Title: Hajamietteitä kapinaviikoilta I - Ensimmäinen ja toinen viikko
Author: Aho, Juhani
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Hajamietteitä kapinaviikoilta I - Ensimmäinen ja toinen viikko" ***


HAJAMIETTEITÄ KAPINAVIIKOILTA I

Ensimmäinen ja toinen viikko


Kirj.

JUHANI AHO



Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1918.



SISÄLLYSLUETTELO:

Alkulause.

Sunnuntaina 27 p:nä tammikuuta.
  Uudenlaista isänmaallisuutta.
  Ensimmäiset oireet.
  Johtajain älytaso.
  Ryssän laskuun.

Maanantaina 28 p:nä tammikuuta.
  Vaikutelmia kadulta.
  Oikeutta ei voida jakaa.
  Senaatti turvassa.
  Lakkojulistus.
  Raskas taival.
  Lopun loppu.
  Isketty iskee.
  Eduskunta ei kokoonnu.
  Huhuja.
  Telefoonisensuuriko?
  "Työmies" vain.
  Kaduilla ammutaan.
  Ei tästä mitään tule.
  Sosialismin häviö.
  Tämän täytyy päättyä romahdukseen.
  Aaveita.
  He ovat laskeneet väärin.
  Selviääkö koskaan?
  Yhteistyö lopussa.
  Ainahan te kehuitte voittaneenne.
  Punakaartilainen.
  Missä vihollisesi?

Tiistaina 29 p:nä tammikuuta.
  Suomi--Kreikka.
  On noloa.
  Ei me osata hallita.
  Kaksi rintamaamme.
  Pyhä vihani.
  Vallankumousjulistus Suomen kansalle.
  Eduskuntaryhmien julistus.
  Heidän senaattinsa.
  Huhuja.
  Autoilla ajetaan.
  Nurinkurista.
  Pilasivat oman pesänsä.
  Rikos, tyhmyys, petos.
  Mikä oli johtajain vaikutus.
  Edullinen asemamme.
  "Täytyy voittaa".
  "Hallitus alotti".
  "Työmiehen" tietoja.
  Oikeudesta tarttua aseihin.
  Mannerheimin täytyy voittaa.

Keskiviikkona 30 p:nä tammikuuta.
  Huhuja.
  Kadulta.
  Edut ja aatteet.
  Aakkosia.
  Rangaistus ja kosto.
  Juttuja ja huhuja.
  Kiellettyä kirjallisuutta.
  Oulussa palaa.
  Paha mieli, hyvä mieli.
  Syntipukin tarve.
  Uusi eduskunta tulossa.
  Luikkimaan tiehensä.
  Opettajatar agiteeraa.
  Tokoi.
  Eiköhän tullut ereys?
  Milloin ja minne.
  Miltä tuntunee.
  Tihutyöt alkavat.
  Tulevat näkemään.
  Mies paikallaan.
  Rauha?
  Valhe kukistuu.
  Se on Venäjän viljaa.

Torstaina 31 p:nä tammikuuta.
  Edusmiehiä etsitään.
  Kapitaaliketun ajojahti.
  Hyödyllisten valheiden levittämistoimisto.
  Tunnelma.
  Hajamietteitä.
  Se pysyy.
  Tuleva taantumus.
  Mikä on mikä?
  Saksa ja me.
  Näenkö aaveita?
  Alakuloisia mietteitä.
  Värväystä.
  Huhuja.

Perjantaina 1 p:nä helmikuuta.
  Sovinnon ja rauhan haaveita.
  Antti Mikkola murhattu.
  Kaupungilla ammutaan.
  "Vallankumoustuomioistuimet tarpeen".

Lauvantaina 2 p:nä helmikuuta.
  En saa kannatusta.
  Ylimys.
  Manner pelkää.
  Manner ilmiantaa.
  Valpas.
  Katala asiakirja.
  Suomi Trotskin koekaniini.
  Se elää sittenkin.
  Tilintekoa.
  Vapauden, valon kotimaa.
  "Otti haltuunsa".
  "Vaikeuksia".
  Smilgan sodanjulistus.
  Laki vallankumousoikeuksista.
  Lohduttava tieto.
  Rivejä täydennetään.
  Ille faciet.
  Vankeja surmattu.
  Ei sääliä, ei oikeudentuntoa.
  Emmekö olleetkaan samaa kansaa -- vielä?
  Smilgan sodanjulistus -- peloitusko?
  Sotkuinen vyyhti.
  Uskon.

Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta.
  Kumpiko parempi?
  Miten oikean sosialistin pitäisi.
  En koskaan.
  Lyökööt päänsä seinään.
  "Kansalliskaarti".
  Voitto?
  Itsenäisyysjuhlat.
  Svinhufvud.
  Kun "Työmies" takavarikoidaan.
  Kaartin vala.
  Kuolemanrangaistus poistetaan.
  Mitalin toinen puoli.

Maanantaina 4 p:nä helmikuuta.
  Ajan kuva.
  Välit kiristyy.
  Opitaanko?
  Kun saisi olla mukana.
  Tuleva sananvapaus.
  Tuleva hallitusmuoto.
  Lapsellinen luulo.
  Henkinen jääkautemme.
  Mitä tapahtuu Saksassa?
  Luvattomasti poistuneet.
  Myrkytettyjä jauhoja.
  Palvelijattarien rintama.
  Länsimainen sivistys ja "Työmies".

Tiistaina 5 p:nä helmikuuta.
  Kuka maksaa kulut?
  Meidän tiemme.
  Metsä arvoton.
  Rauhan tarjousko?
  Ylipäällikön valta.
  Nälkärintamalla.
  Tuumiskeluja tulevaisuudesta.
  Terrori lisääntyy.
  Venäläiset.
  Kyllä ne tietää.
  Tunnelmia.
  He uskovat kykenevänsä.
  Myöntävät alottaneensa.
  Ursin ja koulupojat.
  "Svinhufvudin rintama".

Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta.
  Juttu.
  Salamurhia.
  Suhteemme Saksaan.
  Punaisten venäläiset upseerit.
  Viipurista.
  Erään varakkaan miehen luona.
  Ryssän rumpu -- ainakin pärisee.
  Joukkomurhat alkavat.
  Asejuttu.
  Pikakuva.
  Toistupaiset.
  Tapetaan, tuhotaan, kidutetaan.
  Haapalaisen päiväkäskyt.
  Yllytystä verikostoon.
  Mitä he ovat saavuttaneet.
  Runebergin päivänä.

Torstaina 7 p:nä helmikuuta.
  Huhuja.
  Puolueettomat.
  Mistä taistellaan.
  Työn tasavalta.
  Rikos ja rangaistus.
  Toverit, sotilaat.

Perjantaina 8 p:nä helmikuuta.
  Viljaa Siperiasta.
  Työläiset eivät saa palkkojaan.
  Heti!
  Lupaavat poistaa köyhyyden.
  "Virkamies".
  Leivättömyys sodan syy -- kenen syy sota?
  Lahjomisyritys.
  Ryöstettyään Suomen pankin.

Lauantaina 9 p:nä helmikuuta.
  Smolnassa.
  Makian leivän päivät.
  Tuikahti ja sammui.
  Huhuja.
  "Spiriti jest?"
  Rotat lähtevät.
  Auttaako Saksa?



ALKULAUSE.


Kapinan aikana elimme täällä Helsingissä kuin suuressa
yhteisvankilassa. Päivän aikaan saivat vangitut kyllä tavata
toisiaan, kun liikkuivat varovasti, yksitellen, enintään kaksin.
Jos kolme henkilöä pyrki yhteen, täytyi heidän jo tulla ja lähteä
eri aikoina. Vartijoita ja vakoilijoita liikkui kintereillämme
kaduilla ja vaani heitä monessa kodissakin. Yöksi olimme kaikki
suljettuina kukin koppiimme, jonne kuulimme laukauksia harva se yö
ja salaperäisten autojen vimmattua hyrinää. Milloin tahansa voi se
pysähtyä portin eteen ja ottaa ja viedä retkelle, josta aina ei ollut
palausta.

Olihan se kylläkin kaameata aikaa täälläkin, mutta mitä se olikaan
sen rinnalla, mitä maaseudulta kuului jo silloin, varsinkin sen
jälkeen kuin rintamat murtuivat ja kaikki kauhut paljastuivat.

Oli vaikea ryhtyä mihinkään entiseen työhön. Päiväinen aika kului
"tietotoimistojen" väliä kulkiessa ja välittäessä uutisia paikasta
toiseen. Jokainen tuttava oli sellainen tietotoimisto. Juttuja
kerrottiin ja tarkistettiin. Kotiin tultua askartelivat ajatukset
lakkaamatta sen ympärillä, mitä oli kuullut ja nähnyt. Pitkinä
iltoina ja öinä ne keskittyivät siihen, mitä tämä oikeastaan on,
miten tähän on tultu, mikä tästä on tuleva. Mitä erilaisimmat ja aina
kuitenkin samat mietteet, aavistelut ja suunnittelut syntyivät ja
katosivat. Kunpa olisi saanut olla valkoisella puolella, kantamassa
korttaan yhteiseen kasaan, innostumassa, ehkä myöskin innostamassa --
vaikka eipä siltä, että sitä olisi _siellä_ tarvittu. Siellä tehtiin
työtä, täällä odotettiin valmista.

Kun en muutakaan osannut, rupesin merkitsemään muistiin mietteitäni
ja vaikutelmiani. Ne olivat yhtenä päivänä yhdet, toisina toiset,
usein vastakkaiset. Siksi nimitän niitä "Hajamietteiksi". Ne
esiintyvät ilman mitään varsinaista yhtenäisyyttä ja kokonaisuutta,
jopa johdonmukaisuuttakin; niissä haparoidaan kuin sokeina,
peräydytään, eletään toivossa ja epätoivossakin. Ne kun syntyivät
silloisten tilanteiden johdosta, ne kuvastavat tietysti vain niitä
eivätkä tulkitse, m.m. sovinnon mahdollisuuteen nähden, kirjoittajan
myöhempää kantaa.

Alussa en ajatellut tarjota niitä näin tilapäisinä ja
sulattamattomina julaistaviksi. Luettuani ne läpi olen kuitenkin
arvellut, että tämän ajan vastainen kuvaaja ehkä saa niistä jonkun
piirteen valaistukseen ajan sisäisiä ilmiöitä, osviittoja sen
sisäisten tuulahdusten tuntemiseen. Sitä varten, säilyttääkseni
purkausten välittömyyden, olen niitä tuskin ollenkaan kirjallisesti
muodostellut tai kaunistellut niitä sen siitään, millaisina ne
juoksuttautuivat paperille tavallisimmin iltamyöhällä, sen jälkeen
kuin oli pysyttävä neljän seinän sisällä.

Elämä oli tapahtumista köyhä varsinkin sille, joka ei ollut
mukana siinä työssä, jota täällä salaisuudessa tehtiin isänmaan
pelastamiseksi. Se työ kun kuvataan, tulee siitä varmaan jännittävä
seikkailukirja. Mitä siitä syrjäinen kuuli, sitä hän ei tietysti
tahtonut merkitä edes muistiin kotitarkastusten pelossa. Siksi on
näissä muistiinpanoissa tuskin ollenkaan mainittu tapahtumista ja
toiminnasta, niissä on ainoastaan niiden etäistä kaikua. Eräissä
suhteissa luulisin tältä rintaman nurealta puolelta voivani tarjota
jotain uutta ainakin niille, jotka olivat sen oikealla puolella.
Saavat näistä ehkä jonkun käsityksen siitä, millä tavalla täällä
kapinalliset hoitivat yllytysrintamaansa sanomalehdissään. Sitä
varten olen selostellut "Työmiehen" ja "Tiedonantajan" tärkeimpiä,
etten sanoisi törkeimpiä, kirjoituksia, joita valkoisessa Suomessa
ei ollut saatavana. Polemisoimalla niitä vastaan tuulettelime siitä
pilaantuneesta ilmasta, johon vääristely ja valhe pyrki meitä täällä
joka päivä tukehduttamaan.

Tässä niteessä on vain se, mikä tuli pannuksi paperille kahden
ensimmäisen kapinaviikon aikana. Jatkuuko juttua, se kai riippuu
siitä, näyttäytyykö ihmisillä tänä vapauden aikana olevan aikaa ja
mielenkiintoa vankeuden aikaisten seuraamiseen.

Helsingissä, 1 p:nä kesäk. 1918.

_Juhani Aho_.



Sunnuntaina. 27 p:nä tammikuuta.


Uudenlaista isänmaallisuutta.

Tänään oli tämän kirjoittajalta "Helsingin Sanomissa" näin kuuluva
kirjoitus:

Onhan tähän maailmanaikaan saanut tottua melkein mihin outoon ja
uuteen tahansa, yllätykseen yllätyksen jälkeen. Kansalliset ja
isänmaalliset ihanteet entisine sisältöineen kielletään. Ei ole
mikään alkeellisinkaan oikea, puhumattakaan kauniista ja todesta ja
pyhästä, enää semmoisenaan tunnustettua. Nuo sanat, kun ne lausuu,
kuuluvat miltei muinaistarumaisilta, jonain etäisenä historiallisena
aikana tunnustetuilta ja käytäntöön sovelletuilta. Kaikki arvot
arvotetaan uudestaan. Siitä olen tässä lehdessä jo ennen esittänyt
eräitä esimerkkejä. En olisi luullut, että enää voitaisiin esittää
mitään oleellisesti uutta. Ja kuitenkin on meillä lausuttu
mielipiteitä, joiden takana on ainakin meille suomalaisille ihka
uudenlaista valtiollista ajattelua.

Viipurin tapahtumat kyllä ovat voittaneet Turunkin tapahtumat
sikäli, että venäläisiä kutsuttiin ja että ne tulivat suomalaisten
avuksi vielä senjälkeenkin, kuin Venäjä oli tunnustanut Suomen
itsenäisyyden. Mutta ilmiö semmoisenaan ei kuitenkaan ollut
laadultaan entisestä eroava eikä aatteeltaan uusi. Se oli vain
sama taikina, joka kuohui yli reunain toisessa korvossa. Kansamme
huonoimmat, valistumattomimmat ja vastuuttomimmat ainekset kyllä
taas veriveljeilivät vertaistensa kanssa, ja sitä jatkuu tätä
kirjoittaessa, mutta vaikka sitä valittikin, oli kuitenkin vielä
olemassa se lohdutus, ettei siinä ollut mitään aatteellisesti ja
periaatteellisesti uutta, ettei tapahtuman takana ollut mitään sitä
kannattavaa teoriaa. Eihän lopulta ollut tarpeen muuta kuin riittävä
fyysillinen voima toisen fyysillisen voiman voittamiseksi.

Se näytti sitä mahdollisemmalta, kun johtavalta sosialistiselta
taholta nähtävästi oltiin venäläiseen apuun nähden omia kansalaisia
vastaan samalla periaatteellisella kannalla kuin muutkin tämän
maan kansalaiset. Sielläkin joskus, vaikkakin yleensä laimeahkosti
vakuuteltiin, että oli toivottavaa, että vieraasta sekaantumisesta
meidän sisäisiin selvittelyihimme tulisi loppu -- niin pian kuin
suinkin. Ollaanhan edelleenkin maailmanmattisia, sosiaalisen
vallankumouksen asia on kaikkien maiden köyhälistöille yhteinen
päämäärä, mutta erikoistaistelut ovat kunkin kansan keskuudessa
suoritettavat omin voimin -- jotakin sentapaista lausahtivat
sosialistien johtajat kireelle pantuina, ja minä uskoin, naivisti
kyllä, että tämä oli vilpitöntä suomalaiskansallista vakaumusta. Että
veri sittenkin oli vettä sakeampi.

Olin sen mukaisesti kuvitellut, että venäläisen sotaväen täältä
poistumisen toivo oli niin yleinen, ettei koko maassa ollut keitään
muita kuin pistinsosialistit ja anarkistit sekä "ystävättäret", jotka
eivät olisi huoanneet helpoituksesta sinä päivänä, jona viimeinen
sotilasjuna oli viheltäytynyt irti Helsingin asemalta. Vaikka nyt
keisari olikin "yhteisin voimin" kukistettu, vaikka täkäläisiä
porvareja olikin yhteisesti "puristettu" ja "hierottu", saatu heiltä
mielenosoitusapua ja muutakin, käyty käsikädessä ja suudeltu ja
syleilty ja lippuja yhteen hulmutettu, niin hyvä olisi kuitenkin,
jos heistä olisi päästy. Olisi ehkä vähän herkistytty eron hetkellä,
itkahdettukin, mutta kuitenkin pian kuivattu kyyneleet niinkuin
tavallisesti hiukan liian pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden jälkeen.

Sillä olivathan ne vieraat olleet koko lailla epämukavia. Olivathan
ne syöneet talon leipää, herkutelleet maitohuoneessa, makailleet
parhaissa paikoissa, n.s. isännän ja emännän omassa sängyssä,
kun nämä itse saivat pakoilla ladoissa ja riihissä ja aitoissa
ja ullakoilla. Olihan heistä ollut vastusta väentuvassakin. Ei
sielläkään yötanssien iloista huolimatta lie ollut vieraista aivan
jakamatonta iloa. Eihän siellä ollut ennenkään erin suureen siivoon
totuttu, mutta eiköhän sitä sittenkin ollut jonkun verran liikaa
lujimmillekin hermoille ja aisteille. Ja kun uhkasi leipäpula,
heinäpula, nälkä ja hätä, kun lehmät lakkasivat lypsämästä, kun
lypsylehmätkin täytyi teurastaa, kun hevoset laihtuivat luurangoiksi,
kun aina piti antaa vieraalle päältä omasta yhä vajuvasta laarista
eikä ollut toivoakaan sen täyttymisestä. Ja olihan niiden hyvien
veljien joukossa huonojakin veljiä, omin lupinsa ottajiakin -- noin
vain kaikkein lievimmin sanoen.

Olin siis usein jotenkin varma, parhaimpina päivinäni _vallan_
varma siitä, että sosialistinen johtokin, samoinkuin kaikki
muutkin kansalaiset tässä maassa, pitää venäläisen sotaväen täällä
maan vaivana, josta on hetimiten päästävä, ja että se kaikessa
hiljaisuudessa siihen suuntaan työskenteleekin, valmistaen veljiään,
harjoittaen heidän keskuudessaan valistustyötä siihen suuntaan, että
Suomi on Suomi eikä Venäjä; opettaen, mitä tämän maan itsenäisyys
on ja mihin se oikeuttaa ja pakottaa meitä ja velvottaa heitä;
että se oli tsaari, joka heidät tänne toi meidän tuhoksemme, että
vallankumoussotamiehen on tehtävä toisin kuin tsaarin sotamiehen,
että tulijan on muututtava lähtijäksi, sortajan vapauttajaksemme --
myöskin omasta itsestään.

Ja minä olisin antanut pääni pantiksi, että kun tämä
vapauttajasotilas tulee kysymään vapautetulta: "Kuules, toveri,
kuuluuko se todeltakin vapauteesi, että meidän, aseveljien ja
ystävien, täytyy erota nyt heti, sano, olenko minä sinulle epämukava,
olenko liikaa?" -- silloin suomalainen toveri vastaa: "Hyvä veli,
elä pahastu, että sanon suoraan, mutta sinä _olet_ liikaa. Leipä
loppuu, kotonasi sitä ehkä on vähän enemmän, mene sinne; jollet
mene, kuolemme molemmat nälkään." Venäläinen sanoo: "Mutta sinun
porvarisihan on, niinkuin olet monta kertaa sanonut, samanlainen
kuin minunkin: verenimijä, riistäjä, sortaja ... olet sanonut
tarvitsevasi, olet pyytänyt ja saanutkin apuani häntä puristaaksemme,
tarvitset ehkä vieläkin. Teemme täällä niinkuin siellä, otamme hänen
maansa ja tavaransa ja viljansa, ehkä se meille molemmille riittää
kesään mennessä, ja porvarista, kornilovilaisesta, kerenskiläisestä,
saksalaisesta ei väliä. Kun olemme suoriutuneet hänestä, silloin minä
lähden." Mutta suomalainen toveri sanoo: "Kylläpä kyllä ... niinpähän
niinkin, kuomaseni ... kiitos, kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt ja
mitä lupaat, mutta meillä tulee tässä sittenkin nälkä ... koetan
hoitaa itse oman porvarini, hoida sinä omasi." "Sinä siis tahdot?" --
"Niin, ky-kyllä minä --"

Toveri, ystävä, jos hän todella oli sitä, olisi varmaankin ymmärtänyt
tämän puheen, tai sanokaamme varmuuden vuoksi: hän olisi _ehkä_
sen ymmärtänyt. Ainakin olisi se ollut hänelle sanottava. Ja
vieras olisi _ehkä_ lähtenyt talosta, niin pian kuin oli saanut
kampsunsa kokoon. Ja olisi pantu toimeen huimaavat erojaiskemut
ja eroikävän haihduttamiseksi vaikka lakkautettu niiksi päiviksi
kieltolaki. Ja niin olisi asia ollut sitä myöten valmis, enkä
luule, että meillä olisi tarvinnut olla tunnonvaivoja siitä, että
olimme jääneet vieraalle mitään velkaa; vapautemme tilinpäätöksessä
olisivat vastaavat ja vastattavat luultavasti olleet jotakuinkin
tasan, varsinkin kun epävakaiset saamiset olisivat jääneet meidän
poistettavaksemme.

Mutta nyt on käynytkin kokonaan toisin. Kun venäläinen toveri
kysyi suomalaiselta toveriltaan, onko lähdettävä, vastasivat nämä,
toveri Sirola ensin ja sitten koko sos.-dem. puolueneuvosto: "Elkää
pitäkö kiirettä. Teidän pois kiirehtimisenne on vain asestetun
porvariston vastavallankumouksellista provokatsionia. Teidän on
jäätävä tänne uhatun köyhälistömme turvaksi. On luonnollista,
että täälläolonne aikana edistyneempinä yhä agiteeraatte meidän
takapajuisten suomalaisten keskuudessa. Jääkää siis vain tänne
ainakin siksi, kunnes rauha on solmittu. Teidän olonne on tarpeen
vallankumouksellisen Pietarin suojelemiseksi jonkun imperialistisen
hallituksen hyökkäyksiä vastaan. Elintarvepulankin uhalla!"

Mitä tämä vastaus oikein tietää?

Se tietää, että täällä voidaan yhä edelleenkin tarvita venäläisten
apua suomalaisille suomalaisia vastaan -- tämä on kyllä vain toveri
Sirolan yksityinen mielipide, mutta en luule, että tuo omena on
pudonnut kauaskaan itse puusta. Se ei ole siis enää punakaartilainen,
joka juoksee kasarmiin hakemaan aseellista apua, vaan kansanedustaja
ja yksi puolueensa johtomiehiä, joka sen lisäksi vielä toivoo
henkistäkin tukea täkäläisiltä sotamiehillä ja matruuseilta
kansansa valtiolliseksi valistamiseksi. Se sisältää vielä sen, että
Pietaria on täältä päin suojeltava sikäläisen ja samalla tietysti
täkäläisenkin yhteiskunnallisen vallankumouksen tukemiseksi ja
edelleen kehittämiseksi. Vielä sisältää se sen mahdollisuuden, että
tätä apua voidaan pyytää tai tarjottaessa ottaa vastaan toistekin,
rauhan tehtyäkin, milloin vain täällä huhutaan tai siellä hoilaistaan.

Edelleen sisältyy siihen se, että tosiasiallisesti puolueettoman
Suomen tasavallan, jonka Saksaa vastaan sotiva Ranskakin, tietystikin
sen täydellistä puolueettomuutta edellyttäen, on tunnustanut
itsenäiseksi valtioksi, on ylläpidettävä taistelumahdollisuuksia
Venäjän ja sen vihollisen välillä, jopa niitä mahdollisuuksia
tarjottavakin suomalla maan joutua taistelutantereeksi. Sellaisen
tilanteen jatkumisen suotavuudestahan on vain yksi askel
siihen, että, niinkuin eräs edusmies suoraan muuten lupasikin,
vallankumouksellisen Pietarin puolustamiseksi täältä tarjotaan
pietarilaisille helsinkiläistä aktiivistakin apua, yksin Ruotsiakin
vastaan.

Se on kaikki tämä suomalais-kansalliselta ja isänmaallis-itsenäiseltä
kannalta katsoen siihen määrin kamalaa ja katalaa ja
turmiollisuudessaan kauas kantavaa uutta oppia, että ne anarkistiset
teoriat, jotka käytäntöön saatettuina ovat johtaneet viimeksi
Viipurin tapahtumiin, siihen nähden tuntuvat tuiki viattomilta.

Tämän valtioviisauden mukaisesti maamme kohtaloita johtaen ja sen
politiikkaa suunnaten ja tuon politiikan saavutuksia odotellen
meidän siis olisi jätettävä täkäläisten venäläisten varaan,
jokaisen yksityisen kasarmin varaan -- sillä myöntäväthän he
itsekin kurittomuutensa -- milloin he itse katsovat ajan tulleen
täältä poistua, s.o. milloin heidän mielestään ei vaara enää uhkaa
Pietaria; siihen saakka, kunnes rauha joskus on saatu solmituksi,
kenties kuukausien, ehkä vasta vuosien taa -- sillä johan siellä
taas sotasapeliakin kalkutellaan -- ja kunnes sekakomitea on
saanut miljaardipesän selvitetyksi. Ja ehkä vielä kauemmaksikin,
sillä uhkaako vallankumouksellista Pietaria vaara vain jonkun
imperialistisen ulkovallan puolelta? Eikö sitä uhkaa vaara itsestään
Venäjältäkin ja eikö sen uhan, ja juuri sen, kestäessä sotaväki
Suomessa halua jäädä tänne sen suojaksi? Milloin lakkaa sen vaaran
uhka?

Tuota kaukaista lähtöhetkeä odottaessa täällä jokainen lapsi, joka
itkee maitoa, jokainen äiti, joka värisee vilusta ja pyörtyy leipä- ja
lihajonossa, saa tehdä työtä elättääkseen niitä, jotka täältä
käsin ylläpitävät Venäjän nykyistä hallitusta ja sen vallankumousta
ja ovat samana tukena meikäläisen punakaartilaishirmuvallan
jatkumiselle, kuin ovat olleet sen syntymiselle. Vieläkö meidän pitää
niellä tämä malja, suorittaa siitäkin sotavero? Eikö jo riittänyt
uhriveromme maailmansodan molokille? Vieläkö täällä täytyy uhrata
Venäjän sisällisen sodan alttarille?

Vai onko ehkä koko kansaa näin riistettävä oman sisällisen sodan
valmistamiseksi?

Sillä se tästä venäläisten viipymisestä täällä on lopullisena
seurauksena, ehkä hyvinkin hartaasti toivottuna tuloksena.
Ja sitä vartenko ehkä onkin niin kiihkeästi veljeilty, sitä
vartenko siinä Suomen muka vapauden valtalaissakin oli tuo ponsi
aseasiain ratkaisemisen jättämisestä Pietarin piiriin, meidän oman
määräämisemme ulkopuolelle, samoin kuin ulkopolitiikkakin? Kerenski
teki tyhmästi hajoittaessaan eduskunnan, missä oli sen suunnan
kannattajaenemmistö. Hän käsitti kokonaan väärin Mannerin ja hänen
miehensä. Eivät ne pyrkineet täyteen lopulliseen eroon silloin enempi
kuin nytkään. Heidän kaikki aputiensä johtavat aina lopulta Pietariin
-- nälänhädänkin sieltä uhatessa.

Mahtaneeko tämä politiikka olla vain puoluejohdon politiikkaa?
Kuinka yleinen on tämän uuden itsenäisyysopin, näiden isänmaallisten
aatteiden, tämän valtioviisauden kannatus työväen keskuudessa? Siitä
päättäen, että sosialistinen puoluejohto, joka aina kulkee virran
mukana, missä se on voimakkain, _uskaltaa_ antaa ymmärtämyksensä
venäläisen sotaväen viipymiselle tässä maassa ja kaikelle, mikä
siitä on seurauksena, se kai tietää, ettei se ole yksin. Sen takana
on nähtävästi vielä, ainakin tällä hetkellä, puolueen enemmistö,
ainakin se, joka kulkee kokouksissa ja äänestää siellä -- ja niissä
kai liikehtii muutakin työväkeä kuin punakaartilaisia. Siellä täällä
nousee tosin vastapärskeitä, mutta virta on toistaiseksi vienyt nekin
mukanaan.

Tulleeko se mahdollisesti siitä, että odotetaan vallankumousta ja
sen siunauksia ja annetaan johtajain sitä valmistella punakaartien
ja venäläisten kanssa. Sellainen vallankumous tai oikeammin
vallankaappaus itämaiseen malliin on nähtävästi tekeillä. Jos se
tulee missä muodossa hyvänsä, ei se voi olla tähdättynä mitään
muuta kuin tämän maan korkeinta vallanpitäjää, eduskuntaa, vastaan,
kansan valitsemaa eduskuntaa, siis lopulta itse kansaa ja _sen_
valtaa vastaan, jolla ei ole, ei voi eikä saa olla muuta tahtonsa
pysyvää ilmaisumuotoa kuin se, minkä joka miehen ja naisen vaalilippu
uurnasta nousten on antanut ja tulee aina antamaan, uudestaan ja
uudestaan, pakotusten ja väkivaltaisten pistinhajoitusten jälkeenkin.

Se on ehkä tämä vallankaappaushanke, joka on kaiken takana,
suojeluskuntien vainon, ase-etsintäin, lujan järjestysvallan kiihkeän
vastustamisen, punakaartilaishemmottelun ja nyt viimeksi sotaväen
täällä pidättelemisen taustana ja perimmäisenä tarkoituksena.

*

Ensimmäiset oireet.

Tänä aamuna näin ensimmäiset oireet. Ajoin raitiovaunussa Hbl:n
toimituspaikan ohi ja näin siinä seisovan punakaartilaisvartion.
Vaunussa sitä päiviteltiin. Minussa syntyi tunne: nytkö taas! Se
oli kyllästymisen ja toivottomuuden tunne. Olihan se tuo sama tunne
uudistunut niin monta kertaa kaikenlaisten lakkojen aikana, viimeksi
marraskuussa, eikä vielä oltu tultu mihinkään parempaan. Eivätkö
nuo ihmiset todella voi keksiä mitään uutta? Yhteiskuntaa pidetään
vähän aikaa pinnistyksessä ja sitten se pinnistys laukeaa ja tullaan
vähän taapäin sikäli, ettei ainakaan ole päästy eteenpäin. Saa nyt
nähdä, mitä tästä tulee. Luultavasti ei sen enempää kuin ennenkään
positiviseen suuntaan, mutta kyllä kai negativiseen.

Ei lehdet tänä aamuna vielä olleet oikein selvillä tulevasta lakosta
tai vallankaappauksesta, siitä, mikä tästä nyt tullee. Vaikka
kirjoituksissa näkyykin sen aavistelua, ei kai uskottu sen näin pian
puhkeavan. Vaikka minulla tänä päivänä oli "Helsingin Sanomissa"
kirjoitus, jossa arvelin venäläisten täällä pidättämishalun
viittaavan vallankumoukseen, oli minulla kuitenkin johonkin
seuraavaan numeroon tekeillä kirjoitus, jossa aioin osoittaa
aseellisen vallankumouksen mielettömyyttä ja sen hyödyttömyyttä
sosialistien asialle. Uskoin sen siis vielä olevan estettävissä;
sokkosilla täällä olemme kulkeneet, tietämättä muusta kuin mikä
sormen päähän sattuu.

Niin, vallankaappauksen ensi ilmaus oli siis sanomalehtien
ilmestymisen ehkäiseminen. Sensuuri bolshevistiseen malliin, vapaan
sanan suun tukkiminen, kuonokoppa. Kuinka vaarallisia me kynämiehet
sentään mahdamme ollakin, kun _meiltä_ ensiksi riistetään aseet! Ei
mahda olla asia paljon arvoinen, joka tarvitsee tätä keinoa. Vaikka
nyt kädet sidottaisiinkin selän taa, niin luulisihan sallittavan
suun puhua. Kaikki väkivalta, tsaarin, kadettien, menshevikkien,
bolshevikkien, taantumuksen, edistyksen, siihen keinoon se aina
turvaa -- ja joutuu tappiolle. Eihän ajettava asia itsessään tarvitse
olla väärä, mutta se on väärä, _niin kauan kuin_ sitä tällä tavalla
ajetaan. Olen täysin vakuutettu siitä, että jos valtiollinen tai
yhteiskunnallinen mullistus ei ole muuten aikaansaatavissa, sitä
ei voida tällaisilla keinoilla aikaansaada. Sillä kerran täytyy
kuonokoppa poistaa, paljoa ennen kuin mullistus on saatu aikaan. Tuo
mullistustyö voi kestää vuosikausia, ehkä -kymmeniä. Ei suinkaan
porvarillisia lehtiä voi estää ilmestymästä koko sinä aikana, ei
ainakaan ilman ennakkosensuuria. Mutta jos ne päästetään irti, voi
vapaa sana sittenkin kaataa kaiken, mikä oli rakennettu väkivallan
pohjalle.

Eikä tällä toimenpiteellä tule mitään voitettavaksi. Uuden
vapautemme, kalleimman aarteemme, täydellisen sananvapautemme
telkeäminen tyrmään voimistaa sen siellä hirmuiseksi puristukseksi,
joka kykenee räjäyttämään päältään minkä painon tahansa
vapautuakseen. Maanalainen sanomalehdistö oli Bobrikoffin aikana
voima, jonka pullistusta ei mikään kestänyt. Niin tulee käymään
nytkin.

*

Johtajain älytaso.

Jos he, johtajat, vievät tämän johonkin, niin vievät he sen siihen
ainoaan mihin kykenevät: täydelliseen sekasortoon. Olen koettanut
seurata heidän toimiaan eduskunnassa, heidän esiintymistään
yleensä, kuunnella heitä, arvostella heidän älyään, tutkia heidän
taktiikkaansa, kaikki siltä varalta, että ehkä sieltä päin sittenkin,
heidänkin kauttaan, olisi odotettavissa jotain positivista, että
kun ajettava asia, köyhälistön asia, monessa suhteessa on niin
oikeutettu, itsessään niin suuri, ei ole niin väliä, keitä miehiä on
ohjaksissa. Ehkä ne jotenkuten nämäkin pääsevät perille rekineen,
vaikkakin yli kivien ja kantojen.

Mutta kuta lähemmä olen päässyt heitä silmäämään kasvoista
kasvoihin, sitä vakuutetummaksi olen tullut siitä, että ne miehet
eivät voi mitään rakentaa, että vaikka he saisivat aikaan millaisen
vallankumouksen hyvänsä, heillä ei ole kykyä käyttää hyväkseen
"voittonsa" hedelmiä. He ovat ryhtyneet repimään tupaa, kun uuden
tuvan tarpeet vielä olivat pystyssä metsässä. Heidän joukossaan
on kyllä kirvesmiehiä, mutta ei ole arkkitehtejä, tuskinpa kunnon
rakennusmestareja ja työnjohtajiakaan. Siitä täytyy tulla "rötös",
joka hajoo omaan huonouteensa. Sitä en lainkaan epäile, etteivät
he saisi rekeä ojaan, mutta nostamaan sitä sieltä, siihen eivät
Mannerit, Sirolat ja Tokoit kaikesta päättäen kelpaa. Toisten on
kerran korjattava, minkä he särkevät. Mutta silloin nämä toiset
korjaavat sen oman mielensä mukaiseksi ja koko touhu oli turha ja
maksoi suunnattomasti. Tietysti repiminenkin on tarpeen, kun huone
on asuttavaksi kelpaamaton, eikä sitä enää voida paikata. Mutta sitä
ei meidän yhteiskuntarakennuksemme varmaankaan ollut. Korjauksin,
vuorauksin ja kengityksin siitä vielä olisi saatu mukiin menevä. Niin
on suomalainen aina tehnyt taloudessaan. Umpimähkäinen repiminen on
mitä epäkansallisinta menettelyä.

Agitaattoreja, puhujia ne kyllä ovat ja läksynsä he osaavat
hyvin ulkoa. On siellä myös pikku temppuilua ja sitä
kekseliäisyyttä ja jalkakammin taitavaa pistämistä, mikä on
ominaista nurkka-advokaateille, tuolle aitokansalliselle
intelligenssi-ilmiölle. Mutta heidän älypiirinsä, jonka sisällä
he tepastelevat ja pyörähtelevät ja surisevat, on ahdas. On ollut
hermostumiseen saakka yksitoikkoista, kuunnella aina ja aina
toistuvan yhden ja saman, olipa sitten pöntössä _tohtori_ Gylling,
_maisterit_ Manner tai Kuusinen tai _advokaatti_ Airola tai
_ylioppilas_ Sirola j.n.e. Se on samaa "toveri"-tasoa kaikki.

Kyllä se lopulta, pohjaltaan, sittenkin kaikki on "etusmies Kujalaa",
joka ujostelematta sanelee pikakirjureille silkkaa "Työmiestä".
On lainatavaraa heillä kaikki vähänkin asiallinen. Lainattua
edistysmielisiltä porvarillisilta, heidän alotteistaan kaapattua,
hiukan pyntättyä ja karnevaalikuvina kadulle vietyä. Lainattua
myös suoraan teoriakirjoista ja ulkomaalaisista oloista, eniten
venäläiskuosista, jos nyt jo saanee venäläistä pitää ulkomaalaisena.
Omaa on vain asiattomuus, omaa sanontatapa, esiintyminen, aivan
määrätön valheellisuus tosiasiain väärentämiseen tai salaamiseen
nähden; omaa ennen kaikkea fanatismi, joka purkautuu hysterisyyteen
varsinkin naisissa. Fonograafi on siellä soinut yötä ja päivää
marraskuusta alkaen; kun yksi levy on surissut loppuun, pannaan
toinen koneeseen, yllytyslevy yllytyslevyn jälkeen, joiden ainoa sävy
on ollut kumouksen valmistamisen soittoa. Vieteri, joka heitä on
pyörittänyt, on kaikesta päättäen puolueen punakaartilaishenki. Nyt,
kun se on vienyt vallankaappaukseen, kapinaan, ymmärrän oikeastaan
erittäin hyvin, että se on _siihen_ vienyt. Muuhun he eivät ole
valmistautuneet eivätkä muuhun kyenneet. Eivätkä tule kykenemään.

He tietysti koettavat jollain tavalla suoriutua positivisista
tehtävistäkin. Kai uskovatkin onnistuvansa. Kuta rajoitetumpi
intelligenssi, sitä laajemmalle se luulee ulottuvansa; on oleva
tavattoman mielenkiintoista nähdä, miten sosialidemokraattisen
puolueen korkein äly, se, joka on ollut edustettuna eduskunnassa
ja jota suurempaa ja syvempää puolueella tuskin lienee, tulee
suunnittelemaan heidän uuden Suomensa rakentamisen ja mikä
käytännöllinen tulos siitä on syntyvä.

*

Ryssän laskuun.

Ymmärrän tämän mullistuksen suotavuuden venäläiseltä kannalta,
varsinkin jos, niinkuin luulen, tämän takana on vanhaa taantumusta,
sillä tätä tietä he kai toivovat saavansa suhteet Suomeen
entiselleen. Uusi-tsarismi pian puhaltaa henkensä "tavaritshiin" ja
hän toimii niinkuin ennenkin. Suomea ei tarvittu edes valloittaa
uudelleen, sillä se oli jo valloitetussa tilassa eikä mikään ollut
muuttunut. Ymmärrän tämän myöskin niiden kannalta, joiden suomalainen
politiikka on se, että meidän on pysyttävä parhaissa väleissä
tulevan voimakkaan "liittolaisen" kanssa, joka heidän toivonsa ja
uskonsa mukaisesti iät kaiket on pysyvä bolshevistisena. Mutta sitä
en ymmärrä, mitä suomalainen kansallinen sosialidemokratia voittaa
kytkeytyessään venäläiseen. Jos taantumus siellä voittaa ja kytkyt
jää olemaan, niin on tulos selvä: ollaan siinä, missä oltiin ennen
sotaa. Mutta jos taantumus ei siellä voittaisikaan, kuinka venäläisen
avulla saavutettu mikään tilanne voidaan luulla jäävän pysyväksi,
niin pian kuin Suomen kansa pääsee ilmaisemaan mielensä? Mikä tästä
tulleekaan, sen täytyy viedä meidän sosialismimme johdon tappioon,
jos se tahtoo olla hiukankaan kansallinen ja meidän oloihimme
soveltuva.



Maanantaina 28 p:nä tammikuuta.


Vaikutelmia kadulta.

Vallankumous on nyt todella puhjennut ja aikoo jatkua. Ei ole
epäilystäkään siitä, että arpa on heitetty, että he ovat astuneet
Rubikoninsa yli.

Nyt minä olen ne nähnyt, venäläiset pistimet punakaartilaisten
olalla ja jalalla Suomen senaatin kaikilla ovilla. He eivät ole
enää niitä marraskuun lakon aikuisia ja jälkeisiä punakaartilaisia,
jotka kummittelivat kaduilla marssiessaan työväentalolta
Kaivohuoneelle ja jotka ottivat haltuunsa sosialihallituksen huoneet
kenraalikuvernöörin talossa. He eivät ole enää niitä, joista
heidän oman puolueensakin sanottiin tehneen pesäeron tai ainakin
siihen pyrkineen. He ovat nyt puolueensa asestettu armeija, heidän
asevelvollinen sotaväkensä. Sieltäkö päin siis pantiin pystyyn
militarismi?

Menimme, raamatunkomitean jäsenet, pilanpäiten pyrkimään
työhuoneeseemme senaatissa Aleksanterin ja Ritarikadun
kulmahuoneessa. Emme tietysti päässeet. Oli omituinen näkemys ja
kokemus, että Suomen kansan syvät rivit, joiden lukutaito ja sen
kanssa kaikki muukin kulttuuri alkoi Agricolan Uudesta Testamentista,
estävät meitä jatkamasta tätä työtä. Olisimme noutaneet paperimme ja
kirjamme piiloutuaksemme jonnekin muuanne jatkamaan työtä. Olisimme
ehkä saaneet ne, jos menimme anomaan oven avausta pistinherralta.
Emme katsoneet voivamme tehdä sitä, ennenkuin lailliset olot
palaavat. Virukoot siellä raamattumme ja sanakirjamme.

Pistinpojat, joita puhuttelimme, olivat muuten siistejä, viattoman
näköisiä ja kohteliaita poikia. Noita samoja kasvoja muistelen
nähneeni eräässä sos. dem. nuorisoliiton kokouksessa, jossa tehtiin
innokas ponsi asevelvollisuuden voimaansaattamista vastaan maassamme.
Nyt ne kantavat palkkaa aseiden kantamisesta, nämä rauhan ystävät,
omaa kansaansa vastaan. Jos olisin aseellisen toiminnan kannalla,
niin minä, vaikka olenkin porvari ja vaikka tuo pistin nyt onkin
tähdätty omaa rintaani kohti, iloitsisin siitä, että he, kun oikein
tiukka tulee, ovat valmiit kuolemaankin asiansa puolesta, eikä vain
manifesteeraamaan kaduilla ja kokouspaikoissa. Huomenna on ehkä
jo se hetki, jolloin he sitä puolustaessaan myöskin puolustavat
isänmaataan Rajajoella. Tuolla pojalla on ehkä veli Pohjanmaalla,
joka sieltä marssii tätä veljeä vastaan täällä. Sieltä on tänne pitkä
matka. Ryssä sillä välin pettää sukaisee ja käy taistelemaan omaa
taisteluaan Suomea vastaan. Ennenkuin nämä veljet ovat kohdanneet
toisensa, vie toinen juna toisen ja toinen juna toisen, punaisen
ja valkoisen, heidän kummankin todellista, ikimuistoista sortajaa
vastaan. Historialla on kepposensa. Mutta luultavasti ei kuitenkaan
niin käy. Luultavasti käy paljoa surkeammin ja traagillisemmin.
Toinen veli kaatuu ryssän rinnalla, toinen saksalaisen tai
ruotsalaisen, niinkuin usein ennenkin, jolloin itä ja länsi täällä
taistelivat. Tällä tavallako Suomi puolustaa itsenäisyyttään, käy
ensimmäisen taistelunsa sen -- menettämiseksi? Se on kai oleva
ainakin lähin tulos. Poikaparat siinä pistiminenne!

Venäläisiä ei muuten näy missään. He ovat kai kasarmeissaan tai
laivoillaan. Mitäpä he tarvitsisivatkaan näyttäytyä. He _ovat_ vain
siellä jossain ja tulevat, ainakin täällä pääkaupungissa, edistämään
vallankumouksen asiaa pelkällä olemassaolollaan. _Heitä_ ovat
valkoiset täällä väistyneet, täytyen jättää meidät vallattuun, muusta
maailmasta eristettyyn linnoitukseen, vihollisen armoille, alttiiksi
kaikelle hänen kostolleen.

Ryssäin asiaa ne raukat ajavat, luullen ajavansa omaansa. Ja tämän
oman asiansa ajamisesta ryssä tietysti maksattaa heillä laskunsa,
heillä ja meillä, kaksinkertaisesti, sillä ilmaiseksi se mies ei
mitään tee.

*

Oikeutta ei voida jakaa.

Tapaan erään oikeusosaston senaattorin raastuvan kulmassa. Hänkin on
käynyt toteamassa, että vallankaappaus on tapahtunut. Yhteiskunnan
palvelijat eivät pääse työhönsä, heidän työhuoneensa ovi on suljettu.
Lakia ei ole, oikeutta ei saa jakaa. Oliko se meidän vanha laki ja
oikeus siihen määrin huono, että se oli tällä tavalla kumottava?
Mitä _he_ nyt panevat sijaan? On siinä jättiläistyö. Eiköhän siellä
ole köyhälistönkin valituksia ratkaisuaan odottamassa? Tyytyvätköhän
he siihen, ettei mitään ratkaisua tule, ennenkuin uudet pykälät sen
heille antavat? Eiköhän tuomareita taas pyydetä olemaan hyviä ja
tulemaan takaisin? Mutta mitä varten sitten tämä virkaloma?

*

Senaatti turvassa.

Oikeusosaston jäsen sanoo kuulleensa, että Svinhufvud ja hänen
senaattinsa ovat turvassa. Se oli iloinen uutinen. Svinhufvud on
muka matkalla Pohjanmaalle. Tulee mieleeni Kustaa Vaasa, joka
pelastaakseen maataan vieraiden vallasta riensi nostattamaan
Taalainmaan talonpoikia tullakseen heidän kanssaan puhdistamaan
pääkaupunkia. Olin eduskunnassa silloin, kun hän vaati ja sai
eduskunnan enemmistöltä varat sotaretkeä varten epäjärjestysten ja
rosvousten ja pistinvallan kukistamiseksi. Hänen pontevat sanansa
vaikuttivat kuin sähkösysäys niihin, jotka olivat sitä sysäystä
odottaneet. Se ei totisesti tapahtunut hetkeäkään liian varhain,
pikemminkin ehkä liian myöhään. Meillä aina nahjustellaan ja sitten
tulee helkkarinmoinen kiire. Me emme ole ja olemme hätähousuja.
Vihollinen oli jo astunut rajan yli, ei, se hiipi jo kotinurkissa,
isänmaan pettämistyö oli täydessä käynnissä, jokainen juna toi aseita
Suomen laillisen järjestyksen kukistamiseksi. Hänenkö, hänenkö
täytyy nyt kenties naamioituna, kenties heinähäkkiin kätkeytyneenä
samota sinne jonnekin, sen vaaran uhatessa, että venäläinen pistin
suomalaisen kädessä haavoittaa hänet ja saa veren punaamaan lumista
maantietä?

Minussa kiehahtaa voimaton raivo, huolimatta siitä, että minulla on
kainalossani -- raamattu. Ja rinnallani kulkee vielä suurempi rauhan
mies kuin minä, kirkkoherra, jonka kasvoilla on outo ilme, kiinteä,
syvä katse likinäköisissä silmissä. Hän on pohjalainen, hän on
väärällä paikallaan -- täällä.


Lakkojulistus.

Siirrymme hiljalleen senaatintorin laitaa yliopiston kulmaan. Siellä
on pylväässä lakkojulistus. Muistooni jäi siitä kaksi kohtaa. Aseiden
kantamisesta ja kotonaan pitämisestä tuomitaan niinkuin aseellisesta
vastarinnasta. Säädetään muonitus- ja _työ_velvollisuus vaadittaessa
vallankumouksen hyväksi. Tämä viimeinen kai tietää sitä, että minun
täytyy -- sillä ja sillä uhalla, sen ja sen piiskan heilahtaessa
selkäni päällä -- tehdä, mitä käsketään. Minua voidaan pakottaa
tekemään _heidän_ lukuunsa, heidän asiansa edistämiseksi sitä, mihin
luulevat minun kykenevän. Persoonallista vapautta ei siis enää ole
tässä maassa olemassa. Kuitenkin kaikitenkin: Eläköön isänmaa!
Eläköön vapaus.

*

Raskas taival.

Tallustelen, tuossa klo 12:n tienoissa, kotiini, meren rannalle,
Engelaukean laitaan. Lienenkö monestikaan elämässäni astunut niin
raskasta taivalta. Ellen silloin, kun helmikuun manifestin luettuani
Järvenpään asemalla astelin kotiini Aholaan. Se oli ristintien alku
sekin, ja kuitenkin, kuinka helppo siihen nähden, mikä nyt nähtävästi
on tulossa. Se oli alkua tähän. Linja, minkä Bobrikoff viittoi,
sen avaa nyt Lenin. Ne apurit, joita Bobrikoff koetti palkata, ne
on nyt Lenin saanut. Maanjakajat, maitten jakajat tekevät riemulla
työtä toivottua. Mitä olikaan senaikuisen isänmaallisen rintaman
hajanaisuus nykyiseen nähden! Mikä monin verroin vaikeampi taistelu
onkaan nyt tulossa! Minä en tule näkemään vapaata Suomea. Se oli
lyhyt kuin joulukuun päivä.

Eräs nuori mies tulee vastaan. "No, mitä kuuluu?" -- "Ei mitään." --
Tulee toinen nuori mies vastaan, hän, sosialisti, yhteiskunnallisten
parannusten haaveilija, niinkuin minäkin. -- "No, mitä kuuluu?"
Heitän hänen jälkeensä, en hänelle, mutta terveisinä hänen
tovereilleen, kiukkuisen: -- "Suomen senaatin ovilla seisoo
suomalaisia ryssiä kiväärit olallaan!" -- Hän menee ja minä menen. En
tiedä, mitä hän ajattelee. Eroavatko tiemme?

On ihana talvinen päivä. Aurinko on vihdoinkin ilmautunut
monikuukautisesta pilviharsostaan. Meri on jäässä silmän
kantamattomiin. Jäällä Ursinin uimahuoneen ulkopuolella istuu
ryhmä onkimiehiä teltoissaan. Ne ovat siellä aina sunnuntaisin ja
silloin kuin sattuu lakko tai vallankumous. Ehkä tästä muutkin pian
joutavat ongelle. Eihän porvarikirjailija saane pitkään aikaan mitään
painetuksi.

Päätän toistaiseksi keskittää voimani seuraamaan tapahtumia, mikäli
niitä voi seurata piiritetyssä linnassa, ja merkitä muistiin
mietteitä ja mielialoja. Muusta työstä ei mahda tulla mitään.

*

Naulaan kotiin tultuani eräälle ovelleni seuraavan julistuksen siltä
varalta, että sattuisi joku "punainen" pistäymään talossa:

    Suomen kansa ei voi koskaan tunnustaa mitään hallitusta, joka on
    saatu aikaan väkivallalla.

    Se tunnustaa ainoastaan sen hallituksen, jonka eduskunta on
    asettanut.

    Olkoon se hallitus millainen tahansa, minä tottelen sitä.

                                              28.1.18.

Minut on vallannut voimaton, sisäinen raivo. On kuin olisin saanut
sisäisen verenvuodon. Isku on huumannut minut, isku takaapäin,
niin etten oikeastaan voi vielä ajatella enkä tuntea mitään.
Sen vain vaistomaisesti tunnen, että on tapahtunut samanlainen
Suomen konstitutsionin väkivaltainen kumous kuin Bobrikoffin
vallankaappauksessa. Mutta samalla, mikä ero! Silloin pani sen
toimeen venäläinen, apunaan joitakuita, jotka taipuivat ja
myötävaikuttivat -- joitakuita harvoja. Nyt kokonainen puolue, Suomen
suurin, itse tekee vallankaappauksen, apunaan venäläiset. Järkeni
toistaiseksi seisoo enkä voi millään tavalla selittää enkä ymmärtää
heidän mielialaansa, sieluntilaansa, vielä vähemmän, mitä he tällä
tavalla aikovat luoda, ja miten.

*

Luen koneellisesti korrehtuuria "Rautatiehen" koottuja teoksiani
varten. Mahtaneeko siitäkään yrityksestä enää tulla mitään?

*

Lopun loppu.

Luultavasti he, ainakin täällä Helsingissä, toistaiseksi voivat
ylläpitää "järjestystään" ainakin sikäli, ettei tule tapahtumaan
suurempia ryöstöjä ja murhia, ei ainakaan ennen kuin puhkeaa
täydellinen elintarvepula. Jos se puhkeaa, silloin tulee anarkia.
Riippuu paljon siitä, saavatko he ruokaa. Mutta mistä he sitä
saisivat? Pyy ehkä vielä saadaan jaetuksi kahtia, orava ehkä pannuksi
kolmia. Mutta sitten? Sitten kai saadaan aikaan se sovinto, että
työmies ja porvari kaatuvat hankeen toinen toisensa viereen. Siinä on
sitten Suomen itsenäinen tasavalta korppien saaliina.

*

Isketty iskee.

Tästä vallankaappauksesta ei voi olla seurauksena muu kuin Suomen
itsenäisyyden tuhoutuminen. Vaikka se paperilla säilyisikin,
niin ei siitä todellisuudessa jää mitään jälelle. Rutiköyhäksi
kerjäläiseksi hävinnyt entinen talonisäntä ei ole itsenäinen mies.
Hän toki voi liikkua vapaasti, niin kauan kuin hänellä on pussissaan
saamansa armopala. Mutta hänen tiensä täytyy viedä toiseen taloon --
kerjäämään. Niin me kaikki varmaan, kun kaikki täällä on haaskattu
ja hävitetty, tupa palanut, karja syöty, pellot siemenen puutteessa
jääneet kesannoiksi, saamme kolkutella armeliaiden vieraiden valtain
ovilla ja antautua, tulla pakotetuksi koronkiskurikapitaalin
työorjiksi. Se on nyt _se_ kapitaali, vieras kapitaali, joka tulee
täällä olemaan herrana. Mitä köyhälistö voitti vaihtokaupassa?

Ja tämä tapahtui heti senjälkeen, kun itsenäisyys oli saatu ja kun
oli olemassa vanha pohja, vanha yhteiskuntajärjestys sen turvana,
ainakin toistaiseksi. Jos sisäisen mullistuksen täytyi tulla,
olisivathan voineet lykätä sitä hiukan tuonnemmaksi.

Sen senaatin ne kukistivat, joka hankki heille tuon itsenäisyyden,
toi sen tunnustuksen lännestä ja idästä. Idästäpäinhän se heidän
mielestään tosin ei ollut taattu. He tiesivät muka saavansa paremmat
takeet kuin me. Niin, jos todella niin olisi, jos he saisivat sen
apurinsa täältä pois, maurin menemään, niin pian kuin mauri oli
tehnyt tehtävänsä. Mutta meneekö mauri? Ja tahtovatko he edes, että
hän menee? On kaamea se epäluulo, josta en pääse, että he tahtovat
pidättää ja että heidän kai täytyykin se tehdä hänet valtansa
jatkuvana tukena.

Olisi ehkä viisainta, ryhtymättä aseelliseen vastarintaan, antaa
heidän ajaa se siihen. Ei pitäisi myöskään pyytää apua ulkoa.
Säästyisimme syytöksestä, että olemme vuodattaneet veljesverta, ei
missään tapauksessa, ei niin epätoivoista tilannetta, että olisimme
sen tehneet. Kävi, miten kävi -- ja luultavasti kävisi niin, että
niiden ennen pitkää täytyisi, saadakseen koneen käymään ja ohjauksen
onnistumaan, vapauttaa vangitut koneenkäyttäjät ja kapteenit ja
perämiehet ja pyytää heitä olemaan hyvät ja tulemaan avuksi. Ja
silloin saisivat porvarit sanella ehtonsa, yhtä hyvin kuin jos
tulevat aseellisesti voittamaan.

Mutta luultavasti on meissäkin tunne voimakkaampi kuin järki. Isketty
iskee.

*

Eduskunta ei kokoonnu.

Pistäysin eduskuntatalolla. Se oli kuulema kutsuttu koolle klo
2:ksi. Vahtimestari ei tiennyt, tuleeko istunnosta mitään. Eteinen
oli tyhjä. Vanha Hoikka yksin siellä kummitteli. Sanotaan, että
kaikki sosialistit eivät ole tässä mukana. Ehkä hän on yksi niitä.
Eetu Salin tuli kadulla vastaan. Näytti kuin ei hänkään olisi
mukana. Ehkei hänestä huolittu. Hänen valtiollinen uransa päättyi
siihen, että hän täysistunnossa ilmiantoi prof. Th. Homénin
saksalaisystävällisyydestä.

Kuulin myöhemmin, ettei eduskunta tule kokoontumaan. Tietysti.
Mitäs sellainen "korkein valta" merkitseisi, kun sillä ei ole
voimakeinoja valtansa tukena. Koko kansa on lukemattomat kerrat
historiassa ollut olematon, kun tyrannit ovat hallinneet. Mutta
liekö koskaan historiassa tapahtunut, että siinä määrin "koko"
kansalta on riistetty kaikki valta kuin meidän kansalta, joka ilmaisi
tahtonsa joka miehen ja joka naisen vaalilipulla. Tämä on kaikkein
kansanvaltaisimman kansanvallan kukistamista. Voiko ja tahtooko
kansa kukistaa valtansa anastajat? On sanottu, että tämä kansa onkin
pohjaltaan monarkinen. Valmistetaanko tässä sittenkin tietä ensin
harvainvallalle ja sitten yksinvallalle -- joko siellä jossain joku
saksalainen prinssi Friedrich opettelee suomenkieltä?

*

Huhuja.

Klo 3.15: Soitan eräälle tuttavalle rouvalle, joka kertoo kuulleensa,
että Saksa on antanut ultimatumin Venäjälle sotaväen siirtämisestä
täältä 24 tunnin kuluessa. -- Pohjanmaalla on venäläisiltä riistetty
aseet. -- Kymin silta on räjähdytetty. -- Senaattoreita on etsitty,
mutta ei löydetty. Kaarlo Castrénin luota on haettu hänen veljeään.
-- Kuulen ensi kerran mainittavan kenraali Mannerheimin nimen.
-- Rouva sanoo kuulevansa ammuntaa kadulta "Helsingin Sanomain"
edustalta. Siis on kuin onkin olemassa sota, sisällinen sota.

*

Telefooni-sensuuriko?

Eräs telefoonikeskustelu katkaistaan. Ne kai siis ovat ehtineet jo
sinnekin, kuuntelemaan, vakoilemaan, sensuroimaan. Pianpa ehtivätkin.
Väkivalta, ajakoonpa mitä aatetta tahansa, pukeutuu aina samoihin
muotoihin. Se ei keksi mitään uutta.

*

"Työmies" vain.

On se aika päivästä, jolloin maanantain iltalehdet alkavat putoilla
eteiseen. Nyt on siellä hiljaista. Kuuluu jotain rapinaa. Se on
"Työmies", hallituksen sanansaattaja, yksinvaltias, hirmuvaltias.

*

Kaduilla ammutaan.

Tullaan ja kerrotaan, että kaduilla, varsinkin esplanadilla yhä
ammutaan. On yleensä ammuttu ilmaan, kertojani arvelun mukaan siksi,
että ihmiset eivät kokoontuisi. Mutta ihmiset juoksevat juoksemalla
sinne, missä "vaara" on suurin. Seisoksivat ja naureskelevat.
Täytyyhän nähdä, kuinka uljaat, sankarit toimivat. Esplanadilla
on ollut hassunkurinen kohtaus. Catanin ylikertaa on pommitettu
aivan vimmatusti. Punaiset ovat lumivallien takana ryömien ja
niistä suojaa hakien laskeneet yhteislaukauksen toisensa perästä.
Ullakolle piiloutuneet "lahtarit" ovat alottaneet. Nehän ne tietysti
aina alottivat, koko tämän sodankin. Sittemmin on selvinnyt,
että joku punainen on ampunut ensin. Rappaukseen sattunut kuula
pamahtaa iskiessään ja pölähyttää rappausta. Kuta vimmatummin sinne
ammutaan, sitä vimmatummin pamahtelee ja pölähtelee. Vasta sitten,
kun ei ketään piirittäjistä kaadukaan, huomaavat he erehdyksensä
ja ammunta vähitellen lakkaa. Pauke oli houkutellut venäläisen
kuularuiskuosastonkin kaartin kasarmista tovereita auttamaan.
Koemobilisointiako?

*

Ei tästä mitään tule.

Kun ei voi olla mukana juuri missään, joutuu väkisinkin vain
kuvittelemaan. Ja aina palaa kuvittelu siihen, kuinka ne aikovat
saada pystyyn uuden yhteiskuntansa, kuinka sitä hallita, järjestää,
kuinka hoitaa nälänhädän. Sillä kai heidän täytyy tietää, että se
on nyt heidän suoritettavansa, ilman porvariston apua muussa kuin
mikäli porvaristo on siinä apuna omia asioitaan järjestäessään.
Eivät kai he voine kuvitellakaan, että porvarit tämän väkivallan
ja suunnattoman oikeudenloukkauksen jälkeen ja kaikkien heidän
ihanteittensa häväistyksen jälkeen voisivat olla mukana muuten kuin
passiivisina katselijoina, jotka samalla joka hetki vaanivat, miten
kaataisivat heidän valtansa. Porvarit tulevat tietysti olemaan
lakkotilassa. Rikkureita tulee mahdollisesti olemaan, mutta ei
näillä uusbobrikoffilaisilla pitkällekään päästäne. Niitä vastaan
varmaan nousee sitkeä moraalinen ja aineellinen boikotti, eivätkä
mitkään paremmat ainekset liity heihin jo siinäkin pelossa, että
kun asiat rupeavat menemään entistä menoaan, heidän kautensa on
lopussa. Jos sosialistien omasta leiristä löytyy kykyjä, sitten se
ehkä menee jonkun aikaa. Mutta ellei löydy, silloin tulevat uutta
regimiä avustamaan vain heikot voimat, joiden avulla he eivät saa
mitään aikaan. Kuta perinpohjaisemmin kumouksellinen suunta koettaa
mullistaa, sanokaamme vaikka uudistaa, sitä suurempi on työ. Siihen
vaadittaisiin neroja ja korkeampaa sivistystasoa, kuin mitä meidän
maassa on. Olisivat kai ne jo tulleet näkyviin, jos niitä olisi
ollut. Puoluejärjestömiehiä heillä kai on, mutta ei sen monimutkaisen
koneiston hoitajia, jommoinen yhteiskunta on. Varsinkin nyt, kun
tuhannet uudet alotteet ja tehtävät kysyvät maan kaiken älyn ja
tarmon. Ei siitä mitään tule. Yritys tuntuu tällä hetkellä niin
mielettömältä, että siihen ryhtyminen ehkä oli vain pakotus, jota
äärimmäisten puolelta mahdollisesti on harjoitettu johtajia kohtaan
hengen uhalla.

*

Sosialismin häviö.

Eräs nuori mies, joka on sosialisti, on vakuutettu siitä, että tämä
on sosialismin häviö vuosikymmeniksi. Minä sanoin siihen, että jos
vanha järjestys saadaan palautetuksi ja itsenäisyytemme turvatuksi
ja venäläiset pois, meistä kaikista tulee sosialisteja siinä
merkityksessä, että koetamme vaikuttaa yhteiskunnallisten epäkohtien
poistamiseksi niin paljon, kuin se suinkin on mahdollista.

*

Tämän täytyy päättyä romahdukseen.

Herää itseä tutkisteleva kysymys, onko tämä vain villiintymistä,
mielettömyyttä ja venäläistä tartuntaa, vai olivatko epäkohdat niin
suuret, niiden poistaminen tavallisilla keinoilla niin mahdoton saada
aikaan, että muuta mahdollisuutta päästä siedettävämpiin oloihin ei
enää ollut olemassa. En tunne työmiesköyhälistön tilaa niin hyvin,
että tietäisin, kuinka suuri heidän paljon huudettu kurjuutensa
todella on. Mutta sen ainakin luulen huomanneeni, että tuskin koskaan
reformeeraushalu porvarillisissa on ollut vilpittömämpi ja suurempi
kuin juuri nyt, jo Suomen tasavallan valtiollisenkin tukemisen
vuoksi. Minä luulen, että joka jänne, joka hermo olisi ponnistautunut
ja pinnistäytynyt saamaan aikaan olotilaa, joka olisi turvannut
sen vaurastumisen sisäänkinpäin. Tämän raivokohtauksen täytyy olla
suurelta osalta ei fyysillisen, vaan psyykillisen. Se on kuumetila,
joka syntyy terveimmässäkin organismissa ulkoapäin tulleesta
vaikutuksesta. Se on huumausta, myrkytystä ja sitä seuraavaa
hermostusta. Se on hypnoosia ja humalaa, jonka päätän siitäkin,
että se on saanut valtaansa niitäkin, jotka eivät ole olleet
kurjuuden kanssa missään suoranaisessa kosketuksessa, vaan menevät
mukana intoutuneina ainoastaan aatteesta ja sanoista. Onhan näistä
huumausaineista monta kertaa puhuttu: kiihoitus, valhe, vääristely,
kaikkein kehnoimpiin intohimoihin vetoaminen, rajantakainen tartunta,
punakaartilaispakotus j.n.e. -- jonka kaiken hermovalmistelun
jälkeen kiihoittuneissa aivoissa saadaan syntymään usko mustimpaan
valheeseen, mitä tässä valheen maassa on koskaan keksitty: että
porvaristo aikoi asevoimalla hyökätä köyhälistön kimppuun. Sen
vuoksi täytyi köyhälistön asestautua. Tämä vallankaappaus on
perustunut valheeseen ja vääristelyyn ja sentähden täytyy sen päättyä
romahdukseen, jos totuus yleensä voittaa. Se on hulluutta ja valhetta
ja rikosta kaikkea sitä vastaan, mitä Suomessa on totuttu pitämään
totena, oikeana ja pyhänä. Minun täytyy tässä päiväkirjassani
luultavasti vielä monesti palata tähän ja purkaa mieleni ainakin
itselleni, neljän seinäni sisässä, sillä olenhan vanki, jonka ääni ei
kuulu niitä kauemmas.

*

Aaveita.

Olemmehan täällä vihollisen vallassa, hänen armoillaan, hänen
panttivankeinaan. Mahtaneeko sota jatkua niin kauan, että linna
joutuu piiritettäväksi? Kuinka meitä silloin kohdellaan? Valitaanko
meistä joitakin ammuttavaksi? Eiväthän nämä ole mitään järjestynyttä
väkeä, vaan osaksi kaikkein raakamaisinta joukkoa, marraskuun
murhamiehiä, joita johtajat eivät voi pitää kurissa, vaikka
tahtoisivatkin.

*

Jos vallankaappaus jää pysyväiseksi pitemmäksi aikaa ja valtion
raha-asiat menevät niin rappiolle, että ei voida maksaa ulkomaisten
lainain korkoja, valtion ja kuntain, jos kaikki pysähtyy, niinkuin
kaiken varmaan käy, joudumme nuorine itsenäisyyksinemme ehdottomasti
ulkovaltain administratsion alaisiksi. Ne tietysti silloin muutenkin
käyttävät hyväkseen meidän ahdinkoamme. Vieneekö Ruotsi sittenkin
Ahvenanmaan?

*

He ovat laskeneet väärin.

Vallankaappaajilla on kyllä takanaan ja tukenaan suuri maailman
aate. En ole erityisesti perehtynyt sosialismiin, mutta siitä
päättäen, että se kaikissa maissa on niin levinnyt, siinä
täytynee olla niin paljon oikeata ja totta, että sen on päästävä
aatteillaan kokeilemaan. Mutta kuinka hyvänsä, se teko, millä meidän
sosialistimme ryhtyivät sitä toteuttamaan, tulee ikuisiksi ajoiksi
leimaamaan heidät asiansa ja isänmaansa pettureiksi. He kantavat
nurjaa kilpeä kumpaakin vastaan. Voisivatko Ranskan sosialistit
koskaan tulla kutsumaan saksalaisia sosialisteja tällä tavalla
avukseen, jos Saksa olisi miehittänyt maan? Olisiko Belgiassa tällä
hetkellä mikään täntapainen mahdollista?

Meidän sosialistimme näyttävät tehneen sen kevein mielin, aivan
niinkuin olisi luonnollisin asia maailmassa, että isänmaanrakkautta
sanan tavallisessa merkityksessä ei olisi olemassa meidän
kansassamme. Sitä tietysti on. Sitä on työväessäkin, toivottavasti
kurjimmassakin köyhälistössä. Valkoisen armeijan nousun luulisi
todistavan, kuinka voimakas tunne venäläisviha todella on. Laskivatko
"taktikot" näin täydellisesti väärin? Kuinka he muutoin olisivat
uskaltaneet käydä taisteluun porvarillis-talonpoikaista rintamaa
vastaan ja sitä rintamaa vastaan, jonka täytyy ennemmin tai myöhemmin
syntyä heidän omienkin miestensä rinnoissa?

Toinen laskuvirhe, yhtä suuri, oli se, että he alottivat taistelunsa,
ennenkuin sosiaalinen taistelu muissa maissa oli ehtinyt alkaa. Tässä
niinkuin kaikessa muussakin he nähtävästi luottivat Leniniinsä,
hänen uskotteluihinsa. Auttaako Lenin heidät pulasta? Hän on
luvannut. Mutta onko venäläinen koskaan pitänyt, mitä on luvannut?
ja onko juutalainen? Mannerilaisen mullistuksen onnistuminen lepää
venäläis-juutalaisten lupausten pohjalla.

_Jos_ he kuitenkin saisivat pysyväistä apua, ja jos me taas
tarvitsisimme apua, mutta emme saisi, jos Mannerheimin armeija ei
kestäisi, Saksa ei pääsisi eikä tahtoisi tulla, eikä Ruotsikaan,
olisi asemamme todellakin toistaiseksi koko lailla arveluttava. Mutta
minä olen varma siitä, että me ajan ollen selviäisimme voittajina
siitä pelkästään sen kautta, että meidät kukistettiin venäläisten
avulla.

Suomen itsenäisyys Venäjää vastaan ei olisi voinut toivomallakaan
toivoa itselleen voimakkaampaa liittolaista kuin sosialistien liitto
venäläisten kanssa. Nehän olivat tataarit, jotka yhdistivät Venäjän
ja valmistivat sen vapauden. Ja samantapaisia esimerkkejä kai
historia tarjoaisi muitakin.

*

Selviääkö koskaan?

Kuinka kauan kestänee yksimielisyys sosialistien kesken? Kuinka
pitkälle seuraavat n.s. paremmat ainekset mukana? Kyllä kai se
kestää niin kauan, kuin leipää ja lämmintä riittää eikä leskiä
tehdä liiaksi. Ne ovat muuten luultavasti keskenäänkin yhtä
häikäilemättömiä kuin porvareja kohtaan.

Selviääkö heille milloinkaan että se ei ollut porvaristo, joka
hankki sotaa, ja ettei se tahtonut tuhota työväen luokkaa?
Tuskin, viimeiseen saakka he pitävät kiinni siitä harhastaan,
jottei taistelun siveellistä oikeutusta heiltä riistettäisi. Sen
kysymyksen selvittää vasta tyyni vastainen tutkimus. Se sekoittuu
nyt vereen. Niin kauan kuin aseet kalskaa, ei kysytä, kenen ase
ensiksi kalskahti. Ne heiluvat nyt molemmin puolin eikä kukaan luovu
taistelusta, vaikka huomaisikin olevansa alkusyyllinen.

*

Yhteistyö lopussa

Jos eduskunta vielä joskus voisi kokoontua, ei tietysti voisi tulla
kysymykseenkään, että sen porvarilliset voisivat työskennellä niiden
sosialistien kanssa, jotka ovat olleet mukana toimeenpanemassa tätä
vallankaappausta.

*

Ainahan kehuitte voittaneenne.

Ne puhuvat yhtä mittaa siitä sorrosta, jota työnantajat harjoittavat
työväkeään kohtaan. Sen ikeen luomiseksi tarvittiin nyt muka tämä
kaappauskin. Olen seurannut "Työmiestä" kohta vuoden päivät.
Jokikisen lakon jälkeen, olipa lakko tehdastyömiesten tai
maatyöväestön, on "Työmies". suurilla kirjaimilla julistanut: "Lakko
päättynyt työläisten täydelliseen voittoon." Ovatkohan olot tässä
vanhassa yhteiskunnassa olleet niin tuiki mahdottomat, kun sen
puitteissa aina on päästy siihen, mihin on pyritty?

*

Punakaartilainen.

Kun palaan illalla kotiin ja näen noiden nuorien poikien pistin
olalla patrulloivan kadulla synkkien kivimuurien välissä, kysyn
itseltäni, mikä mahtanee oikein olla heidän mielialansa. He ovat
nyt aseman herroja. Ei kukaan saa liikkua ilman heidän lupaansa, he
voivat vangita kenen tahansa, ampua sinne ikkunoihin ja saada kipsin
katosta rapisemaan porvarin sänkyyn, jossa tämä loikoo pehmoisella
patjallaan, hiukan peloissaan ja harmissaan ehkä, mutta kuitenkin
vielä verrattain ennallaan.

Jaksaako punakaartilainen ylläpitää itsessään vihaa ja kiukkua?
Luuleeko hän olevansa vangitun pahantekijän vartija? Onko hän
mielestään ehkä yhteiskunnan herra nyt, väristessään tuiskussa ja
tuulessa? Luuleeko hän porvarin häntä ja hänen pistinvaltaansa
vapisevan? Ajatteleeko hän, että kun aika tulee ja toinen menee, hän
todella on valtaava nuo kivimuurit ja kansoittava ne omillaan, ja
että porvarit saavat muuttaa Sörnääsiin ja Kallioon? Arvatenkin.

Tietysti hän ei ole niin paljon ajattelija, että ymmärtäisi, että
vaikka Catanin ja Grönqvistin kivimuurit tyhjennettäisiin nykyisistä
asukkaistaan, ne eivät minkään yhteiskunnallisen vallankumouksen
jälkeen muuttuisi _köyhälistön_ kasarmeiksi. Kyllä niissä aina tulee
asumaan porvari, rahamies, rikas, "riistäjä". Sinä, poikaseni, ehkä
ajat entisen porvarin pois, mutta sijaan tulee toinen porvari,
oma porvarisi. Ne porvarit kantavat jo korkeita palkkoja sinun
senaatissasi ja sinun virastoissasi.

Ei ole isoa eroa sen vartiosotilaan välillä, joka Seynin patrullina
kierteli kaupunkia ja seisoi hänen palatsinsa edessä, ja sen välillä,
joka punakaartin käskystä seisoo passissa. Onhan tosin hiukan.
Entinen vartijasotilas raahasi uupuneet raajansa Turun kasarmiin, ja
heittihe siellä vartiohuoneen kovalle penkille levähtämään hetkeksi,
kunnes taas tuli vuoro lähteä passiin. Tämä nykyinen, vallankumouksen
vartija, astelee ylpeänä Smolnaansa entiseen kenraalikuvernöörin
palatsiin, potkaisee kengät jalastaan hienolle matolle ja heittäytyy
savuke hampaissa ylpeän venakkorouvan entiseen sohvaan. Tunteeko hän
siinä sijassaan ollessaan suurtakin tyydytystä ja saavutetun vallan
hunajan makua? Suon sen hänelle kernaasti, jos niin on. Erohan on
olemassa, mutta kuinka oleellinen se on? Eikö se ole talviyön unelma
niinkuin kaikki tämä muukin, ainakin häneen nähden? Saavuttiko
hän muuta kuin hetken vahingonilon marssia kadulla porvarin
kauhuna, porvarin, joka pysyy, vaikka kaikilta maailman keisareilta
katkaistaisiinkin kaula, jota kaikilta porvareilta ei voida katkaista?

Et sinä siinä tuon pistimesi kärellä ehdi maailman pellosta kaivaa
kaikkia ohdakkeita. Juuret jäävät, ja ennenkuin olet ehtinyt pellon
laitaan ja luulet viimeisen hävittäneesi, tekee ensimmäinen uhrisi jo
taintaan pellon toisessa laidassa.

Sanonko sinulle jotain, harhaantunut nuori mies, heitä pistimesi,
mene maalle, osta lähtiessäsi oikein iso kuokka, tee siihen tukeva
varsi ja astu isävanhasi torpparin pellolle, joka kasvaa rikkaruohoa,
koska hän ei ole jaksanut niitä kyntää pois, käy kaikella
reformiraivollasi niiden kimppuun. Maatasi _noin_ mullistamalla sinä
olet alkanut mullistaa maailmaa.

Hyvää yötä, vihamieheni, jota en osaa vihata, vaikka tahtoisin ja
pitäisi.

*

Missä vihollisesi?

En saa sinua vielä ajatuksistani, pistinpoika. Sinä tartuit
aseeseesi siinä tuimassa tunnossa, että nyt sinä näytät lahtarille,
joka väijyy sinua joka ullakolla, joka ikkunassa, hiipii takanasi
joka katukulmassa, Kaivopuiston ja Kaisaniemen joka puun takaa.
Sinä et pelkää, sinä astut silmä säihkyen toverisi rivissä, käsi
liipasimella, alttiina kuolemalle, jolla herra sinua uhkaa, valmiina
antamaan takaisin, valmiina kaatumaan ja valmiina kaatamaan
kansansortajan, työväen verivihollisen, porvarin, herran, joka muka
valmistautui sinua teurastamaan, jota kavalampaa ja katalampaa
ei ole maailmassa. Häntä vastaan olet lähtenyt sotaan, tarttunut
murha-aseeseen, jonka sait veljeltäsi venäläiseltä -- kiitos
hänelle, kunnon toverille, joka auttaa ja tukee sinua ja porhaltaa
kanuunoineen ja kuularuiskuineen avuksi, jos tulee hätä ja tarvis.

Nyt sinä siellä marssit ja tähystelet ja odotat, mutta missä on
vihollisesi? Miksi lahtari ei hyökkääkään, ammukaan? Laukaiset
ilmaan, manataksesi, kiihottaaksesi hänet esiin. Et ole vielä oikein
tottunut aseeseesi, kuula menee omia teitään, sattuu seinään,
pölähtää, pamahtaa. Ahaa, siellä hän on! Ja sinä alat vimmatusti
paukuttaa siihen, mistä pölähti. Koko komppania sinuja ampuu. Te
valtaatte talon, te pidätte kotitarkastuksen -- "aseet tai henki!"
Siellä on jossain komerossa vanha ruostunut haulikko, seinällä
sapeli 1808-09:n sodan ajoilta, jotka viet voittosaaliinasi; olet
säikäyttänyt puolikuolleeksi jonkun vanhan rouvan, herättänyt
sylilapsen keskellä yötä parkumaan. Mutta vihollistasi, aseellista
vihollistasi et ole löytänyt. Et löydä häntä mistään täältä, et
voisi vuodattaa ainoata veripisaraa, jollet ampuisi aseetonta ja
pakolaista. Drumsön ja Degerön jäillä olet kai saanut ammutuksi
joitakuita nuoria miehiä, jotka pyrkivät pois piiritetystä
kaupungista ja yön hämyssä hiipivät ohitsesi. Venäläinen veikko
Harakan patterista valaisee sinulle ampumalinjaasi -- ahaa, tuolla
se hiihtää -- pang! -- pang! Sinä riemuitset, se oli lahtari,
herraspoika -- yhden sait, satoja pääsi. Sinulla ei ole täällä, urhea
sankari, vertaistasi vihollista, kuinka ja mistä häntä etsinetkin.

Mihin ihmeeseen ne katosivat? Sinä saat tietää, että oikea sinun
arvoisesi vastustaja ei ole kokoontunut Helsingin ullakoille, vaan
että hän on päässyt siirtymään Pohjanmaalle, Savoon ja Karjalaan,
Suomen sydämeen, sinne, mistä sinäkin olet kotoisin, missä veljesi
raataa torpparina tai pikkutilallisena maalla, jonka sinä jätit.
Sinä palat taistelun halusta, sinä tahdot vapauttaa heidät lahtarien
hirmuvallasta, ja sinä riennät Mannerheimin rintamaa vastaan
Vilppulaan tai jonnekin sinne.

Minä nyt en tahdo kysyä, mitä tunteita sinussa mahdollisesti herättää
matruusinen matkaseurasi. Sivuutan sen tällä kertaa ja kysyn toiste,
kun olet hiukan tyyntynyt. Pyydän vain, että puhut totta, kun tulen
kysymään: eikö sinua sentään pari kertaa, puoli kertaa ilettänyt
jokin, etkö tuntenut tunnossasi jonkun pahan ja äitelän makua?

Sinä saavut rintamalle. Sinä makaat vallihaudassasi ja tuolla
lakeuden toisessa laidassa makaa joitain toisia, jotka sinua ampuvat
ja joita sinä.

Keitä ne ovat? Minä tiedän, ja minä kuiskaan sen täältä saakka
korvaasi. Ne ovat niitä, mitä muuten lienevätkin, jotka tahtoivat
puhdistaa tämän maan, jonka nimi on Suomenmaa ja joka heille on n.s.
isänmaa -- et kai kuule näitä sanoja aivan ensi kertaa, joskaan et
ole kuullut niitä aivan usein -- puhdistaa niistä, joille tämä maa on
ollut vieras maa, jota he ovat vuosisadan sortaneet, orjuuttaneet,
ryöstäneet, syöneet ja saastuttaneet sekä aineellisesti että
aatteellisesti. Niitä ne ovat, joita sinä nyt ammut ja ajat takaa.
Noita kohtaan ovat heidän kuulansa tähdätyt, ja samalla myös sinua.
Sinä et kuule minua, ja jos kuulet, tiuskaat tietäväsi sen asian
paremmin kuin minä. Ne ovat helsinkiläisiä herraslahtareita, jotka
ovat valmistaneet tätä sotaa köyhälistöä vastaan, porvareita ne ovat,
kansan ja köyhälistön verivihollisia, ja _niitä_ sinä ammut.

Ja sinä ammut ja hyökkäät pistin tanassa. Ne pakenevat! Hurraa!
Voitto!

Mutta kuka on tuo, joka makaa verissään sinun tielläsi metsän
reunassa, suullaan hangessa, kaatuneena suksiensa päälle, selässä
kontti?

Porvariko, lahtariko, riistäjäkö, kapitalisti?

Talonpoika se on, köyhä talonpoika vaatteista päättäen. Paikatut
housut, lammasnahkalakki. Aioit ensin potkaista roistoa, mutta jätät
sen tekemättä. Olet jossain nähnyt tuon kontin. Kumarrut ja käännät
kiireesti ruumiin selälleen nähdäksesi kasvot.

Tunnet vanhimman veljesi, torpan miehen. Hätkähdät kysymään
itseltäsi: minunko kuulani hänet tappoi? vaiko ehkä veljesi
venäläisen kuula? Et sillä hetkellä saa selvitetyksi, kummanko soisit
tapahtuneen.

Sitten kysyt: mitä hänellä oli täällä tekemistä? Hän ei voi vastata,
hänen lasiset silmänsä tuijottavat ilmeettöminä lumettuneiden luomien
alta kylmään avaruuteen. Sinä et uskalla itse vastata: hän taisteli
lahtariaatteen puolesta köyhälistöä vastaan, -- vaikka mielesi
ehkä tekeekin. Et myöskään usko, että joku entisen tsaarin entinen
kenraali olisi saanut hänet liikkeelle korkeata palkkaa vastaan. Et
myöskään usko, että hän oli harhaan johdettu. Minä voisin vastata,
mutta en sitä tee, koska tiedän, ettet minua usko. Siksi en vastaa.
Mutta miksi en sittenkin vastaisi, uskoitpa tai et. Hän lähti
liikkeelle puhdistaakseen maansa ryssistä ja ryöstäjistä.

Hetken päästä kysyt taas: mitä minulla on täällä tekemistä?

En tiedä, mitä vastaat, mitä sinulle alkaa selvitä sen johdosta,
kenen olet ampunut, ketä vastaan taistelet?

Se sinulle kaikessa tapauksessa _on täytynyt_ selvitä: tapoin veljeni.

Ja _jos_ sinä et ole luokkapeto, ihmishirviö, vaan olet suomalainen
ja ihminen, niin sinä heität pistinkiväärin maahan ja otat veljen
selkääsi ja kannat hänet lähimpään riiheen odottamaan, kunnes
olet saanut kyhätyksi arkun, johon hänet panet, ja ajat lähimpään
hautausmaahan. Mitä sinun sitten on tehtävä tällä hetkellä, sen saat
selvittää Jumalasi ja omantuntosi kanssa, jos sinulla niitä on. Jos
ne sanovat sinulle, että sinun on etsittävä käsiisi kivääri siitä,
mihin sen jätit, ja riennettävä uuteen taisteluun ja vielä ammuttava
toinen veljesi ja kolmas, niin monta kuin niitä on, niin mikset
tekisi sitäkin kaiken sen lisäksi, mitä jo olet tehnyt.



Tiistaina 29 p:nä tammikuuta.


Suomi--Kreikka.

Vanha Venäjä pyrkii varmasti valloittamaan meidät takaisin tätä
tietä. Entinen koetti yhdenmukaistuttaa meitä ylhäältä päin, painaa
alas uppiniskaisia päitä omien päittensä tasalle ja alemma. Se alotti
virastoista ja virkamiehistä, se oli sen tekniikkaa. Tämä uusi
demokratian yhdenmukaistuttamistyö kouraisee alhaaltapäin, sisempää,
se alkaa kansasta ja imettää sitä tuhansista nisistään. Tänne on nyt
saatava Leninin Venäjän taso, niinkuin ennen oli aikomus saada ja
osaksi saatiinkin tsaarin Venäjän taso. Meidän lammikkomme ja heidän
suonsa välille oli jo syntymässä, tai ainakin ajateltiin syntyväksi
vedenpitävä väliseinä, pato, jossa olevien sulkujen avulla toivoimme
saavamme itse määrätä oman vedenkorkeutemme. Tuo sulku vuotaa ja
sitä ei tahdotakaan paikata, ja siten heidän vedenkorkeutensa määrää
edelleenkin meidän vedenkorkeutemme.

Tässä jatkuvassa tasallapitämistyössä on vanhoilla "mustilla
sotnioilla" varmasti kätensä mukana. Ne pyörähtivät hetkeksi pihalle,
mutta tulivat kohta takaisin ja istuvat luultavasti vanhoilla
istuimillaan ja johtavat salaisia lankojaan. Ennen Venäjä päästää
veljeskansansa, Puolat, Ukrainat, Donit vapaiksi kuin meidät,
jos suinkin voi sitä estää. Kun olisi tarvittu koko kansan tarmo
keskitetyksi tätä vaikutusta ja vaaraa vastaan, juuri silloin
jakautuu kansa kahtia ja toinen puoli siitä toimii, tietenkö
vai tietämättään, herpaisevasti Suomen suurimman unelman, sen
itsenäisyyden, toteutumista vastaan.

Se hyvä mahdollisesti uudistuvasta venäläisvallasta ehkä on oleva,
että veljeily loppuu. Kun ruoska taas vinkuu ympäri korvia, herättää
se nekin, jotka nyt vielä eivät kykene käsittämään, että veljeilystä
ei missään muodossa ole mitään hyötyä millekään luokalle tässä
maassa. On kaameaa nähdä, ettei tästä ole oltu sen enemmän selvillä.

Venäjä on oleva vastedes niinkuin tähänkin saakka meille sitä, mitä
Persia oli Kreikalle. En ole tähän saakka omaksunut sitä käsitystä,
että me olisimme, niinkuin me kehumme ja niinkuin meitä kehutaan,
länsimaisen kulttuurin etuvartio itää kohti. Olen antanut m.m.
heidän kirjallisuutensa vaikuttaa vaatimattomuuteeni. Vasta nyt
alan huomata, että me todella sitä olemme ja että meillä on siinä
suhteessa yleis-eurooppalainen vartiopalvelus suoritettavana. Jos
heidän yhteiskuntaa hävittävät voimansa pääsevät meidän ylitsemme
kulkemaan länttä kohti, jos meidän muurimme kaatuu, silloin se menee
tätä tietä Eurooppaankin ja tässä on sen Termopylaia. Meillä on
varmaan edessämme monet Maratonit ja monet Salamiit. Meidät pelastaa
se, mikä meissä on germaanisuutta, länsimaisuutta. Sitä me samalla
myös puolustamme ja siitä meidän on saatava palkkamme siinä muodossa,
että se meitä auttaa jo itsensäkin vuoksi. Tässä on yhteiset edut.
Emme pyydä apua enää itsemme vuoksi.

On surullista, että se länsimainen henki meissä suomalaisissa,
rotusuomalaisissa, on näin heikko, että olemme saaneet sen hengen
tunkemaan osaan kansastamme vasta niin matalaan, että tällaista
on voinut tapahtua, että ne ovat voineet joutua tuon itämaisen
vaikutuksen alaisiksi. Tietysti me sen kestämme, länsimaisuus kyllä
kai kestää, mutta sairaita olimme, kovasti sairaita, koska meidän
täytyi käydä läpi tällainen parannus, tällainen kriisi, hevoskuuri.

*

On noloa.

Näin paljon olen kirjoittanut ja vasta on menossa vallankaappauksen
kolmas päivä. Mikä tästä päiväkirjasta paisuukaan, ennenkuin muutos
tulee. Mutta eihän tässä voi muutakaan kuin kirjoittaa se, joka ei
koskaan ole muuta voinut. On välistä noloa tuntea, että ainoa ase on
kynä, ainoa taistelutanner paperi.

*

"Ei me osata hallita".

Menin, lainkuuliaisena kansalaisena, valitsemaan
taksoituslautakuntaa. Siellä seisoi vain joitakuita, joukossa
työmiehiäkin. Ovet olivat kiinni. Nähtävästi ei vaalia tulla
toimittamaankaan. No niin, eivät sitä ainakaan suurituloiset surre.
Vai aiottaneeko heitä verottaa jotenkuten muuten?

Juttelin siellä erään tuttavan kanssa. Hän sanoi odottavain
työmiesten päivitelleen, että herrat ovat ryhtyneet panemaan toimeen
tämmöistä. Joku oli sanonut: "Kun antaisivat työtä ja palkkaa; eihän
me kuitenkaan osata hallita." Niinkuin ei sitä olisi annettu ja
annettaisi niin paljon, kuin suinkin voidaan. Kaikesta päättäen he
nyt kuitenkin luulevat osaavansa hallita. Sopiihan koettaa.

*

Kaksi rintamaamme.

Eräs toinen tuttava, joka hänkin oli tullut valitsemaan, sanoi
kuulleensa, että Svinhufvud on päässyt pakenemaan erään konsulin
autolla. -- Luuli, että heidän uutta hallitustaan ei tulla
tottelemaan. Minä luulen, että he eivät olisi ryhtyneet tähän,
elleivät olisi toivoneet saavansa ainakin osaa valtiokoneistosta
entiseen käyntiin, kentiespä joitakin ylihallituksiakin. Yleissulkua
he nähtävästi eivät odota tai uskovat sen vastustuksen piankin
murtuvan. Kai he laskivat, että tulee olemaan niinkuin Bobrikoffin
aikana, että virkamiehet pysyvät, kunnes heidät erotetaan. Ja että
on niitä, jotka taipuvat pelosta menettävänsä leipänsä, ja toisia,
onnenonkijoita, jotka rupeavat palvelemaan "systeemiä".

Täytyyhän ainakin vissien laitosten, esim. rautatien ja postin,
ruveta toimimaan, jos tätä kestää kauan. Eihän voi sanoa, kuinka
kauan porvarillinen rintama kestää. Luultavasti se kuitenkin
pääasiassa pysyy, vaikkakin liikkuvana, siirtyen asemasta toiseen.
Kuka tietää, kuinka sydämmikköjä meillä lopulta ollaan. Asemaamme
lujittaa suunnaton oikeuden loukkaus ja isänmaan kavallus --
ryssät sillä puolella ovat parhaina kiihoittimina vastarintaan. Ja
sitten täällä muistetaan, että toiset siellä uhraavat henkensä ja
vuodattavat verensä.

Passiivinen rintama täällä ja aktiivinen siellä kestää ainakin niin
kauan, kunnes saamme apua ulkoa, johon kai on turvattava, ellei muu
auta.

*

Pyhä vihani.

Olisin ehkä suvaitsevampi, jos olisin varmasti vakuutettu siitä, että
tästä koituu köyhälistön onni, jos kätketyt voimalähteet pääsisivät
purkautumaan ja pulppuamaan työtä ja varallisuutta, jos viljelykset
ja elinkeinot tämän kautta alkaisivat kukoistaa. Sanalla sanoen:
jos tästä murtuisi tokeet ja vettä tulvisi kostuttamaan kuivaa
maata. Silloin kai maan hyöty siirtäisi syrjemmälle kysymyksen
periaatteen pettämisestä, sovittaisi tapahtuneen vääryyden ja yleisen
mielipiteen amnestia levittäisi sovittavan huntunsa kaiken yli. Ja me
periaatteen, oikeudentunnon ja totuuden miehet saisimme toistaiseksi
tyytyä platoniseen vastalauseeseen.

Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Kumous ei pääse niin pian
näyttämään hyviä vaikutuksiaan, jos siltä niitä olisikin joskus
odotettavissa. Tilanne, joka tästä syntyy, terästää vain niitä
aseita, joita periaatteella on käytettävänään. Ja yhä voimakkaammin
minussa päivä päivältä, tunti tunnilta, nousee kumouksen kiukkuinen
henki kumousta vastaan. En ymmärrä, mitä minulla enää olisi tässä
maailmassa muutakaan tehtävää kuin koettaa ajaa takaa, paljastaa,
vainota viimeiseen luolaansa niitä valheen kettuja ja väkivallan
susia, jotka karkasivat itsenäisen Suomen kurkkuun ja raahasivat sen
raadeltavakseen. Minä julistan tälle rikokselle ja sen tekijöille
ikuisen pyhän vihan sodan, kunnes se on tullut sovitetuksi. Sen
uusiutuminen on tehtävä mahdottomaksi niin pitkäksi ajaksi, kuin se
nykypolvelle on mahdollista. Ohdake on nyhdettävä maasta juuriaan
myöten.

Jos kumous jäisi joksikin aikaa olemaan ja minulta tukittaisiin suu,
niinkuin se vähin väliajoin on ollut siitä alkaen kuin olen voinut
jotain sanoa, minä sittenkin sanon, tavalla millä tahansa, ehkä
keksin keinoja, joilla _heidän_ painoasiamiehensä petän, niinkuin
petin Bobrikoffin kätyrit. Ja mitä en saa sanotuksi täällä, sen sanon
vieraalla maalla, ja on oleva ihanaa taas taistella vapauden puolesta
sortoa vastaan, olkoon sortaja vaikka kokonainen toinen puoli omaa
kansaani ja olkoon sillä takanaan vaikka koko bolshevikinen Venäjä.

*

Vallankumousjulistus Suomen kansalle.

Eilisessä "Työmiehessä", maanantaina 28 p:nä tammikuuta,
vallankumouksen varsinaisena ensi päivänä, on Suomen Työväen
Toimeenpanevan Komitean puheenjohtajan, Eero Haapalaisen 27 p:nä
allekirjoittama "Vallankumousjulistus Suomen kansalle". Tämän herran
nimi on ensimmäinen nimi, joka sukeltaa pinnalle kuohumaan pannusta
kansamerestä. Onko hän vallankaappauksen pää? Hänkö on sen spiritus
rector, sen keulakuva, hänen merkeissäänkö kaikki tulee tapahtumaan
vai onko hän vain toisten bulvaani?

Asiakirja on ensimmäisenä siksi mielenkiintoinen, että se kannattaa
tulla kokonaisuudessaan tässäkin jäljennetyksi:

'Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.

Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän
harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa
vastaan.

Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistivat maan pääkaupungissakin
inhoittavaa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä
Suomen järjestyneen työväen kimppuun. Samalla he tekivät itsensä
syypäiksi niin julkeaan valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden
valtioiden monarkistisia hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen
työtätekevää kansaa teurastamaan. Koko kansamme vapaus ja elämä oli
täten suuressa vaarassa.

Nyt on tuolta lahtarisenaatilta otettu kaikki valta pois. Sen
rikokselliset jäsenet olemme määränneet vangittaviksi, missä
ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten ollut
sellaisten kansan vihollisten oikea paikka.

Kaikki valtiovalta Suomessa on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän
kansan omiin luotettaviin käsiin.

Näin on työväen täytynyt nousta omalla voimallaan vihdoinkin
pelastamaan itsensä ja koko kansamme siitä turmiosta ja hädästä,
jonka kuiluun rikoksellinen politiikka, kapitalistinen politiikka on
ollut kansaamme syöksemäisillään. Kamalia ja vaarallisia senaatin
ja sen kätyrien juonia on paljastunut. Toisen lainrikoksen toisensa
jälkeen teki tämä senaatti anastaakseen käsiinsä valtiovallan, joka
itse asiassa kuuluu kansalle itselleen. Nähtävästi oli pääjuoni se,
että senaatti tahtoi koko maan työväenliikkeen verisesti tukehuttaa,
lyödä kaikki kansanvaltaiset edistyspyrinnöt kahleisiin ja haudata
kärsineen kansan keväiset uudistustoiveet kalman rauhaan.

Mutta niin kauhean taantumuksen orjaksi ei Suomen työväenluokka ikinä
alennu. Niin rumien vallankaappaushankkeiden täytyi sortua häpeällä.
Ja niiden täydellinen sortuminen on nyt alkanut. Juurineen tulee
työväenluokka hävittämään vaarallisen taantumuksen ja sortovallan.

Sosialidemokratisen Puoluetoimikunnan valtuuttamana Suomen työväen
vallankumouksen korkeimpana elimenä me nyt julistamme, että

    kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu
    järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.

Maan sosialidemokratinen _vallankumoushallitus_ muodostetaan nyt
heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensitilassa.

Eikä ole kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin vanhoihin
virkoihin. Vaan kysymyksessä on koko virkavallan kukistaminen.

Suomen työväen järjestöt ja kaartit kaikkialla maassa täyttäkööt nyt
vallankumouksellisen velvollisuutensa kukin voimainsa mukaan. Luja
vallankumouksellinen järjestys on säilytettävä riveissämme!

Venäläistä sotaväkeä on kaikkialla kohdeltava hyvin, sillä tietoiset
venäläiset toverit ovat vallankumouksellisen työväen ystäviä.

_Suurlakko_ ei ole läheskään kaikilla paikkakunnilla vallankumouksen
onnistumiselle välttämätön. Missä se on välttämätön ja missä ei, sen
päättäköön kunkin paikkakunnan vallankumouksellinen työväki itse
järjestöjensä kautta. _Helsingissä_ on mielestämme vallankumouksen
takia tarpeen heti alkaa suurlakko.

Mutta kunnallishallinnot ja muut valta-asemat otettakoon työväen
haltuun, missä se näyttää sopivalta ja hyödylliseltä.

Ei missään horjumista eikä perääntymistä! Ei pitkiä neuvotteluja
kavalain aseellisten vihollisten kanssa! Työväen voitto on perille
vietävä!

Rauhallisten kansalaisten, jotka eivät tahdo työväen vihollisia
avustaa, ei ole vallankumousta pelättävä. Pieneläjät maalla ja
kaupungeissa älkööt uskoko sellaisia vaiheita, että työväki
heidän omaisuuttaan tahtoisi. Päinvastoin työväen voitto voi
kohottaa heidänkin yhteiskunnallista asemaansa. Työväen voima
on oikeudenmukaista voimaa, joka aina kokee välttää tarpeetonta
väkivaltaa ja viattomain ihmisten kärsimyksiä. Mutta kaatuneen
senaatin aseelliset avustajat kukistetaan armotta. Ketkä heistä ovat
petollisesti mukaan houkuteltuja, heittäkööt ne aseensa heti pois,
kun huomaavat nyt, että heitä on tahdottu eksyttää taistelemaan
työtätekevän kansan jaloa asiaa vastaan.

Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara röyhkeille
kansan vihollisille, mutta avulias turva kaikille sorretuille ja
puutteenalaisille.

Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on vielä toisilla
seuduilla taisteluja käytävä. Mutta vastustamattomasti se vie nyt
lippunsa voittoon!

Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin nykyiset kuin
tulevatkin polvet vielä moneen kertaan siunaavat tätä vallankumousta,
josta on alkava Suomessa uusi, onnellisempain olojen aika.

Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.

_Suomen työväen Toimeenpaneva Komitea_.

                                          _Eero Haapalainen,_
                                            puheenjohtaja.'

*

Eihän tämä julistus olisi tullut siltä taholta miltä se on, jollei
se alkaisi valheella, päättyisi valheeseen ja olisi valhetta melkein
läpeensä rivi riviltä.

Sillä senaatti ei valmistanut missään, kaikkein vähimmin maan
pääkaupungissa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä
järjestyneen työväen kimppuun. Se valmisti järjestysvaltaa niitä
vastaan, jotka jo monta viikkoa olivat ryöstäneet ja murhanneet ja
uhkasivat uusilla ryöstöillä ja murhilla. Ne, jotka niin tekivät,
eivät olleet järjestynyttä työväkeä eivätkä mitään työväkeä lainkaan,
vaan huligaaneja ja hirtehisiä.

Senaatti ei pyytänyt vieraiden valtioiden hallituksia kukistamaan
työtätekevää kansaa. Senaatti pyysi ja sai heiltä tunnustuksen Suomen
itsenäisyydelle.

Senaatti ei tehnyt mitään anastaakseen itselleen valtiovaltaa,
"joka itse asiassa kuuluu kansalle itselleen", vaan se ainoastaan
käytti sitä valtaa niissä puitteissa, jotka sille oli rakentanut
kansan vallan, korkeimman vallan haltija, eduskunta. -- Sen teki
päinvastoin juuri herra Haapalaisen komitea, joka julistaa, että
kaikki valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen
vallankumouselimille, vaikka se juuri ikään myönsi, että tämä valta
"itse asiassa kuuluu kansalle."

Senaatti ei tahtonut verisesti tukahuttaa työväen liikettä eikä lyödä
edistyspyrinnöitä kahleisiin eikä haudata kärsineen kansan keväisiä
uudistustoiveita kalman rauhaan -- koska se harva se päivä lähetti
eduskuntaan reformialotteen toisensa perästä ja valmisteli yhä uusia
ja odotti eduskunnan laatimia lakeja pannakseen ne täytäntöön.

Ei mikään kaikesta siitä, minkä pohjalle vallankaappaus
julistuksessaan rakentaa vallananastuksen oikeutuksen, ole totta.

Sen sijaan komitean kaikki syytökset voidaan kohdistaa siihen
itseensä. Sitä, mitä senaatti ei tehnyt työväelle, sen ovat
vallankaappaajat tehneet ja tulevat tekemään porvareille.

Ne ovat ne, jotka ovat vuodattaneet ja tulevat vuodattamaan
veljesverta, ne ovat ne, jotka lähettävät vieraan valtion
murhajoukkoja teurastamaan suomalaisia; -- jotka ovat anastaneet
käsiinsä kansalle kuuluneen valtiovallan j.n.e.

Ei ole muka kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin
vanhoihin virkoihin, vaan kysymyksessä on koko virkavallan
kukistaminen. Luulen, että te kyllä kernaasti pitäisitte vanhat
virat, jos vain voisitte niitä hoitaa, ja että te hävitätte tai
jätätte hoitamatta ne, joihin ette kykene. Totta kyllä on, että
silläkin tavalla häviää virastoista suurin osa, sen parhain ja
tärkein ja maalle hyödyllisin osa. Maaherrain, nimismiesten,
poliisimestarien virat, joita on kaikkein alkuperäisimmissä ja
despootisimmissa itämaisissa valtioissa, kyllä kai tulevat tavalla
tai toisella hoidetuiksi sikäläisiin malleihin ja tulee siis
jäämään juuri se, mikä pakostakin on virkavallan virkavaltaisinta
ainesta. Miehet muuttuvat, mutta järjestelmä ei muutu eikä parane.
Se, mikä virkavallassa on parasta ja maalle hyödyllisintä,
joka järjestää ja rakentaa maata ja panee käytännössä toimeen
kansanvaltaisen eduskunnan määräämiä uudistuksia: opetustoimi
yliopistosta kansakouluun, kaikki virallinen teknillinen toimi,
rautatierakennukset, kanava- ja tierakennukset, kaikki teollisuus- ja
maanviljelystoiminta ja hallinto, koko oikeuslaitos kaikkine
haaroineen -- kaikki se pysähtyy ja kukistuu nyt aivan itsestään,
sillä eiväthän nämä ammattitaidottomat agitaattorit, suutarit,
räätälit, kirvesmiehet ja sanomalehtimiehet mitenkään kykene niitä
tehtäviä hoitamaan. Eikä niitä hoitamaan saada porvareita, sitä
varten orjuuttamalla.

Sanalla sanoen: ei valheella, vääryydellä, väkivallalla ja
kykenemättömyydellä mitään rakenneta. Ei tästä tämmöisestä tule
ikinä alkamaan Suomelle "uusi, onnellisempain olojen aika" eikä
työtätekevän kansan "niin nykyiset kuin tulevat polvet tule moneen
kertaan siunaamaan tätä vallankumousta", vaan ennen pitkää, ennen
kuukautta paria, ennenkuin on ehditty edes kesäänkään, sitä haikeasti
kiroamaan. Kirous kuuluu pian etupäässä omista riveistä.

Kirous tämä on maalle ja kansalle, kirous sen alku, kirouksin sitä
ajetaan ja kiroukseen se päättyy.

*

Eduskuntaryhmien julistus.

Tulkoon tähän vastapainoksi edelliseen liitetyksi porvarillisten
eduskuntaryhmäin julistukset t.k. 27 ja 29 p:Itä:

    Pyydetään levittämään.

    _Kansalaiset._

    Kansamme äsken saavuttamaa itsenäisyyttä uhkaa turmio. Eri
    paikoissa maata on noussut pimeitä voimia, jotka laillisen
    järjestyksen ja kansalaisvapauden tilalle tahtovat panna
    epäjärjestyksen ja vähemmistön harjoittaman sorron. Kansan
    valitsemaa eduskuntaakin ja sen asettamaa hallitusta ne
    väkivallalla estävät tehtäväänsä täyttämästä. Jos nämä voimat
    pääsevät tarkoitustensa perille, silloin on Suomen nuori
    valtiollinen itsenäisyys tukahutettu alkuunsa, ja me saamme
    palata vieraan raskasta iestä jälleen kantamaan.

    Nuo hävittävät voimat levittävät sellaista katalaa valhetta, että
    maan porvarilliset puolueet edustajainsa kautta eduskunnassa ja
    hallituksessa muka aikovat hyökätä työväen kimppuun, jota he
    väittävät yksin puolustavansa.

    Puolueilla, joita me edustamme, ei ole pienintäkään tarkoitusta
    käydä työväestön vapautta sortamaan. Kaikkien kansamme kerrosten
    laillisia oikeuksia on tuettava ja voimassa pidettävä. Maamme
    kansalaisilla pitää olla se varma tieto, että ne, jotka ovat
    käyneet puolustamaan kotien rauhaa ja yhteiskunnan järjestystä,
    yhtäläisesti puolustavat kaikkien laillisia oikeuksia ja
    vapauksia.

    Kansamme vapautta uhkaavat pimeät voimat ovat turvautuneet
    vieraaseen apuun. Maassamme olevalle venäläiselle sotaväelle he
    ovat ilmoittaneet puolustavansa kansan pohjakerrosten oikeuksia
    porvarillisten muka suunnittelemia hyökkäyksiä vastaan, ja siten
    sieltäpäin saavuttaneet aseellista kannatusta. Vapaan Suomen
    täytyy vaatia, että vieras sotaväki maastamme poistetaan. Mutta
    yksityisiä sotaväenosastoja tai sotamiehiä, jotka eivät sekaannu
    oloihimme eivätkä täällä harjoita ilkivaltaa, älköön tehtäkö
    vastuunalaisiksi siitä, että vielä ovat täällä.


    Kansalaiset.

    Allekirjoittaneet eduskuntaryhmät ovat lujasti päättäneet tukea
    ja voimassa pitää nuoressa tasavallassamme yhteiskuntajärjestystä
    ja suojata kansalaisten laillisia oikeuksia. Jokainen teko, joka
    on ristiriidassa tämän tarkoitusperän kanssa, on leimattava
    kansamme vapaudelle vihamieliseksi teoksi. Sen hallituksen
    ympärillä, jonka Eduskunta on asettanut maata lailla ja
    oikeudella hallitsemaan, lujina seisomme. Isänmaan vapaus on
    nyt vaarassa. Suomi kutsuu kaikki kansalaiset hellittämättömään
    taisteluun maamme itsenäisyyden ja kaikkien, köyhän niinkuin
    rikkaankin, oikeuksien puolustamiseksi niitä vastaan, joiden tie
    kulkee yli vapauden haudan, kohti sortoa ja häpeää. Ainoastaan
    täten voidaan kansallemme säilyttää ja turvata sen kauan
    hartaasti toivoma ja vihdoin saavuttama vapaus.

    Helsingissä 27 p:nä tammikuuta 1918.

    Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Maalaisliiton
    eduskuntaryhmä. Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä.
    Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä. Kansanpuolueen
    eduskuntaryhmä.

*

    Suomen kansalle.

    Maassamme on tapahtunut suunnaton väkivalta. Sosialidemokratisen
    puolueen johto on, antautuen kannattamaan rikollisten ainesten
    mielettömiä pyyteitä ja nojaten vieraan sotaväen apuun, noussut
    kumoamaan Suomen laillisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen,
    pannakseen tilalle oman mielivaltansa. Se on rohjennut käskeä
    vangitsemaan maan laillisen hallituksen jäsenet ja koettaa saada
    haltuunsa määräämisvallan maassa.

    Allamainitut eduskuntaryhmät, jotka edustavat Suomen kansan
    enemmistöä, panevat jyrkän vastalauseen tätä vähemmistön
    julkeata vallankaappausyritystä vastaan. Valtiovalta Suomessa
    kuuluu yksinomaan Suomen lailliselle Eduskunnalle ja sille
    hallitukselle, jonka tämä Eduskunta on asettanut, sekä maan
    laillisille viranomaisille. Ainoastaan mitä nämä kukin
    kohdastansa käskevät, tulee kaikkien noudattaa. Määräyksiä
    vastaan, joita omavaltaiset vallananastajat ja niiden käskyläiset
    voivat antaa, on jokainen velvollinen puolustamaan laillista
    yhteiskuntajärjestystä.

    Helsingissä 29 p:nä tammikuuta 1918.

    Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Maalaisliiton
    eduskuntaryhmä. Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä.
    Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä. Kansanpuolueen
    eduskuntaryhmä.

*

Heidän senaattinsa.

He ovat nyt panneet pystyyn senaattinsa, Sinatyörien nimet ja naamat
ovat minulle outoja. Ulkomuodolta tunnen ja olen joskus kuullut
eduskunnassa puhuvan Kullervo Mannerin, O. V. Kuusisen, Yrjö Sirolan
ja O. Tokoin. Muut ovat minulle tuntemattomia suuruuksia. Heidän
joukossaan on 7 toimittajaa, 2 puheenjohtajaa, 2 työläistä (viilaaja
ja puuseppä), 1 asiamies, 1 veturinkuljettaja ja 1 puoluesihteeri.
Siis toinen puoli sanomalehtimiehiä, joiden ensimmäinen hallitustoimi
kai oli sulkea sanomalehtien suu venäläiseen malliin. Enhän ole
spesialisti vallankumoustaktiikassa, kuinka pitää ja kuinka ei. Mutta
kun astuu näyttämölle, luulisi olevan hauskaa kuulla kritiikkiäkin.
Olisi sen suvaitseminen vallankumouksenkin aikana ollut originelli
teko.

Jos olisin saanut jotain ehdottaa, olisin ehdottanut annettavaksi
ukaasin oikeinkirjoituksen uudistamisesta työväen tasavallassa.
Miksi he kirjoittavat prokuraattori Matti Turkia? Kirjoittaisivat
"rokuraattori", niin että kaikki syvät rivitkin voisivat nähdä sanan
painettuna niinkuin lausuttunakin. Sitä latua mennen voisi samalla
ottaa käytäntöön voneetisen, tarkoitan: äänteellisen kirjoitustavan
muissakin suhteissa. Emme kirjoittaisi enää _demokraatinen_, vaan
_temokraatinen_, emme _eduskunta_, vaan _etuskunta_. Eihän meillä
koskaan ole ollut sosialidemokraatista puoluetta eikä eduskuntaa,
vaan sosialitemokraatinen ja etuskunta.

Muuten tuntuu siltä kuin ei olisi tarvittu koko "rokuraattoria".
Sehän on suomeksi "korkein lain valvoja", joka saattaa syytteeseen
virkamiehiä lain rikoksista. Kukas nyt enää rikkoisi lakia, kun
lakia ei ole. Niitä laaditaan uusia. Mutta voiko olettaakaan, että
vallankumouksen virkamies rikkoisi vallankumouksen lakia? Turkia
olisi voinut hankkia tulonsa muualta ja sekin menoerä säästyä.

Uusi hallitus on uskollinen kopia venäläisestä. Sen nimenä on _Suomen
Kansanvaltuuskunta_ ja sen toimintaa valvoo _Työväen Pääneuvosto_,
jonka valitsevat erityiset järjestöt, niiden mukana Helsingin
Punainen Kaarti, joka, ihmeellistä kyllä, saa valita puolestaan vain
5 jäsentä, kun muut valitsevat kukin 10. Vallankumouksen voimakkain
elin on siis kovin heikosti edustettuna. Mutta onhan sillä toiset
voimakeinonsa, pistimensä, tahtonsa toteuttamiseksi.

Tämä hallitus hoitaa maan asioita toistaiseksi, "kunnes Suomen
työtätekevä kansa toisin päättää." Mikä on työtätekevä kansa? Kaikki
ahkeratko, jotka itse ansaitsevat leipänsä. Mikä on työtätekemätön
kansa? Kaikki laiskuritko ja kykenemättömät? Sehän olisi aika järkevä
äänioikeusperiaate. Mihin luokkaan mahtanen minä kuulua? Mikä tehty
työn määrä oikeuttaa olemaan mukana "toisin päättämisessä"? Täytyykö
esittää todistus 8-tuntisen työpäivän suorituksesta? Saako puolta
enemmän sananvaltaa se, joka tekee työtä 16 tuntia? Ennen oli
sensus kapitaalin mukaan, nytkö se on työn mukaan eikä kapitaali
saa sanoa mitään? Siinä reformissa olen minä mukana kaikesta
sydämestäni -- _jos_ tarkoitus on se. Yksinomaan koroillaan eläjän
ei ehkä todellakaan olisi tarvis saada äänioikeutta, enemmän kuin
hoitolaisenkaan. Nehän ovat yhteiskunnan elättejä molemmat.

*

Huhuja.

Tuli tietoja, että senaatti, kai vain osa siitä, olisi Vaasassa.
Vaasassa ja Kuopiossa on venäläisiltä riisuttu aseet. -- Kerrotaan,
että vallankaappauksen tekemisestä olisi ollut olemassa eri mieliä
sosialistisen eduskuntaryhmän keskuudessa, jopa että heistä joitakin
olisi vangittukin.

*

Autoilla ajetaan.

Päivällä menin erään tuttavan luo, joka asuu Siltasaarella. Pitkin
katuja ajaa punakaartilaisia autoissaan kiväärit ojoina, valmiina
ampumaan. Luullevatko he todellakin, että tuota tarvitaan, että
mikään vaara heitä uhkaisi? Se on kai vain mielenosoituksellista
touhua, joka muuten niin täydellisesti muistuttaa viimetalvista
venäläistä samanlaista matruusisvabodaa. Kaikki on pienimpiä
yksityiskohtia myöten venäläistä kopiaa. Olen taikauskoinen kaikkiin
autoilla ajajiin, ketä lienevätkin. Kuinka moni autoherra tässä
maassa onkaan päätynyt maantieojaan! Sananlasku sanoo: "Pois tieltä
talonpoika, päästä herra helvettiin".

*

Nurinkurista.

Voiko ajatella nurinkurisempaa, sekapäisempää tilannetta? Kun
oikein hullusti käy, niin käy niinkuin Suomessa. Ensin tapahtuu
vallankumous Venäjällä ja seurauksena siitä me saamme itsenäisyytemme
tunnustuksen sille sekä Venäjältä itseltään että muilta valloilta.
Siis vapaus Venäjästä venäläisten avulla. Tuskin on se saatu, kun
tätä itsenäisyyttä ruvetaan tuhoamaan, taas venäläisten avulla.

*

Pilasivat oman pesänsä.

Tämä vallankumous on olevinaan tähdätty porvaristoa vastaan, sen
vallan kukistamiseksi. Mutta samalla se on kohdistettu koko kansaa
vastaan, sen suurinta puoluetta vastaan, yleistä äänioikeutta
vastaan, siis kansanvaltaisinta kansanvaltaa vastaan. Köyhälistö käy
taistelua omaa äitiään, omaa periaatettaan vastaan, tuhoo valtansa
alkutekijän. Tälle tielle lähteneenä se ei voi enää koskaan turvata
siihen, vaatia sitä oikeutenaan. Konservatismin täytyy nyt ryhtyä
taistelemaan sen kaikkein äärimmäisimmän radikalismin puolesta,
minkä ilmaus on meidän nykyinen hallitusmuotomme. Jos ne kerran taas
palaisivat entisille jälilleen ja vetoaisivat kansaan ja pääsisivät
sitä tietä valtaan, olisi meillä heidän menettelynsä mukaan tietysti
oikeus meilläkin varustautua aseilla ja olla alistumatta _heidän_
eduskuntansa alle, tehdä samanlainen väkivaltainen kaappaus. Tästä
on siis seurauksena se, että korkein oikeusaste ei ole kansa ja
sen tahto ja sen tahdon ilmaukseen vetoaminen, vaan aseellinen
voima. Rauhallinen aseeton vaalilippu oli tekijä, jota ei enää
koskaan tarvitse ottaa lukuun. Ei voida siis luoda mitään muuta
pohjaa kuin aseellinen voima, mitään lopullista ratkaisukeinoa
kuin loppumattomiin jatkuva sisällinen sota. Kansalaisoikeus
tässä rauhallisessa maassa tunnustetaan siis ainoastaan aseita
kantavalle miehelle eikä aseettomalle miehelle ja naiselle. Se on se
ihanneyhteiskunta, joka tästä syntyy, se tuhatvuotinen valtakunta,
jota nyt luodaan. Kaikki on ylösalaisin. Minulla oli tosin hiukan
toiset haaveet. Jos olisin kapitalistisen yhteiskunnan ehdoton
kannattaja ja ihailija, iloitsisin. Kun en sitä ole, valitan.

*

Rikos, tyhmyys, petos.

Jos lopullisena tuloksena olisi se, johon tähän saakka tässä maassa
olemme kaikin voimin pyrkineet, että pääsisimme irti Venäjästä,
tosiasiallisesti eikä vain näennäisesti, ja jos se ei muuten voinut
tapahtua s.o. ei porvarillisen hallituksen toimesta, vaan sitä varten
täytyi sysätä se syrjään ja ottaa tarkoituksen saavuttamiseksi ohjat
omiin käsiin, silloin minäkin voisin alistua mihin tahansa ja unohtaa
rikoksen, koska kai sittenkin _salus rei publicae suprema lex_, --
mutta kun minä en usko, että se on ollut heidän tarkoituksensa,
että, vaikka olisi ollutkin, he eivät sitä saavuta, ja ettei se tule
olemaan tuloksena edes vastoin heidän tahtoaan ja heistä huolimatta,
vaan että he tuovat tänne uusia venäläisiä ja aina tulevat hakemaan
heiltä apua, milloin sitä luulevat tarvitsevansa, ja heidän avullaan
hallitsemaan, niin on tämä kansalaisten rikos omaa kansaansa vastaan
suurimpia rikoksia mitä historia tuntee, hirveintä maansa kavallusta.
Se on rikos ja samalla tyhmyys, ja lisäksi heidän oman asiansa petos,
josta heidän harhauttamansa työmies saa jäädä kärsimään ja maksamaan
työllään ja verellään ja orjuudellaan sen seuraukset, kun aiheuttajat
jättävät heidät ikeen alle ja itse korjaavat luunsa.

*

Mikä oli johtajain vaikutus?

Tämänlainen liike tietysti syntyy monenmoisista syistä:
luokkavastakohdat, sota, sielullinen tartunta, utopistiset haaveet,
epäkohdat y.m. Mutta varmaankin on olemassa myös suuri joukko
persoonallista vaikutusta. Olisi niin ollen valaisevaa voida luoda
silmäys johtavien henkilöiden luonteihin, mitkä vaikuttimet heitä
johtavat, millaisia miehiä he ovat: heidän luonteensa, vallanhimonsa,
älynsä, tempperamenttinsa; missä väleissä he ovat keskenään, mitä
vehkeilyjä heillä on ollut kulissien takana, missä määrin tässä
taistelevat Manner ja Valpas, Tokoi ja joku muu j.n.e. Kenen tai
keiden heikäläisten henki tässä enin vaikuttaa. Millä kannalla lie
esim. Valpas? Häntä ei taaskaan näy missään. Kiihoittaako hän vai
pidättää? Kuinka tämä kettu lopulta vetänee häntänsä saksista?
Onko hän jo tehnyt tehtävänsä vai vieläkö hän nousee harjalle, kun
toinen aalto nousee? Pitäisi päästä kosketukseen jonkun heikäläisen
psykoloogin kanssa saadakseen materiaalia. Ne ovat kaikessa
tapauksessa kirjallisesti katsoen intressantteja miehiä. Sitä ovat
muuten pahantekijätkin.

*

Edullinen asemamme.

Taistelu, joka nyt on alkanut, tulee olemaan meille erittäin
kiitollinen siihen nähden, missä asemassa me seisomme. Se on
vanha ja tuttu. Vastassa on väkivalta kaikkein räikeimmässä ja
häikäilemättömimmässä muodossaan. Me taistelemme kansanvallan ja
kansan itsemääräämisoikeuden puolesta ja pyrimme "rauhaan ilman
aluevaltauksia ja sotakorvauksia", tahdomme vain antaa kansalle, koko
kansalle, minkä yksi sen luokka siltä riisti. Tämä taistelu ei siis
ole luokkataistelua, vaan vapaustaistelua. Me tahdomme vapauttaa
maamme Venäjästä.

Heidän aatteellinen asemansa, köyhälistön tilan parantaminen,
on kyllä luja sekin, mutta vain näennäisesti; sitä heikontaa
jokainen reformialote, joka meidän puolelta jo oli tehty ja joka
todistettavasti olisi tullut tehdyksi ilman tätä keinoa. Muuta etua
heillä ei ole. Mutta monta epäetua: he rikkoivat oman aatteensa
kansan oikeudesta kokonaisuudessaan päättää kohtaloistaan. He
turvasivat Venäjään. Heidän täytyy tunnustaa väkivallan oikeutus.
Sitten se suunnaton määrä käytöllisiä vaikeuksia, jotka kohtaavat
heitä joka askelella, jo repimistyössäkin, mutta vielä tuhat kertaa
enemmän rakentamistyössä. Heidän oma puolueensa ei tyydy repimiseen.
Kansa m.m. tahtoo leipää ja nyt se on _heidän_ hankittava. Meiltä
voidaan ottaa, mikä meillä sitä vielä mahdollisesti on, mutta meitä
ei voida pakottaa sitä heille luomaan. Ja vaikka pakotettaisiinkin,
ei sitä tietä kuitenkaan saataisi mitään aikaan. Ei vanki ja orja voi
tehdä luovaa työtä.

Taistelun lopullisesta päättymisestä ei voi olla muuta kuin yksi
mieli, vaikka me aseellisesti joutuisimmekin tappiolle ja vihollinen
miehittäisi koko _meidän_ maamme.

*

"Täytyy voittaa."

"Työmiehen" n:ossa 26 on alakerran kirjoitus "Työväen vallankumous",
joka erinomaisesti valaisee sitä henkeä, josta tämä vallankumous on
puhjennut ja jota sen hyväksi koetetaan ylläpitää. Maalataan ensin
tunnettu musta tausta nykyisen yhteiskuntajärjestyksen kaikkine
kauhuineen, joihin kuuluu sekin, että kapitalistinen luokka yhä
edelleenkin myrkyttää työväkeä viinalla -- tässä kieltolain maassa!
-- ja rasittaa uuvuttavan pitkillä työpäivillä -- tässä 8-tuntisen
työpäivän maassa! Sentähden ja monesta muusta syystä täytyi työväen,
kun eivät muut keinot auttaneet, nostaa luokkansa taistelulipuksi
vallankumouksellinen sosialismi. Se lippu on punainen siitä
työläisverestä, jonka kapitalismi on iskenyt vuotamaan. Työväenluokka
ei voi parantaa olojaan kapitalistisen riistojärjestelmän
puitteessa. Järjestötoiminnalla, osuuskunnilla, kunnallisella ja
eduskunnallisella toiminnalla sitä ei voida saavuttaa. Ne ovat hyvät
olemassa työväen voimien kokoojina, sen tulevaisuuden kehittäjinä,
vallankumouksen varmistajina. Mutta mikään näistä ei yksin vapauta
köyhälistöä eivätkä ne voi kaikki yhdessäkään sitä tehdä. Ainoastaan
vallankumouksen tie, joka kulkee niiden rajojen yli, voi sen tehdä,
ainoastaan työväen luokan yleinen vallankumous voi heidät vapauttaa.

Niin, kaikki, mistä työväelle itselleen on hyötyä, siihen sillä on
siis oikeus. Kun ei eduskunnallinen ja muu rauhallinen toiminta
auta sitä siihen, on sellainen toiminta hyljättävä, luovuttava koko
periaatteesta ja turvauduttava toisenlaiseen toimintaan toisenlaisen
periaatteen mukaan.

Tietysti palataan entisiin menettelytapoihin, jos näistä uusista ei
olisi apua. "Kantoja" vaihdetaan kuin takkeja. Näyttää kuitenkin jo
heti tälle taipaleelle lähtiessä olevan epäilyksiä siitä, päästäänkö
sitä tietä perille. Sillä heti myönnetään, että vallankumouksen
lopullisesti menestyäkseen tulee olla kansainvälinen.

Mutta jos sellaista kansainvälistä vallankumousta ei synnykään tähän
kiireeseen, vaikka Lenin lupasi? Jos niillä muualla maailmassa
onkin vielä jotain toista touhua, ennenkuin ehtivät tai tahtovat
tulla meidän punaisten avuksi? Jos tässä lähdettiin liika hätäisenä
etujoukkona ryntäämään ja joudutaan satimeen? Eikö olisi voinut vielä
odottaa hiukan. Jos nyt Venäjältä ei tulekaan toivottua apua tai jos
se osoittautuu riittämättömäksi sitä apua vastaan, jota uhattu vanha
yhteiskunta saa muualta? Sillä kai Mannerheimillakin on oikeus hakea
liittolaisia vieraalta maalta, koska Mannerkin sen tekee. Vai onko
siihen oikeus vain toisella eikä toisella?

Kirjoittaja näyttää itsekin epäilevän sitä, ettei taistelun hetki
ollut oikein valittu. Jotkut voittamattomat tekijät näyttävät sen
määränneen. Siitä huolimatta hän kuitenkin varmasti tietää, että
voitto on oleva heidän. Mistä hän sen tietää. "Työväen luokan täytyy
voittaa..." Ja niin ollen: "Eläköön siis työväen vallankumous!"

_Täytyy voittaa_ -- mutta jos ei sittenkään voita. Jos vallankumous
sittenkin menee myttyyn? Olisiko mahdollisesti ollut vielä kerran
syytä koettaa saada aikaan jotain eduskunnallisella ja sen
semmoisella vanhanaikaisella toiminnalla?

*

"Hallitus alotti."

On tietysti odotettavissa aivan hillitöntä, häikäilemättömintä
kiihoitusta vallankaappauksen pysyttämiseksi. Kaikki valheet tulevat
nyt jos milloinkaan uudelleen ja uudelleen toistettaviksi. Niin
tulee varmaan toistumaan väite, että se oli senaatti, joka alotti,
porvaristo, joka hyökkäsi. Tämän päivän "Työmiehessä" on kirjoitus
otsakkeella: "'Suomen hallitus alkanut verisen kansalaissodan.
Työtätekevä luokka nousee puolustamaan nuoren tasavaltamme vapautta,
kansamme oikeuksia, onnea ja elämää."

Kirjoituksessa sanotaan:

"Hallitus julisti kylmäverisesti sodan työtätekevää luokkaa vastaan.
Ja nyt se on täydessä käynnissä. Hallituksen murhajoukot liikehtivät
teurastustöissään, repivät valtion rautateitä ja räjäyttelevät
rautatiesiltoja rikki, tuhoavat näin yhteiskunnan kallista omaisuutta
ja tahtovat täten _nälällä tappaa_ kansalaisemme, koettaessaan
liikenteen keskeyttämisellä estää elintarpeitten kuljetuksen paikasta
toiseen."

"Kun maan hallitus on täten kamalalla, rikollisella ja
ennenkuulumattomalla toiminnallaan johtanut nuoren tasavaltamme ja
kansamme vapauden ja elämän vaaranalaiseksi, kun se on erikoisesti
ryhtynyt hyökkäämään työtätekevää luokkaa vastaan, on hallitus
nostattanut toiminnallaan järjestyneenkin työväestön jalkeilleen,
pakottanut sen nousemaan ja suojelemaan kalleimpia oikeuksiaan
ja elämäänsä. Sunnuntain kuluessa työväestön keskusjärjestöjen
viestit vierivätkin yli maan, joissa kehoitettiin järjestynyttä
työväkeä kokoamaan voimaansa, voidakseen ryhtyä puolustaumaan
roistomaisen hallituksen raakoja ja raivokkaita hyökkäyksiä vastaan.
Ja nopeasti onkin työväestö voimansa mobilisoinut. Ilahuttavan
yksimielisinä seisovat työväestön joukot hallituksen verihurttia
vastaan valmiina oikeuksiensa puolesta taistelemaan. Työväestöön ei
ole voinut vaikuttaa porvarillisten sanomalehtien ja agitaattorien
vimmatut saarnat ja puheet, joilla he ovat koettaneet halventaa
ja häväistä työväestöä ja työväenliikettä. Eivät ole tehneet
vaikutustaan ne intohimojen loihtimiset, joita on koetettu nostaa
ahdasmielisen 'isänmaan' alttarille kaikilla keinoilla, lahjomisilla
ja hajotuslehtien perustamisilla. Tyyneinä olemme jaksaneet kestää
häväistykset, rauhallisina seisoa keskellä porvariston kansallisten,
juoppohulluutta muistuttavien mässäysten keskellä. Sillä me tiedämme,
minkälainen se _teidän_ isänmaa meille on. Me tiedämme, että teidän
isänmaa on meille kurjuuden pesä, vankila ja metsästysmaa, jossa me
olemme ja elämme kuin ahdistetut metsänotukset, ja joissa monella
meistä ei ole kiveä, jolle saisi päänsä lepoon kallistaa."

"Työmiehen sydämeen ja päähän on juurtunut ja kasvanut sosialismi.
Ei viekkaudella, saivartelevilla todistuksilla eikä väkivallalla,
ei makasiinikivääreillä ja pommeilla eikä joukkoteurastuksilla sitä
voida hävittää. Jokaisella työläisellä on sisässään, tietäen tai
tietämättään, sosialismin itu. Vainot sosialistisia järjestöjämme
vastaan meitä elähyttävät, lisääntynyt vaara terästää rohkeuttamme.
Hallitus ja porvaristo saakin nyt nähdä, että heidän lahtarikaartinsa
ja murha-aseensa eivät meitä pelota. Sillä meitä elähyttää ylevä
ja jalo aatteemme. Ja se, jota tietoisuus omista oikeuksistaan
elähyttää, ei pelkää. Me käymme vakaumuksemme määräämää tietä yhä ja
aina eteenpäin, vaikkapa tiemme sullottaisiin ruumiita täyteen. Ja
nyt kun hallitus on ryhtynyt meitä vastaan hyökkäämään, käymme yhä
rohkeammin rinnoin puolustamaan _ihmisoikeuksiamme, kansamme onnea,
vapautta ja rauhaa_, jotka kaikki aikoi kansaansa pettänyt hallitus
tuhota ja riistää."

Kun tämä vallankaappaus kerran on päättynyt, on heille ja meille
opettavaa nähdä, miten heidän onnistui puolustaa "nuorta tasavaltaa"
ja "kansamme oikeuksia ja onnea ja elämää" -- mitä näistä kaikista on
jälellä, kun nämä rivit pääsevät julkisuuteen.

*

"Työmiehen tietoja".

"Työmies" väittää, että "lahtarit" ovat salakavalasti ammuskelleet
Fennian, Kämpin, Ateneumin, Vaasan pankin sekä useista Esplanaadin
ja Aleksanterinkatujen varsilla olevista talojen ikkunoista,
kellareista ja ullakoilta. -- Se on tietysti kaikki mielikuvitusta
tai provokatsionia.

"Työmies" ilmoittaa suurella tyydytyksellä, että rahapaja on vallattu
ilman minkäänlaista vastustusta lahtarien puolelta. -- Jopahan ne nyt
jäivät siihen teurastajiaan odottamaan. Saa nähdä, mitä sepät nyt
aikovat ruveta takomaan.

Siveellisellä kauhulla kertoo "Työmies" sellaisista "roistontöistä"
kuin että erästä Turkuun menevää sotilasjunaa on ammuttu ja että
Hillosensalmen rautatiesiltaa on yritetty räjähyttää, joka on valtion
omaisuuden katalaa hävittämistä. Meidän pitäisi tietysti antaa heidän
juniensa kulkea rauhassa ja ehkä mennä itse näyttämään "valkoista"
lippua merkiksi, että rata heidän sotilasjunilleen on selvä.

*

Oikeudesta tarttua aseihin.

Rauhan ystävien kanssa olen näinä päivinä paljon keskustellut
oikeudesta tarttua aseihin. Olenhan ollut itsekin sillä kannalla,
että aseihin ei saa tarttua, koska hengen ottaminen on rikos.
Mutta minulle näyttää käyvän samoin kuin kaikille rauhanystäville
silloin, kun on kysymys heistä itsestään s.o. itsepuolustuksesta.
He eivät voi olla puolustamatta aseiden avulla itseään ja muita
silloin, kun heidän kimppuunsa hyökätään eikä mikään muu auta
hengen säilyttämiseksi. Järjestysvallalla täytyy myöskin olla
oikeus käyttää asetta viime tingassa. Mutta jos kerran itse
taistelu puolustautumista varten katsotaan oikeutetuksi, silloin
täytyy myöskin saada siihen valmistautua. En näe siis enää muuta
eetillistäkään ratkaisua, kuin että aseihin oli tartuttava. Vaikka
taistelu näyttää muuttuvankin luokkainväliseksi taisteluksi,
siis varsinaiseksi sisälliseksi sodaksi, niin on tämä kuitenkin
porvariston puolelta, samalla kun se on taistelua heidän etujensa
puolesta, myöskin koko yhteiskuntajärjestyksen ja kaikille
yhteisten oikeuksien ja etujen puolustamista, myöskin kaikkien
parlamenttaaristen sosialistien ja heidän asiansa puolustamista.
Niitä on tässä maassa luultavasti sittenkin enemmän kuin
vallankaappauksellisia punakaartilaisia.

Aseihin tarttumisemme oikeutuksen ratkaisee eetillisesti osaksi
myöskin se, oliko heillä, hyökkääjillä, siihen pakottava pakko,
eivätkö he mitenkään muuten olisi saaneet oikeutettuja vaatimuksiaan
toteutetuksi. Minun mielestäni ei tietysti ollut. Itse he kuitenkin
ovat siitä lujasti vakuutetut. Jolleivät he luulleet saavansa heille
niin tärkeää hallitusmuotoasiaa ratkaistuksi mielensä mukaisesti,
olisivat he tietysti kuitenkin voineet saada porvarilliset estetyksi
saamasta omaansa läpi. Äärettömässä reformi- ja vallanhimokiihkossaan
he eivät malttaneet odottaa hiukan pitkällisempää ja vaivaloisempaa
eduskunnallista ratkaisua, vaan ryhtyivät toteuttamaan ohjelmaansa
väkivallalla ja vieraalla vallalla. He, jotkut harvat, anastivat
aseillaan kansan oman oikeuden määrätä tulevasta kohtalostaan.
He ottivat itselleen diktatuurivallan, tekeytyivät tyranneiksi.
Tyrannit, rosvot ja ryövärit ovat kukistettavat. Yksityinen voi vielä
antaa henkensä mennä, kuolla marttyyrina, mutta yhteiskunta ja kansa
eivät sitä voi. Tulee raja, jolloin täytyy antaa periaatteen mennä.
Pakko ja hätä ei tunne lakia, ei periaatetta eikä aina etiikkaakaan
-- kamalaa kylläkin. Meitä pakotettiin tähän. Me hankimme ensin
asestettua järjestysjoukkoa, josta olojen pakosta syntyi sotajoukko.
Meillä ei ollut yhtä ainoata kivääriä ennen kuin venäläiset kiväärit
suomalaisten käsissä alkoivat paukkua nurkissamme. Meidän syymme
rauhanystävinä on siis se, että hankimme niitä liika myöhään. Olimme
liika naiveja uskoessamme _kaikkien_ suomalaisten rauhanystävällisiin
vaistoihin ja traditsioneihin. Jos meillä olisi heti ollut kättä
pitempää, jolla olisimme voineet imponeerata myöskin Venäläisiin,
olisi meillä nyt rauha. Nyt on meillä sota, ja rauhanerakkojenkin
täytyy myöntää sen välttämättömyys tässä tapauksessa. Vielä
kerran saa puhdas periaate istua ja värjöttää kuin viluinen lintu
yöpuullaan. Kuinka pitkäksi mahtaneekaan tämä yö tulla?

*

Mannerheimin täytyy voittaa.

Tämä sota on -- niinkuin ennenkin olen sanonut -- sotaa myöskin
Venäjää vastaan, pohjaltaan ehkä oikeastaan juuri sitä. Ensimmäiset
sotatoimenpiteet Pohjanmaalla näyttävät kohdistuneen venäläisiä
vastaan. Mutta virallisesti se on sotaa omia ryöstäjiä vastaan ja
siis sisällinen sota.

Asema on mutkallinen, ja käy siksi yhä enemmän, jos Saksa ja Venäjä
eivät tee rauhaa ja heidän sotansa jatkuu. Kuinka silloin on
suhtauduttava vangittuihin venäläisiin, joilta on riisuttu aseet?

Tosin me olemme nyt neutraali maa, jolla on oikeus riisua aseet sen
alueelle joutuneilta. Mutta toisaalta on venäläisten rintama täällä
syntynyt ennen meidän itsenäisyyttämme ja vaikea on kieltää heitä
sitä sellaisena edelleen pitämästä, varsinkin jos Saksakin rikkoisi
meidän "puolueettomuutemme". Se kai voi helposti vielä tapahtuakin,
joskaan ei Torniossa ja Vaasassa, niin ainakin etelässä. Ainakin
laivaston kimppuun Saksa voi hyökätä ja silloin voi Venäjä vaatia
itselleen toimintavapautta Suomessa ja väkensä vapauttamista ja
aseiden takaisin saamista. _Causa belli_ on olemassa, ellei siihen
suostuta. Suomen sodan Venäjää vastaan täytyisi puhjeta, jos Venäjä
voisi ja tahtoisi. Meidän asemamme olisi ylen arveluttava, kun vielä
punakaartilaiset ovat vihollisen puolella. Silloin eivät venäläiset
auttaisi suomalaisia tovereitaan sosiaalisen vallankumouksen
aikaansaamiseksi, vaan suomalaiset toverit auttaisivat venäläisiä
Suomen uudelleen valloittamiseksi.

Jos venäläiset ja punakaartilaiset voittaisivat -- niinkuin näyttää
käyvän Ukrainassa ja Donilla -- kuinka sitten muodostuisi maan
kohtalo valtiollisesti? Niinkö, että venäläiset jäisivät hallitsemaan
meitä punakaartin ja oman väkensä avulla, vaiko niin, että venäläiset
jättäisivät maan hallinnon punakaartille, asettamalla tietysti
jonkun komissaarin valvomaan Venäjän (vallankumouksen) etuja.
Siis oltaisiin uudelleen joko Bobrikoffin ja Seynin ajoissa tai
parhaimmassa tapauksessa Porvoon valtiopäiväin jälkeisessä, jolloin
maata hallitsi keisari ja virkamiehistö. Manner-Tokoi-Sirola-senaatti
kai saisi kummassakin tapauksessa hoitaa maan asioita, kunnes
toisin määrättäisiin. Meillä oli jo kerran "sapelisenaatti", joksi
sosialistit mielellään nimittävät Seynin senaattia; nyt olisi meillä
Mannerin "pistinsenaatti", jota kai toisaalta tultaisiin sanomaan
"lahtarisenaatiksi".

Ei, kyllä Mannerheimin _täytyy_ voittaa. Tässä taistellaan kuin
taistellaankin Suomen itsenäisyydestä, loppuun asti, kuinka kauan
sitä kestäneekin. Se voi kestää kylläkin kauan, sillä niin kurja ei
Venäjän tila vielä liene, ettei se hoitaisi tätä rintamaa, vaikka
olisikin muilla rintamilla voimaton.

*

Jos Mannerheim voittaa ja Lenin, joka tukee Manneria, jää vielä
valtaan --? kuinkas sitten? Hän on tunnustanut Svinhufvudin,
sitten hän on tunnustanut Mannerin, tunnustaako hän taas uudelleen
Svinhufvudin?

Ja jos kadetit tai jotkut muut taas saavat Venäjän ohjat käsiinsä?

Miten hyvänsä -- arpa on heitetty eikähän meillä voi mikään tulla
pahemmaksi, kuin mitä jo on.

En tiedä mitään, en ymmärrä mitään, en voi mitään, istun vankina
kammiossani ja tahrin paperia loppumattomiin. Tekisi mieli mennä
käyskentelemään ennen maatapanoa. Mutta jos menisin, minut
luultavasti vangittaisiin tai ammuttaisiin. Aika aikaa kutakin.



Keskiviikkona 30 p:nä tammikuuta.


Huhuja.

Eräs tuttava soittaa, että 5000 ruotsalaista vapaaehtoista on tullut
yli ja että saksanpoikia on tullut Mäntyluodosta. -- Hämeenlinna on
valkoisten käsissä ja parin päivän perästä on Mannerheim täällä. --
Rauhanneuvottelut ovat katkenneet. Saksalaiset ovat pian Räävelissä.
-- Viipurissa ovat punakaartilaiset ajetut kasarmeista. -- Myöhemmin
hän peruuttaa tiedot epävarmoiksi huhuiksi. Kuinka monta kertaa
tämmöiset kiurut noussevatkaan taivaalle suistuakseen sieltä samassa
alas!

*

Kadulta.

Menen kaupungille. Siellä on se sama ainainen kuva: loppumaton
jalkamiesten jono käytävällä, kadulla ei muuta liikettä kuin joku
halkokuorma ja silloin tällöin hurjaa vauhtia kiitävä auto, täynnä
punakaartilaisia, kiväärit ojona. Minä suon heille tuon voiton- ja
vahingonilon. Mahtaa olla hurmaavaa ensi kerran hallita maan
pääkaupunkia, olla herroina ja käskijöinä. Kai siinä heillä nyt on
jotain tunnetta Suomen itsenäisyydestäkin, sillä eihän nyt ainakaan
matruusit kuohu päälläpäin. On kai jotain omaa oman väkivallankin
tunteessa. Porvarit kulkevat tyynen näköisinä, ihmeen tyynen, mutta
kyllä kai takin alla kuohuu ja moni nyrkki puristuu. Minulla on yhä
ilkeä tunne minua kohdanneesta väkivallasta ja vääryydestä.

Tapaan erään senaatin esittelijäsihteerin. Kun ei muuten voi saada
mitään tietoja eikä telefoonikaan ole varma, täytyy niitä kerätä
mies mieheltä. Minua huvittaa etupäässä se, mitkä ulkonaiset
ja sisäiset vaikutteet veivät tähän. Tuttavani analysoi, että
sosialistit joutuivat pyörteeseen sen väärän laskelmansa perustalla,
että luulivat venäläisten avulla tuota pikaa riisuvansa aseet
suojeluskuntalaisilta, mutta kun venäläiset eivät toivotussa määrin
yhtyneetkään avustamaan, he eivät enää voineet peräytyä.

*

Edut ja aatteet.

Olen ollut kosketuksessa eräiden sosialistihenkisten kanssa,
jotka pohjaltaan ovat sympatisia kumoukseen nähden, vaikka
eivät hyväksykään sen keinoja. He ovat vallankumouksellisia
ilman verenvuodatusta. Heidän vallankumousihanteensa on jotain
suurlakkopuristuspakotusta porvarillista yhteiskuntaa kohtaan. He
tuomitsevat punaisten ja samalla myöskin valkoisten aseellisen
toiminnan ja syyttävät yhtä paljon molempia siitä, mihin on tultu.
Ovatpa miltei sillä kannalla, että valkoiset alottivat, ainakin yhtä
paljon kuin punaiset.

Heidän mielestään saattaa vallankumoushallitus jäädä valtaan, jos se
saa venäläiset maasta pois ja elintarpeita maahan. Heidän mielestään
ei ole niin väliä, pääseekö laillinen hallitus ja laillinen eduskunta
valtaan, jos tämä työväen hallitus saa rauhan maahan ja yleensä
hoitaa siedettävästi maan asiat. He kun samalla ovat rauhanystäviä,
on sisällisen sodan jatkuminen saatava estetyksi hinnasta mistä
hyvänsä.

Se nyt on pohjaltaan konjunktuurikanta, mahdollinen heille kai
siksikin, ettei heidän tunteessaan ole niin voimakkaana kuin esim.
minussa suuttumus ja loukkautumus lain ja oikeuden rikkomisesta.
Tässä on vapauden, oikeuden ja totuuden periaate kärsinyt enimmin ja
se on saatettava takaisin valtaistuimelleen, vaikka maan ja kansan
aineelliset edut kärsisivät siitä kuinka paljon hyvänsä. Alussa ei
väärälle polulle poikkeaminen näytä niinkään suurelta, mutta kuta
kauemmaksi tullaan, sitä harhempaan mennään eikä koskaan jouduta
oikeille perille.

Ymmärrän kyllä, että kun ollaan intohimoisesti jonkun asian puolella,
tullaan helposti vaientamaan oikeudentunnon ääni, vaikka se joskus
pyrkisikin kuuluville. Työväen valtaanpääsö kun on heistä maan
ja maailman onni, joutuvat he helposti tinkimään ja ymmärtämään
ja anteeksi antamaan. Osalta nykypolvea, varsinkin nuoremmilta,
puuttuu n.s. yhteiskunnallista vaistoa. Heillä ei ole laillisuutta
ja oikeudellisuutta verissään. Minulla on se siihen määrin, etten
voi päästä mihinkään ymmärrykseen, löytää mitään yhteistä pohjaa
sen kanssa, joka omaksuu tulokset, jotka ovat saavutetut lievänkin
väkivallan, saati sitten punakaartilais-väkivallan avulla. Onhan
meidän nuorisomme kasvanut ja kehittynyt aikana, jona tässä maassa,
lähes kahdenkymmenen vuoden kuluessa, ei ole ollut muuta valtaa kuin
väkivalta, jolloin lain auktoriteettia on jäydetty sekä ylhäältä että
alhaalta päin.

Ja nykyinen kumous _on_ väkivaltaa, se on se, joka hyökkäsi ja
alotti. Porvariston asettautuminen syntyi veritöiden ja väkivallan
johdosta jo kesällä ja varsinkin marraskuussa. Heitä vastaan
_täytyi_ tarttua aseihin. Ja kun punakaartin toiminta muuttui
valtiolliseksi kumoustoiminnaksi, täytyi myöskin suojeluskuntain
asettua valtiolliselle pohjalle. Jollei punakaartilais-väkivalta
olisi yhtämittaa uhannut, olisi suojeluskuntain toiminta rajoittunut
rauhallisen työn, myöskin lainlaadintatyön mahdollisuuden
suojaamiseen. Mutta sellaistakaan aseellista lain ja järjestyksen
tukea eivät nämä täydellisen aseettomuuden kannattajat näytä tahtovan
antaa yhteiskunnalle. Mutta semmoinen kantahan vie ehdottomasti
anarkiaan, niin pian kuin on kymmenkuntakaan tunnotonta miestä.

En tahdo kieltää, ettei minunkin kantaani luokkapuolueeseen
kuuluvana ainakin jossain määrin vaikuttaisi luokkaedut ja etten
vanhaa yhteiskuntaa tukeakseni tarrautuisi periaatteihini niiden
minulle tuottaman hyödynkin vuoksi. Sellaista ei voi torjua, eikä
koskaan voi oikein tietää, milloin itsekkäisyys minussakin verhoutuu
_sille_ mieluisiin ja sopiviin periaateverhoihin. Minä kuitenkin
pyrin siitä pois. Ja minä puolustaun itseni edessä aina sillä,
etten minä vastusta sosialismia semmoisenaan. Vastustan luullakseni
vain sen toteuttamiseksi käytettyjä _keinoja_. Ja minä vastustaisin
niitä silloinkin, jos minun aatteitani tahdottaisiin samanlaisilla
toteuttaa. En minä kutsuisi venäläisiä avukseni, vaikka suomalainen
sosialismi eduskunnallista, laillista tietä panisi täällä toimeen
minkä yhteiskunnallisen mullistuksen tahansa. Kenties tulen
tilaisuuteen tämän osoittamaan teossakin, jos taantumus Venäjällä
pääsee valtaan ja tarjoaa apuaan täkäläiselle taantumukselle.

*

Aakkosia.

Miten aseellinen järjestysvalta syntyy ja miksi se on tarpeellinen,
eli miksi esivalta tarvitsee miekan?

Isällä on kaksi poikaa. He ovat tunnustaneet isän ratkaisuvallan
keskinäisissä riidoissaan eivätkä itse ryhtyneet niitä ratkaisemaan
tappelemalla. Niin on eletty siitä lähtien, kun oltiin pieniä. Jos
jotain kahakkaa on tapahtunut, ovat molemmat syylliset saaneet
selkäänsä tai muulla tavalla pakoitetut antamaan hyvitystä. Mutta
pojat kasvavat ja isän fyysillinen voima on heikentynyt. Sitä ei
enää pelätä eikä kunnioiteta, Luottaen pelkkään auktoriteettiinsa,
joka alkuaan perustui hänen fyysilliseen voimaansa, isä ei ole
hankkinut itselleen asetta. Eräänä päivänä käy toinen poika toisen
kimppuun, tottelematta isän kieltoa. Isä ei voi sitä estää,
koska häneltä puuttuu ase. Ahdistettu poika ei voi vedota isän
ratkaisuun, vaan täytyy hänen itsensä puolustautua aseella ja on
hän siihen oikeutettukin, kunnes isä ehtii hankkia aseen ja sen
avulla erottaa riitapuolet ja riisua heiltä aseet. Isän täytyy nyt
jäädä ase käteen, kunnes hän saa varmuuden, ettei rauhaa rikota.
Siis: jollei yhteiskunta lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi voi
saada niille tunnustusta muutoin, täytyy sen käyttää asetta, joka
hänellä, ja yksin hänellä, täytyy olla sitä varten olemassa. Meidän
yhteiskunnallamme ei ollut aseita. Sen täytyi niitä hankkia ja käydä
kurittamaan niitä, jotka rikkoivat järjestyksen ja rauhan.

Olen tavannut henkilöitä, jotka eivät ole oppineet tällaisiakaan
perusaakkosia, vaan haaveilevat kaikkien rauhasta kaikkien kesken.

*

Rangaistus ja kosto.

Olin juuri kaupungilla ja tapasin kaksi virkamiestä. Huomasin heistä,
kuinka ankarimmat kostovaistot jo nostavat päätään lopullisen
ratkaisun varalta. Toinen vaati erikoisoikeudellisia, siis mitä
ankarimpia toimenpiteitä syyllisiä johtomiehiä vastaan. Toisen
mielestä riitti, jos heidät tuomittaisiin lain ja oikeudenkaan mukaan
s.o. rikoslain maankavallusta koskevan ankarimman pykälän mukaan.
Mistään armahduksesta ja lieventävistä asianhaaroista ei kummallakaan
ollut ajatustakaan. Enkä minä luule, että porvariston yleiskanta
tulee paljoakaan muuttumaan, kun voitto on heidän.

*

Juttuja ja huhuja.

Kuulin jutun, joka luultavasti on tekaistu. Venäläiset sotamiehet
Turun puolessa ovat vaatineet "Sampoa" viemään itseään jonnekin
saaristoon. He panevat maata ja heräävät -- Ruotsissa. Ehkä on tässä
vain vihjaus siihen, kuinka pitäisi menetellä.

Englannin konsuli oli muka menossa senaattiin viemään Englannin
tunnustusta Suomen itsenäisyydestä. Kun Tokoi tuli siellä häntä
vastaan, käänsi hän selkänsä ja meni. Kai sekin tekaistu juttu.
Täytyy jollain lieventää mieltään. On tyydytys ilkkuakin, kun ei voi
muuta.

*

Kaduilla liikkuu paljon väkeä, jotka vaikuttavat urkkijoilta.
Kulkiessaan täytyy puhua hiljaa tai vaieta. Aivan niinkuin pahimpina
Bobrikoffin aikoina.

*

Kerrotaan, että Englannin konsuli olisi antanut toiveita siitä, että
viljantuontilupa nyt saadaan, kun entinen saksalais-ystävällinen
hallitus on kukistunut, ja että se katselisi suopein silmin uutta
hallitusta, jopa sitä tukisikin, koska se toivoo, että bolshevistinen
henki tätä tietä leviää Skandinaviaan ja Saksaan. Luultavasti on
juttu tekaistu, vaikka se kyllä _voisi_ olla tosi.

*

Kerrotaan saksalaisten sanoneen Brest-Litovskissa, että suomalaiset
sosialistit ovat vastustaneet Suomen täydellistä irtaantumista
Venäjästä.

*

Kiellettyä kirjallisuutta.

Sain käsiini porvarillisten eduskuntaryhmäin julistukset. Niitä
jaetaan hektografoituina ja levitetään miehestä mieheen, niinkuin
Vapaita Sanoja ja muuta "kiellettyä" kirjallisuutta Bobrikoffin
pahimman sortovallan aikana. Ei todella tarvita havainnollisempaa
kuvaa siitä, missä nyt ollaan. Meidän täytyy siis taistella siltä
pohjalta. Se on tuttu tie, joka varmaan voittohon vie.

*

Oulussa palaa.

Kuulin, että Sanomalehtien tietotoimisto on suljettu. Puuska ei
suostunut antamaan saamiaan tietoja vallankaappauksellisille. Hänen
viimeinen sähkösanomansa tiesi, että viimeinen venäläinen kasarmi
Oulussa palaa. Siitä päättäen on siellä siis totisesti oteltu.

*

Paha mieli, hyvä mieli.

Tähän saakka ovat koulut toimineet, mutta nyt ovat nekin lakossa
siksi, kunnes lailliset olot ovat palautuneet. Maa joutuu vähitellen
kuin interdiktin alaiseksi. Tätä luultavasti tulee kestämään
kauankin. Mieli on apea, elämä harmaata. Kun ei voi mitään eikä tiedä
mitään. Pohjanmaan miehet ovat siellä kaukana eikähän tiedä, milloin
ne sieltä tulevat. Mutta oli sentään suuremmoista, että ne nousivat,
että talonpojat nousivat, varsinainen kansa nousi. Nyt ne eivät enää
ole porvarit eikä herrat, jotka muka käyvät köyhälistön kimppuun.

*

Syntipukin tarve.

"Työmiehessä" on kirjoituksessa "Vallankumouksen tiellä" m.m.
näin kuuluva pala: "Olemme nyt taas astuneet askeleen eteenpäin.
Liikuntamme määräsi hirveä hätä, toimintamme vapautemme ja elämän
menettämisen pelko. Riistäjäluokkamme valmistautui voimakkain,
raaoin ja verisin ottein ne meiltä pois riistämään ja meidät suureen
kurjuuteen syöksemään." Siksi he tarttuivat aseihin. -- Joka kerta
kuin väite siitä, että porvarit kaikella tuolla uhkasivat, kohtaa
minua, kysyn uudelleen ja aina uudelleen, uskovatko he todella siihen
vai onko se tehty vastoin parempaa tietoa. Alan uskoa, että he
todella itsekin sitä uskovat. Äänessä ja eleissä on jotain välitöntä
vilpittömyyttä, joka ei aina ole tehtyä. Kuinka usein kuvittelu
muuttuukaan todellisuudeksi! Kun ihminen tahtoo ja tarvitsee
syntipukin saadakseen sälyttää hänen selkäänsä kaikki omat vikansa
ja syntinsä, niin hän tekee sen itselleen pienemmissäkin asioissa.
Kuinka ei sitten tämmöisissä suurissa!

*

Uusi eduskunta tulossa.

Samassa kirjoituksessa puhutaan pian asetettavasta 35-henkisestä
jäsenistöstä valvomaan uuden hallituksen toimintaa. Se on kai
oleva meikäläinen sotamies- ja työväen neuvosto, toisin sanoen:
heidän uusi eduskuntansa. Sen jäsenet valitaan kaikista työväen
suurista neuvostoista. Ne tulevat olemaan jollain lailla
vastuunalaisia kansalle. "Jo väliaikaiset suunnitelmatkin
tähtäävät kansanvaltaisuuteen." Kaikesta hajahtaa kuitenkin,
että ei ole kysymystäkään _kansan_ vallan toteuttamisesta, joka
jo _oli_ toteutettuna, vaan työväen vallan toteuttamisesta, sen
_diktatuurista_, kolmesta kymmenestä (ja viidestä) tirannista.

*

Luikkimaan tiehensä.

"Kukistunut hallitus jätti jälkeensä tyhjinä ammottavat kassakaapit
ja leipävarastot. Melkein kuin vararikkopesää saadaan nyt lähteä
selvittämään." ("Työmies".) -- Ei "selvittämään" pesää, vaan viemään
sen viimeisetkin, ja kun ne on saatu, luikkimaan tiehensä.

*

"Työmiehessä" on myös seuraava pala:

'_Opettajatar agiteeraa_. -- Kallion rukoushuoneella olevan
pientenlastenkoulun opettajatar oli pitänyt äskettäin lapsille
esitelmän lahtarikaartilaisista ja punakaartilaisista.
Lahtarikaartilaisia oli sanonut hallituksen joukoiksi, jotka eivät
ole pahoja. Punakaartilaisista taas oli opettajatar selittänyt, että
jos missään on jotakin pahaa maailmassa, on se punakaartilaisissa.

Eiköhän opettajattarella olisi lapsille muuta puhuttavaa?'

Minusta ei opettajatar olisi voinut valita parempaa ainetta
tunnilleen. Olisi pitänyt jo aikoja sitten opettaa kouluissa
kunnioitusta niitä kohtaan, jotka suojelevat lakia, oikeutta ja
järjestystä anarkiaa, mielivaltaa ja väkivaltaa vastaan. Se on
tietämättömyys siitä, mitä tuo kaikki on, joka on osaltaan vienyt
siihen, missä nyt ollaan.

*

Suomen Kansanvaltuuskunta on lähettänyt lennätintervehdyksen
Venäjän kansankomissaarien neuvostolle, jossa m.m. "lausutaan se
sydämellinen toivomus, että vankkasolidaarisuus vallitsisi Venäjän ja
Suomen työläisten kesken taistelussa kapitalismin kukistamiseksi."
"Solidaarisuus" on kai ymmärrettävä: "aseellinen avustus".

*

Tokoi.

Tokoi jo alkaa ruikuttaa. Ruikutus luultavasti tulee kasvamaan päivä
päivältä. Eikä ihme. Hänen tänpäiväisen julistuksensa mukaan on hänen
tehtävänsä raskas ja vaikea. Kansan viholliset koettavat salata
ja peittää elintarpeita. Porvariskaartilaiset yrittävät hävittää
elintarpeita ja estää niiden kuletusta rikkomalla rautatiet ja muut
kuletusvälineet. Täytyy olla valmiit kärsimään puutetta ja nälkääkin.

Puuttuisi vain, että Tokoi moittisi Mannerheimia siitä, ettei hän
lähetä punaisille muonaa Pohjanmaalta.

Tokoi lupaa kuitenkin koettavansa parastaan. Sopiihan aina koettaa.
Ja kun hän on koettanut, niin hän "livistää", viimeinen kannikka
kainalossaan. Hänen olennossaan on muuten, pohjalaisista eleistä
huolimatta, jotain tavattomasti "livistävää", pehmeätä, pyöreätä,
puotipoikamaista kupetsipulleutta.

*

Eiköhän tullut ereys?

Kansanvaltuuskunta on periaatteessa hyväksynyt _torpparivapautusta_
koskevan lain, joka koskee kaikkia torppia, mäkitupa-alueita sekä
myöskin virkatalojen alaisia.

Se on myös päättänyt lakkauttaa _pappien palkkaukseen ja muihin
kirkollisiin tarkoituksiin_ kannetut verot.

Tämä kaikki on tietysti tehty agitatsiotarkoituksessa. Epäilen
kuitenkin, onko kirkon kimppuun käyminen oikea psykolooginen keino
kansan suosion saavuttamiseksi vallankaappaukselle, jos siitä on
seurauksena, että papisto tekee lakon ja lapset jäävät kastamatta
ja ruumiit hautaamatta. En luule, että punaisimmissakaan on monta,
jotka tyytyisivät siihen, että heidän vaimonsa tai lapsensa haudataan
niinkuin vallankumouksen uhrit jollekin mäntymäelle, vaikka nyt
sitten työväen laulu- tai soittokunta saattaisikin sinne ja joku
"toveri" pitäisi puheen haudalla, jonka ääressä ei anneta toivoa
ylösnousemisesta eikä iankaikkisesta elämästä.

Minä luulen, että tämä laki on yksi tämän uuden hallituksen suurimpia
taktillisia virheitä.

*

Milloin ja minne?

"Työmies" ilakoi yhtämittaa siitä, että vanha senaatti on paennut,
livistänyt tiehensä j.n.e. En luule kestävän kauan, ennenkuin saadaan
kuulla, että _tämä_ senaatti on paennut. Minne? Johonkin laivaan kai,
tai jotain muuta tietä Venäjälle. Soisin, että he eivät viivyttelisi
niin kauan, että heidät on pakko ottaa ja --?

*

Miltä tuntunee?

Miltä tuntunee nähdä eduskunta taas koolla ja senaattorit paikoillaan
ja Pehr Evind tekemässä selkoa toimistaan "laillisen järjestyksen
palauttamiseksi?" Ja Mannerheim salissa ja Pohjanmaan sarkaiset
miehet lehtereillä? Ja miltä näyttänee silloin sosialistien
puoli? Tyhjät rivitkö? Ja huudettaisiinko taas "eläköön" Suomen
itsenäisyydelle, ei vain tunnustetulle, vaan myös omin voimin
otetulle, irtautumiselle ei ainoastaan venäläisestä _vallasta_, vaan
myös venäläisestä _hengestä_.

*

Tuohon on vielä pitkä taival. Verivirtain poikki on kahlattava,
ennenkuin perille päästään. Ennenkuin päästään itsenäisyyteen ja
rauhaan, ollaan luultavasti niin uuvuksissa, että kaadutaan sen
viereen ja nukutaan pitkään uneen.

*

Tihutyöt alkavat.

Ivar Timgrén on vangittu kadulla, viety päämajaan, tutkittu, saatettu
kotiin ja lähellä sitä häntä on ammuttu takaa. Haava ei kuitenkaan
ollut kuolettava.

*

Tulevat näkemään.

Eivät ne mitenkään tule saamaan liikkeelle pyöriä, jotka ovat panneet
seisomaan. Heidän täytyy tulla huomaamaan, että yhteiskunta on
monimutkainen koneisto ja tulee sellaisena pysymään, ja että vanhoja
koneenhoitajia, joita tietysti yhäkin tarvitaan, kun ei ole omia,
ei saada pakottamalla mihinkään. Tulevat näkemään, että maailmassa
on muitakin elämään oikeutettuja kuin ruumiillisen työn tekijät. Ei
työmiehen työ yksin ole luovaa työtä.

Nämä uussortajat unohtavat monen muun ohessa myös senkin, että
porvari ei ole _pakotettavissa_ vetämään niinkuin juhta mikäkin.
Porvarilliset ottivat sortovuosien aikana vastaan väkivallan
ensimmäiset iskut, oikeastaan kaikkikin iskut, jotka ainoastaan
välillisesti tuntuivat työläisissä. Ne ovat jo tottuneet siihen
taisteluun, joka nyt on alkanut. He osaavat passiivisen vastarinnan
taidon jo vanhastaan. Silloinen oli harjoitusta tänäiseen, ja nyt se
tulee näyttämään voimansa. Porvariston lujuutta lisää se, että ne
taistelevat eivät ainoastaan valtiollista taistelua Venäjää vastaan,
vaan myöskin yhteiskunnallista oman yhteiskuntansa puolesta, sekä
vielä henkensä, omaisuutensa ja kotiensa puolesta.

*

Mies paikallaan.

Kunniaa Svinhufvudille. Kerrankin puhtahin rehellisyys ja
tinkimättömyys jonkun maan johdossa! En tiedä, miten hän muutoin on
mies sillä paikallaan, mutta tällä hetkellä ei olisi voinut löytää
toista hänen vertaistaan. Hän on kansan siveellinen selkäranka ja
muuta ei nyt tarvita. Jospa meillä Bobrikoffia vastaan heti olisi
ollut pantavana sellainen horjumaton mies. Ja sellainen yhtenäinen
rintama. Nyt ei jätetä mitään kenenkään yksityisen harkittavaksi,
kaikkien on ilman poikkeusta oltava mukana. Vaikka Mannerheim ei
voittaisikaan, täytyy hyökkäyksen kukistua jo virkamiestenkin
vastarintaan. Muista "siviili"-rintamista puhumattakaan. Meillä ei
ole venäläisten vallihautoja, mutta meillä on kiviä ja kantoja niin
paljon kuin niitä Suomessa on. Paljoko niitä on?

*

Tulevatko Manner, Sirola, Tokoi y.m. tappiolle joutuneina pakenemaan
Venäjälle kantamaan sieltä nurjaa kilpeä isänmaataan vastaan? Jos
bolshevismi Venäjällä pysyy vallassa, tulevat he mahdollisesti sieltä
tuottamaan meille paljonkin harmia, pysymään "pretendentteinä" Suomen
tasavallan valtaistuimeen.

Mikä ero Svinhufvudin ja näiden miesten välillä, varsinkin hänen
ja Tokoin välillä, josta Stahovitsh sanoi, että hän on maailman
epäluotettavin mies! Häpesin sitä silloin Suomen vuoksi, jonka
ensimmäinen mies hän silloin oli. Nyt on kaikenlaista häpeää niin
paljon, olen siitä niin likomärkä, ettei mikään lisä enää tunnu:
häpeä valuu pois häpeän päältä niinkuin vesi veden.

*

Rauha?

Illalla tuli tieto, että muka on tehty rauha Saksan ja Venäjän
välillä. Eräs nuori mies, sosialisti, riemuitsi, että nyt ei siis
Saksa enää ainakaan tule auttamaan porvareita. Vaikka tämä nuori mies
ei ole mannerilainen eikä tahdo olla mukana kumouksessa, niinkuin
se on pantu toimeen, niin hän siitä huolimatta toivoo taistelussa
voittoa omilleen. Kuinka me tuomitsemmekin keinot, aina me kuitenkin
olemme niin heikkoja, että annamme niiden tekijöille anteeksi, kun
asiamme on yhteinen.

Jos rauha todella on tullut solmituksi, miten se tulee vaikuttamaan
meidän nykyiseen asemaamme? Kuinka venäläiset tulevat suhtautumaan
siihen, että heidän miehiään on ammuttu? Heräävätkö tai herätetäänkö
heidän nationalistiset ja suomiviholliset vaistonsa, jotka
varmaankaan eivät ole kuolleet, vaikka nukkuvat? Saako Mannerin ja
Tokoin hallitus sen sodan estetyksi? Tavarishit eivät ehkä tahdo
ottaa tovereilta _heidän_ Suomeaan. Täytyykö sellainen "palvelus"
maalle tulla merkityksi voittopuolelle heidän hyväkseen lopullisessa
tilin teossa?

*

Valhe kukistuu.

Ei kehityksen kulku tämmöiseen tule yksistään tapahtumisen sisäisestä
välttämättömyydestä, vaan sellaisista tilapäisyyksistä, kuin ovat
johtavien miesten luonteet. Ei työväen asian olisi tarvinnut
mennä tähän valheelliseen, epärehelliseen, raakamaiseen suuntaan,
jos sitä ei olisi ohjattu siihen. Meikäläinen sosialismi on kai
hyvinkin suuressa määrin seuraus johtajien luonteista. Jos ne
olisivat olleet hienompia, jalompia, aatteellisempia, rehellisempiä,
luonteeltaan suurempia, niinkuin johtajat monessa muussa maassa,
olisivat he varmaan voineet nostaa sen korkeammalle tasolle. Se
ei ole sosialismi, joka nyt romahtaa, niinkuin toivon, vaan se
on sosialismi, niinkuin nämä ovat sitä ajaneet. Se on se, joka
tekee vararikon. Se on valhe, joka kukistuu, rikos, joka saa
rangaistuksensa.

Ne tulevat kaatumaan oman taktiikkansa uhreina. Siinä on vikuroitu,
väärennetty, valheteltu, uskoteltu. Yhtäkkiä se ei enää mene. Nyt
pitäisi alkaa uusi taktiikka, rehellisyyden, totuuden, periaatteen
taktiikka. Mutta _sitä_ taktiikkaa he eivät olekaan oppineet.
He seisovat aseettomina siinä turnauksessa, jossa ei enää voida
kieräillä eikä koukkuilla.

*

Se on Venäjän viljaa.

Olen huomannut, että joissain sosialisia parannuksia haaveksivissa
nuorissa olisi taipumusta hyväksyä tämä aseellinen vallankumous
siinä tapauksessa, jos siinä ei olisi käytetty venäläistä apua
tai jos siitä luovuttaisiin. Kumous saisi siis jatkua jos niin
tapahtuisi. Minusta ei väkivallan teko lainkaan muuta luonnettaan
siitä, millä tavalla väkivalta pannaan toimeen, olipa se kotimainen
tai ulkoa tuotu. Vaikka olisin miten kiihkeä sosiaalisten reformien
vaatija tahansa, en voisi ottaa niitä, kun niitä tarjotaan pistimen
kärjestä. Olen siihen määrin uskollinen meidän kansanvaltaisen
parlamenttarismin kannattaja, että kaikki sitä syrjäyttämällä saatu
minusta on ryöstettyä toisen tavaraa. Jos Tokoi vallankaappauksensa
palkkioksi saisikin nyt viljaa Venäjältä, en ottaisi sitä vastaan,
jos suinkin jollain tavalla voisin uskoa pääseväni omaan uutiseeni.
Olen kuin isännälleen siihen määrin uskollinen koira, joka ei huoli
palaa vieraan kädestä ennen kuin ehkä nälkäkuoleman uhatessa. Tokoin
leivässä, jos hän sitä saa bolshevisminsa palkaksi, on aivan liian
paljon venäläistä hajua, ollakseen etomatta suomalaista sydäntäni.



Torstaina 31 p:nä tammikuuta.


Rouva Erkko soitti, että edusmiehiä vangitaan ja etsitään. Onko
tarkoitus ottaa ja pitää heitä panttivankeina vastaisten tarpeiden
varalta?

Olin E. Erkon luona. Kuulin, että edusmiehet Mikkola ja Paavolainen
olisi vangittu. Varsinkin kuulutaan maalaisliittolaisia etsityn.
Erkolla omituinen tunnelma, joka muistutti Bobrikoffin aikoja vähää
ennen heidän maasta karkoittamistaan.

*

Kapitaaliketun ajojahti.

Kuuluvat pyrkivän Suomen pankkiin, mutta eivät liene vielä päässeet.
Paksut holvit täytyisi kuulema räjäyttää, ennenkuin ne aukeaisivat.

Se vihattu kapitaalihan ei tästä päättäen olekaan itsessään niin
paha ja kelvoton, kuin miksi sitä leimataan. Voittosaaliina se
on hyvä olemassa. Sitä ajetaan takaa, se pujahtaa kuin kettu
luolaansa, kun sitä ahdistetaan. Sen saamiseksi on ajojahti jo kauan
ollut käymässä, koko ajan, kun kaappausta valmistettiin. Manner
on uljas ajokoira, herrasrotuinen, joka haukkuu jälkiä; Tokoi on
talonpoikaistiisti, joka seuraa miten kuten perässä, viekkaana ja
varovaisena, useimmin ääneti, ärähtäen silloin tällöin; Kuusinen
on viekas sekarotuinen kylän piski, joka jäniksen jäleltä haihtuen
heitäkse nalkuttamaan oravaa. Valpas on itse metsästäjä, joka on
päästänyt koppelin liikkeelle ja yhä usuttaa ja vie haihtuvat jälille
ja seisoo hiiskumatta passissa ampuakseen, mitä muut ajavat. Gylling
on hienokarvainen foxterrieri, joka päästetään luolaan ajamaan ulos
sinne piiloutunutta kapitaalikettua. Saa nähdä, saako ne sen sieltä
ulos. Kapitaaliketulla on monet salakäytävät, joita myöten se pärjää
päänsä.

*

Hyödyllisten valheiden levittämistoimisto.

Eräs herra tulla huohotti kadulla vastaani ja kertoi, että Saksa
auttaa. Minä sanoin, pilan päiten, kuulleeni, että Saksa _ei_ auta.
"Sitä huhua pitää kuitenkin levittää". -- Hän sanoi myöskin, että
Venäjän laivasto olisi jo lähtenyt täältä, mutta että Sirola on
kieltänyt. -- On nähtävästi olemassa tiedonantotoimisto, samoin kuin
Bobrikoffin aikana, "hyödyllisten valheiden" levittämistä varten.

*

Tunnelma.

Mitä ihanin talvinen päivä. Ja mikä inhoittava tunnelma samalla.
Kuinka mahtanee taas tottua sortoon ja mukautua siihen ainakin
sikäli, että voi ryhtyä tavallisiin töihinsä. Ajatus seisoo. Kynä ei
kulje, silloin tällöin vain tökkää paperille, mitä johtuu mieleen.

*

Hajamietteitä.

Olisi todella hullunkurista, jolleivät Suomen pankin holvit
aukenisikaan. Tarvitaan kuulema kolme avainta, jotka kaikki ovat
eri miesten takana. Jos yksikään puuttuu tai hukkuisi, ei toisilla
päästä. Ei aukea, vaikka henki menköön, vaikka mitä meteliä pitäisi,
vaikka vallankumouksellisen kansan tahto kuinka huutaisi ja meluaisi
ja ponsiaan paukuttaisi. Holvin ovi siinä vain murjottaa, sulkuilee,
tekee passiivista vastarintaansa sekin.

He pyrkivät toisen raha-arkkuun, kun ei ole omaa. Heillä on rahapaja
hallussaan, mutta vaikka he saisivatkin siellä seteleitä painetuksi,
ei kukaan niistä välittäisi, eivät heidän omansakaan. Heidän täytyy
turvautua vihollisensa luottoon. Kun se on lopussa, kun pankin holvi,
jos ne saadaan auki ja kai lopulta jotenkuten saadaan, ovat tyhjät --
mitä sitten? Ei mitään. Oma konkurssi ja ryöstetyn konkurssi. Alkaako
tuhatvuotinen valtakunta vasta kaiken kaaoksesta? Luodaanko maailma
uudestaan kuutena tulevana päivänä? Siihen luomiseen tarvittaisiin
toinen mies kuin Manner.

Ehkei yhteiskunnan monirattainen hieno koneisto sentään ehdi kokonaan
turmeltua, vaikkakin se pysähtyy. Selviääkö heille, näille, jotakin?
Huomaavatko he, että yhteiskunta on koneisto eikä mitään muuta. Että
kelloa käynnissä pitämään tarvitaan muutakin kuin se voima, joka
on vieterissä tai luodissa. Siinä on rattaita ja regulaattoreja,
hienoimman aivotyön aikaansaamaa kaikkien eri osien sopusuhtaa ja sen
ylläpitämistä aina valvovan älyn avulla. Yksi ainoa rikottu ratas
sen pysähyttää. Kello seisoo. Ärjy, huuda, kiroile sen ääressä,
uhkaile: käytkö, perkele, taikka minä isken! Kello ei käy. Täytyy
noutaa ammattimies, viisas mies, sitä korjaamaan. Mutta viisas miespä
ei tulekaan korjaamaan -- ilman ehtoja. Häntä kutkutetaan kylkeen
pistimen kärellä. Hän on tekevinään jotain ja kello käy hetken,
pysähtyy taas.

Yhteiskunnan konetta ei sitäpaitsi mikään mestari saa millään pakolla
käymään, vaikka tahtoisikin, olkoon hän kuinka taitava tahansa,
sillä jokainen sen ratas on elävä olento, joka _voi_, jos tahtoo,
tehdä tenän omin päinsä. Ei mikään kontrolli voi estää niitä sitä
tekemästä, ei mikään voi estää niitä salavehkeilemästä, kun ne kerran
tahtovat. Ei mikään pakko auta, kun ne ovat jotain päättäneet. Ei
auta muu kuin uusia kaikki. Mutta se ei käy käden käänteessä, seisaus
tulee niin pitkälliseksi, että ei voi enää odottaa. Porvari on nöyrä,
tahdoton ratas kellossa, niin kauan kuin häntä ei ärsytetä. Kun se
tehdään, kun hänelle tehdään väkivaltaa, suuttuu hän ja äkäytyy.
Vallankaappaus teki sen, ja kaikki seisoo. Ei mikään saa koneistoa
liikkeelle vastoin sen omaa tahtoa. Punaiset kai laskivat siihen,
että routa ajaa porsaan kotiin. Virkamies ja muu meikäläinen saa
kuitenkin luottoa. Rahaa on siksi liikkeellä, että sitä riittää
vaihtorahaksi. Ja jos ei ole rahaa, on luottoa. Luotto porvarien
kesken näyttää olevan rajaton. Niin kauan kuin elintarpeita _on_,
saavat niitä ne, joilla on luottoa.

Sittenkuin ei enää ole, mitä ostaa, ei luottoakaan tarvita. Kun
rahalla ei enää saa elintarpeita, jaetaan, mitä kullakin on. Kannikka
pannaan kahtia, kolmia. Sosialisti, joka on ehkä saanut enemmän
väkivallan etuoikeudella, tulee luultavasti heltyneen sydämensä
pakoituksesta antamaan jotain nälkää näkevälle porvarillekin.
Inhimilliset tunteet pääsevät toisaalla vaikuttamaan. Silloin on ehkä
myös sovinnon aika tulossa. Me kerjäämme toisiltamme. Olemme tulleet
tasa-arvoisiksi. Raadellaan ja tapetaan, mutta samalla autetaan
toinen toista. Silloin on todella tapahtunut vallankumous.

Mutta oliko se _tämä_ vallankumous, jota lähdettiin tekemään?

*

Se pysyy.

On oikeastaan samantekevä, voittavatko porvarit vai joutuvatko
tappiolle. Heidän yhteiskuntansa pysyy, joskin jossain määrin
heikentyneenä, kun ei kuitenkaan mitään uutta ja parempaa ehditä
rakentaa sijaan.

*

Tuleva taantumus.

Eräs nuori sosialisti sanoi minulle tänään: tämä kaikki on
mieletöntä. Minä sanoin: jos porvarit nyt voittavat, tulee minusta
sosialisti. Hän sanoi: kyllä onkin tarpeen, sillä niitä tulee tämän
jälkeen olemaan vähän. Luulen, että taantumus porvareissa tulee
olemaan hyvin suuri, että syntyy äärimmäisen vanhoillinen puolue,
joka tulee panemaan kaikki voimansa liikkeelle ei ainoastaan uusia
reformeja vastaan, vaan myöskin jo tehtyjen reformien tyhjäksi
tekemiseksi. Siltä varalta olisi edistysmielisten ajoissa koottava
voimansa. Mutta kai tulee olemaan työtä revityn talon rakentamisessa
ja tallatun vainion kyntämisessä ja kylvämisessä niin paljon, ettei,
vaikka halua olisikin, voimia riitä uudisviljelyksiin.

*

Mikä on mikä?

Ovat julistaneet uuden torpparilakinsa. Siinä on -- kolme pykälää.
Kaikki torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset julistetaan
maanomistajista riippumattomiksi. Maanomistajat eivät saa mitään
korvausta siitä maasta, joka heiltä otetaan. On kuitenkin
poikkeuksia. Pienten tilojen omistajille luvataan vastedes
mahdollista korvausta valtion varoista. Mikä on "pieni" tila? -- Mikä
yleensä on heillä mikä? Tiennevätkö oikein itsekään?

*

Saksa ja me.

Jos Saksa todellakaan ei tee meidän hyväksemme mitään rauhan
neuvotteluissa, eikä auta meitä suoriutumaan Venäjästä, jos se
virallisesti tai epävirallisesti hyökkää, niin on todella nolo
asemamme rakentaessamme toivomme Saksaan. Sen voitto tuotti meille
itsenäisyytemme ja se tunnusti sen. Sitten se jätti meidät siihen.
Sehän ei voi sekaantua Venäjän ja Suomen väliseen sotaan enemmän kuin
Venäjän sisällisiinkään sotiin. Ehkä vielä Venäjän ja Ukrainan, josta
se mahdollisesti saa viljaa. Mutta täällähän sillä ei ole mitään
saatavana -- ei muuta kuin nälkäisiä. Jahka joutuu, ehkä se kuitenkin
tulee, kun porvaristo joko on tapettu tai taloudellisesti menehtynyt.
Sitten se saa meidät halvalla, metsämme, koskemme, teollisuutemme,
kauppamme. Lyypekin ja Riian "saksa" on ennenkin pitänyt sitä
kaikkea hallussaan monilla privilegioillaan. Samoin se kai tulee
tekemään Venäjälläkin. Se ottaa molemmat konkurssipesät hoitoonsa
ja selvittää ne omaksi edukseen. Saksalainen on työläiselle ankara
herra, toista kuin meidän omat isännät. Sen pehtori ja upseeri osaa
kyllä käyttää työtä toisella tarmolla kuin meidän omat hyväntahtoiset
isäntänahjuksemme. Kyllä meidän laiskajussin tupen täytyy heilua,
ennenkuin talon velat ovat maksetut. Kuinka käynee, mutta tulkoon hän
kuitenkin, kaikitenkin.

*

Näenkö aaveita?

Virkamiehiä, jotka omantuntonsa pakoituksesta ovat tehneet lakon,
vangitaan ja koetetaan pakottaa rikkureiksi. Mikähän melu siitä
nousisi, jos sellaista pakoitusta harjoitettaisiin työmiehiä kohtaan?
Mutta turhaa on päivitellä mistään johdonmukaisuuden puutteesta;
ovathan ne johdonmukaisia: kaikessa, ilman poikkeusta väkivaltaisia.

Ei nyt tänä yönä eikä seuraavina monikaan korkeampi virkamies eikä
edusmies mahda maata omassa vuoteessaan. Heitä tullaan tietysti
raa'asti pilkkaamaan siitä, että "pakoilevat". Saa nähdä, eikö
sitten, kun loppusuoritus alkaa ja viimeinen villitys tulee, ruveta
muitakin vangitsemaan ja tappamaan.

*

Alakuloisia mietteitä.

Taas on yksi päivä mennyt. On niin painostavaa ja hermostuttavaa. Ei
tee mieli enää telefonoidakaan. Luultavasti siellä kuunnellaan. Jos
veri on oleva turhaan vuodatettua, mikäli sitä isänmaankin vuoksi
vuodatetaan? Jos kaikki menee ennalleen, ryssänaikuiseksi jossain
toisessa muodossa?

Mikä ääretön katkeruus tästä syntyykään, mikä mahdoton tilanne,
jos porvaristo joutuu tappiolle ja sen täytyy ainakin jonkun
verran ruveta yhteistoimintaan sosialistien kanssa, joilla ei
tietysti ole tarpeeksi voimia mihinkään todelliseen rakentamis- ja
järjestämistyöhön. Onhan isänmaa kuitenkin pelastettava aineellisesta
perikadosta tai ainakin koetettava pelastaa. Yksin jätettyinä ne
eivät voisi mitään muuta kuin lisätä sekasortoa ja anarkiaa. Sitä
kurjuutta ei kai tulisi kestämään paljoa kauemmin kuin Venäjälläkään,
mutta niin kauan kuin bolshevikit Venäjällä pysyvät vallassa, pysyvät
ne täälläkin, ja kuka tietää, kuinka kauan sitä kestää.

Huligaanivalta täällä tulee varmasti jatkumaan, sillä niin luja
meikäläinen bolshevikkihallitus ei tule olemaan, että se saisi ne
pitkään aikaan kurissa pidetyksi. Meidän huligaanit ovat aivan
erikoista lajia, ilman mitään sääliä, ritarillisuutta, kunniantuntoa
ja hellyyttä, kostonhimoisia, pitkävihaisia. Venäläiset ovat kyllä
julmia, mutta samalla sydämellisiä ja hetkellisiä ja helpommin
liikutettavia. Niissä lie ainakin jotain kylähenkeä, jota meiltä
puuttuu.

Jos porvarit voittavat ja järjestys palautetaan, alkaa luultavasti
salainen sissisota salamurhineen, murhapolttoineen, kostoineen ja
muine tihutöineen. Mikä suunnaton järjestysvalta tarvitaankaan
alkeellisimmankaan turvallisuuden ylläpitämiseksi! Ja pohjalla elää
koko työväen luokan masennuksen, katkeruuden ja vihan jäytävä tunne,
menetetystä taistelusta ja sortuneista toiveista. Tulee kulumaan
miespolvi, ennenkuin vuodatetun veren muisto häipyy ja haudoilta --
molemmin puolin -- voidaan kukkia poimia. Ellei joku yhteinen vaara
ja sen yhteinen torjuminen sulata kansaa yhteen?

*

Värväystä.

Joka päivä tulee heiltä tupruamalla uusia asetuksia ja lakeja,
ylimalkaisia, periaatteellisia lupauksia, joilla ei, enemmän kuin
muullakaan tähänastisella sosialistisella lainsäädännällä, ole muuta
merkitystä kuin värväys vallankaappauksellisten riveihin.

*

Huhuja.

Soitettiin myöhään illalla, että Keravalla on käymässä taistelu.
Valkoiset ovat vallanneet aseman, mutta venäläiset ovat tulleet
avuksi ja valkoiset ovat joutuneet tappiolle. Taistelu jatkuu
parhaillaan, klo 1/2 11 illalla. Joku nuori Cronstedt on kaatunut.
-- Pori on kuulema valkoisten hallussa. -- Valkoiset eivät mene
Tampereelle, koska työväki siellä ei muka ole täysin punaisten
puolella, vaan kulkevat etelää kohti Pälkäneen kautta. -- Venäläiset
menevät punaisten puolelle. -- Ammuntaa kuuluu jostain kaduilta.
-- Keravalla on kapteeni Hjeltin poika surmattu juuri, kun hän
oli nousemassa junaan viedäkseen isäänsä hautaan. Kuinka monesta
tällaisesta teosta saaneekaan vielä kuulla!

*

Minusta tuntuu kuin tämä nyt alkanut kansalaissota olisi jollakin
tavalla saatava keskeytetyksi, ennenkuin se pääsee kehittymään
edemmä. Jonkunlainen sovintoyritys olisi saatava aikaan. Mutta kun
ei kukaan pääse edes kosketukseen toisensa kanssa ja kun ei yleistä
mielipidettä voi mitenkään saada julkisuudessa siihen valmistetuksi.

Niin, _tuntuu_, että pitäisi jotain tehdä. Mutta mitä?



Perjantaina 1 p:nä helmikuuta.


Sovinnon ja rauhan haaveita.

Herätessäni tänä aamuna varhain sain kuin sysäyksen siitä, mitä nyt
olisi tehtävä. Sota on saatava keskeytymään tavalla millä tahansa.
Panin heti paperille sen, mikä tässä seuraa.

Sosialistien on annettava vakuus siitä, että venäläisiä ei missään
muodossa enää käytetä avuksi ja että heidän taholtaan totisesti
vaaditaan heidän poistumistaan. Aseellinen välirauha pysyy olemassa,
kunnes se on tapahtunut. Aseet lasketaan molemmin puolin heti,
kun venäläiset ovat poistuneet tai muuten käyneet vaarattomiksi.
Helsingissä ja suuremmissa kaupungeissa ja muissa paikoissa, joissa
se näyttää tarpeelliselta, ylläpitää järjestystä kaarti, jossa on
yhtä monta sosialistia ja porvaria, mieluimmin niitä, jotka eivät ole
ottaneet aktiivisesti osaa taisteluun.

Eduskunta päästetään kokoontumaan ja virastot alkavat toimia.
Eduskunta kokoontuu hajotakseen ja määrätäkseen uudet vaalit. Sitä
ennen se julistaa amnestian niin laajan kuin suinkin mahdollista.
Se voi jättää senkin uudelle eduskunnalle tai sen asettamalle
tuomioistuimelle, joka toimii valaoikeustapaan s.o. vastaa
kysymykseen, onko syytetty syyllinen vai ei. Amnestiatapauksissa
korvaa valtio yksityisten kärsimät vahingot. Valtio korvaa yleensä
vahingot yksityisille. Kun tuomioistuimen työn alkaminen näin
viivästyy, ehtivät syyllisimmät poistua maasta, mikä olisi suotavaa,
jotta heistä siten päästäisiin.

Ennen hajaantumistaan eduskunta julistaa seuraajaansa sitoviksi
joitakin tärkeimpiä reformiperiaatteita (torppariasia, vanhuuden
vakuutus, luonnonrikkauksien y.m. jonkunlainen sosialiseeraus).

Eduskunta asettaa vaalien ajaksi ja kunnes uusi hallitus on saatu
muodostetuksi koalitsionihallituksen tai muun sen nimellisen elimen
hoitamaan juoksevia asioita, valvomaan järjestystä, hoitamaan
ulkopolitiikkaa y.m.s. Elintarvehallitus toimii itsenäisesti
rajattomalla budjetilla ja avoimilla valtuuksilla.

Uusi eduskunta valitaan etupäässä antamaan hallitusmuotoa. Nopean
tuloksen saavuttamiseksi ja jarrutuksen estämiseksi asia siinä
ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.

Tämä eduskunta toimii ainakin niin kauan, kuin uusi hallitusmuoto
saadaan toimeen.

Mutta voidaanko nyt vielä ollenkaan tarjota rauhaa ja ryhtyä
minkäänlaiseen keskusteluun rauhan ehdoista vallankumouksellisten
kanssa?

Niinkuin asiat nyt ovat kehittyneet ja kai yhä enemmän
kehittyvät, ei voitane enää lähteä siitä, että kysymys
on vain punakaartilaisrosvouksien, -murhien ja -kapinan
kukistamisesta. On todellisuudessa olemassa vallankumouksellinen
ja vastavallankumouksellinen säännöllinen _sota_, jossa ei voi
kiinnittää huomiota yksinomaan sen alkusyihin ja keinoihin, koska
ainakin osa ja luultavasti hyvin suuri osa valtiollista puoluetta käy
enemmän tai vähemmän aktiivisesti aseellista vallankumouksellista
taistelua eikä tule tyytymään _status quo'hon_, vaikka tulisikin
tällä hetkellä voitetuksi, mikä ei ole ollenkaan varmaa. Epäilen
vielä Mannerheimin armeijan menestystä (jollei tule ulkoa apua),
vaikka se joksikin ajaksi pääsisikin aseman herraksi. Sissisotaa näet
tulee jatkumaan, elleivät sosialistit itsekin ryhdy oman asiansa edun
vuoksi sitä estämään.

Rauhanneuvottelut ovat luultavasti kerran kuitenkin alotettavat,
niinkuin ne alotetaan sotaa käyvien kesken. Varsinaisesti sotaa
käyvät vallat s.o. aktiivisesti sotaan osaa ottavat sitä eivät
voine tehdä. Sen on tultava ja sitä on valmistettava syrjästä päin,
ainakin aate heitettävä esiin, ennenkuin lopullinen yhteentörmäys
tapahtuu. Mutta vaikka tämä olisi tapahtunutkin jommankumman voitoksi
tai muuttumassa pitkälliseksi asemataisteluksi niin, että sisämaa
ei voi valloittaa Helsinkiä eikä Helsinki tunkea sisämaahan, täytyy
luultavasti kaikessa tapauksessa ryhtyä sovitteluihin, ja kai
jotenkin edellä viitotulla pohjalla. Mutta kuta kauemmaksi mennään,
sitä vaikeampi on sopia ehdoista. Amnestiakysymys ja kysymys mieliä
rauhoittavista reformilupauksista ovat vaikeimmat ratkaista, sitä
vaikeammat kuta pitemmälle mennään. On uhrattava, mitä suinkin
voidaan, jotta päästäisiin uusiin vaaleihin, joihin sosialistienkin
täytynee lopulta suostua omassa keskuudessaankin tapahtuvasta
puristuksesta, varsinkin maaseudulta päin, sillä eihän siellä sentään
voitane valtuuttaa pistinvallan jatkuvaan käyttämiseen. Mutta heidät
on voitettava myöskin annetuilla takeilla reformeista.

Nykyinen hallitus ja nykyinen eduskunta eivät ole mahdolliset
jäämään paikoilleen, ellei toinen puoli kokonaan voi määrätä
rauhanehtoja ja panna mielensä mukaisia tuomioita täytäntöön. Ne
ovat joutuneet riitapuoliksi ja edustavat vain toista taistelevista.
Eduskunta valittiin sitäpaitsi aivan toisissa oloissa, aikaansaamaan
itsenäisyyttä ja sen se nykyisen hallituksen avulla on suorittanut
niin hyvin, kuin on voinut. Ei muutenkaan voi ajatella, että sen
toiminta olisi mahdollinen kireiden mieskohtaisten välien vuoksi.
Eivät porvarit voi työskennellä vallankumousmiesten kanssa,
jotka ovat verenkin vuodatuksesta vastuussa. Ei ainakaan missään
säännöllisessä lainsäädäntätyössä.

Nykyinen senaatti taas ei missään tapauksessa voine eikä tahtonekaan
jäädä.

Jos nyt saataisiin aikaan jonkinlainen pohja neuvotteluille, onko
ehdotus tehtävä sotaakäyville ohi senaatin ja eduskunnan? Eikö
ehkä syrjästä tullut alote ole tarpeen siksikin, että eduskunta ja
senaatti eivät pääse kosketukseen vallankumouksellisten kanssa,
niin kauan kuin vallankumousta jatkuu, ja vallankumoustila tietysti
jatkuu, niin kauan kuin kosketusta ei tapahdu.

Varmaan kohtaisi rauhan välitys vielä tällä hetkellä strategisista
ja oikeudentunto- ja tunnesyistä vastustusta, ehkä suuttumustakin
porvarillisten puolelta, jotka nyt haluavat taistella loppuun, tuli
mitä tuli, ja se mieliala on minussakin vielä vallalla. Rintamamme
on kai katsottava fyysillisestikin voimakkaammaksi. Aatteellisesti
ja moraalisesti se sitä ehdottomasti on. Mutta kuinka kauan se pysyy
fyysillisesti voimakkaampana, jos Venäjä kannattaa vallankumousta?
Ja onko sanottu, että rauhan kaipuu ei pian kasva niin voimakkaaksi,
myöskin porvarillisissa, että se vaatii kompromissiin kaikesta
huolimatta? Jo nälkäkin Helsingissä voi asettaa eteen joko kuoleman
tai taipumisen. Sosialistien rintama taas voi murtua ainakin osaksi
niin, että heidän lopullinen kukistamisensa asevoimalla ei tarvitse
välttämättä tulla kysymykseen.

Ennenkuin tahdoin ryhtyä vaikuttamaan tämän päähänpistoni tunnetuksi
tekemiseen, oli minun mielestäni keskusteltava siitä eräiden
ystävieni kanssa. En totta puhuen uskonut saavani sille suurtakaan
kannatusta. Vaikka jotkut sen hyväksyisivätkin, oli tuskin ketään,
joka olisi voinut ruveta välittämään, joka olisi mennyt Mannerin tai
Tokoin puheille ja päässyt Mannerheimin ja Svinhufvudin puheille.
Eikähän ollut mitään mahdollisuutta keskustella asiasta julkisuudessa
ja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Hetki ei tietysti vielä
ole tullut rauhan neuvotteluihin. Mutta kun sota kuitenkaan ei
asiallisesti vielä ollut puhjennut, kun vasta oltiin n.s. rajalla,
niin ajattelin, että sota ehkä vielä voitaisiin estää puhkeamasta,
joskin laukauksia jo oli vaihdettu ja ehkä joku määrä vertakin
vuotanut.

Päätin ensin kääntyä Ståhlbergin puoleen. Soitin ja sain tietää, että
hänet oli -- viety. Mihin, sitä en saanut tietää. Ståhlberg vangittu
-- ei, rauhanneuvotteluihin ei nyt näytä olevan aika ryhtyä.

Sain kuulla, että Keravalla on ollut verinen taistelu ja paljon
kaatuneita. Verta on vuotanut ja veri huutaa kostoa. Valkoisen lipun
nostamisen aika on ohi. _Fiat justitia, pereat mundus_. Siihen kai se
menee.

Illemmalla Ståhlberg soitti ja kertoi, että hänet oli viety Suomen
pankkiin, jossa kassaholvien ovet olivat sulattamalla murretut,
olemaan läsnä tarkastusta tehtäessä. Ståhlberg oli kieltäytynyt ja
päässyt vasta illalla takaisin.

*

Antti Mikkola murhattu.

Valtiopäivämies Antti Mikkola on murhattu. Ei tiedetä enempää
siitä, kuinka se on tapahtunut, kuin että kai vartijat nähtävästi
ovat ampuneet hänet ilman tutkintoa ja tuomiota. Toisaalta
kerrotaan, että häntä olisi tutkittu Smolnassa ja sitten ammuttu,
ei takaa niinkuin on ollut tavallista, vaan edestäpäin otsaan.
Mikkolan veri tulee huutamaan verta eikä mikään sovittelu enää ole
onnistuva. Tulee mieleeni Hilja Pärssisen huudahdus eduskunnassa,
että Turun ryöstöt olivat Mikkolan toimeenpanemat. Mielettömät sen
uskoivat ja "kostivat", -- Ei nyt ole epäilystäkään siitä, ettei
asevelvollisuutta pantaisi toimeen tässä maassa. Sen _vastustajat_
ovat sen siihen ajaneet.

*

Kaupungilla ammutaan.

Klo 10 illalla, juuri kuin olin kirjoittanut puhtaaksi ylläolevan
esitykseni rauhan ehdoista, alkoi kuin vastaukseksi siihen kuulua
kiihkeää ammuntaa kaupungilta. Soitettiin pariin paikkaan Erottajan
varrella ja saatiin kuulla, että punakaartilaiset vimmatusti ampuvat
Ruotsalaista teatteria, tehden "taktillisia" liikkeitä lumikinosten
takaa.

*

"Vallankumoustuomioistuimet tarpeen."

Otan tähän kokonaisuudessaan näin kuuluvan "Työmiehen" kirjoituksen:
"Vallankumoustuomioistuimet tarpeen":

'Työväen jalo taistelu tarkottaa yhteiskunnan uudistamista
sellaiseksi, että siinä olisi hyvä elää jokaisen, joka
tahtoo tehdä rehellistä työtä. Mutta tuolla taistelulla on
vihollisia, työnriistosta eläviä ja kun työväen taistelu paisuu
vallankumousliikkeeksi, joutuvat sen viholliset ihan raivoon. Silloin
he joko itse tekevät tai palkkaavat toisia, usein ymmärtämättömiä tai
rappeutuneita joukkoja, tekemään sellaisia tekoja, jotka aikaansaavat
yhteiskunnalliseen elämään turmiollisia häiriöitä sekä ovat
vallankumoukselle vahingoksi ja vaaraksi. Tuollaiset teot kuohuttavat
tietysti kumoustaisteluun nousseen kansan mieliä, ja kun sellaisten
tekijät joutuvat kiinni, voi seurata välittömiä kostotekoja.
Korpilain käytäntöön ottaminen tuottaisi kuitenkin vallankumoukselle
mitä vakavimpia häiriöitä. Kun kosto pelkkien epäluulojen perusteella
saattaisi kohdistua viattomaankin, herättäisi se kansan keskuudessa
epävarmuuden tunnetta sekä sellaisia käsityksiä, että vallankumous ei
kykene tekemään oikeutta. Ilman järjestettyä tutkintomenetelmää ei
myöskään voida tarkoin todeta rikoksen todellista luonnetta, ei sen
merkitystä vallankumoukselle eikä harkita, millaisia toimenpiteitä
on tarpeen. Voisi sattua, että pienestä, tietämättömyydestä tai
ymmärtämättömyydestä tehdystä rikkomuksesta seuraisi ankara
rangaistus, kun taas vahingollisemman teon tekijä voisi päästä
vähällä. Henkilöjä, joista ei asiallisesti enää voisi olla
vallankumoukselle vauriota, ehkä pidettäisiin vangittuina ja
vaaralliset vehkeilijät kuljeksisivat vapaina. Vieläpä saisi
yksityinen kostonpyyntökin tilaisuuksia väärillä ilmiannoilla johtaa
vihastuneen kansan mieliä harhaan. Syntyisi yleisen turvattomuuden
tunne ja hävitettäisi monen kansalaisen luottamus vallankumouksen
oikeudellisuuteen.

Niin ei saa tapahtua. Vallankumouksen kilpeä ei saa sallia kenenkään
yksilön tai väkijoukon tahrata välittömillä kostoteoilla eikä
korpilain mukaisilla menettelytavoilla. Järjestys ja johdonmukaisuus
on vallitseva kumouksellisessa oikeudenkäytössä. Se on oleva
sellainen, että se herättää kaikessa kansassa sen tunteen, että
vallankumous kykenee jakamaan oikeutta, samalla kun se tekee
vihollisensa vaarattomiksi. Siksi on viipymättä käytävä luomaan
_vallankumouksellisia tuomioistuimia_. Siihen on sekä oikeutettu
että velvollinen vallankumouksellinen, työtä tekevä kansa itse.
Tarkan tuntemuksen perusteella valitkoon se tuomarit kumouksen
valtaelimien antaman lain mukaan. Hankkikoot nämä kaikkialla maassa
kansan kunnioituksen vääjäämättömällä oikeudentunnollaan ja vakavaan
harkintaan perustuvilla tuomioillaan. Periaatteena olkoon:

täysi selvyys asianomaisen rikkomuksesta on hankittava;

syytetyllä olkoon kieltämätön oikeus asettaa itse puolustajansa ja
esittää näytteitä;

tuomio langetettakoon omantunnon ja terveen järjen, ei kaavojen
mukaan;

ymmärtämättömiä tuomion kautta ohjattakoon, tietämättömiä
valistettakoon, lyhyeksi aikaa pidätetyksi tuomiten annettakoon
pienten rikkomusten tehneille harkinnan tilaisuus ja aivan
vaaralliset eristettäköön niin kauaksi aikaa, ettei heistä enää voi
olla vallankumoukselle vahinkoa.

Kaikissa tapauksissa noudatettakoon uuden ajan periaatetta, että
keltään älköön henkeä otettako. Älköönkä myöskään muita raakalaisajan
rangaistustapoja missään muodossa elvytettäkö! Henkilökohtainen
häpäisy on tarpeeton ja kaikkinainen ruumiillinen loukkaaminen
sekä kidutus työväen taistelulle arvoton. Se jääköön vihollistemme
etuoikeudeksi. Olkoon työtätekevän kansan oikeus yhtä vakava kuin
järkähtämätön, samalla terveellistä pelkoa ja kunnioitusta herättävä.
Noudattakoon kansa yhteisiä ohjeita, ja oikeudentunnetta. Pidettäköön
horjumatta kiinni periaatteesta, että taistelumme on yhtenäistä
ja johdonmukaista, ei hajallista, anarkistista. Väärinkäsityksen
välttämiseksi huomautettakoon, että tässä ei ole puhetta
sotaoikeuksista, joista on annettava eri säännökset.

Työtä tekevä kansa, ota omiin käsiisi tuomiovallan hoito ja käytä
sitä ylevän oikeudentuntosi mukaan.'

Käy rivien välistä ilmi, että on jo tehty kaikenlaisia tihutöitä,
jopa siihen määrin, että ne ovat kuohuttaneet kumoustaisteluun
nousseen kansankin mieliä. Nämä näyttävät käyneen panemaan täytäntöön
korpilakia. Luettuani otsakkeen luulin ensin, että tuomioistuin oli
asetettu murhattujen ja ryöstettyjen suojaksi. Perustelusta käy ilmi,
että se oikeastaan on tarpeen murhaajien ja ryöstöjen suojaksi.
Tihutekoja näytään näet siinä tultavan tuomitsemaan sen mukaan, mikä
merkitys niillä on vallankumoukselle.

On muuten kuvaavaa, että tuomareille täytyy oikein kädestä pitäen
tyrkyttää, että täysi selvyys asianomaisen rikkomuksesta on
hankittava ja että syytetyllä on oleva oikeus käyttää puolustajaa
ja esittää näytteitä. Luultavasti ei tähänastisia tuomioita
langetettaessa ole näin menetelty. Ei myöskään liene omatunto ja
terve järki aina olleet mukana, päässeekö se siihen nyt vaikuttamaan.
Saa nähdä, tuleeko heillä nyt käytäntöön periaate, ettei ole
henkeä otettava. Henkiä on otettu, samoin on kai myös "elvytetty"
"raakalaisajan rangaistustapoja", on tapahtunut kidutuksia j.n.e.
Nähtävästi voi tällaisten kirjoitusten avulla konstruoida paljon
sellaista, mitä kulissien takana tapahtuu.



Lauantaina 2 p:nä helmikuuta


En saa kannatusta.

Kävin Ståhlbergin luona ja esitin hänelle rauhanvälitysaatteeni. Hän
ei uskonut rauhanneuvottelujen mahdollisuuteen. Täytyy antaa asiain
mennä menoaan ja aseiden ratkaista. Samaa mieltä oli myöskin Erkko,
joka päivemmällä kävi luonani. Kun luultavasti kaikki valtiolliset
piirit ja niiden mukana koko porvaristo, joitakin minun tapaisia,
viimeiseen saakka sovinnollisia idealisteja ehkä lukuunottamatta,
ovat tällä kannalla, ei kai asiassa kannata tehdä sen enempää. Sota
ja verenvuodatus on kerta kaikkiaan tosiasia eikä sen jatkuminen
enää ole vältettävissä. Haihtukoon siis tämä unelma niinkuin monet
muutkin. Tulee kaatumaan tuhansia, häviämään miljoonia. Ja kun olisi
voinut ja pitänyt voida! Mutta kun maailma menetti järkensä. Viinan
huuma ei ole mitään aatteen ja vallanhimon huuman rinnalla.

*

On ollut eräiden muidenkin kanssa keskustelua siitä, ovatko
molemmat puolueet sotivia valtoja vai onko toinen katsottava vain
kapinalliseksi. Jotkut myöntävät, että se tilanne mahdollisesti
voi kerran syntyä, jolloin täytyy ryhtyä sovitteluihin. Nyt sitä
ei ole. Mutta _jos_ se yleensä voi koskaan syntyä, niin voihan se
silloin olla olemassa jo nyt, koska sodan _syyt_ ovat samat nyt ja
silloin. Syynähän on tietysti suureksi osaksi kiihoitus, pakotus,
venäläinen tartunta, vallanhimo y.m.s. ulkonaiset seikat, mutta on
siinä pohjalla muutakin, epäkohtia ja luokkavastakohtia j.n.e. Ja
tosiasia on, etteivät ne enää ole ainoastaan rosvot ja huligaanit,
jotka taistelevat, vaan asiansa oikeudesta pyhästi vakuutetut miehet.
Sotaa se on luokkasotakin, ja jos sellainen yleensä on oikeutettu,
niin on tämäkin sitä. Vaikka heidät saadaankin laskemaan aseensa,
eivät he luovu aatteesta sen vuoksi, että menettivät taistelun,
siitä aatteestaan, että on oikein ja tarpeen aseita käyttää. Jäykkä
rankaisu- ja rikoslakikanta ei kuitenkaan lopulta auta. He ovat vain
pinnallisesti katsoen kapinoitsijoita, pohjalta heitä on katsottava
asiansa ja etujensa puolesta taisteleviksi, niinkuin mekin sitä
olemme. He ovat hyvässä uskossa. Voitto ratkaisee, kummanko edut
ja aatteet olivat voimakkaammat ja tarpeellisemmat toteuttaa. Jos
meidän asiamme oli oikeampi, me saamme siitä voimaa ja voitamme, jos
taas heidän, niin he voittavat -- jos eivät nyt, niin joskus toiste.
Heidän sotansa on valloitussotaa, meidän sotamme puolustussotaa.
Siinä on ero. Ja se on kyllä suuri meidän hyväksemme. Siksi meidän
linnamme luultavasti varmastikin kestää, heidät lyödään takaisin.
Mutta ei heitä sittenkään saa, _kaikkia_ aseihinkaan tarttuneita,
kohdella ryöväreinä ja maantierosvoina tavallisessa merkityksessä,
eikä pitäisi olla häpeällistä ryhtyä neuvottelemaan. Ainakin sopisi
kysyä, mitä he oikein tahtovat ja voidaanko sitä heille antaa. Voihan
olla, että heidän rauhanehtonsa niinkuin heidän sodanjulistuksensakin
tietäisivät koko porvarillisen yhteiskunnan, oikeusjärjestyksen
kukistamista, sanalla sanoen olojen luomista, joissa emme voisi
elää, ja ettemme siis voisi tehdä rauhaa millään ehdolla, vaan ennen
kaatua. Niin ollen tästä umpikujasta ei tietystikään selvitä muuten
kuin murtaumalla läpi.

*

Ylimys.

Kenraali Silfverhjelm on asunnostaan ampunut punakaartilaisia, jotka
piirittivät hänen asuntonsa. Ammuttuaan patruunansa hän ampui itsensä
viimeisellä.

Hän oli keisarikauden miehiä, ihaili ylhäisyyksiä, ruhtinaita, hovia.
Millä kunnioituksella hän osoittikaan minulle jotain keisariveristä
kenraalia kerran Kansallisteatterissa. Entinen kaartin kenraali,
sitä henkeä. Liekö osannut suomea montakaan sanaa. Luultavasti hän
tunsi todellista tyydytystä ampuessaan punaisia, saastaisia elukoita.
Hän ei kai sietänyt, että ne hänet ampuisivat. Hän tahtoi kuolla
vertaisensa käden kautta ja ampui itse itsensä. Hänen loppunsa oli
komea. Luullen, että hänestä vielä runoillaan. Hänen tekonsa jää
tarunomaiseksi. Bertel Gripenbergin aihe.

*

Manner pelkää.

Kullervo Manner on kuulemma käynyt jossain asiassa Englannin konsulin
luona. Konsuli on sanonut: "En ole koskaan nähnyt miestä, joka olisi
ollut niin kauheasti peloissaan."

*

Manner ilmiantaa.

Kerrotaan, että kun Manner y.m. yhdessä Svinhufvudin kanssa kävivät
venäläisellä laivalla, jolloin Svinhufvud vaati venäläisten
poistumista, oli Manner tehnyt sen ilmiannon, että senaatin
järjestämä järjestysvalta oli tähdätty venäläisiä vastaan. Hän
nähtävästi luuli sillä panevansa Svinhufvudin pulaan, odottaen, että
tämä kieltäisi. Svinhufvud ei kuitenkaan sitä tehnyt, vaan myönsi
avoimesti, että niin oli asianlaita: asestautuminen oli todella
tähdätty venäläisiäkin vastaan siltä varalta, että he ryhtyisivät
ryöstämään. Sen olivat sotilaat näyttäneet ymmärtävän eivätkä
olleet siitä lainkaan kauhistuneet. Mannerin ilmiannon kärki oli
nolosti katkennut. Olisin tahtonut nähdä tuon kohtauksen; se täytyy
kerran tulla kaunokirjallisesti, draamallisesti ikuistetuksi.
Siinä on historiamaalarinkin aihe. Onnellinen tuleva Suomen suuri
draamakirjailija; hänen aihevarastonsa näiltä ajoilta tulee olemaan
loppumaton.

Mannerista muuten kuulin, että hän on ollut perheensä n.s. "surun
lapsi". Hän on pappissukua. Bobrikoffin aikana hän agiteerasi
asevelvollisuuteen menemistä ja tuli heitetyksi ulos eräästä
kokouksesta. Intohimoinen, synkkä kunnian- ja vallanhimoinen luonne.

*

Valpas.

Valpas, joka muka on ollut vallankumousta vastaan, on muka sanonut:
"Kaikki kaksikymmenvuotisen työni hedelmät ovat menneet hukkaan."
Olisi pitänyt sanoa: "Tässä nyt ovat kaksikymmenvuotisen työni
hedelmät."

*

Katala asiakirja.

Tänään on "Työmiehessä" kirjoitus "Vaarallista peliä. -- Eivätkö
porvarilliset peräänny?"

Siinä polemisoidaan sitä vastaan, että suojeluskuntain perustaminen
oli tarpeen kotien pyhyyden ja rauhan suojelemiseksi venäläisiä
vastaan. Jos se olisikin ollut tarkoitus, niin se on ollut
vaarallista peliä.

"Venäläisillähän oli Suomessa suuret armeijaosastonsa. Niillä oli
kiväärit, kuularuiskut ja tykkejäkin. Linnoitukset ja sotalaivat
suojelivat rannikoita. Kuinka olisivat salaa vain kivääreillä ja
muilla keveillä aseilla varustetut tilapäiset suomalaisjoukot voineet
tositaistelussa pitää puoliaan varsinaisia keveästi ja raskaasti
varustettuja ammattiarmeijoita vastaan? Olisihan voinut sattua, että
pelkkä muutama laukaus venäläistä sotaväkeä kohti olisi ärsyttänyt
sen mitä ankarimpiin toimenpiteisiin."

"Suomen porvarilliset lehdet tekivät voitavansa ärsyttääkseen
suomalaisia venäläisiä vastaan ja tietenkin samalla näitä suomalaisia
vastaan. Jos joku Venäjän kurjissa oloissa rikolliseksi kehittynyt
sotilas teki yksityisenä jonkin rikoksen tai jos joku pukeutui
sotilaspukuun ja sen verhoamana teki rikoksia, niin leveillä mustilla
otsikoilla merkittiin ne koko venäläisen sotaväen synneiksi.
Yksityisten konnantöillä tahrittiin kymmenet ja sadat tuhannet
kunniallisetkin."

"Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta harjoittivat herraslehdet
moista osaksi sangen katalata ja yleensä vaarallista ärsytystä.
Jumalan onni, etteivät venäläiset sotilaat saaneet kaikkea sitä
tietoonsa, kun eivät ymmärtäneet suomea eikä ruotsia. Mutta
osaksi saivat he kuitenkin siitä selvän, kun heillä oli suomea ja
ruotsia taitavia tovereita ja kun heitä vastaan tehtyjä syytöksiä
selostettiin venäjänkielisissä lehdissä."

"Menettelyllään saivat porvarit vähintäänkin sen aikaan, että
venäläiset toivoivat aseet pois Suomen porvaristolta ja sille
uskollisilta joukoilta. Tottahan he halusivat pois aseet niiltä,
joiden oli ilmoitettu pitävän niitä heitä surmatakseen! Venäläisten
toimittamat kotitarkastukset ja aseiden etsinnät lienevät johtuneet
osaksi siitä syystä. Porvaristomme asestautuminen oli vienyt ensin
siihen vaaraan. Vielä suuremmaksi kävi vaara, kun porvarilliset
rupesivat asevoimalla vastustamaan noita etsintöjä ja puolustamaan
aseita, jotka oli ilmoitettu tuodun myös venäläisten päiden varaksi.
Kuten tunnettua tappoivat porvarilliset eräitä sotilaita aseiden
pitämisestä syntyneissä kahakoissa. Siten he antoivat aihetta
toimenpiteisiin, jotka olisivat voineet kehittyä perin vaarallisiksi,
kun Suomi kaikesta huolimatta oli vielä Venäjän sotatoimien
piirissä, ihan venäläisen puolustusrintaman osana. Jumalan onni
tuossa uhkapelissä, että täällä oleva venäläinen sotaväki oli
kansanvaltaisesti järjestettyä ja että sen määräävinä aineksina oli
kärsivällisiä ja pitkälti harkitsevia sosialisteja."

"Porvarillistemme aseväki on riisunut aseista tuhansia venäläisiä
sotilaita."

"Mitä se peli merkitsee? Voisiko sellaista tehdä noin vain iltikseen
esim. Saksalle? Olisiko voinut tehdä siten Venäjän keisarivallan
kenraalien johtamille joukoille?"

"Ei epäilemistä, osa porvaristoamme on asettunut Suomessa olevaan
venäläiseen sotaväkeen nähden _sotakannalle_. Se on antanut Venäjän
tasavallalle aiheen sodan julistamiseen. Se on vieläpä ikäänkuin
koettanut ärsyttää venäläisiä tekemään sen, ikäänkuin pakottamalla
pakottanut Venäjän ryhtymään suuremmin joukoin sotatoimiin Suomessa."

"Mitä sellaisesta sodasta tulisi? Venäjän tasavallalla on kyllä
sisäisiä vaikeuksia. Mutta niistä huolimatta voisi se lähettää
Suomeen niin suuren ja hyvin varustetun sotajoukon, että Suomen
porvariston aseväki tulisi perinpohjin tuhotuksi. Suuri Venäjä on
toki edelleen ja tulee olemaan pieneen Suomeen verraten monin kerroin
niin voimakas. Suomen porvaristo on epäilemättä tehnyt hullun teon,
kun on härnännyt moista mahtavata tasavaltaa sotaan, ellei sillä
porvaristolla ole muiden maiden voimia takanaan."

"Meille on vielä tänään tietämätöntä, mitä kaikkia seurauksia tuo
porvaristomme menettely on tuottava. Sanottakoon vielä kerran, että
jos porvaristomme olisi tehnyt minkä venäläisen porvarisvallan
sotaväelle tahansa niin, kuin on tehnyt Venäjän työläisvallan
sotaväelle, niin koko Suomi olisi hukassa, elleivät ulkovallat
ehkäseisi."

"Nykyiseen perin vaaralliseen ja onnettomuuksia uhkaavaan tilaan ei
kuitenkaan ole Suomen varsinainen kansa syypää. Suomen työväestö on
koettanut estää sen syntymistä."

"Venäjän nykyinen hallitusvalta käsittänee oikein Suomen sisäiset
asiat ja Suomen tasavallan aseman eikä siis tulle julistamaan
virallisesti sotaa Suomea vastaan. Mutta siitä huolimatta voi se
käyttää joukkojaan niitä suomalaisia joukkoja vastaan, jotka ovat jo
alkaneet pakollisen aseiden riistämisen venäläisiltä, siis alkanut
suorat sotatoimet venäläistä sotaväkeä vastaan. Jos Venäjä ryhtyy
tuohon toimeen tarmolla ja jos porvaristomme ei saa apua muiden
valtioiden anastajaryhmiltä, niin voi sen tila käydä tukalaksi."

"Eikö sillä olisi mahdollisuutta perääntyä? Vakuudeksi siitä,
etteivät ne enää tekisi kansaa ja tasavaltaamme vaaraan saattavia
tekoja, tulisi porvariskaartien luovuttaa myös muut sota-aseensa ja
sotimisvehkeensä. Heidän nykyiset käskijänsä -- ylinnä ehkä entiset
senaattorit, kenraalit, valtioneuvokset ja pankkiherrat -- eivät
arvatenkaan suostu siihen, mutta porvariston monien muiden ainesten
tulisi tehdä kaikkensa välttääkseen sodan leimahtamista suureksi
venäläisen sotaväen kanssa Suomen rajain sisällä. Yhdenkin venäläisen
sotilaan murhaaminen täällä voi olla vastedeskin vahingoksi Suomelle.
Sellaista murhaa voidaan näette käyttää vielä pitkien aikojen
kuluttua kiihottimena Venäjällä Suomea vastaan tämän takaisin
valloittamiseksi. Ja tätä valloitusta voi haluta jo ensimmäinen
porvarishallitus, mikä Venäjälle ehkä tulee."

Olen jäljentänyt kirjoituksen melkein kokonaisuudessaan. Se on
asiakirja, jota katalampaa tuskin minkään maan historiassa lienee
tavattavana. Se on suomalaista mieltä siihen määrin pöyristyttävä,
niin ilettävä, niin petturillinen, niin tympäisevä, että siihen on
vaikea edes polemisesti puuttua. Siihen on koottuna kaikki ilkeys,
kierous, tekopyhyys ja valheellisuus, minkä meikäläinen sosialistinen
sanomalehtimies saa aivoistaan irtaumaan. On käsittämätöntä, että
kansalaissodankaan aikana sellainen on ollut mahdollista.

Kirjoittajalle ei merkitse mitään se hirmuvalta, jota täällä sodan
aikana harjoitettiin _koko_ venäläisen sotaväen puolelta. Sehän otti,
pakkoluovutti, mitä tahtoi. Se antoi tukeaan kaikille rosvouksille ja
ryöstöille ja epäjärjestyksille, joita täällä viime kesän kuluessa
pantiin toimeen. Se vapautti vangitut, esti tutkinnot ja tuomioiden
täytäntöön panot. Mahdollisesti osa koetti ylläpitää kuria, mutta ei
voinut.

Niistä olisi pitänyt vaieta, niistä ei olisi saanut lausua
paheksumisen sanaakaan, jottei heitä ärsytettäisi.

Meidän ei olisi ollut lupa asestautua, ei keräytyä yhteen kotejamme
puolustamaan. Oli aivan luonnollista, että venäläisten piti saada
tuntea siitä suuttumusta, jos me sen tekisimme. Kirjoittajan
mielestä on perin ymmärrettävää ja oikeutettua, että venäläiset
ryhtyivät kotitarkastuksiin etsiäkseen meiltä aseita, jotka eivät
olleet hankitut rauhallisia venäläisiä vastaan, vaan niitä vastaan,
jotka toimeenpanivat ja tukivat noita ryöstöjä. Ja kai on hänestä
ymmärrettävää sekin, että kun aseita ei saatu, otettiin kaikenlaista
muuta ja pidätettiin se. Tietäähän tässä maassa jokamies, että
venäläisten ase-etsimiset eivät olleet muuta kuin tekosyitä päästä
porvarillisen omaisuuden kimppuun.

Heitä vastaan varustautumisen, hengen ja omaisuuden turvaamisen
leimaa kirjoittaja _sotakannalle_ asettumiseksi koko Venäjää
vastaan. Hän paheksuu sitä, se on hänestä isänmaallisesti
miltei rikollinen teko. Se on "ärsyttämistä", "katalaa peliä".
Kirjoittaja itse salaisesti yllyttää Venäjän "mahtavaa tasavaltaa"
kostotoimenpiteihin. Kostotoimenpiteihin -- mistä? Siitä, että me
täällä emme lopulta voineet muuta kuin itse puolustaa itseämme.
Venäjä on kyllä vielä niin voimakas, että se _meistä_ suoriutuu.
Venäjää melkein yllytetään tähän, käymään käsiksi Suomeen.

Suomeenko? Eihän Suomeen. Täällä on niitäkin, jotka eivät ole
tahtoneet asettua sotakannalle Venäjää vastaan. Porvarillinen
hallitus on sen tehnyt, mutta ei työväen tasavalta. Se ei ole antanut
aihetta sodan julistamiseen. Vaikka Venäjän kosto kohtaisikin
porvarillista Suomea, älköön se kuitenkaan kohdatko työväen Suomea.
Siis suora kehoitus käymään toisen kimppuun, mutta säästämään toista.
Kirjoitus on siis suoranainen yllytys hyökkäämään porvariston
kimppuun ja käyttämään aiheena siihen sitä, että porvaristo ryhtyi
toimiin puolustautuakseen viimeisessä tingassa aseidenkin avulla.
Sentähden, että me tahdoimme suojella koko kansan omaisuutta, estää
polttamasta ja hävittämästä sitä, mikä oli yhteistä porvarille ja
sosialisteille, tämä sosialisti luovuttaa meidät venäläiselle.

Nähtävästi eivät vallankumouksen tielle lähteneet luota siihen, että
saisivat venäläiset mukaansa auttamaan heitä heidän "aatteensa"
ja "asiansa" vuoksi. Pelkäävät ehkä, että ryssäkin ymmärtää, mikä
ero on venäläisen tsaarivallan ja virkamiesvallan kukistamisen ja
meikäläisen kansanvallan ja eduskunnan ja sen asettaman hallituksen
kukistamisen välillä; ettei se tahdo olla siinä mukana; että veljeys
siinä kohden voi pettää. On siis yllytettävä toveria mukaan häntä
muka persoonallisesti kohdanneen vääryyden ja loukkauksen vuoksi,
ja Venäjää kohdanneen solvauksen vuoksi. Ja sen kiittämättömyyden
vuoksi, jota me osoitamme heille, Suomen riippumattomuuden luojille.

Eikä kirjoittaja, jonka takana on puolueen äänenkannattaja
kokonaisuudessaan, koska artikkeli käy toimituksen nimessä ilman
nimimerkkiä, rajoitu yllyttämään maatansa kohtaan ainoastaan
nykyistä bolshevikkista Venäjää. Hän, suomalainen bolshevikki,
vihjaa jollekin tulevalle, porvarilliselle Venäjän hallitukselle:
Täällä Suomessa murhattiin silloin ja silloin venäläisiä sotamiehiä;
siinä on tarpeeksi aihetta Suomen takaisin valloittamiseksi. Hän
miltei kehoittaa venäläistä panemaan sen hampaankoloonsa. Hän
miltei luovuttaa kansansa, osan kansastaan, ei ainoastaan nykyisen
Venäjän kostolle, vaan siltä varalta, ettei se kosto vielä meitä
kohtaisi tässä sodassa, toiselle tulevalle kostolle, hänen nykyisen
vihamiehensä.

Kirjoittaja ei tietysti sano sitä aivan suoraan, mutta hän heittää
sen siemenen itämään venäläiseen mieleen, hän uhkaa sillä, hän
vaatii, ettemme olisi saaneet emmekä saisi nostaa asetta venäläistä
vastaan siinä pelossa, että meidät voidaan vetää siitä tilille.

Tilille mistä? Siitä, että kun venäläinen ase kädessä auttaa kapinaa
Suomessa, kapinan kukistaja ampuu sen venäläisen, joka häntä ampuu.

Nykyisen Venäjän ja tulevan Venäjän koston pelosta pitäisi
porvariston nyt laskea aseensa ja antaa punakaartin hallita ja
hävittää maata. Näyttää kuitenkin siltä, kuin täällä ei tuota kostoa
pelättäisi. Olen aina kauhistunut verenvuodatusta ja kauhistun
vieläkin. Mutta tämän kirjoituksen luettuani en ymmärrä, kuinka me
olisimme voineet tästä tilanteesta muuten suoriutua. Meidän täytyy
siitä suoriutua aseiden avulla. Ja jos emme voi tehdä sitä yksin, on
meidän tehtävä se kaksin -- jonkun avulla, joka tahtoo meitä auttaa.

*

Suomi Trotskin koekaniini.

Trotski sähköttää heille Brest-Litovskista:

"Me tervehdimme Suomen sankarillista työväenluokkaa, joka on
temmannut valtiovallan porvariston käsistä. Tästedes on tämä nuori
tasavalta valistuneine ja jarjestyneine köyhälistöineen oleva
esimerkiksi kelpaavana sosialistisen talouden koekenttänä. Viesti
voitostanne sytyttää sydämet kaikissa maissa ja antaa uusia voimia
taistelussa sotaa ja kapitalismia vastaan."

"Täällä Brest-Litovskissa taistellessamme keskusvaltain porvariston
imperialistisia pyyteitä vastaan me tunnemme vahvistuvamme teidän
voitonviestistänne."

"Suomen työtätekevien joukkojen sitkeys ja kestävyys on parhaana
takeena siitä, että te suoriudutte kaikista vaikeuksista ja johdatte
kansanne sosialistisen kehityksen laajalle polulle. Köyhälistön
yhteenkuuluvaisuuden uudet siteet yhdistävät nyt uuden Suomen
vapaaseen Venäjään. Teillä ja meillä on yhteiset viholliset ja
yhteiset ystävät, samat ihanteet ja sama tie. Sydämemme sykkii teidän
sydämenne kanssa yhteen. Eläköön veljellinen sosialistinen Suomi!"

*

Se elää sittenkin.

Luettuaan tämän huudahti eräs sosialisti, joka ei hyväksy tätä
aseellista vallankumousta: "Siinä nyt porvarit saivat, mitä ovat
tahtoneet, sodan ryssien kanssa." Kiivastuin ja vastasin: "Siinä nyt
sosialistit lopullisesti saivat, mitä ovat toivoneet: avun ryssiltä."

Olen ollut huomaavinani, että nekin sosialistit: jotka eivät hyväksy
aseellista vallankumousta, kuitenkaan eivät kovin kauhistu, kun sota
kerran on olemassa, mistä apu tulee, kunhan se tulee. Samahan alkaa
olla minunkin laitani. Ulkomaiden sekaantuminen meidän taisteluumme
tuntuu välistä toivottavalta, jotta taistelusta tulisi pian loppu.

Nekään, jotka eivät hyväksy sotaa, seisovat kuitenkin kukin
sotarintamansa takana. Minä toivon voittoa omilleni ja sosialistit
omilleen. Se, joka heille antaa voiton, on Venäjän aseet. Jos se on
oikein, eikä isänmaa entisessä merkityksessä merkitse mitään, vaan
että yleismaailmallinen työväen asia oikeuttaa tähänkin, silloin olen
minä väärässä ja taistelen kuolemaan tuomitun aatteen puolesta. Sen
kai tulevaisuus osoittaa. Mutta tuskin sitä minun silmäni tarvitsevat
nähdä.

Eräässä perheessä on yksi poika valkoisten rintamalla, toinen
punaisten. Kolmas on aseellisesti puolueeton. Kai nämä aatteet
taistelevat monessakin perheessä toisiaan vastaan. Mitä traagillisia
ristiriitoja tulleekaan vielä päivän valoon!

Eivät ole kadehdittavassa asemassa nekään, jotka ovat tolstoilaisen
ehdottoman rauhan ja aseettomuuden aatteen kannalla ja joiden
täytyy pysyä puolueettomina ja toimettomina. En ymmärrä, kuinka
sitä voi olla siihen nähden, mistä nyt on kysymys. Kiellän ehkä
herrani ja mestarini "rauhan erakon", olen ehkä uskoton itselleni
ja aatteelleni, mutta jos tunteen tuulen ryöppy kaataa purteni,
niin kaatakoon. Uskon, että rauhan aate elää, vaikka minä _nyt_ sen
pettäisinkin.

*

Tilintekoa.

Kun Maiju Lassila "Työmiehessä" yhä nälvii minuakin, ja näyttää
usuttelevan, tulee näinä sala- ja kostomurhain aikoina ajatelleeksi
omienkin päivieni päättymistä. Sellaisessa mielentilassa joutuu
tekemään tiliä itsensä kanssa ja kysymään, saisinko näin kärsiä
siitä, mitä kirjoitin "Armahduksesta" viime marraskuussa. Olisiko se
ja muut samanlaiset kirjoitukset selvittäneet tihutöiden tekijöille,
mikä heitä uhkasi, niin pian kuin yhteiskunta pääsisi kyllin
voimakkaaksi syyttääkseen ja tuomitakseen. Ehkä se vaikutti sodan
syttymiseen. Mutta sen täytyi tulla sanotuksi. Ja samalla tuntuu,
että jos saisin jotain mieskohtaisesti kärsiä, maksaisin, minkä ehkä
olen velkaa niille, joilla on ollut elämässä huonommin kuin minulla.
Enhän ole suoranaisesti "riistänyt", mutta kai olen toisten työn
tuloksista saanut ja pitänyt enemmän, kuin mitä olisin välttämättä
tarvinnut. Mutta voinko minä oikeastaan mitään sille, että jouduin
kuulumaan yläluokkaan ja että minusta tuli kirjailija eikä työmies,
niinkuin ehkä olisi pitänyt? Ne, joilta ehkä olen ottanut, ne ehkä
nyt tulevat ottamaan minulta väkisin sen, mikä minun mahdollisesti
nyt pitäisi antaa hyvällä. Vaikken enää voisikaan ruveta työläiseksi,
voisin ehkä supistaa menojani, tehdä, mitä en ollut tehnyt, lakata
käyttämästä hyväkseni riistettyä pääomaa, yleensä pääomaa?

Minusta näyttää kuin ytimenä kaikessa tässä olisi se, että jos
yhteiskunnallista vallankumousta aiotaan panna toimeen, on sen
panijan, jos hänellä itsellään _on_ jotain, alotettava itsestään,
heti annettava pois, mitä suinkin voi. Se on tietysti ylen
ihanteellista tolstoilaisuutta, mutta muuten mitenkään ei voida estää
syntymästä uutta itsekästä riistäjäluokkaa. Sillä voimakkaampi tai
etuoikeutetussa asemassa oleva ja siitä hyötyvä on aina riistäjä.
Nykyinen sosialismi, ainakin meikäläinen, ei näytä tarkoittavan
muuta kuin kapitaalin ja vallan siirtämistä _toisten_ käsiin, jotka
luulevat voivansa sitä paremmin käyttää. Ja hyväpä niinkin, jos sen
voivat. Mutta voivatko he? Se nyt saadaan nähdä. Ei näytä lupaavalta.
Silloin on sama, kenen taskussa kukkaro pullottaa.

*

Olenko ollut "riistäjä"? Se kysymys minua yhä askarruttelee.
Koetan lohduttaa itseäni sillä, että jos olenkin elänyt riistetyn
työmiehen hiestä ja vaivasta, ehkä minun työni on voinut ja voi
sen velan ainakin jossain määrin maksaa. Jos nykyinen ja tuleva
työmies tarvitsee muutakin iloa kuin aineellista ja työpäivänsä
päätyttyä avaa jonkun kirjani ja saa siitä herätystä ja virkistystä
ja viihdytystä, elikä hän silloin myöntää, että saattoihan tuokin
olla hyvä olemassa. Mahdollisesti hän ajattelee ja tuntee niinkin
pitkälle, että paheksii, etten saanut jatkaakin ja että oli hänelle
itselleen, hänen asialleen huono palvelus, että minut raastettiin
pois pöytäni äärestä. Kenties hän olisi puolestaan valmis antamaan
minun jatkaa elämääni samoissa aineellisissa oloissa kuin tähänkin
saakka, niine ylellisyystottumuksineni, joita ilman en enää voisi
tehdä työtäni: että saan syödä ja juoda hiukan parempaakin kuin
hän itse, polttaa hienomman tupakan ja juoda kalliimman kahvin.
Mutta jos hän, sanokaamme vain oman etunsa kannaltakin, suo minulle
tämän oikeuden, niin on hänen suotava muillekin työporvareille,
joita muuten suurin osa porvareita on. Ei voi koskaan syntyä niin
sosialisoitua, niin tasa-arvoistettua yhteiskuntaa, ettei siinä olisi
suotava näitä etuja sen henkisille työmiehille, sen taitureille.
Mutta jos niiden sallitaan elää paremmin, niin missä on sitten raja,
kuka sitten saa ja kuka ei? Tietysti täytyy parantaa puutteellisten
asemaa, mutta ei se asema koskaan voi olla kaikille sama. Systeemi
pysyy. Tämähän on päivänselvää, mutta nythän on päivänselväkin
epäselvää.

*

Vapauden, valon kotimaa.

On nöyryyttävää, tuskallista tietää, että mies, kuka tahansa,
voidaan ottaa ja viedä mihin tahansa. Eikö tässä maassa koskaan mies
saa tuntea olevansa _vapaa_ mies, saavansa nauttia alkeellisimpia
ihmisoikeuksia? Tuleeko täällä aina olemaan sotatila, sortajat,
poliisit ja santarmit kintereillä? Voidaanko yöllä murtautua sisään
ja viedä Vjatkaan, Krestyyn, vankilaan tai lähimpään katukulmaan
ammuttavaksi? Taisi olla joskus nuorena ollessani se aika, jolloin ei
ollut tunnetta orjuudesta.

*

"Otti haltuunsa".

"Työmiehessä" on tällainen uutinen:

"_Suomen Pankki avattu yleisölle_-- Kun Suomen Pankin johtokunta on
vastoin eduskunnan asettaman pankkivaltuuston päätöstä kieltäytynyt
avaamasta pankkia yleisölle, vieläpä ovat johtajat piiloutuneetkin,
joten ei heitä ole voitu tavata, niin otti Kansanvaltuuskunnan
raha-asiain osasto eilen Suomen Pankin haltuunsa ja toimitti pankissa
kassojen inventtauksen."

Toisin sanoen: koska Suomen pankin johtokunta, sittenkun eduskunta
oli estetty kokoontumasta ja Suomen laillinen hallitus ajettu
hajalle, on katsonut pitävänsä pitää pankin suljettuna, ovat
sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvat pankkivaltuusmiehet
antaneet suostumuksensa pankin holvien murtamiseen ja sen varojen
väkivaltaiseen anastamiseen, siis sisäänmurtoon ja ryöstöön.
Siitä sanotaan kovin sievästi ja elegantisti, että valtuuskunnan
raha-asiain osasto "otti pankin haltuunsa ja toimitti kassojen
inventtauksen". Nuo uutiset ovat nähtävästi itsensä E. Gyllingin
sepittämät. Näen tuon eduskunnan istunnoista tutun, itserakkaan
ivahymyn hienon herran huulilla näitä lauseita pyöritellessä. Mies
on tyylikäs omalla tavallaan. Sitä oli aikoinaan Sutkikin. Hän oli
kuuluisa suurrosvo, josta lapsuudessani kuulin kerrottavan, hieno
herra ja kansan mielikuvituksen sankari. Hän ei koskaan "varastanut".
Hän ainoastaan "tasasi rikkaiden tavaroita", otti talollisilta, antoi
torppareille -- osan. Loput hän piti itse ja joutui lopuksi linnaan.

*

"Vaikeuksia".

Nähtävästi ei ole vielä päästy pankin kaikkien varojen kimppuun.
"Työmiehessä" Helsingin Työväen Toimeenpaneva Komitea valittaa,
että "tilinmaksuja kunnan työmailla työskenteleville ei ole vielä
voitu toimittaa porvariston vehkeilyn johdosta, sillä piilottaessaan
pankin kassojen avaimet ovat he sillä aiheuttaneet suuria ja vaikeita
tehtäviä, joita ei osattu etukäteen huomioonkaan ottaa". Luultavasti
tulee vielä olemaan koko joukko "vaikeuksia", joita ei ole osattu
edeltäkäsin huomioon ottaa. Tovereita täytynee rauhoittaa vielä
moneenkin kertaan ja kehoittaa "ymmärtämään tilanteen vakavuutta".
Vallankumouksen punaisilla ruusuilla tanssijat saanevat vielä kiskoa
montakin piikkiä kantapäistään.

*

Smilgan sodanjulistus.

J. Smilga, venäläisen aluekomitean puheenjohtaja, toitottaa
vimmatusti sotatorveen. "Työmies" julkaisee hänen sodanjulistuksensa
Suomea vastaan:

"Voitokas vallankumous Helsingissä on kukistanut porvarillisen
senaatin ja antanut vallan Suomen kansan käsiin. Vallankumouksellisen
Venäjän edustajina voimme me tervehtiä pienen kivisen maan
työväenluokkaa ja toivoa sille yhä uutta menestystä taistelussa.
Pieni Suomi vallankumouksellaan _sitoo kohtalonsa yhteen_ meidän
vallankumouksemme kanssa. Sen takia, että Suomeen on sijoitettu
venäläisiä sotajoukkoja ja sen takia, että porvarillinen _valkokaarti
taistelee itse asiassa meitä vastaan_, on venäläisten sotajoukkojen
eteen noussut kärjistyneenä kysymys meidän suhteistamme
Suomeen. -- --"

"Oikeus nousta kapinaan sortajiaan vastaan on kansan korkein oikeus.
-- -- Pohjoisessa on useissa paikoin hyökätty meidän sotajoukkojamme
vastaan ja riisuttu niitä aseista. Valkokaartin laumat kokoontuvat
pohjoisessa ja valmistautuvat sotaan Helsinkiä vastaan. Mitä on
meidän tehtävä tänä vakavana hetkenä? -- --"

"Ei koskaan rehellinen venäläinen sotamies tule laskemaan aseitaan
valkokaartin edessä. Ennemmin kuolema kuin vallankumouksen
pettäminen! Säälimätön taistelu kaikkia valkeita rosvoja vastaan!
Porvariston palkkakätyrit tullaan musertamaan. Meidän sotajoukkomme,
jotka ovat voittaneet porvariston kotonaan, eivät tule sietämään
pilkkaa Suomen porvariston taholta. Säälimätön tilinteko
vallankumouksen vihollisten kanssa! _Kaikki rehelliset ainekset
meidän sotajoukoissamme taisteluun valkoista rosvojoukkoa vastaan!_"

"Väkivallasta tovereitamme kohtaan tulevat he vastaamaan
satakertaisesti. _Kaikkien meidän joukkojemme pitää olla valmiina
taisteluun: Velvollisuutemme Suomen vallankumousta kohtaan me tulemme
täyttämään loppuun saakka_."

Minun on hyvä olla. Tämä julistus olisi saatava rintaman taa.
_Jos_ siellä rohkaisua tarvitaan, ei voisi parempaa tarjota.
(Alleviivaukset ovat minun.)

*

Laki vallankumousoikeuksista.

On julaistu laki vallankumousoikeuksista. Sen § 6 on näin kuuluva:
"Vallankumousoikeus perustaa tuomionsa luotettaviksi katsomiinsa
todistuksiin ja tosiasioihin, ottaa huomioon rikoksen tehneen
luonnonlaadun sekä ne olot, joissa rikos on tapahtunut, ja muut
asiaan vaikuttavat seikat, myöskin sen, missä määrin rikos loukkaa
työtätekevän kansan etuja sekä vallankumouksen menestystä."

On siinä pantu sielutieteellinen urakka tuomariparoille. Täytyy
osata tutkia syyllinen sydämiä ja munaskuita myöten, arvostella
olot, joissa rikos on tapahtunut, ottaapa vielä huomioon "muutkin
asiaan vaikuttavat seikat". Äijäpahat, kyllä siinä koppa narisee, jos
tuomari tahtoo olla, mitä hänen 3 §:n mukaan näkyisi pitävän olla:
"rehellinen ja oikeamielinen".

Laki on puhtahin luokkalaki ja ilmaisekse peittelemättä sellaiseksi.
On otettava huomioon, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan
etuja. Rangaistus riippuu siis rikoksen tälle luokalle tuottamasta
vahingosta tai hyödystä.

Oletetaan nyt, että vallankumous voittaisi ja työväki pääsisi
laatimaan uuden rikoslakinsa. Se tietysti yleensä tulisi samaan
henkeen, siihen varmaan jäisi tämän väliaikaisen lain henki,
periaate: että laki _ei ole_ sama kaikille. Yhdenvertaisuus lain
edessä olisi poistettu. Mielivalta olisi pantu lainlaadinnan
pohjaksi. Suuremmoisinta tässä on, millä varmuudella ja
peittelemättömyydellä tämä kaikki paiskataan pöytään.

*

Mikä verraton aarreaitta muuten tämä vallankumous ihmisineen ja
aatteineen jollekin tulevalle komediakirjailijalle! Mitä ihania
Eskoja ja Teemuja ja kraatari Aapeleita! Valpas on ilmetty Mikko
Vilkastus. Kuka kuvaa kerran tuusulalaisen etusmies Kujalan?
Ollappa suuri nurmijärveläinen vielä tätä kaikkea näkemässä!
Punakaartissa on varmaan hyvin runsas aines etelähämäläistä henkeä
ja älytasoa, tämän rodun härkäpäisyyttä ja tappelupukarisuutta,
sen ahdasta intelligenssia ja naivia uskoa. "Veljekset" pääsivät
onneksi itselleen ja yhteiskunnalle Impivaaran korpeen kasvatustaan
täydentämään. Mutta ajattele, jos he yhä eläisivät, olisivatko
joutuneet Smolnaan? Mahdollisesti olisivat sinne joutuneet ainakin
Juhani ja Timo.

*

Lohduttava tieto.

Erittäin karvas purtava näyttää heille olleen se, että niin
suuri määrä pienviljelijöitä, torppareita ja lampuoteja viime
vaaleissa liittyi maalaisliittolaisiin. Tänään on "Työmiehessä"
raivoisa hyökkäys maalaisliiton edustajia vastaan eduskunnassa.
Vallankumouksen syntyminen julistetaan heidän syykseen. Heidän syynsä
on, että pienviljelijäin, torpparien ja lampuotien poikia on saatu
"valheellisuudella astumaan lahtarien joukkoon, murha-ase kädessään
puoltamaan verellään mustasotnialaisuutta sekä omien riistäjiensä,
suurtilallisten etuja, vuodattamaan osatoveriensa, työläisten sekä
omaa vertansa." Tässä purkauksessa on uutta ja mielenkiintoista
ainoastaan se, että valkoisessa armeijassa siis todella myönnetään
ja kai myös siis tiedetään olevan muitakin kuin porvareita ja
manttaalipomoja. Se on lohduttava tieto.

*

Rivejä täydennetään.

Torpparien pojat ovat korvattavat, rivit ovat jollain toisella
tavalla täydennettävät. Tänään on "Työmiehen" alikerrassa kirjoitus,
jossa huudahdetaan: "Auki tyrmäin ovet! Syyttömät vapauteen! Kahleet
pois myös prostitutsionilaitoksen naisorjilta!"

*

_Ille faciet_. Suomen P.-Kaartin yleisesikunta antaa tänään
julistuksen kaikille kaartin jäsenille, jossa "vallankumouslippumme
puhtaana pysyttämistä varten, kaikesta porvariston inhottavasta
provokatsionista huolimatta", kehoitetaan "luomaan ankara
toverikuri keskuuteemme". "Me tulemme näyttämään porvaristolle ja
sen lahtarikaarteille, että tämän maan järjestynyt työväki kykenee
luomaan tässä maassa järjestyksen sekä pelastamaan valtiolaivamme
siitä anarkian tilasta, johon kukistamamme hallitus lahtareineen oli
maamme johtanut. Vapaustaistelumme menestyminen vaatii, että tässä
maassa mitä pikemmin saadaan järjestettyä säännölliset olot. Sen
voi tehdä ainoastaan meidän Punainen kaartimme ja sen mukana koko
sosiaalidemokraattinen työväki."

En alleviivaa mitään. En pane huuto- enkä kysymysmerkkejä. Jätän
sen tulevaisuuden tehtäväksi. Se kyllä tulee panemaan ne oikealle
paikalleen.

*

Vankeja surmattu.

Heti tämän mahtipontisen julistuksen jälkeen myönnetään
"Työmiehessä", että punakaartin eräät jäsenet ovat surmanneet
eräitä vankejaan. Missä? Sitä ei sanota. Surmattu on -- jossain
-- "sen jälkeen kuin lahtarit olivat ensin aseista riisumiaan
punakaartilaisia surmanneet." Tietysti.

*

"Lakkoileville virkamiehille kielletään maksamasta palkkoja"
("Työmies"). Olisi hauska tietää, onko kukaan mennyt palkkojaan
perimäänkään.

*

"Työmies" tietää, että lahtarit viime yönä "entiseen tapaansa" ovat
harjoittaneet sala-ampumista keskikaupungilla talojen ikkunoista
punakaartilaisia vartiomiehiä kohden. "Miten paljon he näillä
salahyökkäyksillään ovat saaneet aikaan vahinkoa, ei ole täyttä
varmuutta." -- On siitä sen verran varmuutta, että tähän päivään asti
ei Helsingissä ole ammuttu ainoatakaan lahtarilaukausta.

*

Ei sääliä, ei oikeudentuntoa.

Enin sääli on minulla niitä miehiä, jotka saivat ottaa vastaan ja
persoonallisesti, maan paossa, karkoitettuina ja vankiloissa kestää
Bobrikoffin ja Seynin ajan iskut. Nyt heidän luonaan taas pidetään
kotitarkastuksia, heitä vangitaan, heidän henkeäänkin uhataan, jota
sentään ei silloin uhattu. Mahdollisesti heidät vielä ammutaankin.
Mitä he miettinevätkään. Ovat jo useat vanhoja, harmaapäitä. Luulisi
vallankaappaajissa olevan edes sen verran ritarillisuutta, että
jättävät nämä sotavanhukset rauhaan. Heikäläisillä demokraateilla ei
koskaan ole ollut sääliä, ei oikeudentuntoa, heidän persoonallinen
vihamies on jokainen, joka ei omaksu sen viimeistä päätöstä, ei
hyväksy sen viimeistä tekoa ja päähänpistoa.

*

Emmekö olleetkaan samaa kansaa -- vielä?

Kulkeutui siis meillekin maailmansodan ukkospilvi, jonka ei luullut
jaksavan päästä Euroopan mantereelta tänne merien ulkoriutoille. Se
purkautui meidän omasta sähköstämme. Tuli sisäinen sota, veljessota,
kauhein laji kaikista sotalajeista.

Kauheinta on, että yllätän itseni joskus olemasta tuntematta mitään
veljen-tunnetta veljeä, kansalaisen tunnetta kansalaista kohtaan.
Eikö veri siis olekaan vettä sakeampaa?

Tapaan välistä itseni tekemällä tekemästä, itseeni pakottamalla
pakottamasta sitä tunnetta. Jos tapaisin kaatuneen ryssän
lumihangella, säälisin ehkä häntä enemmän, vierasta, joka
houkuteltiin, innostutettiin, palkattiin hänelle vieraaseen ja
kuulumattomaan. Mitä hänellä oli täällä tekemistä? Kaatui suotta
syyttä, palkkasoturi. Ei ainakaan surmannut veljeään. Mutta
suomalainen lähti veritöihin tieten tahtoen, oman etunsa vuoksi,
tappamaan veljeään, anastamaan naapurin maata. Hän _tiesi_ tapaavansa
veljensä ja siitä huolimatta hän lähti. Asiansa, etunsahan hänellä
kyllä oli, enemmän tai vähemmän oikeutettu ja pyhä omasta mielestään,
mutta ei se minusta vähimmässäkään määrässä vähennä hänen syytään,
lievennä hänen syyllisyyttään.

Tai ehkä hän oikeastaan ei olekaan syypää veljensä vereen. Porvarihan
_ei ole_ hänen veljensä. Venäläinen toveri on. Punasosialistilla
ei ole kansaa eikä heimoa. Hänellä on vain toveruus, asia- ja
aatetoveruus. Sota ei ole kansalaissotaa hänen puoleltaan. Eikä sen
siis tarvitse olla sitä minunkaan puoleltani.

Olen kauhistunut heimosotia karjalaisten ja hämäläisten välillä,
feodaliaikain taisteluita, uskonsotia, joita samakansaiset ovat
käyneet toisiaan vastaan. He katsoivat toisiaan toisilla silmillä
kuin me. Onhan usein ollut yhtä suuria eturiitaisuuksia kuin nyt. Ne
ovat yhteiset edut, jotka yhdistävät ja pitävät koossa kansan. Vasta
sitten tulee taas suomenkansasta yksi ja yhtenäinen, kun köyhälistö
huomaa, että sille sen omasta porvaristosta on suurempi hyöty ja apu
aatteensa ja asiansa hyväksi kuin Venäjän veljistä. Se ei nähtävästi
olisi sitä ymmärtänyt, ennenkuin se pakotettiin sitä ymmärtämään.

Vai olisiko niin, että tämä heidän taistelunsa, joskin epäonnistuva,
olisi taistelua sen tulevaisuuden aatteen puolesta, että yhteisiä
kansallisia etuja ei ole eikä siis kansallisuusrajoja tarvita? Onko
kansallisuuksien maailma hajoamassa? Taistelemmeko me ehkä jonkun
vanhan ja kuolemaan tuomitun puolesta, jonka köyhälistö käsittää
vaistomaisesti jo nyt, mutta joka meille ennakkoluuloinemme on
vieras? Mutta kuitenkin me taistelemme ja meidän _pitää_.

Jos kansallistunto todella oli niin pieni, että tällainen aate- ja
aseveljeys vanhan viholliskansan kanssa oli mahdollinen, mutta
jos elävä kansallistunto meille oli välttämätön elinehto Venäjään
sulautumista vastaan, niin silloin oli hyvä, että tämä taistelu
kansallistuntomme vahvistamiseksi tuli voitollisesti käydyksi. Hyvä
silloinkin, vaikka joutuisimme tappiollekin. Jos tästä on seurauksena
uusi venäläinen sortokausi, niin selvittää se silloin _kaikille_
suomalaisille, että kansallisuusrajat täytyy olla selvät ja että
itsenäinen Suomi ei voi pysyä olemassa muuten kuin näiden rajain
sisässä.

*

Smilgan sodanjulistus -- peloitusko?

Saa muuten nähdä, tulevatko venäläiset todella tehokkaammin
sekaantumaan sotaan. Ehkä Smilgan sodanjulistus on vain peloitus,
jolla mahdollisesti vain tahdotaan saada porvaristo ryhtymään
rauhanneuvotteluihin. Ja jos he lähtevätkin rintamalle, tuskinpa he
tulevat tällä rintamalla pysymään lujemmin kuin omillaankaan. Jos
heillä ei ollut sotaintoa siellä, mistä se tulisi täällä? Vaikka
porvarit täällä voittaisivatkin, eihän meidän puoleltamme mikään
vaara uhkaa Venäjän vallankumousta eikähän sitä siis täällä tarvitse
puolustaa. Ja välittävätkö he edes omasta vallankumouksestaan?

*

Sotkuinen vyyhti.

Mutta auttakootpa ryssät tai olkoot auttamatta täkäläisiä ystäviään,
eivät ne ainakaan täältä lähde enempi kuin russakat, niin kauan kuin
on vähänkin liisteriä, suuruksen makua, meidän seinäpapereissamme.
Eivät ainakaan, niin kauan kuin heidän vallankumouksensa siellä
jatkuu. Ja tuskinpa sittenkään. Joku tuleva hallitus siellä voi
käyttää niitä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa täällä. Näyttää hyvin
hämärältä, pääsemmekö niistä koskaan irti, ellemme voi pakottaa heitä
siihen asevoimin, ominemme tai muiden avulla. Sekin uusi hallitus
voi turvautua sosialisteihin, lupaamalla heille apuaan meikäläistä
porvaristoa vastaan, vaikka olisi kukistanut sosialismin omassa
maassaan. Mikseivät meidänkin sosialistit nykyisellä johdollaan
ottaisi etujaan yhdeltä niinkuin toiseltakin! "Köyhälistön
etu" on heidän ainoa johtotähtensä -- jos nyt saa käyttää niin
kaunista sanaa. He myövät itsensä enin tarjoavalle. Olihan siihen
oireita jo Bobrikoffinkin aikana. Venäläisystävyys on imetetty
meidän sosialistiemme veriin, se on tunkeutunut heidän sieluunsa.
Tarvitaan tavaton puristus, ennenkuin se siitä lähtee. Eivät sitä
käden käänteessä saa siitä pois heidän omat johtajansakaan, vaikka
tahtoisivatkin. Osa Suomen kansasta tulee kauan sairastamaan tautia,
jota siihen on tartutettu. On punottu kaikenlaisia siteitä, joita ei
saa niinkään helposti katkeamaan. Ei nähtävästi muulla kuin miekalla.
Vyyhti on niin sotkuinen, ettei siitä millään kerimisellä saa selvää.

*

Uskon.

Tämä vallankumous, _vallan_ joutuminen toiselta toiselle, tämä pelkkä
väkivalta ei ole mitään muuta kuin sotaa, ryöstö- ja anastussotaa,
aito imperialistista valloitussotaa. Se polkee heikomman oikeudet ja
välittää vähät ihmisten ja toisten kansanluokkain oikeudesta, kunhan
yksi luokka vain saa sen, mitä se tahtoo ja vaatii. Sen tunnussanana
on "Me vaadimme, me vaadimme" ja meidän _täytyy_ saada kaikki,
mitä vaadimme. Ammoin muka hyväksytyt oikeudelliset ja siveelliset
ihanteet ja periaatteet semmoisinaan eivät merkitse mitään, eivät
tarvitse tulla huomioon otetuiksi. Niinkö pitäneekin olla, ovatko nuo
ihanteet ja periaatteet yleensä olleetkin vain kirkkokorua, joilla
kautta aikojen on huumattu mieliä? Kun kansan etu vaatii, kansan
tahto määrää, niistä luovutaan nyt, niinkuin aina ennen on luovuttu.
Minä tiedän, että niin on. Minä en ole vielä missään maailmassa,
en historiassa, en elämässä, oikeastaan nähnyt mitään muuta. En
kuitenkaan halua enkä osaa olla tarpeeksi filosoofi, skeptikko siihen
tyytyäkseni. Minulla on kuin hullulla siksi ideani, että sittenkin,
sittenkin! Uskon, uskon itsepintaisesti, järjettömästi, kaikista
todistuksista, kokemuksista huolimatta. Kiellän, ja kuitenkin se
liikkuu. Uskon, vaikkei mikään maailmassa siihen oikeuta. Uskon,
koska olen niin kasvatettu, koska en voi ilman sitä harhaani elää.
Koska maailmassa en voi uskoa, menen luostariin, poistun erämaahani,
nousen vuorelleni yläpuolelle pilvien, niinkuin rauhanerakkoni
elämään haaveineni, että joskus ehkä on ollut oikeuden ja totuuden
arkaadinen aika, ja että se tulee joskus. Runoilen, koristelen,
kuvittelen. Teen, niinkuin uskovaiset kautta aikain ovat tehneet
luodessaan itselleen taivaan, omistaessaan Isän, jonka valtakunnassa
elävät iankaikkisuudessa niitä toteuttaen, joita ei voitu täällä maan
päällä toteuttaa. Tästä tarpeesta se on syntynyt se olotila siellä
jossain yläpuolella pilvien. Se näkyy pitävän olla meillä jokaisella
se usko; tulee jokaisella ajankohta, jolloin hän ei jaksa elää sillä,
että hän on maasta tullut ja pitää maaksi jälleen tuleman. Omituista,
että se uusi taivas ja uusi maa avautuu minulle tässä yhteydessä,
tässä muodossa, tällä elämäni ehkä suurimman pettymyksen hetkellä,
tämän Suomen sisällisen sodan, tämän mielettömyyden, tämän rikoksen
yhteydessä.

Luon sen taivaan omalla tavallani, luon sen jo tässä maailmassa.
Vaikka kävisi kuinka hullusti tahansa, vaikka kaikki romahtaisi ja
tämä olotila jäisi pysyväksi tai tulisi joku samantapainen, niin
minä elämäni loppukaudeksi uhallakin ummistan sille silmäni, tieten
tahtoen, nukutan itseni näkemään, että se, mitä näen, ei ole sitä,
mitä näen, vaan aivan toista. Uskon omia valeitani, huumaan itseni
mieliunelmillani. Olkoon olematta oikeuden ja totuuden aika, kunhan
se minulla on. Uskottelen sitä muillekin, hurmaan heidät siihen, että
kuva elää, että olematon on. Ja _jos_ se sittenkin on, jos sittenkin
tulee se aika, tuhatvuotinen valtakunta? Sillä kuinkas janoinen
näkisi keitaat kangastavan erämaassa, ellei niitä jossain olisi
aavikkojen takana. Niitä _on_, hän pyrkii niihin. Minun kamelini
kaatuu, toisten kestää ja vie _heidät_ perille. Välipä tuolla, vaikka
minun luuni valkenisivatkin!



Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta.


Kumpiko parempi?

Tulen välistä kysyneeksi itseltäni, kumpiko olisi ollut parempi ja
pikemmin perille viepä uuteen olotilaan: sekö, että alettiin tämä
sota, vaiko että olisi annettu punaisten koettaa hallita jonkun
aikaa ryssiensä avulla. Se olisi tietysti vienyt täydelliseen
vararikkoon, mutta siihen vie sotakin. Mutta nyt nähtävästi saadaan
kaksinkertainen konkurssi. Jos sotaa kestää ja valtuuskunta saa
hallita, saadaan kokemus vastaisen varalta molemmista ja kipu
kärsityksi ja opetus otetuksi molemmista yhdellä haavaa. Ja kai sotaa
kestääkin niin kauan, että punaiset saavat näyttää mihin -- eivät
kykene.

*

Miten oikean sosialistin pitäisi.

Oli erään nuoren miehen kanssa keskustelua sosialismista ja
kapitalismista. Mihin oikean, ihanteellisimman, jokaisen itsensä
toteuttaman sosialismin pitäisi oikeita sosialisteja velvoittaa?
Ottamaan itselleen vain sen verran, mitä tarvitsee välttämättömäksi
elatukseksensa. Jos työni sattuisi tuottamaan enemmän, olisi minun
luovutettava ylijäämä yhteiskunnalle. En siis saisi "säästää"
tehdäkseni pojastani esim. professorin. Jos yhteiskunta tarvitsee
professorin ja poika tuntee kutsumusta sille alalle, ei hän saa
valmistua siihen minun varoillani, vaan täytyy hänen hakea ne varat
yhteiskunnalta. Mutta on hyvin mahdollista, että yhteiskunta ei
luovutakaan varojaan hänelle, vaan jollekin muulle "hakijalle",
jonka se katsoo ansiokkaammaksi. Poikani saa siis tarttua kuokkaan
ja mennä tehtaaseen ja varain puutteessa antautua sille "alalle".
Vaikka yhteiskunta vielä ei olekaan tällä tavalla järjestetty, niin
on ihanteellisen sosialistin itseensä nähden meneteltävä, niinkuin
olisi. Jättäköön hän siis lukunsa ja harjoittakoon niitä ainoastaan
siinä määrin, kuin hän voi tehdä sitä työpalkallaan lomahetkinään.
Sosialisoikoon, reformeeratkoon hän yhteiskunnan omalta kohdaltaan.
Ellei hän sitä voi tehdä, älköön myös olko sosialisti, ei ainakaan
sellainen sosialisti, joka tahtoo sosialisoida työn ja sen tulokset.
Minä kun en ole sellainen sosialisti, vaan katson kapitaalin
kokoamisen ja käyttämisen oikeutetuksi, siis puolustan kapitalistista
yhteiskuntajärjestystä ja taistelen sen puolesta. Puolustan sitä
sitä enemmän, kun tämä meikäläinen sosialismi ei näy tahtovankaan
kapitalismin kukistamista semmoisenaan, ainoastaan sen siirtämistä
toisiin käsiin. On siis aatteellisesti yhteiskunnan kannalta
yhdentekevä, kenellä se on, jääkö se entiselle omistajalleen vai
siirtyykö jollekin uudelle. Saipa tuon lihapalan nyt yksi koira tai
toinen. No niin, metsäkoira, hyötykoira, voi olla yhteiskunnalle
hyödyllisempi kuin villakoira, korukoira, mutta on sekin välistä
vaikea ratkaista. Villakoirakin voi tehdä herralleen yhtä suuria
palveluksia, pelastamalla esim. hänen lapsensa hukkumasta t.m.s.

*

En koskaan.

Bobrikoffin aikana ja Seynin aikana ja maailmansodan aikana oli mitä
ankarin sensuuri. Silloin voi kuitenkin jotakin kirjoittaa ja saada
sitä julkisuuteen. Nyt ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Mitään
kaunokirjallista en muuten voisikaan kirjoittaa. Ajatukset ovat
muualla. En voisi kirjoittaa muusta kuin näistä päivän tapahtumista.
Kun pääsisi edes rintaman taa. Siellä ehkä tarvittaisiin
kynämiehiäkin. Voisi varmaankin selvittää sikäläisille, mistä on
kysymys, ja innostuttaa heitä.

Jos tämä vallankumous voittaa ja jää pysyväksi, en voi siihen
mukautua, en koskaan millään tavalla antautua sen palvelukseen.
Minusta tulee "emigrantti", minä karkoitan itse itseni tästä maasta.
Ehkä resignoin, mutta minä olen aina oleva vastalausekannalla sitä
vastaan. Ei mikään maailmassa oikeuta tällaiseen väkivaltaan.
Ainoastaan siinä tapauksessa alistun, jos se osoitettaisiin olleen
välttämätön heille itsepuolustuksena. Mutta sitä ei voida koskaan
osoittaa, sillä porvarit _eivät hyökänneet_. Ja vaikka olisivat sen
tehneetkin, jää sittenkin olemaan, että vallankaappaus tapahtui
vieraiden aseiden ja vieraiden miesten avulla. On ehkä paljonkin
niitä, jotka kernaasti kutsuisivat saksalaiset tänne, mutta
ainoastaan venäläisiä vastaan, heidän vuoksensa. Eivät ne koskaan
olisi kutsuneet heitä tänne tukemaan esim. jonkun mieleisensä
hallitusmuodon aikaansaamista ja estääkseen sosialistien vapautta
vaalitaistelussa.

*

Lyökööt päänsä seinään.

Eräässä tuttavassani oli hänessäkin kytenyt halu "tehdä" jotain
rauhan aikaansaamiseksi. Ihmiset tarvitsevat touhuta jotain
hermojensa rauhoittamiseksi. Hän oli aikonut mennä "puhumaan"
Sirolalle. Minä sanoin: ei kannata, ei se mitään auta, vaikka
pääsisitkin hänen puheilleen. Niiden täytyy antaa lyödä päänsä
seinään. -- Tulen muuten yhä enemmän siihen, että mikään muu opetus
tässä maailmassa ei näy tehoavan. Ihminen ei usko todeksi mitään,
ennenkuin huomaa että se on painanut kuhmun hänen otsaansa. Kun hän
saa hierottavakseen sen "neropatin", alkaa älykin hänessä herätä.

*

"Kansalliskaarti!"

Tulee tieto, että se ja se on nähnyt Italian konsulin pöydällä
sähkösanoman, jossa Saksa muka vaatii ultimatumina venäläisten
poistumista. Siitä remahtaa riemu. Jos niin olisi, olisi kaikki
ratkaistu.

Vaan olisikohan sittenkään?

Venäläisen sotaväen virallinen täältä kutsuminen ei kai oikeastaan
merkitsisi mitään ilman kontrollia, sillä venäläiset voivat taistella
siviilipuvussa, niinkuin kuuluvat jo tekevänkin, ja heitä tulee yhä
lisää. Venäjältä tulee väkeä ja aseita niin paljon, kuin punaiset
haluavat ja voivat maksaa. Ja onhan niillä nyt rahaa ja voivat tehdä
uuttakin.

Ja luultavasti muuten punakaartin omatkin joukot kasvavat, kun saavat
hyvän palkan ja eläkkeet perheilleen, niinkuin luvataan.

Meillä on siis olemassa palkkasoturijoukko, kansalliskaarti. Ehkä
siitä tulee "tasavallan" tulevan armeijan kantajoukko, kun ryssä on
kerran karkoitettava maasta tai joku uusi hyökkäys torjuttava!? Sen
ovat sosialistit nyt saaneet aikaan. Ne miehet, jotka vastustavat
asevelvollisuutta, ovat itse panneet sen pystyyn, tehneet sen
välttämättömäksi. Ne muuten jo varustautuivat tähän juuri samaan
aikaan, kun pitivät pitkiä puheita eduskunnassa sekä tästä että
muusta, voittaakseen aikaa. On nyt selvä, että ne periaatteessa
eivät ole militarismia vastaan; militarismi on hyvä ja tarpeellinen,
kun se palvelee heidän tarkoituksiaan. Jos pettymyksiä ja
epäjohdonmukaisuuksia yleensä enää voisi päivitellä, niin olisi
tässä siihen taas uusi tilaisuus. Eläköön väkivalta! -- kun siitä on
minulle hyötyä. Alas väkivalta! -- kun se on minulle vahingoksi.

*

Voitto?

Uutiset Mannerheimin voitoista ovat nähtävästi olleet noita n.s.
"hyödyllisiä valheita", koska hän vasta on ollut Lylyssä ja
"Työmiehen" mukaan saanut siellä selkäänsä. "Työmiehen" tiedot eivät
tietysti merkitse mitään. Alan kuitenkin suhtautua yhä epäilevämmin
valkoisten pikaiseen etenemiseen. Tulevatko talonpojat kestämään
talvisotaretkeä? Onko heillä muonaa ja aseita. Pysyykö irtain väki
puolueetonna? Eikö se anna sosialistien vallan täällä etelässä,
itsessään pääkaupungissa ja Tampereella y.m. huumata itseään?

Taistelun täytyy kuitenkin pahimmassakin tapauksessa päättyä
porvarillisten voittoon. Vaikka Vilppulan rintama murtuisikin,
kestäisi vielä kauan vallata muu Suomi. Ja kun se olisi vallattu,
mitä sitten? Sulut ja saboteeraus jatkuisi, ei mitään saataisi
käyntiin. Heidän täytyy luovuttaa takaisin valtaamansa laiva, koska
eivät kykene sitä itse hoitamaan. Se hajoaa heidän käsiinsä. Ja sodan
jatkuessa se tapahtuu. Eivät he terrorillaan, poikkeuslaeillaan ja
työväen mielivallallaan saa mitään pysymään, vaan uupuvat siihen.
Ja nälkä! -- jota harvoin nyt enää muistaakaan, vaikka se voi tulla
milloin hyvänsä. Parin viikon päästä sen sanotaan olevan täällä -- ja
silloin?

*

Itsenäisyysjuhlat.

Muistuivat mieleeni itsenäisyysjuhlat -- varsinkin
Kansallisteatterissa vietetty. Minulla oli silloin jo tunne siitä,
että se oli ennenaikaista. Siellähän senaatti ja eduskunta oikein
valokuvattiin, koko se komeus ja ulkomaiden edustajat. Siitä pitäisi
kirjoittaa kirpeä satiiri. Samoin yliopiston juhla, jossa en ollut.
Niissä todella nuolaistiin, ennenkuin tipahti. Minua värisytti,
kun kuulin, miten sosialistit olivat vastanneet kutsuun: "Meidän
paikkamme on venäläisten toverien luona." Se pilasi koko tunnelmani.
Ja sitten se pikku riita, kuka on antanut meille vapauden, kuka ehti
"tunnustaa" meidät ensiksi, Saksa vai Ranska. Runoista ja puheista
päättäen olisi melkein voinut luulla, että ne oikeastaan olivat
meidän "jääkärit", jotka voittivat Venäjän -- tosin yhdessä Saksan
kanssa. Hyvän työn tietysti tekivät, mutta on meissä aina jotain,
joka muistuttaa kukon kiekumista rikkaläjällä, sammakkoa, joka
pullistelekse, kunnes puhkeaa.

*

Svinhufvud.

Svinhufvud on kadonnut teille tietymättömille, ei kukaan tiedä,
missä hän on ja elää. Tänään hän on tullut näkyviin "Työmiehen"
palstoilla. Siinä on kirjoitus hänestä ja hänen senaatistaan. Se on
pitkä syntiluettelo. Kansalaissodan puhkeaminen oli hänen ja hänen
mustan senaattinsa syy. Sosialistit ovat siinä suhteessa puhtaita
kuin pulmuset lumella.

"Työmiehenkin" täytyy sentään myöntää, että Svinhufvudissa on ollut
_jotain_ hyvää sosialistinkin silmillä katsottuna. Ennen muinoin. Hän
kuului aikoinaan siihen eduskuntakomiteaan, jonka oli tehtävä uusi
valtiopäiväjärjestys. Sitä valmistettaessa hän oli kansanvaltaisella
kannalla. Siitä hän saikin jonkin verran luottamusta
kansanvaltaisissa piireissä ja asetettiin hänet sosialidemokraatisen
eduskuntaryhmän avulla Suomen eduskunnan ensimmäiseksi puhemieheksi.
Mutta siihenpä loppuvatkin miehen ansiot. Sen jälkeen hän on ollut
pelkkien porvarillisien asettama puhemies.

Kirjoituksesta kuultaa selvästi läpi, miksi sosialistit eivät sen
jälkeen enää ole hänestä välittäneet. Hän käytti heidän mielestään
"kansan sylissä lepäävää eduskuntaa" liika "jyrkästi ja tomerasti"
venäläistä sortopolitiikkaa vastaan. Se näet saattoi eduskunnan
olemassaolon vaaraan, mutta "mitäpä siitä, sen hävittämisestäkään
ei olisi tullut vahinkoa porvariston kaikille eduille." Sosialistit
eivät siis olisi suoneet Svinhufvudin esiintyvän niin "jyrkästi
ja tomerasti" kuin teki; jo silloin he siis, luopuen häntä
kannattamasta, "itääntyivät", pyrkien säilyttämään hyviä välejä --
tsaarivallan kanssa.

Sitten Svinhufvud joutui Siperiaan. Se ei näytä erikoisemmin
järkyttäneen kirjoittajan mieltä. Hän joutui sinne "_porvarillisen_
oikeusjärjestyksen puolustuksen takia." "Hänen puolueensa koetti
tehdä hänestä oikeata kansallissankaria, kun sillä ei muutakaan
sopivaa ollut. Hänen Siperiassa olostaan levitettiin sydämiä häneen
kiinnittäviä kertomuksia. Hänen sieltä palattuaan pidettiin hänelle
juhlia, joissa juotiin maljoja ja puhuttiin hänen kunniakseen, ehkäpä
kanniskeltiin miestä kämmeilläkin. Se kaikki oli osaksi puoluepeliä.
Tehtiin yksi ylenmäärin loistavaksi, jotta hänen puolueensakin
näyttäisi kansan silmissä viehättävältä. Jopa kultailtiin yhden
maineella koko porvaristo."

Sitten Svinhufvud petti "Suomen oikeuden". Miten? Hyväksymällä
Venäjän "_porvarillisen_ ministerihallituksen käyttämään Suomen
ylintä valtaa virkoihin nimitettäissä, ja suostui itsekin sen
hallituksen nimittämänä prokuraattoriksi."

Mutta sen hallituksen nimittämänähän itse Tokoikin suostui
vastaanottamaan senaatin varapuheenjohtajan paikan? _Hän_ ei siis
silloin pettänyt Suomen oikeutta, vaikka Svinhufvud petti? Ei silloin
eikä luultavasti milloinkaan?

+

Kun "Työmies" takavarikoidaan.

Vasta juuri takavarikoitiin Suomen pankki vallankaappauksen
hyväksi. Nyt on tullut yksityisen omaisuuden vuoro. Sanomalehtien
kirjapainot on takavarikoitu ja niitä aiotaan siis ruveta käyttämään
vallankumouksen tarpeihin. Kuluu aikaa vähäisen, kumous kukistuu
ja vastavallankumous tekee samalla tavalla. On tullut "Työmiehen"
kirjapainon vuoro. Olisihan maailma nurin narin, jos "Työmiehen"
painokoneet todella pantaisiin syytämään oikeutta, totuutta,
laillisuutta ja suomalaisuutta ja itsenäisyyttä.

*

Melkein yhtä väkivaltaisilla toimenpiteillä uhkaa kansanvaltuuskunta
muitakin työnantajia säätämällä, että jos työntekijä
vallankumousaikana on joutunut tai joutuu työttömäksi työnsulun takia
tai muusta sellaisesta syystä joka ei työntekijästä riipu, saakoon
hän täyden palkan työnantajalta. Se on: vaikka tehdas palaisi, koneet
särkyisivät, raaka-aine loppuisi, työnjohtajat murhattaisiin -- maksa
vain palkka työmiehille.

*

Kaartin vala.

Nyt on Punainen Kaarti juhlallisesti julistettu Suomen tasavallan
armeijaksi, kansanvaltaa ja vallankumouksen saavutuksia suojaavaksi
joukoksi. Sillä on "julkisen sotajoukon oikeudet ja velvollisuudet."
Kaartilainen on oikeutettu saamaan valtiolta omansa ja perheensä
toimeentulon. Heti tästä tiedon saatuaan on kaartin joukko-osastojen
pidettävä juhlakokouksia, joissa vannovat -- ei, eivät vanno valaa,
vaan "antavat juhlallisen vakuutuksen". Tämä vakuutus päättyy
näin: "Tämä vakuutuksemme on vapaa ja tulemme sen täyttämään
vallankumouksellisen tietoisuutemme ja oikeudentuntomme mukaan."
Kun vakuutus on annettu, pitää huudettaman: "Eläköön köyhälistön
kansainvälinen vallankumous!"

Uraa! kuulen varmasti saapuvilla olevien tavarithsien huutavan.

Kuinka moni heistä tiennee, mikä on "vallankumouksellinen
tietoisuus"? Siinä on heille varmaan jotain mystillistä,
selittämätöntä, jotain korkeamman olennon hämyä jota ilman
sosialisti-ateistikaan ei tule toimeen.

Tämä on kaikessa kaameudessaan samalla lapsellisen liikuttavaa touhua.

*

Kuolemanrangaistus poistetaan.

Kuolemanrangaistus on poistettu helmik. 2 p:nä 1918 annetulla lailla.
Siinä on kaksi pykälää. 1 § kuuluu: "Kuolemanrangaistukseen ei saa
tästä lähtien tuomita." Mutta eihän meillä tähänkään saakka ole
ketään tuomittu kuolemaan. Ainoastaan keisarin hengen ottamisesta
ja _valtiopetoksesta_ olisi _voitu_ tuomita, jos olisi ollut
tuomittavia. Tulleeko tästä lähtien olemaan ketään semmoisia?
Pelätäänkö, että se vaara kerran vielä ketä uhkaa? Ketä?

*

Tämä laki kuolemanrangaistuksen poistamisesta on kai myöskin
syntynyt sitäkin varten, ettei tehdyt ja tehtävät murhat joutuisi
johdon syyksi. "Merkkejä siitä, että tämä taistelu voi käydä myöskin
julmaksi, on havaittavissa nyt jo", sanotaan lain perusteluissa.
"Julmuudella ei mitään voiteta" j.n.e. Eräässä tämän päivän
"Työmiehen" kirjoituksessa tuomitaan siinäkin väkivaltaa ja terroria,
jotka "eivät sovi meille". Vaikka valkokaartit ovat tehneet raakoja
tekoja, ampuneet sairaanhoitajattaria j.n.e. ja vaikka ehkä sinä,
punakaartilainen, olisit ajatellut antaa samalla mitalla, niin --
"pois kosto ja korpilaki!" "Olkootpa porvarikaartilaisten raakuudet
minkälaisia tahansa, niin sittenkin _meidän_ täytyy säilyttää
malttimme ja arvostelukykymme selkeinä."

Onhan hyvä, että varottavat. Mutta joka kerta kun minä tällaisen
varotuksen luen, kuulen minä laukauksen jossain ja näen selkään
ammutun porvarin makaavan veressään, jota Manner ja te muut turhaan
koetatte pestä käsistänne. Terrorista ette puhuisi, ellei sitä olisi.

*

Mitalin toinen puoli.

Tahdon olla puolueeton, antaa heille sananvuoroa, valaista heidän
sieluntilaansa. Heitä täytyy koettaa ymmärtää, tunkea heidän
vaikuttimiinsa. Liitän tähän tämänpäiväisestä "Työmiehestä"
kirjoituksen "Internationale". Se on sekin agitatsionikirjoitus,
mutta ei tavallista lajia. Se on vilpitön purkaus, yksi monien
samantapaisten joukosta.

    _Internationale._

    "Työnorjat sorron yöstä nouskaa,
    maan ääriin kuuluu kutsumus.
    Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
    tää on viime ponnistus.
    Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
    Orjajoukko taistohon!
    Alas lyökää koko vanha maailma
    ja valta teidän silloin on.
    Tää on viimeinen taisto,
    rintamaamme yhtykää,
    niin huomispäivänä kansat
    on veljet keskenään."

"Näin olemme laulaneet, ja laulamme edelleenkin. Muistan, kun vuotta
kymmenisen taaksepäin tuota laulua opettelimme, kuinka olimme
siihen innostuneet ja kuinka se meitä innostutti. Kuitenkaan en ole
milloinkaan tuntenut sitä tenhoa, sitä elävöittävää vaikutusta, joka
nyt on säteillyt läpi koko olemukseni näinä suurina vallankumouksen
päivinä tuosta meille kaikille työläisille tutusta ja rakkaasta
'Internationalesta' lähteneeksi. Nyt olen sen tuntenut. Olen
sairas, ruumiini on raihnainen, mutta kuitenkin tuon laulun tenho
minut lumoaa. Sisimmässäni laulan tuota laulua, laulan aamulla
ylösnoustessani, laulan päivällä kaduilla hiljaa hiipiessäni, laulan
illalla maata mennessäni. Se antaa minulle voimaa, se antaa minulle
elämää. --"

"Kun kuulin nuo kaikkivaltiaat sanat: '_Työväki on julistanut
vallankumouksen!_' Meilläkö? Suomessako? Onko se totta! Joko
vihdoinkin. --? Astun kadulle. -- Miestä, nuorta ja vanhaa, astuu
järjestyneissä riveissä, ase olalla, käsi känsäinen lujasti
puristettuna pyssyn peräsimeen. Otsa kirkas, silmä vakaa, ilme, eli
oikeammin koko raatajan olemus puhuu, voitto tai kuolema, kaikessa
tapauksessa _vapautta_. Vapautta joko elämässä tai kuolemassa. Ei,
vaan elämässä, elämässä se on saatava, ja se saadaan -- ja saadaan
sittenkin; vaikka meidän askeleemme kulkisi kuolon rantaan, niin
kuitenkin poikamme jo astuu _vapauteen_!"

"Tämä tietoisuus heitä elähdyttää, sen näkee. He ovat tietoisia,
minkä vuoksi ovat lähteneet taisteluun. Ovat lähteneet taisteluun
oikean asian puolesta. Luen heidän avoimista, rehellisistä
katseistaan, että he tulevat taistelemaan niin kauan, kunnes
'nälkäinen on saanut leipää ja sorrettu oikeutta". Kuin
vuorenjättiläinen liikkuu joukot eteenpäin, ja minä kuulen, "miten
ryskyin murtuu pakkovalta'. En kaipaa muuta todistusta, sillä nyt
näen, että

    "Ei muuta johtajaa, ei luojaa
    kuin kansa kaikkivaltias.
    Se yhteisonnen säätää, suojaa,
    se on turva tarmokas.
    Eestä leivän, hengen, kunniamme,
    yössä sorron, turmion,
    kukin painakaamme palkeitamme,
    kun käymme työhön, taistohon!"

"Näen, että vihdoinkin päättyy tuo vuossatainen sorron yö, yö, joka
on ollut niin kaamean pitkä, jonka kärsimykset ja kurjuudet ovat
olleet niin monet ja niin suuret, että millään ei niitä mitata taida,
niistä voi vain puhua nuo orjain haamut, -- haamut yössä sorron. --"

"Vaivun mietteisiini, ajatukseni liitävät ajassa taaksepäin, vuosia
monia, jopa ajastaikoja satoja. Sieltä astuu eteeni sankareita, noita
työn uljaita sankareita. Tuolla näen joukon pienoisen painautuvan
salon synkkää seinää vastaan. Jo kohouupi kirves, tuo rauhan tappara,
kaatuupi ikihonka, toinen ja kolmas. Kannot ja kivet kohoovat,
peltotilkku toisensa viereen valmistuu. Elämää luonnonpovesta
aherretaan esiin. -- Tuolla kolkko korvenlaita, kontioiden koti,
hallojen tyyssija, vaan niiden asuinsijat suistetaan, raatajakansan
kaikkensa uhratessa. Vielä näen kuitenkin näillä elämänuran
avaajilla sunnuntairauhan, mutta vain hetkisen vielä. Sillä jopa
alkaa asettua asumaan vierasta valtaa raatajakansan keskuuteen.
Siellä ja täällä alkaa kohota aatelislinnoja, salonlapsen otsaan
painetaan _orjanmerkki_, hän ei enää omista itseään, ei omaisiaan,
hän on kaikkineen siirtynyt kartanon karskin herran omaisuudeksi,
pääomaksi, jota kartanon vouti saa mielivaltaisesti vallita. --
Koskiemme kuohut kahlitaan kultia luomaan, teollisuus alkaa astua
esiin, kauppa kohoaa, pääoman omistajat alkavat valtaansa laajentaa.
Omistusoikeuden sotatorvi alkaa soittamaan surman säveltään. Alkaa
ankara lainsäädäntöjen aika astua esiin. Omistavat luokat alkavat
laatimaan lakeja omistamattomien luokkien orjuuttamiseksi. Laki
määrää velvollisuuksia, ja taas velvollisuuksia alemmille. Oikeuden
puoli jää yksistään ylemmille. -- Kauan tuota kaikkea saimme kestää,
ennenkuin vihdoin aika avasi silmämme näkemään, että

    "Lait pettää, hallitukset sortuu,
    verot köyhälistön verta juo,
    ja köyhän ihmisoikeuskin
    ompi tyhjä lause tuo,
    Pois jo kansat holhouksen alta!
    Veljeyden sääntö on:
    Kellä velvotusta, siltä valtaa
    ja oikeutta olkohon!"

"Keinottelu, tuo maailman herra, nousi valtaistuimelleen, alkoi
järjestää uutta yhteiskuntaa, nimittäen sen porvarilliseksi
yhteiskunnaksi. Tämän uuden yhteiskunnan korkeimmaksi tekijäksi
määrättiin _rahapääoma_. Että raha sai rauhassa kylvää tuhoaan,
pantiin sitä suojaamaan yhdeltä puolen mitä kauheimmat murhakoneet,
joita ihmisnero saattoi luoda, ja toiselta puolen kirkko, kapitaalin
kaikkiuden suojelijaksi asetettiin, sen lisäksi kirkon tehtäväksi
määrättiin noiden laajojen orjajoukkojen paimentaminen. Uskollisena
kuin koira on se tehtävissään toiminut, siitä vain luupaloja
palkakseen saanut. Orjajoukko lisääntyy, karitsain luku kasvaa. Työn
ääressä uurastetaan päivin ja öin, hikihelmet otsalta vuotaa. Orjaa
ei kukaan sääli, ken ei kestä -- kaatukoon, ken ei elä, kuolkoon,
sama olkoon sääntö, jos se on vanhus, nainen tai lapsi. Varallisuus
kasvaa, runsauden sarvi yli reunojensa vuotaa, vaan kaiken tuon
hyvyyden harvainvalta hallitsee ja hyväkseen käyttää. Jos tuskan
sieluasi ahdistaissa, nälän henkeäsi uhatessa, hetkeksi herpaannuit
työsi ääressä ja miettimään käyt elämän nurjuutta ja sen sinulle
tarjoamaa kurjuutta, silloin sinulle selitettiin: 'älä pysähdy, oi
ihminen, tämä on jumalallinen järjestelmä, sen on kaikkivaltias
päällesi pannut. Älä nouse esivaltaa vastaan, sillä esivaltaa ei ole
muuta kuin jumalalta'. --

"Herään mietelmistäni ja samalla teen kysymyksen: kuka kurjat
havautti, mikä voima, minut, sinut ja meidät kaikki täällä orjuuden
yön helmassa valveille saatti? Silloin aika vastaa: minä olen sen
tehnyt. Minä näin sinut, ja omaistesi sortuvan, näin kalleimpasi
kaatuvan, ja miten te, maan parhaat, yhä suurempaan kurjuuden kuiluun
syöksyitte. Nyt vihdoin järkesi siteistä päästä, orjankahleesi katko,
ja sinä olet näkevä, miten

    "On kurjan kurjat kunniassaan
    raharuhtinaat nuo röyhkeät.
    Ei koskaan tee ne itse työtä,
    vaan ne työtä ryöstävät.
    Varat kansanhankkimat on menneet
    kaikki konnain kukkaroon.
    Pois kansa velkansa jo vaatii;
    nyt ryöstösaalis tuotakoon!"

"Vaan sinä huomasitkin, että olet yksin voimaton kaikkea tuota
kaatamaan, mitä vuossadat on ympärillesi esteitä rakentanut.
Silloin sinä, kuolemaa pelkäämättä kohosit ylemmäksi kaikkea muuta
ja huusit, huusit kaikille ilmansuunnille: 'Kaikkien maitten
köyhälistö liittykää yhteen.' Se oli uuden maailman, se oli tuon
uuden Internationalen maailman sotahuuto. Tuhannet sen heti tunsivat,
miljoonat sen luokse kiirehtivät ja omakseen omistivat. Taisto on
alkanut, taisto tulinen, ja tämä taisto se voiton meille saattaa.
Siksi me laulamme:

    "Työmiehet, kyntäjät ja kaikki,
    työkansa, joukko nälkäinen!
    Maa meidän on ja olla täytyy,
    vaan ei laiskain lurjusten.
    Nälkä meill' on aina vieraanamme,
    vaan kuin korpit haaskoiltaan
    me kerran kaikki karkotamme,
    niin päivä pääsee paistamaan.
    Tää on viimeinen taisto.
    Rintamaamme yhtykää,
    niin huomispäivänä kansat
    on veljet keskenään."

Ne, jotka näin uskovat, näin näkevät, näin kirkuvat, ne ovat
vaikeimmat voittaa ja rauhoittaa, sittenkuin kapina on voitettu.
Heidän tähtensä täytyy tulevaisuus tässä maassa järjestää niin, että
he saavat leipää ja saavat oikeutta, jos heillä sitä ei ole. Kaikilla
heillä ei ole, ei läheskään.

Ja päättykööt tähän toivomukseen tämän päivän ja yön muistiinpanot.



Maanantaina 4 p:nä helmikuuta.


Ajan kuva.

Erään ylitirehtöörin rouva oli meillä. Nyt ei siinä perheessä
ole kotona muita kuin kaksi tyttöä. Mies on piilossa, yksi poika
on jossain valkoisten rintamalla, toinen poika tarttui kiinni
Tampereella koettaessaan päästä rintaman taa. Pieni tyttö asuu
toisessa paikassa, ollakseen poissa, kun punakaartilaiset yhä pitävät
kotitarkastuksia, kysyvät tirehtööriä, soittavat ja vaativat viraston
avaimia j.n.e. Kotona ovat vain vanhemmat tytöt. Perhe on siis
täydellisesti hajaantunut ja milloin tahansa voi kuulua mitä tahansa.
Semmoista on sadoissa perheissä tätä nykyä.

*

Kerrotaan, että Porvoo nyt olisi punaisten vallassa.

*

Luultavasti tulee täällä yhä verisemmäksi, kuta lähemmä sota saapuu.

*

Välit kiristyy.

Kun lakko oli julistettu loppuneeksi, tulivat työmiehet työhön
erääseen kirjapainoon, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Konttori
oli työskennellyt tähän saakka. Nyt _se_ teki lakon. Vastattiin,
ettei töitä aloteta, ennenkuin sanomalehtikirjapainotkin avataan.
Taistelu kiristyy älyllisen ja ruumiillisen työntekijäin välillä.
Ensi kerran ne nyt puhkeaa sillä alalla oikein kovaan koetukseen. Sen
täytyi siihen mennä. Muuten ei kiristys alhaalta päin olisi koskaan
lakannut.

*

Opitaanko?

Kuinka monen kunnon miehen, yhteiskunnan ja kansan parhaimman, elämä
onkaan nyt hänen palvelijattarensa varassa! Ilmianto -- ja mies on
vangittu ja ammuttu.

Joillekin, ehkä monellekin, tämä terrori tietysti on terveellinen
sikäli, että se avaa sellaisten silmät, jotka ehkä todella ovat
sortaneet, kohdelleet armottomasti ja huonosti palvelijattaria, heitä
solvanneet heidän mielipiteistään. Mutta kuinka kauaksi se ne avaa?
Paatumus varmaan seuraa heti, kun paino on poissa. On niitä, jotka
eivät opi mitään koskaan.

*

Kun saisi olla mukana.

Entisessä kenraalikuvernöörin talossa, Smolnassa, on ollut
tanssiaiset. Siellä olisi pitänyt olla mukana. Antaisin mitä hyvänsä,
jos voisin olla siellä ja muualla näkymätönnä mukana, kuvatakseni ja
valokuvatakseni. Siitä tulisi hiukan toisenlainen päiväkirja kuin
tämä, jota raaputtelen kopissani, eristettynä kaikesta.

*

Tuleva sananvapaus.

Oletettuna, että punaiset voittavat ja että heidän valtansa ainakin
joksikin aikaa jää pysymään, kuinka silloin käy porvarillisten
sanomalehtien? Oppositsio niissä tulee tietysti olemaan hirvittävä.
Paljastukset murhista, kostonhuuto, jokapäiväinen arvostelu -- kuinka
he voisivat sen sallia vallassa olijoina? Voidakseen edes jossain
määrin suojella itseään, täytyy heidän panna toimeen ennakkosenssuuri
tai muunlainen jatkuva vaino sananvapautta vastaan. Kuinka
tulevat valkoiset tekemään, jos _he_ voittavat? Lakkauttavatko he
sosialistiset lehdet ainakin ajaksi?

*

Vallankumoukselliset tuomioistuimet voisivat olla ainakin joksikin
hyödyksi, jos voisivat ehkäistä yksityisten kostotoimenpiteitä. Mutta
onko varma, ettei niistäkin tule terrorin välikappaleita? Millaisia
tuomioita ne langettaisivat Svinhufvudista y.m.?

*

"Kullervo den förste" -- "Oskar den store" -- ovat päivän
sveesivitsejä.

*

Tuleva hallitusmuoto.

Parlamenttarismi, kansanvalta, on meillä nyt kukistettu, ja kuka
tietää kuinka pitkäksi aikaa. Sitä on yleensä paljon moitittu
eikähän ole sanottu, että se millään tavoin on maailman paras
hallitusmuoto. Onko se nykyisessä muodossaan meilläkin jo elänyt
lyhyen päiväperhosaikansa? Ei sen ikä ollut pitkä eikä sen lento
kaunis. Ehtiikö se ennen kuolemaansa laskea paremman ajan munan?
Jäädäänkö meillä harvainvaltaan, jossa nyt ollaan, ei tähän, vaan
porvarilliseen? Omaksuuko porvaristo periaatteen, jonka köyhälistö
nyt on omaksunut? Miksei sekin omien etujensa ja kansan onnen nimessä
ja puolesta voisi ryhtyä aseiden, palkkasoturien, avulla hallitsemaan
jonkun Porvariston Pääneuvoston ja sen asettaman Valtuuskunnan
avulla? Tästä kehittyy varmaan direktorio ja diktatuuri -- kuninkuus
jonkunlainen. Tämä kansa ei nähtävästi vielä pysty itse hallitsemaan
itseään. Lujaa valtaa yleensä eikä ainoastaan lujaa järjestysvaltaa
tässä maassa tarvitaan. Isäntä, tomera isäntä, tässä talossa pitää
olla.

Sosialistit riistivät vallan kansalta. Jos he voittavat, eivät he
sitä luovuta sille pitkään aikaan, kansalle kokonaisuudessaan. Onko
porvarien sitten pakko sitä luovuttaa, kun sen saavat? Siitä tulee
sitten se jupakka.

"Maailma on kiperä ja kapera"... -- ja typerä.

*

Lapsellinen luulo.

Suurlakko julistetaan päättyneeksi, mutta vallankumoustaistelu
jatkuu. Julistuksessa m.m. sanotaan: "Ja sitä taistelua se
(köyhälistö) myös loppuun asti jatkaa. Ja kun Helsingin työväestöstä
nyt palaa työhön se osa, jota ei vallankumoukselliseen työhön
eturinnassa tällä hetkellä tarvita, vaan joka paremmin voi palvella
työväen vallan lujittamista työskentelemällä tehtaissa, työpajoissa
ja muissa töissä, niin palaa tämä joukko työhönsä, mielessään luja
vakaumus siitä, että sekin tarvittaessa astuu taistelun ensimmäiseen
rintamaan, vaikka tulisimman ottelun tuoksinaan."

Työmies ja kapitalisti ovat nyt sodassa keskenään. Työmies on
valmis millä hetkellä tahansa tarttumaan aseeseen ja jättämään
työmaansa mennäkseen rintamalle taistelemaan kapitalistin sotaväkeä
vastaan. Toistaiseksi häntä nyt ei kuitenkaan tarvita rintamalla.
Sitä odottaessaan hän menee kapitalistin luo ja vaatii, että tämä
elättäisi ja ylläpitäisi häntä, vihollistaan, vihollisen reserviväkeä.

Työmies on tavattoman lapsellinen, jos luulee, että
kapitalisti-työnantaja noin vain avaa tehtaansa ja ottaa työmiehensä
takaisin sellaisilla ehdoilla. Täytyy olla meikäläinen työmies
voidakseen edes kuvitellakaan sellaista mahdolliseksi. Seurauksena
tulee olemaan, että työpaikat jäävät seisomaan, että työttömäin luku
kasvaa hirvittävästi ja että vallankumoushallitus saa pitää heistä
kaikista huolen työttöminä tai lähettää heidät tuota pikaa rintamalle.

*

Henkinen jääkautemme.

Tänä päivänä julaistu Suomen Kansanvaltuuskunnan Valistusasiain
osaston (O. W. Kuusisen, Jaakko ja Hilja Pärssisen) julistus "Koulun
vapautuksesta" on siksi mielenkiintoinen, että siitä täytyy tehdä
ote. Siinä sanotaan:

"Vuossatainen on ollut maassamme henkinen jääkausi. Opetuslaitokset
ja kansanvalistustyö ovat kituneet taantumusmielisten hallitusten
vallanalaisuudessa pääsemättä sisäisesti kasvamaan ja kukoistamaan."

"Näin on ajan pyörä rynnännyt ohitse jättäen taakseen koulun, jonka
työskentelijät masentunein mielin näkevät, miten sopeutumaton heidän
työnsä on uutta aikaa palvelemaan."

"Mutta eteenpäin rientävää elämää on mahdoton ikuisesti pidättää.
Koululaitoksenkin kovan jääkuoren alta pursuvat uuden toivon ja uskon
väkevät viirat. Vanhojen valheitten sarja vieroittaa rehellisiä ja
valistuneita hengen viljelyksen uurastajia. Ja yhä suurempi on niiden
joukko, jotka pyrkivät kohti väsymättömän tutkimuksen paljastamia
totuuksia. He tuntevat syvästi, että koko koululaitoksemme on
perinpohjin uudistettava. -- -- Vallankumouksen edistysvoima saattaa
vuosisataisen jään liikkeelle, ja kohta tulvehtivat kaikkialla
maassamme keväiset virrat."

"On tullut päivä, jolloin opista miltei osattomaksi jäänyt
työväenluokka astuu toteuttamaan sivistyksensä oikeutusta.
Samalla se laskee perustuksen vapaalle, kansanvaltaiselle ja
yleiselle kansalaiskoululle, johon köyhimmänkin lapsen pääsy
tehdään mahdolliseksi ja jonka opettajisto vapautetaan virkavallan
puristuksesta, samalla kun koulun opetus lakkaa olemasta yläluokan
itsekkäitä tarkoituksia palveleva. Uudessa koulussa lakkaa uskonnon
nimessä harjoitettu Mooseksen aikuisten käsitysten ja harhaluulojen,
opettaminen ehdottomina totuuksina. Sensijaan sisällytetään koulun
ohjelmaan yhteiskuntatieteeseen perustuva siveysoppi. Suuri
koulun uudistus ei voi kunnolla käydä päinsä ilman opettajain
innostunutta myötävaikutusta ja koulun laajaa itsehallintoa. Tästä
ei sosialidemokratien keskuudessa voi olla eri mieltä. Ryhtykööt
sen vuoksi valistuneet opettajat itse alotteeseen näissä asioissa,
ja olkoot varmat siitä että tästä lähtien valtiovalta Suomessa
lämpimästi kannattaa koulun vapautusta ja jalon kasvatuksen
ihanteita. Opettajat alkakoot omasta alotteestaan soveltaa vapaampaa
käsitystä opetuksessaan, tietoisina siitä, että hengen vapauden
suuntaan tulee tästä lähtien viitoitettavaksi koululainsäädäntö ja
uusittavaksi koulujen ohjelmat ja useat oppikirjat. Lasten vanhempia
puolestaan kehottamme antamaan koulujen työlle tukea."

On, jumala paratkoon, koulun alalla kokeiltu loppumattomiin. Nytkö
sitä laajennettaisiin vielä niin, että jokaisella yksityisellä
opettajalla olisi oma kasvatusopillinen teoriansa ja metoodinsa, oma
pedagogiikkansa? Opettaja näkyisi saavan ruveta opettamaan melkein
mitä hyvänsä hänen päähänsä pälkähtää. Voisihan jonkun neropatin
päähän pistää kääntää kirjainten järjestys nurin, muuttaa aakkoset
öökkösiksi.

Kyllähän se kai on ollut koko kamala maanvaiva meillä tuo
"vuosisatainen henkinen jääkausi". Sen ehkä tuhoisin jakso alkoi
Agricolasta ja hänen Aapisestaan, josta Suomen kansa oppi lukemaan.
Sitten se oppi tämän jääkauden aikana kirjoittamaankin, kun sai
kansakoulut ja muut. Sen jääkauden kukkia ne ovat sosialismi
ja työväenliike ja niiden lehdet ja Hilja Liinamaa-Pärssisen
runotkin, ja viimeinen kukka on kai tämä samaisen runottaren
koulureformimanifestikin. Hedelmistäkö se puu tuttaneen?

Mitä niihin Mooseksen aikuisiin käsityksiin ja harhaluuloihin tulee,
joita on opetettu ehdottomina totuuksina, niin eihän todella taida
oikein sopeutua tämänpäiväiseen vallankumoukselliseen siveysoppiin
sellaiset vanhat käskyt kuin "elä tapa, elä tee huorin, elä varasta,
elä sano väärää todistusta lähimäisestäsi, elä himoitse lähimäisesi
vaimoa eläkä hänen tavaraansa" -- ja mitä kaikkia ne ovat, joita on
neuvottu noudattamaan -- lukuunottamatta ehkä säädöstä lepopäivästä,
jonka, ainakin sen, tämä vallankumous näkyy pyhittäneen. Ainakin
pyhitti se sen vielä eilen.

*

"_Mitä tapahtuu Saksassa?_ -- Klo 3-4 välillä i.p. lauvantaina saapui
Turkuun Turun-Ahvenanmaan linnoituspiirin sotilaskomitea, joka
ilmoitti, että suoraan Pietarista on saapunut kipinälennättimellä
ilmoitus, että Saksan keisari Wilhelm on syösty valtaistuimelta.

"Tiedonannon todenperäisyyttä ei ole vielä voitu Helsingistä käsin
tarkistaa." (Tiedonantolehti )

Mutta kyllä kai se sentään on varma!?

*

Luvattomasti poistuneet.

Työasiain valtuutettu Lumivuokko ja Liikenneasiain valtuutettu
Konst. Lindqvist kuuluttavat, että Tie- ja Vesirakennusten
Ylihallituksen virkamiehet ja osa valtionrautateiden virkamiehiä
"ovat Kansanvaltuuskunnalle ilmoittamatta poistuneet tehtävistään".
Jolleivät he viimeistään siihen ja siihen mennessä tule "selvittämään
asioitaan, menetellään heidän kanssaan olosuhteiden vaatimusten
mukaan", "ryhdytään heidän suhteensa kaikkiin toimenpiteihin, johon
(!) katsotaan tilanteen ja asioiden aihetta antavan."

Saa nähdä, noudattavatko päätirehtöri B. Vuolle ja ylitirehtöri K.
Snellman kutsua.

*

Myrkytettyjä jauhoja.

"Työmies" kertoo, että lahtarit Hämeenkylässä eilen aamulla ovat
räjäyttäneet erään Palinin torpan. Tämän, räjäytetyn torpan
paikalta on löydetty 2 säkkiä jauhoja, joiden "_luullaan_ olevan
myrkytettyjä". Yksi hullu taitaa paljon kysyä, mutta kysyisin
kuitenkin: Mitä ihmeen jauhoja ne olivat, jotka jäävät paikalleen,
vaikka torppa lentää ilmaan?

*

Palvelijattarien rintama.

Tahdon merkitä muistiin senkin, mitä "Työmiehessä" silloin tällöin
saattaa olla tottakin, ainakin siteiksi. Eräässä tosin hyvinkin
agitatooris-tarkoituksisessa kirjoituksessa "Palvelijattarien
kärsimykset" sanotaan:

"Usealta taholta on viime päivinä tullut valituksia,
miten hävyttömästi 'herrasväki' kohtelee palvelijoitaan.
Perhepalvelijattarien asema on aina ollut orjallista ja kaikkien
tuittupäisten rouvain oikkujen alaista, mutta nyt se on muuttunut
vallan kauheaksi. Isäntäväki syytää suustaan mitä solvauksia
tahansa palvelijoitaan kohtaan. Ennen toki riitti se, kun rouvat ja
emäntäpiiat haukkuivat, mutta nyt on näitten lisäksi tullut vanhat ja
nuoret herrat sekä neidit."

Luulen, että monet porvarirouvamme ovat ymmärtämättömyydessään
kasvattaneet niitä punaisia tyttöjä, joiden ilmiannon pelossa
heidän miehensä ja poikansa nyt piilevät perheissä, joissa ei ole
palvelijoita tai joissa ne paremman kohtelun vuoksi ovat "valkoisia"
tai ainakin "punavalkoisia". Pelkään, ettei tule kuuroille korville
kaikumaan kirjoituksen lopussa oleva yllytyshuuto: "Palvelijattaret,
seisokaa rohkeina rintamassa!"

*

Eräässä toisessa kirjoituksessa "Torpparivapautuksen oikeutus" on
tämmöinen kohta: "Hän (torppari) muokkasi, hänelle (maaruhtinaalle)
pellot, hän kokosi viljan aittaan, hän raatoi yöt päivät hovin
pellolla, vaikka halla turmeli oman niukan sadon. Se ei hovin herraa
liikuttanut. Hän laittoi hoviin öisin reet, rattaat, astiat y.m. Hän
puhdisti hovin pellavat. Hänen vaimonsa ja lapsensa kehräsi hovin
langat, kutoi kankaat, kokosi tuhkat, poimi marjat, pesi pyykit,
puhdisti huoneet, saaden itse ilottoman luolansa pimennossa niukkaa
leipää järsiä. Elon ilo katosi torppariorjain vaimojen ja lasten
katseista, kuolon kalpeus ne kelmennytti. Ennenaikaiseen hautaan ne
sortuivat. Ja uusi sukupolvi jatkoi raadantaa herkeämättä, vailla
toiveen kipinääkään paremmasta."

Semmoista ja sentapaista taustaa vastaan, joka ei ole liioiteltu, on
helppo saada ylistetyksi valtuuskunnan torpparilakia ja kiihoittaa
miehiä rintamalla sen voimassapysymistä puolustamaan.

*

Länsimainen sivistys ja "Työmies".

Tässä samassa kirjoituksessa on muuten kuvaus, näyte siitä, miten
sosialistihistorioitsija käsittää länsimaisen sivistyksen maahan
tuonnin ja sen siunauksen:

"Karusta korvesta raivasi suomalainen maanmies itselleen
peltotilkkunsa. Naapuri raivasi viereisestä alueesta, sitten
toinen, kolmas j.n.e. Niin syntyi kylä ja vihdoin pitäjä. Yhdessä
taisteltiin hallaa ja muita vaikeuksia vastaan. Kun talollisen poika
tai tytär kasvoi isoksi, jotta isän koti kävi ahtaaksi, menivät
nuoret loitommalle takamaalle. Siellä taas talous kohosi, kansakunta
lisääntyi. Lait ja järjestyksen ylläpitämiseksi laati säännöt kansa
itse maakuntakokouksessaan. Oli olemassa kansanvaltainen vapaus.
Yhdessä iloittiin, yhdessä kärsittiin.

"Tuli sitten vieras miekkamies, julisti, että te pakanat ette tunne
jumalaa. Me tuomme teille sen ja teemme tunnetuksi. Raatajakansa
tuumii: 'Meillä on itsellä jumalat, me emme teidän jumalianne
tarvitse!' Vieras kohotti säilänsä uhkaavana: 'Teidän on pakko
uskoa meidän kolmijumalaamme, jos henkenne on teille kallis',
ja osottaakseen totta tarkoittavansa, iski 'pyhä miekka' joukon
viattomia ihmisiä kuoliaaksi. Kun asema kävi näin uhkaavaksi, tuumi
yksi ja toinen: 'Jos tuota nyt sanoisi uskovansa heidän jumalaansa,
pääsisi heistä rauhaan.' Ja niin Kupittaan lähteen verensekainen vesi
tuli 'merkiksi', jolla suomalaisia rauhallisia raatajia otettiin
'taivaallisen itsevaltiaan alamaisiksi'. Nyt luulivat raatajat
rauhaan päässeensä, ja saavansa konnuillansa leipää tuottaa, ja
leipää syödä. Mutta valloittajalle _ei se ollut_ pääasia, vaan
pääasia oli kansan orjuuteen alistaminen. Valloittaja selitti: 'Maa
kuuluu minulle. Sinä saat nuo kauniit raivaamasi vainiot jättää
niille, kelle minä määrään.' Ja talonpojan hämmästykseksi tuli suuri
aatelisherra ja sanoi, että maa on 'kuninkaan lahjakirjalla' hänelle
annettu. Hänellä on 'laki' puolellaan. Hänellä on tähän maahan
'saavutettu oikeus.' Ellet hyvällä alistu, niin -- -- --.' ja taas
miekkaa heilutettiin talonpojan pään päällä.

"Talonpoika kummasteli. Olihan sen vieraan jumaluusopissa, että
lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne. Kuinka tämä
on ymmärrettävää!

"Mutta kiiltopukuinen herra pyssymiesjoukon seuraamana pani hänet
'ymmärtämään', mitä merkitsee 'laki' ja saavutettu oikeus. Se
merkitsee, että hänen on jätettävä esi-isänsä koti ja kontu, ja
mentävä tuonne laitarämeikköön ja sieltä raivattava itselleen uusi
vainio. Herra rakennutti linnansa hänen entisille asuinsijoilleen.

"Karvasteli se talonpojan mieltä ja sai osan heistä vastarintaan
saavutettujen työnoikeuksiensa puolesta. Mutta saavutettujen
rosvo-oikeuksien omistaja pani pyssymiehet opettamaan entiselle
vapaalle talonpojalle, 'ettei esivalta miekkaa hukkaan kanna.' Veriin
hukkui vapaus, Ja suomalaisesta talonpojasta tuli -- torppariorja."

Omituinen sekoitus Lalli-romantiikkaa ja torpparitodellisuutta.



Tiistaina 5 p:nä helmikuuta.


Kuka maksaa kulut?

Kaiken sen, minkä tämä sota tulee maksamaan, saa Suomi itse maksaa.
Se ei tule mistään saamaan sotakorvausta. Voittaja saa suorittaa
voitetunkin sotakustannukset. Mistä ne rahat lopulta otettanee?
Suomen rikkauksista, metsistämme, sillä muuta rahanarvoistahan meillä
ei juuri ole. Onhan tosin vielä myöskin maa, pellot, niityt, s.o.
maanviljelys, se, mikä siitä saadaan irti. Ja sitten työ, etupäässä
työ. Työväki saa työllään vähitellen osaltaan ja suurelta osaltaan
maksella, mitä se on hävittänyt. Ilman työtä eivät luonnonrikkaudet
ole minkään arvoiset. Varsinkin tuottava työ siis saa ponnistaa
kaiken voitavansa. Se se lopulta saa maksaa kaiken.

Tarvitaan ennen kaikkea elintarpeita. Ne otetaan niiltä,
maanomistajilta ja maatyömiehiltä, jotka voivat niitä hankkia. Kaikki
sodat saa lopulta maanmies maksaa ja niin käy nytkin. Hänen laskuunsa
tätä taistelua käydään. Mutta samalla muidenkin työläisten. Kuluttava
työmies saa maksaa leivästä sille, joka sitä hankkii. Se leipä tulee
sitä kalliimmaksi, kuta vähemmän maamies sitä saa tuotetuksi. Kuta
suurempi hävitys on ollut, kuta enemmän on mellastettu, tuhottu,
poltettu, sitä vaikeampi on saada leipää. Ja kun teollisuus on
joutunut lamaannuksiin, täytyy sen palveluksessa olevain tyytyä
vähään ja ponnistella enemmän senkin velkoja maksaakseen. Ei siinä
enää riitä 8-tuntiset työpäivät. Kaikki menee entiselleen, pahempaan
päin. Hävitetty talo ei voi enempää, kuin mitä se voi.

*

Meidän tiemme.

"Teillä pitää aina olla se perustuslaki peränne alla. Ette uskalla
lähteä millekään matkalle istumatta ensin sen päälle, niinkuin
ryssä istuu ennen matkalle lähtöään tuolille huoneen perällä ja
vasta sitten lähtee liikkeelle." Muistelen jonkun sosialistin näin
sanoneen. "Niin juuri -- sanon -- se on meidän oikeudentuntomme,
omatuntomme, josta lähdemme ja jonka me aina otamme mukaamme.
Perustuslakitie on kyllä hiukan mutkallisempi, mutta parempi virsta
väärään kuin vaaksa vaaraan."

*

Metsä arvoton.

On muuten omituista, kuinka vähän merkitystä nyt oikeastaan on
sillä pääomalla, jonka kimppuun he käyvät ja tahtovat vallata.
Suomen suurimmalla kansallisomaisuudella metsällä esim. ei ole tällä
hetkellä mitään arvoa, sillä ei sitä voi syödä eikä myödä. Sen
ainoa ruoka-arvo olisi tätä nykyä petun ja -- marjain. Gutzeitin,
Kymiyhtiön, Ahlströmin liikkeiden kiinteimistöt ja irtaimistot ovat
siinä arvossa, mikä heillä on niistä saatua viljaa makasiineissaan
-- ja se ei ole paljon -- ja mitä saadaan kalaa järvistä ja jäniksiä
ja lintuja metsistä. Vaikka ne kuinkakin takavarikoitaisiin ja
yhteiskunnallistutettaisiin, muuta niistä ei saataisi irti kansalle.

*

Rauhan tarjousko?

Tänään kerrottiin, että Mannerheimin väki olisi lähtenyt liikehtimään
Mikkelistä Kouvolaa kohti. Eräs vallankumouksellisia lähellä oleva
venäläinen siviiliherra oli käynyt erään henkilön luona tarjoamassa
-- omasta puolestaan tietysti, mutta välillisesti Tokoin lähettämänä
-- rauhaa. Eduskunta voisi muka kokoontua. Sai vastauksen, että
valtiopäivät eivät tietysti voisi kokoontua, koska kansanvaltuuskunta
ei voisi mitenkään taata sitä, että ne saisivat rauhassa toimia ja
ettei edusmiehiä ammuttaisi tai vangittaisi, jos joku päätös ei olisi
punakaartille mieleen. "Eduskunta voisi kokoontua jossain muualla."
Kehoitettiin kääntymään Mannerheimin puoleen. Ehdotus nähtävästi oli
saanut alkunsa siitä, että täkäläiset ryssät eivät ole halukkaat
suuremmassa määrin lähtemään rintamalle.

*

Ylipäällikön valta.

Eräs sanitääri kertoi, että punakaarti ei salli Punaisen Ristin
auttaa valkoisia haavoittuneita. Ne ovat kansan asian vastustajia ja
niiden täytyy kuolla. P. R. vangittiin asemalla, vaikka sillä oli
itsensä ylipäällikkö Haapalaisen antama passi. Hänellä nähtävästi ei
ole mitään sanomista, jos kaarti on toista mieltä. On kai niin, että
kaarti yhä edelleen pakottaa mukaansa johtajat niinkuin ennenkin,
heti alussakin.

*

Nälkärintamalla.

Puhutaan niin paljon siitä, millä rintamalla ratkaiseva taistelu
tulee tapahtumaan -- Vilppulan -- Kouvolan -- Antrean. Minä luulen,
että se tulee tapahtumaan -- nälkärintamalla.

*

???

Kauheasti ne puuhaavat ja järjestävät ja kehuvat onnistuvansa,
mutta löyhältä se vielä tuntuu. Ei maata voida hallita niinkuin
puoluetta. Eivät ne tähän asti _ilman porvarillista apua_ ole tehneet
oikeastaan mitään muuta kuin järjestäneet oman agitatsioninsa
ja luokkataistelunsa. Eihän tässä tosin ole kysymys kovinkaan
suuresta yhteiskunnasta ja kai se olisi jossain määrin mennyt,
jos venäläisvallan jälkeen olisi päästy hiukan enemmän oman katon
alle, mutta kun kaikki, mitä uusi asema tuo mukanaan, on luotava
samalla kertaa, kaikki sisäiset ja ulkonaiset asiat. Toivooko ne
ehkä sittenkin porvarillisilta apua? Ilman sitä tämä ei mene. Mutta
kuinka on mahdollistakaan sitä saada? Mikä on heidän ohjelmansa,
jota he tahtovat meidät toteuttamaan? Eihän siitäkään ole muuta
tietoa kuin vain fraaseja. Pitäisikö meidän yleensä vain olla heidän
juhtinaan vetämässä, minne kuski käskee, ja sillä vauhdilla, minkä
kansan ruoska määrää? Niin tekevät raakalaisvalloittajat: mongoolit,
turkkilaiset -- hunnit. Eivät ne kyenneet eivätkä nämä kykene luomaan
mitään korkeampaa ja parempaa kulttuuria, ne osaavat ainoastaan
hävittää ja istua patainsa ääressä, niin kauan kuin se porisee.

*

Tuumiskeluja tulevaisuudesta.

Välistä alkaa minusta näyttää, kuin porvarien _täydellinen_ voitto
kuitenkin olisi heille itselleen vaarallisin. Täytyy ehkä kauankin
turvautua kivääreihin ja kuularuiskuihin, ja silloin on hyvin lähellä
vallan väärinkäyttö ja voitetun voimien vähäksyminen, niinkuin
on ollut tähänkin asti. Ettei tämä vain päättyne porvarilliseen
sotilas-diktatuuriin! Vaikka järjestys palautettaisiin, vaikka
eduskunta ja hallitus taas pääsisikin toimimaan, täytyisi sitä
kaikkea tukemassa olla valkoinen armeija. Eikö tästä armeijasta synny
jonkunlainen pretoriaani-joukko, joka yhtäkkiä voi panna toimeen
vallankaappauksen tai joka ainakin painaa hallitusta ja eduskuntaa
mieleisiinsä päätöksiin? Kyllä meillä on sellaistakin suuntaa.

Jos aseet voittavat, niin on se pääasiassa maalaisväestö, pohjalaiset
ja muut talonpojat, jotka ovat hankkineet voiton ja vuodattaneet
verensä sen puolesta ja kai myöskin, ainakin osaksi, tahtovat korjata
voiton hedelmät. Ne sanelevat rauhanehdot edukseen ja palkakseen.
Uuteen eduskuntaan kaiken varmaan tulee voimakas maalaisaines,
maalaisliitto tai kansanpuolue sulattaa itseensä osan entisiä
puolueita. Jos meillä olisi sopiva kuninkaan alku, ei tiedä, vaikka
sen huutaisivat kuninkaakseen.

Se nyt on varma, että tuottajat ja kuluttajat joutuvat vastakkain
ainakin elintarveasiassa, ellei viljaa ruveta saamaan muualta.
Käy vielä niin, että teollisuusherrat ja työväki, joka elää
teollisuudesta, joutuvat yhteisine leipäetuineen maanomistajain
ja kalastajain etuja vastaan. Maaseudullahan ovat raaka-aineet
ja tuotantolähteet, metsät, pellot ja järvet. Maareformi tulee
polttavaksi kysymykseksi. Vaaditaan maan pakkoluovutusta
viljelykselle, sekä valtiolta, yhtiöiltä että yksityisiltäkin.
Siihen maanomistajat eivät suostu hyvällä. Ehkä maalaisten nousu
vaistomaisesti on siitäkin aiheutunut.

Tuo reformi on kuitenkin pantava toimeen, sillä epäkohdat siinä
suhteessa ovat kai suurena syynä siihen, mitä on tapahtunut. Maa
täytyy saada viljellyksi, täytyy palata maahan. Teollisuuden,
varsinkin puutavarateollisuuden täytyy ymmärtää tämä ja taipua oman
tappionsakin uhalla.

*

Terrori lisääntyy.

Kerrotaan, että joku tänään ammuttiin Eiran luona. Niitä kaatuu tuon
tuostakin. Niitä ammutaan kuin kulkukoiria, rauhallisia miehiä,
joilla ei ole muuta syytä, kuin että ovat kuuluneet suojeluskuntaan.
Tämä lienee ollut joku entinen poliisi, järjestyksen valvoja virkansa
puolesta. Hän on nyt pahempi kuin pahantekijä. Jokainen tällainen
teko tietysti kiihoittaa kostoon, verikostoon.

Toisia etsitään heidän kodeistaan ja murhataan. Näin tänään mustan
auton, punainen lippu, Rehbinderin tiellä -- vietiinkö ketä? Nuo
autot, ainoat, joita kaduilla liikkuu, ovat kuin vankivaunuja,
mestauskärryjä, joissa kuletetaan jo ennakolta kuolemaan tuomituita.
Niiden hyrinä saa minut aina säpsähtämään ja sydämeni täyttymään
inholla.

*

Venäläiset.

Venäläiset eivät kuulu enää viitsivän vartioida edes omaa pesäänsä,
Keisarillista linnaa, vaan täytyy sitä punaisten vartioida.

*

Kyllä ne tietää.

Eräs sosialisti esitti keskustelussa tänään väitteen, että
vallankumous voittaa, jos ryssät lähtevät eivätkä ota osaa
taisteluun. Punaisten armeija tosin miesluvultaan vähenee, mutta
samalla heikkenee myöskin valkoisten rintama, sillä valkoiset on
saatu liikkeelle ryssää vastaan eikä suuri osa heistä tahdo taistella
omia kansalaisiaan vastaan. Voi olla. Mutta kyllä kansa siellä
tietää, mistä on kysymys. Se puolustaa omaa äänioikeuttaan, omaa
valtaansa harvainvaltaa vastaan eikä laske aseitaan, ennenkuin se on
taattu, ennenkuin eduskunta taas voi toimia ja sen asettama hallitus
on katon alla ja tunnustettuna. Kyllä siellä, Pohjanmaalla, Savossa
ja Karjalassa, tiedetään, että jokainen pisara verta vuotaa ryssän
pistimellä isketystä haavasta, että jokainen kanuuna mölisee venättä,
että ne ovat ryssän kuulat, jotka rapisevat. Niin kauan kuin tätä
taistelua kestää, taistellaan sitä punaisten puolelta ryssän aseilla
ja ryssän asian hyväksi. Köyhälistön asia on kyltti! Ryssäläiset ovat
upseerit, ryssäläinen komennuskieli ja yleensä koko komento.

*

Tunnelmia.

Onko vain tilapäistä "tunnelmaa", optimistinen välitila,
hermostostani riippuvainen, että tuntuu rauhallisemmalta ja
valoisammalta? Onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä? Räjähtääkö
huomenna jotain?

Milloin taas tullee aika, jolloin voin kirjoittaa jonkun "lastun"?

Olisi nyt draaman aiheita, joka osaisi niitä käyttää.

Tuntee tarvetta lähteä liikkeelle, moralistina, lähetyssaarnaajana ja
saarnata vanhoja totuuksia, tekstinä päivän tapahtumat. Mikä ääretön
määrä ainehistoa ikuisten aatteiden valaisemiseksi -- ja uudelleen
opettamiseksi!

*

He uskovat kykenevänsä.

Vallankaappaajat näyttävät melkolailla hölmistyneen siitä, että
maan virkamiehistö ja sivistyneistö niin yhtenäisenä rintamana
asettui vallankumousta vastaan ja kieltäytyi sitä millään tavalla
avustamasta. Ällistyksestä päättäen he olivat odottaneet toista.
Kun Saksassa on niin paljon sivistyneitä, varsinkin sivistyneeseen
köyhälistöön kuuluvia sosialisteja, niin miksei sitten meillä? Onhan
meilläkin tällaista köyhälistöä. Olisi luullut, että heidän jo oman
etunsakin vuoksi olisi luullut pitävän ymmärtää, etteivät he ainakaan
tulisi menettämään mitään, jos täällä nyt päästäisiin rakentamaan
parempaa yhteiskuntajärjestelmää. Heillä ei ole mitään hyötyä
suurkapitalistisesta yhteiskunnasta. Heidän jälkeläisilleen tulisi
siinä ainakin kolmannessa ja neljännessä polvessa kurjemmat olot kuin
sosialidemokraatisessa. Näin tuumiskellaan tänään "Työmiehessä".

Mistä nyt johtuu tämä mieliala sivistyneiden keskuudessa? kysyy
kirjoittaja. Siitä, että sivistykseen osallisiksi pääsevät
enimmäkseen vain varakkaat tai varakkailta saamiensa lukulainojen
avulla koulua käyneet köyhät. Kaikki he omistavat kouluissa yläluokan
hengen. Saamansa "sivistys" sitoo heitä herrasleiriin. Mutta millä
tavalla saadaan heihin tuo henki? "Sen kehittämiseen käytetään
varsinkin uskonnon ja historian opetusta, jopa kielten opetuksenkin
yhteydessä."

Sen syvemmälle ei tämän tutkijan silmä tunge niiden sieluntilan
tutkimisessa, jotka lainkuuliaisina ja isänmaallisina kansalaisina
eivät ole voineet antautua kapinaa millään tavalla kannattamaan.

Mutta välipä heistä. Tullaan me toimeen ilmankin heitä. Kun
tutkintoja suorittaneet kieltäytyvät, niin tulevat niitä
suorittamattomat heidän toimiinsa.

"Pystyvätkö he?" kysyy "Työmies" ja vastaa: "Tietenkin on useita
tehtäviä, joihin vallankumous ei saa oikein kykeneviä heti alussa
ja joissa tapahtuu kahnausta ja seisausta. Työläisissä on kuitenkin
elämän kovassa koulussa monenlaisiin töihin tottuneita. Heidän
soveltumiskykynsä, kekseliäisyytensä ja kätevyytensä on suuri. Monet
uudet toimet ovat sellaisia, että niitä voi vähän perehdyttyään
hoitaa tavallinen kuolevainen. Vaikka siis tulee olemaan osaksi
suuriakin vaikeuksia, niin asiat tulevat kuitenkin hoidetuiksi,
tietysti toisella tavalla kuin ennen, mutta toinenhan tulee
järjestelmäkin olemaan, ja toiset asiat heti alussa hyvin, toiset
myöhemmin ainakin tyydyttävästi. Vanhan järjestelmän toimihenkilöt,
jotka ehkä luulivat saavansa lakolla ihmeitä aikaan, voivat tulla
huomaamaan, etteivät he olleetkaan niin tarpeellisia. Usea heistä voi
jäädä syrjään pitkäksi ajaksi, jos vallankumous tuottaa työväelle
pysyvän voiton."

On liikuttavaa, että he todella uskovat voivansa suorittaa urakan,
jonka ovat ottaneet... "Maltahan, tässä vielä näytetään!" Asento on
hyvä, ryhti oivallinen. Mutta ah, ollaan vasta taipaleen alussa,
pöyhkeillään kannella. Jahka joudutaan ulapalle, aallokkoon ... näen
meritautisia makaavan kannella ja kannen alla, kapteenit ja miehistöt
ja masinistitkin. Kone pysähtyy, tuuli painaa karille. Haaksirikko.
Rannalla odottaa entinen miehistö, lakossa ollut sivistyneistö,
pelastaakseen, mitä pelastettavissa on.

*

Myöntävät alottaneensa.

On tätä nykyä niin paljon kaikenlaisia "neuvostoja" ja
"pääneuvostoja" ja "valtuuskuntia" ja "järjestöjä" ja "osastoja",
etten tahdollani parhaimmallakaan pääse selville siitä, kuka on kukin
ja mikä on mikin. Pitänee kai ne kerran iskeä päähänsä, jos tätä
kauan jatkuu. Mikä lie tuokaan "Sosialidemokraatinen Puolueneuvosto",
joka on eilen "nykyisen aseman johdosta päättänyt" jotain tavattoman
tärkeää siitä päättäen, että selonteko siitä on varustettu kauhean
lihavalla kahden palstan otsakkeella.

Ei se näykään oikeastaan mitään "päättäneen", se vain
antaa, "ohjeita" Työväen Pääneuvostolle ja itselleen
Kansanvaltuuskunnallekin. Ohjeita on kymmenen.

Muuan on se, että Suomelle on laadittava kansanvaltainen
valtiosääntöehdotus, joka mahdollisimman pian on asetettava kansan
äänestyksen alaiseksi. Saisiko Suomen kansa siis todellakin kerran
sanoa oman sanansakin vallankaappauksesta sen tekijöille? Kun ei vain
kurki kuolisi, ennenkuin suo sulaa.

Punainen kaarti on katsottava valtion armeijaksi ja sen vakinaista
aseellista voimaa on vähennettävä vasta sitten, kun työväen edut
näyttävät "vakavasti turvatuilta". Kaarti siis tulee olemaan aseissa
ainakin niin kauan, kunnes on saatu tuo mieluinen valtiosääntö. On
siis olemassa ennakko-ohje valkoisten varalle, kun he voittavat. Ei
ole oikeutta mukista, kun he voitettuaan pitävät väkensä pystyssä --
siksi, kunnes heidän etunsa ovat vakavasti, oikein vakavasti turvatut.

Nämä vallankumouksen tekijät ovat yhtä mittaa toitottaneet, että
työväki tarttui aseihin itsepuolustukseksi. Nyt puolueneuvosto
paljastaa vallankumouksen todellisen syyn. Kumous ei johtunutkaan
siitä satunnaisesta seikasta, että porvaristo aikoi hyökätä,
vaan oli "historiallinen välttämättömyys". Työväenluokka on
noussut "muuttamaan yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perusteita
kansanvaltaisemmiksi". Kaiken yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen
perustana meillä oli mitä kansanvaltaisin parlamenttarismi. _Sitä_
perustaa siis noustiin muuttamaan. On siis olemassa positivinen
ohjelma täksi kansanvaltaisemmaksi perustaksi, jonka toteuttamiseksi
täytyy tarttua aseihin. Kai saadaan pian nähdä, kummoinen tämä
ohjelma on.

Ja vielä kerran: vallankumous ei siis ollut itsepuolustusta, vaan
hyökkäystä erikoisen tarkoituksen saavuttamiseksi.

*

Ursin ja koulupojat.

Turun "Sosialisti" kertoo, että "kun toveri, tohtori Ursin meni
opetustunnilleen sikäläisessä suomalaisessa klassillisessa lyseossa,
poistuivat oppilaat mielenosoituksellisesti luokalta. Toisella
tunnilla saapuivat he luokalle, mutta 'herraskaisten häpeämättömyyttä
osoittavalla röyhkeydellä huusivat tohtori Ursinin alas'." Teko
on lehden mielestä häpeällinen ja siveellisesti pöyristyttävä.
"Harmaahapsista kunnon miestä ovat kohdelleet kuin alhaisen rikoksen
tehnyttä. Miestä, joka aatteelleen uskollisena on koko elämänsä
ahertanut kansansa onnellisempi tulevaisuus päämääränään. Koko
valistunut Eurooppa luo kunnioittaen katseensa tähän samaan mieheen
-- vähätietoiset, röyhkeät herraspojat ajavat hänet täältä pois
omasta työhuoneestaan."

Valistunut Eurooppa ei tuota kunnioittavaa katsetta luodessaan tiedä,
mitä Turun pojat tiesivät harmaahapsisen viimeaikaisesta toiminnasta
kansansa onneksi.

*

"Svinhufvudin rintama."

Tällä kauniilla nimellä kunnioittaa eräs kirjoittaja tämän päivän
"Työmiehessä" sitä passiivista vastarintaa, johon on ryhdytty ja
joka viimeksi on ilmennyt siinä, että työnantajat, kauppiaat y.m.
lakon päätyttyä eivät ole panneet töitä käyntiin. Nähtävästi on
tämä vastarinta vallankumouksellisille tullut suurena yllätyksenä.
Hän koettaa uskotella, että vastarinta ei tule onnistumaan ja että
rintama pian murtuu. Työnantajat yrittävät kyllä nyt "äkäpäissään
suunnitella muka samaa keinoa, kuin mitä me olemme käyttäneet,
yrittävät pakottaa työväestöä luopumaan vaatimuksistaan. Mutta se on
mahdotonta. Suurlakkokeinon käyttäminen on mahdollinen ainoastaan
työväenluokalle siksi, että se pitää liikkeellä koko yhteiskunnan
monimutkaisen koneiston. Riistäjät eivät voi tuntea mitään vastaavaa
keinoa."

Kirjoittaja kyllä myöntää, että työnantajain menettely synnyttää
sekasortoa. Mutta kun hallitusnyörejä nyt hoitelevat työväen
luottamusta nauttivat miehet ja kun niiden takana seisoo
yksimielisenä kansan suuri enemmistö, niin työnantajain jäykät
niskat kyllä pian nujerretaan. Se tapahtuu siten, että tärkeimpiä
teollisuuslaitoksia tullaan ottamaan yhteiskunnan huostaan. Olisihan
tässä oikeastaan jo "työnnyttävä" yhteiskunnalliseen vallankumoukseen
kokonaisuudessaankin, jos vain Keski-Euroopan maissa se vallankumous
olisi suoritettu. Mutta pian se kuitenkin tapahtuu, "jotakuinkin
lähiaikoina".

Näin siellä haaveillaan, uskotaan ja uskotellaan. Svinhufvudin
rintama samaan aikaan vain lujittumistaan lujittuu. On turvallista
keskellä kuulasadettakin laskeutua levolle sen taa sillä
iltayötoivotuksella, että kestäköön yhtä hyvin Mannerheiminkin
rintama.



Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta.


"Ei edes tsaarin aikana ollut tämmöistä sorto- ja pakkovaltaa", se on
tätä nykyä kaiken laulun alku ja loppu.

*

Liekö räikeämpää väkivaltaa, kuin että vanhat, harmaantuneet
virkamiehet, jotka ovat vannoneet valan olla kuuliaiset maan
lailliselle hallitukselle, vastoin tätä vannomaansa valaa tahdotaan
pakottaa tekemään työtä käskettyä. Samalla se on mitä ilmeisin
köyhäntodistus. Ne, jotka lähtevät liikkeelle parantaakseen ja
uudesti luodakseen tätä yhteiskuntaa, eivät kykene omin päin
astumaan edes ensimmäisiä askeleitaan, vaan tarvitsevat opastusta
niiltä, jotka he tahtovat syrjäyttää. Se on aivan samaa kuin vaatia
valloitetun maan kansalaisia ilmaisemaan sotasalaisuuksia, olemaan
oppaina, jopa tarttumaan aseihinkin.

*

Juttu.

Kerrotaan -- luultavasti tekaistu -- juttu siitä, kuinka punaisten
veturi Nikkilän mäessä Porvoon radalla pysähtyi, kun pyörät alkoivat
pyöriä paikallaan, samalla kun valkoiset vimmatusti ampuivat.
Täytyi lopulta palata takaisin Keravalle. Kiskot olivat voidellut
vaseliinilla. Tuommoiset jutut hetkeksi virkistävät mieltä. Toivon
niitä kuulevani, vaikka niissä olisikin totta vain siteiksi.

*

Salamurhia.

Eräs tuttava, joka asuu Kottbyssä, kertoi, että siellä tuon tuostakin
pamahtelee ja että tavataan miehiä kuolleina metsissä. Luultavasti
ne ovat useimmittain yksityisiä kostomurhia, joita nyt tehdään
yleiseen laskuun. Jokainen sellainen laukaus on yksi naula lisää
vallankumouksen omaan kirstuun.

*

Suhteemme Saksaan.

Erään tuttavan luona. Hän on vakuutettu siitä, että Englannilla on
sormensa mukana Suomen vallankumouksessa. Kun ei Englanti enää muuten
voi vahingoittaa Saksaa, koettaa se vahingoittaa sitä bolshevismilla,
avustamalla sen leviämistä Suomen kautta Skandinaviaan ja sitä
tietä Saksaan, heikontaakseen Saksaa sisällisesti. Englanti muka
antaa rahaakin. Se olisi Suomeen nähden katala teko, mutta kyllä
ymmärrettävää ja "näköistä". Englanti näkee ja tietää, että me
kaikessa tapauksessa luisumme Saksan syliin.

On ollut liikkeessä huhu, että Saksa olisi kieltänyt apunsa. Tämä
tuttavani on vakuutettu, että tämä tieto on perätön. Sotapuolue on
Saksassa sillä kannalla, että on päästävä lähelle Pietaria, jota
vastoin liikemaailma ehkä tahtoisi rauhan solmittavaksi pikemmin,
jotta pian päästäisiin kauppasuhteisiin eikä siis olisi kiristettävä
välejä liiaksi Suomen tähden. Sieltä tulevat nyt kuitenkin "pojat" ja
tulee myös aseita.

-- Suhteet Saksan kanssa ovat saatettavat niin läheisiksi kuin
suinkin -- _vaikka sieltä saataisiin prinssikin_ -- jotta meillä
olisi rauhankin aikana panna sulkuja venäläiselle maanalaiselle
invasionille.

-- Entä saksalainen invasioni?

-- Se ei ole niin vaarallinen, koska saksalaiset ovat kauempana ja
koska se olisi kulttuuri-invasionia, sivistystason korottamista.
Vaikka he meitä aineellisesti vallitsisivatkin, he samalla meitä
kouluuttaisivat, opettaisivat, järjestäisivät, neuvoisivat tekemään
työtä. Nuo toiset nylkisivät, hävittäisivät, vetäisivät omalle
tasolleen.

*

Sama tuttavani luulee, että Mannerheim jättää Tampereen rauhaan,
kunnes saa Kouvolassa radan eristetyksi Pietarista.

*

Punaisten venäläiset upseerit.

Saavatko punaiset apua vanhoilta tsaarivallan upseereilta? Jos
he ja heidän väkensä täällä voittavat, jäävät ne kaikki tänne
olemaan ja komentamaan ja vaatimaan palkkojaan. Punaisten on vaikea
saada heidät tilitetyiksi ja lähtemään. He jäävät tänne heidän
seisovaksi palkkasoturiesikunnakseen. Jos taantumus Venäjällä
pääsee valtaan, ovat he varmasti sen ostettavissa. Varsinkin
silloin, jos vallankumous pääsee järjestymään siellä pysyväksi
kadettihallitukseksi ja sen etu vaatii Suomen riippuvaisuutta. Ne
ovat ja pysyvät täällä ja antavat palttua työväen asialle, jos
se joutuu ristiriitaan heidän omain asiainsa kanssa. Ja siinä
meni työväen asia ja Suomen itsenäisyys. Nyt taistellaan _sekä_
kansallisen Suomen itsenäisyyden _että_ myöskin Suomen kansallisen
sosialismin puolesta. Mannerheim taistelee lopulta Mannerinkin
puolesta.

*

Viipurista.

Tapasin erään rouvan, joka tuli Viipurista. Siellä jo otetaan
elintarpeita yksityisiltä. Hackmannilla on viety ruoka pöydästäkin ja
jätetty vain hiukan viiniä rouvalle.

Oli ollut tarkastus rouvan asunnossa. Eräs tarkastajista, nuori mies,
oli hävennyt asettaan ja sanonut olleensa pakotettu siihen tarttumaan.

*

Erään Varakkaan miehen luona.

Olin tänään erään varakkaan miehen luona, jolla on oma huvila.
Koti kuin linna, mitä komein ja hienoin. Kaikki mukavuudet. Eikä
missään tunnu niin turvattomalta kuin täällä. Sinne ne semmoisiin
taloihin tietysti tulevat ensiksi tarkastamaan ja takavarikoimaan.
Palvelijat eivät ole varmoja, vaikka niillä on vähän työtä ja hyvät
palkat ja kaikki samat mukavuudet kuin herrasväellä. Ensimmäinen
punakaartilainen hetken tuttava voi panna pyörälle tytön pään ja
villitä hänet; hän ei usko mitään siitä, mitä herra tai rouva, heidän
hyväntekijänsä, sanovat. Ja vaikka herra olisi työmiehilleen kuinka
ystävällinen tahansa, vaikka hän juttelisi, vaikka välit näyttäisivät
olevan kuinka hyvät tahansa... Ei auta koettaa olla alentuvainen,
ei toverillinen, sillä se tosi-asia, että _on_ rikkautta, että ne
katsovat sen itseltään tai vertaisiltaan otetuksi, että ne sen
yli näkevät toisia pahempia herroja ja lapsuutensa, sukulaistensa
kurjuuden -- sille ei voi mitään, se juopa ei mene kiinni. Sen yli
voidaan vain rakentaa väliaikainen silta, joka voi hajota ensi tulvan
tullen. Niitä siltoja maailmassa rakennetaan ja tuhotaan, alituisessa
vaihtelussa. Ei auta sillat kuilujen yli. Kuilut ovat täytettävät,
jottei siltoja tarvittaisi.

*

Ryssän rumpu -- ainakin pärisee.

Eräs venäläinen matruusi on sanonut jollekin, että on vain 200
venäläistä, jotka menevät rintamalle. Eivät ikinä tule pommittamaan
Helsinkiä. Eivät voisikaan, sillä kaikki kanuunat ovat epäkunnossa.

Tulee telefoonitieto, että venäläiset pakenevat Tampereelta ja
Riihimäeltä kauhun valtaamina. Liekö "hyödyllinen valhe"?

Ei ehkä niinkään valhe, päättäen siitä yllytyksestä ja nostatuksesta,
joka näyttää olevan tarpeen. "Isvestija" lyö eilen suurta rumpua:

"Ja me, venäläiset sotajoukot, meidän on välttämättä sekaannuttava
riehuvaan taisteluun. Se meidän täytyy tehdä ensiksikin sentähden,
että porvariskaarti on käynyt meidän joukko-osastojemme kimppuun ja
riisunut ne aseista. Toiseksi saattaa meidät ottamaan osaa taisteluun
punaisen kaartin ja valkoisen rosvojoukon edustajien välillä se, että
me vallankumouksellisina ja sosialisteina sekä samalla tasolla ollen
olemme pakoitettuja seisomaan niiden riveissä, jotka vuodattavat
vertansa työn punaisen lipun ja sosialismin edestä taistelevien
puolesta, välittämättä siitä, kuka taistelee, suomalainenko,
itävalta-unkarilainen, ruotsalainen tai romanialainen, katsomatta
siihen, missä taistelu tapahtuu, Venäjälläkö vai Suomessa, Saksassako
vai Ruotsissa. Työläisten edut ovat yhteiset. Työläisten rintaman
porvareita vastaan tulee olla yhteisen, kansainvälisen. Ja pääasiassa
tämän vuoksi me emme saa istua ristissä käsin."

Ja joku arvattavasti pietarilainen sotilaskomisario kipinäsähköttää
Suomen aluekomitean puheenjohtajalle Glasunoville:

"Seisokaa viimeiseen saakka! Ponnistakaa kaikki voimanne! Kiireesti
lähetetään ja muodostetaan lentäviä tykeillä varustettuja
sissiosastoja jokaisen seudun suojaksi. Vielä kerran toistan, kootkaa
kaikki voimat, apu tulee, on välttämätöntä mitä pikemmin lyödä
hajalle valkoinen kaarti."

Kuta enemmän tämmöistä, sitä parempi meille. Kuta selvemmin ryssä
kannattaa punaisia, sitä pahempi heille.

*

Joukkomurhat alkavat.

Kaukaan vanutehtaalla Jokelassa oli yleensä ollut hyvät välit
työmiesten kanssa. Lakko oli loppunut ja työ alkanut. Ilmaantuu
seinään julistus, että aseet ovat annettavat pois. Joku herroista
pysähtyy sitä lukemaan ja repäisee sen pois moittien, että mitäs nyt
täällä semmoisia, eihän täällä kenelläkään ole sellaisia aikeita.
Jonkun ajan kuluttua piiritetään konttorirakennus ja insinööri
Wahlberg menee ulos rappusille. Ainoastaan kahdella miehellä on
kivääri. Kuuluu huuto: "Kädet ylös!" -- "Ei!" -- Silloin kuuluu
komennus: "Ammu!" Kuula menee ohi. Wahlberg sanoo, että koska asiat
on niin, niin hän antautuu ilman muuta. Kassööri Bauer tulee ja
moittii ampujaa: kuinka on mahdollista, että hän ampui aseetonta
miestä? Ampuja vastaa: "Kun käsky kuului, niin täytyi."

Työmiehet alkavat vaatia palkkaansa lakkoajalta. Osoitetaan
kirjoista, ettei ole rahaa niin paljon kuin tarvittaisiin. Kassööri
pakotetaan lähtemään Helsinkiin hankkimaan rahaa. Hän lähtee sinne
punaisten saattamana, saa rahat suurella vaivalla ja jää itse
Helsinkiin. Jonkun ajan kuluttua hän lähtee takaisin Jokelaan, jossa
ei ole hevosta saatavana, vaan täytyy hänen, rouvansa kanssa, kulkea
jalkaisin. Tällä matkalla hän kuulee, että kaikki insinöörit ja
toimihenkilöt, Wahlberg, Lindfors, Lanko ja Dahlström ovat tapetut.
Kun rahat olivat saapuneet ja palkkain maksun piti alkaa, ilmestyi
40 punaista Hyvinkäältä. Syntyi jotain sananvaihtoa Wahlbergin
kanssa, joka oli kiivas ja kopea mies, hänet ja muut vietiin ulos ja
ammuttiin. Ruumiit heitettiin pumppukaivoon. Siellä ne olivat monta
päivää. Punaiset veivät kassan ja työväki jäi ilman. Eräs vanhempi
työmies koetti pelastaa W:n, mutta onnistumatta. Erään toisen hän
kuitenkin sai pelastetuksi vakuuttamalla, että se mies on aina ollut
hyvä työmiehille, kaikkein parhaimpia.

Olivat piirittäneet W:n huvilan ja pitäneet asetarkastuksen ja
syöneet ja juoneet. Rouva oli kuullut laukaukset.

W:n ruumis saatiin vihdoin ottaa kaivosta. Häntä oli ammuttu sydämeen
ja kättä ja vatsaa viilletty pistimellä.

Vanuteollisuus on uusi Suomessa, ins. Wahlberg oli ainoa spesialisti.
Tehdasta ei voida panna käyntiin.

Olivat sitten ottaneet haltuunsa tehtaan, karjan, ruokavarat,
hevoset. Ratsastelleet hevosilla. Kerran syntyy pakokauhu, huudetaan:
"Kaarti tulee!", kaikki miehet katoavat. Olivat luulleet Mäntsälän
valkokaartin tulevan.

*

Asejuttu.

Eräs matruusi oli luvannut myödä aseita jollekin valkoiselle ja
kutsunut hänet silloin ja silloin asuntoonsa. Saatuaan asiasta vihiä
punaiset menevät yöllä tarkastamaan matruusin asuntoa. Matruusi
huutaa oven takaa, ettei hän päästä ketään sisään, jollei ole mukana
aluekomitean määräämää. "Se on mukana!" Tarkastajat päästetään
sisään. Matruusi puhuu jotain venäjäksi toiselle, luvaten luultavasti
osaa voitosta. Tämä toinen silloin selittää punaisille, että tässä on
ilmeisesti erehdys, ettei aseita ole, ettei tarkastusta saa pitää, ja
tarkastuksen täytyy päättyä siihen.

*

Pikakuva.

Hirveä sekasorto senaatissa, jossa joidenkin senaattorien sanotaan
asuvankin perheineen. Käytävät täynnä punakaartilaisia ja tupakan
savua. Sirola syöksee ovesta ja kiljuu ja riitelee: "Talo miehiä
täynnä eikä saa yhtä lähettiä liikkeelle!" -- joku riitelee ja
väittelee vimmatusti hänen kanssaan.

*

Toistupaiset.

On jo kauan luultu tiedettävän, että vallankaappauksen tielle
alussa lähti ainoastaan osa sos. dem. puoluetta. Tämän päiväinen
"Työmies" sen avoimesti myöntää, koettaessaan saada tähän asti
haluttomat liittymään riveihin. Haluttomuus näyttää olevan niin
suuri, että ne eivät tahdo ryhtyä edes kunnallisiin tehtäviin,
"koska he olisivat tahtoneet asiat järjestettäviksi uusien
kunnallislakien mukaan toimitettavien kunnallisvaalien kautta."
Tekopyhästi "Työmies" on olevinaan sitä mieltä, että "sillä tavalla
asiat ovatkin järjestettävät, niin pian kuin se käy mahdolliseksi."
Nyt se ei vielä ole mahdollista m.m. -- "jo siitäkin syystä,
ettei uusia vaaliluetteloita ole olemassa." Kunnan asiat ovat
kuitenkin hoidettavat. Puoluetoverien pitäisi ottaa siihen osaa
"riippumatta siitä, mikä käsitys heillä kullakin on nykyisestä
vallankumoustaistelusta ja työväen diktatuurista."

Tuo toistupainen ryhmä, josta lisäksi vielä sanotaan, että se
"valtiolliseen taisteluun nähden on ankarasti parlamentaarisella
kannalla", mahtanee olla melkoisen suuri, koska "Työmiehen"
täytyy ottaa se huomioon siihen määrin, että sen on pakko myöntää
sen olemassaolo. Semmoinen ei yleensä kuulu lehden taktiikkaan.
Parlamenttaarinen ryhmä näyttää olevan niin suuri, että ilman sen
apua ei voida tulla toimeen. Kivääriä näiden "laillisen omantuntonsa
vuoksi kieltäytyneiden" käteen ei tyrkytetä. Heille tyrkytetään vain
kunnallisia tehtäviä.

Vaikka äsken isoisesti kehaistiin, että me kyllä hoidamme asiat, nyt
melkein ruikutetaan, että ne menevät päin mäntyyn. Porvarit tekivät
lakon, on saatava nämä puoliporvarit rikkureiksi. Kunnallisten
asiain hoitaminen sellaisessa suurkaupungissa kuin Helsingissä on
"raskas tehtävä työväelle". Meillä ei ole "käytännöllistä kokemusta
kunnallishallinnon tehtävissä". Työvoimat "joutuvat nyt kovalle
koetukselle, kun täytyy omin avuin pitää kunnallista koneistoa
käynnissä." Kunnan arkuissa ei ole rahaa. Kaupungin menot nousevat
7 milj. markkaan kuukaudessa. "Lainoja ottamalla on siis nykyisin
koetettava raha-asioita järjestää."

Sopiihan koettaa. Liekö Mannerilla vielä mitä lainata? Vai antaneeko
Lenin luottoa?

Mutta kai ne nyt nuo kieltäytyjät ennemmin tai myöhemmin kuitenkin
saadaan tukahduttamaan "laillisen omantuntonsa" äänen. Tähän asti
siitä äänestä tuskin on kuulunut kuiskaustakaan.

*

Tapetaan, tuhotaan, kidutetaan...

Joka kerta kun minä luen heidän lehdistään jonkun kehoituksen
inhimillisyyteen sodankäynnissä, säpsähdän ja päätän, että taaskin
he siis tietävät tapahtuneen jotain, josta ovat estävinään,
peseytyvinään puhtaaksi. Tänään tehdään selkoa "kansainvälisestä
oikeudesta ja sotatavoista", mutta melkein sillä tavalla, kuin
pidettäisiin niiden noudattamista vain hurskaana toivomuksena,
ei velvoittavana pakkona. Tämä sota on kansalais-sota ja samalla
luokkasota, jossa on vaikea sovelluttaa sodan sääntöjä esim.
"taisteluun osaaottamattomiin nähden". Kun kuitenkin "saattaa olla
hyödyllistä" niistä jotain tietää, ne nyt julaistaan. "Hyvä olisi,
jos _varsinkin päälliköt_ leikkaisivat ne muistiin ja lomahetkinä
niistä miehistönkin kanssa _keskustelisivat_."

Siitä päättäen, että ovat kieltävinään käyttämästä räjähtäviä
luoteja, on niitä käytetty; -- tappamasta aseensa luovuttanutta,
suojatonta tai haavoittunutta vihollista, on niitä tapettu; --
vihollisen omaisuuden tuhoamista tai ottamista, on sitä otettu ja
tuhottu; -- vankeja häpäisemästä ja kiduttamasta, on heitä häväisty
ja kidutettu; -- käyttämästä väärin valkoista lippua, neuvottelijan
merkkiä, on niin tapahtunut.

*

Haapalaisen päiväkäskyt.

Voi heidän lehtiään lukemalla saada hiukan hupaisempiakin tietoja.
Eero Haapalainen on savolaisena suuri suupaltti, joka ei osaa
pitää saamiansa tietoja ominaan. Hänen eilisestä päiväkäskystään
päätän, että meikäläisten on onnistunut käyttää tarkoituksiinsa
tuota "kaikkein halpamaisintakin keinoa": omilla apparaateillaan
kuunnella linjoilla heidän puhelujaan, jopa antaa "heille puhelimessa
kaikenlaisia vääriä ja harhaanjohtavia tietoja paikkakunnalta
toiselle." Edelleen totean mielihyvällä, että meikäläisten on
onnistunut särkeä heikäläisten telefooni- ja telegraafi verkkoa,
siltoja, rautateitä y.m. -- siihen määrin, että ylipäällikkö
yhtäkkiä hoksaa, että hänen intendenttilaitoksensa yhteyteen on
perustettava ei enemmän eikä vähemmän kuin -- Teknillinen jaosto.
Vilpitöntä tyydytystä tuottaa minulle myöskin Haapalaisen omasta
päiväkäskystä saatu tieto, että punaiset palavat niin sokeasta
innosta mitellä voimiaan vihollisen kanssa ja vuodattaa vertansa
kalliin asian puolesta, että "pikkujoukoissa omapäisesti sotaa
käyden ovat joutuneet saarroksiin ja tulleet tuhotuksi." Ja kun hän
vaatii "seuraamaan yhteistä johtoa", niin ei sitä siis ole seurattu.
Sotaväki, joka ei tottele johtoaan, joutuu ehdottomasti tappiolle.

*

Yllytystä verikostoon.

Terrori on tulossa. Sen täytyy tulla. Hirmuisin ja verisin. Sitä
on mahdollisesti jo ollutkin. "Työmiestä" ylös alasin lukemalla
tuntuu siitä kamalan kalman haju. Syytetään valkoisia seuraavista
hirmutöistä:

Vangeilta riisutaan aseet ja ammutaan sen jälkeen kuula otsaan.
Kun punaisella ristillä varustettu sairaanhoitaja koettaa auttaa
teurastettua, revitään pistimellä maha auki. -- Alastomia ihmisiä
kieritellään lumihangessa, lapsia ajetaan ja pelotetaan kivääreillä.
-- Talojen kellareista ja ullakoilta ammutaan rauhallinen kävelijä,
huolimatta siitä, mitä hän on miehiään ja kuuluuko mihinkään joukkoon.

Minä en toistaiseksi usko, että yhtään mitään kaikesta tästä on
valkoisella taholla tapahtunut. Mutta minä uskon, että jos tätä
punaiselta taholta ei vielä olekaan tapahtunut, niin se tulee
tapahtumaan ja että "Työmies" tieten tahtoen siihen yllyttää. Sillä
tämä kirjoitus ("Raakalaiset") "Työmiehen" tänpäiväisessä n:ossa
päättyy seuraavaan uhkaukseen:

"Tähän mennessä punakaartilaiset eivät ole loukanneet aseettomien
porvarien ja vielä vähemmin heidän naistensa ja lastensa
turvallisuutta. Mutta mikä saattaa olla seurauksena, jos edelleen
toiselta puolen moisia kauheita tekoja harjoitetaan? Sillä mikään
esimerkki ei ole herkempi tarttumaan kuin _verikosto_. Parempi olisi
siis porvarien luopua julmuuksistaan ja kostomurhistaan ajoissa,
ennenkuin se on myöhäistä. Jukka --la."

Kuka lienee tämä "Jukka --la"; mutta ennenkuin tämä taistelu on
lopussa, on hänen omallatunnollaan oleva monta hirmutekoa. Hänellä ja
sen lehden päätoimittajalla, jossa tällaista yllytystä harjoitetaan.

*

Mitä he ovat saavuttaneet.

Kun tämä sota puhkesi, kysyimme jokainen, mitä varten se oikein oli
alotettu ja mitä oli se, jota ilman sitä ei olisi saatu aikaan.
Mitkä olivat ne päämäärät, joihin pyrittiin? Ennen sodan alkamista
annetaan aina uhkavaatimus ja kun siihen ei suostuta, alkaa paukkua.
Mitään ultimatumia ei kuitenkaan annettu, ei hallitukselle eikä
eduskunnalle. Vasta sodan puhjettua on vähitellen alettu esittää sen
tarkoituksia. Jopa saamme tänään "Työmiehestä" tietää, mitä näistä
tarkoituksista on saavutettukin.

Uusi vallankumoushallitus on 1) _toteuttanut_ torpparivapautuksen;
2) _poistanut_ kuolemanrangaistuksen; 3) _alottanut_ kirkon eron
valtiosta lakkauttamalla papinmaksut; 4) antanut koululle ja
opetuslaitoksille oikeuden jo heti alkamaan opetustyönsä nykyaikaisen
tieteen hengessä (s.o. poistanut uskonnon opetuksen kouluista);
5) _tulisella kiireellä ryhtynyt valmistamaan_ lakeja, joiden
tarkoituksena on kansan aineellisen ja henkisen tason kohottaminen;
6) _hyvällä menestyksellä ilmoittanut ryhtyvänsä_ toteuttamaan
Suomen ja Venäjän välistä pesäeroa, ja 7) _ilmoittanut aikeenaan
olevan saada_ maamme kehityksen vaurastumiselle niin tärkeän
valtamerisatama-alueen.

Näitä saavutuksia varten siis täyttyi lähteä "luokkasodan veriselle
tielle". Niissä ei ole mitään paitse saavutukset 3) ja 4), jotka ehkä
olisivat kohdanneet vastustusta porvarilliselta taholta, vastustusta
kyllä, mutta tuskinpa lopulta kuitenkaan aseellista. Kaikki muut
kohdat ovat jo aikoja sitten kuuluneet porvarillistenkin ohjelmaan,
jopa valtamerisatamankin saaminen. Onhan tässä kaiken aikaa meidänkin
taholtamme "alotettu", "ryhdytty" ja "ilmoiteltu" ja "aiottu" ja
touhuttu ja olisi varmaan voitu touhuta edelleenkin, ainakin yhtä
suurella menestyksellä kuin vallankumoushallitus.

Näyttää kuin alkaisi loppujen lopun paholainen jo maalautua
vallankumouksen seinälle. "Mitä seuraa, jos porvaristo voittaa, jos
se saa työväestön tuhotuksi?" kysyy "Työmies" samassa kirjoituksessa
ja vastaa: "Taantumus, musta ja pitkä taantumus. Porvariluokka on
silloin iskevä kyntensä entistä syvemmälle työläiseen. Saattaa mennä
vuosikymmeniä, ennenkuin Suomen työväenluokka pääsee jalkeille siitä
orjuuden ja riiston tilasta, johon se syöstään."

*

Runebergin päivänä.

Eilen oli Runebergin päivä. Ei tietysti mitään laulua patsaalla, ei
ilotulitusta eikä juhlanäytäntöjä. "Työmies" sen sijaan juhlii päivää
ilkkuen näin:

"Porvaristo aikoi viettää sotarunoilija Runebergin syntymäpäivää
oikein suuremmoisilla juhlallisuuksilla. Pääkaupungin soittokuntien
tuli käydä soitolla ja laulukuntien laululla palvomassa tätä
porvariston kivistä sotajumalaa. Kaupungin palokunnan ja
muiden porvarillisten yhdistysten aikomuksena oli toimeenpanna
soihtukulkueita. Ja koko kaupunki piti lisäksi yleisellä
ilotulituksella valaistaman. Mutta toisin kävi. Porvariston
ilonjuhla muuttuikin heidän surunjuhlakseen. Ei laulu kajahdellut.
Ei soitto torahdellut. Ei soihdut loimunneet. Ei kaupunki valomerenä
valahtanut. Eikä ihmisvirta sotajumalaa jumaloinut. Se aika oli
mennyt."

"Muutamia kukkia oli tuotu patsaan juurelle, jossa ne kylmässä
värjöttäen lakastuvat ja kuolevat samoin kuin se maailmankatsomuskin,
jota edustamaan ne sinne olivat asetetut. Synkkänä seisoo patsas
muistuttaen entisaikain ihanteita. Entisaikain kansallisuusvihaa,
suvaitsemattomuutta ja sortoa. Seisoo kuin muumio, muistuttaen meille
menneitä aikoja."

"Synkässä saloseudussa taistelee vielä pieni joukko tämän vanhan
järjestelmän ihailijoita. Mutta he ovat tuomitut ehdottomasti
häviöön."

En sano mitään.



Torstaina 7 p:nä helmikuuta.


Eräs pankkimies kertoi, että ne luultavasti ovat saaneet haltuunsa
koko Suomen pankin, siis myös vahvimmatkin holvit. Se tietysti
suuresti vahvistaa heidän asemaansa, kun voivat maksaa palkkoja
työväelle ja kaartille ja ostaa aseita. Nyt siis koko Suomen kansan
varoilla käydään sotaa itseään Suomen kansaa vastaan. Toinen käsi
sahaa toista kättä poikki ja toinen toista.

*

Huhuja.

Tampereen ympärillä olevat kylät ovat valkoisilla. -- 2000 ryssää
ja punakaartilaista kaatunut tai otettu vangiksi Korkeakoskella. --
Mannerheim käskenyt ampua johtajat. -- Puola ja Viro julistaneet
sodan Venäjää vastaan. -- Brest-Litowsk puolalaisten vallassa.
Trotski ei pääse pois. -- Krylenko käskenyt venäläisten ja siviilien
poistua Suomesta ennen 28 p:ää helmikuuta. -- Viaporin tykistö on
puolalainen. -- Laivat eivät voi ampua Helsinkiä, koska kaikki
metalliosat ovat viedyt eikä upseereja ole. Sotamiehet eivät osaa
niillä ampua. -- Keravalla taas taistellaan. -- Koria joutunut
valkoisille.

Keskustelin näistä eilen illalla telefoonissa. Keskeytettiin. Siis
vartioidaan joko häntä tai minua. Menin hänen luokseen. Hän kertoi
kuulleensa, että Ukraina olisi puhdas bolshevikeista ja että Krylenko
olisi Mohilewissa puolalaisten vankina.

*

Puolueettomat.

Kaartin kasarmin portin päällä on valkoinen lippu, kai merkkinä
siitä, että ryssät tahtovat pysyä puolueettomina.

*

Mistä taistellaan.

Kirottu olkoon se, joka pakotti rehellisen, rauhallisen Suomen
työmiehen tarttumaan venäläiseen pistimeen, vuodattamaan verta
ja tappelemaan -- sitä varten, että murhamies, ryöväri, ei saisi
rangaistusta teoistaan. Jopa uskoteltiin, että oli kysymys hänen
onnestaan ja asiastaan, kun ei ollut kysymys muusta kuin hänen
viettelijäinsä valtaanpääsystä. Sillaikaa kuin hän rintamalla
vuodattaa vertansa, särkee päänsä muuriin, jota hän ei voi murtaa,
kulkee rosvo ja ryöväri hänen selkänsä takana ja ryöstää ja murhaa
ja tekee tyhjäksi kaiken. Se on huonoin, laiskin, joka pani parhaan
käteen pistimen, taistelemaan huonouden ja laiskuuden etujen puolesta.

*

Työn tasavalta.

Katselin tänään lumenluontia kadulla. Siinä _seisoi_ kymmeniä,
_työskenteli_ pari kolme. Ja millä lailla? Lapion isku silloin,
toinen tällöin ja rupatusta välillä. Sama kuva, vielä räikeämpi, kun
raitiorataa puhdistettiin. Jos työväen tasavalta aikoo tällä tavalla
jatkaa ja yleensä sitä tahtia pitää, kyllä tulee tämä uusi Suomi
toisten rakennettavaksi -- totisesti.

*

Rikos ja rangaistus.

Ei minusta ole pitävä se pohja, että tässä voi sovittaa rikoslakia
maankavalluksesta, sillä ensiksikään ne eivät tekoaan semmoiseksi
itse käsitä, se on tapahtunut vallankumouksen huumeessa ja hyvässä
uskossa, että he näin ajavat Suomenkin asiaa -- se käsitys on varmaan
suurimmalla osalla, joskaan ei johtajilla, joille se on valtakysymys,
vaikkei ehkä kaikille, sillä heidänkin joukossaan täytynee olla
jonkinlaisia idealisteja. Rikoslain sovittaminen on käytöllisesti
mahdotonkin, kun niin suuri osa kansaa on mukana. Heidän paras
rangaistuksensa on heidän asiansa menetys ja olojen kurjistuminen ja
heidän täytyy luonnonlakien pakosta tyytyä siihen, mikä seuraa.

Ei, tässä täytyy arvioida kaikki arvot uudelleen, ottaa huomioon
mielentila, joka syntyi m.m. siitä, että työväkeä uskoteltiin sillä
ja saatiin uskomaan se, että sitä vastaan valmistettiin hyökkäystä ja
kaappausta.

Kun se sille selviää, jakaa se itse oikeutta.

On saatettava työväki itse sovittamaan lakia pettäjiinsä, karjan
sarvet seivästämään kaitsijansa, petolliset paimenensa.

*

Toverit, sotilaat...

Taas täytyy venäläisen aluekomitean koettaa yllyttää omiaan
auttamaan suomalaisia tovereita. "Monet joukko-osastot ovat siitä
kieltäytyneet, perustellen kieltäytymistään sillä, että he ovat
väsyneitä ja haluttomia sekaantumaan suomalaisten asioihin." Mutta
aluekomitea on kuitenkin vakuutettu siitä, että toverit sotilaat,
muodostavat erikoisia taisteluosastoja sekä lähettävät ne toveri
Svetsnikowin johtoon. "Toverit, sotilaat, eivät voi jäädä tämän
epätasaisen taistelun välinpitämättömiksi katselijoiksi. Toisella
puolella on joukko, jonka kuri ja asestus on hyvä, kaikki, mitä se
tarvitsee, toisella on kokematon, huonosti varustettu punakaarti." --

Toverit, sotilaat!... viruvat mieluummin kasarmeissaan ja laivoillaan
ja retkuilevat katuja pitkin tyttöineen ja odottavat aikaa, jolloin
pääsevät ryöstämään.

*

Tunteeni venäläisiä kohtaan ovat olleet monenlaisten vaihtelujen
alaiset. Vallankumouksen alussa vuosi sitten tunsin heitä kohtaan
kiitollisuutta ja veljellisyyttä ja annoin anteeksi sen, että he
täällä hummasivat kuin kotonaan. Kammottivat he minua kuitenkin ja
aavistelin heistä pahinta, kun alkoi kuulua upseerimurhista y.m.s.
Kesemmällä alkoivat "toverit" käydä vastenmielisiksi, varsinkin kun
veljeily alkoi ja heistä alkoi tulla turva väkivallan tekijöille.
Nyt, kun he vihdoinkin näyttävät olevan lähtöhommissa, minä taas
heitä suosin. Milteipä syleilisin heitä -- hyvästiksi.



Perjantaina 8 p:nä helmikuuta.


Viljaa Siperiasta.

Harmaalta, kylmältä talviselta taivaalta leimahti tänään salama
-- saadaan viljaa Siperiasta! Tai oikeastaan: toivotaan saatavan.
Tai ehkä oikeammin: uskotellaan saatavan. Toveri Tokoi on käynyt
Pietarissa. Sieltä ei saada viljaa, kun sitä ei siellä ole, mutta
sieltä saadaan "avustusta" sen saamiseen.

"Suunnitelma on rohkea ja suurenmoinen", sanoo hallituksen
äänenkannattaja. Lähdetään omalla hevosella hakemaan: järjestetään
omat junat. Polttoaineita saadaan matkan varrelta. Suomen valtio
panee oman miehistönsä ja tarpeelliset vartijat, joilla arvatenkin on
oikeus käyttää aseitakin. Siellä olisi ensi aluksi saatavissa noin
400 vaunulastia. Sitä varten tarvittaisiin 8 junaa. Näin monta junaa
ei ensi aluksi voida järjestää, täytynee tyytyä lähettämään vain --
muutamia. Jos yritys onnistuu, voidaan junien lukua myöhemmin lisätä.
Matka edestakaisin kestää 2 viikkoa -- ehkä enempikin.

*

Työläiset eivät saa palkkojaan.

Eilenkö se oli vai toissa päivänä, kun kehuttiin, että kyllä me
hoidamme kunnan asiat. Ei ole rahaa, mutta hankitaan. "Ryhdyttiin
heti tarmokkaasti hankkimaan varoja menojen suorittamiseksi." (S.o.
murrettiin auki Suomen pankin holvit.) Niitä saatiinkin, mutta
ei riittävästi. Useat työläiset ovat saaneet odottaa palkkaansa
eivätkä kaikki ole sitä vieläkään saaneet. Työläisten ei pidä tämän
johdosta kuitenkaan tulla kärsimättömiksi, "Palkkojen maksamisen
kiirehtimiseksi tehdään kaikki, mitä voidaan."

*

Heti.

Tähän aikaan tapahtuu kaikki paukkuen. Vapautta, oikeutta, leipää
ja mitä kaikkea -- pang! ja se putoaa kuin lintu puusta --
kuolleena tosin. Lakeja ja asetuksiakin pamahtaa senaatin linnasta
kuin pommeja. Tänään räjähti sieltä niitä kolme: Pang! -- tuli
torpparilaki. Pang! -- uusi elintarvelaki. Pang! -- uusi pankkilaki!
Ja samalla tavalla on tulta tupruten poistettu kuolemanrangaistus,
pantu papit viralta, uudistettu koululaitos, yhteiskunnallistettu
tehtaat.

On kiire, ei tiedä, kuinka kauan tätä kestää. Täytyy hörppiä
keitto kuumiltaan, ei ole tällä köyhällä malttia keittämään, vielä
vähemmin jäähdyttämään. Kaikki niiden lait "astuvat voimaan _heti_".
Torpparilaki astuu voimaan heti, vaikka se ei vielä ole valmiskaan.
Laista "johtuvan lopullisen vapautuksen toimeenpanosta säädetään
erikseen." Siitä huolimatta, että laki ei ole lopullinen, se
kuitenkin astuu heti voimaan.

*

Lupaavat poistaa köyhyyden.

Ei enempää eikä vähempää.

Näin se käy (ks. tämän päivän "Työmies").

Mikä on syynä yhteiskunnassa vallitsevaan kurjuuteen? Köyhyys.
Mistä se johtuu? Sen alkusyy ja aiheuttaja on kapitalistinen
tuotantojärjestelmä. Työläisten ohjelma on, että luokkataistelun
kautta tämä järjestelmä kukistetaan ja sen sijalle asetetaan
sosialistisen tuotantojärjestelmän perustukselle rakennettu uusi
sosialistinen yhteiskunta. "Me tiedämme, että tämä yhteiskunta vielä
ei voi tulla ihanneyhteiskunnaksi, mutta se on kuitenkin pitkä askel
kohti tämän lopullisen päämäärän saavuttamista. Taivaan valtakuntaa
me emme luule pystyvämme luomaan, mutta _köyhyyden me lupaamme
poistaa_ ja sen kautta tiedämme luoneemme suuremmat onnenehdot
ihmisille, kuin mitä tämä yhteiskunta koskaan on voinut ja voi
tarjota. Me kukistamme tämän yhteiskunnan vallankumouksen kautta ja
asetamme sen sijalle paremman."

_Me_ lupaamme ... _me_ kukistamme ... _me_ asetamme sijalle paremman.
Ketkä "me"? Me Manner, Sirola, Tokoi!... Menkää suolle!

*

"Virkamies"

Tänään on nimimerkki "Virkamies" pantu "Työmiehessä" houkuttelemaan
lakon tehnyttä, lainkuuliaista suomalaista virkamiestä liittymään
vallankumoukseen. Sen pitäisi tapahtua suomalaisuuden ja kansan asian
vuoksi. Hänen olisi nyt asetuttava ruotsalaisen virkamiehen paikalle,
noustava ruotsalaisen päällikön sortoa vastaan.

"Virkamies" kuitenkin tietänee tai ainakin pitäisi hänen tietää,
että suurin osa virkamiehiämme, varsinkin korkeammat, senaatista ja
ylihallituksista alkaen jo ovat suomen-, kansallis- ja kansanmielisiä
ja että virkamiesten suomalaistuminen on jatkumassa luonnon voimalla.
Eikä vain suomalaistumassa ja kansanvaltaistumassa kielellisesti,
vaan ennen kaikkea mielellisesti. Siihen on oltu menossa ja menty
sitä mukaa kuin venäläisistä on alettu päästä eroon. Eihän tämäkään
ole muuta kuin kömpelö syötti jonkun tyhmän kalan houkuttelemiseksi
onkeen tai jonkun sellaisen, joka jo tähystelee jotain syöttiä, johon
tekee mieli tarttua, saadakseen tekosyytä tarttua onkeen.

Mitä lajia miehiään tämä "virkamies" oikeastaan on, se käy ilmi siitä
karakteristiikasta, minkä hän itsestään antaa. Hän kysyy: "Onko
kansallamme tai meillä itsellämme ollut toiminnastamme mitään hyötyä?
Ei, minä en ole hyödyttänyt ketään. Olen istunut virastossani ja
virkatuntien päätyttyä kotonani ja katsellut, miksi maailma muuttuu.
Hallituksien muuttuessa olemme me nöyrästi kallistaneet päämme ja
sanoneet vain: 'Tapahtukoon sinun tahtosi.' Meillä on tähän asti
ollut samaa, kuka meitä hallitsee."

Ei ole suomalainen virkamies se, joka noin puhuu. Se on bobrikoffin- ja
seyninaikainen kätyri, santarmikätyri, joka ei tiedä mitään
Krestyn miehistä ja Siperiaan karkoitetuista ja kaikista niistä,
jotka vapautensa ja henkensä menettämisen uhalla ovat vuosikymmenien
kuluessa totelleet ja palvelleet ainoastaan maansa laillista
hallitusta -- eivätkä koskaan tule mitään muuta palvelemaan.

*

Leivättömyys sodan syy -- kenen syy sota?

Kuinka monta kertaa ovatkaan sosialistit huutaneet sitä, että
syynä uhkaavaan nälänhätään on ollut porvarillinen hallitus ja
sen elintarvepolitiikka. Jahka tässä työväki pääsee valtaan,
hankkii se myös kaiken muun hyvän mukana leipääkin. Nyt ovat
sosialistit päässeet valtaan, mutta leipää ei vain tule. Ei näytä
kansanvaltuuskunta keksivän keinoja eikä myöskään ottavan kantaakseen
siitä vastuuta. "Työmiehessä" lykätään syy maailmansodan niskaan.
"Palo on ensin sammutettava, sitten vasta voidaan jotain järjestää.
Me olemme yksin voimattomia maailmanpaloa sammuttamaan, mutta meidän
on kuitenkin osaltamme otettava osaa siihen, ainakin soitettava
hälytyskelloa kaikin voimin. Alas militarismi! alas sota!" Näin ne,
jotka sotkivat sodan jalkoihin vielä senkin maan, joka oli siitä
tähän saakka säilynyt ja joilla ei nälänhädänkään uhatessa näytä
olevan aikomustakaan edes _sen_ sodan lopettamisesta, jonka olivat
itse julistaneet. "Alas militarismi!" huutavat ne, jotka tulevat
tekemään tästäkin rauhanmaasta militaristisen maan.

*

Lahjomisyritys.

"Työväestön kanssa teidän on joko seisottava tai kaaduttava.
Yksinänne olette avuttomia suurkapitalismin kynsissä. Tukekaa siis
Suomen työväen asettamaa hallitusta!" -- kehoitetaan taas tänään
"Työmiehessä" talonpoikia. "Älä pelkää, että työväestö vallan
saatuaan vie _sinun_ maatilkkusi tai peltosarkasi. Riittää, kunhan
vain suurten herraskartanoiden ja tukkiyhtiöiden maat palautetaan
valtiolle, joka jakaa ne halullisille viljelijöille." Bobrikoff
koetti aikoinaan hänkin harjoittaa samantapaista maanjakamisyllytystä.

*

Ryöstettyään Suomen pankin

aikovat rosvot tehdä siitä maan "hallitsevan liikepankin". Se tulee
_muutamassa kuukaudessa_ semmoiseksi kohoamaan, "vakavuudellaan,
suhteellisesti suurilla varoillaan ja halvalla luoton annollaan se
voi vetää ison osan suurteollisuutta vaikutuspiiriinsä."

Yksityispankkiparat eivät kuitenkaan tarvitse käydä kovin
alakuloisiksi uhkaavasta kilpailusta. Ne saavat luvan avata
liikkeensä ja "luonnollisesti" ne "ennen pitkää" tulevat sen
tekemäänkin; kansanvaltuuskunnan puolelta ei tätä tulla vastustamaan.
"Mutta pankeilta vaaditaan ehdottomasti, etteivät saa avustaa
vastavallankumouksellista liikettä."



Lauantaina 9 p:nä helmikuuta.


Kävelin aamulla Töölööseen päin. Ihana luminen aamu. Raitioliike
pyrkii käyntiin, mutta hitaasti se näyttää menevän.

*

Yhä piteneviä jonoja. Jonon pituus on kuin ilmapuntari, joka
ennustaa yhä pahempaa säätä. Jonoissa on tähän saakka vimmatusti
agiteerattu porvarillista hallitusta vastaan. Siellä on kuulema
ollut akkoja, jotka kulkevat moneen kertaan jonon läpi ja
kiihoittavat pitkin päivää. Näistä jonoista voi pian aikaa syntyä
vastavallankumouksellisenkin kiihoituksen orgaaneja.

*

Eräs minulle tuntematon herra, joka tunsi minut, rupesi kadulla
puhelemaan kanssani. Hän luuli, että mieliala työväen parissa
tulee muuttumaan, että alkavat huomata, ettei tämä mene. En luule,
että he mitään huomaavat ja uskovat, ennenkuin näkevät lopullisen
romahduksen. Tuskin ne uskovat omien aistimiensakaan todistusta.

*

Huhuja: Ryssiä mennyt pois. -- Sipoossa valkoiset perääntyneet muka
houkutellakseen punaisia "rysään", jossa kaikki ammuttu. --

*

"Tiedonantolehden" sävy ei tänään ole oikein toivehikas.

*

Ettei tämä jo ala loppua! Käy jo yksitoikkoiseksi tällainen elämä;
onhan tätä kestänyt jo kohta kaksi viikkoa. Olisi jo aika vaihteen
vuoksi tulla -- vastavallankumouksenkin.

*

Smolnassa.

Matilda Wrede kertoi käynnistään "Smolnassa". Hän tapasi siellä
päällikkönä kaksi vanhaa tuttavaansa Kakolasta. Olivat kovin
kohteliaita. Puhuttelivat vapaaherrattareksi "Neiti -- hm --
vapaaherratar on hyvä!" -- Kun miehet kiroilivat, komensivat
johtajat: "Tyst!" -- Salissa makaili ja sihtaili ja korjaili
pyssyjään joukko kaartilaisia. Taulut verhottu papereilla, joissa
reikiä. -- Eivät huolineet rahaa vankien ruokaan. "Ennen söivät
vartijat vankien ruuan, nyt on toinen aika." -- Kun hän kysyi, mitä
varten nyt on ryhdytty tällaiseen, tuli "imatra" Työmiehen fraaseja,
pintapuolista, opittua, sorrosta y.m.

*

Makian leivän päivät.

Punaiset ne nyt saavat ruokaa enemmän kuin muut ja ovat vallassa ja
viroissa ja heidän vaimonsa ovat mahtavia tästä asemastaan. Ei mahda
olla aivan helppoa luopua tästä asemasta ja palata ennalleen. Joka
saisi olla mukana seuraamassa retkeä ylös ja alas!

*

Olemme olleet tavattomasti laiskoja ja velttoja ja syöneet enemmän
kuin olisi ollut tarvis. Nyt, kun kaikki ovat pakotetut elämään
kohtuullisesti, huomaan ainakin minä, kuinka paljon vähemmällä
voi tulla toimeen. Ei työkyky ehkä kuitenkaan ole sama. Mutta sen
kuitenkin huomaa, että täytyy tehdä ja voida tehdä henkistä ja
ruumiillista työtä puolta enemmän kuin tähän asti. Ei millään muulla
tavalla saada rakennetuksi uutta ja parempaa Suomea.

*

Tuikahti ja sammui.

Meidän oma kapitaalimme nyt hävitetään, mutta ilman kapitaalia emme
voi tulla toimeen. Meidän täytyy ottaa "vallankumouksen laina"
t.m.s. Otamme sen sieltä, mistä sen saamme, saamme luvan alistua sen
ehtoihin ja joudumme sen kiristykseen entistä kovemmin. Se on se,
joka on reaalinen tulos, vieraan pääoman valta; kuta huonompi luotto,
sitä ankarammat ehdot. Niin joutui Ranskakin kommuunin jälkeen
rahamiesten valtaan, mutta oli kuitenkin paljoa edullisemmassa
asemassa kuin me, koska sillä oli omaa kapitaalia ja se oli rikas
maa. -- Nyt tuskin voidaan saada aikaan edes niitä pikkuparannuksia,
joita sosialistit ovat niin kovin ylenkatsoneet, vielä vähemmän
kaikenlaisia suuria "sosialiseerauksia" ja muita mullistelevia
uudistuksia. Täällä tuikahti ja sammui.

*

Huhuja.

Valkoisilta taitaa puuttua tykistöä Mäntyharjussa päin. Punaisilla
sitä on. Ryssät ne sittenkin ratkaisevat, niitä vastaan me
taistelemme. -- Ei taida olla luottamista Ruotsin eikä liioin
Saksankaan apuun.

*

Kerrotaan, että Porvoo on valloitettu ja että valkoiset ovat
vetäytyneet saaristoon jollekin niemelle ja joutuneet saarroksiin.
Siinä oli siis tuo "rysä", joka muka oli valmistettu punaisille.

Kerrotaan, että Porissa olisi tapettu sanomalehdentoimittaja W. Hänet
otettiin kotoa ja vietiin jonnekin, josta hän ei palannut. Rouva
meni "Sosialistin" toimistoon, jossa sanottiin, ettei ole annettu
mitään määräystä hänen vangitsemisestaan; arveltiin, että se on --
yksityistä kostoa. Varmaankin tullaan monta samanlaista katoamista
panemaan yksityisen koston syyksi!

*

"Spiriti jest?"

Eräs taiteilija kertoi kotitarkastuksesta luonaan. Ryssä mukana.
Etsivät väkijuomia. "Spiriti jest?" -- "Ei ole" -- vaikka oli.
Palvelijatar, vaikka onkin punainen, pelasti varaston tarkastuksesta
siten, että sanoi: "Herralla kyllä on ... minä tiedän, missä herran
viinit on" -- ja veti jostain komerosta joitakin pulloja, jotka oli
vartavasten tätä varten juuri ikään piilottanut pelastaakseen loput.

*

Olisi tarpeen selittää valkoisille toisella puolella rintaman,
että vaikka ryssät lähtevätkin, he yhä edelleenkin taistelevat
ryssiä vastaan eivätkä omia veljiään vastaan. Sieltä punaiset
saavat aseensa, päällikkönsä ja tulevat edelleenkin saamaan ja
että se liitto tulee aina jatkumaan eikä Suomen itsenäisyyttä voi
ajatellakaan mahdolliseksi, ennenkuin Suomi voi torjua kaiken sieltä
päin tulevan vaaran. Vaikka kyllä kai ne sen selittämättäkin tietävät.

*

Rotat lähtevät.

Venäläiset myövät kampsujaan Turun kasarmissa ja sen edustalla.
Joku oli muutamilla sadoilla ostanut hienot vaunutkin, jotka
alkuaan olivat maksaneet joitakin kymmeniä tuhansia. Rotat lähtevät
uppoavasta laivasta. Se on sitä heidän vallankumoustaan. Meillä kai
menee samaan malliin.

*

Mieltäni jäytää epämiellyttävä tunne suojeluskunnan tappion tähden
Porvoossa. Retki oli kaikesta päättäen huonosti järjestetty ja
suunniteltu. Pintapuolista hommaa, niinkuin monet muutkin.

*

Porvoolaisilla kerrotaan olevan lujat varustukset saaristossa.

*

Yhä uusia virkamiehiä nimitetään, yhä uusia virastoja vallataan.
Niitä kiipee joka päivä uusia vallattuun laivaan. Ne aikovat todella
saada sen liikkeelle _omine_ voimineen, ilman porvarillisten apua.
Toivoisin melkein, että tätä kestäisi niin kauan, että ne saisivat
koettaa ja näyttää, mihin kelpaavat.

*

Lumipyry koko päivän. En ole liikkunut missään. Ajattelen poikia
rintamalla. Sinne kulkevat ajatukseni alati, olipa sää millainen
tahansa.

*

Auttaako Saksa?

Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä, kun kapina puhkesi. En
tiedä, kuinka pitkä lienee se aina mainittu iankaikkisuus, mutta
äärettömän pitkä on tämä sen sekunti ollut. Iankaikkisuudestahan
ei tule koskaan loppua, mutta minusta tuntuu, kuin tämä
kapina-iankaikkisuus jo ainakin alkaisi lähestyä loppunsa alkua.
"Työmies" ilmoittaa tänään, että "porvaristo hapuilee apua
ulkomailta". Ilmoittaapa vielä, mistä me sitä hapuilemme. Me,
porvarit, _olemme pyytäneet apua Saksalta_.

Olemmeko? En tiedä, mutta varmaankin olemme. Tänään olen taipuvainen
uskomaan, että kerrankin on totta, mitä "Työmies" sanoo.

"Työmies" uskoo, että olemme pyytäneet apua. Mutta se ei usko
meidän sitä saavan. Saksan hallitus _ei uskalla_ sitä meille antaa.
Siellä on kuulema tapahtunut "huomattavaa vallankumouksellista
liikehtimistä". "Saksan sosialidemokratia nousisi jyrkästi tuollaista
hanketta vastaan ja siten voisi Suomen kansan valtaa vastaan
suunniteltu isku muodostua uudeksi sysäykseksi Saksan työväen
vallankumousliikkeelle."

Enhän tiedä, mitä Saksa uskaltaa. Tähän asti se on sentään uskaltanut
yhtä ja toista. Onhan se parhaallaan sodassa itseään pääpaholaista,
vallankumouksellista Venäjää vastaan.

Mutta jos siellä asiat ovat niin täperällä, että Suomen retki
olisi oleva se pisara, joka saisi astian vuotamaan yli reunojensa,
niin ehkä todella Wilhelm viisas ei ole ainoastaan auttamatta
Suomen porvareita, vaan sosialistisen vallankumouksensa pelossa ja
valtaansa tukeakseen päinvastoin auttaa Suomen sosialisteja heidän
vallankumouksessaan. En ihmettelisi, jos Haapalainen huomenna
rohkaisisi joukkojaan sellaisella tiedonannolla.

Kierrän nyt sentään sähkön sammuksiin sillä hiljaisella
toivotuksella, että jos emme itse auttaa itseämme jaksa, niin
auttaakohan meitä sitten Saksa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Hajamietteitä kapinaviikoilta I - Ensimmäinen ja toinen viikko" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.