Title: Raamatun tutkisteluja IV - Harmagedonin taistelu
Author: Russell, Charles T.
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Raamatun tutkisteluja IV - Harmagedonin taistelu" ***


RAAMATUN TUTKISTELUJA IV

Harmagedonin taistelu


Kirj.

CHARLES T. RUSSELL



Kansainvälinen Raamatuntutkijain Seura,
Brooklyn, N.Y., U.S.A. ja Helsinki, Suomi,
1913.



      "Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva
      aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä
      paistaa kaikessa kirkkaudessaan."


      "Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa isoon Eufratjokeen,
      ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi idästä tuleville
      kuninkaille. Ja minä näin kolme saastaista henkeä...
      Perkeleitten henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ja ne lähtevät
      koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan
      Jumalan, kaikkivaltiaan, suurena päivänä... Ja ne kokosivat
      heidät siihen paikkaan, jota hebreaksi nimitetään
      HARMAGEDON". Ilm. 6: 13--16.


      Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen
      Herralle hänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi, jotka
      odottavat lapseutta,
                              ja
      kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa,
      "uskon huonekunnalle"
                              ja
      huokaavalle luomakunnalle, joka ikävöiden odottaa Jumalan
      lasten ilmestymistä,
                    on tämä teos omistettu.

      Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden
      hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä
      Jumalassa. Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille
      kaikellaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki
      meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän,
      päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä
      tehdä siitä järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä
      aikoi panna toimeen, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi
      kaikki, jotka ovat taivaissa ja maan päällä.

                                      Ef. 3: 4, 5, 9; 1: 8-10.



SISÄLLYS:

Raamatun tutkisteluja.

Esipuhe.

Harmagedonin taistelu. -- Messiaan valtakunnan pystyttämisen aika. --
Tarkastuksen alaisia ovat periaatteet, ei yksilöt. -- Pedon kuva. --
"Kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista". -- Herran suuri
sotajoukko. -- Ei vielä, mutta kohta.

"Koston päivä"

Ensimäinen luku.

Profetallisia lausuntoja siitä. -- Aika lähellä. -- Tämän osan
tarkotus. -- Ylimalkaisia havaintoja.

Toinen luku.

"Babylonin" -- "kristikunnan" tuomio. "Mene, mene, tekel, ufarsin".

Babylon. -- Kristikunta. -- Kaupunki. -- Valtakunta. -- Äiti. --
Tyttäret. -- Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.

Kolmas luku.

Koston päivän välttämättömyys ja oikeus.

Tämän suvun yli, esikuva ja vastakuva. -- Suuri hädän aika
oikeudenmukainen seuraus edellätapahtuneista syistä. -- "Kristikunnan"
vastuu ja suhde siihen. -- Porvarivallat, uskonnolliset johtajat,
sivistyneiden maiden kansanjoukkojen eri luokat. -- Pakanakansojen
yhteys kristikunnan ja hädän kanssa. -- Jumalan tuomio. -- "Minun on
kosto, minä olen kostava, sanoo Herra".

Neljäs luku.

Babylon syytettynä suuren tuomioistuimen edessä.

Babylonin, Kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon
mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. -- Syytös porvarillisia voimia
vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia
voimia vastaan. -- Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus
sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä
päättynyt.

Viides luku.

Babylonin kansallissekaannus suuren tuomioistuimen edessä.

Porvarilliset mahdit ovat ahdingossa ja näkevät tuomionsa tulevan. --
Ahdingon pelossa tekevät he liittoja keskenään ja katsovat turhaan
kirkon ja sen muinaisen vallan puoleen. -- He lisäävät armeijojaan ja
laivastojaan. -- Maa- ja meri-sotavalmistukset. -- Täydelliseksi tehdyt
sotavarustukset. -- Herättäkää sankarit, takokaa vannaanne miekoiksi
j.n.e. -- Huuto: "rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa olekaan.

Kuudes luku.

Babylonin kirkollinen sekaannus suuren tuomioistuimen edessä.

Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa
Babylonin tuomiossa. -- Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa
toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. -- Suuri
sekaannus. -- Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. --
Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. -- Papit ja kansa samassa
asemassa. -- Esitetyt syytökset. -- Puolustus. -- Liiton ehdottaminen.
-- Haluttu päämäärä. -- Valitut jäsenet. -- Yleinen taipumus hyljätä
totuus -- Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.

Seitsemäs luku.

Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle
tulelle.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. -- Yhteiskunnalliset ainekset
valistetaan tulelle. -- Aarteiden kasaantuminen. -- Köyhyyden
kasvaminen. -- Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. --
Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. -- Itsekkäisyys vapauden
yhteydessä. Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. --
Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. -- Työmiesten järjellisiä
ja järjettömiä käsityksiä. -- Tuotannon ja kysynnän laki. --
Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". -- Kansain
laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. --
Näiden päivien jättiläiset -- Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. --
Joukot kahden myllynkiven välissä. -- Hätä on maailmanlaajuinen ja
inhimillinen apu on turha.

Kahdeksas luku.

Leikkuumiesten huuto.

Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. -- Talonpojat, maanviljelijät. --
Uudet olosuhteet kristikunnassa. -- Maan jakamisen kiihotus. -- Sen
syyt. -- Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. -- Raamatun ennustus käy
täytäntöön. -- Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.

Yhdeksäs luku.

Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.

Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa -- Senattori Ingellsin,
t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti R.
Ingersollin lausuntoja. -- Wendell Phillipsin käsitys. --
Historioitsija Macaulaysin ennustus. -- Piispa Worthingtonin lausunto ja
W.J. Bryanin vastaus. -- Erään sanomalehden lausunto. -- Eräs
ranskalainen näkökanta.

Kymmenes luku.

Ehdotettuja parannuskeinoja.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. -- Hopearahakanta ja suojelustulli.
-- Kommunismi. -- "Heillä oli kaikki yhteistä". -- Anarkia. --
Sosialismi eli kollektivismi. -- Nationalismi. -- Yleinen
käsityösivistys. -- Yksinkertainen vero eli vapaa maa. -- Muutamia
toiveita ja huolia. -- Ainoa toivo -- "autuaallinen toivo". -- Jumalan
lasten oikea asema. -- Maailmassa, mutta ei maailmasta.

Yhdestoista luku.

Suuren päivän taistelu.

Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
-- Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. ja Ranskan vallankumous esikuvia.
-- Sen yleinen luonne ja laajuus. -- Herran suuri sotajoukko. --
"Kaikkein pahimmat pakanat". -- Jaakobin hädän aika. -- Gogin ja
Magogin tappio.

Kahdestoista luku.

Herramme suuri ennustus.

Matt. 24; Mark. 13; Luukk. 21. 5--36; 17: 20--37. Tämän ennustuksen
tärkeys. -- Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista se johtui. --
Ottakaa vaari vääristä kristuksista. -- Lyhyt historiallinen silmäys
kahdeksastatoista vuosisadasta. -- Hätä Juutalaiskauden lopussa ja
Evankelikauden lopussa kaikkein evankelistain mukaan. -- Hävityksen
kauhistus. Paetkaa vuorille. -- Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. -- Ennen
talvea ja sabbatia. -- Katso täällä, katso tuolla! Älkää uskoko niitä.
-- Noiden päivien ahdistus. -- Auringon ja Kuun pimenemisen merkkejä.
-- Tähtien putoaminen. -- Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. --
Ihmisen pojan merkit, -- Mitä maan kansat näkevät. -- Viikunapuu. --
"Tämä sukukunta". -- Valvokaa! -- "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät
(he) tietäneet". -- Muistakaa Lotin vaimoa. -- Toinein otetaan ylös ja
toinen jätetään. -- Valitut saavat tiedon totuudesta. -- Saatanan huone
hajoaa. -- Toimenpiteitä uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.

Kolmastoista luku.

Valtakunnan perustaminen, ja kuinka se ilmestyy.

Vaeltaminen uskossa. -- Kutka muodostavat valtakunnan? -- Henkisen
valtakunnan perustaminen. -- Korottaminen "päämiehiksi kaikkeen
maailmaan". -- Kaikkien kansojen toivo. -- Läheinen yhteys valtakunnan
ja sen palvelijain eli "päämiesten" välillä. -- Jaakobin tikapuut, --
Mooseksen peite. -- Suuria muutoksia suoritettu. -- Onko mitään vaaraa
siitä, että uuden hallitsijan käsissä on niin paljon valtaa? --
Rautavaltikkahallitus, kuinka kauvan? -- Maailman kääntäminen. -- Kansa
syntyy yhtenä päivänä. -- "Kaikki, jotka haudoissa ovat". -- Hänen
valtakuntansa kasvaminen. -- Sijaishallitus luopunut. -- Jumalan tahto
tapahtuu maan päällä.

Neljästoista luku.

Jehovan astinlauta tehty ihanaksi.

Jumalan astinlauta on tullut saastaiseksi ja hyljätty synnin tähden. --
Sen ihanuuden luvattu uudistaminen. -- Ostettu omaisuus asetetaan
ennalleen. -- Sen säteilevin jalokivi. -- Jehovan jalkain uudelleen
pystyttäminen "Öljymäellä". -- Tulossa olevat siunaukset. -- Astinlauta
lopulta todellakin ihana.



Raamatun Tutkisteluja.


Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian,
että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei
kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltäminen, jota edustivat
Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka
esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon
väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä
sivistyneiden uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin
ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta
Raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos
joku meidän aikamme yliopistosivistyksen saanut kansalainen selittäisi
uskovansa Raamattuun henkeytettynä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa
tovereittensa puolelta -- pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat
kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi,
että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä,
joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita
Vanhasta testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa
ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin
viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät
viitatessaan Vanhaan testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme
miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme -- ollen enemmän hengen
elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun Seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin
hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on
toimittanut painosta joukon Raamatuntutkisteluja (joista tämä on yksi)
kaikkien kirkkokuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä
käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmälläoleville kysyjille,
joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutunevatkin. Niitä voidaan
ostaa joko suorastaan Seuran varastosta tai sen kolporterajilta, jotka
tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia,
naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä
kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai
"Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole
kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai
sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin
kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai
tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä
kysymyksessäolevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja
lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen,
ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama
uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun
muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään
jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita
joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita)
ja löytää siitä sopivat raamatunpaikat lueteltuina. Saarnaajat
käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja
tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa kirkkokunnissa
yhtymään työhömme ojentamaan näitä "auttavia käsiä" kasvavalle
sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta
maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.



ESIPUHE.

Harmagedonin taistelu.


"_Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa isoon Eufrat-jokeen, ja sen vesi
kuivui, että tie valmistuisi idästä tuleville kuninkaille. Ja minä näin
lohikäärmeen suusta ja pedon suusta lähtevän kolme saastaista henkeä,
sammakon muotoista. Sillä ne ovat perkeleitten henkiä, jotka tekevät
ihmeitä; ja ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan
heidät sotaan Jumalan kaikkivaltiaan suurena päivänä. Katso minä tulen
niinkuin varas; autuas on se, joka valvoo ja säilyttää vaatteensa,
ettei hän kulkisi alastomana, eikä hänen häpiätänsä nähtäisi. Ja ne
kokosivat heidät siihen paikkaan, jota hebreaksi nimitetään
Harmagedon_." -- Ilm. 16: 12--16.

Harmagedon on hebrealainen sana ja merkitsee Megiddon kumpu eli
Hävityksen vuori. Megiddonilla oli hyvin huomattava asema Esdraelon
tasangon etelä-osassa, se kun oli hyvin tärkeän, vuoristoon johtavan
solan varrella. Tämä kohta oli hyvin suuri taistelupaikka
Palestiinassa, jossa monta kuuluisaa Vanhan testamentin taistelua on
taisteltu. Siellä Gideon ja hänen pieni joukkonsa hämmästyttivät ja
ajoivat pakosalle midianilaiset, jotka hävittivät toinen toisensa
taistelussaan. (Tuom. 1: 19--23.) Siellä filistealaiset voittivat
kuningas Saulin. (1 Sam. 31: 1--6.) Siellä farao Neko löi kuningas
Josijan eräässä onnettomimmista taisteluista, mitä Israelin historiassa
tunnetaan. (2 Aik, 35: 22--28.) Siellä asuivat myöskin kuningas Aahab
ja hänen vaimonsa Iisebel, Jisreelin kaupungissa, jossa Iisebeliä
myöhemmin kohtasi kauhea kuolema. -- 2 Kun. 9: 30--37.

Taistelut olivat eräässä merkityksessä esikuvallisia. Midianilaisten
tappio pelasti Israelin kansan orjuudesta. Siten esikuvasi Gideon ja
hänen joukkonsa Herraamme ja Seurakuntaa, jotka tulevat vapauttamaan
ihmiskunnan synnin ja kuoleman orjuudesta. Kuningas Saulin kuolema ja
hänen valtakuntansa kukistuminen filistealaisten kautta avasi tien
Daavidin hallitukselle, joka Daavid oli esikuva Messiaasta. Kuningas
Aahab esikuvasi maallista hallitusta, jota Ilmestyskirjassa on
esikuvallisesti kutsuttu "Lohikäärmeeksi". Kuningatar Iisebel esikuvasi
suurta porttoa, Babelia, ja sellaisena kutsutaan häntä nimeltä. "Sinä
suvaitset tuota naista, Jesabelia, joka sanoo itseään profetaksi ja
opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani." -- Ilm. 2: 20.

Raamatussa on Herra ilmeisesti nähnyt soveliaaksi yhdistää tämän
kuuluisan taistelukentän, Harmagedonin, nimen siihen suureen taisteluun
totuuden ja eksytyksen, oikean ja väärän, Jumalan ja mammonan välillä,
jolla taistelulla Evankeliaika päättyy ja Messiaan aika alkaa. Hän on
tarkotuksella käyttänyt syvää kuvakieltä Raamatun viimeisessä kirjassa,
ilmeisesti aikoen kätkeä muutamia tärkeitä totuuksia siksi kuin olisi
aika paljastaa ne. Mutta silloin "ei yksikään jumalaton ymmärrä; mutta
viisaat ymmärtävät". (Dan. 12: 10, engl. k.) Jokainen, jonka sydän ei
ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, ei ymmärrä; mutta ainoastaan hänen
kansansa viisaat ymmärtävät -- viisas neitsyt luokka Mestarin
vertauksessa. -- Matt. 25: 1--13.

Kun siis ajattelemme tekstiämme, ei meidän tule odottaa mitään kansojen
kirjaimellista kokoontumista Megiddonin kunnaalle. Pikemmin tulee
meidän tarkastaa sitä, mitä tämä vuori esikuvaa. Useita asioita
kutsutaan "Harmagedonin taisteluksi"; tätä lausepartta käytetään
monella tavalla ja monelta kannalta katsottuna. Mutta kristityt
tietävät, että tämä sana Harmagedon kuuluu erityisesti Raamattuun,
jossa sitä käytetään henkisessä merkityksessä. Jos siis nykyään on
sopivaa tutkia Harmagedonin taistelua valtiolliselta kannalta, niin on
varmaankin sopiva aika tutkia sanaa sen oikealta, uskonnolliselta
näkökannalta.

Me tiedämme kaikki, että Ilmestyskirja on täynnä esikuvia. Jumala
näyttää asettaneen tämän kirjan viimeiseksi Raamatussa aikoessaan
kätkeä suuria ja tärkeitä totuuksia. Kaikki raamatuntutkijat ovat
yksimielisiä siitä, että se sisältää arvokkaita totuuksia. Kuitenkin on
Jumala niin taitavasti peittänyt nämä totuudet, että hänen kansansa
menneinä aikoina ei ole kyennyt täydelleen ja selvästi näkemään niitä.
Raamatuntutkijat uskovat, että tämä on ollut Jumalan tarkotus, ei
ainoastaan siksi, ettei näiden totuuksien aika ollut tullut, vaan koska
Jumala aikoi kätkeä totuutensa muutamat piirteet maailmalta. Ihmiskunta
on lakkaamatta käsittänyt väärin Jumalan suunnitelman; sillä Jumala on
viisaudessaan tahtonut, että ne käsitettäisiin väärin. Ilmestyskirjassa
kerrotut totuudet eivät ole maailmaa varten, ei nimikristittyjä varten,
mutta Seurakuntaa, Kristuksen ruumista, pyhiä varten -- "taivaissa
kirjotettua Esikois-Seurakuntaa" varten. Näille tieto tulee "ruokana
aikanaan". "Viisaat ymmärtävät".

Raamattu on tulvillaan Harmagedonkuvauksista. Herramme Jeesus kutsuu
sitä "suureksi ahdistukseksi, jonka vertaista ei ole maailman alusta
tähän asti ollut, eikä tule". (Matt. 24: 21.) Profetta Daniel kuvaa
sitä "ahdistuksen ajaksi, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun
ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti". (Dan. 12: 1.) Välittömässä
yhteydessä tämän lausuntonsa kamasta selittää Daniel, että silloin
nousee Jumalan edustaja, "Mikael, se suuri ruhtinas, joka seisoo sinun
kansasi (Israelin) lasten puolesta". Sana "Mikael" merkitsee: "Hän,
joka on niinkuin Jumala" -- Jumalan kaltainen. Hän nousee Jumalan
kansan lunastamiseksi, eksytyksen ja vääryyden oikaisemista varten,
oikean ja totuuden pystyttämistä varten, tuodakseen ihmismaailmalle
Jumalan suuren Valtakunnan, jota on saarnattu Aabrahamin päivistä
alkaen.



Messiaan valtakunnan pystyttämisen aika.


Johanneksen ilmestystä, joka on kuvauksien kirja, ei maailma ymmärrä.
Jumala itse on sanonut, että vasta määrättynä aikana voi edes
Seurakunta odottaa ymmärtävänsä sen. Kun profetta Daniel kysyi
näkyjensä merkitystä, vastasi enkeli: "Mene Daniel, sillä ne sanat ovat
suljetut ja sinetillä lukitut lopun ajaksi" -- ei maailman loppumiseen
asti, mutta aikakauden loppuun asti, tämän armotalouden loppuun asti.
"Maa pysyy ijankaikkisesti." -- Saarn. 1: 4.

Apostoli Pietari kertoo meille, että tämä aika päättyy suureen
tulipaloon, joka kuvaa hädän aikaa, jolloin nykyiset laitokset
hävitetään. (2 Piet. 3: 8--13.) Toisessa paikassa Raamattua kuvataan
tätä hirmuista hädän aikaa myrskynä, tuuliaispäänä, tulena, joka
kuluttaa kaiken. Kun nykyinen asiaintila suuressa hädässä on hävinnyt,
pystyttää Jumala itse Valtakuntansa, jota olemme rukoilleet: "Tulkoon
sinun Valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin
taivaassa".

"Jos sentähden on jotakin, joka osottaa, että me elämme Evankelikauden
lopussa, jotakin, joka osottaa, että neitseet puhdistavat lamppujaan,
niin voimme olla varmasti vakuutetut, että aika, jolloin viisaat
neitsyeet astuvat kirkkauteen, on aivan lähellä. Mikä siunattu sanoma
onkaan tämä kaikille niille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään!"

Samassa ennustuksessa, jossa kerrotaan lopun ajan olevan ajan, jolloin
Jumalassa viisaat ymmärtävät, sanotaan meille, että tänä aikana
huomataan erityisesti kaksi asiaa: ensin "monet menevät edestakasin" ja
toiseksi "tieto lisääntyy". (Dan. 12: 4.) Meidän päivinämme näemme
tämän ennustuksen täyttyneen. Kaikkialla maailmassa ihmiset kulkevat
enemmän edestakasin kuin koskaan ennen. Rautatiet, höyrylaivat,
automobiilit, raitiotiet -- maan päällä, maan alla ja ilmassa -- j.n.e.
kuljettavat ihmiskuntaa kaikkialla. Tiedon yleinen lisääntyminen on
meidän ihmeellisen aikamme yleisenä piirteenä. Jokainen kymmenvuotias
lapsi kykenee lukemaan. Kaikkialla maailmassa on kodeissa kirjoja,
sanomalehtiä, Raamatuita -- sellainen tilaisuus saavuttaa tietoa,
jollaista ei ole ollut sittenkuin ihmisiä rupesi olemaan maan päällä.

Tämän ennustuksen huomattava täyttyminen osottaa aikamme lopun ajaksi,
jolloin nykyinen armohallitus päättyy ja uusi armohallitus pystytetään
-- aika, jolloin Jumalan kansa kykenee käsittämään aseman ja
valmistumaan muutostaan varten.



Tarkastuksen alaisia ovat periaatteet, ei yksilöt.


Kaikki kristityt laskevat Ilmestyskirjan Herramme antamaksi, kuten
apostoli Johanneskin tekee. (Ilm. 1: 1.) Sentähden emme ole
edesvastuussa niistä kuvauksista, joita tässä kirjassa käytetään. Meitä
voidaan monella eri tavalla väärinkäsittää, vieläpä hyvät kristitytkin
tekevät sen, josta syystä me luonnollisesti koetamme mahdollisimman
huolellisesti esittää näkökantamme. Kun ryhdymme esittämään
käsitystämme Ilmestyskirjan kuvauksista, haluamme mitä selvimmin
painostaa, ettemme aio puhua mitään hyviä kristityitä vastaan missään
tai minään aikana, joko seurakunnassa tai seurakunnan ulkopuolella.
Meillä ei ole mitään sanottavaa ihmisistä. Me käsittelemme _aina
periaatteita, oppeja_; henkilöitä _ei koskaan_. Jumala ei ole antanut
meidän tehtäväksemme _ihmisten_ tutkimista; tehtävämme on tutkia
_hänen sanaansa_.

Esittäessämme käsitystämme Ilmestyskirjan kuvauksista huomaamme, että
Jumalan sana lausuu muutamia hyvin ankaria toimenpiteitä muutamiin
päiviemme suuriin järjestelmiin nähden -- muutamiin, joita kauvan on
palveltu ja kunnioitettu, joihin ajattelemme kuuluneen monen, jotka
sanoissaan ja töissään ovat jumalisia. Erottakaamme sentähden
tarkkaan _henkilöt_ ja _järjestelmät_. Me emme sano mitään
_jumalaapelkääväisistä henkilöistä_, mutta selittäessämme Jumalan
sanaa, puhumme ainoastaan siinä mainituista _järjestelmistä_. Uskomme
varmaan, että Jumalan pyhää kansaa ei ole mainittu näissä esikuvissa,
nähtävästi siitä syystä, että Jumalan pyhät verrattuina ihmiskunnan
satoihin miljoniin muodostavat ainoastaan pienen joukon, kuten Jeesus
sanoi: "Älä pelkää, sinä pieni lauma".

Kun ryhdymme selittämään Ilm. 16: 13--16 esikuvia, huomaamme kolme
tekijää joukkojen kokoamisen yhteydessä tähän Harmagedonin taisteluun.
Luemme, että pedon suusta, väärän profetan suusta ja lohikäärmeen
suusta läksi kolme saastaista, sammakon muotoista henkeä; ja että nämä
kolme saastaista sammakon muotoista henkeä läksi kokoamaan koko
maailmaa tähän Harmagedonin taisteluun.

Syyllä voimme sentähden kysyä, mitä järjestelmiä tarkotetaan näillä
esikuvallisilla sanoilla -- lohikäärmeellä, pedolla ja väärällä
profetalla. Kun olemme löytäneet näiden sanojen tarkotuksen, kysymme
mitä esikuvasivat sammakot, jotka tulivat ulos heidän suustansa.

Läpi Raamatun käytetään petoa esittämään hallitusta. Sillä tavalla
kuvataan Danielin ennustuksessa suuria maan yleismaailmallisia
hallituksia. Babylon oli jalopeura, Meedo-Persia karhu, Kreikka
leopardi ja Rooma lohikäärme. (Dan. 7: 1--8.) Rooman valtakunta on yhä
edelleen olemassa. Kristikunta on osa suuresta Rooman valtakunnasta,
joka alkoi Caesarin päivinä ja joka, Raamatun mukaan, on yhä edelleen
olemassa.

Itse asiassa yhtyvät kaikki Raamatun eksegetit siihen, että
Ilmestyskirjan lohikäärme edustaa puhtaasti maailmallista valtaa, missä
kohdassa se sitten esiintyneekään. Meidän ei tule käsittää tämän
tarkottavan sitä, että kaikki maailman vallat olisivat pahoja tai
Perkeleestä, mutta että Herra haluaa käyttää lohikäärmettä esikuvana
esittämässä maallista valtaa. Ilm. 16: 13 peto on sama kuin se, joka
mainitaan Ilm. 13: 2, jossa se kuvataan leopardin kaltaisena --
kirjavana. Protestanttiset Ilmestyskirjan selittäjät ovat yksimieliset
siitä, että tämä esikuva tarkottaa paavilaista järjestelmää -- ei
paavia, ei katolilaista kirkkoa, eikä yksityisiä katolilaisia, mutta
_järjestelmää kokonaisuudessaan_, joka on ollut olemassa vuosisatoja.

Sanassaan on Jumala nähnyt hyväksi esittää paavikunnan järjestelmänä,
hallituksena. Paavikunta väittää, että Jumalan valtakunta, Messiaan
valtakunta pystytettiin 799 j.Kr.; että se on kestänyt tuhat vuotta,
kuten Raamattu selittää Kristuksen valtakunnan kestävän; ja että se
päättyi 1799 j.Kr. He väittävät myöskin, että 1799 jälkeen tämä
Kristuksen valtakunta (s.o. paavilainen järjestelmä, jota
Ilmestyskirjassa kutsutaan pedoksi) on kärsinyt väkivaltaa; ja että
tänä aikana Perkele on ollut irti toteuttaakseen Ilm. 20: 7.

Historia kertoo, että aika joka päättyi 1799, ja jolloin Napoleon teki
sotaretkensä Egyptiin, määräsi rajan paavin vallalle kansojen yli.
Napoleon vei myöskin paavin vankina Ranskaan, jossa hän myös kuoli.
Tämän nöyryyttävän kokemuksen väittävät roomalaiskatolilaiset
osottaneen ajan, jolloin Saatana päästettiin irti toteuttamaan
Ilm. 20: 7.

Emme voi yhtyä katolilaisten veljiemme ennustuksen selitykseen.
Herramme oli varmaankin oikeassa, kun hän selitti, että "Saatana on
tämän maailman ruhtinas", ja että tämä on "nykyinen paha maailma" eli
aikakausi. Syy siihen, että on niin paljon laajalle levinneitä, vääriä
oppeja, eksytystä, tietämättömyyttä, taikauskoa kaikkialla, on se, että
Saatana on ollut tuo suuri olento, joka on pettänyt maailmaa. Saarnatun
mukaan sidotaan Saatana tuhanneksi vuodeksi, jottei hän enää eksyttäisi
kansoja. (Ilm. 20; 3.) Kun tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet,
päästetään Saatana irti vähäksi aikaa koettelemaan ihmiskuntaa, Sitten
hävitetään hänet toisessa kuolemassa yhdessä kaikkien niiden kanssa,
jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan.

Vasta nyt alkavat raamatuntutkijain silmät avautua näkemään Jumalan
rakkauden pituutta, leveyttä, korkeutta ja syvyyttä -- hänen
ihmeellistä suunnitelmaansa, jonka hän on tehnyt ensin Seurakunnan
hyväksi, joka tulee osalliseksi Valtakunnan kirkkaudesta ja toiseksi
ihmismaailman hyväksi siten, että se siunataan nostamalla inhimilliseen
täydellisyyteen noiden tuhannen vuoden kuluessa. Tämä ihana aika on
juuri tulossa, sen sijaan että se olisi menneisyydessä. Niin ihana on
ihmiskunnan tila Messiaan valtakunnan päättyessä, ettei mitään unelmaa
voi siihen verrata. Mutta Jumalan suuri työ ei ole loppuun suoritettu
ennenkuin jokainen inhimillinen olento on saavuttanut täydellisyyden,
tai on hävitetty toisessa kuolemassa, koska hän on kieltäytynyt
tulemasta sopusointuun vanhurskauden lakien kanssa. Senjälkeen kuullaan
jokaisen luomuksen taivaassa ja maan päällä sanovan: "Valtaistuimella
istujalle ja Karitsalle kiitos ja kunnia ja ylistys ja valta
ijankaikkisuuksien ijankaikkisuuksisisa". -- Ilm. 5: 13.

Siten esikuvaa lohikäärme Rooman valtaa, joka edustaa maailman
maallista valtaa. Peto on paavilainen hallitusjärjestelmä. Kolmas
esikuva, väärä profetta, on vielä selittämättä. Me uskomme, että tämä
on toinen nimi järjestelmälle, jota toisessa paikassa kutsutaan "pedon
kuvaksi". (Ilm. 13: 14.) Raamatun mukaan edustaa tämä kuva hyvin
tarkkaan petoa. Väärän profetan, pedon kuvan, ymmärrämme tarkottavan
protestanttisten kirkkojen yhtymää.



Pedon kuva.


Jotta voisimme nähdä miksi protestanttisten kirkkojen yhtymää
esikuvataan pedon kuvalla ja väärällä profetalla, täytyy meidän tutkia
toisia Raamatun esikuvia. Ilm. 17: 5 kiinnitetään huomiomme n.k.
suureen "salaisuuteen". Sana "portto" ei merkitse Raamatun esikuvissa
siveetöntä henkilöä. Se tarkottaa Seurakuntaa, josta piti tulla Jumalan
valtakunta, mutta joka on menettänyt neitsyytensä ja yhtynyt maalliseen
isäntään, taivaallisen isäntänsä asemesta. Mihin maalliseen isäntään on
seurakunta yhtynyt? Rooman valtakuntaan. Lutherin ja toisten
uskonpuhdistajain mielessä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö
seurakunnan ja maailman välillä ollut läheistä yhteyttä. Jonkun aikaa
vakuutti seurakunta odottavansa Kristusta pystyttämään Valtakuntaansa.
Lopulta sanoi se: "En tahdo odottaa Kristuksen toiseen tulemiseen,
tahdon yhtyä Rooman valtakuntaan".

Kaikki tietävät tuloksen. Roomalaiskatolinen kirkko kohotettiin ja
hallitsi kuningattarena vuosisatoja. Tämä kirkon ja valtion liitto
esitetään kuuluisassa Italiasta löydetyssä taulussa. Valtaistuimella
istuvat paavi ja keisari rinnatusten. Toisella puolella ovat
arvojärjestyksessä kardinaalit, piispat, alemmat papit ja maallikot.
Toisella puolella kenraalit, luutnantit, sotamiehet j.n.e. yleiseen
kansaan asti. Siten tunnustettiin kirkon ja valtion yhtymä.

Tämän yhtymän perustuksella kutsutaan kaikkia maallisia hallituksia
kristityiksi; sillä he väittävät olevansa elimellisessä yhteydessä
kirkon kanssa. Historia kertoo meille miten kirkko monena vuosisatana
määräsi maan kuninkaat. Ketä vaan paavi tahtoi, se kruunattiin.
Todistuksena kirkon ylivialtiudesta mainitsee historia Saksaa keisarin
Henrik IV, joka oli joutunut paavin epäsuosioon ja joka rangaistukseksi
pakotettiin seisomaan kolme päivää Kanossan linnan ulkopuolella,
paljain jaloin, ja puettuna ainoastaan katujan jouhikankaiseen paitaan,
alttiina keskitalven pakkaselle. Sitten pakotettiin hänet ryömimään
käsin ja jaloin Pontifeksin eteen, jonka silkkivaippaa siirrettiin,
jotta keisari voisi suudella paavin suurta varvasta toteuttaakseen
Ps. 2: 12: "suudelkaa Poikaa, te maan kuninkaat".

Käsityksemme mukaan on Raamattu tässä väärin tulkittu. "Pojalla" ei
tarkoteta paavia. "Pyhä vuori" on Jumalan valtakunta. Hänen
Valtakuntansa toimeenpanijoita esikuvataan pyhällä Siionin vuorella.
Suuri Messias kukistaa täydelleen kaikki nykyajan asiat, ja pystyttää
vanhurskauden ja totuuden valtakunnan, joka nostaa ihmiskunnan synnistä
ja alennuksesta.

Roomalaiskatolilaiset uskovat, että paavi on Kristuksen
sijaishallitsija, joka hallitsee hänen asemestaan. He uskovat, että
nykyinen aika on aika, jolloin Saatana on päästetty irti eksyttämään
kansoja; että kirkko saa hyvin pian jälleen vallan maailmassa; ja että
seurauksena on oleva, että jokainen, joka ei tottele heitä, hävitetään.
Tämä selitys kiinnittää huomiomme Ilm. 13 ja 20 lukuihin. Protestantit
eivät välitä asemasta. Epäilemättä ovat kaikki ajattelevat ihmiset
huomanneet, että alku yhtymään tulee protestantismista, eikä koskaan
katolilaisuudesta.

Nyt tullaan kysymykseen: Miksi Raamattu kuvaa protestantismia pedon
kuvalla? Mistä ja miten tämä johtuu? Uskonpuhdistuksen ajoista alkaen
ovat protestantit pyrkineet vapautumaan henkilökohtaisesti entisajan
pimeydestä ja siten ovat he muodostaneet monta uskontunnustusta ja
järjestäneet monta lahkoa. Mutta viime vuosisadan keskivaiheella
alkoivat johtajat nähdä, että jos jokainen jatkaisi henkilökohtaista
raamatuntutkimusta, tulisi aika, jolloin jokaisella olisi oma
uskontunnustuksensa. Estääkseen sitä mikä heistä näytti vallan
menettämiseltä, he suunnittelivat protestanttien yhtymän, Evankeliseksi
Alliansiksi kutsutun järjestelmän.

Evankelinen Allianssi, eri protestanttisten lahkojen yhteinen
järjestelmä, muodostettiin 1846 sitä tarkotusta varten, että se omalla
tavallaan tekisi sen, mitä katolilaiset tekisivät heidän omalla
tavallaan. Nähdessään roomalaiskatolilaisten suuren voiman, jota he
käyttivät, koska heillä oli yhteinen järjestelmä, protestantit
sanoivat: "Me olemme jakaantuneita. Meillä ei ole voimaa. Me tahdomme
järjestäytyä." Silloin, Raamatun mukaan, tekivät he pedon kuvan.

Kuitenkin sanoo Raamattu, että ennenkuin kuva voi tehdä mitään
erityistä pahaa, täytyy sen saada elämä kaksisarviselta pedolta. (Ilm.
13: 15.) Tämän kaksisarvisen pedon, jolla on sarvet niinkuin lampaalla,
mutta ääni niinkuin lohikäärmeellä, uskomme esittävän Englannin
kirkkoa, joka ei kuulu Evankeliseen Allianssiin. Englannin kirkko
väittää sitä, mitä Roomankin kirkko väittää -- että se on totinen
seurakunta; että kaikki muut ovat väärässä; että sillä on alkuperäinen
apostolinen perintöoikeus; ja ettei kellään muulla ole oikeutta
saarnaamiseen kuin sillä, joka on saanut jumalallisen, apostolisen
käsien päällepanemisen. Tämä on vuosisatoja ollut Englannin kirkon
väite, ja se muodostaa eroamiskohdan sen kirkon ja kaikkien toisten
protestanttisten lahkojen välillä.

Joskin Evankelinen Allianssi muodostettiin 1846, ei se ole kyennyt
suorittamaan tarkotustaan, koska se ei ole tiennyt miten toimia.
Ainoastaan nimeen nähden yhtyivät lahkot Allianssiin, ja siksi ovat he
työskennelleet toinen toistaan vastaan. Allianssin ulkopuolella olevat
lahkot selitettiin olevaa ilman valtuutta: ja nämä puolestaan vaativat
evankelista kirkkoa näyttämään, mistä olivat saaneet vallan saarnata.
Siitä johtui, ettei kuvalla ollut voimaa toimia; se poljettiin alas; ja
saadakseen eloa -- elämän -- tarvitsee se apostolisen perintöoikeuden;
sillä täytyy olla joku perustus toiminnalleen.

Raamattu osottaa, että Englannin kirkko tulee läheiseen yhteyteen
Evankelisen Allianssin kanssa ja antaa sille oikeuden saarnata. Tämän
yhtymisen perustuksella kykenee se sanomaan: "Meillä on apostolinen
valtuus saarnata. Älköön kukaan saarnatko ilman sen hyväksymistä." Tämä
heidän toimenpiteensä kerrotaan Ilm. 13: 17. Ei kenenkään sallita ostaa
tai myydä henkisellä torilla henkisiä asioita, ellei omaa pedon merkkiä
tai kuvan merkkiä.

Ilm. 16: 13 mainitaan väärä profetia toisena esityksenä kuvasta --
Evankelisen Allianssin eläväksi tehtynä tuloksena, joka silloin on
saanut kirkko-yhtymän muodon, ja on sillä meidän päivinämme suuri määrä
eloisuutta. Voimmeko odottaa sen saavan enemmän sitä, on asia, jonka
saamme myöhemmin nähdä. Raamattu osottaa selvästi, että pedon kuva saa
niin suuren voiman, että se voi tehdä samoja asioita kuin
roomalaiskatolinen kirkko menneinä aikoina; ja että nämä kaksi
järjestelmää, katolilainen ja protestanttinen, hallitsevat maailmaa
maallisen vallan -- lohikäärmeen -- korotetulla kädellä.



"Kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista."


Raamattu kertoo meille, että tähän tulokseen tullaan niiden lausuntojen
perustuksella, joita valtion ja kirkon yhdistyneet voimat tekevät.
"Lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profetan suusta lähtee
kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista." Tässä raamatunpaikassa
tarkottaa henki oppia -- saastaista oppia -- väärää oppia. Jokainen
näistä järjestelmistä lausuu samoja asioita, ja nämä lausunnot
aiheuttavat maan kuningasten kokoontumisen suureen Harmagedonin
taisteluun.

Oikein ymmärrettyinä ovat Raamatun esikuvat hyvin voimakkaita, ja aina
on läheinen yhteys itse esikuvan ja asian välillä, jota esikuvataan.
Kun pyhä Raamattu käyttää sammakoita esittämään erityisiä oppeja,
voimme olla vakuutetut, että sovellutus on paikallaan. Vaikkakin
sammakko on pieni eläin, pullistaa se kuitenkin itseään kunnes se
puhkeaa ponnistukseen olla jotakin. Sammakko näyttää hyvin viisaalta
vaikkakaan se ei tiedä paljon mitään. Sitten sammakko _kurnuttaa_
milloin ikinä se haluaa saada äänen syntymään.

Sammakon kolme pääominaisuutta ovat siis pöyhkeileväisyys, sellainen
ulkomuoto, joka näyttää omistavan suuremman viisauden ja tiedon kuin
muut sekä sen alituinen kurnutus. Sovittamalla nämä piirteet Jumalan
sanan kuvaukseen, me opimme, että maallisesta vallasta, katolilaisesta
kirkosta ja protestanttisten kirkkojen yhtymästä lähtevät samat opit.
Kaikissa on henki kerskuva; otetaan muitten yläpuolella olevan tiedon
ja viisauden ulkomuoto; kaikki ennustavat niitä hirveitä seurauksia,
jotka ovat tuloksena, ellei heidän neuvojaan totella. Kuinka eroavia
uskontunnustukset ovatkaan, jätetään nämä eroavaisuudet huomioon
ottamatta sen yleisen ehdotuksen perustuksella, ettei mitään vanhaa
pidä häiritä, ei tutkia eikä hyljätä.

Ei anneta minkään asian häiritä -- ei sen, että kirkko omaisi
jumalallisen valtuuden, eikä myöskään sen, että kuninkaat omaisivat
jumalallisen oikeuden kirkoista riippumatta; sillä molemmille annetaan
kannatusta. Jokainen henkilö tai oppi, joka on ristiriidassa näitten
kerskaavien, epäraamatullisten vaatteitten kanssa, tuomitaan huonoksi
sammakoiden suussa, jotka kurnuttavat saarnatuoleista, puhujalavoilta,
ja uskonnollisten ja tavallisten sanomalehtien palstoilta. Muutamien
jalommat tunteet kuristetaan samojen henkien viisastelun perustuksella,
jotka henget puhuivat ylipapin Kaifaan kautta Herramme Jeesuksen
suhteen. Kuten Kaifas selitti rikoksen tekemisen soveliaaksi vastoin
sekä inhimillistä että jumalallista oikeutta, päästäkseen vapaaksi
Jeesuksesta ja hänen opeistaan; siten tulevat nämä sammakonkaltaiset
henget hyväksymään minkälaisen periaatteitten rikkomisen tahansa
välttämättömänä itsepuolustukseksi.

Jokainen tosi kristitty häpeää luodessaan historian lehdillä katseensa
taaksepäin ja nähdessään mitä kauheita töitä tehtiin Jumalan ja
vanhurskauden nimessä, ja Herramme Jeesuksen nimessä. Meidän ei tule
hetkeksikään ajatella, että nämä sammakkohenget eli opit olisivat
kaikki pahoja, vaan pikemmin, että ne ovat pöyhkeän puhetavan ja
kopeuden oppeja, jotka esittävät itsensä hyvin viisaiksi ja suuriksi,
omatessaan vuosisatojen kannatuksen takanaan. Lohikäärmeen suusta tulee
oppi kuninkaitten jumalallisesta oikeudesta: "Älkää katsoko historian
esiripun taakse nähdäksenne mistä kuninkaat ovat saaneet tämän
oikeuden. Hyväksykää oppi; sillä ellette tee sitä, jos ihmiset
tarkastavat asioita, syntyy hirmuinen vallankumous ja kaikki menee
nurin!"

Peto ja väärä profetta kurnuttavat samalla tavalla. Katolilainen kirkko
sanoo: "Älkää katsoko taaksenne! Älkää kysykö mitään kirkon suhteen!"
Myöskin protestantit sanovat: "Me olemme suuria, me olemme viisaita, me
tiedämme koko joukon. Pysykää hiljaa! Kukaan ei silloin tiedä, ettette
tiedä mitään." Kaikki sanovat (kurnuttavat): "Me sanomme teille, että,
jos sanotte jotakin nykyisiä järjestelmiä vastaan, silloin kauheat
asiat tapahtuvat."

Valtiolliset puolueet kuuluvat tähän esikuvaan. Kaikki selittävät: "Jos
muutos tulee, merkitsee se kauheaa onnettomuutta!" Muutamilla on
selkärankaa ja toisilla maallinen voima tukenaan, mutta yhteisesti
kurnuttavat he kansalle, että jos tulee muutoksia, merkitsee se
nykyisen olemassaolevan häviötä. Meidän päiviemme kielellä on "seisokaa
alallanne!" sekä kirkon että valtion määräys; mutta kansat alkavat
liikkua pelosta. Pedon, lohikäärmeen ja väärän profetan kurnuttaminen
saa maan kuninkaat nousemaan ja kokoontumaan Harmagedonin taisteluun ja
häviöön.

Kirkolliset kuninkaat ja ruhtinaat pappisseurueineen ja uskollisine
liittolaisineen kokoontuvat lujaan -- protestanttisten ja katolilaisten
-- rintamaan. Valtiolliset kuninkaat ja ruhtinaat, hallitusmiehet ja
kaikki korkeassa asemassa olevat aseenkantajineen ja puolustajineen
seuraavat rivissä sannalle puolelle. Rahakuninkaat ja liikeruhtinaat ja
kaikki, joihin he voivat vaikuttaa jättiläismäisimmillä voimilla mitä
koskaan on maailmassa ollut, yhtyvät samalle puolelle tämän ennustuksen
mukaan. He eivät kumminkaan ymmärrä, että tulevat Harmagedoniin;
kuitenkin, merkillistä kyllä, muodostaa osan heidän huutoaan: "Tulkaa
yhteen Harmagedoniin!"

Puhuessaan meidän päivistämme Herramme selittää: "Ihmiset menehtyvät
peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä; sillä
taivasten voimat järkkyvät." (Luukk. 21: 26.) Europan kuninkaat eivät
tiedä mitä tehdä. Kaikkea lahkolaisuutta horjutetaan: moni Jumalan
kansasta on hämmästynyt.

Sammakkohenkien kurnutus eli opit kokoavat rahan, valtion, uskonnon ja
teollisuuden kuninkaat ja ruhtinaat suureksi sotajoukoksi.
Kurnuttamisen elvyttämä pelon henki ruoskii muutoin hyvien ja järkevien
ihmisten intohimot raivoon -- epätoivoon. Näitten pahojen henkien,
pahojen oppien sokeassa seuraamisessa ovat he valmiit uhraamaan elämän
ja kaiken sille alttarille, jonka he erehdyksestä otaksuvat Jumalan
järjestämäksi oikeuden, totuuden ja vanhurskauden alttariksi.

Moni jalo ihminen tässä suuressa sotajoukossa tulee ottamaan aseman,
joka on aivan päinvastainen sille, mitä he tahtoisivat. Vähäksi aikaa
vapauden ja edistyksen pyörät käännetään taaksepäin, ja keskiaikainen
tukahuttaminen pidetään välttämättömänä itse-säilytykseksi -- nykyisen
asiain tilan tukemiseksi ja uuden Jumalan määräämän järjestyksen
estämiseksi, vaikkakin sen aika on tullut. Vieläpä sellaisetkin, jotka
voivat olla Jumalan kansaa, eivät pysähdy ajattelemaan onko se _hänen_
tahtonsa, että asiat jatkuvat niinkuin ne ovat olleet kuluneen kuuden
tuhannen vuoden aikana. Raamattu sanoo, ettei se ole Jumalan tahto,
vaan että tapahtuu suuri kukistuminen, jotta uudet asiat voisivat tulla
tilalle.

Raamatusta saamamme käsityksen mukaan tulevat Harmagedonin yhdistyneet
voimat hetkeksi riemullisesti voittamaan. Puhevapaus, vapaa posti, ja
toiset vapaudet, jotka meidän päivinämme ovat tulleet kansan laajojen
kerrosten osaksi, lakkautetaan häikäilemättä _välttämättömyyden_
pakosta, Jumalan kunniaksi, kirkon määräyksestä j.n.e. Varaventtiili
suljetaan ja siten lakkaa ulospursuavan höyryn synnyttämä ääni
häiritsemästä maan kuninkaita; ja kaikki näyttää tyyneeltä -- kunnes
tapahtuu suuri yhteiskunnallinen räjähdys, jota Ilmestyskirjassa
kuvataan _maanjäristyksenä_. Kuvakielessä merkitsee maanjäristys
yhteiskunnallista vallankumousta, ja Raamattu vakuuttaa, ettei koskaan
ennen ole sellaista tapahtunut. (Ilm. 16: 18, 19.) Katso Herramme
viittausta siihen Matt. 24: 21.



Herran suuri sotajoukko.


Raamattu osottaa, että Jumalan voima astuu tässä kohdassa esiin ja
kokoaa järjestyneet joukot Harmagedoniin -- hävityksen vuorelle.
(Ilm. 16: 16.) Asia, jota he koettavat yhtymällään, yhdistymisellään
estää, on juuri se, jota he jouduttavat. Raamattu kertoo meille, että
Jumalaa edustaa Messias, ja että hän on joukkojen puolella. "Siihen
aikaan nousee Mikael Jumalan kaltainen -- Messias". (Dan. 12:1.) Hän
ottaa valtiuden. Hän ottaa haltuunsa Valtakuntansa tavalla, jota vähän
ovat odottaneet ne, jotka väärin ovat väittäneet olevansa hänen
Valtakuntansa, ja saaneensa häneltä vallan hallita hänen nimessään ja
hänen asemestaan.

Herramme selitti, että olemme sen palvelijoita, jota palvelemme.
Muutamat voivat palvella Saatanaa ja eksytystä vaikka väittävätkin
palvelevansa Jumalaa ja vanhurskautta; ja muutamat voivat palvella
tietämättään, kuten Saulus tarsolainen teki, joka todella "luuli
tekevänsä palveluksen Jumalalle" vainotessaan Seurakuntaa. Toiselta
puolen pitää tämä periaate myöskin paikkansa. Kuten maallinen kuningas
ei pidä itseään edesvastuussa jokaisen hänen taistelussaan sotivan
sotilaan siveellisestä luonteesta, niin ei Herrakaan mene takuuseen
kaikkien niiden siveellisestä luonteesta, jotka ovat antautuneet
taistelemaan hänen puolestaan jossakin kysymyksessä. Sen palvelijoita
he ovat, joita he palvelevat, olkoot sitten yllyttävät vaikuttimet ja
syyt mitkä tahansa.

Sama periaate soveltuu tulevaan Harmagedonin taisteluun. Jumalan puoli
tässä taistelussa on kansan puoli; kuvaamatonta joukkoa, kansaa,
kiihotetaan taistelun alusta alkaen. Kaikenkaltaiset kohtuulliset ja
kohtuuttomat anarkistit, sosialistit ja kuumaveriset radikaalit ovat
taistelun eturintamassa. Se, joka tuntee sotilaselämää, tietää, että
suuri sotilasjoukko on kokoonpantu kaikista luokista.

Rajotus tekee joukot rauhattomiksi, mutta he tuntevat heikkoutensa
verrattuna rahan, yhteiskunnan, uskonnon ja valtion kuninkaihin ja
ruhtinaihin, joilla silloin on valta käsissään. Köyhälistön ja
keskiluokan enemmistö pitää parempana rauhaa mistä hinnasta tahansa.
Joukoilla ei ole mitään halua anarkiaan. He käsittävät todellakin, että
pahinkin hallitus on parempi kuin ei mikään. Joukot etsivät vapautusta
äänestyksen avulla ja rauhallisesti poistaakseen pahan uudistamalla
maan asiat siten että yksityisoikeudet ja edut ja tarpeet asetetaan
kansan käsiin yhteiseksi parhaaksi. Huippu saavutetaan, kun
tähänastiset oikeuden ylläpitäjät tulevat lainrikkojiksi ja vastustavat
enemmistön äänestyksen kautta lausuttua tahtoa. Tulevaisuuden pelko
ahdistaa ruoskana hyväätarkottavat joukot epätoivoon, ja tuloksena on
anarkismi, kun sosialismi ei voi tehdä tehtävänsä.

Herran pyhien ei pidä lainkaan olla taistelussa mukana. Jumalan
vihkiytynyt kansa, joka sydämissään ikävöi Messiaan valtakuntaa ja
ihanaa riemuvuotta ja ennalleenasettamista, jolloin se pystytetään,
odottaa kärsivällisesti Herran aikaa, ja odottaa sitä nurisematta.
Puhdistettuine ja palavine lamppuineen eivät he ole pimeydessä
lähelläolevan taistelun tärkeisiin tapahtumiin nähden; mutta he ovat
hyvällä mielellä, tietäen, että lopputulos kuvataan "vahvassa
profeetallisessa sanassa" ja he tekevät hyvin, "kun ottavat siitä
vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta kynttilästä, kunnes
päivä valkenee". -- 2 Piet. 1: 19.

Nyt nousee kysymys: Miksi ei Jumala lähettänyt Valtakuntaansa
aikasemmin? Miksi Harmagedon on välttämätön? Me vastaamme, että
Jumalalla on omat aikansa ja hetkensä, ja että hän on määrännyt suuren
seitsemännen tuhatvuotispäivän Kristuksen hallituspäiväksi. Jumalan
viisaus on pidättänyt meidän päiviimme asti suuren tiedon ja taidon,
joka synnyttää samalla kertaa miljonanomistajia ja tyytymättömiä. Jos
Jumala olisi nostanut tietämättömyyden verhoa tuhat vuotta aikasemmin,
olisi maailma järjestäytynyt Harmagedonin taisteluun tuhat vuotta
aikasemmin. Jumala ei tuonut valoon näitä asioita ennen nykyistä
aikaa, koska hänen suunnitelmassaan on eri puolia, joista kaikki
kärjistyvät samaan aikaan. Hyvyydessään Jumala kätki ihmiskunnan
silmät, kunnes Harmagedoniin kokoontuminen tapahtuisi juuri ennenkuin
Messias ottaa suuren valtansa ja alkaa hallituksensa. -- Ilm. 11: 17:
18.

Jumalan kansan tulisi olla suuressa kiitollisuuden mielentilassa kaiken
hyvän antajaa kohtaan. Heidän tulisi varustautua ottamaan vastaan suuri
tuleva myrsky ja pysyä aivan tyyninä, välttäen sopimatonta
sekaantumista joko rikkaitten tai köyhien puolelle. Me tiedämme
ennakolta, että Herra on kansan puolella. Hän juuri taistelee
Harmagedonin taistelun, ja hänen välikappaleenaan on tuo ihmeellinen
sotajoukko -- kaikki luokat. Kun hänen yhteiskunta-vallankumouksensa
suuri maanjäristys tulee, niin ei silloin ole ainoastaan kourallinen
anarkisteja, vaan kapinaan nouseva kansa, kukistamassa sitä suurta
valtaa, joka on kuristanut heitä. Itsekkäisyys on kaiken pohjalla.



Ei vielä, mutta kohta.


Neljäkymmentä vuotta ovat Harmagedonin voimat järjestäytyneet
molemminpuoliseen taisteluun. Lakot, työnsulut ja metelit, suuret ja
pienet, ovat olleet ainoastaan satunnaisia taisteluja, kuu sotaakäyvät
ovat kulkeneet toinen toistensa tien ylitse. Ikävät paljastukset
Europan hoveissa ja sotajoukoissa, sekä samanlaiset Amerikan
vakuutusyhtiöissä, trusteissa ja hoveissa ovat horjuttaneet yleisön
luottamusta. Dynamiittiräjähdykset, joista vuorotellen on syytetty
työntekijöitä ja työnantajia, ovat olleet omiaan tekemään toisia
epävarmoiksi. Katkerat ja vihaiset tunteet molemmin puolin tulevat yhä
enemmän ja enemmän ilmi. Taistelurintamat alkavat päivittäin tulla yhä
enemmän näkyviin. Kuitenkaan ei Harmagedonia voida vielä taistella.

Pakanain aikoja on vielä kaksi vuotta jälellä. [Tämä kirjoitettiin
syksyllä 1912. Suom. h.] Pedon kuvan täytyy vielä saada elämä -- voima.
Sen täytyy muuttua pelkästä koneistosta eläväksi voimaksi.
Protestanttien yhtymä käsittää, että sen järjestö on edelleen hyödytön,
kunnes se saa elonvoiman --- kunnes sen saarnaajat suoranaisesti tai
epäsuorasti tunnustetaan omaavan apostolisen määräyksen ja valtuuden
opettaa. Ennustus osottaa, että tämä tulee kaksisarviselta pedolta,
jonka uskomme kuvannollisesti esittävän Englannin kirkkoa.
Hirmuvaltainen protestantismin ja katolilaisuuden toiminta, jolloin
he yhteisesti sortavat ihmiskunnan vapauksia, odottaa kuvan
eläväksitekemistä. Se voi tapahtua pian, mutta Harmagedon ei voi tulla
ennen sitä, mutta sen perästä -- ehkä vuosi sen perästä, senmukaan kuin
me käsitämme profetallista sanaa.

Vielä täytyy toisenkin asian tapahtua. Joskin juutalaiset vähitellen
tulvivat Palestiinaan, ottaen vähitellen haltuunsa Kaanaan maan, ja
vaikkakin uutiset tietävät kertoa, että yhdeksäntoista miljonamiestä on
jo siellä, niin vaatii kuitenkin ennustuksen täyttyminen, että
ilmeisesti suurempi luku rikkaita juutalaisia on muuttanut sinne,
ennenkuin Harmagedonin huippu saavutetaan. Aivan varmaan uskomme, että
ahdistuksen aika Jaakobille pyhässä maassa tulee juuri Harmagedonin
päättyessä. Silloin Messiaan valtakunta alkaa tulla näkyviin. Siitä
alkaen nousee Israel asteettain lupauksen maassa menneisyyden tuhasta
siihen suuruuteen, joka mainitaan ennustuksessa. Sen Jumalan määräämien
ruhtinasten kautta, alkaa Messiaan kaikella vallalla varustettu
Valtakunta, joskin näkymättömänä, vierittää pois kirousta ja nostaa
ihmiskuntaa sekä antaa kaunistusta tuhan sijaan.



"Koston päivä."

ENSIMÄINEN LUKU.

Profetallisia lausuntoja siitä. -- Aika lähellä. -- Tämän osan
tarkotus. -- Ylimalkaisia havaintoja.

    "Koston päivä oli mielessäni, ja lunastuksen vuosi oli tullut."
    "Sillä Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata
    ajaessa." -- Jes. 63: 4; 34: 8.


Siten viittaa profetta Jesaja siihen hädän aikaan, jota Daniel (12: 1)
kuvailee "ahdistuksen aikana, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun
ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti"; siihen aikaan, josta
Malakia (4: 1) sanoo: "Katso, se päivä tulee palava niinkuin pätsi; ja
kaikki ylenkatsojat ja kaikki jumalattomat tulevat akanoiksi"; aikaan,
josta apostoli Jaakob (5: 1--6) sanoo, että silloin rikkaat itkevät ja
valittavat sitä kurjuutta, joka kohtaa heitä. Ja Joel (2: 2) kuvailee
samaa aikaa "pimeyden ja sumun päivänä, pilven ja synkeyden päivänä", ja
Aamos (5: 20) sanoo: "Herran päivä on pimeä, eikä valoisa, ja hämärä
ilman mitään valkeutta". Ja Jeesuskin mainitsee tämän ajan "suurena
ahdistuksena", joka on luonteeltaan niin hävittävä, että jos ei sitä
lyhennettäisi, niin ei yksikään liha pelastuisi sen hävitykseltä.

Monesta raamatunpaikasta käy ilmeisesti selville, että tämä pimeä ja
sumuinen päiviä, jota profetat näin ovat kuvailleet, on ihmiskunnan
tuomiopäivä sekä yhteiskuntiin että kansoihin nähden -- kansojen
kostamisen päivä. Mutta kun katsellaan näitä raamatunpaikkoja, niin
tulee muistaa erotus kansojen tuomion ja erityisten yksilöiden tuomion
välillä. Tosin muodostuvat kansat yksityisistä, ja yksityiset ovat
suureksi osaksi vastuussa kansojen kulusta ja heidän täytyy kärsiä
kovasti niiden vaikeuksien aikana, jotka kohtaavat kansaa
kokonaisuudessaan; mutta siitä huolimatta on ihmissuvun tuomitseminen
yksityisinä kokonaan toista kuin kansojen tuomitseminen.

Niinkuin jo olemme nähneet ["Raamatuntutkisteluja" I os. 8 luv.], on
Tuhatvuotiekausi maailman yksityisten tuomiopäivä. Silloin tuomitaan
eli asetetaan koetteelle ijankaikkisen elämän saamiseksi kaikki ihmiset
yksityisinä eikä yhteisesti kansoina tai muina järjestöinä uuden liiton
suotuisilla ehdoilla, samalla kuin heillä on selvä ymmärrys totuudesta
ja samalla kuin heille annetaan kaikki mahdollinen apu ja vaikutus,
jotta he voisivat tehdä oikein. Kansakuntain tuomio, joka nyt
tapahtuu, on tuomio inhimillisten (niinhyvin uskonnollisten kuin
maailmallistenkin) järjestelmien ja laitosten kelvollisuudesta.
Maailman järjestelmillä on ollut pitkä valta-aika, ja nyt kun "pakanain
ajat" ovat loppumaisillaan, täytyy näiden järjestelmien tehdä tili. Ja
Herran tuomio, joka edeltäpäin on ilmaistu profettain kautta niistä,
kuuluu, ettei yhtäkään niistä katsota arvolliseksi uudestaan saamaan
sellaista valta-aikaa itselleen tai pitempää olemassaoloa. On määrätty,
että valta otetaan pois heiltä, ja että hän, jolla on oikeus siihen,
ottaa Valtakunnan huostaansa sekä saa kansat perinnökseen. -- Hes. 21:
27; Dan. 7: 27; Ps. 2:8; Ilm. 2: 26, 27.

Kuule mitä Herra sanoo kansoille, jotka ovat kokoontuneet hänen eteensä
tuomiolle: "Lähestykää, te kansat, kuulemaan; te sukukunnat tarkatkaa;
kuulkoon maa ja mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mitä siinä syntyy.
Sillä Herra on vihainen kaikille kansoille ja närkästynyt kaikille
heidän sotajoukoillensa." (Jes. 34: 1, 2.) "Herra on... ijanlkaikkinen
kuningas. Hänen vihastumisestansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä
hänen kiivauttansa." (Jer. 10: 10.) "Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä
Herralla on riita-asia kansoissa... Näin sanoo Herra Sebaot: Katso
onnettomuus lähtee kansasta kansaan ja kova myrsky (suuret
kapinaliikkeet, hätä ja hämmennys) nousee maan ääristä. Ja Herran
surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti."
(Jer. 25: 31--33.) "Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin
aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni (päätökseni) on koota
kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni
heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen! Sillä minun
kiivauteni tulessa koko maa (nykyinen yhteiskuntajärjestys) kulutetaan.
Sillä silloin (senjälkeen) minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he
kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä
yksimielisesti." -- Sef. 3:8, 9; Luukk. 21: 25.

Olemme jo osottaneet ["Raamatuntutkistelujen" II osassa], että aika on
lähellä, ja että ne tapahtumat, jotka kuuluvat Jehovan päivään,
toteutuvat jo ympärillämme. Niiden ainesten, jotka nyt vaikuttavat
ennustetun hädän suuntaan, täytyy välttämättömästi muutaman vuoden
kuluessa saavuttaa kypsyytensä. Ja lujan profetallisen sanan mukaan saa
nykyään elävä suku olla tämän kauhean hädän todistajana ja elää
ratkaisevassa taistelussa. -- Matt. 24: 34.

Kiinnittäessämme huomion tähän aineeseen, ei aikomuksemme ole herättää
ainoastaan kummastusta tai koettaa tyydyttää tyhjää uteliaisuutta. Emme
myöskään voi toivoa saavamme sillä aikaan sellaista katumusta ja
parannusta ihmisten sydämissä, joka aikaansaisi muutoksen nykyisessä
yhteiskunnallisessa, valtiollisessa ja uskonnollisessa järjestelmässä,
ja siten kääntäisi pois tulevan onnettomuuden. Lähestyvä hätä on
välttämätön. Valtavat alkusyyt ovat kaikki vaikuttamassa, eikä mikään
inhimillinen voima kykene estämään niiden vaikutusta ja kehittymistä
varmaan loppuunsa. Vaikutusten täytyy seurata, niinkuin Herra on
ennakolta nähnyt ja ennustanut. Ei kukaan muu kuin Jumala voisi
pysähdyttää nykyisten tapahtumain virran kulkua. Mutta hän ei tee sitä,
ennenkuin ne katkerat kokemukset, jotka tämä taistelu tuo mukanaan,
ovat painaneet opetuksensa ihmisten sydämiin.

Tämän osan päätarkotuksena ei siis ole valaista maailmaa, joka muuten
voi käsittääkin ainoastaan tapahtumain ajatuksen eikä kysykään muita
johtopäätöksiä. Aikomuksemme on sitävastoin edeltäpäin varottaa,
asestaa, lohduttaa, kehottaa ja vahvistaa "uskon huonekunnan" jäseniä,
niin etteivät he menettäisi rohkeuttaan ja säikähtäisi, vaan voisivat
olla täydellisessä sopusoinnussa Jumalan menettelytavan kanssa,
silloinkin kun hän antaa maailmalle mitä ankarimman rangaistuksen ja
kurituksen, nähdessään uskon silmällä siitä koituvan ihanan
vanhurskauden ja pysyväisen rauhan tuloksen.

Koston päivä sisältyy luonnollisella tavalla Jumalan rakkaudesta
rikkaaseen suunnitelmaan, senkautta että hänen tarkotuksensa on
kukistaa sillä koko nykyisten asiain järjestys valmistuksena Jumalan
valtakunnan perustamiselle maan päälle ijankaikkisiksi ajoiksi --
Kristuksen, Rauhanruhtinaan, hallitessa.

Kun profetta Jesaja (63: 1--6) asettaa itsensä hengessä Evankelikauden
elonkorjuun loppuun, näkee hän mahtavan voittajan, joka on ihanassa
puvussa (vallalla ja voimalla puettuna), ja joka kulkee kiivaasti
eteenpäin, voittaen kaikki vihollisensa, joiden veri roiskuu koko hänen
puvulleen. Profetta kysyy, kuka tuo ihmeellinen vieras on, sanoen:
"Kuka on hän, joka Edomista tulee, punaisissa vaatteissa Bosrasta, tuo
kaunis puvussansa, joka kävelee suuressa voimassansa?"

Tulee muistaa, että Edom oli nimi, joka annettiin Jaakobin
kaksoisveljelle Eesaulle, senjälkeen kun hän oli myynyt
esikoisoikeutensa. (1 Moos. 25: 30--34.) Tätä nimeä käytettiin sitten
myöskin niinhyvin hänen jälkeläisistään kuin siitä maastakin, jossa he
asuivat. (Katso 1 Moos. 25: 30; 36: 1; 4 Moos. 20: 18, 20, 21; Jer. 49:
17.) Niinollen on nimi Edom sopiva vertauskuva ihmisluokasta, joka tänä
aikana niinikään on myönyt esikoisoikeutensa, tehden sen yhtä pienestä
korvauksesta kuin se hernekeitto oli, joka vietteli Eesaun. Profetat
käyttivät usein nimeä Edom tässä merkityksessä tarkottaen sitä suurta
ihmisjoukkoa, joka tunnustaa olevansa kristitty, ja jota toisinaan
meidän aikanamme kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi"
(s.o. Kristuksen valtakunnaksi), jotka nimitykset jokaisen ajattelevan
ihmisen pitäisi tunnustaa aivan vääriksi, sentähden että nuo osottavat
suurta ymmärtäväisyyden puutetta Kristuksen valtakunnan todellisesta
tarkotuksesta ja luonteesta niinhyvin kuin sen perustamisen määrätystä
ajasta ja määrätystä tavastakin. Nämä nimet ovat itse asiassa julkeata
kerskumista, joka edustaa väärin totuutta. Pääasiassa Europan ja
Amerikan kansat käyttävät tätä yhteistä nimitystä "kristitty maailma".
Mutta muodostavatko nämä sitte todellakin kristityn maailman? Kuule
kanunain pauhetta, asestettujen sotalaumain lukuisten joukkojen
töminää, räjähtäväin kranattein paukkinaa, sorrettujen vaikerrusta
ja vihastuneitten kansakuntain mutinaa, kuinka kaikki tämä
korviasärkevällä tavalla vastaa ei! Muodostavatko nämä kansat
Kristuksen valtakunnan -- tosikristikunnan? Kuka tahtoo ottaa
_todistaakseen_ niin ihmeellisen väitteen? Se, joka koettaisi sitä,
huomaisi totisesti pian sen petoksen, joka on tuossa kohtuuttomassa ja
paikkansapitämättömässä vaatimuksessa.

On hyvin selvää, että vertauskuvallinen nimi "Edom" erittäin hyvin
sopii "kristikuntaan". Niillä kansoilla, jotka muodostavat n.k.
kristikunnan, on ollut suuri etu ennen kaikkia muita kansoja, senkautta
että Jumalan sana on annettu heille, niinkuin se vanhan liiton aikana
annettiin Israelin kansalle. Seurauksena siitä valaisevasta
vaikutuksesta, jota tämä sana harjottaa sekä suorasti että epäsuorasti,
ovat kaikki sivistyksen siunaukset tulleet näiden kansojen osaksi. Ja
muutamien harvojen pyhien ("pienen lauman") läsnäolo heidän
keskuudessaan, pyhien, joita saman sanan vaikutus on kehittänyt, on
ollut "maan suolana", joka osaksi on varjellut heidät täydellisestä
tapainturmeluksesta. Jumalallisen esimerkkinsä ja innokkaan elämän
sanan esittämisensä kautta ovat he olleet "maailman valona", joka on
osottanut ihmisille tien takasin Jumalan ja vanhurskauden tykö. Mutta
ainoastaan muutamat harvat kaikista näistä suosituista kansoista ovat
asianmukaisesti käyttäneet hyväkseen etunsa, jotka he ovat saaneet
perintönä, koska ovat syntyneet niissä maissa, jotka Jumalan sanan
vaikutus on siunannut joko suorasti tai epäsuorasti.

Eesaun tavoin ovat kristikunnan joukot myyneet esikoisoikeutensa --
erikoiset etunsa. Kun sanomme joukot, niin emme tarkota ainoastaan
aivan tietämättömiä ja välinpitämättömiä vaan myös sitä suurta
maailmallisten ihmisten joukkoa, ihmisten, jotka tunnustautuvat
Kristuksen uskoon ja siten ovat nimeltään kristityitä, mutta joilla ei
ole Kristuksen elämää itsessään. Nämä ovat pitäneet parempana nykyisten
maallisten etujen niukkojen palojen nauttimista kuin Jumalan yhteydestä
johtuvia siunauksia ja oikeutta saada jakaa Kristuksen kanssa se ihana
perintö, joka on luvattu kaikille niille, jotka uskollisesti vaeltavat
hänen askeleissaan itsensäuhrautumisen kaidalla tiellä. Vaikka nämä
ovat _nimeksi_ Jumalan lapsia -- Evankelikauden henkinen Israel
nimeksi, josta luonnollinen Israel Juutalaiskautena oli esikuva -- niin
eivät he kumminkaan todellisuudessa kunnioita ollenkaan tai korkeintaan
ainoastaan hyvin vähän Jumalan lupauksia, eivätkä usko niihin. Vaikka
valtavalla joukolla on Kristuksen nimi ja vaikka he luulevat ja
väittävät muodostavansa Kristuksen seurakunnan, vaikka he ovat
perustaneet suuria järjestelmiä, jotka edustavat eri hajaannuksia
kristikunnassa, jonka he väittävät Kristuksen ruumiiksi, vaikka he ovat
tehneet monta ja paksua n.k. "järjestelmällisen jumaluusopin" nidosta,
jotka kumminkin itse asiassa ovat perinpohjin sekaisia, ja vaikka he
opettaakseen jumaluusoppiansa ovat perustaneet lukuisia kouluja ja
seminaareja sekä tehneet monta muuta "voimatekoa" Kristuksen nimessä --
tekoa, jotka kumminkin usein ovat suorassa ristiriidassa hänen sanansa
kanssa, muodostavat he kumminkin Edom luokan, joka on myynyt
esikoisoikeutensa. Tämä luokka käsittää melkein koko "kristikunnan" --
kaikki n.k. kristityissä maissa syntyneet, jotka eivät ole käyttäneet
hyväkseen Kristuksen evankeliumin etuja ja siunauksia sekä muodostaneet
elämäänsä sen jälkeen. Jälelle jääneet kristikunnassa ovat harvat
vanhurskautetut, pyhitetyt ja uskolliset, jotka elävän uskon kautta
ovat yhdistetyt Kristuksen kansaa, jotka pysyvät "oksina" hänessä,
totisessa viinipuussa. Nämä muodostavat Jumalan totisen Israelin; he
ovat totisia israelilaisia, joissa ei ole yhtään petosta.

Vertauskuvallinen Edom Jesajan ennustuksessa vastaa Ilmestyskirjan
vertauskuvallista Babylonia, josta myöskin puhutaan Jesajan, Jeremian
ja Hesekielin ennustuksissa. Siten on Herra profettainsa kautta
määritellyt ja kuvannut sen suuren järjestelmän, jolle ihmiset ovat
antaneet väärän nimen "kristikunta", s.o. Kristuksen valtakunta.
Niinkuin koko Edomin maa vertauskuvaa koko "kristikuntaa", niin
vertauskuvaa myöskin Edomin pääkaupunki, Bosra, kirkkohallintoa,
kristikunnan parhainta linnotusta. Profetta esittää Herran voitokkaana
sodankävijänä, joka toimittaa suuren teurastuksen Edomissa ja
erittäinkin Bosrassa. Nimi Bosra merkitsee "lammastarhaa". Bosra on
vielä tunnettu vuohistaan ja Herran miekan sanotaan olevan täynnä
"karitsain ja kauristen verestä" tuona koston päivän teurastuksen
aikana. (Jes. 34: 6.) Kauriit vastannevat "lustetta" ja karitsat
vertauskuvannevat ahdistuksesta tulevia pyhiä (Ilm. 7: 14; 1 Kor.
3: 1), niitä Jumalan lapsia, jotka laiminlöivät käyttämästä hyväkseen
tarjotut tilaisuudet ja jotka eivät juosseet niin, että he olisivat
voineet saavuttaa korkean kutsunsa voittopalkinnon, ja joita sentähden,
vaikka Herra ei hylännyt heitä, ei kumminkaan voitu katsoa arvollisiksi
pakenemaan suurta hätää, kehittyneinä "lampaina", kutsuttuina,
valittuina ja uskollisina.

Profetta kysyy: "Kuka on hän, joka Edomista tulee punaisissa vaatteissa
Bosrasta?" Vastaus kuuluu: "Minä olen, joka puhun vanhurskautta ja voin
kyllä auttaa". Hän on se sama mahtava, jota Johannes (Ilm. 19: 11--16)
kuvailee kuningasten Kuninkaana ja herrain Herrana, Jehovan voideltu,
siunattu Lunastajamme ja Herra Jeesus.

Profetta kysyy edelleen: "Miksi ovat vaatteesi punaiset, ja pukusi kuin
kuurnan polkijan?" Kuule vastaus: "Minä yksinäni poljin kuurnan, eikä
kenkään kansoista ollut kanssani. Minä poljin heitä vihassani ja
tallasin heitä kiivaudessani; ja heidän verensä pirskui vaatteilleni,
ja minä tahrasin koko pukuni. Sillä koston päivä oli mielessäni, ja
lunastuksen vuosi oli tullut. Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut
auttajaa. Minä hämmästyin, mutta ei ollut sitä, joka minua tuki.
Silloin käsivarteni (voimani) minulle avun antoi ja kiivaus tuki minua.
Ja minä tallasin kansoja vihassani ja juovutin heitä kiivaudessani ja
kaasin heidän voimansa (verensä) maahan." ja Patmokaen profetta lisää:
"Hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivastuksen viinikuurnan".
-- Ilm. 19:15.

Viinikuurnan polkeminen on viininviljelijän viimeinen osa työstä
elonkorjuussa. Sitä ennen on korjaamis- ja kokoamistyö täydelleen
suoritettu. Samaten on laita tähän henkiseen korjuuseenkin
nähden: Jumalan vihan viinikuurnan polkeminen, johon heitetään "_maan_
viinipuun hedelmät (väärän viinipuun, joka vääryydellä on omistanut
itselleen kristityn nimen ja väittänyt olevansa Kristuksen valtakunta),
kun sen tertut ovat täysin kypsyneet" (Ilm. 14: 18--20), vertauskuvaa
nykyisen tapahtumista rikkaan elonkorjuun ["Raamatuntutkisteluja" III
osa, 6 luku] viimeistä työn osaa. Viinikuurnan polkeminen valaisee
suuren hädän ja ahdistuksen viimeisiä tapahtumia, hädän ja ahdistuksen,
joka kohtaa kaikkia kansoja, ja josta Raamattu on niin runsaasti
edeltäpäin varottanut meitä.

"Kuningasten Kuningas" esitetään _yksin_ viinikuurnan polkijaksi. Tämä
sanoo meille, että Jumalan voima, eikä ainoastaan ihmisten, saa aikaan
tämän maailman valtakuntien kukistumisen. Jumala rankaisee voimassaan
kansoja ja lopullisesti "saattaa oikeuden (vanhurskauden ja totuuden)
voitolle". "Hän lyöpi maata suunsa sauvalla ja huultensa hengellä
(totuutensa voimalla ja hengellä) tappaa jumalattoman." (Jes. 11: 4;
Ilm. 19: 15; Ps. 98: 1.) Ei kukaan inhimillinen sotapäällikkö saa
kunniaa siitä voitosta, joka tulevaisuudessa voitetaan totuuden ja
vanhurskauden hyödyksi. Hurjaksi ja raivokkaaksi koituu riehuvien
kansojen taistelu, ja taistelutanner niinhyvin kuin kansojen kurjuuskin
tulee maailman laajuiseksi. Eikä ole ketään inhimillistä Aleksanderia.
Caesaria tai Napoleonia, joka voi saada järjestyksen aikaan tuossa
kauhistuttavassa hämmennyksessä. Mutta lopulta tulee tunnetuiksi
kaikille, että kuningasten Kuningas ja herrain Herra sai mahtavan
voimansa kautta suuren voiton oikeuden ja totuuden asian hyväksi sekä
rankaisi vääryyden ansion jälkeen.

Kaikki tämä saatetaan täytäntöön Evankelikauden lopussa, ja tapahtuu
niin, koska, niinkuin Herra selittää profetan kautta, Herran
lunastuksen (vapahduksen) vuosi on tullut, ja koska "Herralla on koston
päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." (Jes. 63: 4; 34: 8.)
Herra on koko aikakauden aikana pannut merkille vihollisuuden ja
taistelut nimi-Siionissa eli nimikristikunnassa. Hän on nähnyt, kuinka
hänen uskolliset pyhänsä ovat saaneet taistella totuuden ja oikeuden
puolesta, sekä kuinka heidän vanhurskauden tähden on täytynyt kärsiä
vainoakin niiden puolelta, jotka ovat vastustaneet heitä Herran
nimessä. Viisaiden tarkotustenaa perustuksella ei Herra ole ryhtynyt
asiaan, mutta nyt on tullut koston päivä ja Herralla on riita-asia
heidän kanssaan niinkuin on kirjotettu: "Sillä Herralla on riita-asia
maan asukasten kanssa, koska ei totuutta, ei rakkautta, eikä Jumalan
tuntoa ole maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan ja varastetaan
ja avioliittoa rikotaan -- sitä tehdään, ja toinen veren vika toistansa
seuraa. Sentähden suree maa, ja kaikki sen asukkaat nääntyvät." (Hos.
4: 1--3.) Tämä ennustus, jonka täyttymys oli niin totta luonnolliseen
Israeliin nähden, on epäilemättä myöskin yhtä totta kaksinkertaisessa
sovellutuksessaan nimeltänsä henkiseen Israeliin, kristikuntaan nähden.

"Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa.
Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa: Jumalattomat, ne hän antaa
miekan omiksi, sanoo Herra." "Kuulkaa kuitenkin mitä Herra sanoo:
Kuulkaa Herran riita-asiaa, te vuoret (valtakunnat) ja te (tähän
saakka) muuttumattomat (horjumattomat) maan (yhteiskunnan) perustukset!
sillä Herralla on riiita-asia (hyljätyn) kansansa kanssa."
-- Jer. 25: 31; Miika 6: 1, 2.

Kuunnelkaamme taas profetta Jesajaa tämän taistelun suhteen:
"Lähestykää, te kansat, kuulemaan; te sukukunnat tarkatkaa; kuulkoon
maa ja mitä siinä on, maan piiri ja kaikki mitä siinä syntyy (kaikki
itsekkäät ja pahat asiat, jotka johtuvat maailman hengestä). Sillä
Herra on vihainen kaikille kansoille ja närkästynyt kaikille heidän
sotajoukoillensa; hän on heidät kironnut ja antanut heidät
tapettaviksi... Heidän maansa juopuu verestä, ja heidän tomunsa
ravitaan rasvalla. Sillä Herralla on koston päivä ja makson vuosi
Siionin asiata ajaessa." -- Jes. 34: 1. 2, 4, 7, 8.

Tällä tavalla lyö Herra kansoja ja opettaa heidät tuntemaan voimansa,
ja hän vapahtaa uskollisensa, jotka eivät vaella joukkojen mukana
pahalla tiellä, vaan jotka kieron ja nurjan sukukunnan keskellä
kokonaan ja täydellisesti seuraavat ja tottelevat Herraa Jumalaansa. Ja
tämä kauhistuttava tuomio maailmasta, kun kansoja särjetään niinkuin
saviastioita, tuo myöskin mukanaan arvokkaita opetuksia ihmisille, kun
he sitten tuomitaan henkilökohtaisesti Kristuksen tuhatvuotisen
hallituksen aikana. Siten muistaa Herra vihassaan laupeutta.

       *       *       *       *       *

                 Herran päivä.

    Nyt nuolen lailla maailmaan on tieto iskenyt.
        Mi kruunupäitä peljättää ja järkkymäänkin saa.
    Sen taivaan Herra itse on jo ammoin, ammoin päättänyt.
        Ja nyt sen täyttymistä vaan, maat, taivaat vartoaa.

    On totuus miekka terävä. Se kaiken katkoaa,
        Mi väärää on ja vaihetta ja ylpeätä vaan.
    Se vuoret korkeet kohta vaan jo aivan, aivan tasottaa,
        Ja tomusta se korottaa nuo nöyrät lapset maan.

    Ei toinen toistaan sortaa saa, ei vääryys kukoistaa;
        Ja luontokappaleetkin nuo nyt irti päästetään,
    Kun huokaukset niidenkin jo taivoon, taivoon kohoaa,
        Ja rauha kaikkein keskuuteen niin kauniist' säädetään.

    Oi, armas aika autuas, kun Herra hallitsee!
        Kun sopusointu, rakkaus saa vallan päällä maan:
    Kun toinen toistaan palvelee ja helläst', helläst' hoitelee,
        Ja Herralle soi ylistys kautt' maailmoiden vaan!



TOINEN LUKU.

"Babylonin" -- "kristikunnan" tuomio. "Mene, mene, tekel, ufarsin."

Babylon. -- Kristikunta. -- Kaupunki. -- Valtakunta. -- Äiti. --
Tyttäret. -- Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.


"Ennustus Baabelista, jonka Jesaja... näki. Nostakaa lippu paljaalle
kalliolle, huutakaa heille korkealla äänellä; viittokaa kädellä, että
he ruhtinasten porteista tulisivat sisälle. Minä olen antanut käskyn
pyhitetyilleni ja olen kutsunut vihani toimeen sankarini, jotka
kerskaavat minun kunniastani. Kuule vuorilla on niinkuin suuren kansan
kohina! Kuule kokoontuneitten kansakuntain kohinaa! Herra Sebaot on
sotajoukkoa tarkastamassa. He ovat tulleet kaukaiselta maalta, taivaan
ääristä Herra ja hänen vihansa aseet, koko maata hävittämään.
Valittakaa, sillä Herran päivä on läsnä; se tulee kuin Kaikkivaltiaan
hävitys. Sentähden kaikki käsivarret vaipuvat, ja kaikki ihmisten
sydämet sulavat. Ja he kauhistuvat, tuskat ja kivut käsittävät heidät;
niinkuin synnyttäjä he kimmurtelevat, hämmästyneinä he katsovat toinen
toistansa, tulipunaisina ovat heidän kasvonsa. Katso, Herran päivä
tulee kauheana, kiukulla ja vihan vimmalla, maata autioksi asettamaan
ja sen syntisiä sieltä telottamaan. Sillä taivaan tähdet ja heidän
tähtikehänsä eivät valollansa loista, aurinko pimenee noustessansa eikä
kuu valollansa kumota. Minä kostan maan piirille pahuuden ja
jumalattomille heidän rikoksensa; ja minä lakkautan röyhkeitten
kopeuden ja hirmuvaltaisten ylpeyden minä nöyryytän. Minä teen miehen
kultaa kalliimmaksi ja ihmisen Ofirin kultaa arvokkaammaksi. Sentähden
minä liikutan taivaat ja maa vapisee paikaltansa Herran Sebaotin vihan
tähden ja hänen hirmuisen vihansa päivän tähden." -- Jes. 13: 1--13.
Vertaa Ilm. 16: 14; Hebr. 12: 26--29.

"Ja minä panen oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi. Ja
rakeet karkottavat pois valheen turvan ja vedet huuhtovat pois suojan."
-- Jes. 28: 17.

Jesajan, Jeremian, Danielin ja Ilmestyskirjan ennustukset Babylonista
ovat kaikki sopusoinnussa toistensa kanssa ja tarkottavat ilmeisesti
samaa suurta kaupunkia. Kun kumminkin nämä ennustukset täyttyivät
ainoastaan pieneksi osaksi tuohon vanhaan kirjaimelliseen Babylonin
kaupunkiin nähden, ja kun Ilmestyskirja kirjotettiin vasta vuosisatoja
sen jälkeen, kuu kirjaimellinen Babylon jo oli raunioina, niin on
selvää, että mainitut ennustukset erityisesti tarkottavat jotakin,
josta muinoinen, kirjaimellinen Babylon oli kuva. On myöskin selvää,
että niin pitkälle kuin Jesajan ja Jeremian ennustukset sen
kukistumisesta täyttyivät kirjaimelliseen kaupunkiin nähden, tuli se
lankeemukseensa niinhyvin kuin luonteeseensakin nähden kuvaksi siitä
suuresta kaupungista, josta Ilmestyskirjan tekijä puhuu (17 ja 18 luv.)
vertauskuvallisella kielellä, ja jota toistenkin profettain ennustukset
pääasiassa tarkottavat.

Niinkuin jo on osotettu, on meidän aikamme n.k. kristikunta vastakuva
muinaisesta Babylonista eli Baabelista; Sen tähden ovat profettain
vakavat varotukset ja ennustukset tästä Babylonista (kristikunnasta)
mitä suuriarvoisimmasta merkityksestä nykyään elävälle suvulle. Oi,
että ihmiset olisivat niin ymmärtäväisiä, että ottaisivat niistä
vaarin!

Vaikka muutamia muitakin vertauskuvallisia nimiä, niinkuin esim. Edom,
Efraim, Ariel j.n.e., käytetään Raaamatussa kristikunnasta, on
kumminkin nimitystä "Babylon" eli "Babel" useimmin käytetty, ja sen
merkitys -- _sekaannus_ eli _hämmennys_ -- on erittäin sattuva.
Apostoli Paavalikin puhuu nimeksi henkisestä Israelista nimeksi
lihallisen Israelin vastakohtana. (Katso 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16;
Room. 9: 8.) Ja samaten on nimeksi henkinen Siion ja nimeksi lihallinen
Siion. (Katso Jes. 33: 14; Aam. 6: 1.) Mutta tarkastakaamme muutamia
niistä ihmeellisistä vastaavaisuuksista, joita on kristikunnan ja sen
esikuvan, Babylonin, välillä, sekä Jumalan sanan suoranaisia
todistuksia niinhyvin esikuvasta kuin vastakarvastakin. Sitten tahdomme
tarkastaa kristikunnan nykyistä tilaa ja niitä merkkejä, jotka nyt
ilmaisevat siitä ennustetun tuomion täyttymistä.

Ilmestyskirja osottaa, ettei olisi vaikeata huomata tuota suurta
salaperäistä kaupunkia, sillä sen nimi on kirjotettu sen _otsaan_; s.o.
se on niin silmiinpistävä ja selvä, ettemme voi olla huomaamatta sitä
vähemmällä kuin että suljemme silmämme ja kieltäydymme katsomasta: --
"Ja _hänen otsaansa_ oli kirjotettuna nimi: Salaisuus: Suuri Babylon,
maan porttojen ja kauhistusten äiti". (Ilm. 17: 5.) Mutta ennenkuin
käymme tarkastamaan salaperäistä Babylonia, tarkastakaamme ensin vähän
esikuvallista Babylonia. Kun siten olemme saaneet selville sen
huomattavat piirteet, tahdomme ajatellen niitä tarkastaa vastakuvaa.

Ei ainoastaan Babylonin valtakunnan pääkaupungin vaan myöskin itse
valtakunnan nimenä oli "Babylon". Pääkaupunki Babylon oli mitä komein
ja todennäköisesti suurin muinaisista kaupungeista. Se oli rakennettu
nelikulmion muotoiseksi Eufrat-joen kummallekin puolelle. Suojana
hyökkäävää vihollista vastaan ympäröi sitä syvä ja vedellä täytetty
saartokaivanto sekä sen sisäpuolella äärettömät kahdenkertaiset muurit,
jotka olivat 32--85 jalkaa paksuja ja 75--300 jalkaa korkeita.
Muureilla oli 250 matalaa tornia, jotka olivat rakennetut muurien
ulko- ja sisäreunoille, toinen toistansa vastaan. Muureissa oli 100
kupariporttia, 25 joka puolella, vastaten katujen lukua, jotka
leikkasivat toisensa suorissa kulmissa. Kaupunkia kaunistivat komeat
palatsit ja temppelit sekä sotasaaliit.

Nebukadnessar oli Babylonin valtakunnan suuri yksinvaltias, ja hänen
hallituksensa käsitti melkein puolet siitä ajasta, jolloin tämä
valtakunta oli olemassa. Hänen ansiokseen laskettiin myöskin pääasiassa
sen suuruus ja loisto. Kaupunki oli maineessa rikkaudestaan ja
komeudestaan, josta johtui vastaava määrä tapainturmelusta, jota
taas aina seuraa taantuminen ja lankeeminen. Se oli kokonaan
epäjumalanpalveluksen vallassa ja täynnä vääryyttä. Asukkaat palvelivat
Baalia, jolle he uhrasivat ihmisiä. Kuinka syvälle he olivat alentuneet
epäjumalanpalveluksessaan, voimme ymmärtää, kun näemme, kuinka Jumala
nuhteli Israelilaisia, kun nämä olivat saastuttaneet itsensä yhteyden
kautta heidän kanssaan. -- Katso Jer. 7: 9; 19: 5.

Nimi johtuu sen suuren tornisuunnitelman tyhjäksi tekemisestä, jota
kutsuttiin Baabeliksi (hämmennykseksi, sekaannukseksi), koska Jumala
siellä sekotti ihmisten kielen; mutta alunperin on tämä sana johdettu
nimestä Baabil, joka ei ollenkaan muistuttanut Herran epäsuosiosta ja
rangaistuksesta, vaan päinvastoin merkitsi "Jumalan porttia".

Babylonin kaupunki saavutti huomattavan aseman ja loiston suuren
Baabelin valtakunnan pääkaupunkina ja kutsuttiin sitä "kultaiseksi
kaupungiksi", "kuningaskuntain kaunistukseksi, kaldealaisten kopeuden
koristukseksi". -- Jes. 13: 19.

Nebukadnessarin jälkeen tuli hallitsijaksi hänen tyttärensä poika
Belsassar, ja tämän hallituksen aikana tuli se lankeemus, joka aina
seuraa ylpeyttä, ylellisyyttä ja turhuutta ja jota ne aina jouduttavat.
Kun kansa, tietämättömänä uhkaavasta vaarasta ja seuraten kuninkaansa
esimerkkiä, antautui alentaviin huveihin, hiipi Persian sotajoukko
Kyyroksen johdolla huomaamatta sisään Eufratin jokiuomasta, josta se
ensin oli johtanut veden pois, surmasi juomaveikot ja valtasi
kaupungin. Sillä tavalla täyttyi se ennustus, jonka tuo ihmeellinen
käsikirjotus seinällä sisälsi: "Mene, mene, tekel, ufarsin", jonka
Daniel muutamia tuntia ennen oli selittänyt näin: "Jumala on lukenut
valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu
ja liian keveäksi havaittu. Valtakuntasi on jaettu ja annettu
meedialaisille ja persialaisille." Ja niin täydellinen oli tämän suuren
kaupungin hävitys, että sen paikkakin oli unohtunut ja oli tietämätön
pitkän aikaa.

Sellainen oli esikuvallinen kaupunki, ja mereen heitetyn suuren
myllynkiven tavoin hukkui se monta sataa vuotta sitten ollakseen
koskaan enää kohoutumatta. Muistokin siitä on tullut pilkaksi ja
sananlaskuksi. Nyt tahdomme tarkastaa vastakuvaa, jolloin ensin panemme
merkille, että Raamattu selvästi ja epäämättömästi viittaa siihen, ja
sen jälkeen tahdomme ottaa huomioon tämän vertauskuvan sattuvaisuuden.

Vertauskuvallisissa ennustuksissa merkitsee "kaupunki" voiman ja
vaikutusvallan tukemaa uskonnollista hallitusta. Siten on esim. "pyhä
kaupunki, uusi Jerusalem" vertauskuva, jota käytetään esittämään
perustettua Jumalan valtakuntaa, Evankeliseurakunnan voittajia,
korotettuina ja kirkkaudessa hallitsevina. Seurakunta on myöskin -- ja
samassa yhteydessä -- esitetty vaimona, "morsiamena, Karitsan vaimona",
voimassa ja kirkkaudessa sekä miehensä, Kristuksen voiman ja
vaikutuksen tukemana. "Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä... tuli...
sanoen: Tule tänne, minä _näytän sinulle morsiamen_, Karitsan vaimon.
Ja hän... _näytti minulle pyhän kaupungin Jerusalemin_".
-- Ilm. 21: 9, 10.

Sama tulkitsemistapa sopii myöskin salaperäiseen Babyloniin, suureen
kirkkovaltakuntaan, "suureen kaupunkiin" (Ilm. 17: 1, 6), jota on
kuvailtu portoksi, langenneeksi naiseksi (luopuneeksi kirkoksi -- sillä
totinen seurakunta on neitsyt) korotettuna voimaan ja hallitsijavaltaan
ollen huomattavassa määrin maan kuninkaitten, maailmallisten
valtiomahtien tukemana, jotka kaikki ovat enemmän tahi vähemmän sen
hengen ja oppien juovuttamia. Luopunut seurakunta kadotti neitseellisen
puhtautensa. Sensijaan että kihlattuna ja puhtaana neitseenä olisi
odottanut korotusta yhdessä taivaallisen Ylkänsä kanssa, ryhtyi se
yhteyteen maan kuningasten kanssa ja antoi alttiiksi neitseellisen
puhtautensa -- sekä opin -- että luonteenpuhtauden -- ojentautuakseen
maailman ajatustavan mukaan, ja korvaukseksi otti se vastaan ja
harjottaa nyt jossain määrin herrautta, suureksi osaksi näiden
kuningasten sekä välittömästi että välillisesti tukemana. Uskottomuus
Herraa kohtaan, jonka nimeä hän vaatii itselleen, ja uskottomuus
korkeaa etuoikeutta kohtaan saada olla Kristuksen kihlattuna "puhtaana
neitseenä" on syynä vertauskuvalliseen "portto"-nimitykseen. Sen
vaikutusta papillisena valtakuntana, täynnä epäjohdonmukaisuutta ja
hämmennystä, esitetään vertauskuvallisesti nimellä Babylon, jonka
laajemmassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertaus-kuvattiin
Babylonin _valtakunnassa_, tunnemme "kristikunnan", kun taas sen
rajotetummassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertauskuvattiin
muinaisessa Babylonin _kaupungissa_ tunnemme nimikristityn seurakunnan.

Se asianhaara, ettei nimikristikunta tahdo tunnustaa, että Raamatun
nimitys "Babylon" ja sen merkitys (hämmennys, sekaannus) sopii siihen,
ei ole mikään todistus siitä, ettei asianlaita ole niin. Ei muinainen
Babylonkaan sovittanut itseensä nimeä -- hämmennys, sekaannus --
Raamatun merkityksessä. Muinainen Babylon väitti olevansa itse "Jumalan
portti", mutta Jumala kutsui sen _sekaannukseksi_ eli _hämmennykseksi_
(1 Moos. 11: 9) ja sama on vastakuvan laita meidän aikanamme. Se kutsuu
itseään "kristikunnaksi", portiksi Jumalan tykö ja ijankailkkiseen
elämään, kun Jumala sitävastoin kutsuu sitä Babyloniksi --
hämmennykseksi.

Protestantit ovat hyvin yleisesti väittäneet -- ja oikeudella --, että
nimi Babylon ja profetallinen kuvaus siitä voidaan sovittaa
paavikuntaan, vaikka viime aikoina on tultu haluttomiksi sovittamaan
sitä niin. Sitävastoin tekevät protestanttiset lahkot nyt kaikkia
mahdollisia ponnistuksia tullakseen sopusointuun Rooman kirkon kanssa
ja jäljitelläkseen sitä sekä ollakseen yhteistyössä sen kanssa.
Tekemällä näin tulevat he itse tämän kirkon varsinaiseksi osaksi
senkautta, että hyväksyvät sen menettelytavan ja täyttävät sen
vääryyden mitan, yhtä varmasti kuin kirjanoppineet ja fariseukset
täyttivät isäinsä mitan, isäinsä, jotka tappoivat profetat. (Matt. 23:
31, 32.) Luonnollisesti protestantit yhtävähän kuin Paavilaisetkaan
eivät myönnä kaikesta tästä mitään, sillä jos he tekisivät niin,
tuomitsisivat he itsensä. Ja tästä asianhaarasta huomautetaan
Ilmestyskirjassa, jossa osotetaan, että jokaisen, joka tahtoo saada
todellisen ja selvän käsityksen Babylonista, täytyy hengessä asettua
totisen Jumalan kansan keskuuteen "erämaahan", erotilaan maailmasta,
sen ajatustavasta ja sen pelkästä jumalisuuden varjosta, ja täydellisen
vihkiytymisen ja uskollisuuden ja riippuvaisuuden tilaan yksistään
Jumalaan nähden. "Ja hän vei minut hengessä pois _erämaahan._ Siellä
minä näin naisen... Babylon." -- Ilm. 11: 1--5.

Kun nyt sivistyneen maailman valtakunnat ovat suostuneet siihen, että
suurten kirkkojärjestelmäin ja erittäinkin paavikunnan vaikutus on
hallinnut suureksi osaksi niitä sekä kun ne ovat näiltä vastaanottaneet
nimityksen "kristityt valtakunnat", "kristikunta", opin hallitsijan
jumalallisista oikeuksista j.n.e., niin sitovat ne myöskin itsensä
yhteen suuren Babylonin kanssa ja tulevat siten osaksi siitä. Nimi
Babylon, jota esikuvassa käytettiin ei ainoastaan tuosta suuresta
kaupungista vaan myöskin koko valtakunnasta, voidaan siis myöskin
vastakuvassa sovittaa ei ainoastaan noihin suuriin uskonnollisiin
järjestelmiin, niinhyvin katolisiin kuin protestanttisiinkin, vaan
myös laajemmassa merkityksessä koko "kristikuntaan".

Tuon salaperäisen Babylonin tuomiopäivä on sentähden myöskin kaikkien
"kristittyjen" kansojen tuomiopäivä. Sen hävitys kohtaa koko
yhteiskuntarakennusta -- kaikkia sekä valtiollisia, yhteiskunnallisia
että uskonnollisia laitoksia ja onnettomuudet kohtaavat yksityisiä
henkilöitä samassa määrin kuin he ovat kiintyneitä yhteiskunnan eri
järjestelmiin ja laitoksiin tai ovat riippuvaisia niistä.

Myöskin ne kansat, jotka eivät kuulu kristikuntaan, saavat tuntea
koston raskaan käden painon, koska myöskin ne jossain määrin ovat
liittyneet yhteen "kristittyjen" kansojen kanssa kauppasitoumusten ja
samallaisten harrastusten kautta. Ja oikeudella saavat myöskin ne
osansa rangaistuksesta, koska eivät ole ottaneet vastaan sitä valoa,
jonka ovat nähneet, ja ovat rakastaneet pimeyttä enemmän kuin valoa,
koska heidän tekonsa olivat pahoja. Niin tapahtuu, niinkuin Jumala
profetan kautta sanoo: "Minun kiivauteni tulessa koko maa (yhteiskunta)
kulutetaan" (Sef. 3: 8); mutta Babylonia eli "kristikuntaa" kohtaan
palaa hänen vihansa tuli voimakkaammin, sen suuremman vastuun ja
saatujen armoetujen väärinkäytön perustuksella. (Jer. 51: 49.)
"Huudosta: Baabel on voitettu, vapisee maa (yhteiskunta), ja valitus
kuuluu kansoissa." -- Jer. 50: 46.



Babylon -- äiti ja tyttäret.


Mutta monet rehelliset kristityt, jotka eivät vielä voi nähdä, että
protestanttilaisuus on laskeutumassa, ja jotka eivät myöskään voi nähdä
eri lahkojen ja kirkkokuntien läheistä sukulaisuutta paavilaisuuden
kanssa, mutta jotka kumminkin voivat huomata sen rauhattomuuden ja
kuohumisen, joka kaikissa uskonnollisissa järjestelmissä astuu voimaan
opin kysymyksistä, esittänevät vielä tuskalla kysymyksen: Jos
tuomio Babylonista kohtaa koko kristikuntaa, kuinka silloin käy
protestanttilaisuuden, tuon suuren uskonpuhdistuksen tuloksen? Tämä on
tärkeä kysymys. Mutta lukija ajatelkoon, että protestanttilaisuus,
sellaisena kuin se on tänään, ei ole uskonpuhdistuksen tulos, vaan
rappeutuminen siitä. Sitä elähdyttää suureksi osaksi sama taipumus ja
luonne kuin Rooman kirkkoa, josta sen eri oksat puhkesivat. Eri
protestanttiset lahkot (sanomme tämän kaikella arkatuntoisuudella
niihin _verrattain_ harvoihin totisiin, Jumalaa pelkääväisiin sieluihin
nähden, joita löytyy näissä lahkoissa ja joita Herra kutsuu
"_vehnäksi_" paljon lukuisamman "_lusteen_" vastakohtana) ovat tämän
nimikristikunnan rappeutuneimman järjestelmän, paavikunnan, todellisia
tyttäriä, paavikunnan, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan "porttojen
äidiksi". (Ilm. 17: 5.) Ja huomaa, että sekä roomalaiskatolilaiset että
protestantit nyt avonaisesti tunnustavat tämän keskinäisen
sukulaisuussuhteen äitinä ja tyttärinä, senkautta että edelliset
lakkaamatta kutsuvat itseään pyhäksi emäkirkoksi ja jälkimäiset
tyydytyksellä hyväksyvät tämän ajatuksen, niinkuin voi nähdä lukuisista
julkisista protestanttisten pappien ja maallikoiden lausunnoista. He
"ylisteleivät häpeästään", nähtävästi kaikki huolettomina siitä
polttomerkistä, jonka siten ottavat vastaan Jumalan sanasta, joka
kutsuu paavikuntaa "porttojen äidiksi". Paavikirkon vaatiessa itselleen
äidin arvonimeä, ei se näytä koskaan epäilleenkään oikeuttaan tähän
nimeen, eikä se näytä ajatelleenkaan, kuinka tämä nimi ei ollenkaan
sovi yhteen sen tunnustuksen kanssa, että se (paavikirkko) on vielä
ainoa totinen seurakunta, jota Raamattu kutsuu "neitseeksi" Kristuksen
kanssa kihlatuksi. Tämä hänen äitiydenvaatimuksensa eli tunnustuksensa
koituu sekä hänelle itselleen että hänen tyttärilleen ijankaikkiseksi
häpeäksi. Totinen seurakunta, jonka Jumala tunnustaa, mutta jota
maailma ei tunne, on yhä edelleen neitsyt, eikä hänen puhtaasta ja
pyhästä tilastaan ole koskaan lähtenyt tytärjärjestelmää. Hän on vielä
puhdas neitsyt, uskollinen Kristukselle ja rakas hänelle niinkuin hänen
silmäteränsä. (Sak. 2: 8; Pe. 17: 6, 8.) Totiseen seurakuntaan ei voida
missään osottaa _joukkona_ (kirkkoyhdyskuntana, lahkona), josta kaikki
lusteet ovat erotetut; mutta siihen kuuluu ainoastaan totinen "vehnä",
ja Jumala tuntee kaikki sen jäsenet, olkoonpa että maailma tunnustaa
heidät tai ei.

Tarkastakaamme nyt, kuinka protestanttiset kirkkojärjestelmät
ylläpitävät sukulaisuussuhdettaan tyttärinä paavikirkkoon. Koska äiti
ei ole yksityinen henkilö, vaan suuri uskonnollinen järjestelmä,
paavikunta, niin tulee meidän, tarkastaessamme vertauskuvaa, odottaa
löytävämme toisia uskonnollisia samanlaatuisia järjestelmiä, jotka
vastaavat tyttäriä vertauskuvassa -- luonnollisesti ne eivät ole niin
vanhoja, eivätkä niin turmeltuneita kuin paavikunta, mutta siitä
huolimatta porttoja samassa merkityksessä; s.o. uskonnollisia
järjestelmiä, jotka väittävät olevansa joko Kristuksen kanssa kihlattu
neitsyt tai myöskin Kristuksen morsian, niiden kumminkin tavotellessa
maailman suosiota ja antaessa sen ylläpitää ja tukea itseään, minkä
kautta ne antavat alttiiksi uskollisuutensa Kristusta kohtaan.

Eri protestanttiset kirkkojärjestelmät vastaavat täydellisesti tätä
kuvausta. Ne ovat suuria tytärjärjestelmiä.

Nämä tytärjärjestelmät syntyivät, mikä jo on esitetty, turmeltuneen
äitikirkon uudistamisyrityksissä. Tytärjärjestelmät erosivat äidistään
synnytystuskilla, ja kun ne syntyivät, olivat ne neitseitä. Kumminkaan
ei niissä ollut ainoastaan todellisia uudistajia, vaan myöskin monia
muita, jotka olivat vielä äitinsä hengen elähyttämiä, ja he perivät
monta sen vääristä opeista. Ei viipynytkään kauvan, ennenkuin he
lankesivat moniin sen pahoihin tekoihin ja osottivat, että heidän
luonteensa vastasi sitä nimitystä, jolla ennustuksen sana merkitsi
heidät, nim. "porttoja".

Meidän tulee kumminkin muistaa, että eri uskonpuhdisitusliikkeiden
suorittaessa arvokkaan työn, joka oli "pyhäkön puhdistaminen", on
kumminkin ainoastaan temppeli -- eli pyhäkköluokka ollut totinen
seurakunta Jumalan silmissä. Suuret inhimilliset järjestelmät, joita
kutsutaan seurakunniksi eli kirkoiksi, eivät ole koskaan olleet Jumalan
seurakuntia paitsi _nimeksi_. Ne kuuluvat kaikki väärään järjestelmään,
joka maailman silmissä edustaa väärin ja kätkee siltä totisen
seurakunnan, jossa on pelkästään täydellisesti vihkiytyneitä ja
uskollisia Jumalan lapsia, jotka luottavat ainoan suuren vikauhrin
ansioon. Niitä löytyy siellä ja täällä hajallaan inhimillisissä
järjestelmissä ja niistä vapaina, mutta kumminkin aina erossa niiden
maailmallisesta hengestä. He muodostavat luokan, jota Herra
vertauksessa kutsuu "vehnäksi", ja jonka hän selvästi asettaa "lusteen"
vastakohdaksi. Kun he eivät ole selvästi ymmärtäneet näiden
järjestelmien todellista laatua, ovat he yksityisinä vaeltaneet nöyrinä
Jumalan kanssa ja ottaneet hänen sanansa neuvonantajakseen ja hänen
henkensä johtajakseen. He eivät ole myöskään koskaan olleet oikein
tyytyväisiä nimi-Siionissa, jossa heidän usein surulla on täytynyt
nähdä, kuinka maailman henki, joka vaikuttaa "luste"-jäsenten kautta,
on estänyt henkistä kasvamista. Nämä ovat "Siionin murheellisia,
joista Jumala on määrännyt, että he saavat kauhistuksen tuhkan sijaan,
iloöljyn surun sijaan". (Matt. 5:4; Jes. 61: 3.) Ainoastaan tänä
"elonaikana" tapahtuu tämän luokan erottaminen "luste"-aineksista,
sillä Herran aikomus oli antaa "molempain kasvaa yhdessä
elonleikkuuseen asti" (aikaan, jossa nyt elämme). -- Matt, 13: 30.

Sentähden herätetään nyt tämä luokka huomaamaan näiden
häviööntuomittujen järjestelmien todellinen laatu. Niinkuin oli
ennustettu (Dan. 11: 32--35), ja niinkuin on osotettu III osan 4
luvussa, houkuteltiin eri uskonpuhdistusliikkeet luopumukseen
"liukkailla sanoilla" -- voitettiin imartelulla. Jokainen niistä
pysähtyi nopeasti, suoritettuaan jonkun puhdistamistyön, ja niin
pitkälle kuin he huomasivat mahdolliseksi ja sopivaksi, seurasivat he
Rooman kirkon esimerkkiä pyrkien saavuttamaan maailman suosiota ja
vastaanottaen sitä hyveensä ja uskollisuutensa kustannuksella
Kristusta, seurakunnan todellista päätä kohtaan. Kirkko ja valtio
muodostivat taas jossain määrässä yhteyden ja yhdistivät osaksi
maaailmalliset etunsa seurakunnan todellisen, henkisen hyvän
kustannuksella, ja taas pysähtyi siten edistyminen ja puhdistustyö
seurakunnassa. Itse asiassa alkoi taantuva liike, niin että monet
protestanttiset seurakunnat nyt ovat paljon kauvempana uskon ja tekojen
oikeasta mittapuusta kuin ne olivat asianomaisten perustajainsa aikana.

Muutamain protestanttisista kirkoista sallittiin päästä osallisiksi
maallisten hallitsijain vallasta ja voimasta, niinkuin esim. oli
Englannin kirkon ja Saksan lutherilaisen kirkon laita. Ja ne, jotka
eivät ole saavuttaneet sellaista menestystä, ovat (niinkuin esim.
Amerikassa) tehneet maailmalle monta sopimusehdotusta saavuttaakseen
pienempiä suosionetuja. On myöskin totta, että kun maailman vallat ovat
edistäneet uskottoman kirkon maailmallista kunnianhimoa, on kirkkokin
avomielisesti päästänyt maailman seuraansa ja yhteyteensä, niin, tämä
on tapahtunut niin avomielisesti, että kastetut maailman ihmiset ovat
suurimpana osana kirkon jäsenistä ja pitävät hallussaan sen melkein
jokaista tärkeämpää paikkaa ja hallitsevat sitä siten.

Tämä taipumus alensi seurakuntaa tämän aikakauden alussa ja aiheutti
suuren luopumuksen (2 Tess. 2: 3, 1--10) ja kehitti asteettain, mutta
nopeasti, paavijärjestelmän.

Tämä löyhä luonne, jonka eri uskonpuhdistusliikkeen oksat jo aikaisin
omaksuivat, ja joka vähitellen kehitti lahkojärjestelmiä, on vielä
voimassa tänä päivänä. Ja kuta enemmän nämä järjestelmät kasvavat
rikkaudessa, henkilöluvussa ja vaikutuksessa, sitä enemmän luopuvat ne
kristillisestä hyveestä ja täyttyvät äitinsä ylpeydellä. Muutamat
harvat, vakavat kristityt eri lahkoissa huomaavat tämän jossakin määrin
sekä tunnustavat sen ja valittavat sitä häpeällä ja surulla. He
näkevät, että eri lahkojärjestelmät tekevät kaikkia mahdollisia
ponnistuksia ollakseen maailmalle mieliksi ja voittaakseen sen suosion
sekä taatakseen itselleen sen suojeluksen. Hienoja ja kalliita
kirkkorakennuksia, korkeita torneja, soivia kelloja, suuremmoisia
urkuja, hienoja kalustoja ja sisävarustuksia, taiteellisia
laulukuoroja, hienostuneita puhujia, markkinoita, juhlia, konsertteja,
huvituksia, myyjäisiä ja epäilyksenalaisia huveja ja ajanviettoja,
kaikkia niitä tehdään ja järjestetään maailman suosion ja tuen
voittamisen aikeessa. Kristuksen suuret ja terveelliset opit asetetaan
taka-alalle, kun taas puhujalavan julistuksissa väärät opit ja
mieltäkiihottavat aineet ottavat niiden sijan, totuus syrjäytetään ja
unohdetaan ja sen henki kadotetaan. Kuinka ovatkaan tyttäret äitinsä
kaltaisia näihin yksityiskohtiin nähden!

Monien esimerkkien joukosta siitä sydämellisyydestä, vieläpä
ylpeydestä, jolla protestanttiset lahkot ja kirkot tunnustavat
sukulaisuutensa paavikirkon kanssa, esitämme presbyteriläisen
pappismiehen saarnasta seuraavan sanomalehdissä julkaistun lausunnon:

"Vääntele ja kääntele itseäsi, kuinka tahdot, niin täytyy sinun
kumminkin myöntää, että tämä (katolinen kirkko) on _emäkirkko_. Sillä
on katkeamaton historia, joka ulottuu apostolien aikaan saakka. (Niin,
s.o. siihen aikaan saakka, jolloin luopumus alkoi. 2 Tess. 2: 7, 8.)
_Jokaisesta uskonnollisen totuuden murrososastakin, jonka oraistamme
olemme velkaa sille, joka on säilyttänyt sen_. Jos ei se voi väittää
olevansa totinen kirkko, niin silloin olemme _äpäriä emmekä lapsia_."

"Puhutaan lähetyssaarnaajain lähettämisestä työskentelemään
katolilaisten keskuudessa! Voisin yhtä mielelläni ajatella
lähetyssaarnaajain lähettämistä metodistien, episkopaalien,
yhdistettyjen preshyteriläisten ja lutherilaisten luo heidän
kääntämisekseen presbyteriläisiksi."

Niin, melkein kaikki ne opin eksytykset, joista protestantit pitävät
kiinni niin itsepintaisesti, ovat he tuoneet mukanaan Roomasta, joskin
jokainen uskonpuhdistusliike teki melkoisia edistyksiä paavikunnan
karkeimmista eksytyksistä, sellaisista kuin messu-uhrista, pyhimysten,
neitsyt Maarian ja kuvien rukoilemisesta, salaripistä, anteista j.n.e.
Mutta oi! Nykyajan protestantit eivät ole ainoastaan halukkaita, vaan
vieläpä innokkaita saadakseen aikaan minkälaisen sopimuksen hyvänsä,
jos he vaan sen kautta voivat vakuuttautua vanhan "äidin" suosiosta ja
avusta, jonka hirmuvallasta ja orjuudesta heidän isänsä pakenivat
kolmesataa vuotta sitten. Vieläpä ne totuuden periaatteetkin,
joille protestantit ensin perustautuivat, unohdetaan nyt vähitellen
tahi hyljätään avonaisesti. Niin itse perusopinkin, opin
"vanhurskauttamisesta uskon kautta" "jokapäiväiseen uhriin", tunkee
nopeasti pois vanha paavilainen oppi vanhurskauttamisesta tekojen
kautta ja oppi jumalattomasta messu-uhrista. [Jälkimäinen messusta,
koskee episkopaaleja -- "korkeakirkkoa" -- Isossa Britanniassa ja
Yhdysvalloissa.] Ja monet sekä saarnaajat että kuulijat selittävät nyt
avonaisesti, etteivät he usko Kristuksen kalliin veren ansioon
syntisten lunastushintana.

Muutamat protestanttiset papit esittävät melkein samalla julkeudella
kuin paavilainen papistokin vaatimusta apostolisesta valtuutuksesta ja
papiston vallasta. Ja yksityisen oikeutta arvostella itsekohtaisesti --
juuri se periaate, joka oli paavikuntaa vastaan suunnatun protestin
perustus, joka johti suureen uskonpuhdistukseen -- vastustavat nyt
protestantit melkein samalla innolla kuin katolilaisetkin. Siitä
huolimatta ovat protestantit täysin tietoisia siitä, että juuri
yksityisen harjottaman ajattelemisia tuomitsemisoikeuden kautta
uskonpuhdistus alkoi ja edistyi jonkun aikaa, vaikka tunnustettujen
johtajien julkea valta sittemmin sai edistymisen pyörän seisahtumaan,
ja on senjälkeen pitänyt heidät tarkasti perimäsääntöjen rajalinjojen
sisäpuolella sekä julistanut pannaan kaikki, jotka pelkäämättömästi
ovat astuneet niiden ulkopuolelle.

Niinollen ei protestantismi enää ole protesti emäkirkkoa vastaan,
niinkuin se oli alussa. Ja eräs kirjottaja teki äskettäin tästä
sanomalehdissä seuraavan huomautuksen: "_Ismi_ on vielä jälellä, mutta
mitä on tullut _protestista_?" Protestantit näyttävät unohtaneen, mikä
oli alkuperäisen protestin perustus, sillä he jättävät todellakin sen
kokonaan huomioonottamatta, ja järjestelmänä katsoen ovat he nopeasti
menemässä "pyhän (!) emäkirkon" avoimeen syliin ja tämä tarjoo ja
vakuuttaa heille vapaasti sydämellisen vastaanoton.

Kiertokirjeessä vuodelta 1894, joka on osotettu "maan ruhtinaille ja
kansoille", sanoo paavi Leo XIII protestanteille: "Me ojennamme teille
rakkaudella kätemme ja kutsumme teitä siihen yhteyteen, joka ei ole
koskaan rikkoutunut katolilaisessa kirkossa, ja joka ei koskaan voi
rikkoutua. Kauvan on yhteinen äitimme kutsunut teitä rinnoilleen;
kauvan ovat kaikki maailman katolilaiset odottaneet teitä
veljenrakkauden kaipuulla... Sydämemme kutsuu teitä vielä enemmän kuin
äänemme, rakkaat veljet, joilla viimeisen kolmen vuosisadan aikana on
ollut toinen käsitys kristillisestä uskosta kuin meillä."

Kiertokirjeessä vuodelta 1895 Rooman kirkolle Amerikassa sanoo paavi
Leo taas: "Ajatuksemme kääntyvät nyt niihin, joilla on erilainen
käsitys kristinuskosta kuin meillä... Kuinka innostuneita me olemmekaan
heidän pelastuksensa suhteen! Millä sielun lämmöllä toivommekaan, että
he lopuksi palaisivat kirkon helmaan, joka on kaikkien yhteinen
äiti!.... Meidän ei suinkaan pidä jättää heitä mielikuvituksiensa
valtaan, vaan sävyisyydellä ja rakkaudella vetää heidät puoleemme,
senkautta että käytämme jokaista kehotusvälinettä, saadaksemme heidät
tarkkaan tutkimaan jokaisen katolisen opin osaa ja vapautumaan
ennakolta omaksumistaan mielipiteistä."

"Apostolisessa kirjeessä Englannin kansalle" (1895) lausuu hän
seuraavan rukouksen: "Oi siunattu neitsyt Maria, Jumalan äiti ja
kaikkein lempein kuningattaremme ja äitimme, katso laupeudessasi
Englannin puoleen... Oi, murheellinen äiti, rukoile luopuneiden
veljiemme puolesta, että he yhdistyisivät meidän kanssamme ainoaan
totiseen tarhaan ylipaimenen, sinun Poikasi sijaisen, kanssa" -- s.o.
hänen itsensä, paavin, kanssa.

Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on alettu pitää "lähetyskokouksia
protestanteille" "Paavalin isien" silmälläpidon alaisina. Näitä
kokouksia on pidetty ja jatketaan yhä vielä suurissa kaupungeissa.
Niiden tarkotuksena on sovittaminen ja selittäminen. Pyydetään
kirjallisia kysymyksiä protestanteilta ja vastataan niihin julkisesti,
ja protestanteille jaetaan traktaatteja ilmaiseksi. Protestantit
antavat itse asiassa katolilaisille kannatusta ja ei heillä oikeastaan
ole mitään vastausta heille. Ja jos joku voi ja tahtoo vastata ja
nojautua tosiseikkoihin, niin pitävät sekä protestantit että
katolilaiset häntä rauhanhäiritsijänä.

Jokainen ymmärtäväinen ihminen voi huomata, kuinka helposti
protestantismi vangitaan tämän viekkaan juonen kautta, ja kuinka on
selvää, että yleisen mielipiteen virta suuntautuu Rooman kirkon
puolelle, joka nyt on muuttanut äänensä ja on myöskin muuttunut
valtaansa nähden, mutta joka kumminkin on muuttumaton sydämeensä ja
mielenlaatuunsa nähden. Vielä puolustaa ja kannattaa se inkvisitsionia
ja muita pimeänä keskiaikana käyttämiään tapoja, sen kautta että se
väittää omaavansa _oikeuden_ maan hallitsijana rangaista kerettiläisiä
niinkuin sitä haluttaa.

On sentähden selvää, että vaikka monet uskolliset sielut,
tietämättöminä asian todellisesta laidasta, ovat kunnioituksella ja
pyhyydellä palvelleet Jumalaa näissä Baabelin järjestelmissä, niin ei
tämä kumminkaan muuta sitä asianhaaraa, että ne kaikki ovat
"portto"-järjestelmiä. Hämmennys vallitsee niissä kaikissa; ja
nimi Babylon sopii täydellisesti koko perheeseen -- äitiin,
tyttäriin ja niiden kanssarikollisiin, n.k. kristittyihin
kansoihin. -- Ilm. 18: 7; 17: 2--6, 18.

Muistakaamme, että suuret kirkkovaltiolliset järjestelmät, joita
ihmiset kutsuvat "kristikunnaksi", mutta joita Jumala kutsuu
Babyloniksi, muodostavat ei ainoastaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen
perustuksen vaan myös rakennuksen ja korkeimman huipun. Tätä tarkottaa
yleisesti hyväksytty nimitys "kristikunta", jota viime aikoina on
käytetty ei ainoastaan niistä kansakunnista, jotka kannattavat
kristittyjä kirkkokuntia lakien ja verojen kautta, vaan myöskin
sellaisista kansoista, jotka sietävät kristinuskoa kumminkaan sitä
millään tavalla suosimatta tai tukematta -- niinkuin esim. on
Yhdysvaltojen laita.

Oppi "kuninkaitten jumalallisista oikeuksista", jota melkein
kaikki kirkot ja lahkot opettavat ja tukevat, on vanhojen
porvarijärjestelmien perustuksena ja on kauvan antanut Euroopan
valtakunnille vaikutusvaltaa, arvokkaisuutta ja lujuutta. Ja oppi
papiston jumalallisesta valitsemisesta ja vallasta on estänyt Jumalan
lapsia edistymästä jumalallisissa asioissa ja on sitonut heidät
taikauskon ja tietämättömyyden kahleilla kunnioittamaan ja ihailemaan
erehtyväisiä kanssaihmisiä sekä heidän oppejaan, perimätietojaan ja
Jumalan sanan selityksiään. Koko näiden olojen järjestelmä häviää
suuren päivän taistelussa -- olojen järjestelmä, joka vuosisatojen
aikana on pitänyt kansat tottelevaisuudessa hallitsevien maailmallisten
ja kirkollisten mahtien alamaisuudessa. Kaikki tämä on tapahtunut
Jumalan sallimisen perusteella -- eikä hänen määräyksensä ja
suostumuksensa perusteella, kuten he väittävät. Mutta vaikka se
itsessään onkin ollut paha, on se kumminkin aikanansa palvellut hyvää
tarkotusta, nim. estänyt anarkiaa, joka olisi ollut äärettömän paljon
pahempi, koska ihmiset eivät olisi kyenneet laatimaan itsellensä
parempaa, ja koska Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan aika ei ollut
vielä tullut. Sentähden salli Jumala eri petosten voittaa luottoa,
jotta ihmiset sen kautta pidettäisiin ohjissa "lopun aikaan" --
"pakanain aikain" loppuun saakka.



Babylonin tuomio.


Raamatun ennustuksista voimme selvästi lukea Babylonin, kristikunnan,
tuomion, ja ajan merkit osottavat sen yhtä selvästi. Se, että sen
hävitys tulee äkkiä, väkivaltaisesti ja täydellisesti, esitetään
voimakkaasti näin: "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren
myllynkiven, ja heitti sen mereen, sanoen: Näin heitetään vauhdilla
pois Babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää koskaan löydy." (Ilm.
18: 8, 21; Jer. 51: 63, 64, 42, 24--26.) Sen, että se kumminkin
hävitettäisiin asteettain, osottaa Daniel (7: 26): "Mutta oikeus
asettuu istumaan, ja hänen valtansa otetaan pois, ja se lopetetaan ja
peräti hävitetään." Paavin _herraus_ ja paljon kansojen surkuteltavasta
kunnioituksesta "hengellistä säätyä" (pappeja) kohtaan ylimalkaan
murtui, niinkuin jo on osotettu [III osa, siv. 35 ja 36], "lopun ajan"
alussa vuonna 1799, ja vaikka hävitys sen jälkeen on jatkunut hitaasti
ja se välistä on huomattavasti osottanut ennalleenasettamisen merkkejä,
jotka merkit eivät koskaan ole olleet loistavampia kuin nyt, on
kumminkin vakuutus paavikunnan lopullisesta tyhjäksi tekemisestä varma,
ja sen kuolinkamppailu on raju. Ensin täytyy sen kumminkin saavuttaa
enemmän muinaisesta arvostaan, josta tulee osalliseksi myöskin suuri
tytärjärjestelmien yhtymys. Yhdessä ne korotetaan, jotta ne myöskin
yhdessä väkivaltaisesti kukistettaisiin.

Siitä, että Babylonin rangaistus tulee suureksi, olemme vakuutettuja.
Profetallisesti on kirjotettu, että "se suuri Babylon tuli muistoon
Jumalan edessä, että hän antaisi sille vihansa kiivastuksen
viinimaljan". "Ja (hän) on kostanut hänelle palvelijainsa veren."
"Sillä hänen syntinsä ulottuvat aina taivaaseen asti, ja Jumala on
muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan kuin hän on
tehnyt ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan;
siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle
kaksinkertaisesti. Niinpaljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa
hankkinut, niinpaljon antakaa hänelle vaivaa ja surua, koska hän sanoo
sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole
näkevä." (Ilm. 16: 19; 19: 2; 18: 5--7.) Vaikka tämä luonnollisesti
ensi sijassa koskee paavikirkkoa, koskee se myöskin kaikkia muita,
jotka jossain määrin ovat yhteydessä sen kanssa ja myötätuntoisia
sille. Kaikki sellaiset saavat osansa sen vitsauksista, (Ilm. 18: 4.)
Vaikka maan kuninkaat ovat vihanneet porttoa ja tehneet hänet
paljaaksi ja alastomaksi (Ilm. 17: 16), sanoo hän kumminkin vielä:
"Minä istun kuningattarena enkä ole leski", ja hän kerskuu äänekkäästi
oikeudestaan hallita kansoja ja väittää, että hän pian saa takaisin
muinaisen valtansa.

Esimerkkinä hänen kerskumisestaan ja uhkauksestaan voi olla seuraava
lausunto eräässä katolilaisessa lehdessä:

"Paavikunta on voittava aineellisen (eli maailmallisen) herrautensa,
koska se on hyödyllistä ja sopivaa kirkolle. Se antaa kirkon
toimeenpanevalle päälle täydellisemmän vapauden ja suuremman
vaikutuksen. Paavi ei saata kauvan olla minkään kuninkaan alamaisena.
Ei ole sopusoinnussa Jumalan viran kanssa, että on niin. Se estää häntä
ja vähentää hänen vaikutustaan hyvään päin. Europpa on tunnustanut
tämän vaikutuksen ja tulee pakotetuksi taipumaan sen alle suurempina
ahdingon aikoina kuin tämä. Yhteiskunnan järkkymiset ja anarkian
punainen käsi kruunaavat vielä kerran Leon tai hänen jälkeläisensä
todellisella vallalla, jota kolmas kehä vertauskuvaa, ja jonka kerran
koko maailma tunnusti."

Niin, aina sitä mukaan kuin hädän päivä lähenee, koettaa papisto yhä
enemmän ja enemmän käyttää valtaansa ja vaikutustaan turvatakseen oman
hyvänsä valtiollisessa suhteessa, hankkimalla itselleen valvonnan
yhteiskunnan levottomien ainesten yli; mutta siinä hädässä, joka
lähestyy tulevaisuudessa, hylkää laiton yhteiskunta-aines
halveksien kaiken vanhoillisen vaikutuksen ja repii rikki kaikki
ohjakset; anarkian punainen käsi suorittaa hirvittävän työnsä ja
yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen Babylon, n.k.
"kristikunta", kukistuu.

"Sentähden", sanoo henkeytetty kirjottaja, -- s.o. koska hän tahtoo
taistella väkivallalla elämän ja vallan puolesta -- "hänen vitsauksensa
tulevat _yhtenä päivänä_ (yhtäkkiä): Kuolema ja suru ja nälkä, ja hän
joutuu tulessa (vertauskuvallisessa tulessa -- hävittävissä
onnettomuuksissa) poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on
hänet tuominnut." -- Ilm. 18: 8.

"Näin sanoo Herra: Katso, minä herätän Baabelia vastaan ja minun
vastustajieni keskellä asuvia vastaan (s.o. kaikkia niitä vastaan,
jotka ovat sopusoinnussa Baabelin kanssa) hävittäjän hengen. Ja lähetän
Baabelia vastaan muukalaisia, jotka sitä hajottelevat ja tyhjentävät
sen maan; sillä yltympäri ne seisovat sitä vastaan onnettomuuden
päivänä... Hävittäkää... koko hänen sotajoukkonsa." -- Jer. 51: 1--3.

"Minä maksan Baabelille (erittäin paavikunnalle) ja kaikille Kaldean
(eli Babylonin -- kaikkien n.k. kristityn maailman kansojen) asukkaille
kaiken heidän pahuutensa, jonka he tekivät Siionille teidän nähtenne,
sanoo Herra." (Jer. 51: 24.) Kun muistamme kaiken sen pahuuden, jota
Babylon on osottanut pitkällisen Korkeimman pyhien (totisen Siionin)
sortamisen ja hävittämisen kautta, ja kuinka on kirjotettu, että Jumala
toimittaa oikeuden valituilleen pian; että hän kostaa vihollisilleen
heidän tekojensa jälkeen, että hän kostaa Babylonille (Luukk. 18 7, 8;
Jes. 59: 18; Jer. 51: 6), niin alamme ymmärtää, että kauhistuttava
onnettomuus odottaa sitä. Myöskin protestanttinen maailma saa
sekaantumisliittonsa perustuksella paavikirkon kanssa osansa häpeästä
ja tämän kauheiden tekojen palkasta, se kun on polttanut,
teurastanut, ajanut maanpakoon vanginnut ja kaikilla mahdollisilla
ajateltavissaolevilla tavoilla rääkännyt pyhiä; kaikesta tästä, jonka
se valtansa päivinä valtion kädellä, jonka valtaa se vaati, ja
jonka se sai, suoritti perkeleellisellä julmuudella, odottaa
sitä oikeudenmukainen kosto täydessä mitassaan; sillä se saa
"kaksinkertaisesti kaikkien syntiensä tähden". Ja niiden kansojen
("kristikunnan"), jotka ovat ottaneet osaa sen rikkomuksiin, täytyy
myöskin juoda katkera malja viimeiseen tippaansa.

"Ja minä kostan Beelille Baabelissa (Baabelin jumalalle -- paaville) ja
otan hänen kurkustansa ulos sen, jonka hän on niellyt (hän peruuttaa
äärimmäisessä hädässään 'suuret röykkeät sanansa' ja herjaavat
arvonimensä, joita hän on pitkät aikaa käyttänyt itsestään, niinkuin
esim. että hän on erehtymätön, 'Kristuksen sijainen', 'Jumala maan
päällä' j.n.e.); ja kansat eivät enää tule virtailemalla hänen tykönsä.
Baabelin muurikin (maailmalliset vallat, jotka ennen puolustivat sitä
ja vielä jossain määrin tekevät niin) on kaatunut." "Näin sanoo Herra
Sebaot: Baabelin muurit, ne leveät, maahan hajotetaan, ja hänen
porttinsa ne korkiat, sytytetään tuleen (hävitetään). Ja niin tekivät
kansat työtä hukkaan ja kansakunnat väsyttivät itsensä (pitämällä
pystyssä ja pelastamalla Baabelin muureja) tulen hyväksi." (Jer 51: 44,
58.) Tämä osottaa kansojen sokeuden, ja kuinka Babylon on saanut
lujasti heistä kiinni -- niin että he vastoin omaa parastaan
työskentelivät sen voimassapitämiseksi. Mutta huolimatta sen
epätoivoisesta olemassaolon taistelusta ja taistelusta arvonsa ja
vaikutuksensa säilyttämiseksi, hukkuu Babylon kumminkin suuren
myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen, eikä se nouse enää koskaan
sieltä; "sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut". Vasta
silloin ymmärtävät kansat ihmeellisen vapahduksensa ja että Jumalan
käsi kukisti Babylonin. -- Ilm. 19: 1, 2.

Sellainen on tuomio Babylonista, kristikunnasta, jonka Jesaja ja muut
profetat näkivät edeltäpäin ja ennustivat. Ja koska Herralla sen
aitojen sisällä on monta rakasta lastaan, on hän profettansa kautta
(Jes. 13: 2, 3) antanut pyhilleen seuraavan käskyn: "Nostakaa lippu
(evankeliumin totuuden ihana lippu, joka on vapahdettu vanhoista
eksytyksistä, jotka kauvan ovat peittäneet sen) paljaalle kalliolle
(niiden keskuuteen, jotka muodostavat Jumalan totisen valtakunnan sen
kehittymättömässä tilassa), huutakaa heille korkealla äänellä
(julistakaa vakavuudella laajalti ympäri tätä totuutta Herran lauman
hämmentyneille lampaille, jotka vielä ovat jälellä Babylonissa);
viittokaa kädellä (antakaa niiden myöskin nähdä totuuden voima,
osottaen sitä niinhyvin elämällä kuin julistamisellakin), että he
(halukkaat ja tottelevaiset, totiset lampaat) ruhtinasten porteista
tulisivat sisälle (jotta he käsittäisivät ne siunaukset, jotka kuuluvat
niille, jotka ovat tosi vihkiytyneitä ja taivaan valtakunnan
perillisiä)."

Näin kuuluu varottava ääni niille, joilla on "korvat kuulla". Me elämme
suuren sekä vehnää että lustetta sisältävän nimikristillisen kirkon
viimeisessä ajanjaksossa -- laodikealaisessa kaudessa. (Ilm. 3:
14--22.) Herra nuhtelee kirkkoa sen haaleudesta, ylpeydestä, henkisestä
köyhyydestä, sokeudesta ja alastomuudesta sekä neuvoo sitä nopeasti
jättämään pahat työnsä, ennenkun on myöhäistä. Mutta hän tiesi, että
ainoastaan harvat kuuntelisivat varotusta ja kutsua; sentähden ei
olekaan lupausta annettu kaikille niille, joille kutsu on annettu, vaan
ainoastaan niille harvoille, joilla vielä on korvat kuulla totuutta, ja
jotka voittavat Babylonin yleisen ajatustavan ja hengen: "_Joka
voittaa_, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin
minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.
Jolla on korva (mieli kuunnella ja ottaa varteen Herran sana), se
kuulkoon mitä henki sanoo seurakunnille." Mutta niiden yli, joilla ei
ole korvaa eli mieltä kuullakseen, vuodattaa Herra suuttumuksensa.

On ilmeistä sillekin, joka ainoastaan sattumalta tarkastaa asiaa, että
koko nimikristittyä kirkkoa, harvoja yksilöitä lukuunottamatta,
hallitsee ylpeyden, oman vanhurskauden ja itsetyytyväisyyden taipumus.
Se sanoo vielä sydämessään: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski,
ja surua en ole näkevä". Vielä kerskaa se itsestään ja elää
herkullisesti. Se sanoo: "Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään
tarvitse", ja niin ei se tiedä itsekään, että on "viheliäisin ja kurjin
ja köyhä ja sokea ja alaston". Ja se ei seuraa Herran neuvoa eikä osta
(itsensäuhraamisen kustannuksella) kultaa, tulessa puhdistettua
(totisia, taivaallisia aarteita, jumalallista luontoa) ja valkeita
vaatteita (Kristuksen laskettua vanhurskauden pukua, jonka niin monet
nyt hylkäävät esiintyäkseen omassa vanhurskaudessaan Jumalan edessä) ja
silmävoidetta voidellaksensa silmänsä (täydellistä vihkiytymistä ja
antautumista Jumalan tahdolle, sellaisena kuin se on esitetty
Raamatussa), jotta näkisi ja parantuisi. -- Ilm. 3: 18.

Maailman henki on niin täydellisesti ottanut haltuunsa hallitsevat ja
vallassaolevat kristikunnan papistosta, että järjestelmien uudistus on
mahdoton, ja yksityiset henkilöt voivat välttää sen kohtalon
vetäytymällä ajoissa pois siitä. Tuomion hetki on tullut, ja nytkin
piirtää Jumalan kaitselmuksen käsi sen muureille salaperäiset sanat:
"Mene, mene, tekel, ufarsin" -- _Jumala on lukenut valtakuntasi
(päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian
keviäksi havaittu_. Ja nyt puhuu profetta (Jes. 47) ja sanoo sille
ivatessaan hänen puhtauden vaatimustaan:

"Astu alas, istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan ilman
istuinta, kaldealaisten tytär, sillä ei sinua enää kutsuta hennoksi ja
hempeäksi... Sinun häpeäsi paljastuu ja riettautesi tulee näkyviin,
minä kostan, enkä pyydä apua ihmiseltä.

"... Istu äänettömänä ja mene pimeään loukkoon, sinä kaldealaisten
tytär; sillä ei sinua enää kutsuta 'valtakuntien kuningattareksi'...
Sinä sanoit: 'Ijankaikkisesti olen minä kuningatar', niin ettet enää
tätä sydämelles laskenut, etkä sen loppua ajatellut.

"Ja nyt kuule tätä, sinä hempeä, joka istut surutonna ja sanot
sydämessäs: 'Minä se olen, eikä kukaan muu, minä en ole leskenä istuva,
enkä lapsettomuutta tunteva!' Nämä molemmat kohtaavat sinua äkkiä
yhtenä päivänä: Lapsettomuus ja leskeys (vertaa Ilm. 18: 8); ne
kohtaavat sinua täysin määrin, vaikka sinun velhoomises on suuri ja
sinun lumoojias on sangen paljon. Sinä uskalsit pahuuteesi ja sanoit:
'ei ole sitä, joka minun näkee'. Sinun (maailmallinen) viisautesi ja
tietosi veivät sinut väärälle, ja sinä sanoit sydämessäs: 'Minä se olen
eikä kukaan muu'. Mutta onnettomuus kohtaa sinua, niin ettet tiedä sitä
loihtimalla poistaa; ja perikato lankeaa sinun päällesi, niin ettet voi
sitä sovittaa, ja hävitys tulee sinun päällesi niin äkkiä, ettet
tiedäkään." -- Vertaa 9 värss. ja Ilm. 18: 7.

Näin kuuluvat juhlalliset ja vakavat selitykset, jotka ovat suunnatut
Babylonia vastaan. Hyvä niille jotka ottavat vaarin varottavasta
äänestä ja Herran neuvosta kansalleen, joka vielä on sen aitauksien
sisäpuolella, sillä: "Näin sanoo Herra:... Paetkaa Baabelista ja
pelastakaa jokainen sielunsa, ettette hukkuisi hänen syntinsä tähden.
Sillä tämä on Herran koston aika, hän on sille maksava, mitä se on
ansainnut,... Äkisti kaatui Baabel ja musertui... Me paransimme
Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän... sillä hänen
syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti... Menkää pois hänen
keskeltänsä, te minun oma kansani, ja pelastakaa jokainen sielunsa
Herran vihan kiivaudesta." -- Jer. 51: 1, 6, 8, 9, 45. Vertaa Ilm. 17:
3--6; 18: 1--5.

Niille, jotka tahtovat kuulla tätä käskyä ja lähteä ulos Babylonista,
on ainoastaan yksi pakopaikka, ja se ei ole löydettävissä uudessa
lahkossa eli orjuudessa vaan "korkeimman kätkössä"; se on täydellisen
vihkiytymisen paikka eli tila, jota vertauskuvasi tabernakkelin ja
temppelin kaikkein pyhin. (Ps. 91.) "Joka korkeimman kätkössä istuu,
Kaikkivaltiaan varjossa pysyy -- hän sanoo (tuon pahankin päivän
kaikkien onnettomuuksien keskellä) Herralle: Minun turvani ja linnani,
Jumalani, johonka minä turvaan."

Babylonista ulostuleminen ei voi merkitä, että kirjaimellisessa
merkityksessä on matkustettava pois kristikunnan kansoista; sillä
Herran kiivauden tuli (suuri hätä) kuluttaa ei ainoastaan kristikunnan
vaan koko maan, vaikka hänen vihansa palaa enimmän kristikunnan
valaistuja kansoja kohtaan, jotka tiesivät Herran tahdon, tai joilla
ainakin oli runsaat tilaisuudet oppia tuntemaan se. Ajatus tässä
käskyssä on se, että on erottauduttava kaikista kristikunnan sitovista
ikeistä, niin ettei enää kauvemmin ole osallinen sen maailmallisista ja
uskonnollisista järjestelmistä, ja näin sekä periaatteen ja viisaiden
ja jumalallisten syiden tähden.

Niinpian kuin elonkorjuutotuuden kasvava valo on saanut valaista
ymmärryksemme ja paljastaa meille eksytyksen inhottavuuden, täytyy
meidän, menetelläksemme oikein, olla uskollisia valoa kohtaan ja
hyljätä eksytys ottamalla siltä pois koko vaikutuksemme, niin ettemme
enää kauvemmin tue ja kannata sitä. Tämä merkitsee, että meidän täytyy
vetäytyä pois eri uskonnollisista järjestelmistä, joiden opit esittävät
väärin Jumalan sanaa ja tekevät sen tyhjäksi. Se tekee meidät myöskin
muukalaisiksi kaikkia nyt löytyviä maailman valtoja kohtaan; ei
kumminkaan niitä vastustaviksi, vaan rauhallisiksi ja lainkuuliaisiksi
muukalaisiksi, jotka antavat keisarille, mikä keisarin on, ja
Jumalalle, mikä Jumalan on -- muukalaisiksi, joiden kansallisuus on
taivaassa eikä maan päällä, ja jotka vaikutuksensa kautta aina suosivat
oikeutta ja vanhurskautta, laupeutta ja rauhaa. Muutamissa tapauksissa
pitäisi periaatteellisten syiden, toisissa tapauksissa viisauteen
perustuvien syiden erottaa meidät eri yhteiskuntajärjestelmistä ja
seuroista. Periaatteeseen nähden pitäisi sen tehdä vapaaksi kenen
hyvänsä, joka on kietoutunut johonkin eri salaisten seurain valoihin ja
sitoumuksiin; sillä te, jotka muinoin olitte pimeys, olette nyt Herran
valo ja teidän tulee sentähden vaeltaa valon lapsina. "Älköönkä teillä
olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan
pikemminkin nuhdelkaa niistä." -- Ef. 5: 6--17.

Mutta aina sitä mukaa kuin lähestymme suurta ratkaisukohtaa tänä
"pahana päivänä", käy epäilemättä selväksi niille, jotka tarkastavat
asemaa lujan profetallisen sanan kannalta, että myöskin niissä
tapauksissa, jolloin ei voi toimia periaatteiden mukaan, voi olla
viisasta vetäytyä pois eri yhteiskunta- ja rahajärjestelmien
yhteydestä, joiden välttämättömästi täytyy sortua siinä hävityksessä,
joka johtuu maailmanlaajuisista vallankumouksista ja anarkiasta. Sinä
aikana (ja muista, että se todennäköisesti tulee hyvin pian) romahtavat
kaikki rahalaitokset, niinkuin pankit, säästökassat, kaikenlaiset
vakuutuslaitokset j.n.e. ja kaikki niihin talletetut "aarteet"
osottautuvat arvottomiksi. Nämä "kallioitten luolat" ja "vuorien kolot"
( Jes. 2: 18--21) eivät voi antaa toivottua suojaa vihaa vastaan tuona
pahana päivänä, jolloin tyytymättömyyden suuret aallot kuohuvat ja
pauhaavat vuoria (valtakuntia eli hallituksia -- Ilm. 6: 15--17; Ps.
46: 3, 4) vastaan; ja tulee aika, jolloin "he (ihmiset) heittävät
hopeansa kaduille ja (heidän) kultansa on loaksi joutuva. Ja heidän
hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran kiivauden päivänä; ei
he (huolimatta kaikesta rikkaudestaan) sillä saa sieluansa ravituksi
eikä vatsaansa täytetyksi, sillä se oli viettelyksenä heidän
synteihinsä". (Hes. 7: 19. Vertaa myöskin värssyjä 12--18, 21, 25--27.)
Tällä tavalla tekee Herra ihmisen hengen hienoa kultaa kalliimmaksi,
niin, Ofirin kultaa kalliimmaksi. -- Jes. 13: 12.

Mutta niiden, jotka ovat tehneet Korkeimman pakopaikakseen, ei tarvitse
pelätä, vaikka sellaiset ajat lähestyvät. Hän peittää heitä sulillansa,
ja hänen siipeinsä alla saavat he nauttia turvaa; niin, hän osottaa
heille pelastuksensa. Kun mitä rajuin sekamelska lähestyy, voivat he
lohduttaa sydäntään sillä vakuutuksella, että "Jumala on meillä turvana
ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna", ja sanoa: "Sentähden emme
pelkää, vaikka maa mullistuisi (vaikka nykyinen yhteiskuntajärjestys
kokonaan häviäisi) ja vuoret (valtakunnat, hallitukset) meren pohjaan
kaatuisivat (sortuisivat anarkiassa): Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet,
täriskööt vuoret sen pauhusta". Jumala on uskollisten pyhien keskellä,
jotka ovat ottaneet hänet turvakseen, ja he eivät horju. Aikaisin
Tuhatvuotispäivän aamunkoitossa auttaa Jumala Siionia; hän "katsotaan
arvolliseksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva maailman yli."
-- Ps. 46; Luukk. 21: 36.



KOLMAS LUKU.

Koston päivän välttämättömyys ja oikeus.

Tämän suvun yli, esikuva ja vastakuva. -- Suuri hädän aika
oikeudenmukainen seuraus edellätapahtuneista syistä. -- "Kristikunnan"
vastuu ja suhde siihen. -- Porvarivallat, uskonnolliset johtajat,
sivistyneiden maiden kansanjoukkojen eri luokat. -- Pakanakansojen
yhteys kristikunnan ja hädän kanssa. -- Jumalan tuomio. -- "Minun on
kosto, minä olen kostava, sanoo herra."

    "Totisesti sanon teille: Tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven
    päälle." -- Matt. 23: 34--36; Luukk. 11: 50, 51.


Niistä, jotka eivät ole tottuneet arvostelemaan periaatteita tarkan
siveysfilosofian kannalta, näyttänee omituiselta, että ihmiskunnan yksi
miespolvi saisi kärsiä rangaistuksen useimpien edellisten sukupolvien
kasaantuneista rikoksista. Mutta kun Jumala, joka ei voi erehtyä, on
määrännyt sellaisen tuomion, tulisi meidän odottaa, että vakava
miettiminen ilmaisisi hänen lausuntonsa oikeuden. Yllälainatuilla
sanoilla selitti Herra, että tapahtuisi niin sen lihallisen Israelin
sukupolven kanssa, jolle hän puhui esikuvallisen Juutalaiskauden
lopussa. Heiltä vaadittaisiin kaikki se vanhurskas veri, joka on
vuodatettu maan päällä vanhurskaan Aabelin verestä Sakarian vereen
saakka, joka tapettiin temppelin ja alttarin välillä. -- Matt. 23: 35.

Tämä oli kauhea ennustus, mutta se lausuttiin kuuroille korville ja
uskottomille sydämille. Kumminkin täyttyi se kirjaimellisesti noin 37
vuotta myöhemmin, kun keskinäinen taistelu ja vihollisarmeijat panivat
täytäntöön hirvittävän koston. Me luemme, että juutalaiset olivat tähän
aikaan kateudesta jakaantuneina moneen puolueeseen, jotka kävivät sotaa
keskenänsä ja että keskinäinen epäluulo saavutti korkeimman huippunsa.
Ystävät tulivat vieraiksi toisilleen, perhesiteet ratkesivat, ja
jokainen epäili veljeään. Ryöstö, petos ja murha olivat vallalla, eikä
yhdenkään ihmisen elämä ollut varma. Ei edes temppelikään ollut varma
paikka. Ylimäinen pappi tapettiin toimittaessaan julkista virkaansa.
Kesarean verilöylyn johdosta joutui kansa epätoivoon, ja kun he
luulivat olevansa kaikkialla määrättyjä teurastettaviksi, yhdistyi koko
kansa kapinaan. Juuda kapinoi siten avonaisesti Roomaa vastaan ja
uhmaili koko sivistynyttä maailmaa.

Vespasianus ja Tiitus lähetettiin rankaisemaan heitä, ja kauhea oli
heidän menettelynsä. Kaupunki toisensa perästä lakastiin pois, kunnes
Tiitus lopulta piiritti Jerusalemin. Keväällä vuonna 70 ympäröi hän
kaupungin, kun sen olivat ahdinkoon saakka täyttäneet joukot, jotka
olivat tulleet pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ennen pitkää joutuivat
piiritetyt asukkaat nälän, vihollisen miekan ja keskinäisen sodan
uhriksi. Kun jonkun onnistui päästä ulos kaupungista, vangitsivat
roomalaiset hänet ja ristiinnaulitsivat, ja niin kauhea oli nälänhätä,
että vanhemmat tappoivat omia lapsiaan ja söivät niitä. Josefus
mainitsee hukkuneiden luvun yli miljonaksi, ja kaupunki ja temppeli
hajotettiin maan tasalle.

Niin täyttyi ennustus kapinallisesta lihallisesta Israelista heidän
aikakautensa lopussa, jonka aikana he olivat nauttineet erityistä etua
Jumalan valittuna kansana. Ja ennustuksen syvemmän merkityksen mukaan
kohtaa Evankeliumikauden lopussa tämän hädän vastakuva nimellistä
henkistä Israelia, joka laajemmassa merkityksessä on kristikunta. Tulee
"ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset
rupesivat olemaan", ja sentähden koituu se myöskin eräässä
merkityksessä kauheammaksi kuin se hätä, joka kohtasi Juudaa ja
Jerusalemia. Voimme tuskin kuvitella itsellemme kauheampaa hätää kuin
se oli, jos ei juuri siinä merkityksessä, että se tulee yleisemmäksi ja
laajemmalle ulottuvaisemmaksi, sekä hävittävämmäksi, niinkuin nykyiset
sota-aseet selvästi antavat meidän ymmärtää. Sen sijaan, että se olisi
rajotettu yhteen kansaan tai maakuntaan, kohtaa se koko maailmaa,
erittäinkin sivistynyttä maailmaa, nimikristikuntaa, Babylonia.

Voimme sentähden pitää sen vihan vitsauksia, joka kohtasi lihallista
Israelia, esikuvana vielä suuremmasta suuttumuksesta eli vihasta, joka
tämän aikakauden lopussa vuodatetaan kristikunnan yli. Se, joka
kiireessä on taipuvainen pitämään tätä Kaikkivaltiaan menettelytapaa
tätä sukupolvea kohtaan vääränä, ei ole käsittänyt koston täydellistä
lakia, joka varmasti, joskin usein hiljaa johtaa välttämättömään
lopputulokseensa. Sen oikeus ja välttämättömyys, niin, sen viisauskin
on ilmeinen kaikille ajatteleville ja nöyrille, jotka sensijaan, että
syyttäisivät Jumalaa vääryydestä, sovittavat hänen sanansa opetuksen
sydämiinsä.



Suuri hätä oikeudenmukainen seuraus edelläkäyneistä syistä.


Elämme nykyisin ajassa, jolla on käytettävänään aikakausien kokemuksen
korkein kehitys, ja tämän pitäisi suuressa määrin koitua maailman
eduksi, ja koituukin muutamissa suhteissa, erittäinkin sen maailman
osan eduksi, joka välittömästi tai välillisesti on ollut Jumalan
totuuden valon suosima, nim. kristikunta, Babylon. Sen vastuu tämän
edun hoitamisesta on sentähden hyvin suuri. Jumala tekee ihmiset
vastuunalaisiksi ei ainoastaan siitä, mitä he tietävät, vaan myöskin
siitä, mitä he saattaisivat tietää, jos he tahtoisivat avata sydämensä
sille opetukselle ja niille opeille, joita heidän omansa ja toisten
kokemus on tarkotettu antamaan. Ja jolleivät ihmiset ota varteen näitä
opetuksia tai jos he halveksien työntävät ne luotaan, niin täytyy
heidän kärsiä seuraukset siitä. Kristikunnalla on edessään koko
menneiden aikojen historia avoimena kirjana ja samaten Jumalan
henkeyttämä ilmestys. Ja mitä opetuksia ne sisältävätkään! --
kokemuksen, viisauden, tiedon, palkinnon ja varottavan esimerkin
opetuksia. Ottamalla huomioon edellisten sukupolvien kokemukset eri
suuntiin on maailma edistynyt melkoisesti aineellisessa suhteessa.
Monet nykyajan sivistyksen mukavuuksista perustuvat suureksi osaksi
kuolleen suvun huomioihin. Kirjapainotaito on tuonut opetukset siitä
jokaisen ihmisen saataville. Jo tässä ainoassa kohdassa on nykyisellä
sukupolvella kaikin tavoin paljon etusijaa: se omistaa, paitsi omaa
tietoansa, koko menneiden aikojen kootun kokemuksen ja tiedon. Mutta
suuret siveelliset opetukset, joita ihmisten myöskin olisi pitänyt
oppia, on ylimalkaan jätetty huomioonottamatta, vieläpä silloinkin, kun
yleinen huomio on ollut pakotettu kääntymään niihin. Historia on
täynnä sellaisia opetuksia ajatteleville mielille, jotka etsivät
vanhurskautta, ja meidän aikamme ihmisille on sellaisia opetuksia
enemmän kuin millään edellisellä sukupolvella. Ajasta toiseen ovat
ajattelevat ihmiset kiinnittäneet huomionsa siihen. Niinpä on
professori Fisher esipuheessaan kuvaukseensa valtakuntien synnystä,
kehityksestä ja lankeemuksesta, sattuvasti sanonut: "että inhimillisten
tapahtumain seuraukseen nähden on vallassa hallitseva laki, jonka
huomioonotetut asianhaarat vahvistavat. Asiat eivät tapahdu riippumatta
edellisistä asianhaaroista, vaan muodostavat luonnollisen tuloksen
menneistä ajoista. Aikaisemmat tapahtumat ovat ennen todistaneet
tämän."

Tämä on hyvin totta. Lakia syystä ja seurauksesta ei ole missään
esitetty selvemmin kuin historian lehdillä. Tämän lain mukaan, joka on
Jumalan laki, täytyy kylvetyn viljan välttämättömästi itää ja kantaa
hedelmää, ja leikkuu on sentähden kerran välttämätön. II osassa olemme
jo osottaneet, että Evankeliumikauden elonkorjuu on jo tullut, että se
alkoi vuonna 1874, jolloin elonkorjuun Herran läsnäolon aika oli
tullut, ja että nyt, kun suuri elonkorjuu on jatkunut aina
siitä saakka, lähestymme nopeasti elonkorjuun loppua, jolloin
akanat poltetaan ja "maan viinipuun" kypsät tertut (väärän
viinipuun, Babylonin kypsät hedelmät) täytyy koota ja sotkea.
-- Ilm. 14: 18--20.



Kristikunnan vastuu ja sen suhde siihen.


Babylonilla, kristikunnalla on ollut pitkä valta- ja koetusaika ja
monta tilaisuutta sekä oppia vanhurskautta että käytännössä toteuttaa
sitä, ja on se saanut monta varotusta tulevasta tuomiosta. Koko
Evankelikauden aikana on Jumalan pyhiä, uskollisia, uhrautuvaisia,
Kristuksen kaltaisia miehiä ja vaimoja, "maan suolaa", löytynyt sen
keskuudessa. Se on kuullut pelastuksen sanoman heidän huuliltaan,
nähnyt totuuden ja vanhurskauden periaatteet toteutettuina heidän
elämässään ja kuullut heidän puhuvan vanhurskaudesta ja tulevasta
tuomiosta. Mutta se on halveksinut näitä Jumalan eläviä kirjeitä. Eikä
siinä kylliksi, vaan sen n.k. kristityt kansat ovat voitonhimossaan
häväisseet kristityn nimen pakanain keskuudessa, sen kautta että ovat
seuranneet lähetyssaarnaajain jäljissä inhottavine paloviinakauppoineen
ja muine "sivistyksen paheineen". Ja sen vallan kautta on totinen,
vielä kehittymätön taivaan valtakuuta, johon kuuluu ainoastaan ne
pyhät, joiden nimet ovat kirjotetut taivaassa, kärsineet väkivaltaa.
Niitä on se vihannut ja vainonnut aina kuolemaan saakka, niin että he
tuhansittain vuosisatojen aikana ovat vahvistaneet todistuksensa
verensä sinetillä, ja näin on tehty sen käskystä. Mestarinsa tavoin
tulivat he vihatuiksi syyttä, vanhurskauden tähden hyljättiin heidät
maan hylkyinä, ja heidän valonsa sammutettiin taas ja taas, jotta
pimeys, jota pidettiin parempana, saisi tilaisuuden hallita ja
harjottaa vääryyttä. Oi, kuinka synkkä onkaan nimikristikunnan
historia! Äiti on "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain
verestä", ja sen tyttäret ovat vielä sokeita ja valmiita vainoamaan ja
mestaamaan (Ilm. 20: 4), vaikkakin hienommalla tavalla, kaikki, jotka
ovat uskollisia Jumalalle ja hänen totuudelleen, ja jotka uskaltavat,
vaikkapa ystävällisestikin selvästi esittää Herran sanaa, joka nuhtelee
niitä.

Kristikunnan porvarivaltoja on usein varotettu, kun vallat ja
valtakunnat taas ja taas ovat luhistuneet oman painonsa turmeluksen
alla. Ja vielä tänä päivänä voisivat nämä vallat, jos he tahtoisivat
kuunnella, kuulla Jumalan henkeyttämän profetan varotuksen, joka sanoo:

"Nyt, te kuninkaat, siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit, antakaa
itseänne kurittaa. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
Antakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi, ettekä hukkuisi tiellä;
sillä hänen vihansa syttyy pian... Miksi pakanat pauhaavat ja kansat
turhia aikovat? Maan kuninkaat nousevat (vastarintaan) ja päämiehet
keskenänsä neuvoa pitävät, Herraa ja hänen voideltuansa vastaan
(sanoen): Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme päältämme
heidän köytensä." Mutta heidän vastarintansa ei ole mistään arvosta,
sillä: "Joka taivaassa asuu, nauraa heitä; Herra pilkkaa heitä. Sitten
(kun he itsepäisesti kieltäytyvät ottamasta huomioon hänen varotustaan)
hän puhuu heille vihassansa, ja kiivaudessansa peljättää heitä."
-- Ps, 2: 10--12, 1--5.

Taas, niinkuin hänen pyhän lakinsa yksinkertainen ja nyt laajalti
tunnettu periaate esittää: "Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa
(mahtavain keskuudessa), hän pitää tuomiota jumalien (hallitsijain)
keskellä (sanoen): Kuinka kauvan te väärin tuomitsette, ja pidätte
jumalattomien puolta? Hankkikaa oikeus halvalle ja orvolle ja
julistakaa sorretut ja vaivaiset hurskaiksi (osottakaa niille
oikeutta). Pelastakaa halpaa ja köyhää, ja päästäkää häntä
jumalattomien käsistä." (Ps. 82: 1--4.) Siitä, että tämä neuvo on
tärkeä ja hyvin sattuva sekä asianhaarain vaikutuksesta tunkeutuu
vallassapitäjäin huomioon, siitä on sanomalehdistö alituisena
todistuksena. Ja ajattelevat ihmiset, jotka näkevät vaaran siitä, että
tämä neuvo yleisesti jätetään huomioonottamatta, kohottavat lukuisia
varotushuutoja. Myöskin maailman ihmiset, jotka tarkastavat
tulevaisuutta ainoastaan hyödyn kannalta, käsittävät profetan neuvon
seuraamisen välttämättömyyden. Saksan keisari-vainaja Wilhelm I huomasi
sen, mikä käy selville seuraavasta "Observatore Romanoksen" Berlinin
kirjeenvaihtajan lausunnosta (vuodelta 1880):

"Kun keisari Wilhelm sai tiedon viimeisestä kauheasta murhayrityksestä
Venäjän tsaaria vastaan, tuli hän hyvin vakavaksi, ja muutaman minutin
hiljaisuuden vallittua sanoi hän surullisella äänellä, mutta
jonkunlaisella pontevuudella: Jos emme muuta hallitustapaamme, jos emme
ajattele vakavasti antaa nuorisolle tervettä kasvatusta, jos emme anna
uskonnolle ensimäistä sijaa, ja jos me koetamme hallita ainoastaan
satunnaisilla varoilla päivästä päivään, niin meidän valta-istuimemme
tuhotaan ja yhteiskunta joutuu mitä kauheimpain tapahtumain uhriksi.
Meillä ei ole enää aikaa kadotettavana, ja on suuri onnettomuus,
jolleivät kaikki hallitukset voi yhdistyä tuohon yleishyödylliseen
työhön, taisteluun pahaa vastaan."

Kirjassa nimeltä _Uudistus eli vallankumous_, joka on julkaistu
Saksassa, syyttää sen tekijä, herra von Massow, joka on vanhoillinen
mies ja _Työntekijäin siirtolain keskusvaliokunnan_ puheenjohtaja,
maanmiehiään "strutsipolitiikasta", sanoen heidän sulkevan silmänsä
vaaralta ja siten jäljittelevän linnun tapaa kätkeä päänsä santaan
uskoen siten pelastuvansa. Hän kirjottaa:

"Me voimme syrjäyttää tosiseikat, mutta me emme voi muuttaa niitä. Ei
ole epäilystäkään siitä, että seisomme vallankumouksen partaalla.
Kaikkien, joilla on silmät nähdäkseen ja korvat kuullakseen, täytyy
myöntää se. Ainoastaan sellainen yhteiskunta, joka on vaipunut
itsekkäisyyteen, itsetyydytykseen ja nautintojen hakemiseen, voi
kieltää sen. Ainoastaan sellainen yhteiskunta voi jatkaa tanssimista
tulivuoren päällä, voi kieltäytyä näkemästä 'mene tekeliä' ja jatkaa
luottamustaan pistimiin."

"Suurimmalla osalla sivistyneitä luokkia ei ole aavistustakaan siitä
hirvittävästä vihasta, joka hehkuu kansan laajemmissa riveissä.
Sosialidemokratista puoluetta pidetään valtiollisena puolueena muiden
tavoin; mutta tämä puolue ei välitä ollenkaan valtiollisista
oikeuksista, hallinnollisista uudistuksista tai uusista laeista. Tämä
puolue perustuu alempain luokkain toivomukseen saada nauttia elämästä,
haluun saada elää huveissa, joista niillä, joilla ei koskaan ole ollut
sadan markan seteliä, on aivan väärä käsitys... Järjestys palautetaan
luonnollisesti taas pian (sosialistisen mailin mukaan), mutta missä
tilassa lieneekään maa! On lukemattomia määriä raajarikkoja, leskiä ja
orpoja, julkiset ja yksityiset pankit ovat silloin ryöstetyt,
rautatiet, sähkösanomatoimistot, tiet, sillat, palatsit, tehtaat ja
muistomerkit, kaikki on hävitetty, eikä valtakunta, eivät yksityiset
valtiot, eivätkä kunnat kykenisi hankkimaan niitä miljonia, jotka
vaadittaisiin, jotta voitaisiin asettaa kuntoon edes osaakaan siitä
mitä on turmeltu. On melkein uskomatonta, ettei tehdä mitään vaaran
torjumiseksi. Hyväntekeväisyys ei ole se, mitä tarvitaan, vaan lämpimät
sydämet, jotka ovat halukkaita osottamaan alemmille luokille
ystävyyttä. Rakkaus, kaikkivoittava rakkaus yksin, voi voittaa paljon
hehkuvasta vihasta. Monet mahdollisesti ovat eksyneet niin kauvaksi,
ettei mikään voi saattaa heitä takaisin; mutta on myöskin miljonia,
jotka vielä voidaan voittaa lain ja järjestyksen puolelle, jos he
autettaisiin ihmiselle arvolliseen tilaan, jos osotettaisiin heille,
ettei heidän, niinkuin nyt on asianlaita, tarvitsisi olla huonommin
kuin eläinten, joilla ainakin on ravintoa ja katto päänsä päällä."

Mutta ottavatko vallassaolijat huomioonsa hetken varotukset ja syvät
opetukset? Ei, vaan niinkuin profetta on sanonut heistä: "Ei heillä ole
tuntoa (tietoa) eikä taitoa (ymmärrystä), pimeydessä he vaeltavat,
sentähden kaikki maan perustukset (yhteiskunnan perustukset, tähän
saakka voimassa olleet lain ja järjestyksen periaatteet) horjuvat",
"järkkyvät" -- järkkyvät niin, että häviävät. -- Ps. 82: 5; Hebr. 12:
27; Jes. 2: 19.

Nykyinen Saksan keisari on aivan huoleton isoisänsä mainitsemasta
pelosta. Kun hän ojensi ruhtinas Bismarckille komean miekan kultaisine
tuppineen, sanoi hän:

"Näiden joukkojen silmäin edessä annan minä Teidän Korkeudellenne
lahjan. En voinut löytää parempaa lahjaa kuin on miekka, saksalaisten
paras ase, sen työn vertauskuva, jonka Teidän Korkeutenne isoisäni
palveluksessa takoi, terotti ja myöskin heilutti, vertauskuva
valtakunnan suuresta perustamisajasta, jolloin veri ja rauta olivat
saviruukkina, lääkkeenä, joka ei koskaan erehdy, ja joka kuninkaitten
ja ruhtinasten käsissä hätätilassa voi myöskin säilyttää isänmaan
sisäisen yhteyden, aivan niinkuin sen käyttäminen ulkomailla johti
tähän yhteyteen."

Lontoossa ilmestyvä "Spectator" lausuu seuraavaa keisarin puheen
johdosta:

"Tämä antaa tosiaankin syytä sekä levottomuuteen että kummastukseen.
Saksassa on vallalla kaksi selitystä siitä. Toinen on se, että esitys
on suunnattu jonkun Saksan valtion vaatimusta vastaan irtautua
valtioliitosta, ja toinen se, että se ilmaisi keisarin ja hänen
liittolaistensa päätöksen hätätilassa taistella asevoimalla
sosialisteja ja anarkisteja vastaan. Kummassakin tapauksessa oli
tiedonanto tarpeeton ja hätäinen. Ei kukaan epäile, että Saksan
valtakunta, joka tosiaankin perustettiin miekalla Langensalzan luona ja
sodassa Ranskaa vastaan, päättäisi sotilasvoimalla miehittää sen
valtion, joka tahtoisi tekeytyä itsenäiseksi. Mutta sotalakien
käyttäminen puoluetta kohtaan, vaikkapa sosialistejakin kohtaan, heidän
koettaessaan saada vaikutusta äänestyksellä, olisi itse asiassa
perustuslain lakkauttaminen piiritystilan eduksi. Me arvelemme, ettei
keisari tarkottanut kumpaakaan näistä, mutta hänen sanansa osattavat,
että hän on ajatellut asemaa, että hän tuntee sosialistien vastarinnan
ja on tullut tähän johtopäätökseen: 'No niin, minulla on vielä miekka,
ja se on lääke, joka ei koskaan erehdy'. Monet kuninkaat ovat tulleet
tähän johtopäätökseen ennen häntä, mutta harvat ovat tulleet niin
pitkälle, että he ovat katsoneet viisaaksi lausua sen. Se sisältää
itsessään uhkauksen, kuinka hyvänsä sitä tahdotaankin selittää, ja
viisaat hallitsijat eivät uhkaa, ennenkuin toimimisen hetki on tullut,
vielä vähemmän uhkaavat he asevoimalla lääkkeenä ja päällepäätteeksi
sisällisten vaikeuksien lääkkeenä. 'Miekka' sisäisen pahan 'lääkkeenä,
joka ei erehdy!' Yhtähyvin voisi kirurgin veitsi olla erehtymätön
väline kuumetta vastaan. Ruhtinas Schwarzenberg on vastustamattoman
armeijan etunenässä koettanut tätä keinoa suotuisampain olosuhteitten
vallitessa, mutta on vuoden pitkän kokemuksen perustuksella tullut
siihen johtopäätöksen, jonka hän on lausunut kaikkein viisaimmassa
valtiollisessa sananlaskussa: 'Pistimillä voi tehdä mitä hyvänsä, kun
ei vaan asettaudu niiden päälle.' Saksan keisari tekisi hyvin
miettiessään sitä. Mitä olisi Rooman keisari voinut sanoa, joka oli
vahvempi, kuin että 'miekka on väline, joka ei koskaan erehdy'.
Sellaisessa lausunnossa on hirmuvaltiuden siemen, ja jos keisari lausui
sen vakavan miettimisen jälkeen, niin ei hänessä ole Saksalle johtajaa,
vaan senlaatuinen itsevaltias hallitsija, jonka uudempi historia
näyttää vanhentuneeksi. Voi olla, että keisari pikaisuudessaan puhui
puoleksi runollisesti oman personansa, liiotellun tunteen
vaikutuksesta; mutta jos hänen puhettaan on pidettävä ilmotuksena
kansalleen, voi ainoastaan sanoa: Mikä vahinko, mikä kaunis toivo
onkaan kadonnut!"

Erään toisen maan nykyinen hallitsija selitti, että hän pitäisi
voimassa yksinvaltiutta yhtä innokkaasti kuin hänen isävainajansakin.
Tämä on toinen todistus siitä, ettei tämän suotuisan ajan ja Jumalan
sanan vakavia varotuksia oteta varteen. Ja huomaa, kuinka kansa otti
tämän selityksen vastaan huolimatta kaikista julkisista vapaan sanan
sortamisen yrityksistä. Eräs "seura kansan oikeuksien puoltamiseksi"
painatti julistuksen, jota levitettiin koko valtakunnassa.
Julistuksella oli hallitsijalle osotetun kirjeen muoto ja oli se
huomattava yksinkertaisen ja voimakkaan kielensä tähden. Moitittuaan
ensin hallitsijaa hänen ponnistuksistaan yksinvallan säilyttämiseksi,
selittää se:

"Kaikkein pitemmällemenevät pitäjäin kokoukset pyysivät ainoastaan
rauhaa hallitsijan ja kansan välillä, lausuntovapautta ja lain turvaa
mahtavampien omankädenoikeutta vastaan. Hovimiehet ja virkavaltaiset
pettivät ja säikäyttivät teitä esityksensä kautta. Yhteiskunta ymmärtää
hyvin, että juuri virkavalta, joka kateellisesti vartioitsee omaa
valtaansa, puhui teidän kauttanne. Virkavalta, joka alkaa ministereistä
ja loppuu pienimmän kylän poliisikonstaapeliin, vihaa kaikkea
yhteiskunnallista tai henkilökohtaista kehitystä ja estää huolellisesti
vapaan yhteyden hallitsijan ja hänen kansansa edustajain välillä,
paitsi, jos he tulevat juhlapuvussa, esittäen onnentoivotuksia ja
tuoden lahjoja. Teidän puheenne osotti, että jokainen koe esittää mitä
suurimmassa alamaisuudessakin maan huutavia puutteita, saa osakseen
ainoastaan karkean hylkäämisen. Yhteiskunta odotti teiltä
kehotusta ja apua, mutta sai kuulla ainoastaan huomautuksen teidän
kaikkivallastanne, joka antoi sen vaikutuksen, että hallitsija olisi
täydellisesti vieras kansalleen. Sillä olette itse tappaneet oman
kansansuosionne ja myöskin eristäytyneet siitä yhteiskunnan osasta,
joka pyrkii rauhallisesti eteenpäin. Muutamat riemuitsevat teidän
puheestanne, mutta te saatte pian oppia tuntemaan heidän
voimattomuutensa. Yhdessä yhteiskunnan osassa on teidän puheenne
haavottanut tunnetta ja aiheuttanut alakuloisuutta, jonka yhteiskunnan
parhaat voimat kumminkin pian voittavat. Senjälkeen jatkamme
rauhallista, mutta itsepintaista ja suunniteltua vapauden taistelua.
Toisessa osassa taas teidän sananne kannustavat taistelemaan kaikin
keinoin asiain nykyistä uhkaavaa tilaa vastaan. Te olette loihtineet
taistelun esille, ennen pitkää sitä jatketaan."

Niin hapuilevat "kristikunnan" kansat suruttomasti eteenpäin
pimeydessä, jota kauvan on pidetty valoa parempana. Myöskin
vapaudestaan niin ylpeä Amerika, jonka kansoja monessa suhteessa niin
runsaasti on siunattu toisten kansojen edellä, ei tee mitään poikkeusta
ja se on myöskin saanut monta varotusta. Huomaa ne melkein
profetalliset sanat, jotka presidentti Lincoln vähää ennen kuin hän
murhattiin, kirjotti eräälle ystävälleen Illinoissa:

"Onnitelkaamme, että tuo julma sota on jo lähellä loppuaan. Se on
maksanut paljon rahaa ja verta. Amerikan nuorison kukka on vapaasti
uhrannut verensä isänmaan alttarilla, jotta kansa saisi elää. Se on
ollut vaikea koetusaika tasavallalle. Mutta minä näen läheisessä
tulevaisuudessa lähestyvän ratkaisuhetken, joka tekee minut
alakuloiseksi ja pelokkaaksi maani parhaasta. Sodan seurauksena on se,
että ammattikunnat ovat astuneet valtaan ja vaikutukseen, että
parempiosaisten keskuudessa tulee turmeluksen aika, ja että maan
rahamahti koettaa lujittaa valtaansa käyttämällä edukseen kansan
ennakkoluuloja, kunnes kaikki rikkaudet ovat kokoontuneet harvojen
käsiin. Silloin ei tasavaltaa enää ole. Tuona silmänräpäyksenä tunnen
itseni paljon surullisemmaksi maani varmuudesta kuin koskaan ennen,
edes sodankaan aikana."

Ja Missourin edustaja Hatch sanoi v. 1896 eräässä puheessaan kongressin
edessä raha- ja yhteiskuntakysymyksistä seuraavaa:

"Huomatkaa sanani! Jos ei järkähtämätöntä lakia syystä ja seurauksesta
ole pyyhitty pois Kaikkivaltiaan lakikirjasta, ja jos ei seisahduta
hyvin pian, voidaan odottaa, että kymmenen vuoden kuluessa saadaan
todistaa Ranskan vallankumouksen kauhut Amerikassa, ja vielä paljon
kauheampana uudenaikaisten keksintöjen tähden. Tämä ei ole ainoastaan
_minun_ ajatukseni. Herra Astor, joka muutama aika sitten muutti
Englantiin ja tuli Englannin alamaiseksi, näki yhtä selvästi kuin
minäkin, mitä on tulossa. Sentähden lähti hän pakoon ja muutti aikanaan
pois. Sillä hän tiesi varsin hyvin, että jos tapahtumat kehittyvät,
niinkuin ne ovat alkaneet, niin ei se aika voinut olla kaukana, jolloin
sen yhteiskuntaluokan ihmiset, joihin hän kuului, hyökkäisivät niin
suurin joukoin jokaiseen lähtevään valtamerilaivaan, että oli vaara,
että hän työnnettäisiin laivasillalta mereen."

Yhdysvaltain laivaston sihteeri, H.K. Herbert, lausui seuraavaa eräässä
puheessa, jonka hän piti Clevelandissa 30 p. huhtikuuta 1896
kokoontuneille liikemiehille:

"Me olemme ajan kynnyksellä, jolloin ryhdytään jättiläismäisiin
yrityksiin, yrityksiin, jotka uhkaavat työntää pois toiset tavalliset
inhimillisen edistymisen välikappaleet. Se, joka on toivorikas,
uskokoon, että tämä johtaa suvun elämänehtojen parannukseen, että
suuret yritykset saavat aikaan halvat hinnat tuotteille ja niiden
kuljettamiselle. Jättiläisliikkeitä, joista voi saada kaikkea, mitä
haluaa, ja sitä halpaan hintaan, löytyy kaikkialla. Ihmisviisaus
näyttää voimattomalta tehdäkseen suunnitelman näiden yksinoikeuksien
ehkäisemiseksi vahingoittamatta yksityisen vapautta, ja seuraus siitä
on, että äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvojen käsiin, monien
elämisenehdot huononevat, ja tyytymättömyys leviää. Sentähden on
taistelulla pääoman ja työn välillä suurempi merkitys tulevaisuudessa
kuin menneisyydessä. Kaukonäköiset miehet ovat ennustaneet, että
taistelusta pääoman ja työn välillä syntyy yhteentörmäys, joka koituu
turmiolliseksi tasavallan hallitusmuodolle, yhteentörmäys, joka johtaa
ensin anarkiaan ja verenvuodatukseen ja sen jälkeen itsevaltiuteen
jonkun rohkean henkilön johdolla, jonka onnistuu asevoimalla saada
järjestys uudestaan voimaan. Toisinaan esitetään sosialismi nykyisen
tilan johdonmukaiseksi lopputulokseksi. Ensimäiset kokeilut tähän
suuntaan, sanotaan, tehdään kaupungeissa. Työnantajat, joilla on
käytettävinään rajattomat määrät välikappaleita, ja työntekijät,
joiden melkeinpä ainoana apuneuvona on äänioikeus, taistelevat
toistensa kanssa, ryhmä ryhmää vastaan, saadakseen haltuunsa
kunnallishallituksen. Ennen on amerikalaista farmaria pidetty
voittamattomana vallituksena, joka suojelisi olevia oloja, mutta monen
farmarin mielessä on tapahtunut muutos."

Myöskin kristikunnan kirkollisia valtoja on varotettu ja ne ovat
saaneet määräyksiä. He ovat saaneet varotuksia niiden rangaistusten
kautta, joiden Jumala menneisyydessä antoi kohdata kansaansa, ja
myöskin satunnaisten uskonpuhdistajain kautta. Kumminkin on hyvin
harvoja, jotka voivat lukea käsikirjotuksen seinältä (Dan. 5), ja he
ovat kykenemättömiä voittamaan kansan virtaa tai edes estämäänkään
sitä. T. De Witt Talmage näytti huomaavan ja ymmärtävän osaksi, sillä
eräässä esitelmässä hän sanoi:

"Jos ei Kristuksen seurakunta nouse ylös ja Jumalan palvelijattarena
osota omaavansa rakkautta ja ymmärrystä kansan suurta joukkoa kohtaan,
joka taistelee ankaraa taistelua oman ja omaistensa ylläpidon puolesta,
niin jää se nykyisessä tilassaan kuolleeksi laitokseksi, ja Kristus
menee taas, kuten muinoin, rannalle ja pyytää yksinkertaisia,
rehellisiä kalastajia tulemaan apostoleiksi ja julistamaan sitä, mikä
on oikein Jumalan ja ihmisten edessä. Aika on tullut, jolloin kaikilla
kansanluokilla pitää olla samanlaiset oikeudet olemassaolon
taistelussa."

Ja kumminkaan ei tämä mies, jolla elämänaikanaan oli sellaiset lahjat
ja sellainen vaikutus kuin ainoastaan harvoilla, näyttänyt kiirehtivän,
seuratakseen omaa vakaumustaan kristityn velvollisuuksista vaaran
hetkinä.

Varotukset kuuluvat edelleen, ja velvollisuuden tunne pakottaa monia,
mutta, oi, kaikki se ei ole miksikään hyödyksi; varotukset jätetään
huomioonottamatta. Kirkon palvelijalla on ollut ja on yhä vielä jossain
määrin suuri valta, mutta sitä on käytetty väärin ja käytetään yhä
vielä itsekkäässä tarkotuksessa, ja kaikki tämä tehdään Kristuksen ja
evankeliumin nimessä. Jokainen etsii omalla tahollaan omassa lahkossaan
ihmisten "kunniaa", "etumaisia istuimia synagogissa" ja "että ihmiset
puhuttelevat heitä rabiksi" eli tohtoriksi ja kunnianarvoisaksi,
niinkuin nimet nyt kuuluvat, sekä omaa voittoaan omassa "tilassansa"
(lahkossansa). (Joh. 5: 44; Matt. 23: 6--12; Jes. 56: 11.) "Mutta
ihmispelko panee paulan". Se on estänyt muutamia Jumalan totisistakin
palvelijoista olemasta uskollisia, kun taas monilla alipaimenista ei
ilmeisesti ole koskaan ollut muuta mielenkiintoa Herran laumaan paitsi
saadakseen lauman villan.

Tunnustamme ilolla, että monta sivistynyttä korkeassa asemassa olevaa
ja hurskasta miestä on ollut ja vieläkin on papiston keskuudessa
kaikissa nimiseurakunnan eri lahkoissa, joissa koko aikakauden aikana
on ollut sekä vehnää että lustetta. (Matt. 13: 30). Kumminkin täytyy
meidän myöntää, että monet, jotka ovat raivanneet itselleen tien
puhujalavalle ja kuulijapenkkeihin, kuuluvat lusteluokkaan. Ihmisten
arvonanto ja monet siihen yhdistetyt aineelliset edut, joita tarjottiin
lahjakkaille nuorille miehille, jotka halusivat ryhtyä papin virkaan,
ovat olleet varmana syynä sellaiseen suhteeseen. Sillä kaikista
toimista on paikka kirkon palveluksessa helpoimmin ja nopeimmin vienyt
maineeseen ja mukavuuteen sekä usein rikkauteen.

Tämä on syynä siihen, että niin monet, joita Raamattu kutsuu
"palkkalaisiksi" (Jes. 56: 11; Hes. 34: 2--16; Joh. 10: 11--14); ovat
tulleet hengellisiksi opettajiksi ja johtajiksi. Mutta niiden vastuu,
jotka ovat ottaneet julistaakseen evankeliumia Kristuksen nimessä, on
hyvin suuri. Kansan edessä ovat he Kristuksen edustajia, hänen henkensä
ilmauksena ja hänen totuutensa selittäjinä. Ja luokkana katsoen on
heillä ollut parempi tilaisuus kuin muilla oppia tuntemaan totuus.
Mutta sen pahempi, ei suuri enemmistö heistä nähtävästikään ole
ymmärtänyt käyttää hyväkseen etujaan! Sentähden ovat he tänä päivänä
"sokeita sokeain taluttajia" ja joutuvat seurakuntineen epäilyksen
kuoppaan. He ovat kätkeneet totuuden, koska ei sitä mielellään
kuunnella, ja julistaneet eksytystä, josta pidetään vieläpä
"uskovaistenkin" kesken, sekä esittäneet ihmisten oppeja, koska heidät
maksusta on asetettu siihen. Käytöksellänsä ja toisinaan myöskin
sanoilla ovat he julistaneet kansalle: Uskokaa varmasti siihen, mitä me
julistamme, sensijaan että kehottaisivat heitä "koettelemaan kaikkea"
apostolien ja profettain henkeytettyjen sanojen mukaisesti ja
"pitämään" ainoastaan "sen, mikä hyvää on". Vuosisatojen aikana kätki
katolilainen papisto Jumalan sanan sisällyksen, senkautta että he
estivät kääntämästä Raamattua eläville kielille. He pelkäsivät
nimittäin, että kansa tutkisi Raamattua ja huomaisi siten heidän
väitteittensä paikkansapitämättömyyden. Aikojen kuluessa nousi
kumminkin heidän keskuudestaan muutamia uskonpuhdistajia, jotka
pelastivat Raamatun unohduksista ja panivat sen kansan käsiin. Sen
seurauksena oli suuri vastalauseliike Rooman kirkon vääriä oppeja ja
väärinkäyttöjä vastaan. Mutta ennen pitkää turmeltui myöskin
protestanttilaisuus, ja sen papisto sepitteli uskontunnustuksia, joita
he opettivat kansan uskomaan otteina Raamatun opeista ja mitä
suurimerkityksellisimpinä. Niin ovat he kastaneet lapsia ja opettaneet
heitä kristinopissa, ennenkuin he vielä saattoivat ajatellakaan.
Kehittyneemmät ovat he tuudittaneet uneen, antaessaan heidän ymmärtää,
että varminta kaikissa uskonnollisissa asioissa olisi jättää kaikki
opinkysymykset ja seurata heidän johtoaan, että heillä, papeilla, yksin
oli tarpeellinen sivistys ymmärtääkseen Jumalan totuutta, ja että heitä
sentähden oli pidettävä _pätevinä_ kaikissa sellaisissa kysymyksissä
ilman vetoamista Jumalan sanaan. Ja se, joka on uskaltanut epäillä
näiden vaatimusten oikeaperäisyyttä ja olla toista mieltä, sitä on
pidetty kerettiläisenä ja harhahenkenä. Oppineemmat ja etevimmät
jumaluusoppineet ovat kirjottaneet paksuja kirjoja kutsumastaan
järjestelmällisestä jumaluusopista, mutta tämä kaikki on juutalaisten
Talmudin tavoin suureksi osaksi ollut omiaan syrjäyttämään Jumalan
sanan ja korvaamaan sen ihmissäännöillä. (Matt. 15: 6; Jes. 29: 13.)
Toiset ovat vastaanottaneet arvossapidettyjä ja tuottavia
professori-virkoja jumaluusopin seminaareissa, jotka näennäisesti ovat
perustetut kasvattamaan nuoria miehiä evankeliumin palvelukseen,
mutta jotka itse asiassa opettavat heidän eri koulujensa n.k.
järjestelmällistä jumaluusoppia, kahlehtivat vapaan ajatuksen, ja
estävät sellaista vakavaa ja nöyrää Raamatun tutkimista, jonka
tarkotuksena on yksinkertainen usko sen oppeihin ihmisten
perimätiedoista välittämättä. Niin on "papisto", sukupolvi sukupolven
jälkeen, vaeltanut perityn eksytyksen tallatussa vaossa, ja ainoastaan
satunnaisesti on joku huomattu olevan kylliksi hereillä ja uskollinen
voidakseen huomata eksytyksen ja huutaakseen parannusta. On ollut
paljon mukavampaa seurata virran mukana, erittäinkin kun suuret miehet
kävivät etunenässä.

Siten on papiston valta ja edut kokonaisuudessaan käytetyt väärin,
vaikkakin sen riveissä on ollut ja yhä vielä on muutamia totisia,
uskollisia sieluja, jotka todellakin uskoivat tekevänsä Jumalalle
palveluksen kannattamalla vääriä järjestelmiä, joihin heidät oli
johdettu, ja joiden eksytyksen kautta he myöskin suureksi osaksi ovat
olleet sokaistuja.

Ylpeät ja omaansa etsivät papiston keskuudesta katsovat epäilemättä
nämä huomautukset loukkaaviksi, mutta nöyrät pitävät varmastikin tätä
oikeaa esitystä arvossa, tunnustavat totuuden ja päättävät vaeltaa
Jumalan valossa, sellaisena kuin se loistaa hänen sanastaan,
välittämättä ihmisten perimätiedoista, ja he tulevat siunatuiksi sen
kautta. Meitä ilahuttaa sanoa, että tähän mennessä elonaikana olemme
saaneet oppia tuntemaan muutamia harvoja saarnaajia, jotka, kun
nykyinen totuus selvisi heille, jättivät eksytyksen ja pyrkivät
palvelemaan totuutta. Mutta, oi, suurin osa papistosta ei kuulu
nöyriin, ja taas saamme tuntea voiman Mestarin sanoissa: "Kuinka vaikea
on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle Jumalan valtakuntaan!"
olkoonpa tämä tavara sitte maineessa, opissa, rahassa tai vaikkapa vaan
tavallisessa hyvinvoinnissa.

Yleisen kansan ei pidä sentähden hämmästyä siitä, että kristikunnan
uskonnon opettajat kokonaisuuteen katsoen ovat sokeita tämän
elonkorjuun erikoisille totuuksille, aivan niinkuin tunnustetut
opettajat Juutalaiskaudenkin lopussa olivat sokeita ja vastustivat
silloisen elonkorjuun erikoisia totuuksia. Heidän sokeutensa on
_palkka_, sentähden että he ovat käyttäneet väärin kykyjä ja
tilaisuuksia. Valoa ja totuutta ei voida niinollen odottaa tältä
taholta. On hyvin merkitsevää, että uskonnolliset johtajat
Juutalaiskauden lopussa esittivät kansalle tämän kysymyksen: "Onko
kukaan hallitusmiehistä tai farisealaisista uskonut häneen?"
(Joh. 1: 48.) Ne, jotka silloin sokeasti seurasivat johtajiaan,
kadottivat etuoikeutensa uuden talouden siunauksiin. Niin käy myöskin
näinä Evankelikauden viimeisinä päivinä: Ne, jotka sokeasti seuraavat
"hengellisten" johdatusta, joutuvat heidän kanssaan harhateille, ja
ainoastaan ne, jotka uskollisesti vaeltavat Jumalan kanssa, joilla on
hänen henkensä ja nöyrä usko hänen kalliin sanansa kaikkiin
todistuksiin, voivat huomata eksytyksen "lusteen", joka niin kauvan on
ollut totuudella sekotettuna ja rohkeasti pysyä kiinni evankeliumin
uskossa ja olla sydämessään uskolliset Jumalalle, kun kansanjoukot
kulkevat virran mukana uskottomuutta kohden sen eri muodoissa, uskoen
kehitysoppiin, korkeaan kritiikkiin, kristilliseen tieteeseen,
spiritismiin tai muihin oppeihin, jotka kieltävät suuren Golgatan uhrin
välttämättömyyden ja ansion. Mutta ne, jotka jaksavat seistä tänä
"pahana päivänä" (Ef. 6: 13), osottavat senkautta kristillisen
luonteensa arvon. Sillä virran voima tulee niin vahvaksi heitä vastaan,
että ainoastaan tosi uskollisuus Jumalaa kohtaan, into, rohkeus ja
mielenlujuus voi kestää loppuun saakka. Nouseva epäuskon aalto vie
varmaankin pois kaikki muut. On kirjotettu: "Tuhat kaatuu sivullasi, ja
kymmenen tuhatta oikealla sivullasi, mutta ei se kohtaa sinua... Koska
sinä olet sanonut: Sinä, Herra, olet minun turvani, ja koska sinä olet
tehnyt Ylimäisen suojaksesi... Joka Korkeimman (vihkiytymisen ja
yhteyden) kätkössä istuu, hän pysyy Kaikkivaltiaan varjossa...
Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä pakenet hänen siipiensä alle;
hänen totuutensa on kilpesi ja suojuksesi." -- Ps. 91: 7, 9, 1, 4,
engl. k.

Kristitty ei voi välttää henkilökohtaista vastuutaan ja panna sitä
pastorien, opettajien, neuvoskuntain tai uskontunnustusten päälle.
Sillä meidät tuomitaan Jumalan omien sanojen mukaan (Joh. 12: 48--50;
Ilm. 20: 12) eikä kanssaihmistemme mielipiteitten eikä käskyjen mukaan,
kuinka lahjakkaita ja korkealle korotettuja he sitte lienevätkään.
Sentähden pitäisi kaikkien olla jalojen berealaisten kaltaisia, jotka
"joka päivä tutkivat Raamatuita" nähdäkseen jos se, mitä heille
opetettiin, oli totta. (Apt. 17: 11.) Velvollisuutemme kristittyinä on
se, että jokainen koettelee kaikkea, jonka ottaa vastaan ja pitää sen,
mikä on hyvää. (1 Tess. 5: 21.) "Lakiin ja todistukseen! Elleivät he
tämän sanan mukaan lausu, johtuu se siitä, ettei heillä ole valoa." --
Jes 8: 20, engl. k.

Sama periaate voidaan sovittaa sekä aineellisiin että henkisiin
asioihin. Nyt, kun eri valtiolaivat menevät perikatoaan kohti, voivat
ne, jotka näkevät tyrskyt etäältä, ainakin tarttua nykyisiin
tilaisuuksiin järjestääkseen viisaasti omat olosuhteensa tuota
välttämätöntä ratkaisukohtaa varten, joskaan he eivät voi muuttaa
tapahtumain yleistä kulkua. He voivat asettaa pelastusveneet ja
pelastusvyöt kuntoon, niin että, kun valtiolaiva hukkuu anarkian
kiehuvassa meressä, he voivat pitää päänsä veden yläpuolella ja löytää
pakopaikan. Toisin sanoin, puhumatta periaatteista, on kumminkin
viisasta meidän päivinämme toimia oikein, jalomielisesti ja
ystävällisesti kaikkia ihmisiä kohtaan katsomatta heidän
elämänsuhteihinsa. Sillä suuri hätä nousee kiukustuneiden kansain
vihasta, valistuneiden joukkojen tyytymättömyydestä ja suuttumuksesta
parempiosaisia, hallitsevia luokkia kohtaan. Tyytymättömyyden syitä
pohditaan nykyään laajalti, ja nyt, ennenkuin vihan myrsky puhkeaa, on
yksityisen aika tehdä periaatteensa tunnetuksi, ei ainoastaan sanojen
kautta vaan myöskin käytöksensä kautta kaikissa suhteissa
kanssaihmisiinsä. Nyt on aika tutkia tuota kultaista sääntöä ja elää
sen jälkeen; oppia rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään ja
menetellä sen jälkeen. Jos ihmiset olisivat kyllin viisaita
ajatellakseen, mikä hyvin läheisessä tulevaisuudessa täytyy tulla
asiain nykyisen kulun lopputulokseksi, tekisivät he näin jo pelkästä
viisaasta laskelmasta, joskaan ei periaatteesta.

On nimittäin järjellistä otaksua, että keskellä tulevan hädän hurjaa
hämmennystä otetaan huomioon ne, jotka ovat osottautuneet olevansa
oikeudenmukaisia, jalomielisiä ja ystävällisiä, kun sitävastoin
erityinen viha kohtaa niitä, jotka ovat harjottaneet sortoa ja
puolustaneet sitä. Niin oli Ranskan vallankumouksenkin julmuuksien
keskellä, ja että se taas toistuu, siihen viittaa seuraava Herran sanan
neuvo: "Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä, kukaties te
varjellaan Herran vihan päivänä." (Sef. 2: 3.) Ja taas: "Välttäkää
pahaa ja tehkää hyvää. etsikää rauhaa ja tavottakaa sitä! Herran silmät
tarkkaavat vanhurskaita, ja hänen korvansa heidän huutoansa. Mutta
Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän
muistonsa." (Ps. 34: 15--17.) Nämä viisaat varotussanat ovat maailmalle
ylimalkaan. Pyhät, "pieni lauma", "voittajat", on luvattu katsoa
arvollisiksi _pelastamaan_ kaikesta tästä, mikä kohtaa maailmaa. --
Luukk. 21: 36.



Pakanakansain yhteys kristikunnan kanssa ja suuri hädän aika.


Kun Herran vihan hehku ensisijassa kohtaa kristikunnan kansoja, koska
he ovat rikkoneet paljoa valoa ja erikoisia etuja vastaan, osottaa
Raamattu kumminkin selvästi, etteivät myöskään pakanakansat ole olleet
ilman edesvastuuta eivätkä sentähden jää rankaisematta. Monen
sukupolven aikana ja läpi vuosisatojen on heillä ollut mielihyvänsä
vääryydessä. Heidän isänsä unohtivat Jumalan menneinä aikakausina,
koska he eivät tahtoneet pitää muistissaan hänen vanhurskasta
hallitustaan; he rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa ja seurasivat
tahallisesti omaa tyhmyyttään. Ja heidän jälkeläisensä ovat alituisesti
rientäneet samaa alaspäinvievää tietä aina tähän päivään saakka.
Apostoli Paavali ilmottaa meille Room. 1: 18--32 hyvin selvästi, mitä
Jumala ajattelee näiden kansojen vastuunalaisuudesta. Siellä luemme:

"Jumalan viha ilmenee taivaasta kohdatakseen kaikkea jumalattomuutta ja
vääryyttä, mitä ihmiset harjottavat, ne jotka pidättävät totuuden
vääryydessä, sentähden että se, mikä Jumalasta tiedetään, on heille
ilmeistä; sillä Jumala on sen heille ilmottanut. Sillä hänen
näkymättömät ominaisuutensa ijankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa
ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti
nähtävänä, niin etteivät (kun heillä on luonnon valo, se on: luonnon
todistus Jumalan olemassaolosta, vallasta ja hyvyydestä, ja omantunnon
valo, joka ilmaisee mikä on oikein tai väärin) he voi sanoa itseänsä
syyttömiksi (kun he antautuvat pahalle tielleen), sentähden, että he,
vaikka ovat tunteneet Jumalan (ainakin osaksi), eivät ole häntä
Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat käyneet
ajatuksiltaan turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on
pimentynyt (sellaisen elämän luonnollisena seurauksena). Kehuessaan
viisaita olevansa, he ovat tyhmistyneet ja ovat katoamattoman Jumalan
kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten
ja matelevain kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät hyljännyt
heidän sydämensä himoissa saastaisuuteen, niin että he keskenään
häväisevät omat ruumiinsa; jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden
valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luotua kuin Luojaa,
joka on ylistetty ijankaikkisesti. Amen."

"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisten intohimojen valtaan
(se on, Jumala ei koettanut saattaa heitä takaisin, vaan jätti heidät
kulkemaan pahaa tietään ja kokemuksen kautta maistamaan sen katkeria
hedelmiä)... Ja niinkuin he eivät tahtoneet Jumalaa tuntea, niin Jumala
hylkäsi heidät heidän turmeltuneen mielensä valtaan, tekemään sitä,
mikä ei sovi; he ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta,
häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
he ovat korvaan kuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalalle
kauhistuksena, he ovat väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita,
pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, tyhmiä, sanansa
rikkojia, sydämettömiä, armottomia; jotka, vaikka tuntevat Jumalan
vanhurskauden säädökset ja tietävät, että ne, jotka tuommoisia tekevät,
ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan tee samoin, vaan ilmaisevat
mieltymyksensäkin niille, jotka noin tekevät."

Niinkuin tässä on osotettu, ovat pakanakansat kauvan sitten
tukahuttaneet sen, mikä maailman varhaisina aikakausina oli tunnettua
totuutena Jumalasta ja hänen vanhurskaudestaan, sekä pitäneet pimeyttä
valoa parempana, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Ja pahojen ja
turhien mielikuvituksiensa perustuksella keksivät he vääriä
uskontoja, jotka hyväksyivät heidän pahat tiensä oikeiksi. Ja kun
jälkeentulevaiset sukupolvet ovat hyväksyneet esi-isäinsä pahan tien
hyväksymällä heidän oppinsa ja vaeltamalla heidän jäljissään, ovat he
ottaneet itselleen heidän kokoontuneet rikoksensa ja kirouksensa, ja
näin he ovat tehneet saman periaatteen perustuksella, jolla
kristikunnan nykyiset kansatkin ottavat itselleen edellisten
sukupolvien velvollisuudet. Huolimatta kaikesta tästä eivät
pakanakansat kumminkaan ole kokonaan jääneet joutumatta sen tosiasian
vaikutuksen alaiseksi, että suuri valo on tullut maailmaan Jeesuksen
Kristuksen kautta. Jopa, ennenkuin Kristus tulikaan, oli Israelin
ihmeellinen Jumala tunnettu monen pakanakansan keskuudessa menettelynsä
kautta tätä kansaa kohtaan, ja läpi Evankelikauden ovat Jumalan pyhät
levittäneet iloista sanomaa laajalti.

Siellä ja täällä ovat muutamat harvat yksilöt ottaneet varteen
totuuden, mutta kansat sellaisinaan ovat ylimalkaan jättäneet sen
huomioonottamatta ja vaeltaneet edelleen pimeydessä. Sentähden on Herra
"vihainen kaikille kansoille". (Jes. 34: 2.) Pakanakansat, joilta
puuttuu evankeliumi ja sen edut, tuomitaan arvottomiksi hallitsemaan
edelleen, kun taas niinkutsutut kristikansat, jotka ovat nauttineet
evankeliumin valoa ja etuja, mutta jotka eivät ole vaeltaneet sen
arvoisesti, tuomitaan myöskin totuuden ja vanhurskautensa mittapuun
mukaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen.

Siten on jokainen suu tukittu, ja koko maailma on rikollinen Jumalan
edessä. Kaikkien kansojen joukossa "ei ole ymmärtäväistä, ei ketään,
joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikkityyni käyneet
kelvottomiksi; ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään."

Jumalan oikeus siinä, että hän rankaisee kaikkia kansoja, on ilmeinen.
Ja kun pakanakansat saavat osakseen oikeudenmukaisen koston teoistaan,
niin ei meidän tule unohtaa kristikunnan suurempaa edesvastuuta. Sillä
jos juutalaisilla oli kaikin tavoin etuuksia pakanain edellä, ennen
kaikkea siinä, että Jumalan lausunnot ovat uskotut heille (Room. 3: 1,
2), mitä silloin sanomme kristikunnan kansoista, joilla on vielä
suuremmat sekä lain että evankeliumin edut? Kumminkin on totta
kristikunnasta tänä päivänä, niinkuin se oli juutalaisesta kansastakin,
että heidän tähtensä pilkataan Jumalan nimeä pakanain keskuudessa.
(Room. 2: 24.) Muistakaamme esim. että "kristityt" kansat
kullanahneudessaan ovat pakottaneet pakanakansat opiumin ja väkijuomain
kauppaan. Luotettava todistaja, joka puhuu henkilökohtaisesta
kokemuksesta, kirjotti joku aika sitten New Yorkin "Voicessa"
seuraavaa:

"Omien huomioideni mukaan Kongossa ja Afrikan länsirannalla niinkuin
monen lähetyssaarnaajan ja muidenkin ilmotusten mukaan aiheuttaa
juoppous suurempaa vahinkoa alkuasukasten keskuudessa kuin orjakauppa
on koskaan aiheuttanut. Se tempaa pois kansan ja tekee kylät autioiksi,
mutta se ei ainoastaan surmaa tuhansia vaan turmelee ja saattaa
perikatoon koko sukuja sekä ruumiiseen että sieluun nähden, niin että
heidän jälkeläisistään tulee suvustaan turmeltuneita olentoja, joissa
on vanhempainsa turmeltuneen tilan leima... Kaikki työntekijät saavat
päivittäin puolipäivän aikaan suuren määrän rommia ja täytyy jokaisen
joka lauvantai-ilta ottaa vastaan ainakin kaksi pulloa paloviinaa
maksuksi työstään. Ja monissa tehtaissa pakotetaan heidät, kun heidän
1--3 vuoteen pitkä palvelusaikansa loppuu, viemään tynnyrin rommia tai
paloviinaa mukanaan kotiin. Maassasyntyneitä kauppiaita pakotetaan
ottamaan paloviinaa vastineeksi kotoisista tuotteistaan, silloinkin kun
he tekevät vastaväitteitä; ja kun eivät saa oikeutta, tyhjentävät he
paloviinan jokeen. Sanotaan yleisesti: 'Mustain täytyy tyytyä rommiin,
emme voi saada kylliksi rahoja tyydyttääksemme liikettä myymällä
ainoastaan suolaa tai kangasta heille.' Kaupungit tarjoavat juoppouden
tähden joka sunnuntai kauhistuttavan näyn. On kyliä, joissa kaikki,
miehet, naiset ja lapset, ovat aivan juovuksissa, ja siten tulee loppu
jumalanpalveluksista, joita ennen on pidetty. Ruhtinaat sanovat surulla
lähetyssaarnaajille: 'Miksette te Jumalan miehet tulleet ennen
juoppoutta? Nyt se on ottanut pois kansani ymmärryksen ja paaduttanut
heidän sydämensä; he eivät ymmärrä mitään eivätkä välitä mistään
hyvästä.' Sanotaan myöskin että pakanat pitävät Raamattua arvossa ja
sanovat kristityille: 'Teidän tekonne eivät ole sopusoinnussa tämän
pyhän kirjan oppien kanssa.' Erään braminin sanotaan kirjottaneenkin
eräälle lähetyssaarnaajalle: 'Me olemme tarkastaneet teitä. Te ette ole
niin hyvä kuin teidän kirjanne. Jos teidän kansanne käytös olisi yhtä
hyvä kuin teidän kirjanne, saisitte te Intian valtaanne viidessä
vuodessa'." -- Katso Hes. 22: 4.

Jos Niiniven asukkaat ja Saaban kuningatar esiintyvät tuomiolla sitä
Israelin sukua vastaan jolle Herra puhui (Matt, 12: 41, 42), silloin
esiintyy Israel ja kaikki edelliset sukupolvet sekä kaikki pakanat
oikeudella tätä kristikunnan sukupolvea vastaan, sillä missä paljon on
annettu siellä myöskin paljon vaaditaan. (Luukk. 12: 48.) Mutta jättäen
huomioonottamatta koston siveellisen puolen tässä asiassa, huomaamme,
että itse asian luontoon kuuluu, että pakanakansojen täytyy kärsiä
kristikunnan, Babylonin, lankeemuksen kautta. Jumalan sanan
vaikutuksen kautta ovat n.k. kristikansat edistyneet suuresti joka
suuntaan. Rikkaudessa, mukavuudessa, ymmärryksen kehityksessä,
koulusivistyksessä, kunnallisessa hallinnossa, tieteessä, taiteessa,
käsitöissä, kaupassa ja kaikissa inhimillisen teollisuuden haaroissa
ovat he sentähden paljon pakanakansain edellä, jotka eivät ole olleet
niin Jumalan sanan sivistävän vaikutuksen suosimia. Nämä ovat sensijaan
alituisesti laskeneet, niin että heistä voi nyt ainoastaan nähdä
muinaisen kukoistuksensa hylyn. Huomaa esim. Kreikkaa, joka kerran oli
maailman sivistyksen ja rikkauden pesäpaikka, sekä Egyptiä, joka kerran
oli koko maan etevin kansa. Molempien ihanuus on nyt kadonnut.

Seurauksena pakanakansojen lankeemuksesta ja kristittyjen kansain
kukoistuksesta ovat edelliset enemmän tai vähemmän velkaa jälkimäisille
monista eduista niinkuin kaupasta, maailman kulkuneuvoista ja sitä
seuraavasta ajatusten ja käsitysten j.n.e. levenemisestä. Niin on
myöskin viimeisten vuosien edistyminen kietonut kaikki kansat eri
yhteisiin harrastuksiin, joita ei voida vakavasti järkyttää yhden tai
useamman kansan keskuudessa, ilman että sen pian täytyy koskea kaikkia.
Sentähden, kun Babylon, kristikunta, äkkiä hukkuu, kohtaavat sen
seuraukset ankarasti kaikkia kansoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän
riippuvaisia siitä. Vertauskuvallisella kielellä sanotaan heidän
sentähden kovasti itkevän suuren Babylonin kaupungin lankeemusta.
(Ilm. 18: 9--19.) Mutta pakanakansat eivät saa kärsiä ainoastaan
Babylonin lankeemuksen tähden, sillä yhteiskunnallisen ja valtiollisen
liikkeen kuohuvat aallot leviävät nopeasti ja nielevät kaikki kansat.
Ja siten lakaistaan koko maa turmeluksen luudalla ja ihmisten ylpeys
tulee tyhjäksi. Sillä on kirjotettu: "Minun on kosto, minä olen
kostava, sanoo Herra". (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja Herran tuomio
sekä pakanoista että kristikunnasta tapahtuu mitä tarkimman oikeuden
mukaan.

       *       *       *       *       *

             Ällös pelkää!

    Jos päivönen pilvihin peittyisikin,
    Ja tummenis taivas, oo huoleti vaan,
    Sun taivainen Taattosi armollisin,
    Hän auttavi tiellä sua rakkaudessaan.

    Jos tiesi on ahdas ja tappurainen,
    Niin muistathan Herrankin kulkeneen sen.
    Sen päässä sä, jos vaan oot uskollinen,
    Saat elämän kruunun ja kirkkauden.

    Ja laineet kun tyrskien kuohuilevat
    Ja myrskyt kun pauhaa, ei tähteä näy,
    sua Herrasi silmät ne johdattavat,
    Hän aamuhun rauhan myös rinnallas käy.

    Hän enkelit käskee sua varjelemaan
    Ja tielläsi hellästi hoitelemaan.
    Sua valollaan johtaa, niin luottaos vaan!
    Ei koskaan hän muutu, ei konsanaankaan!

    Oi luottaos Herraan! Niin, luottaos vaan!
    Hän aina on vakaa, oi, luottaos vaan!



NELJÄS LUKU.

Babylon syytettynä suuren tuomioistuimen edessä.

Babylonin, kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon
mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. -- Syytös porvarillisia voimia
vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia
voimia vastaan. -- Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus
sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä
päättynyt.

    "Herra Väkevä Jumala puhuu ja kutsuu maailman auringon koitosta
    sen laskuun saakka... Hän kutsuu taivaat ylhäältä (korkeat eli
    hallitsevat voimat) ja maan (kansanjoukot), tuomitaksensa
    (häntä tunnustavan) kansansa (kristikunnan).

    "Kuule, minun kansani, niin minä puhun; Israel (nimeksi henkinen
    Israel -- Babylon, kristikunta) sinua vastaan tahdon todistaa
    (tahdon varottaa sinua)... Jumalattomalle sanoo Jumala: Miksi
    tahdot ilmottaa minun sääntöjäni ja ottaa liittoni suuhusi, kun
    kuitenkin vihaat kuritusta ja heität minun sanani taaksesi? Jos
    näet varkaan, mielistyt sinä häneen ja pidät yhtä huorintekijäin
    kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi
    kutoo petosta. Sinä istut ja puhut veljiäsi (totisia pyhiä,
    vehnäluokkaa) vastaan, äitisi poikaa sinä panettelet. Näitä
    sinä teet, ja minä olisin vaiti? Luuletko, että minä tosiansa
    olen sinun kaltaisesi? _Mutta minä nuhtelen sinua, ja asetan
    näitä silmäisi eteen_.

    "Huomatkaa siis näitä, te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä
    raatelisi, eikä olisi pelastajaa!" -- Ps. 50: I, 4, 7, 16--22.


Seurauksena tiedon suuresta kasvamisesta kaikilla aloilla, josta
kaitselmus on pitänyt huolta tänä Kristuksen tuhatvuotisen hallituksen
"valmistuksen päivänä", punnitaan nyt kristikunnan, Babylonin,
porvarilliset ja kirkolliset mahdit oikeuden vaakalaudalla koko
maailman nähden. Tuomion hetki on tullut, tuomari on ottanut paikkansa,
todistajat, yleinen kansa, ovat läsnä, ja tällä kehitysasteella saavat
vallallaolevat mahdit kuulla syytöksiä, ja heidän sallitaan vastata
puolestaan. Heidän asiansa koetellaan avoimen tuomioistuimen edessä ja
koko maailma on jännityksellä kuulemassa.

Tämän oikeudenkäynnin tarkotuksena ei ole suuren Tuomarin vakuuttaminen
näiden valtain todellisesta asemasta, sillä heidän tuomionsa on jo
edeltäpäin sanottu ennustuksen varman sanan kautta, ja jo voidaan lukea
heidän juhlasaliensa seinällä salaperäiset, mutta turmiolliset sanat:
"mene, mene, tekel, ufarsin". Nykyinen koetteleminen, jossa pohditaan
oikeutta ja vääryyttä, oppeja ja kelvollisuutta j.n.e., ilmaisee
kaikille ihmisille Babylonin todellisen luonteen, niin että, vaikka sen
väärät vaatimukset ovat kauvan pettäneet ihmisiä, he lopuksi tulevat
tämän oikeudenkäynnin kautta täyteen selvyyteen Jumalan oikeudesta sen
lopulliseen hävittämiseen nähden. Tässä koettelemisessa asetetaan
kysymyksenalaiseksi Babylonin vaatimukset sen suuremmasta pyhyydestä ja
jumalallisesta oikeudesta hallita maailmaa yhtä hyvin kuin sen monet
ristiriitaiset opitkin.

Selvästikin häpeissään ja hämmennyksissään sellaisen todistajajoukon
edessä koettavat porvarilliset ja kirkolliset mahdit hallitsijainsa ja
papiston edustamina tehdä tilinsä. Historia ei viittaa mihinkään
aikaan, jolloin olot olisivat olleet sellaiset kuin nyt. Ei koskaan ole
niin tarkastettu, kuulusteltu ja arvosteltu papistoa, valtiomiehiä ja
yhteiskunnan hallitusmiehiä kuin tällä yleisellä ajatuksien
lausumisella, jonka kautta Herran sydämiätutkiva henki saa aikaan
heissä suurta hämmennystä. Huolimatta heidän yrityksistään välttää
tämän ajan hengen tutkistelu ja ristikuulustelu, täytyy heidän kestää
se, ja koetteleminen jatkuu.



Babylon punnittu vaa'alla.


Kun joukot meidän aikanamme rohkeasti vaativat kristikunnan sekä
porvarillisia että kirkollisia mahteja vahvistamaan vaatimuksensa
_jumalallisesta_ hallitsemisoikeudesta, niin eivät he eivätkä
vallassaolijatkaan huomaa, että Jumala on antanut hallitusoikeuden
[II osa, siv. 81, 88] sellaisille hallitsijoille, joita ihmiset
ylimalkaan valitsisivat tai sietäisivät, olkootpa hyviä tai pahoja,
kunnes "pakanain ajat" loppuisivat; että Jumala tänä aikana on sallinut
maailman kokonaisuuteen katsoen hoitaa omia asioitaan ja koettaa
itsehallintoa. Sen päämäärä on ollut, että kaikki ihmiset oppisivat,
että he ovat langenneessa tilassa kykenemättömiä pitämään pystyssä
itsenäistä hallintoa, ja ettei kannata koettaa olla riippumaton
Jumalasta tai toisistaan. -- Room. 13: 1.

Hallitsijat ja johtavat luokat eivät ole ymmärtäneet tätä, mutta ovat
huomanneet tilaisuutensa ja käyttäneet hyödykseen vähempiosaisten
joukkoja, ja heidän salliminaan ja sietäminään, olkoonpa sitten, että
tämä on tapahtunut tietoisesti tai tietämättä, on heitä kauvan tuettu
vallassa. Sen ohessa ovat he koettaneet saada oppimattomien joukkojen
päihin ilettävän opin "ruhtinasten jumalallisista oikeuksista"
porvarillisessa ja kirkollisessa suhteessa, ja lujittaakseen tämän
opin, joka on niin sovelias heidän aikomuksilleen, on tietämättömyyttä
ja taikauskoa monina vuosisatoina virkistytetty joukkojen keskuudessa.

Vasta uudempana aikana on tieto ja sivistys tullut yleiseksi, mutta
tätä eivät ole aikaansaaneet kuninkaiden ja kirkkoruhtinasten
pyrkimykset, vaan asianhaarat, jotka Jumalan sallimus on tuottanut.
Sanomalehdistö ja höyryvoima ovat olleet parhaimpina välineinä.
Ennenkuin Jumala astui väliin, eivät joukot voineet oppia paljon paitsi
omaa kokemustaan, koska he olivat suureksi osaksi erotettuja
toisistaan. Mutta nämä välineet ovat aikaansaaneet ihmeellisen yhteyden
yhteiskunnallisella alalla ja liiketoimissa, niin että kaikki
katsomatta säätyyn tai olinpaikkaan voivat käyttää hyväkseen toisten
kokemuksia koko maailmassa.

Nyt on suuri yleisö matkustava yleisö, lukeva ja ajatteleva yleisö, ja
se tulee myöskin nopeasti tyytymättömäksi ja meluavaksi yleisöksi,
jolla on ainoastaan vähän jälellä kunnioitusta kuninkaita ja
vallassaolijoita kohtaan, jotka ovat pitäneet koossa nykyisen asiain
järjestyksen, jonka alla kansanjoukkoja niin herkeämättä ärsytetään.

Eräässä maassa huomataan hyvin, että yleinen valistus suuren
kansanjoukon keskuudessa johtaa vallassaolijoihin nähden epävarmuuteen.
Sentähden on sisäasiainministeri päättänyt iskuna nihilismin
kasvamiselle estää korkeamman sivistyksen köyhemmiltä luokilta. Hän
julkaisi nimittäin kerran määräyksen, että lukioihin ja korkeakouluihin
ei saisi vastaanottaa oppilaiksi palvelijain, talonpoikain,
käsityöläisten, vuokraajien ja samallaisissa yhteiskuntaoloissa olevien
lapsia, sillä ei olisi hyvä, että nämä lapset nostettaisiin niistä
oloista, joihin he kuuluivat, koska, niinkuin pitkä kokemus oli
osottanut, he sen kautta tulivat tyytymättömäksi osaansa ja
katkeroituneiksi yhteiskuntajärjestyksen välttämättömiä eroavaisuuksia
vastaan.

Mutta tuossakin maassa on liian myöhäistä meidän päivinämme toteuttaa
sellaista politiikkaa. Tätä politiikkaa seurasi paavikunta valtansa
päivinä, mutta tuo viekas laitos huomaa nyt, että se olisi erehdys ja
vahingoksi sille vallalle, joka koettaisi sitä. Valo on noussut
joukkojen mieliin, ja niitä ei voida karkottaa takaisin muinaiseen
pimeyteensä. Tiedon kasvaminen on synnyttänyt tasavaltaisen
hallitusmuodon vaatimuksen, ja itsevaltiasten on täytynyt tehdä suuria
myönnytyksiä kansan vaatimusten tähden.

Uuden päivän sarastaessa alkavat ihmiset huomata, että väärien
vaatimusten suojassa, joita kansat muinaisessa tietämättömyydessään
tukivat, ovat hallitsevat luokat itsekkäästi tehneet muiden
luonnolliset oikeudet ja edut kauppatavaraksi. Ja kun he
punnitsevat vallassaolijain vaatimuksia, tulevat he nopeasti omiin
johtopäätöksiinsä, huolimatta kaikista heikoista verukkeista. Mutta kun
heitä itseään ei johda mitkään korkeammat vanhurskauden ja totuuden
periaatteet, niinkuin hallitsevia luokkia, on joukkojen arvostelu
kaukana oikeudesta; sillä heidän nopeasti kasvava taipumuksensa on
kaiken lain ja järjestyksen sivuuttaminen pikemmin kuin taipumus
Jumalan sanan valossa rauhallisesti ja maltillisesti tarkastella
oikeuden vaatimuksia kaikilta puolin.

Kun Babylonia, kristikuntaa -- nykyistä yhteiskuntajärjestystä, jota
edustavat valtiomiehet ja papisto -- punnitaan yleisen mielipiteen
vaakalaudalla, huomataan sen monet luonnottomat vaatimukset aivan
perusteettomiksi ja kohtuuttomiksi. Ja sitä vastaan suunnatut ankarat
itsekkäisyyden syytökset ja syytökset ristiriitaisuudesta Kristuksen
kultaisen säännön kanssa, jonka nimeä ja valtaa se vaatii itselleen,
ovat jo nostaneet vastakkaisen maljan niin korkealle, että maailmalla
nyt enää on hyvin vähän kärsivällisyyttä kuunnella edelleen todistuksia
sen todellisuudessa antikristillisestä luonteesta.

Sen edustajat kehottavat maailmaa panemaan huomiolle heidän
valtakuntiensa ihanuuden, heidän armeijainsa voittokulut, heidän
kaupunkiensa ja palatsiensa kauneuden ja loiston sekä heidän
valtiollisten ja uskonnollisten laitostensa arvon ja voiman. He
koettavat elähyttää muinaisen ajan yhdistävää isänmaallisuuden henkeä
ja taikauskoa, joka muinoin taipui nöyrällä kunnioituksella
vallassaolijain edessä, ja joka iloisesti huusi: "eläköön kuningas
kauvan" sekä kunnioituksella katseli niitä, jotka väittivät olevansa
Jumalan edustajia.

Mutta tämä aika on ohi. Vanhan tietämättömyyden ja taikauskon jätteet
häviävät nopeasti ja sen kanssa myöskin yhdistävän isänmaallisuuden
tunteet ja sokea uskonnollinen kunnioitus ja niiden sijaan tulee
riippumattomuus, uhmailu ja epäilys jotka ennen pitkää johtavat
maailmanlaajuiseen taisteluun ja anarkiaan. Eri valtiolaivojen kansa
puhuu uhaten ja kiukulla kapteeneilleen ja perämiehilleen ja
toisinaan tulevat he melkein kapinallisiksi. He väittävät, että
vallassaolijain nykyisen politiikan tarkotuksena on houkutella heidät
tulevaisuuden orjamarkkinoille, tehdä heidän luonnolliset oikeutensa
kauppatavaraksi sekä saattaa heidät niihin elämänsuhteihin, joissa
heidän isänsä orjailivat, Ja yhä suuremmalla innokkaisuudella vaativat
monet, että nykyinen laivapäällystö on pantava pois viralta, että laiva
saa olla tuuliajolla, kun he itse taistelevat vallasta. Mutta tätä
rajua ja vaarallista huutoa vastustavat kapteenit ja perämiehet
kuninkaat ja valtiomiehet, säilyttäen paikkansa sekä huutaen kansalle:
kädet ylös, te annatte laivan kulkea matalikolle! Uskonnolliset
opettajat esiintyvät ja neuvovat kansaa alamaisuuteen, ja koettaessaan
terottaa mieliin omaa luulottelemaansa jumalallista valtaansa, jättävät
he huomioonottamatta porvarivaltojen pyrkimykset kansan ohjaksissa
pitämiseksi. Mutta hekin alkavat ymmärtää, että heidän valtansa on
mennyttä, ja he katselevat ympärilleen keksiäkseen keinon sen
takasinsaamiseksi. Niinpä puhuvat he yhteenliittymisestä ja
yhteisvaikutuksesta toistensa kanssa, ja me kuulemme heidän tekevän
kauppaa valtioiden kanssa saadakseen suurempaa apua ja lupaavan
korvaukseksi pitää pystyssä porvarilaitoksia (kuolevalla)
vaikutuksellaan. Mutta kaikista huolimatta on myrsky lähestymässä, ja
kun joukot, jotka eivät näe vaaraa, jatkavat huutamistaan, valtaa
heidät, jotka seisovat laivan peräsimessä, pelko siitä, minkä he nyt
näkevät varmuudella tulevan.

Kirkolliset mahdit tuntevat osittain, että heidän on tehtävä tili.
Sen ohessa koittavat he esittää asian mahdollisen parhaassa
valossa, voidakseen jos mahdollista estää yleisen mielipiteen
vallankumouksellista virtaa, joka on suunnattu heitä vastaan. Mutta kun
he puolustuksekseen koittavat esittää niitä mitättömän hyviä
vaikutuksia, joita heidän toimintansa on aikaansaanut menneinä
vuosisatoina, tulee heidän hämminkinsä ainoastaan paljon selvemmäksi,
ja muiden silmät avautuvat näkemään asiain todellisen tilan.
Tuollaisia puolustuksia näkyy alituisesti sekä maailmallisissa että
uskonnollisissa sanomalehdissä. Jyrkässä ristiriidassa tämän kanssa
huomataan myöskin maailman armoton arvostelu kristikunnan sekä
kirkollisista että porvarillisista mahdeista. Tästä esitämme muutamia
esimerkkejä.



Maailman syytös porvarillisia mahteja vastaan.


"New York Evening Post'ista" lainaamme seuraavaa: "Kaikista ihmissuvun
omituisista käsityksistä ei ole enää omituisempaa kuin se, että
kaikkivaltias Jumala olisi erikoisella huolella valinnut muutamia mitä
tavallisimpia ihmissuvun jäseniä, usein sairaita, tyhmiä ja
paheellisia, hallitsemaan suuria kansoja hänen erikoisessa
suojeluksessaan ja hänen edustajinaan maan päällä."

Toisesta sanomalehdestä lainaamme seuraavaa: "Europassa ei ole
ainoatakaan valtaistuinta, jossa eivät isien synnit olisi huomattavasti
kohdanneet lapsia ja yhden tai kahden sukupolven perästä ei enää ole
yhtään Bourbonia, Habsburgia tai Guelfiä suututtamassa ja hallitsemassa
maailmaa. Tällainen veri jää tulevaisuudessa pois laskusta. Se poistaa
itsensä pois tieltä."

Eräs sanomalehtimies on laskenut, että Englannin kuningashuoneen kulut
vuosina 1837--1888 olivat 29,583,974 puntaa sterlingiä eli yli 746
miljonaa markkaa. Sen ohessa hän huomauttaa:

"Onko leikki sen hinnan arvoista? Se on hirveä summa maksettavaksi. Se
merkitsee, että kansaa on verotettu äärimmäisyyteen saakka, jotta
voitaisiin pitää joku määrä henkilöitä toimettomina, jotka koituisivat
maalle suurimmaksi hyödyksi, jos he rehellisesti ansaitsisivat
leipänsä."

Erään nykyisen hallitsijan kruunausjuhlallisuudet ovat huomattavana
valaistuksena suuresta kuninkaallisesta ylellisyydestä, jonka
tarkotuksena, samoin kuin kaiken muunkin kuninkaallisen komeuden, oli
istuttaa kansanjoukkoihin se ajatus, että hallitsijat olivat niin
paljon heidän yläpuolellaan, että heitä piti palvella korkeampina
olentoina ja että heitä oli toteltava hyvin orjamaisesti. Komeuden
tässä tilaisuudessa sanotaan maksaneen 25 miljoonaa dollaria (noin 125
milj. markkaa). Lontoolainen _The Spectator_ huomautti siitä
muunmuassa:

"On vaikeata lukea noista kruunausjuhlallisuuksista, saamatta
mielipahan tunnetta, erittäinkin kun samaan aikaan saa lukea
verilöylyistä, jotka tuo maa olisi kyennyt estämään, jos se olisi
tahtonut. Viisi miljonaa puntaa sterlingiä yksistä juhlamenoista! Onko
periaatetta, jolla sellaisia menoja edes näennäisestikään voitaisiin
puolustaa? Se on Belsassarin tuhlaavaisuutta, melkeinpä mielipuolisen
ylpeyden osottamista, aarteitten tuhlaamista, jollaista itämaalaisilla
ruhtinailla on tapana toisinaan osottaa, ainoastaan herättääkseen
suuruuden tunnetta turmeltuneessa mielessä."

Mutta sen tosiasian, että hallitsijoilla niin sanotuissa kristityissä
valtakunnissa ei ole ollenkaan tosi kristillisiä tunteita eikä edes
inhimillistä myötätuntoa, vahvistavat täydelleen heidän suhteensa
Armenian kysymykseen. Sillä kun rikkautta kylvetään täysin käsin
kuninkaallisuuden ja sen sisällyksettömän komeuden ja loiston
tukemiseksi, ja kun heillä on käytettävänään miljonia sotamiehiä ja
merimiehiä sekä mitä ihmeellisimpiä sotavarustuksia, kuuntelivat he
liikkumattomina armenialaisten kristittyraukkojen huutoa, joita
turkkilaiset olivat kiduttaneet ja tappaneet kymmenintuhansin. Suuret
armeijat eivät selvästikään ole tarkotetut ihmiskunnan parhaaksi, vaan
ainoastaan maailman valtio- ja rahamiesten itsekkäiden tarkotusten
edistämiseksi: maa-alueiden anastamiseksi, rahamiesten etujen
suojelemiseksi, saadakseen murhaavalla pahuudella tarttua toistensa
kurkkuun, koska hyvänänsä vaan tarjoutuu tilaisuus heidän oman valtansa
suurentamiseksi tai heidän omien rikkauksiensa kartuttamiseksi.

Tämän kuninkaallisen tuhlaavaisuuden, joka jossain määrin vallitsee
kaikissa yksinvalloissa, jyrkkänä vastakohtana ovat _Europan maiden
äärettömät valtiovelat_. Lainaamme seuraavaa "London Telegraphista":

"Rahapula riippuu mustan pilven tavoin Europan kansojen,
erittäinkin pienten päällä. Sillä ei voida kieltää, että valtioiden
vaillinkilaskut ja toiveet kansojen menestyksestä ovat hyvin surkeita.
Pääasiallisimpana ja selvimpänä syynä tähän on luonnollisesti asestettu
rauha, joka painaa koko Europpaa painajaisen tavoin ja on muuttanut
koko mannermaan sotaleiriksi. Katso ainoastaan Saksaa, tuota vakavaa ja
järkevää valtakuntaa! Sotilasvoiman menot, jotka vuonna 1880 nousivat
350 miljonaan markkaan, olivat vuonna 1893 nousseet 570 miljonaan
markkaan. Uuden puolustuslain kautta tulee sitäpaitsi lisäksi
vuosittain 60 miljonaa markkaa, ja Ranska on ryhtynyt samoihin
kouristuksentapaisiin ponnistuksiin voidakseen vetää vertoja mahtavalle
kilpailijalleen."

Kyvykkäät tilastontutkijat arvelevat, että, lukuunottamatta raskaita
velkataakkoja, todelliset Europan armeijain ja laivastojen
kustannukset, linnaväestön ylöspito, työn menetys j.n.e. varmastikin
nousevat 1,500,000,000 dollariin vuodessa. Englantilainen parlamentin
jäsen John Bright-vainaja kirjotti Ranskan edustajalle Passylle:

"_Nykyisin nielevät sotilasmenot kaikki Europan tulot_. Joukkojen
todelliset edut poljetaan jalkojen alle väärien kansan suuruuden
käsitysten eduksi. En voi olla ajattelematta, että Europpa kulkee
suurta ratkaisutapausta kohti. Sotavoimat tyhjentävät lopuksi kansojen
kärsivällisyyden, ja nämä, joutuneena epätoivoon, lakaisnevat
ennenpitkää pois kuningashuoneet ja luullut valtiomiehet, jotka
hallitsevat heidän nimessään."

Siten on tuomio käymässä porvarillisia valtoja vastaan. Ei ainoastaan
sanomalehdistö puhu niin, vaan myös joukot kaikkialla huutavat
kovaäänisesti nykyisiä valtoja vastaan. Levottomuus on
maailmanlaajuinen ja tulee yhä vaarallisemmaksi joka vuosi.



Maailman syytös nykyisiä yhteiskunnallisia järjestelmiä vastaan.


Kristikunnan yhteiskunnallinen järjestelmä on myöskin tutkimisen
esineenä, ja kaikkialla kaikissa maissa kuuluu maailman todistus
kaikkia sen vääryyksiä vastaan. Kaikki selittävät, että se on
epäonnistunut. Vastustus sitä kohtaan tulee yhä suuremmaksi ja levittää
levottomuutta yli koko maailman, tärisyttää kaikkea luottamusta
voimassaoleviin laitoksiin ja lamauttaa teollisuutta tavan takaa
lakoilla j.n.e. Ei löydy ainoatakaan kansaa kristikunnassa, jossa ei
tehdä vastalauseita nykyisiä yhteiskuntajärjestyksiä vastaan, ja näin
tehdään itsepintaisesti ja yhä uhkaavammin. Herra Carlyle sanoo:

"Englannin teollisuus näyttää nopeasti muodostuvan äärettömäksi
vankilaluolaksi, joka savuaa ruumiillista ja siveellistä ruttotautia,
hirmuiseksi Golgataksi, jonne sielut ja ruumiit haudataan elävinä.
Kolmekymmentätuhatta neulojaa työskentelee itsensä kuoliaaksi. Kolme
miljonaa kurjaa olentoa, jotka kuihtuvat pakollisessa toimettomuudessa,
auttavat heitä kuolemaan. Nämä ovat ainoastaan muutamia piirteitä
epätoivon synkästä luettelosta."

Maailma näyttää kauhistuttavia vastakohtia: toiselta puolen miljonia,
jotka ovat ihmisten orjina saadakseen ylöspitonsa, äärettömän joukon
työttömiä ja taas toisen joukon työläisiä, joille maksetaan huonoja
palkkoja, toiselta puolen loistoa, ylellisyyttä ja mittaamatonta
rikkautta. Sen kasaantumisesta sanotaan Chauncey M. Depeso'in kerran
sanoneen:

"Viisikymmentä miestä Yhdysvalloissa voi kokoontua kahdessakymmenessä
neljässä tunnissa ja rikkautensa perustuksella tehdä sopimuksen,
jonka kautta kaikki liikeyhteys ja kauppa pysähtyisi ja jokainen
sähkömoottori seisahtuisi. Nämä voivat myöskin hallita rahamarkkinoita
ja saada aikaan silmittömän sekasorron, milloin vaan haluavat."



Maailman tuomio kirkkomahdeista.


Moite kirkkoa ja sen johtajia vastaan on ainakin yhtä ankara kuin se,
jota harjotetaan hallitsijoita ja rikkaita vastaan, sillä huomataan,
että niillä on yhteiset edut. Huomaa seuraava esimerkki.

"North American Review'issä" marraskuulta 1893 kirjotti John Edgerton
Raymond "kirkon häviöstä" m.m.:

"Kun köyhät ja sorretut, joita oli opetettu katsomaan ylös taivaaseen
tulevaisen palkinnon toivossa, näkivät, että pyhät papit ja suositut
ruhtinaat olivat puetut purppuraan ja kalliiseen liinaan sekä elivät
joka päivä herkullisesti, näkivät, että he kokosivat aarteita maan
päällä huolimatta ruosteesta, koista ja varkaista, näkivät, että he
hyvällä omallatunnolla palvelivat Jumalaa ja mammonaa, silloin alkoivat
he epäillä heidän rehellisyyttään. Ja pian hylkäsivät he kirkon
alttarin ja selittivät: kirkon erehtymättömyyden kieltäminen tai se,
ettei usko sen tunnustuksia, ei ole samaa kuin uskonnon kieltäminen. Me
emme sodi kristinuskoa vastaan, vaan tapaa vastaan, jolla kirkko
esittää sitä. Jumalallisen totuuden kunnioittamiseen yhtyy mitä syvin
kirkkojärjestelmän halveksiminen. Sitä suurta henkilöä, joka on
polkenut maata, jonka kosketus tuotti elämää, ja jonka hymyileminen oli
vapahdusta, häntä me ainoastaan kunnioitamme ja rakastamme, mutta emme
sitä järjestelmää, joka väittää edustavansa häntä."

Toisessa sanomalehdessä selitti t:ri Rossiter W. Raymond
kieltäytymisensä avustuksen antamisesta pakanalähetykselle näillä
sanoilla:

"En voi enää antaa tukea lähetyssaarnaajille, jotka uskovat tuota
halveksittavaa harhaoppia siitä, että kaikki pakanat tuomitaan
kadotukseen, ja että Jumala ei rakasta heitä. Olen väsynyt koko tuohon
petkutukseen enkä tahdo antaa penniäkään uutisen levittämiseksi
kirouksesta. Se, että Jumala on rakkaus, on hyvä uutinen, mutta sen
tekevät vanhaksi taruksi ne miehet, jotka hinaavat Jagernautin vaunut
pakanain niskaan ja toivovat, että elättäisimme niitä eläimiä, jotka
vetävät niitä. Minun kristillinen velvollisuuteni on, etten anna mitään
lähetystyölle, joka opettaa pakanoille, että heidän isänsä menivät
helvettiin".

Niinmuodoin näemme, kuinka nykyisten asiain järjestys heiluu yleisen
mielipiteen vaakalaudalla. Määrätty aika sen kukistumiselle on tullut.
Maan suuri tuomari nostaa ylös inhimillisen järjen vaakalaudan, osottaa
totuuden ja oikeuden punnuksia, antaa tiedon valon virrata ja kehottaa
koko maailmaa koettelemaan hänen päätöksensä oikeutta, jonka mukaan hän
on tuominnut kristikunnan väärien vaatimusten petollisen ilveen
hävitettäväksi. Maailma sovelluttaa koetuksen, ja lopuksi saavuttavat
kaikki saman johtopäätöksen. Ja suuren myllynkiven tavoin heitetään
Babylon, hämmennyksen suuri kaupunki, kaikkine kiitettyine
porvarillisine ja kirkollisine mahteineen ja sille annettuine
arvoineen, rikkauksineen, arvonimineen, vaikutuksineen ja turhine
kunnioineen mereen (rauhattomaan rajun kansan mereen) niin ettei se
enään koskaan nouse. (Ilm. 18: 21; Jer. 51: 61--64.) Vaikkei
koetteleminen ole vielä loppunut, voivat kumminkin monet jo nähdä sen
tuomion kirjotetuksi: "Sinä olet vaa'alla punnittu ja liian keviäksi
havaittu", ja pian pannaan sen kauhea tuomio täytäntöön. Sen hävitys
saatetaan loppuunsa, kun määrätyt "pakanain ajat" ovat loppuneet,
vuonna 1915. Tapahtumat kehittyvät nopeasti sellaista käänne- ja
lopputapausta kohden. Ainoastaan muutamat harvat suuressa
nimiseurakunnassa ovat kyllin valvovia ja raittiita voidakseen huomata
sen turmeltuneen tilan, koska sekä kuulijat että saarnaajat ovat liian
paljon maailman hengen myrkyttämiä. Lukumäärään ja raha-asioihin nähden
tuntee se kumminkin elävästi sairaan tilansa; sillä se pitää
välttämättömänä voida osottaa suuremmoista ulkokuorta, koska se luulee,
että sen jumalallinen tehtävä on maailman kääntäminen. Kuinka se on
onnistunut tässä pyrkimyksessään, sitä tutkimme seuraavassa luvussa.

Kun niinmuodoin huomaamme, että Babylon on oikeuden edessä
puolustamassa itseään kokoontuneen maailman läsnäollessa, millä
voimalla palautuukaan mieliimme psalmistan ennustuksen voima, mikä
ennustus on esitetty tämän luvun alussa! Vaikka Jumala on pysynyt
hiljaa kaikkina vuosisatoina, kun paha on viettänyt riemuvoittojaan
hänen nimessään ja hänen todelliset pyhänsä ovat kärsineet vainoa
lukemattomilla tavoilla, ei hän kuitenkaan ole mitään unohtanut. Ja nyt
on tullut se aika, josta hän puhui profetan kautta, sanoen: "_Minä
nuhtelen sinua ja asetan näitä silmäisi eleen_." Pankoot kaikki, jotka
ovat valveilla ja oikealla puolella, näinä hyvin vakavina aikoina,
merkille kaiken tämän ja huomatkoot kuinka täydellisesti ennustus ja
täyttyminen vastaavat toisiansa.



VIIDES LUKU.

Babylonin kansallissekaannus suuren tuomio-istuimen edessä.

Porvarilliset mahdit ovat ahdingossa ja näkevät tuomionsa tulevan. --
Ahdingon pelossa tekevät he liittoja keskenään ja katsovat turhaan
kirkon ja sen muinaisen vallan puoleen. -- He lisäävät armeijojaan ja
laivastojaan. -- Maa- ja meri-sotavalmistukset. -- Täydelliseksi tehdyt
sotavarustukset. -- Herättäkää sankarit, takokaa vannaanne miekoiksi
j.n.e. -- Huuto: "rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa olekaan.

    "Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on
    kirjotettu... Ja maan päällä kansoilla (on) ahdistus, ja he
    ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset
    menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa
    maanpiiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät. Ja silloin he
    näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja
    kirkkaudella."

    "Vielä kerran minä järkytän maan, jopa taivaankin. Mutta tuo
    'vielä kerran' osottaa, että ne, jotka järkkyvät, koska ovat
    luotuja, tulevat muuttumaan, jotta ne, jotka eivät järky,
    pysyisivät... sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli."
    -- Luukk. 21: 22, 25--27; Hebr. 12: 26--29.


On hyvin selvää, että kristikunnan porvarilliset mahdit huomaavat, että
tuomio heistä on käymässä, ja etteivät he ole varmoja vallastaan.
Disraeli sanoi, ollessaan valtioministerinä, puheessaan 2 heinäkuuta
1874 (juuri elonkorjuun eli tuomiopäivän alussa), Englannin
parlamentille näin:

"Suuri maailman ratkaiseva koetushetki on lähempänä kuin moni
luuleekaan! Miksi on kristikunta niin uhattu? Pelkään, että sivistys on
luhistumassa kokoon... Kaikkialla on tyytymättömyyttä, kansoilla on
ahdistus, ja ihmiset menehtyvät peljätessään... Ei keltään jää tämä
huomaamatta. Ei kukaan, joka joskus lukee sanomalehteä, voi olla
huomaamatta, kuinka valtiotaivaan horisontti täyttyy myrskypilvistä...
Siitä täytyy syntyä kauhea purkaus. Jokaisen Europan hallituksen valtaa
levottomuus. Jokainen kuningas ja hallitsija seisoo käsi miekan
kahvassa... Elämme ennen kuulumattoman säikähdyksen aikaa. Lähestymme
loppua."

Jos näkyala oli sellainen tuomion alussa, kuinka paljon selvemmät
ovatkaan nyt ajanmerkit!

Seuraava oli "London Spectator'issa": "Mikä on syynä siihen
levottomuuteen, joka niin vallitsee Europassa? Etupäässä lienee siihen
syynä se epätoivon aalto, joka nyt käy läpi koko sen maiden. Tällä
epätoivolla on perustuksensa osittain taloudellisessa ahdingossa ja
siinä, että anarkia on yhtäkkiä esiintynyt maailmassa voimana...
Valtiomiehet odottavat laajalti vaaraa aina alhaalta päin,
pommimurhayrityksestä. Itse asiassa näkevät he, että anarkistit
muodostavat ainoastaan esijoukot siitä laumasta, joka hyökkää
sivistystä vastaan ja murentaa vallallaolevan järjestyksen, jos ei sitä
voida lepyttää tai voittaa... Tämä epätoivo on nyt paljon suurempi
aineellisen ahdingon takia."

Esitämme aineesta: "Kansojen ahdinko", josta puhui Jas. Beck, Esq.,
"The Christian Statesman'in" (kristitty valtiomies) mukaan seuraavaa.
Se on vilpitön kuva levottomasta ajastamme:

"Menneenä vuosisatana, joka alkoi Napoleonin kanunain jyrinällä
Marengon luona ja päättyi samanlaisella jyrinällä sekä itä- että
länsimailla, ei ollut yhtään rauhan vuotta. Vuoden 1800 jälkeen on
Englannilla ollut 54 sotaa, Ranskalla 42, Venäjällä 23, Itävallalla 14
ja Preussilla 9. Siis 142 sotaa viiden kansan osalle, joista ainakin
neljällä on Kristuksen evankeliumi valtiouskontona. Aikoinaan oli
Rooman vallan seisova armeija noin 400,000 miestä, mutta tämä oli
jaettu koko Eufratin ja Temsin väliselle alueelle. Nyt on Europan
sotajoukkojen luku yli 4,000,000, paitsi varajoukkoja, joita on
vähintäin 16,000,000, jotka ovat palvelleet armeijassa pitemmän tai
lyhemmän aikaa. Viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena ovat armeijat
kasvaneet melkein kahdenkertaisesti, ja Europan valtiovelka, joka
suuremmaksi osaksi on otettu sotavarustuksien tähden ja pantu
kansan niskoille, on kasvanut tuohon ennenkuulumattomaan
kahdenkymmenentuhannen miljonan dollarin summaan."

Keihään, peitsen ja taistelukirveen on nykyajan ihminen pannut pois
lasten leikkikaluina. Niiden siassa ovat tuliaseet, joiden hävittävät
seuraukset uhmailevat kaikkea kuvailua. Savuttoman ruudin keksiminen
aiheuttaa, että hävitys tulee täydelliseksi. Metzin luona lakaisivat
kuularuiskut eräässä ottelussa 6,000 saksalaista kymmenen minutin
kuluessa. Plevnan luona kadotti Skobeleff lyhyen hyökkäyksen aikana 100
metrin matkalla 3,000 miestä, mutta kuularuiskuilla ja kivääreillä on
nyt viisi kertaa niin suuri hävittämiskyky. Ajatus tulevasta
teurastuksesta voi sentähden saada sekä sydämen että järjen
seisahtumaan.

_Ei mikään ole selvempää kuin että ihmiskunta on tienhaarassa_.
Varustukset ovat saavuttaneet huippunsa. Europan edelleen
varustautuminen on mahdotonta. Italia on jo vararikon partaalla
sotavarustustensa tähden, ja voi siellä minä hetkenä hyvänänsä tulla
vallankumous. Monet ajattelevat sanomalehtimiehet arvelevat, että
Europan kansojen sentähden täytyy joko alkaa sota tai myöskin riisua
aseensa. Kuinka sattuvasti ennustikaan Mestari: "Maan päällä (on)
kansoilla ahdistus... Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja
odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä."

Sosialismin ilmaukset Saksan valtiopäivillä, Belgian parlamentissa ja
Ranskan kamarissa eivät ole ollenkaan olleet omiaan vähentämään
vallassaolijain pelkoa. Sosialistiset puoluejäsenet Saksan
valtiopäivillä kieltäytyivät ottamasta osaa keisarille omistettuun
eläköön huutoon eivätkä nousseet edes ylös paikoiltaan. Belgiassa
vastasivat sosialistit parlamentissa ehdotettuun kuninkaalle
omistettuun eläköön huutoon, kuninkaan kun katsottiin olevan ylimysten
ja pääoman puolella, huutamalla: "Kauvan eläköön kansa! Alas
kapitalistit!" Ja Ranskan kamarin jäsenet selittivät, kun heidän
sosialistisia ehdotuksiaan ei suosittu, että vallankumous suorittaisi
sen, mitä nyt rauhallisesti pyydettiin, mutta hyljättiin.

On myöskin merkille pantava, että Saksan valtiopäivät hylkäsivät erään
sosialisteja vastaan kohdistetun lain, ja Lontoossa kasvaa sosialismi
alituisesti. Mahtavin työväenpuolue Englannissa on kokonaan
sosialistinen järjestö. Se odottaa ennen pitkää veristä vallankumousta,
josta seuraisi, että sosialistinen tasavalta perustettaisiin nykyisen
kuningasvallan raunioille.

Ei ole siis mikään ihme, että kuninkaat ja hallitusmiehet ryhtyvät
erikoisiin toimenpiteisiin suojellakseen itseään ja etujaan uhkaavalta
vallankumoukselta ja maailmanlaajuiselta anarkialta. He koittavat
yhdistyä toistensa kanssa, mutta heidän keskinäinen epäluulonsa on niin
suuri, että heillä on hyvin vähän toivoa mistään yhdistymisestä. Kansat
kadehtivat ja vihaavat toisiaan, ja heidän sitoumuksensa riippuvat
ainoastaan heidän omista eduistaan. Sentähden voivat heidän liittonsa
kestää ainoastaan niin kauvan kuin heidän itsekkäät suunnitelmansa
sopivat rinnatusten. Niissä ei ole mitään hyvänsuopeutta tai rakkautta,
ja päivittäinen sanomalehdistö on alituisena todistuksena siitä, että
kansoille on mahdotonta löytää sellaista valtiotaitoa, joka saattaisi
heidät kaikki sopusointuiseen yhteistyöhön. Turha on niin muodoin
toivo, jonka odotetaan tulevan valtojen yhteen liittymisestä.



Kirkkolaitos ei ole enää tukiturva.


Kun mahtavat ainakin osaksi huomaavat tämän, suuntaavat he katseensa
tuskallisesti kirkon puoleen (ei uskollisten harvojen pyhien puoleen,
jotka Jumala tuntee ja tunnustaa Seurakunnakseen, vaan suuren
nimiseurakunnan puoleen, jonka ainoastaan maailma tunnustaa). He
haluavat katsoa, jos sillä olisi siveellistä vaikutusta tai kirkollista
valtaa, joka voisi olla heille avuksi hallitsijain ja kansain välisessä
taistelussa. Kirkko tahtoisi myöskin ilolla tukea heitä, sillä sen ja
ruhtinasten edut ovat yhteisiä. Mutta turhaan odotetaan apua tältä
taholta, sillä heräävillä joukoilla on enää hyvin vähän kunnioitusta
papistoa ja valtiotaitoa kohtaan. Siitä huolimatta tehdään koetus
kirkon avulla. Niin esim. lakkauttivat Saksan valtiopäivät sen
päätöksen, jolla vuonna 1870 jesuiitat ajettiin pois Saksasta, toivoen
voivansa voittaa katolisen puolueen vaikutuksen armeijasäännösten
tueksi. Anarkian ja yhteiskunnallisen sodan pelosta koetti myöskin
Italian maallinen valta sovittaa itsensä Rooman kirkon kanssa. Tästä
selitti valtioministeri Crispi huomattavassa puheessa, että
yhteiskunnallinen järjestelmä nyt käy turmiollisen ratkaisukohdan läpi.
Olisi sentähden välttämätöntä, että porvarilliset ja uskonnolliset
mahdit yhdistyisivät sopuisaan yhteisvaikutukseen tuota kunniatonta
puoluetta kohtaan, joka on kirjottanut lippuunsa: "Ei Jumalaa eikä
kuningasta!" ja että yhteiskunta ryhtyisi taisteluun sotahuudolla:
"Jumalan, kuninkaan ja isänmaan puolesta!"

Tämän pelon tähden ovat kaikki Europan porvarilliset vallat taipuvaisia
sovittamaan itsensä paavin kanssa. Tämä toivoo sentähden voittavansa
paljon takasin kadotetusta vallastaan. Tämä asianhaara kävi selville
paaviriemujuhlassa muutamia vuosia sitte, jolloin kristikunnan kaikkien
valtioiden päät, Ruotsin kuningasta lukuunottamatta, antoivat paaville
arvokkaita lahjoja. Porvarilliset vallassaolijat tuntevat itsensä
heikoiksi heräävän maailman suuren voiman edessä, ja epätoivossaan
muistuttelevat he paavikunnan, hirmuvaltiaan, muinaista valtaa. He
vihaavat hirmuvaltiasta, mutta ovat halukkaat tekemään suuria
myönnytyksiä, jos he senkautta voivat saada apua pitääkseen
tyytymättömät kansat ohjaksissa.

Monet tunnustavat roomalaiskatolisen kirkon vaatimuksen, että nimittäin
se on ainoa tukiturva nousevaa sosialismi- ja anarkismi-virtaa vastaan.
Mutta että tämä on tyhjää petosta, sen osottavat olosuhteet
korkeakatolisessa Belgiassa, jossa sosialismilla on ollut laatuaan
ainoa menestys. Tästä on kreivi Paul von Hönsbrouck, joka ennen
on kuulunut jesuiittaveljeskuntaan, mutta on nyt kääntynyt
protestanttilaisuuteen, sanonut eräässä saksalaisessa sanomalehdessä,
missä hän osottaa, kuinka turhaa on etsiä apua tältä suunnalta:

"Katolilaisuus voi yhtävähän pelastaa kansaa jumalankieltämisestä kuin
sosialismistakaan. Tämä maa (Belgia), jota oikeudella on kutsuttu,
luostarien ja papiston maaksi, on tullut yhteiskunnallisen
vallankumouksen Eldoradoksi."



Ylenmääräiset sotavarustukset.


Uhkaavan vallankumouksen pelko vie kaikki "kristikunnan" kansat
ylenmääräisiin sotavarustuksiin. Eräs lontoolainen sanomalehti
mainitsee, että viiden Europan kansan sotakassat tekevät yhteensä
6,525,000,000 frangia, hävittääkseen kaikella tällä ihmisiä ja
tavaroita sodassa. Ja Yhdysvaltain sotaosasto ilmotti vuonna 1895
armeijain suuruuden seuraavasti: Itävalta-Unkarilla 1,794,175 miestä;
Belgialla 140,000; Englannilla 662,000; Ranskalla 3,200,000; Saksalla
3,700,000; Italialla 3,155,086; Venäjällä 13,014,865; Espanjalla
(erikoisjoukkoja) 400,000, Sveitsillä (nostoväkineen) 486,000.
Sitävastoin on Yhdysvalloilla 141,846 miestä kehittyneitä joukkoja,
mutta se voi asestaa 9,582,806. Täytyy olla yhtä mieltä New York
Heraldin kanssa:

"Ensi sota Europassa aiheuttaa tähän saakka tuntemattoman hävityksen.
Ennenkuulumattomat armeijat ovat huolellisesti opetettuja ja
asestettuja melkeinpä täydellisyyteen saakka. Tosin väitetään, että
nämä armeijat ovat rauhan takeina, mutta ne aiheuttavat niin suuria
kustannuksia, että niiden painostuksesta välttämättömästi nousee sota."

Näiden laajalle ulottuvien sotavarustusten kautta täyttyy selvästi
Joelin ennustus (3: 9--11): "Julistakaa tätä pakanain seassa,
pyhittäkää sota, herättäkää sankarit, lähestykööt, astukoot esille
kaikki sotamiehet! Takokaa vannaanne miekoiksi ja viikatteenne
keihäiksi! Heikko sanokoon: minä olen sankari! Kiiruhtakaa ja tulkaa,
kaikki te pakanat ympäristöltä ja kokoontukaa". Eikö tämä huuto käy
läpi maailman meidän aikanamme? Eikö niin hyvin vahva kuin heikkokin
valmistaudu tulevaa taistelua varten? Eikö nimikirkko pyri vuodattamaan
sodan henkeä miespuoliseen nuorisoon? Eivätkö kansat kokoa mahtavia
sotajoukkoja ja eivätkö he verota kansoja melkeinpä yli sen voimien
valmistautuakseen sotaan, suureen hätään, jonka he näkevät nopeasti
lähestyvän?



Huuto: Rauha, rauha.


Mutta huolimatta siitä, että Jumalan tuomio kaikista kansoista on
ilmeinen, ja huolimatta siitä, että monet äänet vastustamattomasti
kohotetaan nykyisten asiain järjestystä vastaan, koettavat muutamat
kätkeä pelkonsa huutamalla: "Rauha, rauha" vaikka ei rauhaa olekaan.
Tämä huuto kuului suuresta laivaparaadista, joka pidettiin Pohjanmeren
kanavan avajaisissa vuonna 1895. Saksan keisari, joka luottaa miekkaan
erehtymättömänä välikappaleena rauhan rikkomuksia vastaan, oli
kehottanut kaikkia kansoja lähettämään sotalaivoja (näitä
rauhansäätäjiä) tähän juhlallisuuteen, ja yli sata näitä
liikkuvia rautalinnotuksia, niiden joukossa kaksikymmentä
jättiläistaistelualusta, saapui, kaikki täysin asestettuina ja kyeten
kehittämään seitsemäntoista (engl.) penikulman nopeuden tunnissa.
"London Spectator" sanoo, "että on vaikeata käsittää sellaista voimaa,
joka muutamassa harvassa tunnissa voisi lakaista pois suurimman
merikaupungin ja hukuttaa maailman yhdistyneen kauppalaivaston meren
pohjaan. Kielissä kokoontunut laivasto oli todennäköisesti suurimman
mahdollisen taistelu-voiman kokoumus, edellyttäen ettei taistelu
koskaan kestä kauvempaa kuin räjähdysvarastot". Nämä laivat
varustuksineen maksoivat satoja miljonia dollareita, ja noiden
ylhäisten vieraiden kestitsemiseksi sai Saksan kansa maksaa 10,000,000
markkaa. Saksan keisarin ja vieraiden edustajain puheet koskivat
"rauhan uutta aikakautta", mutta kauniita puheita ja kanunain mahtavaa
pauhua, jolla kuninkaat ja keisarit julistivat: "Rauhaa, rauhaa!" ei
kansa tulkinnut seuraavan sanoman täyttymiseksi: "Maan päällä rauha, ja
ihmisille hyvä mielisuosio". Se ei ehdottanut mitään parannusta
yhteiskunnallisia vaikeuksia vastaan, ei mitään helpotusta köyhien ja
onnettomien joukkojen taakoille, ei se myöskään vakuuttanut hyvästä
tahdosta maan päällä, olkoonpa kansakuntain välillä tai hallitusten ja
kansain välillä. Se oli sentähden ilveilyä, suuri, rohkea
kansallisvääryys, ja kansa katseli sitä juuri sellaisena.

"Chicago Chronicle" sanoi: "Kielin luona tapahtunut näytelmä oli mitä
suurinta teeskentelyä. Kun rauhan työtä kiitetään, tehdään se mahtavien
sotalaivojen läsnäollessa. Kuolevaiset viholliset kokoontuvat ja
näyttävät aseitaan, kätkien vihollisuuden pakotetun ystävyyden taakse.
Kohteliaisuudesta annetaan kanunain jyristä. Keisari itse sanoi
kokoontuneen laivaston rauhan ja Europan kansain yhteistyön
vertauskuvaksi Europan sivistyksen voimassa pysyttämiseksi ja
kehittämiseksi, mutta kokemus opettaa päinvastaista. Se, jolla on
pyssy, haluaa ampua sillä. Niin tarvitsee myöskin sotaa se kansa, joka
on valmistautunut siihen. Ainoa, mikä uhkaa Europan rauhaa, on se
tosiasia, että jokainen kansa on valmis sotaan. Kielin kanava tekee
palvelusta sivistykselle, mutta sen avajaistapa ylisti raakalaisuutta.
Se kaivettiin kaupan elvyttämiseksi, mutta se vihittiin kokoamalla
kauppaahävittäviä laivoja".

Kovaääninen ja yhteinen huuto: "Rauha, rauha!" vaikkei rauhaa olekaan,
muistuttaa meitä voimakkaasti profetta Jeremian kautta annetusta Herran
sanasta: "Heidän pienistänsä alkaen aina suuriinsa asti he kaikki
väärää voittoa ahnehtivat, ja profetoista alkaen aina pappiin asti he
kaikki petosta tekevät. Ja he parantavat kansani tyttären haavan
helpoimmiten, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa olekaan. He ovat
joutuneet häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistusta; kuitenkaan eivät
ota hävetäksensä häväistystänsä eivätkä tiedä olla häpeissänsä.
Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukossa; minun etsikkoaikanani he
kompastuvat, sanoo Herra." -- Jer. 6: 13--15.

       *       *       *       *       *

      Suuren valkoisen valtaistuimen edessä.

    Nyt päivä suuri saapuu, tuo päivä helteinen,
    Kuin Herran tuomioistuin on eessä kansojen,
    Kun tuodaan Vanhan luokse tuo Poika Ihmisen
    Ja kansain joukot suuret tuo hälle kiitoksen.
    Kas tuopa vasta kruunaus, kun eessä istuimen
    Nyt Kristus kruunun, vallan saa jo yli kansojen.

    Ja silloin Herran luokse myös morsian johdetaan.
    Hän valkovaipassansa jo häihin saatetaan.
    Tää puhdas joukko saapi myös jakaa kunnian,
    Kun otsissansa loistaa nimi yljän kirkkahan.
    Kas nuopa vasta oivat häät, kun eteen istuimen
    Vie Kristus morsiusjoukkonsa nyt siihen yhtyen.

    Kas puku purppurassa on Sana Jumalan --
    Hän taivaan joukot johtaa nyt yli maailman.
    Hän viinikuurnan polkee, myös kansat tuomitsee.
    Ja kohta ainaiseksi jo pimeys pakenee.
    Kas tuopa vasta voitto on, kun eessä istuimen
    Maan herrat heittää kruununsa nyt eteen Kristuksen.

    Kun haudoista on nousseet nuo monet miljoonat,
    Niin Herran voidellulle he kunnian kantavat.
    Myös pelastetut joukot nuo maahan lankeevat,
    Ja kaikkein kuninkaaksi nyt Karitsan kruunaavat.
    Kas tuopa vasta kunnia, kun eessä istuimen
    Maan myriaadit polvistuu hänt' nöyräst' kiittäen.

    Oi kuinka suuri voitto! miss' kärki kuoleman?
    Nyt Eeden uudistettu ei järky konsanaan.
    Vaan Jahven istuin kestää kautt' aikakausien.
    Ja kiitoslaulu kaikuu nyt vuodest' vuotehen.
    Kas tuopa vasta riemu on, kun eessä istuimen.
    Nyt halleluja-laulu soi ja kiitos ainainen.



KUUDES LUKU.

Babylonin kirkollinen sekaannus suuren tuomioistuimen edessä.

Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa
Babylonin tuomiossa. -- Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa
toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. -- Suuri
sekaannus. -- Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. --
Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. -- Papit ja kansa samassa
asemassa. -- Esitetyt syytökset. -- Puolustus. -- Liiton ehdottaminen.
-- Haluttu päämäärä. -- Valitut jäsenet. -- Yleinen taipumus hyljätä
totuus. -- Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.

    "Hän sanoi hänelle: Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen,
    sinä paha palvelija". -- Luukk. 19: 22.


Kun nyt tässä tarkastamme sitä tuomiota, joka nyt käy suuresta
nimiseurakunnasta, ei meidän pidä unohtaa, että on myöskin todellinen
Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet ovat valittuja, kallisarvoisia,
Jumalalle ja hänen totuudelleen vihkiytyneitä kieron ja nurjan
sukukunnan keskellä. Maailma ei niitä tunne, mutta Herra tuntee ne, hän
kun ei tuomitse ulkonäön mukaan vaan sydämen ajatusten ja aikomusten
mukaan. Ja kuinka kaukana he ovatkaan erossa, olkoonpa, että he
seisovat yksin tai yhdessä toisten kanssa "vehnä" "lusteen" keskellä,
pitää Jumalan silmä aina heistä huolta. Nämä pyhitetyt, Herralle
kokonaan vihkiytyneet sielut, pysyvät Kaikkivaltiaan varjossa, kun taas
Herra tuomitsee nuo suuret uskonnolliset järjestelmät, jotka väärin
kantavat hänen nimeään. (Ps. 91: 1, 14--16.) Näiden osaksi ei tule
Babylonin tuomio, vaan heidät valaistaan edeltäpäin ja kutsutaan pois
siitä. (Ilm. 18: 4.) "Herra tuntee omansa" (2 Tim. 2: 19), ja hän vie
heidät viheriäisille niityille ja rauhallisille vesille. Nämä
muodostavat totisen seurakunnan, jota hän pitää arvossa, Siionin, jonka
Herra on valinnut (Ps. 132: 13--16), ja josta on kirjotettu: "Siion
kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret riemuitsevat sinun
tuomioistas, Herra". (Ps. 97: 8.) Mutta nämä meidän täytyy sivuuttaa,
koska nyt tarkastamme nimiseurakuntaa ja panemme merkille Jumalan
tuomion, joka kohtaa sitä Evankelikauden elonkorjuussa.

Jos kristikunnan porvarilliset vallat ovat hämmentyneitä ja hätä
ilmenee kaikkialla kansakunnille, niin ei uskonnollinen asema
varmaankaan osota rauhan ja varmuuden toivorikasta vastakohtaa, sillä
nykyinen kirkkolaitos on kansojen tavoin sotkeutunut omiin lankoihinsa.
Jos kansat, jotka ovat kylväneet vääryyden siementä, saavat niittää
hädän pyörremyrskyn, niin saa myöskin suuri nimiseurakunta, joka on
ottanut osaa kylvämiseen, jakaa tämän korjuun. Nimiseurakunta on kauvan
suureksi osaksi syrjäyttänyt Jumalan sanan ainoana uskon ja elämän
ojennusnuorana sekä on rohkeasti esittänyt monia ristiriitaisia ja
Jumalaa häväiseviä oppeja. Se on mielihyvällä antanut Saatanan kylvää
lustetta vehnän sekaan ja iloitsee nyt hänen kylvönsä tuloksesta --
kukkivasta lustepellosta. Verrattain harvalukuinen "vehnä" ei ole enää
minkään arvoinen kristikunnan markkinoilla, ja luulotellut ystävät
halveksivat ja haavottavat uskollisia Jumalan lapsia. Ulkonäkö on
vaihtunut totisen sydämen palveluksen tilalle.

Ristiriitaiset opit jakoivat Seurakunnan pitkän aikaa sitte lukuisiin
lahkoihin, jotka vastustavat toisiansa. Ja jokainen näistä väittää
olevansa totinen seurakunta, jonka Herra ja apostolit perustivat; mutta
yhdessä ovat he antaneet maailmalle niin kieron esityksen taivaallisen
Isämme luonteesta ja suunnitelmasta, että monet ajattelevat ihmiset
kääntyvät inholla pois Luojastaan. Uskonpuhdistusliike poisti kyllä
muutamia paavikunnan vääristä opeista ja johti monia pois tuosta
väärästä järjestelmästä. Uskonpuhdistajat kiinnittivät huomion Jumalan
sanaan ja pitivät kiinni yksityisen oikeudesta käyttää omaa
arvostelukykyään sekä tunnustivat jokaisen Jumalan lapsen oikeudeksi
saarnata totuutta ilman paavin ja piispojen valtuutusta, jotka väärin
väittivät olevansa kahdentoista apostoliarvon jälkeläisiä. Mutta ennen
pitkää voitti maailmanhenki tämän hyvän vastalauseliikkeen Rooman
väärää ja antikristiliistä kirkkoa vastaan, ja pian alkoivat
protestantit, niinkuin heitä kutsuttiin, perustaa uusia järjestelmiä,
jotka vahvistivat ei ainoastaan saadut totuudet vaan myöskin monta
vanhaa eksytystä sekä lisäsivät muutamia uusia eksytyksiä. Jokainen
säilytti kumminkin vähän totuutta ja tulokseksi tuli ristiriitaisten
uskontunnustusten sekasotku, jotka uskontunnustukset ovat ristiriidassa
järjen kanssa, ristiriidassa Jumalan sanan kanssa ja ristiriidassa
toistensa kanssa. Ja kun uskonpuhdistusajan tutkimisinto kuoli,
kivettyivät nämä nopeasti ja ovat pysyneet sellaisina tähän päivään
saakka.

Rakentaakseen ja lujittaakseen näitä harhajärjestelmiä ovat oppineet
miehet kirjottaneet paksuja kirjoja, joita ihmiset on opetettu
tutkimaan Jumalan sanan asemasta. Tätä tarkotusta varten on perustettu
saarnaajakouluja, ja näistä ovat nuoret miehet, joita on opetettu
heidän eksytyksessään, lähteneet kertomaan niitä kansalle. Ja ihmiset,
joita on opetettu pitämään näitä miehiä Jumalan määrääminä
palvelijoina, apostolien jälkeläisinä, ovat uskoneet heidän esityksiään
tutkimatta Raamattua, niinkuin jalot berealaiset Paavalin aikana
tekivät (Apt. 17: 11), nähdäkseen oliko asianlaita niin.

Mutta nyt on kaiken tämän kylvämisen korjuuaika tullut, tilinteon päivä
on käsillä, ja nimiseurakunnan kaikki lahkot ovat suuresti hämillään,
ja erittäinkin papisto, jolla tänä tuomiopäivänä on edesvastuu
puolustuksen johdosta monen syyttäjän ja todistajan läsnäollessa, ja
joka, jos mahdollista, koettaa keksiä jonkun välineen, joka voisi
pelastaa täydellisestä hävityksestä heidän sinä pitämänsä totisen
Seurakunnan. Nykyisessä hämmennyksessään ja toivossaan olla yhteydessä
viisauteen perustuvista syistä toistensa kanssa on kumminkin jokainen
heistä melkein lakannut pitämästä omaa erityistä lankoaan ainoana
totisena seurakuntana, ja nyt puhuvat he toisistaan ainoan seurakunnan
eri oksina, huolimatta heidän ristiriitaisista uskontunnustuksistaan,
joista eivät luonnollisesti kaikki voi olla totta.

Oi, tänä kriitillisenä hetkenä on valitettava tosiasia, että suuren
uskonpuhdistuksen henki on kuollut. Protestanttilaisuus ei ole enää
mikään vastalause antikristuksen henkeä vastaan, ei myöskään maailmaa,
lihaa tai perkelettä vastaan. Sen uskontunnustuksia, jotka ovat
ristiriidassa Jumalan sanan, järjen ja toistensa kanssa sekä itsensäkin
kanssa, koettavat he kätkeä julkiselta tutkimiselta. Sen paksut
jumaluusopilliset teokset ovat ainoastaan polttoainetta tänä
kristikunnan tuomiopäivänä. Sen etevimmät jumaluusopilliset koulut ovat
epäuskon liesiä, jotka levittävät tartuntaa kaikkialle. Sen suuret
miehet: piispat, teologian tohtorit ja professorit ja sen etevimmät
saarnaajat suurissa kaupungeissa ovat valepukuisen epäuskon johtajia.
He koettavat horjuttaa pyhän Raamatun henkeytystä ja korvata sen
pelastussuunnitelman, joka siinä ilmenee, inhimillisellä kehitysopilla.
He etsivät yhä lähempää yhteyttä ja kaltaisuutta Rooman kirkon kanssa,
koettavat saavuttaa sen suosion, kiittävät sen tapoja, vaikenevat sen
rikoksista ja tulevat sen kautta sen liittolaisiksi. He käyttäytyvät
myöskin yhä enemmän maailman hengen mukaan kaikessa, jäljittelevät sen
loistoa ja komeutta, jonka he väittävät kieltäneensä. Ota huomioon
heidän erinomaiset kirkkorakennuksensa, koristuksensa ja
sisävarustuksensa, raskaat velkataakat, jotka sen kautta ovat
syntyneet, ja alituiset kerjäämiset ja suunnitelmat siihen tarvittavien
varojen saamiseksi.

Suurin osa seurakunnan jäsenistä on monessa tähän kuuluvassa asiassa
ruvennut papiston halukkaiksi välikappaleiksi, ja saarnaajat ovat
vuorostaan avonaisesti suosineet maailmallismielisten ja
vaikutusvaltaisten jäsenten makua ja toivomuksia. Kansa on jättänyt
oikeutensa ja velvollisuutensa tutkia itse Raamattua ja miettiä Jumalan
lakia huomatakseen, mikä on totuus ja vanhurskaus. He ovat
välinpitämättömiä, maailmallisia ja rakastavat nautintoa enemmän kuin
Jumalaa. He ovat tämän maailman jumalan sokaisemia ja halukkaat
hyväksymään jokaisen suunnitelman, joka suosii nykyisiä maailmallisia
toivomuksia ja pyrkimyksiä, ja papisto elvyttää tätä henkeä omanvoiton
tähden. Jos kaikki nämä uskonnolliset järjestelmät häviäisivät, niin
täytyy myöskin itsensäkorottaneen papiston kaikkien virkojen ja
palkkojen sekä arvojen hävitä niiden mukana. Sentähden ovat he nyt yhtä
innokkaita lujittamaan nimikristikunnan järjestelmiä kuin farisealaiset
ja kirjanoppineet ja lainviisaat olivat aina innokkaat lujittamaan
juutalaisuutta, ja niin samoista syistä. (Joh. 11: 47, 48, 53; Apt. 4:
15--18.) Ja ennakkoluulojensa ja maailmallisten pyrkimystensä
perustuksella ovat kristityt nyt yhtä sokeita puhkeavan uuden
armotalouden valolle, kuin juutalaiset evankeliumin taloudelle, joka
oli puhkeamassa Herramme ensimäisen tulemuksen aikana.



Kirkkolaitosta vastaan esitetyt syytökset.


Yht'äkkiä on n.k. kristitty seurakunta tullut murhaavan kritiikin
esineeksi, ja koko maailman tutkivat katseet ovat suunnatut siihen.
Tämä kritiikki on niin vallalla, ettei kukaan voi olla kuulematta sitä.
Se on ilmassakin. Sen voi kuulla yksityisissä keskusteluissa, kaduilla,
rautateillä, tehtaissa ja puodeissa. Se käy läpi jokapäiväisen
sanomalehdistön ja on alituinen aine johtavissa lehdissä sekä
maailmallisissa että uskonnollisissa. Kaikki nimiseurakunnan johtajat
pitävät sitä asiana, joka ei ennusta mitään hyvää sen laitoksille, ja
he pitävät välttämättömänä vastata heti ja viisaasti (oman
mielipiteensä mukaan), jos tahtovat säilyttää laitoksensa siltä
vaaralta, joka uhkaa niitä.

Nimikristittyä seurakuntaa syytetään 1) ristiriitaisuudesta. Maailmakin
näkee sen suuren eroavaisuuden Raamatun välillä, jonka väitetään olevan
opin mittapuuna, sekä samoin sen ristiriitaiset ja monessa suhteessa
kohtuuttomat uskontunnustukset. Herjaavaa oppia ijankaikkisesta
vaivasta nauretaan, eikä se voi enää säikyttää ihmisiä seurakuntaan.
Presbyteriläiset ja muut kalvinlaiset lahkot ovat jonkun aikaa olleet
kritikin myrskyn esineenä kauvan kunnioitettujen uskontunnustustensa
tähden, ja niitä on kauheasti horjutettu. Papiston epätoivoiset
puolustusyritykset tuntevat kaikki. Tämä tehtävä on hyvin vaikea, ja
että he mieluummin välttäisivät sitä, se on hyvin selvää; mutta he
eivät voi sitä ja heidän täytyy johtaa puolustusta parhaansa mukaan.
Rev. T. De. Witt Talmage ilmaisi kansan tunteet sanoessaan:

"Toivoisin, että seurakunta ei olisi tullut _pakotetuksi_ tuohon
onnettomaan uskontunnustustaisteluun, mutta nyt, kun se on käymässä,
sanon: Pois se ja uusi tunnustus sijaan".

Toisessa tilaisuudessa sanoi sama mies: "Selitän kerta kaikkiaan
kaikille, että koko tämä taistelu koko kristikunnassa johtuu
Saatanasta. Tehdään mitä perkeleellisimpiä yrityksiä seurakunnan
hajottamiseksi... Mikä kanta meidän on otettava näihin taisteluihin
nähden? Älä ryhdy niihin. Kun tämä uskonnollinen melu on laajalti
käymässä, pysy kotona ja hoida asioita! Sillä kuinka voit odottaa, että
mies, joka on ainoastaan viisi tai kuusi jalkaa pitkä, voisi kahlata
tuhat jalkaa syvän valtameren yli?... Ne kysymykset, joita tohtorit
koettavat ratkaista, eivät saane vastaustaan ennenkuin _tuomiopäivän
jälkeisenä päivänä_".

Hyvin totta, _tuomiopäivän jälkeisenä päivänä_ ovat kaikki nämä
hämmentävät kysymykset ratkaistut ja totuus ja vanhurskaus on voimassa
maan päällä.

Nimiseurakuntaa syytetään 2) sen hurskauden ja jumalisuuden ilmeisestä
puutteesta, jonka se tunnustaa omaavansa, vaikka myönnetään, että
muutamia harvoja tosihurskaita sieluja löytyy siellä ja täällä
huomaamatta jääneiden keskuudessa. Häpeä ja teeskentely esiintyvät
tosiaankin, ja rikkaudesta ja röyhkeydestä käy hyvin selville, etteivät
köyhät ole tervetulleita maallisiin temppeleihin, joita on rakennettu
Kristuksen nimessä. Kansanjoukko on huomannut tämän, ja he ovat
katsoneet Raamattuihinsa nähdäkseen, jos Seurakunnan suuren perustajan
henki oli sellainen. He ovat oppineet, että hänen messiallisuutensa
todistus oli, että "köyhille julistetaan evankeliumia", että hän sanoi
seuraajilleen: "Ainahan teillä on köyhät keskuudessanne", ja ettei
heidän pitäisi antaa mitään etusijaa sille, jolla on kultasormus tai
kauniit vaatteet j.n.e. He ovat myöskin löytäneet kultaisen säännön ja
ovat sovittaneet sen seurakunnan käyttäytymiseen, sekä seurakuntaan
kokonaisuudessaan että yksityisiin. Raamatun valossa tulevat he
nopeasti siihen johtopäätökseen, että nimiseurakunta on langennut pois
armosta. Ja niin selvä on tämä johtopäätös, että sen puolustajat
huomaavat itsensä hämmentyneiksi.

Nimiseurakuntaa syytetään 3) sen tehtävän laiminlyömisestä, jonka se
väittää saaneensa, nimittäin maailman kääntämisen. On selittämätöntä,
kuinka maailma on huomannut, että on tullut aika, jolloin seurakunnan
työn pitäisi osottaa täyttymisen merkkejä. Mutta aivan niinkuin kaikki
ihmiset juutalaiskauden lopussa odottivat, että joku suuri muutos
tapahtuisi (Luukk. 3: 15), niin myöskin nyt Evankelikauden lopussa ovat
kaikki ihmiset samanlaisessa odotteessa. He ymmärtävät, että elämme
vaihekaudessa, ja kahdennenkymmenennen vuosisadan alkua odotetaan
suurien vallankumousmuutosten aavistuksella.

Seurakunnan on niinmuodoin mahdotonta kieltää, että aikakauden loppu,
tilinteon päivä on tullut, sillä olkoonpa, että se huomaa ajan
ennustuksen valossa tai ei, niin tuomion todellisuus on sille
pakollinen, ja asia on ratkaistu ennen tämän elonkorjuun loppua.



Kirkkolaitos määrää kantansa ja tekee tilinsä epäsuorasti.


Nimiseurakunta huomaa, että koko maailman silmät ovat suunnatut siihen,
että maailma jollakin tavalla on huomannut sen ajan tulleen, jolloin
sen maailmankäännyttämistyön pitäisi olla melkein jos ei kokonaan
suoritettu, jos se todellisuudessa on ollut sen tehtävä, ja että se
ainoastaan tunnustuksessa eroaa maailmasta.

Väärän käsityksensä perusteella nykyisestä tehtävästään on se
kadottanut näkyvistä Evankelikauden varsinaisen tarkotuksen, nimittäin
saarnata valtakunnan evankeliumia _todistukseksi_ kaikille kansoille ja
auttaa "pienen lauman" kutsumisessa ja valmistamisessa, joka Herran
kanssa muodostaa tuhatvuotiskauden hallituksen, joka siunaa kaikki maan
sukukunnat. (Matt. 24: 14; Apt. 15: 14--17.) Sillä on nyt edessään se
tosiasia, että se kahdeksantoista vuosisadan perästä on kauvempana
asettamastaan päämäärästä kuin se oli ensimäisen vuosisadan lopussa.
Puolustukset, uusi tilien tarkastus, tosiasiain vahvistus ja ylen
suuret ennustukset suurista yrityksistä lähimmässä tulevaisuudessa
kuuluvat sentähden päiväjärjestykseen, kun se, ajan ristikuulustelun
siihen pakottamana, nyt koettaa puhua puolustuksekseen monien
syyttäjäinsä edessä.

Se on suuressa pulassa, kun sen pitää vastata syytöksiin siitä, että
sen opit eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, sillä se ei voi
kieltää, että sen uskontunnustukset ovat ristiriidassa Raamatun ja
myöskin toistensa kanssa. Se tarttuu eri verukkeihin, ja ajattelevat
ihmiset eivät ole hitaita huomaamaan tätä sen suuren hämmennyksen
todistukseksi. Jokainen lahko pitää innokkaasti kiinni vanhoista
uskontunnustuksista, koska juuri nämä ovat sitoneet yksityiset yhteen,
ja uskontunnustusten äkkinäinen hävittäminen merkitsisi sentähden
järjestelmäin lakkauttamista. Kumminkin puhuu erittäinkin papisto siitä
niin vähän kuin mahdollista, sillä he oikein häpeävät niitä, kun nyt
tämän tuomiopäivän läpitunkeva valo lankeaa niiden päälle. Muutamat
ovat niin häpeissään niistä, että he unohtavat maailmallisen
viisautensa ja tahtovat hyljätä ne kaikki. Toiset pitävät viisaana
antaa niiden vähitellen mennä ja parantaa niitä tai korvata ne uusilla
j.n.e.

Hurskauden puutteen ja jumalattoman elämän syytökseen vastataan
kerskumalla "monista voimateoista", joka usein muistuttaa Herran
nuhtelevista sanoista Matt. 7: 22, 23. Mutta tämä kerskuminen hyödyttää
kovin vähän Babylonin etuja, koska Jumalan rakkaudenlain hengen puute
on liian selvästi ilmeinen. Tämä tekee sentähden langenneen kirkon
surullisen tilan ainoastaan paljon selvemmäksi. Jos nuo suuret
järjestelmät todellakin olisivat Jumalan totinen seurakunta, kuinka
ilmeisesti olisikaan silloin Jumalan suunnitelma kansan valitsemisesta
hänen nimelleen epäonnistunut!

Mutta kirkon johtajat ymmärtävät varsin hyvin, että sen puolustukset,
lupaukset ja kerskumiset eivät voi kauvan suojella sitä sen nykyisessä
rikkoutuneessa tilassa, vaan että sen kukistuminen seuraa pian, jos ei
sen lahkoja voida yhdistää, niin että se voi paremmin terottaa
arvokkaisuuttaan maailmalle. Sentähden puhutaan paljon kaikkein
kristittyjen yhteenliittämisestä, ja jokainen askel tähän suuntaan
esitetään todistukseksi rakkauden kasvamisesta ja kristillisestä
yhteydestä. Liike ei ole kumminkaan syntynyt lisääntyneestä rakkaudesta
ja kristillisestä yhteydestä, vaan sen vihan myrskyn pelosta, jonka he
näkevät nopeasti lähestyvän, ja eri lahkot epäilevät vakavasti kykyään
voida seisoa silloin yksin. Kaikki lahkot suosivat sentähden
yhteenliittymistä: mutta vaikeasti ratkaistavana tehtävänä on se,
kuinka tämä voidaan toteuttaa, kun uskontunnustukset ovat niin
ristiriidassa toistensa kanssa. Eri tapoja ehdotetaan. Yhden mukaan
tulisi ensin yhdistää ne lahkot, joilla on samansuuntainen oppi, esim.
eri presbyteriläisten, baptistein, metodistein, katolilaisten j.n.e.
oksat, ja siitä koetettaisiin edelleen jatkaa yhdistämistä.
Toisen mukaan olisi levitettävä kansan keskuudessa ajatusta
yhteenliittymisestä, olisi esitettävä, että oppi on jätettävä
huomioonottamatta ja olisi ulotettava hyväntahtoinen yhteys kaikkiin
siveellisiin ihmisiin sekä etsittävä heidän myötävaikutustaan heidän
kutsumassaan kristillisessä työssä.

Erittäinkin kristikunnan nuoremmat ainekset ovat innostuneita tähän
yhteenliittymiseen. He eivät nimittäin ole olleet mukana muinaisissa
taisteluissa valitsemisesta, vapaasta armosta j.n.e. eivätkä ne ole
heitä hämmentäneet. Mutta heillä on vielä jäljellä lapsuuden
opetuksesta (joka on perujaan Roomasta ja pimeiltä vuosisadoilta)
turmiollinen oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät
kuule ja ota vastaan evankeliumia tänä aikana, sekä myöskin se oppi,
että evankeliumin tehtävänä on maailman kääntäminen nykyaikana ja sen
pelastaminen siten vaivasta. Esimerkkinä tästä mainitsemme
"kristilliset nuorten miesten yhdistykset", "kristilliset nuorten
naisten yhdistykset", kristilliset endeavor yhdistykset, epwortliitot
ja pelastusarmeijan. Monet näistä tosiaankin "kiivailevat Jumalan
puolesta, mutta taitamattomasti".

Epäraamatullisten käsitystensä perustuksella pyrkivät nämä nyt
nostamaan maailmaa. Tämä on hyvä tarkotus. Mutta heidän erehdyksensä on
siinä, että he seuraavat omia suunnitelmiaan, jotka, kuinka viisaita ja
hyviä ne ovatkin ihmisten silmissä, välttämättömästi ovat huonompia
Jumalan viisautta ja suunnitelmaa, joka yksin voi menestyä. Kaikkien
muiden täytyy epäonnistua. Olisi suureksi siunaukseksi totisille
kristityille heidän keskuudessaan, jos he näkisivät Jumalan
suunnitelman, nimittäin vihkiytyneen "pienen lauman" _valitsemisen_ nyt
ja senjälkeen maailman nostamisen tämän pienen lauman kautta, kun se on
tullut täysilukuiseksi ja korkealle korotetuksi hallitsemaan Kristuksen
kanssa hänen kanssaperillisinään tuhatvuotista valtakuntaa. Jos he
näkisivät tämän, seuraisi siitä, että kaikki totiset heidän
keskuudessaan vihkiytyisivät. Tämä olisi kumminkin pieni vähemmistö,
sillä useimmat, jotka liittyvät sellaisiin yhdistyksiin, tekevät sen
nähtävästi muista syistä kuin siitä, että vihkiytyvät täydellisesti
Jumalalle ja hänen palvelukseensa kuolemaan asti.

Nämä nuoret ihmiset, jotka eivät tunne kirkkohistoriaa ja eri oppeja,
innostuvat helposti yhdistysajatukseen. He arvelevat: Opit aiheuttivat
menneisyydessä rikkoumisia. Perustakaamme nyt yhdistys ja jättäkäämme
opit huomioonottamatta! Kaikki kristityt menneisyydessä olivat
kyllä yhtä halukkaita yhdistymään kuin kristityt nyt ovat,
mutta he unohtavat, että ensimäiset kristityt tahtoivat yhteyttä
totuuden perustuksella tai muuten ei mitään yhdistymistä. Heidän
käyttäytymisensä sääntönä oli: "Taistele sen uskon puolesta, joka kerta
kaikkiaan on pyhille annettu", ja "älköön teillä olko mitään
osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin
nuhdelkaa niistä". (Juud. 3; Ef. 5: 11.) Monet meidän aikanamme eivät
voi huomata, että muutamat opit ovat aivan välttämättömiä todellisten
kristittyjen tosi yhdistymiselle -- yhdistymiselle, joka on Jumalalle
mieluinen -- ja että menneisyyden virhe oli se, että kristityt olivat
liian ennakkoluuloisia koetellakseen ja oikaistakseen kaikki opit
Jumalan sanan mukaan.

Sellainen yhdistyminen, joka sivuuttaa Raamatun opin, mutta pitää
kiinni ihmisten opeista: Ijankaikkisesta vaivasta, synnynnäisestä
kuolemattomuudesta j.n.e., ja riippuu ainoastaan inhimillisestä
arvostelukyvystä tarkotuksiin ja tapoihin nähden, on sentähden mitä
vaarallisin asia, joka voisi tapahtua. Se vie varmuudella äärimäiseen
eksytykseen, koska se hylkää Kristuksen opit ja viisauden ylhäältä ja
riippuu sensijaan omien viisaiden miesten viisaudesta, joka on
tyhmyyttä, ollessaan ristiriidassa Jumalan neuvon ja tavan kanssa.
"Ymmärtäväisten ymmärrys kätkeentyy". -- Jes. 29: 14.

Sitäpaitsi on monia ajatuksia joita etevät (?) papit ja muut ovat
esittäneet seurakunnan tehtävästä ja työstä lähimmässä tulevaisuudessa.
Nämä tahtovat saattaa sen vielä lähemmäksi maailman näkökantaa. Heidän
työkseen näyttää tulevan uudestisyntymättömän maailman vetäminen
puoleensa ja vakuuttautuminen vapaaehtoisesta raha-avustuksesta, ja
tätä tarkotusta varten täytyy järjestää huveja ja huvituksia. Kuka
tosikristitty ei ole huomannut näitä pyrkimyksiä sekä kotioloissaan
että muualla?



Totuus annetaan alttiiksi.


Mistä voimme saada lujemman todistuksen kristikunnan lankeemiselle kuin
siitä asianhaarasta, että protestanttilaiset kristityt kutsuivat kokoon
sen suuren maailman uskonto-kongressin, joka pidettiin Chicagossa. Se
pidettiin kristityssä maassa ja oli protestanttilaisten kristittyjen
johdossa. Protestanttilaisia voidaan sentähden pitää vastuunalaisina
kaikista sen toimista. Tämä kongressi oli valmis antamaan alttiiksi
Kristuksen ja hänen evankeliuminsa saadakseen antikristuksen ja
pakanain ystävyyden. Kunnia sekä kongressin avaamisesta että
lopettamisesta annettiin paavikunnan edustajille. Seitsemänäkymmenenä
päivänä istuivat kaikkien lahkojen edustajakristityt yhdessä
neuvottelemassa kaikkien pakanauskontojen edustajain kanssa, ja on
huomattava, että kun eri pakanakansojen uskoa esittivät huolellisesti
heidän edustajansa, ei kristinuskosta pidetty yhtään järjestelmällistä
esitystä, vaikka kristityt käsittelivät eri aineita. Kuinka
kummalliselta näyttääkään se, että sellainen kokous löisi
laimin sellaisen tilaisuuden saarnata Kristuksen evankeliumia
vaikutusvaltaisille pakanoille. Häpesivätkö Kristuksen evankeliumin
edustajat Kristuksen evankeliumia? (Room. 1: 16.) Mutta ei kyllin
siinä, vaan siellä oli sellaisia, jotka tunnustautuivat Kristin-uskoon,
mutta jotka innokkaasti toimivat sen perusoppien alasrepimisen hyväksi,
ja jotka ilmottivat pakanain edustajille epäilyksensä Raamatun
erehtymättömyydestä. Siellä oli sellaisia, jotka tunnustivat olevansa
ortodoksisia eli puhdasoppisia kristittyjä, mutta jotka hylkäsivät opin
lunnaista, joka on ainoan totisen uskon perustus. Toiset kielsivät
ihmisen lankeemisen ja julistivat kehitysoppia, s.o. ettei häntä
koskaan luotu täydelliseksi, ettei hän koskaan langennut, ja ettei hän
niin ollen myöskään tarvinnut lunastajaa, että hän, sitte kun hänet
luotiin hyvin alhaisessa tilassa, kaukana "Jumalan kuvasta", vähitellen
on kohoutunut ja on yhä vielä kehittymistoiminnan alaisena, jonka laki
aikaansaa parhaiden valinnan. Ja tämä, joka on juuri Raamatun
lunastus- ja ennalleenasettamisopin vastakohta, oli pidetyin käsitys.

Esitämme muutamia lyhyitä lainauksia, jotka täydelleen vahvistavat
lausuntomme totuuden. Rev. Theodore Munger New Haven'ista sanoi:
"Kristus on vähän enemmän kuin se juutalainen, joka mestattiin
Golgatalla. _Kristus on ihmiskunta sellaisena kuin se kehitetään
Jumalan voimasta ja armosta_, ja jokainen kirja, jota henkeyttää tämä
_tosiasia_ (ei että Jeesus oli Jumalan voideltu Poika, vaan että
ihmiskunta kokonaisuudessaan muodostaa Kristuksen, voidellun) kuuluu
_kristilliseen_ kirjallisuuteen." Hän panee siis Kristuksen pois
valtaistuimelta ja antaa ihmiskuntaraukan ottaa hänen paikkansa. Rev.
t:ri Rexford Bostonista (universalisti) sanoi: "Toivoisin, että kaikki
tunnustaisimme, että rehellinen rukous, joka tapahtuu missähyvänsä koko
maailmassa, on tosi rukous... Kirjottamaton, mutta tänä hetkenä
vallitseva uskontunnustus, otaksun, on se, että kenellä hyvänsä
rukoilijalla koko maailmassa, joka taipuu parhaimman edessä, tuntien ja
ollen uskollinen puhtaimmalle valolle, joka hänelle loistaa, on pääsy
taivaan korkeimpiin siunauksiin".

Hän lausui tosiaankin nykyään vallitsevan uskonnollisen tunteen
perussäveleen, mutta puhuiko apostoli Paavali sillä tavalla Ateenassa
tuntemattoman "jumalan" palvelijoille, tai puolustiko Elija tällä
tavalla Baalin pappeja? Paavali selitti, että ainoastaan uskon kautta
Kristuksen uhriin meidän synteimme edestä on pääsy Jumalan tykö, ja
Pietari sanoi: "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettua,
jossa meidän on pelastuminen." -- Apt. 4: 12; 17: 23--31; 1 Kun. 18:
21, 22.

Rev. Lyman Abbot, pastori Plymouth'in kongregationali kirkossa,
Brooklynissä, N.Y. selitti jumalallisesta ilmestyksestä: "Emme usko,
että Jumala on puhunut ainoastaan Palestinassa ja niille harvoille,
jotka olivat tuossa pienessä maakunnassa. Emme usko, että hän on
puhunut kristikunnassa ja ollut mykkä muualla. Ei, me uskomme, että hän
on Jumala, joka on puhunut kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina".

Mutta kuinka puhui hän sitten Baalin profetoille? Hän ei ole ilmottanut
itseään paitsi valitulle kansalleen, luonnolliselle Israelille
Juutalaiskautena ja hengelliselle Israelille Evankelikautena. "Teidät
vaan minä tunsin kaikista maan sukukunnista." -- Aamos. 3: 2; 1 Kor. 2:
6--10.

Oppia sijaissovituksesta mainittiin harvoin, ja monet hylkäsivät sen
aivan avonaisesti vanhana muinaisuuden jätteenä ja arvottomana tälle
valistuneelle ajalle. Ainoastaan muutama ääni kohotettiin sen
puolustukseksi, ja nämä eivät olleet ainoastaan hyvin harvalukuisia
kongressissa, vaan heidän käsityksiänsä halveksittiin myöskin hyvin
selvästi.

       *       *       *       *       *

Sellaisessa onnettomassa tilassa on nyt tuo suuri järjestelmä, joka
asetetaan tuomiolle kokoontuneen maailman edessä, tuo järjestelmä, joka
ylpeästi kutsuu itseään kristikunnaksi (Kristuksen valtakunnaksi),
mutta jonka Kristus hylkää ja jota hän sopivasti nimittää
"Babyloniksi". Kuinka ilmeisen kohtuutonta onkaan sovittaa
nimikristikunta tämän maailman valtakuntiin! Ovatko profetat esittäneet
jonkun sellaisen kuvan Jumalan ihanasta valtakunnasta? Käykö suuri
Rauhanruhtinas ympäri ja pyytääkö hän kansoja tunnustamaan herrautensa
ja valtansa? Pyytääkö hän almua mitä köyhimmältä talonpojalta tai
tavotteleeko hän rikasten suosiota? Pakottaako hän alamaisiaan
tarjoamaan viimeiset voimansa hänen horjuvan valtaistuimensa
tukemiseksi? Oi ei! Arvokkaisuudella ja voimalla ottaa hän, kun
määrätty aika tulee, suuren voimansa ja alkaa ihanan hallituksensa ja
kuka voi sulkea häneltä tien?

Siten on tapahtumassa kaikkien sekä kirkollisten että porvarillisten
mahtien yleinen yhdistyminen, sillä ne riippuvat molemmin puolisesti
toisistaan. Ja näiden kanssa ovat kaikkien rikkaiden, suurien ja.
mahtavien edut erottamattomasti yhdistetyt. Kirkolliset mahdit, joihin
Raamattu viittaa taivaan voimina (nimeksi hengelliset voimat),
lähenevät nyt myöskin toisiaan. "Taivas kääreetyy kuin kirja." -- Jes.
34: 4; Nah. 1: 10.

       *       *       *       *       *

Emme tarkota, että kaikki kristityt kuuluvat Babyloniin. Päinvastoin!
Niinkuin Herra tunnustaa kaikki Babylonissa, jotka ovat hänelle
uskollisia, ja nyt sanoo heille: "Lähtekää siitä ulos, _te minun
kansani_", niin teemme mekin ja olemme iloisia uskoessamme, että löytyy
tuhansia, jotka eivät ole taivuttaneet polviaan aikamme Baalille:
mammonalle, ylpeydelle ja kunnianhimolle. Muutamat ovat jo selvästi
lähteneet ulos siitä, ja muita koetellaan nyt tähän kohtaan nähden,
ennenkuin vitsaukset vuodatetaan Babylonin yli. Ne, jotka rakastavat
minäänsä, kansan suosiota, maailmallista edistymistä ja ihmisten
kiitosta enemmän kuin Herraa, ne jotka kunnioittavat inhimillisiä
oppeja ja järjestelmiä enemmän kuin Herran sanaa, eivät lähde ulos,
ennenkuin Babylon lankee ja he tulevat "suuresta ahdistuksesta".
(Ilm. 7: 9, 14.) Mutta sellaisia ei lasketa arvollisiksi valtakunnan
osallisuudesta. Vertaa Ilm. 2: 26; 3: 21; Matt, 10: 37; Mark. 8: 34,
35; Luukk. 14: 26, 27.



SEITSEMÄS LUKU.

Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle
tulelle.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. -- Yhteiskunnalliset ainekset
valmistetaan tulelle. -- Aarteiden kasaantuminen. -- Köyhyyden
kasvaminen. -- Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. --
Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. -- Itsekkäisyys vapauden
yhteydessä. -- Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. --
Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. -- Työmiesten järjellisiä
ja järjettömiä käsityksiä. -- Tuotannon ja kysynnän laki. --
Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". -- Kansain
laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. --
Näiden päivien jättiläiset. -- Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. --
Joukot kahden myllynkiven välissä. -- Hätä on maailmanlaajuinen ja
inhimillinen apu on turha.

    "Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani
    nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen;
    kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän
    päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen, sillä
    minun kiivauteni (vihani) tulessa koko maa kulutetaan. Sillä
    silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki
    avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä
    yksimielisesti." -- Sef. 3: 8, 9.


Kansain kokoaminen näinä viimeisinä päivinä on tämän ennustuksen
huomattava täyttyminen. Nykyiset keksinnöt ovat saattaneet maailman
ääret niin läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, ettei ennen ole
sellaista tunnettu. Se on jo tehnyt välttämättömäksi kansainväliset
lait, joita jokaisen kansan täytyy noudattaa. Maailman näyttelyt ovat
myöskin olleet seurauksena siitä. Toisen kansan porttien täytyy nyt
olla avonaisempana toiselle. Sivistyneet kansat eivät enää ole
muukalaisia koko maan päällä, ja kielien eroavaisuus ei voi enää olla
maailman kaupan esteenä. Mukavasti varustetut laivat ja rautatiet
kuljettavat liikemiehiä, lähettiläitä ja matkailijoita mitä
kaukaisimpiin seutuihin, ja nämä palaavat uusine ajatuksineen ja uusien
yrityksien ehdotuksineen. Pakanakansatkin heräävät vuosisatain unesta
ja katsovat muukalaisia ihmetyksellä sekä lähettävät edustajiaan
vieraisiin maihin voidakseen käyttää hyväkseen heidän ihmeellisiä
keksintöjään. Salomonin aikana pidettiin ihmeellisenä, että Saban
kuningatar tuli 500 (engl.) penikulmaa kuullakseen Salomonin viisautta,
mutta nyt matkustavat tuhannet, joita ei edes julkisuudessa tunneta,
yli koko maan; ja nyt voi mukavasti matkustaa ympäri maan vähemmässä
kuin 80 päivässä.

Kansat ovat todellakin kokoontuneet yhteen yhteisiin etuihin ja
toimintaan nähden, mutta, oi, ei veljellisessä rakkaudessa, sillä
kaiken kannustajana on itsekkäisyys. Yritteliäisyyttä, rautateiden,
höyrylaivojen, sananlennättimen, puhelinten j.n.e. rakentamista, sekä
kauppaa, kaikkia kiihottaa ja hallitsee itsekkäisyys. Niin, on
pelättävää, että evankeliumin julistamisessakin ja ihmisystävällisissä
yrityksissä kannustajana ovat muut vaikuttimet kuin puhdas rakkaus
Jumalaan. Itsekkäisyys on koonnut ja valmistanut kansat sitä kostoa,
anarkiaa varten, jota sanotaan Jumalan "kiivauden tuleksi" eli vihaksi,
joka kuluttaa nykyisen yhteiskunnallisen järjestyksen, nykyisen
maailman. (2 Piet. 3: 7.) Mutta Jumala on _kaitselmuksessaan valvonut_
ihmisten olosuhteita saattaakseen täytäntöön omat aikomuksensa. Siispä,
joskin ihmiset töillään ja menettelytavoillaan ovat välikappaleita ja
toimeenpanijoita, on Jumala kuitenkin tuo suuri käskijä, joka nyt
kokoaa kansat ja valtakunnat maan toisesta äärestä niin toiseen ääreen
asti valmistaakseen maan hallituksen siirtämistä hänelle --
Immanuelille -- "jolla on siihen oikeus". "Kansojen kokoaminen" ei tee
tuomiota ainoastaan ankaraksi, vaan on myöskin jokaiselle mahdoton
päästä sitä pakoon; ja siten tulee hädänaika lyhyeksi ja samalla
ratkaisevaksi, kuten on kirjotettu. -- Room. 9: 28; Jes. 28: 22.



Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle.


Kun katselemme ympärillemme, näemme "aineksia" valmistettavan tuon
päivän tulelle. Itsekkäisyys, tieto, rikkaus, kunnianhimo, toivo,
tyytymättömyys, pelko ja epätoivo ovat niitä kipinöitä, jotka saattavat
maailman kärsimykset tuleen, ja yhteiskunnalliset ainekset sulavat
kuumuudesta. Ihmeellisiä muutoksia on tapahtunut erittäinkin viimeisen
40 vuoden kuluessa. Tyytyväisyys on kadonnut; rikkaat ja köyhät, miehet
ja naiset, oppineet ja oppimattomat, kaikki ovat tyytymättömiä. Kaikki
pitävät kiinni "oikeuksistaan" ja valittavat "vääryyksistä", mutta
silloin katsovat he ainoastaan omaa puoltansa asiasta, koska ovat
itsekkäisyyden sokaisemia. Siitä tulee seuraukseksi niinkuin profetta
on ennustanut, että jokaisen miehen käsi nousee lähimmäistään vastaan.
Tämä taas johtaa lopulliseen onnettomuuteen. Jumalan sana, muinaisuuden
opetukset ja kultainen sääntö syrjäytetään yleisesti. Mutta pian tulee
tämän menettelytavan tyhmyys ja vääryys selväksi _haileille_ luokille,
sillä kaikki saavat kärsiä kauheasti tuossa hädässä, mutta erittäinkin
rikkaat. Luukk. 12: 15--20 voidaan sovittaa meidän aikamme rikkaisiin.
Niin, ennustettu pimeä yö (Jes. 21: 12; 28: 12, 13, 21, 22; Joh. 9: 4)
lähenee nopeasti, ja kohtaa kuin paula koko maata. Silloin heitetään
hopea kaduille ja kultaa pidetään lokana. Heidän hopeansa ja kultansa
ei voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä, sillä se on ollut heille
loukkauskivenä heidän synteihinsä. -- Hes. 7: 19.



Aarteitten kasaantuminen.


On selvää, että meidän päivinämme on kasaantunut suurempia rikkauksia
kuin koskaan ennen, ja että rikkaat elävät ylellisemmin kuin koskaan
ennen. (Jaak. 5: 3, 5.) Siitä antaa sanomalehdistö monta todistusta.
Vanha Gladstone näki sen jo aikoinaan ja sanoi eräässä tilaisuudessa:
"Miespolven aikana on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koko 19
vuosisatana aina Julius Caesarin ajoilta saakka yhteensä."

"Boston Globessa" on ollut seuraava uutinen: "50 vuoden kuluessa on
miljonäärien luku Yhdysvalloissa kasvanut kuudesta 4,600, niiden
joukossa on 21 'rautatiekuningasta', joilla yhteensä (vuonna 1890) oli
käytettävänään yli 3,000,000,000 dollaria. Näistä miljonääreistä tulee
kaksoiskaupunki New York Brooklynin osalle 1,319, ja viidellä
suuremmalla heistä on päivittäin tuloja: W.W. Astorilla 23,277
dollaria, J.D. Bockefelleriliä 20,853, J. Gouldin kuolinpesällä 11,068,
C. Vanderbiltillä 11,090 ja V.K. Vanderbiltillä 10,397 dollaria, kaikki
alhaisen laskun mukaan."

"Niagara Falls Review" mainitsee Amerikan laitoksille suureksi vaaraksi
sen, että sellaiset äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvoihin käsiin,
ja sanoo, että yhdeksällä rikkaimmalla miljonäärillä (viidellä
ennenmainitulla sekä Flaglerilla, Blairilla, Sagella, Huntingtonilla)
on yhteensä käytettävänä yli 720,000,000 dollaria, ja että Vanderbilt
suvulla sekä yhdeksällä osakaskumppanilla on Standard Oil Companyssä
(paloöljy-yhtiössä) käytettävänä yhteensä 579,000,000 dollaria. Tähän
lisää sanomalehti: "On aivan mahdotonta, että nämä ihmiset voivat
käyttää muuta kuin pienen murto-osan vuotuisista tuloistaan. Ja
vaadittiin ainoastaan 20 vuotta näiden rikkauksien kokoamiseksi
yhdeksän tai kymmenen miehen käteen. Tässä on siis vaara.
Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa olisi näiden perheiden omaisuus
2,754,000,000 dollaria. Tämä rahaylimystö on vaarallisempi kuin
Englannin sukuylimystö, jota Amerikkalaiset pitävät niin vahingollisena
Englannille. Pahinta on, ettei mikään inhimillinen voima voi asettaa
rajaa kasvavalle rikkaudelle."

Nämä esimerkit aarteiden kasaantumisesta ovat Yhdysvalloista, mutta
sama suhde vallitsee kaikkialla maailmassa. Vieläpä Kiinassa ja
Jaapanissakin on viime aikoina noussut miljonäärejä.



Köyhyyden kasvaminen.


Mutta onko totta, että on köyhiä ja tarvitsevia ihmisiä, kun niin monet
kokoavat niin suuria rikkauksia? Eikö ole heidän oma virheensä, kun
terveet miehet eivät saa toimeentuloaan? Niin ajattelevat monet
rikkaat, jotka olivat itse köyhiä kaksikymmentäviisi vuotta sitte.
Mutta he unohtavat, että silloin oli runsaasti tilaisuuksia työn
saantiin, kun taas nyt monet eivät voi parhaalla tahdollaankaan
maailmassa saada mitään työtä. Sentähden on rikkailla usein vaikea
ymmärtää köyhien hätää, joiden luku nopeasti kasvaa. Tosiasia on
kumminkin, että nekin parempiosaisista, joilla on sydäntä köyhien
hätään nähden, huomaavat varsin hyvin, että on mahdotonta muuttaa
yhteiskunnallisia olosuhteita niin, että saataisiin pysyväinen apu.
Niin tekevät he parhaansa auttaakseen niitä, jotka ovat lähimpänä, ja
koettavat unohtaa muut. Eräässä "Forumin" luennossa sanotaan:

"Koskaan ei ole ihmissydän niin innokkaasti toivonut tosiveljeyttä.
Koskaan ei sivistyneellä maailmalla ole ollut tätä ihannetta silmäinsä
edessä niinkuin nyt. Ja kumminkin kuullaan viattomien huutoa rajotetun
oikeuden tähden, miljonien huuto, jotka ovat musertumaisillaan nykyisen
yhteiskuntarattaan alle, nousee kaikissa sivistyneissä maissa niinkuin
ei koskaan ennen. Huuto Venäjällä sekottautuu Irlannin huutoon. Kaikki
suurten kaupunkien hyljätyt sekä Europassa että Amerikassa yhdistyvät
voimakkaaseen läpitunkevaan _oikeuden_ huutoon. Ainoastaan Lontoossa
elää enemmän kuin 300,000 ihmistä kuilun partaalla, ihmistä, joissa
jokainen suonenisku ilmaisee pelkoa siitä, että he menettävät sen
pienen luolan, jota kutsuvat kodikseen. Vielä alempana on yli 200,000,
jotka eivät koskaan saa syödä kylläkseen, ja vielä askelta alempana on
300,000 jotka hitaasti kuolevat nälkäkuoleman, ja joiden koko elämä on
kuolinkamppailua. Mutta vielä alempana on kodittomien armeija. Nämä,
joita on hoin 33,000, eivät voi hankkia itselleen mitään asuntoa, ei
edes kurjinta hökkeliäkään. He nukkuvat ilman suojaa vuodet ympäriinsä
ja voi heitä tavata sadottain joka yö Temsin rantojen kylmiltä kiviltä.
Muutamilla voi olla sanomalehti pantavana kosteiden kivien päälle,
mutta suurimmalla osalla ei ole edes sellaistakaan loistoesinettä".

Joku huomauttanee, että tämä on liiottelua, mutta jos puoletkin olisi
totta, niin olisi se kumminkin valitettavaa.



Tyytymättömyys, viha ja hankaus jouduttavat nopeasti yhteiskunnan
paloa.


Kuinka hyvänänsä selitettäneekin työntekijöille, että yhteiskunta on
nyt paremmin järjestetty kuin koskaan ennen, saa usein tuon oikean
vastauksen, etteivät he halua köyhyyden apua tai vapaapaikkoja
sairaalassa, vaan he haluavat rehellistä työtä ansaitakseen otsansa
hiessä soveliaan ylöspidon itselleen ja perheelleen. Työntekijä huomaa
varsin hyvin, että työn saaminen yhä enemmän riippuu suosiosta ja
vaikutuksesta, ja että pienemmät yritykset syrjäyttää suurteollisuus,
miljonanomistajain karttuessa ja koneiden vähentäessä ihmisen työn
arvoa. Kaikkien täytyy myöntää, että olosuhteet ovat vahingollisia,
mutta parannuskeinoista eivät kaikki ole yksimielisiä. Monet koettavat
auttaa väärään suuntaan, kun taas toiset eivät tahdo kuulla
puhuttavankaan auttamisesta, ennenkuin ovat saaneet tilaisuuden
käyttää hyväkseen nykyisiä olosuhteita. Valaistukseksi tästä
lainaamme seuraavaa eräästä puheesta, joka pidettiin työntekijäin
kolmannessatoista maailmankongressissa Chicagossa:

"Työväenliike on syntynyt puutteesta, leivän, lämmön, vaatteiden ja
huvien puutteesta. Ihmiskunnan pyrkimyksessä onnea kohden etsii
jokainen yksityinen omaa ihannettaan ja syrjäyttää usein stoalaisella
tyyneydellä kaikki muut. Teollisuuden järjestelmä lepää perkeleen
ankaralla säännöllä: jokainen on lähinnä itseään. Onko ihme, että ne,
jotka kärsivät enimmän tästä itsekkäästä säännöstä, järjestäytyvät
kukistaakseen perkeleen hallitusjärjestelmän?"

Voimmeko ihmetellä tuollaista puhetta, kun sanomalehdet kertovat
tanssipukuisista naisista, joilla on koristuksenaan jalokiviä 1,000,000
dollarin arvosta, että pöytäastiastosta maksetaan 10,000 dollaria,
kahdesta taiteellisesta vaasista 50,000 dollaria, rotuhevosesta 350,000
dollaria, että eräs leski Bostonissa on maksanut 50,000 dollaria
miesvainajansa ruumisarkusta, ja että eräs toinen rouvasihminen on
antanut 5.000 dollaria koiran hautaamiseksi, sekä että New Yorkin
miljonäärit maksavat 800,000 dollaria yhdestä ainoasta huvialuksesta.
Voimmeko ihmetellä, että sellaiset asiat herättävät kateutta, vihaa,
ilkeyttä ja riitaa uudestisyntymättömien joukkojen sydämessä. Ja nämä
tunteet kypsyvät ja suorittavat lopulta suurena hädän aikana kaikkia
lihan ja perkeleen töitä.

Aikana, jolloin 100,000 paljastettua kaivostyömiestä Pensylvaniasta
kuljeskeli maanteillä karjan tavoin ja etsi elatusta, pidettiin New
Yorkissa suuremmoiset tanssiaiset, joissa 144 raharuhtinasta osotti
mitä suurinta komeutta ja loistoa. Se oli eräs n.k. kristityn kansan
suuria tapahtumia. "Mikä vastakohta", huudahtaa "Messias Härold". Ja
tähän ei ole mitään parannuskeinoa. "Niin on oleva, kunnes hän tulee."

"Kunnes hän tulee?" -- Ei, oikeammin, kun hän on tullut, kun hän kokoaa
valittunsa ja siten pystyttää valtakuntansa, jonka kautta nykyinen
yhteiskuntajärjestys "särjetään" suuressa hädän ja anarkian ajassa
(Tim. 2: 26, 27: 19: 15.) Niinkuin oli _Lotin päivänä_, niin on myöskin
oleva _Ihmisen Pojan päivinä._ Niinkuin oli Noakin päivinä, niin on
myöskin oleva Ihmisen Pojan (parusiassa) _läsnäolossa_. -- Matt 24: 37;
Luukk. 17: 26, 28.



Tuomitaanko rikkaita liian kovasti?


Niin, monessa tapauksessa on sanomalehtiä ja valtiomiehiä, jotka
kokonaisuudessaan tuomitsevat hyvin oikein. Mutta Jumalan lasten tulee
olla sävyisiä arvostellessaan yksityisiä rikkaita. Herran tuomio niistä
luokkana on ankara, mutta yksityisiä kohtaan osottaa hän armoa: sillä
kun hän on hävittänyt heidän hopea- ja kulta-jumalansa, siunaa hän
sellaiset niistä, jotka jättävät itsekkäisyytensä ja ylpeytensä.
Voidaksemme langettaa sävyisän tuomion on meillä apuna se, että
muistamme, että käsitys rikkaasta on hyvin venyvä, ja että monet,
joita hyvin köyhät pitäisivät rikkaina, ovat parhaita ja mitä
hyvätahtoisimpia ihmisiä, joista monet uhraavat suuria summia
ihmisystävällisiin yrityksiin. Ja ne, jotka tekevät näin hyvästä
sydämestään eikä saadakseen ihmisiltä kiitosta, saavat palkintonsa ja
heillä on täysi oikeus kanssaihmistensä arvonantoon.

On helppo arvostella miljonanomistajia, mutta pyydämme lukijoitamme,
etteivät ajattele liian kovasti heistä. He, niinkuin köyhätkin, ovat
monessa suhteessa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vankeja. Tavat ovat
kahlinneet heidän päänsä ja sydämensä. Väärillä käsityksillä
kristinuskosta, joita sekä köyhät että rikkaat ovat tunnustaneet
vuosisatojen aikana, on vielä suuri vaikutus heidän mieliinsä. He
luulevat menettelevänsä oikein, kun tekevät niinkuin muutkin ihmiset,
ja sentähden käyttävät he aikansa ja taitavaisuutensa liiketoimiin.
Siinä täytyy heidän voittonsa koitua suuremmaksi, kuin mitä käsien työ
voi hankkia, koska koneet luovat rikkautta meidän aikanamme.

Omistaessaan rikkauksia tuntevat he itsensä velvotetuksi lahjottamaan
siitä jotakin. He päättävät, että on parempi jakaa se työn palkkoina
kuin lahjoina. Tanssiaisia, juhlapäivällisiä, huvimetsästyksiä j.n.e.
pitävät he huveina itselleen ja ystävilleen ja _apuna onnettomammille
naapureilleen_. Eikö tämä käsitys ole _osittain oikea_? 12,000 dollarin
päivällinen tai 800,000 dollarin laiva koituu monen teurastajan,
leipurin, kukkakauppiaan, räätälin, jalokivikauppiaan, puusepän,
konesepän j.n.e. hyödyksi, paitsi sitä, että laiva vaatii koko
miehistön, joka senkautta saa työn ansiota.

Olosuhteitten näin ollen on niin muodoin paljon parempi vähävaraisille,
jos rikkaat elävät ylellisesti kuin jos he eläisivät rajotetusti.
Heidän halunsa timantteihin esim. valmistaa työtä tuhansille, jotka
muuten lisäisivät työttömiin lukua. Ja jos rikkaat pitävät
liiallisuuttaan armeliaisuutena, niin seuraavat he ainoastaan samaa
väärää ajatusta kuin muutamat keskiluokasta, järjestäessään myyjäisiä
ja juhlia hyväntekeväisyystarkotuksia varten. Emme puolusta heidän
menettelytapaansa, vaan koetamme ainoastaan esittää, että heidän
ylellisyytensä ei välttämättömästi ole rakkaudettomuuden todistuksena.
Monet mahdollisesti ajattelevat myöskin, että jos hän jakaisi
päivittäiset tulonsa, niin hän tarvitsisi joukon ihmisiä toteuttamaan
sitä, ja että varat eivät ehkä silloin tulisi tarvitsevimpien osaksi,
koska itsekkäisyys on niin yleinen, että ainoastaan harvoille
voitaisiin uskoa suuremman summan jakaminen. Miehet ovat nimittäin
liian paljon sidottuja toimiinsa ja naiset liian hienoja käydäkseen
suurkaupunkien suurissa kortteleissa ja toimittaakseen itse jakamisen.
Kun he olivat köyhiä, toivoivat he mahdollisesti saavansa tuollaisia
tilaisuuksia tehdäkseen hyvää, mutta itsekkäisyys, ylpeys ja
yhteiskunnalliset ennakkoluulot ovat vastustaneet heidän jalompia
tunteitaan, niin että hedelmät ovat jääneet tulematta.

Tällä emme mitenkään ole hyväksyneet rikkaiden itsekästä tuhlaamista,
jonka Herra tuomitsee vääränä. (Jaak. 5: 5.) Mutta tarkastamalla näitä
eri kysymyksen puolia voi arvostelu olla terveempi ja voi olla
myötätuntoa niitä kohtaan, jotka "tämän maailman jumala on sokaissut"
sen rikkaudella, niin että heidän arvostelunsa on hämmentynyt oikeuteen
nähden, ja joita Herra rankaisee niin ankarasti. Tämän "maailman
jumala" sokaisee myöskin köyhiä, niin että väärä tie näyttää heistä
oikealta. Niinmuodoin johtaa hän molemmat puolueet taisteluun. Mutta
vaikka voi olla puolustuksia rikkauden kokoamiseen nähden harvojen
käsiin, vaikka rikkaat voittavat rikkautensa niiden lakien alla, jotka
johtavat kaikkia, vaikka monet rikkaat ovat hyväntahtoisia, ja vaikka
monet köyhät olisivat hirmuvaltaisempia kuin rikkaat, jos he
olisivat rikasten sijassa, selittää Herra siitä huolimatta, että
rikkaudenomistajat asetetaan syytteeseen juuri tähän kohtaan nähden,
koska he, huomattuaan väärät olosuhteet, eivät koittaneet omalla
kustannuksellaan keksiä suunnitelmaa heidän auttamisekseen.

Valaistukseksi siitä yhä yleisemmästä ajatuksesta, että yhteiskunnan
_velvollisuus_ on joko antaa luonnon rikkauksien (maan, ilman ja veden)
olla vapaasti kaikkien saatavissa tai myöskin, jos ne jätetään
muutamien harvojen käsiin, pitää huolta muiden päivittäisestä työstä,
esitämme seuraavaa eräästä sanomalehdestä:

"Eräs pieni, huonosti puettu tyttö, joka kävi pienten lasten koulua New
Yorkissa, kysyi eräänä aamuna opettajattareltaan innokkaasti:
'Rakastatteko te Jumalaa?' 'Kyllä', sanoi hän. 'Mutta minä en rakasta',
sanoi lapsi kiivaasti, 'minä vihaan häntä!' Tämä oli opettajasta
kummallista ja hän pyysi selitystä. 'No niin', sanoi tyttö, 'hän antaa
tuulen puhaltaa, vaikkei minulla ole lämpimiä vaatteita, hän antaa
pyryttää, vaikka minulla on reikiä kengissäni, hän antaa tulla kylmän,
vaikkei meillä ole polttoainetta, ja hän antaa meidän tulla
nälkäisiksi, vaikkei äidillä ole leipää aamiaiseksemme.' On vaikeaa,
lisää sanomalehti, jos muistamme Jumalan aineellisia rikkauksia maan
lapsille, kärsivällisyydellä nähdä rikkaiden pilkkaajien hyvinvointia,
jotka tuon pienen taitamattoman tytön tavoin syyttävät Jumalaa
köyhyyden kurjuudesta."

Maailmallisilta ei ole kumminkaan paljon odotettavissa, sillä
itsekkäisyys on maailman henki. Sentähden käännymme niiden suurten ja
rikkaiden puoleen, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä. Mutta eivät
nämäkään aseta itseään tai rikkauttaan Jumalan alttarille evankeliumin
palveluksessa, eikä myöskään aineellisen hädän lieventämiseksi.
Luonnollisesti evankeliumi -- ennen kaikkea; sen pitää saada kaiken
aikamme, lahjamme, vaikutuksemme ja varamme. Mutta siellä, missä se on
joutunut syrjään väärien käsitysten tähden, siellä löytää vihkiytynyt
sydän paljon tekemistä kanssaihmistensä eduksi, niinkuin
raittiustyössä, yhteiskunnallisissa uudistuksissa j.n.e. Mutta hyvin
harvat rikkaat, harvat miljonäärit ovat ryhtyneet niihin; siinä
työskentelevät ylimalkaan köyhät tai keskiluokka. Jos muutamilla
maailman miljonääreistä olisi niinpaljon Kristuksen henkeä ja he
käyttäisivät varansa ja oman sekä taitavain auttajainsa ajan tähän
suuntaan, millaisten yhteiskuntauudistusten todistajana maailma
saisikaan olla vuoden kuluessa! Trustien ja seurain edut muiden edellä
katoaisivat ja yleistä hyvää edistettäisiin kaikin tavoin. Mutta on
kohtuutonta odottaa sellaista rikkauden käyttöä, sillä vaikka monet
rikkaista tunnustavat Kristuksen, tietävät he muun maailman tavoin
hyvin vähän tosi kristinuskosta: Uskosta Kristukseen henkilökohtaisena
_lunastajana_ ja täydellisestä kaiken vihkimisestä hänen
palvelukseensa. He tahtovat tulla mieluummin kutsutuiksi "kristityiksi"
kuin "pakanoiksi" tai "juutalaisiksi", koska Kristuksen nimi on
kansanomainen, vaikkakaan eivät hänen todelliset oppinsa ole nyt
enemmän pidetyt kuin silloinkaan, kun hän ristiinnaulittiin.

Jumalan sana vahvistaa myöskin, ettei Jumala ole valinnut monta rikasta
tai viisasta valtakunnan perilliseksi vaan pääasiassa ne, jotka ovat
köyhiä ja halveksittuja tämän maailman silmissä. Rikkaan on vaikea
mennä sisälle taivaanvaltakuntaan. Helpompi on kameelin mennä
neulansilmän läpi kuin rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan. -- Matt. 19:
23, 24. [Sanotaan, että "neulan silmä" oli pienen portin nimi
muinaisten kaupunkien muureissa, ja käytettiin sitä auringon laskun
jälkeen, kun suuremmat portit sulettiin vihollisen hyökkäyksen pelosta.
Se kuvaillaan niin pieneksi, että kameli voi mennä sen läpi ainoastaan
polvillaan, ja sitte kun kuorma on otettu pois sen selästä. Kuva
näyttää merkitsevän, että rikkaan täytyy panna pois taakkansa ja
polvistua, ennenkuin hän voi tehdä kutsumisensa ja valitsemisensa
lujaksi paikkaan valtakunnassa.]

Oi, rikasraukkoja! He saavat osakseen kauheita kokemuksia. Heidän
rikkautensa ei ole ainoastaan esteenä, jotta saisivat osan Jumalan
valtakunnan kunniasta ja ihanuudesta, vaan täälläkin tulevat sen edut
olemaan lyhytaikaisia. "Kuulkaa nyt, te rikkaat: Itkekää ja vaikeroikaa
sitä kurjuutta, joka on teille tulossa... Olette koonneet aarteita
näinä viimeisinä päivinä." Rikasten itku ja valitus kuuluu pian, ja
tiedon siitä pitäisi poistaa kaiken kateuden ja ahneuden kaikkien
sydämistä ja täyttää ne sen sijaan myötätunnolla rikasraukkoja kohtaan,
myötätunnolla, joka ei kumminkaan halua muuttaa Jumalan tuomiota, vaan
tunnustaa hänen viisautensa ja hyvyytensä, tietäessään, että se ojentaa
kaikkien, sekä rikkaiden että köyhien, sydämet ja avaa silmät
oikeudelle ja rakkaudelle. Rikkaat huomaavat kumminkin sen
vaikeammaksi, koska muutos on paljon suurempi ja väkivaltaisempi
heille.

Mutta miksei olosuhteita voida vähitellen muuttaa niin, että rikkaus ja
mukavuus tulee yhtäläiseksi kaikille? Koska maailmaa ei ohjaa rakkauden
kuninkaallinen laki, vaan itsekkäisyyden laki.



Itsekkäisyys vapauden yhteydessä.


Kristinoppi edistää _vapautta_, ja vapaus johtaa tietoon ja
sivistykseen. Mutta vapaus ja tieto ovat vaarallisia suvun
hyvinvoinnille, jos ei rakkauden kuninkaallista lakia totella sekä
kirjaimeen että henkeen nähden. Nimikristikunta on sentähden voittanut
vapautta ja tietoa voidakseen ainoastaan niin paljon paremmin ymmärtää
harjottaa itsekkäisyyttään. Seurauksena siitä on myöskin, että
tyytymättömyys on suurin kristikunnassa, ja toiset kansat tulevat siitä
osallisiksi siinä määrässä kuin he ottavat vastaan kristinuskon tiedon
ja vapauden, ottamatta vastaan Kristuksen henkeä, rakkauden henkeä.

Vanha ja Uusi testamentti kasvattavat _vapautta_, mutta ei
suoranaisesti vaan epäsuorasti. Laki vaati palvelijat olemaan
kuuliaisia, mutta se vakuutti myöskin että vääriä herroja kohtaisi
Jehovan tuomio. Uusi testamentti tekee samalla tavalla. Katso Kol. 3:
22--25; 4: 1. Mutta Raamattu vakuuttaa myöskin, että kun ihmisillä on
erilaiset lahjat henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa,
on Jumala pitänyt huolta täydellisestä ennalleenasettamisesta samaan
täydellisyyteen kaikille; että kaikki, rikkaat ja köyhät, orjat ja
vapaat, viisaat ja tyhmät saisivat palata uskon kautta Kristukseen
Jumalan suosioon. Ei ole siis ihmeteltävää, että juutalaiset olivat
vapauttarakastava kansa ja että heitä sanottiin kapinalliseksi suvuksi,
joka ei sietänyt vieraita anastajia, niin että heidän voittajansa eivät
huomanneet muuta tapaa heidän kukistamisekseen kuin heidän
perinpohjaisen hävittämisensä kansana. Ei ole myöskään ihmeteltävä,
että ei-kristitytkin valtiomiehet ovat pitäneet Raamattua vapauden
kulmakivenä; että Raamattu on tuonut mukanaan vapautta ja sen ohessa
myöskin sivistystä ja korkeampia tunteita. Sentähden polki paavikunta
aikanaan Raamattua ja sai sen kautta aikaan "pimeät vuosisadat".

Mutta kun Raamattu uskonpuhdistuksen kautta taas tuli oikeuteensa,
nousi kansoissa taas vapaus, tieto ja edistys. Siellä, missä on
Raamattu, vallitsee siis vapaus ja valistus, ja niissä maissa, missä
Raamattu on vapaimpana, siellä on myöskin kansa vapainta, valistuneinta
ja sivistyneintä sekä voi edistyä kaikkiin suuntiin.

Mutta nimikristikunta on, niinkuin olemme huomauttaneet, ottanut
vastaan vapauden ja valistuksen Raamatusta, kun taas sen rakkauden laki
(_vapauden täydellinen laki_, Jaak. 1: 25) yleisesti syrjäytetään.
Ajattelevat ihmiset ovat heränneet huomaamaan juuri sen tosiasian, että
tieto vapauden yhteydessä aiheuttaa paljon hyvää, jos siinä on
rakkautta, mutta myöskin paljon pahaa, jos sitä käytetään
itsekkäisyyden palveluksessa. Juuri tämä asianhaara valmistaa nyt
nopeasti yhteiskunnalliset ainekset "tulelle" ja "koston päivän"
rangaistukselle.

Kemistit ovat usein huomanneet, että hyödylliset aineet voivat
yht'äkkiä käydä myrkyllisiksi suuruussuhteiden muutoksen kautta. Siten
on myöskin tiedon ja vapauden siunausten laita, kun niihin sekottuu
itsekkäisyyttä. Jossain määrin on tämä yhdistyt hyödyttänyt
ihmiskuntaa, mutta tiedon äkillinen kasvaminen on kohottanut
itsekkäisyyden valtaistuimelle. Itsekkäisyys hallitsee, ja tieto ja
vapaus ovat sen palvelijoita. Näillä hallitsee se maailmaa, ja sen
kautta saatetaan myöskin sen arvokkaat ainekset ristiriitaan
vanhurskauden ja vapauden kanssa. Sellaisissa olosuhteissa palvelee
tieto useimmiten itsekkäitä tarkotuksia, ja vapaus uhkaa tulla
vallattomuudeksi, joka syrjäyttää toisten vapaudet ja oikeudet.
Sentähden muodostaa nyt itsekkäisyys, tieto ja vapaus kolminkertaisen
pahan voiman, joka nykyisin on saanut valtaansa kristikunnan. Rikkaat
ja vaikutusvaltaiset ovat nyt sen aseina, mutta pian tulevat joukot
saman pahan voiman aseiksi.

Sivistyneissä maissa hallitsee melkein kaikkia tämä voima, ja se
synnyttää melkein kaikissa alamaisissaan intohimoisen vallan, etujen ja
korotuksen halun. Harvalukuiset pyhät, jotka haluavat toisten nykyistä
ja tulevaista siunausta, muodostavat niin pienen murto-osan, että heitä
tuskin voidaan laskea miksikään tekijäksi nykyisessä ajassa. He ovat
myöskin kykenemättömiä suorittamaan sitä hyvää, jota haluaisivat,
kunnes ovat kirkastetut Herransa kanssa sekä kunnes ovat saatetut
kykeneviksi, ja heille on annettu täysi valta Jumalan valtakuntana
siunata maailma. Ja niinkauvan kuin he ovat lihassa, tarvitsee heidän
valvoa ja rukoilla, jottei heidän korkeampi tietonsa ja vapautensa
tulisi itsekkäisyyden herrauden alle ja koituisi siten turmioksi.



Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomina.


Joukot ovat aivan äskettäin tulleet vapauteen ja riippumattomuuteen.
Tieto on murtanut henkilökohtaiset ja valtiolliset kahleet;
valtiollista tasa-arvoisuutta ei ole myönnetty vapaaehtoisesti vaan
pakosta, tuuma tuumalta. Ylpeys ja itsekkäisyys jakaa nyt maailman
kahteen vihollisleiriin. Rikkaat taistelevat säilyttääkseen ja
kartuttaakseen rikkauttaan ja valtaansa, ja köyhät taistelevat työn
oikeuksien puolesta saadakseen vaatimattoman osan elämän mukavuuksista.
(Katso Amos. 8: 4--8.) Monet rikkaista ajattelevat näin: "Joukot ovat
nyt saaneet äänioikeuden ja riippumattomuuden. Koitukoon se heille
hyväksi! He saavat huomata, että lahjoilla on suuri osansa elämässä, ja
että näitä on pääasiassa rikkailla. Jos he vaan sävyisästi ja
laillisesti käyttävät vapauttaan, niin olemme vapautetut paljosta
vastuusta. Muinoin, kun joukot olivat alamaisia, oli jokainen
aatelismies vastuussa niistä, jotka olivat hänen huolenpitonsa alaisia.
Mutta nyt olemme vapaita ajattelemaan ainoastaan itseämme. Heidän
vapautensa on etu meille, ja kansa tekee luonnollisesti parhaansa
onnekseen, niinkuin mekin teemme. Joukot eivät enää ole meidän
suojattejamme, vaan _kilpailijoitamme_. Mutta he saavat pian kokea,
että valtiollinen tasa-arvoisuus ei tee ihmisiä tasa-arvoisiksi, ja
että ylimystö, jolla on lahjoja ja rikkautta, tulee sukuylimystön
sijaan."

Muutamat joukkojen keskuudesta vastaavat ajattelemattomasti: "Me olemme
riippumattomia ja kyllin voimakkaita auttaaksemme itseämme. Pitäkää
varanne, ettemme petä teitä! Elämä on taistelua rikkaudesta, ja me
olemme luvultamme useammat. Me järjestämme lakkoja ja boikottauksia ja
viemme tahtomme läpi."

Jos se otaksuma on oikea, että kaikki ihmiset ovat toisistaan
riippumattomia, ja että jokaisen tulee huolehtia ainoastaan itsestään
huolimatta muiden parhaasta, silloin olisi myöskin tämä käsitys
taistelusta rikkauden saamiseksi oikea. Ja juuri tätä itsekkäisyyden ja
riippumattomuuden periaatetta näyttävät kaikki luokat yhä enemmän
seuraavan. Pääomanomistajat (jaloine poikkeuksineen) katsovat omaa
parastaan ja maksavat työstä tavallisesti niin vähän kuin mahdollista,
ja myöskin työntekijät (jaloine poikkeuksineen) katsovat ainoastaan
omaa parastaan ja vaativat palveluksestaan niin paljon kuin
mahdollista. Kuinka voi silloin toinen luokka nuhdella toista, kun
molemmat menettelevät samojen periaatteiden mukaan.

Vanha tapa, jonka mukaan sivistyneet ja varakkaat kävivät köyhien luona
ja auttoivat heitä neuvoillaan ja töillään, on tämän käsityksen tähden
myöskin kokonaan hävinnyt. Jokainen huolehtii nyt omasta parhaastaan ja
antaa muiden tehdä samalla tavalla. Joissakin suhteissa ja muutamille
voi se olla hyvä, mutta toisille tuottaa se taas vaikeuksia, kun he
kokemattomuuden, varomattomuuden, tuhlaavaisuuden, hitauden, heikkouden
tai vastuksien kautta joutuvat julkisten laitosten rasitukseksi.

Tosiasia on kumminkin, etteivät rikkaat eivätkä köyhät ole
_riippumattomia_ toisistaan. Ei heidän pitäisi myöskään menetellä,
niinkuin asia olisi sillä tavalla. Ihmiskunta on yksi perhe; Jumala "on
antanut koko ihmiskunnan lähteä yhdestä ainoasta ihmisestä". (Apt. 17:
26.) Kaikki ihmiset ovat _veljiä, yhden_ isän Aadamin, lapsia, joka
itse oli Jumalan poika. (Luukk. 3: 38.) Ja Jumala jätti maan
kokonaisuudessaan läänityksenä kaikkien yhteisten huolenpidon haltuun.
Kaikki voivat sentähden vaatia Jumalan lahjoja osakseen, sillä vielä
"Herran on maa ja kaikki mitä siinä on". Syntiinlankeemus ja sen
rangaistus, kuolema, on tehnyt kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän
ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti epätäydellisiksi, niin että
jokainen tarvitsee ja jokaisen pitäisi saada toisen myötätuntoa ja apua
_siinä suhteessa kuin hän on epätäydellinen ja niinollen_ henkisessä,
siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa _riippuvainen_.

Jos rakkaus olisi kannustimena kaikkien ihmisten sydämissä, niin tekisi
jokainen ilolla osansa yleiseksi parhaaksi, ja kaikki saisivat silloin
samalla tavalla nauttia siitä, mikä on välttämätöntä, sekä muutamista
elämän mukavuuksista. Tämä sisältäisi jonkun määrän sosialismia. Mutta
rakkaus ei ole ihmisten kannustimena, ja sentähden ei nyt voida
toteuttaa sellaista suunnitelmaa. Itsekkäisyys hallitsee enimmän
vieläpä koko kristikunnassakin, ja sen katkerat hedelmät kypsyvät
nopeasti suurta viininkorjuuta varten. -- Ilm. 14: 19, 20.

Ei vähempi kuin 1) joukkojen kääntyminen tai 2) korkeamman voiman
tarttuminen voisi nyt palauttaa maailmaa itsekkäisyyden tieltä
rakkauden tielle. Mutta ei edes toivorikkainkaan usko sellaiseen
kääntymiseen. Sillä nimikristikunnan on onnistunut kääntää ulkonaisesti
verrattain harvoja maan miljaardeista, ja totiset kääntymiset maailman
itsekkäästä hengestä Kristuksen rakkaudestarikkaaseen, jalomieliseen
henkeen ovat vielä harvempia. Tämä toivo on sentähden turha. Ainoa
toivo on niinmuodoin korkeamman voiman ryhtyminen asiaan, ja juuri
tämän on Jumala luvannut Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ja
sen kautta. Jumala näki edeltäpäin, että vaadittaisiin tuhat vuotta
itsekkäisyyden poisjuurriittamiseksi ja rakkauden pystyttämiseksi sen
sijaan; sentähden on hän määrännyt "kohdalleen (ennalleen) asettamisen
ajat". (Apt. 3: 21.) Monet näkevät kumminkin, todellisuudessa
odottaessaan rakkauden hallitusta, että inhimilliset välikappaleet
eivät voi sitä saada aikaan, koska rikkaat eivät tahdo hyväntahtoisesti
jättää ylellisyyttään ja joukot eivät pitäisi huolta ylläpidostaan, jos
ei olisi pakkoa ja ahneutta. Niin juurtunut on nimittäin itsekkäinen
hitaus muutamissa ja tuhlaavaisuus ja varomattomuus toisissa.



Miksi nykyiset suotuisat olosuhteet eivät voi jatkua.


Joku sanonee, ettei vaara siitä, että rikkaat sortaisivat ja antaisivat
köyhäin kuolla nälkään tai että köyhät anarkian kautta hävittäisivät
rikkaat, ole nyt suurempi kuin ennenkään, kun kerran rikkaat ja köyhät
ovat eläneet yhdessä kuusituhatta vuotta. Mutta tämä on erehdys.
Olosuhteet ovat nyt kokonaan muuttuneet. Joukot ovat päässeet
sivistyksen makuun eivätkä enää alistuisi vanhaan asiainjärjestykseen.
Mieluimmin he kuolisivat. Paljas epäilys siitä, että koetettaisiin
valmistaa heidän lapsilleen sellainen tulevaisuus, johtaisi
vallankumoukseen, ja tämä pelko saattaa köyhät tekemään yhä
voimakkaampia vastalauseita. Mutta onko syytä sellaiseen pelkoon?
Eiköhän pikemminkin yleinen hyvinvointi kasva, niinkuin viimeisenä
satana tai viitenäkymmenenä vuotena?

Emme usko sitä, koska huomiot osottavat, etteivät sellaiset odotukset
ole järkeviä. Menneen vuosisadan kukoistus oli Jumalan kaitselmuksen
määräämä hedelmä maailman heräämisestä (Dan. 12: 4), ja sen välineinä
olivat koneet, sanomalehdistö, höyryvoima ja sähkö. Tarve- ja
loistoesineiden kysyntä kasvoi niin yht'äkkiä, ettei tuotanto voinut
pitää tasaisia askeleita sen kanssa. Ja kun tarve kotimaisilla
markkinoilla tuli täytetyksi, heräsivät myöskin muut kansat ja
tahtoivat saada osansa edistyksen siunauksista. Jonkun aikaa oli siitä
hyötyä kaikille luokille. Teollisuus ehti vain vaivoin valmistaa
tavaransa raitioteitä, rautateitä, höyrylaivoja, koneita j.n.e. varten.
Siten tuli yhä runsaampia tilaisuuksia työnansioon, ja palkat nousivat.
Tästä johtui, että työntekijät voivat hankkia parempaa elatusta,
vaatteita ja asuntoja, ja tästä johtui suuremmoinen muutos, ja yleinen
hyvinvointi tuli seuraukseksi.

Mutta nyt on kukoistus saavuttanut korkeimman kohtansa. Valmistus on jo
moneen suuntaan kysyntää suurempi, tai ehkä oikeammin ostamiskykyä
suurempi. Kiina, Jaappani ja Intia valmistavat nyt itse tavaransa
niiden mallien mukaan, joita he ennen ostivat Europasta ja
Yhdysvalloista, ja Etelä-Amerikan vallat ovat toimineet yli varojensa
ja ovat nyt muutamat vararikon partaalla ja tuottavat sentähden
maahansa nykyisin ainoastaan hyvin vähän. Tämän täytyy johtaa
käännekohtaan, joka pitkät aikaa sitte olisi puhjennut Europassa, jos
ei sen liika työvoima ja pääoma olisi saanut menekkiä Yhdysvalloissa,
jota nyt uhkaa sama ratkaisukohta. Sen lisäksi ovat sodat vähentäneet
työkykyisten lukua ja hankkineet aineellisen hävittämisen kautta uusia
tilaisuuksia työhön. Ja viimeisinä 25 vuotena ovat seisovat armeijat
tarvinneet suuria varustuksia ja sitä paitsi kiinnittäneet miljonia
nuoria miehiä ja siten estäneet näitä ottamasta osaa kilpailuun. Mutta
jos korkein kohta on saavutettu, niin täytyy taantumuksen seurata.
Tämän täytyy johtaa, katsottuna ihmisen näkökannalta ja Jumalan
ilmestyksen valossa, maailman historian suureen ratkaisukohtaan.
Työpalkat alkavat taas laskea, huolimatta kaikista ponnistuksista
niiden ylhäällä pitämiseksi, tuotteita valmistetaan vähemmillä
kustannuksilla ja niistä saadaan vähemmän ansiota. Mitkä ovat
seuraukset, ja kuinka pian ne osottautuvat?

Luhistuminen on äkkinäinen ja väkivaltainen. Niinkuin merimies, joka
hitaasti on kiivennyt maston huippuun ja yht'äkkiä putoaa alas, tai
niinkuin raskas esine on hitaasti nostettu ylös rattaitten ja
väkipyörien avulla, ja joka äkkiä putoaa ja pudotessaan aiheuttaa
paljon suuremman hävityksen kuin jos ei sitä koskaan olisi nostettu
ylös, niin mahtanee ihmiskuntakin, kun sivistys on nostanut sen niin
ylös, että se (itsekkäisyyden tähden) voi tulla enää korkeammalle,
ensin hitaasti laskea ja sen jälkeen, kun koossapysyminen ratkeaa,
täydellisesti tulla hävitetyksi.

Kun pelko siitä, että koneet aiheuttaisivat työnpuutetta, niinkuin
alussa arveltiin, ei heti käynyt toteen, ovat monet ajatelleet,
etteivät työtäsäästävät koneet ole ihmistyön vihollisia. Otettakoon
myöskin huomioon, että koneiden valmistus antoi monelle työtä. Mutta
tulee aika, jolloin tämänkin teollisuuden täytyy taantua.

Joskin kysyntä on tullut viisi kertaa suuremmaksi 50 viimeisenä,
vuotena, niin ovat kumminkin koneet tehneet tuotannon kymmenen kertaa
suuremmaksi, ja siitä saakka, kun koneet täyttävät tarpeen, ovat ne
ihmisten kilpailijoita, vaikkei uusia koneita valmistettaisikaan tai
ihmisten lukumääräkään karttuisi. Ja tässä taistelussa joutuu ihminen
pian tappiolle. Koneet ovat rautaisia, teräksisiä ja puisia _orjia_,
jotka höyry tai sähkö saa eloon. Ne voivat suorittaa ei ainoastaan
enemmän vaan myöskin parempaa työtä kuin ihmiset. Niillä ei ole
sielunelämää, jota tarvitsee viljellä eikä mitään velvottavia, nurjia
taipumuksia, ei vaimoja, eikä lapsia huolehdittavana. Eivät ne tunne
kunnianhimoa, eivät muodosta ammattiyhdistyksiä, eivätkä vaadi koskaan
parempaa palkkaa, ja suorittavat halukkaasti ylityötä ilman lisämaksua.
Ne ovat sentähden paljon toivottavampia kuin ihmisorjat, olkootpa
valkoiset tai mustat, ja niiden omistajat ovat hyvin iloisia siitä,
että heidän kanssaihmisensä ovat vapaita ja riippumattomia, niin että
he pääsevät vastaamasta ja huolehtimasta heistä.

Maailman työntekijät eivät myöskään ole sokeita. He näkevät, joskin
epäselvästi, minne nykyisen itsekkään järjestelmän, jonka kehittämistä,
heidän täytyy myöntää se, he itse ovat auttaneet, ja jonka alaisina he
niinkuin kaikki muutkin orjailevat tahtoen tai tahtomattaan, täytyy
johtaa. Eivät he näe vielä selvästi, mihin välttämättömään alennukseen
se vie heidät, jos ei sitä poisteta; mutta he näkevät, että heidän
taistelunsa noiden koneorjien hoitamispaikasta tulee ankarammaksi vuosi
vuodelta. Valaisevana esimerkkinä tästä mainitsemme, että höyryvoima
ainoastaan Englannissa ja Yhdysvalloissa suorittaa yhteensä 386
miljonan ihmisen työn.

Sanomalehdet käsittelevät asiaa eri näkökannoilta. Yksi valittaa, että
vaikka koneet voisivat vapauttaa ihmiset suurimmasta osasta heidän
kärsimyksistään ja vaivoistaan, kumminkin on tuhansia, jotka ovat niin
työn hommassa lähimmän ateriansa tähden, ettei heillä ole aikaa eikä
haluakaan muuhun. Toinen pitää sähköä sinä voimana, joka tekee
mahdolliseksi sen, että hiilikaivostyö voidaan suorittaa kymmenennellä
osalla siitä työvoimasta, joka nyt vaaditaan. Esitämme eräästä
sanomalehdestä:

"_Yksi_ mies ja kaksi poikaa voivat nyt suorittaa sen työn, joka
ainoastaan muutamia vuosia sitten vaati 1,100 kehrääjää. _Yksi_ mies
voi tehdä saman työn kuin 50 kutojaa hänen isän-isänsä aikana ehti
tehdä. Jokainen pumpulipuristuskone on tunkenut tieltään 1,500
työntekijää. _Yksi_ neulakone korvaa 1,100 miestä, ja koneiden
käyttämisen kautta laivanlastaamisessa ja purkamisessa voi yksi mies
nyt suorittaa 2,000 miehen työn. Yksi mies voi nyt valmistaa
pumpulikangasta puvuksi 250 henkilölle, villakangasta 300:lle, kenkiä
1,000:lle, leipää 200:lle ihmiselle. Ja kumminkin löytyy tuhansia,
joilla ei ole näitä tarpeita. Täytyy olla jotakin, joka on epäkunnossa.
Tämä on anarkistinen tila, josta täytyy tulla autetuksi. Mutta millä
tavalla?" Toinen sanomalehti kirjottaa: "Aikamme suuri tehtävä on tämä:
Kuinka voimme niin yhdistää voimamme ja tarpeemme, ettei tarmoa käytetä
hukkaan ja ettei tule hätää? Kun tämä tehtävä on ratkaistu, ei enää
tarvitse löytyä väsyneitä, köyhiä, nälkäisiä ihmisiä, ei myöskään
kerjäläisiä. Kaikista tähän saakka ehdotetuista parannuskeinoista ei
voida saattaa yhtään täytäntöön; ilman että joku kärsisi siitä
vääryyttä. Se mies, joka saattaa selvyyden tähän asiaan, tulisi
ihmiskunnan suurimmaksi hyväntekijäksi."



Naispuolinen kilpailu tekijänä.


Vuonna 1880 oli, Yhdysvaltain kansanlaskun mukaan, siellä 2,477,157
naista palkallisessa työssä, 1890 oli luku 3,214,711 ja 1897 oli heidän
lukunsa yli 5,000,000. Nyt tunkevat koneet näitäkin pois. Niin on
esimerkiksi kaksi pakkauskonetta, jotka eräs kahvipolttimo
Pittsburgissa äskettäin on hankkinut, ja joita hoitaa neljä naista,
tehnyt 56 työntekijätärtä tarpeettomaksi. Niin, koneet vapahtavat
ihmisiä hyvin kovasta työstä, mutta kuka ylläpitää heitä ja heidän
perheitään, kun he käyvät toimettomina?



Järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä ja tapoja työntekijäin puolelta.


Torjuakseen palkkojen laskemista ovat työntekijät muodostaneet
ammattiyhdistyksiä, jotka suuressa määrin ovat kartuttaneet yksityisen
työntekijän itsenäisyyttä ja suojelevat hänen etujaan. Mutta ne ovat
kantaneet myöskin huonoja hedelmiä. Ne ovat johtaneet heidät luottamaan
omiin voimiinsa sensijaan, että luottaisivat Jumalaan ja etsisivät
hänen sanassaan ilmaistua neuvoa. Jos olisivat etsineet Jumalan tietä,
niin hän olisi johtanut heitä oikein. Mutta niin ei ole tapahtunut, ja
seuraukseksi on tullut epäilys Jumalaan ja ihmisiin sekä yhä suurempi
tyytymättömyys ja itsekkäisyys. Niinpä ovat järjestöt usein tehneet
työmiehet omavaltaisemmiksi ja loitontaneet heitä siitä myötätunnosta,
joka muuten on hallinnut heidän hyväsydämisiä työnantajiaan, jotka nyt
nopeasti tulevat siihen johtopäätökseen, että on parasta antaa
työntekijäin saada tehdä katkeria kokemuksia yhdistyksistään.

Työntekijöillä on oikein, väittäessään, että nykyajan siunauksien ja
mukavuuksien pitäisi tulla yhtälailla kaikkien hyväksi, eikä ainoastaan
rikkaiden, jotka ovat kyllin onnellisia omistaessaan maita ja koneita,
joilla he voivat ansaita vielä enemmän. Työntekijät arvelevat, ettei
noiden tulisi pitää koko työnansiota, vaan jakaa heidän kanssaan. Tähän
käskee lähimmäisen rakkaus, arvelevat he, ja tähän nähden käyttävät he
usein myöskin Herran sanoja. Mutta he näyttävät unohtavan, että he
pyytävät rikkailta, että heidän tulee elää rakkauden lain mukaan ja
auttaa köyhiä, jotka vielä haluavat elää itsekkäisyyden lain mukaan.

Onko järjellistä pyytää toiselta sitä, mitä ei itse tahdo tehdä heitä
kohtaan? Varmaankaan ei. Ylimalkaan ovat ne, jotka äänekkäämmin
vaativat jakamista parempiosaisten kanssa, haluttomimpia jakamaan
omaansa niille, jotka ovat vielä vähemmän onnellisia kuin he itse.

Toinen vaikeus, jonka itsekkäisyys tuo mukanaan, on se, että enemmistö
niistä harvoista, joilla on terve arvostelukyky, on niin innokkaasti
kiinni omissa asioissaan, että ammattiyhdistyksiä on usein neuvottu
huonojen neuvonantajien tykö. Sitäpaitsi hyväksyttäisiinkään tuskin nyt
hyviä, kohtuullisia neuvoja. Työläiset ovat oppineet epäilemään ja
pitämään järjellisiä neuvonantajia työnantajien ja heidän puolueensa
vakoojina tai lähetteinä. Useimmat työntekijöistä ovat kyllin
järjettömiä antaakseen omaatuntoa availla olevien miesten panna heidät
puti puhtaiksi, antamalla maksaa itselleen runsaasti luulotelluista
palveluksista.

Olkoonpa, että se on riippunut tietämättömyydestä tai huonosta
arvostelukyvystä, niin on osottautunut, että vähintäin puolet niistä
neuvoista, joita he ovat saaneet ja joiden mukaan he ovat menetelleet,
on ollut vahingoksi heille. Suureksi osaksi johtuu vaikeus epäilemättä
siitä, että he luottavat käsivarsiinsa, luottavat suureen lukuunsa,
rohkeuteensa ja hylkäävät viisauden ylhäältä, joka on ensiksikin
puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä
hedelmiä, puolueeton, teeskentelemätön. Niin ollen ei heillä ole
"terveen järjen henkeä". -- Jaak. 3: 17; 2 Tim. 1: 7, engl. k.

He kuvittelevat, että he ammattiyhdistysten ja boikottausten j.n.e.
kautta voivat pitää työpalkat muutamissa työnhaaroissa kaksi tai kolme
kertaa niin korkeina kuin toisissa, eivätkä huomaa, että ammatin voi
nyt oppia paljon lyhyemmässä ajassa kuin ennen, että koulut ja
sanomalehdet hankkivat joukoille sen tiedon, jonka ennen ainoastaan
muutama voi hankkia itselleen, ja että liika työvoima, sitten kuin se
on alentanut palkat yhdessä ammatissa, heittäytyy toisiin haaroihin,
joissa työstä maksetaan paremmin, ja painavat lopulta palkat alas
sielläkin. Silloin täytyy joukkojen joko kulkea toimettomina ja kuolla
perheineen nälkään tai myöskin tehdä työtä puolella tai kolmasosalla
entisestä päivärahasta.

Niinkauvan kuin kysyntä oli tuotantoa suurempi, olivat ammattikunnat
suureksi avuksi jäsenilleen, sen kautta että ne vakuuttivat heille
paremman maksun, lyhemmän työajan ja terveemmät työsuhteet; mutta
tuotannon ja kysynnän horjumattomalle laille eivät he voi mitään.
Katsokoot sentähden työntekijät ainoaan toivoonsa, Herraan, älköötkä
luottako inhimilliseen voimaan.



Tuotannon ja kysynnän laki taipumaton kaikille.


Rakkaudettomuus, voitonhalu ja itsekkäisyys muodostavat, niinkuin
olemme nähneet, nykyisin perustuksen liiketoimille kaikkien, suurten ja
pienten, rikkaiden ja köyhien, kesken. Työtä ja tavaroita myydään niin
kalliisti kuin mahdollista. Niiden todellinen arvo lasketaan harvoin
muuten kuin itsekkäältä kannalta.

Tuotannon ja kysynnän lain vaikutuksia ei voi kukaan muuttaa; se kohtaa
kaikkia nykyisissä yhteiskuntaoloissa. Jos farmari päättäisi, ettei hän
myy vehnäänsä alle yhden dollarin bushelilta, mikä olisi seuraus siitä?
Hänen vehnänsä tuhottaisiin, hänen perheeltänsä puuttuisi vaatteita,
hänen työntekijänsä eivät voisi saada palkkaansa, hänen velkojansa
eivät saisi korkoja, ja ne möisivät hänen farminsa, vehnänsä ja
kaikkensa, mitä hänellä on, saadakseen vaadittavansa.

Tai jos farmari päättäisi antaa väkensä tehdä ainoastaan 8 tuntia
päivässä 60 dollarista kuukaudessa, niin kuin teollisuuden työntekijät
12 tunnin sijaan päivässä 30 dollarista kuukaudelta, niin hän
velkaantuisi pian korviaan myöten. Ja jos kaikki farmarit tekisivät
niin, eivätkä myisi tuotteitaan halpoihin hintoihin, eivät he piankaan
voisi tyhjentää varastojaan, sillä Intia, Venäjä ja Etelä-Amerikka
myisivät viljaansa halvalla Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain suuri rahantarve siihen aikaan, jolloin sen rautatiet piti
rakennettaman ja suurteollisuuksia perustettaman, veti miljonia Europan
pääomaa Amerikkaan, ja nämä miljonat ovat myötävaikuttaneet maan
kukoistukseen. Mutta kukoistusaika on nyt ohi; se menee hiljalleen
alaspäin, eikä mikään muu kuin sota tai muut vaikeat onnettomuudet
muissa maissa voisi auttaa teollisuutta, jotta rauhalliset kansat sen
kautta saisivat paljon työtä. Jaappanilaiskiinalaisen sodan jälkeen
ovat esim. nämä molemmat kansat ostaneet suuret joukot sotavälineitä,
ja nyt käyttää Jaappani sen sotakorvauksen, jonka se sai Kiinalta,
rakentaakseen sotalaivoja, ja tämä taas on aiheuttanut sen, että muut
vallat niinikään lisäävät laivastojaan. Tämä valmistaa työtä ja
ansiota, ja kuinka paljon vihaammekin sotaa, pidämme kumminkin näiden
sotavarustusten näkemistä parempana kuin työnpuutetta, joka
näännyttäisi ihmiset nälkään. Muutettakoon maailman velka siten
arvopapereiksi. Suuressa hädän ajassa, joka nyt lähestyy, ovat ne yhtä
hyviä kuin kulta ja hopea. -- Hes. 7: 19; Sef. 1: 18.

Moni huomaa, että kilpailu on vaara; sentähden ovatkin Yhdysvallat
säätäneet lain, joka kieltää Kiinalaisia ja lukutaidottomia
europpalaisia muuttamasta maahan. Koetetaan sillä tavalla estää
työpalkkoja laskemasta samalle tasolle kuin Europassa tai Aasiassa.

Toiset arvelevat, että lain kautta voisi pakottaa työnantajat maksamaan
niin korkeita palkkoja, että he itse saisivat ainoastaan vähän ansiota.
Mutta he unohtavat, että niinpian kuin ansiota ei ole, vedetään pääomaa
takasin ja käytetään toisella taholla, missä palkat olisivat
alhaisempia.

Miltä näyttääkään 15 vuoden kuluttua, jos saa jatkua niinkuin tähänkin
asti, -- jos työn tekemisen tarjous aina kääntyy sinne, missä palkka on
suurin, ja pääoma alituisesti vedetään takasin, kun ei se enää anna
suurta satoa? Koneet ovat tähän saakka uskollisesti palvelleet pääomaa,
mutta liikatuotannon täytyy ennemmin tai myöhemmin tulla, ja silloin
painetaan hinnat alas ja ansio tulee pienemmäksi. Ennen pitkää ovat
trustitkin voimattomia tätä vastaan, ja patentteja ja yksinoikeuksia ei
myönnetä aina. Ulkomaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara".
Jaappanin ja Kiinan herääminen hankkii kyllä pääomalle käyttöä, mutta
ei avaa uusia tilaisuuksia työlle. Pääoma uskaltaa erittäin hyvin
perustaa rautateitä ja tehtaita näiden kansojen keskuudessa, joista
suuri joukko on rauhallisia, ahkeria ja hyvin tyytyväisiä ihmisiä. Mikä
on seuraus, jos nuo miljonat, jotka ovat kiitollisia 6--15 centin
(30--75 pennin) päiväpalkkaan, ryhtyvät kilpailemaan työntekijöiden
kanssa, jotka pitävät 4--8 kertaa korkeampia palkkoja nälkäpalkkoina?
Siitä ei ainoastaan seuraisi, että 15 centtiä pidettäisiin hyvänä
päivärahana, vaan kun Kiina voi hankkia työvoimaa 5 kertaa niin paljon
kuin Yhdysvallat, olisi siitä seurauksena, että 6 henkilöä kilpailisi
jokaisesta paikasta, jossa on noin mitätön palkka. Eräs puuvillatehdas
on jo muutettu Connecticutista Jaappaniin, ja useammat seuraavat
esimerkkiä ja hakevat itselleen alempipalkkaisia työkenttiä ja niin
ollen suurempaa voittoa.

Sen, että Saksan keisari näkee "keltaisen vaaran" lähestyvän, osottaa
se kuuluisa taulu, jonka hän lahjotti tsaarille. Taulu esittää
europpalaisia valtoja asestamassa vaimoja, jotka heidän yläpuolellaan
taivaalla säteilevän ristin valossa seisovat vuorella ja enkeli
Mikaelin osotuksen mukaan tarkastavat mustaa pilveä, joka nousee
Kiinasta, ja josta näyttäytyy kauheita haamuja leimuavan salaman
valossa. Taulun alla on luettavana: "Europpa, vartioitse pyhimpiä
aarteitasi." Sillä tahtoi hän sanoa: Europan kansat, yhtykää
puolustamaan uskoanne ja kotejanne.

Sen lisäksi on huomattavaa, että keltainen mies käyttää suuresti
hyödykseen valkoisia rahoja eli hopeata. Esitämme seuraavaa
hongkongilaisen Mr Whiteheadin esitelmästä:

"Ennen sotaa Jaappanin kanssa oli Kiinassa noin 200,000 kehruukoneen
puolaa. Mutta sota vapautti Kiinan kansan mandarinein herraudesta ja
herätti sen nukkuvat voimat eloon. Äärettömät alueet Kiinassa ovat
sopivia pumpuliviljelykselle, ja työ on niin helppoa, että Kiinasta
pian tulee suurin pumpulintuottaja. Jo vuonna 1893 tapahtui, että 5
valtamerihöyrylaivaa oli yht'aikaa Shanghaivirrassa lastaamassa
pumpulia, josta Jaappanissa tehtäisiin lankaa ja kangasta. Osakan ja
Kioton seuduilla (Jaappanissa) on muutaman vuoden kuluessa _kotimaisen_
pääoman laskuun perustettu ei vähemmän kuin 59 kehruutehdasta ja
kutomoa, jotka nyt työskentelevät 770,874 puolalla ja valmistavat
vuosittain 500,000 baalia lankaa 40,000,000 dollarin arvosta. Nyt ei
Jaappanin enää tarvitse pelätä Englannin kilpailua, mieluummin
päinvastoin. Rahakannan eroavaisuuden tähden, niissä maissa, joissa on
hopeakanta, voidaan nyt, kun hopean arvo on keinotekoisesti laskettu,
40 miestä palkata samalla summalla, kuin vuonna 1870 vaadittiin 20
miehen palkkaamiseksi, koska englantilainen sovereign (kultaraha), joka
vuonna 1870 oli arvoltaan 10 rupea (itä-intialainen hopearaha), nyt
vastaa noin 20 rupea, mutta Intiassa on sillä sama arvo kuin ennen.
Tämä pakottaa ennemmin tai myöhemmin teollisuuden lähtemään pois niistä
maista, joissa on kultakanta, asettuakseen sinne, missä voi saada kaksi
työntekijää samalla maksolla, joka täytyy antaa työntekijöille niissä
maissa, joissa on kultakanta. Tällä tavalla täytyy kultakannan saattaa
teollisuus perikatoon."

Voisi lisätä, että ne maat, joilla on hopeakanta, eivät ainoastaan
ennen pitkää voi täyttää omia tarpeitaan vaan kykenevät myöskin viemään
tavaroita niihin maihin, joissa kultakanta vallitsee. Niin voisi esim.
Jaappani myydä tavaroitaan Englannissa kolmatta osaa halvemmalla kuin
Jaappanissa ja vaihtamalla saadut kultarahat hopearahoihin hankkia
kumminkin itselleen suurta voittoa. Sillä tavalla voivat he
katkeroittaa Europan työntekijäin olemassaolon. Lontoolaisen
sanomalehden "Daily Chroniclen" mukaan on osottautunut, että eräänä
vuonna, kun 67 pumpulikehräämöä Lancashiressä, Englannissa, kärsi
tappiota 411,000 puntaa sterlingiä (yli kymmenen miljonaa mark.),
voittivat kehräämöt Hiogossa, Jaappanissa, 17 prosenttia. Kuinka
kävisikään silloin jos myöskin Jaappanin naiset -- niinkuin
jaappanilainen valtiomies kreivi Ito on viitannut "Berliner
Tageblattin" kirjeenvaihtajalle -- ryhtyisivät kilpailuun
europpalaisien työntekijäin kanssa?

Ilman syytä ei Parisissa ilmestyvä lehti "Economiste Francais" vaadi
Europan valtoja lakkaamaan keskinäisistä riidoista ja esiintymään
yhteisesti Idän uhkaavaa kilpailua vastaan, ja Englannin pääkonsuli Mr.
G. Jamison, Shanghaissa, on julkisesti lausunut, että kultakanta on
tehnyt mahdottomaksi Idän kansoille europpalaisten tavarain ostamisen
ja sen tähden pakottanut heidät itse valmistamaan välttämättömän. Ja
siinä on heillä ollut sellainen menestys, että heidän tavaroitaan nyt
kysytään kaikkialla. Hän sanoo:

"Yhdysvallat voivat kyllä sulkea pois itämaalaiset työntekijät, mutta
Europpa ei voi sulkea porttejaan itämaalaisilta tavaroilta; nämä saavat
varmasti itselleen ostajia halpojen hintojensa ja hyvien lajiensa
kautta. Englantilainen työntekijä ostaa niitä itse paljon mieluummin,
kun hänen palkkansa laskee, ja vahingoittaa siten itse niitä yrityksiä,
joista hänen oma ylläpitonsa riippuu. Tähän saakka on ainoastaan
Jaappani vienyt ulos tavaroita; mutta Intia ja Kiina seuraavat pian
esimerkkiä. Silloin on heidän tuotteitaan yllin kyllin koko maailmassa
ja ne tekevät tuhansia ja taas tuhansia työttömiksi."

Kansat, jotka ennen olivat oivallisia ostajia, tulevat siten pian
amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten
tehtailijain kilpailijoiksi, koska heidän suotuisammat olosuhteensa
sallivat heidän tunkea pois tieltään entiset hankkijansa
kotimaisiltakin markkinoilta ja ottaa leivän valkoiselta työntekijältä.

Mutta ei ole mitään tehtävissä. Se on seurauksena tuotannon ja kysynnän
laista. Ainoa keino tämän painostuksen poistamiseksi, joka nyt on
alkanut, mutta jonka täytyy tulla aina vaikeammaksi, niinkauvan kuin
itsekkäisyys hallitsee, on Jumalan lupaama tuhatvuotinen valtakunta
rakkauden lakineen ja yhteiskunnan perustaminen tälle perustukselle.
Jos Europan ja Amerikan kansoilla on ollut koko maailma ostajinaan,
jotka he ovat varanneet koneilla ja tehdastuotteilla, ja jos he
kumminkin ovat ehtineet siihen kohtaan, että tuotanto on kysyntää
suurempi, ja että miljonat heidän työntekijöistään etsivät turhaan
työtä, mikä uhkaakaan heitä silloin lähimmässä tulevaisuudessa, kun
kilpailijain luku on kahdenkertaistunut? Sen lisäksi on otettava
huomioon väestön luonnollinen lisääntyminen sekä se asianhaara, että
nuo 700 miljonaa kilpailevaa hindulaista, kiinalaista ja jaappanilaista
ovat mitä sävyisimpiä ja säästäväisimpiä ihmisiä, joiden herraksi
pääoma, joka jo hallitsee valkoisia työntekijöitä, pääsee vaivatta.



Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen
kanssa.


Valtain laajennuspyrkimysten edellytyksenä ei ole ainoastaan toivo
antaa muille kansoille parempi hallitus, eikä myöskään rakkaus
maa-alueisiin ja valtaan; vaan se on seuraus "teollisuuden
taistelusta". Vallat kukistavat kansoja, mutta eivät tuhotakseen niitä,
vaan vakuuttaakseen itselleen niiden kaupan. Tässä sodassa on
Englannilla ollut suurin edistys, ja sentähden on sen rikkaus ääretön.
Valaistuksena tästä on ministeri Chamberlainin lausunto eräälle
työttömäin lähetystölle. Hän sanoi nimittäin muunmuassa:

"Tarvitsemme uusia markkinoita. Vanhoilta on meidät tungettu osittain
pois ulkomaalaisen kilpailun kautta. Jos emme voi lisätä kysyntää
niillä markkinoilla, joissa vielä hallitsemme, ja jos emme voi löytää
uusia markkinoita, niin työnpuute, joka jo nyt on hyvin vakava, tulee
yhä vaikeammaksi ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Jos siis
hallitus pyrkii laajentamaan Englannin aluetta, niin ei se tee sitä
vihollisuudesta muita kohtaan, vaan vakuuttaakseen Englannin kansan
tuotteille riittävät markkinat. Jos ei se alituisesti tekisi niin,
tulisi se paha, jota nyt kärsimme, vielä pahemmaksi."

Kaikki valtiomiehet näkevät varsin hyvin tämän vaaran, ja sentähden
ovat kaikki teollisuusmaat halukkaita vakuuttautumaan uusista
markkinoista, koska he pelkäävät, että ne kaikki pian tulevat ylen
täyteen. Sentähden ympäröivät he siirtomaansa suojelustulleilla ja ovat
niillä esim. antaneet Amerikan viennille Afrikkaan kovan iskun. Ja nyt
koittaa Chamberlain saada brittiläiset siirtomaatkin hyväksymään
suojelustullin, joka pitäisi Amerikan, Saksan, Ranskan ja Jaappanin
kilpailun etäällä emämaan teollisuudesta.

Niin, todellakin ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä,
mikä kohtaa ihmiskuntaa, ja he ryhtyvät kaikkiin mahdollisiin keinoihin
kääntääkseen pois vaaran. Mutta se on turhaa, sillä kun valtiomiehet
koettavat laajentaa asianomaisten hallitustensa valta-aluetta, niin ei
se tapahdu niin paljon työn hankkimisen tähden köyhille -- se on
ainoastaan sivuasia -- vaan pikemmin uusien kenttien vakuuttamiseksi
pääomanomistajille, että he vielä enemmän voisivat koota "aarteita
näinä viimeisinä päivinä". -- Jaak. 5:3.



Näiden päivien jättiläiset.


Nämä jättiläiset ovat aikamme trusteja, jotka sortavat pieniä
kilpailijoita ja käyvät kaikkien sotaa kaikkia vastaan pitääkseen
hinnat ylhäällä. Tässä suhteessa on Amerikka ensimäisenä. Siellä on
renkaita kivihiilien, sokerin, sananlennätinlangan, keksien, borax'in,
paperossien, pulveriseeratun maidon, köysitavarain, käsineiden,
nappien, koneiden, paperin, riisin j.n.e., j.n.e. valmistamiseksi ja
vaihtamiseksi.

Ei kukaan voi kieltää, että nämä jättiläiset ovat suureksi vaaraksi
yleisölle, joukoille. Nämä trustit eivät ole ainoastaan paljon
mahtavampia kuin yksityiset, vaan niillä ei ole sitäpaitsi omaatuntoa.
Sentähden sanotaankin kansan kielessä: "Trusteilla ei ole tuntoa".
Pittsburg Post lausui voimakkaasti mielipahansa, kerrottuaan siitä,
kuinka Standard Oil Trusti on jakanut vuodelta 1896 ei vähemmän kuin 31
prosenttia, ja että eräs sananlennätintrusti, tapettuaan ensin kaiken
kilpailun, on korottanut hinnat kolmin ja neljän kertaisesti ja sen
kautta hankkinut jäsenilleen miljonia voittoina. Lehti sanoo: "Jos
korottaa äänensä näitä trusteja vastaan, niin tekee itsensä niiden
jäsenien silmissä syypääksi anarkiaan. Lain kanssa ristiriitaisilla ja
ryöstävillä trusteilla pitää olla vapaa kulku, mutta niiden
arvosteleminen on tukahutettava, koska, niinkuin he sanovat, tämä
arvostelu synnyttää tyytymättömyyden tulen kansassa. Toisella puolen
kansa, toisella puolen laillisesti suojellut ryövärit, trustit. Mutta
ei saa olla mitään paljastuksia tai vastalauseita, muuten voi kansan
tyytymättömyyden tuli tehdä trustien olon liian kuumaksi. Voiko
ajatella suurempaa häpeämättömyyttä ja hävyttömyyttä."

Omistaessaan satojen miljonien dollarien liikkuvan pääoman ovat nämä
trustit tosiaankin _jättiläisiä_, ja jos olosuhteet jatkuvat niinkuin
viimeisenä kymmenenä vuotena, määräävät nämä trustit muutaman vuoden
kuluttua, ei ainoastaan tavaran hinnan vaan myöskin palkkojen
suuruuden.

On totta, että nämä pääomain yhteenliittymiset ovat aikaansaaneet
suuria yrityksiä, joita yksityiset henkilöt eivät olisi voineet
suorittaa niin hyvin tai nopeasti. He ovat ryhtyneet uhkayrityksiin,
jotka yleisö olisi tuominnut, jos hallitukset olisivat ryhtyneet
niihin. Emme tarkota, että pääoman yhteenliittymiset sellaisenaan ovat
hyljättäviä; vaan esitämme ainoastaan, että ne vuodesta vuoteen
lisäävät pääoman valtaa ja sen kautta tulevat vaaraksi kansan eduille
ja vapaudelle. Jokainen sanoo: Jotakin on tehtävä. Mutta kukaan ei
tiedä mitä. Siten on ihmiskunta avuttomana näiden nykyisen
yhteiskuntajärjestyksen jättiläiskasvannaisten edessä, ja ainoa toivo
on Jumala.

Totta kyllä on näiden jättiläisyritysten johtajina tavallisesti
lahjakkaita miehiä, jotka näyttävät olevan halukkaita käyttämään
valtaansa kohtuudella; mutta vallan kohdistaminen antaa kumminkin aina
olosuhteiden mukaan aihetta käyttää sitä omaksi hyödykseen ja joukkojen
vahingoksi.

Nämä jättiläiset uhkaavat nyt ihmiskuntaa yhtä paljon kuin
kirjaimelliset jättiläiset uhkasivat neljä tuhatta vuotta sitten. Nuo
jättiläiset olivat kuuluisia miehiä ihmeellisine kykyineen ja terävine
järkineen, paljon etevämpiä Aadamin langennutta sukua. Ne olivat
sekasikiöitä, joilla oli uusi elämän voima [1 Moos. 6: 1--4. Katso
kirjaa "Spiritismi Raamatun valossa", hinta 50 p.] samoin ovat meidän
aikamme jättiläiset niin suuria, voimakkaita ja viekkaita, ettei niistä
voi toivoa voittoa paitsi Jumalan asiaanryhtymisen kautta. Ne eivät ole
kumminkaan vielä kehittäneet kaikkea voimaansa. Nämäkin jättiläiset
ovat sekasikiöitä, siinneitä siitä itsekkäisyydestä ja toiselta puolen
valistuksesta, jonka kristinusko on tuonut.

Mutta inhimillinen hätä ja Jumalan apu tulevat yhtä aikaa yhä
lähemmäksi ja niinkuin silloisen maailman jättiläiset lakasi pois
vedenpaisumus, niin tuhoaa myöskin nämä trustijättiläiset Jumalan
säilän tuli, joka jo on syttymäisillään, sinä "ahdistuksen aikana,
jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan".
Tuo "tuli" kuluttaa kaikki paheen ja itsekkäisyyden jättiläiset, niin
etteivät ne enää koskaan nouse ylös. -- Jes. 26: 13, 14; Sef. 3: 8, 9.



Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen.


Vähemmän kuin sata vuotta sitte alettiin poistaa orjuutta. Englannin
siirtomaista poistettiin se vuonna 1838, ja Englannin valtiokassa
maksoi 20 miljonaa puntaa (500 miljonaa markkaa) vahingonkorvaukseksi
orjien omistajille. Ranskan siirtomaissa poistettiin se vuonna 1848 ja
Amerikan etelävaltioissa 1863. Tämä edistysaskel voidaan suureksi
osaksi laskea kristillisten äänien ja kirjotusten ansioksi, mutta ilman
niitäkin olisi se kumminkin tullut -- ainoastaan vähän myöhemmin --
työmarkkinain muutosten tähden. Voidaan sanoa, että orjuus kuoli
luonnollisen kuoleman koneellisten keksintöjen ja asutuksen
lisääntymisen tähden. Lukuunottamatta siveellisiä ja uskonnollisia
suhteita, olisi nyt mahdoton tehdä orjuus yleiseksi; se ei kannattaisi.
Koneet huolehtivat meidän aikanamme suureksi osaksi työstä, olkoonpa
että se vaatii enemmän tai vähemmän älyä, ja orjien kasvattaminen
kelvollisiksi työntekijöiksi tekisi heidän työnsä kalliimmaksi kuin
nimeksi vapaiden miesten, jotka hätä pakottaa työhön. Maailma on tullut
huomaamaan, että sotavankien hankkiminen, jotka voisivat tulla orjiksi,
kannattaa vähemmän kuin kaupan kilpataistelu, ja että vapaat "hädän
orjat" tarjoovat parempaa ja halvempaa työvoimaa.

Joskin vapaa, on älykäs työntekijä halvempi kuin tietämätön orja, ja
kun koko maailma herää älykkäisyyteen ja sitäpaitsi yhä nopeasti
lisääntyy, käy yhteiskunnallinen järjestelmä kohden perikatoaan yhtä
varmasti kuin kone, joka työskentelisi täydellä höyrypaineella ilman
venttiiliä. Tuotannon ja kysynnän periaatteella ei ole mitään
varmuusventtiiliä, ja niin tulee itsekkäisyyden paino, joka painaa
yhteiskuntaa alas, päivittäin yhä voimakkaammaksi, kunnes sorretut
joukot aiheuttavat järjestelmän kukistumisen ja anarkian. Joukot ovat
ikäänkuin puristuneina

    kahden myllynkiven väliin,

jotka pian musertavat heidät ja saattavat heidät arvottoman orjuuden
tilaan, jos ei millään tavalla tartuta asiaan. Hätä pakottaa heidät
myllynkivien väliin. Tuotannon ja kysynnän laki on alimmainen
myllynkivi, jonka päällä ylempi järjestäytynyt itsekkäisyys, mahtavine
kone-apuneuvoineen ja pääomineen työskentelee. Jo vuonna 1887 arveltiin
maailman kaikkien koneiden työn vastaavan 1,000 miljonan ihmisen työtä,
s.o. maailman työntekijäin kolminkertaista määrää, ja sen jälkeen on se
todennäköisesti kahdenkertaistunut. Sen lisäksi tulee ottaa huomioon,
että ne työskentelevät suurimmaksi osaksi sivistyneissä maissa, joiden
asutus on ainoastaan noin viidesosa kaikesta. Voiko sentähden
ihmetellä, että Lontoossa lasketaan olevan 938,293 köyhää, 316,834
hyvin köyhää ja 37,610 täydellisesti varatonta, yhteensä 1,292,737
ihmistä eli lähes kolmasosa koko asutuksesta. Julkiset tiedonannot
osottavat, että kolmasosa kaikista Skotlannin perheistä asuu ainoastaan
yhdessä huoneessa ja enemmän kuin kolmasosa kahdessa huoneessa, että 21
tuhatta henkilöä New Yorkissa häädettiin eräänä talvena maksamattoman
vuokran tähden kadulle, ja että 3,819 ihmistä siellä haudattiin
"köyhäin hautaan" -- ja näin kaupungissa, jossa on 1,157 miljonääriä!

"The American Magazine of Civicessä" käsitteli J.A. Collin niiden luvun
vähenemistä, joilla oli oma koti. Hän esittää, että kun suurimmalla
osalla asutuksesta oli muutama vuosikymmen sitte velaton koti, oli nyt
84 prosenttia niistä vuokralaisia (laskettuna siihen ne tilat, joita
rasitti hypoteekkilaina). Siitä hän sanoi:

"Jos tämä muutos on voinut tapahtua lyhyessä ajassa, kun lännessä vielä
oli paljon vapaata maata, ja kun teollisuus vielä etsi työntekijöitä ja
maksoi hyvin, mikä silloin tuleekaan tulokseksi, kun länsi tulee
tiheämmästi asutuksi ja siellä olevat tilat, kaivokset, rautatiet ja
tehtaat ovat kokoontuneet muutamien harvojen miljonäärien käsiin. Mikä
silloin tuleekaan tuhansien teollisuustyöntekijäin osaksi?"

Mr Collinin laskelmista on kumminkin huomautettava, että niihin 84
prosenttiin on laskettu monta nuorta, jotka, jos olisi Europasta
kysymys, asuisivat vanhempainsa luona, sekä siirtolaiset, jotka ostavat
maata vähittäismaksulla, mutta olosuhteet ovat kumminkin kyllin huonot.

Ainoastaan harvat tietävät, kuinka halvasta ihmisten aikaa ja voimia
usein myydään, ja ne, jotka tietävät sen, eivät tunne mitään
parannuskeinoa tätä pahaa vastaan ja pyrkivät itse välttämään sen
kynsiä. Kaikissa suurissa maailmankaupungeissa on tuhansia, jotka
työskentelevät kovemmin ja pitempään elämän välttämättömimpien
tarpeiden puolesta, kuin suurin osa etelävaltioiden orjista teki.
Nimeksi ovat he vapaita, mutta todellisuudessa orjia, hädän pakottamia
orjia, joilla kyllä on vapaus tahtoa, mutta ei vapautta toimia halunsa
mukaan.

    "Oi kuinka on kulta se kallista,
    ja liha ja veri niin helppoa."

Kaikkein köyhimpien luku kasvaa nopeasti, ja ankara kilpailu vie,
niinkuin olemme nähneet, koko sukua alaspäin, paitsi niitä harvoja
onnellisia, jotka ovat vakuuttaneet itselleen koneita tai kiinteää
omaisuutta, ja heidän rikkautensa ja valtansa kasvaa niin nopeasti,
että näyttää siltä kuin pian löytyisi miljardinomistajia.

On mahdotonta, että sellaiset olosuhteet voisivat jatkua aina; syyn ja
seurausten lain täytyy lopulta tuottaa koston. Vielä vähemmän voimme
odottaa, että Jumalan oikeus sallisi sellaisten olosuhteitten jatkua
aina. Kristuksen uhrikuoleman kautta on Jumala lunastanut ihmiskunnan
ja tehnyt sen menestyksen asiakseen, ja nyt on sen vapauttamisen aika
pahan vallasta ja itsekkäisyydestä lähellä. -- Room. 8: 19--23.

Eräs lännen sanomalehti kuvaili aikoinaan nykyistä tilaa kaikkine
epäjohdonmukaisuuksineen silloisen vaikean liikemaailmassa esiintyneen
painostuksen seurausten yhteydessä. Ja esitettyään sen tosiasian, että
työttömyys ja sitä seuraava hätä on tullut, huolimatta siitä, että
maalla on mitä parhain hallitus, mitä oivallisimmat pankkijärjestelmät,
laatuaan ainoa teollisuus ja suuret luonnonrikkaudet, lisää lehti:

"Niinmuodoin ei nykyinen painostus johdu luonnollisten apuneuvojen
puutteesta. Noilta kahdelta miljonalta työttömältä ei puutu hyvää
tahtoa tai kelvollisuutta tehdäkseen työtä ja saadakseen aikaan jotakin
hyödyllistä. Ei, vika on siinä, että tuote- ja vaihtotavarat ovat
kootut muutamiin harvoihin käsiin. Kuinka epäterve sellainen tila on,
alamme nyt ymmärtää ja ymmärrämme vielä paremmin, aina sitä mukaa kuin
tämä kokoaminen jatkuu. Ihmiset kärsivät nälkää ja vilua, koska he
eivät voi vaihtaa työnsä tuotteita. Sellaiset tulokset silmäimme edessä
kysynemme, eikö yhdeksännentoista vuosisadan kiitetty sivistys ole
melkein epäonnistunut? Jos eivät ihmiset voi keksiä parempaa
teollisuuden järjestelmää, niin täytynee meidän myöntää, että
ihmiskunta on koko avaruuden suurin epäonnistunut yritys. Kaikkien
aikojen vääryyden ja julmuuden korkein kohta on nykyinen yritys
säilyttää teollisuustyöntekijäin joukko, jolla raharuhtinaamme lyövät
voittonsa ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin heidän ylläpitämisekseen
niinä aikoina, jolloin ei heitä enää tarvita."

Jumalan kaitselmus johtaa juuri siihen, että ihmisten täytyy oppia
tuntemaan oma kykenemättömyytensä ja totinen mestari, aivan niinkuin
jokainen hevonen on "kesytettävä" tullakseen arvokkaaksi.



Hätä on yleinen ja ihmisapu turha.


Nämä väärät suhteet vallitsevat ei ainoastaan Europassa ja Amerikassa
vaan koko maailmassa. Eräs naislähetyssaarnaaja Intiassa kertoo, että
useimmat asukkaat siellä saavat harvoin syödä itsensä kylläisiksi. Ne,
jotka kasvattavat viljaa, eivät voi ensimäiseksi ravita itseään;
verot on maksettava ensin. Kymmenen miljonaa työskenteli ennen
käsikutomoissa, mutta nyt ovat rannikkokaupunkien tehtaat hävittäneet
heidän käsityönsä, ja heidän on yksinomaan ollut ryhtyminen
maanviljelykseen, joka tuskin hankkii heille sen, mikä on
välttämätöntä.

Etelä-Afrikassakin on varsin vaikeita aikoja, vaikka miljonia
dollareita on siellä pantu kultakaivos-yrityksiin. Durbanissa ovat
kaupungin valtuusmiehet asettaneet hätäapukomitean, ja sivistyneet
miehet ja taitavat käsityöläiset ovat kiitollisia saadessaan tältä
komitealta kolme shillinkiä päivässä sannan kaivamisesta hehkuvassa
auringonpaisteessa. Sitäpaitsi kuljeskelevat monet ympäri etsien
turhaan työtä, ja Durbanin kaupunki ei ole ainoa, jossa sellaiset
olosuhteet vallitsevat.

Eivätkö ymmärtäväiset ihmiset tee mitään sellaisen kurjuuden edessä
estääkseen vähempilahjaisia kanssaihmisiänsä musertumasta noiden kahden
myllynkiven välissä? Eivätkö jalot sydämet pidä huolta avusta? Ei,
useammat lahjakkaammista ovat liian kiinnitetyt toimeensa oman ansionsa
ajattelemisessa, voidakseen kokonaisuudessaan ymmärtää koko aseman. He
kuulevat kyllä onnettomain valituksen ja antavat heille usein
vapaaehtoista apua, mutta kun onnettomain luku nopeasti kasvaa, alkavat
monet ymmärtää, etteivät he voi auttaa yleistä pahaa. He tottuvat
hätään, jättääntyvät rauhassa nauttimaan omista eduistaan ja koettavat
unohtaa toisten onnettomuuden.

Muutamat harvat hyvässä asemassa olevat henkilöt näkevät kumminkin
jonkun verran selvemmin, ja näiden joukossa on epäilemättä
tehtailijoita, kaivosten omistajia j.n.e. He voivat nähdä vaikeudet ja
tahtoisivat mielellään poistaa ne, mutta mitä voivat he tehdä? He
voivat auttaa huojentamalla pahinta hätää ympäristössään, mutta
nykyistä yhteiskuntajärjestelmää eivät he voi muuttaa tai poistaa
kilpailua maailmasta. He huomaavat myöskin, että kilpailu on
välttämätön saattamaan luonnostaan välinpitämättömät työhön, ja ettei
se siis ilman muuta, ilman että joku korvaisi sen, voisi hävitä, ilman
että maailma saisi kärsiä siitä vahinkoa.

Niinmuodoin on selvää, ettei kukaan ihminen ja mikään ihmisten ryhmä
voi muuttaa nykyistä yhteiskuntajärjestystä. Mutta Herran viisaus ja
voima muuttaa sen, niinkuin Raamattu osottaa, ja korvaa sen
täydellisellä yhteiskuntajärjestelmällä, jonka peruslaki ei ole
itsekkäisyys, vaan rakkaus ja oikeus. Mutta jotta tälle järjestelmälle
tulisi tilaa, täytyy nykyinen tulla täydellisesti tyhjäksitehdyksi.
Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, eikä uutta paikkaa panna
vanhoihin vaatteisiin. Niinmuodoin voimme silloin, myötätunnon
täyttäminä sekä rikkaita että köyhiä kohtaan tulevassa hädässä,
rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maan
päällä niinkuin taivaassa", vaikkapa se saatetaankin voimaan Jumalan
vihan "tulella", jota varten "ainekset", niinkuin olemme nähneet, jo
ovat valmiit.

       *       *       *       *       *

          Enkös Herraa Jumalaani.

    Enkös Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi?
    Enkös suurta auttajaani ylistäisi hartaasti?
    Katso sulaa rakkautta onpi sydän Jumalan,
    Lapsiansa kohtahan, pohjatonta laupeutta
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Niinkuin kotka siivlllänsä poikiansa peittelee,
    Niin hän mua kädellänsä armiaasti suojelee.
    Kohta jo kun hengen antoi, pienestä hän holhosi,
    Näin myös kaiken ikäni huostassansa hoiti, kantoi.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Eipä ollut Poikansakaan hälle kallis liiaksi,
    Kuolohon hän ainoon, rakkaan, antoi elämäkseni.
    Ah, kuin suur' on Herran hyvyys; vaikka heikko henkeni
    Tutkia kuink' koittaisi, tajuumaton on sen syvyys.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Henkens' myös hän lahjoittaapi, sanassansa johtajan,
    Joka mua taluttaapi, käyttää tiellä taivahan;
    Sydämeen hän sytyttääpi uskon tulen kirkkahan.
    Joka voittaa maailman, kuolemast' myös pelastaapi.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Herra, vitsas, kuritukses, vaikka joskus ankarat,
    Ne vaan onkin osoitukses, ettäs mua rakastat,
    Ett'et tahdo mua jättää, vaan mun maailman saastasta
    Pahuuden myös pauloista ristin kautta tykös vetää.
    Kaikki loppuu aikanaan, armosi ei milloinkaan.

    Eikä, sen mä uskon varmaan, risti luotu ijäksi;
    Kyllä käsi Herran armaan pois sen jälleen nostaapi.
    Talven tuimat tuiskut poistaa jälleen suvi suloinen;
    Näin myös vaivan jälkehen ilosta saa silmä loistaa.
    Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

    Herra, isän nimi sulla on ja isän rakkaus,
    Tykösi siis suo mun tulla, kuule lapses rukous!
    Armollasi auta mua, että aina päivin öin.
    Ajatuksin, puhein, töin, etsisin vaan yksin sua,
    Ja kun päättyy aika tää, saan sua ijät ylistää!

                                   (Virs.)



KAHDEKSAS LUKU.

Leikkuumiesten huuto.

Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. -- Talonpojat, maanviljelijät. --
Uudet olosuhteet kristikunnassa. -- Maan jakamisen kiihotus. -- Sen
syyt. -- Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. -- Raamatun ennustus käy
täytäntöön. -- Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.

    "Ei heidän hopeansa eikä kultansakaan voi heitä pelastaa
    Herran vihan päivänä." -- Sef. 1: 18.


Se, joka huolellisesti on tutkinut maailman historiaa, voi vielä
epäillä, vaikkakin hän on seurannut eritystämme ja vahvistanut siinä
esitettyjen tosiasiain oikeaperäisyyden sekä siitä vedetyt
johtopäätökset, lopullista päättymistä. Hän sanonee itselleen: "Tekijä
unohtaa, että koko sivistyneessä ja puoleksi sivistyneessä maailmassa
on lukuisa ja varsin etevä yhteiskuntaluokka, joka aina on muodostanut
yhteiskunnan selkänojan -- maanviljelijät". Mutta niin ei ole; emme ole
unohtaneet sitä, emmekä jätä huomioonottamatta tämän säädyn merkitystä.
Menneisyyden historia osottaa, että Europassa usein olisi ollut
vallankumouksia, jos ei tätä vanhoillista yhteiskunta-ainesta olisi
ollut. Ranskan väkivaltaiset mullistukset olivat pääasiassa suurempien
kaupunkien työtätekevien luokkien työtä, ja vanhoilliset talonpojat
saattoivat taas rauhan voimaan. Syyt tähän eivät ole vaikeita löytää.
Ensiksikin on talonpojan elämä vähemmän kiihottava ja he joutuvat
vähemmän tekemisiin muiden yhteiskuntaluokkien kanssa. Toiseksi on
hänen mielensä vähemmän suuntautunut rikkauden etuihin, ja rikkauden ja
loiston kaipuu eivät vielä oikein ole heränneet hänessä.

Edelleen on hän enemmän tai vähemmän sidottu maahan ja riippuu
yksistään siitä sekä toivoo, että luonto palkitsee hänen vaivansa. Sen
lisäksi on hänen kasvatuksensa ja niin ollen hänen mielensä
valvovaisuus ja elokkaisuus tähän saakka olleet hyvin vähäiset. Tämän
kaiken seurauksena on sivistyneen maailman talonpoikaisluokkaa aina
pidetty tyytyväisyyden mallina.

Mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta ovat tuoneet mukanaan ihmeellisen
muutoksen talonpoikain oloihin -- monessa suhteessa heidän edukseen.
Englannin, Kanadan ja Yhdysvaltain maaväestö on aina ollut korkeammalla
sivistysasteella kuin muun maailman; vaikkei heillä olekaan
koulusivistystä, ovat he olleet älykkäitä ja valvovia. Yhdysvalloissa
saattoi sisäinen sota heidät kosketukseen eri yhteiskuntaluokkien ja
maahan-muuttaneiden kanssa, ja tästä johtui joku määrä tietoa asioista
ja olosuhteista. Tämä kehitti heidän ajatusvoimaansa enemmän kuin
menneiden vuosisatojen yksitoikkoisuus ja opetti heitä pitämään arvossa
kaupunkiasukasten elämää ja ajatustapaa. Nyt eivät enää vanhat,
tavalliset koulut olleet kyllin hyvää, vaan maan nuoriso tunkeili
korkeampiin kouluihin ja seminaareihin, ja heidän nopeasta
kehittymisestään johtui myöskin kirjallisuuden, erittäinkin
sanomalehtien, kukoistus, ja tämä on ollut suurena apuna Yhdysvaltain
asukkaiden valistamisessa. Sen seurauksena sovitettiin pian monta
kaupunkiasukasten liikeperiaatetta j.n.e. maanviljelyksen alalle,
sitäpaitsi tulivat maanviljelyskoneet, jotka vapauttivat talonpojat
paljosta työstä ja suuressa määrin kartuttivat hänen maansa voittoa.
Kaikesta tästä aiheutui hyvinvointia, mutta se herätti myöskin
maanviljelijässä rikkauden-, loiston- ja mukavuudenhalun ja samalla
kertaa jonkinlaisen tyytymättömyyden olosuhteisiin, vaikka nämä ovatkin
paremmat kuin ne, joissa muiden maiden talonpojat elävät.

Samalla tavalla vaikutti ranskalais-saksalainen sota noiden kahden
valtion kansoihin, vaikkakin paljon vähemmässä määrässä ja
epäsuoremmalla tavalla. Sodan jälkeen jatkuva jännitys on pakottanut
nämä kaksi valtaa ja heidän kanssaan Itävallan, Italian ja Venäjän
laajoihin sotavarustuksiin. Seurauksena tästä on saatettu voimaan
yleinen asevelvollisuus, ja jokainen nuori mies saa sen kautta
sotilaskasvatuksen ja tulee kosketukseen eri ainesten kanssa.
Sitäpaitsi on kasarmeissa määrätyt tunnit olleet omistetut
kirjaopinnoille, ja kaikki tämä on lisännyt yleistä sivistystä. Vaikka
seisovain armeijain perustaminen alussa näytti olevan rikos kansaa
vastaan, vahingoksi sen menestymiselle, sentähden että jokainen nuori
mies sen kautta temmattiin pois yhteiskunnallisesta toiminnasta yhdestä
kolmen vuoden ajaksi, niin on se kumminkin osottautunut valistuksen
lähteeksi, jonka vaikutuksen kautta kansat ovat heränneet suurempaan
toimintaan ja kunnianhaluun kuin koskaan ennen. Ja kuta enemmän
valistus on noussut ja kansa on tullut kosketukseen kaupunkielämän ja
rikkauden mukavuuksien ja etujen kanssa, sitä enemmän on myöskin
tyytymättömyys levinnyt -- tunne siitä, että toisilla oli paremmin, ja
että täytyy koittaa parantaa asemaansa, jota tehtäessä ei aina olla
oltu niin omantunnontarkkoja keinojen valinnassa.

Niinikään on uskonnollinen tietämättömyys ja taikausko suureksi osaksi
kadonnut, vaikka roomalaiskreikkalaisen kirkon vaikutus vielä on hyviin
suuri. Kokonaisuuteen nähden on kumminkin tapahtunut huomattava muutos
uskonnollisella alalla kaikkien luokkien keskuudessa. Protestanteilla
on tosin vielä voimassa jumalisuuden ulkonainen muoto, mutta joukot
ovat kadottaneet kaiken arvonantonsa. N.k. korkea kritikki ja
kehitysoppi ovat myöskin hälventäneet Jumalan sanan kunnioitusta.

Nämä vaikutukset ovat jo vuosikausia olleet voimassa kristikunnan
vanhoillisten kantajoukkojen keskuudessa ja ovat saaneet aikaan
muutoksen sen ajatuksissa ja pyrkimyksissä, ja nyt on vielä voimakas
vaikutus toiminnassa, vaikutus, joka vähentää tämän luokan
hyvinvointia. Vuodesta 1885 ovat nimittäin maanviljelystuotteiden
hinnat alituisesti laskeneet, ja talonpojat ovat koettaneet,
käyttämällä maanviljelyskoneita ja lisäämällä tuotantoa, saada
korvauksen kärsimästään tappiosta. Mutta tämä on onnistunut ainoastaan
osittain, ja toivo hintojen nousemisesta ei myöskään ole pitänyt
paikkaansa.

Europan maanmiehet ovat tässä kärsineet enemmän kuin Amerikan, koska
heillä tavallisesti on ollut ainoastaan pieniä maataloja, koska he
usein ovat olleet velkaantuneita ja heillä siten on ollut vaikeata
hankkia koneita, jonka tähden he ovat saaneet kärsiä vahinkoa hintain
alenemisesta.

Valtiomiehet, filosofit, tiedemiehet ovat liian pikaisesti tehneet sen
johtopäätöksen, että nämä hintain laskemiset ovat johtuneet
_liikatuotannosta_. Mutta muut ovat tutkineet asiaa paremmin ja
huomanneet, että niin ei ole; sillä _maailman vilja-aitoissa ei ole
runsaita varastoja tulevan vuoden tarpeita varten_. Päinvastoin
jää nyt ainoastaan mitättömiä varastoja jälelle toisesta vuodesta
toiseen. Maailma ei todellisuudessa tuota vehnää enemmän kuin se
tarvitsee. Erään tilaston mukaan, jonka Mr. H. Lindblom, Chicagon
kauppayhdistyksen jäsen, vuonna 1895 esitti eräässä kirjotuksessa
Yhdysvaltain maanviljelys-osastolle, oli etevimpien vehnäätuottavien
maiden sadot vuonna 1883 ja vuonna 1893 seuraavat:

                       1883                     1993
    Englanti...........  76 milj. bush.      53 milj bush.
    Ranska............. 286                 277
    Venäjä............. 273                 252
    Yhdysvallat........ 421                 396
    Saksa..............  94                 116
    Italia............. 128                 119
    Intia.............. 287                 266
             Yhteensä 1,565               1,479

Edellisestä käy selville, että nämä maat tuottivat vuonna 1893 86
miljonaa bushelia vähemmän kuin 10 vuotta aikaisemmin, kun taas
tuotanto Argentiinassa lisääntyi ainoastaan 60 miljonalla.

Mikä nyt lieneekään syynä tähän vehnän hinnan laskuun -- se on
käsittänyt viimeisinä vuosina myöskin kaikki muut viljalajit --
niin on kumminkin tosiasia, että se kovasti rasittaa sekä Europan
että Amerikan maanviljelijäin elämää. Monien amerikkalaisten
maanviljelijäin, joilla on kiinnitysvelka tai vähittäisostovelkaa
koneista, on hyvin vaikea selviytyä hyvinäkin vuosina. He
syyttävät lainanantajia ja myöskin, vaikka usein syyttä, korkeita
viljankuljetuksesta johtuvia rahteja, ja Europan maamiehet vetoavat
hallituksiinsa suojelustullien aikaansaamiseksi viljan maahan tuomista
vastaan muista maista, saadakseen kyllin maksua menojensa peittämiseksi
ja kohtuullisen korvauksen työstään.

Nämä asianhaarat suuntaavat meidän huomiomme apostoli Jaakobin
ennustukseen Evankelikauden viimeisistä päivistä. Puhuttuaan
rikkauksien kasaantumisesta ja siitä hädästä, joka johtuu siitä,
osottaa hän meille, että tämän hädän välittömänä syynä on levottomuus
tähän saakka vanhoillisen yhteiskunnan osan, nimittäin maamiesten,
keskuudessa. Hän näyttää esittäneen asian, aivan niinkuin jokainen
tarkkaava huomiontekijä voi sen nyt nähdä, ja _selittäen_ lisää hän,
että tämä on tulos _petoksesta_. Hän sanoo: "Katso, työmiesten palkka,
jonka (te rikkaat) olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä,
pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran
Sebaotin korviin". -- Jaak. 5: 5--9.

Missä on petos? Todellisuudessa ei voida väittää, että työnantajat
meidän aikanamme voivat ylimalkaan pettää työntekijöiltä heidän
palkkansa, sillä laki suojelee nyt paremmin kuin koskaan ennen
palkkaanauttivaa työntekijää tappiolta. Jos ei hän saa palkkaansa, voi
hän ottaa haltuunsa ja myydä isäntänsä omaisuuden, ja useimmissa
tapauksissa on hänellä etuoikeus saamamiesten kesken. Ennustuksen
täytyy sentähden tarkottaa maamiehiä ylimalkaan, jotka hankkivat
ihmiskunnalle ravintoa. Meidän täytyy sentähden odottaa löytävämme
_yleinen_ lainsäädäntä, joka koskee samalla tavalla "leikkuumiehiä"
kaikkialla maailmassa ja meidän tulee odottaa, että sellainen yleinen
laki perustuu temppuihin ja petokseen, joita rikkaat ovat käyttäneet
vakuuttaakseen lainsäädäntätietä itselleen etuja. Jos huomaamme
sellaisen, voimme olla vakuutettuja siitä, että se vastaa ennustusta.
Uskomme ja koetamme osottaa, että tämä ennustus täyttyi _hopean arvon
laskemisen kautta_. Mutta älköön kukaan uskoko, että väitämme tai
odotamme, että hopea asetetaan entiseen arvoonsa maailman arvokkaimpana
maksuvälineenä -- vielä vähemmän, että me esittäisimme sen
yleismaailmalliseksi keinoksi tulevaa hätää vastaan. Päinvastoin,
Jaakobin ennustus vakuuttaa meille, ettei _hopeaa aseteta entiseen
valta-asemaansa maksuvälineenä_. Tahdomme ainoastaan osottaa
ennustuksen täyttymisen ja auttaa niitä, jotka toivovat sitä,
käyttämään hyödykseen sitä valoa, jonka se heittää maailman nykyisen ja
tulevaisen hädän yli.

Hopean laskemisen arvo on hyödyksi muutamille "kristikunnan" luokille
ja vahingoksi toisille. Se on _vahingoksi_ niille, jotka viljelevät
vehnää, riisiä ja puuvillaa, koska heidän myydessään tuotteita, täytyy
kilpailla niiden maiden kanssa, jotka myyvät hopeakannan jälkeen, ja
niinmuodoin myyvät he käytännöllisesti kaiken arvossa alentuneen
_hopean_ mukaan, kun taas heidän täytyy maksaa maa, työvälineet,
vaatteet, työ ja korot _kultakannan_ mukaan. Jokaisesta summasta, jonka
he ottavat vastaan hopeassa ja maksavat kullassa, kadottavat he puolet.
Vuonna 1873, ennen kuin kristikunnan kansat alensivat hopean arvon, oli
hopeadollari 2 centtiä enemmän kuin kultadollari, mutta tämän
lainsäädännän eli rahalaitoksen järjestämisen kautta vaaditaan nyt
kaksi hopeadollaria vastamaan yhtä kultadollaria (_todellisessa_
arvossa; siinä maassa, missä hopeadollari tai hopearaha on leimattu,
vastaa se setelien tavoin nimellistä arvoa). Sanottakoon, että hopean
arvo on vähentynyt puolella, tai että kullan arvo on kahdenkertaistunut
-- _asia_ on sama. Bushel vehnää maksoi niinmuodoin:

    1872 hopeassa 1.51 dollaria, kullassa 1,54 dollaria
    1878    "     1.34    "          "    1,19    "
    1894    "     1,24    "          "    0,61    "

Vehnän hinnat ovat siis laskeneet hyvin vähän niissä maissa, joissa
vielä on hopeakanta; kova hinnan laskeminen on tapahtunut niissä
maissa, joissa on kultakanta -- kristikunnassa. Englanti, maailman
suurin vehnän maahantuoja, ostaa nyt Intiassa samalla kultamäärällä
kaksi kertaa niin paljon vehnää, kuin ennen hopean arvon alentumista.
Riisin ja puuvillan viljelijät Yhdysvalloissa kärsivät samasta syystä,
sillä riisiä ja puuvillaa viljellään maissa, joissa hopeakanta
vallitsee, ja voidaan ostaa niissä maissa, jotka ovat ottaneet
käytäntöön kultakannan, puolella entisestä hinnasta.

Ja niitä, jotka viljelevät muita maantuotteita, kohtaa epäsuorasti sama
vaikeus; sillä kun vehnän, puuvillan ja riisin viljelijät ovat
huomanneet, etteivät he edes kasvaneen tuotannon kautta voi hankkia
itselleen samaa ansioa kuin ennen, ryhtyvät he viljelemään muita
tuotteita, jotka eivät vielä ole niin laskeneet hinnassa, ja
aiheuttavat niinmuodoin liikatuotannon kautta hinnan laskun näilläkin
aloilla. Seurauksena tästä täytyy lopullisesti kaikkien luokkien
jossain määrin kärsiä kaiken tämän painoa.

Mutta mitkä luokat hyötyvät hopeakannan poistamisesta? Useammatkin;
ensinnäkin pankkiirit ja rahan lainaajat, koska koko heidän
omaisuutensa ja korkotulonsa ovat kasvaneet arvossa kahdenkertaisesti,
senkautta että nyt voi saada kaksikertaa niin paljon kuin ennen samalla
rahasummalla. Sitäpaitsi hyötyvät siitä kaikki vakinaispalkkaiset
virkamiehet, konttoristit ja työntekijät. Saakootpa 10 dollaria
viikossa, päivässä tai tunnissa, voivat he ostaa kaksi kertaa niin
paljon puuvillaa, villaa, vehnää j.n.e. kuin ennen ja niinollen melkein
kahdenkertaisesti näistä tuotteista valmistettua tavaraa.

Kun maamiehet Yhdysvalloissa ottivat puheeksi hopeakysymyksen,
nähdessään ensin syyt vaikeuksiin, näytti yhteen aikaan siltä, että
hopean kannattajat voittaisivat parlamenttivaaleissa vuonna 1896. Mutta
kun jokainen katsoi omia etujaan, alkoivat varakkaat, virkamiehet,
konttoristit ja työntekijät huomata, että kultakanta olisi heidän
hyödykseen. Farmarit epäilivät omaa arvostelukykyään ja antoivat
pankkimiesten johtaa itseään vastoin omia etujaan, ja hopea kärsi
niinmuodoin tappion siinä valtakunnassa, jolle se oli kaikkein
tärkeimmästä arvosta -- ainoassa valtakunnassa, joka erinomaisen
vientinsä ja tuontinsa kautta olisi voinut painaa vaakalaudan hopean
takaisinasettamisen eduksi sen muinaiseen raha-armoon.

Nyt on asia kumminkin toivoton. Hopea ei koskaan saa sitä asemaa, jonka
se kadotti vuonna 1873; sillä kun itsekkäisyys on voimassaoleva
mittapuu ja kun maamiehet, vaikka ovatkin lukuisin luokka, eivät
kumminkaan muodosta enemmistöä, ei heidän vaikutuksensa vastaa niiden
vaikutusta, jotka itsekkäiden etujensa tähden tahtovat säilyttää
kultakannan. Maamiesraukat! Leikkuumiesraukat! Jos tuleekin joku
kevennys, niinkuin esim. sinä vuonna, kun rutto ja nälänhätä vallitsi
Intiassa, seuraa tätä pientä loma-aikaa nopeasti vielä voimakkaampi
painostus ja yhä kovempi kristikunnan leikkuumiesten huuto. Siten
katoaa kärsivällisyys tähän saakka niin kärsivälliseltä ja
vanhoilliselta luokalta, mikä on vielä valmistus suurta koston päivän
hätää varten.

Mutta kuinka voi tämä hopean arvon alentuminen tapahtua? Kutka olivat
kiintyneitä siihen, että sellainen käännekohta tulisi maailmaan?
Vastaamme: rahamiehet. Heidän toimenansa on työskennellä rahoilla,
niinkuin talonpoika maallansa -- hankkiakseen itselleen ja
suojelusliitoilleen mahdollisimman suuren voiton. Englantilaiset
rahamiehet hallitsevat maailmaa; he ovat ajaneet asiaa pisimmälle ja
ovat tutkistelleet sitä perinpohjin.

"Kaikki on sallittua sodassa", sanotaan sananlaskussa, ja Englannin
raha- ja valtiomiehet, jotka näyttävät olevan viisikymmentä vuotta
edellä muusta maailmasta tässä suhteessa, näyttävät ajattelevan, että
kauppasota on ajanmukaisempaa ja paljon tuottavampaa voittavalle
puolueelle kuin muinaisaikojen orjakauppa ja ryöstöretket. Noin sata
vuotta sitten näkivät nämä teräväjärkiset rahamiehet, että kun heidän
kansansa ei etupäässä harjottanut maanviljelystä, niin olisi heille
eduksi, jos voisivat _painaa alas_ maanviljelystuotteiden hinnat, joita
heidän täytyi ostaa toisilta kansoilta, ja että he, muun maailman
ollessa hopearahakannalla, voisivat ansaita tekemällä kauppoja
kultarahakannan perustuksella. Niinollen tuli Englannissa jo vuonna
1816 kultarahakanta voimaan. Laskettu vaikutus jäi kumminkin tulematta
niinkauvan kuin maailma piti hopearahakannan. Esimerkkinä tästä voidaan
mainita, että vuonna 1872 hopeadollari oli 2 centtiä arvokkaampi
kuin kultadollari. He etsivät silloin Yhdysvaltain ja Europan
myötävaikutusta saadakseen näiden avulla kullan arvon nousemaan ja
hopean samassa määrässä laskemaan. Nyt saisivat pakanat maksaa koko
lystin. Maksuksi raakatavaroista saisivat he hopeata, kun taas heidät
pakotettaisiin maksamaan tavaroista, joita he tahtoivat tuoda maahansa
kristityistä maista kultakannan mukaan, s.o. noin kahdenkertaisesti.
Suuremman ulkomaakauppansa perusteella toivoi Englanti voivansa
vakuuttautua suurimmasta osasta sitä voittoa, joka saataisiin tämän
petoksen kautta.

Emme jätä huomioonottamatta, että tuotannon ja kysynnän laki koskee
myöskin vehnää, mutta niinkuin olemme osottaneet, ei ole koskaan ollut
vehnän liikatuotantoa, niin, vehnävarasto ei ole edes suurentunut
samassa suhteessa kuin väestö on lisääntynyt. Siitä huolimatta ovat
vehnän hinnat viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena jostain syystä
alituisesti laskeneet, kun taas toisten tuotteiden hinnat ovat pysyneet
jotakuinkin paikoillaan. Sen osottaa seuraava taulukko New Yorkin
keskihinnoista:

                                   1878         1894

    Ruis bushelilta...........   65 centtiä   68 centtiä
    Kaura.....................   33    "      37    "
    Ohra......................   52    "      51    "
    Kentyckyn tupakka naulalta    7    "       9,5  "
    Häränliha naulalta.........   5,25 "       5,50 "
    Sianliha naulalta..........   4,25 "       5,50 "
    Heinät tonni............... 725          850

Vertaa näiden kanssa kolmea vehnän, puuvillan ja hopean noterausta,
joiden hinnat ovat laskeneet hopean hinnan alenemisen tähden:

                                   1878         1894

    Puuvilla naulalta..........  11 centtiä   7 centtiä
    Vehnä bushelilta........... 120    "     61    "
    Hopea unssilta............. 115    "     63,50 "

Mutta joku kysynee, eikö hopean arvon laskeminen ole myöskin johtunut
liikatuotannosta kullan arvon nousemisen sijasta?

Vastaamme, ei. Näiden molempien metallien tuotanto on kyllä ollut
suuri, mutta se ei ole kumminkaan kasvanut samassa suhteessa kuin
liike-elämä ja asutus ovat kasvaneet. Koko maailman kulta ja hopea, jos
se lyötäisiin rahaksi, ei voisi täyttää liiketarpeita eikä tekisi
valtio-, pankki- ja kauppaobligatsioneja tarpeettomiksi.

Rahain lainaajalle on mieleen se, että rahan saanti lakimääräysten
kautta rajotetaan mahdollisimman pienimpään, jotta liiketoiminta vaan
voi jatkua, niin että rahalla olisi suuri kysyntä ja hän voisi lainata
sen hyvää korkoa vastaan ja vaatia kahdenkertaisen varmuuden. Kaikki
maailman rahaksi-lyöty ja rahaksi-lyömätön kulta arvioidaan vähemmäksi
kuin 6 miljardiksi dollariksi (noin 30 miljardiksi mark.), kun
yksistään Yhdysvaltain julkiset ja yksityiset velat arvioidaan enemmän
kuin kolme kertaa suuremmiksi. Venäjä oli ennen vuotta 1873 koettanut
vaihtaa paperirahansa hopeaan, mutta ei voinut hankkia kylliksi hopeaa,
viedäkseen suunnitelman kokonaisuudessaan läpi. Tämä osottaa, että
hopean arvon laskeminen on saatu aikaan lainsäädännön kautta ja ettei
se johdu liikatuotannosta.

Mutta kuinka voivat kaikkien "kristikunnan" kansojen edustajat yhtyä
tällaiseen hankkeeseen pakanoita ja omia maamiehiänsä vastaan? Vastaus
on: Koska rahavalta saatti heidät harhaan, rahavalta -- jota tahdomme
kutsua "Shylockiksi" [Juutalainen "Venedigin kauppamiehessä"] -- niihin
seurauksiin nähden, jotka johtuisivat sellaisesta lainsäädännästä.
Ruhtinas Bismarckin ja monien Yhdysvaltain kongressijäsenten edustajain
lausunnot vahvistavat tämän. _Petoksen kautta_ lyötiin siten
lainsäädännän ohut kiila maailman rahojen kahden puolen väliin, jolloin
hopean arvo halvennettiin ja kullan arvo kahdenkertaistutettiin. Ja
nyt, kun valtiomiehet näkevät tämän, seisovat he hämmästyneinä ja
katsovat töllistellen kuilua. He näkevät myöskin, että jos hopea
asetettaisiin muinaiselle paikalleen, vahingoittaisi se saamamiehiä,
hankkimatta kumminkaan velallisille korvausta siitä tappiosta,
jonka he jo ovat kärsineet. Sitä paitsi antaisi "Shylock",
kahdenkertaistutettuaan omaisuutensa ja tulojensa arvon, mieluummin
yhteiskunnan joutua vaikeisiin ratkaisukohtiin ja vallankumouksiin kuin
että hän vapaaehtoisesti jättäisi rahojensa sydänveren, jonka hän
pusertaa miljonista ihmisistä. Ja "Shylockilla" on valta viedä tahtonsa
läpi. Hän hallitsee kaikkia lainanottajia, niinollen myöskin
hallituksia, jotka kaikki ovat lainanottajia; hänellä on myöskin
sanomalehdistö vallassaan, ja sen kautta kehottaa hän kansaa luottamaan
"Shylockin" rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen ja kieltää hankkimasta
itselleen hänen vihaansa, koska hän on niin mahtava. Ja kaikki, jotka
suoraan tai epäsuoraan hyötyvät hänen petoksestaan -- ja näihin
kuuluvat kaikki _vaikutusvaltaiset_ piirit -- huomaavat parhaaksi tukea
häntä tai myöskin vaieta hiljaa.

Yhdysvaltain kongressissa ei kukaan aavistanut, kun se käsitteli
lakiehdotusta vuonna 1873, että sen tarkotuksena oli halventaa hopean
arvoa, ja presidentti Grand, joka allekirjotuksensa kautta antoi laille
sen voiman, selitti neljä vuotta myöhemmin, ettei hän ollut ymmärtänyt
asiaa. Eversti Ingersoll lausui oikeudella tästä laista, että se oli
petos jokaista rehellistä velallista vastaan Yhdysvalloissa, että se
syntyi ahneuden tarkotuksessa, ja että jokaisen kunniallisen ihmisen
tuli sitä vastustaa. Vuonna 1880 lausui mr Blaime senaatissa, että
siirtyminen kultakannalle saattaisi tuhansia tappiolle ja miljonia
ahdinkoon. Sittemmin merkitsi senaattori Vance-vainaja hopean arvon
alentamisen suurimmaksi rikkomukseksi, minkä maailma koskaan on nähnyt,
ja jonka rahamiehet ja heidän liittolaisensa ovat tehneet tahallansa,
lisätäkseen oman rikkautensa arvoa ja vähentääkseen muiden omaisuuden
arvoa.

Koko kristityssä maassa valittavat maamiehet sitä tappiota, jonka
kultarahakannan voimaansaattaminen on tuottanut heille. Kansainvälinen
maanviljelyskongressi, joka vuonna 1896 pidettiin Budapestissa, selitti
myötätuntoisuussähkösanomassa silloiselle presidenttikokelas Bryanille:

"Toivomme teille menestystä taistelussa saamamiesluokkaa vastaan, joka
viimeisenä kahtenakymmenenä kolmena vuotena on luonut Europassa ja
Amerikassa _rahalainsääädännän, joka saattaa maanviljelyksen turmioon_.
Uskomme, että jollei hopeaa aseteta raha-arvoon, jatkaa kultakurssi
koko Aasiassa ja Etelä-Amerikassa (Amerikan ja Europan) maamiesten
ryöstämistä, vieden heiltä heidän vaivansa koko palkan, mutta
uskomme, että teidän vaalinne voi kääntää pois Europasta uhkaavat
maanviljelys- ja yhteiskuntavaikeudet."

Ruhtinas Bismarck selitti samana vuonna: "Olen liian vanha käydäkseni
koulua käypään rahaan nähden, mutta huomaan, että vaikka vuonna 1873
menettelin sen mukaan kuin silloin pidin parhaana (rahalainsäädäntään
nähden), oli kumminkin menettelyni kun katselen seurauksia, liian
kiirehditty."

"Talonpojat ovat juuri se luokka, jota ei meillä ole vara työntää
luotamme. Jos heille on näytetty toteen -- ja niin väittävät he
asianlaidan olevan -- _että painostus, joka on kohdannut
maanviljelystä, riippuu näistä rahavaihetuksista_, niin täytyy
hallituksemme punnita asemansa."

Nykyinen voimakas hopean ja kaikkien niiden tavarain painostus, joita
myydään hopean perustuksella, tuli hyvin asteettain -- kahdesta syystä.
Ensiksikin vaadittiin aikaa ja taitavia temppuja hopean poistamiseksi,
koska sitä vielä kysyi enempi kuin puoli maailmaa. Toiseksi koittivat
hopeakaivosten omistajat ja heidän osakaskumppaninsa sekä kaukonäköiset
valtiomiehet kääntää pois tulevan pahan. Amerikassa onnistui heidän
ponnistelunsa siinä määrin, että kongressi hyväksyi vuonna 1878 ja 1890
hopeaystävällisen lain, mutta tätä lakia ei voitu sovelluttaa. Hopean
täytyi olla joko lain määräämä arvomittari kullan tavoin tai myöskin
kauppatavarana, niinkuin timantit, vehnä j.n.e., ja niinollen niiden
hinnanvaihtelujen alaisina, jotka johtuvat tuotannosta ja kysynnästä.
Kun sentähden tämä laki peruutettiin, laski hopean arvo yhdellä kertaa
puoleen kullan arvosta, ja siitä johtui uusia vaikeuksia, jotka olivat
erittäin tuntuvia 1895.

Yhdistämme edellisen seuraaviin kohtiin:

1) Maailman leikkuumiehet "kristikunnan" maanviljelijät, ovat
ahdingossa huolimatta siitä avusta, jonka koneet ovat tuottaneet
heille, ja _huutavat kovasti_ vapahdusta, jota odottavat
lainsäädännältä.

2) Lainlaatijat näkevät vaikeuden ja mistä se on tullut, ja he
selittävät, että se on syntynyt petoksen kautta rahamiesten puolelta.

3) Lainlaatijat näkevät kumminkin myöskin, etteivät he voi asettaa
hopeaa raha-arvoonsa (1/16 kullasta) saamatta senkautta aikaan yleistä
pakokauhua, niin, vallankumousta, ja sentähden pitävät he parhaana olla
koettamatta parantaa sairautta parannuskeinolla, joka on vielä pahempi
kuin itse sairaus.

4) Kaikilta puolilta myönnetään, ettei tämä petos ainoastaan vahingoita
maanviljelijöitä ja tee heitä tyytymättömiksi, vaan että se myöskin
herättää vihaa ja katkeruutta yhteiskunnan vanhoillisimmassa
aineksessa.

5) Kaikki ajattelevat ihmiset ovat yksimielisiä siitä, että
teollisuuden työntekijät ovat kypsiä vallankumousta varten,
joka vastustamattomalla voimalla lakaisisi pois nykyiset
yhteiskuntalaitokset, jos tähänsaakka vanhoilliset maanviljelijät
yhtyisivät heihin.

6) Muutamat harvat vuodet lienevät riittäviä tuollaisen kapinan
aikaansaamiseksi.

Jokaisen, joka vertaa näitä suhteita Jaakobin ennustuksen kanssa
(5: 1--9), täytyy hämmästyä ennustuksen tarkkaa täyttymistä ja pitää
tätä tarkkuutta todistuksena Jumalan nykyisten olosuhteiden
ennakoltanäkemisestä, jotka suhteet muodostavat sen suuren hädän ajan
valmistuksen, joka on raivaava tietä Immanuelille ja hänen ihanalle
rauhanhallitukselleen maan päällä.



YHDEKSÄS LUKU.

Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.

Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa. -- Senaattori
Ingallsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti
E. Ingersollin lausuntoja. -- Wendell Phillipsin käsitys. --
Historioitsija Macaulayn ennustus. -- Piispa Worthingtonin lausunto ja
W.J. Bryanin vastaus. -- Erään sanomalehden lausunto. -- Eräs
ranskalainen näkökanta.

    "Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä,
    mikä kohtaa maan piiriä (yhteiskuntaa), sillä taivasten
    (kirkollisten ja porvarillisten hallitusten) voimat
    järkkyvät." -- Luukk. 21: 26.


Maailman viisaat miehet kaikkialla huomaavat, että suuri
yhteiskunnallinen taistelu lähestyy, ja että se on välttämätön. He ovat
etsineet, mutta eivät ole löytäneet todellista parannuskeinoa tätä
pahaa vastaan; sentähden ovat he jättäneet toivon ja tulleet siihen
lopputulokseen, että kehitysopin täytyy olla totta, nimittäin että
"koko luonto on alistettu lain alle, jonka kautta voimakkaampi -- ollen
soveliaampi elämään -- voittaa heikomman, joka hävitetään
elämäänsopimattomana". He tukevat tällöin ajatustaan filosofien
väitteellä siitä, että "mikä nyt on, on ollut ennenkin", että
sivistyksemme on ainoastaan vanhan Kreikan ja Rooman sivistyksen
toistumista, ja että se häviää samalla tavalla, mitä joukkoihin tulee,
ja että rikkaus ja valta taas kokoontuvat harvoihin käsiin, kun taas
joukot, niinkuin asianlaita oli Idän muinaisessa sivistyksessä, tuskin
voivat elää.

He unohtavat siten sen asianhaaran, että tieto on nyt enemmän levinnyt
kuin koskaan ennen, erittäinkin kristikunnassa. Mutta juuri tämä, jonka
monet unohtavat, kiinnitetään niiden huomioon, jotka ovat olleet kyllin
viisaita etsiäkseen tosiviisautta Jumalan sanasta, joka selittää:
"Lopun aikana matkustavat monet edestakaisin ja tieto karttuu... ja
silloin tulee ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka,
kun ihmiset rupesivat olemaan." (Dan. 12: 1--4, engl. k.) He näkevät,
että aikamme suuri matkustaminen ja tiedon yleinen leviäminen
muodostavat tämän ennustuksen sattuvan täyttymisen, ja kun suuri hätä
esitetään näiden asiain yhteydessä, eivät he voi siinä nähdä niiden
historiallisten mullistusten toistumista, jotka ovat päättyneet
joukkojen kukistamisella muutamien harvojen alle, vaan hämmästyttävän
historian ylös- ja alaskääntämisen, jonka uudet olosuhteet saavat
aikaan. Ja samassa yhteydessä esitetty lupaus siitä, että "siihen
aikaan nousee Mikael (Kristus)", ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan
hallituksensa, on sopusoinnussa toivon kanssa siitä, että tuleva hätä
tekee lopun tämän "maailman ruhtinaan", Saatanan, alaisesta
itsekkäisyyden hallituksesta ja saattaa voimaan Immanuelin siunatun
valtakunnan. Mutta kuulkaamme nyt, mitä muutamilla tämän maailman
viisaista on sanottavaa.

Senattori Ingalls sanoi eräässä tilaisuudessa Yhdysvaltain senatissa:
"Emme voi enää kauvemmin peittää sitä totuutta, että olemme uhkaavan
vallankumouksen partaalla. Ihmiset erottautuvat yhä enemmän ja enemmän
kahteen toistensa kanssa vihamieliseen leiriin. Toisella puolella on
pääoma, voimakkaasti varustettuna ja ylpeänä alituisista edistymisistä,
pitäen vanhoillisesti kiinni vanhoista etuoikeuksistaan ja vaatien
uusia; toisella puolen ovat maaseutujen ja kaupunkien työntekijät,
nälkäisinä ja katkeroituneina, lujasti päättäneinä kukistaa sen
järjestyksen, joka tekee rikkaat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä
köyhemmiksi, joka antaa Vanderbiltille ja Gouldille rikkauksia,
joita ei edes halukaan ole voinut uneksia, ja tuomitsee köyhät
kurjuuteen, josta ei ole muuta vapahdusta kuin hauta; sillä heidän
oikeudenvaatimuksiansa kohdellaan välinpitämättömästi ja halveksien, ja
kun työntekijät käyvät ympäri ja etsivät työtä, kohdellaan heitä
tunkeilevina kerjäläisinä."

Ingallsilla ei ole siis mitään toivoa. Hän ei tunne mitään keinoa
itsekkäisyyden kauhealle sairaudelle.

       *       *       *       *       *

Tunnettu Brooklyn saarnaaja t:ri Lyman Abbott on, "Literary Digestin"
mukaan, esittänyt seuraavat syytökset nykyistä järjestelmää vastaan:
"1) Se ei takaa pysyväistä eli alituista työtä kaikille työnhaluisille
työntekijöille, 2) se ei anna kaikille, joilla on työtä, riittävää
palkkaa, niin että he voivat elää ihmisarvoista elämää, 3) se ei anna
työntekijälle, ei aikaa eikä tilaisuutta hankkia sivistystä ja parantaa
asemaansa, 4) se tekee monessa suhteessa hyvän ja puhtaan perhe-elämän
mahdottomaksi." T:ri Abbot on sitä mielipidettä, että järkiperäisen
valtiotalouden täytyy olla sopusoinnussa Jeesuksen määräysten kanssa,
ja että on turmiollista kuluttaa loppuun miehet, vaimot ja lapset
halpojen tavarain hankkimiseksi. Esitämme edelleen: "Olen vakuutettu
siitä, että yhteiskuntajärjestelmä, joka erottaa ihmiset kahteen
luokkaan, päänomanomistajiin ja työntekijöihin, voi kestää ainoastaan
ajan. Nykyinen levottomuus yhteiskunnassa on tulos sokeasta
pyrkimyksestä _kansanvaltaisuusrikkautta_ kohti, jossa työläiset eivät
ainoastaan käytä työvälineitä, vaan myöskin omistavat ne. Oppi siitä,
että työvoima on kauppatavaraa, on väärä. Työntekijällä ei ole mitään
myytävää, kun hän tulee tehtaaseensa; mutta hän voi tuottaa jotakin
työllään, ja ansio siten saadusta tavarasta jaettakoon työntekijäin,
työnjohtajan ja työn välineiden omistajain välillä. Ja nyt on valtion
taloudenhoitajien asia ratkaista, mikä on oikeudenmukainen arvonjako
eri puolueiden kesken. Kaikilla on oikeus osaansa, mutta nykyisissä
olosuhteissa näyttää työnantajain osa usein tulevan liian suureksi.
Kumminkin on vaikeaa ratkaista, missä suhteessa näiden oikeuksien tulee
olla toisiinsa."

T:ri Abbottilla näyttää olevan lämmin sydän joukkoja kohtaan
ja hän näyttää selvästi käsittäneen heidän asemansa. Mutta
hän tyytyy tekemään oikean taudinmääritelmän aikamme
valtiollis-yhteiskunnallis-rahallisesta sairaudesta voimatta osottaa
mitään parannuskeinoa. Hän osottaa tosin, että paha voitaisiin poistaa,
jos työntekijät olisivat tuotantovälineiden omistajia; mutta hän ei
sano, kuinka he pääsevät siihen asemaan. Mutta vaikkakin sellainen
tuotantovälineiden siirto tapahtuisi, eivätkö silloin uudet omistajat
tulisi heti pääomanomistajiksi, ja onko meillä silloin mitään
kohtuullista syytä otaksua, että uudet omistajat olisivat vähemmän
itsekkäitä ja jalomielisempiä kuin nykyiset? Onko meillä syytä otaksua,
että luonnollinen sydän on muuttunut enemmän toisessa kuin toisessa?
Kaikki kokemus vastaa ei. "Työvoima ei ole kauppatavaraa", sanoo
Abbott. Mutta tämä väitös ei paranna sitä surullista tosiasiaa, että
tämä on kumminkin asiaintila nykyisessä yhteiskunnassa. Nähdään sairaus
ja nopean parantamisen välttämättömyys, mutta ei ole parannuskeinoa,
joka voi parantaa "huokaavan luomakunnan". Sen huokaamisen ja
ahdistuksen täytyy, niinkuin apostoli osottaa, jatkua ja
lisääntyä, kunnes Jumalan lapset (Jumalan valtakunta) ilmestyvät.
-- Room. 8: 22, 19.

       *       *       *       *       *

Eräässä puheessa oppiarvon saaneille lakimiehille sanoi eräs kuuluisa
oikeusoppinut Yhdysvalloissa: "Vuosisatain unelmat ovat lopultakin
toteutuneet. Ihmiset ovat voittaneet vapauden ja tulleet omiksi
herroikseen. Mutta vaikka he ovat tehdyt samanarvoisiksi, niin ei
kumminkaan ole tasa-arvoisuutta. Äänioikeus on yleinen, ja kumminkin on
valtiollinen valta muutamien harvojen käsissä. Muutamilla on
mittaamaton rikkaus, ja toiset pyytävät turhaan jokapäiväistä leipää.
Tässä piilee kauhea vaara kaikille vapaille laitoksille. Tieto ja
sivistys ovat köyhän kädessä vaarallisia aseita, kun hänen perheensä
kärsii nälkää, sillä hänelle ei ole mikään pyhempää kuin vaimo ja
lapset. Sentähden uhkaa yhteiskunnallinen vallankumous kaikkia
sivistyneitä maita, erittäinkin Yhdysvaltoja. Ihmiset eivät enää ole
tyytyväisiä yhtäläisiin oikeuksiin, vaan he vaativat _täydellistä
yhdenvertaisuutta_ kaikille. Köyhä ei ole vapaa, niinkauvan kuin
rikkaalla on valta ottaa häneltä ansio pois. Ja meillä on kansalaisten
enemmistö tässä sidotussa asemassa, ja osa heistä elää mitä
kauheimmassa köyhyydessä. Nämä olosuhteet synnyttävät yhä enemmän ja
enemmän epäilystä niitä periaatteita kohtaan, joilla yhteiskuntamme
lepää, ja kasvattavat taipumusta muuttaa niitä. Tämän epäilyksen ja
vallankumouksellisen taipumuksen vastustaminen on teidän tärkeimpänä
työnänne. Mutta valtiolliset uudistukset eivät tuota tässä apua, sillä
valtiollinen vapaus ei ole aineellisen edistymisen juuri, vaan hedelmä.
Runoilijat ja haaveilijat ovat usein ylistäneet köyhyyttä, ja ahneus on
usein esitetty kaiken pahan juureksi; mutta se ei muuta sitä tosiasiaa,
että rahojen omistaminen, jotka ovat kunniallisesti hankitut ja
käytetään viisaasti, on suurin valta maailmassa, kun taas köyhyys ja
hätä tekevät ihmiset toivottomiksi ja huonontavat heitä."

Ei tämäkään selvä esitys sisällä mitään apuneuvoa pahaa vastaan. Sillä
epäilyksen ja samalla jokaisen muutoksen vastustaminen nykyisessä
yhteiskuntajärjestelmässä ei tuota apua.

Professori näyttää arvelevan: "Se, mikä on ollut, tulee olemaankin",
sillä hän ei huomaa, että olemme aikakauden lopussa, että ainoastaan
Herran voidellun valta voi saattaa järjestyksen kaikkeen tähän
sekaannukseen, että Jumalan tahto on juuri nyt asettaa ihmiskunta
ratkaisun ja olosuhteiden eteen, joita ei mikään inhimillinen viisaus
tai taitavaisuus voi ratkaista tai muuttaa, jotta ihmiset äärimmäisessä
hädässään ottaisivat vastaan Herran avun, jättäisivät omat tiensä ja
antaisivat Jumalan opettaa itseään. Hän, jolle Valtakunta kuuluu, on
nimittäin ottamassa suurta valtaansa tuottaakseen sekaannuksesta
järjestyksen, kirkastaakseen seurakuntansa morsiamenaan sekä tehdäkseen
sen kautta lopun velallisen, huokaavan luomakunnan onnettomuudesta ja
siunatakseen maan kaikki kansat. Ainoastaan ne, joilla on tämä totinen
valo, voivat nähdä tämän ihanan nykyisen ajan hämärien arvotusten
ratkaisun, jonka edessä tämän maailman viisaat ovat neuvottomia.

       *       *       *       *       *

Eversti Ingersoll oli, vaikkakin hän oli uskonnonvastustaja, hyvin
tunnettu viisaana miehenä niihin asioihin nähden, jotka koskivat tätä
maailmaa. Sanotaan, että hän oli lakimiehenä pidetty niin korkeassa
arvossa, että hän on saanut aina 250 dollariin saakka puolen tunnin
neuvottelusta. Aikoinaan julkaisi hän aikakauslehdessä "Kahdeskymmenes
vuosisata" pitkän kirjotuksen, josta esitämme seuraavan otteen.
Oikeassa valossaan puhuu se siitä osasta, jota koneet näyttelevät
työntekijäin taistelussa jokapäiväisen leivän edestä, ja osottaa, että
ne ottavat työntekijäjoukoilta heidän toimensa ja leipänsä. Hän osottaa
myöskin, kuinka maailma, jolla ei ole mitään sanomista pääomanomistajan
kokouksia vastaan, heti puhuu salaliitosta, vallankumouksesta ja
petoksesta, kun työntekijät kokouksessaan pohtivat sitä asemaa, johon
koneet ovat saattaneet heidät. Ja ajatellen niitä kärsimyksiä, joita
köyhien sivistyneissä maissa täytyy kestää, ajatellen heidän
onnettomuuttaan, tuskaansa, kyyneliään ja sortuneita toiveitaan, heidän
nälkäänsä, alennustaan ja häpeätään, sanoo hän, että ihmissyönti on
siedettävää sen tilan edellä, jonka uhriksi sivistyneiden maiden köyhät
joutuvat. Sitten hän jatkaa:

"Hyväsydämisen ihmisen on mahdotonta olla tyytyväinen maailmaan
sellaisena kuin se nyt on. Ei kukaan voi edes iloita siitä, mitä
hän ansaitsee itselleen, kun hän tietää, että miljonat hänen
kanssaihmisistään kärsivät hätää. Kun ajattelemme nälkäisiä, tuntuu
meistä melkein kuin olisi sydämetöntä syödä. Kun kohtaa ryysyisiä,
palelevia raukkoja, tuntee melkein häpeävänsä sitä, että on hyvin ja
lämpimästi puettu; ihmisen sydän tuntuu olevan yhtä kylmä kuin heidän
ruumiinsa."

"Eikö tule muutosta? Onko tuotannon ja kysynnän laki, keksintö, tiede,
yksinoikeus, vapaa kilpailu, pääoma ja lainsäädäntä aina työntekijäin
vihollisia? Ovatko työntekijät aina tietämättömiä ja kyllin tyhmiä
tuhlatakseen työnansionsa arvottomiin asioihin? Ylläpitävätkö he
miljonia sotilaita, jotka ovat valmiina tappamaan toisten työntekijäin
poikia? Rakentavatko he aina palatseja ja asuvat itse hökkeleissä?
Sallivatko he aina loiseläjien ja verenimijöiden elää heidän verestään?
Pysyvätkö he niiden kerjäläisten orjina, joita he ylläpitävät? Eivätkö
rehelliset ihmiset lakkaa ottamasta pois hattua päästään petoksen
edessä, joka menestyy?"

Kaikkiin näihin kysymyksiin ei tuolla viisaalla miehellä ole mitään
vastausta. Viittaamalla antaa hän kyllä asiassa työntekijöille tämän
neuvon: "Älkää antako (keksintöjen, kilpailujen j.n.e.) painaa itseänne
alas ja vahingoittaa teitä!" Mutta kuinka he voivat välttää tämän,
siitä hänellä ei ole mitään sanottavaa, -- jos ei hän arvellut, että
vaikeudet voitaisiin voittaa, jos työntekijät tulisivat älykkäiksi ja
kyllin voimakkaiksi hankkiakseen koneita. Mutta otaksu, että heillä
olisi koneita ja tehtaita. Tulisiko kilpailu silloin vähemmän
rasittavaksi, ja voitaisiinko silloin estää liikatuotantoa ja sitä
seuraavaa työttömyyttä? Ei, päinvastoin. Kokemus on osottanut, että jos
yritystä aijotaan pitää voimassa sen periaatteen mukaan, että kaikki
saavat yhtäläisen palkan, tekee se joko pian kuperkeikan, koska
vähemmän kelvollisille maksetaan palkka, joka on liian suuri yrityksen
kilpailuvoimalle, tai vetäytyvät myöskin taitavammat takasin ja
hankkivat itselleen paikan, jossa saa paremman palkan. Itsekkäisyys on
niin juurtunut langenneeseen luontoon ja muodostaa nykyisessä
yhteiskuntarakennuksessa niin olennaisen osan, että se, joka ei ota
sitä laskuihin, huomaa pian, että hän on suuresti erehtynyt. Ja herra
Ingersoll tiesi varsin hyvin, että inhimillinen voima ei kykene saamaan
aikaan samankaltaisuutta älyyn ja taitavaisuuteen nähden.

Lainauksen ensimäinen osa löytää vastakaikua jokaisessa jalossa
sielussa, ja toivomme löytyvän monta sellaista. Mutta ne näistä
jalomielisistä, jotka ovat hyvinvoipia tai Ingersollin tavoin rikkaita,
tulevat siihen oikeaan johtopäätökseen, -- johon hänkin epäilemättä
tuli -- että he ovat niin voimattomia kurjuuden edessä, että joskin he
panisivat kaikki rikkautensa ja koko vaikutuksensa vaakalaudalle, niin
vaikutukset eivät olisi suuremmat kuin jos he koettaisivat pysäyttää
Niagaraputouksen heittämällä itsensä siihen.

       *       *       *       *       *

Jalo ja kelvollinen Wendell Phillips on kerran lausunut seuraavat
sanat: "Ei mikään siveellinen tai henkinen uudistus ole koskaan
lähtenyt yläluokasta. Niin täytyy myöskin työntekijäin itse aikaansaada
työntekijäluokan vapaus."

Hyvin totta. Mutta kuinka voivat työntekijät vapauttaa itsensä
tuotannon ja kysynnän lain seurauksista ja ruumiillisen ja henkisen
erilaisuuden vaikeuksista, siitä ei Phillipsillä ole mitään sanottavaa.
Vallankumous voisi aikaansaada paikallisia ja ohimeneviä muutoksia,
mutta mitä se voisi toimittaa maailmanlaajuisia epäsuhteita ja
kilpailua vastaan? Voisimme yhtä mielellämme koettaa pidättää
nousuvettä tai koota sitä tynnyreihin.

       *       *       *       *       *

Pariisilainen lehti Figaro mainitsee seuraavan ennustuksen, jonka suuri
englantilainen historioitsija Macaulay vuonna 1884 kirjotti eräälle
ystävälleen Amerikassa: "On selvä kuin päivä, että teidän hallituksenne
ei koskaan voi hallita hätääkärsivää ja vihastunutta enemmistöä, kun
teidän hallituksenne on joukkojen käsissä ja rikkaat, jotka muodostavat
vähemmistön, ovat kokonaan jätetyt heidän armeliaisuutensa varaan.
Tulee päivä, jolloin joukot New Yorkin valtiossa valitsevat
lainsäätäjänne. Mitä lainsäätäjiä näistä tulee, sitä ei voi
hetkeäkään epäillä. He tekevät mahdottomaksi teidän menestymisenne.
Silloin tarttuu joku keisari tai Napoleon hallitusohjaksiin.
Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ryöstetään ja hävitetään teidän
tasavaltanne, niinkuin raakalaiset viidennellä vuosisadalla hävittivät
Rooman valtakunnan, ainoastaan sillä erotuksella, että Rooman
valtakunnan hävittäjät, hunnit ja vandaalit, tulivat toisilta alueilta,
kun taas teidän raakalaisinanne ovat teidän omat maamiehenne, teidän
omien valtiolaitostenne hedelmä."

Sitten kun Macaulay kirjotti tämän, ovat hänen omat maamiehensä
vaatineet äänioikeutta ja saaneet sen, samoin kuin Belgian, Saksan,
Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Italian kansa j.n.e. Se onnettomuus, jota
Macaulay ennusti Yhdysvalloille, uhkaa nyt koko "kristikuntaa".
Macaulaylla ei ollut muuta neuvoa kuin se, jonka muutkin olivat
antaneet, nimittäin että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ottavat itselleen
vallan ja istuvat sitten varmuusventtiilillä niinkauvan kuin
mahdollista -- kunnes räjähdys tapahtuu.

       *       *       *       *       *

Etevä piispa Worthington New Yorkissa, Amerikassa, lausui vuonna 1896
mielipiteenään, että farmaripoikien koulusivistys tekee heidät
vieraiksi sille kutsulle, jonka Jumala on antanut heille, ja ajaa
heidät kaupunkeihin. Tähän vastasi W.I. Bryan [ohjelmapuheessa
vaalitaistelun aikana 1896], että hänestä näytti hienolta julmuudelta
panna syy nykyisistä yhteiskunnallisista vaikeuksista farmaripoikien
tiedonhalulle. Se, mikä ajaa heitä kaupunkeihin, sanoi hän, on
maanviljelykselle epäsuotuisa lainsäädäntä -- kultarahakanta.

Englantilaisen lehden "The Rockin" mukaan esitämme seuraavaa: "Koko
maailmassa pitää kiehuva levottomuus, ristiriitaiset edut ja
vastakkaiset virtaukset koko sivistyneen ihmiskunnan alituisessa
kiihtymyksen tilassa. Jännitys nousee melkein joka viikko. Lyhyiden
väliaikojen perästä tärisyttää yksi tai toinen huomiotaherättävä tapaus
valtiollista ja kauppamaailmaa maanjäristyksen voimalla, ja ihmiset
ymmärtävät, mitkä tuliperäiset voimat ovat kätkössä yhteiskunnan pinnan
alla. Politikoitsijat koettavat johtaa näitä voimia, mutta he myöntävät
avoimesti, etteivät he voi hallita niitä täydellisesti tai ennustaa
niiden vaikutuksia. Siinä on loppumaton rivi ehdotettuja tai koeteltuja
parannuskeinoja, oppeja ja ennustuksia, mutta kahdessa kohdassa ovat
suurimmat ajattelijat yksimielisiä: Toiselta puolen näkevät he uhkaavan
onnettomuuden, joka tärisyttää väkivaltaisesti koko maailmaa ja panee
raunioiksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän
rakennuksen, hävittävien voimien täytyessä tyhjentää itsensä, ennenkuin
uudestiluovat voimat voivat taas pystyttää yhteiskuntarakennuksen
paremmalle perustukselle. Toiselta puolen ovat he yksimielisiä siitä,
että kansojen rauhankaipuu ei koskaan ole ollut suurempi kuin nyt, ja
etteivät he koskaan ole pitäneet yksimielisyyden ja veljellisen sovun
etuja niin suuressa arvossa kuin juuri nyt."

Sellainen on tila koko sivistyneessä maailmassa. Kaikki ajattelevat
ihmiset näkevät uhkaavan onnettomuuden selvemmin tai epäselvemmin,
mutta harvoilla on mitään parannuskeinoa ehdotettavana. Ja se, että
nämä harvat uskovat voivansa ratkaista tehtävän, ei riipu kumminkaan
ainoastaan siitä, etteivät he ole selvästi käsittäneet asemaa. Eri
ehdotuksia tarkastetaan seuraavassa luvussa.

       *       *       *       *       *

Clemenceaun kirjasta "Mélée Sociale" (yhteiskunnallinen taistelu)
teemme lopuksi seuraavan otteen: "Minua kummastuttaa", kirjottaa tuo
etevä ranskalainen, "että ihmiskunta on tarvinnut vuosisatain suurimpain
henkiensä ajatukset ja tutkimukset huomatakseen, että toinen ihminen on
alituisesti elänyt taistelussa toisen kanssa, ja että tämä taistelu on
jatkunut aina ihmiskunnan alusta saakka. Mielikuvitusvoima ei voi tehdä
itselleen oikeaa käsitystä siitä kauheasta, verisestä, yleisestä
tappamisesta, joka on jatkunut maan päällä aina siitä saakka kuin se
tuli esille ensimäisestä hämmennyksestään.

"Kahleorjan pakollinen työ ja pakollisen työntekijän vapaa työ ovat
molemmat samalla perustalla, nimittäin että vahvempi voittaa ja käyttää
heikomman hyödykseen. Ainoastaan näennäisesti on taistelu tänään
toinen; sillä se on yhtä hävittävä rauhallisemmassa ulkomuodossaan.
Toisten elämän ja ruumiiden käyttäminen on ollut villien ihmissyöjien,
lääniherrojen, orjanomistajain ja aikamme työnantajain tarkotuksena.

"Nälkä on ihmiskunnan vihollinen. Niinkauvan kuin ei ihminen voita
sitä, näyttävät kaikki keksinnöt ainoastaan ivalta hänen surullista
kohtaloaan vastaan. Se on samaa kuin antaa ihmiselle loistoesineitä,
kun häneltä puuttuu välttämättöminkin. Nälkä on julmin kaikista luonnon
laeista. Se pakottaa ihmisen vaivaamaan ja hävittämään itseään,
voidakseen mihin hintaan hyvänänsä ylläpitää tuota korkeinta hyvää eli
pahaa, jota kutsutaan elämäksi. Olemmeko nyt saavuttaneet sellaisen
sivistyksen määrän, että voisimme kuvitella mielessämme ja perustaa
yhteiskuntajärjestyksen, jossa olisi mahdotonta kuolla puutteeseen ja
nälkään? Valtion taloudenhoitajat vastaavat epäilemättä: Ei!"

Clemenceau näkee ja kuvailee selvästi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen
puutteet, mutta hänellä ei ole mitään ehdotusta parannuskeinoksi.
Sentähden vaikuttaa hänen kirjansa ainoastaan tulisoihtuna ja aiheuttaa
ainoastaan enemmän levottomuutta. _Raamattu_ tarjoaa kumminkin,
Jumalalle olkoon kiitos, ei ainoastaan lieventävää balsamia vaan
myöskin ainoan ja erehtymättömän parannuskeinon maailman sairautta,
syntiä, itsekkäisyyttä ja hätää vastaan. Suuri lääkäri, joka tuntee
keinon, on suuri välittäjä ja elämänantaja, ja meidän pyrkimyksenämme
on "Raamatun tutkistelujen" kirjasarjan kautta kiinnittää huomio
siihen.



KYMMENES LUKU.

Ehdotettuja parannuskeinoja.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. -- Hopearahakanta ja suojelustulli.
-- Kommunismi. -- "Heillä oli kaikki yhteistä." -- Anarkia. --
Sosialismi eli kollektivismi. -- Nationalismi. -- Yleinen
käsityösivistys. -- Yksinkertainen vero eli vapaa maa. -- Muutamia
toiveita ja huolia. -- Ainoa toivo -- "Autuaallinen toivo". -- Jumalan
lasten oikea asema. -- Maailmassa, mutta ei maailmasta.

    "Eikö mitään voidetta ole Gileadissa, eikö siellä ole yhtään
    parantajaa?" "Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi
    tullut. Jättäkää hän ja menkäämme jokainen omalle maallensa;
    sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti."
    -- Jer. 8: 22; 51: 7--9.

Erilaisia parannuskeinoja ehdotetaan huokaavalle luomakunnalle sen
nykyisessä surullisessa asemassa, ja kaikkien, jotka säälivät
kärsivää yhteiskuntaruumista, täytyy myöskin olla myötätuntoisia eri
lääkärien pyrkimyksille saada sitä käyttämään heidän määräystään.
Parannuskeinojen löytämis- ja käyttämisyritykset ovat kiitettäviä ja
ansaitsevat kaikkien lämminsydämisten ihmisten tunnustuksen. Terve
arvostelukyky, joka on Jumalan sanan valaisema, sanoo meille kumminkin,
ettei mikään ehdotetuista parannuskeinoista voi poistaa sairautta. Ei
mikään vähempi, kuin suuren Lääkärin läsnäolo horjumattomine keinoineen
sekä niiden jatkuvine käyttämisineen, voi parantaa langennutta
ihmiskuntaa sen turmiosta ja itsekkäisyydestä. Kumminkin tahdomme
lyhyesti tutkia näitä toisten lääkärien määräyksiä, jotta näkisimme,
kuinka lähellä Jumalan viisautta muutamat niistä ovat tulleet, niiden
kaikkien kumminkin todellisuudessa ollessa paljon jälessä -- ei
vastustaaksemme niitä, vaan jotta kaikki sitä selvemmin näkisivät sen
ainoan suunnan, mistä apua voi odottaa.



Kieltolaki ja naisten äänioikeus.


Nämä kaksi ehdotusta asetetaan tavallisesti yhteen, koska tavallisesti
ollaan sitä mieltä, että kieltolaki ei voi koskaan saada enemmistön
tukea, jos eivät naiset saa äänioikeutta -- jos se on edes silloinkaan
mahdollista. Ne, jotka ehdottavat tätä parannuskeinoa, viittaavat
tilastollisiin tiedonantoihin, osottaakseen, että paljon kristikunnan
kurjuudesta ja köyhyydestä riippuu väkijuomain viljelemisestä, ja he
selittävät, että jos se poistettaisiin, niin rauha ja hyvinvointi olisi
sääntönä eikä poikkeuksena.

Varmaankin on juoppous sivistyksen pahimpia hedelmiä, ja se leviää
nopeasti myöskin puoleksisivistyneissä ja villeissä kansoissa.
Riemuitsisimme sydämestämme sen poistamisesta nyt ja ainaisesti, sillä
sen poistaminen ehkäisisi paljon kurjuutta ja estäisi satojen miljonien
markkojen tuhlaamisen vuosittain. Mutta itsekkäisyyttä ja tuotannon ja
kysynnän lakia vastaan, jotka pusertavat joukoista veren, on
alkoholikielto voimaton.

Erittäinkin rikkaat ja sen jälkeen keskiluokka tuhlaavat miljonia
väkijuomiin. Kieltolaki ei sentähden aikaansaisi varsinaista helpotusta
köyhille, vaan päinvastoin. Tuhannet maanviljelijät, jotka nyt vievät
tuotteensa polttimoihin ja panimoihin, eivät enää saisi korvausta
niistä; vaan he olisivat pakotettuja viljelemään toisia tuotteita ja
siten painuisivat hinnat ylimalkaan vielä alemmas. Tuhansittain
paloviinan polttajia, juomanpanijoita, lasityöntekijoitä, oluen ajajia,
ravintolain isäntiä ja vartijoita, jotka nyt elävät väkijuomakaupasta,
tulisi pakotetuiksi etsimään muuta tointa, ja tämä lisäisi edelleen
työvoiman tarjontaa ja painaisi palkat alas. Miljonat ja taas miljonat
markat, jotka ovat kiinni väkijuomaliikkeissä, etsisivät tiensä
toisille aloille ja lisäisivät kilpailua.

Kaikki tämä ei kumminkaan estäisi meitä toivomasta kieltolakia, mutta
yksityisiä kaupunkeja lukuunottamatta ei olisi mahdollista saada
enemmistöä suostumaan siihen. Sillä enemmistö on väkijuomien orjia tai
sellaisia, jotka suorasti tai epäsuorasti ovat rahallisessa suhteessa
kiintyneitä tähän liikkeeseen. Yleistä kieltoa ei saateta voimaan,
ennenkuin Jumalan valtakunta on perustettu. Mutta joskin se olisi
mahdollista, ei se kumminkaan poistaisi yhteiskunnallista rahallista
sairautta.



Hopearahakanta ja suojelustulli.


Myönnämme, että se, kun kristikunta poisti hopearahakannan, oli
itsekkään valtiotaidon mestarinäyte lainanantajain puolelta, ollen
tarkotettu vähentämään täysiarvoisten rahojen varastoa ja siten
lisäämään niiden arvoa ja pitämään voimassa korkeaa korkokantaa, kun
taas lisääntynyt saanti painaa kaikkien tavarain ja työpalkkojen
hinnat alas. Lain kannalta katsoen ovat kyllä monet pankkiirit ja
rahanlainaajat rehellisiä ihmisiä, mutta tämä rehellisyyden mittapuu on
liian lyhyt. Sillä niissä paikoissa, minne kokoontuu rahoja, osottaa
korkokanta kaikkialla laskevaa suuntaa. Kuinka paljon matalammat korot
olisivatkaan silloin, jos hopealla olisi täysi arvo rahana ja niinollen
olisi enemmän rahoja saatavana!

Tuotannon ja kysynnän lain alaisina on jokaiselle lainanottajalle
eduksi se, että on runsaasti hopea-, kulta- ja paperirahoja, kun taas
jokaisella lainanantajalle on eduksi poistaa paperirahat ja halventaa
hopean arvoa, sillä kuta vähemmän siellä on täysiarvoisia rahoja, sitä
enemmän niitä kysytään. Sentähden pysyvät nämä arvossaan, kun taas
työ- ja kauppatavarat laskevat hinnassa.

Ennustukset näyttävät osottavan, ettei hopearahakantaa saateta enää
voimaan sivistyneessä maailmassa. [Katso 8 luku.] Mutta jos niin
kävisikin, olisi hyöty siitä lyhytaikainen. Se vaikeuttasi Jaappanin,
Kiinan, Intian ja Meksikon kilpailua kristikunnan kanssa ja saisi
aikaan maamiehille jonkinlaisen helpotuksen, mutta tuskin pitemmäksi
aikaa kuin viideksi tai korkeintaan viideksitoista vuodeksi. Jumala ei
näytä kumminkaan tahtovan viivyttää tuota "pahaa päivää"; sentähden
jouduttaa ihmisten itsekkäisyys onnettomuutta, niinkuin on kirjotettu:
"Heidän viisastensa viisaus katoaa", ja: "Ei heidän hopeansa ja
kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä". -- Sef. 1: 18;
Hes. 7: 19; Jes. 14: 4--7; 29: 14.

Suojelustulli voi, kun sitä käytetään ymmärryksellä, ehkäistä
yksinoikeutta ja kehittää maan kaikkia luonnollisia apuneuvoja, tehdä
työpalkkain laskemisen hitaammaksi, mutta ei voi estää sitä. Kilpailu
tasottaa ennemmin tai myöhemmin hinnat koko maailmassa.

Niinollen ei hopearahakanta eikä suojelustulli ole mikään
_parannuskeino_; se lieventää ainoastaan hetkeksi.



Kommunismi.


Kommunismi on ehdotus sellaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, jossa
kaikki omaisuus kuuluu yhteiskunnalle, ja jossa sitä hoidetaan
yhteiskunnan parhaaksi jolloin saatava voitto käytetään yleiseksi
parhaaksi ja jokainen saa, mitä hän tarvitsee. Rev. J. Cook
määrittelee sen näin: "Kommunismi merkitsee perintöoikeuden, perheen,
kansallisuuden, uskonnon ja omaisuuden poistamista."

Muutamia piirteitä kommunismista voitaisiin suositella (katso edempänä
"Sosialismi"-otsakkeen alle), mutta kokonaisuudessaan on se mahdoton
toteuttaa. Sen edellytyksenä ovat täydelliset ihmiset, jotka eivät ole
itsekkäitä. Se tekisi kaikki laiskureiksi, niin että ihmiskunta pian
joutuisi raakalaisuuteen ja menisi perikatoaan kohti.

Siihen väitteeseen, että Raamattu opettaa kommunismia (Apt. 2: 44--47),
olemme vastanneet perinpohjin toisessa paikassa, missä osotimme, että
ihmisen epätäydellisyydestä ja luonnollisesta taipumuksesta
itsekkäisyyteen johtuu, että meillä on aivan kylliksi tekemistä
pitäessämme lihan halut ohjaksissa (Gal. 5: 16, 17) ja edistäessämme
rakkauden henkeä, ilman että tätä tehtävää vaikeutetaan kommunististen
kokeilujen kautta. (Katso Kol. 2: 20; 3: 3; Room. 6: 2--8.) Sitäpaitsi
voitaisiin kommunismi kokonaisuudessaan toteuttaa yhteiskunnassa, jossa
olisi pelkästään Jumalan lapsia, ja sellaista pyhien yhdyskuntaa ei
voitaisi perustaa, koska Herra yksin "tuntee omansa". Mutta joskin
sellainen yhdyskunta olisi mahdollinen, tavottelisivat huonot henkilöt
sen omaisuutta, ja jos ne voitaisiin sulkea pois, sanoisivat he kaikkea
pahaa pyhiä vastaan. Lyhyesti sanoen, sellaisella yrityksellä ei olisi
todellista menestystä.

Muutamat uskovaisista ovat monen tämän maailman lapsen kanssa vajonneet
niin syvälle itsekkäisyyden tylsyyteen, ettei mikään muu kuin
välttämättömyys voi saada heitä ahkeriksi. Toiset ovat niin itsekkään
ylpeitä, että he tarvitsevat iskuja ja vastoinkäymisiä, jotka
musertavat heidän sydämensä ja saavat heidät sääliväisiksi tai vieläpä
menettelemään oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Kommunismin kautta
estetään molemmat nämä luokat saamasta välttämättömiä opetuksia.
Individualismi vapauksineen toiselta puolen ja henkilökohtainen vastuu
toiselta puolen osottautuvat siten parhaiksi kasvatusvälineiksi
järjellisille olennoille, vaikkakin se usein katkeroittaa monen,
toisinaan kaikkienkin, elämän.

Jos tuhatvuotinen valtakunta olisi perustettu maan päälle, niin
jumalalliset hallitsijat, jotka ovat luvatut sitä varten, käyttäisivät
erehtymätöntä viisauttaan ja täydellistä voimaansa, ei suinkaan
hallitakseen enemmistön myöntymyksellä, vaan vanhurskaalla tuomiolla,
niinkuin rautavaltikalla, ja silloin voisi kommunismi menestyä. Silloin
olisi se todenmukaisesti paras yhteiskuntamuoto, ja jos niin on,
valitsee kuningasten Kuningas varmaan tämän tavan. Mutta siihen asti
täytyy meidän odottaa; meiltä puuttuu viisautta ja voimaa
perustaaksemme sellaisen jumalaisvaltaisen hallituksen, ja sentähden me
_rukoilemme_ ainoastaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun
tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa". Mutta kun kerran Kristuksen
valtakunta on vienyt kaikki halukkaat takaisin Jumalan luo ja tehnyt
tyhjäksi kaikki vastahakoiset, kun rakkaus tulee laiksi maan päällä
niinkuin taivaassa, silloin, voimme ajatella, saavat ihmiset kylliksi
nauttia maan lahjoja, niinkuin enkelit taivaan rikkauksia.

Yksityiset yritykset, joita Yhdysvalloissa on tehty kommunististen
yhdyskuntien kanssa, eivät ole johtaneet pysyväiseen tulokseen; ne ovat
ennemmin tai myöhemmin epäonnistuneet. Maailman johtavat miehet
koettavat edistää omia etujaan, kun taas Jumalan valistamat kristityt
koettavat täyttää Herran käskyä: "Mene sinä ja julista Jumalan
valtakuntaa."

Raamattu ei opeta kommunismia muille kuin perheille. Jumala tosin salli
kommunistisen järjestelyn ensimäisessä seurakunnassa, mutta se lienee
ollut tämän tavan epäviisauden valaisemiseksi, ja jottei kukaan
ajattelisi, että apostolit viisauden ja toimintavoiman puutteessa eivät
perustaneet useampia sellaisia kommunistisia seurakuntia. Raamatussa ei
ole yhtään Jeesuksen eikä apostolien lausuntoa, joka tukisi
kommunistista ajatusta.

Muutamat ovat arvelleet, että kertomus Ananiasta ja Saffirasta
merkitsisi sitä, että uskovaisten ensimäisessä seurakunnassa oli pakko
uhrata kaikki omaisuutensa. Mutta Pietari selittää selvästi, että
heidän syntinsä oli valheessa. Heidän rangaistuksensa ei johtunut
siitä, etteivät he antaneet kaikkea omaisuuttaan, vaan heidän väärästä
esityksestään siitä, että annettu summa oli heidän _kaikkensa_. He
koettivat saada itselleen osan muiden omaisuudesta, jotka olivat
antaneet kaiken, antamatta itse kaikkeansa yhteiseen kassaan.
Kristillinen kommunismi Jerusalemissa oli todellisuudessa erehdys.
"Syntyi nurinaa siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin
jokapäiväisessä avustuksessa." Vaikka seurakunta apostolien valvonnan
alaisena oli vapaa rikkaruohosta, ja vaikka kaikilla sen jäsenillä oli
Kristuksen mieli, niin oli heillä kumminkin tämä aarre hauraissa
saviastioissa, jotka eivät voineet viihtyä hyvin näissä olosuhteissa.

Apostolit jättivätkin pian omaisuuksien hoitamisen toisille
omistaakseen aikansa kokonaan evankeliumin saarnaamiselle. Ja Paavali
selittää, että hän oli ilmottanut heille kaiken Jumalan neuvon, mutta
hän ei missään puhu kommunismista. Niinollen ei se kuulu Jumalan
neuvoon tänä aikakautena. Paavali antoi päinvastoin määräyksiä, joita
ei voida yhdistää kommunismin kanssa, nim. että jokainen huolehtisi
omaisistaan, että kristityt viikon ensimäisenä päivänä panisivat
jotakin säästöön Herran työtä varten, että palvelijat olisivat
tottelevaisia isännilleen, ja niin erittäinkin silloin, jos nämä
olisivat veljiä Kristuksessa, ja kuinka isäntien tulisi kohdella
palvelijoitaan ja muistaa, että heillä itsellään oli Herra taivaassa,
jolle heidän tuli tehdä tili. (1 Tim. 5: 8; 6: 1; 1 Kor. 16: 2; Ef. 6:
5--9.) Eikä Jeesus itsekään perustanut kommunistista yhdyskuntaa eikä
käskenytkään mitään sellaista. Päinvastoin opetti hän vertauksissaan,
ettei kaikilla ole yhtä paljon, mutta että kaikkien tuli pitää itseään
taloudenhoitajina ja _henkilökohtaisesti_ hoitaa omaansa ja
henkilökohtaisesti tehdä tili. (Matt. 25: 14--28; Luukk. 19: 20--24.
Katso myöskin Jaak. 4: 13, 15.) Ja kuollessaan uskoi hän äitinsä
opetuslapsensa Johanneksen huostaan, "ja siitä hetkestä opetuslapsi
otti hänet kotiinsa". (Joh. 19: 27.) Tällä oli siis koti niinkuin
Martalla, Marialla ja Lasaruksellakin. Jos Herra olisi perustanut
kommunistisen yhdyskunnan, olisi hän varmaankin jättänyt äitinsä sen
eikä Johanneksen huostaan.

Kommunistisen uskovaisten yhdyskunnan perustaminen olisi edelleenkin
ristiriidassa Evankelikauden tarkotuksen kanssa. Tämän aikakauden
tarkotuksena on julistaa Kristusta _todistukseksi_ maailmalle ja ottaa
kansa hänen nimelleen. Sentähden kehotetaan jokaista uskovaista olemaan
loistavana valona ihmisille -- maailmalle ylimalkaan eikä ainoastaan
kanssauskovaisilleen. Sentähden sallikin Herra, että kaikki
kommunistisen seurakunnan jäsenet suuren vainon kautta hajotettiin yli
koko Judean ja Samarian, missä he niin kaikkialla julistivat
evankeliumia. (Apt. 8: 1,-4; 11: 19.) Ja vielä tänä päivänä on Jumalan
kansan tehtävänä loistaa valona maailmassa eikä sulkeutua luostareihin
tai muodostaa kommunistisia yhteiskuntia. Luvattua paratiisia ei voida
pystyttää tällä tavalla. Toivomus sellaisten "yhtymisliittojen"
muodostamisesta ei ole mitään muuta kuin osa vallitsevasta ajan
hengestä, josta Raamattu varottaa meitä. (Jes. 8: 12, engl. k.)
"Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin
arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (jotta
voisitte) seisoa Ihmisen Pojan edessä." -- Luukk. 21: 36.



Anarkia parannuskeinona.


Anarkistit vaativat laitonta vapautta. He näyttävät tulleen siihen
vakaumukseen, että kaikki inhimillisen yhteisvaikutuksen tavat ovat
epäonnistuneet, ja he tahtovat sentähden hävittää kaiken
yhteiskunnallisen järjestyksen ja yhteisvaikutuksen. He eivät ajattele
mitään sijaanrakentamista, vaan jättävät kaiken tulevaisuudelle.
Eräässä vappujuhlassa Lontoossa jakoivat he kuusitoista sivuisen
lentolehtisen, jossa muunmuassa oli luettavana:

"Usko siitä, että täytyy löytyä joku mahti, jonka edessä meidän täytyy
kumartua, on kaiken kurjuutemme juuri. Sentähden ylös elämän ja
kuoleman taisteluun kaikkea valtion ja uskonnon mahtia vastaan.
Isänmaallisuus ja uskonto ovat konnien pyhäkkönä ja turvapaikkana;
uskonto on ihmiskunnan suurin kirous.

"Emme ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että valtio
voidaan muodostaa hyödylliseksi laitokseksi. Emme usko myöskään
sosialistisia unelmia tuotannon ja kulutuksen keskittämisestä; se olisi
ainoastaan valtio uudessa muodossa, lisättyine vaikutusvaltoineen --
oikea itsevaltaisuuden ja orjuuden hirviö. Anarkistit tahtovat
yhtäläistä vapautta kaikille. Laki ja säännöt ovat kahleita, ja
pakollinen työ ei ole koskaan mieluista. Anarkistivaltiossa tekee
jokainen sitä, mikä häntä parhaiten miellyttää ja jokainen tyydyttää
tarpeensa yhteisestä varastosta."

Vähemmänkin ajattelevan pitäisi huomata, että sellainen ehdotus on
ainoastaan paljasta tyhmyyttä. Se ei ole mitään muuta kuin toivottomain
ja epätoivoisten hammastenkiristystä, ja kumminkin on tämä se
äärimmäisyys, jota kohden se tila, jonka itsekkäisyys on luonnut, ajaa
joukkoja.



Sosialismi eli kollektivismi.


Sosialismin ja kollektivismin tarkotuksena on saattaa kaikki teollisuus
valtion alle ja saada aikaan maan ja työntuotteiden tasasempi jako
säännön mukaan: jokaiselle tekojensa mukaan. Olisi erittäin hyvä, jos
voitaisiin vähitellen tulla siihen, ja jos oltaisin tekemisissä
ymmärtäväisten, itsekkäisyydestä vapaiden ihmisten kanssa.

Muuten onkin paljon tehty tähän suuntaan. Valtio on monissa maissa
rautateiden j.n.e. omistaja, mutta tulot kulutetaan sotilasmenoihin.
Muut elinkeinolliset toimenpiteet valtion puolelta eivät sentähden
olisi miksikään todelliseksi siunaukseksi. Siitä huolimatta kasvanee
sosialismi yhä enemmän. Yksinvaltius, pääoma ja nimiseurakunta, jotka
pitävät sitä vihollisena, valmistautuvat itsepuolustukseen, ja taistelu
aiheuttaa lopulta sen suuren hädän eli anarkian, josta Raamattu puhuu.

Mutta joskin sosialismi pääsisi voitolle, seuraisi siitä ainoastaan
tilapäinen helpotus, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee.
Älykkäämmät ja ne, jotka nyt vastustavat sitä, koettaisivat pian päästä
johtoon käyttääkseen yhteiskuntaa omaksi hyödykseen. Muuten eivät
pienien sosialistiyhteiskuntien käytännölliset yritykset ole johtaneet
todelliseen tulokseen. Se siirtokunta, jonka australialaiset
työntekijäsiirtolaiset perustivat Paraguayssa, Etelä-Amerikassa, oli
vähällä mennä pirstaleiksi. Se asetettiin silloin hallituksen
suojelukseen, jolloin sen sosialistiset säännökset lakkautettiin.
Monthieussa, Ranskassa, aiheutti onni sen, että sosialistiset opit
poistettiin. Työntekijät olivat saaneet haltuunsa kaivoksen, jonka
omistajat eivät luulleet maksavan itseään. Melkeinpä yli-inhimillisten
ponnistusten ja säästäväisyyden kautta onnistui heidän saada varoja
koneihin. He löysivät uusia suonia ja kutsuivat useampia työntekijöitä
avukseen. Näiden piti saada hyvä palkka, parempi kuin muissa
kaivoksissa, mutta omistajiksi eivät he saaneet tulla, ja kun uudet
työntekijät aiheuttivat levottomuutta, antoivat "kapitalistiset"
työntekijät tuoda polisin ja ajaa heidät pois neuvottelustaan.



Nationalismi.


Nationalismi on yksi viimeisimmäksi esiintyneistä opeista sosialismin
yhteydessä. Se vaatii, että kansa johtaa kaikkea työtä, ja että
jokainen pakotetaan tekemään työtä ja vastaamaan toimeentulostaan, sekä
että kaikki työntekijät tekevät yhtä paljon ja saavat yhtä suuren
palkan.

Kokonaisuudessaan on nationalismi aivan epäkäytännöllinen. Muutamat
niistä natsionalistisista siirtoloista, joiden perustamista uhraavat
miehet ovat avustaneet, ovat täydellisesti epäonnistuneet, ja kaikissa
on esiintynyt paljon sisäistä levottomuutta ja vaikeuksia. Jos Jumalan
lapset, joilla on "yksi Herra ja yksi usko", voivat ainoastaan vaivoin
säilyttää "hengen yhteyden rauhan siteen kautta", ja jos heitä
tarvitsee kehottaa sietämään toisiaan rakkaudessa, kuinka voi silloin
odottaa, että sekalainen seurakunta, joka ei väitäkään olevansa
tuollaisen hengen johtama, voi voittaa maailman, lihan ja perkeleen
itsekkään hengen?



Yleinen käsityösivistys.


"Forumissa" ehdotti kerran Henry Holt apuna työttömyyttä vastaan sen,
että jokainen työntekijä oppisi tusinan käsitöitä. Se olisi kumminkin
vähäksi avuksi; kaikki työttömät suutarit tai kutojat voisivat
kilpailla työtätekevien maalarien tai muurarien j.n.e. kanssa. Tämä
lisäisi niinmuodoin ainoastaan kilpailua kaikkien käsitöiden alalla.
Näin on luonnon laki nykyisessä yhteiskunnallisessa tilassa. Ja
ainoastaan jumalallinen voima voi muuttaa luontoa ja sen lakia tai
saattaa voimaan uusia lakeja, jotka ovat välttämättömiä täydelliselle
yhteiskunnalle, ja saattaa suvun sopusointuun näiden lakien kanssa. Kun
opimme huomaamaan tämän, saattaa se meidät jumalisuudella ja
tyytyväisyydellä odottamaan ja rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa.



Yksinkertainen vero eli vapaa maa.


Yksinkertainen vero eli vapaa maa on Henry Georgen ehdottama
parannuskeino. Hän lähtee siitä edellytyksestä, että painostus ja
vahinko varojen nykyisestä erilaisesta jakaantumisesta on kokonaan
hedelmä yksityisten maanomistusoikeudesta, ja ehdottaa, että maa taas
annetaan koko suvulle kokonaisuudessaan. Jokainen saisi silloin siitä
osan viljelläkseen maksamalla veroa, joka vastaisi hänen osaansa.
Rakentamaton tontti pidettäisiin silloin rakennettuna ja viljelemätön
maa jo viljeltynä. Tämä vero käytettäisiin sitten kouluihin ja
kulkuneuvoihin ja hoitokustannusten korvaamiseksi.

Sellainen verotus avaisi suuret maa-alueet, joita nyt pidetään
keinottelutarkotuksissa, ja tämä vero olisi oikeudenmukainen, jos maan
arvo määrättäisiin sen hedelmällisyyden ja sinne johtavien
kulkuneuvojen mukaan, mitkä tarvittaisiin tuotteiden kuljettamiseksi.
Karja, taloustarpeet, ansio j.n.e. olisivat verottomia. Monet
löytäisivät tällä tavoin käyttämätöntä maata, monet, jotka olisivat
valmiit viljelemään sitä ja jotka senkautta saisivat toimeentulonsa.
Ehdotus on oikeudenmukainen ja hyvä, ja me näkisimme sen mielellämme
toteutettuna, vaikkakaan meillä henkilökohtaisesti ei olisi siitä
hyötyä. Sen voimaanpaneminen toisi epäilemättä mukanaan tilapäisen
lievennyksen. Ei tämä järjestelmä tulisi kumminkaan siksi
kokomaailmalliseksi keinoksi, joka poistaisi kaiken pahan. Sillä
itsekkäisyys ymmärtäisi sellaisenkin järjestyksen aikana kuoria kerman
ja jättää kuoritun maidon -- ainoastaan kaikkein välttämättömimmän --
toisille. Ainoastaan "uusisydän" eli oikea mieli voi auttaa
ihmiskuntaa, eikä edes vapaamaajärjestelmä voi saada aikaan sellaisia.
Sitäpaitsi aikaansaisi lisääntynyt maanviljelys sellaisen
maantuotteiden yltäkylläisyyden ja painaisi niiden hinnat niin alas,
ettei monenkaan kannattaisi viedä niitä torille. Silloin ne joukot,
jotka ovat virtailleet kaupungeista, virtailisivat taas sinne kokoon
voidakseen ansaita siellä sen, mikä on välttämätöntä elatukseen ja
vaatteeseen, ja siten olisivat työmarkkinat taasen täynnä. -- Ei,
mikään muu ei voi auttaa ihmiskuntaa kuin Jumalan valtakunnan
perustaminen.



Toisia toiveita ja huolia.


Esitettyämme edellisessä lyhyen silmäyksen niistä eri ehdotuksista,
joista ei mikään voi viedä päämäärään, emme voi jättää mainitsematta
sitä turhaa käsitystä, joka on muutamilla vakavilla, mutta
epäkäytännöllisillä ihmisillä, nim. että kirkkokunnat, jos ne näkisivät
aseman, voisivat ehkäistä uhkaavan onnettomuuden saamalla aikaan
vallankumouksen yhteiskunnassa ja perustamalla sen uudelleen paremmalle
perustukselle. Jos nämä saataisiin hereille, voisivat ne, sanovat nämä
hyväätarkottavat ihmiset, vallottaa maailman Kristukselle ja perustaa
maan päälle Jumalan valtakunnan, jossa lakina olisi rakkaus Jumalaan ja
lähimmäisiin. Arvelevatpa muutamat, että tämä Kristuksen henki
seurakunnissa muodostaisi Kristuksen toisen tulemisen.

Mitä petollisia toiveita! He osottavat 300 miljonan kristittyyn ja
sanovat: "Mikä mahti!" Me vastaamme: "Mikä heikkous!" Niin, jos nämä
300 miljonaa olisivat _pyhiä_, jotka olisivat rakkauden täyttämiä,
voisivat he kumminkin suorittaa jotakin. Mutta, oi, nyt ovat "lusteet"
ja "akanat" vallitsevina, ja "vehnä"-luokka on harvalukuinen. Niinkuin
suuri paimen itse selitti (Luukk. 12: 32), on hänellä ainoastaan "pieni
lauma", joka Mestarinsa tavoin on ilman arvoa ja vaikutusta.
-- 1 Kor. 1: 26; Jaak. 2: 5.

Ei, ei, Kristuksen henki hänen pienessä laumassaan ei riitä antamaan
heille valtakuntaa! Mutta seurakunnalta ei ole koskaan puuttunut
sellaisia, joilla on ollut tämä henki, ja niin on Herran lupaus siitä,
että hän on omiensa kanssa aikakauden loppuun saakka, täyttynyt. Mutta
hän lupasi myöskin, että niinkuin hän (henkilökohtaisesti) meni pois
Juutalaiskauden lopussa, niin tulisi hän (henkilökohtaisesti) takasin
nykyisen aikakauden lopussa. Hänen poissaollessaan joutuisivat hänen
uskollisensa "vainottaviksi", hänen valtakuntansa kanssaperillisiä
vainottaisiin, kunnes hän tulisi takaisin ja ottaisi heidät luokseen.
Silloin palkitsisi hän heidän uskollisuutensa kirkkaudella, kunnialla
ja kuolemattomuudella ja antaa heille osallisuuden valtaistuimestaan ja
vallastaan maailman siunaamiseksi vanhurskauden hallituksella ja
totuuden tiedolla ja kaikkien tahallisten jumalattomien hävittämiseksi
vanhurskasten keskeltä. Tätä odottaa huokaava luomakunta ja myöskin me,
joilla on hengen esikoislahja. (Room. 8: 23.) Raamattu, osottaa meille,
että nämä siunaukset ovat nyt tulossa, ja että ne tulevat sen jälkeen,
kun maailma on puhdistettu kauhean hädän ajan kautta, jota pakoon
pyhät, pieni lauma, pääsevät senkautta, että heidät muutetaan ja
kirkastetaan valtakunnassa.

Mutta, jottei kukaan voisi sanoa, että seurakunta olisi voinut
vallottaa maailman, jos sillä olisi ollut rikkautta ja sivistystä, on
Jumala antanut nimiseurakunnalle molemmat nämä edut; mutta ne näyttävät
vaikuttaneen päinvastaiseen suuntaan ja edistäneen kristikunnan
ylpeyttä ja lankeemista. "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö
hän uskoa maan päällä?"



Ainoa toivo -- "autuaallinen toivo".


"Odotamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä" -- "mikä on meille
ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun
sisäpuolelle asti". "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa
raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka tulee osaksenne
Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." -- Tiit. 2: 13; Hebr. 6: 19;
1 Piet. 1: 13.

Edellisessä tutkistelussamme vaikeasta tuotannon ja kysynnän
kysymyksestä, joka jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan, rikkaihin ja
köyhiin, olemme mahdollisuuden mukaan olleet lausumatta ankaraa
arvostelua kummastakaan puolesta, uskoessamme, että nykyiset olosuhteet
ovat vallitsevan itsekkäisyyden seurauksia. Tätä itsekkäisyyttä
halveksivat muutamat harvat (pääasiassa köyhät), jotka ovat löytäneet
Kristuksen ja ovat hänen johdossaan, ja jotka ilolla jättäisivät kaiken
itsekkäisyyden, mutta eivät voi. Niinkauvan kuin ihmiset ovat sellaisia
kuin he nyt ovat, ei sentähden mikään heidän itsensä hyväksymä laki,
joka voimakkaasti estäisi itsekästä taipumusta, koituisi miksikään
siunaukseksi. Sellaisten rajotusten alla tulisivat ihmiset
välinpitämättömiksi ja saamattomiksi, ja raakalaisuus tulisi pian
sivistyksen sijaan.

Maailman ainoa toivo on Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta. Tämän
parannuskeinon on Jumala aikaa sitten luvannut määräämänään aikana,
joka, Jumalalle olkoon kiitos, nyt on oven edessä. Vielä kerran koituu
ihmisten hätä Jumalalle sopivaksi tilaisuudeksi. Kun ei inhimillistä
apua ole saatavissa, silloin täyttyy kansojen vapahduksen odotus.
Jumalan tapana näyttää olevan antaa kokemuksen tulla ihmisten
opettajaksi. "Koston päivä" on niinmuodoin ei ainoastaan vanhurskas
kosto, vaan se nöyryyttää myös ihmisten sydämet ja valmistaa heidät
Jumalan siunauksille.

Mutta joku, joka ei ymmärrä Jumalan suunnitelmaa, kysynee: Kuinka
Jumalan valtakunta voidaan perustaa, jos kaikki inhimilliset keinot
epäonnistuvat? Jos sentähden suunnitelma on kerrottu Jumalan sanassa,
mikseivät ihmiset sitten heti toteuta sitä ja siten vältä hätää?

Me vastaamme: Jumalan valtakuntaa ei perusteta kansan äänestyksellä tai
hallituksen käskystä. Oikeana aikana ottaa hän, "jolla oikeus on", joka
osti sen omalla kalliilla verellään, valtakunnan haltuunsa. Siellä
käytetään valtaa: "Hän on kaitseva heitä (kansoja) rautaisella
sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään". (Ilm. 2: 27.) Mutta
valtakuntaa ei ainoastaan perusteta tällä vastustamattomalla voimalla,
vaan se on myöskin voimassa koko Tuhatvuotiskauden aikana, sillä koko
hallituksen erikoisena tarkotuksena on kukistaa vanhurskauden
viholliset. "Hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki
vihollisensa jalkainsa alle." "Jokainen, joka ei kuule (tottele) sitä
profettaa (kirkastettua Kristusta -- vastakuvallista Moosesta),
hävitetään kansasta" -- toisessa kuolemassa.

Saatana sidotaan. Hänen pettämis- ja eksyttämisvaltansa estetään, niin
ettei paha enään näytä hyvältä ja hyvä pahalta, totuus valheelta ja
valhe totuudelta. -- Ilm. 20: 2.

Mutta koko maan päällä vallitsee silloin ei ainoastaan valta vaan
myöskin armo ja rauha. Kun Herran tuomiot kohtaavat maata, oppivat
maanpiirin asukkaat vanhurskautta. (Jes. 26: 9.) Synnin sokaisemien
silmät avataan. Maailma näkee vanhurskauden ja vääryyden kokonaan
toisessa valossa kuin nyt -- seitsemän kertaa kirkkaammassa valossa.
(Jes. 30: 26; 29: 18--20.) Nykyiset ulkonaiset kiusaukset katoavat
suureksi osaksi; pahaa ei sallita, mutta varma rangaistus kohtaa
rikkojaa, rangaistus, joka on ehdottomasti oikea ja erehtymätön, ja
jonka sen ajan kirkastetut ja siihen kykenevät tuomarit, jotka myöskin
säälivät heikkoja, määräävät. (1 Kor. 6: 2; Ps. 96: 13; Apt. 17: 31.)
Rikosten _yrittämisenkin_ täytyy nopeasti lakata sellaisten
olosuhteiden vallitessa. Jokainen polvi on taipuva (hallitsevan
vallan edessä), ja jokainen kieli on tunnustava (järjestyksen
oikeudenmukaisuuden). Siten alkaa uusi asiain järjestys miellyttää
ihmisten sydämiä, ja kun alussa toteltiin _pakosta_, totellaan
myöhemmin _rakkauden_ ja vanhurskauden arvonannon perustuksella.
Lopulta hävitetään kaikki muut -- kaikki, jotka tottelevat ainoastaan
pakosta -- toisessa kuolemassa. -- Fil. 2: 11; Apt, 3: 23;
Ilm. 20: 7--9.

Rakkauden hallitus ja laki tulee täten pakotetuksi esille -- huolimatta
enemmistön toivomuksista. Se kääntää tuhanneksi vuodeksi ihmisten
ajatukset pois tasavalta-ihanteista ja asettaa heidät yksinvaltiuden
hallituksen alaisiksi. Paheellisen tai kelvottoman hallitsijan käsissä
olisi sellainen yksinvaltius kauhea, mutta Jumala on luvannut, että sen
aikakauden itsevaltiaana on Rauhanruhtinas, Herramme Jeesus, jonka
sydämellä suvun menestys oli niin raskaana, että hän antoi elämänsä sen
_lunnaiksi_ vakuuttaakseen itselleen oikeuden saada nostaa halukkaat
synnin turmeluksesta sekä saadakseen ennalleenasettaa heidät
täydellisyyteen ja Jumalan suosioon.

Aikaisin Tuhatvuotiskautena käy kaikille selväksi, että Jumalan
suunnitelma oli kaikista paras synnin sairaalle, itsekkäälle
maailmalle. Niin, jo nyt huomaavat monet, että maailma tarvitsee
voimakasta ja oikeudenmukaista hallitusta, ja että ehdoton vapaus
voidaan antaa ainoastaan niille, jotka ovat todella kääntyneet, --
jotka ovat saaneet uuden tahdon, uuden mielen, Kristuksen hengen.



Jumalan lasten oikea asema.


Joku kysynee: Mitä on meidän, jotka näemme nämä asiat oikeassa valossa,
_nyt_ tehtävä? Jos meillä on viljelemätöntä maata, onko meidän silloin
annettava se pois tai hyljättävä se? Ei, siitä ei olisi mitään hyötyä,
jollet ehkä antaisi sitä köyhälle naapurille, joka todellakin
tarvitsisi sitä. Mutta jos hän epäonnistuisi, niin työntäisi hän
epäilemättä syyn onnettomuudestansa sinun päällesi.

Jos olemme maanviljelijöitä, liikemiehiä tai tehtailijoita, olisiko
meidän koetettava harjottaa liikettä sen periaatteen mukaan, joka on
vallalla Tuhatvuotiskautena? Ei, siitä johtuisi ainoastaan rahallinen
romahdus, joka vahingoittaisi velkamiehiänne ja niitä, jotka ovat
riippuvaisia teistä.



Maailmassa, mutta ei maailmasta.


Olemme sitä mieltä, että kaikki, minkä nyt voi tehdä, on siinä, että
annamme lempeytemme (itsemmehillitsemisen) tulla kaikkien ihmisten
tietoon; ettemme sorra ketään, että maksamme hyvät palkat tai annamme
osuuden voittoon. Jos tämä ei ole mahdollista, niin on parempi, ettei
ota ketään palvelukseensa. Vältä kaikennäköistä epärehellisyyttä,
harrasta sitä mikä on hyvää jokaisen ihmisen edessä. Ole jumalisuuden
ja tyytyväisyyden esimerkki ja poista aina niinhyvin sanojen kuin
esimerkinkin kautta ei ainoastaan väkivalta vaan myöskin
tyytymättömyys. Koeta johtaa väsyneitä ja raskautettuja Kristuksen ja
hänen armonsa sanan tykö; -- uskon ja täydellisen vihkiytymisen kautta.
Ja jos sinä Jumalan hyvyydestä olisit asetettu suuremman tai pienemmän
rikkauden haltijaksi, niin älä tee sitä jumalaksesi, äläkä myöskään
koeta koota mahdollisimman paljon perillisillesi, vaan _käytä se_,
liittosi mukaisesti, Jumalan palveluksessa hänen johtonsa alaisena
muistaen, ettei se ole sinun, niin että saisit pitää ja käyttää sitä
itseäsi varten, vaan että se on Jumalan ja on uskottu sinun huostaasi,
jotta iloisella uhraavaisuudella käyttäisit sen taivaallisen
Kuninkaamme kunniaksi.

       *       *       *       *       *

Olemme nähneet edellisessä, että joko joukkojen täytyy joutua
orjalliseen riippuvaisuuteen rikkaudesta ja älykkäisyydestä,
tai myöskin täytyy anarkian tehdä loppu nykyisestä
yhteiskuntajärjestelmästä. Ja me olemme nähneet Raamatun esityksestä,
että juuri jälkimäinen tapahtuu, ja että siitä johtuu kauhea kosto
kaikille ihmisille, joka opettaa heidät huomaamaan itsekkäisyyden
tyhmyyden sekä auttaa heitä tulevaisuudessa pitämään arvossa Jumalan
rakkauden lain viisautta. Tutkimme sentähden seuraavassa luvussa, mitä
Raamatulla on kerrottavana meille "Babylonin" -- "kristikunnan" --
lankeemuksesta suuressa hädässä, jolla tämä aikakausi loppuu.

Kun olemme tarkastaneet, kuinka kristikunta ei ole omaksunut Kristuksen
opin henkeä, ja kuinka se tieto ja vapaus, joka on saavutettu hänen
oppiensa kautta, on sekotettu itsekkäisyyden hengellä, silloin voimme,
nähdessämme nykyisissä enteissä, kuinka tuo kauhea onnettomuus lähenee,
myöskin käsittää oikeuden sen sallimisessa ja lukea siinä Jumalan
koston lain. Ja kuinka paljon valittanemmekin niitä kauhuja, jotka
kosto tuo mukanaan, niin iloitsemme kumminkin sydämestämme,
ajatellessamme koston välttämättömyyttä ja oikeutta sekä sen ihanaa
lopputulosta: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala,
kaikkivaltias, vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen
kuningas!" -- Ilm. 15: 3.

       *       *       *       *       *

        Käyn Mestarin kanssa.

    Päivittäisin Mestarista oppien
    Jäljissään käyn kaitaa tietä astuen.
    Sauvallaan ja vitsallaan hän johdattaa.
    Mannallansa tiellä mua hän vahvistaa.

    Vaikka myrskyt mylvii, aalto raivoaa,
    Aikakautten vuori turvan tarjoaa.
    Joskin laaksoon käyn, en pelkää laisinkaan,
    Sillä Jeesus mua auttaa voimallaan.

    Mieluisasti häntä päivin palvelee,
    Kun hän oppilastaan vaaroist' varjelee.
    Sen, min hälle uskoi, sen hän tallettaa.
    Ei hän koskaan uuvu, ei voi uinahtaa.

    Jos mä Herran kanssa kärsin täällä vaan,
    Niin mä kerran kanssaan myöskin kruunun saan.
    Voiko kuolo, vallat Herrast' erottaa?
    Ei, jos tarkkaan tahtoaan vaan noudattaa.

    Kallis, kallis Jeesus, ystäväin hän on.
    Käyden kanssa Herran en oo rauhaton.



YHDESTOISTA LUKU.

Suuren päivän taistelu.

Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
-- Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. Ja Ranskan vallankumous esikuvia.
-- Sen yleinen luonne ja laajuus. -- Herran suuri sotajoukko. --
"Kaikkein pahimmat pakanat." ---- Jaakobin hädän aika. -- Gogin ja
Magogin tappio.

    "Sillä katso, siinä kaupungissa, joka minun nimelläni nimitetään
    ('kristikunta', 'Babylon'), alotan minä pahaa tekemään... Minä
    olen kutsuva miekan kaikkien maan asukasten yli, sanoo Herra
    Sebaot... Herra on korkeudesta kiljuva ja pyhästä asunnostansa
    on hän antava äänensä kuulua; kovasti on hän kiljuva yli
    (nimi-)laitumensa (kristikunnan). Semmoisella huudolla kuin
    viinikuurnan polkijan, on hän vastaava kaikille maan asukkaille.

    Jyrinä käy maan ääriin asti, _sillä Herralla on riita-asia
    kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa_;
    jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra.

    Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus lähtee kansasta
    kansaan ja kova myrsky nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia
    on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti. Ei heitä
    valiteta eikä koota eikä haudata; loaksi he jäävät maan päälle."
    -- Jer. 25: 26--29--38.


Niin pulmallinen ja omituinen on tämä koston päivän taistelu, ettei
sitä voisi kuvata ainoastaan _yhdellä_ vertauskuvalla. Sentähden
käytetäänkin Raamatussa monta voimakasta vertauskuvaa, niinkuin sotaa,
maanjäristystä, tulta, tuulta, tuuliaispäätä ja tulvaa.

Se on "_sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä_", sillä Herra
Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. -- Ilm. 16: 14; Jes. 13: 4.

Se on "_suuri maanjäristys... niin suuri_, ettei sen vertaista ole
ollut siitä asti kuin ihmisiä on maan päällä ollut", joka "järkyttää
maan, jopa taivaankin". -- Ilm. 16: 18; Hebr. 12: 26.

Se on Jumalan "_kiivauden tuli_, joka kuluttaa koko maan. Sekä nykyiset
taivaat (kristikunnan kirkolliset mahdit) että maa (sekä kirkon että
valtion vaikutuksen alainen yhteiskuntajärjestys) ovat säästetyt tämän
tuomiopäivän tulelle." -- Sef. 3: 8; 2 Piet. 3: 10, 12; Mal. 4: l.

"Herran tie on _tuulessa_ ja _tuuliaispäässä_." "Kuka voi seisoa hänen
kiivautensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa tulta?" -- Nah. 1: 3,
6, 7.

"Katso, Herra tuottaa väkevän ja voimallisen raesateen, niinkuin
tuhotuulen, niinkuin rankasti satavain vetten kuuron se hänet voimalla
maahan syöksee." "Mutta paisuvalla tulvalla hän tekee lopun sen
paikasta, ja vainoo vihollisiansa pimeydellä." -- Jes. 28: 2; Nah. 1:
4, 5, 8.

Se, etteivät kirjaimelliset tulvat ja kirjaimellinen tuli hävitä
kiertotähteämme, maata, ja sen asukkaita, käy selville siitä
lupauksesta, että nykyistä asiainjärjestystä seuraa uusi järjestys --
"uusi taivas (henkinen hallitus, Jumalan kirkastettu seurakunta) ja
uusi maa (inhimillinen yhteiskunta, joka on uudestaan järjestetty
Jumalan valtakunnan alaisena rakkauden, eikä itsekkäisyyden lain
perustukselle)". Tarkottaen tätä uutta asiainjärjestystä sanoo Jumala
profetan kautta: "_Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi,
että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä
yksimielisesti_." -- Sef. 3: 9.



Kaksi huomattavaa esikuvaa lähestyvästä onnettomuudesta.


Älköön kukaan kumminkaan tästä päättäkö, että nämä vertauskuvalliset
kuvailut tarkottavat ainoastaan sanasotaa, pelon vavistusta tai
inhimillisten kärsimysten myrskyä. Se muodostaa kyllä osan taistelusta,
erittäinkin alussa, mutta ennustukset näyttävät selvästi, että siitä
lopuksi tulee kauhea, verinen taistelu. Olemme jo tarkastaneet [luku 3
ja H osa luku 7] sen esikuvallisen hädän luontoa, joka kohtasi
lihallista Israelia Juutalaiskauden lopussa, ja nyt, kun olemme
ehtineet rinnakkaiskauteen, Evankelikauden elonkorjuuseen, näemme
kaikki merkit samallaisesta, vaikka paljon suuremmasta, "kristikunnan"
hädästä, sen vastakuvasta, ja se käsittää lopuksi koko maailman.

Rooman armeija ja sota aiheuttivat ainoastaan pienen osan juutalaisten
hädästä, jonka kauhut historia kuvaa niin kauheiksi, että ainoastaan
Ranskan vallankumousta voidaan verrata siihen. Pääasiallisena syynä
siihen oli sisäinen hajaannus, lain ja järjestyksen kukistaminen --
anarkia. Itsekkäisyys sai täyden ylivallan ja asetti toisen toistansa
vastaan -- aivan niinkuin on ennustettu siitä hädästä, joka kohtaa
kristikuntaa. -- Sak. 8: 9--11.

Ei tarvita mitään todistuksia siitä, että sellainen hätä on meidän
aikanamme sekä mahdollinen että todennäköinen. Mutta jos joku epäilee
sitä, tarvitsee hänen ainoastaan ajatella sitä suurta vallankumousta,
joka ainoastaan vuosisata sitten vei Ranskan yhteiskunnallisen
romahduksen partaalle ja uhkasi maailman rauhaa.

Muutamilla on se väärä käsitys, että maailma on kasvanut pois
muinaisten aikojen julmuudesta ja raakalaisuudesta, ja he uneksivat
luulotellulla varmuudella, etteivät menneiden aikojen onnettomuudet voi
uudestaan kohdata maailmaa, mutta tosiasia on, että aikamme sivistys on
ainoastaan hyvin ohut kiilto, joka helposti voi pudota. Kukaan, joka
avoimin silmin katselee uuden ajan historiallisia tosiasioita ja
ymmärtää arvostella ihmiskunnan kuumeista suonentykytystä nykyaikana,
ei voi epäillä, että menneiden aikojen kauhut voivat toistua.
Ja tämä on sitä paljon varmempi, kun luja profetallinen sana ennustaa
hätää, jollaista ei ole koskaan ennen ollut. Ilmestyskirjan
vertauskuvallisella kielellä on Ranskan vallankumous esitetty "suureksi
maanjäristykseksi". Se oli niin suuri yhteiskunnan järkkyminen, että
koko "kristikunta" vapisi, kunnes se oli ohi. Ja tämä yhden ainoan
kansan vihan kauhea ja äkillinen puhkeaminen ainoastaan vuosisata
sitten voi antaa meille käsityksen siitä riehuvasta myrskystä, joka on
edessä, kun kaikkien vihastuneitten kansojen kiukku särkee kaikki lain
ja järjestyksen siteet ja saa aikaan maailmanlaajuisen anarkian.
Muistakaamme myöskin, että tämä vallankumous tapahtui kansassa, jota
pidettiin kaikkein kristillisimpänä maailmassa, ja joka vuosisadat oli
ollut paavikunnan varmimpana tukena. Kansa, joka oli Babylonin väärän,
kirkkoa ja valtiota koskevan oppi viinin juovuttama, ja joka kauvan oli
ollut pappisviekkauden ja taikauskon sokaisemana, ylenantoi siten
kaikki iljettävyydet ja antoi kauhealle raivolleen vapaan vallan.
Ilmestyskirjassa näyttää Herra viittaavan Ranskan vallankumoukseen
alkunäytöksenä ja kuvauksena siitä suuresta hädänajasta, joka nyt
lähestyy. Historiankirjottaja esittää tämän vallankumouksen syyt
seuraavasti ["Campaigne of Napoleon", siv. 12]:

"Ranskan vallankumouksen välittömänä ja pääasiallisena syynä oli kansan
hätä ja hallituksen rahapula, joka johtui niistä ennenkuulumattomista
raha-avustuksista, joilla Ranska tuki Amerikan siirtoloita niiden
vapauden taistelussa. Hovin hillittömyys ja papiston eripuraisuus,
yleisen sivistyksen edistyminen, vallankumouksellisten periaatteitten
leviäminen, mikä johtui Amerikan vapaussodasta, ja se rasitus, jossa
kansa oli niinkauvan elänyt, ne kaikki yhdessä vaikuttivat tähän
suuntaan... Epätoivoissaan kärsimästään rasituksesta, kiihtyneinä
häpeällisestä itsevaltiudesta ja siitä vääryydestä, jota tehtiin, ja
oppineena ymmärtämään oikeutensa, heräsivät Ranskan kansan joukot
yleiseen suuttumukseen. Vapauden huuto kaikui pääkaupungista rajoille,
Alpeilta Pyreneille, Välimereltä Atlannin rannoille. Niinkuin kaikkia
äkkinäisiä mullistuksia turmeltuneissa valtioissa, seurasi myöskin tätä
kauhut ja julmuudet, joiden rinnalla muinaisen itsevaltiuden rikokset
ja viheliäisyydet jäivät varjoon."

Pääasiassa samat syyt, josta tämä vallankumous johtui, ovat nyt
huomattavissa kaikkialla, ja paljon suuremmassa määrin, ja seurauksena
siitä on maailmanlaajuinen mullistus. Pane huomioon kasvava katkeruus
eri kansanluokkien kesken, julkinen kansan oikeuksien ja sen kärsimien
vääryyksien pohtiminen, vähenevä kirkollisten ja valtiollisten
viranomaisten kunnioittaminen sekä vallankumouksellinen virtailu syvien
joukkojen keskuudessa -- joukkojen lisääntyvä tyytymättömyys
hallitseviin mahteihin ja hallituslaitoksiin. Ja samalla tavalla kuin
Amerikan riippumattomuusselitys 100 vuotta sitten herätti Ranskan
kansassa vapauden ja riippumattomuuden kaipuun, niin on myöskin meidän
aikanamme tämän yrityksen onnellinen lopputulos hallituksen
perustamisesta kansasta ja hallitsemisesta sen kautta vaikuttanut
vanhan maailman kansoihin. Alituinen siirtyminen muista maista
Yhdysvaltoihin todistaa tämän, ja kumminkin on tämän maan vapaus ja
hyvinvointi kaukana siitä, että se tyydyttäisi kansaa. Ajatussuunta on
siellä, niinkuin kaikkialla, vallankumouksellinen, ja se tulee
voimakkaammaksi joka päivä. Ranskan vallankumous oli taistelu erään
totuuden määrän ja vanhan eksytyksen ja taikauskon välillä, jota
maailmalliset ja hengelliset vallassaolijat olivat edistäneet ja
tukeneet voidakseen senkautta lisätä omaa valtaansa ja sortaa kansaa.
Ja kumminkin ilmaisi se selvästi sen vaaran, joka johtuu vapaudesta,
kun ei sitä johda vanhurskaus ja terveen järjen henki. (2 Tim. 1: 7,
engl. k.) Puolinainen tieto eli sivistys on todellakin vaarallinen
asia.

Kun näemme, että samat syyt vaikuttavat koko maailmassa meidän
aikanamme tuottaakseen samallaisen tuloksen paljon suuremmassa mitassa,
voimmeko silloin, erittäinkin kun ennustuksen varotus on silmäimme
edessä, jättäytyä kuviteltuun varmuuteen ja huutaa: Rauha, rauha,
vaikkei rauhaa olekaan. Tulevien tapahtumien ennustetun luonteen
valossa voimme pitää Ranskan vallankumousta kaukaisena jyrinänä, joka
ilmaisee lähestyvää myrskyä, heikkona täristyksenä, joka käy
maanjäristyksen edellä, varottavana suuren aikakausien kellon heilurin
lyöntinä, joka ilmaisee, että keskiyö on edessä, joka päättää nykyisten
asiain järjestyksen ja johtaa uuteen riemuvuoteen hallintomuutoksineen.
Nämä enteet ovat herättäneet koko maailman ja panneet mahtavat voimat
liikkeelle, jotka lopullisesti kukistavat vanhan asiain järjestyksen.

Kun asianhaarat ovat täysin kypsiä, voi pieni mitättömyys sytyttää koko
maailman yhteiskuntarakennuksen. Ranskan vallankumouksen ensimäisenä
merkkinä oli parisilaisnaisten nälkämielenosotus, josta kuningatar
tietämättömyydessään ajattelemattomasti sanoi: "Heidän on tyhmää pitää
sellaista melua _leivästä_; jos on vaikea saada _leipää_, niin ostakoot
_kakkuja_, ne ovat halpoja nyt."

Niin sattuva on sen ja nykyisen ajan yhtäläisyys, että monet
ajattelevat ihmiset, jotka näkevät ajan merkit, nostavat hälyä, kun
taas toiset eivät voi ymmärtää asemaa. Huuto, joka kuului ennen Ranskan
vallankumousta, on mitätön niihin valituksiin verrattuna, joilla
kansanjoukot koko maailmassa nyt syyttävät vallassaolijoita.

Professori G.D. Herron Iowan korkeakoulussa sanoo: "Kaikkialla
viittaavat merkit maailmanlaajuiseen muutokseen. Koko ihmiskunta
odottaa jännityksellä, kunnes sen uusi kaste on suoritettu. Jokainen
yhteiskunnan jänne tuntee ensimäiset kivut siitä suuresta
koettelemisesta, joka koettelee kaikki, jotka asuvat maan päällä, ja
joka päättyy jumalallisella vapahduksella. (Hän ei näe kumminkaan,
_mikä_ vapahdus on, ja _kuinka_ se aikaansaadaan.) Me olemme
vallankumouksen partaalla, joka räjähdyttää kaikki olemassaolevat
uskonnolliset ja valtiolliset laitokset ja panee maan jaloimpien
sielujen viisauden ja sankariuden koetteelle... Se yhteiskunnallinen
vallankumous, joka tekee yhdeksännentoista vuosisadan viimeiset vuodet
ja kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimäiset vuodet kaikkein
koettelevimmiksi ja uudistavimmiksi Ihmisen Pojan ristiinnaulitsemisen
jälkeen, muodostaa kristikunnan kutsumisen ja tilaisuuden tulla
kristityksi."

Mutta, oi, kutsumusta ei oteta varteen, sitä ei edes kuullakaan
muutamaa harvaa lukuunottamatta, joilla ei ole mitään valtaa, niin
voimakas on itsekkäisyyden meteli, ja niin voimakkaat ovat tottumuksen
kahleet. Ainoastaan ne ahdingot, jotka seuraavat tulevaa suurta
maanjäristystä, vallankumousta, voivat saada aikaan muutoksen. Ja sen
kauheasta kulusta ei käy mikään selvemmin ilmi kuin koston vanhurskaus,
joka ilmaisee kaikille ihmisille sen tosiasian, että koko maan
vanhurskas tuomari tekee "oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden
vaakaksi". -- Jes. 28: 17.

Koston luonne leimasi selvästi sekä sen suuren hädän, joka kohtasi
lihallista Israelia Juutalaiskauden elonkorjuussa, että Ranskan
vallankumouksen. Samalla tavalla saa tulevakin hätä koston luonteen. Ja
me voimme odottaa, ettei tämä hätä ole helpompi kuin nämä kaksi
esikuvallista hätää, vaan pikemmin kauheampi niinhyvin kuin
laajempikin, sillä nykyinen tila tekee jokaisen yhteiskunnan jäsenen
riippuvaisemmaksi kuin koskaan ennen joka suhteessa. Ainoastaan
rautatieliikkeen lakkauttaminen aiheuttaisi nälänhädän yhdessä viikossa
suurien kaupunkien väestölle, ja yleinen anarkia tekisi lopun kaikesta
teollisuudesta, joka riippuu kaupasta ja luotosta. Toiseksi selittää
Herra itse, että siitä tulee hätä, "jommoista ei ole ollut siitä
saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", eikä myös koskaan tule. -- Dan.
12: 1; Joel. 2: 2; Matt. 24: 21.

Raamattu ei anna mitään toivoa siitä, että hätä voitaisiin kääntää
pois, mutta uskollisella Seurakunnalla on lupaus vapahduksesta,
ennenkuin myrsky puhkeaa kaikessa voimassaan. Ja kaikille, jotka
rakastavat vanhurskautta ja etsivät rauhaa, annetaan tämä kehotus:
"Etsikää Herraa, kaikki te nöyrät maassa, jotka hänen oikeutensa
pidätte, etsikää _vanhurskautta_, etsikää _nöyryyttä!_ Kukaties te
varjellaan Herran vihan päivänä". -- Sef. 2: 2, 3.

Taistelu Jumalan, Kaikkivaltiaan suurena päivänä, on suurin
vallankumous, minkä maailma on koskaan nähnyt, sillä se käsittää
jokaisen väärän periaatteen. Kaikkien muitten vallankumoussotien tavoin
on sillä asteettainen kehityksensä. Sen yleinen luonne on taistelu
valon ja pimeyden, vapauden ja sorron, totuuden ja eksytyksen välillä.
Se ulottuu koko maailman yli: talonpoika ruhtinasta vastaan, kuulija
pappia vastaan, työ pääomaa vastaan, sorretut asestettuina vääryyttä ja
kaikellaista sortoa vastaan ja sortajat asestettuina puolustamaan sitä,
mitä he ovat pitäneet niin kauvan oikeutenaan.



Herran suuri sotajoukko.


Kun olemme tarkastaneet kansojen asestettuja miljonia ja harjaantuneita
sotilaita, kysymme: Mikä näistä mahtavista sotajoukoista on se armeija,
jota profetta kutsuu Herran suureksi sotajoukoksi? Koskeneekohan
profetan viittaus yhtään näistä? Missä merkityksessä niitä voitaisiin
pitää Herran sotajoukkona, kun ei niistä mikään ole hänen
henkensä elähyttämä? Tai koskeneeko tämä viittaus Jumalan kansaa,
ristinsotilaita, joiden aseista apostoli sanoo, etteivät ne ole
lihallisia vaan voimallisia hajottamaan maahan linnotuksia? (2 Kor. 10:
3--5.) Voiko olla tarkotus, että "hengen miekka, joka on Jumalan sana"
(Ef. 6: 1-7), Jumalan lasten käsissä, jotka ovat hänen henkensä
täyttämiä, kukistaa kaikki tämän maailman valtakunnat ja antaa ne
Kristukselle ijankaikkiseksi omaisuudeksi?

Olisi hyvä, jos niin olisi. Mutta me olemme nähneet sekä ennustuksista
että ajan merkeistä, ettei se tapahdu sillä tavalla. Päinvastoin
jätetään vanhurskasten varotukset ja vastalauseet huomioonottamatta,
kansat vaeltavat edelleen pimeydessä, ja seurauksena siitä horjuvat
kaikki maan (nykyisen yhteiskuntarakennuksen) perustukset. (Ps. 82: 5.)
Jumalan totisen kansan keskuudessa, joka sovittaa sydämeensä Jumalan
opetuksen, on hänen sanansa terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka
ja hajottaa todella maahan (inhimilliset) järjen päätelmät ja jokaisen
varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan ja vangitsee
jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2 Kor. 10: 4, 5); mutta
näillä taisteluaseilla ei ole tämä vaikutus maailmaan. Sitäpaitsi eivät
pyhät muodosta suurta "sotalaumaa" vaan "pienen lauman". -- Vertaa
Luukk. 12: 32 ja Joel. 2: 11.

Lue profetan kuvaus tästä sotalaumasta (Joel. 2: 2--11), jolloin on
otettava huomioon, että vuoret Raamatun kuvauksissa merkitsevät
valtakuntia, maa yhteiskuntajärjestystä, taivas kirkollisia voimia sekä
aurinko ja kuu evankeliumin ja Mooseksen lain sivistävää vaikutusta.
Pimeys on epäuskon kuva, ja tähdet merkitsevät apostolisia valoja.

Tämä sotajoukko on se, joka kukistaa valtaistuimet ja tekee
pakanavaltakunnat tyhjiksi. Mutta niissä on sellainen sotajoukko, jota
profetta kuvailee hyvin harjotettuna armeijana -- joukkona, jonka
edessä maa (yhteiskunta) vapisee ja taivas (kirkollinen mahti) pelkää,
ja joka rohkeasti julistaa näille molemmille mahdeille sodan? Missä on
se sotajoukko, joka lähimmässä tulevaisuudessa ei tunnusta kristikunnan
oppeja, sen valtiovoimia ja pappisvaltaa, halveksien sen säännöksiä ja
kukistaen kiivaudella kaiken sen herrauden ja järjestelmällisen mahdin,
halveksien sen kuulia ja kranaatteja, repien kruunut kruunatuista
päistä, kukistaen valtakunnat meren syvyyteen, sytyttäen taivaan,
sulattaen maan tulella ja siten kukistaen koko vanhan asiain
järjestyksen, niinkuin profetat ovat ennustaneet?

Siitä, että sellaista armeijaa valmistetaan, olemme vakuutetut "lujan
profetallisen sanan" niinkuin ajan merkkienkin perustuksella. Ja tieto
tästä pakottaa valtiomiehet kaikkialla ryhtymään erityisiin
suojelus- ja puolustustoimenpiteisiin. Mutta juuri vallassaolijain
toimenpiteissä on todennäköisesti ansa heille itselleen, sillä ne
sotajoukot, joihin he luottavat, ovat kansan sotajoukkoja; näillä
harjotetuilla sotilailla on vaimo ja lapsia, veljiä, sisaria,
sukulaisia ja ystäviä yleisen kansan keskuudessa, joiden edut ovat
luonnon vahvojen siteiden kautta heille yhteisiä, ja he palvelevat
rivissä ainoastaan käskystä. Sotilaskunnia ja kunnioitus hallitsijoita
kohtaan käykin vuosi vuodelta pienemmäksi, eikä ole mahdotonta, että
nämä sotajoukot tulevassa hädässä voivat kääntää voimansa
vallassaolijoita vastaan sensijaan että suojelisivat heitä.

Mitä asianhaaroja Herra käyttää asettaessaan liikkeelle tämän mahtavan
sotajoukkonsa, sitä emme voi vielä selvästi ymmärtää, mutta me elämme
ajassa, jolloin tapahtumat kehittyvät nopeasti, eikä olisi järjetöntä
odottaa tämänsuuntaista liikettä koska tahansa. Mutta Jumalalla on
määrätty aikansa jokaista suunnitelmansa osaa varten, ja koston päivän
aika saavuttaa huippukohtansa 1915. Elonkorjuuaika on nähtävästi
valmistanut tietä niille suurille tapahtumille, jotka jo heittävät
varjojansa yli maan. Ihmiset menehtyvät peljätessään sitä, mikä on
tulossa, sillä kaikki voivat nähdä, että hädän pilvet lähestyvät yhä
enemmän. Yhteiskunta on ruutitynnyrin kaltainen, joka odottaa
ainoastaan sytyttävää kipinää, -- taisteluvalmis armeija, valmis
hyökkäämään, koska hyvänänsä komentosana kuuluu; mutta Jumala määrää
ajan.

Yhteiskuntaa, "maata", "alkuaineita" ei voida sytyttää, ratkaiseva
taistelu ei voi alkaa, ennenkuin suuri Mikael, pelastusruhtinaamme,
astuu esille ja sanoo komentosanan (Dan. 12: 1), vaikka tiheitä
otteluita kävisikin edeltäpäin. Ja suuri ruhtinas ilmaisee
kuninkaalliselle joukolleen, Seurakunnalle, että hätä. vaikka se onkin
uhkaava, ei voi alkaa, ennenkuin kuninkaan omat, "pieni lauma",
"valitut", ovat merkityt ja kootut.

Ihmiset ylimalkaan ovat tietämättömiä Herran osasta taistelussa, ja
sitä paljon enemmän, koska hän on antanut maailman -- Israelia
lukuunottamatta -- käydä 6,000 vuoden aikana omaa tietään. Hänen
sekaantumisensa näyttänee sentähden sitä "vieraammalta" (Jes. 28: 21,
22) niille, jotka eivät ymmärrä sitä talouden muutosta, joka tapahtuu
seitsemännen vuosituhannen alkaessa. Mutta tässä taistelussa antaa hän
ihmisten kiukun (ja heidän kunnianhimonsa ja itsekkäisyytensä) koitua
hänelle itselleen kunniaksi, ja kaiken muun hän pidättää. Suurella
pitkämielisyydellä on hän sallinut synnin pitkän hallituksen, koska se
voi olla palvelijana hänen Seurakuntansa koettelemisessa ja koska se
voi opettaa ihmisille synnin ylenmääräisen synnillisyyden. Mutta kun
hänen rakkauden ja vanhurskauden lakiansa halveksitaan, on hän
päättänyt kurittaa maailmaa, ennenkuin hän antaa seuraavan läksyn, joka
hänen rakkaan Poikansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana on
käytännöllinen vanhurskauden etujen valaiseminen.

Herra kieltää kansaansa taistelemasta lihallisilla aseilla ja selittää,
että hän on rauhan Jumala, mutta hän selittää myöskin, että hän on
oikeuden Jumala ja rankaisee synnin. "Minun on kosto, minä olen
kostava, sanoo Herra." (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja kun hän
nousee tuomitsemaan kansoja kostaakseen kaikille jumalattomille,
selittää hän itsensä "sotamieheksi" ja "sotasankariksi", jolla on
käytettävänään suuri sotajoukko. -- 2 Moos. 15: 3; Ps. 24: 8; 45: 4;
Ilm. 19: 11; Jes. 11: 4; Joel. 2: 11; Jes. 42: 13, 14.

Hesekielin 7: 13--24 on viittaus siitä, että "kaikkein pahimmat
pakanat" saisivat ottaa saaliin. Tämä voisi merkitä Intian, Kiinan ja
Afrikan kansojen nousemista kristikuntaa vastaan -- ajatus, joka on
näkynyt sanomalehdissäkin. Ajatuksemme on kumminkin, että pahimmat
pakanat ovat kristikunnassa ja että näitä ovat ne, joilla ei ole
jumalaa, kristillisiä tunteita tai toiveita, ja jotka nyt nopeasti
vapautuvat taikauskon, tietämättömyyden ja pelon ehkäisevästä
vaikutuksesta.

Herra käyttää hyväkseen viisautensa mukaisesti tätä tyytymättömien ja
epätoivoisten suurta joukkoa kukistaakseen nykyiset laitokset ja
valmistaakseen ihmiset vanhurskauden valtakunnalle. Ainoastaan tästä
syystä kutsutaan sitä Herran suureksi sotalaumaksi. Kellään hänen
pyhistään, joita hänen henkensä johtaa, ei pidä olla mitään tekemistä
tämän taistelunosan kanssa.



Taistelu ilman vertaa.


Profettain ennustusten mukaisesti tulee tästä sellainen
taistelu, ettei historialla ole mitään sellaista osotettavanaan.
Neljännessäkymmenennessä kuudennessa psalmissa kerrotaan tästä
lopullisesta taistelusta kuvakielellä. (Vertaa myöskin psalmi 97: 2--6;
Jes. 24: 19--21; 2 Piet. 3: 10.) Kukkulat (vähemmän vaikutusvaltaiset
hallitukset) sulavat jo kuin vaha; aina sitä mukaa kuin maa
(yhteiskunta) kuumenee, myöntyvät he kansan vaatimuksiin ja tulevat
vähitellen samanarvoisiksi sen kanssa. Englanti on kuva siitä. Korkeita
vuoria (jotka esittävät yksinhallituksia) tärisyttävät vallankumoukset
ja ne "kaatuvat meren pohjaan" -- hukkuvat anarkiassa. Meri ja aallot
kuohuvat jo nykyisen yhteiskunnan tukipylväitä vastaan, ja ennen pitkää
häviää maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) täydellisesti jättääkseen
tilaa "uudelle maalle" (uudelle yhteiskuntajärjestykselle), jossa
vanhurskaus vallitsee.

On mahdotonta pystyttää uudestaan nykyinen järjestys, 1) koska se on
vanhentunut eikä vastaa nykyisiä olosuhteita, 2) koska tieto on nyt
laajempi kuin ennen, 3) koska huomio siitä, että pappisviekkaus on
kauvan sokaissut ja kahlehtinut joukkoja eksytyksellä ja pelolla,
johtaa kaikkein uskonnollisten vaatimusten ja oppien yleiseen
halveksimiseen, 4) koska uskonnolliset ihmiset ylimalkaan, jotka eivät
ymmärrä, että Jumalan armotalouden muutoksen aika on tullut,
syrjäyttävät järjen, ajatuksen, oikeuden ja Raamatun puolustaakseen
nykyistä asiain järjestystä. Sentähden merkitseekin vähän se, että
kirkolliset taivaat (paavikunnan ja protestantismin kirkolliset mahdit)
kääritään kokoon kuin kirjakäärö, sillä kun anarkian myrskytulva
saavuttaa huippunsa, eivät ne voi mitään toimittaa, vaan silloin
hukkuvat taivaan (nimiseurakunnan) joukot. -- Jes. 34: 4; Ilm. 6: 14.



Jaakobin hädän aika.


Hätä ja vaikeudet Herran päivänä kohtaavat ensi sijassa kristikuntaa ja
lopulta kaikkia kansoja, mutta profetta Hesekiel (38: 8--12) ilmottaa
meille, että viimeinen myrsky kohtaa Israelin kansaa, sitte kun se taas
on koottu Palestiinaan. Hän esittää juutalaiset koottuina suurin
joukoin kansoista suurine rikkauksineen ja asumassa ennen autioilla
paikoilla, ja että he asuvat siellä turvallisesti jonkun aikaa, kun.
muussa maailmassa vallitsee mitä suurin sekaannus.

Sellainen kokoontuminen on alkanut, mutta on selvää, että heidän
muuttonsa muista maista tarvitsee äkkinäistä jouduttamista, jotta
ennustus täyttyisi määrättyyn aikaan mennessä. Jeremian 16: 14--17, 21
käykin ilmi, että joku sellainen jouduttaminen tapahtuukin.

Herra kykenee myöskin runsain määrin täyttämään lupauksensa. Kysymys:
"Mitä tehdään juutalaisille?" panee kaikki kansat hämilleen, ja
epäilemättä sallii Herra, että tapahtuu yhtäkkiä joku käänne, jonka
johdosta kansat mitä pikemmin lähettävät juutalaiset lupauksen maahan.
Ja niinkuin he lähtivät kiireesti pois Egyptistä karjoineen ja
tavaroineen egyptiläisten auttamina, jotka antoivat heille kultaa ja
hopeaa ja vaatteita (2 Moos. 12: 31--36), niin ei heitä myöskään,
niinkuin profetta on ennustanut, lähetetä seuraavan lähtönsä aikana
tyhjin käsin pois, vaan kansat nähtävästi joutuvat johonkin
painostukseen, josta johtuu tämä Israelille suotuisa tulos, jonka
kautta Hesekielin ennustus täyttyy.

Tämä yritteliäs suku mukautuu pian uuteen asemaansa, mutta se rauha ja
hyvinvointi, jota taas koottu Israel nauttii, samaten kuin sen
puolustusta vailla oleva asemakin herättää lopulta toisissa kansoissa
halun ryöstää tämä maa. Ja kun laki ja järjestys on kadonnut,
hyökkäävät Israeliin ryövärijoukot, joita profetta (Hes. 38) kutsuu
Gogin ja Magogin joukoiksi, ja suuri on silloin suojattoman Israelin
hätä. -- Jer 30: 7.

Mutta keskellä hätää ilmestyy Jumala Israelin puolustajaksi niinkuin
muinoinkin, kun he kansana nauttivat hänen suosiotaan. Kun heidän
hätänsä on suurin, on hänen apunsakin lähin, niinkuin luemme Sak. 14:
2, 3, ja silloin poistetaan heidän sokeutensa. 2 Sam. 5: 19--25, 1 Aik.
14: 10--17 sekä Joosuan 10: 10--15 osotetaan, kuinka Jumala ei ollut
riippuvainen ihmisten sotataidosta, vaan suoritti taistelunsa omalla
tavallaan. Siten aikaansaa hän tuossa suuressa taistelussakin
vapahduksen omalla tavallaan. Hesekielin ennustuksessa (38: 1--13)
mainitsee Herra tämän taistelun tärkeimmät osanottajat, mutta me emme
voi varmuudella selittää näitä nimiä. Kaikki näyttää kumminkin
merkitsevän, että hyökkäys Palestiinaan tehdään Europasta, pohjan
maista, yhdessä toisten kansain kanssa.

Näitten Israelin vihollisten täydellinen hävittäminen (jolla hädänaika
loppuu ja jolloin Jumalan valtakunnan perustaminen alkaa) kuvataan
seikkaperäisesti Hes. 38: 18--23; 39: 1--20. Sitä voidaan verrata
Faaraon ja hänen sotajoukkonsa kauheaan hävitykseen, kun he koittivat
taas saada valtaansa Israelin, jonka Jumala vapautti. Kuvaus näyttää
viittaavan siihen, että hävitys tulee täydelliseksi kateuden,
vallankumouksen ja anarkian kautta niiden eri ainesten keskuudessa,
joista sotajoukot ovat kokoonpannut. Siitä syntyy mullistus ja
taistelu, joka lakasee pois jokaisen jäännöksen, joka vielä
mahdollisesti on jälellä eri kansojen kotoisista hallituksista, ja
tekee täydelliseksi maailmanlaajuisen kapinan ja anarkian, suuren
maanjäristyksen. -- Ilm. 16: 18--21.

Kaikki profettain todistukset viittaavat siihen, että Jumalan voima
ilmenee ihmeellisellä tavalla Israelin vapahduksen kautta, niin että
maailma pian oppii tuntemaan, että Herra on taas ottanut Israelin
suosioonsa, ja pian oppivat sekä Israel että maailma pitämään arvossa
Jumalan valtakuntaa, joka tulee kaikkien kansojen odotukseksi. Hes. 39:
21--29 puhuu tämän voiton ihanasta tuloksesta, ja mitkä ovat sen
seuraukset Israeliin ja koko maailmaan nähden. Vertaa myöskin Jes. 59:
19, 20, Room. 11: 25--32 sekä Nah. 1: 6, 7, 9.

Jumalan, Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelun kautta valmistuu koko
maailma uutta päivää ja sen suurta ennalleenasettamistyötä varten. Maa
(nykyinen yhteiskuntarakennus) häviää siten (Jes. 24: 19, 20)
antaakseen tilan Jumalan uudelle rakennukselle, uudelle taivaalle ja
uudelle maalle, joissa vanhurskaus asuu. -- 2 Piet. 3: 13; Jes. 65: 17.



KAHDESTOISTA LUKU.

Herramme suuri ennustus.

Matt. 24; Mark. 13; Luukk. 21: 5--36; 17: 20--37.

Tämän ennustuksen tärkeys. -- Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista
se johtui. -- Ottakaa vaari vääristä kristuksista. -- Lyhyt
historiallinen silmäys kahdeksastatoista vuosisadasta. -- Hätä
juutalaiskauden lopussa ja evankelikauden lopussa kaikkein
evankelistain mukaan. -- Hävityksen kauhistus. -- Paetkaa vuorille. --
Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. -- Ennen talvea ja sabbatia. -- Katso
täällä, katso tuolla! älkää uskoko niitä. -- Noiden päivien ahdistus.
--- Auringon ja kuun pimenemisen merkkejä. -- Tähtien putoaminen. --
Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. -- Ihmisen pojan merkit. -- Mitä
maan kansat näkevät. -- Viikunapuu. -- "Tämä sukukunta." -- Valvokaa!
-- "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät (he) tietäneet". -- Muistakaa
Lotin vaimoa. -- Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. -- Valitut
saavat tiedon totuudesta. -- Saatanan huone hajoaa. -- Toimenpiteitä
uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.


Herra lausui yhden huomattavimmista Raamatun ennustuksista "lopun ajan"
eli Evankelikauden lopusta. Hän lausui sen vähän ennen maallisen
palveluksensa loppua, kun hän koetti niin vähitellen valmistaa
oppilaitaan sitä uutta armotaloutta varten, joka alkaisi, sittenkuin
Golgatan murhenäytelmä on suoritettu. Hän toivoi, että he
ymmärtäisivät, etteivät he heti saaneet odottaa valtakunnan kunniaa ja
kirkkautta, jonka hän on luvannut uskollistensa osaksi. Ennen tätä
kunniaa ja näitä siunauksia tulisivat koettelemukset ja kärsimykset.
Hänen, heidän Mestarinsa, Kuninkaansa, täytyi ensin tulla Israelin
hylkäämäksi ja ristiinnaulitsemaksi, ennustusten mukaisesti. Sitten
jätettäisiin Israel vihollisillensa alttiiksi ja heidän pyhä
kaupunkinsa ja kallis tomppelinsa hävitettäisiin kokonaan. Sitäpaitsi
eivät oppilaat saaneet odottaa, että he olisivat Mestariansa suurempia,
vapautettuja niistä halveksimisista ja kärsimyksistä, jotka kohtasivat
häntä, vaan että uskollisuus häntä ja hänen oppiansa kohtaan
aiheuttaisi, että kaikki ihmiset vihaisivat heitä hänen tähtensä, mutta
että he, ollen kuolemaan saakka uskollisia, palkittaisiin lopulta,
vaikkakin paljon ahdistuksen jälkeen, kun hän tulee takasin,
ottaakseen heidät luokseen ja tehdäkseen osallisiksi kirkkaudestaan.
Tämänsuuntaisen opetuksen oli Herra säästänyt palvelusaikansa loppuun.
Alussa opetuslapset olivat taipuvaisia pahastumaan ja vaatimaan
(niinkuin muutamat nykyään tekevät), että Herran asian täytyy vallottaa
maailma heidän saarnaamisensa seurauksena; ja Pietari meni niin
pitkälle, että hän lausui vastaväitteensä Herralle, sanoen: "Ei ikinä,
Herra! (kuolemasi ja kansan hajottaminen sekä pahan yleinen
voittokulku) ei saa tapahtua sinulle". (Matt. 16: 22; Mark. S: 31, 32.)
Mutta Jeesus oikaisi Pietaria ankarasti, ja kaikki opetuslapset
näyttävät niin vähitellen vakaantuneen siinä käsityksessä, että
valtakunnan kirkkaus oli vielä kaukana, ja että Mestarin täytyi mennä
pois ja, jätettyään heidät, lähettää heille lohduttaja, pyhä henki,
johtamaan ja varjelemaan heitä, kunnes hän itse tulisi takasin Isänsä
valtakunnan kirkkaudessa.

Tässä mielentilassa ja Herran temppeliä koskevien sanojen vielä
soidessa heidän korvissaan, opetuslapset pyysivät Mestarilta varmaa
selitystä niihin kohtiin, joita he eivät vielä oikein selvästi
ymmärtäneet.



Kolme kysymystä.


"Ja kun hän (Jeesus) istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset hänen
tykönsä, heidän ollessaan yksinään, ja sanoivat: Sano meille: 1)
Milloin tämä (temppelin hävitys j.n.e.) tapahtuu, ja 2) mikä sinun
läsnäolosi [kreikkalainen sana parusia, jota tässä on käytetty,
merkitsee läsnäoloa eikä tulemusta. Katso 'Herramme takasintulo', hinta
25 p.] ja 3) maailman (aikakauden) lopun tunnusmerkki on?"
-- Matt. 24: 3.

Epäilemättä järjesti Jumalan kaitselmus tässä tilaisuuden ja
kysymykset; sillä tämä ennustus oli varmaankin tarkotettu enemmän
opettamaan niitä Jumalan lapsia, jotka elävät tässä "elonkorjuussa",
kuin niitä, jotka esittivät kysymykset. Kun tutkitaan tätä ennustusta,
on hyvin välttämätöntä pitää muistissa ne kysymykset, joihin se on
henkeytetty vastaus. Ennustuksen ovat kertoneet hyvin samallaisesti
kolme evankelistaa, nim. Matteus, Markus ja Luukas; mutta koska
Matteuksen kertomus on täydellisin ja järjestyksellisin, seuraamme
ylimalkaan sitä ja esitämme muutamia lähempiä määräyksiä, joita on
toisissa kertomuksissa.



Ottakaa vaari vääristä Kristuksista.


"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun
nimessäni, sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta."
-- Matt. 24: 4, 5.

Gamaliel mainitsee kaksi väärää Kristusta puheessaan, johon viitataan
Apt. 5: 36, 37, ja historia mainitsee meille muutamista muista, jotka
johtivat harhaan monia juutalaisia. Kuuluisin niistä oli Sabbathai Levi
Smyrnasta, joka esiintyi v. 1648 j.Kr. Hän kutsui itseään "Jumalan
ainosyntyiseksi Pojaksi, Messiaaksi, Israelin vapahtajaksi", ja lupasi
heidän valtakuntansa ja hyvinvointinsa ennalleenasettamisen. Eräs
historiankirjottaja sanoo, että Sabbathailla "siellä (Smyrnassa) oli
sellainen vaikutus, että muutamat hänen kannattajistaan ennustivat ja
joutuivat omituisesti haltioihinsa. Neljäsataa miestä ja naista ennusti
hänen kasvavasta herraudestaan ja valtakunnastaan. Kansa käyttäytyi
jonkun aikaa niinkuin he olisivat olleet henkien riivaamia, muutamat
joutuivat hurmoksiin vaahto suussa, samalla kuin he kertoivat tulevasta
hyvinvoinnistaan, näyistään, joissa he näkivät Juudan leijonan, sekä
Sabbathain voittokuluista". Se oli epäilemättä jäljitelty Joelin
ennustuksen (2: 28) täyttyminen. Samallaisia pyhän hengen jäljittelyjä
on uudempienkin aikojen herätyksissä tapahtunut. Kaikkiaan on
todennäköisesti ollut viisikymmentä väärää Kristusta, miehiä ja naisia,
ja monet niistä ovat epäilemättä olleet pois suunniltaan -- pahojen
henkien riivaamia, mutta ei kenenkään niistä, eikä edes kaikkien
yhteensä, voida sanoa eksyttäneen "monta". Herra varottaa kumminkin
meitä sellaisista, jotka "_eksyttävät monta_", ja kauvempana tässä
ennustuksessa antaa hän uuden varotuksen, jonka yhteydessä me tahdomme
erittäin tutkia niitä antikristuksia, jotka ovat eksyttäneet monta.



Kahdeksantoista vuosisadan historia ennustettu lyhyesti.

Matt. 24: 6--13; Mark. 13: 7-13; Luukk. 21: 9-19.


"Ja te saatte kuulla sotia ja sanomia sodista; katsokaa, ettette
peljästy. Sillä se pitää tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsissä.
Sillä kansa on nouseva kansaa vastaan, ja valtakunta valtakuntaa
vastaan, ja on oleva nälät ja rutot ja maanjäristykset seutu seudulta.
Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alku." -- Matt. 24: 6--8.

Tällä lyhyellä tavalla antoi Herra katsauksen maailman historiasta ja
opetti oppilaitaan, etteivät he liian pian odottaisi hänen toista
tulemistaan ja hänen ihanaa valtakuntaansa. Ja kuinka sattuvaa!
Maailman historia on juuri tällainen, kertomus sodista, vehkeistä,
nälänhädistä ja kulkutaudeista -- ei juuri paljon muuta. Herra erottaa
totisen seurakunnan historian ja esittää sen yhtä lyhyesti näin:
"Silloin (samana aikakautena, Evankelikautena) teidät annetaan vaivaan,
ja he tappavat teitä, ja te tulette kaikkien kansojen vihattaviksi
minun nimeni tähden. Ja silloin (samaan aikaan) useat loukkaantuvat, ja
he antavat toisiaan alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta
väärää profettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden
että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."
-- Matt. 24: 9--12.

Olisiko mahdollista historian valossa kuvata totisen seurakunnan tie
harvemmilla sanoilla? Varmaankaan ei. Sopusointu on täydellinen.
"Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa,
joutuvat vainottaviksi", selittää apostoli, ja se, joka ei saa kokea
tätä, hänellä on suuri syy epäillä, onko hän Jumalan lapsi. (Hebr. 12:
8.) Samalla tavalla on seurakunnan laita kokonaisuudessaankin: Kun sitä
ei vainonnut Ismael- ja Esau-luokka, on niin ollut sentähden, että
siellä on ollut niin paljon maailman henkeä tai niin paljon "kylmää
rakkautta" Herraan ja hänen totuuteensa, ettei se ollut arvollinen
kärsimään vainoa. Mutta jos tuomitsemme saman näkökannan ja Jeesuksen
ennustuksen mukaisesti, on kumminkin koko Evankelikauden aikana ollut
muutamia, jotka ovat olleet uskollisia kuolemaan saakka -- "pieni
lauma".



Evankeliumin todistus levinnyt yli koko maan.

Matt. 24: 14; Mark. 13: 10.


"Ja tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa
todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten loppu tulee."

Tässä osottaa Herra taas selvästi opetuslapsilleen, että aikakauden
loppu oli paljon kauvempana kuin he olivat luulleet; että valtakunnan
sanoma tulisi hyväksi sanomaksi ei ainoastaan Israelille vaan kaikille
kansoille. Mutta se ei merkinnyt, että muut kansat ottaisivat vastaan
sen evankeliumin, jonka Israel oli hyljännyt. Tulisi mieluummin
odottaa, -- niinkuin näemme asianlaidan olevankin -- että niinkuin
tämän maailman jumala sokaisi Israelin, niin sokaisisi hän myöskin
muitten kansojen suuren enemmistön ja ehkäisisi heidät näkemästä
Kristuksessa Jumalan voimaa ja Jumalan viisautta (1 Kor. 1: 24); ja
niin on hän tehnytkin. Jos ainoastaan jäännös Israelista (jota oli
erikoisesti opetettu vuosisatojen kuluessa lain alaisuudessa)
löydettiin arvolliseksi pääsemään kuninkaalliseen papistoon, niin voiko
pakanakansoista odottaa enempää, jotka kauvan olivat olleet "ilman
toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa?"

Teemme hyvin pannessamme tarkkaan merkille Herran sanat, että
evankeliumia ei saarnattaisi kansoille niiden _kääntämiseksi_, vaan
_todistukseksi kansoille_ ja jotta "valitut" kutsuttaisiin, tehtäisiin
täydellisiksi ja koottaisiin kaikista kansoista. Tuonnempana siunaavat
"valitut", muodostaessaan valtakunnan, kansat, avaten heidän kuurot
korvansa evankeliumille ja heidän sokaistut silmänsä totiselle valolle.

Tämä _todistus_ on jo annettu. Herran sana, valtakunnan evankeliumi, on
lähetetty jokaiselle kansalle maan päällä. Jokainen yksityinen henkilö
ei ole kuullut sitä; mutta sitä ei ennustus esitäkään. Sen piti olla ja
se on ollut, kansoja koskeva julistus. Ja _loppu on tullut!_ "Elonaika
on aikakauden loppu", selitti Jeesus. (Matt. 13: 39.) Muutamat ovat
olleet taipuvaisia kysymään, missä määrin tämä ennustus on täyttynyt
tai ei, koska ne lähetyssaarnaajat, jotka ovat menneet pakanamaihin,
ylimalkaan ovat tunteneet hyvin vähän tai ei ollenkaan iloista sanomaa,
jonka Herra erityisesti mainitsi -- "_valtakunnan_ evankeliumiksi". Me
vastaamme: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen painetut
evankeliumit ovat tulleet heidän luokseen runsaasti täytettyinä
valtakunnan sanomalla, aivan niinkuin mekin olemme saaneet ne.

Siten kuvaili Herra lyhyesti ne kahdeksantoista vuosisadan
koettelemiset ja vainoomiset, jotka kohtaisivat hänen seurakuntaansa,
ja hän osotti, mikä olisi heidän työnsä hedelmä heidän
menestyksellisestä todistamisestaan kaikille kansoille, sekä kiirehti
vastaamaan siihen tärkeään kysymykseen kuinka ne, jotka elävät,
tuntisivat hänen _toisen läsnäolonsa_ ajan ja tosiasian. Hän jätti
huomioonottamatta kysymyksen siitä, koska temppelin kivet
kukistettaisiin, jotteivät he yhdistäisi tätä tapausta hänen toiseen
tulemiseensa, ja koska hän tahtoi esikuvana ja vastakuvana yhdistää sen
hädän, joka kohtasi lihallista Israelia sen valtiomuodon kukistuessa,
ja sen hädän, joka kohtasi nimellistä hengellistä Israelia tämän
aikakauden lopussa.

Tapahtui ilmeisellä aikomuksella Jumalan puolelta, -- vaikka
evankelistat eivät sitä tienneet -- että Herran ennustuksen esitys
tässä kohden annettiin kappalettain, osa siellä toinen täällä; siellä
viittaus esikuvallisen Israelin esikuvalliseen hätään esikuvallisen
elonkorjuun lopussa, täällä viittaus samallaiseen, mutta yleisempään ja
suurempaan vastakuvallisen Israelin, kristikunnan, hätään tämän
aikakauden lopussa. Totta puhuivat profetat Herrastamme, sanoessaan,
että hän avasi suunsa vertauksiin ja hämäriin puhetapoihin, ja "ilman
vertausta hän ei puhunut heille mitään". Sopusoinnussa Jumalan
aikomuksen kanssa alkavat kumminkin nyt nämä hämärät lausunnot ja
vertaukset tulla selviksi kaikille, joiden silmät voidellaan oikealla
silmävoiteella.



Hätä Juutalaiskauden lopussa.


Luukkaan kuvaus lihallisen Israelin hädästä, joka saavutti
huippukohtansa v. 70, on selvin, jonka tähden esitämme sen tässä:

"Mutta kun näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen ympäröimänä, silloin
tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Judeassa ovat,
paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja
maaseudulla olevat älkööt menkö siihen. Sillä ne ovat koston päiviä,
että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu. Voi niitä, jotka ovat
raskaina, ja niitä, jotka imettävät, noina päivinä! Sillä on oleva
suuri hätä maan päällä ja viha _tätä kansaa_ kohtaan; ja he kaatuvat
miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja
Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat
täyttyvät." -- Luukk. 21: 20--24.

Tämä Herran ennustuksen osa tarkotti ilmeisesti niitä tapahtumia, jotka
koskivat lihallista Israelia. Ja historia kertoo, kuinka se kaikissa
yksityiskohdissaan täyttyi kirjaimellisesti siinä turmiollisessa
hädässä, jolla juutalainen aikakausi ja valtiomuoto loppui. "Sillä ne
ovat koston päiviä, että kaikki toteutuisi, mikä on kirjotettu."

Mutta Herran sanat, jotka Matteus ja Markus mainitsevat, poikkeavat
edellisistä ja viittaavat selvästi hengellisen Israelin hätään
Evankelikauden lopussa. Epäilemättä mainitsi Jeesus molemmat lausunnot,
mutta evankelistat, jotka eivät tunteneet kahta elonkorjuuta ja kahta
hädänaikaa, vaan pitivät näitä lausuntoja ainoastaan toistamisina,
eivät maininneet niitä molempia erittäin. Herra johti niin, aikoen
kätkeä sen mikä koski tätä elonkorjuuta, kunnes hänen oma otollinen
aikansa tuli niiden ilmaisemiseksi.



Hätä Evankelikauden lopussa.


Matteuksen ja Markuksen todistukset tästä kuuluvat melkein samalla
tavalla. Matteus sanoo:

"Kun siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu Daniel
profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa -- joka tämän lukee, se
tarkatkoon -- silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille;
katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja
pellolla oleva älköön palatko takaisin noutamaan viittaansa. Voi niitä,
jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina päivinä, mutta
rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä
silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta
tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei
yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään."
-- Matt. 24: 15--22; Mark. 13: 14--20.

Neljä kohtaa tässä ennustuksessa osottaa, että vaikka se voidaan
sovittaa esikuvalliseen hätään Juutalaiskauden lopussa, kuuluu
kumminkin sen todellinen ja tärkein sovitus siihen suureen hädän
aikaan, jolla Evankelikausi päättyy. 1) Viittaus "hävityksen
kauhistukseen, josta on puhuttu Daniel profetan kautta". 2) Esitys
siitä, että hätä olisi _suurin_, joka koskaan on kohdannut tai kohtaisi
maailmaa. 3) Se, että jollei tätä verilöylyä lyhennettäisi, _ei
yksikään liha pelastuisi_ 4) Seuraava yhteys kuvailee epäilemättä
Evankelikauden lopputapahtumia, joita ei voitaisi sovittaa
Juutalaiskauden loppuun eli elonkorjuuseen, ja jotka eivät tapahtuneet
silloin. Kaksi kohtaa näistä ansaitsevat erittäin tulla tutkituiksi.

Profetta Daniel (9: 27) sanoo, että kun Messias tapettaisiin
seitsemännenkymmenennen suosion viikon keskellä, aiheuttaisi hän
vastakuvallisen sovitusuhrin hankkimisen kautta sen, että lain uhri
lakkaisi, ja että hän silloin, koska _kauhistus jatkui, vuodattaisi
onnettomuuksia hyljätylle hansalle, niinkuin Jumala oli määrännyt_.
Kaikki tämä täyttyi, silloin kun lihallisen Israelin valtiomuoto
hävitettiin. Siitä päivästä, kun Herra sanoi: "Teidän huoneenne jää
teille _autioksi_" -- "minä sanon teille: tästälähin ette näe minua,
ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä", on
heidän uskontonsa ollut kauhistus Herralle, tyhjä muoto, merkki siitä,
että he hylkäsivät _ainoan_ uhrin syntein edestä, jonka Jumala on
varannut. Ja kun he nyt olivat siinä kirouksessa, jonka he itse olivat
vetäneet itselleen (Matt. 27: 25), oli heidän kulkunsa hävitystä kohti
nopea, niinkuin Jumala oli määrännyt ja ennustanut.

Mutta Danielin ennustuksella on paljon sanomista _hävityksen
kauhistuksesta_ nimeksi henkisessä Israelissa. Hävityksen kauhistus
pystytettiin paavikunnan kanssa sen edustajana ja on se senjälkeen
harjottanut suurta ja turmiollista vaikutusta ja aiheuttanut henkisen
hävityksen hengellisessä huoneessa eli Jumalan temppelissä, Kristuksen
seurakunnassa. Tämä turmiollinen eksytysjärjestelmä jatkuisi, kunnes
pyhäkköluokka olisi puhdistettu, ja sen jälkeenkin olisi sillä suuri
menestys ja se saisi monet nimeksi henkisessä Israelissa hylkäämään
_sovitusuhrin_, joka annettiin kerran kaikkien puolesta; ja seuraus sen
levenevästä vaikutuksesta olisi hyljätyn kristikunnan hävittäminen. --
Katso Dan. 11: 31; 12: 11 ja Raamatuntutkisteluja III osa 4 luku.

Suuri hävityksen kauhistus, jonka perustus on oppi messu-uhrista (joka
synnin poistamiseksi asettaa ihmisteot suuren Golgatan uhrin sijaan),
lisääntyy nyt monien itsensäsovittamisoppien kautta, ja näitä leviäviä
kauhistuksia tukee sellainen voimakas vaikutus ja petollinen
viisasteleminen, että ne viettelevät monta -- "jos mahdollista,
valitutkin" -- ja ovat nimikristikunnan häviön edelläkävijöitä.
Katsoessamme taaksepäin näemme tässä samallaisuuden juutalaisen
elonkorjuun ja Evankelikauden elonkorjuun välillä. Se, että lihallinen
Israel hylkäsi todellisen syntiuhrin ja piti kiinni esikuvallisista
uhreista, jotka eivät enää olleet otollisia Jumalalle, vaan
kauhistuksia, oli tärkeä piirre heidän kansallisen ja kirkollisen
lankeemuksensa yhteydessä. Sama on asianlaita nyt. Se, että hyljätään
oppi _lunnaista_ ja hyväksytään sensijaan joko messu-uhri tai hyvät
työt, on kauhistus Jumalan silmissä ja on tärkeä piirre kristikunnan
porvarillisen ja kirkollisen lankeemuksen yhteydessä.

Niinkuin jo olemme osottaneet, oli paavilainen kauhistus, jonka
kulmakivi on herjaava oppi messu-uhrista, _se_ hävityksen kauhistus,
joka saastutti Jumalan pyhän huoneen eli todellisen temppelin,
seurakunnan. Kauhistus, saastuttaminen ja hävittäminen ovat nyt
vanhoja; mutta niin suuri oli eksytyksen pimeys menneinä vuosisatoina,
että ainoastaan harvat, jos edes kukaan, voi nähdä sitä. On selvää,
etteivät edes uskonpuhdistajatkaan voineet nähdä, että messu-uhri oli
kauhistus; sillä vaikka englantilainen kirkko uskonkappaleissaan
kieltää pappien kyvyn luoda leivästä ja viinistä Kristus uhratakseen
hänet uudelleen, ei meillä kumminkaan ole mitään viittausta siitä, että
he näkivät tämän menettelytavan inhottavuuden. Ja vaikka Luther syytti
kovasti paavikuntaa monesta synnistä ja eksytyksestä, ei hän kumminkaan
_nähnyt_, että messu-uhri oli suuri hävityksen kauhistus. Päinvastoin
antoi Luther, kun hän oleskelunsa jälkeen Wartburgin linnassa tuli
kirkkoonsa ja huomasi, että messu-uhri niinhyvin kuin kuvat ja
vahakynttilätkin olivat poistetut, uudestaan pystyttää messu-uhrin.

Omistaessamme tämän näkökannan asiasta on Herran sanoilla suuri
merkitys: "Kun siis _näette_ hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu
Daniel profetan kautta, seisovan pyhässä paikassa -- joka tämän lukee,
se tarkatkoon -- silloin ne, jotka Judeassa ovat, paetkoot vuorille."
Tässä täytyy meidän muistaa yhtäläisyys kahden elonkorjuun, kahden
ahdistuksen ajan ja kahden erilaisen paon välillä sekä pitää Juudaa
nykyisen kristikunnan vertauskuvana.

Kreikkalainen sana, joka on käännetty "vuorille", voidaan yhtä suurella
tai suuremmallakin oikeudella kääntää yksikössä -- vuorelle; ja se
onkin käännetty niin monissa kohden tavallisessa käännöksessä.
Pakeneminen kirjaimellisessa merkityksessä _Judeasta_ yhdelle tai
useammalle vuorelle näyttää tosiaankin ihmeelliseltä, koska Judea on
vuorimaa, ja Jerusalemkin on kuvattu rakennetuksi vuoren huipulle.
Mutta näyttää hyvin luonnolliselta ja yksinkertaiselta sovittaa Herran
sanat nykyiseen aikaan ja hänen kansaansa kristikunnassa, joka nyt
nykyisen totuuden valossa _näkee_ kauhistuksen siellä, missä ei pitäisi
-- pyhällä sijalla -- todellisen syntiuhrin sijassa. Heidän pitäisi
heti paeta kauhistuksen vaikutuksesta ja siitä järjestelmästä, joka
väärin kutsuu itseään Kristuksen (vuoreksi) valtakunnaksi, todelliselle
vuorelle eli valtakuntaan, jota Kristus nyt on tullut takasin
perustamaan kirkkaudella ja voimalla.

Mutta kristikunnan (nimikirkon) jättäminen ja se ettei tunnusta sen
temppeliä, sen jumalisuuden muotoa, sen yhteiskunnallista lumousta, sen
imartelua ja kunnianosotuksia, ja se, että halveksii sen uhkauksia ja
kirouksia sekä sen eri vastustustapoja ja pakeneminen Herran luo ja
totiseen valtakuntaan maailmanviisasten ja maailmanhyvien hylkäämänä,
halveksimana ja ylenkatsomana, ei varmaankaan ole niin pieni pako; se
on melkein kokonainen matka; ja ainoastaan harvat, paitsi "pyhiä",
tahtovat edes ajatellakaan astumista sille tielle. Herra kuvaa tien
vaikeuksia tavalla, joka näyttäisi liiotellulta ja olevan vastoin hänen
tapaansa, jos kuvaus olisi sovellutettava ainoastaan niihin
ruumiillisiin kärsimyksiin, joita ne uskovaiset kestivät, jotka
pakenivat Jerusalemista Juutalaiskauden elonkorjuussa; mutta hänen
sanansa sopivat ilmeisesti tämän elonkorjuun henkiseen pakoon ja
koettelemuksiin. Lyhyesti sanoen, tämä käsky pakenemisesta ja kuvaus
niistä koettelemuksista, jotka seuraavat pakoa, voidaan ymmärtää oikein
ainoastaan Ilm. 18: 4 löytyvän käskyn yhteydessä: "Lähtekää siitä ulos,
te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi
tekin hänen vitsauksiansa kärsiä."



"Lähtekää siitä ulos, te, minun kansani."


Katolla oleva älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen talossaan on, ja
pellolla oleva älköön palatko takasin noutamaan viittaansa.
-- Matt, 24: 17, 18.

Nämä sanat ilmaisevat, että on joudutettava pakoa "Babylonista",
niinpian kuin _näkee_ hävityksen kauhistuksen. Herran sanat osottavat,
että kaikki viivytys, sopimuksen hierominen tai inhimillinen
ajatteleminen on vaarallista; älkäämme kadottako aikaa _tottelematta_,
niinpian kuin hän saa meidät näkemään Babylonin iljettävyyden ja sen
suhteen kaikkiin niihin, jotka ovat maininneet sen nimeä. Oi, kuinka
monet ovatkaan, oltuaan vaarinottamatta Herran sanat antaneet sitoa
itsensä käsistä ja jaloista, niin että pako nyt on melkein mahdoton.
Mutta Mestari sanoo: "Minun lampaani kuulevat ääntäni... ja ne
seuraavat minua."

Näissä värssyissä on toinenkin opetus. Ne osottavat, että muutamat
Herran kansasta ovat toisessa paikassa eli tilassa ja toiset toisessa.
Muutamat ovat "pellolla", s.o. maailmassa, kaikkien järjestelmien
ulkopuolella. Näiden ei pidä ajatella, että heidän ensin on liityttävä
johonkin nimikirkkoon, vaan heidän on käytettävä vapauttaan ja paettava
pois maailmallisesta asemasta tullakseen yhdeksi Herran kanssa hänen
valtakuntansa -- vuorensa jäseninä.

Muutamat Herran kansasta ovat taloissa eli Babylonin
kirkkojärjestelmissä, mutta niinkuin tässä on osotettu, ovat ne
ylimalkaan pyhiä, jotka ovat astuneet ylös katolle -- ne elävät
korkeampaa elämää, heillä on enemmän kokemusta ja suurempi usko kuin
ainoastaan nimeksi kristityillä. Näiden ei pidä paetessaan astua alas
taloihin (nimikirkkojärjestelmiin) koettamalla ottaa sieltä jotakin
mukaansa arvonannon, arvonimien, arvokkaisuuden tai aseman j.n.e.
muodossa, vaan heidän pitää _jättää kaikki_ Kristuksen tähden ja paeta
totiseen valtakuntaan.



Paon vaikeudet.


"Voi niitä, jotka ovat raskaina, ja niitä, jotka imettävät noina
päivinä!" -- Matt. 24: 19.

On niinhyvin henkisiä kuin lihallisiakin "pieniä lapsia" ja vääriä
niinhyvin kuin oikeitakin lapsia. Apostoli Paavali kuvailee osanottonsa
evankeliumin levittämistyössä synnyttävän äidin osanotoksi. Hän sanoo:
"Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivuin synnyttää, kunnes
Kristus saa muodon teissä." (Gal. 4: 19.) Samalla tavalla ovat kaikki
Kristuksen uskolliset palvelijat, kaikki ne, jotka vakavasti
työskentelevät sielujen voittamiseksi, tässä tekstissä kuvaillut
"raskaiksi". Henkinen synnyttäminen apostolin esikuvan mukaan on
korkeasti kunnioitettava virka, ja monien Jumalan uskollisimpien lasten
huomio on kiintynyt tähän. Mutta valitettavaa kyllä! Niinkuin
Aabrahamin ja Saaran toivomus auttaa Jumalan lupauksen täyttämisessä
johti kelpaamattomaan tapaan ja tuotti Ismael-luokan, joka, ollen
lihasta syntynyt, vainosi sitä siementä, joka oli todellinen, niin on
myöskin monen laita, jotka nyt ovat "raskaina"; he auttavat väärien
Jumalan lasten synnyttämiseksi. Heidän tulisi kumminkin kaikkien
muistaa, että ainoastaan sallittuja välikappaleita pitäisi käyttää.
Kaikki totiset Jumalan lapset ovat totuuden sanan ja hengen eikä
inhimillisten oppien ja maailman hengen siittämiä.

Väärät ajatukset Jumalan suunnitelmasta (otaksuma, että kaikki paitsi
valittu seurakunta, joutuvat ijankaikkiseen vaivaan) on muutamissa niin
kiihottanut "lapsien" synnyttämishalua, että he ovat turvautuneet
muutamiin inhimillisiin keksintöihin saadakseen heidät siitetyiksi --
unohtamalla, että kaikki, jotka eivät ole Jumalan siittämiä, totuuden
sanan siittämiä (ei ainoastaan kirjaimellisen sanan, vaan totuuden
hengen siittämiä), ovat äpäriä eikä heitä lasketa Jumalasta
lähteneiksi, eikä heitä kohdella lapsina. (Hebr. 12: 8.) Seuraus siitä
on, että nimiseurakunta meidän päivinämme "pyrkii lihassa olemaan
mieliksi" -- lukumäärään sekä rahalliseen että henkiseen vaikutukseen
nähden, ja sillä on paljon "jumalisuuden _kuorta_" eli muotoa, ilman
että sillä on jumalisuuden todellista, sydäntä hallitsevaa henkeä ja
voimaa. Se on täynnä pieniä "lapsia", joista muutamat todella ovat
lapsia Kristuksessa, mutta monet ovat äpäriä eivätkä totisia Jumalan
lapsia, eksytyksen siittämiä totuuden hengen sijasta -- ne ovat
"lustetta". Ja alituisesti ahkeroivat he tämän äpäräsuvun lisäämistä
toivoen siten pelastavansa heidät ijankaikkisesta vaivasta, joka on,
heidän ajatuksensa mukaan, otaksuttu ankara Jumalan väärä tuomio.

Oi, kuinka vaikeata onkaan niille rakkaille Jumalan lapsille, jotka
ovat tällä tavalla, Vapahtajamme kuvannollisten sanojen mukaan,
"raskaina", paeta nimikirkon järjestelmästä sen monine koneistoineen
äpärien nopeaksi synnyttämiseksi, jota he ovat oppineet kunnioittamaan
ja josta he ylistelevät itseään. Niin, sellaisille on vaikea jättää
kaikki ja paeta Herran ja hänen vuorensa (valtakuntansa) luo. Niiden on
vaikea uskoa, että Herra on todellakin hyvä, oikeudenmukainen ja
vanhurskas, ja että hänellä on armostarikas suunnitelma, tarjotakseen
täydellisen autuuden jokaiselle Aadamin suvun jäsenelle -- kaikille,
jotka lunastettiin suurilla "lunnailla kaikkien edestä".

Siihen luokkaan, joka "imettää" näinä päivinä, kuuluu myöskin monta
jaloa, hyvää ja hyväätarkoitavaa Jumalan lasta. Siihen kuuluu monta
saarnaajaa ja sunnuntaikoulu-opettajaa, joiden uskonnollinen työ on
"maidon" tarjoamisessa, ei kumminkaan aina "sanan väärentämättömän
maidon", Jumalan sanan, antamisessa; sillä ylimalkaan sekottavat ja
vääristävät he sen perimätiedoilla, filosofialla ja maailmallisen
viisauden unirohdoilla, jotka pitävät heidän "lapsensa" siivoina,
unisina ja "hyvinä" sekä estävät niiden _kasvamisen tiedossa_ ja
armossa. Tällaista kasvamista pitävätkin he vallan vaarallisena.
Muutamat harvat näistä opettajista työskentelevät kumminkin todellakin
sanan puhtaan maidon jakamisessa, jotta heidän pienet lapsensa sen
kautta kasvaisivat ja oppisivat syömään ja sulattamaan vahvaa ruokaa
sekä tulemaan miehiksi Kristuksessa: mutta he selittävät, että
toistuneet kokemukset osottavat heille, että suurin osa heidän
"lapsistaan" ei voi sietää sanan puhdasta maitoa; sentähden pitävät he
velvollisuutenaan maidon sekottamisen, jotteivät heidän lapsensa tulisi
kipeiksi ja kuolisi. Oi, he eivät ymmärrä, että useimmat heidän
lapsistaan, koska ne eivät ole totuuden hengen siittämiä, eivät voi
koskaan omistaa itselleen _hengellistä_ "maitoa", koska "luonnollinen
ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on... eikä hän voi
sitä ymmärtää, koska se on arvosteltava hengellisesti". (1 Kor. 2: 14,
12.) He eivät huomaa myöskään, että tämä (erottamisen kyvyn) puute
näännyttää, myrkyttää ja estää tosihengellisiä "lapsia", jotka ovat
heidän huostassaan, ja "joiden olisi jo aika (itse) olla opettajia".
-- Hebr. 5: 12.

Ne tästä luokasta, jotka ovat totisia Jumalan lapsia, kuulevat kutsun:
"Lähtekää siitä ulos, te minun kansani", ja heitä kohtaavat myöskin
suuret vaikeudet tuona päivänä. Aina sitä mukaa kuin he näkevät ja
ymmärtävät nykyisen totuuden, eivät he ainoastaan pelkää ojentaa sitä
niille, jotka ovat heidän hoidossaan, vaan he pelkäävät myöskin itse
menetellä sen mukaan, ajatellen, että se tuottaa heille eron virastaan.
He pelkäävät pakenemista tuona päivänä, huomatessaan, että ainoastaan
harvat heidän lapsistaan voisivat tai tahtoisivat paeta mukana; ja
ainoastaan hengelliset kykenevät kestämään tämän koetuksen. Muutamat
käyvät ratkaisukohdan läpi "voittajina", kun taas toisten, jotka
pelkäävät, täytyy käydä suuren hädänajan läpi.



Pakene ennen talven tuloa!


"Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina;
sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman
alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi,
ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika
lyhennetään." -- Matt. 24: 20--22.

Seurakunnan kokoaminen tapahtuu "elonajassa", armonkesän lopussa. Herra
selitti (Matt. 13: 30, 37--43), että hän tänä elonaikana kokoaisi
vehnän aittaan ja polttaisi ohdakkeet sitä seuraavassa hädän ajassa.
Muutamissa paikoissa maalla on vielä tapana jättää rikkojen polttaminen
siksi, kunnes talvi tulee. Ymmärrämme sentähden Herran tarkottavan,
että meidän on etsittävä apua ja voimaa voidaksemme paeta Babylonista,
ennenkuin sen hädän talviaika kohtaa sitä.

Muistakaamme, että tässä elonkorjuussa vapahdetaan kaksi erilaista
vehnäluokkaa -- vaikkei se olekaan sopusoinnussa sen kanssa, mitä
tapahtuu luonnossa --: 1) "voittajat", uskolliset, jotka heti
tottelevat ja pakenevat ennen talven tuloa, ja jotka "katsotaan
arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva" (Luukk. 21:
36), 2) ne totiset Jumalan lapset, jotka eivät tottele kyllin pian,
vaan ovat raskautettuja, joilla on intoa, mutta joka ei ole
sopusoinnussa tiedon kanssa, ja jotka ovat enemmän tai vähemmän
maailman hengen saastuttamia. Nämä autetaan pois Babylonista, kun se on
kaatumaisillaan, ja he pakenevat talven aikana, sanoen profetan
sanoilla: "Elonaika on mennyt, kesä loppui (talvi on tullut), ja me
emme ole pelastetut". (Jer. 8: 20.) Suuressa armossaan osottaa Herra,
että kaikki todella uskolliset näiden joukosta lopulta "tulevat siitä
suuresta ahdistuksesta" ja seisovat valtaistuimen edessä (eivät ole
valtaistuimella "pienen lauman kanssa", joka perii valtakunnan
Kristuksen kanssaperillisenä), pestyään vaatteensa Karitsan veressä.
(Ilm. 7: 14, 15.) Rukoilkaamme ja työskennelkäämme sopusoinnussa tämän
kanssa, jotta pakomme olisi suoritettu ennenkuin talvi tulee.

Meidän tulisi rukoilla ja pyrkiä, ettei pakomme myöskään tapahtuisi
sabbatina. Minä sabbatina? Ei kai seitsemäntenä viikon päivänä, eikä
ensimäisenäkään; sillä "uusi kuu tai sabbati" ei varmaankaan olisi
mikään este kristityn kirjaimelliselle pakenemiselle. (Kol. 2: 16.)
Tässä tarkotetaan vastakuvallista sabbatia, tuhatvuotiskautta --
seitsemättä vuosituhannen sabbatia. Jos aloimme pakomme ennenkuin se
alkoi aikalaskullisessa suhteessa, niin sitä parempi, sillä kuta
pitemmälle me joudumme siinä, sitä vaikeampi on vapautua ja jättää
Babylon -- aikana, jolloin se enemmän kuin koskaan ennen tarvitsee ja
pyytää apuamme pysyäkseen pystyssä. Mutta Jumala on selittänyt, että
Babylonin täytyy langeta, ja ettei mikään voima voi pitää sitä
pystyssä. Ja ei kukaan, joka on käsittänyt, kuinka puutteellista sen
työ on, ja kuinka hyvää ja rakkaudestarikasta Herran työ on, senjälkeen
kun Babylon on poistettu ja totinen seurakunta kirkastettu, voisi
tahtoa silmänräpäykseksikään estää Herran työtä.

Tämän "talvi"-ajan suuri hätä on ilman vertaa. Herra vakuuttaa, ettei
mitään siihen verrattavaa ole koskaan kohdannut eikä koskaan kohtaakaan
maailmaa. Tämä on täydessä sopusoinnussa niiden sanojen kanssa, jotka
Herra sanoo Daniel profetan kautta tästä hädästä, joka tulisi tämän
Evankelikauden lopussa. Sanotaan: "Siihen aikaan nousee (ryhtyy
hallitsemaan) Mikael (Kristus)... Ja se on oleva ahdistuksen aika,
jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan".
(Dan. 12: 1.) Samasta ajasta puhutaan Ilmestyskirjassa (11: 17, 18)
aikana, jolloin "pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on
tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet". Niin suureksi tulee tämä
hätä, että ilman väliintulevaa valtaa tulisi lopulta koko suku
hävitetyksi. Mutta Jumala on valmistanut voiman, joka on määrätty
ryhtymään täällä asioihin, ja se on hänen valtakuntansa -- Kristus ja
hänen Seurakuntansa, valitut. Nämä tarttuvat oikeana aikana asioihin ja
saattavat järjestyksen maan sekaannukseen.



Vääriä Kristuksia ja vääriä opettajia.


"Jos _silloin_ joku sanoo teille: katso, täällä Kristus on, tahi:
tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profettoja
(opettajia) nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä,
niin että, jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin. Katso, minä olen
edeltäpäin sanonut sen teille." -- Matt. 24: 23--25.

Tässä kuvaillut pettäjät eivät varmaankaan ole niitä hurjapäitä, jotka
ajasta aikaan ovat väittäneet itsensä Kristukseksi, ja jotka ovat
eksyttäneet ainoastaan harvat niistä, joilla on ollut vähänkään
tervettä järkeä ja arvostelukykyä. Olemme jo osoittaneet
Antikristuksen, suuren pettäjän, paavikunnan, joka vuosisatoja istui
hengellisessä temppelissä ja väitti olevansa Kristuksen ainoa edustaja
-- hänen maaherransa --, josta Herra oli oikein ennustanut, että
maailma ihmettelisi sitä, _lukuunottamatta_ niitä, joiden nimet ovat
kirjotetut Karitsan elämän kirjaan. (Ilm. 13: 8.) Samalla tavalla
Englannin kirkkokaan ei ole ainoastaan seurakunta eli "ruumis",
vaan sillä on myöskin maallinen pää kuninkaassa. Samaten on
kreikkalaiskatolilaisen kirkon päänä Venäjän tsaari, ja joskaan tämä
suhde ei ole niin ilmeinen, niin on hänellä kumminkin todellisuudessa
enemmän valtaa. Jos nyt paavikunta on Antikristus eli väärä kristus,
eivätkö silloin myöskin toiset väärät ruumiit väärine päineen ole
Antikristuksia, kuinka monia tai harvoja Jumalan totisia pyhiä sitte
lieneekään niissä?

Vaikkeivät eri protestanttiset seurakunnat tunnusta muuta päätä kuin
Kristuksen, tekevät he kumminkin käytännössä synodinsa, konferenssinsa
ja kirkkoneuvostonsa _pääkseen_, joilta he vastaanottavat lakinsa,
sääntönsä ja uskontunnustuksensa, sensijaan että ottaisivat ne ainoan
totisen seurakunnan ainoalta totiselta päältä.

Pitkän aikaa ja suuremmassa tai vähemmässä määrin ovat nämä
inhimilliset järjestelmät niin jäljitelleet totista Messiasta (päätä ja
ruumista), että ne osittain ovat eksyttäneet monta. Mutta nyt
vuosisadan aikana ovat nämä petokset alkaneet epäonnistua. Harva, jos
edes kukaan, presbyteriani uskoo nyt, että heidän kirkkonsa on ainoa
totinen seurakunta; ja metodistit, baptistit, lutherilaiset ja muut
eivät enää myöskään usko sitä omista järjestelmistään; vieläpä
kreikkalais- ja roomalaiskatolilaisetkin vapautuvat nyt siitä
eksytyksestä, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen kirkko, jonka
ulkopuolella valittuja ei ole. Ennustuksessa, jota tarkastamme,
varottaa Herra vääristä Kristuksista "silloin" -- s.o. _nyt_.
Sopusoinnussa tämän kanssa huomaamme Ilm. 13: 14--18 ennustuksen
erittäin vaikutusvaltaisesta yhteenliittymisestä, jonka kautta
protestanttiset kirkkokunnat yhdistyvät ja, vaikka erossa
paavikunnasta, kumminkin työskentelevät yhdessä sen kanssa sellaisella
tavalla, että molemmat saavat lisättyä valtaa ja saavat monet uskomaan,
että tämä uusi yhteenliittyminen olisi Jumalan ase Messiaan ennustetun
työn suorittamisessa, ja että se niinmuodoin on hänen edustajansa.



"Vanhurskauden aurinko on koittava."


"Sentähden, jos teille sanotaan: Katso hän on erämaassa, niin älkää
menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko.
Sillä niinkuin salama (alkutekstissä, _kirkas valo_ [aurinko]) lähtee
idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus (kreikk.
_parusia = läsnäolo)_ oleva." -- Matt. 24: 26--27.

Siitä, että Saatanan suuret petokset -- "voimallinen eksytys" -- ovat
lähellä meitä, on todistuksena ei ainoastaan tämä Herran sana vaan myös
apostoli Paavalin sanat, (2 Tess. 2: 10--12.) Jos olisi tarkkaan
ennustettu, mikä muoto näillä eksytyksillä olisi, olisi se jossain
määrin estänyt niiden pettävää voimaa. Jumala sallii nämä petokset
aikomuksella _erottaa_ "voittajat" kaikista muista ja vakuuttaa meille
ainoastaan, että valitut varjellaan lankeamasta. Ja kumminkin on
mahdollista, että muutamat näistä koettelemuksista, seulomisista ja
eksytyksistä voivat kohdata kaikkein enimmin niitä, joilla on mitä
suurin määrä nykyisen totuuden valoa. Kuinka äärettömän tärkeätä
onkaan, että me "pysytämme itsemme Jumalan rakkaudessa", niin ettei
meillä ainoastaan ole tietoa totuudesta, mikä, jos meillä on
_ainoastaan_ se, voi tehdä meidät ylpeiksi, vaan että meillä on myöskin
Kristuksen mieli, jonka pitäisi johtua totuuden tiedosta -- rakkaudesta
Jumalaan ja toisiimme sekä myötätunnosta kaikkiin ihmisiin; sillä
"rakkaus rakentaa" luonnetta Herramme luonteen kaltaiseksi.

Spiritistit julistavat jo: "Katso, hän on kamareissa". [Katso
"Spiritismi Raamatun valossa".] He väittävät, että he voivat puhutella
Herraa kasvoista kasvoihin muutamissa istunnoissaan, ja että kaikki,
jotka suosivat heidän käsityskantaansa, voivat saavuttaa saman edun
j.n.e. Mitäpä jos varotus siitä, että valitutkin eksytettäisiin, jos se
olisi mahdollista, merkitsisi, että valitut joutuvat ankarimpiin
koetelemuksiin tänä pahana päivänä? "Kuka voi kestää?" (Tim. 6: 17.)
Profetan kautta annettu vastaus on: "Se, jonka kädet ovat viattomat
(jonka elämä on kunniallinen), jonka sydän puhdas on (jolla on hyvä
omatunto Jumalan ja ihmisten edessä)... (hän) saa astua Herran vuorelle
(valtakuntaan) ja... seisoa hänen pyhällä sijallansa." -- Ps. 24: 3--4.

Mutta kuinka voivat Jumalan lapset varmuudella tietää, että nämä
ilmestykset eivät ole oikeita? Hän on opettanut meille, että hänen
päivänsä tulisi niinkuin varas yöllä, että hän olisi, ilman että
maailma näkisi häntä, läsnä, johtaakseen elonkorjuutyötään, kootakseen
valittunsa j.n.e. Kuinka voimme tietää, ettei hän tahdo ilmestyä
valvoville lapsilleen niinkuin n.k. kristityt spiritistit väittävät
hänen tekevän "kamareissa" -- heidän istunnoissaan?

Tiedämme, ettei hän tahdo niin ilmestyä meille, koska 1) hän on
opettanut meille, että me "muutumme", "tulemme hänen kaltaisikseen", ja
_siten_ "näemme hänet sellaisena kuin hän on", ja koska 2) hän varotti
meitä niistä eksytyksistä, jotka väittävät, että me voimme saada nähdä
hänet ei-muutetussa eli lihallisessa tilassamme, sanoessaan: "Jos
teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos,
tahi: Katso hän on kamareissa, niin _älkää uskoko_", koskei hän ilmesty
millään sellaisella tavalla. Ei, päinvastoin "niinkuin kirkas valo
(aurinko) lähtee idästä (eikä sitä voida rajottaa yksityiseen paikkaan
tai kamariin) ja näkyy (_kaikkialle_, kaukaiseen) länteen saakka, niin
on Ihmisen Pojan _läsnäolo_ oleva".

Herramme ei ilmesty toisessa läsnäolossaan kamarissa tai Seurakunnalle
erämaassa, eikä edes yksityiselle kansalle niinkuin ensimäisessä
tulemisessaan, vaan hänen läsnäolonsa on yleinen ilmestyminen koko
maalimalle. "Vanhurskauden aurinko on koittava ja autuus (lääke) hänen
siipiensä alla." "Vanhurskauden auringon" läpitunkemat totuuden säteet
aiheuttavat jo paljon hämmennystä ihmisten kesken, senkautta että se
paistaa pimeihin paikkoihin ja paljastaa eksytykset ja kaikenlaatuisen
turmeluksen. Valo paljastaa kaikki. Ja maailman suuri valo Kristus (ja
lopulta myöskin hänen yhdistetty seurakuntansa), siunaa ihmiskunnan,
saattamalla valon kaikkiin, mikä on salattua pimeydessä; sillä ei
mitään ole salattua, joka ei tule ilmi. "_Päivä_ on saattava sen ilmi",
ja ei voisi olla päivä, jollei aurinko paistaisi idästä länteen saakka.
"Tämä on se totinen valo, joka (aikanaan) valistaa jokaisen ihmisen,
joka tulee maailmaan (engl. k.)."

(Tahdomme myöhemmin tutkia Matt. 24: 28 kuuluvana yhteen värssyn 41
kanssa saadaksemme Matteuksen kuvauksen sopusointuun Markuksen ja
Luukkaan kanssa.)



Auringon ja kuun pimeneminen merkkejä.


"Mutta kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, ja
kuu ei anna valoaan, ja tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat
järkkyvät." -- Matt. 24: 29; Mark. 13: 24, 25.

Tulee tarkkaan erottaa se, jota kutsutaan "_noiden päivien_
ahdistukseksi", ja se ahdistus, joka tulee päivien lopussa, kun tämä
aikakausi ja elonkorjuu loppuvat. Tämä ei kumminkaan käy niin selvästi
ilmi Matteuksen ja Markuksen kertomuksesta, kuin jos vertaamme niitä
Luukkaan kertomukseen, joka näyttää lyhykäisyydessä käsittävän
Evankelikauden tapahtumat ja jättäen mainitsematta "noiden päivien
ahdistuksen" viittaa ainoastaan toiseen hätään, jolla tämä aikakausi
loppuu. Hän sanoo:

"Ja he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi
kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes
pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva tunnusmerkkejä auringossa ja
kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus, ja he ovat
epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät
peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä."
-- Luukk. 21: 24--26.

On tosiasia, että koko Evankelikausi on ollut hädän aikaa; ja tätä
tarkotetaan Matt. 24: 9--12 ja 29 värssyssä. Varhaista Seurakuntaa
vainosi porvarillinen Rooma, ja kun paavillinen Rooma sittemmin sai
vallan, vainottiin kaikkia, jotka kieltäytyivät hyväksymästä sen
kauhistuksia, joko siten, että hän (Iisebel) itse vainosi niitä
suorasti tai epäsuorasti porvarillisten mahtien (Aahab) kautta, joiden
kanssa hän oli likeisessä yhteydessä. Ja Korkeimman pyhät annettiin sen
valtaan, ja se vainosi ja hävitti niitä ajan, ajat ja puolen aikaa --
1260 vuotta -- vuoteen 1799. Ja tämä pitkäaikainen vainoaminen, jolloin
monet puhdistettiin, jalostettiin ja koeteltiin, ja jolloin porttojen
äiti oli "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä"
(Ilm. 17: 16), loppui, niinkuin olemme nähneet (Raamatuntutkisteluja II
osa 9 luku ja III osa 4 luku), käytännössä v. 1776 ja kirjaimellisesti
v. 1799, jolloin paavi nöyryytettiin maailman edessä ja menetti
maallisen valtansa.

Kun nyt selvästi ymmärrämme, että ne merkit, joita Herra tarkottaa,
seuraisivat "_noiden päivien_" ahdistuksen jälkeen, tahdomme nyt
esittää pari kysymystä noista selvästi kuvatuista _merkeistä_: auringon
ja kuun pimenemisestä ja tähtien putoamisesta. Ovatko nämä merkit
ymmärrettävät kirjaimellisiksi tai vertauskuvallisiksi, ja ovatko ne
tähän mennessä täyttyneet?

Me vastaamme, että niillä on jo ollut kirjaimellinen täyttymisensä, ja
että ne nyt saavat vertauskuvallisen täyttymisen, jolla on paljon
suurempi merkitys.

Toukokuun 19 p. 1780 (siis vielä "noina päivinä", paavin vallan 1260
vuotena, mutta senjälkeen, kun tämä valta oli alkanut vähentyä ja
koetuksen kuumuus oli ohi) sattui harvinainen auringon pimennys, jota
eivät sen ajan eikä jälkeisenkään ajan tiedemiehet ole voineet
selittää. Se, ettei se ollut mikään tavallinen tapaus, käy selville
monesta uskottavasta todistuksesta, joista ainoastaan esitämme
muutamia.

Tunnettu astronomi Herschell sanoo: "Pohjois-Amerikan pimeä päivä oli
niitä ihmeellisiä luonnonilmiöitä, joista aina luetaan mielenkiinnolla,
mutta joita ei tiede kykene selittämään."

Websterin sanakirjan painoksessa vuodelta 1869 sanotaan: "_Pimeä päivä_
toukokuun 19 p. 1780 on saanut nimensä siitä ihmeellisestä pimeydestä,
joka sinä päivänä vallitsi koko Uudessa Englannissa. Muutamissa
paikoissa ei kansa voinut useampaan tuntiin lukea tavallista painosta
paljaan taivaan alla. Linnut lauloivat iltalaulunsa, katosivat ja
vaikenivat, kanat menivät levolle, karja etsi karjapihoja ja huoneessa
täytyi sytyttää tuli. Pimennys alkoi n. klo 10 aamulla ja kesti
seuraavaan puoliyöhön, mutta kesti eri paikoilla eri lailla."

Täysikuun pimennys seuraavana yönä näyttää olleen melkein yhtä
huomattava kuin tämä auringon pimennys. Mainitsemme tuomari Teneyn
Exeteristä todistuksen: "Seuraavan yön pimeys oli todennäköisesti niin
suuri, ettei sellaista koskaan ole huomattu sitten kuin Kaikkivaltias
ensin tuotti valon. En voinut tässä tilaisuudessa olla ajattelematta,
että jos jokainen loistava esine taivaan kaikkeudessa olisi suljettu
läpitunkemattomaan pimeyteen tai olisi hävinnyt olemassaolosta, ei
pimeys olisi voinut olla täydellisempi. Valkonen paperiarkki, joka
pidettiin muutaman tuuman päässä silmästä, oli yhtä näkymätön kuin
mustin harso."

On laskettu, että pimeys tuona päivänä, joka voidaan ainoastaan
selittää merkiksi Herralta, ulottui enemmän kuin 320,000 engl.
neliöpenikulman alalle -- pinta-alalle, joka on noin 25 kertaa suurempi
kuin Palestiina, johon merkit Herran ensimäisessä tulemisessa olivat
rajotetut. Sen asianhaaran, että nämä merkit pääasiassa olivat
rajotetut Uuteen Englantiin ja keskivaltioihin, ei pidä kummastuttaa
ketään, kun muistamme, että ensimäinen liike "neitsyeiden" [III osa, 3
luku] kesken (Matt. 25: 1--5) pääasiallisesti tapahtui siellä. Ja että
Jumala käyttäisi "vapauden maata" lähettääkseen sanoman näistä
merkeistä maailmalle ei ole kummallisempaa kuin sekään, että hän on
antanut monien aikamme siunauksista ja keksinnöistä, jotka nyt ovat
tunnustettuja koko maailmassa, lähteä sieltä. Tämä on hyvin sattuvasti
esitetty vertauskuvallisesti suuren ranskalaisen taiteilijan Bartholdin
lahjassa New Yorkin satamalle -- patsaassa, joka esittää "vapautta
valaisemassa maailmaa".



Tähtien putoaminen.


Puoli vuosisataa meni, ennenkuin seuraava merkki tuli: Tähtien
putoaminen taivaasta, niinkuin viikunapuu pudottaa raa'at hedelmänsä,
kun kova tuuli tärisyttää sitä. Jeesuksen sanat täyttyivät (vaikkei
tämä ole niiden täysi ja ainoa täyttyminen, niinkuin myöhemmin näemme)
ihmeellisessä meteorisateessa marraskuun 13 p. aamulla 1833. Niille,
jotka ovat taipuvaisia jättämään koko asian huomioonottamatta
väittämällä, etteivät _kiintotähdet_ pudonneet, huomautamme, ettei
Herra sanonut mitään kiintotähtien putoamisesta, ja ettei kiintotähdet
voisi pudota, sillä niiden putoaminen todistaisi, etteivät ne olleet
kiintotähtiä. Raamattu ei tee eroa tähtien ja meteorien välillä
niinkuin ylimalkaan meidän aikanamme tehdään.

Tähtien putoamiset ja vieläpä meteorisateetkin ovat hyvin tavallisia
joka vuosi, toisina vuosina runsaampia kuin toisina. On laskettu, että
400 tuhatta pientä meteoria vuosittain putoaa alas maan päälle. Mutta
niillä ei ole mitään merkitystä verrattuna valtavaan sateeseen
marraskuun 13 v. 1833, jolloin miljonia ja taas miljonia putosi.

Professori Kirkwood sanoo teoksessaan "Meteorologia": "Edellisen
vuosisadan loppuun saakka eivät ne (meteorisateet) olleet koskaan
kiinnittäneet tiedemiesten huomiota."

Herra Henry Dana Ward, siihen aikaan kauppias New Yorkissa, myöhemmin
kirjailija ja saarnaaja, kirjotti: "Ei kukaan tiedemies tai oppinut,
arvelen, ole koskaan kertonut sellaisesta tapahtumasta kuin eilen
aamuinen oli. Profetta ennusti siitä tarkkaan 18 vuosisataa sitten, jos
voimme ymmärtää, että putoavilla tähdillä tarkotetaan putoavia
tähtiä... Todellakin taivaan tähdet putosivat maan päälle niinkuin
Ilmestyskirjassa sanotaan. Profetan sanoja on aina pidetty kuvakielenä;
mutta eilen täyttyivät ne kirjaimellisesti." -- Journal of Commerce,
marraskuun 14 p. 1833.

Prof. von Humboldt käyttää 15 sivua eräästä kirjastaan kuvatakseen tätä
ilmiötä ja sanoo, että se näkyi yhdentoista miljonan englannin
neliöpenikulman alalla.

M. Beupland, ranskalainen oppinut, joka Humboldtin seurassa oli ilmiön
todistajana, sanoo siitä -- "ei koko ilmapiirissä ollut kolmen kuun
halkaisijan suuruista alaa, joka ei ollut joka silmänräpäys tulikerien
ja putoavien tähtien täyttämä".

Ilmiö toistui pienemmässä muodossa v. 1866, mutta vuoden 1833 tapaus
näyttää olleen ennustuksen täyttyminen _merkkiin_ nähden; edellisen
merkin yhteydessä auttoi se nähtävästi paljon neitseiden herättämisessä
lähtemään ylkää vastaan, josta puhutaan seuraavassa luvussa, Matt. 25:
1--5.



Vertauskuvallinen täyttyminen.


Kun nämä kirjaimelliset merkit palvelivat määrättyä tarkotustaan
kiinnittäen yleisen huomion lopun aikaan, uskomme kumminkin, että
ennustuksen vertauskuvallinen täyttyminen ei ole vähemmän merkitsevä ja
on paljon suuremmasta merkityksestä niille, joiden henkiset kyvyt ovat
harjotetut, niin että he voivat käsittää vertauskuvallisen selityksen.

_Aurinko_ on vertauskuva evankeliumin valosta, totuudesta -- ja
niinmuodoin Kristuksesta Jeesuksesta. _Kuu_ on vertauskuva Mooseksen
lain valosta, sillä niinkuin kuu heijastaa auringon valoa, niin on
lakiliittokin edeltäkäsin ollut evankeliumin heijastus eli varjo.
_Tähdet_ esittävät seurakunnan henkeytettyjä opettajia -- apostoleja.
_Taivaat_ merkitsevät, niinkuin jo on osotettu, kristikunnan
kirkollisia voimia. Näiden vertauskuvien yhteenasettamisen huomaamme
taas Ilm. 12: 1, missä "vaimo", merkiten ensimäistä Seurakuntaa, on
esitetty puettuna auringolla, s.o. se säteilee täydessä, kirkkaassa,
peittämättömän evankeliumin valossa. _Kuu_ sen jalkain alla merkitsee,
että laki, joka tukee sitä, ei kumminkaan ole sen valon lähde.
Kaksitoista tähteä, joilla sen pää on kruunattu, merkitsevät Jumalan
valitsemia ja henkeytettyjä opettajia -- kahtatoista apostolia.

Pitäen mielessämme tämän selityksen noista vertauskuvista tutkikaamme
uudestaan tätä Herran suuren ennustuksen piirrettä ja niitä merkkejä,
jotka ennustavat tämän aikakauden loppua.

Minne hyvänänsä katsomme ympärillemme, huomaamme sen asianhaaran, että
Jumalan pyhitetyn kansan saadessa tarvittavaa henkistä ravintoa ja
valaistusta nykyisenä aikana, on nimiseurakunnan laita kokonaan toinen.
Sen aurinko on pimennyt, sen kuu on muuttunut vereksi ja sen tähdet
ovat pudonneet taivaalta. Evankeliumin valon keskipisteenä on aina
alusta saakka ollut Kristuksen _risti, lunnaat_. Ja vaikka paavikunta
julkeasti on pystyttänyt sen kilpailijaksi messu-uhrin, ovat Jumalan
pyhät aina pitäneet kiinni tästä siunatusta kaikkein Jumalan lupausten
ja hänen kansansa kaikkien toivomusten keskipisteestä. Tässä he ovat
pysyneet kiinni, joskin täydellinen, syvällinen ja raamatunmukainen
tieto sovituksesta on ollut kätketty heille.

Totta kyllä on koko aikakauden aikana löytynyt muutamia harvoja, jotka,
kun eivät ole voineet käsittää lunastusta eivätkä ole voineet saada
oppia siitä sopusointuun toisten totuuksien kanssa ja vielä vähemmän
omien eksytystensä kanssa, ovat hyljänneet sen. Nämä ovat kumminkin
harvinaisia poikkeuksia yleisestä säännöstä. Mutta vuoden 1878 jälkeen
-- juuri sinä koetusaikana, jonka Raamattu edeltäpäin on osottanut, eli
sinä evankelitalouden aikana, joka vastaa sitä aikaa, jolloin Kristus
ensimäisessä tulemisessaan hyljättiin, ja jolloin hänen ristinsä tuli
juutalaisille loukkauskiveksi -- on sovitusopin hylkääminen Kristuksen
uhrin kautta levinnyt niin suuresti, että tänä päivänä ainoastaan pieni
vähemmistö niistä, jotka tunnustautuvat Kristuksen todistajiksi,
_käsittää_ ristin arvon tai _saarnaa_ sitä. Päinvastoin kieltävät monet
meidän päiviemme saarnoista sen totuuden, että olemme "kalliisti
ostetut", nim. Kristuksen verellä; ja sovituksen korvaukseksi esitetään
kehitysoppia, ja Kristuksen arvo syntisten edestä esitetään olevan
_ainoastaan_ siinä esikuvassa, jonka hän on antanut meille sanojensa ja
menettelynsä kautta. Tällä tavalla pimenee evankeliumin auringon valo
päivittäin yhä enemmän ja enemmän, ja vaikka kalliin veren arvon
kieltäminen lunastushintanamme ei ole vielä yleisesti tullut
saarnatuoleista kuulijapenkeille, niin on kumminkin tämä väärä oppi,
vaikka sitä on kauvan pidetty salassa, kunnioituksen ohessa johtajia ja
oppia kohtaan, tehnyt tien niin helpoksi, että suurin osa niistä, jotka
ovat kyllin valvovaisia ottaakseen aineen varteen, joutuu kehitysopin
uhriksi, joka kieltää Raamatun opin alkuperäisestä lankeemisesta ja
lunastuksesta siitä. Raamattu varottaa meitä monella tavalla tästä
suuresta luopumuksesta niinhyvin kuin seurakunnan uskon pimenemisestä,
joka tapahtuisi _tähän_ aikaan, niin että kun Ihmisen Poika tulee,
löytää hän _uskon_ hyvin harvinaiseksi maan päällä. (Luukk. 18: 8.)
Eräs psalmi, joka kuvailee tätä aikaa, selittää: "Vaikka tuhansia
kaatuisi sivullasi, ja kymmenentuhatta oikealla puolellasi, ei se
sinuun satu". Tämä lupaus annetaan uskollisille pyhille, Kristuksen
ruumiin jäsenille, "valituille", joiden luku pian on täysi.
-- Ps. 91: 7.

Aina sitä mukaa kuin auringon valo _lunnaista_ pimenee, täytyy
Mooseksen lain, kuun valon, joka esikuvasi _lunnaita_, myöskin pimetä.
Nyt ei ole tavatonta, että julkiset opettajat puhuvat Israelin
_verisistä_ uhreista, joita laki vaati raakalaismaisina. Ennenkuin he
näkivät Jumalan sanan totisen valon kautta, pitivät he arvossa
apostolin esitystä siitä, että Israelin uhrit olivat esikuvia
"paremmista uhreista" syntien edestä; mutta nyt hylkäävät he
vastakuvan, lunnaat, kieltävät alkuperäisen synnin ja sentähden myöskin
uhrin sen edestä. Myöskin esikuvalliset uhrit kielletään ja leimataan
_raakalaismaisiksi_. Niinmuodoin johtuu evankeliumin auringonvalon
pimenemisestä se, että myöskin kuunvalo pimenee. "Aurinko muuttuu
pimeydeksi ja kuu _vereksi_". Ja Joel lisää, että "tähdet kadottavat
valonsa" (Joel 2: 10), mikä merkitsee, että kun evankeliumin
auringonvalo pimenee ja lakiliiton uhreja pidetään ainoastaan
merkityksettöminä ja raakalaismaisina verijuhlamenoina, niin katoavat
myöskin Seurakunnan kahdentoista tähden (apostolin) opit, jotka
apostolit Jumala on määrännyt, näkyvistä -- ei niitä tunnusteta enää
johtajiksi eli valoiksi.

Niinkuin olemme nähneet, on Jumala valinnut 12 apostolia Seurakunnan
tähdiksi. Näistä sekä kuusta ja auringosta tulisi kaikki seurakunnan
valaistus, ja näistä on myöskin tullut totinen valo, joka on ollut
siunaukseksi totiselle seurakunnalle. Mutta paavikunta, joka anasti
itselleen kirkollisen herrauden maan yli, on asettanut eli määrännyt
erilaisia tähtiä, herrauksia ja jumaluusoppineita taivaalleen, ja eri
protestanttiset kirkot ovat tehneet samalla tavalla, kunnes lukumäärä
on tullut aivan lukemattomaksi. Mutta vaikka Jumala on pitänyt huolta
avusta: evankelistoista ja opettajista, totiselle seurakunnalleen, ei
hän kumminkaan ole määrännyt heitä _valoiksi_ eli _tähdiksi_.
Päinvastoin ovat kaikki Herran uskolliset seuraajat opetetut
vastaanottamaan valona ainoastaan ne totuuden säteet, jotka nähdään
lähtevän auringosta, kuusta ja kahdestatoista tähdestä, jotka ovat
_määrätyt tätä tarkotusta varten_.

Kaikkien muitten Jumalan lasten tulisi olla tänä aikakautena palavia ja
loistavia _valoja_, joita ei pidä panna vakan alle, vaan joiden tulee
loistaa niin, että he kirkastavat taivaallista Isäänsä. Sanaa _tähti_
[Fil. 2: 15 pitäisi "tähtinä" sanan asemesta olla: "valoina". -- Suom.
huom.] (kreikk. _aster_) ei käytetä tarkottamaan ketään uskovaisia
(paitsi apostoleja) heidän nykyisessä elämässään. Sitävastoin käytetään
sitä merkitsemään niitä, jotka poikkeavat totuudesta ja tulevat
ylpeiksi, vääriä opettajia "turhaan paisuneita", joita tahdotaan pitää
yhtä pätevinä kuin apostoleja, ja joita nimitetään "harhaileviksi
tähdiksi" ja "valeapostoleiksi". -- 2 Kor. 11: 13; Ilm. 2:2; Juud. 13.

Sitävastoin esittää Raamattu kaikkialla sen lupauksen, että nykyisen
ajan uskolliset, nöyrät valonkantajat tulevat aikanaan Kristuksen
kanssa Aabrahamin ihanaksi ja kunnioitetuksi siemeneksi -- "niinkuin
taivaan tähdet". Mutta ei nykyisissä "taivaissa", jotka pian katoavat
suurella ryskeellä, vaan "uusissa taivaissa", uudessa henkisessä
valtakunnassa Tuhatvuotiskautena, loistavat he. Samasta luokasta ja
samasta ylösnousemisajasta puhuu profetta Daniel (12: 3), sanoen:
"ymmärtäväiset loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, ja ne,
jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet ijankaikkisesta
ijankaikkiseen". Myöskin apostoli Paavali puhuu Seurakunnan tulevasta
kirkkaudesta ensimäisessä ylösnousemisessa, sanoen, että heidän
kirkkautensa on erilainen, niinkuin "_yhden tähden_ kirkkaus on
erilainen kuin _toisen_".

Jos nyt Jumala on määrännyt ainoastaan 12 tähteä Seurakunnan valoiksi,
niinkuin esitetään Ilm. 12: 1, eivätkö paavit ja piispat ole silloin
tehneet suuren erehdyksen pitäessään itseään apostolien jälkeläisinä ja
"tähtinä" niinkuin hekin? Ja eikö ole ilmeistä, että niin kutsutun
"korkean kritikin" edustajat pitävät itseään samoinkuin muutkin pitävät
heitä "tähtinä" ja valonkantajina, apostolien vertaisina, vieläpä
korkeampinakin heitä? Eivätkö he osota tätä saarnaamalla _omia
aatteitaan_ ja levittämällä omaa valoaan eri aineissa pitämättä
välttämättömänä kysyä neuvoa henkeytettyjen apostolien sanoilta tai
ottaa _todistuksia_ sieltä? Ja jos he ollenkaan mainitsevat tai tekevät
viittauksia totisten tähtien valoihin, kahdentoista apostolin oppeihin,
eikö se silloin tavallisesti tapahdu aikomuksella vahvistaa sen kautta
omia mielipiteitään pikemmin kuin aikomuksella osottaa että heidän
oppinsa on apostolisten tähtien valoa? Ja näiden väärien tähtien,
"harhailevien tähtien", valo on tavallisesti todellakin niin
ristiriidassa kahdentoista henkeytetyn apostolin valon kanssa, että he
tuskin voivat löytää edes sopivaa tekstiä näistä kirjotuksista.

Herran ennustuksessa lasketaan totiset tähdet, kaksitoista apostolia,
osaksi siitä evankeliumin auringon valosta, joka on pimennyt eikä anna
valoaan, kun taas väärät tähdet, maailmalliset viisaat, ihmisten
määräämät valot nykyisillä kirkollisilla taivailla esitetään
komeilevina sillä, että he tulevat alas maallisiin olosuhteihin, toisin
sanoen: he hylkäävät kerran omanneensa määrän henkistä näkökantaansa ja
tulevat opissaan alas maallisten siveyden saarnaajien ja filosofien
tasolle, kristillisten kansalaisten valtiolliselle näkökannalle.

Vertauskuvallisten kirkollisten taivaitten _järkkyminen_, joka
mainitaan tässä yhteydessä, johtaa siihen, että nämä kristikunnan valot
tulevat alas alemmalle julkisen opetuksen tasolle. Tämä _järkkyminen_
merkitsee juuri sitä, mitä näemme ympärillämme kaikilla puolin,
kristikunnan uskonpykälien ja uskontunnustusten järkkymistä, jotka
eksytyksen sekotuksensa perusteella aikaansaavat hämmennystä joka
kerta, kun niihin viitataan -- esim. oppi valituista ja
valitsemattomista pikku lapsista; että kaikki, jotka eivät ole "pyhiä",
"voittajia", joutuvat ijankaikkiseen vaivaan j.n.e.

Tämän seurauksena koettavat monet niistä maailmanviisaista, jotka
yleisön edessä säteilevät tähtinä, johtaa huomion pois kaikista
sellaisista aineista. Mutta mitä muita aineita voivat he löytää kuin
totisen tai väärän opin valitsemisesta eli totisen tai väärän opin
Jumalan järjestystoimenpiteistä ihmissuvun tulevan elämän hyväksi? Kun
he eivät tunne totista Jumalan aikakausisuunnitelmaa, ja kun he eivät
tahdo ottaa esille taistelua sellaisista kysymyksistä kuin helvetti ja
pienten lasten hukkuminen, mistä sitte tuollaiset suuret valot
saarnaavat saadakseen maailman huomion puoleensa?

He voivat kokonaan syrjäyttää hengelliset aineet ja alentua
luonnollisen ihmisen näkökannalle, siveellisiin ja valtiollisiin
uudistuskysymyksiin. He voivat ryhtyä armeliaisuuden työhön, ottaa osaa
kristillisiin kansalaisristiretkiin j.n.e., ja nämä kansalliset
olosuhteet tulevat yhä enemmän ja enemmän kiinnittämään näitä
saarnatuolitähtiä. Toiset taas herättävät huomiota viemällä voiton
kiitetyimmistäkin epäuskon sankareista heidän selityksiinsä nähden
siitä, mitä he eivät usko, ja tekemällä pilaa Raamatun kertomuksesta
Aadamin lankeemisesta syntiin ja puheesta tulla lunastetuksi jostakin,
joka, heidän kehitysoppinsa mukaan, on ainoastaan taru tai legenda.

Kuka ei näe, että nämä merkit täyttyvät joka paikassa ympärillämme
meidän aikanamme? Mutta aurinko, kuu ja tähdet ovat ainoastaan osittain
pimenneitä, ja verrattain harvat vääristä tähdistä ovat pudonneet
kaikesta yhteydestä evankeliumin valon kanssa, sen mittapuun mukaan,
jolla joukot, joille ne loistavat, katselevat sitä.

Sopusoinnussa tämän kanssa puhuu Luukas (21: 25, 26) toisista
merkeistä, jotka näyttäytyvät tähän aikaan: "Maan päällä (on) kansoilla
ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen (rauhattomien
ja laittomien ainesten) vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja
odottaessaan sitä mikä kohtaa maan piiriä; sillä taivasten voimat
järkkyvät".

"Meren pauhu ja aallot" merkitsevät rauhatonta ihmiskunnan osaa, jota
vielä, joskaan ei täydellisesti, pidättävät ja hillitsevät
yhteiskunnalliset lait. Jokainen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden
kuluessa kuullut jotakin tästä "pauhusta" sen toisinaan myrskyävine
purkauksineen, jotka nousuveden aaltojen tavoin ovat kohottautuneet
maata (porvarillista järjestystä) vastaan ja koettaneet niellä sen.
Pidätettyinä joksikin aikaa kokoavat nämä aallot nyt suurempaa voimaa,
ja niinkuin ennustus osottaa, on kysymys ainoastaan muutamasta lyhyestä
hetkestä, kunnes kaikki "vuoret" (valtakunnat) vaipuvat "meren
pohjaan", anarkiaan. (Ps. 46: 3.) Jokainen valtiollinen sanomalehti,
jota ei rahavallan pakko sido, on tämän levottoman luokan, "meren",
puhetorvena, ja toisten sanomalehtien täytyy, vaikka tahtomattaan,
uutisten muodossa antaa aaltojen pauhulle kaikunsa. Tämä aiheuttaa
muuten verrattain rauhallisena aikana ahdistusta ja pelkoa kansojen
keskuudessa.

Ja aina sen mukaan kuin ihmiset alkavat ymmärtää, että meren
levottomuus suureksi osaksi riippuu hengellisen vaikutuksen ja
taikauskon vähenemisestä, ja kun he yhä enemmän ja enemmän saavat
silmänsä auki sille, että taivaan voimat (kirkkojen uskontunnustukset
ja järjestelmät) järkkyvät, niin heidän sydämensä menehtyvät pelosta --
heidän "odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (porvarillista
yhteiskuntaa)". Ne innokkaat ponnistukset, jotka nyt tehdään
lahkovoimien ja niiden vaikutuksen uudelleen pystyttämiseksi ja
yhdistämiseksi, osottautuvat tehokkaiksi ainoastaan lyhyeksi aikaa,
sillä täydellinen hajoaminen seuraa pian.

"Ja silloin (samaan aikaan) Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy taivaalla"
-- merkki eli todistus Ihmisen Pojan toisesta tulemisesta.

Emme saa unohtaa, että koko ennustus annettiin vastaukseksi muutamiin
kysymyksiin, joista yksi oli tämä: Mikä on sinun _läsnäolosi_
tunnusmerkki -- toisessa tulemisessa. Koska apostolit muistivat, kuinka
harvat ne olivat, jotka tunsivat Herran hänen ensimäisessä
tulemisessaan, ja että he itse pitkän aikaa olivat pelänneet ja
epäilleet, halusivat he tietää, kuinka he voisivat olla varmoja hänen
tuntemisestaan. Ensimäisessä tulemisessaan ilmaisi Herra itse itsensä
ja hänet vahvistivat siksi _tunnusmerkit_ -- hänen ihmeelliset sanansa
ja tekonsa ja Johannes kastajan todistus hänestä. _Mitä tunnusmerkkejä_
heidän tulisi odottaa hänen toisen _läsnäolonsa_ todistukseksi? Tämä
oli heidän nimenomainen kysymyksensä.

Herran vastaus vakuutti heille, että hänen kansaansa ei jätettäisi
ilman sopivia ja riittäviä todistuksia ja _tunnusmerkkejä_, mutta
niiden laadusta ja luonteesta ei hän sanonut mitään. "Silloin Ihmisen
Pojan tunnusmerkki näkyy." Ne ovat riittäviä Jumalan uskolliselle,
valvovalle kansalle, mutta ne _eivät ole tarkotetut_ muille. Tämä
luokka näki ja ymmärsi hänen ensimäisen tulemisensa merkit ja
todistukset, mutta nimi-Israelin joukot "_eivät osanneet arvostella
aikain merkkejä_", ja Jumala ei myöskään tahtonut, että muut kuin
totiset Israelilaiset erottaisivat ne. Sentähden puhuttiin monet
ihmeelliset elämän sanat vertausten ja hämärien lausuntojen muodossa,
jotta he korvin kuulisivat eivätkä ymmärtäisi ja nähden näkisivät
eivätkä huomaisi, koska he olivat arvottomia vastaanottamaan sitä
valoa, joka oli tarkotettu ainoastaan uskollisille. Sama on laita
_todistuksiin_ ja _tunnusmerkkeihin_ nähden Herran toisessa
läsnäolossa. Ne eivät tule ilmeisiksi kaikille ihmisille ja ainoastaan
totiset Israelilaiset voivat käsittää ne, ja heidän täytyy olla
rehellisiä, vilpittömiä.

Sana _tunnusmerkki_ (v. 30) on kreikan kielessä _semeion_ ja merkitsee
se _todistusta_ eli _tunnusmerkkiä_, jota valaisivat seuraavat
tapaukset:

"Niin teki Jeesus opetuslastensa nähden paljon muitakin _ihmeitä
(tunnusmerkkejä)_". -- Joh. 20: 30.

"Antaen tapahtua _tunnustekoja (tunnusmerkkejä)_ ja ihmeitä heidän
(Paavalin ja Barnabaan) kättensä kautta." -- Apt. 14: 3.

"Kielet eivät siis ole _tunnusmerkiksi_ uskoville." -- 1 Kor. 14: 22.

"Onhan apostolin _merkit_ teidän keskuudessanne tapahtuneet kaikella
kärsivällisyydellä, _merkeissä_" j.n.e. -- 2 Kor. 12: 12.

Siis, kun sanotaan: "Silloin Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy", niin ei
se merkitse, että silloin elävät Herran opetuslapset näkevät _hänet_,
vaan että he siihen aikaan saavat todistuksia hänen _läsnäolostaan_.
Jeesuksen toisen läsnäolon merkit ovat sopusoinnussa profettain
todistusten kanssa ja ne vahvistavat sen, niinkuin oli asiainlaita
hänen ensimäisessä tulemisessaankin. -- Luukk. 24: 44--46.

Merkit eli todistukset Ihmisen Pojan _parusiasta (läsnäolosta)_ näkyvät
_taivaalla_ -- mutta ei pilvitaivaalla, ei myöskään siinä taivaassa,
missä Isä ja pyhät enkelit ovat, vaan vertauskuvallisella taivaalla,
kirkollisella taivaalla, samalla taivaalla, jonka edelliset värssyt
mainitsevat tulevan niin kauheasti järkytetyksi, että sen tähdet
putoavat alas. _Tällä taivaalla_ -- sellaisten joukossa, jotka
tunnustavat olevansa hengellisiä -- näkyvät merkit eli todistukset
_Herran läsnäolosta_ ensin.

Muutamat "näkevät" Jumalan aikakausisuunnitelman ihmeellisessä
paljastamisessa profettain ennustuksen täyttymisen hänen toisen
tulemisensa eli läsnäolonsa päivästä, ja he tunnustavat tämän _hänen
läsnäolonsa_ merkiksi. (Luukk. 12: 37.) Yhteiskunnallinen ja
kirkollinen _tuomio_ Babylonista eli kristikunnasta on toinen merkki
siitä, että tuomari on tullut ja tekee ensin tilin niiden palvelijain
kanssa, joille hän jätti omaisuutensa. (Matt. 25: 19; Luukk. 19: 15.)
"Tuomio alkaa Jumalan huoneesta"; ja tämä aiheuttaa hämmennystä ja
sekaannusta nykyajan jumaluusopintohtorien ja ylipappien keskuudessa,
kun he koettavat saattaa sopusointuun oppinsa, uskontunnustuksensa ja
menettelytapansa, aivan niinkuin oli farisealaisten, pappien ja
kirjanoppineiden laita Herran ensimäisessä läsnäolossa, vaikka _hänen
läsnäolonsa_ kiellettiin silloin niinkuin nytkin.

Mutta hänen ensimäisessä läsnäolossaan eivät nöyrät, totiset
israelilaiset, jotka Jumala katsoi arvollisiksi, hämmentyneet, vaan
heidät valaistiin, niin että Herra voi sanoa heille: "Teidän silmänne
ovat autuaita, sillä ne näkevät, ja teidän korvanne, sillä ne kuulevat.
Sillä totisesti sanon teille: Monet profetat ja vanhurskaat ovat
halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole saaneet nähdä, ja kuulla
mitä te kuulette, eivätkä ole saaneet kuulla." (Matt. 13: 17.) Samaten
ovat nyt Ihmisen Pojan toisessa _läsnäolossa_ Jumalan sanan selvempi
ymmärtäminen, kyky erottaa Jumalan suunnitelma, joka osottaa sekä ajat
että hetket, ja "Babylonin" hämmennys tyydyttäviä todistuksia kuninkaan
läsnäolosta.

"Silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan
tulevan taivaan pilvien päällä." -- Matt, 24: 30.

Maan kansat eivät näe _merkkiä_ eikä _todistusta_ Herran _läsnäolosta_,
joka ainoastaan näkyy "taivaalla", ainakin nimeksi hengellisessä
luokassa -- kirkkolahkoissa --, ja jonka näkevät ja ymmärtävät
ainoastaan ne näistä, joissa ei ole yhtään petosta. He eivät myöskään
koskaan luonnollisilla silmillään näe Herraa itseään, sillä hän ei ole
enää _lihaa_ ja lihalliset [II osa, luku 5] eivät voi nähdä häntä. On
muistettava Herran sanat: "Vielä vähän aikaa, niin maailma _ei enää näe
minua_." (Joh. 14: 19.) Ja meidän tulee myöskin muistaa apostolin sanat
Seurakunnalle -- että me kaikki "muutumme", tulemme Herramme
kaltaisiksi henkiolennoiksi -- ennenkuin voimme "_nähdä hänet
sellaisena kuin hän on_". (1 Kor. 15: 51--53; 1 Joh. 3: 2.) Sitävastoin
näkevät maan kansat _hädän_ ja _hämmennyksen pilvet_, jotka seuraavat
"taivaan" järkyttämistä, ja he ymmärtävät, että se on myrsky, joka
järkyttää myöskin "maan" (katso Hebr. 12: 26, 27).

"Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan kajahtaessa ja he kokoavat
hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten toisesta äärestä
niiden toiseen ääreen asti." -- Matt 24: 31.

Tämä työ tehdään väliajalla, "elonajassa". Enkelit (maan uuden
kuninkaan lähettiläät) suorittavat erottamistyön, ei kirkon ja maailman
välillä, vaan erottamistyön nimiseurakunnassa -- nykyisissä
"taivaissa". Tämä työ on esitetty erilaisissa vertauskuvallisissa
kuvauksissa. Sitä verrataan vehnän erottamiseen lusteista ja
kokoamiseen aittaan (Matt. 13: 30); sitä verrataan hyvien kalojen
kokoamiseen astioihin, kun taas huonot kalat, jotka ovat tulleet
evankeliumin nuottaan, heitetään takasin mereen (Matt. 13: 47--49);
sitä verrataan hänen jalokiviensä kokoamiseen (Mal. 3: 17, engl. k.);
sitä verrataan hänen kansansa kutsumiseen pois Babylonista (Ilm. 18:
4); sitä verrataan keskiyön huutoon neitsyeille, joka erottaa viisaat
tyhmistä (Matt. 25: 6), ja tässä ennustuksessa kutsutaan sitä
"valittujen" kokoamiseksi koko valitsemattomasta kristikunnasta,
neljästä ilmansuunnasta -- joka taholta. Ei meidän tule odottaa, että
henkienkelit siipineen näyttäytyvät, lentäen läpi ilman ja puhaltaen
suureen pasunaan sekä ottaen pois sieltä täältä muutamia pyhiä maan
päältä; sillä me voisimme yhtä hyvin odottaa, että me tulisimme
kirjaimellisiksi kaloiksi, ja että meidät koottaisiin kirjaimellisiin
astioihin, tai kirjaimellisiksi vehnäjyviksi ja että meidät koottaisiin
kirjaimelliseen latoon. Ne enkelit eli lähettiläät, joita Herra käyttää
tämän elon kokoamiseen, ovat, uskomme, sellaisia sanansaattajia, joita
hän on käyttänyt palveluksessaan koko tänä aikakautena -- maallisia
palvelijoita, hänen pyhän henkensä siittämiä uusia luomuksia
Kristuksessa Jeesuksessa.

"Suuren pasunan kajahtamisella" ymmärrämme vastakuvallista
"riemupasunaa", "seitsemättä pasunaa", yhtä vertauskuvallista kuin
kuusi edellistäkin (Ilm. 11: 15--118), joista ei mikään ole antanut
kirjaimellista ääntä. Se on vertauskuvallisesti soinut lokakuusta v.
1874 ja jatkaa soimistaan aina Tuhatvuotiskauden loppuun saakka. Kun
tämä pasuna alkoi soida, alkoi "elonaika", ja elonkorjaamisen ja
erottamisen täytyy jatkua, kunnes kaikki "valitut", "vehnä", on koottu
ulos nykyisistä taivaista (kirkollisista järjestelmistä) Herran luokse.
"Enkelit" (lähettiläät) ovat niitä, jotka vievät sitä _sanomaa_ Herran
sanasta, joka aiheuttaa erottamisen ja kokoaa hänen valittunsa hänen
luokseen.

Jumalan uskollisilla lapsilla, jotka nyt otetaan pimeydestä ja
asetetaan ihmeelliseen valoon, ja joiden sallitaan kuulla ja nähdä
sellaista, jota muut eivät näe ja _kuule_, on nyt suuri etu olla Herran
työntekijöitä hänen enkeleinään -- sanansaattajinaan eli palvelijoinaan
-- tässä niinhyvin kuin kaikissa muissakin työnosissa läpi aikakauden.
Hänen armostarikkaalla avullaan ovat sellaiset palvelijat kyntäneet, ja
kylväneet, karhinneet ja kastelleet, ja _nyt_ saa sama luokka myöskin
koota yhdessä Ylikorjaajan kanssa.



Jumalan valtakunnan läheisyys.


"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo tulee meheväksi
ja lehdet puhkeavat, niin tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te
myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se (Jumalan valtakunta --
Luukk. 17: 21) on lähellä, oven edessä. Totisesti sanon teille: Tämä
sukukunta ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa
(nykyinen yhteiskunnallinen järjestys) katoavat, mutta minun sanani
eivät katoa." -- Matt. 24: 32--35.

Monet uskottomat ovat pitäneet kiinni tästä tekstistä ja väittäneet,
että se selvästikään ei ole täyttynyt ja että se niinmuodoin todistaa,
että Jeesus oli väärä profetta. He sovittavat tämän ennustuksen
pelkästään siihen hätään, joka seurasi Israelin kansallista lankeemista
v. 70, ja huomauttavat pilkallisesti, että se _sukukunta_ (sukupolvi
eli miespolvi) ja monta muuta on mennyt pois näkemättä "kaiken tämän"
täyttymistä. Tietenkin vastaamme tähän, että Jeesuksen ennustusta ei
ole ymmärretty -- että se ainoastaan osaksi tarkotti Israelin hätää,
joka saavutti huippukohtansa v. 70.

Antaakseen tyydyttävän selityksen tähän vastaväitteeseen ovat muutamat
kristityt kirjailijat johtuneet luulemaan, että sanoilla "tämä
sukukunta" todellakin tarkotetaan _tätä rotua_, juutalaisia ja että
tämän rodun ei pitänyt kadota, ennenkuin kaikki nämä ennustukset ovat
täyttyneet.

Meidän täytyy kumminkin useammasta syystä erota tästä selityksestä.

1) Vaikka sanojen "sukukunta" (sukupolvi) ja "rotu" voidaan sanoa
johtuvan samasta juuresta, ei niillä kumminkaan ole sama merkitys, ja
Raamatussa käytetään niitä kahtena aivan eri sanana.

Huomaa, että kun "sukukuntaa" eli "sukua" käytetään merkitsemään rotua
eli jälkeläistä, on se aina kreikkalaisesta sanasta _gennema_ (niinkuin
Matt. 3: 7; 12: 34; 23: 33; Luukk. 3: 7) tai _genas_ (niinkuin 1 Piet.
2: 9). Mutta kolmesta tämän ennustuksen toistamisesta käy selville,
että Herra käytti kokonaan toista sanaa (genea), joka ei merkitse rotua
eli sukua, vaan sukupolvea (miespolvea), Toiset kohdat, joissa _genea_
käytetään, todistavat, ettei sitä ole käytetty siinä merkityksessä,
joka on sanassa rotu eli suku, vaan ihmisistä, jotka elävät yhtaikaa.
Todistukseksi mainitsemme Matt. 1: 17; 11: 16; 12: 41; 23: 36; Luukk.
11: 50, 51; 16: 8; Apt, 13: 36; Kol. 1: 26; Hebr. 3: 3 0.

2) Jeesus ei voinut tarkottaa juutalaista sukua, ja ei olisi ollut
oikein kertomuksessa käyttää kreikkalaista sanaa, joka olisi merkinnyt
_sukua_, koska juutalainen suku ei ollut apostolien kysymyksen
esineenä, eikä liioin Herran ennustuksenkaan esineenä, joka oli
vastaus. Israelia on tuskin mainittukaan tässä ennustuksessa, ja jos
olisi sanottu, että tämä _suku_ ei katoa, ennenkuin kaikki on
täyttynyt, olisi jäänyt avoimeksi kysymys siitä, mitä _sukua_
tarkotettiin, koska ei mitään erikoista sukua mainita. Olisi sentähden
ollut yhtä sopivaa, jos sana olisi merkinnyt _sukua_, sanoa, että
tarkotettiin koko _ihmissukua_ kuin sanoa, että tarkotettiin _Juudan_
sukua.

Mutta kun ymmärrämme, että sana _genea_ tässä niinkuin muuallakin
merkitsee _sukupolvea_, ja että Jeesuksen sanat muodostivat
ennustuksen, joka ulottui Evankelikauden yli, ei meillä ole mitään
vaikeutta ymmärtää, että ne merkitsevät: "tämä sukupolvi (joka saa
todistaa nämä merkit, joista apostolit kysyivät, ja jotka Herra juuri
antoi tietää nim. auringon ja kuun pimeneminen sekä tähtien putoaminen)
-- _tämä sukupolvi_ ei katoa, ennenkuin kaikki tämä tapahtuu". Toisin
sanoen, mainitut merkit tapahtuvat yhden sukupolven aikana aikakauden
lopussa.

Huomautus viikunapuusta voi olla tilapäinen, mutta me olemme
taipuvaiset uskomaan, ettei niin ollut. Se erikoinen asianhaara, että
on kertomus siitä, kuinka Herra kirosi viikunapuun, jossa ei ollut
hedelmää, ja joka silloin heti kuivettui (Matt. 21: 19--20), tekee
meidät taipuvaisiksi uskomaan, että viikunapuu tässä kertomuksessa
merkitsee Juudan kansaa. Jos niin on, on tämä ennustus nyt
täyttymisillään selvällä tavalla; sillä eivät ainoastaan nyt uhannet
israelilaiset palata takaisin Palestiinaan, vaan siionismiliike, joka
alkoi muutamia vuosia sitten on saavuttanut sellaisen laajuuden, että
on katsottu tarpeelliseksi pitää kongresseja, joihin edustajia kaikista
maailman osista on ottanut osaa antaakseen käytännöllisen muodon
juutalaisen valtion uudistamisehdotukselle Palestiinassa. Nämä nuput
kehittyvät, mutta eivät tule kypsiksi hedelmiksi ennenkuin lokakuussa
1914, jolloin pakanain ajat täyttyvät. -- Luukk. 21: 24.

Yhden sukupolven voidaan laskea käsittävän 100 vuotta (joka itse
asiassa onkin nykyinen raja) tai 120 vuotta. Mooseksen elämän pituus ja
Raamatun raja (1 Moos. 6: 3.) Jos lasketaan sata vuotta vuodesta 1780,
jolloin ensimäinen merkki näkyi, tulee rajaksi 1880; ja meidän
ajatuksemme mukaan oli jokainen yksityinen ennustettu piirre _alkanut_
täyttyä silloin: "Elon aika" eli korjuuaika, joka alkoi lokakuussa
1874, valtakunnan järjestäminen ja Herran vallanottaminen kuninkaana
huhtikuussa 1878, "koston" eli "vihan päivä", joka saavuttaa
huippukohtansa noin 1915, sekä viikunapuun nupuille tuleminen. Ne,
jotka tahtovat sanoa, että vuosisata eli sukupolvi yhtä mielellään
voitaisiin laskea viimeisestä merkistä, tähtien putoamisesta kuin
ensimäisestäkin, auringon ja kuun pimenemisestä, voivat tehdä sen ilman
epäjohdonmukaisuutta, ja vuosisata, joka alkoi v. 1833, on vielä
kaukana lopustaan. Monet, jotka olivat (kirjaimellisen) tähtien
putoamisen todistajina, elävät vielä. Ne, jotka vaeltavat meidän
kanssamme nykyisen totuuden valossa, eivät odota, että ne merkit, jotka
jo ovat täällä, _tulisivat_, vaan he odottavat sen täyttymistä, joka
parasta aikaa on tapahtumassa. Tai, koska Mestari sanoi: "Kun näette
tämän _kaiken_", ja koska "Ihmisen Pojan merkki taivaalla" ja
viikunapuun nupuille tuleminen sekä "valittujen" kokoaminen lasketaan
merkeiksi, niin ei olisi sopimatonta laskea sukupolvea vuodesta
1878--1914 = 36 1/2 vuotta -- mikä on ihmisen keskimääräinen ikä meidän
aikanamme.

"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan (ihminen,
siinailainen käsikirjotus), eivät (edes, siin. käsik.) taivaan
enkelit(-kään), eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Matt. 24: 36,
vertaa Mark. 13: 32, 33.) "Olkaa varuillanne; valvokaa ja rukoilkaa,
sillä ette tiedä milloin se aika tulee."

Monelle näyttävät nämä sanat merkitsevän enemmän kuin mitä ne
todellisuudessa ilmaisevat. He ajattelevat niitä, ikäänkuin ne
panisivat lukkoon kaikki Raamatun ennustukset ja tekisivät ne
hyödyttömiksi -- niinkuin Herra olisi sanonut -- "ei kukaan ihminen
_koskaan_ tiedä", kun hän ainoastaan sanoi: "ei kukaan tiedä (nyt)",
tarkottaen ainoastaan niitä henkilöitä, jotka silloin kuulivat häntä,
joille ei vielä ollut otollinen aika ilmaista aikoja ja hetkiä. Kuka
voi epäillä, etteivät "taivaan enkelit" ja "Poika" _nyt_ täysin ja
selvästi _tiedä_ kaikkea sitä, mikä on edistynyt niin pitkälle, että se
on täyttymäisillään? Ja jos ei heitä estäisi se, mikä on kirjotettu
tässä värssyssä, _nyt_ tietämästä, niin ei myöskään Jumalan pyhiä estä
_nyt_ tämä värssy koettamasta ymmärtää kaikkea sitä totuutta, "mikä
ennen on kirjotettu meille opiksi". Siin oli suureksi osaksi, koska ei
ollut Isän tahto, että hänen lapsensa _silloin_ tai aina siihen aikaan
saakka, jolloin "sinetit" murrettiin [II osa, 2 ja 3 luku], tietäisivät
ajan, jonka tapahtumain kulun Herra kuvasi vakuuttaen heille, että jos
he valvoisivat ja pysyisivät uskollisina, niin ei heitä, kun aika tuli,
jätettäisi pimeyteen, vaan he sekä näkisivät että tietäisivät.

Jumala ilmaisi profetta Danielin kautta, että "taitavat" eli
ymmärtäväiset tuona aikana ymmärtäisivät näyn ja ennustuksen, ja että
ainoastaan "jumalattomat" eivät ymmärtäisi. (Dan. 12: 9, 10.) Tähän
viittaa apostoli Paavali todistuksessaan: "Te, veljet ette ole
pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas",
vaikka se kohtaa maailmaa sillä tavalla. "Valvokaa siis joka aika
(jotta _aikanaan tietäisitte_) ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin
arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva."

Niinkuin Noakin päivinä -- "eivät tienneet." "Sillä niinkuin oli Noakin
päivinä, niin on Ihmisen Pojan parusiassa (läsnäolossa) oleva. Sillä
niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja
joivat, naivat ja naittivat siihen päivään asti, jona Noak meni
arkkiin, _eivätkä tietäneet,... niin on myös Ihmisen Pojan parusiassa
(läsnäolossa) oleva_." -- Matt, 24: 37--39.

Monet jättävät huomioonottamatta todellisen vertauskohdan tässä,
löytämättä mitään tukea sille Herran sanasta ja otaksuvat, että
yhtäläisyys koskee _pahuutta_ Noakin aikana ja pahuutta Kristuksen
toisessa läsnäolossa. Vaikka sellainen vertaus olisi ollut paikallaan,
on kumminkin tosiasia, ettei sitä tässä tilaisuudessa tehty. Ei,
vertaus koskee yhtä suurta _tietämättömyyttä_ näinä molempina aikoina.
Ainoastaan Noak ja hänen perheensä _tiesivät_; kansa _ei tietänyt
mitään_, vaan jatkoi tavallista elämäänsä: naiden, istuttaen,
rakentaen, syöden ja juoden. Samalla tavalla tietää ainoastaan Herran
kansa _Kristuksen toisen läsnäolon aikana_ tämän aikakauden lopussa
hänen _läsnäolonsa_, ja suuren hädän päivän ollessa oven edessä
ymmärtävät ainoastaan he, mitä tulee, tai mikä on kaiken loppu. Muut
_eivät tiedä_.

Luukkaan 17: 26--29 sanotaan meille samaa, ja näemme siitä, että sekä
Noakin että Lotin naapurit olivat _tietämättömiä_ siitä hädästä, joka
uhkasi heitä _Noakin päivinä_ ja _Lotin päivinä_, niinkuin maailma
ylimalkaan on tietämätön siitä hädästä, joka on edessä _Ihmisen Pojan
päivinä_ -- sitte kun hän on tullut ja on läsnä. Me näemme tämän
selvästi täyttyvän ympärillämme tänä aikana. Maailma on tuskastunut ja
levoton; mutta se ei tiedä Ihmisen Pojan _läsnäolosta_ ja
"elonkorjuutyöstä", joka nyt on käynnissä. Vaikka he voivat tehdä
lähimain oikeita kuvauksia tulevasta hädästä, ei heillä kumminkaan ole
aavistustakaan siitä siunauksesta, joka seuraa sitte.

"Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika (ollen jo ennen läsnä)
ilmestyy (ensin valvoville 'neitsyeilleen' ja sitten hädän aikana,
kaikille ihmisille). Sinä päivänä älköön katolla oleva, jolla on
kapineensa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan, ja samoin älköön
pellolla oleva palatko takasin. Muistakaa Lotin vaimoa! Joka koettaa
säilyttää henkeänsä (hieromalla sovintoa omantuntonsa kanssa ja
pysymällä Baabelissa), kadottaa sen, ja joka kadottaa sen (uhraa
nykyisen elämän edut), saattaa sen elämään" -- ijankaikkisesti. --
Luukk. 17: 30--33.

Tällä tavalla käyttää Luukas samoja sanoja, joita edellisessä
tarkastimme, ja sovittaa ne Evankelikauden loppuun -- "jolloin Ihmisen
Poika ilmestyy".

"_Muistakaa Lotin vaimoa_!" Tämä on Herran vakava kehotus. Kuinka vähän
sopiva tämä kehotus olisikaan ollut, jos se olisi koskenut ainoastaan
niitä, jotka pakenivat Judeasta v. 70; mutta sitävastoin kuinka
valtava se onkaan, jos sitä katsotaan neuvoksi Jumalan kansalle nyt
Evankelikauden lopussa. Kun opimme ymmärtämään, että Babylon on
tuomittu, ja kuulemme Herran kehotuksen: "Lähtekää siitä ulos, te minun
kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin
hänen vitsauksiansa kärsiä", niin on se todellakin niinkuin niiden
lähettiläiden ääni, jotka jouduttivat Lotia ja hänen perhettänsä
Sodomasta paetessa, sanoen: "Pakene sielusi tähden; älä katsahda
taaksesi, ja älä myös pysähdy koko tällä lakeudella; vaan pakene
vuorille (oikeammin: _vuorelle)_, ettet hukkuisi!" -- 1 Moos. 19: 17.

Kuvaus tulee voimakkaammaksi, kun muistamme, että nimikristikunta on
"suuri kaupunki (Babylon), jota hengellisesti puhuen sanotaan
Sodomaksi." -- Hm. 11: 8.

Lotin vaimo "katsoi taaksensa", alettuaan paeta osotettuun suuntaan;
hän halusi niitä asioita, jotka olivat takana. Niin on myöskin
muutamien niiden laita, jotka nyt pakenevat Babylonista Herran vuorelle
(valtakuntaan); he ovat myötätuntoisempia sille, joka on takana kuin
sille, joka on edessä. Kukaan muu ei kumminkaan täytä juoksuansa,
paitsi se, joka tavottelee sitä, joka on ylhäältä, eikä sitä, joka on
maan päällä. Pyhien kestäväisyys riippuu sydämen täydellisestä
vihkiytymisestä: kaikki ne, joilla ei ole sitä, eivät voi juosta niin,
että he voittaisivat suuren voittopalkinnon.



Toinen otettu ylös, toinen jätetty.


"Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi yhdellä vuoteella; toinen
otetaan ylös ja toinen jätetään." -- Luukk. 17: 34 (jätetty pois
Matteuksessa).

Herra ilmottaa meille profetan kautta, että vaikka
tuhatvuotisvaltakunnan aamu lähestyy, niin lähestyy myöskin yö. (Jes.
21: 12.) Tulee hädän yö, jonka ensimäisen osan aikana pyhät kootaan
pois Babylonista. Sopusoinnussa Jesajan (28: 20) "vuode"-sanan käytön
kanssa, voidaan tämän sanan tässä tulkita vertauskuvaavan inhimillisiä
uskontunnustuksia, jotka ovat riittäviä "lapsille" Kristuksessa; mutta
liian lyhyitä kehittyneen ihmisen ojentumiselle niissä. Tämä on totta
niistä inhimillisistä opeista, joita meille tarjotaan Jumalan sanan
oppien sijasta, mutta jotka eroavat hyvin paljon niistä, joiden pituus
ja leveys, korkeus ja syvyys käy yli kaiken inhimillisen tiedon. Niin
on esim. kalvinlaisten ystäviemme opettama valintaoppi riittävä "vuode"
monen sellaisen levättäväksi, joka on ainoastaan "lapsi" Kristuksessa,
ja joka ei ole saanut mieltään hyvin harjotetuksi; mutta kun nämä
lapset heräävät ja tarkastavat kysymystä nykyisen totuuden valossa sekä
alkavat kasvaa armossa ja tiedossa, huomaavat he kaikella varmuudella
vanhan uskontunnustuksen "vuoteen" liian lyhyeksi, jotta siinä voisi
levätä, ja kun itse kukin niistä koettaa kääriytyä Jumalan lupausten
"peittoon", jonka eksyttävä jumaluusoppi on kutistanut kokoon, huomaa
hän, ettei se peitä häntä tyydyttävästi. Epäilyksen kylmyys hiipii
hänen ylitsensä ja hän alkaa pelätä, että hän, kun kaikki asianhaarat
otetaan huomioon ei ole varma siitä, että hän ja kaikki hänen
ystävänsä ovat "valittujen" joukossa, ja lopulta huomaavat sellaiset
kehittyneemmät kristityt, että on helpotus saada poistua sellaisesta
epämukavasta tilasta; ja sellaisille lähettää Jumala nykyisen totuuden
valon johtamaan heitä "avaralle maalle", jossa on totinen lepo ja
riittävä peite kaikille, jotka koettavat oppia tuntemaan ja tekemään
Isän tahdon. Toiset -- ja niitä on suurin osa -- ovat kumminkin täysin
tyytyväisiä erilaisiin pieniin seimiinsä, koska he ovat kristillisessä
tiedossa ja kokemuksessa "lapsia" eikä "miehiä".



"Toinen otetaan ylös ja toinen jätetään."


"Silloin on kaksi pellolla; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään." --
Matt. 24: 40, engl. k.

"Pelto on maailma", selitti Herra, ja tässä ennustuksessa tarkotetaan
tällä tilaa eli asemaa nimellisen "talon" -- Babylonin ulkopuolella.
Tästä opimme niinmuodoin, etteivät kaikki ne, jotka "kootaan", tule
Babylonista, vaan että jalokivet etsitään sieltä missä ne ovat, sillä
"Herra tuntee omansa", ja tässä elonkorjuussa ottaa hän vaarin
jalokivistänsä -- kokoaa valittunsa, jotta he tulisivat
kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan.

"Kaksi on jauhamassa myllyssä; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään."
-- Matt. 24: 41 (siamilainen ja vatikaaninen käsikirjotus); Luukk. 17:
35. Mylly on paikka, missä valmistetaan ruokaa. Julkiset opettajat ja
jumaluusopilliset koulut jauhavat hengellistä ruokaa "Babylonille", ja
nämä myllyt antavat hyvin huonosti sulavaa ravintoa. Valitetaan yhä
enemmän ja enemmän, että saatavissa oleva ruoka on suurimmaksi osaksi
kuoria ja akanoita, jotka eivät voi pitää vireillä ja vahvistaa
hengellistä elämää, ja jokainen jauhaja on pakotettu valmistamaan sitä,
jota hänen oma lahkonsa antaa hänelle. Ja hän ei voi säilyttää
asemaansa ja kumminkin jakaa uskon huonekunnalle "ruokaa aikanaan" --
tervettä ravintoa. Niinollen kokoaa "nykyinen totuus" muutamia jauhajia
ja jättää toisia -- toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. Ne, jotka
ovat uskollisia Jumalalle ja hänen kansalleen, otetaan ylös; kaikki
muut jätetään. Kun maailma ja nimiseurakunta väittävät, että tämä aika
on yhdistysten ja yhdistymisen aika, selittää Jumala, että se on
erottamisen aika. -- Jes. 8: 12.



Kokoontumispaikka -- vetovoima.


"He (opetuslapset) vastasivat ja sanoivat hänelle. Missä Herra? (Missä
nämä otetaan ylös?) Niin hän sanoi heille: Missä raato (kuollut ruumis
-- ruoka) on, sinne myös kotkat kokoontuvat" -- Luukk. 17: 37;
Matt, 24: 28.

Opetus on se, että _sinä päivänä_, kun Herra kokoaa "valittunsa"
neljästä ilmansuunnasta -- kristikunnan kaikista osista -- hän vetää
ne, niinkuin kotkat vedetään, nim. sen ravinnon kautta, jonka he
tarkalla näöllään ja maullaan huomaavat. Myöskin opimme, että Herra
oikeana aikanaan, varaisi heidät sopivalla ravinnolla, ja että hänen
kansansa tuntisi sen ja kokoontuisi sen ympärille. Ne, jotka ovat
valmiita ja arvokkaita, otetaan ylös, ja toiset jätetään.

Nykyisen totuuden ruoka, jota Herra nyt antaa, sekä pyhien
kokoontuminen sen kautta ja sen tykö, sopii tarkkaan tämän ennustuksen
kuvaukseen. Kutsu, joka nyt annetaan, ei ole, että on poistuttava
yhdestä "myllystä" ja mentävä toiseen tai yhdestä "vuoteesta" ja
mentävä toiseen jotakuinkin samanlaajuiseen. Se ei ole monien tai
harvojen kokoamista yhden tai toisen ihmisen tykö tai johonkin uuteen
lahkoon, vaan se on kokoamista Kristuksen tykö, totisen ja ainoan
opettajan ja Mestarin luo. Koska ja missä on koskaan ennen esiintynyt
sellainen kaikkien niiden julkinen tunnustaminen, jotka luottavat
Kristuksen kalliiseen vereen, ja jotka ovat vihkiytyneet hänelle,
ainoaksi uskon huonekunnaksi -- jossa kaikki ovat veljiä -- ja
sellainen ainoan lainsäätäjän. Kristuksen tunnustaminen, niin että on
jätetty huomioonottamatta inhimilliset uskontunnustukset ja
uskonsäännöt muista aineista? Ei koskaan eikä missään apostolien
päivien jälkeen, niinpaljon kuin me tiedämme.

On myöskin huomattava, että toisten liikkeiden yhteydessä on ollut
suuria inhimillisiä kykyjä, avuja, kaunopuheliaisuutta j.n.e., mutta
niin ei ole laita nykyisen Herran luoksekokoamisen kanssa. Tässä on
_totuus_ -- hengellinen ruoka, jonka Herra antaa -- muodostamassa koko
vetovoiman. Inhimillinen koreus ja kaunopuheliaisuus saa täällä hyvin
vähän käyttöä; niitä ei ole eikä niitä kaivata. Kokoojat ja ne, jotka
kootaan, tulevat yhteen, koska he "isoavat ja janoavat vanhurskautta",
ja koska he löytävät tyydyttävän ravinnon, jonka Herra itse on antanut,
ja jokainen heistä syö siitä.



Valvokaa, jos tahdotte tietää.


"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee. Mutta
tietäkää se, (että syy siihen, että aika niin kätketään vertauskuviin
ja vertauksiin, on se), että jos perheenisännillä olisi tiedossa millä
yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi sisäänmurtoa
tehtävän taloonsa." -- Matt. 24: 42, 43.

"Perheenisäntä" nykyisenä aikana ei ole Herramme, vaan vastustajamme,
Perkele, "tämän maailman jumala", "ilmavallan hallitsija", tämän
"maailman ruhtinas", joka nyt hallitsee epäuskon lapsissa, sokaisten
kaikkien niiden mielet, joiden ymmärryksen silmät eivät ole voidellut
Herran silmävoiteella. (2 Kor. 4: 4, Ef. 2: 2; Ilm. 3: 18.) Tämä
vastustaja on sekä ilkeä että viekas, ja kaikkea sitä tietoa, mikä
hänellä on Jumalan ajoista, hetkistä ja säädöksistä, käyttää hän
nopeasti vastustaakseen Jumalan suunnitelmaa, niinkuin Herra selittää
edelläolevassa lausunnossaan.

Jumalan menettely Saatanan kanssa on ollut se, että hän on saanut mennä
omaa tietään, paitsi niissä tapauksissa, kun tämä menettely olisi ollut
ristiriidassa tämän suunnitelman kanssa, ja hän on niin valvonut
Saatanan pahoja aikomuksia, että ne palvelevat ja edistävät Jumalan
suunnitelmaa. Niinollen on Saatana, vaikka hän on kauvan tuntenut
Raamatun (Matt. 4: 6) ymmärtänyt ainoastaan mitättömän vähän siitä, ja
hän ei ole ymmärtänyt sitä samasta syystä kuin ei ihminenkään -- koska
suurin osa sen sisällöstä on esitetty vertauksissa, vertauskuvilla ja
kuvakielellä. Ja nyt, kun on kaiken sen ymmärtämisen aika, on sen
ymmärtäminen rajotettu niihin, joita johtaa pyhä henki, joka, niinkuin
Herra lupasi, "opastaa _teidät_ koko totuuteen", mutta jota maailma ei
voi ottaa vastaan. Saatanalla ei ole pyhää henkeä eikä se johda häntä,
ja sentähden on paljon Jumalan sanassa tyhmyyttä hänelle. Mutta
epäilemättä on hänkin maailman tavoin jossain määrin oppinut, että
"Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmottaa
liittonsa heille". (Ps. 25: 14.) Voimme sentähden otaksua, että hänen
edustajansa, langenneet enkelit, ovat usein läsnä siellä, missä Jumalan
totiset vihkiyneet lapset kokoontuvat raamatuntutkisteluun j.n.e.,
koettaakseen oppia heiltä jotakin Jumalan suunnitelmasta.

Millä tavalla Saatana toisin olisi asettanut suunnitelmansa, jos
hänellä olisi ennen ollut tieto Jumalan suunnitelmasta, siitä voimme
ainoastaan arvailla, mutta Herran todistus ilmaisee selvästi, että jos
Saatanalla olisi ollut sellainen tieto, olisi ollut välttämätöntä, että
Evankelikausi olisi päätetty ja Tuhatvuotiskausi aljettu toisella
tavalla kuin Jumala oli aikonut ja ennustanut. Mutta sen sijaan, että
hän olisi tietänyt Jumalan suunnitelmat ja puolustanut taloansa,
yllätti hänet Herran _parusia_ v. 1874 ja "elonajan"-työ, joka silloin
alkoi; niin että huolimatta kaikesta hänen ilkeydestään, kaikista hänen
petoksistaan ja totisen valon jäljittelyistään, kukistuu hänen
"talonsa", nykyiset laitokset, nyt täydellisesti. Kun hän nyt huomaa
tämän, panee hän liikkeelle kaiken pettämisvoimansa, hän ryhtyy
siihenkin keinoon, että petettyjen palvelijainsa kautta suorittaa
ihmetöitä, parantaen ruumiillisista sairauksista, vaikka hän on
sairauden ja kuoleman ruhtinas. (Hebr. 2: 14.) Mutta talo, joka siten
on riitaantunut itseänsä vastaan, kukistuu varmasti, ja Babylonin
lankeemus on suuri, se lankeaa suuren myllynkiven tavoin, joka
heitetään mereen. -- Ilm. 18: 21.

"Sentähden olkaa tekin valmiina, sillä hetkenä, jona ette luule,
Ihmisen Poika tulee." -- Matt. 24: 44.

Sana _tekin_ merkitse tässä Herran uskollisia Saatanan ja hänen
huonekuntalaistensa vastakohtana. Eivät edes pyhät voineet edeltäkäsin
tietää Herran läsnäolon aikaa, ei hänen läsnäolonsa ollut myöskään
tunnettu ennenkuin lähes vuotta jälkeen lokakuun 1874, jolloin hänen
kolkuttamisensa profettain ja apostolien sanain kautta huomattiin.
Siitä saakka ovat monet ulkonaiset merkit ja todistukset ilmaisseet
Ihmisen Pojan läsnäolon ja hänen valittunsa, jotka nyt kootaan
"taivasten toisesta äärestä niiden toiseen ääreen asti", viedään hänen
vierastaloonsa ja heitä pyydetään istumaan pöytään ja syömään sitä
ruokaa, josta ei maailma tiedä, ja silloin palvelee heitä etupäässä
Mestari itse, mutta sen ohessa myöskin toiset, -- Katso Luukk. 12: 37.



Ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle.


"Kuka siis on se uskollinen ja älykäs palvelija, jonka hänen herransa
on asettanut palvelusväkensä yli, antamaan heille ruokaa ajallaan?
Autuas on se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan tapaa niin
tekemästä. Totisesti sanon teille hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa
yli". -- Matt. 24: 45--47; Luukk. 12: 42--44.

Nämä sanat näyttävät osottavan, että sinä erikoisena aikana, jota tässä
tarkotetaan -- s.o. Herran _läsnäolossa_, ja valittujen kokoamisen
aikana --, Herra, kansansa suuri palvelija, valitsisi _kanavan_
antaakseen ruokaa aikanaan, vaikka toisiakin kanavia eli
"kanssapalvelijoita" käytettäisiin ruoan antamiseksi
uskonhuonekunnalle. Mutta palvelija on ainoastaan hoitaja ja voidaan
erottaa koska hyväänsä, jos ei hän kaikissa kohdin täydelleen ja
niinkuin pitää tunnusta Mestaria -- Jumalan ja hänen kansansa suurta
palvelijaa, "liiton enkeliä", Kristusta.

Jos mainittu palvelija pysyy uskollisena sekä Herralleen,
kanssapalvelijoilleen että uskonhuonekunnalle, palkitaan hänen
uskollisuutensa sillä, että hän yhä edelleen saa olla hoitajana.
Niinkauvan kuin hän palvelee uskollisesti, saa hän edelleen antaa uskon
huonekunnalle "uutta ja vanhaa" -- ruokaa aikanaan -- esittäen kaikki
kalliit Jumalan varastoaitan aarteet. Mutta jos hän osottautuisi
uskottomaksi, pantaisi hän kokonaan pois paikaltaan ja jätettäisiin
ulkonaiseen pimeyteen, kun luultavasti joku toinen saisi ottaa hänen
paikkansa ja joutuisi samojen ehtojen alaiseksi.

Ajatuksemme mukaan ei tämä merkitse, että "se palvelija" eli hoitaja,
jota käytetään kanavana jakamaan "ruokaa aikanaan", on ruoan
_valmistaja_, eikä myöskään että hän on _henkeytetty_, eikä liioin että
hän on erehtymätön. Päinvastoin voimme olla varmoja siitä, että ketä
hyvänänsä Herra haluaa tällä tavalla käyttää jakamaan totuutta, tulee
hänen olla hyvin vaatimaton ja nöyrä sekä Herransa kunniaa harrastava
palvelija, niin ettei hän ajattelisi vaatia totuuden omistusoikeutta,
vaan ainoastaan jakaisi sen innokkaasti Herransa lahjana Herransa
"palvelijoille" ja "uskonhuonekunnalle".

Toinen mielenlaatu tai toinen menettelytapa johtaisi kaikella
varmuudella hoitajan vaihtumisen. Sen osottaa myöskin Herra seuraavissa
sanoissa:

"Mutta jos tuo palvelija tulee pahaksi ja (kadottaessaan uskon) sanoo
sydämessään: Herrani viivyttelee tuloaan, ja rupeaa lyömään
palveluskumppaneitansa ja syö ja juo juopuneiden kanssa (heidän
vääristä opeistaan), niin sen palvelijan herra on läsnä päivänä, jona
hän ei odota ja hetkenä jona hän ei arvaa, ja erottaa hänet (olemasta
palvelijanaan) ja määrää hänelle saman kohtalon kuin ulkokullatuille.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." -- Matt. 24: 48-51,
engl. k.

       *       *       *       *       *

Jeesus oli suurin kaikista profetoista, ja hänen ennustuksensa on
niinikään sattuvin. Mooseksen, Jeremian ja toisten profettain
ennustukset käsittelevät pääasiassa lihallisen Israelin hylkäämistä ja
kokoamista. Jesajan ennustukset esittävät -- paitsi sitä mitä ne
sisältävät lihallisesta Israelista --- Kristuksen kärsivänä meidän
synteimme tähden ja pakanain valona. Ne puhuvat myöskin ihmiskunnan
sokaistujen silmäin avaamisesta -- jotta he näkisivät "totisen valon".
Daniel ennustaa Messiaan tulevan ja kuolevan, kaikkein pyhimmän
voitelemisen helluntaina, pakanakansojen historian niiden loppuun
saakka sekä Messiaan valtakunnan perustamisen koko taivaan alle. Hän
osottaa myöskin paavikunnan pienen sarven, vainoovan vallan, kuinka se
hävittäisi pyhät aikakauden aikana, sekä valtakunnan odotuksen päivät
j.n.e. Muttei kukaan muu profetia kuin Herra ole antanut meille
tarvittavia yksityiskohtaisia tietoja tästä "elonajasta", jotka
yhdistävät ne niihin huomattaviin tapauksiin, joista muut profetat ovat
ennustaneet.

Herran ennustus on, niinkuin muidenkin, peitetty vertauskuviin ja
kuvakieleen, ja samaa tarkotusta varten: ettei "yksikään jumalaton
ymmärrä", vaan ainoastaan Jumalan nöyrä, totinen ja uskollinen kansa --
Jumalan määräämänä aikana ja hänen määräämällään tavalla.

"_Teidän_ on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta
muille ne esitetään vertauksin ('arvotuksin'), jotta he, vaikka
näkevät, eivät näkisi ja, vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi."
-- Luukk. 8: 10.



KOLMASTOISTA LUKU,

Valtakunnan perustaminen, ja kuinka se ilmestyy.

Vaeltaminen uskossa. -- Kutka muodostavat valtakunnan? -- Henkisen
valtakunnan perustaminen. -- Korottaminen "päämiehiksi kaikkeen
maailmaan". -- Kaikkien kansojen toivo. -- Läheinen yhteys valtakunnan
ja sen palvelijain eli "päämiesten" välillä. -- Jaakobin tikapuut. --
Mooseksen peite. -- Suuria muutoksia suoritettu. -- Onko mitään vaaraa
siitä, että uuden hallitsijan käsissä on niin paljon valtaa? --
Rautavaltikkahallitus, kuinka kauvan? -- Maailman kääntäminen. -- Kansa
syntyy yhtenä päivänä. -- "Kaikki, jotka haudoissa ovat." -- Hänen
valtakuntansa kasvaminen. -- Sijaishallitus luopunut. -- Jumalan tahto
tapahtuu maan päällä.

    "Ja kaikkien kansojen toivo on tuleva." "Ja tapahtuu päiväin
    lopulla, että Herran huoneen vuori on vahvistettuna vuorten
    huipulla, ja se on muita kukkuloita korkeampi."

    "Siihen aikaan nimitetään Jerusalem Herran istuimeksi, ja sinne,
    Jerusalemiin, kokoontuvat kaikki kansat Herran nimen tähden; ja
    he eivät enää vaella pahan sydämensä kovuuden mukaan."
    -- Hagg. 2: 8, engl. k.; Miika 4: i; Jer. 3: 17.


Kun Jumalan suunnitelman tutkistelemisissamme olemme saavuttaneet
suuren "koston päivän" hädän lopun ja nähneet, kuinka Jumalan viha
palaa syntiä ja itsekkäisyyttä vastaan, on meiltä nyt mieluisampana
tehtävänä tutkia Raamatun valossa, kuinka Jumalan valtakunta
pystytetään, jonka valtakunnan kautta kaikki maan sukukunnat siunataan
ja uusi, pysyväinen ja paljon parempi asiain järjestys perustetaan
menneen ja nykyisen puutteelliseksi tunnustetun järjestyksen sijaan.

Vaikka läheiset kauheat tapahtumat jo heittävät varjon eteensä,
aiheuttaen pelkoa ja tuskaa maailmassa, niin voivat kumminkin ne, jotka
katselevat kaikkia "Korkeimman kätköstä", nähdä hopeajuovan reunustavan
hädän pilveä. Se antaa heille aihetta nostaa päänsä ja iloita siitä,
että lähestyy heidän lunastuksensa ja apu kaikille, jotka ovat ostetut
kalliilla verellä, kun "vanhurskauden aurinko koittaa ja autuus hänen
siipiensä alla". -- Mal. 4: 2.

Monet niistä aineista, joita on käsitelty edellisessä, ovat niin
ilmeisiä, että niiden pitäisi vaikuttaa melkoisesti luonnolliseenkin
ihmiseen. Mutta nyt alamme tutkia ainetta, joka vaatii selvempää näköä,
huolellisempaa Herran sanan harrastusta ja lujempaa uskon käsitettä,
sillä se käsittelee asioita, jotka eivät ole näkyväisiä, paitsi
uskonsilmille. Kumminkin odotetaan Jumalan kansan vaeltavan uskossa
eikä näkemisessä sekä luottavan siihen, että mitä Jumala on luvannut
sen hän voi myöskin runsaasti täyttää. -- Room. 4: 18--21.

Näistä asioista ei voi kukaan tietää mitään oman oppinsa tai
viisautensa kautta, mutta kaikilla, joilla on voitelu Pyhältä, on usko
Jumalan voimaan, niin että hän voi sanoa: "Ei yhtäkään ole jäänyt
täyttämättä hänen hyvistä sanoistansa, jotka hän... puhunut on."
(1 Kun. 8: 56.) Ja nämä voivat kärsivällisyydellä ja ehdottomalla
luottamuksella odottaa kaikkea luvattua, tulevaa hyvää.

Edellisissä tämän aineen [I osa 13 ja 14 luku; II osa, 4 luku]
tutkisteluissamme opeimme, että "pakanain ajat", jotka käsittävät sen
väliajan, joka on esikuvallisen valtakunnan poisottamisen välillä
Israelilta ja totisen Messiaan valtakunnan täydellisen perustamisen
välillä nykyisten maailman valtakuntien raunioille, päättyvät
lokakuussa v. 1914. Me näemme myöskin, että Herran _läsnäolon_ aika
1874--1914 on "elonaika", jona aikana hänen valittu morsiamensa kootaan
ja jonka jälkeen tulee hädän aika, jolloin nykyiset laitokset
kukistetaan valmistuksena uudelle valtakunnalle. Tarkastakaamme nyt
profetallisen sanan valossa (Ps. 119: 105; 2 Piet. 1: 19)
yksityisseikkoja, jotka ovat kaikkein korkeimman valtakunnan
_perustamisen_ yhteydessä, joka tulee viidenneksi maailman vallaksi
maan päälle, jolla ei ole mitään loppua, ja joka tuottaa siunauksia
kaikille alamaisilleen, kun taas kaikki toiset valtakunnat ovat
suuressa määrin tuottaneet tyytymättömyyttä ja painostusta "huokaavalle
luomakunnalle". Ei ihmettä, että esikuvassa ilmaistiin, että se
saatettaisiin voimaan riemupasunan puhaltamisella (3 Moos. 25: 9), ja
että profetta vakuuttaa meille, että se lopulta tunnustetaan "kaikkien
pakanain (kansojen) toivoksi". Puhuessamme "Jumalan valtakunnan",
"taivaan valtakunnan" perustamisesta, tulee meidän muistaa, mitä jo
olemme oppineet [I osa, 14 luku] Raamatusta valtakunnan kirkkaudesta ja
niistä, jotka muodostavat sen.

1) Se on Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että
taivaallinen Isämme on se suuri kuningas, joka on järjestänyt suuren
pelastussuunnitelman, josta tuhatvuotinen valtakunta muodostaa osan. Se
on myöskin Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että se perustetaan
ja pidetään yllä hänen _voimansa_ kautta. (1 Kor. 15: 24--28.) Edelleen
on se Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että se edustaa häntä
suurena, yihäisimpänä hallitsijana sekä ilmottaa hänen lakinsa,
rakkautensa ja armahtavaisuutensa Välittäjän kautta, jonka hän on
varannut.

2) Se on myöskin Kristuksen valtakunta -- Jumalan rakastetun Pojan
valtakunta, sen kautta, että Kristus uuden liiton välittäjänä ja Isän
edustajana on tuhatvuotisen valtakunnan toimelias hallitsija, jotta
hän kukistaisi pahan, hävittäisi synnin ja saattaisi lunastetusta
suvusta kaikki, jotka ovat halukkaita tulemaan täydellisesti
ennalleenasetetuiksi Jumalan kaltaisuuteen ja suosioon ja
ijankaikkiseen elämään, täydelliseen sydämen tottelevaisuuteen Isää ja
hänen lakejansa kohtaan.

3) Se on myöskin pyhien valtakunta, senkautta että he "kuninkaallisena
papistona" (Ilm. 5: 10) hallitsevat, tuomitsevat ja siunaavat maailmaa
Herransa, Jeesuksen yhteydessä. -- Room. 8: 17, 18.

Varsinaiseen valtakunnan luokkaan kuuluvat ainoastaan Herra ja tämän
Evankelikauden "valitut", joista ja joille hän sanoi: "Älä pelkää, sinä
pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan".
Näistä sanoo myöskin Herra profetia Danielille: "Valtakunta, valta ja
kaiken taivaan alla olevien valtakuntien voima annetaan Korkeimman
pyhälle kansalle, sen valtakunta on ijankaikkinen valtakunta, ja kaikki
vallat palvelevat ja tottelevat sitä". -- Dan. 7: 27, engl. k.

Mutta muistettakoon, että kaikki nämä "muuttuvat" ylösnousemisessaan
(ensimäisessä ylösnousemisessa, Ilm. 20: 4--6; 1 Kor. 15: 42--46,
50--54; Joh. 3: 5, 8) eivätkä he enää sen jälkeen ole inhimillisiä
olentoja, vaan "jumalallisesta luonnosta osallisia" ja yhtä
näkymättömiä ihmisille kuin Jumala ja taivaan enkelitkin ovat.
Niinollen on joku ilmotusväline välttämätön kirkastetun Seurakunnan ja
niiden välillä, jotka se tuomitsee [katso 1 Kor. 6: 2 ja I osa, 8 luku]
ja nostaa alennuksesta, synnistä ja kuolemasta. Sellainen ilmottaminen
henkiolentojen ja ihmissuvun välillä on tapahtunut muinaisina aikoina
siten, että henkiolennot ovat ilmestyneet liharuumiissa ja siten
ilmottaneet Jumalan määräyksiä muutamille eteville henkilöille. Sillä
tavalla näkyi enkeleitä Aabrahamille, Saaralle, Lootille, Gideonille,
Danielille, Marialle, Jeesuksen äidille, Sakariaalle ja m.m. Samalla
tavalla ilmestyi Jeesus henkiolentona opetuslapsilleen ylösnousemisensa
jälkeen, koska oli välttämätöntä antaa heille muutamia opetuksia, sillä
"pyhä henki ei ollut vielä annettu, koska Jeesus ei vielä ollut
kirkastunut". -- Joh. 7: 39.

Mutta me emme odota sellaista ilmotusta hengellisten hallitsijain ja
heidän maallisten alamaistensa välillä Tuhatvuotiskautena, sillä me
huomaamme, että Jumala on tehnyt sen määräyksen, että eräs ihmiskunnan
luokka, jonka jäsenet koeteltiin jo ennen Evankelikautta ja huomattiin
täydellisen inhimillisen luonnon arvoisiksi, tulevat koko
Tuhatvuotiskautena olemaan _välirenkaana_ henkisen valtakunnan, pyhien
ja heidän alamaistensa, ihmiskunnan, välillä.

4) Vaikkei tämä välirengas muodosta valtakuntaa sanan varsinaisessa
merkityksessä, edustavat he kumminkin niin täydellisesti sitä
ihmisten keskuudessa, että ihmiset tunnustavat heidät valtakunnan
hallintomiehiksi: he edustavat ihmisten edessä valtakuntaa ja ovat sen
ainoat _näkyväiset_ edustajat, ja sentähden kutsumme heitä "valtakunnan
maalliseksi puoleksi". -- Luukk. 13: 28.

Aabraham, Iisak, Jaakob ja kaikki profetat sekä muut vanhat arvokkaat,
joihin Herra ja apostolit viittaavat (Matt. 8: 11; Hebr. 11: 4--40)
sellaisina, jotka ovat läpikäyneet koetuksensa, herätetään kuolemasta
täydelleen ennalleenasetettuina täydelliseen inhimillisyyteen. He eivät
sentähden tarvitse "tuomion ylösnousemista", tuhatta vuotta pitkää,
niinkuin muu suku. Tämä täydellisyys saattaa heidät kykeneviksi
_suorastaan_ saamaan tietoja hengellisiltä kuninkailta ja papeilta,
ilman että noiden henkiolentojen tarvitsee ottaa liharuumiita
julkaistakseen maailmalle lakeja j.n.e. Samaten kuin Aadamkin, kun hän
oli vielä _täydellinen_, voi seurustella suorastaan taivaallisten
voimien kanssa, samaten seurustelevat nämä arvokkaatkin hengellisten
kanssa, sittenkuin heidät on herätetty samaan täydellisyyden tilaan.

Nämä maalliset hallitusmiehet eivät tule "kuninkaalliseksi papistoksi",
vaan suuren Kuninkaan määräyksen mukaan tulevat he "päämiehiksi
kaikkeen maailmaan", maailman hallitusmiehiksi, opettajiksi ja
johtajiksi.



Läheinen yhteys valtakunnan ja sen edustajain välillä.


On selvää, että valtakunnan maallinen puoli on läheisessä
kosketuksessa, yhteydessä ja yhteisvaikutuksessa todellisen
valtakunnan, henkisten hallitsijain kanssa. Ne ovat toisiinsa
sellaisessa suhteessa kuin isä ja lapset saman taivaallisen hallituksen
myötävaikuttavina osina: taivaalliset olennot muodostavat lakiasäätävän
osan ja maalliset osan, joka painaa lain mieliin ja on toimeenpanijana,
niinkuin on kirjotettu: "Siionista (hengellisestä valtakunnasta) on
laki lähtevä ja Herran sana (Jumalan sanoma päämiesten kautta)
Jerusalemista". -- Jes. 2: 3.



Valtakunnan perustaminen.


"Siitä lähtien (Johannes kastajan päivistä) Jumalan valtakuntaa
julistetaan, ja jokainen (joka vastaanottaa todistuksen Jumalan
sanomana) tunkeutuu siihen." -- Luukk. 16: 16. Enemmän kuin
kahdeksantoista vuosisadan aikana on tämä sanoma, valtakunnan
tarjoaminen, suorittanut tarkotetun työnsä kooten "valittuja",
"voittajia", maailmasta. Koko tänä aikakautena ovat he odottaneet Isän
aikaa heidän _korottamisekseen_ valtaan kuninkaina ja pappeina,
hallitakseen ja opettaakseen maan lunastettua kansaa ja siten
antaakseen heille tilaisuuden pysyväiseen elämään uskon ja
tottelevaisuuden kautta. Koko tänä aikana on valtakunnan luokka
kärsinyt väkivaltaa Ismael- ja Esauluokilta ja Saatanalta, "tämän
maailman jumalalta", sekä hänen sokaistuilta palvelijoiltaan, Jeesuksen
sanojen mukaan: "Taivaan valtakuntaa vastaan hyökätään, ja hyökkäävät
tempaavat sen itselleen". (Matt. 11: 12.) Herramme Jeesus, valtakunnan
pää, kärsi aina ristin kuolemaan saakka, ja kaikki hänen seuraajansa
ovat kärsineet enemmän tai vähemmän maallista vahinkoa, sentähden että
heidät on otettu "pimeyden vallasta ja siirretty Jumalan rakastetun
Pojan valtakuntaan". -- Kol. 1: 13. Syy tähän pahan vallan alle
alistumiseen enemmän kuin kahdeksantoistasadan vuoden aikana ei ole
ollut ylösnousseen, taivaaseen astuneen ja kirkastetun Herramme voiman
puutteesta kansansa suojelemiseksi, sillä hän selitti ylösnousemisensa
jälkeen: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä".
(Matt. 28: 18.) Tätä vallan käyttämistä on viivytetty määrättyä
tarkotusta varten. Isän suunnitelmassa oli määrätty aika syntiuhrin
antamista varten ja toinen määrätty aika valtakunnan perustamista
varten voimassa ja suuressa kirkkaudessa hallitsemaan ja siunaamaan
maailmaa, ja sillä välillä on ollut kyllin riittävä aika
"valitun" Seurakunnan kutsumiseksi ja valmistamiseksi Kristuksen
kanssaperillisiksi valtakunnassa. Syntisten vastarinta ja pahan
vaikutus on ollut sallittua, jotta "kutsutut" puhdistuisivat, tulisivat
koetelluiksi ja pyhitetyiksi sekä soveliaiksi valtakuntaluokan
jäseniksi. Niinkuin oli pään laita, niin on ruumiinkin laita, sillä
Jumalan suunnitelma on tehdä jokainen uuden luomuksen jäsen
täydelliseksi kärsimysten kautta. -- Hebr. 5: 9. Mutta nyt
olemme tulleet Evankelikauden loppuun, ja valtakuntaa ollaan
perustamaisillaan. Herramme, voideltu Kuningas, on nyt läsnä lokakuusta
1874 profettain todistuksen mukaan niille, joilla on korva kuulla.
Hänen muodollinen kuninkaalliseen virkaan ryhtymisensä tapahtui
huhtikuussa 1878, ja valtakunnan ensimäinen työ (hänen "valittujensa"
kokoaminen), niinkuin Herra osottaa vertauksissaan ja ennustuksissaan,
on suorituksen alaisena. Herra selitti apostolin kautta, että
"Kristuksessa kuolleet nousevat ylös _ensin_", ja että Seurakunnan
ylösnouseminen tapahtuu silmänräpäyksessä. [III osa, 6 luku] Sentähden
_perustettiin_ valtakunta 1878, Jeesuksen ja niiden nukkuneiden pyhien,
jotka jo ovat valmiita ja huomatut arvollisiksi muodostamaan morsiamen,
ruumiin jäsenet, edustaessa sitä, ja sen täydelliseksitekemisestä
puuttuu niiden "valittujen" kokoaminen Herran luokse, jotka vielä
elävät ja ovat jälellä, ja joiden koetteleminen ei ole vielä loppunut.

Mutta valtakuntaa ei viivytetty odottamalla sitä, että elävät jäsenet
täyttävät juoksunsa, vaan valtakunnan työ alkoi heti, ja elävät pyhät
tällä puolen esirippua saavat nauttia "Jumalan valtakunnan
salaisuuksien" tuntemisesta ja ryhtyä valtakunnantyöhön ennen
"muuttumistaan", ja kuolemassaan (eivät he nuku vaan) "muuttuvat" juuri
kuolinhetkenään, ylösnousten osaansa autuaassa ja pyhässä ensimäisessä
ylösnousemisessa (Ilm. 20: 6), niinkuin on kirjotettu: "Autuaita ovat
ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat _tästälähin_. Niin, henki sanoo,
he _saavat levätä vaivoistaan_ (sillä muuttumisessaan vapautuvat he
maallisesta ruumiista ja samalla kaikesta väsymyksestä); sillä (mutta)
heidän _tekonsa seuraavat heidän mukanaan_". -- Ilm. 14: 13.

Kaikki tämä on sopusoinnussa Raamatun ilmotuksen kanssa siitä, että
täytyy ensin perustaa Jumalan valtakunta, ennenkuin sen työ ja vaikutus
voivat osottautua "nykyisen pahan maailman" valtakuntien -- niiden
valtiollisten, rahallisten ja hengellisten voimien -- täydellisessä
hävittämisessä, heti "pakanain aikain" täyttymisen jälkeen, jotka
päättyvät lokakuussa 1914. Vahvistaaksemme tämän, ottakaamme varteen
muutamia raamatunpaikkoja.

Niitten tapahtumain kuvailemisessa, jotka tapahtuvat seitsemännen
pasunan aikana, huomataan seuraava järjestys: 1) Maan kuninkaana ottaa
Herra vallan, ja hänen hallituksensa alkaa. 2) Seurauksena tästä kohtaa
suuri tuomion hätä koko maailmaa. Profetallisesti ilmotetaan meille,
että Kristuksen hallitus alkaa ennen hädän aikaa ja ennen pyhien ja
profettain ylösnousemista, mutta että se jatkuu kauvan senjälkeen
(tuhantena vuotena), kunnes hän on "tuominnut" koko ihmissuvun,
palkiten ne, jotka kunnioittavat Herraa, ja hävittäen ne, joiden
vaikutus on turmiotatuottava. Huomaa nämä kohdat seuraavassa
raamatunkohdassa:

"Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka
olit, siitä, että olet ottanut käteesi suuren voimasi ja ruvennut
hallitsemaan. (Jumala vaikuttaa Kristuksen kautta -- kaikki on Isästä
ja Pojan, hänen kunnioitetun edustajansa, _kautta_.) Ja pakanakansat
ovat vihastuneet (sentähden että Jumalan hallitus on alkanut), mutta
sinun vihasi on tullut; ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa
palkka palvelijoillesi profetoille ja pyhille ja niille, jotka nimeäsi
pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan
turmelevat." -- Ilm. 11: 17, 18. Meille ilmotetaan myöskin, että
valtakunnan hallitus alkaa ennen Babylonin lankeemusta, ja että Babylon
lankeaa valtakunnan tuomioiden tuloksena. Tämän huomaavat myöhemmin
muutamat Babylonissa, jotka esitetään valoa ja vapautta saavina
Kristuksen kautta sen lankeemuksen jälkeen, sillä he sanovat:

"Totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut
sen suuren porton, joka turmeli maan huoruudellaan, ja on kostanut
hänelle palvelijainsa veren." -- Ilm. 19: 2--7.

Profetta Daniel oli Jumalan henkeyttämä toistaakseen ja selittääkseen
Nebukadnessarin näyn pakanain vallasta, mikä oli esitetty suuren
kuvapatsaan kautta. Näky osotti, kuinka kivi löi kuvapatsaan jalkoja,
ja tästä johtui pakanavaltojen täydellinen kukistuminen. Tämä kivi
laajentui senjälkeen, kunnes se täytti koko maan. Selitys osottaa, että
Jumalan valtakunta perustetaan ja saa täyden vallan, ja että maallisten
hallitusten kukistuminen on suoranainen tulos tämän valtakunnan
voimasta. Danielin henkeytetty todistus kuuluu:

"Mutta niiden kuningasten päivinä (viimeisten pakanavaltojen, jotka
ovat esitetyt kuvapatsaan kymmenessä varpaassa) on taivaan Jumala
_valmistava_ valtakunnan (joka on kyllä ollut edustettuna koko
Evankelikauden aikana, mutta jota maailma ei ole tuntenut), joka ei
ijankaikkisuudessa kukistu (niiden vaihtelevien pakana valtakuntien
vastakohtana, joita kuvapatsas esitti) eikä sen hallitusta jätetä
toiselle kansalle (niinkuin maailman valta on siirtynyt kansalta
toiselle). Se on _murentava ja lopettava_ kaikki nämä valtakunnat,
mutta on itse pysyvä ijankaikkisesti." -- Dan. 2: 44, 45.

Herra vakuuttaa uskollisilleen, että hänen valtakuntansa perustamisen
aikana ja pakanavaltojen kukistamisen aikana on voittava Seurakunta
hänen kanssaan ja _ottaa osaa_ tähän työhön. Hänen omat sanansa ovat:

"Joka voittaa ja ottaa minun teoistani loppuun asti vaarin, sen minä
annan pakanoita vallita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla,
niinkuin saviastioita särjetään -- niinkuin minäkin sen Isältäni sain."
-- Ilm. 2: 26--28. Vertaa psalmi 149: 5--9.

Emme voine tarkkaan päättää, mitä tämän suuren työn piirteitä Herra ja
hänen kirkastetut pyhänsä esiripun takana nyt suorittavat, mutta me
ymmärrämme, että he toimeliaasti työskentelevät niiden saman
valtakunnanluokan jäsenten kanssa, joiden työ ei ole vielä päättynyt
tällä puolen esirippua. He työskentelevät meidän kanssamme
elonkorjuussa: 1) Kokoamalla eläviä "valittuja", 2) sanomalla
Siionille: "_sinun Jumalasi on kuningas_", valtakunta perustetaan, ja
3) julistamalla Jumalan koston päivää.



Maallisen hallituksen perustaminen.


Emme voi odottaa, että valtakunnan maallinen puoli perustetaan,
ennenkuin pakanain ajat ovat kokonaan päättyneet (lokakuussa 1914),
sillä kun Jumala antoi pakanoille vallan tähän aikaan saakka, ei hän
erehtynyt, ja hänen suunnitelmansa eivät muutu. Mutta kun Jumalan
valtakunnan maallinen puoli perustetaan, on siinä ainoastaan
israelilaisia, sillä sellainen on Jumalan lupaus eli liitto Aabrahamin
ja hänen luonnollisen siemenensä kanssa. Parhain suosio, hengellinen
valtakunta, tarjottiin ensin lihalliselle Israelille, ja se olisi ollut
heidän, jos he olisivat olleet sydämestään valmiit ottamaan sen vastaan
asetetuilla ehdoilla: _kärsimällä Kristuksen kanssa_ ja sitten
kirkastumalla hänen kanssaan. (Room. 8: 17.) Israel toivoi todella ja
etsi _parasta_, mitä Jumalalla oli annettavana. Mutta "mitä Israel
tavottelee, sitä se ei ole saavuttanut; mutta valitut ('pieni lauma',
valittu sekä juutalaisista että pakanoista) ovat sen saavuttaneet, ja
muut ovat paatuneet" -- ei kumminkaan ijäksi, vaan siksi, kunnes
valittu hengellinen siemen, todellinen valtakunta, on tullut
täysilukuiseksi. -- Room. 9: 31--33; 11: 7, 23, 25--32. Kun
israelilaiset erilaisissa epäuskon tiloissa kokoontuvat takasin
Palestiinaan Jumalan suosion alaisina lupauksen mukaan, ei heistä
kumminkaan ketään lasketa Jumalan valtakunnan maallisen puolen osaksi
tai yhdistetyksi siihen, ennenkuin he ovat oppineet tuntemaan
Kristuksen Jeesuksen Jumalan Pojaksi, Israelin ja maailman ainoaksi
Lunastajaksi ja Vapahtajaksi.

Valtakunnan maalliseen puoleen kuuluu alussa, uskomme, ainoastaan
ylösnousseita vanhanajan arvokkaita, Johannes Kastajasta aina Aabeliin
saakka: "Aabraham ja Iisak ja Jaakob ja kaikki profetat." (Vertaa Matt.
11: 11. Luukk. 13: 28. Hebr. 11: 39, 40.) Vanhoilla arvokkailla ei ole
osaa valtakunnan hengellisessä puolessa, koska heitä ei ole "kutsuttu"
siihen. Ei ollut mahdollista, että ketään voitiin kutsua tähän korkeaan
eli "taivaalliseen kutsumukseen", ennenkuin Herramme Jeesus oli
suorittanut lunnaat. Kumminkin saavat he huomattavan aseman yli
maailman, koska he ovat osottaneet uskoansa ja rakkauttaan pahan
hallituksen aikana ja tavalla, joka on saanut osakseen Jumalan
tunnustuksen. Niinmuodoin ovat he valmiita ja ovat osottautuneet
arvokkaiksi hengellisen hallituksen maallisiksi palvelijoiksi ja
edustajiksi. Sopusoinnussa tämän kanssa puhutellaan Kristusta seuraavin
sanoin: "Sinun isäisi sijaan tulevat sinun poikasi; niitä sinä asetat
päämiehiksi kaikkeen maailmaan". -- Ps. 45: 17.

Vanhat arvokkaat ovat erilaisia kuin muu ihmiskunta, ei ainoastaan
siinä, että heidän koetusaikansa on päättynyt kun ylimalkainen
koetteleminen juuri silloin alkaa, vaan he ovat myös erilaisia kuin
muut siinäkin suhteessa, että he jo ovat saaneet uskollisuudestaan
_palkinnon_: he ovat _täydellisiä ihmisiä_, ennalleenasetettuja
kaikkeen siihen henkiseen ja siveelliseen Jumalan kaltaisuuteen, joka
kadotettiin Aadamissa, ja ruumiillisten kykyjen täydellisyyteen. Siten
he eivät ainoastaan ole maan "päämiehiä" (taivaan valtakunnan,
Kristuksen ja morsiamen, maallisia edustajia) vaan he edustavat
itsessään henkilökohtaisesti sitä, minkä kaikki halukkaat ja
tottelevaiset saavuttavat uuden liiton aikana.

Kun Aabraham, Iisak ja Jaakob sekä kaikki vanhat arvokkaat herätetään
ja ne näyttäytyvät jälleen kokoontuneitten israelilaisten keskuudessa
Jaakobin lopullisen taistelun aikana. Gogin ja Magogin kanssa, tulevat
he nopeasti huomatuiksi erinomaisten kykyjensä kautta, jotka erottavat
heidät kaikista muista. Heidän täydelliset kykynsä käsittävät nopeasti
nykyisten päivien tiedot ja keksinnöt ja he tulevat huomatuiksi monella
tavalla, niinkuin oli Jeesuksen Kristuksenkin laita, josta sanottiin:
"Kuinka tämä osaa Raamattua, vaikkei ole käynyt oppia?" (Joh. 7: 15.)
Ja niinkuin Jeesus opetti selvästi ja puhui varmoin, ratkaisevin
sanoin eikä häilyvällä ja epävarmalla tavalla, niinkuin heidän
kirjanoppineensa, niin on myöskin näiden täydellisten vanhojen
arvokkaiden laita, kun he näyttäytyvät ihmisten joukossa. Sitäpaitsi
voivat nämä arvokkaat, "päämiehet", suorastaan seurustella hengellisen
valtakunnan, Kristuksen ja seurakunnan, kanssa, niinkuin Herralla oli
sellainen yhteys enkelten kanssa, ja niinkuin Aadam nautti
samallaisesta henkilökohtaisesta seurustelusta Jumalan kanssa,
ennenkuin hän rikkoi ja joutui kiroukseen. Nämä uuden maan, uuden
yhteiskuntajärjestyksen, "päämiehet" ovat täysin soveliaita
kunnioitettuun asemaansa.

Niinmuodoin näemme, että kun Jumalan aika on tullut hänen valtakuntansa
perustamiseksi ihmisten keskuuteen, huomataan hänen palvelijansa
soveliaiksi ja valmiiksi palvelukseen, ja heidän paremmuutensa
viisaassa valtiotaidossa, heidän maltillinen harkintansa ja heidän
arvokas itsensähillitsemisensä, heidän henkilökohtainen jokaisen armon
ja hyveen lahjan nauttimisensa viehättää ihmisiä ja voittaa nopeasti
heidät -- kun he ovat tulleet suuren hädän aikana kuritetuiksi --
voimakkaaseen yhteistyöhön. Jo ennenkin kuin heidät on tunnettu, on
Israelin kansa epäilemättä huomannut heidän etevämmyytensä muihin
ihmisiin verraten.

Ja muistakaamme edelleen, että suuren hädän ajan tarkotuksena, joka
pian alkaa, on juuri koko maailman kivisydänten musertaminen, ylpeiden
taivuttaminen tomuun, yhteismaan kyntäminen kärsimyksen, ahdistuksen ja
tuskan syvillä vaoilla ja sillä tavalla maailman valmistaminen
tuhatvuotisen valtakunnan suurille siunauksille. Ja se palvelee
ajateltua tarkotusta, niinkuin profetta selittää: "Kun sinun (Herran)
tuomiosi kohtaavat maata, niin oppivat maanpiirin asukkaat
vanhurskautta". (Jes. 26: 9.) Tähän aikaan ovat ihmiset oppineet, että
itsekkäät suunnitelmat ja kaikki suunnitelmat, joita langenneet ihmiset
voivat keksiä ja suorittaa, ovat puutteellisia ja johtavat ainoastaan
erilaisiin ahdistuksen ja hämmennyksen määriin. Kaikki odottavat siihen
aikaan vanhurskasta hallitusta ja epäilevät samalla kertaa sen
mahdollisuutta, aavistamatta kuinka lähellä se on.

Israelin kauvan elänyt toivo valtakunnasta osottautuu sinä aikana
uudessa vireydessään niiden keskuudessa, jotka lupausten perustalla
ovat kokoontuneet Palestiinaan. Kun silloin vanhat arvokkaat ilmottavat
heille ylösnousemisensa, ja kun ryhdytään oikeudenmukaisen hallituksen
perustamiseen, huomaavat he epäilemättä pian, että suunnitelma on
Herran, ja että todellinen valtakunta on hengellinen, sekä että Jeesus,
ristiinnaulittu, on heidän kuninkaansa, ja uskon ja ymmärryksen
silmällä katsovat he silloin ylös siihen, "jonka he lävitsepistäneet
ovat", -- silloin "he valittavat hänen tähtensä, niinkuin ainokaista
poikaa valitetaan, ja murehtivat häntä, niinkuin esikoista murehditaan.
Sinä päivänä on suuri valitus Jerusalemissa." Ja Jumala "vuodattaa
Daavidin huonekunnan päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja
rukouksen hengen". -- Sak. 12: 10, 11.

Gogin ja Magogin sotajoukkojen täydellisen tappion sanomaa ja Israelin
ihmeellistä pelastusta heidän vihollistensa käsistä seuraa nopeasti
uutiset heidän kuuluisain "isäinsä" esiintymisestä, jotka silloin ovat
ylösnousseet, ja hallituksen perustamisesta näiden ollessa johdossa
sekä Israelin yleisestä kääntymisestä kauvan hyljätyn Messiaan tykö.
Epäilemättä pitävät pakanat paljon tästä petoksena; juutalaisia
pidettänee herkkäuskoisina, ja vanhoja arvokkaita katsottanee
teräväpäisiksi pettäjiksi.

Mutta ne siunaukset, jotka seuraavat hallituksen perustamista uusissa
olosuhteissa Palestiinassa, aiheuttavat niin ihmeellisiä ja nopeita
muutoksia Israelin, hyvinvoinnissa, että ne kummastuttavat silloin
laitonta ja lohdutonta maailmaa ja saavat monen sekä ajattelemaan että
sanomaan: olkoonpa, että nämä miehet, jotka väittävät olevansa
ylösnousseita profettoja, ovat pettäjiä tai ei, niin on heidän työnsä
kumminkin juuri sitä mitä maailma tarvitsee. Jumala antakoon, että he
tahtoisivat ottaa johdon koko maailmassa ja saattaa järjestyksen ja
rauhan yleiseen hämmennykseen! Ja silloin he lähettävät tarjoomuksensa
noille ihmeellisille "päämiehille" pyynnöllä, että he ulotuttaisivat
hallituksensa kaikkialle, koska heidän vanhurskas ikeensä on
osottautunut niin hyväksi Israelille. Profetta esittää tämän seuraavin
sanoin:

"Ja tapahtuu päiväin lopulla, että Herran huoneen vuori (valtakunta)
seisoo vahvana vuorten huipulla (valtakuntana, joka on parempi toisia
valtakuntia ja hallitsee niitä) ja on kukkuloita korkeampi, ja kaikki
kansat virtaavat sinne ja sinne kulkee paljon kansaa, ja he sanovat:
tulkaa, astukaamme Herran vuorelle (valtakuntaan), Jaakobin Jumalan
huoneeseen, _että hän opettaisi meille tiensä_, ja me vaeltaisimme
hänen poluillansa. Sillä Siionista (hengellisestä valtakunnasta --
kirkastetulta Kristukselta, päältä ja ruumiilta) on laki lähtevä, ja
Herran sana Jerusalemista (jossa on maallisen edustajahallituksen
paikka 'päämiesten' käsissä). Ja hän tuomitsee (sitä ennen -- suuressa
hädän ajassa) pakanain kesken ja toimittaa oikeutta monelle kansalle.
Ja he (Herran rangaistusten tuloksena ja senjälkeen hänen lakinsa ja
sanansa seurauksena) takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä
viikatteiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää
sotaa opettele." -- Jes. 2: 2--4; Miika 4: 1--4.



Suhde valtakunnan ja sen maallisten päämiesten välillä.


Niinkuin voisimme odottaakin, on yhteys valtakunnan kahden puolen
välillä helppo ja suoranainen, ja senkautta tulee ihmiskunnan valvonta
ja opetus täydelliseksi; "päämiehet" ovat nim. jumalallisen ilmotuksen
kanavia. Tämä näyttää olevan viitattu Herran sanoissa Natanaelille:
"Tästedes saatte nähdä taivaan olevan avoinna ja Jumalan enkelten
(Jumalan sanansaattajien, uuden talouden päämiesten) nousevan ylös ja
laskeuvan alas Ihmisen Pojan päälle" (kreikk. nousevan ylös Ihmisen
Pojan luo ja laskeuvan alas sieltä.) (Joh. 1: 51.) Eikö Jaakobin uni
tikapuista, jotka olivat taivaan ja maan välillä, ja siinä ylös- ja
alaskäyvät enkelit, olleet ennustus niinhyvin kuin unikin tulevasta
läheisestä yhteydestä taivaan valtakunnan ja maan välillä, jolloin
Jaakob itse saa osansa tietoja-antavana sanansaattajana maailman
siunaamistyössä? Uskomme niin olevan. -- 1 Moos. 28: 10--12.

Raamattu opettaa selvästi ja raamatuntutkijat tunnustavat ylimalkaan,
että Mooses, lakiliiton välittäjä, oli esikuva Kristuksesta uuden
liiton Välittäjästä; mutta kaikki eivät ole tunnustaneet, että Mooses
oli esikuva täydellisestä Kristuksesta, päästä ja ruumiista, ja että
tässä merkityksessä on Kristusta muodostettu koko Evankelikauden
aikana. Tämä on kumminkin ainoa sovitus kuvasta, joka sopii moniin
asianhaaroihin, esim. Apt. 3: 22, 23.

Lakiliiton säätämisessä Siinain vuorella näyttää Mooses olleen esikuva
täydellisestä Kristuksesta, päästä ja ruumiista Tuhatvuotiskauden
astuessa voimaan, jolloin uusi liitto saatetaan maailmalle
"seitsemännen pasunan" soitua, koston päivän synkän pimeyden ja "suuren
maanjäristyksen" j.n.e. kauhistettua ihmisiä ja tehtyä heidät valmiiksi
kuulemaan suuren opettajan ääntä ja ilolla vastaanottamaan hänen uuden
liittonsa. Tämän osottaa selvästi apostoli (Hebr. 12: 18--22), joka
näyttää askel askeleelta tekevän vertauksen täydelliseksi. Israel oli
lähestynyt Siinain vuorta ja lopulta saavuttanut sen, siitä lähti
sellaisia kauheita näkyjä ja ääniä, että kaikki pelkäsivät ja
vapisivat; mutta me lähestymme Siionin vuorta ja sen kirkkautta ja
siunauksia, jotka ovat paljon parempia kuin Siinailta lähteneet. Mutta
näitä suurempia siunauksia seuraa vielä kauheammat torven äänet, pimeys
ja maanjäristys, lopullinen kaiken järkyttäminen, joka voi järkkyä
(kaiken mikä on syntistä ja ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa), jotta
ainoastaan se, mikä on totista ja pysyväistä, jäisi. Tämä on sisällys
näissä sanoissa: "Koska saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme
kiitollisia ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi". --
Hebr. 12: 28.

Jos jatkamme tämän kuvan tutkimista, huomaamme, että Mooses esikuvassa
meni senjälkeen ylös vuorelle (valtakuntaan) ja kirkastettiin, s.o:
hänen kasvoinsa iho säteili, niin ettei Israel voinut katsella häntä.
Tämä näyttää esikuvaavan seurakunnan (Kristuksen, pään ja ruumiin)
täydelliseksitekemistä kirkkaudessa. Ja se _peite_, jota Mooses
jälkeenpäin piti kansan edessä, mutta pani pois, kun hän oli Herran
kanssa vuorella, näyttää esikuvaavan valtakunnan maallista puolta,
"päämiehiä kaikessa maailmassa", joiden kautta Kristus puhuu kansalle
ja jotka edustavat Kristusta, kun taas kirkkaus kätketään. Tämä näyttää
olevan sattuva valaistus siitä läheisestä yhteydestä, joka on
maallisten "päämiesten" ja taivaallisten kuningasten ja pappien
välillä. Mooses meni ylös vuorelle keskustelemaan Jumalan kanssa vuoren
ollessa pilven ympäröimänä ja salamien valaisemana, ja ukkosen jyrinän
järkyttäessä maata. Tämä esitti sitä tosiasiaa, että Kristuksen ruumis
tulee täydelliseksi, viimeinen jäsen "muutetaan" ja otetaan vastaan
valtakuntaan aikana, jolloin nykyinen asiain järjestys muodostuu
uudestaan sellaisessa suuressa hädän ajassa, jollaista ei maa ole
koskaan ennen kokenut.

Niinkuin ensimäiset lakitaulut, jotka murskattiin, esittivät lakiliiton
puutteellisuutta lihan heikkouden tähden, niin esittivät toiset taulut
uutta liittoa, jonka välittäjänä on Kristus, ja joka ei epäonnistu.
Tätä uutta liittoa, jonka vahvistamiseen jokainen "valitun" seurakunnan
jäsen ottaa osaa koko Evankelikautena, ei anneta _maailmalle_ tiedoksi,
ennenkuin "Kristuksen ruumis" on täydellinen. Huomaa nyt se tosiasia,
että, kun toiset laintaulut (jotka edustivat uutta liittoa) annettiin,
Mooses _muuttui_, niin että hän senjälkeen piti peitettä kansan edessä,
koska hänen kasvonsa loistivat.

Valtakunnan perustamista seuraa niin kauheat tapahtumat, että koko
maailma vapisee kauhusta ja ilolla tunnustaa Herran Voidellun koko maan
kuninkaaksi. Ja niinkuin israelilaiset pyysivät, ettei Herra enää
puhuisi heille -- niin kauheiden näkyjen ja äänien todistajana
oltiin Siinailla -- samaten on asianlaita täälläkin: Kaikki kansa
pyytää, että Herra Jehova lakkaisi puhumasta heille vihassaan ja
lakkaisi peljättämästä heitä kiivaudessaan ja vanhurskaassa
tyytymättömyydessään, ja he ovat iloisia saadessaan sensijaan kuulla
suurta Välittäjää ja tunnustaa hänet siksi kuninkaaksi, jonka Jehova on
pannut hallitsemaan heitä -- Immanueliksi, Mooseksen suureksi
vastakuvaksi, verholla peitetyksi (kätketyksi) profetaksi, papiksi ja
kuninkaaksi. Vertaa Hebr. 12: 19 ja Ps. 2: 5, 6.

Halukkaasti ja odotuksella ottaa Israel vastaan uuden valtakunnan,
niinkuin on kirjotettu: "Sinun kansasi tulee halukkaasti valtasi
päivinä." (Ps. 110: 3, engl. k.). Israelilaiset ovat odottaneet juuri
valtakuntaa (vaikka he ovat olleet sokeita Evankelikauden korkeammalle,
hengelliselle kutsumukselle). Se on ainoastaan paljon ihanampi ja
pysyväisempi kuin he koskaan ovat aavistaneet. Silloin sanoo moni
Kristukseen uskovainen, joka ei ole oikein perillä asioista: "Herra,
Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet (profeteeranneet,
saarnanneet)... ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?"
(Matt. 7: 22.) Näitä ei tunnusteta Kristuksen morsiameksi, vaan heidät
jätetään saamaan osansa itkussa ja hammastenkiristyksessä, suuressa
hädän ajassa, ja tulevat he epäilemättä Jumalan kansaksi lahkolaisten
sijasta ja tulevat mielellään Herran vallan päivinä. Ja ennen pitkää
tunnustetaan todellakin, niinkuin tekstimme selittää, Jumalan
valtakunta kaikkien kansojen toivoksi.



Siveellisiä ja yhteiskunnallisia uudistuksia.


Herran laki, joka lähtee Siionin vuorelta, valtakunnasta, ja
Jerusalemista, maailman uudesta pääkaupungista, ja jonka Herran
"päämiehet" ilmaisevat kaikelle kansalle, käy heti käsiksi siihen, mikä
tunnustetaan huutavaksi pahaksi. Siveellisiä uudistuksia toimitetaan
joka suuntaan; yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kysymyksiä
järjestetään sopusoinnussa oikeuden ja rakkauden kanssa. Herra "panee
oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi" (Jes. 28: 17); kaikki
maan asiat oikaistaan vanhurskauden luotinauhan mukaan ja saatetaan
mitä tarkimpaan sopusointuun sen kanssa.

Kuinka paljon tämä merkitseekään kaikenlaisten liikkeiden
tukahuttamiseksi, jotka houkuttelevat ja pettävät ihmisiä heidän
langenneen luontonsa heikkouden ja tasapainon puutteen tähden,,
henkisissä ja siveellisissä ominaisuuksissa! Paloviinapolttimot ja
niiden myyntipaikat, olutpanimot ja olutpuodit, porttolat,
biljardihuoneet, kaikki aikaahukkaavat ja luonetta-alentavat toimet
lopetetaan, ja niiden palvelijat saavat sellaista tehtävää, joka koituu
heidän omaksi ja toisten hyödyksi.

Samaten lopetetaan sotalaivain rakentaminen ja tehtaat, joissa
valmistetaan sotatarpeita sekä lakkautetaan maa- ja meri-armeijat. Uusi
valtakunta ei tarvitse sellaisia, vaan sillä on runsaasti ja yllin
kyllin valtaa säätää vanhurskautta ja rangaista pahantekijöitä, juuri
kun ne ovat päättäneet toimia, ja ennenkuin he vielä ovat ennättäneet
tehdä lähimäiselleen mitään pahaa, sillä ei kukaan voi vahingoittaa tai
turmella pyhässä valtakunnassa. (Jes. 11: 9.) Kumminkin määräävät
oikeutetut ja oikeudenmukaiset tuomarit, että toinen kuolema on
kohtaava parantumattomia. -- Jes. 32: 1--8; 65: 20--25; Ps. 149: 9; 1
Kor. 6: 2.

Pankeilla ja välitysliikkeillä ja muilla sellaisilla toimilla, jotka
nykyisissä olosuhteissa ovat hyödyllisiä, ei silloin enää ole sijaa,
sillä sukukunnan uusissa olosuhteissa vaaditaan kaikkia kohtelemaan
toisiaan _yhden_ perheen jäseninä, ja yksityispääoma ja rahojen
lainaamistarve kuuluu menneisyyteen. Maatilanomistajat ja
asioimisliikkeet saavat myöskin uutta tointa, koska uusi kuningas ei
anna lainvoimaa patenttikirjoille ja muille toimille, joita nyt
suoritetaan. Hän selittää, että kun hän Golgatalla osti Aadamin ja koko
hänen sukunsa, _osti_ hän myöskin Aadamin vallan koko maan yli (Ef. 1:
14), ja hän tahtoo jakaa sen, ei itsekkäille, ahneille ja
voitonhimoisille, vaan parhaat paikat hän antaa sävyisille (nöyrille).
-- Matt. 5: 5.

Herra selittää tästä uudesta kuninkaasta ja tuomarista (päästä ja
ruumiista), Mooseksen vastakuvasta: "Ja hänen päällänsä lepää Herran
henki, viisauden ja taidon henki, tiedon ja Herran pelvon henki. Ja
Herran pelko on hänelle hyvä haju, eikä hän tuomitse silmänäöltä eikä
nuhtele korvakuulolta. Vaan hän tuomitsee vaivaiset vanhurskaudessa ja
toimittaa oikeutta maan raadollisille. Ja hän lyöpi maata suunsa
sauvalla, ja huultensa hengellä tappaa jumalattoman. Ja vanhurskaus on
hänen lanteittensa vyö ja uskollisuus hänen kuvettensa side."
-- Jes. 11: 2--5.

Jostakin voi näyttää, että Jumalan suunnitelman mukaan maa tulee
paratiisiksi köyhille, mutta surun asumukseksi niille, jotka nyt ovat
tottuneet loistoon ja yltäkylläisyyteen, ja joilla on ylivalta
joukkojen yli joko erinomaisten lahjain, suotuisten asianhaarain tai
petollisten liikesuhteitten kautta. Mutta sellaisten on muistettava
Tuomarin sanat, jotka lausuttiin enemmän kuin kahdeksantoista
vuosisataa sitten: "Voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet
lohdutuksenne. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset (tyydytetyt),
sillä teidän on oleva nälkä (te tulette tyytymättömiksi)". (Luukk. 6:
24, 25.) Aluksi ovat he taipuvaisia valittamaan etujensa menettämistä,
ja niinkuin nykyään on niiden Jumalaapelkääväisten, jotka ovat
rikkaita, vaikeata saavuttaa se sydämen ja elämän tila, joka palkitaan
valtakunnan osallisuudella, samaten kohtaa silloin niitä, jotka ennen
ovat tottuneet rikkauksiin, vaikeudet, joita ne eivät saa kokea, jotka
ovat harjaantuneet vastoinkäymisen koulussa.

Mutta se yhteiskunnan välttämätön tasottaminen, joka tapahtuu koston
päivän anarkian kautta, täytyy tulla otetuksi vastaan, ja yleisen
vanhurskauden hallituksen edut huomataan ja tunnustetaan varmaankin
yleisesti; se tapahtuu kumminkin hitaasti -- muutamilta menee siihen
vaan lyhyt aika, toisilta pitempi. Mutta kaikki oppivat huomaamaan,
että näiden jumalallisten järjestystoimenpiteitten alaisena voivat
kaikki, jotka tahtovat, tulla siunatuiksi, todella onnellisiksi, ja
käydä pyhyyden raivattua tietä suuremmoiseen inhimilliseen
täydellisyyteen (Jumalan kuvaksi) ja ijankaikkiseen elämään. (Jes. 35:
8.) Mikä nyt jo yleisesti on huomattu, osottautuu silloin täydellisesti
oikeaksi, nim. että nykyisillä apuneuvoilla vaadittaisiin ainoastaan
kolmen tunnin määrätty suunniteltu työ päivittäin jokaisen
henkilökohtaisia tarpeita varten. Ja taivaan valtakunnan johdossa eivät
vapaahetket aiheuta siveellistä, ruumiillista vahinkoa, niinkuin
asianlaita olisi nykyisissä olosuhteissamme, pahojen vaikutusten ja
kiusausten ollessa joka puolella ja käyttäessä hyväkseen perittyjä
heikkouksia.

Päinvastoin, kun Saatana on sidottu, paha hillitty ja ulkonaiset
kiusaukset raivattu pois, käytetään kirkastetun Seurakunnan johdolla
vapaahetket opintoihin, jotka tulevat yhä huomattavammiksi ja
mieltäkiinnittävämmiksi: opintoihin luonnosta ja luonnon Jumalasta,
hänen kunniakkaista ominaisuuksistaan, hänen viisaudestaan,
vanhurskaudestaan, rakkaudestaan ja voimastaan. Silloin johtavat
vapaahetket inhimilliseen täydellisyyteen, joka on ihmisten juoksun ja
koetusten määränpää, sillä tulee muistaa, että uusi hallitus ei
ainoastaan valvo alamaistensa suurempia etuja vaan myöskin pienempiä.
Se on sanan täydellisimmässä merkityksessä "isällinen hallitus".

Ihmiset katselisivat kyllä vakavilla huolilla yksinvaltaisimman
hallituksen perustamista, minkä maailma koskaan on tuntenut, jossa koko
ihmissuvun elämä, omaisuus ja kaikki edut ovat ehdottomasti ja ilman
vetoamista kuninkaan käsissä, jos ei olisi niin, että mitä
vakuuttavimmat todistukset osottaisivat, että jokainen valtakunnan
järjestystoimenpide on tarkotettu edistämään alamaisten menestystä.
Tämän välittäjävaltakunnan kuningas rakasti niin niitä, joita hän tulee
hallitsemaan, että hän antoi oman henkensä heidän lunastushinnakseen
senkautta hankkiakseen heille oikeuden henkilökohtaiseen koetukseen
ijankaikkista elämää varten, ja hänen tuhatvuotisen hallituksensa
tarkotuksena on juuri auttaa heitä tässä koetuksessa. Mitä voi enempää
toivoa? Lunastajana on hänellä täydellinen oikeus sen ehdottomaan
hallitsemiseen, minkä hän osti omalla kalliilla verellään; ja kaikki,
jotka käsittävät tämän rakkauden, jota hän on osottanut, antaisivat,
jos heidän annettaisiin valita -- mikä ei kumminkaan tapahdu --
halukkaasti hänelle kaiken vallan ja voiman sekä alistuisivat ilolla
hänen vanhurskaan tahtonsa alle.

Mutta onko täysin luotettavaa uskoa itsensä "pyhien", jotka ovat
valtakunnan kanssaperillisiä, kanssahallitsijoita ja tuomareita,
yksinvaltaiselle hallitukselle? Kyllä! Niinkuin Jeesus Kristus osotti,
että hänellä on taivaallisen Isän henki ja että hän on Jumalan
"kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa perikuva" (Hebr. 1: 3), niin
täytyy kaikkien niidenkin, jotka tulevat kuulumaan "pieneen laumaan",
hänen kanssaperillisiinsä valtakunnassa, osottaa, että heillä on
"Kristuksen henki" -- pyhän rakkauden henki. Yksi heidän kutsumisensa
ehto on, että he olisivat "hänen Poikansa kuvan kaltaisia" (Room. 8:
29), ja kenenkään muun ei tunnusteta "tehneen kutsumistaan ja
valitsemistaan lujaksi". Ja niin tapahtuu, jotta he voisivat harjottaa
sääliväisyyttä ja osanottoa niitä kohtaan, jotka asetetaan heidän
hoitoonsa ja johtoonsa. Sentähden heidät on valittu heikoista ja
epätäydellisistä, ja he ovat oppineet, mitä merkitsee hyvän taistelun
taisteleminen totuuden ja vanhurskauden puolesta eksytystä ja syntiä
vastaan. Niin, he voivat luottaa kuninkaallisen papiston alipappeihin
niinhyvin kuin suureen ylimäiseen pappiinkin ilman pelkoa. Jumala uskoo
heille vallan, ja tämä on paras takuu siitä, että he käyttävät
valtaansa vanhurskaasti, viisaasti ja rakkaudellisesti maailman
siunaamiseksi.



Rautavaltikkahallitus.


Kansoja hallitaan voimalla, vastustamattomalla vallalla, kunnes
vanhurskas järjestys on perustettu yleisen kukistamisen kautta.
Jokainen polvi on notkistuva, ja jokainen kieli on tunnustava Jeesuksen
Kristuksen vallan ja kirkkauden, ja ulkonainen tottelevaisuus on
pakollinen, niinkuin on kirjotettu: "Hän on kaitseva heitä rautaisella
sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään". (Ilm. 2: 27.) Tämä lyöminen
ja musertaminen kuuluu oikeastaan koston päivään, ja vaikka
rautavaltikka jää Välittäjän käteen koko Tuhatvuotiskaudeksi ei sen
käyttö todennäköisesti ole välttämätöntä, sillä kaikki vastarinta
kukistetaan perin pohjin tuossa suuressa hädän ajassa. Niinkuin
profetta esittää asian, sanoo Jumala tänä kurituksen aikana meluavalle
omapäiselle ihmiskunnalle: "Lakatkaa ja tietäkää, että minä olen
Jumala, ylhäinen kansain keskellä, ylhäinen maan päällä". (Ps. 46: 11.)
On kumminkin koko Tuhatvuotiskauden työ tehdä oikeus oikonuoraksi ja
vanhurskaus vaa'aksi kaikissa pienissä ja suurissa asioissa jokaiseen
koko ihmiskunnan yksityiseen henkilöön nähden. Ihmiskunnassa tulevat
kaikki niinmuodoin olemaan Jumalan opettamia hänen "valitun" liiton
palvelijansa, suuren profetan, papin ja kuninkaan (pään ja ruumiin)
kautta -- profetan opettajan merkityksessä, kuninkaan hallitsijan
merkityksessä ja papin välittäjän merkityksessä, joka auttaa kansaa ja
antaa sille armonsa ja suosionsa. Nämä virat ovat yhdistettyjä, sillä
vakuutetaan: "Sinä olet pappi ijankaikkisesti Melkisedekin tavoin", ja
Melkisedek oli pappi valtaistuimellaan. -- Hebr. 7: 17; Sak. 6: 13;
Apt. 3: 22; 5 Moos. 18: 15.

Henkilöksi esitettynä viisautena selittää uusi kuningas: "Minun on
neuvo ja toimi, Minä olen ymmärrys, minun on väkevyys. Minun kauttani
kuninkaat hallitsevat ja ylimykset oikeutta säätävät. Minun kauttani
hallitsevat päämiehet, valtamiehet, ja kaikki maan tuomarit. Minä
rakastan niitä, jotka minua rakastavat; ja jotka minua etsivät, ne
löytävät minut. Rikkaus ja kunnia on minun tykönäni, vakaa varallisuus
ja vanhurskaus. Minun hedelmäni on parempi kuin puhdas, kallis kulta,
ja tuloni parempi kuin valittu hopea. Minä vaellan vanhurskauden tietä,
keskellä oikeuden polkuja, että perinnöksi antaisin rakastajilleni
totista hyvää; heidän tavarahuoneensa täytän minä... Sillä joka minut
löytää, se on elämän löytänyt, ja on saanut suosion Herralta; mutta
joka minusta eksyy, hän vahingoitsee sielunsa; kaikki, jotka minua
vihaavat, ne rakastavat kuolemaa." -- Sananl. 8: 14--21, 35, 36.



Israel valaistuksena.


Nähtävästi saa maailma tilaisuuden nähdä Israelissa Jumalan hallituksen
vaikutukset ja sen käytännölliset edut silloin vallitsevan anarkian
vastakohtana, niin että kaikkien kansojen enemmistö, "toivoo"
valtakunnan hallitusta. Tämä kuvataan voimakkaasti Israelille tänä
aikana asetetuissa profetan sanoissa:

"Nouse, ole kirkas, sillä valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa
ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta
sinun ylitsesi koittaa Herra ja hänen kunniansa näkyy päälläsi. Ja
_kansat kulkevat valkeudessasi_ ja kuninkaat (maan ylhäisimmät) sinun
koittosi paistetta kohti." (Tämä tarkottaa hengellistä Israelia,
vanhurskauden aurinkoa, mutta myöskin sen maallisia edustajia --
uudestaan suosioon asetettua luonnollista Israelia.)

"Nosta silmäsi, katso ympärillesi! kaikki nämä ovat kokoontuneet,
tullaksensa sinun tykösi; poikasi tulevat kaukaa, _tyttäresi_
käsivarsilla kannetaan. (Vertaa Hes. 16: 61.) Silloin _saat nähdä ja
iloita_, ja sydämesi sykkii ja levittää itsensä; sillä meren paljous
(anarkistiset joukot -- katso Ilm. 21: 1) kääntyy puoleesi, pakanain
voima tulee tykösi... Ja suitsutusta tuovat ja Herran kiitosta
julistavat." -- Jes. 60: 1--6, 11--20.

Todellakin tästä tulee ihana päivä, jolloin sokeain silmät avataan ja
monta käännetään vanhurskauteen! Siitä tulee päivä, jolloin totuus,
eikä pelko ja väärät selitykset, aiheuttaa herätystä ja kääntymisiä.
Siitä tulee aika, jonka profetta mainitsee aikana, jolloin kansa syntyy
yhtenä päivänä. (Jes. 66: 8.) Tämä kansa on Israel: 1) hengellinen
Israel, "pyhä kansa", 2) luonnollinen Israel, sen maallinen edustaja.
Ja Israelista lähtee se valo, joka saattaa kuritetun maailman
polvilleen ja alkaa luvatun Herran pyhän hengen vuodattamissa "_kaiken
lihan päälle niiden päivien jälkeen_", niinkuin se on vuodatettu hänen
palvelijainsa ja palvelijattariensa päälle. -- Joel. 2: 28.

Tämä on se pelastuksen päivä, josta profetta Daavid lauloi (Ps. 118:
19--27):

    "Tämä on se päivä, jonka Herra teki;
    nyt iloitkaamme ja riemuitkaamme...
    siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen...
                             [Vertaa Matt. 23: 39.]
    Herra on Jumala, joka meille valon soi."

Niinmuodoin näemme, että tulevaisuuden kasvatus- ja opetusuudistukset
aljetaan ihmisten sydämissä, ja ensin painetaan mieliin tämä opetus:
"Viisauden alku on Herran pelko". (Sananl. 9: 10.) Nykyisen ajan
kasvatuksessa on yhtenä suurena vaikeutena kasvatuksen puute tähän
ensimäiseen viisauden asteeseen. Mutta valtakunnan johdolla alkaa
jokainen armon työ oikealla tavalla ja saatetaan täyteen täytäntöön.

Ei kukaan lunastetun suvun jäsen ole niin alhaisella kannalla, ettei
Jumalan armo voi saavuttaa häntä valtakunnan kaikkivaltiaan ja siunatun
välityksen kautta. Ei mikään synnin alennus ole niin syvä, ettei
armeliaisuuden käsi voi tarttua tuohon verellä ostettuun sieluun ja
auttaa sitä, eikä mikään tietämättömyyden tai taikauskon pimeys ole
niin suuri missään ihmissydämessä, ettei Jumalan totuuden ja rakkauden
valo voi tunkeutua häneen ja antaa tietoa uuden päivän ilosta ja
riemusta ja suotuisasta tilaisuudesta tulla tottelevaisuuden ehdoilla
siitä osalliseksi. Ei mikään sairaus, joka voi tarttua ja saastuttaa
ruumiin, ole liian vaikea suuren lääkärin parannettavaksi. Ei mikään
muodottomuus eikä puutteellisuus eikä mikään mielen heikkous voi
vastustaa hänen parantavaa kosketustaan.



Kaikki jotka ovat haudoissa tulevat esille.


Suuri ennalleenasettamistyö, joka siten on alkanut elävien kansojen
keskuudessa ulottuu pian niihinkin maan sukukuntiin, jotka nukkuvat
kuolemassa; sillä tulee hetki, niin, ja se ei ole kaukainen, jolloin
kaikki, jotka ovat haudoissa, kuulevat Ihmisen Pojan äänen ja tulevat
sieltä ulos, jolloin kuolema ja kuoleman valtakunta (hauta) antavat
takasin kuolleensa sekä meri antaa takasin kuolleensa. (Joh. 5: 28, 29;
Ilm. 20: 13.) Niin, myöskin Gogin sotajoukot ja Israelin syntiset,
jotka ovat hukkuneet taistelussa Herran päivänä, herätetään ylös
aikanaan, ei laittomana joukkona, vaan kuritettuina ja katuvina
yksityisinä ihmisinä, häpeän ja hämmennyksen vallassa tämän päivän
valossa. Mutta myöskin näille osotetaan armahtavaisuutta ja hekin
saavat tilaisuuden tulla nostetuiksi kunniaan ja hyveeseen.

Vanhain arvokkaiden ylösnouseminen ja sairaiden ennalleenasettaminen
terveyteen uskon rukouksen vastauksena herättää varmaankin ihmisissä,
kun he ovat saaneet ajattelemisen aikaa ja ovat ehtineet tulla
tajuihinsa suuren hädän hävityksen jälkeen, ajatuksen ja toivon muiden
-- heidän sukulaistensa ja ystäväinsä -- mahdollisesta ylösnousemisesta
Kristuksen lupauksen täyttymisenä siitä, että _kaikki_ ne, jotka ovat
haudoissa, kuulevat hänen äänensä ja nousevat ylös. Eikä näytä
uskomattomalta, että uskon rukousten vastauksena kuolleiden ystävien
herättämisestä tämä suuri työ alkaa ja jatkuu. Me huomaamme sellaisen
tavan järjellisyyden mikä näyttää meistä olevan parempi kuin muut,
joita voimme ajatella, sillä silloin nousevat kuolleet vähitellen ja
päinvastaisessa järjestyksessä kuin he kuolivat. Ja niinmuodoin
valmistettaisiin ylösnousseille koti ja sydämellinen vastaanotto sekä
elämän mukavuudet juuri kun he palaavat elämään. He tutustuvat
niinmuodoin helposti niiden kieleen, ja tapoihin, jotka ympäröivät
heitä, kun sitävastoin, jos vastakkaista järjestystä seurattaisiin,
herätetyt olisivat valmistumattomia uusiin olosuhteisiin ja olisivat
kokonaan muukalaisia eivätkä olisi sukua sille sukukunnalle, jonka
keskuuteen he tulevat. Nämä väitteet eivät kumminkaan pidä paikkaansa
profettoihin ja vanhoihin arvokkaisiin nähden, jotka, kestettyään
kokeensa, nousevat ylös täydellisinä ihmisinä, ja sellaisina ovat
henkisesti, siveellisesti ja ruumiillisesti kaikkia muita ihmisiä
parempia.

Ei ole todennäköistä, että kaikkien rukouksiin kuolleiden ystävien
herättämisestä vastataan heti, sillä Herralla on vahvistettuja
suunnitelmia heidän herättämisestään, ja niiden kanssa eivät sellaiset
rukoukset aina ole sopusoinnussa. Se järjestys, jonka hän valitsee,
riippuu -- mikä myös käy selvästi ilmi seurakunnan ja vanhojen
arvokkaiden ylösnousemisesta -- määrätystä sopivaisuudesta sekä niihin
nähden, jotka herätetään, että niihin ystäviin ja olosuhteisiin nähden,
joissa he alkavat uuden elämänsä.

Tämä edellyttää jonkun määrän valmistusta niiden puolelta, jotka
esittävät sellaisen pyynnön -- sydämen ja elämän sekä suotuisten
olosuhteiden valmistamista, niin että he voivat käydä eteenpäin
pyhyyden raivatulla tiellä. Sellaiset ylösnousemiset olisivat
niinmuodoin elävien uskollisuuden palkintona, samalla kertaa kuin ne
vakuuttaisivat suotuisat olosuhteet herätetyille.



Ihania toiveita.


Mitä ihania toiveita tarjoaakaan uusi talous, kun se on pantu
täydelleen voimaan! Siirtyminen armotaloudesta toiseen on muinaisina
aikoina ollut tunnusomainen ja silmiinpistävä, mutta tämä on kaikista
tapahtumarikkain.

Ei ihmettä, että ajatus sellaisesta näystä -- kokonaisen suvun
palaamisesta Jumalan tykö riemulla ja ylistyksellä ja ijankaikkisella
ilolla heidän päänsä päällä -- näyttäisi liian hyvältä ollakseen totta;
mutta se, joka on antanut lupauksen siitä, on kyllin voimakas
täyttämään kaiken hyvän suosionsa. Vaikka suru ja huokaus näyttävät
melkein erottamattomilta meidän olennostamme, _pakenevat_ suru ja
huokaus kumminkin _pois_. Vaikka itku säkissä ja tuhassa on jatkunut
koko tämän pitkän synnin ja kuoleman yön, odottaa kumminkin ilo
Tuhatvuotiskauden aamuna ja kaikki kyyneleet pyyhitään pois jokaisilta
kasvoilta, kauneus annetaan tuhan sijaan ja iloöljy murheellisen hengen
sijaan.



Hänen valtakuntansa kasvaminen.


Valtakunta kasvaa ja näyttäytyy erilaisissa osissaan, niinkuin
maalliset valtakunnatkin, kunnes se tulee suureksi vuoreksi
(valtakunnaksi), joka täyttää koko maan. (Dan. 2: 35.) Englanti voi
olla kuvana tästä. Tämän valtakunnan muodostaa ensiksi tämän
valtakunnan hallitsija ja hänen hovinsa. Toiseksi lasketaan siihen
parlamentti ja hallituksen ministeristö. Senjälkeen käsittää tämä
valtakunta jokaisen englantilaisen ja jokaisen sotilaan, joka on
vannonut alamaisen uskollisuutta ja tottelevaisuutta sille, ja vielä
laajemmassa merkityksessä käsittää se kaikki voitetut alamaiset koko
sen laajoilla alueilla, Intiassa ja muualla, jotka eivät julkisesti
vastusta sen lakeja.

Niin on myöskin Jumalan valtakunnan laita. Alkuperäisesti on se Isän
valtakunta, joka vallitsee kaikkialla. (Matt 13: 43; 26: 29.) Mutta Isä
on vapaaehtoisesti päättänyt tuhannen vuoden aikana antaa maan vallan
valtuutetulle sijaishallitsijalleen -- Kristukselle ja hänen
morsiamelleen, jotka ovat korotetut jumalalliseen luontoon ja
korkeuteen -- joka on saanut tehtäväkseen kukistaa ja hävittää pahan ja
kohottaa kaikkia, jotka tahtovat tulla täyteen sopusointuun Isän kanssa
uuden liiton armostarikkailla ehdoilla. Senjälkeen käsittää se
maalliset palvelijat, "päämiehet", jotka ovat valtakunnan näkyväisiä
edustajia ihmisten keskuudessa. Vielä laajemmassa merkityksessä
käsittää valtakunta myöskin ne (sekä juutalaiset että pakanat), jotka,
kun he näkevät valtakunnan perustettuna, tottelevat ja kunnioittavat
sen kuningasta alamaisuudessa. Sen laajimmassa merkityksessä käsittää
se niinmuodoin alamaisiksi kaikki, jotka tottelevat sen lakeja kun taas
kaikki muut hävitetään. -- Apt. 3: 23; Ilm. 11: 18.

Sellaiselta näyttää Jumalan valtakunta sijaiskuninkaan hallituksessa
määrätyn tuhatvuotisen hallituksen lopussa: silloin vallitsee
taistelemalla saavutettu rauha ja pakotettu vanhurskauden
hallitus. Kaikki parantumattomat vastustajat ovat hävitetyt
rautavaltikkahallituksen aikana (Ilm. 2: 27), niinkuin profetta Jesaja
kirjottaa tästä ajasta: "Sadan vuoden vanhoina syntiset joutuvat
kirottavaksi (heidät tuomitaan menettämään elämänsä)". Vaikka hän
kuolisikin tämän ikäisenä olisi hän ainoastaan lapsi, koska hän
ainoastaan ulkonaisenkin tottelevaisuuden kautta valtakunnan järjellisiä
ja vanhurskaita toimenpiteitä kohtaan olisi voinut elää ainakin
Tuhatvuotiskauden loppuun. -- Jes. 65: 20; Apt. 3: 23.

Mutta sellainen rauha -- pakollisen hallituksen kautta saatu rauha ja
tottelevaisuus, vaikka se onkin sovelias olemaan todistuksena
vanhurskaan ja puolueettoman hallituksen eduista -- on kaukana Jumalan
suunnitelmasta. Jumalan ihanne on valtakunta, jossa jokainen alamainen
on vapaa tekemään oman tahtonsa, joka on täydessä sopusoinnussa Jumalan
mittapuun kanssa, rakastaen vanhurskautta ja vihaten vääryyttä. Tämän
Jumalan mittapuun täytyy lopulta tulla vallitsevaksi koko avaruudessa.
Sentähden osotetaankin meille, että Tuhatvuotiskauden lopussa tulee
"elonaika" niiden miljonien ihmisten seulomiseksi ja erottamiseksi,
jotka silloin elävät, ja joilla kaikilla on ollut täysi tilaisuus
täydellisyyden saavuttamiseksi. Se on samantapainen kuin "Babylonin",
"kristikunnan", nykyinen seulominen nyt tapahtuvassa "elonajassa" ja se
on myöskin verrattavissa seulontaan Juutalaiskauden "elonajassa".
Tuhatvuotiskauden elonaika saa todistaa täydellisen eron niiden
välillä, jotka ovat arvollisia ijankaikkiseen elämään ja niiden
välillä, jotka tässä viimeisessä koettelemisessa eivät osottaudu sen
arvoisiksi.

Mutta kun niinhyvin juutalainen elonkorjuu kuin Evankelikauden
elonkorjuukin osottavat korjatuksi ainoastaan pienen lauman, mutta
suuren joukon arvottomia, koska Saatana aina tähän aikaan saakka pettää
ja sokaisee ihmiskunnan suuria joukkoja, voimme kumminkin kohtuudella
odottaa, että Tuhatvuotiskauden "elonaika" antaa toisellaisen tuloksen,
senkautta että on suuri joukko niitä, jotka ovat osottautuneet
tottelevaisiksi ja uskollisiksi, ja jotka viedään ijankaikkiseen
elämään, ja suhteellisesti vähemmistönä olevat "vuohet" hävitetään.
Herran koetteleminen ei kumminkaan koske lukumäärää vaan laatua, ja hän
vakuuttaa, että synti ja syntiset ja ne, jotka rakastavat pahaa, eivät
pääse Tuhatvuotiskauden toiselle puolelle pannakseen alttiiksi sen
autuuden ja rauhan ja siunauksen, joka kuuluu suureen ijankaikkisuuteen
sen toisella puolen, sillä -- siellä ovat kyyneleet pyyhityt pois "eikä
kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää
oleva, sillä kaikki entinen on mennyt". -- Ilm. 21: 4.

Jumalan valtakunta on silloin ihmisten keskuudessa maan päällä
niinkuin se nyt on enkelten keskuudessa taivaassa. Kristuksen
välittäjävaltakunnan huomattavan piirteen -- sen runsaan
armahtavaisuuden heikkoja syntisiä kohtaan uuden liiton alaisuudessa --
ei enää tarvitse olla voimassa, koska ei enää ole heikkoja,
epätäydellisiä olentoja, jotka voivat hyötyä siitä.

Me voimme kumminkin helposti otaksua, että silloinkin kun kaikki ovat
täydellisiä ja Jumalan kuvan kaltaisia, pysytetään jumalallinen
järjestys vielä voimassa, sillä niinkuin järjestys on taivaan
ensimäinen laki, niin tulee järjestys maankin ensimäiseksi laiksi, ja
tästä käy selville, että tulee olemaan vanhurskaita valtoja ja
hallituksia. Tämä Jumalan valtakunta maan päällä on maan ensimäinen
menestyväinen tasavalta. Nykyiset yritykset laskea jokainen valtakunnan
kansalainen kuninkaaksi ja jokainen toisensa vertaiseksi sekä valittu
edustaja eli presidentti muiden samanarvoisten kansalaisten
palvelijaksi pikemmin kuin herraksi ovat monin tavoin osottautuneet
epäonnistuneiksi yrityksiksi, koska ihmiset nykyisin eivät ole
yhtäläisiä henkisessä, siveellisessä, ruumiillisessa, rahallisessa y.m.
suhteessa, ja koska ei kukaan ole todella sovelias olemaan riippumaton
eli hallitsija, vaan heikkouden tähden ovat kaikki nyt lakien ja
pakotuksen tarpeessa.

Mutta kun ihmiset valtakunnan välityksen kautta ovat saavuttaneet
täydellisyyden, silloin ovat he kaikki kuninkaita, niinkuin Aadam oli,
ennenkuin hän rikkoi. Ja näille kuninkaille yhdessä annetaan Jumalan
valtakunta (Tuhatvuotiskauden lopussa), ja kaikki hallitsevat
sopusoinnussa rakkauden lain kanssa, ja heidän presidenttinsä palvelee
ja edustaa heitä. Oi Herra! Nykyään elävien pyhiesi tähden ja maailman
tähden rukoilemme:

    "Tulkoon sinun valtakuntasi!"

       *       *       *       *       *

                Rukous.

    Mä laulan aina pyytäen:
        "Oi Herra luokseis vie!
    Mä yhteyttäis kaipailen,
        Ett päättyis kaita tie.
    Vaan kernaast' eelleen taivallan
        Jos maksoi minkä vaan,
    Myös ristin, pilkan katkeran,
        Jos luokseis tulla saan."

    Siks' Herran puoleen käännyn ain'
        Hän syömmein toivo on.
    Hän päivittäin on rinnallain,
        Mun johtaa taivohon.
    Ja jotta kruunun, kirkkauden
        Mä kerran voittaisin,
    Tään mailman hylkään turhuuden
        Ja turvaan ristihin.

    Kun ensin risti kannetaan
        Ja täällä kärsitään,
    Niin sitten tuolla kruunataan
        Ja kanssaan hallitaan.
    Siis kuljen Herraan katsoen,
        Hän kautta vaarain vie.
    Näin jäljissänsä astuen,
        Jos onkin ristin tie.

    Oi tulkoon Valtakunta sun
        Ja pyhäin hallitus
    Myös silloin poistuu risti mun
        Ja koittaa kirkkaus!



NELJÄSTOISTA LUKU.

Jehovan astinlauta tehty ihanaksi.

Jumalan astinlauta on tullut saastaiseksi ja hyljätty synnin tähden. --
Sen ihanuuden luvattu uudistaminen. -- Ostettu omaisuus asetetaan
ennalleen. -- Sen säteilevin jalokivi. -- Jehovan jalkain uudelleen
pystyttäminen "Öljymäellä". -- Tulossaolevat siunaukset. -- Astinlauta
lopulta todellakin ihana.

    "Näin sanoo Herra (Jehova): taivas on minun istuimeni ja maa on
    minun jalkani astinlauta." "Minä teen jalkani aseman (astinlaudan)
    kunnialliseksi (ihanaksi)." "Ja hänen (Jehovan) jalkansa seisovat
    sinä päivänä Öljymäellä." -- Jes. 66: 1; 60: 13; Sak. 14: 4;
    Matt. 5: 35; Apt. 7: 49.


Jumalan astinlauta on ollut kaikkia muuta kuin ihana menneen
kuudentuhannen vuoden kuluessa: synti, tuska, henkinen ja ruumiillinen
kärsiminen ja kuolema ovat tehneet sen äärettömän suureksi
hautausmaaksi, jossa nyt, alhaisen laskun mukaan, vähintäin
kaksikymmentätuhattamiljonaa ihmissuvusta odottaa tulevaa aikaa,
jolloin Jumalan oikeuden kirous otetaan pois, ja jolloin Jumalan
suosion valo, joka loistaa Jeesuksen Kristuksen kasvoista, nousee
vanhurskauden aurinkona ja:

    "Jolloin hätä poistetaan,
    Terveeks' tehdään kansat maan".

Tätä tarkotusta varten on Jumala varannut runsaita
järjestystoimenpiteitä. _Lunnaat_ Aadamin ja kaikkien edestä, jotka
hänen lapsinaan menettivät elämän hänen kauttaan, ostivat koko maailman
ja vakuuttivat jokaiselle sukumme jäsenelle ijankaikkisen elämän
koetustilaisuuden suotuisissa olosuhteissa. Mutta ne tekivät
enemmänkin, ne ostivat takasin Aadamin paratiisi-kodin (joka
kadotettiin hänen rikkomuksensa kautta) ja hänen herrautensa maan
kuninkaana, Jumalan, hänen Luojansa ja Isänsä edustajana.

Sentähden luemme: "Sinä paimentorni (Kristus), tytär Siionin kukkula,
sinulle saapuu ja tulee _entinen herraus_". (Miika 4: 8.) Apostoli
Paavalikin puhuu "ostetun _omaisuuden_ vapahduksesta". (Ef. 1: 14,
engl. k.) Tähän viittaa myöskin Herra eräässä vertauksessaan, joka
osottaa, ettei hän ostanut ainoastaan sukua, aarretta, vaan myös
pellon, maailman, maan, joka oli kirouksen alaisena, ja että kaikki,
jotka valtakuntaluokan jäseninä yhdistyvät hänen kanssaan, ottavat osaa
pellon ja aarteen ostamiseen. -- Matt. 13: 44.

Tuhatvuotiskauden koko työnä on asettaa ennalleen ja tehdä ihanaksi
Jumalan astinlauta. Kun paratiisi kadotettiin synnin kautta, oli se
ainoastaan pieni puisto jollain maan kulmalla, mutta kun Aadamin suku
on lisääntynyt täyttääkseen maan, Jumalan aikomuksen mukaan (1 Moos. 1.
28), ja koska kaikki ovat lunastetut, on välttämätöntä valmistaa
paratiisi, joka on kyllin suuri, jotta kaikki mahtuvat siihen, ja tämä
merkitsee, että koko maa tulee Eedenin paratiisin kaltaiseksi
hedelmällisyydessä, kauneudessa ja täydellisyydessä. Ja kaikki tämä on
luvattu Jumalan lain suuremmoisena tulevaisena täyttymisenä. -- Apt. 3:
20, 21; Ilm. 2: 7; 2 Kor. 12: 4.

Mutta kaunein jalokivi Herran ihanaksi tehdyllä astinlaudalla on
Tuhatvuotiskauden lopussa ihmissuku, jonka täydellisyydessä, vapaudessa
ja Jumalan kaltaisessa siveellisessä ja henkisessä ihanuudessa
heijastuu Jumalan oma kuva. Ja kaikkia muuta ihanampana heijastaa
täydellinen ihminen Luojansa ja hänen ihmeellisen suunnitelmansa
kunniaa luomiseen, lunastukseen ja ennalleenasettamiseen nähden. Ja
tämän ihmeellisen suunnitelman yhteyteen kuuluu aina ja läheisesti
ensin Herramme Jeesus Kristus, Jehovan "Sana", ja senjälkeen morsian,
Karitsan vaimo, lunastuksen kautta vakuutettujen siunausten jakamisen
kanssaperillinen.

Jehovan astinlaudan kauniiksi ja ihanaksi tekeminen ei ole saatettu
täytäntöön, ennenkuin Herra Jeesus Isän edustajana on "hävittänyt
kaiken (vastustavan) hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä
hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa
jalkainsa alle", ennenkuin hän jättää valtakunnan Tuhatvuotiskauden
lopussa. -- 1 Kor. 15: 24--28.

Synnin ja kuoleman hallituksen aika esitetään aikana, jolloin Jumala
"ei muistanut jalkainsa astinlautaa vihansa päivinä" (Valitusv. 2: 1);
mutta heti Tuhatvuotiskauden alussa kehotetaan kansaa profetallisesti:
"ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, ja kumartakaa hänen jalkainsa
astinlaudan edessä." -- (Ps. 99: 5.) Profetta Sakaria (14: 4, 5)
ilmaisee selvästi sen ajatuksen, että uuden Jerusalemin (Jumalan
kirkastetun seurakunnan) perustaminen maan uutena hallituksena
merkitsee, että Jumalan suosio palaa Jehovan astinlaudalle.



Jehovan jalat Öljymäellä.


Tämä ennustus ymmärretään ylimalkaan väärin ja sovitetaan, niinkuin se
tarkottaisi Herran Jeesuksen jalkoja hänen toisessa tulemisessaan, ja
ne, jotka siten eksyvät, menevät ylimalkaan vielä pitemmälle ja
väittävät, että se tarkottaa hänen lihallisia jalkojaan, jotka
lävistettiin nauloilla Golgatalla, sentähden etteivät huomaa, että
Herra antoi inhimillisen luontonsa täydellisesti ja ijankaikkisesti
lunnaiksemme, ja että hän Isän voiman kautta herätettiin kuolleista,
ihanaksi henkiolennoksi -- "hänen (Isän) olemuksensa perikuvaksi".
(Katso Raamatun tutkisteluja II osa 5 luku.)

Mutta silmäys edelliseen värssyyn (3) osottaa, että profetan viittaus
koskee Jehovan jalkojen palaamista, sillä esitys (joka tarkottaa sitä
hätää, jonka kautta valtakunta perustetaan) kuuluu: "Herra (Jehova)
ilmestyy ja sotii näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimisensa
päivänä, tappelun päivänä (Israelin muinaisena aikana) ja hänen
_jalkansa_ seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin
edustalla itäänpäin, ja Öljymäki halkeaa kahtia itään ja länteen päin
sangen suureksi laaksoksi, ja toinen puoli sitä vuorta erkanee
pohjoiseen päin, ja toinen etelään päin."

Niinpian kuin huomataan se tosiasia, että mainitut jalat ovat Jehovan
jalkoja, niin huomataan myöskin, että tämä puhe on vertauskuvallista ja
tarkottaa Herran vallan jälleenpystyttämistä maan päälle, jota "tämän
maailman jumala", Saatana, on niin kauvan pitänyt hallussaan, kumminkin
niin, että Herra on ollut edustettuna, ensin esikuvallisen
tabernakkeiin kautta, sitte Jerusalemin temppelin kautta ja lopulta
tänä Evankelikautena Kristuksen seurakunnan nykyisen tabernakkelitilan
kautta. Varmaankaan ei kellään ole sitä väärää ajatusta, että
Jehova kirjaimellisesti astuu jaloillaan maan päälle niinkuin
"astinlaudalle". Ja jos Jehovan "jalkain" sijottaminen ja asettaminen
on vertauskuvallista puhetta ja merkitsee Jumalan suosion ja vallan
palaamista maan päälle, niin voimme myöskin olla varmoja siitä, että
saman ennustuksen muutkin piirteet ovat vertauskuvallisia: Öljymäki,
sen erikoinen jakautuminen, sen laakso, kansan pako, elämän vesi, joka
juoksee Jerusalemista (vertaa 8 värssyä Hes. 47: 1--9) j.n.e., ovat
kaikki vertauskuvallisia esityksiä, kuvia suuremmoisista hengellisistä
siunauksista.

_Öljypuu_ on huomattava vertauskuva, sillä vanhoina aikoina oli se
keinotekoisen valon lähde, sen kautta että sen öljyä ylimalkaan
käytettiin valaistusaineena. (2 Moos. 27: 20.) Hebrealaiset kutsuivat
sentähden öljypuutaan _shemen_ -- öljyä antava puu. Tämän puun öljyä
käytettiin myöskin pääaineena monissa vanhanajan kalliissa voiteissa,
sellaisina kuin niitä käytettiin pappien ja kuningasten voitelemisessa,
mikä esikuvasi pyhän hengen vuodattamista vastakuvallisen
"kuninkaallisen papiston" päälle. -- 2 Moos. 30: 24.

Jos siis öljypuu on _valon, rauhan ja Jumalan siunauksen_ vertauskuva
pyhän hengen kautta, ja jos vuorta, niinkuin muualla, pidetään
valtakunnan vertauskuvana, niin voi helposti huomata, että Öljymäki
tässä merkitsee valon, rauhan ja Jumalan siunauksen valtakuntaa. Ja kun
sanotaan, että Jehovan "jalat" pystytetään eli että ne seisovat siellä,
merkitsee se, että Jumalan suosio palaa maan päälle ja että hänen
lakinsa pannaan taas voimaan pyhän valtakunnan kautta.

Tämä Öljymäen sovellutus on täydessä sopusoinnussa apostolin esityksen
kanssa Room. 11: 17, 24, jossa hän vertaa lihallista Israelia
alkuperäiseen, viljeltyyn öljypuuhun ja kääntyneitä pakanoita
metsäöljypuun oksiin, jotka ovat oksastettuja siihen, mistä
luonnolliset oksat on katkaistu pois. (Vertaa Jer. 11: 16, 17.) Ja hän
selittää, että puun juurena on Jumalan lupaus -- aabrahamlainen lupaus,
että Aabrahamin siemen lopullisesti siunaisi kaikki maan kansat j.n.e.
Saman lupauksen juuri kantaa lopulta kahdellaisia oksia: oksastettuja
metsäöljypuun oksia ja uudestaan oksastettuja luonnollisia oksia, kun
lihallisen Israelin sokeus on otettu pois ja he uskon silmällä katsovat
Vapahtajaan, joka kahdeksantoista vuosisataa sitten ristiinnaulittiin
ja lävistettiin syntiuhrina. Me muistamme myöskin, että luonnollinen
Israel oli Jumalan esikuvallinen valtakunta eli vuori pitkän aikaa, ja
että Evankelikauden hengellinen Israel on kutsuttu tulemaan
todelliseksi Jumalan valtakunnaksi, niinkuin Herra selitti: "Älä
pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille
valtakunnan."

Sitäpaitsi on näistä _kahdesta_ valtakunnan osasta (myöskin ennenkuin
Jehovan _ihanuus_ täydelleen on heissä tehdäkseen heidät siunauksen
kanaviksi koko ihmismaailmalle) lähtenyt "maailman valo" muinaisten
aikakausien pimeydessä; sillä eivätkö nämä ole vanhan ja uuden
testamentin, vanhan ja uuden liiton edustajia? Eivätkö ne vastaa Herran
kahta todistajaa ja kahta öljypuuta Sakarian 4: 3, 11, 12, jotka ovat
myöskin erittäin mainitut Ilmestyskirjassa (11: 4), senkautta että nämä
kaksi vuoren osaa vertauskuvaavat näiden liittojen loppua, todistamisen
tulosta, valtakuntaa sen taivaallisessa ja maallisessa puolessa?

Tässä näemme siis nämä Öljymäen _kaksi puolikasta_ merkitsevän Jumalan
valtakunnan _kahta osaa_, jotka ovat selvästi erotetut Jumalan
järjestystoimenpiteen kautta. Jakaminen ei kumminkaan merkitse
sopusoinnun puutetta näiden valtakunnan kahden osan välillä.
Päinvastoin, jakamisen tarkotuksena on välilläolevan "siunauksen
laakson" aikaansaaminen, jonne kaikki, jotka odottavat Jumalan apua,
voivat paeta ja löytää siunatun suojan valtakunnan sekä taivaalliselta
että maalliselta puolelta.

Psalmista näyttää edeltäkäsin saaneen katsella tätä suurta "siunauksen
laaksoa" Jehovan "jalkain" vieressä, kun hän ensin laulaa
Evankelikauden pyhistä ja sitten niistä, jotka siunataan seuraavana
aikakautena. Hän sanoo (Ps. 84):

    "Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi,
    Herra Sebaat!
    Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa
    Herran esikartanoihin,
    sieluni ja ruumiini riemuitsee
    elävän Jumalan edessä.
    Löysihän lintunen huoneen
    ja pääskynen itsellensä pesän,
    johonka he poikansa panevat --
    (niinkuin minäkin) sinun alttarisi ääressä Herra
    Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani!
    Autuaat ovat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat;
    Vielä (aina) he sinua kiittävät! Sela.

    Autuas on se ihminen, jonka väkevyys on sinussa,
    he vaeltavat sydämestänsä sinun teilläsi.
    Käyden itkulaakson lävitse,
    tekevät he sen (riemu-) lähteiden maaksi -- [siunausten laaksoksi],
    ja aamusade verhoo sen siunauksilla (Joel. 2: 28).
    He kulkevat kasvaen voimasta voimaan,
    ja ilmestyvät (täydellisinä)
    Jumalan eteen Siionissa."

Myöskin 85:des psalmi kuvailee Jumalan lempeyden ja siunauksen
palaamista tuhatvuotisvaltakunnan -- Öljymäen -- kahden osan kautta.

Sillä, että toinen vuoren osa erkanee pohjoiseen päin ja toinen etelään
päin, on myöskin suuri merkitys. Pohjoinen on plejadien eli seulasten
tähtiryhmää kohden, jossa on avaruuden keskipiste ja, niinkuin
otaksutaan, Jumalan herruuden valtaistuin. [Katso III osa, 10  luku.]
Tämä näyttää viittaavan Evankeliseurakunnan silloin tapahtuvaan
"_muuttumiseen_" inhimillisistä taivaallisiin ehtoihin, senkautta että
he tulevat "jumalallisesta luonnosta osallisiksi", ja se, että toinen
vuoren osa erkanee etelään päin, näyttää merkitsevän vanhojen
arvokkaiden täydellistä ennalleenasettamista täydellisiin inhimillisiin
ehtoihin, vanhojen arvokkaiden, jotka katsotaan arvollisiksi
muodostamaan Jumalan valtakunnan maalliset edustajat.

Laakso, joka siten syntyy, on täydellisen valon laakso ja vapaa
varjoista, sillä aurinko loistaa sen läpi idästä länteen. Tämä puhuu
vertauskuvallisesti vanhurskauden auringosta ja sen täydestä Jumalan
totuuden ja siunauksen valosta, joka hajottaa synnin, tietämättömyyden,
taikauskon ja kuoleman varjot sekä parantaa ja asettaa ennalleen
halukkaat ja tottelevaiset ihmisistä, jotka pakenevat tähän siunauksen
laaksoon, armeliaisuuden laaksoon. [Hebrealainen sana, joka merkitsee
_armeliaisuutta_, on _elaios_ ja johtuu se sanasta _elaia_, joka
merkitsee _öljypuuta_.] Tämä armeliaisuuden laakso hengellisen ja
maallisen valon ja rauhan valtakunnan (Jehovan jalkojen maan päällä)
_välillä_ ja huolenpidossa koituu varmaankin "siunauksen laaksoksi"
kaikille, jotka murheellisin ja särjetyin sydämin menevät siihen.

Meidän täytyy edelleen muistaa, että kun ainoastaan Israelille
sanotaan: "Te pakenette minun vuorieni laaksoon", niin merkitsee
kumminkin nimi Israel "Herran siunaamaa kansaa", "Jumalan kansaa",
"Herran kansaa". (2 Aik. 7: 14.) Ja kun, niinkuin olemme nähneet,
valtakunnan ensimäinen eli hengellinen siunaus tulee hengellisen
Israelin osaksi ja toinen eli maallinen siunaus tulee ensin
luonnollisen Israelin osaksi, ei se kumminkaan pysähdy siihen, sillä
kuka hyvänänsä tahtoo voi tulla israelilaiseksi: harjottamalla
Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta voi koko ihmissuku tulla oikeiksi
israelilaisiksi, "Jumalan kansaksi". Niinmuodoin selittää profetta
Jesaja, että kun Israel valtakuntaa perustettaessa kutsutaan takasin
Jumalan suosioon, käsittää se "_kaikki, jotka minun (Jehovan) nimelläni
nimitetään_, ja jotka minä kunniakseni olen luonut, tehnyt ja
valmistanut". (Nimi Israel sovitetaan silloin kaikkiin, jotka ovat
Jumalan kansaa.) -- Jes. 43: 7; Room. 9: 26, 33; 10: 13.

"Silloin Herra, minun Jumalani, on (siten) tuleva ja kaikki pyhät sinun
kanssasi (siten yhdistettyinä)." (Sak. 14: 5.) Kun Jumalan aika on
täydelleen tullut, kun pakanain ajat ovat loppuneet, kun suuren
sovintopäivän (Evankelikauden) uhraaminen on loppunut, kun ylimäinen
pappi on täyttänyt sovituksen, ei ainoastaan oman "ruumiinsa",
seurakunnan, edestä vaan myöskin oman "perheensä" ja "kaiken kansan"
edestä, sekä astuu siunaamaan kaikkea kansaa, silloin otetaan Jehovan
kirous, kuoleman tuomio, pois maasta, hänen astinlautansa tabernakkeli
tunnustetaan taas ja sen kaunistaminen vanhurskaudessa ja totuudessa ja
pyhässä rakkauden hengessä alkaa silloin ja jatkuu, kunnes
Tuhatvuotiskauden lopussa kaikki, jotka haluten vanhurskautta, ovat
saavuttaneet täydellisyyden ja kaikki haluttomat ovat hävitetyt. --
Apt. 3: 23; Ilm. 20: 9.

Jatkaen kuvaustaan ilmottaa profetta tästä päivästä, jolloin maa tulee
asteettain ihanaksitehdyksi Jehovan astinlautana:

"Ja tapahtuu sinä päivänä, ettei valkeutta ole; loisteet pimentyvät. Ja
se on oleva erikoinen päivä, joka Herralle tuttu on; ei se ole päivä
eikä yö; vaan tapahtuu, että ehtoolla on valkeus." -- Sak. 14: 6, 7.
Muutamat ovat asettaneet tässä kuvatun päivän yhteen "koston päivän"
kanssa, joka on "pimeyden ja sumun päivä, pilven ja synkeyden päivä"
(Joel. 2: 2; Sef. 1: 15), ja raamatunkääntäjät ovat nähtävästi
koettaneet saada ne sopusointuun toistensa kanssa käännöksiensä kautta.
Niin ei kumminkaan ole. Päivä, johon Sakaria tässä viittaa ainoastaan
osittain valoisana, on Tuhatvuotiskauden päivä, sillä vaikka
vanhurskauden aurinko nousee ylös ja valaisee hajottaakseen maan
synnin, taikauskon ja kuoleman sairaudenmyrkyn, on se kumminkin
ainoastaan osittain valoisa, koska se yhtämittaa on tekemisissä
langenneen suvun sukupolvien kanssa toisen toisensa perästä, aina sitä
mukaa kuin ne tulevat esille haudoista, ja joista ensin herätetyt ovat
erilaisissa ennalleenasettamisen asteissa täydellisyyttä kohden. Mutta
kuinka virkistävä onkaan vakuutus siitä, että sinä päivänä, jolloin
Jehova taas asettaa jalkansa astinlaudalleen ei enää ole "synkeyttä",
ja että maailma tämän tuhatvuotispäivän lopussa, sensijaan että olisi
tullut pimeämmäksi, on saavuttanut korkean Jehovan tiedon keskipäivän
valon, ja että sen aurinko ei koskaan laske.

Viittaus elämänveden virtoihin, jotka juoksevat Jerusalemista
tänä tuhatvuotisena päivänä, jolloin Jehova taas asettaa
jalkansa astinlaudalleen (Sak. 14: 8, 9), muistuttaa meitä
samanlaisesta todistuksesta Hes. 47: 1--12 ja Ilm. 22: 1, 2, jossa
ennalleenasettamissiunaukset esitetään samassa "elämänveden"
vertauskuvassa, "elämän veden", joka lähtee tuhatvuotisen valtakunnan
istuimelta, ja josta jokainen, joka tahtoo, saa juoda vapaasti, sekä
ijankaikkisen elämän hedelmiä antavien puiden vertauskuvassa,
puiden, joiden lehdet parantavat maan katuvan kansan kaikesta
epätäydellisyydestä.

Oi niin! "Herra on kaiken maan kuningas." Hänen valtakuntansa on
silloin tullut, niinkuin hänen uskollisensa ovat kauvan rukoilleet, ja
tämän päivän lopussa tapahtuu Jumalan tahto maan päällä niinkuin se
tapahtuu taivaassa. Jumalan astinlauta on silloin tosiaankin ihana,
niinkuin on kirjotettu:

"_Niin totta kuin minä elän, niin koko maailma täytetään Herran
(Jehovan) kunnialla_." -- 4 Moos. 14: 21; Jes. 11: 9; Hab. 2: 14.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Raamatun tutkisteluja IV - Harmagedonin taistelu" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.