Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Ihmisen velvollisuudet
Author: Mazzini, Giuseppe
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ihmisen velvollisuudet" ***


IHMISEN VELVOLLISUUDET

Kirj.

Giuseppe Mazzini


Italiankielestä suomentanut

Eino Palola



Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1918.



SISÄLLYS.

 Giuseppe Mazzini.
 Italian työläisluokalle.
    I. Italian työmiehille.
   II. Jumala.
  III. Laki.
   IV. Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.
    V. Velvollisuudet isänmaata kohtaan.
   VI. Velvollisuudet perhettä kohtaan.
  VII. Velvollisuuksia itseänne kohtaan.
 VIII. Vapaus.
   IX. Kasvatus.
    X. Yhdistyminen -- Edistys.
   XI. Taloudellinen kysymys.
  XII. Loppusanat.



Giuseppe Mazzini.


Napoleon oli kukistunut, Eurooppa vihdoinkin riisunut yltään
verisen vaippansa, ja kansat, jotka vierasta valloittajaa vastaan
taistellessaan vihdoinkin olivat heränneet itsetuntoon, palasivat
koteihinsa odottaen uuden, vapauden ajan alkua. Mutta sitä ei
saapunutkaan.

"Pyhä Allianssi", joka saatuaan tehtäväkseen Euroopan olojen uudelleen
järjestämisen ryhtyi taas määrittelemään valtakuntien rajoja, ei
tuntenutkaan käsitettä "kansa". Se tunsi vain käsitteen "ruhtinas", tai
käsitteen "valtio" ruhtinaan hallitseman maa-alueen muodossa, jonka
rajojen sisällä saattoi asua joko yksi tai useampia kansallisuuksia.
Ja niin piirrettiin Euroopan kartta uudelleen kokonaan syrjäyttäen
kansalliset näkökohdat ja pyrkimykset. Puolan jako jäi pysyväiseksi,
Itävaltaan liitettiin kirjava joukko kansoja, Saksa pysyi yhä
edelleen satoihin pikkuvaltioihin jakautuneena ja Italia paloiteltiin
kotimaisten ja ulkomaisten ruhtinaiden kesken.

Mutta silti ei vanha, Ranskan suuren Vallankumouksen herättämä vapauden
rakkaus ollut kuollut. Se kyti yhä edelleen tuhankin alla, sytyttäen
kapinoita siellä täällä, johtaen monissa paikoin suuriin tulipaloihin,
joiden leimu vieläkin kangastelee silmissämme, kun luemme 19.
vuosisadan historiaa. Milloin huomaamme välähdyksen Puolassa, milloin
Kreikassa, milloin Ranskassa. Joskus ne tukahtuvat, joskus ne sammuvat,
mutta siellä täällä kohoo liekeistä uusia maita, ja vuosisadan lopulla
astuu jo yhdistynyt Saksa rautaisin askelin Euroopan suurvaltojen
rinnalle, ja jokseenkin samoihin aikoihin pääsee Italiakin yhdistymään,
monivuotisesta alennustilastaan uhkeana kohoten.

Se mies, joka Garibaldin rinnalla on enimmin vaikuttanut Italian
syntymiseen, on GIUSEPPE MAZZINI, genovalaisen lääketieteen professorin
poika, s. 1805.

Hänen vanhempansa olivat molemmat älykkäitä, sivistyneitä ihmisiä,
jotka tarkoin seurasivat tapauksia ympärillään, ja poika kuuli joka
päivä heidän puhuvan "tasavallasta" ja kohtelevan ylhäisiä ja alhaisia
samanlaisella huomaavaisuudella.

Jo neljäntoista vanhana tuli Giuseppe ylioppilaaksi, ja hänen piti
antautua isänsä alalle. Mutta hän sairastui leikkaushuoneissa
ja kääntyi pian tutkimaan lakitiedettä. Sekään ei miellyttänyt
nuorukaisen herkkää, vaikutuksille altista henkeä: kirjallisuus oli
hänen ihanteensa. "Tuhansia historiallisten draamojen ja romaanien
suunnitelmia kulki sieluni silmien ohitse", kirjoittaa hän itse.
Rakas kirjallisuus jäi sittenkin syrjään toisen, vielä suuremman,
vielä ihanamman rinnalla. Italia, sen hajanaisuus, sen kansan ja
varsinkin työkansan kurja tila vaikutti syvästi hänen mieleensä, ja
Mazzinissa syntyi pyhä päätös uhrata kaikki voimansa ja taitonsa sen
puolustamiseksi, sen kohottamiseksi.

Heräämisestään kertoo hän seuraavaa:

Hän oli kerran, kuudentoista vanhana ollessaan, ulkona kävelemässä
äitinsä ja erään perheen ystävän seurassa. Silloin tuli heidän
luokseen "pitkä, mustatukkainen mies, vakavin ja tarmokkain ilmein,
silmissään ylpeä katse, jota en ole koskaan sen jälkeen unohtanut.
Hän ojensi meitä kohti valkoista liinaa, sanoen vain: Italialaisille
pakolaisille! -- Äitini ja ystävämme pudottivat kolikon nenäliinaan, ja
hän lähti pois pyytääkseen toisilta samaa." Mies oli Genovaan paenneita
kapinallisia, jotka olivat tehneet turhan yrityksen Itävaltaa vastaan.
Siitä saakka kiintyi nuoren Mazzinin mieli yhä enemmän Italiaan ja sen
kohtaloihin. Hän miettii, lukee ja tutkii. Oppii Byronilta vihaamaan
Pyhää Alliansia ja rakastamaan vapautta ja Dantelta yhä suurempaa
rakkautta Italiaa kohtaan. Sen liittäminen yhdeksi suureksi valtioksi,
ennen kaikkea _tasavallaksi_, on nyt Mazzinin toinen lempiaate. Toinen
taas on Italian rahvaan, etenkin työväen aseman parantaminen, ja siinä
hän pienemmässä tai suuremmassa määrässä kannattaa sosialismin oppeja.

Nuoruutensa kaikella innolla ja hehkulla ryhtyikin Mazzini toimeen.
Uneksivan, hiukan hentomielisen ajatustapansa vuoksi ei hänestä tullut
miekan miestä niinkuin Garibaldista. Suurten esikuviensa Byronin ja
Danten esimerkkiä noudattaen valitsi hän aseekseen kynän.

Hän kirjoitti artikkeleita Italian asiasta eri lehtiin m.m.
arvokkaaseen _Antologiaan_. Sitäpaitsi liittyi hän Italiassa siihen
aikaan hyvin tunnettuun _Carbonarien_ salaseuraan. Siihen oli aluksi
kuulunut innostuneita vapaamielisiä aineksia, pääasiallisesti nuorta
väkeä, jotka pyrkivät, käytännöllisiä keinoja omaamatta, vapauttamaan
Italian. Tosin oli seuran loistoaika jo ohi, epäonnistuneet
kapinanyritykset olivat saattaneet sen huonoon huutoon. Mutta
Mazzini luuli voivansa kohottaa sen, uneksi suurista teoista nuorten
intomielisten eturivissä, haaveili kaikesta kauniista, mitä nuorukaisen
sielussa suinkin saattaa kyteä.

Mutta Mazzinille kävi niinkuin monille muillekin. Hallitus huomasi
hänen puuhailevan vaarallisia, ja hänet suljettiin Savonan
linnoitukseen. Siellä katseli hän ikkunastaan "merta ja taivasta,
äärettömyyden molempia tunnuskuvia, jotka Alppeja lukuunottamatta
olivat ylevintä maailmassa". Siellä valmisteli hän, aatteistaan
luopumatta, _Nuoren Italian_, kansallis-vapaamielisen julkaisun
suunnitelmia, seuranaan Raamattu, Tacitus ja Byron, sekä pieni
viheriävarpunen toverina.

Kun hän pääsi pois vankilasta, oli koko ohjelma selvänä hänen
mielessään. Ei siinä mitään uutta ollut. Samat sanat oli jo Dante
lausunut, samat unet nähnyt. Samojen ihanteiden takia oli moni vielä
Mazzininkin aikana käynyt vankeuteen ja kuolemaan. Mutta hän toi noihin
aatteisiin oman persoonallisen lisänsä. "Hän sytytti ne tuleen", kuten
eräs hänen englantilainen ystävänsä ja hänen elämäkertansa julkaisija
sanoo. Voimakkain, pateettisin, intoa hehkuvin sanoin ajaa hän
asiaansa. Kirjoitus seuraa kirjoitusta, runo runoa, tutkielma toistansa:

/#
    "Minä näen kansan kulkevan silmieni editse turmeluksen ja
    valtiollisen sorron leimaamana, ryysyisenä ja nälkäisenä,
    vaivalla kooten ne murut, mitä rikkaat solvaten sille pöydältään
    pudottelevat, tai minä näen sen hukkaan menneenä kulkevan villin,
    eläimellisen, turmelevan ilon nautinnoissa ja myrskyissä. Ja minä
    muistan, että noilla eläimellisillä kasvoilla on Jumalan sormen
    leima, saman tehtävän merkit kuin meillä itsellämmekin. Minä
    nostan katseeni tulevaisuutta näkemään, ja minä huomaan kansojen
    nousevan majesteetillisina, veljinä samassa uskossa, samassa
    tasa-arvoisuuden ja rakkauden liitossa, minä näen kansalaiskunnon
    ihanteen, joka yhä kasvaa kauneudessa ja vallassa, tulevaisuuden
    kansan, jota himot eivät ole raiskanneet, johon turmelus ei
    ole tarttunut, joka on pelottava tuntiessaan oikeutensa ja
    velvollisuutensa."
#/

Siinä runoilijan unelma, siinä ihanteellisen elämänuskon tunnuslause!
Mutta kirjoittaapa hän voimakkaampiakin sanoja selittäessään, kuinka
kansan on pyrittävä vapauteen. Siihen aikaan luotettiin tavallisesti
vapaaseen vallankumoukselliseen Ranskaan, odotettiin, että se auttaisi
Italiaa karkoittamaan itävaltalaiset sortajat. Tästä kirjoittaa Mazzini:

"Ei mikään kansa ansaitse vapautta, eikä voi sitä pitkälti säilyttää,
jollei se itse hanki sitä. Kansan tulee itsensä tehdä vallankumous
kansaa varten" -- ajatuksia, joita hän myöhemmin tarkemmin selvittelee
pääteoksessaan _"Ihmisen velvollisuuksista"_.

Tällaista toimintaa ei Itävallan silloinen hallitus tietenkään
voinut hyväksyä. Se tarjosi hänelle "pidätyksen jossakin pienessä
kaupungissa tai maanpaon". Mazzini valitsi jälkimäisen, niin katkeraa
kuin luopuminen isänmaasta olikin. V. 1831 lähti hän Ranskaan, ensin
Lyoniin ja sieltä Marseilleen. Köyhänä ja yksinäisenä, vain muutamia
karkoitettuja kansalaisiaan ympärillänsä jatkoi hän täältä käsin
työtänsä Italian hyväksi, josta vaikkapa ase kädessä oli tehtävä
riippumaton, yhtenäinen tasavalta, ja näiden aatteittensa puolesta oli
Mazzini yhä valmis astumaan vankilaan tai mestauslavallekin, jos asia
sitä vaati.

Hänen omakohtainen vaikutuksensa, jota erinomaisen miellyttävä ulkonäkö
lisäsi, tuli yhä suuremmaksi, hänen sanansa yhä voimakkaammiksi,
iskevämmiksi, kauemmas kantaviksi. "Nuoren Italian" liitto laajeni
laajenemistaan. Lentokirjasia, runoja ja puheita aivan tulvi rajan
yli, haaraosastoja ja salaisia seuroja syntyi kaikkialla. Kiihotus
ulottui matalimpaan majaan, köyhimpiin kaupunginosiin: oli syntymässä
todellinen kansanliike, joka siinä määrin herätti Itävallan hallituksen
huomiota, että se v. 1833 sääti kuolemanrangaistuksen "Nuoren Italian"
jäsenille.

Nyt alkoivat henkilökohtaiset kärsimykset raskaina langeta, nyt
alkoi nuorelle taistelijalle sorron ja ahdistuksen kausi, joka oli
vähällä murtaa hänen luottamuksensa ja voimansa. Itävallan hallitus
pani toimeen todellisen ajojahdin, kaikkialta etsien "Nuoren Italian"
jäseniä. Ilmiantoja satoi, vangitsemisia ja kuolemantuomioita seurasi
tuhkatiheään.

Mazzini kääntyi apua saadakseen Piemontin kuninkaan Kaarlo Albertin
puoleen, jota -- omituista kyllä -- pidettiin vapausliikkeen ystävänä,
vaikka hän todellisuudessa ei ollut uskaltanut nostaa kättänsä sen
puolesta. Mazzinin kirje hänelle hehkui intoa ja isänmaanrakkautta,
muistuttaen kuninkaalle palavin sanoin hänen velvollisuuttaan kansaa
ja isänmaata kohtaan. Mutta näin "carbonarien tikarin ja jesuiittain
myrkytetyn suklaan välillä seistessään" vastasi kuningas Mazzinin
kirjeeseen vangitsemiskäskyllä. Nyt suunnittelivat kapinalliset
kansannousua, joka pakottaisi kuninkaan joko liittymään heihin tai
luopumaan. Vangiksi joutuneille alkoi kamala aika. Ei mitään keinoja
häikäilty, kidutustakin käytettiin saadakseen vangitut ilmaisemaan
toverinsa. Mazzinin paras ystävä Jacopo Ruffini teki itsemurhan
vankilassa kidutuksen uuvuttamana, ja Mazzini itse tuomittiin
kuolemaan. Ranskan hallituskin karkoitti hänet maasta, mutta hän pysyi
piilossa Marseillessa, jatkaen kiihotusta. V. 1833 tapaamme hänet taas
Genovassa järjestämässä uutta kapinaa. Mutta se epäonnistui surkeasti
eräiden liittolaisten epäluotettavuuden tähden, ja nyt oli Mazzinin
paettava Sveitsiin. Hänen epätoivoista mielialaansa todistaa seuraava
ote:

/#
    "Kuolleitten toverieni haamut kohoavat eteeni kuin rikoksen ja
    sitä seuraavan turhan katumuksen aaveet. Minä en saata herättää
    heitä eloon. Kuinka monen äidin olen minä saattanut itkemään
    Kuinka monet saavat vielä oppia itkemään, jos minä pysyn
    yrityksessäni nostattaa Italian nuoriso jaloon tekoon, herättää
    heissä yhteisen isänmaan kaipuu! Ja entäpä, jos tuo isänmaa onkin
    vain harhakuva!"
#/

Sveitsinkin hallitus karkoitti hänet Itävallan painostuksesta, ja nyt
harhaili hän levottomana paikasta toiseen tunnon tuskien ja vihollisen
vakoojien takaa-ajamana. Mutta pian kirkastuu hänen mielensä taas.
Hänen sanansa saavat takaisin voimakkaan sointunsa, hänen sielunsa
jännittyy jälleen, ja taas palaa taistelun tuli hänen sielussaan:

"Nuoret veljeni!" kirjoittaa hän kerran; "jos te joskus olette
sielussanne käsittäneet tehtävänne, älkää antako pysäyttää
askeleitanne. Kulkekaa määräänne voimalla, täyttäkää tehtävänne joko
rakkauden siunaamina tai vihan ahdistamina, joko voimakkaampina,
toisiin liittyneinä, tai siinä mykässä yksinäisyydessä, mikä ajatuksen
marttyyrejä ympäröi. Tie on selvänä edessämme, te olette pelkureita,
tulevaisuuteenne luottamattomia, jos te ette kulje tietänne loppuun
suruista ja pettymyksistä huolimatta."

Nyt pakeni Mazzini, v. 1837, hänen kohtaloaan pelkäävien ystävien
kehoituksista Englantiin, tuohon "auringottomaan ja soitannottomaan
maahan", joka tähän aikaan oli kaikkien valtiollisten pakolaisten
turvapaikka.

Lontoossa oli toimeentulo perin vaikeaa. Mazzini eli mitä suurimmassa
köyhyydessä ansaiten elatuksensa sanomalehtikirjoituksilla ja
yksityisopetuksella. Sitäpaitsi oli hänen ympärillään alituiseen
joukko vähemmän hienotuntoisia italialaisia pakolaisia, joilta Mazzini
hyväluontoisuutensa takia ei saattanut kieltää mitään. Mutta kuitenkin
tutustui Mazzini useihin kuuluisiin englantilaisiin, jotka taas
omasta puolestaan kiintyivät nuoreen, miellyttävään, laajahenkiseen
italialaiseen. Niinpä joutui hän m.m. Carlylen perheen tuttavaksi
ja liittyi lujilla ystävyyden siteillä kuuluisaan skotlantilaiseen
aatteenmieheen. Tässä kodissa oli Mazzinilla mieluinen olinpaikka,
ja sekä Carlyle että hänen viehättävä vaimonsa tekivät kaikkensa
lievittääkseen maanpakolaisen ankaraa kohtaloa. Äidin ja rouva Carlylen
lempeät kuvat ovat kai väikkyneet Mazzinin silmäin edessä, kun hän
_"Ihmisen velvollisuuksissa"_ kirjoittaa kauniit sanansa kodista ja
naisesta, "kodin enkelistä".

Mazzini oli nyt rauhassa poliittisilta myrskyiltä, rauhassa vainolta,
ja hänen taloudellinenkin asemansa oli hiljalleen parantunut. Mutta
hänen henkensä kaipasi työtä, tyytymättä tyyneyteen ja rauhaan. Nyt
kirjoitti hän suuret tutkistelmansa Byronista ja Goethestä, Dantesta
ja Lamennaisista, osoittaen harvinaista kykyä tunkeutua kirjailijain
sieluun, tulkitsemaan heidän aatteitansa ja näkyjään.

Varsinkin teki _Lamennaisin_ äsken ilmestynyt kirja _Paroles d'un
croyant_ suuren vaikutuksen häneen, kuten myös saman tekijän _Le livre
du peuple_ ("Kansan kirja"). Ne aatteet, jotka Mazzinin sielussa
temmelsivät, saivat Lamennaisista kuin kirkastajansa. Sama rakkaus
kansaan, sama uskonnon, velvollisuuden ja edistyksen ihailu puhui
voimakkaan, runollisen kielen ja korkean paatoksen kannattamana hänelle
Lamennaisin kirjoituksista. Tähän asti paraastapäästä revittyään, alkoi
Mazzini nyt rakentaa, luoda velvollisuuden, ihmisyyden ja edistyksen
rakennusta, esittäen aatteensa kiihkeällä innolla, lämpimästi ja
kaunopuheisesti teoksessaan _Dei doveri del' uomo_; tämän ensimäinen
osa ilmestyi v. 1848 eräässä italialaisessa lehdessä, jonka hän oli
perustanut Lontooseen, täältäkin merien ja maiden takaa puhuakseen
kansalaisilleen, rohkaistakseen ja innostaakseen heitä vapauden
taistelussa.

Sillaikaa oli Mazzinin ystäväpiiri yhä laajentunut. Kerran huomasi
hän, että hänen kirjeitään oli avattu, ja tutkimus osoitti muutamien
korkeiden englantilaisten virkamiesten antautuneen Itävallan
vakoojiksi. Seikka herätti ääretöntä huomiota. Mazzini sai kestää
häikäilemättömiä hyökkäyksiä, joista hän kuitenkin kunnialla selviytyi
ystävien, varsinkin Carlylen voimakkaasti avustaessa. Nyi tuli hänen
nimensä tunnetuksi, ja hänen ympärilleen liittyi yhä enemmän puoltajia,
kuten sanottu. V. 1841 sai hän m.m. toimitetuksi rangaistukseen
muutamia tunnottomia maanmiehiänsä, jotka Italiasta houkuttelivat
nuoria poikasia Euroopassa kiertävien posetiivinsoittajien suoranaiseen
orjuuteen. Jutulla oli siksi suuri merkitys, että se pelotti muitakin
tuon kauniin ammatin harjoittajia. Hänen ihmisystävällisyytensä
suuntautui muillekin aloille. Jo v. 1841 avasi hän koulun pojille
Hatton Gardenissa, opettaen heille tiedon alkeita, Italian historiaa,
suurten miesten elämäkertoja ja yleisinhimillistä ajatustapaa. Nämä
vuodet olivat onnellisimpia, rauhallisimpia Mazzinin elämässä, täynnä
päiväpaistetta, jos varjoakin.

       *       *       *       *       *

Seuraava kausi Mazzinin elämässä sisältää hänen ihanteittensa
kirkkaimman voiton ja samalla niiden syvimmän tappion. -- "Nuori
Italia" oli hajonnut ensimäisten, epäonnistuneiden yritystensä jälkeen,
ja sen johtaja oli liiaksi ihanteen mies, liiaksi runoilija, uskoi
liiaksi oman kansansa kykyyn ja kehitykseen, ryhtyäkseen ajamaan
asiaansa diplomaattisesti, vehkeilyllä ja sovittelulla. Sen jätti hän
muille.

Hänen ensimäisen maanpakonsa aikana näyttikin vapauden liekki Italiassa
sammuneen. Se tuikahteli vain heikosti "tasaisten" puolueohjelmassa,
pilkahti esiin Giobertin kirjassa paaviuden uudistuksesta, leimahtipa
kohta sammuvaan liekkiinkin äsken valitun paavin Pius IX:n
valtiollisessa anteeksiannossa, jossa sallittiin tuhatkunnan pakolaisen
palata kotimaahansa.

Mutta taantumus väijyi. Metternich ja Itävalta kuristivat rautaisin
käsin sen ensimäiset taimet. Paavin täytyi perääntyä, ja kaikki näytti
palaavan entiselleen.

Näitä tapauksia Mazzini kaukaa tarkkaili kiihtyvällä innostuksella.
_Apostolato Popolare_-lehdessään ennusti hän tulevia myrskyjä ja
osoitti paaville hehkuvan kirjeen, vaatien häntä asettumaan Italian
vapausliikkeen etunenään. Ja Mazzini oli ennustanut oikein. Saapui
vuosi 1848, ja taas jyrähti Ranskassa vallankumouksen ukkonen,
kiirittäen kaikuansa kaikkiin Euroopan kulmiin. Joka paikassa
nousi kansa vaatimaan vapautta, vaatimaan perustuslakeja. Näytti
siltä kuin Itävalta, taantumuksen vanha päävarustus, olisi alkanut
horjua. Metternich pakeni, Unkari kapinoi, Pohjois-Italian kaupungit
vapautuivat.

Nyt tuli Mazzinille kiire. Hänen täytyi päästä Italiaan, vieras maaperä
poltti hänen jalkojensa alla. Nopeasti Lontoosta Pariisiin ja sieltä
Milanoon, missä innostunut väkijoukko otti hänet riemuiten vastaan.
Mutta jo nyt syntyi eripuraisuutta. Ennenkuin voittoa oli saatukaan,
alettiin riidellä Italian hallitusmuodosta, ja sillaikaa voitti
Itävallan sotamarski Radetzky horjuvan ja epäröivän Kaarlo Albertin
taistelussa toisensa jälkeen.

Roomassa oli voitto kuitenkin ollut varma. Paavi oli paennut vaunuissa
Gaetaan, ja oli valittu väliaikainen hallitus, joka kävi yleisen
äänioikeuden perustalla valituttamaan Kansalliskokousta. Edustajiksi
tulivat myöskin Garibaldi ja Mazzini. Kansalliskokous julisti suurella
äänten enemmistöllä tasavallan. Nyt tunsi Mazzini unelmiensa käyvän
toteen, nyt näki hän jo innoitetussa näyssä Italian yhtyneenä, Rooman
sen pääkaupunkina, kaikki kansat veljinä. Nyt oli keisarien ja
paavien Rooman sijaan tullut _kansan_ kaupunki, joka aatteillaan ja
siveellisellä voimallaan hallitsisi maailmaa mahtavana ja suurena kuin
ennenkin.

Hän puhui kuin triumfaattori kansan juhlivien huutojen kaikuessa,
kansan, joka tuskin ymmärsi mitä hän puhui, mutta jonka hän
kaunopuheisuutensa tulisella teholla tempasi mukaansa. Ja Mazzini
uskoi, uskoi kaikella ihanteellisen sydämensä voimalla kansansa kykyyn,
asiansa ja aatteittensa lopulliseen voittoon. Ja nyt ryhtyi hän
kokoamaan tasavaltalaisten muualla jo hajonneita voimia. Hän sai Kaarlo
Albertin vielä kerran marssimaan Itävaltaa vastaan, mutta Radetzky
löi tämän taas perin pohjin Novaran luona, ja hänen täytyi luopua
kruunustaan poikansa Viktor Emmanuel II:n hyväksi.

Tapaus teki järkyttävän vaikutuksen Roomassakin, ja siellä valittiin
"triumvirit" Mazzini, Saffi ja Armellini valtiota johtamaan. Paavikin,
joka tähän saakka oli ollut vaiti Gaetassaan, päästi nyt hätähuudon,
kutsuen katolista maailmaa vapauttamaan hänet "lurjusjoukon" vallasta.
Ranska, joka juuri äsken oli julistanut kunnioittavansa toisten
kansojen vapautta, marssitti sotajoukkonsa rajan yli nuorta tasavaltaa
vastaan.

Mutta Mazzini ei hämmästynyt. Nyt oli hänen puolustettava ihanteitaan
vereen ja henkeen. Nyt oli hänen näytettävä mitä usko ja ihanteet
voivat. Roselli ja Garibaldi valittiin hoitamaan kaupungin puolustusta,
mutta kaiken sieluna oli Mazzini. Sanotaan, että Rooman puolustus nosti
italialaista luonnetta. "Epäitsekkäänä, väsymättömänä, yksityisestä
mukavuudestaan välittämättä, helläsydämisenä kuin lapsi, suurenmoisine
uskoineen jumalalliseen tehtäväänsä osoitti tuo 'myrkyllinen
vehkeilijä' paavin alamaisille sellaista sielun suuruutta, ettei moista
ollut nähty yhdessäkään Kristuksen sijaisessa koko sinä aikana kuin
Rooma oli ollut kristitty."

Toinen merkillinen piirre hänessä oli se, ettei hän ollut vähääkään
kostonhaluinen. Kukaan ei saanut koskea kirkon omaisuuteen eikä
sen palvelijoihin. Kun kansanjoukot esim. kantoivat rippituoleja
katusulkuihin, käski Mazzini viedä ne pois. "Hallituksen velvollisuus
on säilyttää uskonnon koskemattomuus", sanoi hän.

Kun kaupungin puolustajat, torjuessaan hyökkäyksen, saivat joukon
ranskalaisia vangiksi, vietiin heidät Pietarin kirkkoon, jossa Mazzini
lausui heille: "Ranskalaiset ja italialaiset, rukoilkaamme yhdessä
tässä pyhässä paikassa Kaikkivaltiasta kansan vapauden ja yleisen
veljeyden puolesta." Sitten saatettiin heidät kadulle ja lähetettiin
pois, mukanaan suuria sikaarikääryjä lahjaksi tovereilleen.

Triumviri asui Quirinalilla pienessä huoneessa, jonne kaikilla oli
vapaa pääsy. Hän söi halvassa ravintolassa kahdella frangilla päivässä
ja eli koko piiritysajan leivällä ja rypäleillä, jakaen suuren
palkkansa kokonaan muille. Hänen ainoa ylellisyytensä oli kukkakimppu,
jonka tuntematon käsi joka päivä toi hänelle.

Mutta päivä päivältä harveni sankarien joukko. Ranskassa pääsi
katolinen puolue voitolle, ja piiritystä jatkettiin. Äkkiä kieltäytyi
Garibaldikin tottelemasta Rosellia ratkaisevalla hetkellä, ja
heinäkuussa päätti Kansalliskokous antautua. Mazzini vastusti
viimeiseen saakka: "Monarkia voi antautua; tasavalta voi vain kuolla
ja todistaa asiansa oikeutta marttyyriuteen saakka." Silloin lähti
Garibaldi joukkoineen, häntä ajettiin takaa, ja hän sai kärsiä kovaa,
menettäen rakkaan vaimonsakin Comacchion soissa. Toiset johtajat
kaatuivat tai ammuttiin. Mazzini piiloitteli Roomassa vielä muutaman
päivän, pelastuen kuin ihmeen kautta. Hänen päänsä oli harmaantunut
kahdessa kuukaudessa, hänen kasvonsa olivat vanhentuneet, mutta
sielussa kyti yhä, ankarasta pettymyksestä huolimatta, entinen tuli.
Ääni kajahti varmalta ja tyyneltä, silmä oli kirkas, vaikka surullinen.
Hänen elämänsä suurin ja kirkkain unelma oli loppunut, ja taas alkoi
taistelu, taas oli edessä köyhyys ja maanpako.

       *       *       *       *       *

Suuren pettymyksensä jälkeen pakeni Mazzini nopeasti Sveitsiin ja
sieltä Englantiin jatkamaan entistä elämäänsä -- suojellen pakolaisia,
kirjoitellen yhä aatteittensa puolesta, m.m. sarjan kirjeitä "Italian
kansalle" vv. 1861-71.

Vanhat ystävät ottivat hänet avosylin vastaan, ja yleensä herätti hän
yhä enenevää huomiota Englannin älykkäimpien, sivistyneimpien piirien
keskuudessa. Swinburne lauloi hänen kunniakseen, ja häntä ympäröi
liehakoiva, imarteleva ihailijajoukko. Mutta hänen mielensä paloi yhäti
Italiaan. Hän koetti saada Englantia "siveellisesti kannattamaan"
sen asiaa, hän perusti "Italian ystävien" seuran, johon suuri joukko
ajan merkittävimpiä vapaamielisiä kokoontui. Sitäpaitsi järjesti hän
entiselle ohjelmalleen uskollisena kapinoita siellä täällä; niistä
kuitenkin oli enemmän vahinkoa kuin hyötyä, kun toiset miehet olivat
toisin keinoin ryhtyneet ajamaan Italian asiaa.

Cavour ja Viktor Emmanuel, diplomaatti ja sotilas, toteuttivat sen,
mitä ihanteen mies oli aavistellut. Italia vapautui, Italia yhtyi.
Mutta se, ettei Italiasta tullut tasavaltaa, suretti Mazzinia syvästi
hänen viimeisinä vuosinaan, eikä hän koskaan lakannut ponnistelemasta
tämän ihanteen puolesta. Vielä nytkin on Mazzinin nimi Italian
tasavaltalaisten huulilla, vielä nytkin on ihmisiä, jotka sitä
hänen esimerkkiään seuraten ihanteena tavoittelevat. Ja tasavallan
puolustajana, tasavaltaisen oppisuunnan julistajana on Mazzinin nimi
jäänyt historiaankin.

Sosialismin historiassa hän myöskin joskus vilaukselta näyttäytyy.
Siihen vaikutti tietysti hänen toimintansa alempien kansanluokkien,
varsinkin työläisluokan kohottamiseksi, ja tapaammehan esim. "Ihmisen
velvollisuuksissa" monta ajatusta, jotka nykyinen sosialismi on
hyväksynyt, kuten aatteet työnjaosta ja palkan suhteesta tehtyyn
työhön, kansojen veljeydestä, yhteiskuntaluokkien suhtautumisesta
toisiinsa j.n.e.

Mutta Mazzini oli ennen kaikkea ihanteen mies, uskonnollisen ihanteen.
Kaikki oikeutemme ja velvollisuutemme johtaa hän Jumalasta ja Hänen
laistaan. Se, mikä sosialismissa näytti kallistuvan materialismiin, oli
hänelle kauhistus.

Hän ei myöskään hyväksy yksityisen omaisuuden hävittämistä,
todistaen terävästi ja selvästi, että maailmasta silloin, yksityisen
yritteliäisyyden lakatessa, katoisi myöskin edistymisen halu. Jokainen
eläisi itsekseen harrastuksetonta, harmaata elämää, mikä lopulta veisi
epätoivoon ja anarkiaan.

Sellainen ei ole Mazzinin tulevaisuusihanne. Pateettisin sanoin lausuu
hän julki uskontunnustuksensa "Ihmisen velvollisuuksien" viimeisillä
sivuilla: "Minä uskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja
mietteen ja toiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin
tulevan ajan ihmisten keskuudessa... Minä uskon _yhdistymiseen_ ainoana
keinona, mitä meillä on edistyksen täyttämiseksi, ei ainoastaan siksi,
että se monistuttaa tuottavien voimien toiminnan, vaan myöskin sen
vuoksi, että se tuo lähempään yhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset
ilmiöt ja asettaa _yksilön_ elämän _yhteiselämän_ yhteyteen."

Näin ei hänen työnsä kohdistu ainoastaan Italiaan, vaan koko
ihmiskuntaan. Kun Mazzini eli, oli hänen nimensä kuin sotahuuto,
joka sai tyrannit kaikkialla maailmassa vapisemaan. Sanotaan, että
hänen kuolemansa oli mieluinen tapaus monille Euroopan kruunatuista
ja kruunaamattomista hallitsijoista. Oma kansansa kunnioittaa
häntä kansallissankarinaan Garibaldin rinnalla. Kun hän kuoli, v.
1872 matkalla kotimaassaan, saateltiin hänet juhlallisesti hautaan
kotikaupunkinsa kuuluisalle kirkkomaalle, äitinsä viereen, ja kun hänen
syntymänsä satavuotismuistoa juhlittiin, oli kuningas ministereineen
läsnä, kouluissa vietettiin juhlia ja hänen muistopatsaansa oli
kiedottu Italian ja Englannin lippuihin.

Meihin vaikuttaa hän kuitenkin ennen kaikkea ihmisenä. Mazzini oli
niin peräti kokonainen persoonallisuus, että sellaisia harvoin
tavataan. Ainakin hän itse täytti ne velvollisuudet, joita hän julisti,
milloinkaan poikkeamatta siitä minkä oikeaksi näki, konsaan vastuksia
väistämättä, kumartelematta ja mutkistelematta kulkien suoraan omaa
päämääräänsä kohti. Ja siksi palaakin hänen nimensä yhä vapauden
soihtuna siellä, missä kansa kalleimpansa puolesta taistelee, ja siksi
soivatkin hänen sanansa uskosta lopulliseen voittoon lohduttavina
ja rohkaisevina kaikille sorretuille ja vainotuille. Luulenpa,
että Mazzinilla nyt on sanansa sanottavana meidänkin kärsivälle,
taistelevalle kansallemme.

Hänen luonteensa rajaton hyvyys pistää silmään kaikkialla. Melkein
arvostelematta saattoi hän tuhlata omaisuutensa, viimeisen roponsakin
sille, joka sanoi sitä tarvitsevansa. Hänen lapsuudestaan kerrotaankin
kuvaava tarina:

Kuusivuotiaana käveli hän kadulla äitinsä kanssa. Heiltä pyysi almua
kerjäläinen, vanha, kunnianarvoisan näköinen ukko. Mazzini seisahtui
kuin jähmettyneenä, juoksi äitinsä luota, kietoi käsivartensa
kerjäläisen kaulaan ja suuteli häntä huutaen: "Anna hänelle jotakin,
äiti! Anna hänelle jotakin." -- "Rakastakaa häntä paljon, rouva", sanoi
ukko; "hän tulee rakastamaan kansaa".

Ja ennustus toteutui. Mazzini rakasti kansaa, omaa kansaansa, melkein
sokeasti, sen vikoja näkemättä. Hän asetti omat hehkuvat aatteensa sen
sieluun, uskoen oman lujuutensa, oman rehellisyytensä piilevän jokaisen
työmiehen karkean puvun alla. Ja siitä johtuivat hänen useimmat
pettymyksensäkin.

Sitäpaitsi oli hänen olemuksensa ja koko käytöksensä erinomaisen
miellyttävää. Hän ei ollut lahjakas ainoastaan puhujana ja kansan
johtajana; hänen runolliset ja soitannollisetkin taipumuksensa olivat
tavallista suuremmat. Väitetään että se, joka hänet tapasi, ei voinut
koskaan unohtaa hänen henkevää keskusteluaan, kauniita, ilmeikkäitä
kasvojaan ja suuria, tummia silmiään, joissa salama joskus välähti
lempeän, surumielisen sävyn takaa.

Ja niin oli hänen elämänsä kaikesta levottomuudestaan, kaikista
kärsimyksistään ja puutteistaan huolimatta ihana elämä. Vaikka
hänen valtiollisella toiminnallaan ei ollutkaan suuria, suoranaisia
seurauksia -- toisethan hänen työnsä loppuun veivät -- loistaa hän
sentään silmiimme suurena ihmisenä, apostolina, otsallaan uneksijan
miettivä ilme ja silmissään ennustajan kauas tähtäävä, ihmeitä näkevä
katse.

Tampereella syyskuulla 1917.

_Suomentaja_.



IHMISEN VELVOLLISUUDET



Italian työläisluokalle.


Teille, kansan pojille ja tyttärille, omistan minä tämän pienen kirjan.
Olen siinä osoittanut ne periaatteet, joiden nimessä ja voimalla te
voitte, jos tahdotte, täyttää kutsumuksenne Italiassa: tasavaltaisen
edistyksen tehtävän kaikkien hyväksi ja oman vapautuksenne itsenne
vuoksi. Sallikaa niiden, joita olosuhteet tai äly ovat erikoisesti
suosineet ja jotka helpommin kykenevät käsittämään nämä periaatteet,
sallikaa heidän selostaa ja eritellä niitä toisille, ja innostakoon
heitä se rakkauden henki, jolla minä kirjoittaessani olen miettinyt
teidän murheitanne ja puhtaita pyrkimyksiänne uuteen elämään, joka --
sittenkun tuo kiero eriarvoisuus, mikä nyt lamauttaa teidän voimianne,
on voitettu -- syttyy teidän toimestanne Italian maassa.

Olen rakastanut teitä aikaisimmasta nuoruudestani alkaen. Äitini
tasavaltalainen vaisto sai minut tovereitteni joukosta etsimään
_ihmistä_ eikä pelkästään rikkainta tai mahtavinta yksilöä, ja
isäni yksinkertainen, itsetiedoton kunto totutti minut ihailemaan
-- ennen itserakasta, vaativaista puolitietoa -- tuota hiljaista,
unhotettua uhrautuvaisuuden sankaruutta, mikä niin usein ilmenee teidän
keskuudessanne. Myöhemmin päättelin isänmaamme historiaa lukiessani,
että Italian oikea elämä on sen kansan elämää, ja että vuosisatojen
hidas työ on aina pyrkinyt, eri rotujen keskinäisten yhteentörmäysten
ja anastusten ja valloitusten aikaansaamien pintapuolisten ja
ohimenevien muutosten keskellä, muodostamaan suurta, kansanvaltaista
kansallista yhteyttä. Ja niin kolmekymmentä vuotta sitten annoin minä
itseni teille.

Minä näin, että valtakunta -- vapaitten, tasa-arvoisten ihmisten
yhdistynyt valtakunta -- ei voinut saada alkuansa ylimystön
keskuudesta, jolla meidän maassamme ei koskaan ole ollut
alotteentekevää tai kokoavaa elämää, eikä monarkiasta, joka
keinottelulla hankkiutui keskuuteemme 1500-luvun puolivälissä,
ulkomaalaisten jäljissä kulkien ilman omaa kutsumusta, ollenkaan
ajattelematta yhteyttä tai vapautumista; ja siispä sen täytyy saada
alkunsa ainoastaan Italian kansasta. Ja minä sanoin niin. Minä näin,
että teille oli välttämätöntä pudistaa päähänne _palkkaamisen_ ies,
ja vähitellen, vapaan yhtymisen avulla, tehdä työ Italian maaperän ja
pääoman herraksi, ja jo ennen kuin Ranskan sosialistiset lahkot olivat
tulleet sekoittamaan kysymyksen, sanoin minä niin.

Minä näin, ettei Italia, sellaisena kuin me sen sielussamme
kuvittelimme, voisi olla olemassa siksi kunnes siveellinen _laki_, joka
on tunnustettu korkeammaksi kuin kaikki ne, mitkä nyt ovat asetetut
ihmisen ja Jumalan välittäjiksi, ehtisi hävittää kaiken tyrannisen
pakkovallan perusteen, _paaviuden_. Ja niin minä sanoin. Raivoisat
syytökset, herjaukset ja minuun kohdistettu pilkka eivät koskaan
saaneet minua pettämään teitä tai teidän asiaanne, eikä karkaamaan
tulevaisuuden lipun alta, ei edes silloinkaan kun te itse -- neuvosta
sellaisten miesten, jotka olivat pikemmin väärien jumalien palvelijoita
kuin uskovaisia -- jätitte minut niitten vuoksi, jotka käyden kauppaa
verellänne käänsivät katseenne pois teistä itsestänne.

Muutamien teidän parhaittenne, kansan pojat ja tyttäret, varma ja
sydämellinen kädenlyönti lohdutti minua muitten luopumuksesta ja
monesta mitä katkerimmasta pettymyksestä, joita sieluni sai kokea
paljon rakastamieni miesten puolelta, -- ja hekin olivat sanoneet
rakastavansa minua. Minulla ei enää ole montakaan vuotta elettävänä,
mutta tuota liittoa, joka on solmittu muutamien teikäläisten kanssa,
ei niin kauan kuin elän voi särkeä mikään, ja ehkäpä se jää elämään
kuolemani jälkeenkin.

Ajatelkaa minua niinkuin minä teitä ajattelen! Olkaamme veljiä
rakkaudessamme isänmaata kohtaan! Teissä piilee todellisesti sen
tulevaisuus.

Mutta te ette voi hankkia isänmaallenne ettekä itsellenne tuota
tulevaisuutta, jollette vapauta itseänne kahdesta taudista, jotka
nykyään liiaksi saastuttavat omistavia luokkia, -- vaikka toivoakseni
vain lyhyeksi aikaa -- ja uhkaavat johtaa Italian kehityksen väärälle
suunnalle: -- machiavellismista ja materialismista. Ensinmainittu,
huono väännös suuren, vaikka onnettoman miehen opista, johtaa teidät
pois rakkaudesta ja totuuden suorasta, rohkeasta ja puhtaasta
ihailusta; toinen syöksee teidät _oman edun_ palveluksen kautta
itsekkyyteen ja anarkiaan.

Jos te tahdotte vapautua mielivaltaisesta hallituksesta tai ihmisten
sorrosta, tulee teidän palvella Jumalaa. Ja taistelussa, jota
maailmassa pahan ja hyvän välillä käydään, tulee teidän liittyä hyvän
lipun alle ja sotia pahaa vastaan aselepoa tekemättä, hyljäten kaikki
epäilyttävät keinot, kaikki raukkamaiset teot ja kaiken johtajien
ulkokultaisuuden silloin kun he yrittävät välittää sovintoa molempien
kesken. Ensinmainitun tiellä saatte minut elinikäiseksi toveriksi.

Ja koska nuo kaksi valhetta esittäytyvät teille kovin usein
viettelemisen tarkoituksella, houkuttelevien toiveitten varjon alla,
jotka vain usko Jumalaan ja totuuteen voi muuttaa _tosiseikoiksi_, olen
tuntenut olevani velvollinen varoittamaan teitä niistä, kirjoittamalla
tämän kirjan. Rakastan teitä liiaksi hellitelläkseni intohimojanne,
tai suvaitakseni niitä kultaisia unelmia, joilla toiset koettavat
saavuttaa suosiotanne. Minun ääneni saattaa tuntua karkealta ja
liian itsepintaiselta, tehostaessani teille uhrautumisen ja hyveen
välttämättömyyttä toisiin nähden. Mutta minä tiedän, -- ja te, jotka
olette hyviä ja joita väärät opit ja rikkaudet eivät ole turmelleet,
tulette kohta ymmärtämään, -- että jokainen _oikeutenne_ voi johtua
ainoastaan täytetystä _velvollisuudesta_.

Jääkää hyvästi! Pitäkää minua nyt ja aina veljenänne.

Huhtik. 23 p. 1860.

Giuseppe Mazzini.



I

Italian työmiehille.


Tahdon puhua teille velvollisuuksistanne. Tahdon puhua teille, niin
kuin sydämeni minua käskee, kalleimmista, mitä me tunnemme, Jumalasta,
ihmisyydestä, isänmaasta ja perheestä. Kuunnelkaa minua rakkaudella,
niinkuin minäkin rakkaudella puhun teille. Minun sanani ovat
vakaumuksen sanoja, jotka pitkät kärsimysten, huomioiden ja opinnoiden
täyttämät vuodet ovat kypsyttäneet. Velvollisuudet, jotka tässä olen
osoittava teille, koetan minä nyt ja aina täyttää siinä määrin kuin
voimani myöntävät. Saatanhan erehtyä, mutta sydämeni ei erehdy.

Saatanhan pettyä, mutta en pettää teitä. Kuunnelkaa siis veljellisesti
minua. Arvostelkaa vapaasti keskuudessanne puhunko teidän mielestänne
totuutta; hyljätkää minut, jos teidän mielestänne julistan vääryyttä,
mutta seuratkaa minua ja toimikaa neuvojeni mukaan, jos pidätte minua
totuuden kuuluttajana. Erehtyminen on säälittävä onnettomuus, mutta jos
tunnet totuuden, etkä toimi sen mukaan, teet rikoksen, jonka taivas ja
maa tuomitsee.

Miksikä puhun minä teille _velvollisuuksistanne_, ennen kuin mainitsen
mitään _oikeuksistanne_? Miksikä minä, yhteiskunnassa, missä kaikki
tahtoen tai tahtomattaan sortaa teitä, missä kaikkien, ihmiselle
kuuluvien oikeuksien nauttiminen alituisesti riistetään teiltä, missä
kaikki onnettomuus on jäänyt teidän osaksenne, ja se, mitä onneksi
sanotaan toisten yhteiskuntaluokkien jäsenille; -- miksi puhun minä
teille _uhrautumisesta_, enkä _anastuksesta_, kunnosta, siveellisestä
kohoamisesta, kasvatuksesta, enkä aineellisesta _hyvinvoinnista_? Siinä
kysymys, joka minun täytyy ensiksi selittää ennen kuin jatkan, koska
juuri tässä piilee eroavaisuus meidän ja monen muun opin välillä, joita
nykyään Euroopassa julistetaan, ja sitten vielä siksi, että juuri tuo
kysymys kohoaa helposti kärsivän työläisen kiukustuneesta sielusta.

"Me olemme köyhiä, orjia, onnettomia: puhukaa meille aineellisista
parannuksista, vapaudesta, onnesta. Sanokaa, olemmeko tuomitut
ikuisesti kärsimään, vai saammeko mekin vuorostamme iloita. Saarnatkaa
velvollisuuden tuntoa isännillenne, meitä ylempänä oleville luokille,
jotka kohtelevat meitä kuin koneita ja pitävät yksityisoikeutenaan
kaikille kuuluvia aarteita. Meille tulee teidän puhua oikeuksista,
puhukaa niiden saavuttamisen keinoista, puhukaa meidän voimastamme.
Odottakaa siksi, kun meidän olemassaolomme on tunnustettu, ja puhukaa
meille sitten velvollisuuksista ja uhrautuvaisuudesta." Niin sanovat
monet meidän työmiehistämme ja seuraavat oppeja ja yhdistyksiä, jotka
vastaavat heidän mielihalujaan, muistamatta yhtä ainoata asiaa,
nimittäin sitä, että tuota oppia, johon he vetoavat, on esitetty jo
viisikymmentä vuotta, sen vähintäkään parantamatta työväen aineellisia
elinehtoja.

Mitä viimeisinä viitenäkymmenenä vuonna on tehty edistyksen ja
yhteishyvän puolesta yksinvaltaista hallitusmuotoa ja perinnöllistä
ylimystöä vastaan, se kaikki on tehty ihmisen oikeuden nimessä; --
vapauden nimessä keinona ja hyvinvoinnin nimessä elämän päämääränä.
Kaikki Ranskan vallankumouksen ja sitä seuraavien ja jäljittelevien
oppien tulokset, olivat ihmisen _oikeuksien julistuksen_ seurauksia.
Kaikkien filosofien tutkimukset, jotka sitä valmistivat, perustuivat
vapauden teoriaan ja tarpeeseen tehdä jokaiselle yksilölle tiettäviksi
hänen omat oikeutensa. Kaikki vallankumoukselliset oppisuunnat
julistivat ihmiselle, että hän on syntynyt onneen, että hänellä on
oikeus hakea sitä kaikin keinoin, ettei kellään ole oikeutta estää
häntä tässä pyrkimyksessä, ja että hänellä taas on valta murtaa hänen
tielleen asettuvat esteet. Ja esteet murrettiin, vapaus saavutettiin,
säilyi jonkun vuoden muutamissa maissa, vallitsee muutamissa vieläkin.
Onko _rahvaan_ asema parantunut? Miljoonat, jotka elävät omien käsiensä
jokapäiväisellä työllä, ovatko he ehkä saavuttaneet pienintäkään osaa
toivotusta, luvatusta _hyvinvoinnista_?

Ei, rahvaan asema ei ole parantunut, se on pikemmin huonontunut ja
yhä huononee melkein kaikissa maissa. Melkein kaikissa maissa, ja
erikoisesti siinä, missä tätä kirjoitan, on elämän välttämättömien
tarpeiden hinta asteettaisesti noussut, työmiehen palkka monissa
teollisuuden lajeissa asteettaisesti vähentynyt, ja asutus kasvanut.

Melkein kaikissa maissa on työ-ihmisten kohtalo tullut epävarmemmaksi,
huolestuttavammaksi, pulmat, jotka tuomitsevat tuhansia työläisiä
joksikin aikaa työttömyyteen, ovat tulleet tavallisemmiksi. Rahvaan
aineellisen tilan huononemisesta puhumme numeroin ja tosiseikoin
_Apostolaton_ seuraavissa numeroissa, mutta maasta maahan ja
Euroopasta muihin maanosiin siirtymisen jokavuotinen kasvu, ja
hyväntekeväisyyslaitoksien, köyhien veron, ja vaivaisten huoltamista
tarkoittavien toimenpiteiden luvun nouseminen riittää todistamaan sen.
Viimemainitut todistavat myöskin, että yleisön harrastus yhä enemmän
suuntautuu herättämään kansaa näkemään omat puutteensa: mutta sen
tehottomuus vähentämään silmin nähtävästi noita puutteita osoittaa
kurjuuden yhtä asteettaista lisääntymistä niiden luokkien keskuudessa,
joiden avustamista ne tarkoittavat.

Ja siitä huolimatta ovat yhteiskunnallisen varakkuuden lähteet ja
aineellisen omaisuuden määrä yhä kasvaneet viimeisinä viitenäkymmenenä
vuonna.

Tuotanto on tullut kaksinkertaiseksi. Kauppa on, päästyään
loppumattomista pulista, joita ei järjestelmällisyyden täydellisen
puutteen vuoksi ole voitu välttää, saanut suuremman toimintatarmon,
laajemman alan yrityksilleen. Kulkuneuvot ovat melkein kaikkialla
saavuttaneet varmuuden ja nopeuden, ja niin on liikakustannusten
vähentyessä myöskin elintarpeiden hinta alentunut. Ja toiselta puolen
tunnustetaan nykyään yleisesti inhimilliseen luonteeseen läheisesti
kuuluvat oikeudet, tunnustetaan sanoissa silläkin taholla, missä
koetetaan niitä teeskennellen kiertää. Miksi ei rahvaan asema siis
ole parantunut? Miksikä tuotteiden kulutus, sen sijaan, että olisi
tasaisesti jakautunut Euroopan yhteiskuntien jäsenten välille, on
keskittynyt muutamien, uuteen ylimystöön kuuluvien henkilöiden käsiin?
Miksi ovat kaupan ja teollisuuden saamat uudet herätteet luoneet vain
muutamien ylellisyyden, eikä yleistä hyvinvointia?

Vastaus on selvä, jos haluamme tarkastella syitä hiukan
syvemmältä. Ihmiset ovat kasvatuksen tulos, ja toimivat vain sen
kasvatusperiaatteen mukaan, joka on heille annettu. Miehet, jotka ovat
edistäneet tähänastisia vallankumouksia, vetosivat yksilölle kuuluvien
_oikeuksien_ ihanteeseen. Vallankumoukset julkaisivat nuo oikeudet,
julistivat, että korkein onni oli vapaus. Vallankumoukset anastivat
vapauden, yksityisen vapauden, opetuksen vapauden, uskonnon vapauden,
kaupan vapauden, kaiken vapauden kaikille.

Mutta mitä hyötyä oli oikeuksien tunnustamisesta niille, joilla ei
ollut tilaisuutta käyttää niitä hyväkseen? Mitä hyötyä oli opetuksen
vapaudesta sille, jolla ei ollut aikaa, eikä tilaisuutta hyötyä
siitä? Mitä hyötyä oli kaupan vapaudesta sille, jolla ei ollut mitään
kaupaksi tarjottavaa, ei pääomaa, eikä luottoa? Niissä maissa, joissa
nuo periaatteet julistettiin, kuului yhteiskuntaan pieni määrä maata,
luottoa, pääomaa omistavia yksilöitä, ja suuri paljous ihmisiä,
joilla ei ollut muuta kuin omat käsivartensa, ja joitten oli pakko,
elääkseen, antaa ne työaseiksi ensinmainituille millä ehdoilla hyvänsä,
pakko menettää aineelliseen yksitoikkoiseen raadantaan koko päivänsä.
Mitä oli muuta vapaus noille, nälän ahdistuksessa taisteleville kuin
katkeran irooninen harhakuva? Jotta asiain tila olisi muuttunut, olisi
omistaviin luokkiin kuuluvien ihmisten välttämättömästi tullut myöntyä
lyhentämään työaikaa, korottamaan palkkoja, hankkimaan enemmistölle
yhdenlaista, ilmaista opetusta, ulottaa työn välineet kaikkien
saataviksi, myöntää kyvykkäälle ja aloterikkaalle työläiselle luottoa.
Mutta miksi olisivat he tehneet sen? Eikö hyvinvointi ollut elämän ylin
tarkoitus? Eivätkö aineelliset edut olleet ennen kaikkea haluamisen
arvoisia? Miksikä siis vähentää omaa nautinto-oikeuttaan toisten
hyväksi? Auttakoon itseään ken voi. Kun yhteiskunta kerran vakuuttaa
jokaiselle ihmisluonteeseen kuuluvien oikeuksien nautinnon, tekee se
kaiken, mitä on velvollinenkin tekemään. Jos kerran on sellaisia, jotka
oman asemansa mahdottomuuden vuoksi eivät voi nauttia yhdestäkään
noista oikeuksista, tyytykööt he osaansa älköötkä moittiko ketään.

Oli luonnollista että sanottaisiin niin ja niin todella sanottiinkin.
Ja tämä onnen etuoikeuttamien luokkien suhtautuminen köyhiin
kansanluokkiin tulikin kohta jokaisen yksilön suhteeksi toiseen
yksilöön. Jokainen pitää huolta omista oikeuksistaan ja oman asemansa
parantamisesta koettamattakaan huolehtia muista; ja kun omat edut
olivat ristiriidassa toisten etujen kanssa, syntyi taistelu. Ei
taistelu verellä, vaan kullalla ja vehkeilyillä. Paljon vähemmän
miehekäs taistelu kuin edellämainittu, vaan kuitenkin yhtä tuhoisa.
Mitä muuta on _vapaa kilpailu_ kuin katkeraa sotaa, jossa voimakkaat,
omaten kaikki edut, armotta musertavat heikot ja kokemattomat? Tässä
alituisessa sodassa tottuvat ihmiset itsekkyyteen ahnehtien yksinomaan
aineellisia etuja.

Uskonnon vapaus rikkoo kaiken uskon yhteisyyden. Opetuksen vapaus
synnyttää siveellisen anarkian. Kun ihmisten välillä ei ole yhteistä
sidettä, ei uskonnollisen tunteen eikä päämäärän yhteyttä, kun he
saavat vain nauttia, mitään muuta hakematta, etsivät he jokainen oman
tiensä varomatta, etteivät he sitä kulkiessaan polje rikki veljiensä
päitä, veljien nimellisesti, vihollisten todellisuudessa. Siihen olemme
nyt päässeet _oikeuksien_ teorian avulla.

Varmasti on oikeuksia olemassa, mutta kun yksilön oikeudet
joutuvat ristiriitaan toisen oikeuksien kanssa, kuinka voimme
toivoa sovittavamme ne, saattavamme ne sopusointuun, nojautumatta
johonkin kaikkia oikeuksia korkeampaan? Ja kun yksilön oikeudet,
monien yksilöiden oikeudet joutuvat ristiriitaan maan oikeuksien
kanssa, mihinkä tuomioistuimeen silloin vedotaan? Jos _hyvinvoinnin_
oikeus, mahdollisimman suuren hyvinvoinnin oikeus ulottuu jokaiseen
elävään ihmiseen, kuka ratkaisee riitakysymyksen työmiehen ja
teollisuudenharjoittajan välillä? Jos olemisen oikeus on joka ihmisen
ensimäinen, loukkaamaton oikeus, kuka voi vaatia häntä uhraamaan sen
toisten ihmisten aseman parantamiseksi? Voitteko vaatia sitä isänmaan,
yhteiskunnan, veljesjoukkonne nimessä?

Mikä on isänmaa niitten mielestä, joista puhuin, jollei se paikka,
missä yksilölliset oikeutemme ovat paraiten turvatut? Mikä on
yhteiskunta, jollei ihmisryhmä, missä monien voima on sopimuksesta
asetettu kannattamaan _jokaisen_ etuja? Ja yksilön totuttua
viidenkymmenen vuoden aikana siihen ajatukseen, että yhteiskunta on
säädetty _vahvistamaan hänelle oikeuksiensa nauttimisen_, kuinka voi
silloin pyytää häntä uhraamaan kaikki yhteiskunnalle, alistumaan,
jos tarve vaatii, alituisiin vaivoihin, vankeuteen, maanpakoon
sen parantamiseksi? Saarnattuanne hänelle kaikkialla, että elämän
päämääränä on _hyvinvointi_, voisitteko yht'äkkiä kehoittaa häntä
hävittämään _hyvinvointinsa_ ja elämänsäkin vapauttaakseen isänmaansa
vieraan vallan alamaisuudesta tai hankkiakseen paremmat elinehdot
luokalle, joka ei ole hänen omansa. Puhuttuanne hänelle vuosikausia
_aineellisista eduista_, kuinka voisitte välttää, juuri kun hänellä on
valta ja rikkaus käsissään -- ettei hän ojentaisi kättään pitääkseen
kiinni niistä, vaikkapa veljiensä vahingoksikin?

Italian työväki! Nämä eivät ole mieleeni juolahtaneita, tosiasioista
riippumattomia mielipiteitä: -- ne ovat historiaa, meidän aikamme
historiaa, historiaa, jonka sivut kuohuvat verta, kansan verta.
Kyselkääpä kaikilta niiltä miehiltä, jotka ovat muuttaneet 1830:n
vallankumouksen henkilöiden vaihdokseksi ja ovat tehneet teidän
tovereittenne ruumiista Ranskassa, niiden, jotka kaatuivat
kolmipäiväisessä taistelussa, oman valtansa astinlaudan: kaikki heidän
oppinsa ennen vuotta 1830 perustuivat vanhaan aatteeseen _oikeuksista_,
eikä uskoon ihmisen _velvollisuuksista_.

Te sanotte heitä nyt pettureiksi ja luopioiksi, mutta todellisuudessa
edustivat he vain oman oppinsa tuloksia. He taistelivat suorin mielin
Kaarle X:n hallitusta vastaan, koska tuo hallitus oli suorastaan
vihamielinen luokalle, mihin he kuuluivat, loukkasi ja koetti poistaa
heidän oikeutensa. He taistelivat _hyvinvoinnin_ nimessä, jota heillä
ei ollut niin paljoa kuin he mielestään olisivat ansainneet. Muutamia
vainottiin ajatuksen vapauden tähden, toiset, voimakkaat kyvyt,
tunsivat olevansa syrjäytettyjä, estettyjä saamasta virkoja, joita
hoitivat heitä kyvyttömämmät henkilöt. Ja sitten suututtivat myöskin
kansan kärsimykset heitä. Silloin kirjoittivat he rohkeasti ja hyvässä
uskossa kaikille ihmisille kuuluvista oikeuksista. Ja sitten, kun
heidän _omat_ poliittiset ja henkiset oikeutensa olivat vahvistetut,
kun virkaura oli heille avoinna, kun he olivat saavuttaneet sen
_hyvinvoinnin_, mitä hakivat, unohtivat he kansan, unohtivat, että
miljoonat, jotka olivat heitä alempana kasvatuksen ja harrastusten
puolesta, hakivat toisenlaisten _oikeuksien_ nautintolupaa, pyrkien
toisenlaiseen _hyvinvointiin_, ja he rauhoittivat sielunsa, eivätkä
välittäneet muista kuin itsestään. Miksi sanotte heitä pettureiksi?
Miksikä ei pikemmin nimitetä tuota oppia petolliseksi?

Siihen aikaan eli ja kirjoitti Ranskassa mies, joka älyltään oli paljon
mahtavampi kuin kaikki nuo muut. Silloin oli hän meidän vihollisemme,
kaikkien vallankumouksellisten käsitystapojen vihollinen, mutta hän
uskoi _velvollisuuteen_, velvollisuuteen uhrata koko olemassa olo
yhteisen hyvän vuoksi, totuuden etsimisen ja sen riemuvoiton hyväksi.

Hän tutki tarkkaavasti ihmisiä ja aikoja; hän ei antanut hyväksymisen
vietellä, eikä pettymysten lamauttaa itseään. Yritettyään yhteen
suuntaan ja erehdyttyään, haki hän toiselta taholta joukkojen aseman
parannusta. Ja kun tapausten kulku osoitti hänelle, että yksi ainoa
mahti saattoi toimittaa sen, kun kansa esiintyi areenalla paljon
kunnokkaampana ja uskovampana kuin kaikki ne, jotka olivat väittäneet
ajavansa sen asiaa, tuli hänestä, _Lamennaisista, Uskovan Sanojen_
tekijästä, jonka teoksen te kaikki olette lukeneet, etevin julistaja
sen aatteen, jossa me olemme veljiä, ja se hän vielä tänäänkin on.
Hänessä ja niissä henkilöissä, joista nyt olemme puhuneet, näemme
selvästi erotuksen _oikeuksien_ miesten ja _velvollisuuden_ miesten
välillä. Ensinmainituille riittää heidän yksilöllisten oikeuksiensa
saavuttaminen poistaen varsinaisen kiihokkeen ja siksi he pysähtyvät
siihen; viimeksimainittujen työ ei pysähdy täällä maailmassa, ennenkuin
elämän sammuessa.

Ja niitten kansojen keskuudessa, jotka elävät täydellisessä orjuudessa,
missä taistelu on aivan toisella lailla vaarallista, missä joka
askel parempaa kohti on merkitty marttyyrien verellä, missä työltä
hallitsevaa vääryyttä vastaan puuttuu julkisuuden ja hyväksymisen tuki,
mikä kiihoke kestävyyteen voi siellä pidättää hyveen tiellä ihmiset,
jotka supistavat pyhän, yhteiskunnallisen sodan, jota me edistämme,
taisteluksi omien _oikeuksiensa_ puolesta?

Puhumme tietysti yleistapauksista, emme poikkeuksista, joita
jokaisessa koulukunnassa on. Kun ajatusten melske ja tyranniutta
vastaan kohdistuva kumousliike, joka luonnostaan vetää nuorisoa
puoleensa, on tauonnut muutaman vuoden ponnistusten ja tällaisissa
yrityksissä välttämättömien pettymysten jälkeen, ketkä eivät lopultakin
väsähtäisi? Kuinka eivät he pitäisi minkälaista lepoa hyvänsä parempana
vastakohtien ja vaarojen kuohuttamaa elämää, joka minä päivänä
hyvänsä saattaa loppua vankilassa, mestauslavalla tai maanpaossa?
Se on liiankin tavallinen tarina nykypäivien italialaisista, jotka
ovat vanhojen, ranskalaisten aatteiden läpitunkemia, hyvin surullinen
tarina, mutta kuinka voisi sen lopettaa muuttamatta periaatetta, jonka
johtamina he ovat taisteluun lähteneet? Kuinka ja minkä nimessä voi
heidät saada vakautuneiksi siitä, että vaarojen ja pettymysten tulisi
vahvistaa heitä, ettei heidän ole taisteltava vain muutamia vuosia,
vaan koko elämänsä? Kuka saattaa sanoa ihmiselle: _jatka taistelua
oikeuksiesi puolesta_! kun se taistelu tulee hänelle kalliimmaksi kuin
oikeuksista luopuminen?

Ja kuka voi, sellaisessakin yhteiskunnassa, joka on rakennettu
oikeammille perusteille kuin meidän, saada ainoastaan omaan
_oikeus_-teoriaansa nojaavan henkilön vakautuneeksi siitä, että
hänen on työskenneltävä yhteishyvän vuoksi, koetettava kehittää
_yhteisaatetta_? Otaksukaapa, että hän nousee vastaan, otaksukaapa,
että hän tuntee itsensä voimakkaaksi ja sanoo teille: "minä rikon
yhteiskuntasopimuksen, minun harrastukseni, minun taipumukseni vaativat
minua toisaalle; minulla on pyhitetty, loukkaamaton oikeus kehittää
niitä, ja minä ryhdyn sotaan kaikkia vastaan". Minkä vastauksen voitte
antaa hänelle, jos hän pysyy omassa opissaan? Mikä oikeus on teillä,
enemmistönä ollen, vaatia häntä tottelemaan lakeja, jotka eivät sovellu
hänen pyrkimyksiinsä, hänen haluihinsa? Millä oikeudella rankaisette te
häntä, jos hän rikkoo niitä vastaan?

Kaikilla ihmisillä on samanlaiset oikeudet, yhteiskunnallinen
yhteiselämä ei voi luoda yhtään uutta. Yhteiskunnalla on enemmän
voimaa, ei suurempia oikeuksia kuin yksilöllä. Kuinka voitte te siis
todistaa yksilölle, että hänen tulee yhdistää tahtonsa veljiensä
tahtoon isänmaan tai ihmiskunnan piirissä? Mestauksillako, vankiloilla?
Tähänastiset yhteiskunnat ovat niin menetelleet. Mutta se on sotaa,
ja me tahdomme rauhaa; se on väkivaltaista pakkoa, ja me tahdomme
kasvatusta.

_Kasvatusta_, sanoimme, ja siihenpä suureen sanaan koko meidän
oppimme sisältyykin. Se elinkysymys, mikä liikuttaa mieliä meidän
aikakaudellamme, on juuri kysymys kasvatuksesta. Ei ole luotava
uutta asiaintilaa väkivallalla: väkivallalla luotu tilanne on aina
väkivaltainen, vaikka ehkä onkin parempi kuin entinen. Meidän on
väkivoimalla muserrettava se raaka voima, joka nyt asettuu kaikkia
parannusaikeita vastaan, jätettävä kansakunnan hyväksyttäväksi, kun
se nyt on vapaa lausumaan tahtonsa, mielipiteemme asioiden paraasta
selvittelystä, ja _kasvatettava_ kaikin keinoin ihmisiä kehittämään
sitä ja toimimaan sen mukaisesti. _Oikeus_teorialla voimme me kaataa ja
murtaa esteet, mutta emme luoda vahvaa ja kestävää sopusointua kaikkien
niiden eri ainesten välille, joita kansakuntaan kuuluu. Nojaten onnen
ja hyvinvoinnin teorioihin, asettaen ne elämän ylimmäksi silmämääräksi
luomme me itsekkäitä, aineellisuutta palvelevia ihmisiä, jotka tuovat
vanhat intohimot uusiin oloihin ja turmelevat ne muutamassa kuukaudessa.

Meidän on siis löydettävä opetusmenetelmä, joka on kaikkia muita
etevämpi, johtaen ihmisiä parempaan -- joka opettaisi heille
mielenlujuutta uhrautuvaisuudessa ja yhdistäisi heidät tovereihinsa
tekemättä heitä riippuvaisiksi yksityisen oikusta tai kaikkien
voimasta. Ja tämä periaate on _velvollisuus_. Täytyy saada ihmiset
vakautuneiksi siitä, että heidän, ainoan Jumalan lapsina, tulee täällä
maan päällä olla yhden ainoan lain täyttäjiä -- ettei kenenkään
tule elää itseään vaan toisia varten -- ettei elämän tarkoituksena
ole suurempi tai pienempi onni, vaan itsensä ja toisten paremmaksi
tekeminen -- että vääryyttä ja petosta vastaan taisteleminen
veljienne hyväksi, missä hyvänsä, ei ainoastaan ole _oikeus_,
vaan _velvollisuus_, velvollisuus, jonka laiminlyöminen on synti,
velvollisuus, jota kestää koko elämän.

Italian työläiset, veljeni, kuunnelkaa meitä tarkoin! Kun sanoimme,
ettei oikeuksiensa tajuaminen riitä ihmisille heidän työskennellessään
tärkeiden, kestävien parannusten puolesta, emme suinkaan luovu noista
oikeuksista. Sanoimme vain, että ne ovat ainoastaan täytettyjen
velvollisuuksien seurauksia, ja että täytyy alottaa viimemainituista,
päästäkseen ensinmainittuihin. Ja kun me sanoimme, että asettaessamme
elämän päämääräksi _onnen, hyvinvoinnin, aineelliset_ edut, joudumme
vaaraan luoda itsekkäitä ihmisiä, ei tarkoituksemme ollut olla noita
etuja hankkimatta; sanoimme vain, että jos yksistään haemme aineellisia
etuja, ei keinoina, vaan loppumääränä, johtavat ne aina mitä
surullisimpaan tulokseen.

Kun entiset roomalaiset keisariajalla tyytyivät pyytämään _leipää
ja huvituksia_, olivat he alhaisinta joukkoa mitä olla voi, ja
kärsittyään keisariuden julmaa ja typerää hirmuhallitusta lankesivat he
pelkurimaisesti maahan tunkeutuvien barbaarien orjuuteen. Nykyään ovat
Itävallan arkkiherttuakunnan, Wienin asukkaat hyvinvoinnin puolesta
paljon paremmassa asemassa kuin kaikkien muiden kansakuntien jäsenet.
Kuka italialainen haluaisi olla heidän kaltaisensa? Kuka tahtoisi
menettää ihmisarvokkuutensa muuttuakseen rajattoman mielivallan
tahdottomaksi koneeksi?

Ranskassa ja muualla ovat kaiken inhimillisen edistyksen viholliset
levittäneet turmelusta ja koettaneet saada ihmiset pettämään
uudistusten aatteen, edistäen _aineellisen_ toiminnan kehitystä. Ja
auttaisimmeko me vihollista käsivarsillamme? Aineelliset parannukset
ovat välttämättömiä, ja me taistelemme saavuttaaksemme ne. Emme
kuitenkaan siksi, että ihmiselle olisi tärkeää vain syödä ja asua
hyvin, vaan pikemmin sen tähden, että tietoisuus omasta arvostanne ja
siveellinen kehityksenne ei saata kohota, koska te olette, niinkuin
tänä päivänäkin, alituisessa taistelussa kurjuutta vastaan. Te teette
työtä kymmenen tai kaksitoista tuntia päivässä; mistä saisitte aikaa
opintojen harjoittamiseen? Useimmat teistä ansaitsevat tuskin omansa ja
perheensä elatuksen; millä voisitte hankkia opiskelun välikappaleita?

Teidän työnne epävarmuus ja sen keskeytymiset saavat teidät liikkumaan
liiallisen toiminnan täyttämien tai joutilaiden ajanjaksojen välillä:
kuinka voisitte näin ollen kasvaa säännöllisiksi ja uutteriksi? Teidän
ansionne niukkuus ehkäisee kaikki niin tehokkaan säästämisen toiveet,
että siitä voisi olla jotain hyötyä lapsillenne ja teille itsellenne
vanhuuden päivinä; kuinka voisitte te siis tottua taloudellisiin
tapoihin? Useiden teistä on pakko erottaa lapsensa, jollei juuri
huolenpidosta minkälaisen kasvatuksen osaisivat työmiesten vaimoparat
lapsilleen antaa? -- niin ainakin äitiensä rakkauden ja hoidon
ulottuvilta lähettääksenne heidät muutamasta pennistä epäterveellisiin
töihin teollisuuslaitoksissa -- kuinka saattaisivat siis perhetunteet
näin ollen kehittyä ja jalostua?

Teillä ei ole kansalaisoikeuksia, ette ota osaa vaaleihin ettekä
äänestyksiin, ette lainsäädäntään, mikä järjestää teidän toimintanne ja
elämänne; kuinka voisi teillä näin ollen olla kansalaistietoisuutta,
harrastusta valtion asioihin ja syvää kunnioitusta lakeja kohtaan?
Oikeudenkäyttö on epätasaisesti jaettu teidän ja muiden luokkien
välillä; mistä tulisi teille siis lain kunnioitus ja rakkaus?
Yhteiskunta kohtelee teitä ilman myötämielisyyden varjoakaan; mikä
siis opettaisi teidät olemaan myötämielisiä yhteiskunnalle? Siis on
tarpeellista, että teidän aineelliset edellytyksenne muuttuisivat
voidaksenne siveellisesti kehittyä.

Teidän on välttämätöntä tehdä vähemmän työtä voidaksenne uhrata jonkun
tunnin päivästä sielunkykyjenne kehittämiseen. Te tarvitsette työstänne
palkan, mikä antaa teille tilaisuuden tehdä säästöjä, rauhoittaa
mieltänne tulevaisuuteen nähden, puhdistaa ennen kaikkea sielunne
kaikista kostotuumista, kaikista rankaisuyrityksistä, kaikista oikeutta
loukkaavista ajatuksista niitä kohtaan, jotka ovat tehneet vääryyttä
teille. Teidän täytyy siis pyrkiä tätä asiaintilan uudistusta kohti,
mutta teidän tulee hakea sitä _keinona, ei päämääränä_, hakea sitä
_velvollisuutenne_, eikä ainoastaan _oikeutenne_ tuntien, pyrkiä siihen
tullaksenne _paremmiksi_, eikä ainoastaan aineellisesti onnellisiksi.
Joll'ei, mikä erotus olisi silloin teidän ja sortajienne välillä?
He ovat sortajia juuri sen tähden, etteivät he ajattele muuta kuin
hyvinvointia, huvituksia ja valtaa.

Paremmaksi tuleminen, olkoon se elämänne päämäärä! Te ette voi
pysyvästi päästä vähemmän onnettomiksi, jollette itse tule paremmiksi.
Teidän keskuudestanne nousee sortajia tuhansittain, jos te taistelette
heitä vastaan ainoastaan aineellisten etujen, tai jonkun järjestelmän
nimessä. Yhteiskunnallisen järjestelmän muuttaminen ei vaikuta
paljoakaan, jos te ja muut pidätte kiinni nykyisistä intohimoistanne
ja itsekkyydestänne. Järjestelmät ovat samanlaisia kuin eräät
kasvit, jotka myrkyttävät tai parantavat sen mukaan kuin niitä
käytetään. Hyvät ihmiset tekevät kehnostakin järjestelmästä hyvän,
huonot tekevät hyvätkin kelvottomiksi. Jos on tehtävä paremmiksi ja
velvollisuudentuntoisiksi ne luokat, jotka teitä nyt tahtomattaan tai
tahallaan sortavat, ette te onnistu siinä, jollette alusta alkaen tee
itseänne paremmiksi.

Kun siis kuulette niitten, jotka julistavat yhteiskunnallisen
uudistuksen välttämättömyyttä, sanovan teille, että voitte saada sen
aikaan ainoastaan oikeuksiinne vedoten, olkaa heille kiitollisia
hyvästä tarkoituksestaan, mutta älkää uskoko sen onnistumiseen.
Etuoikeutetut luokat tietävät kyllä ainakin jossain määrin köyhän
kärsimykset, _tietävät_, mutta eivät _tunne_.

Yhteisen uskon puutteesta syntyneen yleisen välinpitämättömyyden
vuoksi, itsekkyyden tähden, joka on monivuotisen, aineellista
hyvinvointia tehostavan saarnan välttämätön seuraus, ovat ne,
jotka eivät kärsi, vähitellen tottuneet pitämään noita kärsimyksiä
yhteiskuntajärjestyksestä johtuvana surullisena välttämättömyytenä,
tai jättämään huolehtimisen niistä tuleville sukupolville. Vaikeus
ei piile heidän vakaannuttamisessaan, vaan siinä, että heistä saisi
pois pudistetuksi välinpitämättömyyden, ajetuksi heitä, vakautuneita
kun ovat, _toimimaan_, liittymään yhteen, veljeytymään teidän
kanssanne, luodaksenne yhteiskunnallisen järjestelmän, joka tekisi
lopun, siinä määrin kuin inhimilliset olosuhteet sen sallivat, teidän
kärsimyksistänne ja vaivoistanne. Tämä on uskon tehtävä, uskon siihen
kutsumukseen, jonka Jumala on antanut ihmisolennolle täällä maan
päällä, uskon vastuunalaisuuteen, joka painaa kaikkia kutsumuksensa
pettäneitä, uskon velvollisuuteen, joka käskee kaikkia työskentelemään
lakkaamatta uhrautuen totuuden puolesta. Kaikki mahdolliset opit
_oikeuksista_ ja aineellisesta _hyvinvoinnista_ saattavat johtaa vain
yrityksiin, jotka pysyvät eristettyinä, ja ainoastaan teidän voimiinne
nojaten eivät ne onnistu. Ne saattavat vain valmistaa raskainta
yhteiskunnallista onnettomuutta: kansalaissotaa eri luokkien välillä.

Italian työväki! Kun Kristus tuli ja muutti maailman muodon,
ei hän puhunut oikeuksista rikkaille, joitten ei ollut tarvis
vallata niitä, eikä köyhille, jotka ehkä olisivat käyttäneet niitä
väärin rikkaita jäljitellen. Eikä hän puhunut hyödystä ja eduista
sukukunnalle, jonka etujen ja hyödyn tavoittelu oli turmellut. Hän
puhui _velvollisuudesta_, puhui rakkaudesta, uhrautuvaisuudesta,
uskosta. Hän sanoi, _että vain ne tulisivat ensimäisiksi, jotka olivat
työllään ilahuttaneet kaikkia_. Ja nuo elon kipinääkin vailla olevan
yhteiskunnan korvaan kuiskatut sanat elähyttivät sen, valloittivat
miljoonia, valloittivat maailman, ja saivat ihmiskunnan kasvatuksen
astumaan askeleen kauemmas edistyksen tiellä.

Italian työväki! Me elämme samanlaista aikakautta kuin Kristus.
Elämme mädäntyneen yhteiskunnan keskuudessa, samanlaisen kuin Rooman
valtakunta oli, ja meidän mielessämme kytee halu herättää se elämään,
uudistaa se, yhdistää kaikki sen jäsenet ja työntekijät samaan uskoon,
saman yhteisen lain alle, samaa päämäärää kohti kulkemaan, kaikkien
niiden taipumusten asteettaista kehitystä edistämään, jonka siemenen
Jumala on kylvänyt luomansa sieluun. Me haemme Jumalan valtakuntaa maan
päällä niinkuin taivaissakin, tai pikemmin pyrimme siihen, että maa
olisi taivaan valmistajana ja yhteiskunta yritys asteettaan lähentyä
jumalallista ajatusta.

Mutta jokainen Kristuksen toimi vastasi oppia, jota hän julisti, ja
hänen ympärillään oli apostoleita, jotka töissään ruumiillistuttivat
hyväksymänsä uskon. Olkaa sellaisia, ja te tulette voittamaan.
Julistakaa velvollisuuden oppia teitä ylempänä oleville luokille,
ja täyttäkää velvollisuutenne mikäli mahdollista. Julistakaa
puhtautta, uhrautuvaisuutta, rakkautta, ja olkaa puhtaita, nopeita
uhrautuvaisuuteen ja rakkauteen. Ilmaiskaa pelottomasti tarpeenne ja
ajatuksenne, mutta vihatta, uhmatta ja uhkauksitta. Voimakkain uhka,
jos te sitä tarvitsette, on lujuus, ei kiukkuinen suunpieksäntä.

Sillävälin levittäkää tovereittenne keskuudessa heidän tulevien
kohtalojensa aatetta, aatetta kansallisuudesta, joka on antava heille
nimen, sivistyksen, työtä ja ansionmukaisen palkan, ja käsitystä
ihmisen arvosta ja kutsumuksesta. Sillävälin sulattakaa heihin
välttämättömän taistelun tietoisuus, johon heidän tulee valmistautua,
niin että he kerran voivat anastaa kaiken tuon oman ja vieraan mahdin
vastustuksesta huolimatta. Koettakaa sivistää heitä, parantaa heitä,
opettaa heidät täysin tuntemaan velvollisuuksiensa täyttäminen.

Tämä työ on Italiassa mahdoton suurimmaksi osaksi. Ei mikään tasainen
kansanopetustyö saata toteutua meillä ilman kansan aineellisten
olosuhteiden uudistumista, eikä ilman valtiollista vallankumousta. Ken
itsensä pettäen toivoo sitä ja julistaa sen välttämättömäksi kaikille
vapautuspyrinnöille, hän saarnaa velttoutta eikä mitään muuta. Mutta ne
harvat teistä, joiden olosuhteet ovat suotuisammat, ja joille oleskelu
vierailla mailla suo vapaampia sivistysvälikappaleita, he saattavat sen
tehdä, ja se on siis heidän velvollisuutensakin. Ja ne harvat teistä,
joille kerran on auennut oikea käsitys siitä, mistä kansan kasvatus
riippuu, riittänevät kerran levittämään sitä tuhansien keskuuteen,
johtamaan heitä tiellä ja suojelemaan heitä viisastelijoilta ja
vääriltä opeilta, jos ne pyrkisivät heitä eksyttämään.



II

Jumala.


Teidän _velvollisuuksienne_ alkulähde on Jumalassa. Teidän
velvollisuutenne määritelmät löydätte hänen laistaan. Hänen lakinsa
asteettainen julkituominen ja käytäntöön sovittaminen on ihmiskunnan
tehtävä.

Jumala on. Meidän ei tarvitse, emmekä tahdokaan todistaa sitä. Sen
yrittäminen saattaisi tuntua herjaukselta, kieltäminen hulluudelta.
Jumala on, koska mekin olemme olemassa. Jumala elää meidän
omassatunnossamme, ihmiskunnan omassatunnossa, meitä ympäröivän
maailman kaikkeudessa. Meidän tietoisuutemme huutaa hänen puoleensa
surun tai ilon ylevimpinä hetkinä. Ihmiskunta on saattanut muunnella,
häväistä, mutta ei koskaan poistaa hänen pyhää nimeään.

Maailman kaikkeus ilmaisee hänet sopusoinnullaan, lakiensa ja
ilmiöittensä tarkoituksenmukaisuudella. Teidän joukossanne ei
ole ateisteja, ja jos olisikin, olisivat he pikemmin säälin kuin
kirouksen arvoisia. Se, joka saattaa kieltää Jumalan tähtikirkkaan
yön kimmeltäessä, rakkaimpiensa haudan ääressä, tai marttyyrin
uhrautuvaisuutta katsellessaan, on hyvin onneton tai hyvin rikollinen.
Ensimäinen ateisti oli epäilemättä mies, joka oli salannut rikoksen
muilta ihmisiltä ja pyrki, kieltäen Jumalan, vapautumaan ainoasta
todistajasta, jolta hän ei voinut sitä salata ja tukahuttamaan häntä
tuivertavat omantunnon tuskat. Tai ehkäpä oli hän hirmuhallitsija,
joka oli vapauden ohella ryöstänyt puolet veljiensä sielusta ja koetti
asettaa raa'an _voiman_ kunnioituksen _velvollisuuden_ ja ikuisen
_oikeuden_ uskon sijaan.

Hänen jälkeensä ilmeni silloin tällöin, jonkun kerran vuosisadassa,
miehiä, jotka filosofiset harhat olivat vieneet ateismiin, mutta
heitä oli vähän ja he olivat hyvin häpeissään. Sitten esiintyi meitä
lähellä olevana aikana joukkokuntia, jotka vihasta väärää, tyhmää
Jumala-käsitettä vastaan, minkä joku kasti, tai väkivaltainen voima
oli omaksi hyödykseen sepittänyt, kielsivät Jumalan itsensä, mutta
sitä kesti vain hetken, ja sen hetken kuluessa kunnioittivat he,
niin tarpeellinen oli heille Jumala. Järjen jumalatarta, Luonnon
haltijatarta. Nyt on taas olemassa ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea
uskontoa, nähdessään nykyisten uskomusten turmeluksen, eivätkä aavista
tulevien puhtautta. Muttei yksikään heistä uskalla sanoa olevansa
ateisti. On pappeja, jotka häväisevät Jumalan nimen rahallisilla
laskelmillaan tai mahtavien vihaa peljäten. On hirmuvaltijaita,
jotka pilkkaavat sitä huutaen sitä hirmutöittensä tueksi. Mutta
kieltäisimmekö auringon tai sen säteiden maailmankaikkeutta elähyttävän
voiman sen tähden, että sen valo joskus saapuu meille hämärtyneenä ja
likaisten usvien sumentamana? Moittisimmeko vapautta sen tähden, että
pahanilkiset ihmiset saattavat joskus kohottaa sen keskelle anarkian
kummituksen?

Usko Jumalaan loistaa kuolemattomalla valolla kaiken pilkan ja
turmeluksen läpi, millä ihmiset ovat sumentaneet hänen nimeänsä.
Pilkka ja turmelus katoavat niinkuin väkivaltakin katoaa. Jumala
kestää niin kuin _kansakin_, tämä Jumalan kuva maan päällä. Niinkuin
kansa läpi orjuuden, kärsimysten ja kurjuuden valtaa askel askeleelta
tietoisuutta, voimaa, vapautta, niin kohoo Jumalan pyhä nimikin
turmeltuneiden uskojen raunioista sädehtiäkseen puhtaamman, tulisemman
ja järjellisemmän ihannoimisen keskellä.

Minun ei siis tule puhua teille Jumalasta todistaakseni hänen
olemassaolonsa, tai kehoittaakseni teitä häntä palvelemaan. -- Te
palvelette häntä, hänen nimeään mainitsemattakin, joka kerran kun
te _tajuatte elämänne_ ja teitä ympäröivien olentojen _elämän_. --
Mutta minä puhun sanoakseni _kuinka_ teidän tulee palvella häntä,
puhun huomauttaakseni teille erehdyksestä, mikä johtaa useiden teitä
hallitsevien miesten mieliä ja heidän esimerkkinsä mukaan monia
teistäkin -- erehdyksestä, joka on yhtä suuri ja yhtä vaarallinen kuin
ateismi.

Tämä enemmän tai vähemmän silmäänpistävä erehdys on siinä, että Jumala
erotetaan töistään, maasta, jossa teidän on vietettävä yksi elämänne
ajanjakso.

Toiselta puolen sanotaan teille: "Kyllä, Jumala on olemassa, mutta
te voitte vain myöntää sen todeksi ja palvella häntä. Ei kukaan
osaa selittää Jumalan ja ihmisten välillä vallitsevaa suhdetta. Se
on kysymys, josta teidän tietoisuutenne saa sopia Jumalan itsensä
kanssa. Ajatelkaa siitä mitä haluatte, mutta älkää tyrkyttäkö uskoanne
kaltaisillenne, älkää koettako sovittaa sitä tämän maailman asioihin.
Politiikka on seikka sinänsä, uskonto toinen. Älkää sekoittako niitä.
Jättäkää taivaalliset asiat vahvistetulle hengelliselle vallalle, oli
se mikä hyvänsä, säilyttäen itsellenne vapauden olla uskomatta sitä,
jos se teistä näyttää pettävän kutsumuksensa. Antakaa jokaisen ajatella
ja uskoa omalla tavallaan; yhdessä täytyy hoitaa vain maallisia
asioita. Uskotteko te, materialisteina tai spriritualisteina, vapauteen
ja ihmisten yhdenvertaisuuteen? Toivotteko enemmistölle hyvinvointia?
Haluatteko yleistä äänioikeutta? Yhtykää saadaksenne toiveenne
täytetyiksi; sen tähden ei teidän tarvitse käsittää taivaallisia
asioita."

Toisella puolen on taas ihmisiä, jotka sanovat teille:

"Jumala on olemassa. Mutta hän on niin suuri, liian paljon ylempänä
kaikkia luotuja, että te voisitte ihmistöillä saavuttaa hänet. Maa
on tomua. Elämää kestää vain hetkinen. Erottautukaa edellisestä niin
paljon kuin voitte, älkääkä antako jälkimäiselle enempää arvoa kuin
se ansaitsee. Mitä ovat kaikki maalliset edut verrattuina sielunne
iankaikkiseen elämään? Ajatelkaa tätä, kohottakaa katseenne taivaaseen.
Mitäpä väliä sillä on, minkälaisessa asemassa te elätte täällä?
Te olette määrätyt kuolemaan, ja Jumala tulee tuomitsemaan teidät
niiden ajatusten mukaan, jotka olette omistaneet hänelle eikä maalle.
Kärsittekö? Siunatkaa Herraa, joka lähettää teille koettelemuksia.
Maallinen elämä on koetuksen aikaa. Maanpäällä te olette kodittomia.
Halveksikaa sitä ja kohotkaa sen yli. Kärsimysten, kurjuuden ja
orjuuden kautta voitte te palata Jumalan luo, ja pyhittää itsenne
häntä palvelemalla, rukoilemalla, maallisia halveksimalla, uskomalla
tulevaisuuteen, joka korvaa teille runsaasti kaiken."

Näistä, jotka näin puhuvat, eivät edelliset _rakasta_ Jumalaa ja
jälkimäiset eivät _tunne_ häntä.

Sanokaa edellisille: ihminen on yksi. Te ette voi jakaa häntä kahtia
ja siten saada häntä olemaan yhtä mieltä kanssamme periaatteista,
joiden tulisi säännöstää yhteiskunnan järjestely, koska hän eroaa
teistä alkuperänsä, vaiheittensa ja elämäntapansa puolesta täällä
alhaalla. Uskonnot hallitsevat maailmaa. Koska ihmiset Intiassa
_uskovat_ olevansa syntyneet mikä Braman, heidän Jumalansa, päästä,
mikä käsivarresta, mikä jalasta, järjestävät he yhteiskunnan
ihmisajatusten mukaan kasteihin, määräävät yksille perinnöksi henkisen
työn, toisille sodan toimet, kolmansille orjan työt, tuomiten
siten itsensä liikkumattomuuteen, mitä yhä kestää ja on kestävä,
siksi kunnes usko tuohon periaatteeseen loppuu. Kun _kristityt_
julistivat maailmalle, että _kaikki_ ihmiset olivat Jumalan lapsia
ja veljiä hänessä, eivät kaikkien antiikin lainlaatijain ja
filosofien opit, jotka määrittelivät ihmisen kaksinaisen luonteen,
riittäneet ehkäisemään orjuuden poistamista, orjuuden joka muodosti
täydellisesti erillisen ihmisryhmän yhteiskunnan keskuuteen. Jokaisen
uskonnollisten tunteiden edistysaskeleen kulussa voimme osoittaa
vastaavan yhteiskunnallisen edistyksen tapahtuneen myöskin ihmiskunnan
historiassa. Mutta uskonnollisen välinpitämättömyyden opille ette voi
löytää muuta vastinetta kuin anarkian. Te kykenette kyllä hävittämään,
ette koskaan rakentamaan, kieltäkää se, jos voitte. Mihin olette
saapuneet liioittelemalla erästä protestanttiseen oppiin sisältyvää
periaatetta, jonka hylkäämisen protestanttinen oppikin nykyään tuntee
tarpeelliseksi -- johtamalla kaikki aatteensa ainoastaan yksilön
vapaudesta? Anarkian yhdyselämään: se on, heikkojen sortamiseen;
vapauteen poliittisessa järjestössä: se on, heikon halveksumiseen,
koska hänellä ei ole aikaa, ei tilaisuutta käyttää omia oikeuksiaan;
siveelliseen itsekkyyteen: se on, heikon eristämiseen ja tuhoamiseen,
kun hän ei voi auttaa itseään. Mutta me pyrimme yhdistymään, ja kuinka
saavutamme sen varmasti, jollemme veljien avulla, jotka uskovat
samoihin, järjestäviin periaatteisiin, jotka yhtyvät samassa uskossa,
jotka vannovat samassa nimessä? Tahdomme yhteistä kasvatusta, ja kuinka
voimme antaa tai ottaa sitä vastaan ilman yhteistä uskoa? Me tahdomme
luoda kansakunnan, ja kuinka onnistuisimme siinä uskomatta samaan
päämäärään, yhteiseen _velvollisuuteen_? Ja mistä voisimme me johtaa
opin yhteisestä velvollisuudesta, jollemme aatteesta, jonka kehitämme
Jumalasta ja hänen suhteestaan meihin? Yleinen äänioikeus on varmasti
mainio asia, on ainoa laillinen keino, millä maata voipi hallita yhä
uudistuvitta, raivokkaitta pulitta. Mutta yleinen äänioikeus saman
uskon hallitsemassa valtakunnassa ilmaisee _kansallisen_ pyrkimyksen
_kansallisen_ tahdon. Mutta kuinka se maassa, jossa ei ole yhteistä
uskoa, voisi ilmaista muuta kuin luvultaan suuremman osan edut sortaen
kaikkia muita? Kaikki uudistukset uskonnottomassa ja uskonnosta väliä
pitämättömässä maassa kestävät niin kauan kuin yksityisten oikut tai
edut sitä vaativat, eikä enempää. Viimeisten viidenkymmenen vuoden
kokemus on vakaannuttanut meidät kylliksi tässä kysymyksessä.

Sanokaa niille, jotka puhuvat teille _taivaasta_ erottaen sen
_maasta_, että taivas ja maa ovat yhtä niinkuin elämä ja sen loppu.
Älkää sanoko, että maa on tomua. Maa on Jumalan. Hän loi sen, että te
sen kautta voisitte kohota hänen luokseen. Maa ei ole katumuksen ja
kiusausten laakso, se on meidän työtämme ja itseparannustamme varten
varattu paikka, kehittyäksemme korkeampaa olotilan astetta kohti.
Jumala ei luonut meitä mietiskelemään, vaan toimimaan, hän loi meidät
omaksi kuvaksensa ja hänessä on ajatus ja toiminta, -- siispä hänessä
ei ole _ajatusta_ joka ei muuttuisi _toiminnaksi_. Meidän tulee,
sanotaan, halveksia maallisia asioita ja hyljätä maallinen elämä
pitääksemme huolta taivaallisesta; mutta mitä on mainen olo, jollei
taivaallisen alkusoitto, askel kohti sen saavuttamista? Ettekö huomaa,
että siunatessamme viimeisiä astuimia niissä portaissa, joita pitkin
meidän kaikkien tulee nousta, taitamme tiemme ensimäisiä kiroomalla?
Sielun elämä on pyhää kaikilla asteillaan, maallisella niin kuin
seuraavillakin. Jokaisen asteen tulee siis olla seuraavan valmistusta,
kaiken ajallisen edistyksen täytyy avustaa lakkaamatonta ylöspäin
pyrkivää kehitystä ikuista elämää kohti, jonka Jumala vuodattaa
jokaiseen meistä ja yhteisihmisyyteen, joka kehittyy meidän jokaisen
toiminnan ohella.

       *       *       *       *       *

Nyt on Jumala asettanut teidät tänne maan päälle. Hän on asettanut
teidät miljoonien kaltaistenne olentojen keskuuteen, joiden ajatus
saa ravintonsa teidän ajatuksistanne, joiden parantuminen edistyy
tasan teidän parantumisenne rinnalla, joiden elämä hedelmöittää
teidän elämänne. Pelastuaksenne erilleen jäämisestä on hän antanut
teille tarpeita, joita ette yksin voi tyydyttää, ja voimakkaan
yhteiskunnallisen vaiston, joka eläinten sielussa nukkuu, ja joka
erottaa teidät eläimistä.

Hän on hajoittanut teidät ympäri tämän maailman, jota te nimitätte
_aineeksi_, suurenmoisessa kauneudessaan, elämää kuohuvan, elämää,
-- ette saa sitä unohtaa, -- joka kaikkialla kantaa Jumalan näkyvää
leimaa, mutta siitä huolimatta vaatii teiltä työtä, riippuu teistä
ilmaisumuodoissaan ja kasvaa voimassa sen mukaan kuin teidän
toimintakykynne kohoaa. Hän on kätkenyt teihin sammumattoman osanoton
vaistoja: käskenyt sääliä murehtivia, iloita hymyilevien kanssa, vihata
niitä, jotka sortavat toisia, -- oikeuden loppumattoman kaipuun, neron
ihailun, kun se keksii uusia tuntemattomia totuuksia, innostuksen,
kun joku muuttaa ne kaikille hyödylliseksi toiminnaksi, hartaan
kunnioituksen niitä kohtaan, jotka kuolevat marttyyreinä, kun eivät
ole saattaneet viedä totuutta voittoon, todistaen omalla verellään sen
oikeutuksen puolesta. Kun te nyt kiellätte, halvennatte nämä tehtävänne
merkit, jotka Jumala on teidän läheisyyteenne asettanut, huudatte te
anathemaa hänen ilmestymismuodoilleen vaatien meitä suuntaamaan koko
voimamme sisäiseen puhdistustyöhön, joka pakostakin tulee jäämään
puolinaiseksi, mahdottomaksikin yksin jatkettuna!

Eikö Jumala rankaise sitä, joka häntä noin kiusaa? Eikö hän alenna
orjaa? Eikö puolet köyhän päivätyöläisen sielusta uppoa aistillisiin
haluihin, sen, mitä te _aineeksi_ nimitätte, sokeihin vaistoihin,
niin kauan kuin hänen on pakko tuhlata omaa jumalaista elämäänsä
ruumiillisiin toimiin ilman sivistyksen valoa? Tapaatteko elävämpää
uskonnollista tunnetta venäläisessä _orjassa_ kuin puolalaisessa, joka
taistelee isänmaansa ja vapautensa puolesta? Tapaatteko tulisempaa
jumalallista rakkautta Kaarlo Albertin tai Modenan herttuan sorrettujen
alamaisten parissa kuin 1100-luvun Lombardian tai 1400-luvun Firenzen
tasavaltalaisten keskuudessa?

Missä hyvänsä Jumalan henki vallitsee, siellä on vapaus, on sanonut
eräs mahtavimpia apostoleja, mitä me tunnemme. Hänen julistamansa oppi
vaati orjuuden poistamista, sillä kukapa osaisi ymmärtää ja palvella
Jumalaa oikein ryömien hänen luomiensa olentojen jaloissa? Teidän
oppinne ei ole uskontoa, se on ihmisten keksimä lahko, sellaisten,
jotka ovat unohtaneet alkuperänsä, unohtaneet taistelun, jota heidän
isänsä kävivät turmeltunutta yhteiskuntaa vastaan, ja voitot,
jotka he saavuttivat, uudistaen töillään tämän maailman, jota te,
haaveilijat, nyt halveksitte. Mikä hyvänsä vakava usko nouseekaan
vanhojen, pilautuneiden tunnustusten raunioista, on se uudistava nyt
vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen, koska voimakas oppi aina
pyrkii soveltautumaan inhimillisen toiminnan kaikkiin aloihin, koska
_maa_ kaikkina aikoina on pyrkinyt mukautumaan _taivaan_ mukaan, johon
se uskoi, koska koko ihmiskunnan historia toistaa eri muodoissa,
muunnellen asteettain aikojen mukaan Herran rukouksen sanoja: _Tulkoon
sinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaissa!_

_Tulkoon Jumalan valtakunta niin maan päälle kuin taivaisiin!_ Olkoon
se, oi veljeni! paremmin käsitettynä ja käytäntöön sovellettuna
kuin ennen, teidän uskontunnustuksenne, rukouksenne! Toistakaa sitä
ja työskennelkää, että se toteutuisi! Älkää kuunnelko niitä, jotka
koettavat saada teidät taipumaan toimettomaan alistuvaisuuteen,
välinpitämättömyyteen maallisista asioista, kumartamaan jokaista
ajallista, vaikkapa väärääkin mahtia, toistaen teille seuraavaa
lausetta sitä ymmärtämättä: "Antakaa keisarille, mitä keisarin on, ja
Jumalalle mitä Jumalan on!" Voitteko mainita jotakin mikä ei olisi
Jumalan? Keisarin ei ole mikään muu kuin se, mikä on Jumalan lain
mukaista. Keisari, toisin sanoen ajallinen valta, varsinainen hallitus
on vain Jumalan tarkoitusten valtuutettu toimeenpanija, siinä määrin
kuin hänen voimansa siihen riittävät. Jos hän rikkoo valtakirjansa, on
teillä, en sano oikeus, vaan velvollisuus korjata se.

Mikä on teidän tehtävänne täällä maailmassa, jollei harjoitella
kehittämään voimienne mukaan omalla alallanne Jumalan aivoituksia?
Miksikä saarnaisimme ihmissuvun yhteyden oppia, joka on välttämätön
seuraus Jumalan yhteydestä, jollemme työskentelisi sen toteuttamiseksi,
vastustaen mielivaltaisia jaoituksia, vihamielisyyden syitä, jotka
kaikkialla erottavat ihmiskunnan asuttamat alueet? Miksikä uskoisimme
ihmisten yhdenvertaisuuteen, joka on välttämätön seuraus ihmissuvun
yhteydestä Jumalan kasvojen edessä, jos välinpitämättömästi kärsisimme,
että tuota yhdenvertaisuutta yhteiskunnan tietäen hävyttömästi
loukataan? Miksikä uskoisimme ihmisten vapauteen, inhimillisen
vastuunalaisuuden perustaan, jollemme työskentelisi hävittääksemme
kaikki esteet, jotka häiritsevät ensinmainittua ja vahingoittavat
jälkimäistä? Miksikä puhuisimme veljeydestä tietäen että meidän
veljiämme joka päivä sorretaan, pilkataan ja häväistään? Maa on
meidän työpaikkamme. Ei ole tarvis halventaa sitä, vaan pyhittää
se. Aineelliset voimat, joita tapaamme ympärillämme, ovat meidän
työvälineitämme. Ei pidä suinkaan hyljätä, vaan tulee parantaa niitä.

Mutta sitä te ette saa aikaan Jumalatta. Olen puhunut teille
_velvollisuuksista_. Olen selittänyt, ettei ainoastaan tietoisuus
_oikeuksistanne_ riitä johtamaan teitä kestävästi hyvälle tielle, ei
riitä hankkimaan teille asemanne asteettaisia, jatkuvia parannuksia,
joihin pyritte. Mutta mistä johtuu velvollisuus Jumalatta? Jumalatta
ette te voi millekään haluamallenne yhteiskuntajärjestelmälle keksiä
muuta perustetta kuin sokean, raa'an, väkivaltaisen _voiman_.

Tästä ei ole poikkeusta. Joko riippuu ihmisellisten asioiden kehitys
_salliman_ laista, jota meidän kaikkien tulee tutkia ja sovittaa
käytäntöön, tai nojaa se sattumaan, hetken olosuhteihin, tai henkilöön,
joka paraiten osaa käyttää tuota sattumaa, noita olosuhteita hyväkseen.
Joko täytyy meidän totella Jumalaa, tai palvella ihmisiä; samantekevää,
yhtäkö tai useampia. Jollei korkein _sielu_ hallitse kaikkia
ihmissieluja, kuka voisi pelastua kaltaistemme mielivallasta, kun he
sattumalta ovat voimakkaampia kuin me? Jollei ole olemassa pyhää,
loukkaamatonta lakia, jota ihmiset eivät ole säätäneet, minkä ohjeen
mukaan arvostelisimme, onko teko oikea tai ei? Kenen nimessä, minkä
nimessä vastustaisimme sortoa ja vääryyttä?

Jumalatta ei ole muuta valtiasta kuin _tosiasia_, tosiasia, jonka eteen
materialistit aina kumartuvat, olkoon sen nimi sitten Vallankumous
tai Napoleon; tosiasia, jota materialistit vieläkin Italiassa ja
muualla käyttävät kilpenään puolustaakseen velttouttaan silloinkin,
kun he teoreettisesti kannattavat meidän periaatteitamme. Kuinka
voisimme siis vaatia heiltä uhrautuvaisuutta, alttiutta kärsimään,
omien yksilöllisten mielipiteittemme nimessä? Muuttaisimmeko,
ainoastaan omien etujemme painolla, teorian käytännöksi, abstraktisen
periaatteen toiminnaksi? Älkää pettykö siinä. Niin kauan kuin me
yksilöinä puhumme jonkin teorian nimessä, minkä meidän yksilöllinen
älymme meissä herättää, tulee meillä olemaan se, mitä meillä nytkin
on: yhteyttä sanoissa, vaan ei teoissa. Huuto, joka kaikuu kaikkien
suurten vallankumousten keskellä, ristiretkien huuto: "_Jumala sen
tahtoo! Jumala sen tahtoo_!" saattaa yksin muuttaa veltot toimiviksi,
antaa pelokkaille rohkeutta, laskeville luonteille uhrautumisen intoa,
uskoa niille, jotka epäillen hylkäävät kaikki inhimilliset käsitteet.
Todistakaa ihmisille, että vapautuksen ja asteettaisen edistyksen työ,
johon te heitä kutsutte, kuuluu Jumalan tarkoituksiin, ja kukaan ei
nouse vastaan. Todistakaa heille, että täällä suoritettava maallinen
työ on oleellinen kuolemattoman elämän osa, ja kaikki hetken laskelmat
haihtuvat tulevaisuuden tärkeyteen nähden. Jumalatta voitte te käskeä,
ette vakaannuttaa, voitte olla vuorostanne hirmuvaltijaita, ette
kasvattajia ja apostoleja.

_Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo!_ Se on kansan huutoa, veljeni!
Se on _teidän_ kansanne, Italian kansan huuto! Älkää antako niiden
pettää itseänne, te, jotka sydämellisellä rakkaudella työskentelette
kansanne hyväksi, niiden, jotka ehkä selittävät teille, ettei Italian
henki ole valtiollista henkeä, ja että uskonnollinen henki on erinnyt
täältä.

Uskonnollinen henki ei ole koskaan eronnut Italiasta, niin kauan kuin
Italia, vaikka hajallaankin, on pysynyt suurena ja valveutuneena.
Mutta se erosi siitä silloin kun 1500-luvulla Firenze oli sortunut
Kaarle V:n ulkomaalaisista aseista ja Italian elämän vapaus paavien
petoksen vuoksi. Ja me aloimme menettää kansallisen luonteemme ja elää
niin kuin me olisimme espanjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia.
Silloin alkoivat meidän oppineemme näytellä ruhtinaiden narreja,
poistaa isäntiensä haluttomuutta, nauramalla kaikelle ja kaikille.
Silloin meidän pappimme, nähdessään kaiken uskonnollisen totuuden
sovelluttamisen mahdottomaksi, alkoivat kaupata pyhiä asioita ja
ajatella itseään eikä kansaa, jota heidän olisi tullut valistaa ja
suojata. Ja silloin tuo kirjailijoiden pilkkaama, pappien pettämä ja
nylkemä, kaikesta valtiollisesta vaikutuksesta eristetty kansa alkoi
kostaa, nauraen oppineille, epäillen pappeja, nousten kapinaan kaikkea
uskoa vastaan huomatessaan entisen turmeltuneen, kykenemättä näkemään
tulevaisuuteen.

Siitä ajasta alkaen me hyljättyinä ja voimattomina vajosimme
tottumuksen ja hallitusten vaikutuksen alaisina taikauskoon ja
uskottomuuteen. Mutta me tahdomme nousta jälleen mahtavina ja
kunnioitettuina. Ja muistakaamme kansallista perintöämme. Muistakaamme,
että Jumalan nimi huulillansa, ja uskonsa merkkien alla taistelun
keskustassa, voittivat meidän lombardialaiset veljemme 1100-luvulla
saksalaiset anastajat ja valloittivat takaisin heiltä riistetyn
vapauden. Muistakaamme, että Toscanan kaupunkien tasavaltalaiset
kokoontuivat neuvottelemaan kirkkoihin. Muistakaamme Firenzen
käsityöläisiä, jotka kieltäytyen alistamasta Medicin perheen
käskynvaltaan kansanvaltaista vapauttaan, valitsivat juhlallisella
äänestyksellä Kristuksen tasavallan johtajaksi. Muistelkaamme veli
Savonarolaa, joka julisti samalla kertaa Jumalan ja kansan oikeutta,
muistelkaamme genovalaisia, jotka kivet aseinaan ja suojelevaa neitsyt
Mariaa avukseen huutaen vapauttivat v. 1746 kaupunkinsa sitä hallussaan
pitävästä saksalaisesta sotajoukosta. Muistelkaa koko samanlaista
tapaussarjaa, missä uskonnollinen ajatus suojeli ja hedelmöitti Italian
kansallisia pyrkimyksiä.

Ja uskonnollinen tunne lepää kehitystä odottaen kansamme sydämessä. Ken
sen saisi heräämään, tekisi kansakunnan hyväksi paljoa enemmän kuin
parikymmentä valtiollista oppia. Ehkäpä on syynä siihen kylmyyteen,
mitä Italian kansa tähän asti on osoittanut kapinanyrityksille,
yhtä paljon tuon tunteen puute niissä miehissä, jotka ulkomaalaisia
hallitusmuotoja ja monarkistisia menettelytapoja jäljitellen ennen
johtivat näitä yrityksiä Italiassa, kuin selvästi kansallisen
päämääränkin vaillinaisuus. Levittäkää siis oppejanne Jumalan nimessä,
veljet! Se, jolla on italialainen sydän, on seuraava teitä.

Puhukaa Jumalan nimessä. Oppineet tulevat hymyilemään. Kysykää
oppineilta, mitä he ovat tehneet isänmaansa puolesta. Papit tulevat
julistamaan teidät kirkon kiroukseen. Sanokaa papeille, että te
tunnette Jumalan paremmin kuin he kaikki, ja että Jumalan, hänen
lakinsa ja teidän välillänne ei tarvita välittäjiä. Kansa on ymmärtävä
teitä ja on toistava kanssanne: _Me uskomme isään Jumalaan, ihmiskunnan
Järkeen ja Rakkauteen, Luojaan ja Kasvattajaan_.

Ja sen sanan merkeissä te ja kansa voitatte.



III

Laki.


Te elätte. Siis on teillä myös elämän laki. Ei ole elämää ilman
lakia. Kaikki mitä on, on olemassa jollakin määrätyllä tavalla,
määrätyillä ehdoilla, määrättyä lakia seuraten. Mineraaleja johtaa
ryhmityslaki, kasvun laki johtaa kasveja, liikuntolaki tähtiä, ja laki
hallitsee teitä ja teidän elämäänne -- laki, joka on sitä jalompi ja
korkeampi mitä ylempänä te olette kaikkia muita luotuja maan päällä.
Kehittyä, toimia, elää lakinne mukaan on teidän ensimäinen ja ainoa
velvollisuutenne.

Jumala on antanut teille elämän. Siis on Jumala antanut teille lainkin.
Jumala on ihmisrodun ainoa lainsäätäjä. Hänen lakinsa on ainoa,
jota teidän tulee totella. Ihmiselliset lait ovat elinvoimaisia ja
hyviä vain siinä määrin kuin ne sopeutuvat siihen selittäen sitä ja
sovelluttaen sen käytäntöön. Ne ovat taas huonoja aina, kun ne ovat
ristiriidassa sen kanssa tai eroavat siitä; ja silloin ei ainoastaan
oikeutenne, vaan velvollisuutennekin vaatii olemaan niitä tottelematta
ja hävittämään ne. Se joka paraiten selittää ja inhimillisiin
tapauksiin sovittaa Jumalan lakia on teidän laillinen johtajanne.
Rakastakaa ja seuratkaa häntä. Mutta paitsi Jumalaa ei teillä voi,
eikä saa olla, häntä pettämättä ja häntä vastaan kapinoimatta, toista
_käskijää_.

Teidän elämänne lain, Jumalan lakien _tuntemisessa_ piilee
moraalin peruste, teidän töittenne ja velvollisuuksienne ohje ja
vastuunalaisuutenne mitta. Se on myöskin puolustajanne vääriä lakeja
ja mielivaltaa vastaan, jos joko yksi tai useat ihmiset koettavat
sortaa teitä. Sitä tuntematta ette voi vaatiakaan _ihmisen_ nimeä tai
oikeuksia. Kaikkien oikeuksien alkuperä on laissa, ja niin kauan kuin
te ette vetoa siihen olette te joko sortovaltiaita tai orjia; ei muuta!
Olette sortajia, jos olette voimakkaita; muiden voiman orjuuttamia, jos
olette heikkoja. Ollaksenne _ihmisiä_ tulee teidän tuntea laki, joka
erottaa ihmisluonteen eläinten, kasvien, mineraalien luonteesta, sekä
toimia sen mukaan.

Kuinka opimme sen tuntemaan?

Tämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille,
jotka ovat lausuneet sanan _velvollisuus_, ja tähän päivään saakka ovat
vastaukset olleet erilaisia.

Eräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen:
"Tähän sisältyy koko siveellinen laki." Toiset ovat sanoneet:
"Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan
määritelmät." Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon,
hyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että "missä
ihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma
tosi".

He erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa,
vastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.

Ne, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta
lukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan
lakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan
olisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan
nykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.

Niiden, jotka väittävät, että _yksilön_ tajunta sellaisenaan olisi
_oikean_ ja _väärän_, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa,
ettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut
kerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita
vakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa
nimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin
ja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat _yksilön oikeudentajuntaan_.
Kaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat
uskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä
nykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.

Ja toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan
todistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan
nähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet
ihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta
hyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi,
ahdisti, ristiinnaulitsi.

Näistä ohjeista ei siis _yksikään_ riitä hankkimaan _Jumalan lain
totuuden_ tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan
yleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa
jommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta.
Tähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää
totuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva
ja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen
tajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi
määrätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan
tuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä
hirmuvaltiuteen.

Mainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille
perustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen
rakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet
valtiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan
_yksityisen_ oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan
tehtävän, toiset taas _yhteiskunnallisten_ oikeuksien nojalla uhraten
yksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa
jälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen
järjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon.
Kommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi,
osoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään,
riistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.

Niinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut _yksilön_
edut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen
taloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi
rajattoman, _vapaan kilpailun_ teorian, kun taas jälkimäiset, jotka
ottivat huomioon vain _yhteiskunnallisen_ yhteyden, tahtoisivat siirtää
hallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa,
joista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet;
jälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin
hirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.

Jumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja
omantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle
häntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen?
Miksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi
tahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala
puhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä
omantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on
Jumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen
varmentaa jälkimäisen.

Jos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne
olisi ainoastaan _olla tekemättä pahaa_, olla vahingoittamatta
veljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä
vähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet
hyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan _lainvastaisesti_,
joka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat _rikokseksi_,
on teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka
voitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät
velvollisuutenne ovatkin myönteisiä. _Toimettomuus_ ei riitä, täytyy
_toimia_. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen
rikkomatta lakia; teidän tulee toimia _lain mukaan_. Ei riitä olla
_vahingoittamatta_, tulee _hyödyttää_ veljiään. Liiankin usein tähän
saakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin
myönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: "älä varasta,
älä tapa!" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset,
jotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää
lähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin
ensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman
oikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.

Yksilön oikeudentunto puhuu hänen _kasvatuksensa_, hänen
harrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin
omatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen
eurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia,
joita orjan tajunta ei saata arvatakaan.

Kyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta
päivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa
pappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea,
on ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa,
että ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton
lakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen
toisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka
puhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan
ja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: "Te vahingoitatte
tovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin
työn arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan
tottelemalla vääriä lakeja", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä
kysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta
työmieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään
kehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa
hän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen
toverinsa ovat _väärin_ tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä
kurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli
hänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.

Kuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla
kahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme
kymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta,
jotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri
mielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri
käsitystä _velvollisuudesta_? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon
ääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään
lakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki
on olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että
teillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen
vuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten
itsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia
ovat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen
velvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!

Teidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi
teitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi
vaistojanne. Ja tuo ohje on _ihmisyyden järki_.

Jumala on antanut _järjen_ teille kaikille, että kasvattaisitte sitä
tuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen
juurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen
mahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava
nuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut
pois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia,
jollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän
yksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä.
Niinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva,
jonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen
määrästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty;
olennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa
viisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on
kirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.

Se olento on Ihmiskunta.

_Ihmiskunta_, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut,
_on ihminen, joka lakkaamatta oppii_. Yksilöt kuolevat, mutta ei
totuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he
ovat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa
sen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät
sitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten
piirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen
meistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen
tulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa,
niinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja
lisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme,
kutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin
edistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus,
mikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti,
asteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä
sana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä
puhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus
yksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon
saa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään,
omasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.

Jumala tulee ihmiskunnassa lihaksi _vähitellen_. Jumalan laki on yksi
niinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi
riviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta
kokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa _yhteys_
rotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään
kansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan.
Vain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan
elämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on
koottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se
ihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään
osia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan
tarkoitukset, sen tarpeista omat _velvollisuutemme_, velvollisuudet,
jotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan,
koska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua
sille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika
ovat sille valmistaneet.

Jos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi
omaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja
hyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava
selkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on
asteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon
siveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän
aikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten.
Nykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne
samoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista
luokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön
kaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos
tahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille
ilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja
sen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata
jälkimäiset.

Ihmiskunnan nykyiset tarpeet ilmenevät suuremmalla tai pienemmällä
voimalla, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, niissä tapauksissa,
joita joka päivä sattuu maissa, missä liikkumattomuus ja hiljaisuus ei
ole aivan ehdoton laki. Mikäpä kieltäisi teitä niitä tietämästä? Mikä
väkivaltaisen epäilyksen voima voisi pitemmän aikaa estää miljoonia
ihmisiä, joista hyvin useat matkustavat Italian rajojen ulkopuolella
taas palatakseen, tietämästä mitä Euroopassa tapahtuu? Jos julkiset
yhdistykset ovat kielletyt teiltä Italiassa, kukapa voisi estää
salaisia seuroja, jos ne välttävät ulkonaisia merkkejä ja monimutkaisia
järjestöjä, muodostaen vain veljellisen ketjun, joka ulottuu maasta
maahan, lopulta koskettamasta jotakin rajan monilukuisista pisteistä?

Tapaattehan kaikkialla maa- ja merirajalla omia ystäviänne ja
kansalaisianne, miehiä, jotka teidän isäntänne ovat karkoittaneet,
koska he halusivat auttaa teitä, miehiä, jotka tahtovat olla totuuden
sanansaattajia keskuudessanne, jotka kertovat teille mielihalulla
sen, mitä he opinnoilla ja maanpaon surullisella helppoudella ovat
saaneet tietää ihmiskunnan vaiheista ja sen nykyisistä pyrkimyksistä.
Kuka voi estää teitä saamasta jotakin niistä kirjoituksista, joita
teidän veljenne painattavat teitä varten maanpaossa, jos te vain
itse haluatte niitä? Lukekaa niitä ja polttakaa ne, niin että teidän
isäntienne lähettämät urkkijat eivät keksisi niitä teidän käsissänne,
tehdäkseen sen perusteella syytöksen teidän perhettänne vastaan.
Avustakaa meitä tarjouksillanne laajentamaan toiminta-alueitamme,
laatimaan ja painattamaan teitä varten yleisen ja teidän isänmaanne
historian oppikirjoja. Auttakaa meitä avaamalla uusia pääsyteitä, että
ne voisivat levitä mahdollisimman laajalle.

Olkaa varmoja siitä, ettette opetuksetta saata oppia tuntemaan
velvollisuuksianne ja että yhteiskunnalle, eikä teille, jää kaikki
vastuu jokaisesta oikeuden loukkauksesta, koska se kerran kieltää
teiltä kaiken opetuksen. Teidän vastuunalaisuutenne alkaa siitä
päivästä, kun teille tarjotaan tilaisuutta oppiin ja te lyötte
sen laimin; siitä päivästä, kun teille ilmautuu keinoja kukistaa
yhteiskunta, mikä tuomitsee teidät tietämättömyyteen, ettekä
aio käyttää niitä. Te ette ole syyntakeisia, koska te olette
tietämättömiä. Te olette syyntakeisia silloin, kun te alistutte jäämään
oppimattomiksi, koska, kun teidän tajuntanne ilmaisee teille, ettei
Jumala ole antanut teille lahjoja käskemättä kehittää niitä, kuitenkin
annatte kaikkien järjenlahjojenne nukkua sielussanne, -- koska
tietäessänne, ettei Jumala ole voinut antaa teille totuuden rakkautta
näyttämättä keinoja sen seuraamiseksi, te epätoivoisina ette haekaan
sitä ja hyväksytte tutkimatta oikeaksi sen, mitä mahtimiehet ja heidän
lahjomansa papit teille totuutena esittävät.

Jumala, _ihmiskunnan isä ja opettaja_, ilmaisee ihmisille lakinsa
aikojen kuluessa. Kysykää neuvoa ihmiskunnan vaiheilta -- teidän
tovereittenne neuvonantajalta -- ei yhden vuosisadan rajoitetulta
alalta tai yhden ajattelijakoulun opeista, vaan kaikilta vuosisadoilta
ja kuolleilta sekä eläviltä ihmisiltä. _Aina kun teidän tajuntanne ääni
on sopusoinnussa ihmiskunnan yleisen äänen kanssa, saatte olla varmat
totuudesta, tietäen varmasti tuntevanne rivin Jumalan laista_.

_Me uskomme ihmiskuntaan, Jumalan lain ainoaan tulkkiin maan
päällä_. Ja ihmiskunnan äänestä, kun se on sopusoinnussa
oikeustajuntamme kanssa, johdamme me sen, mitä nyt aiomme puhua teille
velvollisuuksistanne.



IV

Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.


Ensimäiset velvollisuutenne ei järjestykseen, vaan tärkeyteen nähden
ovat velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan, koska te niitä käsittämättä
voitte vain epätäydellisesti täyttää muut. Teillä on velvollisuuksia
kaupunkilaisina, poikina, puolisoina, isinä; pyhiä, loukkaamattomia
velvollisuuksia, joista myöhemmin tulemme laajemmin puhumaan. Mutta
pyhiksi ja loukkaamattomiksi tekee nuo velvollisuudet se kutsumus,
_velvollisuus_, jota teidän ihmisyytenne teiltä vaatii.

Te olette isiä kasvattaaksenne _ihmisiä_ ihailemaan ja kehittämään
Jumalan lakia. Te olette kaupungin asukkaita, teillä on isänmaa,
voidaksenne helposti, rajoitetulla alueella, ihmisten avulla, joita
jo kieli, harrastukset, tottumukset kiinnittävät teihin, voidaksenne
työskennellä kaikkien _ihmisten_ hyväksi, olivat he ketä hyvänsä,
tulevat he minkälaisiksi tahansa -- tehtävä, jonka hyväksi voisitte
huonosti työskennellä erillänne, te yksinäiset ja heikot keskellä
kaltaistenne ääretöntä paljoutta. Ne, jotka opettavat teille _moraalia_
rajoittaen velvollisuutenne tunnon vain isänmaahan tai perheeseen,
neuvovat teille enemmän tai vähemmän ahdasta itsekkyyttä, ja johtavat
teitä siihen, mikä on paha toisiin ja itseenne nähden. Perhe ja isänmaa
ovat kuin kaksi niitä ympäröivään suurempaan piiriin piirrettyä
ympyrää, kuin kaksi porrasta rapuissa, joita ilman ette voi kohota
korkeammalle, mutta joille teidän ei ole lupa pysähtyä.

Olette _ihmisiä_, siis _ajattelevia, yhteiskunnan muodostavia_
olentoja, joitten edistysmahdollisuudet ovat rajattomat. Nuo piirteet
luovat ihmisluonnon, mikä erottaa teidät muista teitä ympäröivistä
olennoista, ja joka on uskottu teille kaikille kuin hedelmöitettävä
siemen. Koko teidän elämänne tulee pyrkiä näiden luonteenne
peruskykyjen harjoitukseen ja säännölliseen kehitykseen. Joka kerta kun
te tukahutatte tai sallitte tukahuttaa jonkun näistä kyvyistä, joko
kokonaan tai osaksi, alenette te ihmisten joukosta alempien eläinten
parveen ja rikotte elämänne lakia, Jumalan lakia.

Te vaivutte eläinten tasolle ja rikotte Jumalan lakia joka kerran, kun
te tukahutatte tai sallitte tukahtua jonkun niistä lahjoista, jotka
kuuluvat ihmisluonteeseen teissä itsessänne tai muissa. Jumala ei tahdo
ainoastaan sitä, että hänen lakinsa täyttyisi teissä -- jos Jumala ei
olisi muuta tahtonut, olisi hän luonut teidät yksinäisiksi -- vaan että
se täyttyisi maan päällä, ihmisissä, kaikissa olennoissa, jotka hän loi
omaksi kuvaksensa. Hän tahtoo, että täydellisyyden ja rakkauden aate,
jonka hän on maailmaan asettanut, ilmenisi ja loistaisi yhä enemmän
ihailtuna ja edustettuna. Teidän mainen olemassaolonne, jonka aika ja
kyky tarkoin rajoittavat, ei saata edustaa sitä kuin epätäydellisesti
ja väläyksittäin. Ainoastaan ihmiskunta saattaa jatkuvasti sukupolvien
työllä ja älyllä, joka saa ravintonsa kaikkien jäsentensä älystä,
edelleen kehittää jumalallista ajatusta, sovittaa sen käytäntöön ja
kohottaa sen kunniaan.

Jumala antoi siis elämän teille, että käyttäisitte sitä ihmiskunnan
hyväksi, että kehittäisitte henkilökohtaisia kykyjänne veljienne
lahjojen hedelmöittämiseksi, että te työllänne liittyisitte avustamaan
yhteistä, parannuksia ja totuuden etsimistä tarkoittavaa työtä,
jota sukupolvet hitaasti, mutta jatkuvasti edistävät. Teidän tulee
sivistyä ja sivistää, täydellistyä ja tehdä täydelliseksi. Jumala
on teissä; sitä ei saata epäillä. Mutta Jumala on myöskin kaikissa
ihmisissä, jotka teidän kanssanne maan päällä asuvat. Jumala on
kaikkien edesmenneiden, nyt olevien ja tulevienkin sukupolvien
elämässä, jotka ovat edistäneet ja yhä edistävät ihmiskunnan hänestä,
hänen laeistaan ja meidän velvollisuuksistamme saamaa käsitystä.
Teidän tulee kunnioittaa ja palvella häntä, missä ikinä hän lieneekin.
Maailman kaikkeus on hänen temppelinsä. Ja jokainen tämän temppelin
vastalauseeton, sovittamaton häväistys sattuu kaikkiin uskoviin.

Ei merkitse mitään, että te voitte sanoa itseänne puhtaiksi; ja
vaikkapa, muista eristäytymällä, voisittekin pysyä puhtaudessa,
ja jos parin askeleen päässä teistä vallitsee turmelus, ettekä
yritä vastustaa sitä, petätte te velvollisuutenne. Ja vaikkapa te
sydämissänne palvelisittekin totuutta, ei siitä ole mitään hyötyä, jos
harhat johtavat veljiänne tämän maan toisessa kulmauksessa, maan joka
on yhteinen äitimme, ettekä halua ettekä yritä kaikin voimin poistaa
niitä, näin pettäen omat velvollisuutenne. Jumalan kuva on vääristynyt
teidän lähimäistenne kuolemattomissa sieluissa. Jumala tahtoo, että
häntä palveltaisiin hänen laissaan, ja teidän keskuudessanne selitetään
väärin, loukataan ja kielletään hänen lakiansa. Ihmisellinen luonne
on väärennetty miljoonissa ihmisissä, joille Jumala, samoin kuin
teillekin, on uskonut tarkoitustensa sopusointuisan täyttämisen.
Voitteko te, toimettomina ollen, sanoa itseänne uskoviksi?

Kansa, Kreikan, Puolan, Circassian, nousee liehuttaen isänmaan ja
riippumattomuuden lippua, taistelee, voittaa tai kaatuu sen puolesta.
Mikä saa sydämemme sykkimään kuullessamme kerrottavan heidän
taisteluistaan, mikä kohottaa rintaanne ilosta heidän voitoistaan
kuullessanne, mikä tekee mielenne murheelliseksi, kun he joutuvat
tappiolle? Mies, joko meikäläinen tai ulkomaalainen, nousee yleisen
hiljaisuuden keskellä jossakin maankolkassa, julistaa aatteita,
jotka hän uskoo oikeiksi, puolustaa niitä vainottuna tai kahleissa,
kuollen luopumatta niistä mestauslavalla. Miksi kunnioitatte te häntä
pyhän marttyyrin nimellä? Miksi kunnioitatte ja opetatte lapsennekin
kunnioittamaan hänen muistoaan?

Ja miksi luette te halukkaasti niistä isänmaanrakkauden ihmeistä,
joista Kreikan aikakirjat kertovat, ja toistelette niitä lapsillenne
ylpein tuntein kuin olisivat ne kertomuksia teidän isistänne? Nuo
kreikkalaisten sankarityöt ovat kahdentuhannen vuoden vanhoja ja
kuuluvat sivistyskauteen, joka ei ole teidän eikä milloinkaan tule
olemaankaan. Tuo mies, jota sanotte marttyyriksi, kuoli ehkä aatteiden
vuoksi, jotka eivät ole teidän, ja hän taittoi kuolemallaan kaikki
oman, yksityisen kehityksensä tiet. Tuo kansa, jota te voitoissa ja
tappioissa ihailette, on teille vieras, ehkäpä melkein tuntematonkin,
puhuu toista kieltä, eivätkä sen elinehdotkaan vaikuta merkittävästi
teidän oloonne. Mitäpä se teihin kuuluu, hallitseeko sitä sulttaani,
Baijerin kuningas, Venäjän tsaari, tai kansan myöntymyksellä syntynyt
hallitus?

Mutta sydämessämme huutaa ääni: "Nuo miehet, jotka elivät kaksituhatta
vuotta sitten, nuo kansat, jotka nyt taistelevat kaukana teistä, nuo
marttyyrit, jotka kaatuivat aatteen puolesta, jonka vuoksi te ette
kuolleet, olivat, ovat teidän veljiänne; eikä ainoastaan alkuperän
ja luonteen yhteyden takia, mutta työn ja tarkoitusten yhtäläisyyden
tähden." Nuo muinaiset kreikkalaiset menivät manalle, mutta heidän
työnsä ei kuollut, ettekä te ilman heitä nykyään olisi sillä älyllisen
ja siveellisen kehityksen asteella, minkä olette saavuttaneet. Nuo
kansat pyhittivät verellään kansallisen vapauden aatteen, jonka
puolesta tekin taistelette. Tuo marttyyri opetti kuolemallaan, että
ihmisen tulee uhrata kaikki, ja tarpeen tullessa elämänsäkin sille,
mitä hän _oikeaksi_ luulee.

Merkitsee sangen vähän, että hän ja monet muut, todistaen verellään
uskonsa, katkaisivat maailmassa oman yksilöllisen kehityksensä:
Jumala huolehtii heistä muualla. Tärkeä on ihmiskunnan kehitys.
On tärkeää, että tuleva sukupolvi nousee, teidän taistelujenne ja
uhraustenne esimerkkiä seuraten, korkeampana ja voimakkaampana kuin te
lain tajunnassa ja totuuden ihailussa. On tärkeää, että ihmisluonne
esimerkkien vahvistamana paranisi ja toteuttaisi Jumalan tarkoitukset
maan päällä. Ja missä hyvänsä ihmisluonne parantuneekin, ja missä
hyvänsä se vallanneekin omakseen totuuden, missä hyvänsä se päässeekin
askeleen sivistyksen, edistyksen, siveyden tiellä, on se askel voitto,
joka ennemmin tai myöhemmin luottaa hyötyä koko ihmiskunnalle. Te
olette kaikki sotilaita armeijassa, joka liikkuu eri teitä pitkin, eri
osastoihin jaettuna, valloittamaan samaa päämäärää. Tänään tarkkaatte
te vain lähimpiä johtomiehiänne, eri univormut, eri käskysanat,
toimivia ryhmiä erottavat välimatkat ja vuoret, jotka peittävät toiset
toisten katseilta, saavat teidät usein unohtamaan tuon tosiasian
ja kiinnittävät teidän katseenne yksinomaan lähimpään päämäärään.
Mutta on olemassa yksi teitä kaikkia korkeampi, jolla on käsitys
kokonaisuudesta, ja joka johtaa ja liikuttaa sitä. Jumala yksin tietää
taistelun salaisuuden ja saattaa koota teidät kaikki samaan leiriin,
saman lipun alle.

Kuinka suuri onkaan välimatka tästä uskosta, joka itää sielussanne,
ja josta tulee nyt alkavan aikakauden moraalikäsityksen pohja, siihen
uskoon, joka oli sukukuntien siveyskäsityksen perustana, niiden, joita
me nyt nimitämme muinaisiksi! Ja kuinka likeisesti liittyykään meidän
käsityksemme jumalallisesta vallinnasta siihen käsitykseen, mikä meillä
on velvollisuuksistamme!

       *       *       *       *       *

Ensimäiset ihmiset tunsivat Jumalan olevaksi, käsittämättä häntä,
koettamattakaan ymmärtää häntä hänen lakinsa avulla. He tunsivat
hänen voimansa, mutta eivät hänen rakkauttaan, heillä oli epäselvä
käsitys jonkunlaisista suhteista hänen ja yksilön välillä, mutta
ei muuta. Heillä ei ollut kykyä erottautua aisteilla havaittavien
esineiden piiristä, ja he ruumiillistuttivat hänet johonkin niistä --
puuhun, johon olivat nähneet salaman lyövän, kiveen, jonka viereen
he olivat telttinsä pystyttäneet, eläimeen, joka ensimäiseksi oli
sattunut heidän silmiinsä. Se oli uskoa, jota uskontojen historiassa
tarkoitetaan _fetishismillä_. Ja siteekseen tunsivat ihmiset _perheen_,
joka tavallaan oli heidän yksilöllisyytensä toinen muoto. Perheen
piirin ulkopuolella oli vain vieraita, tai tavallisimmin vihollisia.
Ainoa siveyden peruste oli heidän ja heidän perheensä säilyttäminen
vihollisilta.

Myöhemmin laajeni käsitys Jumalasta. Aistihuomioista noustiin varovasti
abstraktisiin käsitteihin, yleistäen. Jumala ei enää ollut vain
perheen, vaan useampien perheiden yhtymien, _kaupunkien, heimojen_
suojelija. _Fetishismiä_ seurasi _polyteismi_, monien jumalien
palvelus. Silloin laajensi moraalikin toimintapiiriään. Ihmiset
tunnustivat laajempien kuin perhevelvollisuuksien olemassaolon ja
rupesivat työskentelemään _rodun, kansallisuuden_ hyväksi. Kuitenkin
oli _ihmiskunta_-käsite vielä tuntematon. Kaikki kansakunnat nimittivät
ulkomaalaisia _barbaareiksi_, kohtelivat heitä sen mukaan ja pyrkivät
joko voimalla tai viekkaudella kukistamaan heidät ja anastamaan
heidän maansa. Kaikkien kansojen keskuudessa oli ulkomaalaisia tai
barbaareja, ihmisiä, miljoonia ihmisiä, joita ei päästetty kansalaisten
uskonnollisiin toimituksiin, ja joita pidettiin luonteeltaan
erilaisina, orjina vapaiden joukossa. Ihmissuvun ykseyden saattoi vain
jumalan ykseys tuoda mukanaan. Jumalan ykseyttä, jonka muutamat harvat
antiikin ajattelijat olivat aavistaneet, ja jonka Mooses voimakkaasti
oli julistanut (kuitenkin tehden tuon tuhoisan rajoituksen, että vain
yksi kansa oli Jumalan valitsema), ei tunnustettu ennen kuin Rooman
valtakunnan hajoamisen aikana, kristinuskon alettua työnsä.

Kristus asetti uskonsa ensimäiseksi oppilauseeksi kaksi toisistaan
erottamatonta totuutta: _On ainoastaan yksi Jumala; kaikki ihmiset
ovat Jumalan lapsia_. Ja noiden kahden totuuden julkaiseminen
muutti maailman ulkonäön ja laajensi moraalin piirin aina asutun
maailman äärimmäisille rajoille saakka. Velvollisuuksiin _perhettä_
ja _isänmaata_ kohtaan liittyivät nyt velvollisuudet _ihmiskuntaa_
kohtaan. Silloin huomasi ihminen, että missä hän tapasi kaltaisensa,
siellä kohtasi hän myös veljen; veljen, joka oli saanut kuolemattoman
sielun niin kuin hänkin, ollen kutsuttu liittymään Luojaansa, ja että
hän oli velvollinen rakastamaan häntä, jakamaan hänelle uskostaan,
auttamaan häntä toimilla ja neuvoilla, missä ikinä tarvittiin.

Silloin kuului Apostolien huulilta yleviä, ennen tajuamattomia,
Apostolien seuraajiltakin sitten taas hämärtyneitä tai sikseen jääneitä
sanoja, jotka ennustivat toisia, kristinuskossa piileviä totuuksia:
_Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta
ei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ, niin mekin monet olemme
yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme
jäsenet_.[2] _Ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen_.[3] --
Ja nyt kahdeksantoista vuosisadan opintojen, kokemusten ja vainojen
kuluttua on saatava nuo totuudensiemenet itämään.

Ei ole ainoastaan tehtävä tiettäväksi että ihmiskunta on yksi ruumis,
ja että yhden ainoan lain tulee sitä hallita, vaan myöskin että tuon
lain ensimäinen pykälä on _edistys_, täällä maan päällä, edistys,
jonka toteuttamiseksi meidän tulee täyttää jumalan tarkoitus voimiemme
mukaan ja kasvatuksen avulla pyrkiä parempaan asemaan. On opetettava
ihmisille, että kun ihmiskunta kerran on yksi ruumis, tulee meidän
kaikkien, tuon ruumiin jäseninä, työskennellä sen kehittämisen
puolesta, saattaa sen elämä sopusointuisemmaksi, toimeliaammaksi
ja voimakkaammaksi. On saatava meidät itsemme vakautuneiksi siitä,
että me voimme kohota Jumalan luo vain veljiemme sielujen avulla,
parantamalla ja puhdistamalla ne, silloinkin kun he eivät itse pyydä
sitä meiltä. Tulee asettaa yksityisiin suuntautuvan armeliaisuustyön
sijaan yhteistyö kokonaisuuden parantamiseksi ja järjestää _perhe_
ja _yhteiskunta_ sitä varten, koska kerran vain ihmiskunta
kokonaisuudessaan voi toteuttaa Jumalan tarkoituksen, mikä täällä maan
päällä on toteutettava.

Toisia, vielä laajempia velvollisuuksia on teille tulevaisuudessa
ilmenevä, sikäli kuin me saamme vähemmän epätäydellisen, selvemmän
käsityksen elämämme laista. Näin johtaa Jumala hitaan, mutta
keskeytymättömän uskonnollisen kasvatuksen avulla ihmiskuntaa parempaan
päin. Ja tämä kasvatus parantaa jokaisen yksilönkin.

Me paranemme ihmiskunnan parantuessa. Jollei kokonaisuus parane,
ette voi toivoakaan, että teidän omat aineelliset ja henkiset
elinehtonne parantuisivat. Yleisesti sanoen ette te voi, vaikka
tahtoisittekin, erottaa elämäänne ihmiskunnasta; te elätte siinä,
sen ohella, sitä varten. Teidän sielunne, lukuunottamatta harvoja,
erikoisen voimakkaita, ei voi vapautua niiden ainesten vaikutuksesta,
joiden keskuudessa te elätte, aivan kuten teidän ruumiinnekaan, oli
se rakenteeltaan kuinka voimakas hyvänsä, ei voi vastustaa sitä
ympäröivän, pilaantuneen ilman vaikutusta.

Kuinka monella teistä olisi kylliksi mielenlujuutta kasvattaa poikanne
rajattomaan totuuden rakkauteen tietäen lähettävänne heidät vainoille
alttiiksi maahan, missä hirmuvalta ja urkinta pakoittavat teidät
kahdeksi kolmanneksi osaksi salaamaan omatkin mielipiteenne tai
valehtelemaan? Kuinka moni saattaisi kasvattaa heidät halveksimaan
rikkauksia yhteiskunnassa, missä kulta on ainoa mahti, jonka avulla
saavutetaan kunniaa, vaikutusvaltaa, arvonantoa, missä ainoastaan
se suojelee käskijöiden ja heidän kätyreittensä mielivallalta ja
loukkauksilta? Kukapa teistä ei olisi parasta tarkoittaen kuiskannut
rakkaimmilleen Italiassa: "Älkää luottako ihmisiin." "Rehellisen miehen
tulee sulkeutua itseensä ja välttää julkista elämää." "Armeliaisuus
alkaa kodista", sekä samantapaisia, selvästi epämoraalisia neuvoja,
joihin kuitenkin yhteiskunnan yleinen tila antaa aiheen?

Mikäpä äiti ei olisi, vaikka hän kuuluukin uskoon, joka ihailee
ihmiskunnan vapaaehtoisen marttyyrin Kristuksen kärsimystä, kietonut
käsiään poikansa kaulaan koettaen estää häntä vaarallisista yrityksistä
veljiensä onnen edestä? Ja vaikkapa teillä olisi voimia opettaa
päinvastoinkin, eikö yhteiskunta tuhansin äänin hävittäisi sen
tuloksia, murtaisi tuhansin, surullisin esimerkein teidän sanojenne
vaikutusta? Voitteko puhdistaa, kohottaa sielunne turmeluksen ja
tartunnan saastuttamassa ilmapiirissä?

Ja jos tarkastatte aineellisia elinehtojanne, luuletteko voivanne
kestävästi parantaa niitä muuta tietä kuin yhteisten parannusten
avulla? Kun täällä Englannissa, missä nyt kirjoitan, määrättiin uusi
vero tuloista, jotka nousivat yli sadan viidenkymmenen punnan vuodessa,
vastasivat rikkaat tehtailijat siihen ilmoittaen työmiehilleen
alentavansa heidän päiväpalkkansa yhdellä shillingillä. Tuleeko
huonosti järjestetyn hallinnon aikana, yhteiskunnassa, missä työläisten
elinehdot ovat jätetyt palkanmaksajien mielivaltaan, tuleeko sieltä
koskaan puuttumaan veroja, joista viimemainitut kostavat alentamalla
teidän palkkojanne?

Yksityinen hyväntekeväisyys uhraa Englannissa vuosittain miljoonia
puntia kurjuuteen joutuneiden tilan huojentamiseksi. Ja kurjuus
kasvaa vuosittain, hyväntekeväisyys yksityisille on todistettu
kykenemättömäksi korjaamaan epäkohtia, ja yhä selvemmin on opittu
tuntemaan järjestettyjen, kollektiivisten toimenpiteiden tarpeellisuus.
Missä ankara taistelu sortajien ja sorrettujen välillä jatkuvasti
uhkaa maata sitä hallitsevien väärien lakien vuoksi, voitteko uskoa,
että sinne virtaisi kylliksi pääomaa, laajoja, aikaa vieviä, kalliita
yrityksiä varten? Missä verot ja rajoitukset riippuvat rajoittamattoman
hallituksen mielivallasta, jota ei mikään estä, ja jonka menot
sotajoukolle, urkkijoille, asiamiehille ja eläkkeennauttijoille
alituisesti kasvavat sen turvallisuustoimenpiteiden ohella, luuletteko,
että teollisuuden ja kaupan toimintatarmo saattaa siellä päästä
asteettain, jatkuvasti kehittymään?

Vastannette, että teidän mielestänne on kylliksi, jos kotimaamme
hallitus ja yhteiskunnalliset olot järjestetään paremmin? Se
ei ole kylliksi. Ei mikään kansa elä nykyään ainoastaan omilla
tuotteillaan. Te elätte tavaran vaihdolla, tuonnilla ja viennillä.
Köyhtyvä ulkomainen kansa, missä kuluttajien luku vähenee, on teille
menetetty markkinapaikka. Ulkomainen kauppa, joka kelvottoman
johdon vuoksi joutuu pulaan ja häviöön, aiheuttaa pulia ja häviötä
teidänkin kaupassanne. Vararikot Ameriikassa tai Englannissa johtavat
vararikkoihin Italiassakin. Luotto ei nykyään ole kansallinen,
vaan eurooppalainen laitos. Ja muuten on jokainen teidän tekemänne
kansallisen parannuksen yritys vihollisuuden osoitus kaikkia
hallituksia kohtaan, ruhtinaiden välisten sopimusten johdosta, sillä he
ovat ensimäisiä tunnustamaan, että yhteiskunnallinen kysymys on nykyään
kaikkialla samanlainen. Te ette voi toivoa mitään miltään muulta
kuin yleismaailmallisilta parannuksilta, kaikkien Euroopan kansojen
veljeydeltä ja Euroopan avulla koko ihmiskunnalta.

Älkää siis, veljeni, velvollisuutenne ja etunne vuoksi, unohtako
koskaan ensimäisiä velvollisuuksianne, niitä, joita noudattamatta
ette voi toivoa täyttävänne velvollisuuksia, joita perhe ja isänmaa
vaativat: velvollisuuksianne ihmiskuntaa kohtaan. Tulkoot sananne ja
työnne kaikkien hyväksi, niin kuin Jumala on kaikkien Jumala laissaan
ja rakkaudessaan. Lienette itse missä hyvänsä, missä mies vain
taistelee oikeuden, hyvän ja toden puolesta, siellä on teidän veljenne.
Missä mies kärsii, erehdysten, vääryyden, hirmuvallan kiusaamana,
siellä on teidän veljenne. Vapaina tai orjina, _olette kaikki veljiä_.

Teidän alkuperänne on yhteinen, yhteinen on laki, yhteinen teidän
kaikkien päämääränne. Yhteinen olkoon uskokin, yhteinen työ. yhteinen
se lippu, jonka alla te soditte. Älkää sanoko: "mehän puhumme eri
kieliä". Kyyneleet, työt, kärsimys, ne ovat ihmisten yhteisenä kielenä
lukumäärään katsomatta, kielenä, jota te kaikki tajuatte. Älkää
sanoko: "Ihmiskunta on liian laaja ja me liian heikkoja". Jumala ei
katso voimiin, vaan tarkoitukseen. Rakastakaa ihmiskuntaa! Kysykää
aina itseltänne työskennellessänne isänmaan ja perheen piirissä:
"Hyödyttäisikö vai vahingoittaisiko minun työni, jos se olisi kaikkien
tekemää, ihmiskuntaa?" Ja jos omatunto vastaisi: _vahingoittaisi_,
luopukaa siitä; luopukaa, vaikka teistä tuntuisikin, että teidän
työnne tuottaisi välitöntä hyötyä perheelle ja isänmaalle. Te olette
sen uskon julistajia, julistajia kansojen veljeyden ja sen yhteyden,
minkä ihmisrotu nykyään periaatteessa hyväksyy, mutta työssä kieltää.
Julistakaa sitä missä ja miten hyvänsä voitte. Ei Jumala eivätkä
ihmiset voi vaatia enempää teiltä. Mutta minä sanon teille, että te
sellaisiksi apostoleiksi ruvetessanne -- vain itsellennekin, jos ette
muuta voi -- hyödytätte ihmiskuntaa. Jumala mittaa sen sivistysmäärän,
mihin hän sallii ihmiskunnan kohota, uskovien luvun ja puhtauden
mukaan. Kun olette puhtaita ja monilukuisia, avaa teille Jumala, joka
teidän lukunne tietää, tien toimintaan.



V

Velvollisuudet isänmaata kohtaan.


Teidän ensimäiset velvollisuutenne -- ensimäiset ja viimeiset
tärkeydessä -- kohdistuvat, niinkuin olen teille selittänyt,
ihmiskuntaan. Te olette _ihmisiä_ ennen kuin olette _kansalaisia_
tai _isiä_. Jollei rakkautenne kohdistu koko ihmiskuntaan, jollette
tunnusta uskovanne sen ykseyteen, joka johtuu Jumalan ykseydestä, ja
kansojen veljeyteen, kansojen, joiden tehtäväksi on annettu muuttaa
tuo ykseys tosiasiaksi -- jollette kaikkialla, missä teidän toverinne
valittavat, kun vääryys ja väkivalta loukkaa inhimillisen luonteen
arvoa, ole valmiita, siihen kyetessänne, auttamaan sorretuita, tai
ette, siihen kyetessänne, tunne olevanne kutsutuita taistelemaan
petettyjen ja sorrettujen asian puolesta -- silloin ette te tottele
elämänne lakia, tai ette ymmärrä sitä uskontoa, joka tulee siunaamaan
tulevaisuuden.

Mutta mitä saattaa _jokainen_ teistä omin voimin tehdä ihmiskunnan
siveellisen parantumisen, sen edistyksen puolesta? Te voitte joka
hetki antaa hedelmättömiä todisteita uskostanne; te saatatte silloin
tällöin osottaa _armeliaisuutta_ veljellenne, joka ei kuulu teidän
maanne asukkaihin, ettekä mitään enempää. Ei, _armeliaisuus_ ei ole
tulevaisuuden uskon tunnussana. Tulevaisuuden uskon tunnussana on
_yhdistyminen_, veljellinen yhteispyrkimys yhteistä määrää kohti, ja
se on yhtä paljon _armeliaisuutta_ ylempänä kuin monien yhtyneiden työ
yhteisestä sopimuksesta rakentaa talo kaikkien yhteiseksi asunnoksi on
parempi kuin jos te tahtoisitte rakentaa majan jokaiselle erikseen ja
auttaisitte toisianne vain vaihtamalla kiviä, tiiliä ja savea. Mutta
kielten, pyrkimyksien, tapojen ja taipumusten eri ryhmiin jakamina ette
te voi ryhtyä tuohon yhteiseen työhön.

_Yksilö_ on liian heikko, ihmiskunta liian laaja. "Jumalani", rukoilee
brittiläinen merimies ulapalle lähtiessään, "suojele minua; venheeni on
niin pieni ja valtameri ääretön!" Ja tuo rukous kuvaa teidän jokaisen
asemanne, jollei olisi keinoja teidän voimienne ja toimintatarmonne
vahvistamiseksi loppumattomiin. Ja Jumala antoi teille nuo keinot
antaessaan teille isänmaan, jakaessaan ihmiskunnan kuin ymmärtäväinen
työnjohtaja, joka asettaa tehtävät eri työmiesten kyvyn mukaan,
erillisiin ryhmiin maanpallomme pinnalle kylväen siten kansakuntien
siemenet. Huonot hallitukset ovat turmelleet Jumalan tarkoituksen,
jonka te näette selvästi osoitetun niin kauas kuin Eurooppaa ulottuu
ainakin suurten virtojen juoksulla, korkeilla vuorijonoilla ja muilla
maantieteellisillä merkeillä -- turmelleet sen niin täydellisesti, että
nykyään ei ole yhtään kansaa, Ranskaa ja Englantia lukuunottamatta,
joiden rajat vastaisivat tuota tarkoitusta. Ne eivät tunnustaneet,
eivätkä tunnusta mitään isänmaata omaa perhettään ja sukuaan,
luokka-itsekkyyttään lukuunottamatta.

Mutta jumalallinen tarkoitus vaatii ehdottomasti täyttymystä.
Luonnolliset jaoitukset, kansojen synnynnäiset, luontaiset taipumukset
tulevat astumaan huonojen hallitusten pyhittämän mielivallan sijaan.
Euroopan kartta on piirrettävä uudelleen. Kansojen isänmaat,
vapaiden äänien määritteleminä, tulevat nousemaan kuninkaiden ja
etuoikeutettujen luokkien isänmaiden raunioille. Niiden välillä tulee
vallitsemaan sopusointu ja veljeys. Ja silloin tulee rauhallinen,
asteettainen kehitys täyttämään ihmiskunnan yleisen parannustyön,
oikean elämänlain tutkimiseen ja sovelluttamiseen nähden, yhdistymisen
edistämänä ja paikallisten taipumusten mukaan jaettuna. Silloin
jokainen teistä, voimakkaana tunteissaan ja miljoonien, samaa kieltä
puhuvien ihmisten avun tukemana, samoja pyrkimyksiä kannattaen, saman
historiallisen perintätiedon kasvattamana, voi toivoa hyödyttävänsä
koko ihmiskuntaa omilla, henkilökohtaisilla ponnistuksillaan.

Teille, Italiassa syntyneille, on Jumala suonut, aivan kuin teitä
erikoisesti suosien, paraiten määritellyn alueen Euroopassa. Toisissa
maissa, joita epämääräisemmät tai hajanaisemmat rajat saartavat,
saattaa syntyä riitakysymyksiä, jotka kaikkien rauhallinen äänestys
kerran tulee ratkaisemaan, mutta jotka ovat maksaneet ja yhä vieläkin
tulevat maksamaan kyyneleitä ja verta. Teidän maassanne ei koskaan.
Jumala on asettanut ympärillenne ylväitä, kiistämättömiä rajamerkkejä.

Toiselle puolelle Alpit, Euroopan korkeimmat vuoret, ja toiselle meren,
äärettömän meren. Ota Euroopan kartta ja aseta harpin toinen kärki
Parmaan, Pohjois-Italiassa, aseta toinen Var-joen suulle ja piirrä
puoliympyrä Alppeja kohti. Se kärki, joka puoliympyrän toisessa päässä
sattuu Isonzo-joen suulle, on piirtänyt Jumalan meille antamat rajat.
Näille rajoille saakka puhutaan ja ymmärretään teidän kieltänne; niiden
toisella puolen ei teillä ole mitään oikeuksia. Sicilia, Sardinia,
Corsica ja pienet saaret niiden välillä kuuluvat kieltämättä teille.
Raaka voima saattaa hetkeksi kieltää teiltä nämä rajat, mutta kansojen
yleinen, äänetön hyväksyminen on vanhoista ajoista saakka tunnustanut
ne teille, ja sinä päivänä, kun te yksimielisinä käytte viimeiseen
taisteluun ja pystytätte kolmivärisen lippunne rajoille, tulee koko
Eurooppa hyväksyen tervehtimään ylösnoussutta Italiaa ja ottamaan
sen kansojen yhteyteen. Varustakaa kaikki voimanne tähän viimeiseen
ponnistukseen.

Isänmaatta ei teillä ole nimeä, ääntä, tunnusmerkkiä, ei oikeuksia,
eikä pääsyä kansojen yhteiseen toveriliittoon. Te olette ihmiskunnan
aviottomia lapsia. Liputtomina sotilaina, Israelin lapsina kansojen
joukossa ei teitä uskota eikä suojella, kukaan ei halua vastata teistä.
Älkää pettäkö itseänne toivoen pääsyä kieroista yhteiskunnallisista
oloista, jollette ensin valloita itsellenne isänmaata. Missä ei
isänmaata ole, siellä ei ole myöskään yhteistä mielipidettä, johon te
voisitte vedota. Oman edun itsekkyys hallitsee ainoastaan, ja se, jolla
on voima puolellaan, pysyy vallassa, koska kaikkien eduilla ei ole
yhteistä suojelijaa.

Älkää antako aineellisten parannusten ajatuksen johtaa teitä väärille
teille ennen kuin kansallinen kysymys on ratkaistu. Te ette saa sitä
aikaan. Teidän teollisuusyhdistyksenne ja keskinäiset avustusliittonne
ovat hyödyksi sivistys- ja kasvatuskeinoina teitä itseänne varten;
taloudellisina ilmiöinä tulevat ne pysymään hedelmättöminä siksi kunnes
Italia on teidän. Taloudellinen kysymys edellyttää ennen kaikkea
pääoman ja tuotannon kasvua, ja kun teidän maanne on jakautunut
erillisiin paloihin -- koska teillä tullirajojen ja kaikenlaisten
teennäisten hankaluuksien kiertäminä on vain rajoitetut markkinat
avoinna, ette saata toivoa tuota kasvua. Nykyään -- älkää pettäkö
itseänne -- ette te olekaan Italian työläisluokka, te olette vain sen
murto-osa, joka on voimaton, kykenemätön itselleen asettamaansa suureen
tehtävään. Teidän vapautuksenne ei tosiasiassa saata alkaa ennenkuin
_kansallinen hallitus_, joka ymmärtää ajan merkit, Roomasta käsin
laatii Italian kehitystä johtavien periaatteiden julistuksen, liittäen
siihen nämä sanat: _Työ on pyhä, ja se on Italian vaurauden lähde_.

Älkää antako aineellisen edistyksen toivon, mikä teidän asemanne
nykyisellään ollessa saattaa olla vain erhekuva, johtaa teitä harhaan.
Vain teidän maanne, laaja ja rikas Italian maa, joka ulottuu Alpeista
Sicilian viimeiseen kolkkaan, saattaa toteuttaa sen toiveen. Te voitte
saavuttaa _oikeutenne_ ainoastaan tottelemalla _velvollisuutenne_
käskyjä. Olkaa niiden arvoiset ja te saatte ne. Oi, veljeni, rakastakaa
maatanne! Meidän maamme on koti, jonka Jumala on antanut meille,
asettaen sinne lukuisan perheen, jota me rakastamme, ja joka rakastaa
meitä, ja johon me ajatuksilla ja tunteilla yhdymme lähemmin kuin
mihinkään muuhun; perheen, joka keskittäen voimansa määrättyyn kohtaan
ja ainestensa yhdenlaisen luonteen vuoksi on saanut osakseen erikoisen
toimintamuodon.

Meidän maamme on meidän työalamme. Teidän toimeliaisuutenne tulosten
tulee lähteä siitä koko maailman hyväksi, mutta työvälineet, mitä me
paraiten ja vaikuttavimmin osaamme käyttää, sisältyvät siihen ja meidän
ei tule heittää niitä pois ollen luottamatta Jumalan tarkoituksiin,
vähentäen siten omaa voimaamme. Työskennellessämme oikeiden
periaatteiden mukaan maamme hyväksi, työskentelemme me ihmiskunnan
hyväksi, meidän maamme on sen vipusimen tuki, jota meidän tulee hoitaa
yhteisen hyvän vuoksi. Jos te hylkäätte tuon tuen, olette vaarassa
joutua tarpeettomiksi maallenne ja ihmiskunnalle. Ennen kuin liitytte
kansoihin, joista yhdistyy ihmiskunta, täytyy teidän itsenne olla
olemassa kansana. Yhteys saattaa syntyä vain yhdenvertaisten kesken,
eikä teillä ole tunnustettua kokonaisolemusta.

Ihmiskunta on suuri armeija, joka on lähtenyt liikkeelle valloittamaan
tuntematonta maata mahtavalta ja varovaiselta viholliselta. Kansat ovat
tämän armeijan eri osastoja ja rykmenttejä. Jokaisella on sille uskottu
asema, jokaisella oma tehtävänsä suoritettavanaan, ja yhteinen voitto
riippuu siitä tarkkuudesta, millä eri tehtävät toimitetaan. Ei pidä
häiritä taistelujärjestystä. Älkää hyljätkö lippua, jonka Jumala on
teille antanut. Olkaa missä hyvänsä, minkä kansan keskuuteen olosuhteet
lienevätkin teidät ajaneet, taistelkaa sen kansan vapauden puolesta,
jos aika sitä vaatii.

Mutta taistelkaa italialaisina, niin että vuodattamastanne verestä
kasvaa kunniaa ja rakkautta ei ainoastaan teille, vaan myöskin
kansallenne. Ja olkoon teidän sielunne ainainen ajatus aina suunnattuna
Italiaan, olkoot teidän elämänne kaikki työt Italian arvoisia, ja
olkoon se lippu, jonka alle te asetutte työskentelemään ihmiskunnan
hyväksi, Italian lippu. Älkää sanoko _minä_, sanokaa _me_. Olkoon
jokainen maansa ruumiistus, ja olkoon sekä tehköön hän itsensä
vastuunalaiseksi kansalaistovereittensa puolesta. Oppikoon jokainen
teistä toimimaan siten, että hänessä ihmiset kunnioittaisivat ja
rakastaisivat hänen maatansa.

Teidän isänmaanne on yksi ja jakamaton. Aivan kuin perhe ei voi iloita
yhteisen pöydän ympärillä, jos joku sen jäsenistä on kaukana poissa,
veljiensä rakkauden piiristä pois riistettynä, niin ei teilläkään saa
olla iloa eikä rauhaa niin kauan kuin osakaan siitä alueesta, missä
teidän kieltänne puhutaan, on erillään kansakunnasta.

Teidän isänmaanne on merkki tehtävästä, jonka Jumala on antanut teidän
täytettäväksenne ihmiskunnan keskuudessa. _Kaikkien_ sen poikien
kyvyt ja voimat on liitettävä yhteen tämän kutsumuksen täyttämiseksi.
Määrätty luku yhteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia kuuluu jokaiselle,
ken toisten kansojen kysymyksen: "Kuka olet?" vastaa: _Olen
italialainen_.

Noita oikeuksia ja velvollisuuksia saattaa edustaa vain yksi _ainoa_,
teidän äänestyksenne tulokseen perustuva valta. Maalla täytyy
siis olla vain yksi hallitus. Poliitikot, jotka sanovat itseään
"federalisteiksi", ja jotka tahtovat perustaa Italiassa eri valtioiden
veljesliiton, hajoittavat maan, ymmärtämättä ykseyden aatetta. Ne
valtiot, joihin Italia nyt on jaettu, eivät ole oman kansan luomia, ne
ovat ruhtinaiden tai vierasten valloittajien laskelmien ja vallanhimon
tuloksia, eikä niillä ole muuta tarkoitusta kuin paikallisten ylimysten
turhamaisuuden tyydyttäminen, koska he tarvitsevat pikemmin ahdasta
piiriä kuin suurta maata.

Se, minkä te kansana olette luoneet, kaunistaneet ja pyhittäneet
lemmellänne, ilollanne, suruillanne ja verellänne, on kaupunki,
kunta, ei maakunta tai valtio. Kaupungissa, kunnassa, jossa isänne
lepäävät ja jossa teidän lapsenne tulevat elämään, missä te harjoitatte
taipumuksianne ja persoonallisia oikeuksianne, siellä elätte te
elämäänne, elätte _yksilöinä_. Te voitte jokainen sanoa kaupungistanne
samaa, mitä venezialaiset omastaan: _Venezia la xe nostra: l'avemo
fatta nu_.[4] Kaupungissanne tarvitsette te _vapautta_ niin kuin te
isänmaassanne tarvitsette _yhteyttä_. Kunnan vapaus ja isänmaan ykseys
-- olkoon se siis teidän uskontunnustuksenne. Älkää sanoko Roma ja
Toscana, Roma ja Lombardia, Roma ja Sicilia; sanokaa Roma ja Firenze,
Roma ja Siena, Roma ja Legnano ja niin läpi kaikkien Italian kuntien.
Kaikki muut jaoitukset ovat teennäisiä, eikä niitä vahvista teidän
kansallinen perintätietonnekaan.

Isänmaa on vapaiden ja yhdenvertaisten miesten toveruusliitto, joita
lähentää toisiinsa veljellinen yhteistyö samaa päämäärää kohti.
Teidän täytyy tehdä se sellaiseksi ja säilyttää se sellaisena. Maa ei
ole ryhmä, se on _yhdyskunta_. Oikeata maata ei ole olemassa ilman
yhtenäistä oikeutta. Se ei ole mikään oikea isänmaa, missä tuon lain
yhtenäisyyttä loukkaavat luokat, etuoikeudet ja erivertaisuus --
missä suuren yksilömäärän voimia ja kykyjä sorretaan tai pidetään
toimettomina --, missä ei ole tunnustettua, hyväksyttyä ja kaikkien
kehittämää yhteisperiaatetta. Asiain tilan sellaisena ollessa ei voi
olla kansakuntaa eikä kansaa, vaan ainoastaan joukko, satunnainen
ihmisryhmä, jonka olosuhteet ovat vieneet yhteen ja taas toiset
olosuhteet erottavat.

Isänmaanne nimessä tulee teidän lakkaamatta taistella kaikkia
etuoikeuksia, kaikkea eriarvoisuutta vastaan siinä maassa, joka on
nähnyt teidän syntyvän. Vain yksi etuoikeus on laillinen -- neron
etuoikeus, kun nero ilmautuu kuntoon liittoutuneena, mutta se on
etuoikeus, jonka Jumala, eivätkä ihmiset, myöntää. Ja kun te sen
tunnustatte ja seuraatte sen ohjeita, tunnustakaa se vapaasti seuraten
omaa järkeänne ja omaa valintaanne. Mikä hyvänsä etuoikeus, joka vaatii
teitä alistumaan voiman tai perinnöllisyyden nimessä, tai oikeus, joka
ei ole yhteisoikeutta, on anastusta ja väkivaltaa, ja teidän tulee
taistella sitä vastaan ja koettaa tehdä se tyhjäksi. Olkoon isänmaanne
teidän temppelinne. Jumala sen huipulla, yhdenvertainen kansa sen
perustana. Älkää hyväksykö mitään muuta tunnuslausetta, mitään muuta
siveellistä lakia, jollette tahdo häväistä maatanne ja itseänne.
Asettakaa olemassaolonne asteettaisen järjestelyn toisarvoiset lait
tuon ylimmän lain asteettaiseksi sovelluttamiseksi.

Ja että niistä tulisi sellaisia, on välttämätöntä, että _kaikki_
ottaisivat osaa työhön niitä laadittaessa. Lait, jotka vain osa
kansalaisia on laatinut, eivät koskaan saata ihmisten ja asioiden
luonteen vuoksi kuvastaa muuta kuin juuri sen osan pyrkimyksiä ja
toiveita. Ne eivät edusta koko maata, vaan sen kolmatta tai neljättä
osaa, luokkaa tai piiriä. Lain pitää tuoda ilmi yleiset pyrkimykset,
edistää yhteistä hyvää, vastata kansakunnan sydämen vaatimukseen.
Koko kansan tulee siis, suorasti tai epäsuorasti? olla lainsäätäjänä.
Antaessanne tämän tehtävän muutamille harvoille, asetatte te jonkun
luokan itsekkyyden isänmaan sijalle, joka on _kaikkien_ luokkien liitto.

Isänmaa ei ole ainoastaan määrätty alue; tuo rajoitettu maa-alue on
vain sen pohja. Isänmaa on se aate, mikä tuolta pohjalta kohoaa, se on
rakkauden tunne, toveruusvaisto, mikä sitoo yhteen kaikki tuon alueen
lapset. Niin kauan kuin joku yksityinen teidän veljienne joukossa ei
ole omalla äänioikeudella edustettu kansallisen elämän kehityksessä,
niin kauan kuin joku yksityinen kasvaa oppia saamatta opin saaneiden
joukossa, niin kauan kuin joku toimintahaluinen ja kykenevä yksilö
kituu köyhyydessä, työnpuutteessa -- ei teillä ole sellaista isänmaata
kuin pitäisi, kaikkien isänmaata kaikille. _Äänioikeus, kasvatus, työ_,
siinä kansakunnan päätuet! Älkää levätkö, ennenkuin teidän kätenne ovat
vahvasti pystyttäneet ne!

Ja kun ne ovat pystytetyt, kun jokainen teistä saa olla varma sekä
ruumiillisesta että sielullisesta ravinnosta; kun te, vapaasti
yhtyneinä, kierrätte oikean kätenne kuin veljet rakkaan äidin kaulaan,
edistytte kauniissa, pyhässä yksimielisyydessä omien kykyjenne
kehitystä ja Italian tehtävän täyttymistä kohti, muistakaa silloin,
että tuo tehtävä on Euroopan siveellisen ykseyden toteuttaminen;
muistakaa niitä äärettömiä velvollisuuksia, jotka se teille asettaa.

Italia on ainoa maa, joka kahdesti on lausunut suuren sanan erillisten
kansakuntien yhtymisestä. Ensiksi silloin, kun teidän valloittavat
kotkanne kulkivat tunnetun maailman päästä päähän valmistaen sitä
yhdistymiselle, tuoden muassaan sivistyslaitoksia. Toisen kerran, sen
jälkeen kuin luonnon ja suurten muistojen voima ja hengellinen innostus
oli kukistanut itse pohjoismaiset valloittajatkin, ja Italian olemus
ruumiistui paaviudessa ja ryhtyi juhlalliseen kutsumukseen, jonka se
jo vuosisatoja sitten on hyljännyt -- saarnaamaan sielujen ykseyttä
kristillisen maailman kansoille. Nyt on meidän Italiallemme aukenemassa
kolmas kutsumus, yhtä paljon laajempi kuin entinen, kuin Italian kansa,
vapaa ja yhtynyt isänmaa, jota te ryhdytte perustamaan, on oleva
suurempi ja mahtavampi kuin Caesarien tai paavien maailmanvalta. Tuon
tehtävän aavistus kuohuttaa Eurooppaa ja kääntää kahlittujen kansojen
katseet ja ajatukset Italiaa kohti.

Velvollisuutenne isänmaatanne kohtaan ovat suhteelliset tämän tehtävän
korkeuteen. Teidän on pidettävä se puhtaana itsekkyydestä, vapaana
vääryyden ja tuon poliittisen jesuitismin tahroista, jota sanotaan
diplomatiaksi.

Maan hallituksen tulee teidän työnne avulla olla perustettu
periaatteiden kunnioitukselle, ei hyödyn ja tilaisuuden epäjumalan
palvelukselle. Euroopassa on maita, joissa vapaus on pyhitetty laeilla,
mutta joissa sitä järjestelmällisesti loukataan niitä; ihmisiä, jotka
sanovat: "Totuus on seikka sinänsä, hyöty toinen; teoria on seikka
sinänsä, käytäntö toinen." Nuo maat saavat ehdottomasti sovittaa
erehdyksensä pitkänä eristyskautena, sorron ja anarkian vallitessa.
Mutta te tunnette oman maanne tehtävän ja kuljette toista tietä. Teidän
työstänne tulee Italialla olemaan yhden taivaisen Jumalan ohella yksi
ainoa totuus, yksi ainoa usko, yksi ainoa poliittisen elämän laki maan
päällä. Sen rakennuksen harjalle, joka on komeampi kuin Capitolio
tai Vatikaani, ja jonka Italian kansa tulee kohottamaan, nostatte te
vapauden ja yhteisyyden lipun, niin että se loistaa kaikkien kansojen
katseissa, ja sitä ette te enää koskaan laske alas hirmuhaltijoiden
pelosta tai päivän ansion halusta.

Teillä tulee olemaan rohkeutta niinkuin teillä on uskoa. Te tulette
lausumaan korkealla äänellä maailmalle ja niille, jotka nimittävät
itseään tämän maailman herroiksi, ne ajatukset, jotka värisevät Italian
sydämessä. Te ette koskaan saa kieltää sisarkansojanne. Isänmaan
elämän tulee teidän avullanne kasvaa kauneudessa ja voimassa, vapaana
orjamaisesta pelosta ja epäilyksen epäröimisestä, pitäen _perustanaan_
kansaa, _ohjeenaan_ periaatteittensa loogillisesti johdetuita ja
tarmokkaasti sovellettuja seurauksia, _voimanaan_ kaikkien voimaa,
_toimeentulonaan_ kaikkien huojennusta, _päämääränään_ sen tehtävän
täyttämistä, jonka Jumala on sille antanut. Ja koska te olette
valmiit kuolemaan ihmiskunnan puolesta, tulee teidän isänmaanne elämä
kuolemattomaksi.



VI

Velvollisuuksia perhettä kohtaan.


Perhe on sydämen isänmaa. Perheessä on enkeli, joka sulouden, lempeyden
ja rakkauden voimalla helpottaa velvollisuuden täyttämistä, huojentaa
surua. Ilot, joihin ei ole sekoittunut surua, ainoat puhtaat ilot,
joiden nauttimisen ihminen on saanut osakseen maan päällä, ovat tuon
enkelin ansiosta, perhe-iloja. Se, jolla ei olosuhteiden pakosta
ole ollut tilaisuutta elää rauhallista perhe-elämää tuon enkelin
siipien suojassa, sen sieluun on surumielisyys jättänyt varjonsa, ja
hänen sydämessään on tyhjyys, jota mikään ei voi täyttää. Minä, joka
kirjoitan näitä sivuja, tunnen sen.

Siunatkaa Jumalaa, tuon enkelin luojaa, te, jotka jo nautitte
perheen riemuja ja lohdutusta. Älkää pitäkö itseänne vähäosaisina,
vaikka kuvittelisittekin löytävänne toisaalta kiihkeämpiä riemuja,
tai suruillenne pikaisempaa lohdutusta. Perheessä piilee sellainen
onnenaines, jota harvoin muualta löytää, ja se on uskollisuus. Sen
tunteet kietoutuvat hiljaa ympärillenne, huomaamatta, mutta päättävästi
ja kestävästi kuin köynnös puun ympäri. Ne seuraavat teitä joka hetki
ja sulautuvat hiljaa elämäänne. Joskus te ette ole tietoisia niistä,
koska ne muodostavat osan teistä itsestänne, mutta jos te kadotatte
ne, tunnette te, että jotain määrittelemätöntä, jotain läheistä ja
olemassaolollenne välttämätöntä on kadonnut. Te kuljette rauhattomina
ja allapäin. Te saatatte kyllä löytää lyhyitä iloja ja huojennusta,
mutta ette ylintä lohdutusta, ette rauhaa, aallon rauhaa järvellä,
tyynen unen rauhaa, unen, joka uuvuttaa lapsen äitinsä rinnoille.

Nainen on perheen enkeli. Äitinä, vaimona tai sisarena on nainen elämän
hyväily, lemmen hiljainen, sen vaivoja lievittävä sulotar, joka kertoo
yksilölle ihmiskuntaa johtavasta rakastavasta sallimuksesta. Hänessä on
lohduttavan hellyyden aarre, joka riittää huojentamaan kaiken tuskan.
Sitäpaitsi on hän useimmille meistä tulevaisuuden tiennäyttäjä. Äidin
ensimäinen suutelo opettaa lapselle rakkautta; rakastetun naisen
ensimäinen hyväily opettaa miehelle toivoa ja uskoa elämään, ja rakkaus
ja usko luovat halun täydellistyä, antavat voimaa nousta ylöspäin askel
askeleelta, luovat -- sanalla sanoen, tulevaisuuden, jonka elävänä
tunnuskuvana on lapsi, tuo side meidän ja tulevan sukupolven välillä.
Naisen kautta tähtää perhe, lisääntymisen jumalallisen arvoituksen
suojassa, ikuisuutta kohti.

Pitäkää siis perhettä pyhänä, veljeni. Pitäkää sitä elämän
erottamattomana ehtona ja tuhotkaa jokainen sitä vastaan suuntautuva
hyökkäys, jonka tekevät väärän ja raa'an filosofian läpitunkemat
henkilöt, tai pintapuoliset ajattelijat, jotka liian usein nähdessään
siinä itsekkyyden ja luokkahengen hoitolan, katkeroituvat ja luulevat
barbaarein tavoin, että siitä johtuvien epäkohtien ainoa parannuskeino
on sen hävittäminen.

Perhe on Jumalan luoma, ei ihmisten. Ei mikään inhimillinen mahti saata
hävittää sitä. Niin kuin isänmaa, ja vielä suuremmassa määrässä kuin
isänmaakin, on perhe elämän perusaineksia.

Vielä suuremmassa määrässä kuin isänmaa, sanoin minä.

Tuo tällä hetkellä niin pyhä isänmaa saattaa ehkä jonakin päivänä
kadota, kun joku ihminen omassa tietoisuudessaan syventyy ihmiskunnan
siveellisiin lakeihin, mutta perhe on kestävä niin kauan kuin ihmisiä
on olemassa. Se on ihmiskunnan kehto. Niinkuin kaikkien inhimillisen
elämän ainesten tulee senkin olla alttiina kehitykselle, ja sen
pyrkimysten, sen tarkoitusten tulee parantua aikakaudesta aikakauteen,
mutta ei yksikään voi milloinkaan poistaa sitä.

Teidän tehtävänne on yhä enemmän pyhittää perhe, liittää se yhä
läheisemmin isänmaahan. Mitä isänmaa on ihmiskunnalle, sitä tulee
perheenkin olla isänmaalle. Minä olen sanonut teille, että isänmaan
tehtävänä on kasvattaa _ihmisiä_; niinpä on perheen tarkoituksena
kasvattaa _kansalaisia_. Perhe ja isänmaa ovat saman viivan
päätepisteet. Mutta siellä, missä ei niin ole, johtaa perheen turmelus
itsekkyyteen, -- sitä vastenmielisempään ja raaempaan, mitä enemmän
se asettaa turmiolle alttiiksi pyhimmän kaikesta, lemmen, johtaen sen
harhaan oikeasta tarkoituksestaan.

Nykyään vallitsee itsekkyys olosuhteiden pakosta liian usein ja
liiaksi perheessä. Huono yhteiskunnallinen järjestys pilaa sen.
Yhteiskunnassa, jota poliisivalta, urkkijat, vankilat ja hirsipuut
kannattavat, on äitiparan, joka saa väristä pelosta poikansa jalojen
pyrkimysten tähden, pakko opettaa hänelle epäluottamusta, pakko
sanoa: "Varo! Mies, joka puhuu sinulle isänmaasta, vapaudesta,
tulevaisuudesta, joka tahtoo painaa sinut rintaansa vasten, onkin
ehkä vain petturi." Yhteiskunnassa, jossa kunto on vaarallista, ja
rikkaus ainoa vaikutusvallan ja turvallisuuden peruste, vainon ja
ahdistuksen este, pakottaa rakkaus isää sanomaan nuorisolle, joka
janoaa totuutta: "Varokaa! Rikkaudessa on pelastus. Oikeus yksin ei
voi pelastaa teitä toisten vallanhimolta ja turmelukselta." Mutta
minä puhun teille ajasta, jolloin te lemmellänne ja verellänne olette
hankkineet pojillenne vapaiden miesten isänmaan, joka on perustettu
kunnolle ja sille hyvälle, mitä jokainen teistä on veljelleen tehnyt.
Siihen hetkeen asti on liiankin totta, että teillä on vain yksi ainoa
edistyksen tie avoinna, yksi äärimmäinen velvollisuus täytettävänä:
kokoontua ja valmistautua valitsemaan oikea hetki taistellaksenne,
voittaaksenne Italianne kapinalla. Vasta silloin saatatte te täyttää
muut velvollisuutenne suuremmitta, jäykemmittä esteittä. Ja sitten, kun
minut jo luultavasti on laskettu maan poveen, tulette te taas lukemaan
nämä minun sanani. Ne harvat, veljelliset neuvot, joita ne sisältävät,
tulevat teitä rakastavasta sydämestä ja ne ovat kirjoitetut vakaumuksen
suoruudella.

Rakastakaa ja kunnioittakaa naista! Älkää pyytäkö häneltä vain
lohdutusta, vaan voimaa, intoa, siveellisten ja älyllisten kykyjenne
karttumista. Pyyhkikää pois sielustanne ajatus, että te olisitte häntä
korkeammalla; sitä te ette millään lailla ole. Aikojen ennakkoluulot
ovat epäsuotuisalla kasvatuksella ja lakien vuosisataisella sorrolla
luoneet tuon _näennäisen_ älyllisen alemmuuden, johon te nyt vetoatte,
pysyttääksenne sorron voimassa. Mutta eikö kaiken sorron historia opeta
teille, että sortajat aina vetoavat puolustuksekseen itse luomaansa
tosiseikkaan?

Etuoikeutetut luokat eristivät teidän kansanne lapset sivistyksestä
aina meidän päiviimme saakka, ja johtivat ja johtavat vieläkin teidän
puuttuvasta sivistyksestänne väitteensä, sulkeakseen teidät pois
kaupungin pyhätöistä, sieltä, missä lait ovat laaditut, äänioikeudesta,
jota teidän yhteiskunnallinen tehtävänne edellyttää. Neekerien
omistajat Ameriikassa selittävät rodun olevan kaikin puolin alhaisemman
ja kykenemättömän sivistykseen ja vainoavat vielä jokaista, joka
koettaa sivistää heitä. Puoli vuosisataa sitten selittivät hallitsevien
perheiden kannattajat, että meille, italialaisille, ei vapaus sopinut,
ja kuitenkin pitivät he palkkajoukkojen raa'alla voimalla kaikki tiet
vapauteen suljettuina, ikäänkuin me, jos tuo kykenemättömyys vapauteen
tosiaan olisi ollut olemassa, olisimme niitä myöten voineet hankkia sen
itsellemmekin. -- Ja onko pakkovalta milloinkaan saattanut kasvattaa
vapauteen!

Niin, me olemme kaikki olleet ja olemme yhäkin yhtä syyllisiä naisen
loukkaamiseen. Ajakaa kauas luotanne tuon loukkauksen varjokin, sillä
Jumalan edessä ei ole katkerampaa loukkausta kuin se, mikä jakaa
ihmisperheen kahteen luokkaan ja tekee toisen sortamisen luvalliseksi
tai pakolliseksi. Ainoan Jumalan ja Isän edessä ei ole _miehiä_ eikä
_naisia_, vaan _ihmisolentoja_, olentoja, joissa miehen ja naisen
muodossa ovat olemassa ne ominaisuudet, jotka erottavat _ihmiskunnan_
eläinten luokasta, nimittäin yhteispyrkimykset, oppimisen kyky ja
edistymistaipumukset. Missä hyvänsä nuo ominaisuudet esiintyvätkin,
siellä ilmaisee itsensä inhimillinen luonne, sekä sen seurauksina
oikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvoisuus.

Kuin kaksi samasta rungosta puhkeavaa oksaa, nousevat mies ja nainen
yhteiseltä perustalta, joka on _ihmiskunta_. He eivät ole millään
lailla eriarvoisia keskenään, mutta heillä on, niin kuin usein sattuu
miestenkin keskuudessa, erilaiset harrastukset, erilainen kutsumus.
Onko kaksi saman kielen soipaa ääntä eriarvoisia tai eriluontoisia?
Mies ja nainen ovat nuo kaksi ääntä, joitta _inhimillinen_ kieli ei
ole mahdollinen. Ottakaa kaksi kansaa, joista toinen on erikoisten
taipumustensa, erikoisten elämänehtojensa puolesta kutsuttu levittämään
ihmisten välisen yhtymisen aatetta siirtokuntien avulla, toinen
julistamaan sitä tuottamalla koko maailman ihailemia kirjallisia ja
taiteellisia mestariteoksia; ovatko niiden yleiset velvollisuudet
ja oikeudet erilaisia? Nuo molemmat kansat ovat tietoisesti tai
tiedottomasti saman jumalallisen aatteen apostoleja ja ovat veljiä ja
yhdenvertaisia tehtävänsä vuoksi. Miehellä ja naisella, kuten noilla
kahdella kansallakin, on ihmiskunnassa erikoiset tehtävänsä, mutta
nuo tehtävät ovat molemmat yhtä pyhiä, yhtä välttämättömiä yleisen
kehityksen kannalta, ja ne edustavat kumpikin sitä ajatusta, minkä
Jumala on asettanut kuin maailman kaikkeuden sieluksi.

Pitäkää siis naista toverina, eikä ainoastaan ilojenne ja surujenne,
vaan myöskin ajatustenne, opinnoittenne, ja yhteiskunnallista
parannusta tarkoittavien ponnistustenne jakajana. Pitäkää häntä
vertaisenanne valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Olkaa
yhdessä, te ja hän, _inhimillisen_ sielun siipinä, kohottaaksenne
sen kohti sitä ihannetta, joka meidän tulee saavuttaa. Vanhassa
Testamentissa sanotaan _Jumala loi miehen, ja naisen miehestä_, mutta
teidän Raamattunne, tulevaisuuden Raamattu tulee sanomaan: _Jumala loi
ihmiskunnan, joka jakautuu miehiin ja naisiin_.

Rakastakaa lapsia, joita sallima teille suo, mutta rakastakaa heitä
oikealla, syvällä, vakavalla rakkaudella, eikä hervottomalla,
järjettömällä, sokealla lemmellä, mikä on itsekkyyttä teissä ja heidän
turmionsa. Kaiken sen nimessä, mikä pyhintä on, älkää koskaan unohtako,
että teidän on huolehdittava tulevasta sukupolvesta, ja että teillä on
mitä vakavin vastuu teille uskotuista sieluista ihmiskunnan ja Jumalan
edessä, pelottavin vastuu, mitä inhimillinen olento saattaa tuntea.
Teidän ei tule johtaa heitä elämän iloihin ja nautintoihin, vaan
itse elämän, sen velvollisuuksien, sitä hallitsevan siveellisen lain
tuntemukseen.

Harvat äidit, harvat isät tällä uskottomalla vuosisadalla, etenkin
hyvinvoipien luokkien keskuudessa, ymmärtävät kasvattavan tehtävänsä
vakavuuden ja pyhyyden. Harvat äidit, harvat isät ajattelevat, että
meidän aikamme monet uhrit, ainainen taistelu, ja pitkä kärsimys,
ovat suuressa määrässä sen itsekkyyden hedelmiä, jota kolmekymmentä
vuotta sitten hentomieliset äidit ja huolimattomat isät vuodattivat
lastensa sieluihin, sallien heidän tottua katselemaan elämää ei
suinkaan velvollisuuden ja kutsumuksen kannalta, vaan huvin hakeminen
ja itsekkään hyvinvoinnin tavoittelu päämääränä. Teille, työn lapsille,
eivät vaarat ole niin suuria, useimmat teidän lapsistanne oppivat
liiankin hyvin tuntemaan elämän kieltäymykset. Ja, toiselta puolen te,
jotka teidän alempi yhteiskunnallinen asemanne pakottaa alituiseen
raadantaan, teillä ei ole niinkään suurta mahdollisuutta kasvattaa
heitä kunnollisesti. Te saatatte kuitenkin osaksi täyttää vaativan
tehtävänne esimerkillänne ja sanoillanne.

Te saatatte tehdä sen esimerkillänne.

/#
    "Teidän lapsenne tulevat teidän kaltaisiksenne, turmeltuneiksi
    tai kunnialliseksi, riippuen siitä, oletteko te itse
    turmeltuneita tai kunniallisia."

    "Kuinka voisi heistä tulla kunnon ihmisiä, sääliviä ja
    inhimillisiä, jos te itse ette ole suoria ettekä sääli veljiänne?
    Kuinka saattaisitte te hillitä heidän suuria halujansa, jos he
    näkevät teidän vaipuvan kohtuuttomuuteen? Kuinka voisitte te
    säilyttää koskemattomana lastenne luonnollisen viattomuuden,
    jollette pelkää loukata siveyttä heidän läsnäollessaan
    sopimattomin teoin ja rivoin sanoin?"

    "Te olette tuo elävä malli, jonka mukaan heidän vaikutteille
    alttiit luonteensa muodostuvut. Riippuu teistä, tuleeko
    pojistanne ihmisiä vai eläimiä".[4a]
#/

Ja te voitte kasvattaa heitä sanoillanne. Puhukaa heille heidän
isänmaastaan, minkälainen se oli, ja minkälaiseksi sen pitäisi tulla.
Kun illalla äidin hymy ja polvillanne istuvan lapsen viaton puhelu
saattaa teidät unohtamaan päivän vaivat, kertokaa heille yhä uudelleen
entisten tasavaltojenne rahvaan kuuluisista urotöistä, opettakaa
heille niitten suurten miesten nimet, jotka rakastivat Italiaa ja sen
kansaa ja pyrkivät läpi kärsimysten, herjauksen ja vainon parantamaan
sen kohtaloa. Älkää vuodattako heidän nuoriin sydämiinsä vihaa
sortajia vastaan, vaan tarmokasta päättäväisyyttä vastustamaan sortoa.
Antakaa heidän omilta huuliltanne, äidin rauhallisesti hyväksyessä
kuulla, kuinka kaunista on kulkea hyveen teillä, kuinka suurta nousta
oikeuden apostoliksi, kuinka pyhää uhrata itsensä, jos vaaditaan,
veljensä puolesta. Sytyttäkää heidän herkkiin mieliinsä, istuttaen
sinne kapinan siemenet kaikkea väkisin anastettua tai sen kannattamaa
valtaa vastaan, ainoan oikean vallan, neron kruunaaman kunnon vallan
ihailu. Pitäkää huolta siitä, että he kasvavat vihaamaan pakkovaltaa ja
anarkiaa yhtä paljon, omantunnon uskonnossa, joka ei perustu mihinkään
perintätapoihin. Kansa haluaa auttaa teitä tässä tehtävässä. Teillä on
lastenne nimessä oikeus vaatia sitä. Ilman kansallista kasvatusta ei
oikeaa kansaa ole olemassa.

Rakastakaa vanhempianne. Älkää antako sen perheen, joka saa alkunsa
teistä, koskaan saattaa unohduksiin sitä perhettä, josta te saitte
alkunne. Liiankin usein höllyttää uusi side vanhan, ja sen vuoksi
tulee teidän olla sen rakkauden siteen uutena nivelenä, mikä yhdistää
toisiinsa perheen kaksi polvea. Ympäröikää isänne ja äitinne valkeat
päät hellällä ja kunnioittavalla lemmellä heidän viimeiseen päiväänsä
saakka. Siroittakaa kukkasia heidän tielleen, heidän hautaa kohti
vaeltaessaan. Henkikää heidän väsyneihin sieluihinsa uskon intoa ja
kuolemattomuutta rakkautenne uskollisuudella. Ja olkoon se kiintymys,
jonka te ehjänä säilytätte vanhemmillenne, panttina siitä, mitä
lapsenne tulevat tuntemaan teitä kohtaan.

Vanhemmat, siskot ja veljet, vaimo ja lapset, olkoot ne kaikki
teille kuin eri järjestyksessä saman puun rungosta versovat oksat.
Pyhittäkää perhe rakkauden yhtenäisyydellä. Tehkää siitä temppeli,
jossa te samalla uhraatte isänmaalle. En tiedä, tuletteko onnellisiksi,
mutta sen minä tiedän, että jos te näin teette, lankee teidän
ylitsenne vastoinkäymistenkin keskellä juhlallisen rauhan tunne,
tyynen omantunnon rauha, joka tulee antamaan teille voimaa kaikissa
vaivoissa ja avaamaan silmienne eteen sinisen taivaan kannen kaikkien
myrskyjenkin aikana.



VII

Velvollisuuksia itseänne kohtaan.


Aikeita.

Olen sanonut teille: "Te elätte, sen vuoksi on teillä myöskin elämän
laki. -- Itsenne kehittäminen, elämän lain mukaan toimiminen ja
eläminen on teidän ensimäinen, ei, teidän ainoa velvollisuutenne."
Olen selittänyt teille, että Jumala on antanut teille kaksi keinoa,
joiden avulla te opitte tuntemaan elämän lain: oman oikeustajuntanne,
ihmiskunnan omantunnon: tovereittenne yleisen vakaumuksen. Olen
selittänyt teille, että silloin kun te vetoatte omaantuntoonne ja
tunnette sen äänen sopeutuvan ihmisrodun suureen ääneen, jonka historia
on tuonut teille julki, saatte olla varmoja, että olette kohdanneet
ikuisen, muuttumattoman totuuden.

Nykyään on teidän hyvin vaikea sopivasti tiedustella sen suuren äänen
mielipidettä, jolla ihmiskunta puhuu teille historian lehdiltä;
teiltä puuttuu todella hyviä, helppotajuisia kirjoja, eikä teillä ole
aikaakaan. Mutta ne miehet, jotka taitonsa ja omantunnontarkkuutensa
puolesta paraiten edustavat historian tutkimusta ja tietoa
ihmiskunnasta viimeksi kuluneella puolivuosisadalla, ovat tästä äänestä
johtaneet muutamia meidän elämämme lain piirteitä.

He ovat huomanneet, että inhimillinen luonne on oleellisesti
yhteiskunnallinen ja kasvatukseen taipuva, että niin kuin on ja
saattaakin olla vain yksi Jumala, samoin saattaa _yksityistä_ ihmistä
ja koko _ihmiskuntaa_ hallita vain yksi laki, ja että tuon lain
pohjimmainen, yleinen ominaisuus on _edistys_. Tästä totuudesta,
joka nykyään on kumoamaton, koska kaikki inhimillisen tiedon haarat
vahvistavat sen, ovat johdetut kaikki velvollisuudet teitä itseänne
kohtaan, ja siis myöskin kaikki _oikeutenne_, jotka taas sisältyvät
yhteen ainoaan: _Oikeuteen olla täydellisesti kahleeton ja saada
määrätyissä rajoissa avustusta velvollisuuksienne täyttämisessä_.

Te olette _vapaita_, ja te tunnette sen. Mitkään kelvottoman filosofian
viisastelut, jotka tahtovat asettaa en tiedä minkä kohtalo-opin
inhimillisen oikeustajunnan äänen sijalle, eivät voi pakottaa
vaikenemaan kahta voittamatonta todistusta _vapauden_ puolesta:
katumusta ja marttyyriutta. Sokrateesta Jeesukseen, Jeesuksesta
niihin miehiin, joita alituiseen kuolee maansa puolesta, kohottavat
uskon marttyyrit äänensä tuota orjallista oppia vastaan huutaen
teille: "Me rakastimme myös elämää, me rakastimme olentoja, jotka
tekivät sen meille mieluisaksi, ja jotka rukoilivat meitä väistymään.
Heidän sydämensä joka sykähdys vaati meitä _elämään_! Mutta tulevien
sukupolvien pelastukseksi _valitsimme_ me kuoleman." Kainista aina
nykypäivien tavalliseen urkkijaan saakka tuntevat kaikki ne, jotka
pettävät veljensä, kaikki ne, jotka kulkevat pahuuden polkua, sielunsa
syvyydessä oman tuomionsa, rauhattoman, moittivan äänen, joka sanoo
heille: _Kuinka olette hyljänneet hyveen tien?_

Te olette _vapaita_, ja sen vuoksi _vastuunalaisia_. Tästä
siveellisestä vapaudesta johtuu teidän oikeutenne valtiolliseen
vapauteen, velvollisuutenne vallata se itsellenne, pitää sitä
loukkaamattomana, ja toisten velvollisuus olla rajoittamatta sitä.

Te olette _taipuvia kasvatukseen_. Jokaisessa teissä piilee joku määrä
kykyjä, joille vain kasvatus saattaa antaa eloa ja tarmoa, ja jotka
muuten pysyisivät hedelmättöminä ja tylsinä, tai ilmautuisivat vain
välähdyksinä ilman säännöllistä kehitystä.

Kasvatus on sielun leipää. Niinkuin fyysillinen tai orgaaninen
elämäkään ei voi kasvaa ja kehittyä ravinnotta, niin tarvitsee
moraalinen ja henkinenkin elämä ulkonaisia vaikutteita kehittyäkseen
ja ilmetäkseen täydellisenä, ja sen täytyy sulattaa itseensä ainakin
osa toisten aatteita, harrastuksia ja pyrkimyksiä. Yksilön elämä puhkee
ilmoille kuin kasvi, jonka joka muunnoksella on oma elintapansa,
erikoinen luonteensa, puhkeaa yhteisestä maaperästä ja saa ravintonsa
kaikkien elämän yhteisistä aineksista. Yksilö on ihmiskunnan vesa, ja
se ruokkii ja uudistaa omaa elinvoimaansa ihmiskunnan elinvoimalla.
Tämän ravinnon ja uudistuksen työn toimittaa kasvatus, joka suoraan tai
epäsuorasti välittää yksilölle koko ihmisrodun edistyksen tulokset.

Teidän ei siis tule hankkia itsellenne niin paljoa kasvatusta
kuin mahdollista ainoastaan sen takia, että se on _välttämätöntä_
elämällenne, vaan myöskin siksi, että se on jonkunlaista pyhää
seurustelua kaikkien lähimäistenne ja kaikkien jo eläneiden sukukuntien
kanssa; niiden, jotka ovat ajatelleet ja toimineet ennen teitä.
Teidän tulee hankkia moraalista ja älyllistä kasvatusta, jonka tulee
käsittää ja hedelmöittää kaikki ne luonnonlahjat, mitä Jumala on
teille hedelmääkantavaksi siemeneksi antanut, ja joiden tulee kehittää
ja pitää yllä yhteyttä teidän yksilöllisen ja koko ihmiskunnan
yhteiselämän välillä.

Ja siksi, että tuo kasvatustyö valmistuisi pikemmin, ja että
teidän yksilöllinen elämänne varmemmin ja läheisemmin liittyisi
kaiken yhteiselämään, ihmiskunnan elämään, on Jumala tehnyt teidät
oleellisesti yhteiskunnallisiksi olennoiksi. Mikä alempi olento hyvänsä
saattaa elää vain itselleen, ollen yhteydessä vain luontoon, vain
fyysillisen maailman alkuaineksiin. Sitä ette te voi. Joka askeleella
tarvitsette te veljiänne, ettekä te saattaisi tyydyttää elämän
yksinkertaisimpiakaan tarpeita, ottamatta avuksi heidän työnsä tuloksia.

Vaikkapa te vertaisiinne yhdistyneinä, olette voimakkaampia kuin mikään
muu olento, olette te eristettyinä voimien puolesta heikompia kuin
monet eläimet, voimattomia, kyvyttömiä kehitykseen ja täydelliseen
elämään. Kaikki sydämenne arvokkaimmat tunteet, niinkuin isänmaan
rakkaus, ja siis myöskin vähemmän arvokkaat kuten kunnian ja muun
kiitoksen halu, ilmaisevat synnynnäistä pyrkimystä yhdistämään
elämänne niihin miljooniin, jotka teitä ympäröivät. Te olette siis
luodut _yhteiselämään_. Se suurentaa teidän voimanne satakertaisiksi,
tekee toisten aatteet, toisten edistysaskeleet omiksenne ja kohottaa,
parantaa, pyhittää luontonne ihmisperheen yhteisyyden kasvavan tunteen
ja myötätuntoisuuden voimalla. Mitä laajempi, mitä läheisempi ja
ymmärtäväisempi suhde veljiinne on, sitä kauemmas tulette te edistymään
yksilöllisen kehityksen tiellä.

Elämän lakia ei voi _kokonaan_ täyttää muu kuin _kaikkien_ yhteinen
työ. Ja jokaisen suuren edistysaskeleen tapahtuessa, tuon lain
pienenkin osan tunnetuksi tullessa osoittaa historia vastaavaa
inhimillisen yhteistunteen laajennusta, läheisempää kosketusta kansojen
välillä. Kun ensimäiset kristityt julistivat inhimillisen luonteen
ykseyttä vastoin pakanallisia filosofeja, jotka tunnustivat kaksi
ihmisluonnetta, herran ja orjan, oli Rooman kansa kantanut kotkansa
kaikkien tunnettujen kansojen keskuuteen Euroopassa. Ennenkuin paavius
-- nykyään turmiollinen, mutta siunausta tuottava perustamisensa ensi
aikoina -- ilmoitti: _henkinen voima on korkeampi kuin ajallinen_,
olivat maahan tunkeutuneet kansat, joita me sanomme barbaareiksi,
saattaneet germaanisen ja romaanisen maailman kiinteään kosketukseen.
Ennenkuin se aate, että vapaus kuului kansoille, oli herättänyt
sen käsitteen kansallisuudesta, joka nyt myllertää Eurooppaa ja on
määrätty voittamaan, olivat Ranskan vallankumous ja keisariajan sodat
kohottaneet ja kutsuneet toimintaan muusta Euroopasta siihen saakka
eristetyn aineksen, slaavilaiset kansat.

Lopuksi olette te _edistyviä_ olentoja.

Tuo sana, _edistys_, jota vanha-aika ei tuntenut, tulee tästä
lähin olemaan pyhä sana ihmiskunnalle. Siihen sisältyy täydellinen
yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen uudistuminen.

Antiikki, muinaisten Itämaiden ihmiset ja pakanalliset uskonnot
luottivat kohtaloon, sattumaan, salaperäisiin, käsittämättömiin
voimiin, jotka mielivaltaisesti hallitsivat ihmisten kohtaloita
vuorotellen luoden ja hävittäen kenenkään saattamatta ymmärtää,
kehittää tai jouduttaa niiden toimintaa. He uskoivat, että ihmisen oli
mahdotonta löytää mitään kestävää ja jatkuvaa maan päällä. He uskoivat,
että kansat olivat tuomitut ainaisesti kiertämään eräitten yksilöiden
täällä muodostamaa piiriä, että ne kohosivat, nousivat ylöspäin
vallan kukkuloille, laskeutuivat sitten alaspäin vanhuuden tullen ja
poistuivat palajamatta. Ahtaiden aatteiden ja tosiseikkojen piiri
edessään, tuntematta ollenkaan historiaa oman maansa ja useinpa oman
kaupunkinsa rajojen ulkopuolella, pitivät he ihmiskuntaa ainoastaan
ihmislaumana, jolla ei ollut omaa elämää, eikä omia lakeja, ja
johtivat käsityksensä siitä vain niistä tuloksista, joita he yksilöitä
tarkastelemalla saivat.

Tällaisen opin seurauksena oli taipumus hyväksyä olemassa olevat seikat
sellaisinaan niitä häiritsemättä, tai toivomatta muutoksia niihin.
Missä olosuhteet olivat luoneet tasavaltaisen hallitusmuodon, siellä
olivat ihmiset tasavallan kannattajia, missä yksinvalta hallitsi,
siellä he olivat alistuvia, edistyksestä välinpitämättömiä orjia. Mutta
sittenkun he huomasivat, että ihmiskunta kaikkialla sekä tasa- että
itsevaltaisen hallitusmuodon alla oli jaettu joko neljään luokkaan
niinkuin Itämailla, tai kahteen, vapaihin ja orjiin, kuten Kreikassa,
hyväksyivät he luokkajaon, tai uskon kahdenlaatuisiin ihmisiin. Niinpä
Plato ja Aristoteleskin, kreikkalaisen maailman mahtavimmat nerot,
hyväksyivät sen. Teidän luokkanne vapauttaminen olisi tällaisten
ihmisten keskuudessa ollut aivan mahdotonta.

Ne miehet, jotka Jeesuksen sanoille perustivat uskonnon, korkeamman
kuin muinaisten Itämaiden tai pakanoiden uskomukset, aavistivat
hämärästi, mutta eivät voineet käsittää _edistys_-sanassa piilevää
pyhää aatetta. He ymmärsivät ihmisrodun ykseyden, lain yhtenäisyyden ja
ihmisen täydellistymismahdollisuudet. Mutta he eivät ymmärtäneet millä
voimilla täytettäisiin se, minkä Jumala on ihmiselle antanut, eikä
tapaa millä se tapahtuisi.

He rajoittuivat siis johtamaan elämän hallinnon
_yksilö_-tutkimuksistaan. Ihmiskunta kokonaisruumiina oli tuntematon
heille. He tunsivat kaitselmuksen ja asettivat sen entisen, sokean
sallimuksen sijaan, mutta he pitivät sitä yksilön suojelijana,
eikä ihmiskunnan lakina. Heidän mielentilansa, äärettömän
täydellistymisaatteen, jonka he olivat aavistaneet, ja yksityisen
lyhyen, surkean elämän tietoisuuden välillä hoippuen, loi tarpeen
keksiä välittävä määritelmä niille, siis Jumalan ja ihmisen välille. Ja
kun he eivät olleet käsittäneet aatetta ihmiskunnasta kokonaisuutena,
turvautuivat he jumalallisen lihaksitulemisen ajatukseen. He
selittivät, että usko tuohon lihaksitulemiseen oli ihmisille ainoa
pelastuksen, voiman ja _armon_ lähde.

Aavistamatta sitä jatkuvaa ilmestystä, joka ihmiskunnan kautta siirtyy
Jumalasta ihmiseen, uskoivat he _ainoaan välittömään_ ilmestykseen,
joka oli tapahtunut määrätyllä hetkellä Jumalan _erikoisesta
suosiosta_. He käsittivät sen siteen, mikä Jumalassa yhdistää ihmiset
toisiinsa, mutta he eivät käsittäneet sitä, mikä yhdistää heidät
täällä maan päällä ihmiskunnan nimessä. Sukupolvien jatkuvaisuus oli
sangen pienimerkityksinen niille, jotka eivät saattaneet käsittää,
kuinka sukupolvi vaikuttaa toiseen. He totuttautuivat siis jättämään
ne huomiotta ja pyrkivät erottamaan ihmisen maailmasta ja ihmiskuntaa
kokonaisuutena koskevista asioista, nimittäen lopulta maata, jonka
he jättivät vallassa oleville mahdeille, vain katumuksen laaksoksi,
asettaen sen vastakohdaksi taivaan, jonne ihmisen tuli kohota armon
ja uskon avulla, mutta josta hän niitä paitsi oli ijankaikkisesti
karkoitettu.

Koska ilmestys heidän mielestään oli ollut välitön, kerta kaikkiaan,
määrätyllä hetkellä tapahtunut, päättivät he, ettei siihen voi lisätä
mitään, ja että tuon ilmestyksen säilyttäjät olivat erehtymättömiä. He
unohtivat, että Jeesus juhlallisena hetkenä, ylevällä tulevaisuuden
näkemyksellä oli sanonut: _Minulla on vielä paljon sanomista, mutta
ette voi nyt kantaa. Vaan koska se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa
teitä kaikkeen totuuteensa; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä
hän kuulee, sitä hän puhuu_.[5] Näihin sanoihin sisältyy ennustus
edistyksen aatteesta ja totuuden jatkuvasta ilmestymisestä ihmiskunnan
välityksellä, oikeutus sen tunnussanan, jonka uudelleen heräävä Rooma
on tarjoava Italialle sanoissa "Jumala ja kansa", tasavaltaisten
julistusten otsakkeihin kirjoitettuina. Mutta ne miehet, jotka
kannattivat keskiaikaisia uskomuksia, eivät voineet sitä käsittää. Aika
ei vielä ollut täyttynyt.

Pakanuutta seuraavien uskontojen koko järjestelmä lepää nyt
esittämillämme perusteilla. On selvää, ettei teidän vapautustanne
täällä maailmassa voi perustaa niihin.

Kolmetoista vuosisataa sen jälkeen, kun mainitsemamme Kristuksen
sanat olivat lausutut, kirjoitti eräs italialainen, suurin kaikista
italialaisista, seuraavat totuudet: "Jumala on. Maailmankaikkeus on
Jumalan ajatus, sen vuoksi on maailmankaikkeuskin yksi. Kaikki tulee
Jumalasta. Kaikilla on suurempi tai pienempi osa jumalallisesta
luonteesta, vastaten tarkoitusta, joihin ne ovat luodut. Ihminen on
jaloin luoduista. Jumala on valanut häneen enemmän omaa luontoaan kuin
muihin. Kaikki, mikä Jumalasta tulee, pyrkii kohti sen saavutettavissa
olevaa täydellisyyttä. Ihmisen täydellistymiskyky on rajaton.
Ihmiskunta on yksi. Jumala ei ole tehnyt mitään tarpeetonta, ja koska
on olemassa vain yksi ihmiskunta, täytyy _kaikilla_ ihmisillä olla
yksi ainoa tarkoitus, tehtävä, joka on loppuun saatettava kaikkien
yhteistyöllä. Ihmisrodun tulee siis työskennellä liitossa, niin että
kaikki siinä hajallaan olevat voimat saavuttaisivat mahdollisimman
korkean kehitysasteen toiminnan ja ajatuksen maailmoissa. Siinä on siis
ihmisrodun yhteinen uskonto."

Se mies, joka toi ilmi nämä ajatukset, oli nimeltään Dante. Jokaisen
Italian kaupungin, kun Italia on vapaa ja yhtynyt, tulisi pystyttää
patsas hänelle, koska noissa ajatuksissa piilee tulevaisuuden uskonnon
siemen. Hän kirjoitti ne latinan- ja italiankielisissä teoksissa
nimeltä _De Monarchia_ ja _Il Convito_. Ne ovat vaikeita käsittää,
eivätkä nekään, jotka sanovat itseään oppineiksi, nykyään ole pitäneet
väliä niistä.[6] Mutta älyn maailmoihin kylvetyt aatteet eivät koskaan
voi kuolla. Toiset korjaavat niiden sadon, vaikkapa olisivatkin
unohtaneet niiden alkuperän. Ihmiset ihailevat tammea, mutta kukapa
muistelisi terhoa, josta se versoi.

Siemenet, jotka Dante kylvi, ovat kantaneet hedelmän. Eräiden
voimakkaiden älyjen aikojen kuluessa laajentamina ja hedelmöittäminä
kehittyivät ne etenkin 1700-luvun lopulla. Edistyksen aatteesta elämän
lakina, hyväksyttynä ja kehitettynä, historian toteamana ja tieteen
vahvistamana, tuli tulevaisuuden lippu. Nykyään ei ole olemassa vakavaa
ajattelijaa, joka ei pitäisi sitä elämäntehtävänsä tukipisteenä.

Me tiedämme nyt, että _edistys_ on elämän laki. _Yksilön_ edistys on
ihmiskunnan edistystä. Ihmiskunta täyttää tuon lain maanpäällä, yksilö
maanpäällä ja muuallakin. Yksi Jumala, yksi laki. Olemassaolonsa ensi
hetkestä saakka on ihmiskunta asteettaisesti, mutta vääjäämättömästi
täyttänyt tuota lakia. Totuus ei ole koskaan ilmennyt täydellisesti,
eikä yhdellä kertaa. Jatkuva ilmestys tuo ilmi totuuden osia, _sanan_
laista, aikakaudesta aikakauteen. Jokainen noista sanoista myllertää
syvästi inhimillistä elämää sen kulussa _täydellisyyttä_ kohti, luoden
_vakaumuksen_ uskon.

Uskonnollisen aatteen kehityksellä on siis loppumaton edistymisen
mahdollisuus, ja toisiaan seuraavat vakaumukset, kehittäessään ja
puhdistaessaan tuota aatetta yhä syvemmälti, tulevat jonakin päivänä
kuin temppelin pylväät kannattamaan ihmiskunnan Pantheonia, yhtä
ainoaa, suurta uskontoa maamme päällä. Ne miehet, joita Jumala on
siunannut nerolla tai tavallista suuremmalla kunnolla, ovat sen
apostoleita; kansa, tuo ihmiskunnan yhteistietoisuus on sen selittäjä,
hyväksyy sen totuuden ilmaisun, siirtää sen sukupolvelta sukupolvelle
ja saattaa sen käytäntöön, sovelluttaen sen inhimillisen elämän eri
haaroihin ja ilmiöihin.

Ihminen on kuin mies, joka elää loppumatonta ajanjaksoa ja oppii aina.
Ihmiset ja vallat eivät ole eivätkä saatakaan olla erehtymättömiä.
Lain tulkitsijoiden tai säilyttäjien keskuudessa ei ole eikä saatakaan
olla etuoikeutettua luokkaa. Jumalan ja ihmisen kesken ei tarvita
eikä voikaan olla muuta _välittäjää_ kuin ihmiskunta. Asettaessaan
kaitselmuksellisen, edistyvän sivistyksen pyrkimyksen ihmiskunnalle,
istuttaessaan edistysvaiston joka ihmisen sydämeen on Jumala siis
kätkenyt ihmisluontoon edistyksen toteuttamiseen vaadittavat kyvyt ja
voimat.

Yksilöllinen ihminen, tuo vapaa ja vastuunalainen olento, kykenee
käyttämään niitä väärin tai oikein, riippuen siitä antautuuko hän
velvollisuuden tielle, vai kuunteleeko itsekkyyden sokeita houkutuksia.
Hän saattaa hidastuttaa tai jouduttaa omaa kehitystään, mutta
kaitselmuksen tarkoitusta ei mikään inhimillinen voima saata tehdä
tyhjäksi. Ihmiskunnan sivistyksen täytyy itsensä täydentää itseään.
Niinpä barbaarien maahantunkeutumisista, jotka näyttivät tukahuttavan
kaiken sivistyselämän, nousikin uusi, entistä korkeampi sivistys, joka
levisi entistä laajemmille alueille. Yksityisten hirmuhallituksesta
näemme me kohta erkanevan entistä nopeamman vapauden kehityksen.

Edistyksen lakia tulee jokaisen täyttää maanpäällä niinkuin muuallakin.
Maa ja taivas eivät millään lailla ole toistensa vastakohtia. Ja
on herjausta otaksua, että me voisimme rikosta tekemättä halveksia
Jumalan työtä, majaa, jonka hän on meille antanut, ja jättää sen niille
voimille, jotka kuuluvat, oli niiden luonne mikä hyvänsä. pahan,
itsekkyyden ja hirmuvallan vaikutteihin. Maa ei ole _katumuksen_
laakso, se on paikka, jossa toimitaan totuuden ja oikeuden _ihanteen_
puolesta, jota jokainen meistä kantaa sieluunsa istutettuna, se
on porras kohti täydellisyyttä, jonka me voimme saavuttaa vain
kunnioittamalla Jumalaa ihmiskunnassa työllämme ja pyhittämällä itsemme
muuttamalla tosiasiaksi niin monta hänen aivoitustaan kuin mahdollista.
Tuomio, joka meistä jokaisesta tulee lausuttavaksi joko julistaen
meidän ylenevän edistyksemme tällä täydellistymisen asteikolla tai
langettaen meidät laahautumaan vielä kerran sen matkan, minkä jo olemme
astuneet hedelmättömin tuloksin tai syntiä tehden, perustuu siihen
hyvään, mitä me olemme veljillemme tehneet, siihen kehitysasteeseen,
jonka saavuttamisessa me olemme auttaneet toisia.

Yhä läheisempi ja laajempi yhteys tovereittemme kanssa on se keino,
mikä tekee voimamme moninkertaisiksi, se piiri, jossa teidän tulee
täyttää velvollisuutenne, tie, jolla toimiva edistys toteutetaan.
Teidän tulee pyrkiä tekemään koko ihmiskunta yhdeksi perheeksi,
jonka jokaisen jäsenen tulee itsessään edustaa siveellistä lakia
toisten hyödyksi. Ja niinkuin ihmiskunnan täydellistyminen edistyy
aikakaudesta aikakauteen, sukupolvesta sukupolveen, niin kulkee yksilön
täydellistyminen olennosta olentoon hitaammin tai nopeammin teidän
omista ponnistuksistanne riippuen.

Tässä on lueteltu eräitä niistä totuuksista, jotka sisältyvät sanaan
_edistys_, josta taas tulevaisuuden uskonto on nouseva. Ainoastaan
siinä sanassa saattaa teidän vapautuksenne toteutua.



VIII

Vapaus.


Te elätte. Se elämä, joka teissä on, ei ole sattuman ansio.
Sattuma sanalla ei ole minkäänlaista merkitystä ja se keksittiin
vain peittämään ihmisten tietämättömyyttä muutamista asioista. Se
elämä, joka teissä on, tulee Jumalalta ja ilmaisee asteettaisella
kehityksellään järjellisen _aivoituksen_. Teidän elämällänne on siis
välttämättömästi joku määrä, joku tarkoitus.

Se viimeinen päämäärä, jota varten meidät luotiin, on meille nykyään
tuntematon, eikä toisin saata ollakaan, mutta siitä syystä emme saa
kieltää sitä. Voisiko pienokainen tietää sen tarkoituksen, johon
hänen täytyy pyrkiä perheen, isänmaan, ihmiskunnan kautta? Ei, mutta
tuo tarkoitus on olemassa, ja me alamme tuntea sen hänen sijastaan
häntä varten. Ihmiskunta on Jumalan lapsi. Se tuntee sen määrän,
jota kohti sen tulee kehittyä. Ihmiskunta alkaa juuri nyt käsittää,
että _edistys_ on sen laki, se alkaa juuri nyt epäselvästi ymmärtää
jotakin maailmankaikkeudesta ympärillään, ja suurin osa siihen
kuuluvia yksilöitä on tosin melkein kelvoton raakuuden, orjuuden
ja täydellisen sivistyksenpuutteen vuoksi tutkimaan tuota lakia ja
maailman kaikkeutta, seikka, joka on välttämätön, ennen kuin me
saatamme ymmärtää itseämmekään. Vain vähemmistö niistä miehistä, jotka
asuvat meidän pienessä Euroopassamme, on kykenevä kehittämään älyllisiä
ominaisuuksiaan, tietojen hankkiminen tarkoituksena.

Teissä itsessännekin -- useimmat teistä kun ovat opetuksesta
eristettyjä ja pakotettuja elämään huonosti järjestetyllä
ruumiillisella työllä -- nukkuvat nuo kyvyt, eivätkä kykene kantamaan
osaansa tiedon pyramiidin rakennukseen. Kuinka me siis nyt luulisimme
voivamme tietää sen, mikä vaatii kaikkien yhteistyötä? Kuinka siis
nousta kapinaan, kun ei vielä ole saavutettu huippua, mikä on maallisen
edistyksemme viimeisin askel, kun vain muutamat meistä, ja hekin
hajallaan, alkavat vasta sopertaa tuota pyhää, hedelmöittävää sanaa?
Tyytykäämme siis olemaan tietämättä niitä seikkoja, jotka pakostakin
ovat saavutettavissamme vasta pitkän ajan kuluttua, älkäämmekä luopuko
lapsellisen kiivauden vallassa tutkimasta sitä, minkä me kykenemme
saavuttamaan.

Totuuden löytäminen edellyttää vaatimattomuutta ja itsensä
hillitsemistä yhtä paljon kuin lujuutta. Paljon enemmän sieluja on
kadotettu tai johdettu harhaan oikealta tieltä kärsimättömyydellä ja
inhimillisellä ylpeydellä kuin tarkoituksellisella pahuudella. Tätä
totuutta tahtovat muinaisajan viisaat opettaa meille kertomalla,
kuinka ylpeä hirmuvaltias taivaita tavoitellessaan kykeni rakentamaan
vain sekaannuksen tornin, ja kuinka jättiläiset, jotka yrittivät
hyökkäyksellä vallata Olympon, jäivät salaman lyöminä makaamaan meidän
tuliperäisten vuortemme uumeniin.

Meidän on tärkeä päästä vakautuneiksi siitä, että oli _tarkoitus_,
mihin meidät on määrätty, mikä hyvänsä, saatamme me vain keksiä ja
saavuttaa sen älyllisiä kykyjämme asteettaisesti kehittämällä ja
harjoittamalla. Meidän kykymme ovat Jumalan meille antamia työkaluja.
Sen vuoksi on välttämätöntä, että niiden kehitystä avustetaan ja
edistetään, ja että niiden käyttö on vapaata ja suojattua. Vapaudetta
ette te voi täyttää mitään velvollisuuksianne; teillä on siis vapauden
oikeus ja velvollisuus vallata se kaikin keinoin mahdilta, joka kieltää
sen teiltä.

Ilman _vapautta_ ei moraalia ole olemassa, sillä jollei ole valinnan
vapautta hyvän ja pahan, yhteisen edistysinnon ja itsekkyyden
hengen välillä, ei ole vastuunalaisuuttakaan. Vapaudetta ei oikeaa
yhteiskuntaa ole olemassa, koska vapaiden miesten ja orjien välillä ei
voi olla _yhteyttä_, vaan toiset ovat toisten vallan alaisia. Vapaus
on pyhä, niinkuin se yksilö, jonka elämää se edustaa, on vapaa. Missä
vapautta ei ole, on elämä supistunut vain elimellisiksi toimiksi.
Mies, joka sallii vapauttaan loukattavan, on kierossa suhteessa omaan
luonteeseensa ja kapinoi Jumalan käskyjä vastaan.

Siellä ei ole vapautta, missä luokka, perhe tai mies anastaa vallan
toisten yli luuloteltujen jumalallisten oikeuksien nimessä tai
syntyperästä ja vallasta johtuneiden etuoikeuksien perusteella.
Vapauden täytyy olla olemassa kaikkia varten ja kaikkien
saavutettavissa. Jumala ei ole myöntänyt yliherruutta kellekään
yksilölle, sen yliherruuden määrän, mikä meidän maailmassamme
saattaa olla edustettuna, on Jumala uskonut ihmiskunnalle, kansalle,
yhteiskunnalle. Ja tämäkin lakkaa ja hylkää ihmiskunnan yhteisryhmät,
jolleivät ne käytä sitä hyvän eduksi, kaitselmuksellisen tarkoituksen
täyttämiseksi. Siis ei _oikeuksien_ yliherruutta saata olla
kenelläkään, yliherruus riippuu päämäärästä ja toiminnasta, joka siihen
vie.

Pyrinnöt ja päämäärä, jota kohti me etenemme, täytyy alistaa kaikkien
arvostelulle. Ei ole, eikä saatakaan olla _pysyväistä_ yliherruutta.
Se laitos, jota me nimitämme hallitukseksi, on vain _johtokunta_,
muutamille uskottu tehtävä, sillä käskyllä, että se nopeammin
saavuttaisi kansakunnan päämäärät, ja jos sen jäsenet eivät ole
oikeamielisiä, täytyy tuon harvoille uskotun vallan lakata. Jokainen
hallitukseen kutsuttu on yhteisen tahdon täyttäjä. Hänen täytyy tulla
_valituksi_ ja olla velvollinen eroamaan milloin hyvänsä hän käsittää
väärin tai asettuu tuota tahtoa vastustamaan. Siis ei voi olla
olemassa, minä toistan sen, luokkaa tai perhettä, joka pitäisi valtaa
omalla oikeudellaan loukkaamatta teidän vapauttanne. Kuinka voitte
sanoa olevanne vapaita, kun on olemassa henkilöitä, joilla on valta
käskeä teitä, teidän suostumuksettanne? Tasavalta on ainoa oikeutettu
ja johdonmukainen hallitusmuoto.

Teillä ei ole muuta herraa kuin Jumala taivaissa ja kansa maanpäällä.
Kun te olette keksineet rivinkin laista, Jumalan tahdosta, tulee
teidän siunata ja totella sitä. Kun kansa, tuo teidän tovereittenne
yhteisruumis, selittää, että se kannattaa jotakin vakaumusta, täytyy
teidän taivuttaa päänne ja luopua kaikista kapinallisista hankkeista.

Mutta on olemassa seikkoja, joista teidän yksilöllinen olemuksenne
muodostuu, ja jotka ovat oleellisia inhimilliselle elämälle. Ja niihin
ei kansallakaan ole oikeutta kajota. Ei enemmistö, eikä yhteisvoima voi
ryöstää teiltä sitä, mikä tekee teidät _ihmisiksi_. Ei mikään enemmistö
voi julistaa tyranniutta voimaan, eikä sammuttaa tai poistaa omaa
vapauttaan. Kansaa vastaan, joka haluaisi tehdä sellaisen itsemurhan,
ette te voi käyttää voimaa, vaan vastalauseoikeutta, joka elää,
mihin sitten olosuhteet johtanevatkin, ja on elävä jokaisessa teissä
ikuisesti.

Te haluatte vapautta ja kaikkea, mikä on tarpeellista elämän
siveellistä ja aineellista ylläpitoa varten.

Henkilökohtainen vapaus, liikuntavapaus, uskonnollisen vakaumuksen
vapaus, mielipiteitten vapaus kaikissa suhteissa, vapaus ilmaista
mielipiteensä painetun sanan avulla, yhdistymisvapaus, niin että
voisitte viljellä sielunkykyjänne kosketuksessa toisiin sieluihin,
ajatustenne ja käsienne tuotteiden kaupan vapaus -- nämä kaikki ovat
seikkoja, joita ei kukaan saa riistää teiltä, -- paitsi muutamissa
harvoissa tapauksissa, joita ei lie tarpeellista tässä mainita, --
tekemättä suurta vääryyttä, herättämättä teissä vastaansanomisen
velvollisuutta.

Kellään ei ole oikeutta yhteiskunnan nimessä vangita teitä, tai
toimittaa teitä pakon ja urkinnan alaiseksi mainitsematta teille niin
pian kuin mahdollista syytä siihen ja asettamatta teitä heti maan
oikeusvallan eteen. Kellään ei ole oikeutta passeilla tai muilla
rajoituksilla estää teitä liikkumasta syntymämaassanne. Kellään ei
ole oikeutta vainota teitä, olla suvaitsematta, tai lainsäädännöllä
eristää teitä uskonnollisten mielipiteittenne takia. Ei millään, paitsi
ihmiskunnan suurella, rauhallisella äänellä ole oikeutta asettua
Jumalan ja teidän omantuntonne välille. Jumala on antanut teille
ajatuksen, siis ei kellään ole oikeutta rajoittaa sitä, tai kieltää
ilmitulemasta sitä, mikä on teidän ja veljienne sielun yhdysside ja
ainoa kehitystie, mitä meillä on.

Sanomalehdistön pitää olla aivan vapaa. Älyn oikeudet ovat
loukkaamattomia, ja kaikenlainen ennakkosensuuri on hirmuvaltaa.
Rangaiskoon yhteiskunta vain kynän rikokset, niin kuin rikollisuuteen
kehoittamisen ja selvään epäsiveellisyyteen opettamisen, samoin kuin se
rankaisee muutkin siveyden loukkaukset. Juhlallisen, julkisen tuomion
langettama rangaistus on inhimillisen vastuunalaisuuden seuraus, mutta
kaikenlainen väliintulo _etukäteen_ on vapauden kieltämistä.

Rauhallinen _yhdistyminen_ on pyhä, niinkuin ajatuskin. Jumala istutti
teihin yhdistymispyrkimyksen ikuiseksi edistyskeinoksi, sen yhteyden
pantiksi, jonka ihmiskunta lopulta on määrätty saavuttamaan, ja sitä
ei millään mahdilla ole oikeutta estää tai rajoittaa. Teidän jokaisen
velvollisuutena on käyttää elämää, jonka Jumala teille antoi, säilyttää
ja kehittää sitä. Jokainen teistä on siis elämälle velkaa työtä, joka
on ainoa aineellisen pystyssä pysymisen keino. Työ on pyhää. Kellään ei
ole oikeutta estää sen tuotteiden vapaata vaihtoa. Teidän synnyinmaanne
on teidän markkinapaikkanne, jonka yhdestäkään osasta teitä ei saa
karkoittaa pois.

Mutta kun te olette saavuttaneet sen, että nämä vapaudet tunnustetaan
teille ja pidetään pyhinä, kun te lopulta olette perustaneet valtion
kaikkien äänioikeudelle niin että kaikki inhimillisten taipumusten
kehitykseen johtavat tiet ovat avoinna _yksilölle_, muistakaa silloin,
että jokaisen teidän edessänne on yhä tuo suuri päämäärä, jonka
saavuttaminen on velvollisuutenne: itsenne ja toisten siveellinen
parantaminen ja yhä läheisempi, yhä laajempi yhteys kaikkien
inhimillisen perheen jäsenten välillä, niin että se kerran, jonakin
päivänä tulevaisuudessa, tuntee ainoastaan yhden lain.

/#
    "Teidän tehtävänne on muodostaa yhteisperhe, rakentaa Jumalan
    kaupunki, ja yhtämittaisella työllä asteettain muuttaa hänen
    työnsä ihmiskunnassa tosiasioiksi.

    "Kun te rakastatte toisianne veljellisesti ja kohtelette
    toisianne molemminpuolisesti veljinä, ja jokainen, etsien omaa
    hyväänsä toisten onnessa, sulattaa oman elämänsä kaikkien
    elämään, omat etunsa kaikkien etuihin, ollen aina valmis
    uhraamaan itsensä yhteisen perheen kaikkien jäsenten puolesta,
    ja he taas yhtä valmiita hänen puolestaan uhrautumaan, tulevat
    useimmat epäkohdat, jotka nyt painavat ihmisrotua, katoamaan
    niinkuin katoavat näköpiiriin kokoontuneet paksut usvapilvet
    auringon noustessa. Ollen Jumalan tahtoa tulee tuo rakkaus
    vähitellen ja yhä lähemmin yhdistämään ihmiskunnan hajalliset
    ainekset, yhdistämään ne yhteen ruumiiseen, ja ihmiskunta tulee
    olemaan yksi, niinkuin Jumala on yksi".[7]
#/

Älkää koskaan, veljeni, jättäkö mielestänne näitä sanoja! Ne lausui
mies, joka eli ja kuoli kuin pyhimys ja rakasti kansaa ja sen
tulevaisuutta äärettömällä rakkaudella. Vapaus on vain _keino_; on
teidän ja tulevaisuutenne onnettomuus, jos te milloin totuttaudutte
pitämään sitä päämääränä. Teidän yksilölliseen olemukseenne kuuluu
oikeuksia ja velvollisuuksia, joita ei koskaan saa luovuttaa
kenellekään. Mutta teille ja tulevaisuudellenne on onnettomuudeksi,
jos tuo kunnioitus, jota te tunnette sitä kohtaan, mikä muodostaa
teidän _yksilöllisen_ elämänne, joskus turmeltuisi kohtalokkaaksi
_itsekkyydeksi_! Teidän vapautenne ei ole kaiken laillisen vallan
kieltämistä, se on hylkäämistä kaiken sellaisen mahdin, mikä ei edusta
kansakunnan yhteistä tarkoitusta, ja joka pyrkii rakentautumaan,
pysyttäytymään millä hyvänsä muulla perusteella kuin teidän omalla
vapaalla ja välittömällä suostumuksellanne.

Kasuistien opit ovat viime aikoina turmelleet vapauden pyhää
käsitettä. Muutamat ovat supistaneet sen halvaksi ja epämoraaliseksi
_individualismiksi_ sanoen, että _Minä_ on kaikki kaikessa, ja
että inhimillisen työn ja yhteiskunnallisen järjestelmän ainoana
tarkoituksena tulee olla yksilön halujen tyydyttäminen. Toiset
taas ovat julistaneet, että _kaikki_ hallinto, _kaikki_ valta on
välttämätöntä pahaa ja että sitä täytyy supistaa ja kahlita niin
paljon kuin mahdollista: että vapaudella ei ole rajoja, että jokaisen
yhteiskunnan ainoana tehtävänä on laajentaa sitä loppumattomiin;
että ihmisellä on oikeus käyttää vapautta oikein tai väärin, kunhan
hänen toimensa vain eivät suorastaan tuota vahinkoa muille, ja ettei
hallituksella ole muuta tehtävää kuin _estää_ yksilöä tekemästä
_vääryyttä_ toiselle. Hylätkää nuo väärät opit, oi veljeni! Ne, ne
saattoivat turmiolle Italian, kun se juuri oli kulkemassa tulevaa
suuruuttaan kohti.

Ensinmainitut synnyttivät luokka-itsekkyyden, toiset tekivät
yhteiskunnasta, joka hyvin järjestettynä olisi pyrkinyt edustamaan
teidän yhteistarkoituksianne ja elämäänne, tekivät siitä vain sotilas-
tai poliisivirkailijan, jonka tehtävänä on säilyttää näennäinen rauha.
Molemmat alensivat _vapauden anarkiaksi_. Ne hävittivät yhteisen,
moraalisen uudistuksen aatteen, hävittivät opetuksen ja edistyksen
tehtävän, jonka yhteiskunta itse halusi ottaa suoritettavakseen. Jos
te ymmärtäisitte vapauden tällä lailla, edistäisitte sen kadottamista
ja kadottaisittekin sen ennemmin tai myöhemmin. Teidän vapautenne
tulee olemaan pyhä niin kauan kuin se kehittyy velvollisuuden ja uskon
hallitsevan aatteen vaikutuksen alla yhteisessä täydellistymisessä.
Teidän vapautenne tulee kukoistamaan Jumalan ja ihmisten suojelemana
niin kauan kuin te ette pidä sitä oikeutena käyttää oikein tai väärin
kykyjänne sillä tavalla kuin te mieluimmin haluatte, vaan oikeutena
_valita vapaasti ja sopusoinnussa yksityisten taipumustenne kanssa
keino, jolla voitte tehdä hyvää_.



IX

Kasvatus.


Jumala on tehnyt teidät kasvatukseen taipuviksi. Sen vuoksi onkin
teidän velvollisuutenne hankkia opetusta niin paljon kuin mahdollista
on; ja teidän oikeutenne on taas siinä, ettei yhteiskunta, johon te
kuulutte, saa _estää_ teitä kasvatustyössä, vaan auttaa teitä siinä ja
_hankkia_ teille opetusvälineitä, kun teiltä puuttuu niitä.

Vapautenne, oikeutenne, vapautumisenne kieroista yhteiskunnallisista
elinehdoista, elämäntyö, joka jokaisen teistä tulee suorittaa täällä
maailmassa, riippuu siitä sivistysasteesta, mikä teidän on sallittu
saavuttaa. Kasvatuksetta ette te voi selvästi valita oikean ja väärän
välillä, ette voi hankkia omien oikeuksienne tuntemusta, ette saavuttaa
valtiollisessa elämässä sitä osaa, jota ilman teidän oma vapautuksenne
ei saata menestyä, te ette voi määritellä elämäntehtäväänne
itsellenne. Kasvatus on teidän sielunne leipä. Ilman sitä pysyvät
kykynne herpaantuneina ja hedelmättöminä aivan niin kuin se elollinen
voima, mikä piilee siemenessä, pysyy hedelmättömänä, jos se heitetään
muokkaamattomaan maahan, jos siltä puuttuu kastelun hyvä vaikutus tai
ahkeran maamiehen huolenpito.

Nykypäivinä ei juuri kukaan teistä ole saanut kasvatusta, tai sitten
vain huonoa ja riittämätöntä opetusta, mitä teille ovat antaneet
ihmiset ja vallat, jotka eivät edusta mitään paitsi itseään, eivätkä
noudata minkäänlaista johtavaa periaatetta. Parhaat heistä luulevat
tehneensä kaiken, mitä heiltä vaaditaan, kun he ovat avanneet
hallitsemallaan alueella jonkun määrän epätasaisesti jaettuja kouluja,
joissa teidän lapsenne saavat jonkun verran alkeis-opetusta. Opetukseen
kuuluu pääasiallisesti lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen.

Sitä sanotaan _opetukseksi_, ja se eroaa _kasvatuksesta_ yhtä paljon
kuin teidän elimenne eroavat teidän elämästänne. Teidän elimenne eivät
ole elämää, ne ovat vain sen välineitä ja sen ilmenemiskeinoja. Ne
eivät voi johtaa tai hallita sitä ja ne ovat yhtä hyvin täysin puhtaan
ja täysin turmeltuneen elämän toimintakeinoja. Samaan tapaan hankkii
opetus keinoja, joilla sovitetaan käytäntöön se, mitä kasvatuksella
saavutetaan, mutta se ei voi astua kasvatuksen sijalle.

_Kasvatus_ suuntautuu siveellisiin kykyihin, _opetus älyllisiin_.
Ensinmainittu kehittää ihmisessä velvollisuuksien tuntemusta,
jälkimäinen tekee hänet kykeneväksi täyttämään ne. _Opetuksella_
saattaisi kasvatus liiankin usein olla vaikutukseton, _kasvatuksetta_
olisi _opetus_ vipuvarsi, tukipistettä vailla. Te osaatte lukea: mitäpä
hyötyä siitä olisi, jos ette osaa arvostella mitkä kirjat sisältävät
erheitä, mitkä totuutta? _Te_ kykenette kirjoittamalla esittämään
ajatuksenne veljillenne; mitä apua siitä on, jos teidän ajatuksenne
ilmaisevat vain itsekkyyttä? _Opetus_, niinkuin rikkauskin, saattaa
olla joko hyvän tai pahan lähteenä, riippuen tarkoituksesta, mihin
sitä käytetään. Yleiselle edistykselle omistettuna on se sivistyksen
ja vapauden välikappale, vain henkilökohtaisen edun hyväksi käytettynä
tulee siitä hirmuvallan ja turmeluksen ase. Nykyisessä Euroopassa
on _opetus_, jota ei seuraa vastaava siveellisen edistyksen aste,
hyvin vaarallinen paha. Se pitää yllä eriarvoisuutta saman kansan
eri luokkien välillä ja taivuttaa mielen laskelmiin, itsekkyyteen,
sovitteluihin oikeuden ja vääryyden ja kaikenlaisten kierojen oppien
välillä.

Erotus niiden henkilöiden välillä, jotka tarjoavat teille enemmän
tai vähemmän _opetusta_ ja niiden, jotka julistavat _kasvatusta_, on
syvempi kuin te luulettekaan, ja minun täytyy uhrata muutama sana
erikoisesti tälle aiheelle.

Kaksi ajatussuuntaa jakaa kahtia niiden leirin, jotka taistelevat
vapauden puolesta väkivaltaa vastaan. Toiset selittävät, että
_yliherruus_ piilee _yksilössä_, toiset väittävät, että se kuuluu
ainoastaan _yhteiskunnalle_ ja hallitsee enemmistön ilmaistun
tahdon avulla. Edelliset kuvittelevat, että he ovat täyttäneet
erikoistehtävänsä, kun he ovat julistaneet oletettujen _oikeuksien_
olevan oleellisia ihmisluonteelle, ja pelastaneet vapauden. Jälkimäiset
ottavat melkein yksinomaan huomioon _yhteyden_ ja johtavat jokaisen
yksilön oikeudet sopimuksesta, mikä on _yhtymyksen_ perusteena.
Edelliset eivät näe kauemmaksi kuin siihen, mitä me sanoimme
_opetukseksi_, koska _opetus_ tosiasiassa pyrkii helpottamaan
yksilöllisten kykyjen kehitystä, kuitenkin ilman yleistä, määrättyä
suuntaa. Jälkimäiset käsittävät sellaisen _kasvatuksen_ tärkeyden, joka
heidän mielestään on _yhteiskunnallinen_ ohjelmajulistus. Edellisten
mielipide johtaa ehdottomasti siveelliseen anarkiaan, jälkimäinen
pyrkii unohtamaan vapauden oikeudet ja on vaarassa johtaa enemmistön
hirmuvaltaan.

Edelliseen näistä oppisuunnista kuuluivat ne, joita Ranskassa sanottiin
_doktrinääreiksi_.[8] He pettivät kansanjoukot 1830:n vallankumouksen
jälkeen, ja julistamalla _opetuksen vapauden_, eikä mitään enempää,
jättivät he taas edelleen hallitsemisen yksinoikeuden _keskiluokalle_,
jolla on jokseenkin paljon keinoja yksilöllisten kykyjensä
kehittämiseksi. Jälkimäistä edustavat nykyaikana valitettavasti
vain lahkot ja vanhoista vakaumuksista riippuvat vallat, jotka ovat
vihamielisiä tulevaisuuden _edistykselle_.

Molemmat oppisuunnat erehtyvät liian ahtaan ja yksipuolisen
tarkoituksensa vuoksi.

Totuus on tämä: Kaikki yliherruus on Jumalalla, siveellisellä
lailla, maailmaa johtavalla kaitselmuksellisella tarkoituksella, --
jonka asteettain ilmaisee sankariluonteisten ihmisten innoitus ja
ihmiskunnan erilaiset pyrkimykset sen elämän eri kausina -- ja vielä
piilee yliherruus siinä päämäärässä, joka meidän on saavutettava,
kutsumuksessa, jota meidän on seurattava. Yksilöllä ei ole
minkäänlaista yliherruutta, samoin kuin ei yhteiskunnallakaan, paitsi
silloin kun jompikumpi mukautuu tähän tarkoitukseen, tähän lakiin,
ja ohjaa toimintansa tuon tarkoituksen saavuttamiseksi. Hallitseva
yksilö on joko siveellisen lain paras tulkitsija ja hallitsee sen
nimessä, taikka sitten kukistettava vallan anastaja. Enemmistön puhdas
äänioikeus ei perusta yliherruutta, jos se on selvästi korkeimman
siveellisen lain vastainen, tai harkiten sulkee tien tulevalta
edistykseltä. Yhteiskunnallinen hyvinvointi, vapaus, edistys! Näiden
kolmen sanan ulkopuolella ei saata olla yliherruutta.

Kasvatus opettaa mitä yhteiskunnallinen hyvinvointi on.

Opetus varaa yksilölle vapaan valinnan niihin keinoihin nähden, joilla
saavutetaan yhtämittainen edistys yhteiskunnallisen hyvinvoinnin
käsitteen rajoissa.

Teille on erikoisen tärkeää, että te saatte oppia tietämään mitkä
ovat ne vallitsevat periaatteet ja vakaumukset, jotka johtavat teidän
tovereittenne elämää heidän omassa maassaan, mikä on heidän kansansa
siveellinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen ohjelma, mikä on sen
lainsäädännön henki, jonka mukaan heidän tekojaan tullaan tuomitsemaan,
mikä se edistysaste, jonka ihmiskunta jo on saavuttanut ja se, mikä
sen vielä tulisi saavuttaa. Ja teille on hyvin tärkeää, että te jo
aikaisimmista ajoista tuntisitte kuuluvanne yhteen yhdenvertaisuuden
ja yhteisen päämäärän rakkauden hengessä miljoonien veljienne kanssa,
jotka Jumala on teille antanut.

Kasvatus, joka antaa teidän lapsillenne sellaista opetusta, saattaa
tulla vain isänmaalta.

Nykyinen siveysopetus on vain anarkiaa. Ainoastaan vanhemmille
jätettynä on se mitätöntä, sillä missä köyhyys ja melkein lakkaamaton
aineellisen raadannan pakko riistää heiltä ajan opettaa itse lapsiaan
ja keinot hankkia heille muita opettajia; se on turmiollista, missä
itsekkyys ja rappiotila ovat pilanneet ja saastuttaneet perheen. Kun
mahdollisuuksia on ollut olemassa, ovat nuoret imeneet sieluunsa
taikauskoisia tai materialistisia aatteita, pyrkimyksiä vapauteen
tai pelkurimaiseen alistumiseen, ylimysmielisyyteen tai ylimystön
vastustukseen, riippuen siitä, minkä maallikon tai papin isällinen
mieltymys on opettajaksi valinnut. Kuinka voisivat siis he, näin
opetettuina, kun ovat ylenneet miehen ikään, yhtyä veljelliseen
liittoon yhteistä tehtävää varten ja itse henkilökohtaisesti edustaa
isänmaanne ykseyttä?

Yhteiskunta kutsuu heitä edistämään yhteisajatuksen kehittämistä,
johon heitä ei koskaan ole opetettu. Yhteiskunta rankaisee heitä
lainrikoksista, lain, josta he kuitenkin ovat tietämättömiä, ja jonka
henkeä ja tarkoitusta yhteiskunta ei koskaan ole opettanut jäsenilleen.
Yhteiskunta vaatii heiltä yhteistyötä ja uhrautumista tarkoituksen
hyväksi, jota mikään opettaja ei ole heille selittänyt, kun he astuvat
elämään kansalaisina. Omituista kyllä, tuo _doktrinäärinen_ oppisuunta,
jonka ylempänä mainitsin, tunnustaa oikeuden johtaa ja opettaa
nuorisoa _yksilöinä_, mutta ei kaikkien muodostamana _liittona_, ei
kansakuntana. Heidän huutonsa, _opetuksen vapaus_, ottaa isänmaalta sen
siveellisen johdon oikeuden. He selittivät, että rahajärjestelmän ja
mittojen ja painojen yhtäläisyys on tärkeä ennen kaikkea, mutta niiden
periaatteiden yhtäläisyys, joille kansallinen elämä tulisi rakentaa ja
kehittää, ei heistä ole minkään arvoinen. Älkää antako pettää itseänne
tuon huudon, jota useimmat perustuslaillisen hallitusmuodon kannattajat
nykyään toinen toisensa jälkeen toistelevat.

Ilman kansallista kasvatusta, sitä ainoaa, mistä kansallinen itsetunto
voi nousta, ei kansalla ole minkäänlaista siveellistä olemassaolon
oikeutta.

Ilman kansallista kasvatusta, joka olisi yhteinen kaikille
kansalaisille, on _velvollisuuksien_ ja _oikeuksien_ tasa-arvoisuus
ajatukseton lauseparsi. Velvollisuuksien tunteminen ja oikeuksien
harjoittamisen kyky ovat jätetyt onnen vaihtelujen, tai niiden
mielivaltaisen tahdon varaan, jotka valitsevat opettajat.

Henkilöt, jotka julistavat vastustavansa kasvatuksen yhtäläisyyttä
vetoavat vapauteen. Kenen vapauteen? Isienkö vai lastenko? Lasten
vapautta loukataan, heidän järjestelmässään, vanhempien käskynvallalla;
nuoremman polven vapaus uhrataan vanhoille; edistyksen vapaudesta
tulee harhaluulo. Pelkästään yksilöllisiä vakaumuksia, ehkäpä vääriä
ja edistykselle vihamielisiäkin, siirretään nuorisolle isällisen
arvovallan painolla, iällä, jolloin niiden tarkastelu on mahdoton.
Myöhemmin estää kohtalo, joka kahlitsee useimmat teistä aineelliseen
työhön koko päiviksi, nuoria sieluja, joihin nuo uskomukset jo ovat
tarttuneet, vertailemasta niitä muihin tai uudistamasta niitä. Tuon
valheellisen vapauden nimessä tuo anarkinen järjestelmä, josta
minä juuri puhuin, pyrkii perustamaan ja tukemaan kaikkein pahinta
hirmuvaltaa, moraalista kastijakoa.

Sitä, mitä tuo järjestelmä puolustaa, pitäisi oikeastaan sanoa
omavaltaiseksi tahdoksi eikä vapaudeksi. Oikeaa vapautta ei voi olla
olemassa ilman tasa-arvoisuutta, eivätkä ne voi olla tasa-arvoisia,
joiden toiminta ei nouse samalta perustalta, yhteisestä periaatteesta,
yhteisestä velvollisuuden tunnosta johtuen. Tuon velvollisuuden tunnon
ulkopuolella ei voi olla vapautta. Minä selitin teille muutamaa
sivua aiemmin, ettei todellinen vapaus saa olla oikeutena valita
_pahaa_, vaan oikeutena valita joku niistä poluista, jotka johtavat
_hyvään_. Vapaus, johon väärät filosofit vetoavat, on isälle annettu
mielivaltainen oikeus valita pojalle huonompi tie. Mitä? Jos isä
uhkaisi jollakin tavoin vahingoittaa tai silpoa poikansa ruumista,
astuisi yhteiskunta väliin yleisen mielipiteen kehoituksesta. Tulisiko
siis tuon olennon _sielun_ tai mielen olla vähemmän arvoinen kuin
ruumis? Eikö yhteiskunnan tule suojella sitä sen kykyjen silvonnalta.
tietämättömyydeltä, siveellisen tunteen turmelemiselta ja taikauskolta?

Tuo huuto opetuksen vapaudesta palveli hyödyllistä tarkoitusta silloin
kun se ensiksi kohosi, ja on hyödyllinen vielä nykyäänkin siellä missä
siveellinen kasvatus on yksinvaltaisen hallituksen, taantumuksellisen
luokan, tai papiston yksityisoikeutena, sellaisen papiston, joka
dogmiensa luonteen perusteella vastustaa edistystä. Se oli ase
hirmuvaltaa vastaan, ja vapautuksen epätäydellinen, mutta välttämätön
tunnussana. Ottakaa se käytäntöön siellä, missä te olette orjia.
Mutta minä puhun teille ajasta, jolloin uskonnollinen vakaumus tulee
kirjoittamaan sanan _edistys_ temppelinsä ovelle, ja jokainen julkinen
laitos tulee toistamaan samaa sanaa eri muodoissa. Puhun ajasta,
jolloin kansallinen kasvatus tulee opetuksen loputtua hyvästelemään
oppilaitaan seuraavin sanoin: _Teille, jotka olette määrätyt elämään
yhteisessä liitossa meidän kanssamme, olemme me opettaneet tuon liiton
perustavat opit, ne periaatteet, joihin teidän kansanne nyt uskoo.
Mutta muistakaa, että ensimäinen näistä periaatteista on edistys.
Muistakaa, että teidän tehtävänne ihmisinä ja kansalaisina on parantaa
veljienne mielet ja sydämet, missä hyvänsä voitte. Menkää, tutkikaa
ja vertailkaa, ja jos löydätte totuuden, joka on korkeampi kuin
omistamamme, julaiskaa se rohkeasti ja te saatte maanne siunauksen_.
Silloin, mutta ei ennemmin, luopukaa vaatimasta _opetuksen vapautta_,
koska se ei vastaa tarpeitanne ja on vaarallinen maanne yhteydelle.
Pyytäkää ja vaatikaa sellaisen vapaan kansallisen kasvatuksen
säätämistä, joka olisi pakollinen kaikille.

Kansakunnan velvollisuus on tehdä ohjelmansa tunnetuksi jokaiselle
kansalaiselle. Jokaisen kansalaisen tulee saada kouluissa
moraali-opetusta, läpikäydä kurssi kansakuntien historiassa,
johon liittyy nopea katsaus ihmiskunnan edistykseen. Hänen tulee
tutustua oman maansa historiaan, kuulla kansantajuinen esitys niistä
periaatteista, jotka hallitsevat maan lainsäädäntöä, ja saada
alkuopetusta, josta ei ole erimielisyyttä. Jokaisen kansalaisen tulee
näissä kouluissa oppia oikeamielisyyttä ja rakkautta.

Kun tämä ohjelma kerran tulee kansalaisten tietoon, valloittaa vapaus
oikeutensa takaisin. Ei ainoastaan perheen opetus, vaan kaikki
muukin on pyhää. Joka ihmisellä on rajaton oikeus tutustuttaa toisia
omiin aatteisiinsa, jokaisella ihmisellä on oikeus kuunnella toista.
Yhteiskunnan tulee suojella ja rohkaista ajatuksen vapaata ilmaisua
sen kaikissa muodoissa ja avata kaikki tiet yhteiskunnallisen ohjelman
kehittämiselle ja uudistamiselle Hyvää kohti.



X

Yhdistyminen -- Edistys.


Jumala on tehnyt teidät yhteyttä harrastaviksi ja edistyviksi
olennoiksi. Teidän velvollisuutenne on siis liittyä yhteen ja edistyä
niin paljon kuin mahdollista siinä toimintapiirissä, johon olosuhteet
ovat asettaneet teidät, ja teillä on oikeus vaatia, että yhteiskunta,
johon te kuulutte, ei saa estää teidän yhdistys- ja edistystyötänne,
vaan sen tulee _auttaa_ teitä yhdistys- ja edistysvälineillä, jos te
niitä kaipaatte.

Vapaus antaa teille vallan valita hyvän ja pahan välillä, se on,
velvollisuuden ja itsekkyyden välillä. _Kasvatus_ saa opettaa teille,
kuinka on _valittava. Yhdistymisen_ tulee antaa teille ne keinot,
joilla te voitte sovelluttaa valintanne käytäntöön. _Edistys_ on
se _päämäärä_, joka teillä tulee olla silmienne edessä valintaa
tehdessänne, ja se on samalla kertaa, kun se selvästi on perille
viety, todiste siitä, että te ette ole erehtyneet valinnassanne. Kun
jokukaan näistä ehdoista jätetään täyttämättä tai syrjäytetään, ei ole
olemassa _ihmistä_ eikä _kansalaistakaan_, tai ne ovat olemassa vain
kehkeytymättömässä tilassa, kehityksessään pysähtyneinä.

Teidän tulee siis taistella näiden kaikkien ja etenkin
yhdistymisoikeuden puolesta, jota paitsi vapaus ja kasvatus olisivat
hyödyttömiä.

Yhdistymisvapaus on yhtä pyhä kuin uskonto, joka on sielujen liityntää.
Te olette kaikki Jumalan lapsia, ja siksi te olette veljiä. Eikö siis
ole rikos rajoittaa yhdistymisvapautta, veljien _uskonyhteyttä_?

Sanan _uskonyhteys_, jota tässä on tahallaan käytetty,[9] lausui teille
tuo kristinusko, jota ihmiset muinoin julistivat muuttumattomana
totuutena, mutta joka todellisuudessa on ainoastaan yksi aste
ihmiskunnan uskonnollisten mielenilmaisujen nousevassa sarjassa. Ja
se on pyhä sana. Se opetti ihmisille, että he ovat yhtä perhettä,
yhdenvertaisia Jumalan edessä; se yhdisti herrat ja orjat samalla
pelastusajatuksella, samalla toivolla, ja samalla taivaan rakkaudella.

Entisinä aikoina oli tämä ääretön edistysaskel, kansan ja filosofien
uskoessa, että kansalaisten ja orjien sielut olivat eri luonnetta.
Tämän käsityksen kumoaminen oli kylliksi kristinuskolle. _Uskonyhteys_
oli sielujen veljeyden ja tasa-arvoisuuden symbooli; ihmiskunnan
tehtäväksi jäi laajentaa ja kehittää tuossa symboolissa piilevää
totuutta.

Kirkko ei voinut eikä osannut tehdä sitä. Arkana ja epävarmana
alussa, liitossa ruhtinaiden ja ajallisten voimien kanssa myöhemmin,
ja oman edun haun täyttämänä, ylimyksellisten pyrkimysten rinnalla,
jotka olivat vieraita sen perustajan hengelle, erkani se oikealta
tieltä ja peräytyi niin paljon, että se vähensi ehtoollisen arvoa,
supistaen maallikoiden aterian vain leipään ja pidättäen vain papeille
kaksiaineksisen ehtoollisen.

Siitä saakka kuului niiden vaatimus, jotka tunnustivat koko
ihmisperheen oikeuden rajoittamattomaan ehtoolliseen, tekemättä
erotusta maallikoiden ja pappien välillä: _Kaksiaineksista ehtoollista
kansalle! Kalkki kansallekin!_ Neljätoistasata-luvulla oli tuo
vaatimus kapinaan nousseen joukon huutoa, uskonnollisen uudistuksen
marttyyriuden pyhittämää alkusoittoa. Eräs pyhä mies, böömiläinen Johan
Huss, sortui inkvisitionin sytyttämiin liekkeihin. Monet teistä eivät
tunne historiaa, eikä noita entisiä taisteluita, tai he luulevat, että
ne olivat vain uskonkiihkon riitoja puhtaasti jumaluusopillisista
kysymyksistä. Mutta kun kansallisen kasvatuksen tajuttavaksi tekemä
historia on opettanut teille, että jokainen uskonnollisen ajatuksen
edistysaskel tuo mukanaan vastaavan edistysmäärän kansallisessa
elämässä, opitte te ymmärtämään näiden murtokohtien todellisen arvon,
ja kunnioittamaan noiden marttyyrien muistoa hyväntekijöinänne.

Heille ja heidän edellään käyneille marttyyreille olemme me velkaa
nykyisen tietomme, ettei Jumalan ja ihmisten välillä ole etuoikeutettua
luokkaa, ja että meidän joukostamme kunnoltaan ja inhimillisten ja
jumalallisten asiain tuntemukseltaan paraan tulee ja täytyykin neuvoa
ja johtaa meitä oikealle tielle, mutta ilman vallan erikoisoikeutta
tai minkäänlaista luokkaylemmyyttä, ja että kaikilla on samanlainen
uskonyhteyden oikeus. Mikä on pyhää taivaassa, on pyhää maankin
päällä. Ja ihmisten uskonyhteydestä Jumalassa johtuu ihmisten yhteys
maisessa elämässä. Sielujen uskonnollisesta yhteydestä kehittyy
yhteysoikeus kykyihin ja töihin nähden, joka taas muuttaa _ajatuksen
todellisuudeksi_.

Pitäkää siis yhdistymistä velvollisuutenanne ja oikeutenanne.

Ne, jotka tahtovat rajoittaa kansalaisten yhdistymisvapautta,
sanovat teille, että oikea yhtymä on valtio, kansa, että te olette
ja teidän tuleekin olla sen jäseniä, ja että sen vuoksi kaikenlaiset
erikois-yhtymät teidän keskuudessanne ovat joko valtionvastaisia tai
tarpeettomia.

Mutta valtio ja kansa edustavat ainoastaan kansalaisyhtymiä sellaisten
seikkojen ja sellaisten päämäärien vuoksi, jotka ovat yhteisiä
_kaikille_ niihin kuuluville jäsenille. On olemassa tarkoituksia ja
päämääriä, jotka eivät koske _kaikkia_ kansalaisia, vaan ainoastaan
määrättyä lukua. Ja niinkuin kaikille yhteiset tarkoitukset ja
päämäärät pitävät kansakuntaa koossa, niin vaativat vain _muutamille_
kansalaisille yhteiset tarkoitukset ja pyrinnöt muodostamaan
_erikoisia_ yhtymiä.

Sen lisäksi -- ja se on yhdistymisoikeuden peruskivi -- on yhdistyminen
edistyksen vakuutena. Valtio edustaa erikoista periaateryhmää ja
-määrää, jotka kansalaisten yleinen mielipide on hyväksynyt valtiota
perustettaessa. Otaksukaapa, että muutamat kansalaiset keksivät uuden
ja oikean periaatteen, uuden ja järjellisen, valtiolle elämää antavien
totuuksien kehitysmuodon: kuinka voitaisiin levittää sen tuntemista
ilman yhdistymistä? Otaksukaapa, että tieteellisten keksintöjen
johdosta on avattu uusia yhdysteitä kahden kansan välillä, tai että
jostakin muusta syystä jotkut valtioon kuuluvat henkilöt saavat
selville _uuden_ etua tuottavan seikan; kuinka saattaisivat ne,
jotka ovat ensimäiseksi huomanneet sen, saada sille paikan jo kauan
vaikuttaneiden etujen rinnalla, paitsi yhdistämällä yksilölliset
keinonsa ja voimansa? Kykenemättömyys ja tyytyväisyys jo vallitsevaan
asioiden tilaan, jonka ihmisten yleinen hyväksyminen on pyhittänyt,
ovat liiankin luonnollisia ihmisluonteelle yksityisten henkilöiden
ilman muuta horjuteltaviksi tai voitettaviksi. Mutta joka päivä
kasvavan vähemmistön yhteenliittyminen saattaa tehdä sen. Yhdistyminen
on tulevaisuuden toimintakeinoja. Ilman sitä pysyisi valtio
paikoillaan, kahlittuna silloin saavuttamaansa sivistysasteeseen.

Yhtymisen tarkoituksen tulee olla niitä totuuksia edistävä,
jotka ihmiskunnan ja kansan yleinen hyväksyminen on ainaisesti
tunnustanut, eikä niiden _vastainen_. Yhtymä, joka on perustettu
helpottamaan toisten kansojen omaisuuden ryöstöä, yhtymä, joka määrää
moniavioisuuden pakolliseksi jäsenilleen, yhtymä, joka kannattaa
kansakunnan hajoittamista tai itsevaltiuden voimaan saattamista, olisi
laiton. Kansakunnalla on oikeus sanoa sen jäsenille: "Me emme voi
suvaita, että meidän keskuudessamme levitetään oppeja, jotka loukkaavat
ihmisluonteen perushyveitä, siveellisyyttä tai isänmaata. Menkää pois
ja perustakaa keskuuteenne, omien rajojenne sisälle, sellainen yhtymä,
mihin teidän pyrkimyksenne viittaavat."

Yhtymän pitää olla luonteeltaan rauhallinen. Siinä ei saisi käyttää
muita aseita kuin puhuttua tai kirjoitettua sanaa. Sen tarkoituksen
tulee olla kehoittava, ei pakoiltava.

Yhtymän pitää olla _julkinen_. Salaiset yhdistykset ovat laillisen
taistelun aseita silloin kun vapautta ja isänmaata ei ole olemassa,
mutta ne ovat laittomia ja kansakunnan tulee hajoittaa ne, kun vapaus
on tunnustettu oikeus ja isänmaa suojelee ajatuksen kehitystä ja
loukkaamattomuutta. Silloinkin, kun yhtymä pyrkii avaamaan tietä
edistykselle, tulee sen olla kaikkien tarkastuksen ja tuomion alainen.

Ja lopulta tulee yhtymän toisissakin kunnioittaa niitä oikeuksia,
jotka johtuvat ihmisluonteen oleellisesta laadusta. Yhtymän, joka
keskiaikaisten yhdistysten tavoin loukkaisi työn vapautta, tai pyrkisi
suorastaan supistamaan omantunnon vapautta, on kansakunta hallituksensa
avulla oikeutettu kukistamaan.

Näitten rajojen ulkopuolella on yhdistymisvapaus kansalaisten
keskuudessa yhtä pyhä ja loukkaamaton kuin edistys, jolle se
antaa elämän. Hallitus, joka yrittäisi rajoittaa sitä, pettäisi
yhteiskunnallisen tehtävänsä. Kansan velvollisuus olisi ensiksi
varoittaa sitä, ja sitten kun kaikki rauhalliset keinot ovat koetellut,
musertaa se.

Ja nämä, oi veljeni, ovat ne pääasialliset perusteet, joille teidän
velvollisuutenne rakentuvat, ne lähteet, joista teidän oikeutenne
johtuvat. Te saatatte yksityisessä elämässänne kohdata lukemattoman
määrän erikoiskysymyksiä, mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole
etukäteen selvittää tai auttaa teitä ratkaisemaan niitä. Minun teokseni
ainoana tehtävänä on osoittaa teille ne _periaatteet_, jotka soihtuina
polullanne johtavat teitä näitä kysymyksiä harkitessa, ja jotka
tunnollisesti käytäntöön sovellettuina antavat teille aina keinoja
niiden ratkaisemiseksi. Ja sen luulen minä tehneeni.

Minä olen viitannut Jumalaan teidän yhdenvertaisuutenne lähteenä ja
huoltajana, siveelliseen lakiin kaiken kansalaislain lähteenä, sinä
ohjeena, jonka mukaan teidän tulee arvostella niiden toimintaa, jotka
säätävät lakeja; kansaan, teihin itseenne, kansalaisten yhteistuntoon,
josta kansakunta syntyy, ainoana oikeutettuna lain tulkitsijana,
valtiollisen vaikutusvallan lähteenä.

Olen sanonut teille, että lain pohjimmainen luonne on _edistys_, ajasta
aikaan rajaton ja jatkuva edistys, edistys kaikilla inhimillisen
toiminnan aloilla, ajatuksen kaikissa ilmausmuodoissa, uskonnosta
teollisuuteen ja varallisuuden jakautumiseen.

Minä olen huomauttanut teille, mitkä teidän velvollisuutenne
ihmiskuntaa, isänmaata, perhettä ja teitä itseänne kohtaan ovat.
Ja minä olen johtanut nuo velvollisuudet niistä luonnepiirteistä,
jotka ovat ominaisia ihmisolennolle, ja joita teitä vaaditaan
kehittämään. Nämä joka ihmisessä loukkaamattomat luonnepiirteet ovat:
vapaus, taipuvaisuus kasvatukseen, yhteiskunnalliset pyrkimykset,
edistymisen välttämättömyys ja kykeneväisyys. Ja näistä oleellisista
ominaisuuksista, joita ilman ihmisolento ei ole mies eikä kansalainen,
olen minä johtanut teidän velvollisuutenne, teidän oikeutenne, ja sen
hallituksen yleisen luonteen, jota teidän on omaa isänmaatanne varten
haettava. Älkää koskaan unohtako näitä periaatteita. Pitäkää huolta,
ettei niitä koskaan saa loukata. Juokaa ne veriinne ja te tulette
olemaan vapaita ja edistytte.

Työ, johon teidän vuoksenne olen ryhtynyt, olisi siis valmis,
jollei teitä estäisi näitä velvollisuuksia täyttämästä ja oikeuksia
harjoittamasta peloittava este suoraan yhteiskunnan sydämestä
sellaisena kuin se nykyään on. Ja tuo este on _keinojen_ epäsuhtaisuus.

Velvollisuuksienne täyttämistä, oikeuksienne harjoittamista varten,
on kolme seikkaa tarpeen: aikaa, älyllistä kehitystä, ja taattu
aineellinen toimeentulo.

Nyt, nykypäivinä, ei kovinkaan monella teistä ole noita edistyksen
alkeita. Teidän elämänne on kestävää, epävarmaa taistelua hankkiaksenne
keinoja aineellisen olemassaolon kannattamiseksi. Teihin nähden ei ole
kysymyksessä _edistyminen_, vaan _eläminen_.

Yhteiskunnassa, sellaisena kuin se nykyään on, piilee siis syvä ja
juurtunut epäkohta. Ja minun työni olisi hyödytön, jollen minä voisi
määritellä tuota epäkohtaa ja osoittaa teille tietä sen korjaamiseksi.

_Taloudellinen_ kysymys tulee siis olemaan teokseni loppuosan aiheena.



XI

Taloudellinen kysymys.


I

Monet, liian monet teistä ovat köyhiä. Ainakin kolme neljättä osaa
työläisluokkiin kuuluvista ihmisistä, olivat he sitten maatyöläisiä tai
teollisuuslaitosten palveluksessa, elävät elämäänsä jokapäiväisessä
taistelussa, ansaitakseen olemassaololleen välttämättömimmät tarpeet.
He tekevät käsillään työtä kymmenen, kaksitoista, joskus neljäkintoista
tuntia päivässä, ja kuitenkin ansaitsevat he tuolla sitkeällä,
yksitoikkoisella, ankaralla työllä vain _ruumiillisen_ toimeentulon
tarpeet. Huomauttaa heille edistymisen velvollisuutta, puhua heille
älyllisestä ja siveellisestä elämästä, valtiollisista oikeuksista,
kasvatuksesta, on valtion ja yhteiskunnan -- nykyisellä kannalla ollen
pelkkää ironiaa.

Heillä ei ole _aikaa_ eikä _keinoja_ edistymiseen. Loppuun
väsyneinä, nääntyneinä, puolitylsinä viettäessään elämää, joka kuluu
ala-arvoisessa koneellisessa raadannassa, oppivat he kantamaan synkkää,
voimatonta, usein kieroa kaunaa sitä ihmisluokkaa kohtaan, joka käyttää
heitä töissään. He hakevat unhotusta nykyisistä kärsimyksistään ja
huomisen epävarmuudesta väkevien juomien huumauksesta ja heittäytyvät
levolle asunnoissa, joita pikemmin voisi nimittää luoliksi kuin
huoneiksi, odottamaan seuraavaa päivää samoine ruumiillisten voimien
tylsine kulutuksineen.

Asema on kauhea, ja se täytyy saada muuttumaan.

Te olette ihmisiä ja sellaisina teillä on kykyjä, ei ainoastaan
ruumiillisia, vaan myöskin älyllisiä ja siveellisiä, joita te olette
velvolliset kehittämään. Te pyritte olemaan _kansalaisia_, ja
sellaisina tulee teidän harjoittautua yleisiä hyödyllisiä oikeuksia
varten, jotka vaativat määrättyä kasvatusastetta ja määrättyä aikaa.

On selvää, että te haluatte tehdä vähemmän työtä ja ansaita enemmän
kuin nykyään.

Meidät, jotka kaikki olemme Jumalan lapsia ja toistemme veljiä hänessä,
meidät kaikki on kutsuttu luomaan yhtä ainoaa, suurta perhettä.
Tässä perheessä saattaa olla olemassa erilaisuuksia, jotka johtuvat
erilaisista kyvyistä, eri harrastuksista, taipumuksista erilaisiin
töihin. Mutta vain yhden periaatteen tulee hallita sitä. _Kuka vain on
suostuvainen antamaan toisten hyväksi sen työmäärän, mihin hän kykenee,
hänen tulee myöskin saada siitä kylliksi korvausta voidakseen kehittää
omaa elämäänsä enemmän tai vähemmän, kaikilla niillä tavoilla, joista
se tunnetaan inhimilliseksi_.

Tämä on se _ihanne_, jota tutkien teidän tulee ajatella, kuinka
pääsisitte yhä lähemmäksi sitä, vuosisadasta vuosisataan. Jokainen
uudistus, jokainen vallankumous, joka ei vie meitä askelta lähemmäksi
sitä, joka ei saata _yhteiskunnallista_ edistystä päätökseen
_valtiollista_ edistystä varten, joka ei yhdelläkään asteella paranna
köyhien kansanluokkien asemaa, loukkaa Jumalan tarkoitusta, ja alentuu
puolueriidaksi, jokaisen etsiessä laitonta ylivaltaa; se on valhetta ja
se on pahaa.

Mutta missä määrin voimme me nyt toteuttaa tuon ihanteen? Ja _kuinka_
ja millä keinoin voimme me toteuttaa sen?

Muutamat teidän pelokkaat ystävänne ovat hakeneet parannusta työmiehen
omasta siveellisyystajusta. Perustamalla säästöpankkeja ja muita
sellaisia laitoksia ovat he sanoneet työmiehille: _Tuokaa palkkanne
tänne! Säästäkää! Luopukaa juomien ja muiden nautintoaineiden
liiallisesta käyttämisestä! Pelastakaa itse itsenne puutteesta
itsekieltäymyksellä!_ Ja nämä ovat erinomaisia neuvoja, koska ne
tarkoittavat työläisluokan siveellistä uudistusta, jota ilman
kaikki parannukset olisivat hyödyttömiä. Mutta ne eivät saata
ratkaista varallisuuskysymystä, eivätkä ne millään lailla kosketa
yhteiskunnallista velvollisuutta. Hyvin harvat teistä _voivat_
säästää mitään palkoistaan. Ja nuokin harvat saattavat vain hitaasti
ja kärsivällisesti koota rovon vanhojen päiviensä varaksi. Mutta
taloudellisen uudistuksen silmämääränä täytyy olla varastot miehuuden
päiviä, elämän kehitystä ja täyttä laajennusta varten, silloin kun se
on toimintatarmoinen ja voimakas ja saattaa vaikuttavasti kannattaa
isänmaan ja ihmiskunnan edistystä.

Aineelliseen hyvinvointiin nähden on kysymys siitä, kuinka
varallisuutta ja tuotantoa saatettaisiin lisätä, ja nuo neuvot, joista
minä olen puhunut, eivät saata osoittaa, kuinka jompikumpi olisi
saavutettavissa. Sitäpaitsi yhteiskunta, joka elää kansansa lasten
työllä ja vaatii heiltä veriveron joka kerta kun vaara sitä uhkaa,
on pyhässä velassa heille. On olemassa toisia ajattelijoita, -- ei
kansan vihollisia, vaan ainoastaan välinpitämättömiä heitä ja tuota
tuskanhuutoa kohtaan, joka kohoaa työmiesten rinnoista, -- jotka
pelkäävät kaikkia tärkeitä uudistuksia.

Nämä, jotka kuuluvat n.s. _ekonomistiseen_ oppikuntaan, joka kunnolla
ja menestyksellisesti taisteli kaikissa vapauden ja teollisuuden
taisteluissa, ottamatta kuitenkaan huomioon edistyksen ja yhdistymisen
tärkeyttä ihmisluonteesta erottamattomina seikkoina, väittivät ja
väittävät yhä, niinkuin nuokin ihmisystävät, joista juuri olen
puhunut, että jokainen, nykyisissä oloissakin, saattaa perustaa omalla
toiminnallaan oman riippumattomuutensa. He selittävät, että jokainen
työjärjestelmän muutos johtaisi liiallisuuksiin ja epäkohtiin, ja että
lauselma: _Jokainen itsensä ja kaikki vapauden vuoksi_ on riittävä
vähitellen luomaan likimääräisen varallisuuden ja toimeentulon
tasapainon yhteiskuntaan kuuluvien luokkien välille. Sisäisen
liikkumisen vapaus, kaupan vapaus kansakuntien kesken, tullimaksujen,
etenkin raaka-aineita koskevien, asteettainen vähentäminen, suurien
liikeyritysten yleinen rohkaiseminen, yhdysteiden luvun ja kaikenlaisen
tuotantoa kasvattavan koneiston kartuttaminen -- siinä kaikki, mitä
yhteiskunta ekonomistien mukaan saattaa tehdä. Kaikki pitemmälle käyvä
välitys sen puolelta olisi heidän mukaansa pahuuden lähde.

Jos he olisivat oikeassa, olisi köyhyyden tauti parantumaton. Ja Jumala
varjelkoon, veljeni, että minut koskaan saataisiin vakaumuksella
yhtymään heihin ja heittämään vastaukseksi teidän kärsimyksillenne
ja pyrkimyksillenne mainittu epätoivoinen, ateistinen, siveetön
loppupäätelmä. Jumala on varannut teille paremman tulevaisuuden kuin
sen, mikä sisältyy ekonomistien parannuskeinoihin.

Näitten keinojen ainoana päämääränä todellisuudessa on varallisuuden
_tuotannon_ lisääminen eikä sen entistä tasaisempi _jakautuminen_.
Kun nyt _filantropistit_ ottavat huomioon _ihmisen_ sellaisenaan
ja pyrkivät kohottamaan hänen siveellisyyttään ryhtymättä omasta
puolestaan kasvattamaan yleistä varallisuutta, antamalla hänelle
jonkunlaisen tilaisuuden parantaa aineellista asemaansa, pyrkivät
ekonomistit vain rikastuttamaan _tuotannon_ lähteitä, välittämättä
mitään itse ihmisestä. Silkan vapauden hallinnan aikana, jota he
julistavat, ja joka suuremmassa tai pienemmässä määrässä on järjestänyt
taloudellisen maailman olot meitä lähimpinä vuosina, näyttää meistä
tuottava toiminta ja pääoma, mutta ei yleisesti levinnyt varallisuus,
täysin todistettavalla selvyydellä kasvaneen. Työmiesluokan köyhyys
pysyy muuttumattomana.

Vapaa kilpailu niihin nähden, jotka eivät omista mitään, joille on
mahdotonta säästää mitään päiväpalkoistaan, ja joilla siis ei ole
mitään, millä alottaa kauppayrityksiä, on valhe, aivan samoin kuin
valtiollinen vapaus on valhe niiden kannalta, jotka kasvatuksen,
opetuksen, tilaisuuden ja ajan puutteessa eivät voi käyttää
hyväkseen oikeuksiaan. Tavaran vaihdon suurempi helppous, jakelun ja
rahanvaihdon keinojen parannus saattaa kyllä vähitellen vapauttaa työn
kauppiasluokan hirmuvallasta, luokan, joka on tuottajan ja kuluttajan
välillä, mutta se ei saata pelastaa sitä _pääoman_ hirmuvallasta, tai
antaa työvälineitä sellaisille, jotka niitä kaipaavat. Ja varallisuuden
tasaisen leviämisen puutteeseen nähden, tuotteiden kohtuullisempaan
jakautumiseen ja kuluttajien luvun asteettaiseen kasvamiseen katsoen
on kapitaali itsekin poikennut oikeasta, taloudellisesta tehtävästään,
ja pysyy osaksi paikoillaan vain harvojen käsissä, hajaantumatta
täydellisesti kiertämään. Sitä käytetään tarpeettomien tavaroiden
ja ylellisyysesineiden tuottamiseen ja keksittyjen tarpeiden
tyydyttämiseen, sen sijaan kuin sen tulisi kohdistua olemassaololle
kaikkein tarpeellisimpiin asioihin; pannaanpa se alttiiksi vaarallisiin
ja usein epäkunniallisiin keinotteluihinkin.

Nykyään on _pääoma_ -- ja siinä onkin meidän nykyisen taloudellisen
yhteiskuntamme kirous -- työn sortovaltias. Nuo kolme luokkaa, jotka
nykyään muodostavat yhteiskunnan taloudellisessa merkityksessä ovat --
_kapitalistit_ -- työn välikappaleiden ja apuneuvojen, etenkin maiden,
tehtaiden, puhtaan rahan ja raaka-aineiden omistajat; _hankkijat_ --
työn johtajat ja alkuunpanijat, kauppamiehet, jotka edustavat tai
pyrkivät edustamaan älyä; ja lopuksi _työmiehet_, jotka edustavat
ruumiillista työtä.

Näistä on ainoastaan ensiksi mainittu luokka kaiken herrana: sille
kuuluu työn alote, sen tahdosta riippuu työn hidastuttaminen tai
jouduttaminen tai sen johtaminen erikoisia päämääriä kohti. Ja heidän
osuutensa työn hyötyyn ja tuotannon arvoon on jokseenkin tarkasti
määrätty. Työn välineiden sijoittaminen saa vaihdella vain tunnettujen,
ahtaiden rajojen sisällä; ja aika kuuluu heille määrättyyn pisteeseen
saakka, kun he kerran eivät ole täydellisen puutteen vallan alaisia.
Toisen osuus on epämääräinen. Se riippuu heidän omasta työtarmostaan
ja älystään, mutta erittäinkin olosuhteista, kilpailun suuremmasta
tai pienemmästä kehityksestä ja pääoman luoteesta ja vuoksesta, jotka
johtuvat laskelmien ulkopuolella olevien seikkojen vaikutuksesta.
Viimeisen luokan, _työläisten_ osuutena on palkka, joka on määrätty
ennen työn päättymistä, riippumatta yrityksen tuottamasta suuremmasta
tai pienemmästä hyödystä. Ne rajat taas, joiden välillä palkat
vaihtelevat, määrää _tarjotun_ ja _kysytyn_ työn välillä vallitseva
suhde -- toisin sanoen työtätekevän väestön suhtautuminen _pääomaan_.

Jos siis ensinmainittu pyrkii kasvamaan ja laajenemaan niin paljon,
että se yleensä voittaa, vaikka vähälläkin, jälkimäisen kasvun, alkavat
palkat, jollei muita seikkoja väliin satu, aleta. Ja aika ei ole
työmiehen käsissä. Rahalliset tai valtiolliset pulmat, uusien koneiden
äkillinen käytäntöön tuleminen teollisuustoiminnassa, tuotannon
häiriöt, tai sen liian runsas, usein tapahtuva kasaantuminen yhdelle
suunnalle -- epäkohta, joka aina liittyy lyhytnäköiseen kilpailuun --
työtätekevän väestön epätasainen jakautuminen toiminnan eri aloille ja
haaroille ja monet muut työtä häiritsevät seikat riistävät työmieheltä
hänen elinehtojensa vapaan valinnan. Hänellä on vaihtoehtoisesti
edessään vain täydellinen puute tai minkä hyvänsä hänelle esitettyjen
ehtojen hyväksyminen.

Tällaisessa asiaintilassa, minä toistan sen, piilee siemen sairauteen,
joka on parannettava. Mutta _ekonomistien_ ehdottamat keinot ovat
vailla vaikutusta tässä suhteessa.

Ja kuitenkin on sen luokan asemassa, johon te kuulutte, huomattavissa
kehitystä, historiallista jatkuvaa kehitystä, mikä on voittanut
hyvin monenlaisia esteitä. Kerran olitte te _henkiorjia_, sitten
olitte te _maaorjia_, nyt olette te _palkan alaisia_. Te olette itse
vapauttaneet itsenne orjuudesta, maahan kuuluvaisuudesta; kuinka
ette voisi vapauttaa itseänne _palkan_ ikeestä ja muuttua vapaiksi
tuottajiksi, koko tuotantonne arvon täydellisiksi herroiksi? Kuinka
ette te omalla toiminnallanne ja yhteiskunnan avustuksella -- sillähän
on pyhiä velvollisuuksia jäseniään kohtaan -- voisi rauhallisesti
toimittaa suurinta ja kauneinta vallankumousta, mitä ajatella voi,
vallankumousta, joka tekisi työstä ihmisten keskeisen toveruuden
aineellisen perustan, työn hedelmistä varakkuuden perustan, ja joka
kokoaisi kaikki meidän yhteisen äitimme, isänmaamme, lapset saman
ainoan tuotannon ja kulutuksen tasapainon lain alle, tekemättä
eroa luokkien välillä, toisen työnedellytyksen kohoamatta toisen
hirmuhallitsijaksi?


II

Yhteiskunnallisen velvollisuuden tunne työtätekeviä luokkia kohtaan,
sellainen kuin minä olen huomauttanut, oli hitaasti versomassa
ihmisten mielissä -- kiitos etenkin tasavaltaisen opin levittämisen --
siten varmistaen tulevaisuuden kansan vallankumousta, kun viimeisinä
kolmenakymmenenä vuonna kohosi, varsinkin Ranskassa, ajattelijakoulu,
johon kuului enimmäkseen hyviä ihmisiä ja kansanystäviä, mutta joita
johti liikanainen järjestelmän rakkaus ja yksilöllinen turhamaisuus.
_Sosialismin_ nimellä nuo miehet ajoivat jyrkkiä, liioiteltuja oppeja,
jotka usein asettuivat sotakannalle muitten luokkien jo saavuttamaa
varallisuutta vastaan, ollen taloudellisesti mahdottomia toteuttaa.
Pelotellen alemman keskiluokan joukkoja, ja synnyttäen epäluottamusta
eri kansalaisluokkien välillä, työnsivät he yhteiskunnallisen
kysymyksen syrjään ja jakoivat tasavaltaisen leirin kahtia.
Ranskassa oli tämän epäluottamuksen ja hirmun ensimäisenä tuloksena
_valtiokaappauksen_ helppo voitto.[10]

En saata teidän kanssanne yksitellen tarkastella noita eri
järjestelmiä, joita sanotaan saintsimonismiksi, fourierismiksi,
kommunismiksi j.n.e. Yleensä perustettuina itsessään hyville
_aatteille_, jotka kaikki edistyksen uskon kannattajat hyväksyvät,
turmelivat ja väärensivät niiden ajajat ne kelvottomilla tai
tyrannillisilla toimintatavoilla, joilla he yrittivät sovittaa niitä
käytäntöön. Ja on tarpeellista, että minä lyhyesti osoitan teille,
missä kohdin he ovat erehtyneet, koska nuo, näiden systeemien kansalle
antamat lupaukset ovat niin sokaisevia, että ne helposti saattavat
vietellä teidät harhaan, ja te joutuisitte vaaraan niihin liittyessänne
hidastuttaa tulevaa vapautustanne, jonka te varmasti tulette piankin
saavuttamaan. On totta -- ja sen jo pitäisi riittää herättämään
mielessänne vahvoja epäilyksiä -- että kun olosuhteet kutsuivat
jonkun noista miehistä valtaan, eivät he ryhtyneetkään käytännössä
toimeenpanemaan omia oppejaan. Rohkeuden jättiläisiä kirjoituksissaan,
peräytyivät he tosiasioiden kanssa tekemisiin jouduttuaan.

Jos te joskus tarkkaavasti tutkitte näitä systeemejä ja muistelette
niitä perusviivoja, jotka minä olen teille esittänyt, ja
ihmisluonteeseen eroamattomasti kuuluvia ominaisuuksia, huomaatte te,
että ne kaikki loukkaavat _edistyksen lakia_, sitä tapaa, millä se
ihmiskunnassa täyttyy, ja yhtä tai toista niistä taipumuksista, jotka
kuuluvat ihmiselle.

Edistys täyttyy askel askeleelta, lain voimalla, jota ei mikään
inhimillinen mahti voi murtaa, niiden ainesten _kehityksen_
ja lakkaamattoman _uudistumisen_ avulla, jotka ilmaisevat
elämän toiminnan. Eräinä aikakausina, eräissä maissa, eräiden
ennakkoluulojen ja erehdysten vaikutuksesta ovat ihmiset usein
antaneet yhteiskunnallisen elämän edellytysten nimen seikoille, joiden
juuret eivät ulotu luontoon, vaan ainoastaan erehtyneen yhteiskunnan
sovinnaisuuksiin ja tapoihin, ja jotka katoavat tuon erikoisen
aikakauden kuluttua, tai pysyvät noiden erikoisten maiden rajojen
sisällä. Mutta te opitte huomaamaan, mitkä ihmisluonteesta eroamattomat
oikeat ainekset ovat, kysymällä neuvoa -- niinkuin minä jossakin sanoin
-- sielunne vaistoilta, ja todeten kaikkien kansojen keskuudessa
esiintyvät vaistot omiksenne, siinä määrin kuin ne ovat sellaisia kuin
ihmiskunnan vaistot aina ovat olleet. Ja nuo seikat, mitkä synnynnäinen
ääni -- ja ihmiskunnan suuri ääni -- ilmaisee elämän perustavaksi
ainekseksi, ovat uudistuneet ja jatkuvasti kehittyneet aikakaudesta
aikakauteen, mutta niitä ei voi koskaan hävittää.

Näitten ihmiselimen elämän alkuaineiden joukkoon kuuluu myöskin
yksityisomaisuus, uskonnon, vapauden, yhdistymisen ja muiden tämän
teoksen kulussa mainittujen rinnalla.

Omaisuuden _periaatteella_, sen alkuperällä, on juurensa itse
inhimillisessä luonteessa, ja se edustaa tuon aineellisen elämän
tarpeita, jonka ylläpitäminen on yksilön velvollisuus. Niin kuin
_yksilö_ on kutsuttu uskonnon, tieteen, vapauden avulla uudistamaan,
parantamaan ja johtamaan _siveellistä_ ja _älyllistä_ maailmaa, niin
on hän myöskin kutsuttu uudistamaan, parantamaan ja hallitsemaan
_fyysillistä_ maailmaa aineellisella _työllä_. Ja omaisuus on tuon
kutsumuksen täyttymisen _merkki_ ja edustaa sitä _työmäärää_, jolla
yksilö on uudistanut, kehittänyt ja kasvattanut luonnon tuottavia
voimia.

Omaisuus on siis ikuinen _periaatteensa_ puolesta, ja te huomaatte
ihmiskunnan koko olemassaolon suojelevan ja säilyttävän sitä. Mutta ne
menettelytavat, joilla omaisuutta hallitaan, ovat muutoksen alaisia
ja määrätyt, niinkuin kaikki muutkin inhimillisen elämän ilmiöt,
tottelemaan _edistyksen_ lakia. Ne, jotka selittävät, huomatessaan
omaisuuden jo vakiintuneen määrättyyn muotoon, tuon muodon olevan
loukkaamattoman ja vastustavan kaikkia muutosyrityksiä, kieltävät
itse edistyksen. Tarvitsee vain avata pari historiallista, kahta eri
aikakautta käsittelevää teosta, löytääkseen molemmissa muutoksia
omaisuuden olemuksessa. Ja ne, jotka selittävät, huomatessaan sen
huonosti järjestetyksi määrättynä ajanjaksona, että se tulisi hävittää
ja pyyhkiä pois yhteiskunnallisesta järjestelmästä, kieltävät erään
inhimillisen luonteen peruspiirteistä. Ja jos he milloin pääsisivät
kulkemaan omaa polkuaan, onnistuisi heidän vain hidastuttaa edistystä
elämää silpomalla. Omaisuus tulisi ehdottomasti jälleen ilmenemään
lyhyen hetken kuluttua samassa muodossa kuin häviönsä hetkelläkin.

Yksityisomaisuus on huonosti järjestetty nykyaikana, koska sen nykyinen
jakaantuminen on saanut alkuperänsä, yleisesti puhuen, anastuksesta,
väkivallasta, jolla kaukaisina aikoina muutamat maahantunkeutuvat
kansat riistivät itselleen muille kuuluvaa maata ja työn hedelmiä.
Omaisuus on huonosti järjestetty, koska jakoperuste omistajan ja
työntekijän välillä molempien yhteisiä työntuloksia jaettaessa ei
pysy oikealla ja tasaisella kannalla itse työhön verrattuna. Omaisuus
on huonosti järjestetty, koska annettaessa niille, jotka omistavat
sitä, valtiollisia ja lainsäädännöllisiä oikeuksia, jotka työmieheltä
kielletään, se pyrkii olemaan harvojen yksityisoikeutena ja suuremman
puolen saavuttamattomissa. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska
verotusjärjestelmä on huonosti laadittu ja pyrkii pysyttämään omistajan
hallussa vallan yksityisoikeuden, sortaen köyhempiä luokkia ja ottaen
heiltä kaikki säästämisen mahdollisuudet. Mutta jos, sen sijaan
että epäkohtia korjattaisiin ja hitaasti uudistettaisiin omaisuuden
järjestelyä, pyrkisitte hävittämään sen, sulkisitte te varallisuuden,
kilpailun ja toiminnan lähteen, ja te olisitte kuin villejä, jotka
hedelmiä kootakseen kaatavat puun.

Ei ole välttämätöntä hävittää omaisuutta, vaikka sitä nykyään on
ainoastaan muutamilla, vaan täytyy avata teitä, joilla useammatkin
saattaisivat sitä hankkia.

Meidän tulee palata periaatteihin, jotka tekevät sen luvalliseksi, ja
järjestää asiat niin, että ainoastaan työllä voi hankkia omaisuutta.

Yhteiskuntaa tulee johtaa kohti tasapuolisempaa korvausperustaa
omistajan tai kapitalistin ja työmiehen välillä.

Verotusjärjestelmää tulee korjata niin, ettei se koskisi tuloja,
jotka riittävät vain toimeentuloon, ja että se jättäisi köyhällekin
mahdollisuuden säästöjen kokoamiseen, ja siten vähittäiseen omaisuuden
hankkimiseen. Ja tämän aikaansaamiseksi tulisi omaisuudelle myönnetyt
etuoikeudet hävittää, ja _kaikkien_ tulisi saada ottaa osaa
lainsäädäntötyöhön.

Nämä kaikki ovat mahdollisia ja oikeudenmukaisia. Kasvattaessanne
itseänne ja järjestyessänne vaatimaan niitä tarmokkaasti ja
päättäessänne ne hankkia, saavutatte te ne. Mutta pyrkiessänne
tuhoamaan omaisuuden, teette te vääryyttä niille, jotka ovat ansainneet
sen omalla työllään, ja te vähennätte tuotantoa, sen sijaan että
saisitte sen kohoamaan.


III

Yksityisomaisuuden hävittäminen on kuitenkin monien _sosialististen_
järjestelmien, joista minä olen puhunut, ja etenkin kommunismin
ehdottama parannuskeino. Toiset menevät kauemmaksi, ja huomatessaan
uskonnollisten erehdysten, luokkaetujen ja hallitsijahuoneiden
itsekkyyden turmelleen uskonnollisen käsityksen hallituksesta ja
isänmaasta, vaativat he kaiken uskonnon, kaiken hallituksen, kaiken
kansallisuuden hävittämistä. Tämä on lasten ja raakalaisten menettelyä.
Eiköhän olisi yhtä järkevää koettaa hävittää kaikki hengitettävät
kaasut, siksi että turmeltunut ilma usein synnyttää tauteja?

Mutta te ette kaipaa minun puoleltani mitään niiden erehdyksen vääräksi
todistamista, jotka vapauden nimessä pyrkivät perustamaan _anarkian_
ja hävittämään _yhteiskunnan_, jättämällä ainoastaan _yksilön_
oikeuksiinsa. Minun koko toimintani kohdistuu tuota mielipuolista
unta vastaan, joka kieltää edistyksen, velvollisuudet, inhimillisen
veljeyden, kansojen yhteistunnon, kaiken sen, mitä te ja minä
kunnioitamme. Mutta niitten pyrkimys, jotka taloudelliseen kysymykseen
rajoittuen vaativat yksityisomaisuuden hävittämistä ja kommunismin
julistamista, koskettaa kaukaisimpia äärimmäisyyksiä, kieltää
_yksilöllisyyden_, kieltää _vapauden_, sulkee tien edistykseltä ja niin
sanoakseni jähmetyttää yhteiskunnan.

Kommunismin yleinen tunnuslause on seuraava: kaikkien
tuotantovälineiden omistus, kuten maan, pääoman, koneiden, ja kaikkien
työkalujen j.n.e., tulee keskittää valtiolle; valtion tulee määrätä
jokaiselle työalansa, ja sen tulee järjestää palkkiot, -- muutamain
mielestä täydellisen tasavertaisiksi, toisten mielestä suhteellisiksi
tarpeihin. Sellainen elämä, jos se olisi mahdollinen, olisi majavien,
eikä ihmisten elämää. Vapaus, arvokkuus, yksilön itsetunto katoaisi
kokonaan tuottavien koneiden järjestöön. Se tyydyttäisi kyllä
fyysillistä elämää, mutta siveellinen ja älyllinen elämä katoaisi, ja
sen mukana kilpailu, toiminnan vapaa valinta, menestyksen ilot, vapaa
yhdistyminen, tuotannon kiihotin, ja kaikki edistyksen yllykkeet.
Sellaisen järjestelmän vallitessa tulisi ihmisperheestä lauma, joka
ei kaipaisi mitään muuta kuin riittäviä laitumia. Kuka teistä ottaisi
taipuakseen sellaiseen järjestelmään?

Tasaisuus tulisi siten taatuksi, sanovat he. Kuinka?

Yhdenvertaisuudella työn jaossako? Se on mahdotonta. Työ on erilaista,
eikä sitä voi määritellä työajan pituuden tai tunnissa saavutetun
tuloksen mukaan, se riippuu työn vaikeudesta, suuremmasta tai
pienemmästä epämiellyttävyydestä, sen vaatimasta elämän kulutuksesta,
hyödystä, minkä se yhteiskunnalle tuottaa. Kuinka voitte te mitata
eron kivihiilikaivoksessa vietetyn tunnin tai suossa pilaantuneen
veden puhdistamiseksi tai kehruulaitoksessa menetetyn tunnin
välillä? Sellaisen laskun mahdottomuus on saattanut muutamat näiden
järjestelmien perustajat ajattelemaan yritystä panna jokainen
vuorostaan suorittamaan määrätty työpaljous hyödyllisen teollisuuden
eri aloilla. Kelvoton parannuskeino, joka tekisi kunnollisen
tuotannon mahdottomaksi, koska siten ei onnistuttaisi poistamaan eroa
heikon ja vahvan, älykkään kyvyn ja tylsä-älyisen, hidasluontoisen
ja kiivasluontoisen välillä. Työ, joka toisesta on mukavaa ja
miellyttävää, on toisesta raskasta ja vaikeaa.

Tasaisuudella tuotteiden jaossako? Se on mahdotonta. Kaiken
tasavertaisuuden tulisi olla täydellistä, ja siinä olisi ääretön
vääryys, kun se ei tekisi eroa eri tarpeiden välillä, jotka johtuvat
elimistöjen erilaisuudesta, ei velvollisuuden tunnosta johtuvan vallan
ja kykyjen, eikä suoraan luonnosta, ilman omaa ansiota saatujen
välillä. Taikka sitten tulisi eron olla suhteellinen ja sovellutettu
erilaisten tarpeiden mukaan. Ottamatta huomioon inhimillistä tuotantoa
loukkaisi se niitä omaisuuden oikeuksia, joitten tulisi kuulua
työntekijälle hänen työnsä hedelminä.

Ja kukapa sitten rupeisi antamaan lausuntonsa joka yksilön tarpeista?
Valtioko?

Työmiehet, veljeni, oletteko te halukkaat hyväksymään hengenvallan,
jota pitäisivät yhteisen omaisuuden? herrat ja mestarit -- sielujen
haltijat ahtaan kasvatuksen kautta, ruumiin herrat, omistaen vallan
_määrätä_ työnne, taipumuksenne ja tarpeenne? Eikö täten mennä takaisin
entiseen orjuuteen? Eikö noita valtiaita, niin suuria tarpeita
edustaen, tempaisi mukaansa _hyödyn_ teoria, ja heidän omiin käsiinsä
keskitetty voima houkuttelisi taas perustamaan entisten kastien
perinnöllistä diktaattorivaltaa?

Ei, kommunismi ei tuottaisi työmiehille tasa-arvoisuutta, se ei lisäisi
tuotantoa, mikä on nykypäivien suuri välttämättömyys -- sillä niin
pian kuin elinehdot ovat taatut, on ihmisluonto -- ainakin keskimäärin
-- tyydytetty, ja pyrkimys siihen, että tuotannon kasvu jakaantuisi
kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken, tulee niin vähäiseksi, ettei se
edes riitä virkistämään ihmisen taipumuksia.[11] Tuotannon laatu ei
paranisi. Ei olisi mitään, joka innostaisi edistykseen keksinnöissä,
eikä yleisen järjestön yhteinen, epävarma ja epä-älykäs johto voisi
avustaa edistyksen kulkua. Kommunismin ainoa keino kansan lapsia
rasittavia epäkohtia vastaan on heidän suojaamisensa nälältä. Saattaako
sen tehdä, saattaako työmiehen työn ja elämän oikeuden turvata
kaatamatta koko yhteiskunnallista järjestystä, tekemättä tuotantoa
hedelmättömäksi, hävittämättä yksilön vapautta ja sitomatta häntä
yksinvaltaiseen järjestelmään?


IV

Teidän nykyisen tilanne parannuskeinoa ei saata löytää mistään
mielivaltaisesta yleisestä järjestelmästä, joka olisi rakennettu jonkun
erikoisesti laaditun suunnitelman mukaan, mikä taas olisi ristiriidassa
yleisesti hyväksyttyjen kansalaissuhteiden perusteiden kanssa ja
säädelty kerta kaikkiaan pakkolakien nojalla. Meidän tehtävämme täällä
ei ole luoda ihmiskuntaa, vaan jatkaa sitä. Me saatamme ja meidän
tuleekin uudistaa sen oleelliset ainekset ja järjestää ne paremmin,
mutta me emme voi tuhota niitä. Ihmiskunta kapinoi ja on aina kapinoiva
kaikkia sen laatuisia yrityksiä vastaan. Harhakuvitelmiin menetetty
aika on sen vuoksi tuhlattua aikaa. Eikä parannuskeinoksi myöskään
kelpaa hallitsevan vallan määräämä palkkojen korotus käyttämättä
hyväkseen pääomaa kasvattavia keinoja. Palkkoihin käytetyn rahamäärän
kasvu -- s.o. tuotannon kustannusten lisäys -- toisi muassaan
tuotteiden hinnan nousun, kulutuksen vähenemisen, ja johdonmukaisesti
vähemmän työnsaantia työmiehelle.

Siihen ei kelpaa mikään keino, joka tekisi tyhjäksi _vapauden_ -- työn
pyhittäjän ja ponnistuksiin innostajan, eikä mikään pääomaa, työn ja
tuotannon välinettä, vähentävä keino.

Teidän nykyisen asemanne parannuskeino on _pääoman ja työn yhtyminen
samoihin käsiin_.

Jos yhteiskunta ei tunnustaisi mitään erotusta _tuottajien_ ja
_kuluttajien_ välillä, tai mieluummin, jos jokainen olisi _tuottaja_
ja _kuluttaja_ -- jos työn koko tulos, sen sijaan että jakautuisi
tuon välittäjäjoukon kesken, mikä alkaa kapitalisteista ulottuen
vähittäiskauppiaihin saakka ja nostaen tuotteiden hintaa 50% sadalta,
pysyisi työn hallussa -- katoaisi teidän keskuudestanne köyhyyden
_pysyvä_ syy. Teidän tulevaisuutenne piilee vapautuksessanne pääoman
kiristyksestä, tuon nykyisen tuotannon määrääjän, tuotannon, jossa
sillä ei ole mitään todellista osaa.

Puhuin teidän _aineellisesta_ ja _siveellisestä_ tulevaisuudestanne.
Katselkaa ympärillenne. Missä hyvänsä te tapaatte _pääoman_ ja _työn_
yhtyneinä samoihin käsiin, missä hyvänsä työn tulokset jaetaan
kaikkien työtätekevien kesken suhteellisesti niiden tulosten kasvun
ja sen työmäärän mukaan, millä jokainen työntekijä on avustanut
yhteistä yritystä -- siellä huomaatte te köyhyyden vähenevän, ja
samalla kertaa kunnon kasvavan. Zürichin kantonissa, Engadinissa ja
monessa muussa paikassa Sveitsissä, missä talonpoika on omistaja, ja
maa, pääoma ja työ ovat yhdistyneet samassa yksilössä -- Norjassa,
Flandriassa, Itä-Frisiassa, Holsteinissa, Reinin maakunnassa,
Belgiassa, Guernseyn saarella Englannin rannikolla -- siellä saattaa
huomata varallisuuden olevan suhteellisesti suuremman kuin kaikissa
muissa Euroopan osissa, missä maa ei kuulu sen viljelijälle. Näillä
seuduilla asuu maanviljelijärotu, joka on tunnettu kunniallisuudestaan,
arvokkuudestaan ja riippumattomuudestaan, sekä suorista, rehellisistä
tavoistaan. Cornwallilaisten vuorimiesten elämäntavat Englannissa
samoin kuin amerikkalaisten hylkeenpyytäjien, jotka ovat asioissa
Kiinan kanssa, ja jotka ovat osallisia yrityksen tuottamasta voitosta,
tunnustavat viralliset todistuskappaleet paremmiksi kuin sellaisten
työläisten, jotka ovat alistetut edeltäpäin määrätyn palkkajärjestelmän
alaisiksi.

_Työn yhdistyminen_, työn tulosten, s.o. tuotteiden myynnistä karttuvan
voiton jakaminen työntekijöiden kesken suhteellisesti tehdyn työn
määrään ja arvoon, siinä on sosialinen tulevaisuus. Siihen sisältyy
myöskin teidän vapautuksenne salaisuus. Te olitte kerran _työorjia_,
sitten _maaorjia_, sitten _palkkalaisia_. Kohta on teistä tuleva, jos
te vain tahdotte, vapaita tuottajia ja liittoveljiä.

Yhtiö, vapaa ja vapaaehtoinen, ja teidän itsenne määrätyille
perusteille järjestämä, miesten kesken, jotka tuntevat toisensa,
rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, ei pakollinen, hallitsevan vallan
käskemä ja yksilöllisistä taipumuksista ja tunteista väliäpitämättä
järjestetty yhtymä, joka kohtelee ihmisiä niinkuin tuotantokoneita eikä
niin kuin vapaan ja välittömän tahdon omaavia olennoita!

Yhtiö, jota hallitsevat tasavaltaisen veljeyden hengessä teidän omat
valtuuttamanne, ja jotka te saatatte toivomustenne mukaan kutsua pois;
yhtiö, joka ei riipu valtion itsevaltiudesta tai mielivaltaisesti
laaditusta, tarpeitanne ja taipumuksianne tuntemattomasta ylivallasta!

Ryhmien yhdistyminen, ryhmien, jotka ovat muodostetut teidän omien
pyrkimystenne mukaan; ei sellaisten kuin niiden järjestelmien, joihin
olen kiinnittänyt huomiotanne, alkuunpanijat tahtoisivat, vaan ryhmien,
joihin kuuluvat kaikki määrätyllä teollisuus- tai viljelysalalla
toimivat henkilöt!

Kaikkien yksilöjen keskittäminen samaan valtioon, tai vaikkapa samaan
kaupunkiin, yhteen ainoaan tuottavaan yhtymään, johtaisi taas vanhaan
väkivaltaiseen ammattikuntain erikoisoikeuteen. Se tekisi tuottajasta
hintojen määrääjän, kuluttajan vahingoksi, antaisi laillisen
muodon vähemmistöjen sorrolle, ottaisi ja riistäisi työmiehellä
kaiken mahdollisuuden työn saantiin, ja poistaisi edistymisen
välttämättömyyden, sammuttaen kaiken kilpailuhalun työssä, kaiken
keksimisinnon.

Yhdistymisyrityksiä on viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena tehty ensin
arasti ja epäsuotuisissa olosuhteissa Ranskassa, sitten Englannissa ja
Belgiassa, ja ne ovat saavuttaneet menestystä kaikkialla, missä niitä
ajettiin tarmolla, päättäväisyydellä ja uhrautuvaisuudella. Niissä
piilee täydellisen yhteiskunnallisen uudistuksen salaisuus, joka teidän
tottumustenne avulla ja alotteillanne yhteiskunnallisen edistyksen
alalla, alotteilla, jotka aina ovat kuuluneet teille, tulee ensiksi
selvenemään Italiassa. Ja tuo uudistus, vapauttaen teidät palkan
orjuudesta, tulee samalla antamaan uutta virikettä tuotannolle kaikkien
luokkien hyväksi, ja tulee parantamaan maamme taloudellista tilaa.

Nykyisen järjestelmän aikana on kapitalistin päämääränä tavallisesti
koota niin paljon rikkautta kuin hän saattaa voidakseen sitte
vetäytyä pois toiminnan tantereelta. Yhdistymisjärjestelmän avulla
pyrkisitte te sen sijaan turvaamaan työn _jatkuvaisuuden_, --
tuotannon kestävyyden. Nykyään se työn johtaja tai päämies, joka ei
saata kiittää omaisuudestaan mitään erikoista kykyä, vaan ainoastaan
pääomaansa, on usein ajattelematon, hätäinen tai kykenemätön; yhtymä,
jota johtaa kaikkien sen jäsenten tarkastuksen alaiset valtuutetut,
ei olisi millään lailla sellaisten vajavaisuuksien vaaran alainen.
Nykyään johdetaan työtä usein tuottamaan _ylellisyystavaroita_, ei
_välttämättömiä_ tarpeita. Oikullisen ja väärän epätasaisuuden vuoksi
palkoissa on työntekijöitä liiaksikin jollain toiminta-alalla ja
puuttuu taas toisella. Työmiehellä, jota määrätty palkkio kahlehtii,
ei ole mitään syytä uhrata työlleen kaikkea sitä intoa, mihin hän
kykenee, kaikkea tarmoa, millä hän saattaisi kohottaa tai parantaa
toimeentuloaan. Yhdistyminen, sehän on selvää, voisi korjata tämän ja
monet muut tuotannon säännöttömyyden ja ala-arvoisuuden syyt.

Vapaus erota, tuottamatta haittaa _yhdistykselle_, kaikkien jäsenten
tasa-arvoisuus valittaessa toimeenpanevaa, rajoitetuksi ajaksi
määrättyä, tai vielä mieluummin erottamisen alaista valtuuskuntaa;
vapaus päästä osalliseksi yhtymän perustamisen jälkeen, olematta
velvollinen sijoittamaan pääomaa, mutta saaden antaa sitä yhteisen
rahaston hyväksi vähennyksenä ensimäisen vuoden voitosta; _yhteisen
pääoman jakamattomuus ja pysyväisyys_; kaikille yhteinen elämän
_välttämättömiä_ tarpeita vastaava hyvitys; työkalujen ja -välineiden
käytettävänä pito, joka vastaa jokaisen työn paljoutta ja laatua --
siinä ne yleiset periaatteet, joille teidän tulee perustaa yhtiönne,
jos te olette halukkaita tekemään tällä kertaa uhrauksia vaativaa
työtä, joka kuitenkin tulevaisuudessa tuottaa voittoa niille luokille,
joihin te kuulutte. Jokainen näistä periaatteista, ja etenkin se, joka
koskee yhteisen pääoman pysyväisyyttä -- teidän vapautuksenne ehtoa,
sitä sidettä, mikä yhdistää teidät tuleviin sukupolviin -- tarvitsisi
eri kappaleen selvityksekseen. Mutta erikoistutkielma työmiesten
yhdistyksistä ei kuulu tämän teokseni suunnitelmaan. Ehkäpä, jos Jumala
vielä suo minulle muutaman elinvuoden, laadin minä sen erikseen,
rakkaudestani teihin. Olkaa kuitenkin varmat siitä, että nämä säännöt,
jotka tässä olen asettanut teille, ovat syvän ja vakavan tutkimuksen
hedelmiä ja ansaitsevat teidän puoleltanne tarkkaa huomiota.

Mutta pääoma? Mistä tulee pääoma, jolla tuollainen _yhtiö_ saadaan
alkuun?

Se on vakava kysymys, ja minä en tässä saata käsitellä sitä niin kuin
tahtoisin. Mutta minä tahdon lyhyesti huomauttaa teille omastanne ja
toisten velvollisuudesta.

Pääoman alkulähteen tulee olla teissä itsessänne, teidän säästöissänne,
teidän uhrautumishalussanne. Minä tunnen teidän useimpien aseman; mutta
muutamille suo säännöllisen tai hyväpalkkaisen toimen saavuttaminen
tilaisuuden kokoamaan huolellisesti lisäämällä pennin penniin pienen
riittävän summan työn alkamiseksi omaan laskuun. Ja tietoisuuden
siitä, että te täytätte juhlallisen velvollisuuden ansaitessanne oman
vapautuksenne, tulee tukea teitä tässä säästämisessä. Minä saattaisin
kertoa teille teollisuusyhtiöistä, nyt rahallisesti mahtavista
yrityksistä, jotka alotettiin täällä Englannissa niin, että joukko
työmiehiä maksoi 10 penniä päivässä. Voisin toistaa teille monta
tarinaa, Ranskasta ja muualta, uhrauksista, joissa sankarillisesti
kestivät työmiesjoukot, joilla ei nytkään ole hallussaan suuria
pääomia.[12] On tuskin mitään vaikeutta, jota ei voimakas tahto
saattaisi voittaa, kun sitä tukee tietoisuus siitä, että pyrkimys on
hyvä.

Jokainen teistä voi säästöjensä avulla lisätä hiukan pientä
kantarahastoa rahoilla, aineksilla tai muilla avustuksilla. Te
kykenette kyllä, jos käytöksellänne saatatte voittaa luottamusta ja
arvoa, kokoomaan pieniä lainoja tuttaviltanne tai työtovereiltanne,
jotka tahtoisivat tulla vain osakkaiksi yhtiöön, ja jotka vaatisivat
korkoa lainoistaan vain siinä tapauksessa, että yritys menestyy.
Useissa yrityksissänne, missä raaka-aineen hinta on hyvin pieni, on
pääomakin, joka työn alottamiseen vaaditaan, hyvin vähäpätöinen.
Jos te olette päättäneet saada sen, keksitte te kyllä keinon. Ja on
parempi teille, jos saatte tuon pienen pääoman kokoon aivan omin
voimin, oman otsanne hiellä, tai luotolla, jonka olette hankkineet
kelvollisella työllänne. Samoin kuin kansakunnat, jotka ovat hankkineet
vapauden omalla verellään, säilyttävät sen paraiten, niin saapi teidän
yhtiönnekin suuremman ja _varmemman_ voiton pääomistaan, jotka ovat
kootut pitkinä työpäivinä ja säästävyydellä, kuin sellaisesta, joka
on juossut jostain muusta lähteestä. Sellainen on asiain luonto.
Ne työmiesyhtiöt, jotka perustettiin Parisissa 1848 hallituksen
avustuksella, edistyivät paljoa vaikeammin kuin ne, jotka kokosivat
pääomansa omilla uhrauksillaan.

Mutta vaikka minä kehoitankin teitä uhrautuvaisuuteen, siksi että
minä rakastan teitä vilpittömästi, enkä orjallisella matelulla koeta
imarrella tai kevyesti kohdella teidän mahdollisia heikkouksianne, ei
se saa vähentää toisten velvollisuuksia. Niiden, joille olosuhteet
ovat suoneet rikkautta, tulee ymmärtää tämä; heidän tulee ymmärtää,
että vapaus on osa sallimuksen tarkoituksista ja että se ehdottomasti
saavutetaan joko heidän avullaan tai heitä vastaan. Monet näistä
miehistä, etenkin ne, jotka kannattavat tasavaltaa, ymmärtävät tämän,
ja näitten joukosta, jos te osoitatte heille päättävää tahtoa ja
kunniallista älyä, saatte te auttajia yrityksillenne.

He voivat, -- ja heti kun he tajuavat että yhdistymishalu ei ole
ainoastaan hetken oikku, vaan useimpien meidän uskomme, he tahtovat
-- hankkia teille helpotuksia luoton saannissa, joko lainoilla tai
perustamalla pankkeja, jotka antavat luottoa, vakuutena työmiesten
yhteisen joukon tulevan työn tulos, tai ottamalla teidät osallisiksi
hankkeittensa tuloista, -- välittävä aste nykyisyyden ja tulevaisuuden
välillä, jonka avulla te saatatte hankkia sen pienen pääomamäärän,
joka tarvitaan riippumattomaan yhtiöön. Belgiassa on enemmän kuin
muualla sellaisia yhtiöitä kuin minä olen kuvaillut, _Kansan-Pankin_
tai _Ennakkomaksu-Pankin_ nimellä. Skotlannissa antavat pankit luottoa
jokaiselle kunnialliseksi tunnetulle henkilölle, joka vastaa puolestaan
ja tarjoo vakuudeksi toisen miehen nimen, jonka kunniallisuus on yhtä
varma. Ja työläisten pääsy osalliseksi voitoista on suunnitelma, jota
muutamat työnantajat ovat erikoisella menestyksellä käyttäneet.



XII Loppusanat.


Mutta valtio, hallitus, -- laitos, joka on laillinen ainoastaan silloin
kun se on ottanut ajaakseen kasvatuksen ja edistyksen asiaa, jota ei
vielä ymmärretä -- on juhlallisessa velassa teille, velassa, joka on
helppo suorittaa, jos hallitus milloin on kansallinen, vapaan yhtyneen
kansan hallitus. Silloin saattaa hallitus monella lailla avustaa
kansaa, joka on ratkaiseva yhteiskunnallisen kysymyksen ryöstämättä,
väkivallatta, koskematta käsin kansalaisten aikaisemmin hankkimaan
rikkauteen, synnyttämättä luokkien välille tuota vastenmielisyyttä,
joka on väärää, epäsiveellistä ja kansalle onnettomuutta tuottavaa, ja
joka nyt hidastuttaa Ranskan edistymistä.

Voimakasta avustusta voi antaa seuraavilla tavoilla:

Käyttämällä siveellistä vaikutusta yhdistymisen hyväksi. Hallituksen
asiamiesten toiminnan julkisesti ilmenevällä hyväksymisellä,
lukuisilla keskusteluilla heidän perusaatteistaan eduskunnassa,
ja lainsäädännöllä, johon osaaottaminen on sallittu kaikille
vapaaehtoisille, ylempänä mainituiden periaatteiden pohjalle
laadituille yhdistyksille.

Parantamalla liikenneuria, ja hävittämällä kaikenlaiset vapaan
kuljetuksen ja tuotannon esteet.

Perustamalla julkisia varastohuoneita ja laitoksia, jotka, kun
säilytetyn tavaran lakimääräinen arvo on varmistettu, myöntävät
yhdistyksille asia- tai velkakirjoja, jotka ovat samanlaisia kuin
pankkivekselit ja kelvollisia siirrettäviksi ja myytäviksi, tehdäkseen
siten mahdolliseksi yhtiölle jatkaa työtänsä olematta pakotettu myymään
heti paikalla mihin hintaan hyvänsä.

Yleisten töitten myöntämisellä yhdistyksille samoilla ehdoilla kuin
yksityisillekin yrityksille myönnetään.

Laillisten muotojen yksinkertaistuttamisella, koska ne nyt ovat kovin
kalliita ja köyhien saavuttamattomissa.

Maaomaisuuden myynnin ja siirron laillisella helpottamisella.

Perusteellisella verotusjärjestelmän muutoksella, asettamalla
yksinkertainen tulovero nykyisen monimutkaisen ja kalliin suoranaisen
ja välillisen verotusjärjestelmän sijaan. Vahvistamalla periaatteen,
_että elämä on pyhä_, ja että koska ilman elämän oikeutta ei työ, ei
edistys, eikä velvollisuuden täyttäminen ole mahdollista, ei verotus
saa ulottua tuloihin, jotka ovat _välttämättömiä_ elämän ylläpidolle.

Mutta on muitakin keinoja. Kirkollisen omaisuuden maallistuttaminen tai
käytäntöön ottaminen -- toimenpide, jonka tarkastamisesta ei nyt ole
mitään hyötyä, mutta joka on välttämätön, kun kansakunta kerran ryhtyy
kasvatuksen ja yhteis-edistyksen tehtävään -- tulee tuomaan valtiolle
suuria rikkauksia. Otaksukaapa nyt, että tähän liitetään hedelmällisen
ja viljelyskelpoisen maan arvo, joka tähän asti on jäänyt käyttämättä,
rautateiden ja muiden julkisten yritysten voiton arvo, joiden hallinto
keskitettäisiin valtion käsiin, arvo, jota edustaa kaikki kunnille
kuuluva maaomaisuus, se arvo,[13] jota edustavat _sivulliset_
perinnöt, joitten neljännessä asteessa tulisi palata valtiolle, ja
kaikkien muiden varallisuuslähteiden arvot, joita on tarpeetonta
luetella. Otaksukaapa, että tästä äärettömästä varallisuusmäärästä
perustettaisiin _Kansallinen rahasto_, jota käytettäisiin koko
maan älyllisen ja taloudellisen edistyksen hyväksi. Miksikä ei
merkittävää osaa tuosta rahastosta voisi muuttaa, ottaen tietenkin
huomioon sen hajoamisen estämisen, lainarahastoksi, josta jaettaisiin
lainoja puolentoista tai kahden prosentin korolla vapaaehtoisille
työläisyhdistyksille, jotka olisivat perustetut ylempänä mainittujen
periaatteiden mukaan, ja jotka tarjoisivat vakuudeksi _kunnon_ ja
_kyvyn_? Se pääoma tulisi siis omistaa tulevaisuudenkin, eikä vain
yhden ainoan sukupolven työlle. Yritysten laaja asteikko takaisi
korvauksen silloin tällöin sattuvista välttämättömistä vahingoista.

Tuon _luoton_ jakamista ei tulisi toimittamaan hallitus, eikä
Kansallinen Keskuspankki, vaan _paikalliset pankit, joita hoitaisivat
valinnaiset kunnallisneuvostot_, keskushallinnon tarkastuksen alaisina.
Loukkaamatta eri luokkien nykyistä varallisuutta, sallimatta yhden
ainoan luokan ottaa monopoolikseen _kaikilta_ kansalaisilta kannettavaa
veroa, jonka pitäisi palvella _kaikkien_ hyötyä, jakamalla luottoa,
lisäten tuottoa, korkomäärän asteettain vähentyessä, ja luottaen
kaikkien tuottajien intoon ja etuun varmistaa työn edistymistä ja
jatkuvaisuutta, -- näin tulisi muutamiin käsiin kokoutuneen huonosti
hoidetun varallisuusmäärän sijaan rikas _kansa_, oman tuotantonsa
ja kulutuksensa hoitaja. Ja tässä, Italian työmiehet, on teidän
tulevaisuutenne. Te voitte jouduttaa sen tuloa. Valloittakaa
isänmaanne! Perustakaa kansallinen hallitus, joka edustaa sen
kokonaiselämää, sen tehtävää, sen ajatusta. Järjestäytykää laajaksi,
yleismaailmalliseksi _Kansan Liitoksi_, niin että teidän äänenne on
_oleva miljoonain ääni, eikä vain muutaman yksilön_. Teillä on totuus
ja oikeus puolellanne: kansakunta on kuunteleva teitä.

Mutta varokaa! Uskokaa sanoja miehen, joka on kolmekymmentä vuotta
tutkinut asioiden kulkua Europassa, ja on nähnyt pyhimpien ja
hyödyllisimpien yritysten menevän hukkaan menestyksen hetkellä,
ihmisten kunnottomuuden takia. Te tulette menestymään vain _paremmiksi
kasvamalla_, te ette saavuta oikeuksienne käyttöä muutoin kuin
_ansaitsemalla_ ne uhrautuvaisuudella. Jos te haette niitä täytetyn
tai täytettävän velvollisuuden nimessä, saavutatte te ne, mutta jos
te haette niitä itsekkyyden tai jonkunlaisen _hyvinvointioikeuden_
nimessä, jota materialistit ovat teille opettaneet, saavutatte te vain
hetkellisiä voittoja, joita pelottavat pettymykset seuraavat. Ne,
jotka puhuvat teille _hyvinvoinnin_ tai aineellisen onnen nimessä,
pettävät teitä. He hakevat vain omaa hyvinvointiaan, ja saavuttaakseen
sen yhtyvät he teihin kuin voima-ainekseen, koska heillä on vastuksia
voitettavana. Mutta niin pian kuin he teidän avullanne ovat
saavuttaneet hyvinvoinnin, tulevat he hylkäämään teidät, nauttiakseen
rauhassa saavutuksistaan. Tämä on viimeisen puolivuosisadan historiaa,
ja tuon ajanjakson nimi on _materialismi_.

Ja se on surun ja veren historiaa. Minä olen nähnyt heidän --
noitten miesten, jotka kielsivät Jumalan, uskonnon, velvollisuuden
ja uhrautuvaisuuden voiman ja puhuivat vain _onnen_ ja _nautinnon_
oikeuden nimessä -- olen nähnyt heidän rohkeasti taistelevan sanat
_kansa_ ja _vapaus_ huulillaan ja sekottautuvan meihin, uuden uskon
miehiin, jotka nopeasti otimme heidät riveihimme. Niin pian kuin sopiva
tilaisuus tarjoutui heille voiton tai pelkurimaisen sovittelun avulla
turvata itselleen mukavuutta ja nautintoa, karkasivat he riveistämme
ja heistä tuli seuraavana päivänä teidän katkeroita vihollisianne.
Vain muutama vuosi vaaroja ja kärsimyksiä riitti uuvuttamaan heidät.
Kuinka olisivat he -- välinpitämättöminä laista ja velvollisuudesta ja
uskomatta ylimmän vallan ihmisille asettamaan tehtävään - voineet pysyä
vakaina uhrautuvaisuudessa elämänsä loppuun saakka? Ja syvällä surulla
olen minä nähnyt kansan lasten, joille moiset filosofit ovat opettaneet
materialismia, pettävän tehtävänsä, pettävän tulevaisuutensa, pettävän
isänmaansa ja itsensä, tyhmän, kelvottoman toiveen vietteleminä, että
he muka löytäisivät aineellisen _hyvinvointinsa_ hirmuvallan oikkuja ja
etuja palvellessaan.

Minä näin Ranskan työmiesten välinpitämättöminä syrjästäkatsojina
avustavan jouluk. 2 p:n vallankaappausta, koska koko yhteiskunnallinen
kysymys oli heihin nähden supistunut kysymykseksi _aineellisesta_
menestyksestä, ja he pettivät itseään uskoen, että _lupaukset_, joita
heidän isänmaansa vapauden tukahuttaja oli taitavasti levittänyt heidän
joukkoonsa, muuttuisivat tosiseikoiksi. Nyt valittavat he menetettyä
vapauttaan, eivätkä vieläkään ole saavuttaneet luvattua _hyvinvointia_.
Ei! Minä sanon teille syvällä vakaumuksella, että ilman Jumalaa,
ilman uskoa lakiin, ilman siveellistä kantaa, ilman itseuhrautumisen
voimaa, harhailemalla pois oikealta polulta niiden vanavedessä,
joilla ei ole uskoa, ei totuuden, ei apostolien elämän ihailua, ei
mitään paitsi heidän oman järjestelmänsä turhamaisuutta, ette te
koskaan tule menestymään. Te voitte nostattaa kapinoita, mutta ette
koskaan sitä oikeaa, suurta vallankumousta, jota te ja minä toivomme,
vallankumousta, joka, jos se ei ole itsekkäiden kostonhalun herättämä
harhaluulo, on uskonnon työtä.

Itsenne ja toisten parantaminen -- olkoon se kaikkien
puhdistusliikkeiden, kaikkien yhteiskunnallisten uudistusten ensimäinen
päämäärä ja korkein toive. Ihmisen osa ei ole muuttunut uudistettaessa
ja kaunistettaessa sitä taloa, missä hän asuu. Missä hengittää vain
orjan ruumis, eikä ihmisen sielu, siellä ovat uudistukset hyödyttömiä.
Sievä, ylellisesti kalustettu asunto on valkaistu hauta, eikä mitään
muuta. Te ette koskaan saa yhteiskuntaa, johon te kuulutte, asettamaan
_yhdistys_-järjestelmää palkkajärjestelmän sijaan, paitsi osoittamalla,
että teidän yhdistyksenne tulee olemaan parannetun tuotannon
ja yhteismenestyksen ase. Ja te voitte todistaa sen ainoastaan
osoittamalla kykenevänne perustamaan ja ylläpitämään yhdistystänne
rehellisyydellä, keskinäisellä hyväntahtoisuudella, uhrautuvaisuuteen
taipumisella ja työn rakkaudella. Edistyäksenne täytyy teidän
näyttäytyä _kykeneviksi_ edistymään.

Kolme on pyhää: Perintätieto, edistys, yhdistyminen.

"Minä uskon", niin kirjoitin teille kaksikymmentä vuotta sitten,
"Jumalan mahtavaan ääneen, jonka vuosisadat kantavat kuuluviini
kaikkien ihmiskunnan yleisten vaiheitten läpi. Ja se kertoo minulle,
että perhe, kansa ja ihmiskunta ovat ne kolme piiriä, joitten
keskuudessa ihmisyksilön tulee toimia yhteisen tarkoituksen hyväksi,
itsensä ja toisten siveellisen parannuksen, tai mieluummin oman
parannuksensa hyväksi toisten avulla ja toisten edestä. Se kertoo
minulle, että omaisuus on luotu ilmaisemaan yksilön aineellista
toimeliaisuutta, sitä osaa, mikä hänellä on fyysillisen maailman
uudistuksessa, niinkuin _äänioikeuden_ tulee ilmaista sitä osaa, mikä
hänellä on valtiollisen maailman uudistuksessa. Se kertoo minulle,
että yksityisen ansio tai syyllisyys Jumalan edessä riippuu siitä,
kuinka hän on käyttänyt oikeuksiaan näillä toiminta-aloilla. Se kertoo
minulle, että kaikki nämä, ihmisluonteen aineksina, muuttuvat ja
uudistuvat alituisesti, mitä lähemmäksi ne pääsevät sitä ihannetta,
jonka teidän sielunne hämärästi käsittävät, mutta että niitä ei koskaan
saata hävittää.

"Ne kertovat vielä, että _kommunismin_ unet yksilön katoamisesta ja
sulautumisesta yhteiskunnalliseen _kokonaisuuteen_ eivät koskaan
ole olleet enempää kuin ihmisrodun elämän satunnaisia ja ohimeneviä
ilmiöitä, näyttäytyen aina suurten siveellisten tai älyllisten
murroskausien aikana, ja ovat mahdottomia toimeenpantaviksi paitsi
aivan pienessä asteikossa niinkuin kristillisissä luostareissa. Minä
uskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja mietinnän ja
toiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin tulevan ajan
ihmisten keskuudessa. Minä luulen, ettei ole niin tärkeää _määritellä_
tulevan edistyksen muotoa, -- tärkeämpää on avata oikean, uskonnollisen
kasvatuksen avulla kaikki edistyksen tiet ihmisille ja saattaa
heidät kykeneviksi täyttämään sen. Ja minä luulen, ettei ihmistä
voi tehdä paremmaksi, suuremman rakkauden arvoiseksi, ylevämmäksi,
jumalallisemmaksi -- ja se on teidän päämääränne ja pyrkimyksenne
maailmassa -- kokoamalla hänelle fyysillisiä iloja ja asettamalla hänen
silmäinsä eteen elämän tarkoitukseksi tuon ironian, jota sanotaan
_onneksi_.

"Minä uskon _yhdistymiseen_ ainoana keinona, mitä meillä on edistyksen
täyttämiseksi, ei ainoastaan siksi, että se monistuttaa tuottavien
voimien toiminnan, vaan myöskin sen vuoksi, että se tuo lähempään
yhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset ilmiöt ja asettaa _yksityisen_
elämän _yhteiselämän_ yhteyteen. Ja minä tiedän, että yhdistyminen
varmaan voi tuottaa hedelmiä ainoastaan _vapaiden yksilöiden_
keskuudessa, kansojen keskuudessa, joilla on vapaus toteuttaa oma
juhlallinen tehtävänsä. Minä uskon, että voidaan päästä nauttimaan ja
elämään ilman että joka elinhetki kuluu aineellisessa raadannassa; että
ihmisen tulee saada aikaa kehittääkseen korkeampia vaistojaan. Mutta
minä kuuntelen pelolla niitä ääniä, jotka sanovat teille: _Ihmisen
tarkoitus elämässä on itsesäilytys; nautinto on hänen oikeutensa_,
koska minä tiedän, että sellaiset oppilauseet saattavat kasvattaa
vain itsekkyyttä, ja että ne Ranskassa ja muualla ovat hävittäneet
kaikki jalot aatteet uhrautumishalusta, ja kaikki takeet tulevasta
suuruudesta, uhaten tuhota ne Italiassakin.

"Ihmiskunnan elinvoimaa jäytää nykypäivinä yhteisen uskon, kaikkien
hyväksymän aatesuunnan puute, aatesuunnan, joka yhdistäisi taivaan ja
maan, Jumalan ja maailmankaikkeuden. Vailla tuota yhteistä uskoa on
kumarruttu palvelemaan elotonta ainetta, ja pyhittäydytty jumaloimaan
itsekkyyden kunnioitusta. Ja tämän kohtalokkaan uskon ensimäisiä
pappeja olivat kuninkaat ja ruhtinaat ja huonot hallitukset. He
keksivät tuon hirmuisen sanontatavan: _jokainen omaa itseään varten_;
he huomasivat, että he niin voisivat luoda itsekkyyttä, ja itsekkään ja
orjan välillä on vain askel."

Italian työmiehet, veljeni, varokaa tuota askelta. Sen kavahtamisesta
riippuu teidän tulevaisuutenne.

Teillä on juhlallinen tehtävä. Teidän on todistettava, että me kaikki
olemme Jumalan poikia ja veljeksiä hänessä. Sen voitte tehdä ainoastaan
parantaen itseänne ja täyttäen velvollisuutenne.

Minä olen osoittanut teille parhaani mukaan, mikä teidän
velvollisuutenne on. Ja kaikkein suurin ja olennaisin velvollisuus
kohdistuu isänmaahanne. Isänmaanne vapauden ja yhtenäisyyden
suojaaminen on teidän velvollisuutenne ja on myös välttämätön. Innostus
ja toimintatavat, joista olen teille puhunut, saattavat olla vain
vapaan, yhtenäisen kansan työtä. Teidän yhteiskunnallisen asemanne
paraneminen voi johtua ainoastaan osanotosta kansakunnan elämään.
Äänioikeudettomina ette voi löytää tarpeittenne ja pyrkimyksienne
todellisia edustajia. Ilman kansallista hallitusta, joka Roomassa sijaa
pitäen tulisi antamaan muodon _Italian Sopimukselle_, joka perustuisi
kansakunnan yhteiseen hyväksymiseen ja johtaisi kaikkien valtion
kansalaisten _edistykseen_, ette voi toivoa itsellenne parempaa asemaa.
Sinä päivänä kun te, seuraten Ranskan _sosialistien_ esimerkkiä,
erottaisitte _yhteiskunnallisen_ kysymyksen _valtiollisesta_ ja
sanoisitte: _Me saatamme vapautua, oli isänmaata hallitseva valtiomuoto
mikä hyvänsä_, sinä päivänä sinetöisitte te itse oman yhteiskunnallisen
orjuutenne asiakirjan.

Ja minä tahdon osoittaa teille, hyvästi sanoessani, toisen
velvollisuuden, joka ei ole vähemmän juhlallinen kuin se, mikä vaatii
teitä perustamaan vapaan ja yhtenäisen kansakunnan.

Teidän vapautuksenne voi perustua vain yhteen periaatteeseen,
ihmisperheen ykseyteen. Nykyään on puolet ihmisperheestä, se puoli,
jolta me haemme innoitusta ja lohdutusta, se puoli, jolle lastenne
ensi opetus on uskottu, omituisena ristiriitaisuutena, julistettu
kansalaisina, valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti alempiarvoiseksi,
ja on suljettu pois tästä ykseydestä. Teidän, jotka pyritte itse
vapautumaan, on uskonnollisen totuuden nimessä suunnattava vastalause
kaikilla tavoin, kaikissa tilaisuuksissa tuohon ykseyden kieltämiseen.

_Naisen vapautuksen_ tulee kaikkialla teidän keskuudessanne yhtyä
_työmiehen vapautukseen_. Se on antava teidän työllenne yleispätevän
totuuden pyhityksen.



Viiteselitykset:


[1] Puhumme luonnollisesti maista, missä monarkisen, perustuslaillisen
järjestelmän avulla on jollakin lailla koetettu järjestellä
yhteiskuntaa. Yksinvaltaisissa valtioissa ei ole yhteiskuntaa. Sekä
yhteiskunnalliset että yksilölliset oikeudet on siellä uhrattu.

[2] Paavalin Roomalais-kirje 12: 4-5.

[3] Johanneksen Evankeliumi 10: 16.

[4] Venezia on meidän: me olemme tehneet sen.

[4a] Lamennais, Kansan kirja, XII.

[5] Joh. Evank. 16: 12-13.

[6] Mazzini on itse julkaissut tutkimuksen Danten pienemmistä
teoksista. Suom.

[7] Lamennais, _Kansan kirja_, III.

[8] Restauration aikuinen vasemmistopuolue-nimitys. He väittivät, että
hallituksen oikeutus riippuu ainoastaan siitä tavasta, millä se käyttää
valtaansa. Suom.

[9] Italiassa merkitsee _comunione_ myöskin Herran ehtoollista.

[10] Tarkoittaa Napoleon III:n valtiokaappausta v. 1851.

[11] On laskettu, että jos sadastatuhannesta työmiehestä yksi tuottaisi
vuodessa sata frangia enemmän kuin tuotannon keskimäärä on, saisi
hän itselleen tuhannennen-osan frangia vuosittain, kolme centimiä
kolmessakymmenessä vuodessa. Kuka voi sanoa tätä tuotannon kiihokkeeksi?

[12] Vuonna 1848 saattoi suuremman, välttämättömän pääoman puute
muutaman sadan työmiehen valtuutetut, jotka yhtyivät perustaakseen
yhtiön pianojen valmistusta varten, pyytämään hallitukselta 300,000
frangin avustusta. Hallituksen valiokunta kieltäytyi myöntämästä sitä.
Yhtiö hajosi, mutta neljätoista työmiestä päätti olla välittämättä
vastuksista ja perustaa sen uudelleen, yksin voimin. Heillä ei ollut
rahaa eikä luottoa; heillä oli usko.

Muutamat heistä toivat uudelle yhtiölle aineksia ja työkaluja noin
2,000 fr. arvosta. Mutta liikkuva pääoma on välttämätön. Jokainen
yhtiömiehistä maksoi, ei suinkaan vaivatta, 10 fr. Muutamat työmiehet,
joilla ei ollut suoranaisia etuja ajettavana yhtiössä, liittivät pienet
roponsa tähän pienoiseen pääomaan. Ja maalisk. 10 p. 1849, kun 229 fr.
50 c. oli koossa, julistettiin yhtiö perustetuksi.

Yhteinen rahasto riitti tuskin perustamiseen ja pieniin jokapäiväisiin
tehdasliikkeen menoihin. Palkkoja varten ei jäänyt mitään, ja enemmän
kuin kaksi kuukautta kului työläisten saamatta viittäkään penniä
maksuksi. Kuinka elivät he tänä pulmallisena aikana? Niin kuin
työmiehet elävät työttöminä ollessaan: työmiesten avulla, joiden on
onnistunut saada työtä -- myyden ja pantaten huonekalunsa toisen
toisensa jälkeen.

Kun jonkunverran työtä oli valmiina, maksettiin hinta toukokuun 4 p.
1849. Tämä päivä oli yhtiölle samaa kuin voitto sodan alussa. Kun
velat oli maksettu ja heidän saatavansa kootut, jäi joka jäsenelle 6
fr. ja 61 c. Sovittiin, että jokainen saisi 5 fr. palkkana ja loput
käytettäisiin veljelliseen ateriaan. Nuo neljätoista jäsentä, joista
useimmat eivät olleet maistaneet viiniä yhteen vuoteen, panivat
perheineen yhdessä toimeen juhlan, joka maksoi 16 pennyä hengeltä.

Koko kuukautena tästä alkaen olivat palkat vain 5 fr. viikossa.
Kesäkuussa eräs leipuri, soitannonystävä tai keinottelija, halusi
ostaa pianon ja maksaa sen leivässä. Ehdotus hyväksyttiin ja hinnaksi
määrättiin 480 fr. Tämä oli mainio onni yhtiölle, joka nyt oli varma
saavansa ainakin välttämättömimmät elämäntarpeet. Leivän määrää
ei laskettu palkkoihin. Jokainen sai niin paljon kuin tahtoi, ja
naimisissa olevat niin paljon kuin heidän perheensä tarvitsivat.

Vähitellen voitti yhtiö, johon kuului hyvin kykeneviä työmiehiä, kaikki
esteet ja puutteet, joita se ensi aikoina kohtasi. Sen kirjoista
näkyvät edistysaskeleet paraiten. Elokuussa v. 1849 nousi joka miehen
viikottainen ansio 10, 15, 20 frangiin, eikä tämä summa vielä osoita
koko voittoa; joka jäsen maksoi yhteiseen rahastoon suuremman summan
kuin otti.

Yhtiön kirjat jouluk. 1850 osoittivat seuraavaa tulosta. Silloin oli
jäseniä 32. Laitos maksoi 2,000 fr. vuokraa, ja huoneustot olivat jo
liian pienet tehtaalle.

/#
    Työaseiden ja kaluston arvo 5,922 fr. 60 c. Valmista tavaraa
    ja raaka-aineita 22,972 fr. 28 c. Käteistä rahaa 3,540 fr.
    Perimättömiä saatavia, melkein kaikki varmoja 5,861 fr. 90 c.
#/

Säästö täten oli 39,317 fr. 88 c. Tästä oli yhtiö velkaa
ainoastaan 4,737 fr. 80 c. muutamille saamamiehille, ja 1,650 fr.
kahdeksallekymmenelle avuliaalle työläiselle, jotka tekivät samaa työtä
ja olivat lainanneet yhtiölle sen alkuaikoina. Lopullinen säästö oli
32,950 fr. 2 c.

Yhtiö on kukoistanut senkin jälkeen.

[13] Tällainen omaisuus kuuluu _laillisesti_ kunnalle, _siveellisesti_
kunnan puutteenalaisille jäsenille. Tarkoitus ei ole, että se
otettaisiin kunnilta, vaan että se käytettäisiin kunnan kaikille
köyhille, jättämällä se kunnan valittavan neuvoston hoidettavaksi,
maanviljelysyhtymäin luovuttamattomaksi _pääomaksi_.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ihmisen velvollisuudet" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.



Home