| By Author | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Title | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Language |
|
Download this book: [ ASCII ] Look for this book on Amazon Tweet |
Title: Parasken runot
Author: Adolf Neovius, - To be updated
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Parasken runot" ***
PARASKEN RUNOT
Kokoeli ja toimitti
Ad. Neovius
Porvoossa,
Werner Söderström,
1893.
Paraskovia Mikitina on syntynyt 4/1 1833? Pietarin kuvernementin
Lempaalan pitäjän Miskunmäen kylässä, joka sijaitsee 5:n virstan päässä
Suomen (Raudun pitäjän) rajasta. Hänen isänsä oli Kuussowan hovin orja
eli elinomainen Iknattalan Mikiitta (k. noin 1849), ja hänen äitinsä
Mikkolan Tatjana (k. noin 1847) oli kotoisin Sakkulan pitäjän Waskelan
eli Arkuntanhuan kylästä. Parasken vanhemmat olivat siis molemmat
kreikanuskoisia karjalaisia (tahi inkerikkoja, ishoreja). V. 1854 meni
Paraske naimisiin lampuoti Larilan Kaurilalle (Gauril Stepanowalle;
k. 1888) hänen äitinsä kotikylän, Waskelan, Larilan talosta, jonka
talonnimestä kylän keskuudessa laulajaa kutsutaan lyhyesti Larin
(= Hilarionin) Paraskeksi. V:sta 1854 on Paraske asunut Sakkulassa
ja v:sta 1891 Porvoossa. Runonsa on hän kuullut enimmäksi osaksi
nuoruutensa aikana "korvakuullolla ja päämuistilla olen kaikki oppinut
mitä osaan" sanoi hän. Pastori Neovius alkoi Sakkulassa ollessaan 1887
kerätä hänen runojansa, jota työtä edelleen jatketaan, ja on runojen
luku kasvanut siinä määrässä, että nykyään on kirjaan pantuna yhteensä
1,152 runoa (eepillisiä, lyyrillisiä ja häärunoja sekä loitsuja ja
itkuja), 1,750 sananlaskua ja 336 arvoitusta, — joiden säeluku yhteensä
on 32,676, josta luvusta kuitenki on poisluettava toisinnukset.
Parasken kuva, tehty Edelfeltin taulun mukaan, on nähtävänä
teoksessa "Suomi 19:lla Vuosisadalla" siv. 53.
Lyhennyksiä:
kl = kuuluu laulussa; Knt = Kanteletar; EK = Etelä-Karjala; P =
Paraske, jonka suusta selitykset enimmäksi osaksi suorastansa ovat
lähteneet.
Kalevalan I Runo
1. Tantsu-virsi.
Mielein on minun tekeepi, (Kalev. I: 1.)
aivoin on ajattelevat, (I: 2.)
mitäs käynen laulamahan,
ja kuta kujertamahan,
5 kuin ei mitään miitittynä,
ei oo kutaan kuin sanella;
millä lailla mie nyt laulan,
kulla lailla kuikuttelen?
pannaan nyt parempi nuotti,
10 luuaan nuotti notkeampi,
tasaisillen tantsijoille,
kepiöillen keikkujille;
tuossa tantsivat tasaiset,
tuossa lystit lyyhäjävät;
15 ei oo porkat polvi-luissa,
kannukset jalan-terissä,
seiväs selkään ei siottu,
havu-vars' ei hartioihin;
voi, nuo herjat, kuin on sorjat!
20 voi, kuin herjat heitteleivät!
yhen muotoiset molemmat,
yhtä kahtaa kumpaisetkin;
noill' on Luoja varren luonut,
Jumala kuvan kyhännyt,
25 luonut Luoja luokin varren,
antan't on tajun tasaisen.
Toisinnuksia ja selityksiä: 1.
_Tantsuvirret_ laulettiin tanssissa pyhä-iltoina, taikka kun olivat
häät "tupakat" (tupakkaiset = kihlajaiset) häät taikka talkoot, Noin 40
vuotta takaperin oli tapana Etelä-Karjalassa ja Inkereenmaalla, ett'ei
tanssittu ringissä, niinkuin myöhemmin, vaan naiset lauloivat tuvan
"perämaalla" ja miehet "ovensuussa" tahi tuvan ovenpuolella. Ainoasti
kaksi nuorikkoa, poika ja tyttö, tanssivat vastakkaisin keskellä
"siltaa" eli lattiaa (vrt. säk. 11—21). — Tantsuvirsillä on jok'ainoan
säkeen perästä _"laaritus"_. Näillä lauluilla on monenlaatuisia
nuottia (vrt. säk. 9-10), joita _"kannatuksen"_ (eli laarituksen)
mukaan kutsutaan "laari-illa-laare-joo-" "tulla-alle-laari-",
"hei-loo-liira-laila-", "luuri-alla-lei-", "hoi-liitu-lilla" -nuotiksi
j.n.e. Tantsuvirsien nuottia sanotaan _pieneksi_, jota vastaan
liekkulauluilla on _"suuri nuotti"_.
Tois.:
3 mitäs miitin kuin mie laulan
4 ja kuta kuin mie sanelen
7 millä lailla lauletahan
8 ja kulla kujerretahan
18 havu vars' ei hartioissa
Säkeestä 22 haarautuu tämä runo toisannepäin, ja virren"-jatkos" eli
"-eisto" kuuluu: "siint' tunnet pojan pohatan..."
1-2 _Mielein on — aivoin on_ säilytetään tekstissä, sillä jos
kirjakielen mukaan pantaisiin "mieleni" — "aivoni", niin tulisi
suffiksin lyhyelle ni-tavulle runokorko, jota Paraske runoissaan ei
kärsi. — _Aivoin_ on monikkomuoto, jonkatähden tekosana laulussa
kuuluu: _ajattellooti_ (= ajattelevat) — Tekeepi kl tekkööpi.
3-4 laula_mahan_ — kujerta_mahan_ ja kaikki 3:nen Infinitivin
Illativit kuuluvat laulussa _-maani_ ja kerrotessa (kun laulaja
toisen kerran lausuu säkeen): _-maane_. Etelä-Karjalan laulaja
noudattaa laulussa sitä sääntöä, että melkein _jok'ainoa runonsäe
lopetetaan vokaalilla_, joten siis sellaiset muodot kuin: laulamahan
(s. 3), laulan (7), tasaiset (13) lyyhäjävät (14), hartioihin (18),
heitteleivät (20), molemmat (21), luonut (23), kyhännyt (24), varren
(25) ja tasaisen (26) kuuluvat laulussa: laulamaani (-ne), laului
(-la), tasaisii (-se), lyyhääjäti (-te), hartioihi (-he), heittelöötö,
mollooto, luontu, kyhännty, varrii (-re) ja tasaisii (-se); viimeksi
mainitut sulkumerkkien sisässä olevat muodot melkein kaikki ovat ihan
paikkakunnan murteen-omaiset.
5 miititty_nä_ kl miitity_nnä_; Essiivin pääte on aina _-nna_, _-nnä_.
10 luuaan = luodaan.
11 tasaisi_llen_; Allativin pääten on _llen,_ mutta _n_ kuuluu ainoasti
_k, t_ ja _p:n_ edellä.
14 _lyyhätä_ = niiata, hetkailla, lynkistellä.
15 _porkka_ = sasu, kihtikuhmu.
18 _havuvarsi_ = havuseiväs kuuluva havuluutaan, millä uunia havutaan.
20 _heitteleivät_ on refeksiivinen muoto
22 _yhtä kahtaa_ = yhdenvertaiset (vrt. Lönnrotin Sanak.); kenties
sopisi myös lukea: yhtä kättä.
24 _kuva_; kuvaksi sanotaan haloista muodostettua uunin lestiä eli
mallia, jonka ympärille kovasti alustettiin savea, jonka perästä kuva
poltettiin niinkuin miilu, jotta savi koventui niin sanoakseni yhdeksi
suunnattomaksi tiiliksi, uuninsuu hakattiin auki, ja uuni oli valmis.
Näin tehtiin vielä noin 40 vuotta takaperin Etelä-Karjalan savutupien
(pirttien) uunit. — _Kuva_ näkyy 24 säk. olevan käytetyn tässä lestin
eli mallin merkityksessä.
25 _luokki_ = mukaisa, kaunis, muotoisa
2. Liekku-virsi.
Veli-kulta, veikkoseni (I: 11.)
kaunis kasvin-kumppalini, (I: 12.)
lähe kanssa laulamahan, (I: 13.)
lähe kanssa, käy kerralla!
5 lauletaan on laatuisasti,
ve'etään virttä viisahasti; —
mie kuin laula'a alotan,
harvat käyvät nauramahan,
useammat itkemähän,
10 minun lapsen lauluillani,
hupeloisen huuoillani;
kuin mie lapsi liioin laulan,
paljon mieletön mekuitsen.
Toisinnuksia ja selityksiä: 2.
_Liekkuvirret_ ovat saaneet nimensä siitä, että ne lauletaan
_liekussa_. Vanhanaikaiset Karjalan ja Inkereenmaan liekut tehtiin
nuorasta eikä puusta, niinkuin länsisuomalaiset _kiikut_ ja _keinut_,
joita Karjalassa sanotaan "sääriliekuiksi". Nuora köytettiin kujamaan
tahi pirtin orteen niin että nuorasta muodostui ikäänkuin neljä
säärtä; sen alapuoliin liitettiin "pitkuus-" ja joskus myöskin
"poikkuuslauta", joten liekulle mahtui noin toistakymmentä henkeä.
Tavallisesti oli pojilla ja tytöillä eri liekku, vaikka myöskin
joku poika retkalehteli tyttöjen liekulle. Kello 10 aikana illalla
lopetettiin liekkuminen, ja kun ei enään liekkua tarvittu, otettiin
pois nuorat ja laudat. Paitsi "pääsiäisliekussa" laulettiin liekulla
myöskin "neljin' pyhinä" (helluntaina) sekä kesä-aikana sunnuntaina.
Talvella ei liekkua käytetty. Ylipäätään laulettiin liekulla eepilliset
eli kertomarunot, joten _eepilinen runo_ melkein vastaa _liekkuvirttä_.
Kaikki liekkuvirret laulettiin _"suurella"_ ja hitaalla eli "korkealla"
nuotilla, eikä niissä ole sitä laaritus-refrängiä, kuin on usealla
"pienellä" nuotilla.
Runo 2 lauletaan myöskin "yksinpäisiäisnä."
Tois.:
3 lähetään me laulamahan.
2 myös: kasvoin-kumppalini.
5-6 _laatuisasti — viisahasti_; -sti -päätteet kuuluvat laulussa
_-ste_, (niin aina keskellä säettä), mutta niin sanottu "ees-laulaja"
vetää ensikertaisessa laulussaan _-sti_, mikä pääte siis on pidettävä
runollisena sivumuotona Etelä-Karjalan runokielessä. Samoin on
translativin pääte runoissa aina keskellä säettä _-kse_ (vaan
eeslaulajan ensikertaisessa laulussa säkeen lopussa on sivumuoto
_-ksi_); on kuitenkin tekstiin otettu muodot _-sti_ ja _-ksi_, koska ne
ovat kirjakielen mukaan.
(Vrt. Kanteletar II: 270.)
3. Liekkuvirsi.
Lauloin ennen, taisin ennen,
muulloin muitai mie opetin;
nyt en taia itsekänä,
tai' en oikein mie osata,
5 enkä taiten tarkkaella;
kaikk' on virret vienonnehet,
ja laulut lakastunehet, (XXI: 269.)
ilo-kielet kirvonnehet, (XXI: 270.)
istuiss' on ison kotona,
10 vierress' vellon vainiolla,
maatess' on emon majoilla,
sukiiss' on suruista päätä,
huolellista harjatessa,
kaihollista kammatessa;
15 jos en laulella osaile,
laulan laulajan jälestä;
jos en itse laulakana,
laulaa lakki pää-laella;
hot en itse huuakana,
20 huutaa huopa lääpässäni;
jos en itse tantsikana,
tantsiit tallat kengissäni;
jos en tantsii mie osaile,
tantsin tantsijan takana.
Toisinnuksia ja selityksiä: 3.
"Lauletaan myöskin tietä myöten käydessään, yksin oltuaisna tahi
yksinpäisiäisnä, ei vaan sovi reessä (_'liukulauluksi'_, kun reessä
ajetaan eli 'livutaan'), ei myöskään tantsuvirreksi, sillä suurella
nuotilla lauletaan." Virren on Paraske kuullut Pitkälän Mauralta
Metsäpirtin Lapanaisien kylästä. — Runo on tähän sovitettu, koska
siinä puhutaan "jälest' laulamisesta", niinkuin Kal. I: 13-14 puhutaan
laulu-tavasta.
Tois.:
2 muulloin muita'i opetin
6 kaikk' on virret viipynehet.
2 muitai = muitakin.
3 itse_känä_ kl itse_kääni_ (_-kääne_).
6-8 vienon_nehet_, lakastu_nehet_, kirvon_nehet_; päätteet kuuluvat
laulussa: -_neeti_ (_-te_).
10 _sukiiss'_ = sukiessa, harjatessa.
17 _hot_ eli _hoit_ (ven. хоть [hot] = vaikka) jos, vaikka; sanaa
käytetään ainakin Venäjän Karjalassa ja Inkereellä.
22 _talla_ = heinästä tahi oljesta tehty irtonainen pohja kengän
sisässä.
4. Liekkuvirsi.
Lauletaan me lasta kaksi,
pojan kolmen koitellahan,
kuin yhen emon tekemät,
yhen varpuisen valamat,
5 yhen kyyhkyisen kyhäämät,
yhen pyyn pesosta luomat.
Selityksiä: 4.
Lauletaan myöskin metsässä tahi missä hyvänsä, ei vaan häissä.
6 peso = pesä.
5. Liekkuvirsi.
Lauletaan me lasta kaksi,
kuin kaks' on kanan pojoista,
suusta kuin sulan-nenästä,
päästä kuin päivän-kakkarasta;
5 mulla on muhakka muoto,
sana suussain on sulava.
Toisinnuksia ja selityksiä: 5.
Tässä niinkuin edellisessä runossa puhutaan laulutavasta, jonkatähden
ne tavallansa sopivat Kal. I: 16 toisinnusrunoiksi.
Tois.:
1 Lauletaan lasta on kaksi
5 on mulla muhakka muoto
1 me kl myö.
2 pojoista; nominnatiivi: poikonen (vrt. Kalevalan partitivi-muodot:
kauaista, linnuista, rauaista, seläistä ja viikoista); Parasken
runoissa esiintyy myöskin: _ennistä_ (entinen), _tuvaista_ (tupanen),
_v(i)eoista_ (vetonen) y.m.
5 _muhakka_ = tyyni mieleltään, hyvä, masia luonnoltaan.
6. Liekkuvirsi.
Lähtään langot laulamahan,
vellokset vetelemähän,
langot laulavat hyvästi,
vellokset hyvin vetävät;
5 lyyähän käsi kätehen, (I: 21.)
laulamakseen on hyviä, (I: 23.)
lauletaan on laatuisasti,
ve'etään virttä viisahasti,
jottei ilmiset ivaisi,
10 eikä naurais' nuoret naiset;
älkää te kyläiset naiset,
älkää naiset naapuriset,
älkää naiset naurakana,
ilmiset ivehtikänä;
15 älkää ouoks' te otelka,
älkää virheeksi ve'elkä,
minun lapsen laulujani,
hupeloisen huutojani; —
laulaisin mie, taitaisin mie,
20 kuin ei ois kumma kuulijoista,
ihme ilman istujista,
seinän-vieren seisojista;
kuin on ihme — istukohot!
kuin on kumma — kuunnelkohot!
25 lapsen liioin laulujani,
mun hupelon huutojani,
pienen piipatuksiani,
mekujani mielettömän;
jos mie lapsi liioin laulan, (L: 549.)
30 paljon mieletön pakajan,
hupeloinen äijä huuan,
ei oo hullun kieltäjäistä,
ankaran asettajaista,
ken kieltäis' kylältä hullun,
35 asettais' ken armottoman,
Jumalalt' on armot saisi,
Luojalt' on hyvät sanomat;
kiven all' on kieltäjäni,
maan all' on asettajani,
40 kiven all' on kiinteästi,
maan all' on ani syvässä;
muill' on turvat, muill' on armot,
muill' on turvaiset tuvassa,
armoiset katoksen alla;
45 mull' on turva turpehessa,
armo arkussa lepääpi,
armo kirkon aian alla,
mull' on tuulet turvanani,
ahavaiset armonani.
Toisinnuksia ja selityksiä: 6.
Tois.:
15 älkää ouoksi otelko
26 hupeloisen huutojani
29 vaikk' mie lapsi liioin laulan
30 paljon mieletön mekuitsen
35 asettais' on armottoman
48 mun on tuulet turvanani.
1 _lanko_ = sukulainen EK:ssa.
2 _vello_ = veli; _vellos_ = molemmat veljet, veljes.
3, 4 laulavat, vetävät kl laula'at, vetäätä.
5 koko se laulutapa, että käsikkäisin lauletaan on peräti tuntematon
EK:ssa niinkuin Venäjän Karjalassakin; sitä vastoin on se ollut tapana
ainakin Pohjois-Savossa ja ehkä muuallakin; — lyyähän = lyödähän.
6 laulamakseen = laulamaksemme; hyviä kl hyyvvi'i.
9 _ilmiset_ = ihmiset.
20 Ensimäisessä säkeen-jalassa on kaksi kaksoisääntä, jotka laulussa
kuuluvat: _kuei ois_...; ensimäisessä sanassa on siis triftongi.
[Paraske kutsuu säkeen-jalkaa kanta-nimellä; "joka sanassa (= säkeessä)
on neljä kantaa".]
21 _ilman_ = ilman työtä olevia (ihmisiä); vrt. kuitenkin run: _katson
ilman_ (maailman?) _ihmisiä_.
22 _seinänvieren seisoja_, samalla tavoin kuin voi sanoa lattianistuja,
pihanseisoja y.m.
23, 24 kuunnelkohot, istukohot kl kuunnelkooto, istukooto.
28 _meku_ = huuto, äänenmökinä.
31 _äijä_ = paljo.
33 _ankara_ tarkoittaa Etelä-Karjalassa aina samaa kuin jalo, reipas,
ylpeä.
36 _armot_ = hyvyydet, turvat, apu.
(Vrt. Kant. 11: 2609).
7. Liekkuvirsi.
Ei virret Viroista puutu
laulut puut' ei Puntuksesta; —
ennen puuttuut metsät puita,
metsät puita, maat kiviä,
5 tykin-vallit luotiloja,
Suomen turkki suutaria,
kaupunt' on käveliöitä,
ennenkuin me sisot sanoja
eukon lapset lausehia; —
10 ennenkuin virret Viroista,
laulut puuttuit Puntuksesta,
ennen puuttuit pohja-tuulet,
loppuit tuulet lounahista,
muuttuit tuulet murkinoista,
15 ennenkuin loppuit mun loruni,
ennenkuin loppuit loilotukset; —
ei lopu lorina multa,
lopu ei multa loilotukset; —
vielähän mull' on virkkamista
20 vielähän mull on viisi virttä,
kokonaista kolme virttä,
viis' on virttä laulamatta,
kolme ilman koskematta;
niinhän mull' on virtosia,
25 niinkuin seinä-hirtosia;
mie kuin säännyn laulamahan
laulan päivän päästä päähän,
laulan sutkin suorastansa,
kohastaan mie kolme yötä,
30 laulan sutkin syömättäkin,
toisen sutkin juomattakin,
päivän päälle määrästäni,
mie laulan yheksän yötä,
päivän päälle kymmenettä,
35 yhen paiain mie panolla,
yhen vatsan syönnöksellä,
yhen vyön vyötännällä.
Toisinnuksia ja selityksiä: 7.
Lauletaan myös yksinpäisiäisnä sekä tanssissa, kun ei suurella nuotilla
lauleta; — ei vaan sovi häissä eikä reessä. Runo on tähän pantu, koska
sen alku-osassa sanotaan että virsiä löytyy viljalti; vrt. Kalev. I: 45.
Tois.:
9 lapset eukon lausehia
14 muuttuut tuulet murkinoihin
15 ennenkuin loppuit mun lojuni
22 viis' on virttä virkkamatta
30 laulan sutkin suorastansa (kl suoras_teese_)
34 laulan päivät päällekkäisin.
I _Viroista_; _oi_-muoto näkyy olevan alkuperäinen; myöskin Suomeksi
käännetyissä vanhoissa kuninkaallisissa asetuksissa v. 1647 alkaen
kirjoitetaan Ruotsin kuninkaan epiteetien joukossa muun muassa:
"Viroin maan Herttua" eli "Herttua Virois". — Sisällyksen puolesta on
huomattava, että tässä on viittaus Vironmaan runo-rikkauteen.
2 _Puntuksesta_; tarkoitetaan varmaan tunnettua Jaakko Puntuksenpoikaa
Delagardie'ta, synt. 1583, k. 1652. "Jalo herra Jaakko Puntus" on
useasti mainittu Etelä-Karjalan ja Inkereenmaan runoissa, niin puhutaan
esim. hänen sodistansa Wolmarissa (1601), Käkisalmessa ("Suomen
linnassa" v. 1610 ja 1611) sekä Riiassa (1621).
6 ymmärrettävä: ennenkuin Suomen turkki puuttuu suutaria. Kenties on
alkuperäinen säe kuulunut: _Suomen Turku suutaria;_ kuten tiedetään
kutsuttiin Turun kaupunkia ennen _Suomen Turuksi_ (esim. jo Agrikolan
kielessä). Tämä selitys on sitä luonnollisempi kuin paralleli-säkeessä
sanotaan: _kaupunti_ käveliöitä.
8 _k_ sisko-sanassa katoaa EK:ssa, niinkuin myöskin sanotaan _nisan,
laisan, lasen, kosen, posen, vasen_ y. m. (eikä: niskan, laiskan,
lasken, kosken, posken, vasken).
9 _eukko_ = äiti (esim. Pyhäjärven murteessa).
12-14 ilmansuunnat ovat P:n kielessä: _Päivän nousu_ (itä), aamupäivä
(itäkaakkonen), _murkinapäivä_ (kaakkonen) _lounat_ (louna), sitten
_allaisissa lounaissa, keski-illoillaan, päivänlasku_ (länsi) ja
_päivätön pohjainen_ (luoteesta koilliseen); pääsuunnat ovat siis:
murkina, lounat ja pohjanen.
28 sutki (ven. monikk. сутки [sutki]) = vuorokausi; — suorastansa kl
suorasteese.
29 kohastaan kl kohasteen.
35 paiain = paitani. EK:n runokielessä ja joskus puhekielessäkin saa
kuulla sellaisia muotoja kuin: (minun) poj(j)ain, jal(l)ain, (hänen)
poj(j)aase, jal(l)aase; runoissa esiintyy usein sellaisia muotoja kuin
linnuis (lintusi), tu(uv)vain (tupani), virrein (virteni) y.m.
8. Liekkuvirsi.
Ei sanat puhellen puuttu, (I: 45.)
virret laulain ei vähene;
sanat puuttuut saamatuutta,
virret viikon laulamatta; —
5 eihän leipä syyen puutu,
leipä puuttuu saamatuutta,
raha saamatt' ei sikiä,
leipä ei kasva kyntämättä,
kylvämätt' ei touko kasva.
Toisinnuksia ja selityksiä: 8.
Tois.:
7 raha saamatta ei sikii.
3 _saamattuutta_ = pyytämättyyttä, saamattomuutta, "kun ei oo saatuja
sanoja, eikä tuotu tuoniloita."
4 _viikon_ = kauvan.
5 _syyen_ = syöden.
Tähän virteen on yhden kirjaanpanon mukaan lisätty seuraavat,
Etelä-Karjalan taloudellisiin oloihin nyky-aikoina hyvin sopivat säkeet:
leipä kulkee on kulissa,
pehmyt jauho Pietäristä.
9. Liekkuvirsi.
Mie toin virret tullessani,
mitä laulan ollessani,
mull' on virret tiellä tehty,
tie-puolista tempomani, (I: 53.)
5 risuloista riuhtomani, (I: 55.)
kantaloista kaapimani,
kanervista katkomani, (I: 54.)
mie vaan oksista otelin; —
meill' ei virttä viikon tehhä,
10 tehhä ei kuuta eikä kahta,
tuleet tunniss' on parissa,
seitsemässä selkiääpi; —
mie en oo opissa ollut,
käyn't en kielen koululoissa,
15 en oo seissut seppälässä,
takojiin en tanhuvalla,
syön't en rauan suurumia,
likkin't en teräksen lientä,
vaalin't en vasaran vartta,
20 sepän pihtii en pitänyt,
sepän liettä liekuttanut,
painan't en sepän paletta;
omat on virret oppimani,
omat saamain on sanani,
25 otin tuumat otsastani,
nenästäni neuvot keksin,
suustain on sanat suloiset; —
muut lapset oliit opissa,
muut he seisoit seppälässä,
30 seisoit seppiin on pajassa,
takojien tauhuvalla,
söivät rauan suurumia,
sepän piihtii he pitivät,
likkivät teräksen lientä,
35 vaalivat vasaran vartta,
painoit on sepän paletta,
sepän liettä liekuttivat;
mie seisoin selän takana,
seisoin seinän-vieroisessa;
40 muut kuin olivat opissa,
mie olin oven takana.
Toisinnuksia ja selityksiä: 9.
Tois.:
1 Mie tein virret tullessani
13 enhän mie opissa ollut.
17 _suuruma_ = ryyni; tarkoittanee niitä pavun näköisiä rauta-aineita,
jotka tavataan rautamudassa ja välistä hiekassakin.
18 _likkiä_ = juoda latkia, litkiä.
39 _vieroinen_ = vieri.
(Vrt. Knt. II: 280).
10. Liekkuvirsi.
Opp' on teitä, opp' on meitä,
opp' on poikia omia,
opissa on ollehia,
koulussa on käynehiä; —
5 ei oo virret tiellä tehty,
kanervist' ei katkomani, (I: 54.)
mie toin virret tullessani,
mitä laulan ollessani;
ei oo virret eklen tehty,
10 virret on teht' jo viisi vuotta
teht' on touko-torstakina.
Selityksiä: 10.
Säkeitä 1-2 ei P. voi selittää; ehkä on luettava: oppoon teitä &c =
open, opastan teitä; myös lauletaan: Oppo teille, oppo meille.
9 eklen = eilen.
II _Toukotorstakina;_ jossain toisessa P:n runossa mainitaan: toissa
touko-vuonna, ja eräässä P:n häävirressä sanotaan: virret on tehty
viisi vuotta, teht' on toissa torstakina. Kenties on toukotorstaki
= helatorstai, joka on tou'onpanon aikana sekä Toukokuussa (mutta
Karjalaisten vanhan ajanlaskun mukaan on se Sulamaakuussa, joka alkaa
kuun synnystä Huhtikuussa, kun on Hank'kuu loppunut). Vanhempina
aikoina olivat rukoussunnuntai (dominica Rogate) sekä seuraava
maanantai ja tiistai n.k. mustan ristin päivät (ruots. svarta korsets
eller gångdagarna), joina maamiehet kävivät pitkin peltojansa
rukouksia lukien vuoden sadon edestä. Keskiviikkona alkoi lauluviikko
("kanttausviikko"), jolloin kouluteinit kävivät maaseuduilla
laulamassa. Torstaina alkoivat Sääksmäen "Helan-huutamiset". V. 1684
mainitaan, että Loimaalla sanottuna vuoden aikana siunattiin pellot
polttamalla tulta ja ehkä lukemisellakin. Edellä on mainittu, että
etenkin Helluntaina eli "Neljin' pyhinä" laulettiin virsiä liekulla.
11. Liekkuvirsi.
Lennä lintu, kiiä korppi,
hoitamaan mun huoliani,
kantamaan mun kaihojani;
enemmän on mulla huolta,
5 kuin on huolen-hoitajilla,
suuren kaihon kantajilla,
ison huolet, eukon huolet,
mun on viien vellon huolet,
seitsemän sisären huolet,
10 viel' on huoleni omani;
jos mie huolin täänkin huolen,
täänkin murhe'en murennan,
täänkin kaihon kannattelen,
kyll'hän tuulet toista tuovat, (1 67.)
15 ahavaiset antelevat,
meren aaltoset ajavat,
meren tyrskyt työntelevät.
Toisinnuksia ja selityksiä: 11.
Tois.:
8 mull on viien vellon huolet
10 mull' on huoleni omani; huomattava on että suffiksi esiintyy
kahdesti, _oma_-sanan yhteydessä.
16 aalto, Eteläkarjalan murteessa _alto_.
17 tyrsky = aalto, maininki.
(Vrt. Knt. II: 273)
12. Liekku- ja tantsuvirsi.
Mitä miitin kuin mie laulan,
ja kuta kuin mie sanelen?
eikös näin hyvä olisi,
näin pätösin kelpajaisi? —
5 mie kuin mietin mielelleni,
ajattelen aivoilleni:
eikös näin hyvä olisi,
näin pätösin kelpajaisi? —
näinkös virret virketahan,
10 näink' se laulut laitetahan,
näinkös pannaan paikoillensa,
laitetaan latuisillensa? —
eikös näin soma sopisi,
näin pätösin kelpajaisi? —
15 tulkaa virrein mun tupahan,
ikkunoist ja reppänistä,
suuremmat tuvan ovesta!
niin on mulla virtosia,
niinkuin seinä-hirtosia;
15 virret luoksein virratkahan,
niinkuin virtaava vetonen,
poikk' on puolin polvilleni,
kääntykööt kätösihini! —
kerin virrein mie kerälle, (I: 71.)
25 sykkyrälle synnyttelen,
panen virret palmikolle,
panen aitan parren päähän; (I. 77.)
niit' ei laula kaikki lapset,
ei lajua lapset kaikki,
30 virsiäin ei virkettuini,
latusiin ei laitettuini; —
mie en joua laulamahan,
itse laulan konsa jouan,
kun on pantu palmikolle,
35 sykkyrälle synnytetty; —
siit' mie jouan laulamahan,
kons' ei ruke'et rutaja,
karise ei kakran-ripsit,
kons' ei taitu otran-tähkä,
40 eikä heinikko heläjä; —
kons' on kakrat kaappunalla,
otrat oivo-närttehellä,
kons' on ruke'et rutussa:
siit' mie jouan laulamahan,
45 siit' laulan yheksän yötä,
yhen vatsan syönnöksellä,
yhen paian mie panolla,
yhen vyön vyötännällä.
Toisinnuksia ja selityksiä: 12.
Tois.:
2 ja kuta kuin mie kujerran
20 virret luoksein virtajavat
23 kätehein on käänteleivät
28 siit ei laula kaikki lapset
30 laulujain ei laitettuini
33 silloin laulan konsa jouan.
1 _miit_in allitereeraa _mitä_-sanaan, jonka tähden sanan karjalainen
muoto (eikä: mietin) säilytetään (vrt. s. 5).
3 eikös kl eiköis.
5 _mietin_ allitereeraa _mielelleni_-sanaan, jonkatähden
länsisuomalainen muoto on tähän pantu, vaikka laulussa sana kuuluu:
miitin.
15 _virrein_ = monikon genit. ynnä 1:sen pers. suff.
27 kl mie paan aitan parren päähä.
30, 31 virket_tuini_, laitet_tuini_, = -ettujani.
31 _latusiin_ laitettu = hyvään järjestykseen, peräkkäin laitettu.
41 _kaappuna_ = pieni ympyriläinen närte, mihin ei ole pantu seipäitä,
jota vastoin _närte_ on pitkä ja suikulainen.
(Vrt. Knt. II: 273, 280.)
13. Liekkuvirsi.
Mie kuin lauluille lasei ni,
virren työlle työnteleini,
niin on mulla virtosia,
niin kuin seinä-hirtosia,
5 mutta paikass' on pahassa,
hatun all' on hangen päällä; —
tulkaa virrein mun tupahan,
ikkunoist' ja reppänistä,
poikk' on puolin polvilleni; —
10 kerin virrein mie kerälle, (I: 71.)
synnyttelen sykkyrälle,
mie paan aitan parren päähän; —
ei ne laula kaikki lapset,
pojat ei laula puoletkana,
15 ymmärr' ei yheksänkänä,
minun lapsen laulujani,
hupeloisen huutojani.
Toisinnuksia ja selityksiä: 13.
Tois.:
2 virren töille työnteleini.
1, 2 _laseini, työnteleini_, refleksiviset muodot laske- ja
työntelen-sanoista; vartalon kova kerake pehmenee, esim. annaipi =
antaupi. (Vrt. Knt. II: 280.)
14. Tantsuvirsi.
Täss' on virsien vetäjä,
täss' on laulujen latoja; —
nyt mie virsii on vetelen,
nyt mie laitan laululoini;
5 niinhän mie viritän virttä,
niinkuin virviä vetehen,
niinhän mie puran puhetta,
kuin puran puna-kerätä; (I: 71.)
sitä lähtee kuin läkistä,
10 lähtee kuin läkin sisästä,
sitä tulee kuin tupesta,
kuin lavesta laukeaapi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 14.
Tois.:
4 nyt mie laului latelen.
3 virsii = virsiä.
4 laululoini = laululoitani = laulujani.
5 _virittää_ = viskata, mättää.
6 _virvi_ = virpi, pikilanka.
9-10 _läkki_ = ruots. bleck-käril.
12 _lavi_ = lehmänlavin.
Tätä runoa voi myöskin laulaa mojostaa yksinpäisiäisnä. P. on runon
kuullut enonsa tyttäreltä Jerolan Vaslen Outelta.
15. Liekkuvirsi.
Ajo kaksi Karjalaista
ja pari Parikkalaista,
vetiit saanill' on sanoja, (I: 73—76.)
puhehia puu-re'ellä:
5 kuin käi saani salvamehen,
reko vieruhun virahti,
saani kaatu kallellensa,
sysähysi syrjällensä,
putosivat puolet virret,
10 virret tielle virtasivat,
virret juoksivat joelle,
virret juoksiit Jortikkahan; —
nuo ol? varmat Vaintkan lapset,
nuo ol' varmat vahtimahan;
15 pois he poimiit puolet virret,
sysäsiit syen-vetäjän
kanavahan Karjalaisen,
pitkä-tukan turvallensa; —
kalju pohjass' on kanavan,
20 sielä kalju Karjalainen,
pitkä-tukka turvallansa:
"kuin ois tuojaa on tupinan,
asun-antajaa käteeni,
pään mie halki hakkajaisin!"
Toisinnuksia ja selityksiä: 15.
Ei lauleta reessä eikä häissä, mutta saa mu'ittaa tantsulauluksi. —
Virren on P. kuullut pienopäivistänsä.
Tois.:
3 vetiit virsii he re'ellä
vet' on virsii on reellä
4 käi on saani salvamihin
9 putosiit on puolet virret
13 ne on varmat Vaintkan lapset
14 he oot varmat vahtimahan.
1 _Karjala_ luetaan (Eteläkarjalassa) Hiitolan pitäjästä
pohjaiseenpäin. Merkillistä on, että Laatukan rantuemailla (Viipurista
Käkisalmeen ja sieltä Nevajoen toiselle puolelle) ei ole omaa nimeä,
sillä Inkereenmaa luetaan vasta Nevan toiselta puolelta "Valkiaan
kiveen".
2 Ainakin v. 1743 mainitaan _Parikkalan_ pitäjä; sitä ennen kutsuttiin
tätä pitäjää Joukion ja Koitsanlahden pitäjäksi. Eräässä Sakkulan
toisinnuksessa liitetään säkeet: "Kurkijoesta kumpaisetkin, ärmäkkinen
tankk' oli päällä" &c; tästä käy selville, että tarkoitetaan Parikkalan
pitäjäläistä. [Leinbergin tieto, (Finl. Territ. förs. siv. 95) on
väärä.]
3 _saani_ (ven. сани [sani]) = umpilaitanen reki, saahka; "reki joka ei
ole rokkoreki eikä puureki".
6 _reko_ = reki; myös voi olla mahdollista, että on laulettu _rek'
o_(n).
12 _Jortikka_ on eräs kaaletuksenpaikka, sukunimi ja talo Metsäpirtin
Viisjoella.
Virret juoksivat jokea myöten Jortikan kaaletuksenpaikalle, missä oli
matala vesi. (Patriarkkaalisista oloista näissä seuduissa mainittakoon
ohimennen, että Jortikan talossa Kaarnajoen kylässä muutamia vuosia
sitten eli yhdessä tuvassa perhe, jossa oli 42 henkeä.)
13 _Vaintkan lapset_ (ven. Ванька [Vanka], demin. Иванъ [Ivan]) =
Iiwanan lapset, se on: venäläiset, Venäjän-uskoiset karjalaiset,
ishorit, inkerikot, sukkapellit. Kenties on runon tarkoitus, että
kreikan-uskoiset karjalaiset ovat oppineet laulunsa Laatukan
pohjoispuolisilta karjalaisilta.
14 _varma_ = kelvollinen, oiva, uhkea.
17 _kanava_ = maantien oja.
22 _tupina_ = (v. дубина [dubina]) puu-ase, kanki, seiväs, aidas.
23 _asu_ = ase.
16. Tantsuvirsi.
Mie kuin avaan arkun kannen, (I: 87.)
laulun laatikon aloitan,
sitä tulee kuin tupesta,
lähtee kuin läkin sisästä,
5 kuin lavesta laukeaapi; —
mie kuin alan alkatella,
kielelläni kelkatella,
mie laulan larputtelen,
kalkuttelen kannun suusta; —
10 mull' on tuotu tuoni-kirja,
mull' on annettu atesti; —
mie en tauluista tavoita,
umeroo en urkistele;
mie kuin aapsesta alotan,
15 kaikki laulan katkismuksen,
kaikk' sanelen saarna-kirjan,
kaikki virkan virsi-kirjan; —
mull' on ulkona umero,
mull' on taulu tanhualla; —
20 jo mie sen sikälis lauloin,
sen sikälis, tään täkälis, (III: 260.)
Moskovan molemmin puolin,
kahen puolen Kaahvetnitsan.
Toisinnuksia ja selityksiä: 16.
Tois.:
9 kannun suusta kalkuttelen
12 mie en taulu'u [-taulua] tavoita.
6 _alkatella_ = laulaa äläjävällä äänellä, ääntää.
7 _kelkatella_ = kelkattaa, "yhä haastaa niinkuin rämppäkello".
8 _larputtaa_ = lärpättää, yhä pitää puhetta.
9 _kalkutella_ = "kun laulan niinkuin kahta puuta kalkutan".
10 tuoni-kirja = nuottikirja; tuoni — sävel.
12 _taulunen_ = numero-taulu luterilaisissa kirkoissa.
13 _umero_ = numero virsikirjassa tahi kirkon numerotaululla;
urkistella = urkkia, katsoa tarkasti.
14 aapsi = aapinen.
15 katkismuksen kl _katkelmuksen_; mutta P:n selityksestä selvenee,
että katk_is_musta tarkoitetaan — liikuttava todistus siitä, etteivät
kreikan-uskoiset Karjalaiset vielä nimeksikään tunne sitä kirjaa, jota
muut Suomalaiset jo vuosisatoja ovat osanneet ulkoapäin.
21 _sikälis — täkälis_ = sitä — tätä myöten.
22 kl Moskovan _molommin_ puolin.
23 _Kaahvetnitsa_; Inkereellä ja Kaakkois-Karjalassa on usean
paikannimen pääte _-itsa_; niinpä Raudussa (1728): Dudenitsa, Koskitsa
(Kostitsa) ja Usaditsa; Sakkulassa: Porovitsa, Valaits(ova) (nyk.
Volossula); Pyhäjärvellä löytyy niitä viljalti esim. Konnitsa,
Konovitsa (luostari), Mellitsa, Salitsan(ranta) ja Wernitsa. Vielä
viime vuosisadan loppupuolella mainitaan Kahvenitsa, jota nimeä
luultavaksi runossa tarkoitetaan. Pyhäjärvellä on muinaisruno pysynyt
elävämpänä kuin muualla Kaakkois-Karjalassa, vielä nytkin esim.
lauletaan Kalevalan-muotoisia häävirsiä "Pyhäjärvöisiin" häissä.
17. Liekkuvirsi.
Miks' ei soi soria ääni,
ääni ei kaunis kaljahtele,
ääni ei herttainen heläjä,
ääni ei kuuluisa kumaja? —
5 soipis' on soria ääni,
ääni kauno kaljakkoisi,
kuin ois soria soittelija,
kauno kaljakoittelija,
kaunis äänen-kannattaja; —
10 mutt ei soi soria ääni,
ääni ei kaunis kaljahtele,
kuin ei oo soria soittelija,
kaunis kaljakoittelija,
kaunis ei äänen-kannattaja; —
15 ei kumaja voiton kulkku, (I: 95.)
vierr' ei rinta viertehetön,
henk' ei rasvaton heläjä,
kuin ei oo voilla voittajaista,
vetäjäist' ei viertehellä,
20 rasvall' ei rakentajaista; —
kun olin ison kotona,
kumaeli kulkkuseni,
henk' on reikäin mun heläji;
emo ennen voilla voisi,
25 iso rasvoill' on rakensi,
veti vello viertehellä,
mun anto emoni voita,
voita suolaellessansa;
isoin on sian lihaista,
30 sikaa on liho'issansa,
palasiksi pannessansa;
vello vierrettä punaista,
puolikkohon pannessansa; —
tulin toisehen talohon,
35 yli kynnyksen kylähän,
yli pellon naapurihin:
ei anna emonen voita,
voita ei suolaellessansa,
isoin ei sian lihaista,
40 sikaa ei liho'issansa,
palasiks' ei pannessansa,
vello ei vierrettä punaista,
puolikkoon ei pannessansa.
Toisinnuksia ja selityksiä: 17.
Tois.:
7 kuin ois soittaja soria
10 sill' ei soi soria ääni
22 mun on kulkku'in [-kkuni] kumaji
26 vois' on vello viertehellä
29 isoin on sian liha'a (kl lih_aane_).
5 _soipis'_ on omituinen muoto; ettei se ole = soip[i] s[e] näkyy
siitä, että myöskin voi sanoa: jos kellot soipisiit (soipisivat).
Konditionalis kuuluu säännön mukaisesti: soisin; vrt. runoa: "Jos ne
soisiit kirkon kellot."
6 _kaljakkoia_ = kaljahtaa.
9 _äänen-kannattaja_ = jälest-laulaja, joka kannattaa äänen eli nuotin,
kun hän toisen kerran laulaa saman säkeen, jonka ees'-laulaja ensin on
laulanut; esim.:
eeslaulaulaja: Miks' ei soi soria ääni
jälestlaul. miks' ei soi soria ääni
ees'laul. ääni ei kaunis kaljahtele
jälestlaul. ääni ei kaunis kaljahtele j.n.e.
23 _henk'_ on _reikäin_ = henkireikäni (on...).
29 _liha(i)nen_ = liha; tälläisiä nominia tavataan usein runokielessä,
esim. poikonen (5:2), kieltäjäinen (6:32), asettajainen (6:33),
turvainen (6:43), armoinen (6:44), ahavainen (6:49), virtoinen (-virsi;
7:24), hirtoinen (-hirsi; 7:26), vieroinen (-vieri; 9:39), (a)altoinen
(10:16) j.n.e.
18. Sananlaskun tapainen virsi.
Ei kumaja voiton kulkku, (I: 95.)
henk' ei rasvaton heläjä,
rinta ei vierre viertehetön;
juua tahtoo kuiva kulkku,
5 laulella lipiä kieli,
juossa jalkava hevonen;
tupa on tehty miesten tulla,
talli tantsivan orosen,
läävä lehmän lämmitellä,
10 sauna akkojen asua.
Toisinnuksia ja selityksiä: 18.
Tois.:
8 talli seisovan orosen.
4 _juua_ = juoda.
7-10 säkeet ovat "pantu virren jatkokseksi".
9 _lämmitellä_ refleksivisessä merkityksessä.
10 kl sauna akko'in a_su'u:_ eli _asuune_; — saunavaimo, sauna-akka
= lapsensynnyttäjä. EK:n asuntojen ahtaan tilan tähden muuttavat
lapsensynnyttäjät saunoihin asumaan päästö-ajaksensa.
19. Tantsuvirsi.
Jok' teill' taiten tantsitahan?
meill' jo laiten lauletahan;
la mie laulan laarittelen,
tasaisillen tantsioille,
5 kepiöillen keikkujille,
laulan laauilla sanoilla,
puhehilla puhtahilla:
kun ei muut lihavat laula,
muut verevät vierettele,
10 kun ei laula laaukkaammat,
verevämmät vierettele,
laihan laulaa on tuleepi,
piian kuivan kuikutella,
laulan laihast' on pos'esta, (I: 97.)
15 kuivaisesta kuikuttelen,
vetelen verettömästä; —
sill' ei laula laaukkaammat,
verevämmät vierettele,
jott' se sorjiin suu kuluupi,
20 kaunon varsi vaivahuupi;
mie en huoli huulistani,
enkä suutain mie sureksi,
enkä kiellä kieloistani,
suu on muillakin mukana,
25 kiel' on muilla'i keralla; —
passipo emoselleni!
kaksi kantajaiselleni,
tuhat tuutijaiselleni,
anto mulle kelpo kellon,
30 anto mulle sorian soitun,
anto kaunon kalkkaloisen;
tuota häissä häilyttelen,
kulettelen kuokkimassa,
taian käyä tantsuloissa,
35 aina laulan laarittelen;
tok' en huoli, enkä haali,
kaikist? en kylän sanoista,
puhehist? en kenenkänä;
ketäs pelkään? — en ketäkään; —
40 laulajaksi laaitahan,
soittajaksi soimatahan; —
en oo soittajan sukua,
enkä laulajan lajia,
sormet soittajan kuluvat,
45 väki laulajan väsyypi,
suu puhujan pullistuupi; —
saan't ei ennen mun emoni,
saan't ei lauluilla rahoja,
kiallaan ei killinkiä,
50 kulkullaan ei kunniata;
niinkuin nyt nykyiset naiset,
saavat lauluilla rahoja,
kiallaan on kiitoksia,
kulkullaan on kunniata; —
55 enhän mie rahoitta laula,
suuta kullatt' en kuluta,
hopeoitt' en huokaele,
sanaa en vas'etta vaiha; —
en mie äijäistä anoisi,
60 enkä tyyty'is' vähähän,
polttinan joka pojalta,
alttinan joka akalta,
neljin riunin neitoloista,
viisin riunin vierahilta;
65 ruplan maksoi köyhän tyttö,
polttinan pohatan poika,
riunan vaan rikkahan tytär; —
enemmän rahoja saisin,
kuin herrat hevoisillansa,
70 talon-pojat tammoillansa.
Toisinnuksia ja selityksiä: 19.
"Tantsu-, reki- ja häävirret sekä itkut eivät ole pätkäniekkoja —
se on, niissä ei ole määrättyä pituutta eikä järjestystä niinkuin
tavallisesti liekkuvirsissä, loitsuluvuissa sekä leikkilauluissa;
tantsu- reki- ja häävirret lauletaan niin, että niihin vedetään ja
mätetään ennenkuulluista virsistä mitä mieleen jolahtaa ja tilaisuuteen
sopii, ja sillä tavoin laulua eistetään", sanoi P. — Niinpä N:o 19 on
yhteen sovitettu kuudesta eri kirjaanpanosta: (n:o 21 v. 1891) säkeet
1-46; (n:o 1157 v. 1892) 47-62, 64, 66-70, 96-67; (n:o 1150 v. 1892)
47, 50, 49, 51-53, 55; (n:o 1154 v. 1892) 55-62, 64, 68—70, 65-67;
(n:o 1079 v. 1892) 59-70 ja (n:o 646 v. 1887) 40-58; viimeksi mainittu
kirjaanpano yhdistää edellisen osan, säkeet 146, jälkimmäiseen osaan
ss. 47—70.
Tois.:
32 mitä häissä häilyttelen
55 en nyt mie rahoitta laula
56 suuta kullatta kuluta
61 polttinan joka pojasta
62 alttinan joka akasta
64 viisin riunin vierahista
68 enemp' mie rahoja saisin.
1 _taiten_ = taitaen.
2 _laiten_ = hyvästi.
3 _la_ ynnä presens muodostavat optativin; tavallisesti seuraa sanan
perässä pronom. personale, joskus se jätetään pois, esim. _la panevat,
la sanovat_ (21:23). Sakkulan luterilaisten runoissa tavataan myöskin
muodot: _lahan_ ja _lapa_; sana näkyy merkitsevän: las(k)e, anna (vrt.
J. Krohnin tutkimus Suomi II. 8, s. 503—505).
6 _laatu_ = sopiva, järjestyksessä oleva.
10 _laaukas_ = sopiva, hyvä.
26 _passipo_ = (ven. спасибо [spasibo]) Jumala auttakoon, kiitos.
33 _kuokkimiseksi_ sanotaan kun ollaan "kuokkavieraana" häissä.
40 _laain_,-tia = puhua, sanoa (vrt. ven. ладить [ladit]).
46 _puhua_ = puhaltaa, EK:ssa.
49 Jos tämä runo on kotoisin Kaakkois-Karjalasta tahi Inkereenmaalta,
niin se seikka, että siinä mainitaan _killinkiä_ (ruots. skilling,
mikä sana jo Eddassa esiintyy), viittaa ainakin 1600-lukuun, sillä
jo ison-vihan alussa valloitettiin mainitut maakunnat, jonkatähden
tuli liikkeeseen ruplat, kopeekat ja riunat (= 10 kop.; ven. гривна
[grivna] main. jo 882); ennen luettiin myöskin alttinat (= 3 kop.; ven.
алтынъ [altyn], main. jo 1423), polttinat (= 1/2 rupl.; ven. полтина
[poltina]) ja tenkat (= 1/2, kop.; ven. деньга [denga]), vrt. säk.
61—67.
59 _äijäinen_ = äijä, paljo.
(Vrt. Knt. II: 278)
20. Liekkuvirsi.
Munkos laula'a tuleepi,
munkos vuoroin vieretellä?
la mie laulan laiha poika, (XXI: 301.)
poika kuiva kuikuttelen, (XXI: 302.)
5 vetelen vähä-verinen;
laihan laulella tuleepi,
pojan kuivan kuikutella,
ve'ellä vähä-verisen;
kuin ei muut lihavat laula, (XXI: 298.)
10 muut verevät vierettele,
soriammat souattele,
kaunehemmat kannattele,
kuin ei läula laatuisammat,
kuin ei viisaammat vetele,
15 laulan laihasta pos'esta, (I: 97, XXI: 303.)
kuivaisesta kuikuttelen,
vetelen verettömästä;
sitt' sanoot kyläiset naiset,
sanoot naiset naapuriset
20 — viisaat on akat kylällä,
naiset nouvit naapurissa —:
"laiha on luotu laulamahan,
veretön vetelemähän"; —
senhän mie visusti virkan,
25 sen mie selvästi sanelen:
ei ois laihan laulettava,
laiska on luotu laulamahan,
veltto vettä soutamahan;
ei ois lais'an laulettava,
30 velton vettä souettava,
sorjat suutaan ei kuluta,
kaunot vartt' ei vaivaele,
jott' ei sorjan suu kuluisi,
rannin vars' ei vaivahuisi;
35 mie kuin oon laiha, mie vaan laulan,
mie kuin oon veltto, vettä souan;
niin mie laulan liirittelen,
kuin vieoista vierettelen,
suusta kuin sulan nenästä,
40 pääst' kuin päivän-kakkarasta.
Toisinnuksia ja selityksiä: 20.
Tois.:
1 Munkos laulella tuleepi
3 la mie laulan laiha piika
4 piika kuiva kuikuttelen
5 vetelen vähä-väkinen
6 laihan laula'a tuleepi
8 verettömän vieretellä
10 verevämmät vierettele (XXI: 300.)
13 kuin ei laula laaukkaammat
17 pos'est' on verettömästä
18 sano'ot kyläiset naiset
24 sen mie virkan viisahasti
33 jott' se sorjan suu kuluupi
34 kaunon varsi vaivahuupi
38 niin kuin vettä vierettelen.
2 _vuoroin_ laulettiin aina (vrt. siv. 3), paitsi silloin kun oltiin
"yksinpäisiäisnä", jolloin laulettiin joka säe kahdesti ikäänkuin
"jälest'laulaja" (= puoltaja, säistäjä, Lönnr. esip. Kalev. II §
17) olisi saapuvilla. Kun tällä tavoin lauletaan yksin, esiintyvät
selvimmällä tavalla säkeitten _loppusanojen päämuodot_, kun säe
kerrotaan eli toisen kerran lauletaan, niinkuin alla-olevasta taulusta
näkyy (vrt. myös siv. 42):
Parasken runojen loppusanat kuuluvat:
1. suusanalla luettuina:
2. [sivumuodot] ensikertaisessa laulussa:
3. [päämuodot] kerrotessa:
Nom.
1. mies |2. miesi |3. miesi
1. piika |2. piikui |3. piika
1. ihmeet |2. -meeti |3. -meete, -me'et
1. palentuneet |2. -neeti |3. -neete
Gen.
1. hirre(n) |2. hirrii |3. hirre(n)
1. katokse(n) |2. -toksii |3. -tokse(n)
Part.
1. kunniaa |2. -niaani |3. -niaane, (niaista)
1. vettä|2. -vettui |3. -vettä
1. lih(h)aa |2. -haani |3. -haane (-haista)
1. san(n)aa |2. -naani |3. -naane (-naista)
1. pojaista (poikanen) |2. -jaistu |3. -jaista
1. ol'tta |2. ol'ttu |3. ol'tta
1. mi(n)uista (minunen) |2. -minuuni |3. minuune
1. hy(yv)vii (=hyviä) | 2. hyviihyi |3. hyviini, hyviä
1. oppimii (=-mia) |2. -miihui |3. -miini, -mia
1. vetelemii (=-miä) |2. -miihyi |3. -miini, miä
1. run(n)oi (=runoja) |2. runoiui |3. runoja
1. lausehii (=-hia) |2. -sehiihui, -hiiui |3. -sehiini, -hia
1. ilmisii (=-misiä) |2. -misiini |3. -misiine
Iness.
1. viluss' |2. -lussui |3. -lussa
1. jäless' |2. -lessi |3. -lessä
Elat.
1. pakkasest' |2. -sestui |3. -sesta
Illat.
1. päähä(n) |2. päähii, päähyy |3. päähä(n)
1. kät(t)ee(n) |2. -teeni |3. -teene
1. istuntaa(n) |2. -taani |3. -taane
1. ko(t)tii(n) |2. -tiihi |3. -tiini, (-ne)
1. kartanoo(n) |2. -nuuni |3. -noone
Adess.
1. laitumell' |2. -llui |3. -lla
1. kunniall' |2. -llee (-llui) |3. -lla
1. maill' |2. mailli |3. mailla
1. mättähill' |2. -llyi |3. -llä
1. kunnahill' |2. -lli |3. -lla
Abl.
1. keralt' |2. -lti |3. -lta
1. tavalt' |2. -lti |3. lte
Allat.
1. sommelolle(n) |2. -lli |3. -lle(n)
Transl.
1. iloks' |2. iloksi |3. ilokse
1. luoks' |2. luoksi |3. luokse
Prol.
1. alaits' |2. -tsi |3. -tse
Suff.
1. vakkasein |2. -siini |3. -seini
1. varrellain |2. -laani |3. -llaini
1. ik(k)äin (=ikäni) |2. -keini |3. -käini
1. käyessäin |2. -ssääni |3. -ssäini
1. m(i)un sukuhein (=sukuhuni) |2. -kuhiini |3. -kuheini
1. meiän neiossaa(n) (=neidossamme) |2. -ssaasi |3.- -ssaase
1. si(n)un em(m)ois |2. -oosi |3. -oisi
1. ollakseis' |2. -kseesi |3. -kseisi
1. tultuais |2. -tuvaisi |3. -tuvansi
1. teiän virsissää(n) (=virsissänne) |2. -sääsi |3. -ssääse
1. lapsillee(n) |2.-lleesi |3. lleese
1. kuollaksee(n) |2. -kseesi |3. -kseese
1. paikoillee(n) |2. -lleesi |3. -lleese
1. itsiää(n) |2. -siääsi |3. -siääse
Adv.
1. suorastee(n) (=-staan) |2. -teesi |3. -teese
1. kohastee(n) (=kohdastaan) | 2. -eesi |3. -eese
1. hyväst' |2. -västi |3. -väste
1. somast' |2. -masti |3. -maste
1. laatuisast' |2. -sasti |3. -saste
1. itsekää(n) |2. -sekääni |3. -sekääne
1. huomennai |2. -naaii |3. -nnak(k)i(n)(-na'i)
Pres.
1. viritän |2. -tyi |3. -tän
1. kalkuttelen |2. -telii |3. -telen
1. vak(k)oon |2. (vakoilui) |3. (vakoilen)
1. tul(l)oo (=tulee) |2. -lo'o |3. -lloopi
1. laittelei |2. -leevui |3. -leepi (-leipi)
1. aj(j)aa |2. ajaavui |3. ajaane, -aapi
1. aj(J)aat |2. aj(j)aati |3. aj(j)aata
1. kerkiäät |2. -kiäävyi |3.-kiääti, -ääte
1. näk(k)yyt |2. -yyty |3. -yytö
1. tulloot (=tulevat) |2. -ooti |3. -ooto
1. otteloot (ottelevat) |2. -ooti |3. -oote, -ooto
Impf.
1. virkko(i) |2. -kkui |3. -kko
1. toivat |2. -vui |3. -vat
1. aj(j)oit |2. -oivui |3. -oivat
Konc.
1. sotkenoo |2. -ooni |3. -oone
1. kanittanee |2. -neeni |3. -neene
Inf.
1. maata|2. maatui, tuu |3. maata
1. as(s)uu (=asua) |2. asuuni |3. asuune, asu'u
1. otella |2. -tellu |3. -tella
1. vieretellä |2. -tellii |3. -tellä
1. rykkii (=rykkiä) |2. -kkiini |3. -kkiini (-ne)
1. laulamaa(n) |2. maani |3. -maane
Pass.
1. annetaa(n) |2. -aani |3. -aane
1. ristitti(n) |2. -ttiini |3. -ttiini
1. leikattaa |2. -kattaavui |3. -kattavan
("jos näkisin leikattaa")
(Vrt. Sel. 1-5 ja Sel. 24-25)
12 kaunn_e_h_e_mmat eroaa kirjakielestä; tässä muodossa tulee
komparativi näkyviin, jota vastoin länsisuomalaisissa murteissa
_"kauniimmat"_ voi olla sekä komparativi että superlativi.
17 _nouvi_ = selvä, ymmärtäväinen.
34 _ranni_ = (ehkä: ruots. grann) korea, kaunis.
38 _vieoista_, vetonen-sanasta (vrt. selitys 5: 2). Sakkulan
kielessä diftongiseerataan tai pitennetään vokaali kun _k_ tahi _t_
on hävinnyt sellaisissa sanoissa kuin: keko, _kieon_; joki, _juoen_;
noki, _nuoen_; lato, _loaon_; laki, _loaon_; mato, _moaon_; nato,
_noaon_; käki, _keäen_ (niinkuin myös sanotaan käsi, _keäen_; vesi
_vie'en_); kyty, _kyy'yn_; hiki, _hiien_; suku, _suu'un_ j.n.e. Tämä
murteenomituisuus on tekstissä säilytetty, sillä jos kirjakielen
mukaan kirjoitettaisiin _veoista_, niin se ei täysin allitereeraa
_vierettelen_-sanaan.
21. Tantsu- ja liekkuvirsi.
Mitä varten tänne läksin?
mie en ilman istuntahan,
pihk' en puolisen pitohon,
seinän-vieren en seisontahan; —
5 ilo siinä, missä nuoret,
vaka siinä, missä vanhat; —
sitä varten tänne läksin,
virsiäni virkkamahan,
laulujani laskemahan,
10 leikkiä leventämähän;
tulin ilmisiin iloksi,
tulin rahvahan ratoksi; —
taas meitä moni sanovat,
muutomannet muistelevat,
15 tämän iltaisen ilosta (I: 99.)
tämän päivän pään perästi; —
ilotaan me tääkin ilta,
muien iltojen mukahan,
remutaan me tääkin retki,
20 muien retkien mukahan; —
mitäs minä sanoista huolin,
ketäs pelkään? — en ketäkään! —
la sanovat, la panevat,
viel'hän viimein herkiävät,
25 ennen kuin kuolla kerkiävät;
en mie pannessa pahene,
enkä lauhu laatiessa,
kiintii en kirottaessa;
minkä saavat, hot sanovat
30 sen saavat sanottuansa,
minkä ilman oltuansa,
pahan mielen palkastansa,
pahan mielen, paksun huulen,
kun kirves kivestä saapi, (XII: 153.)
35 napa-koira kalliosta. (XII: 154.)
Selityksiä: 21.
2-4 viimeiset sanat kuuluvat laulussa: istun_taane_, pi_toone_,
seison_taane_, mitkä muodot yhtähyvin voivat olla partitivin kuin
illativin.
3 _pihk' en puolisen_ = pihk'puolisen (pihtipuolisen) en.
6 _vaka_ = vakavuus.
13 Omituista on, että kun subjektina on sana, jolla on kollektivinen
merkitys, esim. _kansa, kyläkunta, jokainen, moni, muutama_ y.m., niin
käyttää P. laulussaan _monikon muotoja_ tekosanassa.
14 _muutomannet_; ehkä = muutomat ne(t).
19 _remuitset_ = riemuitsen.
27 _lauhtua_ = läyhkää.
28 _kiintii_; kiintiin (-tiän), kiinnitä = tulla kiintiäksi; jos
joku esim. nostamisesta sydänalasta on hellä, niin sanotaan että se
on _kiintiinty_ (= kiintiinnyt) ja luullaan että nahka on kiintynyt
ruumiiseen liian lujasti, jonkatähden hierotaan.
32 kl palkas_teese_; niin myöskin palkastein (-stani), suorasteese,
kohasteen; adverbissa käytetään aina _-ste_-muotoja (kts. selitys
2: 5-6.)
22. Loppu-virsi liekussa.
Kyll' on, kyll' on; täys' on, täys' on,
kyll' on täysi tästä päästä,
tästä tyhjäst' on tytöstä,
lapsest' on emottomasta,
5 täys' on täst' sanelijasta;
älkää te kyläiset naiset,
älkää naiset naapuriset,
älkää äijäistä anoka,
tästä tyhjästä tytöstä,
10 natukasta laulajasta; —
kyll' on, kyll' on; täys' on, täys' on,
pian piisaa on minusta,
tämän iltasen iloksi, (I: 99, XXI: 305.)
tämän päivän päätteheksi.
Selityksiä: 22.
Koska tämä runo on loppuvirsi liekussa, niin P. sanoi kun hän oli sen
laulanut: "Se olkoon virsi viimeinen minun hurjan laulakseni" — eipä
vaan ollut!
8 _äijäinen_ = paljo.
10 _natukka_ = kuivavartaloinen, pieni.
23. Piina-luku.
Tule tänne Herra Ieesus,
saa tänne hyvä Jumala,
piika-lapsen piinasihin; —
päästä piika pintehistä, [I: 173
5 vaimo vatsan vääntehistä, [I. 174
ava'a lihainen lukko,
luinen lukko longottele; — [I: 321
mehiläinen kanna mettä,
suussasi sima sulaapi,
10 kipiöille voitehiksi, (XV: 487.)
haavoillen pareneville;
keitä mettä kielelläsi,
joka kukkasen nenästä,
joka heinän helpehestä,
15 tuo ol'tta Topiolasta,
tuo mettä Mielolasta,
voia niillä voitehilla,
niillä rasvoilla rakenna,
millä Ieesus voiettihin,
20 Maariainen maasittihin,
sisäst' on kivuttomaksi,
alt' on aivan terveheksi,
päältä tuntumattomaksi; —
Jumala on parantaja,
25 Ieesus on terveen-tekijä.
Selityksiä: 23.
Piina-luku eli luku synnytystuskissa.
8:sta säkeestä alkaa se lisäys, joka aina luetaan loitsulukujen
perästä. Loitsut eli "luvut" luetaan, "sopotetaan, lomitetaan"
matalalla äänellä, eikä niitä koskaan laulettu; kun loitsuluvut
ja loitsutemput olivat toimitetut luettiin "Isä-meidän" tahi
"uskontunnustus". Tavallisesti on runomitta loitsuissa huonompi kuin
muissa runoissa, mutta jos loitsut lauletaan, niin helposti runomitta
korjaantuu, niinkuin tässäkin luvussa.
15-16 _Topiola_ (ja _Mielola_); väännetyt Tapiola- ja Metsola-sanoista.
— Mainittakoon, että v. 1687 nostettiin kihlakunnan oikeudessa kanne
erästä Lapinlahden (Sakkulan pitäjästä) miestä vastaan; hän oli
muka lukenut käärmeenluvun, jossa muun muassa oli seuraavat säkeet:
[Lapinlahden kylä oli naapurikylä Vaskelaan, missä P. asuu.]
Tule tänne Herra Kiesus
saa tänne sula Jumala
— — — —
ja edelleen:
ota mette[-tä] Mettolasta
tima Tapiolasta
mesi keitä kielelläs
sima suussas sula[a] j.n.e.,
ja kertoi mies oikeudessa, että kun sanat olivat luetut oli luettava
"Isä-meidän"; vielä hän lisäsi että tämä oli "maakunnan tarve", ja tätä
lukua hän oli lukenut 20 vuotta (vrt. Hertzberg, Bidrag till Finlands
kulturhistoria på 1600-talet, Vidskepelse, s. 59-60; — erehdystä
vaan on, että mies olisi ollut kotisin Raudusta). Tästä näkyy, miten
suomalaisten runous aikojen kuluessa muuttuu pienessä määrässä, kun 6
säettä melkein muuttumattomina on pysynyt paikkakunnalla ainakin 225
vuotta. Vast'edes saamme nähdä, että toisetkin säkeet siinä vanhassa
luvussa (joka löytyy kirjaanpantuna Valtionarkiston Tuomiokirjoissa v.
1687) löytyvät P:n "maon luvussa".
(Vrt. Loitsurunoja siv. 238, 239, 271: h—273.)
24. Liekkuvirsi.
Kuin mie tehnen, kuin ruvennen
kuin se lienee on parempi,
kuin se lienee kunniampi?
liekos kuolla, vain elä'ä
5 vain paremp' pakoon lie männä? —
paremp' on pakeneminen,
ennenk' nuorra kuoleminen; —
mitäs tehhä, kuin elä'ä,
tämän suuren huolen kanssa,
10 tään suuren surun keralla,
kaihon kauhean keralla;
synny ei syyä leivän kanssa,
painaa ei palan keralla; —
mitäs tehnen kuin ruvennen,
15 kuin se lienee on parempi,
kuin se lienee kuuluisampi,
tehnenkos tuvan tulehen, (I: 191.)
vain vestän vetehen lastut? —
mie jos teen tuvan tulehen,
20 tul'han polttaa mun tuvaini,
jos vestän vetehen lastut,
ves'han viep' mun vestokseni.
Toisinnuksia ja selityksiä: 24.
Tois.:
19 jos mie teen tuvan tulehen
20 tul' on polttaa mun tuvaini
22 ves' on viepi vestokseni.
3 _kunnia_ komparativissa = kunniallisempi.
4 vai_n_ eikä: vai, niinkuin se on kirjakielessä ja Ahlqvist olettaa
(vrt. Ahlqvist, Tutkim. Kalev. tekst. siv. 36); säe kl "liekö kuolla
vain elääne"; (_-ni_ ja) _-ne_ liitetään säkeen lopussa 1:0 _yksikön
partitiviin_, esim. siiaane, majaane, kylääne, kaupuntiine, kalaane,
kutsuntaane, lihaane, lyllyyne, minuune, karsinaane, matoone, emoone,
kunniaane, sanaane, palmikkoone, iloone, värttinääne; 2:0 _monikon
partitiviin_, esim. ilmisiine, tuomisiine; 3:0 _yksikön illativiin_,
esim. eteene, mukaane, sisääne, perääne, päähkeneene, kalaane, minuune,
nojaane, kitaane, tappeluune, taivoseene, lumeene, rakoone, tupaane,
veroone, pakoone, etsinkoone, etsimääne, liukkumaane, katsomaane,
kuulemaane; 4:0 _yksikön 3 pers. pres._ esim. ajaane; myöskin
kieltomuodossa, esim. ei sikiine; 5:0 _yksikön 3 pers. koncessivissä_,
esim. saattaneene, tehtäneene, kanittaneene, vietäneene, unohtaneene,
masentaneene, polkeneene; 6:0 _optativiin_, esim. painukoone; 7:0
_infinitiviin_, esim. elääne, pitääne, kytööne: 8:0 _passiviin_, esim.
pantaneene, saattaneene, ristittiine ja 9:0 samassa merkityksessä
kuin suffiksi _-kana_ Kalevalassa, esim. puoletkaane, millenkääne,
kulloinkaane, hauton'tkaane, havainnutkaane, (en) laulakaane j.n.e.
(Vrt. selitys 20: 2, taulu.)
12 _syntyy_ = sopii.
17 omituista on, että Kalevalassa puhutaan _tuuleen_ rakentamisesta, ja
Kantelettaressa sekä P:lla _tuleen_ rakentamisesta.
18, 21 _vestän_ = veistän.
20 tuvaini = tupani; murteessa kuuluu tämä sana: tuuvvaini (vrt. ed.
Runo 7, Sel. 35).
(Vrt. Knt. I: 199: 23—30.)
25. Liekkuvirsi.
Pääsky-lintu, päivä-lintu, (I: 201).
yö-lintu, lepakko-lintu
lentel' on kesoiset päivät,
sykyetkin yö-syämet;
5 etsi maata maataksensa,
lehtoa levätäksensä,
pesoa muni'iksensa;
saan't ei maata maataksensa,
lehtoo ei levätäksensä
10 pesoo ei muni'iksensa;
muni kultaisen munaisen, [I: 210
valo vaskisen pesoisen,
soti-laivan kannen päälle; —
toi Jumala suuren tuulen,
15 suuren tuulen, ves'-satehen,
kaato pesän kallallensa,
sysähytti syrjällensä,
munat vieri'it vetehen; — [I: 225
pääsky-lintu, päivä-lintu,
20 yö-lintu, lepakko-lintu,
hän lentel' kesoisen päivän,
sykyenkin yö-pimiän,
hän sai rautaa on palaisen,
pikkaraisen pihjalata;
25 hän vei rauan seppälähän:
"seppyein oot selvyeni,
taitaja takojaiseni,
taoit eklen, taoit ennen,
nyt tao tänä'i päinnä,
30 tao rautanen harava!"
teetti rautaisen haravan,
pihjalaiset piit panetti,
vas'est' on valatti varren,
teräksestä naaklat teetti,
35 haravoi meret kokohon,
meren ruuot ruopusteli,
meren kaislat kaaputteli,
meren hiekat helsytteli;
löys' hän puolen valkulaista, (1: 239.)
40 tuon lähätti taivosehen,
sen on kuuks' kumottamahan; (1: 240.)
löys' on puolen ruskulaista,
sen lähetti taivosehen,
sen täheksi taivosehen.
Toisinnuksia ja selityksiä: 25.
Tähän on verrattava J. Krohn'in Kalevalan Toisinnot I: N:o 155 ja siv.
160.
Tois.:
5 ets' hän maata maataksensa
6 pesoo on muni'iksensa
8 ei saan't maata maataksensa
40 sen lähätti taivosehen (lähättää = lähettää)
40 toisen puolen valkulaista.
15 kl sateene (-teeni).
26 _oot_; omituista on, että tässä 2:nen pers. käytetään runollisena
lisäkkeenä.
34 _naaklat_ = naulat.
36 _ruuot_; ruoko-sanasta.
(Vrt Knt. I: 200 ja 3:as pain. III: 1.)
26. Tantsuvirsi.
Ei ilo ilollen tunnu,
ei remullen millenkänä,
kuin ei vanha Väinämöinen,
entinen ilon-tekijä,
5 lihojaan ei liikuttele,
väkiään ei väännettele,
järkyt' ei jäseniänsä; — (I: 294.)
kuin ei vanha virren-seppä,
vanha laulujen latoja,
10 vanha virsien vetäjä,
kuin ei virka virsiänsä,
eikä las'e laulujansa; —
täss' on entinen evesti,
entinen ilon-tekijä;
15 antakaapas! — mie aloitan,
mie aloitan aika nuotin,
tehhähän leviä leikki,
kierretään kiperä leikki;
kaikki lapset lattialle,
20 kaikki kansa katsomahan,
ilmiset iloitsemahan,
akat meitä auttakaa,
tah' sanalla, tah' kahella,
tah'ka puolell' on puhetta
25 tytöt nuoret nuotiohon;
ilotaan nyt tääkin ilta,
muien iltojen mukahan.
Toisinnuksia ja selityksiä: 26.
Tois.:
16 mie aloitan aika leikin
22 akat kaikki arttelihin
23 (25) tytöt nuoret työn-tekohon
26 iloitaan on tääkin ilta.
3 P:n runoissa ei mainita _Väinämöisen_ nimeä kuin tässä ja kahdessa
toisessa runossa. Sitä paitsi hän laulaa "Sokeasta pojasta" (= Kalev.
Väinämöisestä).
13 _evesti_ = keikkeä, vurtti, kaikin puolin riski ihminen.
25 _nuotio_ = kun on paljo ihmisiä tukussa, niin sanotaan: "niin on
suuri nuotio".
27. Liekkuvirsi.
Kun olin ison kotona,
mie käin ulkona use'in
uutta kuuta katsomassa, (I: 311.)
ilmaa on ihailemassa, (I: 312.)
5 otavaista oppimassa; (I: 313.)
taivas tantsi, kuu iloitsi,
tähet löivät leikaria;
mie kuin istuin — maa iloitsi,
mie kuin seisoin — seinä paisto,
10 mie kuin käin — kämärät läikkyit,
mie kuin tantsin — taivas läikky.
Selityksiä: 27.
2 kl usein_i_; _-i_ on joko runomitan täydentämiseksi tahi = -kin.
3 uudesta kuusta eli kuun synnystä laskevat vielä nytkin EK:n
kreikanuskoiset ajanlukunsa. _"Taivaallisia kuita"_ luetaan, niin että
1:0 _Ensimäinen sy[d]änkuu_ alkaa kuun synnystä Joulukuussa, sitten
tulee 2:0 _Toinen sy[d]änkuu_, 3:0 _Vaahtokuu_, 4:0 _Hank'kuu_, 5:0
_Sulama(a)kuu_, 6:0 _Kesäkuu_, 7:0 _Ensimäinen heinäkuu_, 8:0 _Toinen
heinäkuu_, 9—13:0 _Elo—Joulukuu_.
4 _otavainen_ = otava; vrt. sananlaskua: "otavass' on nuoren nousu, kun
on pursto pohjoisessa, päin sarvet suliin maihin".
7 _leikari_ = leikkisä ihminen; lyödä l. = peuhata, pauhaa.
10 kämärä = märännyt eli laho kanto, matala kanto.
(Vrt. Loits. run. 3. 241: l.)
Kalevalan II Runo.
28. Sananlasku
Minkä niitin, sen kokosin (Kalev. II: 65.)
Selityksiä: 28.
Vrt. Loitsr. s. 332: a, säe 9.
29. Liekkuvirsi.
Mie laulan tähän talohon,
tähän täytehen talohon,
tässä täyttä tarvitahan,
täss' on aina annetahan,
5 koko-leivin kuollehille,
kannikoin kävelijöille,
puolin leivin puistajille,
vakoin antaat vaivaisille; —
mie laulan tähän talohon, (XXI: 40.)
10 tähän täytehen talohon,
isännälle uuen turkin, (XXI: 411.)
emännällen kaattuvaisen, (XXI: 412.)
pojallesi miel'-miniän, (XXI: 414.)
tyttärelle mieli-sulhon; — (XXI: 413.)
15 mie laulan tähän talohon, (XXIX: 153.)
tähän täytehen talohon,
tammen keski-tanhualle, (XXIX: 154, XLIV: 183.)
tammellen tasaiset oksat, — (XXIX: 155, XLIV: 185.)
oksat ol'tta vuotamahan,
20 viinaa on vilajamahan, —
joka oksalle omenan, (XXIX: 156, XLIV: 186.)
omenallen kulta-pyörän, (XXIX: 157, XLIV:187.)
kulta-pyörällen käköisen; — (XXIX: 158, XLIV: 188.)
kuin käki kukahteleepi, (IV: 509, XXIX:159.)
25 niin syän pakahteleepi, (IV: 510.)
syän sytty'y tulelle,
pää palollen paukahtaapi; —
sitä mieheks' mie sanoisin,
urohoksi uskaltaisin,
30 ken tuon tammen taittelisi, (II: 91.)
puun pitkän piroittelisi, (II: 92.)
tekis' tyven tynnyriksi,
latvan laivan mastiloiksi,
kesk' on paikan kelleriksi,
35 pikariksi pienet oksat,
tuopiks' on tomiat oksat; —
onhan mulla oimo vello, —
syötett' on sian lihoilla,
kamaroill' on kasvatettu,
40 joka tammen taitteleepi,
puun pitkän piroitteleepi,
tekee tyven tynnyriksi,
latvan laivan mastiloiksi,
kesk' on paikan kelleriksi,
45 pikariksi pienet oksat,
tuopiks' on tomiat oksat; —
tytöt juovat tynnyristä,
pikarista piiat juovat,
pojat juovat puolikosta,
50 ämmät juovat ämpäristä,
miehet juovat mistä saavat,
ukkoloille annetahan.
Toisinnuksia ja selityksiä: 29.
Tois.:
26 syän syyttyy on tulelle
30 ken sen tammen taittelisi
ken tään tammen taittelisi
joka tammen taittelisi
31 pitkän puun piroittelisi
40 jott' on tammen taitteleepi
52 akat mistä annetahan.
2 kl tähän täyte'en taloone.
5 näkyy olleen tapana, että kuolleita varten varustettiin leipiä.
7 _puistaja_ = kerjäläinen.
8 _vakka_ on EK:n mitta, = 1/6 osa tynnyriä eli 5 kappaa (niin
ainakin jo 1684 Sakkulassa); jonkatähden myöskin puhutaan esim. 6 n
vakan-maasta j.n.e. EK:n häissä pidetään "lahjukset" vakassa.
12 _kaattuvainen_ (P:n selityksen mukaan) = kate-nuttu, päällysniekka
turkki; EK:n sekä miehet että naiset pitävät tavallisesti turkkia ilman
päällyksettä.
34 _kelleri_ = kellari; kesk' on paikan = keskipaikan on.
36 _tomia_ = vahva, paksu.
37 _oimo_ = oivo; vrt. ati_mo_, ati_vo_; myöskin nimeissä, esim.
Anterm(v)o, Istermo(va), Joukamo(va)inen, Kalermo(va), Pellerm(v)o,
Väinämö(vä)inen, Äyrämö(vä)inen &c; — _vello_ = veli.
39 _kamara_ = sianlihan pinta.
Runo loppu-osa (28-52) on luettava Kal. II (Krohn, Suom. Kirj. Hist.
Kal., s. 410) (Vrt. Knt. I: 10 III: 3 kolm. pain.)
30. Liekkuvirsi.
Turun tyttö, Saaren neito,
Turun morsian mokoma,
Turun Helka, helmi-kakla,
istui Saaren sillan päässä,
5 vuoroin itki, vuoroin nakroi,
vuoroin päätään hän sukiipi,
vuoroin sipuu silmiänsä,
vuoroin panee paklojansa,
kiinnitti hän kenkiänsä;
10 ootteli miestä mielellistä,
sulhaist' on sima-suloista,
joka ei riuhtois' rististänsä,
katkois' ei kakla-ketjyistänsä; —
mies merestä näytteleipi (II: 111.)
15 kulta-suinen, kulta-päinen,
kulta-hattu hartioilla, (II; 117.)
kulta-kinta'at käessä, (II: 119.)
kulta-kihlat kormannossa;
alkoi neittä laaitella,
20 alkoi neiolta kysellä:
"tulets' neitonen minulle?
yhen lehmän lypsäjäksi,
yheksän heruttajaksi,
kymmen-kunnan kytkijäksi,
25 saa'an lehmän saattajaksi,
ja lavesta laskijaksi?" —
neito vasten vastaeli:
"minkä annat palkastani?"
sulho vasten vastaeli:
30 "ilo-viikon ensimäisen,
itkun kaikeks' on iäksi!" —
neito vasten vastaeli:
"ei oo suotu, ei oo luotu, (II: 146.)
eik' oo eukko toivottanut,
35 saunan maass' ei maatessansa,
ollessaan ei olkiloilla,
pehuill' ei levätessänsä"! —
Turun tyttö, saaren neito,
Turun morsian mokoma,
40 Turun Helka, helmi-kakla,
istui saaren sillan päässä,
vuoroin itki, vuoroin nakroi,
vuoroin päätään hän sukiipi,
vuoroin sipuu silmiänsä,
45 vuoroin panee paklojansa,
kenkiänsä kiinnittääpi,
ootteli miestä mielellistä,
sulhaista sima-suloista;
mies merestä näyttele'i,
50 multa-suinen, multa-päinen,
multa-hattu hartioilla,
multa-kinta'at käessä,
multa-kihlat kormannossa;
alkoi neittä laaitella,
55 alkoi neiolta kysellä:
"tulets' neitonen minulle,
yhen lehmän lypsäjäksi,
saa'an lehmän saattajaksi,
kymmen-kunnan kytkijäksi,
60 yheksän heruttajaksi,
ja lavesta laskijaksi?" —
neito vasten vastaeli:
"mitäs sie minulle annat,
minkä annat palkastani?"
65 sulho vasten vastaeli:
"itku-viikon ensimäisen,
ilon kaikeksi iäksi!"
neito vasten vastaeli:
"se on suotu, se on luotu,
70 sen on eukko toivottanut,
saunan maassa maatessansa.
ollessansa olkiloilla,
pehuloill' levätessänsä"; —
hän sai miehen mielellisen,
75 sulhaisen sima-suloisen.
Toisinnuksia ja selityksiä: 30.
Tois.:
6 vuoroin päätä'än suki'i
9 kenkiänsä kiinnittääpi
23 tuh(h)annen heruttajaksi
36 olkiloill' ei ollessansa
ruis-olill' ei ollessansa
69 tuo on suotu, tuo on luotu.
3 _kakla_ = kaula. — 5 _nakroi_ = nauroi; imperfektin 3 pers. _-i_ ei
kuulu murteessa, esim. ajo, laitto, alko.
7 _sivun,_ sipua — pyyhkiä.
8 _pakla_ = paula; virsun nauha.
12, 13 koska tässä puhutaan Turusta ja Helka-morsiamesta, niin
ehkä voi varmuudella päättää, että runo on Länsi-Suomesta, ja kun
puhutaan ristisistä ja kaulaketjyisistä niin voi päättää, että se on
katooliselta ajalta.
14 kl näytte_leihi_, näytte_leipi_ ja näytte_le'i_.
19 _laaitella_ = puhutella. — 21 _tulets'_ = tulet sie.
27 _saa'_an = sadan (siv. 42). — 30 kl _ei_simäisen. 37 pehuti —
pehkut, oljen rikat.
(Vrt. Knt. 3 pain. III: 77.)
31. Liekkuvirsi.
Läksi poika päähkenehen,
toinen poika tuorehesen,
kolma'is keso-kalahan,
neljä'is jänön-jälille,
5 viies on su'en-vihoille;
tuli poika päähkenestä,
toinen poika tuorehesta,
kolma'is keso-kalasta,
neljä'is jänön-jäliltä,
10 ei tullut su'en-vihoilta;
kenen poikaa on ikävä,
se on mänköön etsimähän!
ison poikaa tul' ikävä,
iso läksi etsimähän;
15 nousi suurelle mäelle,
korkeallen kukkulalle,
huusi kerran huisahutti:
"tule poisi, poikueni!"
poika vasten vastaeli:
20 "en pääse, — isosueni, —
pilvet päätäin mun pitävät, (II: 154.)
hattarat hapeniani"; —
kenen poikaa on ikävä,
se on mänköön etsimähän!
25 emon poikaa tul' ikävä,
emo läksi etsimähän,
nousi suurelle mäelle,
korkeallen kukkulalle;
huusi kerran huisahutti:
30 "tule pois, mun poikueni!"
poika vasten vastaeli:
"en pääse emosueni,
pilvet päätäin mun pitävät, (II: 154.)
hattarat hapeniani;
35 ota olkii sie kuponen,
pärehii sie vihkeroinen,
mill' sie poltat pilven reunat,
pilven hattarat hajotat"!
emo läksi etsimähän,
40 otti olkii hän kuposen,
pärehii hän vihkeroisen,
mill' hän poltti pilven reunat,
pilven hattarat hajotti; —
hän toi poisi poikasensa.
Toisinnuksia ja selityksiä: 31
Tois.:
37 kolmas on keso-kalahan
neljäs on jänis-jälille
18 tule pois mun poikaseni
21 pilvet päätäin mun peittävät (-ttääte)
35 ota olkii on kuponen
36 pärehii on vihkeroinen
42 hän [kl. heä(n)] sitt' poltti pilven reunat.
44 hän toi pois oman poj'ansa [kl poj(j)aase].
1-2 kl pääh_keneene_ — tuo_reheene_; _tuores_,-een tarkoittanee
kalastamista; supistun. sanoisssa on illat. EK:ssa: .._h.(n)_.
3 _keso-kala_ = (kesäkala) sieni; tätä lausetta saa kuulla myöskin
puheessa.
5 _suen-viha_ = loitsuluku susia vastaan; tässä on luultavaksi vihat
= vainominen, josta ehkä viha = _loitsuluku_ on saanut merkityksensä;
löytyy esim. maon-, tulen- ja veden-vihoja y.m.
12 m_ä_nee (männöö EK:n murteessa) = menee, on säilytetty niinkuin sana
kuuluu Karjalassa ja osittain Savossakin.
18-20-32 _poikueni — isosueni — emosueni_; poiut, harjut, -uen;
isosut, emosut, orosut, -suen; tälläisia deminutiviä P. tuskin käyttää
runokielessään muutoin kuin nomin. ynnä suffiksin kanssa. — 31 kl
män_köö_.
22 _hattara_ = 1) rätti, kehno repale, 2) vähäinen ja hatara lumi, 3)
pilvi (ei ole tässä merkityksessä EK:ssa tunnettu); — hapenet = huonot
hiukset.
36 _vihkeroinen_ = vihko.
(Vrt. Knt. III: 18)
32. Liekkuvirsi.
Mikä tu'olla näkyypi?
talo tu'olla näkyypi;
mikä tuon talon takana?
tammi tuon talon takana;
5 mikä tammen latvaisessa?
kätkyt tammen latvaisessa;
mikä kätkyen sisässä?
hurst' on kätkyen sisässä;
mikä hurstin hulpelossa?
10 vello hurstin hulpelossa;
mikä vellon olka-päällä?
kirves vellon olka-päällä;
mikä kirve'en-kasassa?
lastu kirve'en-kasassa;
15 mihin lastu sinkahtaapi,
siihen kirkko tehtänehen,
kappal' on kanittanehen;
kuka kirkon kirjottaapi,
kuka kappalin kaniipi?
20 vello seinät vesteleepi,
iso ikkunat koloopi;
kuka lattian lakaisi?
siso lattian lakaisi;
kuka penkin-päät peseepi?
25 emo penkin-päät peseepi,
emo pöyän pyyhkäiseepi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 32.
Virsi lauletaan kun lapset ovat liekussa.
Tois.:
20 vello seinät vestäneepi
21 iso ikkunat tekeepi.
1-2 tu'olla kuuluu laulussa ja murteen mukaan _tuuvalla_.
9-10 _hulpelo_ (myös: hulp_i_lo ja hu_r_pelo) = vaatteen reuna
kankaassa.
13 _kirveen-kasa_ = kirveenterä (_yläkasa_ = kirveenterän ulko- ja
_alakasa_ = sen sisäpuoli).
16-17 tehtä_nehen_, kanitta_nehen_ kl _-neene_ (_-neeni_); _kania_ =
koristaa.
18 kl ja murteessa: kirj_u_ttaapi.
Tämä runo kuuluu tavallaan Kal. II Run. toiseen osaan (säk. 59-224;
vrt. Krohn, l. c. siv. 403).
(Vrt. Knt. I: 215.)
Kalevalan III Runo.
33. Tantsuvirsi, kun uhmallaan lauletaan.
Ei oo teiän virsistähän,
ei teiän sanaisistahan,
ei oo laulut laaukkaita,
ei oo virret viisahia,
5 eik' oo muitenkaan mukaisat:
teill' on virret telkka-päitä;
mie kun laula'a alotan,
laulan päivät pääksekkäisin; (III: 7.)
laulan viikot vierekkäisin,
10 harvat käyvät nauramahan,
useammat itkemähän;
ei ne laula lapset kaikki, (III: 11, 290.)
pojat ei laula puoletkana, (III: 291.)
ei se tiiä yksikänä,
15 ymmärr' ei yheksänkänä, (III: 12.)
minun lapsen laulujani,
mekujain ei mielettömän;
ei iloo iloitsijoille,
ei remuu remuitsijoille,
20 ilo ilman istujille,
remu reunan-katsojille.
Toisinnuksia ja selityksiä: 33.
Lauletaan _"uhmallaan"_ eli kiistaan sillä tavoin, että kun toinen
heittää laulamasta, niin toinen ottaa kiinni ja edistää; sellaiset
virret ovat sisällyksen puolesta _konkkavirsiä_, joissa laulajat
toisiaan soimaavat.
Tois.: 8 laulan päivät päällekkäisin 12 ei lajua kaikki lapset
1-2 kl teiän virsis_tääse_ — sanaisis_taase_ = kirjakielen -_sistansa_;
omituista on, että _yksikön 3 pers._ ja _monikon 1-3 perss. suffiksit_
kuuluvat — suusanalla luettuina: _.(h).(n)_ laulussa: ... se (vrt. ed.
Runo 20, Sel. 2, taulun loppuosa, Impf.).
6 _telkka-pää_ = este, vastus; kun esim. häissä lauletaan, niin on
tärkeä, että ees'laulaja koskettelee eri kohtia morsiusparin elämässä
(vrt. selit. N:o 19), vaan jos ei ees'laulaja ole selvä, niin hän
ainoastaan laulaa jonkun korvankuulolla saadun virren loppuun saakka,
joten on vaikeaa milt'ei mahdotontakin eistää (= jatkaa) sellaista
virttä; telkka-pää virsi = lyhyt virsi.
14 _tiiä_ = tiedä.
18,19 il(l)oo — rem(m)uu = iloa — remua.
34. Liekkuvirsi.
Lupa orjon annettihin,
lupa orjon, valta vangin,
juossa jouluna kotihin,
päässä päähän pääsiäisnä,
5 pääsiäisnä, pää-pyhinä;
orjo-parka laitettiihin,
suin sulahan, päin lumehen, (III: 47.)
koprin ilmahan kovahan; — (III: 48.)
ajoi kolm' pyhäistä miestä,
10 kolme Herran enkeliä,;
oli orjo tiellen kuollut,
otettiin on orjon sielu,
suin sulasta, päin lumesta,
koprin ilmast' on kovasta,
15 talutettiin taivoisehen,
ilo-sielujen sekahan,
avattiin hopea-portti,
tuohon tuolit tuotettihin,
tuotihin hopea-tuoli:
20 "istu tuohon, orjo-parka!
jo oot saanut seissaksesi,
orjuuessa ollessasi,
käyessäsi käskyläisnä";
tuotihin hopea-tuopit,
25 mettä, hunajaa sisässä:
"ota tuosta orjo-parka,
saan't oot vettä juuaksesi,
orjuuessa ollessasi,
käskyläisnä käyessäsi"; —
30 ajoi kolm' pyhäistä miestä,
kolme kerran enkeliä,
ol' isäntä tiellen kuollut,
otettiin isännän sielu,
talutettiin taivoisehen,
35 suru-sielujen sekahan,
avattiin tulinen portti,
tuohon tuolit tuotettihin,
tuotihin tulinen tuoli:
"istu tuoss”, ilo-isäntä!
40 jo oot saanut istuuksesi,
isäntänä ollessasi";
tuotihin tulinen tuoppi,
tulta, terva'a sisässä,
tuoll' on käärme kääntele'i,
45 siso-liesku siertele'i:
"juo tuost' ilo-isäntä,
saan't oot ol'tta juuaksesi,
isäntänä ollessasi,
orjo'in olottajana";
50 siit' sanoi ilo-isäntä:
"minkätähen tää minulle?"
orjo vasten vastaeli:
"sentähen tämä sinulle,
olit paha orjoillesi,
55 pahoin maksoit orjon palkan,
veralla virunehella,
saralla märännehellä";
niin sanoi ilo-isäntä:
"ota, ota, — orjo parka! —
60 ota palkka'is paraten!"
orjo vasten vastaeli:
"en taho — ilo-isäntä! —
kuin et maksanut majoilla,
kostan't et ison kotona".
Toisinnuksia ja selityksiä: 34.
Tois.:
4 männä päähän pääsiäisnä [kl -siäissä]
7 suin sulaan on, päin lumehen
20 istu tuossa! orjo-parka
28 ollessais on orjuuessa
38 tuotiin on tuliset tuolit
39 istu tuoho(n) isäntä-parka
44 tuoll' kärme käänteleipi [suusanalla sanottuna]
46 ota tuost' isäntä-parka
50 hän sitt' vasten vastaeli
54 olit paha palveljoille.
1 _orjo_ = orja.
4 _päässä_ = päästä.
8 _kopra_ = koura.
21 EK:ssa sanotaan esim. "konsa mie _saan tulleeks tänne_", "_saan_
huomenna _kuullaksein_" j.n.e. (vrt. myös säk. 27, 40 ja 47); — seison,
EK:ssa infin.: _seissa_ (= seista).
25 kl mettä, hun(n)a'aa sisässä.
27 juua = juoda.
45 _sisoliesku_ = sisiliska.
49 _olottaa_ = ajaa menemään; esim. o. lehmät laitumelle, o. laulua
(=dirigeerata).
51 minkä_tähen_ — sen_tähen_, kl -täh_t_en; tavallisesti kuuluu sana
P:n suussa: _tähen_. — _tää_ = tämä. (Vrt. Knt. III: 26.)
35. Hää-virsi.
Laulan laulajat mokomat, (III: 59.)
metsähän maka'amahan,
suet suuhun [likaa]mahan,
korpit suuhun [kasta]mahan,
5 varikset vatustamahan,
kukon kanssa kornitsahan,
kanan kanssa kammarihin.
Selityksiä: 35.
3-4 sanat ovat niin ilkeitä, ettei sovi panna niitä tekstiin.
6 kornitsa (ven. горнича [gornitsa]) — sali, kamari, tupa. Tämän virren
lauloi nuoteessa Pitkälän Jaakko kerran hääväelle sulhasen talossa
(Lempaalassa) kun P. oli 4:n vuoden vanha, ja virsi on siitä päivästä
pysynyt P:n muistissa. Tästä näkyy miten tarkkamuistinen P. on. Jaakko
tuli kipeäksi omasta laulustaan ja meni kuolioksi, hampaat kiristi hän
kiinni, kieli jäi väliin ja mies vaan löi viehkuroi pyntää; Vaintkalan
ämmä oli popanniekka ja luki jotta hän sitten tuli taas terveeks. —
"Niin pahat ja haltiaakkaat hääväki ja nuoteet voivat olla" sanoi P.
36. Liekkuvirsi.
Tuli vanha Väinämöinen,
ja nuori Joukamoinen, (III: 91.)
puuttuit tiellä vastakkaisin, (III: 92.)
käi on vemmel vempeleesen, (III: 96.)
5 aisa aisaan on tapasi, (III: 93.)
rahe rahkehen nenähän, (III: 94.)
käivät länget länkilöihin; (III: 95.)
alkoit tiellä haastatella:
"ken on vanhin veljeksistä,
10 onkos vanha Väinämöinen,
vain on nuori Joukamoinen?"
sanoi vanha Väinämöinen:
"mull' on paljon työtä tehty,
paljon pantu on kokohon,
15 kaikk' on kivet kyntämäni,
saaret samain on kokohon";
sanoi nuori Joukamoinen:
»mun on vie'et viskomani, (III: 221.)
mun on meret mittomani» (III: 218.)
Toisinnuksia ja selityksiä: 36.
Tois.:
1 Tuo vanha Väinämöinen
2 tul' on nuori Koukamoinen
3 tuliit tiellä vastakkaisin
4 käi on aisa aisan päähän
6 rahe rahkeesen [kl rahkeehen] tapasi
7 käivät länget länki-puihin [kl puihen]
15 mull' on kivet kyntämäni.
Virsi on kuultu Anttilan Palakka-vainaalta Vaskelasta ja Juhana
Kiurulta Vilakkalan Koveralt'ojalta, eikä P. ole kuullut tätä runoa
lapsuudessaan.
19 _mittomani_ = mittaamani; vrt. tall_o_n, N:o 52: 30; temp_o_matta
N:o 43: 8.
37. Häävirsi.
Sen mie tiiän selvällehen, (III: 149.)
timmin-taiten tarkoillehen, (III: 150.)
sen mie tiiän timmin-taiten:
reppänä liki lakea, (III: 151.)
5 lik' on lieska kiukuvata, (III: 152.)
lässä on lehmä lähtemäistä,
vävy lässä läksiäntä;
väleen pois vävy talosta, —
osa-miest' ei outokana.
Selityksiä: 37.
Lauletaan "tulo-" eli "tuliais-häissä", se on: sulhasen kotona, mutta
myöskin — vähän toisin vännettynä — "läksiäis-häissä" eli morsiamen
kotona.
1-2 kuuluu: selväll_eene_, tarkoill_eene_, ja -ll_eese_ (-ll_eesi_).
5 _lieska_ = uunin suun yläpuolella oleva kiukoan-osa (niinpä ainakin
Säkkijärvellä, Kurkjoella ja koko Etelä-Karjalassa). Koska Kalev.
säkeet III: 149-152 luultavaksi ovat kotoisin Sakkulasta (vrt. Krohn,
Suom. kirj. Hist. Kal. siv. 537), niin voinee päättää, että tämän sanan
merkitys ei ole _liekki_, kuten tavallisesti oletetaan, vaan niin kuin
edellä on sanottu, — _kiukuva_ = kiukoa.
6 _lässä_ = läsnä, — _lähtemäinen_ — lähte(ö)mä = hieho.
7 _läksiäin_, -men = loismies, itsellinen.
8 _väleen_ = pian.
38. Sananlasku.
Hylkeen' on hyvää elä'ä: (III: 153.)
vie'en juopi vierestänsä,
kalan syöpi kaikellaisen. (III: 155.)
Toisinnuksia ja selityksiä: 38.
Tois.: 7 Hylkeen' on hyvä meressä.
1 hylkeen' = hylkeenä.
2 vie'en, vrt. N:o 36: 18 ja selitys 20: 38]
39. Sananlaskun tapainen virsi.
Silloin siikanen kuteepi, (III: 157.)
lohen-poika pousuttaapi:
kons' on jäässä järven rannat,
meren rannat riittehessä;
5 ei silloin sika makaile,
sian toisen tonkiessa.
Toisinnuksia ja selityksiä: 39.
Tois.:
4 ei silloin sika maka'a.
2 pousuttaa = loiskuttaa, uida niin että vesi pouskaa.
4 riite, -tteen = hieno jää veden pinnalla.
40. Liekkuvirsi
(Sananlaskun tapainen).
Kolme synkkää on saloa,
kolm' on vuorta korkeata, (III: 177.)
kolm' on koskea kova'a, (III: 175.)
ei oo Vuoksen voittanutta, (III: 181.)
5 ylikäynyttä Imatran; — (III: 182.)
melkein on meressä vettä,
sitä kaksi kauhallista,
kuin ois' oike'in mitata,
osa kolmatta tulisi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 40.
Tois.:
4 ylikäynyttä Imaran.
4; 5 selitettävä: ei ole (löydy) Vuoksen voittavaa eikä Imatran
ylikäyvää; perf. partic. käytetään joskus samassa merkityksessä kuin
pres. partic.
Virren on P. kuullut emoltansa.
41. Reki-virsi.
Nuu, nuu! — mun orosueni,
liiku liina-harjueni,
liiku liioitta sanoitta,
puhehitta puhtahitta,
5 ilman ruos'an roiskamatta,
nahka-siiman naukumatta;
oro, oro! — piä varasi!
musta-harja haltiaasi;
älä veä ylen veresi!
10 tähän pääll' on paljo pantu,
tähän liiaks' on lisätty:
kaksin hengin kaplahille,
liioin hengin liistehille; —
senhän kieletön vetääpi,
15 minkä mieletön paneepi; —
oro, oro! — piä varasi!
musta-harja haltiaasi,
etsi luontois sie lumesta,
haon alta haltiaasi,
20 synty'is syvästä maasta,
kuin määt maalle vierahalle,
jott' ei pistyis noian nuolet,
noian nuolet, verhan veitset,
eikä tietäjän teräkset;
25 tuoll' on maalla vierahalla,
siel' on notkot noitii täynnä,
verhoi on joka veräjät,
perä-penkit tietäjiä; —
mie syön noiat nuolinensa, (XII: 169.)
30 tietäjät teräksinensä, (XII: 172.)
verhot veitsi-rautoinensa, (XII: 171.)
mie oon noian nuorimpainen,
mie oon tietäjän tekemä,
tietäjän teräs-palanen; —
35 mull' on hiekkanen hipiä,
rauan-karvanen kamara,
ei minuhun piikit pisty,
terä-rauat tee mitäkään; —
se oro, joka sinulle,
40 ruplan makso häntä-rusto,
joka jouhonen kopekan;
se oro, joka sinulle,
rie'en päält' on riisuttava,
aialt' on satuloittava,
45 ve'en pilvestä vetääpi,
kakrat syöpi räystähältä;
se oro, joka sinulle,
sill' on lampi lautaisissa, (III: 404.)
kolo keski selkä-piissä, (III: 403.)
50 lähe länkien välissä; —
ei ole joka orolla,
ei oo lampi lautaisissa,
lähe länkiin ei välissä,
kolo keski selkä-piissä; —
55 ei juokse joka oronen,
jok' ei tamma tallaele,
jok' ei liiku liina-harja,
jok' ei ruuna rumpoittele,
kuin juoksee tämä oronen,
60 tämä tamma tallajaapi,
tämä liikkuu liina-harja; —
sie oot vaalinut vasiten,
vaalin't vasten itseäsi,
sie oot syöttänyt orosi,
65 lestyin leivin, pestyin kauroin,
heinät syötit helmastasi,
hatullasi kakrat kannoit;
sie oot syöttänyt orosi,
jaloilellut jaarikkasi;
70 sie oot juottanut orosi,
Jorttanaisella joella,
heraisista lähtehistä; —
juokse, juokse! — musta ruuna!
kolkuta kova-kapia!
Toisinnuksia ja selityksiä: 41.
Rekivirsiä lauletaan kun ajetaan re'ellä eli "livutaan", jonkatähden
niitä myöskin sanotaan "liuku-virsiksi" (vrt. myös selityksiä N:ot
3 ja 19).
Tois.:
6 nahka-ruos'an naukumatta
70 tähän on paljo päälle pantu
71 kovin kuorma on lisätty
25 siel on maalla vierahalla
41 joka jouhenen kopekan
48 (52) sil' on lampi [kl lammi] lautaisilla.
5 _ruoska_, ruos'an = (v. розга [rozga] = vitsa) piiska.
8 _haltias_, -aan = haltia; P:n mukaan löytyy mies- ja nais-haltiaita;
ne ovat erilaatuisia, niinkuin maan-, veden-, kartanon-, saunan- ja
raha-aarre-haltiaita; kaikista pahimmat ovat kirkkomaan-haltiaat; kaksi
haltiasta oli P:n kotitalossa.
13 _liisteet_ = irtonainen liistepohja työ-re'essä.
19 kl hoa'on alta haltiaasi; hako, hoa'on; sata, soa'an (saa'an
30: 25); reki, rie'en (41: 43, 42: 4).
21 _määt_ = menet. — 22 pistyy = pystyy.
23 verha = "uhri", esim. lepän-oksia ja vettä, joka viskataan uhriksi,
jotta ilman, veden tahi maan haltiaat lepytettäisiin (vrt. toim. kirj.
Suomi, III jakso, 4 osa s. 113—115).
27 _verhoi_ = velhoja; joka veräjä_t_, (vrt. selitys N:o 23).
35 _hipiä_ = iho, pinta.
41 _jouhonen_ = jouhi.
49 kolo keski = keski-kolo.
62 _vaalia_ = hoitaa; vasiten = hyvästi.
65 _lestyin_; lesen, lestä; kun otraa tahi kauraa puidaan katkeavat
ensin oljet, jotka otetaan pois; sitten "lessään" eli puidaan tähkät
uudestaan niin, että ripsit ja tähkänkannat karisevat pois. Kl lessyin
leivin, pessyin kauroin.
69 _jaloitella_ = juoksutella, — _jaarikka_ = pötkö.
71 kl Juorttanaisella juoella; vrt. siv. 42.
72 _heranen_ = tyyni ja kirkas, jotta läikkyy niinkuin hera eli sulattu
rasva; sanotaan myöskin puhekielessä että vedenpinta on "hera-tyyni". —
74 _kapia_ = kavio.
Tämä runo näkyy olevan kolmesta eri pätkästä kokoonpantu: 1-15,
16-38 ja 39-74, mutta ne ovat lauletut yhdistettynä. — Säkeet 21-37
esiintyvät myöskin eräässä häävirressä, joka lauletaan tuliaishäissä.
42. Rekivirsi.
Sutte-lutte, suotta laulan,
suotta laulan suuren virren,
pitkän virren pilkallani; —
mie suotta rikoin rie'eini, (III: 495.)
5 kiusen katkoin kaplahani;
leppänen minun rekeni,
syän-puiset kaplahani; —
suitin-luitin, suotta poltin,
suotta poltin porstuvani,
10 eestäin on esi-tuvaini,
jos tuo olkinen olikin,
katajain' oli katto päällä,
havu-katto kartanoni; —
tulkaa nyt suku tukkuhun,
15 ak' viel' saatais' sammumahan; —
pahoin tein, poloinen poika,
pahoin tein, pahoin käkesin,
löin isoni, löin emoni,
särin sänky-vuoteheni,
20 kannoin rannalle kaluni,
möin ma'ani, söin rahani,
itse rengiksi rupesin.
Toisinnuksia ja selityksiä: 42.
Tois.:
7 syän-puist' oli kaplahani
8 sutte-lutte, soltin poltin
72 katajainen katto päällä
73 havu-katt' oli kartanoni
15 ak'se (eli: a kuin) saatais' sammumahan
21 join ma'ani [kl maa'aini] söin rahani.
1 _sutte-lulte, suitin-luitin_ (säk. 8) ovat n.k. hätävaran sanoja;
sellaisia ovat myöskin; _suitin-luilin_, (säk. 8) _soltin-poltin,
tyylen-lyylen, hoiten-toiten, hoile-loile, viltin-valtin_ j.n.e.
2 _suuri virsi_ = eepillinen ja suurella eli valta-nuotilla laulettava
virsi eli "mökälaulu" (vrt. siv. 26, 28).
7 _syän-puinen_ pehmytpuinen kaplas; joka on tehty puun sydämestä eikä
pinnasta.
10 _esi-tupa_ = tupanen eli "elo-tuvan" vastapäässä ja porstuvan
toisella puolella oleva tupa, jossa ei asuta vaan ruoka-aineita
säilytetään; sitäpaitsi pidetään "es'tupaa" pitoja ja häitä varten.
15 _ak'_ = a kuin (ven. a) mutta kuin.
17 _käkeän_ (kä(k)kiin), k(e)äetä = luvata, aikoa.
Runon P. kuullut Vetkan Oleksantralta Raudusta.
43. Häävirsi.
Kysyin tietä tullehilta,
maata matkan käynehiltä:
»käittäk' tiehen tervehenä,
matkahan ani vapaana?
5 risuloien riuhtomatta,
kantoloien kaapimatta,
oksien otelematta,
tervas-kannon tempomatta,
vesojen vetelemättä;
10 eik' ne oksat ottanehet,
eik' ne kannot kaapinehet,
tervas-kannot temponehet?» —
mie kyselin velloltani,
lausuin lapselta emoni:
15 »mit' olet pahoilla mielin, (III: 501.)
asut alaalla kypärän, (III: 502.)
mit' olet vesissä silmin?
jokos tiellä tessittihin,
jokos maalla massittihin,
20 jok' he virsillä vetivät,
jokos lauluill' lakkasivat,
moitittiink' sinuista siellä,
soimasiitkos suu-sanoilla?
virka, virka — meiän vello!
25 jos lie suotta soimannehet,
jos he kielin kelläsivät,
jos he virsillä vetivät,
jos he lauluill' lakkasivat,
suu-sanoilla soimasivat, —
20 kyll' kotona kostetahan,
maksetaan ison majoilla, —
kuin he suotta soimasivat,
kiusen kielin kelläsivät,
kuin he massiit maan parasta,
35 kuin rikasta rienasivat»; —
mie en tiiä itsekänä,
moittinenkos morsianta,
vain on sulhaista silitän,
käynenk' muita moittimahan,
vain ivannenk' itseäni,
ensin itsein mie ivailen,
sitte vasten muita moitin,
sitt' ei pisty muien moitos;
oma nuokkain on nokinen,
45 oma tohkoin on tohunen.
Toisinnuksia ja selityksiä: 43.
Tois.:
16 asut alla kulmiesi [k kulmiheisi]
18 (19) jok' se tiellä tessettiin
20 jokos virsillä vetivät
23 suu-sanoilla soimasivat
25 jos he suotta soimasivat
30 meill' on kostajat kotona
kyll' on kostajat kotona
sitt' kotona kostetahan
31 maksajat emon majoilla
meill' on maksajat majoilla.
3,4 kl _tii'een — matka'an_ = tiensä, matkansa; voi myöskin olla illat.
— käittäk' = kävittekö.
5, 6, 7 ensimäiset sanat kl risul_oihen_, kantol_oihen_, oks_i'in_;
nämä muodot vastaavat monikon sekä genit. että illativin muotoja;
mutta koska säk. 8-9 on selvä genetivi: kann_on_ — ves_o'in_ (eikä:
vesoihen), niin ovat edellisetkin genitiviä.
15 lukemalla lausuttu: mitä _oot_ p.m.; kun säe laulettiin niin
murteellisuus katosi, niinkuin tekstistä näkyy.
28 _lakata_ — (vrt. ruots. (be)lacka) tessiä (säk. 18), massia (19),
moittia (22, 39), soimata (23), kellätä (26), rienata (35) ja ivata
(40).
39 kl muita _muil_timahan, alkusoinnun tähden.
41 kl _ei_sin itsein.
45 _lohko_ = etutohko = veneen nokka.
Virsi lauletaan kun tulohäissä "kysellään sulhaselta".
44. Häävirsi.
Annoin ainoan sisoni, (III: 519.)
silmiksi Sokialahan,
näkemiksi Nälkälähän;
ois oll't meiän neitosensa, (XXXVIII: 108.)
5 paremmankin paikan väärtti, (XXXVIII: 104.)
paremman talon miniä,
paremmallen paian-saaja,
housun-huolija paremman.
Toisinnuksia ja selityksiä: 44.
Tois.:
4 paremmankin miehen väärtti.
2 _Sokiala_ ehkä = "sokian pojan" (Väinämöisen) koti.
3 _Nälkälä_, vrt. Kal. XXX: 327.
4 kl _neitoseese_ tahi _-seense_, luettuna: _neitosee_(n). Murteessa
kuuluu monikon sekä 1:n että 2:n pers. suffiksi _-nna, -nnä_, vaikka
tämä suffiksi tuskin runoissa esiintyy.
Nuoteet laulavat tämän virren sulhasen kotona.
(Knt. II: 16, 24.)
45. Hää- ja liekkuvirsi.
Niin se lauloi meiän neito,
niin hän lauloi liiritteli,
likkana lipatessansa,
paimenessa käyessänsä,
5 kannon päässä seissessansa,
sinisen salon sisässä,
kaian korven kainalossa:
"tuota toivon tuon iäini, (III: 531.)
tuon iäini, taan ajaini,
10 kaiken kasvanta-ajaini,
kuin mie saisin, minkä soisin,
mitä mielein mun tekeepi, (I: 1.)
aivoin on ajattelevat: (I: 2.)
sulhon suuren ja sorean,
15 sulhon valkea-verisen,
ruunan ruskean hevoisen;
kuin saisin mitä halajan:
sukuhuni suurta miestä, (III: 533, 30.)
lajihini laativaista; —
20 olkoon kiitelty Jumala,
ylistelty yksin Luoja!
sen sain mie, mitä halajin,
mitä mielein mun tekikin,
minkä Luojani lupasi,
25 sen mull' anto Armollinen:
sukuhuin sain suuren miehen,
lajihin sain miehen laaun,
miehen laaun, laativaisen,
sulhon suuren ja sorean,
30 musta-kulman jä korean; —
mie sain miehen mielellisen,
toveritsan toimellisen,
se on viisas vierus-miesi,
se on viisas, ei oo villi,
35 se on hurskas, ei oo hullu,
miehen mitta, miehen varsi,
sekä miehen mieli päässään,
miehen hattu hartioilla,
miehen kinta'at käessä; —
40 ei se rieho ristiäni,
katko ei kaula-ketjujani,
ei sysi sykeröäni; —
ei se vingu viinan päällä,
ei huua humalan päällä,
45 silt' ei hattu jääne jäälle;
itse katsoo kintahansa,
itse hallitsee hattunsa."
Toisinnuksia ja selityksiä: 45.
Tois.:
17 kuin mie saisin Sakkulasta
20 olkoon kiitetty Jumala
27 ylistetty yksin Luoja
23 mitä miele'in teki'i [= tekikin]
26 sukuhuin [kl sukuhein] on suuren miehen
29 miehen suuren ja sorean.
3 _likka_ = lapsenhoitaja tyttö (EK:ssa); likoittaa = olla
lapsenkatsojana.
8, 9 iäini — ajaini = ikäni — aikani; (vrt. selitys N:o 9: 4).
18, 19 kl suku_heini_, laji_heini_. — _laativainen_ = puhelias.
29 _sulho_ ja _morsia(in)_ tarkoittaa EK:ssa aviopuolisot myöskin
sitten kuin avioliitto on solmittu, ja niin heitä kutsutaan siksi kun
ensimäinen lapsi on heille syntynyt.
40 _riuhtoa_ = repiä; vrt. N:o 30: 12-13.
42 kl sykerö_j_äini; -j- on murteen mukaan liitetty vokaalien väliin,
vaikka sana on yksikön muodossa.
Häävirsi, joka lauletaan läksiäishäissä eli morsiamen kodissa; myöskin
se lauletaan liekussa kun "morsiain" eli nuori vaimo käy vanhempainsa
kotona "oljamissa", kun hän on ollut naituna noin 2 kuukautta.
(Knt. II: 75.)
46. Liekkuvirsi.
Onhan maata muuallakin (III: 572.)
ilma'a etempänäkin,
ei iso'in ikkunalla, (III: 573.)
eikä vellon pellon päässä.
Selityksiä: 46.
1, 2 luettuina kuuluvat viimeiset sanat: muualla_i_, etämpä(n)nä_i_.
3 _ikkunalla_ = ikkunan alla; tarkoitus on: ei (yksistään) isän ikkunan
alla &c.
Lauletaan kun ollaan liekussa ja paimenessa.
(Knt. II: 88.)
Kalevalan IV Runo.
47. Liekkuvirsi.
Mänin suurelle merelle,
mänin merell' kylpömahän;
jo oli meri kylvöttynä,
mänin toiselle merelle,
5 jo oli sekin kylvöttynä;
mänin kohta kolmannelle,
se ol vielä kylpömättä;
panin pai'ain mie pajulle,
hameheni haavan päälle,
10 koivun päälle kostolini,
sukkain mie sulalle maalle,
helmet hiekka-rantaiselle,
sormukset somerikolle, (IV: 32.)
riisuin ristin kaklastani; — (IV: 31.)
15 tuli varas varvikosta,
mies vihainen vitsikosta,
pojan-luntti Luu-mäeltä,
akka laiska lampahista;
otti pai'ain mun pajulta,
20 hamehein on haavan päältä,
koivun päältä kostolini,
sukkain on sulalta maalta,
helmet hiekka-rantaiselta,
sormukset somerikolta,
25 pois on ristini ripusti; —
mänin itkien kotihin, (IV: 37.)
kaaloitellen kartanohon; (IV: 38.)
iso aitassa asuupi,
emo aitan rappuisilla;
30 iso ensinkin kysyypi,
emo olka-pään ylitsen:
»mitäs itket piikueni, (III: 507, IV: 41.)
nuorin lapsein on nurajat?" (III: 508.)
mie sanoin emoselleni:
35 »mänin merell' kylpömähän,
tuli varas varvikosta,
mies vihainen vitsikosta,
akka laiskä lampahista,
pojan-luntti Luu-mäeltä,
40 otti pai'ain mun pajulta,
otti soreat sormukseni,
sukkain on sulalta maalta,
helmein hiekka-rantaiselta,
pois on ristini ripusti,
45 hamehein on haavan päältä,
pois on kantoi kauläa-huilit;» —
emo vasten vastaeli:
»älä itke! piikueni, (IV: 119.)
nuorimpaiseni nureksi, (III: 508.)
50 mäne aittaan sie mäelle, — (IV: 127.)
siel' on kirstu kirstun päällä, — (IV: 129.)
pane päällesi parasta,
valkeaista varrellesi,
hienoista hipiällesi;
55 sitt' mää kirkkohon kukaksi, (IV: 185.)
kaunihiksi kappalihin;
siit' on kaikki katselevat:
'kuin miekin mokoman saisin,
sylissäni syöttelisin,
60 käsissäni käyttelisin,
suussain mie palan purisin,
joka päivä pään pesisin,
joka kuuru kuurajaisin,
joka päivä uuen paian,
65 joka viikko uuen viitan'».
Toisinnuksia ja selityksiä: 47.
Tois.:
3 jo oli meret kylvöttynä
7 se ol' meri kylpömättä
9 hamehein on haon [kl haaon] päälle
11 sukka'in sulille maille
17 tuli luntti Luu-mäeltä
25 pois on risti'in ripusti
50 mää sie aitta'an mäelle
52 paa sie päälle'is parasta.
1 _Suuri meri_ = Suomen lahti (jota vastoin Laatukka on "meri").
6 kl ja murteessa: kolmann_ee_lle.
8 _pai'ain_ = paitani; vrt. selitystä 7: 35].
10 _kostoli_, kostuli = pitkä, väliä ja valkoinen päällysnuttu
liina-vaatteesta, ilman nappia; luterilaisilla on "sepalukset"
koristetut, ja naisten kostulien kaulus on usein "kirsilangoilla
tehty"; ylipäätään pitävät kreikkalaiset toimikkaisia (= neljällä
niidellä kudottuja), jota vastaan luterilaiset pitävät murteikkaisia
(= kahdeksalla niidellä kudottuja) ja "kuvaniekkoja kostoliloita".
Pyhäjärven perukirjoissa mainitaan 1753 _kåstol_, Raudussa 1757 ja
Sakkulassa 1769-1770 _kåståli_ ja murteikkainen kostel ("mordicka
_costel_"). Hiitolan perukirjoissa v. 1749 mainitaan: pitkä Puolalainen
päällyspaita ("lång Pålsk öfverskjorta"), luultavasti = kostoli.
17 luultavaksi ei tarkoiteta Luumäen pitäjää, jota vasta 1642 mainitaan.
28 _asua_ = oleskella, pysyä (EK:ssa).
30 kl iso _ei_sinkin kysyypi (alliterationi: _iso eis-_).
32 _piikut_, -uen = piikanen.
54 _hipiä_ = iho.
55 _mää_ = mäne (52 tois. paa = pane).
56 kl kaun_e_heksi; — _kappali_ = kappeli.
57 kl siit' on kaikki katsel(l)ooto.
63 _kuuru_ = aika.
65 _viitta_ = sarkanen puolipitkä, napiton nuttu sekä miehiä että
naisia varten; se on helmoista liehki ja on "kirsitetty" (roihkan päät,
sepalukset ja hihansuut ommeltuina eli kirjoiteltuina kirsilangoilla
säämyskän päällä) ja kaulus on punaisesta verasta; viitat ovat
yhdennäköiset niin luterilaisilla kuin kreikkalaisillakin. Ennen
olivat viitat joko valkeat tahi "vesiharmaat" tahi harmahtavat (=
hopeaharmaat); nykyäksi miehet pitävät "syvätharmaita" (= tummempia)
viittoja. Sakkulassa mainitaan 1685 valmarsjacka eli _vijtta_ ja
Ruokolahdella 1696 _qvinfolkshvita_, Pyhäjärvellä 1745 valmarshvita_,
Raudussa 1760 mans- och gvinfolks-hvitor j.n.e.
(Knt. III: 86—89.)
48. Liekkuvirsi.
Mie käin pilven piitä myöten, (XLVI: 365.)
taiva'an rajoja myöten, (XLVI: 366.)
mie sain silkit silmilleni,
kulta-langat kulmilleni, (IV: 161.)
5 päähäin on hyvät hopeat; — (IV: 156, 162.)
tuli varas varvikosta,
mies vihainen vitsikosta,
pojan-luntti Luu-mäeltä,
akka laiska lampahista,
10 otti silkit silmiltäni,
kulta-langat kulmiltani,
päästäin on hyvät hopeat,
(jatk. = N:o 47 säk. 26—65 mutatis mutandis.)
Toisinnuksia ja selityksiä: 48.
Tois.:
2 taiva'an raja'a myöten
3 sielt sain silkit silmilleni.
4, 5 (12) _kultalangat_ ja _hyvät hopeat_ tarkoittanee niitä
päänkoristuksia, joita T:ri Th. Schvindt mainitsee Kajalan Rautakaud.
siv. 124—125 ja kuv. 185 ja 343—340. (Knt. III: 86-89.)
49. Liekkuvirsi.
Paremp' ois' oll't mun poloisen (IV: 218.)
olla ilman syntymättä,
syntymättä, kasvamatta; (IV: 219.)
kuin ois' ehtonen emoni,
5 kuin ois maire maammoseni,
kuin ois' kaunis kantajani
veteen ois' vivun vis 'annut,
vaarun keski-valkeahan,
pann't ois' tuutusen tulehen,
10 tyttö tuutusen sisässä:
sitt' ei ois' emosellani,
ei ois' mieli mettä tehnyt,
syän synnyttän't olutta;
mieli terva'a tekisi,
15 syän syttä polttelisi;
paremp' ois' tänä'i päinnä,
huokeamp' ois' huomennakin,
kuin ei ois' ehtonen emoni,
kuin ei ois' synnyttän't minuista,
20 näillen päivillen pahoille, (IV: 221.)
mokomille miel' aloille,
ilkiöille istuimille,
kaikkien sanottavaksi,
kielin kelläeltäväksi; —
25 osael'han mun emoni
osas' hän omenat tehhä,
tarkkas' taimet kasvatella;
ei osann't omenillehen,
osann't ei osa'a luua,
30 ei hän tarkann't taimillehen,
taitan't ei tajuista panna,
osann't ei minun emoni,
ei osann't omeniansa,
eikä tarkann't taimiansa,
35 ei osannut istutella,
pan' hän puillen pyöriville,
veräjille viereville,
varvoille vapiseville,
lehtilöille liekkuville;
40 mihin varpa vaarahtaapi —
mie vaan vierähän keralla;
mihin viere'e veräjä —
mie vaan vierähän keralla;
mihin lehti liekahtaapi
45 mie vaan liekahan keralla;
mihin puu sitt' pyörähtääpi —
mie vaan pyörähän keralla; —
pani ehtonen emoni,
pani paikoillen pahoille,
50 ilkiöille istumille,
kaikkien sanottavaksi,
kielin kelläeltäväksi,
joka pane'e pahempi,
joka kehno kelläjääpi,
55 kehnommaks' mun kenkiäni,
pahemmaksi paklojani.
Toisinnuksia ja selityksiä: 49.
Tois.:
4 kuin ois, se minun emoni
mahtoi ennen maammoseni
mahoit ennen mun emoni
7 vipu vete'en vis'ata [= viskata]
8 panna vaaru valkeahan
pann't ois' vaarun valkeahan
9 panna tuutunen tulehen
12 ei ois mieli mettä tehhä
sitt' ei mieli mettä keitä
13 syän synnyttää olutta
18 kuin ei ois emosueni
19 synnytti minun emoni
31 tarkann't ei taju'u panna
36 jätti puille pyöriville
heitti puille pyöriville
53 joka [ro]skanen paneepi.
5 _maire_ = hyvä, masealuontonen; semmoisia attributia käyttää P.
usein laulussaan, esim. ilmoinen iso; ehtonen emo; kaunis kantaja;
maire (mairehoinen, itk.) maammo; vietre (vietrehoinen, itk.) vello,
siityinen sisär; valkeainen, vakahainen vaalittu, itk. (= lapsi) j.n.e.
7 _vipu_ = pussin-näköinen liinavaatteesta tehty lapsenkätkyt, joka
seipääseen eli "vipupuuhun" ripustetaan; — vis'annut — viskannut.
8, 9 _vaaru_ — tuutunen = vipu, kätkyt.
19 minunen — minä; niin myöskin sinunen, -sen; sanat esiintyvät vaan
partitivissa: minuista, sinuista.
29 _osa- = hyvä osa, onni (osakas = onnellinen; vrt. myöskin lausetta:
"antakoon Jumala osaa ja onnea!"); luua — luoda.
Lauletaan myöskin yksinpäisiäisnä metsässä ja tietä myöten käydessään.
50. Liekkuvirsi.
Kuin oisin kuollut, koito piika,
piika kalkinen kaonnut;
kuin ois't ehtonen emoni,
kuin ois't maire maammoseni,
5 kuin ois't kaunis kantajani,
kolmi-öiss' ois't kuolettanut,
kaksi-öiss' ois't — mun katalan —
kaksi-öiss' ois't kaottanut;
kuin oisin kuollut kolmi-öissä (IV: 223.)
10 ja kaonnut kaksi-öissä: (IV: 224.)
vaaksa vaatett' ois' pitänyt, (IV: 226.)
kaks' ois lauan kappaletta,
kyynär' ois' pyhäistä maata, (IV: 227.)
ja pari papin sanaista,
15 luku lukkarin puhetta,
kerran kellon kilkahusta; —
mitä henkii ois' vähempi,
sitä huolta huokeampi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 50.
Tois:
1 Kuin oisin kuollut koito poika
2 poika kalkinen kaonnut
11 vaaks' ois vaatetta pitänyt
13 kyynäre pyhäistä maata
14 ja pari papin sana'a
17 mitä henkii ois' vähemmän.
1 _koito_ = heikko, kellä ei ole mitään olopaikkaa.
2 _kalkinen- = onneton.
3 _ois't_ = olisit.
6 myöskin kl kolme-öiss'; -öiss' = -öisnä, -yön vanhana.
(Knt. I: 46, II: 225.)
51. Tantsuvirsi.
Kas ne on pojat, mitkä meillä:
käyvät Saksan saappahassa,
kahen ruplan kaula-huili,
kolmen ruplan korva-rengas,
5 viien ruplan viitta päällä,
kuuen ruplan kussakkoinen,
kymmenen kypärä päässä,
saa'an saappa'at jalassa,
silmät maksavat sinisen,
10 pos'et puhta'an punaisen,
varsi valkean paperin;
nuo viitsiit kylähän männä,
tohtiit toiseen he talohon,
viitsiit männä vierahaisiin,
15 näkyisällä nääöllänsä,
mukaisalla muuollansa,
valkealla varrellansa; —
nuo vaan viere'et verassa,
siitäät käyä sitsevoissa,
20 noill' on tankki taiten tehty,
verka miittiin on mitattu,
ei oo tankki maalla tehty,
tankk' on tehty taivosessa,
sen on kukkaro kutonut,
25 vask' on rihman valmistanut,
hopeainen helsyttänyt,
kuu kulki kue-keränä, [IV: 135.)
kaaret muina kangas-puina,
pilvet pitkät pelsiminä,
30 tähet suihkiit sukkulaisna.
Toisinnuksia ja selityksiä: 51.
Tois.:
4 viien ruplan viitat päällä.
2 kl käv(v)yyt.
3 _huili_ = miesten kaula-riepu, "kaula-sarhvi".
6 _kussakkoinen_, kussakko — (ven. кушакъ [kušak]) lankainen vyö.
8 tarkoitetaan : sadan(ruplan) saappaat.
9-11 sininen (paperi) = viiden ruplan seteli; punainen (paperi) =
kymmenen ruplan seteli; valkea paperi = kahdenkymmenenviiden ruplan
seteli.
15 kl neäöllänsä; näkö-sanasta; vrt. selitysten N:o 20 loppuosaa].
16 muuollansa = muodollansa.
19 _siitäät_ = sietävät; — _sitseva_ = (ven. ситецъ [sitets], ситцевый
[sittsevyj]) sitsi- eli karttunikangas.
20 _tankki_ EK:ssa = takki. — 21 _miittiin_ = miettien.
24-26 tarkoitetaan, että vaatteet ovat kukkarorahoilla ostetut. — Myös:
_nuo_ on kukkaro kutonut.
27 _kue_-kerä = viipsenpuille vyyhitään ja kuteet keritään
"ku(v)e-kerälle".
29 _pelsimet_ = vanhanaikaiset kangaspuut, joilla on vaan kaksi
haarajalkaa; niitä vielä paljon saa nähdä EK:ssa (vrt. kuva N:o 27,
Kalev. III pain. 1887).
30 _sukkulainen_, sukkula = syöstävä.
Virren on P. kuullut Siiterin Sohvilta Palkeelasta.
52. Liekkuvirsi.
Olin ennen kuin olinkin,
aika tyttö aikoinani,
suotta piin pos'en punaisen,
käsi-varren valkeaisen,
5 mull' oli lello leuan alla,
mun' ol' leuka'in leviä,
mull' oliit pos'et punaiset,
käs' ol' varret valkeaiset;
tulin toiseen mie talohon:
10 putos' on punaa pos'esta,
hävis' lello leuan alta,
ei oo leuka'in leviä,
käsi ei varret valkeaiset; —
kun olin ison kotona,
15 kasvoin luona kantajani,
olin luona luojaseni,
ja elin emoni luona,
mie käin kukkana kujassa, (IV: 185.)
kajavan' käin kaivo-tiellä;
20 tiiett' ei tytön nimeä:
iso kutsui kuu-valoksi,
emo päivän-nousunnaksi,
velloin on ve'en kalaksi,
sisoni sini-keräksi; —
25 maall' on marja paljon maksoi,
kannollaan ol' aivon kallis,
kukillaan ol' aivon kuulu;
maksa ei maalla vierahalla,
ei marja mitä'än maksa,
30 maks' ei maallista matoa,
itikaist' ei lentäväistä,
riihen-eellist' ei rikaista,
jonka tallon tanhualla;
ei maksa sitä vieoista,
35 minkä join janohuvani,
maksa ei niitä jauholoja,
mitkä syönen leipänäni; —
kun olin ison kotona,
mie vaan kuuluin kuuluisalle,
40 ja heläjin heiluvalle;
tulin toisehen talohon,
yli kynnyksen kylähän,
yli pellon naapurihin,
muutuin mustaksi siaksi,
45 käännyn kärsän-kantajaksi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 52.
Tois.:
2 aika likka aikoinani
21 iso kutsui kukkaiseksi
22 emo ehto-lapseksensa
27 kukillaan ol' kuuluisampi
37 minkä syönen leivässäni.
5 _lello_ = hyvä, makea (lasten kielessä); lello leuan alla = kaksi
leukaa.
19 _kajava_ = lokki (Larus argentatus).
20 _tiiett'_ = tiedetty.
23 on myöskin laulettu ve_t_en; vrt. täh_t_en, selityksiä N:o 34:51].
26 tarkoitetaan: marja oli kallis kun se vielä oli kiinni varressaan
tahi kannollaan.
31, 32 itikkainen — rikkanen; part -_ikaista_, vit. siv. 29, 30. — r.
eell. rikka = roiska, joka on riihen edellä
33 _tallon_ = tallaan ; vrt. mitt_o_mani, selityksiä N:o 36:19].
35 janohuvani = janouvani, janoovani; kl jano(h)huuv(v)aini.
(Vrt. A.W. Forsman: Suom. person. nim. I: siv. 57 ja Knt. II: 157.)
53. Liekkuvirsi.
Olin yksi eukollani,
olin yksi, maksoin kaksi;
mie käin kukkana kujassa, (IV: 185.)
kajavana kaivo-tiellä,
5 maksoin kaksi kassarissa,
kaksi kassarin-ranissa,
viis' on heinä-viikatteessa,
kuusi sirpin-kuoliossa,
mie käin kuuesta kujassa,
10 seitsemästä siellä täällä,
kaheksast' käin kaivo-tiellä,
mie käin ympäri yheksän,
kysyttiin ain' kymmenestä,
kaheksasta katsottihin.
Toisinnuksia ja selityksiä: 53.
Tois.:
3 mie käin kukkana kujalla
7 maksoin viisi viikatteessa.
5 _kassari_ = vesuri, kassar_a:, kirves oksia varten.
6 tarkoitus: vaikka olipa kuinka kehnokkainen kassarin-rani minulla,
niin minä tein yhtä paljon työtä kuin kaksi muuta.
13 kl kymmen_ä_stä; EK:ssa kymmen_ä_ = kymmenen (niin kl myöskin N:o 7:
34: päivän päälle kymmen_ä_ttä).
54. Liekkuvirsi.
Eihän sys' syäntä murra,
eikä terva mieltä käännä;
sulho murta'a syämen,
miesi mielen käänteleepi:
5 mieli terva'a tekeepi,
syän syttä poltteleepi;
miks' on mulla musta mieli?
miks' on mull' syän sysinen?
syän sytt' ei valkeampi, (IV: 216.)
10 miel ei terva'a parempi, (IV: 215.)
miel' on mettä karkeampi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 54.
Tois.:
1 Sys' ei syytele syäntä.
1 _sysi_ = hiili
4 _mielen kääntää_ = oksennuttaa, läylee.
5, 6 tarkoittaa: "kun on mieli paha, on yhentekemä vaikka tervaa otat
suuhus tahi syöt ("sydän polttelee" = mieli tekee) sysiä".
55. Liekkuvirsi.
Syän tietää äijä syitä,
pää-parka paha'a mieltä,
syän täynn' on syömättäkin,
pää kipeä lyömättäkin,
5 syäntäni syyteleepi, (IV: 273.)
päätäin on pahoin paneepi, (IV: 274.)
syäntäni syyessäni,
päätäin on kävelessäni.
Selityksiä: 55.
5 _syytelee_ = vaivaloittaa, pakoittaa.
7 _syyessä_ = syödessä.
(Knt. II: 225.)
56. Liekkuvirsi.
Helpo hellä varsahansa,
vaimo vaalittuisehensa,
laps' on kylmähän kivehen;
ei itke iso minuista, (IV: 285.)
5 vuua ei vettä vellon silmät, (IV: 288.)
sisären sin' ei ikänä,
itkee mun imettäjäni,
kaihoaa se kantajani,
sitä itkee kuin imetti,
10 kaihoaa siit' kuin hän kantoi,
imett' hän ihalat rinnat,
syöttel' hän makeat maiot,
minun kurjan kulkkuhuni,
kaian kaula-varrelleni,
15 itke'et ihanat silmät,
pos'et potrat vierettävät,
emo näh't on suuren vaivan,
nähnyt vaivan vaaliessa,
kärsin't on kivun kipeän,
20 vaivan näh't varain on noussut,
monet yöt, minun emoni,
monet yöt unetta jäivät,
monet illat iltasetta,
monet aamut murkinatta,
25 tämän tyttösen takehen,
tämän piian pään perästä,
vaaliiss' on vaa'aista lasta,
katsoiss' on kapalokaista.
Toisinnuksia ja selityksiä: 56.
Tois.:
2 vaimo vatsahan [kl -sa'an] väkehen
4 ei itke iso minu'u
14 piian kaian kaulalleni
18 näh't on vaivan vaalijani
22 monet yöt unetta jäänyt
27 vaaliiss' on tätä tytöistä.
5 vuua = vuoda; myös kl: vuu(v)' ei...
8, 10 kl kaiho_v_aa.
11 _ihala_ = suloinen, hyvä.
13 kl kulkkuh_ei_ni.
15, 16 _ihana, potra_ = kaunis.
17 näh't, murteessa: näh'ty = nähnyt.
19 kl käärsin't.
20 kl varra'in.
27, 28 vakainen (= vakahainen = vasta syntynyt), tyttönen,
kapalokkainen; part. v(o)aa'aista, tytöistä, kapalokaista.
57. Liekkuvirsi.
Mie kuin etsin velloistani,
kysyin kirkon kipparilta,
lausuin laivan kannen päältä:
"näittäk' te mun velloistani?"
5 "täss' oli eklen vellosesi,
täss' oli eklen näill' ajoilla,
näill' ajoilla, näillä päivin,
tään päivän nimellisellä,
täss' ol' puilla pyörivillä,
10 veräjill' ol' vierevillä,
varvoilla vapisevilla,
lehtilöillä liekkuvilla;
puu kuin vierahti vetehen,
vello vierahti keralla";
15 jäi mun viitta velloltani,
viittä viljoin itkuloiksi,
jäi mun hattu velloltani, (XV: 256.)
hattu mieli-harmiloiksi, (XV: 258.)
jäi mun paita velloltani, (XV: 253)
20 paita mieliksi pahoiksi, (XV: 254.)
jäivät sukat velloltani, (XV: 256.)
sukat suureksi suruksi; — (XV: 257.)
mie sain rauta'a palaisen,
pikkaraisen pihjalata,
25 mie vein rauan seppälähän,
teetin rautaisen haravan,
piit panetin pihjalaiset:
"seppyeni, selvyeni,
taitaja takojaseni!
30 taoit eklen, taoit ennen, (XV: 199.)
nyt tao tänä'i päinnä, (XV: 200.)
tao rautanen harava,
pane piit on pihlajasta, (XV: 202.)
vas'est' on valata varsi, (XV: 201.)
35 teräksestä naaklat teetä";
mie sain rautaisen haravan, (XV: 240.)
haravoin meret kokohon, (XV: 241.)
meren ruuvot ruopustelin,
meren kaislat kaaputtelin,
40 meren hiekat helsyttelin;
löysin viimein velloseni,
jo oli siika silmät syönyt, (XV: 289.)
hauki hartiat kalunut; — (XV: 290.)
sanoi vietre velloseni:
45 "älköön ehtonen emoni, (IV: 343.)
älköön maire maammoseni,
ottakoo merestä vettä,
pankoo vettä taikinahan, (IV: 345)
sinä ilmoisna ikänä, (IV: 344.)
50 kuun' ei kulla päivänähän,
mikäl's on meressä vettä, (IV: 363.)
se on kaikk' minun vereni; (IV: 364.)
älköön ilmoinen isoni,
hevoistansa juottakoho;
55 älköön siityinen sisoni,
juoko'o merestä vettä,
mikälis meressä vettä,
se on kaikki vellon vertä;
älköön vietre velloseni,
60 syökö'ö meren kaloja,
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kulla päivänänsä,
mikälis meren kaloja, (IV: 365.)
ne on kaikki mun lihaani". (IV: 366.)
Toisinnuksia ja selityksiä: 57.
Tois.:
1 Mie vaan etsin velloistani.
2 _kirkon-kippari_ ehkä = suntio; vanhassa ruotsalaisessa kielessä
löytyy verbi _kippa_ = nytkiä, tuustia, suntia (vrt. ruots.
_kyrkostöt_). Kuopion provastintarkastus-pöytäkirjassa v. 10/3 1678
mainitaan, että kyläkunnittain oli asetettava järestysmiehiä eli
_"kirkon kijcaria"_ (ehkä alkuaan kirjoitettu kipari). Mahdollista on
myöskin, että on luettava _Kirkin_ kippari = Kirkin laivuri (Kirkin-maa
on joko Riian maakunta eli Liivinmaa, tahi "joku pakanamaa", ehkä
Kirgisinmaa tahi Itä-India).
4 näittäk' = näittekö.
16 _itku_ ehkä = itkuluku.
23-40 vrt. N:o 25: 23—38.
35 _naakla_ = naula.
46 _maammo_ = äiti; sana esiintyy vaan kreikkalaisten runoissa.
48 _taikina_ = tiinu eli pytty, jossa tahdasta valmistetaan (EK:ssa on
tahas = ruots. deg, taikin = degtina).
54 kl hevoistaase juottak_oone_.
Virsi on kuultu Pitkälän Palakalta Vaskelasta.
(Knt. III: 115 ja vanh. pain. III: 43.)
58. Liekkuvirsi.
Ei se tiiä yksikänä
ei us'o useakana
mieloistain ei mun poloisen, (IV: 203.)
mitä mun on mielessäni,
5 kuta pää-kulusessani,
mitä allin miel'-alassa, (IV: 204.)
pääsky-linnun pään sisässä;
mie kuin mietin mielelleni,
ajattelen aivoilleni
10 ennistä elämätäni:
viereet vie'et silmihini,
kalkkeammat karpaloja,
tippuut tilkat silmistäni,
helkkeämmät hernehiä, (IV: 513.)
15 paksummat pavun jyviä; — (IV: 514.)
sitä minä iäin itken,
ajan kaiken kaikattelen:
ei oll't mulla milloinkana,
kulloinkaan ei kurjaisella,
20 ei oo mulla niinkuin muilla,
niinkuin ilman ilmisillä,
vetäjäist' ei vierahiksi,
oppijaist' ei oljamihin,
niinkuin veivät muien vellot,
25 veivät siityiset sisonsa,
he vaan veivät vierahiksi,
he vaan oppiit oljamihin; —
kuinhan mie katala katson,
katson ilman ilmisiä:
30 iloin ilmiset elävät,
nakratellen muien naiset,
muhoitellen muien muorit.
Toisinnuksia ja selityksiä: 58.
Tois.:
2 arvaa ei useakana
5 kuta alla kulmieni [kl kulmiheini]
6 tämän allin miel'-alaista
armottoman miel'-alaista
7 m itä päässä pääsky-linnun
pääsky-linnun pään-sisusta
21 niinkuin muilla ilmisillä
22 ei vie'etty [= vedetty] vierahiksi
23 ei opittu oljamihin
27 sekä oppiit oljamihin.
33 meill on aina urrin-ärrin.
2 ei us'o = ei usko.
10 ennistä = entistä, vrt. siv. 30; kl ja murteessa: elämäj(j)äin(i).
23, 27 _oppimiseksi_ sanotaan, kun äsken naitu "morsiain" on kotona
käymässä; morsiamen veli _"oppii oljamiin"_ (siv. 75), ja morsiamen
siellä oltua jonku viikon, tulee hänen miehensä ("sulhasensa") appensa
taloon (tavallisesti paastonaikana) _"oppimaan pois oljamista_ eli
_oljanta"_, saattaaksensa "morsiamensa" taasen omaan kotiinsa. Sitä
sanotaan myöskin: (ei vaan EK:ssa) _käydä ativoissa_ eli _apperoissa_.
31 nakratella = nauratella.
32 _muhoitella_ = nauraa iloisesti.
59. Liekkuvirsi.
La mie koittelen äänöistäni,
kiusaelen kieloistani,
onkos äänein ennellähän,
kielueni ponnellahan;
5 ei oo äänein ennellähän,
kieluein ei ponnellahan;
äijä on ääntäin mun kulunut,
vaaksa varttain on valunut, (IV: 516.)
kyynär' on kupe'itani, (IV: 515.)
10 kahen verran kasvojani,
siintä männe'en kesosen,
siint' on toisen touko-vuuen,
kesosta kulunehesta; — —
välehen vähä väsyypi,
15 vähän kuin ol', välein loppui,
pian heikko hengestyypi; —
vieläk' laulan, vain onk' kyllä,
vieläk' tarkemmin tahotta,
vieläk' virttä jatketahan,
20 ja enemmän eistetähän? —
nää on laulut laaukkaita,
nää on virret viisahia.
Selityksiä: 59.
3 kl onkos _e_änein ennelleäne. — Paitsi _ii_, _uu_ ja _yy_
diftongiserataan Sakkulan murteessa aina pitkät vokaalit: aa = _oa_, ee
=_ie_, oo = _uo_, ää = _eä_ ja öö = _yö_ esim. v_oa_liiss' v_oa_'aista
(N:o 56: 27), laulet_oa_n l_oa_tuisaste (2: 5), tok' en huoli enkä
h_oa_li (19: 36), soa'an lehmän s_oa_tta.
Parasken runot.
Kun Elias Lönnrot pani kokoon ikikuulun Kalevalan, oli hänellä
käytettävänä ne kansan runot, joita Venäjän ja Suomen Karjalassa
laulettiin. Kolmannesta runoalueesta, Inkeristä, sai hän vasta viime
hetkellä aineksia ja nekin varsin vaillinaisina käytettäväkseen.
Kalevalan ilmestyttyä on runon keräystä jatkettu etupäässä tällä
alueella, _joka runojen paljoudessa ja monipuolisuudessa voittaa kaikki
muut runojen löytöpaikat_. Nykyisin on Inkeri ainoa maakunta, jossa
vanha runoutemme on elinvoimainen.
Loistavana todistuksena siitä runotaidosta, joka Suomen kansalla
vielä on, ilmestyvät Parasken Runot. Laulaja, ijäkäs nainen,
on pohjois-inkeriläisen laulutavan, jota myöskin muutamissa
Kaakkois-Karjalan pitäjissä noudatetaan, etevin edustaja. Hänen
tiedossaan on melkein kaikki, mitä molemmin puolin Rajajokea runoja
tunnetaan. On siis täysi syy julkaista; hänen laulamansa runot
erikoisena kokoelmana.
Näiden runojen kokoilija ja toimittaja pastori Neovius on seurannut
Kalevalan järjestystä. Siten lukija vaivatta löytää ne alkuperäiset
aiheet, joista Kalevalan runot pohjois-karjalaisten laulajain
lisäileminä ja Lönnrotin viimeistäminä ovat kehittyneet. Eroitus
yksinkertaisemman ja kehittyneemmän muodon välillä on kuitenkin siksi
suuri, että Parasken runoilla on arvonsa ei ainoastaan Kalevalan
toisintoina, vaan _itsenäisinä runollisina tuotteina_. Monta uutta ja
ennen tuntematonta kaunista kohtaa on lukija löytävä tässä kokoelmassa.
Runollinen ajatuksen juoksu ja soinnukas runonmitta osoittavat, kuinka
luonnon-omainen käsitys ja herkkä kielikorva laulajalla on.
Muistutukset ja selitykset, jotka toimittaja on runoihin liittänyt,
helpoittavat suuressa määrin niiden käsitystä. Kansanrunoutemme
tutkijalle on huomautuksia tärkeistä seikoista, erittäin runojen
esittämistavasta, joista tähän saakka ei ole ollut täyttä selkoa.
Tieteelliseltäkin kannalta on pastori Neoviusen julkaisu erityisesti
arvokas. Olisi sen vuoksi hyvin suotava, että tämä suurikokoinen teos
voisi piakkoin valmistua, ja arvattavasti suomalainen yleisö ei saata
olla tilauksillaan kannattamatta sitä.
A.W. Forsman Kaarle Krohn
Kuten jo yllämainitut herrat huomauttavat, niin tulee tämä teos
tarjoamaan kaikille, jotka harrastavat Kalevalan tutkimista,
paljon uutta, sillä runolaulajaa niin arvokkailla ja rikkailla
runovarastoilla, jotka sitä paitse vielä ovat säilyneet vain muistin
avulla (sillä lukea ja kirjoittaa hän ei osaa), — ei ennen ole tavattu.
Kun nyt Kalevala on kansamme suurin ja kalliin kirjallinen aarre, niin
lieneepä syytä olettaa, että Paraskenkin runot saavat maassamme monta
harrasta lukijaa. Niin toivon, ja sen vuoksi olen päättänyt ottaa
julkaistakseni ainakin 1:sen vihon. Jatkovihkojen ilmestyminen riippuu
kumminkin siitä, antaako yleisö kyllin arvoa ja kannatusta yritykselle
teosta tilaamalla. Tavattoman paljon työtä on näiden runojen kokoilija
ja toimittaja jo nähnyt, mutta paljon on vielä vaivaa ja puuhaa
ennenkuin teos on valmiina. Kun se sitten vielä tulee täyttämään noin
15 vihkoa, on selvää, että kustannukset sen julkaisemisesta käyvät
suurenmoisiksi. Kesäkuussa ilmoitetaan, voidaanko teoksen painattamista
jatkaa, vai ei. Ilmestyminen riippuu etupäässä tilaajien lukumäärästä.
Porvoossa 6 p. Toukok. 1893
Werner Söderström
*** End of this LibraryBlog Digital Book "Parasken runot" ***
Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.