Title: Pilaesitelmiä
Author: Lehmus, Heikki
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Pilaesitelmiä" ***


PILAESITELMIÄ

Kokoillut

Heikki Lehmus



Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1910.



SISÄLLYS:

Ihmisruumiin rakenne.
Esitelmä lakoista.
Perunan kuorien uudesti viljeleminen.
Minkätähden tytöt vastaavat myöntyvästi.
Käynti Nansenin luona.
Toivo-laivan haaksirikko (Melodraama).



Ihmisruumiin rakenne.


_Ihminen_, tieteelliseltä nimeltään _Homo sapiens_, on kaikkiruokainen
eläin, kuten Kalle Kaljahousu sanoi, ja muistuttaa siinä suhteessa
lähinnä sikaa, mutta eroaa viimeksimainitusta siinä, että hän kokoaa
kapitaalia ja käyttää väkijuomia, joiden kautta hän eroaa kaikista
muista tunnetuista eläimistä.

Pääkallon muodon ja ihon värin perustuksella jaettiin ihmiskunta ennen
eri rotuihin. Uudemmat tutkimukset ryhmittävät ihmiset valtiollisten
mielipiteitten mukaan, mikä onkin enemmän ajan hengen kanssa
sopusoinnussa. Siten jakautuvat ihmiset eri ryhmiin eli puolueisiin,
kuten suomenmielinen (suomettarelainen), perustuslaillinen,
maalaisliittolainen, "tasainen" j.n.e. Sisällisistä eroavaisuuksista
huolimatta ovat ne ruumiinrakennukseltaan pääasiassa samanlaiset, joten
käsittelemmekin kaikkia yhtenä ryhmänä.

Ihmisen ruumiissa huomataan sivumennen katsoen kolme pääosaa. Näitä
osia nimitettiin ennen: pää, vartalo ja raajat. Tämä on nyttemmin
jo voitettu kanta. Uudempi tutkimus jakaa ihmisruumiin seuraavasti:
etupuoli, takapuoli ja kyljet eli sivut.

Lähtiessään tekemään selkoa ihmisruumiin eri osista, anatomit
tavallisesti lähtevät "päästä". Tämä on kuitenkin sangen häilyvä ja
harhaankin johtava tutkimustapa. Sillä ihmisessä, kuten makkarassakin,
on kaksi päätä: toinen pää ja toinen pää. Olisi siis tarkemmin
sanottava päästä puhuttaessa, kumpaa näistä tarkoitetaan. Me
puolestamme alotamme siitä päästä, joka selvässä tilassa tavallisesti
on pystyssä.

Mainitun pään etupuolella on ensinnäkin _naama- eli turparustinki_.
Ylinnä on _otsa_, joka älymiehillä on kaiken neron itseoikeutettu
edustaja, mutta roistoilla ja hirtehisillä se paikka, missä Kainin
merkki komeilee, koskapa sanotaan: hänellä on otsaa väittää tai tehdä
sitä tai sitä.

Otsan alapuolella on _sielun peili_, jossa tavallisesti on kaksi lasia
ja joissa rakastavaiset peilailevat itseänsä. Tätä peiliä sanotaan
tavallisesti arkipuheessa silmäksi, joka kuitenkin on harhaanvievää,
koska silmiä on monta lajia, kuten lähteensilmä, neulansilmä,
puuronsilmä y.m. Pohjaton kirkkaus ja syvyys on eräiden hienompaan
sukupuoleen kuuluvien silmissä. Joka paikkaan näkevä taas on poliisin
silmä.

Silmien välissä ja etupuolella on eräs ihmisen tärkeimpiä elimiä.
Tärkeä sen vuoksi, että sen voi pistää mihin asiaan hyvänsä. Tällä
elimellä on monta nimeä, kuten hyvällä lapsella ainakin: nokka, kuono,
turpa, kärsä y.m. Sanotaanpa sitä joskus nenäksikin. Sen koko ja väri
vaihtelee tavattomasti eri yksilöillä: pienen pienestä nypykästä aina
mädänneen lantun kokoiseen. Väri on joskus liidunvalkea, mutta sangen
usein punainen, jopa sininenkin. Myöskin "keltanokkia" on paljon.
Vieläpä se sepillä ja nuohoojilla voi olla sysimustakin. Joskus voivat
ihmiset "esiintulleesta syystä" saada "pitkän nenänkin". Muuten on
nenä välttämätön kapine kaikille muille paitsi niille, jotka nuuskaa
_huulessaan_ pitävät.

Nenän alla poikittain on _Leipäläpi_ eli suu. Tämä nimi ei suinkaan
johdu siitä, etteikö suuhun sopisi muuta muonaa kuin leipää, mutta
"huoneen taulun" mukaan leipä nyt kerran on kaiken maallisen hyvän
symboli. Erityinen laji on "simasuu", jota makean ystäville suositamme.
Jos joku henkilö pitää suurta suuta, sanotaan, että hänellä on "suu
päälaella". Suursyömäreillä on usein "suuta korviin". Joskus pannaan
ihmisiltä äkkiä "suu poikki". Tämä ei kuitenkaan ole mikään kirurginen
toimenpide, vaan pikemmin juriidinen keino liiallisen pulinan
poistamiseksi. Toisinaan sattuu niin onnettomasti, että kaksi ihmistä
jäävät "suustaan kiinni". Näin käy usein akkojen torilla. Tämä voi olla
sangen vaarallista, sillä monasti on vaikeata erottaa heitä muuten kuin
poliisivoimalla.

Suuta ympäröivät _huulet_. Huuliakin on monenlaisia ja -nimellisiä.
Mainittakoon niistä n.s. "pusuhuulet". Erittäin tärkeätä osaa
näyttelevät huulet rakastuneiden elämässä. He jäävät usein huulistaan
yhteen ja unohtuvat siihen pitkäksi aikaa.

Suussa on useita tärkeitä elimiä. Mainittakoon ennen kaikkea eräs
piskuinen jäsen, joka suuria asioita toimittaa — kieli. Joka haluaa
"siivosti esiintyä", ei yleensä näytä kieltänsä — paitsi jos lääkäri
nimenomaan sitä vaatii. Kaikenmoiset "kieliriidat" ja rettelöt saavat
alkunsa tästä itsestään niin mitättömästä ruumiinosasta. Se antaa
tuomareille, lakiherroille ja oikeuslaitoksille työtä loppumattomiin.
Ellei tämän elimen toinen pää olisi kurkussa kiinni, olisi moni varmaan
viskannut sen sikojen syötäväksi, jotta välttyisi se kaikkinainen paha,
mikä tästä kiusankappaleesta saa alkunsa.

Suussa ovat kortteeria myöskin hampaat, joilla jauhetaan erilaisia
aineksia. Niitä sopii myöskin käyttää niinhyvin puolustus- kuin
hyökkäysaseena. Enimmäkseen on hammasaine luuta, mutta myöskin
lyijystä, jopa kullastakin voi niitä tehdä. Nimeltään ovat ne:
maitohampaita, tavallisia hampaita, tekohampaita ja viisaudenhampaita.
Viimeksimainituita on tyhmienkin suussa — kumma kyllä. Muuten ovat
hampaat joko "kiinteimistöä" tai "irtaimistoa". Etenkin niillä, joiden
purimet ovat viimeksimainittua laatua, on usein asiata sinne, missä
on "itku ja hammasten kiristys" — "kolkk' paikk'" muuten, sivumennen
sanoen.

_Poskia_ on kaksi, ja ovat ne suun kummallakin puolella. Niiden tehtävä
on vuoronperään olla mällin säilytyspaikkana. Siirtämisen suorittaa
tavallisesti kieli.

Suun etelä- ja pohjoispuolella ovat _leuat_. Toista sanotaan ylä-
ja toista alaleuaksi. Mutta jos joutuu päälleen seisomaan, tulee
yläleuasta alaleuka ja päinvastoin. Tämä on sangen ihmeellistä,
mutta kuitenkin totta. Suurilla — ja myöskin pienikokoisilla
— kapitalisteilla, rovasteilla, hyvinvoivilla tanteilla y.m.
hyvinvoivilla henkilöillä on usein kolmaskin leuka, jolla ei ole eri
nimeä, mutta jota hyvällä syyllä voisi nimittää "subkontraleuaksi".
Samassa päässä kuin yllämainitut elimet, vaikkakin sivulla, ovat vielä
_korvat_. Niitä on yksi kummallakin puolella. Ne ovat etupäässä sitä
varten, että korvarenkaat voitaisiin niihin kiinnittää. Korviakin
on isompia ja pienempiä, hörökorva y.m. Lukkarikouluun pyrkivillä
ja muilla, jotka joutuvat laulun ja soiton kanssa tekemisiin, pitää
olla kolmaskin korva, n.s. musiikkikorva. Missä osassa päätä tämä
korva sijaitsee, sitä ei tiede vielä ole saanut selville. Musiikkerit
tavallisesti ovat valmiita väittämään ettei sellaisilla henkilöillä ole
korvaa, jotka eivät ole laulajia eivätkä rallittajia.

Muuten on korvia kovia ja pehmeitä, koska joskus kuulee puhuttavan
kovakorvaisista lapsista. Sisästä on korva ontto, ja se, jolla ei ole
"korvan taakse" pantavaa, voi ainakin korvareikiinsä pumpulia "tuppia",
ellei, pelkää tulevansa automobiililla yliajetuksi.

Jos pääkopasta siirrymme alaspäin, tulemme n.s. _kaulaan_. Se on
ohkasempi paikka, aivan kuin nuotin kaulakin on kapeampi nuotin päätä.
Kaulalla on suuri valtiollinen merkitys, sillä jos jotakin henkilöä
pidetään epäluulon alaisena, pannaan tuohon ohuempaan paikkaan naru ja
jätetään hän sen varaan roikkumaan. Eikä siinä asennossa tarvitse kauan
olla, ennen kuin henkilö on tullut valtiollisesti ja muutenkin täysin
luotettavaksi.

Kaulasta alaspäin alkaa ihmisellä _ruho eli runko_. Ensinnä tulee
paikka, jota kutsutaan _rinnaksi_, joka sana naisista puhuttaessa
tavallisesti pannaan monikkoon. Rinta ei miehillä suuria merkitse,
ellei ole atleetti tai muu voimaihminen; naisilla se näyttelee
suurempaa osaa.

Rinnan alapuolelta sitä vastoin löydämme ruumiin osan, joka nykyisessä
kapitalistisessa yhteiskunnassa on mitä tärkein tekijä. Se paikka
on _vatsa eli maha_. "Kaikki kulttuuri tulee vatsasta", on joku
suuri filosoofi sanonut ja siinä piilee vastaansanomaton totuus. Jos
tarkastamme useimpain n.s. porvarien päitä, huomaamme ne pieniksi
surkastuneiksi, jotavastoin vatsa on pullea ja hyvin kehittynyt..
Mielestäni olisi ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja arvoa
määrättäessä otettava ainoaksi ohjeeksi ja mittapuuksi vatsa. Suuria
ajatuksia voi ainoastaan täyteläinen, hyvin hoidettu vatsa synnyttää.
Usein kirotaan pyöreitten ihramahojen kantajia "verenimijöiksi",
"nylkyreiksi", "riistäjiksi" j.n.e.

Vatsan keskellä on n.s. _napa_. Ihminen kuitenkin harvoin pyörii
napansa ympäri, ellei hän ole mökäöljyä maistanut, joka tavallisesti
panee hänet pyörivään liikkeeseen. Kieltolain voimaan astuttua ei
napa ihmisellä merkitse mitään, se kun ei edes voi kompassista käydä.
Ihminen, jolla on napa, ei suinkaan voi pohjois- eikä etelänavallekaan
aivan helposti löytää.

Jos sitten käännämme ihmisen ja katselemme häntä "nurjalta" puolelta,
on, jos taas päästä alotamme, edessämme _niska_. Niskoja on
kahdenlaisia: taipuvia ja taipumattomia. Käyttämällä sopivaa "rasvaa"
saa helposti taipumattomasta taipuvan, kuten viime aikainen kokemus
meillä on osoittanut.

Niskan alapuolella alkaa _selkä_. Selkäkin voi olla joko jäykkä tai
notkea. Ruoskan avulla saa usein jäykästäkin notkean. Selän jatkona on
paikka, jolla on mitä suurin pedagoogillinen merkitys. Se on näet se
paikka, mihin kuuliaisuuden, nöyryyden ja hyvän järjestyksen siemenet
istutetaan, ja jossa ne useimmiten myöskin itävät ja hedelmän kantavat.

Ruumiin kylkipuolella ovat _kädet ja jalat_. Kädet ovat ylipäänsä
hyödyttömät muille kuin mitanottajille t.s. räätäleille ja naisten
hyväilijöille. (Olin unohtaa pommin heittäjät.) Jalat taas eivät
merkitse suuria muille kuin niille, jotka juoksevat kumarrusmatkoilla
virkaylennyksiä saadakseen. Vielä tulee mainita sormet ja
varpaat. Varpaita on kahdenlaisia: vakinaisia ja ylimääräisiä eli
_liikavarpaita_. Nämä jälkimäiset voidaan erottaa ilman eläkettä tai
asettaa lakkautuspalkalle.

Sormissa ja varpaissa on _kynnet_. Niitä voi käyttää tappelussa
aseena. Kynsiä on muuten pitkiä ja lyhyitä. Pitkiä käyttävät
kiinalaiset ylimykset ja varkaat.

Me olemme tähän asti tarkastaneet ihmistä hyvin "pintapuolisesti".
Kuitenkin tiedämme, että ihminen on sisältä "hotto" eli ontto. Ellei
niin olisi, emme ymmärtäisi mihin mahtuisi ne mahdottomat määrät eri
aineita, kiinteitä ja nestemäisiä, joita monet ajavat sisäänsä.

Ihmisen sisässä ovat "sisusvärkit". Ylimpänä pääkopassa ovat _aivot_.
Siellä syntyvät "aivoitukset" ja kaikenmoiset ajatusmeiningit.
Määrättyinä aikoina, esim. mätäkuussa joutuvat nämä meiningit helposti
sekasin, saattaen suurta hämminkiä aikaan etenkin sanomalehtiä lukevan
yleisön keskuudessa. Pikainen apu on silloin tarpeen.

Rinnan kohdalla ovat _palkeet_ eli keuhkot. Niillä voi "puhaltaa",
vaikka se joskus tehdään käsilläkin. Keuhkojen välissä on se rakkauden
varsinainen tyyssija, jota "sydämeksi" sanotaan. Se on nelikamarinen
laitos ja sellaisenaan vanhanaikainen. Sillä nykyään, kun eduskuntakin
on yksikamarinen, on tuollainen luokkalaitos uudistettava. Silloin
se rakkauden tuli rupeisi ehkä sopusointuisemmin palamaan. Silloin
toivottavasti kaikki naiset (feminiinit) saisivat itselleen miehen
(maskuliinin) ja päin vastoin. Toivottavasti siitä jo näille
valtiopäiville annetaan joltakin taholta esitys. Muuten on sydän, tuo
käpynen, hyvin suosittu paikka. Ei olekaan mikään sen ihanampaa kuin
päästä toisen sydämeen ja isännöidä siellä _yksin_.

Jos nyt, hyvät kuulijani, laskeudumme rinnan alla olevan välikaton
alapuolelle, olemme taas tuossa siunatussa vatsassa. Ensiksikin siinä
on iso reppu eli kapsäkki, jota sanotaan _mahalaukuksi_, ja jossa
varsin mukavasti voi kulettaa kaikenmoista ruoka- ja juomatavaraa, jota
ei edes tulliasemilla tarkasteta.

Vatsassa on myöskin _maksa_, jota joskus näkee laatikoissakin
ravintolain pöydällä. Samoin _sappi_, joka helposti rupeaa kiehumaan,
jopa halkeaakin. Silloin on asema perin vaarallinen.

Vielä olisi mainittava _suonet_, joita pitkin veri juoksee. Erityinen
laji suonia on _runosuoni_, joka joskus aiheuttaa arveluttavia
purkauksia ja voi silloin tulla ympäristölleen tuhoa tuottavaksi.
Tämä kummallinen suoni juoksee usein pohjattomista lähteistä,
ja ehkäsee sen ainoastaan n.s. itsekritiikki. Hermojakaan emme
nykyisenä hermostuneena aikana saa unohtaa. Hermot ovat uudemman
ajan keksintöä; esivanhemmillamme ei tiettävästi ollut hermoja.
Nykyään ne jo köyhempikin jaksaa itselleen hankkia. Hermoista on
suurta hyötyä hermolääkäreille, kylpylaitosten omistajille y.m.
Hermot ovat eräänlaisia lankoja. Jos nämä langat jollain tavalla
sotkeutuvat toisiinsa, kuten, esim. telefoonilangat myrskyssä, tulee
ihminen hermostuneeksi. Niitä ei usein voida selvittää muualla kuin —
hulluinhuoneessa. Usein on hermoheikkous lievempää laatua, semminkin
naisilla ja voidaan parantaa tilapäisillä rohdoilla, kuten uudella
kesähatulla, tai muulla pikkulahjalla.

Lopuksi on mainittava _karvat_, joita on monessa paikassa ja etenkin
päässä. Kaikilla ei kumminkaan ole hiuksia. Viisaiksi sanotut ihmiset
tavallisesti ovat ilman niitä. Taiteilijoilla, ryssän papeilla ja
naisilla kasvavat hiukset tavallista pitemmiksi. Ja emme suinkaan
heitä voi kutsua vähemmän viisaiksi. Muuten ovat hiukset ihmisellä
kuten sydänkin porvarillinen laitos, sillä ne antavat monasti etenkin
lapsilla ja epäsiisteillä aihetta sydämettömiin häätöihin. Mitään
korvausta ei näin häädetyille myönnetä.

Olemme näin miltei poikkeuksetta käsitelleet ihmisruumiin rakennusta
ja sen eri elimiä. Olemme koko ajan koettaneet pysyä tieteellisyyden
rajoissa. Hauska olisi seurata näiden elimien toimintaa sairauden
tilassa ja esittää parannuskeinoja niihin, mutta se ei enää kuuluisi
tähän aineeseen.



Esitelmä lakoista.


Kunnioitetut kuulijat!

Arvostella toisten asioita ja vikoja on samaa kuin katsella kiikarilla.
Kun katsomme kiikarin paksumpaan päähän, näemme kaikki edessämme
suurina ja pelottavina; jos taas katsomme ohuempaan päähän, näemme
ne pieninä ja mitättöminä. Hyvät ystävät, kääntäkäämme siis heti
esityksemme alussa kiikaria!

Ystävät ja vihamiehet, minä olen rehellinen mie, vaikka olenkin
tukastani halvattu. Minä olen kulkuripoika, olen nähnyt ja kokenut
enemmän kuin yksikään teistä. Olen katsellut kiikarin kumpaankin päähän,
mutta sittemmin omantuntoni pakotuksesta kääntänyt kiikarin. Missä olen
syntynyt? Sitä ette voi sanoa. Minä olen syntynyt Alivierun avannossa,
jonne äitini pyykkimatkallaan lyhistyi ja josta meidät reippaina ja
iloisina korkean esivallan ja kiiltävänappisen kruunun voimalla ylös
autettiin.

Pitkillä matkoillani olen tutkinut lakkoja ja niitten merkitystä.
Olen kulkenut stipendiaattina Amerikassa, Englannissa, Saksassa, St.
Helenassa, Torniossa, Pietarissa, Pihtiputaalla, Kakolassa y.m.
Periaatteelliselta kannalta olen itse ollut viikkokausia syömälakossa.
Selvityksen vuoksi mainittakoon, etten ole porvari enkä sosialisti.

Mieltäkiinnittävimpiä lakkoja tapasin Kuperkeikan Mykkärässä. Se
oli omituinen paikka. Köyhyyttä siellä oli, mutta sittenkin ihmiset
tyytyväisinä nieleskelivät ilmaa ja iloitsivat kosteudesta. Ihmiset
siellä olivat enimmäkseen niin laihoja, että heidän täytyi kahdesti
tulla ovesta sisään, ennenkuin heitä hyväsilmäinenkään eroitti.
Säästäväisiä olivat senpuolen ihmiset, he kun panivat kellonsakin
yöllä seisomaan, jottei rattaat turhanpäiten kuluisi j.n.e.

Arvoisat naamalliset ja jossakin määrin myös arvoisat naamattomat!

Mainitsemani Kuperkeikan Mykkärä on lakkojen herttainen yhteiskunta.
Pari sanaa siis muutamista harvinaisemmista lakoista, joita ei
muualla ole ja joista ette tekään, uskonma, tiedä. Äsken pitivät
yhteiskunnan työttömät kokouksen, johon oli saapunut suuri joukko
järjestymättömiäkin työttömiä. Keskusteltiin pääasiassa siitä, mitenkä
voitaisiin pakottaa Venäjän ja Suomen porvarit ja sosialistit antamaan
työtä, jota pidettiin välttämättömänä lakon tekemiseksi, joka taas
pidettiin välttämättömänä aikaansa seuraavalle miehelle ja naiselle.
Lopuksi "ylös"-huuto vapaudelle ja "alas"-huuto veljeydelle. Laulettiin
"Porsaita äidin oomme kaikki".

Saman päivän iltana pidettiin tavanmukainen iltakokous, jossa
keskusteltiin, mihin toimenpiteisiin olisi, ryhdyttävä oluttulvan
ja limonaadin — hokmannia ei Mykkärässä kahteentoista vuoteen saa —
estämiseksi. Puheenvuoroja ei käytetty, vaan kaikki puhuivat yhtä aikaa
tai olivat muuten suustaan kiinni. Yhteiseksi päätökseksi tuli, että
juomalla on koetettava saada tulva estymään. Kukin läsnäolija lupasi
vaimoineen ja lapsineen tehdä parastaan.

Yhteiskunnan kuppariammatin harjoittajat olivat kutsutut kokoon
"pyykkihuoneelle" yhdistyksen perustamista varten. Sisko Liisa
Iilimadon ehdotuksesta puolustivat useat liittymistä työttömäin
yhdistykseen. Toiselta puolen sitä jyrkästi vastustettiin. Kiihkeän
äänestyksen jälkeen päätettiin pysyä puolueettomina sekä lausua
ilmestymästä lakanneen sanomalehden kautta julkinen vastalause ja
paheksuminen sen johdosta, että sosialidemokratit ovat muualla
maailmassa ottaneet kupparien ammattia loukkaavan nimityksen
"verenimijät" tahalliseksi haukkumasanaksi porvareista puhuessa.
Keskusteltiin sitte myös lakosta ja uudesta palkkajärjestelmästä.
Puolustettiin maksua sarviluvun mukaan, vaan toiselta puolen väitettiin
tuntipalkkajärjestelmää paremmaksi. Jälkimäinen järjestelmä pääsi 7
tuntia kestäneen keskustelun jälkeen voitolle.

Renkien kokouksessa päätettiin lähettää valtiopäiville sellainen
toivomus eli "velikysymys", että ensi vuoden allakkaan päätettäisiin
lisätä niin paljon kuin mahdollista pyhäpäiviä, ja että palkkoja
on sateisten ilmojen takia tuntuvasti koroitettava. Pyhätyö on
ehdottomasti lain kautta kiellettävä. Hevosille, eritoten valakoille
määrättäköön alin ruokamäärä, joka niille on annettava pyhäpäivän
edellisenä päivänä klo 2 i.p. Vapaamaanantain sattuessa saakoot elukat
myös kärsiä yhtä hyvin kuin hoitajatkin, sillä sellaiset maanantait
ovat tavallisesti hyvin rasittavia, eikä kellään saa olla mitään
erioikeuksia. Toivomuksena päätettiin lausua, että lainlaadinnan
kehitys kävisi siihen suuntaan, että lopuksi tulisi olemaan "aina pyhä,
aina kesä ja hyvät palkat".

Piikojen kokouksessa päätettiin tehdä lakko ja laatia uusi
palkkatariffi. Kuukausipalkka katsottiin vanhanaikuiseksi, jonka vuoksi
päätettiin asettaa toimikunta laatimaan uutta tariffia palvelijattarien
töistä kappaletyön (perunan, lihapullan y.m.) perustuksella.
Työnantajat eivät saa vaatia aamukahviansa ennen 10 aamulla. Jos he
sitä vaativat, on siitä maksettava 50 prosentin korotus. Hyväksyttiin
myös ponsi, että lailla määrättäisiin muutamia tunteja päivässä
tuttavien kohtaamista varten ja ystäville kyökissä sillä aikaa
vapaa ylöspito silakka-peruna-lanttulooran kanssa. Korvia kirvelevä
"hyvä"-huuto todisti, että päätös oli yksimielinen. Lopuksi mainitsen
naimislakon, nuuska- ja mällilakon ja syömälakon, jotka kaikki ovat
saaneet runsaan kannatuksen. Syömälakosta on ollut ainoastaan pari
sellaista seurausta, että lakkolaiset ovat kuolleet heti paikalla kun
henki on lähtenyt.



Perunankuorien uudestiviljeleminen.


Arvoisat läsnäolijat ja myös jossain määrin arvoisat ei-läsnäolijat!

Kuten kaikki ehkä tiedätte, olen minä, Iivari Reppulainen, edesmenneen
"Reppulaisen" päätoimittaja, samaa olentoa kuin minun pyhästi ja
lujasti vihitty vaimoni Annakaisa Heiskaska Kivennavalta. Sillä
kuten nimestä näkyy, oli minun vaimoni ennen sen kuuluisan suutari
Heiskas-vainaan vaimo. Mutta koska Heiskanen nakkasi ketaransa taivasta
kohden ja kuoli perin rauhallisen kuoleman, niin Annakaisa jäi häntä
suremaan. Mutta silloin sattui minun ratani käymään juuri Heiskasen
vaikutuspisteen halkasijan sivua pitkin ja me kohta suoraan menimme
poliisikamariin ja teetimme siellä semmoisen pienen punaisen lipun,
ja niin tuli Heiskaska Reppulaisen pääksi s.o. että Reppulainen tuli
Heiskaskaksi ja Heiskaska Reppulaiseksi.

Mutta anteeksi, arvoisat läsnäolijat ja poissaolijat! Tavallisestihan
jokainen suuri lehti alkaa pääkirjoituksella ja jokainen kuuluisa
puhuja esipuheella, niin myös Reppulainen. Oikeammin on muitten
suurten lehtien etusivulla ensiksi junainkulut, kuolemanilmoitukset
ja lääkärien asunnot, mutta Reppulainen jättää ne tavallisesti pois
ja alkaa kohta pääkirjoituksella. Reppulainen ei nähkääs tarvitse
juna-aikatauluja, sillä hän matkustaa aina vapaapiletillä s.o. hän
suorittaa matkansa puhvelin päällä. Kuolemanilmoitukset painetaan
säännöllisesti lehden peräseinälle, jotavastoin uusien yksilöitten
tulotaulu on lehteni etusivulla. Lääkäreistä Reppulainen huolii viis',
kunhan vaan Annakaisan hokmannipullo ja tervakäki ovat edes puolillaan.

Suokaa anteeksi, että olen pitkittänyt tätä ohjelmani alkulausetta,
ryhdyn nyt jo varsinaiseen aineeseeni, Mutta selvitykseksi mainitsen
sen, että minä en aijo olla vallan kauvan yhdessä Heiskaskan kanssa.
Minä, Reppulainen, voin mennä milloin hyvänsä poliisikamariin repimään
ololipun ja silloin olen minä taas vapaa nuorimies tai vanhapoika.
Reppulainen käsittää kyllin seivästi sen viisauden, että miehen ei ole
hyvä yksinänsä olla, mutta tahtoo myös lisätä, että miehen ei ole hyvä
olla kauan aikaa saman vaimon kanssa.

Vielä kerran: suottehan anteeksi, että viivytän teitä tällä
alkuselityksellä, mutta minä lupaan pian suoriutua asiaan, ensin vaan
ilmoitan sydämeni hellimmät tunteet Annakaisaa kohtaan. Tekisin suuren
vääryyden, jos puhuisin pahaa Annakaisastani. Ei, minä rakastan häntä
hurjasti, minä rakastan intohimoisesti hänen takkuista tukkaansa,
kellertävän ruskeata kaulaansa ja riippuvia huuliansa. Voi, kuinka
pyhällä kunnioituksella minä Reppulainen katselen kädet ristissä
minun oman Annakaisani hoippuvaa käyntiä ja hänen lihavaa, hyllyvää
ruumistansa. Hän, minun suloinen armaani, on kuin kuuman erämaan suuri
puu, jonka lehvien suojassa Reppulainen etsii suojaa ja lepoa. Hän on
niinkuin Saaronin lilja, tai variksenpelätin Perttulan perunamaassa,
hän on kuin soreakaulainen joutsen, tai lehmä, joka teuraaksi viedään!

Rakkaat kuulijat! Älkää panko pahaksi, että varsinainen ohjelma
eli asian ydin hiukan myöhästyy, mutta minä en voi jättää
Heiskas-rakkauteni tunteitten ilmaisua. Minä laulan Annakaisastani
uuden Korkean Veisun, sitä entistä suuremman ja "Hanssin Jukkaa"
mahtavamman. Voi, minun armaani, voi kaunista ääntäsi! Se on kuin
leppeä tuulen kuiske, tai kuin röhkivän sian unennäkö. Voi, armas,
sinun suuria tummia silmiäsi, niissä on lemmen suuri voima, ne ovat
kuin kaksi vinoa seinänrakoa. Voi minun armias Heiskaskani! Sinun
syleilysi on taivaan esimakua. Kun sinä minua, Iivari Reppulaista,
halailet, hukun minä sinun valtavaan syliisi "kuin porsaan pää
aidanrakoon". Minä vaivun kokonaan sinun lihavien käsiesi suojaan. Voi,
minun armaani! Sinä olet suloisin olento maan päällä ja maan alla. Sinä
olet kuin kaulaton olutpullo tai anturaton kenkäraja!

Mutta, hyvät veljet ja sisaret! Annattehan heikkouteni anteeksi, etten
palavan rakkauteni huumauksessa muistanut ohjelmani ydintä. Sen olen
aikonut alkaa näin, mutta pieneksi huomautukseksi sanon, että kun se,
Heiskaska aamuin nousee, niin huutaa se heti: "Missä minun alushameeni
on?" — ja minä vien sen salamana hänelle. Hänen mielijuomansa on
vaarin- ja muorinkalja ja himoruokansa keitetyt perunat. Niitä
minä Reppulainen hänelle laittelen ja hymyilee hän kiitokseksi
niin hurmaavaa hymyilyä. Se on kuin elokuun yön kuun loiste tai
hammastautisen irvistys. Öisin minä tavallisesti saan siirtyä sängyn
alle maata, koska minun armaani suuri ruumis valloittaa koko vuoteen.
Mutta minä iloitsen sielläkin; suurella mielihyvällä näen, kuinka minun
rakkaani on tuolla ylähällä kuin Eedenin iloissa. Minä kuulen hänen
ihanan, taivaallisen kuorsauksensa, ja se on kuin lempeä lammin soitto
tai yskäisen kissanpenikan vikinä. Ja minut on jätetty tänne pimeyteen,
tänne sängyn alle, ja hän, minun sydämeni valittu, on tuolla sängyssä;
ja vaikka hänen pitkävartinen nenänsä antaa Damaskoon päin, on hän kuin
paratiisin puutarhassa, "rapalperipensaan" siimeksessä.

Oikeastaan teidän täytyisi ajaa minut ulos, koska varsinainen asia
yhä viipyy. Mutta te olette sitkeänkärsivällisiä. Ja nyt vihdoinkin
minä alan. Ohjelmapuheessani, pääkirjoituksessani, kosketellaan:
"Perunankuorien uudestaanviljelemistä". Aine tulee käsiteltäväksi aivan
puolueettomasti, sillä Reppulainen ei ole mikään lakkorikkuri eikä
mikään kansankiihottaja.

Tapahtui näet pari päivää sitten niin, että Reppulaisen
hevosenkenkänaulojenkantatehtaan työväki, sekä miehet että naiset,
rupesivat vaatimaan yksikamarijärjestelmää, mutta kun minä,
Reppulainen, tehtaan teknillisenä johtajana ja isäntänä kielsin moisen
vaatimuksen, niin pyysivät he edes puuliiteriä. Kun minä en suostunut
siihenkään, tekivät he kuin yksi mies ja nainen lakon. Etten joutuisi
väärään valoon, yhdyin kohta lakkolaisiin minäkin ja tein heidän
kanssaan lakon, sillä Reppulainen tahtoo aina, kuten tietty, olla
jokaiselle mieliksi ja kulkee aina kultaista keskitietä.

Arvoisat läsnäolijat, nuoret ja vanhat, pienet ja suuret, laihat ja
lihavat ynnä myös keskinkertaiset!

Tässä tilaisuudessa esiteltäväksi aineeksi olen valinnut, kuten
sanottu: "Perunankuorien uudestiviljelemisen".

Tämä asia on herättänyt tavatonta huomiota ei ainoastaan meidän
keskuudessamme, vaan yleensä koko "valtakunnallisen lainsäädännön"
alaisessa maassamme y.m. Esim. valtakunnanduuma on tiedustellut
toimitukseltani: sopisiko perunankuoria käyttää tupakanlehtinä;
saksalaiset ovat epävarmoja, onko perunoissa ollenkaan kuoria;
Englannin parlamentti on kysynyt: onko suomalaisten päällystakit
perunankuorista j.n.e. Entä kotimaassamme. Pihtiputaalle on jo tilattu
perunankuorien istutuksia; Naantalissa ovat sanomalehdet käyneet
kiivasta kynäsotaa asian johdosta; sysmäläiset eivät pyydä, vaan
vaativat miettimisaikaa; Halsualla on asia johtanut papin ja lukkarin
välisen riidan suloiseen sovintoon j.n.e.; kuten siis näette, on tämä
kysymys herättänyt tavatonta huomiota.

Reppulainen käsittelee asiaa puolueettomasti. Kaikki kiukkuiset
sanomalehtihuudahdukset hyljätään, suomenmielisten kirjoitustapaa
ei käytetä, perustuslaillisten painokirjasimet eivät kelpaa,
Mechelinin puhetapaa ei suvaita, ja perunankuoret eivät saa olla
sosialidemokratisia. Kaikki käy vaan puolueettomasti.

Lähteinä Reppulainen on käyttänyt: Johannes Linnankosken "Ikuista
taistelua", Juhani Ahon "Aatteiden miestä", Larin-Kyöstin
"Aarteenkaivajia" ja E.W. Palanderin "Venäjän kielioppia", josta on
haettu kaikki sekotuskaavat, sekä pientä kirjasta eli lentolehtistä
"Pienten lasten hoidosta". Näistä olen koonnut jos jonkinpäiväisiä
tietoja, ja sekoittanut ne yhdeksi suureksi sakaksi, josta on vaikea
löytää alkua ja loppua.

Siis minä alan, nim. minä Reppulainen vihdoinkin alan, sillä aina kun
minä, Reppulainen, alan, pitää se erityisesti ilmoitettaman.

Arvoisat läsnäolijat ja jossain määrin arvoisat ei-läsnäolijat!

Jo ammoisina aikoina pyrkivät ihmiset ylöspäin ja rakensivat sen suuren
Baabelin tornin, ja meidän aikamme ihmiset pyrkivät yhä syvemmälle maan
sisään, suuri Cook ja pieni Peary ovat menneet pohjoisnavan päälle — —

Mutta hyvät ystävät, minä ajattelen Annakaisani suuria tihrusilmiä ja
hänen perunankuorenvärisiä poskiaan!...

— Minun täytyy sanoa, että asian varsinainen ydin on sekä ajan lyhyyden
että tietojen puutteessa jätettävä tällä kertaa, sillä Annakaisani
jylisevä ääni kuuluu kuin Ämmäkosken suuri pauhu: Iivari, Iivari, tules
katsomaan, kun se kissa on penikoinut.



Minkätähden tytöt vastaavat myöntävästi?


Kuulija kaiketi esitelmän aiheen kuultuaan heti tahtoo panna
vastalauseensa sitä vastaan, mutta tunnettuahan on, että tytöt,
sanoessaan: "ei", itse asiassa kumminkin tarkottavat: "niin".
Yksi ainoa poikkeus vaan löytyy, jolloin tyttö kiertelemättä
vastaa myöntävästi, ja se tapahtuu silloin, kun poika pyytää häntä
elämänkumppanikseen. Siitä tässä enemmän.

Löytyy tosin sellaisiakin tyttöjä, jotka tässäkin tapauksessa sanovat
"ei", mutta he joko eivät tunne silloin virallista tilastoa maan
naimattomista naisista tai luulevat, ajattelemattomasti kyllä, nuoren
miehen vielä uudistavan kosintansa.

Noita ymmärtämättömiä käy väkistenkin sääliksi, sillä koko ikänsä
saavat he katua, mitä ovat hetkessä laiminlyöneet.

Mutta niin oikein ja viisaasti kuin onkin tehty, että tyttö tuohon
tärkeään kysymykseen vastaa myöntävästi, tulee sentään usein
ajatelleeksi, kun kosijoita katselee, minkätähden onkaan niin
tapahtunut.

Katsokaapas esim. Kalle Kustaa Kirnupiimää! Kaukana siitä että
tahtoisin jollain tavoin loukata häntä, kaikkihan tietävät, että hän on
punatukkainen ja kyttyräselkäinen. Ja että hän ei ole mikään huomatumpi
henkilö, on yhtä tiettyä kuin sekin, ettei hänellä ole mitään tiettäviä
tuloja. Kun hän vielä käy niin huolimattomasti puettuna, ei liene
luvatonta, että ihmiset ihmettelevät miten niin ihana tyttö, kuin hänen
morsiamensa on voinut häneen mieltyä.

Saadakseni jonkinlaista selvyyttä tässä, mielestäni tärkeässä asiassa,
olen turvautunut erääseen, ehkä enemmän harvinaiseen keinoon. Olen
nimittäin kirjoittanut useille äsken kihloihin menneille tytöille ja
pyytänyt heiltä vastausta kysymykseeni: "Minkätähden otitte hänet?"
Ja minulla onkin ollut kunnia saada paljon vastauksia, joista tässä
muutamia annan muidenkin kuultavaksi. Lähettäjäin nimiä en voi, heille
antamaani lupausta rikkomatta, kokonaan ilmaista, siksipä sanonkin vain
etunimet:

 Minkätähdenkö? Sentähden, että hän kosi niinkuin kosijan tulee. Se
 onkin siksi harvinainen ominaisuus miehellä, että se sietää tulla
 palkituksi.

                                                      Katri.

 Olin lyönyt vetoa Rosan kanssa, että jollen ole kihloissa
 ennen lokakuun ensimäistä päivää, annan hänelle puoli kiloa
 suklaakaramelleja. Ja te ette voi uskoa, kuinka mieltynyt olenkaan
 suklaakaramelleihin.

                                                      Sylvi.

 Huomaan, ettette tunne äitiäni, muutoinhan ette olisikaan tehnyt niin
 tyhmää kysymystä. Te ette tiedä, mitä merkitsee olla aina valvonnan
 alaisena, saada joka hetki kuulla selityksiä, mikä muka tytölle sopii,
 mikä ei. Nuori naisparka on alati kuin kahleissa, tekipä hän sitten
 mitä tahansa, ja senvuoksi onkin luonnollista, että hän sitoutuu
 kantamaan kahleita, joissa hän on sentään vapaa.

                                                       Sanna.

 Tietäisittepä vain, minkälainen kiistelemishalu hänellä on! Hän on
 kerrassaan sietämätön. Kerran hän väitti, ettei ole yhtään tyttöä
 maailmassa, joka huolisi hänestä. Minä taas sanoin, että niitä löytyy
 montakin. Ja minun täytyi tietysti näyttää, että hän oli väärässä.
 Uskonette kai, että hän nolautui aikalailla.

                                                        Hilma.

 Halusin aina kävelemään ja juuri hänen kanssaan, sillä ihmisillä oli
 siitä niin paljon suunvaivaa. Minun kävelypukunihan sopi erinomaisesti
 hänen kesäpukunsa rinnalle. Syksyn tullen — — — niin nähdäänpäs sitten!

                                                       Hilja.

 Olisittepahan vain nähnyt, kuinka ajattelemattomasti Siiri Sara
 menetteli hänen kanssaan. Olihan se kerrassaan häpeällistä
 miesparalle. Ei, minä ajattelin, siitä täytyy tulla loppu, minä otan
 hänet. Ja minä otin myöskin.

                                                       Saima.

 Olen aina pitänyt pienistä lapsista. Kuinka ihanaa onkaan nähdä äitiä
 kahden hyvinpuetun pienen lapsensa kanssa!

                                                        Helena.

 Hän väitti aina, ettei voi elää ilman minua. Ja kun minusta tuntui
 kovin armottomalta kieltää apuani nähdessään ihmisen hengenvaarassa,
 pelastin minä hänet.

                                                         Hanna.

 Hän on kauppamatkustaja ja siis kotona tuskin yhtään kuukautta. Sen
 ajanhan minä kyllä voin kestää häntä.

                                                         Emmi.

 Olen aikonut kirjoittaa kirjan, jonka nimeksi tahtoisin panna "Annin
 kihlaus" tai jotain sentapaista, ja minun täytyi tietysti hankkia
 aineksia siihen. Hän ei nyt liene niitä paraimpia koekaniineja, mutta
 kun kirjan täytyy valmistua jouluksi, ei ollut aikaa valikoida.

                                                         Suoma.

 Isä on luvannut naimisiin mentyäni antaa minulle automobiilin.

                                                         Liisa.

 Oikeastaan minä en suostunut enkä kieltäytynytkään, mutta minä
 olin pakotettu pelastamaan aseman ja se onnistuikin vain minun
 tarmokkuuteni takia. Hän uskalsi nimittäin suudella minua äitini
 nähden, kaikki olisi ollut mennyttä, jos en olisi kiiruhtanut
 esittämään häntä sulhasekseni. Niinhän me pelastuimme, eikä siinä
 kaiketi muu keino olisi auttanutkaan.

                                                         Eriika.

 Niin, ettekö tiedä, että minä olen ollut hänen kanssaan koko kesän.
 Olen kävellyt hänen kanssaan, pelannut tennistä — — — niin, lyhyesti
 sanoen, olen kerrassaan tottunut häneen. Ja kun kerran on tullut
 miehen tuntemaan ja tietää hänen ansionsa, silloin on pidettävä
 hänestä kiinni.

                                                          Rauha.

 Sehän tapahtui vain äidin tähden. Hän väitti aina, että minä olen
 tyhmä, ettei yksikään mies maailmassa ole semmoinen aasi, että ottaisi
 minut. Minäpä näytän hänelle, arvelin. Sitten tuli Arvo ja äiti
 varmaan nolostui.

                                                         Alma.

 Väitetään, että hän on voittamaton ja varma vakaumuksessaan. Se
 herätti tietysti minun kunnianhimoni. Päätin käyttää kaikkia niin
 mahdollisia kuin mahdottomiakin keinoja. Tulos onkin tunnettu.

                                                        Aliina.

 Pidän paljon rusinavellistä, lihapyörykkeistä ja
 karviaismarjakiiselistä. Hän tekee samoin. Saan siis, mentyäni
 naimisiin hänen kanssaan, joka päivä päivälliseksi noita mieliruokiani.

                                                        Mimmi.

 Jospa vain kuulisitte, kuinka hauskasti hänen kielensä sorahtaa.
 Täytyy nauraa nauramastakin päästyä. Ja tehän kyllä tiedätte, että
 nauru pidentää ikää.

                                                       Taimi.

 Hän on erään helsinkiläisen lehden toimituksessa ja hänellä on siis
 vapaalippu teatteriin joka ilta. Jos olette kerrankaan nähnyt Lauria,
 ymmärrätte kyllä.

                                                         Ida.

 Minulla ei ollut tulitikkuja ja hän kieltäytyi antamasta tulta
 paperossiini, jollen vastaisi myöntävästi. Kuinkas olisin voinut olla
 sitä tekemättä!

                                                        Elma.

Tässä lienee jo kylliksi. Näenhän selvästi, että muutamat tytöt
tahtovat tehdä pilaa minusta, mutta onhan sentään tutkimukseni
perusteella tullut heitetyksi pienoinen silmäys naisten sisimpään,
olemmehan näin saaneet edes jotain tietoa asiasta, joka usein on
uhannut panna päämme pyörälle. Toivon, että te, arv. kuulijani,
jatkatte tätä mielenkiintoista tutkimusta!



Käynti Nansenin luona.


Hyvät kuulijat!

Siitä on kohta 15 vuotta, kun tämä Pohjoismainen retkeni, josta aioin
teille lyhyesti esitelmöidä, tapahtui.

Eräänä iltana saapui luokseni muuan kumppani kädessä juuri saapunut
amerikkalainen sanomalehti "Kultur", jossa luvattiin 5,000 dollaria
palkinnoksi sille, joka ilmoittaisi Nansenin olopaikan ja hankkisi
hänestä tietoja. Urheilumiehiä kun olimme molemmat, aloimme tuumia,
eikö löisi leiville lähteä hankkimaan itselleen nuo 5,000 dollaria.
Mutta kumppanillani oli eräs kunnianasia toimitettavana. Hän tahtoi
nimittäin hankkia maailmanrekordin tuossa suuressa suksikilpailussa
Kolenilla, jonne hiihtäjiä saapui aina hottentottien maasta, ja jonne
kiinalaisetkin olivat lähettäneet parhaimmat käpälöitsijänsä, eikä
hän sen vuoksi ollut erittäin kernas ryhtymään matkaan. Vaan minua
miellytti enemmän dollarit ja niin päätin lähteä matkalle, käy kuinka
käy.

Varustin itseni luistimilla ja suksilla ja lähdin rautatietä Ouluun,
josta sain erään lappalaisen kyyditsemään itseni Utsjoelle. Tämä,
joka oli ollut Oulussa porojaan myymässä, oli hyvin vierasvarainen.
Kyytimaksua hän ei ottanut penniäkään ja tultuansa kotiinsa hän
tarjosi minulle majapaikkaa useammaksi päiväksi. Minä kiitin kunniasta
ja pyysin häntä sen sijaan hankkimaan minulle opasta merenrantaan.
Hyvin avuliaasti hän oli heti valmis tarjoamaan siksi renkinsä, erään
nuoren Uuniemeltä kotoisin olevan punapäisen pojan. Tämän kanssa
lähdimme seuraavana päivänä, 27 päivänä joulukuuta, ja hän lupasi
opastaa minut Lebesbyhyn Laijisvuonon rannalle, missä hän tiesi
valaspyytäjien oleskelevan hyvin myöhään talvella. Saavuttuamme neljän
päivän päästä tuohon pieneen, haisevaan, kalansuomuksista hopealle
hohtavaan kauppalaan, otin oppaaltani jäähyväiset ja aloin etsiä
laivaa, joka pian lähtisi merelle. Silmiini pisti satamassa heti eräs
muista laivoista suuruutensa ja komeutensa puolesta eroava höyrylaiva,
josta päätin mennä kysymään, aikoiko se pian lähteä merelle. Tultuani
laivaan hämmästyin suuresti nähdessäni siellä joukon kanuunoita, joista
päättäen luulin laivaa joksikin sotalaivaksi. Tästä erehdyksestäni
auttoi minua laivan katteini, eräs suuri, hartiakas, parroittunut mies,
joka selitti, 'että laiva, nimeltään "Sven" kuului tuolle mainiolle
norjalaiselle valaspyytäjälle Sven Fayn'ille ja että se neljän tunnin
perästä lähtee valaspyyntiin Huippuvuorten luo sekä, että se kernaasti
vie minut muassaan. Kiirehdin kaupunkiin hakemaan kapineitani, joita
minulla oli selässä kannettava laukku, luistimet ja sukset keppineen
sekä eräs Vincceter-Rapeter tehtaan mainio kivääri. Puukko y.m. olivat
aina muassani, vähäset lääke- ja ruokavarat olivat laukussani. Laiva
lähti, kuten sanottu, uuden vuoden aattona kiitämään Huippuvuoria
kohti. Meri näytti aivan mustalta ja aaltoili hyvin raskaasti. Ilma oli
kovin pimeä, sillä sumuinen sää esti revontulet näkymästä.

Katteinilta, joka jo monta vuotta oli harjoittanut valaanpyyntiä
täällä ja siten tutustunut seutuihin, sain paljon hyviä neuvoja. Hän
valaisi minulle myöskin monta epäselvää kohtaa Jäämeren asukkaista.
Eskimoita olen minä aina pitänyt hyvin sivistymättöminä ja sentähden
halveksinut heitä, mutta nyt sain aivan toisen mielipiteen asiasta,
kuultuani, että he Huippuvuorilla ovat perustaneet yliopiston ja
täydellisen merikoulun, joitten opettajina oli kotimaisia miehiä.
Kansanvalistustakin oli alettu edistää kansakoulujen kautta. He
olivat perustaneet tasavallan Venäjän suojeluksen alla, ja sentähden
kansakouluissa pää-aineena onkin venäjänkieli, jonka opettajilla
on palkkaa 250 leiviskää hylkeen- ja valaanrasvaa puhumattakaan
tykökuuluvista teltoista, karvavaatteista y.m. Lisää tietoja sain
eräältä Huippuvuorille matkustavalta eskimolaiselta herralta, joka
monta vuotta ulkomailla oleskeltuaan, oli kutsuttu kotimaahan
kulkuneuvojen ministeriksi uuteen hallitukseen.

Näitä keskustellessamme saavuimme Huippuvuorille, josta jatkettiin
matkaa pohjoiseen päin. Kohdattuamme mannerta 10 pit. ja 89 pohj.
lev. laskimme maihin. Katteinin neuvon mukaan olin näette heittänyt
entisen tuumani lähteä Nansenin perässä, päätin sitä vastoin mennä
häntä vastaan. Kuljettuani muutaman päivän (jos Egyptin pimeyttä voi
päiväksi sanoa) saavuin eräälle merivirralle, jonka heti arvasin
samaksi väyläksi, jota myöten tuon ranskalaisen "Jeannetten" jäännöksiä
tuli Behringin salmesta Grönlantiin. Tätä myöten, kun sitten aloin
matkustaa vuorottain suksilla ja luistimilla, niin jo yönä kuudentena
kuului kohinaa kaukaa. Aavistin heti, että oltiin lähellä napaa ja
läksin aika vauhtia kulkemaan sinne päin, joka täällä olikin helppoa,
koska pakkanen oli tehnyt ilman niin hienoksi, ettei siinä mitenkään
hengästynyt. Tulin vihdoin niin lähelle, että kohina kuului aivan
vieressäni. Kohinan aikaansai vesi, joka pyörteenä kiehui noin 30
metriä ympärimitaten olevassa lähteessä; sen keskellä näkyi selvästi
tuo maan ajateltu akseli ulkonevan ikäänkuin jostakin pohjattomasta
kuilusta, joka luultavasti ulottui koko maapallon läpi. Mieleeni
pisti mukava ajatus, jolla varmaan olisin saanut itse isä Faucaultin
huudahtamaan ilosta. Päätin näette todistaa maan pyörimisen akselinsa
ympäri. Kiinnitin toisen sukseni tuohon ajateltuun akseliin ja
kas! 24 tunnin kuluttu oli se pyörinyt vain 30 metriä ja oli taas
samassa paidassa, josta oli lähtenytkin. Toimitettuani tuon tärkeän
tieteellisen kokeen, josta jälkimailma on minua suuresti ylistänyt,
läksin taas liikkeelle mainitsemaani virtaa pitkin, joka oli kääntynyt
vähän enemmän itäänpäin.

Eräänä pimeänä yönä näin yht'äkkiä taivaan rannalla valoisia palloja,
joita luulin tähdiksi. Mutta kuljettuani noin penikulman, äkkäsin, että
ne olivat "Fram"-laivan taklaasissa olevia sähkölamppuja.

Siis vihdoinkin olin perillä. Astuin laivaan, muttei yhtään ihmistä
näkynyt kannella, vaan keskisalongista kuulin iloiset pianon säveleet.
Kolkutin ovelle. Sisällä syntyi ääretön hämminki ja pelko, jonka arvasi
siitä, kun kuulin sanan "spöke"! Mutta vihdoin avautui ovi, edessäni
seisoi revolveri kourassa mies, jonka muotokuvan mukaan voin tuntea
Nanseniksi. Kului noin neljännes tuntia, ennenkuin sain selitetyksi,
mistä ja mikä minä olin. Sittenkös, hyvät kuulijani, riemu syntyi, kun
sain ilmoitetuksi, että aivan yksin olin tullut sinne, ja varsinkin
Nansen oli utelias tietämään; mitä teitä olin kulkenut. Ilta kului
hupaisesti, etenkin kun herra Blessing erinomaisesti hoiteli pianoa.
Kävimme tarkastamassa laivaa, jossa minä varsinkin ihailin suurta
kirjastoa, sekä herra Nansenin tähtitutkimuskopissa olevia suuria
teleskooppeja. Nansen ilmoitti, ettei hän suinkaan ollut viettänyt
mitään yksitoikkoista elämää, sillä hänen luonaan kävi ahkerasti
eskimolaisia lähetystöjä; olipa itse presidentti, jaapanilainen
kenraali "Ta-ra-ra-bom" alentanut itsensä ja suvainnut käydä katsomassa
tuota norjalaista vierasta. Oleskeltuani laivalla kolme päivää,
läksin paluumatkalle onnellisena, että olin saavuttanut päämääräni ja
tarkoitukseni, sillä Nansenilta oli muassani näin kuuluva kirje:

                            "150 ast. pit. 93 ast. lev. 6/1 1895.

 "Kultur"-lehden toimitukselle!

 Olemme onnellisesti saapuneet 93 leveysasteelle. Kaikki miehet
 terveinä. Ei mitään keripukin kohtauksia. Toivomme vuoden lopussa
 olevamme Kristianiassa.

                                              Fridtjof Nansen.

Nansenin kehotuksesta läksin Grönlannin halki samaa tietä, jota hänkin
muinoin oli kulkenut. Koska olen hyvin kansantieteellinen mies, tein
useita huomioita tällä matkallani. Eskimot täällä Amerikan puolella
olivat paljon sivistymättömämpiä, verrattuina läntisiin veljiinsä,
joihin luultavasti on suuresti vaikuttanut se, ettei siinä lähellä
ole mitään suurta "sivistysmaata". Uimassa käyvät vaan joka päivä, ja
vaikka on 75 asteen pakkanen, eivät he siitä ole tietävinään, vaan
hikipäässä sukeltelevat hylkeenpoikia meren pohjasta. 11 päivänä
tammikuuta saavuin Goodhaaniin, josta höyrylaiva juuri osui lähtemään
New-Yorkiin. Tänne saavuttuani hain "Kultur"-lehden toimiston, jonne
jätin kirjeen ja matkakertomukseni, jossa viimemainitussa varsinkin
tervetullut uutinen oli kertomukseni eskimojen sivistys-oloista.

Palkinnon sain rehellisesti ja lähdin sitte astuskelemaan rantaan päin,
vaihdettuani pankissa 1,000 dollaria käyväksi rahaksi. Nämä säilytin
lompakossa housuntaskussa, jota vastoin muu summa vekseleissä jäi
povitaskuuni. Rantaan tultuani sain erään pikahöyryn 600 dollarista
heti lähtemään minua viemään Göteborgiin, sillä aika alkoi lähestyä,
jolloin taas täytyi olla kotona. Matkalla Atlannin yli aloin ihailla
seteliäni ja vedin sentähden lompakon taskustani. Mitä!?! Ei siinä
ollutkaan mitään! Nyt vasta selvisi minulle, että kyllä Ameriikka
sentään on edistynein maanosa joka suhteessa. Taskuvarkaatkin ovat
siellä muita etevämpiä. Mutta ei sitä nyt enää surra auttanut, sillä
13 päivä olin jo Göteborgissa, josta 450 dollarilla sain tilapäisen
pikajunan viemään itseäni Tukholmaan. Täällä kiirehdin heti rantaan ja
ennätin onneksi "Express'iin", jossa päivän kuluttua saavuin Hankoon.
Vielä oli minulla 25 dollaria, joiden avulla onnellisesti saavuin
rautatietä myöten Hangosta Peipohjaan, josta reellä kotiini kl 12.50
päivällä 15 päivä tammikuuta 1895.

Sittemmin olen saanut seuraavan sähkösanoman:

 Trondhjemissa 30/8 1896. Palannut ehjänä kotia Maannapa siirtynyt 4
 ast. eteenpäin. Terveisiä eskimoilta! Kiitoksia viimeisestä! Nansen.



Toivo-laivan haaksirikko.

("Melodraama.")


    Sä Raaheen käy, on siellä mies,
    jonk' ihmeempää ei lie,
    "meret mitteli hän", se on titteli tän,
    mut maihinpa vaan vie tie.

    On harmaapää jo ukko tää,
    ja varsi maahan päin.
    Yksin rannalla vain hän on sannalla ain,
    ja lauleskelee näin:

    "Kapteeni, kokki, perämies
    oon 'Toivo'-laivan uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus."

    En voinut häntä ymmärtää,
    ja koska epäilin:
    Olet juopunut tai perin langennut kai
    on järkes, kysäsin:

    "Oon vasta nuori merimies,
    en paljo tiedäkään, —
    mutta joitteko te, tahi voitteko te
    myös olla selvillään."

    "Kapteeni, kokki, perämies
    sen 'Toivo'-laivan uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus?"

    Hän housujansa nykäsi
    ja kerran rykäsi,
    heitti purunsa pois, jotta surunsa vois
    nyt purkaa huoleti:

    Mä "Toivo"-laivaan mynsträttiin,
    ol' Kiinaan matka sen,
    siellä hajosi tuo sekä vajosi luo
    Koralliriuttojen.

    Ja sinne meidän miehet jäi,
    pääs harva säilymään —
    pikku joukkio vain, minä houkkio sain
    myös lauttaan säilymään.

    Kapteeni, kokki, perämies
    ol' miehistömme uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus?

    Kun ilman ruokaa seilattiin,
    ja nälkä tuskan syöks,
    arpaa heitimme siin' sekä keitimme niin
    kapteenin ensi työks.

    Sai sitte arvan perämies,
    kuin sika pyylevä;
    "Oisimp' Oulussa ain ollut koulussa vain!"
    ol' viime virtensä.

    Niin vuoroin viikot leikattiin
    ja nakerreltiin luut,
    meni Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja kaikki miehet muut.

    Mä kokin kanssa kahden jäin,
    nous arka kysymys:
    "Kumpi keittohon, hei?" Arvan heittohon ei
    nyt käynyt yritys.

    Kuin veli häntä rakastin,.
    sai mieli murheiseks;
    mut sois emme vaan tulla toisemmekaan
    me sentään täytteheks.

    "Ma ennen kuolen, ennenkuin
    käyn keitoks'", Ville huus —
    "jos säilyy sinun luus!
    Minä takkini myön, minä lakkini syön."

    "Sä hassuttelet, Jussi, vaan
    et sinä kokki oo!
    Sinä jääviksi jäät: rokka hääviksi, näät,
    kai sulla sais! — ho, hoo!"

    Siis vedet keitti — pippurit
    ja höysteet möyhensi;
    sitte nuolasi hän, sitte suolasi tän:
    ja taasen maisteli.

    "Käy tänne", virkkoi mielissään,
    ol' ylpee taidostaan;
    "suru haikea pois — puru vaikea ois,
    jos liemen sotket vaan."

    Hän hellitellen hämmentää,
    mut moiskis! sinne jää.
    Kävin sääristä siin' heti vääristä kiin —
    vain kerran vinkas tää.

    Nyt kesti ape viikon taas,
    ja sitte loppuvan
    koko vaivan ma näin, sillä laivan ma päin
    sain nähdä seilaavan.

    En pysty enää nauramaan,
    en leikin laskijaks —
    yks ainoa vaan (se on kainoa vaan)
    jäi kompa, mitämaks:

    "Kapteeni, kokki, perämies
    oon 'Toivo'-laivan uus,
    sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
    ja muuta miestä kuus?"





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Pilaesitelmiä" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.