Title: Lemminkäinen : Viisinäytöksinen näytelmä
Author: Larin-Kyösti
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Lemminkäinen : Viisinäytöksinen näytelmä" ***


LEMMINKÄINEN

Viisinäytöksinen näytelmä


Kirj.

LARIN-KYÖSTI



Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1907.



      Rakkaalle, ijäkkäälle äidille omistettu.



HENKILÖT:

LEMMINKÄINEN.
LEMMINKÄISEN ÄITI.
AINIKKI, LEMMINKÄISEN SISAR.
KYLLIKKI.
LOUHI, Pohjolan emäntä.
POHJAN NEITO.
POHJOLAN ISÄNTÄ.
TIERA, Lemminkäisen sotatoveri.
POHJAN PAIMEN, puolisokea, keski-ikäinen mies.
TURJAN SULHA.
LIPPO, liukas mies.
ANARI, orjatyttö.

UTRO  |
TUURA | Lemminkäisen väkeä.
VENTO |
ARRA  |

KEIRA |
YLMI  |
JOUNI | Pohjan väkeä.
SORRI |
KORMU |

KALEVALAINEN.
POHJOLAINEN.
Itkettäjänaisia, saarenneitoja, kassapäitä, vanhuksia ja
  kanteleensoittajia, palvelijoita ja kansaa.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


    Mäenrinne, kisatanner saaressa. Puiden lomasta siintää taustalla vettä;
    oikealla takana loimottaa ilovalkea.

    Kaksi saaren neitoa tulee hiipien.

_Ensimmäinen saarenneito_. Missä viipyy kaunis Kauko? Kohta jo kisa
alkaa.

_Toinen saarenneito_. Palolla kulkee Kauko paimenena.

_Ensimmäinen neito_. Kauko kairamoi vain Kyllikkiä.

_Toinen neito_. Pilkalla käski Kyllikki. Mitäs muuta, Lemminkäinen
rupesi paimeneksi.

_Ensimmäinen neito_. Mokoman turhan tyttären tähden vaihtoi keihäänsä
karjasauvaan. Jos olisin mies, en niin tekisi.

_Toinen neito_. Pilkalla pilaan suortui, piikasia nyt paimentaa.

_Ensimmäinen neito_. Eipä minua.

_Toinen neito_. Jo ensi yönä Kauko astui aittaasi...

_Ensimmäinen neito_. Herjaatko, hetukka!

_Toinen neito_. Kun suuri sulha tuli saareen, nauroit sinä hänelle, nyt
et enään naura, nauratti Lemminkäinen.

_Ensimmäinen neito_. Tapasipa äitisi kerran sinunkin lehdossa Kaukon
kera, sitte sinut telkesi aittaan.

_Toinen neito_. Ei telkeet tuntoa pitele.

_Ensimmäinen neito_. Kuule, raitinristiltä jo notkuu neitosten jono,
pyhälle töyrylle tulevat tänne. (Kuuluu laulunsäkeitä: "Kaunis on
joukossa jumala".) Edellä kopea Kyllikki.

_Toinen neito_. Saaren vanhimmat valitsivat Kyllikin tämän kevään
kukkeimmaksi.

_Ensimmäinen neito_. Ja puhtaimmaksi —? Kauvan jo piti pyhyyttä,
pitäneekö vielä kauvan. (Nauravat.)

_Ensimmäinen neito_. Mutta katsos, mikä outo vettä vierii?

_Toinen neito_. Hirven sarvet!

_Ensimmäinen neito_. Outo mies soutaa hirven selässä. Hiiden peikko!

_Toinen neito_. Hahhaa! Hirvi sukelsi, viskasi veteen miehen.

    Lemminkäinen ja Tiera tulevat.

_Ensimmäinen neito_. Muistatko, kuinka Lemminkäinen saareen tullessaan
ajoi ajopelinsä kumoon. Nyt hän piilee piikasia.

    Lemminkäinen hiipii notkeasti taakse ja nostaa tytöt ilmaan, suikkaa
    suuta ja laskee ne maahan päästämättä irti.

_Ensimmäinen neito_. Päästä, päästä, rutistathan ruumeniksi.

_Lemminkäinen_ paimenen puvussa, vyöllä tanotorvi. Kuules, kaunis
kassapääni, piilenkö minä piikasia?

_Ensimmäinen neito_. Päästä, kaunis Kauko!

_Lemminkäinen_. Pyöritätkö sanasi?

_Ensimmäinen neito_. Niin sinä piilet piikasia niinkuin havukka piilee
kanoja.

_Lemminkäinen_ toiselle neidolle. Mitä annat lunnaiksesi?

_Toinen neito_. Annan ristit rinnoiltani. Päästä, päästä!

_Lemminkäinen_. Rintojasi ikävöitsen...

_Toinen neito_. Päästä, ettei äitini näkisi!

_Lemminkäinen_ kuiskaa. Tuletko illalla lemmen lehtoon!

_Toinen neito_. Tulen, tulen, kunhan päästät.

    Lemminkäinen päästää tytöt, jotka rientävät rinnettä alas, Pohjan
    paimen nousee rannasta.

_Pohjan paimen_ karvarintainen, puolisokea, tekee eläimellisen
vaikutuksen. Miksi nauroivat saaren naiset? Paha onni pyytäjälle.

_Lemminkäinen_. Märkähattu, mies mantereinen, mitä teit peuralle, koska
se sinua pelästyi?

_Pohjan paimen_. Näki varjoni vedessä. Tapasin Tapion pyhän peuran
suopungillani. Saaren naiset tekivät tyhjäksi taikani.

_Lemminkäinen_. Peura näki vedessä verisen silmäsi, palavan kuin hiiden
hiillos, siitä peurasi pelästyi. Mitä peurallasi?

_Pohjan paimen_. Pohjolan emäntä tahtoo peuran lunnaiksi, ei työnnä
ennen tytärtään miehelään.

_Tiera_. Itsekö kosissa kuljet?

_Pohjan paimen_. Hä, minäkö, miekkoinen? En, Turjan sulhalle tavotin.
— Metsissä möyryän, etsin puun ja pökkelön koloista, haistan haudat,
etsin syntyjä syviä, umpiputken ailuvia.

_Tiera_. Räämesilmä, oletko noita?

_Pohjan paimen_. Tiedän mitä tiedän, salassa luonnon salvat, ei näe
näkevä silmä, jollei sokaise jumala.

_Lemminkäinen_. Ovatko Pohjan neidot kiihkeämmät näitä meidän simasuita?

_Pohjan paimen_. Viileä on Pohjan neito, ei ole sitä urosta, joka
nostaisi neidon lemmen.

_Lemminkäinen_. Ohoh! Tahtoisinpa nähdä sen naisen, joka minua
vastustaisi.

_Pohjan paimen_. Nyt sinut tunnen kerskastasi, lienet lieto
Lemminkäinen.

_Lemminkäinen_. Mistä tunnet sukuni?

_Pohjan paimen_. Sama uhka, sama katse, sama ääni, sama herjaaja
hävytön. Isäsi tunsin.

_Lemminkäinen_. Keltahattu, umpisilmä! Isoni kertoi sinusta.

_Pohjan paimen_. Olimme yhdessä karjassa kaskimaissa.

_Tiera_. Haastatko taas riitaa, Kauko? Tule kotiin! Ainikki minut
lähetti. Harakat kyntävät peltojasi, hiiret puivat riihtä.

_Pohjan paimen_ suu irvissä. Isosi, kurja mies, sokasi silmäni.

_Lemminkäinen_. Mitä teit karjamaissa, koska isoni sinuun niin
kimmastui?

_Pohjan paimen_ säpsähtäen. Minäkö? Mitä?

_Lemminkäinen_. Ymmärrän isoni mielen. Katsantoosi nosti kaihin, jotta
et häväisisi katseellasi nuoren naisen valkeutta.

_Pohjan paimen_. Olet ihan kuin isosi. — Vielä tuikkaa toinen silmä,
sillä näen vasamaa vuolla. Hähhähhää! (Menee.)

_Tiera_. Häpesikö, herja?

    Rinteen alta kuuluu: "kaunis on joukossa jumala."

_Lemminkäinen_. Ah, Kyllikki!

Rinteen alta tulevat neitsyet sinisissä vaatteissa neljin rinnatusten,
edellä Kyllikki seppelöitynä, jälessä kolme vanhusta soittaen kannelta,
vanhukset sijoittuvat tulien ääreen, neitoset asettuvat kisa-asentoon,
laulavat:

    Ruvetkasme, rohjetkasme,
    — kaunis on joukossa jumala —
    käykäm siukukset sinelle,
    tuokam sieltä seulan täysi,
    tehkäsme sininen silta,
    jumaloihin mennäksemme,
    jumaloihin puhtoisihin,
    — kaunis on joukossa jumala —!

_Tiera_. Jollet tule, niin menen yksin.

_Lemminkäinen_. Tiera, sotatoverini, jolsa ja jykevä olet sodassa, vaan
et taida käydä sulosotaa naisten kanssa.

_Tiera_. Ei minua himota hameniekat. — Mantereen puoleiselle rannalle
lähden, nostan purjepuun pystyyn, siellä sinua odotan. (Menee.)

_Kyllikki_. Immet, kiiruhtakaa karkeloon!

    Immet ryhtyvät karkeloon puoleksi kaartaen ja kävellen eri kuvioissa,
    Lemminkäinen joutuu Kyllikin eteen.

_Lemminkäinen_. Kyllikki korea!

_Kyllikki_. En kanna koruja sinulle! Mies muukalainen, miksi
kierteletkin rantojamme ja täältä tyttöjä kyselet?

_Lemminkäinen_. Sata miestä olen minä. Immistä ihanin olet sinä.
Kalevan kukka! Miksemme me lempisi?

_Kyllikki_. Sinulla on simainen kieli vaan on sydän kavala. Menisinkö
miehelle mitättömälle, yökengässä kävijälle!

_Lemminkäinen_. Monta olen neittä soudatellut, suuta suikkaellut, sinua
silloin sousin, sinulle suikkasin suuta. Sinun tähtesi, ihana Kyllikki,
sadat airot poikki sousin.

_Kyllikki_. Joko metsä puuttui puita.

_Lemminkäinen_. Monta olen naista nähnyt, en veikeytesi veroista. Hyvä,
hempeä on emoni, Kaukoniemeen sun kuletan.

_Kyllikki_. Kaukoniemi, Nälkäniemi. Ei ole sukua sinulla.

_Lemminkäinen_. Vaikken ole suvulta suuri, niin on minulla säkenöivä
säilärauta, se on suurta sukua, sillä nostan nimeni.

_Kyllikki_ veikeillen. Jos suostuisin sinulle, — hyvin heität karkelossa.

_Lemminkäinen_. Kevyt olet käteni varassa, läikyt niinkuin lämmin laine.

_Kyllikki_. Jos suostuisin, vannoisitko ikuisen valan, ettet sodissa
kulje.

_Lemminkäinen_. Vannon vakaasti, en suori sotiin, jos sinäkin vannot,
et kisoihin kierrä.

    Karkeloi kiivaasti.

_Kyllikki_. Tanssithan pukuni pilalle.

_Lemminkäinen_ hihkaisten. Hii, hei! Kimahda kannel!

_Kyllikki_. Laske, Lemminkäinen! Huudan veljiäni!

_Lemminkäinen_. Soitan veljesi sotaan!

_Kyllikki_. Oi, minua kurjaa emoni lasta, synnyinkö, kasvoinko tuimalle
tappelialle Nälkäniemeen nääntymään.

_Lemminkäinen_. Älä sure suojiani! Uudet teetän tuvat.

_Kyllikki_. Tuulen tuvat?

_Lemminkäinen_. En sinua pahoin pitele, kaiket ajat armastelen.

    Päästää Kyllikin käden. Astu alukseeni!

_Kyllikki_. En tule ennenkuin kiven kuluksi jauhan.

_Lemminkäinen_. Hyvästi, suloiset saaren neidot, hyvä oli täällä
ollakseni joutessani juhlissanne, nyt on lähtö Lemminkäisen.

_1:n ja 2:n neito_. Lähdetkö, Lemminkäinen!

    Saaren neidot itkevät.

_Kyllikki_. Mitä itkette immet! Miehen on ikävä oman niemen neitosia.

_Lemminkäinen_. Vaan en lemmettä lähde, otan kukkani keralla.

_Kyllikki_. Tässä seison niinkuin seinä. En tule, en, en pyynnöllä,
enkä pakolla.

_Lemminkäinen_. Niin vien sinut väkisin.

    Tempaa Kyllikin syliinsä ja rientää pois.

       *       *       *       *       *

Näyttämömuutos. Kaukoniemen pirtti, Lemminkäisen köyhä koti.

_Lemminkäinen_. tulee keikutellen, heittää kuokan nurkkaan. Kuokkikoon
ontuva orja, ei ole minusta ravassa raatajaksi!.

_Äiti_. Leipä kasvaa kuokkijalle. Äsken kynti orja kyisen pellon, aura
nosti arkun kannen, siihen oli salvattu satoja rahoja.

_Lemminkäinen_. Parempi sodassa saatu ropo kuin kaikki kotoinen kulta.

_Äiti_. Niillä maksoin naisesi lunnaat.

_Lemminkäinen_. Missä Kyllikki, miniäsi?

_Äiti_. Oivan toit taloon miniän, hempeän, helohipiän, Kylli on kensti
kutoja, sileä, sulava...

_Lemminkäinen_. Ainikkihan kutoo kangaspuilla.

_Äiti_. Niemen päässä katselee Kylli oman maan mantereita. Kunhan
tottuu tapoihimme, niin sulaa kaikin sydämin sinulle.

_Lemminkäinen_. Vielä äsken turjotteli. — Tuo olutta, äiti.

    Kulkee perälle, missä on kaksi vuodelavitsaa päälletysten, ravistaa
    nauraen ylhäällä nukkuvaa Tieraa. Tiera, unenpöpperöinen urho!

_Tiera_. Älä vietävä vetele!

_Lemminkäinen_. Herää kontio, kopelo!

    Kiskoo alas Tieran ja istuttaa hänet pöydän taa.

_Anari_ tuoden olutta. Ei katsonut Kauko minua, poloista palkkanaista.

    Anari palaa jauhinkivelle.

_Tiera_. Kierähti uneni kerä. Kuljin juuri Pohjolan pimentolassa;
alastomat, vanhat noidat hyppivät kuin riivatut tulikuumalla kivellä,
minä tavotin tapparalla, en osannut.

_Lemminkäinen_. Et hameita hosunut. Muistit muinoiset sotamme.

_Äiti_. Pohjolasta kaikki paha.

_Tiera_. Sieltä kaartaa nyt ikuinen hämärä.

_Äiti_. Sieltä tulee harmaa halla ja turmelee toukomme. Pohjan paimen
lähettää pahat voimat ja loihdut.

_Lemminkäinen_. Pohjan paimen?

_Äiti._ Paimen on kaiken pahan alku. Hän vainosi sinun isääsi.

_Tiera_. Saaressa tapasimme taikurin.

_Lemminkäinen_. Miksi isoni sokaisi paimenen?

_Äiti_. Kamalan tarinan kertoi isäsi... kerran syksyllä... karjassa
näki isäsi... ei, ei, en sitä voi sanoa...

_Tiera_. Hyi! Hiiteen paimen! Mutta Louhi on kytkenyt päivän kivimäkeen.

_Lemminkäinen_. Kuules Tiera, lähtisimmekö taas sotiin, miksi täällä
torkkuisimme.

_Tiera_. Sata salpaa on kellarissa.

_Lemminkäinen_. Hei, miekasta salama, puhkasemme pimeyden ja kytkemme
kiukkuisen emännän kivikellariin.

_Äiti_. Kaukoni, lupasithan Kyllikille, ettet takerru tappeluihin.

_Lemminkäinen_. Mieto on kotoinen, ohrainen olut, tahtoisin maistella
sodan olutta.

_Äiti_. Monet illat itkin sotiasi.

_Lemminkäinen_. Kirkastan vaan kalpojani. (Äiti tuo sotisovat.) Äiti,
luontoni on levoton. Tässä kilpeni, kassapäät katsoivat siinä kuvaansa.

_Äiti_. Sodassa surma, kotona rauha.

_Lemminkäinen_. Kunnia on sotaan kuolla, häpeä kodin kynnykselle. Hei,
emoni! (Nostaa äidin polvelleen.) Olisit notkea, nuori vielä, sinua
koreimmin kosisin.

_Äiti_ riistäytyy leikillä irti. Veitikka verevä, sinulla on karhun
kämmen. Anari, jauhoit jo kivellä kauvan, levähdä tyttö!

_Anari_. Nostaispa minua Kauko!

_Lemminkäinen_. Anari, tuo väkevämpää olutta. Nokisen noidan lapsi,
synnyit pohjan perillä, sano, millainen on Pohjan neito, onko kylmä,
onko huima?

_Tiera_. Sinne nyt hullut hukkaantuvat, Kalevan ja Pohjan miehet kaikki
käyvät kosissa.

_Äiti_. Ankara on Louhi, Pohjolan emäntä, koirilla ajaa kosijat pihalle.

_Lemminkäinen_. Ohhoh! Ei minua ajaisi.

_Äiti_. Mitä sinä poloinen Pohjolassa?

_Lemminkäinen_. leikillä. Vaikka veikaten kosisin!

_Äiti_. Sinulla on naitu, armas nainen.

_Lemminkäinen_. Allapäin astuu aina naiseni. Kaunis on pyy pyytäissäni,
vieraampi jo vieressäni. Tiera, et sinä tajua tautia, joka kutkuttaa
sydäntä. Vetelä on sinun veresi.

_Tiera_ haukotellen. Suloinen on uni ja sauna.

_Lemminkäinen_. Siristelet sisartani, Ainikkia, vaikket arvaa aikeitasi.

_Ainikki_ kangaspuilla. Kauko, heitä herjat!

_Lemminkäinen_ työntäen Tieraa. Kosase, Tiera, kerran. Kuka korvaasi
suhatti, kuka sinut saareen lähetti? Murjotat ja muriset kuin vanha
uroskarhu, mutta salassa haudot haluja. Etkö näe armasta Ainikkia?

_Tiera_ hämillään. Ei ole minusta naimamiestä.

_Lemminkäinen_. Näin vetelet vuosia. Viserrä naisen vieressä, vilahda
kuin tulinen teräs, älä mieti miekkonen. Kas niin, käpsäytä kättä
kullallesi.

_Tiera_ hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.

_Lemminkäinen_. Anna suuta salavihkaa!

_Ainikki_. Kauko!

    Juoksee pois ovesta.

_Lemminkäinen_. Katso Tiera, nyt tinarintasi sävähti, veri läikähti
väljemmäksi, tao se itse kuumemmaksi.

_Anari_ pesee kasvojansa. Kujalta kuulen nuorten telmeen.

_Kyllikki_ tulee iloisesti. Anari, Anari! (Huomaa Lemminkäisen ja
pysähtyy.) Lemminkäinen!

_Lemminkäinen_. Tulet tuiskuna tupaan, mikä nosti mielen myrskyn.

_Kyllikki_. Luulin sinun kalassa olevan.

_Lemminkäinen_. Missä olit?

_Kyllikki_. Kaukorantoja katselin. Vieras haaksi viiltää vesiä, luulin
siinä veikkoni vierivän. Soutaako Kalevan sankarit?

_Lemminkäinen_. Pohjolaanko? Lähden katsomaan. Tule, Tiera!

    Menee Tieran kanssa.

_Anari_. Mitä kuuntelet, Kylli? Kaukomielen askelia?

_Kyllikki_. Kuulen kanteleen kujasta, siellä kisoissa nuoret. (Avaa
arkun.) Tule, katso!

_Anari_. Koreat ovat kisavaatteesi ihan kuin kuuttaren kutomat. Pue ne
viehkeälle varrellesi. (Itsekseen.) Olisipa minulla moiset, vaan ei
minua Kauko katso.

_Kyllikki_. Katso kultaista otsanauhaa.

_Anari_. Loistaa kuin Otavan kultasarvi. Kiinnitän sen kulmillesi.

_Kyllikki_. Entä tämä vitjavyöni?

_Anari_. Tule kisoihin!

_Kyllikki_. Kauko kielsi.

_Anari_. Lähti vesille. Laimeni Lemminpoika!

_Kyllikki_. Laimeni minulle? Sen varsin valehtelet, nokinaama.

_Anari_. Nokinaama? — Sopaansa kirkasti Kauko.

_Kyllikki_. Sotaanko samoisi?

_Anari_. Ei sotaan vaan nauraaksensa Pohjan neidon.

_Kyllikki_. Mitä sanot? Pohjan neidon?

_Anari_. Miehesi rikkoo valansa, mikset rikkoisi sinäkin?

_Kyllikki_. Mitä kuulit, salakorva?

_Anari_. Kysyi Kaukosi minulta: millainen on Pohjan neito, vielä
lemmetön lisäsi: "vaikka veikaten kosisin".

_Kyllikki_. Jos on puheesi puhdas, nyt tuli tuska minulle.

_Anari_. Kautta Ukon kaikkivallan, suorat ovat sanani, Kosta sinä
samalla mitalla. Tule kisoihin, huikaset kaikki hohdollasi!

_Kyllikki_. Kauko miettii miekkojaan, miksen minäkin kisojani. Minä
tulen!

_Anari_. Hiljaa kuin hiiret hirttä pitkin! Menevät hiipien.

_Äiti_ ja Ainikki. Älä itke Ainikki, Kauko lennätti leikin. Tiera on
tasainen mies, usein hän pelasti poikani tuimimmasta tappelusta. Tiera
on hyvä kuin päivä, syvä kuin lähde vaikkei hän viserrä vaimoista.

_Ainikki_. En ole kysynyt sydämmeltäni, en sen lähteitä lukenut.

_Äiti_. Anna ajan kulua, kipenä kirpoo hiljaa kahden puun välissä,
lämpenee, kohta on ilmi tulessa. Siirtää seinästä luukun.

_Ainikki_. Kotiin jo astuu Kauko.

_Äiti_. Vaan ei kulje Tiera tiellä. Ymmärrätkö yskän, lapsi?

_Lemminkäinen_ tulee. Mikä lie ollut vieras haaksi. Missä Kylli, miksei
istu ikkunalla? Suloiset silmänsä itkee pilalle, en kärsi naista
hapanhuulta.

_Äiti_. Ainikki, kutsu Kyllikkiä!

    Ainikki menee.

_Lemminkäinen_. Tahtoisin iloita illat nuoren naiseni keralla, tämä
vain hiipii hämärissä.

_Anari_ tulee hiipien. Korea Kauko!

_Lemminkäinen_. Anari, oothan kuin pesty kekäle, sinulla on sirkut
silmät.

_Äiti_ menee kuistiin, huutaa. Hoi, Kyllikki, tule kotiin!

_Anari_. Kauko, jos hyvänä pitelet, niin kerron, mitä tiedän.

_Lemminkäinen_. Hyvitän, hyvitän. Kerro, mitä tiedät.

_Anari_. Kylli pyörii nyt kisassa.

_Lemminkäinen_. Taar' avita! Unohtiko vaimo valansa?

_Anari_. Kulkee kädestä käteen, miesten mieliä sytytellen.

_Lemminkäinen_. Kielsinhän kovasti, uskalsiko unohtaa sanani!

_Anari_. Helymielinen harakka, pisteli piloja minusta. Soimasi sinunkin
sotiasi.

_Lemminkäinen_. Kyllä häädän naisen pilkan, opetan omalla ovella. Mitä
odotat, sysisilmä?

_Anari_. Lupasit, Kauko... hyvänä pitää...

_Lemminkäinen_ suutelee huolimattomasti Anaria ja heittää vuoteelle.
Kerjäät, kurja, hyväilyä!

_Äiti_ tullen takaisin. Mitä teet, onneton, kärkyt orjan lasta.

_Lemminkäinen_. Palkkanaiselle annoin palkan. Emoni, äkin nyt tulee
lähtö Lemminkäiselle, sido sotisopani.

_Äiti_. Poloinen poika, mieti ennenkuin leimut tulena.

_Lemminkäinen_. En mieti tekojani, mies on tekonsa jumala.

_Kyllikki_. arkana. Armas Kauko jo kotona?

_Lemminkäinen_. Missä olet ollut, Kylli?

_Kyllikki_. Nukahdin nurmelle, näin maatessani unta, että tuli
tuiskahti tupaamme, hätäännyin, heräsin.

_Lemminkäinen_. En usko naisten unia enkä valoja. Mikset sanonut
suoraan: kävit salaa kisassa.

_Kyllikki_. Salaa vietteli Anari.

_Anari_. Kylli kiusasi minua.

_Äiti_. Mene, katala Anari!

_Anari_. Niin menenkin, vielä käännän kohtalonne. (Itsekseen.) Tuossa
Kyllikin kylpyvasta, sillä lemmen vierotan.

    Tempaa vastan kiukaalta ja menee.

_Lemminkäinen_. äidille. Nyt menen, hyvästi emoni.

_Äiti_. Minne menet, poloinen poika?

_Lemminkäinen_. Lähden Pohjolaan, tahdon nähdä näillä silmilläni, onko
neittä Pohjolassa, joka uhmaa urhojakin.

_Äiti_. Kamala on kaksi naista yhden miehen vuotehella.

_Kyllikki_ riippuen käsivarressa. Kaukoni, älä lähde vihassa, katso,
riutuen rukoilen. Etkö näe kyyneleitä?

_Lemminkäinen_. Ei nyt auta ihalat itkut. Sotkit sanasi, sotkit elämäni
valkean vyyhden.

_Äiti_. Kaukoni, Kaukoni, suruun syökset kaikki, itsesi suistat
surmalle.

_Lemminkäinen_. Kudo emo kangastasi, kirjaa siihen miehet, miekat,
otavat, tähdet, hepo ja keihäs, oppaat tekojen tiellä. Jos kuteet
veriin käyvät, silloin on tuhoni tulossa.

_Äiti_. Näin sorrat sydämmeni suruihin.

_Lemminkäinen_. Näin ennen isoni lähti, näin lähden nyt minäkin.

    Menee, äiti nojaa päänsä kiuvasta vasten ja purskahtaa itkuun.

_Äiti_. Lempeni lapsi, lempeni lapsi!

_Kyllikki_. Nyt vasta heräsin. Oi, kuinka raukka nyt rakastan!



TOINEN NÄYTÖS.


Taustalla tunturimaisema revontulien valaisemana. Oikealla perällä
kota, joka on huurteesta valkea, pitkät jääpuikot riippuvat puiden
oksilta, perällä poroaitaus.

_Pohjolan isäntä_ laskien nahkapussissa olevia rahoja. En vielä
laske tytärpuoltani miehelään, en niin vähillä lunnailla laske, en.
(Paimenelle, joka kiipee poroaidan yli.) Hä, mitä väijyt, väkäleuka?

_Pohjan paimen_. Lasketko Turjan lunnaita?

_Pohjolan isäntä_. Hä, kävi, kosi, kukas ei kosisi.

_Pohjan paimen_. Turja on rikkain poroporho.

_Pohjolan isäntä_. Vaadin vielä saman verran. Vielä on, miekkonen, pyhä
peurakin pyytämättä.

_Pohjan paimen_. Sepäs se tarhaasi onnen toisi, sadoin siirtyisi
vasikat.

_Pohjolan isäntä_. Etkö ole taikoja tehnyt?

_Pohjan paimen_. Metsässä luin loitsuja. Äsken näin haassa jäljet,
peura oli näreitä näykkiellyt.

_Pohjolan isäntä_ haistellen ilmaa. Kuulitko, hä! Haistan vierasta
väkeä! (Piiloittaa nahkapussin mekkonsa alle.)

_Lippo_ tulee, puhuu vilkkaasti. Pyöri päivä!

_Pohjolan isäntä_. Pyöri päivä!

_Pohjan neito_ tulee. Terve Lippo, liukas mies!

_Lippo_ levittää taljan. Siinä sulle, Pohjolan isäntä, sopiipa sillä
seistä vaikka miekkaa mitellessä, hyvin säilällä sivallatkin.

_Pohjan neito_. Itsekö kaadoit karhun?

_Lippo_ kuvailee vilkkaasti. Karhu tuli vastaani kankaalla, löi
kämmentä, vihelsi. Huiskis! Minäkin vihelsin, ryntäsin käsirysyyn,
työnsin nyrkkini kitaan, karhu kiipesi puuhun.

_Pohjan neito_. Ja sinä toiseen puuhun.

_Lippo_. Ai, ai, miekkoset, minä pistin keihääni perään, sellainen
sankari olen!

_Pohjolan isäntä_. Mitä sinulla on laukussasi?

_Lippo_. Arvatkaas!

_Pohjan paimen_. Ketunnahkojako?

_Lippo_. Lipolla on laukussa tarkat tiedot, joka kylän kuulumiset. Näin
kaksi Kalevan miestä peuran ajossa, eksytin ne erämaahan, tänne nyt
suksilla samoovat.

_ Pohjolan isäntä_. Kosjojako kuletat?

_Lippo_ En, oppaaksi osuin. Kurjalankylän kosjot, eivät antaneet ahneet
minulle mitään.

_Pohjan paimen_. Nyt arvaan taljan tarinan.

_Pohjan neito_. Kutka Kalevan miehet!

_Lippo_. Toinen komea kuin päivän poika, Lemminkäinen, lemmen liehtoja!

_Pohjan paimen_. Kohta on, isäntä, taljasi tarpeen. — Minä en tarvitse
tapparata, paremmin ansani asetan.

_Pohjan neito_. Lemminkäinen? Millainen on Lemminkäinen?

_Lippo_. Silmät tuikkaa tulta, oljenkeltaiset hiukset tuulessa; kuin
varjo hiihtää mies lumella.

_Pohjolan isäntä_. Hiihtääkö pyhää peuraa, hä? Entä toinen?

_Lippo_. Toinen tanakka tervaskanto, sotaveikkonsa Tiera.

_Pohjolan isäntä_. Hajallako lie hatarasarvet, koska Halli niin
kiivaasti haukkuu.

_Pohjan paimen_. Joko julkeat tulevat! Menen, katson! (Menee.)

_Lippo_. Tunnen kodasta lihan käryn. — Arvatkaas, mitä vielä laukussani!

_Pohjan neito_. Taitaa jo olla Lapin noita!

_Lippo_ heittää kultavitjat Pohjan neidon syliin. Tuossa Turjalta
noitakalut! — Huiskis, minä vihellän!

    Juoksee kotaan.

_Pohjolan isäntä_. Mikset nosta kihloja maasta?

    Ottaa vitjat.

_Pohjan neito_. Ei ole niskani vielä norja.

_Pohjolan isäntä_. Voi, miekkonen, näissä on sadan poron hinta.
(Lemminkäinen ja Tiera turkkivaatteissa, tulevat hiihtäen taustalle.)
Minne Lippo livahti.

_Pohjan paimen_ hiipii Lemminkäisen taakse.

_Pohjolan isäntä_. Ripustanko ne kaulallesi?

_Tiera_. Miksi tänne tulimme!

_Lemminkäinen_. Raju on taivaalla räiske tässä pitkässä pimentolassa!

_Tiera_. Pahojen aatosten ahjo!

_Pohjolan isäntä_ lähennellen. Kaunis olet ja kallis, kallis...

_Lemminkäinen_. Katsos Tiera! Pohjan neito! Pohjan tähti!

_Tiera_. Hiihdit kyllä peuran vaan et hiihdä Pohjolan piikaa.

_Pohjan neito_. En ole kallis enkä kaunis.

_Pohjolan isäntä_. Olet ilmetty emosi mutta pehmeämpi, pettävämpi...

_Pohjan neito_. En ole sinun tyttäresi.

_Pohjolan isäntä_. Kallis, kallis olet. Hä, saako isäsi hiukan sivellä,
hä!

_Pohjan neito_. Pois kitsas, koukkasormi!

_Lemminkäinen_. Hahhahaa!

_Pohjolan isäntä_ ja Pohjan neito kääntyvät. Mitä miekkoset! Kirotut
kalevalaiset!

Pohjan neito viskaa vitjat maahan ja menee kotaan.

_Lemminkäinen_ ottaa vitjat maasta. Meni kuin notkea naarashirvi! —
Näilläkö aijot kytkeä ihanan?

_Pohjolan isäntä_ tempaa vitjat. Mitä täältä etsit? Tyhjin käsin tulet
tänne. Onko sinulla karjaa, kultaa, hä!

_Lemminkäinen_. Minäpä kosin kasvoillani.

_Pohjolan isäntä_. Hä! Olispa minulla miekka tässä, kyllä tukkisin
tuhman suusi!

_Lippo_ pistää päänsä esille pureksien poronlapaa. Tapelkaa mutta
tapelkaa hiljaa. Pää huppuun, huiskis, minä vihellän! (Vetäytyy
takasin.)

_Pohjan paimen_. Ei ole vielä aseiden aika!

_Tiera_. Etkö huomaa, Lemminkäinen, ettet ole lempivieras.

_Louhi_ jälessä Pohjan neito. Mitä, miehet, maleksitte. Katso karjaasi,
paimen! (Painien menee.) Ja sinä, katso kolikoitasi, muuten tielle
tippuvat.

_Pohjolan isäntä_ pistää vitjat pussiin. Kyllä talletan tavarani.

_Louhi_ Menetkö jo!

_Pohjolan isäntä_. Menen, menen, kaivan aarteeni aarnihautaan. (Menee.)

_Louhi_. Ystävinäkö tulette vai vihamiehinä vierailette?

_Lemminkäinen_. Paha ystävä on parempi kuin hyvä vieras.

_Louhi_. Hyvin solmit sanasi, solmisit yhtä hyvin hoikan kukkarosi.

_Lemminkäinen_. En minä kärky kultianne.

_Louhi_. Tulitko valmiille tulelle?

_Lemminkäinen_. Ei minua paista paraatkaan noidat. Ohhoh, Pohjolan
emäntä, kylmä huokuu huoneestasi, anna viluisen vieraan lämmitellä
tyttäresi tykönä.

_Louhi_. Tyttäreni on lumesta luotu, pakkanen sinut panisi.

_Lemminkäinen_. Kipenöivä pakkanen kuumentaa vilkkaan vereni. Ah,
Pohjan neito! — Hyvin opetit omasi, kadottiko kielenkannan?

_Louhi_. Neito on käynyt ujoksi monien kosjojen kulkiessa; varsat
väsyivät, väet väheni.

_Lemminkäinen_. Sitä varsaa ei synnytetty, jolla minä menisin.

_Tiera_. Heitä hiiteen turhat tuumat!

_Lemminkäinen_. Pelkäätkö Pohjolan taikoja?

_Tiera_. Vaimojen kanssa en vaan viitsi viisastella. Menen, katson
otustasi, tästä äsken paimen pujahti. (Menee.)

_Lemminkäinen_. Kuules, Pohjolan mahtava emäntä, anna minulle tyttäresi!

_Louhi_. Sinulleko tyttäreni? Hulluttelet, hurja mies!

_Lemminkäinen_. Ei ole kuin miekka minulla mutta sen vallalla vaellan.

_Louhi_. Kyllä latelet lauluja, helistät miekkaa huotrassasi, vaan et
voi takoa sampoa, et voi vangita päivää, et pyhää peuraakaan tavoita.

_Lemminkäinen_. Miksi piilotit päivän kiveen?

_Louhi_. Niin, valon minä teiltä varastin, kehnot kalevalaiset!

_Lemminkäinen_. Kavahda sinä kalevalaista!

_Louhi_. Oh, kuinka minä vihaan teitä, aina te kerskaatte kylvöistänne
ja kynnöistänne. Nyt ette tiedä yön tulosta, ette erota omianne,
kiistelette keskenänne. Niin, tulkaatte tänne mannun myyrät, minä
sokaisen sotijanne.

_Lemminkäinen_. Kiihotit Kalevan miehet, siitä nousee vielä suuri sota!
Anna minulle tyttäresi!

_Louhi_. Silloin annan tyttäreni, kun ammut Tuonelan joutsenen.

_Lemminkäinen_. Valmista hurjat häät, niin teen sulan sovinnon.

_Louhi_. Mitä uhoilet, köyhä kylien kävijä.

_Lemminkäinen_. Muista sanasi, Louhi, en minä kammo kuolemata! Minä
tahdon tyttäresi!

_Louhi_. ponnahtaa. Hornan häät minä sinulle laitan, minulla on
maanalainen mahti, nostan norosta hurjat henget. — Menetkö, mieletön,
muuten halkaisen kallosi avaimellani! (Menee kiivaasti.)

_Lemminkäinen_. Tulta on akalla turkissansa, meni kuin pakkasen pyry.

    Lemminkäinen ja Pohjan neito katselevat hetken toisiaan.

_Pohjan neito_ ottaa käteensä yhden Lemminkäisen hiuskiehkuran. Sinäkö
kuulu kohorintojen kuningas!

_Lemminkäinen_. Hiihdin yötä päivää, edessä aina pohjan tähti, putosiko
se taivaalta, näen sen nyt edessäni.

_Pohjan neito_. Me Pohjolan naiset emme riudu rakkaudesta.

_Lemminkäinen_. Kuolette tai kokootte kultaa aittoihinne niinkuin
Louhi, ankara emäntä.

_Pohjan neito_. Sinä naisten lemmen liehtoja! Sääli kultaista päätä.

_Lemminkäinen_. Miksi silität suortuvaani?

_Pohjan neito_. Noilla komeilla kutrillasi viekoitit monen valkean
immen, anastit allesi..

_Lemminkäinen_. Alensin ne astinlaudaksesi!

_Pohjan neito_. Hymyilit ja hylkäsit...

_Lemminkäinen_ ravistaa kiharoitaan. Kätesi on kuin kylmä kyy.

_Pohjan neito_. Olethan tottunut hyväilyihin.

_Lemminkäinen_. Kiehtova ilveskissa! Pois kätesi!

_Pohjan neito_. Sääli sinua, sorea...

_Lemminkäinen_. En sävähdä sääliäsi, sähise vaan, tulikissa!

_Pohjan neito_. Sanoivat sinua sankariksi. Näen keveän kerskurin, en
tarujen, tekojen urosta. Sääli, sääli... Tiedätkö mitä?

_Lemminkäinen_. Sano!

_Pohjan neito_. Tiedätkö, Pohjolan pihalle on pystytetty sata seivästä,
monen päässä keikkuu kalloja.

_Lemminkäinen_. Olen kyntänyt kuoleman peltoja, vaoista kallot
kierivät, kallon täytin olvella, join nauravan naiseni maljan.

_Pohjan neito_. Monen naisen ryöstit, en sitä usko urotyöksi, ryöstä
vereni voima!

_Lemminkäinen_. Olet raudasta rakettu, olet kylmä, kummallinen.

_Pohjan neito_. Hyistä heimoa olemme. Jos me sytymme mieheen, joka ei
suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme.

_Lemminkäinen_. Olisipa peltoni kivet kultakokkareita, niillä ostaisin
sinut omakseni.

_Pohjan neito_. Kultaa on kyllä kirstussani. Kysy isältä kauppahintaa.
Urhoa uneksin aina, ehkä kullalle lopulta kumarran.

_Lemminkäinen_. Oivallan isosi matalan mielen, kultaa kamala janoo,
sinua kumminkin enemmän.

_Pohjan neito_. Hurja, hulluja höpiset! Isoni sydänkö palaisi minulle?

_Lemminkäinen_. Näinhän itse. Kuka kurja ei sinuun syttyisi.

_Pohjan neito_. Ei ole tullut sotien sulho.

_Lemminkäinen_. Sinä et kiertäisi kisoihin, nostaisit suuriin sotiin.

_Pohjan neito_. Nousispa suuri sotija, valtaisi vuoret, mittaisi meret,
vaikka pahalla pakoittaisi!

_Lemminkäinen_. Sinä nostat sen unesi urhon.

_Pohjan neito_. Kulkisi kuin elämä itse, päivän poika.

_Lemminkäinen_. Päivän poika!

_Pohjan neito_. Silloin liittyisin lihaksi. — Sinäkö siinä seisot. Et
ole päivän poika, jota me Pohjolan pimeät piiat ijäti uneksimme.

_Lemminkäinen_. Juovun jo sanoistasi, kuinka humallunkaan sinua
halaillessani.

_Pohjan neito_ naurahtaen. Aina on halusi naisissa! Hiihdäppäs kerran
Tapion valkoinen peura!

_Lemminkäinen_. Sen jo talutin tarhaanne.

_Pohjan neito_. Mikset sanonut isälleni, pahoitit itaran miehen.

_Lemminkäinen_. Sano sitte toinen ehto!

_Pohjan neito_ ilkkuen. Ammu joutsen, sillä voitat emoni mielen!

_Lemminkäinen_. Uneksi, Pohjolan piika, auringon aletessa, silloin
tähystän pohjantähteä Tuonelan mustasta vedestä, tiedän sun seisovan
luhtisi solassa.

_Pohjan neito_. Kun ryöstät vereni voiman...

_Louhi_ tulee. Lippo, sulla on liukas kieli, ethän vaan valehtele!

_Lippo_ pysytellen Louhen takana. Edemmäksi en tule, en, en. Vie
laukkuni, leikkaa kieleni korpille, jos sanankaan vääristän. — Tiedän
sen ihan varmaan, Kaukolla on kotona oma vaimo, sen kuulin kulkeissani.

_Louhi_. Vieläkö täällä venyt, Lemminkäinen!

_Lippo_. Kyllä tulen kun tarvitaan. Huiskis, minä vihellän! (Juoksee
pois.)

_Lemminkäinen_. Valitse nyt vävyksesi!

_Louhi_. Mitä ruoja rehentelet. Sinulla on kotona naitu nainen, ennen
juohettu emäntä. Kehtaatkin, kutale.

_Lemminkäinen_. Mitä minä Kyllikistä! Kylli on kisoissa kävijä!

_Pohjan neito_. Kyllikki Kaukon vaimo!

_Lemminkäinen_. Heitän Kyllikin kylälle.

_Tiera_ työntäen paimenta. Räämesilmä! Nyt olet karhun kämmenissä!

_Lemminkäinen_. Minne pukkia kuletat, kovin puhkuu puskusarvi.

_Tiera_. Piirteli vietävä pilkkuja peuran nahkaan.

_Pohjan paimen_. Laske, muuten tungen sun Hiitolan tulehen!

_Tiera_. Sinulla on juonia enemmän kuin suonia. Ei minua peloita
kahmaiset loihdut.

_Pohjan paimen_. Ken minuun koskee, saa ikuisen vamman?

_Louhi_. Päästä paimen!

_Pohjan paimen_. Kuules, kopea Lemminkäinen, koska jo hiihdit peuran,
niin...

_Louhi_. Hiihtikö Kauko pyhän peuran!

_Pohjan paimen_. Niin, kun lähdet Tuonelan joelle, älä miekkonen katso
taaksesi, muuten sinulle tulee tuho.

_Lemminkäinen_ hyväntuulisena. Sinäkö seisoisit takana?

_Tiera_. Lähdetään jo tästä peikkojen pesästä!

_Lemminkäinen_. Louhi.., ankara emäntä. Älä sinä siitä huoli, vaikka
minulla on kotona vaimo, otan paremman omakseni.

_Louhi_ pilkallisesti. Kysy tyttöä Tuonelasta!

_Lemminkäinen_. Hanki nyt, Louhi, vaan häitä!

_Louhi_. Kutsun kurjat ja kutsun rammat.

_Lemminkäinen_ hilpeästi. Taputa taikinaasi, kanna tulelle kattilat ja
pane oluet kaiken kansan juoda juhlissamme. Hyvästi, Pohjan tähti! Tule
Tiera!

    Nousee suksilleen ja hiihtää pois Tieran kera.

_Pohjan paimen_ varjostaen silmiänsä. Taivaalla tulet välähtävät kuin
Kalmanpojan viikatteen kärjestä, se ennustaa suurta surmaa.

_Pohjan neito_. Palaako Kauko sankarina kerran?

_Louhi_. Kyllä on olveni hapanta kun sinä palaat, poloinen poika.

_Pohjan paimen_. Minä hiihdän kuin varjo jälessä.

    Tempaa suksensa.



KOLMAS NÄYTÖS.


Pohjolan avara pirtti, pitkällä pöydällä on ruokia ja oluthaarikoita,
katsomon puoleisessa pöydän päässä kaksi suurta valtatuolia, isossa
takassa palaa valkea, seinillä ja kattohirsillä aseita, nurkassa iso
oluttynnyri.

_Louhi_ työkkää Anaria kylkeen. Pese astiat, Anari! Mitä nuriset,
sontasääri, kohta palaa sulhaskansa sudenajosta.

_Anari_. Viikko on täällä häitä juotu. Kutsuit köyhät huonemiehet, et
kutsunut Lemminkäistä.

_Louhi_. Kaitkoon kurja Kyllikkiään. Kaipaatko Kaukoa, kutale, vasta
karkasit Kaukoniemestä!

_Anari_. En kärsi Kyllikkiä, jauhaisin jauhoksi kivellä. — Missähän
kulkee nyt Lemminkäinen?

_Louhi_. Ehkä viruu Tuonelan vedessä.

_Anari_. Paimen kertoi Lemminkäisen uupuneen Kalmiskankaran rämeen
rannalle.

_Louhi_. Paimen hätikkö, hämysilmä...

_Anari_. Manasiko paimen Lemminpojan Tuonen uneen?

_Louhi_. Vältti surman...

_Anari_. Kaukoniemessä kuuluu käyneen. Ehkä on nyt tulossa näihin
häihin.

_Louhi_. Uskaltaisiko uhalla tämän korkean katoksen alle, kynnyksellä
saisi seistä.

_Anari_. Kuulen astunnan aittatieltä.

    Anari vetäytyy karsinaan. Lemminkäisen äiti ja Kyllikki tulevat.

_Äiti_. Kuule Pohjolan emäntä, missä on poikani?

_Louhi_ tiuskien. Mitä minä pojastasi!

_Äiti_. Aavistin Kaukoni kohtalon...

_Kyllikki_. Kangasta kudoin Kaukoniemessä. Kirjasin siihen Lemminkäisen
viini olalla, kädessä jousi, keltaisen kedon kuvasin ja ympärille
lemmen lehdet. Niin silloin veri valahti kankaalle, vai iltainen
ruskoko punasi kyyneleeni.

_Äiti_. Silloin läksimme etsimään Lemminkäistä ja löysimme onnettoman
rämeen rannalla ruhjottuna.

_Kyllikki_. Musta, puolisokea mies rämpi rähmällään hänen päällänsä;
huomasi meidät ja ryntäsi ryteikköön.

_Äiti_. Houreista herätessään sopersi poikani Tuonen joutsenesta ja
Pohjan paimenesta. Mitä teitte pojalleni?

_Louhi_. Olenko minä paimen pojallesi?

_Kyllikki_. Löydänkö lempeni tämän ilmankannen alta?

_Louhi_ viekkaasti. Äsken susi repi karjaamme, ehkä susi on poikasi
syönyt.

_Äiti_. Ei susi syö minun sukuani, sormin Kauko survoo sudet.

_Anari_ Kyllikille. Kyllikki, vieläkö kuljet kisoissa!

_Kyllikki_. Sinäkö täällä, Anari! — Oi, miten täällä on synkät seinät,
tänne ei päivä koskaan paista.

_Anari_. Jauhaisit täällä jauhinkivellä, se osa olisi sopiva sinulle.

_Kyllikki_ itsekseen. Täällä minä tulisin hulluksi.

_Louhi_. Meillä on ankara puuha, ei ole aikaa akoille. Poikasi läksi
täältä, kävi tytärtä kysymässä. (Ilkkuen.) Kas kun ei kuulu jo tulevan
anomaan morsianta.

_Äiti_. Sen varsin valehteletkin, laitoit paimenen paulaksi pojalleni.

_Louhi_. En paimenna paimentani.

_Äiti_. Kun Kauko palasi kotiin, oli kuin myrkky olisi vereen mennyt,
oli haikea ja haluton. — Illalla kylpi Tieran kanssa, saunasta tullen
virkkoi: "mikä on palo mäellä pohjan taivaan alla?" Siihen Tiera:
"Pohjolan pahalta mäeltä nousee keittovalkeat, siellä hankitaan häitä".
Silloin kivahti Kauko: "Eikö kutsuttu minua! Tässä on kuun ikuiset
kutsut!", sanoi ja sivalsi miekan huotrastansa.

_Kyllikki_. Aamulla sitte lähti hyvästiä heittämättä.

_Äiti_. Sille tielle katosi. (Pohjan neidolle, joka tulee
koristettuna.) Ihana olet, Pohjan neito, päästä poikani lumouksesta,
miksi herätit hurjan halun, koska et totta tarkoittanut. Kaukolla on
hento, herkkä vaimo.

_Pohjan neito_. Olen miehiä mitannut, kaikilla on suden mieli, heitä
niille kitaan kinnas, senkin riiviöt repivät.

_Kyllikki_. Sinäkö maan kuulu, Pohjan tähti!

_Pohjan neito_. Kyllikki, saaren kukka! Sano, pieni Kylli, miltä tuntui
kun Kauko ryösti.

_Kyllikki_. Minutpa Kauko ryösti, ei sinua!

_Pohjan neito_. Kutittiko Kauko parrallansa?

_Kyllikki_. Pilkkana minua pidätkin.

_Pohjan neito_. Mikset pitänyt miestä hyvänä taljan alla.

_Kyllikki_. Sinä et tyydy yhteen ylkään, lienee leveä morsiustalja.

_Pohjan neito_. Ei sille ylety yksikään ylkä.

_Kyllikki_. Eikö Turjakaan, sulhasesi?

_Pohjan neito_. Ei Turjakaan.

_Kyllikki_. Pöyhkeilet morsiuspuvussa, vaan olet syöjätär sisältä!

_Pohjan neito_. Katsos, katsos! Sinulla on voimaa varressasi.

_Kyllikki_. Kyy kavala! Miksi viekoitit minulta Lemminkäisen?

_Pohjan neito_. En viekoittanut, en vieroittanut.

_Kyllikki_. Valehtelet, viheliäinen! En sinua pelkää, sinä syöjätär
sinä... Taar'avita! Tahtoisin repiä silmät sinulta.

    Purskahtaa itkuun.

_Pohjan neito_. Katsos, katsos!...

_Äiti_. Älä nyt itke. — Tule helohipiäni, menkäämme Lemminkäistä
vastaan, ehkä käännytämme tieltä.

_Kyllikki_. Niin, pois tästä kolkosta kodista!

_Äiti_. Olen jo vanha ja väsynyt vaimo. — Varjele vakainen Luoja tänne
toiste tulemasta! (Äiti ja Kyllikki menevät.)

_Louhi_. Anarille. Lakase kynnys kateiden kiroilta! (Pohjan neidolle.)
Käykäämme katsomaan kujalle, eikö jo tule Turja sudenajosta. (Menevät.)

_Anari_. Itse kadehdit, kavala emäntä!

_Pohjan paimen_ sivuovesta haistellen kuin metsäneläin ilmaa. Täällä on
makean maidon haju, nuoren miniän ihon tuoksu.

_Anari_. Mitä hamuilet?

_Pohjan paimen_. Kävihän äsken Kyllikki täällä?

_Anari_. Läksi juuri anopin kera.

_Pohjan paimen_. Niinkuin pieni kesy käärmeenikin janoan minä nuorta
lämmintä maitoa.

_Anari_ joka on kuullut alkupuolen. Kesy käärme? — Olet ovela tietäjä!
Sinua pelkää itse isäntä. — Kuules, minulla on korvessa sisar, sitä
vaivaa nyt lemmentauti, mutta toinen nainen on tiellä. Neuvo, millä
lemmen vierottaisin.

_Pohjan paimen_. Sinulla lienee Kyllikin kylpyvasta?

    Ottaa vastan karsinasta, Anari sieppaa sen häneltä.

_Anari_. Mistä arvasit aikeeni?

_Pohjan paimen_. Minä huomaan ja haistan kaikki.

_Anari_. Viettelen sinulle Kyllikin marjaan mäelle.

_Pohjan paimen_ teeskennellen. Minäkö, mitä mutiset? Kyllä keksit
huonon keinon. (Neuvoo.) Piilota vasta läävän pahnaan, kulje kerran
myötä päivää, toisen kerran vasta päivää, laadi näitä lausehia! (Manaa,
Anari toistaa sanoja.) Pistä, häijy, härkimesi kahden rakkahan välihin,
jott'ei tunne toinen toista eikä yhteen yritä.

_Anari_ nauraa. Olet viisas kuin Vipunen, niin nostan lemmen myös
sinulle.

_Pohjan paimen_. En minä tavannut lempeä enkä saanut kurja kunniata,
siksi ne riistän rikkaammilta.

_Anari_. Kaikki minuakin hylkivät ja hosuvat.

_Pohjan paimen_. Rakastaahan sinua Keira.

_Anari_. Keira on orja niinkuin minäkin.

_Pohjan paimen_. Sinä orjan onneton lapsi, sinä tunnet kuinka elämä
on katala, kaikki vei se minulta. Otsaani polttaa orjan rauta, toinen
tunnon tulirauta polttaa sisintä sydäntä.

_Anari_ udellen. Mitä teit, paimen?

_Pohjan paimen_. Hä, syytätkö sinäkin minua. — Katsos tuota toista
silmää! (Painaa kasvonsa Anarin kasvoihin.) Siinä on hiiden häijy
hehku, näin kerran kuvani lähteessä, sen jälkeen olen vettä vieronut.
— Nuoret naiset kammovat minun rumuuttani kuin ruttoa. Julma, julma
on elämä! Ja kuitenkin janoo rakkautta kurja, kelvoton paimenkin. Oh,
jospa kaatuisin kalvan kärkeen. Katsos, nuorena ollessani ikävöitsin
minäkin impeyttä, mutta kaikki naiset nauroivat minulle. Silloin kerran
syksyllä karjassa...

_Anari_. Silvoitko karjan?

_Pohjan paimen_ synkistyen. Pahemmin tein... olin yksin... unohdin
kaikki... horna hähätti korvissani... tein kauhean työn... silloin tuli
muuan mies ja näki kaikki... ja puhkasi silmäni. Ei, en sitä voi sanoa,
sinäkin kauhistuisit... Ah, hirmuinen tuli on minussa, kumpa muistini
menisi! Ei, ei, ei, mihin minä menisin. Yö, yö! Yö ja päivä sama
minulle, ei kotia minulla, ei luonnossa lepoa, koko maailma on kuin
haiskahtava haava. — Mutta vaikka minä olen puolisokea, niin minä näen
inehmojen ilkeät aatokset ja kamalat kurjuudet. — Katsos, minä tunnen
pahan, minä itse olen paha, näillä salavoimilla minä voitan. Hähhää!
Minua parjataan, mutta minua peljätään, minä kasvan vihani tiedossa,
tahdon kostaa ja tahdon nähdä kammon kaikkien kasvoilla. Ja kuka näin
kosti minulle! Hän, joka näköni riisti. Kavahtakoon hänen poikansa
ennenkuin oma silmänsä sammuu! Hähhää!

    Anari on pelästyneenä vetäytynyt nurkkaan, ovesta astuu Pohjan neito
    itkettäjänaisten seuraamana, Louhi, Pohjolan isäntä ja Turjan sulha,
    jälessä kansaa; kalevalaiset tunnetaan vaaleammista, pohjolaiset
    tummemmista mekoistaan. Vanhanaikuisia häämenoja, kanteleet soivat,
    itkettäjänaiset alkavat itkettää morsianta, joka koko ajan pysyy
    jäykkänä.

_Ensimmäinen itkettäjänainen_ itkien.

    Itke, itke, neiti nuori,
    itke kourin kyynelesi,
    pisarat ison pihoille!
    Kun et itke itkettäissä,
    itket toiste tullessasi,
    kun tulet ison kotihin,
    kun löydät isosi vanhan
    saunahan savuttuneena!

_Toinen itkettäjänainen_.

    Itke, itke, neiti nuori,
    kun itket, hyvinkin itke,
    kun et itke itkettäissä,
    itket toiste tullessasi,
    kun tulet emon kotihin,
    kun löydät emosi vanhan
    läävähän läkähtyneenä,
    kuolleena kupo sylissä.

Palvelijat kantavat ruokia ja juomia pöydästä.

_Lemminkäinen_ tulee juhlavaatteissa, ei muuta asetta kuin miekka
vyöllä. Terve, terve hääkansa!

    Kun hän huomaa, ettei vastata tervehdykseen, on hän hetken
     ääneti, vastaa sitte ikäänkuin itselleen pilkallisesti:

Terve tervehtijälle!

_Pohjan neito_ vilkastuen. Tuli kuin leimuna Lemminkäinen!

_Pohjan paimen_. Lemmottu Lemminkäinen!

_Louhi_. Ethän häitämme häväise!

    Tytöt supattavat, pohjolaiset murisevat.

_Lemminkäinen_. Kuules, Pohjolan isäntä, olisiko talossa tässä
rinnukseni riisujata?

_Pohjolan isäntä_ pöydän päästä. Hä! Kaikki orjat ovat työssä,
raha-arkkuja kantamassa.

_Lemminkäinen_. Eikö tuotane ohria orhilleni?

_Pohjolan isäntä_. Hä! Voihan orhisi oleilla pihalla tuolla taivasalla!

_Lemminkäinen_. Olipa ennen isoni tähän taloon tullessa hevolle heiniä
varattu.

_Louhi_. Sellainen isäntä kuin hepokin.

_Lemminkäinen_. Olisiko olutta urhon juoda, jano on, joisinpa joenkin!

_Louhi_. Kuka sun käski tänne tulla!

_Lemminkäinen_. Korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton.

_Louhi_. Tuhman tavat on sinulla.

_Lemminkäinen_. En ole tasaisten tapojen orja!

_Pohjan neito_. Emoni, ällös vierasta vihota!

_Pohjolan isäntä_. Ei kielletä sinua, jos elät siivosti tuvassa oven
suussa orren alla.

_Lemminkäinen_. Lempo tänne lähteköön oven suussa seisomaan, nokianne
nuohomaan.

_Anari_. Ei katsonut minua Kauko.

_Pohjolan isäntä_. Tule sitte lähemmäksi.

_Lemminkäinen_. istahtaa isännän viereen, niin että rahi raksahtaa.

_Kalevalainen_. Onpa siinä miehen mittaa, oikeinpa rahi rasahti.

_Pohjolainen_ sivulliselle miehelle. Ei pääty nämä häät ilolla.

_Lemminkäinen_. En minä riitaa rakenna, jos kunnialla kohtelette.

_Pohjan paimen_ Pohjolaiselle. Tuntuu kuin tupa jo haiskahtaisi verelle.

_Pohjolainen_. Eikö jo syhy sormesi, paimen?

_Pohjan paimen_. Minä kuljen ja kiihottelen, asetan sanani satimet,
isken kuin suopungilla, ensin kiristän, sitten kuristan.

_Pohjolainen_. Me lyömme Lemminkäisen.

_Lemminkäinen_. katsellen kansaa. Enpä ole mielivieras, kun ei jo tuoda
olutta.

_Louhi_. Jo on täällä syömät syöty, häät juotu!

_Lemminkäinen_. Salassa syöty, salassa juotu!

_Louhi_. Anari, tuo vieraalle olutta. (Erikseen.) Multakuopasta
alimmalla astialla!

    Louhi menee sivuovesta. Anari ottaa astian ja kaataa siihen olutta
    tynnyristä mutisten taikasanoja, kulkien myötä- ja vastapäivää.

_Pohjan neito_. nauraa. Katso, Kauko, Anari lukee lemmen loihtuja!

    Anari tuo vavisten haarikan pöydälle, käännähtää äkkiä ympäri
    ja pyörähtää kiukaan taakse.

Etkö nähnyt tyttöä, Kauko, poskensa lensivät punalle!

_Lemminkäinen_ katsoen haarikkaan. Häpesi oluen huonoutta.

_Pohjolainen_. Tokko lie sinussa tämän kannun kallistajata!

_Pohjan paimen_. Olisipa myrkkyä sakassa!

_Lemminkäinen_. Ohhoh, olut katala, kyllä on toukkia tuopeissanne!
(Viskaa sormellaan olutta permannolle.) Terve, Pohjolan pimeä piika!
Juon tämän oluen onneksesi! Tänä yönä pujahdat heinäkengän poropussiin,
horna sitoo pussin suun.

_Kalevalainen_. Joi kuin hepo pienen lammin!

_Turjan sulha_. Tarkoittiko mies minua? En tajua tuhmuuksia.

_Pohjolainen_. Mitäpä huolit huitukoista, olet rikas ja rehevä.

_Turjan sulha_ kehuskellen. Sen sanon, kaupoissa en häviä.

_Pohjolainen_ imarrellen. Tunnet tarkkaan karjan karvan.

_Turjan sulha_. On minulla sorkkasääriä satoja, on vaikka sata
Kaukonientä.

_Kalevalainen_ sivulliselle. Turja laulaa lehmistänsä, ei hiisku mitään
morsiostaan.

_Pohjan neito_. Mene Turja, sulhaseni, hakemaan hevosiamme, lähdemme
kohta Pohjolasta.

    Turja menee muutamien muiden seurassa, osa jää juomaan haarikoista,
    jotka kiertävät pöytää. Pohjan paimen kiipee kiukaalle.

_Pohjolan isäntä_. Talo työlle, vieraat tielle! Jo on täällä liikaa
syöty, siitä on viikkoinen vahinko.

_Lemminkäinen_ nousten pöydästä. Tuoko Turja oli sulhasesi!
Pihkanjuoja, talin syöjä!

_Pohjolan isäntä_. Älä soimaa sulhasta! Turjalla on kultaa vaikka
ostaisi kaikki Kalevan pellot!

_Lemminkäinen_. Vaan ei hiihdä Tapion otusta.

_Pohjolan isäntä_. Hä! Peura tuli porotarhaan kerran illalla
itsestänsä. Meidän paimen sen lepytti loihduilla.

_Pohjan paimen_ kiukaalta. Minä sen tapasin taialla. Olet nähnyt
käärmeen unta, tai oli silmäsi sokea, kävithän Tuonenkin tuvilla.

    Pohjolaiset nauravat.

_Pohjolan isäntä_. Siinä kuulet, naisten urho!

_Lemminkäinen_. Toinen varis ei toisen silmää kaiva.

    Kalevalaiset nauravat.

_Pohjan paimen_. Myrähtikö myrrysmiehet!

_Lemminkäinen_. Kävinpä Tuonenkin tuvilla.

_Pohjan paimen_. Vieläkö isosi kuorsasi, kuoli kannuja kallistaessaan.
Manalla kulkee nyt kohmelossa.

    Pohjolaiset nauravat.

_Lemminkäinen_. Isoni tiesi sinusta tuhman tarinan mutta en kehtaa sitä
kertoa nuorten kassapäiden kuullen. Kerronko, kauniit kassapäät!

    Tytöt tirskuvat ja kurottavat päitään Lemminkäiselle.

_Kalevalainen_. Kerro kaikki!

_Lemminkäinen_. Kerran nuorena karjassa ollessasi...

_Pohjan paimen_. Se on vale, kautta Ukon, se on hornan ilkeä vale!

_Lemminkäinen_. Hahhaa! Pahasti parahti.

_Pohjan paimen_. Älkää kuunnelko kunnotonta! Hän herjaa ja häväisee,
ajakaa koirilla kujalle!

    Kalevalaiset nauravat.

_Pohjan neito_. Ole nyt siivosti siellä.

_Ensimmäinen kassapää_. Sukkela kuin saukko Kauko!

_Toinen kassapää_. Salpasi paimenen sanoilla.

_Lemminkäinen_. Kutti, kutti, pienet piiat. Mitä te salaa supatatte!
(Kulkee tyttöjen luo ja istahtaa heidän syliinsä, tytöt työntävät
häntä.) Kui, kutti! Somia olette kaikki! (Vilkuu tyttöihin olkansa
takaa.) Yksi on arka kuin sirkku, toinen siivo ja virkku, kolmas kiivas
kuin kirppu! Mutta missä on oma kosjonne! (Nousee, kahmasee tyttöjä
ja työntää heitä paimenta kohden.) Hei, ettekö huoli tästä karjan
kaitsijasta!

_Ensimmäinen kassapää_. Paimen on ruma kuin rutto!

_Toinen kassapää_. Hyi, ja häijy niinkuin hitto!

    Kassapäät väistyvät kansan sekaan.

_Lemminkäinen_. Kuulitko, kurja paimen! Kassapäät kaihtavat sinua!
(Inholla.) Kauhea olet, sinusta lähtee lemmon löyhkä!

    Pohjan paimen piiloittautuu kiukaan taa, isäntä jää juomaan
     parin häävieraan kanssa. Lemminkäinen käännähtää äkkiä ympäri
    kantapäällään ja lähestyy Pohjan neitoa.

_Lemminkäinen_. Kuule korska Pohjan neito, miksi pidit pilkkanasi?

_Pohjan neito_. En käskenyt, en kehoittanut. Kauvan viivyit erässä,
Kauko.

_Lemminkäinen_. Taar'avita! Piirsikö paimen puihin väärät pilkut?
Näimme hänen metsässä hiipivän. Eksyin Tierasta Kalmiskankaralla.

_Pohjan paimen_ mutisee. Pääsit Tuonelan turmasta, toiste sun sysään
syvemmälle.

_Pohjan neito_. ilkkuen. Ammuitko joutsenen?

_Lemminkäinen_. Mahdottomia minulta vaadit. Istuitko silloin
luhdinsolassa?

_Pohjan neito_. Uneksin luhdinsolassa.

_Lemminkäinen_. Et uneksinut, Pohjan neito, odotit Turjan tuloa.

_Pohjan neito_. Pettyi uneni uroista!

_Lemminkäinen_. Kalevan taitava seppo teki kullasta morsiamen, sinä
otit hoikan hopeasulhon...

_Pohjan neito_. Tuli Turja, emo pakotti, itara isä kyhäsi kaupat.

_Lemminkäinen_. Kas kun ei isäsi itse sinua kosinut.

_Pohjan neito_. Älä kiihoita minua.

_Lemminkäinen_. Sinä kiihoitat minua, ilveskissa. (Lähennellen.)

_Pohjan neito_. Oletko humalassa, hurja mies!

_Lemminkäinen_. Ilveskissa, ilveilit minulle! Mutta sorea sinä olet,
viileänä olet nyt minulle viehkeämpi.

_Pohjan neito_. Mitä tarkoitat, Kauko?

_Lemminkäinen_. Toisen miehen morsiona olet nyt minulle ihanampi!
(Aikoo syleillä.)

_Pohjan neito_. Älä koske, Kauko.

_Lemminkäinen_. Tule, vielä on aika! Hei vaan! Hepoa vihellän, kannan
korjaani, vien sinut korpeen ohi ulvovien susien.

_Pohjan neito_. Herkene, hurja! Katso minua silmään. Tässä seison,
et minua vie, voit pahoin pidellä pukuni, runnella ruumiini mutta
sydäntäni et saisi.

_Lemminkäinen_. Olen minä ennenkin naisia vienyt.

_Pohjan neito_ uhmaten. Hennon Kyllikin ryöstit, minua et ikinä.
(Lähdössä.)

_Louhi_ tulee. Vieläkö, lempo, leksottelet!

_Lemminkäinen_. Heitätkö näin hyvästit minulle?

_Pohjan neito_. Heitän hyvästi lapsuuden lehdot. Hyvästi! (Menee.)

_Louhi_. Oliko kotoinen sauna kylmä, nyt sait oikein kuuman löylyn. —
Äsken etsi sinua emosi, Kyllikki oli keralla.

_Lemminkäinen_ kiivastuen. Kyllikki? Miksi tänne tulivat! En ole
vaimojen vasikka.

_Louhi_. Niin, kaikki hullut hyppelevät sinun jälilläsi, vaan et saanut
tytärtäni, nyt lentää lintu linnastani.

_Lemminkäinen_. Vaikka on neito miehelässä, ei ole miehin menetetty.

_Louhi_ isännälle. Heitä jo kannut kallistamatta. Humala hyvä
hurskaalle, paha paljon juoneelle. (Menee.)

_Lemminkäinen_. Haarikka täyteen! Nyt minä tahdon juoda! Terve Pohjolan
isäntä, olet hapan kuin oluesi.

_Kalevalainen_. Missä on sotatoverisi?

_Lemminkäinen_ näyttää miekkaansa. Tässä toveri tottelevainen, ei se
vieroksu veriä. Tarkoitatko Tierastani? Otti Ainikin akaksi. Hameen
karttaja hameisiin kiertyi. Hahhaa!

_Pohjolan isäntä_. Kyllä kerskaat miekastasi, mutta tulehan
laulukilpasille, niin opetan arvoituksia.

_Lemminkäinen_. Lauloin ennen Lapin noidat, laulan sinutkin vaikka
sudeksi. — Joko laadit lauseitasi! (Lemminkäinen katsoo Pohjolan
isännän tuoppiin.) Sanoilla siis sotikaamme!

_Pohjolan isäntä_. Mitä katsot, Kaukomieli!

_Lemminkäinen_. Katson tuota tuoppiasi.

_Pohjolan isäntä_. Mitä näet tuopissani?

_Lemminkäinen_. Näen siellä sun kuvasi.

_Pohjolan isäntä_. Mik' on tuopin pohjukassa?

_Lemminkäinen_ leikillä. Tutki itse tuoppejasi!

_Pohjolan isäntä_. Mato tuopin pohjukassa.

_Lemminkäinen_. Mikä madon maalle työnsi?

_Pohjolan isäntä_. Mistä minä kaikki tiedän.

_Lemminkäinen_. Sylki syöjätär vesille.

_Pohjolan isäntä_. Mist' on tuolle henki saatu?

_Lemminkäinen_. Henki Hiiden hiiloksesta.

_Pohjolan isäntä_. Mist' on hampahat häjyllä?

_Lemminkäinen_. Okahista Pohjan ohran.

_Pohjolan isäntä_. Senpä varsin valehtelit.

_Lemminkäinen_. Pahasta mikä tulisi?

_Pohjolan isäntä_. Mistä minä kaikki tiedän?

_Lemminkäinen_. Konna konnan oksennosta! (Lemminkäinen huudahtaa.)
Puhkaisen sen miekallani. Siinä oli sinun sukusi, mato musta, Pohjolan
isäntä! Hahhahaa! (Kaataa isännän olven kannusta pöydälle.)

_Pohjolan isäntä_. Hä, kelvoton, kaadathan olveni!

_Pohjan paimen_ hyppää alas kiukaalta. Etkö jo iske, isäntä!

_Pohjolan isäntä_ suuttuen. Tuhat tulimmaista! Näitkö sata seivästä
Pohjolan pihalla, monen kärjessä keikkuu päitä, yksi seiväs on sinua
varten!

_Lemminkäinen_. Kenen pään minä siihen sovitan?

_Pohjan paimen_. Sinun pääsi on sopivin.

_Lemminkäinen_. Näinpä lapsinallikoita seipäiden alla leikkiä
lyövän, viirunaamoja, naurisnaamoja. — Hyvä olet nauriin kylväjä, et
kylvännyt vain emäsarkaan, ojavieriinkin tiputit. (Juo.) Terve isäntä,
naurisnaama!

_Pohjan paimen_. Pelasta kunnias, isäntä!

_Pohjolan isäntä_. Ei tästä pidot parane, jollei vieraat vähene!

_Lemminkäinen_. Sinä ilkeä, itara isäntä! Himosit oman vaimosi tytärtä!
Päästäksesi pälkähästä hieroit, hylky, salakauppaa, työnsit sudelle
tyttäresi.

_Pohjolan isäntä_ kivahtaa pystyyn ja sieppaa miekan seinältä. Lähde jo
tästä kotiisi, hiiden heitto!

_Lemminkäinen_. Ei miestä manaten siirretä sijalta tältä!

_Pohjolan isäntä_. Kuules, kurja Kaukomieli, voitit mun
laulukilpasilla, mutta mitelkäämme miekkojamme, katselkaamme, kenellä
miekka parempi!

_Pohjan paimen_ itsekseen. Ei tässä sotaa käydä Kaukon ja isännän
välillä. Tässä ratkaistaan Kalevan ja Pohjolan kohtalot, minä asetan
arvat.

_Lemminkäinen_. ilkkuen. Mitäpä minun miekastani, kun on päänluissa
lohkiellut! Mutta kuitenkin, koska ei muuten pidot parane, niin
mitelkäämme miekkojamme.

    Vetää miekkansa tupesta. Pohjan paimen ja pitovieraat tarkastavat.
    Kuistilta kuuluu itkettäjänaisten virret, väki hyvästelee morsianta,
    kulkuset kilisevät ja kannel soi.

_Pohjolan isäntä_. Paimen, tuo karhuntalja!

_Pohjan paimen_ tuo taljan. Yhtä kynnen mustukaista on isännän miekka
pitempi.

    Pohjolan isäntä ja Lemminkäinen asettuvat taljalle.

_Pohjolan isäntä_. Tässä seison taljallani, itse kaadoin keihäällä
karhun.

_Lemminkäinen_. Tunnen kyllä käsialani, Lipolle annoin tämän taljan.

_Pohjolan isäntä_ hiukan nolona. Hä, mitä miekkonen? — Isketkö, minäkö
ensin isken?

_Pohjan paimen_ isännälle. Sinulla on miekka pitempi, sinun on ensin
iskeminen.

_Pohjolan isäntä_. Tuossa saat, häiden häväisijä!

    Iskee miekallaan mutta Lemminkäinen lyö sen orteen.

_Lemminkäinen_. Mitä pahaa teki sinulle orret! Iske päältä, pohjan
poika!

_Pohjolan isäntä_. Iske päältä, Kaukomieli!

_Lemminkäinen_. Taar'avita! Nämä olisi nyt minun hääni, mikset antanut
tytärtä, mikset kutsunut häihin, miksi kohtelit kerjurina!

_Pohjolan isäntä_ väistyen. Käythän päälle niinkuin tauti.

_Lemminkäinen_. Katala koira! Katala oli elämäsi, tuossa loppusi,
katala! (Iskee, isäntä kaatuu kuolleena taljalle.) Mitä katsotte,
naurisnaamat!

    Ajaa miekallaan kaikki pirtistä paitsi Pohjan paimenen, joka
    kyyristyy nurkkaan.

_Pohjan paimen_. Suuri olet sotija! Mittele miekkoja minunkin kanssa!

_Lemminkäinen_. Tahraisin miekkani saastaisen verellä! Minultako surmaa
etsit, hirtettävä hiiden orja!

_Pohjan paimen_ avaa paidan karvaisen rintansa kohdalta. Niin iske
tuohon!

_Lemminkäinen_. En sinua iske, tahmea, tahrainen etana. Mitä teit
nuorena kerran...? Isoni näki kaikki... Oh, minä arvaan... Karjan kauhu!

_Pohjan paimen_. Älä huuda kaikkien kuullen!

_Lemminkäinen_. Hyi! Pelkäät pimeitä töitäsi. Pois edestäni!
(Potkasee.) Hei, Anari, tuo vettä, pesen käteni ilkeän isännän verestä!

_Anari_. tuo hätääntyneenä vettä. Löit kuin naatin nauriista.

_Pohjan neito_ rientäen esille. Pakene, Kaukomieli. Piha on sakeessa
sumussa, miehet jo hakevat kirveitä.

_Lemminkäinen_. Pihalle lensi nauriin pää, lyön sen seipään nenään.

_Pohjan neito_ vie käsivarresta Kaukoa. Pakene!

_Lemminkäinen_. Yksin tulin, yksin menenkin. Hyvästi, Pohjan poloinen
tähti! (Menee.)

_Louhi_ syöksähtää huoneeseen. Surmasi, surmasi isäntäni! Kostoa
Pohjolan veri vaatii! Missä miehet?! Miehet, miehet!

    Juoksee ulos.



NELJÄS NÄYTÖS.


Metsä. Oikealla iso kallionlohkare, samanlainen vasemmalla, taustalla
tiheätä vesaikkoa, keskeltä kulkee metsäpolku. Oikealla sivulla
metsässä ajatellaan piilopirtin olevan.

_Lemminkäisen äiti_ Ainikin tukemana, Kyllikki etäämmällä. Ankeat ovat
ajat meille.

_Ainikki_. Lepää, emo, olet vanha ja vapiset.

_Äiti_. Vapisen poikani tähden. (Istuu kivelle.)

_Ainikki_. Onhan Kauko taas kotona.

_Äiti_. Paossa piilopirtissä saamme täällä olla. Siitä asti kuin kävin
Pohjolassa, jäytää tuska alati sydänalassa. Missä Kauko?

_Ainikki_. Vuorella seisoo, katsoo pohjan ilmankantta.

_Äiti_. Miksei varo vainolaista. Ei mies vaarasta välitä, eikä tiedä,
missä vihainen vasama lentää.

_Ainikki_. Lähetin jo mieheni kotiin käskemään.

_Kyllikki_. Mikä pensaissa rasahti, pelkään niin...!

_Ainikki_. Mitä pelkäät?

_Kyllikki_. Pelkään Pohjolan väkeä, tulevat vielä ja tappavat
Lemminkäisen.

_Äiti_. Silloin sortuisin minäkin.

_Ainikki_. Kyllä Kauko niiltä niskat nujertaa.

_Tiera_. ja Lemminkäinen tulevat arkivaatteissa. Sen sanon... siitä
asti kuin kävimme Pohjolassa, olet kuin vimmattu vihuri.

_Lemminkäinen_. Pohjolaan kaikki merkit viittaa. Tiera, näitkö Pohjan
neidon ylpeän katseen?

_Tiera_. Kautta Ukon!

_Lemminkäinen_. Ei ystävä ymmärrä urhon unta, mittailee vaan miehen
mielen.

_Tiera_. Turhan tähden hylkäsit vaimosi.

_Lemminkäinen_. Ei minua Kylli kaivannut.

_Tiera_. Oman emosi jätit kynnykselle itkemään.

_Lemminkäinen_. Mitä vaimoista valitat, itse tekoni, kaikki kannan.
Raukka, kuhersit kuikkasi kanssa, kun minä häilyin Pohjolan häissä.

_Ainikki_. Mitä langokset torailette!

_Tiera_. Tapoit mitättömän miehen. En juokse minä Pohjolan piikojen
jälillä.

_Äiti_. Kaukoni, varoitinhan menemästä noihin Pohjolan pitoihin.

_Lemminkäinen_. Ajoinhan yksin koko salajoukon Pohjolan pihalle.

_Äiti_. Tapoit Pohjolan itaran isännän. Olisit kytkenyt paimenen, se
mies on kostonkavala.

_Lemminkäinen_. Pohjolan pirtissä riuhtasi paimen paitansa auki,
kerjäsi minulta kuolemaa, näin karvaisen rinnan ja silmät kuin
kiimaavan suden. Se katse karmaa nyt mieltäni!

_Äiti_. Paimenella oli kaksi silmää, toinen inehmon, toinen suden;
kun isosi puhkasi paimenen silmän, sammui hänessä inehmo... Karjassa
olivat... nuotiolla, silloin isosi näki paimenen hiipivän karjan
jälessä.

_Lemminkäinen_. Mitä paimen...?

_Äiti_. Oh, tyrehdyn sitä aatellessa. Isosi tempasi palavan kekäleen ja
työnsi sen paimenen silmään, paimen kirahti, juoksi huutaen metsään.
Siitä asti kiersi paimen Kaukonientä. Kerran isosi sai sodassa vamman,
haavalle levitin lehtiä, en tiedä... ei toipunut, kitui ja kuoli isosi.
Loihtiko lehdet, veikö velho häneltä voiman?

_Tiera_. Kamala paimen!

_Lemminkäinen_. Jos olisi tavat toiset, olisi suennut sankariksi.

_Äiti_. Oi, olisipa isosi teko tekemättä!

_Lemminkäinen_. Hyvin teki isoni. Mitä ovat Louhi, isäntä? Arpoja
paimenen arpaseulassa! Ei koskaan rauhaa meillä, jos on elossa tämä
elukka!

    Tuura tulee kantaen kalanpyydyksiä, jälessä Utro, Vento ja Arra.

_Äiti_. Paimen väijyy nyt sinua. Piileskeli sinun isosi ennen meren
saarella kovina sotakesinä, pakene sinne.

_Lemminkäinen_. En tahdo enään piileskellä. Nyt lähden kalaan.

_Äiti_. Kauko, älä lähde nyt kalaan!

_Lemminkäinen_. Olethan sairas, emoni, ja särvin on lopussa.

_Äiti_. Poikani, poikani!

_Lemminkäinen_ hellästi. Lähde levolle, armas emo. Tiera, katso kotia,
emoa.

_Tiera_. Ummistan vain toisen silmän.

_Lemminkäinen_ leikillisesti. Onhan sinulla Ainikkisi, valvottajasi.

_Tiera_ myhevästi ja hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.

_Kyllikki_. Kauko, minä pelkään, aamulla näin metsänrannassa miehiä ja
keihäänpäitä.

_Lemminkäinen_. Aina on vaimoilla valittamista, näkevät näkyjä
valveillakin.

_Kyllikki_. Oletko vielä vihainen, Kauko?

_Lemminkäinen_. En ole vihainen, vaimo, mutta on syvällä mieleni
myrsky. Utro, Arra ja Vento! Pönkittäkää yöksi lujasti ovet ja räppänät!

    Arra, Utro ja Vento menevät.

_Kyllikki_. Minä pelkään, niin...!

_Lemminkäinen_. Minä en pelkää Pohjolan petoja! Tule Tuura! Menee
(Tuuran mukana.)

_Kyllikki_ itkemäisillään. Ah, Kauko!

_Äiti_. Meni kuin päivä pilveen. Menkäämme levolle, lapset!

    Äiti, Ainikki ja Tiera menevät oikealle.

_Kyllikki_. Ilta on ihana, käyn vielä kunnaalta katsomaan Kaukomieltä.
(Menee perälle.)

_Ylmi_ ja Keira vasemmalta. Kirottu korpi! Viikon jo meurusimme
metsässä, kuningashirvi on vielä pyytämättä, ei ole löydetty
Lemminkäistä. — Kaukoniemi on autio, tyhjä, kylmässä kiukaassa naukui
tuuli.

_Keira_. Lempo kiristää nälkävyötäni.

_Ylmi_. Kontti auki ja tulta tuoheen!

    Aukaisee kontin ja iskee limpseestä kipinän taulaan ja tekee
    nuotiotulen kallion loveen vasemmalle.

_Keira_. Nälkä on mulla kuin sudella. En olisi tullut näille maille,
jollei Anari olisi oppaaksi ruvennut.

_Ylmi_. Anaria armastelet, vesi jo kirpoo kielelläsi... Kyllä sauna
on suloinen, suloisempi kun on oma löylyn lyöjä. Anari on kuin kärppä
kivellä, pesi veristä Kaukon kädet. — Mikset estänyt Lemminkäistä!

_Keira_. Koko piha oli sumussa. Kauko lähti tulena tuvasta, pihalla
väistivät Pohjolan miehet, vapisipa sinunkin partasi pelosta.

_Ylmi_. Luulimme pirtin saarretuksi. Viisas ja vikkelä Kauko pisti
isännän pään seipääseen!

_Keira_. Pohjan paimen, viekas velho, uhkasi kostaa isännän surman,
itse Louhi luottaa nyt hänen loihtuihinsa. Pelkään tuota hirmuista
miestä, vaikka sillä on vaan yksi silmä, näkee kuin huuhkain
pimeässä... vainuaa ehkä vaimojakin ... sanotaan... Kyllikkiä
kiertelevän.

_Ylmi_. Kuin uros kiertää naarasta. Ennen ei vaimoista välittänyt,
sanotaan... syksyllä kerran... hyssä, hiljaa! Siinä paha, missä
parjataan!

_Pohjan paimen_ puhuu käskevästi. Missä on piilopirtti? Etkö tunne
polkua paremmin?

    Anari, Jouni, Sorri ja Kormu tulevat.

_Anari_. Kavala sammal on kasunut siinä, missä ennen kuljin; en löydä
polun päätä.

_Pohjan paimen_. Kohtalon polkuja polemme, kohtalo usein on omassa
kädessä. Muistatko, täällä Kyllikki kulki ja kuhersi Kaukonsa keralla.

_Anari_. Muistan, ja muistot syövät sydäntäni. Voi, minua poloista
piikaa!

_Pohjan paimen_. Kuin Kauko naisia rakasti, niin minä niitä vihasin.
Mutta siitä vain kasvoi kiihkoni.

_Anari_. Kyllikin suostuttelen sinulle (Itsekseen) mutta kuinka Kaukoni
pelastan!

_Pohjan paimen_ menee nuotiolle. Olemme täällä nuotiolla. Keira,
tarkasta vielä metsä!

    Asettuu nuotion ääreen ja jää tuijottamaan tuleen.

_Anari_ Keiralle kahden kesken. Muistatko kerran kun seipäitä pystytit
pihalle, silloin Pohjolan isäntä löi sinua seipäällä päähän; suretko
isännän surmaa?

_Keira_. Omapa päänsä pääsi saman seipään nenään. Armas Anari, tule
kanssani.

_Anari_. Koskeeko sinua muiden kosto, Kauko kosti selkäsi syhelmät,
miksi siis Kaukolle kaunaa kannat?

_Keira_. Sekoitat aatokseni. Mitä me muista välitämme! Menkäämme!

    Keira ja Anari oikealle.

_Ylmi_. Kovin minua jo unettaa.

_Kormu_. Hei, Lippo liukas mies!

_Lippo_ tulee iloisesti lappalaisen puvussa. Pyöri päivä, pyöri päivä!
(Joikuu.) "Kjerika Antan härkäin sarvet ylettyvät taivaaseen. No, no,
no, noo!" Niin minä pulkassa ajoin, joijuin, joijuin, no, no, no, noo!
Miekkoset, erässäkö vai eksyksissä?

_Jouni_. Ajamme kuningashirveä. — Liukas Lippo, kielilaukku, nahkojako
taasen naukumassa?

_Lippo_. Ostatteko nahkoja, on saukonnahkoja, kärpännahkoja,
ketunnahkoja.

_Kormu_. Myisit kerran omankin nahkasi!

_Lippo_. Omanko nahkani? Huiskis, vihellän, nahkani venyy ja vanuu.

_Kormu_. Joka kevät uusi nahka.

_Lippo_ hiljaa Sorrille osoittaen paimenta. Tuo tuijottaa vaan tuleen
ikäänkuin miettisi konnan koukkuja.

_Sorri_. Ei paimen puhu paljon, murjottaa vain ja myrähtelee. Sanotaan,
että paimenella on kesy käärme povella.

_Lippo_. Käärme sillä on sydämmessä.

_Sorri_. Minua peloittaa Pohjan paimen.

_Lippo_. En minä mitään pelkää, huiskis, vihellän, heitän kasvoihin
kauhallani.

_Kormu_. Sinulla on kai ketunnahka selässä. Käänny, niin häntäsi häilyy.

    Lippo pyörii kantapäällään ympäri.

_Lippo_. Hyvät ystävät ja huonemiehet, mitä te veistelette! Aulis ja
auttavainen olen, en kaiva kuoppaa toiselle, en varasta enkä valehtele,
en suhaja, jos minulle mikä salaisuus korvaani kuiskataan.

_Kormu_. Lyönpä oluttynnörin vetoa, että Lipolla nyt on iloinen
salaisuus.

_Lippo_. En tiedä mitään, en kuule mitään, kaikkien kaveri ja ystävä.
Yhtä hyvä on Pohjolan kuin Kalevankin mies, käyn kylästä kylään,
nuuskin ja niistän, haistan, hieron kaupat ja...

_Jouni_. Vihellät. — Taulahattu, tuuliviiri, petät kaupoissa kumpiakin,
livahdat, huiskis, vihellät! Hyödyt muiden hyöriessä. Muut tappelevat,
sinä aina saaliin jaossa.

_Lippo_. Arvatkaas kun minä tappelin Lapissa kauhean noitaämmän kanssa
ja olin ihan henkeni menettää, mutta heräsin toki vihdoinkin. (Ylmi
nukahtaa.)

_Jouni_. Maatessasiko sinä tappelitkin?

_Lippo_. Päiväntyttären maassa, kääpiöiden valtakunnassa minä olin
vuoden. Minulla oli tuohiset housut, taulahattu päässä, taniaiset
jaloissa enkä syönyt koko vuoteen mitään, ja siellä minä makaisin vielä
tänäkin päivänä, jollen olisi ollut niin saamarin sukkela. Minä petin
sen noitaämmän, sen kauhean syöjättären.

_Jouni_. Pistitkö sen laukkuusi?

_Lippo_. Älä hätäile, sanoi Lapin mies kettua. Minulla oli pyy
laukussani, tulin autioon kotaan, tein tulen, kannoin lunta kattilaan
ja paistatin pyytäni. Silloin tuli kauhea noita-akka ovelle ja
tiuskasi: "Mikäs sun nimes on?" kysyi se ankara akka — "Itse", sanoin
minä ja heitin kuumaa vettä akan naamatauluun. — Akkakos päästi aika
möläkän: "Itse mu poldi, itse mu poldi", kirkui akka niin, että
tunturilla toiset noita-ämmät löivät kämmeniä yhteen ja kysyivät:
"Mikäs hätänä?" — "Itse mu poldi", huusi taas akka. — "Koska itse
nahkasi poltit, niin kestä itse kirvelytkin!", huusivat ne toiset
ämmät. — Sillä lailla minä vikkelästi pääsin hengenhädästä, kun ei ne
toiset noita-ämmät tulleet apuun. Mutta mennessään sanoi se noita-ämmä,
jolta minä karvat kärvensin: "itse poltti, itse saa maata ensi
vuoteen". Minä söin pyyni ja panin maata.

_Sorri_. Ihan minä kuuntelen ihmeissäni.

_Lippo_. Kun heräsin, niin laukkuni ja toinen kylkeni olivat paksussa
homeessa ja partani ulettui varpaisiin saakka.

_Sorri_. Kuinkas sen selität?

_Lippo_. Kun tulin ihmisten ilmoille, sanoivat, että olin ollut vuoden
poissa. Kokonaisen vuoden, ja minä kun luulin maanneeni vaan yhden yön!

_Jouni_. Sinä, Lippo, olet kertonut niin kauheita asioita, että Ylmi jo
nukahti, nukkuukohan hänkin ensi vuoteen.

_Lippo_. Kuinka monta kauppaa minä sillä ajalla olisinkaan tehnyt!

_Kormu_. Mitä teit parrallasi, Lippo, liukas mies?

_Lippo_. Möin sen lattanenälle lappalaiselle, ja pääsin miehen pulkassa
Pohjolaan paraiksi isännän hautiaisiin. Voi, veikkoset, jos minä olisin
ollut Pohjolan häissä, ei semmoista sotkua koskaan olisi tapahtunut.
Lempo se on miehiään Lemminkäinen. Hautiaisissa antoi Louhi minulle
ison makkaran, paksun kuin hakotukin.

_Jouni_. Sianpistäjänäkö olit Pohjolassa!

_Lippo_. Louhi lupasi toisenkin makkaran jahka löydän Lemminkäisen! Nyt
minä menen sitä perimään.

_Pohjan paimen_ ottaa Lippoa korvasta kiinni. Jaarittelet ja paras aika
menee hukkaan. Mikset sitä heti sanonut! Missä on Lemminkäinen?

_Lippo_. Ettehän te sitä heti kysyneetkään! Ai, ai, nipistät pahemmin
kuin se noita-ämmä. — Lingonheittomatkan päässä tästä on Lemminkäisen
piilopirtti, maakuopassa turpeitten alla.

_Pohjan paimen_ tempaa kekäleen. Kaikki miehet metsään! Mutta hiljaa
herättämättä! Pistämme tuleen koko myyrän pesän! (Pohjan paimen ja
miehet menevät.)

_Lippo_. Minä katselen kaukaa, huiskis, vihellän! (Menee.)

_Kyllikki_ peljästyneenä perältä, Keira toiselta taholta. Metsämies,
mitä etsit?

_Keira_. Kelmeän kaunis impi, miksi vapiset? Oletko Tellervo vai metsän
kuninkaan morsian?

_Kyllikki_. Olin kerran morsian. Ethän tee pahaa kuninkaalleni.

_Keira_. Itket, ihana, kaipaat kuningastasi.

_Kyllikki_ tyyntyen. Kuninkaistani itken.

_Keira_. Missä on kuninkaasi?

_Kyllikki_. En tiedä . . .

_Keira_. Pyhä suru on sinulla, minä metsäinen mies mykistyn, millä
huolesi haihduttaisin.

_Anari_ näyttämön takaa. Keira, Keira! Mitä sinä seisot! (Hiipii
esille.) Kyllikki metsässä yksin! Tiedätkö, missä on Lemminkäinen?

_Kyllikki_. Poissa kaukana...

_Anari_. Taivaan taatolle kiitos! En tullut tänne sinun pääsi
päästimeksi. Helyahne harakka!

_Kyllikki_. Virran pohjaan jo heitin helyni. Anari, Anari, vaikka
kantelit Kaukolle, poissa on viha minusta.

_Anari_ taistellen itsensä kanssa. Kyllikki, nyt minä näen suuren
surusi, nyt minä tunnen Pohjan neidon. Katala Pohjan paimen, en minä
juokse juonillasi. Tule, Keira, kultaseni!

    Keira ja Anari menevät. Oikealta metsästä leviää punertava valo,
    kuuluu huutoja ja ryskettä.

_Kyllikki_ hätääntyneenä. Pirtti palaa! Tappavat vanhan vaimon!
Ainikki! Tiera! (Juoksee oikealle.)

_Ylmi_ ja Sorri. Sorri, sain kamalan haavan. Tiera heilutti kuin
vimmattu tapparaansa. Vieressä seisoi nuori vaimo, löi ja nujersi
nyrkillänsä.

_Sorri_. Varmaan Ainikki, Kaukon sisar. Mutta poissa on Lemminkäinen.

_Ylmi_. Nainen kivahti paimenen kimppuun, repi ja kynsi, suojellen
talutti vanhaa vaimoa.

_Sorri_. Miksi, hullut, tänne tulimme! Kuule, Pohjan paimen noituu!

_Pohjan paimen_. Lemmon leimu ja kirous! Iske Kormu, iske Jouni, Ylmi,
Sorri! Kivi kalloon, keihäs kylkeen! (Kyllikki huutaa.)

_Ylmi_. Vaimon ääni! Huusi kuin rintaan ammuttu alli.

_Sorri_. Pois, pois!

    Ylmi ja Soxri juoksevat metsään oikealle.

_Lippo_ juoksee oikealta. Parempi naarmu suussa kuin haava päässä.
Huiskis, minä vihellän. (Juoksee vasemmalle.)

_Pohjan paimen_ raastaen Kyllikkiä. Kuolema ja kirous! Lemminkäinen on
päässyt pakoon! Häh, nyt sain sinut kiinni!

_Kyllikki_. Päästä, päästä!

_Pohjan paimen_ silittää Kyllikin päätä, joka seisoo kuin kivettyneenä.
Älä pyristele! Kuinka sinulla on valkea nahka! Silitän, sivelen
niinkuin kuningaskäärmeen silkkistä selkää, sivelen, silitän, nauratan,
nukutan. Hyssys, hyssys! — Kauvan olen naisetta ollut, kauvan oli mun
naisia nälkä, tiedätkö sinä mitä on nälkä! Sivelen, silitän!

_Kyllikki_. Häijy henkesi hehkuu ja polttaa kasvojani, ah, mikä
ahdistus! Auta, Lemminkäinen!

_Pohjan paimen_ vihasta sähisten. Kuolema Kaukon suvulle!
Lemminkäisesi, lemmon ruoja, pääsi käsistäni. Hengitä, Kauko, vielä
hetki, kipeemmin koskee silloin kostoni nuoli.

_Kyllikki_. Päästä minut, päästä minut!

_Pohjan paimen_. Taikoen tempaan pienen nälkiintyneen kyyni, annan sen
imeä solut ja suonet, juoda kaikkien naisten naurajan maksaa. — Hyssys,
sivelen...

_Kyllikki_. Älä sivele!

_Pohjan paimen_. Hivelen hiljaa!

_Kyllikki_. Katala, älä katso minua noin!

_Pohjan paimen_ ikäänkuin manaten. Katson ja katson sydämmesi soppiin,
vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman.

_Kyllikki_. Oh, sinä olet kauhea!

_Pohjan paimen_. Väsy kun minä väsytän! Tule, tule! (Raastaa Kyllikkiä.)

_Kyllikki_ rukoillen. Älä raasta, älä revi minua! Polvillani pyydän,
paimen, paimen, päästä kotiin, älä ryöstä, älä huumaa minua!

_Pohjan paimen_ kiihkeämmin. Silitän, sivelen...

_Kyllikki_. Tulkoon nyt kuolema!

_Anari_ ja Keira tulevat. Tämä on hirmuista! Pois täältä, en palaa
tänne ikinä!

_Keira_. Pois, pois! Korpeen rakennamme kotimme.

_Pohjan paimen_. Kerran sun ryösti kaunis Lemminkäinen, toiste ryöstää
sun ruma paimen, kolmannen kerran surman sulho. Hyssys, hyssys! Nyt
sinä olet mun! (Nostaa Kyllikin syliinsä ja vie vasemmalle.)

_Sorri_ jälessä Jouni, Kormu, viimeisenä Ylmi. Ei petokaan pitele
hurjaa Tieraa, paetkaamme!

    Pujottautuvat tiheikköön, Utro, Vento ja Arra ajavat heitä takaa
    ja katoovat. Tiera tulee kirves ilmassa, jälessä Ainikki taluttaen
    Lemminkäisen äitiä.

_Tiera_. Tulkoot, niin halkaisen kallot kirveelläni! Missä paimen?
Kyllikki! Kuulin kiljahduksen. (Syöksyy metsään.)

_Äiti_. vaipuen kivelle. Ah, kuinka koski! Nyt on loppuni lähellä.

_Ainikki_. Voi, surkeutta, emo, nostivat kauhun kasvoillesi.

_Äiti_. Pelastuihan Kauko?

_Ainikki_. Kauko, Kauko!

_Lemminkäinen_ tulee nopeasti ja rientää äidin luokse. Emoni, emoni!
Saarelta näin paksun sauhun!

_Ainikki_. Paimen ja Pohjolan miehet polttivat kotimme.

_Lemminkäinen_. Pohjan paimen!

_Äiti_. Älä mene!

_Lemminkäinen_. Tässä seison ja suojelen sinua!

_Äiti_. Kiitos vakainen Luoja, olet, lapseni, elossa!

_Lemminkäinen_. Miksi jätin sun yksin? Tässä seisoo poloinen poikasi.

_Äiti_. Kohta katoo kaikki elämä kuin varjo silmistäni.

_Ainikki_ itkee. Nyt tuli suru ja surma!

_Äiti_ ojentaen kättään. Kauko! Pitele kättäni kun kalma kouristaa
sydäntä.

_Lemminkäinen_. Pyhää kättäsi pitelen.

_Äiti_. Oh, lapset, pois menen nyt Manalan ikimajoille! (Menee
tainnoksiin.)

_Lemminkäinen_. Synnyttäjäni... herää, ihana vaimo!

_Ainikki_. Meni horroksiin! Katsos, silmät kirkastuvat, äiti näkee
näkyjä.

_Tiera_. tulee etsien ja maahan tuijottaen. Tässä on oksa taittunut,
tästä paimen on vienyt Kyllikin. — Mitä? — Kuoliko Kalevan vaimo?

_Ainikki_. Hiljaa!

_Äiti_ tointuen hetkeksi. Kauko, aikani loppuu... kaikki loppuu
ajallansa angervoisten...

_Ainikki_. Tyynny, äiti!

_Äiti_. Kyllikki... helohipiäsi... valkea vaimosi... Ota vaari
onnestasi...

_Lemminkäinen_. Äiti!

_Äiti_. Riistä mielestä vieras vaimo! (Nousee kyynärpäälleen ikäänkuin
näkyjä nähden.) Kuule, kuule!

_Lemminkäinen_. Mitä kuulet!

_Äiti_. Pohjolan pajassa painavat orjat suurta paljetta. Miksi siellä
miekkoja taotaan? Suuri sota on tulossa... vainovalkeat kukkuloilla...
merellä Kalevan haahdet... hävitys... sekasorto...! Sankarit käyvät
sotia... katsos, katsos, Louhi ja paimen... käärme mekon alla...
hähättää, hiipii... iske... iske, puhkaise toinen saastainen silmä...
varo rumaa rimmettä Kalmiskankaralla... verivelka... ruma rikos...
siellä paimen raiskasi raavaan... ah... isosi puhkasi... lempeni lapsi,
lempeni lapsi... nyt... (Kuolee.)

_Lemminkäinen_. Kamala on Kalmiskankaran kirous!

_Ainikki_ itkien polvillaan. Poissa, poissa!

_Lemminkäinen_. Ijäksi poissa.

_Tiera_. Ei ole vaimoissa vertaistansa, niin kuolevat Kalevan äidit.

_Lemminkäinen_. Tiera, ylin ystäväni!

_Tiera_. Manan viileitä vesiä nyt emosi henki liitää pitkän puhteen
pitoon.

_Lemminkäinen_ mietteissään. "Sankarit käyvät sotia". — Ensin kaivan
miekallani haudan, sitten...

_Tiera_. Ei tullut suru yksin. Pohjan paimen raasti Kyllikin.

_Lemminkäinen_ tarttuen miekkansa kahvaan. Paimen? Kyllikin... Nyt!



VIIDES NÄYTÖS.


Laaja rämeenranta. Suossa perällä joku räkämänty. On hämärä aamuyö.
Louhi ja Pohjan paimen seisovat arpaseulan ääressä.

_Louhi_. Minne kääntyy kohtalomme?

_Pohjan paimen_ kulkee haparoiden melkein sokeana. Arvannee arpaseula.
Anna tänne hurmeinen harja, kaikki on haltioiden hallussa.

_Louhi_. Kolmasti harjasin mieheni veristä päätä. Sitten isännän surman
en ole nukkunut monta yötä, enkä ummista silmiäni ennenkuin pitelen
surmaajan päätä näissä samoissa käsissäni.

_Pohjan paimen_ taikoo.

    Sano arpa syytä myöden,
    älä miehen mieltä myöden,
    sano totta älä valetta;
    lähe nyt arpa myötä päivän,
    jos on kalma kalmistosta;
    jos ompi sodan kiroista,
    lähe silloin vasta päivän!

_Louhi_. Minne kääntyy arpaneula?

_Pohjan paimen_. Epäiletkö, emäntä? Ei nyt arvaa arpaneula, vapisee
kuin nuoren naisen ruumis kiivaan käden hyväillessä.

_Louhi_. Miksi toit tänne Kyllikin? Panin tuon äsken viruttamaan
isännän vaatteita verestä.

_Pohjan paimen_. Hää! Viruttiko vaatteet?

_Louhi_. Pelästyi pilkkuja ja karkasi karjansa mukana.

_Pohjan paimen_. Nainen on riivattu.

_Louhi_. Taisit pahasti pidellä. Siitä vähät välitän, mikset tappanut
Lemminkäistä?

_Pohjan paimen_. Tuvan poltin. Kun en tavannut tappajata, ryöstin
vainolaiselta vaimon.

_Louhi_. Mitä tuvan tuhasta! Maitse meritse joukoin käyvät nyt
kalevalaiset tänne ja ruttona riehuu Kauko edellä.

_Pohjan paimen_. Vaimo on esteeksi meille. — Aja se karjansa keralla
Lemminkäistä vastaan.

_Louhi_. Olet viisas ja varova... Päästäisinkö päivän piilosta?

_Pohjan paimen_. Hähhää! Kätkit päivän kivimäkeen. Sanovat Kalevan
kuulun sepon takovan uutta aurinkoa.

_Louhi_. Uuttako aurinkoa?

_Pohjan paimen_. Pelkäätkö? Mitä minä auringolla! Tulenhan kohta
umpisokeaksi, näen kaikki kuin harmaan seulan läpi.

_Louhi_. Päästäisinkö päivän?

_Pohjan paimen_. Tunnetko tätä turman paikkaa?

_Louhi_. Hornan henget asuvat täällä.

_Pohjan paimen_. Tämä rimpi myrkyttää miehen mielen, se vetää, vetää...

_Louhi_. Sinne kaadamme kalevalaiset.

_Pohjan paimen_. Ja Lemminkäisen!

_Louhi_. Sinäkö kostaisit isännän surman?

_Pohjan paimen_. Oma on minulla kostoni. — Minkä Kauko lempeen hukkasi,
sen minä säästin vihalleni. Katsos tässä! (Näyttää vasamaa.) Karsikossa
valelin keskiyöllä kärkeen käärmeen mujua. Nyt tunnen umpiputken
ailueet!

_Louhi_. Näetkö ampua, paimen?

_Pohjan paimen_. Vaikka en näe, niin minä kuulen. Minä hiivin ja
kuuntelen kuinka sykkii se sydän, jota enimmin vihasin... siihen
tähtään, siihen ammun.

    Kuuluu lampaiden kellojen kilinä. Kyllikki tulee repaleisissa
    vaatteissa. Lampaiden ajatellaan kulkevan penkereen alla.

_Louhi_. Kaukon kurja vaimo!

_Pohjan paimen_. Mikä hänet nyt tielleni heitti, nyt minä tarvitsen
kaiken taikani.

_Louhi_. Joko virutit verisen liinan, korea Kaukon vaimo?

_Kyllikki_. Uu! — Verisen liinan?

_Louhi_. Jonka miehesi veritti.

_Kyllikki_. Katsos, eikö minulla ole koreat kisavaatteet!

_Louhi_. Kuin Tapion tyttärellä. Kisaanko menet vai mitä etsit?

_Kyllikki_. Lieto, laito lampaitani, silitän, sivelen... Hyssys! Missä
on kellokkaani!

_Louhi_. Minne kadotit kellokkaasi?

_Kyllikki_. Nukkuu, nukkuu nurmen alla. Missä on kuninkaani?

_Pohjan paimen_. Oh! Luulin silmäni sokeaksi, sentään näen selvästi
tämän kelmeän, kurjan kuvansa. — Pois, älä tule tänne!

_Louhi_. Mene tuonne kunne käsken, sieltä tulee kuninkaasi.

_Pohjan paimen_. Kurja kuningas!

_Kyllikki_. Kellot kilisee, kilikilikil, mutta ei kuulu kuningasta.
(Mennen paimenen luo.) Tiedätkö sinä? Kuka sinä? Uu, uu, suden silmä...
tulee harmaa hukka...

_Pohjan paimen_. Pois, pois silmistäni!

_Kyllikki_. Sivelen, silitän silkkistä selkää. Hyssys!

_Pohjan paimen_. Mitä minulla, kurja, on kanssasi tekemistä! Hyssys!
Enhän tee sinulle pahaa.

_Kyllikki_. Sivelen... silitän... hiljaa... ei hukka tule, ei!

_Pohjan paimen_. Syytätkö minua, älä huuda, hurja!

_Louhi_ paimenelle. Minäkin jo melkein pelkään sinua.

_Kyllikki_. Hyssys, hyssys, hiljaa...

_Pohjan paimen_ nostaa kiven maasta. Menetkö riivattu...!

_Kyllikki_ menee kiiruusti metsään, torven ääni kuuluu.

_Louhi_. Lemminkäinen!

_Pohjan paimen_. Lemminkäinen!

_Louhi_. Aseisiin pohjan miehet! Paimen, väijy ja kiihota väkeä!

    Pohjolan orjia tulee.

_Pohjan paimen_. Yhtä minä väijyn, väijy sinä omaakin väkeä, Keira
karkasi kavalan Anarin keralla.

_Louhi_. Vihassa lähenee nyt Lemminkäinen.

_Pohjan paimen_. Vihasta, koska emonsa vaipui kuolleena kankaalle.

_Louhi_. Tuleeko päivää päästämään?

_Pohjan paimen_. Mene, tiedä, hähhää! Entä jos huima Kaukomieli nyt
vaatii sinulta tytärtä, kun kadotti Kyllikin.

_Louhi_. Ei ole tytär enään neito.

_Pohjan paimen_. Ei ole tyttäresi vielä maannut Turjan kanssa saman
sulhaistaljan alla.

_Pohjan neito_ tulee puukko vyöllä. Mitä supatat, sokko?

_Pohjan paimen_. Turja on tyytymätön... kulkee maita mantereita.

_Pohjan neito_. Kaupoilla kulkee Turja, kokoo kultaa ja karjaa. Kultaa
sai hän kihloissani, mitä muuta vaatisi!

_Louhi_. Turja on suurta sukua.

_Pohjan neito_. Ei ole koko Pohjolan suvussa suuren säilän sankaria.
Yksin nyt menen Lemminkäistä vastaan ja taivutan tahdollani.

_Louhi_. Sinä menet kunne käsken.

_Pohjan paimen_ hiljaa Pohjan neidolle. Mutta jos Kaukomieli
korskeudessaan nyt tallaa sinut kuin etanan polulle.

    Näyttää vasamaansa.

_Pohjan neito_. Silloin...

_Pohjan paimen_. Silloin..?

_Pohjan neito_. Nyt vasta huomaan, paimen, olet hirveän väkevä.
— Silloin veitsestä vilaus nopeampi kuin kuolevan ajatus. (Menee
vasemmalle.)

_Pohjan paimen_. Silmässä välähti kuin veitsestä vilaus. Hiivinpä
hiljaa jälessä. (Hiipii Pohjan neidon jälkeen.)

_Louhi_. Orjat! Väijykää vesaikossa! (Menee orjien mukana.)

    Lemminkäinen täydessä sota-asussa, jälessä Tiera ja Ainikki. Metsästä
    kuuluu ryskettä ja miesten puhetta. Lemminkäisen joukko asettuu
    petäjien taakse, oksia taittuu ja niiden välistä välkähtää keihäänpäitä
    ja haarniskoita.

_Tiera_. Kaunis muotosi on synkkä, Kauko.

_Lemminkäinen_. Tunnen tämän paikan. Käynkö Tuonen takamailla?

_Ainikki_. Tämä on taudin ja turman paikka, suosta nousee kalman katku.

_Lemminkäinen_. Täällä nousee eteeni paimenen hirveä hahmo.

_Tiera_. Täälläkö sinut paimen uuvutti uneen? Tuossa on tarttunut
oksaan naisen hiuksia, tänne paimen varmaankin raastoi Kyllikin,
täällä...

_Ainikki_. Rikosten rimpi, josta emo varotti kuollessansa.

_Lemminkäinen_. Nyt ymmärrän emoni kohlut, isoni surman. Nyt ymmärrän
paimenen hirmuisen elämän. Halveksin häissä paimenta, mutta voimallinen
on velhon veri. Aina on miekkaani pelätty, aina on paimenen kiroja
pelätty, hän yksin ei minua pelännyt...

_Tiera_. Kuin hukka haaskaa niin paimen nyt kiertää kamalan tekonsa
paikkaa.

_Lemminkäinen_. Miksen tappanut tätä petoa, olisi nyt emoni elossa!
Mustat veret nousevat sitä aatellessa.

_Tiera_. Monena yönä miekka kädessä kynnyksellä varjelit vanhaa emoasi.

_Lemminkäinen_. Voinko herättää haudasta emoni!

_Tiera_. Usein syyttä läksit sotaan, nyt käyt suurinta sotaasi. Tämä
suo on surmaksemme.

_Lemminkäinen_. Täällä ennen isosi odotti, täällä minäkin paimenta
odotan.

_Tiera_. Kyllikki, nuorikkosi kulkee vielä tämän ilmankannen alla.

_Ainikki_. Missä on kurja Kyllikki? Syö ehkä, onneton, orjan leipää.

_Lemminkäinen_. Pohjolan pirtissä kirotussa jauhaa vaimoni
jauhinkivellä, kyllä tunnen Pohjolan koston.

_Ainikki_. Hävittivät kotimme...

_Lemminkäinen_. Susien suvun tunnen. Tiera, minussa on hurja liekki,
vielä minä mietin Pohjolan häitä.

_Tiera_. Nyt sytytämme sellaiset häävalkeat, että ne häikäisevät
Louhen, paimenen ja Pohjan neidon.

_Lemminkäinen_. Pohjan neidon! Muuttuispa hurja haluni vihan
hirmutuleksi! Miksen kivahda, miksen kiroa!

_Tiera_. Muista emosi pyhiä sanoja, varotti viimeisillään Pohjolan
tyttären turmiosta!

_Lemminkäinen_. Taar'avita! Vielä on minussa Pohjolan tyttären lumous.
Päin turmiota tai tukahtamaan tulikissaa!!

_Tiera_. Otamme pohjan akalta auringon.

_Lemminkäinen_. Horna ja hävitys! Kumu jo kuuluu Pohjolan kylästä, tuo
tanotorvi!

_Tiera_. Soikoon Pohjolaan kauhun torvi!

_Lemminkäinen_. Kulkekoon nyt kalman kaiku aina Tuonelan tupiin, oma
emoni havahtaisi ja kysyisi poikansa surun syytä!

    Pohjan neito tulee, jälessä hiipii paimen ja piilee petäjien sekaan.

_Pohjan paimen_ manaten, itsekseen.

    Manalle sinut manoan,
    uuvutan iki-unehen,
    jost' et pääse päivinäsi
    ilman Luojan päästämättä!

_Lemminkäinen_. Manalanko vai sotahaaskalinnun ääni kutsuu minua
kamppailuun? Minä tulen!

    Paimen hiipii pois kun Pohjan neito astuu esille. Tiera tuo torven.
    Lemminkäinen nostaa sen huulilleen, mutta laskee sen kädestään
    huomatessaan Pohjan neidon.

_Tiera_. Mitä tuijotat!

_Pohjan neito_. Mikset soita, Lemminkäinen?

_Lemminkäinen_. Sinä täällä Pohjolan tytär?

    Viittaa Tieralle ja Ainikille, jotka menevät.

_Pohjan neito_. Minä odotin sinua, Lemminkäinen.

_Lemminkäinen_. Louhiko sinut lähetti?

_Pohjan neito_. Istuin pitkät illat Pohjolan isossa tuvassa, kuuntelin
myrskyä. Myrsky meni, sinä et tullut.

_Lemminkäinen_. Kuulitko paimenen äänen?

_Pohjan neito_. Silloin kuulin torvesi, nousin vuoteeltani, repäisin
honkaisen oven auki: nyt tulee sodan suuri sulha!

_Lemminkäinen_. Ei ole miekkani vielä puhdas ilkeän isäsi verestä!

_Pohjan neito_. Valkaise uusissa verissä!

_Lemminkäinen_. Mitä tahdot?

_Pohjan neito_. Nosta heikko heimojen henki!

_Lemminkäinen_. Kavaltaisinko kalevalaiset!

_Pohjan neito_. Aina on katkera kiista näiden heimojen välillä.

_Lemminkäinen_. Louhi lähetti paimenen, koko Pohjolan mätäpahkan
polttamaan kotini, surmaamaan vanhan emoni. Emoni, kuuletko, emoni!
Unohtaisinko minä!

_Pohjan neito_. En paimenta pakoittanut.

_Lemminkäinen_. Ei naiset pakota paimenta. Vaikka hänellä on halu
matala, on hän korkea kostossansa, hän on Hiiden heimolainen! — Ja sinä!

_Pohjan neito_. Minä?

_Lemminkäinen_. Olet pettänyt, pilkannut... Häväisitte häissä kunniani.

_Pohjan neito_. Minä nostan taas kunniasi.

_Lemminkäinen_. Itse minä itseni nostan. Vielä on sinulla sisua, vielä
kiihoitat haluni. Sähise, tulikissa!

_Pohjan neito_. Kaunis Kaukomieli... Aina sinut on lempi lumonnut. Nyt
kiehdoit vereni.

_Lemminkäinen_. Yhtä yötä kauvemmin en yhden luona levännyt.

_Pohjan neito_. Tule, yö on ihana...

_Lemminkäinen_. Tarjootko itsesi?

_Pohjan neito_ lähennellen. Ah, tule!

_Lemminkäinen_. Kuules, viekas Pohjolan pimeä piika! — Mitä hulluja
höpsin. — Olethan miehelle myyty nainen.

_Pohjan neito_. Menin kuin merkitty poro.

_Lemminkäinen_. Mikset kukerra miehellesi?

_Pohjan neito_. Tässä seison minä, Pohjolan ylpeä tytär ja nöyrryn
edessäsi.

_Lemminkäinen_. Korkeana kulkee povesi...

_Pohjan neito_. Poveni on yhtä puhdas kuin emoni kodista lähteissäni.

_Lemminkäinen_ nauraen. Entä Turja?

_Pohjan neito_. Katso minua! Sinulle tuon kukkeuteni ja neitsyyteni.

_Lemminkäinen_. Tulet kuin muutkin tulivat. Nyt sen huomaan. Ei ole
sinulla emoni katseen kirkkautta.

_Pohjan neito_. Minä en ole kuin muut. Liian kauvan vaikenet, Kauko.

_Lemminkäinen_. Vaikenen emoni tähden.

_Pohjan neito_. Mädätköön emosi kuopassansa, minä tahdon kaikki
taikka...

_Lemminkäinen_. Turjan vaimo! Mustaathan emoni puhtaan muiston!

_Kyllikki_ tulee. Lieto, laito, lampaani, sivelen, silitän...

_Lemminkäinen_ kauhistuen. Kyllikki, onneton Kyllikki! Näinkö sinut
jälleen näen?

_Kyllikki_. Kuka sinä?

_Lemminkäinen_. Silmissä himmi, kamala kiilto! Oh! Mitä te teitte
hänelle!

_Kyllikki_ matkien paimenta. Vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän
hirmuisemman. Hyssys, hyssys!

_Lemminkäinen_ vimmastuen. Velhon loihtuja? Paimen hänet loveen
langetti. Kuka hänet lähetti! (Pohjan neito seisoo vaiti.) Vastaa!

_Pohjan neito_. Mitä minä Kyllikistä!

_Lemminkäinen_. Louhi, paimen... sinä, olette tämän tehneet.

_Pohjan neito_. Oma syysi... oma kylvösi.

_Lemminkäinen_. Taar'avita! Julma olet! Naarassusi! Porton julma sydän
on sinulla.

    Ainikki ja Tiera tulevat.

_Pohjan neito_. Kavahda sanojasi, Kauko! — Muistatko mitä sanoin
silloin, kun kosit Pohjolan tytärtä: "jos me sytymme mieheen, joka ei
suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme."

_Lemminkäinen_. Kiristä, kurista!

_Pohjan neito_ kiivaasti. En minä kerjää, kopea Kauko!

_Lemminkäinen_ Pohjolan neidolle polkien jalkaansa. Mene, Pohjolan
portto!

_Pohjan neito_. menee pää pystyssä. Menen mutta toisin tulen! Kurja
kuherukuningas!

_Tiera_. Monen naisen ja miehen voitit, tämä oli kaikista kaunein
voitto.

_Kyllikki_. Hyssys, tule etsimään kadonnutta!

_Tiera_. Korea Kylli Pohjolan rievuissa!

_Ainikki_. Pieni Kylli, mitä on kadonnut?

_Kyllikki_. Jotain on kadonnut, kuule... kili, kili...

_Lemminkäinen_. . Tiera, Ainikki! Kaikki on nyt kadonnut! Oh, tämä
myllerrys minussa, rikottu, revitty, raiskattu nuori, ihana elämä! Oh,
ei ole missään maailmassa piilopirttiä, mihin minä nyt pakenisin!

_Kyllikki_ Lemminkäiselle. Silitä, sivele, hyssys...

_Lemminkäinen_. Oh! Silitän, Kyllikki raukka, silitän.

    Silittää Kyllikin päätä, Kyllikki aikoo syleillä, Lemminkäinen vie
    hänet Ainikin luo.

Ei, ei, tämä on liikaa. Minä en voi! Tiera, Ainikki, viekää hänet pois,
pois, muuten itse tulen hulluksi.

    Ainikki vie Kyllikin pois, Lemminkäinen hetken vaiti oltuaan.

Ja nyt! Nyt ei naura Lemminkäinen, nyt en sääli, nyt en säästä, nyt en
välitä mistään, en vanhojen äitien kuolemasta enkä hullujen naisten
hädästä. Tiera, nyt minä riehun kauhun kulona, poltan kaikki, Pohjolan,
Louhen, porton ja kaikki! Hähättäköön horna ja palakoon poroksi kaikki
mieleni hirveän myrskyn edessä! Ja sinä, riettaan kohdun sikiö, kavala
kaikkien kammooma paimen, onni ettei sinulla naista, onni ettei sinulla
emoa. Minä revin nyt löyhkäävän lihasi, minä silvon nyt saastaisen
silmäsi, heitän sen Pohjolan susille. Hei, miehet!

    Ponnahtaen isolle kivelle, huutaa ja tempaa torven. Miehiä
    tulee metsästä.

Nyt me panemme koko Pohjolan väen hullun myllyä jauhamaan! Pohjolaan!
Miehet Pohjolaan!

    Lemminkäinen toitauttaa torveensa ja ryntää vasemmalle Tiera jälessä.
    Osa kalevalaisia rientää yli näyttämön, toiset syöksyvät puiden
    välistä taustalle; kuuluu huutoja ja kalvan kalsketta. Pohjan paimen
    hiipii esille ja asettuu syrjään. Louhi tulee kiihottaen väkeään. Yli
    näyttämön rientää milloin Pohjolaisia, milloin kalevalaisia ajaen
    toisiansa takaa.

_Louhi_. Lyökää, pohjan pojat! Surma isännän surmaajalle! Suohon,
suohon!

_Pohjan paimen_. Hähhää, hähhää! Katsos, katsos, Louhi! Yksi, kaksi,
kolme, neljä... tuossa pulskahti... toinen kiipee toisen päälle...
painivat pyllyellen... sakea parta sammalissa... pohjolainen potkasi
mahaan... upposi... hähhää!

_Pohjolainen_ varjostaen silmiään, huutaa. Merellä näkyy Kalevan
haahdet! (Menee.)

_Louhi_ pelästyen. Merellä vieraat vainopurret? Päästäisinkö päivän?

_Pohjan paimen_. Päästä, päästä, hähhää!

_Louhi_. Annan orjille merkin.

    Menee nopeasti vasemmalle. Pohjan neito rientää kiiruusti yli
    näyttämön paljastettu puukko kädessä. Lemminkäinen tulee toisaalta,
    paimen hiipii petäjän taakse.

_Lemminkäinen_. Väkeni hajalla, kaikki on hukassa. Missä paimen?

_Kalevalainen_ huutaa. Päivä nousee Pohjolan mäestä! (Menee.)

_Pohjan paimen_ käheällä äänellä haparoiden petäjän takaa. Missä olet,
Lemminkäinen?

_Lemminkäinen_. Kuka kutsuu kurjalla äänellä? Oletko outo varjo vai
kulkeva kuolevainen!

_Pohjan paimen_. En näe sinua.

_Lemminkäinen_. Astu esiin!

_Pohjan paimen_. Ennenkuin näköni sammuu, niin minä vaikka ryömin sitä
ääntä kohden, joka hurmasi hullut naiset.

_Lemminkäinen_. Mitä tahdot, tässä seison.

_Pohjan paimen_. Nyt minä tiedän, mihin minä ammun. Nyt on koston
hiljaisin hetki, hiljaisuus itse Tuonelassa. Etkö tunne minua, Kauko?

_Lemminkäinen_. Raskas rikos on täällä tehty.

_Pohjan paimen_. Tehty on tehty. Kalmiskankaran kirous!

_Lemminkäinen_ miekka koholla. Nyt sinut tunnen, kurja, kirottu, isäni
kirooma paimen! Samalla sijalla tällä raiskasit raavaan.

_Pohjan paimen_ huutaen. Hää! Se tieto vie sinut Tuonelaan!

_Lemminkäinen_. Kuole!

_Pohjan paimen_. Samalla sijalla tällä isäsi sokasi silmäni! Viru nyt
siinä, naisten naurattaja!

    Pohjolan paimen syöksyy esille ja ampuu ja näyttää siltä ikäänkuin
    hän ojentaisi käärmeen Lemminkäistä kohden.

Hähhähhää!

    Juoksee perälle, Tiera kiiruhtaa esille, Lemminkäinen koettaa
    pysytellä pystyssä.

_Lemminkäinen_. Ah!

    Suolta kuuluu kiljahdus.

_Tiera_. Paimen juoksi suohon, päivä sokasi... Punanen valo leviää yli
metsän.

_Lemminkäinen_. Onko tuo rusotus päivän vai kuoleman kajastus?

    Pohjan neito tulee.

_Tiera_. Päivä nousee... Mikä sinun on, horjut, Kauko?

_Lemminkäinen_. Paimen... noidannuoli.

_Pohjan neito_. Paimen —?!

_Lemminkäinen_. Myrkky on jo veressäni.

    Rytkähtää maahan, Tiera avaa Lemminkäisen rintahaarniskan.

_Tiera_. Nostan myrkyn huulilleni.

_Pohjan neito_ syöksyy Lemminkäisen luo. Lemminkäinen, lempeni...

_Lemminkäinen_. Pohjan neito! Sinä tulit. (Kuolee.)

_Pohjan neito_ heittäytyy Lemminkäisen ruumiin yli. Lemminkäinen,
Lemminkäinen! Et saa kuolla, sankari, nouse, sinä et saa kuolla! (Ottaa
Lemminkäisen hiuskiehkuran käteensä.) Oh, kerran pidin tätä kädessäni,
kuinka sinua silloin rakastin! Hyväilen, hyväilen... ei, ei... et sinä
herää, vaikka hyvinkin hyväilen. Sääli sotaista silmää, sääli iloista
sydäntä, sääli kultaista päätä, sääli, sääli...! (Nostaen päänsä.) Ja
minä? Kaikki on nyt lopussa.

_Tiera_. Niin. Sortui suuri Kalevan poika.

_Pohjan neito_. Kaikki voima meni nyt minusta.

_Tiera_. Nopeasti vasama juoksee jousesta, kohoo hetken korkeimmilleen,
juuri silloin alas putoo eikä tiedä pudotessaan, minne lepoon lentää.

    Tiera peittää käsillä kasvonsa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Lemminkäinen : Viisinäytöksinen näytelmä" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.