Title: Ulkokullattu : 1-näytöksinen ilveily
Author: Ruotsalo, S. A.
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ulkokullattu : 1-näytöksinen ilveily" ***


ULKOKULLATTU

1-näytöksinen ilveily


Kirj.

S. A. RUOTSALO



Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Oy,
1925.



HENKILÖT:

EEVA, leskiemäntä. KERTTU, hänen kasvatustyttärensä. SAKARI SÄIKKÄ,
räätäli. MIKKO HEIKINPOIKA, komea renki. SYLVESTER SUVELIINI, kauppias
ja saarnamies. LEMPI OVENSUU, pitsinmyöjä.



HUONE:

Eevan siisti tupa: oikealla 2 akkunaa ja niiden välissä seinäpeili;
etummaisen alla kaappipöytä, takimmaisen alla penkki. Peräseinän
keskellä leivinuuni, jonka etusivussa hella. Tämän ja oikean seinän
välissä ristijalkainen pirtinpöytä, jonka päässä ja uuninpuolisella
sivulla rahi. Pöydän seinänpuolisessa päässä ruokia, toisessa
räätälin kapistuksia ja tilkkuja. Ison pöydän ja kaappipöydän välissä
keinutuoli. Uunin vasemmasta kulmasta kulkee vasempaan seinään
ulottuva, ovella varustettu laudoitus muodostaen välikön, jonka
seinillä astioita ja ovi ulos. Vasemmassa seinässä liki yleisöä
ulko-ovi, jonka toisella puolen tuoli, toisella hylly astioineen ja sen
alla vesiämpäri. Mattoja, kattolamppu j.n.e.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Kerttu, Mikko ja Sakari (viimemainittu katselee Kerttua, joka peilistä
tarkastaa uutta pukuaan, Mikko syö pöydän päässä ihaillen Kerttua)

KERTTU

Sanokaas meille, mestari, miten teistä on tullut naisvaatetten tekijä
ja räätäli.

SAKARI (istuu pöydän ja uunin välissä olevan penkin päässä)

Nälkä on neuvonut räätäliksi, mutta äidiltäni minä opin tekemään
naisten pukuja ja muita käsitöitä, opin kehräämään, kutomaan, ja
sukkaa neulomaan niin hyvin, että kerran jo aioin senaatilta pyytää
erivapautusta sukupuolestani ja hakea Sortavalan seminaariin tyttöjen
käsitöitten opettajaksi. (Nauraa.) Niin, niin! Älä ollenkaan naura,
Kerttu, vaan katsele tarkoin ja kauan Säikän tekemää pukuasi, sillä se
käy sinulle kuin valettu, vaikka ma itse sanon. Katsele sinäkin, Mikko!
Tuossa puvussa sinä voisit Kertun vaikka vihille viedä.

MIKKO

Kyllä veisinkin ja pian veisinkin (raapii päätään) jos ei olisi sitä
kiusan kappaletta, sitä testamenttia Kertulle tätinsä tehnyt. Jospa
edes varas veisi emännältä joka pennin, niin minä pääsisin huolta
pitämään sinusta ja hänestäkin!

KERTTU (tuo kahvipannun hellalta kaappipöydälle, kaataa kuppiin samalla
puhuen)

Sinä et saa tädille toivottaa onnettomuutta. Kukaan ei ole kiltimpi
häntä. (Tuo tarjottimen Sakarin eteen pöydälle.) Juokaa, olkaa hyvä!
Muistapas, miten hellästi hän minua hoiti, kun olin vilutaudissa,
(Sakarille:) hän haki parantajia Parkanosta asti (istuu vastapäätä
Sakaria). Enkä minä pelkää lainkaan, että hän pakottaisi minua ottamaan
semmoisen, jota en tahdo. Senpä vuoksi me voimme vieläkin odottaa.

MIKKO

Odottaa ja odottaa, odottaa, kunnes jäkälä päähän kasvaa! (Nousee,
pyyhkii puukkoaan seinästä riippuvaan pyyheliinaan samalla puhuen)
Tässä talossa minä olen pian 5 vuotta pieksujeni pohjia polkenut sinun
tähtesi, mutta se saakin jo riittää. Jos emäntä ei sinulle mitään anna,
kun minulle tulet, niin olkoon antamatta. Minulla on jo säästöjä niin
paljon, että voin ostaa palstan ja rakennusaineet ja hevosen ja lehmän.
Eikä minun vaimoni tarvitse nälkää nähdä eikä mukulami liioin, jos
heitä ei kovin monta kerralla tulle.

KERTTU (purskahtaa nauruun)

No, johan sinä, Mikko kulta, hassuttelet. (Täyttää Sakarin kupin, istuu
sitten Mikon viereen.)

MIKKO

Ja tuo Suveliinin saarnasaksa on ruvennut täällä hääräilemään kuin
kissa tuoreen kalan ympärillä. Hän ei ole malttanut olla täältä poissa
päivääkään siitä asti kuin hän kirjoitti tädillesi tuon testamentin.
Nyt hän tietää, että sinä olet semmoinen kultakaivos, jonka kannattaa
anastaa. Mokomakin naimisiinmenijä! Naimisiin mennään, kun ollaan
nuoria ja iloisia eikä vääräselkäisenä ja koukkupolvisena ja
tutisevana. Jos hänestä joku huolii, tapahtuu se rahain persolla. Voi,
voi! (Polkaisee jalkaa, puristaa nyrkkiä) kun minun tekee mieli antaa
sille, että se tiitisiä kuulisi!

KERTTU (hyväillen Mikkoa)

No, no! Tyynny ystäväni. Kyllä se sinä minut saat mutta Suveliinit ja
Syksyliinit saakoot pitkän nenän.

SAKARI (lyö kämmenillä polviaan)

No, samaa vakuutan minäkin. Kuinka sinä uskotkaan Kertun sietävän tuota
siirappisuuta ja hänen alituista (matkii) »rakkautta uskoveljiin!»

MIKKO

Mutta olettekos merkinneet, että rakkaudesta uskosisariin se ei enää
puhu halkaistua sanaa. Ne nähkääs ovat saaneet silmänsä auki, että tuo
herran terttu ei hyvälle heitä, vaan heidän rahojaan. Ja kuitenkin
on hänellä yhtä paljon rahoja lainoina joka talossa kuin siirappia
suumalossa.

SAKARI (Nauraa)

No, kyllä sinunkin suhteesi, Mikko, se vanha totuus pitää paikkansa,
että rakastuneet ovat yhtä hullautuneita kuin pienet pojat saadessaan
ensimmäiset housunsa. (Panee tilkkuja kääryyn, sitten takin ovinaulasta
ylleen.)

MIKKO (Korvatustaan raappien)

Jospa minä edes sinusta, Kerttu, voisin olla varma, ettet sinä taivu,
vaikka tätisi ja Suveliini sinua pakottavatkin, niin minä tulisin hyvin
iloiseksi taas (nostaa Kerttua polvelleen) ja laulaisin:

    Jos vain meill' on rakkautta,
    Jumalall' on rikkautta,
    Moni on päässyt rikkauteen,
    Mut' kuollut köyhyyteen!

SAKARI

No johan minä tässä tulen yhtä surulliseksi kuin lukkari Sankeyn
lauluista. Mutta nyt minä sanon teille jotakin. Antakaa te Suveliinin
puhua asiansa valmiiksi ja suunsa puhtaaksi, sitten puhun minä ja
puuhaan. Minä vedän häntä nenästä, niinkuin hän kanssapelastettujaan.
(Lyö näppejään ikäänkuin löisi niistä likaa pois.)

KERTTU (kavahtaa ylös, tempoa Sakarin käden)

Kiitos, mestari! Te olette aina niin avulias ja niin iloinen.

SAKARI

Niinhän ne sanovat muutkin. Elämä on, sanon minä, lasi jouluolutta.
Vaahto kihisee ja kuohuu sen partailla ja olutta se on se vaahtokin
ja se ensin juodaan. Humala taas pysyy pohjalla, mutta sen tuntee
vain se, joka juo lasinsa pohjaan. Kuule sinä, Mikko! Mitäs sinä
silloin sanoisit, jos sinunkin rakastettusi jo nukkuisi nurmen alla?
(Liikutettuna.) Silloin sinulla olisi syytä voivotuksiin eikä nyt.
Nuori ja reipas olet ja saat nähdä armaasi kumminkin kolmasti päivässä.
Ei, pää pystöön, poika!


TOINEN KOHTAUS

Edelliset ja Eeva (joka tulee ulkoa, laskostaa saalinsa ja ripustaa
tuolin selkämykselle, mutta jättää huivin päähänsä).

SAKARI

Kiitoksia kahvista, Eva! Se olikin kahvia eikä kahvivettä.

EEVA

Kun sitä nyt kerta keittää, niin keittää silloin oikeata. Vettä saattaa
juoda keittämättäkin. (Hakee sukankutimen ja katselee ikkunasta.)

SAKARI

Totta se onkin, että mies ei kostu, jos syö leivän reikiä ja
kalanhännästä jälkeenpäin.

EEVA

Minä tässä odottelen Suveliinia tänne, Kerttu. Panepas myssy kaisan
päähän, että se siihen asti pysyy lämminnä! Se mies se rakastaa Jumalan
valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. (Ottaa huivin päästään ja istuu
keinutuoliin.) Minä kuulen huononlaisesti näin tuulella.

MIKKO (katselee pöydän takana sanomalehteä)

Hm! Rakastaa se paljon muutakin.

EEVA (Kuulematta)

On todella onni tälle kylälle, että täällä näinä viimeisinä aikoina on
edes yksi, joka panee turvansa sanaan.

MIKKO (puoliääneen)

Mielellään se sentään vanhakin kissa maitoa latkii.

EEVA

Sinulle, Sakari, tahdon uskoa, että hän on kovin ihastunut pikku
Kerttuun päättäen siitä, että hän istuu tuntikaudet tyttöä katsellen ja
silloin hänen katsantonsa aina kirkastuu. (Kaataa itselleen kahvia.)

MIKKO (Sakarille)

Silloin hän laskee hänen rahainsa korkoja.

SAKARI (seisoo ensin kiikkutuolin luona, sitten istuu siihen, Eeva juo
kahvia pöydän päässä istuen.)

Jos minä saan sanoa, niin on hänellä minun mielestäni liian imelä se
suurustinki. Ja sitten hän ei puhukaan kuin muut kuolevaiset, vaan
höystää puheensa vierailla sanoilla, joita ei ymmärrä eikä osaa ääntää.
Katsos. Minä tahdon sanoa, että olen minäkin niin paljon koulua käynyt
ja kirjoja lukenut, että ymmärrän arvostella eli kritikoida ainakin
semmoista, joka ei mitään osaa, vaikka on osaavinaan.

KERTTU (on tuonut pesuvadin ja pyyhkeen ja pesee kuppeja)

Ja sitäpaitsi, pidän minä, että hän on liian vanhakin minulle.

EEVA

Sinä pidät. Mutta tuommoiset tyttöletukat eivät aina pidä siitä, mikä
järkevää on. Sinä olet tosin pienestä pitäen ollut viisas lapsi ja
sinulla on oma pääsi. Mutta et sinä sittenkään saa ruveta arvostelemaan
hengenmiestä, jolla on sana vallassaan. Etkähän sinä tiedä, miten
vakava asia avioliitto onkaan.

KERTTU (viattomasti)

En tiedäkään, kun en ole koskaan siinä ollut.

EEVA

Muuten minä en tahdo sinua pakottaa. Mutta et aavista, kuinka suloista
olisi tietää täältä erotessani, että sinulla on kunnon mies turvanasi.

MIKKO (lehden takaa)

Turvanasi! Paremman turvan tuo Kertulle mikä muu mies hyvänsä kuin
tuo silli-Suveliini. Auta armias, kun minun tekee mieleni mukiloida
se sinisenpunaiseksi! — — Mutta siinä paha, jossa pahaa mainitaan.
(Levittää lehteä ja lukee)


KOLMAS KOHTAUS.

Entiset ja Suveliini (joka tulee ulkoa, panee postillan tuolille, ottaa
varovaisesti lakin päästään ja panee sen postillan päälle, kaivaa
taskustaan kamman, jolla, kasteltuaan sitä suussaan, silittää pitkiä
suortuvia kaljun paikan päälle.)

SUVELIINI (tervehtii Eevaa kädestä)

Kuinkas täällä nyt jaksetaan terveyden tilaisuuden puolesta nimittäin?
(Katselee Kerttua ja tarjoaa kättä.) Hyvää ehtoopuolta, pikku piikani,
sa seetri Liibanoonin hyvälle tuoksuva, kuten virressä veisaamme!

KERTTU (antamatta kättä)

Minun nyrkkini ovat saippuassa.

SUVELIINI

Ah! Ei mikään kompuneeraa vaimo-ihmisen kättä kauniimmaksi kuin
kotoinen kaste, joka kumpuaa ylös taloudenpidon lähteestä eli
ekonoomiasta. Sen kasteen helmipäärlyt ovat ihanammat kuin kauniimmat
smarakdit, durkoosit, stalismannit ja muut käädyt, se vaimo on sanalla
sanoen jalokivihelmipäärly itse. (Katsoo itsetietoisena.)

MIKKO (Kertulle)

Katsos nyt, miten herra Sylvester eli vuoden viimeinen päivä
(purskahtaa nauruun) sinua suinailee.

KERTTU

St! Puhu hiljempaan. Toisinaan se kuulee tarkemmin kuin täti.

EEVA (tuo kermaa ja vehnäsiä väliköstä)

Suveliini, juo, ole hyvä. Luulen, että sämpylät ovat oivallisia, ne
kun ovat Kertun käsialaa. Tiedäpäs, että tuo tyttö on tuiki taitava
taloustoimissa, vaikka on niin nuori. (Kerttu nauraa turskuu hellan
edessä, jossa pyyhkii vielä astioita.)

SUVELIINI

Jassoo, vai niin, että tämä on niin sanoakseni hänen omaa
produsuuniaan. (Syö.) Vai hänen valkokätösillään tämä on leivottu.
Jospa saisi näitä, joissa (nuuskii sämpylää) on niin ihmeen ihana
tuoksukin syödä lakkaamatta, jospa saisi myös vaeltaa läpi tämän
surujen laakson tuommoisen käden taluttamana. (Ahmii sämpylöitä.)

MIKKO (Sakarille)

Nyt se alkoi, sanoi ankerias, kun sitä nylkemään ruvettiin. (Kerttu
istuu ompeluksineen häntä ja Sakaria vastapäätä, Eeva keinuu.
Kertulle:) Voi minun pikku ankeriasparkaani!

SUVELIINI (saarnaavalla äänellä)

Niinkuin ma jo sanoin: taluttamana. Jospa saisi häntä puollustaa elämän
ristiriitaisia kotraasteja eli vastahakoisuuksia kohtaan, hoitaa häntä
hänen vanhuudessaan ja (juo kahvia) — — —.

SAKARI (nauraa)

Kuulkaa, kuinka rakkaus nuorentaa! Vanhat piiat lyhentävät vuosiansa
kymmenellä, tuo kerrassaan kolmellakymmenellä.

SUVELIINI (on kaatanut lisää kahvia Eevan viittauksesta, jatkaa syöden)

Niin — — — niin, rakkaat ystäväiseni. Mitä suu on täynnä, siitä sydän
puhuu. (Toiset nauravat.) Minulle on käynyt selvemmäksi päivä päivältä,
että Kerttu se on minun tuleva Saarani, Raakelini, Repekkani, Leani.
(Juo loppuun, vetää tuoliaan Kerttua kohti.)

MIKKO

Kuuletko! Hän ottaa yhtä monta muijaa kuin vanhan testamentin
patriarkat.

EEVA (liikutuksella)

Jos nyt Kerttu (viittaa Suveliinin luokseen) on sinulle niin rakas kuin
väität, niin ei minulla ole mitään liittoanne vastaan, päinvastoin minä
olen hyvin iloinen, jos hän sinusta saa turvan elon salakarien keskelle
kumminkin niiksi vuosiksi, jotka sinulla on jäljellä.

SUVELIINI

Ja minä hänen kauttaan maallista tavaraa tehdäkseni niillä
hyvää, ravitakseni alastomia (saarna kiihtyy) ja, ja pukeakseni
nälkäisiä, vaikuttaakseni kalliin suuntamme edistämiseksi tänä
aikakautena, jona perjuudein lahonnut, konservaatisuuteen taipunut
sosiaalidemotraakillinen valtiokirkko seisoo ja vapisee perikatonsa
korkeimmalla töyräällä, — — kasvattaakseni nuorta sukuani kolmanteen
ja neljänteen polveen — — kantaakseni häntä kämmenilläni kuin Saaronin
liljaa yli erämaan orjantappuraisen sannan, turviin kauniin Kaanan
rannan. (Eeva on aukaissut kaapin, nostaa pikareita pöydälle ja hakee
sitten pulloa. Suveliini on heti vaiennut ja lähenee tuoleineen pöydän
päätä.)

SAKARI (Suveliinin vielä puhuessa)

Oletteko ennen kuulleet noin ylösrakentavaa sekamelskausta?

MIKKO

»Uskoa täytyy olla, että pohja on alla», sanoi akka, kun käveli veden
päällä, mutta alkoi vajota.

EEVA (kaataa pikareihin)

Tämän hetken juhlallisuutta ylentääkseni — — — tämmöistä ei ole
ollutkaan tässä majassa sittemyöten kuin Eeverttini parempaan kotiinsa
läksi — — — pyydän teitä kaikkia ottamaan tästä lasinsa. (Kukaan
paitsi Suveliini ei ole kuulevinaankaan.) Juo, Sylvester, ilosi
enentämiseksi, juo kumminkin sinä!

SUVELIINI (vähä vetää tuoliaan loitommalle, tekee torjuvan liikkeen)

Ei, ei. Fluitumit eivät ole minulle, heränneelle sielulle.' En maista
mitään milloinkaan paitsi mahanpurujen vallitessa. (Hieroo vatsaa.)
Höm, hömk! Lienen vähän vilustunut ja fuktautunut, kun eilen pidin
myllyn luona kirkonmenot. (Lähenee pöytää.) Siksi minä tämän ainoan
kerran teen tulevani anoppini mieliksi. (Juo.) Kas, kas! Hyvääpä se
teki koko sisikunnan masiinalle. Kiitoksia! (Panee kädet ristiin,
katsoo ylös.) Niin, niin. Lahjat ovat moninaiset.

MIKKO

Ja konstit myös.

SUVELIINI

Koska minä (nousee seisomaan) näinmuodoin olen proponeerannut elämäni
porstuunit, niin saan samalla tiettäväksi tehdä, ettei minulla ole
paljoa kultaa ja helmipäärlyjä, vaan minulla on tarjottavana vain
palavainen ja eksploseerava sydän ja — — —

MIKKO

Ja huono vatsa!

SUVELIINI

Ja minä toivomuksella toivon, että pyyntöni pidetään posetiivina eikä
nekatiivina, että minä Kertun maallisista tavaroista saan intressiä.
Myös jollakin tavoin me ehkä voimme niillä vähillä, jotka minä olen
koonnut säästäväisyydelläni ja ahkeruudellani — — —

SAKARI

Ja mädänneillä silleillä ja luvattomalla oluen myynnillä!

SUVELIINI

— — — tulla toimeen niin kauan, että sinä, Eeva, ehdit laskea
vaellussauvasi haudanlepoon, jolloin Kerttu on saava tavaraisi
jäännöksetkin.

EEVA (kylmästi)

Kulta ja tavara ei ole tärkeintä avioelämää varten. Eikähän sitä tiedä,
vaikka sinä pääsisit pois jo ennen minua. Katsos Olli Marttista, joka
vielä maanantaina maantiellä hoilasi ja nyt kuuluu viime taisteluaan
kamppailevan.

SUVELIINI (lysähtää takanaan olevalle tuolille)

Mitä? (Nousee, puhuu erikseen yleisölle.) Se riivattu kuolee eikä se
jättänyt siitä neljästätoista markastani revänssiä edes! (Eevalle.) Nyt
minun täytyy heti mennä ja puhua hänelle vakavia armon sanoja, kenties
hän pelastuu vielä yhdennellätoista hetkellään ja kenties hän määrää
jonkun summan rakkaalle vapaakirkolliselle lähetyksellemme. (Tekee
lähtöä.) Minä tulen pian takaisin, oi, kallis kontrahentti. (Poistuu.)

EEVA (Sakarille, joka istuu piisin havuilla tupakoiden)

Näetkös, että hän todella on hurskas mies ja innolla harrastaa hyvää.
Sinä, Kerttu, tulet onnelliseksi, tulet ihan varmasti.

SAKARI (Mikolle)

Mene sinä tiehesi vähäksi aikaa, niin leikitään hiukan saarnasaksan
pyhimmillä tunteilla.

MIKKO (oikoo saapasvarret, ottaa takkinsa, puhuu mennessään)

Voi turkanen, kun minun tekisi mieleni antaa sitä ohtaan, että kävisi
silmän kohtaan. (Poistuu.)


NELJÄS KOHTAUS.

Eeva, Sakari, Kerttu.

SAKARI (istuu Eevan viereen)

Kuule, Eeva! Älä pahastu, jos minäkin rupean kosimaan. On olemassa
toinen mies, joka puhtaasti rakastaa tuota tytärtä. Et kai sinä henno
tehdä esteitä?

EEVA

Ei, mutta! — — — Olisitko se sinä, vanha mies, joka voisit hyvin olla
Kertun isä?

SAKARI

Mitä ikään tulee, olen minä ainakin kahta vuotta Suveliinia nuorempi.
(Nauraa.) Mutta minä kosin toiselle, olen puhemies. Mikko Heikinpoika,
joka 5 vuotta on sinua uskollisesti palvellut, on palvellut siksi, että
saisi olla Kertun lähettyvillä ja joka päivä haastella hänen kanssaan.
Siihen aikaan kuin heidän välillään alkoi vispilän kauppa, oli
Kerttu köyhä kuin rotta ja söi luonasi armoleipää, silloin eli vielä
oma Kerttusi. Siis eivät tilat ja tavarat ole Mikkoa houkutelleet.
Toinen on Suveliinin laita. Ota huomioosi, ettei hän oveasi avannut,
ennenkuin oli testamentin puolestasi kirjoittanut. Ja usko jos tahdot:
teeskentelijä, onnenonkija ja ulkokullattu hän on eikä mitään muuta.
— — — Miksi luulet hänelle tulleen tuommoisen hopun Olli Marttisen
luo? Ei hän sinne mennyt pehmittääkseen sen syntisen sielua eikä
lähetyksennekään tähden. Semmoiset puheet eivät minuun pysty enempää
kuin ryyppy krouvariin. Sillä on saatavia Olli Marttiselta, siksi ei
hän anna hänen rauhassa kuollakaan.

EEVA (on kummastellen kuunnellut, keskeyttää)

Onkohan asianlaita nyt semmoinen kuin väität! Kuule, Sakari, minä olen
aina tiennyt, ettet sinä ole saattanut koskaan Suveliinia sietää.

SAKARI

Mutta et ole koskaan tähän asti kuullut minun valehtelevan. Sen sinä
tiedät myös.

KERTTU (on puuhannut välikössä ja kuunnellut, tulee sisään)

Kiitos mestari!

EEVA (uhaten etusormellaan)

Ja näistä asioista et sinä, Kerttu, ole puhunut tädillesi sanaakaan.

KERTTU (seisoo ujostellen)

Niin, se on testamentin syy. Tuttavuutemme ensi vuosina ei Mikolla
ollut mitään eikä minulla myös. Kun hän oli saanut vähän säästellyksi,
tehtiin testamentti. Ja senvuoksi ei Mikko ole uskaltanut ottaa
ratkaisevaa askelta peläten luultavan, että häntäkin houkuttelevat
rahat. Mutta kuulkaa nyt, täti. Minä rakastan Mikkoa rajattomasti enkä
voi hänettä elää. Ja minä luulen, että hänkin on mennyttä miestä, jos
meidät erotetaan.

EEVA (liikutettuna taputtaa Kertun kättä)

Ja tästä kaikesta ei täti paralla ole ollut aavistustakaan.

SAKARI

Tuolta se kuuluu, Eeva, kun haastellaan oikeaa sydämen kieltä. Totta
tosiaankin se kuuluu toiselta kuin (matkii) puheet posetiivisista
portsuuneista ja (tavoitellen) maailman meren orjantappuraisesta surun
laaksosta korkeassa erämaassa ja muut mahdottomuudet. Huh!

EEVA (huokaa)

Kunpa tietäisin, että kiero mammona on kaiken syy! Mistä saan varmuutta!

SAKARI

Otetaan asiasta selvä. Kun se kälmi nyt palaa, sanon minä, että olet
lukkarilla kirjoituttanut uuden testamentin, että olet määrännyt
omaisuutesi vapaakirkollisten rukoushuonerahastoon ja hottentottien
kääntämiseen, että sinun mielestäsi Kerttu nyt ei mitään tarvitse, kun
saa rikkaan Suveliinin miehekseen. Uskotko, että toinen ääni tulee
kelloon.

KERTTU

Minä kumminkin uskon. Mutta sanokaa sama Mikolle myös! Minä en mene
häntä valmistelemaan. Mutta iloiseksi se poika tulee! Hän tahtoo minut
eikä rahoja.

SAKARI

Mikko onkin mies eikä mikään silmiä kääntelevä fakiiri. (Katsoo
akkunasta.) Tuolla se jo harppoo tätä taloa kohti. Menkää te molemmat
välikköön, niin saatte kuulla, miten minä prepareeraan hänen
kompositsioonejaan, hah, hah! hah! Minä paljastan hänen tunteittensa
pyhyyden, jos sallit, Eeva, ja olet aulis minua avustamaan.

EEVA

Minä sallin tällä kertaa mitä hyvänsä, sillä minua inhottavat
ulkokullatut sanomattomasti.

KERTTU

Kiitos mestari! (Kädestä kiittää.) En unohda koskaan tätä päivää.

SAKARI

Menkää nyt. (Menevät; sulkiessaan ovea lausuu:) Minulla on pienestä
pitäen ollut taipumusta komediaan. (Istuu pöydän päässä lasi kädessä.)


VIIDES KOHTAUS.

Sakari ja Suveliini (viimemainittu tulee happamennäköisenä).

SAKARI

Tässä minä juon onneksesi. Maljasi! (Istuu.) Sinä saat hiivatin korean
tytön. Mutta kyllä sinä itsekin vielä miehestä käyt, vaikka oletkin jo
viisissäkymmenissä. Sinulla on vielä nuorekas korporatsuuni eli mikä se
on sinun ranskallasi! Niin, niin. Onni yksillä, kesä kaikilla. Kertulle
kävi paremmin kuin hyvin, kun saa miehen, joll' on rauniot rahoina,
pikku kivet penninkeinä. Mutta itsepäs hän ei tulekaan rahapusseihinsa
kompastumaan.

SUVELIINI (Katsoo syrinkarein)

Mi, mi, mitä! Mitä sinä meinaat insignamenteilläsi? Hänhän juuri perii
Eevan talon ja tavarat?

SAKARI

Mi, mi, mitä! Mitä sinä höpiset, sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa?
Eevahan on polttanut sinun sepittämäsi jälkisäädöksensä ja
kirjoituttanut lukkarilla uuden.

SUVELIINI

Se on helv... (katkaisee) — Helsingin valhe se! (putoa keinutuoliin
istumaan ja kääntää sen päin akkunaa, jonka ruutuja neuvotonna
koputtelee.)

SAKARI

Valhe! Harvoinpa sinä minun valheillani olet kenkäsi rikki travannut!
Eeva on hurskas leski, ja siksi sai rukoushuone kolmekymmentätuhatta
ja hottentottilähetyksenne kymmenentuhatta. — — — Mutta kyllä hän
yhtäkaikki olisi voinut Kertulle jotain määrätä, vaikkapa vain sen
summan, minkä Lempi Ovensuu sinulta vaatii, ennenkuin kihlasi takaisin
antaa. (Edellinen sanotaan ikäänkuin sivumennen ja tuttuna asiana.)

SUVELIINI

Helvettiäkö se Lempi ja sen kihlat sinuun kuuluvat! (Nousee kävelemään,
istuu sitten akkunasta tuijottamaan.)

SAKARI

Ei kuulukaan. Mutta (taputtaa Suveliinia olalle) älä viitsi kiroilla,
sinä herännyt sielu toisen heränneen huoneessa. Mutta unohdanpa
silitysrautani, se on varmaan tulipunaisena jo. (Menee välikköön,
puhuu siellä.) Mene nyt sisään, Eeva; kauppias halkeaa suuttumuksesta
ja kiroilee itsensä kadotukseen. Mutta anna oven jäädä raolleen, niin
toinen meistä astuu avuksesi tarvittaessa.


KUUDES KOHTAUS.

Suveliini ja Eeva.

EEVA

Tulitko ajoissa ja saitko pehmitetyksi sen kivisydämen? Ahneus on
kaiken pahan alku.

SUVELIINI (huokaa, katsoo ulos)

Niin sinä puhut. En mitään saanut. Hän ei enään tuntenut ketään.

EEVA

Siinäpä nähdään taas, kuinka hyvä on ajoissa toimittaa talonsa lähtöään
varten. Minä olen sitä paljon ajatellut näinä viime päivinä.

SUVELIINI

Vai olet! hömk, hömk!

EEVA

Olen oikein. (Istuu penkin päässä kädet pöydällä.) Monasti luulee
tehneensä paraansa, mutta kun miettii enempi, niin selviää, että
olisi voinut tehdä vieläkin paremmin. Silloin ei saa maallista etuaan
ottaa lukuun etenkin kun saa kuulla, kuinka monia tuhansia ja taas
tuhansia istuu kuoleman varjojen maassa ja pakanuuen pimeydessä. Ja kun
minun nyt ei tarvitse Kertun tulevaisuutta murehtia, koska sinä niin
kauniisti lupasit hänestä huolet kantaa, niin olen luovuttanut koko
omaisuuteni sisä- ja ulkolähetyksellemme. Enkö ole sinustakin tehnyt
jalon teon?

SUVELIINI

Meidän tulee ensin muistaa niitä, jotka lihan puolesta ovat meitä
lähinnä. (Ääni on kiihtynyt.)

EEVA

Mitä sinä sille akkunalle mutiset?

SUVELIINI (nousee, kävelee pitkän ajan kiivaasti etualalla, naurahtaa
sitten ja astuu pöydän päähän Eevan eteen)

Eeva! (Istuu vastapäätä tavotellen Eevan pöydällä olevia käsiä.) Minä
en ole enää siinä iässä, että ottaisin huomiooni vain ulkokuoren.
Siksipä olenkin usein aprikoinut, että me sitä hyvin yhteen
sopisimmekin, nimittäin jos sinä tahdot vielä naimisiin joutua. Me
(saarnaten) voisimme paljon parantaa syntistä maailmaa (Eeva kääntyy
inholla hänestä) ja kasvattaa hyvin jälkeläisiämme. (Kerttu ja Sakari
nauravat usein ovenraossa.)

EEVA (katkerasti hymyillen)

Mutta, hyvä Sylvester Suveliini. Nytkös sinä kosit minua, vaikka
olet täällä vuoden sanonut juosseesi Kertun takia! Ajattele, miten
surulliseksi hänet saatat.

SUVELIINI

Viis minä hänestä ästimeeraan! Hän on nuori ja saa vielä vaikka
viistoista.

EEVA

Tyttökö, jolla ei mitään ole? Omanvoiton pyyntö on nykyjään hirveä.
Mutta eihän minullakaan mitään ole.

SUVELIINI

Eihän sinun tarvitse omaasi antaa niinkauan kuin me elämme. Jos ei
liittomme tule siunatuksi perillisillä, niin annetaan kuollessamme mitä
jää. Eeva, Eeva! (tavoittelee kättä.)

SAKARI

Sisään nyt, Kerttu, on taottava, kun rauta on kuuma. (Kerttu pysähtyy
piisin eteen.)

EEVA

Kerttu. Voitko ajatella! Suveliini on asiaa ajatellut. Teistä ei
tulekaan paria; hän vakuuttaa, että me kaksi, hän ja minä, sovimme
paremmin pariksi. Mitäs sanot? Häh!

KERTTU

Ha, ha, haah! Se on tosiaankin jalo teko. Minä luulin, että Suveliini
tahtoo naida minut testamentin takia. Nyt huomaan olleeni paha teitä
kohtaan, Suveliini, joka otatte sen, jolla ei enää mitään ole ja on
lisäksi paljon vanhempi ja luovutte minusta, joka olen nuori, rikas ja
punaposkinen. Se teko (ivalla) todistaa todellista itsensäkieltämisen
konstia.

SAKARI (Mikolle, joka on tullut välikköön)

Mene sisälle, sinua tarvitaan.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset ynnä Mikko, myöhemmin Sakari.

KERTTU

Uskotkos, että täällä kositaan taas?

MIKKO

Miksen usko. Mutta mitä kositaan? Leipääkö?

SUVELIINI (pöyhkeästi)

Minä pyydän, että kaikki vasikat justeeraavat suunsa.

KERTTU

Uskotkos, että kauppias on kosinut tätiä?

MIKKO

Tätiä? (Ottaa lakin päästään, kumartaa.) Toivotan onnea sekä iloa
satakolme kiloa! (Kertulle:) Mutta nyt kosin minä sinua ja juuri tällä
hetkellä. Huolitkos.

EEVA

Mutta Kertullapa ei ole mitään, jos minäkin tästä aviosäätyyn astun.
Ajattele asiaa!

MIKKO

Eikö Kertulla ole mitään? Herra hallitkoon! Onhan hänellä terve ruumis
ja kauniit silmät, suu kuin mansikka palolla, ja hän rakastaa minua. Ja
minulla on vahvat kädet, ja minä jumaloin tyttöä. Siunattu asia, (ottaa
Kerttua kädestä) että testamentti jo muutettiin. Nyt teidän ei tarvitse
luulla, että minäkin rahoja toivon. Mutta emäntä. Te kun aina olette
ollut hyvä minulle, niin sanon minä nyt teille, että te olette liian
hyvä tuolle (viittaa) tuossa. Jos tuossa miehessä on senkään verran
rehellisyyttä kuin mustassa kissassa, niin sanokaa minua särjeksi.
Tehkää kuitenkin tässäkin asiassa viisaan päänne mukaan. (Ottaa uumalta
Kerttua, pyöräyttää ympäri, sitten jäävät uunin eteen, Suveliinin lakki
putoaa tuolin alle.)

SUVELIINI (on pitänyt kättä korvan vieressä paremmin kuullakseen)

En kaikkia kuullut, mutta ymmärsin siksi, että renkisi on hävytön
nulikka. Ja jos et sinä taida reekomenteerata semmoista, joka syö sinun
leipääsi, niin taidan minä. Ulos, lurjus! (Molemmat nyrkit pystyssä
hyökkää Mikon eteen, Mikko nauraa.) Sinä olet irti sanottu talostasi ja
saat muuttaa jo ennen kekriä, muuta paikalla Hyvästi! Palveluksesi on
päättynyt, tässä on finaali! (Kävelee kiihtyneenä, Eeva nauraa.)

SAKARI (tulee väliköstä)

Se on ihan oikein, että joku pitää isännyyttä vielä isännättömässä
talossa. Puhuiko tuo Mikko todellakin noin ruokottomasti miehestä,
josta pian tulee sinullekin isäntä! Jos minä olisin Eevan sijassa, et
sinä saisi olla renkinä tässä talossa tiimaakaan.

EEVA (astuu luo)

Eikä hän saakaan olla. (Nauraa.)

KERTTU

Jos Mikko menee, menen minäkin! (nojaa Mikon rintaan, tarttuu käteen),
Me emme ikinä erkane.

SUVELIINI

Anna mennä molempain. Silloin on meillä käsissä prutto ja netto.
Hyvästi! (Kävelee pystönä.)

EEVA

Kiitos, Sakari! Sinä avasit silmäni. Molempia kosijoita on koeteltu.
Suveliini kosi ensin Kerttua. Mutta kuultuaan, ettei tytöllä mitään
olekaan hän tarjoaa minulle palavaista ja eksploseeraavaa sydäntään. Ja
jos — — —

SUVELIINI (keskeyttää)

Mikä on tarkoituksesi?

EEVA

Kuule siis! Mikko on rehellisesti minua palvellut, mutta hänen
palveluksensa päättyy tänään ja sunnuntaina tämän kuun 8 p:nä
kuulutetaan häntä ja Kerttua, sillä silloin on uusi kuu. Mitään
testamenttia lähetystyön hyväksi ei ole eikä tule olemaan. Minä luulen,
että te, lapset, voitte paremmin käyttää säästämäni rovot kuin sinä
Suveliini ja sinun kaltaisesi, jotka olette lampaaksi puettuja susia.
(Istuu keinutuoliin)

SAKARI (Suveliinille, joka seisoo nolona kaappipöytään nojaten)

No, johan se Suveliini taas on tehnyt laskuvirheen.

SUVELIINI (paiskaa Sakarin Eevaa kohti)

Piru sinut periköön ja teidät muut myös! (etsii hattuaan.) Kuka kirottu
on minun lakkini varastanut? Sinäkö? (Mikolle.)

MIKKO (ottaa kauluksesta ja painaa välikön seinään)

Riehutko sinä ulkokullattu vielä ja kiroilet siistin naisen huoneessa.
Tahdotko, että näytän, miten kemiksi leili pestään?

KERTTU (nipistää Mikkoa korvasta)

Hellitä ja heitä uhkaukset, näethän, että täti ihan vapisee.

MIKKO

No, sinun käskystäsi hellitän. Mene nyt vaivainen! Mutta pusu nyt ja
oikein suulle! (Suutelee.)

SUVELIINI (ottaa lakkinsa tuolin alta)

Kyllä minä teitä muistan! (Heristää nyrkkejään.) Hyvästi! (Hyökkää
ovelle, mutta törmää Lempi Ovensuun koriin, joka samalla sisään tunkee.)


KAHDEKSAS KOHTAUS.

Edelliset ja Lempi.

LEMPI

Ka, älä hyvä mies suuhuni lennä! (Panee korinsa tuolille.) Hyvää iltaa,
hyvä väki. Ka, Sylvesterko se olikin, enkä ollut tunteakaan, kun olet
niin nolon näköinen. Mutta älä mene (vetää kädestä) vielä, minulla
kun on sinulle tärkeätä sanottavaa. (Muut ympäröivät Lempi Ovensuun
tervehtien, Suveliini pakenee pöydän luo kiikkutuolin turviin.)

SUVELIINI

Lempoko sinut tänne kutsui?

LEMPI

Ei se Lempo ollut, Lempinen se oli, se vanha lautamies. Hän kirjoitti
tulemaan sanoen, että enoni Olli Marttinen on kuolemaisillaan ja että
minun ainoana perijänä pitää tulla hautaan laittamaan. En malttanut
enolaan suoraan rientää; kun kuulin, että Sylvesteri aikoo täältä
emännän tai tyttären kihlata, niin tulin estämään häväistystä. Me
olemme tämän Sylvesterin kanssa olleet jo yhdeksäntoista vuotta
kihloissa, jo ennen sinun tännetuloasi, Eeva. (Näyttää sormeaan.) Tässä
on Sylvesterin pantti, eikä Sylvesterin kanssa kukaan pääse naimisiin,
»sillä se ensimmäinen julkikihla takaperin ajaa sen toisen», sanoi
vanha rovasti, kun kihlasi meidät, — muuten jos minä en anna lupaa.

SUVELIINI

Mutta olethan sen jo antanut.

LEMPI

Niin, ehdolla, että maksat 8,000 markkaa tästä sormuksestasi.
(Näyttelee, menee Suveliinin luo.) Eikö sinua, Sylvesteri, vanha suola
rupea janottamaan, kun kuulet, että olen Olli enon ainoa perijä ja
rikkaampi kuin 19 vuotta sitten?

SUVELIINI

Mutta jospa enosi ei kuolekaan!

MIKKO

Kuollut se on jo, äsken näin riiheen kannettavan.

LEMPI

Herra hallitkoon! (Itkee.) Joko se eno ennätti kuolla. Hyvästi, hyvät
ihmiset, hyvästi.

SUVELIINI

Jos niin on asiat, tulen minä sinun kanssasi. Anna minä kannan koriasi.
Meitä kuulutetaan ensi pyhänä. Hyvästi!

KAIKKI

Hyvästi ja onnea vanhalle parille!

SAKARI

Onnea myös nuorelle parille! (Kättelee.)

EEVA

Mutta on se sittenkin vikkelistä vikkelin tuo Sylvesteri Suveliini.
Ajatelkaas: kolme morsianta (katsoo kelloa) puolessa tunnissa. Mihin
ehtii hän vielä, jos elää saa?

LOPPU




*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ulkokullattu : 1-näytöksinen ilveily" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.