Title: Kuljeksiva teatteriseura - Kaksinäytöksinen ilveily lauluineen
Author: Blanche, August
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kuljeksiva teatteriseura - Kaksinäytöksinen ilveily lauluineen" ***


KULJEKSIVA TEAATTERISEURA

Kaksinäytöksinen ilveily lauluineen

Kirj.

AUGUST BLANCHE

Suomennos



Kuopiossa,
U. V. Telén & C:o,
1902.



HENKILÖT:

_Sjövall_, maaseututeaatterin tirehtööri.
_Ölander_, |
_Grip_,    | näyttelijöitä.
_Ek_,      |
_Gråström_, rikas nahkuri Vesterviikistä.
_Theodor_, hänen poikansa, näyttelijänä Sjövallin teaatterissa.
_Josefina_, Sjövallin tytär.
_Ravintolan isäntä_ Vimmerbyyssä
_Vahtimestari_ Sjövallin teaatterissa.

Näyttelijöitä, näyttelijättäriä, kyyppareja. Teaatteriyleisöä,
muuan naisääni salongista y.m.

Tapaus Vimmerbyyssä.



Ensimmäinen näytös.


Suuri sali Vimmerbyyn ravintolassa. Ovet sivuilla ja perällä.


1 kohtaus.

     Sjövall, Ölander, Grip, Ek, Theodor ja näyttelijöitä.

1:nen laulu.

             Kuoro.

    Taide meille loiston antaa,
    Oomme suuret taiteessa;
    Ystadista Haaparantaan
    Taiteemme on kuuluisa.

_Sjövall_.

 1) Kun traagillisen roolin näyttelen,
    Kun näyttämöllä joudun raivon myrskyyn,
    Yleisö ulvoo, parkuu, tyrskyy
    Ja kauhistuen ryntää ovellen.

            Kuoro.

    Niin, niin, se ryntää heti ovellen.

_Sjövall_.

 2) Mä ilveilyssä varmaan kaikki voitan,
    Mun pelkkä naamanikin naurattaa;
    Ja kun ma oikein suuta soitan,
    Yleisö huutaa, nauraa, kitkattaa.

            Kuoro.

    Niin, niin, se huutaa, nauraa kitkattaa.

_Sjövall_.

 3) Kun ohjelmassa vaan on nimeni,
    Varsinkin omass' näytelmässäni
    Niin piljeteistä heti otellaan
    Jo kaduillakin niistä tapellaan.

            Kuoro.

    Niin, kadullakin niistä tapellaan.

_Sjövall_.

 4) Neroni kaikkialla tunnetaan
    Ja apploodeja mulle annetaan
    Hevoset riisuttaisiin vaunuistain
    Jos oisi mulla hevosia vain.

            Kuoro.

    Taide meille loiston antaa.
    Oomme suuret taiteessa,
    Ystadista Haaparantaan
    Taiteemme on kuuluisa.

_Sjövall_. Niin lapset, seuratkaa te minun esimerkkiäni, niin me
yhdessä muodostamme sellaisen neron liiton, joka hämmästyttää
koko Eurooppaa... niin, minä olen johdattanut teitä kaupungista
kaupunkiin, voitosta voittoon...

_Ölander_ (pistää mukaan). Mutta minnekkäs te olette johdattanut
palkanmaksupäivän?

_Sjövall_. Herra Ölander! te olette tyytymätön ihminen.

_Ölander_. Vai tyytymätön! Kahteen viikkoon en ole saanut äyriäkään
palkastani; minä olen laihtunut, ohentunut, käynyt melkein
läpikuultavaksi.

_Sjövall_. Sellaisen pitää tositaiteilijan ollakin... kevyen
eteerillisen.

_Ölander_. Tietysti... hänen läpitsensä pitää näkyä taivaat ja
maat... Minä olen pian siinä tilassa. Mutta surkeinta kaikista on
se, että vaikka minä olen teaatterin _père noble_, minulla tuskin on
nuttua niskassani.

_Sjövall_. Hyvä herra, niissä rooleissa, joita te näyttelette, ette
tarvitse omaa nuttua -- niissähän te käytätte teaatterin pukuja.

_Ölander_. Kauniita pukuja! Ne tuskin kestävät käsin koskettaa...
suurempaa gestiä tehdessä -- joka on tragediassa välttämätöntä --
irtautuvat puvuista hihat, niin että ihminen näyttää variksen
pelätiltä.

_Sjövall_. Minähän olen aina saarnannut että pukujen ja dekorationien
liiallinen komeus on tosi taiteelle vahingoksi. Mehän näyttelemme
melkein yksinomaan muinaisaikaisia klassillisia kappaleita, ja
muinaisaikaan käytettiin pukuja tuskin ollenkaan. Tarkastelkaa noita
kuolemattomia taideteoksia, jotka maalarit ja kuvanveistäjät ovat
jättäneet perinnöksi jälkimaailmalle, noita klassillisia kuvapatsaita
kivestä ja metallista.

_Ölander_. Mitä niihin tulee, niin on jokainen meistä pian yhtä
klassillinen.

_Sjövall_. Mitä, herra? Puuhaatteko te seurassani työlakkoa, vai?
Katsokaa tovereitanne; voisinpa melkein vannoa, että jokaisella on
palkkansa saamatta minulta.

_Grip_ (kiivaasti). Niin onkin!

_Kalkki_. Niin, Herra paratkoon!

_Sjövall_. Nähkääs, mitä minä sanoin -- olisin kyllä voinut vannoa sen.
Mutta onko yksikään heistä viikkokauteen sanonut minulle sanaakaan?

_Ölander_. Minun tietääkseni ei ainakaan ruoka ole heiltä suuta
tukinnut.

_Sjövall_ (ottaa Theodoria kädestä ja tuo hänet esille). Hyvät herrat!
Katselkaa tätä toivorikasta nuorukaista. Kolme kuukautta sitten
seisoi hän ruokakaupassa tiskin takana... nyt hän näyttelee kaikki
sankariroolit minun teaatterissani... Sellaista Wallensteiniä kuin
hän, saa tikulla etsiä. Hän on karannut syntymäkaupungistaan
seuratakseen minun teaatteriani, hän on jättänyt Vesterviikin
rauhalliset muurit, hyljännyt oman isänsä -- joka on etelä Ruotsin
rikkain nahkurimestari -- ja kaiken tämän on hän tehnyt rakkaudesta
taiteeseen.

_Ölander_ (erikseen). Taikka rakkaudesta tirehtöörin tyttäreen.

_Sjövall_. Minun koulussani on tämä nuorukainen kehittynyt
tositaiteilijaksi, ja hän on jo tuottanut minulle monta lippua
luukulla, eikä hän ole vielä vaatinut äyriäkään palkkaa -- ei edes
puolta resettiä. Lahjakkaisuus yhdistettynä vaatimattomuuteen, on
kuin aurinko, joka paistaa kaikille, vaatimatta siitä maksua. Ja sitä
paitse, hyvä Ölander, te olette huikentelevainen ihminen... te juotte
ja pelaatte...

_Ölander_. Minä!... Joskus kenties olen pelannut viimeistä voittoa
pienestä tuutingista, mutta nyt ei kukaan enää tahdo pelata kanssani,
kun ei minulla koskaan ole millä maksaa.

_Sjövall_. Te olette hutikassa melkein joka ilta.

_Ölander_. Niin sentähden että minä aina olen nälkäinen juomaan
ruvetessa.

_Theodor_ (Sjövallille). Mutta setä hyvä, mitä me teemme täällä
Vimmerbyyssä?

_Sjövall_. Minulla on rakkaita muistoja tästä kaupungista...
täällähän kuoli vaimoni, rouva Antoinette Sjövall, syntyisin
Hulling... olisittepa nähnyt hänet Katariina Bragadinina Angelika
nimisessä tragediassa... jaa-a, olisittepa nähnyt hänet juuri sinä
silmänräpäyksenä, kun hän tyhjentää myrkkypikarin.

_Ölander_. Hän oli tottunut pikaria tyhjentämään, hän.

_Sjövall_. Ja sitäpaitsi: mitä voin muuta tehdä? Kaikissa
isommissa kaupungeissa on toisia näyttelijäjoukkoja. Ja muuten on
se minun kutsumukseni saattaa pikkukaupunkilaisetkin käsittämään
näytelmätaidetta ylevämmältä kannalta. Minä tuon muassani Vimmerbyyhyn
korkeampaa sivilisationia, fiinimpää makua.

_Ölander_. Mutta missä me näyttelemme? Eihän täällä ole
teaatterihuonetta.

_Sjövall_. Ettekö nähnyt sitä suurta latoa kaupungin portilla?
Kesäaikoina käytetään sitä tallina.

_Theodor_. Näytellä ladossa, tallissa... sehän on kauheaa!

_Ölander_. Huoletta, nuori sankari! Tallin tavalliset asukkaat saavat
ateriansa säännöllisemmin kuin me.

_Sjövall_. Kuten sanottu, sinne rakennan minä teaatterini, kuuden
puupukin perustalle, jotka kyllä saan lainata maistraatilta.

_Grip_. Ja mihin hevoset pannaan?

_Sjövall_. Ne saavat olla siellä. Teaatteri rakennetaan hevosten
päälle.

_Ölander_. Sepä hyvä, hevoset voivat auttaa yleisöä jalkoja
tömistämään.

_Ek_. Mutta mistä me saamme yleisöä? Kaikki ihmiset ryntäävät tietysti
katsomaan sirkusta, joka näyttelee clownia, apinoita ja marakatteja.

_Sjövall_. Piru periköön koko sirkkuksen, kaikki marakatit -- ja
apinat myöskin! Se ei olisi ensi kertaa kuin varietee vetää runottaria
nenästä.

_Theodor_. Se oli kaikista pahinta!

_Sjövall_ (Hetken mietittyään). Vartokaapas -- -- minä sain päähäni
fiksun ideean, ideean, joka -- kaikkien apinain ja marakattien
uhallakin -- tuottaa meille täyden huoneen. Theodor, istuppas
kirjoittamaan ohjelmaa... minä sanelen.

_Theodor_ (Istuu kynä kädessä pöydän ääreen).

_Sjövall_ (sanelee). "Asianomaisten korkealla luvalla antaa
allekirjoittanut tänään Vimmerbyyn suuressa teaatterissa ensimäisen
ja viimeisen kerran: 'Vestan temppelin' eli 'Capitoolin hanhet',
tragedia 5:ssä näytöksessä ja 15:ssa kuvaelmassa; kuoroineen,
kupletteineen, melodraamoineen, taisteluineen, kansallistanssineen
ja bengaaline tulineen y.m., y.m., kirjoittanut Adolf Sjövall,
teaatteritirehtööri, jolta jo ennenkin on ilmestynyt monta suurta ja
ylevää tragediaa, joita suurenmoisella fjongilla ja menestyksellä on
näytelty melkein kaikilla Euroopan näyttämöillä. -- --"

_Ölander_ (Erikseen). Toinen Alexander Dumas -- --

_Sjövall_ (jatkaa). "Viime kuvaelmassa tulee Capitooliosta lentäen
kaksi hanhea seppelöimään nuorta morsiusparia..." Sepä se tekee
tragediassa suurenmoisen effektin, luullakseni.

_Theodor_. Mutta eikö olisi parempi käyttää joutsenia?

_Sjövall_. Ei kelpaa, ei kelpaa... täällä Vimmerbyyssä hanhista
tykätään enemmän.. Kirjoittakaa sitten suurilla kirjaimilla: "Näytäntö
annetaan erään köyhän lesken hyväksi, jolla on yksitoista lasta, niistä
vanhin 7 vuotias". Se naula vetää, luulisin. Ihmisten uhrauvaisuuteen
ei tarvitse vedota turhaan -- -- tarkoitan: niinkauan kuin se on
muodissa.

_Theodor_. Mutta eikö pitäisi mainita jotain tilinteosta tai millä
tavalla resetti jaetaan?

_Sjövall_. Se on tarpeetonta... Muodissa olevat hyväntekijät eivät
koskaan kysele sellaisia pikkuseikkoja.

_Ölander_. Kaikki tuo on kyllä hyvää, mutta minä toden totta en tiedä
mistä saamme päivällistä tänään.

_Sjövall_. Sehän juuri on ihmisen suurin onnellisuus, kun hän ei
edeltäpäin tiedä mitä tulee tapahtumaan.

_Ölander_. Tällä Vimmerbyyn ravintoloitsijalla, jonka luona nyt
olemme kortteeria, hänellä kyllä on neljä taloa kaupungissa ja neljä
perunapeltoa sen ympäristössä, mutta hän kuuluu olevan ahne kuin
susi, ja jos hän tullessamme olisi ollut kotona, olisimme varmaankin
saanut jäädä kadulle asumaan. Minä pilkistin äsken kyökkiin...
Siellä parhaillaan paistettiin makkaroita ja keitettiin puuroa, ah,
niin mainiota maitopuuroa... Mutta samalla tulla tuoksahtaa
emännöitsijä vastaani ja tiuskasee, että se ei ole komediantteja
varten, niin justiin! -- ja paiskaa oven kiinni ihan nokkani edessä.

_Sjövall_. Te olette paksu materialisti, Ölander.

_Ölander_. Olenko minä paksu? -- sitä ei kukaan voi nähdä minusta.
Ei, minä en kestä tätä elämää kauemmin, minä peruutan kontrahtini.
Inhimillinen kyky ei riitä olemaan _père noble_ kymmenen taalerin
viikkopalkasta.

_Sjövall_. Te olette saaneet kahdeksan resettiä yhdessä vuodessa.

_Ölander_. Kahdeksan resettiä? niin... mutta yhtäkään niistä ei
näytelty -- yleisön puutteessa. Resettiä muka sellaisissa kaupungeissa
kuin Skanör, Falsterbo, Hjo, Sköfde y.m., voiko niissä toivoakaan
yleisöä. Minä näyttelen teille melkein ilmaiseksi!

_Sjövall_. Entäs kyytirahat, herra, kyytirahat!

_Ölander_. Kauniit kyytirahat! Ensi vuonna sain 3/4 hevosen kyydin,
mutta te olette kiskonut siitä yhden neljänneksen pois, niin että nyt
minun täytyy ajaa puolella hevosella... no, no, kulku onkin sen mukaan.

_Sjövall_. Piru olkoon teaatteritirehtöörinä!

_Ölander_. Ei siihen pirua tarvita... Hänettäkin teaatteri voi olla
oiva helvetti.

_Sjövall_. Mutta kunnia, hyvä ihminen! Kunnia saada kuulua minun
teaatteriseuraani! Tietääkö hän mitä Hjortberg sanoi, kun hän
10 vuotta sitten matkusti täältä Vimmerbyyn kautta ja näki
minut Romeona? "Sjövall", sanoi hän, "te olette Ruotsin suurin
näyttelijä", sanoi hän... "Ensin te, sitten minä", punastuen
vastasin minä kainosti... Minä tarjosin hänelle engagementtiä
teaatterissani... Tiedättekö mitä hän siihen vastasi?... "Sjövall",
vastasi hän, "minä olen mieluummin ensimmäinen Tukholmassa kuin
toinen Vimmerbyyssä", hän vastasi... (pateetillisesti.) Ah,
Hjortberg, Talma, Shakespeare ja Molière, te täältä eronneet suuret
henget, te loistatte nyt tähtien joukossa tuolla ylhäällä! Kuinkahan
kauan Sjövall-ukon vielä täytyy luntustella täällä maan päällä!


2:nen kohtaus.

    Edelliset. Josefina (ulkoa.)

_Josefina_. No, mitä me näyttelemme tänä iltana?

_Sjövall_. "Vestan temppelin", rakas lapsi.

_Josefina_. Tragediaa... aina vaan tragediaa!

_Sjövall_. Josefina! mitä uskallat sinä sanoa? Oman pappasi tragedia!

_Josefina_. Suo anteeksi, isä hyvä, mutta -- kunnia Capitoolin
hanhille! -- ikävä se on sittenkin.

_Sjövall_. Tiedäthän että maaseuduilla ei kelpaa muut kuin tragediat;
komedioista ne eivät välitä. Muistatteko kun me Boråssa näyttelimme:
"Lasillinen vettä", mitä sanoivat sanomalehdet seuraavana päivänä?
Ne sanoivat: "Paitsi sitä että nimi 'Lasillinen vettä', ei koskaan
voi saavuttaa Boråssilaisten tnyötätuntoisuutta, saa toimitus täten
ilmoittaa että kaikki ilveilyt ja huvinäytelmät pitäisi karkoittaa
näyttämöltä, sillä se on hävytöntä narrata rehellisiä Boråssilaisia
nauramaan ja tirskumaan kuin harakat. Sitä vastoin me innokkaasti
puolustamme kaikellaisia murhenäytelmiä, varsinkin sellaisia, joissa
ryöväreitä esiytyy". Siten kirjoitti Boråssilainen ja Boråssilainen oli
oikeassa.

_Josefina_. Mutta ei yksikään ihminen käsitä papan "Vestan temppeliä".

_Sjövall_. Siinähän se solmu onkin, lapseni. Kaikki käsittämätön on
ylevää, originellia, subliimia, näetkös -- kaikki jota ihmiset eivät
ymmärrä pitävät he ylevänä, korkeana, subliimina!

_Josefina_. No, pitääkö meidän harjoittaa?

_Sjövall_. Ei... taikka antakaas olla... ei haittaisi jos viimeistä
kuvaelmaa harjoitettaisiin. Herra Ölander sotkee aina tyrannin
roolissa. Herra! te näyttelette huonommin kerta kerraltaan... te
menette taaksepäin.

_Ölander_ (Astuu kiivaasti Sjövallin eteen). Menenkö minä taaksepäin?
Minä, joka olen teaatterin kaunistus, kuten Norrköpingin sanomissa
sanottiin.

_Sjövall_ (pilkalla). Tekö? -- -- Oletteko nähnyt minua "Hamlettina"
(Ölander tekee kieltävän liikkeen). No, sittenhän te ette ole nähneet
mitään.

_Ölander_. En, minä tietysti en ole nähnyt mitään. Mutta te herra
olette aina juonitellut minua vastaan. Muistelkaa Grennaa! Siellä
me näyttelimme "Hernania", jossa minä olin Kaarlo V:tenä ja minut
huudettiin esille... Mutta kun minun piti mennä kiittämään, olitte
te naulannut minut nutun liepeestä kulissiin, niin että minulla,
näyttämölle tullessani, oli Kaarlo suuren hautaholvi selässäni (itku
kurkussa) ja sellaisena minä olin kuin mikäkin spektaakkeli!

_Sjövall_. Tilaa!... harjoitus alkaa... viides näytös,
viidestoista kuvaelma, ensimmäinen kohtaus.

    (Ottaa pöydältä ison paperikäärön, jota silmäilee).

_Theodor_ (Josefinalle). Sinä et ole koko päivänä sanonut minulle
sanaakaan.

_Josefina_. Näyttelijättären tulee punnita sanojansa.

_Theodor_. Et suonut yhtä silmäystäkään.

_Josefina_. Niitäkin tulee säästää.

_Sjövall_. Ehkä pitäisi kutsua toisetkin naiset sisään.

_Josefina_. Ne ovat pitkästä ja rasittavasta matkastaan ihan uupuneina.

_Sjövall_. No, olkoon sitten! -- Tilaa, hyvä herrasväki! (lukee
vihosta; sill'aikaa järjestyvät näyttelijät juhlakulkuun). Näyttämönä
on Vestan temppeli, oikealla jumalattaren kuva, vasemmalla ikkuna,
josta täysi kuu paistaa. Vestan papit ja papittaret tulevat sisään
parittain, käsissä palmun lehvät ja hunnut silmillä... "papittaret
voivat käyttää samoja huntuja kuin Ristiretkeilijässä"... Kulkue lähtee
liikkeelle... morsiuspari viimeisenä... nyt hyvä herrasväki, mars!

    (Hyräilee jotain marssia; kulkue marssii parittain kerta näyttämön
     poikki ja ryhmittyvät sitten toiselle puolelle. Theodor ja
     Josefina kulkevat viimeisenä ja asettuvat vastakkaiselle puolelle
     näyttämöä).

_Sjövall_ (lukee). Kun kulkue on seisahtunut, alkaa kuorolaulu...
(laulun alku)... sitä ei tarvitse harjoittaa... Astolfo alkaa.

_Theodor_ (deklameeraa)

    "Oi Kunigunda! mi riemu täst' itää,
    Kun morsianna saan sua rinnallain pitää!"

_Sjövall_. Seis! Se kyllä sujuu... me voimme hypätä Astolfon ja
Kunigundan ylitse... Herra Grip, olkaa varoillanne... ylimmäinen
pappi astuu esiin...

_Grip_. Mutta, herra tirehtööri, mitä pukua minä käytän ylimmäisenä
pappina?

_Sjövall_. Scyllan manttelia.

_Grip_. Mutta sehän on punanen... eihän se passaa!

_Sjövall_. Mutta vuori on valkonen... kääntäkää se nurin, niin se
kyllä passaa.

_Grip_ (Asettuu Josefinan ja Astolfon vastapäätä, deklameeraa).

    "Te nuoret, elämän myrskyistä voiton saaneet,
    Sen luodot ja karit ootte luotsata tainneet
    Jumalain sijassa siunaan ma teitä
    Ja toisillenne teidät nyt heitän...
    Mut vait, meit' joku lähestyy --".

_Sjövall_. Mikä ihana ajatus!... Herra Ölander... olkaa
varoillanne... nyt ryntää tyranni sisään.

_Ölander_. Minkäs puvun minä saan?

_Sjövall_. Sen vanhan tavallisen.

_Ölander_. Minkä?

_Sjövall_. Kristian tyrannin kruunausmantteli, tiedän mä.

_Ölander_. Rotathan sen söivät Falköpingissä. Eikö se ole kummallista
että nälkä aina seuraa meidän jälkiämme!

_Sjövall_. No ottakaa sitten jotain muuta... yhdentekevää, kunhan
vaan sujuu.

_Ölander_ (Astuu Gripin ja morsiusparin väliin).

    "Seis! Jupiterin kautta! heist' ei tuu nyt mitään".

_Sjövall_. Tuo ei kelpaa, herra Ölander... enemmän intoa, enemmän
buljonkia... kuulkaa ja katsokaa: (levittää molemmat käsivartensa ja
deklameeraa kovalla äänellä).

"Seis! Jupiterin kautta!"... sillä tavalla... tragediassa
pitää huutaa ja tehdä liikkeitä, muuten se ei tee mitään efektiä...
Uudestaan, herra Ölander!

_Ölander_ (Kovaa).

    "Seis! Jupiterin kautta! heist' ei tuu nyt mitään,
    En minä eikä Jumalat voi liitostanne pitää.
    Ma sinut hylkään, poika hullunlainen!
    Sa voitko naida tään, vaikk' isäsi sen kieltäis?
    Nyt hylkää, hän, vaikk' sisuasi viiltäis,
    Tee se, vaikk' onkin laskiainen."

_Sjövall_. Mikä ihana ajatus! Herra tietää mitä minä ajattelin tuota
loppua kirjoittaessani.

_Ölander_. Minä ainakin tiedän, mitä minä ajattelen sitä lausuessani:
Oh, sinä unohtumaton lapsuuden aika, sinä vehnäpullien ja mantelimaidon
päivä! ijäksi olet sinä mennyt, ijäksi!

_Sjövall_. Vait, se ei kuulu kappaleesen. --

_Ölander_. Se kuuluu tragediaan.

_Sjövall_. Huomatkaa, nyt ryntää kuningas -- minä nimittäin -- sisään,
vartijain seuraamana. (Tulee esille ja laskee kätensä Ölanderin
olalle).

    "Sydämmetön julmuri ja isä tunnoton!
    Mik' omaan lapseesi saa noin sun vihastumaan?
    Ihmiset ja Jumalatkin saat sa kauhistumaan!
    Nyt rangaistus sua odottaapi armoton.
    Nyt poistu temppelistä sa julma kirosuu!
    Sen käsiin raudat pankaa ja jalkaan jalkapuu!"

Mikä ihana ajatus!... tässä kohdassa minä olen aina saanut
aploodin... Tuollaista ajatusta olisi itse Shakespearekin minulta
kadehtinut... Shakespeare oli jokseenkin minun ikäiseni, kun hän
kirjoitti Richard III:nen. Ah, jospa hän vielä eläisi!

_Ölander_. Niin herrat olisivat yhtä vanhoja.

_Sjövall_. Mutta perhana olkoon!... aika kuluu... nyt kaikki
latoon! laittamaan sitä loistavaksi runotttarien temppeliksi.

            Kuoro.

    "Taide meille loiston antaa,
    Oomme suuret taiteessa.
    Ystadista Haaparantaan
    Taiteemme on kuuluisa".

(Kuoron loputtua lähtevät kaikki paitse Josefina ja Theodor).


3:s kohtaus.

    Theodor. Josefina.

_Theodor_. Hyvä Josefina, salli minun sanoa sinulle pari sanaa.

_Josefina_. Oletko varma ettei niitä tule useampia?

_Theodor_. Tiedäthän että minä ainoastaan sinun tähtesi läksin kotoa
ja tulin teaatteriin. Kenties olen jo ainiaaksi menettänyt isäni
rakkauden, kenties...

_Josefina_ (Laskee kätensä hänen suulleen). Vaiti, tuon minä jo osaan
ulkoa. Sinä rupeat taasen ansioitasi luettelemaan; niin sillähän
miehet tavallisesti alkavat, kun tahtovat olla miellyttäviä.

_Theodor_. Jos tietäisit kuinka minä kärsin; sinutta on minun mahdoton
elää!

_Josefina_. Sitä samaa sanoit pääsiäisen aikaan ja elät vielä
kuitenkin. Olenhan sanonut sinulle että minä en tule vaimoksesi ilman
isäsi suostumusta.

_Theodor_. Niin, minä riennän isäni luokse, heittäydyn hänen
jalkoihinsa, näin... (polvistuu ja tarttuu Josefinan käteen).

_Josefina_. Poika isänsä jalkain juuressa... tiedäppäs, se on jotain
niin harvinaista, että jos sinä sen teet, niin ukko varmaankin luulee
sinun aikovan petkuttaa häntä.

_Theodor_. Minä suutelisin hänen käsiänsä, näin... (Suutelee kiivaasti
Josefinan käsiä).

_Josefina_. Oh, osaathan sinä jo jotakin, vaikka olet ollut niin vähän
aikaa teaatterissa.

_Theodor_ (Nousee). Minä syleilisin häntä -- tällä tavoin... (aikoo
syleillä häntä).

_Josefina_ (Työntää hänet luotaan). Annappas olla, poikaseni... siihen
minä en suostu.

_Theodor_ (Kiivaasti). Sinä surmaat minut!

_Josefina_. Jos vaimo surmaa miehen, pitäisi hänen päästä puolella
rangaistuksella. (Hellästi). Poika parka! (Laskee kätensä hänen
olalleen). Tiedäthän että minä pidän paljon sinusta.

_Theodor_ (Painaa kätensä hänen sydämmelleen). Sinä nostat minut
taivaaseen!

_Josefina_. Miehen voi hyvin helposti nostaa taivaaseen; mutta
melkein mahdotonta on pidättää häntä siellä.

_Theodor_. Ehkä sekin kävisi laatuun, jos ei teaatteri olisi isälleni
niin vastenmielinen.

_Josefina_. No niinpä luovu teaatterista, mitä sinulla on siellä
tekemistä? Sen, joka ei teaatterissa tule joksikin erinomaiseksi,
sen on parasta pysyä sieltä poissa... siellä ei ole onnea eikä
rauhaa... onnenpyörä kierii lattialuukuista alas ja rauha kärventää
rampissa siipensä. Herra paratkoon! Teaatterielämä ei ole niin hauskaa
kuin luullaan. Rupea sinä vaan ruokakauppiaaksi Vesterviikissä, siellä
ei kukaan vihellä sinulle -- niin kauan kuin säännöllisesti maksat
verosi.

_Theodor_. Mutta silloinhan minä kadotan sinut!

_Josefina_. Voit uskoa että minäkin haluan pois teaatterista.
Näetkös ystäväni, jokainen talous on myöskin jonkunlainen
teaatteri, arpajaisten tapaan; mutta se maksaa kunnollisesti, jos
johtokunta on kunnollinen... Sellaista teaatteria olen minä useasti
uneksinut -- -- ja silloin minusta aina tuntui, että sinä, huimapää,
olit sen pikku teaatterin Primo Amoroso... Mutta tiedäppäs
millainen paikka minulla oli siinä teaatterissa? Minäpä sanon sen
sinulle:

2:nen laulu.

          Kupletti.

    Ei taiteen tiellä kellään
    Vaan ruusut loistakkaan;
    Sua tänään kiitellään,
    Huomenna poljetaan.
    Mutta hyvät tavat myöskin,
    Voiton palmuun vaaditaan.
    Jos nyt olet tarkkaavainen,
    Näyttelijä kuulijainen,
    Ryhdyn sua johtamaan.

(Juoksee vasemmalle).

_Gråström_ (Matkapuvussa; huutaa ovessa ulospäin). Vai niin, vai on
isäntä maalla?

_Theodor_ (erikseen). Taivas! Isäni!

_Gråström_ (kuin edellä). Jaha, ja tulee päivälliseksi kotiin.

_Theodor_. Tietäneekö hän että minä olen täällä?

_Gråström_. Mitä perhanaa? Kaikki huoneet täynnä?

_Theodor_. Min'en uskalla näyttäytyä hänelle. -- Pilvet kasaantuvat,
myrsky on tulossa!

    (Kiiruhtaa oikealle).


4:s Kohtaus.

    Gråström, sitten Sjövall.

_Gråström_ (Tullen esiin). Neljäkolmatta killinkiä yhdestä
voinaulasta ja kaksitoista taaleria yhdestä häränvuodasta -- se
on hävytöntä kiskomista! -- -- siinä seuraus höyrylaivoista ja
elinkeinovapaudesta... jos tässä vielä saa rautatien niskaansa niin...
(miettii).

_Sjövall_ (Tulee sisään puhuen itsekseen). Kirottu latorämä!...
katto ihan hajalla!... hyvä kyllä on nähdä alati taivaan päänsä
päällä... mutta näytellä tragediaa ja saada sadetta niskaansa...

_Gråström_ (Erikseen). Min'en ymmärrä mistä minä saisin kortteeria
tässä kaupungissa.

_Sjövall_ (Erikseen). Jos saisin jostain lainata palopurjeen...

_Gråström_ (Erikseen). Tämäkin talo täynnä komediantteja...
(mietiskelee).

_Sjövall_ (Huomaa Gråströmin). Nahkuri Gråström! Kuka perhana hänet on
tänne lähettänyt?

_Gråström_ (Huomaa Sjövallin). Hä?... mitä minä näen?

_Sjövall_. Sitä minä en tiedä.

_Gråström_. Oletteko te joukkoinenne täällä Vimmerbyyssä? Tekö olette
anastanut koko ravintolan, niin ettei rehellinen porvari voi saada
kattoa päänsä päälle?... mitä se on... luulenpa että herra ei tunne
minua?

_Sjövall_. En -- en todellakaan.

_Gråström_. Mitä häh? Ettekö te ollut yhdeksän kuukautta sitten
joukkoinenne Vesterviikissä? Ettekö kenties ostanut multa nahkaa Erik
XIV:sta saappaiksi? Ettekö kenties lähtenyt kaupungista maksamatta?
Olettehan velkaa minulle 50 taaleria, josta summasta annoitte minulle
velkakirjan, ettekä kuitenkaan tunne minua?

_Sjövall_. Sitä suurempi syy minulla on olla teitä tuntematta.

_Gråström_ (Tarttuu kiivaasti Sjövallia käsivarteen). Herra! missä on
minun poikani? Hän karkasi kotoa teidän teaatteriinne, se kirottu
seikkailija... missä on hän? Hän on varmaan teidän joukossanne...
minä saan hänet siis käsiini... No varroppas, kyllä minä näytän...

_Sjövall_. Te ette siis ollenkaan rakasta draamallista taidetta?

_Gråström_. Oletteko hullu?

_Sjövall_. Jospa näkisitte poikanne "Hamlettina!" Jospa näkisitte
hänet koomillisella alalla... "Rosvopäällikössä" eli "Hassutusta
hassutuksen lisäksi" tahi "Nylkyrin poikana."

_Gråström_. Luulenpa että te pilkkaatte minua vasten naamaa.

_Sjövall_. Ah, teillä on ihana poika... hänestä tulee vielä jotain
aikaa myöten.

_Gråström_. Perinnötön hänestä tulee, sen minä takaan.

_Sjövall_. Se hänestä ei tule, jahka saatte tietää että hänestä tulee
minun vävyni, että minä annan ainoan tyttäreni hänelle puolisoksi.

_Gråström_. Hän aikoo siis todellakin mennä komeliantskan kanssa
naimisiin? No varroppas, minä kyllä paukutan naimahalun hänestä, minä!

_Sjövall_. Alussa minä ankarasti vastustin sellaista avioliittoa.
Ajattelin näin: näyttelijättäret menevät tavallisesti naimisiin
paronien, kreivien, lordien tai herttuoitten poikien kanssa -- mutta ei
koskaan nahkurien poikien -- ei koskaan, herra! Mutta teidän poikanne
on lahjakas, nerokas ja tyttärenikin pitää häntä sangen sievänä. Hän on
varmaankin äitiinsä.

_Gråström_. Kiitoksia!

_Sjövall_. Ja niin minä päätin tehdä poikkeuksen yleisestä säännöstä
-- päätin murtaa ennakkoluulon kahleet, sillä minä suuresti suosin
aatelittomia ja sentähden minä annoin noille nuorille siunaukseni.

_Gråström_. Vai se siitä puhkesi?

_Sjövall_. Minun loistokas nimeni on kylliksi riittävä molemmille
perheille... Kelpo ystäväni, minä siis unhoitan kaikki kiistat
meidän välillämme, unhoitan että olette harjoittaneet ala-arvoista
ammattia -- minä unhoitan kaikki.

_Gråström_. Myöskin ne 50 taaleria, jotka olette minulle velkaa?

_Sjövall_. Kaikki, kaikki! Ja minä sallin teidän laittaa nuoren parin
kodin sellaiseen kuntoon, että se soveltuu minun tyttärelleni ja
hänen taiteilijanimelleen, sekä vastaa niitä myötäjäisiä, jotka hän saa
minulta -- joskus tulevaisuudessa.

_Gråström_. Niin etäisessä kuin mahdollista... niin justiin, sanoi
Justeini. (Erikseen). Mikä hävytön lurjus! (Kovaa). Herra! kuinka te
uskallatte puhua tuolla tavalla? Myötäjäiset, sanoitte... Olisipa
hauskaa kuulla, minkälaiset ne myötäjäiset ovat?

_Sjövall_. Ne ovat sisäänpantuina, saan ilmoittaa.

_Gråström_. Sisäänpantuina -- - -- ja mihin?

_Sjövall_. Liikkuviin fondeihin... Ah, tietäkää, herra, että minulla on
suuria kapitaaleja.

_Gråström_. Missä pankissa ne ovat?

_Sjövall_. Näettekö niitä suuria matkavaunuja tulliportin luona? Te
haluatte tietää mitä minulla siellä on? Te saatte sen tietää.

3:s Laulu.

(Sävel: "I tornets djup...")

    "Mull' onpi metsä, joss' on järvet, vuoret,
    Se kesät, talvet yhtä kaunis.
    Mull' onpi meri, joss' on salmet, saaret,
    Myös taivas pilvinen ja sateeton.
    On temppeli, se kullattua on puuta
    Ja ukkonen mi korvat kuuroiks' saa,
    On aurinko, on tähdet, neljä kuuta.
    On kaupunki ja uusi salama".

Niin, kaikki nuo on minulla ja sitä paitse puvusto semmoinen että
voin vaatettaa kokonaisia kansakuntia, kuninkaita, jumalia ja
jumalattaria...

_Gråström_ (Aikoo lähteä).

_Sjövall_. No mihin nyt? Luultavasti pappilaan kuulutusta ottamaan?

_Gråström_. Eikä, vaan raastupaan, ottamaan byysistuomiota teille ja
sitte viemään poikaani tuntuvilla keinoilla kotiin. Luulette kenties
olevanne tässä tekemisissä ymmärtämättömän pöllön kanssa, mutta
minäpä näytän teille että minulla on nahkaa nenän päässä.

_Sjövall_. Mitäs kummaa se on nahkurille.

_Gråström_. Tämän talon isäntä on vanha ystäväni ja jahka hän tulee
kotiin, heittää hän teidät, teidän kuunne, aurinkonne ja koko
konkarongin ovesta pihalle, niin että hurahtaa!

    (Kiiruhtaa ulos).

_Sjövall_. Sukulaisuus minun kanssani ei näytä juuri huvittavan häntä.


5:s Kohtaus.

    Sjövall. Theodor.

_Theodor_ (Tulee kiireesti). Mikä onnettomuus on isäni tänne
johdattanut? Ja lisäksi on setä vielä ärsyttänyt häntä.

_Sjövall_. Sinä siis kuulit meidän kaksinpuhelumme?

_Theodor_. Kuulin -- nyt olemme joutuneet ojasta allikkoon.

_Sjövall_. Suuret taiteilijat ja suuret kirjailijat sotkevat aina
asiansa, voidakseen ne sitten sitä helpommin selvittää.

_Theodor_. Mitäs nyt tehdään?

_Sjövall_. Pysyttele syrjässä näyttämön loppuun asti... minä levitän
huhun että sinä olet heti lähtenyt kaupungista. Sillä jos ukko saisi
tietää sinun olevan täällä, niin hän varmaankin viheltäisi minun
tragedialleni.... isälläsi on hirveät, onnettomuutta ennustavat
huulet.

_Theodor_. Mutta jos hän tuntee minut näyttämöllä?

_Sjövall_. Mahdotonta! Sinä olet minun johdollani muuttunut
ihan toiseksi ihmiseksi... mutta varroppas... varmuuden
vuoksi voit hankkia vähän mustia villoja ja karstata itsellesi
suuren poskiparran... sitten korkkaat otsaasi niin paljon kuin
mahdollista... noin kaksi- tuumaiset silmäkulmat... nenäsi poikki vedät
muutamia viiruja, niin näytät nykerönenältä... ja sitten vielä mustaa
vahaa etuhampaihisi.

_Theodor_. Mutta hyvä setä, enhän minä voi näyttää hampaattomalta, kuin
näyttelen nuorta, roomalaista ritaria.

_Sjövall_. Ei se tee mitään... se nuori roomalainen on ollut
sodassa... jossain puunilaisessa sodassa, jossa kuula on lennähtänyt
hampaiden väliin... ymmärräthän?

_Theodor_. Setä hyvä, eihän ruuti silloin ollut vielä keksittykään.

_Sjövall_. Ei se tee mitään; täytyy vähän idealiseerata.

_Theodor_. Mutta minun nimeni ei voi olla ohjelmassa.

_Sjövall_. No, ota joku toinen nimi... voithan kutsua itseäsi
esimerkiksi: Rubini, Tamburiniksi tai Lunkentukseksi -- se on
yhdentekevää.

_Theodor_. Mutta hän tuntee minut äänestäni.

_Sjövall_. Ota toinen äänikin; se tekee aina tragediassa hyvän
vaikutuksen... Ah, tuossahan on päivällinen.

    (Kaksi kyypparia tuo sisään ruokapöydän, jolla on
    useampia vateja ja pulloja).

_Theodor_. Sepäs näyttää komealta!

_Sjövall_. Minä tarjoon tänään juhlapäivälliset seuralleni.

_Theodor_. Mutta kuinka se on mahdollista?

_Sjövall_. Jumalalle ja teaatterin tirehtöörille ei ole mikään
mahdotonta. -- Minä käytin isännän poissa oloa hyväkseni. Huushollerska
sai kaksi seisomapilettiä ja kyypparit saivat luvan olla kappaleessa
mukana ryöväreinä. Mutta meidän täytyy kiiruhtaa, ennenkuin isäntä
tulee kotiin, sillä hän ja minä olemme vanhoja tuttuja.


6:s Kohtaus.

    Edelliset. Ölander. Grip. Ek. Näyttelijöitä. (Kaikki seisahtuvat
    hämmästyneinä nähdessään ruokapöydän).

4:jäs Laulu.

Quodlibet.

(Sävel: "Robert Paholainen", I näytös).

_Sjövall_.

    Terve, terve te nälkäiset ystävät taas!
    Pöytähän teidät kaikki pyydän.

            Kuoro.

    Mikä näky huumaavainen täällä
    Etehemme aukeekaan!
    Pöytä pilvist' ompi pudonnut.

_Sjövall_.

    Nyt tuolit kaikki ottakaa,
    Ja herkkujani tyytyväisnä nauttikaa!

       Kuoro. (Ottavat tuolit)

    Oi kiitos, kiitos, sekä kunnia!
    Nyt käymme istumaan!

(Kaikki istuvat)

_Sjövall_ (Syödessään; pullo kädessä. Sävel: "Bort allt
hvad oro gör". Bellman).

    Oi pullot ihanat!
    Nyt täysi, sitte puoli.
    Pois haihtui huoli
    Ja murhekin kuoli
    Kun ryypyn sai.
    Oi kun se viini taas virkistää,
    Pulloon jos aina sais tirkistää.
    Kyllä on makuisaa.

_Ölander_.

    Mit' on se?

_Sjövall_.

    Vasikkaa. Nyt ottakaa!

_Kaikki_.

    On ihanaa!

_Sjövall_.

    Kas nämä nestehet
    Jumalat itse loivat
    Ja meille soivat,
    Ne vahvistaa voimat;
    Siis maistakaa!
    Oi kun se viini taas virkistää,
    Pulloon jos aina sais tirkistää,
    Ei moitteen syytä.

_Ölander_.

Mit' on se?

_Sjövall_.

Se on pyytä. Nyt ottakaa!

_Toiset_.

    On ihanaa!

_Sjövall_.

    Siis maljat pohjahan!
    Harvoin kun saamme juoda,
    Voimme sen suoda,
    Näin riemua luoda
    Nyt seurahan.
    Oi kun se viini taas virkistää,
    Pulloon jos aina sais tirkistää.
    Ei suut saa seista.

_Ölander_.

    Mit' on se?

_Sjövall_.

    Makeista. Nyt maistakaa!

_Toiset_.

    On ihanaa!


7:s Kohtaus.

    Edelliset. Ravintolan isäntä,

_Ravintolan isäntä_.

    Haa! Ma mitä nähdä saan?

_Sjövall_.

    Ai! Perhana sun vieköön!

_Isäntä_.

    Komedianttijoukko?

_Sjövall_ (Nousee).

    Parhainta laatua!

_Isäntä_.

    Vaan tyhjätaskuja.

_Kuoro_ (Matkien)

    Tyhjätaskuja!

_Isäntä_.

    Kaikki parhaat palat
    Nuo nyt ahmivat!
    Lihat, juustot, kalat
    Noin nyt luistavat,
    Yhtä haavaa.

_Sjövall_.

    Kas tuon naamaa!
    Kaikki täällä haihtuvat.

_Isäntä_.

    Kaikki yhtä haavaa
    Nuo nyt ahmivat.

_Toiset_.

    Nähkääs tuota naamaa!
    Kaikki haihtuvat.

_Sjövall_ (Lähenee lasi kädessä isäntää).

    Huonoja on nämät juomas
    Sitä et sa voine kiistää;
    Happamampaa kuin sun naamas,
    Kiitä kun sa pääset niistä!

_Isäntä_.

    -- -- Kiitäkö! [2 kertaa.]

_Sjövall_.

    Kun niistä pääsit vaan. [2 kertaa.]

_Ravintolan isäntä_.

    Kyllä teille tien mä näytän!

_Kuoro_.

    Vai tien sä näytät?

_R. isäntä_.

    Teidät käräjissä käytän!

_Kuoro_.

    Vai siellä käytät!

_R. isäntä_.

    Siellä käytän!

_Kuoro_.

    Hän on hauska!

_R. isäntä_.

    Linnaan vien mä!

_Kuoro_.

    Hyvin hauska!

_R. isäntä_

    Vaadin teidät raastupaan!

_Toiset_.

    Hän on hauska, tavallaan!

_Sjövall_ (Isännälle).

    Ain' eläköhön meidän ystävyys!
    Oi terve taiteen suoja Vimmerbyys!

Kuoro (Ympäröivät isännän, kilistelevät hänelle lasejaan
ja kujeilevat hänen ympärillään).

    Kippis, kippis,
    Nyt viime maljan juomme --
    Oivempaa ei ole isäntää.
    Kippis, kippis
    Ja kiitoksemme suomme --
    Loppukoon jo viini hapan tää!

    Terve nyt
    Sä taiteen suoja jalo,
    Mainees päivän lailla yletköön!

    Kippis, kippis,
    Sä maamme kirkas valo.
    Kauan hän, hän kauan eläköön!



Toinen näytös.


1:nen Kohtaus.

    _Sjövall_. Theodor. Josefiina. Grip. Ek. Näyttelijöitä ja
    Näyttelijättäriä. (Perällä, ensi penkillä) Gråström ja
    Ravintolan isäntä.

(Esiripun noustessa on esirippu teaatterissa ylhäällä, josta tilapäinen
teaatterisali näkyy. Sjövall, puettuna kuninkaaksi ilman kruunua ja
Grip, puettuna ylimmäiseksi papiksi, seisovat ensimmäisen kulissin
vieressä, yleisön puoleen kääntyneinä; vastakkaisella puolella
Näyttelijättäriä, papiksi puettuina. Theodor, Astolfina, roomalaisessa
varuksessa, miekkailee näyttämöllä Ekin kanssa, joka on puettuna
ryöväriksi. Josefina, prinsessa Kunigundana, makaa pyörtyneenä lähellä
ramppia puupölkyn nojassa. Useita näyttelijöitä, ryövärin puvuissa,
makaa siellä täällä Astolfin surmaamina. Yleisö aplodeeraa ja huutaa:
hyvä, hyvä!)

_Sjövall_ (Taputtaa käsiään). Hyvä, hyvä! mikä suurenmoinen
draamallinen effekti! (Gripille) Aplodeeratkaahan toki, ihminen! vai
onko teillä lyijyiset käsivarret?

_Grip_ (Aplodeeraa ja huutaa). Hyvä, hyvä!

    (Yleisö lakkaa aplodeeraamasta).

_Ek_ (Lopettaa taistelun).

    Seis! sait haavan hyvän,
    Sulle sanon sen!

_Theodor_.

    Menikö se syvään?
    Sit' tuntenut ma en.

(Taistelevat)

_Sjövall_. Varokaa ett'ette vahingoita toisianne.

_Theodor_.

    Sa sait haavan hyvän
    Ain' asti suoleen!

_Ek_.

    Ai! se meni syvään!
    Ma varmaan kuolen!

(Kaatuu)

(_Naisen ääni salongista_). Vettä, vettä! minä pyörryn!

_Sjövall_. Se oli huushollerskan ääni... mikä suuremmoinen effekti!

_Theodor_ (Polvistuu kaatuneen viereen).

    Konna! nyt rosvon elos' päättyy ylväkäs,
    Nyt kuole ja makaa siin' sitten veressäs!

(Pistää hänet kuolijaksi).

(Salongissa huutavat toiset: "hyvä!" "hyvä!" -- toiset: "St! St!")

_Sjövall_ (Pilkistää näyttämölle). Mille ne hyssäävät siellä? Ovatko ne
hassuja!

_Theodor_.

    Ma taistelussa voiton sain,
    Vaan rintaani mun murhe painaa.
    Tuoss' lepää kaksi rinnakkain,
    Kuolleena tuo, tuo kohta vainaa.
    Voi, viha seuraa raskahasti
    Murhett' aina kuoloon asti.

_Sjövall_. Ihanat sanat! Herra tiesi mistä ne lienen saanutkaan.
(Kuuntelee). Mitäs se on? Ei yhtään aploodia?

_Theodor_ (Lähestyy Josefinaa).

    Oi Kunigunda, eloon jälleen herää kulta.

_Josefina_ (Alkaa tointua).

    Sa elät?

_Theodor_.

    Tottakai!

_Josefina_.

    Ken riistää vois
           sun multa!
    Voi kauheaa! vaan verta, surmaa ma
           tässä nään!
    Sa ootko yksin tehnyt kaiken tään?

_Theodor_.

    Ma kalvallani heiltä pois napsautin pään!

("Hyvä"-huutoja salongista).

_Sjövall_. Ahaa... arvasinhan että se vaikuttaa... bravo!

_Josefina_.

    Nyt jalat pakoon nostakaamme.

_Theodor_.

    Niin, pois, lehtoon kukkivaan.

_Josefina_.

    Me siellä ruusumajass' asukaamme.

_Theodor_.

    Tai mennään vuoren halkeamaan!

_Sjövall_ (Kovaa). Hyvä!... (vastapäätä oleville jäsenille).
Aplodeeratkaahan toki, te siellä. (He aplodeeraavat).

_Ravintolan isäntä_. Mitä se on? Näyttelijät aplodeeraavat itse.

_Gråström_. Niin kuuluvat tekevän.

_Sjövall_. Ai saakeli! (Tuuppasee Gripia). St!

_Grip_. Minähän vaikenen kuin muuri.

_Sjövall_ (Pilkistää näyttämölle). Jatkakaa, jatkakaa!

_Theodor_ (Syleillen Josefinaa).

    Me siell'...

_Sjövall_. Varo, varo, partasi putoo.

_Theodor_.

    Me siell'... me siell'...

(Hätäytyy ja huutaa Sjövallille). Kuinkas sitten?

_Sjövall_ (Kuiskaten). Me siell' aamuin...

_Theodor_.

    Me siell' aamuin... aamuin...
    (hätäytyy kokonaan) aamuin...

_Ravintolan isäntä_. Hän ei osaa läksyään.

    (Yleisö murisee).

_Sjövall_ (Pilkistää näyttämölle, kuiskaa kovaan). Uneksimme.

_Gråström_. Morjens, Sjövall!

_Sjövall_ (Vetäytyy takaisin). Ai saakeli! jo näkivät!... Jatkakaa,
jatkakaa!

_Theodor_.

    Me siell' aamuin uneksimme,
    Uinahdamme turviss' Jumalain. --

_Josefina_.

    Nousuun päivän havahdumme. --

_Theodor_.

    Sen laskun näämme taakse kukkulain.

(Irtautuu Josefinasta ja huutaa).

    Jos meidät, armas, joku erottais,
    Niin manalaakin vastaan tässä taisteltais!

(Vaipuu Josefinan syliin).

_Sjövall_. Ihanat sanat!... esirippu alas!...

    (Väliverho laskeutuu aploodien kaikuessa. Sjövall kiiruhtaa
    näyttämölle ja huutaa maassa makaaville).

Ylös, hyvät herrat!... Nyt pitää kaikkien ryövärien pukeutua
papeiksi. (Syleilee Theodoria ja Josefinaa). Jumalaista, lapsikullat,
jumalaista!... Sijaa näyttämölle!... tästä seuraa tietysti
esiinhuuto!

_Josefina_ (Pyytäen). Min' en tahtoisi mennä esille.

_Theodor_. Jos ei Josefina mene esille, en mene minäkään.

_Sjövall_. Teidän ei käy kieltäytyminen... minä isänä ja kappaleen
tekijänä, seuraan teitä. Mutta mitä tämä merkitsee? (Kuuntelee). Ne
eivät huudakkaan esille! (Pilkistää esiriipun reijästä). Mikä
kiittämätön yleisö! (tulee takaisin). Siellä ne istuvat hyvin
rauhallisina, nuuskaten ja piparkakkuja pureskellen... tämä on
hirveätä!... tätä minä en kestä!...

_Josefiina_. Rauhoittukaahan toki, hyvä pappa!

_Theodor_. Kaikella muotoa, setä hyvä!

_Kaikki_. Hyvä herra tirehtööri!

    (Ympäröivät hänet).

_Josefina_. Ja mitäpä siitä -- onhan meillä lappu luukulla.

_Sjövall_. Näillä Smålantilaisilla ei ole hitustakaan taideaistia!...
mutta minä halveksin heitä! Sen, jolla on puoli Eurooppaa puolellaan,
sen ei tarvitse välittää Vimmerbyyläisistä. -- Nyt kaikki paikalleen...
viimeinen kuvaelma alkaa... Kuulkaas, vahtimestari!

_Vahtimestari_. Herra tirehtööri!

_Sjövall_. Niistäkää kynttilät ja tuokaa tänne kruununi.

_Vahtimestari_. Minä pelkään että kynttilät rampissa sammuvat ennen
loppua.

_Sjövall_. Niistäkää hyvin varovasti.

    (Vahtimestari menee puhdistamaan kynttilöitä).

_Theodor_ (Sjövallille). Kunhan ei vaan isä olisi tuntenut minua.

_Sjövall_. Mahdotonta!... hän luulee sinun olevan kaukana täältä.

_Josefina_. Olisi ollut paljoa parempi, jos Theodor olisi heti mennyt
isänsä luo ja...

_Sjövall_. Ja että ukko olisi kieltänyt hänen esiintymästä... se siitä
olisi seurannut ja me olisimme menettäneet täyden huoneen... Sinä olit
oivallinen, tyttöseni!... Näitkös sitä viiksihuuli herraa, joka istui
ensi penkillä, hän oli varmaankin joku diplomaatti...

_Josefina_ (Pistää joukkoon). Diplomaatti Vimmerbyyssä -- niin!

_Sjövall_. Tuokaa tänne Vestan alttari!

    (Vahtimestari ja jotkut valkeisiin viittoihin puetut Näyttelijät
    kantavat esille huonosti maalatun alttarin ja asettavat sen
    näyttämön toiselle puolelle).

_Vahtimestari_ (Tuo kultapaperisen kruunun).

_Sjövall_. Hyvä! (Tarkastelee kruunua). Mitä tämä on? Sanoinhan minä jo
Falköpingissä että tämän kruunun pitää uudestaan kultauttaa.

_Vahtimestari_. Sellaista kultapaperia ei löytynyt koko kaupungissa.

_Sjövall_ (Panee kruunun päähänsä). No, minä asetan parhaan puolen
etupuoleksi ja varon etten käännä selkääni yleisölle... (kääntyy) mutta
peijakas! missä Ölander on?

_Ek_. Nukkumassa.

_Sjövall_. Onko hän hullu? hänhän näyttelee tyrannia viime kuvaelmassa!

_Ek_. Hän sanoi että hän ei astu näyttämölle, ennenkuin hän on saanut
ne 20,000 taaleria, jotka tirehtööri on hänelle velkaa.

_Sjövall_. 20,000 taaleria? Piruko sitä miestä riivaa? 20 taaleria
hänen on saatavaa, mutta aina kun hän on pöhnässä, näkee hän kaikki
tuhatkertaisena. Menkää ajamaan hänet ylös!... Se ihminen tuottaa
minulle vaan mieliharmia!

    (Ek menee).

_Vahtimestari_. Herra tirehtööri, min'en ymmärrä mistä me saamme
kuutamon tänä iltana... matkalla on kuu sattumalta ajettu rikki.

_Sjövall_. Liimatkaa palaset yhteen... tottahan ne riittää edes
puolikuuksi... Mutta miks'ei pilviä ole vedetty ylös?

_Vahtimestari_. Pilvien päälle on satanut matkalla... ne ovat ihan
likomärkinä.

_Sjövall_. No miks'ei niitä ole kuivattu?

_Vahtimestari_. Ei se auttaisi... koko taivas on pilalla...

_Sjövall_. Onko koko taivas pilalla? No sitten piru periköön kaikki
kyytimiehet!... Mutta missä on sotajoukko?

_Vahtimestari_. Tuossa se tulee (pois).

    (Kaksi näyttelijää, puettuina roomalaisiksi sotilaiksi, tulee).

_Sjövall_ (Sotilaille). Te asetutte samalle puolelle kuin minäkin ja
seuraatte sitten minua näyttämölle... mitä melua siellä kulissien
takana?


2:nen Kohtaus.

    Edelliset. Ravintolan isäntä. (Ryntää sivulta Sjövallia vastaan).

_Ravintolan isäntä_. Kuulkaapas, herra! Aijotteko te petkuttaa
minua, vai? Te lupasitte minulle rahat piljettiluukusta jo ennen
päivällistä... mutta piljettien myyjä sanoi teidän kieltäneen hänen
antamasta minulle äyriäkään.

_Sjövall_ (Arvokkaasti). Kuka te olette?... ja kuinka te rohkenette...

_R. isäntä_. Ei mitään verukkeita, herraseni... rahat tänne, taikka...

_Sjövall_ (Osoittaa kruunuansa). Tiedättekö kenen kanssa puhelette?
Onneton! ettekö näe kuningasta edessänne?

_R. isäntä_ (Ahdistaen häntä). Kas niin, herra!

_Sjövall_. Sotilaat, viekää ulos tuo mies ja katkaiskaa kaula häneltä!

_R. isäntä_ (Peräytyen). Mitä pirullista leikkiä tämä on?

_Sjövall_. Kaula poikki paikalla!

    (Sotilaat ahdistavat Ravintolan isännän ulos).


3:s Kohtaus.

    Edelliset paitse R. isäntää.

_Theodor_ (Kiiruhtaa Sjövallin luokse). Minä kuulin nyt juuri että
isäni oli koettanut tunkeutua näyttämön puolelle.

_Sjövall_. Ole sinä ihan rauhallinen!... Ei yksikään karhu pistä tänne
nokkaansa.

_Theodor_. Se olisi onnetonta, jos hän pääsisi asiain perille.

_Sjövall_ (Huutaa ulospäin). Vahtimestari!

_Vahtimestari_ (Näkymätönnä, vinniltä). Kuulen, herra tirehtööri?

_Sjövall_. Mitenkä on hanhien laita? -- Muistakaa vaan laskea ne alas
lopussa.

_Vahtimestari_. Nuora on katkennut.

_Sjövall_. Solmitkaa kiinni!

_Vahtimestari_. Siin' on jo niin monta solmua ennestään.

_Sjövall_. Sitä lujemmaksi se tulee!... miks'ei uhritulta sytytetä?
kaikesta täytyy minun huolehtia. (Ottaa rampista kynttilän ja sytyttää
tulen alttarilla). Kyvykkäin ihminen tässä maailmassa on sentään
maaseututeaatterin tirehtööri.

    (Taustalla kuuluu jalkain töminää).

_Josefina_. Isä hyvä, eikö voida aloittaa?

_Sjövall_. Minä odotan herra Ölanderia. Onpas siellä suurijalkaista
yleisöä. -- Missä on ukkonen?

_Grip_ (Pelti kädessä). Minun kädessäni.

_Sjövall_. Entäs salama?

_Grip_. Tässä naulassa!

    (Jalkain töminää).

_Theodor_. Me emme voi odottaa kauemmin.

_Sjövall_. Mutta tyranni ei ole vielä täällä... minä lähetin juuri Ekin
häntä hakemaan.

    (Jalkain töminä jatkuu).

_Useat näyttelijät_. Alkakaamme! alkakaamme!

_Josefina_. Ehtiihän herra Ölander tulla kuorolaulun aikana.

_Sjövall_. Missä on ylimmäinen pappi?

_Grip_. Täss' ollaan.

_Sjövall_. Tilaa! tilaa! (Asettuu sotilaitten kanssa entiselle
paikalleen. Kaikki muut rientävät vastakkaiselle puolelle, niin että
näyttämö jää tyhjäksi). Esirippu ylös! (Väliverho vedetään ylös.
Orkesterin soittaessa kummallista marssia kulkevat näyttelijät
näyttämölle: ensin naiset, sitten miehet. Heidän jälissään Theodor ja
Josefina morsiuspuvussa, viimeisenä Grip. Saatto kulkee muutaman kerran
näyttämön ympäri, jonka jälkeen he asettuvat molemmin puolin näyttämöä.
Theodor ja Josefina asettuvat alttarin eteen. Sjövall -- ensi
kulississa -- puhaltaa niktipillillä salamaa ja paukuttelee
rautapellillä ukkosta. -- Nyt aloittaa oikea orkesteri. Kaikki
polvistuvat).

Laulu n:o 6.

            Kuoro.

    Vestan eessä polvillaan
    Siunausta rukoillaan.

_Sjövall_ (Laulaa kuorossa mukana, lyöden tahtia; yht'äkkiä alkaa hän
seuraavan kupletin):

    Mestarin työt' on tää tragedia,
    Sellaist' ei löytyne toista.
    Tuskinpa Ruotsin akademia
    Saisikaan aikahan moista.

            Kuoro.

    Vestan eessä polvillaan
    Siunausta rukoillaan.

_Sjövall_.

    Rahoja, mainetta mulle se tuo,
    Kunniaa kosolta hankkii.
    Rahat mä kaikki -- talletin jo,
    Kansallis-Osake-Pankkiin.

            Kuoro.

    Vestan eessä polvillaan
    Siunausta rukoillaan.

_Sjövall_.

    Kohtapa varmaan rinnassani
    Stanislain tähti jo loistaa

      Kuoro. (Basso):

    Vestan eessä tässä
    Siunausta rukoillaan!

_Sjövall_.

    Sitte kun kuolen, niin haudallan,
    Patsaskin uljaana paistaa.

      Kuoro. (Nousevat).

    Vestan eessä polvillaan
    Siunausta rukoillaan.

_Sjövall_. Ihanaa!... Jumalallista!... hm?... eikö yhtään aploodia?...
hirveän epämusikaalisia ihmisiä täällä Vimmerbyyssä!

_Theodor_ (Lausuu).

    Oi Kunigunda! mi riemu täst' itää,
    Kun morsianna saan sua rinnallain pitää!

_Sjövall_. Ölanderia vaan ei kuulu.

_Josefina_.

    Rinnallas' elää on riemuisaa!
    Sua seuraan vaikk' koskeen kuohuisaan!

(Muutamia hyvä-huutoja perältä).

_Sjövall_. Aha!... innostus kohoo... täytyy auttaa sitä.

    (Puhaltaa salamaa ja rummuttaa peltiä. Kaikki kokoontuvat
    näyttämön toiselle puolelle. Theodor ja Josefina jäävät
    alttarin eteen).

_Grip_ (Lähestyy ja ojentaa siunaten kätensä).

    Te nuoret, elämän myrskyistä voiton saaneet,
    Sen luodot ja karit ootte luotsata tainneet. --

_Sjövall_. Voi sitä Ölanderia! Levottomuus ihan tappaa minut!

_Grip_.

    Jumalain sijassa siunaan ma teitä
    Ja toisillenne teidät nyt heitän. -- --

_Sjövall_. Nyt kuuluu aseiden kalsketta näyttämön takaa. (Sotilaille)
Aseitten kalsketta, kuuletteko! (Sotilaat kalskuttavat aseitansa). Nyt
pitäisi tyrannin rynnätä sisään ja murhata morsiusparin, mutta häntä ei
näy, ei kuulu. Enhän minä voi samalla kertaa olla murhaavana tyrannina
ja siunaavana kuninkaana. (Huutaa kiivaasti näyttämölle). Lausukaa
siunaus uudestaan, mutta hitaammin!

_Grip_.

    Jumalain sijassa siunaan ma teitä...

_Sjövall_ (Kuin edellä). Vielä hitaammin!

_Grip_.

    Ja toisillenne teidät nyt heitän!
    Mut vait! meit' joku lähestyy. --

_Sjövall_. Mutta hän ei lähesty, se raato!

    (Näyttelijät katselevat hämmentyneinä toisiaan ja yleisö
    alkaa levottomana kuiskutella keskenään).

_Ek_ (Pilkistää sisään vastakkaiselta puolelta). Herra tirehtööri!
Ölander nukkuu kuin kivi.

_Sjövall_ (Epätoivossa). Tyranni nukkuu!... minä olen hukassa!...
Herättäkää hänet ja sanokaa että hän saa kaksi resettiä ensi kuussa.

    (Ek poistuu).

_Useat katsojista_. Mikä on? Mikä on?

_R. Isäntä_. Kaunista komeleijaa!

    (Tyytymättömyyden hälinää salongissa).

_Sjövall_. Jospa minä keksisin jonkun toisellaisen lopun... Kerta vielä
siunaus!

_Grip_.

    Jumalan sijassa siunaan ma teitä...

_Sjövall_. Kirottu Ölander!


4:s Kohtaus.

    Edelliset. Gråström.

_Gråström_ (Tulee samalta puolelta, jonne Ek poistuu). Toden totta --
on tuo tuossa minun poika viikarini... minä tunsin hänet sittenkin...

_Sjövall_. Nahkuri!... mitäs tästä nyt tulee?

_Grip_.

    Ja toisillenne teidät nyt heitän...

_Gråström_ (Ryntää näyttämölle ja Theodoria kohti). Sainkos sinut
vihdoinkin kiinni! Oletko mielestäsi käyttäytynyt kuten pojan
pitäisi... olisit, totisesti, ansainnut kiroukseni.

    (Yleisö perällä aplodeeraa).

_Sjövall_ (Aplodeeraa). Hyvä! hyvä!... hän pelastaa minun tragediani!

_Theodor_. Rakas isä...! (Tekee seuraavana aikana rukoilevia liikkeitä
isälleen).

_Gråström_. Jos äitivainajasi näki sinut tuollaisena venkaleena, niin
hän varmaankin kääntyisi haudassaan.

    (Yleisö perällä aplodeeraa).

_Sjövall_. Mainiota!... Yleisö luulee tuon kuuluvan näytelmään.

_Gråström_. Sinä vetelehtijä! Sitäkö varten olet saanut oppia
italialaista kirjanpitotaitoa, että nyt kummittelet tuollaisena
tarhapöllönä?

_Sjövall_. Ai, ai! tuo ei ollut draamallista!

_Gråström_. Oletko sinä mielestäsi ihmisen näköinen, sinä? Et --
kalkkunakukon näköinen sinä olet. Mutta odotappas! Keppini kyllä
opettaa sinut kotkottamaan! (Ryntää, keppi koholla, Theodoria kohti.
Kaikki vetäytyvät kulissien taakse. -- Gråström ajaa Theodoria ympäri
näyttämön. -- Theodor työntää Vestan alttarin itsensä ja isänsä väliin,
jonka ympäri Gråström ahdistaa häntä).

    (Aploodeja ja hyvähuutoja perällä).

_Sjövall_. Nyt hän pilaa kaikki tyyni! (Sotilaille). Seuratkaa!

(Kiiruhtaa sotilaitten seuraamana näyttämölle ja tarttuu Gråströmin
kohotettuun käteen).

    Sydämmetön julmuri ja isä tunnoton!
    Mik' omaan lapseesi saa noin sun vihastumaan?

_Gråström_ (Töpertyy).

_Sjövall_.

    Ihmiset ja Jumalatkin saat sa kauhistumaan.
    Nyt rangaistus sua odottaapi armoton!

_Gråström_. Mitä piruja tämä on?

_Sjövall_.

    Nyt poistu temppelistä sa julma kirosuu!
    Sen käsiin raudat pankaa ja jalkaan jalkapuu!

(Aika aploodit perällä. Sotilaat tarttuvat Gråströmiin asettaen
miekkansa hänen rintaansa vasten).

_Gråström_ (Peloissaan). Aijotaanko minut surmata?!

_Sjövall_.

    Nyt nuorten liitto siunaa vaan,
    Tai kahtia sa halkaistaan!

_Useat katsojista_. Hyvä! hyvä!

_Gråström_ (Kauhistuen). Minutko halkaistaan... apua!

_Sjövall_.

    Hän on jo suostuvainen,
    Liittoonne taipuvainen.
    Nyt kiittäkäämme Vestaa pyhää,
    Hän tehnyt meill' on pelkkää hyvää!

(Näyttelijöille). Pian polvillenne! (Huutaa kulissiin). Sytyttäkää
bengaalituli ja laskekaa hanhet alas! (Kaikki polvistuvat. Sotilaat
pakoittavat myöskin Gråströmin polvistumaan).

            Kuoro.

    Vestan eessä polvillaan
    Siunausta rukoillaan.

(Kuoron laulaessa asettaa Vahtimestari ensi kulissiin bengaalitulta ja
sytyttää sen).

_Sjövall_. Esirippu alas! (Väliverho laskeutuu; voimakkaita
apploodeja).

    (Sjövall ja Theodor auttavat Gråströmin ylös ja taluttavat
    näyttämön etualalle).

_Sjövall_. Sinä suuri mies! Sinä olet pelastanut minun tragediani!

    (Syleilee häntä).

_Theodor_ (Suutelee isänsä kättä). Antakaa anteeksi minulle, isä!

_Josefina_. Älkää olko meille vihoissanne.

_Gråström_. Minä olen ihan päästä pyörällä.

_Ääniä perältä_. Gråström! Gråström esille!

_Sjövall_. Teitä huudetaan esille!... te olette onnenne löytänyt...
tilaa!... esirippu ylös!

    (Useimmat vetäytyvät syrjään. Esirippu nousee. Sjövall ja Theodor
    taluttavat Gråströmin esille. Josefina -- naisten seuraamana --
    kiiruhtaa näyttämölle ja laskee laakeriseppeleen Gråströmin päähän.
    "Hyvä"-huutoja ja aploodeja).

(Väliverho lasketaan).

_Sjövall_. Mikä suunnaton menestys!

_Gråström_. Herra armahtakoon! Luulenpa tulevani hulluksi!

_Sjövall_. Se on neron ilmaus... kaikki sanomalehdet tulevat ylistämään
teitä... koko Eurooppa tulee kumartamaan teitä!

_Vahtimestari_ (Sjövallille). Hanhia oli mahdoton saada alas.

_Sjövall_. Ei niitä tarvittukaan... herra Gråström tuli niiden sijaan.


5:s Kohtaus.

    Edelliset. Ravintolan isäntä, sitten Ölander.

_Ravintolan isäntä_ (Kiiruhtaa Gråströmin luo). Vanha ystäväni
Gråström... kukas olisi uskonut...

_Gråström_. Mitä ne sanovat?

_Ravintolan isäntä_. Että teidän vertaistanne ei löydy.

_Gråström_. Minuthan huudettiin esille.

_R. isäntä_. Ja seppelöitiin.

_Gråström_. Käsittämätöntä! Kaikki on kuin unta.

_Sjövall_. Uneksukaa te vaan sitä suloista unta... Oi! miksi te olette
tuhlannut parhaat vuotenne nahkuriverstaassa?

_Gråström_ (Theodorille ja Josefinalle, jotka hyväilevät häntä).
Rakkaat lapset!... minusta tuntuu niin kummalliselta... veri nousee
päähän...

_Sjövall_. Se on nero, joka nousee päätä kohden!...

_Gråström_. Tämä on kovin kummallista... kuka olisi sitä
aavistanutkaan?... myrskyistä suosiota minulle... Jos ei siihen muuta
tarvita, niin...! (vie kädet päähänsä). Mitä tämä on? Luulen että
minulla on oksia päässäni. -- --

_Sjövall_. Se on nero joka kasvaa ulos päästä. -- Niin suuri jo
oppilaana... mikä jättiläinen teistä tulleekaan, jahka ehditte täysin
kehittyä.

_Ölander_ (Aamunutussa ja hieman pöpperässä). Tilaa! minua huudetaan
esille.

_Sjövall_ (Tarttuu Ölanderin kaulukseen). Katala!

_Ölander_. Niin, minä voin oikein koiramaisesti -- minä olin ihan terve
maata pannessani, mutta herätessäni olin vuoteen omana.

_Sjövall_ (Syleilee Gråströmiä). Gråström!... tulkaa syliini kerta
vielä! (R. isännälle). Te, herra, iloitkaa ystävänne kanssa (syleilee
häntä) ja laittakaa oikein komea illallinen.

_R. isäntä_. Entäs maksu päivällisestä?

_Sjövall_. Pois kaikki turhamieliset ajatukset tänä juhlallisena
hetkenä! (Theodorille). Syleile isääsi, poika! (Josefinalle). Tyttö,
syleile appiasi!... Gråströmin ja Sjövallin nimet mainitaan yhdessä
aina maailman loppuun saakka.

7:s Laulu.

    Kunnia teitä seuraapi vaan,
    Panetus ei nimeänne paina.
    Puhtaana se kaikuu aina
    Kun se maailmassa mainitaan.

_Sjövall_ (Gråströmille).

    Arvoisa mun auttajani,
    Yhdy tähän seurahani,
    Sull' on lahjat loistavat;
    Hiiteen nahkat haisevat!
    Mailma huutais ihmetellen
    Gråström ensin muokkas nahkaa,
   Onni hänet päätä pahkaa
   Näyttelijäksi potkaisi.

            Kuoro.

    Onni hänet päätä pahkaa
    Näyttelijäksi potkaisi.

Esirippu alas.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kuljeksiva teatteriseura - Kaksinäytöksinen ilveily lauluineen" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.