Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 5

By Author	[ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z \| Other Symbols ]
By Title	[ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z \| Other Symbols ]
By Language

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon

We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 5
Author: - To be updated
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 5" ***

SUOMEN KANSAN VANHOJA RUNOJA YNNÄ MYÖS NYKYISEMPIÄ LAULUJA V

Koonnut ja pränttiin antanut

Z. TOPELIUS

Läänin Lääkäri ja Ritari

Helsingin kaupungisa,
präntätty J. Simeliuksen lesken tykönä,
1831.

Sillä päivät jatketaan
Wirsillä vähät oluet.

Sisällä-pito:

Esi-puhe
Z. Topelius vanh. elämäkerta

Vanhoja Runoja:

Wäinämöinen ongella.
Paavin opin aikuinen Pääsiäis-juttu.
Kalman Sanat.
Kalman Sanat (toisin).
Hevosta laitumelle laskiessa.
Tulen Synty.
Tulen Synty (toisin).
Sikaliskon Synty.
Maon Sanat.
Maon Sanat (toisin).
Hammas-maon Sanat.
Ähkyn Sanat.
Rauan Sanat.
Veren Tyrehys-Loihto.
Ryyhynnäisen Sanat.
Waapsahaisen Lumous.
Painajaisen Sanat.
Siikasen Sanat.
Siikasen Sanat (toisin).
Loihto.
Kiven Sanat.
Kiven Sanat (toisin).
Kiven Sanat (vielä toisin).
Rupiaman Sanat.
Lapsen Saamisen Loihto.
Hiveltymän Sanat.
Karhun Lumous.
Suen Lumous.
Pakkaselle.
Pesemä-Sanat.
Riien Sanat.
Viinan Loihto.
Puun Sanat.
Löylyn lumous.
Lapselle.
Runo.
Maata pannessa.

Nykyisempiä Lauluja:

Talonpojan Säädystä.
Hää-Runo.
Kummin toivotus.

Esi-puhe

Täsä jätetään nyt viimeinen vihko Suomen Kansan Runolauluja. Iloiten
olen havainnut nämät laulut mieluisesti kunnioitettavilta Maanmiehiltä
vastaan otettunna, — ja on myös tämä mielisuosio ollut suloinen ehkä
ainoa vaivani palkinto, kuin olen jo kolmattakymmentä ajastaikaa näitä
aineita keksinyt ja kokoillut. — Harvasa, eikä pian ollenkana, löytyypi
enään Suomen rannalla kokonaisia ja puhtaita vanhanaikoisia lauluja.
Uusi oppi ja uusi valo ovat karkottaneet sen viattoman hämärän, josa
laulajat ja runot parahiten menestyivät. Mitä täältä vielä löytään,
on rikkinäisiä muinoisen runo-ajan jäänöksiä, netkin uuden aikaisilla
sanoilla ja ajatuksilla pilattuja. Yksi ainoa maanpaikka, sekin
Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs Arkkangelin Läänisä,
erinomattain nimitettävä Vuokkiniemen Pitäjäs, säilyttää vielä vanhat
tavat, ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaanna. Siellä veisaa
vielä Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo, [Sampo
kuuluu olevan raudasta Kanteleen mukaan taottu soittokeino.] ja sieltä
olen myös parahat Runoni kyllä monella huolella toimittanut. Ehkä
lisäyksiä sieltä olisi toivosa odotettavia, täytyy kuitenkin työni
päättää. Jos ikää Jumala suopi, mahtanevat nämät ja muut lisäykset
edespäin ilmantua.

Vijmeiseksi saan nöyrästi kiittää niitä Maanmiehiä, jotka näisä töisä
ovat minua auttaneet, joista erinomattain nimitetään:

Herra Lectori Magisteri C.N. Keckman Helsingin kaupungisa; Herra
Hovirätin Assessori C.H. Asp Vaasasa; Herra Provasti Z. Forsman Vähäsä
Kyrösä; Herra Kappalainen C. Saxa Suomus-Salmesa; Veljeni, Professori
G. Toppelius Oulusa; Veljeni poika, Koulu-Pappi F.M. Toppelius Isosa
Kyrösä.

_Z. Topelius_.

* * * * *

Jouhten on koria-ääninen lintu. Greekanmaalla mainittiin muinen,
että se, vähän ennen kuoltuansa, lauloi ihmeellisen suloisesti ja
sydämmellisesti, josta vieläkin tavallinen on _Jouhtenen-lauluksi_
nimittää, mitä joku, kuolemansa hetken lähestyesä, puhuu merkillisesti
ja hartaasti. Niin sopii nyt sanoa Tohtori Topeliuksesta. Tämä
esipuhe oli hänen juhlallinen Jouhtenen-laulunsa. Sillä hän ei
elänyt kauvan sitä kirjotettuansa. Näkyy tosin koko näitten Runojen
Ulosantaminen ikään kuin hänen hyvästi-jättönsä ja viimeinen äänensä.
Tämän toimituksen kautta on myös hänen muistonsa aina viheriöittevä
Suomenmaasa. Epäilemätä halajaa ittekukin tuta yhden niin kaivattavan
Maanmiehen elämäkertaa, joka sentähden, anomuksen jälkeen hänen omalta
rakkaalta Veljeltänsä toimitettu ja tänne lähetetty, Lukioille täsä
jätetään.

LÄÄNIN LÄÄKÄRIN, TOHTORIN JA RITARIN ZACHRIS TOPELIUKSEN ELÄMÄKERTA.

Läänin Lääkäri, Tohtori ja Ritari Zachris Topelius syntyi Oulusa
13:tenä p. Marraskuusa v. 1781. Hänen Isänsä oli edesmennyt Maalari ja
Porvari samasa Kaupungisa Michael Topelius ja Äitinsä Maria Magdalena
von Occlavisz. Näitten lapsista, jotka olivat yksitoistakymmentä,
oli Hän yhdeksäs ja osotti jo lassa erinomasen vakuuden että myös
järjen ja käsityksen, josta esimerkiksi mainittakoon seuraava
tapaus. Seittemän eli kahdeksan vuoden ijäsä istui Hän kerran
puolipäiväsella muutaman, suuremmasa arvosa pidetyn, Virkamiehen pöydän
ääresä, vakaissa, yksitotissa ja hiljaissa; tästä syystä pilkattu
muutamalta, läsnä olevalta leikki-kumppaniltansa, joka, aina suukko
ja tokipuheinen, täsäkin tilasa sopimattomasti rähisi, vastasi tämä
lapsi nuhtelevalla äänellä: "soisin minä sinunkin tietävän että ei
ole sovelias aukasta suutansa kovin, ilvehellä ja rähistä ihmisten
seuroisa, pöydän ääresä; sillä joka sen tekee, häntä pidetään, niin
kuin myös ansaittet, tyhmänä eli siivotoinna". — Kaupungin koulun
läpi käytyänsä meni Hän Turkuun, vähillä varoilla, mutta kauniilla
todistuksilla, v. 1797, tehtiin siellä kohta Studentiksi; oli tästä
lähen 2 vuotta lasten opettajana edesmennehen Provasti Appelgrenin
luona, Muhoksesa, ja luopui sieltä v. 1799 Opetus-nuorukaisenensa
Upsalan Akademiaan, josa Hän alkoi Lääkärin oppiin taivutella ittiänsä.
Samana vuonna tehtiin Hän myös Kuninkaalliselta Lääkärin Seuralta
(Collegium Medicum) Stockholmisa, Chirurgie Studeeraavaiseksi,
lahjotettiin vireytensä tähden ansaitulla pienemmällä Kuninkaallisella
kehotuspalkkiolla (Stipendium), joka oli 40 Riikintaaleria Bankkoa
vuosittain, ja määrättiin v. 1801 Lääkärin Oppilaiseksi (Under-Läkare)
suureen Sotalaivaan (Linieskepp) siinä Laivastosa, joka kesällä
Karlskronasta ulosjuoksi Englannin Sota-Laivastoa vastaan sotimaan.
— Sieltä takasin tultuansa etsi Hän uutterasti ja hartaasti
rakastettua oppiansa sekä Upsalasa että Stockholmisa, kusa Hän
Kuninkaallisesa Lazaretisa, Lasten synnytys-huoneesa ja muisa opin
ja neuvon harjottamiseen määrätyisä tiluksisa uskollisest palveli
ja työtä teki. — V. 1803 lähetetty Kuninkaalliselta Suomen Huoneen
Hallituksen Seuralta Turusa sitä silloin uutta Suojelus-Rupulia
istuttamaan täällä Pohjan perällä, josa silloin ankara Rupuli, Ruton
tavoin, kulki ja paljo haaskasi väkiä, ymppäsi hän ynnä nuoremman
veljensä kanssa, 7:mäsä Kuukaudesa lähes 900 lasta. — Täsä näytti
tämä verratoin ja siunattu suojelus-ainet ihmeellisen hyödytyksensä.
Sillä ehkä ei aika myödyttänyt kauvan kusakin paikasa viipyä, koska
Tohtori vainajan täytyi Iinsalmen rajoilta, Siikajoen, Salon, Oulun,
Muhoksen, Iin, Pudasjärven, Kuusamon, Kemin ja Rovaniemen Pitäjäin
läpi jouvuttaa ittiänsä aina Kemijärveen, jos mieli estää kulkurupulin
raatelevaista levenemistä, ja moni ympätty sen tähden ei tainnut
niin tarkasti tulla peräänkattotuksi, kuin asia vaatii; menestyi
kuitenkin, vainajamme ahkeruudella, ylhän Esivallan tarkotus, tämän
siunatun aineen kautta, niin onnellisesti, että se ankara Tauti näisä
tienoin tuli pian kokonaan, sinä vuonna, tukeutetuksi ja estetyksi.
— Täsä Ammatisansa, jota vastaan sokeus ja yksinkertaisuus vielä
nytkin luimistellen kohottavat päätänsä, oli Hällä monesa paikasa
tila neuvoa ja ylös-valaista yksinkertasta kansaa, vaan erinomattain
Kemijärvesä, josa se silloin mainio Noita ja Taikuri, Kallahan Vaara
kovasti pani Suojelus-Rupulia vastaan, löysi hän vaivansa hedelmistä
suuren huvituksen. Naurullisella mutta myös vaikuttavalla tavalla,
josta jo, sekä Turun sen aikasisa tiedoisa, että nykysimmin Oulun
Viikko-Sanomisa, on selitetty, teki Hän hänen kelvottomuutensa ja
petollisuutensa selkiäksi ja silmin nähtäväksi, ja laski niin muodoin
sen mainion ihmeitten tekiän niin suuren naurun, häpiän ja pilkan alle,
että hänestä sen koemmin ei kukaan ole pitänyt mitään. — Aina ahkera
tiedon ja taidon perään, oli se mistä laadusta tahansa, alkoi Vainaja
jo näinä aikoina kokoilla kaikellaista tietoa Syntymä-maastansa, vaan
erinomattain Suomen kielestä, jota Hän, aina kiittäin ja ylistäin,
sangen rakkaana piti. — Vähästä arvosta, sanoi Hän, on se kansa, joka
ei kieltänsä rakasta, sillä kieli on se suuri liitto, se vahva sidet,
joka tekee Kansan Kansaksi, Valtakunnan vahvaksi; ja Suomen kaunista,
taipuvaa ja suloista kieltä, kuka Maamme mies sitä ei kalliina
pitäisi?] Näitä tarkottain kokoili Hän myös Sananlaskuja, kaikellaisia
Puheenparsia ja Runoja, joita Hän suurella vaivalla peräänkuulusteli,
suu-sanan jälkeen ylöskirjotti ja tuotti monasti Runoniekat aina
synkistä sydänmaista, Arkkangelinkin Läänistä, omalla kostannuksellaan
tykönsä, laulamaan Esivanhempain jälkeen jääneitä, polvi polvelta
ainoastansa muiston kautta meille vielä säilyneitä lauluja, joista Hän
toivoi paljon selitystä ja tietoa Heidän sekä Jumalan palveluksestansa
että vanhanaikasesta olostansa ja viisaudestansa.

V. 1804 tutkisteltiin ja lueteltiin Vainajamme uudestaan Stockholmisa
ja määrättiin korkiampaan Stipendiumi luokkaan eli suuremman
kehoituksen ansainneeksi, nimittäin 83 riksiä 16 skillinkiä vuosittain.
— V. 1806 edesseisoi Hän Kaupungin Lääkärin virkaa Uudesa Carlebyysä
eli Joensuun Kaupungisa ja muutettiin sieltä keväällä v. 1807 Maan
Tohtorin Apulaiseksi Ouluun, josa Hän myös Lazaretin Lääkärin
poisollesa muutamia kuukausia hänen Virkansa töitä toimitti. — Syksyllä
samana vuonna, pääsi Hän jälleen Stockholmiin, meni Eläinten tautein
parannus-keinoa oppimaan Lundin Akademiaan ja käväsi siltä myös
Köpenhaminasa, Juutin Valtakunnan eli Danmarkin pääkaupungisa, Oppiinsa
liisää pyytämään. — V. 1808 jätti Hän ittensä Stockholmisa viimisen
tutkinnon alle Ihmisen Ruumiin ulkonaisten virhein parantamisen Opisa
(Chirurgie), tehtiin niin muodoin kunnialla Chirurgie Magisteriksi, ja
säättiin Lääkäriksi siinä pienesä Sota-laivastosa (skärgårds flottan),
joka kesällä usiammisa paikoisa Venäjän Sotalaivastoa vastaan tappeli.
Vainajan päiväkirja, joka valitettavasti on kateisa, tekisi tämän
aikasista tapauksista huvittavan selityksen. Sodan jälkeen määrättiin
Hän Köyhäin Lääkäriksi ja Suojelus-Rupulin istuttajaksi S. Catharinan
Seurakunnasa Stockholmisa, josa taitavat käytöksensä virkansa töisä
Hänelle tuottivat ansaitun rakkauden. — V. 1811 meni Hän uudestansa
Upsalahan, osotti siellä taitoansa Ihmisen Ruumiin sisällisten tautein
tuntemisen ja parantamisen opissa (Medicin), selitti täydellisesti
siihen kuuluvat asian haarat, ja käytti kädestänsä julkisen tutkinnon
alle, juttelemisen aineeksi, itteltänsä vaariin otetun, erinomaisen
virhen, eli känsän näkösen, verta suunnattomasti vuotavan, sangen
vaarallisen paiseen, jonka Hän jo v. 1804 oli yhden vaimon nenästä
leikannut. [Observationes de Carcinoma casu illustratæ.] Hyvästi
lopetetun asian perästä viivähti hän vielä Stockholmisa, josta Hän nyt
kaivattuna erosi, vastaan otti uudestaan hänelle tarjotun Kaupungin
Lääkärin viran Joensuun Kaupungisa ja määrättiin Keisarillisen
Majesteetin Armollisimman Fullmahdin kautta v. 1812 myös Maan
Lääkäriksi Jouensuun Kaupungin Maan Lääkärin Lääniin. V. 1813
ylennettiin Hän Upsalasa, ehkä ei läsnä olevana, Tohtoriksi Tautein
parantamisen opisa, ja kunnioitettiin v. 1819 taitonsa ja ahkeruutensa
vuoksi viran toimituksisa Ritarin Arvolla St. Annan Tähtikunnan
kolmannesa luokasa.

Näin arvosa pidetty, ystävällisyydellä ja rakkaudella kohdattu ja
erinomattain tuskan ja surman säikyttäisä kysytty ja nouttu ylehensä
kaikkialle, nautitti nyt Vainajamme, raittiilla ruumiilla, ilon
hyödyllisestä elämästänsä, onnen sekä huoneellisesta että ulkonaisesta
menestyksestä, siunauksen virkansa töistä ja niin muodoin suodun
palkinnon siitä suuresta vaivasta, jolla Hän, pian varatoinna, oli,
vuotten kuluisa, ylhää taitoansa niin monelta haaralta kokoillut. —
Mutta vaiheellinen on aika, huikentelevainen ja katoovainen Ihmisen
elämä! — V. 1820 kulki Hän matkoillansa virkansa toimituksisa löyhän
jään ylitte, putousi vetee, läpi-kastui, vilustui ja siinä meneysi,
valitettavasti, monen viheljäisen tapoksi ja vahingoksi, hänen
terveytensä.

Sanomattoman tuskan ja vaivan alaissa laskeusi nyt tämä muitten
hempiäs holhoja sairauden kovalle vuoteelle, ja se onnen ja riemun
suloinen valo, joka tähän saakka, niin leppiäästi, oli hänen tiellensä
paistanut, muutti nyt muotonsa yhtä äkkiä, surkian pimiäksi. —
Ankaralta taudilta kovasti kiusattu, alasin puolin, kivun kautta,
kokonaan hermotoinna ja halvattuna, vietti Hän kuitenkin vielä tällä
tavalla, ylhällä kärsiväisyydellä kymmenkunnan vuotta, haeskellen
turhaan apua ja lievitystä oppineemmilta, joitten tykö Hän suurella
vaivalla antoi kuljettaa ittiänsä. Tämän onnettomuuden lisäksi tuli
vielä, että hän, olletikkin viimisinä vuosina oli niin vähäkuulonen,
että hänelle oli työläs muitten puheita kuulla, ja hän niin muodoin
oli ikään kuun suljettu ulos ihmisten kanssakäymisestä, elikkä estetty
sen iloa ja huvitusta täydellisesti nauttimasta. Aina hempiä ja
auttavainen kaiken rasituksensa alla, josa täysi järki ja käsitys Häntä
ei jättänyt, unhotti Hän usein oman onnettomuutensa, koska tuskansa
välipäät sallivat neuvoa ja lohduttaa sairaita ja viheljäisiä, jotka
joukottain, kaukaisistakin Maanhaaroista, lievitystä rukoillen, vielä
nytkin Häntä piirittivät! sekä surullinen että sydämmestä liikuttava
oli nähdä, kuin sairas sairaita holhoi, onnetoin onnettomia lohdutti;
ja tätä teki vainaja aina viimiseen asti, paitti muutamia päiviä ennen
loppuansa.

Kalliille vaimollensa, rakkaille lapsillensa, jotka Hän Veljensä
isälliseen vartioon heitti, viimisen hyvästin jätettyänsä, sammui tämä
Lähimmäistensä ystävä 23:ntenä päiv. Tammikuusa v. 1831 hiljasesti,
niin kuin hän alti oli elänyt ja kantoi nöyrällä sydämmellä, hartaalla
mielellä, Luojallensa sen rakkauden kiitosuhrin, jota Hän eläisänsä
aina oli pyytänyt harjottaa. — Kaivattuna seurattiin Hän hautaan, jonka
partaalla moni kyyneleillä muisteli Hänen hyviä töitänsä ja sydämmestä
todisti tämän Arkkunsa päälle pannun kirjotuksen:

Ehkä oman vaivasi alla nääntyvänä
olit sinä kuitenki, aina viimiseen asti,
Viheljäisten hempiäs holhoja.
Terve sinulle!
Rauha tomusi ylitte.

Tohtori Topelius oli v. 1812 nainut edesmennehen Kauppamiehen Joseph
Calamniuksen tyttären, Sophia Calamniuksen, joka Häntä sairautensa alla
hempeimmällä rakkaudella väsymättömästi oli hoitanut; jo jälkeen jätti
Zacharias nimisen pojan 13, ja tyttären, Johanna Sophia, 10 vuoden
ijäsä.

VANHOJA RUNOJA

Väinämöinen ongella.

Tuopa Vanha Väinämöinen
Oli ongella olia,
Käsi-verkolla käviä
Nenäss' on utusen niemen.
Vapa vaskinen vapisi,
Hopioinen siima siuku
Onkiessa Väinämöisen.
"Tuli kala onkeheni,
Mie veän venoseheni,
Talun takra- pohjahani." [toisin: talka-pohjahani]
Katseloovi,keäntelöövi;
Siliahk' on siikaseksi,
Haaliainen haukiseksi,
Suomuton lohen kalaksi,
Nenätön on ihmiseksi, [toisin: Peärevätön ihmiseksi.]
Vyötön Väinän tyttöseksi.

Itse Vanha Väinämöinen
Itse nuin sanoiksi virkki:
"Kuin olis kotoset veitset,
"Eli miun halko-hakkurini,
"Lohi viploin viilläkseni, [kappaleiksi.]
Lohi purstoin pannakseni."
Lohi loiskahti merehen
Kala kirjo-kammertihin. [Toisin: Kala kirjo kimmeltäksi.]
Äsken peätänsä kohotti
Vihurilla viiennellä,
Kupahalla kuuennella,
Näytti jalkoa vasenta,
Oikieta olkapeätä
Aallolla yheksännellä,
Seitsemännellä selällä.
Itse virkki nuin saneli:
"Oi on vanha Väinämöinen,
Oi on hullu hulluuttasi,
Mieletön mielesi vähyyttä!
En ollu Lohi punanen,
Olin nuori Joukahainen,
Kut' on pyyit kuun ikäsi,
Puhki polvesi halasit,
Vaan et tuntenut piteä,
Emp' on sulle siksi tullut
Lohi viploin viilläksesi,
Lohi purstoin pannaksesi."

Itse Vanha Väinämöinen
Hän tuon sanoiksi virkki:
"Miksi sie miulle tulit?"
"Siksi mie sinulle tulin
Sinun sian levittäjäksi,
Sinun jalan jaksajaksi, [riisujaksi.]
Paniaksi peän alasen.
Tulin Vanhalle varaksi,
Turvaksi tutisevalle." — —
— "Voi sie Nuori Joukahainen
Voi sie tulla toinen kerta!"

Tuopa Nuori Joukahainen
Itse nuin sanoiksi virkko:
"Arvoan valehtelian,
Ymmärtelen kielastajan;
En tule Vanhalle varaksi,
Turvaksi tutisevalle".

Itse Vanha Väinämöinen
Alla peän, pahalla mielin
Jo astu kotia kohti;
Emo ennätti kysyä,
Vaimo vanha tutkaella:
"Mit' olet paholla mielin,
Kaiken kallella Kypärin?"
Vaka Vanha Väinämöinen
Heti tuon sanoiksi virkki:
"Kuta pyyin kuun ikäni,
Mutt' en tuntenut piteä,
Piteäkö Väinen neittä."

Toisesa Runosa on Joukahaisen siaan pantu Väinätär tahi Väinämöisen
tytär, ehkä puheet ja juttu ovat molemmisa yhdenlaiset. — Tämä Runo on
Vuokkiniemen Pitäjästä.

Paavin Opin aikuinen Pääsiäis-juttu.

Jopa marja maalta huuti,
Puolukainen kankahalta:
Tuleppa Neiti Poimimahan,
Tina-rinta riipomahan,
Vyö-vaski valihtomaan,
Ennen kuin etona syöpi
Mato musta muikoaapi.

Neitsy Maria emonen,
Pyhä piika pikkarainen,
Vaimo valkian verinen
Viitiseksi, vaatiseksi,
Vaski pantohin paneksi,
Tina-vöihin tilkiteksi,
Valkeihin vaatteihin;
Otti suolta suo-petäjän,
Rämeheltä rasakan männyn,
Otti kartun kankahalta,
Sillä marjan maahan sorto,
Marjap'on lenteli päkeille,
Päkeiltä vyönsä päälle,
Vyönsä päältä leuallensa,
Leuallansa, huulellansa,
Huulellansa, kielellänsä,
Kieleltä keruksisihin,
Siitä vahtahan valahti.
Siitä tyyty, siitä täyty,
Siitä paksuksi panehen,
Siitä leviäksi liteli;
Kovin kantaavi kovoa
Vatan täyen vaikeata
Semo seihtemän keseä.
Sano siitä äitillensä:
"Käyppä kylpyä kylästä,
Saunoa sarajahalta."
Emo varsin vastoali:
"On talli Tapio-mäellä,
Hevon huone hongikossa,
Mihin lautta lapset saapi,
Tuli-portto pojat luopi,
Tuonne pentujen pesiin,
Sora-jouhen soimen päähän."

Maria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen
Meni talliin Tapio-mäellä,
Henkehen hyvän hevosen.
Itse noin sanoiksi virkki:
"Henkeäs hyvä hevonen,
Huokoas vetäjä varsa,
Kyly löyly lämpöseksi!"

Henkäsi hyvä hevonen,
Huokasi vetäjä varsa.
Maria matala neiti
Kylpi kylyn kyllältänsä,
Vatsan löylyn vallaltansa.
Saip' ou tuonne poikuonsa
Heinille kesä-tevoille.

Säilyttääpi poikoansa,
Kullaista omenoansa,
Hopeaista sauvaistansa,
Otti pojan polvillehen,
Lapsen lanne-puolillehen.
Rupesi päätään sukimaan,
Hamsiansa harjaamaan;
Suastansa pii pirahti,
Taimen taittu harjastansa.
Tavottip'on taimentansa,
Kato poika polviltahan,
Lapsi lanne-puoleltahan.
Maria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen
Itkiä kujerteloovi.

Ehtiellen hienot heinät,
Katellen kanervo-juuret,
_Tuli tie vastaan._
"Tiiätkö minun poikoani,
"Kullaista omenoani,
"Hopeaista sauvaistani?"

Niinpä tie vastasi:
"Enkä tiiä, enkä tunne.
Poikas' on minunki luonut
Kotin mustan käytäväksi, [kengän]
Kannan karskuteltavaksi,
Ratsahin ajeltavaksi."

Ehtiellen hienot heinät
Kahtoon kanervo-juuret,
Kärppinä kivein lomat,
Oravina puien oksat,
_Tuli kuu vastaan._
"Oi kuu Jumalan luoma,
"Näitkö minun poikoani,
Kullaista omenoani,
Hopeaista sauvaistani?"

Niinpä kuu vastaeli:
"Enkä tiiä, enkä tunne.
"Poikas' on minunki luonut
Pakkasella paistamahan,
Tähtilöillä kimaltamahan,
Yksin öitä kulkemahan,
Päiviä makoamahan."

Ehtiellen hienot heinät,
Katellen kanervo-juuret,
Kärppinä kivein kolot,
Oravina puien oksat,
_Tuli päivä vastaan._
"Näitkö minun poikoani,
"Kullaista omenoani,
Hopeaista sauvaistani?"

Niin päivä vastaeli:
"Sekä tiiän, että tunnen:
Tuoll' on sinun poikasi,
Kultanen omenasi:
Pirulaiset piinatahan,
Paha valta vaivatahan,
Kahen kallion lomassa,
Paaet alla, paaet päällä,
Somerot syäntä vasten. [Toisin: kesellä syäntä]
Sata on rautasta orihta,
Ne veti veressä silmin
Sinun pojan polosen päälle.
Sata on miestä miekallista,
Sata toinen miekatonta,
Ne veti veressä silmin
Sinun polosen pojan päälle."

"Oi Päivä, Jumalan luoma,
"Nouses koivun konkelolle,
Lepsähäs lepän rehuille,
Paistas kivet pehmiäksi,
Paateret vahtuna valuta,
Somerot veeksi vie!
Paista kerta hempesestä,
Toinen himmestä hiosta,
Kolmas on koko terältä;
Nukuttele nuiva kansa,
Painele väki pakanan,
Miehet miekkojen nojahan,
Vanhat sauvojen varohin,
Nosta Luoja kuolomasta,
Katomasta valta-kaikki!"

Tuo Päivyt, Jumalan luoma
Lenti päätöinnä kanana,
Siipi-puonna siuvotteli
Luojan hauvan partahilla.
Paisto kerta hempesestä,
Toinen himmestä hiosti,
Kolmas on koko terältä.
Nukutteli nuivan kansan
Paineli väen pakanan,
Miehet miekkojen nojahan
Vanhat sauvojen varohin.
"Nouses Luoja kuolomasta,
Hereä uneksimasta!"

Jo nousi Jumalan poika,
Astu Ilmarin pajahan.
"Mitäs on rautiot takovat,
Sepät Hiitten hilkuttavat?"
Niinpä siellä vastattihin:
"Miksis olet kovin osaava?"
— "Sentähen olen kovin osaava,
"Kauvon katon syöjän suuhun,
"Partahan palan purian."
— "Mintäs sull' on silmät suuret?"
— "Kasoin kantosen takana,
"Kilketin kiven takoa;
"Sentähen miull' on silmät suuret.
"Mitäs rautiot takovat"
Sepät Hiien hilkasovat?"
— "Luojalle kuristus-köyttä,
Vaan emme tokati mitellä, [huomanneet]
Miten pitkä Luojan kaula,
Kuin on pitkä, kuin on paksu,
Kuin on poikelta leviä."

Heti Luoja vastaeli:
"Niin on pitkä, niin on paksu,
"Niin on poikelta leviä,
Kuin on kaulasi omasi.
Otas! minä mittaelen."

Anto Luojan mitellä
Tuota kauloa omoa.

"Empä mie lukkuhun lukitse
Enkä paina palkimehen,
Mittelenpä, määrelenpä:
Näin on paksu Luojan kaula
Näin on pitkä, näin on paksu
Näin on poikelta leviä."
Jopa nyt lukkuhun lukitsen,
Jopa painan palkimehen,
Kiven kiljasen kovaksi,
Rauvan karjun karkeaksi;
Perin peltohon sivalsin
Kannan kaivon kankahaseen.
Tuossa seiso sen ikäsi
Kuin ei kuuta, kuin ei päivää,
Kuin ei armast' aurinkota!"

Tämän runon selitykseksi saadaan mainita, että Paavin aikana, koska
Pyhä Raamattu oli outo kirja sekä Papeille että yhteiselle kansalle,
opettivat Papit usein omia juttujansa, joille Raamatusa ei ole
pienintäkään perustusta. Erinomattain Pääsiäis-juhlana, pitkän ja
surullisen Paaston lopetettua, juteltiin sanankuuliain huviksi,
monenlaisia ihmeellisiä satuja, jotka mieluisesti kuultiin, ja muistoon
kätkettiin. Tainkaltaisia on joku, runoissa säilitettynä, meidän
aikamme asti kulkeunut. Yksi näitä on myös tämä, Vuokkiniemen pitäjästä
saatu, Runo, jolle täsä on annettu sia, että siitä niin selkiästi
on nähtävä niiden aikain mielen laatu, ja kuinka peräti joutavilta
jutuilta pimitetty heidän tietonsa Jumalasta ja Lunastuksesta oli.
Onnelliset meidän aikamme, joina Jumalan Sanan valkeus on pimeyden
turhat juorut hajottanut!

Kalman Sanat.

(Sotkamon Pitäjästä)

Kyröläisen kyntö-ruoska,
Manalaisen matka-sauva,
Ootkos kyytiä kysyvä,
Anova ajo-hevosta?
Kyllämä sulle kyytin annan,
Ajajan panen paremman,
Ota hiiestä hevosen,
Vuoresta valitun varsan,
Joll on suu sataa syltää,
Kita viittä kirves-vartta,
Jonk' on lampi lautasella,
Vesi selvä selkä-luilla,
Josta Noiat vettä juovat,
Tuli-kurkut kuihkoavat.
Tuonnemma sinun manaan
Kirkon kirjavan sivuun,
Terva- porstuan perään,
Sata-lauan lappioon,
Tuhat-lauan tutkameen;
Siell' on muutkin murha-miehet
Ikuiset pahan tekiät;
tahi mennä
Suurille sota-keoille,
Miesten tappo-tantereille;
Siell' on luutonta lihaa
Suonetonta pohkiota.
Syöä miehen nälkähäisen,
Haukata halun-alaisen: tahi mennä
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään,
Ylite puita, alate maita
Mennä Hongisa hohisten,
Petäisä peppuroien.
Ei täsä sinulle siaa,
Siankahan tarpehella,
Muunne muuttoos majaasi,
Ehtiös elin-kotisi!
Karvasta Kavon tekemän,
Emon tuoman ruumiista,
Immin antaman ihosta!
Liikku ennen Linnan portit,
Järkky rautaset saranat.

Toisin.

(Paavolan Kappelista, Siikajoen pitäjäsä.)

Kust' on pulma puuttununna,
Taikea tapahtununna?
Kivestäkö, kannostako,
Vaiko vanhosta siosta,
Tahi kalma-kartanosta?
Jos oot manni maasta nossut,
Manni maasta, peiko pellosta,
Manni maahan painukoon,
Peiko peltohon vajone;
Mene tuonne, kunne käsken:
Iki-mennehen ihoon,
Tuiki-tullehen ihoon,
Jost' et pääse päivinäsi,
Selviä sinä ikänä,
Kuuna Herran valkiana —!
Mene tuonne, kunne käsken
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään
Siell' on hirvet hirtettynä
Siell' on tarvaat tapettu.
Kuut' on kuusi leiviskätä,
Verta kymmenen venettä,
Lihaa sata saavin täyttä,
Syyä miehen nälkäisen,
Haukata halun- alaisen.
Mene tuonne, kunne käsken,
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään! — —
Kivut tuonne kiintykööt,
Vaivat tuonne vaipukoot
Kirkon kirjavan sivulle,
Sata-lauan lantehille,
Sata-malkasen malohon,
Siellä sinä sikiäs' siität,
Siellä lapses' kasvattelet. —
Siell' on luutonta lihaa,
Siell' on päätöntä kalaa,
Suonetonta pohkiota
Syyä miehen nälkähäisen,
Haukata halun-alaisen.
Mene tuonne, kunne käsken
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään:
Kivi on keskellä ketoa,
Reikä on keskellä kiviä;
Sinne minä kivut työnnän,
Sinne minä tuskat tungen,
Sinne tungen turmioita,
Sinne pakkaan pahoja.
Vaikka paljon pantasiin,
Määrätön mätittäsiin,
Ei kivi kipuja itke,
Paasi vaivoja valita.

Hevosta laitumelle laskiessa.

(Vuokkiniemen Pitäjästä.)

Miten silloin lauletaan
Ja kuten kujerretaan,
Kuin heitän hevon kevolle,
Lasken tamman tanterelle,
Lasken moahan marhaminnan,
Hietahan helyn hevosen,
Kesäsillä keykkä-mailla,
Suloisilla suojuksilla?
Mistäp' on anon apua?
Tuonn' on huuan huiahutan
Peäni peällä taivosella:
Voi Ukko Yli Jumala,
Voari vanha taivahainen
Hattaroien hallitsia!

Jos ei tuosta kyllä liene,
Tuonne on huuan huiahutan,
Korven kuuluhun kylähän:
Korven kultanen kuningas,
Salon koarron vaimo kaunis!
Kytes kiinni koiriasi, [kytke]
Rauta-vitjohin rakenna
Tammisen talahan alla, [juurakon]
Jott' ei kahle katkieisi,
Eli puoli pois tulisi.

Ohtoseni, Lyllyseni
Tunge turposi kulohon,
Mätä peäsi mättähäseen!
Jos ei tuosta kyllä liene,
Ohtoseni, Lyllyseni!
Keännä kaiat kantapeäsi,
Viisi kynttäsi vipuo
Pohjosehen mennäksesi;
Siell' on luutonta lihoa,
Suonitonta pohkiota,
Syyä miehen nälkähisen,
Haukata halun alasen.

Tulen Synty.

(Vuokkiniemestä.)

Tuotap' on kysyn sinulta:
Miss' on tulta tuuviteltu,
Varvenneltu valkiaista?
Tuoll' on tulta tuuviteltu
Yllä taivosen yheksän,
Peäll' on kuuen kirjo-kannen.
Iski tulta Ilmarinen,
Välkytteli Väinämöinen
Rahin rautasen nenässä;
Iski tulta kyntehensä,
Järkytti jäsenehensä;
Niin kirpoi tuli-kipuna
Läpi taivosen yheksän,
Läpi kuuen kirjo- kannen,
Läpi reppänän retusen,
Läpi lasten kätkyestä;
Niin kirpoi Alimo-järveen.
Tuo Anke Alimo-järvi
Kuohu koivujen tasalla,
Paisu peällä parmahitten
Suuria tulen vihoja.
Itse noin sanoiksi virkko:
"Ei ole veessä tässä
"Minun tuskan tuntioa,
Vaikien vajottajoa,
Minun nielun nielieä."

Niin tuli silia siika,
Niin nieli tuli-kipunan;
Tuli tuska nieliälle,
Vaikie vajottajalle,
Pakko paljon syönehelle.
Uiksenteli, käyksenteli
Niemi nientä, soari soarta,
Joka niemi neuvon pisti,
Joka soari sai sanoman.
Sano siitä uituonsa:
"Ei ole veessä tässä
"Minun tuskan tuntioa,
Vaikien vajottajoa,
Minun nielun nielieä."

Niin tuli halia hauki,
Niin nieli silian siian;
Tuli tuska nieliälle,
Vaikie vajottajalle,
Pakko paljon syönehelle.
Uiksenteli, käyksenteli
Niemi nientä, soari soarta;
Joka niemi neuvon pisti,
Joka soari sai sanoman.
Sano siitä uituonsa:
"Ei ole veessä tässä
Minun tuskan tuntioa,
Vaikien vajottajoa,
Minun nielun nielieä."

Niin tuli Lohi punanen,
Joll' on suu satoa syltä,
Korvat kahen kosken verta;
Sepä ui joen jukia,
Eleli eno-vesillä,
Niin nieli halian hauvin.

Sisarekset Sotkottaret,
Ijankaikkiset kälykset
Polttelovat moan matosen,
Kyvettävät Tuonen toukan,
Kypeniä kylvelevät,
Moan polttavat poroja.
Tuosta kasvo kaunis touko,
Liina liitoton yleni,
Kasvo pellavas peritön.
Sisarekset kesreävät,
Veljet verkkoa kutovat,
Kaliukset käpyölövät.
Nyt on verkot valmihina
Nuotat selystettynä.
Veetään vasta vettä;
Ei tullut sitä kaloa,
Jot' on vasten nuotta tehty;
Niin nuotta potketaan,
Veärin veetään apaja.
Tuop' on Vanha Väinämöinen,
Itse noin sanoiksi virkko:
"Onkos tarvis tarpojia,
Varsin puun pitelejiä?"
Sisarekset vastoavat:
"On tarvis tarpojia,
Varsin puun pitelejiä."
Tuop' on Vanha Väinämöinen
Hongan rannalta hotasi,
Poajen porkaksi panoovi,
Tarpo nuotan tappuraksi,
Veen velliksi sekotti.
Niin tuli Lohi punanen,
Jot' on vasten nuotta tehty.
Vaan ei kärsi käsin ruveta
Ilman kirjo-kinttahitta,
Eli rauta-rukkasitta.
Tuop' on Vanha Väinämöinen
Nouti kirjo-kinttahansa,
Haki rauta-rukkasensa,
Itse noin sanoiksi virkko:
"Vieris veitsi taivosesta,
"Puukko pilvestä putoa,
Peä kulta, terä hopio,
Peäp' on Väinösen kätehen,
Kärki Luojan kukkarohon,
Puhota lohi punanen!"

Vieri veitsi Taivosesta,
Puukko pilvestä putosi,
Peä kulta, terä hopio,
Peäp' on Väinösen kätehen,
Kärki Luojan kukkarohon.
Niin puhkai lohen punasen,
Siell' oli halia hauki;
Niin puhkai halian hauvin,
Siell' oli silia siika;
Niin puhkai silian siian,
Siell' oli sini-keränen;
Niin puhkai sini-keräsen;
Siell' oli puna-keränen;
Niin puhkai puna-keräsen,
Tuli tuiskahti palamaan.
Palo silloin paljon maita,
Paljon maita, paljon soita
Pahana palo-kesänä,
Tuli-vuonna voimatoinna.

Toisin.

(Sotkamosta.)

Tulen synty taivahasta,
Vuoresta veen sikiö. —
Miss' on tulta tuuvitettu,
Valkiata vaivutettu? —
Tuolla taivahan navoilla; —
Kultasessa Kätkyessä.
Hopiaiset hihnat notkut.

Saatihin halia hauki,
Halastiin halia hauki;
Saatihin sini- keränen,
Halastiin sini-keränen;
Saatihin puna-keränen,
Halastiin puna-keränen;
Putosi tuli-soronen
Läpi maan, läpi manalan,
Läpi kuuen kirkkokunnan.

Hiien tyttö, hiien neiti
Hyystä kelkkoa vetääpi,
Jää-rekiä reutuaapi,
Hyyss' on sukka,
hyyssä kenkä,
Hyhmässä hamehen helmat.
Tuovos vettä tuohisella,
Kanna kaksi-vartisella,
Kolmen Koivun juuren alta,
Kahen kantasen välistä,
Hyyin-vettä ja vilua.

Sikaliskon Synty.

(Paavolasta.)

Vinkas Vankahan makasi,
Tuli poika maattahissa,
Ungerma levättähissä.
Kuhunka poika vietännee?
Poika viiäänpä vetteen.
Pah' on pojan siellä olla;
Nuoret nuotilla vetävät,
Siimalla sivaltelevat. —

Vinkas Vankahan makasi,
Tuli poika maattahissa,
Ungerma levättähissä.
Kuhunka poika vietännee?

Poika viiään
Keskelle Simon saloa.
Pah' on pojan siellä olla:
Simon salot kuivettuvat,
Mehtä-miehet vanhanevat. —

Vinkas Vankahan makasi,
Tuli poika maattahissa,
Ungerma levättähissä.
Kuhunka poika vietännee?

Poika viiään
Koivu-pökkölön kottiin,
Lahon kannon kartanoon;
Siell' on hyvä ollaksesi,
Lempi liekasellaksesi; —
Päivä paistaa lämpymästi; —
Siellä toukaksi tuleepi,
Sikaliskoksi sikesi. — — —

Mato musta maan-alanen,
Toukka Tuonen karvallinen,
Miksi teit pahaa,
Kuksi kaksi huusit yötä?
Käskikö sinun emosi,
Virkkoko Valta-Vanhempasi
Tekemähän nuitä töitä?
Sinervä kanervan poika!
Sinervä sinun sukusi,
Sinervä sinä itekkin. — —

Maon Sanat.

(Paavolasta.)

Mato musta maan-alanen,
Toukka Tuonen karvallinen,
Läpi mättäien meniä,
Puun juuren pujettelia,
Laho kannon kaivelia,
Maan sammalen alanen,
Kiulun korvan kierteliä,
Naisten vyöllisten lukia,
Avainten arvelia! — —
Suutusten sinun sukusi,
Selätysten siemenesi,
Tullos työsi tuntemaan,
Pahasi parantamaan! — —
Syvätär vesille sylki,
Lapa-hiitto lainehille,
Lainehelle kuuennelle,
Aallolle yheksännelle: — — —
Kiven karva, kannon karva,
Maan karva, kanervan karva,
Lepän karva, lemmon karva,
Pajun karva, pannahainen,
Lumen karva, lustin karva,
Lustin karva kaiketikkin!
Sitti silmäisi väliin! —
Tullos työsi tuntemaan,
Pahasi parantamaan! —
Miksi pistit, kunma kielsin,
Miksi maistit, kunma varotin.
Juoppa viinana vihasi,
Olunna hyvät omasi.

Toisin.

(Paavolasta.)

O! Ukko, Taivaan Jumala,
Joka pilviä pitäävi,
Hattaroita hallihteepi. — —
Jumala jotakin tiesi,
Jok' on Taivoset takonu,
Veen kannet kalkutellu. — —
— — — — —
Uupu Juutas juostesansa,
Väsy väipästellesänsä,
Kaatu kallion kolohon:
Kino juoksi konnan suusta,
Kuola ilkiän kiasta,
Tälkki lemmon tälleröstä.
Santta Pietari sukesi,
Johan Herra hengen anto. — — —
Piru silmät siunaeli
Lempo leuka-luut sukesi.

Mato musta! Kyy punanen!
Kuljit kuunnellen kujia,
Ajatellen aian vieret.
Jo teki poikasi pahoa,
Lapsesi tihua työtä. — —
Kerolaisen kehro-varsi,
Virolaisen virsun paula,
Alimmainen aian vihtas,
Perimmäinen pellon seiväs!
Kiven karva, kannon karva,
Maan karva, kanervan karva,
Karva kaikkein kavetten,
Sitti silmäisi välliin! — —
Tulesta työsi tuntemaan,
Pahasi parantamaan! — —
Tulkohon Jumalan tunto,
Herran armo auvekkohon
Kipiöille voitehiksi,
Haavoille parantehiksi,
Vieriltä viattomaksi,
Keskiä kivuttomaksi,
Päältä nuurumattomaksi,
Alta aivan terveheksi!
Halkia mato kaheksi,
Konna kolmeksi repiä,
Syömästä, kaloamasta!
Tuonne minä kivut panen
Kipu-vuoren kiukahalle,
Kivuttaren kinttahase.
Tuonne minä kivut panen
Vaivattaren vanttuhuse.
Tuonne minä kivut panen
Hauvin hirmun hartioille,
Emon-tuoman ruumihista.
Halkia paha kaheksi,
Konna kolmeksi repiä,
Syömästä, kaloamasta!
O! onneton omena,
Miksi haukkasit halun-alanen?
Tuonne minä kivut panen
Vierehen Turjan kosken,
Pahan virran partahalle,
Joss' on hirmut hirtettynnä,
Jalo-peurat jaksettunna.
Tuonemma sinun manaan,
Lihan syöjä, luun puria,
Veren uuelta imiä!
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään,
Jost' et pääse päivinäsi,
Selviä sinä ikänä,
Kuunna Herran valkiana,
Joss' on muutkin murhamiehet,
Ikuset pahan tekiät.

Hammas-maon Sanat.

(Paavolasta.)

Paistuppa mato manolle!
Turaakkos Tuonen toukka [kähisetkös]
Pirun pihtein välisä,
Hiien hiilein seasa,
Rautasesa kattilasa! — — —
Helvetin tulen kipinä!
Tähänkö panit papusi,
Tähän heitit hernehesi? —
Kissa hiien! kiskomasta,
Rakki lemmon! raatamasta,
Puremasta, liitämästä,
Ihosta imento-raukan,
Karvasta kavon tekemän,
Emon tuoman ruumihista,
Kisko kärmehen kitoja,
Revi lemmon leuka-luita,
Suu on suuta suuremmainen,
Leuka-luut on leviämmät.
Tuonnemma sinun maanaan
Kirkon kirjavan sivulle,
Sata-lauan lantehille,
Sata-malkasen malohon;
Siellä sinä sikiäs' siitä,
Siellä lapses' kasvattele,
Siell' on hyvä ollaksesi,
Helppo heimahellaksesi.
Jos ei tuosa kyllä liene,
Ei kyllä, eikä tarve,
Siell' on luutonta lihaa,
Siell' on päätöntä kalaa,
Suonetonta pohkiota,
Syyä miehen nälkähäisen,
Haukata halun-alasen.
Jos ei tuosa kyllä liene,
Ei kyllä, eikä tarve,
Neitsy Maria Emonen,
Rakas Äiti, armollinen,
Tuo tulla tuhottelee,
Silkin hienon simsuttaapi,
Tekemähän terveyttä,
Rauhan rakentamahan.
Jos ei tuosa kyllä liene,
Ei kyllä, eikä tarve,
Tuonne minä kivut kiskon
Ilmaan papittomaan,
Maahan ristimättömään,
Kastamattomaan kartanoon.
Tuonne minä kivut kiskon
Suusta (täsä sanotaan sairaan nimi)
Ison kiljuvan kittaan,
Leviöihin leuka-luihin,
Suuhun suuren perkelehen.

Ähkyn Sanat.

(Paavolasta.)

Ähky poika ähmeröinen,
Toinen poika tohmeroinen,
Kolmas on kovin nokinen.

Nousi Kokko Korviosta,
Teräs-leuka liettehestä,
Somerosta suomu-selkä,
Kiven äärtä kiskomaan,
Paajen äärtä painamaan.

Äskön eilessä päivänä
Otin kourat Kontiolta,
Karhulta käen kämiä,
Jollama puskuja puserrin,
Jollan taitan tauvin juonet;
Eipä Hiitto tiennykään;
Mi hippo minusta synty?
Mi kapo minusta kasvo?
Syntypä syen näkönen,
Kasvo rauan karvahinen. — —

Iholta Imento raukan,
Karvalta Emon kappeen,
Emon tuoman ruumihilta,
Tuonnemma sinun lähetän
Kirkon kirjavan sivulle,
Sata-lauvan lantehille,
Terva-harjan hartiolle,
Siell' on hyvä ollaksesi,
Lempi liekitelläksesi.
Jos et tuota totelle,
Tuonne tungen turmioita,
Tuonne ähkyjä asetan,
Tuonne hanhen siiven alle,
Jouhtenen sulan sivulle.
Jos et tuota totelle,
Tuonnema sinun manaan
Siian kylki-luun sivuun,
Maksohin Meri-majetten.

Rauan Sanat.

(Paavolasta.)

Mesi rauan suumaloon,
Mesi rauan karvaloon!
Vieriltä viattomaksi,
Keskiä kivuttomaksi,
Päältä tuntumattomaksi
Alta aivan terveheksi! — —
Oopa! sinus, rauta raukka,
Rauta raukka, koito kuono,
Teräs tenho päivällinen!
Etsäs sillon suuri ollut,
Et suuri, etkä pieni,
Etkä kovin koreakaan,
Kuinsas suosta sotkittiin,
Vetelästä vellottiin,
Koska kuonona kohisit
Seppä Ilmasen pajasa,
Alla ahjon Ilmarisen.
Eipä rauta paha olisi
Ilman kärmehen kähytä,
Maon mustan muimehita.
Hörhöläinen hiien lintu
Kahtoopi katon rajasta,
Ruotehesta roijattaapi,
Sanoopi tuovansa terästä
Karasinta kantavansa;
Ei tuonnukkaan terästä,
Karasinta kantanukkaan,
Kanto kärmehen kähyjä,
Maon mustan muimehia
Seppä Ilmasen pajahan,
Alle ahjon Ilmarisen.
Mettiäinen Ilman lintu
Lähti mettä Mettolasta,
Timua Tapiolasta,
Yheksän meren ylitti,
Meri puolen kymmenettä;
Toipa mettä Mettolasta,
Timua Tapiolasta,
Kipiöille voitehiksi,
Haavalle parantehiksi.

Veren Tyrehys-Loihto.

(Paavolasta.)

Kuinkas sillon lauletaan,
Kuin rauta pahan tekeepi,
Teräs hieno hilpaseepi?
Veri hyyksi hyytyköön,
Veri jääksi jäätyköön!
Veri seiso niinkuin seinä,
Hurmi asu niinkuin aita,
Kuin miekka meresä seiso,
Sara-heinä sammalesa.
Lennä, lennä laiha kurki!
Tuovos hiiestä patoja,
Helvetista kattiloita,
Jolla verta keitetään,
Hurmetta hurotetaan,
Ettei maito maahan juokse,
Hurme peltoon putoa,
Minun silmin nähtyäni,
Tahi korvin kuultuani.
Kuiva kuusi, rauta oksa
Rauan syömään rakoon,
Ruostehen reväsemään,
Ettei maito maahan juokse,
Hurme peltoon putoa,
Minun silmin nähtyäni,
Tahi korvin kuultuani.
Tuki suuta turppahalla,
Mätä mättähän palalla,
Vanha Ukko, harmaa-päinen!
Tuo tukko Tuonelasta,
Salpa saunan karsinasta,
Tukkeheksi tuiman reiän,
Paikaksi pahan veräjän;
Paina paksu peukalosi
Rauan syömähän rakoon,
Ruostehen reväsemään,
Ettei maito maahan juokse,
Hurme peltoon putoa,
Minun silmin nähtyäni,
Tahi korvin kuultuani.
Tyrehty ennen Tyrmän koski
Joki Joortanin pysähty.

Ryyhynnäisen (tarttunnaisen, tarttuman) Sanat.

(Paavolasta.)

Lähe liika liikkumaan,
Muu paha pakenemaan!
Nyt on liian liikennön aika,
Pahalta pakeneman kuuro.
Ilman päivän nousemata,
Auringon ylenemätä. — — —
Päästä Luoja, päästä Luonto!
Naisten naarasten sanosta,
Kylä-kunnan kykkyröistä.
En sano vihasa, enkä lemmesä,
Sanon ilman aikojaan
Katehille maallisille,
Velhoille veellisille.

Oli mull' ennen musta koira,
Rakki rauan-karvallinen,
Karva-turpa penkin alla,
Jonka turpa tulta lyöpi,
Nenän varsi valkiata,
Syömähän kylän kiroja,
Lakkimahan lainehia.
Tuli Kokko Turjan maalta,
Laskeu Lapista lintu,
Sata miestä siiven päällä,
Tuhat pyrstön tutkamesa;
Toinen siipi vettä viilsi,
Toinen Taivasta jakasi.
Kasta siipesi simasa,
Pyhi sulkasi sulalla.
Pese Jesus! peiposesi,
Puhistele pulmusesi,
Metän uuhen untuvalle,
Metän ilveksen iholle,
Karvalle metän kavetten. — — —

Mene konna! kottiisi,
Ilkiän Isäsi luoksi,
Isäntäsi iltaselle,
Emäntäsi einehelle,
Muun pereesi murkinalle;
Tuonemma sinun manaan,
Kaajan kalma-kellariin! [karkotan]
Kuka sinun on luonut?
Kuka kumman on kuvannut?

Waapsahaisen Lumous.

(Kalajoen pitäjästä.)

Sinä vanha Väinämöinen,
Kuin teit huorin kolmi-öissä!
Kuss' on Isäni tulinen Turkki,
Äitini punanen paita?
Kuss on kyiset kinttahani,
Maan-matoset vanttuhuni,
Jollama ruttohon rupian,
Ampu-tautihin tapaasin? —
Kytke siipes', taita nuoles,
Ammuskele aikojasi,
Taukkeloihte toisiasi.
Min' otan kokolta kourat,
Haukalta haarittimet,
Linnulta lihan-pitimet,
Jolla konnan kouristelen,
Isketän pahan itikan.

Painajaisen Sanat.

(Paavolasta.)

Mene konna! kottiisi
Ilkiän isäsi luoksi,
Isäntäsi iltaselle,
Emäntäsi einehelle,
Käskiäsi kämmenelle,
Lukiasi luun muruille.
Mene muolle muutes-kumma,
Paha maillesi pakene,
Ilkiä! Isäsi maalle,
Ristittyä rikkomasta,
Kastettua kaatamasta.
Ota hiiestä hevonen,
Vuoresta valittu varsa
Hyvälle hypittäjälle,
Ajajalle ankaralle;
Hiien leppäset sivakat,
Joilla hiihit hiien maita,
Lensit lemmon lepiköitä.

Siikasen (Vihneen) Sanat.

(Paavolasta.)

Siikanen sinun nimesi,
Pihan rikka, pellon rikka,
Maan rikka, mannon rikka,
Kujan kullanen omena!
Käännyt tänne, palaa tuonne,
Eesäs' on meri lieto,
Takanasi salo synkkä:
Hyi! lyötä lietoon mereen —
Meri lieto lappamaan,
Salo synkkä työntämään.

Toisin.

Siikanen sinun nimesi,
Hyöryläinen, pyöryläinen,
Pihan rikka, pellon sonta,
Haara-huulen haarittaja,
Mehtä-pellon pensittäjä,
Mene muonne, palaa poies
Ihosta alastomasta,
Vaimon vaatteettomasta,
Eesäs' on meri lieto,
Takanasi taivas kirkas,
Lyötä lietoon mereen.

Loihto.

(Kalajoesta.)

Minä mies metän käviä,
Uros korven kolkuttaja,
Eikö minussa miestä löy'y,
Ukon pojassa urosta,
Tämän pulman purkajata,
Lapin virren laulajata?
Tuosta tie menöövi,
Ura uusi urkenoovi
Paremmille laulajoille,
Taitavammille runoille;
Vain reistataan kuitenni,
Kunnan kynnet kilpistyyvi,
Kunnan jähtyyvi jäsenet,
Nostessa Noki-mäkiä,
Kipu-vuorta kiivetessä.
Kuss' on kivut keitettynnä? —
Täss' on kivut keitettynnä,
Keskellä kipu-mäkiä,
Kipu-vuoren kukkalalla,
Patasessa pikkusessa,
Kahen sormen mentävässä,
Peukalon mahtuvassa.
Helvetiss' on kattiloita,
Jossa verta keitetähän. —
Otakkos kikon kakasta.
Emä-lempo ampu linnun. —
Tulpan tungen noian suuhun,
Tervan tietäjän kitahan.

Kiven Sanat.

(Kalajoesta.)

Kivi kiikka, lemmon poika,
Maan muna, pellon kakara.
Ei kivi kipiä ole,
Eikä paasi pahaa tee,
Ilman kärmehen kähytä,
Maan mustan muotoseta.
Hyvin teit ettäs panit,
Paremmin ettäs paransit,
Päältä nuuromattomaksi,
Keskiä kivuttomaksi,
Alta aivan terveheksi.

Toisin.

(Paavolasta.)

Kivi kimman kamman poika,
Maan muna, pellon kakara,
Huoran hattaran tekemä!
Tulesta työsi tuntemaan,
Pahasi parantamaan.
Miksi koskit kunma kielsin?
Miksi maistit, kunma varotin?
Juoppa viinana vihasi,
Olunna hyvät omasi.

Vielä toisin.

(Sotkamosta.)

Kivi kimman, mamman maksi,
Kivi kirsosi alenna, [ruma naamasi]
Paina paasi lappiosi!
Kivi kylmä maasta nousi,
Kivi kylmä kosken pohja.
Keskeltä kivuttomaksi,
Päältä nuuromattomaksi,
Alta aivan terveheksi.

Rupiaman Sanat.

(Sotkamosta.)

Otan koprat kontiolta,
Toiset koprat kuollehelta,
Kolmannet kokolta koprat,
Linnulta lihan pitimet,
Haukalta haarittimet,
Jolla puskuja puserran,
Jolla painan paisehita.

Ruskia on rupinen Neiti,
Paha paisetten Emonen;
Puuhun ennen pehko kasvo,
Puuhun pehko, maahan mahko,
Kivehen veri-näpyrä,
Eikä ihmisen ihohon.
Sula voi sulattaissa,
Rasva räävyteltäissä
Keskeltä kivuttomaksi,
Päältä nuuromattomaksi,
Alta aivan terveheksi.

Lapsen Saamisen Loihto.

(Sotkamosta.)

Itse vanha Väinämöinen!
Tule saunahan salaa,
Ilman uksen kuulemata, [oven]
Saranan narahtamata;
Liikuta lihanen portti,
Luinen portti longahuta;
Päästä maalle matka-miestä,
Pieni-sormista sovita;
Hame pilviksi hajota;
Sio Jesus sinisellä
Puuta Jesus punasella! — —

Itse vanha Väinämöinen
Sanoopi sanalla tällä:
"Iteksen' on ilman miekka,
Kanssani kamalan miekka,
Jolla haitat hakkaelen,
Etiseltä ilmaltani,
Vasemmalta varjoltani."
Ukko Taivaan Jumala!
Keri kultassa keränä,
Hopiossa vuolangenna,
Ettei pysty noian nuolet,
Eikä tietäjän teräkset,
Eikä velhon veitten rauvat.

Hiveltymän Sanat.

(Sotkamosta.)

Jesus kirkkoon meneepi
Hevosella hirvisellä,
Kala-hauvin karvasella,
Lohen mustan muotosella;
Hivelty hevosen jalka,
Tarttu varsan seäri-varsi
Kivisellä kirkko tiellä,
Vaskisella vainiolla;
Jesus maahan ratsahilta:
"Mist' on suoni solkahtannu?
Mist' on liikkunnu lihoa?
Siihen liittele lihoa,
Siihen pane palliota."
Neitsy Maria Emonen!
Tuoppa silkkisi sininen,
Pantasi tuli-punanen.

Karhun Lumous.

(Sotkamosta.)

Ohtoseni, lintuseni,
Mesi-kämmen kaunoseni!
Kuinsas kuulet karjan kellot,
Lyötä maahan mättähälle,
Nurmelle nukahtamaan.
Murra muurais-pesiä,
Mätä marja-mättähiä.
Villa suusi, villa pääsi,
Villa viisi hammastasi,
Pane kaksi kämmentäsi
Koion korvasi etehen!

Suen Lumous.

(Sotkamosta.)

Susi suuri nälkähinen,
Koira liiaksi lihava
Tuli tiellä vastahani. —
Tuonne ma sinun manaan
Yheksän meren ylite,
Meri puolen kymmenettä.
Metän kulta, mielis-neiti,
Kullan-kultanen Orava!
Kätke kulta kumpuhusi,
Metän hippu mielehesi.

Pakkaselle.

(Sotkamosta.)

Pakkanen puhurin poika
Alta jalkoja anoopi,
Kieltä suusta vihelööpi. —
Älä kylmä kynsiäni,
Kylmä soita, kylmä maita,
Kylmä kylmiä kiviä,
Kesät heitä hettehellä,
Talvet taivahan navalla.

Lapsen Pesimä-Sanat.

(Sotkamosta.)

Mato syöpi maan vihoja,
Sammakko veen vihoja.
Pese Jesus! peiposesi,
Puhastele pulmusesi,
Luojan luomilla vesillä,
Pyhän synnyn säätämillä.
Maa juokoon maitona makunsa
Vierteenä omat vihansa.
Alle maan, alle manuen,
Alle peltehen yheksän.
Keskeltä kivuttomaksi, j.n.e.

Riien Sanat.

(Sotkamosta.)

Riisi poika Riutukainen,
Riutukaisen pojan poika,
Hekku helmain alanen,
Häpiä hyväin miesten
Puremasta, nietämästä,
Ristityitä rikkomasta,
Kastetuita kaatamasta!
Ota hiien hienot sukset,
Lemmon leppäset sivakat,
Jolla hiihät hiien maita,
Lemmon maita löyhyttelet.
Juokse Portimon jalolla,
Mene kärpän kämmenillä,
Huuten helvettihin,
Parkuin pahalle maalle;
Siellä itkeepi Isäsi,
Valittavat Vanhempasi.

Viinan Loihto.

(Sotkamosta.)

Mehiläinen ilman lintu!
Kulje kuuron äärtä myöten,
Samalen maloja myöten. —
Mehiläinen ilman lintu
Juokse pitkin piipun vartta,
Halki hattua samoa!

Puun Sanat.

(Sotkamosta.)

Puu puhas Jumalan luoma,
Vesa Jesuksen vetämä,
Kanto Herran kasvattama,
Jonka oksa mettä tippu,
Huuvetta huratteli.
Tyvi-puu pahan tekeepi,
Latva mettä kantamaan;
Latva-puu pahan tekeepi,
Tyvi mettä kantamaan;
Lehti-puu pahan tekeepi,
Hako-puulle mainitaan;
Hako-puu pahan tekeepi,
Lehti-puulle mainitaan.
Tule työsi tuntemaan,
Pahasi parantamaan.
Juoppa viinana vihasi,
Olunna hyvät omasi.

Löylyn lumous.

(Sotkamosta.)

Ei oo löylyn löytämistä,
Lämpösen läpiämistä,
Läpi kuuman kurki-hirren,
Läpi kiukahan kivistä,
Läpi saunan sammalista.
Itse Vanha Väinämöinen,
On saanu senkin sanoman
Omaltakin Isältänsä:
"Laki on lahnan suomuksista,
Kiuka on meren kivistä,
Ovi-seinä Osman luusta
Peri-seinä peuran luusta."

Lapselle.

(Sotkamosta.)

Ei täyvy tätä tytärtä
Likasille listehille,
Pahoille reki-pajuille;
Viellä tälle tyttärelle
Kaunis kaukoa tuleepi,
Verevä veen takoa,
Musta kulma muilta mailta,
Juokseepi Ori punanen,
Kirja korja kiiättääpi.

Runo.

(Sotkamosta.)

Olin minä piennä paimenessa,
Lassa lammasten ajossa,
Yhty yrkä karjahani; —
Hako tiellä poikki puolin; —
Yrkä istu tyvemmäksi,
Minä lapsi latvemmaksi
Yrältä kyselemään:
"Kävitkös minun kotini,
"Vaellitko Vainiani?
Mikä merkki minun kotona?" —
Kataikko kaivo-tiellä,
Tuomikko tuvan perässä,
Pihlaikko pirtin päällä,
Kulta kaivo koan eessä,
Kulta kansi kaivon päällä."

Maata pannessa.

(Kalajoesta.)

Jesus kilpi, Maaria miekka!
Terve maa, terve manner,
Terve manteren haltia,
Terve tälle tervehtäjälle! — — —
Maata pannen maan luvalla,
Maan luvalla, puun luvalla,
Kaiken kartanon luvalla.

NYKYISEMPIÄ LAULUJA.

Runo-Laulu Talonpojan Säädystä.

Ei oppi ojahan kaada,
Ei taito takasin työnnä,
Neuvo syrjähän sysäjä.
Ensin mies opetetaan,
Sitte hattu hankitahan.
Herrat hattua pitävät,
Kyntömiehell' on kypärä.
Joll' on oppia otassa,
Sen on nappia nutussa,
Housussa hopiakello;
Palomies on paikkaisissa.
Joll' on virka vähäinenkin,
Sill' on paita palttinasta,
Riihimies on rikkuneella.
Herrat saappaassa salissa,
Toisin vuoroin tohvelissa;
Viertomies on virsuillansa.
Herran on keppi kädessä,
Puhe pulska Mestarilla,
Peltomies om pelvon alla.

Kuules kuitenkin minua,
Taitava talon isäntä:
Älä suutu säätyhysi,
Älä virkahas' vihastu, Vaikkas' vaivalla isolla
Maatas' mahtihin rakennat.
Pidät pellon pehmiänä,
Hankit halmetta lisäksi,
Kannat kontissa evästä,
Viikon muonan mennessäsi,
Vaikka vanhana valitat:
"Sekä on kipiä selkä
Että hartiat hajalla."

Ei pännä meitä elätä,
Jos ei atrasta apua.
Kuin et kyntöhön kykene,
Pidä pojille porua,
Neuvo työtä tyttäreille,
Aja pellolle perettäs',
Kaskimaalle kaikki joukko,
Palolle paljon väkeä,
Niinkuin niitylle ikähän;
Sitte siunaapi Jumala,
Ett' on aitassa eloa,
Raha-kassa kamarissa,
Että on vara veroksi,
Ulottuu ulos-teoiksi,
Että Papitkin paraten
Saavat heidän saatavansa,
Lukkari oman osansa,
Kaikki muutkin kappamiehet
Suorittelet suosiolla. —
Sitä miestä mielellänsä
Herrat hyvänä pitävät,
Jolta saavat saatavansa.
Sitte Kirkherran kotona
Kahvikuppi kannetahan;
Luona Lukkarin samaten
Aamu-ryypyy annetahan;
Nimismiehet mielellänsä
Kelpomieheksi kehuvat,
Vielä sanovat salissa:
"Istu nyt hyvä Isäntä
Ota ryyppy oivallinen."
Sille rengitkin rupeevat
Ilman paljon pyytämätä,
Piiat kanssa pyrkimällä
Laurin päivänä peräävät;
Sille mestarit menevät
Työhön ilman tinkimätä;
Kasakoita kaikin aion
Hänen työhönsä tuleepi.
Tämmönen talon Isäntä
Saapi hankkia hatunkin,
Paian puhtahan pitää,
Vielä västin oivallisen,
Ja siihen siniset housut.
Saanut saappaatkin pitää,
Käypi köyhä kengätäkkin.

Vieläkö saanen sanoa
Eli pikkuisen puhua
Muiden mieliksi minäkin?
Ei hän mailma mahissa
Paitsi Herroja pysyisi;
Ei Herrat hyvin eläisi
Kuin ei maata kynnettäisi.
Maasta mailma elääpi,
Sekä suuret että pienet;
Maasta makiat tuleepi,
Maasta vääntyypi väkevät,
Hapan kaikki hankitahan
Kaiken kansan tarpehiksi.

Siis sinä siviä Vaari,
Taitava talon Isäntä,
Et huoli hätäillä siitä,
Jos Herrat hevosen kanssa
Tulevat tupasi etehen.
Käske kohta kiirehesti
Rengin riisua hevonen,
Kanna kauroja etehen,
Käytä Herra kamarihin,
Kanna pöydälle pötyä,
Laita lapsi naapurihin,
Rannin vaarille varoitus,
Kutsu kanssasi ruvalle,
Istu itse pöydän päähän,
Ota pottu polvillesi,
Pidä kädessäs pikari.
Sitten haastele hyvästi,
Vielä viisaasti kysele
Kaikki kaukaiset asiat;
Paneta paras hevoises'
Kyytihin kylän väliksi.
Anna ruokia rahalla
Muillekkin matkustaville.
Pidä vaivaisten varana
Kala, leipä kaikin aioin;
Maksa palkka mestareille,
Rengeille rehellisesti,
Koska kohtuullisest' anovat;
Vaan jos paljon puhuvat,
Mahdotointa mainitsevat,
Suutu ja sano sinuksi.
Ole muorille mukava
Pidä perhettäs hyvänä;
Älä liiku liassa silmin,
Älä eineettä kävele,
Ota aina aamu-ryyppy
Muorin kanssa kahdakkesken;
Pidä kohtuutta kotona
Reisussa rehellisyyttä,
Niin et väärähän vaella,
Vaikka vanhaksi eläisit.

Paavali Korhoselta,
Rautalammin pitäjässä.

Yksi apulaista tarvihteva ja saanut Maanmittari.

Runoissa edespantu.

Maanmittarin Salosten-pitäjässä Herra Joseph Fonténin ja Neitsy
Brigitta Magdalena Vilanderin Hääpidoissa, vuonna 1788.

Kaikki ammatit avarat,
Virat vissihin usiat
Työtä työntävät isoa,
Joka aika ammuntavat;
Mutta muutamat enämmän
Kovin paljon paaduttavat.

Mikä on maita mitata
Laadullensa lasketella?
Se on kurja kulkeminen,
Teko varsin vaivaloinen.

Että käydä ketjun kanssa,
Kahletten kanssa samota,
Kaikki kankahat katella,
Kukkulatkin kuleskella,
Nähdä nevat oivalliset,
Soita sotkia pahoja,
Rämpiä kaikki rämehet,
Räähät rääsiköt peräti,
Korvet kontata tiheät,
Levät, lammikot laveat,
Vielä mennä merellekkin,
Yli vetten venytellä,
Kaikki panna paperille,
Tatroa taulun levylle,
Siitä työtä sikiäävi,
Luopuuvi kyllä lujasti,
Josa apua alati
Taitavata tarvitahan;
Muutoin todeksi tuloovi
Sanan lasku lausuttava:
Yhtäjällä yhden jäljet,
Vaikka poikelle avarat.

Jos tässä joku sanoisi
Kysyisi kyllä äkisti:
Mitäpä maan mitassa
Akat apua tekevät?
Sille tämän terävästi
Anna vahvan vastauksen:
Antavat akatkin avun
Miehillensä Mittareille,
Koska Taulun talistavat,
Vievät äijäinsä etehen,
Että siihen sirkkelinsä
Saavat panna, passarinsa,
Neulansa hyvin näpeät,
Kaikki kovat kopenensa,
Kiirehesti kirjotella,
Siihen kuljailla kuvia.
Mennessä metän sisähän,
Mitta-työhön työntyessä
Muonat mukavat mukahan,
Eväs-laukut laittelevat.
Kuka hoitas' horniaksi,
Pirtin lämminnä pitelis',
Koska konttari kotia
Miesi mitasta tuloovi?
Kuka kyrsän kypsennäisi,
Leivän rahille rakentas'?
Kuka kirnun kiikuttelis',
Padan tulelle panisi?
Kuka heilus' härkkimessä
Tahi kahtos' kapustata?
Kuka kuppia kulettas',
Veisi vellin syötäväksi?
Kuka juoksis' juotavata
Nopeasti noutamahan?
Kuka pahnoja panisi,
Laittas' laadulle lavoa?
Kuka kaihtisi kutakin
Alitusti askaretta?
Kuka kohta korjoaisi
Panis' paikan vaatteihisin,
Joista risut riidellehet
Ovat, osan ottanehet?

Eikö näissä nähtävästi
Akan tarvita apua?
Kyll' on iso ihtellensä
Kartoisansa kahtominen.
Työläs on asia tehdä,
Saada sarkoja hyviä,
Niihen rajoja raketa,
Panna paaluja välihin.
Kuka kaikki kahtomiset
Tahi monet tasaukset
Tässä saattaavi sanoa,
Yksin ylös luetella?
Uusi nälkä nähtävästi,
Jano vieläkin jalompi
Sitä tehdessä sikiäs',
Tulis' vielä vierahille.

Eipä imet ensinkänä
Ole outo ollenkana,
Että saatu Salosihin
Mitta-Herra mieluhinen
Oivan ottaavi omaksi
Apulaisen aikanansa.
Että kahto Kannuksesta, [Yli-Kannuksen Kirkolta.]
Avun kelvoksen käsitti.

Eipä Herra eksynynnä,
Takaltunna taipalelle,
Polun Polvelta osasi
Ratki Isohon rakohon, [Talon nimejä]
Josta painu pappilahan
Ämmän-ojalle äkey.

Kulku oli onnellinen,
Olkoon onni pysyvä!

Ylkä hyvin ylistetty
Mainittu Maan-tasaaja!
Tee työtä tytymällä,
Mittoa mielihyvällä,
Avun saatuas' sanotun
Kupehellas' kuuntelevan;
Avut isot aivan monet
Siltä sinulle tulevat.
Kyllä kotos' kohdallansa
Varsin vahvasti pitäävi,
Vielä sittenkin Sinua
Mitta-työssä tydyttäävi,
Josta jo olen sanonut
Lyhyeltä lyllyttänyt.

Morsian koko korea,
Auta miestäs' Mittaria
Taiten kaikella tavalla!

Vielä minä viimmeseksi
Aivan juuri ameneksi
Teille toivotan todella
(Toiset myöskin toivoittavat)
Ylähältä yltäkyllä
Hyvin kaikkea hyveä!

Henrik Achrenius.

Mag. Carl. Meurlingille, hänen poikansa Kummilta, 1779.

Herra Caarle Kalajassa
Meidän mestari totinen!
Vaikka pojan ponnistella
Olet oikein osannut,
Ällös tuosta turpumahan
Kovin rumasti rupia.
Kyllä lapsi laadullinen
Sun on poikas' oivallinen;
Suokohon Suurin Tekiä,
Iso Luoja luvatkohon
Menestystä melkiätä,
Kaunihinta kasvantota!
Kyllä veljeni väleen
Sinä sievästi alotat;
Aika nähdä antakohon,
Juuri julki saattakohon,
Jos olet uros uhea,
Lasten taata taitavainen.
Ett' on kätkyt kerennynnä,
Kannettunna kamarihis',
Sinä siirry karsinahan,
Ole oinasten parissa,
Viikko viitinen esinnä,
Kukatiesi kuutinenni,
Lehti-kerput kelvolliset
Karsinahas' kannatuta.
Anna Akkasi ihanan
Caisan katalan levätä,
Tultua sinun tupahas',
Saksan maalta marsittua!
Puuro-kupit kuljetuta,
Talkkuna-vadit talista
Lähelle lepo-sioa,
Ämmäs' äkeän etehen,
Että tulis' entisellen,
Kostusi koko hyväksi,
Ulos oinahan otattas'
Päästäs' Pässin karsinasta.
Poika pieni pikaisesti
Kapaloista kasotkohon,
Jotta joutus' juoksemahan
Kummin tykö kulkemahan!

Henrik Achrenius.

*** End of this LibraryBlog Digital Book "Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 5" ***

Home