Title: Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Taikapsykologinen tutkimus
Author: Hämäläinen, Albert
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Taikapsykologinen tutkimus" ***


IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI SUOMALAISUGRILAISTEN KANSOJEN TAIKUUDESSA

Taikapsykologinen tutkimus


Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN


Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia XL VII.
Mémoires de la Société Finno-ougrienne XL VII.



Helsingissä,
Société Finno-ougrienne,
1920.



SISÄLLYS:

      Alkulause.
   I. Kynnet.
  II. Hiukset.
 III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.
  IV. Hammas.
   V. Veri.
  VI. Hiki.
 VII. Sylki, henkäys ja suupala.
VIII. Kyyneleet.
  IX. Ulostus.
   X. Virtsa.
  XI. Pesu- ja ristimävesi.
 XII. Kylpyvitsa.
XIII. Vaatteet y.m. pukuesineet.
 XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.
  XV. Katsaus.

[Viitteet ja lähteet on tästä julkaisusta jätetty pois.]



Alkulause.


Seuraavassa on erästä suomalaiskansojen taikuuden alaa yritetty
tieteellisesti systematisoiden, kansanpsykologian valossa eritellen ja
vertaillen käsitellä. Aineiston pääosan muodostaa Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran taika-aarteisto. Etäisempiä suomensukuisia
kansoja kosketteleva aineisto on eräiden Suomalais-ugrilaisen Seuran
hallussa olevien käsikirjoitusten ohella etupäässä poimittu painetuista
lähteistä. Kun näiden kansojen taikuuteen kohdistuvaa systematista
keräystyötä varsinaisesti ei ole toimitettu, niin tutkimusaineistokin
suomalais-karjalais-virolaiseen verrattuna on suhteellisesti niukempi.

Osan aineiston keräystyötä olen suorittanut kesillä vv. 1914 ja 1916
British Museumin ja Pietarin yleisessä kirjastossa.

Vakaumukseni on, että uskomusten, luulojen ja taikuuden historiallisen
tutkimuksen edellytyksenä on syventyminen niihin kansanpsykologian
valossa, sen ajatusmaailman, niiden mielikuvien selvittely, joita ne
kuvastavat. Tälle työlle pyytää yritykseni olla vähäisenä sysäyksenä.

Hämeenlinnassa syysk. 18 p. 1919.

Tekijä.



1. Kynnet.


Suomessa ja Karjalassa on kansan kesken viime aikoihin saakka kynsien
leikkaamisessa ja leikattuihin kynsiin nähden noudatettu eräitä
säännöksiä. Niiden yleisenä suuntana on kielto leikata kynsiä
määrättyinä päivinä ja varsinkin heittää leikatuita kynsiä
huolimattomasti pois. Kynnen leikkeleiden suhteen on noudatettu
määrätyitä menetelmiä, joiden kautta niiden katsotaan tulevan jollakin
tavoin talteen pannuiksi tahi tykkänään hävitetyiksi.

Itä-Hämeessä pitää leikatut kynnen osat pistää poveensa korjuuseen
siinä tarkoituksessa, että löytäisi ne kuoleman jälkeen, "jos kenties
sattuisi niitä tarvitsemaan". Karjalassa kynnenpalat on joko poltettava
tahi pantava "sisälöh" ("sishäliin"), s.o. paidan etuaukosta poveen,
paidan ja ihon väliin. Varpaan kynsiä ei kuitenkaan tule panna poveen,
vaan ne on poltettava. Sodankylässä aikuisen ihmisen kynnet pannaan
tuleen, ellei niitä pilkota.

Virossa pannaan kynnet poveen. Ne on säästettävä sen vuoksi, että
niistä hädän aikana saattaa olla apua.

Toinen, Suomessa yleisesti noudatettu ja Suomen Lapissa tunnettu
yleissääntö on se, ettei kynsiä eräinä viikonpäivinä saa leikata.
Yleisimmin koskee tämä sunnuntaita. Tämän säännön rikkomisesta on
seurauksena joko kynsien tahi niitä ympäröivän ihon kipeytyminen,
tavallisimmin kynnen juuressa olevan nahan säröileminen tahi
repeileminen (kynnen "okaat", "lihapiirrot", "lihapistot",
"lihatikut").

Muiden suomalaiskansojen samanluontoisista määräyksistä, kielloista ja
luuloista huomattakoon tsheremissien käsitys, että kynsien kasvun
pysähtyminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jos ne taasen saisivat kasvaa
ihmisen pituisiksi, olisi siitä tälle sama seuraus. Vjatkan läänin
Mamadysin piirin votjakit huolehtivat kynsiä leikatessa siitä, ettei
taikinakorvossa olisi sekoitettua taikinaa. Päinvastaisessa tapauksessa
vie _peri_, paholainen, kappaleen pois leikattua kynttä ja panee
taikinaan, mistä on seurauksena sen ihmisen sairaus, joka syö tuon
kymienkappaleen.

Syrjänit heittävät uuniin ja polttavat leikatut kynnet. Vogulit taasen
eivät koskaan heitä hukkaan katkenneita tahi leikatuita kynsiä, vaan
säilyttävät ne jossakin piilopaikassa, pannen ne tavallisimmin
poveensa. Jos ne sieltä putoilevat pois, ei siihen enää kiinnitetä
huomiota.

Nämä käsitykset ja kieltomääräykset ovat kynsiin kohdistuvien
uskomusten yksinkertaisimpia itsetiedottomia muotoja. Niiden ohella
noudattavat suomalaiskansat toisia, joissa yksinkertaiset kynsiä
koskevat taikaluulot yhtyvät erilaisiin muihin tahi joissa kielloille
annetaan määritellympiä selityksiä.

Yleisimpiä kynsiin liittyvistä luuloista on se, että ne huolettomasti
poisheitettynä saattavat joutua paholaisen haltuun, joka saattaisi
käyttää niitä eräisiin tarkoituksiin. Pohjois-Pohjanmaalla ei kynsiä
saatu leikata sunnuntaina. Leikattaessa oli katsottava, ettei pudotettu
maahan suuria kynnenpaloja, sillä paholainen käyttäisi niitä
tarveaineina rakentaessaan itselleen venhettä. Iso kynnenpala
leikattiin aina palasiksi. Vanhat eivät missään tapauksessa jättäneet
sellaista kokonaiseksi, sillä piru saisi siitä venheen laidat ja
pääsisi joka paikkaan. Hailuodossa oli kappaleet leikattava lautaa
vasten palasiksi ja heitettävä pesään palamaan samasta syystä. Venäjän
Karjalassa pitää leikatut kynnenpalaset katkaista kahtia ja pistää
kauluksesta paidan ja ihon väliin, josta ne saavat pudota lattialle.
Jos ne kokonaisina ja suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru
niistä venheen ja "Jesus saisi syytä itkeä".

Täälläkin yhtyy näihin käsityksiin kielto leikata kynsiä sunnuntaina.
Erään tiedon mukaan paholainen saa sunnuntaina leikatuista kynsistä
laivantarpeita ja rakentaa niistä laivan, jolla ajaa lopettamaan
maailmaa. Kynnenpalaset pannaan poveen, silloin ei pahahenki niitä saa.
Suomen Karjalassa on kielto voimassa samantapaisena: poisheitetyistä
kynnenpaloista saisi paholainen laivan kaaripuita. Edelleen tavataan se
Etelä-Hämeessä, missä paholainen sunnuntaina leikatuista kynsistä tekee
laivan, jolla vie ihmisen helvettiin. Varsinais-Suomessa tekee
paholainen niistä venheen, johon vie ihmisen.

Paitsi venheen rakentamiseen, saattaa paholainen käyttää hukkaan
isoina paloina heitetyitä kynsiä erilaisiin muihin tarkoituksiin.
Pohjois-Hämeessä niistä syntyy kehto, tahi käyttää paholainen niitä
kampaluiksi. Savossa on kynsiä leikattaessa niiden yli tehty risti ja
pistetty ne taskuun, koska paholainen muuten tekisi niistä sillan joen
yli. Satakunnassa hän tekee niistä rautalapion teriä, Etelä-Hämeessä
kirjoituskynän.

Itä-Hämeessä leikatut kynnet on pantava talteen, nimittäin pistämällä
poveen, kuolemanjälkeistä tarvetta varten. Sunnuntaina leikatut kynnet
saattavat yleensäkin joutua sellaisen kohtalon alaisiksi, että ihminen
joutuu niiden kanssa tekemisiin kuolemassaan tahi kuolemanjälkeisessä
olossaan. Varsinais-Suomessa luullaan paholaisen kokoavan ne ja vievän
ihmisen haudalle. Tahi otetaan ne viimeisellä tuomiolla esille ja
niiden mukaan tuomitaan, tahi ne poltetaan helvetissä ihmisen
kämmenellä. Satakunnassa liittyy sunnuntaina leikkaamiseen luulo, että
kynsien omistaja saa helvetissä kärsiä polttavaa kuumuutta.

Käsitys paholaisen kynsilaivasta tavataan vastaavissa lappalaisten
luuloissa. Kynnet on joko pilkottava tahi poltettava, muuten piru
niistä tekee venheen, ja kuollessaan on ihminen pirun vallassa, joka
vie hänet kynsivenheessä.

Suuri osa tarkastelluista luuloista on yhteydessä käsityksen kanssa
eräiden toimitusten suorittamisen kiellettävyydestä sunnuntaina. Tämä
kielto tavataan eräiden suomalaisten loitsujen, esim. verensulkusanojen
yhteydessä, ja on se niissä yhtä hyvin kuin tutkimuksemme alaisissa
luuloissakin myöhäisperäistä, kristillisyydestä tullutta lisää.

Kynsien leikkaamisen kiellettävyys määrättynä päivänä ei rajoitu
yksinomaan sunnuntaihin. Votjakkien luulon mukaan on kiellettyä leikata
kynsiään sinä viikonpäivänä, jona jokin on syntynyt. Jos esim. joku on
syntynyt lauantaina, hän ei saa leikata kynsiään yhtenäkään
lauantaipäivänä.

Toiselta puolen saattaa ihmiselle koitua hyötyä siitä, ettei hän
leikkaa kynsiään määrättyinä päivinä tahi että hän päinvastoin
suorittaa tämän tehtävän jonakin määrättynä päivänä. Telovin piirin
grusinit luulevat, ettei sen hampaita, joka ei koskaan leikkaa kynsiään
keskiviikkoisin ja perjantaisin, milloinkaan ole kivistävä. Suomessa
saavutetaan sama, vapautuminen ainaiseksi hammaskivusta, leikkelemällä
joka perjantaina kynsiänsä. Suomen ruotsalaisten käsityksissä vallitsee
sunnuntaina leikkaamisen suhteen jonkunmoinen ristiriitaisuus.
Pohjanmaalla luullaan erään tiedon mukaan sunnuntaina leikkaamisen
seurauksena olevan kynnen okaiden syntymisen, toisen mukaan kasvavat ne
siitä entistä paremmin.

Kynsien leikkaamiseen ja kynnen leikkeleisiin kohdistuvista
uskomuksista ja taikakäsityksistä ansaitsee luulo paholaisen
kynnenpaloista tekemästä laivasta levenemissuhteittensa kannalta
erikoista huomiota. Suomessa ja lappalaisilla tavattava usko kynsistä
tehtyyn paholaisen laivaan löydetään edelleen skandinavisesta
kansanuskosta. Snorri kertoo _Voluspa'n_ mukaan, että _Naglfar_-laiva,
joka maailman lopussa _Hrym_-jättiläisen ohjaamana lähtee liikkeelle,
on kokoonpantu kuolleitten kynsistä. Tämän vuoksi olikin tapana leikata
kynnet, jottei hankittaisi lisätarpeita tämän laivan rakentamiseen,
jota sekä jumalat että ihmiset tahtovat hidastuttaa. Islantilaisesta ja
tanskalaisesta kansanuskosta löydetään tälle uskomukselle myöskin
parallelleja.

Niille esitetyistä suomalaisista uskomuksista, jotka eivät
sisällä käsitystä paholaisen laivasta, tavataan vastineita sekä
suomalais-ugrilaisten että muidenkin kansojen luuloissa.

Yhdeksi suomalaisten luulojen yleispiirteeksi olemme todenneet
ajatuksen, että kynsiä tarvitaan viimeisellä tuomiolla tahi että
vainaja tarvitsee niitä haudantakaisessa maailmassa. Vastaavat
uskomukset tavataan virolaisilla. Jos leikatut sormen kynnet viskataan
maahan, ei ihmistä "toisessa maailmassa" oteta vastaan, ennenkuin hän
on näyttänyt leikatut kyntensä. Tämän vuoksi on ne pistettävä poveen.

Luulolla kynsien tarpeellisuudesta kuolemanjälkeisessä olossa on
edelleen vastine mordvalaisten käsityksissä. Saratovin läänin
Hvalynskin piirin mordvalaiset käsittävät näkyvän taivaan
kristallikuvuksi, jonka takana paratiisi on. Tie manalaan kulkee pitkin
tätä kupua, joka on niin liukas, ettei sitä kynsien avutta voi kiivetä
ylös. Tämän käsityksen voimasta mordvalaiset ennen kasvattivat kyntensä
pitkiksi.

Syrjäneillä on ollut tapana panna leikatut kynnet vainajan mukana
kirstuun. _Nalimov_ sanoo nykyisten syrjänien luopuneen tästä tavasta,
mutta sen sijaan pudottavan kyntensä poven kautta. Poven läpi
kulkiessaan kynnet ikäänkuin uudelleen kasvettuvat kiinni ja
muodostavat haudan takana ruumiin erottamattoman osan. Votjakit
uskovat, että jokaisen heistä on elämänsä aikana varastettava kana ja
syötävä se sitä varten, että [hänellä] olisi toisessa elämässä kynsien
kokooja. Kunkin ihmisen kynsiä vaaditaan näet toisessa elämässä häneltä
itseltään, mutta koskei ihminen elämänsä aikana saata panna talteen ja
ottaa mukaansa tuonelaan kaikkia leikatuita kynsiänsä, niin on hänen
varastettava kana ja syötävä se, jotta [hänellä] olisi kynsien kokooja.
Tuonelassa kysytään jokaiselta ihmiseltä: sürlan tshabjasez lushkasa
siid-a? 'varastettuasi söitkö takaisin heittävän (hajallerevittävän
ko'on)' [?] -- Kynsiä leikattaessa on kaikki palat huolellisesti
koottava ja heitettävä oven väliin sille kohtaa, mistä se aukeaa;
sieltä ei peri saata ottaa niitä eikä näin ollen voi vahingoittaa
ihmisiä. Sitäpaitsi, kun kynnet heitetään yhteen paikkaan, on helpompi
koota ne, kun niitä tarvitaan toisessa elämässä.

Tsheremissit ovat varteen ottaneet yhtäläisistä luuloista johtuviksi
käsitettyjä, samantapaisia menettelyjä kynsiensä suhteen.
Niittytsheremissit ovat panneet kaikille vainajille, sukupuolesta
huolimatta, haudatessa arkkuun pussin, jossa ovat hänen elämänsä aikana
leikatut kynnet. Ne ovat tarpeen tuonelassa kiivettäessä jyrkille
vuorille, jolloin täytyy repiä kyntensä verille ylenmääräisten
ponnistusten takia. Ostjakit panevat vainajan poveen hänen elämänsä
aikana leikatut kyntensä siinä tarkoituksessa, että hänen olisi
helpompi tuonelassa nousta vuorelle; ilman kynsiä hän saattaisi luisua.

Vogulien käsityksen mukaan on vainajan varjojen tahi haamujen manalassa
kiivettävä korkeille vuorille ja kuljettava tulisten jokien yli. Sen
vuoksi eivät he milloinkaan heitä hukkaan rikkoutuneita tahi leikatuita
kynsiä ja hiuksia, vaan panevat ne poveen tahi säilyttävät jossakin
suojapaikassa. Ensimäisenä keväänä kuoleman jälkeen, kun sorsat
tulevat, reväistään niiltä kaksi pyrstösulkaa, ja ne poltetaan
piilotettujen kynsien ja hiusten keralla; silloin nämä antavat
vainajalle kyvyn kulkea tulisten jokien yli ja kiivetä korkeille
vuorille.

Käsitys leikattujen kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä,
nimenomaan manalan vuorelle kiivettäessä ja tulisen joen tahi sillan
yli kuljettaessa, samoinkin myöskin tämän ohella tavattava käsitys.
että vainajan toisessa elämässä on koottava tahi viimeisellä tuomiolla
otettava esiin kyntensä ja tehtävä niistä tili, on edelleen
tavattavissa venäläisissä kansan uskomuksissa. Näiden uskomusten
voimasta venäläiset ovat noudattaneet samoja menettelytapoja
leikatuiden kynsien suhteen, koonneet ja säilyttäneet ne, panneet
poveen ja vainajan mukana arkkuun. Pohjois-Venäjällä menettelevät näin
taikauskoiset, etupäässä n.s. vanhauskoiset ja lahkolaiset. Kynnen
leikkeleet panevat he pussiin, jonka käskevät kuolemansa jälkeen
asettamaan mukanaan hautaan, uskoen, että toisessa elämässä heiltä
vaaditaan tiliä jokaisesta leikatusta kynnenkappaleesta. N.s.
avvakumilaiset kiinnittävät kynsiä sormuksiin. Isovenäläiset uskovat
yleisesti, että kynsien avulla on kiivettävä lasista manalan vuorta.
Jaroslavin läänin Posehonin piirissä pannaan vainajan mukana joskus
hänen leikkaamansa kynnet, jotta hänen olisi helpompi kiivetä korkealle
vuorelle, jossa paratiisi sijaitsee. Toiset säilyttävät luonansa
leikatut kyntensä samassa tarkoituksessa. Aunuksen läänissä pannaan
leikatut kynnet ruumiin arkkuun siinä luulossa, että tuonelassa on
kiivettävä lasiselle tahi jyrkälle vuorelle. Novgorodilaiset luulevat,
ettei vainajan kynsiä pitäisi leikata, jotta hän saattaisi tarttua
kiinni, kiivetessään pitkin kristallivuorta taivaaseen. Saratovin
läänin Saratovin ja Atkarskin piireissä ovat talonpojat kynsiänsä
leikatessaan käärineet ne räsyyn, ja kun ihminen kuoli, tämä mytty
pantiin hänen kanssaan hautaan, jotta vainaja olisi saattanut
tuonelassa kiivetä lasiselle vuorelle.

Valkovenäläiset uskovat, että haudantakaisessa elämässä on kynsistä
tehtävä tikapuut, joita myöten noustaan taivaaseen. Kynsiä ei
leikatessa saa heittää hukkaan, parasta on panna ne poveen. Kun ihminen
on tullut toiseen elämään ja hänet pakotetaan keräämään elämänsä aikana
leikatut kynnet, hän löytää ne povestansa. Huolimattomasta kynsien
poisheittämisestä tahi niiden heittämisestä uuniin on seurauksena
rikkeämien ilmestyminen kynsien juuriin. Niitä ihmisiä, jotka eläessään
varomattomasti ovat heittäneet hukkaan hiuksiansa ja kynnen
leikkeleitä, pirut pakottavat ryömimään pitkin maailmaa niitä
etsimässä.

Nähtävästi samanlaatuisten luulojen vaikutuksesta valkovenäläisetkin
ovat panneet leikatut kynnet vainajan mukana arkkuun, jota varten niitä
koottiin ja säilytettiin. Kynsiä tarvitsi niiden entinen omistaja
toisessa elämässä korkealle vuorelle kiivetessään.

Vähävenäläiset ja puolalaiset uskovat, että toisessa elämässä ihmisen
on pakko koota kyntensä. Etelä-Venäjän bulgarien uskomukset ovat
läheistä sukua viimeksi tarkastelluille. Kun kynsiä leikataan, ne on
koottava ja piilotettava poveen, tahi on niihin puhallettava ja sitten
heitettävä yksitellen selkänsä taa. Tämä on välttämätöntä sen vuoksi,
että tuonelassa, kun siellä kysytään: "Missä kyntesi ovat?" voidaan
sanoa: "Ne ovat tässä povessani." Silloin ei tarvitse kulkea ja koota
niitä yksitellen, kuten silloin, kun ne on heitetty hajalleen.

Kun suomalais-ugrilaisen heimon kansojen tapoja, käsityksiä ja luuloja
tarkastellaan venäläisten yhteydessä, ei niiden välillä useissa
suhteissa vallitseva läheinen yhtäläisyyssuhde saata jäädä huomioon
ottamatta. Käsitykset leikatuiden kynsien poisheittämisen
vaarallisuudesta ja pyrkimys säilyttää niitä tahi ainakin noudattaa
niiden suhteen joitakin menetelmiä saattaa kyllä vielä kuulua yleisiin
taikaluuloihin, jotka kummallakin kansaryhmällä voivat olla
omaperäisiä, mutta näiden uskomusten ja luulojen kehitys tästä
kauemmaksi viittaa sellaisiin yhtäläisyyksiin, jotka edellyttävät
lainaussuhteita tahi ainakin jonkunmoista toisen kansaryhmän vaikutusta
toiseen. Ensiksikin jo käsitykset kynsien tarpeellisuudesta toisessa
elämässä useissa tapauksissa, mutta varsinkin niiden joutuminen
paholaisen huostaan viittaavat niiden vierasperäisyyteen ja
myöhäsyntyisyyteen. Toiseksi eräät yhtäläisyydet lienee selitettävä
suoranaisiksi lainoiksi.

Selvimpänä näistä vierasperäisistä piirteistä suomalais-ugrilaisten
uskomuksissa on pidettävä käsitystä manalan lasisesta tahi
kristallisesta vuoresta. Mutta myöskin tulisen joen yli kulkeminen,
vieläpä Suomessa asti (Savossa) tavattava sillan teko joen yli
viittaavat idästäpäin saatuihin vaikutuksiin. Kynsien kokoaminen
toisessa elämässä, tilinteko niistä tahi niiden tarvitseminen
viimeisellä tuomiolla tahi manalassa saavat nekin parhaiten
selityksensä vastaavista venäläis-slaavilaisista uskomuksista.

Suomalais-lappalaisella alueella muiden toisintojen ohella tavattava
käsitys kynsistä rakennetusta paholaisen laivasta saattaa taasen
ainakin eräältä osaltaan olla syntynyt skandinavis-keskieuropalaisten
käsitysten nojalla. Kynnen leikkeleiden joutumista paholaisen huostaan,
joskin sitä semmoisenaan on suomalais-ugrilaisella alalla pidettävä
myöhäsyntyisenä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä pitää joltakin
taholta suorastaan lainattuna käsityksenä, vaan se on saattanut
alkuperäisimmistä käsitteistä kehittyä joillakin näistä kansoista
siksi itsenäisestikin, jossa tapauksessa se liittyy vastaavaan
yleismaailmalliseen käsitysryhmään. Huolenpito leikatuista kynsistä,
kuten yleensä ihmisruumiin erilleen joutuneista ainesosasista, ja luulo
niiden joutumisesta paholaisen huostaan ovat erittäin laajalle
erilaatuisten kansojen ja kansaryhmien keskuuteen levinneitä
uskomuksia.

Kuten jo on huomautettu, muutamiin käsityksiin on silminnähtävästi
vaikuttanut irralleen leikatun kynnen muoto. Se on idea-assosiationin
avulla saanut milloin venheen tahi laivan kaaripuun, rakennuspuun,
milloin lapion, kehdon, s.o. kaarevan kehdon jalaksen, kynän, tahi --
kuten kohta nähdään -- lakinlipun muodon. Yksinkertaisiin
ajatusyhtymiin perustuen tällaiset käsitykset ovat saattaneet muodostua
kullakin kansalla itsenäisestikin ja yhtyä yleiseen luuloon kynnen
leikkeleiden joutumisesta paholaisen huostaan. Lainaussuhteisiin on
siis tällä alalla erittäin varovaisesti suhtauduttava. Tähän on sitä
suurempi syy sen vuoksi, että tarkasteltavana olevat käsitykset eräältä
osaltaan kuuluvat yleisinhimillisten taikakäsitteiden piiriin.
Taikauskoinen pelko kynsien, kuten yleensä muidenkin ruumiin irralleen
joutuneiden osasten hukkaan joutumisesta kuuluu epäilemättä niiden
yleisten taikaluulojen piiriin, jotka alkeelliseen yleisinhimilliseen
ajatukseen perustuen itsenäisesti ovat syntyneet erilaisten ja erillään
asuvien kansojen taikakäsityksissä.

Pelkoa kynnen leikkeleiden hukkautumisesta voidaan siis sellaisenaan
_a priori_ pitää suomalaiskansoillakin omaperäisenä. Muiden
samantapaisten käsitysten ohella se on edellä viitattujen
käsiteyhtymien tietä eräissä tapauksissa itsenäisesti saattanut
kehittyä niiksi luuloiksi, joiksi se Suomessa on muodostunut.
Paholaisen laivan muotoon pukeutuneen luulon laajahko levinneisyys
Suomessa ja samanlaisten käsitysten olemassaolo lappalaisilla saattavat
kuitenkin otaksumaan, että sen syntyyn ja yleisyyteen on vaikuttanut
jokin ulkoinen syy, ja tällöin on skandinavinen vaikutus otettava
huomioon.

Tähän saakka on erään tutkimuksenalaisen kansan vastaavat uskomukset
suurimmalta osaltaan jätetty toistaiseksi sen vuoksi, että ne eräissä
suhteissa muodostavat muutamien sen kanssa maantieteellisessä
yhteydessä olevien kansojen kanssa verraten selväpiirteisen yhteyden.
Virolaisten taikaluuloissa suhtaudutaan kynnen leikkeleisiin yleensä
samalla tavoin kuin muiden suomalaiskansojen taholla, mutta tämän
ohella osoittavat ne silmiinpistäviä erikoispiirteitä. Useat
virolaisten entisen elämän kuvaajat ovat kiinnittäneet näihin
uskomuksiin huomiotansa. Niinpä kertoo _Boecler_, että Wörumaalla (im
Werroschen) sormien ja varpaiden kynsiä leikattaessa tehdään veitsellä
leikkeleiden yli risti ennenkuin ne heitetään pois, koska paholainen
niistä muutoin tekisi lakinlipun. Wirumaalla (in Wierland) nähdään
muutamien pistävän sellaiset palat poveensa, jotta ne olisivat heti
käsillä, jos toisessa maailmassa niitä kysyttäisiin. Samaan tapaan
kertoo tästä _Wiedemann_: Varpaan ja sormen kynsiä leikattaessa
leikkeleet on pantava poveen, sitten ei niistä viimeisenä päivänä ole
mitään vastuunalaisuutta, Jos ne heitetään maahan, niin kokoaa
paholainen (_wana tont_) ne ja tekee itselleen niistä lakinlipun, ja
kun se tulee valmiiksi, on hänellä taas täysi vapaus vahingoittaa
ihmistä. Mutta jos ennen heittämistä on tehty risti niiden yli, ei wana
tontilla ole mitään valtaa niihin. Toiset sanovat, että kynsien palat
ovat heitettävät uuniin, sillä sormet ovat _köetjad_ (Fesselnde), koska
niillä moni pakeneva otetaan kiinni, varpaiden kynnet taasen pitäisi
panna poveen, sillä varpaat ovat _peastjad_ (Rettende), koska moni
pakeneva niiden avulla pääsee vainoojiensa käsistä.

Nykypäivienkin virolaisten käsityksissä kynnen leikkeleistä syntyvä
paholaisen lakinlippu tavataan. Pöltsamaalla on kynnen leikkeleiden yli
tehtävä risti ennenkuin ne heitetään maahan, muutoin niistä _wana jaak_
tekee itselleen lakinlipun.

Virolaisella alalla tapaamme siis tunnetut piirteet kynsien
joutumisesta paholaisen huostaan ja tilinteon niistä viimeisellä
tuomiolla. Kynsistä syntyvään esineeseen nähden virolaisten
mielikuvitus ei pysähtynyt kuitenkaan lakin lippuun. Niistä syntyy
myöskin lakki, taikahattu. _Kreutzwaldin_ satukokoelmassa tavataan
sadussa "Peukaloisten riita" (_Ärjapölwelaste riid_) kynsistä tehty
taikahattu. Sillä oli seuraava ominaisuus: "Kui ta kübara pähä paneb,
nääb tema köik, mis mailmas juhtub, olgu ligi ehk kaugel, nähtaw eli
nägemata; -- jah, kübara peremees tunneb mimeste möttedgi ära."

Kynsistä tehty taikahattu esiintyy edelleen _Kalewipoegin_ XIII
runossa, Kalevanpojan ensimäisen manalanmatkan kuvauksessa. Pitkien
seikkailujen jälkeen joutuu Kalewipoeg taikaluolaan ja tutustuu siellä
hattuun

    "Mis ei wildist wanutud,
    Willast olnud walmistatud,
    Ega karwadest kogutud;
    Kübar oli küündlelaastust,
    Korjatud küünde kildusest
    Targal kombel isehtud."

Luolan neito panee hatun päähänsä ja lausuu toivomuksen kasvaa
suureksi. Silloin neito

    "Kaswis küünra, kaswis kaksi.
    Sirgus sülia, sirgus kaksi,
    Kaswis Kalewi körguseks
    Sirgus söbra suuruseks."

Tässä yhteydessä mainittakoon vastaavista lättiläisten uskomuksista.
Täällä paholainen tekee kynsistä taikahatun, _nagucepure_. _Treilandin_
kokoelmassa tavattavassa sadussa kerrotaan, miten talonpoikien
varastama pirun hattu muuttui kasaksi kynsiä ja eläinten kavioita,
Zhmudit uskovat paholaisen kynsien leikkeleistä tekevän itselleen
hatun.

Liettualaisilla sama luulo näyttää olevan yleinen. Paholainen tekee
leikatuista kynsistä itselleen hatun (_naginen kepuren_), jolla on
ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi. Tämän vuoksi Liettuassa ei
kynsiä heitetäkään maahan. Kun jumala viimeisellä tuomiolla vaatii
niitä, on ne helppo saada käsille povestaan, mutta pirulta niitä ei
kukaan saa takaisin.

Liettualaisten leikattuihin kynsiin liittyvä tapa-aineisto on yleensä
rikas ja siinä havaitaan paholaisen tekemän taikahatun rinnalla eräitä
suomalaiskansojen ja venäläisten uskomuksille yleisiä piirteitä. Kynsiä
ei saa heittää maahan, muutoin kuoleman jälkeen on täytymys koota ne,
tahi tarvitaan ne silloin, kun kuoleman jälkeen on kiivettävä vuorelle.
Liettualaisessa kieltojen ja käskyjen kodeksissa sanotaan: "Löydettyäsi
ihmisen kynsiä, polta ne, jottei piru niillä kynsisi, omillaan ei se
voi, koska ihminen on ristitty. Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne,
koska piru kokoaa niitä ja valmistaa niistä hatun."

Paholaisen leikatuista kynsistä tekemä taikahattu (venäläisen
saduston _shapka nevidimka_, jolla on ominaisuus tehdä kantajansa
näkymättömäksi) kuuluu myöskin valkovenäläisten taikaluuloihin. "Kun
kynsiä leikkaat, on ne koottava poveen sen vuoksi, että paholainen,
löydettyään ne, valmistaa niistä hatun, jolloin häntä ei kukaan huomaa.
Tämä hattu on _nevydymka_." Proskurovin piirikunnassa ei kynsiä saa
heittää mihin sattuu, vaan on ne piilotettava poveen. Tämä on tehtävä
siksi, että enkeli, kuljettaessaan viimeisellä tuomiolla kuolleiden
sieluja oljenkorren vahvuista siltaa myöten yli, kysyy: "Missä ovat
kynnet?" Jollei niitä löydy, on ylikulkijan etsittävä niitä siksi
kunnes hän on koonnut ne kaikki.

Paitsi yleisiä piirteitä, taikauskoista pelkoa kynnen leikkeleiden
joutumisesta hukkaan ja pyrkimystä säilyttää niitä jotakin epämääräistä
tarvetta varten, virolaisten käsitykset kynsien leikkeleistä ovat
pukeutuneet erikoismuotoon, luuloon kynsistä tehdystä taikahatusta tahi
paholaisen lakinlipusta. Ensinmainittu luulo osoittaa niin läheistä
yhdenmukaisuutta vastaavien lättiläis-liettualais-valkovenäläisten
luulojen kanssa, ettei, huomioon ottamalla vielä maantieteellisen
yhtenäisyyden, saattane olla epäilystä niiden yhteenkuuluvaisuudesta.
Joskin aikaisemmin lausumamme perustalla luulo paholaisen lakinlipusta
voisi virolaisilla olla itsenäinenkin, on sen luulon kehitys
taikahatuksi tapahtunut lättiläis-liettualaisten käsitysten vaikutuksen
alaisena.

Suomessa, savolaisalueella, paholaisen nähtiin poisheitetyistä kynsistä
rakentavan sillan joen yli, ja vogulien käsitysten mukaan kynnet oli
säilytettävä manalan tulisten jokien yli pääsyä varten. Kynsiin
liittyvistä luuloista erillään tämäntapaisia luuloja tavataan
tsheremissien käsityksissä haudantakaisesta olosta. Vjatkan läänin
tsheremissit ovat uskoneet, että manalan tuomari pakottaa kuolleet
kulkemaan oljenkorren vahvuista siltaa pitkin, joka kulkee kiehuvan
kattilan yli, missä on veden ja tuhan sekaista tervaa. Ken ei ole
tehnyt pahaa, kulkee rohkeasti yli, pahantekijä putoaa kattilaan.
Orenhurgin läänin tsheremissit uskovat samaa viimeisestä tuomiosta.
Venäläisellä taholla on käsitys manalan tulisesta joesta jo edellä
mainittu länsivenäläisten, kynsiä koskevien uskomusten yhteydessä.
_Dobrovoljskij_ väittää arjalaisilla kansoilla vallinneen kahtalaisen
käsityksen keinosta päästä manalan tulisen joen ylitse: kuolleet
kulkivat joko siltaa pitkin tahikka venheellä tahi laivalla. Mutta
myöskin muhamettilaisten legendojen mukaan on kaikkien kuolleitten
henkien kuljettava sillan yli, joka on hiusta hienompi ja miekan terää
terävämpi; sen molemmin puolin on vielä istutettu pistelevää
pensaikkoa.

Manalan joen yli rakennettava silta-aihe saattaa Suomessa olla lainaa
idästäpäin, varsinkin, kun se ei osoita suurempia levenemissuhteita
suomalaisalueella. Kynnen leikkeleisiin kohdistuvat luulot ja
uskomukset näyttävät siis Itämeren suomalaisten alueella saaneen
vaikutuksia sekä lännestä että idästä.

Tänne kuuluvista ja käsityksiin haudantakaisesta elämästä liittyvistä
uskomuksista ansaitsee eräs Suomen Karjalassa muistoonpantu erikoista
huomiota. Kun sormista ja varpaista leikataan kynnet, ne pannaan poveen
paidan ja ihon väliin; niistä sukeutuu kuoleman jälkeen keppi, jolla
tuonen koiria pidetään loitolla. Kepin tahi raipan paneminen
ruumisarkkuun nimenomaan samassa tarkoituksessa on ollut varsin yleinen
tsheremissien tapa, ja siitä mainitsee jo _Rytshkov_ päiväkirjassaan.
Eräässä tiedossa mainitaan vainajan niillä karkoittavan tuonelassa
pahoja henkiä.

Nizhegorodin läänin mordvalaisten tiedetään samaten panneen
ruumisarkkuun kepin, jolla vainajan oli määrä suojella manalassa
itseään koirilta.

Lukuun ottamatta alussa esitettyjä kieltomääräyksiä ja
varovaisuussäännöksiä tähän saakka tarkastellut kynsien leikkeleisiin
kohdistuvat tavat ja uskomukset saatetaan suurimmalta osaltansa lukea
niiden myöhäsyntyisiin muotoihin, joissa alkuperäisemmät käsitteet ovat
yhtyneet toisiin, etupäässä mytologisiin sekä erilaisiin muihin
taikauskoisiin luuloihin. Näissä, lukuun ottamatta alussa esitettyihin
kieltoihin liittyviä fysiologisia seurauksia, ei yksilön kohtalo ja
menestys ole välittömästi riippuvaisunssuhteessa näistä hänen
organisminsa erillisistä osista. Mutta näiden ohella suomalaisheimoiset
kansat tuntevat toisia, joissa alkeelliset käsitykset yksilön suhteesta
leikattuihin kynsiin suoranaisemmin ovat havaittavissa.

Muutamista tiedoista käy suoranaisesti ilmi, että leikatuiden kynsien
suhteen noudatettavien varovaisuustoimenpiteitten tarkoituksena on
estää niiden kautta niiden omistajalle mahdollisesti koituvaa pahaa.
Syrjänit uskovat, että ihmiselle voidaan aiheuttaa salaperäisten
tointen kautta vahinkoa m.m. kynsien kautta. Varastamalla jonkun
ihmisen kynsiä ja saattamalla ne mätänemään, saadaan aikaan se, että
ihminen sairastuu. Sen vuoksi on varovaisuustoimenpiteillä estettävä
niitä joutumasta taikurien käsiin.

Jonkunmoinen käytäntö leikatuilla kynsillä näyttää olleen suomalaisten
taikaopillisessa lääketaidossa. Terapisen käytännön kynnet ovat saaneet
useiden tautien lääkitsemisessä. Eräässä 1600-luvulta olevassa tiedossa
kerrotaan kuumetautia parannetun leikkaamalla potilaan jaloista ja
käsistä kynnet ja sitomalla elävän kalan kaulaan. Kala laskettiin
veteen ja "siten tulee sairas entiselleen" vakuutettiin. Veden
vilvoittavan vaikutuksen ajateltiin tässä potilaan kynsien kautta
tuottavan huojennusta kuumeeseen. N.s. "kynnen vihoja", s.o. kun ihossa
näppylä tahi pisama kynsillä koskettelemisesta on ärtynyt, parannetaan
polttamalla kynsiä pellillä ja viemällä niiden tuhka kolmen tien
risteykselle, heittämällä siinä ilmaan ja palaamalla taakseen
katsomatta takaisin. Käärmeen pistoon on käytetty sekä ihmisten että
eläinten lääkkeenä ristiin leikeltyjä kynsiä potilaalle sisällisesti
annettuna.

Edellisissä taioissa on saanut ilmaisunsa eräs yleinen taikaopillinen
perusajatus, tartunnan ja sairauden tyhjäksitekeminen neutralisoimalla
ne niiden todellisen tahi ajatellun alkulähteen substanssin avulla
("mistä kipu, sieltä apu"). Kauempana tutkimuksessamme saamme
yksityiskohtaisemmin tutustua tähän taikaprinsipiin.

Suomalaisten _nefarisessa_ eli pahansuopaisessa magiassa kynnet ovat
yleisenä välikappaleena. Alistamalla ne määrätyn taikamenetelmän
alaisiksi aiheutetaan kynsien omistajalle sen mukaisia seurauksia,
millaista menetelmää kulloinkin on sovellettu. Venäjän Karjalassa
ihminen "pilataan kitumaan", s.o. hänelle aiheutetaan salaperäinen
hivuttava sairaus ja kuihtuminen ottamalla ruumiin kynsiä sekä
vahingoitettavan ihmisen kynnenpalasia ja panemalla ne elävän käärmeen
suuhun. Käärmeen suu sidotaan punaisella langalla kiinni ja käärme
pannaan umpinaiseen astiaan ja annetaan kitua siinä kunnes kuolee.
Sitten se haudataan leppäarkussa hautuumaahan. Tästä on seurauksena
ihmisen kuolema; jos taas käärmeen pää päästetään irti ja käärme
nakataan metsään, ihminen elää kauemmin, mutta kuolee lopulta
kuitenkin.

Avioliittotavoissa noudatetuissa taioissa tavataan kynnet taikatoimien
joukossa, joiden tarkoituksena on taata johto- tahi vaikutusvalta
avioliitossa toiselle tahi toiselle naimisiinjoutuvista, Tämän
saavuttaa morsian siten, että leikkaa vihille mentäessä sulhaseltaan
kynsiä, panee ne sukkaansa ja sanoo: "Kynnet lymässä."

Nämä taiat, kuuluen suureen yleisryhmään, kuvastavat yksilön
riippuvaisuutta hänen ruumiillisen olemuksensa osasista ja liittyvät
siihen, suureen taikaryhmään, jossa taikavaikutuksia aiheutetaan
ihmisille ja eläimillekin näiden organismin osasten ja eritteiden
välityksellä.

_Lasten kynsien_ suhteen noudatetut määräykset ja tavat muodostavat
suomalaisten taikakäsityksissä erikoisen ryhmänsä. Yleinen sääntö on
ollut, ettei lapsen kynsiä ole saanut lyhentää leikkaamalla vaan
puremalla. Pohjois-Karjalassa ei puhumattomalta lapselta saa leikata
kynsiä, vaan äidin on pureskelemalla ne lyhennettävä; muutoin lapsesta
tulee rosvo. Venäjän Karjalassa oli näin meneteltävä siihen saakka,
kunnes lapsi itse kykenee leikkaamaan kyntensä. Sodankylässä on
meneteltävä samoin. Pohjois-Pohjanmaalla ei lapsen kynsiä koskaan
saanut leikata, ennenkuin se oli oppinut puhumaan. Erään tiedon mukaan
koskee tämä kielto lapsen _ensimäisiä_ kynsiä, ja Venäjän Karjalaa
koskevan tiedonannon mukaan kesti se siihen saakka, kunnes lapsi oli
tullut vuoden vanhaksi. Jos kynsiä tätä ennen leikkaamalla lyhennetään,
lapsesta tulee varas.

Samantapaista kieltoa ovat tsheremissit noudattaneet.

Venäläisillä samat määräykset näyttävät olevan yleisiä. Tulan läänissä
lapsen kynsiä, enempää kuin hiuksiakaan, ei saa leikata ennen vuoden
ikää. Samaan aikamäärään ulottuu kielto Jaroslavin läänin Poshehonin
piirissä. Jos lapsen kynnet ovat liian pitkät, ne pureskelemalla
lyhennetään. Toisen samaa paikkakuntaa koskevan tiedon mukaan kestää
kynsien leikkuukielto täälläkin vuoden; jos lapsen kynsiä ensimäisenä
ikävuotena leikkaamalla lyhennetään, siitä tulee varas.

Suomessa ja Venäjällä esiintyvien käsitysten yksityiskohtaiset
yhtäläisyydet ja se seikka, että suomalaiset luulot näyttävät
esiintyvän rajoitetulla, Venäjän Karjalaan liittyvällä alueella,
aiheuttavat otaksumaan, että ne olisivat meille idästäpäin
kulkeutuneet. Tämän yhteydessä on kuitenkin otettava huomioon, että
tämäntapaiset luulot ovat levinneet laajalti muidenkin Europan kansojen
keskuuteen. Yleisenä sääntönä on, ettei lapsen kynsiä tule leikata
ensimäisenä ikävuotena, vaan -- jos niiden lyhentäminen on
välttämätöntä -- äidin tahi hoitajan on purtava ne poikki. Eräillä
Aasian ja Amerikan kansoilla tämä kielto saattaa olla voimassa kuudesta
kuukaudesta neljään vuoteen saakka.



II. Hiukset y.m. ihmisruumiin karvat.


Hiuksista ja parrasta olevat kieltomääräykset ja varotoimenpiteet
muistuttavat useassa suhteessa kynsiin kohdistuvia. Venäjän Karjalassa
ollaan erikoisen tarkkoja partakarvojen suhteen. Parrasta irtautuvat
karvat työnnetään kauluksen kautta ihon ja paidan väliin, josta ne
saavat tippua lattialle. Partakarvoja ei mielellään ole leikattu, vaan
on parranajoa aina pidetty syntinä, ja vielä nytkin se käsitetään
synniksi. Jos partakarva putoaa, ei sitä saa heittää lattialle, vaan on
se pantava kauluksen alitse "sisälöh", s.o. ihoa vasten poveen. Jos
karva joutuu hukkaan, on se synti. Toisessa tiedossa sanotaan, että jos
toiselta leikkaa partakarvan pois, on se samaa jos leikkaisi pään,
tulee yhtä suuri synti.

Syrjäneillä kohdistuvat tällaiset käsitykset sekä partaan että
hiuksiin. Monet syrjäneistä eivät ollenkaan salli leikata hiuksiaan ja
partaansa.

Näissä tapauksissa partaan ja hiuksiin kohdistuva taikauskoinen käsitys
jo sellaisenaan kuvastaa niiden perustana olevaa ajatusta:
partakarvojen tahi hiusten ei saa antaa joutua hukkaan tahi vierasten
ihmisten käsiin.

Eräissä toisissa tavoissa ja luuloissa tämä käsitys havaitaan vielä
selvempänä. Jos Birskin piirin tsheremissit ajavat hiuksensa ja
partansa vieraiden ihmisten luona, he kokoavat karvat viimeistä myöten,
vievät kotiansa ja polttavat. Vieraiden ihmisten luo ei niitä saa
jättää sen vuoksi, että ne siellä voidaan tallata jalkojen alle, ja
siitä olisi seurauksena päänkivistys tahi järjen menettäminen.
Kertshemin syrjänit (ovat "vanhauskoisia") nielevät leivän kanssa
satunnaisesti irtautuneen hiuksen. Leikatut hiukset syrjänit heittävät
uuniin ja polttavat. Voguleista kerrotaan, etteivät he koskaan heitä
leikatuita hiuksia hukkaan, vaan säilyttävät ne jossakin suojaisessa
paikassa.

Suomalaisista ja virolaisista on myös joukko tietoja, joiden mukaan
leikatuiden hiusten suhteen on noudatettu eräitä sääntöjä ja
varotoimenpiteitä. Sananlasku: "Vaimon tukka valkeaan, miehen tukka
tuuleen" on eri toisintoina laajalti tunnettu Suomessa ja Venäjän
Karjalassa.

Näiden tapojen syistä ja määräysten rikkomisen seurauksista annetaan
useammanlaatuisia selityksiä. Pohjois-Pohjanmaalla poltetaan vaimon
hiukset pelosta, että eräs hyönteinen, "hapsinkatkiainen" (_tipula_),
voisi päästä niihin käsiksi, josta päänkivistys olisi seurauksena.
Savossa tukan kanssa näin meneteltäessä se paremmin kasvaa.
Etelä-Hämeessä se samaten kasvaa entistä paremmin ja säilyttää entisen
kiiltonsa ja värinsä. Venäjän Karjalassa annetaan vertauskuvallinen
selitys: tukka edustaa "tuumia", järkeä. Miehen järkeä tarvitaan
laajoilla matkoilla, siksi tukka on heitettävä tuuleen, naisen järkeä
tarvitaan parhaastaan kodissa.

Nämä selitykset kuvastavat ilmeisesti sekundäristä käsitystapaa ja ovat
syntyneet sen jälkeen, kuin varsinainen alkukäsitys hiusten ja karvojen
huolettoman poisheittämisen seurauksista on joko kadonnut tahi
hämmentynyt, mutta tapa sellaisenaan jatkanut olemassaoloaan. Näiden
ohella ilmoitetaan hiusten suhteen noudatettaville tavoille toisiakin
syitä, jotka selvemmin vastaavat alkuperäisiä käsityksiä. Suomessa on
yleisesti levinnyt luulo, että hiusten joutumisesta määrättyihin
paikkoihin ja joko määrätynlaisen tahi tuntemattoman kohtalon alaiseksi
koituu ihmiselle seurauksia, jotka yleensä ovat vahingollisia.
Varsinkin pelätään lintujen tahi hiirien pääsevän niihin käsiksi ja
vievän pesäänsä, mistä on hiusten entiselle omistajalle seurauksena
alinomainen päänkivistys, hivuttava tauti, n.s. "kituminen", pään
rupeutuminen, hyönteisten ilmestyminen päähän j.n.e.

Paikoitellen tämä pelko erityisesti kohdistuu naisten hiuksiin, joita
siitä syystä ei saa heittää ulos eikä polttaa. Joskus luullaan hiusten
linnunpesään joutumisen aiheuttavan vastaavalle henkilölle
mielipuolisuuden, toisinaan varotaan määrätyitä lintuja: varista ja
harakkaa.

Muutamissa tapauksissa pelko hiusten tuuliajolle joutumisesta on
johtanut toisenluontoisiin toimenpiteisiin. Sekä miehen että naisen
tukka oli polttamalla hävitettävä. "Parempi tukka tulessa kuin
tuulessa", sanottiin. Tahi ei miehen hiuksia saatukaan viedä tuuleen,
vaan ne oli jollakin selvemmin tajuttavalla tavalla talletettava: joko
kaivettava maahan, piilotettava salvoimen väliin tahi oven päälle
vuorilaudan taa. Viimeisessä tapauksessa määräys koskee erikoisesti
miehen hiuksia. Uudeltamaalta olevan tiedon mukaan on vastoin yleistä
sääntöä "miehen tukka tuuleen j.n.e." varottava päästämästä niitä
tuuliajolle. Jos vie miehen hiukset ulos tuuleen, tulee päänkipua, jos
naisen hiukset, tulee tämä mielenvikaiseksi.

Niiden säännösten, joita virolaiset ovat noudattaneet
leikatuiden hiusten suhteen, huomataan olevan yleensä samoja kuin
suomalais-karjalaisten. _Wiedemann_ kertoo uskotun, että kammatessa
kampaan tahi sukaan jääneiden hiusten joutumisesta jalkoihin oli
ihmiselle seurauksena pään hiusten menetys. Hiusten suoranaista
hävittämistä eivät virolaiset, kuten suomalaiset ja karjalaiset, ole
käsittäneet suoranaiseksi varotoimenpiteeksi, vaan ovat ajatelleet
siitä koituvan vahinkoa. Kammatessa ja sukiessa irtautuneita hiuksia ei
ole ollut lupa jättää tuulen huostaan, viskata maahan eikä polttaa;
kussakin tapauksissa olisi seurauksena ankara päänkivistys. Samoin käy,
jos linnut saavat viedä niitä pesäänsä. Hiukset oli sen vuoksi pantava
varmaan säilöön. Ne koottiin huolellisesti ja pistettiin joko
seinänrakoihin tahi sitä varten erikoisesti kaivettuihin reikiin.
Wirumaalla suittaessa lähteneet hiukset samasta syystä haudattiin aidan
pylvään alle.

Samalle menettelytavalle annetaan siis yleensä eri merkitys riippuen
siitä, käsitetäänkö se jossakin tapauksessa varotoimenpiteeksi vai
ajatellaanko sen kautta hiusten joutuvan sellaisen käsittelyn tahi
kohtalon alaiseksi, josta saattaisi koitua vahinkoa ja ikävyyttä
asianomaiselle henkilölle. Näin on tuuleen heittäminen ja polttaminen
toisessa tapauksessa käsitetty varotoimenpiteeksi, toisessa jälkimäisen
luontoiseksi, hiusten omistajalle vahinkoa aiheuttavaksi. Kummassakin
tapauksessa ilmenee niiden yhteydessä pelko näiden ihmisorganismin
osien joutumisesta tuuliajolle ja tuntemattomalle kohtalolle alttiiksi.

Samalla kuvastavat nämä käsitykset hiusten entisen omistajan
riippuvaisuussuhdetta näistä hänen ruumiillisen olemuksensa osasista.
Sitä mukaa, millaisen käsittelyn alaiseksi ne kulloinkin joutuvat,
ihminen saa tuntea määrättyjä, etupäässä vahingollisia vaikutuksia
ruumiissansa. Vaikutukset kohdistuvat etupäässä siihen ruumiinosaan,
johon hiukset kuuluvat (päänkipu, mielenvikaisuus, hiusten menetys
j.n.e.). Tässä tapaamme erään maagillisen ajatustavan, joka monien
muiden linnalla käsittelynalaisen aiheen alalla esiintyy useinkin
vallitsevana. Se ilmenee käsityksenä, jonka mukaan jokainen
ihmisorganismin erillinenkin osa ja substanssi yleensä, määrätynlaisen
käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi joutuessaan, aiheuttaa sille
yksilölle, josta se on peräisin, vaikutuksia, jotka laadultaan ovat
suhteessa siihen käsittelyyn tahi kohtaloon, minkä alaisena se on
ollut. Nämä vaikutukset saattavat paikallistuakin ruumiin osiin sitä
mukaa, mistä ruumiin osasta osanen on lähtöisin.

Toiselta puolen tämä taikaopillinen perusajatus perustuu käsitykseen
siitä sympatetisesta siteestä, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja
hänen ruumiillisen olemuksensa osasten välillä, toiselta vaikutuksen
laatuun nähden, _homeopatiseen_ ajatustapaan (määrätynlaatuinen
ruumiillisen substanssin käsittely tahi kohtalo aiheuttaa ihmiselle
itselleen samanlaatuisia vaikutuksia). Vielä saattaa homeopatisen
käsityksen ohella, olla huomattavissa myöskin _symbolinen l. mimetinen_
ajatustapa, joka perustuu käsite- tahi kielellisiin analogioihin. Nämä
ajatustavat esiintyvät yhdessä esim. siinä venäjän-karjalaisessa
uskomuksessa, että se, jonka tuulessa kammatuita hiuksia on joutunut
tuulessa vaivaiskoivuun, joutuu iäksensä vaivaiseksi.

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen
hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan
pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien ja
etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta
lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia
joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi
ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on
havaittavissa. Silmäiltäköön tässä aluksi vastaavia seikkoja eräiden
tutkimuksenalaisten kansojen lähinten naapurien keskuudessa.

Isovenäläiset käsittävät leikatuiden hiusten tuleen joutumisen
aiheuttavan päänkivistystä. Valkovenäläinen luulo kieltää heittämästä
hukkaan sukiessa irtautuneita tahi leikatuita hiuksia. Jos ne joutuvat
hiiren tahi linnun pesään, on siitä seurauksena päänkivistys ja hilseen
muodostuminen päähän, vähintäänkin siksi aikaa, jonka hiukset ovat
pesässä. Samoin käy, jos hiukset heitetään uuniin. Parasta on asettaa
sukiessa irtautuneet hiukset seinänrakoihin pirtin sisäpuolelle.

Ruotsissa on hiuksia kammattaessa tahi suittaessa pidetty tarkkaa
huolta siitä, että kaikki hiukset on saatu talteen. Niihin hengäistään
tahi puhalletaan ennenkuin ne heitetään pois; muutoin menee pää
pilalle, jos hiiret tahi linnut saavat tehdä niistä pesiä itselleen.

Suomen ruotsalaisten on ollut kiellettyä polttaa tahi heittää ulos
leikatuita hiuksia pelosta, että linnut saavat niistä rakentaa pesänsä,
mistä olisi ihmiselle seurauksena onnettomuutta, päänkipua j.n.e.
Hiukset on piilotettava jonkin kiven alle, jossa ne rauhassa saavat
mädätä.

Saksassa ei kammatuita tahi leikatuita hiuksia saa heittää ikkunan
ulkopuolelle, muutoin saadaan päänkivistystä (Mark, Schlesia) ja
noitavaimot voivat jotenkin käyttää niitä ihmisen vahingoksi (Hessen,
Wf., Tyroli) tahi tehdä niistä "Hagelsteine" (Tyroli). Niitä ei ole
heitettävä tuleen, muuten hiusten kasvu hidastuu (Schlesia), ei
myöskään niitä pidä heittää semmoisenaan pois, sillä jos niitä linnut
käyttäisivät pesänsä rakentamiseen, saisi ihminen päänkivistystä
(Schlesia, Wetterau, Wf., Tyroli). Hiukset on sen vuoksi asetettava
piilossa oleviin rakoihin tahi haudattava.

Samoin paikoitellen Englannissa. Sussexin talonpojat eivät salli
ainoatakaan hiustansa heitettävän huolimattomasti pois, muuten lintu
löytää ne ja vie pesiänsä, mistä hiusten omistajalle olisi seurauksena
päänkipu siihen saakka, kunnes hiukset ovat hävinneet. Jos taasen
sammakko saisi neidon palmikkohiuksia huostaansa, tuntisi hän kylmyyttä
päässänsä niin kauan kuin tämä eläin pitää hiuksia suussansa. Norjassa
varotaan samaten sammakkoa: hiusten joutumisesta sen huostaan olisi
seurauksena järjen menetys. Pohjois-Amerikan Atlannin puolisissa
valtioissa poltetaan suittaessa lähteneet hiukset pelosta, että lintu
vie ne pesäänsä tahi helvettiin, jolloin omistajan olisi pakko mennä
perässä ja etsiä ne takaisin. Tonavanmaiden mustalaiset pelkäävät hekin
linnun käyttävän hiuksia pesänsä rakentamiseen, mistä päänkipu olisi
seurauksena.

Pelko hiusten joutumisesta linnun huostaan ja pesään näyttää Suomessa
esiintyvän Pohjanmaalta Uudellemaalle ja Etelä-Hämeeseen sekä Venäjän
Karjalassa. Niinhyvin Suomessa kuin muuallakin on tämä vain yksi,
joskin yleisin ja useimmin esiintyvä selitys hiusten liukkaan
heittämisen seurauksista, Se näyttää liittyvän samanlaisiin uskomuksiin
idässä ja lännessä. Lienee kuitenkin tarpeetonta olettaa suomalaisten
käsitysten olevan ainakaan suoranaista lainaa kummaltakaan taholta.
Samalta alkeelliselta yleisinhimilliseltä pohjalta lähtien on luulo
hiusten hukkaan joutumisen vaarallisuudesta saattanut suomalaisillakin
kansoilla pukeutua samanlaisiin muotoihin kuin monilukuisilla muilla
kansoilla.

Muutamien suomensukuisten kansojen uskomuksissa on hiuksiin samaten
kuin kynsiinkin kohdistunut mytologisia käsityksiä. Virolaisista
kerrotaan, että leikatut hiukset oli säilytettävä ja pantava kuolleen
kanssa arkkuun, jotta hänellä ylösnousemuksessa olisi kaikki tallella.
Saratovin läänin Saratovin piirin ersäläisillä on ollut sama tapa.
Vanhaan aikaan ihminen kokosi koko elämänsä ajan hiuksiansa. Kuoltua
asetettiin ne hänen kanssansa hautaan. Muutamat tekevät näin vielä
nykyäänkin. Vogulit ovat polttaneet linnun pyrstösulassa ei ainoastaan
vainajan kynnet vaan myös hiuksia, jotta tämän olisi mahdollista kulkea
manalan tulisten jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille. _Novitskijn_
kuvauksessa ostjakeista seitsentoistasataluvun alkupuolelta kerrotaan
näiden surunsa osoitukseksi repineen hiuksiansa ja raapineen kasvojansa
verille asti. Veren tahraamat hiukset he heittivät kuolleen päälle.
Kuollutta hautaan valmistettaessa pohjois-ostjakeilla joku syrjäinen
henkilö leikkaa vähän suortuvia vainajan tukasta.

Näiden tapojen suhteen herättää mielenkiintoa ennen kaikkea kysymys,
minkä käsitysten voimasta vainajille pantiin mukaan hiuksia ja kynsiä.
Aikaisemmasta tiedetään, että kynsiin samaten kuin hiuksiinkin
kohdistuvat luulot yleensä ovat yhtyneet monenlaisiin mytologisiin
käsityksiin. Näistä näyttää kynsien mukaanpano vainajalle eräiden
suomensukuisten kansojen ja venäläisten tavoissa olevan yhteydessä
käsityksen kanssa manalan vuorelle kiipeämisestä. Eräät seikat
oikeuttavat päättämään, että hiustenkin mukaanpanoon ainakin
määrätyissä tapauksissa on vaikuttanut ajatus niiden tarpeellisuudesta
manalan vaikeuksista suoriuduttaessa. Manalan silta käsitetään joskus
oljenkorren vahvuiseksi tahi hiuksen hienoksi. Vähävenäläiset
luulevat taivaaseen noustavan tikapuita, jotka erään tiedon mukaan
kumminkin olisivat kynsistä tehtävät. Hiukset ja kynnet mainitaan
taivaaseennousun välikappaleina muhamettilaisten ja kiinalaisten
uskomuksissa. Tsheremissit ovat panneet vainajan vaatteiden taskuun
vähän silkkiä, jotta vainaja saattaisi silkkilankaa myöten, ikäänkuin
nuoran avulla, kiivetä ylös haudasta ja helvetistä. He panevat arkkuun
myös rihmakerän.

Vainajalle ovat näin muodoin muun muassa hiukset tarpeellisia manalan
vaikeuksien voittamiseksi. Tapa panna kuolleen mukaan hiuksia saattaa
siis yhtyä tämänlaatuisiin käsityksiin manalan joen yli kulusta sekä
haudasta taivaaseen nousemiseen.

Samalla on vielä huomioon otettava luulo, että hiuksista on toisessa
elämässä ja viimeisellä tuomiolla tehtävä tili tahi on niiden oltava
vainajalla silloin tallella; näistä luuloista on edellä kynsistä
puhuttaessa ollut nähtävänä lukuisia esimerkkejä.

Näiden näkökohtien ohella on muitakin otettava huomioon. Alkeellisen
ajatustavan mukaan yhdyssuhde ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa
erillisten osasten välillä saatetaan ajatella jatkuvaksi kuoleman
jälkeenkin. Tähän katsoen voitiin pitää tarpeellisena asettaa säilöön
pannut kynnet ja hiukset vainajien mukaan, sillä vainajan
kuolemanjälkeinen olemus oli riippuvaisuudessa näistä, toisin sanoen,
vainajan haudantakainen haamu oli harhaileva näiden hänen ruumiillisen
minänsä osien ympärillä. Jälkeenjääneiden kannalta tämä ei ole suinkaan
ollut suotavaa, sillä siitä on ajateltu koituvan ikävyyksiä ja haittaa.
Eräiden suomalaiskansojen hautausmenoissa on runsaasti varokeinoja,
jotka alkuaan nähtävästi ovat tarkoitetut karkoittamaan vainajaa, s.o.
vainajan sieluhaamua, jolle on vaikeaa erota maanpäällisistä oloistaan,
ja ehkäisemään sitä niin toimimasta, että siitä voisi olla vahinkoa ja
haittaa eläville.

Tällainen ajatus ilmenee selvänä m.m. juutalaisten käsityksissä
leikatuista kynsistä. Kuolleiden kynnet leikataan ja pannaan pussissa
arkkuun päänalaisen viereen, muutoin ne ruumiissa kasvettuaan
tunkeutuisivat ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle. Elävien
leikatut kynnet on poltettava tahi haudattava; jos ne säilyvät ihmisen
kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla niiden ympärillä
siihen saakka kunnes ne mätänevät. Haudattaessa pannaan ruumiin mukana
arkkuun muitakin vainajan organismin erinneitä osia. Korealaiset
asettavat ruumisarkun nurkkiin pusseja, joissa on leikatut kynnet ja
hiukset sekä vainajalta hänen elämänsä aikana lähteneet hampaat. Näiden
tapojen perustana on hyvin saattanut olla viimeksi puheenaollut
käsitys.

Paitsi mytologisiin käsityksiin pelko hiusten hukkaan joutumisesta on
ensi sijassa osoittanut perustuvansa luuloon hiusten omistajaa
uhkaavasta vaarasta, vahingosta ja ikävyydestä. Nämä käsitykset ovat
toisinaan saaneet ilmausmuodokseen kieltomääräyksiä, joiden tarkoitus
sellaisenaan näyttää epäselvältä. Näin on esim. asianlaita partaan,
partakarvoihin ja joskus hiusten leikkaamiseen nähden karjalaisten
uskomuksissa. Ne ilmenevät täällä jonkunlaisen syntikäsityksen
yhteydessä ja koskemattomuusvaatimuksena ja muistuttavat niitä pyhyys-
ja epäpyhyyskäsitteitä kieltomääräyksineen, joita tavallisesti
ilmaistaan yhteisnimityksellä _tabu_.

Partaa ja hiuksia lukuunottamatta näitä kieltomääräyksiä Karjalassa
kohdistuu neidon palmikkoon. Siihen koskeminen on kiellettyä ja sitä
pidetään jonkinlaisena neidon kunnian ja neitseellisyyden asuinsijana.
Ei palmikkonauhaankaan syrjäisen ole lupa koskea. Jos joku pahansuopa
saa vetää neidon palmikon kätensä läpi, neito menettää onnensa
naima-asioissa.

Näissä tapauksissa varovaisuustoimenpiteet ja kiellot eivät kohdistu
hiuksiin irrallisina, vaan niihin niiden luonnollisessa olotilassa.
Näidenkin lähtökohtana on saattanut olla pelko hiusten joutumisesta
sellaisen kohtalon alaiseksi, josta aiheutuisi vahinkoa tahi ikävyyttä
ihmiselle. Kun tämä käsitys on käynyt epämääräiseksi ja hämmentynyt,
ovat varotoimenpiteetkin alkaneet ilmetä tällaisissa muodoissa. Samalla
ovat tällaiset kiellot ja varotoimenpiteet selviä esimerkkejä
personallisesta _tabusta_, pyhyydestä ja koskemattomuudesta.

Palmikosta ja palmikkonauhasta puhuttaessa neitsyyden asuinsijana ja
vertauskuvana muistettakoon, että tämä käsitys on yleinen venäläisillä
ja heiltä lainautunut mordvalaisille. Se ilmautuu varsinkin näiden
kansojen häämenoissa ja häärunoudessa.

Tähän saakka tarkasteltujen seikkojen ohella on hiuksilla ja
ihmisruumiin karvoilla erittäin laaja käytäntö suomensukuisten kansojen
_yksityistaikuudessa_. Hiukset ja karvat ovat tällä alalla
monenlaatuisten maagillisten ajatustapojen yhteydessä erilaisten
tarkoitusperien välikappaleina niinhyvin aktivisessa kuin passivisessa
taikuudessa. Näistä tarkasteltakoon aluksi hiusten ja ruumiin korvojen
käytäntöä niissä taioissa, joiden tarkoituksena on hankkia
_myötäkäymistä ja onnea avioliittoasioissa_ kiinnittämällä määrätyt
henkilöt keskenään tahi joku tunnettu henkilö joihinkin tuntemattomiin
lemmen siteellä, s.o. lemmennostotaioissa.

Yksinkertaisimmin saavutetaan tämä tarkoitus hankkimalla sen henkilön
hiuksia, jota tahdotaan itseensä kiinnittää, ja kantamalla niitä
luonansa. Venäjän Karjalassa voi tytön lemmen saada kohtaansa nousemaan
leikkaamalla salaa hänen palmikkonsa latvoja ja kantamalla niitä aina
taskussaan tahi jossakin vaatteissaan. Useimmiten on kuitenkin
ajatus lemmen siteen aikaansaamisesta hiusten avulla, vaatien
silminnähtävämpiä ja tajuttavampia toimenpiteitä, pukeutunut
havainnollisempaan muotoon. Useimmissa tapauksissa on tätä tarkoitusta
varten taikatoimen alainen henkilö eli taiottava tavalla tahi toisella
saatettava välittömään ja mahdollisimman intimiin yhteyteen näiden
taikavälineiden kanssa. Tämä saavutetaan tavallisimmin saattamalla
taiottava jossakin muodossa -- harvoin vapaaehtoisesti ja tietensä,
useimmiten salaisesti, itsetiedottomasti -- sisäisesti tahi
ulkonaisesti vastaan ottamaan näitä sen yksilön organismin osia, johon
hänet taian avulla tahdotaan kiinnittää. Se saattaa tapahtua
jonkunmoisen lahjan muodossa, esim. ottamalla kolme hiussuortuvaa,
kolme tinanappia, yhtä monta pennin rahaa, jotka asetetaan rahapussiin
tahi nenäliinaan. Tämä pannaan sellaiseen paikkaan, jossa se vähintään
kolmen vuorokauden sisällä joutuu sille, jolle se on aiottu. Jos poika
käyttää näitä tavaroita hyväkseen, on taialla tarkoitettu vaikutus, jos
hän vihastuu pakettiin, raukeaa taika tyhjään.

Yleisintä näissä taioissa on kuitenkin pyrkimys saada taiottava
jossakin muodossa sisällisesti nauttimaan hiuksia tahi karvoja, Tämä
pyrkimys on johtanut useammanlaatuisiin menetelmiin. Tavallisimpia
niistä on se, että sen henkilön hiuksia tahi karvoja, joka haluaa
toista itseensä taialla sitoa, leivotaan johonkin syötävään aineeseen,
joka koetetaan syöttää taiottavalle (_karvakakku, kiimakakku_).
Vaikutuksen vahventamiseksi tällainen kakku leivotaan joskus reiden
päällä. Sama tarkoitus saavutetaan luonnollisesti antamalla hiuksia
tahi karvoja taiottavalle juomassa. Tällöinkin voidaan taikaa vahvistaa
jollakin lisämenettelyllä, esim. saattamalla taikaväline ensiksi
eräiden ihmisruumiin eritteiden yhteyteen. 1600-luvulla syytettiin
erästä tyttöä Kokemäellä siitä, että hän taikuuden avulla oli koettanut
hankkia itselleen miehen. Hän oli ottanut yhdeksän hiuskarvaa, pitänyt
niitä kolmena peräkkäin seuraavana pyhäpäivänä vasemman kainalonsa alla
kirkossa, liuottanut niitä kolme yötä viinassa, kuljettanut viinan
kolme kertaa vasemman reitensä ympäri ja antanut sen nuoren miehen
juotavaksi.

Toisinaan hiukset poltetaan ja tuhka annetaan juomassa taiottavalle.

Lemmennostoon kelpaavat muutkin ihmisruumiin karvat. Kylmenevää
rakkautta voidaan kiihoittaa ottamalla "rakkaudesta palavan" ihosta
karvoja, leikkaamalla ne hienoksi ja antamalla kylmäsydämisen nauttia
viinan kanssa. Erittäinkin näyttävät eräiden ruumiinosien karvat, kuten
pudenda- ja kainalokuoppakarvat, olleen käytettyjä lemmenjuomissa.

Tällaisen juoman valmistusmenetelmät saattavat olla sangen vaihtelevia,
riippuen m.m. siitä, miten kehittynyttä ja kuinka paljon erilaisilla
lisätaioilla vahvistettua taikamenetelmää siinä sovelletaan. Esim.:
karvat (luvultaan 9) leikataan -- veitsellä, jonka tekijää ei kukaan
tiedä -- poikki (9 kohdalta) ja annetaan juomassa (joka ensin kaadetaan
kolme kertaa kupparin sarven läpi) taivutettavalle. Tahi poltetaan
karvat ja annetaan juomassa tuhkana asianomaiselle.

Kehittyneimmissä taikamenetelmissä karvat otetaan useammasta
(tavallisesti kolmesta) ruumiinosasta ja sekoitetaan muiden
taika-aineiden, kuten veren (taikojan vasemman käden nimettömästä),
yölepakon veren, porttonaisen maidon kanssa taikajuomaksi.

Virolaiset ovat lemmennostotarkoituksiin käyttäneet ihmisruumiin
karvoja, _Boecler-Kreutzwaldin_ mukaan tarvitsi tätä varten vain
riistää karva "määrätystä ruumiinosasta" ja antaa se leivässä tahi
ruoassa pojalle tahi ommella se hänen alusvaatteisiinsa. _Wiedemannin_
kuvaus osoittaa Virolaisten yksityiskohtaisesti noudattaneen samoja
menetelmiä kuin suomalaiset. Keitettiin kainalonaluskarvoja ja
annettiin seitsemän tippaa tästä sille naiselle, jonka rakkautta
tavoiteltiin. Tahi liotettiin kainalonalus- ja pudendakarvoja hiessä ja
leivottiin ne leipätaikinan kanssa, säädytöntä laulua laulaen kakuksi
(_karwa-kakk l. karwa-kök_).

Myöhäisempää aikaa koskevissa tiedoissa pään hiukset ja kainalonalusen
karvat ovat välikappaleina virolaisissa lemmennostotaioissa.

Nämä taikamenetelmät perustuvat mahdollisimman havainnolliseen
metodiin. Hiukset ja karvat pyritään tavalla tahi toisella saattamaan
välittömään fyysilliseen yhteyteen taiottavan kanssa. Näiden ohella
hiuksia käytetään välineinä homeopatiseen ajatustapaan perustuvissa
suomalaisissa lemmennostotaioissa. Esim.: tyttö ottaa pojan päästä
hiuksia, polttaa niitä pannulla, panee siihen lisäksi viinaa ja
loitsii:

    "Pala tuli, pala pakla,
    Pala nuoren miehen mieli
    Kekäleenä keikkumaan.
    Taklana takitsemaan.
    Ja nuoren miehen mieli palamaan,
    Kuin tämä viina palaa ja kyttöö."

Ajatus, että määrätty toiminta _ex opere operato_ aiheuttaa
samanlaatuisen vaikutuksen siinä, johon taika kohdistuu, on tässä.
käyttämällä välikappaleena tahi ikäänkuin johtolankana taiottavan oman
ruumiillisen olemuksen ainesta, koettanut päästä päämääräänsä,
aiheuttaa lemmen poltetta. Eri aineiden tuli tätä vaikutusta vielä
vahventaa.

Läheltä samantapaisessa käytännössä kuin lemmennostotaioissa ovat
hiukset ja karvat niissä taikatoimissa, joiden tarkoituksena on hankkia
avioliitossa jommallekummalle puolelle johto- tahi määräysvalta tahikka
uudelleen rakentaa huonoa aviosuhdetta. Vaimo voi hankkia
vaikutusvallan mieheensä käyttelemällä miehen hiuksia _in pudendis_,
kaatamalla viinaa päälle ja polttamalla ne hopearahan päällä. Molempien
puolten ruumiillisen substanssin yhtymisen homeopatiseen käsitykseen
perustuvan käsittelyn kautta ajatellaan tässä johtavan tarkoitettuun
tulokseen.

Erilaisilla lisätoimilla voitiin näitäkin taikatoimia vahvistaa. Näissä
lisätoimissa on havaittavissa pyrkimys tehdä taikojan ja taiottavan
välinen substantialinen yhteys mahdollisimman lujaksi ja läheiseksi.
Taikavälineellä tahdotaan ikäänkuin sekoittaa molempien fyysillinen
olemus toisiinsa. Otettakoon näistä muutama esimerkki. Ynseää ja
toraista miestänsä vaimo suostutteli ottamalla miehen päästä kolme
hiussuortuvaa, kiertämällä ne kolme kertaa hänen ympärinsä, ja
polttamalla tuhaksi, joka sekoitetaan veteen. Tätä vettä ottaa vaimo
miehen kotia tullessa suuhunsa ja pitää sitä siinä siksi, kunnes mies
ehtii käydä levolle. Näin tuli tehdä yhdeksän iltaa perätysten.

Valta voidaan mieheltä anastaa myös käsittelemällä miehen hiuksia
kuvaannolliseen parallellismiin nojautuvan menettelyn mukaan. Vaimo
leikkaa miehensä hiuksia ja pitää niitä sukassaan vasemman kantapäänsä
alla.

Avioliittotavoissa sisältävät vihkimiseen liittyvät taiat hiuksilla
taikomista tarkoituksella synnyttää rakkautta naimisiin joutuvien
välille. Tätä varten morsian kampaa ennen vihillemenoa sulhasen ja oman
päänsä, panee sukaan jääneet hiukset taiteile, leikkaa jalkainsa
välitse paitansa takapuoleisesta helmasta palan, johon käärii hiukset,
ja asettaa käärön sulhasen kaulahuivin väliin vihkimatkalle.
Vahvistavana lisätaikana on tässä menetelmässä toisen kontrahentin
vaatekappaleen käyttö, mikä sellaisenaan jo palvelee taikuudessa samaa
tarkoitusperää.

Uskottoman miehensä saattaa vaimo kiintymään itseensä karvojen avulla
yksinkertaisella analogiseen käsitystapaan perustuvalla menettelyllä.
Hänen tarvitsee tätä varten vain sitoa omia karvojansa mieheensä
jollakin langalla.

Lemmennosto- ja avioliittotaioissa hiuksia ja karvoja käytetään myös
päinvastaiseen tarkoitukseen, s.o. rakkauden sidettä hävittämään ja
lemmen poltetta haihduttamaan. Taikamenetelmää on tällöin tietysti
vastaavasti muutettava. Seuraavassa esitettäköön huomattavimmat kohdat
tästä taikaryhmästä.

Jos tahdotaan joku kylmentää sulhaselleen (morsiamelleen), otetaan
hänen hiuksiaan, kiedotaan yhdeksän eri kiven ympärille, heitetään
kaivoon ja sanotaan heitettäessä: "Sinun pitää tulla niin kylmäksi
N.N:lle kuin tuo vesi on noille kiville!" Teknilliseltä rakenteeltaan
ja ajatussisällöltään tämä taika on selvä vastine aikaisemmille
homeopatiseen ajatukseen perustuville lemmennostotaioille. Hiusten
omistaja tuntee samanlaista kylmyyttä, ei tosin suorastaan
fyysillisesti vaan tunteissaan, jommoista hiusten, hänen ruumiillisen
olemuksensa osien, kylmässä kaivossa ajatellaan tuntevan.

Sama tulos saavutetaan ottamalta molempien rakastavien hiuksia,
sekoittamalla ruumiin vasemmassa jalassa olleesta sukasta otettuun
untuvaan ja asettamalla sellaisten puiden väliin, jotka nitisevät
metsässä. -- Muodollisesti tämä taika näyttää kuuluvan erääseen toiseen
suureen ryhmään, n.s. pahansuopaisiin taikoihin eli niihin, joiden
tarkoituksena on jotenkin vahingoittaa taiottavaa.

Lemmen pauloista voitiin joku vapauttaa vielä siten, että otettiin
molempien (rakastavien) hiuksia ja poltettuna sekoitettiin veteen, joka
heitettiin sen päälle, jota tahdottiin vaivasta vapauttaa. Kun tämä
säikähtyen heräsi, hän alkoi vierautua lemmentuskansa esineestä. Sama
saavutettiin myös siten, että rakkauden pauloihin kietoutunut leikkasi
nukkuessa salaa rakastettunsa hiuksia, hakkasi ne hienoksi, poltti ja
söi tuhan.

Näissä taioissa on ollut vallitsevana se taikaopillinen perusajatus,
jonka mukaan taikavaikutuksia, taikomalla aiheutettua ja muutenkin
aiheutunutta sairautta, kipua tahi vahinkoa pyritään parantamaan ja
tekemään tyhjäksi niiden ajatellun alkulähteen avulla, toisin sanoen,
asettumalla jollakin tavoin substantiiviseen yhteyteen taian eli pahan
aiheuttajan kanssa.

Tätä valaisee hyvin m.m. seuraava hiustaika. Jos joku noituu toisen
lapsen itkemään, se lakkaa itkemästä vasta sitten, kun saadaan hiuksia
sen päästä, joka lapsen on noitunut, ja syötetään ne hiukset maidon
kanssa lapselle.

Hiusten avulla taikomalla ovat myöskin liiviläiset aikaan saaneet
kielteisiä vaikutuksia avioliittoasioissa. Neitonen taiottiin
sellaiseksi, ettei hän päässyt naimisiin, vetämällä hänen huomaamattaan
pois solki, jolla hän edestä on kiinnittänyt paitansa, sekä kolme
hiusta juurineen, jotka viimeksimainitut kiedottiin neulaan ja
pistettiin jossakin pohjoiseen päin olevassa kulmauksessa talon luona
ensimäisen aidanpaalun alle. Samalla loitsittiin: "Niin kauvan kuin
tämä tässä on, elköön tyttöä kosittako." Jos löydetään tieltä
hevosenkenkä, jossa on naula jäljellä, voidaan tällä naulalla suorittaa
sama kuin neulalla, Samoin, jos nuo kolme hiusta kiedotaan vanhan,
rikkaläjälle heitetyn luudan ympärille, tämä viedään tienhaaraan ja
sanotaan samat sanat.

Muutamat viimeksi puheenaolleista taioista kuuluvat osaksi niihin,
joiden avulla aikaan saatetaan taiottavalle vahinkoa ja pahaa, siis
_nefarisen_ taikuuden alalle. Tämänlaatuisten taikatoimien
välikappaleena ovatkin hiukset saaneet laajimman käytännön suomalaisten
taikuudessa ja muidenkin suomensukuisten kansojen magiassa.

Esim. syrjänit harjoittavat tätä lajia taikuutta. Juuri sen estämistä
ja siltä suojelemista tarkoittavat useimmat syrjänien noudattamat
hiuksiin samaten kuin kynsiinkin kohdistuvat varotoimenpiteet. Hiuksien
kautta voidaan toiselle ihmiselle aiheuttaa sairautta homeopatiseen
käsitykseen perustuvalla menettelyllä, esim. saattamalla taiottavan
hiukset mätänemään.

Suomalais-karjalainen taika-aineisto sisältää erittäin suuren määrän
sellaisia taikoja, joissa hiusten avulla aiheutetaan ihmiselle pahaa.
Seuraavassa esitettäköön tämän taikuuden lajin pääasiallisimmat
ilmenemismuodot.

Savossa ja Karjalassa pahansuovat panivat ruumiin mukana hautaan m.m.
vihamiestensä hiuksia, josta oli seurauksena, että "kalma" alkoi näitä
kiusata. Tätä taikaa voidaan verrata aikaisemmin puheenaolleeseen
tapaan panna vainajalle mukaan hänen leikatut hiuksensa ja kyntensä:
molemmissa syntyy hiusten välityksellä määrätynlainen suhde
henkimaailmaan. Taikana on viimeksimainittu yksinkertainen. Hiukset,
jouduttuaan välittömään yhteyteen kuolemaa ympäröivän maailman kanssa,
saattavat omistajansa kuoleman voimien vaikutuksen alaiseksi.

Useimmiten ei kuitenkaan tyydytä näin yksinkertaisiin
menettelytapoihin. Varsinkin suomalaisten mielikuvitus on maagillisen
ajattelutavan ja taikateknikan alalla keksinyt mitä erilaisimpia ja
kehittyneimpiä menettelytapoja aiheuttaakseen vihamiehelleen
onnettomuutta m.m. hänen hiustensa välityksellä.

Yleisimpänä päämääränä on tässä n.s. "kitumaan pilaaminen", s.o.
vihamiehen saattaminen taikomalla hiljaisesti edistyvän, salaperäisen,
hivuttavan sairaloisuuden tilaan. Sovelletusta menetelmästä riippuen
saattaa tämä tila olla lievempää laatua ja vain jonkun ajan kestävä,
mutta se voi myös päättyä taiotun täydelliseen tuhoon, kuolemaan,
mielipuolisuuteen j.n.e. Tätä paitsi voidaan hiuksien avulla taikomalla
aiheuttaa myöskin selvästi määriteltyjä sairauksia ja taudin tiloja.

Yksinkertaisimmin aikaan saadaan tällainen taikuuden tila toiselle
ihmiselle panemalla hänen hiuksiaan kitisevään puuhun, s.o. metsässä
kahteen toisiaan vastaan hankautuvaan puuhun, paremmin vielä, näiden
puiden väliin. Hiukset on saatava vihamieheltä salaa ja taikatointa
voidaan vahvistaa vastaavalla loitsulla, esim.

    "Valittakoon ja vaivakkoon
    niin kauan, kuin tämä puu
    seisoo tällä kankaalla."

Myös voidaan hiukset asettaa kituvan, s.o. huonosti ja sairaloisesti
kasvavan puun rakoon. Ihminen kitui silloin niin kauan kuin puukin.
Tahi naulataan uhrin hiuksia ja hikistä vaatetta leppänauloilla
tällaiseen puuhun samalla sanoen: "Kidu niinkuin tuo puu, valita
niinkuin tuo puu!"

Nämä yksinkertaiset taikamuodot saattavat saada ympärilleen joukon
vahvistavia lisätaikoja. Esim.: On kierrettävä yhdeksästi sormensa
ympärille taiottavan hiuksista saatua suortuvaa, jossa on kolme
yhdeksää (= 3 x 9) suortuvaa [hiusta?]. Nämä viedään torstaina metsään
ja lyödään kituvan lehtipuun halkeamaan ja isketään lujasti tulppa
päälle. Silloin alkaa heti ahdistaa sitä, jonka päästä hiukset on
otettu. Jos taas kammattaessa irtautuneita toisen ihmisen hiuksia
viedään sellaisten puiden väliin, jotka "niuskuttavat" (antavat
tuulessa kitisevän äänen), tulee tuolle ihmiselle päänsärkyä tahi hän
tulee "huupaksi", heikkopäiseksi.

Paitsi tätä taikaryhmää, voidaan useita muita taikamenettelyjä
käyttämällä hiusten avulla aiheuttaa onnettomuutta vihamiehelleen.
Sangen yleistä on, että hiukset eri menettelytapojen avulla saatetaan
veden yhteyteen, virtaan, puroon, kaivoon, umpilampiin j.n.e. Esim.:
Hiuksia pannaan sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin
juoksevassa purossa, tahi leppäpalikkaan käärittynä juoksevaan virtaan.
Tahi varastetaan vihamiehen päästä hiuksia, tehdään lepästä arkku,
pannaan hiukset arkussa pieneen leppäiseen venheeseen, joka
purjetuulella päästetään järvelle.

Vielä kehittyneemmistä tähän ryhmään kuuluvista taioista mainittakoon
seuraava: Etsitään yksikantainen pihlaja sellaisesta paikasta, jonka
päälle muista puista ei ole vettä tahi lunta karissut. Se halaistaan
veitsettä keskeltä, ja tähän rakoon pannaan sen henkilön hiuksia, joka
aiotaan saada kitumaan, kääritään kiinni punaisella langalla ja pannaan
umpilampiin. Tätä taikaa voidaan vahvistaa panemalla hiukset kuolleen
tiaisen suuhun ja sitomalla se kuolleen hevosen jouhilla kiinni.

Hiuksia käytetään välineenä sangen usein taioissa, joiden tarkoituksena
on saattaa uhrinsa mielipuoleksi. Tämä saavutetaan m.m. panemalla
taiottavan hiuksia kirkonkellon ikeeseen ja menemällä itse pois niin
kauaksi, ettei kuule kellon ääntä sinä päivänä. Tahi pannaan taiottavan
hiuksia mielipuolena kuolleen arkkuun tahikka kiedotaan niitä koskessa
seisovaan keppiin loitsien:

    "Kuin tämä varpa järisöö,
    niin hänkin järisköön."

Sama aikaan saadaan vielä ottamalla kolme yhdeksää uhrin hiuksia,
yksikantaisesta lepästä pintalastu ja käärimällä hiukset tähän lastuun.
Lastun päätä halaistaan, hiusten nenät pannaan rakoseen ja koko laitos
kosken kiven alle. Tällöin alkaa vesihiisi vaivata hiusten omistajaa ja
hän tulee heikkomieliseksi. Saattaakseen uhrinsa hiusten välityksellä
nimenomaan kosken voimien ja väen avulla mielipuoleksi pahansuopa
saattaa menetellä vieläkin perinpohjaisemmin. Haetaan kohisevan kosken
keskeltä pitkänsoikea kivi ja hankitaan taiottavan päästä juurineen
nyhdettyjä hiuksia. Hiusten juuripuoli asetetaan kiveä vastaan ja ne
kierretään kiven ympäri. Sitten hiukset sidotaan lujasti langalla
kiinni ja kivi viedään illalla auringon laskun jälkeen järveen tahi
jokeen ja viskataan olan yli veteen.

Mielenvikaisuutta aiheuttavien, nimenomaan hiusten avulla
suoritettavien taikojen monilukuisuus on varmaankin selitettävissä
siten, että pidettäessä päätä järjen asuntona, juuri päästä saadun
ruumiillisen substanssin avulla ajateltiin ennen kaikkea voitavan
vaikuttaa järkeen. Tämän taikaryhmän runsaasta ja mielenkiintoisesta
sarjasta tarkasteltakoon vielä muutamia, koska ne taikateknilliseltäkin
kannalta ovat kehittyneimpiä ja monien muiden rinnalla sangen
selväpiirteisiä.

Toinen ihminen voidaan saada hiljalleen menettämään järkensä käärimällä
häneltä varastettuja hiuksia lujaan myttyyn ja panemalla se alakiven,
puoliksi maahan hautautuneen, liikuttamattoman kiven alle. Myös voidaan
hiukset muiden taikaesineiden mukana panna umpilammista pyydetyn
ahvenen vatsaan, joka vuorostaan pihlajaan kiinnisidottuna pannaan
virtaavaan veteen. Kolmen kuukauden kuluttua tulee taian alainen
mielipuoleksi. Mielenvikaiseksi tehdään myös varastamalla taiottavan
päästä hiuksia ja naulaamalla ne leppänauloilla myllyn vesirattaaseen.
Kun mylly rupeaa pyörimään, kadottaa hän heti järkensä. Edelleen,
ottamalla taiottavan hiuksia ja kiertämällä hänet niillä; jollei häntä
itseään voida kiertää, kierretään kolmasti se huone, jossa hän on, ja
naulataan hiukset leppänauloilla saman henkilön asuinhuoneen seinään
ulkopuolelle, tahikka -- mikä on vielä parempi -- makuuvuoteen alle.
Vielä saatetaan ottaa kuolleen päästä hiuksia, polttaa ne ja antaa
karret viinan seassa jollekin, mistä tälle on seurauksena
mielipuolisuus.

Erikoisista hiusten avulla aiheutettavista sairauksista on mainittava
kaatumatauti. Se synnytetään naulaamalla hiuksia kirkonkellon kantaan,
tahi panemalla hiukset punaisella langalla sidottuina hauin suuhun,
joka lasketaan takaisin järveen. Sammakon suuhun pantuina ne
aiheuttavat omistajalleen "pahan taudin".

Paljaspäiseksi ja harmaapäiseksi voidaan joku saada ottamalla haudasta
paljaspäisen (harmaapäisen) hiuksia ja panemalla ne jonkun pieluksiin.
Jos taas hiukset otetaan täältä pois, poltetaan ja pannaan kypenet
koskeen, itse taikoja kuolee.

Edellisiin lähinnä verrattavia ovat ne taiat, joissa varas hiuksista
taikomalla pakotetaan palauttamaan varastamansa. Tämä tapahtuu esim.,
jos pannaan sen hiuksia, jota varkaaksi luullaan, muurahaispesään ja
lisäksi nalleja, ruutia, tamman luita ja viinapullo. Samalla on
loitsittava: "Jos olet osallinen tähän (varastus)työhön, niin anna
asiasi toteutua!" Jos luultu on syyllinen, muurahaispesä paukahtaa ja
varas tuo sitten tavarat takaisin. Myös voidaan hiusten avulla saada
selville, kuka oman talon väestä on varas, nimittäin ottamalla jokaisen
päästä hiuskarva ja asettamalla ne almanakan päälle. Sen hius, joka on
varas, käyristelee almanakan päällä.

Teknillisessä suhteessa on näille taioille sukua virolaisessa sadussa
"Pikjalg, Osawkäp ja Terawsilm" tavattava kertomus linnuksi
muuttautuneesta ja häkkiin joutuneesta varkaasta. "Teräväsilmä" sai
käsiinsä varkaan partakarvoja ja alkoi kärventää niitä tulessa. Silloin
tuli linnulle hirveä hätä. Se parkui surkeasti ja tuskissaan hakkasi
itseään, kunnes vihdoin oli pakotettu ilmaisemaan oikean itsensä ja
ottamaan ihmismuotonsa.

Näiden taikatoimien psykologinen perusta on useimmissa tapauksissa
hyvin selväpiirteinen. Niissä on läpikäyvänä homeopatinen ajatustapa,
joka esim. niissä taioissa, joissa taiottavalle aiheutetaan hivuttava
sairaudentila kiinnittämällä hänen hiuksiansa kitisevään, toista vasten
hankautuvaan tahi kitukasvuiseen puuhun, on pukeutunut yksinkertaisiksi
idea-assosiationeiksi. Teknilliset keinot saattavat olla vaihtelevia,
ja kehittyneemmissä taioissa liittyy päämotivin ympärille vahvistavia
sivutoimia, jotka ovat lähtöisin joko samasta ajatuspiiristä tahi
nojautuvat kuvaannollisiin parallelleihin. Hiusten kiinnittämisen
kituvaan puuhun ajateltiin aiheuttavan samanlaisen näivettymisen tilan
hiusten omistajassa, samalla kuin puun salaperäinen ja surkeaääninen
kitinä sen toista vastaan hankautuessa loihti esiin mielikuvan
sairauden käsissä vaikertelevasta ihmisestä yhtyen vielä mielikuvaan,
miten taian uhri hivuttavan taudin käsissä hieroutui ja kului rikki
kuten hänen hiuksensa puiden välissä.

Tarkasteltuihin taikoihin liittyy usein mytologista ainesta. Hiusten
paneminen kuolleen arkkuun, ruumiin mukana hautaan sekä kuolleen
hiusten käyttäminen nojautunee ainakin määrätyissä tapauksissa
ajatukseen kuoleman yhteydessä olevien henkiolentojen eli yleensä
kaikkea kuoleman ja kuoleman kanssa yhteydessä olevaa ympäröivän
"kalman" ja "kalman väen" palvelukseen ottamisesta. Edellä on jo
viitattu siihen, että suuressa osassa tätä taikaryhmää taian
suorituksen tahi siihen muuten liittyvänä paikallisuutena sekä
taikavälineiden ottopaikkana on koski, järvi, puro t.m.s. Samoin on
asianlaita useissa muissa taikaryhmissä. Joskus taiassa nimenomaan
ilmaistaan haettavan avuksi näissä paikoissa asuvia henkiolentoja,
veden väkeä ja vesihiittä. Tämä henkimaailmaan kääntyvä käsitystapa on
siis erikoisesti huomioon otettava varsinkin niiden taikojen
tarkastelussa, joissa taian suoritus tapahtuu esim. kirkkomaalla tahi
joissa yleensä pyritään pääsemään yhteyteen kuoleman kanssa
kosketuksiin joutuneiden esineiden tahi siihen jotenkin muuten yhtyvien
seikkojen kanssa.

Kuitenkaan ei näitäkään taikoja ole selitettävä yksinomaan tältä
kannalta. Niissä on huomioon otettava useissa tapauksissa suoranainen
homeopatinen käsitys. Saattamalla joku ruumiillisen substanssin
välityksellä yhteyteen jonkin kanssa, mikä ympäröi kuolemaa, on voitu
ajatella suorastaan aiheutettavan samanlaatuista tilaa taiottavassa.

Selvä homeopatinen ajatus on havaittavissa muun ohella niissä taioissa,
joissa hiukset mielipuolisuuden tahi kaatumataudin aikaansaamiseksi
pannaan kivessä tahi kepissä koskeen. Kosken kuohunta ja myllerrys,
siinä hiuksineen seisovan kepin väriseminen oli omiansa aiheuttamaan
samanlaista myllerrystä ja kuohuntaa sekä siitä johtuvaa
sekaannusta taiottavan järjessä. Samanlainen selvä, yksinkertaiseen
idea-assosiationiin perustuva parallellismi esiintyy järjen
sekaannuttamisessa sitomalla hiuksia myllyn vesirattaaseen.
Umpilampi kuuluu taasen niihin taikateknillisiin yksityispiirteisiin,
joissa -- samaten kuin liikkumattoman maakiven käyttämisessä,
sitomisessa, naulaamisessa ja ahtaaseen paikkaan sulkemisessa -- on
kuvaannollistettu ajatus kahlehdittuna ja suljettuna olosta, jonka
ajateltiin aiheuttavan lopulta tarkoitettuja tuloksia.

Mielenkiintoista on näiden taikatoimien yhteydessä todeta, miten saman
taikatoimen ajatellaan palvelevan eri tarkoitusperiä aina sen mukaan,
mikä taikaopillinen ajatussuunta kulloinkin sitä suoritettaessa
on voimakkaimpana ja selvimpänä vallinnut taian suorittajan
tietoisuudessa. Lemmennostotaikana ajatellaan hiusten kirkonkellon
kieleen kiinnitettyinä vievän hiusten omistajan mainetta laajalle ja
äänen avulla saattavan hänet lukemattomien naimisiin kelpaavien
yhteyteen. Pahansuopaisena taikana sama menettely aiheutti hiusten
omistajalle tuhon hiusten joutuessa mystillisessä ympäristössään
henkiolentojen yhteyteen ja kelloa soitettaessa rikki hieroutuessa.

Lukuisat muut eri sivistysasteilla olevat kansat käyttävät hiuksia
taikavälineinä niinhyvin lemmennostotaioissa kuin pahansuopaisessa
magiassa. Teknillisessä suhteessa on näiden taikojen muoto yleensä
sama. Hiuksia pyritään antamaan taiottavalle joko luonnollisessa
muodossa, poltettuina tahi muuten valmistettuina, useimmiten ruoan tahi
juoman seassa. Riittävänä pidetään myös, jos hiuksia jotenkin muuten
voidaan saada taiottavan kanssa fyysilliseen yhteyteen, esim.
vaatteisiin kiinnittämällä.

Mikäli saatetaan tehdä johtopäätöksiä painetuissa lähteissä tavattavien
Europan eri kansojen vastaavien taikojen ja suomalaisten taikojen
välillä, tämän taikuuden alan psykologinen perusta, käsitys ihmisen
riippuvaisuudesta ruumiin erotetuista osasista, näyttäisi jälkimäisellä
taholla ilmenevän paljon selvempänä kuin edellisellä, missä se usein
melkein kokonaan on hävinnyt tahi sekautunut muihin taikaopillisiin
ajatustapoihin. Näin on laita esim. venäläisten taikojen. Niissä
käytetään hiuksia m.m. pahansuopaisen taikuuden välikappaleena, mutta
menettelytapa on toinen. N.s. pilauksen (_portsha_) aikaansaamiseksi
muurataan taiottavan hiuksia uuninpiippuun, kiinnitetään tuntemattomien
lintujen höyhenten kanssa patjoihin, heitetään uuniin, asetetaan tuvan
seinän alle tahi haudataan portin alle. Lääkintätarkoituksessa sairaan
hiuksia ja kynsiä pannaan haapaan kaivettuun reikään, joka tulpalla
suljetaan. Kuumetaudissa naulataan niitä haapanaulalla seinään tahi
oveen, sairaan pituuden ylettyville kaivettuun reikään.

Viimeksimainituissa taikatoimissa vallitsevana ajatuksena on sairauden
kahlehtiminen eli sitominen sairaan ihmisen organismin osan tahi aineen
välityksellä. Osa näistä menettelytavoista on samalla sukua toiselle
hyvin yleiselle taikamenettelylle, joka perustuu ajatukseen tautien
y.m. pahan siirtämisestä ihmisiin, eläimiin, puihin j.n.e., käyttämällä
välittävänä aineena joko parannettavan henkilön ruumiillista
substanssia yleensä tahi oletettua taudin ainetta kipeästä ruumiin
kohdasta.

Paitsi edellä tarkasteltuja suurempia taikaryhmiä, suomalaiset ja
karjalaiset ovat käyttäneet ihmisruumiin karvoja vielä monenlaatuisissa
yksityisissä taioissa. Hyvän kalaonnen hankkimiseksi käytetään
naisen karvoja _ex pudendis_ ongensiimaa valmistettaessa. Eräissä
varaustaioissa ovat hiukset päässeet käytäntöön. Näin esim. pahaa
silmää vastaan sekä profylaktisesti että terapisesti. Synnyttäjä pääsi
silmäyksistä siten, että hänen hiuksiansa poltettiin niin että haju
levisi muiden nenään. Lapsi varataan silmänteiltä ottamalla kolmasti
hiuksia äidin päästä, leikkaamalla tilkku äidin paidan alasista ja
panemalla hiukset siihen käärittynä kapaloihin. Kiroista päästettiin
joku ottamalla salaa potilaan hiuksia, pistämällä ne palavaan uuniin,
samalla loitsien: "Tuolla sun tuskasi palakoon, ulos piipusta pihalle."
Veren juoksun pysähdyttämisessä käytti loitsija omia hiuksiaan loitsun
ohella haavan tukkona.

Parissa viimeksi esitetyssä taiassa, synnyttäjän vapauttamisessa
silmäyksistä ja kiroista päästämisessä kohtaamme jo ennen puheenaolleen
taikaopillisen perusajatuksen, jonka mukaan taikavaikutusta on
vastustettava saattamalla taiottu joitakin välittäviä keinoja
käyttämällä yhteyteen taikavaikutuksen aiheuttajan tahi
alkulähteen kanssa. Tämä perusajatus, jota saatamme nimittää
_neutralisointiprinsipiksi_, tavataan useammissakin hiusten avulla
suoritettavissa taioissa. Liiviläiset ovat sellaisissa sairauden
tapauksissa, joita otaksutaan noituudella aikaan saaduiksi, hankkineet
parannusta koettamalla saada selkoa taudin aiheuttajasta ja hankkineet
hänen ruumiistaan karvoja, joilla sairasta on savustettu.

Samalla tapaa koettavat esim. Indian muhamettilaiset neutralisoida
taian vaikutusta hankkimalla taikojasta muutamia hiuksia ja rukoillen
manaamalla niitä. Eräissä venäläisissä parannusmenetelmissä havaitaan
sama ajatus. Koiran puremaa parannetaan nauttimalla sisällisesti
purreen koiran karvojen tuhkaa tahi panemalla karvoja haavan päälle.

Taikakäsitysten ja -keinojen alalla alkeellinen ajatustapa ei useinkaan
tee erotusta ihmisen ja eläinten välillä. Ruumiilliseen substanssiin
perustuvissa suomalaisissa taioissa onkin eläinten organismin osilla
sama käytäntö ja merkitys kuin ihmisen. Vaikka tämä puoli ei
varsinaisesti kuulukaan tutkimuksemme alaan, ei liene perusteetonta
sitä lyhimmiten kosketella, koskapa täällä on tavattavissa useita
huvittavia yhtymäkohtia edellisen kanssa.

Niissä eläimiin kohdistuvissa taioissa, joissa karvoja käytetään
taikomisvälineenä, on useimmissa johtavana ajatuksena yhteyden luominen
eläimen ja ihmisen, eläimen ja sen kotipaikan tahi eri eläin yksilöiden
välille karjassa. Erittäin runsaasta suomalaisesta taika-aineistosta
otettakoon moniaita esimerkkejä.

Koira saadaan hyvin pysymään kotona kiinnittämällä se karvojen avulla
taloon. Tätä varten otetaan muutamia karvoja koiran hännästä ja lyödään
ne kiinni seinän rakoon. Tahi otetaan hännän nenästä karvoja ja
etujaloista kynnen nenät ja naulataan ne leppänaulalla tuvan
peräseinään. Samoin saatiin lehmät kiinnitetyksi olinpaikkaansa. Karja
saatiin tulemaan hyvin kotiin panemalla keväällä lehmän karvoja navetan
nurkan väliin. Samaa tarkoitusta varten otettiin joka lehmän kyljestä
karvoja, tehtiin niistä paljaan polven päällä pallo, kaivettiin
kellokkaan kohdalle reikä, pantiin pallo siihen ja lyötiin naula
päälle. Lisäksi otti emäntä kellokkaan kellon, heitteli sillä vettä
ympäri navettaa ja sanoi: "Pysykää yhdessä." Erään toisinnon mukaan
leikattiin jokaisen lehmän hännän nenästä karvoja ja pantiin kunkin
lehmän "kynsipalkin" alle. Näin tehden löysi lehmä partensa paremmin.
Karjataioissa valmistetaan samantapaisia "karvakakkuja" kuin
lemmennostossa. Saadakseen muut lehmät seuraamaan kellolehmää, emäntä
leikkaa niistä jokaisesta karvoja ja syöttää ne leivän sisään
leivottuna kellokkaalle. Lehmät saatiin pysymään yhdessä ja tulemaan
kotiin myös siten, että tehtiin vapunpäivänä taikinasta kyrsä, pantiin
siihen jokaisesta lehmästä otettuja karvoja ja annettiin kaikille
lehmille. Joku yksityinen eläin saatiin pysymään karjassa antamalla
sille keväällä ennen uloslaskemista leivänpalassa sen karjan karvoja,
johon se oli kuuluva.

Tarkoituksiltaan ja teknillisiltä keinoiltaan ovat nämä eläin- ja
karjataiat hyvin selväpiirteisiä ja lähinnä lemmennostotaikoihin
verrattavia. Nämäkin saattavat olla joskus moninkertaistuneita taikoja,
kuten esim. se, jossa karvapallo seinään kiinnitettynä on luomassa
yhteyttä jokaisen eläimen ja navetan välille ja kellosta heitetty vesi
kellokkaan kautta pitämässä karjaa koossa, jotapaitsi karvapallon
valmistamisella paljaan polven päällä vielä saattaa olla tarkoituksena
elukoiden kiinnittäminen hoitajaansa.

Tämän pääasiallisen käytännön ohella tavataan eläinten karvojen käyttöä
eräiden taikatapojen yhteydessä, esim. hautaustavoissa jonkunmoisena
_pars pro toto_-uhrina. Jottei kuollut veisi eläimiä jälkeensä, otetaan
jokaisesta kotielukasta karvoja, pannaan ne ruumiin arkkuun samalla
kuin ruumiskin ja lausutaan:

    "Tässä on perintö-osasi;
    elä enää muuta pyydä."

Karjaonnen pidättämiseksi myyjän luona elukoita myötäessä otetaan
eläimen ristiluilta kolme kertaa karvoja ja sanotaan:

    "Onni minulle,
    tänne sukus ja syntys jää."

Päinvastainen tarkoitus kuin edellä tarkastelluissa eläin- ja
karjataioissa, nimittäin eläimen villiinnyttäminen ja kodistaan karkuun
pakottaminen, saavutetaan panemalla jäniksen karvoja ja hevosen
kustakin jalasta otettuja "yösilmäkarvoja" sen vasempaan korvaan.
Hyväksi juoksijaksi saadaan varsa antamalla sille elävän suden karvoja;
susi on päästettävä elävänä menemään. Vieraassa karjassa kulkijaksi voi
lehmänsä laittaa ottamalla vieraista lehmistä karvoja ja syöttämällä
sille lehmälle, joka tahdotaan toisen karjaan suostuttaa.

Syrjänit käyttävät karjataioissa karvoja samanlaisiin taikateknillisiin
tarkoituksiin kuin suomalaiset. Lehmien laitumella koossa
pysyttämiseksi otetaan yhdestä lehmästä tukko karvoja (mieluimmin
rinnasta tahi sydämen kohdalta) ja ne annetaan leivän kanssa muiden
lehmien syödä.

Useiden suomensukuisten kansojen taikaluuloissa ja taikakäytännössä
_lasten hiuksille ja karvoille_ omistetaan eräitä erikoiskäsityksiä.
Suomessa hiuksia koskevat luulot ilmenevät osaksi samanlaatuisina
kieltoina kuin lasten kynsiinkin kohdistuvat. Lapsen hiuksia ei
johonkin määrättyyn ajankohtaan saakka ole saanut leikata. Pohjanmaalla
niitä, enempää kuin kynsiäkään, ei ole ollut lupa leikata ennenkuin
lapsi on oppinut puhumaan. Hämeessä on kiellettyä leikata lasten,
erittäinkin tyttöjen syntymähiuksia; leikkaamisesta on seurauksena,
etteivät hiukset koskaan kasva tiheiksi.

Myöskin lapsen hiusten kampaaminen on kiellettyä. Suomessa on uskottu
lapsesta tulevan mykän, jos sen hiuksia kammataan ennenkuin se on
alkanut puhua. Virolaiset eivät sui vuotta nuoremman lapsen hiuksia
pelosta, etteivät sen hiukset kasvaisi.

Niittytsheremissit noudattavat samantapaisia sääntöjä. Kahtena
ensimäisenä vuotena lapsen hiuksia ei saa leikata; tämän säännön
rikkomisesta on seurauksena, että lapsi rupeaa kasvamaan hitaasti.

Votjakit ovat samaten antaneet erikoisen merkityksen ensimäiselle
lapsen hiusten leikkaamiselle. Kun se ensi kerran toimitetaan, ei
hiuksia saa heittää pois, vaan on ne puhtaaseen valkoiseen
liinavaatteeseen käärittynä pantava arkkuun säilöön. Jos ne heitetään
hukkaan, lapsesta tulee tyhmähkö.

Suomalaisista on olemassa XVIII vuosisadan lopulta oleva tieto, jossa
puhutaan tavasta ajella lasten päät aivan paljaiksi. Tällaisenaan tämä
tieto ansaitsisi vähäistä mielenkiintoa, mutta ottamalla se huomioon
muiden lasten hiusten suhteen noudatettujen tapojen yhteydessä ei voida
kieltää, etteikö se saattaisi sisältää viittausta erääseen huomattavaan
tapaan, lapsen hiuksien seremonialliseen leikkaamiseen. Lapsen hiusten
määrättyyn ikään ulottuva leikkaamiskielto sekä käsitykset siitä
erikoisesta merkityksestä, mikä niiden leikkaamisella yleensä luultiin
olevan, ovat nimittäin johtaneet siihen, että lapsen hiusten
ensimäisestä leikkaamisesta on monien kansojen tavoissa muodostunut
määrätyitä menoja noudattava seremoniallinen toimitus.

Tällaisen muodon ovat nämä käsitykset saaneet votjakkien tavoissa. Kun
votjakki haluaa tehdä läheistä tuttavuutta toisen kanssa, hän koettaa
sopia siitä, että heistä tulisi keskenään _orom_ (órom). Se, joka
tahtoo hankkia itselleen orom'in, odottaa siksi, kunnes hänelle syntyy
lapsi, ja kutsuu silloin sen ihmisen, johon hän haluaa tulla tällaiseen
suhteeseen, luokseen vieraisiin. Kun tämä tulee, lapsen isä asettaa
peränurkkaan patjan, levittää patjalle hurstikankaan, laskee sille
lapsen ja hänen viereensä keritsimet. Samaan aikaan aletaan valmistaa
päivällistä, jona tarjotaan puuroa ja naudanlihaa. Kun puuro on
valmistunut, se pannaan kupissa pöydälle, kaadetaan, lasiin olutta ja
kumyskaa; sitten vieras ottaa käteensä keritsimet, leikkaa niillä
kolmasti lapsen hiuksia ja sanoo: "Jumala suokoon että hän (lapsi)
pysyisi elossa ja olisi terve ja antakoon Jumala meidän elää rauhassa
ja sovussa kuolemaamme asti." Tämän jälkeen hän ottaa käteensä
valmistetun puuron sekä juomat ja pyhäinkuviin katsoen rukoilee
jumalaa. Rukous sisältää terveyden pyynnön lapselle ja rauhallisen elon
toivotuksia rukoileville. Rukouksen jälkeen lapsi viedään pois, mutta
itse käydään pöytään ja juhlitaan. Tästä alkaen pitävät lapsen isä ja
vieras toisiaan sukulaisina, kävelevät juhlapäivinä yhdessä ja
nimittävät toisiaan nimellä _orom_; näin nimittävät heidän perheensä
jäsenetkin toisiaan.

Lasten karvoihin kohdistuvista taika-käsityksistä on vielä huomioon
otettava Suomessa ja Virossa tavattava luulo, että vastasyntyneessä
lapsessa on joitakin vahingollisia harjasmaisia karvoja, jotka on
poistettava. Tämä luulo yhtyy joskus niihin käsityksiin, jotka
velvoittavat naisen noudattamaan eräitä säännöksiä raskauden aikana.
Yhteys äidin ja hänen kohdussaan kehittyvän sikiön välillä ajatellaan
erittäin kiinteäksi, niin että äidin varomattomuudet aiheuttavat
vastaavia seurauksia jälkeläiselle. Suomessa luullaan monin paikoin
lapsen saavan ihoonsa joitakin harjasmaisia karvoja, syntyvän
harjaksisena, jos äiti raskauden aikana potkaisee sikaa, syö sianlihaa
tahi yleensä paljon liharuokia.

Samaten uskovat niittytsheremissit raskaasta naisesta: jos tämä
potkaisee sikaa, lapsi syntyy harjaksisena. Sama luulo tavataan
liiviläisillä.

Luulo vastasyntyneessä olevista karvoista esiintyy Suomessa yleisenä
myös edellä ilmaistusta syystä riippumattomana. Se yhtyy käsitykseen
jonkinmoisesta lapsen sairaloisuuden tilasta. Lapsi itkee, on levoton,
liikuttaa päätään, "kähertää" kovasti, hieroo selkäänsä, ei makaa
oikein vaan kiemurtelee ja "rytisöö kuin sika". Tahi on hänen äänensä
käheä ja selkä syyhyy. Ulkoisena merkkinä tästä tilasta on se, että
lasten pinta on karkea tahi on lapsen selässä, hartioilla ja siitä
alaspäin, hienoja karvoja, jotka kehittyvät harjaksiksi ja halkeavat
päästä. Nämä harjakset pistelevät lasta aiheuttaen, ettei se saa
maata. Erään tiedon mukaan kasvavat nämä sukaset lapsen selkään
kaksiviikkoisena. Jollei lapsesta pienenä vihdota näitä karvoja pois,
niin ne hänen isommaksi tultuaan vaivaavat häntä ihonäppyinä.

Näitä karvoja poistetaan määrätyin keinoin. Tehdään joko nisujauhoista,
hiivasta tahi molemmista tahikka nisujauhoista ja siirapista,
jauhoista, hiivasta ja siirapista tahi vihdoin siirapista ja
ohrajauhoista taikina, joka levitetään lapsen selkään ja joskus
vanutetaan kädellä selässä kahtaanne päin tahi muuten hierotaan.
Taikinan tahi voiteen päälle pannaan usein silkkihuivi ja sen päälle
vielä joskus liinainen vaate, tahi vedetään verkavaatteella
pitkin lapsen selkää saunassa, kun sitä ensin on hierottu
vehnäjauhotaikinalla. Joskus nisujauhovelliin pannaan käytettä ja se
hapatetaan. Voiteeseen käytetään myös äidin rintamaitoa. Eräässä
tiedossa puhutaan, että lapsen selkä voidekäsittelyn jälkeen vielä
kammattiin. Tämän käsittelyn kautta sanotaan lapsesta lähtevän
ikäänkuin harjaksia, joita saattaa nähdäkin. Virolaiset luulevat
samaten kuin suomalaiset lapsessa olevan harjaksia ja poistavat niitä
samanlaisilla menettelytavoilla, nimittäin voitelemalla lasta
taikinalla, kapaloimalla sen vaatteeseen ja vitsomalla. Erään tiedon
mukaan toimitetaan harjasten poisto lapsen ollessa vuoden vanha tahi
vanhempikin. Niiden katsotaan hidastuttavan lapsen kasvamista, jonka
vuoksi ne poistetaan.

Eräät vanhemmat kirjallisuudessa esiintyvät virolaisia koskevat tiedot
antavat mielenkiintoisia viittauksia siihen, mitä harjaksilla
oikeastaan tarkoitettiin. _Wiedemannin_ mukaan pitivät virolaiset
huolta, että lapsessa syntyältä olevat _emahiuksed eli titehiuksed_
huolellisesti poistettiin. Äiti lypsää niille sitä varten maitoaan ja
kietoo lapsen pään liinaan, silloin ne helposti lähtevät pois. Jos tämä
jätetään tekemättä, lapsi saa myöhemmin "pahan silmän", ja kaikki paha,
mitä hän toisille toivottaa, on toteutuva. Tämän tiedon mukaan koski
tapa siis syntymähiuksia päässä. Toinen, Viron saaristoasukkaita
koskeva, puhuu ihokarvoista. Jollei lapsen ruumista peittäviä
ihokarvoja ajoissa poisteta, ne kasvavat sisäänpäin ja lapsi saa
rintataudiu. Sen vuoksi voidellaan lapsi vehnäjauhoista ja hunajasta
valmistetulla taikinalla, jolla karvat saadaan poistumaan.

Miten ovat selitettävissä nämä laajalle levinneinäkin verrattain
yhtenäisiä muotoja osoittavat taikaluulot? Eräs suomalainen
lastenlääkäri pitää mahdollisena, että pienokaisten ihossa on joitakin
näppyjä ja kovettumia, jotka voivat tuntua karheilta, ja että käsitys
"harjaksien" olemassaolosta aiheutuisi tästä.

Ihonäpyt tuskin ovat voineet olla varsinaisena syynä ja perustana
luulolle lapsessa olevista vahingollisista karvoista. Ensiksikin on
vaikeata olettaa, että tuollainen syy olisi saattanut olla yleisen ja
laajalle levinneen taikauskoisten käsitysten ja tapojen sarjan
aiheuttajana. Mielestäni on näiden selittelyssä lähdettävä joltakin
muulta pohjalta kuin yksinkertaisesta tautiopillisesta syystä.

On muistettava, että ihossa oleviin karvoihin kohdistuvat luulot ja
tavat suurimmalta osaltaan ovat samoja kuin päässä oleviin
syntymähiuksiin nähden noudatetut, jotka taasen selvästi johtuvat
taikauskoisista luuloista. Käsitys muualla lapsen ruumiissa olevista
luulotelluista vahingollisista karvoista ei liene erotettavissa
edellisestä, vaan perustuu sekin samanlaatuisiin taikauskoisiin
alkuluuloihin. Tämän puolesta puhuu sekin, että ne muuallakin
esiintyvät toistensa yhteydessä.

Virolaisten tavoissa karvojen poistaminen kohdistuu nimenomaan
vastasyntyneen joko päässä tahi ihossa oleviin karvoihin eli
syntymäkarvoihin. Aikaisemmin puheenaollut suomalaisia koskeva
_Acerbin_ tieto voisi hyvin tarkoittaa samaa. Suomessa viime aikoihin
saakka yleisenä säilynyt "harjasten" poistaminen ei siis saattane olla
erotettavissa luulosta vastasyntyneessä todellisuudessa olevien
karvojen poistamisen tarpeellisuudesta. Kuten yleensäkin, on tässäkin
itse tapa alkuperäisten käsitysten hämmennyttyä jatkanut olemassaoloaan
toisenlaisten taikaluulojen varassa.

Tämän kysymyksen selvittelyksi silmäiltäköön eräiden toisten kansojen
vastaavia käsityksiä ja tapoja, koska niissä on löydettävissä runsaasti
analogioita suomalaiskansojen tavoille.

Isovenäläiset noudattavat lasten hiusten suhteen sääntöä, joka kieltää
leikkaamasta niitä ennen vuoden ikää. Liettualaiset uskovat, että jos
raskas vaimo potkaisee sikaa, syntyy karvainen lapsi. Novgorodin läänin
venäläisillä on vastaava luulo. Myöskin lapsen "harjaksista" uskovat
isovenäläiset samaa kuin suomalaiset ja turvautuvat samanlaisiin
keinoihin niiden poistamiseksi. Samalla käsittävät hekin "harjasten"
esiintymisen sairaloisuuden tilaksi, joka saa nimityksensä
sanasta _shetinka_ harjas, tahi syyhyämistä merkitsevästä sanasta
(_shekotunj_). Sen parantamiseksi ottaa äiti hyppysellisen jauhoja,
sekoittaa ne rintamaitoonsa ja hieroo näin saadulla tahtaalla lapsen
selkää. Tahi lasta voidellaan saunassa hunajalla tahi hiivalla. Jos
lapsi usein venytteleikse, hieroo selkäänsä ja kiemurtelee,
vähävenäläiset päättävät sen selässä olevan sen eläimen karvoja
(koiran, kissan, sian), jota lapsen äiti on potkaissut raskaana
ollessaan. Nämä karvat on poistettava leivällä hieromalla. Tätä varten
taitetaan ensimäinen uunista otettu leipä ja sen pehmeästä osasta
pyöritetään pallo, jota sairaan lapsen selässä kieritetään pitkin ja
poikki. Toimituksen jälkeen asetetaan leipäpala portin pylvään päälle
tarkoituksessa, että linnut sen veisivät.

Ulottamalla vertailu laajemmalle havaitaan ensiksikin, että lukuisat
kansat joko leikkaamalla tahi muuten -- samalla kuin toimitus useinkin
on muodostunut erikoiseksi seremoniaksi -- poistavat äskensyntyneen
lapsen hiukset. Tämä meno liittyy useimmiten nimenantoon, mutta saattaa
tapahtua myöhemminkin, siitä erillisenä. Erään Indian heimon
nimenantotavoissa tuodaan esiin vesiastia, ajellaan lapsen pää
paljaaksi ja pannaan hiukset vesiastiaan. Etelä-Indian Toda-heimossa
isä ajelee nimenannossa paljaaksi keskiosan lapsen päätä. Malajin
niemimaan pakanallinen Mantra-heimo noudattaa tapaa ajella paljaaksi
lapsen pään muutama päivä syntymisen jälkeen. Eräät Afrikan heimot
antavat lapselle nimen 7-8 päivän vanhana; samalla ajellaan lapsen pää.
Seitsemäntenä päivänä syntymisen jälkeen pidettävässä nimenantojuhlassa
japanilaiset ajelevat lapsen pään paljaaksi.

Toisinaan, kuten esim. Kantonin maakunnan alkuasukkaiden keskuudessa,
nimenannossa _lapsen koko ruumis ajellaan paljaaksi_. Joskus poistetaan
silmäripset.

Hiusten leikkaaminen voidaan tämän ohella lykätä myöhäisempään aikaan.
Paikoitellen Saksassa luullaan, että jos lapsen hiuksia kammataan sen
ensimäisenä ikävuonna, lapsesta tulee huono-onninen, tahi jos pojan
hiuksia leikataan ennen tämän seitsemättä ikävuotta, ei hänestä tule
rohkea. _Nayerien_, Malabarin sotilaskastin keskuudessa leikattiin
tyttöjen ja poikien hiukset vasta kolmantena tahi viidentenä
Ikävuotena. Vanhassa Inca-valtakunnassa leikattiin lapsilta kahden
vuoden ikäisenä hiukset ja annettiin samalla nimi. Hindut eivät leikkaa
lapsen hiuksia viiden vuoden ikään saakka; sen ikäisenä viedään se
_tirtha'an_ (pyhään kylpypaikkaan) tahi tavallisemmin _iwalamukhi'in_
(paikkaan, jossa tuli nousee maasta) ja siellä brahmani leikkaa hänen
hiuksensa. Kun poika on 8--12-vuotias, hänen päänsä ajellaan ja
ylipappi opettaa hänelle pyhät menot.

Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, että erilaisten, kaukana
toisistaan asuvien kansojen lasten hiuksiin kohdistuvat taikauskoiset
käsitykset ja tavat toiselta puolen ilmenevät taipumuksena poistaa
vastasyntyneen pääkarvat sekä muut ruumiin karvat, toiselta kieltona
toimittaa hiusten leikkaamista aikaisimmassa nuoruudessa. Hiukset on
leikattava seremoniallista menoa noudattaen tahi jonkin muun
sentapaisen toimituksen yhteydessä.

Kaiken edelläesitetyn huomioon ottaen emme voi tulla muuhun
lopputulokseen, kuin että suomalaiskansojenkin vastaavien tapojen
varsinaisena lähtökohtana on ollut pyrkimys poistaa vastasyntyneessä
tahi pienessä lapsessa olevat vahingollista taikavoimaa sisältävät
karvat. Mutta mistä johtuu käsitys lapsen hiusten ja karvojen
vahingollisesta taikatehosta?

Alhaiskultturisten ja luonnonkansojen käsityksissä ihminen eräissä
elämänsä tiloissa on erikoisesti alttiina kaikenlaisille pahoille
vaikutuksille ja samalla kertaa itse maagillisten voimien valtaama.
Tämän vuoksi on hänen itsensä noudatettava ja muiden häneen nähden
näinä aikoina sovellutettava erikoisia varo- ja suojelutoimenpiteitä.
Näitä tiloja on esim. naisen raskauden ja synnyttämisen aika, sekä
miehen että naisen elämä avioliittoseremonioiden aikana ja varhaisin
lapsuus syntymästä alkaen. Näinä aikoina katsotaan ihmisen olevan
erikoisten suojelutoimenpiteiden tarpeessa, jotka saattavat olla joko
ehkäisevää laatua tahi tarkoittaa tämän vaaranalaisen tilan
neutralisoimista ja siihen yhtyvän taikaenergian hajoittamista. Naisen
suhteen raskauden aikana nämä toimenpiteet esiintyvät etupäässä
lukemattomien kieltomääräysten ja menettelyohjeiden muodossa,
avioliittotavoissa pesuina, puhdistuksina, sulhasen ja morsiamen
eristämisenä ympäristöstään peittämällä y.m.

Lapsiin kohdistuvissa tavoissa käsitys tällaisesta vaaranalaisuuden
tilasta on pukeutunut m.m. yleiseen luuloon n.s. "vaihdokkaasta",
paholaisen oikean lapsen tilalle asettamasta epäsikiöstä sekä mitä
monilukuisimpiin varotoimenpiteisiin pesuineen, varoesineiden
käyttöineen j.n.e.

Tämän passivisen vaaranalaisuuden tilan ohella ajatellaan ihmisen
näissä kriitillisissä elämänkohdissaan saattavan olla myös aktivisessa
erikoistilassa (_tabu_), joka velvoittaa hänen itsensä sekä toisten
ihmisten hänen suhteensa noudattamaan määrättyjä varotoimenpiteitä.
Tällaisen taikatehon valtaaman ihmisen ruumiillisen olemuksen osienkin
ajatellaan sisältävän hänelle itselleen tahi muille vaarallista
taikavoimaa. Näin juuri nimenomaan hiusten. Rottin saaren asukkaat
_luulevat lapsen ensimäisten hiusten ja karvojen olevan hänelle
itselleen vaarallisia_ ja niiden poistamisen tarkoituksena on _tämän
vaaran välttäminen_. Häämenoissa havaitaan useita hiuksiin kohdistuvia
seremonioita, m.m. sulhasen hiusten ajaminen, jotka nähtävästi
liittyvät näihin käsityksiin.

_Fraserin_ käsityksen mukaan lapsen hiuksiin kohdistuvien tapojen
perustaksi on katsottava juuri lapsen tabu-tilaa. Sen poistamiseksi
arvellaan olevan tarpeen hävittää nämä lapsen ruumiillisen olemuksen
osat, koska niihin on ikäänkuin tarttunut tabu-tilan myrkkyä ja ne
sellaisina ovat vaarallisia. Samalla tavoin menetellään sellaisten
esineiden, esim. astioiden kanssa, jotka ovat olleet kosketuksissa
tällaisessa tilassa olevan henkilön kanssa: ne rikotaan ja hävitetään.

Tarkastelumme on osoittanut, että suomalaiskansojen tavat ja käsitykset
lasten hiuksista ja karvoista oleellisimmalta osaltaan liittyvät
samantapaisiin yleismaailmallisiin uskomuksiin. Virolaisten tavat ja
luulot osoittavat selvästi karvojen poistamisen tarkoittavan _lapsen
päässä ja muualla ruumiissa olevia syntymäkarvoja_. Näiden karvojen
poiston laiminlyönnin nähdään taikakäsityksissä aiheuttavan lapselle
vahingollisia seurauksia, jotka ovat samanluontoisia kuin liian
aikaisin toimitetusta hiusten ja kynsien leikkaamisesta johtuvat.
Suomalainen ja venäläinen käsitys lapsen harjaksista voinee tuskin olla
muuta kuin yksi näiden taikaluulojen ilmenemismuodoista, joista hyvin
on myöskin voinut johtua hiusten poisleikkaamisen lykkääminen
määrättyyn ikään tahi aikaan. Näin saattaisi se lähennellä niitä
taikakäsityksiä, jotka velvoittavat pyhyyden energialla varustettujen
ihmisten, pappien, kuninkaiden ja taikurien säilyttämään hiuksensa
leikkaamattomina. Vogulien hius- ja tukkalaitteeseen kohdistuvat tavat
seremoniallisen surun aikana johtunevat nekin käsityksistä surevan
tabu-tilasta. Tunnettuahan on. että suruseremonioiden aikana
tämänlaatuisia kynsiin, hiuksiin, astioihin y.m. kohdistuvia tapoja
noudatetaan.

Tällä en kuitenkaan tahdo sanoa, että puheenaolleeseen ryhmään kuuluvat
tavat ja taikakäsitykset olisivat selitettävät yksinomaan tältä
kannalta. Varsinkin myöhemmin, alkuperäisempien käsitysten
hämmennyttyä, on niihin saattanut liittyä vallan toisenlaisia
maagillisia mielikuvia. Ajateltakoon esim. kynsien ja hiusten
leikkaamista. Siinä ei saata olla kaukana mielikuva typistämisestä,
vähentämisestä, joka semmoisenaan saattaa olla vahingollista lapsen
kasvulle ja vaurastumiselle.

Puheenaollut vähävenäläinen tapa poistaa lapsen hiukset pehmeällä
leivällä ja jättää leipä lintujen vietäväksi puhuu selvästi sen
käsityksen puolesta, että hiusten ajateltiin sisältävän vaaraatuottavaa
voimaa tahi ainetta. Yleinen venäläisten ja eräiden suomalaiskansojen
(suomalaisten, syrjänien) noudattama tautien parannuskeino on taudin
siirto toiseen ihmiseen, eläimeen j.n.e. jonkin välittävän aineen
välityksellä, esim. syöttämällä koiralle leipää, jolla kipeää paikkaa
on kosketeltu tahi hangattu.

Votjakkien tavoissa, joissa lapsen hiusten leikkaaminen on muodostunut
seremonialliseksi toimitukseksi, on huomiolle pantava hiusten
leikkaajan ja sen perheen, johon lapsi kuuluu, joutuminen ystävyys-,
jopa sukulaissuhteeseen keskenään. Tämä suhde muistuttaa toisaalta
venäläistä ristivanhempien suhdetta ristilapseensa, toisaalta
samanlaatuisia ilmiöitä turkkilais-tatarilaisten ja eräiden muiden
muhamettilaisten kansojen tavoissa. Muhamettilaisten albanien
keskuudessa, jotka samaten suorittavat lapsen hiusten ensimäisen
leikkaamisen seremoniallisena toimituksena, tulee leikkaajasta
jonkinlainen risti-isä ja hän joutuu läheiseen suhteeseen asianomaiseen
perheeseen. Hän leikkaa tonsuran tapaan jonkun verran lapsen hiuksia ja
panee suortuvan rahojen keralla pussiin, jota pidetään kolme päivää
suljettuna. Tämän ajan loppuunkuluttua otetaan rahat pois ja hiukset
heitetään tuleen. Muissakin perhejuhlissa, esim. häissä, avustavat
henkilöt voivat tulla samanlaiseen suhteeseen perheeseen. Tällaisia
seremoniallisia sukulaisia ovat tsheremissien ja tshuvassien häämenojen
_kiamatlek l. kiamat_-pariskunta ja tshuvassien _hyjmatlyk l.
hajmatlyh_. He joutuvat aviopariin lähes samanlaiseen suhteeseen kuin
vanhemmat ja heitä nimitetään isäksi ja äidiksi.

Karjalaisten tavoissa ja taikaluuloissa tavattava parran pyhänä
pitäminen ja erikoinen vaarinpito partakarvoista sekä joissakin
tapauksissa huolenpito ja varonta hiusten suhteen yleensäkin saattavat
yhtyä niihin käsityksiin, jotka antavat pään karvoille, etenkin
hiuksille, inhimillisen elämän ja voiman tyyssijan tahi lähteen
merkityksen. Monet kansansadut asettavat ihmisen "sielun" tahi voiman
hänen hiuksiinsa: jos ne leikataan pois, ihminen kuolee tahi käy
heikoksi. Tämän uskon vuoksi esim. noitien päät ajeltiin paljaaksi,
ennenkuin heidät jätettiin kiduttajan käsiin. Ajateltakoon tässä, miten
Simsonin voiman katsottiin asuvan hänen hiuksissansa.

Edellisestä on muun ohella selvinnyt, että suomalais-virolaiset ja
venäläiset käsitykset lapselle vaarallisista harjaksista, jopa niiden
poistomenetelmätkin, osoittavat huomattavaa yksityiskohtaista
yhtäläisyyttä. Tämä oikeuttaisi päättämään, että näiden kansojen
välillä tässä suhteessa vallitsee jokin lähempi vuorosuhde, jolloin
lähinnä tietenkin on ajateltavissa venäläisten tapojen vaikutus
suomalaisvirolaisiin.



III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.


Se yhteys, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen
olemuksensa osien välillä senkin jälkeen kuin fyysillinen yhdysside
niiden väliltä on loppunut, ilmenee synnytysjälkeisiin ja napanuoraan
kohdistuvissa käsityksissä mitä kiinteimpänä ja luonteenomaisimpana.
Monesti ne suorastaan identifioivat itseään lasta. Tämän ohella
synnytysjälkeiset ja napanuora ovat tavoissa ja taikauskoisissa
käsityksissä muihin organismin osasiin nähden erikoisasemassa siinä
suhteessa, että ne säilyttävät maagillisen siteensä kahtaalle, s.o.
sekä synnyttäjään että jälkeläiseen.

Suomessa _synnytysjälkeisten eli puhtiaisten_ suhteen on noudatettu
vaihtelevia menettelytapoja. Sodankylässä ne viedään sellaiseen
paikkaan, "johon ei päivä näe", jossa ei kukaan kulje, koirat eikä
muut. Liperissä ne otettiin talteen, kuivattiin uunilla, pantiin
vaatepussiin ja siitä lapsen kehtoon pään alle. Jos Etelä-Hämeessä ne
heti lapsen synnyttyä kaadetaan kumoon (aukko alaspäin), ei vaimo enää
saa lapsia.

Erään tiedon mukaan vietiin synnyttäjän "veriset vuoteet" metsään,
samalla loitsien:

    "Tuua hiiestä patoo
    Helvetistä [kattilata]
    Jolla verta keitetään."

Näin menetellen lapsesta tuli hyvin luonnokas ihminen, niin ettei
minkäänlaiset noidat pystyneet.

Napanuoraan näytään myös kiinnitetyn huomiota. Jos se osa napaa
(napanuoraa), joka kuivaa ja erkanee itsestänsä, pannaan talteen ja
sittemmin, kun lapsi on kasvanut ja sitä ruvetaan opettamaan lukemaan,
se annetaan sille ensimäiseksi "kirjatikuksi", tulee lapsesta hyvä
lukemaan.

Nämä esimerkit osoittavat suomalaisten synnytysjälkeisiin ja
napanuoraan nähden noudattaneen tapoja, joita ei saateta johtaa
yksinkertaisista puhtaus- ja hygienisistä käsitteistä, vaan jotka
viittaavat synnyttäjän ja jälkeläisen taikasuhteeseen niihin.

Eräät toiset suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat ja
käsitykset kuvastavat paljoa selvemmin ja alkuperäisemmin synnyttäjän
ja lapsen suhdetta synnytysjälkeisiin ja napanuoraan.

Tsheremissit ottavat kaikki synnytysjälkeiset talteen, asettavat ne
vanhaan virsuun, jonka toisella virsulla peitettynä heittävät joko
pirtin sillan alle tahi saunaan. Ne on välttämättömästi heitettävä
näihin paikkoihin, koska synnyttäjä muutoin sairastuisi
parantumattomaan tautiin.

Synnyttäjän riippuvaisuussuhdetta synnytysjälkeisistä kuvastavat myös
syrjänien tavat ja käsitykset. Jos poltettaisiin osa istukkaa
(_placenta_) uunissa, niin synnyttäjä tämän jälkeen pian kuolisi. Tämän
vuoksi syrjänittäret huolellisesti varjelevat istukkaa joutumasta
kenenkään syrjäisen käsiin. He kätkevät sen hautuumaalle maahan.
Keskivytshegdalaisten kylien naiset pitävät parempana haudata istukan
navettaan. Vanhat naiset opettavat nuorille, jotka pian tulevat
äideiksi, että heidän on haudattava synnytysjälkeiset missä ikänä
(pellolla, metsässä) synnytys tapahtuukaan. He viittaavat siihen, että
luontokappaleetkin, kuten lehmät, hautaavat ne, kaivamalla maahan
kuopan ja peittämällä.

Obin ugrilaisten vastaavista tavoista on olemassa mielenkiintoisia
tietoja. Ostjakeista mainitsee _Georgi_, että he ripustavat
synnytysjälkeiset puuhun lippaassa, johon ovat panneet kalaa ja
palan lihaa. Samasta tavasta kertoo _Pallas_ matkakuvauksissaan.
_Karjalaisen_  mukaan on tämä tapa vieläkin eri alueilla käytännössä.
N.s. puhtiaiset ja kaikki synnytyksessä likautuneet pajunlastut pannaan
tuohiseen vakkaan, johon asetetaan vähän kalaa ja lihaa, ja vakka
ripustetaan metsään johonkin puun oksaan. Vasjuganin ostjakit sitovat
kopan ulkopuolelle pienen jousen uhriantimiksi puutiaisissa olevalle
istukalle. Tremjuganilaiset nimittävät poistuvaa istukkaa, jossa
väitetään näkyvän ihmiskasvojen piirteet, "lapsen-elättäjä-eukoksi" ja
osoittavat sille palvontaa. "Sille ommellaan jo ennen synnytystä
karttuunista pieni paita, johon vielä kiinnitetään pikkaraiset vyön ja
päähuivin tapainen, ja tämä puku pannaan sitten mainittuun
'napakoppaan' yhdessä puhtiaisten kera. Ennen kopan vientiä lähimetsään
ripustettavaksi tehdään sille 'napakestitys': se asetetaan asunnossa
tshuvalin -- kesäkodassa tulisijan -- kupeelle ja sen eteen
syömätuohisessa tahi lautasella kalaa, lihaa tahi leipää ja teetä, mitä
syötävää vain kotona sattuu olemaan. Naiset kumartelevat kätilöakan
kehoittaessa: 'Lapsen-elättäjä-eukko, sinä syö! tuliemonen, sinä syö,
juo! onnistuvina, osakkahina, ollaksemme!' Kestityksessä tarjotut ruoat
on sitten naisten syötävä, miehet eivät niihin saa koskea," Vogulien
tapana on samaten ripustaa synnytysjälkeiset puuhun.

Tässä yhteydessä tarkasteltakoon erikoisesti eräitä _napanuoraan_
kohdistuvia tapoja ja taikakäsityksiä. Sen leikkaamiselle omistetaan
usein tärkeä merkitys ja tämän toimituksen katsotaan olevan suhteessa
lapsen vastaiseen kohtaloon ja menestymiseen. Leikkaamisessa
kiinnitetään erikoisesti huomiota siinä käytettyyn alustaan ja
leikkausaseeseen; koko toimitus muodostuu usein seremonialliseksi
menettelyksi asianmukaisine lauseineen ja toivotuksineen. Niinpä
Vjatkan läänin Urzumin piirin tsheremissit katkaisevat poikalapsen
napanuoran kirveellä halon päällä, samalla lausuen: "Ole työteliäs!"
j.n.e. Tytön napanuora katkaistaan rukin päällä samalla sanomalla:
"Ollos ahkera kehräämään!"

Glazovin piirin votjakit katkaisevat tämän elimen saunan kynnyksellä
kirveellä; tyttölapsen napanuoran leikkausalustaksi käytetään rukkia ja
toimitetaan leikkaaminen veitsellä lausuttaessa: "Ollos ahkera
kehrääjä, voimakas, terve!" j.n.e. Mamadyshin piirin votjakit heittävät
poikalapsen napanuoran jäännöksen hevossuojukseen, jolloin lapsesta
tulee hyvä hevosten isäntä. Tytön napanuora on taas käärittävä johonkin
ja pantava arkkuun. Jos se heitettäisiin hevossuojukseen, tulisi
tytöstä halukas tekemään miesten töitä.

Inkeriläisillä on ollut tapana panna pieni leipäpala ja muutamia
viljanjyviä lapsen napaa vastaan sen kapaloihin. Tämän pitäisi vastata
niitä yhdeksää jyvää, jotka ommellaan naimisiin menevien vaatteisiin
kainalokuoppien kohdalle.

Paitsi niitä toimenpiteitä, joilla on suoranaisen varotoimenpiteen
luonne, suomalais-ugrilaisten kansojen synnytysjälkeisiin nähden
noudattamissa tavoissa on havaittavissa sellaisia, joiden tarkoituksena
on synnytysjälkeisten käsittelyn avulla aikaan saada toivottuja
vaikutuksia jälkeläiseen. Näistä on ennen kaikkea kiinnitettävä
huomiota Obin ugrilaisten tapaan ripustaa synnytysjälkeiset _puuhun_.
Suomalaisista oleva tieto niiden metsään kantamisesta on tässä
yhteydessä mainittava. Sen tavan perustana on kyllä voinut olla vain
pyrkimys saattaa ne määrätyllä tavalla talteen tahi piiloon, siis
varotoimenpiteiden sarjaan luettava toimi. Samalla se saattaisi
kuitenkin viitata samantapaiseen menettelyyn ja käsityksiin kuin mitä
Obin ugrilaiset ovat noudattaneet.

Ajatus kasvavan luonnonesineen, kuten puun suhteesta ihmisyksilöön,
varsinkin lapsiin ja sairaisiin, on lukuisten kansojen tavoissa ja
taikakäsityksissä kehittynyt laajaksi maagillisten käsitysten sarjaksi.
Näin on asianlaita varsin suuressa määrin suomalais-ugrilaisten
kansojen mytologiassa ja taikakäsityksissä. Näiden kysymysten
yksityiskohtainen tarkastelu veisi liiaksi syrjään varsinaisesta
aiheestamme; ne ovat kuitenkin tässä esillä olevien seikkojen kanssa
siksi läheisessä yhteydessä, että katson voivani niitä vähän
laveammaltakin kosketella.

Ensiksikin muistuttaa vasta mainitsemamme Obin ugrilaisten käytäntö
monien muiden kansojen tapoja, joiden tarkoituksena on saattaa
synnytysjälkeiset puun tahi jonkun muun kasvin yhteyteen.
Mecklenburgissa ja Pommerissa viedään heti synnytyksen jälkeen
jäIkimeno nuoren puun juurelle luulossa, että lapsi kasvaa puun
keralla. Saona-heimo Indiassa leikkaa viiden päivän kuluttua
syntymisestä napanuoran pois. Sen ottaa kätilövaimo ja panee lehdistä
tehtyyn astiaan, jossa on öljyä. Tulisijan tuhka otetaan ulos, kasataan
maahan ja astia asetetaan sen huipulle. Pienoiskokoinen jousi ja nuoli
pistetään tuhkaan; sitten viedään kaikki vaatteeseen käärittynä
kusum-puun (Schleichera trijuga) alle. Menon suorittaa isä, lausuen
samalla: "Minulla on poika, tulkoon hänestä suuri metsänkävijä."
Tytölle suoritetaan sama meno, mutta jousen ja nuolen asemasta
käytetään bambulastua riisin sekoittamista varten ja sanotaan: "Tulkoon
hänestä hyvä perheen emäntä." Kun napanuora irtautui, _Maorit_ veivät
lapsen papin luokse. Napanuora haudattiin pyhään paikkaan ja sen päälle
istutettiin nuori vesa, jota nimenomaan pidettiin lapsen "elämän
merkkinä". Toisen tiedon mukaan haudattiin istukka ja istutettiin puu
sen paikan päälle. Fidshisaarelaiset hautaavat napanuoran kokospähkinän
keralla, jota koetetaan saada itämään ja kasvamaan. Syntynyt puu tulee
lapsen omaisuudeksi. Azteki-pojan napanuora haudattiin aseiden kuvien
keralla paikkaan, jossa voitiin vastaisuudessa taistelun olettaa
tapahtuvan.

Luetelluista tapauksista havaitaan useimmissa selvänä ajatus lapsen
ja kasvin välille synnytysjälkeisten tahi napanuoran avulla
aikaansaatavasta yhteydestä. Ei liene epäiltävää, etteikö tämä
ajatus ole ollut juuri Obin ugrilaistenkin tapojen perustana. Kun
pidettiin vaikeana muulla tavoin säilyttää ja estää turmeltumasta
synnytysjälkeisiä, joiden kanssa lapsen menestyksen ajateltiin olevan
riippuvaisuussuhteessa, yhdistettiin lapsen elämä ja kehitys niiden
välityksellä kasvavaan luonnonesineeseen. Tämän toivottiin tuottavan
lapselle samanlaista kasvu- ja kehitysvoimaa kuin mitä siinä itsessään
piili.

Tämä sama ajatus on ollut perustana useille suomalaisten kansojen
taikatoimille ja -käsityksille, ja on se pukeutunut edellisiin
verrattaviin tapoihinkin. Suomalaisissa lapsitaioissa on joukko
sellaisia, joissa lasten menestymistä tahi terveyttä hankitaan
eräänlaisilla puihin ja muihinkin kasveihin kohdistuvilla
taikatoimilla. Lapsen menestykseksi viedään se alasti riisuttuna
pohjoiseen päin, pohjoispuolella mäkeä kasvavan koivun luo, sivellään
kolmasti ylhäältä alaspäin koivun oksan latvalla ja lausutaan:

    "Metsän tyttö, metsän akka
    Metsän pienet piikaset
    Hoiva sulle hoiva mulle;"

sitten mennään taas pohjoiseen päin toisen koivun luo, tehdään sama
temppu, sekä vielä kolmannen koivun luo, jossa se uudistetaan, ja
sitten mennään taakseen katsomatta takaisin. Jos lapsi ei tavallisella
ajalla rupea kävelemään, katsotaan riiden sitä vaivaavan. Sen
parantamiseksi asetetaan lapsi pellolle istumaan ja kynnetään auralla
tahi kuokalla sen ympärille vako. Sitten kylvetään hampun siemeniä
lapsen päälle. Riitta sairastavaa parannetaan myös halkaistujen puiden
läpi kuljettamalla. Itkuisaa ja levotonta lasta parannetaan
halkaisemalla puu niin suurelle raolle, että lapsi mahtuu siitä, ja
pujottamalla hänet siitä kolme kertaa läpi, joka kerran lukemalla
isämeitä takaperin.

Näiden tapojen ja taikojen selittelyssä, varsinkin silloin, kuu niiden
tarkoituksena on määrätyn sairauden parantaminen, on huomioon otettava
toinenkin käsitys, nimittäin ajatus taudin siirtämisestä puuhun, joka
m.m. hammastaudin parantamisessa näkyy selvänä, Etupäässä taudin
siirtoajatukseen näyttää perustuvan suomalainen varastustaudin
parannustaika, jossa potilasta kuljetetaan kolmen halkaistun puun läpi.
Taian jälkeen näet puut reväistään ylös maasta, upotetaan kivien avulla
koskeen sekä loitsitaan:

    "Asu paha koskessa kovassa
    Ettet riko ristittyä
    Etkä kaada kastettua."

Molempiin käsityksiin palautuvat nähtävästi vastaavat mordvalaiset
taiat. Jos lapsi itkee kovasti ja sairastaa kauan, vievät ersäläiset
sen metsään. Siellä halkaistaan puu (poikaa varten tammi, tyttöä varten
koivu) siten, että puun keskusta halkaistaan, mutta latva ja juuriosa
jätetään kokonaisiksi. Tästä halkaistusta paikasta kuljetetaan lapsi
lävitse. Kun sitä kuljetetaan läpi, sanotaan: "Pyhä puu, viheriä tammi
(jos lapsi on poika) ota orjalta N.N. hänen itkunsa, poista se hänestä,
anna terveyttä. Siitä, että annat terveyttä, taudin ottamisesta, pue
orjan N.N. päälle hänen vaatteensa, pane jalkaan hänen jalkineensa;
hänen päästänsä lakki, hänen päältänsä paita, hänen vartaloltansa vyö,
kapalot ja paita." Tämän jälkeen ripustetaan puuhun sairaan lapsen
lakki, paita, vyö ja päällysvaate ja mennään pois. Erään toisen taian
mukaan näyttävät ersäläiset pitävän puuta lapsen suojelijana. Kun
jossakin talossa on vastasyntynyt nähnyt päivän valon, ripotellaan
akkunalaudoille tuhkaa, tehdään akkunoihin ristinmerkki ja vedetään
vastasyntyneen ympäri koivuista vitsaa lausuen: "Pyhä puu, valkea
koivu, suojele orjaa N.N. pahalta ihmiseltä (noidalta), pahasta, yöllä
unen aikana, päivällä valvoessa, häntä ylös nostettaissa, häntä alas
laskettaissa, rinnalla ruokittaessa, ruo'alla ruokittaessa,
juotettaissa." Näin suojellaan vastasyntynyttä kuudenkymmenen päivän
aikana.

Muitakin sairauksia näyttävät mordvalaiset parannelleen viemällä
sairaan tammen alle.

Ei saatettane kieltää, etteikö näiden taikatointen perustana taudin
siirtoajatuksen ohella olisi käsitys lapsen tahi sairaan joutumisesta
erikoiseen suhteeseen puuhun, ajateltiinpa sen kautta joko sairauden
siirtyvän puuhun tahi puun sellaisenaan antavan terveyttä,
kukoistustansa ja kasvuvoimaansa lapselle. Nämä käsitykset ovat
saattaneet olla esillä samanaikaisestikin. Niiden selvitykseksi
tarkasteltakoon vielä muutamaa tänne kuuluvaa tapaa.

Virolaiset ovat käsitelleet sellaista lasta, joka ei ala tavalliseen
aikaan kävellä, siten, että jonakin torstaina ovat kyntäneet ja
äestäneet peltoa ja asettaneet lapsen näin valmistetulle paikalle
istumaan. Sitten on lapsen yli kylvetty hamppua ja sanottu: "Kanep
kazuma, laps laduma", s.o. hamppu kasvakoon, lapsi juoskoon.

Pensan läänin Gorodishtshen piirin venäläiset (mordvalaiset?) ovat
parantaneet sellaista lasta, joka pitkään ei lähde kävelemään, viemällä
siemennettävälle pellolle. Siellä heitetään ensi kourallinen siemeniä
pellolle, toinen lapsen päälle, kolmas taas maahan, taas lapsen päälle
j.n.e.

Suomessa on keväällä lehmiä ensi kerran laitumelle laskettaessa niiden
annettu kulkea ulos halkaistun pihlajakepin läpi. Lampaiden
menestymiseksi otetaan Mikonpäivän lauantai-iltana kolme kasvavaa
närettä ja kolmesta muurahaispesästä muurahaisia ja viedään ne
lammaskarsinaan sanoen samalla:

"Kasva kuin näre ja sikie kuin kusiainen."

Näissä tapauksissa taudin siirtämisajatus ei ole saattanut olla taian
perustana, vaan on niiden katsottava perustuvan suorastaan ajatukseen
elimellisen luonnon rehoittavasta kasvuvoimasta ja hedelmällisyydestä,
joita ominaisuuksia näin pyritään siirtämään taiottavaan.

Niissä parannustaioissa, joissa sairasta kuljetetaan reiän läpi, on
vielä saattanut väikkyä mielessä ajatus sairauden poispyyhkimisestä
tällaisen käsittelyn avulla. Sairaita on kuljetettu muidenkin reikien
kuin halkaistujen puiden läpi. Lasta, jonka sairauden arvellaan olevan
maasta, kuljetetaan reiän läpi, joka on tehty kolmelta sivulta maasta
irtiotettuun turpeeseen. Nämä tavat ovat mahdollisesti vielä jossakin
yhteydessä oksanreikien merkitykseen taikuudessa.

Joka tapauksessa saatamme pitää Ohin ugrilaisten synnytysjälkeisiin
nähden noudattamaa tapaa tyydyttävimmin selitettynä juuri
ominaisuuksien siirtoajatuksen kannalta ja pyrkimyksestä luoda yhteyttä
kasvavaan luonnonesineeseen. Pienoisen jousen ja nuolen ripustaminen
niiden yhteyteen käy tämän ajatuksen kannalta ja vastaaviin muitten
kansojen tapoihin vertaamalla myöskin selväksi. Sen tarkoituksena oli
symbolisella tavalla taata lapselle hyvät metsämiehen ominaisuudet.

Mikä merkitys on vihdoin annettava tavoille asettaa viljaa ja
ruoka-aineita synnytysjälkeisten yhteyteen tahi säilyttää niitä viljan
säilytyspaikoissa? Puhuttaessa esim. inkeriläisten tavasta asettaa
viljanjyviä napaa vasten on muistettava, että jyviä käytetään usein
profylaktisesti, vastataioissa varausesineinä, ja että vastasyntyneen
kapaloihin ja kehtoon yleisesti asetetaan kaikenlaisia varoesineitä,
Jyvien asettaminen nimenomaan lapsen napaa vasten oikeuttaa tässä
ottamaan huomioon toisenkin selitystavan. Keinot, joiden avulla lapsen
elämä ajatellaan yhdistettävän kasvavaan luontoon, eivät rajoitu
yksinomaan edellä tarkasteltuihin, synnytysjälkeisiin kohdistuviin.
Samasta ajatusyhteydestä on varmaankin sukeutunut tapa leikata
napanuora poikki viljalyhteen päällä ja kylvää verestä kostuneet jyvät
lapsen nimeen. Inkeriläinen tapa saattaa palautua juuri tällaiseen
mielikuva-analogiaan viljan ja lapsen kasvamisesta.

Selitettäessä Obin ugrilaisten tapaa panna synnytysjälkeisten mukaan
ruokatavaroita on huomioon otettava se seikka, että he nähtävästi
personifioivat n.s. istukan jonkunmoiseksi lapsionnen jumalattareksi
("lapsen-elättäjä-eukko"), jolle osoittavat palvontaa. Ruokatavarat
saattavat tällöin olla tarkoitettu uhriksi tälle jumaluudelle. Mutta
tässäkään ei voida olla huomioon ottamatta eräitä toisia näkökohtia.
Tapa varustaa synnytysjälkeiset ruokatavaroilla, panna ne säilöön
niiden kanssa tahi samaan paikkaan, missä viljaa ja ruokatavaroita
säilytetään, ei näytä olevan niinkään satunnainen. Etelä-Jenisein
laaksossa asuvien _koibalien_ tapana on kaivaa sille kohdalle jurttaa,
jossa lapsi on syntynyt, hauta ja peittää siihen synnytysjälkeiset
pannen mukaan vähän jauhopuuroa. Hindut hautaavat napanuoran saman
huoneen nurkkaan, missä synnytys on tapahtunut, ja panevat mukaan
kurkkuja ja suolaa. Myös on huomioon otettava, että napanuoran
säilytyspaikkana on usein vilja-aitta tahi hinkalo. Tässä on
mahdollista ajatella olevan kysymyksessä itsensä synnytysjälkeisten ja
varsinkin napanuoran personifioiminen, niiden pitäminen elävänä
olentona, jonka ajatellaan tarvitsevan ravintoa. On olemassa
esimerkkejä siitä, että synnytysjälkeisiä ja napanuoraa pidetään
personallisena olentona, lapsen kaksoisveljenä tahi sisarena, ja
ajatellaan sen seuraavan lasta syntymällä hänen jälkeensä maailmaan.

Napanuoran suhde lapsen menestymiseen ja kohtaloon, määrätyiden
ominaisuuksien hankkiminen lapselle sitä vastaavalla tavoin
käsittelemällä on riittävän selvänä näkyvissä tsheremissien ja
votjakkien tavoissa napanuoraa leikattaessa ja säilytettäessä. Itämeren
suomalaisten tavoissa on vain vähän tietoja vastaavien käsitysten
säilymisestä sellaisinaan, mutta niissäkin on viittausta sellaisiin,
nimittäin synnytysjälkeisten talteen ottamisessa ja säilyttämisessä.
Jälkimäisten menettelytapoihin on myöhemmin saattanut kyllä olla
määräävämpänä synnytysjälkeisten ja napanuoran monenmoinen käyttö
aktivisen taikuuden välineinä.

Suomessa käytetään ensiksikin synnytysjälkeisiä ja napanuoraa moniin
ehkäisevää laatua oleviin tarkoituksiin. Liperissä synnytysjälkeiset
otettiin talteen, kuivattiin saunan uunilla, pantiin vaatepussissa
kehtoon pään alle. Näin lapsi pysyi terveenä. Jalasjärvellä lapsi
kylvetettiin "jälkimenolla" kolmella saunamatkalla, niitä joka kerta
välillä pesemällä, Silloin ei lapsesta tullut itkuisa. Rääkkylässä
napanuora kuivataan ja annetaan hienonnettuna lapselle; silloin ei
tähän tartu riisi. Tahi pujotellaan lapsi synnyttyään kolmasti
puhtiaisten läpi, sitten kun niihin on puhkaistu reikä. Näin ei "yön
itkettäjä" eikä muut pahat tarttuneet lapseen.

Parannustarkoituksiin käytetään jälkeisiä esim. ruusulääkkeenä, jota
varten ne kuivataan uunilla ja pannaan korjuuseen, tahi poistetaan
niillä kasvoista teeren pisamia ja päivettymistä.

Alkuperäisempiä käsitystapoja kuvastaa tapa leikata vastasyntyneen
navan varresta pala ja syöttää se salaa lapsen isälle, jotta tämä
alkaisi rakastaa lapsiansa. Samanlaista yhdyssiteen luomista lapsen ja
vanhemman välille saattaa tarkoittaa tapa panna napanuora lapsen
syntyessä ensin äidin lanteen ympäri, sitten lapsen suuhun.

Mainittakoon vielä, että suomalaiset käyttävät synnytysjälkeisiä myös
elukoiden lääkitsemiseen, esim. amputautia vastaan ja punataudissa.

Synnytysjälkeisten taikakäytännön monilukuisesta sarjasta on huomioon
otettava edelleen ne, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten avulla
antaa täysikasvuiselle ihmiselle tahi eläimille eräitä ominaisuuksia.
Ensinnäkin toimittaa syntymäkohtu taikaesineen virkaa varaustaioissa.
Tästä pari esimerkkiä. Venäjän Karjalassa varaudutaan pahalta silmältä
panemalla aviottomana syntyneen poikalapsen synnytysjälkeiset paljasta
rintaansa vasten. Jos jollakulla on taasen tallella syntymäkohtunsa, ja
hän sen sotaan lähtiessään kastelee yökasteen vedellä ja panee
rinnalleen ihoa vasten sekä kastelee vielä kosken vaahdolla päänsä, hän
on rohkea käymään vihollista vastaan eivätkä vihollisen kuulat pysty
häneen.

Elköön tässä sivuutettako eräitä eläintaikoja, koska käsitys
jälkeläisen suhteesta syntymäkohtuunsa niissä erittäin selvänä on
näkyvissä.

Hevosen varsa saadaan kasvamaan suureksi kiinnittämällä sen
syntymäkohtu ("syntymäkuotta") tallin lakeen, antamalla siinä kuivaa ja
ottamalla aina joku kerta kuukaudessa sateen aikana esille ja
piiskaamalla yksikesäisillä pajun vitsoilla. Sitten kohtu pannaan
taasen paikoilleen. Näin tulee varsasta myös vireä. Jos taasen kohtua
suitaan joka torstai-aamu sellaisen kuusen oksilla, joka on ollut niin
lähellä tietä, että ne ovat ylettäneet sukimaan kaikenlaisten
kulkijoiden heinäkuormia sekä ruumista kuljetettaessa ruumisarkkua,
tulee hevosesta isona kiiltokarvainen. Jos taasen otetaan varsan
syntymäkohtu, pannaan kodan orrelle, annetaan varsan haistella sitä ja
kun se on kuivanut, pannaan talteen kunnes hevonen myydään ja tällöin
ripustetaan sellaiseen katokseen, jossa se ei kastu ja jossa sitä tuuli
aina heiluttelee, niin se hevonen tulee kotiin vaikka kuinka kaukaa,
eikä sitä voi pidättää minkäänlainen velho muutoin, kuin varastamalla
kohdun ja viemällä sen hevosen kotiin. Tahi naulataan "varsakotti"
tallin seinään, annetaan kuivaa siinä, ja sen jälkeen, kun hevonen on
myöty ulkopitäjään, otetaan esille ja hierotaan pajassa ahjon tulen
päällä ja piiskataan yksikesäisillä pajun vitsoilla. Tällöin hevonen
tulee takaisin niin pian kuin kerkiää. Esimerkkimme eivät kaipaa
selityksiä. Ne ovat tyypillisimpiä osoituksia homeopatisesta
käsitystavasta, samalla kuin niissä erinomaisesti kuvastuu käsitys
yksilön salaperäisestä riippuvaisuussuhteesta organisminsa erillisistä
osista.

Lopetan katsaukseni nyt esilläolleeseen aiheeseen mainitsemalla
muutamia esimerkkejä toisten suomensukuisten ja eräiden muidenkin
kansojen napanuoraan ja synnytysjälkeisiin kohdistuvasta
taikakäytännöstä.

Virolaiset ovat käyttäneet napanuoraa ensiksikin aktivisen taikuuden
välikappaleena. Se joko säilytettiin tahi suorastaan tuhaksi poltettuna
käytettiin lääkkeenä. Syrjänit kuivaavat synnytysjälkeisistä osan ja
kantavat sitä ristin ohella amulettina.

Synnytysjälkeiset ja napanuora yleensä, mutta varsinkin sellainen
kohtukalvo, joka kokonaisena on syntyvän mukana eheänä tullut ulos
(n.s. "onnenhuntu"). ovat saaneet laajan käytännön lukemattomien
kansojen taikaluuloissa ja aktivisessa taikuudessa. Poispudonnutta ja
kuivattua napanuoran palaa käytetään yleensä amulettina tahi
semmoisenaan taikalääkkeenä. Useimmiten ajatellaan sen tuottavan hyötyä
ja menestystä lapselle itselleen, vieläpä aikuisenakin. Samalla
napanuoraa käytetään onnea tuottavana amulettina erikoisia tapauksia
varten, varsinkin oikeudenkäynnissä. Mutta varsinkin "onnenhuntu" on
ollut hyvin haluttu tähän tarkoitukseen. Roomalaisten asianajajat
ostelivat sitä tähän tarkoitukseen ja Europassa on se myöhemmin ollut
varsinaisen kaupan esineenä. Ennen kaikkea on "onnenhunnun" kanssa
syntymistä pidetty onnettaren suosionosoituksena syntyjälle.

Joskin synnytysjälkeisten ja napanuoran käyttö taikomisen
välikappaleena ja taianomaisessa lääkitystaidossa saattaa esiintyä
sellaisten käsitysten kanssa yhdenaikaisesti, joissa ajatus syntyvän
tahi synnyttäjän sympatetisesta suhteesta niihin on todettavissa, on se
varmaankin jälkimäisiin käsityksiin verrattuna myöhempisyntyistä.
Näiden muunlaatuisia käsityksiä kuvastavien käytäntötapojen
ohella on edellisessä mielestäni kyllin selvästi todettu, miten
tutkimuksenalaisten kansojen luuloissa ja maagillisissa toimituksissa
käy johtavana ajatuksena käsitys toiselta puolen synnyttävän ja
syntyneen sympatetisesta riippuvaisuussuhteesta synnytysjälkeisiin,
toiselta mahdollisuudesta määrätyiden menetelmien avulla
synnytysjälkeisten kautta vaikuttaa jälkeläisen menestykseen ja
kohtaloon.



IV. Hammas.


Käsiteltävän aiheen kaunalta saattaa jo _a priori_ päätellä, että
hampaisiin organismin osana kohdistuu edellisentapaisia käsityksiä. Ne
eivät kuitenkaan ole tässä yhtä selvinä havaittavissa kuin esim.
kynsiä, hiuksia ja synnytysjälkeisiä koskevat taikakäsitykset eivätkä
ne ole taikakäytännössäkään saaneet niin laajaa ja monipuolista
merkitystä.

Suomalaisten taikaluulojen alalla on havaittavissa eräs yleinen ja
sangen yhdenmukainen ryhmä, joka alkuaan on samanlaisesta
käsityspiiristä lähtöisin kuin aikaisemmin tarkasteltuihin organismin
osiin liittyvät käsitykset.

Suomessa on ensiksikin yleistä, että n.s. _alkuhampaiden eli
maitohampaiden_ s.o. lapsen hampaiden irtautuessa niitä ei heitetä
sellaisenaan pois, vaan niiden suhteen menetellään määrätyllä tavalla.
Ne heitetään joskus uuniin, useimmin kuitenkin uunin taakse tahi
päälle. Erään tiedon mukaan lapsen ensimäinen maitohammas oli lyötävä
tervaskantoon ihan näkymättömiin, jolloin ihmisellä oli vahvat hampaat
koko elinikänsä, erään toisen mukaan vietiin se avoimeen ruumishautaan
saamaan siunausta ruumiin kanssa; tämä esti hammastaudin tulemisen.

Hampaan poisheittämiseen yhtyy miltei aina loitsuntapainen toivotus.
Sen mukaan poisheitetyn hampaan saa useimmiten hiiri tahi lukki
(hinkki), joskus sirkka tahi ukko.

Samalla tavoin menetellään sellaistakin hammasta pois heitettäessä,
jota nimenomaan ei ole mainittu lapsen hampaaksi, sekä katkenneen
hampaan suhteen. Lähteneen hampaan (luuhammas, luinen hammas,
hiukkahammas, huono hammas, hietahammas, maitohammas, kultainen hammas,
sittahammas) sijaan pyydetään rautaista l. rautahammasta,
hopeahammasta, lylyistä hammasta.

Virolaiset heittävät lapsen hampaan uunin päälle samanlaatuisen
toivotuksen kera. Näin tehden kasvaa lapselle sijaan hyvä hammas.
Samoin menetellään muunlaisenkin hampaan suhteen. Näin menetellen
kasvaa sijaan luja hammas, eikä sitä ole pakottava.

Liiviläiset heittävät irtautuneen hampaan uunin taakse samantapaisin
toivotuksin.

Mielenkiintoista on, että niinhyvin iso- kuin vähävenäläiset
noudattavat lapsen hampaaseen ja muuten poislähteneeseen hampaaseen
nähden samanlaista tapaa kuin suomalaiset, jonka ohella tähän liittyvät
loitsuntapaiset huudahduksetkin ovat läheltä samankaltaisia. Kun
Orlovin läänissä lapselta lähtee hammas, on tämän heitettävä se uunin
taakse ja sanottava: "Hiiri, hiiri, tuossa on sinulle vanha hammas,
anna minulle uusi." Novgorod-Volynskin ja Zaslavin piirikunnissa
heitetään poislähtenyt hammas -- jotta sen sijaan kasvaisi uusi --
ullakolle ja lausutaan: "Hiiri, hiiri, tuossa on sinulle luinen hammas,
anna minulle rautainen."

Suomen ruotsalaiset heittävät irtautuneen hampaan useimmiten uunin
taakse; joskus se asetetaan seinän rakoon tahi kirkkomaahan. Loitsussa
pyydetään rauta-, teräs- tahi kultahammasta tahi päinvastoin
luuhammasta kultahampaan sijalle. Poisheitettävän hampaan saa
useimmiten "lukki" (lock, lokk), joskus hiiri.

Tämäntapaisia toimenpiteitä, etupäässä juuri lasten ja nuorukaisten
hampaiden suhteen, noudattavat etäisemmätkin kansat. Englannissa ja
muuallakin lapsia neuvotaan yleisesti hautaamaan poislähteneet
maitohampaansa, Belgiassa, Lüttichin tienoilla, ilmaistaan tavan syyksi
kultahampaan sijaan saaminen. Samalla pelätään täällä, kuten
paikoitellen Englannissakin, noitien löytävän hampaan ja sen kautta
vahingoittavan lasta, tahi että koira tahi susi nielisi sen, jossa
tapauksessa sijaan kasvanut hammas olisi näiden eläinten hammas.

Ei liene epäiltävää, etteikö näiden tapojen perustana alkuaan olisi
ollut taipumus huolehtia organismin irtautuneesta osasta. Hammastakaan
ei saanut huolettomasti heittää pois, vaan se oli alistettava määrätyn
käsittelyn alaiseksi, jonka avulla sen kautta aiheutuva vaara
katsottiin voitavan torjua. Hammasta pois heitettäessä lausuttavissa
toivotuksissa tosin ensi sijalla ilmenee ajatus paremman hampaan
saannista lähteneen sijalle, mutta hampaan tallettaminen tahi
heittäminen määrättyyn paikkaan joka tapauksessa osoittaa pelkoa sen
joutumisesta tuntemattoman kohtalon alaiseksi, josta olisi sen
omistajalle haittaa tahi vahinkoa.

Suomalaisissa ja venäläisissä loitsuissa poisheitettävän hampaan
useimmiten saa hiiri. Hiiri lähteneen hampaan saajana ja uuden antajana
on saattanut tulla ajatuksesta hiiren terävistä ja terveistä hampaista;
tähän viittaa muun ohella englantilainen luulo, että poisheitetyn,
koiran tahi suden nieltäväksi joutuneen hampaan sijalle kasvaa näiden
eläinten hammas.

Hampaan iskeminen tervaskantoon ei sekään tarkoittane muuta kuin
hampaan varmaa säilöönpanoa.

Hampaan asettaminen ruumishautaan johtunee toisista taikapiireistä. Se
voi joko olla sekaannusta hammastaudin parannusmenetelmiin, joissa on
varsin yleistä taudinaineksen saattaminen kuoleman ympärille kuuluvien
esineitten yhteyteen, tahi kuuluu se sellaisiin mytologisista
käsityksistä johtuviin tapoihin, joista edellä on puhuttu hiusten ja
kynsien hautaan tahi ruumisarkkuun panon yhteydessä.

Suomalais-virolaiset ja venäläiset irtautuneeseen hampaaseen
kohdistuvat tavat osoittavat siinä suhteessa erikoista yhtäläisyyttä,
että poisheitettävän hampaan useimmissa tapauksissa saa hiiri ja että
hammas heitetään uunin taakse tahi päälle. Niiden lähempi
yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan ole mahdotonta. Toiselta puolen on
huomioon otettava, että poisheitettävän hampaan suomalaisten tavoissa
hiiren jälkeen useimmin saa lukki (hämähäkki), joka näyttää olevan
yleisin Suomen ruotsalaisilla. Sen lisäksi lienee "lukki" suomessa
skandinavinen lainasana. Näin näyttävät suomalaiset hampaan
poisheittämiseen liittyneet loitsunomaiset toivotukset saaneen
vaikutusta sekä idästä että lännestä päin. Itse tavan huolehtia
irtautuneesta hampaasta, suurempaan tapasystemiin elimellisesti
liittyen, ei silti tarvitse olla vierasperäinen.



V. Veri.


Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen
kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten ja
henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se tavoissa ja
taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen käytännön. Ruumiillisen
substanssin avulla aikaansaatavista siteistä ihmisyksilöiden ja
ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden ja haltioiden välillä on veren
avulla luotu voimakkain. Veri onkin käytännössä välikappaleena
sellaisissa tavoissa ja maagillisissa toimissa, jotka ovat kehittyneet
syvällisiksi ja salaperäisiksi mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä
läheisimpään personalliseen suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi
veriveljiksi, tarvitsee kahden ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä
haavasta toistensa verta. Se on monenlaisten manausten, valojen ja
rukousten välikappaleena, luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja
taivutettavan jumaluuden, henkiolennon tahi ihmisen välille.

Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia
käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan
haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys. Virolaisista eivät
muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä
ajateltiin piilevän eläimen sielun.

Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä olleen
käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen ja
jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen
perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin
esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä
nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen taloani
siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen orsia. Siunaa
sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."

Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren
käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen
aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai
puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka verta
sormestansa. _Lencqvist_ mainitsee, että 1700-luvulla eräs talonpoika
Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle vertansa,
leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta munankuoreen ja
hautaamalla sen muurahaispesään.

Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta
voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa niitä
palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman kanssa
saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista hyvyyttä
tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen
leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla
paholaisen kirjoittaa tällä verellä nimensä "mustaan kirjaan".

Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin
varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää
erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimien välineenä.
Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri
oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena.
Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta
seuraavana päivänä hullu. Jos taasen ihmisen verta jotenkin on joutunut
metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on, saada kitumaan ja
lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon multia. Mutta jos tälle
verisijalle pannaan pajun kuoria, niin se haava, josta veri on
vuotanut, ei parane milloinkaan. Hivuttava sairaus kalman ja veden
haltioiden eli väkien kautta aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla
taialla. Otetaan kirkon multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta
jota tahdotaan taikoa ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan
leppätapilla. Pullo viedään koskeen. Niin pian kuin multa pullossa
alkaa hiostua kosteaksi, alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut
aivan vesimäräksi, heittää hän henkensä. -- Painajaisen ajateltiin
tavallisesti vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin
vapautua, lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin
painajaisen lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman
verensä.

Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita taikavaikutuksia.
Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä muurahaisten kanssa ruumiin
kateliinan palaseen, joka pantiin navetan seinän alle, voitiin nostaa
navettaan pahat haltiat; itse lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää
_fluctus menstruus'en_ ja kuolee viimein.

Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia
kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan verta.
Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa taikoja
uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää
tarkoituksiinsa _sanguis menstruus'ta_ tahi nuorikon verta ensimäisen
avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään
sairastui.

Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan.
Se tavataankin yleisenä _suomalaisissa lemmennostotaioissa_.
Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti ottamalla
verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle. Tämä saattoi
tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun, lihapalan, sokeripalan
-- joka vielä saattaa olla väskynän t.m.s. sisään pantu --, karamellien
y.m. ruokatavaran välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä
lemmenjuoma, sekoittamalla sitä kahviin, viiniin, paloviinaan,
konjakkiin, olueen tahi ylimalkaan johonkin viileään juomaan tahi
juomaan yleensä. Veri on otettava nimettömästä, useimmissa tapauksissa
vasemman käden nimettömästä sormesta.

Eräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos
rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa
syödäksensä.

Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä
pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun
yhteyden. Samanluontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija puree
suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.

Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta
toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla
lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä
kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen kertaan
kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden nimettömän
sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava siitä kolme
tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia lausuen samalla:

    "Sinun pitää olla minulle niin
    lämmin ja rakas,
    kuin oma vereni!"

Tahi on sokeripalanen, samalla tavoin meneteltyä, kastettava vereen
kolmesta kohden ja väskynän t.m.s. sisään pantuna kierrettävä kolme
kertaa sen ympäri jota taiotaan. Sokeria väskynään pantaessa sanotaan:

    "Näin hyvä ja makee kun tää makee on sin suulles',
    niin hyvä ja makee pirän mie olla sin mielestäs."

Kolminkertainen ruumiin ympäri kuljettaminen, ensimäisessä tapauksessa
taikojan, toisessa taiottavan, tarkoittaa saattaa vereen kastettu pala
vielä kiinteämpään yhteyteen asianomaisen koko personallisuuden kanssa,
josta näiden välille syntyvän siteen ajateltiin käyvän vielä
voimakkaammaksi.

Taikoihin liittyvissä loitsuissa nähdään homeopatisen ajatustavan
olevan vallalla. Samaan käsitepiiriin kuuluvat mielikuvat sisältyvät
itseensä taikaankin. Eräässä tapauksessa valmistetaan lemmenjuoma
siten, että otetaan verta vasemman käden nimettömästä sormesta ja
pannaan sitä veteen tammiselle lautaselle. Tähän veteen pudotetaan
paitansa läpi kolme palavaa hiiltä. Silloin juomaa nauttineen rakkaus
alkaa palaa kuin tuli ja valkea taikojaa kohtaan. Eräässä toisinnossa
käytetään vereen kastettujen kolmen sokeripalan vahvikkeeksi
"harakoiteltuja" suoloja; taian vahvikkeena siis erään määrätyn
organismin osan ajateltu substanssi.

Rakkauden siteen rakentamiseen eri sukupuolten välille saatetaan
erikoisesti käyttää vielä _sanguis menstruus'ta_, jolle tässä, kuten
yleensäkin, omistetaan hyvin voimakas taikavaikutus. Sitä on --
tietysti taiottavan tietämättä -- annettava viinan, kahvin, punssin
t.m.s. juoman seassa. Tällä taikajuomalla saattaa olla niin vahva
vaikutus, että taiottu tulee mielipuoleksi rakkaudesta.

Veren avulla aikaansaatu rakkauden taika ajatellaan niin voimakkaaksi,
että se eräässä toisessakin tapauksessa saattaa aiheuttaa
mielipuolisuuden, nimittäin jos kaksi poikaa rakastuttavat saman tytön
itseensä, syöttämällä tällä salaa kolmesta kohti itsestään otettua
vertansa. Tällaisia keinoja käyttämällä aikaansaaduilla avioliitoilla
sanotaan olevan sen varjopuolen, että ne tulevat onnettomiksi kun
taikajuomaa nauttinut myöhemmin saa tietää olleensa taikuuden alaisena.

Paitsi sukupuolten välisen rakkauden rakentamiseen verta käytetään
suomalaisessa taikuudessa muidenkin samantapaisten siteiden
synnyttämiseen. Näistä seuraavassa esimerkkejä.

Jos nuorukainen pettää neidon, niin että seurauksena on lapsi, äiti voi
saada isän kiinnitetyksi lapseen, niin ettei tämä sitä heitä, ottamalla
napanuoraa leikatessaan verta ja antamalla sitä hänelle. Koira saadaan
isäntäänsä seuraamaan ottamalla vasemman käden nimettömästä verta ja
antamalla sitä tälle leipäpalassa. Toisinaan tämäntapaisissakin
taioissa vaaditaan monimutkaisempaa menettelyä: veri on otettava
kolmesta kohti ruumiista, sitä tulee olla yhdeksän tippaa ja on se
annettava sellaisen leivän kannasta leikatussa palassa, josta on
annettu kolmelle kerjäläiselle, tahi on leipä syötettävä koiralle
jalkojensa välistä.

Naimisissa olevien välistä suhdetta vahvistamaan veri
luonnollisesti on yhtäläisesti sopiva taikomisväline kuin tavallisissa
lemmennostotaioissa. Vaimo saattaa saada mieheltänsä vallan ottamalla
verta vasemman käden nimettömästä ja vastaavasta varpaasta ja
saattamalla sen sokerimurussa miehensä suuhun.

Veri on ollut taikuudessa yleisenä välikappaleena nimen yhteydessä,
tehtäessä liittoa tahi sopimusta paholaisen kanssa. Tällaisessa
käytännössä se on suomalaisissa metsästystaioissa. Kun leikkasi haavan
vasempaan nimettömään sormeensa, kirjoitti verellä nimensä leppään,
josta kuori oli otettu pois, ja lupasi itsensä paholaiselle, saattoi
saada miten paljon hyvänsä jäniksiä. Sama saavutettiin kirjoittamalla
verellä nimensä kolmen yhdestä juuresta kasvavan koivun kannon päällä
kolmelle paperipalalle ja hautaamalla ne kantojen juurelle.

Nämä taiat ovat verrattavat tämän luvun alussa mainittuun metsän
haltian esiinmanaustaikaan sekä yleensä sopimuksentekoon paholaisen
kanssa verellä kirjoitetun nimen kautta. Veren käyttö liittyy
tällaisissa taikatoimissa toiseen voimakkaaseen taikatekijään, nimeen,
jotka toistensa yhteydessä aikaan saavat erittäin voimakkaan,
mystillistä tunnetta sisältävän taikavaikutuksen.

Veren taikakäytännöstä puhuttaessa ei sovi sivuuttaa erästä sangen
huomattavaa alaa siinä, nimittäin sen käytäntöä suomalaisten
_taianomaisessa lääkitystaidossa_. Täällä löydetään se ensiksikin
diagnostisia tarkoituksia palvelemassa. Esim.: Sairaan vaatteesta
otetaan palanen ja siihen sairaasta verta. Tämän palan panee tietäjä
päänsä alle ja saa nukkuessaan tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja
mistä se on tarttunut.

Profylaktisessa, ehkäisevässä käytännössä on veri seuraavassa taiassa.
Matkoille lähdettäessä otetaan "vasemmasta sormestaan" verta, pannaan
sitä tervan sekaan ja tehdään kolme ristiä hevoseen, yksi otsaan,
pyörteiseen, toinen vasempaan etukavioon ja kolmas selkään ristiluiden
päälle; silloin ei "kalman väki" tule rekeen eikä selkään.

Laajin käytäntö on verellä kuitenkin taianomaisessa terapiassa. Niistä
sairauksista, joita veren välityksellä parannetaan, on ensi sijassa
mainittava _hammaskipu_. Yli Suomen on hammastautia parannettu siten,
että kipeätä hammasta kaivellaan puisella tahi metallisella kaivimella,
tikulla, neulalla tahi naulalla, suden hampaalla, kokon kynnellä j.n.e.
Kaivelemisella on tavallisesti aikaan saatava joko veren vuoto
hampaasta tahi kaivimen pään veristyminen. Sangen yleistä on, että
kaivin on tehtävä jostakin ruumiin tahi yleensä kuoleman kanssa
tekemisissä olleesta esineestä (ruumislauta, ruumisarkku tahi
sen kansi, hautaristi) tahi että se on otettu kynnyksestä.
Viimeksimainitussa tapauksessa on erittäinkin sellainen tikku voimakas,
joka on otettu kirkon, muutetun huoneen tahi sellaisen huoneen
kynnyksestä, jonka yli on kuljetettu ruumiita. Verinen tikku tahi tikut
viedään yleensä samoihin paikkoihin kuin mistä se on otettukin. Ne
useimmiten suljetaan puuhun kaivettuun reikään, joka tiukasti tukitaan
naulalla. Usein on erikoisesti määritelty, mitä laatua kiinnityspuun
tahi taiassa muuten käytäntöön tulevan puun tulee olla (pihlaja, leppä,
haapa, koivu, honka, kolme yksinäistä pihlajaa j.n.e.). Myöskin
saatetaan tikku ottaa tervaskannosta tahi "emopuusta", metsänuotiolla
yöllä ihmisen ja tulen välissä olevasta puusta. Joskus tikku on
otettava puun pohjoispuolelle kaivetusta kolosta tahi on kuljettava
pohjoista suuntaa kunnes määrätty puu tulee vastaan. Toisinaan
vaaditaan puulta vielä erikoisempia ominaisuuksia. Sen tulee olla
sellainen, joka metsässä tuulella hankaa (naukuu) toista vastaan tahi
uhripuu, johon karhun pääkalloja on ripustettu. Yleisenä ehtona on.
että puiden, hampaan kaivin joihin on vietävä, tulee olla yksinäisiä,
niin kaukana, että saattaa luulla, ettei niitä koskaan kaadeta.

Tikkujen kiinnityspaikkana ei suinkaan aina ole seisova puu. Ne voidaan
panna myös esim. reikään, joka on tehty kolmasti muutetun huoneen
seinään veitsellä, ja lyödä kirvespohjalla kiinni, peräseinään kairalla
tehtyyn reikään (jolloin hampaankaivin lyödään siihen tulppana) tahi
yksinkertaisesti seinän rakoon. Vielä voidaan menetellä niin, että
otetaan leppäpölkky, siihen kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen asti
semmoisella vasenkätisellä kairalla, jonka tekijää ei tunneta,
kaivetaan tervaskannosta otetulla tikulla hampaan juurta niin että veri
lähtee, pannaan verta reikiin ja lyödään hyvin lujaan. Pölkky pannaan
lähteen pohjaan maan sisään.

Taikaan liittyy usein loitsu. Tikkujen päälle lyötäessä sanotaan: "Älä
kalua luuta, pait puuta." "Syö mato puuta, mutta älä luuta". "Syö
perkele puuta ja pehkeitä, Elä kristityn kastetun luita kalava." Tahi
tikkuja puuhun asetettaessa: "Mene tuonne ja anna hänen terveytensä
takaisin." "Kidu ja rassaa tässä puussa niinkuin sen ihmisen hampaissa,
jonka verta näissä tikuissa on." "Hampaat parantukoon ja punta
kolottakoon." "Syö mato puuta, mutta älä luuta."

Vienankarjalaisissa loitsuissa hammastaudin aiheuttajana, "syöjänä,
kaluajana", esiintyy madon ohella jonkinmoinen personifioitu
taudinolio, "hiien häkki", "tuonen häkki", "hiien poika", "Tuonen
toukka", "hiijen hurtta l. rakki". Loitsu kohdistuu tähän taudinolioon,
jota manataan poistumaan hampaasta, ja taikatoimen tarkoituksena on sen
poissiirtäminen ja kahlehtiminen.

Se seikka, että puuhun saatetaan naulata paljasta verta ja reikään
semmoisenaan syljetään veristä sylkeä, joka sitten tulpalla
kahlehditaan, osoittaa, että veren useimmissa tapauksissa ajatellaan
sisältävän itsensä taudin aineen, johon siis taikatoimi on
kohdistettava.

Taikaopillisen perusajatuksensa kannalta hammastaudin
parannusmenetelmät muodostavat verrattain selväpiirteisen ja yhtenäisen
ryhmän. Vallitsevana ajatuksena niissä on taudin siirtäminen taudin
aineen tahi aiheuttajan välityksellä. Joskaan tätä käsitystä
muistoonpauoissa yleensä, muutamaa kertaa lukuun ottamatta, ei ole
ilmaistu, on selvää, että taudin ajatellaan siirtyvän puuhun tahi että
tauti jää siihen paikkaan, mihin kaivimet tahi veri on pantu. Tauti
ajatellaan välittävän aineen, useimmissa tapauksissa juuri veren avulla
kahlehdittavan, kiinnitettävän, vangittavan siirtopaikkaansa. Jos
kaivimet otetaan puusta pois, alkaa tautikin uudestaan, tahi jos puu
kaadetaan, tulee pakotus takaisin. Juuri tämän takia on tarpeellista,
että taikapuuksi käytetään sellaista, jota ei hakata maahan.

Teknillisessä suhteessa hammastaudin parannustaiat osoittavat
jonkunmoista yhtäläisyyttä m.m. hiuksia taikomisvälineenä
käyttävien nefaristen taikojen kanssa. Niiden suhteen on kuitenkin
huomiollepantava eräs erotus. Hammastaudin parannuksessa ei
ruumiillisen substanssin käsittely aiheuta ihmiseen kokonaisuudessaan
kohdistuvia vaikutuksia, eivätkä nämä vaikutukset ole häneen nähden
negativisia, vaikkakin taikamenetelmä on sama kuin hiuksia käyttävissä
nefarisissa taioissa. Tämä johtuu siitä, että taikavaikutuksen ei nyt
ajatella varsinaisesti kohdistuvan sen henkilön olemukseen
kokonaisuudessaan, joka on taikomisen esineenä, vaan sen vaikutuksen
ala on rajoitettu.

Tässä suhteessa ovat valaisevia taikoihin liittyvät loitsut. Niiden
kannalta taikatoimi kohdistuu johonkin personoituun olentoon, joka on
hammaskivun syy ja aiheuttaja. Tiedetään, että tauteja sellaisenaan
usein personoidaan tahi niiden aiheuttajaksi ajatellaan personoitu paha
olento, taudin deemoni. Suomalaisetkin ovat ajatelleet monia sairauksia
personallisiksi, eläviksi olennoiksi. Tällaiseksi ovat he käsittäneet
varsinkin ruttotaudin. Monesta muustakin taudista on käsitys sama.
Paljon itkevässä lapsessa on "itkettyjä"; jos se heikkoudesta ei voi
hallita päätänsä, siinä on "niekku"; nikotuksen aiheuttajana on
"nikottaja", koitauti kulkee loitsujen mukaan teitä pitkin, ja
eräiden kuumetaudin tilojen aiheuttajana on personoitu olento.
Mielipuolisuudenkin syyksi luullaan joskus ruumiillistunutta taudin
deemonia. Eräs Viitasaaren tietäjäin luota tullut mielipuoli sanoi heti
lääkkeitä nautittuaan luotansa lähteneen mustan metson, jonka perästä
hän heti sai järkensä takaisin.

Samoin on asianlaita hammastaudissakin. Sen syynä on aistimilla muka
havaittava "hammasmato", joka hammasta jäytää ja syö, tahi nimitetty
paha olento, joka aiheuttaa taudin. -- Näiden seikkojen valaisemiseksi
pysähdyttäköön vieläkin kysymykseen tautien aiheuttajista.

Villikansojen yleinen luulo on, että tauti tahi taudin henki asuu
ruumiillistuneena jossakin kivessä, puunsäleessä tahi muussa
senlaatuisessa aineellisessa esineessä. Australian alkuasukkaiden
keskuudessa noidat vetävät määrätyin tempuin ruumiistansa ulos
maagillisen aineksen, jota he nimittävät _bolya_, ja jonka he
kvartsipalan muotoisena voivat saada ottamaan sijansa potilaan
ruumiissa. Myöskin vesien henkiolennon, joka oli aikaan saanut taudin
erään pojan jalassa, väitettiin taikurien vetäneen esille kipeästä
paikasta kiven muotoisena.

Lappalaiset näyttävät _Castrénin_ mukaan ajatelleen taudeista samaa ja
käsitelleen sairautta käsin kosketeltavana olentona. Eräs nainen
Venäjän Lapissa paransi niukahdusta kuljettamalla sormiansa
edestakaisin nyrjähtäneellä kohdalla ikäänkuin etsien kipuja. Kauan
etsittyään onnistuikin hänen saada ne sormenpäidensä väliin. Sitten
puristi hän niitä kynsiensä välissä, vei hampaidensa väliin ja sylki
lopuksi suustansa näin muserretut kiusanhenget. Tämä uudistettiin
useampaan kertaan ilman loitsua.

Tällainen personoitunut ja ruumiillistunut tautiolento onkin
hammastaudin parannuksessa useimmiten ensi sijassa taikatoimen ja
loitsun esineenä. Kipeän hampaan juuresta saadun veren ajatellaan
olevan suhteessa siihen ja veren käsittelyllä sympatetista johtoa
myöten saatavan aikaan vaikutus itseensä tautiolentoon.

Ajatus taudin siirrosta on useissa taioissa jo sellaisenaan
havaittavissa, mutta varsinkin loitsuissa on se silminnähtävä. Taudin
siirto toiseen olentoon tahi esineeseen taudin paikan eli sairaan
elimen substanssin välityksellä on yleinen menettelytapa varsinkin
niissä tapauksissa, joissa sairaus on ulkoisesti todettavissa tahi
selvästi paikallistunut. Tätä valaistakoon muutamilla esimerkeillä.

Suomalaiset parantavat paisetta panemalla siitä otettua märkää puuhun
tahi keppiin tehtyyn reikään, jonka päälle asianmukaisesti loitsimalla
lyödään tappi. Tahi: paiseesta annetaan märkää kulkukoiralle, tahi
pannaan sitä pikku venheeseen, joka annetaan tuulen viedä.

Mutta sellaisissakin taudintapauksissa, joissa taudin tartunta-ainetta
tahi sen kanssa välittömässä yhteydessä olevaksi ajateltua substanssia
ei voida siirron välikappaleena käyttää, noudatetaan samaan mielikuvaan
perustuvia parannusmenetelmiä, Suomessa on parannettu sairauksia
kuljettamalla potilasta halkaistun pihlajan lävitse. Sairasta lasta,
jonka taudin luultiin olevan maasta, parannettiin viemällä se kolmelta
sivulta maasta irtiotettuun turpeeseen tehdyn reiän läpi; Syrjänit
asettavat liinan, paidan tahi jonkin muun esineen kipeälle paikalle ja
heittävät sen tielle toivoen, että joku ottaa sen mukaansa, Samoin
heittävät he kylpyvitsan, jolla sairasta on kylvetetty ulos, toivossa
että joku astuu sen yli, jolloin tartunta, _pezh_, siirtyy tuohon
varomattomaan. Eräitä tauteja he koettavat siirtää eläimiin, esim.
ympäröimällä kipeän paikan kuumalla leivällä ja syöttämällä sen
lampaalle; tahi ottavat he sellaisen oinaan villoja, joka ei vielä ole
vuoden vanha eikä ole ollut yhteydessä lampaiden kanssa ja kietovat
villat kipeän paikan ympärille. Sitten annetaan villat leivän kanssa
oinaan syödä. Venäläisillä ovat tämänlaatuiset parannustavat yleisiä.
Lasten sairauksia (_rachitis_ y.m.) he parantavat niin, että vievät
lapsen metsään, etsivät siellä kaksi vierekkäin kasvavaa pientä tammea,
joiden luo vanhemmat asettuvat ja antavat vuorotellen lapsen toinen
toiselleen puiden väliköstä. Sitten otetaan lapsen paita ja kapalot ja
jätetään tammeen sidottuina metsään. Tätä parannustapaa nimitetään
"pois kantamiseksi" (_otpost_).

Ei liene epäiltävää, etteikö tautia tässäkin koeteta siirtää puuhun,
joskin taikatoimessa samalla voi olla tietoisuudessa toinenkin ajatus,
nimittäin lapsen ja nuoren puun saattamisesta toistensa yhteyteen,
edellisen kasvun ja kehittymisen edistämiseksi.

Toisena vallitsevana käsityssuuntana hammastaudin parannusmenetelmissä
on _imitativinen ajatustapa_, pyrkimys määrätyllä menettelytavalla
jonkin välittävän siteen välityksellä tahi suoranaisesti _ex opere
operato_ saada aikaan muodolleen ja näköjään samanlaisia vaikutuksia
taian esineeseen. Tähän saattaa olla samalla yhtyneenä homeopatisia
mielikuvia. Esim. taiassa, jossa otetaan tikku puusta siitä kuorta
kokonaan irroittamatta ja sillä hammasta vereen saakka kaivettua
pannaan paikoilleen ja kuori päälle, on taudin siirto puuhun
voimakkaimpana mielikuvituksessa. Sitävastoin taiassa, jossa
leppäpölkkyyn kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen saakka, pannaan niihin
verta ja tukitaan lujasti nauloilla ja vihdoin itse pölkky upotetaan
lähteen pohjaan, on vallitsevana ajatus taudin tahi taudin haltian
vangitsemisesta; tätä paitsi siihen liittyy vielä homeopatinen
lisämielikuva kylmän lähteen tuskaa sammuttavasta ja vilvoittavasta
vaikutuksesta.

Tämän jälkeen tarkasteltakoon vielä eräitä niiden taikojen sarjasta,
joissa veri taikomisvälineenä on käytännössä. Varsin tyypillisiä ovat
eräät verenseisotustaiat. Niissä koetetaan verenvuotoa ehkäistä
alistamalla itse veri soveliaan taikatoimen alaiseksi. Näin saadaan
verenjuoksu lakkaamaan naulaamalla itseänsä verta leppänauloilla
muutettujen huoneiden (joissa on pidetty ruumiita) kynnykseen ja
kolmanteen hirteen, samalla loitsien:

    "Seiso veri niinkuin seinä
    Niinkun seiso ennen 3 neitiä
    Helvetin portin, eessä."

Jos kädestä vuoti verta, pantiin sitä "karaniekka" (karan reiällä
varustettuun) avaimeen ja vietiin sepän ahjoon. Kun se juoksutettiin
sinne, verenvuoto lakkasi. Veren kuumentamalla kuivaamista ja karreksi
polttamista on muunkinlaatuisten taikatointen yhteydessä harjoitettu,
jonka ohella luonnollisesti ajateltiin samanlaisen vaikutuksen
kohdistuvan vereen kokonaisuudessaan. Raudan haavaa tukittiin esim.
siten, että pantiin verta sen teräaseen päälle, joka haavan oli
aiheuttanut, ja pidettiin sitä hiilien päällä, kunnes se oli kuivanut
karreksi.

Useimmat verenseisotustaiat ovat juuri tällaisia, joissa sulkeminen,
naulaaminen, kahlehtiminen ja kuivaaminen muodostaa taian keskeisen
toimen. Veren vuoto sieramista saatiin lakkaamaan, jos mentiin
sellaisen aidan luo, jonka tekijää ei tiedetty, ja nostettiin kolme
varaketta (varaseivästä) ylös, tiputettiin verta näiden seipäiden
reikiin ja pantiin varakkeet paikoilleen. Naisen liika verenjuoksu
saatiin paranemaan panemalla verta pienelle paperilistalle ja
työntämällä avaimen reikään. Vielä voidaan verenvuoto pysähdyttää
keittämällä juoksevaa verta puhtaassa padassa ja antamalla sen kovalla
tulella kiehuen kuivaa kovaksi. Tämä verikakku syötetään
vertavuotavalle ihmiselle itselleen.

Vallitsevana taikaopillisena perusajatuksena näissä taioissa on
homeopatinen käsitystapa ja siihen perustuvat mielikuvat.
Käsittelemällä verta sellaisenaan sellaisin tempuin, jotka ilmaisevat
vangitsemista, sulkemista, kiinnittämistä, pysähdyttämistä
(naulaaminen, ahtaaseen paikkaan sulkeminen, kuivaaminen), ajatellaan
saatavan aikaan yhtäläinen vaikutus tähän aineeseen kokonaisuudessaan.
Viimeisessä toisinnossa on samalla neutralisoiva menettelytapa
käytännössä, s.o. käytetään lääkkeenä itseään parannuksen alaista
ainetta.

Menettelytapaa vastaavasti muuttamalla voidaan vereen vaikuttaa
päinvastaisella tavalla, aiheuttaa ankara verenvuoto. Raudan haava
saadaan juoksemaan verta, jos otetaan verta haavasta tahi veristä
vaatetta ja sidotaan koskeen johonkin kiven nurkkaan tahi risuun
kiinni. Jos taasen joku on taikomalla aiheuttanut toiselle teräaseella
syntyneen haavan ("nostoraudan" haavan), voidaan taikojalle itselleen
saada sellainen verihaava, jota ei mitenkään voida tuketa, ottamalla
taiotun haavasta lähtenyttä verta, polttamalla sitä kosken kivellä
vanhan luottimen päällä kypeniksi ja panemalla kypenet koskeen.

Psykologiselta sisällöltään viimeksimainitut taiat ovat
selväpiirteisiä. Veren saattaminen kosken yhteyteen aiheuttaa siinä
samanlaisen juoksun ja kuohunnan kuin koskessa. Auran luotin on
saattanut tulla käytäntöön sen viiltävää ja leikkaavaa toimintaa
ajateltaessa.

Suomalais-karjalaisen taika-aineiston runsaasta varastosta valitsemme
vielä eräitä veren käytäntötapoja taikatarkoituksiin. Kuten aikaisemmin
puheena olleita organismin ainesosia, saatetaan vertakin käyttää
suoranaisesti lääkitsemistarkoituksiin. Esim. mielenvikaisuutta
parannettiin neutralisoivaa menettelytapaa sovelluttaen siten, että
otettiin verta potilaan vasemmasta kainalosta ja sylkäistiin sitä
suustansa kirkon luona sen silmille, jonka luultiin taioillaan
mielenvikaisuuden aiheuttaneen.

Tässä en saata sivuuttaa erästä sellaisenaan yksinkertaista veritaikaa,
joka saattaa olla suhteessa siihen tapa- ja käsitysryhmään, joka määrää
isän noudattamaan eräitä säännöksiä sinä aikana, jolloin lapsi on
tulossa maailmaan. Vaimo takaa itselleen helpon synnytyksen ilman
jälkikipuja, jos raskaana ollessaan ottaa verta mieheen tulleesta
haavasta ja nielee sitä tuoreena sisällensä. Ne käsitykset, joiden
mukaan jälkeläisen kohtalo ja kehittyminen on mitä kiinteimmässä
yhteydessä vanhempien elon ja olon kanssa varsinkin raskauden aikana ja
jotka säätävät äidille lukemattomia käyttäytymisohjeita ja kieltoja,
eivät kohdistu ainoastaan äitiin. Myöskin isän ajatellaan olevan
maagillisen sympatian suhteessa lapseen syntymän aikana.
Suomalais-ugrilaisista kansoista luulevat useat, että vaikeat
synnytykset aiheutuvat m.m. siitä, että isä on rikkonut aviollista
uskollisuutta, ja että hänen synnytyksen helpottaniseksi on
tunnustettava hairahduksensa. Tätä paitsi on syntymisen yhteydessä
noudatetuissa tavoissa muitakin, joissa isän ajateltu yhteys
synnytysprosessin kulkuun kuvastuu. Nämä käsitykset ovat monella
taholla johtaneet siihen, että isän on synnytyksen ja jälkeläisen
aikaisimman lapsuuden aikana kieltäydyttävä kovasta työstä,
noudatettava dieettiä, jopa käytävä vuoteeseenkin (n.s. _kuvada_).

Koska verellä yleensä solmitaan yhteyttä myöskin eri ihmisyksilöiden
välille useammanlaatuisia tarkoituksia varten, saattaisi olettaa, että
aviomiehen veri lapsivaimon sisällisesti nauttimana olisi alkujaan
tarkoittanut sen yhteyden vahvistamista, mikä syntyvän, synnyttäjän ja
isän välillä on, päämääränään siirtää osa synnytysprosessin taakasta
miehen osalle tahi neutralisoida niitä epäedullisia tahi vahingollisia
vaikutuksia, jotka isän kautta voisivat kohdistua synnyttäjään ja
jälkeläiseen. Käsitys synnytystuskien siirtämisestä synnyttäjästä
miehiin, jopa muihinkin eläviin olentoihin, näkyy _Lencqvistin_ mukaan
kuuluneen suomalaisten taikaluuloihin.

Lopuksi mainittakoon vielä eräitä sellaisia veren käytäntötapoja
suomalaisessa taikuudessa, jotka näyttävät perustuvan vähemmän
selväpiirteisiin taikaprinsipeihin. Jos joi yhdeksän kastamattoman
lapsen verta, tuli täydeksi noidaksi ja pääsi lentämäänkin. Napanuoraa
leikattaessa lähtevää verta on käytetty tyttölapsen kasvojen
voitelemiseen syntymisen jälkeen, jotta tästä tulisi kaunis.
Karjataioissa ihmisverta annetaan sisällisesti lehmälle poikimisen
edistämiseksi. Kuukautisverestä likaisen paidan huuhdevedellä
parannetaan hevosten ähkytautia; sitä käytetään myös profylaktisesta
laskiaistaioissa sekä ulkonaisesti Jyrinpäivänä karjan suojelemiseksi
pedoilta. Vielä on luteita poistettu edellisellä tavalla likaisella
paidalla.

Veri -- kuten usein toisetkin ihmisruumiin ainesosat -- on näissä
taioissa saanut yleisiin taikaopillisiin prinsipeihin perustumattomia
käytäntötapoja yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä yleensä on
pidetty voimakkaana taikomisvälineenä. Ensinmainitussa taiassa kuvastuu
sitäpaitsi pyrkimys harvinaisen taikatuloksen saavuttamiseksi käyttää
mahdollisimman vaikeasti täytettävissä olevaa taikakeinoa.



VI. Hiki.


Hielle näytään taikuudessa usein omistettavan samanlaisia ominaisuuksia
kuin verelle. Sen vuoksi se on taikomisvälineenä useissa niihin ryhmiin
kuuluvissa taioissa, joita veren välityksellä on nähty suoritettavan.

Erittäin runsaasti on suomalais-karjalaisessa taika-aineistossa hien
avulla suoritettavia lemmennostotaikoja. Menettelytavat ovat yleensä
samat kuin aikaisemmasta tunnetuissa hiusten ja varsinkin veren avulla
suoritettavissa. Yleismuotona on lemmenjuoman tahi lemmenpalan
laatiminen käyttämällä varsinaisena taika-aineena hikeä, s.o. hien
antaminen ruoan tahi juoman, kuten juuston, sokeripalan, namusien,
ohranjyvien, marjojen, kahvin, viinan, nisupalan t.m.s. kanssa
taiottavalle.

Tästä yksinkertaisesta muodostaan taika on kehittynyt usein hyvin
mutkallisiksi taikamenetelmiksi. Useimmiten käsitetään hien avulla
aikaansaatava yhteys syntyvän siten, että sen hikeä, joka tahtoo
jotakin toista itseensä suostuttaa, saatetaan välittömään fyysilliseen
yhteyteen suostuteltavan kanssa. Sisällinen nauttiminen on tässä
tietysti varmimmaksi katsottu ja samalla yksinkertaisin tie.

Usein on kuitenkin ajatus yhteyden aikaan saamisesta vaatinut
havainnollisempia toimenpiteitä. Näin on molempien hiki joskus
saatettava ensiksi toistensa yhteyteen ja sitten annettava taiottavalle
tahi on molempien kontrahenttien nautittava taika-ainetta. Monasti on
tarkalleen määrätty, mistä ruumiin kohdasta hiki on otettava. Useimmin
on käytännössä kainalohiki. Välittävä esine, leipä- tahi juustopala,
sokeripala, namuset, marjat, pidetään tätä varten tarpeellinen aika
(esim. yhdeksän tuntia, kolmena pyhänä kirkossa käydessä j.n.e.)
kainalokuopassa.

Näihin perusmuotoihin liittyy paljon erikoismenettelyjä. Niin saatetaan
esim. ottaa kolmesta marjasta mehua leivänmuruseen, kääriä se
silkkilangalla ja pitää kolme torstaita vasemmassa kainalokuopassa.
Tahi on pojan otettava hikeä vasemman, tytön oikean kainalon alta, tahi
on juuston kappaletta kuljetettava kolmena sunnuntaina kainalonsa alla,
kolmena peräkkäisenä sunnuntaina vasemman kainalon alla, sokeripalaa
pidettävä saunassa kylvettäessä vasemman kainalon alla j.n.e.

Usein määritellään tarkemmin, mistä ruumiinosasta hiki on otettava.
Paitsi kainalohikeä, on se saatava esim. kolmesta kohden ruumista,
reisistä, rinnasta, sydämen kohdalta tahi vasemman jalan kantapäästä.
_Sudor cunni_ mainitaan erikoisesti; sitä käyttämällä, s.o. pitämällä
suoloja kolme yötä tässä ruumiin osassa ja kolme yötä vasemman kainalon
alla, valmistetaan taikasuolat. Hien saamiseksi voidaan seurata eri
menettelytapoja, esim. pitämällä hiestytettävä aine kainalon alla
tanssittaessa tahi ottamalla se saunassa kylvettäessä, Esim.: Sauna on
lämmitettävä kolmena torstaina lehtipuilla ja istuttava kuuman saunan
lauteilla, kunnes hikiherneet juoksevat pitkin ruumista; näitä otetaan
astiaan ja säilytetään niin, ettei tuuli saa niihin käydä. Toisinaan
tarvittava hiki saadaan hikisestä vaatteesta.

Useissa toisinnoissa se aine, jonka välityksellä hikeä taiassa
käytetään, on saanut suuremman huomion ja hikeä käyttämällä
valmistetaan taikaleipä, -juoma, tahi -suolat. Häämenoissa joku
morsiamen sukulaisista panee vettä morsiamen napakuoppaan, sotkee siinä
jauhoja tahtaaksi, josta leivottu kokkare paistetaan ja sopivassa
tilaisuudessa syötetään sulhaselle. Toinen taikapalan valmistustapa on
seuraava. Neitoset panevat rukiisia jauhoja sokeriveteen, hierovat ne
reisiensä päällä leiväksi, joka saunan uunissa kuivattuna on annettu
toivotulle. Valmistuksessa lausuttavasta loitsusta ("reisirieska,
karvakakkara" j.n.e.) päättäen on taikapataan pantu karvojakin.
Pitämällä suoloja polvensa päällä ja kuivaamalla saunan uunin edessä
valmistetaan taikasuolat joko lemmen herättämistä varten tahi ylivallan
saamiseksi avioliitossa.

Paitsi varsinaisessa lemmen herättämistarkoituksessa hien käyttö on
yleistä muissakin avioliittoasioiden alalle kuuluvissa taioissa,
Hyväsopuisen miehen saa se, joka ennen vihillemenoa panee juustopalan
kainalonsa alle ja antaa vihiltä tultua sulhasen syödä. Kosimaan
lähdettäessä pitää käydä koskella, jossa kolme tahi neljä myllyä
pyörii, ottaa sen alapuolesta koskilimoja, kääriä ne sokeripalan
ympärille, kuljettaa kahdesti myötäpäivään ja kerran vastapäivään
paidan hihan lävitse, panna vasempaan kainaloonsa ja antaa perillä
tytölle. Kosittaessa voidaan joko tytön tahi vanhempien suostumus
hankkia syöttämällä näille makeinen, jolla on pyyhitty paljasta ihoa
sen kuumana ollessa, jota on kuljetettu paidan oikeanpuolisen hihan
läpi, mihin vielä on pantu verta vasemman käden nimettömästä sormesta
ja puhallettu kolmasti. Kosintaonni voitiin taata myöskin seuraavalla
taialla, Saunassa irtautunutta hikeä hierotaan suoloihin, jotka
talletetaan ja sopivassa tilaisuudessa heitetään sen talon vesisaaviin,
josta kositaan. Silloin koko talon väki aivan väkisin työntää sen
henkilön rakastuttajalle, jota hän tahtoo.

Niiden taikojen joukkoon, joissa ihon eritteen avulla synnytetään
yhteyttä avioliiton aikaansaamisen tarkoituksella, lienevät vielä
luettavat ne, joissa naimaikäiset neidot juhannusaattoiltana alastomina
vierittelevät itseänsä sellaisen talon ruispellolla, jossa on
naimattomia poikia; näin pääsee neito asianomaiseen taloon miniäksi.

Virolaiset ovat lemmennostotaioissaan käyttäneet hikeä samalla
tavoin kuin suomalaiset. Neitoset ovat herättäneet vastarakkautta
m.m. antamalla nuorukaisen nauttia muiden marjojen joukossa
kainalokuoppahiellä kostutetun mansikan. Eräässä tiedossa
yksityiskohtaisesti kuvattu toisinto muodostaa sekin analogian
suomalaisille. Tyttö saavuttaa miehen rakkauden, jos hän käy kolmena
lauantai-iltana saunassa, pyyhkii siellä villaisella vaatepalalla hikeä
koko ruumiistansa sitä kastelematta, ja tilaisuuden sattuessa antaa
miehelle vettä juotavaksi, ensin kastettuaan nämä kolme vaatepalaa
juomaan ja puserrettuaan veden siihen.

Venäläisten lemmennostotaioissa on hiellä sama tehtävä kuin edellä
tarkastelluissa, Lemmen herättämiseksi on miehen esim. hiottava hyvin,
pyyhittävä hikeänsä liinalla ja samalla liinalla siveltävä
rakastettuansa.

Muun ihmisruumiin substanssin tavoin hiellä on käytäntönsä myös
pahansuopaisessa magiassa. Menettelytavat ovat yleensä samoja, joita on
tavattu aikaisemmin tämän laadun taikuudesta puhuttaessa, Pahaa
saatettiin aiheuttaa toiselle myös siten, että vihamiehen hikeä (ja
hiuksia) pantiin sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin
virtaavassa purossa, ja päästettiin kala irti. Suomessa ovat
pahansuopaiset panneet ruumista hautaan laitettaessa ruumiin mukaan,
hiusten ja vaatteiden ohella, myös vihamiestensä hikeä, josta kalma
alkoi näitä vaivata.

Kostotaikana, hivuttavan sairauden taioillaan aiheuttaneelle, hankitaan
taikoneen vaatteesta palanen ja hierotaan siihen hikeä sairaan
vasemmasta kainalosta, sidotaan vaatepala punaisella langalla kalan
pyrstöön ja päästetään se menemään; silloin sairaus kääntyy itseensä
taikojaan, eikä häntä voida siitä päästää, jollei kalaa saada takaisin.

Hien avulla voitiin suorastaankin aiheuttaa toiselle onnettomuutta,
esim., jos otettiin hikeä taiottavan jaloista, kainaloista ja päästä ja
kiinnitettiin se punaisella veralla "kalman sormeen". Verka ommellaan
punaisella langalla sormen ympärille tupeksi, se pannaan käärmeen
suuhun, joka puolestaan upotetaan lähteen pohjaan. Seurauksena on
kaatumatauti.

Vastataikana, neutralisoimaan taikomalla aiheutettua psyykillistä
sairaloisuuden tilaa, käyttää potilas omaa kainalohikeänsä, syöttämällä
tahi juottamalla sitä sille, joka taioillaan on sairauden aiheuttanut.

Lääkitsemistarkoituksiin, esim. poistamaan vatsanpurua lapsesta, on
loitsun ohella sisällisesti annettu sellaisesta kourasta saatua hikeä,
jolla ruumiita on pesty.

Mainittakoon tässä vielä eräs ala hien käyttöä suomalaisten
taikuudessa, nimittäin eläimiin kohdistuvat hien avulla suoritettavat
taiat. Tarkoituksiltaan ja suoritustavaltaan ovat ne toiselta puolen
analogisia esim. hiuksia ja verta välikappaleina käyttäville
samanlaatuisille taioille, toiselta oikeastaan samoja kuin vastaavat
lemmennostotaiat. Näin voidaan ne sivuuttaa vain muutama esimerkki
esittämällä. Voidaan esim. ottaa leipäpala, pitää se kainalonsa alla
niin että siihen tulee hikeä ja antaa se maakiven päällä eläimelle.
Tällaisilla taioilla kiinnitetään useimmiten koira haltiaansa.
Kainalohiellä kostutettu pala on joskus syötettävä koiralle vasemmalta
polveltansa, joskus on sitä ensin kuljetettava määrätyllä tavalla
ihoansa pitkin tahi käytettävä kolmea leipäpalaa, joilla ensiksi
kierretään itsensä. Myöskin suolat ovat karjataioissa hien kanssa
käytännössä taian suoritusvälineenä. Tällaisia syöttöpaloja tahi
suoloja käyttävien taikojen tarkoituksena on useimmiten saada karja
palaamaan hyvin kotia laitumelta. Taian suorittajana on niissä eläinten
hoitaja, joka käyttää omaa hikeänsä.

Aivan samoin kuin esim. veri, on hikikin suomalaisessa taikuudessa
vielä saanut käytäntötapoja, joissa se sellaisenaan on taikavaikutuksen
aiheuttajana.. Näin esim. metsästystaioissa käsiteltiin pauloja naisen
sukupuolielinten hiellä.

Toiselta puolen oli taasen pauloja viritettäessä varottava niitä
paljain käsin koskettelemasta ja yleensä on taioissa hien suhteen
noudatettava varovaisuutta: esim. pahansuovissa taioissa ei
taikomisvälineitä saa kosketella niin, että hiki niihin pääsisi; siitä
olisi seurauksena taikavaikutuksen kääntyminen itseensä taikojaan.
Tällainen luulo onkin helposti saattanut syntyä seurauksena yleisistä
käsityksistä ruumiin substanssilla aiheutettavista taikavaikutuksista.



VII. Sylki, henkäys ja suupala.


Syljelle omistetaan tavoissa yleensä monenmoisia taikavaikutuksia.
Maagillinen ajatustapa ei tee eroa varsinaisen ruumiin substanssin ja
organisten eritteiden välillä. Sen vuoksi sylki, kuten hikikin,
käytäntönsä puolesta on pääasiallisimmissa kohdin rinnastettava
edellisten kanssa.

Sylki on helpoimmin esille saatavissa ja valmiin käytäntöön kaikista
ihmisruumiin eritteistä. Tämä seikka kelpaa mahdollisesti selitykseksi
sille, että sylki on saanut laajan käytännön sellaisissa taikatoimissa,
jotka edellyttävät jonkin taikavälineen mahdollisimman helppoa ja
vaivatonta käytäntöönsaantia. Näin on sylki ja sylkeminen yleinen
_vastataioissa_, joissa nopealla tempulla on viipymättä neutralisoitava
ja tyhjäksi tehtävä jokin taikavaikutus.

Toiselta puolelta syljen yhtenä organismin eritteistä ajatellaan
kelpaavan aikaan saamaan samanlaisia sympatetisia yhdyssiteitä
alkulähteeseen kuin varsinaiset organismin osaset. Määrätyn kohtalon
alaisena se voi aiheuttaa ihmiselle sairautta y.m. onnettomuutta. Siis
senkin suhteen on noudatettava tarpeellisia varotoimenpiteitä. Tästä
ovat varsinaisesti saaneet alkunsa monet _sylkemiskiellot_, joskin
niiden perustana joskus saattaa olla muitakin syitä.

Sylkeä ei kuitenkaan sanottavassa määrässä käytetä taikomisvälineenä
sellaisissa suorastaan tyypillisissä taikaryhmissä kuin lemmennosto- ja
kontaktitaiat yleensä sekä nefarinen taikuus. Näistäkin on kuitenkin
esimerkkejä. Sellaisia on syrjänien keino saada koira seuraamaan
itseänsä antamalla sille leipäpala, johon on sylkäisty, sekä
suomalainen taika sylkeä lehmän suuhun, jottei se pyrkisi pois kotoa.

Tämän sijaan tunnetaan joukko taikatoimia ja taikauskoisia käsityksiä,
joissa tunnettu ajatus ihmisen ja hänen erillään olevan ruumiillisen
substanssinsa, tässä tapauksessa syljen, välillä kyllä on
havaittavissa, mutta sillä on ahtaampi, lokalisoitu merkitys.

Näihin olisin taipuvainen lukemaan monet sylkemiskiellot, joiden ohella
seuraukset varomattomasta tahi sopimattomasta sylkemisestä kohdistuvat
suuhun ja suussa oleviin elimiin. Virolaisilla tunnetaan kielto sylkeä
tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena rakot kielessä. Joka taas
sylkee variksen jälkeen, saa hampaansa mustiksi ja kieroiksi.
Liiviläisten käsityksissä seuraus varomattomasta sylkemisestä kohdistuu
silmiin. He sanovat, kun lapset syljeskelevät: "Ala sil'g, siz käzabad
nä'rad siima." Votjakit uskovat, että jos joku kirvestä teroittaessaan
sylkee kovasimeen, hänen kielensä puhuessa ikäänkuin takertuu kiinni,
s.o. hän ei voi puhua nopeasti eikä lausua selvästi sanoja. Syrjäinen
on ollut kiellettyä sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena
ihohalkeamien muodostuminen suuhun. Joka taasen sylkee kuumalle
kivelle, sen kieli kuivettuu.

Suomalaisessa taika-aineistossa eräät taiat kuvastavat sylkemisen ja
syljen suhdetta suun elimiin, mutta edellisistä hiukan eriävässä
merkityksessä. Sylkeminen ei täällä tavallisesti aiheuta mitään
negativista seuraamusta suun elimille, vaan päinvastoin poistaa niistä
sairauden. Yleistä on kielessä olevan rakon poistaminen loitsun ohella
maahan sylkemällä. Tämä yksinkertainen menettely on -- kuten tavallista
-- voinut kehittyä monimutkaisemmaksi: sylkemispaikkaan on paljaalla
jalalla tehtävä risti, on syljettävä kolme kertaa j.n.e.

Suomalainen taikakäytäntö yhtyy ikivanhaan tapaan poistaa kielen
rakkoja. _Marcellus Empiricus_ määrää niitä parannettavaksi sylkemällä.

Tapa parantaa kielen rakkoja manauksentapaisen loitsun yhteydessä
sylkemällä on varmaankin suhteessa käsitykseen kielen sairastumisesta
varomattoman ja sopimattoman sylkemisen seurauksena. Lähinnä lienee
tässä ollut vaikuttamassa neutralisointiprinsipi, s.o. paha on
parannettava samoja teitä ja samoja välikappaleita käyttäen kuin mistä
se on syntynytkin.

Tarkasteltakoon vielä erikseen syljen käyttöä eräisiin
parannustarkoituksiin. Näissä on huomattavinta silmän ja silmän
seutujen sairauksien parantaminen syljellä. Liiviläisten käsitys
silmäluomiin syntyvien ajettumien, n.s. näärännäppyjen syntymisestä
varomattoman sylkemisen seurauksena on jo mainittu. Mutta samalla
tunnetaan sylkeminen juuri näärännäppyjen parannuskeinona. Ne saadaan
poistumaan sylkemällä vasten potilaan kasvoja. Tahi on niitä kolmasti
pyyhittävä kissan hännällä ja joka kerta sylkäistävä. Ersämordvalaiset
ovat samaten poistaneet tätä sairautta sylkemällä ja loitsimalla. Tässä
on siis vallitsemassa sama suhde kuin kielen sairastumisen ja
parantamisen välillä.

Sylki on ikivanhoista ajoista saakka ollut erikoisesti suosittu juuri
silmätaudeissa. Evankelioissa on kolme ihmekertomusta, joissa _Jesus_
käyttää sylkeänsä parantamisessa (Markus 7: 33, 8: 23, Johannes 9: 6)
ja kahdessa niistä hän parantaa sokean. _Tacitus_ kertoo keisari
Vespasianuksen parantaneen sokean sylkemällä unessa saamansa osoituksen
mukaan tämän silmiin.

Sangen yleistä on sylkeminen eräissä taikatoimissa, joista useimmat
kuuluvat profylaktisten temppujen luokkaan, toisin sanoen, ovat selviä
varaustaikoja. Pestessään jostakin ojasta silmiänsä, suomalaiset siihen
ensiksi kolmasti sylkevät. Silmänpesuveteen on muutenkin ensiksi
syljettävä, sitten ei siitä mitään tartu. Lasta kylvetettäessä on
saunaveteen samasta syystä aina syljettävä ja lapsen riepuja järvessä
pestäessä on riepua ensin kolmasti puraistava, sitten syljettävä
veteen.

Samoin on haaskan ohi kuljettaessa sekä kun astutaan huoneeseen, jossa
ei ennen ole oltu, sylkäistävä. Tämä on tehtävä jonkunlaisen tartunnan
ehkäisemiseksi.

Sylkemällä varaudutaan yleensä epämääräiseltä pahalta, vaikeasti
todettavissa olevaa taikavaikutusta vastaan. Jos lapsi säikähtää,
imaistaan vesi lapsen silmistä, sylkäistään lattiaan ja syljetään,
"niin ei tartu". Kun huomataan kahdesta tikusta, oljenkorresta t.m.s.
lattialle muodostunut risti, on tarkoin varottava astumasta sen yli,
jollei heti lueta loitsua ja syljetä kolmasti eteensä. Tuntemattomalta
taholta uhkaavaa epämääräistä tartuntaa vastustetaan asiaankuuluvan
loitsun yhteydessä sylkemällä. Esim.: Syljetään kolmasti ja sanotaan:
"Ei tänään tartu, nythän on sunnuntai, maanantai, tiistai j.n.e.",
siis mainitaan sen päivän nimi, mikä kulloinkin on.

Vanhojen suomalaisten tietää _Lencqvist_ vesillä ollessaan, kun heidät
tapasi vihuri, sylkeneen sitä kohti, arvellen siinä olevan noita-akan
tahi pahan hengen.

Erästä "pahan silmän" uskon muotoa, kehumisella tahi kiittämisellä
aiheutettavaa vahingollista taikavaikutusta, on Suomessa sylkemällä
vastustettu. Karjalassa oli lapset silmäämisen pelosta ristille
tuotaessa huolellisesti kääritty vaatemyttyyn, niin että kasvoja oli
vaikea saada näkyviin. Kun eräs kirkkoherran rouva kaivoi lapsen kasvot
näkyviin ja kehui, kummi kolmasti sylki.

Sylkemällä on ehkäisty myös selvästi tajuttavaa tartunnan vaaraa. Jos
mennään saunaan, jossa aikaisemmin on kylpenyt tarttuvaa tautia poteva,
on kolmasti syljettävä eteensä. _Trachoman_ tarttumisen ehkäisemiseksi
on sitä sairastavaa syljettävä silmille. Hammastaudissa syljettiin
kolme kertaa perätysten pulloon, joka vietiin kiehuvaan hetteeseen.

Virolaisten käsitysten mukaan näyttää yleensä olevan kiellettyä sylkeä
tuleen. Tämän kiellon rikkomisesta on seurauksena kipeytymät kielessä
ja suussa. Myöskin on sylkeminen täällä tunnettu varaustaikana. Silmiä
pestessä on joko syljettävä maahan tahi kolme kertaa pesemään ruvetessa
ja siitä lakattua. Ennenkuin istutaan maahan, on siihen kolmasti
syljettävä, samoin, kun noustaan istumasta ylös. Kun joesta juodaan, on
sitä ennen jokeen syljettävä, silloin ei vedestä koidu mitään "pahaa".
Sille paikalle, jolle lasketaan virtsaansa, on ensin kolmasti
syljettävä. Silloin eivät "ma alused" käy päälle.

Eräät etäisempien suomensukuisten kansojen sylkitaiat muodostavat
analogioita Itämeren suomalaisille. Jos votjakki kompastuu yhtäkkiä
tasaisella paikalla kulkiessaan, niin että hänen jalkansa käy kipeäksi,
hänen on heti käännyttävä takaisin ja syljettävä sille paikalle; muussa
tapauksessa jää ihminen koko eliniäkseen rammaksi. Jos taas votjakki
kaatuu, sylkäisee hän kaatumispaikalle ja sanoo _oste_!, s.o. herra
armahtakoon!

Syrjänit suojelevat ulostusta pahanilkiseltä taikuudelta määrätyllä
tavalla sylkemällä.

Votjakit ovat vielä sylkemällä vastustaneet sellaista taikavaikutusta,
joka syntyy peiliin katsomisesta, Jos joku katsoo peiliin ja lähtee sen
luota siihen sylkemättä, on hän tämän jälkeen vähitellen laihtuva. Jos
taasen pienelle lapselle, kun se ei vielä puhu, näytetään hänen kuvansa
peilissä, jää lapsi mykäksi koko iäkseen.

Jo antikin, samaten kuin lukuisille myöhemmän ja nykyajan kansoille on
ollut tunnettua taikatila, joka syntyy katselemalla omaa kuvaansa
kuvastimessa tahi vedenpinnassa. Tämä psykoneurologiselta pohjalta
lähtevä lumouksen tila, joka ilmenee taikauskoisena pelon ja
vastenmielisyyden tunteena omaa peilikuvaa katsellessa, on johtanut
luuloihin, joiden mukaan kuvastimeen katselemisesta saattaa varsinkin
lapsille olla pahoja seurauksia. Saksalaisen taikaluulon mukaan ei
lapsi saa katsoa kuvastimeen, ennenkuin se on vuoden vanha. Muutoin
siitä tulee turhamainen, ylimielinen, tuhma, tahi on hän sammaltava
j.n.e.

Suomalaisessa taikakäytännössä on sylkeminen, joko loitsuun yhtyneenä
tahi ilman, ollut varsin yleistä eräissä _kalastustaioissa_, varsinkin
onkiessa noudatetuissa. Onkeen tahi syöttiin sylkeminen on yleistä yli
koko Suomen. Taian tarkoituksena on saada kalat paremmin ottamaan
pyydykseen, joskus estää niiden peräytymistä tahi irtautumista ongesta.
Myöskin saatetaan hyvän kalaonnen saamiseksi sylkeä ensimäisen
kalan suuhun ja heittää se takaisin veteen. Puhaltaminen, jolla
taioissa yleensä on sama asema kuin sylkemisellä, tavataan myös
kalastustaioissa.

Näitä tapoja ja taikoja käsittääkseen on lähdettävä eräistä aiemmin
puheenaolleista seikoista. Lähinnä on johdettava mieleen muutamien
toisten ihmisruumiin eritteiden, esim. hien käytäntö metsästystaioissa.
Ollen taikavälineenä samanarvoinen näiden kanssa, sylki on voinut saada
samanlaisen merkityksen n.s. yhteystaikojen välikappaleena kuin veri,
hiki y.m. Syljellä on siis ajateltu aikaan saatavan yhteyttä ei
ainoastaan luontoon ja toisiin ihmisyksilöihin, vaan myös haltioihin,
henkiin ja jumaluusolentoihin. Tällä tavoin sylki metsästys- ja
kalastustaioissa, yhtähyvin kuin hiki ja veri metsästystaioissa,
saattaa olla taikomisvälineenä yhteyden aikaansaamiseksi metsän ja
veden riistaa suoviin haltioihin, tarkoituksella turvata pyytäjälle
näiden avunanto. Tänne kuuluvat loitsut näyttävät tätä väitettä
tukevan. Niissä puhutellaan taikaa tehtäessä metsän tahi veden haltiaa,
tahi lupaa taikoja itsensä paholaiselle, mikä alkuaan on saattanut
tarkoittaa yhteyttä asianomaisen haltian kanssa.

Muutamissa suomalaisissa parannustaioissa sylkeä käytetään
yhdenmukaisesti veren kanssa taudin poistamiseen siirtämällä.
Hammassärkyä poistettaessa on eräiden taikojen yhteydessä, joissa veri
on varsinaisena taudin siirtäjänä, erikoisesti painostettu, että taudin
siirto- tahi kiinnityspaikkaan on syljettävä. Mutta yksinomaan
syljenkin avulla voidaan hammastautia poistaa, esim. menemällä
sellaisen huoneen sijalle, joka on kolmasti muutettu, kaivamalla sinne
kolme kuoppaa ja sylkemällä jokaiseen kolmasti, lausuen: "Vieköön se
säryn, joka huoneenkin on vienyt!" Tämän jälkeen pannaan kivi jokaisen
kuopan peitoksi.

Sylki näyttää vielä erikoistuneen yskän parannuksen välikappaleeksi
taioissa, jotka muodoltaan ovat analogisia hammastaudin
parannustaioille. Jos yskittää liiaksi, on mentävä sellaiselle maalle,
jota ei ikipäivinä kynnetä, ja syljeksittävä puiden juurille loitsien:
"Ryvi ryhjä, huoju honka, päristä paha petäjä." Tahi on yskän
parantamiseksi puuhun tehtävä reikä, johon yskäistään, sylkäistään ja
[lyödään] tappi päälle.

Näiden enemmän tahi vähemmän tyypillisiin taikaryhmiin kuuluvien
käytäntötapojen ohella syljellä ja sylkemisellä on vielä laaja käytäntö
mitä erilaisimmissa taioissa, joissa sylkeminen usein ei ole taian
oleellisimpana osana, vaan sillä on taikaa vahvistava merkitys. Monien
loitsujen ohessa, joihin ei huomattavampaa taikatointa yhdy, syljetään,
varsinkin parannusloitsuissa. Toisissa taasen on syljellä jonkun verran
huomattavampi tehtävä.

Näin voidaan terärauta lumota syljellä vaarattomaksi. Puremalla
rautaa kolmesta kohden loitsun ohella ja samalla sylkemällä saavutetaan
sama tarkoitus. Raudan haavan parantamisessa ja verenvuodon
seisauttamisessa sylkeminen loitsun ja muun taikatoimen yhteydessä on
tavallista. Joskus syljetään suorastaan haavaan.

Syljen käytöstä taikatoimissa mainittakoon vielä sylkeminen
taikasuolojen y.m. taikakompositionien valmistuksessa. Esim. tuulesta
tarttuneeksi luullun sairauden, "tuuleisen" parantamisessa
käytettäviin suoloihin syljetään, "lennon" suoloihin, palohaavojen
parannussuoloihin, kivellä loukatun parantamiseksi tehtäviin suoloihin
ja "lapsen itkettäjää" parannettaessa käytettävään taikakompositioniin.

Useissa, varsinkin viimeksi puheenaolleissa tapauksissa, lienee
syljellä yksinkertaisesti parannusaineen tehtävä. Sellaisessa
merkityksessä on sillä joka tapauksessa ollut käytäntöä. Suun eritettä
ovat suomalaiset käyttäneet selvästi parannusaineena sellaisenaan,
esim. palaneen kivun huojentumiseksi ja maasta tarttuneen taudin,
"maahisen" parantamiseksi, jota varten kipeää paikkaa kolmasti
nuoltiin, sekä n.s. "sampaiden" parantamisessa.

Vielä silmäiltäköön syljen käyttöä muutamissa hajanaisissa, erilaisiin
aloihin kuuluvissa suomalaisissa taioissa. Tällaisia ovat esim.
luteiden poisto seinään loitsun keralla sylkemällä, mehiläisen pistoa
vastaan varautuminen, rakkauden lumoista pääseminen kolmasti
vihkisormuksen läpi sylkemällä, kerityn lampaan pyyhkäisy kolmasti
villatukolla, johon joka kerran syljetään, j.n.e. Sylkeä käytetään
ennustettaessakin.

Kuten monasti muuallakin taian ja loitsun keskinäistä suhdetta
arvosteltaessa, on monien tällaisten taikamenetelmien suhteen joskus
vaikeaa päättää, onko varsinainen taiallinen puoli menetelmän
vallitsevin osa vai onko se vain vahvistamassa loitsua. Niissä
taioissa, joissa syljellä aikaan saadaan selvästi todettavia
sympatetisia suhteita samaten kuin hiuksilla, verellä, hiellä y.m., se
on taiassa epäilemättä oleellisimpana osana. Samoin parannustaioissa,
joissa sylki kipeän kohdan yhteyteen saatettuna on suoranaisena
parannusaineena. Niissä taikatoimissa, joissa sylkeminen joko
semmoisenaan tahi vähäpätöiseen ja vähän kehittyneeseen taikatoimeen
yhtyneenä tavataan kehittyneemmän loitsun yhteydessä, useinkin sen
jäljessä lienee sillä loitsua tahi toista taikatointa vahvistava
luonne.

Tässä otettakoon vielä huomioon eräs sylkemisen taikapsykologinen
puoli. Sylkeminen tapahtuu monasti sellaisten loitsujen yhteydessä,
joissa loitsija ironian, herjauksen, ylenkatseen tahi säikähdyttämisen
avulla pyrkii aikaansaamaan taikavaikutusta. Sylkeminenhän on aina
ollutkin ylenkatseen ja herjauksen ilmaisukeinoja. Tällaisiin
loitsuihin ja sylkemiseen yhtyy usein ylenkatsetta tahi inhoa ilmaiseva
interjektioni: "hoo", "pthoo", "hyi" j.n.e. Että tällaista
mielenliikutusta juuri pyritään aikaan saamaan, osoittaa se, että
parannustarkoituksessa toista vasten kasvoja syljettäessä sanotaan
olevan sitä paremman, mitä enemmän potilas suuttuu.

Henkäys, puhaltaminen käsitetään taioissa usein samanarvoiseksi
sylkemisen kanssa ja tavataan sen vuoksi samanlaatuisissa taikatoimissa
kuin jälkimäinen. Puun aiheuttamaa kipeää, "puun vihoja" parannetaan
puhaltamalla loitsun ohella kipeään paikkaan. Kun on joku kipu tahi
haava jalassa, suojellaan se kylpemään mentäessä ärtymiseltä
puhaltamalla oven saranaraudan läpi kipeään kohtaan.

Profylaktinen merkitys on puhaltamisella myös syrjänien taikuudessa.
Monet syrjänit pelkäävät syödä vierasten ihmisten kanssa.
Karkoittaakseen tarttumusta ja suojeltuakseen siltä he puhaltavat
ruokaan.

Vaikeissa sairaudentapauksissa kutsuvat votjakit loitsijan (_pellas_
'puhaltaja'), joka ryhtyy parantamaan sairasta lausumalla epäselviä
sanoja, erilaisia _vorshudien_ nimiä, lisäämällä jumalan (_kildisin_)
nimen. Sanojansa hän säestää puhaltamalla sairaan päälle.

Tsheremissiläisten loitsunlukijoiden on taikasanoja lukiessaan tapana
puhaltaa tahi sylkeä. Loitsijaa nimitetäänkin "sylkijäksi"
(_suwedasha_).

Ersämordvalaisissa taianomaisissa parannusmenetelmissä tavataan
pureminen, puhaltaminen ja sylkeminen loitsun ohella kohjun
parantamisessa. Palanutta parannetaan loitsimalla, samalla kuin
jokaisen loitsun jälkeen kolmasti puhalletaan palaneeseen paikkaan ja
yhdeksän kertaa siihen syljetään.

Varsinkin alhaiskultturiset ja luonnonkansat pitävät taikauskoisista,
syistä tarkkaa huolta ruoastansa. Se saattaa jo semmoisenaan joutua
pahanilkisen taikuuden alaiseksi ja esim. pahan silmän satuttamana itse
turmeltua tahi tuottaa nauttijalleen pahaa. Mutta varsinkin ruoan
tähteiden suhteen ollaan varovaisia, sillä niiden avulla luullaan
vihollisten voivan aikaan saada samanlaisia taikavaikutuksia kuin
ruumiin substanssin kautta. Tällöin on luonnollista, että suupala, joka
sisältää lisäksi ihmisen suun eritettä, saattaa olla voimakas väline
taikojan käsissä.

Suomalaisissa taikauskoisissa luuloissa ja taioissa tavataan eräitä
varsin luonteenomaisia käsityksiä suupalasta ja jäännöspalasta
syödessä. Jos jättää syödessään leipäpalan (jota kansa kutsuu
väkipalaksi) ja toinen saa sen syödä, niin silloin sen palan syöjä saa
palan jättäjän kaiken voiman tahi ainakin suurimman osan hänen
voimistaan. Leipäpalan maahanputoamiseen liittyy taikauskoinen pelko.
Sellainen pala on otettava ylös ja sitä on suudeltava.

Eräissä taioissa on suupalalla käytäntö, joka edellisestä tunnetaan
tyypilliseksi ruumiillisen substanssin taianomaiseksi käytäntötavaksi,
nimittäin nefarisissa taioissa sekä sympatetisen yhteyden aikaansaajana
ihmisten välillä sekä ihmisten ja eläinten kesken. Kun vieraalle
tarjotaan ruokaa ja hänen suustaan putoaa muru pöydälle, niin jos se
viedään kirkkomaalle, aiheutetaan sillä syöjälle sisällinen tauti. Kun
miniä tuodaan sulhasen kotiin ja hän tahtoo taikoa koko talon väen,
niin etteivät ne olisi vihaisia hänelle, hänen pitää ensi kertaa
sulhasen kotona syödessään ottaa suustansa ensimäinen hienoksi
pureksimansa pala ja panna se salaa perheen keittopataan, niin että
koko perhe tulee siitä syöneeksi. Näin miniä takaa itselleen koko
perheen hyvänsuopaisuuden. Koiran voi kiinnittää itseensä ottamalla
koiran suusta ja omasta suustansa leipää, sekoittamalla ne yhteen ja
antamalla siitä koiran syödä puolet sekä syömällä itse toisen puolen.
Jos taas tahdotaan, ettei koira kulkisi kauas pois kotoa, pannaan tämä
sekoitus kuivaan paikkaan orren päähän, jossa se pysyy tallessa.

Syödessä pudonnutta leivän murua voidaan käyttää vielä
parannustarkoituksiinkin. Syyliä poistetaan kädestä panemalla tällainen
muru syylän päälle ja syöttämällä se sitten kanalle.

Edellisenlaatuisia taikauskoisia käsityksiä näyttää Virossakin
liittyvän suupalaan.

Sekä Suomen että Ruotsin ruotsalaisten taika-aineisto näyttää
sisältävän suuren joukon taikoja ja taikakäsityksiä, joissa syljelle,
sylkemiselle ja suupalalle omistetaan sama merkitys taikomisvälineenä
kuin suomalaisissa taioissa. Ensiksikin huomattakoon tuleen sylkemisen
seuraukset: palorakko kielessä, kielen turpoaminen rakoille tahi suun
kipeytyminen yleensä, Mutta kielen rakkoja parannetaan myös juuri
tuleen sylkemällä. Sylkemisellä katsotaan voitavan vastustaa taikuutta
yleensä, ja sen vuoksi on se saanut varsin yleisen käytännön
lukemattomissa vasta- ja ehkäisytaioissa. On syljettävä veteen,
ennenkuin juodaan siitä, käydään pesemään tahi kuljetetaan elukoita sen
yli; silloin ei mitään pahaa koidu siitä, eivätkä huulet ruohdu;
maahan, ennenkuin lasketaan siihen virtsaansa tahi käydään sille
pitkälleen, sänkyyn tahi tuolille, ennenkuin käydään makaamaan tahi
istumaan, kun kuljetaan haaskan ohi, kun kompastutaan, kun astutaan
ensi kerran johonkin huoneeseen, kun tullaan tien risteykseen, kun
aamulla ulos mentäessä vaimoihminen tulee ensiksi vastaan, kun
säikähtää, kun sattuu panemaan vaatteet nurin päällensä. Vedestä
tullutta taikomusta (vetehisiä: _vatten-elfvorna_) vastaan kuljetaan
kolmasti myötäpäivään kaivon ympäri ja syljetään veteen kolme kertaa.
Ihmisen sylkeä ovat ruotsalaiset yleensä pitäneet mitä voimakkaimpana
ja pyhänä taika- ja parannusaineena, jonka vuoksi kaikissa
parannuksissa on syljetty kolme kertaa.

Edelleen tavataan ongenkoukkuun sylkeminen Suomen ruotsalaisten
tavoissa.

_Suupala_ saattaa ruotsalaisten käsitysten mukaan aikaan saada
samantapaisen taikakontaktin, joka on tunnettu suomalaisten
käsityksissä. Jos poika ja tyttö syövät samaa palaa, he pian rakastuvat
toisiinsa. Suomalaiseen "väkipalaa" koskevaan käsitykseen on verrattava
ruotsalainen käsitys viimeisestä palasta ("magbiten") syötäessä: sitä
ei saa antaa kellekään, sillä jos joku saa sen, saa hän ruoan koko
voiman. Palan putoaminen suusta ennustaa Ruotsissa samaten kuin
Suomessakin kuolemaa.



VIII. Kyyneleet.


Niihin ihmisruumiin eritteisiin, jotka ovat olleet edellisentapaisten
luulojen ja käytännön esineenä, kuuluvat myös kyyneleet.

Näistä ensiksikin eräitä taikaluuloja ja uskomuksia. Venäjän Karjalassa
on varottu, ettei kuolleen päälle eikä hautaan tipahtaisi kyyneleitä.
Ne näet tuonelassa kypeniksi muuttuneina polttaisivat vainajata. Koska
kyyneleet muuttuvat palaviksi kekäleiksi, ei hautaan eikä ruumiin
päälle saa itkeä. Satakunnassa luullaan, ettei kuollutta saa itkeä
kauvan, "sillä sen sija on märkänä niin kauan".

Tsheremissien käsityksissä ei kuollutta saa itkeä, sillä jos itketään
paljon ja pudotetaan kyyneleitä vainajan vaatteille, hänen kuolleiden
valtakunnassa täytyy istua kyynelillä täytetyssä ammeessa. Myöskään ei
pakanallisten tsheremissien tavoissa ole luvallista pudottaa kyyneleitä
vainajan vaatteille sen vuoksi, ettei tämä näyttäytyisi unessa.

Syrjänien luulon mukaisesti liiallinen suru ja ylenmääräiset kyyneleet
ovat onnettomuuden enne; toiset luulevat, että itse kyyneleet
aiheuttavat onnettomuutta, mutta eivät sitä ennusta.

Näissä luuloissa ja uskomuksissa varotaan siis erikoisesti, ettei
kyyneleitä joutuisi kuolleen yhteyteen ja hautaan. Niihin liittyvät
omat selityksensä, kuten useimmiten tällaisissa tapauksissa, eivät
kuvasta niiden varsinaista alkuperää. Tässäkin havaittavien
varovaisuustoimenpiteiden pohjana on ollut pelko, että ihmisruumiin
erite, kyyneleet, kuolleen ja kuoleman kanssa yhteyteen jouduttuaan
sympatetisen suhteensa kautta alkulähteeseensä voisivat saattaa ihmisen
epämieluisaan, jopa vaaraa tuottavaan yhteyteen vainajien henkien ja
yleensä kuoleman yhteydessä vaikuttavan henkimaailman kanssa, Tämän
lisäksi on tässäkin saatettu ajatella myös kyynelten kautta aiheutuvaa
suoranaista vaikutusta kyynelten vuodattajaan.



IX. Ulostus.


Taikaopillisessa suhteessa suomalais-ugrilaisten kansojen käsitykset
ulostuksista ovat verrattain selväpiirteisiä ja yleensä muihin
organismin eritteisiin yhtyviin verrattavia.

Suomessa nämä käsitykset ensiksikin ilmaisevat suoranaista sympatetista
riippuvaisuussuhdetta ihmisen ja hänen ulostustensa välillä. Jos
poltetaan jonkun ulostusta, tämä saa vastaavaan ruumiinosaan rupia. Jos
taasen joku ulostaa sopimattomalle paikalle ja toinen tekee tulen
ulostuksen päälle, tämä henkilö tulee rupiseksi. Tätä tilaisuutta
käytetäänkin suorastaan pahanilkiseen tarkoitukseen. Kun hankitaan
kolme sellaisen metson höyhentä, jonka haukka on raadellut, ja
poltetaan ne jonkun ihmisen ulostuksen päällä, tulee tämä
rupitautiseksi.

Näissä taioissa on siis taikatoimen seuraus osoitettu ja määritelty
tunnetuksi sairaudeksi, joka lisäksi paikallistuu lähemmin ilmoitettuun
ruumiinosaan. Viimeksi esitetyssä taiassa lienee kuitenkin alkuaan
ajateltu toisenlaistakin taikavaikutusta, suoranaisesti sitä poltetta
ja tuskaa, jonka tuli aikaan saa. Tähän on yhtynyt vielä mielikuva
haukan kynsien viiltelyn ja raatelun aiheuttamasta tuskasta.

Syrjänit pelkäävät erikoisesti, että ulostus saattaa joutua
pahanilkiselle taikuudelle alttiiksi. Suojellakseen sitä tältä vaaralta
he sen peittävät tahi vastataikana sylkevät erikoista menettelytapaa
noudattaen kolmasti vasemmalle puolellensa (_kimles kiviv_, s.o. pitkän
matkan päähän käden ylitse, pitäen kättä niin, että sylki menee pitkin
käden ulkosyrjää). Ei ole lupa ulostaa lähelle tietä eikä varsinkaan
suksenladulle. Eräs syrjäniukko teki suksenladun oravanpyyntiä varten.
Tuli toinen metsästäjä ja pilasi ulostamalla ladun. Iltasella
metsämajaansa tultuaan ukko vihastuksissaan päätti kostaa. Hän hajoitti
röyhkeän metsästäjän ulostuksen kolmeen osaan, "heitti kaksi osaa
_kimles kiviv_ metsään", otti kolmannen osan mukaansa ja poltti. Tästä
vanhusta loukannut metsästäjä kuoli.

Toisen syrjäniläisen tarinan mukaan syytettiin muutamia vuosia sitten
erästä syrjänieukkoa siitä, että hän oli taikomalla aiheuttanut
sairauden kahdelle alaikäiselle pojalle. Hän oli nähnyt kolmen pojan
ulostavan tien lähellä. Poikien mentyä eukko jakoi lannan kolmeen
osaan, heitti kaksi osaa _ki kimles (ki gug)_ olkansa taitse ja poltti
kolmannen osan uunissa. Kukin pojista sairastui, saaden ihottuman
vastaavaan ruumiinosaan.

Pari puheenaollutta suomalaista sekä syrjäniläiset taiat kuuluvat
pahanilkisen taikuuden alaan. Tällä alalla onkin ulostuksella
suomalaisessa taikuudessa lukuisia muitakin käytäntötapoja, niistä
useat sellaisia, jotka tyypillisinä kuvastavat alkuperäisiä käsityksiä.
Seuraavassa esitettäköön niistä muutamia.

Jos joku löytää tuoreen, yökasteen koskemattoman karhunlannan ja lyö
sen yhteen ihmisen lannan kanssa, niin rupeaa karhu ahdistamaan sitä
ihmistä. Tahi otetaan karhun ja ihmisen lantaa, pannaan sellaisen
tulisijan alle, jossa tuli aina palaa, mutta niin syvään, ettei tuli
polta, vaan kuumentaa. Mitä enemmän tuli kuumentaa, sitä kiivaammin
rientää karhu ihmisen kimppuun. Myöskin voidaan karhun ja ihmisen
lantaa panna metsästä löydetyn eläimen sääriluun sisään, asettaa se luu
tikan reikään, tehdä siihen lepästä kolme naulaa, joita leppänuijalla
lyödään, yksi kerta ensimäisenä torstaina eli taian tekopäivänä,
toisena torstaina kaksi ja kolmantena kolme kertaa; silloin karhu etsii
ihmisen joka paikasta käsiinsä ja repii. Umpitauti voidaan aiheuttaa
ihmiselle tahi eläimelle panemalla lantaa koiran reisiluun sisään,
jonka toinen pää on sahattu auki, ja tukkeamalla se leppänaulalla. Tämä
viedään umpilähteelle, josta otetaan jokin vedessä ollut puu, johon luu
punaisella langalla sidotaan kiinni, ja tämä laitos pannaan takaisin
lähteeseen, joko ainiaaksi, jolloin taiottava kuolee umpitautiin, tahi
niin, että sen voi ottaa pois, jos tahtoo vapauttaa hänet pitemmältä
kärsimästä.

Rakkaustaioissa on ulostus myös saanut jonkunlaisen käytännön.
Ensiksikin seuraavanlaatuisessa kiinnitystaiassa: Jollei neito saa
poikaa mieltymään itseensä, hän panee lantaansa voileivälle ja syöttää
sen pimeässä sulhaselleen. Samaten eroitustaioissa. Kun pojat tahtoivat
päästä eroon tytöistä, he ottivat näiden ulostusta ja panivat kenkiensä
kärkeen. Jos taasen tahdottiin erottaa sulhanen morsiamestansa,
haettiin morsiamen ulostusta ja pilattiin sillä sulhasen saappaat sisä-
ja ulkopuolelta hänen nukkuessaan. Kun sulhanen aamulla panee saappaat
jalkaansa ja huomaa ne pilatuiksi, hänen rakkautensa morsiameen siitä
alkaen kylmenee.

Niinhyvin teknillisessä suhteessa kuin taianomaisen käsitesisältönsä
puolesta useimmat näistä taioista ja luuloista ovat tyypillisiä
esimerkkejä sympatetisesta taikuudesta. Vastaavat Suomen ruotsalaisten
ja skandinaviset käsitykset ovat tässä suhteessa nekin erittäin
valaisevia.

Suomen ruotsalaisten taioissa ulostusta käytetään pahanilkisen
taikuuden välikappaleena. Ihminen voidaan tehdä hulluksi asettamalla
hänen ulostustaan ihmisen pääkalloon ja heittämällä se koskeen. Joku
saadaan taasen suuttumaan toiselle panemalla hänen ruokaansa
jälkimäisen ulostusta. Edelleen parannustaioissa: tarttunutta pakotusta
parantaakseen on otettava omaa ulostustansa ja asetettava sitä
kivistävälle paikalle ja sen jälkeen heitettävä se vasemman olkapään
yli hautuumaata kohti ja sanottava: "Ota sinä tuo, anna minulle
terveyteni."

Skandinavisissa käsityksissä lapsen ulostuksiin nähden noudatettavista
menettelytavoista ilmenee ensiksikin selvästi meille tunnettu pyrkimys
menetellä niiden kanssa siten, etteivät ne joutuisi taikuuden tahi
vahinkoa tuottavien henkiolentojen vaikutukselle alttiiksi. Norjassa ne
poltetaan, koska niitä ei uskalleta heittää ulos; jos niiden kanssa
meneteltäisiin näin varomattomasti, Trold tahi Huldre saattaisi
vahingoittaa lasta. Ruotsissa, Närikessä luullaan, ettei ole hyvä
heittää "mitään lapsen päästämää" pois, ennenkuin siihen on pantu
tulta, sekä pohjoisessa Södermanlandissa, että lapsi tulee
rauhattomaksi ja alkaa itkeä öisin, jos sen "pilausta" heitetään
sellaisille paikoille, joissa "keijukaiset (älvorna) pitävät
karkeloitansa". Mutta toiselta puolen kuvastuu ruotsalaisissa
käsityksissä lapsen suoranainen sympatetinen riippuvaisuussuhde näistä
organismin eritteistä. Sekä Ruotsissa että Suomen ruotsalaisten
keskuudessa kansa pelkää lapsen ulostusten joutumista tulen yhteyteen;
siitä olisi lapselle kaikenlaista vahinkoa: se saisi ripulin, haavoja,
ruohtumia tahi rapeutumia vastaavaan ruumiinosaan tahi sairastuisi se
muuten.

Ihmislannalla on verrattain huomattava käytäntö suomalaisessa
taikaterapiassa. Niistä sairauksista, joita sillä parannettiin,
mainittakoon _trachoma_ ("pasko", "silmi- 1. silmäpasko"). Lannan
joutuminen juuri tämän sairauden parannusaineeksi saa selityksensä
taikaopillisesta perusajatuksesta _similia similibus curantur_, kun
otetaan huomioon taudin suomalainen nimitys ja käsitys sen laadusta.
Myöskin hampaansäryn parantamiseen ulostus kelpasi. Tätä paitsi
käytettiin sitä profylaktisesti hammastautia vastaan. Jos lapsen ikenet
voidellaan hänen ensimäisellä ulostuksellaan, hänen hampaitaan ei
koskaan pakota.

Kovissa synnytystuskissa saatiin apu siten, että otettiin äskettäin
synnyttäneen ulostusta ja annettiin kuivattuna synnytystuskissa
olevalle.

Mainittakoon vielä, että liiviläiset ovat käyttäneet noidan ulostuksia,
niillä potilasta savustaen, (selvästi neutralisointiajatukseen
perustuvana) vastataikana noitumisella aiheutettua sairautta vastaan.

Syrjänit samaten käyttävät ihmislantaa parannustarkoituksiin, esim.
omaa tuoretta lantaansa haavaa sidottaessa. Tämän pitäisi ehkäistä
tartunta.



X. Virtsa.


Suomessa vallitsee kansan kesken luuloja virtsan laskemisen
vaarallisuudesta eräisiin paikkoihin. Sitä ei ensiksikään saa päästää
tuleen, sillä siitä olisi seurauksena vastaavan elimen rupeutuminen. Ei
myöskään tule laskea virtsaa haaskan päälle, sekin aiheuttaisi, että
vastaava ruumiinosa tulisi kipeäksi. Jos taas heittää vettänsä metsään
mennessä, kaatuvat hakkaajalta kaikki puut taaksepäin, s.o. toisaalle
kuin on aiottu.

Virolaisten luulojen mukaan on kiellettyä laskea virtsaansa
pellavamaalle, koska kirkon alttariliina on pellavasta.

Syrjänien tapakodeksi kieltää laskemasta vettänsä tuleen. Poikaset
usein rikkovat tätä sääntöä, josta tuli rankaisee heitä lähettämällä
heidän penis'eensä rohtuman. Syrjäni ei myöskään uskalla laskea virtsaa
puroon, jokeen, järveen tahi niiden rannoille, peläten loukkaavansa
vettä.

Nämä taikaluulot saattavat perustua suoranaiseen käsitykseen
ihmisruumiin eritteen kautta syntyvästä taianomaisesta
sympatiasuhteesta ja sen aiheuttamasta vahingosta, joka tässä
tavallisesti kohdistuu vastaavaan elimeen. Tämän ohella on muuan
toinenkin puoli otettava huomioon. Syrjäniläisistä luuloista näkyy,
että tuli ja vesi personallisemmalla tavalla kuin paljaan
sympatiasuhteen kautta aiheuttavat vaikutuksensa. Kysymyksessä olevalla
menettelyllä niitä _loukataan_. Kun tiedetään, että useiden
suomalaiskansojen alkuperäisissä uskontokäsityksissä m.m. elementtejä
sellaisinaan, tahi toisin sanoen, niiden muodottomia "sieluja" on
palvottu jumaluusolentoina, tuntuu käsitettävältä, että näissä
kielloissa ja niiden rikkomisen seuraamuksissa on ajateltu elementtien
loukkaamista jonkinmoisina jumaluusolentoina. Tämä käsitys on voinut
vallita myöhemminkin, sen jälkeen kuin maassa ja vedessä on käsitetty
asustavan personoituja henkiolentoja. Niinpä esim. suomalaisissa
luuloissa "maahiset" valittavat, että heitä näin loukataan.

Varsinaisissa suomalaisissa taioissa on virtsa saanut lukuisia
käytäntömuotoja. Joku voidaan saada ikävöimään toista ihmistä
kääntämällä virtsanheittosija lapiolla nurinpäin ja tekemällä eräitä
taikatemppuja noudattaen tulet sijalle, samalla kuin loitsitaan:

    "Sinun pitää ikävöimän minun perään
    niinkun tuo valkea palaa."

Tarkoituksiltaan samanlaatuisessa käytännössä virtsa on yhteyttä
synnyttävissä avioliittotaioissa. Saadakseen sulhasensa
parempiluontoiseksi, morsiamen oli syötettävä tälle m.m. virtsaansa.
Edelleen erottavissa lemmen taioissa: Kun joku on taioilla saanut
ikävöimisen toimeen, sen saa siten häipymään, että laskee virtsaansa
rakastuttajan jäljille. Taikomalla aiheutetusta rakkauden siteestä
päästään vapaaksi antamalla taikoneen syödä virtsalla tahrattua
nisuleipää, tahi yksinkertaisesti heittämällä virtsaa sen silmille,
jonka lumoista tahdotaan vapautua.

Edellä puheenaolleista erotustaiat perustuvat neutralisointiprinsipiin
ja ovat samalla tavallisia vastataikoja. Samaan ryhmään kuuluu seuraava
vastataika: Jos joku toivottaa toiselle pahaa, saa sen estetyksi, jos
menee ulos ja laskee virtsaa hänen jäljilleen. Erotustaioissa on tätä
paitsi huomioon otettava se inhon tunne, mikä tällaista "lääkettä"
nauttineessa syntyy hänen saadessaan tietää sitä nauttineensa.

Virtsan käyttö lääkitsemistarkoituksiin on verrattain yleistä ja
monipuolista. Se on taika-aineena niinhyvin ehkäisevissä kuin
parantavissa taioissa. Taikuuden ja tarttumuksen ehkäisemiseksi on
Suomessa lapselle annettu omaa virtsaansa. Sellaista tarttumusta
vastaan, joka voidaan saada saunavedestä, ellei siihen kiehutettaessa
ole pantu suolaa sekaan, on otettava astiaan omaa virtsaansa, pantava
siihen 9 suolaraetta ja saunan rappusilla, kiuasta päin seisten,
valeltava sillä koko ruumiinsa.

Haavojen, käärmeen pistoksen, korvan pistoksen, silmätautien y.m.
sairauksien parantamiseksi käytetään lääkkeenä, joko semmoisenaan tahi
osana lääkesekoituksessa, potilaan omaa virtsaa.

Etupäässä lääkitsemistarkoituksiin näyttävät virolaiset taikuudessaan
käyttävän virtsaa. Yskässä on juotava omaa virtsaa. Mutta myöskin
virolaisten lemmenherätystaioissa on virtsalla käytäntö: Kun neidot
nousivat laskemaan virtsaansa kirkon kellon päälle, tulivat he
kuuluisiksi.

_Sjögren_ kertoo lappalaisten parantaneen ankaraa yskää omalla
virtsallaan, juomalla sitä kourallisen kahtena tahi kolmena
peräkkäisenä aamuna.

Syrjänien väittää _Nalimov_ käyttävän lääkitsemistarkoituksiin omaa
virtsaansa, juomalla aamullista urinia. Lapset koettavat näin
lääkittäessä päästää virtsaa suoraan suuhunsa. Syrjänien käsityksen
mukaan virtsa auttaa laihuutta, _rachitista_ ja näivetystautia vastaan.
Tähän lienee verrattava seuraava suomalainen virtsan käytäntötapa.
Saadakseen lapsesta lihavan, eukot ovat sitä kylvettäessään laskeneet
virtsaa sen päähän.

Mainittakoon tässä myös eräs liiviläisten tapa. Ehtoolliskirkosta
tultuansa jotkut vaimot eivät mene heti huoneisiin, vaan talliin, jossa
laskevat virtsaa sitä varten valmiiksi asetettuun astiaan ja
pirskottelevat virtsalla kaiken karjan. Tällaisessa tapauksessa
virtsalla tietenkin ajatellaan olevan erikoisen siunausta tuottavan
taikavoiman.

Muuan Suomen ruotsalaisten luulo muodostaa analogian edellä
puheenaolleelle syrjäniläiselle käsitykselle metsästysonnen
pilaamisesta. Ketunpyytäjä saatetaan "pilata" siten, että joku ilkeä
naapuri laskee vettänsä hänen jäljillensä, kun hän on menossa
pyydyksillensä.

Uudenmaan ruotsalaisten tapasäännös kieltää päästämästä virtsaa
uuninluudalle; sen seurauksena olisi sairastuminen. Ruotsissa on ollut
kiellettyä virtsata sellaiselle paikalle, missä sika on maannut;
säännön rikkomisesta on seurauksena sairastuminen jonkunlaiseen rokkoon
(svinkoppor), joka kuitenkin sian karvoilla savustamalla voidaan
parantaa.



XI. Pesu- ja ristimävesi.


Taikakäsityksissä ajatellaan usein jo paljaan kosketuksen saattavan
olla ruumiillisen substanssin tartuttajana ja siirtäjänä. Tämän
kannalta on luonnollista, että se vesi, joka on ollut välittömässä
yhteydessä ruumiin kanssa ja saattanut liuottaa itseensä ihmisen
ruumiillisen olemuksen hiukkasia, esim. hikeä, varsin suuressa
määrässä on hänen organisminsa tartuttama ja tällä tavoin hänen
personallisuutensa täyttämä. Tästä syystä pesuvedellä onkin taikuudessa
täysin samanarvoinen asema varsinaisen ruumiillisen substanssin
rinnalla.

Näissä käsityksissä saa määrätyissä elämäntiloissa käytettävä ja
määrätyiden ihmisten pesuvesi erikoisen merkityksen. Tarkasteltakoon
niistä ensiksi _lapsen ensimäisessä pesussa_ käytettävään veteen
kohdistuvia tapoja ja luuloja.

Uuden ihmisolennon ilmautuminen maailmaan on, sekä jo ennen syntymistä
että varsinkin sen aikana ja pitkän aikaa jälkeenkinpäin, joka
askeleella kiedottu maagillisten käsitysten taikaverhoon. Syntyessään
ja kauan aikaa jälkeenkinpäin lapsi on erikoisessa taianomaisessa
herkkyyden ja vastaanottavaisuuden tilassa, joka velvoittaa
noudattamaan suurta huolenpitoa ja varovaisuutta kaikessa, mikä
kohdistuu häneen tahi jollakin tavoin on yhteydessä hänen kanssaan.
Varsinkin kaikki se, minkä kanssa lapsi _ensi kerran joutuu
kosketuksiin_, saa erikoisen tärkeyden. Näin on etenkin ensimäisen
pesuveden ja lapsen pesun laita yleensä.

Jo sellaisenaan, ennen ensimäistä kylvettämistä siinä, ajatellaan
pesuveden voivan vaikuttaa lapseen, antaa hänelle joko hyviä tahi
vahingollisia ominaisuuksia. Veteen saattaa näet sisältyä esim.
vahingollisia taikavoimia, ja siksi on se ennen kylvettämistä tehtävä
vaarattomaksi. Toiselta puolen voidaan ensimäisen kylvyn ja siinä
käytetyn veden avulla, sitä tarkoituksenmukaisesti valmistamalla,
kylvetettävään siirtää toivotuita ominaisuuksia. Tämän kaiken vuoksi
ensimäinen pesu- eli kylvetysvesi monia taikatemppuja noudattaen hyvin
huolellisesti valmistetaan.

Suomessa ensimäiseen pesuveteen pannaan erilaisia esineitä tahi
aineita, esim. kolme koivun lastua, hopeapikari, paikotellen
vihki- sormus, tahi tyttölapselle äidin kihlasormus, jonka katsotaan
täysi-ikäisenä takaavan hänelle hyvän naimaonnen. Tytön ensimäiseen
pesuveteen on Hämeessä pantava hopealusikoita ja huuhdottava ne siinä;
toisen tiedon mukaan raha, jotta lapsesta aikuisena tulisi rikas.
Suomen Karjalassa pannaan veteen hopearaha ja vähän tervaa, "jottei
rupi käy", Keski-Suomessa kolme hiiltä ja sormus, Lapissa tulirauta,
sakset ja mustaa villaa.

Näistä pesuveden valmistuksessa käytettävistä taikaesineistä useat ovat
selvästi ehkäisevää tarkoitusta palvelevia, aiottuja estämään vedessä
mahdollisesti piilevien pahojen voimien ja ominaisuuksien vaikutusta ja
siirtymistä kylvetettävään. Tällaisiksi lienevät katsottavat hiilet
tahi kekäleet, terva, erinäiset rautaesineet, veteen sylkeminen, suola,
tulikivi ja osaksi myöskin raha.

Toisten pesuveteen pantavien esineiden käytännön perustana on ollut
sellaisten ominaisuuksien siirtäminen kylvetettävään, jota veteen
pantavan esineen ajatellaan edustavan. Hyvin usein käytettävien kulta-
ja hopeaesineiden ajateltiin varmaankin antavan kauneuttansa ja
loistoansa, tekevän kylvetettävän ihon hohtavan kauniiksi, samalla kuin
mielikuva rikkaudestakin on saattanut olla tietoisuudessa. Koivun
lastun käyttöön on saattanut liittyä ajatusparallelli kylvetettävän ja
nuoren koivun valkeudesta, rehevyydestä ja kasvuvoimasta.

Koska pesuvesi pesun jälkeen sisältää lapsen ruumiillisen olemuksen
ainehiukkasia, se jälkeenkinpäin säilyttää läheisen yhdyssiteen
kylvetettyyn. Näkymättömien sympatetisten siteiden kautta sillä saattaa
olla lapseen aina sen laatuinen -- joko edullinen tahi vahingollinen --
vaikutus, minkälaisen käyttelyn tahi kohtalon alaiseksi se on joutunut.
Tästä johtuvat toiselta puolen monilukuiset kiellot ja rajoitukset
käytetyn pesuveden kanssa meneteltäessä, toiselta yhtä monilukuiset
käyttöohjeet ja temput.

Kun pesuvesi monin taikatempuin on valmistettu, pestään sillä Suomessa
lasta kolme kertaa, paikoitellen kuusi, jopa yhdeksänkin kertaa, siihen
tarpeen mukaan aina uutta lisäämällä. Toisaalta varovaisuuspyrkimys
ilmenee pesemiskieltona. Lapsen päätä ei synnyttyä saanut pestä,
ennenkuin se oli päässyt kriitillisimmän ajankohdan yli, s.o. ennenkuin
se oli tuotu ristiltä.

Käytettävän ja käytetyn pesuveden käsittelyssä osoittautuu yleiseksi
pyrkimykseksi tarkkojen varotoimenpiteiden ja määrätyiden
menettelytapojen noudattaminen. Lapsen pesuvettä ei ensiksikään saanut
panna tuuleen. Se olisi aiheuttanut tautia lapselle. Pahansuopien
vehkeet ja varsinkin kaikkialla uhkaava paha silmä ovat lapsen pahimpia
vihollisia sen vastaanottavaisuuden tilan aikana, jossa lapsen jonkun
aikaa syntymisen jälkeen ajatellaan olevan. Sen vuoksi ei tullut antaa
kenenkään tietää, että lasta varten saunavettä lämmitettiin; toivatpa
muutamat kirnunkin esille tarkoituksella luulotella kirnuvettä
lämmitettävän.

Pesun jälkeen oli vedestä pidettävä tarkka huoli. Ensimäisessä pesussa
käytetty vesi heitettiin talvella lumihangelle, kesällä jollekin
puhtaalle paikalle tahi lattian alle, tarkoituksella, ettei lapsi saisi
ruohtumaa tahi muuta sellaista ruumiiseensa. Tahi oli se vietävä saunan
lattialle, huoneen tahi kiven alle, "virtaavaan viepään", kaadettava
karsinaan tahi -- jos kylvetettävä on tyttö -- peräpenkille pöydän taa,
jolloin hänelle neitona tulee sulhasia, tahi -- jos poika --
muurahaispesään, jolloin hänestä tulee terve ja väkevä. Tyttölapsen
pesuvesi saatetaan myös viedä kirkkotielle ja pojan lastukolle, jolloin
jälkimäisestä tulee kätevä.

Ei ainoastaan kaikki ne esineet ja aineet, joiden kanssa lapsi
ensimäiseksi joutui kosketuksiin, olleet määrääviä hänen
menestymiselleen ja kohtalolleen, vaan myöskin ne henkilöt, joiden
kanssa hän tuli yhteyteen, olivat tässä määrääviä. Luullaan, että ketä
lapsi ensiksi katsoo, sen näköinen siitä tulee. Siitä syystä ei rumaa
otettu pesemään.

Jo näiden esimerkkien nojalla voidaan todeta ne ajatussuunnat, jotka
ovat olleet vallitsemassa suomalaisten taikakäsityksissä lapsen
ensimäisen pesun aikana, Ne jakautuvat selvästi kahteen ryhmään:
varotoimenpiteiden, joiden tarkoituksena on menetellä käytetyn
pesuveden suhteen siten, että sen kautta lapselle mahdollisesti
koituvat vahingolliset vaikutukset välttyisivät (veden suojeleminen,
kaataminen puhtaaseen, suojaisaan paikkaan), sekä aktivisten
menetelmien, joiden avulla toisaalta vedessä piilevät vahingolliset
ominaisuudet (vedessä asustavat pahat henkivoimat tahi taikuus) tehdään
tehottomiksi, toisaalta lapselle ajatellaan tuotettavan toivottuja
ominaisuuksia tahi yleensä onnekas tulevaisuus (veden kaato pöydän taa
peräpenkille, missä vieraat istuvat, vienti kirkkotielle, lastukolle
j.n.e.).

Eräiden toisten Itämeren suomalaisten kansojen tavat ovat näissä
suhteissa sangen selväpiirteisiä ja mielenkiintoisia. Näistä
tarkasteltakoon ensiksi liiviläisten menetelmiä. Lapsen pesuvettä
suojellaan kaatamalla se johonkin kuoppaan, jottei tuuli sattuisi
siihen. Jos vedestä, jota lämmitetään odotettavissa olevan
pienokaisen pesuvedeksi, pisarakaan putoaa tuleen, ei se enää kelpaa
tarkoitukseensa, koska se olisi lapselle vahingollista. Ei myöskään
sitä vettä, jossa lapsen vaatteita on pesty, saa heittää kuistilta (vom
Vordache) ulos. Jos tyttölapsen ensimäiseen pesuveteen pannaan sokeria,
pojat rakastuvat tyttöön hyvin.

Virolaisten muinaisen elon ja olon kuvaajista monet ovat erikoisesti
panneet huomiota lapsen ensimäiseen kylvetykseen. _Kreutzwald_ lausuu,
että siihen liittyy niin paljon taikauskoa, että sillä voisi täyttää
useita sivuja. Totta onkin, että sekä vanhemmissa kuvauksissa että
myöhemmältä ajalta olevissa lähteissä on erikoisen paljon näitä
seikkoja koskevia tietoja.

Lapsen pesuvettä virolaiset eivät milloinkaan heitä sellaiseen
paikkaan, missä ihmisiä kulkee, ajatellen, että sellaista lasta
jälkeenpäin jokainen halveksisi ja "sen täytyisi maata kaikkein
ihmisten jalkojen alla". Pesuvesi kaadetaan kuoppaan, portin pielipuun
sijalle, jotta oltaisiin varmoja, ettei se joudu tallattavaksi.
Siveellisesti langenneesta tytöstä sanotaan: "Hänen kylpyvetensä on
varmaankin joutunut monien ihmisten tallattavaksi." Wirumaalla
kylpyvedestä ripotellaan muutamia tippoja huoneen katolle, jotta lapsi
pääsisi korkeaan asemaan ja vallitsisi muita.

_Wiedemann_ kertoo paljon mielenkiintoista lapsen ensimäisestä
pesemisestä ja lapsen pesemisestä yleensä. Pesuvettä, johon muutamat
panevat jonkin hopeaesineen, ei saa jättää minkään eläimen
kosketeltavaksi. Sitä ripotellaan huoneessa yltympäri ylös seinille;
loppu kaadetaan sellaiseen paikkaan, "missä tuuli ei siihen käy".
Muutamat heittävät pesuvettä, jos lapsi on poikalapsi, korkealle ylös,
jotta siitä tulisi suuri, jos tyttö, kauas hajalleen, jotta se saisi
paljon kosijoita, tahi aurinkoa vasten katolle, jotta lapsesta tulisi
kuuluisa ja se pääsisi nuorena naimisiin. Muutamat kostuttavat sillä
poisheittäessään ikkunoita, jotteivät hämärä ja kuunvalo vahingoittaisi
lasta. Jos kylpyvettä menee tuleen, syntyy pienten lasten ihoon
rakkoja. Silloin otetaan yhdeksän hehkuvaa hiiltä, heitetään ne
peräkkäin veteen, pannaan siihen vähän suolaa ja pestään sillä; vesi
heitetään uunin päälle (auf die Ofendecke, _keris_). Samaten kerrotaan
Viron saaristoasukkaiden vieneen pesuveden pihalle ja heittäneen sen --
jos kylvetettävä oli poikalapsi -- korkealle ylös -- jos tyttö -- kauas
hajalleen, jotta pojasta tulisi hyvin suuri ja tyttö saisi paljon
kosijoita. Samanlaista kerrotaan Saarenmaan virolaisista.

Myöhemmältä ajalta olevat muistiinpanot sisältävät mielenkiintoa
ansaitsevia täydentäviä tietoja näistä virolaisten tavoista.
Ensiksikin, lapsen ensimäistä pesuvettä ei niidenkään mukaan viskata
mihinkään sellaiseen paikkaan, missä elukat voisivat siihen koskea.
Tyttölapsen pesuvesi viskataan ulos _lehtipuun juurelle_. Poikalapsen
vesi kaadetaan marja- tahi "kasvupuun" juurelle; silloin kasvaa lapsi
niin _kovaa ja niinkuin puu_. Jos taasen ensimäinen pesuvesi heitetään
tien risteykseen, tyttölapsi saa paljon kosijoita ja tulee kuuluksi
kaiken kansan joukossa, ja poikalapsella on hyvä naimaonni. Kirkolle
ristittäväksi vietäessä heitettiin lapsen viimeinen pesuvesi reen tahi
vankkurien päälle (sivulle), jolloin niinikään tyttö pääsi pian
miehelle ja poika otti pian vaimon.

Useimmat näistä virolaisten ja liiviläisten tavoista ja
taikakäsityksistä saavat selityksensä samoista perusluuloista, jotka
ovat olleet suomalaisten tapojen pohjana. Näissäkin kuvastuu toisaalta
käsitys itse pesuveden merkityksestä kylvetettävälle joko vahinkoa tahi
etua tuottavassa suhteessa, toisaalta kylvetettävän riippuvaisuussuhde
kylpyvedestä pesun jälkeen. Monet virolaisista ja liiviläisistä
tavoista ja käsityksistä ovat siis ehkäisevää ja suojelevaa laatua
(veden suojeleminen eläimiltä, auringolta, tuulelta, vieminen ja
kaataminen suojaisaan paikkaan). Veden heittäminen pimeään paikkaan ja
yleensä auringolta suojeleminen johtunee suoranaisesti pelosta, että
auringolla pesuveden välityksellä olisi vahingollisia vaikutuksia
lapseen; lähinnä näytään pelätyn joitakin ihottumia. Tuulelta
suojeltiin vettä peläten tuulen välityksellä leviäviä ja tuulesta
tulevia tauteja ("tuuleista" j.n.e.).

Tällaisia luuloja, esim. auringon ja pesuveden kautta lapselle
suoranaisesti koituvasta vahingosta tunnetaan muuallakin. Esim.
Schlesiassa ja Brandenburgissa lapsen ensimäinen pesuvesi on kaadettava
varjopaikkaan, ruusupensaan taakse tahi talliin, jonne aurinko ei
paista; näin menetellen aurinko ei polta lasta.

Pesuveden kaatamisen puun ja yleensä kasvien juurelle sekä sen
levittämisen määrättyihin paikkoihin otamme pian toisessa yhteydessä
puheeksi.

_Kaste- eli ristimävesi_ saa taikakäytännössä ja -käsityksissä yhtä
tärkeän merkityksen kuin pesuvesikin ja siihen kohdistuvat
menetelmätkin ovat suureksi osaksi samoja.

Ensiksikin, sitäkin on suojeltava vahinkoa tuottavilta vaikutuksilta ja
siinä itsessään asustavat vahingolliset voimat tehtävä vaarattomiksi.
Suomessa kastevesi piti kuljetettaman peitteen alla. Toiseksi,
määrätyllä kasteveden käsittelyllä aiheutettiin vastaavia vaikutuksia
kastettuun tahi hänen tulevaan kohtaloonsa. Se oli kasteen tapahduttua
viskattava ylös jollekin seinälle, "jotta lapsesta tulisi ylevä
ihminen", tahi jotta hänestä tulisi kirjantaitava ja ymmärtäväinen.
Savossa ja Karjalassa se heitettiin pappilan asuinrakennuksen tahi muun
rakennuksen seinälle ja katolle asti, jotta pojasta varttuisi arvoisa
mies ja tyttö joutuisi "korkeisiin naimisiin".

Yleensä kastevesi on heitetty korkealle, mutta vaikutukset ajatellaan
jonkun verran vaihteleviksi, vaikkakin ne perustuvat samanlaatuisiin
mielikuviin. Näin on tehtävä, jos tahtoo, että lapsi kasvaa pitkäksi;
jos vesi heitetään matalalle, hän jää hyvin lyhyeksi. Mutta toisaalla
katsotaan lapsen tästä tulevan ylpeäksi, matalalle heitettäessä taasen
hiljaiseksi ja siivoksi; joskus taasen luullaan lapsesta näin
menetellen tulevan hyvän lukijan tahi hänen pääsevän ylhäisiin
naimisiin tahi hänestä tulevan selväpäisen.

Lapissa ristimävesi on aina viskattava huoneen harjalle.

Varsinais-Suomessa tyttöä ei saanut kastaa samalla vedellä, jolla poika
oli kastettu. Jos niin tehtiin, tytölle kasvoi parta. Tytön kastevesi
kaadettiin kauneimman "mirtin" juurelle. Kun näin tehtiin, tytöstä tuli
kaunis ja myrtti kasvoi hyvin.

Virolaisten tapana on ollut m.m. valaa jäljellejäänyt kastevesi
seinille tahi katolle, koska ajateltiin, että näin menettelemällä lapsi
joutuu suureen kunniaan ja on vallitseva muita. Jos on mahdollista,
tytön kastevesi heitetään kaikille neljälle ilmansuunnalle sanoen:
"_Tulge siit kossilassed, tulge sealt kossilassed_!" (tulkoot täältä
kosijat, tulkoot tuolta kosijat!). Vielä viskataan tyttölapsen
ristimävesi lehmän parteen, jolloin karja menestyy hyvin ja tytär
viedään pian naimisiin, tahi poikalapsen talliin, mistä hevoset
menestyvät hyvästi ja pojasta tulee hyvä hevosten hoitaja. Erikoista
mielenkiintoa ansaitsee seuraava tieto. Kasteen jälkeen vei joku
kummeista kasteveden puutarhaan ja kaatoi sen jonkun hedelmäpuun,
tavallisesti omenapuun juurille. Näin tuli tästä puusta _lapsen
onnenpuu. Jos tämän onnenpuun runko kuivettui, ei lapselle ollut suotu
pitkää elonikää._

Lappalaiset kuljettivat kasteveden paikalle punaisella silkillä
peitettynä. Kun lapsi oli kastettu, vietiin vesi ulos. Silkki sidottiin
kahden koivun oksiin niin, että se muodostui kuperaksi, ja vesi
siivilöitiin maahan. Näin tehtiin, jotta lapsi _kasvaisi niinkuin
koivu_ ja siitä tulisi iloinen kuin punainen silkki. Lappalaisten
uudestaankastamisessa, jossa ristillisen kasteen vaikutus pestiin pois,
lämmitettiin tarpeellinen vesi, kaadettiin se altaaseen ja pantiin
siihen kaksi koivunoksaa, toinen luonnollisessa muodossaan, toinen
renkaaksi taivutettuna. Tämän jälkeen puhutteli kastaja-äiti
(_laugo-ädne_) lasta seuraavasti: "Tullos yhtä hedelmälliseksi,
terveeksi ja vahvaksi kuin se koivu, josta tämä rengas on otettu."

Useimmat kasteveteen liittyvistä tavoista ja taikakäsityksistä
tunnetaan helposti samoiksi, joita lapsen pesuveden käsittelyssä
noudatetaan, ja ne johtuvat niinmuodoin samanlaatuisista
peruskäsityksistä. Toisten voidaan helposti todeta kuuluvan
varotoimenpiteiden luokkaan sekä ehkäiseviin taikatoimiin, toisten
tarkoituksena on etupäässä symbolisten tointen avulla ja vedessä
piilevän ruumiilliseen substanssiin perustuvan sympatetisen yhteyden
nojalla hankkia kastetulle toivottuja ominaisuuksia tahi vaikuttaa
hänen vastaiseen kohtaloonsa. Eräät tässä käytetyistä toimista
perustuvat suoranaiseen idea-assosiationiin: veden heittäminen
korkealle antaa pitkän iän tahi auttaa pääsemään muita ylemmäs,
vallitsevaan asemaan ja kunniaan.

Kuten usein muuallakin, täälläkin samalle toimelle on annettu eri
merkitys riippuen siitä, mikä ajatus tahi millainen mielikuva sen
ohella kulloinkin on tietoisuudessa ollut voimakkaimpana. Niin
viimeksimainittu menettelytapa saattoi tehdä lapsesta myös ylpeän.
Suomessa ei pidetty sopivana kastaa tyttöä ja poikaa samalla vedellä
siitä syystä, että sen luultiin siirtävän miehisiä ominaisuuksia
tyttöön ja päinvastoin. Virossa taasen pidettiin hyvänä, jos poikia ja
tyttöjä voitiin kastaa samalla vedellä, mikä on saattanut johtua
ajatuksesta hyvän naimaonnen hankkimisesta. Näin oikeuttaa päättelemään
paitsi se, että virolaiset yleensäkin syntymisessä ovat panneet enimmän
painoa juuri naimaonnen hankkimiselle, myös yhtäläiset käsitykset
miehen ja naisen vaatteen vaikutuksesta, lasta syntyessä ensi kerran
kosketeltaessa.

Erikoista huomiota ansaitsevat ne tiedot, jotka puhuvat kasteveden --
samaten kuin ensimäisen pesuvedenkin -- saattamisesta puun tahi muun
kasvin yhteyteen. Aikaisemmin on eräiden ihmisruumiin substanssien,
kuten veren ja synnytysjälkeisten taianomaisessa käytännössä, niihin
kohdistuvissa luuloissa ja useissa parannustaioissa havaittu sellaisia,
joiden olemme selittäneet johtuneen pyrkimyksestä saattaa ihmisyksilö
ruumiin substanssin avulla elävän luonnonesineen yhteyteen.
Näiden tapojen tahi taikojen ohella, niiden useinkin suuresta
selväpiirteisyydestä huolimatta, ei suorittajan käsitystä ole ilmaistu
ja se on sellaisenaan monasti tykkänään hävinnytkin. Kasteveteen
kohdistuvissa tavoissa ja uskomuksissa sen sijaan ajatus lapsen
saattamisesta kasteessa jo kasteveden välityksellä kasvavan kasvin
yhteyteen ja hänen kohtalonsa yhdistämisestä "onnenpuuhun", vastaavan
tavan ohella on selvänä säilynyt. Suomalaisessa tavassa kaataa
kastevesi "mirtin" juurelle, lappalaisessa siivilöidä se kahden koivun
juurelle ja virolaisessa "onnenpuun" juurelle, käsitys kastetun
kohtalon yhdistämisestä kasviin on suoranaisesti ilmaistu.

Näiden tapojen kehitykseen ja syntyyn on varmaankin suoranaisimmin
vaikuttanut tuo aiemmin mainitsemamme käsitys kasvu- ja elinvoiman
siirtymisestä sympatetista yhdyssidettä myöten elävästä
luonnonesineestä ihmiseen tahi ajatusparallelli rehottavan kasvin ja
ihmisen kukoistuksesta ja varttumisesta. Mutta samalla on "onnenpuu"
myös negativisessa maagillisessa suhteessa vastaavaan ihmiseen: sille
tapahtunut vahinko koituu samanluontoisena vaikutuksena jälkimäiseen.
Tässä suhteessa puheenalaiset käsitykset lähentelevät yleistä _puiden
palvontaa_, jolla on ollut huomattava osa niinhyvin suomalaisten,
Skandinavien kuin monilukuisten muidenkin kansojen palvonnassa ja
taikauskossa.

Koivun oksien pitäminen kastevedessä ja kastettavan kuljettaminen
koivuisen vanteen läpi ovat selvästi samaa juurta, jälkimäinen lähinnä
verrattava parannustavoissa esiintyvään halkaistun puun lävitse
kuljettamiseen. Edellinen osa, koivunoksan paneminen kasteveteen,
saattaa taasen olla tämän tavan myöhempi muunnos, syntynyt lappalaisten
pakanallisessa (_sabme-nabma_) ja ristillisen kasteen vastakasteessa
(_adde-nabma-k._) käytettyjen _skiellojen_, s.o. veteen pantavien
hopea-, tina- ja messinkiesineiden mallin mukaan, aivan samoin kuin
suomalaisten lapsen ensimäisessä pesemisessä käyttämät koivunlastut --
joille tuskin voidaan antaa muuta selitystä kuin että ne edustavat
kasvavaa puuta -- ovat saaneet pesuvedessä sijansa samanlaisen
ajatuksen voimasta kuin hopeaesineiden ja sormusten käyttö.

Psykologiselta ajatussisällöltään Itämeren suomalaisten lapsen
ensimäiseen pesuveteen ja kasteveteen kohdistuvat tavat ja uskomukset
ovat näinollen läheistä sukua niille, joita sekä mainitut että monet
muut kansat noudattavat synnytysjälkeisten suhteen ja eräiden
lastentautien parantamisessa.

Nämä tavat ja käsitykset näyttävät siis liittyvän laajempaan
käsitepiiriin, joka on saanut ilmausmuotoja erilaisten tapojen alalla.
Tällöin voidaan olettaa niiden tämänsuuntaisina ilmenevän
laajemmallakin maantieteellisellä alalla. Näin onkin asianlaita.
Muinaissaksalaisen uskon mukaan heitettiin lapsen ensimäinen pesuvesi
puita vasten. Bernin kantonissa on tällainen vesi kaadettava hedelmätä
kantavan tahi muun nuoren puun luokse. Walesissa ristimävesi vietiin
huolellisesti puutarhaan ja heitettiin sipulilavoille tahi jollekin
vihertävälle. Yleisesti luultiin, että jokin onnettomuus kohtaisi lasta
ellei niin tehtäisi. Etelä-Celebesillä istutetaan lapsen syntyessä
kokospähkinä, jota kastellaan sillä vedellä, missä napanuora ja
synnytysjälkeiset on pesty. Samoalaiset katsovat vastasyntyneen
pesuvedellä olevan maagillisen ja onneatuottavan ominaisuuden ja juovat
sitä tämän vuoksi.

Pesu- ja ristimävedellä on siis ennen kaikkea maagillinen suhde
pestävään tahi pestyyn itseensä. Mutta tämän ohella se -- kuten
varsinainen ihmisruumiin substanssi -- on saanut laajemmankin käytännön
m.m. aktiivisen taikuuden välikappaleena. Kasteveden ajatellaan
sisältävän "pyhyyttä" ja sen vuoksi sille yleisesti omistetaan
parantavia ja hyväätuottavia ominaisuuksia, samalla kuin sitä käytetään
suojelusaineena taikuutta vastaan. Suomen ruotsalaiset eivät heitä
kastevettä pois, vaan pesevät lapsen siinä. Suomalaisessa taikuudessa
pesu- ja kastevesi on saanut käytännön lemmennostotaioissa. Tytöt
pesevät silmänsä poikalapsen ristimävedellä, pojat tyttölapsen,
vastakkaisen sukupuolen mieltymystä hankkiakseen. Neitoset menettelevät
näin lapsen ristimäveden kanssa samassa tarkoituksessa. Kun itse lapsi
pestään ristimävedellä, se ei saa tartunnaisia eikä rupia. Ristimävettä
otettiin myöskin suuhun ja kasteltiin sillä lapsen silmiä, jotta siitä
tulisi punakasvoinen. Vienan Karjalassa ajatellaan niinhyvin
synnyttäjän kuin lapsen itsensä olevan määrätynlaisessa
vaaranalaisuuden tilassa ja synnyttäjän samalla suhteessaan muihin
ihmisiin epäpuhtauden tilassa. Lasta on varsinkin ristimiseen saakka
suojeltava m.m. ulkoiselta tartunnalta. Sille ei saa antaa ruokaa
muiden astioista, ennenkuin se on ristitty, eivätkä muut saa maistaa
sen astioista. Astioihin nähden tämä vaaranalaisen vastaanottavaisuuden
tila neutralisoidaan pesemällä sekä lapsen että synnyttäjän astiat
ristimävedellä.

Ristimävedellä saattaa vielä olla negativisiakin vaikutuksia. Naisen
sisällisesti nauttimana se voi aiheuttaa hänelle hedelmättömyyden. Kun
morsian ryyppää kastevettä, hän ei ikänä saa lapsia.

Hyvän naimaonnen hankkimiseen soveltuu muunkinlainen kuin lapsen
ensimäinen pesuvesi ja kastevesi. Siihen on käytetty myöhemmällä iällä
myös omaa pesuvettä, sitä sopivalla tavalla käsittelemällä. Neitoset
hankkivat Suomessa itselleen hyvän naimaonnen siten, että viskaavat
silmänpesuvetensä oven päälle samalla kuin loitsivat:

    "Tuolla mun kunnian kuulukoon,
    häpeän hävitköön,
    yli yheksän meren
    kaheksassa kaupungissa!"

Kun kosijoita odotteleva neito heittelee silminvetensä sille tielle,
josta luulee kosijain tulevan, hän näyttää kauniilta kosijain mielestä.
Hyvä naimaonni taataan myöskin, jos pestään juhannusaamuna ennen
auringonnousua silmät, heitetään vesi kolmasti muutetun huoneen
kynnyksen ylitse vasemman olkapään yli ja sanotaan:

    "Tuo Jumala kihloja kilpiin,
    markkoja maata nuoleskellen!"

Vielä kehittyneemmistä tämänlaatuisista taioista esitettäköön seuraava.
Venäjän Karjalassa tytöt hankkivat naimaonnea siten, että pesevät
silmänsä, kolmella uudella kuulla, ensimäisenä torstaina auringonnousun
aikana, jolloin samalla kammataan pää ja pannaan kammatessa lähteneet
hiukset talteen sekä sidotaan hiuspalmikot kolmenlaisella nauhalla
kiinni. Viimeisen pesemisen jälkeen, kun nauhat ovat olleet kolme yötä
palmikoissa, päästetään ne auki, viedään pesuvesi kolmen kirkon
kellotapuliin, pirskoitetaan kelloihin ja kellojen kieliin
lemmennostolukuja lukien; palmikkonauhat pannaan piiloon johonkin
kelloja ylemmäksi, yksi nauha kuhunkin tapuliin. Näin rupeaa tytön
maine kuulumaan monilla kirkoilla. Jos taas tytöt juhannusyönä pesevät
käsiään kolmesta käsiastiasta kolmella kaivon kannella ja vievät
pesuvetensä kolmen kirkkotien haaraan, lähtevät kesakot ja sulhaset
mieltyvät heihin paremmin.

Naimaonnen hankkimisessa ovat suomalaiset yleensäkin usein turvautuneet
taikakylpyihin ja pesuihin. Tällaiseen tarkoitukseen käytetty taiottu
kylvetysvesi räiskytetään erään taikatoisinnon mukaan ikkunoille ja
katoille, mikä on selvä analogia lapsen ensimäisen pesuveden ja
ristimäveden käytölle.

Vielä on huomattava eräiden ruumiinosien huuhdevesi sisällisesti
käytettynä määrättyyn henkilöön kohdistuvissa lemmennostotaioissa.
Pojan (tytön) saa "käymään perässänsä" kastamalla vasemman jalan
kantapäänsä kahviin ja juottamalla sille, jota tahtoo taikoa. Kun
"ryssä" kastaa paitansa viinamaljaan ja juottaa viinan tytölle, tyttö
alkaa hänestä pitää. Riittääpä tähän tarkoitukseen venäläisen
kulkukauppiaan laukun päälle satanut ja johonkin ryppyyn kokoutunut
vesikin.

Suurin osa pesu- ja ristimävedellä toimitettavista aktivisista
taikatoimista kuuluu hyvän naimaonnen hankintataikoihin. Erotukseksi
tämän ryhmän aikaisemmin tarkastelluista taioista, nämä useimmiten
eivät tarkoita kiinnittää jotakin tunnettua henkilöä, vaan ylimalkaan
turvata hyvä naimaonni, hankkia naispuolisille paljon kosijoita,
miehelle naisen mieltymys. Tästä johtuu, että näiden taikojen
teknilliset keinotkin ovat toiset. Tyypilliseen lemmennostotaikojen
pyrkimyksenä on luoda ruumiin substanssin avulla välitön yhteys
taikomuksen esineiden välille. Viimeksi puheena olleetkin nojautuvat
samaan perusajatukseen, mutta koska toinen puoli taian objektista,
varsinainen taiottava, tällä kertaa on tuntematon, koetetaan saavuttaa
tarkoitus _levittämällä taikavälineenä käytettävää ainetta niin
laajalle kuin mahdollista_. Tällä tavoin toiselta puolen turvataan
suurin mahdollisuus taian toteutumiselle, toiselta saatetaan toinen
taian objekteista taikasuhteeseen lukemattomiin muihin yksilöihin,
minkä lemmen herättämisen kannalta ajatellaan olevan edullista ja
takaavan parhaimman menestyksen. Tämän päämäärän saavuttamiseksi siis
veden kanssa menetellään siten, että sillä on mahdollisuus joutua mitä
useimpien toista sukupuolta olevien yksilöiden yhteyteen. Sitä m.m.
heitetään kauas hajalleen tahi kaikille ilmansuunnille. Tämä
ajatusperusta ilmenee selvänä varsinkin suomalaisissa silmänpesuvedellä
suoritettavissa taioissa. Vettä viskataan oven päälle, ajatellen, että
se näin joutuu yhteyteen jokaisen ovesta kulkijan kanssa, sitä
heitetään tielle tahi kirkkoteiden haaraan, jossa kirkolle,
parhaimmalle liikepaikalle eri teitä kulkevat ihmiset sitä tallaavat,
silmänpesuvettä heitetään kolmasti muutetun huoneen kynnyksen yli,
väikyttämällä tässä mielessä analogiaa muuttamisen ja laajalle
levittämisen välillä, sitä pirskoitellaan kirkonkellojen kieliin,
ajatellen pesuveden äänen välityksellä luovan yhteyttä kaukaistenkin
ihmisten kanssa, ja kaikilla näillä toimilla on lopullisena päämääränä
yhteyden aikaansaaminen neidon ja nuorten miesten välillä.

Vaikka tuskin saattanee olla epäilystä tällaisen selitystavan
sovellettavuudesta, ulotettakoon tarkastelua laajemmallekin, koskapa
tämä taikaryhmä psykologiselta perusteeltaan näyttää liittyvän toisiin
ja niiden kanssa muodostavan yhtenäisen systemin.

Aikaisemmasta tunnetaan, miten syrjänit, suomalaiset ja venäläiset
eräiden tautien parantamiseen ovat soveltaneet tautien siirtokeinoa.
Niinä paikallisuuksina, joiden kautta tämän siirtämisen helpoimmin
ajatellaan tapahtuvan, ovat tie, tienristeys, raja, ovenripa j.n.e.,
siis sellaiset paikat, joiden kanssa mahdollisimman moni tuntematon
ihminen joutuu yhteyteen. Varsinkin tienristeys tavataan usein
tällaisten taikojen suorituspaikkana; sen merkitys taikalokalitetina
saaneekin suurimmalta osalta juuri tämän kautta selityksensä. Eräissä
tällaisiin taikoihin liittyvissä loitsuissa esittämämme käsitys
sitäpaitsi on nimenomaan esillä. Tanskassa kuume siirretään toiselle
siten, että tienristeyksessä sanotaan: "Kold her saet fra mig på dig,
som foerst farer på denne korsvej. I navn." Suomalaiset loitsivat
paisetta: "Tuonne minä sinut manaan yheksän tien haaraan yheksää miestä
vastaan." -- Mainittakoon vielä, että venäläiset parantavat
valkojuoksua pesemällä yöllä sairaan paidan ja viemällä veden
tienristeyksiin kenenkään näkemättä.

Käsitys taudin siirtämisestä tiellä kulkijaan ilmenee siis joskus
suoranaisena. Aikaisemmin tarkasteltujenkaan tämänlaatuisten taikojen
alkuperä ei saattane olla muu. Muutamissa niissä ilmenee tämä ajatus
konkretisessa muodossa, toisissa välillisemmin muun taikatoimen ohella.

Myöskin sellaisessa taikomisessa, jossa taikomalla aiheutettua pahaa
poistetaan neutralisoimalla, saattamalla taikomisen välikappaleet tahi
joku muu taian yhteyteen kuuluva esine tahi aine, vieläpä paikka t.m.s.
takaisin taikavamman aiheuttajalle, tahi jotenkin hänen kanssaan
yhteyteen, turvaudutaan edellisenlaatuisiin menettelytapoihin. Näin on
laita etupäässä silloin, kun taikavaikutuksen aiheuttaja on tuntematon,
niin ettei ole mahdollisuutta päästä hänen kanssaan suoranaiseen,
havainnollisesti todettavaan yhteyteen. Koska tähän periaatteeseen
perustuvilla käsityksillä ja taikatoimilla on huomattava osa useissa
tutkittavanamme olevan aineen kohdissa, kosketeltakoon sitä tässä
hiukan yksityiskohtaisemmin.

Pakanalliset tsheremissit loitsivat sairauden rahaan, helminauhaan,
sulkaan, munaan, luuhun, kynttilään j.n.e. Jos tällainen taikaesine
havaitaan jossakin raossa, reiässä tahi pihalla, haetaan loitsija, joka
ottaa sen vanhaan virsuun, ja tämä koetetaan saada taian tekijälle
takaisin. Jollei tätä tiedetä, virsu viedään kolmen tien haaraan, jossa
sitä piestään pihlajaisilla raipoilla ja sanotaan: "Etsi isäntäsi!"

Samaan ajatukseen perustuviin taikakeinoihin -- joissa itsensä
taikavaikutuksen aiheuttajan personallisella kosketuksella, sen
jäljellä tahi siirretyllä tartunnalla taikavaikutus neutralisoidaan,
samalla kuin aiheuttaja on tuntematon -- on vielä luettava tapa käyttää
eräiden esineiden ja paikkojen huuhdevettä parannusaineena.

Venäläiset parantavat usein esim. säikähdystä ja silmäämistä ovenrivan,
ovenpielen tahi akkunanpielen huuhdevedellä. Kehumalla pilaamista
vastaan ovat saksalaiset savustaneet lasta kustakin neljästä nurkasta
laastuilla rikoilla, kustakin neljästä pöydän nurkasta kaavitulla
aineella ja yhdeksänlaisella puulla. Kasanin tatarit parantavat
silmäämisen seurauksia huuhtomalla ovenrivan tahi salvan, kostuttamalla
tällä vedellä pyyheliinan ja hieromalla sillä lapsen kasvoja. Syrjänit
lääkitsivät silmättyä ja itkevää lasta vedellä, joka saadaan
huuhtomalla kaksi pöydän kulmaa ja ovenripa. Myöskin "noituuden
parannusveden" (voda ot urokov) valmistamisessa pestään ovenripa ja
uuninpankon äärimäinen kivi.

Niiden sairauksien parantaminen, joissa sairauden taikomisillaan
aiheuttaneen henkilön ruumiillinen substanssi, hänen vaatteensa
palanen, ruumiillisen tahi personallisen kosketuksensa jälki on
parannusvälineenä, perustuu myös usein juuri neutralisointiajatukseen.
Taikojan ollessa tuntemattoman turvaudutaan edellä esitetyn laatuisiin
keinoihin, etsittäessä mahdollisuutta päästä hänen kanssaan
kosketuksiin. Tätä samaa menettelytapaa sovellettiin sitten muihinkin
senlaatuisiin taikatoimiin, joissa ruumiin substanssin avulla pyrittiin
taikasuhteeseen tuntemattoman, epämääräisen yksilön kanssa.

Paitsi tienristeystä ja muita edellä mainittuja taikalokaliteteja ovat
nähtävästi useat muutkin, kuten esim. uuninpiippu ja kynnys etupäässä
juuri tällä tavoin saavuttaneet taiallisen merkityksensä. Uuninpiipun
ajatellaan nähtävästi savun avulla kuljettavan taikatartuntaa.
Tanskalaiset siirtävät paiseen johonkin toiseen likistämällä sitä
sormilla ja koskettelemalla samoilla sormilla uuninpiippua.
Suomalaisissa taioissa sairaan kivut pannaan tuulen mukana kulkemaan
pois, panemalla potilaan pesuveteen kolmen puun "liikaa", jotka sen
jälkeen kun sairas on pesty, poltetaan hänen vaatteittensa kanssa ja
tuhat viskataan ilmaan.

       *       *       *       *       *

Hiuksia koskevassa luvussa on jo mainittu varsinkin alhaiskultturisten
ja luonnonkansojen luuloista ihmisen maagillisesta pyhyyden tahi
epäpyhyyden tilasta. Uusien tännekuuluvien tosiasioiden yhteydessä
näyttää sopivalta palata näihin seikkoihin uudelleen.

Maagillinen pyhyyden tahi epäpyhyyden tila ilmenee ihmisessä toisaalta
muutamissa hänen elämänsä huomattavimmissa tiloissa (syntyminen ja
synnyttäminen, avioliiton ja seremoniallisen surun aika j.n.e.),
toisaalta omistetaan se sellaisenaan määrätyissä yhteiskunnallisissa
asemissa oleville ihmisille. Heidän suhteensa toisiin ihmisiin saattaa
olla joko vaaraa tahi päinvastoin onnea ja hyötyä tuottava. Tämän
taikavaikutuksen aiheuttajana saattaa olla jo paljas tällaisen henkilön
näkeminen, mutta varsinkin hänen kanssaan yhteydessä olleiden esineiden
koskettaminen. Luonnollisesti ajatellaan jokainen tällaista taikatehoa
omistavan ihmisen fyysillisen olemuksen osa ennen kaikkea näitä
taikavoimia sisältävän.

Suomalaiskansojen taikakäsitysten alalta ei ole vaikeaa löytää
tällaisia luuloja. Eräitä niistä on aikaisemmin jo kosketeltukin.
Paitsi hiuksiin, sylkeen y.m. näyttää pesuveteenkin kohdistuvan tapoja
ja luuloja, jotka parhaiten saavat selvityksensä puheenalaisten
käsitysten kannalta. Suomessa on papin silminvedelle annettu erikoinen
merkitys. Jos neito sillä pesee silmiänsä ja heittää veden seinille,
hän saa hyvän naimaonnen. Mutta erittäinkin morsiamen. Se, joka häissä
olevista neidoista ensimäisenä saa pestä morsiamen pesuvedellä
vihkimisen jälkeen, pääsee ensiksi naimisiin. Toinen huomiota
ansaitseva tieto kertoo koko häärahvaan sisällisesti nauttineen nuoren
parin pesuvettä. Sulhanen ja morsian pesivät itsensä korvossa
(ammeessa) ja tämä vesi pantiin sahtiin ja juotettiin häärahvaalle.
Samanlaatuista tapaa tietää _Kettunen_ vepsäläisten noudattavan. N.s.
tyttöillassa morsian riisuutuu alasti ja pannaan seisomaan
paistinpannulle sekä pestään ylhäältä alas. Pannuun valuva pesuvesi
sekoitetaan piirakka- ja vehnästaikinaan, ja kun tällaiset leivokset
sitten syötetään sulhaselle, morsiamen tulevalle kotiväelle sekä
mahdollisuuden mukaan koko hääseurueelle, niin ollaan varmoja, että
hänestä tulee kaikkein mieleinen.

Pari ensimäistä näistä taikatoimista tarkoittavat nimenomaan
naimaonnen hankkimista ja viimeinen näyttää olevan jonkunlainen
yhteydenluomistaika. Samalla morsiamen ja papin pesuveden käyttämistä
voidaan tarkastella eräältä toiseltakin kannalta.

Lukuisten kansojen avioliittotavoissa käsitetään naimisiinjoutuvien
olevan sellaisessa erikoistilassa, joka -- paitsi heissä itsessään
piilevää erikoista alttiutta varsinkin vahingollisille vaikutuksille --
saattaa levittää vaikutustansa heidän läheisiinsäkin. Marokkolaisissa
häämenoissa on tärkeä osa morsiaimen ja sulhasen oletetulla
_maagillisella pyhyydellä (baraka)_, joka muutenkin maurilaisten
elämässä näyttelee tärkeätä osaa. Tämä pyhyyden tila on naimisiin
joutuvien _vaaranalaisuuden_ eli vastaanottavaisuuden tilan
toinen ilmausmuoto, mikä jälkimäinen on niin yleinen käsitys
avioliittotavoissa ja aiheena lukuisille seremonioille ja tavoille
niissä. Käsitys tästä onneatuottavasta pyhyyden tilasta ilmenee m.m.
pyrkimyksenä päästä kosketuksiin kaiken sen kanssa, mikä on ollut
jossakin yhteydessä nuorikon tahi hääparin kanssa. Kun nuori pari
marokkolaisissa häissä on syönyt seremoniallisen ruokalajinsa,
naimattomien miesten on välttämättömästi saatava vähän samasta
ruoka-annoksesta tullakseen osalliseksi sen sisältämästä pyhyydestä eli
onneatuottavasta voimasta. Morsian ripottelee kotieläimiä hennalla
(väri, jolla morsiamen kynnet punataan), jotta ne saisivat menestystä
hänen pyhyydestään. Kuu nuorikko menee ensi kerran tervehtimään
vanhempiaan ja ottaa mukaansa leipää ja muuta ruokaa, hänen on
annettava vähän leipää jokaiselle, jonka hän tapaa tiellä. Vanhemmille
tuodusta leivästä jaetaan osa koko kylän väelle. Morsian levittää näin
ympärillensä onneatuottavaa pyhyyttänsä (_baraka_).

Näitä pyhyyden, vaaranalaisuuden ja vastaanottavaisuuden tiloja
tuntevat useimmat suomalais-ugrilaiset kansat muun ohella juuri
avioliittotavoissaan. Eräistä hääseremonioiden toimituksista
päättäen näyttäisi tämä nuorikoiden erikoistila käsitetyn muille
onneatuottavaksi. Seremonialliselta vesimatkalta morsiamen tuomaa vettä
votjakkien häissä hääväki maistelee, sillä pirskoitetaan kaikkia
läsnäolevia, sitä heitetään toistensa päälle, siitä valmistetaan
ruokaa. Mutta muutoinkin tuntevat esim. syrjänit maagillisen pyhyyden
tahi puhtauden (_sestem_) tiloja. Sellaisia omistetaan esim. pojille ja
tytöille määrättynä ikäkautena; ajatellaanpa synnyttämiseen yleisesti
yhtyväksi ajateltavan epäpuhtauskäsityksen ohella synnyttäjän
määrätyissä olosuhteissa saattavan olla erikoisen pyhyydenkin verhoama.
Kolmasti kaksoset synnyttäneen vaimon ei tule kumartaa papille, hän on
pyhempi kuin pappi. Jopa yksinomaan erikoisen hyvillä ominaisuuksilla
ja lahjoilla varustettu ihminenkin, nopealiikkeinen, kauniisti puhuva,
ei kellekään kaunaa kantava, omistaa sellaisen erikoisominaisuuden,
että hänellä on hyväätuottava vaikutus toisiin ihmisiin. Sellaisen
henkilön kohtaaminen tuottaa onnea, häntä pyydetään pirskoittamaan
suustansa vettä sairaan päälle tahi kylvettämään sairasta, jotta tämä
paranisi.

Neutralisointi ajatuksen kannalta lienevät selitettävissä vielä
muutamat sairaan pesussa käytetyn veden käyttötavat sekä eräät näihin
verrattavat. Sairaan pesuvesi on vietävä Suomessa niille paikoin, mistä
taudin luullaan tarttuneen, tahi hautuumaalle. Samoin on myös sairaan
pesuvesi ja parannuksessa tarvittavat esineet otettava niiltä
tienoilta, mistä tarttumuksen luullaan olevan alkuisin, sekä vietävä
pesuvedet samoille paikoille kuin mistä ne on otettukin. Eräänlaista
tartunnan kautta syntyväksi oletettua taudintilaa, kalmaa, jonka
ajatellaan aiheutuvan vainajan tahi yleensä kuoleman yhteydessä
käytettyjen esineiden koskettelemisesta sekä kirkkomaalta, parannetaan
pesemällä. Kalman pesuvesi viedään hautuumaalle eli kalmistoon, siis
oletettuun tartuntapaikkaan. Tällöin joskus mainitaan, että vesi on
vietävä siihen paikkaan hautuumaalla, mihin se ruumis on haudattu,
josta kalma tarttui.

Suomalaisessa taikaterapiassa kylvyt ja pesemiset ovatkin yleisiä
parannusmenetelmiä. Niissä kohdistuu suurin huomio usein pesussa
käytettyyn veteen. Hammastautia parannetaan valmistamalla erilaisia
lisäaineita käyttämällä pesuvesi, jolla pestään kipeän hampaan puoli
päätä. Vesi viedään "kolmialle" (kolmen tien haaraan), kalmarikoille,
koskeen ja muurahaispesään. Vienankarjalaisessa taikakylvyssä, jolla on
tahdottu parantaa "itsestään metsästä tarttunutta", siis epämääräisestä
lähteestä koitunutta kalmaa, joka ei ole kenenkään nostattama, pesuvesi
viedään metsään, jossa sitä kaadellaan kaikkien puiden juurille,
kalmasijoille (kalma sijoin), vanhalle lastukolle ja loppu vedestä
astioineen koskeen. Kiroista päästettäessä käytetty pesuvesi viedään
muurahaispesään. Pahan silmän aiheuttamaa lapsen "itkettäjää"
parannetaan menettelyllä, jossa lapsi m.m. valetaan kolmeen kertaan
vedellä; vesi viedään kolmen tien haaraan. "Sieltä tarttukoon, ken
mukaan tahtoo." Metsähiiden parannusmenetelmässä käytetty vesi
kaadetaan muurahaiskekoon j.n.e.

Näissä taikamenetelmissä yhtyy epäilemättä useampiakin taianomaisia
näkökohtia. Huomattavin niistä on varmaankin neutralisointiajatukseen
perustuva. Viemällä pesuvesi sellaisiin paikkoihin, joista vamman
luullaan olevan peräisin, toivotaan päästävän neutralisoivaan yhteyteen
taikavaikutuksen aiheuttajan kanssa. Tämä käsitys ilmenee usein
silminnähtävänä. Jos tiedetään, ken jollekulle on noituudellaan
aiheuttanut kirovamman, viedään sen parannuspesussa käytetty pesuvesi
kiroojan kaivoon ja loitsitaan:

    "Suokoon Jumala sitä sulle,
    mitä sinä mulle;
    Suustasi ulos,
    Sieramistasi sisään!"

Parannusvälikappaleena käytetään yleensä tartuntapaikalta otettua
ainetta: maata, vettä j.n.e.

Silloin kun taudin alkuperä ei ole todettavissa, taikamenetelmä on
tavallisesti laajempi, niin että esim. pesuissa käytettyä vettä
levitetään monenmoisiin paikkoihin, tarkoituksella, että joku näistä
osuu oikeaan. Samasta käsitepiiristä on lähtöisin esim. keino vapauttaa
synnyttäjä silmänteistä polttamalla hänen hiuksiansa, niin että
käry haisi ihmisten nenään; näin menetellen ajateltiin, että
taikavaikutuksen tuntematon aiheuttaja ei voi vapautua joutumasta
neutralisoivan vastataian alaiseksi. Taika lapsen vapauttamiseksi
tuntemattoman aiheuttamista kiroista antamalla lapselle maitoon
sekoitettuna tieltä otettua hienoa tomua johtuu samoista käsityksistä.
Tänne kuuluvat vihdoin parannusaineina käytetyt kolmesta kynnyksestä
otettu tomu ja yhdeksästä hinkalosta otetut jyvät ja tomu. Kaiken tämän
käytännön pohjana on ollut pyrkimys taikavaikutuksen tyhjäksitekemiseen
saattamalla taiottu henkilö tahi jokin muu taikomuksen esine jollakin
tavoin -- välittömästi tahi välillisesti -- joko itsensä taikojan tahi
hänen jättämänsä kosketuksen jäljen sekä yleensä taikavaikutuksen
todellisuudessa havaittavan tahi ajatellun alkuperän eli syyn
yhteyteen.

Tältä kaunalta lienevät selitettävissä muutamat votjakkien tavat,
joissa vahingossa tapahtuneen satuttamisen tahi haavoittamisen
seurauksia koetetaan välttää viipymättä ja välittömästi asettumalla
yhteyteen satuttaneen kanssa. Jos joku pistää toista vahingossa
sormella silmään, täytyy hänen välttämättömästi antaa tämän purra
itseään sormeen. Tällöin loukkautunut sanoo: "_sinma sot_", s.o. "anna
minulle silmäni!" Samoin, jos votjakki haavoittaa sormensa tahi
silmänsä, hän puree sitä esinettä, johon hän on itsensä satuttanut,
pyytäen sitä samalla antamaan takaisin hänen silmänsä tahi kätensä.
Verenseisotusloitsujen yhteydessä on suomalaistenkin ollut tapana
puraista haavan aiheuttanutta teräkalua.

Tämän pesuissa sekä yleensä vastataioissa vallalla olevan pääajatuksen
rinnalla on huomioon otettava myös toisia. Muutamissa pesuissa ilmenee
ajatus taudin siirrosta tartuttamistietä. Useissa pesumenetelmissä
näyttää lisäksi olleen esillä mielikuva vedestä varsinkin kosken,
jonka rannalla taikapesut usein suoritetaan taudin poishuuhtojana
ja -kuljettajana, joten ne, muiden niiden yhteydessä ilmenevien
taianomaisten ajattelutapojen ohella, osaksi perustuvat käsitykseen
pahan poistumisesta veden mukana samalla tavoin kuin aistimilla
havaittava epäpuhtaus pesemällä poistuu. Ajateltakoon esim. seuraavaa
keinoa, jolla rupia lapsesta karkoitetaan. Lasta valellaan puhtaalla
vedellä ja vesi heitetään ilmaan maakiven päälle sanoen: "Terveys
tänne, sairaus sinne."

Useista parannusmenetelmistä, varsinkin pesuista, käy myös selville,
että taudin aiheuttajaksi ajatellaan jokin henkiolento, haltia, "väki"
tahi "voima". Pesuveden vienti kirkkomaalle ja muurahaispesään
tarkoittaa ensi sijassa yhteyteen pyrkimistä niissä asuvien
henkiolentojen tahi haltioiden kanssa (muurahaispesää on pidetty metsän
haltian asuinpaikkana). Tämä on otettava huomioon myös arvosteltaessa
suomalaisten taipumusta suorittaa monet parannustoimet kosken
läheisyydessä ja käyttää parannusvälineinä koskesta otettuja kiviä,
puita ja kosken limaa tahi vaahtoa; silläkin lienee suhteensa kosken ja
veden "väkiin".

Pesuveteen kohdistuvista taikaluuloista ja -käytännöstä on
taikateknillisessä suhteessa selvinnyt, että erilaisiin
parannustarkoituksiin käytetyissä pesumenettelyissä, samaten kuin
lapsen ensimäisessä pesussakin, tarkoitettu vaikutus aikaan saadaan
toisaalta itsensä veden avulla, se tarpeellisia aineksia käyttämällä
valmistamalla, toisaalta alistamalla pesussa käytetty vesi
tarkoituksenmukaisen taikamenettelyn alaiseksi.

Tarkastelumme kuluessa useat seikat ovat samalla osoittaneet, että
pesuveden avulla itseensä pestyyn aikaansaatavien vaikutusten perustana
on käsitys siitä, että pesussa käytetty vesi sisältää pestyn organismin
aineellisia osasia. Tätä todistavat vielä seuraavat pari taikaa, jotka
ovat samanarvoisia varsinaista ruumiin substanssia välineenä
käyttäville yhteystaioille. Jos mies alkaa vihata vaimoansa, hän
paranee siitä, kun miehelle juotetaan vaimon pesuvettä. Kun lehmä ei
seuraa muuta karjaa, pestään sen jalat ja pesuvesi heitetään muun
karjan yli.



XII. Kylpyvitsa.


Sen läheisen kosketuksen takia, mikä kylpyvitsalla on ihmisruumiin
kanssa, se on taikuudessa saanut sijansa tutkittavana olevien esineiden
ja aineiden sarjassa. Käytetyn kylpyvitsan ajatellaan, lähinnä samalla
tavoin kuin pesuveden, tulevan ihmisen ruumiillisen olemuksen osasia
sisältäväksi ja sen vuoksi sille omistetaan samantapaisia
käytäntötapoja ja se on yhtäläisten taikaluulojen esineenä.

Näidenkin joukossa huomataan suoranaisia varovaisuustoimenpiteitä.
Mordvalaisen lapsensynnyttäjän kylpyvitsa tuodaan pois saunasta, muuten
saattaisivat pahat ihmiset pilata hänet.

Lemmennostotaioissa kylpyvitsaa Suomessa käytetään analogisesti
pesuveden kanssa. Jos neito on menettänyt kunniansa tahi on muutoin
halpa-arvoinen, hän hankkii kunniaa keräämällä yhdeksältä veropiiriltä
risuja sekä vitsan varvut, lämmittämällä yösydännä saunan kylpeäkseen
siinä tällä vitsalla. Sitten tyttö ottaa vitsansa ja vie sen jonkin
valtatien varteen seipään nenään lausuen:

    "Niinpä minun kunniani korotkoon,
    kun tämä vasta tähän seipääseen!"

Samassa tarkoituksessa tytöt keväällä ensi kerralla uusilla vitsoilla
kylvettyään heittävät ne järveen tahi katolle. Samalla usein myös
arvotaan: mihin päin poisheitetyn vitsan tyvi kääntyy, sieltä ovat
sulhaset odotettavissa.

Toisaalla on taasen tällaista vitsaa poisheitettäessä pidettävä huolta,
että se joutuu sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei kulje; heitettäessä
luetaan lemmennostolukuja.

Kylpyvitsan "ylentäminen" on aikaisemmasta tunnettu menettelytapa
(verrattakoon kylpyveden heittämistä katolle y.m.), jonka kautta
yksinkertaisen mielikuva-analogian perustalla kylpijän aseman ja arvon
ajateltiin kohoavan. Valtatien varteen heittämisen tarkoituksen
selittävät aiemmin puheenaolleet samanlaiset menettelytavat
silmänpesuveden kanssa. Saunan lämmitykseen käytettävien risujen ja
kylpyvitsa-ainesten kokoaminen "yhdeksältä veropiiriltä", siis
mahdollisimman laajalta alueelta, on tapahtunut yhteydenluontiajatuksen
perustalla. Viimeisessä esimerkissä on taasen käsitys kylpyvitsan
suhteen noudatettavista varotoimenpiteistä sekautunut sen avulla
toimitettavaan lemmennostotaikaan, josta vain vastaava loitsu on jäänyt
jäljelle.

Kylpyvitsan avulla on suoritettu useita neutralisointitaikoja.
Kirouksen vaikutusta koetetaan Suomessa poistaa tahi lieventää,
ottamalla siitä vitsasta, jolla kirooja on kylpenyt, lehtiä,
polttamalla ne ja antamalla tuhka sairaalle.

Pahanilkisen taikuuden palveluksessa on kylpyvitsan käyttö ollut melko
yleistä. Nuoret miehet saattoivat turmella neidon naimaonnen sellaisen
vitsan avulla, jolla tämä oli sitä tahtonut parantaa. Edelleen on
kylpyvitsaa käytetty taudin siirtämiseen toiseen ihmiseen. Tällöin
saattaa taikaan kyllä yhtyä ajatus suoranaisesta tartunnastakin.
Paisetta suomalaisissa taioissa parannetaan siten, että sitä saunassa
hierotaan vitsalla, joka annetaan toiselle, sanoen:

    "Menkää nyt jo toiseenki,
    kyll minus jo olette ollu."

Syrjänit heittävät pois vitsan, jolla sairasta saunassa on kylvetetty,
toivoen että joku astuu sen ylitse ja _pezh_ siirtyy sairaasta
varomattomaan ihmiseen.

Kuolleen pesussa käytettyä kylpyvitsaa suomalaiset ovat käyttäneet
samanlaisiin tarkoituksiin kuin esim. kuolleen pesuvettä. Sillä
raskasta vaimoa pyyhkielemällä jälkeläisestä saatiin kituva.

_Lencqvist_ kertoo taikakylpymenetelmästä, jossa puoskari leikkeli ne
kylpyvitsat, joilla sairasta oli kylvetetty, "suurimman kiukun
vallassa" pieniksi palasiksi, jotka hautasi saunan lattian alle. Tässä
tauti parannetaan hävittämällä, s.o. paloittelemalla tuhoamalla
parannuskylvyssä käytetyt vitsat, joiden ajatellaan sisältävän taudin
ainesta.

Eräässä vienankarjalaisessa kouristustaudin parannusmenetelmässä
potilasta m.m. kylvetetään kosken rannalla sillä vitsalla, jolla
jalkavaimo on lapsisaunassa kylpenyt. Kylvyn jälkeen vitsa nakataan
koskeen. Menetelmään liittyvässä loitsussa on vallalla ajatus taudin
poissiirtämisestä koskeen sekä sen tuhoamisesta.

Sellaista kylpyvitsaa, jolla kesällä ensi kertaa kylvetään, käytetään
useissa ennustustaioissa.

Tällaisella vitsalla kylvettyä se heitetään ruohokkoon, ja jos se
seuraavana aamuna on mustunut, kylpijä sinä kesänä kuolee. Jos ruohot
näkyvät vastan välistä, kylpijä on onnellinen, muuten onneton.

Avioliittomenoissa kylpyvitsaa käytetään seuraavassa yhteystaiassa.
Sulhanen kylpee ensin, sitte morsian, samalla kylpyvitsalla, sitten
taas sulhanen ja uudelleen morsian. Samanluontoisessa käytännössä on
kylpyvitsa seuraavassa virolaisessa taiassa. Päästäkseen nopeasti
naimisiin on neidon kylvettävä sellaisella vitsalla, jolla kihlattu
neito aikaisemmin on kylpenyt.



XIII. Vaatteet y.m. pukuesineet.


Siihen läheiseen yhteyteen perustuen, mikä vaatteilla on kantajaansa
hänen ruumiillisen olemuksensa verhona, niitä taikakäsityksissä on
ruvettu identifioimaan ihmisen itsensä kanssa. Näin on niihin alkanut
kohdistua samoja taikaluuloja kuin ruumiin substanssiin.

Vaatteita on tässä suhteessa lähinnä verrattava pesuveteen. Molemmat
saavuttavat taikaominaisuutensa välittömän kosketuksensa vuoksi
ihmisruumiin kanssa, jonka nojalla niiden voi katsoa sisältävän ruumiin
aineellisia osahiukkasia. Mutta tämän ohella vaatteet ja pukuesineet
muodostavat ikäänkuin rajapyykin ihmisruumiin varsinaiseen aineelliseen
olemukseen perustuvan taikuuden ja toisen, tälle jatkona olevan
taikakäsitysryhmän välille. Kaikkeen siihen, mikä läheisesti kuuluu
ihmisen personallisen olemuksen yhteyteen, ajatellaan liittyvän jotakin
hänen personallisuudestaan. Ihmisen omistamat esineet, hänen kuvansa,
nimensä j.n.e. ovat näin tulleet hänen personallisen olemuksensa
merkitsijöiksi tahi kantajiksi, niin että ne ovat taikasuhteessa
häneen. Näille omistetaan usein samoja taikaominaisuuksia ja ne saavat
samanlaisen käytännön praktillisessa taikuudessa ja taikaluuloissa kuin
ihmisruumiin substanssi.

Suomessa noudatetaan vaatteiden suhteen ensiksikin edellisestä
tunnettuja varotoimenpiteitä. Pesuvaatteita ei saa juhlapäiväksi jättää
ulos kuivamaan. Jos niin tehdään, saadaan pian kuivata tapaturman
kautta kuolleiden eläinten vuotia. Pilausta varotaan siten, ettei
likaisia vaatteitaan näytetä heittiöakoille. Lapsen riepuja ei saa
kuivattaa tuulessa: siitä aiheutuu tautia lapselle, eikä lapsen
ensimäisiä riepuja saa viedä tuuleen, muutoin lapselle tulee näppyjä.

Näissä taikaluuloissa kuvastuu jo käsitys vaatteiden ja niiden kantajan
yhdyssuhteesta. Sama käy ilmi muiden suomalaiskansojen vastaavista
luuloista.

Virolaisilla on ollut kiellettyä kuivata lapsen riepuja tulella.
Liiviläiset ovat tunteneet kiellon kuivata lapsen vaatteita
auringonpaisteessa.

Tsheremissit eivät jätä lapsivaimon vaatteita pihalle avoimeen
paikkaan, jossa ne olisivat näkysällä, vaan asettavat ne sellaiseen
paikkaan, missä eivät ole muiden nähtävänä.

Nämä kiellot ja varotoimenpiteet näyttävät siis etupäässä kohdistuvan
lasten ja lapsivaimon vaatteisiin. Käsitettävää onkin, että juuri
tällaisissa erikoisissa vaaranalaisen vastaanottavaisuuden tiloissa
olevien ihmisten vaatekappaleita varotaan.

Synnyttäjän ja lapsen vaatekappaleisiin Suomessa kohdistuvista
luuloista mainittakoon vielä muutamia.

Vaimon synnytyspaitaa ei pestä, vaan siitä leikataan helmat ja ne
kääritään sen kylpyvitsan tyveen, jolla äiti on synnytyksen jälkeen
kylpenyt, ja pannaan lapsen pieluksiin. Sitä käytetään kaikenlaisena
taikakaluna, esim. lapsen vatsatautia parantamaan (lapsi kääritään
siihen ja nostetaan kahdesti ylös). Ensimäisen lapsen ristimäpaitaa ei
myöskään pesty; sitä säilytettiin niin kauan kuin lapsia syntyi. Toisen
tiedon mukaan tätä paitaa käytettiin kaikille muille perheen lapsille
kastepaitana; näin tuli lapsista sovinnollisia toisiaan kohtaan.

Samanluontoisten uskomusten joukkoon kuuluu se, jonka mukaan neidon
pitovaatteille ei saanut istuutua, siitä olisi seurauksena "lemmen",
naimaonnen menetys.

Jo näissä kieltomääräyksissä ja tavoissa erotetaan helposti samoja
piirteitä, mitkä ovat ominaisia varsinaiselle ruumiilliselle
substanssille. Varotoimenpiteistä muutamat kuvastavat vaatekappaleen ja
sen kantajan välistä sympatetista sidettä, jonka ohella esim.
ristimäpaidalla syntyvien lasten kesken aikaansaatava yhteys muistuttaa
yleisimpiä aikaisemmasta tunnetuista yhteystaioista.

Erään taian mukaan ihmisen personallisia ominaisuuksia saatetaan
suorastaan siirtää toiseen vaatekappaleen avulla. Lapsesta saatiin
määrätyn henkilön näköinen siten, että pyyhittiin rievulla sen silmät,
jonka näköistä tahdottiin, ja samalla rievulla lapsen silmät, sekä
pantiin riepu ihoa vasten kapaloon.

Varsinkin niissä taioissa, jotka tarkoittavat menestyksen hankkimista
lemmenasioissa, vaatekappaleella, läheltä samantapaisia taikamenetelmiä
noudattaen, aikaan saadaan samoja tuloksia kuin varsinaisella ruumiin
substanssilla. Neidot ovat pyyhkielleet silmiään niillä rievuilla,
jotka ovat olleet poikalapsen ympärillä ristillä ollessa, näin
päästäkseen hyvän miehen morsiameksi. Sama saavutettiin panemalla salaa
omia vaatteitaan poikalapsen kapaloihin. Naimaonnensa sai neito
kohoamaan myös pyyhkimällä salaa arvossa pidetyn vieraan vaatteen
hikeentyneellä vuoripuolella kasvojaan.

Edellisissä taioissa taikavaikutus on yleistetty. Ne eivät suorastaan
luo yhteyttä määrättyyn henkilöön ja siihen yksilöön, jonka
vaatekappaletta käytetään, vaan toiseen sukupuoleen yleensä.
Tämänlaatuisilla toimilla voidaan kuitenkin saavuttaa tarkemmin
määriteltykin päämäärä. Tytöt rakastuttavat poikia itseensä hieromalla
hikeään pojan vaatteisiin. Kun poika panee vaatteet päällensä ja
jossakin tilaisuudessa lämpiää, hänen mielensä kiihtyy siihen tyttöön.
Kun tyttö polttaa hameensa pietimen ja "kuurinki tilkkua" sekä syöttää
poroa pojalle, tämä tulee niin kovaan ikävään, että tulee hulluksi,
jollei ota sitä tyttöä.

Tällaisten tarkoitusperien saavuttamiselle on yleensä ehtona, että
vaatekappaletta on pidetty päällä, että se on hikinen tahi likainen,
siis ikäänkuin imenyt itseensä kantajansa ruumiillisen olemuksen
ainetta, Lemmennostotarkoituksessa neitoset kuljettavat marja-astiaa
kolmasti likaisen paitansa lävitse ja antavat marjat pojalle.
Sukupuolten välisen rakkauden aikaansaamiseksi katsotaan riittävän,
että taivutettava puoli kantaa ihoansa vasten vastapuolen
vaatekappaletta tahi että vaatteissa olevaksi ajateltu ruumiillinen
aines saadaan yhtymään. Aviollisen uskottomuuden tapauksessa piti
toisen puolen pitää samaa paitaa kolme kertaa herran ehtoollisella
ollessaan yllänsä, sitä välillä pesemättä, pestä paita vedellä niin
että siitä hiki erkani veteen, ja juottaa tätä vettä taivutettavalle
puolelle. Savossa on tytön ja pojan vaatteet pantu yhdessä lämpimään
veteen ja siinä yhdessä puserreltu, jolloin he ovat toisiinsa
rakastuneet. Mies voidaan saada vaimolleen hyväksi siten, että miehen
päälle salaa pannaan vaimon paita kolme eri kertaa ja päälle pantaessa
sanotaan: "Sinun pitää tuleman niin hyväksi kuin tämä paita minun
päälleni."

Määrätyn henkilön lemmenikävä saavutetaan toisinaan vaatekappaleen
avulla homeopatiseen parallellismiin perustuvan menetelmän kautta. Kun
tahtoo tytön rakastumaan itseensä, niin on otettava saunan kiukaasta
kuuma kivi, pujotettava se kolmasti hänen paitansa lävitse, joka
kerralla sanomalla:

    "Olokoon syvämmes yhtä var
    kun tämä kiv."

Vaatekappaletta määrätyllä tavalla käsittelemällä voitiin myös
valmistaa lemmenjuoma. Tätä varten pestiin naisten verinen paita,
laskettiin neste vaimoväen sukan kantapään läpi ja juotettiin viinan
kanssa pojalle tahi tytölle.

Nähtävästi venäläisestä vaikutuksesta palmikkonauha on Karjalassa
saanut erikoisen merkityksen lemmen asioissa. Kun saa tytöltä salaa
anastetuksi palmikkonauhan, saa samalla sen tytön lemmen. Siksi tyttöä
varoitetaan: "Pie kassalenttas tallella! Varo kassalenttaas!"
Pahanilkiset kisoissa usein leikkaavat tytön palmikkonauhan, josta on
seurauksena, että "arvo lankiu". Tytön "lempi menee alas," s.o. hän
menettää onnensa rakkausasioissa, jos palmikkonauha pannaan niin alas
kuin säärisiteeksi.

Viimeksi tarkastellut taikakäsitykset perustuvat pääasiallisesti
määrätylle henkilölle kuuluvien, hänen kanssaan läheisessä yhteydessä
olevien esineiden identifioimiseen omistajansa ja kantajansa kanssa.
Palmikkonauha on saavuttanut tällaisen merkityksen venäläisten ja
karjalaisten tavoissa siitä, että palmikkoa ja palmikkonauhaa on
pidetty naimattoman naisen, neidon, jopa neitseellisyyden
vertauskuvana. Tällainen merkitys ja käytäntö on niillä monissa
avioliittoseremonioissa.

Monet muutkin pukukappaleet suomalaisessa taikuudessa palvelevat
tällaisia tarkoitusperiä. Ottamalla varkain tytön kirkkokengät.
pitämällä niitä kolme yötä päänsä alla, panemalla kolmesta kohti
nykäistyjä hiuksiansa niihin ja viemällä paikoilleen niin, että tyttö
mistään tietämättä panee ne jalkaansa, nuori mies voi saada neidon
itseään ikävöimään. Kastelemalla illalla märäksi paitansa vasemman
hihan ja kuivailemalla sitä jonkun talon uunin edessä, neitoset voivat
päästä miniäksi tähän taloon.

Edelliseen taikaan sisältyy varsinaisesti kaksi toisilleen sukua olevaa
menettelyä. Pitämällä toisen ihmisen pukukappaletta läheisessä
kosketuksessa itsensä kanssa, jonka jälkeen se jälleen toimitetaan
omistajalleen ja joutuu välittömään yhteyteen hänen kanssaan, on jo
kosketuksen kautta aikaansaadulla tartunnalla muodostettu yhteys
yksilöiden välille. Sitä vahvistaa edelleen taikojan erillinen ruumiin
ainesosa, hiukset, jotka kenkien välityksellä joutuvat välittömään
kosketukseen taiottavan kanssa, Jälkimäisessä taiassa taian
suorituksessa käytetty, yhdyssidettä muodostava väline ei joudu
määrätyn henkilön yhteyteen ja niin on taikatoimen tuloskin
epämääräisempi: se ei kohdistu määrättyyn henkilöön, vaan taloon
sellaisenaan.

Vaatekappaleiden avulla saavutetaan lemmenasioissa päinvastainenkin
tarkoitus, rakastavien erottaminen. Symbolistis-homeopatista
menettelytapaa käyttäen tämä aikaan saadaan esim. ottamalla tytön (tahi
pojan) paita, panemalla kiviä sisään ja heittämällä kaivoon, samalla
kuin sanotaan: "Ol niin kylmä kun tuo paita tuolla kaivos."
Lemmenliekki sammuu myös, kun otetaan lähteestä kivi, pujotetaan se
kolmasti tytön paidan läpi ja sanotaan:

    "Olokoon syvämmes yhtä kylmä
    kun tämä kiv."

Tyttö saadaan hylkimään poikaa ottamalla tytöltä se paita, joka
varmasti tiedetään olleen hänen päällään silloin, kun rakastavaiset
ovat olleet yhdessä, ja lyömällä sillä kolme kertaa talvikylmään riihen
uuniin, joka kerta sanoen:

    "Sun sylämmes olkoon häntä kohtaan
    niin kylmä, kun toi muuri!"

Vielä voidaan mies kylmentää morsiamestansa erilleen, ottamalla hänen
paitansa, kiertämällä sillä virstantukki kolmasti, joka kerralla
lausuen:

    "Sinun pitää olla N. N:lle niin kylmä,
    kuin tuo virstantukki!"

Silmäiltäköön vielä muutamia näistä erottamistaioista. Rakastavat
saadaan eroamaan myös varastamalla kumpaisenkin likaisia alusvaatteita
ja pieksemällä niitä yösydännä maantiellä, metsästä löydetyllä
hierimellä, joka särjetään ja kappaleet heitetään maantielle. Vaatteet
viedään kotia, mutta asetetaan erilleen. Vaatteiden erilleen
viskaaminen ja piekseminen vastaavan loitsun yhteydessä muodostaa erään
toisenkin tällaisen taian.

Vaatekappaleista voidaan myös valmistaa taikajuoma, jolla välit saadaan
kylmenemään. Myöskin poltetun vaatekappaleen tuhkaa ja naisen paidan
kainalotilkusta otetun nukan poltettua tuhkaa kahvin ja viinan kanssa
annettuna käytetään tähän tarkoitukseen.

Viimeksi esitetyn taian yhteydessä loitsitaan: "tu niin karvaaks
huaralles, kun tää on sinun ryypätäkses." Juoman katkeruuden piti siis
taiottavassa herättää samanlainen katkeruus toista taiottavaa kohtaan;
taian vaikutus siis lepää tämän mielikuvan varassa, sillä toiselta
puolen tiedetään, että samantapaisilla menettelyillä aiheutetaan
vastakkaisia tuloksia.

Eräs taikaryhmä, joka sekin tavallaan kuuluu lemmennostotaikoihin, on
suomalais-virolaisissa vaatteen avulla suoritettavissa taioissa
erikoisen runsaasti edustettuna. Tarkoitan niitä taikoja, joilla
ihmiselle jo syntyessään koetetaan taata onni lemmenasioissa.

Edellä, lapsen ensimäisestä kylvettämisestä puhuttaessa, on
osoitettu, miten kaikelle sille, minkä kanssa syntyvä ensi kerran
joutuu kosketuksiin, annetaan tärkeä ja määräävä merkitys. Tämä
käsitys on m.m. saanut ilmaisunsa siinä, minkä vaatekappaleen kanssa
syntyvä ensiksi joutuu yhteyteen, niin että tarkoituksenmukaista
vaatekappaletta käyttämällä katsotaan aiheutettavan vastaavia tuloksia.

Nämä tulokset saattavat ensiksikin kohdistua määrättyyn henkilöön,
siihen, jonka vaatekappale on ollut käytännössä. Suomessa ja Virossa
lapsi joko syntyessään otetaan vastaan isän housuihin tahi kuljetetaan
niiden läpi. Toisinaan syntyvä kääräistään äitinsä hameeseen tahi
kuljetetaan sen läpi ennenkuin mitkään muut vaatekappaleet ovat sitä
koskettaneet. Suomessa tämä sanotaan tehtävän siinä nimenomaisessa
tarkoituksessa, että lapsi saataisiin äitiänsä rakastavaksi ja
kunniassa pitäväksi. Isän paitaan synnyttyään käärittynä lapsi
kasvettuaan pitää enemmän isästään, vastaavaan äidin vaatekappaleeseen
kiedottuna enemmän äidistään. Synnyttyään isän paitaan kiedotusta
lapsesta ei myöskään tule kiukkuinen, vaan isänsä mieluinen, s.o.
onnellinen.

Useimmiten tällä tavoin vaatekappaleella aikaansaatava yhteys on
kuitenkin yleisempää laatua, niin ettei se ilmene taipumuksena itseensä
vaatekappaleen kantajaan, vaan jonkunmoisena suhteena tämän
sukupuoleen. Varsin yleistä on Suomessa ja Virossa, että poikalapsi
kiedotaan syntyessään naisen vaatekappaleeseen, tyttölapsi miehen,
jolloin heillä vastaisuudessa on oleva hyvä naimaonni. Suomessa on
tällöin käytännössä paita, johon lapsi syntyessään kietaistaan, tahi
tyttölapsi pistetään miehen housuihin tahi kuljetetaan housunlahkeen
läpi; poikalapsi kääritään naisen hameeseen. Sama tulos saavutetaan
valmistamalla vastaavista vaatekappaleista lapsen riepuja.

Vielä myöhemminkin, ristille vietäessä, on vaatekappaleella sama
vaikutus. Jos tahdotaan saada tyttölapsi nuorena miehelään kelpaavaksi,
on ristille lähdettäessä pantava miehen housujen takapuoli sen paljasta
ihoa vasten; poikalapsen kapaloihin kääritään samassa tarkoituksessa
naisen paidan helmapuoli (alaset).

_Wiedemann_ kertoo virolaisten uskoneen, että jos poikalapsi syntymisen
jälkeen vedetään äitinsä paidan läpi, tytöt ovat myöhemmin hänestä
pitävät ja juoksevat hänen perässään. Mutta naisen vaatekappaleen
käytöstä saattaa poikalapselle olla epäedullisetkin seuraukset. Naisen
vyöhön kapaloituna siitä tulee naisellinen. Tyttölapsi on syntyessään
kiedottava miesten paitaan ja vedettävä miesten housujen läpi; silloin
ovat miehet myöhemmin hänestä pitävät ja hän joutuu nuorena naimisiin.
Toisen tiedon mukaan tyttölapsi on samassa tarkoituksessa pistettävä
pojan housujen läpi vasta ensimäisen pesemisen jälkeen. _Holsmayer_
sanoo vain turhamaisten äitien näin menettelevän. Kun jollakulla
neidolla on paljon ihailijoita, sanotaan: "_Se on sündimise ajal läbbi
pükste wätud_." _Hurtin_ muistiinpanojen mukaan nämä toimet, tytön
kuljettaminen miesten housunlahkeen läpi tahi pojan pistäminen johonkin
naisten vaatekappaleeseen naimaonnen hankkimisen tarkoituksella,
tapahtuvat joko heti syntymisen tahi ensimäisen pesun jälkeen.

Tämänlaatuisista muita kansoja koskevista mainittakoon _Minch'in_
Saratovin läänistä oleva tiedonanto, joka mahdollisesti saattaisi
koskea mordvalaisia. Sen mukaan pienokainen maailmaan ilmestyessään
kietaistiin isän paitaan. Tämän tavan _Sumtsov_ ilmoittaa levinneeksi
slaavilaisten keskuuteen. _Ploss_ mainitsee, että Königsbergissä
lapselle katsotaan tuotettavan onnea sillä, että se kääritään isän
paitaan.

Yleensä siis vaatekappaleen avulla voidaan lapseen siirtää joko
vaatekappaleen kantajan ominaisuuksia tahi luoda yhdysside lapsen ja
vaatekappaleen kantajan sekä laajentuneessa merkityksessä
vaatekappaleen kantajan sukupuolen kanssa. Näiden tapojen peruskäsite
näkyy olevan sangen laajalle levinnyt. Kiinassa lapsen ensimäiset
vaatteet on tehtävä jonkun vanhan (70-80 v. ikäisen) miehen takista ja
housuista, jotta niiden uudesta kantajasta tulisi yhtä pitkäikäinen.
Mutta ei ainoastaan inhimillisiä ominaisuuksia näin siirretä lapseen.
Jos jakuuttiperheestä lapset kuolevat, vastasyntynyt kääritään karhun
taljaan ja nimitetään karhun pojaksi. Tästä on kuitenkin seurauksena,
että lapsesta tulee pahaluontoinen; ellei ole äärimäinen tarve, ei
tähän keinoon sen vuoksi turvauduta. Monin paikoin Suomessa on pidetty
onneatuottavana kääräistä vastasyntynyt hevosloimeen. Tämänkään tavan
alkuperänä ei liene ollut muu kuin pyrkimys hankkia lapselle hevosen
hyviä ominaisuuksia: terveyttä, voimaa j.n.e.

Voidaan kysyä, missä piilee vaatekappaleen ominaisuus olla kantajansa
ominaisuuksien siirtäjänä. Mahdollisesti on vaatekappaleen ajateltu
suorastaan luovan samanlaisia sympatetisia siteitä kuin ruumiin
ainesosien. Siinä maagillisen herkkyyden ja vastaanottavaisuuden
tilassa, jossa syntyvän ajatellaan olevan, paljas kosketus, etenkin
ensimäinen kosketus, riitti yhdistämään vaatekappaleessa piilevät sen
kantajan substanssihiukkaset lapseen. Se seikka, että vaatekappale --
kuten toisinaan mainitaan -- nimenomaan oli asetettava paljasta ihoa
vastaan ja että muutamien ruumiinosien verhona sekä yleensä suorastaan
ihon peitteenä oleville vaatekappaleille annetaan erikoista merkitystä,
viittaisi tällaiseen käsitykseen. Usein painostetaan erikoisesti, että
vaatekappaleen tulee olla pidetty tahi likainen. Ihmisruumiin lika
tavataan sellaisenaan edellisentapaisessa käytännössä. Niin pian kuin
kafireilla lapsi on syntynyt, isän kyynärvarresta ja muista paikoin
hänen ruumistaan pyyhitään vähän likaa, joka sekoitetaan joidenkin
lääkeaineiden kanssa. Tämä sekoitus kuumennetaan siksi kunnes se rupeaa
savuamaan, ja lapsi "pestään savussa".

Tämän substantialiseen siteeseen perustuvan käsityksen ohella on
huomioon otettava ajatus vaatekappaleesta omistajansa tahi kantajansa
personallisuuden identifioijana. Vastasyntyneeseen nähden saattoi jo
tämä olla kylliksi aikaan saamaan taikavaikutuksia. Tällainen
ajatustapa kuvastuu m.m. muutamien suomalais-ugrilaisten kansojen
mytologisissa menoissa. Tunnettua on, miten sekä mordvalaisten että
tsheremissien hautajaismenoissa ja vainajain muistojuhlissa vainajan
vaatteet edustavat häntä itseään. Ostjakit jättävät vainajan alus- ja
vuodevaatteet joksikin aikaa kuoleman jälkeen vuoteelle, jolloin
ensinmainittuja säilytetään päänalasten alla. Joka kerran kun juhlaa
vainajan sielun kunniaksi vietetään, ne otetaan esille ja asetetaan
vuoteelle.

Eräillä paikkakunnilla Suomessa naimisiin joutuvat ovat vihittäessä
koettaneet papin eteen polvistumisen ajaksi saada toinen toisensa
vaatteen lievettä polvensa alle. Se, jolle salaa onnistui näin tehdä,
oli saapa johtovallan avioliitossa. Samassa tarkoituksessa saattaa
toinen vihittävistä panna myös toiselle kuuluvan vasemman käden
käsineen vasemman jalkansa kantapään alle. Näihin verrattavia ovat
seuraavat pari taikaa: Jos ruumisarkkuun miehen pään alle pannaan
vaimon paita, niin leskeä ei naida, ennenkuin paita on mädännyt siellä.

Viimeiseksi esitetty taika kuuluukin tavallaan jo niihin, joiden
avulla taiottavalle tahdotaan aiheuttaa vahingollisia seuraamuksia.
Suomalais-karjalaisessa nefarisessa taikuudessa vaatekappaleilla onkin
laaja käytäntö. Aikaisemmasta tunnettuja menetelmiä käyttämällä voidaan
vaatteen avulla niiden kantaja ensinnäkin "pilata kitumaan". Tätä
varten tarvitsee esim. leikata hikisestä vaatteesta palasia
("nuppuja"), kääriä ne tieltä löydetyllä kolmella hevosen häntäjouhella
lujaan kääröön ja viedä se hetteeseen, semmoiseen, joka aina kiehuu.
Tahi paunaan taiottavan varastettua likaista vaatetta lepästä tehtyyn
arkkuun, sidotaan arkku leppäiseen venheeseen vaskilangoilla kiinni ja
pannaan venhe menemään järven yli purjetuuleen; jos tuuli on kirkolle
päin, taiottu kuolee heti, jos muualla, kituu hän ja kuolee vasta
pitkän ajan perästä.

Kuolleen ja jälkeenjääneen välille voidaan luoda yhteys, joka pakottaa
elävän ikävöimään kuollutta; tätä varten varastetaan taiottavan
likaista vaatetta, silmänpesuvettä tahi -- mikä vielä parempaa --
hiuksia ja pannaan ne ruumisarkkuun, sanoen: "Sinne mieliköön kunne
nänöö mänijä."

Sairaloinen unen tarve ("nukkumaan pilaaminen") aiheutetaan, kun
otetaan taiottavan pään alta vaatetta ja pidetään sitä kolme yötä
ruumiin pään alla, jonka jälkeen vaate pannaan takaisin taiottavan
päänalasiin. "Kitumaan pilataan" myös ottamalla viikkokauden pidetystä
ihmisen paidasta tilkku (tahi verta tahi hiuksia), joka pannaan riepuun
ja sidotaan punaisella langalla vaivaiskoivun oksaan.

Tällaisten turmiollisten vaikutusten aiheuttajalle itselleen voidaan
myös kostaakin hänen oman vaatekappaleensa avulla. Jos hänelle
tahdotaan aiheuttaa kuolema, otetaan taiotun vaatteesta nukkaa ja
taikojan vaatteesta pieni palanen, johon nukka kääritään punaisella
langalla, pannaan käärö umpilammissa uivan kalan suuhun ja päästetään
kala uimaan. Taikoja elää niinkauan kuin kala elää, mutta kuolee
samalla kuin kalakin.

Eräässä pistoksien nostantataiassa vaatteella on täydelleen samanlainen
käytäntö kuin ihmisruumiin varsinaisella aineksella nefarisissa
taioissa. Pistokset saadaan nousemaan johonkuhun siten, että leikataan
hänen hikisestä vaatteestansa palanen ja naulataan se kolmella äimällä
kituvaan puuhun, samalla kiroamalla taiottavaa.

Pahanilkisiin, vaatteen avulla suoritettaviin taikoihin kuuluvat
edelleen ne, joilla nainen saatetaan hedelmättömäksi. Tämä aiheutetaan
esim. siten, että huuhdotaan naisen paita, joka on ollut hänen yllään
silloin, kun hänellä ensi kerran on ollut _fluctus menstruus_, ja
kaadetaan vesi liikkumattoman kallion koloon, josta se sitten annetaan
härkävasikan juoda. Myöskin huuhtomalla taiottavaa muun ohella vedellä,
jossa on liuotettu hänen kolme yötä käyttämäänsä paitaa, saadaan aikaan
sama tulos.

Erään toisinnon mukaan paidalla, joka on tahrattu _sanguine
menstruoso_, voidaan miehelle aiheuttaa _fluctus menstruus_, nimittäin
siten, että nainen tällaisella paidalla lyö miestä hänen tietämättään,
tämän saunassa kylpiessä, vastaavaan ruumiinosaan.

Näissä taioissa omistetaan vaatekappaleelle yleensä sama merkitys
taikateknillisenä välineenä kuin varsinaiselle organiselle aineelle ja
sen perustana on selvästi vaatteen yhteys kantajansa ruumiin kanssa.
Vaatekappaleen paljas kosketuskin voi jättää siihen jäljen, jota
voidaan käyttää taikomisen esineenä. Jos on varastettu rahaa taskusta,
on siitä leikattava pala ja vietävä se kirkon torniin kellojen
ikeeseen. Silloin varas saa kärsiä hirveitä tuskia, sillä "kirkon
kellot kantavat hänen päällensä".

Mielenkiintoisia ovat muutamat synnytystavoissa vaatekappaleen avulla
toimitettavat temput. Vaikeaan synnytykseen hankitaan helpotusta
ensiksikin siten, että synnyttäjä panee päällensä sellaisen vaimon
paidan, joka on synnyttänyt kaksitoista lasta; sitten on koetettava
salaa saada irroitetuksi kunniallisen vaimon hameesta kaulus ja pantava
se synnyttäjän vatsan ympäri paidan alle. Synnytykseen hankitaan
helpotusta myös pujottamalla synnyttäjä kolmasti miehensä
vihkimähousujen kauluksen läpi tahi siten, että lapsivaimon päälle
puetaan miehen paita.

Näissä taioissa on erotettava useampia taikaelementtejä. Sopivia ja
tarpeellisia ominaisuuksia omistavan henkilön vaatekappale, synnyttäjän
päällä tahi lähinnä kysymyksessä olevan ruumiinosan välittömässä
yhteydessä, siirtää synnyttäjään samoja ominaisuuksia. Housujen
kauluksen läpi kuljettaminen ja hameen kauluksen paneminen vatsan
ympäri ovat taasen yleisiä synnytystavoissa käytettyjä menetelmiä,
joissa kuvaannollisen tahi mimetisen toimen avulla tahdotaan aikaan
saada samanlaisia todellisuudessa. Miehen vaatekappaleen käyttämisestä
synnyttäjän päällä puhuttaessa on taasen muistettava niitä
käsityksiä, joita eri kansoilla on miehen maagillisesta suhteesta
syntymisprosessiin ja synnyttäjään.

Suomalaisessa taikuudessa vaatekappaletta tahi pukuesinettä käytetään
_afrodisisessa merkityksessä_, herättämään sukupuolitunnetta ja
edistämään sikiämistä. Kun lehmä ei suvainnut härkää, emäntä löi sitä
m.m. miehensä housuilla. Jos lehmä ei tiinehdy, on sidottava vanha
virsu sen kaulaan. Lehmiä ulos päästettäessä niitä lyötiin m.m. miehen
housuilla ja sanottiin: "Hae lehmä härkäs." Karjan lisäytymiseksi
emäntä muun taian ohella löi kutakin lehmää isännän housuilla ja sanoi:
"Yksin ulos, kaksin sisään", tahi lyötiin lehmää ulos ajettaessa
virsulla molemmin puolin, jottei jäisi mahoksi. Raja-Karjalassa
entiseen aikaan pantiin ensikantoiselle lehmälle päähän _huivi_ ja
sanottiin: "Tulkoon sinusta hyvä lehmän emä." Jos vaimon mieli
loitsulla on saatu miehestään vieroitetuksi, hän alkaa jälleen miestään
rakastaa, jos tämä juo juoksevan puron vettä hänen kengästään ja sitten
viskaa sen takaperin olkansa yli.

Muutamat pukukappaleet, varsinkin jalkineet, näyttävät saavuttaneen
muidenkin suomalais-ugrilaisen heimon kansojen taikakäytännössä
merkityksen, joka tuntuu olevan suhteessa ajatukseen hedelmällisyydestä
ja lisäytymisestä. Virolainen nuorikko kotia tultuansa asettaa parin
käsineitä lammasnavetan aitaukselle, jonka johdosta lampaat syövät ja
menestyvät hyvin. Eräissä syrjänikylissä asetetaan navetan eteen
riukuun paljon vanhoja virsuja karjan lisäytymiseksi. Eräissä toisissa
kylissä vanhoja virsuja oli ripustettu ei ainoastaan navetan eteen,
vaan myös rukiiksi ja ohraksi kylvettyjen peltojen aitoihin.

Tällaisessa merkityksessä ovat monet Europan ja etäisemmätkin kansat
käyttäneet jalkinetta maagillisissa toimissaan. Suomalaiset tavat ovat
tämän taparyhmän selittelylle mielenkiintoisia siinä suhteessa, että
niissä muillekin vaatekappaleille, varsinkin miehen housuille,
omistetaan hedelmöittymistä ja sukupuolitoimintaa edistävä merkitys.
Näyttää siltä, kuin käsitys viimeksimainitun vaatekappaleen erikoisesta
afrodisisesta voimasta nojautuisi etupäässä sen asemaan määrätyiden
ruumiin elimien verhona. Tässä kohden viimeksi puheenaolleet käsitykset
yhtyvät niihin, joiden mukaan samalla tahi vastaavalla vaatekappaleella
saavutetaan kiintymys tahi yhteys toiseen sukupuoleen naimaonnen
turvaamisen tarkoituksessa. Näiden taikojen ja tapojen varsinaisena
perustana tuntuisi siis olevan substantialiseen yhteyteen pohjautuva
käsitys, joka luonnollisen idea-assosiationin avulla on kehittynyt ja
laajentunut.

Vaatekappaletta käytetään suomalaisissa karjataioissa aikaan saamaan
samanlaisia suhteina ihmisen ja eläinten välille, jollaiset ovat
tunnettuja ruumiin substanssin vastaavasta käytännöstä. Jos tahdotaan
tehdä lehmät vihaisiksi vieraille, mutta lauhkeiksi lypsettäessä,
taikoja asettaa niiden päälle hattunsa, kun ne ensi kertaa poikivat.
Kun lehmä ostetaan, se viedään kodan eteen, jossa vaimo syöttää sitä
helmastansa kodan kynnyksen yli, ottaa sen hännän, lyö sillä itseään ja
sanoo: "Seuraa minua." Silloin eläin pysyy talossa. Kun kylästä
(vierailta ihmisiltä) tuodaan eläin, on riisuttava vaatteensa sen
päälle ja puettava ne siitä taas päällensä, sitten eläin ei ikävöitse.
Lehmät saadaan emäntäänsä kiintymään, kun niille syötetään leipää
emännän paidan takahelmalta. Tahi on emännän, saadakseen lehmät
tulemaan kotiin, sidottava jokapäiväiset kenkänsä kellokkaan kaulaan.
Jos hevonen on paha ottaa kiinni, on sille syötettävä pala paitansa
takahelmalta. Keväällä karjaa ensi kertaa ulos laskettaessa navetan
kynnykselle on pantava sukkanauha poikkipuolin ja ajettava karja sen
ylitse; silloin karja tulee laitumelta hyvin kotia, koko kesän ajan.
Ulos laskettaessa lehmäin selkiä pyyhitään liinalla, joka on ollut
miehen kaulassa hänen rippikirkossa käydessään.

Sangen laajaperäinen käytäntö vaatekappaleilla on _suomalaiskansojen
taianomaisessa lääketaidossa_. Ensinnäkin niitä käytetään välineinä
määrättyjen sairauksien parannusmenetelmissä, toisissa muodostamassa
menetelmän pääasiallista osaa, toisissa osana muunlaatuisia taikatoimia
sisältävästä menetelmästä, Näitä tarkastettakoon seuraavassa.

Kierosilmää lasta parannetaan jauhattamalla, seulomalla ja puohtamalla,
jonka jälkeen hänet kolmasti pujotetaan isänsä [housujen] lahkeen
lävitse. "Lentoa" puoskitaan pyyhkimällä kolmasti vasemmasta jalasta
otetulla sukallaan, mielenvikaisuutta polttamalla potilaan vaatteita
kolmasti metsänpalossa, panemalla kypeniä veteen ja juottamalla
potilaalle itselleen, kaatumatautia viemällä potilaan paita ensiksi
saunan lauteen alle, sitten hautuumaalle, jossa sitä kuljetetaan
"kalman lautojen läpi". Syylä saadaan katoamaan miesten housujen
ristineuleella painelemalla, sikojen pahnoilla täytetty [vastakkaisen?]
sukupuolen sukka kaulan ympäri käärittynä paransi sikotaudin.
Itkuisaa lasta on pujoteltava kolmasti isän likaisen sukan läpi,
synnytyskuumeessa käytettävä sellaista vaatetta, joka on ollut naisen
päällä silloin, kun hänellä on ollut ensi kertaa kuukautiset. Itkevä
lapsi saatiin myös rauhoittumaan pujottelemalla se alastomana kolme
kertaa sellaisen vaatteen läpi, joka on ollut vihillä oltaessa yllä.
Ulostustautia parannettiin pesemällä yhdeksän lautamiehen housut
yhdessä, viemällä pesuvesi myllyn jauhinkiven silmän läpi ja
sekoittamalla sitä ruokaan. Kun joku ensi kerran pyörtyy, häneltä
otetaan vaatteet ja poltetaan maakiven päällä.

Profylaktisissa toimissa vaatekappaleen käyttö on yleistä. "Yön
itkettäjä" ei tarttunut lapseen, jos se pujotettiin vihkimäpaidan läpi;
sitä ei sen vuoksi pesty lapsensaantiin saakka. Lehmät voidaan suojella
"maralta" siten, että lehmien ruokkija ottaa iltasella viimeiseksi
työkseen alimmaiset hameensa tahi housunsa ja pyyhkii niillä lehmän
selkää myötäkarvaan; kolmannella kerralla vaatekappale on jätettävä
lehmän selkään yöksi. Toisen tiedon mukaan elukan yli heitettiin
kuukautisveren tahraama liinavaate. Käärmeet estetään tulemasta
kartanolle kiertämällä kartano Matin päivänä kolmeen kertaan, jolloin
vedetään perässään m.m. isännän housuja.

Näissä taioissa on huomiota kiinnitettävä siihen seikkaan, että
vaatekappaleelta, tällaiseen käytäntöön kelvatakseen, usein vaaditaan
erikoisominaisuuksia: sen on oltava sellainen, jota jossakin
erityisemmässä tilaisuudessa on pidetty päällä, tahi tulee sen kuulua
jollekin erikoisasemassa olevalle henkilölle. Vaikutuksen pääpaino
lepää tällöin sen taikavoiman perustalla, jonka tämä erikoisuus
vaatekappaleelle antaa.

Muuten on vaatekappaleiden samoin kuin ruumiin substanssinkin
lääketaidollinen käyttö muihin taikaryhmiin verrattuna
taikateknillisessä suhteessa ja taikakäsityksiinsä nähden vähemmän
selväpiirteistä. Osaksi johtunee tämä siitä, että lääketaidollinen
taikuus yleensä, parannusvälineen tehoa koroittaakseen, pyrkii etsimään
välineensä mitä odottamattomimmilta tahoilta, käyttämään
mahdollisimman harvinaisia ja omituisia keinoja ja välikappaleita.
Lisäksi tulee se, että taikojen alalla luonnollisesti on tapahtunut
paljon sekautumista, eri käsitteiden yhtymistä ja alkuperäisten
hämmentymistä.

Vaatteella suoritettavien parannusmenetelmien joukossa on eräs ryhmä,
joka perustuu aikaisemmasta tunnettuun taikakäsitykseen, joka
yleisimmin tavataankin juuri parannustaikojen alalla. Puheenalaisten
taikojen joukossa on nimittäin useita neutralisointiprinsipiin
perustuvia. Jos lehmä on sairastunut, ja joku epäiltävä henkilö on
ennen lehmän kipeäksi tulemista käynyt viimeiseksi navetassa, otetaan
sen vaatteista pieni tilkku tahi vain nöyhtää, ja poltetaan se tuhaksi,
joka sekoitetaan juomaan; tällä pääsee lehmä kivustansa. Jos kade
ihminen jotenkin on vahingoittanut lasta, liiviläiset hankkivat sen
ihmisen vaatteista palasen ja syöttävät sen lapselle. Tahi jos
tällainen ihminen on turmellut lapsen huutavaksi, taikoneelta on
saatava jokin esine, esim. sukka, poltettava se ja annettava sen
[lapsen] saada sieraimiinsa siitä tullutta savua.

Tähän verrattavaan taikaopilliseen käsitykseen perustuu vaatekappaleen
käyttö diagnostisiin tarkoituksiin ja ennustamiseen. Jos on
parannettava sellaista potilasta, joka ei ole itse saapuvilla,
taikojalle on tuotava jokin hänen vaatekappaleensa, josta tämä tutkii
taudin laatua. Saadakseen tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja mistä
se on tarttunut, tietäjä leikkaa sairaan vaatteesta palan, ottaa siihen
sairaan verta ja panee sen päänsä alle nukkumisen ajaksi. Unessa
tietäjälle näin menetellen näyttäytyy se paikka "eli se, missä sairas
on kiinni".

Sairaan ihmisen vaatekappaleet käsitetään yleensä sairauden aineen
kyllästäminä sen kantajiksi; siksi monissa parannusmenetelmissä muun
taian ja loitsun ohella kiinnitetään huomiota myös potilaan
vaatekappaleisiin ja pukuun yleensä. Usein parannettavan on
parannuskylvyn tahi muun taian jälkeen pukeuduttava puhtaisiin
vaatteisiin, samalla kuin vanhat vaatteet poltetaan tahi jätetään
parannuspaikalle metsään.

Edellä on viitattu siihen, miten erikoisissa tiloissa käytetyillä ja
tiettyjen henkilöiden vaatekappaleilla katsotaan olevan tavallista
suurempi taikavoima. _Sanguis menstruus_ on semmoisenaan voimakas
taika-aine ja siksi sen yhteydessä olleilla vaatekappaleillakin on
suuret taikaominaisuudet. Vihkimisessä, ripillä käydessä, häissä,
kirkolla käydessä päällä olleilla vaatekappaleilla on samaten erityinen
taikavoima, sillä ne sisältävät näissä juhlallisissa seremoniallisissa
tilaisuuksissa niihin yhtynyttä taikapotenssia. Mutta esim.
porttonaisen vaatekappaleilla ajatellaan olevan myös erikoista
taikavoimaa. Näin on luonnollisesti asianlaita ennen kaikkea niiden
vaatekappaleiden suhteen, jotka jotenkin ovat olleet kuoleman ja
vainajien kanssa yhteydessä, sillä ne saattavat lisäksi olla jossakin
suhteessa henkimaailmaan, mikä on voimakkaimpia taikatekijöitä.
Kuolleen päältä otettu paita, päällä oikeuden edessä, takaa
käräjöitsijälle varman voiton. Ähky parannetaan hevosesta heittämällä
sen selkään sellainen vaate, joka on ollut ruumisarkun päällä j.n.e.
Pesuvedestä puhuttaessa mainittiin, että tiettyjen henkilöiden, esim.
pappien, morsianten y.m. pesuvedellä käsitetään olevan erityinen
taikavoima. Näin on laita myös tällaisten henkilöiden vaatekappaleiden.
Jos tyttö saa pyyhkiä silmiään papin palttoon helmaan, niin kaikki
pojat ovat hänestä pitävät. Haluttuja taikaesineitä ovat huonomaineisen
naisen ja tietäjäeukon vaatekappaleet, samaten kastamattomana kuolleen
lapsen yhteydessä olleet.

Paitsi sitä aiemmin puheenaollutta yleistä maagillista peruskäsitystä,
joka antaa kaikille esineille, jotka ovat olleet yhteydessä arvokkaassa
yhteiskunnallisessa asemassa (hallitsijoiden, pappien, tuomarien,
taikurien) tahi erikoisissa tiloissa olevien (sulhasen, morsiamen,
synnyttäjän, murhamiehen, seremoniallista surua pitävän j.n.e.)
henkilöiden kanssa, on huomioon otettava vielä se, että kaikella
sellaisella, mikä on ollut mahdollisimman usean tuntemattoman
ihmisyksilön kanssa kosketuksissa ja yhteydessä, on erikoinen
taikavoimansa. Suolat, jauhot, vesi j.n.e., jotka on kerjäämällä saatu
tahi koottu mahdollisimman monelta haaralta, sekä kerjäläisille
kuuluneet esineet omistavat tällaista taikavoimaa. Näiden käsitysten
voidaan mielestäni ajatella syntyneen siten, että esim. sellaisten
henkilöiden kuin kerjäläisten ja huonomaineisten naisten tavarat
sisältävät usean henkilön personallista tahi ruumiillista tartuntaa ja
näin ovat neutralisointitietä kykeneviä hävittämään tuntemattomasta
lähteestä peräisin olevaa taikavaikutusta.

Itäisten suomensukuisten kansojen vastaavista käsityksistä ja
taikakäytännöstä tiedot ovat niukkoja, mutta ne osoittavat samojen
peruskäsitteiden vallitsevan täälläkin.

Aikaisemmin on jo mainittu, miten syrjänit m.m. sairaalle paikalle
asetetun liinan tahi paidan avulla siirtävät sairauksia, heittämällä
tällaisen vaatekappaleen tielle, toivoen, että joku sen nostaa, mikä
menettelytapa perustuu käsitykseen taudin siirrosta sen vaatteeseen
tartutetun aineksen avulla. Edelleen syrjänien tavoissa havaitaan
neutralisointiajatukseen perustuvia vaatekappaleella suoritettavia
taikoja. Nämä ilmenevät pahan silmän aiheuttaman taikavaikutuksen
hävittämisessä. Kun syrjänit ovat saaneet selville silmäämiseen
syyllisen, he koettavat varastaa häneltä jonkin esineen, jota hän ei
kauan sitten varmasti on koskettanut. Tällaisena esineenä on karvatukko
rukkasista, saappaan tahi huopakengän pohja, mutta myöskin silmääjän
asunnon kynnyksen lastut. Tämä esine poltetaan, jolloin potilaan on
seistävä savun yläpuolella ja kääntelehdittävä, jotta savu kietoisi
hänet yltympäri.

Mielenkiintoista on tässä erikoisesti se, että taikomisvälineenä
käytettävän esineen katsotaan _tarvitsevan äskettäin olleen yhteydessä
taikojan kanssa_, sekä että tuona esineenä tavallisesti on sellainen
vaatetukseen kuuluva kappale (käsineet, jalkineen pohja), joka alinomaa
on _välittömässä kosketuksessa_ kantajansa _ihon_ kanssa. Tämä viittaa
selvästi siihen, että vaatekappaleen merkitys taikavälineenä ensi
sijassa perustuu siihen käsitykseen, että se sisältää kantajansa
ruumiillisen olemuksen tartuntaa. Tässä tartunnassa piilevä substanssi
joutuu poltettaessa savun välityksellä taiottavan ruumiillisen
olemuksen yhteyteen ja tekee taikavaikutuksen tyhjäksi.

Sairauden kantajana ja poistovälikappaleena ersämordvalaiset käyttävät
parannustaioissaan potilaan paitaa. Taikapesun jälkeen, jossa lapsen
paita vöineen asetetaan pesuvesiastian keskelle lyötyyn veitseen, paita
viedään joelle ja pestään, jolloin pesijä lausuu: "Minä puserran pois
Ivanan sairaudet, minä pesen, puserran pois kotona, mutta kodinhaltija
_jurt-ava_ äitiseni käski sinun pestä pois hänen paidastansa, hänen
vyöstänsä -- --"

Tsheremissit käyttävät vaatekappaletta välittömän nefarisen taikuuden
tarkoituksiin, loitsien niiden avulla sairauksia toisiin ihmisiin.
Vähän aikaa ennen helluntaita taikurit vievät hautuumaalle
vaatekappaleita, karvatukkoja, rihmoja j.n.e. ja hautaavat ne maahan,
samalla loitsien tauteja niihin henkilöihin, joilta he ovat nämä
vaatekappaleet ottaneet.

Votjakeilla on omituinen käsitys pukuna vielä kantamattoman, mutta
siksi valmistettavan vaatteen ja vaatekappaleen sympatetisesta
suhteesta tulevaan käyttäjäänsä. Kun paitaa ommeltaessa kauluksen sija
leikataan irti, irtileikattu kaistale on pantava sellaiseen paikkaan,
missä sitä kukaan ei voi nähdä. Muutoin, jos taikuri löytää kappaleen,
hän voi pilata sen, jonka johdosta se ihminen, joka pitää paitaa, josta
kaistale on leikattu, saattaa sairastua. Tässä ei siis yhteys vaatteen
ja sen kantajan välillä perustu ruumiillisen kosketuksen kautta
syntyneeseen suhteeseen, vaan on kokonaan kuviteltua laatua. Tällainen
käsitys on kyllä voinut syntyä sellaisenaankin mielleyhtymien tietä,
mutta saattaa se myöskin olla analogiamuoto toisille, ruumiilliseen
kosketukseen perustuville samanluontoisille käsityksille.

Tällekin osalle tutkittavanamme olevaa aihetta saatetaan löytää
vertauskohtia ensiksikin lähimpien naapurikansojen taikuudesta
niinhyvin lännestä- kuin idästäkinpäin. Suomen ja Ruotsin ruotsalaisten
taikakäytännössä on varsin läheisiä analogioita. Syntyessä otetaan
esim. poikalapsi Uudellamaalla vastaan villahameeseen, jolloin se
helposti voittaa tyttöjen suosion, tyttölapsi villapaitaan, jolloin
hänestä tulee miesten mieleinen, tahi pistetään syntynyt miehen
alushousujen lahkeen lävitse (poikalapsi oikeanpuolisen, tyttölapsi
vasemmanpuolisen). Ruotsissa tyttölapsi samassa tarkoituksessa on
otettu vastaan miehen paitaan, poikalapsi naisen paitaan. Viron
ruotsalaiset ovat käyttäneet vaatekappaletta suoranaisesti pahanilkisen
taikuuden tarkoituksiin. Sille, joka haluaa ulottaa vertailunsa
laveammallekin, selvenee pian, että tämänsuuntaisia, jopa suorastaan
näihin verrattavia menetelmiä noudattavat monet etäisetkin kansat, ja
että ne perustuvat yleisiin taikaopillisiin peruskäsityksiin.

Vaatekappaleisiin semmoisenaan kohdistuu eri kansojen kesken yleensä
paljon maagillisia käsityksiä, joista monet johtuvat niistä luuloista,
joita vaatekappaleet ovat saaneet kantajansa personallisuuden
edustajina, jopa identifioijina. Olen rajoittanut tarkasteluni
vaatekappaleiden merkityksestä suomalaiskansojen taikuudessa
koskettelemalla etupäässä sitä puolta, missä kuvastuu käsitys, että
vaatekappale on saavuttanut taikaominaisuutensa sen kautta, että se
on imenyt itseensä kantajansa ruumiillisen olemuksen osasia.
Vaatekappaleiden merkitystä ja käytäntöä taikuudessa on selitelty
etupäässä juuri ensinmainitun käsityksen kannalta, yhdistämällä se
primitivisiin sielukäsityksiin, joiden mukaan elottomilla esineillä on
sielunsa. Suomalaiskansojen käsitykset ja tavat osoittavat mielestäni
jälkimäisen käsityksen -- joka muutoin on suoranaisempi ja vähemmän
teoretinenkin -- suurelta osalta olleen tämän taikuuden haaran
perustana.



XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.


Jalanjäljen, niinkauan kuin se on havaittavissa, ajatellaan yleensä
sisältävän jotakin aiheuttajansa olemuksesta. Tähän käsitykseen
perustuen jalanjälki on taikuudessa saanut suuren merkityksen ja
käytännön aiheuttajaansa kohdistuvien taikavaikutusten välikappaleena.

Suomalais-karjalaisissa taikakäsityksissä sympatetinen yhteys ihmisen
ja hänen jalanjälkensä välillä kuvastuu erittäin selvänä. Jalanjäljet
ovat tulleet monenlaisen taikomisen esineiksi ja niiden kautta
aiheutetaan ihmisille ja eläimille voimakkaita taikavaikutuksia.

Jäljistä taikomiseen turvaudutaan nähtävästi etupäässä sellaisissa
tapauksissa, jolloin taian suorittajalla ei ole käytettävissään jotakin
muuta taiottavan personallisuudesta kotoisin olevaa taikavälinettä,
jonka avulla hän saattaisi päästä taikayhteyteen taiottavan kanssa.

Varsinkin nefarisen magian alalla jalanjäljet ovat yleisenä
taikomisvälineenä mitä erilaisimpien pahanilkisten tarkoitusten
palveluksessa. Jos tekee tulen kalamiehen kolmelle askeleelle ja
niistää niihin nenänsä, tämä ei saa kaloja. Kulkija voitiin jäljistä
taikomalla saada eksymään. Sitä varten tarvitsi pyyhkiä karhun
käpälällä hänen metsäänmenojälkiään, leikata irti kolme askeleen sijaa,
kääntää ne ylösalaisin ja edestakaisin, siten, että keskimäinen jää
paikalleen, mutta etumainen tulee jälkimäisen sijaan ja päinvastoin.
Tämän jälkeen jälkiä vielä on paineltava karhun käpälällä.

Jalanjäljestä taikomalla ihmiselle voidaan aiheuttaa hivuttava sairaus
("kitumaan pilaaminen"). Venäjän-Karjalassa tämä tapahtuu siten, että
löydetyistä avojalan jäljistä kolme leikataan irralleen ja asetetaan
kumolleen vanhan tulisijan pohjalle, johon ne yhdeksällä ruumisarkun
naulalla lyödään kiinni ja peitetään mullalla.

Myöskin rakkaustaioissa on joskus turvauduttu jalanjäljestä
taikomiseen. Jos tyttö pelkää, että poika hänet jättää, pitää hänen,
kun poika lähtee tytön huoneesta, kääntää pojan jäljet siten, että
kynnyksen edessä oleva matto käännetään niin, että jäljet ovat
huoneeseen päin; silloin poika kyllä tulee toisenkin kerran.

Venäjän-Karjalassa kylväjän askelien kautta voidaan pilata touko. Tätä
varten otetaan kylväjän kolmesta askeleesta multaa ja viedään se
alastomana kirkkomaalle tahi paikalle, jossa on ruumiin arkun lastuja
poltettu. Tällöin "manalaiset" hierovat touon kasvamattomaksi.

Laajimman käytännön jäljistä taikominen on saavuttanut niissä
suomalais-karjalaisissa taioissa, joiden tarkoituksena on pakottaa
varas tuomaan takaisin varastamansa tahi kostaa hänelle, tuottamalla
sietämätöntä poltetta ja tuskaa, jopa kuolemakin. Taikatoimen esineenä
näissä taioissa ei ole ainoastaan jalanjälki, vaan kaikenlainen varkaan
kosketuksen jälki, ja -- milloin sitä ei selvästi voida todeta --
varastuspaikka sellaisenaan. Jälkeä tahi varastuspaikkaa taikuri ei saa
paljain käsin kosketella.

Menetelmät muistuttavat yleensä nefarisissa taioissa käytettyjä.
Tavallisia menettelytapoja ovat pistävien neulojen tahi naulojen
kiinnittäminen jälkeen, jäljen kärventäminen hiljaisella tulella
(kitkanvalkeassa), mutta ennen kaikkea sen saattaminen kuolleiden ja
kuoleman kanssa yhteydessä olleiden esineiden tahi aineiden (hautuumaan
mullan, ruumiin hiusten tahi lannan j.n.e.) yhteyteen; usein jälki
suorastaan viedään hautuumaalle tahi hautaan. Muita usein käytettyjä
keinoja on jälkien vieminen muurahaiskekoon, kirkonkellon kantaan tahi
ikeeseen, koskeen tahi virtaan, maahan tahi hetteeseen hautaaminen.

Edelleen saatetaan esim. ottaa kolme tikkua ovesta, jonka kautta varas
on kulkenut, ja haudata toisiinsa hankautuvien puiden juureen maan
sisään, tahi kiinnittää tällaisten puiden väliin höyheniä varastetusta
linnusta, polttaa -- joko suorastaan tahi erityisiin laitoksiin
suljettuna -- hiljalleen kärventäen jälkeä j.n.e. Kukin näistä
perustaioista on tavallisesti yhdellä tahi useammalla lisätaialla
vahvistettu tahi esiintyvät ne toisiinsa yhtyneinä useinkin sangen
monimutkaisina taikamenetelminä. Lisämenettelynä on yleisesti ahtaaseen
paikkaan sulkeminen, naulaaminen, sitominen j.n.e., jäljen
sekoittaminen joidenkin taika-aineiden, kuten elohopean, pajan tuhan,
ruumiin lannan, raudan silpojen y.m. kanssa, erilaisten eläinten
(haukan, päästäjäisen, sammakon) suuhun tahi nahkaan asettaminen j.n.e.

Näin ovatkin monet tämän taikaryhmän taioista yhdistettyjä taikoja,
s.o. menetelmän kokonaisuudessaan muodostaa joukko yksityisiä
taikamotiveja, joista kunkin tarkoituksena on kehittää ja vahvistaa
lopullista taikavaikutusta, minkä näin menetellen ajatellaan kohoavan
peloittavaksi ja vastustamattomaksi voimaksi. Joku näistä motiveista on
sitten menetelmässä voinut saada keskeisen aseman ja menetelmän
lopullinen tulos käsitetään etupäässä tämän päämotivin mukaiseksi.

Näiden taikojen psykologisen sisällön erittely ei kohtaa suurempia
vaikeuksia ja niihin sisältyvät mielikuvat ovat helposti tajuttavia.
Vallitsevana niissä on kaikkialla homeopatinen käsitystapa. Varkaalle
aiheutetaan useimmiten sellaisia seuraamuksia, mitkä suoranaisesti,
yksinkertaiseen mielleyhtymään perustuen, ovat suhteessa taiassa
käytettyyn teknilliseen temppuun. Askelten kääntäminen nurin ja
sekoittaminen monimutkaiseen järjestykseen aiheuttaa kaikinpuolisen
hämmennyksen, tulopaikkaan päin kääntäminen sen, että vastaava ihminen
tuntee sinne alinomaista vetovoimaa. Kun kieritellään jälkeen pistettyä
nuppineulaa joka suunnalle, pahantekijä tuntee samanlaista raastamista
itsessään. Kiinnittämällä jälki virrassa olevaan häilyvään ja
värisevään ruohoon aiheutetaan, että varkaan täytyy olla aina
liikkeellä, niin ettei hän saa rauhaa ennenkuin tulee tunnustamaan. Jos
askeleen jäljet on poltettu muurahaiskeon päällä ja tuhat viety
koskeen, varas ei voi olla yhdessä kohden. Kun hän seisoo, jalkoja
polttelee, mutta jos hän aina kävelee, saa olla rauhassa. Toisiinsa
hankautuvien puiden väliin asettaminen, kirkon kellon tappeihin ja
ikeeseen pano ovat entuudestaan tunnettuja menettelyjä, joiden
tarkoituksena on kalvavan ja kuluttavan tuskan aikaansaaminen.
Muurahaiskekoon viennissä on saatettu ajatella näiden hyönteisten
aiheuttamaa poltetta, mutta samalla taika saattaa olla suhteessa
muurahaiskeossa asuvaan metsän haltiaan.

Toinen, sangen yleinen taikaelementti on henkiolennoiden manaaminen
taiottavaa vainoamaan. Näistä ovat ensi sijalla kuoleman henget,
manalan eli kirkon "väki", "maan alaiset", joiden esiin manaamiseksi
kirkkomaalta, haudoista, ruumiista ja ruumisarkusta y.m. otetut
ainekset ja nämä paikat itse ovat käytännössä. Myöskin itsessään
kirkkorakennuksessa ja kirkonkelloissa näitä henkiolentoja ajatellaan
asustavan. Samaan taikatoimeen voi näin yhtyä useampia taikakäsityksiä.
Kirkon kellon ikeeseen kiinnitettynä taikomisaine mekanisella tavalla
sympatetista yhteyttä myöten vaikuttaa taiottavaan, samalla kuin siten
"kirkon väki" tahi suorastaan paholainen nostatetaan varasta
vainoamaan.

Muita tällaisia nostatettavia väkiä ovat metsän väki, tulen väki,
hetteen ja pajan väki, joita vastaavat taikaelementit (pajan tuhka,
tuliraudat y.m.) tahi paikallisuudet edustavat.

Esimerkkinä siitä, miten jotakin taikamenetelmää saatetaan arvostella
useamman taikaopillisen käsityksen kannalta, esitettäköön seuraava
taika. Varkaan jälkeä otetaan tuliraudalla, pannaan putken sisään ja
putki tapilla tukittuna leppäiseen arkkuun, joka vuorostaan haudataan
kirkkomaahan kuten ruumis. Näin aiheutetaan varkaalle suorastaan
kuolema kolmen vuorokauden kuluessa. Vaikkakin tässä taiassa
vallitsevana elementtinä näyttää olevan taiottavan saattaminen kuoleman
henkien ahdistettavaksi, on siinä samalla huomioon otettava menetelmän
teknillinen puoli, jäljen asettaminen arkkuun ja hautaaminen -- joka
muuten on pahanilkisissä taioissa yleistä esim. taiottaessa kuvan
välityksellä -- joka homeopatisen käsityksen kannalta saattoi aiheuttaa
vastaavia seuraamuksia taiottavalle.

Niistä erikoisseuraamuksista, joita jäljistä taikoen aiheutetaan,
mainittakoon mielipuolisuus, joka aikaan saadaan nostattamalla haukka
("nauskalintu") taiottavan niskaan tahi manaamalla manalaiset häntä
ahdistamaan.

Näiden taikojen tarkoituksena on toisinaan kosto, toisinaan varkaan
pakottaminen tunnustamaan tahi palauttamaan varastettu takaisin.

Tämäntapaisilla taioilla varkaaseen voidaan vaikuttaa päinvastaiseenkin
suuntaan: kiihoittaa varastamaan yhä edelleen. Tätä varten kasvavasta
puusta otetaan taulaa, sytytetään ja pannaan varastussijalle loitsien:

    "Kyntes kyhittyvyyn
    Käpäläsi käskivyyn
    Vastai varastamaan
    Oman toisen ottamaan
    Kunne hirressä hivusit
    Päässä köyen kätköttäisit."

Paitsi varkaalle, muillekin pahantekijöille, jotka ilkityöpaikalle
jättävät kosketuksensa jälkiä, voidaan niistä taikoen kostaa. Eläinten
karvoja, häntää ja korvia leikkelevälle taikurille, rullille, kostetaan
ottamalla leikellystä kohdasta karvoja, panemalla ne poikkisahatun
koiran sääriluun sisään, mikä leppäisellä naulalla tukittuna asetetaan
naukuvaan puuhun. Puuta piestään pihlajaraipoilla, samalla loitsien:

    "Nouse nyt perkeleh
    Rullia ruhjomahan
    Pahan tekijätä painamaan."

Jälkeä taikomalla voitiin nefarinen taikavaikutus myöskin tehdä
tyhjäksi. Kirotauti saatiin tehottomaksi lakaisemalla kiroojan jäljet.
Myöskin voitiin neutralisointiprinsipiin perustuvalla menetelmällä
jälkien avulla hävittää jonkun itsetiedottomasti tahi ehdoin tahdoin
aikaansaama taikavaikutus. Jos lapsi alkaa itkeä jonkun vieraan
henkilön käytyä asunnossa, niin painetaan lapsen suulla käyjän jälkiin
siinä kohdassa, missä tämä istui, samoin kynnykseen. Silloin lapsi
lakkaa itkemästä. Sama käsitys ilmenee tartunnasta aiheutuvaksi
ajatellun sairauden parantamisessa. Kipeätä kohtaa painellaan
oletetusta tartuntapaikasta otetulla aineella, esim. maalla, saunan
roskilla y.m.

Tämän ryhmän taikojen selittelyssä on etenkin vertailun kannalta eräät
suomalais-karjalaiset eläintaiat otettava huomioon. Ne ovat
kauttaaltaan yhteystaikoja, joissa erilaisia tarkoituksia varten jäljen
avulla pyritään vaikuttamaan eläimeen. Metsämies voi jälkiä taikoen
saada karhun tulemaan takaisin. Kettu voidaan saada tulemaan syötille
tahi jäljestä ajaen ampua, kiertämällä suksen sauvalla irti sen kolme
jälkeä, laskemalla yhdellä henkäyksellä kymmeneen takaperin ja
kääntämällä jäljet nurin.

Karjataioissa turvaudutaan usein jäljistä taikomiseen laitumelta
kotiintulon turvaamiseksi tahi hevosten kiinnisaamiseksi. Sitä varten
käännetään lehmän jäljet. Tämä suoritetaan usein elukoita ensi kertaa
laitumelle laskettaessa; silloin käännetään niin monta jälkeä kuin
mahdollista. Tarkemmin määriteltynä tämä tapahtuu m.m. siten, että
käännetään kolme jälkeä, leikataan ne veitsellä ympäri kiertäen
kokonaan irti ja käännetään niin, että kynsipuoli tulee kotiinpäin.
Tätä tarkoitusta varten mainitaan myös lehmän jälkiä kaiveltavan
rautalapiolla.

Hevosen kiinnisaamiseksi otetaan ne jäljet, joista se tavoitettaessa on
lähtenyt pakenemaan, veitsellä irti, käännetään kumolleen, kärkipuoli
taaksepäin, ja lyödään leppänauloilla kiinni. Tahi otetaan jalanjäljet
mukaan, tuodaan kotilaitumille, lyödään (etupuoli kotiinpäin
käännettynä), vanhan tulisijan laitaan kumolleen (s.o. nurin)
käännettynä kukin kolme yhdeksällä naulalla kiinni.

Jälkien avulla voidaan myös petoeläin nostaa elukan kimppuun. Tätä
varten tarvitsee, asianmukaisen loitsun yhteydessä, esim. ottaa maasta
kolme suden askelta ja asettaa ne elukan jälkien päälle.

Lopuksi silmäiltäköön vastaavia seikkoja eräiden toisten
suomalaisheimoisten kansojen taikuudessa. Nimenomaan nefarisen magian
tarkoituksiin virolaiset ovat käyttäneet jälkiä taikomisen
välikappaleena. Jos tahdottiin tuottaa lähimmäiselleen ruumiillista
vahinkoa, tarvitsi sekoittaa kepillä hänen askeleensa jäljet ja haudata
tämä.

Käsitys ruumiillisen kosketuksen jäljen maagillisesta suhteesta
aiheuttajaansa käy selville useampienkin suomalais-ugrilaisen heimon
kansojen taikauskoisista luuloista. Virolaiset eivät ole panneet
ruumiin mukaan mitään, mitä joku toinen on pitänyt päällänsä, koska
tämä muutoin pian kuolisi. Tämänsukuinen käsitys on kehittynyt
yleiseksi tartuntaopiksi, jonka mukaan toiselta puolen varotaan
vahingollisten ominaisuuksien siirtymistä kosketuksen kautta, toiselta
siihen perustuen pahanilkisessä y.m. tarkoituksessa koetetaan siirtää
toisaalle määrättyjä tiloja ja taikavaikutuksia, esim. sairautta.

Edellisestä tunnemme, miten syrjänit sellaisen vaatekappaleen tahi
kylpyvitsan välityksellä, jolla sairasta kohtaa on hivuteltu, koettavat
siirtää tautia toisaalle. Varsinaisena välittäjänä tässä, paitsi
suorastaan ehkä aistimilla havaittavaa taudin ainesta (esim.
paiseista), on tartunta kipeästä elimestä. Samalla syrjänit pelkäävät
paljain käsin tarttua ovenripaan, ilmeisesti välttyäkseen siitä
tartunnan kautta siirtyviltä taikavaikutuksilta.

Tsheremissit ajattelevat sairauksien olevan joko pahojen henkien
lähettämiä tahi noitien aiheuttamia. Edellisenlaatuisista koetetaan
vapautua uhreilla ja uhrilupauksilla. Uhrilupauksen tekijän tarvitsee
kuitenkin, lupauksen tehtyään, vain käydä jonkun naapurinsa luona, niin
sairaus siirtyy sinne. Kulkutautien aikana tällä tavoin sairaus voidaan
siirtää kokonaan toiseen kylään.

Ruumiilliseen kosketukseen liittyvistä luuloista mainittakoon vielä
esim. mordvalaisten noudattama kielto, jonka mukaan hevosen myyjä ei
anna ostajalle ohjaksia paljain, vaan turkkien helmaan käärityin käsin,
jottei hän samalla antaisi pois "onnea". Samanlaista kieltoa
noudattavat tsheremissit häälahjojen jakelussa. Tartuntaopilliset
käsitykset ovat usein yhtyneet neutralisointiprinsipiin perustuviin
taikatoimiin. Edellä on nähty, miten kaikelle, mikä joutuu lukuisten,
tiettyjen tahi tuntemattomien ihmisten ruumiillisen kosketuksen
alaiseksi, omistetaan taikaominaisuuksia. Nämä ominaisuudet perustuvat
yhdeltä osaltaan selvästi käsitykseen tartunnasta, sillä tällaista
taikapotenssia sisältääkseen kosketuspaikkojen täytyy omistaa jotakin
koskettajansa olemuksesta. Tältä kannalta voitaneen selittää vielä eräs
suomalainen taikaryhmä. Useissa parannusmenetelmissä potilasta muun
taian ohella kuljetetaan saunan tahi joidenkin muiden portaiden
askeltenvälien läpi. Portaat saatetaan lukea juuri sellaisten esineiden
joukkoon, jotka sisältävät itsessään monien ihmisten tartuntaa ja
neutralisointiajatuksen kannalta näin sopivat parannusvälineiksi.
Samalla tätä parannustapaa saatetaan verrata niihin, joissa potilasta
kuljetetaan halkaistujen esineiden, esim. puiden läpi, joten se
saattaisi olla suhteessa myös taudin siirtämisajatukseen ja muihinkin
tämäntapaisten menetelmien pohjana oleviin taikakäsityksiin.

Jalan- ja ruumiillisen kosketuksen jäljen taikaominaisuudet perustuvat
ensi sijassa käsitykseen niihin kosketuksen kautta jääneestä ja niissä
edelleen piilevästä aiheuttajansa fyysillisen olemuksen aineksesta.
Muun ohella osoittaa tätä se, että avojalan jäljillä ja tuoreilla,
äskettäin syntyneillä jäljillä, joita aamukaste ei ole kostuttanut,
etupäässä on tällaisia taikoja varten tarvittavat ominaisuudet.
Tällainen käsitys näyttää kuvastuvan vastaavista venäläisistäkin
taioista. Jos ihminen kävelee aamusella avojaloin ja hänen jälkensä
tulevat näkymään maassa, taikuri voi näiden jälkien avulla pilata
ihmisen, käyttämällä läheltä samanlaisia menettelytapoja kuin
suomalaisessa taikuudessa yleisinä tavattavat ovat. Esim.: Jälki
kuivataan tulella ja ripustetaan pussissa uuninkorvalle tahi viedään
kirkkomaalle. Näin pilattu ihminen "kuivaa"; jos jälki heitetään
veteen, hän sairastuu vesitautiin.

Ihmisen ja hänen jälkensä sympatetinen suhde ei kuitenkaan aina perustu
varsinaiseen substantialiseen yhteyteen. Esim. syrjänit käsittävät
metsästäjän ja hänen suksensa ladun välillä vallitsevan taikasuhteen,
joka ei salli toisen sitä sopimattomalla tavalla pilata, eipä
sitä edes saa vieraalla suksisauvalla koskea. Tässä kohden
tutkittavanamme ollut aihesarja lähentelee toista, joka on sen
luontaisena jatkona, niitä käsityksiä, jotka asettavat ihmisen
maagilliseen riippuvaisuussuhteeseen kaikesta, minkä kanssa hän on
läheisessä kanssakäymisessä ja millä on jokin läheinen suhde hänen
personallisuuteensa. Näin ovat ihmisen kuva, nimi, hänen omistamansa
esineet ja eläimet, vieläpä esineetkin, jotka ovat hänen nimiinsä
nimitetyt, hänen elämänsä ja personallisuutensa maagillisia
vastakkaisuusmerkkejä. Muistettakoon tässä esim. vain Kalevalan
kaunista tarua Lemminkäisen suasta. Toisena tyypillisenä esimerkkinä
esitettäköön seuraava: Eräs nainen oli leikannut hiuksia paimenpojan
päästä; ja silloin oli kuusitoista vuohta kuollut pojan isännältä. --
Näidenkin uskomusten tutkijalle suomalaiskansojen taikuus tarjoaa
kiitollisen alan.



XV. Katsaus.


Tutkimuksemme päättyessä lienee soveliasta johtaa seuraavassa vielä
mieliin aiheen yleisimmät kohdat, tarkastella niitä yleisperusteita ja
pyrkiä löytämään, se yleinen sielullinen pohja, jolle tämä osa
suomalais-ugrilaisten kansojen hengentuotantoa perustuu.

Muodostettaessa kokonaiskuvaa tästä taikuuden haarasta, ei saata jäädä
huomaamatta, että ihmisruumiin substanssi taikaluulojen ohella on
saavuttanut laajimman käytännön taikavaikutuksia välittävänä aineena,
taikavälineenä, erilaatuisissa aktivisen ja passivisen taikuuden
menetelmissä. Suurimmalle osalle näitä taikamenetelmiä on ominaista
niiden tarkoitusperien kannalta joko määrätietoinen tahi vähemmin
selvästi tajuttava pyrkimys rakentaa yhteyttä ja tämän yhteyden avulla
välittää taikavaikutuksia taian suorittajan ja sen vaikutusobjektin
välillä, tahi yleisemmin käsitettynä, projisioida taikavaikutuksia
jostakin maagillisen voiman lähteestä siihen kohteeseen, johon
vaikutuksen tulee ulottua. Välittävänä kappaleena, ikäänkuin
muodostamassa maagillisten vaikutusten johtoa tahi siltaa, on tässä
ihmisruumiin joko todellinen tahi ajateltu substanssi.

Näin aikaansaatu taikayhteys saattaa palvella joko aktivisen tahi
passivisen taikuuden tarkoituksia. Se voi johtaa joko sen yksilön,
josta välittävä aine on peräisin, ulkopuolella olevaan kohteeseen
kääntyvää vaikutusta tahi olla välittäjänä siihen itseensä
kohdistuvalle, mutta sen ulkopuolella asuvalle taikavoimalle tahi
ominaisuudelle. Edellisenluontoisia ovat useimmat varsinaiset
kontaktitaiat, ennen kaikkea lemmennosto- ja rakkaustaiat sekä niihin
verrattavat yleensä. Jälkimäisistä saattaa pitää tyypillisinä nefarisia
taikoja sekä niitä taikatoimia, joilla luonnossa asuvia kasvattavia,
eloa antavia ja parantavia voimia siirretään ihmiseen, eli toisin
sanoen, takaisinpäin suuntautuvaa taikavaikutusta varten ihmisen
kohtalo yhdistetään elävään luontoon, edellisestä peräisin olevaan
välittävään ainekseen perustuvaa sympatetista johtoa myöten.

Näiden pääryhmien välillä ja ulkopuolella on suuri joukko
tarkoitusperiltään erikoistuneita taikoja ja taikakäsityksiä, kuten
ruumiin substanssin käyttö moniin lääkintäopillisiin tarkoituksiin,
osassa metsästys- ja kalastustaikoja y.m. Molemmat käsityskannat
saattavat eräissä taikamenetelmissä esiintyä yhtyneinäkin ja
yhdenaikaisina, kuten esim. niissä paikannusmenetelmissä, joissa
sairastava saatetaan luonnonesineen, puun yhteyteen. Toiselta puolen
tällaiset menetelmät perustuvat taudin siirtoajatukseen, toiselta
parantavien ominaisuuksien ja elinvoiman siirtoon potilaaseen.

Tämä osa aihettamme kuvastaa samalla konkretisessa ja havainnollisessa
muodossa yksilön riippuvaisuussuhdetta organisminsa osasista ja
eritteistä. Sama käsitys on vallalla myöskin osassa niitä taikauskoisia
luuloja, jotka ovat pukeutuneet useimmiten tiettyjen kieltomääräysten
ja varotoimenpiteiden muotoon ja jotka säätävät yksilölle
menettelyohjeita ja sääntöjä organisminsa osasten ja eritteiden
suhteen.

Osassa tutkimuksenalaista taikuuden alaa käsitys yksilön
riippuvaisuussuhteesta fyysillisen olemuksensa ainesosasista
suoranaisesti ei ole todettavissa. Näin on asianlaita m.m. organismin
osasten ja eritteiden lääkeopillisessa käytössä. Mutta eräissä kohdin
tämänkin taikakäytännön alalla on havaittavissa meille tunnettu ajatus
sympatetisen yhteyden syntymisestä. Tautien siirtämisessä organisen
substanssin tahi tartunnan välityksellä on toisaalta ja ensi sijassa
huomioon otettava konkretinen käsitys taudin aineesta (kipeän elimen
tahi kohdan substanssi) varsinaisena siirtovälikappaleena, toisaalta
sairaan yksilön personallinen olemus sellaisenaan, johon vaikutus
kokonaisuudessaan tahdotaan kohdistaa, jolloin välittävä substanssikaan
ei ole sairaan ruumiinosan tahi kohdan ainetta, vaan kotoisin potilaan
fyysillisestä olemuksesta yleensä. Sairauksien siirtäminen luonnon
esineisiin, esim. puihin, saattaa perustua milloin edellisen, milloin
jälkimäisen tapaiseen käsitykseen: joskus puuhun kiinnitetään
suorastaan sairausainetta, joskus taasen sairastava ihminen
kokonaisuudessaan saatetaan sen esineen yhteyteen (esim. halkaistun
puun läpi kuljettamalla), johon sairaus on siirrettävä tahi josta
terveyttä on siirtyvä potilaaseen.

Yksilöllistä organista substanssia tahi tartuntaa sisältävä aine tahi
esine omistaa määrätyissä tapauksissa spesifisiä taikaominaisuuksia,
erikoista taikapotenssia. Tällaisia ominaisuuksia sisältävät
huomattavissa sosialisissa asemissa olevien yksilöiden vaatekappaleet
ja pesuvesi; samoin on tavallistenkin ihmisyksilöiden ruumiillinen
aine, erite ja niiden tartunta muutamien elämän erikoistilojen
yhteydessä tavallista voimakkaampien taikaominaisuuksien kantajana.

Tutkimuksemme alaisten kansojen taikuudessa ihmisruumiin substanssi on
saavuttanut samasta perusajatuksesta lähtevän, mutta kahteen suuntaan
käyvän merkityksen. Ensiksikin se on välikappaleena lukemattomissa
eriluontoisissa, etätaikuuden alaan kuuluvissa taikamenetelmissä
projisioimassa taikavaikutusta tarkoitettuun suuntaan. Ennen kaikkea
pyritään tässä ruumiillista substanssia välineenä käyttäen ulottamaan
vaikutus paikallisuuden ja suoritushetken ulkopuolelle, muodostamaan
pysyväistä taikavaikutuksen siirtojohtoa. Toisaalta 011 havaittavissa
pyrkimys erilaisten tarkoitusperien saavuttamiseksi levittää organista
substanssia, joko sitten määrättyyn kohteeseen (kontaktitaiat yleensä)
tahi epämääräiseen, tuntemattomaan, tarkoituksella joko aikaan saada
taikakontakti tahi päinvastainen tulos, taikavaikutusta hävittävä,
neutralisoiva vaikutus. Tällöinkin on useimmiten samalla vallalla
käsitys yksilön taianomaisesta riippuvaisuussuhteesta fyysillisen
olemuksensa joko todellisesta tahi kuvitellusta, teoretisesta
aineksesta.

Näissä taikametodeissa on yleiseltä kannalta arvosteltuna kaikkialla
todettavissa pyrkimys löytää maagillisen tarkoitusperän saavuttamiselle
loogillisia ja konkretisia keinoja. Useimmat ihmisruumiin substanssin
käyttöön perustuvat taikamenetelmät kuvastavat pyrkimystä käsittää
taikailmiöitä havainnollisten ja aineellisiin keinoihin turvautuvien
tointen kannalta. Loitsujen suggestioniin ja haltioitumiseen, etupäässä
psykopatologiseen tehoon perustuvan vaikutuksen rinnalla nämä taiat,
niiden joskus näennäisestä salaopillisesta rakenteesta huolimatta,
edustavat niin sanoakseni rationalista tahi mekanista kantaa.

Se seikka, että ihmisruumiin aines on saavuttanut näin laajan käytännön
taikuudessa, saanee suureksi osaksi jo tästä selityksensä. Mytologian
ja psykologian tutkimuksessa on ihmisruumiin substanssin käytäntöä
taikuudessa ja siihen liittyviä käsityksiä arvosteltu toisiltakin
näkökohdilta, joita tässä lyhimmin kosketeltakoon.

Vallitsevan teorian voi sanoa yhdistävän ihmisruumiin erillisten
osasten, aineksen ja eritteiden, vieläpä yksilölle kuuluvien
esineidenkin j.n.e. taikamerkityksen eräisiin sieluopin kohtiin. Tämän
teorian ydinkohtana on väite, että kaikkeen, mikä on lähtöisin yksilön
fyysillisestä minästä, ajatellaan sisältyvän sielullisia voimia ja että
elottomilla esineilläkin on sielunsa. Tällä tavoin jokainen
ihmisruumiin erillinen osa kantaa itsessään sielullista olemusta, joka
alkeellisten käsitysten mukaan liittyy fyysilliseen olemukseen.

Tällaiseksi käsittää ihmisen ja hänen fyysillisen minänsä erillisten
osasten suhteen m.m. _Wundt_. Ihmisruumiin osaset ja eritteet,
jonkun henkilölliseen omaisuuteen kuuluvat esineet, jopa hänen
kanssaan läheiseen kosketukseen joutuneet aineet ja esineet (astiat,
ruoat, juomat) ovat n.s. sielullisten ominaisuuksien kantajia
(_Seelenträger_). Kuten sielullisten ominaisuuksien monissa
veriseremonioissa ajatellaan erikoisesti piilevän veressä, ne
syvemmältä asiaan perehtyen näyttävät piilevän muissakin ihmisruumiin
eritteissä. Tästä saa selityksensä niiden käyttö taikuudessa, joskin
samalla on saattanut olla kysymyksessä suoranainen sielullinen vaikutus
siirron kautta toisesta ihmisestä toiseen.

Sielullisuusteoriaa sovelluttaen arvostelee myös _Hartland_ tätä
taikuuden alaa. Fyysillisen olemuksen osasten ja eritteiden, yhtähyvin
kuin kaiken muunkin, mikä on läheisessä yhteydessä ihmisen
personallisuuteen, ajatellaan sisältävän sielullisia voimia,
muodostavan yksilön "ulkoisen sielun" (_external soul_), joka on
maagillisessa suhteessa yksilöön.

Ovatko sielullisuuskäsitteet oleellisia tutkittavanamme olevien
kansojen ihmisruumiin substanssia välineenä käyttävässä taikuudessa ja
palautuuko se mahdollisesti niihin? Tähän kysymykseen on tässä
tyydyttävä muodostamaan vastaus etupäässä sen perustalla, mihin
tutkittavana oleva aineisto on näyttänyt viittaavan ja mitä sen
käsittelyssä mahdollisesti tässä suhteessa on käynyt selville.

Suomalaiskansojen mytologisista uskomuksista ei puutu todisteita siitä,
että fyysillisen olemuksen osien on ajateltu sisältävän sielullisia
ominaisuuksia. Tälläkin alalla puhutaan "ruumis-" ja "organisielusta",
ja muutamien suomalais-ugrilaisen heimon kansojen uskomuksissa
alkeellinen käsitys ruumiiseen tahi johonkin sen elimeen
erottamattomana ominaisuutena kuuluvasta sielullisuudesta on selvänä
säilynyt. Tällaisia sielukäsityksiä kuvastavat vogulien ja ostjakkien
vanhat luulot, joiden mukaan ihmisen voiman tahi "varjon" tyyssijana
oli sydän ja maksa, joten se saattoi siirtyä sen ruumiiseen, joka söi
näitä ruumiinosia; myöskin eräs vuotta 889 koskeva vanhan kronikan
kohta näyttäisi viittaavan samanlaisen käsityksen olleen vallalla
madjarien keskuudessa. Vanhassa liiviläisessä kronikassa on XIII
vuosisadan virolaisia koskeva tieto, jonka mukaan he jakoivat keskenään
ja söivät vihollisensa sydämen, tullakseen voimallisiksi kristittyjä
vastaan. Aikaisemmin mainitsemamme virolaisten kesken vallinnut kielto
syödä teurastettujen eläinten verta, koska siinä luultiin piilevän
niiden sielun, näyttää kuvastavan samoja käsityksiä. Lähinnä
viimeksimainittuihin verrattava lienee kielto, joka estää naiset ja
lapset syömästä eräitä karhun elimiä ja ruumiinosia (sydäntä, päätä,
rintaa) tahi lihaa yleensä ja joka säätää muutamia varotoimenpiteitä
niiden nauttijalle.

Tutkimuksemme alaisten kansojen alkeelliset sielukäsitteet eivät siis
näyttäisi estävän pitämästä juuri näitä sielukäsityksiä ihmisruumiin
substanssin taikamerkityksen ja -käytännön perustana. Tällöin
voitaisiin kuitenkin odottaa, että ne taikakäsitykset ja se
taikakäytäntö, jonka laatua olemme selitelleet, edes jossakin määrin
kuvastaisi tätä suhdetta. Tämänsuuntaisia, joko sitten suorastaan
määrätietoisia tahi epäsuoria sieluopillisia käsityksiä ei tähän
taikuuden haaraan kuitenkaan näytä liittyvän, eikä se maagillisten
käsitysten sarja, joka tämän taikuuden alan erittelyssä on rakentunut,
näytä kuvastavan sellaista kantaa, eivätkä menettelytavat
teknillisessäkään suhteessa ole sen määräämiä.

Sen väitteen puolesta, ettei tämä taikuuden ala sellaisenaan perustu
käsitykseen n.s. ruumis- tahi organisielusta, puhuu nähdäkseni sekin,
että ihmisruumiin substanssiin perustuvan taikuuden jatkona on sarja
toisia talkamenetelmiä ja maagillisia käsityksiä, jotka niinhyvin
metodiensa kuin teknillisten keinojensa ja tarkoitusperiensä puolesta
täydelleen ovat analogisia edelliselle, mutta joissa ihmisruumiin
substanssi ja siinä mahdollisesti piileväksi ajatellut sielulliset
ominaisuudet eivät lainkaan ole määräävinä, sillä koko järjestelmä
perustuu puhtaasti teoretiseen suhteeseen.

Tämä ei kuitenkaan tee mahdottomaksi sovittaa tutkittavanamme olevaan
taikuuden alaan eräänlaisia sielullisuuskäsitteitä. Jos -- kuten esim.
_Hartland_ -- tahdotaan antaa sielun nimi ja merkitys sille
yksilöllisyyden ulkoiselle vastavuoroisuuskohteelle, joka sympatetisen
taikasuhteen nojalla syntyy, voitaneen sitä nimittää "ulkoiseksi
sieluksi" tahi elämän merkiksi l. symboliksi (_life-token_), mutta
tuskin saatettaneen kieltää, että tällainen selittely on hyvin
teoretista laatua eikä ole voinut olla vastaavien taikakäsitysten
perustana.

Tästä kysymyksestä johdutaan helposti toiseen, kysymykseen, ovatko
käsitykset näkymättömästä eli henkimaailmasta jossakin erikoisemmassa
suhteessa ihmisruumiin substanssiin perustuvan taikuuden syntyyn. Tämä
kysymys saattaa helposti laajentua yleislaatuisemmaksi, kosketella
magian suhdetta henkikäsityksiin, jopa uskontoonkin.

On epäämätöntä, että suuressa osassa käsittelynalaista taikuuden alaa
henkimaailmaan kohdistuvilla käsityksillä on melkoinen osansa. Pelko
esim. kynsien ja hiusten hukkaanjoutumisesta on näyttänyt monesti
suoranaisesti yhtyvän erilaisiin henkimaailmaan kohdistuviin
käsityksiin: niitä varotaan joutumasta paholaisen huostaan, joka voisi
käyttää niitä ihmisen turmioksi. Monissa taikamenetelmissä taiottava
fyysillisen olemuksensa aineksen avulla saatetaan nimenomaan
henkimaailman tahi "väkien" yhteyteen; monet tavat ja luulot saattavat
vielä yhtyä mytologisiin käsityksiin; ajateltakoon esim. kynsien ja
hiusten tarpeellisuutta manalan vaikeuksien voittamisessa.

Käsitys ihmistä ympäröivässä aistimilla havaittavassa maailmassa
asustavista henkivoimista ja -olennoista on tutkimuksenalaisten
kansojen uskontojen oleellisimpia kohtia ja näiden kansojen
taikuuteenkaan tämä käsityskanta ei ole ollut lyömättä leimaansa.
Varsinaisissa aktivisen taikuudenkin menetelmissä käsittelemämme
taikuuden alalla usein on havaittavissa henkimaailman osanotto taian
tuloksen aikaansaamiseen. Näin on useimmiten asianlaita juuri
kehittyneimmissä taikamenetelmissä. Mutta näiden rinnalla on suuri
joukko niinhyvin kehittyneitä kuin varsinkin yksinkertaisia menetelmiä,
joista käsitykset henkimaailman osanotosta tahi suhteesta siihen
puuttuvat, ja nämä jälkimäiset ovat tutkimuksemme esineenä olleessa
aineistossa ehdottomana enemmistönä. Henkien osuus jossakin
taikamenetelmässä ei useinkaan muodosta menetelmän varsinaista runkoa,
vaan on lisätaian luontoista, ja missä asianlaita on toisin, se ei
näytä erikoisemmin olleen taikamenetelmän perustana, vaan yhtenä
monilukuisista lisäkeinoista ja välikappaleista.

Samalla ei ole vaikeaa huomata, että tähän taikuuden alaan liittyvät
henki- ja mytologiset käsitykset monesti ovat laadultaan
myöhäisperäisiä. Sellaiseksi lienee suomalaiskansojen uskomusten,
kannalta katsottava jo paholaisen asema taikaluuloissa, puhumattakaan
viimeisestä tuomiosta j.n.e. Kirkko taian suorituspaikkana,
kirkonkellot y.m. ovat nekin myöhempää lisäainesta.

Ihmisruumiin substanssiin perustuva taikuus on oleellisimmalta
osaltansa n.s. etätaikuutta, jossa taikavaikutus tietyin
taikateknillisin keinoin projisioidaan etäämpänä olevaan kohteeseen.
Taikavaikutus ei tällöin aina ole suoritushetkestä riippuvainen; sen
vuoksi sen kannattajaksi tarvitaan joku pysyväinen maagillisen voiman
johto. Toiselta puolen _ars magica_ tarkoitusperiänsä varten tarvitsee
sellaista vaikutusten ja voimien siirtoa, johon jokapäiväisen elämän
analogiat eivät riitä, mutta toiselta puolen siinä ilmenee selvä
pyrkimys tajuttavin ja havainnollisin keinoin päästä yhteyteen
taikomisen kohteen kanssa. Luonnollisimpana ja yksinkertaisimpana
keinona esim. ihmisiin kohdistuvan taikavaikutuksen aikaansaamiselle on
tarkoituksenmukaisten menettelytapojen avulla käsitellä itsensä
taiottavan aineellista substanssia, ja nähdäkseni päämääräänsä pyrkivä
taikaopillinen ajattelu tässä ei kaipaa sen mutkallisempaa perustaa,
kuin käsityksen, että kokonaisuuteen voidaan vaikuttaa siitä erinneen
osan avulla ja että jälkimäiseen kohdistetut vaikutukset ulottuvat
samanlaisina edelliseen.

Sielullis-animistiseen verrattuna esittämämme käsitystapa edustaa
yksinkertaisempaa ja vähemmän teoretista kantaa. Tahtoisin puolestani
pitää tätä kantaa edellisestä riippumattomasti muodostuneena, jolloin
_Vierkandtin_ väite, että käsitykset yliluonnollisten olentojen
välittömästä tahi välillisestä myötätoiminnasta taikuudessa ovat
sekundäristä laatua, hyvin näyttäisi sopeutuvan esittämiimme
näkökohtiin.

Tutkimuksemme ihmisruumiin substanssista on suurimmalta osaltaan
rajoittunut esillä olevan taikuuden alan psykologisen puolen
selvittelyyn, tahtonut etupäässä valaista niitä mielikuvia, sitä
miellemaailmaa, jotka siinä kuvastuvat. Tämän ohella tutkimusalan
historiallista puolta on vain vähäisessä määrässä seurattu. Eräitä
näkökohtia on kuitenkin tässäkin suhteessa muodostettavissa.

Aikaisemmin on jo huomautettu siitä, että ihmisruumiin substanssiin
perustuva taikuus ja sen yhteydessä ilmenevät taikakäsitykset
muodostavat osan yhteistä suurempaa taikasystemiä. Varsinkin
suomalais-karjalaiset taikamenetelmät ovat suurimmalta osaltaan
yhdistettyjä taikoja, jotka usein ovat kehittyneet moninkertaisiksi
yhdistelmiksi. Jo tämä sellaisenaan viittaa siihen, että tällaisilla
menetelmillä on takanaan kehityskautensa. Tutkimuksemme ensimäisessä
luvussa on todettu, miten suomalais-virolaiset kynsiin kohdistuvat
tavat ja uskomukset eräissä yksityiskohdissaan osoittavat sellaista
yhtäläisyyttä lähimpien naapurikansojen vastaavien tapojen ja
uskomusten kanssa, ettei niitä muutamissa tapauksissa voida selittää
muuta tietä kuin näiltä tahoilta saaduksi vaikutukseksi,
jopa lainaksikin; samanlaisia seikkoja on ilmennyt itäisten
suomalaiskansojen hiuksia ja kynsiä koskevissa tavoissa ja
uskomuksissa. Ei ole epäiltävissä, eikö historiallisiin johtopäätelmiin
pyrkivä tutkimus voisi saada ilmi enemmänkin tällaisia suhteita, Mutta
toiselta puolen on ilmennyt, että lukuisilla esillä olevan taikuuden
alan ilmiöillä on yksityiskohtaisiakin vastineita sellaisten kansojen
taikuudessa, jotka eivät ole olleet sellaisessa kultturiyhteydessä
suomalaiskansojen kanssa, että suoranainen lainaus tahi edes
vaikutuskaan saattaisi tulla kysymykseen, ja tällaisten, useimpiin
tutkittavan aiheen yksityiskohtiin soveltuvien vastineiden löytäminen
ei myöskään olisi vaikeata. Tämä vaikeuttaa suuresti mahdollisuutta
sitovasti ratkaista, milloin tämän tutkimuksen alalla ollaan
oikeutettuja puhumaan suoranaisesta lainauksesta.

Folkloretutkimuksemme on näihin saakka lähimmäksi päämääräkseen
asettanut kansan hengentuotteiden historiallisten ilmiöiden ja
vaiheiden selvittelyn. Taikatutkimuksemme on vielä alullaan, mutta
siihenkin on esim. suomalaisen loitsututkimuksen ohella koetettu
sovelluttaa historiallis-maantieteellisiä näkökohtia. Taikuudessamme on
toisaalta oltu taipuvaisia näkemään myöhäsyntyisiä, kristillisyyteen
palaavia aiheita, toisaalta etupäässä skandinavis-germanista
laina-ainesta. On väitetty taikuuden olevan varsinaisesti kotoisin
itämailta, mistä se on kulkeutunut Europaan, sekautunut kreikkalaiseen
ja roomalaiseen taikuuteen ja sitten levinnyt gennanisiin maihin ja
sulautunut näiden kansojen alkuperäiseen taikuuteen. Tätä tietä sama
kultturivirtaus vähitellen on ulottunut Suomen kansaankin, niin että
taikuudessamme vielä nyt voidaan osoittaa piirteitä, joiden kulkua
saatetaan seurata aina itämaille saakka.

Suuri osa tarkastelemistamme suomalaiskansojen taikakäsityksistä ja
niihin perustuvista menetelmistä johtuu suoranaisesti määrätyistä
taikaopillisista peruskäsitteistä, perustuu selvästi määriteltävään
käsite- ja miellepiiriin. Lainauksen edellytyksenä olisi tällöin
useimmissa tapauksissa se, että nämä taikaopilliset alkukäsitteetkin
olisivat lainaa. Tällaiset lainaukset ovat tietenkin mahdollisia, mutta
ne ovat erittäin vaikeasti todettavissa. Ne edellyttävät ainakin
kiinteämpää ja voimakkaampaa vuorovaikutusta, kuin mikä on ehtona esim.
kielen, runouden ja saduston alalla tapahtuviin lainauksiin,, joissa
ulkonainen muoto ja aines antavat liikkuvamman pohjan lainaukselle.
Jotenkin selvästi voidaan havaita, että se yleinen käsitteellinen ja
ajatuksellinen pohja, jolle ihmisruumiin substanssin käytäntö
taikuudessa ja siihen liittyvät taikaluulot perustuvat, on yhteinen
niinhyvin läntisille kuin itäisille suomalaiskansoille. Käsittämällä
näiden taikaluulojen ja niihin perustuvien menetelmien synnyn
tapahtuneeksi sitä tietä, jota tutkimuksessamme on tahdottu tehdä
tajuttavaksi, tuskin edellytettäisiin sen kehittyneempää henkistä
tasoa, kuin mikä on ollut mahdollinen näille kansoille jo niiden
yhteisen elon aikana, joten nämä alkukäsitteet saattaisivat periytyä jo
näiltä kaukaisilta ajoilta.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Taikapsykologinen tutkimus" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.