Title: Neidon ryöstö : Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Author: Halme, Kaarle
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Neidon ryöstö : Kolminäytöksinen huvinäytelmä" ***


NEIDON RYÖSTÖ

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1927.



HENKILÖT:

HANKALAN MATTI, isäntä.
EEVA-KAISA, emäntä.
JANNE, heidän poikansa.
ANNA, heidän tyttärensä.
TOURULAN ATTE.
SULAKAN ISÄNTÄ.


NÄYTTÄMÖ.

Hankalan arkiinpa kaikissa näytöksissä. Aika: nykyinen.


OHJEITA ESITTÄJILLE:

_Hankalan Matti_ on vanhan ajan mies, joka on elänyt vain talolleen
ja työlleen, kunnes, lasten tultua isoiksi, on ruvennut vähin
aavistelemaan, että ilmassa liikkuu myös henkisen kehityksen
harrastuksia. Hän huomaa itsestään ja emännästään, että he ovat eläneet
aikansa liian yksipuolisesti. Toiminnan miehenä ja omavaltaisesti
päättää hän korjata virheen, yrittämättä millään tavoin syventyä
asioitten ytimeen. Eikä hän sitä osaisikaan, sillä ei hän ole tottunut
ihmisten eikä asioitten ydinkohtia ajattelemaan. Itse hän on kolea
luonne, joka ei hevin tajua hennompia mielialoja, mutta ei hän ole
häijy eikä ilkeä. Päinvastoin on hän hyvinkin rehti ja oikeudenmukainen
omalla yksiviivaisella ja itsekkäällä tavallaan. Syvempää huumorin
tajua ei hänellä ole, mutta laskee sentään pientä leikkiä oikoisella
tavallaan ja nauraa mielellään, mutta siinä naurussa ei ole mukana
sydämellistä hilpeyttä, vaan pikemmin kailottavaa ylpeyden ja
mahtavuuden ilmaisua, kuten turhan kova-äänisessä puhelussaankin.
Hän on tottunut kulkemaan maailman läpi yksipuolisen tarmonsa ja
ankaruutensa asein ja olisi tuiki mahdoton millekään muulle kehityksen
tielle, ellei sattuisi joutumaan sellaiseen hämmästyttävään olotilaan,
missä ei mikään voima auta ja oikeuskäsitteetkin kääntyvät häntä
vastaan. Alkuperäisen vaiston avuin tajuaa hän heti iskun saatuaan,
että hän on asiansa hävinnyt, mutta sen tunnustaminen ja uuden kannan
muodostaminen tuottaa paljon kiemurtelua hänelle itselleen ja huolta
ympäristölleen. Mutta kun hän huomaa entisen varmuutensa aivan
kuin altaan luisuvan, omistaa hän uudet käsitykset rehellisesti ja
vilpistelemättä, vaikka häntä kovin ujostuttaakin oma kohoamisensa
uusille ja vähän oudoille asemapaikoille, joista hän ei näin äkkiä voi
puhua muuten kuin kaartelemalla ja omahyväisyytensä varjossa. Tämän
omaiset ymmärtävät ja asettavat sanansa sen mukaan. On sileäksi ajeltu,
ei käytä enää kurkkupartaa eikä pitkää tukkaa. Ikä 60 v.

_Eeva-Kaisa_ on koko olemukseltaan herttainen. On ollut nuoruudessaan
toinen luonne, jonka väreily vieläkin joskus pilkistää sen painon
alta, jota hän niin urhoollisesti ja kauniisti on miehensä valtikan
varjossa kantanut. Hän on pieni ja laiha ja hänestä uhoo enemmän
herkkää henkevyyttä kuin toimeliaisuutta. Ikä 50 v.

_Janne_ on älykäs, leppoisa ja aina hyväntuulinen. Sanoessaan
tarkoitettuja pistoksia ja sutkauksia, ei hän niitä korostele eikä tuo
tarjottimella esille. Ne sukeltuvat kuin itsestään hänen hymyileviltä
huuliltaan. Joskus käyttää hän kirpeätä kaksimielisyyttä lauseissaan,
mutta pysyy aina maltillisena, eikä koskaan unohda kunnioitustaan
isäänsä kohtaan. Liikkuu sirosti ja tekee näppärän vaatimattomasti
tehtävänsä. Ikä 26 v.

_Anna_ on iloinen ja huoleton, mutta toiminta kiertyy heti niin
tiukasti hänen ympärilleen, että iloisuus pusertuu syrjään. Jäljelle
jää herttaisuus ja sydämellisyys. Ikä 22 v.

_Atte_ on rauhallinen miehevä mies, ystävällinen ja lyhytsanainen. Ikä
28 v.

_Salakka_ on tasainen ja maltillinen. Ikä 35 v.

Näytelmä vaatii huoliteltua esitystä. Kellään ei ole tilaisuutta
hutiloimiseen.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Iltapäivä juhannus-aattona.

EEVA-KAISA (hommailee senkin laatikoitten ääressä)

MATTI (tulee ulkoa, hitaasti ja mietteissään, kurkistaa asiattomasti
akkunasta, pysähtyy katsomaan emännän askartelua ja menee sitten
keinutuoliin istumaan.)

Tuota — tuota! Jaa—hah! Juu—huh!

EEVA-KAISA (sydämellinen nauru äänessä)

Joko jo — vaariseni? Muuttoikäväkö huokailuttaa?

MATTI (etsii piippunsa, jota katselee tutkien)

Älähän nyt hätäile, Eeva-Kaisa! Ei tässä vielä vaareja eikä muoreja
olla, vaikka muutetaankin vanhusten kranttiin.

(Yrittää kohottaa mielialaansa.)

Saakuriako niillä kamareilla sitten tekisi, jollei niihin menisi
asumaan. Mutta eipä talon hallitus silti tänne jää! Kyllä se seuraa
meitä — vielä — vastaiseksi.

EEVA-KAISA

Kaipa jo minun puolestani voisi jäädäkin Jannelle. Olemmehan jo talon
valjaissa olleet pitkän tovin.

MATTI (täyttelee piippuaan)

Jaa, jaa! Tovinpa kylläkin! Oli kai juuri näin juhannuksen alla, kun —
kun — (äänekkäästi ja leikillisesti, vilkaistuaan Eeva-Kaisaan) — kun
toin sinut täyttelemään noita samoja laatikoita, joita nyt tyhjentelet.

EEVA-KAISA (pysähtyy askartelussaan.)

Juhannuksen allako? Allapa tietenkin, hyvä mies, koska oli juuri
juhannusaattona niinkuin nytkin.

MATTI

Kas, kas! Kylläpä sinulla on visu pää muistamaan —

EEVA-KAISA

Tottahan nyt sen verran! Ja siitä on tänään täsmälleen kolmekymmentä
vuotta.

MATTI (lystikkäästi)

Jaa, jaa! Räknäämään sinä olet aina ollut kuin paras puukhollari. Voi
olla ehkä prikulleen kolmekymmentä vuotta. (Vähän surumielisesti.)
Mutta suotta on noita pahuksia — noita ajan nystyröitä numeroihin
panna! (Kohentaen ääntään.) Nehän ovat vain kuin lumikieppejä
tukkoisella tiellä. Saakuri sellaiset periköön! Ikäkö muka vaivaisi
meitä? Ohoh! Sinä olet mielestäni kahdenkolmatta vanha, niinkuin olit
silloin —

EEVA-KAISA (nauraa hiljaisesti)

Tyttäremme Anna on jo kolmannellakolmatta.

MATTI (yrittää harmistua)

Älä puhu mitään kakaroista! Älä, hyvä ihminen! Me olimme täysiä ihmisiä
ja remseitä kuin kirmailevat varsat. Minä olin kolmissakymmenissä — ja
olen aina samassa —

EEVA-KAISA (ilakoiden)

Unohdat Jannen! Hän on nyt vuorolleen kohta siinä ijässä. Ja siksihän
me teemme muuttoa vanhuksien puolelle, kun Janne meinaa hakea emännän
taloon.

MATTI (kohottaa ääntään)

Kuules, Eeva-Kaisa! Saakuriko sinuun on mennyt, kun tuollaista
lörpöttelet! Jos sinä et hyvällä suostu pysymään entiselläsi —
kahdenkohnatta vanhana, niin saat olla emäntänä — vaikka sata vuotta
vielä — että todellakin vähän vanhentuisit — ja viisastuisit.
(Nousee kävelemään.) Vanhuuden tähdenkö minä muka talon antaisin
Jannelle? Ee-hei! Ei sinne päinkään! Minä vain tahtoisin lystikseni
vähän herrastella. Me rupeamme nyt katselemaan ympärillemme. Puolen
vuosisataa olen tonkinut turpeita ja myllännyt multaa kuin myyrä,
ottamatta osaa muuhun kuin omaan uurastamiseeni. Etkä sinäkään ole
elämässäsi nähnyt muuta kuin lehmäsi, vasikkasi, kangaspuusi ja
rukkisi. Näin me olemme eläneet, sillä näin meille opettivat heimoperu
ja karu luonto. Nyt sanotaan kaikissa käänteissä, että me olemme
kansalaisia, joilla on erinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia ja että
me olemme valtakunta ja kansakunta ja yhteiskunta. No ne nyt mahtuvat
kalloon, mutta sanotaan vielä paljon muuta, mistä meillä ei ole koettua
tietoa eikä elettyä kokemusta. Kysy vain tyttäreltäsi tai pojaltasi,
niin et ymmärrä heidän vastaustaan! Et ymmärrä! (Asettuu kiivaana
keinutuoliin.) Mutta minä kysyn sinulta, eikö voi oppia ymmärtämään?
Häh?

EEVA-KAISA (alistuvasti)

Sinä kyllä jo ymmärrät, koska osaat noin puhuakin. (Menee Matin viereen
ja panee kätensä hänen käsivarrelleen.) Jos luulet, että meille on
hyötyä joittenkin asioitten katselemisesta, niin ruvetkaamme sitten
katselemaan!

MATTI

No, näetkös! Heti sinä olet taas kahdenkolmatta ikäinen! Ja juuri
niin pitää olla, sillä elämä on juossut meiltä karkuun. Sitä on
otettava hännästä kiini ja lujasti. (Haparoi Eeva-Kaisan palmikkoa.)
Noin! Muistatko, kuinka usein minä tartuin mielihyvin sinun paksuun
palmikkoosi — mutta — missä ihmeessä sinun kourantäyteinen palmikkosi
on —

EEVA-KAISA (hiljaisesti)

Ei sitä enää ole — — —

MATTI (hämillään)

Ei ole —?

EEVA-KAISA

Nämä vuodet ovat sen riipineet hiiren hännäksi.

MATTI (istuu hiljaa, rykäisee sitten, mutta vaikenee taas, ottaa sitten
Eeva-Kaisan käden, jota silittelee)

Näes nyt! Ääh! Saakuri sentään! Mitä minun pitikään sanoa? Niin! Se
lentävä lempo — se elämä! Se on vilistänyt huomaamattamme omille
teilleen ja jättänyt meidät nokka maata kohti tuijottamaan tätä
Hankalan taloa. Mutta minä sanon, että Hankala ei enää meidän
torhimisistamme parane. Mutta meitä itsiämme olisi vähän torhittava.
Sen huomautit vallan ilmielävästi — kun — kun — (iloisemmin) — mutta
älä välitä siitä — siitä hiirenhännästä! Naisethan käyttävät nyt
samallaista tukkaa kuin miehet minun lapsuudessani. Samanlaista
heiluvaa lauhaa. Hiirenhäntä poikki vain — ja siltä kohdalta olemme
tarranneet elämää niskakarvoista — ja sitten tartumme sitä korvista ja
koivista —

EEVA-KAISA (naurusuin)

Mitä sinä nyt hulluttelet! Sinähän puhut hassuja juttuja kuin ennen —

MATTI (ylimielisenä)

Juuri prikulleen kuin ennen! Sanoitpa sanan! Me olemme ihan
entisellämme. Mutta emme katsele enää ainoastaan vaon pohjiin ja
sakkasaaveihin, vaan ympärillemme. Käymme sinne, minne muutkin ihmiset.
Näemme, kuulemme, opimme ja elämme kuin muutkin, mutta vaikenemme
visusti. Emme puhu sanaakaan sokkoudestamme, etteivät ne nauraisi
meille. Me katselemme kaupungit ja eduskunnat ja puolueet ja juhlat
ja radiot ja kaikki yhteen myttyyn. Otamme selvän, näetkös, minne
kuljetaan ja minnepäin valtakunnan viiri viittaa.

EEVA-KAISA

Meinaatko sinä, että —

MATTI

Juuri vissisti meinaankin, että Hankalan haltiaväki rupee leiskumaan
ruumiinsa ja sielunsa terveydeksi. Astukoon Janne talon ohjaksiin
ja Anna — se sopii tyttölapselle — pysyköön meidän tarakassamme.
(Naurahtaa hyväntuulisena.) Muutenhan ihmiset luulisivatkin meidän
kuljeskelevan kihlamarkkina-matkoilla — vai — häh!

EEVA-KAISA

Koska maailman päivinä olet kaiken tämän myllerryksen päähäsi
päntännyt? Sentähden kai oletkin ollut niin viisaan näköinen koko
kevään.

MATTI

No, no, no! Jätä silleen, viisastelija, ja mene hepeneittesi kimppuun!
(Sytyttää tupakan, kun emäntä siirtyy entiseen työhönsä.) Viisaan
näköinen! Hyh! Vihainen minä olen ollut. Kai sen tiedät, että minua
ovat suututtaneet ne Tourulan Aten hommat meidän yhteismaamme suhteen,
kun väeltä väkisin tahtoi Jokipartaan torpan myytäväksi tehtaalle.
Mutta minä en meidän osaa myynyt, enkä myy!

EEVA-KAISA

Atte kuuluu myyneen ja saaneen vielä sähkövoiman talon koneisiin ja
valaistuksiin.

MATTI

Myyköön ja saakoon ja iloitkoon! Mutta mistä sai myymisen ramun
sellainen nahjus? Mistä sai? (Nauraa.) Siitä kai, ettei kyennyt
vastustamaan ostajan kärttymistä! Ei edes minun turvissani! Hyi,
saakuri! Mutta olkoon omillaan! Sitä juttua en enää kieleni kärkeen
päästä. Meillä ei ole enää yhteismaata ja se on sen lorun loppu. Välit
selvinä siihen mieheen!

EEVA-KAISA

Atte on muuten hyvin kunnon poika ja asuu talonsa hyvin.

MATTI

Siitä en sano mitään. Asiaton arvostelu ei kuulu minulle. Oli mikä oli!
(Nousee.) Ja nyt menen sanomaan miehille, että lähtevät Juhannuslimojen
hakuun.

EEVA-KAISA

Näinkö varhain?

MATTI

On pitkä matka! Näes! Minä haetan ne Jokipartaan viidakosta.
Tourulaanpa ei noudetakaan sieltä juhannuslehtoja. Mutta Hankalaan
tuodaan, jos ei muun, niin lystin vuoksi.

JANNE (tulee vasemmalta)

MATTI (sanovinaan leikkisän riehakkaasti)

Eikös niin, Janne?

JANNE (empimättä)

No, oli menneeksi! Arvion kauppaan!

MATTI

Näes, äitiseni! Taitaa olla reilu miehen alku, tuo Janne! Uskoo
isäänsä! Jotakin vanhasta kansasta vielä elää. (Menee oikealle.)

JANNE

Kas, kun isä oli taas entisellä leikkituulellaan! Minua jo onkin
surettanut.

EEVA-KAISA

Mikä sitten?

JANNE

Olen pelännyt, että jos isää ja äitiä ei miellytäkään — tai — niin —
nuo uudet kamarit — ja —

EEVA-KAISA

— ja talon antaminen. Niin! Sitä minäkin olen pelännyt, mutta vallan
suotta. Isää on vain harmittanut se Jokipartaan juttu.

JANNE (kävelee)

Se onkin riivatun ilkeä paikka, kun — niin juuri kun, kun!

EEVA-KAISA

Nii-in! Jos Atte jotakin ajattelee meidän Annasta, niin tyhmällä tapaa
hän aikeensa on alottanut.

JANNE

Luuleeko äiti, että isä panee pahasti vastaan? Nouseeko takajaloilleen?

EEVA-KAISA

Uskon, että kieltää kokonaan. Isä on Atteen niin myrtynyt, ettei halua
edes puhuakaan hänestä. Sen kuulin äsken. Olen kovin pahoillani Annan
vuoksi. Mikä sen Aten riivasikin siihen yhteismaan myöntiin?

JANNE (istuu keinuttelemaan)

No, helkkari! Se sähkövalo Annalle! Navetat ja maitokamarit ja kaikki
nurkat täyteen valoa Annaa varten. Ei muka ennen voinut kosimaankaan
tulla. Tänään se nyt meinaa kavuta Jokipartaan yli.

EEVA-KAISA

Älä nyt! Tänäänkö?

JANNE

Niin sanoi aamulla, kun tapasimme tuolla moisiolla.

EEVA-KAISA (hätääntyneenä)

Voi, hyvänen aika! Jätänpä heti tämän hypistelyni —

JANNE

No, ei nyt hätäillä! (Nauraa.) Pian kai äiti tuon laatikkonsa kiini
työntää.

EEVA-KAISA

Mitä minä näistä! Eiväthän nämä karkaa, (Sukoilee tavaroita
laatikkoon.) Mutta juhannusilo ehkä karkaa! Mitähän isä sanoo?

JANNE

Mitä se auttaa, mitä isä sanoo! Anna ja Atte ovat asian jo päättäneet
ja me pidämme heidän puoltaan. Sanomme juu, juu — ja jaa, jaa!

EEVA-KAISA

Me? Ole nyt! Mekö annamme Annalle myötäjäiset ja perintörahat? Ei,
poika parka, meistä turvaa tule! Ja sitten vielä! Atessa ei ole miestä
kiistan käyntiin.

JANNE

Eiköhän sentään asian vuoksi, jota on kauan hautonut. Itsepäinen
suomalainen hänkin on.

EEVA-KAISA

En usko! Astuu tiepuoleen heti, kun kuulee ensimmäisen risahduksen. Ja
minua niin peloittaa Annan tähden. Vieläkö se jäi sinne uutiskamareihin
häärimään? Taisi ruveta kukittelemaan siellä, koska ajoi minut tieheni?

JANNE (hymyilee)

Enkä sano! Uteliaisuus ei auta yhtään. (Vakavasti.) Mutta minä mielisin
sanoa, että Atesta minulla on toinen käsitys kuin äidillä, vaikkei hän
suulla suurentele. Lujaa maata on kantojen alla.

EEVA-KAISA

Eipä tässä pieni lujuus paljon paina. Tiedäthän miten taipumaton isä
on, jos niikseen tulee.

JANNE

Kyllä tiedän, mutta isä on viime aikoina vähän niinkuin muuttunut.
Luulen, että hän kevään kuluessa on miettinyt yhtä ja toista — ja sanoi
kerrankin, että antaa uusien tuulien vain puhallella, ei niistä hallan
vaaroja tunnu uhoavan.

EEVA-KAISA (työntää laatikon kiinni)

Niin, Janne! Niin se kyllä on. Isä on muuttumaisillaan vähän toiseksi
ja tahtoo kaikkeen tutustua. Sen kuulin äsken. Mutta onko hän niin
muuttunut, että antaa Annan mennä Tourulaan — sitä epäilen. (Ryhtyy
järjestelemään pikkutavaroita siellä täällä.)

JANNE (pyyhkii tukkaansa)

Sepä se! Antaa ehkä muitten ohjaksien roikkua, mutta omiansa pitelee
sitä tiukemmalla. Niinkin voi olla.

EEVA-KAISA

Tietääkö Anna, että Atte aikoo tänään tulla kosimaan?

JANNE

En minä ainakaan sanonut. Olisikohan pitänyt? Olisi kai pitänyt
valmistaa isän vastahankaan —

EEVA-KAISA (akkunan luona)

Mutta tehdään se varovasti — hiljalleen — näkyy tulevan jo kuistille —
hoh, hoh — olisipa nyt juhannus voinut mennä säyseemminkin —

JANNE

No, no, äiti! Rauhoitu! Eihän vielä ole mitään tapahtunut.

ANNA (tulee oikealla rivakkana ja touhuisena)

Äiti hoi! Nyt saat tulla katsomaan kammareitasi! Minä en sano mitä
siellä on, mutta siellä on pikkurikkisen näkemistä ja paljon, valtavan
paljon kuulemista. Ja polskan minä tanssin äidin kanssa heti siunatuksi
aluksi! Heipparallaa! (Kiepahtaa vähän äidin ympärillä.)

EEVA-KAISA (leppeästi ja naurunsekaisesti)

Menetkös siitä — touhupää. Jos isä näkee, niin saat ripsua.

JANNE

Mitä kuultavaa siellä on? Onko pelitoosa, joka rimputtaa jatsia?

ANNA

Voi sinua, poropeukalo! Tiedätkö mikä epeli on pääskynen? Tulkaa
kuulemaan! Räystäitten ympäristö ihan kuhisee ja koko ilman täyttää
sellainen viserrys, että ihminen vallan riemuun pakahtuu. No! Mennään
jo!

JANNE

Odota nyt siunaama! Annahan, että poltan pienen tupakan. Kyllähän ne
pääskyset siellä mekastavat koko kesän. Harjoitelkoot nyt ensin!

ANNA (menee sohvaan istumaan)

On siellä muutakin! Nähtävääkin! Mutta en sano! — Oh, hoh! Kas!
Tuntuukin mukavalta, kun saa vähän istahtaa. Jalat eivät tunnu
ymmärtävän pääskysistä ja kehkeimmästä kesästä yhtään mitään! Oi, oi,
jos nyt tulisi vieraita näkemään niitä kammareita! Sanon, että kyllä
sietäisivät katselemisen.

EEVA-KAISA (asettuu tuolille pöydän ääreen)

Taitaapa tullakin vieraita. Janne kertoi.

ANNA

No, nepä kreivin aikaan! Kuka tulee?

JANNE

Tourulan Atte — aikoi —

ANNA

Atteko — tänään?

JANNE

Etkö tiennyt sitä?

ANNA

Ee-en! Mihinkähän aikaan? Sanoiko sulle?


JANNE

Sanoi — ehkä tulevansa — näin — näihin aikoihin — niin sopimattomaan
aikaan kuin suinkin —

ANNA

Vieraisiinko — vai —?

EEVA-KAISA

Ei kai juuri vieraisiinkaan — (arasti) — en luule isän kutsuneen.

ANNA

Yksinkö tulee?

JANNE

Niin kai — ellei tuo puhemiestä tullessaan. Saat kai sen tietää —
kosimaan tulee — riiaamaan.

ANNA (huudahtaa hämmästyneenä)

Ai jee — (hetken kuluttua painokkaasti) — -peri!

JANNE (nauraa)

Älä pahastu, äiti! Ei Anna kiroile, mutta joskus kanakin kiekaisee, kun
se on oikein iloissaan.

ANNA

Mutta minäpä en olekaan iloissani!

EEVA-KAISA (yllätettynä)

No, ihme! Et sitten väiltäkään Tourulan Atesta? Vai et! (Toimekkaasti.)
Mutta suotta sentään pahastua kysyjälle! Pianpa hänestä selvitään!
Luulen, että isä ei huolisikaan hänestä vävykseen, eikä antaisi sinua
Tourulaan.

ANNA (ihmetellen)

Eikö huolisi — eikä antaisi — mikä vika Atessa sitten on?

JANNE (tekeytyy välinpitämättömäksi)

Mitäpä sellaista utelet miehestä, joka ei tunnu olevan sinun makuasi!

ANNA (kivahtaa)

Kuule, Janne! Menitkö sinä kosimaan Raution Helmiä ilman, että Helmi
tiesi tulostasi?

JANNE

Menin ja ajoin vielä Raution porttipieleen että tärähti.

ANNA (salpaantuneena)

Etkä saanut rukkasia?

JANNE

En saanut, koska ensi pyhänä kuulutetaan — ainakin pappi lupasi.

ANNA (räiskähtäen)

Mutta Atte saa rasat — ja tikkurit — ja tumput — se on vissi se!

JANNE (vakavana)

Älähän nyt lähde laukkaamaan noin suin päin. Tämä asia on kiperämpi ja
kovempi kuin veräjäpieli.

EEVA-KAISA

Minä olen kauan pelännyt ja surrut sinun puolestasi, kun olen luullut,
että sinä pidät Atesta —

ANNA

Niinhän minä pidänkin. Se on selvä asia! Mikä siinä surettaa?

EEVA-KAISA

Minä en ole hennonut sanoa sinulle, ennenkuin tuli pakko, että isä kai
vastustaa — eikä hyväksy Attea —

JANNE

Niin! On hyvin luultavaa, että isä kykenee yksinkin hoitelemaan
asian kielteiset puolet. Et tee viisaasti, jos rupeat leikittelemään
vakavassa asiassa. Isä osaa yksinkin panna peen eteen.

ANNA (katsellen kumpaistakin)

Mitä tämä on? Leikkiäkö vai totta? Tarkoitatteko te, että isä —

EEVA-KAISA

Me emme tiedä varmasti, mutta ainakin minä pelkään, että isä tulee
antamaan Atelle pikaisen lähdön — ja sentähden halusin valmistaa sinua,
ettei isku yllättäisi. Taisit äsken puhella vain piloja —

ANNA (kiihkeästi)

Tietysti piloja! Ehkä Atte juuri siksi tuleekin tietämättäni, kun on
otaksunut minun tuntevan isän vastahakoisuuden — tai — kuka sanoo, että
Atte siitä tietää mitään?

EEVA-KAISA

Kaipa hän muistaa, kuinka isä myrtyi hänelle siitä Jokipartaan asiasta.

ANNA

Miksi Atte ei olisi saanut omaa osuuttansa myödä?

JANNE

Miksikä ei! Kylläpä saikin — ja myikin, mutta hinta putosi — ainakin
meidän osuudelle — ja hyvien välien silta katkesi.

ANNA

Oletko sinäkin Atelle vihanen?

JANNE

En ole. Minä ymmärrän miten suuren arvon Atte pani sähkövoimalle, jota
ei mitenkään muuten olisi saanut. Sinun tähtesi oli Atte päättänyt
hankkia sähkövalon, vaikka se maksaisi koko Jokipartaan osuuden. Ja hän
teki oikein — minun mielestäni.

EEVA-KAISA

Niin minunkin mielestäni. Olen aavistanut Aten syyt, mutta hyvä oli
että sanoit.

JANNE (leikkisesti)

Oli sanottava, kun tässä meinattiin ruveta kiekuilemaan. Atte itse
ei paljoja sanele eikä tekojaan julistele. Ei edes erehdyksiäänkään
puolustele.

ANNA (painaa päänsä, tuntien tappion)

Ja — ja isän mielestä — ei Atte menetellyt oikein? Niinkö?

JANNE

Niinhän isä on sanonut.

ANNA (kiinteämmin)

Ja minun mielestäni ei isä menettele oikein, jos siitä syystä tuottaa
Atelle ja minulle ikävyyksiä.

EEVA-KAISA (lohdutellen)

Kuka takaa vaikkei tahtoisikaan. Äsken hän puheli minulle
kaikenlaisista tuumistaan ja siitä, että on tullut jäätyä vähän
jäljelle yhdessä ja toisessa kohdin. Katsellaanpa nyt ja pysytään vain
rauhallisina!

JANNE

Oikein, äiti! Rauhallisina on pysyttävä — tuli mitä tuli. Suotta on
etukäteen maalata sorkkajalkaa seinälle.

ANNA (lujasti)

En minä maalaa enkä piirusta, mutta sen sanon, että olen laillisessa
ijässä ja päätän itse asioistani — tällaisista elämän asioista.

EEVA-KAISA

Niin, niin, lapseni! Sydämeni sanoo, että olet oikeassa, mutta älä
kuitenkaan sano sitä isälle! Älä ainakaan nyt yhteen öläkkään!
Mietitään sitten — myöhemmin!

JANNE

Minun mielestäni on paras, että me lapset pysymme poissa ja annamme
Aten hoitaa asiansa isän ja äidin kanssa —

EEVA-KAISA

Olkaapas hiljaa! Sieltä kuuluu juttelua kartanolta!

JANNE (menee akkunan luo)

No, vissisti! Siinähän se poika jo onkin — juttelee isän kanssa.

EEVA-KAISA (nousee)

Oi, voi, kuinka sydämeni pampattaa!

ANNA (nousee)

Äiti kulta! Minä lupaan sinulle, etten poikkinaista sanaa sano, vaikka
mitä tapahtuisi. (Syleilee äitiä iloisena.) Menemme Jannen kanssa sinun
kukkaiskammariisi ja tanssimme neekeri-koputusta juhlan kunniaksi.

JANNE

Eikös se Atte —! Kuinka pääsikin veräjälle niin vähin äänin? Se on
tullut uudella autollaan. Onpa siivo kone' Ei ole pyrissyt eikä
pörissyt!

ANNA (ryntää akkunaan)

Älä nyt! Onko se ostanut auton? No, voi minun päiviäni! Äiti! Tule
katsomaan!

EEVA-KAISA

Ei, ei! Minun täytyy mennä pyytämään vierasta sisään. Kuka sen isän
tietää — (Menee oikealle.)

ANNA

Katso nyt, Janne! Kuka tuo toinen mies on! Eihän Atte vain ole ottanut
puhemiestä kelkkaansa! Sepä nyt olisi —!

JANNE

Eikö mitä! Sehän on Aten serkku, Sulakan isäntä. On vieraissa
Tourulassa. Mitä me nyt teemme? Olisi mentävä vieraita vastaan ja olisi
pysyttävä piilossa — (Katsoo Annaa.)

ANNA (kiihkeästi)

Jos me nyt hyökkäämme tuohon rykelmään, niin ei Aten kosimisesta tule
mitään. Kuka nyt kirkkokansan kesken? Ei ainakaan Atte!

JANNE (toimekkaasti)

No, livistetään sitten hyvän sään aikana! Tule! (Menevät nopeasti
vasemmalle.)

EEVA-KAISA (avaa oven hetken kuluttua)

Pyydän vieraita käymään sisään! Tehkää hyvin!

SOLAKKA

Kiitoksia vain — ja hyvä päivä kynnyksen yli!

ATTE

Kiitoksia! Hyvää päivää taloon!

EEVA-KAISA (kaikkien tultua)

Olkaa tervetulleet ja käykää istumaan!

MATTI (rykäisee)

Niin — hm — painetaanpa puuta! (Ottaa senkiltä tupakkavehkeet ja vie
sohvapöydälle, asettuen keinutuoliin.) Tässä olisi — vieraille —

SULAKKA (asettuu sohvapöydän viereiselle tuolille)

Arvaamme, että talossa on yhtä jos toistakin touhua näin juhlan suulla,
joten emme oikeastaan ole saapuneet erikoisessa vierastimismielessä —

MATTI

No, no — tupakka sentään pahimman kiireen tappamiseksi!

EEVA-KAISA

Käy nyt tuonne sohvaan, Atte! Mitäpä siihen akkunapieleen pysäyt.

ATTE (istuu akkunanpieleiselle tuolille)

Minä kiitän! Hyvähän tässä.

EEVA-KAISA (menee senkin viereiselle tuolille)

Yksinkö nyt sieltä Sulakalta — eikö emäntä tällä kertaa —?

SULAKKA (leikkisesti)

No, kuinkas muuten! Täytyyhän niitä emäntiäkin tuuletella, mutta
Tourulaan jäi, eikä edes terveisiä pannut matkaan, kun me vain lähdimme
vähän tuota uutta autoa koettelemaan.

MATTI (välinpitämättömästi)

No, näkyypä kulkeneen ainakin tänne asti.

SULAKKA

Niin — minähän sen kokkaa olin kääntelemässä. Poikkesimme tänne
niinkuin asialliselle asialle. Ja — parasta kai avata asiavakka ilman
jaaritteluja. Tuo Tourulan Atte on tullut kosiomiehenä tänne Hankalaan.
Sanoo Annan kanssa sopineensa asiasta ja tuli nyt pyytämään Annan
vanhempien suostumusta.

MATTI (nauraen ja lujaäänisesti)

No, saakuri! Oletko sinä Sulakka ruvennut puhemiehen ammattia
harjoittamaan?

SULAKKA (levollisesti)

Olen täksi kerraksi. Aten puolesta kehtaa kyllä puhua. Tehän tunnette
hänet poikasesta saakka ja tiedätte että Tourula kaipaa emäntää.
Lähempiä selostuksia saatte niin pitkälle kuin haluatte.

MATTI

Mutta minäpä en halua yhtään mitään. Pane sinä, Sulakka, vain saman
tien asiavakkasi kansi kiinni ja kanna vakkasi pirtistä pihalle!

SULAKKA (ei ole ymmärtävinään)

Arvasinkin asian selväksi ilman muuta, kun kerran molemmin puolinen
rakkaus kuuluu olleen tientekijänä.

MATTI

Minkä helkutin tien? Mitä tietä sinä meinaat?

SULAKKA

Sitä tietä, joka vie avioliittoon.

MATTI

Jaahah! Sinä et näy ymmärtävän vähästä. Koetas nyt kuunnella! Meillä
ei ole tytärtä Tourulaan vietäväksi. Ehkä joskus muulloin maailmassa,
mutta ei minun aikanani. Meillä on yksi tytär, mutta se ei ole kasvanut
Tourulaa varten.

SULAKKA (leppoisana)

No, nyt kai on pakko ymmärtää. Te siis kiellätte suostumuksenne?

MATTI

Vissisti! Kiellän kuin kirveen silmään.

ATTE (hiukan uhkamielisesti)

Eikö sentään kysyttäisi Annan omaakin ajatusta?

MATTI (leveästi kailottaen)

Annanko? Sen turkastako tässä Annan ajatus meriteeraisi? Etkö jo äsken
päässyt sen pulman perille, ettei Hankalasta naiteta tytärtä Tourulaan
— tässä miespolvessa?

SULAKKA

Koetetaanpa nyt rauhassa miettiä asiaa! Jos tässä tekisi tenää se
Jokipartaan myynti, niin —

MATTI (yhä pilailevammin)

Mitä sinä Tourulan kauppoja minuun sotket! En minä ole Tourulan
vormyntäri! Myyköön vaikka maansa ja mantunsa! Mitä se minua liikuttaa.

SULAKKA

No, jos se ei ole syynä, niin olisiko talossa jokin vika?

MATTI

Kuka siitä on puhunut? Häh? Olen sanonut vain, ettei meiltä naida
Tourulaan tässä polvessa.

ATTE

Syy on nähtävästi minussa. Minä en kelpaa

MATTI

Kelpaat kai kenelle kelpaat — mutta meidän vävyksi ei sinusta ole. Sinä
et sovi, jos tietää tahdot. Miehelle ei saa naiset naureskella, eikä
toiset miehet ilkamoida. Ei ainakaan sille miehelle, joka nai meidän
Annan! Jos ei mies ole riuska ja halkinainen, niin mikä se sitten on?
Häh?

EEVA-KAISA (arasti)

Atte on kyllä kovin siivo, eikä häntä ole ajan virtaukset rienanneet —

MATTI

Siivo ja kunnon mies voi olla, olematta silti kuin vahinko nurkassa.
Selkärankaa pitää olla ja älykästä tarmoa. On pystyttävä jokaiseen
peliin omakohtaisesti — muuten on kuin herraa pelkääväinen akka. Vaikka
— kyllähän sellaisiakin ämmälaureja on, mutta ne eivät ole muijan
tarpeessa. Noh! Suotta paasata siitä mitä on, mitä ei. Puhemies kai on
älykäs ja ymmärtää yskän. Tämä asia ei tästä selvene.

SULAKKA

Eipä näy selvenevän.

EEVA-KAISA (hätäisesti)

Tässä minäkin istun, enkä ajattele vieraanvaraa — (kiepahtaa nopeasti
vasemmasta ovesta).

SULAKKA

Isäntä ei näy panevan suurtakaan painoa pääasioille.

MÄTTI

Soo! Sivuasioistako olen puhunut, mielestäsi?

SULAKKA

Niin! Me tulimme tänne saattamaan päätökseen Aten ja Annan
rakkausjuttua.

MATTI (topakasti)

Se juttu saa raueta — jos jotakin senlaatuista ovat kuvitelleet.

ATTE

Entä — jos ei raukene?

MATTI

Kuulkaas nyt, miehet! Minä en aio ruveta teidän kanssanne tässä unia
selittelemään. Niitähän voi olla jos minkälaisia joillakin — keskellä
päivääkin.

ATTE

Luuleeko isäntä, että minun rakkauteni loppuu tähän nuhdesaarnaan?

MATTI

Jos sinussa jotakin loppuu tai alkaa, on se sellaista, mikä ei liikuta
minua. Minulta on kysytty ja minä olen vastannut.

ATTE (nousee)

Minä lähden kuta kuinkin piestynä tästä talosta — ja varmasti mulla
olisi nyt häntä koipien välissä, jos olisi häntä. — Hyvästi, isäntä!
En kanna kaunaa teille, kun olette Annan isä. Mutta sen sanon,
että huonosti te tunnette minut — ettekä taida sen paremmin tuntea
tytärtännekään. Hyvästi! (menee oikealta ulos).

SULAKKA (nousee)

Jaa, jaa! Eivät kai pidot parane, elleivät vieraat vähene. Minäkin
lähden, mutta en sano teille kädestä pitäen hyvästiä enkä tervehdystä
ennen kuin olette pyytänyt Attea sopimaan kanssanne.

MATTI

Mistä helkutista — sopimaan?

SULAKKA

Aiheettomista syytöksistä, joita kolistelitte hänen niskaansa kuin
perunanelikosta ikään. Ja sitten vielä! En tahtoisi teitä neuvoa,
vanhaa miestä, mutta en voi olla sanomatta, että te nyt istutte kuin
veräjän takana jossakin korpiloukossa, ettekä pysty kiipeämään yli.
Sanon talolle hyvästit! (menee nopeasti ulos).

MATTI (ei ehdi hämmästykseltään huutamaan ennen kuin oven sulkeuduttua)

Vanha? Itse voit olla vanha — sinä harakka! (Aikoo nousta, mutta
palaakin nolona tuijottamaan eteensä.) Veräjä! — Hm, hm! Veräjän takana!

(Autotorven ääni kuuluu ulkoa.)

Väliverho



TOINEN NÄYTÖS.


Samana päivänä vähän myöhemmin.

ANNA (istuu keinutuolissa ompele käsissä, nostaen sen joskus helmastaan
paria pistettä varten, käsien vaipuessa uudelleen alas. Näkyy, että
varsinaisena työnään on miettiminen.)

EEVA-KAISA (tulee ulkoa hiljaisena ja surumielisenä)

Ne siellä limoja pystyttelevät. Haluaisitko määrätä jotakin niiden
suhteen?

ANNA

Pankoot miehet vain oman mielensä mukaan!

EEVA-KAISA

Olet aina ennen ollut mukana.

ANNA

Ennen — niin.

EEVA-KAISA (avaa senkin laatikon ja asettuu tuolille sen eteen
kajoamatta kuitenkaan mihinkään, katselee vain)

Silloinkin oli juhannus-aatto.

ANNA (katsoo äitiään)

Milloin?

EEVA-KAISA

Silloin — kun ensi kerran täyttelin tätä laatikkoa. Tämä on nyt
kolmaskymmenes juhannusaatto siitä lukien. Niin, niin! Kaikki minä ne
muistan.

ANNA

Minäkin luulen muistavani tämän aaton pitkiä aikoja.

EEVA-KAISA

Niinpä kai. Milloin on elämä kirkasta, milloin harmaata. Päivemmällä
tämä ilta kuitenkin lupaili parempaa — tavallista parempaa.

ANNA

Äiti rakas! Luulen, että olet saanut kätkeä sydämeesi monta harmaata
hetkeä. Mutta minä pyydän, älä välitä tästä! Minuahan tämä ensi
sijassa koskee ja minä selviän tästä. Varmasti selviän — ellei Attea
täällä suututettu niin sydänjuuria myöten, että — että ei enää välitä
minustakaan.

EEVA-KAISA

Janne näkyi soutaneen äsken lahden yli. Menikö Tourulaan?

ANNA

Meni hakemaan sieltä tarkempia tietoja, kun sinä et kerro asiasta muuta
kuin isän kiellon.

EEVA-KAISA

Minua rupesi niin huimaamaan ja korvat alkoivat humista — silloin —
isän puhuessa — ettei minusta ole kertojaksi.

ANNA

Niin, min, äiti-kulta! Kyllä arvaan. Sinä et sellaista kestänyt. Ei
puhuta siitä enää! Onkin vallan sivuseikka mitä isä kieltonsa lisäksi
sanoi.

EEVA-KAISA

On kyllä niin. Kieltohan on pääasia, mutta — mutta —

ANNA (huokaisten)

Niin, niin! Siinä voi olla monta muttaa, mutta niiden muttien perille
pääsemme heti, kun Janne palaa Tourulasta. Minun on koko syy! Miksi en
pitänyt tarkemmasti varalta Aten lähtöä.

EEVA-KAISA

Millä sitä piti! Tulivat kuin ryöppy — ja samassa ryöpyssä lähtivät.

ANNA

Sepä se. Auton torvi säikäytti minut suin päin pihalle — mutta silloin
olivatkin jo tiessään.

EEVA-KAISA (hetken kuluttua hiljaisesti)

Kävisiköhän nyt niin, että — että Atte ei enää peräisi asiaansa?

ANNA

Sellaista en ajattele, ellei ole vallan mahdottomia tapahtunut.

EEVA-KAISA

Entä, jos perää, niin mitä sinä sitten aiot tehdä?

ANNA

Niin — sitä en tällä hetkellä osaa sanoa.

EEVA-KAISA

Minä en ollenkaan ymmärrä, kuinka päin tässä talossa sitten elämää
jatketaan, jos isää ruvetaan vastustelemaan.

ANNA (nousee ja menee äidin luo ja hyväilee häntä, hellästi)

Voi äiti-riepuseni! Pikku riepuseni! Monesti kai on sellainen pelko
mieltäsi ahdistanut, mutta minun tähteni se ei saa sitä tehdä. Jos minä
jään kotia, niin minä en tule myrskyjä nostattamaan.

EEVA-KAISA

Herran tähden! Minne sinä menisit?

ANNA

Älä nyt hätäile! En minnekään aio. Sanon vain, että jos kotona olen,
niin en ole täällä riitojen jatkajana. Voit aivan rauhoittua tästä
asiasta ja luottaa minuun kaikessa — mitä kohtalo sitten tuoneekin
mukanaan.

EEVA-KAISA

Ei uskoisi, että olet niin rauhallinen ja viisas, vaikka olet aina
ollut iloinen kuin peipponen. Minä en ole niin voimakas kuin sinä —
vaikka — ehkä minä en ollut yhtä iloinenkaan — aikoinani. (Kuuntelee.)
Vaietaan nyt. Sieltä tulee joku! Voi olla isä.

JANNE (tulee ulko-ovesta)

Huh! Kuuma tuli! Kuuma! Mutta sen vain sanon, että kilpa-soutaja
minusta tulee. Uskotteko, että soudin lahden poikki seitsemässä
minuutissa? Ette? No, niin! Venheessähän minä soudinkin.

ANNA

No, tapasitko Aten?

JANNE

Totta kai tapasin. (Menee taputtamaan äidin olkaa.) Ja hän lähetti
äidille terveisiä ja pahoitteli kovin, ettei saanut hyvästi jätetyksi
siinä lähtöhötäkässä. Lupasi parantaa tapansa vastedes.

EEVA-KAISA

Eikö Atte ollut kovin vihainen meille?

JANNE

Ei sinnepäinkään! Sanoi vain toimekkaana, ettei niitä Annan tapaisia
tyttöjä sovi noukkiakaan kuin marjoja mättäältä. Vakuutti vielä isäukon
olleen oikeassa, kun sanoi, että muijajahdissa pitää olla riuskempi
peli.

ANNA (menee sohvanurkkaan)

Noo — ei kai hän niin sanonut? Atte?

JANNE (nauraa)

Olet oikeassa! Atte ei kylläkään juttele erin riuskasti, mutta koko
pakana se on toimimaan ja saamaan aikaan. Telefooni siellä kilisi ja
kalisi, kun tulin kartanolle. Ja kun astuin isännän kamariin, niin
jo mies istui pöydän ääressä kynä kourassa. Paitahihaisillaan oli ja
töhersi kuin riivattu. (Kaivaa taskustaan kirjeen Annalle.) Ehkä hän
sitä seikkaa pyytää anteeksi tässä kirjeessä.

ANNA (hypähtää ylös)

Kirje — minulle? Anna tänne! (Sieppaa kirjeen ja ryhtyy lukemaan.)

EEVA-KAISA

No, kuule, Janne! Ei Atte kai sitten aio heittää Annan asiaa silleen?
Sano!

JANNE (asettuu keinutuoliin tupakoimaan)

Onko äiti luullut Atesta sellaista? Atte ei heittele mitään. Mutta jos
hänet heitetään ovesta ulos, niin uskon hänet sellaiseksi härkäpääksi,
että palaa.

EEVA-KAISA

Enhän tiennyt mitä piti luulla sellaisen kohtauksen jälkeen.

JANNE

Niin — se kuului olleen koko kirpeä, mutta Atte ei pakenekaan
saunanlauteilta löylyn lyömänä. Siinä on mies, joka ei hevin unohda
pääasiaa tällä kertaa — ja pääasia on Anna.

EEVA-KAISA

Mutta kyllä hän sitten talttua saa — ja odotella. Tunnethan isän.

JANNE

Hm — jaah! Jaa, jaa! En osaa sanoa siihen mitään. Pitää miettiä. Mutta
sen voin varmasti sanoa, että äiti saa olla rauhallinen kuin pääskysen
muna pesässä. Mitään pahaa ei tule tapahtumaan enää, vaikka Atte
kyntääkin sarkansa päähän asti.

EEVA-KAISA

Mitä sinä sellaisilla puheilla tarkoitat?

JANNE

En mitään muuta kuin rauhoittaa äiti-muoria. En mitään muuta kuin
sanoa, että Atte on mies, johon voi luottaa. Sitä ei ole tällä hetkellä
unohdettava — eikä vastedeskään.

ANNA (käärii kirjeen kokoon ja pistää taskuunsa)

Hyvä on! Näin on hyvä!

JANNE

No, oliko siinä anteeksipyyntö niistä paidan hihoista?

ANNA (menee äidin luo)

Ei! Mutta siinä oli sydämellisiä terveisiä äidille. Sellaisia
terveisiä, että äidin tulee täst'edes aina hymyillä, kun ajattelee
Attea ja minua. Muistatko, äiti? Aina hymyillä! Muista sinäkin Janne,
että äidin pitää niin tehdä! Näes, äiti! Ehkä isäkin sitten oppii
hymyilemään. Isä kyllä nauraa paljon, mutta ei hymyile koskaan.

JANNE

Sinäpä sen sanoit! Kas — sitä en ole tullut ennen ajatelleeksi.
Tosiaankin! Isä ei koskaan hymyile.

EEVA-KAISA

En minä usko, että me vanhat ihmiset enää opimme mitään uusia asioita —
vaikka kyllähän isä sanoo, että meidän pitäisi vielä vähän juoksahtaa
ajan perässä — ja yritellä ymmärtää tätä nousevaakin polvea.

JANNE

Onko isä siitä puhunut äidille oikein vakavissaan?

EEVA-KAISA

On — oikein tosissaan. Mutta minä vain en ymmärrä, millä tavoin tämä
Annan asia —

ANNA

Älä nyt ajattele sitä! Älä päästä päähäsikään mitään ikävää minusta!
Näethän, että minäkin olen iloinen! Minä olen niin iloinen, että, että
— (polvistuu äidin viereen ja painaa itkien päänsä äidin helmaan.)

EEVA-KAISA

Anna kulta! Sinähän peloitat minua! Mikä sinun on?

JANNE (pyyhkii tuskastuneesti otsaansa)

Älä välitä, äiti! Annassa on vielä pikku-tyttöä. On usein sanonut, että
häntä itkettää, kun äiti muuttaa sinne uudelle puolelle. Mutta ajattele
nyt, Anna! Eihän tässä Amerikan matkasta ole kysymys. Ei rapakolle asti?

ANNA (nousee ja pakoittautuu rauhalliseksi)

Anna anteeksi, äiti! Minusta vain — tuntui yhtäkkiä niin hyvältä,
että rupesi itkettämään. Älä ole pahoillasi, äiti! Ethän, rakas äiti?
Olen aina sinun kiltti ja hyvä Annasi. (Suutelee äitiä otsalle.) Ja
nyt menen kuistille vähän vilpaantumaan. (Katsoo ovella taakseen.)
Ja — jutelkaa te jotakin hauskaa sillä aikaa! Puhele, Janne, äidille
huvittavia asioita minun poissaollessani! (Menee ulos oikealle.)

JANNE

No, kyllä minä puhelen kuin kaupparatsu. Ja jos se ei auta, niin rupean
tanssimaan ristitikkua.

EEVA-KAISA (on katsellut Annaa koko ajan)

Miksi Annalla oli niin outo ilme kasvoillaan? Huomasitko? (Työntää
laatikon kiini.) Mikä ihme tyttöön on mennyt?

JANNE

Kyllähän äiti sen ymmärtää, että jännitys alkaa vähitellen laueta.
Parasta on antaa hänen olla yksinään. Asia on sillä tavalla, että
he ovat vakavasti kiintyneitä toisiinsa — ja ratkeaman uhka näytti
peloittavalta. Sellainen käy nuoren tytön hermoille.

EEVA-KAISA

Mitä luulet, että Aten kirjeessä oli? Näin, että Annan silmät ensin
tummenivat ja sitten alkoivat välkehtiä.

JANNE

Ensin kai oli ikävää ja kaihoa ja sitten oli silkkaa iloa ja riemua.
Sellaisia kai ne rakkauskirjeet tavallisesti ovat, että

    »Voi kun on ikävä ja voi kun on lysti
    että silmissä vesi kiehuu,
    kun kultani leiskuu mun mielessäni
    että hamehen helmat liehuu.»

Kaipa äiti sellaisia virsiä on kuullut. Jokaisella reen pankolla niitä
laulellaan.

EEVA-KAISA (hyväntahtoisesti)

Sinä nyt olet! Koetat puhua minut pyörryksiin.

MATTI (tulee vasemmalta)

Eipä tänä juhannuksena paljon välitetä juhannuskoivuista. Miehet ovat
pistelleet niitä mihin on sattunut. Joko sinäkin, Janne, olet tulossa
pirtin istukkaaksi?

JANNE (nousee liikkeelle ja kurkistaa joskus akkunasta)

Meininki tässä kai jo käy akottumiseen päin. Mieli ei enää hyväile
linnun laulupuita. Mutta tosiaankin! Kai mahtoivat jättää tien auki,
että pääsee veräjästä pihalle — ja pihasta pellolle? Näkyypä pääsevän.

MATTI (on istunut keinutuoliin)

Kai siitä sinun liinukkasi läpi pääsee, jos pidät keskitietä. Aiotko
huomenna käydä Rautialla?

JANNE

Kyllähän siitä puhe oli, mutta taitaa jäädä jutuksi.

MATTI

No? Miksi?

JANNE

Kun ylihuomenna on sunnuntai — se kuuliaispäivä, niin eihän tuota joka
päivä kehtaa ajella.

MATTI

Minun mielestäni olisi mukavampaa olla ensimmäisenä kuuliaispyhänä
käymättä. Ennen vanhaan pidettiin sellaista tapaa arvokkaana.

JANNE

Käyhän se sellainenkin tapa. Rehvastelee vain muina miehinä ja luulee
olevansa piilossa kuin jänis taniaisessa.

MATTI

No, niin tai näin! Pääasia, että taloon saadaan pikapuoliin uusi
hallitus. Onko Rautialla jo päätetty hääpäivästä?

EEVA-KAISA

Jaakonpäivän tietämästä puhelimme Rautian emännän kanssa.

JANNE

Eikä sitä minun tietääkseni ole toisin sijoiteltu. Vakava meininki!

MATTI

No, pidetään sitten kiini Jaakonpäivästä. Minä en pidä turhista
vetkutuksista. — Minä puolestani kyllä teen selvän pelin heti pyhän
jälkeen.

JANNE

Minkälaisen pelin?

MATTI

Selvän! Sanoinhan sen. Maanantaina tehdään talonkirjat. Astukoon Janne
aisoihin ilman muuta. (Nauraa.) Olin minäkin isäntä jo ennen emännän
tuloa — ja näkyipä tuota aikaa olleen tarpeeksi riiasteluun silti.

JANNE

Sitä asiaa en kuurra enkä kaarra, vaikka toivommekin sekä Helmi että
minä isän ja äidin ohjailua ainakin aluksi. Alku kuuluu tappavan.

MATTI (leveästi)

Ilman ohjailua minäkin tartuin isännyyteen — ja äitisi samoin
emännyyteen — ja hetipä tässä pärjättiin. Itse on jokaisen oltava,
mitä on! Saa tottua puntaroimaan tekonsa ja toimensa. Se se opettaa.
(Nauraa.) Ja mikäpä siinä! Nykyajan nuorethan ovat itsetietoista väkeä.
Olkoot omataitoisiaankin!

JANNE (iloisesti)

No, minkäpä sille sitten! Pystytään pois vain! Mutta taitaapa
katseleminen tuntua teille molemmille aika oudolta — vaikka — se
onneakin tuottaisi.

MATTI

Mepä emme jääkään tänne katselemaan teidän touhujanne. Äiti ja minä
lähdemme huvireisuille.

JANNE

Soo! No, se on oikein! Kylläpä teillä molemmilla onkin syytä pieneen
huvitteluun — kymmenvuotisten töitten jälkeen.

MATTI

Miksi ei huvitteluunkin! Miksi ei! Mutta oikeastaan — syyt ovat
syvemmällä.

JANNE

Vai niin!

MATTI

Niin! Näes! Hoetaan myötäänsä maailman edistyksestä, uudesta
nousukaudesta ja ihmisten sivistyksestä — ja vaikka mistä. Vähempikin
melu riittää huomauttamaan, että tässä ollaan niinkuin kelkasta
pudonneita. Ja teistä moniaat puhuvat niin viisaasti ja tietäväisesti,
että oikein pintaa karmii. Hyi, saakuri! Mutta mepä istummekin
junavaunuun ja rupeamme kurkkailemaan ympärillemme.

JANNE

Junavaunun akkuna ei vain taida olla tarpeeksi laaja tirkistysreikä.

MATTI

Ei! Mutta juna kuljettelee meidät kaupunkeihin, maakuntajuhliin, karjan
ja viljan koekeskuksiin ja sellaisiin paikkoihin, missä on nähtävää ja
kuultavaa. Eikös tästä kaikesta saa, mielestäsi, ylimalkaista käsitystä
siitä, missä kuljetaan ja mihin päin ollaan menossa? Häh?

JANNE.

Tavallisestihan ne elämän ulkonaiset puolet ovat hyvinkin näkyvillä
maailman markkinoilla. Ja sitä varten ovat, että niitä katseltaisiin ja
otettaisiin opiksi.

MATTI (katsoo hetken Jannea)

Sinä välttelet jotakin! Sohit kuin seipäällä! Mikä minun meiningissäni
ei käy mielesi mukaan? Ammu pilkkuun, poika!

JANNE

Sitä ylimalkaisuutta myöten olen yhtä mieltä isän kanssa.

MATTI

Jahah! Saakuri! Taidat tähdätä jonnekin — johonkin maaliin, jota minä
en näe — vai? Kauasko?

JANNE (seisahtuu isän lähelle)

En tähtää kauas — ulospäin. Mutta minä pidän maailman menon
ja edistyksen tärkeimpänä kohtana meidän oman, sisäisen
markkinakelpoisuutemme. Karjamme ja kalumme kai vähitellen kelpaavat,
mutta keIpaammeko me itse?

MATTI (ymmällä)

No, pannahinenko meitä estäisi?

JANNE (hymyilee)

Pannahinenpa kai. Yhdenlainen yhtä ja toisenlainen toista. Mikä
mitäkin. Sisäänpäin on vaikea katsella.

MATTI (avuttomasti)

Kuules, äiti! Nyt se saakuri taas puhuu sellaista, jota ei ymmärrä.

EEVA-KAISA

Janne kai tarkoittaa, että me kasvatamme hyviä varsoja ja vasikoita —

MATTI (keskeyttää äkkiä)

— mutta itse mullikoiinme töittemme keskessä! Niinkö?

EEVA-KAISA (arasti)

Minä vain luulin ymmärtäväni Jannen ajatuksen.

MATTI

No, sano sitten niin, että minäkin ymmärrän!

EEVA-KAISA

Jos me tahdomme, että meillä on kaikkea maallista hyvää, niin
pitää meidän myös tahtoa, että olemme — hyviä ihmisiä. Pitäisi kai
meidän hoitaa sielujamme ainakin yhtä hyvin kuin viljojamme — ja
kanssa-ihmisiämme ainakin yhtä vaalien kuin karjojanmme.

JANNE (hellästi)

Niin, äiti! Aika luikua siihen suuntaan ja — vieläpä — yhtä
yksinkertaisestikin. Sellaisesta mielestä syntyy jotakin ihmisen ja
ajan arvoista.

MATTI (kailottaen)

No, kuka saakuri nyt sitten on tässä teidän mielestänne kuin karjan
susi? Häh? Kuka?

EEVA-KAISA (katselee käsiään helmassaan)

Ainakin minussa on paljon vikoja.

JANNE (katselee ulos ja vaikenee).

MATTI (on taisteluhaluisena odottanut vastausta, mutta kun sitä ei
ilmene, ryhtyy nolona hommailemaan piippunsa kanssa).

ANNA (tulee hetken kuluttua ulkoa ja juoksahtaa suoraa päätä äidin luo,
polvistuen hänen viereensä)

Älä ole minulle vihainen, äiti! Älä ole!

EEVA-KAISA

Lapsi kulta! Eihän ole mitään syytä olla sinulle vihoissa.

ANNA

Mutta vaikka olisikin! Minä voin olla nurinkurinen joskus. Ja jos
sellaiseksi tulen, niin säästä pahastumisesi! Säästätkö?

EEVA-KAISA

Säästänpä hyvinkin —

ANNA (nousee nopeasti)

Kiitos — rakas äiti! (Menee isän luo ja ojentaa empien kätensä.)
Tahtoisin sanoa isälle, etten ole kevytmielinen enkä huimapäinen, mutta
— minä rakastan Tourulan Attea. Etkö sinä voi sallia sitä?

MATTI (pahantuulisena)

En! Sitä minä en voi sallia. Sellaiset hulluttelut saat unohtaa!

ANNA

En voi unohtaa onneani. Anna minun tulla onnelliseksi!

MATTI

Varmasti annankin. Juuri siksi varjelen sinua onnettomuudelta.

EEVA-KAISA

Ajattele nyt, isä! Ajattele vielä!

MATTI

Olen ajatellut. Tourulan Atte ei ole koskaan astuva meidän Annan tielle.

ANNA (pusertaa nopeasti veljensä kättä ja juoksee ulos).

MATTI (on katsahtanut äitiä, eikä huomaa Annan poistumista, etsii Annaa
katseillaan)

Mitä se tuuliviiri nyt touhusi? Vaikka — mitäs niistä! Kakarat ovat
kakaroita.

EEVA-KAISA

Ei Anna enää niin pahoin kakara ole — kahdenkolmatta ikäinen.

MATTI

Kuulehan, äiti! Emmeköhän ole yhtä mieltä siitä, että naiset eivät
koskaan miehisty. (Nauraa ylimielisesti, mutta nauru taittuu kuin
naulaan, kun —)

ATTE (astuu reippaasti sisään ulko-ovesta).

MATTI (pysäyttää keinutuolinsa)

No? — Noh?

ATTE

Hyvää iltaa!

EEVA-KAISA (nousee säikähtyneenä)

Jumala antakoon!

MATTI (nousee)

Jäikö äskeiseen aitaan rakoja vai —? — Mitä asioit?

ATTE (rauhallisena)

Tulin tuomaan tätä kirjettä isännälle. Voisin sanoa sen sisällön, mutta
kun asia vaatii, että tutustutte siihen vasta minun lähdettyäni, niin
jätän sen tuohon pöydälle. (Heittää kirjeen pöydälle.) Toivotan Annan
rakkaalle äidille rauhallista juhannusta! (Menee nopeasti ulos.)

MATTI (kuohahtaa)

Mitä sakramenskatun saakurin ilvettä tämä on?

EEVA-KAISA (painuu tuoliin)

Minä aavistan jotain, joka kovin peloittaa.

JANNE (menee äidin luo)

Usko minua! Ei enää tapahdu mitään. Attehan meni jo.

MATTI

Menihän se riivattu — mutta — (kuuntelee) — mitä melua sieltä kuuluu?

JANNE

Mistä?

MATTI

Portaista — ja nyt kartanolta — (Menee nopeasti akkunaan, jonne
toisetkin rientävät.) Mitä? Eikö se ole Anna —?

EEVA-KAISA

Anna, Anna!

JANNE

Suotta äiti huutaa — autohan kääntyy juuri portista —

MATTI (pudistaa nyrkkiään pihaan päin)

Surma! Surman syötävä —!

JANNE (taluttaa äidin sohvaan, kuiskaten)

Nyt on äidin muistettava kaikki, mitä Anna on sanonut. Ja myöskin, että
Atte toivotti äidille rauhallista juhannusta.

EEVA-KAISA

Voi minun päiviäni! (Pillahtaa lohduttavaan itkuun)

MATTI (kääntyy akkunasta kädet nyrkissä)

Horna ja helvetti — ja — ja — (kömpii keinutuoliin koetellen kurkkuaan
kuin tukehtuisi.)

JANNE (sanoakseen jotain)

Ehkä Anna lähti vain huviajelulle — hänkin.

MATTI (hetken vaitiolon jälkeen)

Saamme nähdä. Avaa tuo paavin pulla ja lue se!

JANNE (avaa kirjeen ja lukee)

 »Hankalan isännälle.

 Oikein sanoitte, ettei mies saa istua kuin vahinko nurkassa kenenkään
 ilkuttavana. Kun tämän otin opikseni, niin muistin samalla, että
 Hankalan isäntä oli kerran menneisyydessä ryöstänyt Tourulan tyttären
 emännäkseen. Asiassa ei mielestäni ole mitään pahaa, mutta pistipä
 sentään päähäni tasoittaa tuo vanha velka. Vanha tarina neidon
 ryöstöstä tuntui kaipaavan kirkastamistakin, ettei kokonaan unohtuisi.

 Kun tätä luette, olemme Annan kanssa jo vähintäin Rautian ristillä,
 ja siitä poikkeamme sille tielle, mikä enimmin sattuu meitä
 miellyttämään. Tervehtien

                                               tuleva vävynne
                                               _Atte Tourula_.»

(Kääntelee kirjettä.)

Enempää tässä ei näy olevan, eikä tätä kai lisä parantaisikaan.

MATTI (lyö nyrkkinsä pöytään)

Roisto — ryöväri — rosvo!

EEVA-KAISA (on lopettanut itkunsa ja kuunnellut kirjettä kiintoisesti)

Älä, herran tähden, isä! Minun mielestäni kirje oli leppoisa.

JANNE (hyväntuulisesti)

Olihan se ryövärin kirjeeksi aika mukava. Minä pahoin pelkään, ettei se
meidän isäntä kirjoittanut mitään sille Tourulan isännälle — silloin —
mustassa menneisyydessä. Ihmiset taitavat sentään vähin erin muutella
sisäisiä muotojaan.

MATTI (katsoo pitkään toista ja toista, mutta ei sano mitään, painaa
vain lakin päähänsä ja lähtee ulko-ovea kohti, hitaasti kuin taakan
painamana).

Väliverho



KOLMAS NÄYTÖS.


Seuraavan sunnuntain iltapäivä.

JANNE (istuu keinutuolissa ja lueskelee sanomalehteä).

EEVA-KAISA (tulee hiljaisena vasemmalta ja katseltuaan vähän
ympärilleen, ottaa kirjahyllystä jonkin hartauskirjan ja asettuu
sohvalle, avaa kirjan, mutta jää katselemaan eteensä).

JANNE

Minulla ei ole mitään tärkeätä luettavaa, jos äiti haluaa keskustella.

EEVA-KAISA

En tiedä mitä haluan. En ainakaan viihtynyt siellä uudella puolella.

JANNE

On tietysti outoa näin alussa.

EEVA-KAISA

Ei se ole yksin outoutta. Näes! Kun sinne muutettiin sellaisena
riitaisena päivänä, niin sumentuu mieli vaikkei tahtoisikaan.

JANNE

No, eihän oikeastaan kukaan riidellyt. Sanoithan ettei isä vielä
eilenkään puhunut juuri mitään.

EEVA-KAISA

Ei puhunut eikä pukahtanut. Toissa ilta ja eilinen päivä olivat minulle
kovin tuskallisia.

JANNE

Entä tänään? Alkaako isä antaantua?

EEVA-KAISA

Eihän se enää tänään ole ollut ihan mykkänä. Mutta sentään! Minua
siellä vain itketti. Tulin tänne.

JANNE

Parasta onkin, että isäukko hautoo itsensä kyllin kypsäksi
yksinäisyydessä.

EEVA-KAISA

Mitä sitten odotat isältä?

JANNE

Täytyy kai isän vanhan Aatamin taittua. Ei kai hän kauan voi seistä
ypöyksin kaikkia vastaan. Isä on hyvä mies, mutta ei hän ole tottunut
juuri paljon panemaan arvoa niille, joitten kanssa on joutunut
tekemisiin. Mutta sattuipa nyt tielle sellainen kallio, joka ei
siirtynyt.

EEVA-KAISA

Atteako tarkoitat?

JANNE

Attea juuri! Harva mies olisi sellaiseen pystynyt. Eivät kaikki kykene
ryöväreiksi.

EEVA-KAISA

Oliko se nyt sittenkään oikein?

JANNE

Ei! Oikein se ei ollut — ja kyllä Atte sitä punnitsi — ja minä myös —
mutta sen selvempää ratkaisua emme löytäneet. Hänen syynsä ja minun
syyni kävivät yhteen — ja niin ollen, oli pakko ryhtyä riihattomuuteen.

EEVA-KAISA

Mitä syitä sinulla on nousta isääsi vastaan?

JANNE

Äiti kulta! Ei isää vastaan ollenkaan. Isän hyväksi minä suostuin.
Näes! Isä on niin kova ja voimakas, etteivät häneen ikinä pysty
väitteet eikä maanittelut eikä muut sellaiset. Sen kai äitikin on
huomannut. Vaikka — äidin ei tarvitse sitä sanoa.

EEVA-KAISA (puolustelevasti)

Ei puhuta minusta! Minä en ole koskaan vastustellut —

JANNE

Sen tiedän kovin hyvin. Tästä asiasta tahdon vain sinulle kahden kesken
sanoa, että isä sai nyt vastaansa sellaisen voiman, joka tulee tekemään
hyvää isän luonteelle, Attea hän ei voi voittaa. On pakko tyytyä ja
alistua. Ja me katselemme päältä.

EEVA-KAISA

Tuleeko pakosta mitään hyvää?

JANNE

Tulee varmasti, jos on väärässä. Saat nähdä! Isä pehmentyy ja alistuu
ja tulee paremmaksi — ja hänen elämänsä muuttuu paljon iloisemmaksi.
Sanon tämän ajatukseni äidille, mutta siitä ei saa puhua isälle. Se
pilaisi kaikki. Hänen täytyy itse, yksinään voittaa oma itsensä.
Tapella herra Aatamin kanssa.

EEVA-KAISA

Hyvää kai sinä toivot — ja niin minäkin toivoisin, jos jaksaisin —
mutta kuinka käy, kun Anna tulee kotia.

JANNE

Anna ei tule kotia niin, että isän viha häneen ylettyisi. Saat nähdä,
että isä toivoo näkevänsä Annan — ennenkuin Anna tulee.

EEVA-KAISA (haikeasti)

Enkä minä saa nähdä tytärtäni — ehken enää koskaan.

JANNE

Kuulehan, äiti! Minun täytyy nyt tässä olla lapsenpiikana —

EEVA-KAISA (naurun ja itkun sekaisesti)

Aina sinä sitä leikkiäsi — vaikka kyllähän se lohduttaa —

JANNE (yhä iloisena)

Paremmin sentään lohduttaa, jos äiti muistelee mitä Anna sanoi — ja
mitä Atte — ja lisää niihin minun jatkuvan saarnani — ja lapsenpiian
lauluni.

EEVA-KAISA (katselee Jannea)

Sinä juttelet niin mukavia. Tuossa sinä istut — samalla tuolilla, jolla
isä on istunut tuhansina puhteina ja lepohetkinä — mutta olet niin
kovin toisenlainen.

JANNE

Niin — näes! Onneksi meille lapsille, että olemme perineet
sinulta iloisen luontomme, emmekä ole perineet paljoakaan tältä
yksitoikkoiselta keinutuolilta. Tämä ehkä ei vielä meidän syntyessämme
ollut niin perin, piintynyt omaan arvoonsa. Nyt se ei enää muuta tee
kuin narisee tyytymättömyydestä.

EEVA-KAISA (hymyilee)

Minä kuuntelen sinua mielelläni, vaikka puheletkin paljon
tyhjänpäiväistä.

JANNE

Niin! Minä olen vähän epäonnistunut kaiku sinun entisestä itsestäsi.
Mutta Anna mahtaa olla jotenkin niinkuin Mattilan Eeva-Kaisa oli
nuorena tyttönä. Muistatko Mattilan Eeva-Kaisaa?

EEVA-KAISA (ei voi olla nauramatta)

Mattilan Eeva-Kaisa! Sinä sitten osaat. Mutta tuntui ihan hyvältä
korvaan — tuo mitä sanoit.

JANNE

Totta kai hyvältä! Niin kaikkien mielestä, jotka tunsivat sinut
nuoruudessasi.

EEVA-KAISA

Kuka sitä aikaa enää muistaisi!

JANNE

Monet! Sanovat vielä tänä päivänä, että Mattilan Eeva-Kaisa oli kylänsä
iloisin ja kaunein tyttö. Ja minä vakuutan aina heille, että niin
totisesti olikin.

EEVA-KAISA (huomaamattaan nauraa iloisesti)

Ja silloin sinä saat iloisen naurun palkaksesi! Vakuuttelet hassutuksia!

JANNE (katsoo äitiään iloisena)

Niin saankin — aina iloisen naurun. (Yhtyy äitinsä nauruun, mutta
molemmat tyrehtyvät, kun —)

MATTI (tulee sisään vasemmalta)

Ajattelin jo, että ovatko talon asujien jäännöksetkin haihtuneet, kun
ei mistään löydä ketään.

JANNE (nousee keinutuolista)

Olemme täällä viettäneet päivällislepoa. Hyvä, että sä tuli pitämään
seuraa. Kaipaamillekin vähän hauskutusta.

MATTI

No, et ole mennytkään Rautialle? (Asettuu keinutuoliin vähän kuin
arkaillen ja aikaillen.)

JANNE

En! Mutta minä kyllä soittelin Helmille ja — ja toivotin onnea.

EEVA-KAISA (ei voi pidättää nauruaan)

Voi sinua, Janne! Voi sinua!

MATTI

Meiltä on kai mennyt yksi ainoa kirkkomies, eikä sekään näy vielä
palanneen tuomaan tietoja kuuluttamisesta.

JANNE

Vanha Leena on ollut kolmasti naimisissa. Ei kai pidä asiaa niin
tärkeänä.

MATTI (vitkastellen)

No, mitä Rautialla sanottiin meidän tyttärestä?

JANNE (istahtaa tuolille, jonka siirtää vähän erilleen pöydästä)

Minä en uskaltanut herättää nukkuvia leijonia. En kysynyt mitään.

MATTI (muristen)

Vielä kysellä. Leviää sellainen häväistys muutenkin.

JANNE

Niin minäkin ajattelin, ettei meidän siitä pidä melua pitää. Jos olemme
hissuksensa, niin kukaan ei älyä mitään väärää tapahtuneen.

MATTI (jyräyttäen)

Se vielä puuttuisi, ettei vääryyttä älyttäisi! Näin huutavaa konnan
koukkua ja tyttären ilkivaltaa! Minua ei ole ikinä niin jymähytetty,
eikä ikinä niin sappeani kuohutettu kuin tässä asiassa.

JANNE

Niin! Tällainen ryöstö on kyllä ilkeä siltäkin puolelta, ettei saa
turvaa edes kruunun käsivarresta.

MATTI (naurahtaa kylmästi)

Älä ajattelekaan! Se kakara on kyllä pyöritellyt päivänsä lailliseen
ikään ennenkuin ryhtyi temppuilemaan. Ja luuletko, että se nurkkanahjus
olisi muuten uskaltanutkaan.

JANNE

Tuskinpa! Rakastuneinkaan mies ei lähtisi lakeja rikkomaan.

MATTI

Älä puhu rakkaudesta! Kyllä minä sen rakkauden ohennan. Kyllä näkee
Anna, jahka palaa matkaltaan!

EEVA-KAISA

Älä, Matti hyvä, haudo mitään kosto-ajatuksia! Ei saa enää lisätä
onnettomuutta!

JANNE

Älä nyt, äiti! Kun ei mitään onnettomuutta ole tapahtunut, niin ei
sitä kai voi lisätäkään. Eikä isä ripsun antamista tarkoita. Mitä se
hyödyttäisi aikuiselle ihmiselle? Isä vain motkottelee.

MATTI

Älä alvuseeraa minun puolestani. Minä kyllä tiedän mitä teen, kun
karkuri palaa. (Ärähtäen.) Enkä minä päätöksestäni luovu! Ei tartte
puhuakaan! Eikä penniäkään tule saamaan perintöjä. Sen takaan niin
pitkälle kuin lain puustain myöten antaa.

JANNE

Jos tämä olisi tapahtunut joitakin satoja vuosia sitten, niin —

MATTI

Mitä sitten?

JANNE

Me Hankalan miehet olisimme kai jo aikoja sitten olleet matkalla
Tourulaan.

MATTI (nauraa kailottaen)

Olisimme jo palanneetkin! Sen voit allekirjoittaa. Eikä Tourulasta
olisi muuta jäljellä kuin nätti sija.

JANNE (nousee)

No, siinä sitä olisi onnettomuutta tarpeeksi parille sukukunnalle.
Onneksi ei hengen pyrkimys sivistykseen ole sentään vallan kivikkoon
langennut.

MATTI

Häh!?

JANNE

Nyt sentään ymmärrämme vähin arvostaa sekä omaamme että toisten
onnea. — Minä luulen, että minun onneni sanantuoja on jo palannut
kirkkomatkaltaan. Menenpä katsomaan kuka siellä ovissa liikkuu. (Menee
oikealle)

MATTI (rykii ja nieleskelee neuvottomana ja rupee sitten piippuaan
sytyttelemään)

Jutteleeko se muuten vain pötyä, vai piikitteleekö se minua? Puhelee
minulle kuin metsämöykyrille. Siinä ne entiset sanakiekurat taas olivat
polskaamassa. Mitä sinä meinaat sellaisesta?

EEVA-KAISA (arastellen)

Itsehän sinä olet sanonut, että olemme tainneet vähän pudota nykyisestä
maailman menosta.

MATTI

No, mutta saakuri soikoon! Kuuluuko roistous ja vääryyskin
uudenaikaiseen maailman menoon? Eikö muka saisi edes kimmastua? Häh?
Sanopas se!

EEVA-KAISA

Mutta — entä — jos Atte ja Anna ovat juuri ne, joita on vääryys
kohdannut.

MATTI

Mitä sinä puhut?

EEVA-KAISA (hätääntyen)

He rakastavat toisiaan. Ovat molemmat nuoria ja järkeviä ja Atte on
kaikin puolin kunnian mies. Kelpaisi vävyksi vaikka kenelle. Onko se
väärin, että tarttuvat omaan onneensa? Ja eikö Anna ollut ihmeteltävä
rohkeudessaan? Kenen perua on sellainen rohkeus ja päättäväisyys?
Ei ainakaan minun! Ajattelepas sitä! Ja ajattele Attea! Kuinka
miehekkäästi hän toimi. Oliko se nahjus, joka rohkeni viedä meidän
Annan? Ja oliko se mies, joka toi sinulle kirjeen ja kirjoitti sen,
oliko se kuin vahinko nurkassa? Ajattelepas näitä asioita ja tuumi
pääsi ympäri! Löytäisitkö tästä pitäjästä toista sellaista miestä ja
löytäisitkö sellaista tyttöä, joka sanoo isälleen ja äidilleen niin
kauniit jäähyväiset? Ei soimannut eikä riidellyt. Lähti kuin herran
enkeli. Meni sinne, minne sydän käski. Teki jumalan sanan mukaan. Erosi
vanhemmistaan ja seurasi sydämensä valittua.

MATTI (on kuunnellut ihmetellen)

No, mutta, Eeva-Kaisa! Mikä sinuun on mennyt? Et ole eläissäsi puhunut
noin kauan yhteen menoon. Silmäsi palavat ja posket loistavat.

EEVA-KAISA (entiseen vaatimattomaan tapaansa)

Minulla ei ole eläissäni ollut niin tärkeätä puolustettavaa. Itsestäni
en melua pidä. Minä puhuin lapseni puolesta ja sinun puolestasi.

MATTI

Minun puolestani?

EEVA-KAISA

Soisin niin mielelläni, että olisit hyvyydessä ja ylevämielisyydessä
moitteeton ja nuhteeton. Sen luulisin tuottavan meille iloa ja
siunausta, kun tästä lähdemme katselemaan ympärillemme — niinkuin sinä
sen olet ajatellut.

MATTI (katselee hetken Eeva-Kaisaa, rykäisee sitten ja nousee
kävelemään, pysähtyy ja ähkii)

Saakurin ajatukset! Hyppivät kuin kärpät laidasta laitaan. Annas olla!
Kun saisi kiinni jostakin emäjuurikkaasta! Sekoitit, muijaseni, kuin
puuropataa ikään. Et eläissäsi ole niin kauhoinesi hosunut. Annas nyt
olla! (Kävelee vähän.) Se Atte sai siitä Jokipartaasta sähkövoiman
tappuriin ja myllyyn ja — ja — niin sai — ja sähkövalon — ja —
(pysähtyy) — eikä se nuhjutin ole — pellot kuin minun kyntämiäni — ja
— uskalsi tulla minun kanssani kättä kääntämään — (kävelee) — tuli
kuin saakurikin — ja vei kuin veikin — ja tyttö peijakas — (pysähtyy)
— olipa siinä koko lempo tytöksi — vallan tavaton epeli — tavaton —
keneen tuleekaan — ei äitiin — saakuri — ja kun minä suutun, niin tulee
Eeva-Kaisa ja puhuu niin paljon hyvää ja kaunista, ettei sellainen
määrä mahdu mihinkään — ja tässä sitten seison — enkä voi penteleille
edes nyrkkiä näyttää —

JANNE (tulee ulkoa)

Jopa Leena-rukka tuli uutistaakkoineen. Jokaiseen asumukseen oli ollut
poikettava kuormaa vähentämään. Siksi viipyi. Eihän uutisella mitään
tee, jos ei sitä voi työntää jonkun korvaan.

EEVA-KAISA

Mielellään kai Leena lennätti sinun ja Helmin —

JANNE

Ei hän sitä edes muistanutkaan ennenkuin kysyin. Mutta sanoi hän
meidänkin asiamme kuulleensa — noin ohimennen. Leena melkein halveksi
kysymystänikin.

EEVA-KAISA

No, mitä uutisia hän sitten toi?

JANNE

Avioliittoon kuulutettiin myöskin ensi kerran Tourulan Atte ja Hankalan
Anna. Ensikertainen rikos on lieventävä asianhaara — kai sentään.

MATTI (hyökkää lähemmäs, huutaa)

Mitä sinä sanot? Häh?

EEVA-KAISA (peitellen ilo aan)

Ihanko totta?

JANNE

Niin Leena kertoi — ihan tosissaan — eikä pitänyt sitä minään, kun
hänet on kuulutettu yhdeksän kertaa.

EEVA-KAISA (hilliten tyytyväisyyttään)

Oh! Anna ja Atte!

MATTI (kompuroi keinutuoliin)

Siinä oli — loppu — lorulle! (Hetken kuluttua.) Mitä tähän sanotte?

EEVA-KAISA

Anna on mielestäni oikealla tiellä.

JANNE

Niin! kääntyivät kaikesta päättäen pappilaan päin aattoiltana Rautian
risteyksessä. Se tie kai parhaiten miellytti.

MATTI (vitkaan)

Mitä sinä muuta sanot? Äitisi mielen jo tunnen.

JANNE

Minä vain onnittelen onnellisia appivanhempia! Onnittelen kovasti.

MATTI (pehmeämmin)

Sinä meinaat tänään luipahdella kaiken läpi pelkillä
onnentoivotuksilla. Sinä olet kovin tyytyväinen kaikkeen.

JANNE

Järjestään joka-ikiseen!

MATTI

Soo! Minuunkin?

JANNE

Totta kai, kun Anna on perinyt isältä niin reilun ja topakan sisun.

MATTI

Kuuletko, äiti, kuinka tuo nulikka ilvehtii!

EEVA-KAISA

Totta puhuu! Minä en ole voinut lapsilleni sinun avujasi antaa —
ainoastaan heikot — omani.

JANNE (menee istumaan äitinsä viereen ja ottaa häntä kädestä, hellästi)

Rakas äiti! Sinä et voi aavistaakaan kuinka korkealla sinä siinä istut.
Kas, näin minun sydämeni hyväilee tätä äidin kättä, joka on aina
tahtonut kernaammin antaa kuin ottaa ja mieluummin päästää kuin sitoa.

MATTI (on katsellut kiintoisesti Eeva-Kaisaa)

Minä tässä — tuota noin — äitiä pitäisi jotenkin ilahduttaa.
Tuottaisiko se sinulle iloa, että — että emme tässä kyräilisi ja — ja
soutaisi vastahankaa?

EEVA-KAISA (ihastuen)

Mitä tarkoitat?

MATTI

No, en minä tässä mitään — mitään niin erikoista, mutta — ajattelin
vain, että — että jos sinua ilahduttaisi, niin voisimme tästä ajaa
vaikka Tourulaan —

EEVA-KAISA

Voi, voi, Matti hyvä! Sinäpä iloja jakelet! (Masentuen.) Mutta — jos he
eivät ole uskaltaneet pysähtyäkään Tourulaan?

MATTI

Kuinka niin?

JANNE (katsoo isää väistelemättä)

Ovat ehkä peljänneet isän vihaa.

MATTI (hämmästyneenä ja pettyneenä)

No, mihinkä ne — ne pyryharakat sitten olisivat lentäneet? Saakurin
kakarat! Etteivät vain vielä — toisiin pitäjiin.

JANNE

Jos isä antaa luvan, niin minä soitan Tourulaan?

MATTI (toimekkaasti)

No, niin! Sen turkastako silläkään kojeella tekisi, ellei sillä asioita
toimittaisi!

JANNE

Minäpä teen siis peikkojen pesään ensimmäisen hyökkäyksen. Ammun
ilmapommin. (Nousee.)

MATTI

Ääh! Puhele ihmisiksi ja sano, että me äidin kanssa tulemme vieraisille
ja — ja —

JANNE

No, ei siinä koristuksia kaivata! (Menee vasemmalle.)

MATTI (vaikenee hetken saamattomana)

Vallan hassuun paikkaanhan se tuli pantua, tuo puhelukoje. Sen
tuonastako se ruokasalissa teki? Täällähän tavallisesti istuskellaan.

EEVA-KAISA

Satuttiin erehtymään silloin.

MATTI (hetken kuluttua)

Hm! Erehdys taisi tulla tuon Atenkin suhteen. Taitaa olla oikein
miesten mies loppujen lopuksi. Kun tuota tyttären kähveltämistä oikein
ajattelee, niin ei sitä pakanan juttua olisi kukaan sen paremmin
tehnyt. Eikö käynytkin kuin miehen kädestä?

EEVA-KAISA (nauraen)

Kävi kuin sinun kädestäsi.

MATTI (rehennellen)

Vissisti! Niin minäkin olisin sinulle tehnyt, jos ei hyvällä olisi
annettu.

EEVA-KAISA

Mutta minä en olisi uskaltanut niinkuin Anna. Hän tulee sinuun.

MATTI (peitellen mielihyväänsä)

Hm! Tyttölapset tulevat kai kaikki vain omaan itseensä.

JANNE (tulee, mutta pysähtyy äkkiä akkunan eteen)

Pyryharakat olivat lentäneet tiehensä.

MATTI

Soo! No, jo nyt! Milloin?

JANNE

Äsken — hiljattain —

MATTI (kyhnii korvallista)

Pakanan pakana! Hyh! Nepä saakurin levottomia ihmisiä!

EEVA-KAISA

Olehan nyt! Etkö kuule! Tulee vieraita! Jo ovat eteisessä —

ANNA (tulee sisään Aten seuraamana)

Saammeko tulla kodin kynnyksen yli?

EEVA-KAISA (hyökkää syleilemään Annaa)

No, jumalan kiitos! Lapseni, lapseni!

MATTI (nousee)

No, siinä ne pyryharakat nyt tulivat. Olimme juuri lähdössä Tourulaan.
Tule sisään, Atte! Äläkä välitä, vaikka vanha mies erehtyi sinun
suhteesi. Terve miestä!

ANNA

Äiti, äiti! katso! Isä hymyilee! Isä ei ole vihanen. Isä hymyilee!
(Menee syleilemään isää.)

MATTI

Annas kun katson onko silmissäsi terästä! Äiti sanoo, että minulla
sitä on. Taidat olla äidin ja minun yhteinen pyryharakka. Terve tuloa!
Tervetuloa molemmat! Ääh! Sano nyt, Janne, sinäkin jotakin! Sano!

JANNE

Minä onnittelen teitä kaikkia! (Iloisuutta ja naurua).

Väliverho.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Neidon ryöstö : Kolminäytöksinen huvinäytelmä" ***


Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.