Title: Pieni Runon-seppä
Author: Europaeus, D. E. D. (David Emanuel Daniel)
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Pieni Runon-seppä" ***


PIENI RUNON-SEPPÄ

eli

kokous paraimmista Inkerinmaan puolelta
kerätyistä runo-lauluista

ynnä

Johadatuksia Runon tekoon.


D.E.D. Europaeukselta



Helsingissä,
J. Simeliuksen perillisten tykönä,
1847.



      Wirren on pönkä poskessani
      Suussain on sanan sakara.



SISÄLLYS:

 1. Pääskyläinen.
 2. Pellawaan kylwäjä.
 3. Eroitus mailla.
 4. Kauhea sika.
 5. Lappalaisen hiihdäntö.
 6. Oinon luinen kanteleʿ.
 7. Kojosen sotaan lähtö.
 8. Kalevasta.
 9. Saaren neito.
10. Kadonnut suka.
11. Kunnotoin miniä.
12. Huolissa.
13. Sulhotoinna.
14. Läksin linnahan likaksi.
15. Paha ja hyvä mieli.
16. Hävinnyt hanhi.
17. Kukko kuurin maalta.
18. Liekkuessa.
19. Tanssiin yrittelijä.
20. Tanssiessa.
21. Tanssin kehoitus.
22. Armahan kulku.
23. Tuliis tuuli mielellinen.
24. Kultaansa toivova.
25. Olutta juonut.
26. Haudalla kävijä.
27. Eri-kodit.
28. Oli ennen onnimanni.

Johdatus Runon tekoon.



1. Pääskyläinen.


     Pääskyläinen päiwä lintu,
   Yö lintu lepakko lintu
   Lenteli kesäsen päiwän,
   Sykysyisen yön pimeän,
5  Etsi maata ma'ataksensa,
   Lehtoa lewätäksensä,
   Peltoa pesiäksensä,
   Murtoa muniaksensa;
   Löynnyt ei maata ma'ataksensa,
10 Lehtoa lewätäksensä,
   Peltoa pesiäksensä,
   Murtoa muniaksensa.
     Lensi suurelle mä'elle,
   Korkealle kukkulalle;
15 Näki laiwasen merellä,
   Punamaston purjehtiwan,
   Lensi laiwan portahalle,
   Laiwan keulalle kemahti,
   Waloi waskisen pesosen,
20 Muni kultaisen munasen.
     Toi Jumala suuren tuulen
   Lännen kolkalta lähetti,
   Laiwa kaatui kallellensa,
   Sysähysi syrjällensä.
25 Muna wierähti wetehen,
   Pesä pyörähti perästä
   Meren mustahan mutahan,
   Sakean sawen sekahan.
     Tuohon saari siunahusi,
30 Nuori nurmi saaren päälle,
   Nuori neito nurmen päälle;
   Tuota käiwät kaikk' kosissa,
   Käiwät pipit, käiwät papit,
   Käiwät howin hoikat herrat,
35 Käiwät Narwan nappisaksat,
   Eipä neiti nuoille mennyt.
     Tulipa wiimen Nurmi Tuomas,
   Otti neitosen rekehen,
   Löipä ohjalla oritta,
40 Helmiruoskalla hewoista;
   Hepo juoksi tie helisi,
   Kangas kultainen kulisi,
   Reki rautainen ramisi,
   Wemmel piukki pihlajainen,
45 Ulwoit ukset Uuden[1] Linnan
   Winkuit Wiipurin weräjät,
   Tuota neittä wietäessä,
   Kulta'a kul'ettaessa.

[1] Itä ja pohjais Suomessa e pidä' d lu'ettamankaan taikka esim.
uuden, jouda pitää lu'ettaman: uuen joua' j.n.e. Siksi onkin d niin
pieneksi tehty. Hämeen paikoilla lu'etaan se omalla äänellänsä taikka
l-ksi ja r-ksi, esim. uulen, uuren, joulan, jouran j.n.e. Peräti toinen
kuin d on t ja aina äänensä pitäwä.



2. Pellawaan kylwäjä.


     Puistin maata welloltani,
   Anoin ainoaiseltani.
   Wello wasten wastaeli:
   "Mitä maata neitoselle,
5  Ja mitä pakenewalle?
   Neiden maa on esliinassa,
   Sarka toisessa talossa,
   Pitkä piennar palmikossa.
   Mitäs sisko! maalla te'et"?
10   Mie siitt' wasten wastaelin:
   "Lusikan sinoista kylwän,
   Toisen kylwän pellawaista."
     Antoi kuitenkin wähäisen
   Risukkoa, raasikkoa,
15 Ja palasen pasikkoa,
   Ja sirusen siiwon maata.
   Tuon mie kynsin kynsilläni,
   Warpahillani wakosin,
   Tuohon kylwelin sinoja,
20 Pilaelin pellawaista.
     Kului tuosta yötä kaksi,
   Yötä kaksi, yötä kolme,
   Jopa wiipyit wiikonpäiwät.
   Menin katsomaan sinoista;
25 Sinonen kukalle kaswoi,
   Pellerwoinen marjuelle;
   Sino itki kitkijäistä,
   Pellawas puhdastajaista.
     Käin mä kitkemään sinoja,
30 Puhdastamaan pellawaista,
   Sai sinonen kitketyksi,
   Pellerwo puhdastetuksi.
   Ajoi Luoja tietä myöten,
   Maariainen maata myöten;
35 Luoja anteli apua:
   "Jumal' auksi neito nuori!
   Kuin sä tietäisit wähäisen,
   Arwajaisit pikkaraisen,
   Et sä kitkisi sinoja,
40 Puhdastaisi pellawaista,
   Jo emois kotonta kuoli."
     Minä itkien kotihin,
   Itkien ison majoille;
   Käin mä käyten juoksin juosten,
45 Hyppäsin hypyn jal'oilla,
   Jo kuului kotonta kalkeʿ,
   Wello westi lastumaolla.
   Mie kyselin welloltani:
   "Mitäs westät welloseni?
50 Wain westät sotiwenettä,
   Sotalaiwa'a lakutat?"
     Wello wasten wastaeli:
   "Ei ooʿ niitä maitakaana;
   En westäʿ wesiwenettä,
55 Sotilaiwa'a lakuta,
   Westän kuolleelle kotia,
   Kadonneelle kartanoa."
     "Ken meiltä kotonta kuoli"?
   "Jo emo kotonta kuoli."
60   Minä itkien tupahan:
   "Millä mie pesen emoni?
   Ostan saksan saippuaista,
   Sillä mie pesen emoni.
   Millä waatitsen emoni?
65 Ostan linnan liessinkiä,
   Sillä waatitsen emoni.
   Millä wyötitsen emoni?
   Ostan silkkiä syleltä,
   Sillä wyötitsen emoni."



3. Eroitus mailla.


     Katsos meidän rannan maita,
   Ne on kaikki täyteläiset,
   Ne on maita mairehia,
   Maita mairuteltawia;
5  Kuin nuo kaswaat kastikasta,
   Apilasta aina tuowat,
   Otrapellot ottanehet,
   Kaurapellot kaswanehet.
     Katsos maasydämmen maita,
10 Maita muiruteltawia;
   Ne on hallan hautomia,
   Pakkasen palelemia.
   Otrat ei oleʿ ottanehet,
   Kaurapellot ei kaswanehet,
15 Nokipäät rukihissamme,
   Ohdakkeita otrissamme.
   Ei tuo lemppuleipä lopuʿ,
   Eikä tähkä taikinasta.
     Katsos maasydämmen miestä;
20 Paarmat syöwät paidan päältä,
   Itikat hewon edestä,
   Kädet käärmehet repiiwät,
   Sänget säärykset jal'asta.
     Saaress' on hywä elämä,
25 Päiwäpaisteʿ, hiekkaranta,
   Siell' ei sänki säärtä lyötäʿ,
   Sirpp' ei sormea sipaseʿ,
   Kesäll' ei kekoa tehdäʿ,
   Talwell' ei tapetaʿ riihtä,
30 Paksuin leiwin paistetahan,
   Hoikin pytkyin leikatahan.



4. Kauhea sika.


     Lauri poika Lappalainen
   Möi hän maansa, joi elonsa,
   Itse rengiksi rupesi;
   Mitä otti palkastansa?
5    Otti pieniä sikoja,
   Kirjawia porsahia;
   Talwet syötti tahtahalla,
   Kesät woilla, wehnäsillä.
   Sika suureksi sikesi,
10 Posso kaswoi kauheaksi,
   Selk' oli seitsentä as'elta,
   Kärsä kuutta kirweswartta.
     Läksi Ukko tappamahan,
   Kultaisen kurikan kanssa,
15 Katajaisen kangen kanssa,
   Haapaisen hal'on keralla.
   Ukko sikaa sipasi,
   Otsakieroa ol'otti.
   Sika käänsi kärsä'änsä,
20 Tölläytti saparoansa,
   Ukko kuusehen pakohon.
     Siitt' Ukko uh'itteleepi:
   "Maltaʿ, maltaʿ, posso parka,
   Et sie tongi' toissa wuonna,
25 Tongiʿ et toisena kesänä,
   Et tongiʿ Torajokea,
   Torajo'en pientaria."



5. Lappalaisen hiihdäntö.


      Lauri poika Lappalainen
    Teki suksia sykyen,
    Kesäkauden keppilöitä,
    Sekä selkkoja kewäen,
5   Kesän säästi wuohen woita,
    Kesän toisen lehmän woita,
    Kolmannen pukin talia;
    woisi woilla suksiansa,
    Talmasi pukin talilla.
10    Läksi niillä liukumahan,
    Liukui linnat, liukui lännet,
    Liukui soita, liukui maita,
    Liukui maat meren takaiset,
    Liukui maita liu'uttuja,
15  Liukui liukumattomia,
    Liukui surman suun editse,
    Kalman kartanon peritse,
    Jäi tuo liuska liukumatta,
    Korwen kolkka koskematta.
20    "Las mie liu'un tuonki luiskan,
    Ja kos'etan tuonki kolkan."
    Läksi tuota liukumahan;
    Tullut ei korwelle perä'ä.
      Sitt' Lauri ajatteleepi:
25  "Mihin nyt menen polonen,
    Jos lähden jänön jäl'ille,
    Koukkupolwen polkemille,
    Jänö peittääpi jäl'ensä,
    Koukkupolwi polkemansa,
30    Lähden suden suksiloille,
    Suden suksille pakenen,
    Sudel' on sileät sukset,
    Niill' en kestäʿ mie poloinen."
     Kuuli koiran haukahtawan,
35  willahännän wiukahtawan,
    Liukui koiran haukuntahan,
    willahännän wiukuntahan,
    Katsoi kuusen latwasehen;
    Istui oksalla orawa,
40  Näkyi näätä rekkorinta.
      Ampui kerran, käi ylitse,
    Ampui toisen, käi alatse.
    "Lieko tää te'ossa tehty,
    wain lieko panoissa pantu,
45  wain lieko kowa osani."
      Pyyhki pyssynsä lumehen,
    Hawuksilla harjaeli,
    Katajoilla kampaeli,
    Ampui kohta kolmannesti.
50    Jo putos' puhdas lumelle,
    Raha hangelle hajosi.
    Tuon kokosi kourihinsa',
    Sieppasi sisälehensä,
    Läksi koitonen kotihin,
55  wanhempansa wainiolle.
      Lauri poika Lappalainen
    Emoseltansa kysyypi:
    "Emoseni waimo wanha,
    Mihin pannen mie rahani,
60  Kuhun saatan saalihini,
    Ostankos sotiorosen"?
      Emo wasten wastaeli.
    "On oronen entinenkin,
    Ison ostama oronen."
65    Lauri poika Lappalainen
    Kysyypi emoseltansa:
    "Emoseni waimo wanha,
    Mihin pannen mie rahani,
    Kuhun suuren saalihini;
70  Ostankos sotisatulan"?
      Emo wasten wastaeli:
    "On satula entinenkin,
    Ison ostama satula:
    Totteleʿ emon sana'a:
75  Lähdeʿ mustalle merelle,
    Tuoll' on neidot kylpemässä,
    waskipäät walenemassa;
    Katsoʿ kuudesta parahin,
    Sekä selwin seitsemästä."
80   Lauri poika Lappalainen
    Totteli emon sana'a,
    Meni mustalle merelle.
    Siell' oli neidot kylpemässä,
    waskipäät walenemassa.
85  Katsoi kuudesta parahan,
    Sekä selwän seitsemästä,
    Rahoi neidon, toi kotihin,
    Kotiansa katsomahan.
      Anopp' ol' ani kawala,
90  Toi hän tuoreita rukiita,
    Laittoi neidon jauhamahan.
     Anopp' ol' ani kawala,
    Meni kohta katsomahan,
    Pisti jauhoihin kätensä,
95  "Sie huora homeʿsykerö!
    Pilasit hywät jywäni,
    Las'it puolen lastumoiksi,
    Toisen puolen puoljywiksi,
    Kolmannen koko jywiksi."
100   Anopp' ol' ani kawala,
    Meni hän elo tupahan,
   "Lauri poika Lappalainen
    Otaʿ ruoska naulasesta,
    Jolla neuwot neitoaisi,
105 Ottamaistasi opetat."
     Lauri poika Lappalainen
    Totteli emon sana'a;
    Otti ruoskan naulasesta,
    Jolla neuwoi neitoansa,
110 Ottamaistansa opetti.
      Anop' ol' ani kawala,
    Meni hän kiwitupahan,
    Pisti jauhoihin kätensä.
    Niin on jauhoja kiwellä,
115 Kuin on lunta Kulwehessa,
    Niin on kyyneltä kiwellä,
    Kuin wettä Herajoessa.
      Anopp' ol' ani kawala.
    woisi woita leiwän päälle,
120 "Syöʿ tuota lewätessäsi,
    Hieroʿ henkäellessäsi."



6. Oinon luinen kantele.


      Olin orjana Wirossa,
    Käin Wirossa käskyläisnä,
    Otin otrat palkastani,
    Kaurat kau'an oltuani,
5   Kylwin otrat Ruotsin maahan,
    Wiskasin Wiron sar'alle,
    Wiron pellon pientareelle.
    Menin kohta katsomahan,
    Kahden, kolmen yön perästä,
10  Wiiden, kuuden wiimestänsä.
    Oli miun oino otrassani,
    Sinisarwi saaressani;
    Otin oinon toin kotihin,
    Panin oinon karsinahan,
15  Syötin oinon, juotin oinon,
    Oinon kyllällä pitelin,
    Otin oinon päästä sarwen,
    wein sarwen sepän pajahan.
    "Seppueni selwueni,
20  Taitawa takojaseni!
    Ta'oit eilen, ta'oit ennen,
    Ta'oʿ nyt tänäkin päänä,
    Ta'oʿ minulle kanteloinen,
    Mill' mä soittelen sodassa,
25  Alla linnan liirettellen."
      "Minkä luinen kanteloinen"?
    "Oinon luinen kanteloinen."
       Takoi seppä taksutteli,
    Tietäjäinen tiksutteli,
30  Takoi miulle kanteloisen.
    Uupui kantta kanteloinen.
    Läksin kantta etsimähän,
    Löysin suolta suuren koiwun,
    Niityltä niwerän koiwun,
35  Te'in tuost' kannen kanteleehen.
    Uupui kannel kahta kieltä,
    Yhtä kieltä reunimmaista,
    Toista kieltä keskimäistä.
    Läksin kieltä etsimähän,
40  Menin tietä pikkaraisen,
    Tuli neito wastahani,
    Al'oin neidolta kyselläʿ:
    "Annas neito tukkiasi,
    Hilpiöitä hiuksiasi,"
45  Neito wasten wastaeli:
    "Mihis miun on tukkiani,
    Hilpiöitä hiuksiani?"
    "Uupui kannel kahta kieltä."
    "Kuta kieltä kannel uupui"?
50  "Uupui kieltä reunimmaista,
    Sekä toista keskimäistä."
      Antoi neito tukkiansa,
    Hilpiöita hiuksiansa;
    Sai tuo kannel walmeheksi.
55  Wein mä kanteleen kadulle;
    Soitti yksi, soitti toinen,
    Ei ilolle milläkäänä.
    Wein mä kanteleen tupahan;
    Soittiit nuoret, soittiit wanhat,
60  Soittiit miehet naimattomat,
    Soittiit nainehet urohot,
    Ei ilolle millekäänä.
      Sokea sopessa istui
    Itse wanha Wäinämöinen,
65  Sokea sopesta lausui,
    Nurkasta wähänäkönen:
    "Tuokaas tänne kanteloinen
    Sormille uron sokean,
    Näpille wähänäkösen."
70  Se sitte somasti soitti,
    Kuin sokea soitteleepi,
    Soitti kuin sormikintahalla,
    Laski kuin lapikkahalla.
    Kaikki kansa kuunteleepi,
75  Kuin sokea soitteleepi.
    Mit' oli miehiä tuwassa,
    Ne kaikki hatuttapäin,
    Mit' oli akkoja tuwassa,
    Ne kaikki käsi pos'ella,
80  Mit' oli poikia tuwassa,
    Ne kaikki wesissä silmin,
    Mit' oli tyttöjä tuwassa,
    Ne oli maassa polwillansa,
    Kanteloista kuunteleewat,
85  Soittoa uron sokean;
    Se siitte somasti soitti,
    Kuin sokea soitteleepi,
    Soitti kuin sormikintahalla,
    Laski kuin lapikkahalla.
90    Matosetkin maanalaiset
    Mullalla muhotteleiwat,
    Kanteloista kuunnellessa;
    Soittoa uron sokean.
    Jäniksetkin juoksewaiset,
95  Kynsilleen kykisteleiwät,
    Kanteloa kuulemahan,
    Soittoa uron sokean.
    Kalasetkin kaikellaiset
    Rannalle rakenteleiwat,
100 Lintusetkin lentäwäiset
    Oksille ojenteleiwat,
    Warwuille warusteleiwat,
    Kanteloista kuulemahan.
    Mik' oli metsässä eläwä
105 Kykistyypi kynsillensä.
    Susi juoksi suuret metsät,
    Karhu kankahat samosi;
    Susi särki suuren päänsä,
    Karhu kankean nis'ansa,
110 Järwen jäätä juostessansa,
    Iljentä hypätessänsä,
    Kanteloista kuulemahan,
    Soittoa poj'an sokean.
    Se sitte somasti soitti,
115 Kuin sokea soitteleepi,
    Soitti kuin sormikintahalla,
    Laski kuin lapikkahalla.



7. Kojosen sotaan lähtö.


    Anterus Kojosen poika
    Kesän kengitti hewoista,
    Talwen laiwa'a rakensi
    Sotahan on mennäksensä.
5   Anterus Kojosen poika
    Waljasti tulisen ruunan,
    Tulisella tantereella,
    Tulisen re'en etehen;
    Weri kiehui wempeleestä,
10  Raswa rahkehen nenästä.
      Anterus sotahan läksi,
    Tinatuppi tappelohon,
    Tinatuppi wyö hopea,
    Hiukset kullan suortuwissa,
15  Parta kullan palmikoissa.
      Tuotihin sana jäl'estä:
    "Jo kuoli sinun isosi."
    "Kuin tuo kuoli, jous' tuo kuollaʿ,
    Ei poika kotihin joudaʿ,
20  Kyllä miero maahan wiepi;
    Kuin lienehe maiset matkat,
    Oroin kuusin wietäköhön,
    Kuusin kultasin orosin,
    Toisin kuusin kullattomin;
25  Kuin lienee wetoset matkat,
    Wenoin kuusin wietäköhön,
    Kuusin kultasin wenosin,
    Toisin kuusin kullattomin."
      Anterus sotahan läksi,
30  Tinatuppi tappelohon,
    Tinatuppi, wyö hopea,
    Hiukset kullan suortuwissa,
    Parta kullan palmikoissa.
      Tuotihin sana jäl'estä:
35  "Kuoli ehtonen emosi,
    Sekä maireʿ maamuesi."
    "Kuin tuo kuoli jous' tuo kuollaʿ,"
         j.n.e.
      Anterus sotahan läksi,
40       j.n.e.
      "Kuoli wietra wellyesi."
         j.n.e.
      "Kuoli siitonen sisosi."
      "Kuin tuo kuoli, jous' tuo kuollaʿ."
45  Ei poika kotihin joudaʿ,
    Wiel on Turkki tuntematta,
    Tattarlainen tappamatta,
    Ransuusi rannaamatta,
    Mies musta murentamatta;
50  Kyllä miero maahan wiepi.
         j.n.e.
      Anterus sotahan läksi,
         j.n.e.
    Tuotihin sana jäl'estä
55  "Kuoli kurja kumppalisi."
      "Jo nyt joudan pois kotihin,
    Jo nyt on Turkki tunnettuna,
    Tapettuna Tattarlainen,
    Ransuusi on rannattuna,
    Mies musta murennettuna."



8. Kalewasta.


      Kaswatti minun emoni,
    Kaswatti kanoja paljon,
    Suuren joukon joutsenia;
    Kaikki syötti, kaikki saattoi,
5   Kanat aidalle asetti,
    Joutsenet jo'elle saattoi,
    weräjille wiedätteli.
    Tuli haukka haarotellen,
    wesilintu wieretellen,
10  Sirotellen siipilintu;
    Tuli haukka, niin hajotti,
    Tuli korppi, niin kohotti,
    Wesilintu wei peräti.
    Yhden wei wenäehelle,
15  Toisen kantoi Karjalahan,
    Kolmannen kotihin jätti,
    Yhden Suomehen sorotti.
      Mikä kaswoi Karjalassa,
    Siint' wasta Kalewa kaswoi;
20  Mikä Suomessa sikesi,
    Siint' sikesi Untamoinen.
      Untamo teki tokehen,
    Kalewa kalat kokosi.
    Kalewainen kauran kylwi,
25  Untamon tuwan perähän.
    Untamoll' oli uljas uutti,
    Söi kaikki Kalewan kauran;
    Untamo ä'itteleepi
    Kalewalle wellollensa;
30  Kalewall' oli kärtsä koira,
    Söi tuo uutin Untamolta.
      Unto suuttui ja wihastui;
    Tek' tuo sodan sormistansa,
    Kämmenpäistänsä käräjät,
35  Laittoi metsät miekka wyölle,
    Leppäset hopea wyölle,
    Pienet metsät piikki wyölle,
    Kannot kassari ol'alle.
      Kalewaisen nuori minjä,
40  Katsoi ul'os ikkunasta;
    "Liekk' tämä umeʿ umakka,
    wain liekkoʿ sakea sauwu?
    Ei oleʿ umeʿ umakka,
    Eik' ole' sakea sawu,
45  Untamon sota tuleepi."
      Untamo sodan asetti,
    Tappoi suuret tappoi pienet,
    Tappoi kaikk' Kalewan kansan,
    Jäi yksi Kalewan poika
50  Wiidenkymmen wuotta wanha,
    Kolmenkymmenen kesonen,
    Tuutuhun tutajamahan,
    Waaruhun wapajamahan,
    Kätkyehen liekkumahan.
55  Poika liekkui, tukka löyhki,
    Kätkyt jänksi jääräwäinen,
    Silta liekkui lehmuksinen,
    Tupa kuusinen kumisi,
    Poj'an pienen liekkuessa,
60  Wakahaisen waaruessa.
      Untamo uh'itteleepi:
    "Mihin poika pantanehe,
    Kuhun surma saatanehe.
    Pannaan poikanen merehen,
65  Lassaan poika Laatukkahan."
      Untamo ajatteleepi
    Kahden, kolmen yön perästä:
    "Aik' ois mennäʿ katsomahan
    Mitä poikanen tekeepi,
70  Jok' on poika sinneʿ kuollut."
      Laittoi orjan katsomahan;
    Orja toi sanan kotihin:
    "Ei poika merehen kuoleʿ,
    Poik' ei kuoleʿ puolikkohon;
75  Poika soutaapi meressä,
    Kulta-aironen kädessä,
    Onkiipi meren kaloja,
    Ahwenia arweleepi,
    Wapa waskinen kädessä,
80  Siima silkkinen nenässä;
    Lukeepi meren kaloja,
    Mittaapi merestä wettä,
    Kultakuppinen kädessä.
    Melkein on meressä wettä,
85  Kuin on kaksi kauhallista;
    Jos ois oikein mitataʿ,
    Osa kolmatta tulisi."
      Untamo uh'itteleepi:
    "Mihin poika pantanehe,
90  Kuhun surma saatanehe,
    Pannaan poika hirsipuuhun."
      Untamo ajatteleepi
    Kahden, kolmen yön perästä:
    "Aik' ois mennäʿ katsomahan
95  Mitä poikanen tekeepi,
    Jok' on poika sinneʿ kuollut."
      Laittoi orjan katsomahan.
    Orja toi sanan kotihin:
    "Poik' ei kuoleʿ hirsipuuhun,
100 Hirsipuuta kirjoittaapi,
    Pieni puikkonen kädessä."
      Untamo uh'itteleepi:
    "Mihin poika pantanehe,
    Kuhun surma saatanehe.
105 Oispa miulla, ois todella,
    Koiwuja kowia puita
    Kolmekymmentä rekeä,
    Saarnia sata rekeä,
    Sata syltä terwaksia;
110 Yhden poj'an polttimeksi.
    Nuo tulehen tuiskatahan,
    Poika luodahan tulehen."
      Untamo ajatteleepi:
    Kahden, kolmen yön perästä:
115 "Aik' ois mennäʿ katsomahan
    Mitä poikanen tekeepi,
    Jok' on poika sinneʿ kuollut."
      Laittoi orjan katsomahan;
    Orja toi sanan kotihin:
120 "Ei poika tulehen kuoleʿ,
    Poika istuupi tulessa,
    Poika tulta lietsottaapi,
    Lukeepi tulen wihoja,
    Tulen töitä arweleepi,
125 Hiilikoukkunen kädessä,
    Kypeniä kiihdottaapi."
      Untamo uh'itteleepi:
    "Mihin poika pantanehe."
    Pannaan poika paimeneksi
130 Selwähän sepän kylähän,
    Selwälle sepän akalle.
    Tuo selwä sepän emäntä
    Tuo leipoi kiwestä leiwän,
    Teki kaakun kalliosta,
135 Päältä woisi woiheralla,
    Alta jauhoilla silasi,
    Pani paimenen ewääksi.
    Paha raiska paimen poika
    Ajoi lampahat aholle,
140 Lehmät Lierin kankahalle.
    Katsoi pitkän päiwän päälle;
    "Aik' ois syödäʿ armottoman,
    Isättömän illastaida."
      Katsoi paimen kaakkuansa,
145 Leikkas paimen leiwäistänsä.
    Weti weitsensä tupesta,
    Leikkas leipä'ä palasen;
    Weti weitsensä kiwehen,
    Karahutti kalliohon.
150 Paimen suuttui ja wihastui:
    "woi huora homeʿsykerö!
    Maltaʿ, maltaʿ huora parka,
    Kuin leiwoit kiwestä leiwän,
    Te'it sie kaakun kalliosta,
155 Panit paimenen ewääksi.
    Jos itken isoni weistä,
    Itket Laukku lehmäjäisi.
      Nyt te'en pillin Pienikistä,
    Pillin Kirjon kintereestä.
160 Te'en mä luikun Laukon luusta,
    Torwen Torstikin jal'asta,
    Soitan suolla mentyäni,
    Kankaalla kar'attuani
    Mä'en päälle päästyäni.
165 Kaikk' ajan sudet kokohon,
    Karhut kaikki katrahasen."
      Pimahutti pillihinsä,
    Lujahutti luikkuhunsa,
    Suimais tuo sudet kokohon,
170 Sudet lehmät suolle sorti.
      Tuo selwä sepän emäntä
    Wiedätteli lehmiänsä:
    "Tulkaa lehmäni lehdolta,
    wasikkani warwikolta."
175 Tuo pahanen paimen poika
    Teki karjan karhuloiksi,
    Lampahat emäsusiksi;
    Ajoi karhut kartanolle,
    Lähtemät emäsusina.
180 Tuo selwä sepän emäntä
    Tuli kadulle katsomahan,
    Tuopa paimenta toruupi:
    "Pahoin te'it sie paimen parka."
    Paimen wasten wastaeli:
185 "Ei hywin emäntäkäänä,
    Kuin leiwoit kiwestä leiwän,
    Ta'oit kaakun kalliosta."



9. Saaren neito.


      Menin mie pilwen piirtä myöten,
    Taiwasten ratoja myöten,
    Löysin kullat kulmilleni,
    Sinilangat silmilleni,
5   Päälleni hywät hopeat,
    Kultalierit leu'oilleni.
    Tuli war'as warwikosta,
    Mies wihanen witsikosta,
    Otti kullat kulmiltani,
10  Sinilangat silmiltäni,
    Päältäni hywät hopeat,
    Kultalierit leu'oiltani.
      Menin itkien kotihin,
    Kallotellen kartanolle.
15  Iso aitassa asuupi,
    Emo aitan rappusilla.
    Iso aitasta kysyypi,
    Emo aitan rappusilta:
    "Mitäs itket piikueni?"
20  "Menin mie pilwen piirtä myöten,"
         j.n.e.
    "Elä itkeʿ piikueni.
    Meneʿ aittahan mä'elle,
    Siell' on kirstu kirstun päällä,
25  Lipas lippahan tasalla.
    Paneʿ päällesi parasta,
    Kaunehinta kaulallesi,
    Walkeata warrellesi,
    Hienoa hipeällesi;
30  Menet kirkkohon kukaksi,
    Kappelihin katsotta'aʿ."
    Tuota kaikki katseleewat,
    Kyseleewät, katseleewat:
    "Kenen tyttö, kenen neito,
    Kenen morsian mukoma?"
35  "Turun tyttö, Saaren neito,
    Turun morsian mukoma."
    "Jospa mie mukoman saisin,
    Mukomankin morsiamen.
    Sylissäin ois syödessäni,
40  Käsissäin ois käydessäni.
    Joka päiwän pään pesisin,
    Joka wiikko ois uusi wiitta,
    Joka wuosi uusi turkki."
    "Mitäs sie sika minusta,
45  Pullosuu punawerestä;
    Elköön turnus tullokkaana,
    Si'an kärsä käy'ökkäänä,
    Kuin ei käyʿ käpykypärä,
    Eikä wiereʿ werkawiitta."



10. Kadonnut suka.


      Emo synnytti minuista,
    Mie sydäntä synnyttelin,
    Emo kaswatti minuista,
    Mie waan kauno kaswaelin,
5   Emo hellotti minuista,
    Mie waan hiusta hellottelin.
      Kuin olin ison kotona,
    Ja elin emoni luona,
    Ol' miulla punanen poski,
10  Sekä leuka leu'an alla,
    Kaswoi miulle potra tukka,
    Potra tukka, hienot hiukset,
    Kuutra tukka, lii'an pitkä,
    Lii'an pitkä ja sakea.
15  Ei huoliʿ su'an sukiaʿ,
    Si'an harjalla hakataʿ;
    Ei su'iʿ ison sukanen,
    Wellon kampa kampaeleʿ.
      Meni welloni wirohon,
20  Wiemähän werorahoja,
    Päärahoja päästämähän,
    Maarahoja maksamahan;
    Toi tuolta su'an mukoman,
    Kimmin kammin kirjoitellun.
25    Menin mie meren kiwelle,
    Meren paasille pakenin,
    Su'in sulkkutukkiani,
    Harjasin hapeniani.
    Suljahti suka merehen,
30  Wellon kampanen wetehen;
    Kallistiin mie katsomahan,
    Oj'ensiin mie ottamahan,
    Suljahdin su'an jäl'estä.
      Menin mie syltäni sywähän,
35  Ja katala kaswojani.
    Mie miekan merestä löysin,
    Meren hiekkahernehistä;
    Löysin miekan wellolleni,
    Kultawästin kullalleni,
40  Tuoll' sopii sotia käydäʿ,
    Narwan tietä narsutellaʿ.
      Kaatui kansa katsomahan;
    "Tää miekk' on Tur'usta tuotu,
    Talutett' on tappelusta",
45  Miepä wasten wastaelin:
    "Ei miekka Tur'usta tuotu,
    Talutett' ei tappelusta;
    Mie miekan merestä löysin,
    Meren hiekkahernehistä,
50  Meren mustista mujuista."



11. Kunnotoin miniä.


      Olin orja wellolleni,
    Isollein ikuinen piika,
    Te'in työtä koko kädeltä,
    wäänsin hartion wä'eltä,
5   Syöttelin ison sikoja,
    Kaswatin emon kanoja,
    Lierin eukon lehmosia,
    Laarin eukon lampahia,
    Pesin wadit walkehiksi,
10  Lusikat lumiwaloiksi,
    Wiilsin wiikateʿ ol'alla,
    Hatsatin harawan kanssa,
    Pyysin kurja kunniaista,
    Leino lempeitä sanoja;
15  Luulin aitat annettawan,
    Luulin turkit tungettawan,
    Werkawiitat wiskattawan.
      Kukittelin welloistani,
    Kukittelin, kengittelin,
20  Jal'at uusilla sukilla,
    Kädet kirjo kintahilla.
    Luulin linnahan menewän,
    Herran asioilla ajawan;
    Wello käi kosion teitä,
25  Ajoi neidon askareita.
    Tuli tuoalta kotihin,
    Tuli tuulena kotihin;
    Pani hattunsa jakulle,
    Päälle mustat rukkasensa.
30  Itse päälle istumahan,
    Istumahan, itkemähän.
      Mie olin nuorin siskoloita,
    Mie olin nuorin, mie olin pienin,
    Mie lakasin lattiaista,
35  Niin kysäsin welloltani:
    "Mitä wello sie surussa,
    Alla päin pahoilla mielin"?
    Wello wasten wastaeli:
    "Sitä mie siso surussa,
40  Alla päin pahoilla mielin;
    Ei tuleʿ minulle neidot,
    Miks' on äiän siskoloita,
    Eukon lapsia enempi.
    Paljon neidolle pitääpi,
45  Paljon paitoja pitääpi,
    Paljon wöitä ja hywiä,
    Säkki suuri sääriwöitä,
    Kipukkainen kintahia,
50  Sopukkainen sormikkaita,
    Kydyn paita kymmennyplä,
    Nadon paita nakkaeltu,
    Sisaren hituhatunen."
      Emo kuuli nuo sanaset,
55  Emo wasten wastaeli:
    "Wiedähän sisot wesille,
    Kannetahan kaiwosuolle."
    Sanoi eukon wanhin tyttö:
    "Maltaʿ, maltaʿ miun emoni,
60  Wiel on tarwis tyttölöitä,
    Jos ei muulloin niin kesällä;
    Ensin hellä heinäaika,
    Toinen rukihin rutina,
    Kolmas kaunis kauran niittö.
65    Emo kolme tyttöänsä,
    Meni meren rantasehen;
    Yhden hurstilla hukutti,
    Toisen waipalla wajotti,
    Kolmannen painoi paidallansa.
70  Tuotihin emolle minjä,
    Tuo himottu, tuo haluttu;
    Emon on jauhot jauhamatta,
    Ei jauhaʿ himo miniä;
    Emon on sotkut sotkematta,
75  Ei sotkeʿ himo miniä.
    Pantiin kangas kankahille,
    Kangas istui kaiken wuotta,
    Ei kudoʿ himo miniä.
    Kangas kielille rupesi:
80  Wiekää minua wesille,
    Kantakaate kaiwotielle,
    Ehkä kulkijat kutoowat,
    Käwelijät käänteleewät."
      Kenen tyttöjä ikäwä,
85  Se siitt' nuoita etsimähän.
    Emolle tuli ikäwä,
    Emo läksi etsimähän,
    Juoks' sutena suuren korwen,
    Maan käweli mauriaisna,
90  Kulki tuo kulon alatse,
    Weden alatse wieretteli,
    Meni suurelle mä'elle,
    Korkealle kukkulalle,
    Meni itkien merolle,
95  Tuolla huusi huikeasti,
    Kolme kertaa ja kowasti:
    "Tuleʿ nuorin tyttäreni,
    Wasikoita waalimahan,
100 Lattiaa lakasemahan,
    Tuleʿ keskin tyttäreni,
    Lehmiäni lypsämähän,
    Tuleʿ wanhin tyttäreni,
    Kangastani katsomahan".
105   Tyttö wasten wastaeli:
    "En pääseʿ emosuweni,
    Wesi on alla, toinen päällä,
    Kolmas keskellä sydäntä.
    Tuoʿ sie tänneʿ kankahasi,
110 Täällä kulkijat kutoowat,
    Kerjäläiset kelkuttaawat,
    Waeltajat walkaseewat,
    Tuowat torwena kotihin,
    Ommeltuna orren päähän."



12. Huolissa.


      Laulasinmä, taitasinmä,
    Wiitsisinmä, wirkkasinmä,
    Kuin ei ois kumma kuulijoille,
    Ihmeʿ ilman istujille.
5   Sanoot laulawain ilolla,
    Ja remulla reuhakoiwan,
    En minä ilolla laulaʿ,
    En remulla reuhakoitseʿ,
    Laulan huoleni wähetäʿ,
10  Muille mennäʿ murheheni.
      Ei miun laulaman pitäisi,
    Ei iloitaʿ ensinkäänä;
    Miull' on itkusat iloni,
    Wirteni weden sekaiset.
15  Kuin miun lie ikä lyhempi?
    Iloitenkos, itkienkös?
    Iloiten ikä lyhempi,
    Itkien ikä pitempi.
    Ei ooʿ ilta, kun' en itkeʿ,
20  Ei ooʿ kuu, kun' en kujerraʿ,
      Ei miun laulaman pitäisi,
    Ei iloitaʿ kelpajaisi.
    Miull' on huolet kolmenlaiset,
    Murhehet monennäköiset,
25  Isoni, emoni huolet,
    Päälle huoleni omani;
    Yhdet huolet pääni päällä,
    Toiset keskipaikallani,
    Kolmannet jal'ani alla.
30    Mitkä huolet pääni päällä,
    Ne mie peitän pintelillä;
    Mitkä keskipaikallani,
    Ne mie wyötän wyön keralla;
    Mitk' owat jal'ani alla,
35  Ne mie astun apsatilla,
    Kiwisillä kenkilläni,
    Nauloilla teräksisillä.



13. Sulhotoinna.


      Niinpä ennen neito lauloi,
    Punaposki pullitteli,
    Sinisilmä sirkutteli,
    Mustakulma kuikutteli;
    Lauloi lakson onsiossa,
5   Woiwotteli wuorten alla:
    "Aiwan onnetoin olenkin,
    Aiwan onnetoin, osatoin,
    Luotu itkemään ikäni,
    Aj'an kaiken kaipaamahan.
10    Naidahan kylältä neidot,
    Naidaan neidot naapurista,
    Ei minua milloinkana,
    Kurjaista ei kulloinkana,
    Yhä ylkiä tuleepi,
15  Suwikauden sulhasia;
    Käywät kymmenet kysyjät,
    Wiidet, kuudet pitkäwirsut;
    Käywät kaarten kartanoissa,
    Kotiani kierrätellen.
20    Mikä lienee miesten mieli,
    Miesten poikaisten poloisten;
    Miksi nähneewät minunkin,
    Nähneet muita mustemmaksi,
    Sekä halwaksi katalan.
25  Pesen pääni päiwän tullen.
    Punanauhoilla punelen,
    Silkkinauhoilla sitelen."



14. Läksin linnahan likaksi.


      Isoin ol' ikänsä köyhä,
    Emoni elinaj'ansa,
    Tuli poltti parkkimetsän,
    Wesi nousi wehkasuolle;
5   Poj'asta pohatta kaswoi,
    Rikas rengistä tuleepi.
      Läksin linnahan likaksi,
    Konnun puolle kutsariksi;
    Tulin linnasta likkanta,
10  Konnun puolta kutsarinta;
    Toin ma tuolta sarkawiitan,
    Maawetosen werkawiitan.
    Tuota puistaawat pohatat,
    Sekä rikkaat riiteleewät.
15  Mie löin riidan rikkahille,
    Tappelon talonpoj'ille,
    Ja puhuin pohatan kanssa:
    "Meneʿ linnahan likaksi,
    Konnun puolle kutsariksi;
20  Saat sie sieltä sarkawiitan,
    Maawetosen werkawiitan."



15. Paha ja hywä mieli.


      Hywä ois kulta kukkarossa,
    Kaunis kassass' ois hopea;
    Kylmä on kulta kumppalina,
    Wilu wieressä hopea.
5     Paha mieleni tuleepi,
    Suru suuhun lankeaapi,
    Pahan waimon waipan alla,
    Kehnon waimon wuotehella;
    Hywä mieleni tuleepi,
10  Nauru suuhun lankeaapi,
    Kaunon waimon waipan alla,
    Hywän waimon wuotehella;
    Paha mieleni tuleepi,
    Suru suuhun lankeaapi,
15  Hewosen huwan re'essä,
    Oron kehnon ohjaksilla;
    Hywä mieleni tuleepi,
    Laulu suuhun lankeaapi,
    Hewosen hywän re'essä,
20  Oron kaunon ohjaksilla.



16. Häwinnyt hanhi.


      Läksin suolle sotkuilleni,
    Löysin suolta mättähäisen,
    Mättähäss' oli kotanen,
    Kotasesta löysin uksen.
5   Kolkutin kotosen usta,
    Rämähytin räystäspuuta;
    Tuolta neitonen sirahti,
    Rakkikoira neidon kanssa.
      Kysyttelin neitoselta:
10  "Nä'it sie minun weikkoani"?
    "Eilen wietihin sotahan,
    Tänäpänä tappeleewat,
    Huomenna pois tuleewat."
15    "Mitä sie annat weikollesi"?
    "Rätit räystähän pituiset."
      "Mitäs weikko siulle tuopi?"
    "Weikko tuopi hanhon miulle."
      "Mihin sie panet hanhuesi"?
20  "Panen otra-salwoksehen."
      "Hanho syöpi otrat siulta."
    "Laitan kukon kuulemahan,
    Harakan hawaitsemahan,
    Mustan linnun muistamahan,
25  Terwaskannon tietämähän."
      Te'in mä tarhan tanhualle,
    Teräksistä te'in weräjän,
    Raudasta asetin aidan;
30  Panin hanhon hautomahan,
    Harakan hawaitsemahan,
    Mustan linnun muistamahan,
    Terwaskannon tietämähän,
35  Menin itse jauhamahan.
      Jauhoin tynnyrin rukiita,
    Wakan wehniä wetelin;
    Menin katsoon hanhoani,
    Wiel' oli hanhut hautomassa.
40    Menin taasen jauhamahan.
    Jauhoin wakan, jauhoin toisen,
    Kohta kolmatta al'otin;
    Menin katsoon hanhoani:
    Jo oli hanhut pois pa'ennut.
45  Ei tuo kukko kuullutkaana,
    Harakka hawainnutkana,
    Musta lintu muistantkaana,
    Terwaskanto tietäntkäänä.
      Menin etsiin hanhoani;
50  Sotkija jo'ella sotki.
    "Sotkija sisarueni!
    Nä'itkö minun hanhoani"?
    "Mikä on merkki hanhollasi"?
    "Sinisiipi, waskiwarwas,
55  Otsass' on otawan tähti,
    Pääss' on päiwän pyöryläinen,
    Kupu kullan kirjawainen,
    Warpahat was'en waletut."
      Sotkija wasten wastaeli:
60  "Tästä lensi liehotteli,
    Ja siwutse siipotteli,
    Toinen siipi wettä wiilsi,
    Toinen taiwasta tapasi."
      Menin etsiin hanhoani;
65  Kyntäjä aholla kynsi.
    Mä kyselin kyntäjältä,
    Anoin atran kantajalta:
    "Nä'itkö minun hanhoani"?
      Kyntäjä wasten wastaeli:
70  "Tästä lensi liehutteli,
    Ja siwutse siipotteli,
    Toinen siipi wettä wiilsi,
    Toinen taiwasta tapasi."
      Menin uutehen kylähän,
75  Puutuin uutehen talohon;
    Hanhi kiehui kattilassa,
    Konsa häntä häilähteli,
    Konsa kääntyypi käpälä,
    Konsa turpa tursahtaapi.



17. Kukko kuurin maalta.


      Lensi kukko Kuurin maalta,
    Laskeisi Lapista lintu,
    Lensi meidän portin päälle,
    Tuoss' on kukko, tuossa lauloi;
5   Emo linnulta kyseli:
    "Mitäs laulat laiha lintu?"
      Lintu wasten wastaeli:
    "Sitä laulan mie emonen!"
    "Tyttösi sotahan mennäʿ,
10  Poikasi kotihin jäädäʿ.
    Emoin mieliksi pahoiksi,
    Sydämmiksi karkehiksi,
    Isäin mieliksi hywiksi,
    Sydämmiksi lämpemiksi."
15    Lensi kukko Kuurin maalta,
    Laskeisi lapista lintu,
    Lensi meidän portin päälle,
    Tuoss' on kukko, tuossa lauloi;
    Emo linnulta kyseli:
20  "Mitäs laulat laiha lintu?"
      Lintu wasten wastaeli:
    "Poikasi sotahan mennäʿ,
    Tyttösi kotihin jäädäʿ.
      Emoin mieliksi hywiksi,
25  Sydämmiksi lämpemiksi,
    Isäin mieliksi pahoiksi,
    Sydämmiksi karkehiksi."



18.  Liekkuessa.


      Las mie koitan liekuistani,
    Kiusaelin kiekuistani,
    Onkos liekku wellon tehty,
    Wain on wierahan tekemä,
5   Onkos liekku leppeäinen,
    Wain on liekku kankeainen.
      Kuin on liekku leppeäinen,
    Siitt' on welloni tekemä,
    Alus ainoni panema,
10  Selkäpuu setäni tuoma;
    Kuin on liekku kankeainen,
    Siitt on wierahan tekemä,
    Wenäläisen westelemä,
    Karjalaisen kalkuttama.
15    Kuin on liekku wellon tehty,
    Paistan pannun kakkaraisen,
    Keitän keltasen munasen,
    Tinasessa tiskisessä,
    Waskireunassa wadissa;
20  Kuin on wierahan tekemä,
    Wenäläisen westelemä,
    Keitän käntyn käärmehiä,
    Pion pitkiä matoja.
      Tuokaas tuo kylästä kirwes,
25  Sekä nyrhi naapurista,
    Millä liekku leikatahan,
    Liekun kanta katkaistahan.
      Elä liekku langetteleʿ,
    Hopeaista horjutteleʿ;
30  Kuin me marjat maahan meemme,
    Linnut liekasta putoomme,
    Ei ooʿ maasta nostajaista,
    Ei yles ylentajäistä,
    Wiel' on weikko pikkarainen,
35  Sitä pienempi sisoni;
    Kuka meitä maasta nosti,
    Kuka liekkuhun ylensi?



19. Tanssiin yrittelijä.


      Tupa on täynnä tuppisuita,
    Pöytä pönkiä mahoja,
    Jakku on täynnä jaarikoita,
    Lattia latoneniä;
5   Ei oleʿ asian alkajata,
    Ei ilon al'ottajata.
    Kuin tulen minä tupahan,
    Ajaun katoksen alle,
    Tuon ilosen tullessani,
10  Riemun reisipuolessani.
      Tahdon mie tanssihin ruwetaʿ,
    Ilowirtehen wir'etäʿ.
    Pereʿmies pereʿisäntä,
    Pereʿnainen naisukkainen!
15  Anteletkos sie tuwaista,
    Lainaelet lattiaista,
    Minun leikki lyödäkseni,
    Tanssin tallaellakseni.
    Kuin et anteleʿ tuwaista,
20  Lainaeleʿ lattiaista,
    Ul'os meidät uksi wiepi,
    Poi'es porstuwa wetääpi;
    Me teʿemme tarelle tanssin,
    Jal'an iskun iljangolle,
25  Sitt' ei pää lakehen koskeʿ,
    Otsa ei ortehen kolahdaʿ,
    Pää pamahdaʿ patsahasen,
    Jal'at ei sillan liitoksehen.



20. Tanssiessa.


      Tuossa tanssiiwat tasaset,
    Sekä lystit lyyräjääwät;
    Nuoiden sorkat souteleewat,
    Nuoiden kääntyywät käpälät.
5   Tuossʾ on sorja Suomen poika,
    Tuossʾ on kaunis Karjalainen,
    Tuossʾ on purlakka punanen,
    Sekä on reima renkimiesi.
      Terweʿ on emon tekemä,
10  Sorea emosen saama;
    Ei oo' luita luikahdellut,
    Jäseniä tielle jäänyt.
    Tuossa huojuupi Hotari,
    Poika Wänni wäänteleepi;
15  Jos on potra poikanenkin,
    Niin on nätti neitonenkin;
    Poika on potra ja korea,
    Neito on nätti ja sorea;
    Poika on potra kengiltänsä,
20  Neito on nätti liiwiltänsä.
      Jos lieʿ kesti kengän saaja,
    Kesti on kenkien pitäjä,
    Jos lieʿ naasti naulan saaja,
    Naasti on naulojen pitäjä,
    Jos lieʿ hiepra helman saaja,
25  Hiepra on helmojen pitäjä,
      En mie seisoʿ sillallasi,
    Seison kemppikengilläni,
    En mie istuʿ penkilläsi,
    Istun kemppikengilläni,
30  En mie tanssiʿ sillallasi,
    Tanssin kemppikengilläni,
      Miks' on miulla kempit kengät,
    Kempit kengät, hienot helmat?
    Siks' on miulla kempit kengät,
35  Kuin on kemppi kengän saaja;
    Siks' on miulle hieprat helmat,
    Kuin on hiepra helman saaja.



21. Tanssin kehoitus.


      Miksʾ ei tyttö laiten tanssiʿ,
    Taiten tanssi, laiten laulaʿ?
    Tanssikaate työ tasaset,
    Notkukaate työkin nuoret,
5   Niinkuin tanssin mie tasanen,
    Niinkuin notkun miekin nuori,
    Tällä nuorella i'ällä,
    Ihanalla warrellamme,
    Nuoren miehen mieltä myöten,
10  Sulhasen sydäntä myöten,
    Nuoren miehen mielʾ tekeepi,
    Sulhasen sydän syteepi,
    Owen suussa orren alla,
    Peräpuolla penkia alla,
15  Taikinapytyn takana,
    Kerran keskilattialla.



22. Armahan kulku.

(Kantelettaresta otettu.)


      Täss' on kulta kulkenunna,
    Täss' on mennyt mielitietty,
    Tässä armas astununna,
    Walkea waeltanunna;
5   Täss' on astunut aholla,
    Tuoss' on istunut kiwellä.
    Kiwi on paljon kirkkahampi,
    Paasi toistansa parempi,
    Kangas kahta kaunihimpi,
10  Lehto wiittä leppeämpi,
    Korpi kuutta kukkahampi,
    Koko metsä mielusampi,
    Tuon on kultani kul'usta,
    Armahani astumasta.



23. Tuliis tuuli mielellinen.


      Kuulin äänen kullaltani,
    Rallatuksen raukaltani,
    Luulin luona olleheni,
    Läsnä lämmitelleheni,
5   En mä luona ollutkaana,
    Lässä lämmitellytkäänä,
    Olin wiiden wirstan päässä,
    Kuuden kuukauden nenässä.
    Tuliis tuuli mielellinen,
10  Ahawainen kielellinen,
    Sanan weisi, toisen toisi,
    Kolmannen lähetteleisi,
    Tuonne' toisehen kylähän,
    Tuonne' toisen wallan päähän.
15  Tuoll on miulla mielitietto,
    Mielitietto, päiwänwietto,
    Mies pieni kähärätukka,
    Mustakulma ja korea;
    On kuin maassa mansikkainen,
20  Tahi marjanen mä'ellä,
    Tahi puussa pääkkinäinen,
    Tahi oksalla omena.



24. Kultaansa toiwowa.


      Jos miun tuttuni tulisi,
    Armahani asteleisi,
    Tuntisin mä tuon tulosta,
    Arwajaisin astumasta,
5   Waikk' ois wielä wirstan päässä,
    Tahikko kahden takana;
    Wirstan wastahan menisin,
    Wirstan kaksi kaapsahtaisin,
    Weräjiä purkamahan,
10  Aitoja alentamahan;
    Wiel' mä wierehen käwisin,
    Waikk' ois wierus werta täynnä,
    Wiel' mä kaulan kaappajaisin,
    Waikk' ois karhu kaulan päällä,
15  Wiel' mä kättä käppäjäisin,
    Waikkʾ ois käärmeʿ, kämmenpäällä,
    Sekä suuta suikkajaisin,
    Waikk' ois suu suden weressä.



25. Olutta juonut.


      Läksin soille soutamahan,
    Ahoille ajelemahan.
    Tuoll' oli metsät mettä täynnä,
    Suot oliit olutta täynnä,
5   Puun juuret punaista oltta,
    Ahot täynnä astioita,
    Kannon juuret kannuloita.
      Ostin kannun, ostin toisen,
    Kohta kolmatta rupesin,
10  Join itseni juowuksihin,
    Join mie itse', juotin muita.
    Rupesi nukuttamahan,
    Jo nukuin makailemahan;
    Nukuin nurmelle hywälle,
15  Waiwuin maalle walkoselle,
    Alle kuusen kukkalatwan,
    Alle haapasen wenosen.
    Wei war'as hywän hewosen,
    Hiirenkarwasen hewosen,
20  Sekä saarnisen satulan.
      Miepä itkien kotihin,
    Kallotellen kartanolle.
    Iso aitassa asuupi,
    Emo aitan rappusilla.
25  Iso ennätti kysyä:
    "Mitäs itket poikueni?"
      "Sit' itken iso suweni,
    Läksin soille soutamahan j.n.e."
      Iso kielsi itkemästä:
30  "Elä itke' poikueni!
    Eilen meillä lehmä poiki,
    Teki walkean wasikan,
    Sukkajal'an suilahutti.
    Tuo wiedähän Wiipurihin,
35  Tuolla saadahan satoja,
    Tuhansia tungetahan.
    Ostetaan oro parempi,
    Taikka tamman sälkewäinen.
40  Tuo syöp' kaurat räystähältä,
    Pilwestä weden wetääpi."



26. Haudalla käwijä.


      Piennä petti miun emoni,
    Walehteli wanhempani,
    Sanoi kuuksi kuolewansa,
    Kahdeksi katoawansa,
5   Ei tuo kuuksi kuollutkaana,
    Kahdeks' ei kadonnutkaana,
    Kuoli kuuksi päiwäksensä,
    Katois kaikeksi i'äksi.
      Tuli miun emon ikäwä,
10  Waikea tuli wanhemmaista,
    Miull' oli kiire' kirkkosehen,
    Miull' oli haudalle haluni.
    Käin mä eilen kirkkosessa,
    Käin mä eilen, käin mä ennen,
15  Istuin kirkon penkin päähän,
    Kuuntelin emoni ääntä,
    Walitusta wanhempani,
    En kuullut emoni ääntä,
    Walitusta wanhempani,
20  Muut kuuliit emosen äänen,
    Mie en kuullut ensinkäänä.
      Menin itkien takasin,
    Menin emoin haudan päälle,
    Istumahan, itkemähän.
25    Tuoss' mä istuin, tuoss' mä itkin,
    Tuoss' mä haastelin haluni,
    Tuoss' mä haastoin haudan kanssa,
    Ja ritajin ristin kanssa;
    Emo haudasta hawaitsi,
30  Emo ennäten kyseli:
    "Mitäs itket tyttäreni,
    Maanaluinen marjueni"?
      Miepä wasten wastaelin:
   "Sitä itken mie emoni,
35  Tuli miull' ikäwän tuska,
    Halu kerta haastamista."
      Emo wasten wastaeli:
    "Elä säre' uksiani,
    Pirotteli pienojani,
40  Ei oo' tehnyt teidän seppä,
    Teidän kirwes kilkutellut,
    Teidän tappara takonut;
    Tään on tehnyt Luojan seppä,
    Luojan kirwes kilkutellut,
45  Luojan tappara takonut."
      Tulin itkien kotihin;
    Iso istui pöydän päässä.
    Iso ennäten kyseli:
    "Mitäs itket tyttäreni,
50  Maanaluinen marjueni"?
      "Sitä itken mie isoni:
    Käin mie eilen kirkkosessa,
    Käin mie eilen, käin mie ennen,
    Istuin kirkon penkin päähän;
55  Kuuntelin emoni ääntä,
    Walitusta wanhempani,
    Muut kuuliit emosen äänen,
    Mie en kuullut ensinkäänä."
      Iso wasten wastaeli:
60  "Elä itke' tyttäreni,
    Mie tuon siull' paremman äitin."
    Miepä wasten wastaelin:
    "Tuot sinä tukan repijän,
    Hienon hiuksen hierelijän,
65  Tukat tuulelle jakaapi,
    Hienot hiukset hiereleepi."



27. Eri-kodit.


      Olin ennen kuin olinkin,
    Olin kuin omenakukka,
    Puolakukka kumpareella,
    Tahi mansikka mäʾellä;
5   Olin kukkana kujassa,
    Kajawana kaiwotiellä.
      Kuin olin ison kotona,
    Ja elin emoni luona,
    Olin kuin orihewonen,
10  Tahi tamman sälkewäinen,
    Käin kuin pässi päätä puien,
    Lammas sorkka'a sokaten;
    Iso kutsui kukkaseksi,
    Emo päiwän nousemaksi,
15  Siskoni punakeräksi,
    Weikkoni ween kalaksi.
      Kuin menin kyläkotihin,
    Läksin toisehen talohon,
    Yli pellon naapurihin,
20  Yli kynnyksen kylähän,
    Muutuin mustaksi si'aksi,
    Takkupääksi tallukaksi;
    Appi kutsui ahkioksi,
    Anoppi pesinpytyksi,
25  Käly kätkyen jal'aksi,
    Nato naattipantioksi.
    Kyll' mä nuoille konstin tieän,
    Muistan mutka'a wähäsen:
    Anopen susille syötän,
30  Apen karhuilla rewitän,
    Kälyn syötän käärmehille,
    Naon naittelen si'oille.



28. Oli ennen onnimanni.


      Oli ennen onnimanni,
    Onnimannista matikka,
    Matikasta maitopyörä,
    Maitopyörästä pytikkä,
5   Pytikästä pöytäristi,
    Pöytärististä ripukka,
    Ripukasta rintakisko,
    Rintakiskosta kipuna,
    Kipunasta kirjanmerkki,
10  Kirjanmerkistä meteli,
    Metelistä meidän herra,
    Meidän herrasta hewukka,
    Hewukasta heinäkelkka,
    Heinäkelkasta kekäleʿ,
15  Kekäleestä kenkiraaja,
    Kenkiraajasta rapukka,
    Rapukasta raidanhaara,
    Raidanhaarasta hawukka,
    Hawukasta hangonwarsi,
20  Hangonwarresta watikka,
    Watikasta wallesmanni,
    Wallesmannista matikka,
    Matikasta maitopyörä,
    Maitopyörästä pytikkä,
25  Pytikästä j.n.e. (aina ympäri).



Johdatus Runon tekoon.



[Pyydämme lukijoitamme ei paheksimaan, että laulut tähän kirjaan owat
tulleet ensimäisiksi. Eihän tuosta kuitenkaan wahinkoa liene.]

Al'uksi tarwitsee meidän muutamista syistä puhua' wähän puoltamiseksi.
runolaulusta, ehkä se, niinkuin tämän kaiken lu'ettua täydellisesti
nä'ette, on parahia maallisia Jumalan lahjojamme. Onpa se enemminkin
kuin ainoastansa maallinen lahja, ja on se Suomalaisien erinomainen
etu, josta taidammekin ylpeytyä' ja iloita'.

Puhtahin ilo ja ihanuus on Jumala, sitä wastoin saastaisin ilkeys on
piru. Kaikkea puhdasta iloa ja ihanuutta olemme wel'olliset etsimään
ja mielen sekä ruumiin wahwistukseksi ja wirkistykseksi kiitollisesti
nauttimaan eikä suinkaan ylenkatsomaan; mutta saastaisuutta ja ilkeyttä
olemme aina wel'olliset wälttämään. Kristin usko ja ewangelium owat
meille paraaksi iloksi ja autuudeksi setä täällä että tulewaisuudessa.
Mutta mikä on autuus? Ei muu kuin korkein ilo Jumalassa. Hän wiatointa
iloa rakastaakin.

Ei Jumala oleʿ turhaan säätänyt ilon ja ihanuuden kaikessa luonnossa
elostelemaan. Hän rakastaa kuwastellaksensa lukemattomina iloina ja
ihanuuksina käsialoissansa: taiwaan koreudessa, lintujen wiserryksissä,
ketojen komeassa kukkapu'ussa, penikkojen ja kissan poikienkin
iloisessa leikittelemisesaä ja lukemattomissa muissa. Ihmiselle Hän on
antanut taidon pukea' äänensä säweliin (nuotteihin), ja ajatuksensa
lauluun, paitsi kaikkia muita huwituksia. Näin on Luojan säätämää
lempeä jär'estys kaikille hywäksi.

Kuitenkin löytyy ihmisiä, hywiäkin kristittyjä wielä olewinansa, jotka
katsoowat ihmisien wi'atointakin iloa ja huwitusta karsain silmin, ehkä
näin wasten Luojan säätämistä sotiessansa eiwät oleʿ luonnollisesti
paljon missäkään woittaneet, muuta kuin joidenkuiden yksinkertaisimpien
se'assa. Muiden luotujen iloitsemiseen ja ihantelemiseen ei kuitenkaan
heidän paheksimisensa pystyʿ; ja waatiihan ihmistäkin sama luonto
ilolle, kuin muitakin luotuja, ja hän siinä siis rikkoo wähän kuin ne
muutkin luodut.

Kuta ankarammat sellaiset heräntäis-mieliset ihmiset owat, sitä
wähemmin suwaitseewat kirjojakin, jotka joinkin owat maalliseksi
huwitukseksi ja hyödytykseksi, eiwätkä ajatteleʿ, kuin paljon
itsessä pyhässä Raamatussa on sellaista. Raamattu opettaa meitä
lempimään kaikkea maallistakin hywää, ja onhan esim. Moseksen la'issa
koko joukko neuwoja maalliseksi hyödyksi. Historiallistakin on
Raamatussa kokonaiset kirjat. Kertoipa Wapahtajakin itse kaikellaisia
opettawia kertomuksia ja satuja kansalle. Kuitenkin löytyy sellaisia
wähämielisiä, joiden mielestä esim. _Kultalan historia, Harjulan
onnettomuus_ ja monta muutakin kirjaa owat kelwottomat. Sanoowat:
"näiss' ei nä'yʿ olewan Jesuksen nimeäkään." Woisimme wannoaʿ,
että, jos tiettämättänsä ja tuntemattansa nä'yttäisimme sellaisille
montakin paikkaa Raamatusta eris leikattuna ja miksi muuksi kirjaksi
nimitettynä, niin kylläpä heittäisiwät ne luontansa, niinkuin turhat,
kunnottomat ja syntiset lorut muinoinkin. Sellaisetpa ne owatkin
olewinansa aika waanhurskaita kristittyjä!

Kansan runo-laulutkin, painetut sekä painamattomat katsotaan
luonnollisesti ylen sellaisilta ihmisiltä. Ne kutsutaan niiltä kaikki
waan "tyhjiksi loruiksi" ja "renkutuksiksi", jos olisiwat waikka
kuinka kaukana kelwottomuudesta. Olisipa niiden mieliksi, jos koko
runolaulua ei löytyisikään, eikä muitakaan lauluja paitsi hengellisiä.
Woi kurjamielisyyttä! Jos kansan lauluja ennen ei olisi ollut, niin
ei olisi meillä Jumalisiakaan wirsiä sanaakaan, sillä eihän sitte
olisi olut laulusta tietoakaan ja kuinkas silloin Jumalisetkaan wirret
olisiwat tulleet tehdyiksi; mutta kuin laulutaito oli maailmassa,
niin woitiin sitte sen awuin tehdäʿ Jumalisiakin lauluja ja wirsiä,
joiden tähden meidän juuri tulee Jumalata kiittääʿ, että meille on
annettu laulutaito, emmekä siis suinkaan taidaʿ halweksiaʿ sitä taitoa,
joka meille niin tarpeellinen on ollut. Niin olemme tulleet saamaan
_Wirsikirjammekin_.

Kirja nimeltä _Ilolaulu Jesuksesta_ on runolaulua ja aiwan kaunis
kirja. Tarwitsisi waan kohennuksia tulewissa painoissa, niin saisimme
siitä ylen kauniin runon rakennuksensakin puolesta. Tiettäwästi
tarwitsi sen tekijän ensin oppiaʿ paljon kansan lauluja, ennen kuin
itse tottui runoja tekemään. Samaan tarwittiin al'ussa kaikilta
muiltakin, ennen kuin taisiwat kullakin laulutawalla tehdä' Jumalan
wirsiä. Jos se joka tahtoisi wenettä tehdäʿ, katsoisi ylen kirween,
sana ja weitsen käyttämisen, saisiko hän mitä aikaan ja pidettäisikö
häntä wiisaana? Ei suinkaan; ja samoin kuin kirwestä, sahaa ja weistä
on tarwis wenettä tehtäessä, niin samoin tarwitaan kansan laulutkin
tarkoin kerätyksi, että niitä lukeissa runoille totuttua Jumalisiakin
lauluja ruwettaisiin enemmin tekemään. Mutta niin kuin kirweesta,
sahasta ja weitsestä on moninkertainen muukin hyöty paitsi weneen
tekeminen, niin kansan lauluistakin. Ne miellyttääwät, huwittaawat ja
ilahduttaawat mieltä, wälistä taas liikuttaawat sywältäkin sydäntä.
Niistä tottuu ajatus kayniimpaan ja jär'ellisempään juoksuun, usein
niinkin etäälle, että itse woipi ruwetaʿ kaunistamaan ajatuksiansa
runopukuun, joka jo on suuri woitto ihmisen mielelle. Niistä saadaan
tietääʿ, kulla lailla Suomalainen kaunistaa ajatuksensa omin mielin
tekemässänsä laulussa. Kuina hän rakastaa juoksuttaa' ajatustansa;
kuinka se näkyy wanhoissa ja nykyisissä kansan lauluissa kunkin aj'an
ja tilan erinäisten waatimuksien jälkeen muodistuneeksi. Monenlaisia
historiallisia ja muinois-aikuisia tietoja saadaan niistä ja monta
muuta, jota oppineemmat helposti käsittääwät, mutta talonpoj'alle on
waikeampi ymmärrettäwästi selittää'. Joku wi'atoin ajatus paljaaltansa
ei suinkaan katsota' ylen heräntäisiltäkään, mutta sama ajatus
kaunistettuna runopukuun, se jo muka on synti. Toisin owat kuitenkin
Jumalan tuomiot, kuin sellaisien ihmisten.

Olemme aina hawainneet niissä paikoin enemmin laulettawan kelwottomia
ja ruokottomia runoja ja lauluja, joissa kauniita ja siweitä wähemmin
löytyy. Onkin se aiwan luonnollista. Ihmisen mieli ei missään rakastaʿ
aiwan lauluttomana ollaʿ. Jos siis hywiä ja mieluisia lauluja ei
oleʿ käsillä, niin pakottuu mieli enemmin puuttumaan niihin käsillä
olewiin huonompiin lauluihin. Sentähden on aiwan tarpeellinen saadaʿ
hywiä kansan lauluja kirjojenkin kautta lewitetyiksi, että parempuus
niissäkin tulisi enemmin käsille ja ansaitun arwonsa saamaan, ja
kunnottomuus tulisi tarpeettomaksi ja heitetyksi ylenkatseehensa;
sanalla sanoen: hywä pitää niissäkin saataman edistetyksi ja pahuus
poistetuksi, jota jokainen olemme wel'olliset woimiamme myöten
pyytämään. On niitä hywissäkin laulupaikoissa kunnottomia lauluja,
mutta on toki hywiäkin niille waraksi, jotka niitä mielisteleewät.
Huonoissa laulupaikoissa tämä wara puuttuu, ja sepä se pahan tekeekin.

Kalewalan ja Kantelettaren kirjat antaawat kyllä laulamista ja
lukemista, mutta suurina kirjoina ja siis kalliimmassa, ehkä kanteletar
nyt kyllä entisestänsä puoleksi alennetussa hinnassa, owat ne waikeasti
lewenneet kansan käsiin. Tätä auttaaksemme olemme keräyksistämme tässä
pienemmässä kirjassa antaneet walitun joukon kansan runoja ja ynnä
_Johdatuksen Runon Tekoon_, että jokainen, joka tuntee itsellänsä
olewan kutsumuksen ja luonnollisen taipumuksen runolaulun tekoon,
mahtaisi yläwämmälle edistääʿ ja oikein käyttää' tämän kauniin lahjansa.

Kantelettaren alkulauseessa ja'etaan kansan runot wiiteen osaan:
kertomus- ja loihtu-runot, laulu-runot, wirsi- ja osotelma-runot. Ne
kahta edellistä laatua runot owat enimmiten mieswä'en tekemiä, mutta
ne kolme jälkimäistä laatua ne owat suurimmaksi osaksi naiswä'en,
erinomattain tyttöjen tekemiä, joita yleiseen on paljoa, enemmin kuin
mieswä'en tekemiä runoja, ja woittaawat niitä laadussansa aiwan paljon
sulomielisillä ja kaikin puolin etusammilla sisällyksillänsä. Muissa
kielissä owat sitä wastaan naispuolet wähemmällä woitolla laulussa
kuin mieswäki. Saatamme siis toiwottaakkin onnea Suomen neitisille
wallaswä'estäkin, että enemmin suomistuttuanne taidatte ruwetaʿ
tekemään kotimaallemme paljoa enemmin kunniata tekemillänne suloisilla
runolauluilla, kuin suomistuwat herrasmiehet. Siihen teidän olisikin
wel'ollisuutenne pyrkiäʿ.

_Neitinen_, eikös se oleʿ kaunis sana kuullaʿ ja melkein yhtä ääntä
kuin muissa kielissä niedlich, nätt. Ainakin on se etusampi kuin nuo
tympeät _Mamseli, Ryökinä_. Näin suloisena ja lempeänä itsellennekin
kuullaʿ tahtoisi kotimainen äidinkielemme Ruotsin kielen siaan tullaʿ
wähitellen nyt jo anastamaan ääntelemistänne kuuluaksensa sitä
suloisemmalta. Tähän kieleenhän teitä silläkin miellytellään että
ko'etaan todistaaʿ tulewanne woittamaan kaikki miespuolet totisessa
runollisessa kukoistuksessa; todella ei wähä etu.

Kyllä on kielen niin kuin työkalunkin kanssa laita; kuta suuremmassa
täydellisyydessä ja toimessa se on, sitä paremmin käypi sillä työ, ja
että mielen työksenteleminen Suomen kielellä sen oiwallisuuden tähden
käypi tosiansakin paremmin ja onnellisemmasti kuin muilla luonnolta
wähemmin warustetuilla kielillä, sen todistaawat Suomen kansan mielen
tuotteet: ne jo maailman mainiot laulut Kalewalassa ja Kantelettaressa,
paljot ja osaawasti tehdyt Sananlaskut, Arwautukset j.m.m. Että
sitä wastaan uudempia suomalaisia kirjallisia te'oksia, jotka samaa
todistaisiwat, ei löydyʿ, siihen on omat syynsä. Kirjaelioiden
tawallinen ajatus- ja puhekieli on Ruotsia. Muuakalaisilla, kielillä
saawat he suullisesti sekä kirjallisesti pi'an kaiken, oppinsa ja
walistuksensa. Näin owat kaikessa muukalaiselta mieleltä piiritetyt.
Onkos sitte ihmeʿ, jos oma suomalainen mieli niin wähästä waarista ja
harjoituksesta jääpi laimiin.

Monet oppineet woiwatkin kyllä työskennelläʿ aiwan yhtä helposti
useammallakin kielellä wuorotellen, mutta nämät oppineilta tawallisesti
käytetyt kielet owat itsetkin melkein yhden arwoiset, niin etteiwät
warsin erinomaista eroitusta waikuttaaʿ woikkaan. Suomen kielellä
sitä wastaan on suuria etuja ja omituinen luonto, niin että sen juuri
pitäisikin paraiten osoittaman, tokko erinäiset kielet ajateltaessa
käytettyinä waikuttaawat mielen työksentelemiseen erilailla ja
millä lailla. Soweliaammalta on meistä kyllä tuntunut Suomen kieli
kirjallista työksentelemisissämme kuin Ruotsin kieli, ehkä kyllä olemme
wierantuneet pois Suomen kielellä tawallisesti ajattelemasta. Samaa
olemme kuulleet muutamien muidenkin wakuuttawan. Luulisi toki mielen
kirjallissakin töissä siinä kielessä herkemmin juoksewan, johon miltei
aina niin walweilla kuin unissakin on totuttu; mutta niin ei oleʿ.

Syy tähän on se, että Ruotsin kieli, niin kuin muutkin, wanhemmat
oppineiden kielet, on kirjalla saanut kielen tawallisesta,
luonnollisesta ajatuksen juoksusta wähän er'enneen, jähmistyneen
muodon. Ruotsin kirjakielen muodistumisen aj'alla osattiin wielä lii'an
wähän tähystyäʿ kielen, omaluontoiseen mielenjuoksuun, mutta enemmin
pidettiin Latinaa, Ranskaa ja Saksaa tarpeellisina esikuwina, joihin
waiwuttiinkin niin, että nyt ei woidatkaan päästäʿ rahwaan yleiseen
omaluontoiseen kieleen. On, jo saatu siiitä er'ennyt ja kirjakieltä
lisentynyt herrasmurrekkin. Mahtaa kyllä Ruotsin kielen welttosääntönen
ja wajanainen kielirakennus tehdäʿ luonnollisen ajatuksenkin
weltommaksi, jonkatähden lieneekin olut suurempi tarwiskin, pannaʿ sen
kirjakieltä jäykempiin siteihin.

Suomen kirjakieltä sitä wastaan perustetaan selwästänsä aiwan omalle
perustuksellensa eikä muukalaisuuksia siihen suwaitaʿ. Suomen
kielen paljon täydellisempi ja lujasääntönen kielirakennus on
saattanut ajatuksenkin luonnolisessa ja wapaassa juoksussansa aina
helpommasti pysymään wakawassa jär'estyksessä ja senkautta tehnyt sen
luotettawammaksi. Ei siis olekkaan niin ihmettä, jos Suomen kieltä
Ruotsin kielen suhteen on helpompi kirjalla käyttääʿ, taikka että se
wähintäkin tuntuu helpommalta, kuin luulisi siitä suhteesta, että
Ruotsin kieleen on enemmin totuttu kuin Suomen kieleen.

Aiwan tarpeellista on siis saadaʿ nousewa ja tulewa polwi
herras-su'usta käyttämään omaa Suomen kieltämme tawallisena ajatus-
ja puhe'kielenä. Ilahduttawa ja ylen kiitettäwä on, että wallaswäki
etenkin Wiipurissa on lapsillensa pienestä alkaen jo ruwennut
opettamaan paljasta Suomen kieltä puhumaan. Sillä lailla sitä pitäisi
kaiken Suomen herraswä'en ruwetaʿ tekemään lapsillensa. Ymmärrykseksi
kutsutaan se taito, että ihminen ajattelee. Mainitsimme ajattelemisen
käywän Suomen kielellä paremmin kuin muilla; siis tekee Suomen kielen
käyttäminen lapsien ymmärryksenkin teräwämmäksi kuin muut kielet. Sitä
kukaan kieltäneʿ mielen ja ymmärryksen paljon sellaiseksi tuleman, kuin
se lapsessa herätetään ja pohjustetaan.

Muutamat pyytääwät lapsiansa jo ensi al'usta oppimaan monta kieltä,
kolme, neljäkin yhtaikaa, mutta lieneeköhän tuosta mielen wapaalle
muodistumiselle etua. Olemme tulleet tietämään, että sellaiset
lapset neljän jos ei useammankin wuoden wanhana wieläkään eiwät saaʿ
yhdelläkään kielellä ajatuksiansa ja sanojansa oikein selwällä kunnolla
kokoon. Waikeammalta tuntuu Ruotsin, kielen, yksinänsäkin oppiminen
lapsille, kuin Suomen kielen, sillä kuin Ruotsin kieltä oppineet
lapset wielä eiwät aina ymmärräʿ oikein käyttää sanoja en ja ett sekä
monta säännöttömyyttä, niin Suomen kieltä oppineelta se juoksee aiwan
rentonansa. Jokainen ymmärtänee sen olewan woitoksi, että lapsen
ymmärrys aikaisin pääsee hywälle jal'alle, taikka että ajatuswoima
wakautuu yhdellä ja kunnollisella kielellä, jonka perästä se wasta on
tointunut lujempaan työhön ja oppimiseen.

Mitä olemme nyt puhuneet, ei kyllä nä'yʿ kuuluwan runollisiin
asioihin, mutta seuraawien mietteiden tähden olemme täydellisyyden
wuoksi puhelleet wähän laajemmaltakin. Kaikki kansat, jotka enemmin
omituisella walistuksella omat ker'enneet alkaaʿ, owat tulleet siihen
herätetyiksi lauluiltansa, ei kieleltä yksinänsä. Se oli siis laulu,
joka huiskutteli kansatkin lapsuudestansa miehistymään. Tyhjän wuoksi
ei Jumala suinkaan antanut laulun syntyäʿ, kuin ilman laulutta kukaties
kaikki kansat wielä olisiwat raakalaisien tilassa. Wasta sitte, kuin
mieli näki ajattelemansa laululla kaunistettuna, kääntyi se sitä
ihaelemaan ja ihmettelemään sekä enemmin ja enemmin holhomaan ja
käyttämään. — Grekalaiset oliat Orpheuksen, Homeiron j. m. s. aikoina
sellaisessa miehistymisen tilassa; samoin Suomalaisetkin Kalawalan
syntymäaikoina.

Kuin Kansojen, niin on lapsienkin kanssa laita. Laulut kohottaawat
heidänkin mielensä paljoa paremmin wirkkumaan ja juuri kuin kukkimaan.
Aiwan hywä olisi siis, jos lapsille kielen siwussa opetettaisiin
kauniita ja sopiwia kansan runolauluja, laulelemaan; [Arwauksetkin
tekeewät lapsien ymmärrykselle hywää. Katsoʿ: "Suomi 1841" ja
"Suomen Kansan Arwoituksien" esipuheessa.] kaikki yhtä wapaasti ja
luonnollisesti kuin se rahwaan lapsien seassa tapahtuu. Siihenpä
juuri onkin lapsien Suomen kielen oppiminen wälttämätöin, mutta wasta
laulajen kautta tuleekin tämä oppiminen kauniille kukalle ja tuottaa
sitä ihanampia wiljoja. Tämän kaiken suurta etua emme tarinneʿ tässä
ruwetaʿ lu'ettelemaan. Sen sanomme waan, että ainoastansa sillä lailla
tulewat mielet lapsien päissä warsinaisiksi puhtaiksi suomalaisiksi.
Mutta tähänpä oikeastansa tarwitaan perisuomalaisia kouluja ja
paljon uusia kirjoja Suomen kielelle, jos wastempanakin elämässä
tätä suomalaista mieltä kirjallisillakin harjoituksilla pyydetään
pidättääʿ wireillä. Al'uksi on jo kyllä sekä suomalaisia kouluja
että tarpeellisia kirjojakin, ja hywä toiwo on, sellaisenkin aj'an
kohta tulewan, jona molempia löytyy enemmin tarpeen mukaan kuin nyt,
ja jolloin wasta nähdään, millaisia perisuomalaiset mielentuotteet
kirjallisissa ja tietoudellisissa asioissa tuleewat olemaan. [Tästä
eteen päin on enin osa otettu 1847 Suomettaren 11, 13, ja 14 lehdestä,
kuitenkin parannettuna ja lisättynä.]

Kalewalan ja Kantelettaren laulujen arwo on sekä koti- että ulkomaalla
tunnettu ja ylistetty paraiden laulute'oksien werroille. Kyllä luulisi
siis niiden olewan paraiden oppineiden ja wiisaimpien miehien tekemiä,
mutta kaikille on tietty, että eiwät oleʿ sen parempien kuin aiwan
talonpoikien tekemiä jok' ainoa; wieläpä paraat eli Kalewalan runot ja
osaksi Kantelettaren sellaisilla aj'oilla tehtyjä, joilla Suomalaiset
oliwat wailla pi'an sanoen kaikkea, mitä nyt opiksi arwataan, koska
eiwät wielä tietäneet Kristinuskosta eikä nykyisestä kirjalu'usta
mitään. Kuitenkin oli heillä silloin neroa niin teräwää, että pukiwat
ajatuksensa, satunsa, wiisautensa, ylipäin kaiken nerokkaan tietonsa
niin somasti ja osaawasti sanoihin, että nytkin maailman kuuluisimmat
ja oppineimmat miehet niitä ihmettelewät. Tuskin woiwat ymmärtääʿ,
kuinka ne näkyjänsä niin saamattomat Suomalaiset owat woineet niin
ihmeellisesti elehdyttääʿ mielensä ja ajatuksensa juoksun täällä
kurjassa pohjaisessa, jotan waan muutamien lämpimien maiden, niinkuin
Italian, Grekan ja Indian paraassa rikkaudessa elostelewa luonto ja
monin puuhin wirkkuwa ihmisyys jonku teräwimmän mielen on elehdyttänyt.

Professor Palmblad sanoo kirjassansa, "Greksisk fornkunskap" ensimäisen
osan 103 siwulla wanhimmista ja kuuluisimmista Grekalaisista lauluista
seuraawalla tawalla: "Niin suurien te'oksien kuin Iliadin ja Odysseian
muistissa säilyttäminen on ainakin puoleksi ihmeʿ, sanottakoon mitä
hywänsä. Kuinka on se mahdollista, että senmukoma joukko lauluja kirjan
awutta olisi woinut pysytteleidäʿ niin monta sataa wuotta." Tässä on
puheʿ wähintäkin puolta lyhyemmästä aja'sta, kuin Kalewalan runot
owat Suomalaisten muistissa tulleet säilytetyiksi. Olisi siis syytä,
lukeaʿ sitä paljoa suuremmaksi ihmeeksi, kuin mainittujen Grekalaisien
laulujen muistissa säilyttämistä. Paljon epäelemme, jos tynkääkään
Iliadista ja Odysseiasta olisi jäl'ille, jos yhtä kau'an kuin Kalewalan
runo olisiwat tarwinneet muistilta säilytettääʿ. Tämäkin todistaa
Suomalaisen mielen wakawuutta.

Nämät rahwaan muistiin niin lujaan rakastuneet runot syntyiwät,
niinkuin jo wirkoimme, sillä aj'alla, jolloin Suomalaiset wielä
oliwat paljoa alemmalla opin portaalla, kuin nyt owat ja kuin ennen
Grekalaisetkin oliwat Iliadin ja Odyseian synty-aikoina. Mutta jos
Suomalaiset nyt owat saaneet enemmin oppia ja wiisautta, kuin Kalewalan
tekemä-aj'oilla, niin miksi eiwät enään te'ekkään sellaisia runoja
kaikella tiedollansa ja taidollansa? Syynä tähän erilaisuuteen on se,
että Suomalaiset ennen kuin tuliwat wieraan wallan alle, jolle aj'alle
Kalewalan synty tietttäwästi on asetettawa, oliwat itseʿpäällänsä;
itseʿ oli silloin heidän kaikkensa, paraansa, rakastettunsa ja
kunniassa pidettynsä. Itsiänsä ja itsillensä eliwät ja antautuiwat
silloin tukkunansa. Runot oliwat silloin yläwintä ja kauniinta heidän
mielellänsä, koko uskonoppinsa oli runopu'ussa; sentähden käänsiwätkin
runoihin paraan mieliwoimansa. Täysimmällänsä oli silloin totuus
sanoissa:

    "Luonto laulajan tekeepi,
    Itse into ilmoittaapi,
    Mitä lauluhun latoopi,
    Wierettääpi wirtehensä."

Luonnon sylissä huoletta ja wapaina lewätessänsä tuliwat he sen
erinomaisiksi tuttawiksi, jonka tähden laulu-into sai heissä wapaasti
wallitaʿ. Tämän on hawainnut Tohtor Lönnrotkin, ja Kantelettaren
alkulauseessa sanoo hän: "kansan runoissa luonnon woittawan." Mainio
prosessor Grimm samoin ylistelee Kalewalassa "luontoa kuwaelewaa
mieltä," jonka wertaista sanoo pi'an ei muu'alla löytywän kuin Indian
wanhoissa lauluissa.

Laulut silloin tuliwat juuri kuin itsistänsä, taikka niinkuin Tohtor
Lönnrot sanoo: "kansan runoja ei juuri saatakkaan tehdyiksi sanoaʿ.
Niitä ei tehdäʿ, waan ne tekeytywät itsestänsä, syntyywät, kaswaawat ja
muodostuuwat semmoisiksi ilman erityisettä tekijän huoletta. Se maa,
joka niitä kaswattaa, on itse mieli ja ajatus, ne siemenet, joista
sikiääwät, owat kaikkinaiset mielen waikutukset."

    "Sinneʿ laulaja meneepi,
    Kunneʿ wirsi wiittaapi"

woiwat silloin Suomalaiset täydellä todella sanoaʿ, sillä silloin
ei mikään estänyt laulua heidän mieltänsä wapaasti intouttamasta ja
ohjaamasta.

Mutta kuin tuliwat Suomalaiset wieraan wallan alle, niin painahtui
mielikin ja hajosi wieraisiin ja äkkinäisiin asioihin. Nyt eiwät enään
olleet _itsiensä_, waan _toisien_. Kaikki _oma_ halwastui. Into enään
ei woinut huoletta leimutaʿ; ainoastansa huolilla oli nyt estämätöin ja
sitä suurempi walta. Nyt siis oikein taisikin laulaaʿ:

    "Kyllä huoli wirttä tuopi,
    Murheʿ wirttä muistuttaapi,
    Kaiho kantaapi sanoja,
    Miel'alanen arweloa."

Tähän wieraswallan aikaan kuuluwia owat enimmät wirret Kantelettaressa,
erinomattain 1:sessä ja 2:sessa osassa.

Nytpä on jo Suomi pääsnyt pois Ruotsin wallasta ja aina elosammasti
warmistuen wapautaiksen ehtimiseen lii'asta ruotsalaisuudesta. Puhtaana
ja wereksin woimin kohotaiksen Suomalaisuus maassamme; se on ruwennut
hakemaan etuuksiansa, löytänyt niiden se'assa runo-laulumme erinomaisen
mainioksi ja saattanut sen jo kunniaan maailman ihmeteltäwäksi
ja itsillemme ylpeydeksi. Eräs maamiehemme sanoo kirjoituksessa:
"wasta Kalewalaa lukiessani tunsinkin itseni oikein ylpeäksi, että
olen Suomalainen, ja todella minua ei ilahdutaʿ, kun ei kellään
muulla kansalla oleʿ niin kaunista ja yläwätä rahwaan laulua, kuin
Suomalaisilla." Nyt toiwomme runolaulun armohonsa pääsneenä uudestansa
rupeawan kukoistamaan ja tuloksia tuottawan, jotka wanhojenkin rinnalla
eiwät häpeäʿ.

Toiwottelemisilla tässä kuitenkaan ei saadaʿ mitään aikaan, sillä
ehkä mieli, miehien päissä itsestänsä kyllä on yhdenwoimainen kuin
ennenkin, niin ei se kuitenkaan johdatuksetta saaʿ koskaan laulua
aikaan. Kuulusta tottuu mieli runon rakennukseen ja juoksuun, mutta
kuin waan kehnoja runoja taikka ei niitäkään kuullaʿ, niin "eihän
tyhjästä oleʿ ottamista." Tarwitsee mielen ensin waikka millä lailla
tottuaʿ runoille, tullaʿ niiden kanssa warsin tutuksi, sitte wasta
woipi yritelläʿ ruwetaʿ runon te'olle.

Kuulu yksinänsä nyt on tullut kehnoksi runo-opettajaksi; tarwitaan
kuitenkin oppiaʿ ja tottuaʿ, jos tahdotaan tullaʿ joinkin kelwolliseksi
runoelijaksi. Kuulun apulaiseksi tarwitsee nyt tullaʿ kirjallinen
neuvoja. Tohtor Lönnrot kyllä on Kalewalan esipuheessa ja ruotsiksi
"Kallawedessäkin N:o 3, 1845" kirjoittanut runo-opista teräwällä
älyllä, mutta monta mutkaa on wielä jäänyt kajoamatta, jotka kuitenkin
owat kelwolliselle runoelijalle aiwan tarpeelliset tietääʿ.

Ensin tarwitsee meidän selittääʿ, mitä tawuiden _kor'olla ja arwolla_
ymmärretään. Korko on sanoissa eräiden tawuiden kowempi eli korkeampi
ääntäminen kuin toisien. Kaikissa sanoissa kor'otetaan ensimäinen
tawu, ja enimmissä ilman sitä kolmans, wiidens, seitsemäns j.n.e.
eli joka toinen tawun al'usta alkaen; toisissa kor'otetaan, paitsi
ensimäistä, 4:ns, 6:ns, 8:ns j.n.e. Sanan wiimeistä tawuuta ei
kuitenkaan milloinkaan kor'otetaʿ. Ensimäisellä tawuulla on aina
kowempi korko ja kutsutaan pääkor'oksi; jäl'emmäisien tawuiden korko
on wienompi ja kutsutaan syrjäkor'oksi; esim. _sána, héwosèlla,
tóttumáttomùudellánsa_, mutta _tóttelemáttomùudellánsa_, joka
äännettynä _tóttelèmattòmuudèllansa_ olisi miltei tuntematoin. Näissä
esimerkissä on 'pääkor'on ja' syrjäkor'on merkki; merkittömät tawuut
owat kor'ottomat.

Arwo on tawuiden erilainen pituus. Itseʿkukin ymmärtää helposti
ensimäisen tawuun pit'emmäksi sanassa _waara_ kuin _wara_, ja wiimeisen
pit'empi sanassa _wapaa_ (fri) kuin _wapa_ (spö). Samoin on sanoissa
_köysi, kaita, kanta, kuorma, kannas_, ensimäinen tawuu pit'empi kuin
sanoissa _kylä, kana_. Arwo tarwitaan tässä jakaaʿ kahteen osaan: _pitkä
ja lyhyt arwo_.

Pitkä on kor'ollisen tawuun arwo, niin pian kuin lopetaiksen
kerakkaalla eli äänettömällä puustawilla (konsonant) [Katso' jokaisen
aapiskirjan al'ussa.], esim. _saarwa, sarwi, armo, itku, kórkeàmpi,
lú'etèlla, kántelemàlla_ j.n.e.; ja ainakin niiden tawuiden arwo,
joissa on kaksi äänikästä eli äänellistä puustawia (vokal), esim.
_seuruu, waiwaamaan, tekeytyy, antaa_ j.n.e., paitsi jos wallollinen
eli enimmissä maakunnissa juuri wähän taikka ei ensinkään kuuluwa _i_
on toisena kerakkaana sanan kor'ottomissa tawuissa, esim. sanoissa
_waiwainen, kului, ilmoin_, jotka enimmissä paikoin saatetaan ääntääʿ
_waiwanen, kulu, ilmon_. Toisin on sanoissa: _tarpeissa, wastaillaʿ,
antain j.n.e., joista _i_ ei missään siattomaksi heitetäʿ pois ja
oikeastansa onkin eri tarwuuta, joksi se runossa ainakin tekeytyy,
niinkuin _tarpehissa, wastaella, antaen_, joten molemmat wiimeiset
sanat ja niiden laiset owatkin kirjoitettawat. Sellainen sana,
kuin _iskein_, on tawallisesti sillänsä, mutta pidetään kuitenkin
kolmitawuisena, _iske-in (iskejen, iskihen), esim. _silmin iskein
itähän_.

_Lyhyt_-arwoinen on jokainen kor'otoin tawuu niin pi'an kuin sillä on
_yksi_ äänikäs, taikka tuo wallollinen _i_ toisena äänikkäänä. Samoin
kor'ollinenkin tawuu, joka yhdellä äänikkäällänsä myös lopetaiksen, ja
on silloin yksi- taikka korkeinta kaksi-puustawinen; esim _suuremmat,
jo, se, matalana, elo_ j.n.e.

Nyt woimme ruvetaʿ itsestä runorakennuksesta puhumaan. Runomitta
perustaiksen samalle yleiselle säännölle, kuin sanojenkin, nim. että
korko wuorotteleksen enimmiten joka toisella tawuulla, niinkuin;
_tòttumàttomuudellànsa, tóttelemáttomúudellànsa_. Näidenlaisien
kielemme pi'an pisimpien sanojen pituisiksi eli 8 ja 9 tawuisiksi on
kielen määristä pysywä laulanto runon wärsytkin eli oikeimmin säkeet
asettanut; niinkuin säkeissä:

    "Waka wanha Wäinämöinen,
    Tietäjä i'än ikuinen.
    Ei oleʿ tässä nuorisossa.
    Ei tuleʿ tuonelta kotihin",

Runolaulun mittakorko kuitenkin on aina eroitettawa sanojen kor'osta,
joka sen jälkeen kuin sanat owat asetetut säkeesen, woipi ollaʿ millä
säkeen tawuulla hywänsä, paitsi wiimeistä, jolle pääkorko taikka
yksitawuinen sana ei koskaan woiʿ tullaʿ, jonka tähden säeʿ: _lähe
myötäni minun nyt_ on wirhellinen. Sanojen korko waltaa lu'ettaessa
runoa, mutta laulettaessa mitan korko, taikka runoa lu'etaan niin, että
sanojen kor'ot kor'otetaan, mutta lauletaan niin, että waan mittakor'ot
kuuluwat; esim.: _mieleni minun tekeepi_, tulee laulaessa kuulumaan
kuin olisiwat sanat: _miele nimi nunte keepi_. Jo tästä nähdään, että
säkeet jakautuuwat neljään osaan, ja jokaisessa on 2 tawuuta, paitsi
että ensimäisessä osassa toisinansa on 3 tawuuta. Seuraavissa säkeissä
owat osat wiiwoilla eroitetut. Säkeessä: _syötti | miehen,| juotti
| miehen_, tekee niintuin näkyykin jokainen sana täyden osan, mutta
säkeessä: _sano | lieto | Lemmin | käinen_ tekeewät kaksi edellistä
sanaa kumpainenkin yhden ja jälkimäinen yksin 2 osaa. Säkeessä: _itki
| impy | en hi | wukset_, tekee epmäinen sana yhden, toinen _impyen_
ja kolmans _hiwukset_ yhteensä 3 osaa ja edellisessä: miele|ni mi|nun
te|keepi ei te'eʿ yksikään, erityinen sana täyttä osaa, waan osat
saadaan murtuneina kahdesta eri sanoihin kuuluwista tawuista, niinkuin
sama _sä'eʿ_ osihinsa ja'ettuna nä'yttääʿ. Säkeessä _kaataʿ ei kauhalla
älyä_ on ensimäisessä osassa 3 tawuuta.

Edellinen tawuu itseʿkussakin säkeen osassa kutsutaan _iskuksi_, ja
jälkmäinen _laskuksi_. Jos nyt missä osassa hywänsä sana loppuu iskulla
ja lasku alkaa toisen sanan, niin on se osa _murrettu_ ja sellainen
sanojen liitos samassa osassa kutsutaan _murroksi_. Paitsi wiimeistä
woimwat muut osat jokainen murtuaʿ. Edellisen: _lähe myötäni minun nyt_
on ensimäinen ja toinen osa murrotoin, Kolmans: _-ni mi-_, murrettu;
samoin neljäns: _-nun nyt_, ehkä wäärin jo edellä mainitusta syystä.

Lyhyt pääkor'ollinen tawuu ei koskaan saaʿ ollaʿ iskussa, paitsi
ensimmäisessä, jossa sitä onkin waikea aina wälttääʿ, niinkuin
säkeessä: _sowittelin sommelolle_. Sitä wastaan on säkeessä _mieli
ruwetaʿ runoille_ isku _ru_ kankea: Samoin on säkeessä, _weri seiso
kuni seinä_ tawuu _ku_ wirheellinen. Mitan kerko ja pääkorko owat siis
lii'an paljot saamaan siaa lyhyellä tawuulla muu'alla kuin ensimäisessä
iskussa. Tämä wirhi kutsutaan _iskurikoksi_, mutta osoitettu on, sen
ensimäisessä iskussa ei olewan wi'allisen.

Pitkä, erinomattain pääkor'ollinen tawuu, ei taas ensinkään saaʿ
ollaʿ laskussa, paitsi ensimäisessä. Sä'eʿ: _wanhalle Wäinämöiselle_,
on siis aiwan wirhellinen, koska laskut _Wäi_ ja _möi_ owat pitkät
ja ensimäinen pääkor'ollinen. Tämä wirhi kutsutaan _laskurikoksi_.
On syrjäkor'ollinenkin pitkä tawuu laskurikkona haitaksi, niinkuin
säkeessä: _lapseni wakawuuteni, hienoa hipeälleni_; wähemmin haittaa
kor'otoin pitkä tawuu laskurikkona, niinkuin; _ohoh hullu hulluuttani_.
Ensimäisessä osassa pidetään murto erimomaisen somana, niin että
sen hywäksi laskurikkoakin siinä osassa suwaitaan. _Jo päiwänä
kolmantena_ on, ehkä laskurikkoinen, kuitenkin, parempi kuin: päiwänä
jo kolmantena. Samoin: _tien kunka otan etehen_, somempi kuin: _kunka
tien otan etehen_. Ensimäisessä iskussa on juuri kuin kaksinkertainen
pää-korko, sanan ja säkeen, jonka tähden se kannataiksen pit'emmänkin
laskunsa tasalla. — Äänteen tasapainopa se onkin perustussääntö koko
runomitalle.

Hawaitsemme nyt sellaisen sanojen, kuin _kantelemalla, toimittawainen_,
ei sopiwan runoon pannakkaan, ja tuskin löytyykään sellaisia rahwaan
runoissa, sillä sowitettakoon niitä kuin hywänsä runosäkeesen,
niin aina syntyy laskurikko. Tämä sopimattomuus tulee siitä, kuin
sekä ensimäinen tulee siitä, kuin sekä ensimäinen että neljäns
tawuu owat pitkät ja kor'olliset. Ei niitä sowiʿ pannaʿ alkuunkaan,
niin että sä'eʿ tulisi 9 tawuiseksi, sillä säkeen ensimäinen osa
waatii kolmitawuisena aina kaksi sanaa, murrettomina nekin. Edellä
osoitettujen laiset sanat eiwät kuitenkaan koskaan haittaaʿ runon
te'ossa, sillä ne woiwat aina silloin tehtääʿ toisenlaisiksi, jos konsa
sattuiwatkin käsiin.

Tohtor Lönnrot: on sel'ittänyt runomitan perustuwan sanojen
arwolle (qvantitet). Me, pääasiaa kuitenkin muuttamatta, olemme
katsoneet soweliaammaksi kielen luontoon, kutsuaʿ mitan perustusta
_mittakorʿoksi_. Sillä pääsemme myös sanomasta syrjäkor'ollisen taikka
kor'ottoman lyhyen tawuun käytettäwän pitkänä iskussa, joka oikeastansa
ei tapahduʿ, paitsi mitä joissa kuissa säwelissä (eli nuotissa) yksi,
harwoin (esim. 13 runonuotti Kantelettaressa) useampi isku tulee
laskuansa pit'emmältä laulettawaksi, mutta joka ei kuitenkaan yhteisiin
sääntöihin kuuluʿ, senkun säweleen sattumoiltansa luonnistumiseen.
Pitkälyhyistä (trocheer) suomalaisessa runossa, meidän mielestämme ei
siis tarwitseʿ pitääʿ mitään puhetta.

_Alkumyötäisyys eli sointo_ (alliteration) waatii aina ensimäisen
tawuun taikka sen alkupuolen wähintäkin kahdessa sanassa kussakin
säkeessä yhdenlaisiksi. Jos kerakas alkaa soiwat sanat, niin sen pitää
niissä aina olewan saman, mutta äänikäs suwaitsee wälistä enemmin
wapautta, niin että jos toisen alkutawuussa on a, niin toisen woipi
myös ollaʿ e, ä taikka o; jos toisessa e, niin toisessa myös a, i
taikka ä; jos toisessa o, niin toisessa myös a, taikka ö; toisessa
n, niin toisessa myös o taikka y; jos toisessa y, niin toisessa myös
i, u taikka ö ja takaperin. Säkeessä: _wiel' on muitaki sanoja_,
ei ole yhtään sointoa; säkeessä: _jo tuonen wilusta wirret_, on
molemmissa wiimeisissä sanoissa sointo säännöllinen; wi ja wi; myöskin
säkeessä: _ne wirret kerälle käärin_, mutta säkeessä: _kirweswartta
wuollessansa_ eiwät soiʿwa ja wu hywästi, sillä äänikkäät a ja u eiwät
edellisen osoituksen jälkeen soiʿ yhteen. Tässä on siis sointorikko.
Soiwat sanat owat aina, jos mahdollista, asetettawat perättäin, jonka
tähden sanat usein pannaan takaperin, niinkuin säkeessä: _ukset kulta
kuumoittawat_, joka pitäisi oleman suorassa puheessa: _kultaukset
kuumoittawat_. Samoin: _päätä kassa katsomahan, kylän haukkuisi
harakat, teräksinen seiwäs temmoʿ_, jotka muutoin olisiwat: _kassa-
(letti) päätä katsomahan, haukkuisi kylän harakat; teräksinen seiwäs
temmoʿ_, mutta sointo näin olisi, huonompi. Näin takaperin paneminen
kutsutaan _takaheitoksi_, jota wasten fointorikkoja niinkuin muitakin
wikoja löytyy siellä täällä Kalewalassa sekä Kantelettaressa. Eiwätpä
ne kuitenkaan aina oleʿ wikoja, sillä sanojen juoksu ja sopu usein
ei takaheittoa siedäʿ, esim. _tullaʿ maille tuttawille_ ei sowiʿ
sanottaaʿ: tullaʿ tuttawille maille, sillä runo tahtoo pit'emmän sanan
mieluisemmin säkeen loppuun.

Säkeet pitää aina oleman kaksittain ja tarkoin wastaaman toisensa.
Niitä kutsutaan _kertosäkeiksi_. Niissä pitää sanat ja sanojen siat
oleman niin paljon kuin mahdollista wastaawiensa mukaiset. [Hywiä
kertosäkeitä om waikea kääntääʿ muille kielille, kuin ei yhä saaʿ
yhtä merkitsewiä (synonyma) sanoja. Kuningas Dawid ja muut Wanhan
Testamentin laulajat käyttäämät myöskin kertosäkeitä.] Niin on
Kalewalan 1:ssessä runossa säkeissä:

    "Laulan suulta laihemmalta;
    Metoselta wierettelen,
    Kuulun iltani kuluksi,
    Wähän päiwän päätteheksi;"

jo kolme paikkaa, jotka jos muuttaisimme, niin kuuluisiwat:

    Laulan suulta laihemmalta,
    Wieretän wetosemmalta,
    Kulun iltani kuluksi,
    Wähän päiwän wietteheksi, —
    (Toisinto).

Sanat "laihemmalta" ja "wetosemmalta", "kulun" (joka tässä merkitsee
wähäarwoisen) ja "wähän" "kuluksi"? (tässä merkitsewä yhtä kuin)
"wietteheksi" owat näin paremmin toisiensa mukaiset. Woitoksi on myös
toiseen säkeesen tullut murto, mutta siihenpä tulee laskurisko tawuussa
_sem_, joka ehkä lieneekin syynä siihen, etteiwät laulajat itset oleʿ
tätä paikkaa näin käyttäneet. Wiimeisessä säkeessä huononee myöskin
sointo. — Säkeissä:

    "Kulki kuusissa hakona,
    Petäjäissä pehkiönä,"

olisi wiimeinen sana parempi _pölkyn päänä_ (toisinto), joka merkitsisi
mukaisemmin yhtä kuin myös _hakona_ (merkitsee maatunutta ja wettynyttä
puuta, ei hawua (barr), niin kuin Länsi-Suomessa.) Sointo, ehkä
muuttunut, ei oleʿ kuitenkaan tullut wi'alliseksi (katsoʿ sen selitys).

Koska kertosäkeiden sanat owat toisensa wastaawia merkityksen puolesta
(synonyma), niin on usein esisä'eʿ sen siwullisena, niinkuin säkeissä:

    "Pannos nyt käsi kätehen,
    Haka toisehen hakahan,"

jossa ei toista ymmärrettäisi ilman ensimäisettä, mutta kyllä
ensimäinen ilman toisetta. Muutenkin pitää esisäkeen aina oleman
täydellisen lauseen. Siis ei niinkuin säkeet:

    "Osmotar oluehensa,
    Kapo pisti kaljahansa,"

jota owat pannut wäärin päin taikka jälkisä'eʿ ensimäiseksi.

Woiwat kertosäkeet monella muullakin tawalla wastataʿ toisiansa,
niinkuin Kalewalan 1:sessa runossa säkeessä 257 säkeesen 267, ja
säkeestä 302 loppuun astiʿ. Käytetään samassakin säkeessä kertoja,
niinkuin on:

    "Hepo juoksi, matka joutu,
    Koti jääpi, tie lyheni," ja myös:
    "Suoppa luoja, luoʿ Jumala," j.n.e.

Edellisen kertosäkeen loppusanat kerrotaan usein somuudeksi toisen
säkeen al'ussa niinkuin:

    "Seisotaksen kuulemahan,
    Kuulemahan, katsomahan;" taikka
    "Teki liiton kuun keralla,
    Kuun keralla, päiwän kanssa."

Harwemmin kerrotaan sanoja muulla tawalla, niinkuin:

    "Missä silloin rauta piili,
    Missä piili, kussa säilyi," taikka:
    "Kuulin ennen eukon wanhan,
    Walittawan wanhan eukon;"

jonka esisäkeessä sointi waatii takaheittoa.

Loppuaʿ woipi laulu taikka sen osa kerrottomallakin säkeellä, usein
aiwan somastikin. Murtoja pidetään erinomaisen somina, niin että
hywissä runoissa, niinkuin Kalewalassa ja Kantelettaressa suurempi osa
säkeistä tawataan murrettuina, mutta kuitenkin somina, jos edellinen
kertosä'eʿ on murrotoin ja toisen wiimeinen sana murrettu.

Rakennuksensa puolesta täydellisin runo ja ihmeen sopiwa johdattamaan
lapsesta alkaen runojär'elle on Kantelettaren 1 osan runo 234: _Oli
ennen onnimanni_, joka onkin jo painettu al'ummalla, ja jossa waan yhtä
iskurikkoa parantaaksemme, kaksi sä'että pois jättäen, panimme säkeiden:

    "Ripukasta rintasolki,
    Rintasol'esta sopukka,
    Sopukasta Suomen kirkko,
    Suomen kirkosta kipinä,"

siaan wähän parempia sanoja. Itä-Suomessa murteen jälkeen lukemalla:
Rinta _soljesta_ päästään siitäkin wirheestä.

Tämä laulu olisi opittawa kaikilta lapsilta maassamme. Onki se enemmin
kuin mikään muu lewennyt ympäri, mutta mahtanee toki joitakuinta
paikkoja löytyäʿ jonneʿ se ei wielä oleʿ tullut, mutta ansaitsee
kuitenkin tullaʿ Onni siitä on aiwan lystistiʿ laitellut juuri
warsinaisen runo-rakennuksen opettajan. Kuinka suuriarwoisena runon
äännöllinen rakennus yksinänsäkin pidetään, ja kuinka paljon waraa
siinä on, nä'yttää selwästi tämä laulu, joka sisällyksensä puolesta
kyllä on niin tyhjää, kuin ollaʿ taitaa, mutta kuitenkin on niin hywä
lapsien mielestä. Tässä on paitsi ensimäisessä säkeessä, aina sointo
jäl'ettäin alku ja loppu puolella. Esisä'eʿ aina murrotoin, mutta
jälkisäkeen 3:s osa murrettu. Muiden kielien laulurakennuksen halpuus
tekisi niissä tämän laisen laulun aiwan tyhjäksi otkuksi, mutta laulu-
sekä kielirakennuksen edut owat Suomen kielessä paljoa suuremmat kuin
muissa.

Erinäisempiä muistutuksia sopii wielä tehdäʿ. Sana _on_, taikka
äänikkään jälkeen - _p'on_, käytetään usein waan mitan täytteeksi ilman
mitään merkityksettä, niinkuin: _Siit' on suonia siteli; Päältä pään
on taiwosehen; söip' on uuelta lihoa_. Hywät laulajat liittääwät, jos
säwelʿ ei ole warsin lyhyt-ääninen, aina _on- ensimäiseen osaan, jos
siinä on kaksitawuinen sana, erinomattain jos se on lyhyt-taiwuinen;
niinkuin Kalewalan al'ussa: _weli on kulta weikkoseni_. Tällä keinoin
pääseewät wenyttämästä alkusanan lyhwiä tawuita, sillä ne laulaessa
wedetään molemmat iskuun. Käytetään muitakin pieniä sanoja näin
liitteeksi, niinkuin _-pa_, esim. säkeessä _kukapa miehistä pätewi;
ei, esim. säkeessä: _kuulu ei ääntäwän aholla_; samoin: _sitte sun
mieheksi sanoisin; tuleʿ nyt työsi tuntemahan_.

Sanalla _on_ eroitetaan somasti wälistä yhteen kuuuwiakin sanoja,
niinkuin: _ero on wiinat keitettynä_; jonka mukaisesti, myös on
jälkisä'eʿ: _ero pantuna oluet_ (Ktltr, II. 90 runossa), waikka
_erowinat_ ja -ero-oluet_ oikeastansa owat yhdistyssanat. Samoin: _käpy
on kangas käyäksesi_. Ensimäistä osaa ei tarwitsisikkaan lyhentääʿ,
niinkuin; _eule tässä nuorisossa; en oo narri narratta'a_; jotka kyllä
woiwat ollaʿ: _ei oleʿ tässä nuorisossa, ja: en ole narri narratta'a!,
Tästä nähdään myös, että pääteʿ: _aa, ää_, alkuansa _ada, ädä_ wieläkin
wälistä käytetään kaksitawuisena. Etelä-puolella Wiipurin läänissä ja
osaksi Inkerin maallakin ei käytetäkkään nuoita Sawon ja Karjalan oa ja
eä, mutta yhtähywin kuuluu sikäläisienkin suussa runo kulkewan somasti
kyllä, niinkuin esim. säkeissä:

    Alkoi alla'a aja'a.
    Sie kuuleʿ emon sana'a,

joissa a'a lu'etaan kaksitawuiseksi. Etelä-Inkerissä pistetään
sellaisiin paikkoihin puustawi w wäliin, esim, _onkos kylläwä kyläwä.
Se on jälkeä sellaisissa paikoin ennen olleesta d-stä, taikka että
ennen on sanottu _kyllädä kylädä, joten wieläkin paikoin Aunuksessa
puhutaan.

Takaheittoa käytetään muistakin syistä, kuin soinnon somennukseksi,
niinkuin: _kulmat kulta, päät hopia_, suorin sanoin: _kultatulmat,
hopiapäät; nenän niemen neitosia j.n.e_, mutta ensimäinen ei tulisikaan
runosäkeeksi, toinen iskurikkoisekii, jos olisiwat ilman takaheittoa. —
Wiallisia laskurikkoja Kalewalassa ja Kantelettaressa on aiwan wähän;
ei oleʿpaljon muuta Kalewalasta, paitsi jo kirjoitettua, kuin: runo
11: sä'eʿ 370; 14; 231; 15; 76, 80; 16; 12, 125, 136; 18: 379; 25: 21;
28; 581; 31: 404; 32: 84. Näistäkin owat säkeet 125 136: _terweʿ kuu,
terwe kuningas_, ja _toitko sen, jonka käkesit_, sekä Kantelettaren I,
5, sä'eʿ: _kuin wiisin wyöteltänehe_ mielestämme niin luontewat, että
sanoisimme wi'ankin osaawasti sowitettuna kaunistawan. Ne muut sitä
wastaan owat kehnoja.

Säkeet, sellaiset kuin: _koria kutsuttu wieras, mentyä minun metsälle_
tuleewat ainoastansa wäärin lu'ettuina laskurikkoisiksi, sillä ts
pitää kielen yleisien sääntöjen jälkeen pehmennettämän, niinkuin
enimmät kielen murteet kutkin laillansa tekeewät; esim. sanassa:
_kutsua_ taikka _kuhtua_, pehmennetään kuin kussakin tt ja ht t:ksi
taikka h:ksi, siis: _kututttu, kuhuttu_; samoin _mehtä, mettä_
pehmennettynä: _mehän, metän_. Samoissa tiloissa kuin ht ja tt tulee
myös ts pehmennetyksi sillä keinoin että t s:n edellä äännetään
kerkeästi ja niin että kuuluu waan seuraawaan ei edelliseen tawuuhun,
mutta kowennettuna kuuluu kaksinkertaiselta, näin: _me-tsän, met-tsä_.
Tässä pehmennetään siis ainoastansa t, jonka tähden woipi sanoaʿ,
että se pehmennetään ja äännetään aiwan niinkuin yksinänsäkin esim.
sanassa-mettä, me-tän, ainoastansa että s ynnä kuuluu jäl'essä.
Helpommin seurattawaksi ja aiwan sopiwasti on runoissa puustawi z
käytettäwä pehmeälle ja tz kowalle, esim.

    "Koria kuzuttu wieras,
    Koriampi kutzumatoin."

Parempi ja helpompi on kuitenkin lukea sellaiset paikat kukin oman
murteensa mukaan, niinkuin:

    "Koria kututtu (kuhuttu) wieras,
    Koriampi kuttumaton (kuhtumaton)."

Tälläkin keinoin tulee laskurikko wältetyksi.

Suomen kielessä käytetään sanoja, jotka erinomatsen somasti ja
kuwaelewasti jäl'itteleewät kaikenlaisia ääniä, ja woiwat siis
kutsuttaaʿ äänisanoiksi (onomatopoëtiska ord). Sellaisia owat:
_kähäjää, wapisee, urisee, paukkaa j.n.e._ Usein tapaeleewat ne
muutakin, niinkuin ihmisien kaltaisuuksia j.n.e., owat kokkasanoja,
esim. _kuhnus, rahnus, wenkaleʿ_, j.n.e. Sellaiset sanat hywin
käytettyinä tekeewät runon somaksi, lystiksi ja teräwäksi, niinkuin
säkeeissä:

    "Astuaʿ taputteleepi,
    Käyäʿ luikerrehteleepi."

Äänisanoissa tapautuu wälistä ts, joka pitää äännettämän niinkuin jo
neuwottiin, ja ei eri tawuihin eri murteiden jälkeen, sillä siitä
tulisivat sellaiset äänisanat warsin tärwiölle, ja tuskin tapaelisiwat
jäl'iteltäwänsä ääntä, niinkuin säkeissä:

    "Reki rautainen ratsasi,
    Kaula patwinen patsasi" ja myös:
    "Kalat liiwaksi litsotti,"

Näissä pitäisi siis oleman: _razasi, pazasi, lizotti_.

Äänisanat muuttaawat kerrottuina wälistä alkutawuunsa parantaaksensa
sointoa, esim.

    "Kirwes _kilpisty_ kiwestä,
    _Kalpistihen_ kalliosta,"

Saman tekeemät wälistä, muutkin sanat, warsinkin kokkasanat, niinkuin
säkeissä:

    "Kuunteli, kunerwikossa,
    Katseli kanerwikossa."

Sanat kerrotuina samassa säkeessä muuttaawat myös usein alkutawuunsa,
niinkuin:

    "En mä huoli huitukoille,
    Huitukoille, haitukoille." Ja myös:
    "Liiteleepi, laateleepi."
    "Käiwät pipit, käiwät papit."

Arwautukset antaawat enimmin esimerkkiä tämänlaisista sanojen
muutteloista, niinkuin; _"kilkkaa, kalkkaa_ luisten lukkojen takana."

Ainoastansa äänikkäällä alkawan sanan edellä woipi runoissa sana
jättääʿ pois lyhyen loppu-äänikkäänsä, ehkä tuskin muita kuin a, ä ja
harwemmin i. Jos hengähdys (aspiration), merkitty: ʿ, on äänikkään
jäl'essä, niinkuin: sanoissa: _tullaʿ, jätäʿ_ j.n.e, niin ei woi äänikäs
jätettääʿ pois. Seuraawissa säkeissä on poisjätön (elision) esimerkkiä:

    "Suomess' on koriat neiet."
    "Emäntät' ei ensinkänä,"
    "Tekemätt' on työtä paljon."
    "Sanomiks' on saukko saatu."

Näissä säkeissä on sanoista: _Suomessa, Emäntätä, Tekemättä,
Sanomiksi_, jokaisessa wiimeinen äänikäs pois jätetty. Wirhellinen
poisjättö on säkeessä: _"hyriäl' huoletta runoja,"_ sillä kerakas alkaa
seuraawan sanan. Äänikästä seuraawa äänikäs ei myöskään saaʿ jätettääʿ
pois eikä muutettaaʿ. Sä'e: _"toinen muutamii mujeita,"_ on siis
wi'akas.

Sointo ja mittakin sowiittaawat usein säkeihin sanoja, jotka
erinomattain käännöksissä, joissa syy on heittynyt pois, nä'yttääwät
oudoilta, niinkuin: "wenon _haapaisen_ hajotti." Sä'e: "haapaisilla
halkosilla" ei siis tarwitsekkaan kirjassa "Fosterländskt Album I"
siwulla 145 löytywää sel'itystä. Samoin eiwät tarwitseʿ sanat:

    "Niin muni munia kuusi,
    Kuusi kullaista munoa,
    Rautamunan seitsenmännen,"

Mehiläisessä 1839 wuoden Joulu-kuun lehdessä löytywää sel'itystä, sillä
mitta ja sointo tässä ei suwaitseʿ muita lukusanoja kuin "_kuusi_" ja
"_seitsemännen_".

Somennus- taikka pienennyspääteʿ: ut, yt, niinkuin sanoissa: _kuuhut,
päimwyt, poi'ut_ j.n.e. sanoista _kuu, päiwä, poika_, käytetään harwoin
Suomen puolella, niinkuin; sanoissa: _kätkyt, neitsyt_, j.n.e., mutta
ansaitsee kuitenkin kauneudeksi runoissa käytettääʿ. Yhtähywin pitää
itseʿpäästänsä sellaisia sanoja tehdessä kawatettaman, etteiwät
sopimattomiksi synnyʿ.

Yksinäinen sä'eʿ ilman kertosäkeettä on waillinainen, muu'alla kuin
lopussa, samoin kolme kertosä'että ei warsin sopiwa, mutta wielä
wähemmin sopii wiisi taikka usiampi kertosä'että, niinkuin paikoin
Kalewalaan ja Kantelettareeseen eri laulajilta sanoja on keräytynyt.
Monet: kertosäkeet kuitenkin aina eiwät tunnuʿ pahalta.

Lauseʿ ei koskaan saaʿ jakautuaʿ säkeen sisällä, eikä mennäʿ
toisihinsa, niinkuin säkeissä:

    "Owen suussa seisowalle
    _Warsa parille, kuin wielä_
    Ilta weroansa wuotti," eikä niinkuin säkeessä:
    "Howin torppari, se toimen
    Pekko, istui pöydän päässä."

Kalewalassa ja Kantelettaressa näitä wikoja tuskin tawataan, jos ei
lieneʿ niihin lue'ettawa Kalewalan neljännen runon säkeet:

    "Sitte silkillä sitoopi,
    Kapaloipi kaunoisella,"

jossa sanat _kaunoisella silkillä_ eri säkeessä, kuuluuwat korvista
sopimattomilta, joka paranisi, jos olisi

    Sitte silkillä sitoopi,
    Kapaloipi kaunosesti.

Samoin wi'alliset owat säkeet:

    "Siitä kiihty hiien hirwi
    Poropetra potkimahan."

Runolaulun luonto pidättää siis erinomaisella tawalla runoelijan
_kertomassa_ laulettawatansa, niin ettei suinkaan pääseʿ karkaamaan
toisiin lauseihin, missä puuttuu, senkun aina määrätyissä paikoissa.
Eipä sitä oleʿ Suomalaisen luonnossa muutenkaan lii'ammaisesta
kiireestä kysymistä; aina se kulkee waan "hiljaan soreaan." Tästä
nähdään, kuinka erinomaisen sowelias Suomalaisen luontoseksi lauluksi
runo on.

Mitä runorakennuksen yleiseen luontoon kuuluu, niin näemme siinä aina
wallitsewan erinomainen wastaawaisuus taikka yhtäpitävä keskuus.
Kaikella millä waan woipi, pitää olla kerallisensa ja niin lähillä kuin
mahdollista. Luulisi sentähden joku, runon waatiwan loppusointoakin,
joka usein tuleekin siitä, kuin kertosäkeissä sanat lopulla owat
toisiansa wastaawat ja siis owat samassa siassa; mutta runolle on wielä
mieluisempi, jos olisiwat wastaawat sanat wieläkin likempänä toisiansa,
esim. sanat _Kaukomielen_ ja _Joukahaisen_ säkeissä:

    "Päästä kalwan Kaukomielen,
    Joukaisen jousen tiestä,"

Woisi ensimäinen sä'eʿ ollaʿ: _Kaukomielen kalwan päästä_, taikka
wiimeinen _jousen tiestä Joukahaisen_, mutta näin loppusoinnollisena se
ei olisi parempi. Woisiwat kyllä ollaʿ molemmat muutetuin sanoin; sitte
taaskin olisiwat hywät. Mutta kuitenkin tuntuuwat sanat _päästä_ ja
_tiestä_ sopiwan paremmin yhteen, niin että

    "Joukahaisen jousen tiestä,
    Päästä kalwan kaukomielen"

olisi parahin jär'estys. Nä'emme siis, Suomalaisilla ei olewan
tarkoitusta mitään loppusointoon, senkun waan läheiseen
wastaawaisuuteen, joka on parempi lähempänä kuin toisen säkeen lopussa.

Tämä erinomainen ja niin moninpuolinen _kaksikeskuus_, joten sitä
woisimme kutsuaʿ, nä'ytäiksen runoa laulettaessakin siinäkin, että sama
sä'eʿ tawallisesti lauletaan kahdesti ja useimmiten on wähintäin kaksi
laulajata, joista yksi ensin laulaa säkeen ja toinen, sä'estäjäksi
kutsuttu, kertoo eli sä'estää jokaisen säkeen laulajan itsen mukaan.
Usein on montakin sä'estäjää, ja kuin warsinaisella runollisella
tawalla ollaʿ pitää, niin sitte:

    "Paneewat käden kätehen,
    Ha'an toisehen hakahan,
    Laulaessansa hywiä,
    Parahia pannessansa."

Kas sitte se wasta on oikeassa täydellisyydessänsä ja maksaakin
kuunnellaʿ.

Hämeen taikka oikeammin länsi-Suomen kielestä sanotaan runojen
_häwinneen_, mutta oikeastansa ei siellä oleʿ mahtanut ollakaan
milloinkaan warsin paljon runoja, sillä sen puolimainen murreʿ on
runolle wähän wasten luontoista, sentähden, että t ei milloinkaan, ja
k enimmiten ei heitetäʿ warsin pois, senkun muutetaan edellinen d-ksi
ja toinen tawallisesti j-ksi ja w-ksi. Se tuottaisi usein laskurikkoja,
niinkuin tulisi säkeihin:

    "Seitsentähtisen selälle,
    Mieähän tähen hewonen."

jos pantaisi: _seljälle, tähden_.

Koska murrot owat wälttämättömästi tarpeellise kaunistamaan runoa,
tarwitaan siksi lyhyillä tawuilla alkawia sanoja mitä enemmin. Wähän,
waan on niitä sanoja, jotka t-n poisheitettyä saawat alkutawuunsaa
lyhyiksi, taikka ainoastansa ne, joila on h t-n edellä esim.
tähti, tahto j.n.e., niin että juuri wähän tulisi d-n käyttäminen
runoja haittaamaan. Sitä wastoin tulisi yltäkylin wastuksia, jos k
pehmennettäisiin j-ksi ja w-ksi, sillä sellaisia sanoja on paljon,
joiden alkutawuut sanottujen puustawien käyttämisestä eiwät pääsisi
lyhyiksi. Niin kau'an kuin runoja maassamme löytyy, pysyy siis sekin
kirjoitustapa, että k aina pehmennettynä muutetaan -ksi taikka ei j-ksi
ja w-ksi. Sepä kirjoitustapa jo onkin yhteiseksi tulemaisillansa ja
Kollaanin oiwallisessa Suomen Kieliopissa päätöllisesti wahwistettu.

Erinomattain luonnikasta runolaululle on Wiipurin Läänin eteläpuolen
ja Inkerin maan murreʿ sen puolesta, että siinä alkatawuun taitaa
lyhentääʿ sellaisissakin tiloissa, joissa se muilla murteilla ei
tapahduʿ, esim. _wi'rani, jal'ani, tus'an_, j.n.e. Mahtaakin sen murteen
sopiwaisuus runoille ollaʿ syynä, että sillä runoja runsaammalta
löytyy, kuin muilla murteilla. Watuuttaa sekin, että runot siltä
murteelta eiwät kukaties koskaan lopuʿ.

Puustawien pehmennykset kielessämme sopii meidän ottaaʿ tässä wähän
tarkemminkin käsille. Pehmenewät puustawit kielessämme owat k, p ja
t. Kaksinkertaisinta [Tämä Inkerissä enemmin kuin muu'alla käytetty
sia olkoon tässäkin ko'etteeksi. Löytyy se runoissammekin.] ne
pehmennetään yksinkertaisiksi, esim. _tukka tukan, tuppi tupen, wiitta
wiitan_, mutta yksin oltuansa muuttuuwat ne pehmennettyinä enemmin
taikka häwiääwät peräti pois; esim. _tupa tuwan, kenkä kengän, jalka
jalan, jälki jäl'en (jäljen), pelto pel'on, taito taidon, (tailon,
tairon, taion), kulta kullan_ j.n.e. Itsekussakin kielen murteessa
(eli puheen parressa) pitäisi puustawien pehmennykset aina laillansa
lu'ettaman taikka poiskin heitettämän. Itä- ja pohjais-Suomessa sekä
Inkerin maalla ei siis pidäʿ d eikä k-pehmennysmerkki —' miksikään
äännettämän, esim. _sydän, wiiden_, luettakoon syän, wiien. Wälistä
on toki wähän erilaisuuttakin, esim. _johdatan, tiedän, wiedätän_,
äännetään siellä enimmissä paikoin: _juohatan, tiiän, wiehätän_, Hämeen
puolella owat sellaiset paikoin äännettäwät: _sylän, tielän_, taikka
syrän tierän_, j.n.e. Satakunnassa ainoastansa äännetään d enimmiten
warsinaisella suomalaisella äänellänsä. Siellä puolen on puheen murteen
jälkeen paikoin k-pehmennysmerkkikin äännettäwä, esim. _pel'on, jär'en
kuin _pelwon, järjen_. Näin murteiden mukaan lukemalla on suuri etu,
josta tässä ehkä emme rupeaʿ luʿettelemaan. Aiwan wäärin on wanhoissa
kirjoissa usein pantu _tundo, kulda, kuinga j.n.e. Ne owat oikeastansa
kirjoitettawat sekä äännettäwät _tunto, kulta, kuinka_. Wielä on
loppuhengähdykselle merkki ʿ, joka samoin eripaikoilla erilailla
äännetään, esim. _weneʿ kuin weneh, wenek, wenes, wenet j.n.e.
Näytteeksi on tässä laulu _Eri-kodit_ itä-Suomen tawalla kirjoitettu
ilman d-tä; samoin esimerkiksi käytetyt säkeet.

Tällaisia runon: sel'ityksiä woisi wieläkin lisätäʿ joilla kuilla,
mutta miettiköön jokainen itseʿ lisään. Onkin runon rakennus niin sywä,
että ainoastansa teräwä ymmärrys woipi sen kaikki kauneudet sel'ittääʿ.
Ken runoa lukeissansa oikein tahtoo nauttiaʿ sitä, hänen onkin tarwis
tunteaʿ sen kaikki edut. Muuten woipi monta mutkaa runoja lukiessa
jäädäʿ keksimättä ja wi'oiksikin katsottaaʿ, mutta owat kuitenkin
peräti toista. Arwaamme kyllä runolaulun edusta wähän puuttuneen tietoa
niiltäkin, jotka kuitenkin owat niin suurella ylistyksellä Kalemwalasta
kirjoittaneet. Saas nähdäʿ mitä siitä kirjasta sanotaan, kuinhan
toisesta painosta kerkeää ja sen etuudet oikein ymmärretyiksi tuleemwat.

Elköön joku luulko tässä lu'eteltujen osoituksien ja sääntöjen
yksin auttawan laulajaksi; pitää Kalewalan ja Kantelettarenkin
esipuheista sekä muutamista paikoin Mehiläisestäkin saataman oppia
lisään; Ruotsin taitawat myös mainitusta "Kallawedestä." Tähän on
jär'estyksen wuoksi yhtähywin otettu wähän Kalewalan esipuheestakin
pi'an sanasta sanaan. Paraat laulu-opettajat owat Kantelettaren ja
erinomattain Kalewalan runot itset. Niitä pitää lu'ettaman niin
tarkasti, että tässä ja muu'alla annetut opetukset tuleewat juuri kuin
itseltä kohdastansa runoista opituiksi, omiksi keksimiksi, ja niin
että omia keksimiä asioja kertyy päälle kaikista tässä ja muu'alla
kirjoitetuista. Lauluneroa warmistamaan ylen somweliaat owat myös
kirjat: "Suomen Kansan Sanalaskuja" ja "Suomen Kansan Arwoituksia."
Niiden kautta woipi paljon tullaʿ Suomalaisien runollisen mielen kanssa
tutuksi. Erinomattain woipi "Arwoituksista" oppiaʿ paljon sanallisia
kuwittelemisia, wertauksia, ääni- ja kokkasanoja, Kanteletar,
Sanalasku-ja Arwoitus-kirja sekä Mehiläinen owat kaikki puoleen hintaan
alennettuina ja ansaitseewat muutenkin lewetäʿ kuta enemmin.

Huonommat kuin Kalewalan ja Kantelettaren laulut owat hywät siihen,
että niiden rinnalla wertoen nä'ytäiwätkin Kalewalan ja Kantelettaren
laulujen paremmuudet selwemmin, ja niiden arvo tulee täydellisesti
näkywiin. Wanhoja runolauluja lukiessa ei tunnetaʿ paljon muuta
wajautta, kuin että eräissä paikoissa uupuu kertosä'että, toisissa
on yksi sä'eʿ lii'aksi: enimmiten seurauksia siitä, että on monelta
laulajalta sanoja kertynyt, taikka owat ne aj'an kuluessa muuttuneet ja
huonommilta laulajilta rikotut. Mutta pi'an kaikkia nykyisemmin tehtyjä
runoja lukiessa juuri kuin itse tuntisit sen waiwan, jonka runon teko
laulajalle on saattanut. Wanhoja runoja lukiessasi tunnet, että "ne
owat tekeytyneet itsistänsä, ilman erityisettä tekijän huoletta" ja
waiwatta. Ne kulkeewat niin luonnollisesti ja helposti, että hywin
ymmärrämme runon itsen juuri kuin wallinneen tekijänsä, joka waan
"sinneʿ meni, kunneʿ wirsi wiittasi," ilman tiedotta yläwämmästä. Sen
tiedämme kuitenkin jo me selwemmästi, — yläwyyden, nimittäin Jumalan,
jonka palwelijaksi on runolanlukin nyt muuttuwa enemmin kuin ennen;
siis ei suinkaan alentuwa, woimallisilta neroilta wielä ylennyksikin
tulewa ja muodistettawa uuden aj'an waatimuksien jälkeen.

Joka itse mielii tulewansa runoelijaksi taikka tietää jo olewansa,
hänelle ei oleʿ sillä hywä, että osaa miettiäʿ yhtä toista runolaulun
ulkonaiseen rakennukseen kuuluwia mutkia ja yleiseen sellaista kuin
tässäkin olemme kirjoittaneet, ja että osaa sitoaʿ sanoja runopukuun.
Ei - runoilijan pitää sywältä näkemän runolaulun aiwan sydämmeen, sen
hengellisiin salauksiin. Mutta tähän tarwitaan neroa joka on ylewämpää,
hengellisempää, kuin että siihen opettaaʿ taikka opetteleimalla
päästäʿ. Siihen tarwitaan ollaʿ mielen omainen runoelija. Mutta
ainoastansa "luonto laulajan tekeepi." Oppi ei kuitenkaan ojahan
kaadaʿ, neuwo ei syrjähän sysääʿ; se woipi wirkistääʿ, muodistaaʿ ja
ylentääʿ luonnolta annetun lahjan, joka ulkonaisetta kehoituksetta
usein woisikin jäädäʿ hawahtumatta taikka mitättömäksi halwentuaʿ. Jos
siis joku luulee itsessänsä lauluneron piilewän, niin kokekoon siitä
löytääʿ ja wireille saadaʿ. Se on kallis ja pyhä lahja Jumalalta ja
pitää arwossa pidettämän, mutta ei suinkaan luonnottomuudella ja wäärin
käyttämisellä sokaistaman.

Aiwan hywä ja kaunis asia olisi, jos joku enemmin ja laweammalta
kirjoittaisi runollisuudesta kuin tässä on tapahtunut. Sen aineksia
runollisuudesta kuin te'oksia löytyy yltäkyllin muilla kielillä,
erittäinkin Kalewalasta ja suomalaisista runoista yleiseenkin,
Kotimaamme kaipaa esinnä niistä Herran Tohtorin J.R. Tengströmin ylen
kaunista jutteloa jo mainitussa kirjassa "Fosterländskt Album I"
omalla kielellämme toimitetuksi. Sen kautta woitamme Hänet wieläkin
waikuttamaan meille hyödyllistä Tuonelankin majoista. Ei mitään olisi
kuitenkaan sen woittanutta, jos joku nuori lauluille halukas woisi
ruwetaʿ koulujen kautta itse' oppimaan muita kieliä ja kaikkea muuta
tietoa. Hyöty siitä olisi sanomatoin.

Kirjoittamistamme sel'ityksistä runon rakennuksessa nä'emme
runolaululla olewan koko joukon ulkoinaisiankn kauneuksia enemmin kuin
kaikissa tunnetuissa ulkokielien laulutawoissa. Mitta ja loppusointo
on niissä tawallisesti koko waransa; mutta kuinka aiwan wähän jatkuisi
näistä sel'ittämistä, jos ei waan ruwettaisi lu'ettelemaan niiden
moninaisista käytännöistä, jotka yhtaikaa kuitenkaan eiwät woiʿ
käytettääʿ.

Ilahduttawaa on se toki aiwan paljon, että juuri meillä on niin
korkea-arwoinen laulutapa. Yhtä korkea-arwoinen on kielemmekin,
joka myöskin tuskin löytänee wertaistansa muu'alla. Sydämellisesslä
kiitollisuudella niiden Antajaa kohden, olemme wel'olliset käytäämään
oikein ja paraaksi kieltämme, sekä paljaaltansa että pu'ettuna
runolaulun ihanteilla, ja wielä toiwommekin suuriarwoisia runoja
kohtakin syntywän.

Eikös oleʿ nyt meillä Suomalaisilla näistä sekä muistakin tässä ei
nimitetyistä eduista kyllä syytä ylpeytyäʿ ja tunteaʿ omankin arwomme,
niin ettemme ensinkään tarwitseʿ Suomalaisuuttamme häpeilläʿ ja
halweksiaʿ muiden kansalisien rinnalla, niinkuin ehkä usein wielä
tähän asti on tapahtunut ja osoitaksen monella lailla, esim. että
nimiä muutetaan, kuin wähänkin luullaan itsensä olewan tuota heidän
mielestänsä halpaa Suomalaisuutta ylempänä; että ei enään ollaʿ
olewinansakaan Suomalainen, niin pian kuin osataan wähän muuta kieltä
melskataʿ. Jos niinkuin jo sanoimme, herraswäkikin alkaa antamaan
lapsensa ensimäiseksi kieleksi käyttääʿ Suomen kieltä, niin löytyy
niitäkin wasta sellaisiakin, jotka warsin estääwät lapsensa oppimasta
tuota Suomen kieltä, ottaawat itsellensä Ruotsalaisia palwelijoita ja
lapsen katsojia; ottaawatpa wälistä Wenäläisiäkin. Aika hywä olisi, jos
laskisiwat lukua, minkä werran mieltä mikin kieli on antanut lapselle
yhtä pitkissä aj'oissa, esim. puolitoista wuotta wanhasta lähtein joka
kuukaudessa. Lähettäisiwät sitte laskemansa johonkuhun sanomalehteen
taikka tekisiwät koko kirjatkin tutkimuksistansa. Kyllä sellaisista
mielen mittauksista olisi koko joukko hyötyä. Sanotaan kyllä: "ei
mieltä puntarilla mitata", mutta nythän tuotakin saisi ko'etellaʿ jos
ei warsin puntarillakaan, niin -; tehdäänhän muita wähemmänkin hyötysiä
kokeita.

Tansseissa on jo enimmissä paikoin soitto häwittänyt pois laulun, joka
kuitenkin olisi siinä niin luonnollinen ja lempeä. Taitaisi kyllä
soittaminen ja laulaminen yhtaikaakin tapahtuaʿ, joka olisi ko'eteltawa
niissä paikoin, joissa soitto wasta alkaa wallataʿ tanssilaulun. Se on
niin erinomaisen ilahduttawaa ja ylentäwää, kuullaʿ tanssipelissäkin
kehoittawia ja miellyttäwiä laulusanoja.

Kirjapainoja nyt jo on suuressa osassa maamme kaupunkeita, niin että
mahtawammat laulusepät jo ehtimiseen woimat warusteleiaʿ painuuttamaan
tekemiänsä runoja. Se olisi aiwan hywä kirjallisuudellemme ja usein
heille itsellekin, sillä woiwat tullaʿ woittamaan paljonkin, jos
runot owat hywästi menestyneitä. Osaksi niitä moni kirjanpainaja
kirjoitettuinakin hywästä hinnasta, ja se olisikin parasta myödäʿ
laulunsa kirjoitettuna, kuin itse niitä kustantaa.

Kuulusampia ja tunnetumpia runoseppiä nykyellä on Antti Puhakka
Kontiolahdella, Olli Kymäläinen Heinäwedellä, Pentti Lyytinen
Rautalammilla ja Pietar Makkonen Kerimä'ellä, jonka yksitoista wuotinen
poika Antti nimeltä, on sanomalehden Suomettaren 23:nteen lehteen
lähettänyt aivan kauniin laulurunon. Ei muuta kuin yksi sä'eʿ: "minä
laulan niinkuin lapsi" olisi muutettawa näin: "minä laulan lapsen
lailla" paremmaksi kertosäkeeksi toisellensa "laulan lapsen tawalla."
Somasti loppuu laulu kerrottomalla säkeellä.

Emme suinkaan tarwitseʿ hätäelläʿ runolaulun häwiäwän; kyllä se wielä
alkaa noustakkin ja tuommoisia laulajia kaswaa ehtimiseen, jotka wielä
woiwat antaa wereksen luonnon runolaululle, taikka pannaʿ sen esiin
uusien aikojemme mukaisena. Paras on kuitenkin pitääʿ wanhoja lauluja
tarkasti silmällä, ehkä ei liiaksi' ruwetaʿ jäl'ittelemään niitä, waan
niin, että omatekemä laulu wanhojen sekaan pistettynä olisi juuri kuin
yksi niistä, eikä jonkun erinäisen laulun mukaan syntynyt; taikka,
sen pitää oleman itsenäisen. Sellainen onkin Antti Makkosen laulu.
Wanhoista runolauluista siwuitse woiwat ainoastansa jaloimmat runosepät
mennäʿ, mutta sellaista nyt wielä ei oleʿ kuulunutkaan. Antti Puhakan
kertomaruno 1847 wuoden Suomettaren 30, 31 ja 32 lehdessä on wähän
wieras wanhoille lauluille sanojen juoksunkin puolesta, mutta onkin
senkautta wähän kadottanut, ehkä kuitenkin on parahien nykyis-laulajen
rinnalle pantawa. Mahtaa sanojen juoksu kertomarunoissa ollakkin
waikeampaa pidättääʿ wanhan jälkeisessä juoksussa, kuin laulurunoissa.
Mainittu Puhakan runo on kuitenkin paremmin luonnistunut kuin hänen
entinen runonsa "Jussin juttureisu" Suomettaren 33:nessa lehdessä.

Tässä kirjassa painetut runolaulut owat toimitetut osasta
wiimeis-kesänä 1847 Inkerin maalla ja Wiipurin läänin eteläpuolella
kerätyistä runoista. Mahtaa kyllä monikin niistä, uusien keräyksien
tehtyä löytyäʿ, ja ainakin täydellisemmäksi saataaʿ. Sentähden ei
tarwitseʿ kenenkään, joka enneltänsä osaa jonkun tässä löytywän runo,
luullaʿ sitä wäärin osaawansa, jos toisin osaa. Parempi on saadaʿ
toisin käywät sanat kaikki kirjoitetuiksi, ja edemmäksi ilmoitetuksi,
etteiwät unohduksiin mahtaisi kadotaʿ. Aiwan hywä olisi tehdäʿ saman
niillekin runoille, jotka tässä eiwät löydyʿ, eiwätkä tiettäwästi oleʿ
muu'allakaan yllä.

Helpottaaksemme laulujemme lewenemistä kansan sekaan, olemme niin
asettaneet, että laulujamme woipi myödäʿ itseksensäkin, jonka tähden
niin onkin enemmin painettu. Menkäät siis nyt taulumme hywäksi
huwitukseksi lukijoillemme. Jos saisitte terween huwituksenne wälistä
wiinankin myrkyllisen huwituksen siaan kelpaamaan, niin olisi se kaikki
iloksemme. Nämät eiwät te'eʿ pohmeloa kuin wiina. Tässä kirjaisessa
on waan niin wähän lauluja, mutta Kalewala -- kas sitä pitäisi toisen
kerran painettua otettaman kuta enemmin. Kuin jo ensimäinen painoskin
on tullut niin maailman mainioiksi ja onkin nyt jo kaikki myötynä,
niin miksi ei sitte toinen painos niin paljon parannettuna tulleʿ.
Sitä kehoitamme walmistuttua kaikkien ostamaan, joilla waan kotimaan
kuuluisimmille eduille mieltä on.

Että muut taitaisiwat paremmin käyttääʿ waikka Wirsikirjan wirsiäkin
runolauluiksi ja parannellaʿ wähemmin onnistuneita runolauluja,
warsinkin "Ilolaulun Jesuksesta", niin panemme tähän nä'ytteeksi,
kuinka seuraawa 45:s laulu Runerbergin Runoelmista on paremmaksi
runoksi tehty.

    Äiti mulle muistuttaapi:
    "Lapsukainen! sull on kaksi
    Kalllihinta kaunistusta,
    Warjeleʿ ne wastaseksi,
    Hellin hoidaʿ hempeyttä,
    Suojiʿ rauhoais sydämmen."
    "Äiti! rauha on kadonnut,
    Jos ma jällehen sen saanen
    Niin en saaʿ, kuin kullan kanssa,
    Kullan kaunihin kodissa,
    Kullan kultasen sylissä."

Sama laulu runoksi mukaeltu

      Noin sanoi emo tytölle,
    Wanhin lausui lapsellensa:
    "Tyttöseni tyynöseni,
    Lapsueni laatuseni.
    Sull' on kaksi kaunistusta,
    Kaksi suotuista somuutta.
    Sydämmen suloinen rauha,
    Wietto wirhetöin elämän;
    Hoidaʿ huolella hywällä."
      Kerran tyttökin sanoille,
    Näin se wirkki, noin puheli:
    "Jopa sai suru sydämmen,
    Jopa rauhani katosi.
    Sitä en mä ennen saaneʿ,
    Ennen saaneʿ ja tawanneʿ,
    Ennen kuin sulhoni sylissä,
    Sulhon kaunon kainalossa,
    Poj'an siiwon puolisona,
    Miehen waimona wakaisen."

Runolaulun parahien ulkonaisien kaunistuksien sekaan owat
runosäweletkin lu'ettawat, joita löytyy koko joukko monenlaisesta
arwosta, sekä kerättyjä että keräämättöminä; Wirolaisilta,
Lappalaisilta ja Syrjäläisiltäkin olisi runosäweliä saatawina.
Kantelettaren ensimäisessä osassa löytyy jo 20 runosäweltä. Tähänkin
on tarpeen wuoksi pantu uusista keräämistä walittuja runosäweliä.
Jokainen lukkarikin taitaa sel'ittääʿ niiden äänet osaamattomillekin.
Ei haittaaʿ, jos kanskin tulee nuottimerkkejä näkemään ja tuntemaankin.

Seuraawista runosäwelistä owat enimmät erilaisemmat kuin ne, jokta
Kantelettaressa löytywät. Ensimäiset kaksi owat tawallisen runosäwelen
perusäänet, jotka näin paljaaltansa eiwät paljon käyettäne, mutta
joista toisintoja on muodistettu koko joukko kaikesta laadusta yksi
toistansa kauniimpaa. On runosäweliä sellaisiakin, esim 3:s ja 5:s
säwel, jotka waatiwat säkeen loppusanta kahdesti laulettawiksi esim.
"Emo linnulta kyseli, _ja kyseli_", "Laskeisi Lapista lintu _ja
Lapista_". Eräissä säwelissä pannaan muuta loilotusta lisään, esim.
4:nessä ja 6:nessa. Neljäs säwel on tawallinen tanssisäwel Inkerin
puolella. Seitsemännessä kerrotaan ensimäiset sanat. Muita sellaisia
säweliä emme oleʿ tawanneet. Liikuttawampaa surulliselle sydämmelle,
kuin 9:s säwel lienee waikea löytääʿ. Wiimeinen säwel käytetään Wenäen
Karjalassa karhu peijasissa, jossa käytettyjä runoja löytyy Kalewalan
28:nessa runossa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Pieni Runon-seppä" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.