Title: Retusen velkojat : Ilveily 1:ssä näytöksessä
Author: Jakku, Evald
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.

*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Retusen velkojat : Ilveily 1:ssä näytöksessä" ***


RETUSEN VELKOJAT

Ilveily 1:ssä näytöksessä


Kirj.

L.E.J. [J. Evald Jakku]



Kuopiossa,
U.W. Telén & C:o,
1909.



HENKILÖT:

_Pekka Retunen_.
_Kaisa_, edellisen vaimo.
_Mittanen_, kauppias.
_Pikinen_, suutari.
_Mähönen_, maalais-isäntä.
_Neulanen_, ompeliatar.
_Naukkunen_, ravintoloitsija.



(Näyttämö: Kehnosti sisustettu asuinhuone. Taustalla ja oikealla
kummassakin ovi, vasemmalla ikkuna.)


I:NEN KOHTAUS.

    Retunen. Kaisa.

_Retunen_ (Istuu näyttämön etuosassa paikaten vanhaa kenkärajaa.
Itsekseen). Kyllä tämä elämä ei ole puolen palaneen puupennin arvoinen,
ei tottamaariansa olekaan. Toista tuntia jo istun tässä tuhlaten järkeä
ja pikilankaa moiseen rajaan ja jano on että kurkkuani karvastelee.
(Ääneen.) Kaisa! — Kuulepas Kaisa!

_Kaisa_ (Ompelee näyttämön perällä). Mikä taasen hätänä?

_Retunen_. Niin, arvelen vaan tässä että kyllä minun täytyy lähteä
viemään tätä sinun kenkääsi suutarin luokse korjauksille.

_Kaisa_. Mitä, vieläkö se kenkä nyt on korjaamatta ja puolen päivää jo
olet sen kanssa tuhertanut?

_Retunen_. Korjaamatta on, ja siksipä minun täytyy lähteäkin tästä sen
kanssa korjauksille.

_Kaisa_. Sinä et mene minnekään, pysyt kauniisti kotona. Suutarille
mukamas menisit — juuri kun ei tuota tietäisi että taasen kapakkaan
tekee mielesi.

_Retunen_. No, en hitto vieköön minä rupea tässä kenkäraja kourassa
päiväkausia nuokkumaan, kuin suntio sunnuntaisin kirkossa. (Viskaa
kengän lattialle.) Tuosta saat, sanoi pappi kun pirua iski ja nyt
lähden kaupungille.

_Kaisa_. Kapakkaan, tarkotit kai sanoa.

_Retunen_. Niin, vaikkapa sitten kapakkaankin. Ja sinä Kaisu,
kullannuppuni, annat kaiketi minulle muutaman kymmenpennisen, että saan
ryypyn kohmelooni. (Koputtaa ohimoitaan sormellaan.) Täällä on niin
riivatusti kupariseppiä.

_Kaisa_. Kuulepas Pekka.

_Retunen_. Kuullaan, kuullaan, mikä asiana?

_Kaisa_. Tiedätkö Pekka mitä sinä oikeastaan pyydät?

_Retunen_. Josko tiedän — vaan parin vaivaisen ryypyn hintaa.

_Kaisa_. Niin kyllä, vaan parin ryypyn hintaa, mutta tiedätkö mihin tuo
ryyppyin hinnan vaatiminen vihdoin johtaa?

_Retunen_. Mihin johtaa — se johtaa Kaisu-kulta päät'suoraa kapakkaan
ja sieltä vähänpäästä katuojaa myöten raastuvan kellariin.

_Kaisa_ (Kärsimättömänä). Tuota en tarkoittanut. Se johtaa lopuksi
pohjattomiin velkoihin. Olemme jo velassa — annapas kun muistelen
— kauppias Mittaselle 50 markkaa, suutari Pikiselle 13 markkaa,
ompeliatar Neulaselle 7 markkaa, ravintoloitsija Naukkuselle —

_Retunen_ (Keskeyttäen). Eilen sain häneltä vielä pullon olutta laskun
päälle.

_Kaisa_. Vai sait! Ja kehtaat senkin ruoja vielä tunnustaakin.

_Retunen_. Katuvaiselle annetaan anteeksi.

_Kaisa_. Anteeksi —! mene pyytämään anteeksi.

_Retunen_. Kunhan annat ensinnä rahat.

_Kaisa_. Selkääsi annan. Tiedätkö mitä, ellen väärin muista on meidän
lupauksemme mukaan juuri tänään maksettava nuo velkamme ja mistäpä nyt
otamme rahat kun velkojat tulevat?

_Retunen_. Jaa-a, tuota en Kaisa-kulta tosiaankaan tiedä.

_Kaisa_. Tietysti et, mutta sen sinä tiedät liiankin hyvin, mistä
olutta lainaksi saadaan. Mokomakin ravintoloitsija — tulkoonpa
perimään täältä saataviaan, niin käsken viedä sinut muassaan velan
maksuksi.

_Retunen_. Tarkoitatko että hän veisi minut sulhaspojaksi tyttärelleen?

_Kaisa_. Pidätkö suusi! — Mutta tosiaan, voitko keksiä keinoa miten
tänään selviydymme velkojista?

_Retunen_. Minä voin keksiä mitä tahansa ja tuo nyt ei kummaa suurempi
keksintö olisikaan, mutta sille varalle minä vaadin pakkosovinnon.

_Kaisa_. Aina niitä tavallisia juoniasi, mutta olkoon menneeksi. Mitkä
ovat vaatimuksesi?

_Retunen_. Viiden olvipullon hinta ja loppu päivää vapaaksi.

_Kaisa_. Suostutaan. Minkälainen on tuumasi?

_Retunen_. Maltahan hetkinen kun mietin. (Kävelee lattialla
edestakaisin tuumien.)

_Kaisa_ (Ilvehtien). Siinä se oli Pekka se sinun järkevyytesi, turhaan
vaivaat päätäsi.

_Retunen_ (Reippaasti). Annahan olla, Kaisa. Jo, jo leimahti nerokas
tuuma päähäni. Muistatko miten Virtasen muija sai viime talvena kaikki
velat anteeksi, kun hänen ukkonsa kuoli?

_Kaisa_. Miksi en tuota muistaisi, mutta — mutta sinähän et ole vielä
kuollut ja ties sen milloin kuoletkaan.

_Retunen_. Minä voin kuolla vaikka heti, jos niin tarvitaan. Katsopas!
(Ottaa lakanan, heittäytyy lattialle pitkäkseen ja vetää lakanan
päälleen.) Luuletko ettei minua uskottaisi kuolleeksi?

_Kaisa_. Hah, hah, hah, nyt ymmärrän. Tarkotat että sinä tekeytyisit
kuolleeksi, kun velkojat saapuvat tänne.

_Retunen_. Juuri niin, kullanmuruseni, mutta onko sopimus vapaapäivästä
ja olvipulloin hinnasta varma?

_Kaisa_. Kyllähän se saa olla sillään, mutta muuten tämä keino —

_Retunen_. No, no, ei mitään saarnoja, minä vastaan seurauksista.

_Kaisa_. Olkoon sitten niin, mutta (katsoo ikkunasta ulos) tuollahan
näyttää olevankin jo kauppias Mittanen tulossa, arvatenkin meiltä
laskuansa perimään. Lienee parhain, että pysytkin siellä lakanan
alla yhtä kyytiä ja tekeydyt kuolleeksi, minä korjaan hieman
ulkoasuasi. (Noutaa pöytälaatikosta liitujauhoja, joita kaataa
Retusen kasvoille.)

_Retunen_ (Nousee istualleen, puhallellen). Phyi saakeli, enhän minä
sentään mikään taikinakaukalo ole?

_Kaisa_. Hiljaa, eteisestä kuuluu jo kolinaa. Laskeudu pitkäksesi. Kas
noin! (Ovelta kuuluu koputusta. Kaisa rientää etuosalle näyttämöä ja
istuu selin oveen).


II KOHTAUS.

    Edelliset. Mittanen.

_Kaisa_ (Äänekkäästi itkien peittää esiliinalla kasvojaan).

_Mittanen_ (Astuu sisään lasku kädessään). Hyvää päivää. Asuuko tässä
talossa herra Retunen?

_Kaisa_. Kyllä herra, yhyy-yhyy-uu-uu tuolla hän — (Viittaa kädellään
Retusta kohden).

_Mittanen_ (Huomaa Retusen). Kuollut —! Onko herra Retunen kuollut?

_Kaisa_. Kuten näette, hyvä herra, vu-uu —

_Mittanen_. Sepä ikävää! Minulla olisi tässä ollut hänelle pienonen
lasku, mutta —

_Kaisa_ (Yhä hillitymmin itkien). Lasku — niin, kyllähän se vainaja
olisi ne laskut mielellään maksanut, mutta uu-uu —

_Mittanen_. Niin maksettavahan se kyllä olisi tämä lasku, mutta koskapa
asiat ovat nyt näin ikäväliä kannalla niin täytynee minun antaa tuo
velka teille anteeksi. (Repii laskun palasiksi).

_Kaisa_. Voi, tuhansia kiitoksia teille herra Mittanen.

_Mittanen_. Ei mitään kiittämisiä — huonoahan se olisi kuolleelta
velkoa. (Katselee Retusta.) Lienee hän kärsinyt kovia tuskia — ja miten
kalpeakin hän on! Mihin tautiin hän kuoli?

_Kaisa_. — Yhyy-yhyy ruttoon, hyvä herra —

_Mittanen_ (Kauhistuneena). Ruttoon! Sehän on tarttuvaa! Herra
varjelkoon! (Syöksyy ulos).


III KOHTAUS.

    Rettunen. Kaisa.

_Retunen_ (Hyppää ylös, tarttuu Kaisaa käsivarsista ja tanssii nauraen
ja meluten). Se oli 50 markkaa se, muijaseni! Enkös sitten näyttänytkin
totiselta kuin potaatti vellissä? Hah, hah, hah —

_Kaisa_ (Jota Retunen tanssittaa lattialla). Kyllä ukkoseni, mutta ne
olivatkin ensimmäiset markat, jotka sinä olet ansainnut kymmeneen
vuoteen.

_Retunen_. Mutta kylläpä niitä sitten tulikin, hah, hah, hah. (Muuttuu
äkkiä totiseksi.) Ja se olvipulloin hinta, jonka sinä Kaisa-kulta
lupasit. Saanko nyt sen?

_Kaisa_. Siitä ei vielä mitään puhetta, ovathan toiset velkojat vielä
jälellä.

_Retunen_ (Nyrpeissään). Pitääkö minun sitten vielä edelleenkin olla
kuolleena?

_Kaisa_. Tietysti, tuoltahan kuulostaakin jo suutari Pikisen jalan
ääni, joutuin lakanan alle!

_Retunen_ (Mutisee lakanan alle kömpiessään). Myötäänsä tässä kuolla,
eikä peijaisten pidosta hiiskasta halaistua sanaa.

_Kaisa_ (Tasotellen lakanaa Retusen päälle). Hst! Ne pidetään sitten sitä
uljaammat.


IV KOHTAUS.

    Edelliset. Pikinen.

_Pikinen_. Päivää! (Katsoo laskua kädessään. Itsekseen.) Herra Retunen,
71 Mänty-katu. (Ääneen.) Kaiketi tässä talossa asuu — onko, onko rouva
sairas?

_Kaisa_ (Äänekkäästi itkien). Mi-mi-minun mieheni uu-uu — —

_Pikinen_. Niin juuri — teidän miehenne. Minulla olisi tässä hänelle
lasku niistä saappaista, jotka hän sai minulta viime kuussa velaksi.
Missä hän nykyään on?

_Kaisa_. Ta-ta-ivaassa-uu-uu — —

_Pikinen_. Eikö hän enää asu Mäntykadulla —? (Huomaa Retusen lattialla).
Onko hän ku-kuollut?

_Kaisa_. On, herrani-uu-uu —

_Pikinen_. Vai on hän kuollut ja niin reipas kun hän oli vielä viimeksi
tavatessamme. (Katselee epätietoisena laskua. Itsekseen.) Maksettavahan
se olisi ollut tuo laskukin — lemmon hyvät saappaatkin olivat, mutta —
kuka sitä nyt yksien saappaiden vuoksi suremaan. (Ääneen.) Rouvani,
teidän laskunne on kuitattu. (Repii laskun.)

_Retunen_ (Nostaa toisen polvensa koukkuun).

_Pikinen_ (Kääntyy Retuseen käsin ja huomaa ylösnostetun polven). Mutta
rouvani, ette ole huomannut oikaista hänen jalkojaan. (Menee Retusen
luokse, ja painaa koukistuneen polven alas. Toinen polvi, nousee
samassa ylös ja Pikisen painaessa sitä taasen toinen. Lopuksi painaa
hän alas molemmat polvet, jolloin pää kohoo ylös, päätä painaessa
taasen jalat. Kauhistuneena.) Herranen aika — rouva — mikä — miten
hänen kanssaan oikeastaan on!

_Kaisa_ (Yhä kiihtyneemmin itkien). Hän kuoli niin äkkiä että-uu-uu —
että ehkä ei hänestä ehtinyt kaikki henkikään lähteä, uu-uu — —

_Pikinen_. Mihin tautiin hän kuoli?

_Kaisa_. Ruttoon-uu-uu — —

_Pikinen_. Ruttoon —! Siunatkoon —!

    (Ulos.)


V KOHTAUS.

    Retunen. Kaisa.

_Retunen_ (Hyppää meluten ylös). Hah, hah! se käy kuin siimaa.
Lemmon pikikynsi, löysi kerrankin koivet alleen. (Ulkoa kuuluu melua ja
kolinaa.) Mutta kuka riivatun patarumpu tuo on, joka mellastaa niin
että talo vapisee?

_Kaisa_. Äänestä päättäen lienee se sama maalaisisäntä jolta
viimeviikolla ostit velaksi säkillisen jauhoja. Joutuin lakanan alle.

_Retunen_. Siitä lemmon aasista taisi saadakin vastuksen. Ja kaiken
muun lisäksi on se vielä kuuro kuin tukki. (Menee lakanan alle.)


VI KOHTAUS.

    Edelliset. Mähönen.

_Mähönen_ (Tulee sisään puoleksi päihtyneenä, meluten). Lemmoon
puliisia. Kuin mä tuun hyväkhän tyä ja kysyyn: Tiätääkös pehtuuri mihnä
se Retuusen herrassööringin plassi on, niin rupiaapas sen kuvaanen
änkkäämhän jotta moon joavuksis ja mua kurhun fänäämhän. Häh, mitä se
frouva sanoo?

_Kaisa_ (On yrittänyt puhua jo ennemmin. Itkien.) Sanoin vaan ettette
meluaisi liiaksi. Retunen on kuollut-uu-uu — —

_Mähönen_. Häh, kuallakko? E-heei frouvakulta sitä pikku tauriista
niiv vain kualla. Hamphan porotusko frouval' on?

_Kaisa_ (Huutaen). Sanoin että Retunen on kuollut.

_Mähönen_. Niiv vain, niiv vain. Pahoon se poraa meirän äiteekin
hamphansa kans', mutta plaasi se lakaata siitä kun piipunöljyllä
plautathin.

_Retunen_ (Päätään kohottaen, Kaisalle). Viskaa sitä lemmon tolloa jo
kengällä ja aja ulos ovesta.

_Mähönen_. Tuata, onkos herrassöörinki korolla; meil' olis vähä
praataamista siitä jauhosäkistä?

_Kaisa_ (Huutaa Mähösen korvaan). Retunen on kuollut!

_Mähönen_. Häh! Retuunenko kuallu? No siunaa ja varjele! Kuka sen on
tappanu? (Hoippuu puhuessaan lattialla edestakasin, astuu lopuksi
Retusen säärelle, jolloin kaatuu pitkäkseen.)

_Retunen_ (Hyppää voihkien ylös, pidellen säärtään). Kirottu
länttäsaapas — polkee ihmisiä kuoliaaksi.

_Mähönen_ (Kömpii ylös). Ka, herrassöörinkikös s'olikin ja niinkun
elääsnänsä — jotta mä lährin lasakantiksi trampata.

_Retunen_ (Yhä pidellen säärtään). Minä se olin ja nyt on teidän
maksettava minulle katkenneen sääreni hinta.

_Kaisa_. Niin, se on maksettava.

_Mähönen_. Niiv vain, niiv vain, sit'häm mä lährin täältä peräämhänkin.
Eikös n'ollutkin hyviä jauhoja, puurokin tuloo niistä kun Hämhen visaa.

_Retunen_ (Huutaen). Haastan teidät käräjiin sääreni katkasemisesta.

_Mähönen_. Häh! Sanooko herrassöörinki käräjhin menövänsä.
M'ajattelinkin jotta mitä se herrassöörinki keskellä päivää
levootteloo. No, mä lähren sitte kotia, kylhän sitä rookathan
muulloonkin. Hyvästi vain.

    (Ulos.)


VII KOHTAUS.

    Retunen. Kaisa.

_Retunen_. Tuommonen riivatun taulapää aasi, kyllä minä hänelle
jauhosäkit maksan.

_Kaisa_. Menet tuommosilta kuuroilta tolvanoilta jauhosäkkiä ostamaan.

_Retunen_. Viisaammat eivät enää anna meille.

_Kaisa_. Se on sinun syysi, maksaisit velat ajoissa niin ei meidän
olisi tarvis ostaa mitään tuommosilta tyhmeliineiltä kuin tuo oli.

_Retunen_. Vai on se minun syyni? Mutta itsepä nuo olen myöskin tässä
velat maksanut kuin pankista vaan ja —

_Kaisa_ (Hätäisesti keskeyttäen). Pekka hyvä. Neiti Neulanen on tuolla
kadulla tulossa tänne käsin, arvatenkin perimään pukulaskuani. Sinun on
mentävä uudelleen lakanan alle.

_Retunen_. Minä en mene minnekään lakanain alle, menen kaupungille.

_Kaisa_. Mutta, Pekka rakas, neiti Neulanen tulee tänne ja — kyllä
sinun on sentään mentävä lakanan alle.

_Retunen_. Olen siellä jo kolme kertaa maannut kuin lehmä nevassa.
Voithan nyt kerran koettaa itsekin miltä se tuntuu maata siellä
janonsa kanssa tapellen, kait sitä osaan minäkin itkeä piipattaa.

_Kaisa_. Ihan sinun kanssasi tuskautuu. Minäkö rupeaisin lattialle
pitkäkseni, pilaisinko niin vaan hyvän maineeni!

_Retunen_. Mitä kuolleen maineesta.

_Kaisa_. Suusi kiinni tolvana. Mutta hetihän neiti Neulanen mahtanee
olla täällä. Sano hänelle että olen kuollut, juoksen piiloon tuonne
vaatesäiliöön.

    (Menee.)

_Retunen_. Juokse sinä vaan, kyllä täällä asiat hoidetaan.


VIII KOHTAUS.

    Retunen. N:ti Neulanen.

_N:ti Neulanen_. Hyvää päivää. Rouva Retunen kaiketi asuu tässä talossa?

_Retunen_ (Äänekkäästi itkien). Bäy-äy-äy-äy tässä talossa asuu
leskimies Retunen äy-äy —

_N:ti Neulanen_. Missä rouva Retunen sitten on?

_Retunen_. Hän on — hän on — ku-kuollut — äy-äy —

_N:ti Neulanen_ (Ihmetellen.) Kuollutko! sanotte? Onko rouva Retunen
kuollut, hän joka oli kuin terveys itse?

_Retunen_. Kuollut on, neiti-kulta ja minä jäin tänne nyt yksinään kuin
kanto kankaalle.

_N:ti Neulanen_. Samalla kun surkuttelen teitä, herra Retunen, en voi
olla ihmettelemättä. Mihin tautiin hän kuoli?

_Retunen_. Jaa, että mihinkäkö tautiin hän kuoli? Hän kuoli — hän
kuoli — lempo hänen tautinsa tiesi. Mutta (tarjoo tuolia) eikö neiti
halua istua? (Itsekseen.) Riivatun pulska tyttö.

_N:ti Neulanen_ (Istuu). Minulla olisi ollut joitain keskeneräisiä
asioita rouva Retusen kanssa, mutta miten se nyt niiden kanssa lienee?

_Retunen_. Jassoo — tuota — kaunis ilma tänään.

_N:ti Neulanen_ (Veitikkamaisesti hymyillen). Ei tuo liene pahimpiakaan.

_Retunen_. Eipä vaan, eipä vaan — (kynsii korvallistaan) tuota — onko
neiti jo naimisissa?

_N:ti Neulanen_ (Vallattomasti nauraen). — Neiti jo naimisissa? Hah,
hah, hah, olihan tuokin kysymys. Mutta miksi tuota kysytte?

_Retunen_. Muuten vaan — tuota — (koettaa istua samalle tuolille n:ti
Neulasen kanssa) ilman vaan. (Istuu.)

_N:ti Neulanen_. Mutta miksi herra Retunen haluaa istua samalla tuolilla
minun kanssani, onhan tuossakin tuoli?

_Retunen_. Niin, nähkääs, neitiseni — tuo tuoli tuossa on — se tahtoo
sanoa — heikkojalkainen ja tuo tuoli taasen — niin, ettepä usko kun
setäni kerran istui sille ja sai heti hammastaudin.

_N:ti Neulanen_. Hammastaudin! hah, hah, hah, hah, ehkäpä hän sen vuoksi
lopuksi kuolikin?

_Retunen_. E-eei hän tuota nyt juuri kuollut, mutta — mutta ihanhan
tästä putoaa lattialle. (Tarttuu n:ti Neulasta kaulasta.)

_Kaisa_ (Joka jo ennemmin on tirkistellyt ovenraosta, syöksyy luuta
kourassa vihaisena sisään). Pekka lurjus! Häpeä! Kun ihan silmäini
edessä kehtaat. —? Voi hyvä isä toki millaisia ne miehet ovat. (N:ti
Neulaselle.) Ja sinäkin muikku-silmä, — kyllä minä sinut höyhennän!

_N:ti Neulanen_ (syöksyy ovesta ulos).


IX KOHTAUS.

    Retunen. Kaisa.

_Retunen_ (Seisoo hämillään lattialla). Tarkotin vaan —

_Kaisa_ (Matkien). Tarkotit vaan — kyllä sinun tarkotuksesi tässä
tiettään, senkin hirtehinen. On sitä aikoihin tässä elettykin kun
aviosäädyssä olevat miehet alkavat näin vaan julkeasti kristillistä
aviojärjestystä rikkoa.

_Retunen_. Itsehän tuota pakotit — ja tuo tyttö —

_Kaisa_. — Tuo tyttö — sinä se olit, juuri sinä! (Ulkoa kuuluu
kolinaa.) Mitä eikö tuolla ole taasen yksi karhu tulossa? Mars lakanan
alle!

_Retunen_ (Vetäen lakanaa päälleen). Mieluummin menisin tillikkaan.

_Kaisa_. Tillikkaan —! linnaan panetan sinut mokoman avionrikkojan ja
samoin tuommoset kuhertelevat mamsellit kuin tuokin, jotka eivät
tiedä jumalanpelvosta tuon taivaallista.

_Retunen_. Kaisa, Kaisa; kuka sitä nyt viitsisi kultansa linnaan
lähettää?

_Kaisa_. Sinut saisi lähettää vaikka Siperiaan.

_Retunen_. Kenties lähetät sinne tuon äskeisen mamselinkin.

_Kaisa_ (Luo äkäisen katseen Retuseen. Ovelta kuuluu koputusta). Astukaa
sisään.

_Retunen_. Niin mamseli, tulkaa sisään vaan, huomenna tästä lähdetään
yhdessä Siperiaan.


X Kohtaus.

    Retunen. Kaisa. Naukkunen.

_Naukkunen_ (Astuu sisään, kädessään pieni käsikori, minkä laskee
ovipieleen). Hyvää päivää! Herra Retunen lienee kotosalla.

_Kaisa_ (Itkien). Hän on — hän on — uu-uu —

_Naukkunen_ (Huomaa Retusen). Kuollut! Retunen kuollut — mies parhaissa
voimissaan! Milloin se on tapahtunut?

_Kaisa_. Tä-tä-nään, uu-uu — —

_Naukkunen_. Tänään! Sepä nyt oli ikävää, ja etten minäkään ennemmin
sattunut tänne tulemaan. Minulla on tuolla korissani pullo parhainta
Ruotsin konjakkia pormestaria varten ja olenpa varma että se olisi
palauttanut hänet henkiin, jos olisi sitä ollut ajoissa tarjota.

_Retunen_ (Kuullessaan konjakista mainittavan, on kohottanut päätään
ja silmäillyt koriin käsin.)

_Kaisa_. Viinan puutteeseen tuo taisi ukko-riepu kuollakin-uu-uu — —

_Naukkunen_ (Istuu selin Remuseen). Sepä oli tosiaan harmillista etten
ennemmin sattunut tänne. Pekka parka!

    (Katsoo yli olkansa Retusta, joka sillävälin on noussut puoleksi
    ylös, jääden siihen asentoon, Naukkusen katsoessa häntä).

_Naukkunen_ (Peittäen hymyään). Sairastiko hän kauvankin?

(Kääntyy taasen katsomaan Retusta, joka on juuri nousemaisillaan
seisoalleen.)

_Kaisa_. Eihän tuo kauvan sairastanut mutta — uu-uu — —

_Naukkunen_. Sitä ikävämpää. Taisi miesriepu kärsiä kovia tuskia?

_Kaisa_. Koviahan nuo olivat, uu-uu — —

_Retunen_ (On noussut ylös, hiipinyt korin luokse, ottanut sieltä
pullon ja kaataa sen sisältöä juuri suuhunsa).

_Kaisa_. Mutta päässythän nyt on ukko-kulta vaivoistaan. (Silmää
taakseen ja huomaa Retusen.). Mitä, joko taasen aijot päihisi juoda?
(Juoksee Retusta kohden.)

_Naukkunen_ (Samoin juosten Retusta kohden). Ja pormestarin konjakinko
veitikka tuumit latkia?

    (Esirippu alas.)




*** End of this LibraryBlog Digital Book "Retusen velkojat : Ilveily 1:ssä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.