Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja III

By Author	[ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z \| Other Symbols ]
By Title	[ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z \| Other Symbols ]
By Language

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon

We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja III
Author: - To be updated
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja III" ***

SUOMEN KANSAN VANHOJA RUNOJA YNNÄ MYÖS NYKYISEMPIÄ LAULUJA III

Koonnut ja pränttiin antanut

Z. TOPELIUS

Läänin Lääkäri ja Ritari

Turussa,
Präntätty J. C. Frenckellin ja Pojan tykönä,
1826.

Ei sanat sanoista puutu,
Virret veisaten vähene.

SISÄLLYS:

Lukioille.

Vanhoja Runoja.

Loihtiminen.
Lemmingäinen.
Rauan Sanat.
Tulen Synty.
Tulen Synty. (toisin)
Tulen Sanat.
Väinämöisen toimituksia.
Kalman Sanat.
Ummen Sanat.
Kanteleen Synty. (toisin)
Rukous, jolla Tapio (metän haltia) kutsuttiin.

Nykyisempiä Lauluja.

Orjaväestä.
Kellon kylän Mariasta.
Juttu Juomareista.
Laula Tupakan puutteesta.
Talonpojan muistutus Herrasmiehelle.

Lukioille.

Tiedoksi annetaan, että täsä Kolmannesa Osasa olevista vanhoista
runoista ovat Tulen Sanat Kemin pitäjästä, Ummen (tai Lapsen Saajaisen)
Sanat Oulun tienoilta kotosin ja kaikki muut, nimittäin Loihtiminen
(josta täsä myös mainittakoon että se veisatettiin sairahilta, jotka
luultiin kirouksen kautta tullehen kivun alaisiksi), Lemmingäinen,
Rauan Sanat, Tulen Synnyt, Väinämöisen toimitukset, Kalman Sanat,
Kanteleen Synty ja Rukous jolla Tapio kutsuttiin Arkkangelin läänistä
ja Vuokkiniemen pitäjästä.

Vanhoja Runoja.

Loihtiminen.

Minä laulan Lappalaisen,
Sala-syöjäni sanelen,
Laulan halki hartionsa,
Puhki leukansa paheten,
Paijan kauluksen kaheksi,
Rikki rintalastasesta.
Siihen laulan lakin päähän,
Siit' on laulan alle lakin
Vihkon Viipurin matoja,
Jonkun jouhi-kärmehiä,
Joll' on syötän syöjiäni,
Puretan purijatani.
Ompa mulla musta koira,
Rakki rauan karvallinen,
Suolet vaskiset vatassa,
Kuparista kuuraeltu,
Jok' on luinehen puroovi,
Ruotinehen roohoaavi.
Siit’ on laulan Lappalaisen,
Turjan koskehen kovahan,
Alla kopron korkeimman,
Keskellä kosen kiveksi, [kosen eli kosken]
Tulena palelomahan,
Säkähinä säihkymähän.
On mulla orit punanen,
Hevonen hyvän näkönen,
Joll' on rautaiset kaviat.
Teräksiset temmottimet,
Joll' on lampi lautasilla,
Vesi selvä selkä-luilla,
Lähet länkien sialla, [eli ränkien]
Jost' on noijat vettä juovat,
Lappavat kylän katehet,
Tuli kurkut kuihuavat.
Siihen kuivu noijan kulkku,
Lakahtu Lapilta kieli.

Lemminkäinen.

Savu saarella palaavi,
Tuli niemen tutkamessa.
Suur' olis paimosen paloksi.
Pien' olis soan savuksi.
Kesä vettä keitettihin,
Salo-puita poltettihin,
Salo-puita, saari-maita,
Ei ottanut olut hapata,
Eikä kalja käyäksehen.
Pani kuusesta käpyjä,
Petäjästä helpehejä,
Saipa olut valmihiksi.
Päivilä tuo Ilman Ukko,
Hän tuon sanoiksi virkki:
"Kutsu rujot, kutsu rammat,
Elä kutsu Lemmingäistä,
Lemmingäin on lieto poika,
Se on kaikitsi torasa".

Sano Lieto Lemmingäinen:
"Oi emoni kantajani!
Tuo sie soti-sopani,
Kanna vaino-vaatteheni".
"Kunne lähet poikuoni,
Metsällekö vai merelle,
Vain on hirven hiihtohon"?
"Oi emoni kantajani!
Enkä metsälle, enkä merelle;
Lähen Päivilän pitohin,
Hyvän joukon juominkihin".
"Äläs lähe poikuoni,
Kolm' on surmoa matalla" [eli matkalla]
"Oi emoni kantajani!
Sano surma ensimmäinen".
"Menet matkoja vähäsen,
Astut teitä pikkaraisen,
Tuloovi tulinen koski,
Koskes' on tulinen luoto,
Luuos' on tulinen koivu,
Koivus' on tuliset oksat,
Oksill' on tulinen kokko,
Kokoll' on tuliset kynnet.
Sen kynnet tulin palaavi.
Kita kieli lämpiöövi.
Se on syönyt sata'in miestä,
Tuhonnut tuhan urosta".
"Oi emoni kantajani!
Ei ole siinä miehen surma,
Eikä kuolema Urohon.
Oi emoni kantajani!"
Sano surma keskimmäinen.
"Menet matkoja vähäsen,
Astut teitä pikkaraisen,
Tuloo tulinen hauta,
Täysi kuumia kiviä,
Palavoja paateroja".
"Oi emoni, kantajani!
Ei ole siinä miehen surma,
Eikä kuolema Urohon.
Oi emoni, kantajani!
Sano surma jälkimmäinen".
"Menet Päivilän pihoille,
Hyvän joukon juominkihin,
Karhut on rauta kahleissa,
Ait' on tehty taivahaseen,
Matoloill' on vitsatsettu,
Kärmehill' on käännelletty,
Hännät heitty häilymähän,
Päät keikut kehisemään".
"Oi emoni, kantajani!
Ei ole siellä miehen surma,
Eikä kuolema Urohon.
Tuoppas soti-sopani,
Kanna vaino-vaatteheni".
Toipa soti-sopansa,
Kanto vaino-vaattehensa.
Läksi Päivilän pitohin,
Hyvän joukon juominkihin.
Tempi teiriä lehosta,
Koppeloita koivikosta.
"Kokkoseni Ilman lintu!
Lase eelläs matkamiestä, [eli laske]
Lemmingäistä liiatenkin".
Laski eellä matkamiehen.
Meni matkoja vähäsen,
Astu teitä pikkaraisen,
Tuloo tulinen hauta,
Täys' on kuumia kiviä,
Palavoja paateroja.
"Oi Ukko, yli Jumala,
Tahi Taata taivahainen!
Nossas pilvi luotehelta,
Toinen suurelta suvelta,
Kolmas kohti koilisesta:
Nepä yhtehen yhytä,
Lommakkohon loukahutti,
Sa-a lunta sauvan varsi.
Kiehitteli keihäs varsi,
Nuille kuumille kiville,
Palavoille Paateroille".
Nosti pilven luotehelta,
Toisen suurelta suvelta,
Kolmannen koilisesta:
Nepä yhtehen yhytti,
Lommakkohon loukahutti.
Sato lunta sauvan varsi,
Kiehitteli keihäs varsi,
Nuille kuumille kiville,
Palavoille paateroille.
"Lase eelläs matkamiestä,
Lemmingäistä liiatenkin".
Laski eellä matkamiehen.
Meni Päivilän pihoille,
Ait' on tehty taivahaseen,
Matoloill' on vitsatsettu,
Käärmehill' on käännelletty,
Hännät heitty häilymähän.
Päät keikut kehisemähän.
"Mato musta maan alanen,
Toukka Tuonen karvallinen,
Kulkia kulon alanen,
Läpi mättähen meniä,
Puun juuren puettelia,
Haavan juuren halkasia!
Pistä pääsi mättähäseen,
Lases eellä matkamiestä,
Lemmingäistä liiatenkin".
Meni Päivilän pitohin,
Hyvän joukon juominkihin.
Tuotiin olutta tuoppi,
Kannettiin kaksi-korvasella:
Käärme sinn' on käänneltynnä.
Hän tuon sanoiksi virkki:
"Ruoka suuhun syötänehen,
Ruhka maahan tuotanehen [taikka rikka]
Vasemmalla peukalolla,
Sormella nimittömällä,
Kannun alle pantaneekin".
Päivilä tuo Ilman Ukko,
Laulo lammen laattialle.
Lemmingäinen lieto poika,
Laulo härän laattialle;
Härkä veen siitä joi.
Päiviläinen Ilman Ukko
Laulo jäneksen laattialle,
Lemmingäinen lieto poika,
Laulo revon laattialle.
Päiviläinen Ilman Ukko,
Laulo oravan orren päälle,
Orren päitä juoksemahan,
Lemmingäinen lieto poika,
Laulo neän laattialle.
Päiviläinen Ilman Ukko,
Hän tuon sanoiksi virtti:
"Lemmingäinen lieto poika!
Katselkommas kalpojamme,
Mitelkomma miekkojamme,
Kumman kalpa kaunihimpi,
Kumman miekka miehusampi".
Lemmingäisen on kalpa kaunihimpi,
Hänen miekka miehusampi,
Oljen kortta korkeampi.
"Lemmingäinen lieto poika!
Ruvetkommas tappelohon,
Pihall' on veret paremmat,
Kakaroill' on kaunihimmat".
* * *
Menisin männyksi vielä,
Lautta-puiksi hakattaisiin;
Koivuksi kovalla maalla,
Suksi-puiksi hakattaisiin;
Menisin meren kalaksi.

Tästä on Runo vaillinainen; vaan Runo-niekka jutteli että Päivilä
löi Lemmingäistä niin että miekka meni paloiksi; sitten Lemmingäinen
löi Päivilää ja jako hänen kolmeen osaan. Tätä katuessansa aikoi
Lemmingäinen piilomaan, vaan pelkäs joka piilossa surmaa. — Tästä
tappeluksesta kertoo myös Runo Oluen teosta, ensimäisesä osasa.

Rauan Sanat.

Rauta, poika Vuolahainen,
Vuolaisen pojan poika!
Etsäs sillon suuri ollut —
Etkä suuri, etkä varma,
Et kovin koriakana, [toisin: et kovin kipusakana]
Kuinsas maitona makasit,
Nuoren neitosen nisissä,
Kasvavaisen kainaloissa.
Siitäkös suureksi rupeisit,
Kasvot aivan kauhiaksi,
Koskas vestit veikkoasi,
Lastusit emonsi lasta,
Sukuansi suin pitelit?
Tule työsi tuntemahan,
Pahasi parantamahan
Ennen kuin sanon emolle,
Virkon valta vanhemmalle.
Enämpi emolle työtä,
Vaiva suuri vanhemmalle,
Kuin poika pahon teköövi,
Lapsi ankein asuuvi.
Sulakohon sun vihansi
Kuin suola suli meressä;
Painukohon sun pahansi
Kuin santa vaju merehen;
Katokohon karvahansi
Niinkuin terva tehtäissä,
Rasva räyvyteltäissä
Ihosta imehnon raukan,
Karvasta kavon tekemän,
Emon tuoman ruumihista,
Immin antaman ihosta.
Nouse kaste kalliosta,
Rasva rauan suumalosta,
Teräksestä tehko voijet, [tekosa]
Kipehille voitehiksi,
Mammoille valantehiksi.
Siteheksi Luojan silkki,
Herran pelsi peitteheksi,
Marian kalvo katteheksi,
Veäp päälle lemmen lehti,
Kulta ummisko kuleta,
Kulta lummet luikahuta,
Ettei maito maahan juokse,
Puna peltohon putoa,
Ylitte Jumalan luonnon,
Yli aivan autuvaan.
Lempi Jesuksen lihaa,
Pala Herran palliosta,
Tukkeheksi tuiman reijän,
Paikaksi pahan veräjän.
Ei oo löylyn löytämistä,
Lämpösen lähenemistä,
Pakkasen palelemista,
Kovan ilman koskemista, l
Veen viljan viertämistä,
Minun silmin nähtyäni,
Käsin päällä käytyäni,
Suin pyhin puheltuani,
Kourin kuomueltuani.

Tulen Synty.

Mis on tulta tuuviteltu,
Valkiata vaaputeltu?
Ylisessä taivosessa,
Alasessa maa-emässä.
Siell' on tulta tuviteltu.
Vaskisessa kätkyessä
Hopiaiset hihnat helkky.
Kokko kultanen kolasi,
Kirpposi tuli kipinä,
Poltti maan, poltti Manolan,
Poltti kuuen kirkkokunnan,
Poltti kuuen kuokan silmän,
Kahen kirvehen hamaran;
Meni reppänä retusen,
Rikko rinnat neitoselta,
Poltti lapsen kätkyestä;
Meni Aluenjärveen,
Nielipä Sini keräsen,
Huiksenteli, käyksenteli,
Tuossa tuskissa tulen,
Palavoissa valkioissa.
Tulipa sikiä siika,
Nielipä sini keräsen,
Huiksenteli, käyksenteli
Tuossa tuskissa tulen,
Palavoissa valkioissa.
Siika saarien sivutte,
Lohi luotoin lomahti.
Tulipa lohi punanen,
Nielipä silian siian,
Huiksenteli, käyksenteli
Tuossa tuskissa tulen,
Palavoissa valkioissa.
Lohi luotoin lomahti,
Siika saarien sivutte,
Tuossa tuskissa tulen,
Palavoissa valkioissa.
* * *
Sisarekset sotkottaret,
Veljet verkkoa kutovat,
Yhtenä kesäissä yönä.
Saipa nuotan valmihiksi.
Veettiin kerran myötä vettä,
Ihveniä, Ahvenia,
Kaikkia veen kaloja.
Ei saatu sitä kaloa,
Mitä vasten nuotta tehty.
Toisen kerran vasta vettä,
Ihveniä, Ahvenia,
Kaikkia meren kaloja.
Ei saatu sitä kaloa,
Mitä vasten nuotta tehty.
Laski kolmannenkin kerran,
Puuttu nuotta puutoksehen;
Kivellenkö vai haolle,
Vaiko hauvin hartiolle,
Veen koiran koukku-luille?
Sano vanha Väinämöinen,
Tämä on hauvoin hartiolla.
Veen koiran koukku-luilla,
Ei ole käsin koskemista,
Ilman rauta rukkaisitta.
* * *
Saipa hauvin veneeseensä,
Saipa hän halian hauvin,
Puhkasi halian hauvin,
Siin oli lohi punanen,
Puhkasi lohen punasen,
Siin' oli siliä siika,
Puhkasi silian siian,
Siin' oli sini keränen,
Puhkasi sini keräsen,
Siin' oli tuli kipunen.

Tulen Synty.

(Toisin.)

Iski tulta Ilmarinen,
Välkytteli Väinämöinen,
Elävällä ennuksella,
Kirjavalla kärmehellä.
Iski tulta kyntehensä,
Jälkytti jäsenihinsä,
Rahin rautasen nenässä,
Kultasen kammin päässä.
Kirposi tuli kipuna,
Läpi maan, läpi manalan,
Läpi reppäsen retusen, [lakeen reijän]
Läpi lasten kätkyestä,
Poltti parmaat emolta [rintapäät]
Poltti nännit neitoselta.
Niin emo enämmän tiesi:
Se tunsi tulen tumun,
Kekälehen kierätellen,
Kirposi tuli kipuna,
Pääll' lankes' aloen järven,
Niin tuli silia siika,
Nieli tuon tuli-kipunan.
Siitä uipi silia siika,
Niemen nientä, saaren saarta.
Joka niemi neuvon pisti,
Joka saari sai sanoman.
Sano siitä uituansa,
Ei ole veessä tässä,
Minun nielon nieliätä.
Niin tuli kumia kuuja [lohi]
Joll' on syönty sata syltä, [eli syöntö]
Kita kuuen kosken verta.
Niin nieli silian siian.
Niin uipi kumia kuuja,
Niemen nientä, saaren saarta.
Joka niemi neuvon pisti,
Joka saari sai sanoman.
Sano siitä uituansa:
Ei ole veessa tässä,
Minun nielon nieliätä.
* * *
Pohettihin potkittihin,
Ei saatu kaloa siitä.
Veettiin vasta vettä,
Saatiin kaloa tuosta,
Jota vasten nuotta tehty.
Ukko kultanen kuningas,
Pihet pilvestä puota,
Vieri veitti taivosesta,
Pää kulta, terä hopea,
Pää pisi minun käessä,
Terä luojan kukkarossa,
Puhota lohi punanen.

Tulen Sanat.

Nunnus Ilman tyttäristä,
Höyhenes panuttaria!
Tuuvos hyytä pohjolasta,
Jäätä kylmästä kylästä,
Sillä hyyllä hyyvyttelen,
Jäällä tuolla jähyttelen.
Pistän hyyhyn hyppyseni,
Jäällä jähytän käteni,
Teen tulen tehottomaksi,
Valkian varattomaksi,
Humun huimelettomaksi,
Panun miehuettomaksi.
Panu parka, Tuonen poika
Kirnusi tulisen kirnun,
Säkeisin säihytteli,
Pukemisa puhtaisa,
Valkehisa vaateisa.

Nouse Neitonen norolta,
Vuotehelta hyisen pojan,
Jäisen lapsen lappiasta,
Veä viittasi vilusta,
Hamehensi hallan alta,
Heitä polville potovan,
Katovalle katteheksi,
Ettei poikasi palaisi,
Katovaisi kannettunsi,
Jonka on huntu huutehisa,
Iholiivi iljanteesa,
Paijan kaulus kalkkarasa.
Tuli kääri kertohisi,
Valkia ripasimisi,
Pukevihin puhtaisihin,
Valkeisiin vaattehisi
Nosta hyytä, nosta jäätä,
Nosta virrasta vilua,
Paikoille palanehille,
Vion tuiki tullehille.
Siell' on viljalta vilua,
Taäll' on vaivalta varia.

Mehiläinen ilman lintu,
Lennä tuonne, kunne käsken,
Yli kuun, alati päivän,
Otavain olkapäitti,
Lennä Luojan kellarihin,
Kamarihin kaikkivallan,
Pistä siipesi simahan,
Kasta kaapunsi metehen,
Hyrähytä höyhenensi,
Tuo simaa siivessäsi,
Kanna mettä kaavussasi,
Paikolle palanehille,
Tulen tuiki polttamille.

Anna Herra henkiäsi,
Suutasi sula Jumala;
Puhelen sulasta suusta.
Herran hengestä hyvästä.
Lämpimästä läihyttelen,
Vaikutan valantehestä.
Sinä ite Isä Jumala,
Tekkös vielä terveheksi,
Päivälle imanteheksi,
Kahen puolen kaunihiksi,
Vieriltä viattomaksi,
Keskiä kivuttomaksi,
Päältä nuurumattomaksi,
Alta aivan terveheksi.

Tuolla saunat lämpiävät,
Tuvat uuet tupruavat,
Ylisillä Jumalilla,
Alasilla maan Emoilla,
Tänne löylyt lyötäköhön,
Veet viskaheltakohon,
Tämän haavan hauteheksi,
Vammoille valanteheksi,
Kipeille voiteheksi,
Vioille paranteheksi.

Väinämöisen toimituksia.

Itse vanha Väinämöinen,
Teki tiiolla venettä,
Laati purtta laulamalla.
Uupu kolmea sanoa,
Parras puuta pannessahan,
Perä-kaarta liiteissä,
Kokkien kohentimillä.
Läksi Tuonelta oroa,
Manalalta vääntiötä;
Sitte huuti heijahutti:
"Tuos venettä Tuonen tytti,
Lauttoa Manalan lapsi!"
Tuonen tyttö se toruupi,
Kalmarimmet kalkuttaapi:
"Menet täältä tuotanehen,
Kuin syy sanottanehen.
Mikä sun Manalle saatto.
Ilman tauin tappamata,
Muun surman murentamata?"
"Vesi mun Manallen saatto."
"Tuosta tunnen Väinämöisen,
Tuon vanhan valehtelian;
Vesi vaatteistas valuisi,
Hurmehin hyvät sopasi."
"Jo vainen valehtelinkin."
Huhuoli heijahutti:
"Tuos venettä Tuonen tytti,
Lauttoa Manalan lapsi!"
Tuonen tyttö se toruuvi,
Kalman lapset kalkuttaapi:
"Mi siun Manallen saatto,
Ilman tauin tappamata,
Muun surman murentamata?"
"Tuli mun Manallen saatto,
Tuosta tunnen Väinämöisen,
Tuon vanhan valehtelian.
Tuli vaattehes valusi,
Hurmehin hyvät sopasi."
"Jo vainen valehtelinkin;
Täytyypä tosin sanoa,
Tein tiiolla venettä,
Uupu kolmea sanoa,
Parras puuta pannessani,
Perä kaartia liitteessäni.
Läksin Tuonelta oroa,
Manalalta vääntiötä."
Tuonen tyttö se toruupi,
Kalmarimmet kalkuttaapi:
"Paljon tänn' on tullehia,
Vähän täältä läksihiä."
Meni mustana merehen,
Kärmehenä kartanohon:
Et sieltä sanoa saanut.
Kivenä merehen vieri,
Sarana sarajahassa,
Saan tappo taimenia,
Tuhan emon alovehia:
Ei sieltä sanoa saanut.
Sano vanha Väinämöinen:
"Viikon on vironi maannut,[1]
Kauvon on kalkkini kaonnu,
Otsas on oravi kuuset,
Pääll' on kuuset kukka latvat,
Jalois' on jalot petäjät".
Kumo kuuset juuriltansa,
Pengo pehmiät petäjät.
Sai sieltä sanoja kaksi,
Kolmannenkin liiaitenkin,
Saipa purren valmihiksi,
Työntipä purren vesille,
Sata-laijan lainehillen,
Itse istui perähän,
Kokan kultasen nojahan,
Melan vaskisen varahan.

[1] Nimittäin Antero Vipunen, josta manitsee Runo Väinämöisen Veneen
teosta ensimmäisesä osasa.

Kalman Sanat.

Mene tuonne kunne käsken,
Uppunehen utimehen,
Vaipunehen vaipan alle,
Miehen kuollehen kotihin,
Katonehen karsinahan;
Siell'on luuta luitunutta,
Pää kasua kaatunutta,
Syyä miehen nälkähisen,
Haukata halun alaisen,
Tuonne ma sinun manoan
Meren Rutjan partahalle, j.n.e.

Tämän Runon loppu-sanat ovat samat kuin Ähkyn Sanoilla, jotka ovat
toisesa osasa.

Ummen ja lapsen Saajasen sanat.

Revi nyt ilma reppanoiksi,
Auvo taivas akkunoiksi,
Repäse emännän reisi,
Kotihisi mentyäsi;
Ota kiiskistä kinoa,
Matehista nuljakkata,
Purstosta lohen punasen
Aukase lihaiset salvat,
Lukut luiset loukahuta.

Kanteleen Synty.

(Toisin.)

Itse vanha Väinämöinen,
Läksi hevosen hakohon,
Kulo-Harjan kuuntelelohon,
Kuuli Neijen itkemässä,
Tuonne kengäta kepitti,
Ilman hamsi hattaratta.
"Mitä itket uusi pursi,
Venet hankanen halajat?"
"Sitä itken uusi pursi,
Venet hankanen halajan:
Muut purret sotia käyvät,
Minä lahon lastuillani,
Venyn vessamuksillani;
Ilkiämmät ilman linnut
Päälläni pesän pitävät,
Karkeimmat maan matoset,
Minun allani asuvat."
Työntipä venon vesille.
Sata-laijan lainehille,
Itse istui perään,
Kokan kultasen nojaan,
Melan vaskisen varaan.
Lauloa hyrehtilöövi,
Laulo laijan neitosia,
Tina-päitä neitosia,
Toisen laijan sulhasia,
Suka-päitä sulhasia.
Pani vanhat soutamahan,
Vanhat souvit, päät vapisit.
Pani nuoret soutamahan,
Nuoret souvit, airot notkut,
Nenä joiku joutsenena,
Airon pyyryt pyynnä vingut,
Tellot tetrinä kukerti,
Perä kraakku kaarnehina.
Souti päivän suovesiä,
Toisen päivän maa-vesiä,
Kolmannen koti-vesiä.
Puuttu venet puutoksehen,
Kivelläkö vaan havolla,
Vaiko hauvin hartiolla,
Veen koiran koukku-luilla.
Tuo oli vanha Väinämöinen,
Veti veitsen huotrastahan,
Vasemmalta puoleltahan.
Veti vettä veitsellähän,
Pää kaheksi palaksi,
Terä mullaksi mureni.
Mi ollon vanhin sulhaloista,
Tuota halki pahkomahan.
Saajan on kädet sulimmat,
Pyytäjän on puhtahimmat.
Laski Luotolan merelle,
Lohen luita sieltä otti,
Lohen luita, hauvin päitä,
Suuren hauvin hampahia;
Laitti soiton sorsan luisen.
Kalanluisen kantelehen.
Pani vanhat soittamahan,
Vanhat soitti, päät vapisit.
Pani nuoret soittamahan,
Nuoret soitit, naulat notkut,
Ei ilo ilolle tullu,
Eikä soitto soitannolle,
Eikä laulu laulanolle.
Ilo tuonne vietyöhön,
Kantelo kannettakohon
Miehen tehnehen käsille,
Sormille sovittelian.
Soitteleepi Väinämöinen
Käsin pienin, hoikin sormin,
Peukalo ylös keveni:
Itkit nuoret, itkit vanhat,
Itensäki Väinämöisen,
Veet vyöryit silmistähän,
Kaseammat karpaloita,
Pyyliämmät pyyn munia,
Häriämmät härjän päitä,
Reheille rinnoillehen,
Rinnoiltahan polvillehen.
Ei sitä metässä ollut,
Jalan neljän juoksevata,
Kahen siiven siuhkamata,
Jok' ei tullut kuulemahan,
Tehessä Isän iloa;
Itekkin metän emäntä,
Lepän lengolle levitti;
Ei sitä veessä ollut,
Evän kuuen kulkevata,
Jok' ei tullut kuulemahan;
Itsekkin veen emäntä,
Vetihin vesi-kivellen,
Tukkiahan tuuheloovi,
Hansiahan iharjeloovi.

Rukous, jolla Tapio (metän haltia) kutsuttiin.

Metsän eukko, kaunis karva,
Tuo itse metsän Tapio,
Pinneys Tapion poika,
Älä piä, älä pinnei!
Sinun on Ristus ristinnynnä,
Kaikkivalta kastanunna
Keskelle metsän kehoa:
Tule kuin tuli punainen
Viery kuin vesi kesäinen,
Keskelle kulta renkaiseni,
Avoimeen apajaiseeni.

Nykyisempiä Lauluja.

Orja-väestä.

[Henrikki Väänänen veisannut vuonna 1796.]

Jop' on jaksanut jalaton
Ruveta runon sepäksi,
Siukkana ollesa osannut
Tehä virren tervehestä,
Väestä kemeenimmästä,
Oulun kaupungin omista,
Jotk' on tulleet tuokempata,
Matkustaneet maan kylistä,
Piikat, rengit rehtevämmät,
Kaupunkia katsomahan,
Viimen kaupamiesten kanssa,
Tulivat hyvin tutuiksi.
Joita pääsit palvelemaan,
Niille orjana olehen,
Rualle rukihiselle,
Reikä leivän partahalle,
Jossa pojat pulskemmasti,
Ittensä pidit isona;
Tytöt kiltiksi tulivat,
Kovan korjana asuvat,
Tulivat tupi-hameisin,
Köyhät pitkä körttisiksi.
Eikä entisen verosna,
Piä piikat ittiänsä,
Eikä suinkain suatte,
Tulla köyhäin tykönsä,
Vielä he ovat viikolla vihassa,
Vaston mieltä poika miesten.
Kyll' eivät suutu sunnuntaina,
Tanssi-paikoisa pahastu,
Kuin saavat iloa kuulla,
Huilun soiton huonehista.
Pojat portit aukasevat,
Käskevät heti kaulta,
Tytärten tykönsä tulla,
Juosta kaffen juominkihin.
Sitte taasen tanssattihin,
Ilta viuhka viimeiseksi.
Tuohon tuumahan samahan,
Tyttäret pian tytyvät,
Kuin ei heitä herjämmäksi,
Ylönkatso yrkämiehet,
Menevät hyvillä mielin,
Rinnatusten riemutellen.
Käestä pojat pusersit,
Olit vastahan ovella,
Suuta pistävät pikemmin
Kaulasta halaavat kanssa,
Kosk' on tässä korjat piiat,
Kaikki kaupungin parahat,
Jotka ei joukosta katua.
Mene poijes mies-väestä.
Käskevät Kallen pelata,
Soitella sokian pojan,
Eli Väänäsen väelle
Panna matkahan parasta.
Taassa paikassa tapahtu
Parahat kemeeni paalit,
Joit' ei kärsi kärryt herrat,
Oulun Porvarit olevan,
Joihinka heitä joutusasti
Piikat, renkit pistäyvät
Ittiään ilahuttamaan,
Hekumata maistamahan,
Josa on monta morsianta
Saatu kihlata sanoilla,
Tyttäret tykönsä yöksi
Vietellehet vierehensä,
Siell' ovat ystävät yhessä,
Kahen kesken kammioissa,
Liialla lihan himolla.
Pojat vattat vahvistavat,
Josta tuntuhan tuleepi
Keski paikka paksummaksi,
Kaunis muoto morsiamen
Käypi toisen karvaiseksi.
Sitt' ovat vihassa vielä,
Kiivahimmat toisellensa.
Eikä tiedä tyttö riepu,
Joko hän miehen mielisuosin
Varsin ottaapi omaksi,
Ikuseksi kumppaniksi.
Siinä hän viimmen vieraupi
Iloisista ihmisistä,
Kohta korjasta väestä
Käypi köyhän kaltaiseksi.
Jopa on joutunut hänelle
Kaksi tietä karkiata:
Jos ei hän miestä mielellänsä
Ota kanssansa olehen,
Niin siitä häntä haukutahan
Rumalla nimellä Ruosan.
Vielä myös viekkahat tekevät
Siitä laulut sievällaiset,
Joita on täynnä poikajoukko,
Kyllältä joka kylässä;
Narrit nauravat isosti,
Kuin häntä hävästä saavat.
Ainap' on akkana parempi,
Kunnialla kuljeskella,
Kuin olla kylän väellä,
Maakunnan manattavina.

Kellon kylän Mariasta.

[Henrikki Väänäseltä.]

Yksi on Maria mainittava;
Kellon kempisä kyläsä,
Joka on piikana pidetty,
Mokompana morsiana.
* * *
Olin Kaunis kasvoiltani,
Varsin sievä varreltani,
Vaan en kammonut katala
Ilkiöitten ilvehiä.
Narrit on maanneet Marian,
Pojat hurjat polkeneet,
Et on liiaksi lihonnut,
Ylön paljon paisununna,
Koska polosen povessa,
Lapsi hyppi lantehisa,
Itte arvannen asian,
Itte tiennen tarpeheni.
Minä mieletön olinkin,
Minä huono huikentelin,
Koska tansseihin travasin,
Juhla-yönä juoksentelin,
Hyppäisin hyvällä mielin,
Joka kampin kantapäillä,
Tahdon pystönä pysyä,
Kukon lailla kurkistella.
Kanan kauniin tavalla,
Kirkko tiellä kinkultelin,
Kirkon penkisä peräti —
Istun huono huoletoinna,
Istuimen itte rakensin,
Kovin laiton korkialle,
Että poikaiset poloiset,
Nuoret miehet mieluiset
Siellä silmäisit minua,
Ajan-kaiken kattelisit.
Vaikka Pappi paljon kielti,
Kovin haasti hartahasti,
Vaan ei malttanut Maria,
Huora-parka huoletoinna
Luopua luvattomista,
Lihan töistä törkiöistä.
Mulla on kiiltävät kituset,
Hopiasta hohtavaiset,
Silkki tröiyt siivolliset,
Iso halkoset hamehet,
Tykit tyyriit peräti,
Lakit huivit laadulliset,
Paljo muitakin paremmat,
Mahdan olla onnellinen,
Muilla on halvemmat hamehet,
Lakit, huivit huonommaiset.
Nyt on pettänyt peteli,
Kulta lakki langettanut.
Joko polttanen poroksi,
Kiukahalle kiiettänen.
Mielen on vieneet minulta,
Lakit korjat lappaneet,
Entiset hyvät elämät
Häpiäksi hämmentänyt,
Toivoni tuli tomuksi,
Ulos kulki kunniani,
Oli tuttuja tuhansin,
Ylön paljon ystävitä,
Herrat helsalsit minua,
Talonpojat taluttelit.
Empä yhden ystävänä,
Enkä aljana ajellut,
Olin morsian monelle,
Piika Näyhän Pietarille.
Ei ole enämpi minulla
Yrkämiestä yhtäkähän;
Hyvät hylkivät minua,
Eikä huoli huonotkaan,
Ei narrit naineet minua,
Eikä konnat korjanneet,
Vaikka vattani lihoopi,
Navan paikka paisuneepi.
Kummasti meni kumoon
Vaate kerta kelvollinen,
Joka on tuotu Tukkhulmista,
Ulkomaalta uiteltuna.
Olis paljoa parempi
Kunnialla kuljeskella,
Kulkia kupu takilla,
Hamehella harmajalla,
Kuin olla kovin koria,
Monen miehen morsianna.

Minä neuvon neitysiä,
Vahingostani varotan,
Ettei piikoja pitäisi
Tuolla lailla turmeltaman,
Jotka hirmuiset himonsa
Nopiasti noudattavat;
Synnin palkka painavainen,
Oman tunnon turmeleepi.
Koska kuoleman kujehet,
Nuolet aivan ankarimmat,
Vievät ruumiin rumaksi,
Ihon aivan ilkiäksi,
Madot häjyt hämmentävät,
Toukat tolvanat purevat,
Ei ole kämmentä käsisä,
Eikä vartta varpahisa,
Eipä silloin silkki vaatet
Paljo kapuna kahise,
Pian kaatuva koreus,
Turhat kaikki kaunistukset.

Teille Tyttäret typerät,
Piikat heikot hempiät,
Gteetat, Lenat lempiämmät,
Mariat, Katrinat katalat,
Saarat, Klaarat saattavaiset,
Liisat, Susannat suloiset,
Briitat, Annat antavaiset,
Elsat, Sislat siivolliset,
Valporit muutkin vaakaset,
Olkoon tämä opiksi,
Kiireheltä kirjotettu,
Kellon kempisä kyläsä,
Kamarisa kaitasesa,
Sadet iltana isona,
Kahen tiiman tienohisa.
Yksinäns tytär typerä,
Maria raukka Rantahäli.

Tämä on Juttu Juomareista Koottu kohmelo-väestä.

[Elias Tuoriniemeltä Pyhäjoen pitäjästä ja Pyhäjärven kappelista.]

Kuinka kummalta näkyypi,
Koska katson kansan päälle,
Kuinka viina vietteleepi
Ihmisiä ilman alla!
Kuinka viina viekkahasti
Viisahankin vietteleepi,
Viettelepi virkamiehen,
Päämiehen päihyttääpi,
Pahon pettääpi Papinkin,
Oikiankin opettajan,
Tarkimmankin Talonpojan
Tarkankin talon isännän!
Kuinka viina vietteleepi
Emännänki eksyttääpi,
Pahentaapi palkollisen
Rehellisen renkimiehen,
Huonommanki huonemiehen,
Kehnommanki kerjäläisen;
* * *
Kuinka viina vietteepi,
Viisahanki virkamiehen!
Vaikk' on taito tarkka hällä
Vielä muita viisahampi,
Opisa ylös otettu.
Vaan kuin viina vietteleepi
Saapi viina vietellyksi,
Silloin mies on mieltä vailla,
Pois on toimi toisialla.
Koska mies on mieltä vailla,
Siilonpa mies mitätöin:
Kaikki arvokin katoopi
Kunniakin kukistuupi.
Kuinka viina vietteleepi,
Pahoin pettääpi Papinkin!
Eipä se sovi Papille
Olla julma viinan-juoja,
Juosta kanssa juomaritten.
Kuinka se kuitenki sopii
Olla vartia vakanen,
Vartiana valvovaisna
Siinä Herran Ziionisa?
Kuinka hän saattaapi sanoa,
Kuinka muille muistutella
Viinan suuria vikoja,
Kuin on itse kumppanina,
Johdattaja juomareille?
Kuinka se muita kuljettaapi,
Kuink' on eellä eksyväisten,
Ett on itte eksyksisä?
Vaan en saatakkaan sanoa,
Paljon puhua Papille;
Pappi tietääpi paremmin,
Tietääpi oman tilansa.
* * *
Kuinka viina vietteleepi
Tarkimmanki talonpojan!
Jok' on julma viinan juoja,
Joka juopi joka päivä,
Joka päivä päihyksisä
Alvari kylän ajaja,
Kuinka sill' on kuiva kurkku!
Ei sille piisaa pikari
Yksi jumpru juotavaksi,
Eikä kastu kaulavarsi,
Eikä kastu kielen kanta
Pikarista pikkusesta.
Totta toisenki paneepi,
Juopi kohta kolmannenkin,
Neljännen nenänsä alle,
Vielä juopi viidennenki,
Kuudennenkin kurkkuhunsa,
Sekä juopi seitsemännen,
Kahdeksannen kaulahansa.
Juopi toopin toisen kanssa
Vielä kannun kaateleepi.
Suu syöpi suuret kassat,
Menee kantta kaulavarren
Talonki iso tavara.
Juopi elonsa esinnä,
Juopi vaimon vaattehetkin,
Isänsä isot hopiat,
Kanssa vaarin vanhan kassan.
Kuinka sill' on suuri suu,
Kuinka sill on laaja leuka!
Syöpi sonnin sorkkinensa
Syöpi lehmän lieminensä;
Mahtuupi sen mahahan
Hepo heinä-häkkinensä.
Mahtuu sinne suuri maakin.
Mahtuu laiva lastinensa.
* * *
Kuinka viina vietteleepi,
Emännänki eksyttääpi!
Kuinka se on kumma nähdä,
Että katsoa kamala
Vaimon päälle päihtynehen!
Koti sen kolkolta näkyypi,
Asunnotkin arvoselta,
Siivotoinn' on siihen vielä
Sekä muutoin mustat kaikki:
Halu haikia palaapi
Viinan luonna viipymähän.
Kesken ruan keittämisen
Meneepi mielitekoonsa
Kaapistansa katsomahan.
Ottaa sieltä oiva ryypyn
Kannustansa kallistaapi.
Kaatuu kohta kamariinsa
Kellariinsa kellistyypi.
Mitä tästä mies sanoopi
Kuin on vaimo kumossa,
Talon vanhin vaipununna?
Löytää lapsen laattialta
Joka itkeepi isosti,
Eikä äitin ääntä kuule.
Ei saa iltasta isäntä,
Perhe piinaa pitääpi.
Väki nälkää näkeepi
Kuin on keitto kesken jäänyt,
Kesken karja katsomata,
Kantamata karjan veetkin,
Talon työt takaperäsä,
Riihen uuni riitynynnä,
Saunan uuni sammununna.
Mies sitte mielipahoisa
Menee viimmein vihta käessä
Kylähänkin kylpemähän.
* * *
Kuinka viina vietteleepi
Parahanki palkollisen!
Vaikka mies on mieluhinen
Muitten siivoihin seasa,
Tasastenki tantereella.
Vaik' on kaunis kasvannolta,
Kaunis kaikkein seasa,
Vaan kun viina viettelee
Saapi viina vietellyksi,
Niin on reikä renkilläki,
Suu parka-palkollisella,
Johon palkkansa paneepi,
Ansionsa ammuntaapi,
Jota ei tuki tuhannet,
Salpaa sataset markat.
Meneepi turkki tukoksi
Vielä verka-vaattehetkin,
Menee killingit sisälle
Kulkee kuusi-markkasetkin,
Tolpat toisensa peräsä,
Loutunsa lopetteleepi.
Tuonne raukka rahansa,
Tuonne kylvää kylälle,
Povestansa puotteleepi.
Siellä vievät viekkahat,
Varkahat varastelevat,
Kuin mies kumosa makaa
Alla pöydän pyörryksisä,
Alla penkin pehteleepi.
* * *
Kuinka viina vietteleepi
Huonommankin huonemiehen!
Joka on julma viinan juoja
Viina ratti raivokerta,
Juopi juhla-vaattehensa,
Vielä pantiksi paneepi
Parahankin paitansakin,
Sukkansakin suuri juoppo
Paha lallu lakkinsakin.
Vielä viinahan paneepi
Kirvehensä, kinttahansa,
Tuppensa, tuluksensakin
Vielä juopi veihtensäkin.
* * *
Kuinka viina vietteleepi
Kehnommankin kerjäläisen!
Vaikk' on huono, horjuvainen
Ettei saata sauvan kanssa
Kontata kylän väliä.
Käypi kooten konttihinsa,
Rukoillen, raukuillen,
Anellen tuan apua;
Joutuu viimmein viinan luokse,
Käypi kautta karvaihen,
Juopi vanhat vaattehensa,
Juopi kehnot kenkänsäkin
Ainoanki atriansa,
Jyvä kouran kontistansa.
* * *
Se on vielä sitä pahempi
Kuin juovat juhla-päivät,
Pyhä-päivät pyörryksisä,
Sillon koolla konnat kaikki,
Siellä koolla korttimiehet
Siellä parvi pauhoapi,
Humalasa huuteleepi.
Toiset torkuvat unesa,
Toisit käyvä toikkaroivat,
Toiset kaatuu kartanolle
Seinukselle seljällensä.
Siat siellä siirtelevät,
Koirat korvia pesevät,
Sika suuta siivoaapi,
Menee päivä päihyksisä,
Toinen päivä tohmerosa,
Kohmelosa kolmas päivä,
Vielä viikkokin meneepi.
Sitten viimmein viikon päästä
Tuleepi konna kotia.
Akka alkaapi sanoa,
Valitella vaimo-parka:
"Ei ole puuta puikkoana,
Eikä päätänä pärettä,
Eikä einettä väellä.
Hevoisilt' on heinät kaikki,
Heinät kaikki karjaltakin".
Tuostakas tora tulee,
Tappelu tapahtunee!
Veitten verisen vetääpi
Puukon hirviän hiasta,
Jolla akkansa ajaapi,
Perehensä peljättääpi.
Akan mettään ajaa,
Pellolle pere-väkensä.
Kunu kuuluupi kylähän,
Tomu toisehen talohon,
Mettähän iso meteli.
* * *
Juomari on julma ajaja
Sekä on kiivas kirkko-tiellä.
Yli akkain ajaa
Miesten päälle mielipuoli,
Eikä huoli huonommista,
Eikä varo vaivasia,
Ajaa kurjan kuoliaksi,
Vaivasenkin vainajaksi,
Kuin ei eestä ennättäne.
Yli aitain ajaa
Yli mättäihen menee,
Ajaa kuusetkin kumohon
Kaataa männytkin mäeltä,
Myötänsä veräjät viepi,
Poies portin pielisetkin.
Tuskasta tämä tuleepi
Hepo hillimättömäksi,
Ettei aiat asettane
Eikä seinät seisottane.
Ajaapi rikki rekensä,
Poikki aisansa ajaapi,
Ajaa vaimon vaivaseksi,
Kumppaninsa kuoliaksi.
Itekkin sitten isäntä
Jääpi tielle tietämättömäksi.
Aisat siipenä sivulla,
Suitset suorana venyypi,
Juhdan juostesa kotihin,
Värkit tielle tippunehet,
Sinne jääny silkki lakki,
Kinttahatkin kirvonnehet,
Viina-pottukin povesta,
Jääny vaimon vaattehetkin.
Reki vaate vaimoltakin.
* * *
Humalainen hullu vielä
Sekä kiivas kirkko-mäellä,
Karjuu kirkko-kartanolla
Vielä kiljuu kirkossakin
Huutaa Herran huonehesa.
* * *
Tämä on virka viimmesiä,
Joku on muutoin moitittava
Kaikilta ylönkatottu.
Tähän virkahan vetää
Ylimmäiset, alammaiset,
Korkiatkin Kuninkahat,
Hyvän voiman voittanehet,
Hyvän armon ansainnehet.
Korkiasta kunniasta
Ikuiselta istumelta
Poies viina vietteleepi.
Ei tähän miestä mitalla panna
Vaalin kautta vaadittane,
Eikä kylästä kysytä,
Tahota tietä tapoja.
Saa sen viran viratoinkin,
Kelpaa siihen kelvotoinkin
Pojatkin puoli-ikäiset,
Nuoret vaimot, vanhat kanssa,
Siihen tykö tyttäretkin,
Kelpaa pienet piikaisetkin.
Tämä on virka vielä sitten
Ettei ruoki ruan kanssa
Eikä myös evästä anna,
Eikä laske laukullensa,
Eikä kanna kala-vatia,
Puhu puuro-kattilalle.
Miestä piinalla pitää,
Vajanaisen vattan kanssa.
Kuin on viikon viina-päisä
Monet päivät päihyksisä,
Kohma koukkuhun vetääpi,
Mies käypi köykelöksi,
Kovan kohmelon käsisä,
Kieli käypi käppyrähän,
Suu ei tunne suuruksia,
Suu sonnalta tuleepi,
Hyvä ruoka ruumenilta.
* * *
Viina se viisi tekee
Kuusi muuta kummempata
Sekä syytä seitemänkin.
Kuin on syöjä synnin orja
Jumalatoin viinan juoja,
Joka syöpi syntisesti
Juopi jumalattomasti,
Vielä se syöpi syrjällään,
Maatesaanki maisteleepi,
Kuttuu vielä kurkkuunsa
Kurkun kuivan kasteheksi,
Vaikk' ei enää suuhun sovi,
Ota vattakaan vastahan.
Viina viljalta tulee,
Poies suusta purkuaapi.
Tunkio on tuvan eessä
Toinen on takana;
Siinä sitten siivotoin makaa,
Siivotoin sian tavalla,
Eikä tiedä tilastaan
Eikä paljo paikastansa,
Kuhun on kerran kompastunut.
* * *
Kuinka viina hengen viepi,
Surmaa monta Suomen lasta!
Moni kuolee kujalle,
Kuolee päälle kuormansakin,
Kuolee reisulle rekeensä.
Kuinka vielä viina päissä
Moni mettään menee,
Eksyy tieltä entiseltä.
Kuin ei jaksa jalka käyvä
Paljo polkia kykene,
Maata matkalla panee
Pahan pakkasen käsiin;
Kovan ilman kouristella,
Kusa kuolema tulee,
Paha loppu loukahtaa.
Kuinka vielä viinan tähden
Nukkuu monta humalaista,
Pahoin paatista putuaa,
Venehestä myörähtää!
Moni juokseepi jokeen,
Virtaanki viinapäissä.

Juomari on häisäkin hävitön.
Kehtaa se häihinki tulla.
Kuhtumata kuttuihin,
Kehtaa tulla tupaan
Kehtaa eessä kellistellä.
Silmät kohta kannun päälle
Kusta kuppia näkisi,
Kuka nakkaisi kupilla,
Pikareita pisteleisi.
Kuin sitte saapi suunsa suloa
Kevykäistä kielehensä,
Nousee sitten noitumaan
Kihkuvaan kiroväkeen.
Sitten viehään viluhun,
Pakkaseen paiskataan
Annetaan aisanpäästä,
Seipähästä selkähänki.
Ajattele ihmis parka,
Syntinen sydän havaitse
Tutki toimella asia!
Onko syytä syötävisä,
Onko viinasa vikaa?
Viatoin on viina parka
Eikä ole syytä syötävisä.
Syyt syöjälle tulee
Juonet kaikki juomarille.
Tämä on suotu suuri lahja,
Suotu suurelta Isältä,
Lahjoitettu Laupialta,
Suotu suureksi hyväksi,
Ravinnoksi raitihiille.
Tämä on aina ruan alku,
Ilon alku ainian.
Hyvä on vielä vilusakin,
Sangen hyvä sairahille,
Kovan mielen kohentaa,
Pahan mielen parantaa,
Ystäväksi ylentää,
Vihaisenki vielä tuopi
Toisen tykö toisinaan.
* * *
Joko laaten laulamasta
Lasken lauluni lopulle,
Kosk' en jaksane jutella
Enkä yksin ymmärrellä?
Jopa uni uuvuttaapi
Kiinni silmäni sitoopi.
Suuni sulkia pitäsi,
Vaan en saata maiti olla
Kuin juovat Jumalan viljan,
Syövät syntisten tavalla,
Eivät pidä Luojasta lukua,
Varo Kaikkivaltiasta,
Eikä estä esivalta,
Eikä kovat kuritukset
Rangaistukset raskahimmat.
Ei estä vihaiset vitsat
Eikä jaksa jalkapuut,
Vaikk' on hirmu hirsipuusa
Julma pölkky pövelillä.

Jos nyt tahdot tarkimmasti
Osata oikein elää,
Niin viero viina esinnä
Sekä karta karvahita
Ole viinalle vihanen,
Heitä pois lihan hekuma
Vältä syntiä syviä,
Tee jo kelpaava katumus
Armon aikana alota.
Vihanen Jumalan vitsa
Syöpi syntiset sydämmet
Kadotta katumattomat,
Viepi piinahan pahahan
Huolen kanssa helvettihin,
Juoma järvestä pahasta
Tuodaan tulikivinen.

Lystillinen Laulu suuresta tupakan puutteesta.

[Elias Tuoriniemeltä.]

Tupakast' on kummat tullu
Äsköin isot imehet,
Joit' ei ole ennen kuultu
Eikä nähty näitä vielä
Pohjan maalla poltettavan.

Minä mielellä pahalla
Suru suurra surkuttelen,
Puhun tästä puutoksesta
Ihmettelen ittekseni
Kuin tuli tupakan nälkä
Savu-ruoka saamisehen,
Ettei ole ollenkaan
Mitä piippuhan panisi
Mistä saisit sauvukasta
Miehet heikot henkeensä,
Kosk' on tyhjä kukkarosa
Ett' on tyhjä tynnyrisä
Ett on laastu laarin pohjat,
Viel' on laastu laattiatkin.
Ei ole saatuna Sauvosta,
Kuljetettu Kuopiosta,
Eikä veetty Viipurista,
Eikä ole ostamalla
Ole saatu Oulustaan,
Eikä Raahesta rahalla
Eikä koosa Kokkolasa.
Kävi kaikki kallihiksi
Tuli tyhjä tyyriiksi:
Tolpan makso massin täysi,
Killingin piipun sisusta.
Mitä nyt miehet polttaneepi,
Kuin on piiput piinan alla,
Tuskasa tupakka-massit!
Kaikki polttavat poloiset
Kuluneetkin kukkaronsa
Vanhat nahka-vartensakin,
Puu-vartensa purevat
Tuomi-varren tutkametkin,
Piityneetkin piipun perät
Vanhat karstat kaivelevat
Poika parat poskehensa.
Kuin siitä tuska tuleepi,
Pakko päälle painaneepi,
Niin käyvät kärsän päälle.
Vinkuupi visanen piippu
Savi kärsät sairastaapi,
Kuin on tyhjä kukkarosa,
Eipä massit paljo maksa,
Kuin on massitkin mahona
Kukkarotkin kuulla käynyt.
* * *
Tämän on tuska tuottanunna
Tämän on pakko päälle pannut,
Ett' on muutkin muuttunehet
Tupakiksi tulleet,
Katajatkin kaikki tyynni
Pahimmatkin papin-kuoret
Kanervatkin kankahilla
Kaikki ruohotkin ruvennu,
Kaikki maasta marjan varret
Tullehet tupakan sukuhun.
Potun-varret poltettuna
Kärvettynä kärsäheinät
Viholaiset vielä kans
Huonotkin humalan varret
Sammaletkin salvoiksista.
Tästä on muorilla muretta
Valitusta vaimollakin,
Hekin polttavat poloiset
Varretkin iän ikuiset
Kuunpäiväiset kukatkin
Nuputkin nurkantakaiset.

Kivun kärsi kirkko-miehet,
Kivun kärsi kerjäläiset,
Kovin huusi huonemiehet.
Pahoin parku palkolliset;
Tuskan on tupakka tuonut
Kivun kirvesmiehillenki,
Jotka korvesta kokoisit
Kuusen navat kukkaroonsa;
Halko-miehet hangeltakin
Kovin lehtiä kokoisit
Haavan lehtiä hakivat;
Kyntö-miehet kynnökseltä
Kuin varren vavolta löysit
Sitä pistit piippuunsa;
Heinä-miehet heinätyösä
Suolta vehkoja vedit,
Rapakoilta raattehita
Sauvukaista saadaksensa;
Kala-miehet kaunihitkin
Poltit piippunsa poroksi,
Varsiansa vainustelit,
Nuita haistelit halulla,
Nuolit vanhan varren päätä.
Maantiellä matkamiestä
Kuin tämä tarves tapasi,
Tuli mielehen tupakka,
Poltti reestänsä rehuja
Haluunsa hartaasti.

Nuita poltti nuori kansa.
Poltit vanhat vaivoksensa
Josta on yskä yltynynnä,
Räkä-tauti tarttununna,
Josta tulit nuoret nurumaan,
Tulit vanhat vaivan alle,
Huonot huono-henkiseksi,
Kuin on juotu juotavia
Paljo poltettu pahoja
Tupakoita turmioita.

Kyllä muistan muinoselta
Kuin tuli tupakka-vuosi,
Maahan lehtejä levesi,
Mitkä olit tuumat tuttavilla,
Mikä laatu Langoksilla:
Kuin tutut yhteen tulit
Kahden kesken kaukahalla,
Kohta toinen toisellensa
Maistatteli massiansa,
Siinä olit kestit keskinäiset,
Pannut pantiin tulelle
Kiiruhusti kiehumaan.
Eipä nyt viitti vierahalle
Maistatella massiansa,
Eikä oikasta osaansa
Toosaansa toisellensa.
Kuin on roskat ruuhehina
Tupakkana tuomen kuoret,
Pois on tulleet tututkin
Langotkin kauvas karanneet.

Täst' on miehet mieli-pahalla
Savun tähden sairastavat,
Mutt' ei tapa tämä tarve,
Eikä saata sairahaksi,
Eikä voita vuotehelle,
Eikä tuota Tuonelaan,
Mutta nälkä miehen näännyttää;
Kuin vahta vaille jääpi
Saattaa se miehen sairahaksi,
Voittaapi vuotehelle,
Tuottaa viimmein Tuonelaan.
Tämä on laulu laitettuna
Tämä on runo rustattuna,
Kuin olin omasa työsä
Kerran kengän suutarina.

Talonpojan muistutus Herrasmiehelle.

Vielä muistan senki illan
Koska Kaapri alla sillan
Kalatuikkisia noukki
Niinkuin muukin kalaloukki,
Vellin särpi, kupin nuoli
Niinkuin muukin nälkäsuoli:
Ei tämä Kaapri tästä huoli.

*** End of this LibraryBlog Digital Book "Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja III" ***

Home