahan: minulta
aivan unohtui! Onko hänellä rahaa?

_M'Comas_. On hänellä koko laillakin rahaa.

_Dolly_ (mielissään). Oi, mitä minä aina sanoin, Phil?

_Philip_. Dolly: ehkäpä me olemme olleet liian nopsat arvostelemaan
vanhusta. Jatkakaa, Mr McComas.

_M'Comas_. Minä en jatka, herra. Olen liian loukkaantunut, liian
hämmästynyt, voidakseni jatkaa.

_Mrs Clandon_ (koettaen hillitä itseään). Finch, ymmärrättekö mistä on
kysymys? Tiedättekö, että lapseni ovat kutsuneet tuon miehen
aamiaiselle ja että hän on täällä hetken kuluttua?

_M'Comas_ (aivan suunnillaan). Mitä! Tarkoitatteko -- käsitänkö oikein
-- onko --

_Philip_ (painolla). Rauhoittukaa, Finch. Ajatelkaa aivan levollisesti
ja rauhallisesti. Hän tulee tänne -- aamiaiselle.

_Gloria_. Kuka meistä sanoo hänelle totuuden? Oletteko ajatellut sitä?

_Mrs Clandon_. Finch: teidän täytyy se sanoa.

_Dolly_. Oi, Finch ei osaa kertoa mitään. Ajatelkaa vain, millä tavalla
hän kertoi meille.

_M'Comas_. Te ette sallineet minun puhua. Minä protesteeraan.

_Dolly_ (tarttuu mielittelevästi häntä käsivarteen kiinni). Rakas
Finch: älkää suuttuko.

_Mrs Clandon_. Gloria, mennään sisään. Hän voi tulla minä hetkenä
hyvänsä.

_Gloria_ (ylpeästi). Älä mene, äiti. Minä en ainakaan mene. Emme me saa
juosta karkuun.

_Mrs Clandon_ (moittivasti). Armaani: emmehän me voi ruveta aamiaiselle
näissä puvuissa. Me palaamme takaisin. Ei huolita turhan päiden
kerskailla. (Gloria hätkähtää ja menee hotelliin sanaakaan sanomatta.)
Tule, Dolly. (Hänen astuessaan hotellin ovea kohti tulee edeskäypä
kantaen tarjottimella lautasia y.m. kahta henkeä varten.)

_Edeskäypä_. Ovatko herrat jo tulleet, rouva?

_Mrs Clandon_. Kaksi tulee vielä, kiitos. He tulevat aivan heti. (Hän
menee hotelliin. Edeskäypä kantaa tarjottimen pöydän ääreen.)

_Philip_. Minulla on hyvä tuuma. Mr McComas: tuo ilmoitus olisi kai
tehtävä hyvin hienotunteisesti, vai kuinka?

_M'Comas_. Tietysti hyvin hienotunteisesti.

_Philip_. Hyvä! Dolly: kuka tänä aamuna oli tavattoman hienotunteinen?

_Dolly_ (ymmärtää heti toisen tarkoituksen, ihastuneena). Niin
tietysti! William!

_Philip_. Aivan niin! (Huutaa). William!

_Edeskäypä_. Heti, herra.

_M'Comas_ (kauhuissaan). Edeskäypä! Malttakaa! Tätä minä en salli.
Minä --

_Edeskäypä_ (astuu Philipin ja McComasin väliin). Kyllä, herra.
(McComasin kasvot muuttuvat tuhan harmaiksi; ja hänen silmänsä tulevat
aivan ilmeettömiksi. Hän käy hämmästyneenä istumaan.)

_Philip_. William: muistatteko, että aamulla pyysin teitä pitämään
minua poikananne?

_Edeskäypä_ (kohteliaan kunnioittavasti). Kyllä, herra. Mitä ikänä te
haluatte, herra.


_Philip_. William: heti isyytenne uran alussa on teille ilmestynyt
kilpailija.

_Edeskäypä_. Teidän oikea isännekö, herra? No, olihan se odotettavissa
myöhemmin tai varhemmin, eikö totta? (Kääntyy ystävällisesti hymyillen
McComasin puoleen.) Tekö se olette, herra?

_M'Comas_ (voittaa hämmästyksensä, suuttuneena). En tietenkään. Minun
lapseni käyttäytyvät paremmin.

_Philip_. Ei, William: tämä herra oli vähällä tulla isäkseni. Hän kosi
äitiäni, mutta sai rukkaset.

_M'Comas_ (vimmoissaan). No, täytyypä minun sanoa --

_Philip_. Hiljaa! Hän on vain meidän perheemme asianajaja. Tunnetteko
te ketään Crampton nimistä tässä kaupungissa?

_Edeskäypä_. Tarkoittaako herra kierosilmäistä Cramptonia, Crooked
Billed ravintolan isäntää?

_Philip_. En tiedä. Finch: onko hän ravintoloitsija?

_M'Comas_ (nousee, kauhistuneena). Ei, ei, ei. Teidän isänne, herra, on
tunnettu venemestari, hyvin etevä mies tällä paikkakunnalla.

_Edeskäypä_ (kunnioittavasti). Oi, suokaa anteeksi, herra, kyllä
tiedän. Oletteko te Mr Cramptonin poika! Hyvä Jumala!

_Philip_. Mr Crampton tulee tänne aamiaiselle.

_Edeskäypä_ (hämillään). Kyllä, herra. (Valtioviisaasti). Eikö hän
tavallisesti aterioitse yhdessä perheensä kanssa, herra?

_Philip_ (painolla). William: hän ei tiedä, että _me_ olemme hänen
lapsiansa. Hän ei ole nähnyt meitä kahdeksaantoista vuoteen. Hän ei
tunne meitä. (Pannakseen vieläkin enemmän painoa sanoihinsa hyppää Phil
rautapöydälle ja tuijottaa edeskäypään huulet yhteenpuristuneina ja
heiluttelee jalkojaan.)

_Dolly_. Me tahtoisimme, että te ilmoittaisitte asian hänelle, William.

_Edeskäypä_. Mutta eiköhän hän arvaa itsekin, kun hän näkee teidän
äitinne, neiti. (Philipin jalat jäykistyvät äkkiä. Hän katselee
edeskäypää ihastunein silmin.)

_Dolly_ (hämmästyneenä). Sitä minä en yhtään ajatellut.

_Philip_. En minäkään. (Laskeutuu alas pöydältä ja kääntyy moittien
McComasin puoleen.) Ettekä tekään!

_Dolly_. Ja kuitenkin te olette asianajaja!

_Philip_. Finch: teidän ammattitaitavuutenne on hämmästyttävä. William:
teidän viisautenne saattaa meidät kaikki häpeämään.

_Dolly_. Te olette tosiaankin toinen Shakespear, William.

_Edeskäypä_. Mitä vielä, herra. Ei siitä kannata puhua, neiti. Hyvä,
jos voin olla teille avuksi, herra. (Hän astuu arasti takaisin
aamiaispöydän luo ja laskee siihen molemmat lisälautaset, toisen pöydän
päähän oven puolelle, toisen sille sivulle, joka on kauimpana
käsipuitteista.)

_Philip_ (tarttuu äkkiä McComasin käsivarteen ja vetää hänet
lähemmäksi hotellia). Finch: tulkaa pesemään käsiänne.

_M'Comas_. Minä olen hyvin suutuksissani ja syvästi loukkaantunut, Mr
Clandon.

_Philip_ (keskeyttää hänet). Kyllä te pian totutte meihin. Tule, Dolly.
(McComas irtautuu hänen käsivarrestaan ja astuu hotelliin. Phil seuraa
hänen jäljessään aivan levollisena.)

_Dolly_ (seuraa heitä ja kääntyy hetkeksi portailla taakseen). Pitäkää
varanne, William. Täällä tapahtuu räjähdys.

_Edeskäypä_. Hyvä, neiti. Voitte luottaa minuun, neiti. (Dolly menee
hotelliin).

_Valentine_ tulee kepein askelin portaita ylös rannan puolelta,
Crampton äreänä hänen kintereillään. Valentinella on kädessä keppi.
Cramptonilla on yllään vaalea päällystakki, joko siksi että hän on
vanha ja viluinen, tai että hän sillä tavalla koettaa lievittää
vanhanmuotisen takkinsa vaikutusta. Hän pysähtyy sen tuolin luo, missä
McComas istui keskellä pengertä, ja nojaa hetken aikaa kättänsä sen
selkää vasten.

_Crampton_. Nuo portaat huimaavat päätäni. (Hän sivelee kädellään
otsaansa.) Minä en ole vieläkään tointunut tuosta helvetillisestä
kaasusta.

Hän astuu puutarhatuolin luo niin että hän istuessaan voi nojata
kyynärpäitään pientä pöytää vasten ja päänsä käsiinsä. Hän tointuu
pian, ja avaa päällystakkinsa napit. Sillä välin Valentine puhuu
edeskäyvän kanssa.

_Valentine_. Edeskäypä!

_Edeskäypä_ (astuu lähemmäksi). Heti, herra.

_Valentine_. Mrs Lanfrey Clandon.

_Edeskäypä_ (tervehtii hymyilevästi). Kyllä, herra. Me odotimme juuri
teitä, herra. Tämä on teidän pöytänne, herra. Mrs Clandon tulee heti
paikalla alas, herra. Nuori herra ja neiti puhuivat juuri äsken teidän
ystävästänne, herra.

_Valentine_. Todellako!

_Edeskäypä_ (iloisesti). Kyllä, herra. He ovat niin iloisia, herra, ja
aina heillä on lystillisiä päähänpistoja. (Nopeasti Cramptonille, joka
on noussut ylös ottaakseen takin yltään.) Anteeksi, herra; sallikaa
minun (auttaa häntä saamaan päällystakin yltään ja ottaa sen häneltä.)
Kiitos, herra. (Crampton istahtaa jälleen; ja edeskäypä jatkaa entiseen
tapaan.) Viimeksi tuo nuori herra väitti, että _te_ olette hänen
isänsä, herra.

_Crampton_. Mitä!

_Edeskäypä_. Hän laski vain leikkiä, herra, siitä asiasta hän kaikkein
mieluimmin laskeekin leikkiä. Eilen minä muka olin hänen isänsä.
Tänään, heti kun hän kuuli, että te tulisitte tänne, herra, koetti hän
uskotella minulle, että te olisitte hänen isänsä -- hänen kauan
kateissa ollut isänsä! Hän väitti, ettei hän ollut nähnyt teitä
kahdeksaantoista vuoteen.

_Crampton_ (ihmeissään). Kahdeksaantoista vuoteen!

_Edeskäypä_. Niin, herra. (Hiukan pilkallisesti). Mutta minä ymmärsin
sen heti, herra. Minä näin, miten tuo tuuma syntyi hänen päässään, kun
hän seisoi tuossa ja mietti jotakin uutta pilaa, jota hän voisi pitää
minun kanssani. Niin, herra: sellainen hän on: hyvin hauska, hyvin
ystävällinen ja alentuvainen todellakin, herra. (Hän muuttaa äänensävyä
puhuakseen jälleen Valentinen kanssa, joka aikoo laskea keppinsä sohvan
nurkkaukseen.) Sallikaa minun, herra. (Ottaa Valentinen kepin.) Kiitos,
herra. (Valentine astuu aamiaispöydän ääreen ja tarkastaa ruokalistaa.
Edeskäypä kääntyy Cramptonin puoleen ja jatkaa puhettaan.)
Asianajajakin yhtyi leikkiin, vaikka minä olin edeltäpäin kertonut
hänelle tuon nuoren herran päähänpiston. Niin, herra, minä vakuutan
teille, herra. Ette usko, kuinka vakavat herratkin voivat laskea
leikkiä, kun he tulevat Lontoosta tänne meri-ilmaan, herra.

_Crampton_. Onko heillä täällä asianajaja mukanansa?

_Edeskäypä_. On, herra, perheen asianajaja. Hänen nimensä on McComas,
herra. (Hän astuu hotellin ovea kohti palttoo ja hattu kädessä
huomaamatta onneksi minkä tärisyttävän vaikutuksen tuo nimi on tehnyt
Cramptoniin.)

_Crampton_ (nousee ylös vihoissaan ja pelästyksissään). McComas!
(Huutaa Valentinelle). Valentine! (Uudestaan, äkäisesti). Valentine!!
(Valentine kääntyy taakseen). Tämä on salahanke, salaliitto! Se on
minun perheeni. _Minun_ lapseni -- kirottu vaimoni.

_Valentine_ (kylmästi). Todellako! Mikä hauska yhtymä! (Hän jatkaa
ruokalistan tutkimista.)

_Crampton_. Yhtymä! Ei minulle. Minä menen matkoihini. (Huutaa
edeskäyvälle). Antakaa päällystakkini!

_Edeskäypä_. Heti, herra. (Hän palaa; asettaa Valentinen kepin
varovaisesti aamiaispöytää vasten; ravistelee hellävaroin päällystakkia
ja ojentaa sen Cramptonille auttaakseen sen hänen ylleen.) Näyttääpä
siltä, kuin olisin erehtynyt nuoren herran suhteen. Eikö totta, herra?

_Crampton_. Prr! (Hän malttaa mielensä juuri kun hän on pistämäisillään
kädet hihoihin ja kääntyy epäillen Valentinen puoleen.) Valentine: te
olette pelissä mukana. Te keksitte koko salaliiton. Te --

_Valentine_ (lujasti). Kaikkea vielä! (Hän viskaa ruokalistan kädestään
ja astuu pöydän ympäri ja katselee huolettomana kaiteen yli.)

_Crampton_ (äkäisesti). Mitä -- (McComas, Phil ja Dolly tulevat ulos.
McComas epäröi hetken nähdessään Cramptonin.)

_Edeskäypä_ (keskeyttää lempeästi Cramptonin puheen). Hiljaa, herra.
Tuolta he tulevat, herra. (Hän ottaa Valentinen kepin ja aikoo astua
hotelliin heittäen palttoon käsivarrelleen. McComas nyrpistää huulensa
päättävästi yhteen ja astuu Cramptonin luo, joka vetäytyy pari askelta
taakse ja räpähyttää silmiään, kädet selkänsä takana; McComasin otsa on
kirkkaampi kuin koskaan ennen ja hän katselee häntä juhlallisesti ja
hyvällä omallatunnolla.)

_Edeskäypä_ (syrjään Philille, astuessaan hänen ohitsensa). Minä sanoin
sen hänelle, herra.

_Philip_. Verraton William! (Hän astuu pöydän luo.)

_Dolly_ (syrjään edeskäyvälle). Mitä hän sanoi?

_Edeskäypä_ (syrjään hänelle). Ensin hän hämmästyi, neiti; mutta sitten
hän malttoi mielensä. (Vie kepin ja palttoon hotelliin.)

_M'Comas_ (tuijottaa Cramptonia suoraan kasvoihin). Vai olette te
täällä, Mr Crampton.

_Crampton_. Niin, täällä minä olen -- ansassa -- inhottavassa ansassa.
Ovatko nuo minun lapsiani?

_Philip_ (kylmän kohteliaasti). Onko tämä meidän isämme, Mr McComas?

_M'Comas_. On -- on -- (Hän hämmentyy ja keskeyttää puheensa.)

_Dolly_ (jäykästi). Hauska tavata teitä jälleen. (Hän astuu pöydän
ympäri ja vaihtaa pari sanaa Valentinen kanssa hymyillen hänelle
ohikulkiessaan.)

_Philip_. Sallikaa minun täyttää isännänvelvollisuuteni ja tilata
viiniä. (Hän ottaa viinilistan pöydältä. Hänen kohtelias
huomaavaisuutensa ja Dollyn väliäpitämättömyys aiheuttaa sen, että
Crampton tuntee yhä olevansa vain satunnainen tuttava, jonka he aamulla
ovat tavanneet hammaslääkärin luona, ja tuo tunne koskee niin syvästi
isään, että hän vapisee koko ruumiissaan; hänen otsalleen nousee hiki;
ja hän tuijottaa sanattomana poikaansa, joka nauttii suunnattomasti
tästä pulmallisesta kohtauksesta ja jatkaa kohteliaasti). Vanhaa
portviiniä teille, Finch, vanhalle perheasianajajalle, vai mitä?

_M'Comas_ (lujasti). Vaan apollinarista. Minä en tahdo mitään
kiihoittavaa. (Hän astuu penkereen toiselle puolelle niinkuin mies,
joka on voittanut kovan viekoituksen.)

_Philip_. Valentine --

_Valentine_. Onko olut ehkä liian huonoa?

_Philip_. Luultavasti. Tilataan hiukan. Dollykin juo sitä. (Kääntyy
Cramptonin puoleen tavattoman kohteliaasti.) Ja nyt, Mr Crampton, mitä
me saamme tarjota teille?

_Crampton_. Mitä sinä tarkoitat, poika?

_Philip_. Poika! (Hyvin juhlallisesti). Kenen syy se on, että minä olen
poika?

_Crampton_ vetäisee kiihkeästi viinilistan hänen kädestään, ja on
lukevinaan sitä tietämättä mitä valita. Philip puolestaan jättää sen
hyvin kohteliaasti hänelle.

_Dolly_ (katsoo Cramptonin oikean olkapään yli). Visky on lähinnä
viimeisellä sivulla.

_Crampton_. Jätä minut rauhaan, lapsi.

_Dolly_. Lapsi! Ei, ei: sanokaa minua Dollyksi, jos tahdotte; mutta
älkää sanoko lapseksi. (Hän pistää kätensä Philin kainaloon; molemmat
katselevat Cramptonia ikäänkuin hän olisi omituinen muukalainen.)

_Crampton_ (pyyhkii suutuksissaan ja tuskissaan otsaansa, mutta
sittenkin tuntuu hänestä helpoitukselta, kun he laskevat leikkiä hänen
kanssaan). McComas, ha, haa! näyttääpä siltä, kuin tästä tulisi oikein
hupaiset aamiaiset.

_M'Comas_ (toivottomasti). En ymmärrä miksikä ne eivät olisi hupaisia.
(Hän näyttää hyvin masentuneelta).

_Philip_. Yksin Finchin kasvojakin on hauska nähdä.

Mrs Clandon ja Gloria tulevat hotellista. Mrs Clandon astuu rohkeasti
esille, arvokkaana ja hilliten hyvin itseään. Hän pysähtyy portaitten
juurelle puhutellakseen Valentinea, joka seisoo siinä. Gloriakin
seisahtuu ja katselee Cramptonia miltei inholla.

_Mrs Clandon_. Hauska tavata teitä jälleen, Mr Valentine. (Valentine
hymyilee. Mrs Clandon astuu eteenpäin ja tulee siten aivan Cramptonin
eteen ja aikoo puhutella häntä hillityn levollisesti, mutta hänen
ulkomuotonsa saattaa hänet vaihtamaan äänensävyä. Hän hillitsee itseään
äkkiä ja sanoo äänellä, joka ilmaisee levottomuutta ja itsesyytöstä).
Fergus, sinä olet suuresti muuttunut.

_Crampton_ (synkästi). Sen kyllä uskon. Muuttuuhan ihminen
kahdeksassatoista vuodessa.

_Mrs Clandon_ (kiusaantuneesti). Minä -- en minä sitä tarkoittanut.
Toivottavasti olet hyvissä voimissa.

_Crampton_. Kiitos. Ei siihen minun terveyteni ole syynä. Vaan minun
onneni. Sitä muutosta sinä kai tarkoitit! (Huudahtaa äkkiä). Katsokaa
häntä, Mr McComas! Katsokaa häntä ja (puoleksi nauraen, puoleksi
huoaten). katsokaa minua!

_Philip_. Ssh! (Viittaa hotellin oveen, jonne edeskäypä juuri on
ilmestynyt.) William tulee!

_Dolly_ (koskettaa varoittavasti Cramptonin käsivartta). Hm!

_Edeskäypä_ astuu tarjoilupöydän luo ja viittaa kyökinovelle, mistä
nuori edeskäypä tuopi soppalautaset ja kokki, valkea esiliina edessä ja
lakki päässä, soppamaljan. Nuori edeskäypä jää paikalle ja tarjoaa;
kokki poistuu ja ilmestyy aika ajoittain tuoden ruokia pöytään. Hän
leikkaa, mutta ei tarjoa. William astuu aamiaisen lopussa lähinnä
portaita olevan pöydän ääreen.

_Mrs Clandon_ (heidän keräytyessään pöydän ympärille). Luullakseni te
olette kaikki jo tänään tavanneet toisenne. Se on totta: anteeksi.
(Esittää). Mr Valentine: Mr McComas. (Hän astuu pöydän toiseen päähän,
hotellin puolelle). Fergus: ole hyvä ja käy pöydän toiseen päähän
istumaan.

_Crampton_ (katkerasti). Haa! Isännän paikalleko!

_Edeskäypä_ (tarjoo hänelle tuolin kehoittavasti, mutta ei yhtään
tunkeilevasti). Tähän päähän, herra. (Crampton alistuu ja käy
istumaan.) Kiitos, herra.

_Mrs Clandon_. Mr Valentine: tahdotteko istua tälle puolelle (osoittaa
kaiteen puolta) Glorian kanssa? (Valentine ja Gloria asettuvat
paikoilleen, Gloria Cramptonin viereen ja Valentine Mrs Clandonin
rinnalle.) Finch: Te saatte istua tällä puolella, Dollyn ja Philin
keskellä. Pitäkää puolianne niin hyvin kuin voitte. (Nämät kolme
asettuvat pöydän toiselle puolelle, Dolly äidin viereen, Phil isänsä
viereen, ja McComas heidän väliinsä. Soppaa tarjotaan.)

_Edeskäypä_ (Cramptonille). Kirkasta vai suurustettua lihalientä,
herra?

_Crampton_ (Mrs Clandonille). Eikö kukaan lue ruokalukua tässä talossa?

_Philip_ (keskeyttää hänet äkisti). Katsotaanpa ensin, mitä hyvää
meille tarjotaan. William!

_Edeskäypä_. Heti, herra. (Hän kiiruhtaa pöydän ympäri Philipin
vasemmalle puolelle. Ohimennen hän kuiskaa nuorelle edeskäyvälle.)
Suurustettua lihalientä.

_Philip_. Kaksi puolikasta olutta lapsille, niinkuin tavallisesti,
William; ja kokonainen tälle herralle (viittaa Valentineen). Koko pullo
apollinarista Mr McComasille.

_Edeskäypä_. Heti, herra.

_Dolly_. Pankaa viisitoista tippaa irlantilaista viskyä joukkoon,
Finch.

_M'Comas_ (kauhistuneena). Ei -- ei, kiitos.

_Philip_. Numero 413 äidilleni ja Glorialle niinkuin ennenkin; ja --
(kääntyy kysyvästi Cramptonin puoleen). mitä?

_Crampton_ (näyttää äkäiseltä ja aikoo vastata hävyttömästi). Minä --

_Edeskäypä_ (puuttuu puheeseen). Hyvä, herra. Kyllä me tiedämme, mitä
Mr Crampton haluaa. (Menee hotelliin.)

_Philip_ (katsoo vakavana isäänsä). Te istutte mielellänne
ravintoloissa. Huono tapa! (Kokki, nuoren edeskäyvän seuraamana, joka
kantaa lautasia, tuo kalan kyökistä tarjoilupöydälle ja alkaa
paloitella sitä.)

_Crampton_. Sinä näyt käyneen äitisi koulua.

_Mrs Clandon_. Phil, pidä mielessäsi, että sukkeluutesi voivat ehkä
suututtaa henkilöitä, jotka eivät ole tottuneet meidän tapoihimme, ja
että isäsi on tänään meidän vieraamme.

_Crampton_ (katkerasti). Niin, vieras isännän paikalla omassa
pöydässäni. (Soppalautaset otetaan pois.)

_Dolly_ (myötätuntoisesti). Onhan se hiukan harmillista, eikö totta?
Mutta onhan se meille yhtä ikävää.

_Philip_. Sh! Dolly: me emme kumpikaan ole hienotunteisia.
(Cramptonille). Emme me tarkoita pahaa, Mr Crampton; me emme ole vielä
tottuneet osoittamaan sitä kunnioitusta, jota lapsilta sopii vaatia.
(Edeskäypä palaa hotellista tuoden juomatavaroita.) William: tulkaa
tänne ja rakentakaa jälleen rauhaa.

_Edeskäypä_ (iloisesti). Heti, herra. Tietysti, herra. Puolikas
teille, herra. (Cramptonille). Seltteriä ja irlantilaista, herra.
(McComasille). Apollinarista, herra. (Dollylle). Puolikas, neiti. (Mrs
Clandonille, kaataen viiniä lasiin.) 413, rouva. (Valentinelle). Koko
pullo, herra. (Glorialle). 413, neiti.

_Dolly_ (juo). Perheen malja!

_Philip_ (juo). Kotilieden malja. (Kalaa tarjotaan.)

_M'Comas_. (koettaa puhua kodikkaalla äänellä). Tämähän näyttää käyvän
erinomaisen hyvin kaikesta huolimatta.

_Dolly_ (kriitillisesti). Kaikesta huolimatta! Mitä kaikesta
huolimatta, Finch?

_Crampton_ (pilkallisesti). Hän tarkoittaa, että kaikki käy erittäin
hyvin, vaikka isänne onkin läsnä. Ymmärsinkö teidät oikein, Mr McComas?

_M'Comas_ (hämillään). Ei ei. Minä sanoin "kaikesta huolimatta" vain
lauseen lopuksi. Minä, hm -- hm --

_Edeskäypä_ (hienotunteisesti). Kampelaa, herra.

_M'Comas_ (kiitollisena tästä keskeytyksestä). Kiitos, paljon
kiitoksia.

_Edeskäypä_ (kuiskaten). Ei kestä kiittää, herra. (Palaa tarjoilupöydän
luo.)

_Crampton_ (Philille). Oletko jo valinnut itsellesi jotakin tointa?

_Philip_. En, minä olen vielä odottavalla kannalla. William!

_Edeskäypä_. Heti, herra.

_Philip_. Pitkänkö aikaa minun pitäisi teidän mielestänne opiskella
tullakseni oikein taitavaksi kippariksi?

_Edeskäypä_. Sitä ei voi oppia, herra. Se on veressä, herra.
(Tuttavallisesti Valentinelle, joka näyttää etsivän jotakin.) Leipääkö
neidelle, herra? Heti, herra. (Hän tarjoo leipää Glorialle, ja jatkaa
entiseen sävyyn.) Hyvin harvat ovat syntyneet siihen toimeen, herra.

_Philip_. Ei teillä suinkaan itsellänne sattumalta ole poikaa?

_Edeskäypä_. On kyllä, herra, on minulla poika, herra. (Glorialle,
jälleen kuiskaten.) Hiukan lisää kalaa, neiti? Neiti ei suinkaan välitä
lihasta näin keskellä päivää.

_Gloria_. Ei, kiitos. (Kalalautaset vaihdetaan.)

_Dolly_. Onko teidän poikanne myöskin kippari, William?

_Edeskäypä_ (tarjoo Glorialle lintua). Ei, neiti: siksi hän on aivan
liian kiivasluontoinen. Hän palvelee oikeudessa.

_M'Comas_ (ylimielisesti). Onko hän vahtimestari?

_Edeskäypä_ (hiukan alakuloisesti, ikäänkuin hänen mieleensä muistuisi
jokin pettymys, jonka kuitenkin aika on lieventänyt). Ei herra: hänellä
on sama ammatti kuin herrallakin. Hän on asianajaja, herra.

_M'Comas_ (hämillään). Pyydän tuhannesti anteeksi.

_Edeskäypä_. Ei haita, herra. Aivan luonnollinen erehdys, herra. Usein
olen toivonut, että hän olisi valinnut jonkun muun toimen. Siten hän
paljoa pikemmin olisi ansainnut leipänsä, herra. (Syrjään Valentinelle,
joka jälleen etsii jotakin.) Suola on teidän vieressänne, herra.
(Jatkaa). Niin, herra: minun täytyi elättää häntä, kunnes hän oli
seitsemänneljättä vanha. Mutta nyt hänellä on hyvä toimeentulo, herra,
erittäin hyvä todellakin, herra. Ei ainoatakaan asiaa alle
viidenkymmenen guinean, herra.

_M'Comas_. Kansanvaltaisuutta, Crampton, uudenaikaista
kansanvaltaisuutta!

_Edeskäypä_ (tyynesti). Ei, herra, ei se ole kansanvaltaisuutta. Vain
sivistystä, herra. Oppia, herra. Ensin Cambridgen koulu, herra. Sitten
Sidney Sussexin korkeakoulu, herra. (Dolly vetää häntä hihasta, ja hän
kuiskaa, kumartuessaan alas). Sokerijuomaa, neiti? Heti, neiti.
(McComasille). Onneksi hänelle, herra, sillä hänellä ei koskaan ollut
halua oikeaan työhön, herra. (Menee hotelliin, seura on hiukan
hämillään hänen poikansa suuruudesta.)

_Valentine_. Kuka meistä uskaltaa enää tilata häneltä mitään!

_Dolly_. Toivottavasti hän ei pannut pahakseen, vaikka lähetin häntä
hakemaan sokerijuomaa.

_Crampton_ (itsepäisesti). Koska hän on kippari, niin hänen
velvollisuutensa on palvella. Jos te olisitte kohdelleet häntä niinkuin
kipparia ainakin, niin hän olisi pitänyt suunsa kiinni.

_Dolly_. Sehän olisi ollut ääretön vahinko! Ehkäpä hän antaa meille
suosituksen poikansa luo ja hankkii meille pääsyn Lontoon seuraelämään.
(Edeskäypä palaa tuoden sokerijuomaa.)

_Crampton_ (murahtaa halveksivasti). Lontoon seuraelämä! Lontoon
seuraelämä! Sinä et sovi mihinkään seuraelämään, lapsi.

_Dolly_ (suuttuen). Kuulkaahan, Mr Crampton. Jos te luulette --

_Edeskäypä_ (lempeästi, Dollyn vieressä). Sokerijuomaa, neiti.

_Dolly_ (säpsähtää, tulee taas hyvälle tuulelle vedettyään syvältä
henkeään ja sanoo herttaisesti). Kiitos, rakas William. Te tulitte
juuri parhaaseen aikaan. (Juo.)

_M'Comas_ (yrittää uudestaan johtaa keskustelua rauhallisemmalle
alalle). Jos saan luvan vaihtaa keskusteluainetta, neiti Clandon, niin
pyytäisin saada kysyä, mitä uskontoa Madeirassa tunnustetaan?

_Gloria_. Luullakseni Portugalin uskontoa. En ole koskaan kysynyt.

_Dolly_. Paaston aikana tulee palvelusväki sisään ja polvistuu maahan
ja tunnustaa kaikki mitä he ovat tehneet, ja silloin sitä täytyy olla
anteeksi antavinaan. Onko sellaista tapaa Englannissakin, William?

_Edeskäypä_. Ei se ole tavallista, neiti. Se voi kyllä tapahtua
muutamilla seuduilla; mutta minä en ole koskaan sitä nähnyt, neiti.
(Tarkkaa Mrs Clandonia, kun nuori edeskäypä tarjoo hänelle salaattia.)
Rouva haluaa salaattia ilman mausteita. Minä olen varannut sitä
erikseen rouvalle. (Nuorelle ammattiveljelleen kehoittaen häntä
tarjoamaan Glorialle). Tältä puolen, Jo. (Hän ottaa erityisen
salaattikulhon tarjoilupöydältä ja asettaa sen Mrs Clandonin lautasen
viereen. Tehdessään sen huomaa hän, että Dolly irvistelee.) Vain hiukan
krassaa, jota epähuomiossa on joutunut joukkoon. (Ottaa hänen
salaattinsa pois.) Kiitos, neiti. (Nuorelle edeskäyvälle, käskien häntä
tarjoamaan Dollylle uutta). Jo. (Jatkaa). Enimmäkseen kaikki kuuluvat
Englannin valtiokirkkoon, neiti.

_Dolly_. Englannin valtiokirkkoon! Kuinka suuri jäsenmaksu siinä on?

_Crampton_ (nousee kiivaasti yleisen hämmästyksen vallitessa). Tästä te
näette, miten minun lapseni ovat kasvatetut, McComas. Te näette ja
kuulette itse. Minä vaadin teidät kaikki todistajiksi -- (Hän huutaa ja
on vähällä lyödä nyrkkinsä pöytään, kun edeskäypä ottaa varmuuden
vuoksi pois hänen lautasensa.)

_Mrs Clandon_ (lujasti). Istu, Fergus. Ei ole vähintäkään syytä
tuollaiseen vihanpurkaukseen. Muista, että Dolly on vieras täällä. Istu
alas, ole hyvä.

_Crampton_ (alistuu vastahakoisesti). Pitääkö minun todellakin istua
alas ja kärsiä tällaista. Sitä minä suuresti epäilen.

_Edeskäypä_. Juustoa, herra; vai haluatteko jäätelöä?

_Crampton_ (hätkähtää). Mitä? Ah! -- juustoa, juustoa.

_Dolly_. Tuokaa laatikollinen paperosseja, William.

_Edeskäypä_. Tässä on, neiti. (Hän ottaa paperossilaatikon
tarjoilupöydältä ja asettaa sen Dollyn eteen, joka valitsee siitä yhden
ja valmistuu polttamaan. Edeskäypä palaa tarjoilupöydän luo hakeakseen
vahatulitikkuja.)

_Crampton_ (tuijottaa hämmästyneenä Dollyyn). Polttaako hän?

_Dolly_ (kärsimättömästi). Totta tosiaan, Mr Crampton, minä taidan
pilata teidän aamiaisenne. Minä lähden polttamaan alas rantaan. (Hän
nousee pöydästä loukkaantuneena ja astuu alas portaita. Edeskäypä
yrittää tarjota hänelle tulitikkuja, mutta hän on jo ehtinyt poistua.)

_Crampton_ (vimmoissaan). Margaret: kutsu tuo tyttö takaisin. Kutsu
hänet takaisin, sanon minä.

_M'Comas_ (koettaa rauhoittaa). Kuulkaa, Crampton, älkää välittäkö
hänestä. Hän on isänsä tytär, siinä kaikki.

_Mrs Clandon_ (vastustaen). Toivottavasti ei, Finch. (Hän nousee
paikaltaan. Kaikki liikahtavat hiukan.) Mr Valentine: suotteko minulle
anteeksi. Pelkään, että Dolly on loukkaantunut ja pahoillaan siitä mitä
on tapahtunut. Minun täytyy mennä hänen luokseen.

_Crampton_. Puolustaaksesi häntä minua vastaan, vai mitä?

_Mrs Clandon_ (panematta häneen huomiota). Gloria, tahdotko istua sen
aikaa minun paikallani, kultaseni. (Hän astuu portaitten luo.
Cramptonin silmät seuraavat häntä katkeralla vihalla. Muut katselevat
häntä kiusattuina tukalan hiljaisuuden vallitessa.)

_Edeskäypä_ (pidättää häntä portaiden yläpäässä ja tarjoaa hänelle
tulitikkuja). Nuori neiti unohti tulitikut, rouva. Tahdotteko olla
hyvä, rouva.

_Mrs Clandon_ (osoittaen kiitollista kohteliaisuutta kuullessaan
edeskäyvän lempeän ja miellyttävän äänen). Kiitoksia hyvin paljon. (Hän
ottaa tulitikut ja astuu rantaan. Edeskäypä vie mukanaan apulaisensa
hotelliin kyökin tietä, jättäen aamiaisseuran yksin.)

_Crampton_ (heittäytyy tuolinsa selkänojaa vasten). Siinä vasta on
äiti, McComas! Siinä vasta on äiti!

_Gloria_ (varmasti). Niin: hyvä äiti.

_Crampton_. Ja huono isä? Sitäkö sinä tarkoitat, vai mitä?

_Valentine_ (nousee kiusaantuneena ja kääntyy Glorian puoleen). Miss
Clandon: minä --

_Crampton_ (kääntyy hänen puoleensa). Tuon tytön nimi on Crampton, Mr
Valentine, eikä Clandon. Tahdotteko tekin loukata minua?

_Valentine_ (panematta häneen huomiota). Olen aivan epätoivoissani,
Miss Clandon. Syy on kokonaan minun: minä toin hänet tänne. Minä olen
hänestä edesvastuussa. Ja minä häpeän hänen puolestaan.

_Crampton_. Mitä te tarkoitatte?

_Gloria_ (nousee jäykkänä). Ei hätää mitään, Mr Valentine. Me olemme
kaikki olleet hiukan lapsellisia. Pieni juhlamme ei ole oikein
onnistunut: nouskaamme pöydästä ja lopettakaamme se. (Hän työntää
tuolinsa syrjään ja kääntyy portaihin päin, lisäten ylimielisen
levollisesti astuessaan Cramptonin ohitse). Hyvästi, isä.

Hän astuu portaita alas kylmän ja halveksivan väliäpitämättömänä.
Kaikki katselevat häntä, eivätkä sen vuoksi huomaa, että edeskäypä on
palannut hotellista tuoden Cramptonin päällystakin ja Valentinen kepin
sekä pari shaalia ja päivänvarjoa, valkean liinaisen sateensuojan ja
muutamia telttatuoleja.

_Crampton_ (itsekseen, katsellen Glorian jälkeen peloittava ilme
kasvoillaan). Isä! Isä! (Hän iskee nyrkkinsä vihoissaan pöytään.)
Nyt --

_Edeskäypä_ (tarjoo hänelle päällystakkia). Tämä on teidän, herra.
(Crampton tuijottaa häneen; sitten hän vetäisee sen äkisti häneltä ja
astuu puutarhasohvaa kohti ja yrittää turhaan vihan vimmoissaan saada
takkia ylleen. McComas nousee ja auttaa häntä; sitten hän ottaa
hattunsa ja sateensuojansa pieneltä rautapöydältä ja astuu portaita
kohti. Sillä välin edeskäypä, kiitettyään Cramptonia, kun tämä on
vastaanottanut takkinsa, antaa osan taakastaan Philipille.) Naisten
päivänvarjot, herra. Tavattoman häikäisevä valo meren rannalla tänään,
herra. Se ei ole hyvä iholle, herra. Minä tuon kyllä telttatuolit
rantaan, herra.

_Philip_. Te olette vanha, isä William; mutta te olette kaikkein
toimekkain ihminen koko maailmassa. Ei, pitäkää päivänvarjot ja antakaa
telttatuolit minulle. (Ottaa tuolit).

_Edeskäypä_ (mielistelevän kiitollisena). Kiitos, herra.

_Philip_. Finch: ottakaa pari näistä. (Antaa hänelle muutamia tuoleja).
Tulkaa. (He astuvat yhdessä portaita alas).

_Valentine_ (edeskäyvälle). Antakaa minullekin jotain kannettavaa --
yhden noista. (Aikoo ottaa päivänvarjon).

_Edeskäypä_ (hienotunteisesti). Se on nuoremman neiden, herra.
(Valentine ei ota sitä.) Kiitos, herra. Jos sallitte, herra, niin
luulen, että tämä sopii teille paremmin. (Hän laskee päivänvarjon
Cramptonin tuolille, ja ottaa esiin frakkinsa takataskusta kirjan,
jonka lehtien välissä on merkkinä naisen nenäliina). Vanhempi neiti
lukee tätä parasta aikaa. (Valentine ottaa kirjan kiihkeästi). Kiitos,
herra. Schopenhauer, nähkääs herra. (Hän ottaa jälleen käteensä
päivänvarjon). Hyvin mieltäkiinnittävä kirjailija, herra: varsinkin
naiskysymyksessä, herra. (Astuu alas portaita. Valentine aikoo seurata
häntä, mutta samassa muistuu Crampton hänen mieleensä ja hän muuttaa
päätöksensä.)

_Valentine_ (astuu varsin kiihoittuneena Cramptonin luo). Kuulkaahan,
Crampton, ettekö te ole häpeissänne?

_Crampton_ (riidanhaluisesti). Häpeissänikö! Minkä vuoksi?

_Valentine_. Siksi että olette käyttäytynyt kuin karhu. Mitä teidän
tyttärenne ajattelee minusta, kun minä toin teidät tänne?

_Crampton_. En minä ole ajatellut mitä minun tyttäreni ajattelee
teistä.

_Valentine_. Ei, te ajattelette vain itseänne. Te olette hirveän
itsekäs ihminen.

_Crampton_ (sydäntäsärkevästi). Hän sanoi teille mikä minä olen -- isä
-- isä, jolta lapset ovat riistetyt. Onko nykyinen nuoriso aivan
sydäntä vailla? Tänne minä tulen ensi kertaa monen vuoden kuluttua
nähdäkseni, millaisiksi minun lapseni ovat kehittyneet, kuullakseni
heidän ääntään, ja sitten he kohtelevat minua kuin ventovierasta,
kutsuvat minut aamiaiselle; Mr Crampton, Mister Crampton! Mikä oikeus
heillä on puhutella minua tuolla tavalla? Minä olen heidän isänsä:
voivatko he sitä kieltää? Minä olen ihminen, jolla on tavalliset
inhimilliset tunteet: eikö minulla ole oikeuksia, eikö minulla ole
vaatimuksia? Ketä minulla on ollut ympärilläni kaikkina näinä vuosina?
Vain palvelijoita, kirjanpitäjiä, liiketuttavia. He ovat kohdelleet
minua kunnioituksella, niin, ystävyydelläkin. Olisiko yksikään heistä
puhutellut minua sillä tavalla kuin tyttäreni? Olisiko yksikään heistä
nauranut minulle niinkuin poikani koko ajan? (Vimmoissaan). Minun omat
lapseni! Mister Crampton! Minun --

_Valentine_. No, no, he ovat vain lapsia. Ainoa heistä, joka on jonkun
arvoinen, nimitti teitä isäksi.

_Crampton_. Niin: "hyvästi, isä". Hyvästi! Niin, niin. Hän löysi tien
sydämeeni loukkaamalla minua syvästi.

_Valentine_ (suutuksissaan). No, kuulkaahan, Crampton: älkää moittiko
häntä. Hän kohteli teitä hyvin ystävällisesti. Minun oli paljoa pahempi
olla aamiaisten kestäessä kuin teidän.

_Crampton_. Teidänkö!

_Valentine_ (yltyvällä kiivaudella). Niin, minun. Minä istuin hänen
vieressään; enkä sanonut hänelle sanaakaan koko aterian aikana. En
tiennyt mitä sanoa. Eikä hän puhunut minulle yhtään mitään.

_Crampton_. Entäs sitten!

_Valentine_. Entäs sitten! (Puhuu yhä nopeammin). Crampton: tiedättekö
miltä minusta tänään tuntuu? Ettehän vain luule, että minulla on tapana
tehdä sellaisia kepposia sairailleni kuin teille tänään?

_Crampton_. Toivottavasti ei.

_Valentine_. Asian laita on se, että minä olen aivan hullu tai
oikeammin etten koskaan ennen ole ollut oikein viisas. Minä voisin
tehdä mitä tahansa. Vihdoinkin olen nyt täysi-ikäinen. Minä olen mies;
ja teidän tyttärenne on tehnyt minusta miehen.

_Crampton_ (epäilevästi). Oletteko te rakastunut minun tyttäreeni?

_Valentine_ (sanat suorastaan tulvivat hänen huuliltaan). Rakastunut!
Tyhmyyksiä! Se on jotakin paljoa korkeampaa ja suurempaa. Se on elämää,
se on uskoa, se on voimaa, varmuutta, itse paradiisi --

_Crampton_ (keskeyttää hänet pilkallisesti). Loruja, mies! Kuinka te
voisitte elättää vaimoa? Ette te voi mennä naimisiin.

_Valentine_. Kuka puhuu naimisesta? Minä tahdon suudella hänen
käsiänsä; minä tahdon polvistua hänen eteensä; minä tahdon elää hänen
tähtensä; minä tahdon kuolla hänen puolestaan; se riittää minulle.
Katsokaa hänen kirjaansa! Katsokaa! (Hän suutelee nenäliinaa.) Jos te
antaisitte minulle kaikki rahanne ja tarjoutuisitte minun puolestani
menemään alas rantaan saadaksenne puhua hänen kanssansa, niin nauraisin
vain teille. (Hän hyökkää ilosta loistaen alas portaita ja törmää
suoraan edeskäyvän syliin, joka palaa takaisin rannasta. He pelastuvat
kaatumasta nurin tarttumalla lujasti toisiaan vyötäisiltä kiinni ja
pyörähtävät ympäri.)

_Edeskäypä_ (hiljaisesti). Varovasti, herra, varovasti.

_Valentine_ (hämmästyen omaa kiivauttaan). Anteeksi.

_Edeskäypä_. Ei se mitään, herra. Ei yhtään mitään. Sehän on aivan
luonnollista, herra, teidän iässänne. Neiti lähetti minua hakemaan
kirjaansa. Tahdotteko olla hyvä, herra, ja viedä se hänelle heti
paikalla.

_Valentine_. Mielelläni. Ehkäpä sallitte minun antaa teille kuuden
viikon ansioni. -- (Ojentaa hänelle Dollyltä saamansa kruunun.)

_Edeskäypä_ (ikäänkuin tuo rahasumma voittaisi kaikki hänen toiveensa).
Kiitos, herra. (Valentine juoksee alas portaita.) Hyvin iloinen nuori
herra, hyvin miehekäs ja kelvollinen.

_Crampton_ (muristen). Ja ansaitsee luultavasti lyhyessä ajassa suuren
omaisuuden. Minä tiedän kuinka paljon tuloja hänellä on ollut kuuden
viikon kuluessa. (Hän astuu penkereen yli rautapöydän luo ja käy
istumaan.)

_Edeskäypä_ (filosofisesti). Sitä ei voi koskaan tietää, herra. Se on
minun elämänkäsitykseni, herra, jollette pane sitä pahaksenne.
(Filosofi väistyy hetkeksi edeskäyvän tieltä.) Ehkäpä ette yhtään ole
huomannut, herra, että te ette ole lainkaan koskenut seltteriin ja
viskyyn, herra. (Hän ottaa lasin aamiaispöydältä ja asettaa sen
Cramptonin eteen.) Niin, herra! Sitä ei voi koskaan tietää. Ajatelkaa
esimerkiksi minun poikaani, herra! Kukapa olisi uskonut, että hänestä
tulisi asianajaja, herra. Eikä ainoatakaan asiaa hän aja alle
viidenkymmenen guinean, herra. Se on tosiaankin oikea opetus, herra.

_Crampton_. Toivottavasti hän on teille kiitollinen ja tunnustaa mitä
hän on teille velkaa?

_Edeskäypä_. Me tulemme erittäin hyvin toimeen, herra, todellakin
erittäin hyvin, kun otamme huomioon kuinka erilaisissa oloissa me
elämme. (Taaskin hänen äänensä sävy vaihtuu.) Sokeripala, herra, tekee
seltterin paljoa virkistävämmäksi, eikä se siitä kuitenkaan tule yhtään
makeammaksi. Saanko luvan, herra? (Hän panee sokeripalan lasiin.)
Mutta, niinkuin minulla on tapana sanoa hänelle, missä eroitus
oikeastaan on? Jos minun täytyy pukeutua frakkiin näyttääkseni mikä
minä olen, niin täytyy hänen panna peruukki päähänsä ja silkkikaapu
hartioilleen näyttääkseen mikä hän on. Jos suurimman osan tuloistani
saan juomarahoina, joista en saa olla tietävinäni, niin hänenkin
tulonsa ovat enimmäkseen palkkioita, ja minä olen kuullut sanottavan,
ettei niistäkään saa olla tietävinään! Jos hän pitää seuraelämästä, ja
jos hän toimensa kautta joutuu tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa,
niin samoin on minunkin laitani, herra. Jos asianajajalle on hiukan
ikävää, että hänellä on kippari isänä, niin on kipparillekin hiukan
ikävää, että hänellä on asianajaja poikana. Hyvin monet arvelevat, että
se on aivan sopimatonta, herra, sen voin vakuuttaa teille. Haluaako
herra vielä jotakin?

_Crampton_. Ei kiitos. (Katkeran nöyrästi). Ehkäpä siitä ei ole
haittaa, vaikka istunkin täällä vielä hetken aikaa: enhän voi täältä
käsin häiritä rannalla istuvaa seuraa.

_Edeskäypä_ (liikutettuna). Hyvin ystävällistä, herra, että käsitätte
asian siltä kannalta. Ikäänkuin se ei olisi meille suuri kunnia, Mr
Crampton. Mitä enemmän herra tuntee olevansa täällä kotonaan, sitä
parempi meille.

_Crampton_ (pilkallisesti). Kotona!

_Edeskäypä_ (miettivästi). Niin, herra, kyllä niinkin voi sanoa. Minä
olen aina väittänyt, että hotellielämän suurin etu on se, että sinne
voi paeta kotoaan, herra.

_Crampton_. Luulenpa, että se etu tänään meni minulta hukkaan.

_Edeskäypä_. Niinpä niin, herra, aivan niin. Hyvä jumala! Ainahan
sattuu jotakin odottamatonta, eikö totta? (Pudistaa päätään). Sitä ei
voi koskaan tietää, herra, sitä ei voi koskaan tietää. (Hän menee
hotelliin.)

_Crampton_ (jonka silmissä on kova, kylmä loiste, kun hän nojaa synkät
kasvonsa käsiinsä). Koti! Koti!! (Hän laskee käsivarret pöydälle ja
painaa kasvonsa niitä vasten, mutta kohoaa kiireesti ylös kuullessaan
jonkun tulevan. Gloria astuu portaita ylös päivänvarjo ja kirja
kädessä. Crampton katsoo uhmailevasti häneen, mutta itsepäinen piirre
suun ympärillä ja kaihoava ilme silmissä ovat ristiriidassa keskenänsä.
Gloria tulee puutarhasohvan luo ja asettuu selin siihen, nojautuen
sohvan päähän ja katselee häntä ikäänkuin hän ihmettelisi hänen
heikkouttaan. Hän on liian utelias ollakseen kylmä, mutta hän ei
vähääkään välitä sukulaisuussuhteesta.) No?

_Gloria_. Minä tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne.

_Crampton_ (katsoo häntä tiukkaan). Todellako? Sepä on hämmästyttävää.
Sinä kohtaat isäsi kahdeksantoista vuoden kuluttua; ja sinä haluat
todellakin puhua hiukan hänen kanssansa! Sepä on liikuttavaa: eikö
totta? (Hän nojaa päänsä käteensä, ja katsoo alas ja pois hänestä
synkkiin ajatuksiin vaipuneena.)

_Gloria_ Tuo kaikki tuntuu minusta kovin naurettavalta ja
tarpeettomalta. Mitä te tahdotte, että me tuntisimme teitä kohtaan --
tai tekisimme teille? Mitä te oikeastaan vaaditte? Miksi ette ole yhtä
kohtelias meille kuin muut ihmiset? Te ette varmaankaan ole kovin
kiintynyt meihin -- ja miksi sitä olisittekaan? Mutta voisimmehan me
sittenkin olla yhdessä riitelemättä.

_Crampton_ (tulee tuhan harmaaksi kasvoiltansa). Oletko selvillä siitä,
että minä olen sinun isäsi?

_Gloria_. Täydellisesti.

_Crampton_. Tiedätkö myöskin, mitä sinä olet minulle tyttärenä velkaa?

_Gloria_. Esimerkiksi --?

_Crampton_ (nousee ikäänkuin aikeissa taistella jonkun hirviön kanssa).
Esimerkiksi! Esimerkiksi!! Esimerkiksi rakkautta, kunnioitusta,
tottelevaisuutta --

_Gloria_ (kohoaa huolimattomasta, eteenpäinkumartuneesta asennostaan ja
asettuu nopeasti ylpeänä häntä vastaan). Minä en tottele mitään muuta
kuin oikeudentuntoani, minä kunnioitan vain sitä mikä on jaloa, siinä
minun velvollisuuteni. (Hän lisää vähemmän varmana.) Mitä rakkauteen
tulee, niin se ei ole minun vallassani. En tiedä varmaan, tokko vielä
tiedän mitä rakkaus onkaan. (Hän kääntyy pois tuntien vastenmielisyyttä
tätä puheenainetta kohtaan ja hakee aamiaispöydän luota mukavan tuolin
ja laskee kädestään kirjan ja päivänvarjon.)

_Crampton_ (seuraten häntä katseillaan). Tarkoitatko todellakin mitä
sanot?

_Gloria_ (kääntyy äkisti hänen puoleensa, kovalla äänen sävyllä).
Anteeksi: se on epäkohtelias kysymys. Minä puhun aivan vakavasti teidän
kanssanne; ja minä oletan, että tekin käsitätte minut vakavalta
kannalta. (Hän ottaa tuolin pöydän äärestä; kääntää sen loitommalle;
käy istumaan hiukan väsyneesti ja sanoo). Ettekö voi keskustella tästä
asiasta levollisesti ja järkevästi?

_Crampton_. Levollisesti ja järkevästi! Ei, sitä minä en voi.
Ymmärrätkö sinä? Minä en voi.

_Gloria_ (painolla). En. Sitä minä en voi ymmärtää. Minä en käsitä --

_Crampton_ (hätkähtää hermostuneesti). Seis! Älä sano mitään enää! Sinä
et tiedä mitä teet. Tahdotko saattaa minut hulluksi? (Gloria rypistää
otsaansa, sillä tuo kiivaus on hänestä sietämätöntä. Crampton jatkaa
nopeasti). Ei: minä en ole pahoillani, en sitä todellakaan ole.
Maltahan, annas kun hiukan tuumin. (Hän on hetken aikaa ääneti,
rypistää otsaansa ja vääntää kätensä nyrkkiin; sitten hän ottaa tuolin
aamiaispöydän päästä ja käy Glorian viereen istumaan, koettaen
puhuessaan olla lempeä ja kärsivällinen.) Nyt luulen keksineeni. Joka
tapauksessa tahdon koettaa.

_Gloria_ (lujasti). Katsokaahan! Kaikki selviää, jos vain ajattelemme
asiaa oikein järkevästi.

_Crampton_ (pelästyy äkkiä). Ei: älä ajattele. Koeta mielemmin tuntea:
tunne yksin voi auttaa meitä. Kuulehan! Oletko sinä -- mutta ensiksi --
minä olen aivan unohtanut. Mikä on sinun nimesi? Minä tarkoitan, millä
nimellä sinua tavallisesti kutsutaan, sillä ei suinkaan sinua sanota
Sophroniaksi?

_Gloria_ (hämmästyksellä ja inholla). Sophronia! Minun nimeni on
Gloria. Minua on aina sanottu Gloriaksi.

_Crampton_ (kiihtyy jälleen). Sinun nimesi on Sophronia, tyttö: sinä
sait sen nimen tätisi, Sophronian, minun sisareni mukaan. Hän lahjoitti
sinulle ensimäisen raamattusi, johon nimesi on kirjoitettu.

_Gloria_. Sitten äiti on antanut minulle uuden nimen.

_Crampton_ (vihoissaan). Siihen hänellä ei ollut oikeutta. Sitä minä en
salli.

_Gloria_. Teillä ei ollut oikeutta antaa minulle sisarenne nimeä. Minä
en tunne häntä.

_Crampton_. Loruja. Minun kärsivällisyydelläni on rajansa. Minä en
salli sitä! Kuuletko sinä?

_Gloria_ (nousee, varoittavalla äänellä). Aiotteko riidellä?

_Crampton_ (pelästyy, rukoilevasti). Ei, ei: istu alallesi. Käy
istumaan, ole hyvä. (Hän katsoo Cramptoniin ja antaa hänen olla
epätietoisena. Crampton pakoittautuu lausumaan tuon epämiellyttävän
nimen.) Gloria. (Gloria osoittaa tyytyväisyyttään sulkemalla hiukan
suutaan ja käymällä istumaan.) Katsoppas, minä tahdon vain näyttää
sinulle, että olen isäsi -- rakas lapseni. (Hyväilysana tuntuu niin
kömpelöltä, että Gloria hymyilee vastoin tahtoansa ja päättää olla
hiukan ystävällinen). Kuulehan. Minä tahtoisin kysyä sinulta vain
jotakin. Etkö muista minua enää yhtään? Sinä olit pieni lapsi, kun he
riistivät sinut minulta; mutta sinä ymmärsit silloin jo paljon. Etkö
muista ketään, jota sinä rakastit, tai (arasti) josta sinä ainakin
pidit lapsellisella tavallasi? Erästä, joka salli sinun olla
huoneessaan ja katsella leikkilaivojaan, niinkuin sinä niitä nimitit?
(Crampton katsoo häntä kiihkeästi kasvoihin, ikäänkuin odottaen, että
hän vastaisi hänelle jotakin ja jatkaa sitten vähemmän toivehikkaasti
sekä kiihkeämmin). Erästä, joka salli sinun tehdä mitä ikänä tahdoit
eikä koskaan sanonut sinulle sanaakaan, pyysi vain sinua olemaan hiljaa
ja ääneti? Erästä, joka oli sinulle jotakin muuta kuin kukaan muu
ihminen -- erästä, joka oli sinun isäsi?

_Gloria_ (tunteettomasti). Jos te kerrotte minulle, niin epäilemättä
heti kuvailen mielessäni, että muistan jotakin. Mutta minä en
tosiaankaan muista mitään.

_Crampton_ (kaipauksella). Eikö äitisi koskaan ole puhunut sinulle
mitään minusta?

_Gloria_. Hän ei ole edes koskaan maininnut teidän nimeänne. (Crampton
ähkii tahtomattaan. Gloria katsoo häneen halveksien ja jatkaa). Paitsi
yhden ainoan kerran: ja silloin hän kertoi minulle jostakin, jonka olin
unohtanut.

_Crampton_ (katsahtaa häneen toivehikkaasti). Mistä sitten?

_Gloria_ (armottomasti). Piiskasta, jonka olitte ostanut antaaksenne
minulle selkään.

_Crampton_ (kiristäen hampaitaan). Oi! Panetellaksensa minua!
Vieroittaaksensa sinut minusta! Eihän sinun koskaan olisi tarvinnut
sitä tietää. (Terävällä, tuskallisella äänellä). Kirottu nainen!

_Gloria_ (hypähtää ylös). Lurjus! (Suurella painolla). Lurjus!!
Uskallatteko kirota minun äitiäni!

_Crampton_. Hiljaa, tai sinä kadut sitä jäljestäpäin. Minä olen sinun
isäsi.

_Gloria_. Minä vihaan tuota nimeä! Mutta äidin nimi on minulle rakas.
Parasta jos lähdette täältä.

_Crampton_. Minä -- minä tukehdun! Sinä tahdot tappaa minut. Joku --
minä -- (Hänen äänensä katkeaa. Hän on vähällä saada halvauksen.)

_Gloria_ (astuu kaidepuitten luo kylmänä ja päättävänä ja huutaa alas
rantaan). Mr Valentine!

_Valentine_ (vastaa alhaalta). Kyllä.

_Gloria_. Tulkaa tänne hiukan. Mr Crampton tarvitsee teitä. (Hän palaa
pöydän luo ja kaataa vettä lasiin.)

_Crampton_ (tointuu). Ei, anna minun olla, en minä häntä tarvitse. Ei
minua mikään vaivaa. En minä tarvitse häntä, enkä liioin sinun
apuasikaan. (Hän nousee ja ojentaa itseään). Niinkuin sanoit, parasta
kun lähden. (Painaa hatun päähänsä.) Onko se sinun viimeinen sanasi?

_Gloria_. Toivottavasti! (Crampton katselee häntä hetken aikaa
itsepintaisesti, nyökkää sitten äkäisesti päätään, ikäänkuin hänkin
olisi samaa mieltä, ja menee hotelliin. Gloria katsoo hänen jälkeensä
levollisesti ja kylmästi, kunnes hän katoaa, tekee liikkeen, joka
ilmaisee helpoitusta ja kääntyy puhuakseen Valentinen kanssa, joka
juoksee ylös portaita.)

_Valentine_ (hengästyneenä). Mikä on hätänä? (Katsoo ympärilleen).
Missä on Crampton?

_Gloria_. Hän meni. (Valentinen kasvot kirkastuvat äkkiä, ne kuvastavat
iloa, pelkoa ja vallattomuutta. Hän huomaa samassa, että hän on yksin
Glorian kanssa. Gloria jatkaa väliäpitämättömästi). Minä luulin, että
hän oli pahoinvointinen; mutta hän tointui jälleen. Hän ei tahtonut
odottaa teitä. Olen hyvin pahoillani. (Lähtee hakemaan kirjaansa ja
päivänvarjoaan.)

_Valentine_. Sitä parempi. Hän hermostuttaa minua, jos olen hetkenkin
hänen kanssansa. (Ikäänkuin epähuomiossa.) Kuinka tuolla miehellä voi
olla niin kaunis tytär!

_Gloria_ (hätkähtää ensin hiukan, vastaa sitten hänelle kohteliaasti,
mutta tahallisen halveksivasti). Näyttääpä siltä, kuin te yrittäisitte
sanoa jonkun kohteliaisuuden. Minä pyydän ilmoittaa teille kerta
kaikkiaan, Mr Valentine, että kohteliaisuudet ovat minusta kovin
äiteliä. Ollaan ystäviä, jos voimme olla sitä järkevällä ja terveellä
tavalla. Minä en aio mennä naimisiin; ja jollette te voi tyytyä siihen,
niin on parasta, ettemme jatka tuttavuutta.

_Valentine_ (varovasti). Minä ymmärrän. Sallikaa minun vain tehdä
teille yksi ainoa kysymys: tarkoittavatko nuo sanat avioliittoa
yleensä, vai minua persoonallisesti?

_Gloria_. Minä en tunne teitä kylliksi, Mr Valentine, jotta voisin
arvostella teidän persoonallisia ominaisuuksianne. (Hän kääntyy pois
hänestä aivan väliäpitämättömästi ja käy istumaan kirjoineen
puutarhatuoliin.) Minun mielestäni avioliitto on nykyään sellaisella
kannalla, ettei kukaan omasta arvostaan kiinnipitävä nainen voi suostua
siihen.

_Valentine_ (muuttaa heti äänensä sydämellisen suoraksi, ikäänkuin hän
epäröimättä suostuisi hänen ehtoihinsa ja olisi ihastunut hänen
mielipiteisiinsä). Siinä suhteessa me sitten täydellisesti ymmärrämme
toisemme. Minä olen aivan samaa mieltä kuin tekin: avioliitto on
rakennettu aivan väärälle perusteelle. (Hän ottaa päästään hattunsa ja
heittää sen iloisesti puutarhapöydälle.) Ei: minä tahdon poistaa kaikki
nuo tyhmyydet. (Käy istumaan Glorian viereen, niin luonnollisesti,
ettei tämä ajattelekkaan vastustaa, ja jatkaa innolla). Eikö teistäkin
se ole hirveää, että mies ja nainen tuskin voivat olla tuttujakaan
ennenkuin jo oletetaan heillä olevan sellaisia aikeita? Ikäänkuin ei
olisi olemassakaan muita harrastuksia -- ei muuta keskusteluainetta --
ikäänkuin eivät naiset kykenisikään mihinkään parempaan!

_Gloria_ (mielenkiinnolla). Nyt te puhutte järkevästi ja viisaasti, Mr
Valentine.

_Valentine_ (silmissä kirkas kiilto, kun hänen metsästysjuonensa
onnistuu). Tietysti! Kaksi niin intelligenttiä ihmistä kuin me! Eikö
ole mieluista, kun tässä tyhmässä, sovinnaisessa maailmassa kohtaa
toisen ihmisen, joka seisoo samalla tasolla kuin itsekin, jonkun, joka
on valistunut ja vapaa ennakkoluuloista?

_Gloria_ (vakavasti). Minä toivon tapaavani paljon sellaisia ihmisiä
Englannissa.

_Valentine_ (epäilevästi). Hm! Onhan täällä paljon ihmisiä -- lähes
neljäkymmentä miljoonaa. He eivät ole kaikki keuhkotautisia ja
sivistyneitä, niinkuin kansa Madeirassa.

_Gloria_ (suurella mielenkiinnolla). Oi, kaikki ovat tyhmiä ja
ennakkoluuloisia Madeirassa. Heikkoja, hempeämielisiä olentoja. Minä
vihaan heikkoutta; ja minä vihaan hempeämielisyyttä.

_Valentine_. Siksi te olettekin niin inspireeraava.

_Gloria_ (kevyesti nauraen). Olenko minä inspireeraava?

_Valentine_. Olette. Voima on tarttuvaa.

_Gloria_. Heikkous on tarttuvaa, sen minä tiedän.

_Valentine_ (vakaumuksella). Te olette voimakas. Tiedättekö, että te
saitte koko maailman muuttumaan minun silmissäni tänä aamuna. Minä olin
alakuloinen, minä ajattelin maksamatonta hyyryäni ja pelkäsin
tulevaisuutta. Kun te tulitte sisään, niin minun silmiäni häikäisi.
(Gloria rypistää hiukan kulmiaan. Valentine jatkaa nopeasti). Sehän on
narrimaista, tietenkin, mutta jotakin minulle todellakin tapahtui.
Selittäkää se miten ikänä tahdotte, mutta minun vereeni -- (hän epäröi
ja koettaa löytää intohimosta kyllin vapaan sanan) -- lisääntyi happia.
Minun lihakseni pingoittuivat, aivoni kirkastuivat, rohkeuteni kasvoi.
Sehän on hullua, eikö totta? Varsinkin kun ottaa lukuun, etten ole
ensinkään hempeämielinen.

_Gloria_ (levottomasti, nousee). Mennään takaisin rantaan.

_Valentine_ (synkästi, katsoo häneen). Mitä? Onko teilläkin sama tunne?

_Gloria_. Mikä tunne?

_Valentine_. Pelon tunne.

_Gloria_ Pelonko tunne!

_Valentine_. Ikäänkuin jotakin tapahtuisi. Tuo tunne valtasi minut
äkkiä, juuri ennenkuin te ehdoititte, että me karkaisimme toisten luo.

_Gloria_ (hämillään). Sepä oli kummallista -- hyvin kummallista!
Minulla oli aivan sama tunne.

_Valentine_. Kuinka ihmeellistä! (Nousee). No niin, karkaammeko?

_Gloria_. Karkaisimmeko? Ei, sehän olisi lapsellista. (Käy jälleen
istumaan. Valentine siirtää tuolinsa hänen viereensä ja katselee häntä
vakavalla mielenkiinnolla. Gloria näyttää miettivältä ja lisää hiukan
hämillään). Tahtoisinpa tietää, miten tieteellisesti voi selittää
tuollaisia mielikuvia, jotka joskus valtaavat meidät!

_Valentine_. Niin tosiaankin! Se on kummallinen, avuton tunne. Eikö
totta?

_Gloria_ (vastustaen). Avutonko?

_Valentine_. Niin juuri. Ikäänkuin luonto, annettuaan meidän kaikkina
näinä vuosina olla oman onnemme huomassa ja sallittuaan meidän tehdä
mitä meidän mielestämme on ollut oikeaa ja viisasta, äkkiä ojentaisi
suuren kätensä tarttuakseen meitä -- kahta pientä lasta -- niskasta
kiinni ja käyttäisi meitä vastoin tahtoamme omalla tavallaan omia
tarkoituksiaan varten.

_Gloria_. Eikö tuo ole turhaa haavetta?

_Valentine_ (muuttaa äkkiä äänensä tavattoman häikäilemättömäksi). En
tiedä. En minä siitä välitä. (Moittivasti). Oi, Miss Clandon, Miss
Clandon: kuinka te saatoitte?

_Gloria_. Mitä minä olen tehnyt?

_Valentine_. Tenhota minut tällä tavalla. Minä olen rehellisesti
koettanut olla järkevä, asiallinen, kaikkea mitä te tahdoitte. Mutta --
mutta -- oi, ettekö huomaa, minkä voiman te olette herättänyt minun
sielussani?

_Gloria_ (harmissaan, halveksivan ankarasti). Minä toivon, että te ette
tarkoita jotakin niin typerää -- jotain niin kehnoa, kuin rakkautta.

_Valentine_ (vastustaa pilkallisesti sellaista oletusta). Ei, ei, ei.
Ei rakkautta: sitähän se ei ole. Nimittäkäämme sitä kemiaksi.
Ettehän te voi kieltää, ettei olisi olemassa kemiallista
vaikutusta, kemiallista ystävyyttä, kemiallista yhteyttä -- mikä on
vastustamattomin kaikista luonnonvoimista. No niin, te vedätte minua
vastustamattomasti puoleenne -- kemiallisesti.

_Gloria_ (halveksivasti). Loruja!

_Valentine_. Niin, tietysti se on lorua, te tyhmä tyttö. (Gloria
hätkähtää loukkaantuneena.) Niin juuri, tyhmä tyttö: se ainakin on
tieteellinen tosiasia. Te olette suuri teeskentelijä, sitä te juuri
olette. (Nousee). Nyt luullakseni te ette enää huoli olla missään
tekemisissä minun kanssani? (Hän menee rautapöydän luo ja ottaa
hattunsa.)

_Gloria_ (tekeytyy levolliseksi, asettuu asentoon, ikäänkuin hän olisi
opettajatar, jota on valokuvattava). Siitä näkyy, kuinka vähän te
ymmärrätte minun todellista luonnettani. Minä en ole vähintäkään
loukkaantunut. (Valentine pysähtyy ja panee jälleen pois hattunsa.)
Minä sallin mielellään ystävieni huomauttaa minulle vikojani, Mr
Valentine, silloinkin kun he niin kokonaan erehtyvät minusta kuin te.
Minulla on paljon vikoja -- oikein suuria vikoja -- oikeita luonteen
vikoja; mutta teeskentelijä minä en ole, se on varma. (Hän sulkee
huulensa ja tarkastelee häntä varmasti ja uhmaillen istuen vielä
entistään levollisempana paikallansa.)

_Valentine_ (palaa puutarhasohvan luo nähdäkseen häntä silmästä
silmään). Kyllä, sitä te olette. Järkeni sanoo sen minulle: kokemukseni
sanoo sen minulle.

_Gloria_. Suokaa anteeksi, jos huomautan teille, ettei teidän järkenne
ja kokemuksenne ole erehtymättömiä. Ainakin minä toivon sitä.

_Valentine_. Minun täytyy uskoa niitä, jollette te tahdo, että uskon
silmiäni, sydäntäni, vaistoani, mielikuvitustani, jotka kertovat mitä
hirvittävimpiä valheita teistä.

_Gloria_ (hänen mielenkiintonsa herää jälleen). Valheitako!

_Valentine_. (itsepäisesti). Niin, valheita. (Käy jälleen hänen
viereensä istumaan.) Ette suinkaan te tahdo, että minä uskoisin teitä
maailman suloisimmaksi naiseksi?

_Gloria_. Se on naurettavaa ja liian persoonallista.

_Valentine_. Tietysti se onkin naurettavaa. Mutta sen minun silmäni
sanovat minulle. (Gloria tekee torjuvan, pilkallisen liikkeen.) Ei: en
minä mielistele. Sanonhan teille, etten usko sitä. (Gloria on
häpeissään, kun tämäkään ei oikein häntä miellytä.) Ymmärrättekö, että
jos te nyt kääntyisitte pois minusta inhoten vain minun heikkouttani,
niin minä istuisin ja itkisin tässä kuin lapsi?

_Gloria_ (alkaa tuntea, että hänen täytyy puhua lyhyesti ja varmasti,
jotta hänen äänensä ei vapisisi). Mitä varten, jos saan luvan kysyä?

_Valentine_ (puhuu ehdoin tahdoin tunteellisella äänellä). Tietysti
minä en sitä tee. En minä ole niin hullu. Ja kuitenkin sydämeni käskee
minua sitä tekemään -- minun hupsu sydämeni. Mutta minä hillitsen
sydäntäni ja saan sen vaikenemaan. Vaikka rakastaisin teitä tuhat
kertaa enemmän, niin sittenkin pakoittautuisin katsomaan totuutta
suoraan silmiin. Oikeastaan on varsin helppo olla järkevä. Totuus on
totuus. Mikä paikka tämä on? Se ei ole mikään taivas, vaan ravintola.
Mikä aika nyt on? Ei ole iankaikkisuus -- kello on noin puoli kaksi.
Kuka minä olen? Hammaslääkäri -- viiden shillingin hammaslääkäri!

_Gloria_. Ja minä olen teeskentelevä tytön letukka.

_Valentine_ (kiihkeästi). Ei, ei: sitä minä en voi sietää. Minä
tarvitsen yhden illusionin. Teidät. Minä rakastan teitä. (Hän kääntyy
Gloriaa kohti ikäänkuin hän ei voisi enää hillitä haluaan saada koskea
häneen. Gloria nousee suuttuneena ja on varoillansa. Valentine hyökkää
pystyyn ja peräytyy askeleen.) Oi, kuinka hullu minä olen! -- Aivan
poissa suunniltani! Te ette voi sitä ymmärtää: yhtä hyvin voisin puhua
rantakiville. (Hän kääntyy pois alakuloisena.)

_Gloria_ (tyyntyneenä, kun Valentine vetäytyy syrjään, hiukan
katuvaisena). Olen pahoillani. En aikonut olla epäystävällinen, Mr
Valentine; mutta mitä minä voin vastata?

_Valentine_ (palaa hänen luokseen. Hänen häikäilemätön esiintymisensä
on muuttunut kohteliaaksi ja ritarilliseksi). Te ette voi sanoa mitään,
Miss Clandon. Pyydän anteeksi: syy oli kokonaan minun, tai pikemmin
minulla oli huono onni. Katsokaa, kaikki riippuu vain siitä, pidättekö
te todellakin minusta. (Gloria tahtoo puhua, mutta Valentine tekee
torjuvan liikkeen.) Niin, tiedänhän minä, ettei teidän sovi sanoa
minulle, pidättekö te minusta vai ette, mutta --

_Gloria_ (valmiina taistelemaan mielipiteittensä puolesta). Ei sovi!
Miksikä ei? Minä olen vapaa nainen: miksi minä en voisi sanoa sitä
teille?

_Valentine_ (pelokkaana, rukoilevasti, vetäytyy kauemmaksi). Älkää
huoliko. Minä pelkään kuulla sitä.

_Gloria_ (ei ole enää pilkallinen). Ei teidän tarvitse pelätä. Minun
mielestäni te olette hempeämielinen ja hiukan narrimainen, mutta minä
pidän teistä.

_Valentine_ (heittäytyy masentuneena puutarhatuolille). Sitten kaikki
on lopussa. (Hän näyttää epätoivoiselta.)

_Gloria_ (hämillään, lähestyy häntä). Mutta minkä vuoksi?

_Valentine_. Siksi että pitäminen ei riitä. Nyt kun ajattelen asiaa
vakavasti, niin en tiedä, tokko minä rakastankaan teitä.

_Gloria_ (katselee häntä ihmetellen ja säälien). Olen hyvin pahoillani.

_Valentine_ (taistellen intohimoansa vastaan). Ei, älkää säälikö minua.
Teidän äänenne murtaa sydämeni. Jättäkää minut yksin, Gloria. Te olette
vallannut minut niin syvästi, etten voi enää taistella tunnettani
vastaan. En voi sanoa teille --

_Gloria_ (äkillisen liikutuksen vallassa). Oi, älkää sanoko minulle
mitä te tunnette: minä en kestä sitä.

_Valentine_ (hypähtää riemuiten pystyyn, hänen tuskallinen äänensä
kuulostaa nyt voimakkaalta ja riemuitsevalta). Oi, vihdoinkin on se
hetki tullut -- jolloin minulla on rohkeutta. (Hän tarttuu Glorian
käsiin: Gloria katsoo häneen kauhuissaan.) Jolloin meillä molemmilla on
rohkeutta! (Hän vetää hänet puoleensa; suutelee häntä kiihkeästi ja
nauraa poikamaisesti.) Nyt se on tehty, Gloria. Me rakastamme
toisiamme. (Gloria ällistelee vain häneen.) Mutta olitpa sinä aika
hirviö! Kuinka julmasti minua peloitti!

_Philipin ääni_ (huutaa rannasta). Valentine!

_Dollyn ääni_ Mr Valentine!

_Valentine_. Hyvästi! Anna minulle anteeksi. (Hän suutelee nopeasti
Glorian käsiä ja kiiruhtaa portaille, jossa hän kohtaa Mrs Clandonin.
Gloria, aivan suunniltaan, katsoo vain hänen jälkeensä.)

_Mrs Clandon_. Lapset etsivät teitä, Mr Valentine. (Hän katsoo
levottomasti ympärilleen.) Onko hän mennyt?

_Valentine_ (hämillään). Hän? (Muistaa). Oi, Crampton. Hän meni jo
aikoja sitten, Mrs Clandon. (Hän kiiruhtaa riemuiten alas portaita.)

_Gloria_ (vaipuu alas sohvalle). Äiti!

_Mrs Clandon_ (kiiruhtaa hänen luokseen, peloissaan). Mikä hätänä,
armaani?

_Gloria_. Oi, sinä et ole opettanut minulle mitään -- et mitään.

_Mrs Clandon_. Mikä sinua vaivaa?

_Gloria_ (kiihkeästi). Minä häpeän -- häpeän -- häpeän. (Hän punastuu,
kätkee kasvonsa käsiinsä ja kääntyy pois äidistään,).



III NÄYTÖS


Clandonin sali hotellissa. Kallis huone alakerroksessa, suuri, lattiaan
saakka ulottuva ikkuna, josta voi päästä puutarhaan. Keskellä huonetta
seisoo jykevä pöytä, jota peittää punaisenruskea liina ja jonka
ympärillä on tuoleja. Pöydällä on sitomattomia matkakäsikirjoja ja
aikatauluja. Vieras, joka astuisi ikkunasta sisään ja menisi pöydän
ääreen, näkisi vasemmalla puolellaan uunin ja oikealla puolella
seinävierustalla kirjoituspöydän lähinnä ovea, joka on etualalla. Jos
hänen aistinsa kävisi tähän suuntaan, niin hän ihailisi Lincrusta
Waltonin luumun- ja pronssinvärisiä seinäkoristuksia, laudoitusta ja
kattolistaa, jäljitettyjä, pronssisia nurkkapylväitä, ikkunan molemmin
puolin jalustimilla seisovia marmorisia maljakkoja, joiden jalat ovat
mustaa, kiilloitettua puuta, pientä koristekaappia, joka on uunia
lähinnä olevan maljakon vieressä, jonka keskiosan kaapinovi on
puumosaiikkia ja jonka pyöristetyillä kulmahyllyillä on halpahintaisia
sinisiä ja valkoisia porsliiniesineitä, bamburuokoista teepöytää
alaslaskettavine hyllyineen ikkunan toisella puolen, tauluja --
valtamerenlaivoja ja Landseerin koiria -- suurta sohvaa ja sen monia
tyynyjä huoneen vastakkaisella puolella, kahta mukavaa tuolia uunin
edessä ja lopuksi, jos hän kääntyisi taakseen ja katsahtaisi ylös,
paksua messinkistä kartiinitankoa ikkunan yläpuolella, josta riippuu
punertavan ruskeat ripsiuutimet viheriäisine reunuksineen. Sanalla
sanoen, huone on varsin hyvin järjestetty kohottamaan vieraan omanarvon
tunnetta ja tyydyttämään häntä sillä tiedolla, että se maksaa punnan
päivässä.

Mrs Clandon istuu kirjoituspöydän ääressä, lukien korrehtuuria. Gloria
seisoo ikkunan luona, katsellen ulos mietteisiin vaipuneena, jotka
silminnähtävästi kiusaavat häntä.

Kello uuninreunalla lyö viisi väsyneellä äänellä, siksi ettei se voi
sietää sitä mustaa marmorista sarkofagia, joka on sen kehyksenä.

_Mrs Clandon_. Viisi! Tuskinpa meidän enää tarvitsee odottaa lapsia.
Varmaankin he saavat teetä jossakin muualla.

_Gloria_ (väsyneesti). Soitanko?

_Mrs Clandon_. Soita, kultaseni. (Gloria menee uunin luo ja soittaa
kelloa.) Vihdoinkin olen saanut nämät korrehtuurit luetuiksi, Jumalan
kiitos!

_Gloria_ (astuu väliäpitämättömästi huoneen poikki ja pysähtyy äidin
tuolin taakse). Mitkä korrehtuurit?

_Mrs Clandon_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan naisten uuden painoksen.

_Gloria_ (hymyillen katkerasti). Siitä puuttuu yksi luku.

_Mrs Clandon_ (etsii arkkien joukosta). Todellako? Sitä minä en usko.

_Gloria_. Minä tarkoitan sellaista lukua, joka ei ole kirjoitettukaan.
Ehkäpä minä kirjoitan sen sinun puolestasi -- kun minä saan tietää,
miten se loppuu. (Hän palaa ikkunan luo.)

_Mrs Clandon_. Gloria! Yhä uusia arvoituksia!

_Gloria_ Ei. Yksi ja sama arvoitus.

_Mrs Clandon_ (hämillään ja hiukan levottomasti; tarkattuaan häntä
hetken aikaa). Lapsi kulta!

_Gloria_ (palaa takaisin). Niin, äiti.

_Mrs Clandon_. Tiedäthän, etten minä kysy koskaan mitään.

_Gloria_ (polvistuu hänen viereensä). Kyllä minä tiedän. Kyllä minä
tiedän. (Hän kiertää nopeasti kätensä äidin ympärille ja syleilee häntä
kiivaasti.)

_Mrs Clandon_ (ystävällisesti hymyillen, mutta hämillään). Rakkaani:
sinähän tulet aivan sentimentaaliseksi.

_Gloria_ (hätkähtää). Oi ei, ei. Älä sano sitä. Oi! (Hän nousee ja
kääntyy pois tehden liikkeen, ikäänkuin hän tahtoisi repiä itseänsä.)

_Mrs Clandon_ (lempeästi). Rakkaani, mikä sinua vaivaa? Mikä --
(Edeskäypä tulee sisään kantaen teetarjotinta.)

_Edeskäypä_ (lempeästi). Tätä te kai halusitte, rouva?

_Mrs Clandon_. Kiitos, kyllä. (Hän siirtää tuolinsa kirjoituspöydän
äärestä ja käy jälleen istumaan. Gloria astuu uunin luo ja käy istumaan
kasvot kääntyneinä poispäin.)

_Edeskäypä_ (laskee tilapäisesti tarjottimen keskelle pöytää). Sitähän
minäkin, rouva. Ihmeellistä, kuinka hermot kiihtyvät, jollei saa teetä
iltapuolella. (Hän kantaa teepöydän Mrs Clandonin eteen keskustellen
samalla.) Nuori neiti ja herra palasivat juuri äsken, rouva. He kävivät
soutelemassa, rouva. Hauska huvitus näin kauniilla ilmalla -- hyvin
hauskaa ja terveellistä. (Hän ottaa tarjottimen pöydältä ja laskee
teepöydälle.) Mr McComas ei tule teetä juomaan, rouva. Hän on mennyt
tervehtimään Mr Cramptonia. (Hän nostaa pari tuolia ja asettaa tuolin
pöydän kumpaankin päähän.)

_Gloria_ (kääntyy äkkiä kauhun vallassa). Entäs toinen herra?

_Edeskäypä_ (vakuuttaen, puhuen vaistomaisesti laulavalla äänellä). Oi,
kyllä hän tulee, neiti, kyllä hän tulee. Hän sousi venettä ja juoksi
vain apteekkiin saadakseen jotakin voidetta, millä voidella rakkojansa.
Matta hän palaa heti paikalla, neiti -- aivan heti. (Gloria
vastustamattoman kauhun vallassa nousee ja kiiruhtaa ovelle.)

_Mrs Clandon_ (nousee puoleksi). Glo -- (Gloria menee ulos. Mrs Clandon
katsoo ällistyneenä edeskäypään, jonka kasvot ovat aivan
liikkumattomat.)

_Edeskäypä_ (ystävällisesti). Haluaako rouva vielä jotakin?

_Mrs Clandon_. Ei mitään, kiitos.

_Edeskäypä_. Kiitos, rouva. (Hänen vetäytyessään pois huoneesta
hyökkäävät Phil ja Dolly loistavalla tuulella sisään. Hän avaa heille
oven; sitten hän menee ulos ja sulkee sen jäljessään.)

_Dolly_ (ahneesti). Oi, anna minulle hiukan teetä. (Mrs Clandon kaataa
teetä kuppiin.) Me olemme olleet soutelemassa. Valentine tulee aivan
heti.

_Philip_. Hän on tottumaton soutamaan. Missä on Gloria?

_Mrs Clandon_ (tuskallisesti, kaataessaan hänelle teetä). Phil: mikä
Gloriaa vaivaa? Onko jotakin tapahtunut? (Phil ja Dolly katsovat
toisiinsa ja hillitsevät nauruaan.) Mitä se on?

_Philip_ (käy istumaan hänen vasemmalle puolelleen). Romeo --

_Dolly_ (käy istumaan hänen oikealle puolelleen). -- ja Julia.

_Philip_ (ottaa teekupin Mrs Clandonilta). Niin, rakas äiti: se on tuo
vanha, vanha juttu. Dolly: älä ota kaikkea kermaa. (Ottaa kerma-astian
häneltä.) Niin: keväällä --

_Dolly_. -- nuoren miehen mieli --

_Philip_. -- voi niin helposti -- kiitos (Mrs Clandonille, joka tarjoo
kakkuja). -- syttyä ilmi liekkiin. Se voi tapahtua syksylläkin.
Kysymyksessä oleva nuori mies on --

_Dolly_. Valentine.

_Philip_. Ja hän on ihastunut Gloriaan siihen määrään, että --

_Dolly_. -- hän suuteli häntä --

_Philip_. -- penkereellä --

_Dolly_ (korjaa häntä). -- huulille, kaikkien nähden.

_Mrs Clandon_ (epäillen). Phil! Dolly! Lasketteko te leikkiä? (He
pudistavat päätään.) Salliko hän sen tapahtua?

_Philip_. Me odotimme vain, että Valentine kaatuisi maahan kuin salaman
iskemänä ja Glorian halveksumisen murtamana; --

_Dolly_. -- mutta se ei tapahtunutkaan.

_Philip_. Se näytti olevan Glorialle mieleen.

_Dolly_. Sen verran kuin me saatoimme sitä arvostella. (Estää Philipiä,
joka aikoo kaataa itselleen toisen kupin teetä.) Ei: sinä olet luvannut
juoda vain yhden kupin teetä.

_Mrs Clandon_ (hyvin huolissaan). Lapset: te ette saa olla täällä, kun
Mr Valentine tulee. Minun täytyy puhua hyvin vakavasti hänen kanssansa
tästä asiasta.

_Philip_. Ottaaksesiko selkoa hänen aikomuksistaan? Mikä rikos
Kahdennenkymmenennen vuosisadan periaatteita vastaan!

_Dolly_. Sinä olet aivan oikeassa, äiti. Aseta hänet edesvastuuseen.
Käytä hyväksesi yhdeksättätoista vuosisataa niinkauan kuin sitä vielä
kestää!

_Philip_. Sh! Hän tulee. (Valentine astuu sisään.)

_Valentine_. Olen pahoillani, että tulen näin myöhään, Mrs Clandon.
(Mrs Clandon tarttuu teekannuun.) Ei kiitos: minä en koskaan juo teetä.
Luultavasti Miss Dolly ja Phil ovat kertoneet, mitä minulle tapahtui.

_Philip_ (olevinaan, nousee). Kyllä, Valentine: me olemme selittäneet.

_Dolly_ (merkitsevästi, nousee myöskin). Me olemme selittäneet aivan
perinpohjin.

_Philip_. Se oli meidän velvollisuutemme. (Hyvin vakavasti). Tule,
Dolly. (Hän tarjoo käsivartensa Dollylle, joka tarttuu siihen. He
katselevat surullisesti Valentineen, ja astuvat vakavina ulos
käsikädessä. Valentine tuijottaa heidän jälkeensä, hämmästyneenä;
sitten hän katsoo Mrs Clandoniin saadakseen selitystä.)

_Mrs Clandon_ (nousee ja lähtee pois teepöydän äärestä). Käykää
istumaan, Mr Valentine. Tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne, jos
sallitte. (Valentine käy hitaasti istumaan sohvalle, hänen omatuntonsa
ennustaa hänelle ikävää hetkeä. Mrs Clandon ottaa Philin tuolin ja käy
istumaan varta vasten jonkun matkan päähän hänestä.) Ensiksikin minun
täytyy pyytää teiltä anteeksi, että aion puhua asiasta, josta itse
tiedän varsin vähän. Ehkäpä en kerrassaan mitään. Minä tarkoitan
rakkaudesta.

_Valentine_. Rakkaudestako!

_Mrs Clandon_. Niin, rakkaudesta. Oi, ei teidän tarvitse katsoa niin
hämmästyneenä minuun, Mr Valentine: minä en ole rakastunut teihin.

_Valentine_ (hämmästyneenä). Hyvänen aika, Mrs -- (Hillitsee itsensä).
Minä olisin hyvin ylpeä, jos niin olisi.

_Mrs Clandon_. Kiitos, Mr. Valentine. Mutta minä olen liian vanha
aloittaakseni jotain sellaista.

_Valentine_. Aloittaaksenne! Ettekö te ole koskaan --?

_Mrs Clandon_. En koskaan. Minun kohtaloni on ollut hyvin tavallinen,
Mr Valentine. Minä menin naimisiin ennen kuin olin kyllin vanha
ymmärtääkseni mitä minä tein. Niinkuin olette itse nähnyt, niin siitä
seurasi vain katkera pettymys sekä miehelleni että minulle. Te
ymmärrätte siis, että vaikka olenkin ollut naimisissa, niin en koskaan
ole tuntenut rakkautta; minä en koskaan ole ollut missään
rakkaussuhteissa, ja jos olen täysin suora teille, Mr Valentine, niin
täytyy minun tunnustaa, että se mitä olen nähnyt toisten ihmisten
rakkausasioista, ei koskaan ole herättänyt kateuttani, vaikka olenkin
saanut olla sitä vailla. (Valentine, joka näyttää hyvin happamelta,
katselee häntä epäilevästi eikä sano mitään. Mrs Clandon punastuu
hiukan; ja hän lisää pidättäen vihaansa). Ettekö te usko minua?

_Valentine_ (hämillään, kun toinen arvasi hänen ajatuksensa). Oi,
miksikä en? Miksikä en?

_Mrs Clandon_. Sallikaa minun sanoa, Mr Valentine, että ihminen, joka
uhraa elämänsä ihmiskunnan hyväksi, saa tuntea innostusta ja intohimoa,
joka on paljoa voimakkaampaa kuin se tunne, jonka itsekäs ihailu ja
romanttiset haaveet voivat synnyttää. Mutta minä oletan, että
tuollainen intohimo ja innostus ei miellytä teitä? (Valentine, joka
tuntee selvästi, että hän sen vuoksi halveksii häntä, vastaa kieltäen
pudistaen alakuloisesti päätään.) Sen minä arvasinkin. No niin, minun
asemani onkin hyvin epäedullinen, kun minun tulee puhua teidän
kanssanne n.s. rakkausasioista, joihin te näytätte olevan perehtynyt.

_Valentine_ (levollisesti). Mihin te pyritte, Mrs Clandon?

_Mrs Clandon_. Luullakseni te sen tiedätte.

_Valentine_. Tarkoitatteko te Gloriaa?

_Mrs Clandon_. Niin. Gloriaa.

_Valentine_ (myöntäen). No niin: minä rakastan Gloriaa. (Keskeyttää
hänet, kun hän aikoo puhua). Minä tiedän mitä aiotte sanoa: minulla ei
ole varoja.

_Mrs Clandon_. En minä välitä rahoista, Mr Valentine.

_Valentine_. Sitten te olette hyvin toisenlainen kuin kaikki muut
äidit, jotka ovat ryhtyneet keskusteluihin minun kanssani.

_Mrs Clandon_. Ah, nyt me tulemme itse asiaan, Mr Valentine. Teillä on
kokemusta tällä alalla. (Valentine avaa suunsa vastustaakseen: Mrs
Clandon estää harmistuneena häntä puhumasta.) Oi, luuletteko, vaikken
suuresti ymmärräkkään näitä asioita, etten sittenkin käsittäisi, että
mies, joka ensi tapaamalla voi mennä niin pitkälle kuin te sellaisen
naisen seurassa kuin minun tyttäreni, ei ole mikään vasta-alkaja?

_Valentine_. Minä vakuutan teille --

_Mrs Clandon_ (keskeyttää hänet). Minä en moiti teitä, Mr Valentine.
Glorian asia on katsoa eteensä; teillä on oikeus huvitella itseänne
niin paljon kuin tahdotte. Mutta --

_Valentine_ (vastustaen). Huvitella itseäni! Oi, Mrs Clandon!

_Mrs Clandon_ (taipumattomasti). Kunnianne kautta, Mr Valentine, onko
se teidän vakaa aikomuksenne?

_Valentine_ (epätoivoissaan). Kunniani kautta, se on minun vakaa
aikomukseni. (Mrs Clandon katsoo tutkivasti häneen. Valentinen
humoristinen luonne pääsee voitolle ja hän lisää). Katsokaas, minun
aikomukseni on aina vakava; ja kuitenkin -- tässä minä olen, niinkuin
te näette.

_Mrs Clandon_. Sitäpä minä juuri epäilinkin. (Ankarasti). Mr Valentine:
te leikittelette vain naisten tunteilla.

_Valentine_. No, miksikä en? Jos ihmisyys on ainoa asia maailmassa,
jota kannattaa käsittää vakavalta kannalta? No, kyllä minä ymmärrän.
(Nousee ja ottaa hattunsa jäykän kohteliaasti). Te tahdotte, että
lakkaan käymästä luonanne.

_Mrs Clandon_. En: olen kyllin viisas huomatakseni, että Gloria
parhaiten pääsee teistä eroon, jos hän oppii teitä lähemmin tuntemaan.

_Valentine_ (voimatta hillitä hämmästystään). Oi, älkää sanoko sitä,
Mrs Clandon. Ettehän te sitä todella tarkoita?

_Mrs Clandon_. Mr Valentine, minä luotan rajattomasti siihen
kasvatukseen, jonka Gloria aivan lapsesta saakka on saanut.

_Valentine_ (suurella helpoituksella). O--i! Oi, eihän sitten ole
mitään vaaraa. (Hän käy jälleen istumaan ja heittää hattunsa
huolettomasti syrjään, ikäänkuin hänellä ei enää olisi mitään pelon
syytä.)

_Mrs Clandon_ (harmistuneena hänen varmuudestaan). Mitä te tarkoitatte?

_Valentine_ (kääntyy tuttavallisesti hänen puoleensa). Kuulkaa:
opetanko teille jotakin, Mrs Clandon?

_Mrs Clandon_ (jäykästi). Minä olen aina valmis oppimaan.

_Valentine_. Oletteko koskaan tutkinut tykistötiedettä -- kanuunia ja
sotalaivoja ja sen semmoista?

_Mrs Clandon_. Onko tykistötieteellä mitään tekemistä Glorian kanssa?

_Valentine_. Paljonkin -- kuvaannollisesti. Koko tämän vuosisadan
kuluessa, rakas Mrs Clandon, on tykistöväen edistys riippunut vain
siitä taistelusta, jota kanuunamestarit ja kanuunakuulia vastustavien
panssarilevyjen tekijät käyvät keskenään. Rakennetaan laiva, joka
kestää parhaimpienkin kanuunien tulta. Sitten joku keksii vieläkin
paremman kanuunan ja ampuu laivan upoksiin. Sitten rakennetaan vieläkin
vahvempi laiva, joka kestää sitäkin kanuunaa, ja sitten tehdään taaskin
vahvempi kanuuna, joka ampuu senkin upoksiin ja niin edespäin. No niin!
Sukupuolien välinen taistelu on aivan samanlainen.

_Mrs Clandon_. Sukupuolien välinen taistelu!

_Valentine_. Niin: olettehan te kuullut puhuttavan sukupuolien
välisestä taistelusta? Ah, minä unohdin: te olette elänyt Madeirassa.
Tuo puheenparsi on syntynyt vasta myöhemmin. Pitääkö minun selittää
sitä tarkemmin?

_Mrs Clandon_ (halveksivasti). Ei.

_Valentine_. Tietysti se ei ole tarpeen. No, mitä tapahtuu sukupuolien
taistellessa keskenään? Äiti ennen aikaan oli saanut vanhanaikuisen
kasvatuksen, jonka tuli suojella häntä miesten ansoilta. No niin. Te
tiedätte, mitä siitä seurasi. Sen ajan mies voitti hänet. Silloin äiti
päätti suojella tytärtään paremmalla tavalla ja keksi panssarin, joka
oli liian vahva vanhanaikuiselle miehelle. Hän hankki siis tyttärelleen
tieteellisen kasvatuksen -- sehän on teidän suunnitelmanne. Se oli
voittamaton este vanhanaikuiselle miehelle: hän väitti, ettei se ollut
rehellistä eikä naisellista ja muuta sentapaista. Mutta siitä miehellä
ei ollut mitään hyötyä. Siksi hänen täytyi luopua vanhasta
hyökkäyssuunnitelmastaan -- tiedättehän -- mies ei enää polvistunut
maahan eikä vannonut rakastavansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä
eikä olevansa vaimolleen alamainen --

_Mrs Clandon_. Suokaa anteeksi, sitähän naisen täytyi vannoa.

_Valentine_. Niinkö? ah, ehkä te olette oikeassa -- niin: tietysti,
sitenhän se olikin. No niin, mitä mies silloin teki? Aivan samaa kuin
tykkimieskin -- koetti tulla paremmaksi kuin nainen -- hankki itselleen
tieteellisen kasvatuksen ja voitti uudessa pelissä aivan kuin
entisessäkin! Minä opin voittamaan viekkaudessa naisasiannaisen
ennenkuin olin kolmenkolmatta vanha. Se metoodi on jo vanhastaan tuttu.

_Mrs Clandon_ (inholla). Epäilemättä.

_Valentine_. Mutta juuri siksi on olemassa yhdenlaisia tyttöjä, joille
tuo metoodi ei kelpaa.

_Mrs Clandon_. Minkälaisia?

_Valentine_. Oikein vanhanaikuisia tyttöjä. Jos olisitte kasvattanut
Gloriaa vanhaan tapaan, niin olisin tarvinnut kahdeksantoista kuukautta
päästäkseni niin pitkälle kuin tuona iltapuolena kahdeksassatoista
minuutissa. Niin, Mrs Clandon, naisen korkeampi kasvatus antoi Glorian
minun valtaani, ja te opetitte häntä uskomaan naisen korkeampaan
kasvatukseen.

_Mrs Clandon_ (nousee). Mr Valentine: te olette hyvin viisas.

_Valentine_ (nousee myöskin). Oi, Mrs Clandon!

_Mrs Clandon_. Mutta te ette ole opettanut minulle yhtään mitään.
Hyvästi.

_Valentine_ (kauhistuneena). Hyvästikö! Oi, enkö saa nähdä häntä ennen
lähtöäni?

_Mrs Clandon_. Pelkäänpä, ettei hän palaa takaisin ennenkuin te olette
mennyt, Mr Valentine. Hän läksi pois varta vasten, jotta hän ei tapaisi
teitä.

_Valentine_ (miettivästi). Se on hyvä merkki. Hyvästi. (Hän kumartaa ja
lähtee ovelle silminnähtävästi tyytyväisenä.)

_Mrs Clandon_ (pelokkaasti). Miksi te oletatte, että se on hyvä merkki?

_Valentine_ (kääntyy taakseen lähellä ovea). Siksi, että minä pelkään
häntä aivan hirveästi; ja hän näyttää myös pelkäävän minua. (Hän
kääntyy mennäkseen ja seisoo äkkiä Glorian edessä, joka juuri astuu
sisään. Gloria katsoo vakavasti häneen. Valentine tuijottaa häneen
avuttomana; sitten jälleen Mrs Clandoniin; ja taas Gloriaan, tietämättä
mitä tehdä.)

_Gloria_ (kalpenee, vaivoin hilliten itseään). Äiti: onko se totta,
mitä Dolly sanoi minulle?

_Mrs Clandon_. Mitä hän sanoi, kultaseni?

_Gloria_. Että sinä olet puhunut minusta tämän herrasmiehen kanssa?

_Valentine_ (mutisee). Tämän herrasmiehen! Oi!

_Mrs Clandon_ (terävästi). Mr Valentine: voitteko olla hetken aikaa
vaiti?

(Valentine katsoo surkeana heihin; sitten kohauttaen epätoivoisesti
olkapäitään menee jälleen sohvan luo ja heittää hattunsa siihen.)

_Gloria_ (moittivasti äidille). Äiti, mitä oikeutta sinulla oli siihen?

_Mrs Clandon_. En usko sanoneeni mitään, mihin minulla ei olisi ollut
oikeutta, Gloria.

_Valentine_ (vakuuttaa innokkaasti). Ei kerrassaan mitään. Ei yhtään
mitään. (Gloria katsoo häneen harmissaan.) Anteeksi. (Käy istumaan
sohvalle häpeissänsä.)

_Gloria_. En ymmärrä, että kellään olisi edes oikeutta ajatella
asioita, jotka koskevat yksinomaan minua.

(Hän kääntyy pois heistä salatakseen liikutustaan.)

_Mrs Clandon_. Kultaseni: jos olen loukannut ylpeyttäsi --

_Gloria_ (kääntyy hetkeksi heihin päin). Minun ylpeyttäni! Minun
ylpeyttäni!! Oi, sitä ei ole enää jäljellä: olen oppinut, etten voi
enää ylpeillä voimastani. (Kääntyy jälleen pois). Mutta jollei nainen
voi suojella itseään, niin ei kukaan muukaan voi sitä tehdä. Ei kellään
ole oikeutta edes koettaa sitä tehdä -- ei edes hänen äidillänsäkään.
Minä tiedän kadottaneeni sinun luottamuksesi, aivan samoin kuin olen
kadottanut tämän miehen kunnioituksen; -- (Hän pysähtyy
tukehduttaakseen nyyhkytyksen.)

_Valentine_ (kuiskaten). Tämän miehen! (Mutisee jälleen.) Oi!

_Mrs Clandon_ (hiljaa). Tehkää hyvin ja olkaa ääneti, herra.

_Gloria_ (jatkaa). -- mutta ainakin minulla on oikeus kantaa rauhassa
häpeääni. Minä olen tuollainen heikko olento, joka on syntynyt
maailmaan, jotta ensimäkien mies, joka tielleni sattuu, saisi
mestaroida minua; ja minun täytyy kai alistua kohtalooni. Säästä minua
ainakin siitä nöyryytyksestä, että koetat pelastaa minua. (Käy istumaan
pöydän alapäähän painaen nenäliinan silmilleen.)

_Valentine_ (hyppää ylös). Kuulkaahan --

_Mrs Clandon_. Mr Va--

_Valentine_. (arkailematta). Ei: minä tahdon puhua. Olen ollut vaiti
lähes kolmekymmentä sekuntia. (Astuu Glorian luo.) Miss Clandon --

_Gloria_ (katkeruudella). Oi, ei Miss Clandon: te olette huomannut,
että huoleti voitte nimittää minua Gloriaksi.

_Valentine_. En minä tahdo: te antaisitte minun kuitenkin perästäpäin
sen niellä ja syyttäisitte minua kunnioituksen puutteesta. Se on
sydäntäsärkevä valhe, etten minä muka kunnioita teitä. Tosin en
kunnioittanut teidän vanhaa ylpeyttänne: miksi olisin sitä tehnytkään?
Eihän se ollut muuta kuin pelkurimaisuutta. Minä en kunnioittanut
teidän intelligenssiänne: minä olen itse intelligentimpi. Se on nyt
kerta miespuolinen ominaisuus. Mutta kun minun sieluni heräsi! -- kun
minun hetkeni löi! -- kun te annoitte minulle rohkeutta! -- ah,
silloin, silloin, silloin!

_Gloria_. Silloin te kunnioititte minua, eikö totta?

_Valentine_. Ei, sitä minä en tehnyt: minä ihailin teitä. (Gloria
nousee äkisti ja kääntyy jälleen hänen puoleensa.) Ettekä te voi
koskaan riistää sitä hetkeä minulta. Yhdentekevää mitä nyt tapahtuu.
(Hän astuu keskemmälle huonetta ja sanoo iloisesti puhumatta kellekään
erityisesti.) Kyllä minä tiedän, että puhun hullutuksia. Mutta minä en
voi sille mitään. (Mrs Clandonille). Minä rakastan Gloriaa; ja sillä
hyvä.

_Mrs Clandon_ (painolla). Mr Valentine: te olette hyvin vaarallinen
mies. Gloria: tulehan tänne. (Gloria ihmettelee hiukan käskyä, tottelee
ja asettuu äidin oikealle puolelle, pää alas painuneena; Valentine
seisoo häntä vastapäätä. Mrs Clandon sanoo hyvin ivallisesti). Kysyppä
tältä mieheltä, jota sinä olet inspireerannut ja rohkaissut, kuinka
moni nainen ennen sinua on inspireerannut häntä; (Gloria katsoo äkkiä
ylös silmissä mustasukkainen, äkäinen ja hämmästynyt välke) kuinka
monta kertaa hän on virittänyt saman ansan, johon hän pyydysti
sinutkin; kuinka monta kertaa hän on käyttänyt samoja sanoja
syöttinänsä; kuinka pitkää harjoitusaikaa hän on tarvinnut, ennenkuin
hänestä on kehittynyt kaksintaistelija sukupuolten välisessä
taistelussa.

_Valentine_. Tämä ei ole rehellistä peliä, Mrs Clandon. Te käytätte
väärin luottamustani.

_Mrs Clandon_. Kysy häneltä, Gloria.

_Gloria_ (vihan vimmoissaan, astuu Valentinen luo kädet nyrkissä). Onko
se totta?

_Valentine_. Älkää suuttuko --

_Gloria_ (keskeyttää hänet leppymättömänä). Onko se totta? Oletteko te
koskaan sanonut samaa ennen? Oletteko koskaan ennen tuntenut samaa --
jotakuta toista naista kohtaan?

_Valentine_ (äkkiä). Kyllä. (Gloria kohottaa nyrkkinsä.)

_Mrs Clandon_ (kauhistuneena, kiiruhtaa Glorian viereen ja tarttuu
hänen kohotettuun käsivarteensa). Gloria! Armaani! Sinä unohdat itsesi.
(Gloria vetää syvältä henkeään ja antaa kätensä painua alas.)

_Valentine_. Muistakaa: miehen rakastamis- ja ihailukyky on aivan
samanlainen kuin kaikki muutkin hänen kykynsä: hänen täytyy heittää se
pois monta kertaa, ennenkuin hän oppii mikä todellakin on sen arvoista.

_Mrs Clandon_. Noitakin sanoja on hän lausunut monta kertaa ennen,
Gloria. Pidä varasi.

_Valentine_ (vastustaen). Oi!

_Gloria_ (Mrs Clandonille, halveksien ja itseluottamuksella). Luuletko,
että minua tarvitsee enää varoittaa? (Valentinelle). Te koetitte
herättää minun rakkauttani.

_Valentine_. Niin koetinkin.

_Gloria_ No niin, te olette saanut minut vihaamaan itseänne --
intohimoisesti vihaamaan.

_Valentine_ (filosofisesti). On todellakin ihmeellistä, kuinka vähän
eroa on noiden kahden tunteen välillä. (Gloria kääntyy harmistuneena
pois. Hän jatkaa Mrs Clandonille). Minä tunnen miehiä, joiden vaimot
rakastavat heitä; ja he käyttäytyvät juuri samalla tavalla.

_Mrs Clandon_. Anteeksi, Mr Valentine, mutta eikö teidän nyt olisi
parasta lähteä?

_Gloria_. Ei sinun tarvitse ajaa häntä pois minun tähteni, äiti. Hän ei
merkitse minulle enää mitään; ja hän huvittaa Dollyä ja Philiä. (Käy
istumaan loukkaantuneena ja väliäpitämättömänä pöydän päähän lähelle
ikkunaa.)

_Valentine_ (iloisesti). Tietysti: se on järkevää. Kuulkaahan, Mrs
Clandon, ettehän te voi kiistellä minunlaiseni perhosen kanssa!

_Mrs Clandon_. Minä en luota teihin, Mr Valentine. Mutta minä en voi
myöskään uskoa, että teidän onneton kevytmielisyytenne on vain
hävittömyyttä ja halpamaisuutta; --

_Gloria_ (itsekseen, mutta ääneen). Se on häpeällistä; se on
halpamaista.

_Mrs Clandon_. -- ja siksi on ehkä parasta, että kutsumme Dollyn ja
Philin sisään ja annamme teidän päättää vierailunne tavalliseen tapaan.

_Valentine_ (ikäänkuin hänelle olisi sanottu jotakin hyvin
kohteliasta). Se on aivan liikaa, Mrs Clandon. Tuhannet kiitokset.
(Edeskäypä astuu sisään.)

_Edeskäypä_. Mr McComas, rouva.

_Mrs Clandon_. Oi, tietysti. Saattakaa hänet sisään.

_Edeskäypä_. Hän tahtoisi puhutella teitä vastaanottohuoneessa, rouva.

_Mrs Clandon_. Miksei täällä?

_Edeskäypä_. No niin, jos sallitte minun sanoa, niin luulen, että Mr
McComasilla on helpompi puhua teidän kanssanne, rouva, jos perheen
nuoremmat jäsenet eivät ole läsnä.

_Mrs Clandon_. Sanokaa hänelle, etteivät he ole täällä.

_Edeskäypä_. He seisovat oven ulkopuolella ja näyttävät odottavan
jotakin, rouva.

_Mrs Clandon_ (menee). Hyvä. Minä tulen.

_Edeskäypä_ (avaa oven hänelle). Kiitos rouva. (Mrs Clandon poistuu.
Edeskäypä astuu peremmälle huoneeseen, ja katselee Valentinea, joka
toivoisi hänen poistuvan.) Heti paikalla, herra. Minä korjaan vain
teevehkeet, herra. (Ottaa tarjottimen). Anteeksi, herra. Kiitos, herra.
(Menee.)

_Valentine_ (Glorialle). Kuulkaahan, Te annatte minulle anteeksi joko
ennemmin tai myöhemmin. Tehkää se siis nyt jo.

_Gloria_ (nousee pannakseen enemmän painoa sanoihinsa). En koskaan! En
niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa, en koskaan, en koskaan!!!

_Valentine_ (huolettomasti). Samapa se. Minä en voi tulla mistään
onnettomaksi. Minä en koskaan enää ole onneton, en koskaan, en koskaan,
en niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa. Kun vain ajattelenkin
teitä, niin olen aivan hulluna ilosta. (Gloria aikoo sanoa jotakin
ivallista, mutta Valentine estää häntä nopeasti). Ei, sitä minä en
koskaan ennen ole sanonut. Se on aivan uutta.

_Gloria_. Se ei ole uutta enää, kun sanotte sen seuraavalle naiselle.

_Valentine_. Älkää puhuko tuolla tavalla, Gloria. (Polvistuu hänen
eteensä.)

_Gloria_. Nouskaa ylös. Nouskaa ylös! Kuinka te uskallatte? (Phil ja
Dolly, jotka tapansa mukaan juoksevat kilpaa, hyökkäävät sisään. He
hillitsevät vauhtiaan nähdessään mitä on tekeillä. Valentine nousee
pystyyn.)

_Philip_ (hienotunteisesti). Anteeksi. Tule, Dolly. (Kääntyy
mennäkseen.)

_Gloria_ (kiusaantuneena). Äiti tulee heti paikalla takaisin, Phil.
(Ankarasti). Odottakaa täällä sen aikaa. (Hän kääntyy ikkunaan päin, ja
seisoo siinä katsoen ulos selin muihin.)

_Philip_ (merkitsevästi). Vai niin! Hm! Hm!

_Dolly_. Ahaa!

_Philip_. Te näytätte olevan erinomaisella tuulella, Valentine.

_Valentine_. Niin minä olenkin. (Astuu heidän väliinsä.) Kuulkaaahan.
Te tiedätte molemmat, mistä on kysymys, eikö totta? (Gloria kääntyy
äkisti, ikäänkuin hän odottaisi uutta hävittömyyttä.)

_Dolly_. Täydellisesti.

_Valentine_. No niin, kaikki on nyt lopussa. Minä olen saanut rukkaset.
Minä olen täällä vain armosta. Ymmärrättehän: kaikki on lopussa. Teidän
sisarenne ei huoli minun rakkaudestani eikä alennu vähimmälläkään
tavalla osoittamaan suosiotaan minulle. (Gloria, tyytyväisenä, kääntyy
halveksivasti jälleen ikkunaan.) Onko tämä selvää?

_Dolly_. Sitä teille pitikin. Te kiirehditte aivan liiaksi.

_Philip_ (taputtaa häntä olkapäälle). Älkää välittäkö siitä: te ette
koskaan olisi ollut oma herranne, jos olisitte mennyt naimisiin hänen
kanssansa. Te voitte nyt alkaa uuden luvun elämässänne.

_Dolly_. Seitsemännentoista luvun tai niillä vaiheilla, niin minä
ainakin otaksuisin.

_Valentine_ (harmissaan tästä pilanteosta). Ei: älkää puhuko
tuommoista. Juuri tällaiset ajattelemattomat sanat saavat paljon
ikävyyksiä aikaan.

_Dolly_. Todellako. Hm! Hm!

_Philip_. Ahaa! (Hän menee uunin luo ja asettuu sinne seisomaan
parhaaseen isäntä-asentoonsa).

McComas astuu vakavana Mrs Clandonin seurassa sisään, joka heti
ajattelee huolella Gloriaa. Hän katsoo ympärilleen nähdäkseen missä hän
on, ja astuu sitten ikkunaa kohti häntä vastaan Glorian lähestyessä
häntä hellä ilme kasvoillaan. Mrs Clandon käy lopulta istumaan
entiselle paikalleen, Gloria asettuu hänen taakseen. McComas on menossa
sohvan luo, mutta Dolly estää häntä.

_Dolly_. Mikä hätänä, Finch?

_M'Comas_ (vakavasti). Minulla on hyvin vakavia uutisia isältänne, Miss
Clandon. Hyvin vakavia uutisia todellakin. (Hän menee sohvan luo ja käy
istumaan. Dolly, näyttäen hyvin alakuloiselta, seuraa häntä ja käy
hänen oikealle puolelleen istumaan.)

_Valentine_. Ehkä minun pitää nyt lähteä.

_M'Comas_. Ei mitenkään, Mr Valentine. Asia koskee teitäkin. (Valentine
ottaa tuolin pöydän äärestä ja käy kahdareisin siihen istumaan nojaten
käsivarsiaan selkänojaa vasten, aivan lähelle sohvaa.) Mrs Clandon:
teidän miehenne vaatii luokseen teidän molemmat nuoremmat lapsenne,
jotka eivät vielä ole täysi-ikäisiä. (Mrs Clandon katsoo ensi
säikähdyksessään, onko Dolly turvassa.)

_Dolly_ (liikutettuna). Oi, kuinka ystävällistä! Hän rakastaa meitä,
äiti!

_M'Comas_. Olen pahoillani, että minun täytyy poistaa teidän
erehdyksenne, Miss Dorothea.

_Dolly_ (kuhertaa ihastuneena). Dorothee-ee-ee-a! (Nojautuu hänen
olkapäähänsä, aivan voitettuna). Oi, Finch!

_M'Comas_ (hermostuneesti, vetäytyen syrjään). Ei, ei, ei, ei!

_Mrs Clandon_ (varoittaen). Rakkahin Dolly! (Mr McComasille).
Avioerosopimuksen mukaan on minulla täysi oikeus lapsiini.

_M'Comas_. Se sisältää myös sen ehdon, että te ette saa lähestyä häntä
eikä häiritä häntä millään tavalla.

_Mrs Clandon_. No: olenko minä sitä tehnyt?

_M'Comas_. Voiko juridiselta kannalta teidän nuorempien lastenne
käytöstä pitää häiritsemisenä, on kysymys, josta on parasta neuvotella
jonkun asianajajan kanssa. Joka tapauksessa Mr Crampton ei ainoastaan
arvele, että häntä on häiritty, vaan luuleepa vielä että te olette
suorastaan salaliitossa häntä vastaan ja että Mr Valentine on toiminut
teidän asiamiehenänne.

_Valentine_. Mitä ihmettä?

_M'Comas_. Hän väittää, että te huumasitte hänet, Mr Valentine.

_Valentine_. Sen minä teinkin. (Kaikki hämmästyvät.)

_M'Comas_. Mutta minkä vuoksi?

_Dolly_. Viiden shillingin tähden.

_M'Comas_ (Dollylle kiivaasti). Minun täytyy todellakin pyytää teitä,
neiti Clandon, ettette keskeyttäisi tätä vakavaa keskustelua
sopimattomilla puheilla. (Hyvin kiivaasti). Minä pyydän täydellä
todella, että vakavia asioita käsiteltäisiin vakavalla ja arvokkaalla
tavalla. (Näitä sanoja seuraa tukala äänettömyys ja Mr McComas joutuu
itsekin hämilleen. Hän yskii ja aloittaa uudestaan kääntyen Glorian
puoleen.) Miss Clandon: minun velvollisuuteni on sanoa teille, että
teidän isänne tietää Mr Valentinen aikovan naida teidät --

_Valentine_ (sukkelasti). Se onkin minun aikomukseni.

_M'Comas_ (loukkaantuneena). Siinä tapauksessa, hyvä herra, ei teidän
pidä ihmetellä, vaikka te tämän nuoren neiden isän mielestä olettekin
onnenonkija.

_Valentine_. Sitä minä olenkin. Luuletteko, että vaimoni voisi elää
sillä, mitä minä ansaitsen? Kymmenellä pencellä viikossa!

_M'Comas_ (kiihoittuneena). Minulla ei ole enää mitään lisättävänä,
herra. Minä lähden ja sanon Mr Cramptonille, että tämä perhe ei ole
sopiva isää varten. (Lähestyy ovea.)

_Mrs Clandon_ (levollisen arvokkaasti). Finch! (Hän pysähtyy.) Jollei
Mr Valentine voi puhua vakavasti, niin te ainakin voitte. Käykää
istumaan. (McComas, jonka arvokkaisuus ja ystävyydentunne taistelevat
keskenään, antaa myöten ja käy nyt istumaan Dollyn ja Mrs Clandonin
väliin.) Te tiedätte varsin hyvin, että koko juttu on vain keksitty.
Fergus ei usko siihen sen enempää kuin tekään. Antakaa minulle nyt hyvä
neuvo, ystävän neuvo: tiedättehän, että aina olen luottanut teidän
sanaanne. Minä lupaan, että lapset ovat vaiti.

_M'Comas_ (alistuu kohtaloonsa). Hyvä, hyvä! Minä tahtoisin vain sanoa
seuraavaa. Kun te ja teidän miehenne teitte sopimuksen keskenänne, Mrs
Clandon, niin oli teidän asemanne paljoa edullisempi kuin hänen.

_Mrs Clandon_. Mitenkä niin, jos saan luvan kysyä?

_M'Comas_. No niin, te olitte valistunut nainen, te olitte tottunut
uhmailemaan yleistä mielipidettä ettekä välittänyt siitä, mitä maailma
sanoi.

_Mrs Clandon_ (ylpeästi). Niin: se on totta. (Gloria, hänen tuolinsa
takana, kumartuu suutelemaan äitinsä tukkaa, mikä tunteenilmaus saattaa
Mr McComasin aivan hämilleen.)

_M'Comas_. Toiselta puolen, Mrs Clandon, teidän miehenne pelkäsi
kauheasti, että jotakin voisi tulla sanomalehtiin. Hänen täytyi ottaa
huomioon sekä liikkeensä että vanhanaikuisen perheensä ennakkoluulot.

_Mrs Clandon_. Puhumattakaan hänen omista ennakkoluuloistansa.

_M'Comas_. Epäilemättä hän käyttäytyi huonosti, Mrs Clandon.

_Mrs Clandon_ (pilkallisesti). Epäilemättä.

_M'Comas_. Mutta oliko hän yksin syypää?

_Mrs Clandon_. Olinko minä sitten syypää?

_M'Comas_ (kiireesti). Ette tietystikään.

_Gloria_ (tarkaten häntä). Te ette tarkoita mitä te sanotte, Mr
McComas.

_M'Comas_. Rakas nuori neiti, te olette aivan liian ankara. Mutta
sallikaa minun sanoa vielä jotakin. Jos mies menee sopimattomaan
avioliittoon (syy ei tarvitse olla kummankaan, vaan kaikki voi riippua
vain satunnaisesta mielten eroavaisuudesta); jos häneltä tämän
onnettomuuden johdosta riistetään kodin hauskuus, jonka vuoksi minun
käsittääkseni mies juuri meneekin naimisiin, jos sanalla sanoen hänen
vaimonsa on sellainen, että olisi parempi, ettei hänellä olisi yhtään
vaimoa (vaikkei syy suorastaan olisikaan vaimon), niin voiko ihmetellä,
jos mies pahentaa asiaa ensiksikin soimaamalla vaimoa ja sitten
kiihoittaa itseään nauttimalla epätoivossaan kohtuuttomasti väkeviä tai
koettamalla toisella tavalla lohduttaa itseään?

_Mrs Clandon_. Minä en soimannut häntä: minä vain pelastin itseni ja
lapset hänen vallastaan.

_M'Comas_. Niin; mutta te panitte kovat ehdot, Mrs Clandon. Hän oli
kokonaan teidän vallassanne: te nöyryytitte häntä, kun te uhkasitte
saattaa asian julkisuuteen vaatimalla laillista avioeroa. Olettakaa,
että hänellä olisi ollut sama valta teidän ylitsenne, ja että hän olisi
käyttänyt sitä riistääksensä teiltä teidän lapsenne ja kasvattaakseen
heitä niin suuressa tietämättömyydessä, ettei heillä olisi ollut edes
aavistusta teidän nimestänne. Miltä se olisi teistä tuntunut? Mitä te
silloin olisitte tehnyt? Ettekö tahdo ottaa huomioon hänen tunteitansa
ja arvostella asiaa aivan inhimillisesti?

_Mrs Clandon_. Minä en koskaan ole huomannut hänellä olevan tunteita.
Minä huomasin vain, että hänellä oli kiivas luonne ja -- (värisee).
muita puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia.

_M'Comas_ (huolissaan). Naiset voivat olla hyvin kovasydämisiä, Mrs
Clandon.

_Valentine_. Se on totta.

_Gloria_ (vihaisesti). Olkaa vaiti. (Hän vaikenee.)

_M'Comas_ (kokoo kaikki voimansa). Sallikaa minun vielä huomauttaa
erästä asiaa. Mrs Clandon: uskokaa minua, on paljon tunteellisia
ihmisiä, jotka eivät voi tuoda ilmi tunteitansa. Te kaipaatte
Cramptonissa oikeastaan vain ulkonaista sivistystä ja tahtoisitte, että
hän osaisi osoittaa turhaa huomaavaisuutta ja sanoa järjettömiä
kohteliaisuuksia miellyttävällä tavalla. Jos te asuisitte Lontoossa,
missä koko järjestelmä on rakennettu väärälle ystävyydelle, ja jossa
voi olla kaksikymmentä vuotta tuttu jonkun henkilön kanssa pääsemättä
sittenkään perille, että hän vihaa teitä kuolettavasti, niin teidän
silmänne avautuisivat. Siellä me teemme ilkeyksiä miellyttävällä
tavalla, sanomme epäystävällisyyksiä suloisella äänellä, annamme
alituisesti ystävillemme kloroformia raadellessamme heitä. Mutta
ajatelkaahan asian toista puolta. Ajatelkaa niitä, jotka tekevät
hyvää epämiellyttävällä tavalla; ihmisiä, joiden kosketuskin tekee
kipeää, joiden äänet sorahtelevat, joiden luonnonlaatu on heidän
onnettomuutensa, jotka loukkaavat ja suututtavat niitä, joita he
rakastavat, juuri silloin kun he yrittävät miellyttää heitä, mutta
jotka sittenkin tarvitsevat rakkautta yhtä paljon kuin kuka meistä.
Cramptonilla on ikävä luonne, sen minä myönnän. Hän ei osaa yhtään
käyttäytyä, hän ei ole tahdikas eikä taipuvainen. Hän ei voi
koskaan voittaa kenenkään rakkautta, jollei tyydytä vain hänen
rakkaudenkaipuuseensa. Eikö hän todellakaan voi sitä koskaan voittaa --
eikö edes sääliä -- omalta lihaltaan ja vereltään?

_Dolly_ (hyvin liikutettuna). Oi, kuinka kauniisti te puhutte, Finch!
Kuinka ystävällinen te olette!

_Philip_ (vakaumuksella). Finch: te olette kaunopuhuja -- suorastaan
kaunopuhuja!

_Dolly_. Oi, äiti, antaa hänen koettaa vielä kerran. Pyydetään hänet
päivällisille.

_Mrs Clandon_ (kylmästi). Ei, Dolly: minä sain tuskin mitään
aamiaistakaan. Rakas Finch: on aivan turhaa puhua minulle Ferguksesta.
Te ette koskaan ole ollut hänen kanssaan naimisissa: mutta minä olen.

_M'Comas_ (Glorialle). Miss Clandon: minä en ole tähän asti vedonnut
teihin, sillä, jos se, mitä Mr Crampton kertoi minulle, on totta, niin
te olette ollut vieläkin armottomampi kuin teidän äitinne.

_Gloria_ (uhmaillen). Te vetoatte äidin voimaan, mutta minun
heikkouteeni!

_M'Comas_. En minä vetoa teidän heikkouteenne, Miss Clandon. Minä
vetosin äitinne järkeen, mutta teidän sydämeenne.

_Gloria_. Minä olen oppinut, ettei minun tule luottaa sydämeeni.
(Katsoo vihoissaan Valentineen). Minä tahtoisin riistää sydämeni
rinnastani ja heittää sen pois, jos vain voisin. Minun vastaukseni on
sama kuin äidinkin. (Hän menee Mrs Clandonin luo ja kiertää kätensä
hänen ympärilleen; mutta Mrs Clandon, joka ei voi kestää tällaista
tunteenpurkausta, vapautuu hänen hyväilystään heti kun hän voi sen
tehdä loukkaamatta Gloriaa.)

_M'Comas_ (pettyneenä). No niin, olen pahoillani -- hyvin pahoillani.
Olen koettanut tehdä parastani. (Hän nousee ja aikoo lähteä hyvin
tyytymättömänä.)

_Mrs Clandon_. Mutta mitä te oikeastaan toivoitte, Finch? Mitä meidän
teidän mielestänne pitäisi tehdä?

_M'Comas_. Kaikkein ensiksi pitäisi sekä teidän että Cramptonin pyytää
joltakin asianajajalta lausuntoa siitä, sitooko erosopimus häntä vai
eikö. Miksikä ette heti paikalla voisi hankkia tätä lausuntoa ja
keskustella yhdessä kaikessa ystävyydessä (Mrs Clandonin kasvot
jäykistyvät) -- tai sanokaamme aivan levollisesti -- ja järjestää
asianne -- vaikka tässä hotellissa -- vielä tänä iltana? Mitä te siitä
arvelette?

_Mrs Clandon_. Mutta mistä me voimme saada tämän lausunnon?

_M'Comas_. Se on pudonnut aivan kuin pilvistä. Tullessani tänne
Cramptonin luota tapasin erään hyvin etevän asianajajan; erään miehen,
joka minun välitykselläni sai toimekseen ajaa erästä asiaa ja joka teki
hänet kuuluisaksi. Hän on tullut tänne lepäämään lauantaiksi ja
sunnuntaiksi, hengittämään meri-ilmaa sekä samalla myös tapaamaan
erästä sukulaista, joka asuu täällä. Hän oli siksi ystävällinen, että
hän lupasi tulla auttamaan meitä neuvoillaan, jos asianomaiset vain
suostuisivat tapaamaan toisiansa. Käyttäkäämme siis hyväksemme tätä
tilaisuutta ja järjestäkäämme perheasiat kaikessa rauhassa! Sallikaa
minun ottaa ystäväni mukanani ja koettaa saada Crampton taivutetuksi
tulemaan tänne! Vastatkaa myöntyvästi!

_Mrs Clandon_ (hetken mietittyään onnettomuutta ennustavalla äänellä).
Finch: minä en tarvitse minkään asianajajan neuvoja, sillä minä aion
seurata vain omaa mieltäni. Minä en tahdo tavata uudestaan Fergusta,
siksi etten pidä hänestä, enkä usko, että siitä kohtauksesta olisi
mitään hyvääkään. Kuitenkin (nousee), koska te olette saanut lapset
vakuutetuiksi siitä, että hänellä sittenkin on hiukan toivoa, niin
tehkää niinkuin tahdotte.

_M'Comas_ (tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä). Kiitos, Mrs
Clandon. Sopiiko teille kello yhdeksältä?

_Mrs Clandon_. Erittäin hyvin. Phil: ole hyvä ja soita kelloa. (Phil
soittaa.) Mutta jos minua syytetään siitä, että olen salaliitossa Mr
Valentinen kanssa, niin on parasta, että hänkin on läsnä.

_Valentine_ (nousee). Olen aivan yhtä mieltä teidän kanssanne. Se on
luullakseni hyvin tärkeää.

_M'Comas_. Ei suinkaan kellään ole mitään sitä vastaan. Toivon aivan
varmaan, että kaikki päättyy hyvin. Näkemiin asti. (Menee ulos,
kohdaten ovella edeskäyvän, joka avaa sen hänelle.)

_Mrs Clandon_. Me odotamme tänne muutamia vieraita kello yhdeksältä,
William. Voimmeko saada päivällistä seitsemältä puoli kahdeksan
asemesta?

_Edeskäypä_ (ovelta). Seitsemältäkö, rouva? Tietysti, rouva. Se sopii
erinomaisesti tänä iltana, jolloin meillä on niin kovin paljon
tekemistä. Puutarhassa on soittoa ja kirjavia lyhtyjä ja kaikkea muuta
sellaista, rouva.

_Dolly_. Kirjavia lyhtyjä!

_Philip_. Soittoa! William, mitä te tarkoitatte?

_Edeskäypä_. Pukutanssijaiset, neiti --

_Dolly_ ja _Philip_ (hyökkäävät yhtä aikaa hänen luokseen).
Pukutanssijaiset!

_Edeskäypä_. Niin, herra. Purjehdusseura panee ne toimeen.
Pelastusveneen hankkimista varten, herra. (Mrs Clandonille). Meillä on
usein sellaisia juhlia, rouva: kiinalaisia lyhtyjä puutarhassa, rouva.
Se on hyvin komeaa ja hauskaa, hyvin huvittavaa ja viatonta.
(Philille). Pilettejä on saatavana konttorissa, herra. Viisi
shillingiä, naisille puolet, jos he ovat herraseurassa.

_Philip_ (tarttuu häntä käsivarteen kiinni vetääkseen hänet mukanaan).
Konttoriin, William!

_Dolly_ (hengästyneenä, tarttuu hänen toiseen käsivarteensa). Pian,
ennenkuin ne ovat loppuunmyödyt. (He hyökkäävät hänen kanssaan ulos.)

_Mrs Clandon_. Mitä ihmettä he aikovat tehdä? (Menee ulos). Minun
täytyy todellakin estää -- (Hän seuraa heitä, puhuu mennessänsä. Gloria
katsoo kylmästi Valentineen, ja sitten kelloansa selvällä
tarkoituksella.)

_Valentine_. Kyllä ymmärrän. Olen viipynyt liian kauan. Minä lähden.

_Gloria_ (ylpeän kohteliaasti). Minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, Mr
Valentine. Tiedän, että olen puhunut teille hiukan kiivaasti, ehkä
epäkohteliaastikin.

_Valentine_. Ette laisinkaan.

_Gloria_ Voin puolustaa itseäni vain sillä, että on varsin vaikea
osoittaa toiselle hienotunteisuutta ja kunnioitusta, kun hän
luonteeltaan ei ole siksi arvokas, että hän vaatisi sitä.

_Valentine_ (proosallisesti). Kuinka mies voisi olla arvokas, kun hän
on korvia myöten rakastunut?

_Gloria_ (jonka juhlallinen sävy samalla katoaa). Älkää puhuko tuolla
tavalla minulle. Minä kiellän teitä. Se on loukkaavaa.

_Valentine_. Ei: se on vain hullutusta, minä en voi sitä auttaa.

_Gloria_. Jos te todellakin rakastaisitte, niin te ette olisi niin
naurettava. Te olisitte vakava, arvokas -- vieläpä kauniskin.

_Valentine_. Luuletteko todellakin, että se tekisi minut kauniiksi?
(Gloria kääntyy selin häneen kylmän halveksuvasti.) Ah, näettekö, te
ette tarkoita täyttä totta. Rakkaus ei voi antaa miehelle uusia
ominaisuuksia. Se voi vain jalostaa niitä, joita hänellä luonnostaan
on.

_Gloria_ (kääntyy taas nopeasti hänen puoleensa). Mitä ominaisuuksia
teillä on luonnostanne?

_Valentine_. Kevyt sydän.

_Gloria_. Ja kevyt järki, ja kevyt usko, ja kevyttä kaikki.

_Valentine_. Niin, koko maailma on kuin kevyt höyhen, joka tanssii
valossa; ja Gloria on itse aurinko. (Gloria pudistaa päätään
vihoissansa.) Anteeksi: minä menen. Tulen yhdeksältä takaisin. Hyvästi.
(Hän kiiruhtaa iloisesti pois, jättäen Glorian keskelle lattiaa
seisomaan ja katsomaan hänen jälkeensä.)



IV NÄYTÖS


Sama huone. Kello yhdeksän. Ei kukaan ole sisällä. Lamput ovat
sytytetyt; mutta kaihtimet eivät ole vedetyt alas. Ikkunat ovat
selkosen selällään; ja ulkoa näkyy puitten välistä kiinalaisia lyhtyjä
pitkissä riveissä sekä tähtikirkas taivas. Puutarhasta kajahtava
tanssimusiikki vaimentaa meren hyrskyn äänen.

Edeskäypä tulee saattaen Cramptonin ja McComasin sisään. Crampton
näyttää masentuneelta ja levottomalta. Hän käy väsyneenä ja arkana
sohvalle istumaan.

_Edeskäypä_. Naiset ovat menneet hiukan kävelemään puutarhaan ja
katselemaan vieraitten pukuja, herra. Herrat ovat hyvät ja istuvat,
niin käyn heitä kutsumassa. (Aikoo mennä puutarhaan ikkunan kautta,
mutta McComas pidättää häntä.)

_M'Comas_. Odottakaa hiukan. Jos eräs herra tulee tänne, niin päästäkää
hänet heti sisään. Me odotamme häntä.

_Edeskäypä_. Hyvä, herra. Mikä on hänen nimensä, herra?

_M'Comas_. Boon. Mr Boon. Hän ei tunne Mrs Clandonia, ja ehkäpä hän sen
vuoksi jättää korttinsa. Jos hän sen tekee, niin kirjoittaa hän nimensä
B.O.H.U.N. Kyllä te sen muistatte.

_Edeskäypä_ (hymyillen). Te voitte luottaa minuun, herra. Minunkin
nimeni on Boon, herra, vaikka minua tavallisesti sanotaan täällä vain
Hyväksi Walteriksi, herra. Oikeastaan minun pitäisi kirjoittaa nimeni h
u:lla, herra; mutta minä en huoli sitä tehdä. Nimi on alkujaan
normannilainen, eikä normannilaisuus ole kipparille eduksi.

_M'Comas_. No, no! Uskollinen sydän merkitsee enemmän kuin kaikki
kruunut ja lapsen usko enemmän kuin normannilaisuus.

_Edeskäypä_. Se riippuu suuresti ihmisen asemasta, herra. Jos te
olisitte kippari, herra, niin te huomaisitte, että teillä olisi yhtä
vähän hyötyä lapsen uskosta kuin normannilaisuudesta. Minun mielestäni
on edullisinta kirjoittaa nimeni B.O.O. ja N. ja pitää silmäni auki.
Mutta minä viivytän teitä, herra. Anteeksi, herra: mutta te itse
alennuitte puhumaan kanssani. Minä menen kutsumaan naisia, herra.

(Hän menee puutarhaan ikkunan kautta.)

_M'Comas_. Crampton: voinhan luottaa teihin, eikö totta?

_Crampton_. Kyllä, kyllä. Minä olen aivan levollinen. Minä tahdon olla
kärsivällinen. Koetan tehdä parastani.

_M'Comas_. Muistakaa; minä en ole antanut teitä ilmi. Minä sanoin
heille, että syy oli kokonaan heidän.

_Crampton_. Mutta te sanoitte minulle, että syy oli kokonaan minun.

_M'Comas_. Teille minä sanoin totuuden.

_Crampton_ (valittaa). Jos he vain kohtelisivat minua
oikeudenmukaisesti!

_M'Comas_. Rakas Crampton, he eivät voi olla oikeudenmukaisia. Sitä ei
voi vaatia heidän ikäisiltään. Jos te asetatte mahdottomia ehtoja, niin
me voimme yhtä hyvin heti lähteä kotiin.

_Crampton_. Mutta onhan minulla oikeus --

_M'Comas_ (kärsimättömästi). Ei teidän oikeuksianne oteta huomioon.
Sanokaa kerta kaikkiaan, Crampton, tarkoititteko te luvatessanne
käyttäytyä siivosti vain sitä, että te ette valittaisi, jollei ole
mitään valittamisen syytä? Siinä tapauksessa -- (Hän aikoo lähteä.)

_Crampton_ (surkeasti). Ei, ei: älkää jättäkö minua yksin. Minua on jo
aivan kylliksi kiusattu ja piinattu. Minä lupaan tehdä parastani. Mutta
jos tuo tyttö alkaa taas puhua minulle tuolla tavalla ja katsella minua
-- (Hän keskeyttää lauseensa ja kätkee kasvonsa käsiinsä.)

_M'Comas_ (heltyy). No, no. Kaikki käy hyvin, jos te vain olette
kärsivällinen ja ystävällinen. Kuulkaa: rohkaiskaa mielenne! Joku
tulee. (Crampton, joka on liian alakuloinen välittääkseen mistään, ei
liikahda.)

_Gloria_ (tulee puutarhasta. McComas menee häntä vastaan ikkunan luo;
puhuu hänen kanssaan Cramptonin kuulematta heidän keskusteluaan.)
Tuossa hän on, Miss Clandon. Olkaa ystävällinen hänelle. Minä jätän
teidät hetkeksi yksin hänen kanssaan. (Menee puutarhaan. Gloria tulee
sisään ja astuu välinpitämättömästi keskelle huonetta.)

_Crampton_ (katselee hämmästyneenä ympärilleen). Missä Mr McComas on?

_Gloria_ (väliäpitämättömästi, mutta ei epäystävällisesti). Hän meni
ulos -- jättääksen meidät kahden. Se oli tosiaankin hyvin
hienotunteista. (Hän pysähtyy Cramptonin viereen ja katselee häntä
omituisella ilmeellä.) No, isä?

_Crampton_ (leikillisellä äänen sävyllä, vaikka hän onkin alakuloinen).
No, tyttäreni? (He katselevat toisiaan hetken aikaa, puolittain
leikillisesti, puolittain surullisesti.)

_Gloria_ Antakaa kättä! (He puristavat toistensa kättä.)

_Crampton_ (pitäen kiinni hänen kädestään). Rakas lapseni: taisin puhua
kovin sopimattomasti äidistäsi päivällä?

_Gloria_. Oi, älkää pyytäkö anteeksi. Minä olin kovin ylpeä ja kopea
itsekin; mutta sen jälkeen olen saanut nöyrtyä. Totta tosiaan, kyllä
minua on nöyryytetty. (Käy istumaan lattialle Cramptonin tuolin
viereen.)

_Crampton_. Mitä on tapahtunut, lapseni?

_Gloria_. Oi, ei mitään. Minä näyttelin silloin äitini tyttären osaa,
mutta sitä minä en ole, vaan isäni tytär. (Katselee häntä
leikillisesti). Se on nöyryyttävää, vai mitä?

_Crampton_ (vihoissaan). Mitä! (Glorian ilme ei muutu. Crampton
alistuu.) No niin, rakas lapseni: niin kai. Niin, niin, aivan niin.
(Gloria nyökkää päätään ystävällisesti.) Minä taidan joskus olla hiukan
ärtyisä; mutta minä tiedän sittenkin, mikä on oikein ja kohtuullista,
vaikken aina toimi sen mukaan. Uskotko sinä sitä?

_Gloria_. Tokko minä uskon! Sellainenhan juuri olen itsekin. Minä
tiedän, mikä on oikeaa ja arvokasta ja voimakasta ja jaloa, aivan yhtä
hyvin kuin hänkin, mutta kuinka minä käyttäydyn! Ajatelkaahan, miten
minä sallin muiden ihmisten kohdella itseäni!!

_Crampton_ (vastoin tahtoaan hiukan mustasukkaisesti). Yhtä hyvin kuin
hänkin? Tarkoitatko äitiäsi?

_Gloria_ (nopeasti). Niin, äitiä. (Hän kääntyy Cramptonin puoleen
polvillaan ja tarttuu hänen käteensä.) Kuulkaahan! Ei sanaakaan häntä
vastaan! Ei ainoatakaan ajatusta! Hän seisoo meitä paljoa ylempänä,
sekä teitä että minua. Aivan taivaan tasalla. Eikö se ole totta?

_Crampton_. Kyllä, kyllä. Aivan niinkuin sinä haluat, kultaseni.

_Gloria_ (ei ole tyytyväinen, vaan päästää hänen kätensä irti ja
vetäytyy kauemmaksi hänestä). Te ette pidä hänestä?

_Crampton_. Lapseni: sinä et ole ollut hänen kanssaan naimisissa. Mutta
minä olen. (Gloria nousee hitaasti ylös ja katselee häntä yhä
kasvavalla kylmyydellä.) Hän teki minulle suuren vääryyden mennessään
minun kanssani naimisiin rakastamatta minua. Mutta sittenkin oli syy
kokonaan minun. (Crampton tarjoo kätensä Glorialle.)

_Gloria_ (tarttuu siihen ja sanoo lujasti ja varoittavasti). Olkaa
varoillanne. Tämä on minun arin kohtani. Minun tunteeni -- minun
surkeat, pelkurimaiset, naiselliset tunteeni ovat teidän puolellanne,
mutta minun omatuntoni on hänen puolellaan.

_Crampton_. Minä olen hyvin tyytyväinen tähän jakoon, kultaseni.
Kiitos. (Valentine tulee. Gloria muuttuu heti paikalla kopeaksi.)

_Valentine_. Anteeksi; mutta minun oli mahdotonta löytää palvelijaa,
joka olisi ilmoittanut tuloni. Kaikkialla läsnäoleva Williamkin näyttää
olevan tanssiaisissa. Minäkin olisin mennyt sinne; mutta minulla ei
ollut viittä shillingiä millä olisin ostanut piletin. Miten te
jaksatte, Crampton? Toivottavasti paremmin?

_Crampton_. Minä voin jälleen hyvin, Mr Valentine, ilman teidän
apuannekin.

_Valentine_. Kuulkaahan tuota epäkiitollista sukulaistanne, Miss
Clandon! Minä säästin hänet kovasta kivusta, ja nyt hän pilkkaa minua!

_Gloria_ (kylmästi). Olen pahoillani, ettei äitini ole täällä
vastaanottamassa teitä, Mr Valentine. Kello ei ole vielä täysin
yhdeksän; eikä se herrakaan, josta McComas puhui, asianajaja, ole vielä
saapunut.

_Valentine_. Kyllä hän on tullut. Minä tapasin hänet ja puhuin hänen
kanssansa. (Kiusoittavasti). Hän miellyttää teitä aivan varmaan, Miss
Clandon: hänessä nerollisuus on suorastaan ruumistunut, voi aivan
kuulla, kun hän ajattelee.

_Gloria_ (ei ole ymmärtävinään pistosta). Missä hän on?

_Valentine_. Hän osti valenenän itselleen ja meni pukutanssijaisiin.

_Crampton_ (katselee äreästi kelloaan). Näyttääpä siltä, kuin kaikki
olisivat menneet pukutanssijaisiin sen sijaan, että saapuisivat tänne
sovittuun aikaan.

_Valentine_. Oi, kyllä hän tulee ajoissa, minä näin hänet puoli tuntia
sitten. En tahtonut lainata häneltä viittä shillingiä ja mennä hänen
kanssaan; sen vuoksi asetuin väkijoukkoon ja katselin aitauksen takaa,
kunnes Miss Clandon katosi ikkunan kautta hotelliin.

_Gloria_. Vai niin pitkällekö me olemme tulleet, että te seuraatte
minun jäljissäni saadaksenne töllistellä minua.

_Valentine_. Niin: minä olisin kai kahlehdittava kiinni.

Gloria kääntyy selin häneen ja astuu uunin luo. Valentine ottaa asian
hyvin filosoofisesti ja menee huoneen toiselle puolelle. Edeskäypä
tulee ikkunan luo ja saattaa sisään Mrs Clandonin ja Mr McComasin.

_Mrs Clandon_ (kiiruhtaa sisään). Anteeksi, että olette saaneet
odottaa.

Vieras herra, jonka ryhti on liioitellun majesteetillinen, ilmestyy
ikkunan luo. Hän on puettu dominoon ja hänellä on valenenä ja suuret
silmälasit.

_Edeskäypä_ (vieraalle). Anteeksi, herra; mutta tämä on yksityinen
huone, herra. Jos sallitte, herra, niin saatan teidät ravintolan
puolelle. Tätä tietä, herra.

Hän menee puutarhaan osoittaakseen tietä ja luulee vieraan seuraavan
häntä. Juhlallisen ryhdikäs herra astuu suoraan huoneeseen pöydän
päähän, irroittaa suurella huolella ja juhlallisuudella valenenänsä,
riisuu sitten dominon yltään, käärii nenän dominon sisään ja heittää
käärön pöydälle aivan kuin hän viskaisi taisteluhansikkaan. Nyt käykin
esille, että hän on pitkä, lihavanpuolinen mies neljän- tai
viidenkymmenen vuoden vaiheilla, jonka sileäksi ajetut kasvot näyttävät
hyvin kalpeilta, sillä hänen musta rasvattu tukkansa on lyhyeksi
leikattu ja hänen kulmakarvansa ovat karheat ja jäykät kuin jouhinen
huonekalukangas Viktorian hallitusajan alkuajoilta. Ruumiillisesti ja
henkisesti hän on karheatekoinen, mutta hänen loogillinen terävyytensä
ja viekkautensa ovat erittäin kehittyneet. Kun hän astuu sisään, on
hänen ulkomuotonsa jo itsessään kylliksi vaikuttava ja levottomuutta
herättävä, mutta kun hän puhuu, niin hänen voimakas, uhkaava äänensä,
suurella painolla lausutut sanansa, ankara, jyrkkä esiintymisensä ja
peloittava tapansa arvostella muita ihmisiä lisää vielä suuressa määrin
tätä vaikutusta.

_Vieras_. Nimeni on Bohun. (Yleinen hämmästys.) Onko minulla kunnia
puhua Mrs Clandonin kanssa? (Mrs Clandon kumartaa. Bohun kumartua.)
Miss Clandon, eikö totta? (Gloria kumartaa. Bohun kumartaa.) Mr
Clandonko?

_Crampton_ (puolustaa omaa nimeään niin harmistuneella äänellä kuin hän
suinkin vain uskaltaa). Nimeni on Crampton, herra.

_Bohun_. Vai niin. (Ei pane sen enempää huomiota häneen, vaan kääntyy
Valentinen puoleen.) Oletteko te Mr Clandon?

_Valentine_ (pitää kunnia-asianaan olla osoittamatta hämmästystä).
Näytänkö minä siltä? Nimeni on Valentine. Minä huumasin hänet.

_Bohun_. Vai niin. Sitten kai Mr Clandon ei vielä ole saapunut?

_Edeskäypä_ (astuu levottomana ikkunasta sisään). Anteeksi rouva; mutta
voitteko sanoa minulle, minnekä joutui -- (Hän huomaa Bohunin ja joutuu
aivan ymmälle. Bohun odottaa liikkumattomana, kunnes hän tointuu
hämmästyksestään. Hetken kuluttua hän tointuu sen verran, että hän
voi puhutella Bohunia, tosin heikolla äänellä, mutta kuitenkin
yhdenjaksoisesti.) Anteeksi, herra. Tekö se olittekin, herra?

_Bohun_ (häikäilemättömästi). Minä se olin.

_Edeskäypä_ (murtuneella äänellä). Niin, herra. (Voimatta pidättää
kyyneleitään.) Onko sinulla valenenä, Walter! (Hän vaipuu tuolille
pöydän ääreen.) Anteeksi, rouva, minua pyörryttää vain hiukan.

_Bohun_ (käskevästi). Te suotte hänelle anteeksi, Mrs Clandon, kun
selitän, että hän on minun isäni.

_Edeskäypä_. Ei, ei, Walter. Kippari isänä vielä valenenän lisäksi!
Mitä he sinusta ajattelevatkaan!

_Mrs Clandon_ (astuu edeskäyvän tuolin luo hyvin ystävällisesti). Se
ilahduttaa minua suuresti, Mr Bohun. Teidän isänne on ollut meidän hyvä
ystävämme siitä saakka kuin tulimme tänne. (Bohun kumartaa vakavasti.)

_Edeskäypä_ (pudistaa päätään). Ei, ei, rouva. Te olette hyvin
ystävällinen -- hyvin hienotunteinen ja alentuvainen, rouva; mutta se
ei sovi minun asemaani. Rouvan ei pidä välittää siitä, että minä olen
tuon herran isä, eihän hän sille mitään mahda. (Nousee ylös horjuen.)
Anteeksi, hyvä herrasväki, että häiritsin. (Kiertää pöydän ympäri ovea
kohti nojautuen jokaiseen tuoliin, katse oveen kiintyneenä.)

_Bohun_. Malttakaahan! (Edeskäypä pysähtyy sydän kurkussa.) Olihan
isänikin läsnä tänään, Mrs Clandon?

_Mrs Clandon_. Kyllä, ainakin suurimman osan aikaa.

_Bohun_. Siinä tapauksessa me tarvitsemme häntäkin.

_Edeskäypä_ (pyytäen). Toivottavasti se ei ole tarpeen, herra. Minulla
on kiire tänä iltana, herra, tanssijaisten vuoksi. Hyvin kiire,
todellakin, herra.

_Bohun_ (taipumattomasti). Me tarvitsemme teitä.

_Mrs Clandon_ (kohteliaasti). Tahdotteko tehdä hyvin ja käydä istumaan?

_Edeskäypä_ (vakavasti). Jos ette pane pahaksenne, rouva, niin
pyytäisin päästä siitä. Se ei todellakaan olisi sopivaa, rouva. Jos
joku näkisi minun istuvan täällä, niin -- mutta minä kiitän kaikissa
tapauksissa, rouva. (Hän katsoo ympärilleen toisesta toiseen ilmeellä,
joka voisi liikuttaa kovintakin sydäntä.)

_Gloria_. Älkäämme hukatko aikaa. William tahtoo vain palvella meitä.
Minä haluaisin saada kupin kahvia.

_Edeskäypä_ (kirkastuu silminnähtävästi). Kahviako, neiti? (Vetää
helpoituksen huokauksen). Heti paikalla, neiti. Kiitos, neiti. Se sopii
mainiosti. Neiti on kovin huomaavainen ja ystävällinen. (Mrs
Clandonille, arasti mutta toiveikkaasti). Haluaako rouvakin jotakin?

_Mrs Clandon_. Hm! On niin kuuma, että mielelläni joisin hiukan
punaviiniboolia.

_Edeskäypä_ (loistaen). Punaviiniboolia, rouva! Heti, rouva.

_Gloria_. No, voisinhan minäkin ottaa punaviiniä kahvin asemesta.
Pankaa hiukan kurkkua joukkoon.

_Edeskäypä_ (ihastuneena). Kurkkua, neiti! Heti, neiti. (Bohunille).
Mitä herra haluaa? Te ette pidä kurkusta, herra.

_Bohun_ Jollei Mrs Clandonilla ole mitään sitä vastaan, niin haluaisin
soodaa ja skotlantilaista viskyä.

_Edeskäypä_. Hyvä, herra. (Cramptonille). Irlantilaista viskyä teille,
herra, eikö totta? (Crampton murahtaa myöntyvästi. Edeskäypä katsoo
kysyvästi Valentineen.)

_Valentine_. Minä pidän kurkusta.

_Edeskäypä_. Heti, herra. (Luettelee). Punaviiniboolia, soodaa, lasi
skotlantilaista ja toinen irlantilaista viskyä?

_Mrs Clandon_. Aivan oikein.

_Edeskäypä_ (entisellään). Niin, rouva. Heti, rouva. Kiitos. (Hän
tepastelee ikkunasta ulos käytyään vähemmässä kuin kahdessa minuutissa
koko inhimillisen onnen tunneasteikon läpi.)

_M'Comas_. Nyt me voimme kai aloittaa.

_Bohun_. Ehkä me odotamme vielä kunnes Mrs Clandonin mies saapuu.

_Crampton_. Mitä te tarkoitatte? Minä olen hänen miehensä.

_Bohun_ (takertuu heti hänen sanoihinsa, jotka ovat ristiriidassa
edellisen ilmoituksen kanssa). Te sanoitte juuri äsken, että teidän
nimenne on Crampton.

_Crampton_. Aivan niin.

_Mrs Clandon. Gloria. M'Comas. Valentine_ (kaikki neljä puhuvat yhtä
aikaa). Minä -- Minun -- Mrs -- Te --

_Bohun_ (keskeyttää heidät ukkosäänellään). Malttakaahan! (Kuoleman
hiljaisuus.) Sallikaa minun puhua! Istukaa kaikki. (He tottelevat
nöyrästi. Gloria istuu tuolille uunin viereen. Valentine lähestyy häntä
ja istahtaa sohvalle, kasvot ikkunaan päin, jotta hän voi katsella
Gloriaa. Crampton käy istumaan sohvalle selin Valentineen. Mrs Clandon,
joka koko ajan on pysytellyt huoneen vastakkaisella puolella
välttääkseen niin paljon kuin mahdollista Cramptonia, istuu oven
viereen, Mr McComas hänen vasemmalle puolelleen. Bohun asettuu tuomarin
asentoon keskelle huonetta lähelle pöydän reunaa, Mrs Clandonin
puolelle. Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen, kiinnittää Bohun
katseensa Cramptoniin ja alkaa). Tuntuupa siltä, kuin tässä perheessä
miehen nimi olisi Crampton ja vaimon Clandon. Siis kohtaa meitä jo
aivan alussa asianhaara, joka on omansa sekoittamaan käsitteitä.

_Valentine_ (nousee ylös ja puhuu hänelle nojautuen toisella polvellaan
sohvaan). Mutta onhan se aivan selvää --

_Bohun_ (nolaa hänet ukkosäänellään). Niinhän se on. Mrs Clandon on
ottanut itselleen uuden nimen. Siinä yksinkertainen selitys, jota te
ette luullut minun keksivän. Te ette luota minun ymmärrykseeni, Mr
Valentine -- (keskeyttää hänet, kun hän aikoo vastustaa). ei, ei teidän
tarvitse vastustaa. Tuumikaa mielemmin, milloin te taas tahdotte
keskeyttää minua.

_Valentine_ (ymmällä). Tehän teette kärpäsestä elefantin. Eihän se
merkitse mitään. (Käy jälleen istumaan.)

_Bohun_. Minäpä sanon teille, herra, mitä se merkitsee. Se merkitsee
sitä, että jos tämä perheriita saadaan ratkaistuksi sillä tavalla kuin
me kaikki toivomme, niin on Mrs Clandonin pakko, sekä siihen nähden
mikä on sopivaa että säädyllistä, ottaa jälleen miehensä nimi. (Mrs
Clandonin kasvoille ilmestyy hyvin itsepäinen ilme.) Tai muuten Mr
Cramptonin täytyy nimittää itseään Mr Clandoniksi. (Crampton näyttää
itsepäiseltä, ikäänkuin hän ei millään ehdolla aikoisi suostua
sellaiseen.) Ehkä se teistä tuntuu hyvin yksinkertaiselta, Mr
Valentine. (Hän katsoo ensin terävästi Mrs Clandoniin ja sitten
Cramptoniin.) Minä uskallan olla eri mieltä kuin te. (Hän heittäytyy
tuolin selkänojaa vasten ja rypistää otsaansa.)

_M'Comas_ (arasti). Minun luullakseni, Bohun, olisi parempi ensin
ratkaista tärkeämmät kysymykset.

_Bohun_. McComas: tärkeämmät kysymykset eivät koskaan tuota mitään
vaikeuksia. Sitä ne eivät koskaan tee. Pikku mättäät ne kaatavat
kuorman viime hetkessä. (McComas näyttää käsittävän sen vain
paradoksiksi.) Ettekö te ole samaa mieltä?

_M'Comas_ (mielistelevästi). Jos olisin --

_Bohun_ (keskeyttää hänet). Jos olisitte, niin te olisitte minä, ettekä
se mikä te olette.

_M'Comas_ (liehakoiden). Tietysti, Bohun, teidän erikoisalanne --

_Bohun_ (keskeyttää hänet jälleen). Minun erikoisalani on se, että olen
oikeassa kun muut ovat väärässä. Jos olisitte samaa mieltä kuin minä,
niin ei minua tarvittaisi täällä. (Hän nyökkää suuremmaksi vakuudeksi
hänelle päätään ja kääntyy sitten hyvin varmana Cramptonin puoleen.)
No, Mr Crampton: mikä tässä asiassa on lähinnä teidän sydäntänne?

_Crampton_ (aloittaa hitaasti). Minä tahdon syrjäyttää tässä asiassa
kaikki itsekkäät tarkoitukset --

_Bohun_ (keskeyttää hänet). Niin me kaikki teemme, Mr Crampton. (Mrs
Clandonille). Luovutteko tekin kaikista itsekkäistä tarkoituksista, Mrs
Clandon?

_Mrs Clandon_. Kyllä: en ole ottanut persoonallisia tunteitani lukuun
alistuessani tähän neuvotteluun.

_Bohun_. Ettekä tekään, Miss Clandon?

_Gloria_. En.

_Bohun_. Sitä minä oletinkin. Ei kukaan meistä ole sitä tehnyt.

_Valentine_. Paitsi minä. Minun tarkoitukseni ovat itsekästä laatua.

_Bohun_. Sen vuoksi, että luulette teeskennellyn suoruuden
tekevän paremman vaikutuksen Miss Clandoniin kuin teeskennellyn
epäitsekkäisyyden. (Valentine tulee aivan noloksi tästä huomautuksesta,
hymyilee hiukan ja ilmeettömästi. Bohun, joka on mielissään, kun hän
kokonaan on murtanut kaiken vastustuksen, heittäytyy tuolin selkänojaa
vasten ja ikäänkuin valmistuu kuuntelemaan heidän valituksiaan.)
Jatkakaa nyt, Mr Crampton. On siis sovittu, ettei oteta lukuun mitään
itsekkäitä tarkoituksia. Sellainen alku on aivan kuvaavaa
inhimilliselle luonteelle.

_Crampton_. Mutta se on minun vakava tarkoitukseni, herra.

_Bohun_. Tietysti. Nyt asiaan.

_Crampton_. Jokaisen järkevän ihmisen täytyy myöntää, ettei se ole
epäitsekästä. Se koskee lapsia.

_Bohun_. No niin. Mikä lapsia vaivaa?

_Crampton_ (liikutettuna). He ovat --

_Bohun_ (iskee taaskin hänen puheeseensa). Malttakaahan. Te aiotte
puhua minulle tunteistanne, Mr Crampton. Älkää tehkö sitä: minä tunnen
myötätuntoisuutta teitä kohtaan, mutta se ei kuulu minun tehtävääni.
Sanokaa täsmällisesti, mitä te haluatte: sitä me tahdomme tietää.

_Crampton_ (levottomana). Siihen kysymykseen on vaikea vastata, Mr
Bohun.

_Bohun_. Kuulkaahan: minä autan teitä. Mitä te ette hyväksy lasten
nykyisessä olossa?

_Crampton_. Minä en hyväksy sitä tapaa, millä heitä on kasvatettu. (Mrs
Clandonin otsa vetäytyy uhkaaviin ryppyihin.)

_Bohun_. Miten te siis tahtoisitte sitä muuttaa?

_Crampton_. Minun mielestäni heidän pukunsa pitäisi olla vähemmän
huomiota herättävä.

_Valentine_. Loruja.

_Bohun_ (heittäytyy taas tuolin selkänojaa vasten suutuksissaan tästä
keskeytyksestä). Kun te olette lopettanut, Mr Valentine -- kun te
olette lopettanut, niin --

_Valentine_. Mitä vikaa on Miss Clandonin puvussa?

_Crampton_ (kiivaasti Valentinelle). Minä ymmärrän sen asian yhtä hyvin
kuin tekin.

_Gloria_ (varoittaen). Isä!

_Crampton_ (alistuu nöyrästi). En minä sinua tarkoittanut, rakkaani.
(Vetoaa vakavasti Bohuniin.) Mutta nuo molemmat nuoremmat! Te ette ole
nähnyt heitä, Mr Bohun; totta tosiaan, kyllä minä luulen, että tekin
myöntäisitte, että he pukeutuvat kovin huomiotaherättävästi, melkeinpä
kevytmielisesti.

_Mrs Clandon_ (kärsimättömästi). Luuletko, että minä valitsen heidän
pukunsa? Totta tosiaan, tämä on kovin lapsekasta.

_Crampton_ (vihoissaan, nousee). Lapsellistako! (Mrs Clandon nousee
harmistuneena ylös.)

_M'Comas. Valentine. Gloria_ (nousevat kaikki ja puhuvat yhtäaikaa).
Crampton, te lupasitte -- Naurettavaa. Heidän pukunsa ovat
ihastuttavia. Olkaamme järkeviä.

Hirveä hämminki. Äkkiä he kuulevat varoittavaa lasinkilistystä
viereisestä huoneesta. He kääntyvät hämillään sinne päin ja huomaavat,
että edeskäypä juuri on palannut puutarharavintolasta ja helistelee
tarjotinta, kantaessaan sen pöydän ääreen. Kuolemanhiljaisuus.

_Edeskäypä_ (Cramptonille, laskien juomalasin erikseen pöydälle).
Irlantilaista viskyä teille, herra. (Crampton käy istumaan hiukan
häpeissään. Edeskäypä asettaa toisen juomalasin ja soodapullon erikseen
ja sanoo Bohunille). Skotlantilaista ja soodaa teille, herra. (Bohun
heiluttaa kättään kärsimättömästi. Edeskäypä asettaa suuren lasisen
haarikan keskelle pöytää.) Ja punaviiniboolia. (Kaikki asettuvat
entisille paikoilleen. Rauha maassa.)

_Mrs Clandon_ (nöyrästi Bohunille). Minä pelkään, että me keskeytimme
teitä, Mr Bohun.

_Bohun_ (levollisesti). Sen te teitte. (Edeskäyvälle, joka on menossa
ulos.) Odottakaa hiukan.

_Edeskäypä_. Kyllä, herra. Tietysti, herra. (Hän asettuu seisomaan
Bohunin tuolin taakse.)

_Mrs Clandon_ (edeskäyvälle). Minä toivon, että te suotte anteeksi,
vaikka viivytämme teitä. Mr Bohun tahtoo, että te olette saapuvilla.

_Edeskäypä_ (ilman vähintäkään rasitusta). Ei mitenkään, rouva. Ei se
tee mitään, rouva. Minusta on hyvin huvittavaa saada nähdä, miten hänen
kehittynyt ja voimakas järkensä työskentelee. Se on hyvin virkistävää,
hyvin huvittavaa ja hyvin opettavaa, rouva.

_Bohun_ (rupeaa taas johtamaan keskustelua). No, Mr Crampton: me
odotamme. Pidättekö te kiinni siitä mielipiteestänne, ettette voi
hyväksyä heidän pukujansa vai ettekö?

_Crampton_ (rukoilevasti). Mr Bohun: ajatelkaa hiukan minun asemaani.
Minä en voi ottaa huomioon ainoastaan itseäni, vaan myöskin sisartani,
Sophroniaa ja lankoani ja koko heidän seurapiiriänsä. He pelkäävät
kauheasti kaikkea, mikä on vähintäkin -- hiukankin --

_Bohun_. Puhukaa suoraan. Vallatonta? Meluavaa? Rivoa?

_Crampton_. Ei tietystikään missään pahassa merkityksessä, mutta --
mutta -- (huudahtaa epätoivoissaan) nuo kaksi lasta loukkaisivat heitä.
He eivät sovi seurustelemaan omien sukulaistensa kanssa. Sitä minä vaan
valitan.

_Mrs Clandon_ (hilliten vihaansa). Mr Valentine: ovatko teidän
mielestänne Phil ja Dolly vallattomia tai rivoja?

_Valentine_. Kuinka he sitä olisivat. Se on vain turhaa lorua. Ei
mikään voi olla sen aistikkaampaa.

_Crampton_. Niin, tietysti te niin sanotte.

_Mrs Clandon_. William: te näette paljon hienoja englantilaisia. Ovatko
minun lapseni epähienosti puetut?

_Edeskäypä_ (rauhoittaen). Eivät ensinkään, rouva. (Vakuuttaen). Ei,
herra, eivät laisinkaan. He pukeutuvat tietenkin kauniisti ja komeasti,
hyvin aistikkaasti ja erikoisesti -- hyvin hienosti ja ylhäisesti. He
voisivat olla vaikka tuomiorovastin lapsia, herra, sen voin vakuuttaa,
herra. Kun te näkisitte vain heidät, herra -- (Puutarhasta kajahtavat
valssin viimeiset säveleet ja huoneeseen pyörähtää tanssiaskelin
harlekini ja colombina. Harlekinin puku on tehty peukalon levyisistä,
neliskulmaisista ruuduista, joista joka toinen on sinistä silkkiä ja
joka toinen kultakangasta. Hänen hattunsa on kullattu ja naamari on
poissa silmiltä. Colombinan hame on kuin kullankeltainen ja punertava
viljapelto ja hänen pieni samettiröijynsä on yhtä punainen kuin unikon
kukka. Nämät ihastuttavat ja silmiä häikäisevät olennot tanssivat
McComasin ja Bohunin ohitse ja pyörähtävät jälleen pöydän toiseen
päähän, jossa he soiton vaijettua muodostavat kuvaelman. Harlekin
notkistaa vasenta polveaan ja colombina nousee hänen oikealle
polvelleen seisomaan, kohottaen käsivartensa päänsä yli. Päinvastoin
kuin tanssi, joka on ihastuttava ja sulava, on tämä kuvaelma varsin
epäonnistunut ja vähällä loppua huonosti.)

_Colombina_ (huutaa). Nostakaa minut alas: minä putoan. Isä, nostakaa
minut alas.

_Crampton_ (kiiruhtaa levottomana hänen luokseen ja tarttuu hänen
käsiinsä). Rakas lapsi!

_Dolly_ (hypähtää alas hänen avullaan). Kiitos: kuinka ystävällinen te
olette. (Phil pistää hattunsa vyöhönsä, käy istumaan pöydän ääreen ja
kaataa hiukan punaviiniboolia. Crampton palaa sohvan luo hyvin
hämillään). Oh, kuinka hauskaa! Kuinka ihmeen hauskaa! (Dolly hyppää
hengästyneenä pöydälle istumaan). Kas, punaviiniboolia! (Hän juo).

_Bohun_ (voimakkaalla äänellä). Tämäkö on perheen nuori neiti?

_Dolly_ (liukuu alas pöydältä pelästyen hänen meluavaa ääntään). Kyllä,
herra. Anteeksi, kuka te olette?

_Mrs Clandon_. Tässä on Mr Bohun, Dolly, joka ystävällisesti on
luvannut auttaa meitä tänä iltana.

_Dolly_. Oi, lontoolainenko, joka on tullut tänne huvittelemaan --

_Philip_. Sh!

_Crampton_. Mr Bohun -- McComas: minä vetoan teihin. Onko tämä nyt
laitaa? Moittisitteko te sisareni perhettä, jos he loukkaantuisivat
tuollaisesta käytöksestä?

_Dolly_ (punastuu onnettomuutta ennustavasti). Joko te taas aloitatte?

_Crampton_ (lepytellen häntä). En, en. Ehkä se kuuluu sinun ikääsi.

_Dolly_ (itsepäisesti). Älkää välittäkö minun iästäni. Onko se
kaunista?

_Crampton_. On kyllä, kultaseni, on, on. (Käy istumaan osoittaen siten
alistumistaan.)

_Dolly_ (vaatien). Pidättekö te siitä?

_Crampton_. Lapsi kulta, kuinka sinä voit vaatia, että minä pitäisin
siitä tai hyväksyisin sitä?

_Dolly_ (ei päästä häntä niin vähällä rauhaan). Kuinka te voitte sanoa
sitä kauniiksi, jollette siitä kuitenkaan pidä?

_M'Comas_ (nousee, harmistuneena ja hermostuneena). Minun täytyy
todellakin sanoa -- (Bohun, joka on kuunnellut Dollyn puhetta
silminnähtävällä mielihyvällä, tarttuu heti hänen sanoihinsa kiinni.)

_Bohun_. Ei, älkää keskeyttäkö, McComas. Nuoren neiden menettely on
aivan oikea. (Dollylle, suurella pontevuudella.) Jatkakaa kyselyänne,
Miss Clandon, jatkakaa vaan.

_Dolly_ (kääntyy Bohunin puoleen). Oi, olettepa te aika komentaja!
Noinko te aina iskette kiinni?

_Bohun_ (nousee). Kyllä. Älkää yrittäkö suututtaa minua, nuori neiti:
siksi te olette liian nuori. (Hän ottaa McComasin tuolin Mrs Clandonin
vierestä ja asettaa sen omansa viereen.) Käykää istumaan. (Dolly,
tottelee ihastuneena; ja Bohun istuu itsekin jälleen. McComas, joka
siten jää ilman tuolia, hakee toisen huoneen toiselta puolen, pöydän ja
sohvan välistä.) No, Mr Crampton, nyt teillä on tosiasiat silmienne
edessä -- kumpaisetkin. Te luulette haluavanne saada molemmat nuoremmat
lapsenne luoksenne. No niin, sitä te ette kuitenkaan halua -- (Crampton
koettaa vastustaa; mutta Bohun ei salli sitä millään ehdolla.) ei, sitä
te ette tee: te kuvittelette sitä vain mielessänne, mutta minä tiedän
sen asian paremmin kuin te. Te tahdotte, että tämä nuori neiti ei enää
esiintyisi teatterinukkena iltasin ja muotinukkena aamupäivin. Mutta
siihen hän ei koskaan suostu. Hän luulee voivansa sitä tehdä, mutta --

_Dolly_ (keskeyttää hänet). Ei, en minä sitä edes luulekkaan.
(Lujasti). Minä en koskaan luovu kauniista puvuistani. En koskaan.
Niinkuin Gloria sanoi tuolle miehelle Madeirassa, en koskaan, en
koskaan, en koskaan! En niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa.

_Valentine_ (nousee hyvin kiihoittuneena). Mitä! Mitä! (Alkaa puhua
hyvin nopeasti.) Milloin hän sen sanoi? Kelle hän sen sanoi?

_Bohun_ (heittäytyy tuolinsa selkänojaa vasten. Valittavalla ja
moittivalla äänellä). Mr Valentine --

_Valentine_ (pisteliäästi). Älkää keskeyttäkö minua, herra: tämä on
hyvin vakava asia. Minä vaadin saada tietää, kelle Miss Clandon sen
sanoi.

_Dolly_. Ehkä Phil muistaa. Kelle se oli, Phil? Olikohan se numero
kolmelle vai viidelle?

_Valentine_. Numero viidelle!

_Philip_. Rohkeutta, Valentine. Ei se ollut numero viisi, vaan eräs
meriupseeri parka, joka aina oli saapuvilla -- kärsivällisin ja
vaarattomin olento maailmassa.

_Gloria_ (kylmästi). Mistä me nyt oikeastaan keskustelemme?

_Valentine_ (hyvin punakkana). Anteeksi: olen pahoillani, että
häiritsin. En minä enää häiritse, Mrs Clandon. (Hän kumartaa Mrs
Clandonille ja astuu puutarhaan, kiehuen vihasta.)

_Dolly_. Hm! Hm!

_Philip_. Ahaa!

_Gloria_. Olkaa hyvä ja jatkakaa, Mr Bohun.

_Dolly_ (keskeyttää juuri kun Bohun synkkänä aikoo jatkaa toimitusta).
Nyt te aiotte peloittaa meitä, Mr Bohun.

_Bohun_. Minä --

_Dolly_ (keskeyttäen). Kyllä, kyllä te aiotte: te luulette, että te
ette aio sitä tehdä, mutta te teette sitä sittenkin. Minä näen sen
teidän kulmakarvoistanne.

_Bohun_ (antautuu). Mrs Clandon: teidän lapsenne ovat hyvin lahjakkaita
-- heillä on erinomaisen hyvä pää ja he ovat erittäin hyvin
kasvatettuja. Minä myönnän sen hyvin mielelläni. Voitteko te
vastapalveluksena neuvoa minulle, millä tavalla voisin saada heidät
pitämään suunsa kiinni?

_Mrs Clandon_. Dolly, kultaseni --!

_Philip_. Meidän vanha heikkoutemme, Dolly. Hiljaa! (Dolly on vaiti).

_Mrs Clandon_. No, Mr Bohun, pitäkää nyt varanne, ennenkuin he taas
alkavat --

_Edeskäypä_ (lempeästi). Pitäkää kiirettä, herra: pitäkää kiirettä.

_Dolly_ (kääntyy hänen puoleensa). Rakas William!

_Philip_. Sh!

_Bohun_ (aloittaa äkisti tekemällä kysymyksen Dollylle). Aiotteko te
mennä naimisiin?

_Dolly_. Minäkö! Niin, Finch puhuttelee minua ristimänimeltä.

_M'Comas_. Tätä minä en salli. Mr Bohun: minä puhuttelen tätä nuorta
neittä ristimänimeltä siksi, että olen hänen äitinsä vanha ystävä.

_Dolly_. Niin, te sanotte minua Dollyksi siksi, että olette äitini
vanha ystävä. Mutta mitä merkitsee Dorothee-ee-a? (McComas nousee
vihoissaan.)

_Crampton_ (levottomana, nousee hillitäkseen häntä). Hillitkää
itseänne, McComas. Ei huolita riidellä. Olkaa rauhallinen.

_M'Comas_. Minä en tahdo olla levollinen. Tehän osoitatte tavatonta
luonteenheikkoutta, Crampton. Tämähän on kerrassaan kuulumatonta.

_Dolly_. Mr Bohun: olkaa hyvä ja peloittakaa nyt Finchiä.

_Bohun_. Kyllä. McComas: te teette itsenne naurettavaksi. Käykää
istumaan.

_M'Comas_. Minä --

_Bohun_ (käskevällä liikkeellä). Ei: istukaa alas, istukaa alas.
(McComas käy äreänä istumaan; ja Crampton, tyyntyen, seuraa hänen
esimerkkiään.)

_Dolly_ (Bohunille, nöyrästi). Kiitos.

_Bohun_. Kuunnelkaa nyt kaikki, mitä minä sanon. Minun aikomukseni,
McComas, ei ole ratkaista, kuinka pitkälle te olette päässyt tai ette
ole päässyt siinä asiassa, johon Miss Clandon viittasi. (McComas aikoo
vastustaa.) Ei: älkää keskeyttäkö minua. Jollei hän mene teidän
kanssanne naimisiin, niin hän menee jonkun muun kanssa. Siten se
seikka, ettei hän kanna isänsä nimeä, on hänen suhteensa onnellisesti
ratkaistu. Toinen neiti aikoo myös mennä naimisiin.

_Gloria_ (kuohahtaen). Mr Bohun!

_Bohun_. Kyllä te sen teette: te ette usko sitä itse, mutta te teette
sen sittenkin.

_Gloria_ (nousee). Anteeksi, Mr Bohun, ehkä teette hyvin, ettekä puhu
minun puolestani tässä asiassa.

_Bohun_ (nousee). Ei se auta mitään, Miss Clandon. Ette te voi saada
minua vaikenemaan. Minä sanon teille, että teidän nimenne jonkun ajan
kuluttua ei ole Clandon eikä Crampton; ja voisinpa sanoa teille, mikä
se tulee olemaankin, jos tahtoisin. (Hän astuu pöydän toiseen päähän,
avaa dominokäärönsä ja laskee valenenän pöydälle. Hänen liikkuessaan
kaikki nousevat ylös; ja Phil astuu ikkunan ääreen. Bohun tehden
liikkeen, pyytää edeskäypää auttamaan häntä pukeutuessa.) Mr Crampton:
teidän on aivan turha yrittää turvautua lain voimaan. Teidän lapsenne
ennättävät tulla täysi-ikäisiksi, ennenkuin asia tulisi ratkaistuksi.
(Sallien edeskäyvän asettaa dominon hänen hartioilleen.) Te ette voi
tehdä mitään muuta, kuin sopia kaikessa ystävyydessä. Jos te
tarvitsette perhettänne enemmän kuin he tarvitsevat teitä, niin te
joudutte alakynteen, jos he taas tarvitsevat teitä enemmän kuin te
tarvitsette heitä, niin te pääsette voitolle. (Hän järjestää dominon
poimuja ja ottaa valenenän pöydältä. Dolly katselee häntä ihaillen.)
Heidän voimansa on siinä, että he persoonallisesti ovat hyvin
miellyttäviä ihmisiä; teidän voimanne on teidän varallisuudessanne.
(Hän panee valenenän paikoilleen ja hänen ulkomuotonsa on taas aivan
muuttunut.)

_Dolly_ (kiiruhtaa hänen luokseen). Oi, nyt te näytätte aivan
inhimilliseltä. Enkö saa tanssia kerran teidän kanssanne? Osaatteko te
tanssia? (Phil, joka näyttelee jälleen harlekinin osaa, heiluttaa
puumiekkaansa, ikäänkuin hän tahtoisi loihtia heidät.)

_Bohun_ (ukkosäänellä). Niin: te luulette, etten minä osaa; mutta
minäpä osaankin. Tulkaa! (Hän tarttuu kiinni häneen ja tanssii hänen
kanssaan ikkunasta ulos voimakkain liikkein, mutta arvokkaasti ja
sulavasti. Edeskäypä asettaa sillä välin tuolit paikoillensa.)

_Philip_. Nyt tanssiin, hei, on ilo ylimmillään, William!

_Edeskäypä_. Kyllä, herra.

_Philip_. Voitteko hankkia muutamia dominoita ja valeneniä isälleni ja
Mr McComasille?

_M'Comas_. Ei mitenkään. Minä vastustan --

_Crampton_. Ei, ei. Mitä vahinkoa siitä olisi tämän ainoan kerran,
McComas? Ei huolita pilata heidän iloansa.

_M'Comas_. Crampton; te ette ole se mies, joksi teitä luulin.
(Ivallisesti). Riitapukarit ovat aina pelkureita. (Hän astuu
halveksivasti ikkunan luo.)

_Crampton_ (seuraa häntä). Emme me siitä nyt välitä. Annetaan heidän
kerran saada tahtonsa perille. Voitteko hankkia meille pukuja, kippari?

_Edeskäypä_. Tietysti, herra. (Hän astuu heidän edellään ikkunan luo ja
seisahtuu siihen antaen heidän kulkea ohitseen.) Tätä tietä, herra.
Dominoita ja neniä, herra?

_M'Comas_ (suutuksissaan, astuessaan ulos). Minä pidän oman nenäni.

_Edeskäypä_ (lempeästi). Tietysti, herra: valenenä mahtuu helposti sen
päälle, herra. Se on aivan kylliksi avara, herra. (Astuu ulos McComasin
jäljessä.)

_Crampton_ (kääntyy ikkunan luota Philin puoleen yrittäen puhua
isällisellä äänellä). Tule, poikaseni, tule. (Hän menee.)

_Philip_ (iloisesti, seuraten häntä). Minä tulen, isä, minä tulen.
(Pysähtyy ikkunan kynnykselle; katselee Cramptonin jälkeen; kääntyy
sitten ja kohottaa puumiekkansa päänsä yläpuolelle ja sanoo kuiskaten
Mrs Clandonille ja Glorialle). Käsitittekö kuinka liikuttavaa se oli?
(Katoaa.)

_Mrs Clandon_ (jäätyään yksin Glorian kanssa). Miksikä Mr Valentine
katosi niin äkkiä?

_Gloria_ (ärtyisesti). En tiedä. Kyllä, kyllä minä sittenkin tiedän.
Mennään katselemaan tanssia. (He astuvat ikkunaa kohti ja kohtaavat
Valentinen, joka tulee puutarhasta astuen nopeasti, kasvot synkän
näköisinä.)

_Valentine_ (jäykästi). Anteeksi. Minä luulin, että kaikki olivat jo
lähteneet.

_Gloria_ (äreästi). Miksi te sitten palasitte?

_Valentine_. Minä tulin takaisin, siksi ettei minulla ole penniäkään.
En pääse ulos toista tietä ilman viiden shillingin pilettiä.

_Mrs Clandon_. Oletteko te jostakin pahoillanne, Mr Valentine?

_Gloria_. Älä huoli, äiti, se on vain uusi loukkaus minua kohtaan.

_Mrs Clandon_ (joka tuskin voi käsittää, että Gloria tahallaan etsii
riitaa). Gloria!

_Valentine_. Mrs Clandon: olenko sanonut mitään loukkaavaa? Olenko
tehnyt mitään loukkaavaa?

_Gloria_ Te olette koettanut väittää, että minun entisyyteni on ollut
samanlainen kuin teidän. Sen pahemmin ette olisi voinut loukata minua.

_Valentine_. En minä ole väittänyt mitään sellaista. Minä voin vannoa,
että minun entisyyteni on ollut aivan moitteeton verrattuna teihin.

_Mrs Clandon_ (aivan suunniltaan). Mr Valentine!

_Valentine_. No, mitä te luulette, että minä ajattelin saadessani
kuulla, että Miss Clandon on sanonut aivan samaa muille herroille kuin
minulle, kun kuulin puhuttavan ainakin viidestä entisestä ihailijasta
ja vielä lisäksi kesystä meriupseerista päälle päätteeksi? Se on
sentään liikaa!

_Mrs Clandon_. Mutta ettehän vain luule, Mr Valentine, että nuo jutut,
joista lapset piloillaan puhuivat, olisivat tosia?

_Valentine_. Ei teidän mielestänne -- ehkei hänenkään mielestään, mutta
minä ymmärrän noiden miesten tunteet. (Koomillisella, syvällä
vakavuudella.) Oletteko koskaan ajatellut kuinka monta hukkaan mennyttä
elämää, kuinka monta epätoivossa tehtyä avioliittoa, kuinka monta
itsemurhaa, kuinka --

_Gloria_ (keskeyttää hänet halveksien). Äiti: tuo mies on
sentimentaalinen hupsu! (Astuu uunin luo.)

_Mrs Clandon_ (hämmästyneenä). No mutta rakas Gloria! Mr Valentine
pitää sinua varmaan hyvin epäkohteliaana.

_Valentine_. Minä en ole mikään sentimentaalinen hupsu. Siitä taudista
minä olen kokonaan parantunut. (Käy äreänä istumaan.)

_Mrs Clandon_. Mr Valentine: suokaa meille kaikille anteeksi. Naisten
täytyy ensiksi vapautua siitä väärästä ulkonaisesta hienostuksesta,
joka kuuluu heidän orjuusaikaansa, ennenkuin he voivat saavuttaa sen
todellisen hienouden, joka seuraa heidän vapautuksensa mukana. Älkää
pitäkö Gloriaa epähienona -- (Gloria kääntyy hämmästyneenä taakseen).
-- sitä hän ei todellakaan ole.

_Gloria_. Äiti! Sinäkö pyydät anteeksi minun puolestani!

_Mrs Clandon_. Rakkaani: sinulla on sekä vikoja että hyviä
ominaisuuksia, jotka seuraavat nuoruuden mukana; ja Mr Valentinen
mielipiteet hänen omasta sukupuolestaan näyttävät olevan liian
vanhanaikuisia, jotta hän mielellään antaisi sanoa itseään hupsuksi.
Eikö olisi parempi, jos lähtisimme nyt katsomaan, mitä Dolly tekee?
(Hän astuu ikkunaa kohti. Valentine nousee.)

_Gloria_. Mene sinä, äiti. Minä tahtoisin puhua Mr Valentinen kanssa
kahdenkesken.

_Mrs Clandon_ (on niin hämmästynyt, että hän panee vastaan). Rakkaani!
(Hillitsee itseään). Anteeksi, Gloria. Tietysti, jos mielesi tekee.
(Kumartaa Valentinelle ja menee.)

_Valentine_. Oi, jospa teidän äitinne olisi leski! Hän on parempi kuin
kuusi teidän kaltaistanne.

_Gloria_. Nuo ovat ensimäiset sanat teidän suussanne, jotka tuottavat
teille kunniaa.

_Valentine_. Loruja! Kuulkaa: sanokaa mitä te minusta tahdotte, ja
antakaa minun sitten mennä.

_Gloria_. Ei minulla ole muuta sanottavaa: te veditte minut hetki
sitten alas omalle tasollenne. Ettekö usko, että jos sellaista olisi
ennen tapahtunut, niin olisin ollut varoillani -- ja että olisin
tiennyt, mitä siitä seuraisi ja ymmärtänyt oman surkean heikkouteni?

_Valentine_ (riitaisella äänellä). Älkää puhuko tuolla äänellä.
Luuletteko te, että minä välitän mistään muusta teissä kuin juuri
tuosta heikkoudestanne, niinkuin te sitä nimitätte? Te luulitte
olevanne hyvässä turvassa, eikö totta, uudenaikuisten mielipiteidenne
takana? Minusta oli hauska kääntää ne noin vain ylös alasin.

_Gloria_ (ylimielisesti, kun hän tuntee, että hän voi tehdä hänelle
mitä ikänä hän haluaa). Todellako!

_Valentine_. Mutta miksi minä sen tein? Siksi, että minun teki mieleni
herättää teidän sydämenne, saada teidän sielunne syvyydet kuohumaan.
Miksikä minun teki mieleni? Siksi, että luonto käsitti minut vakavalta
kannalta, vaikka minä aioin vain leikitellä sen kanssa. Kun tuo suuri
hetki löi, niin kuka silloin heräsi? Kenenkä sielussa syvyydet alkoivat
kuohua? Minä se olin. Minussa ne kuohuivat! Minä itse hurmaannuin. Te
vain loukkaannuitte, närkästyitte. Te olitte vain tavallinen nuori
nainen, aivan liian jokapäiväinen, jotta olisitte sallinut kesyjen
luutnanttien mennä yhtä pitkälle kuin minä. Siinä koko juttu. Minä en
tahdo vaivata teitä millään sovinnaisilla anteeksipyynnöillä. (Astuu
päättävästi ovelle.)

_Gloria_. Odottakaa! (Valentine pysähtyy.) Jos minä sanon teille nyt
totuuden, niin tahdotteko te käsittää, ettei se ole mikään kehoitus
minun puoleltani?

_Valentine_. Hm. Minä tiedän mitä te aiotte sanoa. Te ette omasta
mielestänne ole jokapäiväinen -- minä muka en ole oikeassa -- te
luulette olevanne luonteeltanne syvä. Teistä on hauska uskoa sitä.
(Gloria hätkähtää.) No niin, minä myönnän, että te jossakin suhteessa
ette ole jokapäiväinen: te olette viisas tyttö. (Gloria tukehduttaa
vihan huudahduksen ja astuu uhkaavasti askeleen häntä kohti.) Mutta te
ette vielä ole herännyt. Te ette huoli herätä. Se oli minun
onnettomuuteni, eikä teidän. Hyvästi. (Kääntyy ovea kohti. Gloria
katselee häntä pelästyneenä, kun hän livahtaa hänen käsistään. Kun
Valentine kääntää oven ripaa, pysähtyy hän vielä hetkeksi, kääntyy
Gloriaa kohti ja ojentaa hänelle kätensä.) Erotkaamme ystävinä.

_Gloria_ (tuntee suurta helpoitusta, kääntää heti hänelle selkänsä).
Hyvästi. Minä toivon, että haava pian paranee.

_Valentine_ (katse kirkastuu, kun hän äkkiä huomaa olevansa voitolla).
Kyllä minä paranen: tuollaiset haavat ovat pikemmin hyväksi kuin
pahaksi. Sitä paitsi on minulla yhä edelleenkin oma Gloriani.

_Gloria_ (kääntyy äkisti häneen). Mitä te tarkoitatte?

_Valentine_. Mielikuvitukseni Gloria.

_Gloria_ (ylpeästi). Pitäkää hyvänänne oma Glorianne --
mielikuvituksenne Gloria. (Liikutus alkaa saada voiton ylpeydestä.)
Oikea Gloria -- liikutettu, loukattu, epätoivoinen Gloria -- niin, se
on aivan totta -- joka vähällä oli tulla hulluksi, kun hän tunsi, että
koko hänen itsehillitsemisensä katosi jo ensi kerralla, kun -- kun --
(Punastuu jälleen. Peittää vasemmalla kädellään kasvonsa ja tarttuu
oikealla Valentinen käsivarteen nojautuakseen siihen.)

_Valentine_. Varokaa. Minä joudun taas pois suunniltani. (Gloria kokoo
kaiken rohkeutensa, ottaa käden pois kasvoiltaan, ja laskee sen hänen
oikealle olkapäälleen kääntäen samassa hänet puoleensa ja katsoen häntä
suoraan silmiin. Valentine vastustaa kiihoittuneena.) Gloria: ole
järkevä! Eihän se maksa vaivaa. Minä en omista yhtään mitään.

_Gloria_. Etkö voi ansaita? Niinkuin muutkin ihmiset.

_Valentine_. (puoleksi hurmaantuneena, puoleksi peloissaan). Minä en
ole koskaan sitä voinut -- sinä tulisit vain onnettomaksi! Oma armaani:
minähän olisin vain röyhkeä onnenonkija -- (Gloria tarttuu lujemmin
hänen käsivarteensa; ja suutelee häntä.) Oi, hyvä Jumala!
(Hengästyneenä). Oi, minä -- (läähättää) minä en ymmärrä naisia
ollenkaan: kahdentoista vuoden kokemus ei riitä mihinkään.

(Gloria työntää mustasukkaisuuden vallassa hänet luotaan ja hän kaatuu
horjahtaen tuolille aivan kuin lehti tuulessa samassa kun Dolly tulee
tanssien edeskäyvän kanssa sisään; heidän jäljessään tanssivat Mrs
Clandon ja Finch yhdessä ja Phil yksinään.)

_Dolly_ (vaipuu tuolille kirjoituspöydän ääreen). Oi, minä olen aivan
hengästynyt. Kuinka hyvin te tanssitte valssia, William!

_Mrs Clandon_ (vaipuu tuolille uunin luo). Oi, kuinka te saatoitte
tehdä jotain niin hassua, Finch? Minä en ole tanssinut kuin viimeksi
kaksikymmentä vuotta sitten illanvietossa South Placessa.

_Gloria_ (käskevästi Valentinelle). Nouse ylös. (Valentine nousee
tottelevaisena.) Älkäämme olko nyt turhan arkoja. Sano äidille, että
olemme päättäneet mennä naimisiin. (Kaikki ovat hämmästyksestä aivan
ääneti. Valentine, joka on kauhusta aivan mykkänä, katselee heitä
ikäänkuin hän haluaisi juosta tiehensä.)

_Dolly_ (katkaisee äänettömyyden). Numero kuusi!

_Philip_. Sh!

_Dolly_ (kiihkeästi). Oi, kuinka liikutettu minä olen! Minä tahtoisin
suudella jotakuta; mutta sitä ei meidän perheessämme sallita. Missä on
Finch?

_M'Comas_ (hyökkää kiivaasti ylös). Ei, -- ei mitenkään -- (Crampton
ilmestyy ikkunan luo.)

_Dolly_ (juoksee Cramptonia vastaan). Oi, te tulette juuri parhaaseen
aikaan. (Suutelee häntä.) Ja nyt (vetää hänet esille) siunatkaa heitä.

_Gloria_ Ei. En minä sitä tahdo, en edes pilalla. Jos minä haluan
siunausta, niin minä pyydän sitä äidiltä.

_Crampton_ (Glorialle syvän surullisena). Oletko sinä todellakin mennyt
kihloihin tuon nuoren miehen kanssa?

_Gloria_ (päättävästi). Olen. Aiotteko olla meidän ystävämme vai --

_Dolly_ (pistää väliin). -- vai meidän isämme?

_Crampton_. Minä tahtoisin olla kumpaistakin, lapseni. Mutta siitä
huolimatta --! Mr Valentine: minä vetoan teidän kunniantuntoonne.

_Valentine_. Te olette aivan oikeassa. Tämä on suoraa hulluutta. Jos me
menemme yhdessä tanssimaan, niin täytyy minun lainata häneltä viisi
shillingiä pilettiä varten. Gloria: älä hätäile päätöksessäsi. Älä
syöksy onnettomuuteen. Parasta, että heti lähden täältä enkä koskaan
enää näe teitä. En minä ota itseäni hengiltä, en tule edes
onnettomaksi. Päin vastoin on se tuntuva helpoitukselta. Minä -- minä
pelkään -- olen kovin peloissani. Se on ihan totta!

_Gloria_ (päättävästi). Et sinä saa mennä.

_Valentine_ (vapisten). Ei, tietysti ei, armaani. Mutta eikö kukaan voi
sanoa viisasta sanaa ja saattaa meidät järkiimme! Minä en voi sitä
tehdä. Missä on Bohun? Bohun on sopivin mies siihen. Phil: menkää
hakemaan Bohunia --

_Philip_. Meren pohjasta. Hyvä. (Hän heiluttaa puumiekkaansa ilmassa ja
kiiruhtaa ulos ikkunasta).

_Edeskäypä_ (Valentinelle). Jos herra sallii minun sanoa mielipiteeni,
niin älkää antako viiden shillingin seisoa teidän ja onnenne välillä,
herra. Me merkitsemme mielellämme piletin hinnan teidän laskuunne; ja
te voitte maksaa milloin haluatte. Suurella ilolla me teemme tämän
palveluksen teille, herra. Suurella ilolla todellakin, herra.

_Philip_ (palaa takaisin). Hän tulee. (Hän heiluttaa puumiekkaansa
ikkunan yläpuolella. Bohun tulee sisään, ottaa valenenän pois ja
heittää sen ohimennessään pöydälle astuessaan Glorian ja Valentinen
väliin.)

_Valentine_. Asian laita on nyt sellainen, Mr Bohun --

_M'Comas_ (keskeyttää hänet uunin luota). Anteeksi, herra: perheen
asianajajan tulee esittää hänelle asia. Kysymyksessä on näiden nuorten
kihlautuminen. Neidellä on hiukan omaisuutta ja (katsoo Cramptoniin).
hän saa luultavasti koko joukon lisään.

_Crampton_. Mahdollisesti. Sitä minä ainakin toivon.

_Valentine_. Mutta miehellä ei ole äyriäkään.

_Bohun_ (tarttuu heti Valentinen sanoihin). Tehkää avioliittosopimus.
Se loukkaa teidän hienotunteisuuttanne, mutta sitähän useimmat järkevät
varokeinot tekevät. Te tahdotte kuulla minun neuvoani ja minä ilmoitan
teille mielipiteeni. Tehkää avioliittosopimus.

_Gloria_ (ylpeästi). Kyllä hän saapi osansa.

_Valentine_. Hyvä herra, en minä tarvitse mitään neuvoa. Mutta antakaa
Glorialle hyvä neuvo.

_Bohun_. Hän ei ota sitä korviinsa. Kun te olette naimisissa, niin hän
ei välitä enää teidänkään neuvoistanne -- (kääntyy äkkiä Glorian
puoleen). ei, te ette niistä välitä: nyt te luulette välittävänne;
mutta ette te sittenkään välitä. Mr Valentine rupeaa kyllä työtä
tekemään ja ansaitsee itse elatuksensa -- (kääntyy äkkiä Valentinen
puoleen). sen te aivan varmaan teette: nyt te luulette, että te ette
tule sitä tekemään, mutta aivan varmaan te sen teette. Miss Gloria saa
teidät työhön.

_Crampton_ (vain puoleksi uskoen). Ettekö te siis arvele, Mr Bohun,
että tämä liitto on kovin järjetön?

_Bohun_. Kyllä se minun mielestäni on järjetön: kaikki naimiskaupat
ovat järjettömiä. Syntyminenkin on järjetöntä; eläminen on järjetöntä;
yksin kuolema on viisasta.

_Edeskäypä_ (asettuu Cramptonin ja Valentinen väliin). Sitä pahempi
viisaudelle, jos sallitte minunkin sanoa sanan! (Valentinelle
hyväntahtoisesti). Rohkaiskaa mielenne, herra, rohkaiskaa mielenne:
kaikki pelkäävät naimista kun siksi tulee; mutta useinkin se on hyvin
mieluisaa ja hauskaa ja onnellista, herra -- aika ajoittain ainakin.
Minä en koskaan ollut isäntä omassa talossani, herra: minun vaimoni oli
aivan sellainen kuin teidän nuori naikkosennekin: hän oli luonteeltaan
käskevä ja suurellinen, mikä on mennyt pojalleni perinnöksi. Mutta jos
voisin elää elämäni toistamiseen, niin en vaihtaisi mitään, siitä herra
voi olla aivan vakuutettu. Ei sitä edeltäpäin voi koskaan tietää,
herra. Ei sitä voi koskaan tietää.

_Philip_. Sallikaa minun huomauttaa, että jos Gloria on päättänyt --

_Dolly_. -- niin asia on päätetty ja Valentine voitettu. Ja meiltä
menevät kaikki tanssit hukkaan.

_Valentine_ (Glorialle, ritarillisesti). Saanko pyytää tähän
tanssiin --

_Bohun_ (keskeyttää komeasti). Anteeksi: minä pyytäisin sitä
palkkionani. Saanko kunnian -- kiitos. (Hän tanssii Glorian kanssa ulos
huoneesta, ja katoaa lyhtyjen joukkoon, jättäen Valentinen
hämmästyneenä paikoilleen.)

_Valentine_ (tointuen). Dolly: saanko luvan -- (Pyytää häntä tanssiin.)

_Dolly_. Mitä vielä! (Soljuu pois hänen luotaan ja juoksee pöydän
ympäri uunin luo.) Finch -- rakas Finch! (Hän pysähtyy McComasin eteen
ja pahoittaa hänet tanssimaan.)

_M'Comas_ (vastustaen). Ei -- minun täytyy todellakin sanoa -- (Dolly
riistää hänet mukanaan tanssiin ikkunan kautta.)

_Valentine_ (tekee viimeisen ponnistuksensa). Mrs Clandon:
saanko luvan --

_Philip_ (ennättää ennen häntä). Tule, äiti. (Hän tarttuu äitiinsä ja
pyöräyttää hänet mukanaan.)

_Mrs Clandon_ (vastustaen). Phil, Phil -- (Hän joutuu saman kohtalon
alaiseksi kuin McComaskin.)

_Crampton_ (seuraa heitä hymyillen). Hoh hoo! He! He! Hee! (Hän menee
puutarhaan nauraen itsekseen).

_Valentine_ (heittäytyy sohvalle ja tuijottaa edeskäypään). Yhtä hyvin
voisin jo olla naimisissa. (Edeskäypä katselee häntä sydämellisellä
osanotolla ja pudistaa hiljaa päätään.)





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ei sitä voi koskaan tietää" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.