Title: Herra "Valtuusmies" - Kaksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Larin-Kyösti
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Herra "Valtuusmies" - Kaksinäytöksinen huvinäytelmä" ***


HERRA "VALTUUSMIES"

Kaksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

LARIN-KYÖSTI



Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1904.



HENKILÖT.

Herra Kauppelin, nahkuri.
Rouva Kauppelin.
Eveliina, heidän tyttärensä.
Sesilia Sandman, kamreeska.
Virtanen, urkuri.
Rimppi, nahkurimestari.
Jokinen, maalarimestari.
Keino, tohtori.
Stumlander, eläinlääkäri.
Kalle, oppipoika.
Miina, palvelustyttö.
Sanomalehtipoika, vieraita y.m.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


(Kauppeliinin sali. Huone on upeasti mutta, mauttomasti sisustettu.
Oikealla etualalla punainen samettisohva, sen edessä pöytä, pöydän
ympärillä tuoleja, sohvan takana kasveja. Oikealla nurkassa ovi,
joka johtaa ruokasaliin ja kyökkiin. Sohvan ja oven välissä on akkuna,
jossa on katupeili. Vasemmalla etualalla uuni, etumainen ovi vie
rouva Kauppeliinin ja Eveliinan huoneisiin, takimainen ovi
Kauppeliinin työhuoneeseen, ovien välissä on pianiino. Siellä täällä
pikkupöytiä, joiden väri ei sovi punaisen sohvan väriin. Seinillä
väripainostauluja.)

(Rouva Kauppelin istuu sohvassa kutoen sukkaa, Eveliina istuu ikkunan
ääressä katsellen katupeilistä.)

_Rouva Kauppelin_: Eveliina!

_Eveliina_: Mitä, mamma!

_Rouva Kauppelin_: Aina sinä vaan kurkistelet katupeilistä.

_Eveliina_: Mutta se on niin hauskaa ja samalla fiiniä, kuten mamma
sanoo.

_Rouva Kauppelin_: Fiiniähän se on ja kannattaahan meidän yhtä hyvin
kuin muidenkin käyttää katupeiliä. Mutta saisit sinä tehdä jotain
muutakin, ompelisit koruompelustasi.

_Eveliina_: Minä näen kaikki meidän kadulla kulkevat ihmiset aina
torille saakka, eivätkä ne voi nähdä minua, eikös se ole hauskaa.
Hahhaa.

_Rouva Kauppelin_: Mitä sinä taas naurat. Aina sinä naurat, ei se sovi
sivistyneelle tytölle.

_Eveliina_: Tuolla kulki tohtori Keino ihan kuin pitkä haikara,
silmälasit otsalla ja nenä pystyssä.

_Rouva Kauppelin_: Eveliina! Varo kieltäsi, tohtori Keino on oppinut
mies, ja meillä käy vaan hienoa väkeä. Sinun pitäisi häntä
kohteliaammin kohdella, kun hän käy perheessämme vierailulla.

_Eveliina_: Mutta kaupungilla puhutaan, että Keino on Saksassa leivottu
tohtori.

_Rouva Kauppelin_: Sitä parempi.

_Eveliina_: Hahhaa! (nostaa viisi sormea ilmaan.)

_Rouva Kauppelin_: Mitäs sinä taas!

_Eveliina_: Urkuri Virtanen nosti viisi sormea ilmaan. Ai, nyt minä
muistan, minullahan on harjoitustunti viideltä.

_Rouva Kauppelin_: Niin sinun, Eveliina, pitäisi enemmän soitella,
meillä kun on ihan uusi pipaniinokin.

_Eveliina_: Pianiino, mamma. Et sinä usko, kuinka pitkiä ja ikäviä ne
variatsioonit ovat, uh, mutta urkuri on hauskan reipas mies.

_Rouva Kauppelin_: Urkuri, hm.

_Eveliina_: Mutta kas tuolta tulee täti Sesilia, se vanha tuuliviiri.
Ikävä ihminen ja lörpöttelee niin kauheasti.

_Rouva Kauppelin_: Vai kampreerska. Niin, mutta hänen isänsä oli
aatelismies ja sitä paitsi tietää hän aina uutisia. Tosin käy hän
hiukan kuluneissa vaatteissa, mutta käytös on moitteeton. Taskurahoja
kai taas on lainaamassa. Mutta hän on sentään kampreerska. Hänen
miehensä kampreeri oli yhdessä papan kanssa kuvernöörin päivällisillä.
(Ovikelloa soitetaan.) Mene avaamaan, Eveliina!

_Kamreerska_: Päivää, rakas herttainen Augusta. Päivää Eveliina!
(Syleilee rouva Kauppeliinia.)

_Rouva Kauppelin_: Päivää, hyvä oli, ettäs tulit. Minä juuri tässä
äsken sanoin, että missä se meidän kampreeskamme viipyy, kun ei meillä
käy.

_Kamreerska_: Rakas Augusta, voi kuinka sinä olet hyvä. Mutta minä olen
ihan hengästynyt.

_Rouva Kauppelin_: Istuhan kultaseni!

_Kamreerska_: Kiitos, rakas... Oi, kuinka minä olen juossut, ensin
kävin nikkarilla, minun kalliin äitini mahonkisängyn jalka oli
katkennut, sitten kävin minä ostamassa lankoja, sitten makkarapuodissa,
sitten apteekissa, sillä naapurin koirat ovat repineet Pikun
pahanpäiväiseksi, sitten kävin minä tohtori Keinon luona, hän pyysi
minua lausumaan erästä raittiusrunoa, jonka hän aikoo sepittää, hän
lähetti paljon terveisiä.

_Rouva Kauppelin_: Sehän oli kovin hauskaa.

_Kamreerska_: A propos. Tiedätkös kun kaupungilla liikkuu ainakin neljä
vaalilistaa ja ainakin yhdellä listalla on sinun miehesi nimi. Saan
onnitella.

_Rouva Kauppelin_: Andersia on yritetty jo kaksi kertaa, tokkopa
nytkään onnistuu.

_Kamreerska_: Kolmas kerta toden tekee. Ole huoleti.

_Rouva Kauppelin_: Mutta Anders epäilee itse ja hän on niin levoton.
Viime yönä hän hikoili ja potki kaikki lakanat lattialle eikä saanut
ollenkaan unta silmiinsä, sillä tänäpäivänähän se kunniallinen vaali
tapahtuu. Jo varhain nousi hän lukemaan kunniallisia asetuksia.

_Kamreerska_: Kunnallisia asetuksia, tarkoitat.

_Rouva Kauppelin_: Anders on tiedonhaluinen, siivo mies, mutta se minua
harmittaa, että hän käy Väinölän klubissa -- kokouksissa muka. Sieltä
palatessa Andersin henki aina hiukan leyhkää.

_Kamreerska_: Niin, niin, se Väinölän klubi turmelee koko kaupungin!

_Rouva Kauppelin_: Muistatko vielä, mitä kuvernööri sanoi Andersille
markonkipäivällisillä... niin, olihan sinunkin miehesi siellä mukana.
Kuvernööri taputti olalle ja sanoi: "Karvari on yks hyvä mees" ja kun
Anders kumarsi ja häneltä ratkesi housunsauma, hm, sanoi kuvernööri:
"ei se mitää teke, hyvä mees!" -- Mutta Eveliina, mitäs sinä siinä
töllistelet, mene sanomaan, että Miina keittää kahvia!

    (Eveliina oikealle.)

_Kamreerska_: Sinun tyttäresi on pulskistunut.

_Rouva Kauppelin_: Niin, Eveliina syö kuin hevonen eikä se ole hienoa,
muut tytöt pelkäävät lihoovansa, mutta Eveliina sille vain nauraa.
Oikein minä olen tuskissani sen tytön tähden. Oppia olen minä koettanut
hänelle hankkia. Kolme vuotta kävi hän tyttökoulua, mutta siihen se
jäi.

_Kamreerska_: (Pisteliäästi.) Jäi toiselle luokalle.

_Rouva Kauppelin_: Mitä? Niin. Mutta on opettajissakin syytä. Vaivaavat
liiaksi tai katsovat sormien läpi. Eveliina ei ollut mikään
lillioppilas. Mutta viisi siitä, saa hän opetusta kotonakin, urkuri
antaa pinaniinotuntia ja sitten minä olen ajatellut, että jos tohtori
Keino antaisi opetusta ruottin kielessä.

_Kamreerska_: (Pisteliäästi.) Ahaa! Sinusta sopisi tohtori Eveliinalle
ehkä muuksikin kuin vaan opettajaksi.

_Rouva Kauppelin_: Voi, tokiinsa, oletko sinä ajatellut, että
Eveliina...

_Kamreerska_: Pääsisi tohtorinnaksi, niinkö?

_Rouva Kauppelin_: Voi, rakas Sesilia, ihan niinkuin minäkin olen
ajatellut.

_Kamreerska_: Mutta Keino on, niin sanoakseni, liian vakava nuorelle
tytölle. Kypsyneempi nainen hänelle paremmin sopisi.

_Rouva Kauppelin_: Mutta kyllä minä sen niin olen katsonut, jos vaan
tohtori...

_Kamreerska_: (Itsekseen.) Minun tohtoriniko tänne vävyksi, hoo!
(ääneen) Kyllä minä puolestani tiedän, mihin päin hän tähtäilee, sen
varmasti tiedän.

_Rouva Kauppelin_: Voi, Sesilia, ihanko varmasti, jestas sentään!

_Kamreerska_: Niin, mutta minusta urkuri...

_Rouva Kauppelin_: Mitä urkurista?...

_Kamreerska_: Iloinen ja aina kohtelias. Hänessä on jotain
taitelijamaista. Sievästi hän aina nostaa lakkia kadulla ja sitäpaitsi
on hänellä kuulemma rikas setä jossain pohjan puolella.

_Rouva Kauppelin_: Olkoon vaikka viisi setää, mutta miltä se nyt
kuuluisi: kanttoorska, kanttoorska Virtanen.

_Kamreerska_: (Viekkaasti.) Mutta Keinolla on pieni palkka.

_Rouva Kauppelin_: Enhän minä rahoja katsoisi, onhan niitä meillä
hiukan; niin, kyllä se Anders enemmän pitäisi urkurista, sillä urkuri
juoksentelee hänen asioillaan, mutta jos tohtori...

_Kamreerska_: Rakas Augusta, puhutaan nyt hiukan Eveliinastakin.
Kuules, voisinhan minä antaa Eveliinalle ranskan tunteja, siten saisi
hän minun ja tohtorin avulla hiukan education'ia ja sitten voisi hän
matkustaa johonkin ulkomaan pension'iin.

_Rouva Kauppelin_: Panssooliin, se kuulostaa hienolta. Mutta kas,
tuolta tulee minun mieheni.

_Kauppelin_: (Kirja ja puuvasara kädessä.) Hyvää päivää, rouva
kampreerska.

_Kamreerska_: Päiviiä, herra valtuusmiesehdokas.

_Kauppelin_: Höra, hehhe. Eihän se vielä niin päteviin päätetty asia
ole.

_Kamreeska_: Mitä te nyt kujeilette?

_Kauppelin_: Niin, mutta vastakkaiset periaatteet ja asianhaarojen
sitova voima...

_Kamreerska_: Tehän puhutte kuin valtiomies.

_Kauppelin_: En ole vielä valtuusmieskään, pieni keikaus, vaalikepponen
ja siinä me pyristelemme kuin kalat kuivalla maalla.

_Kamreerska_: Kepponen kepposta vastaan. Teillähän on tietoa päässä ja
hyvää tahtoa.

_Kauppelin_: Mitä se kampreerska nyt, höm.

_Kamreerska_: Taitaa tuntua juhlalliselta ja arvokkaalta istua
kunniallisten kaupungin isien joukossa ja päätellä noin vain mistä
asioista hyvänsä.

_Kauppelin_: Eihän niissä kokouksissa kaikkia asian mutkia eikä menoja
ratkaista, vaan ne pannaan vaaliokuntiin tai pöydän alle.

_Kamreerska_: Tai tehdään nahkapäätös.

_Kauppelin_: Hehhe, mainiosti sanottu, usein niinkin, usein niinkin.

_Kamreerska_: Paljon tekin voisitte vaikuttaa monessa asiassa, eikö
teillä ole mitään ohjelmaa!

_Kauppelin_: Höm, olisihan minulla iteea tai oikeastaan kaksikin iteaa.
Ensiksi tillikka olisi saatava pois, meidän Antti sällimme...

_Rouva Kauppelin_: Meidän ulosoppineemme.

_Kauppelin_: Ulosoppineemme käy siellä naukkuja ottamassa eikä työstä
tahdo tulla mitään, vaikka mies muuten on taitava ammatissaan. Kun minä
olin taksoituslautakunnassa, niin...

_Rouva Kauppelin_: Se oli samana vuonna, kun sinä olit kuvernöörin
päivällisillä.

_Kauppelin_: Niin ehdotin minä asioitten tarkoituksellista juoksua
siihen suuntaan, mutta herrat sanoivat, ettei se kuulu asiaan. Mutta
jos miniä nyt pääsen asioita johtamaan ja pohtimaan, niin...

_Kamreerska_: Tillikka on pantava pois. Siitä on oikein vaarallista
kulkea ohi. Arvoisa rouvasseurakin on ottanut asian puheeksi. Rouvien
palvelustytöt kiertelevät kulkiessaan asioilla kaupungilla
kaikenlaisten tillikkasankarien ympärillä.

_Kauppelin_: Niin minä yleisen hyvän ohessa ja sivussa edistäisin
taikka oikeammin sanoen edustaisin...

_Kamreerska_: (Ivallisesti.) Omaakin asiaa.

_Kauppelin_: Höm. Hehhe? Kuinka niin?

_Kamreerska_: Saatte puolellenne raittiusseuran esimiehen tohtori
Keinon ja raittiuskansan, tohtori uskoo minulle usein suurimmat
salaisuutensa. Verraton mies!

_Kamreerska_: Entäs se toinen idea?

_Kauppelin_: Ollessani jo monta vuotta palokunnan komppanian
varapäällikkönä, olen tullut tyysten, pitkin ja poikki ajatelleeksi,
että meillä pitäisi olla oma kunnantalo. Sopivin paikka talolle omasta
ja ehkä muidenkin asianomaisten mielestä olisi tukkukauppias
Päätrluntin talo, tosin se on suoperäisellä pohjalla, mutta kuitenkin
sopivalla paikalla. Nyt ajaisin minä valtuustossa läpi vedoten
inhimillisyyteen ja kasvatuksen ylentävään voimaan, että kaupunki
lunastaisi tämän yllämainitun talon tontin.

_Kamreerska_: Ai, ai, tehän olette valtioviisas. Minä olin eilen
tukkukauppiaan luona, ja hän oli varma siitä, että tulette valituksi.

_Kauppelin_: Tukkukauppiaan kanssa siitä viime viikolla juteltiin
Väinölän klubissa.

_Rouva Kauppelin_: Hym. Väinölän klubissa,

_Kamreerska_: Tukkukauppiasko keksi sen tonttiasian!

_Kauppelin_: Yhdessähän me tai oikeastaan minä... höm.

_Kamreerska_: Ja tukkukauppias on Väinölän esimies, ai, ai, teitä
veitikkaa, klubinkaan ääniä ette ole unohtaneet.

_Kauppelin_: Te, te, rouva kampreerska, enhän minä...

_Kamreerska_: Hahhaa. Augusta sinä voit olla ylpeä miehestäsi.

_Rouva Kauppelin_: (Hymyilee.) Voi, rakas Sesilia, mitä sinä nyt
turhia...

_Kauppelin_: Mutta täällä kaupungissa on viekas puplikaani...
Puplikaanilla minä tarkoitan, -- sillä minä käytin vertauksellisia
tarkoituskohtia -- tarkoitan hyvää naapuriani Rimppiä.

_Rouva Kauppelin_: Tiedätkös, Sesilia, että se Rimppi on hirveän ilkeä
mies, vedätti kaksi kuormaa santaa...

_Kauppelin_: Meidän plankkumme taakse niin, että tukki meidän
likaviemärimme suun.

_Rouva Kauppelin_: Ja sitten täällä on niin kamala katku, jota minä en
kärsi, sillä minä olen hanskamaakarin tytär.

_Kauppelin_: Se Rimppi, Rimppi vehkeilee minua vastaan, jo monta vuotta
on hän syrjäyttänyt minun, kaksi kertaa on hän ollut tielläni, kun olen
ollut saavuttamaisillani todellisen päämaalini.

    (Miina tuo kahvia ja tarjoo kaikille.)

_Rouva Kauppelin_: Niijaa kampreerskalle, enkö ole sinua niin monta
kertaa opettanut! Ota enemmän sokerileipää, rakas Sesilia!

_Kauppelin_: (Käy levottomana lattialla.) Missähän urkuri viipyy!

_Rouva Kauppelin_: Juo nyt kahvia, Anders, se tyynnyttää!

_Kauppelin_: Tämä on tärkeä edesottaminen, kello viideltä on
vaalikokous ja minun vihamieheni...

_Kamreerska_: Älkää nyt vaan pistäkö kuin jänis päätä pensaaseen!
(Ovikelloa soitetaan.)

_Kauppelin_: Mitä se oli? Mene avaamaan Akusta!

_Rouva Kauppelin_: Etkö sinä koskaan osaa sanoa: Augusta.

    (Menee avaamaan.)

_Sanomalehtipoika_: (Huutaa.) "Päivän uutiset."

_Kauppelin_: Anna pian tänne!

_Rouva Kauppelin_: Minä olen ennenkin ensiksi lukenut sanomat, kovin ne
tänään myöhästyivät.

_Kamreerska_: Katsotaan, kas siinähän on valtuusmiesehdokkaat:
tukkukauppias Bärlund, maalari Jokinen ja nahkuri Kauppelin.

_Rouva Kauppelin_: Ja Andersin nimi on präntätty niin suurilla
kirjaimilla.

_Kauppelin_: Niin, siellä on nimeni, mutta toisessa lehdessä on toisia
nimiä, korkeammat vallat tietäkööt, mikä vaalin tyydyttävä tulos on
oleva.

_Rouva Kauppelin_: Koska kerran sinun nimesi on aviisissa, niin mitä
enää epäilet. Olet se sinäkin mukamas.

_Kauppelin_: Kun ei se urkuri jo tule.

    (Menee katupeilistä katsomaan.)

_Kamreerska_: Juorupeilistäkö tekin katsotte ja tähystelette onnenne
nousevaa tähteä; ehkä vielä joku tähti loistaa napinlävessännekin.

_Rouva Kauppelin_: Pormestarilla on jo monta prenikkaa rinnassa.
Anders, ihanhan sinä olet punainen kuin palokunnan uusi ruisku.

_Kamreerska_: Illalla olette jo iloisempia, lyön veikkaa vaikka
kaksikymmentä markkaa -- apropos Augusta, minulla olisi sinulle hiukan
kahden kesken puhuttavaa -- että te herra Kauppelin olette
valtuusmies. Ja hommaattehan te sitten kekkerit -- tai oikein komeat
illalliset, eikö niin, Augusta?

_Rouva Kauppelin_: Kyllä minä toimitan ainakin yhtä upeat kuin Rimpiskä
nimipäivikseen.

_Kamreerska_: Tämän kerron minä kaikille tutuilleni.

_Rouva Kauppelin_: Jälkiruoaksi oikein jäähyytelöä.

_Kamreerska_: Niin, niin, vaikkapa oikein puddingia. Mutta mennään nyt
sinun puolellesi, Augusta, juttelemaan, minulla on sinulle hirveän
paljon puhumista.

    (Rouva Kauppelin ja Kamreerska pois.)

_Urkuri_: Heipä hei; Terve viljon veikkonen!

_Kauppelin_: Terve, terve, kuinka sujuu asiamme!

_Urkuri_: No nyt on horna irti.

_Kauppelin_: Mi-mitä sinä sanot!

_Urkuri_: Olen tuhlannut ainakin kolme markkaa vasikkaan.

_Kauppelin_: Ihanhan sinä pelästytit.

_Urkuri_: Aisa katkesi torin kulmassa.

_Kauppelin_: Eikö muuta?

_Urkuri_: Mutta minä otin toisen vosikan.

_Kauppelin_. Otit toisen vosikan?

_Urkuri_: Niin. Mutta sain kaupungin pahimman kaakin. Kaupungin
katukivet ovat ainakin lapsen pääkallon suuruisia. Siinä minä hyppelin
ja tärisin, että ruumiini on ihan kuin rikki piesty. Toista on olla
Helsingissä, siellä oli oikein hauska ajaakseni, kun urkurikoulua
kävin. Valtuusmieheksi ehkä päästyäsi --

_Kauppelin_: Ehkä päästyäni?

_Urkuri_: Tulee sinun ehdottaa, että laittavat pienempiä katukiviä.

_Kauppelin_: Mitä en ehdottaisi, mitä en ehdottaisi! Mutta kaikki
näyttää hiukan mustalta.

_Urkuri_: Kuin nokikolarin omatunto. Älä hätäile, mitä en sinun
tähtesi, kunnon veli, tekisi. Olen käyttänyt tuntosarviani, olen
udellut ja urkkinut ja...

_Kauppelin_: Ja...? Sano jo, ihan minä tuskastun.

_Urkuri_: Sinä et siis tiedä...

_Kauppelin_: En ole jalallani tänään ulkona ollut.

_Urkuri_: Täällä sinä möyrit kuin karhu pesässäsi, kuules, eivät asiat
tule sinun luoksesi, jollet sinä mene asioitten luo, eikä vuori tule
hiiren luo, jollei hiiri tule vuoren luo.

_Kauppelin_: Niin, edessäni on vastuksien korkea vuori. Sitovien
voimien välttämättömästä pakosta minä tuota noin... sairauden tähden...
kas pääni on ollut kovin kipeä.

_Urkuri_: Hahhaa, ramppikuumetta. Minä tunnen tuon. Kun minä ensi
kerran taiteilijana esiinnyin eräässä konsertissa, seisoin kuin
kuumilla hiilillä ja kurkussa kutitti ja poltti. Ja kun hienot naiset
suuntasivat minuun kiikarinsa, ai, ai. (Maiskuttaa kielellään.)

_Kauppelin_: Mutta emme me nyt ole konsertissa vaan...

_Urkuri_: Tulivuoren suulla. Ne peijoonit vihollisleirissä tyrkyttävät
listojaan tunnetuille ja tuntemattomille. Ne kuiskuttelevat ja
kuleksivat torilla, kauppapuodeissa ja kapakoissa.

_Urkuri_: Rimppi puuhaa parturin luokse vielä toista
agitatsionikokousta.

_Kauppelin_: Rimppi! Kuinka? Uskaltaako hän minua taas vastustaa. Sinä
liiottelet.

_Urkuri_: Ota virkani ja taiteilijahenkeni, jos sanankaan liioittelen.
Rimppi on saanut puolelleen muutamia kauppiaita ja lyseon opettajat.

_Kauppelin_: Ja siellä ne nyt kohta parturissa huutavat ja
hotisevat. On se Rimppikin mokoma... kuules ohimennen, sanotaanko
valtuusmieskantaatti vai -kantitaatti?

_Urkuri_: (Nauraa.) Ei, kantaatti kuuluu minun alaani, olet kai joskus
kuullut sen sanan suustani, siinä erehdys.

_Kauppelin_: Höm, höm, vai niin, vai niin. Olisi minun ehkä sentään
pitänyt sopia Rimpin kanssa se ojajuttu, mutta se meidän muori on niin
itsepäinen.

_Urkuri_: Eikä sinun rouvasi juuri hyvillä silmillä katsele minun ja
Eveliinan sopusointuista suhdetta.

_Kauppelin_: Kyllä se asia selvitetään, jahka tästä pulasta pääsisi.
Koska se kokous parturissa pidetään?

_Urkuri_: Hiukan ennen vaalia, viisaasti on Rimppi asiansa ajanut, hän
tahtoo vaikuttaa kiihoittavasti juuri ratkaisevan hetken edellä.

_Kauppelin_: Mutta kuinka minä estäisin Rimpin menemästä parturille.
Kiusa ja kuolema! Ajatukseni käyvät ihan sotkuisiksi enkä löydä asian
ytimen punaista lankaa. Jos minä heti kutsuisin Rimpin puheilleni
sopimaan siitä vanhasta riidasta? Hyvä tarkoitus, näes, sovittaa kaikki
koukut ja konstit.

_Urkuri_: Tokkopa pistää päänsä ansaan.

_Kauppelin_: Vanha kettu, sen tiedän, ja saita.

_Urkuri_: Kielsi, kitsuri, nimensä takaukseen. Sinä olet ihan toista
maata, sinussa on inhimillisyyttä.

_Kauppelin_: Mutta voisin minä pakoittaa, sillä sääntöjen sitova voima
velvoittaa.

_Urkuri_: Sinä puhut taas arvoituksia.

_Kauppelin_: Höm. Ehee. (Lyö otsaansa.) Katsos minä olen
tehdastelijain stipenstikassan johtokunnan esimies. Kassa on perustettu
viina-anniskelun voittorahoista, siitä annetaan apurahoja
kyvykkäimmille kisälleille.

_Urkuri_: Mitä kisälleillä on tekemistä meidän asiassamme?

_Kauppelin_: Etkö ymmärrä yskää! Rimppi kuuluu muiden muassa
johtokuntaan.

_Urkuri_: Ahaa.

_Kauppelin_: Antti sällillekin ehdottaisin, kunhan kallistelisi
vähemmän. Monta ropoa on hän vienyt viina-anniskeluun. Höm! Jos minä
nyt kutsun mestarit tänne ylimääräiseen kokoukseen ennen viittä,
niin...

_Urkuri_: Mutta jollei Rimppi tulekkaan.

_Kauppelin_: Siltä varalta ja sen vuoksi on meillä pikku sakkoja, ja
Rimppi tahtoisi välttämättömästi ja varmasti apurahaa omalle
sällilleen.

_Urkuri_: Hurraa, Kauppelin! Crescendo, crecendo! Mainiota, mainiota!
(Lyö Kauppeliiniä olalle.)

_Kauppelin_:. Niin, katso minä en ole niin tyhmä kuin päältä näytän.

_Urkuri_: Tuumasta vaan toimeen. Lähetä heti kirje! Bravo! Hurraa!

_Kauppelin_: Sen teen heti. Kirjoitan maalari Jokiselle, että hän
hommaa mestarit tänne, höm, hiukan ennen vaalia, höm.

    (Menee huoneeseensa.)

_Eveliina_: (tulee oikealta.) Ah, te herra urkuri!

_Urkuri_: Mikä helkkarin suloinen sattuma!

_Eveliina_: Sormipuhuja, hahhahhaa! Tehän lensitte kadulla kuin...

_Urkuri_: Arkkiviisujen kaupustelija; jos minä keksisin niille
nuotinkin, niin laulaisin minä torilla tai löisin rumpua kadun
kulmassa: (yksitoikkoisella äänellä) arvoisat kansalaiset, peruttomat
ja pennin pyörittäjät, herrat ja häntyrit. Taulahatut ja tomppelit,
äänestäkää herra Tomppelia; kömpikää kojuistanne te veroa maksavat,
uniset porvarit ja te, veroja kiskovat, laiskat virkamiehet, jotka vain
lyijykyniänne virastoissa teroitatte ja haukottelette, vaivatkaa
luuvaloisia virkaraajojanne torin yli vanhaan kallistuvaan raastupaan,
sillä tänäpäivänä tapahtuu se suuri ihme, että vanha sarvipää ja
nahkurien musta omatunto, Riku Rimppi patarumpujen ja huilujen soidessa
valitaan kaikella kunniattomuudella kunnialliseksi kaupungin isäksi.
Jollette usko näitä sanoja, niin uskokaa pormestarin kanoja.

_Eveliina_: Hahhahhaa, ihan minä olen nauruun kuolla.

_Urkuri_: Sellainen äänien värvääjä minä nykyään olen, mutta minä teen
sen ainoastaan sentähden, että te olette isänne tytär.

_Eveliina_: Tehän puhutte kuin kirjasta. Hyvä vaan, että saatte
arkenakin jotain tehtävää, vain sunnuntaisin te soittelette urkuja ja
laulatte hautavirsiä.

_Urkuri_: Silloin laulan minä paraiten, kun näen teidän kirkossa
istuvan.

_Eveliina_: Tai nukkuvan urkulehterin alla, hahhaa!

_Urkuri_: Silloin vasta on hauskaa, kun soitamme illoin hämärässä
nelikätisesti.

_Eveliina_: Mutta mamma sanoo aikovansa pyytää tohtori Keinoa
opettamaan minulle ruotsin kieltä.

_Urkuri_: Keinoa! Hahhahhaa. Mitäs siitä kamreerska sanoo, joka häärää
Keinon ympärillä kuin sudenkorento! Neiti Eveliina, tuletteko
iltapäivällä kävelemään kirkkopuistiikkoon?

_Eveliina_: Mutta meillä on harjoitus kello viideltä.

_Urkuri_: Se on totta se, mutta tunti täytyy siirtää, sillä viideltä on
vaalikokous raastuvassa.

_Eveliina_: Ne vaalit, ne vaalit, ei nykyään muusta kuulekkaan, jos
vielä niistä puhutte, niin panen pumpulit korviini.

_Urkuri_: Mutta sen jälkeen...

_Eveliina_: Jos mamma päästää.

_Urkuri_: Sanokaa, että menette nuottia ostamaan!

_Eveliina_: Älkää opettako minua valehtelemaan! Kuulkaas herra
Virtanen, opettakaa minulle joku laulu!

_Urkuri_: Tietäkää, neiti Eveliina, minä aijon säveltää pienen laulun
omiin sanoihin ja minä omistan sen teille.

_Eveliina_: Ettekö voisi opettaa minua soittamaan tätä laulua: "tyttö
se meni niitylle, hihhei, ai, ai, hei niitylle, noita ruohoja
leikkaamaan, siellä tuli häntä vastaan yksi riiari, hihhei, ai, ai,
yksi riiari, joka vaati sen seisomaan." Minna sen minulle opetti. Se
on niin mukava.

_Urkuri_: Renkutusta vaan, ei se täytä soiton korkeampia vaatimuksia.

_Eveliina_: No opettakaa sitte "kukkuu, kukkuu"!

_Urkuri_. (Hyräillen.) "Ruuhet on rannalla pienoiset, kultani sormet on
hienoiset." Ah, neiti Eveliina, kuinka teillä on hieno käsi. (Aikoo
suudella Eveliinan kättä.)

_Kalle_: (Oikealta yskien.)

_Eveliina_: Oh, mikä siellä! Kalle!

_Kalle_: Onks mestari täällä?

_Urkuri_: Tomppeli!

_Eveliina_: (Huutaa.) Pappa!

_Kauppelin_: (Kirje, mustetulppo ja kynä kädessä.) Mikä hätänä?

_Kalle_: Puorissa on yks moukka, joka möisi vuotia.

_Kauppelin_: Ei minulla nyt ole aikaa sellaiseen. Minulla on tärkeämpiä
toimituspiteitä.

_Kalle_: Miäs sano meneväns Rimppiin, jollei täällä osteta, lupaa antaa
halvasta, sano, lehmä taitto oikeen takajalkans.

_Kauppelin_: Ei, ei, kun minä sanon ei, niin minä sanon ei. Saat mennä
asialle.

    (Näyttää kirjeen urkurille ja panee sen koteloon.)

_Kamreerska_: (ja rouva Kauppelin vasemmalta.) Saako tulla?

_Urkuri_: Kyllä saa tulla.

_Rouva Kauppelin_: (Kamreerskalle kahden kesken.) Tässä olisi
kaksikymmentä markkaa.

_Kamreerska_: Tuhannen kiitos, rakas ystävä, kyllä maksan heti
huomenna, kun nostan eläkkeeni!

_Rouva Kauppelin_: Kalle, mitä sinä täällä? Tahraathan likaisilla
saappaillasi hienon mattoni ja sitten tuot sinä verstaasta niin ilkeän
hajun.

_Kauppelin_: (Kallelle.) Vie tämä maalari Jokiselle, mutta juokse pian!

    (Kalle pois.)

_Urkuri_: Hyvää päivää, arvoisa rouva Kauppelin, päivää kamreerska
Sandman.

_Kamreerska_: Anteeksi, minun täytyy nyt lähteä, minulla on niin paljon
hommaa... Pikku on kipeä... toivotan sydämestäni onnea, herra
Kauppelin, hyvästi, hyvästi kaikki. (Menee.)

_Urkuri_: Hahhahhaa. Olipas sillä eukolla kiire! (Itseks.) Tohtorin
luokse luultavasti.

_Rouva Kauppelin_: Onneksi olimme juuri syöneet päivällistä, kun hän
tänne tuli.

_Kauppelin_: Mutta hänen suhteensa täytyy olla varovainen, hän on niin
sanoakseni jonkinlainen vaali-ilmapuntari. Kun ei ne mestarit jo ala
tulla, aika rientää, (kävelee levottomana) oh, tätä vaalia, tätä
vaalia!

_Urkuri_: Eikö veli nyt luota edes omaan onneensa. Väinölän klubissa
eilen -- et ollut mukana -- tehtiin yksimielinen tällainen päätös:
suuri joukko kansalaisia on päättänyt äänestää valtuusmiehiksi
seuraavia kansalaisia: Bärlund, Kauppelin, Jokinen. Oletkos nyt
tyytyväinen?

_Kauppelin_: (Hykertäen käsiään.) Jukukliut!

_Urkuri_: Tosin tukkukauppias...

_Kauppelin_: Häh!

_Urkuri_: Sanoi, että hän on sen niin laskenut, että olemme enemmän
kuin tasaväkiset, ettei ole pelkoa, mutta jos viimeisessä tingassa
tapahtuu muutos, niin sinun vaalisi saattaa riippua kahdestakymmenestä,
kolmestakymmenestä äänestä.

_Kauppelin_: Kahdesta, kolmestakymmenestä äänestä, sanoit!

_Urkuri_: Karaise itsesi mies! (ravistaa Kauppeliiniä.)

_Kauppelin_: (Hätääntyneenä.) Ku-kuule, mene heti klubiin, mene myös
tohtorille ja käy kuin sattumalta parturissa. Voithan leikkauttaa
tukkasi vielä lyhyemmäksi.

_Urkuri_: No, vaikka pääkalloa myöten.

_Kauppelin_: Minä ihan tukehdun, voi, minun päätäni, minun päätäni, se
tulee varmaan ennen aikojaan kaljuksi. Joudu, joudu!

_Urkuri_: Minä lennän. (Menee.)

_Kauppelin_: (Vaipuu tuolille.) Oh! Aukusta, Aukusta! Hiero minun
päätäni, sillä ajatukseni kuhisevat aivoissani kuin muurahaiset
keossaan ja ne pistävät, pistävät niin riivatusti.

_Rouva Kauppelin_: Voi, pistävätkö ne pahasti, mutta tyynny Anders!
Miksi olit toissa iltana klubissa, seurustelit enemmän tohtori Keinon
kanssa, hänhän kuitenkin kerran on kuuluva perheeseemme, kuten toivon.

_Kauppelin_: Sano minua edes Antiksi! Oh, tulisipa tänne tohtori Keino
edes, että saisin arveluilleni sitovan pohjan ja perustuksen, höm.

_Rouva Kauppelin_: Mitä sinä inttailet, olithan sinä kuvernöörin
päivällisillä ja itse kuvernööri...

_Kauppelin_: Ette te naiset ymmärrä politiikan pulmia ja poukahduksia.

_Rouva Kauppelin_: Odota, minä tuon sinulle lasin marjavettä ja
terveyssuolaa!

    (Menee vasemmalle, ovikello soi.)

_Kauppelin_: (Rientää eteiseen.) Jokinen, missä muut?

_Jokineni_: Rimppi ei sanonut tulevansa eikä muilla ole aikaa.

_Kauppelin_: Siis pettäneet. Tämäkö on puuhieni ja huolieni
monivuotinen hedelmä!

_Jokineni_: Sinä otat asian liian syvästi. Sinä teet itsesi
naurettavaksi, sanon sen suoraan. Olet pohjaltasi kunnon mies, mutta
tämä vaali on mennyt päähäsi.

_Kauppelin_: Sinä olet kymmenen vuotta nuorempi minua. Kerskaile sinä
suoruudellasi, et sinä tiedä, mitä tämä minulle merkitsee. Mutta sen
minä totisesti sanon, minä tahdon päästä valtuusmieheksi keinolla millä
hyvänsä (Eveliina tulee oikealta), minä en muuten voi hengittää, en voi
koskaan nauraa, en syödä, en elää, en kuolla, kuolla, kuuletkos sinä!

_Jokineni_: Hupakko!

_Eveliina_: Pappa, eihän tämä ole koko maailman asia, ilman tätä sinun
olisi paljon parempi olla. Eikö niin, herra Jokinen?

_Jokineni_: Siinä iskette naulaan, neiti, mutta hyvästi nyt, minun
täytyy kävästä ensin kotona. (Menee.)

_Eveliina_: (Katupeilistä katsellen.) Hänellä oli niin rehelliset
siniset silmät. Hahhaa, mutta tuolla astuu nälkäkurki, tohtori Keino.
Tänään täällä vilisee ihmisiä ja kaikki ovat päästään pyörällä. Yks,
kaks, yks, kaks!

_Kauppelin_: Jumalan kiitos! (Avaa oven tohtorille.) Kiitos tohtori,
että tulitte, aika on täpärä, sanokaa minulle, onko raittiuskansa
varmaan puolellani tänään, tiedättehän, että tahdon tillikan
poistettavaksi.

_Keino_: Tietäen teidät asiaamme harrastavaksi mieheksi, mieheksi, hm,
joka käyttääkseni latinalaista puhepartta inter arma, hm, keskellä
sotaa, keskellä yhteiskunnallista mätää, hm, keskellä kauheinta
viinanvillitystä, hm, olette pysyneet uskollisena nuoruuden
aatteillenne ja periaatteillenne, kehoitin minä eilen kaikkia
vesikansan kansalaisia kohtuuden ja oikeuden nimessä antamaan äänensä
teille.

_Kauppelin_: Minä ki-kiitän, herra tohtoori, minä en tiedä muuta kuin
että minä kiitän.

_Keino_: Hm. Sillä väkipitoisten juomien juonti on arveluttavassa
määrässä...

_Rouva Kauppelin_: (Tuo tarjottimella marjavettä.) Mikä kunnia! Päivää,
arvoisa tohtori.

_Keino_: (Mulkoillen lasia.) Pä-päivää... hm, arveluttavassa määrässä
lisääntynyt meidän köyhässä ja rakkaassa maassamme. Herra Kauppelin,
onko tämä viiniä, hm?

_Rouva Kauppelin_: Marjavettä se vaan on.

_Keino_: Minä juon vain sitä uutta raittiuskaljaa, hm.

_Rouva Kauppelin_: Istukaa herra tohtori!

_Kauppelin_: Niin, tehkää niin hyvin, herra tohtori!

_Keino_: Minulla ei olisi oikein tällä kertaa aikaa.

_Rouva Kauppelin_: Tässä on Eveliina. Suostuttehan, hyvä tohtori,
opettamaan Eveliinalle ruottin kieltä.

_Keino_: (Kumartaa kömpelösti Eveliinalle.) Kas. Hm. Magnas gratias.
Kiitän luottamuksesta. Tervehdin teitä neitiseni, hm. Latinan kieli on
mieliaineeni, mutta jos neiti, hm, niin tahtoo, hm, niin olen magno cum
studio, suurella innolla niin sanoakseni opastava teitä tässä
kiitettävässä yrityksessä.

_Eveliina_: Hihhii. Ettei tohtori vaan minun tähteni unohda rakasta
latinaansa.

_Keino_: Hm. Voisimmehan me jo alkaa, hm, vaikka tänä iltana, jahka
ensin olen saanut valmiiksi juhlarunon raittiuden ylistykseksi.

_Kauppelin_: Akusta, mitä kello on?

_Rouva Kauppelin_: Neljännestä vailla viisi.

_Kauppelin_: Oh, joko jo niin paljon, tuo, rakas Akusta, minun
ponsuurini ja silkki-hattuni!

_Keino_: Rakas neiti, mea cara, minä tulen uhraamaan teille kaiken
jälellä olevan aikani.

_Rouva Kauppelin_: Kyllä me maksamme, mitä tohtori vaan tahtoo, mitä
vaan tahtoo.

_Keino_: Hm. Siitä ei ole kysymystäkään. Mutta anteeksi, herrat ja
rouvat, minun täytyy vielä korjata discipuluksieni, toisin sanoen
oppilaitteni teemoja. Minä, hm, kumarran. (Menee.)

_Rouva Kauppelin_: (Saattaen.) Käykää nyt usein talossa, herra tohtori!

_Keino_: Hm, kyllä minä, hm. Hm, raastuvassa tavataan, herra Kauppelin.
(Pois.)

_Kauppelin_: Raastuvassa tavaltaan, herra tohtori. Kiitos.

_Eveliina_: Hahhahhaa, Hm, hm, tohtori missipulus.

_Rouva Kauppelin_: Aina sinä hohotat, jos sinä tuolla tavalla jatkat,
niin et koskaan pääse naimisiin! (Menee oikealle.)

_Eveliina_: Hahhaa, naimisiin! Ennen minä menen vaikka Kallelle
ennenkuin tuolle tarhapöllölle.

_Kauppelin_: (Kävelee edestakaisin.) Arpa on heitetty, paluu on
mahdoton. Vaali voi riippua kolmestakymmenestä tai kahdestakymmenestä
äänestä. Se Rimppi, se kirottu Rimppi!

_Eveliina_: (Ikkunan ääressä.) Tuolla tuli Rimppi parturista ja jälessä
pari mustaa mestaria.

_Kauppelin_: (Hyökkää ikkunan luo.) Perh... siellä ne menevät ne kultaa
kantavat aasit, mutta sen minä sanon, että yhteiskunta on heille
ylipääsemätön muuri. Jaa, ah! Kyllä minä niille näytän. Mutta mitä minä
nyt teen?

_Eveliina_: Mikä teitä vaivaa, isä?

_Kauppelin_: Oh, olispa minulla oikein paljon ääniä, niin minä
kukistaisin sen rosvon, sen riivatun Rimpin.

_Eveliina_: Montako ääntä Rimpillä on?

_Kauppelin_: Kolme vähemmän kuin minulla, sillä minulla on
kaksikymmentäkolme ääntä. Ne äänet minä nyt kipeästi tarvitsisin. Tuhat
tulimmaista! Minun täytyy mennä läpi!

_Eveliina_: Mutta eikös pappa voi käyttää omia ääniään?

_Kauppelin_: Ei se taida käydä päinsä. Ei, ei... lapsi kulta, et sinä
näitä asioita ymmärrä.

_Eveliina_: En minä tahdokkaan ymmärtää.

_Kauppelin_: (Lyö otsaansa.) Haa, mitä jos, jos... Eveliina antoi
minulle hyvän iteean. Tukkukauppias oli sen niin laskenut, riippuu
kahdestakymmenestä, kolmestakymmenestä äänestä.

_Eveliina_: (Nyökyttää päällään.) Urkuri nosti jo lakkia, sellainen
veitikka!

_Kauppelin_: Oh! Jospa kaikki kävisi hyvin! Minä en välitä enään
mistään! Minä teen sen, minä teen sen! -- -- Jos minä äänestän
itseäni... niin olen ehkä valtuusmies, sanoo valtuusmies. Höm, päätetty
asia, höm, jos...

_Eveliina_: Pormestari meni jo raastupaan.

_Kauppelin_: Minä menen raastupaan äänestämään. Pormestari kysyy: mikä
on talon numero. Minä vastaan: seitsemänkymmentä seitsemän. Pormestari
katsoo listasta, montako ääntä minulla on. Minä sanon: kaksikymmentä
kolme. Pormestari pistää vaalilipun uurnaan. Humaus vaan! Ei kukaan
sitä tiedä, ei kukaan siitä pääse selville. Oi, taivaan enkelit,
antakaa minulle anteeksi tämä pieni vaalisynti! (Napsauttaa
sormillaan.) Minä näen jo itseni istumassa valtuusmiestuolissa.

    (Lyö vasaralla pöytään. Ovikello soi.)

_Urkuri_: Heipä, hei! Viljon veikkoseni, tässä minä taas olen, olen
juossut, että paitani on ihan märkä. Tässä on vaaliliput. Toisella
listalla on nimet: Bärlund, Jokinen, Kauppelin, toisella nimet:
Bärlund, Jokinen, Rimppi.

_Kauppelin_: Anna tänne! En ikänä minä äänestä Rimppiä, en ikänä, ennen
menen vaikka hirteen. Pyhi pois Rimpin nimi ja pane oma nimesi sijaan!

_Urkuri_.: Pannaan nyt vaalilippu koteloon.

_Kauppelin_: Kohta tuon!

_Urkuri_: Kuules Antti, lainaa minulle samalla kolmesataa markkaa,
huomenna lankee minun vekselini!

_Kauppelin_: Höm, tuota... kyllä! (rientää huoneeseensa ja tuo kaksi
kirjekoteloa.)

_Urkuri_: Peijakas, hyvin kävi! Hahhahhaa!

_Eveliina_: Mitä te nauratte?

_Urkuri_: Nauroinhan vaan erästä koronkiskuria Helsingissä!

_Kauppelin_: Tässä! Pannaan nyt lippu koteloon. Kas noin. (Pistää
kotelon taskuunsa.) Tuo toinen lippu, jossa on oma nimeni, jääköön
pöydälle muistoksi tästä juhlallisesta ja kiusallisesta hetkestä.
Suoraan eteenpäin, tuli mitä tuli! Riennä sinä vaan edellä!

_Rouva Kauppelin_: Anders, Anders, kello löi jo tornissa viisi, tässä
ponsuurisi ja silkkihattusi, sitä en tahtonut löytää. Joutukaa jo!

    (Rouva Kauppelin pukee ponsuurin Kauppelinin päälle ja työntää
     hänet eteiseen, urkuri ja Eveliina seuraavat.)

_Kauppelin_: (Hyökäten saliin huutaa eteiseen.) Minä unohdin yhden
asia. (Itsekseen.) Muori oli pilata koko asian... eihän kukaan näe!....
kas noin vaihdan minä liput. (Sulkee pöydällä olevan lipun koteloon ja
heittää toisen kotelon taskustaan uuniin.)

_Rouva Kauppelin_: (Eteisestä.) Anders, tule jo!

_Kauppelin_: Tulen, tulen.

_Kalle_: (Oikealta varpaillaan.) Mestari! Pyyri on puolimätä, ja
tänäänhän pitäis muutta nahat kuurenteen parkkiin.

_Kauppelin_: (Äkäisesti.) Mene hiiteen!

    (Heittää vasaran nurkkaan. Rientää eteiseen, josta
    kuuluu ääniä: hyvästi, onnea matkalle.)

_Kalle_: Onks mestari tullu hulluksi!

    Esirippu.



TOINEN NÄYTÖS.


(Sama sali kuin ensimmäisessä näytöksessä. Pikkupöydät ja tuolit ovat
siirretyt seinää vasten. Miina pyyhkii lattiata, Kalle on sukkasillaan
ja puhdistelee akkunaa.)

_Kalle_: Kukahan juutas sen narripeilin on yöllä tervannu? Olen sitä
hieronu ja kehnänny koko aamupualen; ikkunakin on tervassa.

_Miina_: Olisit kuullu Kauppiskan pärpätystä, kun se tuli aamulla
torilta ja huamas tervatun klasin, ihan oli syärä siihen paikkaan.

_Kalle_: Niin, niin, eukko on paisunu kuin alunalla paisutettu
häränvuota. Ennen sanottiin sitä Kauppiskaksi, sitte muutettiin se
Kauppeliinskaksi, nyt ei saa enää sanoa: mestari, vaan... mikäs nimi se
taas olikaan?

_Miina_: Haltiusmies tai mikä hullutusmies.

_Kalle_: Kaikkia niitä raastuvan herrojen päähän pälkähtää. Niin,
täällähän on kohta oikein aika kalaasi ja minun pitää häärätä oikein
syypparina.

_Miina_: Sinun!

_Kalle_: Oikein patiimoissa ja häntätakissa. Miina kultaseni, säästä
minulle joku makupala rääpiäisistä. Kuules! (Lähestyy Miinaa ja aikoo
tarttua käteen.) Näin teki urkuri Eveliina ryökkinälle.

_Miina_: Senkin ampiainen! (Työntää Kallen pois.)

_Kalle_: Kuules, minä muutan nimeni Kalle Rajasesta Kalle Rajaliiniksi,
onks se fiinimpää.

_Miina_: Muuta vaikka turkkeliiniksi! Pois! Kätes on tervassa!

_Kalle_: Sinä tairakkin kattella Antti sälliä.

_Miina_: Jo sinä joutavia. Rouva tulee!

_Kalle_: Avainkimppu helisee.

    (Hyppää akkunan luo.)

_Rouva Kauppelin_: Vieläkö te täällä vetelehditte? Ei työstä tule
mitään, jollei vieressä seiso. Miina, mene auttamaan apumuijaa ruoan
laittamisessa ja sinä, Kalle, pukeudu herra valtuusmiehen vanhaan
hännystakkiin, mutta muista, että et sinä tänä iltana seiso
parkkitiinun ääressä. Muistakaa, minä sanon sen vielä kerran!
Tästälähin ette saa sanoa: mestari, vaan: herra valtuusmies. Saatte
mennä!

_Kauppelin_: (Paperi kädessä, lukee.) Arvoisat vieraat, arvoisa
herrasväki, höm?

_Rouva Kauppelin_: (Matkien.) Höm. Niin sellaista se on, kun tulee
myöhään kotiin Väinölän klubista.

_Kauppelin_: Mutta, Akusta kulta, eilen oli syytä.

_Rouva Kauppelin_: Syytä, syytä. Syy sepissä kuin sysissä, se urkuri
kai vietteli. Kupariseppä!

_Kauppelin_: Katsos, kun vaali onnistui kaikkien asianhaarojen ja
laskujen mukaan, olenhan minä nyt saavuttanut sen tärkeän päämaalin,
johon jo monta vuotta olen pyrkimällä pyrkinyt.

_Rouva Kauppelin_: Oletko sinä jo lähettänyt kutsukortit pormestarille
ja muille?

_Kauppelin_: Olen, olen. Ja sitten olen minä kirjoittanut puhetta,
tässä tärkeässä asemassa, missä nyt olen, täytyy minun tottua sanallani
vastaamaan kaikenlaisiin puheisiin ja esiintymiselläni vahvistamaan
niiden vaikutusta.

_Rouva Kauppelin_: Kukahan sen katupeilin on yöllä tervannut? Jestas
sentään, minä olen niin vihanen, niin vihanen, varmaankin on sen tehnyt
joku Rimpin oppipoika.

_Kauppelin_: Niin, Rimppi on kukistettu, hänen valtansa on ollutta ja
mennyttä, sillä asianhaarojen sitova voima on näyttänyt hänelle hänen
oikean paikkansa.

_Rouva Kauppelin_: Nahkaverstaassa niin, kaikki tässä herroittelemaan.
Sinä, Andres, olet itsesi kunnostanut, et sinä sovi enää tähän vanhaan,
rähjäävään ja epäsiistiin toimeen, koska nyt olet valtuusmies ja aikasi
tästälähin on ylösotettu. Sentähden olen ajatellut, että ostat talon
torin varrelta ja me muutamme pois täältä karvarien kulmalta, sillä
onhan meillä varoja.

_Kauppelin_: Sinä voit olla oikeassa, asemani kaupungin asioitten
valtuutettuna määrääjänä nykyään aiheuttaa ehkä sellaisen
toimituspiteen.

_Rouva Kauppelin_: Kuules, sinä otat sen ruman nahkakyltin pois, sen
sijaan hankimme ulko-oveen kiiltävän nimilevyn: Valtuusmies Kauppelin.
Se kuuluu hienommalta.

_Kauppelin_: Niin, niin, ajatelkaamme toiste sitä asiaa, nyt on kiire.

_Rouva Kauppelin_: Oletko lähettänyt kutsukortit myöskin tohtorille ja
tukkukauppiaalle ja luuletko, että kuvernöörille sopisi...

_Kauppelin_: Ei, ei, kuvernööri on virkamatkoilla. Olen kutsunut vaan
herroja, sillä kuvernöörin päivällisillä oli vaan herroja.

_Rouva Kauppelin_: Kampreerska sentään on hyvä olemassa näissä
vaalikamuissa.

_Kauppelin_: Tapahtukoon tahtosi, Akusta. Rimpin olen minä myöskin
kutsunut.

_Rouva Kauppelin_: Anders, oletko tullut päästä vialle!

_Kauppelin_: Olen kutsunut Rimpin siitä ylenmääräisestä syystä, että
hän tuntisi alennuksensa minun jalomielisen mennettelytapani johdosta
vielä suuremmaksi.

_Rouva Kauppelin_: No tulkoon vaan, saahan sitten kertoa Rimpiskälleen
meidän kekkereistämme. (Rientää akkunan luo ja siirtää kartiinit
sivulle.) Kas näin saa Rimpiskä tuolla vastapäätä nähdä kaikki
vieraamme ja on kateudesta halkeamaisillaan.

_Kauppelin_: Akusta, sytytä kattokruunu! -- Minun täytyy miettiä
pöytäpuhetta, höm.

    (Ovikello soi.)

_Kamreerska_: Oi, rakas Augusta. Minä onnittelen teitä, herra
Kauppelin, tuhannen kertaa. Saanko minä oikein sydämmestäni puristaa
teidän kättänne. Ette usko, kuinka minä iloitsen teidän
menestyksestänne. Koko kaupunki siitä puhuu, lyseon opettajat ovat
noloja, parturi joi eilen harmissaan itsensä hutikkaan. Hän oli
sellaisessa tilassa, että hänen toverinsa Viktoria hotellista palattua
laskivat hänet Bärlundin vedettömään kaivoon, sieltä hänet palovartiat
yöllä nostivat. Niin kertoi minulle eläinlääkäri Stumlander, joka
sattumalta oli joutunut paikalle.

_Rouva Kauppelin_: Voi tokiinsa. Tiedätkös hyvä Sesilia, että ovat
tervanneet yöllä meidän katupeilimme. Sellaiset yökulkijat pitäisi
panna linnaan.

_Kamreerska_: Soo. Siitä minä en vielä ole kuullutkaan! Kateutta,
kateutta! Mutta kyllä minä siitä vielä selvän otan, siitä pitää
ilmoittaa viskaalille.

_Kauppelin_: Ilkityön tekijät ja kadehtijani luulivat tällä
edesottamisellaan ehkä pilaavansa minun valtuusmiesiloni, mutta siinä
he aivan erehtyvät, tänään, jolloin ystäväni kokoontuvat pienelle
juhla-aterialle.

_Rouva Kauppelin_: Niin, kuules Sesilia, olemme kutsuneet vain herroja.

_Kamreerska_: Vain herroja?

_Rouva Kauppelin_: Lukuunottamatta sinua.

_Kamreerska_: (Itsekseen.) Eivät ole lähettäneet edes kutsukorttia, fi
donc!

_Rouva Kauppelin_: Olimme juuri aikeissa lähettää sinulle kutsukortin,
mutta koska nyt satuit paikalle, niin on se kai tarpeetonta.

_Kamreerska_: (Ivallisesti.) Tietysti tulee tänne tohtori.

_Rouva Kauppelin_: Tietysti. Hän tulee jo piankin antamaan Eveliinalle
oppia. Mutta nyt tahtoisin minä sinulta kysyä neuvoa. Illalliset
syödään tietysti (näyttää oikealle) ruokasalissa, mutta mitä sopisi
sitä ennen tarjota?

_Kamreerska_: Kun minun isä vainajallani, joka oli luutnantti ja
aatelismies...

_Rouva Kauppelin_: Sesilia hyvä, sen tiedän.

_Kamreerska_: Oli maakartano, oli isä vainajallani tapana tarjota
jäälikööriä naisille ja seudun parooneille ja muille ylhäisille oikeata
ranskalaista konjakkia, joka sitä varten oli tilattu suoraan Ranskasta.
Minun isäni oli oikea ritari ja aatelismies, vaikka kateelliset
poroporvarit tässä pienessä nurkkakaupungissa väittävät asian vääräksi.
Mutta asia on niin, että minun isäni iso-isä saapui tänne Saksasta,
mutta jollain selittämättömällä tavalla katosivat laivasta aateliset
sukukirjat eikä minun isäni, vaikka hän sitä varten kävi Saksassa,
löytänyt puuttuvaa sukulenkkiä, rengasta.

_Rouva Kauppelin_: Niin, tapahtuu se vahinko merelläkin. Kuules pappa,
kun sinä olit kuvernöörin päivällisillä, mitä siellä tarjottiin ennen
ruokaa!

_Kauppelin_: Kun minä olin kuvernöörin päivällisillä -- oli
tuorstaipäivä niinkuin tämäkin juhlapäivä, -- tarjottiin siellä isossa
salissa ruottalaista punssia pienissä hienoissa mukilaseissa.

_Rouva Kauppelin_: Koska kuvernöörin päivällisillä... niin meilläkin.
Jestas sentään! Mistä minä nyt hankiin sellaiset lasit!

_Kamreerska_: Ruotsalaista punssia!

_Rouva Kauppelin_: Voi tätä onnettomuutta, meillä kun on vaan sekaisin
viina- ja viinilaseja. Mitä nyt vieraat ajattelevat!

_Kamreerska_:. Augusta kulta, älä hätäänny, pormestarilla on.

_Rouva Kauppelin_: Lainaiskohan pormestari, rakas Sesilia?

_Kamreerska_: Minä käyn siellä itse puhumassa, kyllä palvelustyttö
sitte tuo.

_Rouva Kauppelin_: Kuinka sinä olet kiltti, herttainen Sesilia,
pelastit minut pahasta pulasta.

_Kamreerska_: Minä menen heti! Täytyyhän minun hiukan siistiytyäkin.

_Kauppelin_: Anteeksi, minun täytyy mennä pohtimaan puheeni kaikkia
ponsia ja käänteitä. (Pois.)

_Rouva Kauppelin_: Niin, tule nyt hiukan ennen muita katsomaan
laitoksiani!

_Kamreerska_: Tulen, tulen. Kuules, hyvä Augusta, en voinutkaan maksaa
tänään velkaani, oli niin paljon muita menoja.

_Rouva Kauppelin_: Mitäs niistä.

    (Ovikello soi.)

_Kamreerska_: (Eteisessä.) Ympäri mennään yhteen tullaan, rakas
tohtori. Hihhii. Saanko auttaa? (Tulee salin ovelle tohtorin mukana.)
Tietäkääs, rakas tohtori, olen jo lukenut raittiusrunonne, mainiota,
kerrassaan suuremmoista!

_Rouva Kauppelin_: Kas kuinka se keikailee.

_Kamreerska_: Niin, hyvästi kaikki, iloisiin näkemiin. (Pois.)

_Rouva Kauppelin_: Tervetuloa, hyvä tohtori.

_Keino_: (Kiitellen.) Mi-minulla on kunnia, hm.

_Rouva Kauppelin_: Meillä kunnia on. (Itsekseen katsellen käsiään.)
Kas, mistä käteni on tullut tervaan! (Ääneen.) Tulitte sopivaan aikaan,
Eveliina on kotona ja on kaipaillut ruottintuntiaan.

_Keino_: Minulla on suuri ilo uudesta discipulastani, hän edistyy
kiitettävästi.

_Rouva Kauppelin_: (Huutaa.) Eveliina! Täällä on tohtori.

    (Eveliina tulee.)

_Keino_: Hm, neiti, hm, minä...

_Rouva Kauppelin_: Voitte istua tässä sohvassa te nuoret, minä menen
kyökkiin. (Menee.)

_Eveliina_: Tietäkääs, tohtori, minä en ole tänään ollenkaan lukenut
läksyjäni. -- Mutta tohtori, kätenne on vallan tervassa, hahhaa!

_Keino_: Niin, hm, kun minä eilen tulin illalla kotiin, oli lukon
kädensija tervattu. Joku minun discipulukseni on tämän kepposen tehnyt;
voilla ja saipualla olen pessyt käsiäni, mutta terva ei vaan tahdo
lähteä.

_Eveliina_: Sama missipulus, saapasjalkainen missi on varmaan tervannut
meidän katupeilimmekin.

_Keino_: Hm, vai niin, hm, ikävä casus, tapaus, hm.

_Eveliina_: Älkää pahastuko vaikka sanon teitä tohtori missipulukseksi,
se on vaan hyväilynimi.

_Keino_: Teillä neiti on oikeus sanoa vaikka miksi, hm. Minun etunimeni
on oikeastaan Mikko, mutta kotona sanoivat minua Mikiksi, hehhee.

_Eveliina_: Tästä lähin sanon minä teitä Mikki Missipulukseksi.

_Keino_: Viehättävä veitikka! Jos te tietäisitte, neiti, kuinka minä,
hm, olen yksin maailmassa kuin orpo, hm.

_Eveliina_: Yksin ja onneton.

_Keino_: Ja luvalla sanoen, kaikki tieteelliset kyvyt ovat
hajamielisiä, myöskin minä olen hajamielinen.

_Eveliina_: Te olette tavallanne rakas.

_Keino_: (Aikoo nousta.) Rakas, hm, oo, neiti...

_Eveliina_: Hiukan itserakas, tarkoitan. Ja hajamielisyydessänne olette
unohtaneet, että meillä on nyt ruotsintunti, hahhaa.

_Keino_: Hm, niin, alkakaamme. Mitkä ovat persoonapronominit? Minä
autan: jag, ja niin edespäin.

_Eveliina_: Jag, du, han, hon, vi, ni, de.

_Keino_: Minä, sinä, ja niin edespäin. Mikä on nyt eroitus han ja hon
sanojen välillä?

_Eveliina_: En minä tiedä, hahhaa.

_Keino_: Mikä on ero minun ja neidin välillä.

_Eveliina_: Te olette saksalainen tohtori ja minä olen oppimaton
oppilas.

_Keino_: Hm. Eikö ole muuta eroitusta?

_Eveliina_: Teillä on parta mutta minulla ei ole.

_Keino_: Eikö neiti puvusta päättäen voi keksiä mitään eroa?

_Eveliina_: (Veitikkamaisesti.) Hyi tohtori, te olette häijy.

_Keino_: (Hämillään.) Hm, en minä mitään tarkoittanut. Otetaan alusta.
Mitä on sinä ruotsiksi?

_Eveliina_: Du.

_Keino_: Aivan oikein. Mitä on ruotsiksi rakastaa?

_Eveliina_: Sen minä tiedän: älskar.

_Keino_: Sinnepäin, minä autan teitä. Accusativus persoonapronominista
minä on ruotsiksi mig. Miten käännettäisiin siis: sinä minua.

_Eveliina_: Du mig.

_Keino_: Tehän edistytte. Asettakaa nyt edellisten sanojen eteen:
älskar!

_Eveliina_: Älskar du mig.

_Keino_: Niin, rakastatko sinä minua. Mitä olisi siis: minä rakastan,
kääntäkää aivan samassa järjestyksessä, hm.

_Eveliina_: Jag älskar.

_Keino_: Jag älskar, hm, niin tuota, minä rakastan sinua, anteeksi, hm,
teitä, neiti, sillä minä...

_Eveliina_: Te rakas... hahhahhaa (nauraa kauvan ja juoksee
huoneeseensa.)

_Rouva Kauppelin_: Mikä onni meidän perheellemme!

_Keino_: Minä, hm, rakastan, hm...

_Rouva Kauppelin_: Tytärtäni, minä annan teille siunaukseni, minä
kuulin viimeiset sananne.

_Keino_: Mutta neiti nauroi, hm. Minä en ymmärrä, hm.

_Rouva Kauppelin_: Hän on vielä niin nuori ja vallaton ja
vakaantumaton.

_Keino_: Kyllähän minä... mutta minun täytyy jo lähteä.

_Rouva Kauppelin_: Kyllä minä puhun Eveliinalle. Niin, niin, tulkaa nyt
kekkereihiimme, ennen muita olette tervetullut.

_Keino_: Kyllä minä, en ole ajanut vielä partaani, hm. Minä kumarran.
(Pois.)

_Rouva Kauppelin_: Muistakaa nyt jälkenne!

_Rimppi_. (Eteisestä.) Onkos mestari katona?

_Rouva Kauppelin_: Mikä mestari?

_Rimppi_: Mestari Kauppinen, tiemmä.

_Rouva Kauppelin_: Olette joutuneet väärään paikkaan.

_Rimppi_: Ettekö te ole Kauppiska?

_Rouva Kauppelin_: Mitääh!

_Rimppi_: Ahaa. Onkos Kauppeliini kotona?

_Rouva Kauppelin_: Valtuusmies Kauppeliinia kai tarkoitatte?

_Rimppi_: Niin. Tunteehan valtuusmieskii minun, monta kertaa nuorena
miehenä kun valtuusmieskii oli hanskamaakarin sällin tytär, tanssimme
me yhdessä.

_Rouva Kauppelin_: Oh! Anders, Anders!

_Kauppelin_: (tulee) Päivää, mikä asiasi?

_Rimppi_: Tulin sopimaan siitä ojajutusta. Minä ehdottaisin, että
yhdessä kaivatamme ojan, jota myöten molempien parkkivesi juoksee
järveen.

_Rouva Kauppelin_: Korjatkaa pois se santaläjä!

_Rimppi_: Siihen en voi suostua.

_Rouva Kauppelin_: Mutta minun mieheni määrää valtuustossa, että te
saatte noukkia jokaisen santamurun.

_Kauppelin_: Jos minä tahdon, niin voin ajaa asiani juoksun siihen
suuntaan.

_Rimppi_: Kävin äsken pormestarin puheilla ja pormestari sanoi, että
asiasta on sovittava naapurien kesken.

_Kauppelin_: Sinä, sinä olet kiero mies!

_Rimppi_: En ole kiero, enkä väärä, mutta jaksan minä vedättää aidan
eteen vielä yhden santakuorman lisää.

_Rouva Kauppelin_: Hävytön mies!

_Kauppelin_: Soh, soh, Akusta, ei niin. Tahdon jalomielisesti rangaista
pahan hyvällä, koska nyt olen edistykseni kukkuloilla. Olen kutsunut
sinut ilta-aterialle, tule, mutta käyttäydy kuin vieraissa ainakin!
Otatko nyt santaläjän pois!

_Rimppi_: Perästä kuuluu sanoi torventekijä. Minä tulen. Hyvästi
sinatyörskä. (Menee.)

_Rouva Kauppelin_: Hyi! Sellainen viimeisen päivän mies, sellainen
saastainen sekotus!

_Kalle_: (Oikeita juhlapuvussa servietti kainalon alla.) Pormestari on
lähettänyt klasia ja kukonpaisti on palanut pohjaan.

_Rouva Kauppelin_: Voi taivas! (Oikealle.)

_Urkuri_: (Perältä hännystakissa kädessä kukkavihko.) Heipä, hei! Terve
viljon veikkonen! Paraimpana ystävänäsi kiirehdin onnittelemaan sinua
menestyksesi johdosta. Otan osaa niin suruihisi kuin iloihisi, sillä
vaikka minussa sykkii taiteilijaveri, en silti ole häilyväinen, olenhan
minäkin kantanut korteni sinun suureen vaalikekoosi.

_Kauppelin_: Höm, hehhee, mitä ne nyt siellä vihollisleirissä?

_Urkuri_: Irvistävät ja itkevät ja soittavat surun hymnejä epätoivon
uruilla.

_Kauppelin_: Sinun vertaavaisuutesi ei ole ontuvainen, hehhee!

_Urkuri_: Yksi soraääni on iloni kanteleessa.

_Kauppelin_: Mitä? Onko tapahtunut vaalissani erehdys, niin sanoakseni
paljastus, höm, ei, asianhaarojen käänne?

_Urkuri_: En ymmärrä sinua. Ei, minä tarkoitan, että setäni kuulemma on
kuoleman sairas.

_Kauppelin_: Vai ei sen pahempaa. Minä onnittelen, sittehän olet kohta
rikas mies.

_Urkuri_: Niin ja sentähden ajattelin, että saisi jo se ihana aika
minulle koittaa, jolloin saan sinun tyttäresi omakseni.

_Kauppelin_: Tiedäthän, etten ole naimaliittoa vastaan, odottakaamme
asianhaarojen sitovia voimia, minun rouvani ehkä vihdoin taipuu, höm.
Kas tuolta tulee Eveliina, puhu hänelle itselleen, minä menen
viimeistelemään puheeni ratkaisevaa loppua. (Menee.)

_Urkuri_: Armas neiti, nöyrin palvelijanne.

_Eveliina_: Herra äänien värvääjä ja vallan hännystakissa!

_Urkuri_: (Tarjoo kukkavihkoa.) Saanko minä tarjota tämän. Ymmärrättekö
kukkaskieltä?

_Eveliina_: Ah, ruusuja! Kiitos.

_Urkuri_: Minä näin viime yönä teistä niin ihanaa unta, teidän
silmistänne tahtoisin minä selvityksen etsiä.

_Eveliina_: Te puhutte tänään niin kummallisesti.

_Urkuri_: Minä näin unta, että me soitimme nelikätisesti suuressa
hopeasalissa, ja ilma oli täynnä ruusuja ja sointuja ja me keinuimme
laulun laineilla ylös, ylös.

_Eveliina_: Pianiino myöskin?

_Urkuri_: Veitikka! Ja avaruudesta kaikui soiton jumalattarien kuoro:
oi, armas, jos en sua saa. Katsokaa Eveliina, saanhan minä sanoa
Eveliinaksi, katsokaa mitä kukkavihossa piilee!

_Eveliina_: (Ottaa vihosta paperin.) Nuottipaperi!

_Urkuri_: Siinä sävellys, jonka teille lupasin. Vuosikausia on se sävel
korvissani soinut, povessani olen sitä kantanut kuin orpolasta.

_Eveliina_: (Lukee.) Oi, armas, jos en sua saa, niin koittaa elon
surut, ma murheen virttä laulelen, soi murheen mustat urut.

_Urkuri_: (Lukee.) Mut jos sa mua rakastat, niin ilo surun voittaa, ja
rinnassani riemuiten kultaiset urut soittaa.

_Eveliina_: Mutta jos mamma tämän näkee...

_Urkuri_: Rakas Eveliina, olkoon tämä meidän salaisuutemme.

_Eveliina_: Tämä tuli niin äkkiä. Minä ihan punastun.

_Urkuri_: Punastutte kuin ruusu. Ah, Eveliina. (Kietoo kätensä
Eveliinan vyötäröille.) Taiteilijasydämmeni palavimmasta pohjasta minä
sinua rakastan.

_Eveliina_: Ky-kysykää mammalta! Joku tulee!

_Urkuri_: Saanko minä siis....

_Kalle_: (Kulissin takaa.) Kuules Miina, sokerinuppuni, herran
terttuni!

_Miina_: Mitäs sinä siinä rimpuilet, pöytä kaatuu.

_Urkuri_: Voi vietävä! Menkäämme teidän kammioonne!

    (Vie Eveliinan vasemmalle; Miina ja Kalle kantaen pöytää.)

_Kalle_: Voi, turkanen, kuinka sinä tänään olet nätti valkosessa
esiliinassas.

_Miina_: Ja sinä olet mustahäntäinen korppi.

_Kalle_: Nyit minä olen oikein herra, parempi kuin Antti sälli, eikä
ole kalkkunan nenää, ei ollenkaan.

_Miina_: Antti puhuu hullutuksin humalassa, mutta sinä puhuit aina.

_Kalle_: Mutta kun minusta tulee mestari.

_Miina_: Vielä mun mitä. Haltiusmies tai pormestari, veussu!

_Kalle_: Niin sinusta tulee pormestarinna.

_Miina_: Se on vasta vaasasta!

_Kalle_: Ja minä ostan sinulle oikein alpakkahameen.

_Miina_: Milläs sinä ostat?

_Kalle_: Nips napin paikalla kuin Poukan taivaaseen pääsö, tui, tui!

_Miina_: Pyh! pysy kauempana!

_Kalle_: (Nipistää Miinaa korvasta.) Sinä olet sellainen taltiainen.

_Miina_: Jos et sinä, niin minä lyön sinua kuupalla päähän.

_Kauppelin_. (Paperi kädessä.) Arvoisa herrasväki...

_Kalle_: Kuules, mestari sanoo meitä herrasväeksi.

_Kauppelin_: Minulla on suuremmoinen ilo nähdä teitä täällä?

_Kalle_: Niin, mutta rouva on vallan toista mieltä.

    (Miina hihittää.)

_Kauppelin_: Minun sydämeni on liikutettu... Mitä te täällä?

_Kalle_: Mestari, minä kratulieraan.

_Kauppelin_: Älkää häiritkö minua minun tärkeässä toimituksessani!

    (Miina, Kalle pois.)

_Rouva Kauppelin_: (Ponsuuri kädessä.) Anders!

_Kauppelin_: Miksi niin tuimalla äänellä?

_Rouva Kauppelin_: Minä sanon vielä kerran: Anders!

_Kauppelin_: Mitä nyt?

_Rouva Kauppelin_: Koska sinä tulit kotiin yöllä klubista?

_Kauppelin_: Noin kello puoli yhden aikaan.

_Rouva Kauppelin_: Etkä poikennut mihinkään?

_Kauppelin_: Joko sinä taas.

_Rouva Kauppelin_: Taas, taas.

_Kauppelin_: Sanoinhan, että menimme onnistuneen vaalin jälkeen klubiin
hiukan lämmittelemään.

_Rouva Kauppelin_: Kuinka sinä tulit kotiin?

_Kauppelin_: Kuljimme koreasti keskellä katua niinkuin valtuusmiehetkin
tekevät palatessaan kokouksista raastuvassa.

_Rouva Kauppelin_: Kuinka pääsit sisään?

_Kauppelin_: Koitin katuovesta.

_Rouva Kauppelin_: Sinä valehtelet.

_Kauppelin_: Mutta olin hukannut avaimeni. Tästä lähin täytyy laittaa
sähkökello.

_Rouva Kauppelin_: Sähköä sinulla on päässäsi. Mutta kuinka sinä herran
nimessä sittenkin pääsit kotiin?

_Kauppelin_: Kiipesin portin yli, eläinlääkäri Stumlander minua auttoi.

_Rouva Kauppelin_: Entäs sitten?

_Kauppelin_: Entäs sitten, seisoin tietysti pihalla.

_Rouva Kauppelin_: Seisoit? Hoipertelit. Entäs sitten?

_Kauppelin_: Koputin kyökin akkunaan.

_Rouva Kauppelin_: Kyökin häh? Koputit hiljaa, tulit kuin varas yöllä
omaan kotiisi.

_Kauppelin_: Olisiko minun pitänyt mennä sällien puolelle makaamaan.

_Rouva Kauppelin_: Niin, olet sinä kerran kanakopissakin maannut. Ja
millaisessa siivossa sinä silloin olit, räähkä!

_Kauppelin_: Räähkä? Älä puhu sellaista minulle, joka olen kaupungin
valtuusmies!

_Rouva Kauppelin_: Sinä et ole muuta kuin ontto nolla ja kurja
kysymysmerkki.

_Kauppelin_: Akusta!

_Rouva Kauppelin_: Minä en ole sinun Akustasi! -- ja Miina tuli
avaamaan?

_Kauppelin_: Niin. Kukas muu!

_Rouva Kauppelin_: Kukas muu. Voi, minua onnetonta!

_Kauppelin_: Mikäs sinun on? Enhän sinua herättänyt, hiljaa kömmin
vuoteeseen.

_Rouva Kauppelin_: Kenen vuoteeseen?

_Kauppelin_: Sinun tietysti. Entä sitten?

_Rouva Kauppelin_: Vielä häntä kysyy. Kyllä minä tiedän, Anders, sinä
höyläät minun ruumiskirstuani. Mokoma perheenisä, jolla on naimaijässä
oleva tytär!

_Kauppelin_: Soh, soh, Akusta, sinä puhut kuin unissapuhuja.

_Rouva Kauppelin_: Huuti! Vielä tässä teeskentelet. Mitä sanoo tästä
tohtori, mitä sanoo pormestari ja koko kaupunki?

_Kauppelin_: Minä olen kuin pilvistä pudonnut.

_Rouva Kauppelin_: Sinä yötyri, aviorikkoja, sinä, sinä, oh, minä
kuolen varmaan. Anders! Mikä on tämä! (Näyttää hiusneulaa.)

_Kauppelin_: Hiusneula.

_Rouva Kauppelin_: Niin, mistä se on joutunut ponsuurisi taskuun!
Vastaa, äläkä kiemurtele kuin ankeriainen!

_Kauppelin_: Akusta kulta, en kuolemakseni tiedä.

_Rouva Kauppelin_: Et tiedä. Sinä olet pettänyt minua, sinä punainen
pulisonkimaakari, sinä rietas pöhömaha. Ja tuommoisen rievun kanssa
minä astuin vihkituoliin.

    (Kauppelin peräytyy huonettaan kohti.)

_Kauppelin_: Pyhä isä auttakoon!

_Rouva Kauppelin_: Tuommoisen tuulihatun kanssa olen minä syönyt,
juonut ja yöni nukkunut. Etkö sinä häpeä, eikö sinulla ole ollenkaan
sydäntä.

_Kauppelin_: Älä, älä! Miehellä on miehen sydän.

_Rouva Kauppelin_: Jestas sentään. Minä toimitan sinun holhouksen alle
ja minä haen sinusta avioeron.

_Kauppelin_: Akusta kulta!

_Rouva Kauppelin_: Ja tämän hiusneulan näytän minä tuomareille
tuomioistuimen edessä ja ne tuomitsevat sinun linnaan.

_Kauppelin_: Enhän minä, enhän minä...

_Rouva Kauppelin_: Minä revin silmät päästäsi ja minä pyöräytän sinua
tukasta pitkin lattiata niin, että sinun viheliäinen syntinen ruumiisi
on mäsänä.

    (Kauppelin peräytyy huoneeseen, rouva Kauppelin heittää
    ponsuurin Kauppeliinin silmille, Kauppelin lukitsee oven.)

_Rouva Kauppelin_: Isakotti! Avaa, muuten minä huudan poliisia!

_Urkuri_: (Ovella, viittaa Eveliinan jäämään.) Rouva kulta, mikä
hätänä?

_Rouva Kauppelin_: Sellaisia ne miehet ovat, uneliaita ja uskottomia!

_Urkuri_: Mitä pahaa on miehenne tehnyt?

_Rouva Kauppelin_: Katsokaa tätä! (Näyttää hiusneulaa.)

_Urkuri_: Hiusneula, hm!

_Rouva Kauppelin_: Tämä neula on pistänyt puhki minun sydämmeni, tämä
neula on ratkonnut sen siteen, joka oli minun ja Andersin välillä.

_Urkuri_: Istukaa ja rauhoittukaa, rouva!

_Rouva Kauppelin_: (Itku kurkussa.) Minä en enää koskaan saa rauhaa,
Anders on sen murhannut. Katsokaas, tämän löysin minä hänen ponsuurinsa
taskusta.

_Urkuri_: Hahhaa!

_Rouva Kauppelin_: Mitä te nauratte? Te olette samanlainen!

_Urkuri_: Tässä on tapahtunut hullunkurinen erehdys. Se koiranleuka
Stumlander pisti tämän neulan eilen yöllä klubissa Andersin taskuun.

_Rouva Kauppelin_: Stumlander, se trankkitynnöri, jolla on vesinäppylä
silmän alla. Onko se totta?

_Urkuri_: Kunniasanallani vakuutan, unohdin koko asian. Ajatelkaamme
muuta? Tietäkääs, rouva, olen hommannut palokunnan soittokunnan kadulle
soittamaan, olen erityisesti Andersin kunniaksi säveltänyt
valtuusmiesmarssin ja Andersin palokomppania saapuu sinne
soihtukulkueessa.

_Rouva Kauppelin_: Voi, Anders raukkaa! Katsokaas, minä en voi mitään
luonnolleni, mutta nyt minä olen iloinen. Kiitos urkuri, olen saanut
teistä toisen käsityksen.

_Urkuri_: Saatte ehkä vielä paremman käsityksen, jahka minä kerran olen
director cantus.

_Rouva Kauppelin_: Tirehtööri! (Ovikello soi.) Hyvä herra Urkuri --
toivokaamme tirehtööri, -- menkää lohduttamaan Andersia, tässä harja,
puhdistakaa hiukan ponsuuria! (Menee eteiseen.)

_Urkuri_: Sulkeudun suosioonne. (Koputtaa Kauppeliinin ovelle.) Älä
pelkää, minä se olen! (Menee huoneeseen.)

_Kamreerska_: Tässä minä taas olen. Eihän täällä vielä ole vieraita.

_Rouva Kauppelin_: Jätän ulko-oven raolleen, että pääsevät muitta
mutkitta sisään. Kiitos laseista, Sesilia.

_Kamreerska_: Ei mitään kiittämistä. Tiedätkös, Augusta, kaikki ihmiset
juttelevat näistä pidoista.

_Rouva Kauppelin_: Tiedätkös, en ole koskaan elämässäni ollut niin
iloinen kuin tänään. Istuhan sohvaan juttelemaan!

_Kamreerska_: Kuules, minä olen päässyt hiukan sen tervajutun perille.

_Rouva Kauppelin_: Noo?

_Kamreerska_: Pormestarin palvelustyttö, jonka veli kulkee yöllä
kadulla palovartijana, kertoi, että palovartijat olivat nähneet miehen
varjon, joka hiipi teidän akkunanne alta ja katosi Bärlundin taloon,
missä tohtori Keino asuu.

_Rouva Kauppelin_: Eivätkö miestä tunteneet?

_Kamreerska_: Pitkä oli ollut, kadulta olivat löytäneet silmälasit,
niin että kyllä poliisit ovat hyvillä jäljillä.

_Rouva Kauppelin_: Puhuit tohtori Keinosta. Kuules, minulla on pieni
salaisuus, istuhan lähemmäiksi!

_Kamreerska_: Minä olen kovin utelias.

_Rouva Kauppelin_: Tohtori Keino kävi täällä tänään. Hän oli hiukan
hämillään.

_Kamreerska_: Niin, meidän rakas tohtorimme on hiukan ujonlainen.

_Rouva Kauppelin_: Jätin Eveliinan ja tohtorin kahden saliin, mutta
minä luulen, että he puhuivat muutakin kuin ruottinkieltä.

_Kamreerska_: Mitä kieltä, en ymmärrä?

_Rouva Kauppelin_: Sitä kieltä, jota kaikki osaavat, ymmärrätkö nyt? Ja
tohtori sanoi minulle, että Eveliina edistyy.

_Kamreerska_: Tohtori sanoi minulle aivan toista.

_Rouva Kauppelin_: Katsos, kun minä tulin kyökistä, niin minä kuulin
kaikki.

_Kamreerska_: Mitä, mitä sinä kuulit?

_Rouva Kauppelin_: Tohtori oli punainen kuin kukko ja...

_Kamreerska_: Ja? Sinä kiusaat minua.

_Rouva Kauppelin_: Ja sammalsi: minä, hm, rakastan teitä, neiti.
Katsos, Sesilia, hän puhui rakkauden kieltä. Sitä minä vaan ihmettelen,
miksi tohtorin kädet olivat tervassa, kun minä annoin siunaukseni.

_Kamreerska_: (Nousee sohvasta.) Tämä ei ole totta, tämän sinä olet
keksinyt.

_Rouva Kauppelin_: Mika sinuun on tullut? Oletko sinä ehkä hiukan
mustasukkainen?

_Kamreerska_: Hoo, minäkö? Eveliina tohtorille, mikä mesaliangssi!
Tohtori sanoi minulle, että Eveliinalla on kalanaivot.

_Rouva Kauppelin_: Kalanaivot. Hillitse kieltäsi, lasareetin
kampreerska!

_Kamreerska_: Hanskamaakarin tytär, et ole syntynyt sivistyneestä
perheestä kuten minä.

_Rouva Kauppelin_: Kaunista sukua! Aatelissukua muka. Mihinkä ne
aateliskirjat katosivat, ei niitä ole merellä eikä maalla eikä missään!
Puuttuva lenkki! Taitaa puuttua jok'ainoa lenkki. Mitä jätti jälkeensä
sinun sotamiehestä kohonnut isäsi? Vanhan koin syömän mahonkisängyn ja
mustuneen kynttiläjalan.

_Kamreerska_: Älä häväise isäni muistoa!

_Rouva Kauppelin_: Talosta taloon sinä kuljet kuin syöpäläinen
juorukello kaulassa.

_Kamreerska_: Mokomassa talossa olen minä käynyt, talossa, jonka
hajun tuntee jo pitkän matkan päästä, talossa, jonka isännän
valtuusmieshullutuksia koko kaupunki nauraa. Ehei, tohtori on liian
hyvä tällaiseen ryöväripesään, tohtori on monivuotinen ystäväni, ja
minä vien hänet ihan nenäsi edestä!

_Rouva Kauppelin_: Pidä tohtorisi, jo vakka kantensa löysi. On
Eveliinalla rikkaampiakin kosijoita. Mutta kuules, rakas herttainen
Sesilia, maksahan pois ne pikkuvelkasi! Maksan, maksan, huomena maksan,
jopa kai!

_Kamreerska_: Maksan vaikka tänä iltana, sillä minulla on hienoja,
varakkaita ystäviä. Luuletko, että täällä enään kukaan kunnon ihminen
käy! Tyytykää te matami Kauppiska vaan Rimpiskän seuraan!

_Rouva Kauppelin_: Lasaretin rotta, muistatko kuinka huonoa ruokaa
sinun miehesi antoi sairaille? Kuolivat raukat, ja sinun miehesi oli
menettää virkansa, luuletko, ettei sitä tiedetä!

_Kamreerska_: Minä haastan sinut käräjiin kunnian loukkauksesta, kyllä
vielä näet. En ikinä enää avaa näitä ovia.

_Rouva Kauppelin_: Ei ole väliä.

_Kamreerska_: Hyi!

    (Menee kiireesti ovesta.)

_Urkuri_: (Ovella.) Eveliina!

_Eveliina_: (Toisella ovella.) Missipulus, missi, kissi, kis, kis!

_Urkuri_: Leskirotta missin ottaa, hus, hus!

_Rouva Kauppelin_: (Huomaamatta.) Hyi!

_Urkuri_: No kerrankin sai kamreerska kuulla kunniansa. Sen hän
ansaitsee, vanha juorukello.

_Rouva Kauppelin_t Haukkui kuin sylikoira, kun ei ruokaa saa. Siinä sai
osansa Anders ja Eveliina ja kaikki. Sanoi tohtorin sanoneen, että
Eveliinalla on kalanaivot. Mutta sen minä sanon, ettei Eveliina enään
tarvitse mitään latinaruottia.

_Eveliina_: Mieluimmin minä menisin talouskouluun.

_Urkuri_: Taisi olla kuin ketun ja pihlajamarjojen, kamreerskahan
hyppää tohtorin kintereillä aamusta iltaan.

_Rouva Kauppelin_: Eveliina on liian hyvä sille kirjatoukka friiarille,
jolla ei ole muuta kuin vanha kirjakaappi ja vanhoja lukuvelkoja.

_Urkuri_: Rahojanne hän vain kosi, sitä vastoin tunnen toisen, joka ei
rahoja katso, vaan on katsonut syvään Eveliinan silmiin.

_Rouva Kauppelin_: Tarkoitatteko... Kaikesta huolimatta ei kampreerskan
kiukku saa häiritä tämän illan iloa. Kohtahan jo vieraatkin saapuvat.
Eveliina, eihän sinulla ole uutta kultasolkeasi, joudu!

    (Eveliina pois.)

_Urkuri_: Teidän tyttärenne on ihastuttava, Tuollainen silmälasiherrako
hänet nappaisi, se olisi rikos luontoa vastaan.

_Rouva Kauppelin_: Silmälasiherra, niin. Kuulkaas, palovartijat
löysivät kadulta silmälasit, olikohan ne tohtorin omat?

_Urkuri_: Kuulin kellosepältä, että tohtori oli ostanut uudet "silmät".

_Rouva Kauppelin_: Ahaa, nyt selviää minulle kaikki, tohtorin kädet
olivat tervassa... silmälasit... Bärlundin talo... pitkä mies. Tohtori
on tervannut meidän katupeiliimme, selvä kuin päivä. Ja sellaiselle
olin tyttäreni antaa.

_Urkuri_.: Vanhan miehen vanhoja ylioppilaskujeita, hahhaa!

_Rouva Kauppelin_: Ja kampreerska on ollut yksissä juonissa.

_Urkuri_: Kunnioitettava rouva Kauppelin. Tahdon puhua teille vakavia
asioita. Minun setäni on kuolemaisillaan ja tiedättehän, että hänen
kuoltuansa voin perustaa sievän kodin. Tarvitsen itselleni vain kodin
haltijattaren ja olen löytänyt sen teidän tyttäressänne, hänen
suostumuksestansa olen melkein varma.

_Rouva Kauppelin_: Tämä tuli niin odottamatta.

_Urkuri_: Olen teitä aina kunnioittanut kuin äitiä, ja miehenne herra
valtuusmies on parain ystäväni, hän on minun puolellani.

_Rouva Kauppelin_: Anders raukka, mitähän hän nyt ajattelee!

_Urkuri_: Eräässä isossa kaupungissa on minua kehoitettu hakemaan
lukkari-urkurin paikkaa ja...

_Rouva Kauppelin_: Ja voitte päästä tirehtööriksi.

_Urkuri_: Niin luulen.

_Rouva Kauppelin_: Ennemmin annan minä tyttäreni teille kuin
tohtorille.

_Urkuri_: Joka on Saksassa leivottu eikä meidän kotimaisten tohtoriamme
vertainen.

_Rouva Kauppelin_: Niinkö. Siinä tapauksessa -- ja tohtorin kiusaksi ja
kampreerskan mieliharmiksi...

_Urkuri_: Minä pyydän ja rukoilen, onneni siitä riippuu.

_Rouva Kauppelin_: Minä suostun.

_Urkuri_: Oi kiitos... äiti. Te olette parain ihminen, minkä tunnen.

_Rouva Kauppelin_: Ja Anders saa julaista kihlauksen ennen illallista.
Mutta menkäämme Andersin luo! Varmaankin hän on kovin suruissaan.
(Koputtaa ovelle.) Anders rakkaani, kulta ukkoseni! (Urkuri ja rouva
Kauppelin menevät.)

    (Stumlander ja Keino peräovella kursaillen.)

_Stumlander_: (Hiukan liikutettuna.) Herra raittius, menkää te ensin,
minä olen vaan eläintohtori!

_Keino_: Hm, minä. Ei menkää te ensin, minä olen nuorempi, hm!

_Stumlander_: Mennään molemmat yht'aikaa.

    (Rimppi ja Jokinen tulevat jälessä.)

_Rimppi_: Kauppeliini on hännystelijä ja puoskari. Ja hän rykii ihan
niinkuin tohtori tekee.

_Jokineni_: Älä moiti miestä, joka ei ole itseänsä puolustamassa!

_Rimppi_: Taidat kärkkyillä Eveliinaa, koska niin puolustat.

    (Saapuu muita vieraita.)

_Ensimmäinen vieras_: Kovin täällä karvarikulmalla on paha haju.

_Toinen vieras_: Mutta minä olen kuullut, että parkkihaju on
terveellistä keuhkoille.

_Keino_: Kuten sanoin, väkijuoma on juurineen, mätähaavoineen
hävitettävä ja poltettava, se on paisuke, joka...

_Stumlander_: Viina ja raittius riippuvat toisistaan. Raittiusseura saa
vuosittain suuren osan viina-anniskelun voittorahoista, siis kuta
enemmän juodaan, sitä enemmän edistetään raittiutta. Minä puolestani
olen koittanut hävittää väkijuomia niin paljon kuin olen voinut.

_Keino_: Kauniisti sanottu. Minä otan esimerkin omalta alaltanne. Eikös
ole kamalaa, kun markkinamiehet kaatavat viinaa hevosen korviin!

_Stumlander_: Kamalaa, kamalaa. Pitäisi perustaa juoppojen hevosten
parantola.

    (Kauppelin, Rouva Kauppelin, Eveliina, urkuri tulevat saliin.)

_Kauppelin_: Höm, rakkaat ystävät ja vieraat, minä tervehdin.

    (Kättelyä ja onnittelua, senjälkeen pitempi äänettömyys.)

_Ensimäinen vieras_: Taitaa tulla kylmä ilma.

_Toinen vieras_: Itä hiukan ruskotti aamulla.

_Kauppelin_: Missähän pormestari ja tukkukauppias viipyvät?

_Rouva Kauppelin_: (Menossa kyökkiin.) Kas herra tohtori, en huomannut,
eihän kätenne olekkaan tervassa ja teillä on ihan uudet lasisilmät,
niillä näette kai nyt yölläkin kadulla lukea.

_Keino_: Hoc est mirabile. Hän puhuu ihmeitä, hm.

_Kauppelin_: Rimppi, tässä kunnian valaistuksessa annan minä kaikki
anteeksi ja rakentakaamme nyt ystävyyden muuria.

_Rimppi_: Mutta ei sannasta, niinkö?

_Rouva Kauppelin_: Kuinkas Rimpiskä jaksaa, voi, minä unohdin lähettää
kutsukortin. (Menee oikealle.)

_Rimppi_: Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.

_Urkuri_: Kas, kuinka tohtori mulkoilee ympärilleen kuin märkä varis
aidan seipäällä, hahhaa!

_Eveliina_: Missipulus, hahhaa!

    (Kalle ja Miina tarjottimineen, Rouva Kauppelin.)

_Rouva Kauppelin_: Olkaa niin hyvät, tyytykää siihen, mitä meidän
yksinkertainen talomme voi tarjota!

_Keino_: Seuran vuoksi teen minä tämän pienen poikkeuksen.

_Stumlander_: Huit rumpsis! Olisipa tämä edes konjakkia.

    (Kaikki kilistelevät.)

_Urkuri_: Maljasi, Eveliina.

_Jokineni_: Kiitos, minä en nauti väkijuomia.

_Stumlander_: (Nykien Keinoa.) Pitäkää nyt jo se puhe!

_Keino_: (Nousee seisomaan.) Jo Cicero (lausuu kikero) aikoinaan piti
mainiot puheensa Catilinaa vastaan, hm, toisin sanoen pahetta vastaan;
minä en ole mikään Cicero, mutta yhteiskunta on suunnilleen pysynyt
samana. Nykyaikainen Catilina on vesikansan vastustuspuolue. Tapauksien
sitova voima ei Rooman aikojen jälkeenkään ole voinut parantaa
yhteiskunnallisia ruttohaavoja, hm...

_Rimppi_: Tohtoriltahan se Kauppelin varastaa sanansa.

_Jokineni_: Minäkin olen raittiusmies, mutta Keino pilaa mielestäni
lörpötyksillään hyvän asiamme.

_Keino_: Kuten muinoin tribuuni Rooman torilla seisoo tänään
joukoissamme mies, lääkäri niin sanoakseni, joka uutteruudellaan, hm,
pelkäämättömyydellään, hm, sankariudellaan, hm, on koittanut sanalla
sitoa ja toiminnan karboolivedellä parantaa potevan kaupunkimme
mätähaavoja.

_Stumlander_: (Puoliääneen.) Eikös parkkivedellä!

_Keino_: Nyt kun hän on unus patrum urbis, on yksi kaupunkimme isiä,
toivomme, hm, että hän yhä suuremmalla sankariudella jatkaa alotettua
työtään. Minä juon hänen maljansa.

_Stumlander_: Vedessä, fyi fan, sillä tämä punssi on kuin vettä.

_Keino_: Minä kumarran.

_Stumlander_: Eläköön raittivuus!

_Rouva Kauppelin_: Herra Stumlander, nyt ette ole hiusneuloja
poimimassa.

_Kauppelin_: (Rykien.) Höm. Arvoisa herrasväki, minä, minä...
Asianhaarojen pakotuksesta ja vaikutuksesta olen minä ylöttynyt siihen
asianomaiseen asemaan, jossa tahdon uhrata henkeni ja yritteliäisyyteni
rakkaan kaupunkimme ylösrakennukseksi. Tämän sanon minä torjuakseni
tohtori Keinon kauniit, oppineet sanat, höm. Minä olen puhunut, höm. Ja
samalla saan minä sen arvaamattoman kunnian ilmoittaa, että minun
tyttäreni...

_Kamreerska_: (Ilmestyy äkkiä peräovelle.) Suokaa anteeksi, taisin
unohtaa tänne sateenvarjoni, onko tämän talon numero seitsemänkymmentä
seitsemän?

_Kauppelin, Rouva Kauppelin, Urkuri, Eveliina_: Kampreerska!

_Kamreerska_: Saako astua sisään? Minä onnittelen seitsemänkymmentä
seitsemän kertaa.

_Rouva Kauppelin_: Kuka rouva on?

_Kamreerska_: Minun nimeni on: paha uutinen. (Kaikki nauravat.)
Kuulkaas, herra valtuusmies, numero seitsemänkymmentä seitsemän on
äänestänyt itseään. Pormestarinna sanoi, että pormestari oli sanonut,
että Kauppelin on antanut äänensä itselleen.

_Kauppelin_: (Hämmästyneenä.) Mi-mitä! Kuka sen voi todistaa.

_Kamreerska_: Tässä kaupungissa ei ole kahtakymmentäkolmea ääntä
kellään muulla kuin Kauppeliinilla, siitä saivat kiinni!

_Kauppelin_: (Peräytyen.) Oh, miksi piti tämän tulla juuri nyt.

_Kamreeska_: Ja parturi aikoo tehdä valituksen.

_Kauppelin_: Minä en todellakaan tiedä, kuinka se tapahtui, pöydälläni
oli kaksi vaalilippua, Virtanen ne varmaankin sekoitti.

_Urkuri_: Minäkö? Vastaatkos sinä sanoistasi!

_Kamreerska_: Älkää kiivastuko, herra virrenvetäjä -- olette minua
panetellut -- teidän köyhä mökkiläissetänne nousisi haudastaan.

_Rouva Kauppelin_: Mitä minä kuulen!

_Urkuri_: (Änköttäen.) Mi-minulla on toinen setä Amerikassa.

_Kauppelin_: Minä en koskaan anna sinulle tytärtäni ja maksa jo pois
entisetkin velkasi!

_Urkuri_: Viis tyttärestäsi, pilaisi soraäänillään koko elämäni.

_Eveliina_: Hyi, minä en ole teitä koskaan rakastanut! Pois minun
silmistäni!

_Kamreerska_: (Tarttuu Keinoon.) Tulkaa pois, rakas tohtori, olette
joutunut väärään seuraan!

_Keino_: Hm, todellakin, nyt muistan, minun discipuluksillani on
huomenna koekirjoitus ex tempore, minun täytyy, minä kumarran!

_Rouva Kauppelin_: Ulos harakka!

_Kamreerska_: Hahhahhaa!

    (Taluttaa Keinon peräovesta.)

_Urkuri_: Mi-minä myöskin, kiireellisiä tehtäviä, nöyrin palvelijanne!
(Menee.)

_Rimppi_: Minun on nälkä. (Menee.)

_Stumlander_: Hik, minä menen Viktoriaan tuutingille!

    (Menee, muut vieraat seuraavat.)

_Jokineni_: Kun talo sortuu, niin hiiret pakenevat.

_Kauppelin_: Mikset sinäkin lähde?

_Jokineni_: Kuules Antti, olen sinulle aina sanonut: parempi mustana
nahkurina kuin herrojen pilkan valkoisena maalitauluna.

_Kauppelin_: Mikä häväistys, mikä häväistys!

_Rouva Kauppelin_: Jestas sentään kun minua sapettaa, tuli tässä ihan
turhaan hommattua niin paljon ruokaa.

    (Puhaltaa kynttilät sammuksiin. Kalle ja Miina tuovat
    tarjottimia ja lasia.)

_Kalle_: Miina, menes sinä erellä!

_Miina_: Ei, menes sinä!

_Kalle_: Talitiainen!

_Miina_: Västäräkki! Kuulkaas rouva, minä tiärän kuka tervas peilin,
parturin poika sen teki.

_Rouva Kauppelin_: Emme tarvitse enään mitään.

_Kalle_: Mestari! Ei kun herra haltiusmies. Turkin pippuri, Antti on
taas emäpletkassa, se putos äsken parkkitiinuun.

_Kauppelin_: Uikoon siellä kunnes selviää! (Kalle ja Miina jäävät
töllistelemään.) Oh, höm, höm! Mutta kerran minä vielä yritän. Kerran
minullakin on äänivalta.

_Rouva Kauppelin_: Sinä et yritä enään mitään, vaan menet koreasti
nukkumaan, sillä tästälähin on minulla äänivalta talossa.

_Kauppelin_: Soh, soh, mammakulta... Kuules, (kadulta kuuluu palokunnan
räikeä marssi) tämän piti tapahtuman samanlaisena päivänä kuin silloin,
kun pappa oli kuvernöörin päivällisillä.

    (Soitto paisuu.)

_Rouva Kauppelin_: Tämä on kauheata!

_Kauppelin_: Jukukliut!

    (Pistää sormensa korviin, Rouva Kauppelin tekee samoin.)

_Rouva Kauppelin_: Hiljaa! Kuvernöörin päivälliset!

    (Pui akkunasta nyrkkiä soittajille.)





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Herra "Valtuusmies" - Kaksinäytöksinen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.