Title: Aarteenkaivajat : Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia
Author: Larin-Kyösti
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Aarteenkaivajat : Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia" ***


AARTEENKAIVAJAT

Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia


Kirj.

LARIN-KYÖSTI



Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1908.



HENKILÖT:

JASKA, Ala-Hölmän isäntä.
JUSTIINA, hänen rakas vaimonsa.
EPRA, Ylä-Hölmän isäntä.
TIKKA, herrastuomari.
MESAKKI, Hölmölän puukellonsoittaja.
AARETTI AKIANTERI, arkkilaulujen tekijä.
MAAILMAN-MATTI.
KOPUTUS-LIISA, puoskariakka.
ANSU, kylän poika.
AMALIA, Epran veljentytär.
HÖLMÖLÄN KANSAA.



ENSI NÄYTÖS.


Hölmän talojen pihamaa, keskellä pieni aidattu ala. Taustalla keskellä
on luhdinsola ja portti, sen oikealla puolella perällä saunarakennus,
jossa on kaksi seinäaukkoa, vasemmalla sikolätti. Oikealla sivulla
on Ylä-Hölmän talonseinä ja kuisti, halkopino, sen edessä pölkky ja
jakkara. Vasemmalla sivulla on Ala-Hölmän talonseinä, pieni kuisti,
seinän vieressä rahi, kuistin takana vasemman nurkan puolella on puinen
ruokakello kellohattuineen ja tolppineen, sitä vastaan on nostettu
tikapuut. — Rakennukset ovat ränstyneitä puuröttelöitä.

Hölmöläisten hiukset ovat takaapäin ikäänkuin kirveellä tasoitetut,
puvut ovat kummallisia ja vanhanaikuisia, päässä isolippaiset
vannelakit, säärillä säämiskänahkaiset housut, puukengät y.m.

Jaska nukkuu rahilla kalahaavi kädessä, huivi päässä, joka on soljunut
niskaan, samoin Epra jakkarallaan nuokkuen kädessä makkaratikku.
Mesakki kulkee toisen luota toisen luokse kädessä unisauva, jonka
päässä on tiuku tai pieni kello, hän kohottaa keppiä mutta laskee sen
taas maahan, käy ja naureskelee itsekseen.

TIKKA (Tulee solaportista. Mesakki kääntyy äkkiä ympäri). Niin, älä
kursastele, Mesakki, astu sinä vaan lähemmäksi.

MESAKKI. Katsokaas...

TIKKA. Vaikka minulle korkea laki ja oikeus onkin antanut korkean ja
sangen tärkeän arvon.

MESAKKI (Näyttäen keppiään). Hehe, kuulkaas, kepsautanko noita
unisauvallani hiukan kylkeen?

TIKKA. Mutta minä en ole tähän arvoon pyrkinyt lankouden, en
heimolaisuuden, lahjain eli antimitten, pelvon, vihan, hyödytyksen eli
vahingon tähden eli mitä se olla mahtais. Mesakki, minä en silti tahdo
sinua ylönkatsoa, alanhan minä jo tähän herrastuomarin arvoon tottua.

MESAKKI (Kumartaen kateellisesti). Vai herrastuomari, jaa. Mikä kunnia
Hölmölän kylälle. Mutta katsokaas, arvon herrastuomari, kuinka nämä
Hölmölän naapuri-isännät nukkuvat kuin näkinkodat auringon paisteessa
ratki raukeevat.

TIKKA. Mikä kaunis perikuva.

MESAKKI. Mutta synnin uni on liian makia, liian makia, herra
herrastuomari.

TIKKA. Uni on taivaan lahja, ei siinä syntiä ole.

MESAKKI. Mutta herrastuomari, eikös siitä mahda suuttua isämme perkele,
joka käy ympäri kuin lohikäärme.

TIKKA. Sanos muuta, sanos muuta, sinä olet hurskas hengen mies,
Mesakki, ja sinulla on sen arvomerkitkin.

MESAKKI (Näyttää sauvaansa). Niin, tämä "huutavan ääni". Tällä
unisauvallani olen minä unilukkarina ollessani jo monta vuotta
herättänyt kirkossa nukkuvia sieluja.

TIKKA. Sinä herätit tavallisesti vaimoja, Mesakki, no, en mene sanomaan
että sinä sentähden olisit menettänyt virkasi, en suinkaan, enkä väitä
sitäkään, että olisit nautiskellut liiaksi pyhää viiniä.

MESAKKI. Ihminen on vaimosta syntynyt, ja petollinen on hänen kielensä.
— Hyvää parjataan aina. Mutta katsokaas näitä tässä, niskureita he ovat
ja eripuraisia.

TIKKA. Mutta nyt loppuu tämä hölmöläisten vanha riita, sillä meidän
kylään kuuluu nyt tulevan oikein riikin maanjakaja.

MESAKKI. Oikeinko riikin maanjakaja?

TIKKA. Niin, kun minä panen ajatukseni kapulan kiertämään, ei se äkkiä
pysähdykään.

MESAKKI. Niin, herra herrastuomari, te ette luekaan lakia niinkuin piru
raamattua, ja perämela se suuretkin laivat ohjaa.

EPRA (Puoliunessa). Taas tuli makkaratikku!

JASKA (Herää, vetää nuorasta ja kahmasee haavillaan). Sik... sik, mene
jorsaile! Kas, tässä on nuora, mutta missä porsas?

EPRA (Herää). Sinäkö se siinä oletkin senkin jöllikkä, porsaan paimen.

JASKA. Mitähän se lintu syö, joka noin koreesti laulaa. Makkaratikun
veistäjä!

MESAKKI. Missä on miehuutesi merkki, Jaska, koska akan huivi on
niskassasi?

JASKA. Akka pani porsasta vahtimaan ja piiloitti vannelakkini, vei
vielä äkkiväärän piippunikin. (Pistää huivin taskuunsa.)

TIKKA. Mies tehköön miehen töitä ja akka tehköön akan töitä, kuten
luonnossa ja laissa säätty on.

JASKA. Mutta kun se meidän akka on niin yksioikonen ja äksy... Suutahti
ja lähti tästä peltotöihin ja pani minut voita kirnuamaan.

EPRA (Haukotellen). Minäpä näin kummallisen unen... Mies nostaa
jalkojaan Hölmölän kylää kohden ja kantaa kuollutta selässään.

JASKA. Mutta minä näin vielä merkillisemmän unen. Mies ajaa
evankeliumivaljailla riikinkukonhöyhenpatjoilla kaksi aasintammaa
edessä.

EPRA. Älä sinä mene näkemään minun uniani.

JASKA. Kyllä minä aina näen parempia unia kuin sinä.

MESAKKI. Kuulkaas arvon herrastuomari...

EPRA ja JASKA (Nousevat ja kumartavat). Herrastuomari?

MESAKKI. Eikös ole merkillinen tämä unien yhtäpitäväisyys, se tietää
jotakin. Aaretti Akianteri sen selittää taitaisi.

TIKKA. Niin, hän sen saattaisi selittää! Akianteri on Hölmölän suurin
rekilaulumestari ja hän tutkii naisrohveetta Sipillan ennuskirjaa.

MESAKKI. Missä askartelee nyt suuren miehen aatos.

TIKKA. Akianteri rustailee suurta paimenveisua, istuu meidän
lammaskarsinassa ja määkii.

JASKA. Niin oikein, että saisi ne oikeat niksit, tahdit ja temput, niin
oikein.

TIKKA. Ja sitte tutkiskelee hän kai sitä ikiliikkujaansa.

EPRA. Onko jo henki tullut hänen päällensä.

TIKKA. Kun henki tulee hänen päällensä, niin alkaa hän raivota, lyö
rikki kaikki mitä eteen sattuu.

MESAKKI. Me tiedämme sen, silloin me telkeemme hänet saunaan, niin,
kaksi päivää istui hän siellä jälkeen viime tappijuhlankin, mutta siitä
tulikin oikein metka arkkiveisu eikä sitä tuhman hanhen kynällä olekaan
kirjoitettu.

TIKKA. Mutta minusta merkitsee näiden rehellisten Hölmölän isäntien uni
sitä, että sopu ja rauha nyt palaa kunnialliseen kyläämme, olkoon se
heille ojennusnuorana huoneen hallituksessa.

MESAKKI. Niin, olettekos kuulleet vastalkuja, meidän kyläämme tulee
riikin ylimaanmittaaja.

JASKA ja EPRA (Kavahtavat pystyyn). Maanmittaaja!

MESAKKI. Ja sitten kaikessa sovinnossa kumoon kaikki pyykit ja aidat!

EPRA. En minä sovinnolla.

JASKA. Enkä minä. Sillä tämä on taatani perimysmaata.

EPRA. Mutta jo minun taatani taata sen aitasi.

JASKA. Niin oikein, mutta omin luvin.

MESAKKI. Voi, voi, eihän tässä ole kysymys kuin kahden kyynärän
suuruisesta maatilkusta.

EPRA. Tilkku kuin tilkku, tuuma ja tikki, jollei pidä, niin menköön
rikki.

JASKA. Tikuta ja takuta, mutta kyllä se maanjaossa määrätään minulle.

EPRA. Mutta minä selitän sille mittarille, että lain pykälä on minun
puolellani.

TIKKA. Hiljaa, hyvät naapurit ja riitaveljekset. Te ette näy tietävän,
mikä on lain perustus ja ymmärrys. Pahaa elköön pahemmalla parattako.
Lain pykälä kuuluu minulle, sentähden on minulle tämä uusi arvokin
annettu vaikka alanhan minä jo siihen tottua. Ja tämä olkoon nyt
sanottu teille vähäiseksi ojennukseksi.

MESAKKI. Tehkää kuten herrastuomari käskee, älkää enään puskeko yhteen
kuin vihaiset, kippurasarviset tallipässit.

JASKA. Enhän minä, mutta se Epra leksottelee aina.

EPRA. Kyllähän minä sopisin, mutta se Jaska.

MESAKKI. Miettikäämme, kuinka paraiten vastaanotamme kalliin vieraamme.

JASKA. Mutta eikös pitäisi ensin panna se koetukselle, jollei se
ajakaan vaunuissa...

TIKKA. Niin, olkaamme varovaisia.

EPRA. Jalkaisin se tulee kuin kostjumalan kauppias, sen näin minä
unessani.

TIKKA. Niin, käyvät ne riikin isot herrat joskus jalkasinkin ja
valepuvussa, sillä siten ne pääsevät paremmin riita-asioitten ja
aivoitusten perille.

ANSU (Tulee juosten). Kuulkaas, naapurikylässä on sellainen merkillinen
mies!

EPRA. Hää!

JASKA. Hää!

TIKKA. Mene heti näyttämään sille korkealle herralle tietä tänne.

ANSU (Töllistellen). Korkealle herralle?

JASKA. Mene kun käsketään! (Ansu menee.)

MESAKKI. Mitäs nyt sanotte, Hölmölän naapurit ja kylänmiehet?

EPRA. Me vaikenemme.

JASKA. Me vaikenemme.

TIKKA. Lyökäämme siis viisaat päämme yhteen. (Kaikki nostavat
etusormensa otsalle. Epra ja Jaska lyövät päänsä yhteen.)

MESAKKI. Noin! Nyt voima nousi päähänne kuin vanha terva kuivaan puuhun.

TIKKA. Niin, ja nyt minä menen Aaretti Akianteria puhuttelemaan.
(Menee.)

MESAKKI. Ja minä vahtaan luhdinsolasta ja hoitelen täällä samalla
nurkantakusianne. (Kulkee vähä väliä portilla.)

EPRA. Minä rupeen taas veistämään makkaratikkuja.

JASKA. Ja minä rupeen kirnuamaan ja sitten laitan minä tynnyrintappia.

MESAKKI. Se on oikein se, kun ensin syntyy tappi, niin syntyy sitte
tynnyrikin.

JASKA. Niin, ahkeruus on ilomme.

EPRA. Jaa'a. Halkopinoni pienenee.

MESAKKI. Meidän voit ja pellavat, naskalit, tapit ja makkaratikut
alkavat jo olla maan mainioita. Niin ahkeroitkaamme tässä surun
laaksossa, niin kunnian kukko kiekuu kerran haudallammekin.

JASKA. Niin, ja nähköön se riikin herra, ettei täällä eletä kuin
viimeistä päivää niinkuin pakanat ja murjaanit.

MESAKKI. Ja jos sattuisitte hiukan nukahtamaankin, niin, niin, kyllä
minä huutavan äänellä kopistan korvanne hörölle.

JASKA. Mesakki, sinä olet meidän hyvä omatuntomme. (Sitoo kirnun
selkäänsä ja kulkee edestakaisin.) Kuulkaas, kuinka se molskaa!

EPRA. Katsokaas, kuinka tuli hyvä makkaratikku, mutta siihen menikin
kokonainen halko.

JASKA. Mesakki, ole valppeellinen, eiköhän jo näy vaunujen tomupilveä
raitilla.

MESAKKI. En näe muuta kuin että muijasi huuhtoo kaskessa, ajoi äsken
siat aitaukseen.

JASKA. Niin oikein, meidän akka on tomera ja visu vaimoihminen. Katsos
sillä lailla me yksintein palvaamme ja savustamme siat elävinä ja sitte
me teurastamme ne.

MESAKKI. Niin, ei meidän ymmärryksemme kasvakaan alaspäin kuin vasikan
häntä.

EPRA. Taas tuli makkaratikku!

JASKA. Kyllä meillä metsää riittää.

EPRA. Ha? Mitä metsästä, kunhan vaan tulee hyviä makkaratikkuja.

JASKA. Ai, ai, minä en tahdo olla huonompi kuin akkanikaan, minä
juoksen vettä hakemaan rannasta, samalla se voikin valmistuu kirnussa.
(Menee.)

MESAKKI. "Ruomi röykkiä kuin kätes käynyt", veisataan. Muistakaamme se,
Epra, ja heittäkäämme viha, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus.

EPRA. Niin, ihminen on kuin makkaratikku, joka tuleen viskata taitaan.

MESAKKI. Eijaa! Rohvaise itses, Epra, ja sinun sielus juur iloisest
jupileeraa ja sydämmes sangen suloisest triumveeraa.

EPRA. Ha. "Tässä surkiass' alhoss". Mutta perh... katkesi makkaratikku.

JUSTIINA (Tulee miehen saappaissa piippu suussa). Jukravita, missä on
Jaska ja missä porsas!

MESAKKI. Tuolta se jo tulla jumppii rannasta.

JASKA (Tulee). Rakas vaimoni Justiina, mikä onnettomuus!

JUSTIINA. Ei se tule kello kaulassa. Mutta niinhän sinä olet kuin
hyypiä hävitetyssä kaupungissa.

JASKA. Mutta se on lohdukseni, että sinun on käynyt paremmin. Joko
latasit pellon?

JUSTIINA. Mitäs minä... toin hevosen pellolta sotkemasta.

JASKA. Entäs ne palvatut siankinkut, jo herahtaa vesi kielelleni.

JUSTIINA. Palvasin, palvasin, poroksi ne paloivat kaikki.

JASKA. Vest ja varjele! Ja minun voini luiskahti järveen kumartuessani.

JUSTIINA. Senkin höömeli! Missä on huivini?

JASKA. Anna minulle takaisin miehuuteni merkki, mitäs se riikin
maanjakaja sanoisi, jos minä kulkisin omalla pihallani niinkuin
kananvaras.

EPRA. Omalla pihallasi?

JUSTIINA. Tuossa on lakkisi, piippusi ja massisi, ja sen minä sanon,
että et sinä toista kertaa kirnua.

JASKA. Hei riemua, nyt on elämä taas kuin silkkiä! Rakas vaimoni
Justiina, kirnua sinä joka lypsätkin. (Panee tupakan.)

MESAKKI. Niin, palakoon omille töilleen kukin, kust keskenäm tehdä
tienem. — Ja sinä Justiina, pane pata tulelle ja pöydälle pötyä
parasta, sillä kohta tulee tänne oikein isoinen riikinjakaja. — Minä
kiipeen kellohattuun katsomaan. (Kiipee tikapuille.)

JUSTIINA. Tulkoon vaan ja potkaiskoon sen vanhan, mädän aidan, että
tässä pääsisi kunnolla liikkumaan.

EPRA. Ei sitä vaan niin potkaista minun aitaani.

JASKA. Aita olkoon sinun, mutta maa on minun.

JUSTIINA. Niin, kyllä siitä jo on käräjät käyty mokomastakin.
Kaivaisitte edes kaivon siihen.

MESAKKI. Ja samalla löytyisi ehkä se arkku täynnä vieraan maan rahoja
ja se suuren sotakenraalin kultasapeli.

JUSTIINA. Vielä mun mitä. — Meidän miehet on niin laiskoja että
hävettää.

EPRA. Ha. Ilman minun lupaani ei sitä kukaan kaiva.

JUSTIINA. Kaiva, sanot. Sinä naimaton nahjus, kitupiikki pöykäri.

JASKA. Hihhihhii!

EPRA. Ha, sinä ahkera mutta kuitenkin ahtera Jaskan rakas Justiina.
Muistatko, kuinka sinä eräänä kesäyönä riisuit itsesi ihkasen alasti
meidän pellolla ja ripottelit alastomalle ruumiillesi multaa ja veit
sen sitte kotiin, mutta et vienyt kylvöonnea, et vienyt.

MESAKKI. Soh, soh, mikäs on teidän ollessa yksillä pihoilla.

JUSTIINA. Sinä turkki! Älä syötä pajunköyttä. Sen teki Koputus-Liisa,
jollen väärin muista, sama juuri, se sinun vanha remmasi. Ahneutesi
takia et akottunut. — Niin, niin, kyllä minä tiedän, kun muijat
kuuluttaa, niin sika vihkii.

EPRA. Jo söi musta sika eväät. — Mutta minä en panekaan sahran varsia
ja kirveitä sänkyni alle niinkuin veljeni Jaska.

MESAKKI. Hehe, että poika tulisi.

EPRA. Hojota sitä nyt koko maailmalle.

MESAKKI (Huutaa). Hoi, jo tulee, jo tulee!

JASKA. Soita puukellolla!

MESAKKI. Silloin vasta soitan, kun hätä on Hölmölässä.

JASKA. Soitithan silloinkin kun Epran housut paloivat!

EPRA. Sinä niihin tulen päästit piipustasi.

JUSTIINA. No sun tuhatta mujua! Mikäs teitä rikeeraa! Jaska, joutuun
porsasta hakemaan, minä rupeen tekemään makkaroita! (Menee tupaan.)

EPRA. Ja minä makkaratikkuja!

JASKA. Vaunuissako se ajaa ja aasilla?

MESAKKI (Kiipee alas). Jalkaisin se tulee, varmaankin ovat vaunut
menneet rikki.

EPRA. Sitähän minäkin.

MESAKKI. Mutta olkaamme varuillamme.

EPRA. Niin, olkaamme varuillamme.

JASKA. Tutkikaamme ensin.

MESAKKI. Voi, esivalta, rauha ja hyvä hallitus! Olisipa täällä nyt
herrastuomari tai Akianteri, minä en ole koskaan vastaanottanut muita
kuin piispoja ja... (Näyttämön takaa kuuluu laulun renkutusta.) Jaska,
Epra, lakit pois päästä ja pyyhkikää nenäänne!

MAAILMAN-MATTI (Tulee iloisesti puettuna hiukan kuluneihin vaatteisiin.
Selässä pieni kuvakaappi. Puhuu kujaan ikäänkuin koiria luotaan ajaen.
Ansu kantaa lintuhäkkiä).

"Ei se luuta ole, sanoi mies, kun koira puri puujalkaa". Luuletko sinä,
etten minä parempia päiviä ole nähnyt. Huuti!

JASKA. Se on hän!

EPRA. Sama, jonka minä näin unissani.

MAAILMAN-MATTI. Rauha parhaaks! Mitäs te töllistelette?

EPRA. Ha, jaa että me töllistelemme.

JASKA. Alamaisin palvelijanne.

MESAKKI. Me emme odottaneet teitä näin pian.

MAAILMAN-MATTI. Mitäh!

JASKA. Ette tulleetkaan vaunuilla.

MAAILMAN-M ATTI. Hahhaa! Olen minä ajanut vapaalla kyydilläkin. Missä
se minun liehtarini on? Aseta häkki tuohon!

MESAKKI. Tulitte ennen kuriirianne. Kuinka on kalliin terveytenne laita.

MAAILMAN-MATTI. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi. — Mutta mikäs tämän
kylän nimi on?

JASKA. Hölmölän kylä.

MAAILMAN-MATTI. Olen kuullut siitä paljon puhuttavan. — Siat raitilla
ja kuhilaat vielä pellolla.

EPRA. Joutaahan ne... siinähän ne ovat törröttäneet jo pari aastaikaa.

MESAKKI. Ei meillä kiirettä.

JASKA. Niin, ja taivaan linnutkin saavat osansa.

MESAKKI. Mikä hurskas ajatus.

MAAILMAN-MATTI. Sopiva maa-ala minunlaiselle matkamiehelle.

JASKA. Kuules, hän puhuu jo siitä maa-alasta.

EPRA. Mesakki, kysy siltä noin kautta rantain.

MESAKKI. Saisimmeko luvan kysyä...?

MAAILMAN-MATTI. Ei kysyvä tieltä eksy!

MESAKKI. Oletteko te se mittaaja... se maanmittaaja?

MAAILMAN-MATTI. Kyllä on virka vaikkei ole empeetiä. Maita ja maanteitä
olen koko ilmotun ikäni mitannut.

EPRA. Se on hän, ihan varmasti se on hän.

JASKA. Mutta hän ei tullut vaunuissa... (Tunnustelee takaa
Maailman-Matin takkia.)

MAAILMAN-MATTI. Ha, mitä sinä siellä minun takkiani nuuskit?

JASKA. Minä vaan hiukan tunnustelen, pyyhin sormeni oikein puhtaaksi.
(Sylkee sormiinsa.)

EPRA. Katsos kuinka se maklakoittee.

MAAILMAN-MATTI. Se takki on nähnyt parempiakin päiviä, usko poist Mutta
ei koiraa ole karvoihin katsomista.

JASKA. Ei, ei! Minä vaan, että onko se oikein ulkomaaa verkaa?

MAAILMAN-MATTI. Vieraissa maissa olen ollut ja taidan usevammaallaisia
kieliä.

MESAKKI. Menikö vaunut rikki?

MAAILMAN-MATTI. Niin, vaunut menivät rikki ja vaatteet riekaleiksi,
täytyi lainata nämät vanhat rievut.

JASKA. Entä se aasi?

MAAILMAN-MATTI. Se kuoli nälästä kahden heinäkucrman väliin, ei tiennyt
kummastako ottaa, siitä se kuoli se aasi.

EPRA (Näyttää kuvakaappia). Tiesinhän minä, että jalkaisin se tulee.
Onkos tämä se mittauskone?

JASKA. Katsos kuinka se makeilee.

MAAILMAN-MATTI. Kone se on? Horoskooppi, rahakone, taikakone.

EPRA. Ha, vai horroskaappi!

JASKA. Ettäkö vallan taikakone?

MAAILMAN-MATTI. Niin, rakkaat hölmöläiset, siitä saatte nähdä kaikki
maailman yhdeksän ihmettä, arkut ja aarteet, Egyptin pimeyden ja...

JASKA. Kysy, josko se tietäisi, missä se kentraalin kultasapeli on.

MESAKKI. Näyttäkääs meillekin niitä ihmeitä, ehkä se olisi
opiksi meille hölmöläisillekin, me olemme piskuinen lauma, kovin
riidanhaluisia olemme, ratki raadollisia ja henkellisesti vaivaisia,
totisesti, minä havaitsen sen selkeästi.

JASKA. Mutta Mesakki, kultasapeli!

EPRA. Ja rahakirstu!

MESAKKI. Asia on sitä laatua, että tämä Justiinan Jaska ja Ylä-Hölmän
Epra - eivät tiedä kenelle oikeastaan tämä maapilkku kuuluu.

JASKA (Innostuen). Mun isonisäni isä oli sanonut että...

EPRA. Ha, oli sanonut, oli sanonut... Kyllä minä sen asian paremmin
tiedän. Hölmölän vanhat ihmiset tietävät kertoa, että minun taatani
taata sen omisti.

MESAKKI. Viisikymmentä aastaikaa sitten kasvoi tällä samalla paikalla
sankka tupakkatarha.

EPRA. Kerran minun isäni aikana krapsutti kukko eräänä aamuna tästä
samasta paikasta esille vanhan ruostuneen hevosenkengän. Se oli sen
saman kukon isonisä, jonka ehkä näitte tunkiolla tullessanne.

MESAKKI. Ja siitä hevoskengästä käräjöittiin kaksikymmentä aastaikaa
kunnes kenkä lopulta jaettiin tasan.

EPRA. Justiinsa niin. Minun isäni kuoli silloin kiukusta.

JASKA. Ja minun isääni harmitti se, että sinun isäsi kuoli ennen, siitä
harmista otti ja kuoli.

MESAKKI. Mutta nyt kulkee semmoinen tarina, että tähän paikkaan olisi
haudattu joku iso sotakentraali ja...

JASKA. Kultasapeli.

EPRA. Ja rahakirstu.

MAAILMAN-MATTI (Viheltää). Ai, veikkoset! Nyt minä alan ymmärtää! Kyllä
minä siitä selvän otan, kunhan maksatte hyvin. Kas nyt minä panen
vatupassin, tärpästikkelin ja munalukon reilaan. — Katsokaa nyt tuosta
reijästä! (Maailman-Matti asettaa kaksi kynttilää kaappiin ja vääntää
veiviä.)

JASKA. Munalukonko reijästä?

MAAILMAN-MATTI. Ei kun tästä?

JASKA (Katsoo reijästä). Hihii! Voi jeekuna vyrrää!

MAAILMAN-MATTI. Tässä on se Pommerin paukutus.

EPRA. Voi ihme ja kumma! Onkos tämä se sotakentraali?

MAAILMAN-MATTI. Se on sen suuren sotakentraali Napaljoonivainaan
sotahaamu.

EPRA. Voi tokiinsa, silläkin on kultasapeli. Mikäs tämä nummi sitten on?

MAAILMAN-MATTI. Se on Pariisin hedelmällinen maa Aahrikassa.

EPRA. Tehdäänkö sielläkin makkaratikkuja?

MAAILMAN-MATTI. Ei siellä ole mustia ihmisiä eikä ihmissyöjiä.

JASKA. Mikäs tuo korea mies on, jolla on kukon pyrstö päässä.

MAAILMAN-MATTI. Turkin keisari ja hänen seitsemänsataa kaunista
rouvaansa.

JASKA. Ja nyt tuli pimeys. Mesakki, Mesakki!

MAAILMAN-MATTI. Se on Egyptin pimeys.

JASKA. Missäs heinäsirkat on?

MESAKKI (Katsoo reijästä). Voi, pyhä Mikaeli, onko tämä Egyptin pimeys.
(Saarnaavalla äänellä.) Niin rakkaat hölmöläiset, tekin vaellatte
pimeydessä, peratkaat sentähden se vanha hapatus, että te tulisitte
uudeksi taikinaksi.

AMALIA (Tulee). Mitäs lintuja noi on?

ANSU. Kuuluu olevan paratiisilintuja.

JASKA. Mitähän se linnuilla?

EPRA. Taitaa vaan olla silmän lumeiksi, ikäänkuin emme me tietäisi,
että maanjakaja se on.

JASKA. Ei se meitä jutkuta.

MAAILMAN-MATTI. Niin, osta nuori neitonen onnen lehti. Joka ostaa
kiertotähden armaalleen, maksaa kaksinkertaisesti.

JASKA. Mitäs se Amalia kiertotähdellä. Ansuako se Amalia tai ehkä
Akianteria?

AMALIA. Mitäs se Justiinan Jaska nyt... Akianteria? Minä en kuljekaan
kuin Akianteri lakkarissa kukonkoipi, josta on kolme varvasta leikattu.

MESAKKI. Niin, totisesti, minä näin Akianterilla kukonkoiven, se antaa
naimaonnen.

EPRA. Kyllä Akianteri on yhtä hyvä kuin joku muukin, pysy sinä Amalia
säädyssäsi.

JASKA. Ansua se...

ANSU. Mitäs se Jaska nyt tohisee?

AMALIA. Että viitsiikin, hyi! (Menee tupaan.)

ANSU. Mikäs sille nyt tuli? (Menee portista.)

JASKA. Jahka minäkin otan. Mesakki lue sinä, joka olet kirjanoppinut.

EPRA. Minä en osta Jaskan kiusallakaan.

MESAKKI. Jahka haen nokkalasini. (Lukee syrjässä Jaskalle.)
"Kiertotähti tietää, ettet sinä elä naapurisi kanssa oikein hyvissä
väleissä."

JASKA. Mistäs se sen tietää!

MESAKKI. Lukee. "Sinä tapaat erään henkilön, joka tuottaa sinulle
paljon harmia."

JASKA. Epran tietysti.

MESAKKI. "Sinä saat eräästä maa-asiasta paljon hyötyä."

EPRA. Maa-asiasta?

MESAKKI. Jaska, onni hymyilee sinulle niinkuin täysikuu?

EPRA. Lähestyen. Ha, vai niinkuin täysikuu!

JASKA. Niinkuin täysikuu Hölmölän lantapatterin takaa. Kuulkaas
armollinen munalukkoherra, ettekö voisi nyt heti kääntää
kärpästikkeliänne ja tutkia kenelle tämä maanpilkku kuuluu.

MAAILMAN-MATTI. Missä ne viiskivet ovat? Sydänkivi on vaan paikallaan,
siitä ei saa mitään tolkkua. Mutta pois aita, en minä tässä muuten
pääse selville! (Potkaisee aidan kumoon.)

JASKA. Vest ja varjele!

EPRA. Minun aitani! Olisi sen tehnyt joku muu, niin...!

JASKA. Mitä arvelette, eikös tämä maa ole minun?

EPRA. Älkää kuunnelko häntä, hän on aina hanakkana kuin kuhmolainen
vasikan hännässä.

JASKA. Ja sinulla on puheet mahtavat kuin lehmänostajalla.

MESAKKI. Molemmilla on puheet mahtavat, mutta työt menevät rasiaan.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä keinon keksin.

EPRA. Onkohan tässä aarre?

JASKA (Mesakille kahden). Sopisikohan hiukan niinkuin tunnustella
sen ajatuksen meininkiä, ottaisikohan se kaivaakseen sitä aarretta.
(Tunnustelee maata.)

EPRA. Mitäs sinä siellä kronit ja krahnustat?

JASKA. Ai, ai, enhän minä, kysyn vaan, että tahtoiskohan se
horroskaappimestari niinkuin että kaivaa tätä paikkaa.

EPRA. Kaivakoon hän, mutta sinä et siihen näppiäsi pistä.

MAAILMAN-MATTI. En minä ole juuri sellaista työtä tehnyt, mutta
voisihan sitä koettaa hyvää maksua vastaan... hyvää maksua vastaan.

JASKA. Kuinkas niin isoinen herra, arvaahan sen, mutta kun te olette
niin sukkela, niin alhainen ja niin armollinen, niin...

EPRA. Niin, kun minä sitä asiaa tuumailen, niin suostun minäkin siihen.

JASKA. Sanokaahan minulle kahden kesken, onkos tässä aarretta?

MAAILMAN-MATTI (Mesakille). Antakaa minulle nokkalasinne, niin minä
tarkastan paikkaa.

MESAKKI. Tässä ovat vaskisankaset nokkalasini, minä sain ne kerran
jalolta piispaltani ja esimieheltäni, näillä nokkalaseilla voi lukea
kaiken maailman aikakirjoja.

JASKA. Me käytämme niitä vuoron perään täällä Hölmölässä. Kun niillä
katselee, niin koko maailma suurenee kuin saippuarakko.

MAAILMAN-MATTI (Tekee temppujaan). Katsokaas! Ei tämä tärpästikkeli
mitään tee, sormet ne maneitin antaa. Nyt se näyttää maan
keskipisteeseen! Katselkaa te sillä aikaa taivaan napaa kohden.
(Hölmöläiset töllistelevät ilmaan.) Kuuletteko kuinka maanakseli
pyörii? (Maailman-Matti pistää lasisilmät taskuunsa ja kopeloi
hölmöläisten taskuja, ravistaa päätään ikäänkuin, olisi pettynyt.)

JASKA. Totisesti, minä kuulen jotakin, se ratisee ihan kuin se ei olisi
saanut tervaa sitten maailman luomisen.

EPRA. Mies kuussa on varastanut koko tervaleilin. Siitä se niin pahasti
niksahtaa.

JASKA. Ja me niksahdamme sen mukana.

MESAKKI. Viisaasti haasteltu. Tämä on liikuttava hetki, minun vanha
syntinen sydämmeni vapisee mielenliikutuksesta.

JASKA. Vai raappiiko Justiina makkarapataa?

MAAILMAN-MATTI. Salaperäisellä äänellä. Johorimuikkus!

EPRA (Säpsähtäen). Häst!

JASKA (Säpsähtäen). Häst! Mitä hän sanoi!

EPRA. Johorimuikkus!

JASKA. Johorimuikkus!

EPRA. Mitäs se on?

MAAILMAN-MATTI. Se on hepreiskaa!

EPRA. Hää!

MAAILMAN-MATTI. Tässä minun jalkojeni alla on jotakin!

JASKA. Heijuvei! Siellä on aarre, siellä on aarre!

EPRA. Vai että aarre, no sitte siellä on jotakin.

MAAILMAN-MATTI. Nyt minä olen väsynyt kuin rättiukon hevonen, mutta
huomena minä alan sitä kaivaa.

MESAKKI. Ja aarteet tasataan kristillisesti.

JASKA. Minä tahdon sen kultasapelin.

EPRA. Mutta minä tahdon rahakirstun.

JASKA. Ei, ei, kaikki pannaan tasan, niinhän oli määrä.

Tikka ja Akianteri tulevat, jälessä tulee Koputus-Liisa y.m.
hölmöläisiä.

MESAKKI (Rientää heitä vastaan). Herra herrastuomari! Täällä on se
ihmeellinen maanjakaja.

TIKKA. Me tervehdämme sinua, sinä suuri Salomoni.

AKIANTERI (Määkii hiukan, sitten hän alkaa rummuttaa sormillaan
otsaansa ikäänkuin hän laskisi säkeitä). Me tervehdämme! — Minun
pääpajassani syntyy ja kasvaa nyt jotakin. Paluppii, paluppii,
krasnajeli saminaa, nairuma nitsaa, nieruma natsaa, sijooni nokkii
aapramia!

TIKKA. Kuulkaas vaan, lukee niinkuin lakia!

MESAKKI. Maailman-Matille. Se on Aaretti Akianteri, meidän
rekilaulumestarirnme, hänen päänsä on täynnä neropatteja.

AKIANTERI. Olettekos kuulleet ikiliikkujasta, minä olen sen vuntieraaja.

MAAILMAN-MATTI. Onko se jo valmis?

AKIANTERI. Ei vielä, mutta minun ajatukseni liikkuu aina.

MAAILMAN-MATTI. Ja minä liikun aina.

JASKA. Me heilumme kaikki niinkuin maito elämän kirnussa.

KOPUTUS-LIISA. Ja minä olen Hölmölän Koputus-Liisa, olette kai kuullut
puhuttavan. Jos teilläkin on neropatteja ja ne syhyvät, niin minä
hieron niitä. Minä olen hieronut esille paljon salattuja asioita. —
Mutta nyt minä menen katsomaan, mitä se Jaskan rakas Justiina tekee.
(Menee tupaan.)

AKIANTERI. Katsokaa minun päätäni, eikös minussa ole jotain
merkillistä! — Minä näin yöllä unta pässistä...

MAAILMAN-MATTI. Kovin on mörköllinen.

TIKKA. Mitäs siitä sanotaan Sipillan ennuskirjassa..

AKIANTERI. Pässi tietää varallisuutta. Kun minä keksin sen ikipyörän...
jaa, jaa! Te, herra aarremestari, voitte olla minulle apuna.

JASKA. Tämä muukalainen on oikea ihmeiden tekijä ja hän liikkuu aina.

MESAKKI (Osottaen Mattia). Kallistakaa korvanne tämän miehen puoleen,
sillä hänellä on viisauden merkit.

AKIANTERI (Paatoksella). Nimi sen oli rohvetissa Sipillä, ihana,
kaunis, lahjoitettu avuilla, kaikille kuninkaille tuttu oli,
ruhtinailta, herroilt' ylös otetuks tuli, taivaan merkist nähdä taisi.

MAAILMAN-MATTI (Hullunkurisen salaperäisesti). Jahorimuikkus!

AKIANTERI (Asettaa sormen otsalleen). Jahorimuikkus! Mikä ihmeellinen
sana, mikä oli ensin, muna vai kana?

TIKKA. Johorimuikkus! Kuinka älyllisesti Akianteri pukee sanansa!

MAAILMAN-MATTI. Peijakas, te hölmöläiset olette kaukaa viisaita ja
varovaisia.

HÖLMÖLÄISET (Asettavat etusormen otsalleen). Johorimuikkus. Mitäs se on?

MESAKKI. Eivätkä he tienneet, mitä se oli? Hän on sen suuren Sipillan
jälkeläinen.

AKIANTERI. Hän eikä kukaan muu. Sillä hän puhuu ennusmerkkien kautta.

HÖLMÖLÄISET. Totisesti, Akianteri on sen sanonut!

JASKA. Hän tuo taloon onnen ja varallisuuden. Nyt ei minun enään tartte
laittaa tynnyrintappia, ei voita kirnuta, eikä porsasta paimentaa. Ehei!

EPRA. Niin, nyt tuli talooni makian leivän päivät. En minä enään viitsi
makkaratikkuja veistellä.

MAAILMAN-MATTI. Hei, nyt tuli minullekin makian leivän päivät!

TIKKA. Iloitkaamme ja riemuitkaamme! Ja nyt minä arvoni mukaan julistan
käräjärauhan ja kotirauhan. Olkoon tämä ylösrakennukseksi meille
huoneenhallituksessa.

AKIANTERI (Rummuttaa sormilla otsaansa). Minun pääni kiehuu kuin.
ampiaispesä. — Nyt, nyt se tulee!

MESAKKI. Hyss! Henki on hänen päällänsä.

AKIANTERI.

    Nyt ompi ratki tapahtunn meill ihme yksi suur,
    kun hölmöläisten riita loppui aivan alkuuns juur!
    Natikuti vii ja natikuti naa.

JASKA (Puoleksi tanssien). Natikuti, vitikuti.

MAAILMAN-MATTI (Puoleksi tanssien). Nat, nat, naa! Nyt alkaa, sano,
suutari nälkää!

TIKKA. Mikä ylösrakentava ja virkistävä veisu!

MESAKKI. Niin, niin, laulun lahja tulee ylhäältä.

MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, tämä kaikki on kuin pumpulia minun
sydämmelleni, mutta minä olen halkinainen mies ja sanon suoraan, että
minulla on nälkä kuin sudella, söisinpä vaikka tynnörintappia ja
makkaratikkuja.

JASKA (Kiskoo häntä käsivarresta). Tulkaa minun tupaani!

MAAILMAN-MATTI. Se on hyviksi. — Niin, ei se työ mitään herkkua ole.

EPRA. Meillä on hyvää puolukkapuuroa ja talkkunaa.

MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän kuin pellossa.

JASKA. Puolukkapuuroa! Mutta meillä on makkaroita.

EPRA. Ette saa mennä sinne.

JASKA. Ei, ei!

MAAILMAN-MATTI. Kyllä, kyllä. Jollei syö iltasta, niin surma hioo
kirvestä.

EPRA (Toisesta käsivarresta). Ei, tulkaa minun tyköni!

MAAILMAN-MATTI. Kyllä, kyllä, mutta näin minä kuolen kuin aasinikin
kahden heinäkuorman väliin.

EPRA (Kiskoen omalle puolelleen). Tulkaa vaan meille yöksi, ette te ole
heinäkuormana kahden aasin välissä.

MAAILMAN-MATTI. Niin, kahden aasin. — Johan te teette minusta nuuskaa.

JASKA. Epra, älä luule, että tämä poika on pottuvoista ja linnunluista.

EPRA. Tiedäthän sen jo vanhastaan, etten riitaa rakenna, rauhaa en
rukoile, vaan mörkö elämän ei pidä puuttuman. - Kyllä minun talossani
ruokitaan yhtä hyvin kuin sinunkin talossasi.

JASKA. Mutta meillä syödään niinkuin rikkaat oikein lusikalla.

EPRA. Niinhän tuota luulisi kun outo kuulisi.

JASKA. Älä luule rakas sielu, että kissa lentää!

EPRA. Katso itseäsi!

MAAILMAN-MATTI. Älkää repikö, päästäkää irti!

JASKA. Kyllä minä näytän, mitä kummipoika taitaa! Hii!

Epra ja Jaska retuuttavat Maailman-Mattia, toinen toisesta, toinen
toisesta hiasta, hölmöläiset rientävät apuun, toiset kiskovat Epraa
toiset Jaskaa, mutta siten Maailman-Matti kieppuu kuin pallo heidän
välillään ja takinhiat repeävät.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä nyt jouduin hullujen hoijakkaan. Ai,
auttakaa, paitani repee, paitani repee, auttakaa, auttakaa, ai!

Esirippu.



TOINEN NÄYTÖS.


Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä.

MAAILMAN-MATTI (On puettuna uusiin vaatteisiin, hän on polviaan myöden
kuopassa, heittää kuokan ja nousee kuopan reunalle istumaan). Hohoo!
Hullu työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.

JASKA (Tulee hiipien nurkan takaa toisessa kädessä hattu, toisessa
nassakka, joka on selän takana). Eihän vain akkani lie täällä?

MAAILMAN-MATTI. Tunnen käryn hajun kodasta.

JASKA. Taitaa olla saunaa lämmittämässä. (Katsoo kuoppaan.) No, joko
siellä alkaa näkyä mitään.

MAAILMAN-MATTI. Ei vielä, hiljaa hyvä tulee.

JASKA. Kas tässä tuon minä vielä isävainaani kirkkohatun.

MAAILMAN-MATTI. Ei nyt ole hätäpäiviä. (Koettelee hattua.) Ihan kuin
minua varten tehty! Ja entäs tämä takki sitten.

JASKA. Minun häätakkini, jolla minä astuin vihkipallille rakkaan
vaimoni Justiinan kanssa.

MAAILMAN-MATTI. Säämiskähousut, kengät, paidat, ja nyt vielä
kirkkohattu, kyllä nyt kelpaa, kun on hyvä nimi ja uudet vaatteet.

JASKA. Kuulkaasta, taisin raastella hiukan kovakouraisesti nuttujanne
siinä eilisessä käsirysyssä. Minä olen perin siivo ja säyseä mies,
mutta annas kun minä suutun, niin minä olen kauhea kuin krokotiili,
silloin ei minua kymmenenkään miestä pitele. Vest ja varjele, eihän
vain Justiina kuuntele.

MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän oikein herroiksi.

JASKA (Ottaa esille nassakan). Pitäkää vaan hyvänänne, armollinen herra
johorimuikkus!

MAAILMAN-MATTI. Suoraan sanoen, en minä ole juuri koskaan työtä tehnyt.

JASKA. Niin, arvaahan sen, mitäs noilla pehmeillä naisen käsillä!
Kyllähän minä sen heti käsitin, vaikka Epra sanoi, että te olette
kostjumalan kauppias, mutta kylläpäs te olette koitelleet meitä
ja taitavasti olette te pimittäneet meitä. Me hölmöläiset olemme
yksoikoisia ja me pongerramme aina eteenpäin kuin sontiaiset
piimäleilissä, mutta me olemme hyvin laulavaista kansaa, hyvin
laulavaista kansaa, esimerkiksi, joka mies meillä osaa Akianterin
rekilauluja... niin, niin, se laulun lahja tulee ylhäältä kuten Mesakki
sanoo.

MAAILMAN-MATTI. Meinaatteko, ettei se viisaus ole kaikille suotu.
Minusta te hölmöläiset olette viisaita kuin muurahaiset.

JASKA. Jeekuna vyrrää! Vai viisaita, sanoitte, niin, niin, emmehän me
sentään niin kovin tokkeloja ollakaan, kun meitä lähemmin katselee.
Kuulkaas, hihi, otetaan pieni kulaus iltatuimaan tästä kaljanassakasta,
piiloitin sen perunakuoppaan, se meidän äiti haistaa aina... On siinä
joukossa hiukan miestä väkevämpääkin.

MAAILMAN-MATTI (Juo). Tätä rataa on mennyt monta sataa!

JASKA. Vest ja varjele! Eikös maarin Epra katsele tuolta ikkunarievun
takaa kuin vanha ukuli. (Sieppaa nassakan ja vie sen porstuan alle
piiloon.)

MAAILMAN-MATTI. Se Epra taitaa olla sellainen vanha kitsuri, joka
piilottaa rahojaan lattian alle ja seinänrakoihin.

JASKA. Taitaa tehdä niin. Minä sanon sen teille kaksisteen, se Epra
on sellainen pomo ja pölkkypää; jo vuosikausia on se aina vastaan
harannut, me olemme käräjillä kiljuneet, me olemme muljotelleet
toisiamme kuin mullikat, ja jollette te olisi tähän meidän hyvään
kyläämme tulleet, niin pahuus tietää, koska tämä riita-asia olisi
päättynyt. Mutta mitenkäs siellä teidän kylässä eletään?

MAAILMAN-MATTI. Siellä on minulla kartano komea Pohattala nimeltään.

JASKA. Vai oikein kartano?

MAAILMAN-MATTI. Kyllä se onkin nimensä arvoinen. Kun markkinamiehet
vaihtavat hevosia ovensuussa, ei talonväki perällä siitä mitään tiedä.

JASKA. Voi, jeekuna vyrrää!

MAAILMAN-MATTI. Ja on siinä tuvassa hirretkin. Kun koira kairan reikää
päivän juoksee, tuskin iltaan ehtii hirren läpi.

JASKA. Ja navetta se on vissiin niinkuin kirkko.

MAAILMAN-MATTI. Ei, veikkoseni! Kun lehmä navetan perällä tuli härille,
vietiin se oven suuhun härän luokse, mutta ennenkuin se sieltä
parteensa takaisin ehti, niin se välillä poiki.

JASKA. Vest ja varjele! Entä vilja, kuinka se kasvaa, meidän ohra ei
ota oikein poutiakseen.

MAAILMAN-MATTI. Talon sikolätissä on kullattu salpa, se kun heijastaa,
niin kaikki vilja tuleentuu.

JASKA. Mutta sepäs oli sukkela temppu, minä teen heti saman tempun,
minulla on vielä pönttöössä kultamaalia, jolla minä maalasin
"keisarin saunapiippuni". — En minä viitsi maalata taloani mutta
posliinipiippuni pitää aina olla kullattu, se on paras piippu koko
Hölmölässä, ja Epran käy sitä niin kateeksi, ai, niin kateeksi — Mutta
sanokaas, minkästähden te niin komiasta kodosta läksitten?

MAAILMAN MATTI. Minä heitin isääni virsikirjalla päähän ja karkasin
maailmanrannan kouluun.

JASKA. Vai maailmanrannan koulussa teistä tuli näin iso herra.

MAAILMAN-MATTI. Niin, se on kaikkein paras koulu, ja siellä opetettiin
minulle, että jollei maailmassa olisi typeriä tomppeleita, niin ei
kannattaisi olla viisas.

JASKA. Niin, monen järki onkin tylsä kuin vanha pellavaloukku.

MAAILMAN-MATTI. Minä sain sieltä hyvät paperit, ja minua sanottiin
mestari Maailman-Matiksi.

JASKA. Vai että vallan maailman mestarismiehiä, sen minä jo heti
huomasin vaikkei se Epra uskonut. Mutta hullu ei huomaa eikä viisas
ymmärrä.

MAAILMAN-MATTI. Mutta kesken kaikkea, onko horoskooppini hyvässä
tallessa?

JASKA. Se on meidän porstuan peräkamarissa.

MAAILMAN-MATTI. Niin, olkaa varovainen, jos vieteriin koskee, niin se
voi räjähtää.

JASKA. Vest ja varjele!

MAAILMAN-MATTI. Mut kas kun ei kuriirini jo tule rahojen kanssa.

JASKA (Makeasti). Kuulkaas mestari Maailman-Matti. Sanokaa minulle
kaksisteen ja hiukkasten ennemmin kuin löydätte ne sapelit ja
raha-arkut.

MAAILMAN-MATTI. Niin, jos minä vaan löydän ne ennenkuin minä huomaan ne.

JASKA. Kas se kävi jetsulleen, tässä olisi hiukan
seuranpitämispalkkiota — kolme kaisantaalaria. (Kaivaa rahat
nenäliinastaan.) Mutta älkää puhuko tästä mitään Epralle.

MAAILMAN-MATTI. En, en. Kyllä minun kuriirini sen kuittaa. Kyllä se
aarre löydetään ja silloin hölmöläisistä tulee visuja ja varakkaita.
Laitatte kai oikein ison maailmanrannan koulutalon.

JASKA. Vest ja varjele, mitäs me koululla, me käytämme vuorotellen
Mesakin nokkalasia ja siitä saamme me viisautta yllin kyllin. Eihän
Tikkakaan tunne aata eikä oota, mutta kuitenkin on hänestä tullut
herrastuomari, ja se tahtoo sanoa paljon se tässä matoisessa,
maailmassa, missä on niin paljon matoja ja materialistia.

Epra ilmestyy kuistille.

MAAILMAN-MATTI. Hyss, siellä se naapuri jo tulee. (On kaivavinaan
kuoppaa.)

JASKA. Niin, iso koljokin katsoo, katsoo kuin hapan silakka nelikon
pohjalta. Kas vaan, Epra, sinäkin tulit katsomaan, se on oikein se.

EPRA. Ha. Juksahti tässä mieleeni, että se halkopinokin pienenee.

JASKA. Mitäs me enään näistä maallisista. Ei nyt enään Hölmölässä tehdä
makkaratikkuja eikä tynnyrintappia, sillä kohta me olemme upporikkaita
ja silloin, Epra, ei muuta kuin anna huhkia vaan!

EPRA. Mitä minä makkaratikuista, mutta metsää niihin on sentään tullut
hiukan haaskattua.

JASKA. Mutta nyt tulee kultainen korvaus ja se palkitsee kaikki. Epra,
me olemme eläneet kuin murjaanit ja ihmissyöjät, totisesti, niin me
olemme eläneet, mutta tästä puoleen asukoon sopu välillämme kuin "kempi
kyläisten keskell' juur paras parikunnass", kuten veisataan.

EPRA. Niin kuolettakaamme kaikki se kuin paholaiselta, ihmisiltä ja
omalta lihaltamme meitä vastaan sotivat. Niin, riita olkoon kaukana
minusta. Me vihoitimme toisemme usein karvaasti, mutta mielemme oli
pimitetty synnin sumulta, ja sielu oli surkiassa vaivassa.

JASKA, Sanos muuta, sanos muuta. Moni rakentaa kartanoita ja linnoja,
joissa ajattelee pitävänsä huoneenhallitusta, eikä tiedä kenelle
kimmoo, monen perinnön vieras omakseen ottaa.

EPRA. Niin, ei minun sydämmeni ole mikään pikipallo. Pois siis
perimysriidat, ne olivat isoja nauloja jo meidän taattojemme
ruumiskirstuissa! — Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassa, sanoo
Tikka.

JASKA. Onhan meillä nyt oikein riikin maanjakaja, ja se on oikein
maailmankoulun mestarismiehiä! Hän on se mestari Maailman-Matti.

EPRA. Kummallista, että sitä voi uneksia itselleen vaikka mitä hyvänsä.

JASKA. Minun sydämmeni sulaa kuin hunaja päivänpaisteessa. Tämä on
liikuttavaa, Epra, minä häpeen. (Itkee.) Minä en osaa enään puhua.

EPRA. Herahtaapa kyynel poskelleni, itkusta siis ilo meillä olkoon
tällä ajalla autualla.

Jaska ja Epra syleilevät.

MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). Älä nyt järki, sano särki kun kiiski
ahventa söi.

JASKA. Heisaa, nyt tahtoisin pistää tanttulia! Mutta enpä tahdo sentään
tässä toimetonnakaan tallustella vaan menen hakemaan maalipönttöäni.
(Menee.)

EPRA. Kuinka sujuu työ.

MAAILMAN-MATTI. Käyhän se jusevaan! Vaikka maan keskipiste näemmä on
hiukan muuttunut.

EPRA. Ha, vai muuttunut. (Katsoo kuoppaan.) Onkos se jo syväkin.

MAAILMAN-MATTI. Syvä on maailman syrjä, sano sammakko, kun savea tonki!
(Istuutuu kuopan reunalle.)

EPRA. Ha, vai sano se sammakko niin. Kuulkaas, maailman mestari, taisin
tässä eilen hiukan äkämystyä, taisin repiä paitanne rikki, no niin,
tuleehan sitä joskus tehtyä kompeluksia, mutta sen sanon, että kyllä
meidänkin peräkamarissa on kukonhöyhenpolstaria ja patjoja on, on niitä.

MAAILMAN-MATTI. Vuoroin vieraissa käydään.

EPRA. En minä ole mikään käräjäpukari enkä kitupiikki, taipuisa ja
tasainen olen, mutta se Jaska on sellainen haneli ja lörppä. Älkää
välittäkö sen puheista. Niin, näinhän minä äsken akkunasta, että se
antoi jotakin, mutta on sitä rahaa minullakin, on rahaa kuin ruohoa.

MAAILMAN-MATTI. Vaikkei niin pitkää.

EPRA. Ja voin minä antaa sen minkä Jaskakin ja ehkä hiukan enemmänkin,
onhan sitä kirstunpohjalla hiukkasen ja minun kuoltuani perii Amalia
rahat, jos hän ottaa sopivan miehen. — Niin, mitäs se nälkäkurki antoi.

MAAILMAN-MATTI. Viisi kaisantaalaria.

EPRA. Ha, niin paljon! No, minä annan kuusi vaikka se kirveleekin
sydäntäni. (Riisuu saappaansa ja kaivaa sukasta rahat.) Eikös se
Jaska vaan kurkistele, se on sellainen tirrisilmä. Ei mitään, ei
hiiskaustakaan tästä Jaskalle, sillä silloin se huutaa tämän kylille,
ja tänne tulee kaiken maailman käypäläisiä kerjäämään. Sillä minä olen
rutiköyhä, ei minun kannata, ei minun kannata, ja makkaratikkuihin on
mennyt paljon tarvepuita.

MAAILMAN-MATTI. Minä otan armollisesti vastaan tämän pienen lahjan.

EPRA. Kiitoksia, armollinen maailmanmestari, pitäkää hyvänänne. —
Mutta, hehee, minä arvasin heti, ettette mikään kostjumalankauppias
ole. Ja lintuhäkki, valevaatteet ja muut kojeet, paljasta peliä!

MAAILMAN-MATTI. Mitäs tämä maailma muuta on kuin markkinailveilyä.

EPRA. Jos jotain tarvitsette, niin sanokaa pois. Meidän Amalia, se
velivainaani tytär, keittää parastaikaa puolukkapuuroa.

MAAILMAN-MATTI. Minä tarvitsisin sellaisen viuhkanliehtojan, päivä
pistää silmiäni ja ne saattaisivat äkisti pilaantua niin, etten
näkisikään niitä ihmeellisiä kentraalin rahoja.

EPRA. Ha!

MAAILMAN-MATTI. Ha!

EPRA. Jaa, ha!

MAAILMAN-MATTI. Viuhkanliehtojan.

EPRA. Jaa viuhkanliehtojan?

Ansu tulee katsellen luhtia.

EPRA. Kas tuolta tulee Ansu, kyttää kai taas meidän Amaliaa, mutta sen
minä sanon, että asia on sitä laatua, että meidän tyttö on sitä säätyä,
ettei se rengin remmaksi sovi. Akianteri on toista maata, sillä hän on
lauluntaitosa ja pian hän saa ikipyöränkin valmiiksi. Minä panenkin sen
Ansun liehtomaan, niin Amalia saa olla rauhassa. — Ja nyt minä menen
hakemaan velivainaani ison viheriän kirkkosateenvarjon. (Menee tupaan.)

JASKA (Tulee, alkaa maalata sikolätin salpaa). Mitäs se täällä teki? Se
on kiero mies se Epra, eihän se vaan tutkistellut meidän aivoituksiamme.

MAAILMAN-MATTI. Emme me olekaan naukumaijan poikia.

JASKA. Emme olekaan, sillä sitä vartenhan Jumala on meille järjen ja
mielen antanut, että me mahtasimme katsoa eteemme.

ANSU. Onkos täällä näkynyt Amaliaa? Herrastuomari käski sanoa, että hän
saapuu Akianterin kanssa katsomaan oikein sen itsensä ison herran ja
Sipillan jälkeläisen ojankaivamista. — Mutta mitäs se Justiinan Jaska
tekee.

JASKA. Voi, ilonpäiviä, Ansu, minä maalaan nyt kullalla vaikka koko
hynttyyni, sillä kohta, sanon, kohta sanon, ovat kaikki kalleudet ja
salatut aarteet omanamme. Sentähden pitää meidän varoa, ettemme suututa
maailman mestaria, meidän täytyy vaalia häntä kuin linnun poikasta,
kuin silmäteräämme ja oman viheliäisen ruumisparkamme rakasta rauhaa.
Mikä riemu tästä nousee, Ansu, mikä riemu tästä nousee! Planeetat
tanssii ja vellikellon tolpat ja Hölmölän vanha solaportti heittävät
kuperkeikkaa. Kuulkaas herra mestari, kuinka on terveytenne laita?

MAAILMAN-MATTI. Se vanha kirottu leini hakkaa kuin paholainen minun
sääriluitani. Minä pelkään, että minä saan auringonpistoksen.

JASKA. Ai, ai, olkaa varovainen. Mihin me sitten joutuisimme, jos te
kuolisitte, ai, siitä tulisi ikuinen vahinko.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä työtä tekijälle, unta makaajalle, mutta ei sitä
sentään auta työllä turmella itseään.

JASKA. Minä, olen justiinsa samaa mieltä teidän kanssanne.

AMALIA (Tulee kädessä iso vihreä sateenvarjo). Hautaako siihen
kaivetaan vai perunakuoppaa?

MAAILMAN-MATTI. Niin, tähän haudataan hölmöläisten vanha hapatus,
pröystäily, kateus, ulkokullaisuus, rahanhimo ja riidanhalu.

JASKA. Niin, joka päivä me otamme kukonaskeleen lähemmäksi hautaa.

AMALIA. Tässä on puuroa ja sateenvarjo, Ansu, pidä sitä mestarin pään
päällä, kun hän kaivaa hautaa hölmöläisille.

ANSU (Ottaa sateenvarjon ja heiluttaa sitä). Eihän nyt sada.

AMALIA. Kultarakeita kuuluu kohta satavan.

MAAILMAN-MATTI (Lekottelee maassa selällään). Tässähän minä lepuutan
armollisia raajojani kuin vanha Aatami paratiisissaan. Oi, sinä
Hölmölän luvattu maa! Suurilla on suuret housut, mutta kuinkahan lienee
tulevaisessa maailmassa.

JASKA (Huutaa). Joko näkyy sapelin tupsut!

MAAILMAN-MATTI (Hiipii ottamaan nassakan). Ei täällä ole kuin pieniä
kiviä ja tätä Hölmölän maan mustaa, rakasta multaa. (Ansulle.) Pimitä
sateenvarjolla nassakkani. (Juo.) Terveydeksenne, lapsukaiset, palakoon
rakkautenne niinkuin öljy pumpulissa.

AMALIA. Mitäs se mestari nyt?

ANSU. Mestari puhuu palturia.

MAAILMAN-MATTI. Näenhän minä, että te rakastatte toisianne kuin rotta
juustoa. Saisiko se neropattipäinen, pitkä koikale Aaretti Akianteri
hämmentää teidän paratiisi-ilonne. — Hei, minä juon minä! Koska
sydän kivusta kivistelee, aju ei ajatella taida, kaikki ihmisen apu
livistelee. Niin voisi Mesakki veisata minulle.

ANSU. Minä luulen, että Akianteri on tulossa tänne Amalian tähden.

AMALIA. Tulkoon vaan, niin minä hakkaan hänen ikipyöränsä kahvipuiksi.

MAAILMAN-MATTI. Sellaiset kuin Akianterit ja muut salamanterit ne
seisauttavat vielä kerran ajan pyörän. Voi kuinka tämä elämä on hassua!
En minä voi muuta kuin nauraa, sillä me kävelemme makkaratikuilla ja
meidän päämme on kuin paksu tynnyrintappi. Ja tämä maailman hekuma on
kuin vanha, vuotava, ravistunut kaljatynnyri. - Kun se tyhjä on, niin
mene rengonkeinuun!

ANSU. Jaska seisoo höröllä korvin kuin jänis ja Epra katselee kuin
paholainen rikkiöimästä pullosta.

AMALIA. Minä menen, muuten setä suuttuu.

ANSU. Yöllä tulen minä kolkuttamaan luhtisi ovelle.

AMALIA. Mutta muista kanssa, että osaat luhtilukusi!

ANSU. Laita minulle illaksi saunavihta!

AMALIA. Selkäsaunan vihta? (Menee juosten ja tempaa tyhjän puurokupin.)

MAAILMAN-MATTI. Arvaas Ansu, mikä minut ajoi pois minun paratiisistani.

ANSU. Päänvaivat ja virkavaivat!

MAAILMAN-MATTI. Ehei! Pahat puskut, häijyt yskät, poskein rypyt ja
jako, kätten väristys, kasvoin kohistus, hengen myös häijy haju,
silmäin puna paha pullistus näin ylön juomisest' hajoo.

ANSU. Niinhän te laskette sanaa kuin paras pappi.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä osaan laulaa yhtä hyvin kuin Akianteri,
vaikkei minua Hölmölän lautakunta ole palkinnut.

ANSU. Kyllä suupaltit aina nahkansa pärjää.

MAAILMAN-MATTI. Minun isäni oli rovastina Pahajärven pitäjässä. Minä
en olekaan mikään nahkasielu minä, minä kevennän tavallani ihmisten
taakkaa, katsos minä otan rikkailta ja annan köyhille, mutta siitä
sinä et tullut hullua hurskaammaksi. Te hölmöläiset kuljette omatunto
vasemmassa liivintaskussa.

EPRA (Tulee). Kas kun ei jo kuulu herrastuomaria ja Akianteria sieltä
porsasjalostusyhdistyksen kokouksesta. (Maailman-Matille.) Mitäs se
Jaska tuolla toimittaa?

MAAILMAN-MATTI. Se kultaa sikolättinsä salpaa, siitä sitte heijastaa
niin, että kaikki Hölmölän vilja poutii.

EPRA. Minunkin viljani? Kuinka hyvä sydän sillä Jaskalla sentään on.
(Menee Jaskan luo.) Rakas veljeni Jaska, maalaa sinä vaan!

JASKA. Niin, minä maalaan.

EPRA. Se on oikein se.

MAAILMAN-MATTI (Lyö käsiä polviaan vasten ja nauraa). Hahhaa! Nyt ne
tarttuvat kuin täit tervaan. — Kallista sateenvarjoa niin, että minä
voin ottaa pienen tuikun murheeseen. (Panee taas maata.)

JASKA. Niin, minä maalaan, kohta se salpa paistaa kuin aurinko.

EPRA. Niin, paistaa se aurinko niin väärille kuin vanhurskaillekin.

JASKA. Niin paistaa se väärillekin.

EPRA. Jaska, tätä minä en olisi uskonut, sinun sydämmesi on kultaa.

JASKA. En minä tässä sydäntäni maalaa.

EPRA. Sinä maalaat salpaa ja nyt poutii minunkin viljani.

JASKA. Poutiiko sinunkin viljasi?

EPRA. Niin, niin, Jaska, sinä olet rehti mies.

JASKA. En minä ole rehti mies, enkä minä tässä maaliani tuhraa sinun
takiasi. (Heittää siveltimen.)

MAAILMAN-MATTI. Nyt ne torailevat taas kuin kukonpojat tunkiolla,
hahhaa!

EPRA. Kyllä Hölmölän nassut taas kihnaavat sen salvan mustaksi.
Jaska, Jaska, hyvä oli tarkoitukseni, en tiedä mikä meitä näin riivaa
ja usuttaa yhteen kuin kaksi vihaista rakkia. Taitaa olla se sielun
vihollinen, hengen härnääjä.

JASKA. Niin, se pääpappa ja maailman isäntä, joka ympäri juoksentelee.

EPRA. Tai viluojan pojat.

JASKA. Jotka yöllä purkavat sen, minkä ihmiset päivällä rakentavat.

EPRA. Hölmölän hyvät haltijat meitä varjelkoot.

JASKA. Huh, oikein minä pelkään. Sanotaan, että saunassa kummittelee.

EPRA. Kyllä Akianteri on ne arkkiveisuillaan karkoittanut, viime
kerralla hän paasasi ja pärmänttäsi siellä vuorokauden, luukusta vain
uskalsimme hänelle ruokaa tuoda. — Lyökäämme, Jaska, sovinnon kämmentä.
Mitäs me nyt pelloista ja muista maanvaivoista, nyt me saamme suuren
aarteen ja ihan ilmaiseksi.

JASKA. Taidat olla oikeassa, Epra, olkaamme kuin väkevät kengät.

EPRA. Niin, sun tavaras on kuin savi silattu, lauletaan. Meidän lihamme
on heikko vaikka henkemme on altis.

JASKA. Epra, en oikein tiedä, missä se henki istuu, luun vai nahanko
välissä? Naksahtaako se niinkuin varpaatkin.

MAAILMAN-MATTI. Pane pois sateenvarjo, nyt pidetään lepotuntia, Ansu,
sinä saat mennä! Kutti, kutti, pidä puoliasi, poika. (Ansu menee.)

JASKA. Niin, levätkää, kyllä te olettekin raataneet. Eikö näy vielä
mitään?

EPRA. Jokos näkyy arkun kansi?

MAAILMAN-MATTI. Jahka kerkii, jahka kerkii, ei ne aarteet niin vaan
aivastamalla tule.

EPRA. Mene, Ansu, katsomaan kujalle, eivätkö ne jo tule sieltä
kyläntuvalta.

Ansu menee perälle, Amalia tulee tuvasta ämpäri kädessä, he
virnistelevät toisilleen. Amalia menee. Justiina tulee kodasta ja tuo
makkaroita.

JUSTIINA. Armollinen herra maanjakaja, tässä olisi ihan tuoreita
makkaroita.

JASKA. Niin, syökää, syökää, älkää kursailko, ei maailmassa missään ole
niin hyviä makkaroita.

EPRA. Entäs se meidän talkkuna! Ja entäs makkaratikut?

JASKA. Kyllä sinä laitat tikkuja, mutta näkisit sen tynnyrintapm, minkä
minä eilen tein.

MAAILMAN-MATTI. En minä vaan syö tikkuja enkä tappeja.

JUSTIINA. Hiiteen tikut ja tapit!

JASKA. So, so!

EPRA. Ämmillä on ämmien puheet.

JUSTIINA (Maailman-Matille kahden). Ne on sellaisia junttia, pankaa ne
johonkin työhön, sillä muuten niillä on liiaksi aikaa ajattelemaan,
eikä ne ajattele muuta kuin että...

MAAILMAN-MATTI. Makkarass' on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää. —
Kyllä minä niille kohta työtä keksin.

JUSTIINA. Mitä minä näen! Jaska, oletkos sinä taas tehnyt tyhmyyksiä.
(Osoittaa salpaa.)

JASKA. Joko sinä taas!

JUSTIINA. Taas, taas, mene heti lypsämään papuria, mutta älä vaan rupea
sitä maalaamaan!

JASKA. So, so, Justiina, mitäs se mestari tästä ajattelee. — Hohoo,
miehellä on miehen sydän! (Menee.)

JUSTIINA (Epralle). Älä sinä naura, sinä jumalan mieliharmi, kuoppaa
sinä nyt kaivatat, mutta saatpas nähdä, että itse sinä siihen romahdat.

MESAKKI (Tulee alushousuihin ja riihimekkoon puettuna, vihta
kainalossa, sitten Koputus-Liisa). Rauha, hyvät ristiveljet ja sisaret
Hölmölän seurakunnassa.

KOPUTUS-LIISA (Mukana pussi, jossa on sarvia ja kupparikirves). Rauha
parhaaks, illaks Justiinan Jaska ja Jaskan Justiina, johan sauna
lämpiää.

JUSTIINA (Itsekseen). Jo tuli pahan ilman lintu!

KOPUTUS-LIISA. Olettekos kuulleet vastalkuja. Äsken ovat kylän
vanhimmat päättäneet viettää tappi- ja saunajuhlaa ja silloin aina
minuakin tarvitaan. Tiedänpä muutakin, mutta perästähän kuuluu.

JUSTIINA. Tulitko taas Epraa kuppaamaan, kyllä se sen tarpeessa onkin,
sillä kovin sen on sappi sakea.

KOPUTUS-LIISA. Voi, hyvä Justiina, mitäs sinä nyt, tulin vain
katsomaan, kuinka se riikin herra täällä sitä aarnihautaa tutkiskelee.
(Niijaa.) Hyvää iltaa, armollinen riikin herra, hyvää iltaa! Tietäkääs,
se on ihan totta, minä olen monasti illalla ohi kulkeissani nähnyt
aarnivalkean palavan täällä pihan puolella, että kyllä täällä varmaan
on aarnihauta.

MESAKKI. Niin kertoo vanha kansakin.

KOPUTUS-LIISA. Muistathan rakas, kultainen Justiina, minuakin parilla
kolmella kaisantaalarilla, kun se aarre löydetään.

JUSTIINA. Kolmella kaisantaalarilla! En, en!

KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes yhden taalarin.

JUSTIINA. Kun minä sanon en, niin minä sanon en.

KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes puoli että saan uudet puolikengät.

JUSTIINA. Joilla sinä lentäisit kyliä kello kaulassa, en, en! Ja
mitäs sinä tässä minun rahojani kärkyt, norko, kyllä minä ne itsekin
tarvitsen.

KOPUTUS-LIISA. No, no, eihän ne ole vielä, sinullakaan.

JUSTIINA. Ja mene jo tästä pussinesi ja sarvinesi, ei niitä meillä
tarvita.

KOPUTUS-LIISA. Ei tarvita, sanot, kyllä niitä vielä tarvitaan,
mieluusti minä iskisin pari sarvea sinun leipälaukkuusi.

MESAKKI. Kun viisaus nousee pääkoppaamme, ja ymmärryksemme lepattaa
kuin rasvainen talituikku talvipuhteilla, niin silloin ei haittaa
vaikka antaisimmekin iskeä pari sarvea johonkin sopivaan ruumiin osaan.
(Nipistää Liisaa käsivarresta.)

KOPUTUS-LIISA. Vanha veussu! Mitäs sinä hamuilet, vanha syntipukari.

MESAKKI (Hiukan nolona). Niin, synnissä me siinneet ja syntyneet olemme.

JUSTIINA. Taitaa olla se vanha rakkaus...

KOPUTUS-LIISA. Hui ja hai!

MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, ei pidä olla enemmän viisautta kuin
mitä pää vetää, se on se liikaviisaus, joka päähän tuppaa. — Hohoo!
(Haukottelee.) Raukaisee niin riivatusti, mistähän se tulee?

MESAKKI. Täällä Hölmölässä on aina uni.

MAAILMAN-MATTI. Se taitaa tarttua, hohoo! (Nukahtaa.)

EPRA. Viisaus on vaarallista!

JUSTIINA. Ja Koputus-Liisa imee nahkaansa kaikkien muiden älyn
riippeet, kumma kun sentään puhuu kuin keitetystä lampaan päästä.

MESAKKI. Ymmärrys, ho, älä jätä!

KOPUTUS-LIISA. No tule ja puserra! Sinä kiusan kappale, solvaisetko
sinä minun hyvää, rehellistä ammattiani?

JUSTIINA. Kielikello, juorukontti! Ehei, ei minulla ole aikaa
jaarittelemaan joutavia joutavien kanssa! (Menee saunaan.)

EPRA. Akka pamahti tiehensä?

MESAKKI. Kuin vaimon keskeräiset te olette ja niin lyhytnäköiset, niin
lyhytnäköiset!

KOPUTUS-LIISA. Meni kuin pyryharakka! (Kahden Epralle.) — Kuulkasta,
isäntä, minulla olisi hiukan niinkuin asiaa. Tiedättehän... se Aaretti
Akianteri puhuu minulle aina sydänasiansa kuin kristsisarelle ikään...
ja nyt se on aina vähin niinkuin riiastellut Amaliaa, velivainaanne
tytärtä, mutta vaikka se on sellainen älyniekka, niin ei siltä
ota se puheen alku oikein luonnistuakseen tällaisissa asioissa...
ymmärrättehän... vaikka sen suu muuten aina on niin messingillä.
(Kuiskaa kovaa.) Akianteri kertoi minulle kaikki eilen hieroessani
hänen päätänsä... mies parka miettii vaan sitä ikipyöräänsä niin, että
sen pää on ihan pyörällä.

EPRA. Ha, vai pyörällä... kyllähän me siitä vielä...

KOPUTUS-LIISA (Taputtaa Epraa olalle). Hyvä, kiltti isäntäkulta, niin
pulski ja verevä! Lötys se on Jaska Epran rinnalla, lötys sanon, mutta
Epra se on miesten paraita, sen olen aina sanonut.

EPRA. Vai sanonut, sano.

KOPUTUS-LIISA. Niin monet kerrat olen minä hieronut ja kupannut Epraa
ja minä teen sen vastakin, ilolla ja mielihalulla minä sen teen.

EPRA. Ha, passaisiko sitä taas tänään pari sarvea... ha.

KOPUTUS-LIISA. Voi tokiinsa, voi tokiinsa, vaikka kymmenen joka päivä.

EPRA. Ha, kymmenen joka päivä? Niin, mutta mennään nyt tupaan.

KOPUTUS-LIISA. Niin, mennään tupaan, niin saamme jutella rauhassa.
(Liisa ja Epra menevät.)

MESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa,
mutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)

MAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä
sinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon.
— (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten
kilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.

MESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka
on autuuden sarven laita?

MAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.)
Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus!

MESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!

MAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos!
En tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden
kimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!

AKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa,
isoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka
putoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä
päästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.

Katsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä
mistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon
koko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin
saakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät
pyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.

MAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän
pääkoppanne.

AKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan
vielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.

MESAKKI. Hän puhuu kuin rohveetta!

AKIANTERI. Sinä hetkenä, jolloin aurinko seisoo niinkuin ilmaan
heitetty kivi hetkeksi pysähtyy, sinä hetkenä syntyy aikaan juopa,
josta ijäisyys nähdään ja sen kaikki ihmeet.

MESAKKI. Missä, missä olette, hölmöläiset, taas menee teiltä hukkaan
kuolematon hetki!

AKIANTERI. Aarteet kohoovat maan pinnalle.

MAAILMAN-MATTI. Vedet muuttuvat viiniksi.

MESAKKI. Pyhä varjelkoon, nämähän ovat maailman lopun enteitä!

AKIANTERI. Ja naudat voivat hetken puhua kielillä.

MAAILMAN-MATTI. Niin, minä huomaan, että naudatkin voivat puhua.

MESAKKI. Niin, silloin tulee maailman loppu, kun pyy pienenee, pyhä
puukello pämpättää itsestään, ja hölmöläiset alkavat liiaksi viisastua.
Akianteri, Akianteri, varo pääparkaasi, ettei sinun kävisi hullusti.

AKIANTERI (Lyö rintaansa). Minä, minä itse, minä olen voimaihminen minä.

MESAKKI. Niin, niin, sinulla on päässäsi neronpattia enemmän kuin
meillä muilla kuolevaisilla.

MAAILMAN-MATTI. Minulla on liikapattia vain jaloissani!

AKIANTERI (Näyttää pyörää). Katsokaa tätä pyörää! Kohta se liikkuu!
Katsokaas, nyt minä panen voimapyörän liikkeelle, painot laskeutuvat ja
lyijykuulat putoovat pyörän päältä kuoruun. Katsokaas, se liikkuu!

MAAILMAN-MATTI. Se liikkuu.

MESAKKI. Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Varjele hyvä isä, mitäs Jumala
tästä meinaa!

MAAILMAN-MATTI. Johan se taas seisahtui, heilahti vain kerran ympäri.

MESAKKI. Taivaalle kiitos!

AKIANTERI. Kaikki on kunnossa, puuttuu vain viimeinen pyörä.

MAAILMAN-MATTI. Minun järkeni seisoo.

AKIANTERI. Siitä puuttuu joku niksi, mutta kyllä minä sen keksin, ja
silloin loistaa Aaretti Akianterin nimi kuin kuunsarvi kirkkaalla
taivaalla.

MESAKKI. Kuin kointähti ihanast' loistaa.

JASKA (Tulee vasemmalta kiulu kädessä). Tietäkääs, hyvät kylän miehet,
että minä olen lentänyt unissani. Ai, ai, kuinka se oli lystiä, minä
liitelin haarapussilla yli kellohatun, yli saunan, yli sikolätin kuin
ilmalaiva, mutta maahan minä en päässyt, vaikka minulla oli tavaton
tupakannälkä. (Levittää käsiään ikäänkuin lentäisi.) Hihhei, näin minä
lensin! Miekkoset, muistatteko kun Akianteri keksi sen lentokoneen.

MESAKKI. Muistan. Sitoi päresiivet olkapäihinsä ja nousi Epran katolle.

JASKA. Ja taittoi jalkansa sikolätin räystääseen.

MAAILMAN-MATTI. Lentäähän se kanakin ja laulaa vaikkei ole päätä eikä
kaulaa.

JASKA. Kuules Akianteri, keksippäs vielä joku lypsykone, ettei minun
tarvitsisi lypsää sitä meidän papuria. (Menee tupaan.)

MAAILMAN-MATTI. Niin, ja keksikää, hyvä nappulamestari, sellainen
syömäkone ettei enään tarvitsisi vaivata itseään syömisellä.

AKIANTERI. Nappulamestari! Ettekö te tiedä, että minun murhalaulujani,
minun arkkiveisujani, minun karamellirunojani lauletaan jo riikin
joka kylässä. Mutta te ette ymmärrä ylempiä asioita, vaikka olettekin
maailman-mestarismiehiä.

MAAILMAN-MATTI. Te hölmöläiset töllistelette liian usein taivaaseen,
niin että unohdatte tämän pienen, syntisen ja suloisen maan.

MESAKKI. Mutta joka töllistelee liian kauvan syntiseen maahan, unohtaa
taivaan korkeat luhdit.

MAAILMAN-MATTI. Luhdin kauttako te taivaaseen kiipeette. — Ei, mutta
missä ne kottikärryt ovat, että saisin pois tämän Hölmölän syntisen
mullan.

Menee. Amalia tulee, astuu kuistille.

AKIANTERI. Ah, siinä hän on! Mesakki, joko, minä korotan ääneni?

MESAKKI. Älä sumeile, parempi naida kuin palaa!

AKIANTERI. Onkohan kukonkoipi lakkarissani? Kaikki käy hyvin. Käy
päälle Akianteri, sinun varjosi ei koskaan pienene. (Kopeloi taskujaan.)

AMALIA. Mitähän se kopeloi taskujaan?

MESAKKI. Älä inttaile! Ole rohkea kuin päämies Mikaeli! (Työntää
Akianteria Amaliaa kohden.)

AMALIA. Hä!

AKIANTERI (Ojentaa oikeata kättä ilmaan). Niin, kuule nyt minun ääneni,
sinä Hölmölän ruusu, sinä tulipunainen kukka!

AMALIA. Onko henki taas tullut päälle.

AKIANTERI. Sinä hymistyksen helistys ja helistyksen hymistys, sinä
punareunaisten aivoituksieni tärisevä, värisevä, hyllyvä, lyllyvä...!

AMALIA. Lyll, lyll! Onko sinun vilu!

AKIANTERI. Sinä olet suloinen kuin hölmöläinen mallassauna, makia sinä
olet kuin nauris ja päihdyttävä kuin katajaviina, ylön ihana sinä olet,
sinä manteli, väskynä, namuni!

MESAKKI. Kuulkaas kuinka runollisen taivaallisesti ja taivaallisen
runollisesti Akianteri ilmoittaa rakkautensa korkian veisun!

AMALIA. Onks se tullut hulluksi!

AKIANTERI. Kokonas olet ihana kuin päivä, minä olen lemmen leino
rakastava räivä!

AMALIA. Hahaa, sinä väristyksen päristys!

AKIANTERI. Haa, neitokainen, kovasti koittelet sinä minun tärisyttäviä
ja värisyttäviä tulivuorikuohutuksiani mutta minä pysyn lujana.

MESAKKI. Valmista itsesi, sinä, joka olet kaunistettu kaikkien Hölmölän
tyttärien seassa.

AKIANTERI (Lyö rintoihinsa). Kuolemaan saakka pysyn lujana.

AMALIA. Mesakki, viekää hänet jo lättiin, sillä muuten hän rupeaa
raivoilemaan. Mutta nyt minä tiedän, mikä miestä riivaa, se on se kukon
koipi lakkarissa. Näytäs minulle se!

AKIANTERI. Kukon koipi? Ei minulla ole mitään kukonkoipea.

AMALIA. Niin, sinä Hölmölän kiekuva, tulipunainen kukko! (Sieppaa
Akianterin taskusta kukon koiven, nauraa ihan katketakseen ja juoksee
tiehensä.)

AKIANTERI. Minun kukonkoipeni, minun kukonkoipeni! Hän vei minulta
minun naimaonneni.

MESAKKI. Akianteri, älä muljota noin kamalasti! Tyynny ja ota vaari
minun sanoistani. Sinun munaskuusi ovat riemuiset, koska sinun huulesi
puhuvat, mutta sinä kilvoittelet liian kiivaasti. Sinä pelästytit
neitokaisen sinun väkevyydelläsi.

AKIANTERI. Pilkkasiko nainen minua vai koitteliko hän minun
väkevyyttäni.

MESAKKI. Totisesti, hän koitteli sinua mutta aika ei ollut otollinen.

AKIANTERI. Vai ei otollinen, otollinen! Tuhannen sarvipäätä! Mesakki,
minun muotoni muuttuu ja hahmoni hajoo. Nyt minä tahdon tapella ja minä
paiskaan kumoon koko Hölmölän kylän!

MESAKKI. Älä veikkonen, älä veikkonen!

AKIANTERI. Oletkos kuullut tätä laulua: Ja tässä on laulu kuin
hirrenpää, johon pappani ennen luotti, sanat siinä on että hirvittää ja
markkinavirren nuotti. Arvaas kuka sen teki!

MESAKKI. En nyt arvaa, en nyt arvaa.

AKIANTERI. Vai et arvaa, etkös ymmärrä ylhäisen yskää. Voi mammani ja
voi pappani, kissa, kissa, kissa vie, nyt tästä tulee tupenrapina!

MESAKKI. Älä, älä, minä olen vanha, vaivainen mies.

AKIANTERI. Etkös sinä, vanha unilukkari, tiedä, että minä, minä olen
sen tehnyt.

MESAKKI. Sinä niin, sinä niin, kukas muu, herrajesta!

AKIANTERI (Toistaa moneen kertaan: kuin hirrenpää... että hirvittää).
Ja entäs tämä: herrasväki tuli saaresta, sun ralilali lei, ei ollut
ystävää, sun ralilali lei! Laula mukana muuten minä teen sinusta
makkaraa!

Akianteri ja Mesakki laulavat: herrasväki tuli saaresta j.n.e.

AKIANTERI. Ja sitte se minun uusi arkkilauluni postimurhaajasta. Siinä
on kaksisataa värssyä!

MESAKKI. Kaksisataa värssyä! Miksi tämä minulle? Voi, voi, näin en minä
laulanut kirkossakaan.

AKIANTERI. Kirkossa! Oh, nyt minä muistan, mitä minä olen tehnyt
pyhälle sananpalvelijalle!

MESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä,
ehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.)
Heräjä, heräjä!

AKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä
olen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä
olen sen ansainnut!

Mesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.

MESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.

AKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki,
herätit minun!

MESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!

AKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki,
minä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.

MESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä.
Akianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta
puuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!

AKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka
vereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen
heitettäisiin.

MESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos,
Amalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö
kahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin
lammas.

AKIANTERI. Mesakki, sinä olet kokemuksesta viisas mies. — Ettäkö
koputtaisin hänen luttinsa ovelle? Oi, terve, te suloiset Hölmölän
vanhat, harmaat lutit!

MESAKKI. Akianteri, Akianteri, kirkonmiehenä minä varoitan sinua sinun
lihallisista mielikuvistasi, me olemme itse kohdastamme kaikkeen pahaan
vikapäät, muistakaamme se, Akianteri, kaikissa meidän vaivoissamme ja
kiusauksissamme.

AKIANTERI. Minä tahdon pitää sinun säätysi ja käskysi, Mesakki. Ja
Mesakki, onhan minulla minun suuri vuntierinkini, minun ikipyöräni,
se ajaa ulos pahat vaivat ja kiusaukset. — Mesakki, kuules, minä vien
ikipyörän Epran nähtäväksi, totisesti, minä teen sen heti paikalla.

MESAKKI. Poikani, poikani, tee niin ja pyydä Koputus-Liisalta jotain
rauhoittavaa, pelästyneen tippoja tai surun lievitysvettä!

AKIANTERI (Ilostuen ja taputtaen Mesakkia). Mesakki, sinä olet minun
hyvä edelläveisaajani. Minä menen, niinkuin iloinen ylkä tahdon astua
vihkitupaan. — Ah, Hölmölän ruusu!

MESAKKI. Niin, mene rauhassa, poikani, kaikki käy jetsulleen.

Akianteri menee.

MAAILMAN-MATTI (Tulee, heittää kärryt huolimattomasti syrjään ja
pyyhkii hikeä otsaltaan). Ei tämä vetele! Hiiteen minä heitän Hölmölän
hullutukset.

JASKA (Tulee vihtoineen saunapuvussa kädet selän takana, kulkee
kuin isäntä töitä katsellen). Tiedätkös, Mesakki, nyt minä en enään
pane tikkua ristiin, mitäs se hyödyttää, eläähän tässä muutenkin ja
kohta se aarrekin saadaan, silloin en minä tee muuta kuin makaan
kukonhöyhenpolstarilla, syljen kattoon ja polttelen oikein priima
pruumaa.

MESAKKI. Niin, ihmeellisesti on onni meitä kaikkia potkaissut, mutta
muista se, Jaska, älä anna itseäs rikkauden tähden vihaan niinkuin
turkki, juudi tai peaani. Tänkaltainen elämä on sinulle vahingollinen.

JASKA. Kuka taitaa käydä oikeudelle minun kanssani. Katsos, näin minä
kävelen kädet selän takana, isännän silmä hevosen lihottaa, sanotaan,
ei minun nyt tartte muuta kuin katsella kun muut tekevät työtä.

MESAKKI. Jaa, jaa, Jaska, Jaska, minä varoitan.

EPRA (Tulee samoin kuin Jaska vihta kädessä ja saunapuvussa, kädet
selän takana). Jaska.

JASKA. Epra!

MESAKKI. Kohta on saunan aika. Kas kun eivät meidän miehet jo tule
sieltä porsaiden jalostuskokouksesta.

JASKA. Veljeni Epra, mitäs sanot nyt tästä!

EPRA. Ha. Näetkös, minä rumineeraan.

JASKA. Niin, näetkös, minäkin rumineeraan. (Kävelevät edestakaisin.)

EPRA. Työmekkoni heitin minä, en minä tästä puoleen tee muuta kuin
makaan vaan ja otan saunassa löylyjä.

JASKA. Niin minäkin, ja pyhänä sitä ajetaan kirkolle oikein
evankeliumivaljailla, hui että humahtaa, pois tieltä, kun Hölmölän
rikkaat rusthollarit ajavat siknaalit hampaissa!

EPRA. Ha! Herrat ajaa ja savu jää, niin.

JASKA. Mitäs me suremme velattoman talon pojat, laitetaan
vinkkelipytinki ja...

EPRA. Ja pannaan rillisilmät koirat portille haukkumaan.

JASKA. Ja Justiinalle minä teetän oikein kahisevan samettihameen, eikä
sen enään tartte makkaroita laittaa.

EPRA. Ja minä Amalialle oikein silkkikengät ja hatun, jossa semmoset
plyymit lentelee. Koputus-Liisalle minä jo lupasin taalarin
kirkkohuivia varten.

JASKA. Ja minä ostan oikein hopeiset kolmihaaraiset joulukynttiläjalat.

EPRA. Ja minä kultaisen puurokupin.

JASKA. Kyllä meidän nyt kelpaa kun olemme rikkaita.

EPRA. Ha, rikkaita! Kyllä kelpaa.

JASKA. Me rumineeraamme.

EPRA. Ha, me rumineeraamme.

Kävelevät pönäkästi edestakaisin.

MESAKKI (Kurkistaa Epran akkunasta). Hihii!

MAAILMAN-MATTI. Mitäs se Mesakki nyt hihittää!

MESAKKI. Hihii, Koputus-Liisa! Kas, Akianteri makaa penkillä!

MAAILMAN-MATTI. Älkää kurkistako lähimmäisenne huvitarhaan. Se
Koputus-Liisa taitaa olla Mesakin entinen remma!

MESAKKI. Mitäs minä maailman menon turhuudesta. Mutta katsokaas, Liisa
taputtaa kuin taikinaa, ja Akianteri ähkii ja puhkii kuin synnin
vaivoissa.

MAAILMAN-MATTI (Loikkaa kuopan reunalle; itsekseen). Vanha kettu! (Epra
ja Jaska seisahtuvat kuopan reunalle.)

JASKA (Pönäkästi). Mutta eikös jo työ ala sujua.

EPRA (Koppavasti). Niin, saisi se käydä hiukan joutusampaan.

MAAILMAN-MATTI. Tarkkaa teen niinkuin ruotiukko koiraa nylkiessään.
(Epralle.) — Mutta kuinka Akianteri nyt jaksaa?

EPRA. Siellä se makaa tuvan penkillä, ja Koputus-Liisa hoitelee sitä.

MESAKKI. Se otti sen niin pahakseen, kun Amalia vei siltä kukonkoiven.

EPRA. Ha, kukonkoiven! No, kyllä Amalia vielä malttaa mielensä.

MESAKKI. Niin, luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää.

JASKA. Sen minä sanon, että minä alan jo kärsimystyä, eikös siellä,
jukravita, jo näy mitään!

EPRA. Jaa, kyllä olisi jo aika nostaa se raha-arkku.

MESAKKI. Hys, hys, hyvät isännät, muistakaa toki, ettei hän ole mikään
tavallinen renki.

EPRA. Niin, armollinen riikin herra.

JASKA. Suurarmollinen herra riikinjakaja.

MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). En minä enään viitsi. (Tekeytyy kipeäksi ja
huutaa äkkiä.) Ai, ai, ai!

JASKA. Mikä nyt tuli!

EPRA. Ha, mitä!

MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, auttakaa, auttakaa!

MESAKKI. Voi, taivaan talivasara!

Jaska ja Epra koittavat auttaa Maailman-Mattia.

MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, älkää koskeko, älkää koskeko! Jalka poikki,
jalka poikki!

JASKA ja EPRA. Jalka poikki!

MESAKKI. Elämä on juur vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran
juoksu!

MAAILMAN-MATTI. Aurinko pisti, ja jalka nyrjähti, ai, ai, ai, koskee
niin, koskee niin.

JASKA. Mitäs me nyt teemme, voi surkeus, nyt menivät kaikki kalleudet,
kultasapelit kuin pohjattomaan kaivoon.

EPRA. Ha, ja rahakirstut. Mitäs me nyt teemme!

MESAKKI. Tämä oli meille meidän pahain tekojemme jälkeen.

JASKA. Vest ja varjele, tätä onnettomuutta, tätä onnettomuutta!

EPRA. Voi, suutari sentään!

MAAILMAN-MATTI, Minä kuolen, minä kuolen!

MESAKKI. Vettä, vettä! Miksei Hölmölässä ole kaivoa!

MAAILMAN-MATTI. Tai vaarinkaljaa! Ai, ai!

JASKA. Minä juoksen kuin päätön kana, missä on minun toinen töppöseni!

MESAKKI. Käskekää tänne Koputus-Liisa!

EPRA. Jaa Koputus-Liisa?

MESAKKI. Niin, Koputus-Liisa.

JASKA. Älä siinä seiso kuin kysymysmerkki.

EPRA. Jaa kysymysmerkki!

JASKA. Niin, ja pataässä.

MESAKKI. Epra, mene hakemaan Koputus-Liisaa.

EPRA. Minä menen! (Menee.)

MESAKKI. Virressä veisataan: Kuin ennen paljon hyppel, on nyt juur
jalvotoin. — Voi, taivas, voi, taivas!

JASKA. Koittakaa, voitteko hyppiä, ehkä jalka taas niksahtaa sijoilleen.

MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, ai, ai!

JASKA. Aina kun minä olen hiukan pahalla päällä, kun Justiina on minua
torunut, alan minä hyppiä kaiken maailman polskaa. Koittakaas, ehkä se
auttaa!

MAAILMAN-MATTI. Ei se auta. Vaarinkaljaa! (Jaska tuo kaljaa.) Oh, nyt
se meni hiukan ohi!

MESAKKI. Taivaalle kiitos! Rakkaat hölmöläiset, antakaamme itseämme
tästä ojettaa. Minäkin otan pienen kulauksen, pikkuruikkusen vain,
sillä juopumus viisaan villitsee.

MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, se tuli taas, minä en pysy pystyssä, silmät
pyörivät ja taivas tanssii. (Pyörittelee silmiään.)

JASKA. Ui, ui, näin meni nyt koko prameus.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä se löytyy. Jaska ja Epra, minä uskon työni vain
teille, kaivakaa, kaivakaa yhdessä, kyllä se löytyy.

JASKA. Mikäs tässä muukaan auttaa.

Koputus-Liisa tulee, kulkee kädet rinnalla hitaasti Maailman-Mattia
kohden tarkastellen hyvin tärkeän ja tutkiskelevan näköisenä. Jälessä
tulee Epra nolona.

KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan, että kyllä minua täällä vielä tarvitaan.

EPRA. Mitä Liisa määrää, se täytyy myös tehdä!

JASKA. Niin,- se täytyy tehdä, tässä kun minulla kerran oli mato,
niin... ... KOPUTUS-LIISA. Jahka katson, onko se kuolemaksi.

JASKA. Jos Koputus-Liisa sanoo, että se on kuolemaksi, niin se on
kuolemaksi.

MESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Hohoo, jaa!

JASKA. Hohoo, jaa, kaikki me itsemme häijysti käytämme.

EPRA. Kuin ikinänsä köyhä ja rikas, keskenämme olemme yhdenkaltaiset
tässä, hohoo, jaa!

KOPUTUS-LIISA. Jollette te ole hiljaa, niin minä annan teille
ylenantopulveria tai kamalaa.

JASKA. Ui, kamalaa, ei, ei minulla nyt ole matoa.

KOPUTUS-LIISA (Lähestyen Maailman-Mattia, koettelee joka jäsentä).
Koskeeko tästä ja tästä ja tästä?

MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, ei saa, ei saa!

KOPUTUS-LIISA. Entä vatsa?

MAAILMAN-MATTI. Pullottaa kuin rumpu.

EPRA. Söi meidän puuroa.

JASKA. Niin, teidän puuroanne!

EPRA. Ja teidän makkaroitanne!

KOPUTUS-LIISA (Kaivaa pussistaan rohtopulloja y.m.). Sielun vihollisen
pillastusta...

MAAILMAN-MATTI. En minä ota hevosrohtoja.

KOPUTUS-LIISA. Kyllä minä tiedän, hevosille pääntautia ja ihmisille
vatsatautia vastaan.

MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, kolottaa, kolottaa!

KOPUTUS-LIISA. Hampaita? Pannaan hullunkaalin siemeniä.

MAAILMAN-MATTI. Ei, minä en kuule oikein.

KOPUTUS-LIISA. Kaadetaan korviin saakelinpojan korvatippoja.

JASKA. Ottakaa nyt mitä rohtyörinnä määrää.

MAAILMAN-MATTI. Minua yskittää niin kovasti.

KOPUTUS-LIISA (Koputtaa selkään). No, siihen sopii neitseen nahkaa tai
akattoman laastaria.

MAAILMAN-MATTI. Akattoman laastaria! Ei, ei!

JASKA. Leini sillä on.

MESAKKI. Niin, ja jalka taisi nyrjähtyä!

MAAILMAN-MATTI. Niin, nyt minä muistan, jalkaanihan mun kolottaakin.

KOPUTUS-LIISA. Miksette sitä heti sanonut. Nyt minä tiedän. Me viemme
korkean riikinherran levolle, sitte minä hieron jalkaan kukon öljyä,
enkelskan veisaavan pukin talia ja yhdeksän miehen voimaa. Jos tulee
kuume, niin minä annan Hakamummon elttatippoja, ja jollei lopuksi terva
ja sauna auta, niin se on kuolemaksi, ihan varmaan se on kuolemaksi,
niin totta kuin minä olen Koputus-Liisa ja äitini tytär. Taluttakaa
potilas tupaan.

Jaska ja Epra taluttavat, Maailman-Matti on ontuvinaan.

MAAILMAN-MATTI. Mutta eikös teillä ole korpiroinaa, kolmenlaisia
tippoja tai laakivettä.

JASKA. Laakivettä, laakivettä! Kerran kun minä sitä otin, niin minä
tulin niin hiivatin iloiseksi että hih!

KOPUTUS-LIISA. Minulla on vaikka mitä!

MAAILMAN-MATTI (Ilostuen). Minäkin sanon hih!

JASKA. Hih!

EPRA. Hän paranee.

MAAILMAN-MATTI. Kun minä saan hiukan laakivettä, niin minä olen kohta
kuin toinen mies. Anteeksi, hyvät hölmöläiset, että minä saatoin teidät
pulaan, ei nyt auta muu kuin, että itse kaivatte ja heti, niin, tehkää
se heti!

JASKA. Niin, heti.

EPRA. Jaa heti?

MAAILMAN-MATTI. Niin, tehkää se heti, sillä nyt on otollinen aika,
koska allakassakin on neljä laneettaa!

MESAKKI. Niin, kaivakaa te, Jaska ja Epra, kaikessa sovussa, minä
ja Koputus-Liisa talutamme kyllä korkean vieraan tupaan. (Taluttaa
Maailman-Mattia.)

MAAILMAN-MATTI (Kompuroiden kuistiin). Niin, niin, se on kuolemaksi, se
on kuolemaksi, ai, ai, ai, kuinka koskee, ai, ai!

Menevät Epran tupaan.

JASKA. Kaivaa että multa sinkoo. Hei, nyt minä kaivan vaikka maan
napaan saakka.

EPRA (Kaivaa toista syrjää). Entäs minä, tahdon olla kuin myyrä.

JASKA. Niin, onnen myyriä nyt olemme.

EPRA. Kohta minä nostan arkun.

JASKA. Ja kultasapeli, voi, jeekuna vyrrää!

EPRA. Oh, kuinka se kivi painaa! Väännä kangella!

JASKA. Ai, ai, käteni puutuu, minä en jaksa.

EPRA. Oh, minä olen jo kuin uitettu hevonen.

JASKA. Oh, tämä on kuolemaksi.

EPRA. Ha, jaa kuolemaksi.

JASKA. Minä tunnen jo auringonpistoksia.

EPRA. Ja minun jalkani naksahtaa niin kummallisesti.

JASKA. Mutta miksi töppöseni ovat märät?

EPRA. Täällä on vettä!

JASKA. Vettä, sanot, mitäs se merkitsee?

EPRA. Tässä on kaivon paikka, voi, voi!

JASKA. Ui! Minä nousen pois tästä suden kuopasta.

EPRA. Ha, pois nousen minäkin.

Koputus-Liisa ja Maailman-Matti, jolla on valkoinen side otsalla,
takaraivolla isot solmut. Jälessä Mesakki ja Akianteri.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä jo riittää!

KOPUTUS-LIISA. Ja nyt saunaan.

MAAILMAN-MATTI. Ihmeellistä, heti kun minä sain laakivettä
hernelaukkuuni, niin minä paranin. Koputus-Liisa on paras
maailmanparantaja.

KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan minä, että kyllä minun koprani kivut krassaa.

MAAILMAN-MATTI. Huomenna minä maksan kaikki!

JASKA. Arvatkaas, arvatkaas, kuopassa on vettä, tulkaas katsomaan.

MESAKKI. Olisiko tämä synninpaisumuksen vettä?

MAAILMAN-MATTI. Siinä on kaivo... ihmeitten ihme, viisauden kaivo!

MESAKKI. Rakkaat veljet ja kanssapalvelijat!

JASKA. Hipp ja heijaa, minä sekotan tätä vettä kaljatynnöriin! Auta,
Akianteri!

Jaska kantaa tuvasta kaljatynnörin ja asettaa sen rahille, Akianteri
tuo haarikoita.

AKIANTERI. Nyt me voimme viettää viisaiden vaariemme tappijuhlaa!

EPRA. Jaa että nyt tulisimme oikein viisaiksi!

JASKA. Niin viisaiksi, Epra, niin viisaiksi, ettei tästä puoleen mikään
vedä vertoja Hölmölän kansan ymmärrykselle.

MESAKKI. On kaikki toimi, taito, viisaus juur' aivan lyhykäinen humaus.

AKIANTERI. Terve, sinä Sipillan suuri jälkeläinen, paitsi minua ei
maailmassa ole ketään viisaampaa kuin hän, joka keksi viisautemme
kaivon. Ajatelkaa, hölmöläiset, jalkojemme alla on tämä kultalähde
pulppunut, emmekä me ole siitä mitään tietäneet.

MESAKKI. Se avaa suut ja virvoittaa sydämmet ja munaskuut. Mutta
juokaamme kuitenkin varovasti.

MAAILMAN-MATTI. Kaukaa vaeltavat ihmiset tänne ammentamaan viisautenne
kaivosta, ja he tuovat teille kultaa ja kalliita kiviä. Nylkekäät ja
kiskokaat heitä, ottakaat kaisantaalari jokaisesta nassakasta vettä,
ja kolikoita kasaantuu teidän koinsyömiin arkkuihinne. Riemuitkaat
teitänne!

MESAKKI. Hölmölästä tulee vielä oikea pyhiinvaelluspaikka.

JASKA (Ammentaa vettä kuopasta ja kantaa tynnyriin). Jeekuna vyrrää!
Epra, ajatteles, kaisantaalari nassakasta vettä!

EPRA. Taikka kaksi.

Jaska ja Epra juovat.

JASKA. Niin, vaikka kaksi. Epra, me olemme oikein onnen poikia, tule,
ystävä, vanhaa uskollista, karvaista rintaani vasten!

Jaska ja Epra syleilevät.

EPRA. Jukravita! Minun ymmärrykseni kirkastuu!

AKIANTERI. Ja minun! Nyt minä keksin ikipyörän!

MAAILMAN-MATTI. Juo. Juokaat, niin te näette! Epra ja Jaska, jo ensi
yönä te näette unessa kultasapelin ja raha-arkun paikan, perätkää
Hölmölän talojen peräseinää. Niin, minä en sano muuta. Ennen auringon
nousua selviää kaikki.

JASKA. Minä alan jo tänä iltana.

EPRA. Niin minäkin teen, mutta ensin saunaan!

JASKA. Ja minä otan sellaisen löylyn, että silakatkin seinällä paistuu.

EPRA. Ja minä annan Koputus-Liisan iskeä kaksi sarvea takapakuroihini.

JASKA. Ja minä kaksi sarvea niskaan.

EPRA. ja yhden päähän.

JASKA. Ihan keskelle otsaa! — Mutta ensin pudotamme vielä kielellemme
pisaran viisauden vettä. Olkoon nyt janomme suuri kuin Nooakilla.

EPRA. Karaiskaamme kurkkuamme joka päivä, ja elämämme olkoon paratiisi.

JASKA. Ja hiukan vielä parempi kuin paratiisi.

MESAKKI. Iloitkaan kaikki, sillä hyvä kaitselmus ohjaa haparoivia
askeleitamme.

JASKA. Nyt minä tahtoisin suudella koko maailmaa! Herra mestari,
nostakaa oikeata koipeanne ja sallikaa minun suudella teidän armollista
kenkäänne! (Suutelee kenkää.)

EPRA. Ja nostakaa myös vasenta jalkaanne, sillä minä en tahdo olla
huonompi kuin veljeni Jaska!

Maailman-Matti nostaa jalkojaan ja Epra suutelee kenkää.

TIKKA (Tikka ynnä muita hölmöläisiä saunapuvussa vastat kainalossa).
Minä olen jo kuullut siitä suuresta tapauksesta, iloitse, sinä Hölmölän
kansa! Kuulkaa!

MESAKKI. Hyst! Kuulkaat palvelijat ja olkaa kuuliaiset meille,
teidän ruumiillisille isännillenne, tuomareille, piispoille ja
sananpalvelijoillenne.

TIKKA (Maailman-Matille). Hölmölän lautakunta on tyysten ja tarkoin
punnittuaan pitänyt tänään kyläkäräjiä, ja minä edestuon toimellisen
ja korkeasti kunnioitettavan porsaidenjalostusyhdistyksen puolesta
kunnioittavimman kunnioituksen ja nimitän teidät kaikkien kunniallisten
ja toimellisten hölmöläisten porsaiden kunniajalostusmestariksi ja
merkiksi ripustan minä tämän kullatun porsaan kaulaanne.

JASKA. Haarikka kiertämään!

Haarikka kiertää kädestä käteen.

EPRA. Tämä menee päähän ja minä tunnen, kuinka älyni nousee hiusjuuriin
saakka!

JASKA. Niin, ei tämä vatsaan mene, hei, minä olen jo pienessä
hiprakassa ja minä tiedän kaikki, mitä Justiina ajattelee.

AKIANTERI. Ja nostakaamme kunniavieraamme sikokaukaloon kuten vanha
maan tapa vaatii.

MAAILMAN-MATTI. Kuulkaas!

JASKA. Kuulkaamme ensin!

MAAILMAN-MATTI (Hiukan juopuen). Tällä hetkellä minä olen juopunut
ylönpalttisesta viisaudesta ja minä sanon sen teille, Hölmölän
rikkiviisaat ja ristiveljet, että teillä on puuroaivot. Teidän järkenne
putoo usein vatsaan, mutta parempi vatsassa kuin päässä.

EPRA. Mitäs se tällä tarkottaa?

JASKA. Hän laskee leikkiä.

MAAILMAN-MATTI. Koskahan teidänkin leukanne maatuvat, mutta sanotaan,
ettei karvainen nauris ensiksi mätäne. Te olette koppavia, kun muissa
riikeissä tunnustetaan, ettette olekaan murjaania, talisilmäisiä
ihmissyöjiä ja hylkeen poikasia. Terve, sinä siunattu maankamara,
sinä tervan ja rasvan, pellavan, tynnyrintappien, makkaratikkujen,
ämyränkän, rekilaulujen ja neropattien luvattu maa!

MESAKKI. Hän ei tiedä, mitä hän puhuu, henki on tullut hänen päällensä.

MAAILMAN-MATTI. Minä olen porsas, huijari, hunsvotti, minä olen
sormitaiteilija enkä mikään pakkoluovuttaja. Hihhei! Tämä on hauskaa,
tämä on taivaallista, kun saa puhua suunsa puhtaaksi. Terve, sinä
Hölmölän vanha hapatus! Minä juon, tämä on pirkeleen eliksööriä, terve,
sano voi potaattia. Johorimuikkus! Vastaa mitä se on: hölyn pölyä. Hui!

JASKA. Johorimuikkus! Vest ja varjele, hän raivoilee.

AKIANTERI. Hänessä käy myrsky väkevä!

MESAKKI. Me telkeemme hänet saunaan.

HÖLMÖLÄISET. Saunaan, saunaan!

MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, te hullut hölmöläiset, minä en tartte saunaa,
kuuletteko...!

TIKKA. Yhden puheista älköön ketään tuomittako, sanoo laki.

JASKA. Ja nyt kaukaloon!

AKIANTERI. Ja laulakaamme hölmöläisten laulu, jonka minä... (Lyö
rintaansa.)... Justiinsa sama minä olen tehnyt.

JASKA. Eläköön!

EPRA. Eläköön!

Hölmöläiset nostavat Maailman-Matin kaukaloon ja kantavat ympäri pihan
eläköönhuutojen kaikuessa saunaan ja laulavat Akianterin kulkiessa
edellä tahtia lyöden.

MAAILMAN-MATTI (Heiluttaen jalkojaan). Ei, ei, älkää viekö minua
saunaan, te pässit, te peijoonit, te pähkähullut hölmöläiset!

HÖLMÖLÄISET. Laulavat.

    Koko taivaan kannen alla
    oisko maata parempaa,
    kuin on tää Hölmölämme,
    tää rekilaulun maa.

    Tääll' arvon ansaitsemme,
    täällä on niin haikiaa,
    hyv' on täällä nukkuissamme,
    kaikki muu on vaikiaa.

JASKA. Hei, sula vila rallia, riiatu rallia!

Kaikki marssivat saunaan.

Esirippu.



KOLMAS NÄYTÖS.


Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä. On aamuyö. Näyttämön takaa
kuuluu kaukaa hiljainen hanurin soitto.

ANSU (Tulee, kurkistaa saunan luukusta). Siellä se nukkuu kuin porsas,
porsaan kuva rinnalla. (Heittää santaa Amalian luhdin oveen.)

AMALIA (Raottaa ovea). Paljonkos sitä ämyränkän peliä kyynärä maksaa?

ANSU. Ylä-Hölmästä Ala-Hölmään kaisuntaalari. Amalia kulta, päästä
sisään!

AMALIA. Haltiaväki herää! Oletkos sinäkin tullut hulluksi siitä
viisauden vedestä. Etkös osaa luttilukujasi.

ANSU. Vähät nyt niistä! Arvaas, Amalia! Minä möin ne Akianterille ja
sain liivit väliä, nyt se parmänttää ja pänttää niitä päähänsä, kohta
se tulee tänne sinua sulhastamaan.

AMALIA. Pyh, se paksupäinen, pitkäkoipinen ikiliikkuja!

ANSU. Nyt se on yöliikkuja. Mitäs sinä enään minusta vaikka kyllä
minäkin saan yhtä hyvän puuröttelön kuin mitä Eprallakin on.

AMALIA. Sinä? Nyt sinä syötät pajunköyttä.

ANSU. Ei sen vuoksi... mutta onhan se tädiltä luvassa ja tietää sen
herrastuomarikin, vaikka en ole sitä kylille huutanut.

AMALIA. Senkin veussu! Etkä sanonut minulle mitään. Sinä olet koitellut
luontoani... niin, nyt sinä et välitäkkään...

ANSU. Älä nyt hullujasi! — Tänä yönä tapahtuu Hölmölässä ihmeitä. Näin
äsken Koputus-Liisan kulkevan taikapussi kainalossa. Ei se Akianterin
asioilla käy, Epraa se maklakoittee, kaivaa täällä öisin taikakuoppia
ja heittää sylyllisen puita Epran porstuan eteen ja sitte se lukee ne.

AMALIA. Mitäs se niitä lukee?

ANSU. Jos puut ovat parilliset, niin se pääsee naimisiin.

AMALIA (On tullut pihalle). Hahhaa, vai naimisiin!

ANSU. Jo tulee Akianteri, älä ole milläsikään, anna sen lukea lukujaan,
tästä tulee vielä hauskaa, seiso sinä nurkan takana.

Amalia piiloutuu nurkan taakse, Ansu seisoo luhdin sivuseinää vasten.

AKIANTERI (Tulee keskelle näyttämöä, huitoo käsillään ja viittaa
luhtiin, kulkee edestakaisin ikäänkuin koittaisi oppia ulkoa jotakin,
rummuttaa välillä sormillaan otsaansa). Ansu! Missähän se on? En minä
muista niitä lukuja. Perälle, kerälle, oppii, toppii...

ANSU. Topp tykkänään!

AKIANTERI. Mutta minä lausun sen oman lauluni.

    Nyt aloitan minä laulella,
    tässä on kultani akkuna.

Mutta eihän lutissa ole akkunaa! — Ei se sovi! Hei, kukkuu! — Se nukkuu.

AMALIA (Matkii käkeä). Kukkuu!

AKIANTERI (Rummuttaa otsaansa ja hokee loppusointuja). Tusina, rusina!

    Sinä olet tyttöjä tusina,
    ja väskynä ja rusina!

(Lyö rintoihinsa.) Vastaan ota yhden nuoren miehen laulu yölle! Oi,
Amalia, Amalia, tunnen tuskia kamalia, kamalia!

AMALIA. Voi, värssyjä kamalia!

ANSU (Astuu esille). Eikös se päästä sisään?

AKIANTERI. Ansu, nyt minä olen kiipelissä, henki ei tule päälleni, enkä
minä muista niitä luttilukujakaan. (Hokee.) Oppia, toppia, muuta en
muista!

ANSU. Tyttöset työ, joko on yö... niinhän se alkaa.. ettekö jo osaa!

AKIANTERI. En, en! Minun pääni on ihan sekaisin.

ANSU. Niin, vähemmästäkin. — Tulitikkuja on kulunut jo
seitsemänkymmentä toppia ja siitä on ijäksi.

AKIANTERI (Ilostuu). Tullut oppia, tullut oppia, oppia.

ANSU. Mutta entä tulitikut!

AKIANTERI. Oi, tärisyttävä ja värisyttävä! Tulitikut unohtui, Ansu,
lainaa minulle tulitikkuja, minä koitan vielä uudestaan.

ANSU (Antaa tulitikkuja). Ii, ii, itikat syöpi, laskeppa Amali aittaan,
vettä sataa, turkkini kastuu!

AKIANTERI. Mutta eihän nyt sada, eikä nyt ole pimeä. Ei sekään sovi.

ANSU. Mutta se kuuluu asiaan.

AMALIA. Mjau!

AKIANTERI. Huu, mikä se oli!

ANSU. Se oli vaan Mesakin kissa, joka nappasi hiiren.

AKIANTERI. Minä niin pelkään kissoja, niissä on sähköä!

ANSU. Onko Akianterilla sähköä päässä!

AMALIA. Mjau!

ANSU. Kelvoton kissa, kyllä minä sille kyydin annan. (Menee ja tekee
merkkiä Amalialle.)

AKIANTERI. Ii... ii, itikat...

AMALIA. Kurnau!

AKIANTERI. Syöpi! Ui! (Juoksee nurkan taakse ja töytää yhteen Amalian
kanssa. Oh, ah! Amalia!

AMALIA. Mitä kamalia!

AKIANTERI. Kaikki luvut meni hukkaan. Oi, Hölmölän tulipunanen ruusu,
mikset sinä ollut lutissa, se olisi kuulunut asiaan.

AMALIA. Asiaan?

AKIANTERI. Oi, sinä Hölmölän väskynä, pelästytinkö sinut minun
väkevyydelläni? — Minä koroitan silmälautani sinun puoleesi.

AMALIA. Oletko sinä taas käynyt määkimässä herrastuomarin karsinassa?

AKIANTERI. Ymmärrä minua oikein. Me olemme itsestämme sangen häijyt ja
heikot, mutta vanhan draakin kita ei voi minua kauhistaa, kuten Mesakki
sanoo.

AMALIA. Ei minua sinun draakin kitasi kauhista

AKIANTERI. He, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun Sipillan ennuskirjan
ja tunnusmerkkien kautta.

AMALIA. Et sinä taida aina itseäsikään ymmärtää.

AKIANTERI (Lähennellen). Minä vaan... että tuota... etkö sinä tahtoisi,
että hm... Hölmölässä sanottaisiin, että Akianterilta on mennyt jalka
poikki, hm, kuten sanotaan.

AMALIA. Tee puujalka!

AKIANTERI. Ja kun me palaamme kotiin, niin minulle tuotaisi, hm, keppi,
hm, että voisin kävellä, ymmärrätkös yskää!

AMALIA. Kotiin, mitä? Siitä asti kuin se viisauden kaivo keksittiin, ei
kukaan enään ymmärrä ketään Hölmölässä.

AKIANTERI. He, no, kun minä putoon saarnastuolista niinkuin sanotaan,
he!

AMALIA. Saarnastuolista?

AKIANTERI. He, sinun kanssasi... tuota noin, kun meidät kuulutetaan.

AMALIA. Vielä mun mitä! Kuulutetaan! Sinun kanssasi!

AKIANTERI. Sitä ennen sopisi hiukan... (Kurottaa huuliaan.)

AMALIA. Mitäs sinä hamuilet huulet hommalla?

AKIANTERI. Katsahda puoleeni, neitokainen, ja kurota...

AMALIA. Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa.

AKIANTERI. Kurota huuliasi!

AMALIA. Huuliani, höpsö?

AKIANTERI. Niin, anna minulle suuta, minun kruunattu morsiameni!

AMALIA. Toisilla on hevosen huulet, toisilla kukon huulet! Hahhaa!
(Nauraa kauvan ja juoksee tiehensä.)

AKIANTERI (Koittelee huuliaan). Kukon huulet! Mitäs se sillä tarkoitti?

MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Kumoron, stik nesan i poron!
Morjens Akianteri! Akianteri, päästä minut heti paikalla täältä ja
tuo kaljaa, sillä minun pääni on pöperönä siitä Hölmölän viisauden
sekulista, tuo kaljaa, kaljaa, kuuletko!

AKIANTERI. En minä päästä, istukaa vaan siellä saunassa, se on
kunniaksi sille, joka kerran on istunut Hölmölän kunniakaukalossa!

MAAILMAN-MATTI. Se kunnia on niin lähellä minun vatsaani. Luuletko
sinä, että minä nyt olen tiilenpäitä lukemassa. Jollet heti aukase,
niin minä potkasen oven rikki.

AKIANTERI. Se ei pälkähtäisi päähänikään.

MAAILMAN-MATTI. Päästä heti paikalla muuten...

AKIANTERI Henki on päällänne, en, en, en.

MAAILMAN-MATTI. Oh, minä en ottanut lukuun hölmöläisten typeryyttä,
ja sentähden minä nyt olen klikissä. Ja kaikki on sinun syysi, sinä
Hölmölän palkittu räkättirastas, sinä pöpöpää, neropatti, taulahattu!

AKIANTERI. Neropatti, jaa'a!

MAAILMAN-MATTI. Työlästä on minun potkia tyhmyyttä vastaan, minä en
voi mitään. (Itsekseen.) Mitä minä keksisin. Ah, niin, (Akianterille.)
Akianteri, minä näin unta ja herätessäni löysin minä aarrearkun saunan
lattian alta.

AKIANTERI. Aarrearkun? Oi, aarre on löydetty, aarre on löydetty!

MAAILMAN-MATTI. Kanna se heti kuoppaan!

AKIANTERI. Antakaa se tänne, antakaa se tänne! Oi, tämä on suuri hetki!

MAAILMAN-MATTI. Tässä se on! (Antaa vanhan romulaatikon.) Mutta ei
hiiskausta, ymmärrätkö, se saattaisi kadota jäljettömiin, vasta
auringon nousun jälkeen saa sitä tarkastaa.

AKIANTERI. Totisesti, minä teen niinkuin käskette. Mikä kallis kapine!
Minä itse, minä Akianteri sen lasken kuopan pohjaan. Laskee arkun
kuoppaan.

MAAILMAN-MATTI. Kas niin! Ja nyt, laskethan minut ulos tästä Hölmölän
palavasta pätsistä.

AKIANTERI. En, en, se ei juolahtaisi mieleenikään.

MAAILMAN-MATTI. Sakramenskattu yksinkertaisuus! Sinä päätyhmeliini,
sinä hullujen päähusaari! Mutta kyllä minä vielä panen teidän ketaranne
pystyyn, odottakaas vaan!

AKIANTERI. Nyt te raivostutte taas. — Oh, nyt minä muistan, mihinkä hän
katosi? Amalia, Amalia! (Juoksee tiehensä.)

MAAILMAN-MATTI. Akianteri! Meni. Parasta nukkua ja minä nukunkin kuin
tukki. Kunat, sano Vaksanteri, kun kaappiinsa meni. (Poistuu luukun
luota.)

KOPUTUS-LIISA (Tulee pussi kainalossa, kulkee ympäri pihan ja seisahtuu
kuopan eteen). Hyss, kaikki nukkuvat, nyt on otollinen aika! (Kaivaa
pienen, kahvikupin suuruisen kuopan maahan ja läjää kaivetun mullan
kuopan päälle.) Tule kuoppaan tuhatjalka, mato musta maanalainen,
tuosta tunnen, tuosta tiedän saavani sulhasonnen. Kas noin! Ja nyt
minä otan puita Epran pinosta, ei se sitä huomaa. Niin, kohta vuolee
Epra makkaratikkuja ainoastaan minulle! Ja nyt minä kiipeen luhdin
solaan ja heitän puut alas. (Kahmasee syliinsä puita pinosta ja kiipee
kiireisesti tikapuita myöden luhdinsolaan.) Kas, ovi on auki! (Menee
luhtiin.)

AKIANTERI (Tulee kiireisesti ja asettuu luhdinsillan alle). Nyt minä
muistan kaikki! Amalia on varmaankin lutissa. (Lukee yksitoikkoisesti
ja nopeasti.) Koiran pahat narisee, kaikki mättään kolot on vettä
täynnä; pankaa tytöt ne sukkeluuden sukset ja liukkaat lipposet jalkaan
ja tulkaa tätä ovea kohti ja raottakaa tätä romppirautaa, minä työnnän
tätä ovilautaa. Tyttöset työ, joko nyt on yö! Pankaa unenne kerälle ja
viskatkaa sängyn perälle! Sanokaa nyt toki sana eli puoli eli puolesta
puoli, että loppuis minulta poika raukalta tämä rukoilemisen huoli,
kun tikkuja on palanut jo seitsemänkymmentä kaksi toppia ja siitäpä on
tullut ijäksi oppia. (Raapasee toisen tulitikun toisensa jälkeen.) Oi,
Amalia!

KOPUTUS-LIISA (Tulee luhdin sillalle, manaa). Lähe lempi liikkehelle,
lähe tyttären tyköä, ettei sulhaset suvaitse eikä noua nuoret miehet!
(Heittää alas puut niin, että yksi halko sattuu Akianterin päähän.)

AKIANTERI. Ai, ai, täällä kummittelee!

KOPUTUS-LIISA (Rientää alas ja lukee nopeasti puut). Tuli parilliset,
tuli parilliset! Minä saan Epran, minä saan Epran!

AKIANTERI. Ai, ai, tänä yönä on piru irti! Ai, ai!

KOPUTUS-LIISA. Kuka huusi? Näkikö kukaan? Nyt piiloon! (Aukaisee saunan
oven, pudottaa pussinsa, kirkasee, kaapasee hameitaan ja juoksee pois
portin kautta.)

AKIANTERI (Huomaamatta Koputus-Liisaa). Ai, ai, pirukulta, pirukulta,
älä enään nakkaa, älä enään nakkaa! (Luikki: tiehensä.)

KOPUTUS-LIISA (Näyttämön takaa). Siunaa ja varjele!

AKIANTERI (Näyttämön takaa). Ai, ai, älä nakkaa, älä nakkaa!

MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Hei, ovi on auki! Mikä taivaan
enkeli sen aukaisi? Ja nyt liesuun, muuten ne pistävät minut vielä
hulluinhuoneeseen. Mutta ensin pieni kepponen ja silloin Hölmölän
hullun mylly on taas täydessä käynnissä. (Ottaa kaksi halkoa ja vie ne
vällyn alle saunaan ja asettaa vanhan hattunsa pääpuoleen; saunan ovi
on auki niin, että katsojat näkevät koko ilveilyn.) Ja nyt minä sidon
hienon nyöleen kellon nuoraan ja kuljetan sen seinää pitkin Jaskan
verkkonappuloitten kautta karsinaan ja sidon sen porsaan jalkaan.
(Tekee niin.) Hahhaa! Pamppaile, sinä Hölmölän tyhmä puukello! Kun
porsas herää, niin sinä pauhaat kuin tuomion pasuuna, mutta silloin on
Maailman-Matti muilla markkinoilla. (Epra tulee huoneesta ja piilottaa
pienen pussin kuistin alle.) Ah, Epra! Piilotti pussinsa! (Jaska tulee
haukotellen huoneestaan.) Juukeli! Kunhan nyt pääsisin portista!
(Piilottautuu nurkan taakse ja jättää saunan oven raolleen.)

EPRA. Eihän se vain huomannut, Jaska!

JASKA. Sinäkö Epra, hohoo, jaa, minua haukotuttaa niin. (Istuutuu
rahille.)

EPRA (Istuutuu jakkaralle). Niin minuakin, että hyttyset suuhun lentää,
hohoo!

JASKA. Kuulitkos kolinaa täältä?

EPRA. Ha, jaa kolinaa, kuulinhan minä.

JASKA. Kovin minun päätäni kolottaa. Mutta minusta tuntuu ikäänkuin
minä olisin nyt viisaampi, paljon viisaampi kuin eilen illalla.

EPRA. Ha, viisaampi, niin, minun pääklupuni on niin vietävän kirkas
ja keveä, ennen minä aina tunsin ikäänkuin minä olisin kantanut
hartioillani jotain visapahkuraa. — Mutta. Jaska, näitkös mitään unia
yöllä?

JASKA. Minä nauroin koko yön unissani, sanoi Justiina.

EPRA. Kummallista, en minäkään nähnyt unta makkaratikuista.

JASKA. Ja minä kiskoin illalla seinän varauksistakin sammalet, vaan en
löytänyt mitään.

EPRA. Kummallista, en minäkään löytänyt mitään.

JASKA. Mutta ennen auringon nousua selviää kaikki, sanoi se herra
johorimuikkus. — Mutta olipas hauskaa eilen, muistatko, kuinka me
kannoimme johorimuikkusta sikokaukalossa.

EPRA. Niin, sikokaukalossa ja lauloimme hölmöläisten laulua.

JASKA. Silmäni vuotavat vettä sitä muistellessani.

EPRA. Johorimuikkus puhui viisaita sanoja, mutta minä en muista enään
kaikkea.

JASKA. Me telkesimme hänet saunaan, sen minä muistan, hehhe, tule ja
katso! (Epra ja Jaska tirkistävät saunan luukusta.)

EPRA. Siellä se makaa jalat koukussa vällyn alla.

JASKA. Ki, ki, ja vanha hatturäyskä on päässä. Tekisi mieleni herättää
hänet ja kysyä, joko hän näki unissaan sen kultasapelin.

EPRA. Ja rahakirstun. Katsos, jo sarastaa. Punainen valo leviää yli
talojen.

JASKA. Hiihii, mennään hiljaa.

Maailman-Matti hiipii ja ottaa pussin Epran porstuan alustasta.

EPRA (Aukasee oven selko selälleen). Kas ovi on auki! Siinä se makaa
johorimuikkus.

JASKA. Uu, uu!

EPRA. Uuu, uu!

JASKA. Ei herää!

EPRA. Uskaltaiskohan sitä ravistaa!

Jaska ja Epra menevät saunaan, Maailman-Matti hiipii esille ja panee
oven salpaan.

MAAILMAN-MATTI (Sanoo itsekseen). Heleijaa! Ja nyt, hyvät hölmöläiset,
tulkoon henki päällenne ja nostakaa ketaranne pystyyn! (Kohottaa
kirkkohattua.) Johorimuikkus! Se tahtoo sanoa: hori kruukusta! (Hiipii
tiehensä.)

JASKA. Epra, hoi!

EPRA. Jaska, hoi!

JASKA. Minä en pääse ulos.

EPRA. Salpa on edessä.

JASKA (Pistää päänsä luukusta). Vest ja varjele! Minä en uskalla katsoa
taakseni, lyö sitä perkeleellä!

EPRA. Aut' ett' syntiä vastaan seison.

JASKA. Ole sauva horjuissain!

EPRA (Toisesta luukusta). Ha, se ei liiku. Vastaa, vastaa!

JASKA. Eikös se vastaa? Täällä on kuollut. Uh, minä pelkään.
Korottakaamme äänemme kuin pasuuna!

EPRA. Auttakaa, auttakaa, hyvät hölmöläiset!

JASKA. Auttakaa, me kuolemme.

EPRA. Anna kätesi, minä tutisen.

JASKA. Tässä käteni. (Ojentaa kätensä.) Suojelkoot meitä kaikki hyvät
enkelit, luvatkaamme, Epra, ettemme enään koskaan toru emmekä tappele,
jos me tästä elävinä selviämme.

EPRA. Sen totisesti vannomme. Ja nyt minä katson varovasti taakseni,
pidä sinä lujasti kädestäni kiinni. Oh, sydämmeni keventyi. Halko
romahti!

JASKA. Ja vanha hatturäyskä putosi lattialle.

EPRA. Ei se ollut mitään.

JASKA. Ei kerrassaan mitään. He, en minä pelkää.

EPRA. Enkä minä, nyt minä nujertaisin vaikka kenen niskat tahansa.

JASKA. Mutta nyt me saamme täällä könöttää kunnes joku herää.

EPRA. Niin könöttäkäämme täällä kuin kaksi kutevaa kiiskeä kiven
kolossa.

JASKA. Mutta ei puhuta tästä kellekään.

EPRA. Ha, ei kellekään!

Jaska ja Epra poistuvat luukulta.

MESAKKI (Mesakki ja Akianteri tulevat hiipien sukkasillaan). Akianteri,
Akianteri, sinun astumisesi on ollut huikentelevainen.

AKIANTERI. Minä seisoin tässä kuin viaton vastasyntynyt karitsa ja luin
yölukuja, silloin alkoi taivaasta sataa halkoja minun päälleni ja minä
huusin: pirukulta, älä nakkaa. Se on totinen tosi, minä vihaan tätä
syntistä ruumistani, Mesakki, olikohan se se draakin kita, se pääpappa
joka...

MESAKKI. Sama, sama. Poikani, poikani, ei kenkään ole vielä koskaan
vihannut omaa lihaansa vaan hän elättää ja holhoo sitä kuin piispa
laumaansa. Tiedätkös, Akianteri, minä olen paljon tikuteerannut näistä
asioista piispojen ja korkeiden esimiesteni kanssa.

AKIANTERI. Mutta, Mesakki, minä kuulin täältä ähkyä ja hameitten
kahinaa ikäänkuin jokin olisi ilmassa lentänyt.

MESAKKI. Jos se oli isästä perkeleestä, niin minä nappaan tällä
huutavan äänellä. Asettukaamme tähän kummallekin puolen ovea.

Epra pistää hiuksensa hiukan esille, Mesakki kohottaa keppiään, ja lyö
häntä päähän! Jaskalle käy samoin.

EPRA. Ai, ai!

JASKA. Ai, ai!

MESAKKI. Hyss, mene paha, kusta olet tullutkin! Hyss!

AKIANTERI (Hosuu lakillaan). Hyss, hyss, kuka nyt nakkaa, kuka nyt
nakkaa, hyss!

MESAKKI. Olkaamme kuin väkevät kempit!

AKIANTERI. Voi, kauhistus, äsken sillä oli yksi pää, nyt sillä oli
kaksi päätä!

MESAKKI. Vaikka sillä olisi tuhannen päätä kuin lohikäärmeellä, niin
nyt en pelkää. Haltuun ja huomaan!

AKIANTERI. Mutta totisesti, eikös se ollut Jaskan rohtiminen
hiustötterö, jonka näin vilahtavan luukusta.

MESAKKI. Ja minä näin Epran pikiotsan ja harjakset! Minä havaitsen
sanasi oikeaksi. Jaska, Epra, voi, teitänne!

JASKA. Voi, meitämme! Me mulimme täällä kuin kalat katiskassa.

EPRA. Me olemme sangen suuressa surkeudessa!

JASKA. Päästäkää pian pois, minä olen ihan kuin riivattu!

MESAKKI (Aukasee oven, Epra ja Jaska kömpivät saunasta läähättäen ja
päätään pidellen). Tulkaat ulos Pääpelin peelistä! Voi, Jaska ja Epra!
Me emme tienneet, mitä me teimme. Mutta me olemme itse kohdastamme
kovin typerät.

JASKA. Niinkuin kryynit huhmaressa.

MESAKKI. Jos sinä tyhmän huhmarossa survoisit kuin kryynit, niin ei
kuitenkaan hänen hulluutensa hänestä erkane.

JASKA. Niin, me hölmöläiset rusikoimme kuin sudet pimeässä
kanssaveljiämme.

MESAKKI. Kuin varikset me syömme rikkinäiset munamme.

EPRA. Ja lopulta perii meidät kaikki...

AKIANTERI. Draakin kita. Minä hoksaan sen nyt, kummallista, minä
hoksaan päärustingissani kaikki vasta jälkeenpäin.

MESAKKI. Olispa minulla ollut minun nokkalasini, niin...

JASKA. Niin, kaikki on nokkalasien syy.

MESAKKI. Mutta kovasti kirvelee sydäntäni ajatellessani, että me löimme
omia miehiä, tuntuu ikäänkuin minä olisin ruoskinut omaa lihaani.

JUSTIINA (Tulee tukka pörröllä). Mikäs meteli täällä! Jaska, missä sinä
taas olet ollut, niinhän sinä seisot kuin olisit niellyt aidanseipään.
Ja Epra, Akianteri, Mesakki, yöjalassako te kaikki olette olleet!

JASKA. Soh, soh, katselimme vain saunaa.

EPRA. Niin, kävimme sisälläkin.

MESAKKI. Jaskan Justiina, minä tapasin heidät telkien takana.

JASKA. Niin, rakas vaimoni Justiina, minun pääni on ihan mäsänä.

JUSTIINA. Niin, olittehan eilen melkein tuusan mullikkana siitä
paljosta viisauden vedestä.

JASKA. Mutta Justiina, jollei joskus olisi humalassa, niin ei voisi
ymmärtää selvän elämän siunausta.

JUSTIINA. Älä mokota!

AKIANTERI. Tänä yönä on tapahtunut ihmeitä.

JUSTIINA (Ottaa pussin maasta). Ja entäs tämä? Koputus-Liisan
sarvipussi. Tämä ei ole laita peliä. Ja halot hujan hajan!

EPRA. Vissisti on täällä käynyt varkaita.

JUSTIINA. Minä hiukan epäilen, että se Koputus-Liisa on käynyt täällä
noitatemppujaan tekemässä Epran ikkunan alla.

EPRA. Ha, minun ikkunani alla?

JUSTIINA. Niin, tietäähän sen koko kylä, että se sinua persottelee, on
muka käyvinään täällä Akianterin puhemiehenä, mutta itse se tahtoisi
istuttaa sarvensa Ylä-Hölmän pöydän päähän. Mutta nyt minä sen sanon,
ja herrastuomarikin sen tietää, että Amalialla on oma omituisensa.

EPRA. Ha, kuka niin! Ei minun luvallani.

JUSTIINA. Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa. Niin, Ansu saa nyt periä
tätinsä ja on se Ansu yhtä hyvä kuin joku muukin, vaikkei se osaakaan
veistellä makkaratikkuja.

EPRA. Niinhän sinä popotat kuin papupata.

JUSTIINA. Minä popotan teille karvaita papuja.

AKIANTERI. Nyt minä muistan, Ansu ja Amalia taisivat tehdä minulle
yöllä juksua, kun minä luin niitä luttilukujani. Haa, mutta minä teen
tästä verisen veisun.

MESAKKI. Rakkaus on kuin meden vaha valkian liekistä kuivennut.

AKIANTERI. Kuin kruusin muru, niin, niin.

JASKA. Akianteri, älä pullista poskiasi noin kamalasti! Akianteri,
Akianteri, lohduta sinuas sillä, että kun minä tässä tulen rikkaaksi,
niin me maalaamme sinun haudallesi kultataulun, jossa seisoo: Täss
lepää Akianteri suuri, hänen veisunsa soi kuin pasuuna juuri, nyt
taivaass hän rummuttaa Hölmölän polskaa, ja enkelit tanssii, että
kengät kolskaa! Hei, Akianteri, rohvaise itsesi! (Tanssituttaa
Akianteria.) Natikuti, vitikuti.

AKIANTERI. Natikuti, vitikuti. (Itku kurkussa.) Jaska, Justiina, Epra
ja sinä Mesakki! (Ilostuen.) Minä en voi muuta kuin natikuti, vitikuti,
nat at naa!

MESAKKI. Merkillistä, kuinka laululla on suuri voima! Kuinka mahtaakaan
olla tulevassa maailmassa, kussa soitetaan huiluill, trumpuill ja
sympaalleill?

JASKA. Ratki iloita mahdamme kaikki, iloitkoon huonekuntamme, nyt kun
aarteet kohta nousevat kätköstänsä. Silloin, Justiina, ostan minä
sinulle silkkiset sukkasäärykset ja oikein samettihameen.

JUSTIINA. Kyllähän nuo vielä ehtii nähdä. Mutta, missä se
aarteenkaivaja on?

MESAKKI. Niin, missä meidän hyväntekijämme on?

EPRA. Kai se jossakin on...

JASKA. Niin, jossain niin!

JUSTIINA. Aurinko on jo noussut, saisitte tässä jo ruveta työhön.
(Menee saunaan.)

AKIANTERI (Lyö otsaansa). Minä aasi, pöpöpää, taulahattu! Aurinko on
noussut! Oi, iloitse, Hölmölä, ja nakkaa ketarasi pystyyn! Nyt on
aikaan tullut reikä. Aarre on löydetty, aarre on noussut maan pinnalle.

JASKA. Mi... mitä!

EPRA. Ha, mitä!

AKIANTERI. Arkku on kuopassa! (Kaikki rientävät kuopalle.)

JASKA. Siunatkoon taivas sen suuren sotakentraalin luita.

EPRA. Katsoo kuoppaan. Siellä on arkku, olisinkohan minä nähnyt sen
unissani?

JASKA. Minä otan sen sieltä.

EPRA. Ei, minä otan sen.

JASKA. Mutta se on minun maallani.

EPRA. Ei, minunpa maallani.

MESAKKI. Rakkaat veljet, älkää nyt riidelkö rikkaudessanne!

JASKA. Mutta minä tahdon sen avata.

AKIANTERI. Mesakki on vanhin, nostakoon hän sen kuopasta!

JASKA. Niin, hän nostakoon sen, mutta varovasti.

EPRA. Ei ristin ropoakaan saa hukata.

MESAKKI (Riisuu takkinsa ja käärii sen arkun ympärille). Minä käärin
takkini sen ympärille. Sananpalvelijana ja Kirkon miehenä nostan minä
tämän kalliin arkun.

JASKA. Minä vapisen ilosta. Hissuksiin, hissuksiin!

EPRA. Ä, ä, älä vaan särje! Pikku hiljaa, pikku hiljaa!

JASKA. Hihii, kuulkaas kuinka siellä kilisee ja kalisee!

MESAKKI (Nostaa arkun jakkaralle). Kas noin!

Koputus-Liisa tulee, Justiina tulee saunasta.

JUSTIINA. Pussiasiko tulit hakemaan vai halkoja lainaamaan?

KOPUTUS-LIISA. Hä! Tulin perimään maksua hieromisesta, kukonöljystä ja
laakivedestä. Jokohan se herra johorimuikkus on noussut?

JASKA. Voi, sun tuhatta mujua! Justiina rakas, täällä on aarre!

JUSTIINA. Aarre! Käyköön kaikki lain kautta. Tikka avatkoon arkun.

JASKA. Mitäs sinä nyt, rakas vaimoni Justiina.

KOPUTUS-LIISA. Jaa, minä tahdon myös osani, sillä minä näin ensin
aarnivalkean.

JUSTIINA. Kaikille tässä, kielikello, kielilaukku!

KOPUTUS-LIISA. Minun kieleni ei olekaan mämmissä palanut.

JUSTIINA. Mutta älä häntä kalahäntä sentään suuhuni lennä.

MESAKKI. Kuules Epra, nyt sinä voisit toimittaa oikein hopeisen kellon
unisauvaani, jolla minä monet kerrat olen herättänyt teidät synnin
unesta.

EPRA. Vai synnin unesta! En minä ole kirkon kipee enkä sanan vaivanen!

MESAKKI. Voi sitä, joka on ahne oman huoneensa pahennukseksi!

AKIANTERI. Ja sinä Jaska saisit jo laittaa haudalleni sen kultakilven.

JASKA. Akianteri rakas, mutta ethän sinä ole vielä kuollutkaan, odota
nyt hiukan aikaa, kyllä minä pidän ruumispuheen sinun haudallasi.

MESAKKI. Niin, kaikkien meidän täytyy täältä kerran lähteä, tapahtukaan
se sitten rutoss, sodiss, vedess, tules häyryiss koviss.

AKIANTERI. Lankeemuksiss tai muiss vaaroisa, metsiss, kyliss, tai
teiden haaroiss! Niin, niin.

MESAKKI. Niin, niin, kullekin on annettu hänen oman mittansa jälkeen,
muistakaamme se kaikissa säädyissä ja tiloissa. — Mutta kyllä se
hopeinen kello olisi ollut tarpeen, jaa, jaa, jaa, jaa!

KOPUTUS-LIISA. Kuules, kiltti, kulta Epra, minähän olen sinua hoitanut
ja hieronut kuin kummilastani, annathan nyt sen silkkisen kirkkohuivin,
annathan, kulta Epra? Sinä, Epra, olet aina ollut niin hyvä ja heveli
että... ja sinut minä olen katsonut, että jollei sinulla mitään sitä
vastaan ole, niin minä vallan mielelläni katsoisin sinun taloasi ja
sinun tavaroitasi. (Taputtaa Epraa olalle.)

EPRA. Ha, jaa tavaroita, joutaahan tuota, joutaahan tuota!

JUSTIINA. Hahaa, maklakka, tunnetko sinä sen kuppariparikunnan, joista
toinen imi ja toinen kuppasi mutta sentään nälkä tulemaan tuppasi.

KOPUTUS-LIISA. Missähän maassa noin viisaita mahtaa kasvaa!

JUSTIINA. Siellä missä porsas nahkoineen syödään, on joka mamman tytär
tämmöinen ja jos parempia kaivataan, kyllä niitä meillä löytyy.

MESAKKI. Vanhain vaimoin pitää itsensä käyttää kuin pyhäin sopii, eikä
oleman panettelijat...

JASKA. Tapelkaat, ämmät, mutta minun sormeni syhyy, minä en malta, minä
en malta. (Repäsee takin arkulta.) Jeekuna vyrrää!

EPRA. Jaska! Älä koske minun arkkuuni! (Avaa.) Totisesti, se onkin
minun arkkuni!

JASKA (Naama pitkänä). Ruostuneita nauloja ja padankoukkuja!

KAIKKI. Ohoh!

EPRA (Nolona). Ha, jaa padankoukkujä! Kuinka tämä arkku on kuoppaan
joutunut?

AKIANTERI. Se herra johorimuikkus antoi sen minulle saunan luukusta, ja
minä asetin sen kuoppaan.

EPRA. Pässinpää, pilkkanako sinä meitä pidätkin! Ja tuollaiselle
tomppelille, tuuliviirille minä lupasin veljeni tyttären. En ikinä, en
ikinä, ennen annan minä sen vaikka Ansulle.

AKIANTERI. Ei kukaan koskaan missään ole ymmärtänyt minun suuria
aivoituksiani. Mutta minulla ei olekaan kananaivot.

EPRA. Aja sinä kananaivoillasi ja ikipyörälläsi suoraan hornan
kattilaan.

KOPUTUS-LIISA. Epra, ei auta sielua säästää, rahaa kun tarvitaan, maksa
pois, maksa pois kukonöljy ja enkelskan veisaavan pukin tali!

JASKA. Vest ja varjele!

EPRA. Mistäs minä rutiköyhä mies?

JUSTIINA. Halkovaras, halkovaras!

EPRA. Liisa, mene sinne mistä tulitkin veisaamaan enkelskan pukille!

KOPUTUS-LIISA. Hahhaa, kyllä tästä tulee korea juttu, ja minä huudan
sen koko maailmalle. — Akianteri, älä kuuntele niitä kunnottomia,
muuten sinä tulet vielä tuhmemmaksi!

AKIANTERI. Aivan oikein, tuhmemmaksi. Ja jos minä keksin sen ikipyörän,
niin minä tulen, kuinka se nyt olikaan...?

JUSTIINA. Tulet vielä tuhmemmaksi.

AKIANTERI. Oi, sinä kiittämätön maailma! Mutta kerran luetaan vielä
Aaretti Akianterin karamelliviisuja teidänkin hautiaisissanne.

KOPUTUS-LIISA. Minä teen hautajaiskaramellia ja sinä karamelliviisuja.
Tule pois, Akianteri, sinä olet liian suuri ollaksesi täällä!

AKIANTERI (Tekee mahtavan liikkeen). Akianteri suuri! Kuka taidetaan
verrattaa minuun, minä kysyn! Totisesti, minä menen. (Koputus-Liisa ja
Akianteri poistuvat.)

JUSTIINA. Jo vakka kantensa löysi. Oh, minä olen ihan harmista haljeta,
mutta ei tässä auta, talo työlle ja vieraat tielle, makkarat odottavat.
(Menee tupaan.)

JASKA (Istuutuu rahille). Ja minä rupeen vuolemaan tynnyrintappia, joka
eilen jäi kesken.

EPRA (Istuutuu jakkaralle). Missähän veitseni on, minä rupeen
veistämään makkaratikkuja.

JASKA. Hohoo, jaa, nyt meni makian leivän päivät.

EPRA. Hohoo, niin, nyt tuli reikäpäivät ja härkäviikot.

JASKA. Tässä me taas könötämme vastatusten niinkuin ennenkin olemme
tehneet monet aastajat päivän pyörän kieriessä hiljalleen yli Hölmölän
kattoviirien ja höyryävien lantapatterien.

EPRA. Ja toisinaan me torkahdamme.

JASKA. Muistoni käy niin hämäräksi, Mesakki, taisimme ottaa pienen
suunavauksen eilen.

EPRA. Pienessä tuuterissa olimme.

MESAKKI. Totisesti, ei pieni kulaus toisinaan tee pahaa, se lisää
tunnonvaivojamme, sitte me sen pahuudesta selkiämme.

JASKA. Istunhan minä tässä rahillani ja veistelen rakkaita tappiani.
Miksi me oikeastaan suututimme Akianterin ja Koputus-Liisan? Olisikohan
tämä jälkihumalaa?

EPRA. Nousuhumalassa ja vihassa minä en muista mitään,

JASKA. Huomenna me teemme sulan sovinnon heidän kanssansa. Minusta
tuntuu ikäänkuin olisin vasta herännyt.

MESAKKI. Tämä kaikki on niin ihmeellistä ikäänkuin se unta olisi.

JASKA. Sanos muuta, Mesakki. Minähän näin aamulla merkillisen unen,
että mies ajaa evankeliumivaljailla ja riikinkukonhöyhenpatjoilla.

EPRA. Ja minä, että mies kantaa kuollutta selässään.

MESAKKI. Merkillinen on tämä uni.

JASKA. Mutta missä se mies nyt on?

EPRA. Ei ainakaan Hölmölässä.

JASKA. Mutta missä se olisi?

MESAKKI. Niin, missä?

EPRA. Ha, jaa missä.

JASKA. Mutta ehkei sitä miestä ole ollutkaan?

EPRA. Jaa ollutkaan?

MESAKKI. Mene, tiedä.

JASKA. Kuulkaas, älkää pelästykö, minä luulen, että me näemme unta.

MESAKKI. Tai on paholainen meidät riivannut.

JASKA. Ei, tämä on unta.

MESAKKI. Totisesti, olisiko tämä unta?

EPRA. Jaa unta, minä hieron silmiäni.

JASKA. Älä enään epäilekään.

MESAKKI. Niin, mutta...

JASKA. Mutta minä kysyn teiltä, missä se mies on?

EPRA. Niin, mies?

JASKA. Tämä on unta, me näemme parastaikaa unta.

EPRA. Ha, olisiko uni tänkaltainen, että minä Epra istun makkaratikku
kädessä? (Tunnustelee jäseniään.)

JASKA. Mesakki, nipistä minua korvasta! (Mesakki nipistää.) Ai, ai, ei
tämä vielä mitään meriteeraa, sillä minä olen usein nähnyt unta, että
Justiina on minua nipistänyt. — Mutta minä koitan lentää. (Heiluttaa
käsiään.) Hih!

MESAKKI. Niin, koita lentää, Jaska!

JASKA. Ei, ei, se nyt onnistu!

EPRA (Tukistaa itseään). Katsokaas, karvatukko on kädessäni. Onko tämä
unta?

MESAKKI (Lyö otsaansa unisauvalla). Kuulkaas, se helisee, onko tämä
unta, herran nimessä, meidän täytyy päästä tästä selville.

EPRA. Mistäs sika unta näkee jos ei purtilostaan?

JASKA. Hei, nyt minä sain päähänpiston, onkohan se johorimuikkuksen
horroskaappi meidän porstuan peräkamarissa? (Juoksee tupaan.)

EPRA. Ja minä muistan, että minä kätkin kolme kaisantaalaria kuistin
kivijalkaan, jollei ne ole siellä, niin tämä ei ole unta.

Mesakki ja Epra tutkivat kuistin kivijalkaa.

EPRA. No vie sun tuhannen sarvipäätä... poissa, poissa, minun rahani,
minun rahani!

JUSTIINA (Taluttaen Jaskaa niskasta). Vai unta, senkin runtti, ethän
ole vielä selvinnyt siitä eilisestä, hassutuksillasi teet sinä muutkin
hassuiksi. Vie heti paikalla tämä pirun vehje järveen!

EPRA. Jukravita, tämä ei ole enään unta.

MESAKKI. Pois uni poikkeaa, sillä sydän lyöpi ja tykkää, kuin mato
koukkuaan itsens taas suoraks lykkää.

JUSTIINA. Hä, kuten veisataan. Tekisipä mieleni antaa sinulle loittiisi.

MESAKKI. Vaimo, älä rupea minuun, sillä kirjoitettu on, sinä olet
kiusaus.

JUSTIINA (Jaskalle). Noo!

JASKA (Kantaen kuvakaappia). Mutta rakas vaimoni Justiina...

MESAKKI. Helvetin kone! Ä, älkää tuoko liki?

JUSTIINA. Mutta sinähän, Mesakki, puhut alinomaa helvetistä,
kauhistaako se draakin kita sinua niin?

JASKA. Entäs jos se räjähtää.

JUSTIINA. Jos räjähtää, niin räjähtää, et sinä nyt kirnua kanna! Mene,
muuten...

JASKA. Voi, voi, miehellä on miehen sydän.

Jaska menee, Justiina palaa tupaan.

TIKKA (Tulee kiireellisesti). Pläsi!

MESAKKI. Mitä!

EPRA. Ha, jaa pläsi?

MESAKKI. Pläsivalakka!

TIKKA. Hyvät hölmöläiset! Minä teen täten tiettäväksi, että se
suurvaras, joka myös Maailman-Matiksi kutsuttaa mahdetaan, on viime
yönä vienyt minun, Hölmölän piirin herrastuomarin tallista minun
pattijalkaisen pläsivalakkani.

JASKA. Vest ja varjele!

MESAKKI. Yks vaiva toisen perään juur tuimast tulee päälle.

JASKA (Tulee juosten takaisin). Molskis vaan, kun minä heitin sen
veteen! Herrastuomari!

MESAKKI. Johorimuikkus on vienyt herrastuomarin pattijalkaisen hevosen
tallista, ja se oli Hölmölän ainoa koni. Meitä kaikkia on petkutettu.

JASKA. Petkutettu?

EPRA. Niin kauhiasti petkutettu!

JASKA. Kuinka tämä kaikki on voinut käydä päinsä, minä en ymmärrä tätä?

EPRA. Minä ymmärrän aina vasta jälkeenpäin.

JASKA. Kysykäämme herrastuomarilta.

EPRA. Niin, kysykäämme herrastuomarilta.

MESAKKI. Minä muistan sen eilisaamun...

JASKA. Kuka meistä ensin näki unta siitä kostjumalan kauppiaasta?

EPRA. Ha, ja evankeliumivaljaista?

TIKKA. Älköön riitaveli todistajata eksyttäkö hänen puheessaan. Jollei
Mesakki olisi teitä herättänyt, niin asia olisi selvä kuin päivä.

MESAKKI. Mutta te, herra herrastuomari, joka jo olette tottuneet
arvoonne, — tehän ensimmäisenä teitte meille tiettäväksi, että kyläämme
tulee riikin maanjakaja.

TIKKA. Mesakki, sinä Hölmölän uninen puukellonsoittaja, muista, että
sinä puhut esivallallesi ja isännällesi, joita ei pidä ylenkatsoman
vaan kuuliainen oleman.

JASKA. Meidän pitää nöyrästi pitää heitä silmiemme edessä.

MESAKKI. Varjelkoon taivas minua vihastumasta, mutta sen minä
puu-kellonsoittaja sanon, että minä olen tikuteerannut piispojenkin
kanssa, Herrastuomari, älkää lukeko lakia kuin piru raamattua. Minäkö
herättänyt? Vai kuuliaisen? Vastatkaa sanoistanne!

TIKKA. Minä, Hölmölän herrastuomari vastaan aina sanoistani, sinä,
Mesakki, olet riidanhaluinen ja uppiniskainen niinkuin hengenmiehet
ainakin.

MESAKKI. Mutta minun nokkalasini? Kuka on syynä siihen, että ei
herrastuomari eikä kukaan muukaan tästä lähin erota aata eikä oota
tässä surkeassa pimeydessä? Kuka hankkii, herra herrastuomari, minulle
nokkalasit, jotka sain lahjaksi jalolta esimieheltäni piispavainaalta,
kuka hankkii ne, minä kysyn?

TIKKA. Piispalta? Urkujenpolkijaltahan sinä ne sait. Et sinä, pyhä
veli niillä itsekään mitään nähnyt. Mutta minun pläsini, kuka maksaa
sen, kuka maksaa sen? — Syytätkö sinä minua, minua, sinä ulkokullainen
saivartaja, sinä, joka luet kirjaasi ylösalasin, sinä näsäviisas,
virkaheitto, tekohurskaudesta humalainen, madonsyömä kirkon puukuva!

MESAKKI. Herjaatko sinä! Minä ulkokullainen?

TIKKA. Niin, sinä ulkokullainen, sinä kilisilmä...? Muistatko sinä,
kuinka poikana ollessasi kiipesit Koputus-Liisan hittiin, mutta kylän
kasaveikat vetivät tikapuut altasi pois, ja sinä pyllyilit maahan
takapakuroillesi, siitä asti sinä, pyhä veli, vieläkin onnut.

MESAKKI. Ja sinä olet se sama koppava, salakähmäinen kasaveikka,
mutta heitinpä sinua isolla musalla päähän, ja siitä loistaa vieläkin
valkoinen, paljas pläntti takaraivallasi nukkuessasi lautakunnan
penkillä.

TIKKA. Nukkuessani? Huuti!

MESAKKI. Sinä käräjäpukari, visapää, puupää, pölkkypää!

JASKA. Vest ja varjele, tyyntykää, herrastuomari, Mesakki, te, jotka
olette Hölmölän laki ja evankeliumi, meidän tukemme ja turvamme.

MESAKKI. Oi, taivas, anna minulle anteeksi tämä pikku synti.

TIKKA. Tuomarin pitää käyttäytyä niinkuin hänen arvollensa sopii, minä
unohdin sen, hm, hm, mutta alanhan minä tähän herrastuomarin arvoon jo
tottua, hm.

JASKA. Kaikki syy on minun.

EPRA. Eipäs kuin minun syyni.

JASKA. Minähän sanoin, että se johorimuikkus oli sama, jonka minä näin
unissani.

EPRA. Minähän sen sanoin.

MESAKKI. Te sanoitte sen melkein yhtaikaa.

JASKA. Mutta mikset sinä epäillyt miestä vaan annoit vetää itseäsi
nenästä, sinä olet niin herkkäuskoinen, höömeli sinä olet, Epra.

EPRA. Entäs sinä, sinähän passasit ja pokkuroit sitä kuin suurta herraa
ikään, hahhaa, ja Justiina, sinun rakas vaimosi syötti sille makkaroita.

JASKA. Ja sinä puolukkapuuroa. Kiesavita, kaikki on sinun syysi, sinä
uskotit minulle, että se oli riikinjakaja. Se oli oikein sinulle, että
sinun vihreä kirkkosateenvarjosi nyt on paremmassa tallessa.

EPRA. Ja entä sinun kenkäsi, paitasi, kirkkohattusi, jotka sinä
tyrkytit sille peijoonille? Nyt se kulkee pitkin maanteitä kuin herra,
viheltää ja nauraa sinulle.

JASKA. Ei se mitään ole, mutta sinähän annoit sille rahaakin.

EPRA. Ha. Niin annoin, sillä minun kannattaa. Kuusi taalaria annoin
että paukahti.

JASKA. Minäpä annoin vain kolme.

EPRA. Ha, kolme, ai, ai, ai, ja se juutas vei vielä kuistin alta pussin
ja kolme taalaria. Sinä olet tehnyt minusta keppikerjäläisen, sinä,
sinä Jaska, miksi otit sen yöksi taloosi? Mesakki, herrastuomari, minä
vetoon teihin, kaikki on Jaskan syy, Jaska saa maksaa kaikki takaisin.

MESAKKI. Rauha, rauha, se on terveellistä teidän navallenne ja se
virvoittaa teidän luunne!

EPRA. Mutta se minua harmittaa enimmin, että minä suutelin sen
lurjuksen vasemman jalan kenkää.

JASKA. Ethän sinä suudellut sen vekkulin kenkää.

EPRA. Ha, mitä suudellut, suutelithan sinä itsekin sen kenkää?

JASKA. Enpäs suudellut hänen kenkäänsä, Mesakki taitaa sen todistaa.

MESAKKI. Kyllä Epra on oikeassa.

EPRA. Näetkös nyt, aina sinä kuljet valheen kengillä, tunnusta, ettäs
suutelit sen kenkää, muuten tästä tulee tulinen tosi!

JASKA. En tunnusta, katsos Epra, sinä suutelit minun kenkääni, sillä
kengät olivat minun.

EPRA (Sylkäsee). Hyi, sinun kenkääsi!

JASKA. Niin, et sinä ole mies päästämään minun kengännauhojani. (Jaska
nostaa vasenta jalkaansa.) Niin, sallikaa minun suudella teidän
armollista vasenta kenkäänne, sillä minä en tahdo olla huonompi kuin
veljeni Jaska! Suuteleppas nyt!

EPRA. Kuules mies, älä häntä noin ylvästele, tästä tuleekin toista
vaahtoa.

JASKA. Tiedätkös senkin pikinaama, että vuoroin vieraissa käydään.

EPRA. Ei hätä ole tämän näköinen, se rukousta kuin rahaakin. (Tukistaa
Jaskaa.)

JASKA. Älä revi tukkaani!

MESAKKI. Kaikki tämä on teidän syynne, herra herrastuomari, katsokaas,
noin tappelevat Jaska ja Epra, ettekä te osaa pitää heitä kurissa.

Hölmöläisiä tulee.

TIKKA. Sinä sakramenskattu unikeppikerjäläinen, sinä...

JASKA (Tarttuu Epran tukkaan). Luuletko sinä, ettei tässä muut osaa
tihkumetsää raivata.

HÖLMÖLÄINEN. Hiljaa, naapurit, täällä on ihmisiä.

JASKA. Olkoon vaan vaikka vielä parempia kuin ihmisiä. Meillä
leivotaan, saavat lämmintä leipää jos tarvitaan.

MESAKKI. Sinä ruovonpäristäjä ja lainvääristäjä!

TIKKA (Tarttuu Mesakin päähän). Jos sinulla olisi haivenia päässä, niin
kiskoisin ne juurin jäärin, mutta sinä olet paljas kuin kirkon katto.

MESAKKI. Katsokaas, hölmöläiset. Minä otan teidät vieraiksi miehiksi!
Hän rupeaa minun tukkaani. Hän solvaisee hengen miestä!

TIKKA. Kyllä asiat vielä oikeudessa selviävät.

MESAKKI. Ja minä annan sinun kauttasi sinulle itsellesi pyytön, näytä
toteen, että minä olen koinsyömä kirkon puukuva!

JASKA. Tästä saat, joko riittää!

EPRA. Päästä irti ja pian!

Jaska ja Epra ovat ilmitappelussa. Kaikki hölmöläiset alkavat riidellä
ja tapella. Äkkiä tulee Justiina rappusille, karkaa Jaskan ja Epran
väliin ja eroittaa heidät.

JUSTIINA. Vai te turkasen pojat! (Eroittaa samaten Mesakin ja Tikan.)
Aika miehet! Hyi, hävetkää! — Ja sinä Jaska hepuli, oletko sinä antanut
sille juutaksen johorimuikkukselle häätakkisi... (itkee), joka oli
päälläsi, kun me astuimme vihkipallille? Ja sille pääpukarille ja
huijarille minä vielä paistoin makkaroita! Mutta kaikki on sen vietävän
viisauden veden Syy! (Nipistää Jaskaa nenästä ja korvista.)

JASKA. Ai, ai, rakas vaimoni Justiina!

MESAKKI (Asettaa sormet ristiin). Totisesti, siinä oli pirkeleen
eliksööriä!

JUSTIINA. Kyllä minä teidän eliksöörinne! (Tempaa kaljatynnörin ja
tyhjentää sen sikokarsinaan. Kuuluu porsaan röhkinä, ja puukello alkaa
soida.)

HÖLMÖLÄISET (Töllistävät suu auki ilmaan). Mitä tämä on!

MESAKKI. Ku... kuuletteko! Mitä tämä merkitsee? Kuka soittaa kelloa?

HÖLMÖLÄISET. Ei kukaan!

MESAKKI. Voi, taivaan talivasara! Puukello pämpättäää itsestään, nyt on
tullut maailman loppu!

HÖLMÖLÄISET. Maailman loppu!

JASKA. Vest ja varjele!

EPRA. Ha!

MESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Rakkaat hölmöläiset ja
ristiveljet, veisatkaamme!

HÖLMÖLÄISET. Veisaavat.

    Dina neitsy hiuksensa palmikoita,
    kävi katsomaan kaupungin katui.

JUSTIINA. Hiljaa, älkää siinä hirnuko, porsashan se soittaa, hahhaa!

Kaikki hölmöläiset nostavat etusormen otsalleen.

HÖLMÖLÄISET. Johorimuikkus!

Esirippu.




*** End of this LibraryBlog Digital Book "Aarteenkaivajat : Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.