Title: Suorin tie paras : Yksinäytöksinen ilveily
Author: Kotzebue, August von
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Suorin tie paras : Yksinäytöksinen ilveily" ***


SUORIN TIE PARAS

Yksinäytöksinen ilveily


Kirj.

A. von Kotzebue


Suomennos



Kuopiossa,
U. W. Telén & Co,
1910.



HENKILÖT:

_Majuri von Murten_.
_Amalia_, nuori papin leski.
_Fredrik Wahl_ | pappeja.
_Elias Krumm_  |
_Rouva Äyriäinen_, emännöitsijä.
_Jaakko_, vahtimestari.
_Koulumestari_.

Näytelmä tapahtuu Majurin maatilalla.

Näyttämö: huone majurin talossa.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

_Majuri_ (yksinänsä pitäen avattua kirjettä kädessään). Tänään siis
tulee tänne kaksi pappia, jotka molemmat hakevat tuota avonaista
kirkkoherran paikkaa — ja minä olen kirkon patruuna tässä pitäjässä
— minun tulee ratkaista asia — mutta, Jumala nähköön, jospa sitä
vähänkään ymmärtäisin! Saatan hyvin arvostella, onko kuski kunnon
tavalla ruokkinut hevoset ja jahtimies koirat, mutta yli ymmärryksen
käy kysymys, onko pappi osannut talonpojilleni hankkia voimallista
sielunruokaa. Mutta maltappas; minä heitänkin sen seikan Amalian
ratkaistavaksi; tutkikoon hän ja valitkoon; hänellä on siinä suhteessa
terävämpi äly.


TOINEN KOHTAUS.

    Majuri. Amalia.

_Amalia_. Hyvää huomenta, herra majuri!

_Majuri_. Herra majuri? Kuinka usein pitää minun teille muistuttaa,
etten minä voi kuulla tuota majurin nimitystä teidän suustanne.
Kutsukaa minua isäksi; isäksihän te mies-vainajatannekin kutsuitte.

_Amalia_. Hän olikin paljon vanhempi minua.

_Majuri_. Yli neljänkymmenen vuoden. No, mutta paljonkos minulta sitten
siihen puuttuu? Että kunnon vanhuksen piti kuolla, se, tyttäreni, yhä
vielä sydäntäni surettaa.

_Amalia_. Tosiaan; hän onkin ansainnut säilyä ystäviensä muistissa.

_Majuri_. Mutta seurakunta tarvitsee uuden papin.

_Amalia_. Sehän on ihan luonnollista.

_Majuri_. Ja leski uuden miehen.

_Amalia_. Se ei ole tarpeen.

_Majuri_. Teidän iässänne —

_Amalia_. Pyydän, isäkulta, jättäkää se siksensä!

_Majuri_. Niin, Amalia, näiden viiden vuoden kuluessa olette käynyt
minulle yhä rakkaammaksi, ja kun ajattelen, että joskus taasen voitte
jättää minut, pistää se sydämeeni, Jumala nähköön.

_Amalia_. Pysyn mielelläni luonanne, jos vaan tahdotte minut pitää.

_Majuri_. Pitää? Varsin mielelläni.' Mutta mitähän siitäkin viimein
tulee? Kuinka kauan luulette enää kestävän, ennenkuin minäkin lähden
täältä isieni luo, ja niin olisitte uhrannut elämänne ihanimman ajan
vanhanpojan hyväksi. Sitä en voi ottaa tunnolleni. Siis — ellette tahdo
minua jättää, on teidän meneminen uudelle kirkkoherralle.

_Amalia_. Ei suinkaan, herra majuri —

_Majuri_. Kyllä vaan, rouva pastorska. Kaksi kunnon miestä on
ilmoittautunut hakijoiksi; valitsemisen jätän teille.

_Amalia_. Minulleko kirkkoherran valitsemisen? laskette leikkiä!

_Majuri_. En ensinkään, sillä olen täydellisesti vakuutettu siitä, että
ymmärrätte paremmin semmoiset asiat kuin vanha husaari.

_Amalia_. Mitä miesten hengenlahjoista arvelen, sen kyllä voin teille
sanoa, mutta mennä heille —

_Majuri_. Ei ole takaamista! Mitäpäs, jos teidän sydämenne siihen
sekaantuisi? Ette ole vielä koskaan rakastanut.

_Amalia_. Kukapa tietää!

_Majuri_. Todellakin' Olisitte siis rakastanut?

_Amalia_. Niin luulen.

_Majuri_. Häkissäkö tätinne luona?

_Amalia_. Tahdon ilmoittaa teille sydämmeni salaisuuden, vaikka kenties
nauratte sille. Meitä vastapäätä asui —

_Majuri_. No, kuka sitte?

_Amalia_. Eräs ylioppilas. En ole milloinkaan vaihtanut hänen kanssansa
sanaakaan, mutta istuin toisinaan ikkunan ääressä ja samaten hänkin.
Tuntikausia katseli hän minua niin ystävällisesti heleän kirkkailla
silmillään — kuitenkin salavihkaan — ja minusta tuntui, ikäänkuin
ymmärtäisin häntä — ja minun on tunnustaminen, että kävin usein
ikkunan luona syöttämässä kanarialintusiani, vaikka niillä oli ruokaa
yltäkyllin.

_Majuri_. Niinpä niin.

_Amalia_. Sitä kesti puolen vuoden ajan ja vähän enemmänkin — luulen,
että rakastimme toisiamme.

_Majuri_. Niin minäkin luulen.

_Amalia_. Sitten käski täti minun joko mennä naimisiin vanhan pastorin
kanssa tai lähteä talostansa. Minun, raukan, oli totteleminen, sillä
eihän minulla olisi ollut muuta suojaa kuin Jumalan sinitaivas pääni
päällä.

_Majuri_. Ylioppilas parka! Mikä oli hänen nimensä?

_Amalia_. En tiedä.

_Majuri_. Mitä! Ettekö ole edes hänen nimeänsä tiedustellut?

_Amalia_. Hyvin satakin kertaa pyöri se kysymys huulillani, kun
naapurin vaimo, jonka luona hän asui, kävi meillä; mutta pelkäsin aina,
että punastuvat poskeni olisivat ilmaisseet minut; ja paitsi sitä,
mitäpä minua olisi hänen nimensä hyödyttänyt?

_Majuri_. Mitä hän opiskeli?

_Amalia_. En tiedä sitäkään.

_Majuri_. Mimmoiset olivat hänen silmänsä.

_Amalia_. Siniset.

_Majuri_. Kas vaan! Sen hän kyllä tietää, mutta mitä olisi tarvis
tietää, siitä ei tiedä rahtuakaan. Ja muistelette häntä sentään yhä
vielä?

_Amalia_. Niinkuin kuollutta ystävää.

_Majuri_. Olkoon kuinka tahansa, vaan naimisiin on teidän kuitenkin
meneminen uudestaan. Miesvainajanne ei ole voinut teille paljon jättää
perintöä, hänen pitkällinen tautivuoteensa kyllä säästöt vei. Minäkään,
tyttäreni, en voi teille muuta jälkeeni jättää, kun mitä vuotuisesti
sitä varten panen talteen, ja rouva Äyriäinen pitää huolen, ettei sitä
paljon kartu.

_Amalia_. Minä osaan tehdä työtä.

_Majuri_. Sitä teidän pitääkin tehdä, mutta omien lastenne hyväksi.
Suoraan puhuen, Amalia, saatattehan meidän vaalipappejamme kumminkin
nähdä! Teidän tähtenne minä parantaisin pappilaa melkoisesti.

_Amalia_. Nuoruudestani asti olen tottunut muiden johdatusta seuraamaan
ja lupaan siis nytkin totella, jos vaan —

_Majuri_. Jos vaan mies on teidän mieleisenne? Jaa, jaa! Onhan meillä
tässä valitsemisen varaa. Toinen heistä — tuolla on hänen kirjeensä —
hänen nimensä on Fredrik Wahl — on kirjoittanut anomuksensa lyhyesti.
Hän ilmoittaa muutamilla riveillä vaan, että hän tänään tulee tänne
esittäytymään minulle. Toinen nimeltään Elias Krumm — on kynäillyt
neljä sivua täyteen minun sotaretkistäni, joista hän ei tiedä mitään,
ja minun jalosta sydämmestäni, jota hän ei tunne. Viisi professorien
ja konsistorin neuvoksien antamaa todistusta on liitetty lisäksi. Hän
on siis kelpo mies, oppinut ja kieli hyvässä varressa. No, jos hän
vielä on kaunis ja ennen kaikkea hyvä ihminen, niin annatte kai hänelle
kirkkoherran paikan, eikös niin?

_Amalia_. Minä?

_Majuri_. Paljon parempiakin virkoja on saatu vaimon avulla. Se ei
juuri ole mitään uutta.

_Amalia_. Mutta ei juuri mitään hyvääkään.


KOLMAS KOHTAUS.

    Koulumestari. Edelliset.

_Koulumestari_. Kelvoton koulupalvelija on rohjennut —

_Majuri_. Herra! Jos te olette kelvoton, niin annan teille eron
virastanne.

_Koulumestari_. Pyydän anteeksi, se on vaan nöyrä puheenparsi,
joka sopii köyhälle koulumestarille, kun hän lähestyy ylhäistä
hyväntekijäänsä.

_Majuri_. Minä vihaan puheenparsia. Ken velvollisuutensa tuntee ja
täyttää, olkoon säädyllinen, se sopii hänelle, vaan ei matelevainen, se
halventaa häntä.

_Koulumestari_. Oi, minä osaan kyllä opettaa vallattomia koulupoikiani
pitämään minua tarpeenmukaisessa arvossa. Minun ei ole muuta tarvis
kuin rypistää vähän kulmakarvojani, niin että ne nousevat pystyyn, niin
he värisevät kaikki kuin lankavyyhti.

_Majuri_. Mitä teillä on asiaa? Sanokaa lyhyesti, herra koulumestari!

_Koulumestari_. Minä tulen tällä kertaa herra vaalipappi Elias Krummin
lähettiläänä.

_Majuri_. Vai niin? Joko hän on tullut?

_Koulumestari_. Hän on tullut ja on poikennut minun kurjaan majaani.

_Majuri_. Kurjaan majaanne? Herra, minä viime vuonna rakennutin teille
uudet huoneet.

_Koulumestari_. Se kurjamaisuus koskee ainoastaan minun halpaa
olentoani.

_Majuri_. Miksi ei vaalipappi ole heti tullut minun luokseni?

_Koulumestari_. Oi, hän on erinomaisen hieno herra, varsin miellyttävä
herra, joka ei tahdo tulla ylvästellen valtatietä myöten päästäksensä
toiveittensa perille, vaan joka hiljaisuudessa kiertelee karittelee
sivupolkuja pitkin. Hän oli tuskin viisi minuuttia ollut minun luonani,
kun hän jo — ja se tahtoo sanoa — oli voittanut Dorotheani suosion; hän
näette lahjoitti lapsille sokeriruutin ja silitteli ja suuteli heitä,
vaikka he tänään aamulla eivät vielä olleet pestytkään. Samassa huusi
Dorotheani kimakalla äänellänsä: tämä on Jumalan mies, hänen pitää
tulla meidän pastoriksemme.

_Majuri_. Saadaanpa nähdä.

_Koulumestari_. Sitte tiedusteli herra vaalipappi meiltä, kuka teidän
armonne suosiossa likimmästi on. Minä ilmoitin hänelle että vanha
vahtimestari Jaakko ja minä itse olemme teidän armonne ylhäisten
silmäin edessä armon löytäneet. Sitte lähetti hän minut teidän armoanne
valmistamaan hänen tuloonsa.

_Majuri_. Ha, ha, ha! Sen hän teki viisaasti, ja menkää nyt ja
ilmoittakaa vaalipapille minun häntä odottavan.

_Koulumestari_. Minä juoksen kuin Bileamin hurskas aasi ja ilmoitan
herrani sanan. (Lähtee.)


NELJÄS KOHTAUS.

    Amalia. Majuri.

_Amalia_. Nuo herra vaalipapin mutkaiset retket eivät minusta ensinkään
ole hänelle eduksi.

_Majuri_. No, no, emme saa liian varhain tuomita. Hän tulee
pääkaupungista; siellä hän on kai tullut havainneeksi, ettei suorinta
tietä voi päästä perille, ja nyt hän kai arvelee, että täällä
maakylässä on laita samoin.

_Amalia_. Sallitte kai, että poistun vähän syrjään.

_Majuri_. Oikein, lapseni, ensimmäisessä keskustelussamme ei teidän
pidä olla läsnä. Annan teille sentään luvan vähiin tirkistää avaimen
lävestä.


VIIDES KOHTAUS.

    Jaakko. Majuri.

_Jaakko_. Herra majuri, tuolla ulkona on vaalipappi, joka pyytää saada
kunnian päästä teidän puheillenne.

_Majuri_. Pyytää saada kunnian! Tiedäthän, etten voi semmoista puhetta
kärsiä.

_Jaakko_. En minäkään, mutta niin kuuluivat hänen sanansa.

_Majuri_. Miltä hän sinusta näytti?

_Jaakko_. Hän mahtaa kyllä olla hyvä pastori, mutta husaariksi ei hän
kelpaa.

_Majuri_. Miksi ei?

_Jaakko_. Hän vetää selkänsä niin moneen köyryyn, eikä astu rohkeasti
ihmisten silmäin eteen.

_Majuri_. Ei hänestä ole aikomus husaaria tehdäkään.

_Jaakko_. Hän on sanonut minua sen seitsemän kertaa hyväntekijäksensä
ja vakuuttaa, ettei hän ole eläissään nähnyt toisia niin kauneita
viiksiä kuin minulla on.

_Majuri_. Se mahtaa kyllä olla totta.

_Jaakko_. Mitä minun viikseni häntä liikuttavat? Sitte tahtoi hän
pistää kouraani kovan taalerin aivan kuin saapasten kiillotuksesta.

_Majuri_. Sitä et kai ottanut vastaan?

_Jaakko_. Hitto vieköön! Minä loin häneen vihaisen silmäyksen ja jätin
hänet seisomaan.

_Majuri_. Et saa lukea hänelle sitä viaksi. Maailma ei ole mikään
tasainen suorasarkainen pelto, vaan monisoppinen puisto, täynnä
monimutkaisia käytäviä.

_Jaakko_. No, periköön sitte piru koko maailman, luvalla sanoen!

_Majuri_. Mene ja päästä hänet sisään.

_Jaakko_ (aukaisee oven). Astukaa sisään, herra pastori! (Lähtee.)


KUUDES KOHTAUS.

    Vaalipappi Krumm. Majuri.

_Krumm_. Saanko vihdoinkin kunnian nähdä sen mainion miehen, jota maa
saa kiittää vapaudestaan?

_Majuri_. Mitä hittoja, herra, mitä te sillä tarkoitatte?

_Krumm_. Herra majurin urotöiden maine viime sodassa —

_Majuri_. Tulimainen! Minä olin vaan husaarimajuri enkä muuta mitään. —

_Krumm_. Kainous on laakeriseppeleen paras kaunistus.

_Majuri_. Olkaa ahdistamatta minua seppeleillänne. Jos kaikki ne
seppelöitäisiin, jotka viime sodassa urhokkaasti taistelivat, niin ei
ole Jumala kylliksi laakeripuita kasvattanut.

_Krumm_. Mikä vaatimattomuus. Mutta mitäs suotta kummastelen! Onhan
luoja painanut jaloimman leimansa noihin kasvoihin!

_Majuri_. Teidän palvelijanne?

_Krumm_. Niin nuoreksi en olisi voinut teitä kumminkaan ajatella.

_Majuri_. Niin nuoreksi? Minä olen kuudenkymmenen vuoden vanha.

_Krumm_. Ja vielä niin rivakka. Se on seuraus kohtuullisesta elämästä
nuoruudessa.

_Majuri_. Huonosti arvattu! Minä olin nuoruudessani hurja veitikka.

_Krumm_. Minä panen vetoa, että herra majuri on ripeä metsämies.

_Majuri_. Niin, niin, metsästys on minun mielihuvitukseni.

_Krumm_. Kehumatta sanoen, osaanpa minäkin otukseni kaataa

_Majuri_. Vai niin? Se on hyvä, metsästysretkellä kaipaan seuraa.

_Krumm_. Ja iltasin pienen Whistin pistää.

_Majuri_. Niin, sitä pelaan minäkin.

_Krumm_. Kehumatta itseäni en ole hullumpia Whistimiehiä.

_Majuri_. Ilahuttaa minua. Mutta, herra pastori, ettehän ole tänne
tullut vaan minun kanssani metsässä käymään ja Whistiä pelaamaan?
Haluattehan tulla minun pastorikseni.

_Krumm_. Se olisi minulle suuri armo. —

_Majuri_. Hyi! Kunnon pappi ei ota armoja, vaan jakelee armoja
taivaasta alas. Teidän todistuksenne ovat hyvät, enkä suinkaan ole
vastahakoinen — yksi ehto vaan. Pastorivainaja on jättänyt lesken
jälkeensä.

_Krumm_. Ymmärrän.

_Majuri_. Oivallisen naisen. Hän on nyt talossani.

_Krumm_. Ymmärrän.

_Majuri_. Toivoisin hänen taas saavan oman kodin ja hänen tähtensä
tahdon vielä melkoisesti parantaa pappilaa.

_Krumm_. Ymmärrän.

_Majuri_. Miksi näytte tästä puhuessani niin kummalliselta?

_Krumm_. Herra majuri on minussa löytänyt oikean miehensä; minä nain
hänet heti paikalla.

_Majuri_. Vaikkette ole häntä edes nähnytkään.

_Krumm_. Minkä kunnioitettava kirkonpatruunani katsoo hyväksi, otan
näkemättäkin kiitollisuudella vastaan.

_Majuri_. Mutta leski ei varmaankaan teitä näkemättä ota; sentähden
tutustukaa paikalla häneen ja ilmoittakaa sitten minulle hänen
päätöksensä. Tässä on hänen kamarinsa. Jääkää siihen asti Jumalan
haltuun! {Lähtee.}


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Krumm. (Sittemmin) Koulumestari.

_Krumm_. Sepä on kirottu ehto _sine qua non_. Arvatakseni seuraa luutakin
lihan ostossa mukana. Mutta sittenkin, mitä on minun tehtävä? Olen
nälistynyt ja pappila on rasvainen pala.

_Koulumestari_. Saan kunnian! Kuinka on laita? Olen etehisessä
tepastellut sinne ja tänne, olen akkunan ruutuja tärisyttänyt,
helluntaivirttä hyräillyt itsekseni, mutta nyt en enää voinut
levottomuuttani hillitä.

_Krumm_. Luulen, että laitani on hyvä.

_Koulumestari_. Saanko toivottaa teidän arvoisuudellenne onnea?

_Krumm_. Luulen niin.

_Koulumestari_. No sitten ravistakoon taivas siunaustansa meidän
kunnianarvoisan kirkkoherramme ylitse!

_Krumm_. Kiitoksia, hyvä koulumestari. Herra kirkon patruunalla on
kumminkin yksi ehto vielä; minun pitää naida leski.

_Koulumestari_. Vai niin? Sepä jotakin —

_Krumm_. Miten hänen laitansa on sitten?

_Koulumestari_. Varsin hyvin, ehkä on ylen viisas.

_Krumm_. Olkoonpa niinkin; otan hänet sentään. Herra majurin tahto on,
että kosin heti paikalla.

_Koulumestari_. Tehkää hyvin ja kolkuttakaa vaan tuolle ovelle.

_Krumm_. Niinkö suorastaan? Ei, se ei käy laatuun. Pitää ensin —
mennäänpä kotianne, herra koulumestari, minä kirjoitan kirjeen, te
viette sen leskelle ja levittelette hänelle edeltäpäin vähän minun
etujani ja avujani.

_Koulumestari_. Niinkuin käskette.

_Krumm_. Arvelen tosin, ettei leski suinkaan mitään esteitä tee, mutta
pitää kuitenkin tehdä mikä säädyllistä on. En milloinkaan päitä pitäen
puutu mihinkään. (Molemmat lähtevät.)


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Amalia (yksinänsä. Sittemmin) Majuri.

_Amalia_. Hän on poissa. — Minun on tunnustaminen että olen vähän
tirkistellyt avaimen lävestä. Kukapa sitä minulle viaksi lukee. Jos
minun uudestaan on naimisiin meneminen, lieneehän luvallista että
ennakolta saan nähdä sen miehen, jolle sydämmeni uhraan jokapäiväisen
leipäkullan tähden. Hänen vartalonsa ei ole hullumpi, mutta hänen
kasvonsa eivät minua miellytä.

_Majuri_. No, Amalia, oletko hänen kanssansa puhunut?

_Amalia_. En vielä.

_Majuri_. Eikö hän ole ollut teidän luonanne?

_Amalia_. Ei.

_Majuri_. Eikö hän kolkuttanut teidän ovellenne?

_Amalia_. Ei.

_Majuri_. Sepä kummaa! Hän kuitenkin lupasi —

_Amalia_. Hän tahtoo ensin kirjoittaa minulle kirjeen.

_Majuri_. Mistä sen tiedätte?

_Amalia_. Olihan minulla teiltä lupa vähän kuunnella.

_Majuri_. Aivan niin.

_Amalia_. Se onkin minulle sitä mieluisampi, sillä minulle, näettekin,
juohtui juoni mieleen, jonka teidän luvallanne tahdon panna toimeen.

_Majuri_. Antakaas kuulla.

_Amalia_. Eikös niin, isä kulta, mies naisi minut vaan pappilan tähden;
sitä ette kumminkaan toivone?

_Majuri_. Loruja, hänen ei tarvitse kuin nähdä teidät — —

_Amalia_. Hän ei saa minua nähdä; aion ensi kohtauksessa pistää rouva
Äyriäisen minun sijaani.

_Majuri_. Emännöitsijäni? Ette kai arvele että mies hänet ottaisi?

_Amalia_. Mutta jos hän kuitenkin sen tekisi? Jos tuo tulokas
kirkkoherran paikka niin sokaisisi hänen silmänsä, että naisi vaikka
lemmonkin.

_Majuri_. Silloin hän on hulttio.

_Amalia_. Ja jos hän on hulttio, en minä häntä ota.

_Majuri_. Tietysti ette.

_Amalia_. Nyt minä olen tyytyväinen.

_Majuri_. Ha, ha, ha! Lystillinen kohtaus koituu siitä ainakin. (Huutaa
ovesta.) Rouva Äyriäinen! Sananen vain!


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Rouva Äyriäinen. Edelliset.

_Rouva äyriäinen_. Mitä teidän armonne käskee? Sepä on minulle
sanomattoman mieluista, että pääsen teidän armonne puheille näin
varhain, sillä minulla on valittamista —

_Majuri_. Ja sitähän teillä on joka aamu, rouva Äyriäinen.

_Rouva Äyriäinen_. Valitettavasti kyllä eletään talossa, että on epätoivoon
joutumaisillaan. Aamulla minua vaivaa keuhkotauti, iltapuolella
vesitauti —

_Majuri_. Ja ehtoolla viinatauti, eikös niin rouvakulta. Teitä on
kutsuttu; pastorin rouva teitä tarvitsee, ja minä itse puolestani olen
kutsunut teidät ilmoittaakseni teille, että, — että teette minulle
mieliksi, jos seuraatte pastorin rouvan käskyjä. (Lähtee.)


KYMMENES KOHTAUS.

    Rouva Äyriäinen. Amalia.

_Rouva Äyriäinen_. No, mitä te käskette sitte? Onko teillä hienoja
liinoja pestävänä? Niin, niin, jospa minulla olisi aikaa. Vai
tahdotteko marjahilloa laatia? Koko puutarha on niitä täynnä ja
kyökkipojan pitää minua auttaa.

_Amalia_. Ei hyvä rouva Äyriäinen; kysymys on peräti toista laatua.
Minun on uudestaan meneminen naimisiin.

_Rouva Äyriäinen_. Oi sitä onnettomuutta! Minulla on ollut kolme
miestä, — kolme hyvää miestä — minä olen heitä oikein sydämmestäni
surrut, vaan jos tänään vielä neljäs tulisi, minä en tiedä mitä
tekisin. Aviosääty on suloinen sääty, erittäin vaimolle. Mitäpä olisi
meillä hallittavana, ellei miehiä maailmassa olisi? Ja mitä luulisitte
miehistä tulevan, ellei heitä hallittaisi? Menkää te siis naimisiin
vaan!

_Amalia_. Herra majuri toivoo että ottaisin uuden kirkkoherran.

_Rouva äyriäinen_. Kas sitä vaan, toivotan onnea. Kuka on sitten tuo
uusi kirkkoherra? Mistä hän tulee? Minkä näköinen hän on?

_Amalia_. En ole häntä oikein vielä nähnyt; tahtoisin kuitenkin
ennakolta panna hänelle pienen koetuksen, ja koska tiedän teidät
viisaaksi rouvaksi, olen heittänyt silmäni teihin.

_Rouva äyriäinen_. Minuhun? Niin, niin, olen eläissäni jo monta
koetellut; oi, osaan häntä pidellä kaikista liepeistä. Mutta mitenkä
sitten?

_Amalia_. Hän tulee, hän pyytää saada puhutella pastorin rouvaa ja te
rupeatte minun sijaani.

_Rouva Äyriäinen_. Minäkö? Hi, hi, hi! Minä olen toki vähän vanhempi
teitä.

_Amalia_. Siitä ei hän tiedä mitään.

_Rouva Äyriäinen_. Ja sitte, sitte — ajatelkaapas sentään! Siitä voisi
pian tapahtua onnettomuus.

_Amalia_. Mikä onnettomuus?

_Rouva äyriäinen_. Oi taivahan pyhät! Olenhan vielä kuin parhaassa
iässäni. Jos hän nyt minusta todellakin rupeisi pitämään?

_Amalia_ (nauraen). Niin siirryn minä syrjään ja annan hänet teille.

_Rouva Äyriäinen_. Te nauratte! Te arvelette kai, sehän ei ole
mahdollista! Oi, sanon teille toden, tunsin erään paksun signalistin
kaartissa, hän oli kelpo mies, painoi yli sadan kilon, ja jos vaan
olisin tahtonut, olisin minä jo aikoja ollut rouva »signalistinna».

_Amalia_. Jumala tiesi, mitä teille vielä suotu on. Minä siirryn tieltä
pois.


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Koulumestari. Edelliset.

_Koulumestari_. Kunnioitettava pastorin rouva, suokaa minulle
suosiollisesti anteeksi, etten ilmesty juhlallisessa puvussa, valkeissa
hansikkaissa, sitruuna kädessä, niin kuin pitäisi, koska tätä nykyä en
ole koulumestari, vaan Merkurius.

_Amalia_. Ai, ai, mitäpä Jumalien lähettiläs meille saattaa?

_Koulumestari_. Kirjeen Jupiterilta, joka vastedes on jylisevä meidän
saarnastuolissamme.

_Amalia_. Minulleko?

_Koulumestari_. Teille, hyvistä avuista ylistetylle, jota minä pian
taasen saan kunnian kutsua rouva pastorinnakseni —.

_Amalia_ (aukaisten kirjeen). Mitä? Onhan se ihan runomitalla
kirjoitettu?

_Koulumestari_. Tarjosin hänelle haarikan vaarinkaljaa; se on hänet
runoilijaksi tehnyt.

_Amalia_. Ehkä luette sen meille.

_Koulumestari_ (lukee).

    Te kukka kaunis tuoksuva, Te kirkas jalokivi,
    Te koristatte elämän, kuin taivaan tähtirivi,
    Ma katala nyt vaellan kuin yössä pimeässä.
    Vaan teistä minä ihastun kuin taivaan elämässä.

    Kun tähti kirkas heloittaa ja matkustajaa johtaa
    Niin teistä, rouva ihana, mun mieltän lohtu kohtaa,
    Ja kaikki ilot elämän ne teistä alun saavat,
    Ja kaikki surut lohtua, apua kaikki haavat.

    Kim linnut lentää etelään, kun syksy tuopi hallan,
    Mun syömmein elon vilusta, sun luokseis' rientää vallan,
    Kun linnut pesän rakentaa rannoille Niilin virran
    Ma armaan kodin rakennan sun rinnallesi kerran.

                            Alamaisella nöyryydellä
                                _Elias Krumm_.

Ylevää! Jumalallista!

_Rouva äyriäinen_. Pastori vainaja oli mainio mies, mutta semmoisia
lahjoja ei hänellä ollut.

_Amalia_ (pidättäen nauruansa). Minäkin olen niin liikutettu, että
silmäni sulavat.

_Koulumestari_. Ja kun kohta hänet kokonaisuudessaan saatte nähdä, sen
sorjavartisen, kaunohartiaisen, sulosilmäisen, simahuulisen.

_Amalia_. Ai, ai, herra koulumestari! Johan tekin runoilijaksi rupeatte.

_Koulumestari_. Kiitän, kiitän siitä hyvästä.

_Amalia_. No, menkää ja sanokaa herra pastori Elias Krummille, että
minä odotan hänen tuloansa.

_Koulumestari_. Hih! Minä tahdon paikalla kynäni teroittaa ja
kirjoittaa kauneimmat kutsumakirjeet häihin lumivalkealle paperille.
(Lähtee.)

_Amalia_. No nyt, hyvä rouva Äyriäinen, nyt asetutte istumaan asentoon.

_Rouva äyriäinen_. Minä istun jo; mutta sen sanon vielä kerran, etten
ota mitään edesvastuuta. Jos taivaan tahto olisi, että minun vähät
avuni ja suloni —

_Amalia_. Älkää yhtään ujostelko, vaan tehkää parastanne. (Menee omaan
kamariinsa.)


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

_Rouva Äyriäinen_ (yksin). Tehdä parastani? Sen tahdon. Signalistiin
ei ole enää mitään luottamista ja ilman sitä, minun on myöntäminen,
että hän kyllä puhalsi torveansa oikein miehen tavalla, mutta noin
kauniita värssyjä hän ei suinkaan olisi voinut puhaltaa. Nuo värssyt
ovat tehneet saman vaikutuksen sydämmelleni, kuin etikka kurkuille; se
on tullut varsin terveeksi, vihannaksi. Tapahtukoon Jumalan tahto! —
Joku tulee. — Ah, minä näytän kuin mikäkin kyökkipiika; mutta mitä se
tekee? Vanha majuri sanoo aina: naisihminen näyttää arkivaatteissaan
kaunihimmalta.


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Elias Krumm. Rouva Äyriäinen.

_Krumm_ (itseksensä). Voi minua! Sepä oli karvas omena!

_Rouva Äyriäinen_. Varsin kaunis nuori mies.

_Krumm_ (useat kerrat kumarrellen). Olenko niin onnellinen, että saan
tervehtiä leskeksi jäänyttä pastorivainajan rouvaa?

_Rouva äyriäinen_ (useat kerrat niiaten). Ah, kyllä vaan, hyvä herra,
minä olen jo seitsemän vuotta ollut leskenä.

_Krumm_. Mitä? Minä luulin, että herra pastori olisi vastikään kuollut?

_Rouva äyriäinen_. Herra pastori. Varsin oikein — mutta murehtivalle
leskelle muuttuvat päivät vuosiksi. (Itsekseen.) Melkeinpä olin jo
puhua itseni pussiin.

_Krumm_. Semmoista vahinkoa voi vaivoin auttaa.

_Rouva äyriäinen_. Ah, se onkin auttamaton!

_Krumm_. Auttamaton? Voi minua!

_Rouva Äyriäinen_. Se tahtoo sanoa — mitä hänen ikäänsä koskee — hän
oli jo yli seitsemänkymmenen.

_Krumm_. Ikää karttuu kyllä vähitellen, kun vaan muut ominaisuudet —

_Rouva äyriäinen_. Ja mitä niihin tulee —

_Krumm_. Tahdotteko antaa tilaa sydämessäni sille suloiselle toivolle,
että saan viedä takaisin kylmille jätettyyn pappilaan hänet, joka ennen
oli pappilan kaunistus?

_Rouva Äyriäinen_. En tiedä, ketä hyvä herra semmoisena kaunistuksena
pitää?

_Krumm_. Ketäs muuta kuin sitä ylistettyä, suloista rouvaa, joka
avainkimpussaan tietämättänsä kantoi avaimen minunkin sydämmeeni.

_Rouva Äyriäinen_. Herra kulta, te olette vielä niin nuori — ja minä —
ja minä —

_Krumm_. Ja te?

_Rouva Äyriäinen_. Minä olen jo aikoja sitten kahdenkymmenen jättänyt —

_Krumm_. Sitä en uskoisi, ellette itse sitä sanoisi.

_Rouva äyriäinen_. Kohtuullinen elämä on pitänyt muodon —

_Krumm_. Ja taloudellinen ahkeruus.

_Rouva Äyriäinen_. Kehumatta itseäni, sitä ei minulta ole puuttunut,
avaimeni kalisevat kaiken päivää. Mutta onpa siitä myös jotain
hyötyäkin ollut. Taivas ei ole ahkeruuttani palkitsematta jättänyt, ja
jos joskus vielä päättäisin mennä pyhään avioliittoon —

_Krumm_. Oi, päättäkää!

_Rouva Äyriäinen_. Minun puolisolleni ei kävisi pahoin.

_Krumm_. Riemuvaunuilla kuljettaisiin!

_Rouva äyriäinen_. Laatikot täynnä liinavaatteita, ottamatta lukuun —

_Krumm_. Monta laatikkoa?!

_Rouva äyriäinen_. Arkut täynnä hopeakaluja, ottamatta lukuun —

_Krumm_. Monta arkkua?!

_Rouva äyriäinen_. Onpa vielä puhdasta rahaakin vähäinen summa —

_Krumm_. Puhdasta rahaakin?! Oi, te hurmaatte minua!

_Rouva äyriäinen_. Joka antaa kahdeksan prosentin koron.

_Krumm_ (itseksensä). Rouva ei ole juuri hulluin. (Ääneen.) Teidän
jalkainne juureen —

_Rouva äyriäinen_. Oi, oi! Miten minulle käy? Miesolento minun jalkaini
juuressa! Minä vaivun — vaivun —

_Krumm_. Minun syliini! Minun te olette! Minä teidät pidän! Rakkauden
liitto on solmittu!

_Rouva äyriäinen_. Minä tulin niin hämilleni, huumauksiin —

_Krumm_. Oi, antakaa minulle myöntävä vastaus noilta suloisilta
huulilta.

_Rouva äyriäinen_. Pyydättekö sitä oikein todenperästä?

_Krumm_. Te lumoojani, saatatteko vielä epäillä?

_Rouva Äyriäinen_. Voisi luulla, että ainoastaan laatikot, ainoastaan
arkut —

_Krumm_. Oi kuinka suuresti te loukkaatte minun puhdasta sydäntäni!

_Rouva Äyriäinen_. Mutta pappila, jos en olisikaan pastorin leski?

_Krumm_. Ken hyvänsä te olla mahtanette, tuo vastustamaton sulous —

_Rouva äyriäinen_. Viehättävää houkuttelua, Tässä on käteni, tässä
sydämeni —

_Krumm_. Ja suudelma, — ensimäinen —

_Rouva Äyriäinen_. Kasvoni tulena kuumottavat — mutta pitää totella.
(Kurottaa huulensa suuteloon.)

_Krumm_. Se rahasumma, kuinka paljon sitä on?

_Rouva Äyriäinen_. Kaksikymmentätuhatta markkaa.

_Krumm_. Ja kahdeksan prosentin korot?

_Rouva Äyriäinen_. Kahdeksan prosentin.

_Krumm_. Kiiruhdan aukaisemaan matkakirstuni, kultainen sormus on
sen pohjalla kätkettynä, menen sen noutamaan, pistän sen paikalla
tuohon hienoon sormeen, ja sunnuntaina vaalisaarnan jälkeen luen itse
kuulutuksen. (Lähtee.)


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Rouva Äyriäinen. Sitten Majuri ja Amalia.

_Rouva Äyriäinen_. Minun omani! Minun omani! Aha, pastorin rouva, te
arvelitte kai, kun olette muutamaa vuotta nuorempi minua, ettei minusta
ole mitään pelättävää. Mutta kas meillä on vielä ominaisuuksia, jotka
nuoren miehen niin hurmaavat, että hän meidän jalkaimme juuressa matona
matelee. Jaa, polvillansa on hän kontannut minun edessäni, sitä ei
signalisti milloinkaan tehnyt.

_Majuri_. No, rouva Äyriäinen?

_Amalia_. Mitenkäs on käynyt?

_Rouva Äyriäinen_. Voi, armollinen herra! Voi rouva pastorska! Mitä
pitää minun sanoa? Minun hehkuvat kasvoni, minun ujoksuva katsantoni
selvästi osoittavat, mitä täällä on tapahtunut.

_Majuri_. Tuhattulimmaista? Hänen ujoksuva intonsa?

_Rouva Äyriäinen_. Minun syyni ei se ole, kun rouva on niin tahtonut.

_Amalia_. Se on totta, minä olen luopunut oikeuksistani.

_Rouva Äyriäinen_. Ellei herra majurilla mitään ole —

_Majuri_. Ei mitään, ha, ha, ha!

_Rouva Äyriäinen_. Jaa, jaa, armollinen herra, naurakaa vaan! Oikein
totinen rakkaus: sillä hän sanoi selvään, että ellen minä olisikaan
pastorin rouva hän minut kumminkin siksi tekisi. Rakkauden siivillä hän
on rientänyt kotia noutamaan kihlasormusta ja rakkauden siivillä hän on
tuleva takaisin, ja sentähden riennän kammariini etsimään esille sen
morsiuspuvun, jossa minut kolmattakymmentä vuotta sitte kainona neitona
ensi kerran nähtiin. (Lähtee.)


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    Amalia. Majuri.

_Amalia_. Isä kulta, hänestä ei siis ollut mihinkään!

_Majuri_. Valitettavasti kyllä näkyy olevan niin. Jumala suokoon, ettei
toinenkin petä toiveitamme!

_Amalia_. Toiveitamme? Minulla ei mitään toiveita ole ollutkaan.
(Menee.)

_Majuri_ (yksinänsä). Mitä on tekeminen? Jos toinenkin vaalipappi on
yhtäläinen vintiö kuin herra Krumm, niin olen valmis itse hänet naimaan
(Ovelle koputetaan.) Tulkaa sisään!


KUUDESTOISTA KOHTAUS.

    Fredrik Wahl. Majuri.

_Wahl_ (nöyrästi, mutta ujostelematta ja rohkeasti). Oletteko herra
majuri von Murten?

_Majuri_. Olen.

_Wahl_.. Minä olen vaalipappi Wahl.

_Majuri_. Vai niin.

_Wahl_. Sama, joka rohkeni teille kirjoittaa.

_Majuri_. Olen saanut kirjeen.

_Wahl_. Tulen vastausta kuulemaan.

_Majuri_. Mitä kunnianmerkkiä kannatte te rinnassanne?

_Wahl_. Olen saanut sen palveluksestani vapaaehtoisena jääkärinä.

_Majuri_. Mitä, oletteko ollut viime sodassa?

_Wahl_. Olen, herra majuri!

_Majuri_. Olette kai ollut taistelussakin?

_Wahl_. Gravelotte'n ja Sedan'in luona.

_Majuri_. Tervetultua, sotatoveri! Mutta teoloogina —

_Wahl_. Isänmaan puolesta taisteleminen ei ole Jumaluusoppia vastaan.

_Majuri_. Ei tosiaankaan! Te olette minun mieleiseni mies; teidän pitää
saada pastorin paikka.

_Wahl_. Minä toivon sen ansaitsevani, mutta en tämän kunniarahan
tähden. Katsokaa todistuksiani!

_Majuri_. Niin; saatatte minut oikealle tolalle. Saarnaatte ensi
sunnuntaina ja jos talonpoikani siitä saavat lohdutusta, olette te
oikea mies.

_Wahl_. Kiitän teitä.

_Majuri_. Tulimmainen! Olinpa unhottamaisillani erään seikan! Oletteko
naimisissa?

_Wahl_. En.

_Majuri_. Eikö teillä ole mielitiettyäkään?

_Wahl_ (huo'aen). Ei.

_Majuri_. Mutta pastoriksi päästyänne kuitenkin naitte?

_Wahl_. Tuskin.

_Majuri_. Voisin neuvoa teille hyvän naisen —

_Wahl_. Kiitän.

_Majuri_. Pastorivainajan lesken, nuoren, rakastettavan rouvan.

Wahi, (torjuvasti). Suokaa anteeksi —

_Majuri_. Hänen tähtensä tahtoisin pappilaa vielä melkoisasti parantaa.

Wahi.. Minä tyydyn vähään.

_Majuri_. Ette suostu siis kauppaan?

_Wahl_. En, herra majuri.

_Majuri_. Ja mistä syystä?

_Wahl_. Ei pidä olla vaimoonsa sidottuna viran tähden.

_Majuri_. Mutta jos tuo pastorin paikka ei ilman sitä ole saatavissa?

_Wahl_. Niin luovun molemmista.

_Majuri_. Malttakaa, malttakaa! Jos nainen teitä miellyttäisi?

_Wahl_. Hyvin mahdollista.

_Majuri_. Jos häntä rakastaa voisitte?

_Wahl_. Sitä en voi!

_Majuri_. Eikö teidän iässänne voisi rakastaa?

_Wahl_. Valitettavasti olen jo kerran rakastanut. Se oli tyhmyys; olen
sitä katkerasti katunut.

_Majuri_. Teidät on kai petetty?

_Wahl_. Minulla ei ollut mitään oikeutta tyttöön.

_Majuri_. Hän on siis mennyt toiselle?

_Wahl_ (huoaten). Niin!

_Majuri_. Ja sentähden tahdotte jäädä naimattomaksi?

_Wahl_. Minä voin vain kerran rakastaa

_Majuri_. Saapas nähdä!

_Wahl_. Mutta jos ilmoitan teille, etten milloinkaan ole edes tyttöä
puhutellut, ja että hänen muotonsa on tehnyt minuun semmoisen
vaikutuksen, ettei viiden vuoden eroaika ole voinut sitä poistaa —

_Majuri_. Ette edes puhutellut?

_Wahl_. Ainoastaan nähnyt.

_Majuri_. Ehkä vaan akkunasta nähnyt?

_Wahl_. Oikein!

_Majuri_ (itsekseen). Tulimmainen! Minä huomaan jotain! (Ääneen.)
Ettekö milloinkaan ole tytön kohtalosta sen enempää tiedustellut?

_Wahl_. En; pidän häntä onnellisena, ja jos toisin on, en tahdo sitä
tietää.

_Majuri_. Mutta jos hän olisi joutunut leskeksi?

_Wahl_. Tuskin.

_Majuri_. Oliko ylkämies vielä nuori?

_Wahl_. Luultavasti!

_Majuri_. Ettekö ole häntä nähnyt?

_Wahl_. En milloinkaan.

_Majuri_. Ettekä tiedustellut häntä!

_Wahl_. Miksikä?

_Majuri_. Mutta saattehan nähdä kumminkin naisen, jota olen teille
puolisoksi ehdotellut?

_Wahl_. Säästäkää minua siitä.

_Majuri_. Hän on luonani täällä.

_Wahl_ Sulkeudun suosioonne! Minä lähden.

_Majuri_. Ette tahdo siis kirkkoherran paikkaa?

_Wahl_ (lähtemäisillään). En.

_Majuri_. No, mutta syöttehän sentään aterian luonani? (Aukaisee
Amalian kamarin oven.) Hoi, Amalia, pyytäkää toki tuota vierasta herraa
jäämään päivälliselle tänne.


SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

    Amalia. Edelliset.

_Wahl_.. Mitä näen!

_Amalia_. Se on hän.

_Majuri_. Tunnetteko toisenne?

_Amalia_. Olen useampia vuosia sitten —

_Wahl_. Minun vielä ylioppilaana ollessani —

_Majuri_. Asuitte luultavasti vastatusten?

_Molemmat_. Niin — minä — te — hän.

_Majuri_. Ha, ha, ha! Hupaista pakinaa! Lapset, te olette
narrinparisia! Herra pastori! Viisi vuotta takaperin mahdoitte kyllä
useasti toivoa saadaksenne tunnustaa rakkauttanne tälle kauniille
naiselle, mutta sitä ette silloin saanut, nyt sen saatte ja
vaikenette —

_Wahl_. Tälle naiselle —

_Majuri_. Joka on juuri se leski, josta puhuin. Kätenne tänne,
tyttäreni! Ette ole tämän miehen kanssa vaihtanut vielä sanaakaan —
ensimmäinen sananne olkoon: »Jaa».

_Amalia_. Uneksinko?

_Wahl_. Oi, mikä kaunis unelma!

_Majuri_. Uneksikaa sitten ikuisesti!


KAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.

    Rouva Äyriäinen (hyvin siististi puettuna). Heti jälestä Krumm.
    Edelliset.

_Rouva Äyriäinen_. Tässä olen. Ja herra vaalipappi Krummkin jo tulla
häälyy yli pihan.

_Majuri_. Jahah! Tässä on kahdet naimiset tekeillä.

_Rouva Äyriäinen_. Kahdet? Heh! Mitenkä niin?

_Krumm_ (käyden sisään). Korkealla suosiollanne olen alhaisuudessa
taasen rohjennut astua sisään, toivoen kaikki esteet sillä poistaneeni,
kun juhlallisesti julistan päättäneeni viedä tämän kunnioitettavan
leskirouvan aviopuolisonani kotiani.

_Rouva Äyriäinen_. Minäkin olen asiaa miettinyt ja olen päättänyt —

_Majuri_. Malttakaa! malttakaa! Ensin on pieni erehdys selitettävä.
Te luulette tuon rouvan olevan pastorivainajan lesken?

_Krumm_. Kuinkas sitten?

_Majuri_. Se hän kumminkaan ei ole, vaan tämä tässä.

_Krumm_. Tämäkö? No sitä parempi.

_Rouva Äyriäinen_ (kiivastuneena). Mitä parempi.

_Majuri_. Te luulette myöskin olevanne uusi pastori?

_Krumm_. Minä toivon —

_Majuri_. Se ette kumminkaan ole, vaan tämä tässä!

_Krumm_. Kuinka, herra majuri?

_Majuri_. Herra pastori, te kulitte mutkateitä, mutta tämä herra tässä
tuli suoraan, ja tästä huomatkaa, että »suorin tie on paras».

(Esirippu alas.)




*** End of this LibraryBlog Digital Book "Suorin tie paras : Yksinäytöksinen ilveily" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.