Title: Suomesta pois : Kuvaus keväältä 1899
Author: Talvio, Maila
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Suomesta pois : Kuvaus keväältä 1899" ***


SUOMESTA POIS

Kuvaus keväältä 1899

Näytelmä kahdessa näytöksessä


Kirj.

MAILA TALVIO



Porvoossa,
Werner Söderström,
1899.



HENKILÖT:

MATTILA, pienemmän maatilan isäntä.
TAPANI    |
ROOPETTI  |  hänen lapsiaan.
SELMA     |
LAURI     |
ALPERTTIINA, Tapanin vaimo.
AHOKANGAS, Mattilan naapuri.
ANTTI  |  hänen lapsensa, Selman kansanopistotovereja.
ANNA   |
HILTA, varakas talontytär.
VANHA LEENA.
VEIKKOLIN, metsänostaja.

Kyläläisiä, nuoria tyttöjä ja poikia.

Jos näytösten alussa kuvattuja dekorationeja pidetään liian vaikeina,
niin voidaan niitä tietysti tehdä yksinkertaisemmiksi. Samoin voidaan
tässä esitettyjen laulujen sijaan ottaa toisia, kunhan niiden henki
vain säilytetään.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


(Mattilan tupa, tavallinen, siisti talonpoikaishuone: penkit pitkin
seiniä, perällä oikealla pöytä, jonka edessä rahi, keskellä peräseinää
ovi, vasemmalla edessä avoin liesi, jossa rovio hiiltyy, ikkunoita.
Mattila ja Ahokangas istuvat pöydän ääressä. Selma tarjoaa heille
kahvia, sitte palatakseen lieden ääreen, jossa Anna seisoo, miesten
puhetta kuunnellen. Lauri veistelee, istuen penkillä oikealla. Kaikki
ovat arkivaatteissa.)

MATTILA. Kyllä se nyt pimeältä näyttää. Veden alla ovat kaikki
vainiomme, karjanruoka lopussa, eikä kesää kuulu, vaikkei ole kuin
viikko juhannukseen.

AHOKANGAS. Ja vielä ottivat meiltä sanomalehden, jotta pitää
vallan kuin säkissä elää. Maksettu oli vuoden loppuun asti, mutta
vahingonkorvauksesta ei ole puhettakaan.

ANNA (Selmalle, matalalla äänellä). Mene nyt sanomaan se isällesi.
Kerranhan se kumminkin on sanottava. Sinun olisi heti pitänyt hänelle
ilmoittaa, ettet aio jäädä tänne Suomeen kuolemaan nälkään, kun
Amerikka antaa leipää yllin kyllin.

SELMA. En ole saanut sitä sanotuksi.

ANNA. Jollet sinä sano, niin sanon minä.

SELMA. Ei, ei. Kyllä minä itse, kunhan jäämme kahdenkesken.

MATTILA. Se tässä sentään eninten panee ajattelemaan, että nuori
kansa kaikki Amerikkaan lähtee. Tämäkin kylä on vallan villissään. Ei
meidänkään poikiamme enään mikään olisi pidättänyt, kaupunkiin piti
lähdettämän mullikkaa vaihtamaan matkarahoiksi.

AHOKANGAS. Lähteäpä on päättänyt meidänkin Antti.

(Mattila luo pitkän katseen Selmaan, joka kiireesti kääntyy häneen
selinpäin ja alkaa puuhata lieden ääressä.)

MATTILA. Vai jo Anttikin! Vaikka on asevelvollisuuden suorittanut.

ANNA (Selmalle). Mennään nyt puhumaan!

AHOKANGAS. Siitä se Antti niin harmistui, kun ei saatu perustaa sitä
seuraa, jota teidän poikienne kanssa jo pitkin talvea ovat puuhanneet.

MATTILA. No, sen nyt vielä jaksaisi kantaa, mutta kuka täällä
tulevaisuudessa työt suorittaa, kun parhaat voimat Amerikkaan menevät?
Selman ja Laurin kanssa sitä minäkin ensi vuonna saan jäädä taloa
pitämään.

SELMA (Annalle). Siinä kuulet!

LAURI (reippaasti). Mutta me sitä pidämmekin kuin miehet!

AHOKANGAS. Oikein puhuttu, Lauri! Mutta minun poikani lähtee. Minulle
ei jää kuin Anna. Rengit ja muonamiehet jo kauppaavat kellojaan,
saadakseen matkarahaa.

ANNA (liketen pöytää). Mitä me, isä, tänne jäämme nälkää näkemään.
Lähdetään kaikki!

AHOKANGAS (hetkisen vaiettuaan). Siinä kuulet, naapuri. Noin nykyajan
nuoriso puhuu.

MATTILA. Parempi, tytöt, että lähdette askareillenne kuin että tuossa
turhia lörpöttelette. Ja ehkä mekin taas' menemme vainioillemme.,

(Nousevat,)

AHOKANGAS. Kiitoksia vaan kahvista... Eihän vainioita tänä vuonna
ilokseen katsele, mutta mentävä on.

(Lähtevät. Ovessa kääntyy Mattila).

MATTILA. Lauri, lähde sinä jo hevosten luo.

(Sulkee oven perässään.)

LAURI. Tuossa paikassa! (Nousee, likenee takaapäin Selmaa, käy kiinni
hänen hartioihinsa ja alkaa tanssia sekä laulaa:)

    "Amerikan polkan tahtia
    Ei sitä kaikki taidakkaan.
    Joka tyttö ei sitä taida
    Ei sitä tyttöä naidakkaan."

SELMA (riistäytyy irti.) Mene nyt, kun isä käski.

(Lauri kiepauttaa häntä vielä pari kertaa ja lähtee sitte.)

ANNA. Kyllä se vaan paras olisi, kun te kaikki lähtisitte. Kyllä teille
täällä ikäväksi käy, kun me kaikki olemme poissa. Jäätte kuin hiiret
autioon taloon.

SELMA. Voi Anna, kun minulla on niin paljon ajatuksia, jotka eivät anna
minulle rauhaa!

ANNA. Niitähän sinulla, Selma kulta, aina on ollut. Mutta heitä ne nyt
sikseen. Antti tulee itse tänään puhumaan.

SELMA (kiihkeästi). Tuleeko?

ANNA. Tulee. Luuletko sinä että hän ilman sinua lähtee.

SELMA (ilostuen). Sitte jäämme molemmat Suomeen!

ANNA (leikillisesti). Tai menette molemmat Amerikkaan. Mutta näkemiin
asti nyt. Tulen illemmalla. (Ojentaa Selmalle kätensä. Lähtee.)

SELMA (yksin). Kaikki he lähtevät, Anttikin. He jättävät Suomen,
kun sitä onnettomuudet kohtaavat. Miksen lähtisi minäkin! Jos vaan
Antti tulisi pyytämään matkakumppaniksi! Mutta menisinkö sittenkään?
Miksen menisi! Parempi lähteä iloisemmille aloille, olemaan nuori ja
onnellinen ...

(Istuutuu rukin ääreen, hyväilee hiljaa itsekseen:)

    "Jos sydän sulla puhdas on
    Ja mieli vakaa, pelvoton,
    Niin yhdy meihin, tänne jää
    Ja pyhä vanno vala tää:
    Tää Suomenmaa mun toimeen saa,
    Tän eestä vaan mä ainiaan
    Teen työtä saakka kuolemaan..."

Voi, tätä laulua, kunhan en ikinä olisi sitä kuullut!

(Ovi lentää auki ja Laurin pää pistää esiin.)

LAURI (huutaa). Vieraita tulee! (Katoaa ja tuuppaa sitte edellänsä
sisään vanhaa Leenaa, jonka selässä on taakka vispilöitä, hosioita,
tuohta y.m.s.)

SELMA. Vai Leenakos sieltä tulee! Hyvää iltaa!

LEENA (nauraen). Tuota siunattua poikaa, kun tuo minua vallan
tuuliaispäänä. Iltaa, iltaa (puhaltaa käteensä ja ojentaa sen sitte
Selmalle). Mitäs nyt taloon kuuluu? (Laskee taakan selästään ja
lämmittelee lieden ääressä, tuontuostakin puhaltaen käsiinsä. Jatkaa
kimeällä, miltei saarnaäänellä.) Jaa, jaa, tätä kylmyyttä ja tätä
vesien paljoutta! Että mitä meinanneekaan Jumala kulta! Kunhan ei
vaan lähettäisi katovuotta! Muistan minä siihen aikaan, kun palvelin
vallesmannivainajalla, että kanssa yhtenä keväännä piteli näin kauvan
kylmiä. Mutta eihän sitä silloin heinäniityillä veneellä soudettu.

(Käy istumaan penkille.)

LAURI (istuutuu hänen viereensä). Uskookos Leena, että minä tässä
toissa päivänä sain riihen edestä hauin, elävän hauin.

LEENA. Vai elävän hauin! Jaa, jaa, ei se hyvää tiedä, kun veden kalat
ihmisten ilmoille nousevat. Kunhan vaan ei ennustaisi maailman loppua!

LAURI. Totta kai kalat vesien kanssa tulevat, vaikka vedet nousisivat
piipusta sisään. Ja kuka sitä tietää, jos tätä jatkuu, vaikka jonakin
aamuna tapaisimme kalat valmiina padassamme!

LEENA. Jaa, jaa... Ei taida emäntä olla kotona? Eihän se suinkaan
vielä ole Amerikkaan lähtenyt?

SELMA (valmistaa Leenalle kahvia). Eihän toki. Tässä vastikään oli.

LEENA (kuiskaten ja levottomasti silmäellen ympärilleen). Se oli
sille rusthollarin Hiltalle myynyt sen paksun silkkinsä, jonka joulun
edellä konttiryssältä osti. Ja Hilta, senkin hompsotin, oli paikalla
pannut sen päähänsä kirkkoon, vaikka sellainen sade oli... Voi, voi,
oikeinkos nyt kahvia! Eihän sitä olisi tarvittu! (Puree sokeripalasesta
puolen ja heittää toisen puolen takaisin rasiaan.) Se Selma onkin
niin nöyrä ja hyvä tyttö, näin köyhällekin ihmiselle. Toiset käyvät
siellä kansanopistossa niin ylpeiksi... Kiitoksia vaan! Kyllä se vanhan
sydäntä lämmittääkin. Niin se sanoi vallesmannin rouvavainajakin
aina, kun mulle kahvia kantoi, kun rekoolia olin kitkemässä. Jaa,
jaa... (kuiskaten ja oveen vilkuen.) Veikös se Tapani nyt tosiaankin
kaupunkiin sen korean härkämullikkansa, niinkuin kylällä puhuvat?

LAURI. Vei kun veikin, Leena kulta. Eihän niitä kaikkia käy Amerikkaan
kuljettaminen! Hyvä kun pääsevät ihmisetkin.

LEENA. Jaa, jaa... Mutta kyllä niitä nyt meneekin! Jää tyhjäksi koko
kylä. Vai vei se sen mullikan, joka kuitenkin oli niin hienopintanen,
että...

LAURI. Mennään mekin, Leena. Minä rupean Amerikan kuninkaalle
passariksi ja Leena rupeaa sen prinsessoille kamarineitsyeksi.

LEENA (nauraen). Jaa, jaa, jos olisinkin niinkuin silloin kun
vallesmannilla palvelin!

SELMA. Joko sinä, Lauri, kävit hevosia ruokkimassa?

LAURI. Ka en, koskas minä olisin ehtinyt. Pitihän minun vieras sisään
saattaa.

SELMA. No, mene nyt. Kyllä minä jo seuraa pidän.

LAURI (laulaa, kädet vyötäisillä, ja kieppuu ympäri Leenan edessä).

    "Istuta tyttö sun ikkunas alle se kukkiva tikkemperi.
    Tän kylän pojan taskussa naksaa se Saksan silinteri."

(Menee juoksujalan ulos ovesta).

LEENA (nauraen). Jaa, jaa, mikä veitikka siitä on tullut! (Kuiskaten.)
Se Alperttiina kuuluu käskeneen tänne kylän tyttöjä. Se kauppaa heille
vaatteitaan, kun ei saa kaikkia mukaansa Amerikkaan. Eikös ole kotona
puhunut mitään?

SELMA. On ehkä puhunut, vaikken ole sattunut kuulemaan.

LEENA (entistä salaperäisemmin). Ja vielä ne kertovat muutakin... Jaa,
jaa, on se Alperttiina aika ilkeä akka...

(Nousee ja tulee aivan Selman korvan juureen. Samassa avautuu ovi,
ja Alperttiina, Anna, Antti, Hilta ja pari muuta tyttöä ja poikaa
astuu sisään. Alperttiinalla on syli täynnä, osaksi kirjavia, osaksi
liinavaatteita. Tytöt, tervehdittyään Selmaa, menevät lieden ääreen
lämmittelemään. Pojat, niinikään tervehdittyään, sytyttelevät
piippujaan tai paperossiaan. Leena on, suu hymyssä ja niiaten, karannut
ojentamaan Alperttiinalle kättä).

LEENA. Hyvää iltaa, emäntä kulta. Minä tässä riensin tuomaan teille
vielä lähtövispilöitä, jos niinkuin tahtoisitte mukaanne ottaa.

ALPERTTIINA. Ohhoh, Leena raiska, luuleekos se, että minä Suomesta
aion raastaa vispilöitä Amerikkaan! (Nauraa.) En saa vaatteitanikaan
kulkemaan. Niitä tässä pitää polkuhinnasta kaupata. No tytöt, ostakaa
pois nyt! Hyviä, uusia ovat kaikki. (Näyttelee ja levittelee vaatteita.)
Tämäkin hame on hienoimmista enkeliskaiangoista ja kiiltää kuin silkki.
Se on yhden ainoan kerran ollut ylläni, nimittäin sisarentyttäreni
häissä, kun se meni naimisiin sen Hovinkirkon rusthollarin kanssa.
Silloin kaikki ne minun rikkaat sukulaiseni, emännät, tulivat käymään
kiinni hameenhelmaani ja kysyivät: "villatyykiäkö tämä on vaiko varsin
silkkiä?" Osta pois sinä Hilta, koska sinulla jo ennestään on niin
komea silkki!

LEENA (makeasti). Niin tytöt, ostakaa pois, kun koreita kaupaksi on
ja halvalla saatte!

HILTA (kopeasti.) En tarvitse, on vaatetta ennestäänkin ja Amerikassa
ostan lisää.

ALPERTTIINA. Amerikassa?

HILTA. Sinne minä lähden minäkin.

1:N TYTTÖ (vaatimattomasti). Sellaiset meinat meillä on kaikilla.

2:nen TYTTÖ. Kas, kun siellä kuuluu saatavan niin hyviä palkkoja ja
täällä katovuosi tulee, niin eihän täällä enään ensi vuonna eläkkään.

ALPERTTIINA. Mutta totta te Amerikassakin vaatteita tarvitsette.

1:n TYTTÖ. Kyllähän ne olisivat hyvät ostaa, kun vain rahaa irti
saisi.

HILTA. Kovin ovat vanhanaikaisia!

ALPERTTIINA. Vai ei ryökinälle kelpaa. Olkaa ilman sitte! Oma
vahinkonne.

LEENA. Jaa, jaa. Hullut olette, tytöt, kun ette koreita osta...
Mutta jos emäntäkullalla olisi joku vanha hame, niin minä sitte taas
kehräisin ja tekisin vispilöitä...

ALPERTTIINA (nauraen). Minä sinun vispilöitäs ja kehruuksias en
enään tarvitse. Ei Amerikassa kudota eikä kehrätä, siellä käyttää
piikatyttökin ostokankaita ja tehtaan sukkia.

LEENA. Jaa, jaa, vai tehtaan sukkia!

ALPERTTIINA. Odottakaappa, jahka miehet tulevat kaupungista, niin
saatte kuulla, kummoiseen maahan me tästä susien pesästä muutamme!

ANTTI (malttamattomasti). Onhan se jo kuultu.

LEENA. Jaa, jaa. Olisinpa minäkin nuori, niin rukkini polttaisin
paikalla!

ALPERTTIINA. Sepä sen olisi. Mutta silloin et saisikaan hametta, vaan
nyt sen sinulle annan. Sinun ei pidä voida kylällä kieliä, että
Kirkkolan tytär olisi ahne.

LEENA (kauhistuksissa). Taivas minua siitä varjelkoon! (Makeasti.)
Emäntä kulta, joka on niin hyvä! Kiitoksia vaan monia tuhansia ja
onnea vaan matkalle!

(Alperttiina ottaa vaatteet kainaloonsa ja lähtee. Leena menee hänen
perässään. Tytöt ja pojat ovat ryhmissä, osaksi seisoen, osaksi istuen
penkeillä.)

ANNA (ottaen Selmaa vyötäisistä). No, Selma, tulethan sinä mukaan!

SELMA (epävarmasti). En tiedä.

ANTTI. Mutta jos isäsi saa hyvän hinnan talostaan ja lähtee mukaan.

SELMA (säpsähtäen). Tästä talosta, minun kodistani. (Ikäänkuin
rauhoittuen.) Ei isä lähde.

1:N TYTTÖ. Mutta mikä täällä eteen tulee? Niityt ja pellot ovat veden
alla, kylmä on niin että kynnet paleltuvat, eläviltä ruoka lopussa.
Miehet viedään Venäjälle, seuraa emme saaneet perustaa, sanomalehti
meiltä lakkautettiin. Kuka tällaisessa maassa rupeaa olemaan! Pitäkööt,
jos pystyvät viljelemään!

SELMA (hiljaa). Niin ajattelin minäkin vielä eilen. Ja minä seisoin
jo toinen jalka kynnyksellä ja käsi oven kääkässä mennäkseni isälle
puhumaan. Mutta kun minä näin hänen huolestuneet kasvonsa, niin en
saanut mitään sanotuksi. Illalla tulin hyräilleeksi laulua, jota me
aina päivät pitkät kansanopistolla lauloimme. Muistatteko:

(Laulaa.)

    "Jos sydän sulla puhdas on
    Ja mieli vakaa, pelvoton,
    Niin yhdy meihin, tänne jää
    Ja pyhä vanno vala tää:
    Tää Suomenmaa mun toimeen saa,
    Tän eestä vaan mä ainiaan
    Teen työtä saakka kuolemaan."

(Toiselta säkeeltä ovat muut, toinen toisen jälkeen, yhtyneet lauluun,
säkeeltä: "tää Suonten maa" ääntensä koko voimalla. Laulun lakattua
jatkaa Selma:)

Toverit, tarkoittiko meidän valamme vain onnen päiviä? (Hetkisen
vaiettuaan.) Ja muistatteko millä hartaudella me lausuimme:

    On Suomi köyhä, siksi jää,
    Jos kultaa kaivannet.
    Sen vieras kyllä hylkäjää,
    Vaan meille kallein maa on tää,
    Sen salot, saaret, manteret
    Ne meist' on kultaiset...

(Hetken mietittyään:)

    Tääll' olo meill' on verraton
    Ja kaikki suotuisaa:
    Vaikk' onni mikä tulkohon,
    Maa, isänmaa se meillä on.
    Mi maailmass' on armaampaa
    Ja mikä kalliimpaa?

(Vaikenee taas, sitte jatkaakseen yhä kiihtyvällä tunteella:)

    Jos loistoon meitä saatettais
    Vaikk' kultapilvihin,
    Miss' itkien ei huoattais,
    Vaan tähtein riemun sielu sais,
    Ois tähän köyhään kotihin
    Halumme kuitenkin!

(Kaikki ovat käyneet vakaviksi. Hetken kuluttua Selma hiljaa:)

Nämät sanat ovat koko päivän soineet korvissani enkä minä enään uskalla
ajatella Amerikkaa. Tänne minun täytyy jäädä, "vaikk' onni mikä
tulkohon."

HILTA. Kyllä minä vaan lähden.

1:N POIKA. Valitettavasti ei ihminen elä runoista eikä koreista
sanoista. Amerikka antaa yllinkyllin leipää.

ANNA. Emmehän me nyt oikeastaan täällä Suomessakaan ole nälkää nähneet,
mutta olisihan se niin mukavaa, kun saisi vähän maailmaa nähdä!

1:N TYTTÖ. Niin kyllä. Ja kun ei tiedä, elättääkö Suomi väkensä ensi
vuonna. Mutta kun sanovat, ettei siellä Amerikassa tule katoa koskaan!

SELMA (katkerasti). Oletteko kuulleet, kasvaako siellä onnikin puissa,
niinkuin omenat ja päärynät, ja voivatko ihmiset senkin korjata
aittoihinsa?

ANNA (leikillisesti). Pojat hoi, kasvaako Amerikassa onni puissa?

ANTTI. Puissa ja maassa, ilmassa, kaikkialla. Sillä siellä elää vapaus
ja vapaus on onnea.

1:N POIKA. Siellä saa perustaa seuroja miten paljon hyvänsä eikä siellä
sanomalehtiä lakkauteta!

ANTTI. Siellä ei kansallisuuksia sorreta!

(Ulkoa alkaa kuulua käsihanurin ääntä. Huudolla "nyt ne tulee!" ja
uteliain katsein kääntyvät kaikki ovea kohti. Samalla huudolla avaa
Lauri ulkoapäin oven. Tapani, Roopetti, viimemainittu soittaen
käsihanuria, Veikkoiin, Mattila, Ahokangas, Alperttiina ja Lauri
astuvat sisään.)

TAPANI. Iltaa. Terveisiä kaupungista.

ALPERTTIINA. No, onko hyviä uutisia?

(Matkalta-tulijat riisuvat päällysvaatteitaan ja istuutuvat, muiden
uteliaasti kerääntyessä heidän ympärilleen.)

ROOPETTI ja TAPANI. Onpa kyllä.

TAPANI. Kyllä Amerikkaan kansaa mahtuu ja työntekijöitä otetaan. Joka
viikko lähtee Englantiin laiva, joka kuuluu vievän satoja suomalaisia.
Tuolta pohjoisempaa lähtee suurten talojen isäntiäkin.

ROOPETTI. Tämä herra Veikkolin on sieltäpäin jo ostanut kymmeniä
taloja.

VEIKKOLIN (leveästi). Ja tulin nyt tännepäin, koska kuulin, että
Mattilan ja Ahokankaan maalla on hyviä metsiä.

MATTILA (tyynesti). En ainakaan minä ole aikonut metsääni myydä.

VEIKKOLIN. No Amerikkaanko aiotte sen viedä?

21 MATTILA. En. Paikoilleen se jää.

VEIKKOLIN. Ettekö sitte lähdekkään Amerikkaan?

MATTILA, Mitä minä sieltä hakisin?

VEIKKOLIN. Mutta lapsenne lähtevät.

MATTILA. En voi estää heitä lähtemästä.

VEIKKOLIN. Mutta puulaaki maksaa hyvän hinnan. Sellaista ette saa
mistään.

MATTILA. En kaipaa hintaa mitään. Kiitoksia vain.

TAPANI. Myykää, isä, pois koko roska ja tulkaa mukaan Amerikkaan.
Nälkä tässä ensi vuonna eteen tulee...

ROOPETTI. Veden alla ovat vainiomme ja kuka tietää, mikä tulevaisuus
meitä muutenkin odottaa. Lähdetään kaikki, isä.

ALPERTTIINA (ivallisesti). Onneaanhan tässä jokaisen pitäisi kiittää,
joka talolleen ostajan saa. Kyllä se rahaa kysyykin, kun koko tämä
joukko liikkeelle lähtee ja omansa vaatii...

ANNA (Selmalle). Pyydä sinäkin isääsi. Olisihan se niin mukavaa, kun
kaikki menisimme!

(Mattila katsahtaa tyttäreensä pitkään. Selma kääntyy pois ja peittää
kasvot käsillään.)

LAURI. Mitäs jos todellakin lähdettäisiin, isä. Siellä kuuluu kaikilla
muilla olevan vapaus tehdä mitä tahansa, vesi vaan ei saa nousta
niinkuin tänä vuonna täällä Suomessa...

MATTILA (lyhyesti). Suu kiinni, poika.

(Lauri vetäytyy häpeillään muitten taa.)

AHOKANGAS (irroittaen piippua hampaistaan). Mutta, hyvä naapuri, jos
talosta oikean hinnan saisimme, niin mikä myydessäkään olisi. Kun tämä
kevääntuiokin näyttää näin toivottomalta ja sieltä Helsingistäpäinkin
tulee paljaita pahoja uutisia...

MATTILA. Minä en myy tilaani.

TAPANI, AHOKANGAS, VEIKKOLIN. Mutta...

MATTILA (keskeyttää kiivastuen). Minä en myy tilaani, siinä sen
kuulitte. Vaikka uutiset Helsingistä pahenemistaan pahenisivat,
vaikka vesi nousemistaan nousisi, vaikka te kaikki koko kylästä
lähtisitte Amerikkaan, niin minä en liiku. Ei yötä niin pitkää ettei
päivää perässä. Totuus ei pala tulessakaan. Tässä olen nähnyt parempia
päiviä, tässä tahdon ottaa vastaan huonommatkin. Nyt sen tiedätte:
minä en myy tilaani. (Astuu pari askelta ovea kohti, kääntyy
tyynempänä.) Selma, pane ruokaa pöytään, minä lähden nyt saunaan.

(Kaikki jäävät vakavina seisomaan. Veikkolin karistelee tuhkaa
paperossistaan, vetää korskeilevasti esiin kellonsa, jotta perät
näkyvät ja ottaa turkkinsa. Anna ja Selma ovat sylitysten, itkevät.
'Esirippu lankee).



TOINEN NÄYTÖS.


(Mattilan pihamaa. Oikealla edessä tuparakennuksen kuisti, vasemmalla
aittoja, aita, portti. Perältä näkyy kesäinen maisema. Mattila
istuu kuistilla, paitahihasillaan, suurisankaiset silmälasit
päässä, suuri virsikirja kädessä, Selma kesävaatteissa ja Lauri,
nimikään paitahihasillaan, istuvat portailla. Esiripun noustessa
laulavat he viime säkeitä virrestä "Jo joutui armas aika". Virren
loputtua peittävät kaikki hetkeksi kasvonsa, Mattila kirjaa vastaan,
jonka jälkeen hän ottaa silmälasit päästään ja laskee ne kirjan päälle.)

MATTILA. On se taivas joutuisa töissään. Kuka tätä olisi uskonut
viikko sitte! Kun teki niin korean kesän, oikein vanhanaikaisen kesän!
(Nousee, astelee aidalle.) Totta totisesti, ruis menee tuossa tuokiossa
tähkään.

LAURI (oikaisten nurmelle). Huhhuh kun on vari! Vieläkö tekee mielesi
Amerikkaan, Selma!

SELMA. Enhän minä sinne ole aikonutkaan. Itsehän sinä sinne tahdoit.

LAURI. Jaa minäkö? Joka aina olen pitänyt Suomea parempana kuin
paratiisin yrttitarhaa. Minua et saisi Amerikkaan, vaikka korennolla
koettaisit ajaa.

SELMA (naurahtaen). Totta kai, nyt kun kesä tuli.

LAURI. Huhhuh, kun on vari! Ihan minä lähden uimaan! (Nousee,
vetää saappaat jalastaan ja jättää ne nurmikolle. Lähtee. Mattila
on, hetkisen seisottuaan aitavierellä, poistunut. Selma korjaa pois
saappaat, astelee pihassa, pistää kukan napinläpeensä ja hyräilee
itsekseen, kunnes Antti tulollaan hänet keskeyttää.)

ANTTI (tulee, sunnuntaipuvussa, hiukan hämillään). Päivää.

SELMA (niinikään hämillään). Päivää. (Pistävät kättä.)

ANTTI (hetkisen vaiettuaan). Eivätkö pojat ole fotona?

SELMA. Kirkkoonhan he läksivät, paitsi Lauri... Käy istumaan, ole hyvä.

ANTTI (likenee aitan kynnystä, mutta ei istuudu). Koreapa nyt on ilma.

SELMA. On. Isä sanoi rukiin jo menevän tähkään.

(Vaitiolo, Selma hypistelee kukkaa, Antti kourii hirttä aitannurkassa.)

ANTTI. Huomenna sitte pitäisi mennä niitä passeja ottamaan. Tietäähän
Selma, että minäkin sinne Amerikkaan aion.

SELMA. Kyllähän minä sen...

ANTTI. Mitäs Selma siitä asiasta oikein ajattelee?

SELMA. Onhan Antti sen kuullut.

ANTTI (vaikenee, sammaltaa). Eikös Selma lähtisi mukaan?

SELMA (hätääntyen). Jaa minäkö?

ANTTI (likenee häntä). Niin...

SELMA. Tietäähän Antti etten minä voi...

ANTTI. Minun kanssani...

SELMA. Jaa Antinko kanssa?

(Molemmat ovat vaiti, hämillään- Samassa tulee Lauri, hiukset märkinä.)

LAURI. Menkää järveen, ihmiskullat, menkää veikkoset! Vesi on niin
lämmintä ettette usko... Päivää Antti.

ANTTI. Päivää.

LAURI. Mutta mitä täällä on tapahtunut? Joko nyt sanotaan
amerikanjäähyväisiä?

SELMA. Mitenkäs sinä nyt tänään niin pian uit?

LAURI. Mitenkä pian? Jos minä viivyn, niin sinä luulet, että minä
hukutan itseni, jos minä joudun pikemmin, niin sinä sitä ihmettelet...
Missä minun saappaani ovat?

SELMA. Kuka käski tuohon jättää...

(Lauri katoaa tupaan etsimään,)

SELMA (ujosti). Mutta jos Antti kuitenkin jäisi Suomeen.

ANTTI. Minä tässä jo varsanikin hävitin. Pappilat ne on Amerikassakin,
jos yhdessä mentäisiin...

SELMA. Tutumpi se taas on tie kotipitäjän pappilaan, jos pappia
tarvis...

ANTTI (hetkisen vaiettuaan). Selma, minä olen aina Selmasta pitänyt...
(Likenee, yrittää tarttua hänen käteensä). Ymmärtäähän Selma...

LAURI (tulee tuvasta). En minä löydä saappaitani.

SELMA (on kiireesti riistäytynyt irti). No, oletpa sinä köppänä!
(Juoksee tupaan, Antti sytyttää paperossia. Etempää on alkanut kuulua
laulua "jos sydän sulla puhdas on".)

LAURI. Kuuletkos!

ANTTI. Tännepäin taitavat tulla.

LAURI (hypähtäen). Hih! Mennään vastaan!

(Yhtyen lauluun, joka yhä likenee, lähtee. Selma tulee portaille,
saappaat kädessä. Kuullessaan laulun, heittää hän ne takaisin, yhtyy
lauluun ja lähtee vastaan, hänkin. Laulaen tulevat he sitte kylän
tyttöjen ja poikien seurassa näyttämölle. Istuutuvat ryhmiin aitan
kynnykselle, kuistille ja nurmikkoon. Kaikki sunnuntaivaatteissa,
iloisen näköisinä, paitsi Antti, joka jurona polttaa paperossia.)

1:N TYTTÖ. Vai eivät kirkkomiehet vielä ole tulleet.

SELMA (iloisesti) Mutta jo he hämmästyvät, kun kuulevat!

LAURI. Ja isäkös ilostuu! (Likenee aitaa.) Isä hoi! Veikin se Roopetti
harmuunipelin mukaansa. Ihan olisin ilokseni soitellut! (Kieppuu
tanssin ahdissa ympäri.)

1:N POIKA. Mutta mikä tuota Anttia vaivaa?

MUUT. Niin, mikäs sinun on, Antti?

ANTTI (äreästi). Mikäs minun sitte.

ANNA ja LAURI (katsellen porttiin päin huutavat). Nyt ne tulee, nyt
ne tulee! (Kaikki kääntyvät katsomaan. Alperttiina, Tapani ja Roopetti
tulevat perältä hiestyneinä, huonolla tuulella. Mattila ja Ahokangas
likenevät hiljaa, istuutuvat eteen.)

TYTÖT ja POJAT. Päivää.

ALPERTTIINA, ROOPETTI, TAPANI. Päivää, päivää.

ALPERTTIINA. Terveisiä kirkolta.

ANNA. Kuka siellä oli saarnassa?

ALPERTTIINA (päästellen huiviaan) Rovasti. Kovinpa nyt on kuuma.

LAURI. Täällä on tehty kummia päätöksiä.

1:N TYTTÖ. Me tulimme ostamaan emännältä vaatteita.

ALPERTTIINA. Ähäh, joko kelpaa!

2:NEN TYTTÖ. On muutettu mieltä kesän mukana.

ALPERTTIINA, ROOPETTI, TAPANI. No?

Mattila ja Ahokangas (kuuntelevat tarkkaavasti.)

1:N TYTTÖ. Mitäs muuta kuin että huomattiin, ettei se kesä mahda
Amerikassakaan tämän paremmaksi käydä.

2:NEN TYTTÖ. Niin, ehkä tämä kotimaa elättää eteenkinpäin.

1:N POIKA. Sitä minäkin. Tulin sentähden sanomaan, ettei minulle
tarvitse passia toimittaa.

2:NEN POIKA. Eikä minullekaan.

ANNA. Se on yleinen päätös!

ROOPETTI (iloisesti). Eläköön se päätös! Minäkin menen sitte vasta kun
syynivuosi tulee. Kyllä sitä on hyvä puhua, että Amerikkaan minä lähden.
Mutta kun lähtöaika likenee, niin jo käy mieli niin kummalliseksi ja
niin koreiksi nämät kotoiset paikat, ettei niistä saa luovutuksi. Minä
möin jo harmuunipelinikin Amerikanpojalle.

LAURI. Kuka käski! Nyt sitä olisi kelvannut soitella.

(Alperttiina on äkäisenä mennyt tupaan, palannut ja portailta
kuunnellut keskustelua. Tapani silmäilee äänetönnä eteensä.)

ALPERTTIINA. Hulluja te olette kaikki, pehmeämielisiä kuin paistetut
nauriit. Ei tuota tuollaista viitsi nähdä.

TAPANI (nöyrästi Alperttiinalle). Kyllä sinä, Alperttiina, yksin taidat
saada lähteä sille retkelle. En minä saa lähdetyksi, kun tämä kesäkin
tuli näin herttainen...

ALPERTTIINA (kiivaasti). Sinäpä vasta mies olet! Houkuttelee minua
myymään kaikki vaatteeni ja sitte...

TAPANI. Itsehän sinä houkuttelit minua myymään mullikkani.

ALPERTTIINA. Niin, kun sinulla oli sellainen villi kaupunkiin, ettei
sinua mikään olisi pidätellyt.

TAPANI. Kun et sinä antanut hengenrauhaa ennenkuin lupasin lähteä.

ALPERTTIINA. Hanki takaisin silkkini!

TAPANI. Ja sinä mullikkani!

(Tytöt ja pojat ovat salaa naureskelleet keskustelulle. Selma ja Antti
ovat kadonneet. Mattila keskeyttää riidan.)

MATTILA. Rakkaat lapset, jääkää kaikki Suomeen. Koti on aina koti eikä
se aurinko meille vieraalla maalla näin lempeästi paista.

TAPANI. Kyllä se niin on.

AHOKANGAS. Kun tuli näin korea kesäkin ja vedet ne aleni niin ettei
ymmärrä minne ne joutuivatkaan.

ANNA. Ja viljat kasvaa jotta kaikaa.

LAURI (kuiskaa, mutta niin ääneen että kaikki kuulevat). Selma, missä
minun saappaani ovat? Kun kaikilla muilla on kengät, minä vain olen
paljasjaloin. Selma, missä sinä olet?

(Selma ja Antti tulevat käsi kädessä.)

ANTTI (Mattilalle). Me olemme tässä Selman kanssa sopineet, että
niinkuin syksystä rupeaisimme yksiin leipiin, jollei isännällä ole
mitään sitä vastaan...

MATTILA (katsoo heihin pitkään. Ankarasti). Onko teillä aikomus lähteä
yhdessä? En minä ole kouluuttanut tytärtäni Amerikkaa varten.

ANTTI. Ei, mutta täällä Suomessa.

MATTILA (katsoo pitkään). Jäättekö siis tänne? (Kirkastuen.) Se on
toinen asia. (Ojentaa heille kätensä.)

LAURI. Hei, häitä tulee! Onneksi olkoon!

(Ahokangas, tytöt ja pojat kerääntyvät Selman ja Antin ympärille
kättelemään heitä.)

KAIKKI. Eläköön! Onneksi olkoon!

LEENA (tulee kiireesti, läähättäen, niiaa, miltei itkuäänellä).
Hyvää päivää, hyvää päivää, jaa, jaa, joko täällä nyt jäähyväisiä
otetaan!... (Hymyillen.) Kun juoksin niin että sydän kurkussa...
Joudutin emäntäkullalle tätä sukkalankaa. (Kaivaa esiin nyytistään.)
Kun annoitte minulle niin hyvän hameen... Jaa, jaa, niin hyvän hameen
(levittelee lievettään).

ALPERTTIINA. Kiitoksia vaan. Minä olenkin päättänyt jäädä tänne
Suomeen...

LEENA (hämmästyneenä). Jaa, tänne Suomeenko?

MUUT. Kaikki me tänne jäämme.

ANTTI. Täällä kuitenkin paras on.

LEENA. Jaa, jaa... Sanoinhan minä paikalla, että mitäs sinne niin
kauvas lähtee: oma maa mansikka, muu maa mustikka.

(Kaikki nauravat.)

1:N POIKA. Ette arvon taitanut ehtiä rukkianne polttaa?

LEENA. Rukkianiko? Polttaakko? Enhän toki! Jonka mä vallesmannin
rouvavainajalta sain ja joka onkin sellainen rukki, ettei niitä enään
tähän mailman aikaan tehäkkään.

LAURI. Mutta Leena ei tiedä, että täällä tänään on monenkertaiset
juhlapäivät. Paitsi että nämät kaikki nyt ovat palanneet Amerikasta
kotiin, niin vietetään täällä vielä kihlajaisia...! Mutta Selma, missä
minun saappaani ovat?

SELMA (nauraen). Tuvassa, tuvassa. (Lauri lähtee tupaan.) Niin, Leena,
onnitelkaa nyt!

LEENA (Niiaa. Makeasti). Jaa, jaa, kuinka korea pariskunta siitä tulee.
Onnea nyt vaan hyvä Jumala antakoon!... Johan siitä koko kylä puhui,
että niin ne ovat kuin toisilleen luodut. Koskas sitte häät vietetään?

SELMA. Ei nyt vielä tiedä.

ANTTI. Tiedetäänhän se. Syksyllä.

LEENA. Jaa, jaa, vai jo syksyllä!

(Mattila yskäsee, astuu juhlallisesti esiin. Lauri, saappaat jalassa,
törmää tuvan portaille, mutta seisahtuu, nähdessään isänsä.)

MATTILA. Rakkaat ystävät! Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...
Vielä viikko sitte asui meidän joukossamme halla ja pakkanen ja vedet
tekivät tuhotöitään. Vielä eilispäivänä asui meidän rinnoissamme
vilu, ja paha henki houkutteli luopumaan isänmaasta ja etsimään onnea
muualta. Mutta aurinko alkoi meille loistaa, vedet kuivuivat, vainiot
alkoivat vihannoida, rinnoista suli halla ja tänään olemme kaikki
valmiina eteenpäinkin tekemään työtä synnyinmaallemme. Se on oikein.
Kiitos Jumalalle, joka niin käänsi meidän sydämmemme ajatukset
oikeuteen niinkuin hän vesiojat johti pois vainioiltamme. Täällä
Suomessa olemme nähneet onnea, täällä tulee meidän kärsivällisesti
kantaa vastoinkäymisenkin päivät.

Sillä vastoinkäymisiä meillä on edessämme, Jumala yksin tietää, miten
paljon. Meidän vapauttamme uhataan. Amerikkaan, vapauden maahan
sentähden monen mieli palaa. Mutta meidän täytyy jäykkinä seisoa
alallamme, tehdä henkemme vapaaksi, s.o. poistaa itsestämme kaikki mikä
on pimeää ja pahaa. Silloin totisesti vapaat olemme ja silloin eivät
mitkään mahdit meitä kaada.

(Hetken äänettömyys.)

LAURI (portailta). Ja mitä jos nyt pistettäisiin hiukan
tanssiksi, koska tässä on niin moninkertaiset juhlat. Niinhän
teaatterikappaleissakin aina kihlajaiset päättyy...

MATTILA (vakavasti). Ei, poikaseni. Ei ole nyt tanssin aika. Säästetään
tanssi iloisempiin päiviin. Mutta jos te laulaisitte. Vaikkapa sen
"Maamme laulun".

(Tytöt ottavat ääntä, pojat paljastavat päänsä, kaikki alkavat laulaa.
Yleisö yhtyy. Esirippu lankee.)





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Suomesta pois : Kuvaus keväältä 1899" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.