Title: Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja
Author: Tagore, Rabindranath
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja" ***
MUITA DRAAMOJA ***



PIMEÄN KAMMION KUNINGAS

ja muita draamoja


Kirj.

RABINDRANATH TAGORE


Suomentanut

J. Hollo



Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1924.



SISÄLLYS

Uhri
Sannjasi eli askeetti
Malini
Kuningas ja kuningatar
Tšitra
Pimeän kammion kuningas
Postitoimisto



UHRI


Minä omistan tämän näytelmän niille sankareille, jotka urhoollisesti
puolustivat rauhaa, kun ihmisuhreja vaadittiin sodan jumalattarelle.



Eräs Tripuran temppeli


I

    Kuningatar Gunavati.

Gunavati

Olenko minä loukannut sinua, ylhäinen, peloittava Emo? Sinä lahjoitat
armollisesti lapsia kerjäläisnaiselle, joka myy ne elääkseen, ja
avionrikkojalle, joka ne surmaa säästyäkseen häpeästä, mutta minä,
kuningatar, jonka edessä koko maailma nöyrtyy, ikävöin turhaan lapsosen
pehmeätä kosketusta povelleni, rakkaamman elämän liikahdusta oman
elämäni kehään. Minkä synnin olenkaan tehnyt, Emo, tämän ansaitakseni —
joutuakseni karkoitetuksi äitien taivaasta?

    Pappi Raghupati tulee.

Oi mestari, olenko milloinkaan laiminlyönyt jumalien palvomista? Ja
eikö mieheni ole jumalaisen puhdas ja moitteeton? Minkätähden siis
onkaan se jumalatar, joka kutoo tämän lumemaailman kudelmaa, määrännyt
minun olosijakseni lapsettomuuden aution erämaan?

Raghupati

Suuri Emomme on ylen oikukas, hän ei tunnusta mitään lakia, meidän
surumme ja ilomme ovat vain hänen mielijohteitansa. Ole kärsivällinen,
tyttäreni, me tarjoamme tänään erikoisen uhrin sinun nimessäsi
saadaksemme hänet suopeaksi.

Gunavati

Ota vastaan kunnioittava kiitokseni, isä. Minun uhrilahjani ovat jo
matkalla temppeliin — punaiset alteayrtti-kimput ja uhrieläimet.

    Poistuvat.


II

    Kuningas Govinda, temppelipalvelija Džaising ja
    kerjäläistyttö Aparna.

Džaising

Mikä on toivomuksenasi, kuninkaani?

Govinda

Onko totta, että tämän tyttörukan lemmikkivuohi on väkivalloin tuotu
temppeliin teuraaksi? Luuletteko Emon iloitsevan sellaisesta lahjasta?

Džaising

Korkea kuningas, kuinkapa voisimme tietää, mistä palvelijat keräävät
jokapäiväiset uhrilahjamme? Mutta minkätähden itket, lapsukaiseni?
Menetteletköhän niinkuin sinun tulee menetellä vuodattaessasi kyyneliä
sen vuoksi, minkä Emo itse on ottanut?

Aparna

Emo! Minä olen vuoheni emo. Kun palaan myöhään illalla majaani, se
ei huoli syödä ruohoa, vaan määkii ja silmäilee tielle päin. Perille
ehdittyäni minä kierrän käsivarteni sen kaulalle ja annan sille osan
ravintoani. Se ei tunne ketään muuta emoa kuin minut.

Džaising

Kuninkaani, jos voisin herättää tuon vuohen eloon antamalla osan
elämääni, niin tekisin sen mielelläni. Mutta kuinka voisinkaan
toimittaa takaisin sen, minkä Emo itse on ottanut?

Aparna

Emo ottanut? Valhettelet. Ei emo, vaan paholainen.

Džaising

Sinä pilkkaat kauheasti jumalaa!

Aparna

Suuri Emo, sinäkö ryöstäisit köyhältä tytöltä hänen rakkaimpansa?
Missä onkaan silloin se valtaistuin, jonka eteen voin vaatia sinut
tuomittavaksi? Sano, kuningas.

Govinda

Minä vaikenen, lapseni. Minä en tiedä mitään vastata.

Aparna

Onko tämä portaitten verijuova hänestä vuotanut? Oi rakkaani, kun
vapisit ja huusit henkesi edestä, miksi ei silloin huutosi saavuttanut
sydäntäni koko tämän kuuron maailman halki kaikuen?

Džaising (Jumalattaren kuvalle.)

Minä olen palvellut sinua lapsuudestani alkaen, Kali Emo, mutta minä
en sinua ymmärrä. Kuuluuko sääli ainoastaan heikoille kuolevaisille,
mutta ei jumalille? Tulehan kerallani, lapseni, minä teen hyväksesi
mitä voin. Ihmisten tulee suostua auttamaan, jos jumalat siitä
kieltäytyvät.

    Džaising ja Aparna poistuvat.


III

    Raghupati, kuninkaan veli, Nakšatra ja hovilaisia.

Kaikki

Voitto olkoon kuninkaamme!

Govinda

Tietäkää kaikki, että minä kiellän verenvuodatuksen temppelissä tästä
päivästä lähtien ikiajoiksi.

Ministeri

Kiellätkö jumalattarelle uhraamisen?

Kenraali Najan Rai

Kiellätkö uhraamisen?

Nakšatra

Kauheata! Kiellätkö uhraamisen?

Raghupati

Onko tämä unennäköä?

Govinda

Ei, taatto, se ei ole unennäköä. Se on heräämistä. Suuri Emo tuli minun
luokseni tyttösen hahmossa ja sanoi minulle, ettei hän siedä veriuhreja.

Raghupati

Hän on juonut verta iät ja ajat. Minkätähden hän on nyt alkanut sitä
yht'äkkiä inhota?

Govinda

Ei, hän ei ole koskaan juonut verta; hänen kasvonsa olivat pois
käännetyt.

Raghupati

Minä varoitan sinua, ajattele ja harkitse. Sinulla ei ole minkäänlaista
valtaa kumota pyhien kirjojemme säätämiä lakeja.

Govinda

Jumalan sana on kaikkea lakia korkeampi.

Raghupati

Älä lisää kopeutta hulluuteesi. Julkeatko väittää, että vain sinä olet
kuullut jumalan sanan, mutta en minä?

Nakšatra

Olisipa merkillistä, jos jumalat ilmaisisivat mielensä kuninkaalle,
mutta ei papille.

Govinda

Jumalan sanat kaikuvat alinomaa maailmassa, mutta se, joka tahallansa
tekeytyy kuuroksi, ei voi niitä kuulla.

Raghupati

Jumalankieltäjä! Luopio!

Govinda

Mene suorittamaan aamujumalanpalvelusta, isäni, ja ilmoita kaikille
palvojille, että tästä puoleen ajetaan maanpakoon jokainen, joka palvoo
kaikkien luotujen Emoa vuodattamalla luontokappaleiden verta.

Raghupati

Onko se viimeinen sanasi?

Govinda

On.

Raghupati

Niinpä olet kirottu! Luuletko sinä suunnattomassa kopeudessasi, että
maassasi asuva jumalatar on sinun alamaisesi? Luuletko voivasi häntä
velvoittaa laeillasi ja riistää häneltä, mitä hänelle kuuluu? Sitä sinä
et milloinkaan tee. Sen julistan sinulle minä — hänen palvelijansa.

    Poistuu.

Najan Rai

Anteeksi, kuninkaani, mutta onko sinulla oikeus?

Ministeri

Onko liian myöhäistä peruuttaa käskyäsi, kuningas?

Govinda

Meidän tulee viipymättä kitkeä synti pois valtakunnastamme.

Ministeri

Synti ei missään tapauksessa voi olla niin pitkäikäinen. Voisivatko ne
olla synnilliset — nuo juhlalliset menot, joita on ammoisista ajoista
suoritettu jumalattaren jalkojen edessä?

    Kuningas on vaiti.

Nakšatra

Eivät suinkaan.

Ministeri

Esi-isämme ovat kunnioittaen suorittaneet näitä juhlamenoja; raskitko
sinä niitä solvata?

    Kuningas on yhä vaiti.

Najan Rai

Onko sinulla oikeus kumota se, minkä vuosisadat ovat pyhittäneet?

Govinda

Pois kaikki epäilykset ja kiistat. Menkää julistamaan käskyäni kaikkiin
maihini.

Ministeri

Mutta kuningatar on jo tarjonnut uhrilahjansa tämän aamun palvontaa
varten; se lähestyy temppelin porttia.

Govinda

Käännyttäkää se takaisin.

    Poistuu.

Ministeri

Mitä tämä merkitsee?

Nakšatra

Olemmeko siis vajoneet buddhalaisten kannalle, käsittelemään eläimiä
ikäänkuin niillä olisi oikeus elää? Mikä järjettömyys!

    Kaikki poistuvat.


IV

    Raghupati tulee. Džaising tuo hänen jäljessään vesiruukkua
    pestäkseen
hänen jalkansa.

Džaising

Isä.

Raghupati

 Mene!

Džaising

Tässä on vettä.

Raghupati

Minä en sitä tarvitse.

Džaising

Vaatteesi.

Raghupati

Ota ne!

Džaising

Olenko jotenkin sinua loukannut?

Raghupati

Jätä minut yksin. Pahan varjot ovat taajenneet. Kuninkaan valtaistuin
yrittää julkeana kohota temppelin alttaria korkeammalle. Te rappeutuvan
ajan jumalat, suostutteko te kumartunein päin tottelemaan kuninkaan
lakeja ja imartelemaan häntä niinkuin hänen halpamaiset hovilaisensa?
Vai ovatko vain ihmiset ja riivaajat liittoutuneet temmatakseen
omiksensa jumalien valta-alueet tässä maailmassa, ja eikö taivas
kykene puolustamaan kunniaansa? Mutta jos jumalat ovatkin poissa, niin
bramaanit ovat jäljellä, ja kuninkaan valtaistuin joutuu polttopuuksi
heidän vihansa uhrivalkeaan. Poikani, minun mieleni on hämmästynyt.

Džaising

Mitä onkaan tapahtunut, isä?

Raghupati

En löydä sanoja sitä ilmaistakseni. Kysy jumala-äidiltä, jota on
uhmattu.

Džaising

Uhmattu? Kuka on häntä uhmannut?

Raghupati

Kuningas Govinda.

Džaising

Onko kuningas Govinda uhmannut Kali Emoa?

Raghupati

Hän on uhmannut sinua ja minua, kaikkia pyhiä kirjojamme, kaikkia maita
ja kaikkia aikoja, hän on uhmannut Mahakalia, ajan loputtoman virran
jumalatarta — hän, mitättömällä valtaistuimellansa istuva.

Džaising

Kuningas Govinda?

Raghupati

Niin, niin, sinun Govinda-kuninkaasi, sydämesi lemmikki. Sinä
kiittämätön! Minä olen uhrannut kaiken rakkauteni sinun kasvattamiseen,
mutta kuningas Govinda on sinulle minua kalliimpi.

Džaising

Isänsä sylissä istuva lapsi kurkottaa kätensä hohtelevaa kuuta- kohti.
Sinä olet isäni, ja kuningas Govinda on kuu. On siis totta mitä kuulin
kerrottavan: että kuninkaamme kieltää kaiken uhraamisen temppelissä?
Mutta siinä asiassa me emme voi häntä totella.

Raghupati

Maanpakoon joutuu ken ei tottele.

Džaising

Ei ole mikään onnettomuus, jos joutuu karkoitetuksi maasta, missä
Suuren Emon palvelus jää vajavaiseksi. Ei, niin kauan kuin elän, ei
tämän temppelin jumalanpalveluksesta pidä mitään puuttuman.

    Poistuvat.

V

    Gunavati ja hänen seuralaisensa saapuvat.

Gunavali

Mitä sanotkaan? Kuningattaren uhri torjuttu temppelin portilla? Onko
siis tässä maassa mies, jolla on useampia päitä hartioillaan, jotta hän
on rohjennut sellaista tekoa ajatellakaan? Kuka on se onneton olento?

Seuranainen

Minä pelkään mainita hänen nimeänsä.

Gunavati

Pelkäätkö mainita hänen nimeänsä, kun minä sitä sinulta tiedustelen?
Ketä pelkäät enemmän kuin minua?

Seuranainen

Suo minulle anteeksi.

Gunavati

Vielä eilen illalla hovilaulajat lauloivat ylistystäni, bramaanit
siunasivat minua, ja palvelijat noudattivat ääneti käskyjäni. Mitä
onkaan voinut tapahtua tällävälin, jotta kaikki on täysin muuttunut —
jotta evätään jumalattarelta uhri ja kuningattarelta kuuliaisuus? Oliko
Tripura pelkkää unennäköä? Vie papille tervehdykseni ja pyydä häntä
tulemaan.

    Seuranainen menee.

    Govinda tulee.

Gunavati

Oletko kuullut, kuningas? Minun uhrilahjani on lähetetty takaisin Emon
temppelistä.

Govinda

Minä tiedän sen.

Gunavati

Sinä tiedät sen ja siedät solvauksen?

Govinda

Minä tulen syyllisen puolesta pyytämään sinulta anteeksi.

Gunavati

Minä tiedän, kuningas, että sydämesi on armelias, mutta tämä ei ole
armeliaisuutta. Se on heikkoutta. Jos hyvyytesi sinua estelee,
jätä rankaiseminen minun toimekseni. Mutta sano minulle, kuka on
syyllinen!

Govinda

Minä, kuningattareni. Ainoa rikokseni on se, että olen tuottanut tuskaa
sinulle.

Gunavati

En ymmärrä mitä tarkoitat.

Govinda

Tästä päivästä lähtien on maassani kielletty vuodattamasta verta
jumalien temppelissä.

Gunavati

Kuka sen kieltää?

Govinda

Suuri Emo itse.

Gunavati

Kuka on hänen kieltonsa kuullut?

Govinda

Minä.

Gunavati

Sinä! Jopa täytyy nauraa. Koko maailman kuningatar tulee anomuksineen
Tripuran kuninkaan portille.

Govinda

Ei anomuksineen, vaan murheineen.

Gunavati

Sinun valta-alueesi on temppelin piirin ulkopuolella. Älä lähetä
käskyjäsi sinne, missä ne ovat tungettelevia.

Govinda

Käsky ei ole minun, se on Emon itsensä.

Gunavati

Ellet epäilekään päätöstäsi, jätä kumminkin rauhaan minun uskoni. Salli
minun suorittaa palvomismenot parhaan ymmärrykseni mukaan.

Govinda

Minä olen luvannut jumalattarelleni estää elämän uhraamisen hänen
temppelissään ja minun on täytettävä lupaukseni.

Gunavati

Minä puolestani olen luvannut jumalattarelleni kolmensadan vohlan ja
sadan puhvelin veren ja pidän lupaukseni. Nyt voit lähteä luotani.

Govinda

Kuten tahdot.

    Poistuu.

    Raghupati tulee.

Gunavati

Minun uhrilahjani on lähetetty takaisin temppelistä, isä.

Raghupati

Repaleisimman kerjäläisen uhri ei ole sinun uhriasi halvempi,
kuningatar. Onnettomuus on siinä, että Emolta on riistetty hänen
uhrinsa. Onnettomuutesi on se, että kuninkaan kopeus paisuu hirviöksi,
joka asettuu esteeksi jumalallisen armon tielle vihan veristämin silmin
tuijotellen kaikkia palvojia.

Gunavati

Mihin tämä kaikki johtaakaan, isä?

Raghupati

Sen tietää yksin hän, jonka unet muovailevat tätä maailmaa. Mutta
varmaa on ainakin, että se valtaistuin, joka luo mustan varjon Emon
pyhään lippaaseen, on särkyvä kuin kupla ja häviävä olemattomiin.

Gunavati

Armahda meitä ja pelasta meidät, isä!

Raghupati

Hahhahhaa! Minunko tulee pelastaa sinut — sinut, jonka puoliso
ylvästelee maallisesta ja taivaallisestakin kuningaskunnastansa
ja jonka edessä jumalien ja bramaanien täytyy — — Oi häpeätä!
Oi turmeltunutta aikaa, jolloin bramaanin voimaton kirous kimpoo
takaisin häneen itseensä ja saa hänet mielettömäksi.

    Aikoo repiä pyhän uhrinuoransa.

Gunavati (estäen häntä)

Armahda minua!

Raghupati

Anna siis bramaaneille takaisin se, mikä heille oikeudenmukaisesti
kuuluu.

Gunavati

Sen teen. Lähde, mestari, suorittamaan jumalanpalvelusta; kukaan ei
tule sinua estämään.

Raghupati

Sinun suopeutesi on ylen suuri. Pelkkä silmäyksesi pelastaa jumalat
häpeästä ja tekee bramaaneille mahdolliseksi suorittaa jälleen pyhiä
toimituksiaan. Menesty ja pysy pulskana ja pehmeänä aina peloittavaan
tuomiopäivään asti.

    Poistuu.

    Kuningas Govinda tulee.

Govinda

Kuningattareni, sinun vihaisten kulmiesi varjo pimentää kaiken valon
sydämestäni.

Gunavati

Mene! Älä tuota kirousta tälle huoneelle.

Govinda

Naisen hymy poistaa huoneesta kaiken kirouksen, hänen rakkautensa on
jumalan armo.

Gunavati

Mene, äläkä tule enää milloinkaan näkyviin.

Govinda

Minä tulen takaisin, kuningattareni, kun sinä minua muistat.

Gunavati (heittäytyen kuninkaan jalkoihin)

Suo minulle anteeksi, kuningas. Oletko muuttunut niin karuksi, ettet
huoli kunnioittaa naisen ylpeyttä. Etkö tiedä, rakkaani, että loukattu
rakkaus pukeutuu vihan valepukuun?

Govinda

Minä kuolisin, jos lakkaisin sinuun luottamasta. Minä tiedän, rakkaani,
että pilvet ovat vain hetkellisiä ja aurinko alinomainen.

Gunavati

Niin, pilvet hälvenevät, jumalan ukkonen palaa hänen
varushuoneeseensa, ja alinomainen aurinko valaisee ikuisia
perintätapoja. Niin, kuninkaani, anna määräys, että bramaanit saavat
entiset oikeutensa, jumalatar uhrinsa, ja että kuninkaan arvovalta
vetäytyy maallisiin rajoihinsa.

Govinda

Bramaanilla ei ole oikeutta loukata ikuista hyvää. Elävien olentojen
veri ei ole jumalille otollinen uhri. Ja kuninkaan samoinkuin
talonpojan on lupa puoltaa totuutta ja oikeutta.

Gunavati

Minä heittäydyn eteesi maan tomuun; minä rukoilen sinun jalkojesi
edessä. Kaikkien aikojen pyhä tapa ei ole kuninkaan omaisuutta.
Se kuuluu kaikille ihmisille niinkuin taivaan ilma. Ja sittenkin
kuningattaresi anelee sitä sinulta, kädet ristissä, kansasi nimessä.
Voitko yhä vaieta, sinä ylpeä mies, voitko torjua rakkauden hartaat
pyynnöt jäykästi noudattaen epäiltävää velvollisuutta? Jos voit, niin
lähde, lähde, lähde minun luotani.

    Poistuvat.


VI

    Raghupati. Džaising ja Najan Rai.

Raghupati

Sotapäällikkö, me tiedämme hyvin, kuinka hartaasti kunnioitat Suurta
Emoa.

Najan Rai

Se on monen sukupolven takaista esi-isieni perintöä.

Raghupati

Suokoon pyhä rakkautesi sinulle voittamattoman rohkeuden. Tehköön se
säiläsi voimalliseksi kuin taivaan ukkonen ja vieköön sen voittoon
kaikkien maailman mahtien uhalla.

Najan Rai

Bramaanin siunaus ei ole milloinkaan turha.

Raghupati

Niinpä käsken sinua kokoamaan väkesi ja kukistamaan Emon vihamiehet
maan tomuun.

Najan Rai

Sano minulle, isä, kuka vihollinen on.

Raghupati

Govinda.

Najan Rai

Kuninkaamme.

Raghupati

Niin, käy sinä kaikin voimin hänen kimppuunsa.

Najan Rai

Tuo on huono neuvo. Onko tarkoituksesi koetella minua, isä?

Raghupati

On; minä tahdon sinua koetella saadakseni selville, kenen palvelija
olet. Jätä kaikki epäröinti. Tiedä, että jumalatar sinua kutsuu ja että
sinun tulee katkaista maalliset siteet.

Najan Rai

Mieleni ei ollenkaan epäröi. Minä seison järkkymättä sillä paikalla,
jonka jumalattareni on minulle osoittanut.

Raghupati

Sinä olet urhoollinen.

Najan Rai

Olenko minä Emon palvelijoista halvin, jotta minun pitäisi kääntyä
petturiksi? Hän itse nojautuu ihmissydämen uskollisuuteen. Voiko hän
käskeä minua luopumaan siitä? Silloinhan suistuu tänään maan tomuun
kuningas ja huomenna jumalatar itse.

Džaising

Jalosti lausuttu.

Raghupati

Kuningas, joka on kääntynyt Emon pettäjäksi, ei voi mitenkään vaatia
sinulta uskollisuutta.

Najan Rai

Älä aja minua pohdintojen erämaahan, isä. Minä tunnen yhden ainoan tien
— uskollisuuden ja totuuden suoran tien. Tämä Emon tuhma palvelija ei
milloinkaan horjahda pois kunnian valtatieltä.

    Poistuu.


VII

Džaising

Olkaamme yhtä lujauskoiset kuin hän, mestarini. Minkätähden
pyytäisimmekään apua sotilailta? Meissä on itsessämme kyllin voimia
siihen tehtävään, joka on meille ylhäältä annettu. Avaa temppelin
portti, isä. Käske lyödä rumpua. Tulkaa, tulkaa, kansalaiset, palvomaan
häntä, joka poistaa kaiken pelon teidän sydämistänne. Tulkaa, te Emon
lapset!

    Kansalaiset tulevat.

Ensimmäinen kansalainen

Tulkaa, tulkaa, meidät on kutsuttu.

Kaikki

Voitto olkoon Emon!

    He laulavat ja tanssivat.

          Laulu

      Tumma emo tanssii alastonna sotatanterella,
         Hänen lerkkuva kielensä palaa niinkuin tulen
            punalieska,
      Hänen mustat palmikkonsa häilyvät ilmoille ja
         lakaisevat sammuksiin auringon ja tähdet, Veren punaiset virrat
      vuotavat hänen pilventummista
         jäsenistään,
      Ja maailma järkkyy ja vapisee hänen askeltensa alla.

 Džaising

Näettekö, kuinka uhrieläimet saapuvat temppelin luo kuninkaan
palvelijoiden ajamina?

Kaikki huutavat.

Voitto olkoon Emon! Voitto olkoon kuningattaremme!

Raghupati

Riennä, Džaising, ja varusta kaikki uhritoimitusta varten.

Džaising

Kaikki on valmiina, isä.

Raghupati

Lähetä mies kutsumaan ruhtinas Nakšatraa minun nimessäni.

    Džaising menee, kansalaiset laulavat ja tanssivat.

Govinda

Hiljaa, Raghupati! Uskallatko uhmata minun käskyäni?

Raghupati

Uskallan.

Govinda

Niinpä et kelpaa minun maahani.

Raghupati

En, minä kuulun siihen maahan, missä kuninkaan kruunu suutelee maan
tomua. Kansalaiset! Käskekää tuoda tänne Emon uhrilahjat.

    Rummut pärisevät.

Govinda

Hiljaa! (Seuralaisilleen.) Käskekää sotapäällikköni tulemaan.
Raghupati, sinä pakotat minut kutsumaan sotilaita puolustamaan jumalan
oikeutta. Minua se hävettää, sillä aseihin tarttuminen osoittaa
ainoastaan ihmisen heikkoutta.

Raghupati

Sinä uskoton, oletko aivan varma siitä, että bramaaneista on
sammunut heidän pyhän vihansa ikivanha tuli? Ei, sen lieska on
loimahtava ilmoille minun sydämestäni ja polttava poroksi sinun
valtaistuimesi. Ellei niin käy, niin heitän tuleen pyhät kirjamme
ja bramaanin-ylpeyteni ja kaikki ne häpeälliset valheet, jotka
jumalallisuuden valepuvussa täyttävät temppeliemme pyhät lippaat.

    Sotapäällikkö Najan Rai ja armeijan toinen komentaja Tšandpal
    tulevat.

Govinda

Astu esiin sotilainesi estämään verenvuodatusta temppelissä.

Najan Rai

Anteeksi, majesteetti. Kuninkaan palvelija on voimaton jumalan
temppelissä.

Govinda

Kenraali, sinun asiasi ei ole pohtia käskyäni. Sinun tehtävänäsi on
toteuttaa mitä sanon. Yksinomaan minun asiakseni jää käskyjeni hyvien
ja huonojen puolten arvosteleminen.

Najan Rai

Minä olen palvelijasi, kuninkaani, mutta ennen kaikkea olen ihminen.
Minussa on järki ja velvollisuudentunto. Minulla on kuningas — ja
minulla on Jumala.

Govinda

Luovuta siis miekkasi Tšandpalille. Hän on varjeleva temppeliä veren
saastutukselta.

Najan Rai

Miksi Tšandpalille? Sinun kuninkaalliset esi-isäsi ovat antaneet tämän
miekan minun esi-isilleni. Jos tahdot sen takaisin, annan sen sinulle.
Olkaa todistajiani, te isäni, jotka asutte sankarien paratiisissa:
minä luovutan kuninkaalleni sen miekan, jonka te olette pyhittäneet
uskollisuudellanne ja urhoollisuudellanne.

    Poistuu.

Raghupäti

Bramaanin kirous on jo alkanut vaikuttaa.

    Džaising tulee.

Džaising

Eläimet ovat valmiit uhrattaviksi.

Govinda

Uhrattaviksi?

Džaising

Kuule minun harras pyyntöni, kuningas. Älä asetu ihmisenä jumaluuden
tielle.

Raghupati

Häpeä, Džaising. Nouse ja pyydä minulta anteeksi. Minä olen sinun
herrasi. Sinun sijasi on minun edessäni eikä kuninkaan jalkojen edessä.
Sinä houkkio! Aneletko kuninkaalta lupaa Jumalan palvelukseen? Jätä
palvonta ja uhraus. Odottakaamme ja katsokaamme, mihin hänen ylpeytensä
lopulta johtaa. Tule!

    Poistuvat.


VIII

    Aparna tulee.

Aparna

Missä on Džaising? Hän ei ole täällä, ainoastaan sinä — jumalattaren
kuva, jota ei mikään voi liikuttaa. Sinä ryöstät meiltä rakkaimpamme
virkkamatta sanaakaan. Me ikävöimme rakkautta ja kuolemme kerjäläisinä
sen puutteeseen. Mutta sinun luoksesi se saapuu pyytämättä, vaikka
sinä et sitä tarvitse. Sinä pidät haudan tavoin sitä kateellisen
kiven alle kätkettynä siten pidättäen sen kaipaavalta maailmalta.
Mitä onnea löydätkään hänestä, Džaising? Mitä hän voi sinulle sanoa?
Oi sydäntäni, minun kaipaukseen riutuvaa sydäntäni!

    Raghupati tulee.

Raghupati

Kuka sinä olet?

Aparna

Minä olen kerjäläistyttö. Missä on Džaising?

Raghupati

Poistu täältä heti. Minä tiedän, että kiertelet temppelissä yrittäen
varastaa jumalattarelta Džaisingin sydäntä.

Aparna

Onko jumalattarella mitään aihetta pelätä minua? Minä pelkään häntä.

    Poistuu.

IX

    Džaising ja ruhtinas Nakšatra tulevat.

Nakšatra

Minkätähden olet minut kutsunut?

Raghupati

Jumalatar sanoi minulle viimeyönä unessa, että sinusta tulee kuningas
viikon kuluessa.

Nakšatra

Hahhah! Onpa se uutinen.

Raghupati

Niin, sinusta tulee kuningas.

Nakšatra

Minä en voi sitä uskoa.

Raghupati

Epäiletkö sanojani?

Nakšatra

En halua niitä epäillä. Mutta jospa ei kumminkaan niin käy?

Raghupati

Aivan varmaan tulee niin tapahtumaan.

Nakšatra

Mutta sanohan, kuinka voi milloinkaan niin tapahtua.

Raghupati

Jumalatar janoaa kuninkaan verta.

Nakšatra

Kuninkaan verta?

Raghupati

Sinun täytyy sitä hänelle uhrata, ennenkuin voit päästä kuninkaaksi.

Nakšatra

En tiedä, mistä sitä saan.

Raghupati

Onhan kuningas Govinda. — Hiljaa, Džaising. — Ymmärrätkö? Surmaa hänet
salaa. Tuo hänen lämmin verensä alttarille. — Poistu, Džaising, ellet
voi olla hiljaa —

Nakšatra

Mutta hän on minun veljeni, ja minä rakastan häntä.

Raghupati

Uhrisi on sitä arvokkaampi.

Nakšatra

Kuule, isä, minä tyydyn olemaan mikä olen. Minä en ikävöi valtakuntaa.

Raghupati

Sinä et voi asiaa mitenkään väistää, koska jumalatar on käskijänä. Hän
janoaa kuninkaallista verta. Jos veljesi tulee elää, niin sinun täytyy
kuolla.

Nakšatra

Armahda minua, isä!

Raghupati

Sinä et pääse koskaan vapaaksi, et elämässä etkä kuolemassa, ellet
täytä hänen käskyänsä.

Nakšaira

Neuvo siis, kuinka minun tulee se tehdä.

Raghupati

Odota ja vaikene. Kun aika tulee, sanon sinulle mitä tulee tehdä. Mene
nyt.

    Nakšatra poistuu.


X

Džaising

Mitä kuulinkaan? Armelias Emo, onko se käskysi? Vaaditko veljeä
surmaamaan veljensä? Mestari, kuinka voitkaan sanoa Emon itsensä sitä
haluavan?

Raghupati

Minulla ei ollut mitään muuta keinoa palvella jumalatartani.

Džaising

Keinoa? Miksi ajattelet keinoja? Suuri Emo, eikö sinulla ole oma
miekka, jota voit omin käsin heiluttaa? Täytyykö sinun toivomuksesi
kaivaa varkaan tavoin itselleen maanalaisia teitä voidakseen varastaa
kenenkään näkemättä? Oi millainen synti!

Raghupati

Mitä sinä tiedät synnistä?

Džaising

Minkä olen sinulta oppinut.

Raghupati

Tule siis vieläkin minulta oppimaan. Synti ei todellisuudessa merkitse
mitään. Surmaaminen on vain surmaamista — se ei ole syntiä enempää
kuin mitään muutakaan. Etkö tiedä, että tämän maan tomu johtuu
lukemattomista surmantöistä? Ikivanha aika kirjoittaa elävien olentojen
häipyväisyyden tarinaa verisin kirjaimin. Erämaassa surmataan
samoinkuin ihmisten asumuksissa, lintujen pesissä, hyönteisten
koloissa, meressä ja ilmassa, surmataan ravinnoksi, huviksi, ilman
vain. Maailma surmaa lakkaamatta, ja suuri Kali-jumalatar, alinomaa
vaihtuvan ajan henki, seisoo siinä suusta riippuvine ahnaine kielineen,
kädessään malja, johon maailman punainen elonneste virtaa kuin
puserretun rypäletertun mehu.

Džaising

Seis, mestari. Onko siis rakkaus petosta ja armo pilkkaa ja yksi ainoa
tosi aikojen alusta: hävittämishimo? Eikö se olisi jo aikoja sitten
tuhonnut itseänsä? Sinä käyttelet sydäntäni lelunasi, mestarini.
Katsohan, kuinka hän silmäilee minua viehättävän ivallisesti hymyillen.
Verenhimoinen Emo, hyväksytkö uhriksesi minun vereni? Tuleeko
minun iskeä tämä veitsi rintaani ja siten iäksi päättää elämäni
sinun lapsenasi? Tekeekö sanomattomasti mielesi maistaa suonissani
virtailevaa elämännestettä? Oi äitini, verenhimoinen äitini —. Huusitko
minua, mestari? Minä tiedän, että tahdoit nähdä tuskani virran tulvivan
yli äyräittensä ja vyöryvän Emoni jalkoihin. Se on otollinen uhri.
Mutta kuninkaan veri! Sinä syytät verenhimoiseksi Emoa, joka janoaa
meidän rakkauttamme!

Raghupati

Lopetettakoon siis uhraaminen temppelissä.

Džaising

Niin, lopetettakoon. — Ei, ei, mestari, sinä tiedät, mikä on oikein,
mikä väärin. Sydämen lait eivät ole pyhien kirjojen lakien kaltaiset.
Silmät eivät kykene näkemään omin valoin — valon täytyy tulla niihin
ulkoa. Suo minulle anteeksi, mestari, suo anteeksi tietämättömyyteni.
Sano minulle, isä: onko totta, että jumalatar vaatii kuninkaan verta?

Raghupati

Ah, lapseni, etkö enää luota minuun?

Džaising

Minun maailmani lepää sinuun kohdistuvan uskoni varassa. Jos
jumalattaren täytyy saada kuninkaan verta, salli minun sitä tuoda. Minä
en missään tapauksessa suostu siihen, että veli surmaa veljensä.

Raghupati

Jumalan käskyn täyttäminen ei voi olla paha teko.

Džaising

Ei, sen täytyy olla hyvä, ja minä tahdon voittaa sen surman ansion.

Raghupati

Mutta minähän olen kasvattanut sinua lapsuudestasi asti, ja sinä olet
kiinteästi liittynyt sydämeeni. Minä en voi missään tapauksessa kestää
sinun menettämistä.

Džaising

Minä en salli itseeni kohdistuvan rakkautesi joutuvan synnin
saastuttamaksi. Vapauta ruhtinas Nakšatra lupauksestansa.

Raghupati

Minä mietin asiaa ja ratkaisen sen huomenna.

    Poistuu.

Dšaising

Teot, julmimmatkin, ovat siedettävämmät kuin tämä harkinnan ja epäilyn
helvetti. Sinä olet oikeassa, mestarini, sinun sanoissasi piilee
totuus. Surmaaminen ei ole synti, veljensurma ei ole synti, kuninkaan
murhaaminen ei sekään ole synti. — Minne olette menossa, veikkoseni?
Nišipuriinko markkinoille? Siellähän tanssivat naiset, vai kuinka? Onpa
tämä maailma sentään miellyttävä! Ja kauniit ovat tanssivien tyttöjen
jäsenet. Kuinka huolettoman hilpeinä riensivätkään ihmisjoukot teitänsä
kaiuttaen ilmaa naurullaan ja laulullaan. Minä lähden heidän jälkeensä.

    Raghupati tulee.

Raghupati

Džaising!

Džaising

Minä en tunne sinua. Minä ajelehdin joukon mukana. Miksi kehoitat minua
pysähtymään? Kulje omaa tietäsi!

Raghupati

Džaising!

Džaising

Tie on suorana edessäni. Almumalja kädessäni ja kerjäläistyttö
armaanani vierelläni minä lähden matkaan. Kuka sanookaan, että tässä
maailmassa on vaikea päästä kulkemaan? Jollakin tavoin me saavumme
perille — missä ei ole enää mitään lakeja eikä sääntöjä, missä elämän
erehdykset ja kärsimykset ovat unohtuneet, missä on vain lepo, ikuinen
lepo. Mitä hyödyttävätkään pyhät kirjat ja opettaja ja hänen neuvonsa?
— Mestarini, isäni, mitä ovatkaan nämä hurjat puheeni? Minä olen elänyt
unessa. Tässä seisoo temppeli, säälimättömänä ja järkkymättömänä kuin
totuus. Mitä käskitkään, mestarini? En ole sitä unohtanut. (Vetää
esiin veitsensä.) Minä teroitan mieleeni sanojasi, kunnes ne ovat
niin terävät kuin tämä veitseni. Onko sinulla vielä jokin käsky minun
varalleni?

Raghupati

Poikani, rakkaani, kuinka osaisinkaan sinulle sanoa, kuinka hellästi
sinua rakastan?

Džaising

Ei, mestari, älä puhu minulle rakkaudesta! Salli minun ajatella
ainoastaan velvollisuuttani! Rakkaus, samoinkuin viheriä ruoho ja
puut ja elämän musiikki, on olemassa vain maailman pintaa varten. Se
tulee ja menee kuin unennäkö. Mutta sen alla lepää velvollisuus kuin
karu kivikerrostuma, kuin suunnaton kuorma, jota ei kukaan kykene
liikuttamaan.

    Poistuvat.


XI

    Govinda ja Tšandpal.

Tšandpal

Minä varoitan sinua, kuningas, ole varuillasi!

Govinda

Miksi? Mitä tarkoitat?

Tšandpal

Olen kuullut salaa neuvoteltavan sinun surmaamisesta.

Govinda

Kuka tavoittelee henkeäni?

Tšandpal

Minä pelkään sitä sinulle sanoa, koska se tieto voi iskeä sinua
kuolettavammin kuin veitsi. Ruhtinas Nakšatra —

Govinda

Nakšatra?

Tšandpal

Hän on luvannut Raghupatille tuoda sinun veresi jumalattarelle
uhrattavaksi.

Govinda

Jumalattarelle? Siinä tapauksessa en voi häntä moittia. Ihminen
menettää inhimillisyytensä, kun tulevat kysymykseen hänen jumalansa.
Mene sinä suorittamaan omia töitäsi ja jätä minut yksin.

    Tšandpal menee.

(Kuvan puoleen kääntyen.) Ota nämä kukkaset, jumalatar, ja salli
luotujesi elää rauhassa, Ah, Emo, tämän maailman heikot ovat ylen
avuttomia, ja väkevät ovat julmia. Ahneus on säälimätön, tietämättömyys
sokea, ja ylpeys polkee huolettomasti pienet jalkoihinsa. Emo, älä
kohota miekkaasi äläkä nuole verenhimoisena huuliasi, älä yllytä veljeä
veljeänsä ja vaimoa miestänsä vastaan! Jos tahdot minut surmata rakkaan
henkilön kädellä, niin tapahtukoon se. Synnin täytyy kypsyä äärimmäiseen
rumuuteensa, ennenkuin se voi puhjeta ja kuolla inhoittavan
kuoleman, ja kun veljen käsi vuodattaa kuninkaan verta, niin verenhimo
näyttää pirulliset kasvonsa antaen jumalattaren valepuvun pudota
yltänsä. Jos se on tahtosi, niin minä kumarran ja tottelen.

    Džaising syöksyy sisään.

Džaising

Sano minulle, jumalatar: tahdotko tosiaankin kuninkaan verta? Vaadi
sitä omin äänin, ja sinä olet sitä saava.

Ääni

Minä tahdon kuninkaan verta.

Džaising

Kuningas, lausu viimeinen rukouksesi, sillä sinun aikasi on tullut.

Govinda

Minkätähden sanot niin, Džaising?

Džaising

Etkö kuullut, mitä jumalatar lausui?

Govinda

Se ei ollut jumalatar. Minä kuulin Raghupatin tutun äänen.

Džaising

Raghupatin äänen? Ei, ei! Älä aja minua epäilyksestä toiseen! Onhan
yhdentekevää, lausuiko sanat jumalatar vai mestarini. (Hän vetää
esiin veitsensä, mutta heittää sen sitten luotansa.) Kuule lastesi
huutoa, Emo! Tyydy siihen että sinulle tuodaan uhriksi vain kukkia,
kauniita kukkia — eikä enää verta. Ovathan ne punaiset kuin veri — nämä
alteayrttikimput. Ne ovat puhjenneet ilmi maan sydämestä, joka on
vuotanut verta, kun sen lapsia on surmattu. Ota ne vastaan! Sinun
täytyy ottaa ne vastaan. Minä uhmaan sinun vihaasi. Verta sinä et saa
enää milloinkaan. Katsele vain minua veristävin silmin! Kohota
miekkasi! Kutsu esiin hävityksen raivoisat hengettäret! Minä en sinua
pelkää. — Kuningas, jätä tämä temppeli sen jumalattarelle ja lähde
ihmistesi luo!

    Govinda menee.

Voi minua, voi minua! Silmänräpäyksen kuluessa olen hylännyt kaikki,
mitä minulla I oli, mestarini ja jumalattareni.

    Raghupati tulee.

Raghupati

Minä olen kuullut kaikki. Sinä kavaltaja olet pettänyt mestarisi.

Džaising

Rankaise minua, isä!

Raghupati

Millaisen rangaistuksen haluat?

Džaising

Tuomitse minut kuolemaan!

Raghupati

En, se ei merkitse mitään. Lausu valasi koskettaen jumalattaren jalkoja.

Džaising

Minä kosketan hänen jalkojansa.

Raghupati

Sano näin: minä tuon kuninkaan veren jumalattaren alttarille ennen
keskiyötä.

Džaising

Minä tuon kuninkaan veren jumalattaren alttarille ennen keskiyötä.

    Lähtevät.


XII

    Gunavati tulee.

Gunavati

Minä epäonnistun. Olin toivonut hänen taipuvan, kunhan pysyttelen
kylmänä ja jäykkänä. Siinä määrin minä uskoin voimiini, minä
turhamainen nainen. Minä osoitin hänelle itsepintaisen kiukkuni ja
pysyttelin loitolla hänestä; mutta kaikki oli suotta. Naisen viha on
kuin timantin välkettä: se vain loistaa, mutta ei polta. Minä toivoisin
sen olevan salaman, joka iskee kuninkaan asumukseen, ravistaa hänet
hereille ja pirstoo hänen ylpeytensä.

    Druva-poika tulee.

Gunavati

Mihin menet?

Druva

Kuningas on minua kutsunut.

    Menee.

Gunavati

Siinä menee kuninkaan sydämen lemmikki. Hän on ryöstänyt
syntymättömiltä lapsiltani heidän isänsä rakkauden anastaen esimmäisen
sijan kuninkaan sydämessä. Oi Kali Emo, sinun luomakuntasi on rajaton
ja täynnä ihmeitä; kunpa vain pelkästä mieleenjohtumasta antaisit
syliini pienen pienokaisen kappaleen sykähtelevää elämää tyhjän helmani
täytteeksi, niin minä uhraisin sinulle mitä vain haluat. (Nakšatra
tulee.) Minkätähden käännyt takaisin, ruhtinas Nakšatra? Minä olen vain
nainen, heikko ja aseeton, miksi minua säikyt?

Nakšatra

Älä huoli puhutella minua!

Gunavati

Miksi en sinua puhuttelisi? Mitä se haittaa?

Nakšatra

Minä en halua tulla kuninkaaksi.

Gunavati

Mutta minkätähden olet niin kovin kiihtynyt?

Nakšatra

Eläköön kuningas kauan ja suotakoon minun kuolla sinä, mikä olen, —
ruhtinaana.

Gunavati

Kuole niin nopeasti kuin suinkin voit; enhän ole milloinkaan sitä asiaa
vastustanut.

Nakšatra

Sano siis minulle, mitä minusta tahdot!

Gunavati

Se varas, joka aikoo ryöstää kruunun, odottaa sinua — raivaa hänet pois
tieltä! Ymmärrätkö?

Nakšatra

Ymmärrän, mutta en tiedä, kuka varas on.

Gunavati

Druva-poika. Etkö huomaa, kuinka hän kasvaa kuninkaan sylissä, kunnes
kerran saavuttaa kruunun?

Nakšatra

Niin, minä olen usein sitä asiaa ajatellut. Olen nähnyt veljeni
leikillään laskevan kruununsa poikasen päähän.

Gunavati

Kruunulla leikkiminen on vaarallista. Ellet raivaa pois leikittelijää,
hän leikittelee sinulla.

Nakšatra

Niin, se ei minua tosiaankaan miellytä.

Gunavati

Uhraa hänet Kalille. Etkö ole kuullut, että Emo himoitsee verta?

Nakšatra

Mutta kuulehan, sisareni, se ei ole minun tehtäväni.

Gunavati

Houkkio, luuletko olevasi turvassa, kun Emon jano ei ole viihdytetty?
Hänen täytyy saada verta; pelasta oma henkesi, jos voit!

Nakšatra

Mutta hän vaatiikin kuninkaan verta.

Gunavati

Kuka on sinulle sen kertonut?

Nakšalra

Minä olen kuullut sen eräältä, jolle jumalatar itse ilmestyy unessa.

Gunavati

Niinpä täytyy tuon pojan kuolla kuninkaan edestä. Hänen verensä on
veljellesi hänen omaa vertansa tärkeämpi, ja kuningas voidaan pelastaa
ainoastaan maksamalla hinta, joka on hänen omaa henkeänsä kalliimpi.

Nakšatra

Minä ymmärrän.

Gunavati

Älä siis hukkaa aikaa! Kiiruhda hänen jälkeensä! Hän ei ole ehtinyt
kauas. Mutta muista, että sinun tulee uhrata hänet minun nimessäni!

Nakšatra

Kuningattaren uhrilahjat on käännytetty takaisin Emon temppelin
portilta. Pyydä jumalatarta antamaan minulle anteeksi.

    Poistuvat.

    Džaising tulee.

Džaising

Jumalatar, onko sinusta jäänyt vielä jotakin jäljelle tämän
tuhoutumisesi tapahduttua? Jos illan etäisimmässä tähdessä välkkyy
ainoakaan säde sinun valoasi, niin vastaa huutooni, olipa äänesi kuinka
heikko tahansa. Sano minulle: »Lapseni, tässä minä olen.» — Ei, hän
ei ole missään. Hän on olematon. Mutta armahda Džaisingia, sinä suuri
harhakuva, ja muutu todeksi häntä varten! Oletko niin auttamattomasti
väärä, ettei rakkautenikaan kykene saamaan olemattomuuteesi
vähäisintäkään elämän sykettä? Voi minua, houkkiota! Ketä varten
olenkaan kumonnut elämäni maljan tyhjentäen sen viimeiseen pisaraan?
Tuota mykkää tyhjyyttäkö varten, jossa ei ole totuutta, ei sääliä eikä
äidillisyyttä?

    Aparna tulee.

Aparna, ne ajavat sinut alinomaa pois temppelistä, mutta sinä palaat
kerran toisensa jälkeen, koska olet tosi ja koska totuutta ei käy
karkoittaminen. Me säilytämme valhetta temppelissämme ja palvomme
sitä; mutta kun sitä etsimme, se ei ole siellä milloinkaan. Älä jätä
minua, Aparna! Istuudu minun viereeni! Minkätähden olet murheellinen,
rakkaani? Kaipaatko jotakin jumalaa, joka ei ole enää jumala? Mutta
tarvitsemmeko me mitään jumalaa tässä pienessä maailmassamme? Olkaamme
pelkäämättä jumalattomat ja liittykäämme toisiimme kiinteämmin! Ne
himoitsevat vertamme. Senvuoksi ne ovat lähteneet ihanista taivaistaan
tänne maan tomuun. Heidän taivaassaan näet ei ole ihmisiä eikä
muitakaan olentoja, jotka voivat kärsiä. Ei, tyttöseni, jumalatarta ei
ole olemassa.

Aparna

Lähde siis tästä temppelistä minun kerallani.

Džaising

Lähtisinkö tästä temppelistä? Niin, minä lähden. Ah, Aparna, minun
täytyy. En voi kumminkaan lähteä, ennenkuin olen maksanut viimeisenkin
velkani. — Mutta olkoon. Tulehan lähemmäksi, rakkaani. Kuiskaa korvaani
jotakin, mikä tulvahtaa elämääni onnentuntona ja huuhtoo pois itse
kuolemankin.

Aparna

Sanat eivät vuoda, kun sydän on tulvillansa.

Džaising

Nojaa siis pääsi rintaani! Salli kahden ikuisuuden, elämän ja
kuoleman, ääneti koskettaa toisiaan! Mutta riittäköön. Minun täytyy
lähteä.

Aparna

Älä ole säälimätön, Džaising! Etkö tunne, mitä olen kärsinyt?

Džaising

Olenko säälimätön? Sekö on viimeinen sanasi minulle? Säälimätön,
niinkuin tuo paaden kappale, jota olen nimittänyt jumalattareksi?
Aparna, rakkaani, jos sinä olisit jumalatar, niin tietäisit, millainen
tuli palaa sydämessäni. Mutta sinä olet minun jumalattareni. Tahdotko
tietää, kuinka sen tiedän?

Aparna

Sano se minulle!

Džaising

Sinä tuot minulle uhrisi joka hetki niinkuin äiti lapsellensa.
Jumalan täytyy olla pelkkää uhria, koska hän vuodattaa elämänsä koko
luomakuntaan.

Aparna

Tule, Džaising, lähtekäämme tästä temppelistä!

Džaising

Pelasta minut, Aparna, sääli minua ja jätä minut! Minulla on elämässäni
yksi ainoa tarkoitusperä. Älä anasta sille kuuluvaa sijaa.

    Rientää pois.

Aparna

Minä olen kokenut kärsimyksen toisensa jälkeen. Nyt ovat voimani
lopussa. Sydämeni murtuu.

    Lähtee.


XIV

    Raghupati ja Nakšatra.

Raghupati

Missä säilyttelet poikaa, ruhtinas?

Nakšatra

Hän oli siinä huoneessa, jossa uhriastioita säilytetään. Hän on itkenyt,
kunnes nukahti. Luulenpa, etten sitä siedä, kun hän herää.

Raghupati

Džaising oli samanikäinen tullessaan luokseni. Minä muistan hyvin,
kuinka hän itki, kunnes nukahti jumalattaren jalkojen eteen — temppelin
lampun himmeästi valaistessa hänen itkettyneitä lapsenkasvojaan. Oli
samanlainen myrskyinen ilta kuin tänään.

Nakšatra

Älä viivyttele, isä. Tahtoisin saada asian päätökseen hänen vielä
nukkuessaan. Hänen itkunsa viiltää sydäntäni kuin veitsi.

Raghupati

Minä annan hänelle unijuomaa, jos hän herää.

Nakšatra

Kuningas huomaa sen piankin, ellet toimi nopeasti. Illalla hän jättää
hallituksensa huolet ja lähtee tämän poikasen luo.

Raghupati

Luota paremmin jumalattareen! Uhri on nyt hänen hallussaan eikä pääse
karkaamaan.

Nakšatra

Tšandpal on ylen valpas.

Raghupati

Ei valppaampi kuin Emomme.

Nakšatra

Olin näkevinäni varjon huiskahtavan ohi.

Raghupati

Oman pelkosi varjon.

Nakšatra

Eikö kuulu itkua?

Raghupati

Oma sydämesi se vain ääntä pitää. Karista pois arkamielisyytesi,
ruhtinas! Juokaamme tämä pyhitetty viini! Viipyessään aikeena
mielessämme teko näyttää meistä suurelta ja peloittavalta.
Suoritettaessa se surkastuu pieneksi. Höyry ilmenee tummana, sameana
pilvenä, mutta sen vedeksi muuttuessa näemme pieniä kirkkaita
pisaroita. Se ei merkitse mitään, ruhtinas. Siihen tarvitaan vain vähän
aikaa, ei enempää kuin kynttilän sammuttamiseen. Se elämänvalo sammuu
leimahtaen, niinkuin salama myrskyisenä heinäkuun yönä, lävistäen
ukonvaajallaan ikiajoiksi kuninkaan ylpeyden. Mutta miksi olet
vaitelias, ruhtinas?

Nakšatra

Minä ajattelen, ettei pitäisi toimia liian harkitsemattomasti. Siirrä
tämä asia huomisiltaan!

Raghupati

Tämän päivän ilta on yhtä hyvä kuin huominen, ehkäpä parempikin.

Nakšatra

Kuule! Askelia!

Raghupati

Minä en kuule mitään.

Nakšatra

Katso — valoa!

Raghupati

Kuningas tulee. Pelkäänpä, että olemme epäröineet liian kauan.

    Kuningas tulee seurueineen.

Govinda

Vangitkaa heidät! Onko sinulla jotakin sanottavaa?

Raghupati

Ei mitään.

Govinda

Tunnustatko rikoksesi?

Raghupati

Rikokseni? Niin, rikokseni oli siinä, että heikkoudessani viivytin Emon
uhripalvelusta. Rangaistus tulee jumalattarelta. Sinä olet vain hänen
välineensä.

Govinda

Minun lakini mukaan tulee sotilaitteni viedä sinut maanpakoon, missä
vietät kahdeksan elämäsi vuotta, Raghupati.

Raghupati

Kuningas, minä en ole milloinkaan notkistanut polveani kenenkään
kuolevaisen edessä. Minä olen bramaani. Sinun kastisi on minun kastiani
alhaisempi. Mutta sittenkin minä pyydän sinulta nöyrästi: anna minulle
yhden ainoan päivän aika!

Govinda

Sinä saat sen.

Raghupati (Ivallisesti.)

Sinä olet kuningasten kuningas. Sinun majesteettisi ja armosi ovat
mittaamattomat. Minä sitävastoin olen pelkkä matonen, joka piiloutuu
maan tomuun.

    Poistuu.

Govinda

Tunnusta syyllisyytesi, Nakšatra!

Nakšatra

Minä olen syypää, kuninkaani, enkä uskalla pyytää sinulta anteeksi.

Govinda

Minä tiedän, että sydämesi on hellä ja hyvä. Sano minulle, kuka on
sinut kietonut kehnojen neuvojensa verkkoon?

Nakšatra

En tahdo mainita toisten nimiä, kuningas. Syy on minun. Sinä olet
antanut jo useasti anteeksi typerälle veljellesi, ja hän pyytää vielä
kerran sinulta anteeksi.

Govinda

Nouse, Nakšatra! Laki sitoo tuomaria vielä enemmän kuin vangittua.

Seuralaiset

Herra, muista, että hän on veljesi, ja anna hänelle anteeksi!

Govinda

Minun tulee muistaa, että olen kuningas. Nakšatran tulee lähteä
maanpakoon kahdeksaksi vuodeksi, siihen taloon, jonka olemme
rakentaneet pyhän virran rannalle, Tripuran rajan tuolle puolen.
(Tarttuu Nakšatran käsiin.) Rangaistus ei koske yksin sinua, veljeni;
se koskee myöskin minua, vieläpä enemmänkin, koska en voi sitä kanssasi
jakaa. Se tyhjyys, joka lähdettyäsi tulee palatsissa vallitsemaan, on
joka päivä pistelevä sydäntäni kuin tuhansin neuloin. Olkoot jumalat
sinulle suopeammat, kun olet poissa meidän luotamme.

    Kaikki poistuvat.


XV

    Raghupati ja Džaising.

Raghupati

Ylpeyteni kuppuroi loassa. Minä olen häpäissyt bramaaniuteni. Minä en
ole enää mestarisi, poikani. Eilen minulla oli valta sinua käskeä.
Tänään voin ainoastaan anoa sinulta suosionosoitusta. Minusta on
sammunut se valo, joka soi minulle oikeuden uhmata kuninkaan valtaa.
Savesta tehty lamppu voidaan täyttää ja sytyttää yhä uudelleen,
mutta sammunut tähti on iäksi mennyt. Minä olen sammunut tähti.
Elämämme päivät ovat pelkkää korurihkamaa, jumalan lahjoista kaikkein
arvottomimpia, mutta sittenkin minun täytyi polvillani rukoilla
kuninkaalta yhtä ainoata päivää. Älä salli tämän päivän kulua suotta!
Pese sen häpeäntumma otsa kuninkaan punaisella verellä, ennenkuin
se ehtii painua pois! Miksi vaikenet, poikani? Vaikka luovunkin
asemastani mestarinasi, eikö minulla ole isänäsi oikeus vaatia sinulta
kuuliaisuutta — minulla, joka olen sinulle enemmän kuin isä, koska olen
orvon isä? Ah, se ihminen on kerjäläisistä kehnoin, jonka täytyy anella
itselleen rakkautta. Sinä olet yhä vaiti, poikani? Niinpä polvistun
sinun eteesi, sinun, joka et ollut polveni korkuinen, kun sinut
ensimmäisen kerran suljin syliini.

Džaising

Isä, älä kiduta sydäntäsi, joka on jo särkynyt! Jos jumalatar janoaa
kuninkaallista verta, tuon sitä sille ennen iltaa. Minä tahdon maksaa
kaikki velkani, niin, viimeisenkin kolikon. Ole valmiina, kunnes
palaan! Minä en viivy kauan.

    Poistuu. Ulkona pauhaa myrsky.

Raghupati

Hän on vihdoinkin herännyt, se peloittava. Hänen kirouksensa kiitävät
vinkuen läpi kaupungin. Ahnaat raivottaret pudistelevat kaikin voimin
maailmanpuun paukkuvia oksia saadakseen tähdet kirpoamaan alas. Suuri
Emo, minkätähden jätitkään kansasi niin pitkäksi ajaksi epäilykseen ja
häpeään? Älä jätä palvelijasi asiaksi kohottaa miekkaasi! Suorittakoon
voimallinen käsivartesi oman työnsä! — Minä kuulen askelia.

    Aparna tulee.

Aparna

Missä on Džaising?

Raghupati

Poistu, sinä paha enne! (Aparna menee.) Entäpä jos Džaising ei enää
palaa? Ei, hän ei riko lupaustansa. Voitto olkoon sinun, Suuri Kali,
kaiken menestyksen antaja! —

Mutta jos sattuu este hänen tiellensä? Jos vartijat saavat hänet
kiinni ja surmaavat? — Voitto olkoon sinun, sinä valpas jumalatar,
voittamaton Emo! Älä salli maineesi joutua häpeään ja vihollistesi
pilkata itseäsi! Jos lapsesi eivät enää sinusta ylpeile eivätkä sinuun
usko, vaan kumartavat häpeällisesti kapinoitsijoita, niin kuka jääkään
tähän orpoon maailmaan kantamaan sinun lippuasi? — Minä kuulen hänen
askeleensa. Niinkö pian? Palanneeko hän tyhjin toimin? Ei, se on
mahdotonta. Sinun ihmeesi ei tarvitse aikaa, oi aikojen valtiatar, sinä
peloittava jumalatar, jonka kaulanauha on ihmisten kalloista tehty.

    Džaising syöksyy sisään.

Missä on veri, Džaising?

Džaising

Se on mukanani. Päästä käteni, minä uhraan sen itse. (Menee
temppeliin.) Täytyykö sinun saada kuninkaallista verta, Suuri Emo,
sinä, joka ruokit maailmaa rinnoillasi? — Minä kuulun kuninkaalliseen
heimoon, olen kšatrija. Esi-isäni ovat istuneet valtaistuimilla, ja
äitinikin suvussa on ihmisten valtiaita. Minun suonissani virtaa
kuninkaallinen veri. Ota se ja sammuta janosi ikiajoiksi!

    (Iskee veitsen rintaansa ja kaatuu.)

Raghupati

Džaising! Sinä säälimätön, sinä kiittämätön! Olet tehnyt kaikkein
synkimmän rikoksen. Sinä surmaat isäsi! — Suo minulle anteeksi,
Džaising, rakkaani! Tule syliini jälleen, sinä sydämeni ainoa aarre.
Salli minun kuolla edestäsi!

    Aparna tulee.

Aparna

Minä menetän järkeni. Missä on Džaising? Missä hän on?

Raghupati

Tule, Aparna, tule lapsukaiseni, huuda häntä rakkautesi koko voimalla!
Kutsu hänet takaisin elämään! Ota hänet, vie hänet minulta, kunhan hän
jää elämään!

    Aparna astuu temppeliin ja vaipuu pyörtyneenä permantoon.

Raghupati (Takoo otsaansa kivilattiaan.)

Anna hänet, anna hänet, anna hänet! — Anna hänet minulle takaisin!
(Nousee ja puhuttelee kuvaa.) Katsokaa, kuinka se seisoo tuossa, tuo
typerä kivi — kuurona, mykkänä ja sokeana — koko kärsivän maailman
itkiessä sen ovella — kaikkein jaloimpien sydänten murskautuessa sen
paatisiin jalkoihin. Anna minulle takaisin Džaising! Ah, kaikki on
turhaa. Katkerimmat tuskanhuutomme häipyvät tyhjyyteen — siihen
tyhjyyteen, jota suotta yritämme täyttää noilla kivisillä
valhekuvilla. Pois ne! Pois nuo hedelmättömät haaveet, jotka kiveksi
jähmettyen painostavat maailmaamme!

    Hän heittää jumalankuvan ulos ja astuu temppelin pihalle.

    Gunavati tulee.

Gunavati

Voitto olkoon sinun, korkea jumalatar! — Mutta missä onkaan jumalatar?

Raghupati

Täällä ei ole mitään jumalatarta.

Gunavati

Tuo hänet takaisin, isä! Minä olen saapunut uhrilahjoineni. Olen tullut
vihdoinkin lepyttämään hänen vihaansa oman sydämeni verellä. Saakoon
hän tietää, että kuningatar on lupaukselleen uskollinen. Armahda minua
ja tuo jumalatar takaisin vain täksi ainoaksi yöksi! Sano minulle,
missä hän on.

Raghupati

Hän ei ole missään, ei taivaissa eikä maan päällä.

Gunavati

Eikö jumalatar ollut tässä temppelissä, mestari?

Raghupati

Jumalatarko? — Jos missään maailmassa olisi oikea jumalatar, sallisiko
hän tällaisen paikan anastavan nimensä?

Gunavati

Älä minua kiduta! Kerro minulle totuus: eikö jumalatarta ole olemassa?

Raghupati

Ei, ei yhtäkään.

Gunavati

Kuka siis täällä olikaan?

Raghupati

Ei mikään, ei mikään.

    Aparna tulee temppelistä.

Aparna

Isä!

Raghupati

Rakas lapseni! »Isä» — niinkö sanoit? Soimaatko minua tuolla nimellä?
Poikani, jonka olen surmannut, on jättänyt tuon rakkaan soinnun sinun
suloiseen ääneesi.

Aparna

Isä, lähde tästä temppelistä! Lähtekäämme yhdessä!

    Kuningas tulee.

Govinda

Missä on jumalatar?

Raghupati

Jumalatarta ei ole missään.

Govinda

Mutta mistä tämä verivirta?

Raghupati

Džaising, joka palavasti rakasti sinua, kuningas, on surmannut itsensä.

Govinda

Surmannut itsensä? Minkätähden?

Raghupati

Surmatakseen sen valheen, joka imee ihmisten elämänverta.

Govinda

Džaising on suuri. Hän on voittanut kuoleman. Minä annan kukkani
hänelle.

Gunavati

Kuninkaani!

Govinda

Rakkaani!

Gunavati

Jumalatarta ei ole enää olemassa.

Govinda

Hän on särkenyt säälimättömän kivivankilansa ja tullut takaisin naisen
sydämeen.

Aparna

Isä, tule pois!

Raghupati

Tule, lapseni! Tule, Emo! Minä olen sinut löytänyt. Sinä olet
Džaisingin viimeinen lahja.



SANNJASI ELI ASKEETTI


I

Sannjasi luolansa edustalla.

Minulle ei ole olemassa päiviä ja öitä enempää kuin kuukausia ja
vuosiakaan. Minulta on hyytynyt liikkumattomaksi se ajan virta, jonka
aalloilla maailma keinuu oljenkorsien ja katkenneiden oksien lailla.
Minä olen yksin tässä pimeässä onkalossani, itseeni uppoutuneena — ja
iäinen yö lepää äänetönnä kuin omaa syvyyttänsä säikkyvä vuorijärvi.
Halkeamista tihkuu vesipisaroita, ja lätäköissäni ui sammakoita
niinkuin aina ennenkin. Minä istun tässä laulaen olemattomuuden
loitsua. Maailman ääret väistyvät vähitellen yhä kauemmaksi. — Tähdet
ovat sammuneet kuin ajan alasimelta singonneet kipinät, ja minä koen
samaa iloa kuin Šiva-jumala, joka aioneja kestäneen uneksimisen jälkeen
herää ja havaitsee olevansa yksinään äärettömän tuhoutuman sydämessä.
Minä olen vapaa, minä olen suuri, ainoa yksinäinen. Kun olin
vielä orjanasi, luonto, niin sinä nostit sydämeni kapinoimaan
itseänsä vastaan ja sait sen käymään julmaa itsensätuhoamisen sotaa
omassa maailmassaan. Himot, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusperää
kuin käytellä ravintonaan itseänsä ja kaikkea, mikä sattuu niiden
tielle, kiihtivät minut raivoon. Minä harhailin kuin mielipuoli, omaa
varjoani tavoitellen. Sinä ajoit minut nautinnon tulisin ruoskin
kyllästymisen tyhjyyteen. Ja himot, joita sinä käytät syötteinäsi,
houkuttelivat minut yhä kauemmas ahnauden äärettömään erämaahan, missä
ruokani muuttui tomuksi ja juomani haihtui höyryksi.

Silloin, kun maailmani oli kyynelten ja tuskan rumentama, minä vannoin
kostavani sinulle, sinä loppumaton lume, alinomaisten valhemuotojen
valtiatar. Minä etsin suojaa pimeydestä — äärettömyyden linnasta —
ja taistelin petollista valkeutta vastaan päivän toisensa jälkeen,
kunnes se vihdoin menetti kaikki aseensa ja lepäsi voimatonna
jalkojeni edessä. Nyt, kun olen vapautunut pelon ja himon vallasta,
kun usvat ovat hälvenneet ja järkeni hohtaa puhtaana ja kirkkaana,
minä tahdon lähteä valheiden kuningaskuntaan ja istua sen sydämellä
järkähtämättömän jäykkänä.


II

Sannjasi tien vieressä.

Kuinka pieni ja rajoitettu onkaan tämä maa, jota näköranta alinomaa
vartioi ja ahdistaa! Puut, rakennukset ja olioiden sekasorto kiusaavat
katsettani. Valkeus on häkin tavoin sulkenut pimeän ikuisuuden
ulkopuolellensa, ja hetket hypähtelevät ja huutelevat sen ristikon
takana kuin vangitut linnut. Mutta minkätähden nuo ihmiset kiiruhtavat
eteenpäin suurta melua pitäen? Näyttää siltä, kuin he aina pelkäisivät
jonkin pääsevän heiltä karkuun — jonkin, mitä he eivät milloinkaan
saavuta.

    Ihmisjoukko kulkee ohi. Kylänvanhin ja kaksi naista tulevat.

Ensimmäinen nainen

Siunatkoon! Te saatte ihmisen ihan nauramaan.

Toinen nainen

Kuka onkaan sanonut, että olette vanha?

Kylänvanhin

On olemassa houkkioita, jotka arvostelevat ihmisiä heidän ulkonäkönsä
nojalla.

Ensimmäinen nainen

Ikävä juttu! Me olemme katselleet ulkomuotoanne lapsuudestamme saakka.
Se on pysynyt koko ajan ihan ennallansa.

Kylänvanhin

Kuin aamuaurinko.

Ensimmäinen nainen

Oikein; niinkuin aamuaurinko hohtelevine kaljuineen.

Kylänvanhin

Teidän makunne on ylen kriitillinen, hyvät naiset. Te havaitsette
epäolennaisia seikkoja.

Toinen nainen

Lakkaa lavertelemasta, Ananga! Meidän täytyy rientää kotiin; mieheni on
muuten vihoissaan.

Ensimmäinen nainen

Hyvästi, jalo herra! Ei mielestämme haittaa, vaikka arvostelettekin
meitä ulkopuolemme nojalla.

Kylänvanhin

Koska sisäpuolella ei ole mitään mainitsemisen arvoista.

    Menevät.

    Kolme kylänmiestä tulee.

Ensimmäinen kylänmies

Uskaltaa solvata minua! Se heittiö! Mutta vielä hän sitä katuukin.

Toinen

Hänelle tulee antaa kelpo läksytys.

Ensimmäinen

Läksytys, joka riittää hänen elämänsä ajaksi.

Kolmas

Niin, veikko, pysy lujana aikomuksessasi! Älä vääjää vähääkään!

Toinen

Hän on paisunut ylen kopeaksi.

Ensimmäinen

Paisunut siinä määrin, että kohta puhkeaa.

Kolmas

Kun muurahaisille siivet kasvaa, niin niiden loppu ei ole kaukana.

Toinen

Mutta oletko jo laatinut suunnitelman?

Ensimmäinen

Satoja suunnitelmia. Minä jaoitan hänen talonsa maan tasalle, — Hänen
tulee ajaa kaupungin läpi aasin selässä, posket valkoisen ja mustan
kirjavina. Minä teen hänen olonsa niin tukalaksi, että —

    Poistuvat.

    Kaksi ylioppilasta tulee.

Ensimmäinen ylioppilas

Minä uskon varmaan, että professori Madhab suoriutui voittajana
väittelystä.

Toinen

Ei, voitolle pääsi professori Džanardan.

Ensimmäinen

Professori Madhab pysyi viimeiseen asti väitteessään. Hän sanoi, että
hieno johtuu karkeasta.

Toinen

Mutta professori Džanardan todisti iskevästi, että hieno on karkean
alkujuuri.

Ensimmäinen

Mahdotonta!

Toinen

Päivänselvää.

Ensimmäinen

Siemenet syntyvät puusta.

Toinen

Puu syntyy siemenestä.

Ensimmäinen

Kumpi on oikeassa, sannjasi? Kumpi on alkuperäinen, hieno vaiko karkea?

Sannjasi

Ei kumpikaan.

Toinen

Ei kumpikaan. Se kuulostaa tosiaankin vakuuttavalta.

Sannjasi

Alkuperä on loppu, ja loppu on alkuperä. Siinä on kehä. — Hienon ja
karkean erottaminen johtuu tietämättömyydestämme.

Ensimmäinen

Tuo kuulostaa erittäin mutkattomalta — ja luulenpa, että opettajani
tarkoitti juuri sitä.

Toinen

Se soveltuu epäilemättä paremmin minun opettajani lausumiin.

    Poistuvat.

Sannjasi

Nuo lintuset nokkivat sanoja ja ovat onnelliset löytäessään jonkin
kiemurtelevan mielettömyyden, joka kelpaa suun täytteeksi.

    Kaksi kukkastyttöä tulee laulaen.

                 Laulu

        Hetket verkkaan vierivät.
        Kukkaset, valossa kukkineet
       Lakastuvat ja nukkuvat varjoon.
       Minä aioin solmia seppeleen
       Aamun viileässä armaalleni.
       Mutta aamu kuluu,
       Kukat ovat keräämättä,
       Ja rakkaani on poissa.

Eräs kulkija

Minkätähden niin haikealla mielellä, rakkaani? Kun seppele ehtii
valmiiksi, löytyy varmaan kaulakin sitä varten.

Ensimmäinen tyttö

Ja nuora kaulaa varten.

Toinen tyttö

Oletpa sinä julkea! Minkätähden pyrit niin likelle?

Kulkija

Mitä joutavia riitelet, tyttöseni? Pysyttelenhän niin kaukana sinusta,
että norsu voisi astua välitsemme.

Toinen tyttö

Aivan varmaan. Olenko minä tosiaankin pellonpelättimen näköinen? Enhän
olisi sinua syönyt, vaikka olisit tullut.

    Poistuvat nauraen.

    Vanha kerjäläinen tulee.

Kerjäläinen

Armahtakaa minua, hyvät herrat! Jumala teitä palkitsee. Antakaa minulle
pivollinen yltäkylläisyydestänne!

    Eräs sotilas tulee.

Sotilas

Korjaudu pois! Etkö näe, että ministerin poika on tulossa?

    Menevät.

Sannjasi

On keskipäivä. Aurinko käy ankaraksi. Taivas on kuin kumottu tulinen
kuparikattila. Maa henkäilee kuumia huokauksiansa, ja tuuli kiidättelee
hiekkaa pyörteinä. Millaisia kuvia olenkaan nähnyt ihmisistä! Voinko
milloinkaan vaipua niin pikkumaiseksi kuin nuo olennot ja muuttua
heidän kaltaisekseen? En; minä olen vapaa. Minulla ei ole tuota
estettä, tuota maailmaa ympärilläni. Minä elän täydellisessä autiudessa.

    Vasanti-tyttö ja eräs nainen tulevat.

Nainen

Kuulehan, tyttö, etkö olekin Raghun tytär? Sinun tulisi pysytellä
poissa tältä tieltä. Etkö tiedä, että se johtaa temppeliin?

Vasanti

Minä kuljen piennarta, rouva.

Nainen

Minusta tuntui siltä, kuin vaatteeni helma olisi koskettanut sinua.
Minä olen viemässä uhria jumalattarelle — toivottavasti se ei ole
saastunut.

Vasanti

Minä vakuutan teille, ettei vaatteenne koskettanut minua. (Nainen
menee.) Minä olen Vasanti, Raghun tytär. Saanko tulla luoksesi, taatto?

Sannjasi

Miksipä et, lapsukaiseni!

Vasanti

Ihmiset sanovat minua saastaiseksi

Sannjasi

Saastaisia he ovat itse — kaikki. He piehtaroivat olemassaolon pölyssä.
Puhdas on yksin se, joka on pessyt maailman pois mielestänsä. Mutta
mitä oletkaan tehnyt, tyttäreni?

Vasanti

Isävainajani oli uhmannut heidän lakejansa ja jumaliansa. Hän ei
tahtonut suorittaa heidän palvontamenojansa.

Sannjasi

Minkätähden pysyttelet niin kaukana minusta?

Vasanti

Tahdotko koskettaa minuun?

Sannjasi

Tahdon, sillä minuun ei voi todellisuudessa mikään koskettaa. Minä olen
aina äärettömyydessä. Sinä voit istuutua tähän, jos haluat.

Vasanti (alkaen nyyhkyttää)

Älä käske minun milloinkaan lähteä pois, kun olet kerran ottanut
minut luoksesi.

Sannjasi

Kuivaa kyynelet, lapsukaiseni! Minä olen sannjasi. Minun sydämessäni ei
ole vihaa eikä kiintymystä. — Minä en pyydä sinua milloinkaan omakseni
ja senvuoksi en voi sinua milloinkaan työntää pois luotani. Sinä olet
minulle kuin taivaan sini: sinä olet etkä ole.

Vasanti

Taatto, minut ovat hylänneet jumalat ja ihmiset.

Sannjasi

Samoin minut. Minä olen hylännyt jumalat ja ihmiset.

Vasanti

Eikö sinulla ole äitiä?

Sannjasi

Ei.

Vasanti

Eikö isääkään?

Sannjasi

Ei.

Vasanti

Eikö yhtään ystävääkään?

Sannjasi

Ei.

Vasanti

Niinpä jään minä luoksesi. — Ethän minua jätä?

Sannjasi

Minä en tiedä enää mitään jättämisestä. Sinä voit jäädä lähelleni,
mutta et kumminkaan pääse koskaan minua lähelle.

Vasanti

Minä en ymmärrä sinua, taatto. Sanohan, eikö minulla ole suojaa koko
maailmassa?

Sannjasi

Suojaa? Etkö tiedä, että tämä maailma on pohjaton kuilu? Tyhjyyden
nielusta tuleva luotujen parvi etsii suojaa ja häviää jälleen
olemattomuuden ammottavaan kitaan. Valheen haamut sinun ympärilläsi
kaupittelevat harhakuviansa, ja heidän myymänsä ravinto on pelkkää
varjoa. He vain pettelevät sinun nälkääsi eivätkä sitä tyydytä. Tule
pois sieltä, lapseni, tule!

Vasanti

Mutta kuulehan, taatto, ihmiset näyttävät kovin onnellisilta tässä
maailmassa. Emmekö voi katsella heitä tien vierestä?

Sannjasi

Ah, heillä ei ole oikeata oivallusta. He eivät näe, että tämä maailma
on ikuista kuolemaa. — Se kuolee joka hetki kuolematta kumminkaan
koskaan lopullisesti. — Ja me, tämän maailman olennot, käytämme
hyväksemme kuolemaa, jotta voisimme elää.

Vasanti

Sinä säikytät minua, taatto.

    Eräs kulkija tulee.

Kulkija

Voinko saada täällä läheisyydessä suojaa?

Sannjasi

Suojaa, poikaseni, ei ole missään muualla kuin oman olemuksesi
syvyyksissä. — Etsi sitä sieltä! Turvaudu siihen, jos etsit pelastusta!

Kulkija

Mutta minä olen väsynyt ja kaipaan kattoa pääni päälle.

Vasanti

Minun majani ei ole kaukana. Tahdotko lähteä kanssani?

Kulkija

Kuka oletkaan?

Vasanti

Tuleeko sinun välttämättä tietää nimeni? Minä olen Raghun tytär.

Kulkija

Jumala sinua siunatkoon, lapseni! Mutta minun täytyy lähteä eteenpäin.

    Menee.

    Tulee miehiä, jotka kantavat jotakin vuoteessa makaavaa henkilöä.

Ensimmäinen kantaja

Hän nukkuu yhä.

Toinen kantaja

Onpa se lurjus painava.

Eräs kulkija (joka ei kuulu heidän joukkoonsa)

Kuka teillä on siinä kannettavananne?

Kolmas kantaja

Bindé, kutoja. Hän nukkui sikeästi kuin kuollut, ja me lähdimme
kuljettamaan häntä pois.

Toinen kantaja

Mutta olenpa uupunut, veikkoset. Ravistellaan häntä, jotta hän herää.

Bindé (herää)

Hohhoi —

Kolmas kantaja

Mikä ääni tuo oli?

Bindé

Kuulkaahan! Keitä olette? Minne minua viedään?

    He laskevat vuoteen alas hartioiltaan.

Kolmas kantaja

Etkö voi olla hiljaa niinkuin kaikki säädylliset vainajat?

Toinen kantaja

Kas hävytöntä! Ei voi pitää suutansa kiinni kuoltuansakaan.

Kolmas kantaja

Soveliaampaa olisi, jos pysyttelisit hiljaa.

Bindé

Olen pahoillani, että minun täytyy tuottaa teille pettymys, hyvät
herrat, mutta te olette erehtyneet. — Minä en ollut kuollut, vaan
nukuin sikeästi.

Toinen kantaja

Minä ihailen tuon miehen hävyttömyyttä. Kuolee ja ryhtyy vielä
väittelemään.

Kolmas kantaja

Hän ei kumminkaan tunnusta totuutta. Mennään, jotta saadaan kuolinmenot
päätetyiksi.

Bindé

Minä vannon partasi kautta, veljeni, että olen yhtä elävä kuin yksikään
teistä.

    He vievät hänet pois nauraen.

Sannjasi

Tyttö on nukahtanut, pienoinen pää käsivarren varassa. Luulenpa olevan
parasta, että jätän hänet ja lähden pois. Mutta enkö ole pelkuri, jos
karkaan, — karkaan tuon pienen olennon luota? Nämä ovat luonnon
lukinverkkoja, jotka saattavat käydä vaarallisiksi hyttysille, mutta ei
minunlaiselleni sannjasille.

Vasanti (säpsähtää hereille)

Oletko jättänyt minut, mestari? — Oletko lähtenyt pois?

Sannjasi

Minkätähden lähtisinkään pois sinun luotasi? Mitäpä pelkäisinkään?
Pelkäisinkö varjoa?

Vasanti

Kuuletko melua tieltä?

Sannjasi

Minun sielussani vallitsee hiljaisuus.

    Tulee nuori nainen ja hänen jäljessään miehiä.

Nainen

Menkää! Jättäkää minut! Älkää puhuko minulle rakkaudesta!

Ensimmäinen mies

Mitä syntiä siis olenkaan tehnyt?

Nainen

Teillä miehillä on kivikova sydän.

Ensimmäinen mies

Mitä sanotkaan? Jos sydämemme olisivat kiveä, kuinka olisivatkaan
lemmenjumalan nuolet voineet ne lävistää?

Eräs mies

Oivallista! Oikein sanottu!

Toinen mies

No, mitä vastaatkaan nyt, kultaseni?

Nainen

Mitä vastaan! Sinä luulet sanoneesi jotakin erinomaisen hienoa — eikö
totta? Mutta se onkin pelkkää typeryyttä.

Ensimmäinen mies

Minä jätän asian teidän arvosteltavaksenne, hyvät herrat. Minä
tahdoin vain sanoa, että jos meillä miehillä on kivikovat sydämet,
kuinka —

Kolmas mies

Niin, niin, siihen ei ole mitään sanomista.

Ensimmäinen mies

Sallikaahan minun selittää asia. Hän sanoi, että meillä miehillä on
kivikovat sydämet, eikö niin? No niin, minä vastasin siihen, että jos
sydämemme todellakin ovat kiveä, niin kuinka voi lemmenjumalan nuoli
ne lävistää? Ymmärrättekö?

Toinen mies

Kuulehan, veikko, minä olen myyskennellyt kaupungissa siirappia jo
neljäkolmatta vuotta — luuletko, etten ymmärrä luritustasi?

    Poistuvat.

Sannjasi

Mitä teetkään, lapseni?

Vasanti

Minä katselen leveätä kämmentäsi, taatto. Minun käteni on pieni lintu,
joka on löytänyt siitä pesänsä. Sinun kätesi on suuri, niinkuin suuri
maa, joka kannattaa kaikkea. Nuo viivat ovat virtoja, ja nuo ovat
kukkuloita.

    Painaa poskensa sitä vastaan.

Sannjasi

Sinun kosketuksesi on pehmeä, tyttäreni, niin pehmeä kuin unen
kosketus. Minusta tuntuu kuin siinä piilisi jotakin siitä suuresta
pimeydestä, joka koskettaa sieluamme ikuisuuden taikasauvoin. — Mutta
sinä, lapsukaiseni, olet päivänvalossa karkeleva perho. Sinulla on
lintusi, kukkasi ja niittysi — mitä voitkaan löytää minusta, jonka
keskus sijaitsee Suuressa Ainoassa ja jonka kehäviiva ei ole missään?

Vasanti

Minä en kaipaa mitään muuta. Sinun rakkautesi riittää minulle.

Sannjasi

Tyttö kuvittelee sydämensä typeryydessä, että minä häntä rakastan.
Se ajatus tekee hänet onnelliseksi. Kuvitelkoon! Ihmiset kasvavat
harhaluulojen keskellä, ja harhaluuloja he tarvitsevat lohdutuksekseen.

Vasanti

Kuulehan, taatto, tuo kiipijäkasvi, joka ryömii yli nurmen etsien
puuta, jonka ympärille voisi kiertyä, on minun kiipijäni. Minä olen
sitä hoitanut ja kastellut aina siitä ajasta, jolloin se ojensi
ilmoille ainoastaan kaksi pientä lehteä, kuin itkevän pienokaisen
huulet. Minä olen tuo köynnös — sekin on kasvanut tien vieressä ja
voi helposti joutua tallatuksi. Näetkö nuo kauniit pienet kukkaset,
vaaleansiniset valkoisine sydänpilkkuineen — nuo valkeat pilkut
ovat niiden unelmia. Salli minun kevyesti koskettaa otsaasi näillä
kukkasilla. Minulle ovat kaikki kauniit oliot näkymättömien ja
tuntemattomien asioiden avaimia.

Sannjasi

Ei, ei, kauneus on pelkkää haavetta. Sille, joka tietää, ovat maan
tomu ja kukka yhtä.

— Mutta mikä kaipaus virtaakaan vereeni ja luo silmieni eteen harson,
jossa väikkyvät kaikki sateenkaaren värit? Kutooko itse luonto uniansa
vaiheelleni hämärtäen aistejani? (Hän repii yht'äkkiä köynnöksen ja
nousee.) Ei enempää, sillä tämä on kuolemaa. Mitä leikkiä leikitkään
kanssani, tyttönen? Minä olen sannjasi, olen katkaissut kaikki siteeni,
olen vapaa. — Ei, ei, älä itke! Minä en voi sietää kyyneliäsi. — Mutta
missä piilikään sydämessäni tämä käärme, joka kihisten kohotti päätään
piilostansa? Ei, ne eivät ole kuolleet — ne elävät, vaikka eivät
saa ravintoa. Nuo kirotut olennot kalistelevat luurankojansa ja
tanssivat sydämessäni, kun heidän valtiaansa, suuri noita, soittaa
taikahuiluansa. — Älä itke, lapseni, tule luokseni! Sinä olet minulle
kuin kadotetun maailman huuto, kuin kulkevan tähden laulu. Sinä tuot
mieleeni jotakin, mikä on äärettömän paljon enemmän kuin tämä Luonto —
enemmän kuin aurinko ja tähdet. Se on suuri kuin pimeys. Minä en sitä
ymmärrä. Minä en ole sitä milloinkaan tuntenut, ja senvuoksi minä sitä
pelkään. Minun täytyy lähteä luotasi. — Mene sinne, mistä tulit — sinä
tuntemattoman sanansaattaja!

Vasanti

Älä jätä minua, taatto — minulla ei ole ketään muuta kuin sinä.

Sannjasi

Minun täytyy lähteä. Minä luulin tietäneeni — mutta enpä tiedäkään.
Mutta minun täytyy tietää. Minä lähden luotasi saadakseni tietää
kuka olet.

Vasanti

Jos sinä jätät minut, taatto, niin minä kuolen.

Sannjasi

Päästä käteni! Älä koske minuun! Minun täytyy olla vapaa. —

    Juoksee pois.


III

Sannjasi nähdään istumassa paadella vuoripolun varrella. Hänen
ohitsensa kulkee paimenpoika laulaen.

                       Laulu

        Älä käännä pois kasvojasi, minun armaani,
        Kevät on povensa paljastanut,
        Ja kukkaset hengittävät salaisuuksiansa metsien pimennossa.
        Lehvien humina kuuluu kaukaa
        Kuin öinen huokaus.
        Halajan, armas, nähdä kasvojasi.

Sannjasi

Illan kulta sulaa siniseen mereen. Vuorenrinteen metsä tyhjentää
päivänvalon viimeisen maljan. Vasemmalla näkyvät puiden lomitse kylän
matalat majat, joissa ehtoolamput ovat sytytetyt — kuin hunnutettu
äiti valvomassa pienokaistensa vuoteen ääressä. Sinä olet minun orjani,
Luonto! Sinä olet levittänyt monivärisen mattosi siihen suureen saliin,
jossa minä istun yksinäni, kuin kuningas, ja katselen, kuinka sinä
karkelet, tähtikaulanauhan välkkyessä povellasi.

    Paimentyttöjä kulkee ohi laulaen.

                 Paimentyttöjen laulu

        Tumman virran takaa kaikuu kutsuva soitto.
        Ah, onnellinen olin kotonani.
        Mutta huilun helinä soi yön tyynessä ilmassa,
        Ja tuska lävisti minun sydämeni.
        Oi kertokaa, te, jotka tiedätte,
       Mikä tie hänen luokseen vie.
       Minä annan hänelle ainoan kukkaseni,
       Hänen jalkojensa eteen sen lasken.
       Ja kerron hänelle, että hänen soittonsa on minun rakkauteni.

Sannjasi

Luulenpa, etten ole kaikkien olemassaolojeni aikana nähnyt tällaista
kuin yhden ainoan kerran ennen. Silloin oli illan malja kukkuroillaan
rakkautta ja musiikkia, ja vieressäni istui eräs, jonka kasvot
muistuvat mieleeni, kun katselen tuota painuvaa ehtootähteä. — Mutta
missä onkaan nyt pieni tyttöni tummine, surullisine, kyyneltyneine
silmineen? Istuuko hän majansa edustalla silmäillen samaa tähteä illan
äärettömän yksinäisyyden läpi? Mutta tähden täytyy laskea, illan
täytyy sulkea hänen silmänsä yön uneen, kyynelten täytyy kuivua ja
nyyhkytysten tauota. Ei, minä en lähde takaisin! Muotoutukoon maailman
unennäkö millaiseksi tahansa! Minä en häiritse sen kulkua enkä luo
uusia haaveita. Minä tahdon nähdä, ajatella ja tietää.

    Repaleinen tyttö tulee.

Tyttö

Oletko siellä, taatto?

Sannjasi

Tule, tyttö, istu tähän viereeni! Olisin iloinen, jos huutosi olisi
tarkoittanut minua. Joku nimitti minua kerran taatokseen, ja hänen
äänensä kaikui samoinkuin sinun. Taatto vastaa nyt — mutta missä onkaan
huuto?

Tyttö

Kuka olet?

Sannjasi

Minä olen sannjasi. Sano minulle, tyttö, kuka on isäsi?

Tyttö

Hän kokoilee risuja metsässä.

Sannjasi

Entä onko sinulla äiti?

Tyttö

Ei. Hän kuoli minun ollessani vielä aivan pieni.

Sannjasi

Rakastatko isääsi?

Tyttö

Minä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minulla ei
ole ketään muuta kuin hän.

Sannjasi

Minä ymmärrän. Anna pieni kätesi — salli minun pitää sitä kädessäni —
tässä isossa kädessäni.

Tyttö

Osaatko sinä lukea kädestä, sannjasi? Osaatko lukea minun kämmenestäni,
mikä minä olen ja mikä minusta tulee?

Sannjasi

Luulen osaavani lukea, mutta ymmärrän vain hämärästi, mitä luen. Kerran
olen ymmärtävä täydellisesti.

Tyttö

Nyt minun täytyy lähteä isääni vastaan.

Sannjasi

Minne?

Tyttö

Sinne, missä tie menee metsään. Hän kaipaa minua, ellei minua siellä tapaa.

Sannjasi

Kumarra otsasi minun puoleeni, lapsukainen, jotta saan sinua suudellen
siunata, ennenkuin lähdet.

    Tyttö menee.

    Eräs äiti tulee kahden lapsensa kanssa.

Äiti

Ovatpa Misrin lapset pulleita ja punaposkisia! Niitä kannattaa
katsella. Mutta mitä enemmän teitä ruokin, sitä laihemmiksi näytätte
käyvän päivä päivältä.

Ensimmäinen tyttö

Mutta minkätähden soimaat meitä siitä aina, äiti? Voimmeko me asiaa
auttaa?

Äiti

Enkö ole teille sanonut, että teidän tulee levätä riittävästi? Mutta te
liehutte aina ulkosalla.

Toinen tyttö

Mutta mehän juoksemme sinun asioillasi, äiti.

Äiti

Kuinka julkeat minulle noin vastata?

Sannjasi

Minne olet menossa, tyttäreni?

Äiti

Minä tervehdän sinua, taatto. Me olemme kotiin menossa.

Sannjasi

Kuinka monta teitä on?

Äiti

Anoppini, mieheni ja kaksi lasta, näitä kahta lukuunottamatta.

Sannjasi

Kuinka vietät aikasi?

Äiti

Tuskin tiedän, kuinka päiväni kuluvat. Mieheni menee pellollensa
ja minun tehtävänäni on pitää huolta kodista. Iltasella minä
istun kehräämässä vanhempien tyttöjeni kanssa. (Tytöille.) Tulkaa
tervehtimään sannjasia! Siunaa heitä, taatto!

    Poistuvat.

    Kaksi miestä tulee.

Ensimmäinen mies

Käänny tästä takaisin, ystäväni! Älä lähde kauemmaksi!

Toinen mies

Niin, minä tiedän. Ystävät kohtaavat toisensa tässä maailmassa
sattumalta, sattuma kuljettaa heitä jonkin aikaa toistensa seurassa, ja
sitten tulee se hetki, jona on erottava.

Toinen ystävä

Ottakaamme mukaamme se toivo, että me eroamme tavataksemme toisemme
jälleen.

Ensimmäinen ystävä

Meidän kohtaamisemme ja eroamisemme kuuluvat maailman yleiseen
liikuntoon. Tähdet eivät pidä meitä erikoisesti silmällä.

Toinen ystävä

Ja sittenkin ovat hyvänsuovat tähdet kuljettaneet meidät toistemme luo,
ja me kiitämme niitä siitä. Jos aika onkin ollut vain tuokio, se on
kumminkin merkinnyt paljon.

Ensimmäinen ystävä

Katsahda vielä kerran taaksesi, ennenkuin menet. Näetkö veden himmeän
kimalluksen pimeästä ja nuo hiekkarannalla kasvavat kasuarina-puut?
Kylämme lepää siellä tummana varjorykelmänä. Sinä voit nähdä
ainoastaan valot. Arvaatko, mikä noista valoista on meidän?

Toinen ystävä

Luulenpa arvaavani.

Ensimmäinen ystävä

Tuo valo on viimeinen jäähyväiskatse, jonka menneet päivämme luovat
lähtevään vieraaseen. Hieman kauemmas ehdittyä näkyy pelkkää pimeätä.

    Poistuvat.

Sannjasi

Yö käy pimeäksi ja autioksi. Se istuu yksinään kuin hylätty nainen
— nuo tähdet ovat hänen tuleksi muuttuneita kyyneliänsä. Ah,
lapsukaiseni, sinun pienen sydämesi suru on täyttänyt ikiajoiksi kaikki
minun elämäni yöt haikeudella. Sinun rakkaan hyväilevän kätesi kosketus
tuntuu tässä öisessä ilmassa — minä tunnen sen otsallani — joka on
kyynelistä kostea. Sinun nyyhkytyksesi, jotka kiiruhtivat jälkeeni, kun
pakenin luotasi, kultaseni, ovat saavuttaneet sydämeni. Minä kuljetan
niitä mukanani aina kuolemaani saakka.


IV

Sannjasi kylätiellä.

Menkööt minun sannjasilupaukseni! Minä rikon sauvani ja almumaljani.
Tämä muhkea laiva, tämä maailma, joka liikkuu ajan merellä, ottaa
minut jälleen mukaansa, minä liityn jälleen pyhiinvaeltajien joukkoon.
Voi houkkiota, joka luuli löytävänsä ainoan turvan yksin uidessaan
ja hylkäsi auringon ja tähtien valon yrittäen löytää tietänsä omin
hohteluin kuin kiiltomato! Lintu kohoo korkeuteen, ei suinkaan
lentääkseen tyhjään avaruuteen, vaan palatakseen tähän suureen maahan.
— Minä olen vapaa. Minä olen vapaa eittämisen aineettomista kahleista.
Minä olen vapaa olioiden ja muotojen ja tarkoitusten maailmassa.
Äärellinen on oikea ääretön, ja rakkaus tuntee sen totuuden. Tyttöni,
sinä olet kaiken olevaisen henki — minä en voi sinua milloinkaan jättää.

    Eräs kylänvanhin.

Sannjasi

Tiedätkö, veljeni, missä Raghun tytär on?

Kylänvanhin

Hän on poistunut kylästämme, ja se on meille iloksi.

Sannjasi

Minne hän on mennyt?

Kylänvanhin

Kysytkö, minne hän on mennyt? Hänelle on ihan yhdentekevää, minne hän
on mennyt.

    Poistuu.

Sannjasi

Rakkaani on lähtenyt etsimään olosijaa olemattomuuden tyhjyydestä.
Hänen täytyy löytää minut.

    Joukko kyläläisiä tulee.

Ensimmäinen mies

Kuninkaamme poika siis viettää tänä iltana häitänsä.

Toinen mies

Tiedätkö, milloin vihkimishetki on?

Kolmas mies

Vihkimishetki on vain sulhasta ja morsianta varten. Mitä se meitä
liikuttaa?

Eräs nainen

Mutta emmekö me saa leivoksia päivän onneksi?

Ensimmäinen mies

Leivoksia? Oletpa typerä. Minun setäni asuu kaupungissa — minä olen
kuullut häneltä, että saamme hapanta maitoa ja käristettyä riisiä.

Toinen mies

Suurenmoista!

Neljäs mies

Me saamme paljon enemmän vettä kuin maitoa. Sen voit uskoa.

Ensimmäinen mies

Sinä olet tuhma veikko, Moti. Jatkettaisiinko maitoa vedellä
kuninkaanpojan häissä!

Neljäs mies

Muista, ettemme me ole kuninkaanpoikia, Pantšu. Meille köyhille
ihmisille maito usein tekee tempun muuttumalla enimmältä osalta vedeksi.

Ensimmäinen mies

Katsohan! Sydenpolttajan poika uurastaa vielä työssään. Sitä emme saa
sietää.

Toinen mies

Me poltamme hänet itsensä sydeksi, ellei hän lähde mukaan.

Sannjasi

Tietääkö kukaan teistä, missä Raghun tytär on?

Nainen

Hän on lähtenyt pois.

Sannjasi

Minne?

Nainen

Sitä emme tiedä.

Ensimmäinen mies

Sen vain tiedämme, ettei hän ole kuninkaanpoikamme morsian.

    Poistuvat nauraen.

    Eräs nainen lapsineen tulee.

Nainen

Minä tervehdän sinua kunnioittavasti, taatto! Salli lapseni koskettaa
otsallaan sinun jalkojasi! Hän on sairas. Siunaa häntä, taatto!

Sannjasi

Tyttäreni, minä en ole enää sannjasi. Älä pilkkaa minua
tervehdykselläsi!

Nainen

Kuka siis oletkaan? Ja mitä teetkään?

Sannjasi

Minä etsin.

Nainen

Ketä etsit?

Sannjasi

Minä etsin kadonnutta maailmaani. — Tunnetko Raghun tyttären? Missä hän
on?

Nainen

Raghun tyttären? Hän on kuollut.

Sannjasi

Ei, hän ei voi olla kuollut. Ei, ei!

Nainen

Mutta mitä merkitseekään hänen kuolemansa sinulle, sannjasi?

Sannjasi

Ei yksin minulle; se merkitsisi kaiken kuolemaa.

Nainen

Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat.

Sannjasi

Hän ei voi olla kuollut, ei milloinkaan.



MALINI



Ensimmäinen näytös


Palatsin kadunpuolinen parveke.

Malini

Hetki on tullut, ja minun elämäni värisee tämän suuren tuokion
vaiheilla kuin kastepisara lootuksen lehdellä. Minä suljen silmäni,
minusta tuntuu, kuin kuulisin taivaan kapinoivan, ja sydäntäni ahdistaa
pelko, en tiedä miksi.

    Kuningatar tulee.

Kuningatar

Mitä tämä merkitsee, lapseni? Kuinka unohdatkaan pukea yllesi ne
vaatteet, jotka sopivat kauneuteesi ja nuoruuteesi? Missä ovatkaan
korusi? Kuinka voitkaan jättää jäsenesi vaille kullan kaunisteita, sinä
ihanainen aamuni?

Malini

Äiti, on olemassa olentoja, jotka ovat köyhiksi syntyneet kuninkaankin
talossa. Rikkaudet eivät keräänny niille, joiden on määrä löytää
rikkautensa köyhyydestä.

Kuningatar

Kuinka voikaan lapseni, joka aikoinaan laverteli minulle lapsen äänin,
nyt puhua tuollaista arvoituksellista kieltä! — Sydäntäni vapisuttaa
pelko, kun sinua kuuntelen. Mistä oletkaan poiminut tuon uuden
uskon, joka rikkoo kaikkien pyhien kirjojemme opetuksia? Kuulehan,
lapseni, sanotaan, että ne buddhalaiset munkit, jotka sinua opettavat,
harjoittavat noituutta, että he loitsivat ihmisen mielen ja hämmentävät
sen valheillaan. Minä kysyn sinulta: onko uskonto sellaista, mitä on
etsittävä, jotta se löytyisi? Eikö se ole kuin auringonvalo, joka on
annettu meille alinomaiseksi? Minä olen oppimaton nainen. Minä en
ymmärrä ihmisten tunnustuksia ja oppilauseita. Tiedän vain, että naisen
palvonnan oikeat esineet tulevat hänen syliinsä etsimättä miehen ja
lasten hahmoissa.

    Kuningas tulee.

Kuningas

Myrskypilvet kerääntyvät kuninkaan talon yläpuolelle, tyttäreni. Älä
kulje kauemmaksi vaarallista tietäsi! Pysähdy, vaikkapa vain lyhyeksi
hetkeksi!

Kuningatar

Mitä tarkoittavatkaan hämärät sanasi?

Kuningas

Typerä tyttäreni, jos tahdot välttämättä tuoda uuden uskon tähän vanhan
vakaantuneen uskon maahan, älä salli sen tulla äkillisenä tulvana, joka
uhkaa rannalla asuvia. Pidä uskosi omanasi! Älä ärsytä sitä vastaan
yleistä vihaa ja pilkkaa!

Kuningatar

Älä nuhtele tyttöäni äläkä opeta häntä kulkemaan valtiotaitosi
mutkikkaita teitä! Jos lapseni valitsee itselleen opettajat ja
noudattaa omaa tietänsä, en tiedä, mistä häntä moittisin.

Kuningas

Kuningatar, kansani on kiihdyksissä ja vaatii äänekkäästi tytärtäni
ajettavaksi maanpakoon.

Kuningatar

Maanpakoon? Sinun omaa tytärtäsi?

Kuningas

Hänen harhaoppinsa säikyttäminä ovat bramaanit liittyneet toisiinsa ja —

Kuningatar

Harhaoppia tosiaankin! Sisältyyköhän kaikki totuus ainoastaan
heidän vanhoihin ummehtuneisiin kirjoihinsa? Heidän tulisi heittää
pois madonsyömä uskonsa ja tulla oppimaan tältä lapselta. Usko
minua, kuningas, hän ei ole mikään tavallinen tyttö — hän on puhdas
tulenliekki. Hänet on valinnut ilmestymismuodokseen jokin jumalallinen
henki. Älä halveksi häntä, jottei sinun tarvitse kerran lyödä otsaasi
ja itkeä, kun et häntä enää löydä!

Malini

Suostu kansasi vaatimukseen, isä! Suuri hetki on tullut. Aja minut
maanpakoon!

Kuningas

Minkätähden, lapseni? Mitä sinulta puuttuukaan isäsi kodissa?

Malini

Kuule minua, isä! Ne, jotka huutaen vaativat minua maanpakoon
ajettavaksi, huutavat oikeastaan minua avuksensa. Äiti, minä en kykene
nyt sanoin kertomaan mitä mielessäni on. Salli valittamatta minun
lähteä, niinkuin puu, joka huolettomana karistaa maahan kukkasensa!
Salli minun lähteä kaikkien ihmisten luo — sillä maailma on vaatinut
minua kuninkaan kädestä.

Kuningas

Minä en ymmärrä sinua, lapseni.

Malini

Isä, sinä olet kuningas. Ole voimakas ja täytä tehtäväsi!

Kuningatar

Lapseni, eikö sinulla ole sijaa täällä, missä olet syntynyt? Odottaako
maailman taakka sinun hentoja hartioitasi?

Malini

Minä uneksin valveillani, että tuima tuuli kuohuttaa vesiä, yö on
pimeä, ja alus lepää satamaan kiinnitettynä. Missä onkaan kapteeni,
joka vie kulkijat kotiinsa? Minä tunnen tietäväni tien, ja minun
kosketukseni on luova alukseen elämän värinän ja kiitävän vauhdin.

Kuningatar

Kuuletko, kuningas? Kenen sanoja ovat nuo? Lausuuko ne tämä pieni
tyttö? Onko hän sinun tyttäresi, ja olenko minä hänet synnyttänyt?

Kuningas

Olet. Niinhän yökin synnyttää päivänkoiton, joka ei kumminkaan kuulu
yölle, vaan koko maailmalle.

Kuningatar

Kuningas, etkö voi mitenkään pidättää häntä luonasi — tätä valkeuden
ilmestystä? — Sinun hiuksesi ovat valahtaneet hartioillesi, rakkaani,
salli minun ne sitoa! — Puhuvatko ne maanpakoon ajamisesta, kuninkaani?
Jos se kuuluu heidän uskoonsa, niin tulkoon uusi uskonto ja
opetettakoon noille bramaaneille uudelleen, mikä on totuus!

Kuningas

Viekäämme lapsi pois tältä parvekkeelta, kuningatar! Näetkö
kansanjoukkoja, jotka kerääntyvät kadulle?

    Poistuvat kaikki.

    Joukko bramaaneja tulee kadulle palatsin parvekkeen edustalle.
    Huutoja.

Bramaanit

Kuninkaan tytär maanpakoon!

Kemankar

Pysykää lujina päätöksessänne, ystäväni! Nainen on vihollisena kaikkia
muita vihollisia pelättävämpi. Järki näet taistelee turhaan häntä
vastaan, ja väkivalta häpee käydä häneen käsiksi; miehen voima antautuu
iloisesti hänen voimattomuudelleen, joten hän löytää suojan oman
sydämemme varustuksista.

Ensimmäinen bramaani

Meidän täytyy päästä kuninkaan puheille saadaksemme sanoa hänelle,
että käärme on nostanut myrkkyisen päänsä hänen omasta pesästään
uhaten iskeä hampaansa pyhän uskontomme sydämeen.

Suprija

Uskontomme? Minä tunnustan olevani aivan tuhma. En ymmärrä sinua.
Sanohan, herrani, vaatiiko sinun uskontosi viattoman tytön maanpakoon
karkoittamista?

Ensimmäinen bramaani

Sinulla on aina vastaväite valmiina, Suprija! Sinä asetut joka kerta
yritystemme tielle.

Toinen bramaani

Me olemme syntyneet puolustamaan uskoamme, ja sinä olet kuin särö
muurissa, kuin ivallinen hymy yhteenpuserretuissa ohuissa huulissa.

Suprija

Luuletteko te kykenevänne määrittelemään totuuden suuren lukumääränne
nojalla ja hukuttamaan järjen yhteiseen huutoonne?

Ensimmäinen bramaani

Tämähän on ilmeistä julkeutta, Suprija.

Suprija

Julkeus ei ole minun, vaan niiden, jotka muovailevat pyhiä kirjoja
niin, että ne soveltuvat heidän omiin ahtaisiin sydämiinsä.

Toinen bramaani

Ajakaa hänet tiehensä! Hän ei kuulu meidän joukkoomme.

Ensimmäinen bramaani

Me olemme yhteisesti päättäneet, että kuninkaan tytär on ajettava
maanpakoon. — Se, joka ajattelee toisin, poistukoon tästä kokouksesta!

Suprija

Bramaanit, te teitte virheen valitessanne minut liittoonne. Minä en
ole teidän varjonne enkä teidän tekstienne kaiku. Minä en myönnä
milloinkaan, että totuus on sillä puolella, missä kiivaimmin huudetaan,
ja minä häpeen tunnustaa omakseni uskoa, jonka olemassaoloa on tuettava
väkivalloin. (Kemankarille.) Salli minun lähteä, hyvä ystävä!

Kemankar

En, sitä en tahdo. Minä tiedän, että olet luja toimiessasi, horjuva
vain sanoin kiistellessäsi. Ole vaiti, ystäväni; aika on paha.

Suprija

Typeryyden sokea itsetietoisuus se on kaikkien vaikeimmin
siedettävissä. Kuinka voittekaan ajatella pelastavanne uskontonne
ajamalla tytön pois kotoansa! Mutta kertokaahan minulle, mikä on hänen
rikoksensa. Eikö hän väitä, että totuus ja rakkaus ovat uskonnon ruumis
ja sielu? Ja eikö se ole kaikkien tunnustusten ytimenä?

Kemankar

Uskonto on ytimeltään yksi, mutta vaihtelee muodoiltaan. Vesi on yksi,
mutta sen eri rannat rajoittavat sitä eri tavoin ja tarjoavat sen eri
kansojen käytettäväksi. Jos sinulla on oma lähde sydämessäsi, älä
halveksi lähimmäisiäsi, joiden täytyy noutaa juotavansa esivanhempien
lammikosta, jonka loivia, aikojen pyöristämiä rinteitä peittää mehevä
viheriä ja jonka ikivanhat puut kantavat ikuista hedelmää.

Suprija

Minä seuraan sinua, ystäväni, kuten aina ennenkin eläissäni, enkä enää
väittele.

    Kolmas bramaani tulee.

Kolmas bramaani

Minä tuon hyviä uutisia. Meidän sanamme ovat voittaneet; kuninkaan
sotajoukko on avoimesti siirtymässä meidän puolellemme.

Toinen bramaani

Sotajoukko? — Tuo ei minua oikein miellytä.

Ensimmäinen bramaani

Ei minuakaan. Se kuulostaa kapinalta.

Toinen bramaani

Minua eivät miellytä sellaiset äärimmäiset toimenpiteet, Kemankar.

Ensimmäinen bramaani

Meidän voittomme on johtuva uskostamme eikä aseistamme. Katukaamme ja
lausukaamme pyhiä säkeitä! Huutakaamme avuksemme suojelevia jumaliamme!

Toinen bramaani

Tule, jumalatar, sinä, jonka viha on palvojiesi ainoa ase! Suvaitse
muotoutua ja murskaa uskottomien sokea ylpeys tuhkaksi! Todista meille
uskomme voima ja johdata meidät voittoon!

Kaikki

Me huudamme sinua, Äiti, astu alas taivaittesi korkeudesta ja tee
tehtäväsi kuolevaisten joukossa!

Malini tulee.

Tässä minä olen. (Kaikki kumartavat häntä; Kemankar ja Suprija vain
seisovat loitompana ja odottavat, mitä tuleman pitää.)

Toinen bramaani

Jumalatar, sinä olet vihdoinkin ilmestynyt ihmisen tyttärenä ja olet
verhonnut kaiken peloittavan voimasi nuoren tytön herkkään kauneuteen.
Mistä olet tullut, Äiti? Mitä meiltä tahdot?

Malini

Minä olen tullut huutoanne noudattaen maanpakoon.

Toinen bramaani

Maanpakoon taivaasta, koska maiset lapsesi ovat sinua kutsuneet?

Ensimmäinen bramaani

Anna meille anteeksi, Äiti! Maailmaamme uhkaa äärimmäinen tuho, ja me
huudamme äänekkäästi sinua avuksemme.

Malini

Minä en jätä teitä milloinkaan. Olen aina tietänyt, että ovenne
ovat minulle avoimina. Sitten kaikui huutonne, joka vaati minua
karkoitettavaksi, ja minä heräsin kuninkaan huoneen rikkauden ja
nautintojen keskellä.

Kemankar

Prinsessa!

Kaikki

Kuninkaan tytär!

Malini

Minut on karkoitettu kotoani, joten voin nyt tehdä teidän kotinne
omakseni. Mutta sanokaa minulle totuus: tarvitsetteko minua todellakin?
Kun elin eristetyssä olopiirissäni, yksinäisenä tyttönä, kutsuitteko te
minua täältä ulkoa? Enkö ole vain uneksinut?

Ensimmäinen bramaani

Äiti, sinä olet tullut ja olet asettunut asumaan sisimpään sydämeemme.

Malini

Minä olen syntynyt kuninkaan talossa enkä ollut milloinkaan katsonut
ulos ikkunasta. Olin kuullut, että tuo minun tavoittamattomissani oleva
maailma oli täynnä kärsimystä. Mutta minä en tietänyt, missä sen tuska
piili. Neuvokaa minua se löytämään!

Ensimmäinen bramaani

Sinun suloinen äänesi saa silmämme kyyneltymään

Malini

Kuu on tullut esiin pilvien peitosta. Taivaalla vallitsee suuri rauha.
Se näyttää sulkevan koko maailman syliinsä kuutamon avaran viitan alle.
Tuolla kulkee tie, joka häipyy juhlallisten puiden äänettömään varjoon.
Tuolla ovat talot ja tuolla temppelit; etäinen virran ranta näyttää
hämyiseltä ja autiolta. Minusta tuntuu, kuin olisin yht'äkkiä pudonnut
jostakin unien pilvestä tähän ihmisten maailmaan, tien viereen.

Ensimmäinen bramaani

Sinä olet tämän maailman jumalainen sielu.

Toinen bramaani

Minkätähden ei kieliämme pakahduttanut tuska, kun huutaen vaadimme
sinua karkoitettavaksi!

Ensimmäinen bramaani

Tulkaa, bramaanit, viekäämme Äiti takaisin kotiinsa!

Huutavat:

Voitto olkoon maailman suuren Äidin! Voitto olkoon Äidin
ihmisentyttären sydämessä!

    Malini poistuu heidän keskeltänsä.

Kemankar

Anna harhakuvan häipyä pois! Minne menetkään, Suprija, ikäänkuin unissa
vaeltaen?

Suprija

Älä minua pidätä, päästä minut menemään!

Kemankar

Varo itseäsi! Aiotko sinäkin lentää tuleen niinkuin tuo sokaistunut
joukko?

Suprija

Mikä on unta, Kemankar?

Kemankar

Se oli pelkkää unennäköä. Avaa silmäsi ja herää!

Suprija

Sinun taivaantoivosi on väärä, Kemankar. Minä olen vaeltanut suotta
teidän oppienne erämaassa — en ole löytänyt lepoani. Suurten
joukkojen jumala ja kirjojen jumala eivät ole minun jumalani. Ne
eivät milloinkaan vastanneet kysymyksiini, eivät milloinkaan minua
lohduttaneet. Mutta nyt minä olen vihdoin löytänyt jumaluuden elävänä
ja hengittelevänä ihmisten maailmassa.

Kemankar

Ah, ystäväni, kamala on hetki, jona ihmisen pettää hänen oma sydämensä.
Silloin tulee sokea himo hänen hyväksi sanomakseen, ja haaveilu
anastaa hänen jumaliensa ylhäisen valtaistuimen. Onko tuo kuu, joka
tuolla uinuu pehmeissä pilviuntuvissa, ikuisen todellisuuden oikea
vertauskuva? Huomenna tulee jälleen arkinen päivä, ja nälkäinen
joukkio alkaa jälleen vetää tuhansia verkkojansa olemassaolon meressä.
Ja silloin tämä kuutamoyö tuskin muistuu mieliin muuna kuin ohuena,
olemattomana, unesta, varjoista ja harhasta kutoutuneena harsona.
Samanlainen on se taikaverkko, jonka luo naisen petollinen viehätys
— voisiko se vallata korkeamman totuuden sijan? Voiko mikään haaveen
luoma usko tyydyttää paahteisen keskipäivän ankaraa janoa?

Suprija

Ah, enpä tiedä.

Kemankar

Ravistele siis itsesi hereille unistasi ja katso eteesi! Nyt on tulen
vallassa se vanha rakennus, jonka suojissa vuosisadat ovat vanhenneet.
Esi-isiemme henget väikkyvät uhkaavan tuhon vaiheilla, niinkuin
kirkuvat linnut palavan pesänsä yläpuolella. Onko nyt aika horjua,
kun yö on pimeä, vihollinen uhkaa murtaa portin, kansalaiset nukkuvat
ja harhaluulojen humaltamat käyvät veljiensä kurkkuun.

Suprija

Minä pysyn sinun seurassasi.

Kemankar

Minun täytyy lähteä täältä pois.

Kemankar

Minne? Ja minätähden?

Kemankar

Vieraisiin maihin. Minä noudan sieltä sotilaita. Tämän palon
sammuttaminen vaatii verta.

Suprija

Mutta ovathan omat sotilaamme siihen valmiit.

Kemankar

Turhaa on toivoa apua heitä. He lentävät tuleen kuin hyttyset. Etkö
kuule, kuinka he huutavat kuin mielettömät? Koko kaupunki on
menettänyt järkensä ja sytyttää juhlavalojansa oman pyhän uskonsa
polttoroviolle.

Suprija

Jos sinun täytyy lähteä, ota minut mukaasi!

Kemankar

En. Sinä jäät tänne pitämään asioita silmällä ja antamaan minulle
niistä tietoa. Mutta älä salli valheen uutuudellaan viekoitella
sydäntäsi pois minulta!

Suprija

Valhe on uusi, mutta ystävyytemme on vanha. Me olemme olleet toistemme
seurassa aina lapsuudestamme saakka. Nyt eroamme ensimmäisen kerran.

Kemankar

Toivokaamme, että se on viimeinenkin! Pahoina aikoina katkeavat
lujimmatkin siteet. Veljet surmaavat veljiänsä, ja ystävät nousevat
ystäviä vastaan. Minä lähden pimeyteen ja yön pimeydessä minä
palaan portille. Olenko löytävä ystäväni itseäni odottamassa, lyhty
sytytettynä? Siinä toivossa minä lähden matkaan.

    Poistuvat.

    Kuningas ja prinssi ilmaantuvat parvekkeelle.

Kuningas

Pelkäänpä, että minun täytyy karkoittaa tyttäreni.

Prinssi

Niin, majesteetti, tuonnemmaksi siirtäminen on vaarallista.

Kuningas

Ole huoletta, poikani. Minä tulen epäilemättä tekemään velvollisuuteni.
Voit luottaa siihen, että hänet karkoitan.

    Prinssi poistuu.

    Kuningatar tulee.

Kuningatar

Sano minulle, kuningas, missä hän on. Oletko hänet kätkenyt, minultakin?

Kuningas

Kenet?

Kuningatar

Malinini.

Kuningas

Mitä? Eikö hän ole huoneessaan?

Kuningatar

Ei. Minä en häntä löydä. Lähde sinä sotilainesi etsimään häntä
kaikkialta kaupungista, talo talolta! Alamaisesi ovat hänet.
ryöstäneet. Aja heidät kaikki maanpakoon! Tyhjennä koko kaupunki,
kunnes tuovat hänet takaisin!

Kuningas

Minä tuon hänet takaisin — vaikka valtakuntani tuhoutuisi.

    Bramaanit ja sotilaat tuovat Malinia sytytetyin soihduin.

Kuningatar

Kultaseni! Sinä säälimätön lapsi! Minä en päästä sinua milloinkaan
näkyvistäni — kuinka pääsitkään pakenemaan?

Toinen bramaani

Älä ole hänelle vihainen, kuningatar! Hän tuli meidän luoksemme
antamaan meille siunauksensa.

Ensimmäinen bramaani

Onko hän yksin sinun? Eikö hän kuulu yhtä hyvin meille kaikille?

Toinen bramaani

Älä unohda meitä, pieni Äitimme! Sinä olet meidän tähtemme, opastat
meidät yli elämän viitoittamattoman ulapan.

Malini

Minun oveni on teille avoinna. Nämä muurit eivät enää milloinkaan erota
meitä toisistamme.

Bramaanit

Siunatut olemme me ja siunattu se maa, jossa synnyimme.

    Poistuvat.

Malini

Äiti, minä olen tuonut ulkomaailman kotiimme. Tuntuu kuin ruumiini
rajat olisivat hävinneet. Minä olen yhtynyt maailman elämään.

Kuningatar

Niin, lapseni. Nyt sinun ei tarvitse enää lähteä ulos. Tuo maailma
tänne luoksesi ja äitisi luo. — On kohta yön toinen vartio. Istuudu
tähän! Rauhoitu! Sinussa loimuava elämä karkoittaa unen silmistäsi.

Malini (äitiänsä syleillen)

Äiti, minä olen väsynyt. Ruumiini vapisee. Maailma on sanomattoman
suuri. — Äiti rakas, laula minut uneen! Silmiini tulevat kyynelet, ja
sydämeeni laskeutuu apeus.



Toinen näytös


Palatsin puutarha. Malini ja Suprija.

Malini

Mitä voinkaan sinulle sanoa? Minä en osaa perusteita esittämällä sinua
vakuuttaa. Minä en ole lukenut teidän kirjojanne.

Suprija

Minä olen oppinut mies ainoastaan oppineisuuden narrien joukossa. Minä
olen jättänyt kaikki perusteet ja kirjat. Opasta minua, prinsessa, ja
minä seuraan sinua niinkuin varjo seuraa valoa.

Malini

Mutta kun sinä, bramaani, minulta kyselet, minä menetän kaiken voimani
enkä tiedä mitä sinulle vastata. Minusta tuntuu ihmeeltä, että sinäkin,
joka tiedät kaikki, tulet minulta kysymään.

Suprija

Minä en tule etsimään sinulta tietoa. Minä tahdon unohtaa kaikki, mitä
olen milloinkaan tietänyt. Teitä on lukemattomia, mutta valo puuttuu.

Malini

Ah, herra, mitä enemmän minulta kyselet, sitä selvemmin tunnen
köyhyyteni. Missä onkaan nyt se ääni, joka näkymättömän salaman tavoin
iski taivaasta sydämeeni? Minkätähden et tullut sinä päivänä, vaan
pysyttelit epäillen loitolla? Nyt, kun olen nähnyt maailman kasvoista
kasvoihin, sydämeni on käynyt pelokkaaksi, ja minä en tiedä, kuinka
voin hoitaa sen suuren aluksen peräsintä, jota minun tulee ohjata.
Minä tunnen olevani yksin, ja maailma on suuri, teitä on paljon, ja
taivaan valo leimahtaa äkkiä hävitäkseen jo seuraavassa tuokiossa.
Tahdotko auttaa minua, sinä, joka olet viisas ja oppinut?

Suprija

Minä pidän itseäni onnellisena, jos pyydät minulta apua.

Malini

On aikoja, jolloin epätoivo salpaa kaikki elämän virrat, jolloin
katseeni ihmisten joukossa äkkiä suuntautuu itseeni ja minä kauhistun.
Tahdotko olla ystäväni sellaisina uupumuksen hetkinä ja kuiskata
minulle toivon sanan, joka tuo minut takaisin elämään?

Suprija

Minä olen oleva valmiina. Minä pidän sydämeni yksinkertaisena ja
puhtaana ja mieleni rauhallisena, jotta voin todella sinua palvella.

    Palvelija tulee.

Palvelija

Kansalaiset ovat tulleet ja haluavat nähdä sinut.

Malini

Ei tänään. Pyydä heiltä anteeksi minun puolestani. Minun täytyy
saada aikaa täyttääkseni tyhjentyneen mieleni ja lepoa toipuakseni
tästä uupumuksesta. (Palvelija menee.) Kerro minulle jälleen
Kemankarista, ystävästäsi! Minä haluan tietää, millainen elämäsi on
ollut ja millaisia koettelemuksia se on sinulle tuottanut.

Suprija

Kemankar on minun ystäväni, veljeni ja mestarini. Hänen mielensä on
ollut alun pitäen luja ja voimakas, minun ajatuksiani sitävastoin ovat
epäilykset aina ajelleet sinne tänne. Hän on kumminkin sulkenut minut
kiinteästi sydämeensä, niinkuin kuu sulkee itseensä tummat täplänsä.
Mutta olipa alus kuinka luja tahansa, jos sen pohjassa on pienikin
reikä, niin sen täytyy upota. — Johtui luonnon laista, että sain sinut
uppoamaan, Kemankar.

Malini

Saitko hänet uppoamaan?

Suprija

Sain. Sinä päivänä, jona kapina hiipi häveten tiehensä nähtyään sinun
kasvojesi valon ja sinun vaiheillasi väikkyvän ylimaailmallisen
musiikin, Kemankar yksin pysyi jäykkänä. Hän lähti luotani sanoen
menevänsä vieraaseen maahan noutamaan sotureita kitkeäkseen uuden uskon
juurinensa pois Kasin pyhästä maaperästä. — Sinä tiedät, mitä sitten
seurasi. Sinä herätit minut eloon, uuteen maailmaan. »Kaiken elämän
rakastaminen» oli pelkkä sana, joka ammoisista ajoista odotti
todellistumistansa — ja sinussa minä näin sen totuuden ruumiillistuneena.
Sydämeni kutsui ystävääni, mutta hän oli poissa, saavuttamattomissa.
Sitten saapui kirje, jossa hän ilmoitti tulevansa, mukanaan vieras
sotajoukko, pestäkseen uuden uskon pois verellä ja rangaistakseen
sinua kuolemalla. — Minä en voinut kauemmin odottaa. Minä näytin
kirjeen kuninkaalle.

Malini

Minkätähden unohdit itsesi, Suprija? Miksi antauduit pelon valtaan?
Eikö minun huoneessani ole kyllin sijaa hänelle ja hänen sotureillensa?

    Kuningas tulee.

Kuningas

Salli minun syleillä itseäsi, Suprija! Minä ehdin oikeaan aikaan,
yllätin Kemankarin ja otin hänet vangiksi. Tuntia myöhemmin olisi
ukonvaaja iskenyt talooni minun nukkuessani. Sinä olet ystäväni,
Suprija, tulehan —

Suprija

Jumala antakoon minulle anteeksi!

Kuningas

Etkö tiedä, ettei kuninkaan rakkaus ole merkityksetön? Minä sallin
sinun pyytää palkkioksesi mitä haluat. Sano minulle mitä tahdot.

Suprija

En mitään, kuningas, en mitään. Minä tulen kiertämään kerjäläisenä
ovelta ovelle.

Kuningas

Sinun tarvitsee vain pyytää, niin saat itsellesi maakuntia, jotka
houkuttelisivat kuningastakin.

Suprija

Ne eivät houkuttele minua.

Kuningas

Minä ymmärrän. Minä tiedän, mitä tähteä kohti sinä kätesi ojennat.
Uskalias nuorukainen, ole kyllin rohkea pyytääksesi sitäkin, mikä
näyttää mahdottomalta! Miksi vaikenet? Muistatko sen päivän, jona
vaadit Maliniani karkoitettavaksi maanpakoon? Tahdotko uudistaa
pyyntösi? Tahdotko karkoittaa tyttäreni isänsä kodista? — Tyttäreni,
tiedätkö, että saat kiittää eloonjäämisestä tätä jaloa nuorukaista?
Onko sinun vaikea maksaa sitä velkaa suostumalla?

Suprija

Armeliaisuuden nimessä, kuninkaani, älkää virkkako siitä enempää!
On olemassa paljon palvojia, jotka ovat elinkautisen antaumuksen
avulla saavuttaneet kaipauksensa korkeimman täyttymyksen. Jos voisin
kuulua heidän joukkoonsa, olisin onnellinen. Mutta ottaisinko sen
vastaan kuninkaan kädestä, petoksen palkkana? Valtiattareni, sinulla
on todellisen suuruutesi sisäinen rikkaus ja rauha; sinä et tunne
köyhyyden ahdistaman sielun salaisia kaipioita. Minä en uskalla pyytää
sinulta hiukkaakaan enempää kuin murusen sitä rakkautta, jota tunnet
kaikkia tämän maailman luotuja kohtaan.

Malini

Minkä rangaistuksen olet määrännyt vangitulle, isä?

Kuningas

Hänen tulee kuolla.

Malini

Polvilleni laskeutuen minä pyydän sinua armahtamaan häntä.

Kuningas

Mutta hänhän on kapinoitsija, lapseni.

Suprija

Tuomitsetko hänet, kuningas? Hänkin tuomitsi sinut ja tuli sinua
rankaisemaan eikä sinun valtakuntaasi sinulta riistämään.

Malini

Salli hänen jäädä eloon, isä! Ainoastaan siinä tapauksessa sinulla on
oikeus antaa ystävyytesi hänelle, joka on sinut pelastanut suuresta
vaarasta.

Kuningas

Mitä sanot, Suprija? Tuleeko minun antaa ystävä ystävälle takaisin?

Suprija

Sellainen armo olisi todella kuninkaallinen.

Kuningas

Se tulee tapahtumaan aikanansa, ja sinä olet löytävä jälleen ystäväsi.
Mutta kuninkaan jalomielisyys ei saa pysähtyä siihen. Minun täytyy
antaa sinulle jotakin sellaista, jota et ole voinut toivoakaan —
mutta ei pelkkänä palkintona. Sinä olet voittanut sydämeni, ja minun
sydämeni on valmis tarjoamaan sinulle parhaan aarteensa. — Minkätähden
arasteletkaan häntä nyt, lapseni? Sinun aamunkoitostasi puuttui
toistaiseksi rusotus — sen valo oli valkea ja häikäisevä. Mutta nyt on
sen yli levinnyt hellyyden kyynelharso, joka tekee sen lempeämmäksi
kuolevaisille silmille. (Suprijalle.) Nouse ja tule syliini! Sydämeni
on onnesta pakahtua. Lähde nyt hetkiseksi luotamme! Minä haluan olla
kahden kesken Malinini kanssa. (Suprija menee.) Minä tunnen löytäneeni
 toisen kerran tyttäreni — en taivaan kirkasta tähteä, vaan maan
kukoistavan kukkasen. Hän on minun tyttäreni, minun sydämeni aarre.

    Palvelija tulee.

Palvelija

Vangittu Kemankar on ovella.

Kuningas

Tuo hänet tänne! Tuossa hän tulee. Hänen katseensa on jäykkä, kopea
pää korkealla, otsassa varjo kuin liikkumaton ukonpilvi, jossa piilee
uhkaava rajusää.

Malini

Rautakahle häpee itseään sitoessaan noita jäseniä. Ken solvaa
suuruutta, solvaa itseänsä. Hän on kuin jumala, joka uhmaa kahleitansa.

    Kemankar tulee kahleissaan.

Kuningas

Mitä rangaistusta minulta odotat?

Kemankar

Kuolemaa.

Kuningas

Mutta jos armahdan sinua?

Kemankar

Silloin saan aikaa päättääkseni aloittamani työn.

Kuningas

Sinä et tunnu rakastavan elämääsi. Sano minulle viimeinen toivomuksesi,
jos sinulla sellainen on.

Kemankar

Tahtoisin nähdä ystäväni Suprijan, ennenkuin kuolen.

Kuningas (palvelijalle)

Pyydä Suprijaa tulemaan!

Malini

Noissa kasvoissa on voima, joka minua peloittaa. Älä anna Suprijan
tulla, isä!

Kuningas

Sinä pelkäät suotta, lapseni.

    Suprija tulee ja astuu Kemankaria kohti käsivarret ojennettuina.

Kemankar

Ei, ei vielä. Ensin se, mitä meillä on toisillemme sanottavaa, ja
sitten rakas tervehdys. — Tule lähemmäksi! Sinä tiedät, että olen köyhä
sanoista — ja aikani on lyhyt. Minun koettelemukseni on ohi, mutta ei
sinun. Sano minulle, miksi olet tämän tehnyt.

Suprija

Sinä et ymmärrä minua, ystäväni. Minun täytyi pysyä uskossani
rakkautenikin uhalla.

Kemankar

Minä ymmärrän, Suprija. Minä olen nähnyt tuon tytön kasvot, joita
hehkuttaa sisäinen valo ja jotka ovat kuin näkyväiseksi muuttunut ääni.
Sinä uhrasit noiden silmien tulelle luottamuksen esi-isiesi uskoon ja
maasi menestykseen ja rakensit uuden uskon petoksen pohjalle.

Suprija

Sinä olet oikeassa, ystäväni. Minun uskoni on ilmestynyt minulle
täydellisyydessään tuon naisen hahmossa. Teidän pyhät kirjanne eivät
sanoneet minulle mitään. Noiden silmien valo on auttanut minua lukemaan
luomiston vanhaa kirjaa, ja minä olen oppinut, että todellinen usko
on siinä, missä on ihminen ja missä on rakkaus. Se uhoo äidistä hänen
antaumuksessaan ja palaa häneen takaisin lapsesta. Se astuu alas
antajan lahjassa ja herää eloon vastaanottajan sydämessä. Minä
vannouduin tunnustamaan tätä uskoa, joka ilmaisee ihmisessä piilevän
äärettömän, kun katseeni kohtasi nuo kasvot, jotka ovat täynnä valoa ja
rakkautta ja salatun viisauden rauhaa.

Kemankar

Minäkin suuntasin katseeni kerran noihin kasvoihin ja uneksin
tuokion ajan, että uskonto oli vihdoin tullut naisen hahmossa
opastamaan ihmisten sydämiä taivaaseen. Hetkisen tuntui laulu ja
soitto paisuttavan poveani, ja kaikki elämäni toiveet puhkesivat
täyteen kukoistukseen. Mutta enkö repinyt rikki tuota harhakuvitelman
verkkoa ja vaeltanut vieraisiin maihin? Enkö kestänyt kärsivällisesti
arvottomien käsien aiheuttamaa nöyryytystä ja tuskaa, joka koitui
siitä, että täytyi erota sinusta, lapsuuteni ystävästä? Entä mitä
olet sinä tehnyt tällävälin? Sinä olet istunut kuninkaan varjoisassa
puutarhassa suloisen joutilaana kehräten valhetta, jonka oli määrä
puolustaa sokaistumistasi antamalla sille uskonnon nimen.

Suprija

Ystäväni, eikö maailma ole kyllin laaja voidakseen sisältää ihmisiä,
joiden luonnon laatu on ylen erilainen? Taistelevatko nuo taivaan
lukemattomat tähdet tavoitellen yhden herruutta? Eivätkö erilaiset
uskon muodot voi rauhallisesti säteillä erilaista valoansa niihin
erilaisiin sielujen maailmoihin, joissa niitä kaivataan?

Kemankar

Sanoja, pelkkiä sanoja! Ääretön maailma ei ole kyllin suuri
suvaitakseen valheen ja totuuden elävän rinnan kaikessa sovussa.
Niin tuhoisasti kaikkea rakastava ei rakkaus ole, että ihmisten
ravinto, vilja, voisi väistyä ohdakkeiden ja rikkaruohojen tieltä.
Niin tunnottoman avara ei ole suvaitsevaisuus, että se sallisi kaivaa
ystävyyden varmaa pohjaa luottamuksen pettämisellä. Että toisen tulisi
kuolla varkaan tavoin, koska on puolustanut uskoansa, ja toisen, joka
on uskonsa pettänyt, elää kunniassa ja rikkaudessa — ei, ei, maailma
ei ole niin kivikova, että se tuskaa tuntematta kantaisi sellaista
ristiriitaa povessaan.

Suprija (Malinille)

Minä otan kaikki nämä solvaukset ja loukkaukset vastaan sinun
nimessäsi, valtiattareni. Sinä, Kemankar, maksat hengelläsi uskosi —
mutta minä uhraan enemmän. Minä annan sinuun kohdistuvan rakkauteni,
joka on minulle elämääni kalliimpi.

Kemankar

Riittää jo tämä jaarittelu! Jokainen totuus on tutkittava kuoleman
tuomioistuimen edessä. Ystäväni, muistatko vielä kouluaikamme, jolloin
meillä oli tapana kiistellä koko yö, mennä aamusella opettajamme luo
ja saada tuokiossa selville, kumpi oli oikeassa. Koittakoon nytkin
sellainen aamu! Lähtekäämme päättymyksen maahan ja astukaamme
kaikkine kysymyksinemme kuoleman eteen, missä epäilyksen häilyvät
sumut haihtuvat henkäyksestä, ikuisen totuuden vuorenhuiput kohoavat
näkyviimme, ja me kaksi hupsua silmäilemme toisiamme nauraen. — Rakas
ystäväni, tuo se, mitä pidät parhaana ja kuolemattomana itseytenäsi,
kuoleman tuomioistuimen eteen!

Suprija

Tapahtukoon niinkuin tahdot, ystäväni!

Kemankar

Tule siis, jotta saan sinua syleillä! Sinä olit vaeltanut kauas
kumppanisi luota, äärettömään kaukaisuuteen — nyt, rakas ystäväni, tule
minua iäti lähelle ja ota minulta, joka rakastan sinua, kuoleman lahja!

    (Iskee Suprijaa kahleillaan. Suprija kaatuu.)

Kemankar (syleillen Suprijan hengetöntä ruumista)

Kutsu nyt pyövelisi!

Kuningas (nousten seisomaan)

Missä on miekkani?

Malini

Isä, anna anteeksi Kemankarille!



KUNINGAS JA KUNINGATAR



Ensimmäinen näytös


Palatsin puutarha. Kuningas Vikram ja kuningatar Sumitra.

Vikram

Minkätähden olet viivytellyt kauan, ennenkuin tulit luokseni, rakkaani?

Sumitra

Etkö tiedä, kuninkaani, että olen yksin sinun, olinpa missä hyvänsä?
Sinun talosi ja sitä koskeva huolenpito vaativat minua pysyttelemään
poissa, mutta ei suinkaan sinua unohtamaan.

Vikram

Jätä talo ja huolenpidot! Sydämeni ei tule toimeen ilman sinua, ja minä
olen mustasukkainen sen vaatielmille.

Sumitra

Ei, kuningas, minulla on sijani sydämessäsi rakastettunasi ja
maailmassasi kuningattarenasi.

Vikram

Ah, rakkaani, mihin ovatkaan kadonneet ne häiriytymättömän ilon päivät,
jolloin ensimmäisen kerran kohtasimme toisemme rakkaudessa, jolloin
maailmamme ei ollut vielä hereillä — yhtymisemme varhainen aamurusko
vain tulvahti vaieten sydämiimme? Sinun silmäluomissasi asui suloinen
arkuus, niinkuin kastepisara kukkalehdellä, ja hymy väräjöi huulillasi
kuin illan tuulessa värjyvä lamppu. Minä muistan, kuinka kiihkeästi
minua syleilit, kun aamu koitti ja meidän oli erottava, ja muistan,
kuinka haluttomin, polttavan kaipauksen hidastamin askelin sinä luotani
poistuit. Missä olikaan silloin talo ja sen askaret ja maailma?

Sumitra

Mutta mehän olimme silloin melkein lapsia vielä, ja nyt me olemme
kuningas ja kuningatar.

Vikram

Kuningas ja kuningatar? Ne ovat pelkkiä nimiä. Me olemme enemmän: me
olemme rakastavaisia.

Sumitra

Sinä olet kuninkaani, puolisoni, ja minä olen tyytyväinen
saadessani seurata askeliasi. Älä saata minua häpeään asettamalla
minut kuninkaanarvoasi korkeammalle!

Vikram

Etkö siis kaipaa rakkauttani?

Sumitra

Rakasta minua totuudessa, mutta älä tee rakkauttasi ylenpalttiseksi;
totuuden etuoikeutena on, että se saa olla yksinkertainen.

Vikram

Minä en ymmärrä naisen sydäntä.

Sumitra

Jos sinä, kuningas, tuhlaat huolettomasti kaikki minua varten, niin
minä jään vaille.

Vikram

On jo lausuttu riittävän paljon joutavia sanoja, kuningatar. Lintujen
pesissä vallitsee rakkauden hiljaisuus. Painukoon huuli vasten huulta,
jottei mikään häiritsevä sana pääse kuuluville!

    Eräs palvelija tulee.

Palvelija

Ministeri pyytää päästä puheille keskustellakseen eräästä tärkeästä
valtiollisesta asiasta.

Vikram

Ei, ei nyt.

    Palvelija poistuu.

Sumitra

Käske hänen tulla, kuningas!

Vikram

Valtio ja sen asiat voivat odottaa. Suloisen joutilaisuuden
tuokioita sattuu harvoin. Ne ovat herkkiä ja kuihtuvia kuin
kukkaset. Velvollisuuksista lepääminen on osa velvollisuuttani.

Sumitra

Minä pyydän sinua, kuningas, pidä huolta toimestasi!

Vikram

Sanotko sen jälleen, sinä säälimätön nainen. Luuletko minun aina
tottelevan itseäsi voittaakseni vastahakoisesti suotua suosiotasi
pisaran pisaralta? Minä lähden ja jätän sinut.

    Menee.

    Bramaani Devadatta, kuninkaan ystävä, tulee.

Sumitra

Sano minulle, mikä melu kuuluu portin ulkopuolelta!

Devadatta

Mikä melu? Käske minua, niin minä karkoitan sotilaittesi avulla tuon
repaleisen ja nälkäisen melun.

Sumitra

Älä minua ivaile! Sano, mitä on tapahtunut.

Devadatta

Ei mitään. Kysymyksessä on vain nälkä — aivan tavallinen köyhien
ihmisten nälkä. Roskaväen nälkiintynyt lauma huutaa ja meluaa saaden
kuninkaallisen puutarhanne uneliaat käköset säpsähtelemään.

Sumitra

Sano minulle, isä, kuka on nälissään!

Devadatta

Se on heidän kova kohtalonsa. Kuninkaan köyhät alamaiset ovat jo kauan
yrittäneet elää päivän puolella aterialla, mutta eivät ole vielä
oppineet tulemaan toimeen ihan ilman ravintoa. Se on hämmästyttävää.

Sumitra

Mutta maassammehan hymyilee kypsä vilja. Minkätähden pitäisikään
kuninkaan alamaisten kuolla nälkään?

Devadatta

Vilja kuuluu sille, jolle maa kuuluu — se ei ole köyhiä varten. Köyhät
ovat kuin kuokkavieraita, koiria kuninkaan juhlassa: ryömivät nurkkaan
saadakseen muruja tai potkuja.

Sumitra

Merkitseekö tuo, ettei tässä maassa ole kuningasta?

Devadatta

Ei; se merkitsee, että täällä on sata kuningasta.

Sumitra

Eivätkö kuninkaan virkamiehet ole valppaat?

Devadatta

Kukapa voisi soimata teidän virkamiehiänne? He ovat tulleet
ihan rahattomina vieraasta maasta. Tuleeko heidän toimia kuninkaan
alamaisten hyväksi tyhjin käsin?

Sumitra

Vieraasta maasta? Ovatko he minun sukulaisiani?

Devadatta

Ovat, kuningatar.

Sumitra

Kuinka on Džaisenin laita?

Devadatta

Hän hallitsee Singarhin maakuntaa niin tunnontarkasti, että ihmisiltä
on viety kaikki joutava romu, nimittäin ravinto ja vaatteet, joten
heille ei ole jäänyt kuin luu ja nahka.

Sumitra

Entä Šila?

Devadatla

Hän pitää silmällä kauppaa. Hän pelastaa kauppiaat liiallisista
voitoista sälyttämällä sen kuorman omille leveille hartioillensa.

Sumitra

Entä Adžit?

Devadatta

Hän asustaa Vidžaikotessa. Hän hymyilee lempeätä hymyänsä, silittelee
hyväillen maan selkävilloja ja kerää huolellisesti kaikki, mitä jää
hänen pivoonsa.

Sumitra

Mikä häpeä! Minun täytyy poistaa tuo isänmaani kuona ja pelastaa
kansani. Lähde nyt; kuningas tulee. (Kuningas saapuu.) Minä olen maani
äiti. Minä en voi sietää heidän huutoansa. Pelasta heidät, kuningas!

Vikram

Mitä tahdot minun tekevän?

Sumitra

Aja pois valtakunnastasi ne, jotka maatasi sortavat!

Vikram

Tiedätkö, keitä he ovat?

Sumitra

Tiedän.

Vikram

He ovat omia sukulaisiasi.

Sumitra

He eivät ole sukulaisiani hitustakaan enemmän kuin kansani. He ovat
rosvoja, jotka etsivät uhrejansa sinun kuninkaallisen valtasi
suojaamina.

Vikram

He ovat Džaisen, Šila ja Adžit.

Sumitra

Minun maani täytyy vapautua heistä.

Vikram

He eivät väisty taistelematta.

Sumitra

Käy siis taistelemaan heitä vastaan, kuningas!

Vikram

Taistelemaan? Kunhan ensin voitan sinut, ehdin hyvinkin ajatella
vihollisiani.

Sumitra

Salli minun toimia kuningattarenasi. Minä tahdon itse pelastaa
alamaiseni.

    Poistuu.

Vikram

Tuolla tavalla sinä saat minut suunniltani. Sinä istut yksin suuruutesi
huipulla, josta minä en sinua tavoita. Sinä palvelet omaa jumalaasi, ja
minä etsin sinua suotta.

    Devadatta tulee.

Devadatta

Missä on kuningatar, majesteetti? Minkätähden olet yksin?

Vikram

Tämä kaikki on sinun juontasi, bramaani. Tuletko tänne juttelemaan
kuningattarelle valtiollisista asioista?

Devadatta

Valtio huutelee uutisiansa julki niin kuuluvasti, että ne varmaan
ehtivät kuningattaren korviin. Asiat ovat kehittyneet niin pitkälle,
ettei enää vähääkään välitetä sinun rauhasi häiriytymisestä. Älä
pelkää minua, kuningas! Minä olen tullut pyytämään kuningattarelta
ainoastaan sitä, mikä minulle bramaanina kuuluu. Vaimoni näet on
huonolla tuulella, hänen ruokasäiliönsä on tyhjä, ja meillä on koko
joukko nälkäisiä suita.

    Poistuu.

Vikram

Minä toivon kansalleni kaikkea hyvää. Minkätähden pitäisikään
olla olemassa kärsimyksiä ja vääryyttä? Minkätähden pitäisikään
mahtavan suunnata ahnas katseensa köyhän miehen surkeaan vähäiseen
hyvinvointiin. (Ministeri tulee.) Karkoita heti kaikki vieraat rosvot
valtakunnastani! En tahdo enää päivääkään kuunnella sorrettujen
valitushuutoja.

Ministeri

Kuningas, sitä pahaa, joka on hitaasti kasvanut pitkän ajan kuluessa,
sinä et voi kitkeä pois yhden ainoan päivän aikana.

Vikram

Iske sen juureen voimallisesti ja kaada se kirveelläsi päivässä —
niinkuin puu, joka on kasvanut sata vuotta!

Ministeri

Mutta meiltä puuttuu aseita ja sotaväkeä.

Vikram

Missä on sotapäällikköni?

Ministeri

Hänkin on muukalainen.

Vikram

Kutsu siis tänne nälkäinen kansa! Avaa aarrekammioni; sulje heidän
suunsa jakamalla heille ruokaa, toimita heidät pois lahjoittamalla
heille rahaa! Ja jos he haluavat saada valtakuntani, niin saakoot sen
kaikessa rauhassa ja pitäkööt hyvänänsä!

    Poistuu.

    Sumitra ja Devadatta tulevat.

Ministeri

Minä tervehdin sinua nöyrästi, kuningatar.

Kuningatar

Me emme voi sallia tämän kurjuuden esteettömästi leviävän maassamme.

Ministeri

Mitä käsket, kuningatar?

Kuningatar

Kutsu heti minun nimessäni kaikki korkeat virkamiehet, jotka ovat
vierasmaalaisia!

Ministeri

Olen sen jo tehnyt. Olen rohjennut kutsua heidät pääkaupunkiin
kuninkaan nimessä, hänen valtuutustansa pyytämättä, koska pelkäsin
hänen kieltoansa.

Kuningatar

Milloin olet sananviejät lähettänyt?

Ministeri

Siitä on pian kuukausi. Minä odotan heidän vastaustansa joka hetki
tulevaksi. Mutta pelkään, etteivät he tottele.

Kuningatar

Eivät tottele kuninkaan kehoitusta?

Devadatta

Kuningas on muuttunut heille pelkäksi kiertäväksi huhuksi, jonka voivat
uskoa tai olla uskomatta, miten mieli tekee.

Kuningatar

Pidä sotilaasi valmiina, ministeri, tuota väkeä varten! He joutuvat
sukulaisina vastaamaan minulle.

    Ministeri poistuu.

Devadatta

He eivät tule, kuningatar.

Kuningatar

Siinä tapauksessa kuningas käy sotimaan heitä vastaan.

Devadatta

Kuningas ei sodi.

Kuningatar

Niinpä sodin minä.

Devadatta

Sinäkö, kuningatar?

Kuningatar

Minä lähden veljeni Kumarsenin, Kašmirin kuninkaan luo ja käyn hänen
auttamanaan sotimaan noita kapinoitsijoita vastaan, jotka ovat Kašmirin
häpeä. Isä, auta minua pääsemään pois tästä valtakunnasta ja tee
velvollisuutesi, jos asiat kehittyvät pahimmilleen!

Devadatta

Minä tervehdin sinua, kansan äitiä!

    Poistuu. Vikram tulee.

Vikram

Minkätähden lähdet pois, kuningatar? Minä olen ilmaissut ahnaan haluni
alastomassa köyhyydessään. Lähdetkö senvuoksi pois minua pilkaten?

Sumitra

Minä häpeän pitää yksin omanani sydäntäsi, joka kuuluu kaikille
ihmisille.

Vikram

Onko siis varsin varmaa, että sinä, kuningatar, seisot pyörryttävässä
korkeudessasi, ja minä ryömin maan tomussa? Ei! Minä tunnen voimani.
Minun luonnossani on kukistumaton mahti, jonka olen muuntanut sinuun
kohdistuvaksi rakkaudeksi.

Sumitra

Vihaa minua, kuningas, vihaa minua! Unohda minut! Minä kestän sen
urhoollisesti — mutta älä salli miehuutesi joutua haaksirikkoon naisen
viehätysten vuoksi!

Vikram

Niin paljon rakkautta ja vastauksena tuollainen välinpitämättömyys!
Sinun kylmäkiskoisuutesi viiltää rintaani kuin säälimätön veitsi
paljastaen lämpimän, vertavuotavan rakkauteni — ja nyt sinä sinkoat sen
maan tomuun!

Sumitra

Minä heittäydyn jalkojesi eteen, rakkaani. Etkö ole antanut
kuningattarellesi anteeksi, kerran toisensa jälkeen, kun hän on
menetellyt väärin? Miksi siis tämä viha, kun minä olen viaton?

Kuningas

Nouse, rakkaani! Tule povelleni! Erota elämäni hetkiseksi kaikesta
muusta kiertämällä käsivartesi ympärilleni ja pyöristä se maailmaksi,
joka kuuluu kokonaan sinulle!

    Ääni ulkoa

Kuningatar!

Sumitra

Siellä on Devadatta!

    Devadatta tulee.

Devadatta

He ovat uhmanneet kuninkaan käskyä — maakuntien vierassukuiset
maaherrat — ja varustautuvat kapinaan.

Sumitra

Kuuletko, kuningas?

Vikram

Palatsin puutarha ei ole mikään neuvotteluhuone, bramaani.

Devadatta

Herra, me näemme kuninkaan vain harvoin neuvotteluhuoneessa, koska se
ei ole palatsin puutarha.

Kuningatar

Ne kehnot koirat, jotka ovat lihoneet kuninkaan pöydältä pudonneista
muruista, uskaltavat haukkua herraansa! Kuningas, onko nyt soveliasta
pohtia asioita neuvotteluhuoneessa? Eikö tie ole suora edessäsi! Lähde
sotaväkinesi tuhoamaan noita kunnottomia!

Vikram

Mutta onhan sotapäällikkömmekin muukalainen.

Kuningatar

Lähde siis itse!

Vikram

Olenko minä sinun onnettomuutesi, kuningatar — paha unennäkö, oas
lihassasi? Ei, minä en väisty täältä askeltakaan. Minä tarjoan
heille rauhaa. Kuka onkaan tämän onnettomuuden aiheuttanut? Bramaani
ja nainen ovat yksissä neuvoin houkutelleet nukkuvan käärmeen
luolastaan. Ne, jotka ovat liian heikot suojelemaan itseänsä, syöksevät
ajattelemattomina toisia onnettomuuteen.

Kuningatar

Voi tätä onnetonta maata ja sitä onnetonta naista, joka on tämän maan
kuningatar!

Vikram

Minne menet?

Kuningatar

Minä lähden pois luotasi.

Vikram

Pois luotani?

Kuningatar

Niin. Minä lähden taistelemaan kapinoitsijoita vastaan.

Vikram

Sinä ivailet minua, nainen.

Kuningatar

Minä sanon sinulle jäähyväiset.

Kuningas

Sinä et saa minua jättää.

Kuningatar

Minä en saa jäädä luoksesi, kun sinut herpaisen.

Kuningas

Mene, sinä ylpeä nainen! Minä en pyydä sinua kääntymään, — mutta älä
sinä ano minulta mitään apua!

    Kuningatar menee.

Devadatta

Sallitko hänen lähtevän yksin, kuningas?

Kuningas

Hän ei mene. Minä en usko hänen sanojansa.

Devadatta

Minä uskon hänen olevan vakavissaan.

Kuningas

Naisen viekkautta. Hän uhkailee, koska tahtoo kannustaa minua
toimintaan. Mutta minä halveksin hänen menettelyänsä. Hän ei saa
ajatella voivansa leikitellä minun rakkaudellani. Hänen täytyy sitä
katua. Ah, ystäväni, pitääkö minun vihdoinkin oppia tietämään, ettei
rakkaus ole kuningasta varten — ja oppia se tuolta naiselta, jota
rakastan kuin kohtaloani? Sinä, Devadatta, olet kasvanut kerallani
lapsuudesta saakka — etkö voi hetkiseksi unohtaa, että olen kuningas,
ja tuntea, että minussa on ihmisen sydän, joka kokee tuskaa!

Devadatta

Minun sydämeni kuuluu sinulle, ystäväni; se on valmis ottamaan vastaan
rakkautesi, mutta myös vihasi.

Kuningas

Mutta minkätähden olet houkutellut käärmeen pesääni?

Devadatta

Sinun talosi oli tulessa, — minä vain toin siitä tiedon ja herätin
sinut. Olenko sen vuoksi moitittava?

Kuningas

Mitä hyödyttääkään herättäminen? Jos kaikki on pelkkää unta, niin
salli minun valita itselleni oma unennäkö, jos voin, ja sitten kuolla.
Kukapa muisteleekaan viidenkymmenen vuoden kuluttua tämän hetken
iloja ja suruja? Mene, Devadatta, jätä minut tuskan kuninkaalliseen
yksinäisyyteen!

    Eräs vierassyntyinen hovilainen tulee.

Hovilainen

Me pyydämme oikeutta sinulta, kuningas, — me, jotka olemme tulleet
tähän maahan kuningattaren keralla.

Kuningas

Mitä oikeutta?

Hovilainen

Olemme saaneet kuulla, että sinulle on esitetty meihin kohdistuvia
vääriä syytöksiä ainoastaan siitä syystä, että olemme vierasmaalaisia.

Kuningas

Kukapa tietää, eivätkö syytökset ole oikeat? Mutta ettekö voi olla
vaiti niin kauan kuin minä teihin luotan? Olenko minä milloinkaan
loukannut teitä vähimmälläkään epäilyksellä — epäilyksellä, joka
kasvaa matojen lailla pelkurien mätänevissä sydämissä? Minä en pelkää
kavallusta. Minä voin tallata sen jalkoihini. Minä pelkään vain sitä,
että sydämessäni voisi viihtyä alhainen mielenlaatu. — Sinä saat nyt
poistua.

    Hovilainen menee.

    Ministeri ja Devadatta tulevat.

Ministeri

Kuningatar on lähtenyt palatsista ratsain, majesteetti.

Kuningas

Mitä sanotkaan? Poistunut minun palatsistani?

Ministeri

Niin, kuningas.

Kuningas

Minkätähden et häntä pidättänyt?

Ministeri

Hän poistui salaa.

Kuningas

Kuka toi sinulle tiedon asiasta?

Ministeri

Pappi. Hän näki kuningattaren ratsastavan palatsin temppelin ohi.

Kuningas

Lähetä hakemaan hänet!

Ministeri

Mutta eihän kuningatar voi olla vielä kaukana, kuningas. Hän on
vast'ikään lähtenyt. Sinä voit vielä noutaa hänet takaisin.

Kuningas

Hänen takaisin noutaminen ei ole tässä tärkeintä. Pääasia on, että hän
on minut jättänyt. — Jättänyt minut! Kaikki kuninkaan sotamiehet ja
linnoitukset ja vankilat ja rautakahleet eivät kyenneet pidättämään
tuota pientä naissydäntä.

Ministeri

Voi onnettomuutta, kuningas! Pahat puheet tulvahtavat joka taholta
niinkuin tulva padon puhjettua.

Kuningas

Pahat puheet! Jäykistykööt pahaa puhuvien kielet omaan myrkkyynsä!

Devadatta

Auringonpimennyksen aikana ihmiset uskaltavat keskipäivällä katsella
aurinkoa noetun lasin läpi. Suuri kuningatar, sinun nimesi joutuu
solvattavaksi, kulkemaan suusta suuhun, mutta sinun olemuksesi valo on
aina paistava kirkkaana kaiken solvauksen yläpuolella.

Kuningas

Tuokaa pappi luokseni! (Ministeri menee.) Minä voin vielä lähteä häntä
etsimään ja voin tuoda hänet takaisin. Mutta onko se oleva minun
ikuinen tehtäväni? Onko hän aina minua välttelevä, ja tuleeko minun
aina ajaa takaa hänen pakenevaa sydäntänsä? Pakene vain, nainen, yötä
päivää, kodittomana, lemmettömänä, vailla lepoa ja rauhaa! (Pappi
tulee.) Mene, mene, minä olen kuullut kylliksi, en tahdo tietää mitään
enempää. (Pappi aikoo poistua.) Tule takaisin! — Sano minulle:
tuliko hän temppeliin kyynelsilmin rukoilemaan?

Pappi

Ei, majesteetti. Hän vain pidätti hetkiseksi ratsunsa, käänsi
kasvonsa temppeliin päin ja kumarsi syvään. Sitten hän lähti
ratsastamaan kiivaasti kuin salama. En tiedä sanoa, oliko hänen
silmissään kyyneliä, Temppelin valo oli himmeä.

Kuningas

Kyyneliä hänen silmissään? Sinä et varmaan voi kuvitellakaan niin
mahdotonta asiaa! Riittää. Saat mennä. (Pappi poistuu.) Jumalani, sinä
tiedät, että kaikki hänelle tekemäni vääryys oli siinä, että häntä
rakastin. Minä olin valmis uhraamaan valtakuntani ja autuuteni hänen
rakkautensa tähden. Mutta sittenkin on hän minut pettänyt eikä kukaan
muu.

Ministeri

Majesteetti, minä olen lähettänyt ratsumiehiä ajamaan häntä takaa.

Kuningas

Kutsu heidät takaisin! Unelmani on paennut pois. Mistäpä sinun
ratsumiehesi sen löytäisivät? Järjestä sotajoukkoni lähtökuntoon! Minä
lähden itse taistelemaan ja kukistamaan kapinan.

Ministeri

Kuten käsket.

    Poistuu.

Vikram

Minkätähden istut siinä vaieten ja alakuloisena, Devadatta? Varas on
paennut vieden saaliin mukanaan, ja minä otan nyt vapauteni takaisin.
Tämä on minulle iloinen tuokio. Ah, ystäväni, petollinen ystäväni,
petolliset ovat minun sanani. Sydäntäni kaivelee ankara tuska.

Devadatta

Sinulla ei tule olemaan aikaa kärsimykselle eikä rakkaudelle — sinun
elämäsi tulee tästä lähtien olemaan päämääräänsä pyrkivä virta, joka
kuljettaa kuninkaallisen sydämesi sen suureen voittoon.

Vikram

Mutta sydämeni ei ole vielä täysin vapaa. Minä uskon yhä, että hän
palaa luokseni huomatessaan, ettei maailma ole hänen rakastajansa
ja että miehen sydän on naisen ainoa maailma. Sitä kaivatessaan hän
tulee näkemään, mitä on hylkinyt, ja on tuleva minun aikani, jolloin
hänen ylpeytensä on hälvennyt ja hän tulee takaisin alkaen kiihkeästi
tavoitella minun rakkauttani.

    Palvelija tulee.

Palvelija

Kirje kuningattarelta.

    Antaa kirjeen ja poistuu.

Kuningas

Hän varmaankin jo taipuu. (Lukee kirjeen.) Eikö muuta? Vain pari riviä,
joissa hän ilmoittaa lähtevänsä Kašmiriin veljensä luo pyytääkseen
häntä auttamaan kapinan kukistamista minun valtakunnassani. Tämä on
solvaus! Minulleko apua Kašmirista!

Devadatta

Koeta ennättää ennen häntä, yhtään aikaa tuhlaamatta — ja olkoon se
sinun kostosi!

Kuningas

Minun kostoni? Sinä saat oppia sen tuntemaan.



Toinen näytös


Teltta Kašmirissa.

    Vikram ja sotapäällikkö.

Sotapäällikkö

Anteeksi, kuningas, että uskallan sinua neuvoa pitäen silmällä
valtakuntasi menestystä!

Vikram

Sano sanottavasi!

Sotapäällikkö

Omassa maassamme riehunut kapina on kukistettu. Kapinallisetkin
taistelevat sinun puolellasi. Minkätähden tuhlaisimmekaan voimiamme
ja aikaamme Kašmirissa, kun sinun läsnäolosi omassa pääkaupungissamme
on ylen välttämätön?

Vikram

Taistelu ei ole täällä vielä päättynyt.

Sotapäällikkö

Mutta onhan Kumarsen, kuningattaren veli, saanut jo rangaistuksen
sisarensa uhkamielisyydestä. Hänen sotajoukkonsa on tuhottu, ja hän
itse piileksii säilyttääkseen henkensä. Hänen setänsä Tšandrasen haluaa
liiankin kiihkeästi päästä avoimelle valtaistuimelle. Tee hänestä
kuningas ja anna rauha tälle onnettomalle maalle!

Vikram

Minä en viivy täällä rangaistakseni, vaan taistellakseni. Taistelu
on minulle samaa kuin kuva maalaajalle. Minun täytyy vetää rohkeita
viivoja, sivellä heleitä värejä ja täydentää teostani päivä päivältä.
Mieleni uppoutuu siihen yhä syvemmälle sen puhjetessa muotojensa
kukoistukseen, ja minä eroan siitä huoaten saatuani sen vihdoin
valmiiksi. Hävitys on vain se aines, josta se muovautuu. Se on luovaa
työtä. Se on kaunis kuin palaspuun punaiset kukkavihkot, jotka
puhkeava ilmi kuin humaltunut hurmio, mutta joiden jokainen kukka on
moitteettoman täydellinen herkässä kauneudessaan.

Sotapäällikkö

Mutta eihän tämä voi jatkua määrättömästi, kuningas. Sinulla on
muitakin velvollisuuksia. Ministeri lähettää sanantuojan toisensa
jälkeen hartaasti pyytäen, että auttaisin sinua huomaamaan, kuinka tämä
sota tuhoaa maatasi.

Vikram

Minä en näe mitään muuta kuin sen, mikä kasvaa mestarillisten käsieni
tiestä. Kuinka ihanat ovatkaan säiläin sävelet! Kuinka kiinteänä
tuntuukaan rinnassa suurten taistelujen kosketus, kuin rakkaiden
käsivarsien kiihkeä syleily! Mene, sotapäällikköni, sinulla on muuta
tekemistä, sinun neuvosi hohtelevat kirkkaimmin miekkojesi kärjistä.
(Sotapäällikkö menee.) Tämä on vapahdusta. Kahleet ovat katkenneet
itsestään, ja vanki on vapaa. Kosto on voimakkaampaa kuin lemmen
laimea viini. Kosto on vapautta — vapautumista hellyyden ellottavista
hyväilyistä.

    Sotapäällikkö tulee.

Sotapäällikkö

Minä näen vaunut, jotka lähestyvät telttaamme. Ne tuovat kenties
rauhanlähetystön. Sitä ei saattele aseistettu seurue.

Kuningas

Rauhan täytyy seurata sotaa. Se aika ei ole vielä tullut.

Sotapäällikkö

Kuunnelkaamme ensin, mitä sanansaattajalla on kerrottavana, ja sitten —

Kuningas

Ja sitten jatkamme sotaa.

    Eräs sotilas tulee.

Sotilas

Kuningatar on tullut ja pyytää päästä puheille.

Vikram

Mitä sanot?

Sotilas

Kuningatar on tullut.

Vikram

Mikä kuningatar?

Sotilas

Meidän kuningattaremme Sumitra.

Vikram

Mene sinä, sotapäällikkö katsomaan, kuka on tullut!

    Sotapäällikkö ja sotilas menevät.

Sotapäällikkö

Niin on laita, kuningas; meidän oma kuningattaremme haluaa sinua
puhutella. Sydämeni on murtua, kun en voi sallia hänen astuvan vapaasti
luoksesi.

Kuningas

Tässä ei ole oikea paikka eikä aika naisen vastaanottamiseen.

Sotapäällikkö

Mutta ajattelehan, valtiaani!

Kuningas

Hän tulee nyt kolmannen kerran minun saavuttuani Kašmiriin sotimaan ja
yrittää turhaan houkutella minua lähtemään pois. Mutta tämä ei olekaan
unennäköä, vaan todellista taistelua. Tahtoisinko yht'äkkiä herätä
ja havaita, että kaikki on ennallaan: palatsin puutarha, kukkaset,
kuningatar ja pitkät päivät, joihin sisältyi paljon huokailuja ja
vähän lemmensuosiota! En, tuhat kertaa en! Hän on tullut ottamaan
minua vangiksensa ja viemään minua voittosaaliina taistelutanterelta
palatsinsa saliin. Yhtä hyvin hän voi yrittää vangita ukkosilmaa.

    Sotapäällikkö tulee.

Kuningas

Ei, ei! Käske vartijoitani pitämään tarkkaa vahtia telttani ovella, ei
vihollisen, vaan naisten vuoksi.

    Sotapäällikkö poistuu.

    Šankar tulee.

Šankar

Minä olen Šankar, kuningas Kumarsenin palvelija. Sinä pidät minua
vangittuna leirissäsi.

Kuningas

Niin, minä tunnen sinut.

Šankar

Kuningattaresi odottaa telttasi edustalla.

Kuningas

Hän saa odottaa minua kauempana.

Šankar

Minä punastun sanoessani, että hän on tullut nöyrästi anelemaan
sinulta anteeksi tai, jos se on mahdotonta, ottamaan vastaan
määräämäsi rangaistuksen. Hän näet myöntää olleensa yksin moitittava
ja pyytää sinua kaiken pyhän nimessä säästämään veljensä maata ja
veljeänsä.

Kuningas

Sinun tulee muistaa, vanhus, että nyt käydään sotaa ja että tämä sota
on suunnattu hänen veljeänsä eikä häntä itseänsä vastaan. Minulla ei
ole aikaa keskustella naisen kanssa asian oikeudesta ja vääryydestä.
Mutta sinun, joka olet mies, pitäisi tietää, että kun sota kerran on
aloitettu, oikein tai väärin, niin miehen ylpeys vaatii sen loppuun
suorittamista.

Šankar

Mutta etkö huomaa, kuningas, että käyt sotaa naista vastaan, joka on
oma puolisosi? Meidän kuninkaamme on vain veljenä häneen liittynyt.
Minä kysyn sinulta, onko kuninkaan tai miehen arvoista paisuttaa
kotoinen kahakka sodaksi ja siirtää se maasta toiseen?

Kuningas

Minä varoitan sinua, vanhus; sinun kielesi käy vaaralliseksi. Sinä voit
sanoa kuningattarelle minun nimessäni, että jos hänen veljensä Kumarsen
tunnustaa itsensä voitetuksi ja antautuu meille, niin armahdusasia
otetaan pohdittavaksi.

Šankar

Se on mahdotonta; yhtä hyvin voisi odottaa aamuauringon suutelevan
maankamaraa läntisellä taivaanrannalla. Kuninkaani ei antaudu
milloinkaan elävänä teidän käsiinne, ja hänen sisarensa ei siihen
suostu.

Kuningas

Niinpä täytyy sodan jatkua. Mutta etkö arvele sinäkin, että
urhoollisuus lakkaa eräässä määrätyssä kohdassa olemasta urhoollisuutta
ja muuttuu ilmeiseksi uhkarohkeudeksi? Kuninkaasi ei voi missään
tapauksessa päästä käsistäni. Minä olen piirittänyt hänet joka
puolelta, ja hän tietää sen.

Šankar

Niin, hän tietää sen, mutta tietää myös, että on olemassa suuri
pelastuksen aukko.

Kuningas

Mitä tarkoitat?

Šankar

Minä tarkoitan kuolemaa, sitä riemuporttia, josta hän pakenee sinua,
jos hänet oikein tunnen. Ja se on oleva hänen kostonsa.

    Poistuu.

    Palvelija tulee.

Palvelija

Tšandrasen ja hänen puolisonsa Revati, Kumarsenin setä ja täti, ovat
tulleet sinua tapaamaan.

Kuningas

Kehoita heitä tulemaan!

    Tšandrasen ja Revati tulevat.

Kuningas

Minä tervehdin teitä molempia.

Tšandrasen

Olkoon sinulle suotu pitkä ikä!

Revati

Seuratkoon sinua voitto!

Tšandrasen

Minkä rangaistuksen olet hänelle määrännyt?

Kuningas

Jos hän antautuu, niin minä armahdan hänet.

Revati

Eikö mitään muuta? Maksoiko vaivan ryhtyä sellaisiin varustuksiin, jos
lopputuloksena on kesy armahdus? Eiväthän kuninkaat ole suuria lapsia
eikä sota lasten leikkiä.

Vikram

Minun tarkoitukseni ei ollut ryöstää, vaan kostaa kunniani. Pää, jossa
on kruunu, ei voi sietää solvausta.

Tšandrasen

Anna hänelle anteeksi, poikani! Hän ei ole kypsä iältään eikä
oivallukseltaan. Sinä voit riistää häneltä valtaistuimen tai karkoittaa
hänet maasta, mutta säästä hänen henkensä.

Kuningas

Minä en ole milloinkaan himoinnut hänen henkeänsä.

Revati

Miksi siis sellainen sotajoukko ja sellaiset varustukset? Sinä surmaat
sotilaita, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja säästät hänet, joka
on syypää?

Vikram

Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat.

Tšandrasen

Se ei merkitse mitään. Hän on vihoissaan Kumarsenille, koska hän on
saattanut maamme hätään ja antanut sinulle, läheiselle sukulaisellemme,
täyden aiheen vihastumiseen.

Vikram

Hän saa osakseen oikeudenmukaisen kohtelun, kunhan saamme hänet
vangiksi.

Revati

Minä olen tullut pyytämään sinua olemaan epäilemättä, että me häntä
piilottelemme. Kansa niin tekee. Polta heidän viljansa ja kylänsä —
pakota heitä nälällä, niin varmaan piankin jättävät hänet haltuusi.

Tšandrasen

Hiljaa, vaimo, hiljaa! Tule palatsiin, poikani. Siellä odottavat sinua
Kašmirin lähettiläät.

Kuningas

Lähtekää te edellä; minä tulen aivan kohta. (Molemmat menevät.)
Millainen helvetin lieska ahnautta ja vihaa leimuaakaan tuon naisen
sydämessä! Olenkohan nähnyt vilahdukselta omat kasvoni hänen
kasvoissaan? Onko minunkin otsassani sellaisia viivoja, salaisen tulen
polttamia uurteita? Ovatko minunkin huuleni ohentuneet ja käyristyneet
kummastakin suupielestä kuin murhaajan veitsi? Ei, minun intohimoni on
sota, ei ahnaus eikä julmuus. Sen tuli on kuin rakkauden, joka ei tunne
mitään rajoja eikä laske kulutustansa, vaan joko sytyttää liekiksi tai
polttaa poroksi itsensä ja kaikki, mitä koskettaa.

    Palvelija tulee.

Palvelija

Bramaani Devadatta on tullut ja odottaa määräyksiäsi.

Kuningas

Devadattako tullut? Tuo hänet tänne! —: Ei, ei, maltahan! Salli minun
harkita. Minä tunnen hänet. Hän on tullut käännyttämään minua takaisin
taistelutanterelta. Sinä olet kovertanut virran rannat, bramaani,
ja nyt, kun vesi tulvii yli äyräiden, sinä hurskaasti rukoilet sitä
kastelemaan vainioitasi ja sitten kesysti väistymään takaisin. Eikö se
huuhtele pois rakennuksiasi ja tuhoa koko maata? Peloittava on ilossaan
sokea, sen elämä on lyhyt, ja sen täytyy kerätä saaliinsa pelokkaan
kiireisesti, niinkuin hurjistunut norsu riipoo lammen lootuskukkaa.
Viisaitten neuvojen aika tulee, kun voimien yltäkylläisyys on tuhlattu.
— Ei, minä en halua nähdä bramaania.

    Amaru tulee.

Amaru

Minä olen tullut totellen käskyäsi, valtias, ja tunnustan sinut
kuninkaakseni.

Kuningas

Oletko sinä tämän paikkakunnan päämies?

Amaru

Olen. Minä olen Tritšurin päällikkö. Sinä olet monien kuninkaiden
kuningas, ja minä olen sinun palvelijasi. Minulla on tytär, Ila
nimeltänsä. Hän on nuori ja kaunis. Älä pidä minua turhamaisena,
kun sanon, että hän kelpaa puolisoksesi. Hän odottaa tuolla ulkona.
Jos sallit, kuningas, niin lähetän hänet luoksesi tämän kukkien
maan parhaana tervehdyksenä.

    Poistuu.

    Ila tulee palvelijattarineen.

Kuningas

Ah, hän tulee, yllättävänä kuin päivänkoitto, kun hetkeä varhemmin
näytti vielä olevan pimeä yö. Tule, tyttö, sinä saat sotatanteren
unohtumaan! Kašmir on vihdoin singonnut parhaan nuolensa lävistääkseen
sodanjumalan sydämen. Sinut nähdessäni minä tunnen katseeni vaeltaneen
kauan erämaassa, kunnes se vihdoin löysi kaipaamansa tyydytyksen. Mutta
minkätähden seisot siinä vaieten, katse maahan luotuna? Onpa kuin
näkisin jäsenissäsi värisevän ankaran tuskan.

Ila (polvistuen)

Minä olen kuullut, että sinä olet suuri kuningas. Suvaitse täyttää
minun pyyntöni!

Kuningas

Nouse, kaunis neito! Tämä maa ei ole kyllin arvokas sinun jalkojesi
koskettavaksi. Minkätähden polvistut maan tomuun? Ei ole olemassa
mitään sellaista, mitä en sinulle lupaa.

Ila

Isäni on antanut minut sinulle. Minä pyydän itseäni sinulta takaisin.
Sinulla on määrättömät rikkaudet ja rajattomat alueet — mene ja jätä
minut maan tomuun! Eihän sinulta voi puuttua mitään.

Kuningas

Eikö tosiaankaan minulta voi puuttua mitään? Kuinka näyttäisinkään
sinulle sydämeni? Missä ovat sen rikkaudet? Missä ovat sen alueet?
Se on tyhjä. Kunhan en omistaisi valtakuntaa, vaan yksin sinut —
Riistä silloin ensin henkeni, niinkuin sen riistät metsän villiltä
kauriilta, jonka sydämen nuolesi puhkaisee —

Kuningas

Miksi niin, lapseni — miksi halveksit minua noin? Olenko sinulle
ihan arvoton ja kelvoton? Minä olen voittanut kuningaskuntia aseitteni
voimalla. Enkö saa toivoa pyytäen voittavani sydäntäsi?

Ila

Sydämeni ei ole minun. Minä olen sen antanut eräälle, joka kuukausia
sitten lähti luotani luvaten tulla takaisin minua kohtaamaan vanhan
metsämme siimekseen. Päivät kuluvat, minä odotan, ja metsän hiljaisuus
käy yhä ahdistavammaksi. Jospa hän ei löydäkään minua palatessaan!
Jospa hän lähtee pois iäksi, ja varjoisa metsä vartoo turhaan
rakastavien kohtausta! Älä ota minua pois, kuningas! Jätä minut
hänelle, joka lähti luotani luvaten minut jälleen kohdata!

Vikram

Onpa hän onnellinen mies! Mutta minä varoitan sinua, neito: jumalat
ovat mustasukkaiset rakkaudellemme. Kuulehan, minä uskon sinulle
salaisuuden. Oli aika, jolloin minä halveksin koko maailmaa ja pidin
ainoana tärkeänä rakkauttani. Sitten minä heräsin unestani ja havaitsin
maailman, — se oli olemassa, mutta rakkauteni oli särkynyt kuin
saippuakupla. Mikä nimi on hänellä, jota sinä odotat?

Ila

Hän on Kašmirin kuningas. Hänen nimensä on Kumarsen.

Vikram

Kumarsen!

Ila

Tunnetko hänet? Kaikki tuntevat hänet. Koko Kašmir on sulkenut hänet
sydämeensä.

Vikram

Kumarsen? Kašmirin kuningas?

Ila

Niin. Hän on varmaan sinun ystäväsi.

Vikram

Mutta etkö tiedä, että hänen onnensa aurinko on laskenut? Älä toivo
enää mitään hänestä! Hän on kuin ahdistettu metsän eläin, joka juoksee
luolasta toiseen etsien suojaa. Köyhinkin kerjäläinen tässä kukkuloiden
maassa on onnellisempi kuin hän.

Ila

Tuskin käsitän mitä puhut, kuningas.

Vikram

Te naiset pysyttelette sydämenne salakammioissa ja uppoatte
rakkauteenne. Te ette huomaa, että maailman pauhaava virta vyöryy
ohitsenne kuljettaen meitä miehiä mukanansa kaikkiin suuntiin. Suurin,
surullisin, kyyneltynein silmin te istutte ja odotatte tarttuen
hauraimpaankin toivon korteen. Nyt sinun tulee oppia olemaan
epätoivoinen, lapseni!

Ila

Sano minulle totuus, kuningas! Älä petä minua! Minä olen kovin pieni ja
mitätön, mutta olen hänen kokonaan. Missä — missä tiettömässä erämaassa
— rakastettuni nyt vaeltaa? Minä lähden etsimään häntä — minä, joka en
ole milloinkaan poistunut kotoani. Osoita minulle tie —

Vikram

Hänen vihamiehensä soturit ovat hänen kintereillään — hän on hukassa.

Ila

Mutta etkö sinä ole hänen ystävänsä? Etkö tahdo häntä pelastaa? Voitko
kuninkaana sietää, että kuningas on vaarassa? Eikö kunniasi käske sinua
rientämään hänen avuksensa? Minä tiedän, että kaikki ihmiset olivat
häneen kiintyneet. Mutta missä he ovatkaan nyt, hänen onnettomuutensa
päivinä? Sinulla on suuri mahti, mutta mihin se kelpaa, ellet auta
jaloa miestä? Voitko pysytellä loitolla? Näytä siis minulle tie — minä
uhraan elämäni hänen puolestaan, minä yksin, heikko nainen.

Vikram

Rakasta häntä, rakasta häntä koko olemuksellasi! Rakasta häntä, joka on
verrattoman sydämesi valtias! Minä olen kadottanut rakkauteni onnelan
— suo minulle onni saada tehdä teidät onnellisiksi! — Minä en pyydä
rakkauttasi. Kuivunut oksa ei voi toivoa kukkivansa lainatuin kukkasin.
Luota minuun! Minä olen ystäväsi. Minä tuon hänet luoksesi.

Ila

Jalo kuningas! Minä kiitän sinua elämästäni ja taivaisesta onnestani.

Vikram

Mene ja pukeudu morsiuspukuusi! Minä alan soittaa toisia säveliä.
(Ila poistuu.) Tämä sota käy ikävystyttäväksi. Mutta mauttomalta
tuntuu rauhakin. Koditon pakolainen, sinä olet minua onnellisempi!
Naisen rakkaus seuraa sinua kuin taivaan valvova katse, minne
kulkusi suunnannetkin, muuttaen tappiosi riemulliseksi voitoksi ja
onnettomuutesi rusohohteiseksi kuin päivänlaskun pilvet.

    Devadatta tulee.

Devadatta

Pelasta minut ahdistajieni käsistä!

Kuningas

Kuka sinua ahdistaa?

Devadatta

Sinun henkivartijasi, kuningas. He ovat pitäneet minua tarkoin silmällä
tämän ikipitkän puolentunnin ajan. Minä puhuin heille taiteista ja
tieteistä — siitä oli heille huvi. He luulivat minun esiintyvän narrina
heidän iloksensa. Sitten minä lausuin heille Kalidasan kauneimpia
säkeitä — ja sain ne hölmöt viihdytetyiksi uneen. Etovin tunnoin minä
poistuin heidän teltastansa ja tulin luoksesi.

Kuningas

Vartijoitani olisi rangaistava kaunoaistin puutteesta, kun kehtaavat
nukahtaa vangin lausuessa Kalidasaa.

Devadatta

Rangaistusta ajattelemme tuonnempana. Sitä ennen meidän tulee lopettaa
tämä onneton sota ja palata kotiin. Olen aina ajatellut että rakkauden
ikävään riutuvat ainoastaan onnen suosikit, hemmoitellut olennot.
Mutta kotoa lähdettyäni ja tänne tultuani olen havainnut, ettei köyhä
bramaanikaan ole liian vähäpätöinen vihastuneen rakkauden uhriksi.

Vikram

Rakkaus ja kuolema eivät valitse erikoisen huolellisesti uhrejansa. Ne
eivät menettele puolueellisesti. Niin, ystäväni, palatkaamme kotiin!
Minulla on toimitettavana vain eräs asia, ennenkuin täältä lähden.
Koeta saada Tritšurin päälliköltä tietää, missä Kumarsen piilee. Hänet
löydettyäsi sano hänelle, etten minä ole enää hänen vihamiehensä. Ja
jos hänen seurassaan on joku — jos hänet tapaat —

Devadatta

Minä tiedän. Hän on aina ajatuksissamme, vaikka sanamme eivät häntä
mainitse. Hänen jalo mielensä on varmaan kokenut suuren surun.

Vikram

Ystäväni, sinä tulit luokseni kuin ensimmäinen, odottamaton keväinen
tuuli. Nyt minä kohta herään uuteen elämään, jossa menneet onnelliset
vuodet elpyvät entiselleen.

    Devadatta poistuu.

    Tšandrasen tulee.

Vikram

Minulla on iloisia uutisia sinua varten. Minä olen antanut
Kumarsenille anteeksi.

Tšandrasen

Sinä voit antaa hänelle anteeksi — mutta nyt, kun minä edustan Kašmirin
korkeinta valtaa, hänen tulee odottaa maansa langettamaa tuomiota minun
kädestäni. Hän on saava rangaistuksensa minulta.

Vikram

Minkä rangaistuksen?

Tšandrasen

Hän on menettävä valtaistuimensa.

Vikram

Mahdotonta. Minä annan hänelle hänen valtaistuimensa takaisin.

Tšandrasen

Mikä oikeus sinulla on Kašmirin kruunuun?

Vikram

Voittajan oikeus. Tämä valtaistuin kuuluu nyt minulle, ja minä luovutan
sen hänelle.

Tšandrasen

Sinä luovutat sen hänelle! Ikäänkuin en tietäisi, kuinka ylpeä
Kumarsen on ollut lapsuudestaan saakka! Luuletko hänen ottavan isänsä
valtaistuimen lahjaksi sinulta? Hän voi sietää sinun kostosi, mutta ei
sinun jalomielisyyttäsi.

    Eräs sanansaattaja tulee.

Sanansaattaja

On tullut tieto, että Kumarsen saapuu suljetuissa vaunuissa
antautuakseen.

    Poistuu.

Tšandrasen

Uskomatonta! Jalopeura tulee pyytämään itselleen kahleita! Onko elämä
tosiaankin niin arvokas?

Vikram

Mutta minkätähden hän tulee suljetuissa vaunuissa?

Tšandrasen

Kuinkapa hän voisikaan näyttäytyä? Kaduilla ja teillä liikkuvien
ihmisten katseet lävistäisivät hänet ydintä myöten kuin nuolet. Kun
hän saapuu luoksesi, kuningas, sammuta lamppu ja ota hänet vastaan
pimeässä! Älä salli valon häntä solvata!

    Devadatta tulee.

Devadatta

Minä olen kuullut, että kuningas Kumarsen tulee vapaaehtoisesti sinun
luoksesi.

Kuningas

Minä otan hänet vastaan asianmukaisin juhlallisuuksin — ja sinä toimit
pappina. Käske sotapäällikköäni ja hänen miehiänsä varustautumaan
hääjuhlallisuuksiin!

    Bramaanivanhimmat tulevat.

Kaikki

Voitto olkoon sinun!

Ensimmäinen vanhin

Me olemme kuulleet, että olet kutsunut luoksesi kuninkaamme antaaksesi
hänelle takaisin hänen valtaistuimensa. Senvuoksi olemme tulleet sinua
siunaamaan (Šankar tulee) siitä ilosta, jonka olet suonut Kašmirille.

    Siunaavat häntä, ja kuningas kumartaa heille. Bramaanit poistuvat.

Šankar (Tšandrasenille)

Valtias, onko totta, että Kumarsen tulee antautumaan vihollisilleen?

Tšandrasen

On, se on totta.

Šankar

Se on pahempi kuin tuhat valhetta. Rakas kuninkaani, minä olen sinun
vanha palvelijasi, ja Jumala yksin tietää, kuinka olen kärsinyt
milloinkaan valittamatta. Mutta miten voinkaan tämän kestää?
Kuinka voin nähdä sinun vaeltavan halki koko Kašmirin astuaksesi
vankikomeroosi? Miksi ei palvelijasi saanut kuolla ennen tämän päivän
tuloa?

    Eräs sotilas saapuu.

Sotilas

Vaunut ovat ovella.

Kuningas

Eikö ole käsillä soittimia — huiluja ja rumpuja? Virittäkööt iloisen
sävelen! (Astuu lähemmäksi ovea.) Minä lausun sinut sydämestäni
tervetulleeksi, kuninkaallinen ystäväni!

    (Sumitra tulee kantaen käsissään jotakin peitettyä.)

Vikram

Sumitra! Kuningattareni!

Sumitra

Kuningas Vikram, sinä olet etsinyt häntä öin päivin vuorilta ja
metsistä, olet levittänyt ympärillesi hävitystä mitään välittämättä
kansastasi enempää kuin omasta kunniastasikaan. Nyt hän lähettää
sinulle päänsä, jota olet kiihkeästi tavoitellut — päänsä, johon
kuolema luo majesteettillisempaa hohtoa kuin kuningaskruunu.

Vikram

Kuningattareni!

Sumitra

Minä en ole enää sinun kuningattaresi, valtias! Armelias kuolema vaatii
minut omakseen.

    Kaatuu ja kuolee.

Šankar

Kuninkaani, mestarini, rakas poikani, sinä olet menetellyt oikein. Nyt
olet noussut ikuiselle valtaistuimellesi. Jumala on sallinut minun
elää saadakseni olla tämän kunnian todistajana. Nyt on minun aikani
loppunut, ja palvelijasi seuraa sinua.

    Ila tulee morsiuspuvussaan.

Ila

Minä kuulen hääsoiton soivan. Missä on sulhaseni? Minä olen valmis.



TŠITRA


ALKULAUSE

Tämä lyyrillinen draama on kirjoitettu viisineljättä vuotta sitten. Se
perustuu seuraavaan Mahabharatan kertomukseen:

Ollessaan erään katumuslupauksen täyttämistä tarkoittavilla
vaellusretkillä Ardžuna saapui Manipuriin. Siellä hän näki
Tsitrangadan, sen maan kuninkaan Tsitravahanan kauniin tyttären.
Hänen viehätyksensä lumoihin joutuen Ardžuna pyysi kuninkaalta hänen
tytärtään puolisokseen. Tsitravahana tiedusteli, kuka kosija oli, sai
kuulla, että hän oli Ardžuna, Pandava, ja kertoi hänelle, että eräs
hänen esi-isistään, Prabhandžana, Manipurin kuninkaallista heimoa,
oli ollut kauan vailla lapsia. Saadakseen perillisen hän suoritti
ankaroita katumusharjoituksia. Hänen ankaran elämäntapansa lepyttämänä
Šiva-jumala soi hänelle sen armon, että hänellä ja jokaisella hänen
jälkeläisellään tulisi olemaan yksi lapsi. Oli sattunut niin, että
luvattu lapsi oli joka kerta ollut poika. Hän, Tsitravahana,
oli ensimmäinen, jolle oli suvunjatkajaksi suotu ainoastaan tytär,
Tsitrangadä. Siitä syystä hän oli pitänyt häntä kaiken aikaa poikanansa
ja oli tehnyt hänet perillisekseen. Kuningas jatkoi kertomustaan:

»Sen ainoan pojan, joka on hänelle syntyvä, tulee olla minun sukuni
jatkaja. Sen pojan minä vaadin itselleni tämän naimaliiton hintana.
Voit ottaa hänet, jos tahdot, mainitsemallani ehdolla.»

Ardžuna suostui, otti Tsitrangadan vaimokseen ja eli hänen isänsä
pääkaupungissa kolme ajastaikaa. Kun heille oli syntynyt poika, hän
syleili hellästi vaimoansa, sanoi jäähyväiset hänelle ja hänen isälleen
ja lähti jatkamaan vaellustansa.



HENKILÖT

    Jumalia:

Madana (Eros)
Vasanta (Lykoreus).

    Kuolevaisia:

Tšitra, Manipurin kuninkaan tytär.

Ardžuna, ruhtinas Kurun heimoa. Hän kuuluu kšatrija- eli soturikastiin
ja elelee tapahtumien aikana erakkona metsässä.

Kyläläisiä eräässä Manipurin etäisessä seudussa.


Ensimmäinen kohtaus

Tšitra

Sinäkö olet viiden nuolen jumala, rakkauden valtias?

Madana

Minä olen Luojan sydämessä syntynyt esikoinen. Minä sidon ihmisten
elämää tuskan kahleisiin ja siunaan sitä onnenauvolla!

Tšitra

Minä tiedän, mikä se tuska on ja mitkä ne kahleet. — Entä kuka olet
sinä, herrani?

Vasanta

Minä olen hänen ystävänsä — Vasanta — vuodenaikojen kuningas. Kuolema
ja raihnaus riuduttaisivat maailman ydintä myöten, ellen minä niitä
seuraisi ja alinomaa taistelisi niitä vastaan. Minä olen ikuinen
nuoruus.

Tšitra

Minä kumarran sinua, Vasanta, minun herrani.

Madana

Mutta mikä ankara lupaus sitookaan sinua, kaunis muukalainen?
Minkätähden annat raikkaan nuoruutesi kuihtua katumuksessa ja
kuoletuksessa? Sellainen uhri ei ole otollinen rakkauden palvonnassa.
Kuka olet ja mitä rukoilet?

Tšitra

Minä olen Tšitra, Manipurin kuninkaallisen huoneen tytär. Šivan
jumalallinen armo lupasi esi-isälleni, kuninkaalle, katkeamattoman
sarjan miespuolisia jälkeläisiä. Mutta jumalallinen sana ei kyennyt
muuttamaan elämänkipinää äitini kohdussa — niin taipumaton oli
luontoni, vaikka olenkin nainen.

Madana

Minä tiedän sen; siitä syystä isäsi kasvattaa sinua poikanansa. Hän
on opettanut sinut käyttämään jousta ja on totuttanut sinut kaikkiin
hallitsijan velvollisuuksiin.

Tšitra

Niin, siitä syystä minä käytän miehen pukua ja olen jättänyt suljetut
naisten suojat. Minä en tunne yhtäkään niistä salajuonista, joita
naiset käyttävät voittaakseen sydämiä. Minun käteni kykenevät
jännittämään jousen, mutta silmäni eivät ole oppineet sinkoamaan
Lemmenjumalan nuolia.

Madana

Sen oppii ihan itsestään, kaunoiseni. Silmä tekee sen työn opettamatta,
ja se, jonka sydämeen on sattunut, tietää, kuinka hyvin.

Tšitra

Riistaa etsiessäni minä eräänä päivänä kuljin yksinäni metsään
Purna-virran rannalle. Minä sidoin ratsuni puuhun ja lähdin
tunkeutumaan sankkaan tiheikköön seuraten riistan jälkiä. Niin löysin
kapean, kiertelevän tien, joka pujottelihe toisiinsa kietoutuneiden
oksien luoman hämäryyden läpi. Lehdet värähtelivät sirkkojen
sirittäessä. Yht'äkkiä minä näin miehen, joka nukkui kuivien lehtien
muodostamalla vuoteella, minun tielläni. Minä käskin ylpeästi häntä
väistymään, mutta hän ei siitä välittänyt. Silloin minä pistin häntä
ylenkatseellisesti jouseni kärjellä. Hän hypähti heti seisaalleen,
suoraksi ja soreaksi, ikäänkuin liekki, joka äkkiä leimahtaa
tuhkakasasta. Hänen suupielissään leikki hupainen hymy, kenties minun
poikamaisen ilmestykseni vuoksi. Silloin minä ensimmäisen kerran
eläissäni tunsin itseni naiseksi ja tiesin, että edessäni oli mies.

Madana

Onnensuosimana tuokiona minä julistan miehelle ja naiselle korkeinta
oppiani: tuntekaa toisenne. Mitä sitten tapahtui?

Tšitra

Minä kysyin häneltä peläten ja ihmetellen: »Kuka olet?» »Minä olen
Ardžuna», vastasi hän, »Kurun suurta heimoa». Minä seisoin siinä
kuin kuvapatsaaksi jähmettyneenä ja unohtaen häntä kunnioittavasti
tervehtiä. Oliko siinä tosiaankin Ardžuna, minun unelmieni ainoa
suuri palvottu! Niin, olinhan minä jo aikoja sitten kuullut hänen
lupautuneen elämään kaksitoista vuotta pidättyväisenä. Monenakin
päivänä oli nuorekas kunnianhimoni yllyttänyt minua taittamaan peistä
hänen kanssaan, valepukuisena haastamaan hänet kaksintaisteluun
ja osoittamaan hänelle asetaitoani. Ah, sinä ylpeä sydän, minne
pakenikaan julkea uskalluksesi. Jos voisin uhrata nuoruuteni kaikkine
toivelmineen saadakseni olla tumma turve hänen jalkojensa alla, niin
pitäisin sitä äärimmäisenä armona. En tiedä, millainen ajatusten
pyörre minut tempasikaan valtoihinsa, kun yht'äkkiä näin hänen häviävän
puiden peittoon. Voi sinua, typerää naista, ethän häntä tervehtinyt,
et virkkanut sanaakaan, et pyytänyt anteeksi, vaan seisoit siinä kuin
kömpelö otus hänen kulkiessaan ylenkatseellisesti ohi!.... Seuraavana
aamuna minä jätin miehenpuvun. Minä koristauduin rannerenkain,
nilkkahelyin, vyövitjoin ja purppuraisin silkkihamosin. Outo puku
kiertyi kiinteästi värjyvän varteni ympärille, mutta minä riensin
etsimään ja löysin Ardžunan siitä metsätemppelistä, joka on Šivalle
pyhitetty.

Madana.

Kerro tarinasi loppuun. Minä olen jumala sydänsynty ja ymmärrän
sellaiset salaperäiset vietit.

Tšitra

Minä muistan vain epämääräisesti, mitä sanoin ja mitä minulle
vastattiin. Älä käske minua kertomaan kaikkea. Häpeä satutti minua
kuin ukonvaaja, mutta ei kyennyt minua murskaamaan, niin sanomattoman
kova, niin miehekäs minä olen. Kotiin astellessani hänen viimeiset
sanansa pistelivät korviani kuin tuliset neulat: »Minä olen luvannut
elää yksin. Minä en voi tulla sinun puolisoksesi!» Voi miehen lupausta!
Varmaan tiedät, sinä lemmen jumala, että lukemattomat pyhimykset ja
viisaat ovat antautuen laskeneet elinkautisten katumusharjoitustensa
palkan naisen jalkojen eteen. Minä mursin jouseni kappaleiksi ja
heitin nuoleni tuleen. Minä vihasin väkevää, joustavaa käsivarttani,
johon jousen jännittäminen oli jättänyt merkkinsä. Ah, rakkaus, korkea
jumala, sinä olet syössyt tomuun ja tuhkaan miehekkään voimakkuuteni
turhan ylpeyden, ja kaikki minun miehentaitoni lepäävät rikottuina
sinun jalkojesi alla. Opeta nyt minulle käskysi; anna minulle heikon
väkevyys ja turvattoman käden ase.

Madana

Minä tahdon olla ystäväsi. Minä tuon maailmoja-voittavan Ardžunan
vangittuna eteesi, jotta hän saa kapinoimisensa tuomion sinun kädestäsi.

Tšitra

Jos minulla olisi aikaa riittävästi, voittaisin hänen sydämensä vähin
erin enkä kysyisi jumalten apua. Minä seisoisin hänen vierellään
kumppanina, ohjaisin hänen sotavaunujensa raisuja vetäjiä, ottaisin
hänen kerallansa osaa hilpeään metsästykseen, vartioisin yöllä hänen
telttansa ovella ja auttaisin häntä suorittamaan kaikkia kšatrijan
suuria velvollisuuksia, pelastamaan heikkoja ja jakamaan oikeutta,
missä tarvitaan. Varmaan olisi kerran tullut päivä, jona hän olisi
luonut katseensa minuun ja ihmetellen kysynyt: »Kuka on tuo poika?
Onko joku edellisen elämäni orja seurannut minua tähän maailmaan,
niinkuin hyvät tekomme meitä seuraavat?» Minä en ole nainen, joka
vaalii epätoivoansa yksinäisessä hiljaisuudessa ruokkien sitä
öisillä kyynelillään ja peitellen sitä päiväisellä kärsivällisellä
hymyllään, nainen, joka on leskeksi syntynyt. Kaipaukseni kukan ei pidä
milloinkaan pudota maan tomuun, ennenkuin se on hedelmäksi kypsynyt.
Mutta vaaditaan elinkautista työtä, jos tahtoo saada oman todellisen
itseytensä tunnetuksi ja tunnustetuksi. Siitä syystä minä olen saapunut
sinun ovellesi, sinä maailmoja-valloittava Rakkaus. Ja sinä, Vasanta,
vuodenaikojen nuori jumala, poista sinä minun ruumiistani sitä
kohdannut alkuperäinen vääryys, sen viehätyksettömyys. Tee minusta
yhden ainoan päivän ajaksi ihmeen kaunis, niin kaunis kuin sydämeni
äkkiä kukkaan puhjennut rakkaus. Anna minulle yksi ainoa täydellisen
kauneuden päivä, niin minä otan vastatakseni tulevaisista päivistä.

Madana

Korkea nainen, minä kuulen sinun rukouksesi.

Vasanta

Kevään kukkaisen sulon ei pidä verhota jäseniäsi vain häipyvän päivän
aikana, se on sinun omanasi kokonaisen vuoden.


Toinen kohtaus

Ardžuna

Näinkö unta, vai oliko se todellakin olemassa, mitä näin järven
rannalla? Minä istuin pehmeällä mättäällä illan varjojen pidetessä
ja ajattelin menneitä vuosia, kun lehvien pimennosta astui näkyviini
kauneuden ilmestys täydellisen naisen hahmossa pysähtyen valkoiselle
laakakivelle vedenrajaan. Näytti siltä, kuin maan sydämen olisi
täytynyt sykähtää iloa hänen paljaan, valkoisen jalkansa alla.
Minusta tuntui, kuin olisi hänen ruumiinsa hienojen verhojen täytynyt
hurmiossa haihtua ilmaan, niinkuin aamun kultainen kaste haihtuu idän
vuoren lumiselta huipulta. Hän kumartui kohti lammen kuvastelevaa
kalvoa ja näki siinä kasvojensa heijasteen. Hän säikähti ja hypähti
seisaalleen; sitten hän hymyili, vasemman käsivarren huoleton liike
päästi valtoimiksi hiukset, jotka valahtivat aina maahan asti hänen
jalkoihinsa. Hän paljasti povensa ja silmäili moitteettomasti
muotoutuneita käsivarsiansa, joissa näytti asuvan ihmeellinen hellyys.
Päätään kumartaessaan hän näki suloisesti kukoistavan nuoruutensa ja
heleän ihonsa herkän punan. Hän säteili hilpeätä hämmästystä. Niin
ihmettelisi itseänsä koko pitkän päivän valkoinen lootuskukka, jos se
aamulla, avatessaan silmänsä, voisi taivuttaa kaulansa ja nähdä kuvansa
vedenkalvossa. Mutta kohta senjälkeen hymy häipyi hänen kasvoistaan, ja
alakuloisuuden varjo himmensi hänen katsettaan. Hän sitoi palmikkonsa,
veti harsonsa hartioilleen, huokasi hiljaa ja lähti astumaan pois,
niinkuin ihana ilta painuu yön helmaan. Kaiken kaipauksen ylhäinen
täyttyminen tuntui välkähtäneen salamana näkyviini ja kadonneen...
Mutta kuka onkaan ovella?

    Saapuu Tšitra, naisen puvussa.

Ah! Se on hän. Ole rauhallinen, sydämeni! Älä minua pelkää, korkea
nainen! Minä olen kšatrija.

Tšitra

Jalo herra, sinä olet minun vieraani. Minä asun tässä temppelissä. En
tiedä, millä tavoin voin osoittaa sinulle vieraanvaraisuutta.

Ardžuna

Kaunis nainen, sinun näkeminen on totisesti suurimman
vieraanvaraisuuden nauttimista. Ellet minua moiti, kysyn sinulta
jotakin.

Tšitra

Saat kysyä.

Ardžuna

Mikä ankara lupaus pitääkään sinua tämän yksinäisen temppelin vankina
riistäen kaikilta kuolevaisilta sinun suloisen läsnäolosi?

Tšitra

Minä vaalin sydämessäni salaista toivelmaa, jonka täyttymistä joka
päivä rukoilen Šiva jumalalta.

Ardžuna

Ah, mitä voitkaan toivoella sinä, joka olet koko maailman kaipaus! Minä
olen vaeltanut itäisimmän vuoren luota, jonka laelle nouseva aurinko
ensin astuu tulisäihkeisen jalkansa, auringonlaskun maan äärimmäisille
rajoille. Minä olen nähnyt maan kalleimmat, kauneimmat ja suurimmat
aarteet. Minun tietoni on oleva sinun, kunhan ilmoitat, mitä tai ketä
etsit.

Tšitra

Hänet, jota etsin, tuntevat kaikki.

Ardžuna

Tosiaanko! Kuka onkaan se jumalten suosikki, jonka maine on vanginnut
sydämesi?

Tšitra

Hän on kaikkein korkeimman hallitsijasuvun jälkeläinen, hän on
sankareista suurin.

Ardžuna

Korkea nainen, älä uhraa kauneutesi aarretta väärän maineen alttarille.
Valheellinen huhu leviää kieleltä toiselle, niinkuin leviää usva aamun
ensimmäisessä sarasteessa ennen auringonnousua. Sano minulle, kuka on
se mahtava sankari, korkeinta kuninkaallista heimoa.

Tšitra

Toisten miesten maine herättää sinussa kateutta, erakko. Etkö tiedä,
että Kurujen kuninkaallinen heimo on mainehikkain kaikkialla maailmassa?

Ardžuna

Kurujen heimo!

Tšitra

Ja etkö ole milloinkaan kuullut sen ikimainehikkaan suvun suurinta
nimeä?

Ardžuna

Salli minun kuulla se huuliltasi.

Tšitra

Ardžuna, maailmojen valloittaja. Minä olen poiminut tämän kuolemattoman
nimen kaikkien ihmisten huulilta ja olen visusti sen kätkenyt
neidon-sydämeeni. Minkätähden näytät hämmentyneeltä, erakko? Onko
siinä nimessä vain petollinen hohtelu? Jos sanot niin olevan, niin
minä murran empimättä sydämeni lippaan ja heitän väärän jalokiven maan
tomuun.

Ardžuna

Olkoonpa hänen nimensä ja maineensa, hänen rohkeutensa ja sankaruutensa
tosi tai väärä, armahda häntä äläkä karkoita häntä sydämestäsi, — sillä
hän on polvillaan sinun edessäsi tänä hetkenä.

Tšitra

Sinäkö Ardžuna!

Ardžuna

Niin, minä, rakkautta-janoava anelija sinun ovellasi.

Tšitra

Eikö siis olekaan totta, että Ardžuna on luvannut elää yksin
kaksitoista pitkää vuotta?

Ardžuna

On — mutta sinä olet vapahtanut minut lupauksestani, niinkuin kuutamo
vapahtaa yön pyhästä pimeyden lupauksesta.

Tšitra

Häpeä siitä sinulle! Miksi oletkaan minut nähdessäsi pettänyt oman
itsesi? Ketä etsitkään näistä tummista silmistä, näistä maidonvalkeista
käsivarsista, kun olet valmis maksamaan hänet kunniasi hinnalla? Et
minun todellista itseyttäni, sen tiedän. Tämä ei varmaankaan voi olla
rakkautta, se ei ole miehen naiselle tarjoama korkein kunnioitus!
Ah, mikä onnettomuus, että ruumis, tämä hauras valheverkko, sokaisee
ihmisen näkemästä kuolemattoman hengen valoa! Ardžuna, nyt tiedän, että
sankarillisen miehuutesi maine on väärä.

Ardžuna

Ah, minä tunnen nyt, kuinka mitätön on maine, urhoollisuuden ylpeys!
Kaikki näyttää minusta pelkältä unelta. Sinä yksin olet täydellinen,
sinä olet maailman rikkaus, kaiken puutteen loppu, kaikkien
pyrkimysten päämäärä, sinä ainoa nainen! On olemassa toisia, jotka
voi tuntea vain vähitellen. Kun näkee sinut silmänräpäyksen ajan,
näkee korkeimman täydellisyyden ikiajoiksensa.

Tšitra

Sinä et näe minua, sinä et näe minua, Ardžuna! Sinä näet jumalan luoman
valhekuvan. Mene, sankarini, mene, mene. Älä kosi petosta, älä uhraa
jaloa sydäntäsi harhaluulolle. Mene.


Kolmas kohtaus

Tšitra

Ei, se on mahdotonta. Kuinka voisinkaan kestää tuon palavan katseen,
joka tuntuu janoavan sielun kätenä minuun tarttuvan, tuntea, miten
hänen sydämensä yrittää rikkoa kahleitansa kiihkeästi sykähdyttäen
jokaista suonta hänen ruumiissaan — ja lähettää hänet menemään kuin
kerjäläisen! Ei, se on mahdotonta.

    Madana ja Vasanta tulevat.

Sinä rakkauden jumala, millaiseen kamalaan paloon oletkaan minut
verhonnut! Minä palan ja poltan kaikki, mihin kosken.

Madana

Minä haluan tietää, mitä viime yönä tapahtui.

Tšitra

Minä menin illalla levolle ruohovuoteeseeni, johon kevään kukat
olivat sirottaneet terälehtiänsä, ja muistelin Ardžunalta kuulemaani
kauneuteni ihmeellistä ylistyslaulua — nauttien pisara pisaralta sen
hunajan, jota olin pitkän päivän kuluessa kerännyt. Menneisyyteni
oli unohtunut niinkuin entiset olemassaoloni. Minä tunsin olevani
kuin kukka, jonka on suotu vain muutamina häipyvinä hetkinä kuunnella
surisevia imarteluja ja salomaan kuisketta ja hyminää ja jonka täytyy
sitten painaa taivaaseen suuntautunut katseensa alas, taivuttaa päänsä
ja hengähtää viimeinen henkäyksensä maan tomussa, valittamatta,
siten päättäen täydellisen hetken tarinan, hetken, joka ei tiedä
menneisyydestä enempää kuin tulevaisuudestakaan.

Vasanta

Rajaton elämän loisto voi kukoistaa ja lakastua yhden ainoan aamun
tuokioina.

Madana

Niinkuin ikuinen tarkoitus pienen laulun puitteissa.

Tšitra

Etelän vieno tuuli viihdytti minut uneen. Pääni päällä kukkiva
_matati_-pensas heitti minulle hiljaa suuteloitansa. Jokainen kukka
valitsi itselleen kuolinsijan, mikä hiuksissani, mikä povellani, mikä
jaloissani. Minä nukuin. Yht'äkkiä, sikeässä unessani, olin tuntevinani
kiihkeän katseen sattuvan ruumiiseeni liekin terävien sormien tavoin.
Minä kavahdin vuoteeltani ja näin erakon seisovan edessäni. Kuu oli
vaeltanut lännen taivaalle ja kurkisteli lehvien lomitse nähdäkseen
ihmeen, jonka jumalainen taito oli luonut hauraaseen ihmishahmoon.
Ilma oli tuoksuja tulvillaan, yön hiljaisuudessa helisi sirkkojen
soitto, ja puiden kuvajaiset lepäsivät liikkumattomina järven kalvossa.
Sauva kädessään seisoi erakko siinä suurena, suorana ja hiljaisena
kuin salometsän puu. Kun avasin silmäni, niin minusta tuntui, kuin
olisin erinnyt kaikesta elämän todellisuudesta ja syntynyt unessa
varjomaailmaan. Häpeä valahti jalkoihini kuin irrallinen vaate.
Minä kuulin hänen huutavan: »Rakas, rakkahin!» Ja kaikki edelliset,
unohtuneet elämäni yhtyivät yhdeksi ja vastasivat siihen. Minä sanoin:
»Ota minut, ota minut kaikkineni!» Minä ojensin käsivarteni häntä
kohti. Kuu painui puiden taakse. Pimeyden esirippu peitti kaikki.
Taivas ja maa, aika ja avaruus, ilo ja murhe, kuolema ja elämä
sulautuivat yhteen sanomattomassa hurmiossa... Aamun ensimmäisessä
sarasteessa, lintujen ensimmäisten viserrysten kaikuessa, minä
kohottauduin ja jäin istumaan, nojaten vasempaan käsivarteeni. Hän
nukkui siinä, huulilla epämääräinen hymy, kuin aamun kasvava kuu.
Aamun rusottava kajaste sattui hänen jaloon otsaansa. Minä huokasin
ja nousin. Minä keräsin leveälehtisiä köynnöskasveja suojatakseni
hänen kasvojansa auringon tulvivalta valolta. Minä silmäilin
ympärilleni ja näin vanhan tutun maan. Minä muistin, kuka olin
ollut, ja juoksin, juoksin kuin varjoansa säikkyvä kauris
pitkin _šephali_-kukkien peittämää metsäpolkua. Minä löysin
yksinäisen loukon, istuuduin, kätkin kasvoni käsiini yrittäen
itkeä ja valittaa. Mutta kyynelet eivät minua totelleet.

Madana

Voi sinua, kuolevaisten tytärtä! Minä anastin jumalien aitasta taivaan
tuoksuvan viinin, täytin sen yhtä yötä varten piripintaiseksi ja annoin
sinun käteesi, jotta sen joisit — mutta sinä huudat yhä tuskaasi!

Tšitra (katkerasti)

Kuka sen joi? Minulle tarjottiin elämän kaipauksen harvinaisin
täyttymys, rakkauden ensimmäinen yhtymys, ja temmattiin se jälleen
saavutettavistani. Tämä lainattu kauneus, tämä minua verhoava valhe
on minusta kariseva vieden mukanansa tuon suloisen yhtymyksen ainoan
muiston, niinkuin terälehdet karisevat lakastuvasta kukasta, ja
alastonta köyhyyttänsä häpeävä nainen on istuva itkien yöt päivät.
Tämä kirottu hahmo seuraa minua alinomaa niinkuin paha henki ryöstäen
minulta jokaisen lemmenpalkan — kaikki ne suudelmat, joita sydämeni
janoaa.

Madana

Ah, kuinka turha olikaan sinun ainoa yösi! Riemun alus tuli näkyviin,
mutta aallokko esti sitä pääsemästä rantaan.

Tšitra

Taivas tuli niin lähelle minua, että tuokion ajan luulin jo sen
saavuttaneeni. Mutta aamulla, unesta herätessäni, minä havaitsin
oman ruumiini muuttuneen kilpakosijakseni. Nyt on vihattavana
velvollisuutenani koristaa se joka päivä, lähettää se rakastettuni luo
ja nähdä, kuinka hän sitä hyväilee. Jumala, ota lahjasi takaisin!

Madana

Mutta kuinka voitkaan astua rakastajasi luo, jos otan sen sinulta pois?
Eikö olisi säälimätöntä temmata malja hänen huuliltansa hänen tuskin
ehdittyään nauttia ensimmäisen siemauksen? Kuinka katkeraa kaunaa hän
tuntisikaan sinua kohtaan.

Tšitra

Olisi sittenkin paljoa parempi. Minä tahdon osoittaa hänelle todellisen
olemukseni, joka on tätä valepukua jalompi. Jos hän sen hylkää, jos hän
halveksii minua ja särkee sydämeni, niin kestän senkin vaieten.

Vasanta

Kuule neuvoani. Kukoistusajan väistyessä saapuvan syksyn tieltä
tulevat hedelmäinkorjuun riemuisat päivät. On tuleva se aika, jolloin
kukoistava ruumis karistaa terälehtensä päivän helteessä ja Ardžuna
on onnellinen saadessaan omakseen sinussa piilevän totuuden hedelmän.
Lapseni, lähde takaisin rajuun juhlaasi.


Neljäs kohtaus

Tšitra

Minkätähden katselet minua noin, soturini?

Ardžuna

Minä katselen, kuinka punot tuota seppelettä. Taito ja sulo,
kaksoissisarukset, karkeloivat hilpeinä sinun hyppysissäsi. Minä
katselen ja ajattelen.

Tšitra

Mitä ajattelet, herrani?

Ardžuna

Minä ajattelen, että sinä yhtä kevein kosketuksin ja yhtä suloisesti
punot minun pakolaispäiväni kuolemattomaksi seppeleeksi koristaaksesi
minut sillä, kun palaan kotiin.

Tšitra

Kotiin! Tämä rakkaus ei ole kotia varten!

Ardžuna

Eikö kotia varten?

Tšitra

Ei. Älä puhu siitä milloinkaan. Vie kotiisi se, mikä on pysyvää ja
voimakasta Jätä pieni villi kukka syntymäsijoillensa, anna sen ajan
tullen kauniisti kuolla kaikkien lakastuvien kukkien ja maatuvien
lehtien keralla. Älä vie sitä palatsisi korkeaan saliin, missä se
joutuu heitettäväksi kivipermannolle, joka ei ollenkaan sääli kuihtuvia
ja unohtuvia.

Ardžuna

Sellainenko on meidän rakkautemme?

Tšitra

Niin, epäilemättä! Miksi sitä valittaisimme? Sen, mikä on suunniteltu
joutilaiden päivien varalle, ei pidä kestää niitä kauemmin. Ilo
kääntyy kärsimykseksi, kun siltä suljetaan poistumistie. Ota se ja pidä
omanasi niin kauan kuin se kestää. Älä salli iltaisen kylläisyytesi
vaatia enempää kuin aamusi kaipaus saattoi ansaita... Päivä on mennyt.
Ota tämä seppele. Minä olen väsynyt. Ota minut syliisi, rakkaani.
Vaietkoon kaikki tyytymätön ja tyhjä kiista huuliemme suloisessa
kohtauksessa.

Ardžuna

Hiljaa! Kuuletko, rakkaani, kuinka rukouskellojen soitto kaikuu etäisen
kylän temppelistä illan ilmassa yli vaikenevien lehvien!


Viides kohtaus

Vasanta

Minä en voi kulkea yhtä nopeasti kuin sinä, ystäväni! Olen väsynyt. On
vaikea tehtävä pitää vireillä sitä tulta, jonka sinä olet sytyttänyt.
Uni voittaa minut, viuhka putoo kädestäni, ja kylmä tuhka peittää
sammuneen hehkun. Minä kavahdan hereille ja yritän kaikin voimin
kiihtää laantunutta lieskaa. Mutta tämä ei voi enää kauan jatkua.

Madana

Minä tiedän, että sinä olet epävakainen kuin lapsi. Iäti levoton on
sinun leikkisi taivaassa ja maan päällä. Asiat, joita olet monien
päivien aikana rakentanut sanomattoman yksityiskohtaisesti, sinä
hävität jälleen silmänräpäyksessä ollenkaan valittelematta. Mutta
tämä työmme on kohta valmis. Ilon siivittämät päivät pakenevat
nopeasti, ja vuosi kuluu loppuun hurmioisessa onnessa.


Kuudes kohtaus

Ardžuna

Minä heräsin aamulla ja havaitsin unistani kirvonneen jalohelmen.
Minulla ei ole lipasta, johon sen kätkisin, ei kuninkaankruunua, johon
sen kiinnittäisin, ei vitjoja, joihin sen ripustaisin, ja kumminkaan en
henno heittää sitä pois. Minun, kšatrijan, oikea käsivarsi pitelee sitä
joutilain elein ja unhottaa varsinaiset velvollisuutensa.

    Tšitra tulee.

Tšitra

Sano minulle, mitä ajattelet, herrani!

Ardžuna

Minun mieltäni askarruttavat nyt metsästyksen ajatukset. Katsohan,
kuinka sade valuu virtoina ja pieksee kiivaasti kukkulanrinnettä.
Pilvien tummat varjot lepäävät raskaina metsän yläpuolella, ja
paisunut virta syöksyy nauraen ja ivaillen yli kaikkien esteiden
kuin huoleton nuorukainen. Tällaisina sadepäivinä me viisi veljestä
aina lähdimme Tšitrakan metsään pyydystämään villejä eläimiä. Ne
olivat hilpeitä aikoja. Meidän sydämemme karkelivat jyrisevien
pilvien lyödessä rumpua. Metsässä kajahtelivat riikinkukon huudot.
Sateen loiske ja vesiputousten kohina esti arkaa kaurista kuulemasta
askeliamme. Leopardien askelet näkyivät märässä maassa ja ilmaisivat
niiden tyyssijat. Kun metsästyshuvi oli lopussa, me kotimatkalla
haastoimme toisiamme kilpasille uidessamme vihaisten virtojen poikki.
Levottomuus asuu mielessäni. Minä ikävöin metsästämään.

Tšitra

Surmaa sitä ennen se riista, jota nyt ajat. Oletko varma siitä, että se
loihdittu kauris, jota nyt tavoittelet, on välttämättä saatava kiinni?
Et, et vielä. Tuo villi otus väistää sinua kuin unennäkö, kun luulet
sen kohta tavoittavasi. Katsohan, kuinka hurja sade ajaa takaa tuulta
singoten sen jälkeen tuhat nuolta. Sittenkin tuuli liikkuu vapaana
ja voittamattomana. Meidän jahtileikkimme on samanlainen, armaani!
Sinä tavoittelet nopsajalkaista kauneuden henkeä heittäen häntä kohti
kaikki peitsesi. Mutta tämä loihdittu kauris kiitää yhä vapaana ja
koskemattomana.

Ardžuna

Rakkaani, eikö sinulla ole kotia, missä hellät sydämet odottavat sinua
palaavaksi? Kotia, johon sinä loit suloa lempeällä palvelevaisuudellasi
ja josta sammui valo, kun sinä lähdit tänne erämaahan?

Tšitra

Miksi kyseletkään? Ovatko ajatustavierovan nautinnon ajat menneet? Etkö
tiedä, että minä olen vain se, minkä edessäsi näet? Minulla ei ole
mitään laajempaa näköalaa. _Kinsuka_-kukan lehdellä väreilevä kastepisara
on nimetön ja tarkoitukseton. Se ei tarjoa vastausta mihinkään
kysymykseen. Se, jota sinä rakastat, on tuon täydellisen kastehelmen
kaltainen.

Ardžuna

Eikö mikään sido häntä maailmaan? Voiko hän olla vain kappale taivasta,
jonka jokin vallaton jumala on epähuomiossa pudottanut maahan?

Tšitra

Voi.

Ardžuna

Ah, senpävuoksi minusta aina tuntuukin, kuin olisin sinut menettämässä.
Minun sydämeni kaipaa yhä, ja mieleni ei löydä lepoa. Tule lähemmäksi
minua, sinä saavuttamaton! Antaudu sietämään nimen, kodin ja
sukulaisuuden siteitä. Salli minun sydämeni elää vain sinua kokien;
salli minun elää kanssasi rakkauden levossa ja rauhassa.

Tšitra

Miksi yritätkään suotta tavoittaa ja saada omiksesi pilvien
värivivahduksia, aaltojen karkeloa ja kukkasten tuoksua?

Ardžuna

Älä toivo tyydyttäväsi rakkautta ilmaisilla olemattomilla,
valtiattareni. Anna minulle jotakin, johon voin turvata, jotakin,
mikä kestää kauemmin kuin nautinto, jotakin sellaista, mikä kestää
kärsimyksessäkin.

Tšitra

Vuosi ei ole vielä kulunut, sankarini, ja sinä olet jo väsynyt. Nyt
tiedän, että taivas on suuressa armossaan suonut kukkasille lyhyen
elämän. Jos ruumiini olisi voinut lakastua ja kuolla viime kevään
kukkien keralla, niin se olisi varmaan kuollut kunniakseen. Mutta nyt
sen päivät ovat luetut, rakkaani. Älä sitä säästä, ime siitä kaikki
hunaja, jottei sydänparkasi tarvitse palata yhä uudelleen sen luo
tyydyttämättömin kaipauksin, niinkuin janoinen mehiläinen, kun kesän
kukkaset lepäävät lakastuneina maan tomussa.


Seitsemäs kohtaus

Madana

Tänään on viimeinen yö.

Vasanta

Ruumiisi kauneus palaa huomenna Kevään tyhjentymättömään
aarrekammioon. Huuliesi rusotus puhkee jälleen kukoistamaan tuoreena
_asokan_ lehtiparina, Ardžunan suudelmia muistamatta, ja ihosi pehmeä,
valkoinen hohtelu syntyy uudelleen sadassa tuoksuvassa jasmiininkukassa.

Tšitra

Jumalat, jumalat, kuulkaa rukoukseni! Sallikaa minun kauneuteni
leimahtaa kirkkaimpaan lieskaansa tämän yön viimeisenä hetkenä,
niinkuin leimahtaa viimeisen kerran liekki, joka sammuu.

Madana

Sinun toivosi on toteutuva.


Kahdeksas kohtaus

Kyläläisiä

Kuka meitä nyt suojelee?

Ardžuna

Mitä? Mikä vaara teitä uhkaa?

Kyläläiset

Pohjoisilta vuorilta hyökkää kyläämme hävittämään rosvojoukko kuin
tulviva vuorivirta.

Ardžuna

Eikö teidän kuningaskunnassanne ole ketään suojelijaa?

Kyläläiset

Tšitra, kuninkaantytär, oli kaikkien pahojen pelkona. Hänen vielä
ollessaan tässä onnellisessa maassa me pelkäsimme luonnollista
kuolemaa, mutta emme mitään muuta. Nyt hän on lähtenyt
pyhiinvaellusmatkalle, ja kukaan ei tiedä hänen olopaikkaansa.

Ardžuna

Suojaako tätä maata nainen?

Kyläläiset

Suojaa; hän on meidän isämme ja äitimme.

    Poistuvat.

    Tšitra saapuu.

Tšitra

Minkätähden istut täällä yksinäsi?

Ardžuna

Minä yritän kuvitella, millainen nainen prinsessa Tšitra lienee.
Hänestä kerrotaan paljon tarinoita.

Tšitra

Hän ei ole lainkaan kaunis. Hänen silmänsä eivät ole niin kauniit kuin
minun silmäni, jotka ovat tummat kuin kuolema. Hän kykenee puhkaisemaan
peitsellään minkä kilven tahansa, mutta ei sankarimme sydäntä.

Ardžuna

Kerrotaan, että hän on urhoollisuudeltaan parhaan miehen ja
hellyydeltään parhaan naisen veroinen.

Tšiira

Sepä se onkin hänen suurimpana onnettomuutenansa. Nainen, joka on vain
nainen, joka kiehtoo miesten sydämet hymyilyillään ja huokauksillaan,
palveluksillaan ja hellillä hyväilyillään, on onnellinen. Mitäpä hyötyä
hänellä olisi oppineisuudesta ja suurista teoista? Jos olisit hänet
eilen nähnyt metsäpolun varrella sijaitsevan Šiva-jumalalle pyhitetyn
temppelin pihalla, olisit kulkenut hänen ohitsensa huolimatta luoda
häneen silmäystäkään. Oletko tosiaankin kyllästynyt naisen kauneuteen
siinä määrin, että kaipaat hänestä miehen voimaa?

Minä olen valmistanut keskipäivän lepoa varten makuusijan yöpimeään
luolaan ja olen sitä varten taittanut viheriöitä, vaahtoavan
vesiputouksen kostuttamia lehviä. Mustaa kivipermantoa peittävän
pehmeän, viheriän sammalen viileys suutelee siellä silmäsi uneen.
Sällithän, että johdan sinut sinne?

Ardžuna

Ei tänään, rakkaani.

Tšitra

Miksi ei tänään?

Ardžuna

Olen kuullut rosvojoukkueen lähestyvän tasankoja. Minun täytyy
välttämättä varustautua suojellakseni säikähtyneitä kyläläisiä.

Tšitra

Sinun ei tarvitse ollenkaan heitä pelätä. Prinsessa Tšitra on
asettanut vahvat vartiostot rajasolain suulle, ennenkuin lähti
pyhiinvaellusretkelleen.

Ardžuna

Sällithän minun harjoittaa hetkisen kšatrijan sotaista ammattia. Minä
hankin tälle joutilaalle käsivarrelleni uutta mainetta, jotta se olisi
arvokkaampi pielus sinun päätäsi varten.

Tšitra

Entäpä, jos kiellän sinua lähtemästä, jos kierrän käsivarteni
uumillesi? Tempaudutko karusti minusta irralle ja jätätkö minut? Niinpä
mene! Mutta tiedä, että kerran katkennut liaani ei milloinkaan yhdy
enää yhdeksi. Mene, jos janosi on sammunut. Mutta ellei ole niin laita,
muista, että nautinnon jumala on epävakainen eikä odottele ketään.
Viivy vielä hetkinen, valtiaani! Kerro minulle ne levottomat ajatukset,
jotka sinua kiusaavat. Kuka onkaan tänään askarruttanut mieltäsi!
Tšitrako?

Ardžuna

Niin, Tšitra. Minä ihmettelen, minkä lupauksen vuoksi hän on lähtenyt
pyhiinvaellusretkelleen. Mitä häneltä voikaan puuttua?

Tšitra

Mitä puuttua? Onko hänellä, onnettomalla, milloinkaan mitään ollut?
Hänen huomattavimmat kykynsä ovat vankilan muureja, jotka sulkevat
hänen naisen-sydämensä kylmään tyrmään. Hän on synkkä ja tyytymätön.
Hänen naisellisen rakkautensa täytyy tyytyä käymään ryysyihin puettuna;
hänelle ei ole suotu kauneutta. Hän on kuin ilottoman aamun henki, joka
istuu kivisellä vuorenhuipulla pimeiden pilvien himmentäessä siltä
kaiken valon. Älä kysy minulta hänen elämästänsä. Se ei voi kuulua
viehättävältä kenenkään miehen korvaan.

Ardžuna

Sanomattomasti tekee mieleni saada kuulla hänestä kaikki. Minä olen
kuin vaeltaja, joka saapuu keskiyön aikaan vieraaseen kaupunkiin.
Kupukatot, tornit ja puutarhojen puut näyttävät epämääräisiltä ja
varjomaisilta, ja uneliaan hiljaisuuden läpi kuuluu toisinaan meren
kumea huokaus. Hän odottelee hartaasti aamua, joka on ilmaiseva
hänelle kaikki vieraat ihmeet. Kerro minulle hänen tarinansa.

Tšitra

Mitäpä siinä on enempää kerrottavaa?

Ardžuna

Minä kuvittelen näkeväni hänet valkoisen ratsun selässä ylväästi
pidellen vasemmassa kädessään ohjaksia ja oikeassa joustansa,
ikäänkuin Voiton jumala, joka jakaa ympärilleen hyvää toivoa. Hän
suojelee imeviä poikasiaan kiivaalla rakkaudellansa niinkuin valpas
jalopeuraemo. Naisen käsivarret ovat kauniit, vaikka niitä ei korista
mikään muu kuin kahlehtimaton voima! Minun sydämeni on rauhaton,
kaunoiseni, niinkuin käärme, joka tointuu pitkästä talviunestansa.
Tule, kiitäkäämme toistemme keralla nopeiden ratsujen selässä, niinkuin
kaksoistähti syöksyy hehkuen läpi avaruuden. Pois tästä unettavasta,
synkänviheriästä vankilasta, tästä huumaavasta, henkeäsalpaavasta
ilmasta!

Tšitra

Tunnusta minulle totuus, Ardzuna: jos minä voisin jonkin taian avulla
karistaa itsestäni tämän hekumallisen pehmeyden, tämän aran kauneuden
hemmen, joka säikkyy maailman karua ja terveellistä kosketusta, heittää
sen pois kuin lainavaatteet, voisitko sinä sen sietää? Jos suoristaudun
pystyksi ja väkeväksi, sydämessä rohkeus, joka halveksii tukea
kaipaavan heikkouden viekkaita juonia, jos kohotan pääni korkealle
kuin solakka nuori vuorihonka enkä enää lepää hervottoman liaanin
lailla maan tomussa, olenko silloinkin miehen katsetta kiehtova? Ei,
ei, sinä et voisi sitä kestää. On parempi, että sirottelen ympärilleni
häipyvän nuoruuden soreita leluja ja odotan sinua kärsivällisesti.
Jos haluat palata, niin minä ojennan sinulle hymyillen tämän kauniin
ruumiini maljan täynnä nautinnon viiniä. Kun olet siihen väsynyt ja
kyllästynyt, voit lähteä työhösi tai leikkiin, ja vanhaksi tultuani
minä mielelläni vetäydyn siihen nurkkaan, joka minulle jätetään. Kuinka
miellyttäisikään sinun sankarillista sieluasi, jos yön kisakumppani
pyrkisi päiväiseksi puolisoksesi, jos vasen käsivarsi oppisi kantamaan
ylpeän oikean taakkaa?

Ardžuna

Näyttää siltä, kuin en milloinkaan sinua oikein tuntisi. Sinä olet
minulle kuin jumalatar, joka piilee kultaisessa kuvassa. Minä en
voi sinua koskettaa, en voi sinulle korvata verrattomia antimiasi.
Niinpä rakkauteni onkin epätäydellinen. Surumielisen katseesi
arvoituksellisista syvyyksistä, leikillisistä sanoistasi, jotka
ivailevat omaa merkitystänsä, minä toisinaan näen vilahtavan esiin
olennon, joka yrittää tuhota ruumiinsa raukean sulon, yrittää päästä
kärsimyksen puhtaaseen tuleen hymyn usvaisen verhon läpi. Harhakuva
on totuuden ensimmäinen ilmestysmuoto. Vieraassa puvussa lähestyy
totuus rakastajaansa. Mutta tulee aika, jolloin se riisuu yltänsä
korut ja harsot ja seisoo alastomaan ylhäisyyteensä pukeutuneena. Minä
tavoittelen sitä viimeistä sinua, sitä yksinkertaisinta aito totuutta.

Miksi itket, rakkaani? Miksi kätket kasvosi käsiisi? Olenko tuottanut
sinulle tuskaa, armaani? Unohda mitä sanoin. Minä tahdon tyytyä
nykyisyyteen. Tulkoon jokainen kauneuden tuokio minun luokseni niinkuin
tuntematon lintu näkymättömästä, pimeään kätketystä pesästänsä tuoden
minulle laulavan tervehdyksen. Minä tahdon aina istua toivoineni niiden
toteutumisen rannalla ja päättää siten päiväni.


Yhdeksäs kohtaus

    Tšitra ja Ardžuna.

Tšitra (viittaan kääriytyneenä)

Oletko tyhjentänyt maljan viimeiseen pisaraan, valtiaani? Nytkö siis
on kaiken loppu? Ei, kun kaikki on tehty, jää vielä jotakin jäljelle,
ja se on minun viimeinen uhrini sinun jalkojesi eteen.

Minä olen tuonut taivaan tarhoista verrattoman ihania kukkia
palvoakseni sinua, sydämeni jumalaa. Juhlamenojen päätyttyä, kukkasten
lakastuttua, sallinet minun heittää ne ulos temppelistä. (Hän riisuu
viittansa ja esiintyy jälleen mieheksi vaatetettuna.) Silmäile nyt
palvojaasi armollisesti.

Minä en ole niin kaunis enkä täydellinen kuin ne kukkaset, jotka
palvoessani sinulle tarjosin. Minussa on monta vikaa ja virhettä. Minä
olen vaeltaja suurella maailmantiellä, vaatteeni ovat tahraiset, ja
okaat ovat viiltäneet jalkani verille. Kuinkapa voisinkaan olla kaunis
kuin kukka, moitteettoman suloinen kuin tuokion kestävä elämä? Minä
tarjoan sinulle ylpeästi lahjaksi naisen sydämen, johon on kertynyt
maan tyttären kaikki tuska ja riemu, toivo, pelko ja häpeä, ja jossa
syntyy kuolemattomuutta tavoitteleva rakkaus. Siinä on epätäydellisyys,
mutta jalo ja ylevä. Nyt, kun kukkapalvonta on päättynyt, herrani, ota
tämä palvelijaksesi tulevaisia päiviä varten!

Minä olen Tšitra, kuninkaan tytär. Muistanet sen päivän, jolloin Šivan
temppelissä astui luoksesi nainen, korujen ja kaunisteiden peittämä.
Tuo julkea nainen tuli sinua kosimaan ikäänkuin olisi ollut mies. Sinä
torjuit hänet ja menettelit oikein. Valtiaani, minä olen se nainen.
Hän oli minun valhehahmoni. Jumalten armosta minä sain sitten vuoden
ajaksi niin ihanan muodon kuin kuolevainen konsanaan ja rasitin sillä
petoksella sankarini sydäntä. Minä en ole, en voi olla se nainen.

Minä olen Tšitra. En ole mikään palvottava jumala, mutta en myöskään
yleisen säälin esine, joka pyyhkäistään välinpitämättömästi syrjään
kuin hyttynen. Jos pidät minua kyllin arvokkaana salliaksesi minun
kulkea vierelläsi vaaran ja uskalluksen polkuja, jos suot minulle
osan elämäsi suurista velvollisuuksista, niin tulet tuntemaan minun
varsinaisen olemukseni. Jos lapsi, jota kohdussani ravitsen, syntyy
poikana, niin minä itse opetan hänet olemaan toinen Ardžuna, lähetän
hänet ajan tullen luoksesi, ja silloin sinä vihdoin tunnet minut
oikein. Tänään minä voin tarjota sinulle vain Tšitran, kuninkaan
tyttären.

Ardžuna

Rakkaani, minun elämästäni ei puutu mitään.



PIMEÄN KAMMION KUNINGAS


I

Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija.

Ensimmäinen mies

Hoi, mies!

Kaupunginvartija

Mitä haluatte?

Toinen mies

Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano
meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä.

Kaupunginvartija

Minne olette menossa?

Kolmas mies

Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä
tietä meidän on kuljettava?

Kaupunginvartija

Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne,
kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin
osutte varmaan oikeaan.

    Poistuu.

Ensimmäinen mies

Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä
tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa
paljon teitä?

Toinen mies

Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus
järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet —
niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia,
raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme
ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain
yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan.
Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan
ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan
ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet
olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi.

Ensimmäinen mies

Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren
virheen.

Džanardan

Minkä virheen?

Ensimmäinen mies

Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua,
että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan,
Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden
olevan maan pelastuksena.

Kaundilja

Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että
Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka
varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos
kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee
vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan.

Bhavadatta

Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla
työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen
tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn
kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla
teillä kohtaa — uh!

Kaundilja

Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan!
Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan
isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän
vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä
kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien
kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen
kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen
ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon
ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut
lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa
keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa
ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen
ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli
tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme
tavallisimpia.

Bhavadatta

Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta,
hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle
edullisimmat.

    Poistuvat.

    Taatto saapuu poikajoukon keralla.

Taatto

Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen
kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut
ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan.

                        Laulu

        Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule!
        Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule!
        Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden;
        Tule huiluin ja metsien huokailuin!
        Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä!
        Tule, kevät, tule!

    Poistuvat.

    Joukko kansalaisia saapuu.

Ensimmäinen kansalainen

Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut
näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen
valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa!

Toinen kansalainen

Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä
voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi.

Ensimmäinen kansalainen

Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan
kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee
siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan —
tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän
asian.

Toinen kansalainen

Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta,
osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme
joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset.

Kolmas kansalainen

Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin
mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa
ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken
omana tietonansa?

Virupakša

Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan
mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan
sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain
huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa.

Ensimmäinen kansalainen

Sano meille, minkätähden, Virupakša.

Virupakša

Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta?
Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on
senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen.

Ensimmäinen kansalainen

Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina
ihmetelleet... Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden
ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän
kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi
vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun,
voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan
selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä.

Kolmas kansalainen

Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan.

Virupakša

Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi?

Višu

Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo
anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja
kömpelöltä.

Virupakša

Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin
viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi
varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas
pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi.

Višu

Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu
kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja
heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän
kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen.

Virupakša

Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi?

Višu

On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa
hillitsemistä.

Ensimmäinen kansalainen

Sst, hyvät ystävät... tästä ei hyvä seuraa... Näyttävätpä päättäneen
saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena
tässä kaikessa.

    Poistuu.

    Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan
    taattoa.

Toinen kansalainen

Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä
rauhaa...

Taatto

Mikä ajatus?

Toinen kansalainen

Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta
jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on
kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos,
jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee.

Taatto

»Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan,
ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta
kruunatun kuninkaan!

Laulaa

  Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa.
  Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
  Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo;
  Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin.
  Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
  Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen
       itseään.
  Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan.
  Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
  Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen
      tiensä.
  Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise.
  Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!

Kolmas kansalainen

Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita
kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy
julkisuudessa.

Ensimmäinen kansalainen

Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi,
mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata
kuningasta.

Taatto

Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa
liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma
yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi
himmenemättömänä ja ennallansa.

    Višvavasu ja Virupakša tulevat.

Višu

Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa,
että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi.

Taatto

Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla
ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen
valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman
kuvansa mukaan.

Virupakša

Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine
epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi.

Taatto

Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta!

Virupakša

Mutta minä voisin esittää teille todisteita...

Ensimmäinen kansalainen

Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään
inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa
hävyttömyydellään!

Toinen kansalainen

Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla?

Taatto

Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa
juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša,
sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua
uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan.

    Poistuvat.

    Vieraiden seurue saapuu takaisin.

Bhavadatta

Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla
olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan.

Kaundilja

Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan
korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin
usein kuin suinkin voi.

Džanardan

Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee —
kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa?

Bhavadatta

Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan
alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi
ilmankin järjestys ja sopusointu?

Dianardan

Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko,
että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee?

Bhavadatta

Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys
ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli
ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet
nähnyt? Kerro se meille.

Džanardan

Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla
sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas;
mutta mitä näemmekään täällä?

Kaundilja

Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan
Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä
nähnyt? Oletko vai et?

    Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen.

        Laulu

  Armaani on aina sydämessäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
  Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
  Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa,
  Ah, miksi vaelsin!
  Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani.
  Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien!
  Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä!

    Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu.

Ensimmäinen sanansaattaja

Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki!

Ensimmäinen kansalainen

Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi
synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä,
arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria,
vai kuinka?

Toinen sanansaattaja

Kuninkaamme saapuu tätä tietä.

Toinen kansalainen

Kuningas? Mikä kuningas?

Ensimmäinen sanansaattaja

Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas.

Ensimmäinen kansalainen

Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että
kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden
tuloansa ilmoittaa?

Toinen sanansaattaja

Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse
johtamaan juhlaa.

Toinen kansalainen

Onko niin laita, veliseni?

Toinen kansalainen

Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes
samalla puolella kylää kuin me.

Toinen sanansaattaja

Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä
serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima.

Kumbha

Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon
vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui
eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon
arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi
olopaikaksi... Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle
kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin
kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista
suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun
kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista
yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen
mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme!

Toinen sanansaattaja

Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa.

Toinen kansalainen

Tosiaankin, siellä näkyy lippu.

Toinen sanansaattaja

Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl!

Toinen kansalainen

Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan
tulipunainen kukka!

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin?

Toinen kansalainen

Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko
hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan?

Ensimmäinen sanansaattaja

Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin
lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin.

Toinen sanansaattaja

Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne?

Toinen sanansaattaja

Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen
petturikuningas kuin sinun kuvailemasi?

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa
jäähyväiset anoppi tädillesi.

Kumbha

Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento —
valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin,
kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos
niin haluatte.

Toinen sanansaattaja

Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu
aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä.

    Menevät.

Toinen kansalainen

Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi.

Kumbha

Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan
esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin
omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa
itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun
täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni,
kelpo ystävä!

Madhav

Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää,
onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme
käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein
varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos
kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa?

Kumbha

En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta
nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön
tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni.

Madhav

Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen
ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta —
lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan?

Kumbha

Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla
oikea kuningas.

Madhav

Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja
herkkä tavalliseen päivän valkeuteen.

    Kuningas» tulee.

Madhav

Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet
tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda
meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi.

Kumbha

Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa.

    Poistuu.

    Eräs toinen miesjoukko saapuu.

Ensimmäinen mies

Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä.

Toinen mies

Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun
Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla
sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset
sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi,
hallitsijani, ja toi minut tänne.

Kolmas mies

Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua.
Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin
Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi!

Kuningas

Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua.

Vivadžadalla

Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen
puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet
kokea sinun korkeata läsnäoloasi?

Kuningas

Kaikki valituksenne otetaan huomioon.

    Poistuu.

Ensimmäinen mies

Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään,
jos joudumme roskaväen joukkoon.

Toinen mies

Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän
kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta
kuninkaalle!

Madhav

Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä.

Toinen mies

Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole
sovelias seisomaan kuninkaan vieressä.

Madhav

Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen
alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä.

Ensimmäinen mies

Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin
meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton
viuhkominen hänet lumoisi.

    Kumbha ja Taatto saapuvat.

Kumbha

Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua.

Taatto

Onko se kuninkuuden pettämätön merkki?

Kumbha

Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut
vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin
puolella omin silmin häntä näkemässä.

Taatto

Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän
kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan
silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan.

Kumbha

Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä
tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää.

Taatto

Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli
tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta.

Kumbha

Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla!
Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä
katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä
koko ruumiillani.

Taatto

Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko
vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan!

Kumbha

Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän
on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa,
joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen.

Taatto

Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä
havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan
joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla.

Kumbha

Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa!

Taatto

Minkä merkin näit hänen lipussaan?

Kumbha

Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna
häikäisi näköni.

Taatto

Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka.

Kumbha

Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki.

Taatto

Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei
sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa.

Kumbha

Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen
tuntemattomana kulkiessaan.

Taatto

On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat.

Kumbha

Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat,
kaikki, mitä he pyytävät?

Taatto

He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan
tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän
silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään
liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen —
hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!... Ah, tuolla tulee minun
hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme
joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin
hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen!

    Hullu ystävä tulee laulaen

  Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni?
       Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä!
       Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja
       aina se minulta karkaa!
  Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään,
       se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä,
       niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy
       vain usva ja tomu!
  Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka
      en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla!
      Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli
      kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton
      maankiertäjä huolimatta milloinkaan
      kääntyä takaisin.
  Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin
      runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet
      rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah,
      minä en tiedä, missä tai milloin!
  Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen,
      mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut!
      Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä,
      minkä menetin!
  Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken
      surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä
      kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja
      nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan
      kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä!


II

Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama.

Sudaršana

Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä
lamppua?

Surangama

Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan
tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon?

Sudaršana

Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä?

Surangama

Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään.

Sudaršana

Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja
omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle,
missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta
olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois.

Surangama

Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on
rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten.

Sudaršana

Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä
pimeyden kammio nimenomaan minua varten?

Surangama

Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan
tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi.

Sudaršana

Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä
rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan,
Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni.

Surangama

Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan
tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä!

Sudaršana

Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on
rangaissut isääsi?

Surangama

On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret
miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan.

Sudaršana

Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon?

Surangama

Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun
tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea
apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka
tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani!

Sudaršana

Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan?

Surangama

Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri
sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön!

Sudaršana

Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui?

Surangama

Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva
itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun
koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin
minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin
hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin.

Sudaršana

Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen
kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä.
Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään
huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat
kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki
jättävät jotakin sanomatta.

Surangama

Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on
näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset
tuolle sanalle antavat.

Sudaršana

Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis!

Surangama

Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi,
sanoisi hänestä aivan liian vähän.

Sudaršana

Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja
epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat.

Surangama

Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei
hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen!

Sudaršana

En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä
puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En
muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle
kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka
ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet,
monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta
hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo
itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta
jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka
en häntä näe?

Surangama

Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä?

Sudaršana

Tuulenhenkeä? Missä?

Surangama

Etkö tunne vienoa tuoksua?

Sudaršana

En, en tunne.

Surangama

Valtaovi on avautunut... hän tulee; kuninkaani saapuu.

Sudaršana

Kuinka havaitset hänen tulonsa?

Surangama

En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni.
Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen
kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe.

Sudaršana

Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama!

Surangama

Sinä saat sen, kuningattareni... se aisti herää kerran sinussa eloon.
Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi
koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit
suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu
aivan helpoksi.

Sudaršana

Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja
ylen vaikeata minulle, kuningattarelle?

Surangama

Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään
vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun
hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun
varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en
ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka
pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun
suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka
vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa... Ah,
tuossa hän tulee!... Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani!

        Laulu ulkoa

  Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
  Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt,
  Ehtootähti loistaa.
  Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi;
  Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku?
  Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä,
  Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä.
  Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.

Surangama

Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät
ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi
niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin
lähden avaamaan?

        Laulu

  Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani!
  Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko,
      kunnes herään?
  Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan?
  Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta?

Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään.

Sudaršana

Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä
tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani.

    Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu.
    Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan.

Sudaršana

Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa?

Kuningas

Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa
päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan
tässä pimeässä?

Sudaršana

Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua.

Kuningas

Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain
tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa.

Sudaršana

Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä?
Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä
olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan
minulle, voitko nähdä minut pimeässä?

Kuningas

Voin.

Sudaršana

Mitä näetkään?

Kuningas

Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni
voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt
itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja
veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen
aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen
valtameren lukemattomia lahjoja!

Sudaršana

Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan,
niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan
uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä
löydä!

Kuningas

Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa
sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos
näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan
suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona
itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni.

Sudaršana

Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun
silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua
peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle
todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka
siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa
paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este;
ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä
siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan —

Kuningas

Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua
sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja
vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan
olla varma siitä, että hän puhuu totta?

Sudaršana

Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut
miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä.

Kuningas

Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini
korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin
kansanjoukosta.

Sudaršana

Oletko siellä toisten joukossa?

Kuningas.

Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla.
Surangama!

    Surangama tulee.

Surangama

Mitä käsket, valtiaani?

Kuningas

Tänä yönä on kevään täysikuujuhla.

Surangama

Mitä tulee minun tehdä tänä yönä?

Kuningas

Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä
kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani.

Surangama

Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani.

Kuningas

Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin.

Surangama

Missä pitää kuningattaren sinut nähdä?

Kuningas

Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua
tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja
pehmeätä hämärää.

Surangama

Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla?
Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata
liikettä — eikö se hämmennä katsetta?

Kuningas

Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää.

Surangama

Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin!

        Laulu

  Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät,
      nuo metsien kesyttömät linnut!
  Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on
      levoton lento, kun
  Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse.
  Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita!


III

Huvitarhojen edustalla. Saapuu kuninkaita, Avanti, Košala,
Kantši ja muita.

Avanti

Eikö tämän paikan kuningas ota meitä vastaan?

Kantši

Tässä maassa näyttää olevan käytännössä merkillinen hallitustapa.
Kuningas viettää juhlaa metsässä, mihin alhaisin ja halvinkin väki
voi helposti päästä!

Košala

Olisihan pitänyt olla erikoinen paikka valmiina meidän vastaanottoamme
varten.

Kantši

Ellei hän ole sellaista paikkaa jo ennakolta varannut, pakotamme hänet
sen meille rakentamaan.

Košala

Kaikki nämä seikat herättävät luonnollisen epäilyksen, ettei tällä
kansalla olekaan kuningasta — näyttää siltä, kuin perätön huhu olisi
johtanut meidät harhaan.

Avanti

Kuninkaan laita saattaa niin olla, mutta tämän paikan kuningatar,
Sudaršana, ei suinkaan ole vain perätön huhu.

Košala

Vain hänen tähtensä minä viitsin tänne tullakaan. En ollenkaan välitä,
vaikka jää näkemättä sellainen, joka ei milloinkaan näyttäydy, mutta
olisihan typerä virhe, jos poistuisimme näkemättä häntä, joka on
erinomaisessa määrässä vierailun arvoinen.

Kantši

On siis parasta, että teemme nimenomaisen suunnitelman.

Avanti

Suunnitelma on erinomainen asia niin kauan kuin ei ole itse siihen
kietoutunut.

Kantši

Tuhat tulimmaista, mitä maan matosia tuolla parveileekaan? Hoi siellä!
Keitä te olette?

    Taatto ja pojat tulevat.

Taatto

Me olemme tyhjätaskujen hilpeä joukko.

Avanti

Esittely oli tarpeeton. Mutta suvainnette vetäytyä kauemmaksi ja jättää
meidät rauhaan.

Taatto

Meitä ei vaivaa milloinkaan tilan puute; me voimme suoda teille niin
avaran ankkuripaikan kuin haluatte. Se vähän, mikä meille riittää,
ei ole milloinkaan kiistelevien puolueiden riidanesineenä. Eihän,
ystäväiseni?

    He laulavat. \

        Laulu

  Meillä ei ole mitään, ei mitään ole meillä!
      Me laulamme vain hei ralla laa!
  On toisilla muhkeat muurit ja talot
      Kultahiekalle rakennetut.
  Me portilla seisoen laulelemme
      Hei ralla laa.
  Varkaita kiertelee vaiheillamme,
      He ahnaita katseita meille suovat.
  Nurin käännetyin taskuin me laulamme vain
      Hei ralla laa.
  Jos Tuoni, tuttu noita, hiipii ovellemme,
      Niin teemme sille pitkän, pitkän nenän
  Ja laulelemme kuorossa korukiekauksin
      Hei ralla laa.

Kantši

Katsohan, Košala, keitä nuo tulijat lienevät! Pantomiimiko? Eräs on
naamioitu kuninkaaksi.

Košala

Tämän paikan kuningas suvaitkoon kaikkea tätä hullutusta; me emme sitä
suvaitsisi.

Avanti

Hän on kenties joku maalaispäällikkö. Saapuu jalkaväkivartiosto.

Kantši

Mistä maasta teidän kuninkaanne tulee?

Ensimmäinen sotilas

Hän on tämän maan kuningas. Hän ryhtyy johtamaan juhlallisuuksia.

    Lähtevät eteenpäin.

Košala

Mitä! Tuleeko tämän maan kuningas ottamaan juhlaan osaa?

Avanti

Tosiaankin! Niinpä saamme palata nähtyämme ainoastaan hänet — eikä
viehättävää kuningatarta.

Kantši

Luuletko tosiaankin tuon veikon puhuneen totta? Kuka tahansa voi
esiintyä tämän kuninkaattoman maan kuninkaana. Etkö huomaa, että tuo
mies on kuin kuninkaaksi puettu — aivan liian koristeltu?

Avanti

Mutta hän näyttää sievältä — hänessä on eräänlaista viehättävyyttä.

Kantši

Hän voi näyttää sinusta miellyttävältä, mutta jos silmäilet häntä
tarkemmin, et varmaankaan voi erehtyä. Saatpa nähdä, kuinka hänet
paljastan teidän kaikkien nähtenne.

    Valekuningas saapuu.

»Kuningas»

Terve tuloa, ruhtinaat, kuningaskuntaamme! Toivon, että virkailijani
ovat ottaneet teidät vastaan soveliaalla tavalla?

Kuninkaat (kohteliaisuutta teeskennellen)

Epäilemättä — vastaanotosta ei puuttunut mitään.

Kantši

Jos olisikin jotakin puutteellisuutta ilmennyt, niin sen on täysin
korvannut meille tarjoutuva kunnia saada nähdä teidän majesteettianne.

»Kuningas»

Me emme näyttäydy suurelle yleisölle, mutta erinomainen kiintymyksenne
ja uskollisuutenne on tehnyt meille iloksi olla salaamatta itseämme
teiltä.

Kantši

Meidän on tosiaankin vaikea kantaa armollisen suosionne taakkaa,
majesteetti.

»Kuningas»

Pelkäämme, ettemme voi täällä kauan viipyä.

Kantši

Sitä jo ajattelenkin; te ette näytä olevan sillä tuulella.

»Kuningas»

Jos kumminkin haluatte pyytää meiltä jotakin suosionosoitusta —

Kantši

Haluamme kyllä; mutta tekisi mielemme keskustella hieman
rauhallisemmissa oloissa.

»Kuningas» (seuralaiselleen)

Vetäytykää hieman luotamme. (He väistyvät.) Nyt voitte arkailematta
esittää toivomuksenne.

Kantši

Me emme suinkaan arkaile — pelkäämme vain, että te itse ehkä katsotte
pidättyväisyyden välttämättömäksi.

»Kuningas»

En ollenkaan; siinä suhteessa voitte olla ihan huolettomat.

Kantši

Tule siis ja kunnioita meitä kumartamalla otsasi maahan jalkojemme
eteen.

»Kuningas»

Palvelijani näyttävät jaelleen vastaanottoleirissä Varuni-henkiä liian
anteliaasti.

Kantši

Väärä petturi, sinä itse olet saanut liian annoksen julkeuden henkeä.
Sinun pääsi suutelee pian maan tomua.

»Kuningas»

Hyvät ruhtinaat, nämä pahat pilat eivät ole kuninkaille soveliaat.

Kantši

Miehet, jotka tekevät sinusta soveliasta pilaa, ovat aivan lähellä.
Kenraali!

»Kuningas»

Riittää jo, minä rukoilen teitä. Huomaan selvästi, että olen
velvollinen osoittamaan kunnioitusta teille kaikille. Pääni
kumartuu itsestään — ei tarvita mitään ankaria toimenpiteitä sen
taivuttamiseksi. Kumarran siis syvään teidän kaikkien edessä. Jos
suvaitsette päästää minut menemään, en enää rasita teitä läsnäolollani.

Kantši

Minkätähden lähtisitkään? Me teemme sinut tämän paikan kuninkaaksi —
johdamme pilamme soveliaaseen päätökseen. Onko sinulla kannatusta?

»Kuningas»

On. Kaikki, jotka näkevät minut kadulla, juoksevat jäljessäni. Aluksi,
kun minulla oli vain vähän seuralaisia, kaikki silmäilivät minua
epäluuloisesti, mutta nyt, joukon kasvaessa, heidän epäilyksensä
hälvenevät. Joukko lumoutuu omasta lukuisuudestansa. Minun ei tarvitse
enää tehdä mitään.

Kantši

Sepä mainiota! Tästä hetkestä lähtien me lupaamme kaikin sinua auttaa
ja puolustaa. Mutta sinun pitää vuorostasi suorittaa meille eräs
palvelus.

»Kuningas»

Teidän käskynne on minulle yhtä sitova ja pyhä kuin se kruunu, jonka
laskette päähäni.

Kantši

Tänä hetkenä on ainoana halunamme saada nähdä kuningatar Sudaršana. Ota
sinä asia huoleksesi.

»Kuningas»

Minä en suinkaan säästä vaivojani..

Kantši

Sinun vaivoihisi me emme voi paljoakaan luottaa — on parasta, kun
noudatat yksinomaan meidän ohjeitamme. Mutta nyt voit mennä kuninkaan
puutarhaan ja esiintyä juhlassa niin upeana ja mahtavana kuin suinkin
osaat.

    Lähtevät.

    Taatto ja väkijoukko saapuvat.

Ensimmäinen kansalainen

Kuulehan, taatto, minun täytyy sanoa — niin, ja toistaa sanani
viisisataa kertaa — että kuninkaamme on pelkkää petosta.

Taatto

Minkätähden vain viisisataa kertaa? Eihän ole mitään syytä moiseen
sankarilliseen itsensä hillitsemiseen — voit sanoa viisituhatta kertaa,
jos huvisi siitä suurenee.

Toinen kansalainen

Mutta ethän voi pitää kuollutta valhetta ikuisesti eleillä.

Taatto

Se on tehnyt minut eläväksi, ystäväiseni.

Kolmas kansalainen

Me julistamme koko maailmalle, että kuninkaamme on valhetta, että hän
on pelkkä tyhjän varjo!

Ensimmäinen kansalainen

Me huudamme talojemme katoilta, ettei meillä ole kuningasta — tehköön
hän mitä tahtoo, jos on olemassa!

Taatto

Hän ei tee mitään.

Toinen kansalainen

Minun poikani kuoli ennen aikojansa viidenkolmatta vuoden ikäisenä
ankaraan seitsenpäiväiseen kuumeeseen. Olisiko minua voinut kohdata
sellainen onnettomuus kunnollisen kuninkaan hallitessa?

Taatto

Sinulla on vielä kaksi poikaa; minä sitävastoin olen kadottanut viisi
lastani toisen toisensa jälkeen.

Kolmas kansalainen

Mitä nyt arvelet?

Taatto

Mitä sitten? Tuleeko minun menettää kuninkaanikin, koska olen lapseni
menettänyt? Älkää sentään luulko minua niin hupsuksi.

Ensimmäinen kansalainen

Onpa syytäkin kiistellä, onko kuningas olemassa vai eikö, kun ravinnon
puutteessa kerrassaan kuolemme nälkään! Pelastaako kuningas meidät?

Taatto

Olet oikeassa, veikkoseni. Mutta miksi emme etsi ja löydä sitä
kuningasta, jolle kaikki ravinto kuuluu? Sinä et varmaankaan häntä
löydä, jos vain kotonasi valittelet.

Toinen kansalainen

Kuinka oikeamielinen onkaan kuninkaamme! Tuo Bhadrasen — tiedättehän,
kuinka liikuttava hän on katsella kuninkaastaan puhuessaan — se
itkumielinen idiootti! Hän on joutunut sellaiseen puutteeseen, että
hänen talossaan asustavat yölepakotkin pitävät olosijaansa liian
epämukavana.

Taatto

Entä minä? Minä uurastan uupumatta kuninkaani hyväksi yöt päivät, mutta
en ole vielä saanut vaivojeni palkaksi äyrityistäkään.

Kolmas kansalainen

Mitä siitä sitten arvelet?

Taatto

Mitä arvelisinkaan? Maksaako kukaan ystävillensä? Menkää, ystäväni, ja
kertokaa, jos haluatte, ettei kuningastamme ole olemassakaan. Sekin
kuuluu tämän päivän juhlamenoihin.


IV

Kuninkaan palatsin torni. Sudaršana ja hänen ystävättärensä Rohini.

Sudaršana

Sinä voit erehtyä, Rohini, mutta minä en voi; enkö ole kuningatar? Tuon
täytyy varmaan olla minun kuninkaani.

Rohini

Hän, joka on suonut sinulle niin korkean kunnian, varmaankin pian
sinulle näyttäytyy.

Sudaršana

Hänen hahmonsa saa minut levottomaksi kuin häkkiin suljetun linnun.
Yrititkö hyvinkin saada selville, kuka hän on?

Rohini

Yritin. Kaikki, joilta tiedustelin, sanoivat hänen olevan kuninkaan.

Sudaršana

Minkä maan kuningas hän on?

Rohini

Meidän maamme, tämän maan kuningas.

Sudaršana

Tiedätkö varmaan puhuvasi hänestä, jonka pään päällä on kukkasista
tehty päivänvarjo?

Rohini

Tiedän; hänen lippuunsa on kuvattu kimtšu-kukka.

Sudaršana

Minä tietenkin tunsin hänet heti, mutta sinä epäilit.

Rohini

Me voimme erehtyä, valtiattareni, ja me pelkäämme suututtavamme sinua,
jos olemme 'väärässä.

Sudaršana

Kunpa Surangama olisi täällä! Silloin ei olisi mitään epäilyksen sijaa.

Rohini

Pidätkö häntä älykkäämpänä kuin ketään meistä.

Sudaršana

Enpä niinkään, mutta hän tuntisi hänet heti.

Rohini

En usko, että tuntisi. Hän vain väittää tuntevansa. Kun hän väittää
kuninkaan tuntevansa, ei kukaan voi hänen tietonsa pätevyyttä tutkia.
Jos olisimme yhtä julkeat kuin hän, ei olisi meidänkään ollut vaikea
kehuskella tuntevamme kuninkaan.

Sudaršana

Mutta hänpä ei kehuskele milloinkaan.

Rohini

Kaikki on pelkkää teeskentelyä, ja se menee usein pitemmälle kuin avoin
kehuskelu. Hän osaa kaikki juonet, ja siitä syystä me emme ole koskaan
voineet häntä sietää.

Sudaršana

Sanoitpa mitä tahansa, joka tapauksessa olisin mielelläni häneltä
kysynyt, jos hän olisi ollut täällä.

Rohini

Olkoon menneeksi, kuningatar. Minä tuon hänet tänne. Hän on varmaan
onnellinen, jos kuningatar välttämättä tarvitsee hänet tunteakseen
kuninkaan.

Sudaršana

Ah, ei — ei senvuoksi — mutta minä kuulisin mielelläni kaiken maailman
sanovan samaa.

Rohini

Eivätkö sitä sanokin kaikki ihmiset? Kuulehan vain, kuinka kansan
riemuhuudot kaikuvat aina tänne korkeuteen asti!

Sudaršana

Niinpä tee mitä pyydän: laske nämä kukkaset lootuksen lehdelle ja vie
ne hänelle.

Rohini

Entä mitä hänelle sanon, jos hän kysyy, kuka ne lähettää?

Sudaršana

Sinun ei tarvitse sanoa mitään — hän tietää sen ilmankin. Hän otaksui,
etten häntä tuntisi; minä en voi päästää häntä menemään osoittamatta
hänelle, että olen hänet tuntenut.

    Rohini lähtee kukkasineen.

Sydämeni on pelkkää värinää ja levottomuutta tänä yönä; en ole
milloinkaan ennen ollut tällaisessa tilassa. Täysikuun valkoinen
hopeahohde peittää taivaan täyttäen sen reunoja myöten kuin viinin
helmeilevä vaahto... Se valtaa minut kuin intohimoinen kaipaus, kuin
kuohuva huumaus. Tänne, sinä siellä?

    Eräs palvelijatar astuu luo.

Palvelijatar

Mitä käskette, majesteetti?

Sudaršana

Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden
reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät
luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa.

    Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla.

Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne!
Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä —
mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se
minun puolestani!

        Laulu

  Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä.
  Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa.
  Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät
  kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini,
  Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan,
  Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin.

Sudaršana

Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt
silmäni kyynelillä.... Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus
voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä
milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun
teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun
korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa
hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat!
Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä,
kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään
teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa.

    Pojat kumartavat ja poistuvat. Rohini tulee.

Sudaršana

Minä en ole menetellyt oikein — minä en ole menetellyt oikein, Rohini.
Häpeän kysyä sinulta, mitä tapahtui. Olen vast'ikään oivaltanut,
ettei mikään käsi todella voi tarjota kaikkein suurinta lahjaa. Mutta
kerrohan minulle kaikki.

Rohini

Kun annoin kuninkaalle kukkaset, hän ei näyttänyt mitään ymmärtävän.

Sudaršana

Mitä sanotkaan? Hänkö ei ymmärtänyt —?

Rohini

Ei; istui vain kuin mikäkin nukke, sanaakaan virkkamatta. Luulenpa,
ettei hän tahtonut osoittaa ymmärtämättömyyttänsä eikä niin ollen
avannut suutansa.

Sudaršana

Häpeä minulle! Julkeuteni on saanut ansaitsemansa rangaistuksen.
Minkätähden et tuonut kukkiani takaisin?

Rohini

Kuinkapa olisin voinut? Kantšin kuningas, erittäin älykäs mies,
joka istui siinä hänen vieressään, käsitti kaikki aivan kohta,
hymyili hieman ja virkkoi: »Korkea hallitsija, kuningatar Sudaršana
lähettää teidän majesteetillenne terveisensä näiden kukkasten keralla
— kukkasten, jotka kuuluvat lemmen jumalalle, Kevään ystävälle.»
Kuningas näytti säpsähtävän hereille ja sanoi: »Tämä on koko
minun kuninkaallisen loistoni kruunu tänä yönä.» Minä käännyin
pois, ihan suunniltani, kun Kantšin kuningas samassa otti tämän
jalokivikaulanauhan kuninkaalta ja virkkoi minulle: »Ystäväiseni, tämä
kuninkaan koru tulee omaksesi korvaamaan sitä iloista onnea, jonka olet
tuonut.»

Sudaršana

Mitä, pitikö Kantšin huomauttaa kuninkaalle kaikesta tuosta? Voi
minua onnetonta, tämän yön juhla on avannut häpeän ovet edessäni
selkoselälleen! Mitäpä muuta olisin voinut odottaakaan? Jätä minut,
Rohini; minä tarvitsen ennen kaikkea yksinäisyyttä. (Rohini poistuu.)
Ankara isku on murskannut ylpeyteni pirstoiksi tänään, mutta
sittenkin... Minä en saa mielestäni häipymään tuota kaunista, kiehtovaa
hahmoa! Minuun ei ole jäänyt yhtään ylpeyttä — minä olen voitettu,
tuhottu, äärimmäisen avuton... En voi edes kääntyä pois hänestä. Kuinka
palaakaan mieleeni yhä uudelleen sama halu — pyytää Rohinilta tuota
kaulanauhaa. Mutta mitä hän ajattelisikaan! Rohini!

    Rohini tulee.

Rohini

Mitä haluat?

Sudaršana

Minkä korvauksen ansaitset tänä päivänä suorittamistasi palveluksista?

Rohini

En mitään sinulta — mutta kuninkaalta minä sain palkan niinkuin pitikin.

Sudaršana

Se ei ole mikään vapaaehtoinen anti, vaan kiristetty korvaus. En
tahtoisi nähdä sinun kaulallasi sellaista, mikä on annettu niin
välinpitämättömästi. Riisu se — minä annan sinulle rannerenkaani, jos
jätät sen tänne. Ota nämä rannerenkaat ja mene. (Rohini menee.) Jälleen
häviö! Minun olisi pitänyt heittää pois tämä kaulanauha, — mutta minä
en voinut! Se pistelee minua kuin okainen seppele — mutta minä en henno
heittää sitä pois. Tämän siis juhlan jumala soi minulle tänä yönä —
tämä häpeän ja alennuksen kaulanauhan.


V

Taatto lähellä huvimajan ovea. Joukko miehiä.

Taatto

Oletteko saaneet kylliksenne, ystäväni?

Ensimmäinen mies

Enemmänkin kuin riittämään asti, taatto. Katsohan, kuinka ovat
punanneet minut yltä päältä. Jokainen on saanut osansa.

[Intian kevätjuhlan aikaan on tapana heittää toistensa päälle punaista
jauhetta. Tässä näytelmässä punainen jauhe esiintyy lemmen intohimon
vertauskuvana.]

Taatto

Tosiaanko? Ovatko kuninkaatkin saaneet punaista pölyä?

Toinen mies

Kukapa olisi päässyt heidän läheisyyteensä? He olivat kaikki turvassa
aidatuilla alueillansa.

Taatto

Vai välttyivät teiltä! Ettekö saaneet heihin yhtään punaista? Teidän
olisi pitänyt tunkeutua sinne väkisin.

Kolmas mies

Kuulehan, ukko kulta, heillä on oma erikoinen punansa. Heidän silmänsä
ovat punaiset, samoin heidän henkivartijoittensa ja seuralaistensa
turbaanit. Ja viimeksimainitut heiluttivat miekkojansa niin tuimasti,
että jos olisimme uskaltautuneet vähänkin lähemmäksi, olisi piankin
alkanut runsaana vuotaa perustava puna.

Taatto

Oikein, ystäväni — parasta on pitää heidät aina hieman loitolla. He
ovat Maan maanpakolaiset — ja meidän asianamme on pitää huolta siitä,
että he niinä pysyvät.

Kolmas mies

Minä lähden kotiin, taatto; puoliyö on jo ohi.

    Poistuu.

Laulajajoukko tulee laulaen.

        Laulu

  Valkoiset ja mustat ovat aivan yhdenlaiset,
  Punaisiksi muuttuneet kuin jalkojemme puna,
  Punainen on nuttuni ja haaveet punaiset,
  Sydämeni värisee kuin punalootuskukka.

Taatto

Mainiota, ystäväni, erinomaista! Olette siis tosiaankin viettänyt
hupaisia hetkiä!

Laulajat

Suurenmoisia! Kaikki oli punaista, punaista! Ainoastaan kuu taivaalla
oli tottelematon — pysyi valkoisena.

Taatto

Se näyttää vain ulkoa niin viattomalta. Jos olisitte temmanneet pois
sen valkoisen naamion, olisitte sen juonet havainneet. Minä olen
nähnyt, millaisia punaisia värejä se on heitellyt maahan tänä yönä. Ja
ajatelkaahan: pysyi kaiken aikaa valkeana ja värittömänä!

        Laulu

  Sinua, vain sinua varten, armaani!
  Minun mieletön sydämeni ei suostu tappioihin;
  Luuletko karkaavasi valkeana, kun minut peitit punaisella jauheella?
  Eikö värjää valkoista pukuasi sydänkukkani lentävä hurme!

    »Kuningas» ja Kantši tulevat.

Kantši

Sinun tulee tarkoin noudattaa ohjeitani. Pidä huolta siitä, ettei
tapahdu minkäänlaista virhettä.

»Kuningas»

Mitään virhettä ei ole tapahtuva.

Kantši

Kuningatar Sudaršanan asumus on...

»Kuningas»

Niin, herra, minä olen huomannut paikan hyvin.

Kantši

Sinun asianasi on vain sytyttää puutarhaan tuli ja sitten käyttää
hyväksesi hälinää ja sekasortoa toteuttaaksesi aikeesi viipymättä.

»Kuningas»

Minä tottelen.

Kantši

Kuulehan, herra kruununtavoittelija, minun täytyy pakostakin ajatella,
että meitä vaivaa turha pelko — tässä maassa ei tosiaankaan ole
kuningasta.

»Kuningas»

Minun ainoana tarkoituksenani on vapahtaa tämä maa anarkiasta.
Tavallinen ihminen ei voi elää ilman kuningasta, olipa hän oikea tai
väärä! Anarkia on aina vaaran lähde.

Kantši

Hurskas kansan hyväntekijä, sinun ihmeellisen uhrautuvaisuutesi tulisi
tosiaankin olla esikuvana meille kaikille. Minä aion itse tehdä
kansalle tuon erinomaisen palveluksen.

    Poistuvat.


VI

Rohini

Mitä tapahtuukaan? Minä en saa tästä kaikesta selkoa! (Puutarhureille.)
Minne riennätte, te kaikki?

Ensimmäinen puutarhuri

Me lähdemme puutarhasta.

Rohini

Minne?

Toinen puutarhuri

Emme tiedä, minne — kuningas on meitä kutsunut.

Rohini

Mitä, onko kuningas tässä puutarhassa? Mikä kuningas teitä on kutsunut?

Ensimmäinen puutarhuri

Emme tiedä.

Toinen puutarhuri

Se kuningas, jota olemme palvelleet ikämme kaiken, tietenkin.

Rohini

Lähdettekö kaikin?

Ensimmäinen puutarhuri

Lähdemme kaikin — meidän on mentävä heti. Muuten voimme joutua
ikävyyksiin.

    Menevät.

Rohini

Minä en ymmärrä heidän puhettansa... Olen peloissani, He rientävät
pois kuin villit eläimet, jotka pakenevat, ennenkuin virran pato murtuu
veteen.

    Košalan kuningas tulee.

Košala

Rohini, tiedätkö, minne kuninkaamme ja Kantši ovat menneet?

Rohini

He ovat jossakin täällä puutarhassa, mutta minä en tiedä, missä.

Košala

Minä en tosiaankaan ymmärrä, mitä he aikovat. En ole menetellyt oikein,
kun olen luottanut Kantšiin.

    Poistuu.

Rohini

Mikä onkaan se pimeä asia, joka noita kuninkaita askarruttaa? Jotakin
kamalaa on tapahtumassa. Joudunko minäkin osalliseksi siihen asiaan?

    Avanti tulee.

Avanti

Tiedättekö, missä toiset ruhtinaat ovat, Rohini?

Rohini

On vaikea sanoa, missä kukin heistä on. Košalan kuningas meni tästä
vast'ikään.

Avanti

Minä en ajattele Košalaa. Missä ovat teidän kuninkaanne ja Kantši?

Rohini

En ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin.

Avanti

Kantši välttelee meitä alinomaa. Hän varmaankin aikoo pettää meidät
kaikki. Enpä menetellyt viisaasti ruvetessani osalliseksi tähän
sekamelskaan. Kuulehan, ystäväiseni, voitko ystävällisesti neuvoa minut
pois tästä puutarhasta?

Rohini

Minä en tiedä mitään tietä.

Avanti

Eikö täällä ole sellaista miestä, joka voisi opastaa minut pois?

Rohini

Kaikki palvelijat ovat poistuneet puutarhasta.

Avanti

Minkätähden he ovat poistuneet?

Rohini

En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. He sanoivat kuninkaan
käskeneen heitä heti poistumaan puutarhasta.

Avanti

Kuninkaan? Minkä kuninkaan?

Rohini

He eivät osanneet tarkoin sanoa.

Avanti

Tuo ei kuulosta terveeltä. Minun täytyy löytää tie täältä pois, maksoi
mitä maksoi. Minä en voi jäädä tänne hetkeksikään.

    Poistuu kiireesti.

Rohini

Mistä löydänkään kuninkaan? Kun annoin hänelle kuningattaren lähettämät
kukkaset, hän ei näyttänyt minusta paljoakaan välittävän; mutta
siitä hetkestä lähtien hän on tuhlaten jakanut minulle lahjojansa.
Tämä aiheeton anteliaisuus peloittaa minua sitäkin enemmän... Minne
lentävätkään linnut tähän aikaan yöstä? Mikä on ne yht'äkkiä lentoon
säikyttänyt? Eivät ne muuten tähän aikaan lennä, eivät tosiaankaan...
Miksi juokseekaan kuningattaren kesy kauris tännepäin? Tšapata!
Tšapata! Se ei edes kuule huutoani. Enpä ole milloinkaan nähnyt
tällaista yötä! Taivaanranta alkaa yht'äkkiä punoittaa joka kulmalta
kuin mielipuolen silmä! Aurinko näyttää tänä ajattomana aikana laskevan
joka puolella yht'aikaa. Mikä kaikkivaltiaan mielettömyys tämä
onkaan!... Voi, kuinka minua peloittaa!... Mistä löydänkään kuninkaan?


VII

Kuningattaren palatsin portilla

»Kuningas»

Mitä oletkaan tehnyt, Kantši?

Kantši

Minä aioin sytyttää tuleen ainoastaan tämän palatsinpuolisen osan
puutarhaa. En voinut arvata tulen leviävän niin nopeasti joka suuntaan.
Sanohan minulle heti, kuinka pääsen pois tästä puutarhasta.

»Kuningas»

Siitä asiasta en tiedä mitään sanoa. Ne jotka meidät tänne opastivat,
ovat kaikki paenneet.

Kantši

Sinä olet tämän maan asukkaita, sinun täytyy se tietää.

»Kuningas»

Minä en ole milloinkaan ennen käynyt näissä sisemmissä kuninkaallisissa
puutarhoissa.

Kantši

En tahdo kuulla mitään sellaista — sinun täytyy opastaa minut pois,
muuten halkaisen sinut kahtia.

»Kuningas»

Sinä voit viedä minulta hengen, jos tahdot, mutta on kovin epäiltävää,
löydätkö siten tien, joka johtaa sinut pois tästä puutarhasta.

Kantši

Minkätähden liikuitkaan väittäen olevasi tämän maan kuningas?

»Kuningas»

Minä en ole kuningas — minä en ole kuningas. (Heittäytyy maahan kädet
ristissä.) Missä oletkaan, kuninkaani? Pelasta minut, ah, pelasta
minut! Minä olen kapinoitsija — rankaise minua, mutta älä minua surmaa!

Kantši

Mitä hyödyttääkään huutaa ja kumarrella tyhjään ilmaan? Paljoa parempi
on käyttää aika ulospääsyn etsimiseen.

»Kuningas»

Minä jään tähän makaamaan — en liikahda tuumaakaan. Tulipa mitä
tahansa, minä en valita.

Kantši

Sellaiseen järjettömyyteen minun on mahdoton suostua. Jos minun täytyy
joutua liekkien uhriksi, niin sinun tulee olla seurassani loppuun
saakka.

Ääniä ulkopuolelta

Oi pelasta meidät, pelasta meidät, kuninkaamme! Tuli ympäröi meitä joka
puolella!

Kantši

Nouse, houkkio, olemme menettäneet jo riittävästi aikaa.

Sudaršana (tulee)

Kuningas, oi kuninkaani! Pelasta minut, pelasta minut kuolemasta! Minä
olen tulen saarroksessa.

»Kuningas»

Kuka on kuningas? Minä en ole kuningas.

Sudaršana

Etkö ole kuningas?

»Kuningas»

En, minä olen teeskentelijä, minä olen konna. (Viskaa kruununsa
maahan.) Hajotkoon minun petokseni ja teeskentelyni maan tomuksi!

    Lähtee Kantšin keralla.

Sudaršana

Hänkö ei ole kuningas! Polta siis minut, sinä tulen jumala, tuhoa minut
tuhkaksi! Minä antaudun vapaaehtoisesti sinun käsiisi, sinä suuri
puhdistaja; polta tuhkaksi minun häpeäni, minun haluni ja kaipaukseni.

Rohini (saapuu)

Kuningatar, minne menetkään. Kaikki sisäsuojasi ovat raivoavan tulen
vallassa — älä sinne mene.

Sudaršana

Sinne juuri menen, noihin palaviin huoneisiin! Tämä tuli on polttava
minut!

    Menee palatsiin.


VIII

Pimeä kammio. Kuningas ja Sudaršana.

Kuningas

Älä pelkää — sinulla ei ole mitään pelon syytä. Tuli ei pääse tähän
huoneeseen.

Sudaršana

Minä en pelkää — mutta ah, häpeä on seurannut minua kuin raivoisa tuli.
Sen liekit ovat kärventäneet ja polttaneet kasvoni, silmäni, sydämeni,
koko ruumiini.

Kuningas

Kestää vähän aikaa, ennenkuin siitä poltosta vapaudut.

Sudaršana

Tämä palo ei taukoa milloinkaan — se ei taukoa milloinkaan.

Kuningas

Älä ole epätoivoinen, kuningatar!

Sudaršana

Oi kuningas, minä en salaa sinulta mitään... Minulla on toisen
kaulanauha kaulallani.

Kuningas

Sekin kaulanauha on minun — kuinkapa muuten hän olisi sen saanut? Hän
on sen varastanut minun huoneestani.

Sudaršana

Mutta hän on sen minulle lahjoittanut; ja sittenkään en ole voinut
heittää pois tätä korua! Kun tuli syöksyi pauhaten joka puolelta, minä
ajattelin heittää kaulanauhan tuleen. Mutta ei, en voinutkaan sitä
tehdä. Minun mielessäni oli kuiske: »Anna kaulanauhan olla kaulallani,
kun kuolet»... Mikä onkaan tuo tuli, johon minä syöksyin niinkuin
koiperhonen, joka ei kykene liekin loimua vastustamaan, minä, joka
olin lähtenyt sinua näkemään? Millainen tuska tämä onkaan, millainen
kuolonkamppailu! Tuli palaa yhä yhtä raivoisasti, mutta minä kuljen
elävänä sen liekeissä!

Kuningas

Mutta olethan vihdoin nähnyt minut — sinun kaipauksesi on täyttynyt.

Sudaršana

Mutta etsinkö minä sinua tässä kamalassa kohtalossa? En tiedä mitä
näin, mutta sydäntäni värähdyttelee vieläkin ankara pelko.

Kuningas

Mitä näitkään?

Sudaršana

Kauheata — oi, se oli kauheata! Tuskin uskallan sitä muistellakaan.
Musta, musta — oi, sinä olet musta kuin ikuinen yö! Minä katselin
sinua yhden ainoan kammottavan tuokion ajan. Tulen loimo sattui
kasvoihisi — sinä olit kuin kaamea yö pyrstötähden tuodessa pelonkauhua
näköpiiriimme — silloin minä suljin silmäni — en voinut katsella sinua
kauemmin. Musta kuin uhkaava ukkospilvi, musta kuin rannaton meri, kun
hämärikön kaamea punahohde väikähtelee sen kuohuvassa aallokossa!

Kuningas

Enkö ole sinulle jo ennen sanonut, ettei kukaan voi kestää minun
näkemistä, ellei ole jo valmistautunut minua varten? Minun näkijäni
tekee mieli paeta minua aina maailman loppuun asti. Olenhan sen kokenut
lukemattomat kerrat. Senvuoksi tahdoin ilmaista itseni sinulle
hitaasti, asteittain, enkä liian äkillisesti.

Sudaršana

Mutta sitten tuli synti ja tuhosi kaikki sinun toivosi — se
mahdollisuuskin, että me kerran yhtyisimme, on nyt käynyt minulle
mahdottomaksi ajatella.

Kuningas

Se tulee mahdolliseksi aikanaan, kuningattareni. Se sanomattoman kaamea
mustuus, joka on tänään järkyttänyt sieluasi pelonkauhulla, on kerran
oleva sinun lohtusi ja pelastuksesi. Mitä muuta varten minun rakkauteni
olisikaan olemassa?

Sudaršana

Niin ei voi olla, se ei ole mahdollista. Mitä voikaan sinun rakkautesi
yksinänsä? Minun rakkauteni on nyt kääntynyt pois sinusta. Kauneus on
saanut minut loihtunsa valtoihin — tämä hurma, tämä huume ei minusta
milloinkaan haihdu — se on häikäissyt ja tulehduttanut minun silmäni,
se on luonut kultaisen tenhonsa uneenikin! Minä olen nyt sanonut
sinulle kaikki — rankaise minua mielesi mukaan.

Kuningas

Rankaiseminen on jo alkanut.

Sudaršana

Mutta ellet, niin hylkää minut. Minä tahdon lähteä luotasi.

Kuningas

Sinulla on täydellisin vapaus tehdä niinkuin haluat.

Sudaršana

Minä en voi sietää sinun läsnäoloasi! Minun sydämeni on sinuun
suuttunut. Minkätähden sinä — mutta mitä oletkaan minulle tehnyt?...
Minkätähden oletkaan sellainen? Miksi onkaan minulle kerrottu, että
olet kaunis ja viehättävä? Sinä olet musta, musta kuin yö — minä en voi
milloinkaan, en milloinkaan sinuun suostua.

Minä olen nähnyt mitä rakastan — se on rieskanhieno, herkkä kuin
širišan kukka, kaunis kuin perho.

Kuningas

Se on petollinen kuin kangastus, tyhjä kuin vedenkupla.

Sudaršana

Olkoon — mutta minä en voi viipyä vaiheillasi — en voi, en voi!
Minun täytyy täältä paeta. Sinuun yhtyminen on mahdoton! Se voi olla
ainoastaan väärä liitto — minun mieleni kääntyy pakostakin pois sinusta.

Kuningas

Etkö tahdo yhtään yrittääkään?

Sudaršana

Minä olen yrittänyt eilisestä lähtien — mutta mitä enemmän yritän, sitä
enemmän sydämeni kapinoi. Jos jään sinun luoksesi, niin minua ahdistaa
alinomaa se ajatus, etten ole puhdas, että olen petollinen ja uskoton.

Kuningas

Hyvä, niinpä voit paeta luotani niin kauas kuin mielesi tekee.

Sudaršana

Minun on mahdoton paeta sinun luotasi ja syynä on nimenomaan se,
ettet estä minua lähtemästä. Minkätähden et minua pidätä, tartu minun
hiuksiini ja sano: »Et saa lähteä»? Miksi et minua lyö? Ah, kunpa
rankaisisit minua, iskisit minua, löisit minua väkivaltaisin käsin!
Sinun vastustelematon vaikenemisesi saa minut hurjaksi — oi, minä en
voi sitä kestää!

Kuningas

Minkätähden luulet minun todella vaikenevan? Kuinka tiedät, etten yritä
sinua pidättää?

Sudaršana

Ei, ei! — Minä en voi tätä kestää — huuda minulle, käske minua
ukkosäänin, pakota minua sanoin, jotka upottavat kaiken muun minun
korviini kaikuvan — älä päästä minua menemään niin helposti, niin
lempeästi!

Kuningas

Minä päästän sinut vapaaksi, mutta miksi sallisinkaan sinun tempautua
irti itsestäni?

Sudaršana

Etkö salli? Niinpä minun täytyy lähteä!

Kuningas

Lähde!

Sudaršana

Niin ollen ei kukaan voi minua moittia. Sinä olisit voinut pidättää
minut väkivalloin, mutta et pidättänyt! Sinä et minua estänyt — ja nyt
minä lähden pois. Käske vartijoitasi estämään minua.

Kuningas

Kukaan ei astu tiellesi. Sinä voit lähteä yhtä vapaasti kuin myrskyn
ajama pilvenlonka.

Sudaršana

Minä en kykene enempää vastustamaan — jokin minussa pakottaa minua
eteenpäin — minä tempaudun irti ankkuristani! Minä kenties uppoan,
mutta en palaa milloinkaan.

    Syöksyy pois.

    Surangama tulee laulaen.

Surangama

Mikä onkaan sinun tahtosi, joka lähettää minut kauas pois! Minä olen
palaava takaisin sinun eteesi pitkiltä vaelluksiltani.

Sinun rakkautesi on olevinaan välinpitämätön — sinun hyväilevät kätesi
työntävät minut pois — vetääkseen minut jälleen syliisi! Oi kuninkaani,
mikä onkaan tämä leikki, jota sinä leikit koko kuningaskunnassasi?

Sudaršana (tullen takaisin)

Kuningas, oi kuningas!

Surangama

Hän on lähtenyt pois.

Sudaršana

Lähtenyt pois? Hyvä... niinpä hän on lopullisesti minut hylännyt!
Minä olen tullut takaisin, mutta hän ei ole voinut odottaa minua,
ei hetkeäkään! Hyvä, niinpä olen täysin vapaa. Käskikö hän sinua
pidättämään minut, Surangama?

Surangama

Ei, hän ei virkkanut mitään.

Sudaršana

Minkätähden hän olisikaan mitään sanonut? Mitäpä hän minusta
välittäisikään... Olen siis vapaa, täysin vapaa. Kuulehan, Surangama,
minun teki mieleni kysyä kuninkaalta jotakin, mutta en voinut lausua
kysymystäni hänen läsnäollessaan. Sano minulle, onko hän tuominnut
vangit kuolemaan.

Surangama

Kuolemaan? Minun kuninkaani ei milloinkaan tuomitse kuolemaan.

Sudaršana

Mitä hän siis onkaan heille tehnyt?

Surangama

Hän on päästänyt heidät vapaiksi. Kantši on tunnustanut häviönsä ja
palannut valtakuntaansa.

Sudaršana

Sepä suuri vapahdus!

Surangama

Yhtä ainoata sinulta pyydän, kuningattareni.

Sudaršana

Sinun ei tarvitse lausua pyyntöäsi sanoin, Surangama. Kaikki ne korut
ja jalokivet, jotka kuningas on minulle antanut, minä luovutan sinulle
— minä en ole enää niiden arvoinen.

Surangama

Ei, minä en niitä tahdo, kuningattareni. Minun herrani ei ole
milloinkaan antanut koruja kannettavakseni — yksinkertainen
koruttomuuteni on minulle kyllin hyvä. Hän ei ole antanut minulle
mitään sellaista, minkä vuoksi voisin ihmisten nähden komeilla.

Sudaršana

Mitä siis minulta tahdot?

Surangama

Minä lähden kerallasi, kuningattareni.

Sudaršana

Harkitse mitä sanot; sinä tahdot jättää herrasi. Kuinka voitkaan
sellaista pyytää!

Surangama

Minä en etäänny kauas hänestä — kun sinä lähdet pois, vailla
vartijoita, hän on oleva luonasi, aivan lähellä sinua.

Sudaršana

Sinä puhut mielettömiä, lapseni. Minä olisin ottanut mukaani Rohinin,
mutta hän ei halunnut lähteä. Mistä saatkaan riittävän rohkeuden, jotta
tahdot lähteä kerallani?

Surangama

Minussa ei ole rohkeutta enempää kuin voimaakaan. Mutta minä lähden —
rohkeus tulee itsestään, ja voima tulee sekin.

Sudaršana

Ei, minä en voi ottaa sinua mukaani; sinun läsnäolosi muistuttaa
minulle alinomaa häpeääni, ja minä en sitä kestä.

Surangama

Minä olen ottanut kaiken hyväsi ja kaiken pahasi omakseni, oi
kuningattareni; tahdotko yhä vielä kohdella minua kuin vierasta? Minun
täytyy lähteä kerallasi.


IX

Kanja Kubdžan kuningas, Sudaršanan isä, ja hänen ministerinsä.

Kanja Kubdžan kuningas

Minä sain tietää kaikki jo ennen hänen tuloansa.

Ministeri

Ruhtinatar odottaa yksinään kaupunginportin edustalla virran rannalla.
Lähetänkö väkeä toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin?

Kanja Kubdžan kuningas

Mitä! Hän on uskottomana lähtenyt miehensä luota — ja sinä ehdottelet,
että julistamme hänen häpeänsä koko maailmalle panemalla toimeen
julkisen näytännön häntä varten?

Ministeri

Tuleeko minun ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hän voi sijoittua palatsiin
asumaan?

Kanja Kubdžan kuningas

Sinä et tee mitään sellaista. Hän on omaehtoisesti luopunut
kuningatar-asemastansa — täällä hänen täytyy tehdä palvelijattaren
töitä, jos aikoo talooni jäädä.

Ministeri

Se on hänelle varmaan vaikeata ja katkeraa, teidän majesteettinne.

Kanja Kubdžan kuningas

Jos yritän varjella häntä kärsimyksistä, en ole kyllin arvokas olemaan
hänen isänsä.

Ministeri

Minä järjestän kaikki niinkuin haluatte, teidän majesteettinne.

Kanja Kubdžan kuningas

Pidettäköön salassa, että hän on tyttäreni, muuten joudumme kaikin
kamaliin vaikeuksiin.

Ministeri

Minkätähden pelkäätte sellaisen onnettomuuden uhkaavan, teidän
majesteettinne?

Kanja Kubdžan kuningas

Harhaantuessaan pois oikealta tieltä nainen näyttää olevan kaikkein
kamalimman onnettomuuden säiliö. Sinä et tiedä, kuinka kuolettavan
pelon valtaan tyttäreni on minut saattanut — hän on tullut minun
luokseni tuoden mukanansa ankaran vaaran uhkaa.


X

Palatsin sisäsuojissa. Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Lähde luotani, Surangama! Minussa raivoaa kauhea viha — en voi sietää
ketään — minä ihan hurjistun nähdessäni sinut kärsivällisenä ja
alistuvaisena.

Surangama

Kenelle olet vihoissasi!

Sudaršana

En tiedä; minä tahtoisin nähdä kaikki hävitettynä ja tuhon ja
turmion runtelemana! Minä jätin tuokiossa paikkani kuningattaren
valtaistuimella. Menetinkö kaikkeni vain sen vuoksi, että pyyhkisin
pölyä, hikoilisin ja raastaisin tässä inhoittavassa luolassa?
Minkätähden eivät minun murheeni soihdut loimahda roihuamaan kaikkialla
maailmassa? Minkätähden ei maa vapise ja järky? Eikö minun suistumiseni
merkitse enempää kuin vaivaisen herneenkukan putoaminen? Eikö se ole
pikemmin kuin hehkuva tähdenlento, jonka välke halkaisee taivaan?

Surangama

Valtava metsä kytee ja savuilee, ennenkuin syttyy palamaan; aika ei ole
vielä tullut.

Sudaršana

Minä olen heittänyt kuningattaren kunnian ja maineen maan tomuun ja
tuulten vietäväksi — mutta onko olemassa ainoatakaan ihmistä, joka
tahtoo tulla tänne kohtaamaan lohdutonta sieluani? Minä olen yksin —
oi, minä olen kauhistuttavasti yksinäinen!

Surangama

Sinä et ole yksin.

Sudaršana

Minä en salaa mitään sinulta, Surangama. Kun hän sytytti palatsin
tuleen, en voinut olla hänelle vihainen. Minun sydämessäni väreili
kaiken aikaa korkea sisäinen riemu. Millainen hämmästyttävä rikos!
Kuinka loistelias pelkäämättömyys! Se rohkeus sai minut väkeväksi
ja elähdytti mieltäni. Tämä hirmuinen ilo se sai minut kykeneväksi
jättämään kaikki taakseni tuokiossa. Mutta onko tuo kaikki pelkkää
kuvitelmaani? Minkätähden ei näy merkkiäkään hänen tulostansa?

Surangama

Hän, jota ajattelet, ei palatsia sytyttänyt — sen teki Kantšin kuningas.

Sudaršana

Hänkö pelkuri! Onko se mahdollista? Niin kaunis ja hurmaava, mutta
vailla miehuutta! Olenko pettänyt itseni sellaisen arvottoman olennon
vuoksi? Mikä häpeä minulle! Mutta kuulehan, Surangama, eikö sinun
kuninkaasi olisi mielestäsi pitänyt tulla hakemaan minua takaisin?
(Surangama on yhä vaiti.) Luuletko, että tekee kovin mieleni päästä
takaisin? Ei milloinkaan! Vaikka kuningas olisi tosiaankin tullut,
en olisi palannut. Hän ei kertaakaan kieltänyt minua lähtemästä, ja
poistuessani olivat kaikki ovet selkoselällään! Ja se kivinen, pölyinen
tie, jota astelin, — sekään ei välittänyt vähääkään siitä, että
kuningatar kulki sitä pitkin. Se on kova ja tunteeton niinkuin sinun
kuninkaasi: halvin kerjäläinen on sille samanveroinen kuin korkein
valtiatar. Sinä vaikenet! Mutta minäpä sanon sinulle, että kuninkaasi
käyttäytyy — halpamaisesti, karkeasti, häpeällisesti!

Surangama

Kaikki tietävät, että minun kuninkaani on jäykkä ja armoton — kukaan ei
ole milloinkaan kyennyt häntä liikuttamaan.

Sudaršana

Minkätähden siis huudatkaan häntä öin päivin.

Surangama

Pysyköön hän aina jäykkänä ja järkkymättömänä kuin kallio — älkööt
kyyneleni ja rukoukseni milloinkaan häntä liikuttako! Säilykööt surut
aina omina suruinani — ja olkoon hänen kunniansa ja voittonsa ikuinen!

Sudaršana

Näetkö, Surangama! Idän puolen vainioilta näyttää kohoavan pölypilvi.

Surangama

Minä näen sen.

Sudaršana

Eikö se ole kuin sotavaunujen lippu?

Surangama

Tosiaankin, se on sotalippu.

Sudaršana

Hän siis tulee. Hän on vihdoinkin saapunut!

Surangama

Kuka tulee?

Sudaršana

Kuninkaamme — kukapa muu? Kuinka hän voisikaan elää ilman minua? Täytyy
ihmetellä, kuinka hän on voinut tulla toimeen nämäkään päivät.

Surangama

Ei, ei, tuo ei voi olla kuningas.

Sudaršana

»Ei», niinpä kyllä! Ikäänkuin sinä kaikki tietäisit! Sinun kuninkaasi
on ankara, kylmä, säälimätön, eikö totta? Katsotaanpa, kuinka kova
hän voi olla. Minä tiesin alun pitäen, että hän tulisi — että hän
välttämättä syöksyisi jälkeeni. Mutta muista, Surangama, etten minä
ole kertaakaan kehoittanut häntä tulemaan. Saatpa nähdä, kuinka
pakotan kuninkaasi tunnustamaan minulle häviönsä! Mene, Surangama, ja
kerro minulle kaikki. (Surangama menee.) Lähdenkö, jos hän tulee ja
kehoittaa minua palaamaan kerallansa? Enpä suinkaan! Minä en lähde! En
milloinkaan!

    Surangama tulee.

Surangama

Tulija ei ole kuninkaani, kuningatar.

Sudaršana

Ei ole kuningas? Oletko ihan varma? Mitä! Eikö hän olekaan vielä tullut?

Surangama

Ei, minun kuninkaani ei milloinkaan kohota niin paljon pölyä
tullessaan. Kukaan ei voi tietää hänen tuloansa.

Sudaršana

Siellä siis tulee —

Surangama

Epäilemättä; hän tulee Kantšin kuninkaan keralla.

Sudaršana

Tiedätkö, mikä hänen nimensä on?

Surangama

Hänen nimensä on Suvarna.

Sudaršana

Hän se siis on. Minä ajattelin: »Minä lepään täällä poisheitettyjen
rikkojen ja kuonan kaltaisena, johon kukaan ei viitsi koskeakaan.»
Mutta sankarini tulee nyt minut vapauttamaan. Oletko tuntenut Suvarnan?

Surangama

Ollessani vielä isän kodissa, pelaajien luolassa --

Sudaršana

Ei, ei, en tahdo kuulla hänestä mitään sinulta. Hän on oma sankarini,
ainoa pelastukseni. Minä opin hänet tuntemaan, vaikka et kerro hänestä
tarinoita! Mutta huomaatko, kuinka siivo mies sinun kuninkaasi on! Hän
ei huolinut tulla minua pelastamaan tästäkään alennuksesta. Kaiken
tämän jälkeen sinä et voi minua soimata. Enhän olisi voinut odotella
häntä täällä koko elämäni aikaa, orjan tavoin häpeällisesti raataen.
Minä en tule milloinkaan niin nöyrän alistuvaiseksi kuin sinä.


XI

Leiri.

Kantši (Kanja Kubdžan sanansaattajalle)

Sano kuninkaallesi, ettei hänen tarvitse ottaa meitä vastaan nimenomaan
vierainansa. Me olemme palaamassa valtakuntiimme, mutta viivähdämme
tässä vapauttaaksemme kuningatar Sudaršanan siitä orjuudesta ja
alennuksesta, johon hän on täällä tuomittu.

Sanansaattaja

Teidän korkeutenne suvainnee muistaa, että ruhtinatar on isänsä luona.

Kantši

Tytär voi jäädä isänsä kotiin vain kunnes menee naimisiin.

Sanansaattaja

Mutta hänen suhteensa isänsä perheeseen pysyy yhä ennallaan.

Kantši

Hän on nyt katkaissut kaikki sellaiset suhteet.

Sanansaattaja

Sellaisia suhteita, teidän korkeutenne, ei milloinkaan voida katkaista
haudan tällä puolen; ne voivat jäädä toisinaan epämääräisiksi, mutta
niitä ei käy koskaan täysin tuhoaminen.

Kantši

Jos kuningas päättää olla luovuttamatta tytärtänsä minulle suosiolla,
niin meidän kšatrijain oikeamielisyyden lakikirja velvoittaa minut
käyttämään väkivaltaa. Voit pitää tuota viimeisenä sananani.

Sanansaattaja

Suvaitkaa olla unohtamatta, teidän korkeutenne, että kuningastammekin
velvoittaa sama laki. On turhaa edellyttää, että hän luovuttaa
tyttärensä pelkkien uhkaustenne vuoksi.

Kantši

Sano kuninkaallesi, että olen odottanut sellaista vastausta.

Sanansaattaja lähtee.

Suvarna

Kantšin kuningas, minusta näyttää siltä, että uskallamme liian paljon.

Kantši

Mitäpä iloa olisi koko tästä seikkailusta, ellei olisi niin laita?

Suvarna

Ei tarvitse olla kovinkaan rohkea haastaakseen taisteluun Kanja Kubdžan
— mutta...

Kantši

Jos »mutta» kerran alkaa sinua peloittaa, niin tuskin löydät tästä
maailmasta kyllin turvallista loukkoa.

    Eräs sotilas saapuu.

Sotilas

Teidän korkeutenne! Olen vastikään saanut tietää, että Košalan, Avantin
ja Kalingan kuninkaat ovat sotajoukkoineen tulossa tännepäin.

    Poistuu.

Kantši

Sitä juuri pelkäsinkin! Sudaršanan pakoa koskeva tieto on levinnyt
kaikkialle — me joudumme yleiseen kahakkaan, ja lopulta kaikki
epäilemättä haihtuu savuksi.

Suvarna

Nyt on kaikki turhaa, teidän korkeutenne. Nuo eivät ole hyviä uutisia.
Uskon aivan varmaan, että hallitsijamme itse on salaa levittänyt tietoa
kaikkialle.

Kantši

Miksi? Mitä hyötyä hänellä voi siitä olla?

Suvarna

Ahnaat repivät toisensa kappaleiksi yleisessä kateessa kahakassa — ja
hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vieden saaliin takaisin.

Kantši

Nyt selviää, minkätähden kuninkaanne ei milloinkaan näyttäydy. Hänen
juonenansa on monistua joka taholla — pelko saa hänet näkymään
kaikkialla. Mutta minä väitän vieläkin, että kuninkaanne on pelkkää
petosta alusta loppuun asti.

Suvarna

Mutta suvaitsetteko, teidän korkeutenne, päästää minut menemään?

Kantši

Minä en voi laskea sinua menemään — minulla on sinusta hieman hyötyä
tässä jutussa.

    Sotilas tulee.

Teidän korkeutenne, edellisten lisäksi ovat saapuneet vielä Virat,
Pantšal ja Vidarbha. He ovat leiriytyneet virran toiselle rannalle.

    Poistuu.

Kantši

Aluksi meidän kaikkien tulee taistella yhdessä. Kunhan Kanja Kubdžasta
on suoriuduttu, keksimme varmaan jonkin keinon päästäksemme tästä
pulasta.

Suvarna

Minä pyydän teitä: älkää pakottako minua yhtymään suunnitelmiinne —
olen onnellinen, jos jätätte minut oman onneni nojaan — olenhan halpa
olento raukka — mikään ei voi —

Kantši

Kuulehan, sinä teeskentelijöiden kuningas, keinot ja välineet eivät ole
milloinkaan kovin kunnioitettavia — tiet, portaat ja muut sellaiset
kelpaavat ainoastaan jalkojemme tallattavaksi. Sinunlaistesi miesten
käyttämisestä suunnitelmissa on se hyöty, ettei tarvitse pukea ylleen
naamiota eikä teeskennellä. Pääministerini kanssa neuvotellessani
sitävastoin menettelisin typerästi, jos käyttäisin varkaudesta
puhuessani vähemmän arvokasta nimeä kuin »yleinen menestys». Minä
lähden nyt siirtelemään ruhtinaita kuin šakkilaudan talonpoikia; peli
ei varmaankaan voi jatkua, jos kaikki napelot tahtovat päästä
liikkumaan kuninkaina!


XII

Palatsissa.

Sudaršana

Jatkuuko taistelu yhä vielä?

Surangama

Yhtä kiivaasti kuin ennenkin.

Sudaršana

Isäni tuli luokseni, ennenkuin lähti taisteluun, ja sanoi: »Sinä
olet tullut pois erään kuninkaan luota, mutta olet vetänyt seitsemän
kuningasta jäljessäsi; minun tekee mieleni leikata sinut seitsemäksi
kappaleeksi ja jakaa ne ruhtinaitten kesken.» Kunpa hän olisi niin
tehnyt! Surangama!

Surangama

Mitä?

Sudaršana

Olisiko nykyinen tilani voinut jättää kuninkaasi kylmäksi, jos hän
kykenisi minut pelastamaan?

Surangama

Miksi kysytkään minulta, kuningattareni? Onko minulla valta vastata
kuninkaani puolesta? Minä tiedän, että ymmärrykseni on hämärä, ja
senvuoksi minä en milloinkaan uskalla häntä arvostella.

Sudaršana

Kutka ottavat osaa taisteluun?

Surangama

Kaikki seitsemän ruhtinasta.

Sudaršana

Eikö kukaan muu?

Surangama

Suvarna yritti paeta — salaa ennen taistelun alkua — mutta Kantši on
säilytellyt häntä vangittuna leirissään.

Sudaršana

Ah, kunpa olisin kuollut jo aikoja sitten! Oi kuningas, minun
kuninkaani, jos olisit tullut auttamaan isääni, sinun maineesi ei
olisi siitä vähentynyt! Se olisi käynyt kirkkaammaksi ja korkeammaksi.
Tiedätkö varmaan, Surangama, ettei hän ole tullut?

Surangama

Minä en tiedä mitään aivan varmaan.

Sudaršana

Tänne tultuani minä olen ollut toisinaan yht'äkkiä kuulevinani jonkun
soittavan _vinaa_ ikkunani alla.

Surangama

Ei ole suinkaan mahdoton se ajatus, että joku siellä harrastelee
soitantoa.

Sudaršana

Minun ikkunani alla on taaja tiheikkö — joka kerta, kun soitantoa
kuulen, yritän saada selville, kuka siellä on, mutta en erota selvästi
mitään.

Surangama

Kenties lepää siellä joku vaeltaja puiden varjossa ja kaiuttaa
soitintansa.

Sudaršana

Mahdollista kyllä, mutta mieleeni muistuu entinen ikkunani palatsissa.
Minä tulin tavallisesti illalla, vaatetusta vaihdettuani, siihen
ikkunani ääreen, ja silloin tulvi valottoman kohtauspaikkamme mustasta
pimeydestä lauluja ja sävelmiä, jotka karkeloivat ja väreilivät
loputtomina sarjoina ja tulvivana runsautena, ikäänkuin ehtymättömän
suihkulähteen kiihkeä yltäkylläisyys!

Surangama

Oi sitä syvää ja suloista pimeyttä, sitä pohjatonta ja salaperäistä
pimeyttä, jonka palvelijana minä olin!

Sudaršana

Minkätähden lähditkään kanssani siitä huoneesta?

Surangama

Sen vuoksi, että tiesin hänen meitä seuraavan ja vievän meidät takaisin.

Sudaršana

Ei, hän ei tule — hän on hylännyt meidät ainiaaksi. Ja miksipä ei
olisikin?

Surangama

Jos hän voi meidät siten hylätä, niin me emme häntä tarvitse. Silloin
hän ei ole meille olemassa, silloin tuo pimeä kammio on ihan tyhjä ja
autio — mikään _vina_ ei ole milloinkaan siellä säveliänsä helissyt —
kukaan ei ole kutsunut sinua eikä minua siihen huoneeseen; silloin on
kaikki ollut petosta ja pelkkää unta.

    Ovenvartija tulee.

Sudaršana

Kuka sinä olet?

Ovenvartija

Minä olen tämän palatsin portinvartija.

Sudaršana

Sano minulle nopeasti, mitä sinulla on sanottavaa.

Ovenvartija

Kuninkaamme on joutunut vangiksi.

Sudaršana

Vangiksi! Oi maa-emo!

    Pyörtyy.


XIII

Kantšin kuningas ja Suvarna.

Suvarna

Sanotte siis, ettei keskinäinen taistelu enää ole mitenkään välttämätön?

Kantši

Ei, älä huoli pelätä. Minä olen saanut ruhtinaat suostumaan siihen,
että kuningattaren saa se, jonka kuningatar itse valitsee miehekseen,
ja että toiset luopuvat kaikesta enemmästä kamppailusta.

Suvarna

Niinpä ette varmaankaan minua enää tarvitse, teidän korkeutenne, —
pyydän siis teitä päästämään minut pois. Minä en kelpaa mihinkään, ja
uhkaavan vaaran pelko on minut kerrassaan heikontanut ja tylsyttänyt
älyni. Niinmuodoin teidän on varmaan vaikea käyttää minua mitenkään
hyödyksenne.

Kantši

Sinun tulee istua minun varjostimeni pitelijänä.

Suvarna

Teidän palvelijanne suostuu kaikkeen; mutta mitä hyötyä siitä on teille
itsellenne?

Kantši

Kuulehan, mies, minä huomaan, ettei heikkoon älyysi voi liittyä suurta
kunnianhimoa. Sinä et ole vielä havainnut, kuinka suopeasti kuningatar
sinua silmäilee. Hän ei tosin voine heittää morsiamen-seppelettä
varjostimen pitelijän kaulaan kuninkaitten kokouksessa, mutta sittenkin
tiedän, ettei hän kykene kääntämään mieltänsä pois sinusta. Niinpä
tuleekin tuo seppele joka tapauksessa putoamaan minun kuninkaallisen
varjostimeni varjoon.

Suvarna

Teidän korkeutenne, mielessänne on vaarallisia minua koskevia
kuvitelmia. Minä pyydän teitä hartaasti olemaan kietomatta minua
sellaisten kestämättömien mielikuvien verkkoon. Minä pyydän teidän
korkeuttanne mitä hartaimmin päästämään minut vapaaksi.

Kantši

Kunhan olen saavuttanut tarkoitukseni, en hetkeksikään sinua enää
pidätä. Kun päämäärä kerran on saavutettu, on turhaa sallia välineiden
itseään rasittaa.


XIV

Sudaršana ja Surangama ikkunan luona.

Sudaršana

Täytyykö minun siis lähteä ruhtinaiden kokoukseen? Eikö ole mitään
muuta keinoa isäni hengen pelastamiseksi?

Surangama

Kantšin kuningas on niin sanonut.

Sudaršana

Ovatko nuo sanat kuninkaan arvoiset? Kuulitko sen häneltä itseltään?

Surangama

En, hänen sanansaattajansa Suvarna toi sen tiedon.

Sudaršana

Voi minua, onnetonta!

Surangama

Hän veti esiin muutamia kuihtuneita kukkasia ja sanoi: »Sano
kuningattarellesi, että mitä enemmän nämä kevätjuhlan muistot kuivuvat
ja kuihtuvat, sitä tuoreempina ja kukoistavampina ne sydämessäni
kasvavat.»

Sudaršana

Riittää! Älä kerro enempää. Älä minua enää kiduta.

Surangama

Katsohan! Tuolla istuvat ruhtinaat suuressa kokouksessaan. Tuo, jolla
ei ole mitään muuta korua kuin kukkaseppele kruunussaan, on Kantšin
kuningas. Ja se, joka hänen takanaan seisoen pitelee varjostinta hänen
päänsä päällä, on Suvarna.

Sudaršana

Hänkö on Suvarna? Tiedätkö sen aivan varmasti?

Surangama

Tiedän, minä tunnen hänet hyvin.

Sudaršana

Onko mahdollista, että näin tuon miehen taanoin? Ei, ei — minä
näin jotakin, missä valo ja pimeys, tuulenhenki ja tuoksu olivat
sekaantuneet, valautuneet ja sulautuneet toisiinsa — ei, ei, se ei ole
mahdollista; se ei ole hän.

Surangama

Mutta kaikki myöntävät, että hän näyttää erinomaisen kauniilta.

Sudaršana

Kuinka voikaan tuo kauneus minua tenhota? Ah, mitä teenkään, jotta
silmäni puhdistuvat siitä saastutuksesta?

Surangama

Sinun tulee ne pestä siinä pohjattomassa pimeydessä.

Sudaršana

Mutta sanohan minulle, Surangama, minkätähden ihminen niin erehtyy.

Surangama

Erehdykset ovat vain oman tuhoutumisensa alkusoittoa.

Sanansaattaja (tulee)

Ruhtinatar, kuninkaat odottavat teitä salissa.

    Poistuu.

Sudaršana

Tuo minulle harso, Surangama. (Surangama lähtee huoneesta.) Oi
kuningas, minun ainoa kuninkaani! Sinä olet jättänyt minut yksin ja
olet niin tehden menetellyt aivan oikein. Mutta etkö tahdo saada tietää
sieluni syvintä totuutta? (Vetää tikarin povestansa.) Ruumiiseeni on
tullut tahra — minä uhraan sen tänään permannon tomuun, kaikkien noiden
ruhtinaiden edessä! Mutta kyennenkö sinulle milloinkaan sanomaan, etten
tunne mitään uskottomuuden tahraa sydämeni salatuissa kammioissa? Se
pimeä kammio, johon tulit minua kohtaamaan, on nyt kylmänä ja autiona
povessani — mutta oi herrani, sen ovea ei ole avannut kukaan muu,
siihen ei ole astunut kukaan muu kuin sinä, oi kuninkaani! Etkö tule
enää milloinkaan sitä ovea avaamaan? Ellet, niin salli tulla kuoleman,
sillä se on yhtä tumma kuin sinä ja sen kasvot ovat yhtä kauniit kuin
sinun. Sinä se olet — sinä itse se olet, oi kuningas!


XV

Ruhtinaiden kokous.

Vidarbha

Mistä johtuukaan, ettei sinulla ole mitään koruja, Kantšin kuningas?

Kantši

Se johtuu siitä, etten toivo mitään. Korut vain tekisivät tappioni
häpeän kaksinkertaiseksi.

Kalinga

Sinun varjostimen-pitelijäsi sensijaan näyttää somistautuneen
perinpohjin — onhan hän pelkän kullan ja jalokiven peitossa.

Viral

Kantšin kuningas haluaa osoittaa ulkonaisen kauneuden ja
suurenmoisuuden mitättömyyttä ja vähäarvoisuutta. Miehuudestaan
ylpeillen hän on poistanut kaikki ulkonaiset koristeet jäsenistään.

Košala

Minä ymmärrän varsin hyvin hänen viekkautensa: hän yrittää osoittaa
omaa arvoansa esiintymällä ankaran yksinkertaisessa asussa jalokivillä
koristettujen ruhtinaiden joukossa.

Pantšala

Minä en voi ylistää hänen viisauttansa tässä asiassa. Kaikki tietävät,
että naisen katseet ovat kuin koiperhoset: syöksyvät suin päin
jalokivien ja kullan hohteluun.

Kalinga

Mutta kuinka kauan meidän pitääkään vielä odottaa?

Kantši

Älä käy kärsimättömäksi, Kalingan kuningas — viivytyksen hedelmät ovat
hempeät.

Kalinga

Jos tietäisin varmaan hedelmän saavuttavani, voisin sen sietää. Mutta
koska on kovin epäiltävää, että milloinkaan pääsen hedelmää maistamaan,
himoitsen sanomattomasti saada hänet nähdä.

Kantši

Sinähän olet vielä nuori — sinun iälläsi rauenneet toiveet palaavat
alinomaa luoksesi kuin julkea nainen; me sitävastoin olemme jo aikoja
sitten jättäneet taaksemme sen vaiheen.

Košala

Kantši, etkö huomannut vast'ikään istuimesi vavahtavan? Onko
kysymyksessä maanjäristys?

Kantši

Maanjäristys? En tiedä.

Vidarbha

Tai kenties on vielä jokin ruhtinas tulossa sotajoukkoineen.

Kalinga

Sinun otaksumasi on varsin todennäköinen, lukuunottamatta sitä seikkaa,
että olisimme siinä tapauksessa asian jo kuulleet kuuluttajalta tai
sanansaattajalta.

Vidarbha

Minä en voi pitää tuota erikoisen hyvänä enteenä.

Kantši

Kaikki näyttää pahaenteiseltä pelokkaan silmiin.

Vidarbha

Minä en pelkää mitään muuta kuin Kohtaloa, johon nähden rohkeus tai
sankaruus on yhtä hyödytöntä kuin mieletöntäkin.

Pantšala

Kuulehan, Vidarbha, älä huoli himmentää tämän päivän onnellisia
tapahtumia epämieluisilla ennusteluillasi.

Kantši

Minä en ota milloinkaan lukuun näkymätöntä, ennenkuin se on tullut
nähdyksi.

Vidarbha

Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä mitään tehdä.

Pantšala

Emmekö ole kaikin käyneet asiaan erikoisen hyväenteisenä hetkenä?

Vidarbha

Luuletko varautuneesi kaikkia mahdollisia vaaroja vastaan käymällä
asiaan hyväenteisenä hetkenä? Ikäänkuin —

Kantši

Sinun olisi parasta jättää »ikäänkuin»: vaikka se onkin oma
luomuksemme, se usein osoittautuu tuhoksemme ja turmaksemme.

Kalinga

Eikö kuulu soitantoa jostakin ulkoa?

Pantšala

Epäilemättä siltä kuuluu.

Kantši

Niinpä kuningatar Sudaršana vihdoinkin lähestyy. (Hiljaa Suvarnalle.)
Kuulehan, Suvarna, sinä et saa piiloutua taakseni pieneksi tekeytyen.
Varjostinhan ihan vapisee kädessäsi!

    Taatto tulee soturiksi puettuna.

Kalinga

Kuka tuo on?  — Kuka olet?

Pantšala

Kuka tuo on, joka uskaltaa kutsumatta astua tähän saliin?

Virat

Hämmästyttävän häpeämätön! Estä miestä astumasta kauemmaksi, Kalinga.

Kalinga

Te olette kaikki minua vanhemmat — on soveliaampaa, että te sen teette.

Vidarbha

Kuunnelkaamme, mitä hänellä on sanottavana.

Taatto

Kuningas on saapunut.

Vidarbha (säpsähtäen)

Kuningas?

Pantšala

Mikä kuningas?

Kalinga

Mistä hän tulee?

Taatto

Minun kuninkaani!

Virat

Sinun kuninkaasi?

Kalinga

Kuka hän on?

Košala

Mitä tarkoitat?

Taatto

Te tiedätte kaikki ketä tarkoitan. Hän on tullut.

Vidarbha

Onko hän tullut?

Košala

Mitä hän aikoo?

Taatto

Hän on kutsunut teidät kaikki luoksensa.

Kantši

Kutsunut meidät, tosiaanko? Millaisin lauseparsin hän on suvainnut
meidät kutsua?

Taatto

Te voitte käsittää hänen kutsunsa miten haluatte — kukaan ei teitä estä
— hän on valmis tervehtimään teitä kaikin eri tavoin teidän erilaisten
makujenne mukaisesti.

Virat

Entä kuka olet sinä?

Taatto

Minä olen eräs hänen kenraaleistaan.

Kantši

Kenraaleistaan? Valehtelet! Luuletko meitä peloittavasti? Kuvitteletko,
etten näe valepukusi läpi? Me tunnemme kaikin sinut varsin hyvin — ja
sinä paneudut »kenraaliksi» meidän nähtemme!

Taatto

Sinä olet tuntenut minut aivan oikein. Kukapa olisikaan niin arvoton
kuin minä kuljettamaan kuninkaani käskyjä? Mutta sittenkin hän on
antanut minulle nämä kenraalinvarusteet ja lähettänyt minut tänne; hän
on valinnut minut suurempien kenraalien ja mahtavampien soturien seasta.

Kantši

Hyvä, me tulemme sopivan tilaisuuden sattuessa noudattamaan
soveliaisuuden ja hyväntahtoisuuden vaatielmia — mutta nyt me olemme
tärkeätä asiaa toimittamassa. Hänen on odotettava, kunnes tämä pieni
toimitus on ohi.

Taatto

Kerran kutsuttuaan hän ei odota.

Košala

Minä tottelen hänen kutsuansa; minä lähden heti.

Vidarbha

Kantši, minä en voi suostua ehdotukseesi, että odottaisimme, kunnes
olemme asiastamme suoriutuneet. Minä lähden.

Kalinga

Te olette minua vanhemmat — minä lähden kerallanne.

Pantšala

Katsohan taaksesi, Kantšin ruhtinas, sinun kuninkaallinen
varjostimesi makaa permannon pölyssä; sinä et ole huomannut, kuinka
varjostimen-pitelijäsi on hiipinyt tiehensä.

Kantši

Olkoon menneeksi, kenraali. Minäkin lähden — mutta en häntä
kunnioittamaan. Minä lähden kohtaamaan häntä taistelukentällä.

Taatto

Sinä tulet kohtaamaan kuninkaani taistelukentällä; se ei olekaan mikään
kehno paikka vastaanottoasi varten.

Viral

Kuulkaahan, ystävät, me kenties pakenemme kaikki kuviteltua kauhua —
näyttää siltä, kuin Kantšin kuningas aikoisi saada siitä itselleen
voiton.

Pantšala

Hedelmän ollessa ihan saatavissa saattaa olla pelkurimaista ja typerää
poistua sitä poimimatta.

Kalinga

On parempi liittyä Kantšin kuninkaan seuraan. Hänellä on varmaan jokin
määrätty suunnitelma ja tarkoitus, koska hän tekee ja uskaltaa ylen
paljon.


XVI

Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Taistelu on nyt päättynyt. Milloin tulee kuningas?

Surangama

En tiedä itsekään; minäkin odottelen häntä.

Sudaršana

Minä tunnen niin sykähtelevää iloa, Surangama, että poveeni koskee
kipeästi. Mutta samalla olen kuolla häpeästä; kuinka voinkaan
näyttää hänelle kasvoni?

Surangama

Mene hänen luoksensa äärimmäisen nöyränä ja alistuneena, niin kaikki
häpeä häviää silmänräpäyksessä.

Sudaršana

Minun on tunnustaminen, että minua on kohdannut lopullinen nöyryytys
koko elämäni ajaksi. Mutta ylpeys sai minut vaatimaan pitkät ajat
suurinta osaa hänen rakkaudestaan. Kaikki sanoivat, että olin ihmeen
kaunis ja viehättävä ja hyveellinen, kaikki sanoivat, että kuningas
osoitti minulle rajatonta hyvyyttä — ja tuo tekee minulle vaikeaksi
nöyryyttää sydäntäni hänen edessään.

Surangama

Se vaikeus on häviävä, kuningattareni.

Sudaršana

Niin, epäilemättä, se on häviävä — on tullut se päivä, jona minun tulee
nöyrtyä koko maailman edessä. Mutta miksi ei kuningas tule noutamaan
minua takaisin? Mitä hän vielä odottaakaan?

Surangama

Enkö ole sinulle sanonut, että kuninkaani on säälimätön ja ankara —
erinomaisen ankara?

Sudaršana

Mene, Surangama, ja tuo minulle tietoja hänestä.

Surangama

Minä en tiedä, minne minun on mentävä saadakseni tietoja hänestä. Minä
olen kehoittanut taattoa tulemaan; ehkäpä kuulemme hänestä jotakin, kun
taatto saapuu.

Sudaršana

Voi kovaa kohtaloani! Olen joutunut sille asteelle, että täytyy kysellä
toisilta tietoja kuninkaastani!

    Taatto tulee.

Sudaršana

Minä olen kuullut, että olet kuninkaani ystävä; ota siis vastaan
kunnioittava kumarrukseni ja suo minulle siunauksesi.

Taatto

Mitä teetkään, kuningatar? Minä en ota milloinkaan vastaan
kunnioittavia kumarruksia. Minä suhtaudun kaikkiin vain toverillisesti.

Sudaršana

Hymyile siis minulle — kerro minulle hyviä uutisia. Sano, milloin
kuningas tulee noutamaan minut takaisin.

Taatto

Kysymyksesi on vaikea vastattavaksi, totisesti! Minä tiedän tuskin
mitään ystäväni aikeista. Taistelu on päättynyt, mutta kukaan ei osaa
sanoa, minne hän on lähtenyt.

Sudaršana

Onko hän siis lähtenyt pois?

Taatto

Minä en näe täällä hänestä jälkeäkään.

Sudaršana

Onko hän mennyt? Ja nimitätkö sinä sellaista henkilöä ystäväksesi?

Taatto

Siitä syystä hän saa osakseen ihmisten soimauksia samoinkuin
epäilyksiäkin. Mutta kuninkaani ei välitä siitä vähääkään.

Sudaršana

Onko hän lähtenyt pois? Voi kuinka julmaa, kuinka julmaa, kuinka
julmaa! Hän on kuin kiveä, kova kuin timantti! Minä yritin liikuttaa
häntä sydämelläni — poveni on raadeltu ja vuotaa verta — mutta en
voinut liikuttaa häntä hitustakaan! Sano minulle, taatto, kuinka voit
tulla toimeen sellaisen ystävän kanssa.

Taatto

Minä tunnen hänet nyt — olen oppinut hänet tuntemaan murheissani ja
riemuissani — hän ei saa minua enää itkemään.

Sudaršana

Eikö hän salli minunkin oppia tuntemaan itseänsä?

Taatto

Epäilemättä hän sallii. Mikään muu ei häntä tyydytä.

Sudaršana

Hyvä; saanpa nähdä, kuinka säälimätön hän voi olla! Minä seison tässä
ikkunanpielessä sanaakaan virkkamatta; minä en liikahda tuumaakaan,
saanhan nähdä, eikö hän tule!

Taatto

Sinä olet vielä nuori — sinun kannattaa vielä häntä odotella; minulle,
vanhalle miehelle, tuokion menettäminen merkitsee viikkoa. Minun täytyy
lähteä häntä etsimään, onnistuinpa tai en.

    Poistuu.

Sudaršana

Minä en häntä tarvitse — minä en lähde häntä etsimään! Minä en kaipaa
sinun kuningastasi, Surangama! Minkätähden hän taistelikaan ruhtinaita
vastaan? Tapahtuiko se ollenkaan minun tähteni? Halusiko hän osoittaa
sankaruuttansa ja voimaansa? Lähde täältä pois — minä en voi sietää
sinua näkyvissäni. Hän on nöyryyttänyt minut maan tomuun eikä ole
vieläkään tyytyväinen!


XVII

Joukko kansalaisia.

Ensimmäinen kansalainen

Me luulimme kokevamme hyvänkin huvin, kun tuli koolle niin paljon
kuninkaita, mutta miten olikaan: koko asia sai sellaisen käänteen,
ettei kukaan tiedä, mitä oikeastaan tapahtui!

Toinen kansalainen

Ettekö huomanneet, etteivät he päässeet minkäänlaiseen
yksimielisyyteen? Kaikki epäilivät toisiansa.

Kolmas kansalainen

Kukaan ei noudattanut alkuperäistä suunnitelmaansa: toinen tahtoi
hyökätä eteenpäin, toinen piti parempana peräytyä; toiset kääntyivät
oikeaan, toiset hyökkäsivät vasempaan — kuinka voisikaan sellaista
taisteluksi nimittää?

Ensimmäinen kansalainen

He eivät pitäneet ollenkaan silmällä todellista taistelua — pitivät
vain kaikin silmällä toisiansa.

Toinen kansalainen

Jokainen ajatteli: »Minkätähden kuolisinkaan salliakseni toisten
korjata sadon?»

Kolmas kansalainen

Teidän täytyy sentään kaikkien myöntää, että Kantši taisteli niinkuin
sankari ainakin.

Ensimmäinen kansalainen

Häviölle jouduttuaankaan hän ei näyttänyt pitkiin aikoihin haluavan
tunnustaa itseänsä voitetuksi.

Toinen kansalainen

Hänen rintansa lävisti vihdoin kuolettava heittoase.

Kolmas kansalainen

Mutta sitä ennen hän ei näyttänyt ollenkaan oivaltavan, että hänen oli
väistyttävä joka askelella.

Ensimmäinen kansalainen

Toiset kuninkaat — niin, kukaan ei tiedä, minne he pakenivat jättäen
Kantši paran yksinään taistelukentälle.

Toinen kansalainen

Minulle on kerrottu, ettei hän ole vielä kuollut.

Kolmas kansalainen

Ei, lääkärit ovat hänet pelastaneet — mutta hänellä on oleva häviönsä
leima rinnassaan aina kuolemaansa asti.

Ensimmäinen kansalainen

Pakoon pyrkineistä kuninkaista ei ole yksikään päässyt karkuun; heidät
on kaikki otettu vangeiksi. Mutta millainen tuomio heille lienee
langetettu?

Toinen kansalainen

Minä olen kuullut, että he ovat joutuneet rangaistaviksi kaikki,
lukuunottamatta Kantšia, jonka tuomari sijoitti oikealle
puolellensa oikeuden valtaistuimelle laskien kruunun hänen päähänsä.

Kolmas kansalainen

Eipä ole kummempaa kuultu.

Toinen kansalainen

Sellainen oikeudenkäyttö tuntuu meistä suoraan sanoen haaveelliselta ja
oikukkaalta.

Ensimmäinen kansalainen

Epäilemättä. Suurin rikollinen on tietenkin Kantšin kuningas; toisia
ajoi toisinaan voitonhimo eteenpäin, toisinaan taas heitä peräännytti
pelko.

Kolmas kansalainen

Millaista oikeudenkäyttöä tämä onkaan? kysyn minä. On kuin tiikeri
pääsisi rankaisematta, mutta sen häntä leikattaisiin poikki.

Toinen kansalainen

Jos minä olisin tuomari, luuletteko, että Kantši voisi aivan hyvin tänä
hetkenä? Hänestä ei olisi enää olemassa jälkeäkään.

Kolmas kansalainen

Ne ovat suuria ylituomareita, ystäväiseni, heidän aivonsa ovat toista
maata kuin meidän.

Ensimmäinen kansalainen

Haluaisinpa tietää, onko heillä ollenkaan aivoja. He vain noudattavat
omia mukavia päähänpistojansa, koska ei ole ketään ylempää, joka heille
jotakin sanoisi.

Toinen kansalainen

Sanoittepa mitä tahansa, jos hallitusvalta olisi meidän käsissämme,
olisimme epäilemättä hallinneet paremmin.

Kolmas kansalainen

Kukapa voisi sitä epäillä? Se on tietenkin itsestään selvää.


XVIII

Katu. Taatto ja Kantši.

Taatto

Mitä, sinäkö täällä, Kantšin ruhtinas!

Kantši

Sinun kuninkaasi on lähettänyt minut tielle.

Taatto

Se kuuluu hänen vakinaisiin tapoihinsa.

Kantši

Ja kukaan ei saa nähdä häntä vilahdukseltakaan.

Taatto

Sekin on hänen huvejansa.

Kantši

Mutta kuinka kauan hän minua näin vältteleekään? Kun en millään
ehdolla suostunut tunnustamaan häntä kuninkaaksi, hän tuli äkkiä kuin
hirvittävä rajusää — Jumala tiesi mistä — hajoittaen mieheni, hevoseni
ja sotalippuni hurjaan pyörteeseen; mutta nyt, kun etsin kaikki maan
ääret osoittaakseni hänelle nöyrää kunnioitustani, hän ei ole mistään
löydettävissä.

Taatto

Olipa hän kuinka korkea hallitsija tahansa, hänen täytyy taipua sen
tahtoon, joka alistuu. Mutta miksi olet ulkona yön aikaan, ruhtinas?

Kantši

Minua vaivaa yhä vielä salainen pelko, että ihmiset voivat nauraa
nähdessään minun nöyrästi kunnioittavan kuningastanne ja tunnustavan
itseni voitetuksi.

Taatto

Se on tosiaankin ihmisten tapa. Se, mikä saisi toiset heltymään
kyyneliin, aiheuttaa heissä ainoastaan tyhjää naurua.

Kantši

Mutta olethan sinäkin kulkemassa, taatto.

Taatto

Minä olen iloisella pyhiinvaellusretkelläni kaiken-kadottamisen maahan.

        Laulaa

  Odotukseeni antautuneena minä halajan kaikkeni kadottaa.
  Tien vieressä varron, kunnes saapuu hän, joka vie minut
      avoimelle tielle.
  Hän, joka piilee ja näkee ja tietämättäsi sinua rakastaa.
  Minä olen antanut hänelle sydämeni salaisen rakkauden
  Ja odotukseeni antauneena minä halajan kaikkeni kadottaa.


XIX

Tie. Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Millainen huojennus, Surangama, millainen vapaus! Häviöni on tuottanut
minulle vapauden. Oi kuinka jäykkä olikaan ylpeyteni! Mikään ei kyennyt
sitä liikuttamaan eikä lieventämään. Himmentynyttä henkeäni ei voitu
mitenkään saada tajuamaan sitä selvää totuutta, ettei kuninkaan pitänyt
tulla luokseni, vaan minun piti lähteä hänen luoksensa. Minä makasin
koko viime yön pölyisellä permannolla ikkunan luona — makasin siellä
lohduttomia tunteja ja itkin! Etelätuulet puhalsivat ja huusivat
ja valittivat koko yön niinkuin sydäntäni kalvava tuska, ja kaiken
keskeltä kuului tavantakaa yölinnun vihlova ääni »Puhu, nainen!»
ulkoisen myllerryksen kaikuna!... Se oli pimeän yön avutonta valitusta,
Surangama!

Surangama

Viime yön painostava ja alakuloinen tuntu näytti kestävän ikuiset ajat
— oi kuinka kaamea ja synkeä olikaan yö!

Sudaršana

Mutta voitko uskoa — minusta tuntui siltä, kuin olisin kuullut _vinan_
lempeiden sointujen virtaavan kaiken tuon hurjan melun ja myllerryksen
läpi! Voiko hän soittaa niin suloisia ja herkkiä säveliä, hän, joka
on julma ja kammottava? Maailma tuntee ainoastaan kelvottomuuteni ja
häpeäni — mutta yksin minun oma sydämeni kykeni kuulemaan nuo sävelet,
jotka kutsuivat minua autiossa ja valittavassa yössä. Kuulitko sinäkin,
Surangama, sen _vinan_? Vai oliko se pelkkää unennäköäni?

Surangama

Juuri sen _vinan_ soittoa kuullakseni minä olen aina sinun luonasi. Tuota
soivaa kutsua, jonka tiesin kerran tulevan poistamaan kaikkia esteitä
rakkauden tieltä, minä olen kaiken aikaa odottanut jännittäen kuuloani.

Sudaršana

Vihdoin hän lähetti minut maantielle — minä en voinut vastustaa hänen
tahtoansa. Kun hänet löydän, sanon hänelle ensimmäisiksi sanoikseni:
»Minä olen tullut vapaaehtoisesti — minä en ole odottanut sinun
tuloasi.» Minä sanon: »Sinun tähtesi minä olen kulkenut vaikeat ja
väsyttävät tiet, ja katkera ja lakkaamaton on ollut itkuni koko ajan.»
Se ylpeys minussa ainakin on oleva, kun hänet kohtaan.

Surangama

Mutta sekään ylpeys ei ole kestävä. Hän tuli ennen sinua — kukapa muu
olisikaan sinut tielle lähettänyt?

Sudaršana

Ehkäpä niin. Loukatun ylpeydentunnon minussa vielä eläessä minä en
voinut olla ajattelematta, että hän oli iäksi minut jättänyt; mutta
kun sitten sirotin arvokkuuteni ja ylpeyteni tuulten viedä ja lähdin
tavallisille teille, niin minusta tuntui, että hänkin oli lähtenyt
ulos. Minä olen ollut häntä löytämässä siitä hetkestä saakka, jolloin
tulin tielle. Minä en pelkää enää mitään. Kaikki nämä kärsimykset,
jotka olen kokenut hänen tähtensä, kaiken tämän katkeruus tuo hänet
luokseni. Niin, hän on tullut — hän on tarttunut käteeni aivan samoin
kuin pimeyden kammiossa, missä ruumiini hänen sitä koskettaessaan
valtasi äkillinen väristys: nyt tunnen jälleen saman kosketuksen! Kuka
sanoo, ettei hän ole täällä? — Etkö näe, Surangama, että hän on tullut,
hiljaa ja salaa?... Kuka onkaan tuo tuolla? Katsohan, Surangama, tällä
pimeällä tiellä on tähän öiseen aikaan kolmaskin kulkija.

Surangama

Minä näen, kuningattareni; hän on Kantšin kuningas.

Sudaršana

Kantšin kuningas!

Surangama

Älä pelkää, kuningattareni!

Sudaršana

Pelkää! Miksi pelkäisinkään? Pelon päivät ovat olleet ja iäksi menneet.

Kantši (tulee)

Kuningatar-maammo, minä näen teidät molemmat tällä tiellä! Minä kuljen
samaa polkua kuin sinä. Älä pelkää minua, kuningatar!

Sudaršana

On hyvä, että me käymme yhdessä, Kantšin kuningas, vieretysten — on
niinkuin olla pitääkin. Minä tulin sinun tiellesi lähtiessäni kotoani
ja nyt minä kohtaan sinut jälleen paluumatkallani. Kukapa olisi voinut
uneksiakaan, että tämä kohtauksemme oli niin hyväenteinen?

Kantši

Mutta eihän ole soveliasta, kuningatar-maammo, että kuljet tätä tietä
jalkaisin. Sallitko että hankin sinulle vaunut?

Sudaršana

Ah, älä sano niin; minä en olisi milloinkaan enää onnellinen, ellen
saisi kotiin palatessani polkea sen tien tomua, joka on vienyt minut
pois kuninkaani luota. Minä pettäisin itseäni, jos nyt ajaisin
vaunuissa.

Surangama

Sinäkin astelet nyt tomussa, kuningas; tällä tiellä ei ole milloinkaan
liikkunut ketään vaunuin ja hevosin.

Sudaršana

Kuningattarena ollessani oli permantonani hopea ja kulta — nyt minun
täytyy sovittaa syntymäni kova onni astelemalla tomussa ja paljaalla
maan kamaralla. En olisi voinut aavistaakaan, että jokainen tämän
päivän askel johtaa minut kuninkaani luo, maan ja tomun kuninkaan luo.

Surangama

Katsohan, kuningattareni, tuolla idässä näkyy aamun sarastus. Meidän
ei tarvitse kävellä kauan. Minä näen jo kuninkaan palatsin kultaisten
tornien huiput.

    Taatto saapuu.

Taatto

Lapseni, päivä koittaa — vihdoinkin!

Sudaršana

Sinun siunauksesi on suonut onnea matkalleni, ja tässä minä olen
vihdoinkin.

Taatto

Mutta näetkö, kuinka huono käytöstapa kuninkaallamme on? Hän ei ole
lähettänyt vaunuja, ei soittokuntaa, ei mitään loisteliasta
eikä suurenmoista.

Sudaršana

Ei mitään suurenmoista, niinkö sanot? Katsohan: koko taivas rusottaa ja
purppuroi, ja ilma on tulvillaan kukkien tervetuliaistuoksuja.

Taatto

Niin, mutta kuinka säälimätön kuninkaamme lieneekin, emme kumminkaan
saa yrittää kilpailla hänen kanssaan: minä en voi olla tuntematta
tuskaa nähdessäni sinut tuossa tilassa, lapsukaiseni. Kuinka
voisimmekaan sallia sinun astuvan kuninkaan palatsiin tuossa köyhässä
ja rikkinäisessä asussa? Odotahan — minä riennän noutamaan sinulle
kuningattarenvaatteesi.

Sudaršana

Oi ei, ei, ei! Hän on riisunut ne kuninkaalliset korut yltäni
ikiajoiksi — hän on pukenut minut palvelijattaren pukuun kaiken
maailman nähden: millainen vapahdus se onkaan ollut minulle! Minä olen
nyt hänen palvelijattarensa enkä enää hänen kuningattarensa. Tänään
minä kumarran kaikkia niitä, jotka voivat väittää olevansa jotenkin
hänen sukuansa.

Taatto

Mutta vihamiehesi nauravat sinulle nyt; kuinka voitkaan sietää heidän
pilkkansa?

Sudaršana

Olkoon heidän naurunsa ja pilkkansa iänikuinen — heittäkööt he minua
tien pölyllä: se pöly on tänään oleva korujauhe, jolla itseni peitän,
ennenkuin käyn herraani kohtaamaan.

Taatto

Kun on niin laita, emme sano enää mitään. Nyt me leikimme kevätjuhlamme
viimeisen leikin — kiidättäköön vinha etelätuuli kukkien siitepölyn
asemesta alhaisuuden tomua kaikkiin ilmansuuntiin! Me lähdemme
herramme luo puettuina tomun vaatimattomaan harmaaseen. Ja me löydämme
hänetkin kokonaan tomun peittämänä. Sillä luuletteko ihmisten häntä
säästelevän? Hänkään ei voi välttää heidän likaisia ja pölyisiä
käsiänsä eikä edes ajattele pyyhkiä saastaa pois vaatteistansa.

Kantši

Taatto, älä unohda minua tässä leikissäsi! Minäkin tahdon nähdä
kuninkaallisen pukuni tahraantuvan siinä määrin, ettei sitä kukaan
tunne.

Taatto

Se ei vaadi pitkää aikaa, veikkoseni. Nyt, kun olet ehtinyt näin kauas
alaspäin — sinä vaihdat väriä aivan äkkiä. Katsohan kuningatartamme —
hän suuttui itselleen ja luuli voivansa tuhota verrattoman kauneutensa
heittämällä pois kaikki korunsa; mutta tuo kauneuden solvaus saikin
sen hohtelemaan kymmenen kertaa kirkkaampana, ja nyt hän on koruttoman
täydellisyytensä saavuttanut. Kuninkaastamme kerrotaan, että hän on
aivan viaton kauneuteen — senvuoksi hän rakastaa kaikkea moninaista
muotokauneutta, joka hohtelee kuin hänen rintansa koriste. Ja tämä
kauneus on tänään riisunut huntunsa ja ylpeyden ja turhamaisuuden
verhonsa! Mitä antaisinkaan, jos saisin kuulla sen ihmeellisen
soitannon, joka on tänään täyttänyt kuninkaani palatsin!

Surangama

Katsokaa, aurinko nousee!


XX

Pimeä kammio.

Sudaršana

Herra, älä anna minulle takaisin sitä kunniaa, jonka kerran minulta
otit! Minä olen palvelijatar sinun jalkojesi edessä — minä en etsi
mitään muuta etuoikeutta kuin saada sinua palvella.

Kuningas

Kykenetkö nyt minut sietämään?

Sudaršana

Kykenen, aivan varmaan. Sinun näkeminen sai minut peräytymään,
koska olin etsinyt sinua huvitarhasta ja kuningattaren-suojistani:
niissä näyttää sinun halvin palvelijasikin sinua kauniimmalta. Tuo
kaipauksen kuume on lähtenyt silmistäni ainiaaksi. Sinä et ole kaunis,
herrani — sinä olet kaikkia vertailuja korkeammalla!

Kuningas

Se, mikä on minuun verrattavissa, on sinussa itsessäsi.

Sudaršana

Jos on niin laita, niin silloin sekin on verratonta. Sinun rakkautesi
elää minussa — sinä kuvastut siinä rakkaudessa ja näet kasvosi
heijastuksen minussa; mikään ei ole minun, se on kaikki sinun,
oi herra!

Kuningas

Minä avaan tänään tämän pimeän kammion ovet — leikki loppuu tähän!
Tule, tule nyt kerallani, tule ulos — valoon!

Sudaršana

Salli minun ennen lähtöäni kumartaa pimeyden herrani jalkoihin,
säälimättömän, hirmuisen, verrattoman!



POSTITOIMISTO


HENKILÖT

Madhav.
Amal, hänen ottopoikansa.
Sudha, pieni kukkastyttö.
Tohtori.
Maitomies.
Vartija.
Taatto.
Kylänvanhin, pauhaaja.
Kuninkaan sanansaattaja.
Kuninkaan lääkäri.


Ensimmäinen näytös

Näyttämö: Madhavin talo.

    Madhav. Lääkäri.

Madhav

Millaisessa tilassa olenkaan! Ennen hänen tuloansa ei haitannut
ollenkaan; minä tunsin itseni vapaaksi, vapaaksi. Mutta nyt, kun hän
on tullut, taivas tiesi mistä, minun sydäntäni täyttää hänen rakas
olemuksensa, ja minun kotini ei ole minulle enää koti, kun hän poistuu.
Luuletteko, tohtori, että hän —

Lääkäri

Jos hänen kohtaloonsa on kirjoitettu elämä, niin hän jää eloon pitkiksi
ajoiksi. Mutta lääkeopillisten kirjojen nojalla näyttää siltä —

Madhav

Suuri luoja, miltä näyttääkään?

Lääkäri

Kirjat sanovat: »Sappi tai halvaus, kylmänvihat tai luuvalo johtuvat
kaikki samoin —»

Madhav

Älkää huoliko minua kirjoillanne paiskia. Minä vain alan pelätä entistä
enemmän. Sanokaa, mitä voin tehdä.

Lääkäri (nuuskaten)

Potilasta tulee hoitaa mitä huolellisimmin.

Madhav

Niinpä kyllä; mutta sanokaa minulle, miten.

Lääkäri

Sanoinhan jo, ettei hän saa missään tapauksessa lähteä ulkosalle.

Madhav

Lapsirukka! Kovin vaikealta tuntuu, kun on suljettava hänet huoneeseen
koko pitkäksi päiväksi.

Lääkäri

Eipä ole teillä muutakaan neuvoa. Syysaurinko ja sumu ovat molemmat
erittäin vaaralliset pikku miehelle — sillä kirjoissa sanotaan:
»Hinku, pyörrytys tai ihottuma, keltatauti tai lyijynväri silmissä —»

Madhav

Jättäkää kirjat, olkaa hyvä. Niinpä täytyy pitää poikarukka huoneessa.
Eikö ole mitään muuta keinoa?

Lääkäri

Ei mitään; sillä »Tuulessa ja päivänpaisteessa —»

Madhav

Mitäpä minua nyt auttavat tietonne siitä ja tästä? Miksi ette sivuuta
niitä ja käy suoraan asiaan? Mitä siis onkaan tehtävä? Teidän hoitonne
on kovin, kovin ankara poikaparalle, ja hän kestää aivan tyynesti
kipunsa ja sairautensa. Sydäntäni viiltää, kun näen hänen värjyvän
teidän lääkettänne nauttiessaan.

Lääkäri

Mitä enemmän hän värähtelee, sitä varmempi on vaikutus. Senpävuoksi
huomauttaakin viisas Tšjabana: »Lääkkeistä ja hyvistä neuvoista ovat
parhaat ne, jotka huonoimmilta maistuvat.» Niinpä niin! Täytyy tästä jo
lähteä. (Poistuu.)

Madhav

Kirottu juttu, tuossa saapuu taatto.

Taatto

Älähän huoli, en minä sinua pure.

Madhav

Etpä suinkaan, mutta olet paholainen, joka saa lasten päät pyörälle.

Taatto

Mutta ethän sinä ole lapsi eikä ole sinulla lapsia kotonasi; mikä sinua
vaivaakaan?

Madhav

On kyllä, minä olen tuonut lapsen luokseni.

Taatto

Tosiaanko? Kuinka niin?

Madhav

Muistathan, kuinka vaimoni hartaasti toivoi itselleen ottolasta?

Taatto

Muistan, mutta sehän on vanha juttu; se ajatus ei sinua miellyttänyt.

Madhav

Tiedäthän, veikkoseni, kuinka vaikeata on kaiken aikaa ollut rahojen
kerääminen. Ja sitten pitäisi jonkun vieraan lapsen tulla tuhlaamaan
vaivalloisesti ansaittuja varoja. — Minä vihasin sitä ajatusta. Mutta
tämä poika on omituisesti tullut lähelle sydäntäni —

Taatto

Vai siinä vika! Ja sinun rahasi kuluu hänen tähtensä ja on ylen
onnellinen saadessaan jotenkin kulua.

Madhav

Aikaisemmin ansaitseminen oli minussa eräänlainen intohimo; minä en
voinut olla tekemättä työtä saadakseni rahoja. Nyt minä ansaitsen rahaa
ja kun tiedän, että kaikki tapahtuu rakkaan lapsen tähden, niin se on
minulle sula ilo.

Taatto

Hyvä niin. Mistä hänet löysit?

Madhav

Hänen isänsä oli kotoisin samasta kylästä kuin vaimoni. Äitinsä hän
on menettänyt jo varhaisimmassa lapsuudessaan, ja taanoin on häneltä
kuollut isäkin.

Taatto

Poika rukka; sitä enemmän hän kaipaa minua.

Madhav

Tohtori sanoo, että hänen pienen ruumiinsa kaikki elimet sotivat
toisiansa vastaan, ja hänen eloonjäämisestään ei ole suuriakaan
toiveita. On yksi ainoa pelastuskeino: varjella häntä syystuulelta
ja auringolta. Mutta sinä olet oikea peikko! Onpa sekin huvi sinun
iälläsi: houkutella lapsia ulkosalle!

Taatto

Jumala minua varjelkoon! Olenko tosiaankin jo yhtä vaarallinen kuin
syystuuli ja aurinko, mitä ihmettä! Mutta kuulehan, ystäväiseni,
osaan minä hieman toisenlaistakin huvia: pitää heitä neljän seinän
sisäpuolella. Kun saan päivätyöni päätökseen, tulen solmimaan
ystävyysliittoa lapsesi kanssa. (Poistuu.)

    Amal tulee.

Amal

Setä, kuulehan setä!

Madhav

Kas! Sinäkö siinä, Amal?

Amal

Enkö saa lähteä minnekään pihamaalta?

Madhav

Et, poikaseni, et.

Amal

Mutta katsohan, tuolla, missä täti rouhentaa herneitä, istuu orava,
häntä pystyssä. Se poimii pienillä käpälillänsä herneen murusia ja
pureskelee niitä. Enkö saa juosta sinne?

Madhav

Et, kultaseni, et.

Amal

Kunpa olisin orava — se olisi hupaista! Kuulehan, setä, minkätähden et
päästä minua?

Madhav

Tohtori sanoo olevan sinulle vahingoksi, jos olet ulkona.

Amal

Kuinka tohtori voi sen tietää?

Madhav

Mitä sanotkaan! Eikö sitä tietäisi tohtori, joka lukee suuria
kirjojansa!

Amal

Saako hän kirjoistansa tietää kaikki?

Madhav

Tietysti, kuinkas muuten!

Amal (huoaten)

Ah, minä olen kovin tuhma! Enhän minä osaa lukea kirjoja.

Madhav

Ajattelehan: oikein, oikein oppineet henkilöt ovat samassa asemassa
kuin sinä; he eivät käy koskaan ulkosalla.

Amal

Eivätkö tosiaankaan?

Madhav

Kuinkapa voisivatkaan? He ahertavat alinomaa kirjojensa ääressä
näkemättä ja kuulematta mitään muuta. Kuulehan, poikaseni, kun kasvat
suuremmaksi, niin sinustakin tulee oppinut; ja sitten sinä istut kotona
ja luet isoja kirjoja, ja ihmiset puhuvat sinusta, sanovat: »Hän on
ihmeellinen mies.»

Amal

Ei, ei setä; minä pyydän pyytämällä — en tahdo tulla oppineeksi, en
halua.

Madhav

Lapsi kulta; minä olisin autettu, jos olisin saanut oppia.

Amal

Ei, minä lähtisin mieluummin katselemaan kaikkea, mitä on olemassa.

Madhav

Jopa jotakin! Katselemaan! Mitä aiot katsella, mitä erinomaista onkaan
katseltavaa?

Amal

Katsohan tuota kaukaista vuorta, joka näkyy ikkunaamme — minun tekee
usein mieli lähteä noiden vuorten taakse ja sitten suoraan eteenpäin.

Madhav

Voi sinua, varpusta! Ikäänkuin ei olisi muuta tekemistä kuin nousta
tuon vuoren huipulle ja siitä eteenpäin! Mitä ihmettä! Älä juttele
joutavia, poikaseni. Kuulehan, kun tuo vuori kerran seisoo paikallaan
jäykkänä kuin muuri, niin se merkitsee, ettet voi päästä sen yli. Eihän
muuten olisi maksanut vaivaa kerätä yhteen kasaan niin paljon suuria
lohkareita ja tehdä niistä niin isoa asiaa, eipä suinkaan!

Amal

Kuulehan, setä, luuletko, että sen tarkoituksena on estää meitä
pääsemästä kauemmaksi? Minusta näyttää siltä, että maa, joka ei osaa
puhua, kohottaa kätensä taivasta kohti ja viittaa. Ja ne, jotka asuvat
kaukana ja istuvat yksin ikkunan ääressä, voivat nähdä annetun merkin.
Mutta oppineet henkilöt taitavat —

Madhav

Heillä ei ole aikaa sellaiseen joutavaan. He eivät ole niin hupsuja
kuin sinä.

Amal

Kuulehan, minä tapasin eilen erään ihan yhtä hupsun kuin minä.

Madhav

Siunatkoon, tosiaanko, kerrohan!

Amal

Hänellä oli olalla bambusauva, jonka päässä kiikkui pieni nyytti,
vasemmassa kädessä oli messinkipata ja jalassa kuluneet kengät;
hän kulki tuon vainion halki suoraan kohti noita vuoria. Minä huusin
hänelle ja kysyin: »Minne menet?» Hän vastasi: »En tiedä, jonnekin!»
Minä kysyin jälleen: »Minkätähden menet?» Hän vastasi: »Menen etsimään
työtä». Sanohan, setä, onko sinunkin etsittävä työtä?

Madhav

Tietysti. Paljon on maailmassa työnetsijöitä.

Amal

Sepä somaa! Minä lähden kulkemaan samoinkuin he löytääkseni jotakin
toimitettavaa.

Madhav

Entäpä jos etsit etkä löydä. Siinä tapauksessa —

Amal

Eikö se olisi hauskaa? Siinä tapauksessa minä lähtisin kauemmas!
Minä katselin, kuinka tuo mies asteli hitaasti tietänsä rikkinäisin
jalkinein. Kun hän sitten oli ehtinyt siihen kohtaan, missä vesi virtaa
viikunapuun alitse, hän pysähtyi ja pesi jalkansa virrassa. Sitten hän
otti nyytistään hieman hernejauhoja, kostutti niitä vedellä ja alkoi
aterioida. Sitten hän jälleen sulki nyyttinsä ja heitti sen olalleen,
kääri vaatteensa polvea ylemmäksi ja kahlasi virran poikki. Minä olen
pyytänyt tädiltä lupaa mennäkseni virralle syömään hernejauhojani aivan
samoin kuin hän.

Madhav

Mitä tätisi asiasta arveli?

Amal

Täti sanoi: »Kunhan tulet terveeksi, vien sinut sinne mukanani?»
Sanohan, setä, milloin minä tulen terveeksi.

Madhav

Aivan pian, poikaseni.

Amal

Ihanko totta; mutta minäpä lähden heti paikalla, kunhan olen jälleen
terve.

Madhav

Minne lähdetkään?

Amal

Oh, minä kuljen kulkemistani, monien virtojen poikki ja vedessä
kahlaten. Kaikki nukkuvat suljettujen oviensa takana päivän helteessä,
mutta minä taivallan yhä eteenpäin etsimään työtä kaukaa, kaukaa.

Madhav

Minä ymmärrän! Luulenpa olevan parasta, että tulet sitä ennen
terveeksi, sitten —

Amal

Mutta ethän vaadi, että minun pitää tulla oppineeksi, ethän, setä?

Madhav

Miksi tahtoisitkaan mieluummin tulla?

Amal

Nyt en osaa ajatella mitään, mutta sanon sinulle tuonnempana.

Madhav

Hyvä. Mutta muista, ettet saa enää huudella vieraille tai jutella
heidän kanssaan.

Amal

Minä juttelen kovin mielelläni vieraiden kanssa!

Madhav

Mitäpä, jos olisivat varastaneet sinut?

Amal

Sehän olisi ollut mainiota! Mutta minua ei kukaan vie. Kaikki tahtovat
minun jäävän tänne.

Madhav

Minun täytyy lähteä työhöni — mutta ethän lähde ulos, kultaseni, ethän?

Amal

En, en lähde. Mutta saanhan jäädä tähän huoneeseen tien puolelle.

    Madhav poistuu.

Maitomies

Piimää, piimää, hyvää hienoa piimää.

Amal

Piimänmyyjä, kuulehan, piimänmyyjä!

Maitomies

Miksi minua huudat? Ostatko piimää?

Amal

Kuinkapa ostaisin? Minulla ei ole rahaa.

Maitomies

Siinäpä poika! Miksi sitten huudat? Uh, millaista ajan tuhlausta!

Amal

Lähtisin mielelläni mukaasi, jos saisin.

Maitomies

Minun mukaani?

Amal

Niin; minusta tuntuu, kuin alkaisin potea koti-ikävää, kun kuulen
äänesi kaukaa tieltä.

Maitomies (laskien alas olkasalkonsa)

Mitä sinä täällä aina askarteletkaan, poikaseni?

Amal

Tohtori sanoo, etten saa lähteä ulos, ja minä istun tässä koko pitkän
päivän.

Maitomies

Poika parka, mikä sinua vaivaa?

Amal

En tiedä. Näetkös, minä en ole oppinut, ja senvuoksi en tiedä, mikä
minua vaivaa. Sanohan, maitomies mistä sinä tulet?

Maitomies

Kylästämme.

Amal

Kylästänne. Onko se hyvinkin kaukana?

Maitomies

Meidän kylämme sijaitsee Šamli-virran rannalla Pantšmura-vuorten
juurella.

Amal

Pantšmura-vuorten! Šamli-virran! Miten lieneekään. Minä kenties olen
nähnyt kylänne. En kumminkaan ymmärrä, milloin!

Maitomies

Oletko sen nähnyt? Oletko ollut noiden vuorten juurella?

Amal

En milloinkaan. Mutta minusta tuntuu, kuin muistaisin ne nähneeni.
Kylänne on muutamien ikivanhojen suurten puiden varjossa, ja sen ohi
kulkee punahiekkainen tie — eikö niin?

Maitomies

Aivan niin, poikaseni.

Amal

Ja vuoren rinteellä käy karja laitumella.

Maitomies

Ihmeellistä! Kylämme karja käy laitumella. Niin, epäilemättä!

Amal

Ja punahamosiin puetut naiset täyttävät virran rannassa ruukkujansa ja
kantavat ne kotiin päälaellansa.

Maitomies

Oikeassa olet. Karjakylämme naiset käyvät virralla vettä noutamassa;
mutta eipä ole jokaisella punahamosta yllensä pukea. Sinä, poikaseni,
olet varmaan siellä joskus käynyt.

Amal

Totta puhuen, maitomies, en ole ollut siellä milloinkaan. Mutta kun
tohtori päästää minut ulos, niin sinun pitää viedä minut heti mukanasi
kyläänne.

Maitomies

Sen teen mielelläni, poikaseni.

Amal

Ja opetathan minut huutaen tarjoamaan piimää myytäväksi, käyttämään
olkasalkoa tavallasi ja kulkemaan tuon pitkän, pitkän tien?

Maitomies

Miksi niin, poikaseni? Ethän sinä rupea piimää myymään? Sinähän luet
suuria kirjoja tullaksesi oppineeksi.

Amal

En, minä en suinkaan tahdo tulla oppineeks — minä tahdon olla
sinunlaisesi, tahdon kuljettaa piimää punahiekkaisen tien varrella
vanhan viikunapuun varjossa sijaitsevasta kylästä ja tarjota sitä
kaupaksi kaikilla ovilla. Kuinka mainiosti sinä huudatkaan — »Piimää,
piimää, oivallista piimää!» Opeta minulle se sävel, opetathan?

Maitomies

Minäkö sinulle opettamaan sellaista, poikaseni; mitä ajatteletkaan!

Amal

Opeta se, ole hyvä. Minä kuuntelen sitä kovin mielelläni. En osaa
sinulle kertoa, kuinka omituiselta tuntuu mielessäni, kun kuulen
äänesi tuolta tienkäänteestä, tuon lehtokujan takaa! Tiedätkö, minusta
tuntuu samanlaiselta kuin kuullessani poutahaukan huudon taivaan
pyörryttävästä korkeudesta.

Maitomies

Haluatko hieman piimää, poikaseni? Kas tässä!

Amal

Minulla ei ole rahaa.

Maitomies

Ei, ei, ei, mitä joutavia rahasta juttelet? Sinä ilahdutat minua, jos
otat minulta hieman piimää.

Amal

Sanohan, olenko viivyttänyt sinua liian kauan?

Maitomies

Et ollenkaan; minä en ole mitään menettänyt. Sinä olet opettanut
minulle, kuinka voi olla onnellinen piimänmyyjänä. (Poistuu.)

Amal (laulunsekaisin äänin)

Piimää, piimää, oivallista piimää — karjakylästä — Pantšmura-vuorten
tienoilta Šamli-virran rannalta. Piimää, hyvää piimää; varhain aamulla
naiset ajavat lehmänsä riviin puiden alle ja lypsävät ne, ja illalla he
toimittavat maidon happanemaan. Piimää, hyvää piimää. Hei, tuollahan
kulkee vartijamies kulkuansa. Kuule, vartijamies, tule hieman
juttelemaan kanssani.

Vartija

Mikä melu sieltä nousee? Etkö pelkää minunlaistani miestä?

Amal

En; miksi pelkäisinkään?

Vartija

Entäpä jos vien sinut mukanani?

Amal

Minne sinä minut viet? Hyvinkö kauaskin, ihan, vuorten tuolle puolen?

Vartija

Mitäpä, jos vien sinut suoraa päätä kuninkaan luo?

Amal

Kuninkaan luo? Vie, viethän? Mutta tohtori ei päästä minua ulos. Kukaan
ei voi minua milloinkaan ottaa mukaansa. Minun täytyy jäädä tänne koko
pitkäksi päiväksi.

Vartija

Tohtori ei sinua päästä, veikkonen! Jopa huomaan! Kasvosi ovat
kalpeat ja silmien alla on tummat täplät. Laihoista kätösistäsi
pyrkivät suonet ulos urkenemaan.

Amal

Etkö lyö rumpuasi, vartija?

Vartija

Ei ole vielä tullut se aika.

Amal

Merkillistä! Toiset sanovat, ettei aika ole vielä ehtinyt, ja toiset
sanovat, että aika on jo ohi! Mutta sinun aikasi varmaan tulee heti,
kunhan vain lyöt rumpuasi!

Vartija

Se ei käy päinsä; minä lyön rumpua vain silloin, kun on se aika.

Amal

Niin, minä kuuntelen mielelläni sinun malmirumpuasi. Kun on keskipäivä
ja ateria on nautittu ja täti uinahtaa lukiessaan Ramajanaa ja pihalla
seinän varjossa nukkuu koiramme, kuono hännän kiemurassa, silloin sinun
rumpusi alkaa kumista: »Pum, pum, pum!» Sanohan minulle, miksi rumpusi
kumisee!

Vartija

Minun rumpuni kumisee kertoakseen ihmisille, ettei aika odota ketään,
vaan kiitää yhä eteenpäin.

Amal

Minne se kiitää? Mihin maahan?

Vartija

Sitä ei tiedä kukaan.

Amal

Niinpä ei arvatenkaan kukaan ole siellä käynyt! Ah, minä tahtoisin
lentää ajan keralla siihen maahan, josta ei kukaan mitään tiedä.

Vartija

Me joudumme kerran sinne lähtemään jokainen, poikaseni.

Amal

Minäkin?

Vartija

Niin, sinäkin!

Amal

Mutta tohtori ei päästä minua ulos.

Vartija

Voipa sattua, että jonakin kauniina päivänä tohtori itse tarttuu
käteesi ja ohjaa sinut sinne.

Amal

Sitä hän ei tee, sinä et häntä tunne. Hän vain salpaa minut sisään.

Vartija

Tulee eräs, joka on häntä mahtavampi, meidät vapauttamaan.

Amal

Milloin tuleekaan se suuri tohtori minun luokseni? Minä en voi enää
täällä värjötellä.

Vartija

Älä huoli puhua niin, poikaseni.

Amal

Ei. Minä olen tässä, mihin ovat minut jättäneet — en hievahdakaan
paikaltani. Mutta kun sitten rumpusi alkaa soida, pum, pum, pum, niin
se koskee sydämeeni. Kuulehan, vartija!

Vartija

Mitä, poikaseni?

Amal

Sanohan, mitä tapahtuu tuossa isossa talossa toisella puolella, missä
liehuu korkea lippu ja ihmisiä aina kulkee sisään ja ulos?

Vartija

 Mitäkö siellä tapahtuu? Sehän on uusi postitoimistomme.

Amal

Postitoimisto! Kenen?

Vartija

Kenen? Tietenkin kuninkaan!

Amal

Tuleeko kuninkaalta kirjeitä tänne hänen toimistoonsa?

Vartija

Epäilemättä. Jonakin kauniina päivänä voi saapua kirje sinulle.

Amal

Minulle kirje? Mutta minähän olen vain pieni poika.

Vartija

Kuningas lähettää pienen pieniä kirjeitä pienille pojille.

Amal

Sepä mainiota! Milloin saan kirjeeni? Kuinka tiedät, että hän minulle
kirjoittaa?

Vartija

Miksi hän muuten sijoittaisi postitoimistonsa avoimen ikkunasi eteen ja
antaisi kultaisen lipun liehua ilmoilla?

Amal

Mutta kuka tuo minulle kuninkaan-kirjeeni, kun se saapuu?

Vartija

Kuninkaalla on monta postinkuljettajaa. Etkö näe heidän liikkuvan,
rinnassaan pyöreät, kullatut laatat?

Amal

Minne he menevätkään?

Vartija

Ovelta ovelle, koko maassa.

Amal

Minä rupean kuninkaan postinkuljettajaksi, kun ehdin kasvaa suuremmaksi.

Vartija

Hahhah! Postinkuljettajaksi, tosiaankin. Kuljettamaan kirjeitä sateella
ja poudalla, rikkaille ja köyhille, talosta taloon — onpa se tosiaankin
aimo työ!

Amal

Se miellyttäisi minua kaikkein eniten. Minkätähden sinä hymyilet?
Niinpä kyllä, sinun työsi on sekin tärkeä. Kun on keskipäivän helteinen
hetki ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus, niin sinun rumpusi soi, pum,
pum, pum — ja toisinaan, kun yht'äkkiä yöllä herään ja lamppumme on
palanut kuiviin, kuulen pimeydestä rumpusi hiljaisen kumun, pum, pum,
pum!

Vartija

Tuolla tulee kylänvanhin! Minun täytyy lähteä. Jos hän tapaa minut
jaarittelemassa, niin syntyy aika hälinä.

Amal

Kylänvanhin? Missä hän on?

Vartija

Tuolla maantiellä; näethän tuon ison palmunlehtivarjon, joka tulee
keikkuen tänne päin? Se on hän!

Amal

Kuningas on varmaan määrännyt hänet tänne kylänvanhimmaksi?

Vartija

Hänet määrännyt? Eipä suinkaan! Sellaista suurisuista pöyhkeilijää! Hän
osaa tehdä itsensä epämieluisaksi niin monin tavoin, että kaikki häntä
pelkäävät. Hänenlaisensa tuottavat ihmisille mielipahaa ihan huvikseen.
Minun täytyy nyt lähteä! Ei ole lupa jättää työtä odottamaan,
tiedäthän! Aamulla varhain pistäydyn jälleen luonasi ja kerron sinulle
uutisia kaupungista.

    Poistuu.

Amal

Olisipa mainiota, jos saisi joka päivä kuninkaalta kirjeen. Minä luen
ne tässä ikkunan ääressä. Mutta ah, enhän minä osaa lukea kirjoitettua.
Kuka ne minulle lukeekaan? Täti lukee Ramajanaa; ehkäpä hän tuntee
kuninkaan käsialan. Ellei kukaan niitä minulle lue, niin minun
täytyy ne huolellisesti säilyttää ja lukea sitten, kun olen kasvanut
isoksi. Mutta jospa postinkuljettaja ei minua löydä? Kylänvanhin,
kylänvanhin, saanko jutella kanssasi hetkisen?

Kylänvanhin

Kuka siellä kirkuu ja häiritsee minua tietä kulkiessani? Vai niin,
sinäkö, heittiö?

Amal

Sinäkö olet kylänvanhin? Kaikki tottelevat sinua.

Kylänvanhin (ilahtuneena)

Epäilemättä, kuinkapa muutenkaan! On paha pakko!

Amal

Tottelevatko kuninkaan postinkuljettajatkin sinua?

Kylänvanhin Täytyy totella. Tuhat tulimmaista, haluaisinpa nähdä —

Amal

Tahdotko sanoa postinkuljettajalle, että Amal istuu tässä ikkunan luona?

Kylänvanhin

Mitä hyötyä olisi siitä sanomisesta?

Amal

Siltä varalta, että minulle tulisi kirje.

Kylänvanhin

Sinulle kirje! Kukapa erehtyisi sinulle kirjoittamaan?

Amal

Jos sattuisi kuningas kirjoittamaan.

Kylänvanhin

Hahhah! Oletpa sinä merkillinen pieni veijari! Hahhah! Niinpä kyllä,
kuningas; olethan sinä hänen hyvä ystävänsä, vai kuinka? Ette ole
tavanneet toisianne pitkiin aikoihin, ja kuningas kaipaa sinua ihan
armottomasti, epäilemättä. Odotahan huomiseen asti, niin kirje varmaan
tulee.

Amal

Kuulehan, kylänvanhin, minkätähden sinä puhut minulle tuolla tavalla?
Oletko vihainen?

Kylänvanhin

Totisesti! Vihainen, kuinkapa muuten! Sinä kirjoitat kuninkaalle!
Madhav on viime aikoina paisunut hiton lailla. Hän on kerännyt
kiliseviä kirstunsa pohjalle, ja nytpä vain kuninkaat ja padisahit
keskustelevat hänen väkensä kanssa. Kunhan saan hänet käsiini, niin
kyllä häntä tanssitan. Kuulehan, sinä — sinä siepposissi! Minä toimitan
kuninkaan kirjeen perille — ihan varmasti!

Amal

Ei, ei, älä huoli vaivata itseäsi senvuoksi.

Kylänvanhin

Miksi en sitä tekisi? Minä kerron sinusta kuninkaalle, ja hän ei
liikoja siekaile. Joku hänen palvelijoistansa tulee aivan kohta sinua
tapaamaan. Madhavin hävyttömyys on kerrassaan hämmästyttävä. Kun
kuningas saa tämän kuulla, niin kyllä miehen mielettömyys vähenee.

Amal

Kuka oletkaan sinä, joka siellä astelet? Kuinka somasti nilkkatiukusi
helisevät! Pysähdy hetkiseksi, pysähdythän?

    Eräs tyttö tulee.

Tyttö

Minulla ei ole aikaa tuokionkaan vertaa; on jo kylmä!

Amal

Huomaan kyllä, ettet halua viipyä, ja vastahakoisesti minäkin tänne
jään.

Tyttö

Kun sinua katselen, ajattelen myöhäistä aamun tähteä! Mikä sinua vaivaa?

Amal

En tiedä; tohtori ei päästä minua ulos.

Tyttö

Sepä ikävää! Älä suinkaan lähde ulos, jos niin on laita! Tottele
tohtoria. Ovat sinulle vihaiset, jos olet pahankurinen. Alinomainen
ikkunasta kurkisteleminen ja ohikulkioiden katseleminen sinua tietenkin
väsyttää. Annahan kun suljen ikkunasi vähäksi aikaa.

Amal

Älä huoli sulkea; vain tämä ikkuna on auki! Kaikki muut ovat suljetut.
Mutta kerrohan minulle, kuka olet. Enpä taida sinua tuntea.

Tyttö

Minä olen Sudha.

Amal

Mikä Sudha?

Sudha

Etkö tiedä? Kukkakauppiaan tytär.

Amal

Entä mitä sinä teet?

Sudha

Minä kerään kukkia vasuuni.

Amal

Ah, kukkia keräät! Senpätähden jalkasi näyttävätkin niin iloisilta ja
nilkkatiukusi soivat niin hilpeästi sinun astellessasi. Kunpa pääsisin
minäkin ulos. Minä noutaisin sinulle muutamia kukkia kaikkein ylimmistä
oksista, niin korkealta, ettei niitä voi nähdä.

Sudha

Tosiaanko? Tiedätkö sinä kukista niin paljon kuin minä?

Amal

Tiedän kyllä, ihan yhtä paljon. Minä tiedän sitäpaitsi kaikki, mitä
satu kertoo Tšampasta ja hänen seitsemästä veljestään. Kunhan vain
minut päästäisivät, niin lähtisin heti aarniometsään, missä et enää
osaisi minnekään kulkea. Ja siinä, missä hunajaa imevä kolibri keinuu
hennoimman oksan latvassa, minä muutun kukkivaksi tšampaksi. Tahdotko
sinä olla sisareni Parul?

Sudha

Oletpa typerä! Kuinka voisinkaan olla sisaresi Parul, kun olen
Sudha ja äitini on Sasi, joka myy kukkia? Minun täytyy punoa monta
kukkaköynnöstä joka päivä. Olisipa hupaista, jos saisin oleilla
joutilaana niinkuin sinä!

Amal

Mitä sitten tekisit koko päivän?

Sudha

Minä viettäisin juhlahetkiä Benain, morsian-nuken, ja pikku mirrini
Menin keralla, ja — mutta minun täytyy tosiaankin pitää kiirettä, koska
en muuten löydä ainoatakaan kukkaa.

Amal

Jää sentään vielä hetkiseksi; minä olen kovin iloinen.

Sudha

Kuulehan — sinä et saa olla tottelematon. Ole kiltti ja istu hiljaa
paikallasi; kun palaan kotiin kukkineni, niin poikkean juttelemassa
kanssasi.

Amal

Annatko minulle kukan?

Sudha

En, kuinkapa voisinkaan? Se on rahalla ostettava.

Amal

Minä maksan sen, kun ehdin suuremmaksi — ennenkuin lähden tuon virran
toiselle puolen etsimään työtä.

Sudha

Olkoonpa menneeksi.

Amal

Tuletko takaisin, kun olet kerännyt kukkasi?

Sudha

Tulen.

Amal

Tuletko ihan varmasti?

Sudha

Tulen, tulen.

Amal

Ethän unohda minua? Minä olen Amal, muista se.

Sudha

Minä en sinua unohda, saat nähdä. (Poistuu.)

    Joukko poikia saapuu.

Amal

Sanokaa, veikot, minne olette kaikki menossa? Pysähtykää hetkiseksi
luokseni!

Eräs poika

Me menemme leikkimään.

Amal

Mitä te leikitte, veikkoset?

Poika

Me leikimme kyntömiehiä.

Eräs toinen poika (keppiä näyttäen)

Tässä on meidän auramme.

Kolmas poika

Me kaksi olemme härkäparina.

Amal

Aiotteko leikkiä koko päivän?

Poika

Aiomme, koko päivän.

Amal

Ja palaatte kotiin illalla virran vieritse johtavaa tietä?

Poika

Palaamme.

Amal

Kuljetteko kotimatkallanne talomme ohi?

Poika

Tule kerallamme leikkimään, tulethan?

Amal

Tohtori ei päästä minua ulos.

Poika

Tohtori! Välitätkö tosiaankin siitä, mitä tohtori sanoo? Me tästä
lähdemme, on kohta myöhä.

Amal

Älkää menkö. Leikkikää kadulla minun ikkunani läheisyydessä, jotta
teidät näen.

Poika

Mitä me tässä voimme leikkiä?

Amal

Minä annan teille kaikki leluni, jotka tuossa lepäävät. Tässä ne ovat,
ottakaa ne. Minä en voi leikkiä yksinäni. Ne vain likaantuvat, ja
minulla ei ole niistä mitään hyötyä.

Pojat

Sepä oivallista! Mainioita leluja! Katsokaahan, tuossa on laiva. Tuossa
on vanha Džatai-muori. Eikö olekin tuo uljas sotilas? Annatko tosiaankin
ne kaikki meille? Eikö käy sääliksesi?

Amal

Ei ollenkaan;- pitäkää hyvänänne.

Poika

Etkö tahdo niitä takaisin?

Amal

En, minä en niitä tarvitse.

Poika

Sanohan, eikö sinua siitä toruta?

Amal

Minua ei toru kukaan. Mutta ettekö leiki niillä hetken aikaa ovemme
edustalla joka aamu? Minä toimitan teille uusia, kun nämä käyvät
vanhoiksi.

Poika

Sen teemme. Kuulkaahan, asettakaa nämä sotamiehet riviin. Leikitään
sotaa; mistä saamme kiväärin? Kas tässä on kappale ruokoa; se kelpaa
hyvin siihen virkaan. Mutta sinähän olet jo nukahtamaisillasi.

Amal

Pelkäänpä olevani uninen. En tiedä, mistä johtuu, että toisinaan niin
käy. Minä olen istunut jo kauan ja olen väsynyt; selkääni pakottaa.

Poika

Eihän ole vielä kunnolla keskipäiväkään. Mistä johtuu, että olet
uninen? Kuulehan! Malmirumpu ilmoittaa ensimmäisen vartiovuoron
päättymistä.

Amal

Niin, pum, pum, pum, se soittaa minua uneen.

Poika

Meidän on varmaan paras lähteä. Me tulemme jälleen huomenna aamulla.

Amal

Tekee mieleni kysyä teiltä jotakin, ennenkuin lähdette. Te olette aina
ulkona — tunnetteko kuninkaan postinkuljettajia?

Pojat

Tunnemme, hyvinkin.

Amal

Mitä he ovat miehiänsä? Sanokaa minulle heidän nimensä.

Poika

Erään nimi on Badal.

Toinen poika

Eräs toinen on Sarat.

Kolmas poika

Heitä on paljonkin.

Amal

Luuletteko, että he minut tuntevat, jos tulee minulle kirje?

Poika

Aivan varmaan he sinut löytävät, jos nimesi on kirjeenkuoressa.

Amal

Ettekö tuo huomenna, kun tulette jälleen luokseni, erästä mukananne,
jotta hän oppii minut tuntemaan?

Poika

Tuomme, jos haluat.


Toinen näytös

    Amal vuoteessa.

Amal

Enkö saa tänään siirtyä ikkunan luo, setä? Moittiikohan tohtori
sitäkin?

Madhav

Rakas poikaseni, näethän, että tilasi on huonontunut, kun olet päivän
toisensa jälkeen ikkunassa kyyhöttänyt.

Amal

Eipä suinkaan; minä en tiedä käyneeni siitä sairaammaksi, tunnen oloni
siinä aina hyväksi.

Madhav

Ei, se ei ole sinulle hyväksi; sinä kyyhötät siinä ja solmit
ystävyysliittoja kaikkien lähiseudulla asuvien vanhojen ja nuorten
kanssa. Onhan tuossa kuin markkinat minun räystääni alla — sellaista
rasitusta ei ihminen kestä. Ovathan kasvosi ihan kalpeat.

Amal

Setä, minä pelkään, että fakiiri kulkee ohi huomaamatta minua ikkunassa.

Madhav

Mikä ihme se on, sinun fakiirisi?

Amal

Hän tulee juttelemaan minun kanssani niistä monista maista, joissa hän
on käynyt. Minä kuuntelen häntä mielelläni.

Madhav

Kuinka se on mahdollista? Minä en tunne ketään fakiiria.

Amal

Hän tulee suunnilleen näihin aikoihin. Minä pyydän sinua, pyydän ja
rukoilen: salli hänen tulla hetkiseksi tänne juttelemaan kanssani.

    Tulee taatto fakiiriksi puettuna.

Amal

Siinähän sinä olet. Tule tänne, fakiiri, vuoteeni luo.

Taatto (silmää iskien)

Minä olen fakiiri.

Madhav

Vaikeampi olisi minun sanoa, mikä sinä et ole.

Amal

Missä olet ollut tällä kertaa, fakiiri?

Fakiiri

Papukaijojen saarella. Olen vasta sieltä palannut.

Madhav

Papukaijojen saarella!

Fakiiri

Onko se kovin ihmeellistä? Minä en ole sinunlaisesi. Eihän matka suuria
maksa. Minä matkustan, minne kulloinkin haluan.

Amal (taputtaen käsiään)

Oletpa onnellinen! Muista, että olet luvannut ottaa minut
opetuslapsenasi mukaasi, kunhan tästä kostun.

Fakiiri

Tietysti, ja minä opetan sinulle niin paljon vaeltajien salaisuuksia,
ettei tietäsi voi sulkea mikään merellä, metsässä eikä vuoristossa.

Madhav

Mitä merkitsee koko tämä jaaritus?

Taatto

Amal, poikaseni, minä en väistä mitään vuoristossa enkä merellä; mutta
kun tohtori vetää yhtä köyttä tämän setäsi kanssa, niin minun täytyy
kaikesta loitsutaidostani huolimatta tunnustaa joutuneeni tappiolle.

Amal

Ei. Setä ei kerro asiaa tohtorille. Ja minä lupaan maata ihan hiljaa;
mutta kun tulen terveeksi, niin lähden heti samana päivänä matkaan
fakiirin seurassa, ja eipä minua silloin pidätä mikään meri eikä vuori
eikä tuima virta.

Madhav

Etkö häpeä, poikaseni; aina vain juttelet joutavia lähdöstäsi! Minä
käyn ihan murheelliseksi, kun kuulen sinun sellaista haastelevan.

Amal

Kerrohan minulle, fakiiri, millainen se Papukaijojen saari oikeastaan
on.

Taatto

Se on ihmeiden maa; se on lintujen tyyssija. Ihmisiä siellä ei ole, ja
sen asujaimet eivät puhu eivätkä kävele; ne vain laulavat ja lentävät.

Amal

Sepä suurenmoista! Ja sijaitseeko se meren rannalla?

Taatto

Tietysti. Se sijaitsee meren rannalla.

Amal

Onko siellä viheriöitä kukkuloitakin?

Taatto

On, he elävät viheriöiden kukkuloiden keskellä; ja auringon mennessä
mailleen, kun kukkuloiden rinteet hohtelevat punaisessa kajasteessa,
kaikki linnut lentävät viheriäisin siivin parvina pesiinsä.

Amal

Siellä on varmaan vesiputouksiakin!

Taatto

Kuinkapa muuten, epäilemättä. Jokaisen kukkulan rinteessä on
vesiputous. Ah, ne ovat kuin sulia jalokiviä; ja kuinka ne
karkeloivatkaan, poikaseni! Somerikkoa ne laulattavat rientäessään sen
yli kohti merta. Kukaan hiton tohtori ei kykene niitä hetkeksikään
pysähdyttämään. Linnut katselivat minua niinkuin ainakin katselevat
olentoa, joka on vain ihminen, mitätön siivetön — eivätkä halunneet
ryhtyä kanssani mihinkään tekemisiin. Ellei olisi niin laita,
rakentaisin itselleni pienen, majan heidän pesiensä keskelle ja
viettäisin päiviäni lukemalla meren aaltoja.

Amal

Kunpa olisin lintu! Silloin —

Taatto

Aivan mutkaton ei asia kumminkaan olisi. Minä olen kuullut,
että olet tehnyt sopimuksen maitomiehen kanssa: aiot ruveta
piimänkaupustelijaksi, kun ehdit suuremmaksi. Pelkäänpä, ettei
liikkeesi ottaisi lintujen luona hyvin menestyäkseen; voisit joutua
kärsimään melkoisia häviöitä.

Madhav

Tämä on jo liikaa, totisesti. Teidän molempien seurassa minä menetän
järkeni. Minä lähden tästä.

Amal

Onko maitomies käynyt täällä, setä?

Madhav

Miksipä ei olisi? Hän ei puhko päätänsä juoksentelemalla sinun
rakkaan fakiirisi asioita hänen Papukaijojen saarensa pesien seassa.
Mutta hän on jättänyt piimäruukun sinua varten ja sanonut, että
hänen sisarentyttärensä häät, jotka vietetään kylässä, aiheuttavat
hänelle paljon askarrusta. Nyt hän on lähtenyt Kamliparaan tilaamaan
soittokuntaa.

Amal

Mutta hänhän aikoo naittaa minulle pienen sisarentyttärensä.

Taatto

Siunatkoon, nytpä olemme pahassa pulassa.

Amal

Maitomies sanoi minulle, että hänen sisarentyttärensä tulisi olemaan
kaunis pikku morsiameni, että hänellä on korvissa helmikellukat ja
yllänsä sievä punainen sari; aamulla hänen piti omin käsin lypsää musta
lehmä ja tarjota minulle vaahtoavaa rieskamaitoa uudenuutukaisesta
ruukusta, ja iltasella hänen piti tuoda lyhty tanhualle, istua viereeni
ja kertoa minulle tarinoita Tšampasta ja hänen kuudesta veljestänsä.

Taatto

Sepä ihastuttavaa! Se houkuttelisi minuakin, vanhaa erakkoa! Mutta älä
välitä koko hääjutusta. Olkoon olossaan. Minä vakuutan sinulle, ettei
hänen talostansa puutu sisarentyttäriä, kun sinä menet naimisiin.

Madhav

Herkeä jo! Tämähän on ihan sietämätöntä.

    Poistuu.

Amal

Kuulehan, fakiiri, nyt, kun setä on tiessään, sano minulle, onko
kuningas lähettänyt postitoimistoon kirjeen minua varten.

Taatto

Minä olen kuullut, että kirje on jo lähetetty; se on tänne tulossa.

Amal

Tulossa? Missä se on? Onko se tuolla tiellä, joka poimuttelee puiden
lomitse ja jota voi täältä katsoen seurata aina metsänrantaan saakka,
kun ilma sateen jälkeen on aivan kuulas?

Taatto

Juuri siellä. Sinähän tiedät asian ihan perinpohjin.

Amal

Niin, minä tiedän kaikki.

Taatto

Sen huomaan; mutta kuinka se on mahdollista?

Amal

En osaa sanoa, mutta se on minulle päivänselvää. Minä luulen sen
nähneeni usein jo ammoin olleina päivinä. En tiedä, kuinka pitkä aika
siitä jo on kulunut. Tiedätkö sinä, milloin se oli? Minä näen kaikki:
kuninkaan postinkuljettaja tulee tuolla yksinään vuoren rinnettä alas,
vasemmassa kädessä lyhty ja selässä kirjelaukku; hän kapuaa siten
kauan, kauan yötä päivää, ja tuolla, vuoren juurella, missä vesiputous
muuttuu virraksi, hän lähtee kävelemään pitkin rantapolkua ja kulkee
eteenpäin rukiin halki; sitten hän ehtii sokeriruokovainiolle
ja häviää näkyvistä sillä kapealla tiellä, joka kulkee korkeiden
sokeriruokojen keskitse; sitten hän saapuu aavalle niittulakeudelle,
missä sirkka sirittää ja missä ei näy yhtäkään ihmistä, kurpat vain
heiluttavat purstojansa ja kaivelevat nokallaan liejua. Minä tunnen
hänen tulevan yhä lähemmäksi, ja minun sydämeni ilahtuu.

Taatto

Minun silmäni eivät ole enää nuoret, mutta sinun kertoessasi minäkin
näen tuon kaiken.

Amal

Sanohan, fakiiri, tunnetko sinä sen kuninkaan, jolle tämä postitoimisto
kuuluu?

Taatto

Tunnen; minä käyn joka päivä hänen luonansa almuani noutamassa.

Amal

Hyvä! Kun tästä paranen, niin minunkin täytyy saada häneltä almuni,
eikö niin?

Taatto

Sinun ei tarvitse sitä pyytää, veikkoseni, hän antaa sen sinulle
vapaaehtoisesti.

Amal

Ei, minä menen hänen palatsinsa portille ja huudan: »Kunnia ja voitto
sinulle, kuningas!» Sitten minä tanssin tamburiinin helistessä ja
anelen almua. Eikö se olisi somaa?

Taatto

Se olisi mainiota, ja jos lähdet kerallani, niin minä saan runsaan
osani. Mutta mitä sinä pyydätkään?

Amal

Minä sanon: »Ota minut postinkuljettajaksesi, jotta saan kulkea lyhty
kädessä vieden kirjeitä perille ovelta ovelle. Älä anna minun istua
päivää pitkää kotona!»

Taatto

Mitäpä tuota sureksit, poikaseni, vaikka pitäisikin pysytellä kotona?

Amal

Ei siinä olekaan sureksimista. Kun minut tänne suljettiin, päivä tuntui
minusta aluksi sanomattoman pitkältä. Mutta kun kuninkaan postitoimisto
on tuonne sijoitettu, minä viihdyn täällä yhä paremmin, ja kun
ajattelen, että jonakin kauniina päivänä saan kirjeen, tunnen itseni
ihan onnelliseksi enkä pane ollenkaan pahakseni, että täytyy olla yksin
ja liikkumatta. Kuinka lienee, saankohan selkoa kuninkaan kirjeestä?

Taatto

Vaikka et saisikaan, eikö riitä se, että siinä on sinun nimesi?

    Madhav saapuu.

Madhav

Ettepä aavistakaan, millaisiin ikävyyksiin saatatte minut, te molemmat!

Taatto

Mitä siis on tapahtunut?

Madhav

Te kuulutte levittäneen huhua, että kuningas on sijoittanut tänne
toimistonsa lähettääkseen tietoja teille kummallekin.

Taatto

Entäpä sitten?

Madhav

Kylänvanhin Pantšanan on nimeänsä ilmoittamatta saattanut asian
kuninkaan tietoon.

Taatto

Hyvinhän tiedämme, että kaikki tulee kuninkaan korviin.

Madhav

Minkätähden siis ette ole varuillanne? Miksi mainitsette suotta
kuninkaan nimeä? Saatatte minut tuhon omaksi, kun niin menettelette.

Amal

Kuulehan, fakiiri, onko kuningas vihainen?

Taatto

Vihainen? Joutavia! Sitäkin vähemmän sinunlaisellesi lapselle ja
minunlaiselleni fakiirille. Jos kuningas suuttuu, niin enpä hänestä
enää yhtään huoli.

Amal

Kuulehan, fakiiri, minusta on tuntunut aamusta asti siltä, kuin
silmiäni verhoisi jonkinlainen hämäryys. Kaikki tuntuu kuin unennäöltä.
Minä kaipaan lepoa. Ei tee ollenkaan mieleni jutella. Eikö kuninkaan
kirje jo tule? Jos tämä huone nyt yht'äkkiä häipyy olemattomiin, jos —

Taatto (viuhkoen raitista ilmaa Amalin kasvoille)

Kirje saapuu varmaan tänään, poikaseni.

    Tohtori tulee.

Tohtori

Kuinka jakselet tänään?

Amal

Minä voin tänään kauhean hyvin, tohtori. Kaikki kivut tuntuvat
karisseen minusta pois.

Tohtori (Madhaville)

Tuo hymy ei minua ollenkaan miellytä. Paha merkki tuo, että hän tuntee
olonsa hyväksi! Tšakradhan on huomauttanut —

Madhav

Taivaan nimessä, tohtori, jättäkää Tšakradhan rauhaan. Sanokaa, kuinka
nyt käy.

Tohtori

Pelkäänpä, etten voi häntä kauemmin varjella! Varoitinhan teitä
jo — hän näyttää joutuneen jälleen alttiiksi vahingollisille
säävaikutuksille.

Madhav

Ei; minä olen menetellyt äärimmäisen varovasti, en ole päästänyt
häntä kertaakaan ulkosalle; ja ikkunat ovat olleet melkein koko ajan
suljettuina.

Tohtori

Ilma tuntuu tänään ihan erikoiselta. Kun tänne saavuin, niin
ulko-ovellanne tuntui kamala uho. Se on erinomaisen vaarallista.
Sulkekaa se mieluimmin heti. Haittaako, jos vieraanne jäävät parin
kolmen päivän aikana tulematta? Ja jos sattuisikin jollekin odottamatta
välttämätön asia, niin pääseehän taka-ovesta. Olisi parempi, jos
sulkisitte tämänkin ikkunan; se laskee sisään auringon säteitä, jotka
vain pitävät potilasta valveilla.

Madhav

Amal on sulkenut silmänsä. On arvatenkin nukahtanut. Minä luen hänen
kasvoistansa — ah, tohtori, minä tuon kotiini vieraan lapsen, rakastan
häntä kuin omaa poikaani, ja nyt näyttää siltä, että minun täytyy hänet
menettää!

Tohtori

Mitä nyt? Tuolla purjehtii taloon kylänvanhin! — Sepä ikävä juttu!
Minun täytyy lähteä, veliseni. Menettelisit oikeammin, jos lähtisit
katsomaan, ovatko kaikki ovet hyvin suljetut. Minä lähetän voimallisen
lääkeannoksen, kunhan ehdin kotiin. Voithan sitä koettaa — se
kenties pelastaa hänet vielä viime hetkenä, jos hän ylipäänsä on
pelastettavissa.

    Madhav ja tohtori poistuvat.

Kylänvanhin

Kuulehan, sinä veijari! —

Taatto

St, ole hiljaa.

Amal

Ei, fakiiri, luulitko minun nukkuvan? En minä nukkunut.
Minä kuulen kaikki; niin, ja kaukaisetkin äänet. Minä tunnen, että äiti
ja isä istuvat tässä pielukseni vieressä ja juttelevat minulle.

    Madhav tulee.

Kylänvanhin

Vai niin, Madhav, sinä kuulut olevan nykyjään mahtimiesten hyvä veikko.

Madhav

Säästä minua piloiltasi, kylänvanhin; me olemme vähäistä väkeä.

Kylänvanhin

Mutta lapsesi tuossa odottelee kirjettä kuninkaalta.

Madhav

Mitä hänestä huolit, hän on vain hupsu poika!

Kylänvanhin

Miksipä ei, tosiaankin! Eihän kuningas hevin löydä parempaa
perhekuntaa! Etkö älyä, minkätähden kuningas sijoittaa uuden
postitoimiston ihan ikkunasi eteen? Kuulehan, veitikka, sinulle on
saapunut kirje kuninkaalta.

Amal (nousten nopeasti istumaan)

Tosiaanko, ihanko totta?

Kylänvanhin

Kuinkapa se ei totta olisi? Sinähän olet kuninkaan hyvä kumppani. Tässä
on kirjeesi (osoittaa tyhjää paperilappua) Hahhahhaa! Siinä on kirjeesi.

Amal

Älä huoli minua ivailla. Sanohan, fakiiri, onko niin laita!

Taatto

On, poikaseni. Minä fakiiri, sanon sinulle, että se on hänen kirjeensä.

Amal

Mistä johtuneekaan, etten oikein näe? Se näyttää minusta ihan tyhjältä.
Mitä onkaan kirjeessä, herra kylänvanhin?

Kylänvanhin

Kuningas kirjoittaa: »Minä käyn aivan pian luonasi; pidä sinä vain
huolta siitä, että saan liotettua riisiä. — Hoviruokani ei minulle
enää ollenkaan maita.» Hahhahhah!

Madhav (väännellen käsiänsä)

Minä pyydän ja rukoilen sinua, kylänvanhin, älä tee pilaa näistä
asioista —

Taatto

Pilaako? Tosiaankin! Sitä hän ei uskalla tehdä.

Madhav

Oletko ihan järjiltäsi sinäkin, taattoseni?

Amal

Fakiiri, fakiiri, st, hänen torvensoittajansa! Etkö kuule?

Kylänvanhin

Hahhahhaa! Pelkäänpä, ettei hän kuule, ennenkuin joutuu hieman enemmän
järjiltään.

Taatto

Olkoon menneeksi, minä olen järjiltäni; minä voin lukea ihan selvästi,
että kuningas kirjoittaa tulevansa itse katsomaan Amalia ja ottavansa
mukaansa ylilääkärinsä.

Amal

Herra kylänvanhin, minä luulin, että olet minulle vihainen etkä minusta
pidä. En olisi voinut uskoa, että sinä tuot minulle kuninkaan kirjeen.
Salli minun pyyhkiä tomu jaloistasi.

Kylänvanhin

Tuossa pikku miehessä tuntuu olevan kunnioituksen vaistoa. Hän on
hieman typerä, mutta hyväsydäminen.

Amal

Nyt on luullakseni kohta neljäs vuoro — Kuulkaa rumpua, »pum, pum, pam,
— pum pum, pam». Onko ehtootähti noussut? Mistä johtuneekaan, etten voi
nähdä —

Taatto

Oh, ikkunat ovat kaikki suljetut, minä avaan ne.

    Oveen kuuluu koputettavan.

Madhav

Mitä nyt? — Kuka siellä? Mitä tuo melu merkitsee?

Ääni (ulkoa)

Avatkaa ovi.

Madhav

Kuulehan, kylänvanhin — eivät ne suinkaan rosvoja ole?

Kylänvanhin

Kuka siellä? — Pantšanan, kylänvanhin, kysyy. — Ettekö arkaile pitää
sellaista meteliä? Ajatelkaahan! Melu on tauonnut! Pantšananin ääni
kuuluu kauas. — Niin, tulkoot nyt pahimmat rosvot! —

Madhav (kurkistaen ikkunasta)

Eipä ihmekään, että melu on tauonnut. He ovat särkeneet ulko-oven
säpäleiksi.

    Kuninkaan sanansaattaja tulee.

Sanansaattaja

Korkea kuninkaamme saapuu tänä iltana!

Kylänvanhin

Hyvä Jumala!

Amal

Mihin aikaan, sanansaattaja?

Sanansaattaja

Toisella vartiolla.

Amal

Kun ystäväni vartija lyö malmirumpuansa kaupungin porteilla, »pam, pum,
pam, pam pum, pam» — silloinko?

Sanansaattaja

Niin, silloin. Kuningas lähettää parhaan lääkärinsä käymään nuoren
ystävänsä luona.

    Kuninkaan ylilääkäri tulee.

Ylilääkäri

Mitä tämä merkitsee? Kuinka tukahduttava onkaan täällä ilma! Avatkaa
kaikki ovet ja ikkunat selkoselälleen. (Tunnustelee Amalin ruumista.)
Kuinka voit, poikaseni?

Amal

Minä voin erittäin hyvin, tohtori, erittäin hyvin. Kaikki tuskat ovat
tiessään. Kuinka onkaan raitista ja vapaata! Nyt näen kaikki tähdet,
jotka vilkkuvat pimeän tuolta puolen.

Lääkäri

Tunnetkohan voivasi niin hyvin, että voit nousta vuoteesta, kun
kuningas saapuu illan keskivartioiden aikana?

Amal

Epäilemättä; minä olen jo kauan mitä hartaimmin halunnut päästä
jaloilleni. Minä pyydän kuningasta osoittamaan Pohjantähden. — Olen
epäilemättä nähnyt sen monet kerrat, mutta en tiedä varmaan, mikä se on.

Lääkäri

Hän selittää sinulle kaikki. (Madhaville.) Pidä huolta siitä,
että huoneessa on kaikkialla kukkia kuninkaan tullessa. (Viitaten
kylänvanhimpaan.) Tuo henkilö ei saa jäädä tänne.

Amal

Salli hänen jäädä, tohtori. Hän on ystävä. Hän se minulle toi kuninkaan
kirjeen.

Lääkäri

Olkoon menneeksi, poikaseni. Jääköön, jos hän on ystäväsi.

Madhav (kuiskaten Amalin korvaan)

Kuningas rakastaa sinua, poikaseni. Hän tulee itse. Pyydä häneltä
lahjaa. Tiedäthän, kuinka vähissä varoissa me elämme.

Amal

Älä ole huolissasi, setä. — Minä olen jo asian päättänyt.

Madhav

Mitä olet päättänyt, lapsukaiseni?

Amal

Minä pyydän häntä ottamaan minut postinkuljettajakseen, jotta saan
kulkea lähelle ja kauas ja viedä ovelta ovelle hänen viestiänsä.

Madhav (lyöden otsaansa)

Voi kovaa onnea! Siinäkö kaikki?

Amal

 Mitä tarjoammekaan kuninkaalle, setä, kun hän tulee?

Sanansaattaja

Hän on käskenyt tarjoamaan liotettua riisiä.

Amal

Liotettua riisiä! Näetkös, kylänvanhin, sinä olit oikeassa. Niinhän
sinä sanoit. Sinä tiesit kaikki, mitä me emme tienneet.

Kylänvanhin

Jos lähetätte sanan talooni, voisin tosiaankin pitää huolta siitä, että
kuningas otetaan juhlallisesti vastaan —

Lääkäri

Ei ole tarpeen. Olkaa nyt kaikki hiljaa. Uni valtaa hänet. Minä istun
hänen pieluksensa luona; hän vaipuu uneen. Puhaltakaa öljylamppu
sammuksiin. Ulkoa virtaa huoneeseen tähtien valo. Sst, hän nukkuu.

Madhav (taatolle)

Minkätähden seisot siinä kuin mikäkin kuvapatsas, kädet ristissä. —
Minä olen levoton. — Sanohan, ovatko enteet hyvät. Miksi he huoneen
pimentävät? Mitä apua voikaan olla tähtien valosta?

Taatto

Ole vaiti, sinä epäuskoinen.

    Sudha tulee.

Sudha

Amal!

Lääkäri

Hän nukkuu.

Sudha

Minä olen tuonut hänelle kukkia. Saanhan antaa ne hänen käteensä?

Lääkäri

Saat kyllä.

Sudha

Milloin hän herää?

Lääkäri

Kuningas tulee kohta hänet herättämään.

Sudha

Tahdotko kuiskata minun puolestani sanan hänen korvaansa?

Lääkäri

Mitä minun pitää hänelle sanoa?

Sudha

Sano hänelle, ettei Sudha ole häntä unohtanut.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.