Title: Amerikan löytöretken päiväkirja
Author: Columbus, Christopher, 1451-1506
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Amerikan löytöretken päiväkirja" ***


KRISTOFFER KOLUMBUS

AMERIKAN LÖYTÖRETKEN PÄIVÄKIRJA


Jäljentänyt
Bartolomè De La Casas

Suomentanut, johdannolla ja selityksin varustanut
Erkki Valkeila


       *       *       *       *       *



KRISTOFFER KOLUMBUS (_Cristobal Colón_) syntyi helmikuun 7. päivänä
1446 Geovassa. Toisten tietojen mukaan olisi syntymävuosi 1451.
Yleensä Kolumbuksen lapsuusvuosia koskevat tiedot ovat hyvin
ristiriitaisia. Hänen poikansa Ferdinand luettelee ne Genovan
tasavallan paikkakunnat, jotka kiistelivät Kolumbuksen syntymäseudun
maineesta. Kolumbus itse ei ollut tarkoin maininnut syntymäpaikkaansa,
ja meidän on tyydyttävä yhtä vaillinaisiin tietoihin kuin Ferdinand
Kolumbuksen saamat--hän nimittäin ei myöskään mainitse isänsä
synnyinpaikkaa sen tarkemmin kuin edellä on sanottu.

Jos pitää paikkansa, että Kristoffer Kolumbus syntyi Genovassa 1451,
niin hänen isänsä oli Domenico Colombo, kankuri ja
ravintoloitsija,--toisten tietojen mukaan varaton villankehrääjä, joka
Kristofferin syntyessä oli portinvartijana. Vuonna 1459 nuoren
Kolumbuksen kerrotaan olleen mukana merisotaretkellä, jota hänen
serkkunsa Colombo le Jeune johti. Tällöin hän oli siis
kahdeksanvuotias, jos myöhempi syntymävuosi on oikea, tai kolmentoista
vanha, jos aikaisempi vuosi pitää paikkansa.

Tunnettu diplomaatti, filosofi ja tutkija Salvador de Madariaga
selittää, että Colón oli juutalaista alkuperää, käännykki, ja
sellainen juutalainen ilmenee mm. Englannin historiassa nimellä
Disraeli. Disraelin imperialismin Madariaga sanoo olleen juutalaisiin
kohdistuvan vainon ja halveksunnan ylväs hyvitys: »Te vainoatte
kansaani; kostoksi minä annan teille maailman.» Niinpä Madariagan
mukaan Colón astui laivaansa sinä päivänä, jolloin juutalaisten oli
määrä poistua Espanjasta, ja hän hankki Espanjalle uudet maat.

Kun tiedot ovat näin vaihtelevia ja lähteet eroavat jyrkästi
toisistaan, riippuu siitä, halutaanko Kolumbusta pitää arvossa vai
parjata, lienee aiheetonta syventyä sen tarkemmin hänen
varhaisvuosiinsa, kun tuntuu siltä, että niillä ei kuitenkaan ole
varsinaista tekemistä Kolumbuksen sen elämänosan kanssa, joka hänestä
on tehnyt kuuluisuuden. Hän on joka tapauksessa tehnyt merimatkoja
Välimeren itäosaan, ja sanotaan hänen käyneen Kioksessa 1475.
Seuraavana vuonna hän lähti Genovasta kauppamatkalle Englantiin neljän
italialaisen laivan mukana. São Vincentin niemen kohdalla näiden
neljän aluksen kimppuun hyökkäsi ranskalais-portugalilainen laivasto,
jolloin kaksi genovalaista laivaa upposi ja vain muutamien merimiesten
ja kauppiaiden onnistui pelastua rantaan. Näiden joukossa oli
Kolumbus.

Saman vuoden lopulla hän purjehti Englantiin toisessa mainitusta
taistelusta pelastuneessa aluksessa ja palasi Lissaboniin 1477.
Vuosina 1481--1482 hänen tiedetään käyneen Guineassa, josta siihen
aikaan kuljetettiin kauppatavaroita ja kultaa--sekä
orjia--Portugaliin. Välillä hän oleskeli Porto Santossa, ja eräät
tiedot kertovat hänen siellä menneen naimisiin. Avioliittoa koskevat
tiedot ovat myös erilaisia.

Guineasta palattuaan Kolumbus esitti Portugalin kuninkaalle ajatuksen
meritien etsimisestä lännen kautta Intiaan. Siihen hän lienee tullut
oleskellessaan Porto Santossa. Kuningas Juhana II kysyi Kolumbuksen
ehdotuksen johdosta valtakuntansa etevimpien oppineiden mielipidettä.
Tiedemiesten lausunnossa Kolumbus arvioitiin lapselliseksi
haaveilijaksi, jonka pään Marco Polon jutut olivat panneet pyörälle.
Siten Portugalista ei ollut odotettavissa kannatusta Kolumbuksen
yritykselle.

Vuonna 1486 Kolumbus sai tilaisuuden selostaa suunnitelmiaan Kastilian
kuningatar Isabellalle, joka mieltyi niihin. Hanke annettiin
Espanjassakin oppineiden tutkittavaksi, ja tulos oli vielä
masentavampi kuin Portugalissa. Tuskin lienee sentään totta, mitä
Roselly de Lorgues kertoo: »Muutamat neuvoskunnan jäsenet vetosivat
Kolumbuksen todistelujen johdosta eräisiin raamatunpaikkoihin ja
kirkollisten kirjailijoiden teoksiin, jotka eivät olleet Kolumbuksen
ajatusjärjestelmän mukaisia. Yliopiston opettajat väittivät, että maa
on litteä eikä voi olla pallonmuotoinen, koska psalmin mukaan 'Jumala
levitti taivaan niinkuin viitan'.» Totta lienee kuitenkin, ettei
ainakaan aivan yleisesti uskottu maan olevan pallon, ja nekin, jotka
olivat pallonmuotoisuuden kannalla, arvelivat pallon paljon
pienemmäksi kuin se todellisuudessa on. Niin myöskin Kolumbus.
Vanhalla ajalla oli jo tosin laskettu maapallon ympärysmitta, mutta
sen jälkeen oli paljon taannuttu niin tiedoissa kuin ajatuksen
selkeydessäkin. Näin maantieteellisissäkin seikoissa.

Kerrotaan Kolumbuksen jälleen vuonna 1488 pyrkineen Portugalin
kuninkaan kanssa yhteyteen, mutta siitä ei liene tullut mitään, ei
ainakaan tuloksiin johtavassa mielessä. Sanotaan tähän vaikuttaneen
sen, että Bartholomeu Diaz oli juuri silloin palannut siltä matkalta,
jolla hän oli löytänyt Hyväntoivonniemen ja päätellyt meritien Intiaan
kulkevan sen kautta, eikä portugalilaisia kiinnostanut läntisen
meritien löytäminen, mikä oli aivan epävarma.

Kolumbus palasi jälleen anomaan Espanjan hallituksen apua. Sitä
hänelle ei kuitenkaan luvattu ennenkuin lokakuussa 1491. Huhtikuun 17.
päivänä seuraavana vuonna allekirjoitettiin Espanjan hallitsijaparin
ja Kolumbuksen välinen sopimus, ja saman kuun 30. päivänä
satamakaupunki Palos sai tehtäväkseen asettaa Kolumbuksen
käytettäväksi kaksi purjealusta. Se velvoitus aiheutui mainitun
kaupungin asukkaiden tekemästä laiminlyöntirikoksesta vastapäättyneen,
maureja vastaan käydyn sodan kestäessä. Kolumbus sai sittemmin vielä
kolmannenkin laivan.

Kolumbus kävi Amerikassa kaikkiaan viisi eri kertaa, neljästi elävänä
ja kerran ruumiina. Hänen ensimmäisen matkansa kuvailee tässä
julkaistava päiväkirja.

Toiselle matkalleen hän lähti syyskuun lopulla 1493, ja silloin
hänellä oli seitsemäntoista laivaa, joissa oli tuhatviisisataa henkeä,
hevosia, siemenviljaa, viiniköynnöksiä ja muuta tavaraa uusiin maihin
perustettavien siirtokuntien tarpeeksi. Kanarian saarilta matka
valtameren ylitse kesti kaksikymmentä päivää.

Hänellä oli silloin mukanaan veljensä Diego Kolumbus, joka jäi
Españolan saarelle perustetun Isabella-siirtokunnan ylipäälliköksi.
Itse hän lähti saaren sisäosista etsimään kultaa ja löysikin
kulta-alueen. Sitten hän purjehti Kuuballe ja Jamaikaan, mutta palasi
sieltä huonossa kunnossa syyskuussa 1494 Isabellaan, jonne sillä välin
oli tullut hänen toinenkin veljensä, Bartolomé, tuoden siirtokunnalle
lisää muonaa, joka olikin sangen tarpeen, sillä espanjalaiset eivät
pystyneet oudoissa oloissa tulemaan toimeen. Kristoffer Kolumbuksen
ollessa matkalla osa väestöä oli alkanut niskuroida Diegoa vastaan, ja
elämöiminen puhkesi lopulta ilmikapinaksi; niskuroitsijoiden
anastaessa Bartolomén laivat ja lähtiessä Espanjaan kantelemaan
kuningasparille Kolumbusta vastaan.

Mellastelevien espanjalaisten ilkityöt aiheuttivat kiistan saaren
alkuasukkaiden kanssa, ja lähes satatuhantinen intiaaniarmeija kävi
heidän kimppuunsa siitä huolimatta, että Kolumbus oli kaikin tavoin
omalta osaltaan pyrkinyt rauhallisiin väleihin intiaanien kanssa.
Intiaanit hävisivät taistelun, tuhannet saivat surmansa ja sotavangit
otettiin orjiksi; viisisataa lähetettiin Sevillaan myytäviksi.

Espanjaan menneet niskurit saivat aikaan, että kuningaspari lähetti
Españolaan luottamusmiehen tutkimaan saaren oloja, ja Kolumbus lähti
itse Espanjaan antamaan selitystä. Hän sai kumotuksi häntä vastaan
tehdyt syytökset helposti, vieläpä hänelle varustettiin laivastokin,
kun hirmumyrsky oli Españolassa tuhonnut kaikki siellä olleet laivat
paitsi sitä ainoata, jolla Kolumbus palasi Espanjaan.

Mutta kolmannelle matkalle ei riittänyt miehiä. Sota Ranskaa vastaan
oli käynnissä, ja Kolumbus sai laivojensa väeksi maanpakolaisuuteen
tuomittuja rikollisia, ja kuudella aluksella hän toukokuun 30. päivänä
1498 lähti kolmannelle matkalleen. Kanarian saarilla hän jakoi
laivastonsa kahtia. Toinen osa purjehti suoraan Españolaan, toisella
hän itse lähti eteläisempää tietä Kap Verden saarien kautta ja päätyi
monen vastuksen perästä Etelä-Amerikan manterelle Orinoco-virran suun
seuduille.

Hän ei kuitenkaan ryhtynyt tarkemmin tutkimaan uutta löytämäänsä
maata, vaan kiirehti Españolaan, jossa asiat olivat taas hullusti.
Siellä oltiin tyytymättömiä Bartolomé Kolumbuksen tiukkaan hallintoon,
ja saaren ylituomari Roldan oli asettunut kapinallisten johtajaksi
»mokomaa muukalaista» vastaan. Kristoffer Kolumbus saapui juuri
silloin saarelle, antautui neuvotteluihin kapinallisten kanssa ja
rauhan saavuttamiseksi suostui nöyryyttäviin ehtoihin.

Sillävälin panettelijat olivat Espanjassa tehneet työtä, ja tuloksena
oli, että Españolaan lähetettiin uusi käskynhaltija Francisco de
Bobadilla, joka perille tultuaan hankki itselleen joukkojen suosion
antamalla kaikille kullankaivuuluvan, kun Kolumbuksen veljekset
osuivat olemaan poissa. Näiden palatessa Bobadilla vangitsi
Kolumbukset ja lähetti heidät kahleissa Espanjaan.

Matkalla laivan kapteeni olisi mielellään päästänyt Kolumbuksen
kahleista, mutta siihen Kolumbus ei suostunut, ja kahleissa hän
astuikin maihin laivasta Cadizissa marraskuussa 1500. Kuningaspari
lausui heti syvän paheksumisensa Kolumbuksen vangitsemisen johdosta,
hänet vapautettin, ja hänelle annettiin kaksituhatta tukaattia, jotta
hän saattoi arvonsa mukaisesti matkustaa Granadaan kuningasparin luo.
Entistä ylivaltaa uudessa maanosassa hän ei kuitenkaan enää saanut.

Tämä tapaus on antanut aiheen paljoon paatokselliseen puheeseen, mutta
Madariaga ei ole tyytyväinen sellaiseen lavastukseen. Hän sanoo, että
Ferdinand ja Isabella eivät olleet epäkiitollisia hirviöitä, vaan
järkeviä ja aikaansa verrattuina lempeitä hallitsijoita, sekä
oikeamielisiä että realistisia. Bobadilla oli rehellinen tuomari. Kun
hänen toimintansa tuntuu liikanaisen karkealta, näyttää siltä kuin
syytökset »amiraalia» ja hänen veljeään, »adelantadoa», vastaan
olisivat olleet hyvin perusteltuja. Pohjaton mustuus on mitä
harvinaisinta. Sellaisissakin ihmispedoissa kuin piispa Pierre
Cauchonissa ja sir Hudson Lowessa on huomattu olleen inhimillisiä
piirteitä muutenkin kuin anatomisesti; eikä Bobadilla ollut ensinkään
ihmispeto.

Bobadilla ei pystynyt hallitsemaan siirtokuntaa, missä kurittomuus
kasvoi ja mielivalta alkoi rehoittaa. Saarelle lähetettiin uusi
ylituomari ja hallinnonhoitaja, ja Bobadilla sai käskyn palata
Espanjaan. Laivastossa, jossa hän matkusti, oli mukana myös Kolumbusta
vastaan kapinoinut Roldan vankina, ja laivasto tuhoutui melkein
kokonaan. Siitä tuli perille vain yksi alus, jossa kuljetettiin
Kolumbuksen omaisuutta; se oli vapautettu Bobadillan toimeenpanemasta
takavarikosta. Bobadilla ja Roldan eivät olleet siinä aluksessa.

Vielä neljännen kerran Kolumbus lähti meren taakse toukokuussa 1502.
Hänellä oli neljä pientä laivaa ja sataviisikymmentä miestä, veljensä
Bartolomé ja kolmitoistavuotias poikansa Fernando. Nyt matka kesti
Kanarian saarilta Martiniquelle yhdeksäntoista päivää. Españolan
saaren käskynhaltija Ovando ei sallinut Kolumbuksen nousta laisinkaan
maihin, ja Kolumbus jatkoi matkaansa Kuuban ja Jamaikan eteläpuolitse
Hondurasin rannoille. Hän etsi sieltä salmea, josta pääsisi Intian
mereen. Sellaista salmea ei tietenkään löytynyt, mutta Veraguan
tienoilla hän totesi kannaksen sisäosissa huomattavia kulta-alueita.
Hän ryhtyi perustamaan siirtokuntaa, mutta oli vähällä kaikkineen
joutua tuhoon intiaanien salahyökkäyksen johdosta. Kahdella aluksella
hän vihdoin pääsi kesäkuussa 1503 Jamaikan saarelle, jolloin laivat
vuotivat niin kovasti, että ne oli ohjattava matalikolle: niiden
kannelle rakennettiin asuttavia majoja.

Heillä ei ollut työkaluja uusien laivojen rakentamiseen, ja ruokaakin
he saivat vain vaihtokaupalla Jamaikan ystävällisiltä alkuasukkailta.
Kaksi merimiestä lähti amiraalin pyynnöstä muutamien intiaanisoutajien
keralla 190 kilometrin päässä olevaan Españolaan, kertomaan asiasta
Ovandolle. Uhkarohkea yritys onnistui sikäli, että miehet pääsivät
perille, mutta Ovando ei lähettänyt pyydettyä apua.

Tukalassa asemassaan Kolumbus sairastui, miehet alkoivat mellastaa
saaressa ja suututtivat alkuasukkaat. Kolumbus pelastui
kuunpimennyksen avulla. Hän tiesi sen ennakolta Regiomontanuksen
»Ephemerideistä» ja lähetti intiaanipäällikkölle sanan, että Jumala on
suuttunut heihin ja päätti rangaista heitä, koska he näännyttivät
nälkään hänen valittunsa; vihansa merkiksi Jumala pimentäisi kuun. Kun
kuu pimeni Kolumbuksen ennustamalla hetkellä, kantoivat hätääntyneet
intiaanit Kolumbukselle ruokatarpeita, ja Kolumbus lupasi, että jos he
vastakin huolehtisivat haaksirikkoisten muonituksesta, niin Jumala
antaisi kuun paistaa.

Kun kahdeksan kuukautta oli kulunut avunhakijain lähdöstä eikä
Ovandolta kuulunut apua, syntyi tyytymättömän miehistön keskuudessa
aseellinen kapina, jonka Bartolomé Kolumbus kukisti. Ja sitten--eräänä
huhtikuun päivänä 1504--näkyi merellä laiva, josta souti vene
haaksirikkoisten luo. Siinä tuotiin Ovandolta viinipullo, paisti
ja--kirje, ettei ollut joutilaita laivoja haaksirikkoisten
kuljettamiseen.

Mutta Ovandon häpeällinen teko tuli Españolan siirtokunnassa tietoon,
ja siirtolaisten suuttumusta peläten Ovandon oli vihdoin kesäkuun
lopulla lähetettävä laiva noutamaan haaksirikkoisia, samaan aikaan
kuin avunhakijatkin olivat lopulta saaneet hankituksi aluksen samaan
tarkoitukseen. Nämä kaksi alusta luovivat kolme viikkoa kovassa
vastatuulessa, ennenkuin pääsivät Españolaan. Sieltä Kolumbus
kuukauden kuluttua lähti veljineen ja poikineen Espanjaan.

Valtameren amiraali ja Intian varakuningas oli nyt köyhä mies, sillä
viimeiset varansa hän oli antanut merimiesten palkoiksi, joita
hallitus ei suostunut maksamaan. Hän saapui kotimaahan marraskuun 26.
päivänä.

Kuningatar Isabella oli kuollut muutamia päiviä ennen Kolumbuksen
paluuta. Kuningas Ferdinand ei ollut koskaan ollut ihastunut
Kolumbukseen eikä tahtonut kuulla puhuttavan Españolan hallinnon
luovuttamisesta Fernando Kolumbukselle, niinkuin isä oli toivonut.
Siellä piti yliherruutta julma Ovando, toimeenpannen verilöylyjä
alkuasukkaiden keskuudessa, saadakseen heidät raatamaan kullan
hankkimiseksi Espanjalle. Ja kun hän oli hävittänyt sen saaren 800.000
henkeä käsittävän väestön melkein sukupuuttoon, hän sai Espanjan
hallitukselta luvan hankkia lisää orjia Bahama-saarilta.

Kolumbus oli käynyt kerran tapaamassa kuningas Ferdinandia, pyytäen
takaisin oikeuksiansa ja inhimillisempää kohtelua Españolan
alkuasukkaille. Hänen esityksensä lykättiin neuvoston
tutkittavaksi--ja neuvosto ei pitänyt kiirettä. Suuri viikatemies
korjasi Kristoffer Kolumbuksen Valladolidissa toukokuun 20. päivänä
1506, ennenkuin kuninkaan neuvosto oli ehtinyt käsitellä Kolumbuksen
asiaa. Seitsemän vuotta myöhemmin ruumis siirrettiin Sevillaan, ja
saman vuosisadan puolimaissa hänen rakkaaseen Españolaansa. Kun San
Domingo 1705 joutui Ranskalle, Kolumbuksen ruumis vietiin Havannaan,
ja kun Espanjan oli luovutettava Kuubakin Yhdysvalloille 1898, se
palasi valtameren yli Sevillaan.

       *       *       *       *       *

Kaikissa vaiheissaan Kolumbus siten näkyy olleen kovan onnen mies,
mutta erinomaisen itsepintainen. Hänen omista kertomuksistaan selviää,
että hän ei ollut luonnontieteilijä, eipä edes sanottavasti
luonnontutkijakaan. Valittaahan hän päiväkirjassaan itsekin sitä,
ettei hän tunne kasveja--sivumennen sanoen muuten piirre, joka puhuu
hänen puolestaan, koska se todistaa, ettei Kolumbus ainakaan ollut
tyhmä, sillä sellaisethan tavallisesti eivät tunnusta
tietämättömyyttään.

Meikäläisen käsityksen mukaan Kolumbus ei myöskään ollut erikoisen
loistava kynämies. Hänen päiväkirjansa ei ole kirjallisesti lennokas
loistotuote, vaan pikemminkin kuivakiskoinen kirjaanpano, josta
kuitenkin selvästi ilmenevät ne päämäärät, joita Kolumbuksella oli,
samoinkuin hänen matkansa vaikuttimet.

Näemme, että löytöretki oli pyrkimys saada matka kaukaisille itämaille
lyhenemään ja ennenkaikkea käyttäen siihen laivoja, joilla kuljetus
oli helpompaa kuin työläillä kamelikaravaaneilla mitattomien
taipaleiden poikki. Selvästi käy ilmi myöskin, mitä tavaroita Kolumbus
haaveili löytävänsä. Marco Polon teos, johon hän näyttää tutustuneen
joko suoraan taikka välillisesti, kuvaili--vaikka Polo ei ollut
koskaan käynytkään Japanissa--Cipangun äärettömiä kulta-aarteita perin
tenhoavasti.

Mitkä olivat Kolumbukset omakohtaiset moraaliset vaikuttimet? Hän ei
tietenkään ollut isänmaallinen espanjalainen, sillä hänhän oli
tyrkyttänyt aatettaan Portugaliin ja oli valmis kaupittelemaan sitä
Ranskaan. Hän ei ollut selvä ristiretkeläinenkään, jollaiset paloivat
halusta voittaa sieluja Kristukselle. Hän ei ollut epäitsekäs
tiedemies, tarkoituksenaan pelkkä asiain toteaminen. Myöskään hän ei
ollut kiihkeä kullanetsijä; rikkaus oli hänelle vain välikappale
tavoitteeseen pääsemiseksi. Mutta hän janosi valtaa--tai ehkä
paremminkin sanoen vallan ulkonaisia merkkejä, arvonimiä,
kultakannuksia, vaakunaa, valtameren amiraalin perinnöllistä arvoa,
Intian varakuninkuutta ja kenraalikuvernöörin nimeä. Hän on--vielä
selvemmin kuin Napoleon--_megalomania incarnate_. Hänen ihanteensa oli
ilmeisesti kuninkaallinen kulkue: »elävä purppuran, silkin ja brokadin
massa, missä hopea ja kulta välkehtivät, arvokkaasti etenemässä
andalusialaisten ja arabialaisten ratsujen arvokkaassa
kavionkapseessa, lippujen ja viirien metsä, jonka yllä uljaasti kohosi
kultainen risti ja Kastilian kuninkaallinen lippu.» Suurenmoiset
kulkueet ovat tehonneet ihmisiin aikojen alusta ja ovat omansa
läkähdyttämään vielä nykypäiväisenkin radioselostajan.

       *       *       *       *       *

Löytöretkien teko ei ollut lähimmäisenrakkaudesta johtuvaa
yritteliäisyyttä enempää Kolumbuksella kuin kenelläkään muullakaan.
Hallitukset eivät niitä kannattaneet myöskään siitä syystä, että olisi
edistetty tieteiden kehittymistä, vaan päämäärät olivat paljon
läheisempiä ja selvempiä; valtion kassan rikastuttamisen toivossa
niitä tehtiin. Aina myöskin tarvittiin hallitsijan lupa löytöretkille
lähdettäessä, koska yksityinen yritteliäisyys sillä alalla oli
kiellettyä. Tämä selittänee sen, miksi Kolumbus kiusasi kahden
valtakunnan kuninkaita tuumitteluillaan, kunnes vihdoin kuningatar
Isabellasta sai itselleen tukijan.

Eräässä mielessä Kolumbuksen suorittama uuden maailman löytö ei
vastannut toiveita. Hän ei ollut tuonut mukanaan niin paljon kultaa
kuin portugalilaiset olivat löytäneet Guineasta, ja epäsuotuisat säät
tuhosivat matkoilla paljon aluksia. Myöskään ei osattu käyttää hyväksi
löydettyjä alueita asianmukaiseen siirtolaisasutukseen, joten silläkin
alalla koettiin vastoinkäymisiä enemmän kuin uusista maista katsottiin
olevan hyötyä.

Mutta koska Kolumbus oli tuonut mukanaan jonkun määrän kultaa, levisi
tieto uuden maailman rikkaudesta Eurooppaan, ja seitsemän vuoden
aikana 1497--1504 kävi ainakin seitsemän retkikuntaa Kolumbuksen
lisäksi Atlantin tuolla puolen. Niihin retkiin osallistui myöskin
Amerigo Vespucci, josta Amerikka sittemmin sai nimensä, mutta vasta
1512, kuusi vuotta Kolumbuksen kuoleman jälkeen, osattiin sanoa, että
Kolumbuksen löytämä maa ei ollutkaan Intia, vaan tykkänään uusi
maanosa.

       *       *       *       *       *

Kolumbuksen löytöretken arvosta ei kiistelty vain hänen eläessään,
vaan myös hänen kuolemansa jälkeen. Kiitollista apua parjaukseen
saatiin erään oikeusjutun asiakirjoista. Kolumbuksen kuoltua Martin
Alonzo Pinzonin, _Pintan_ kapteenin, poika nosti kanteen Kolumbuksen
testamentista, joka ilmeisesti oli laadittu ennenkuin hän tiesi
olevansa lopullisesti rutiköyhä mies--hänhän odotti toivehikkaasti
kuningas Ferdinandin neuvoston ratkaisua. Oikeusjutun aikana
vastapuoli tietenkin koetti halventaa Kolumbusta, ja niitä lausuntoja
on vielä tälläkin vuosisadalla käytetty, kun on tahdottu väheksyä
Kolumbuksen retkien merkitystä.

Varsinkin niissä maissa, joista ei ratkaisevasti osallistuttu suuriin
löytöretkiin, mutta joissa kyllä on osattu hyötyä niiden tuloksista,
semminkin Ranskassa ja Saksassa, pidetään Kolumbuksen tekoja
verrattain merkityksettöminä. Tosin ei suorastaan kielletä, että
Kolumbus suoritti löytöretken, mutta eräässäkin sivistyshistoriassa
mainitaan Amerikan löydön olleen »ilmassa», ja että jos Kolumbus ei
olisi sitä tehnyt, sen olisi tehnyt joku muu aivan samoihin aikoihin.

Edellä selostamastamme Kolumbuksen elämäkerrasta käy selvästi ilmi,
kuinka »ilmassa» se oli. Kolumbus kiusasi kahden valtakunnan
kuninkaita esityksillään, ja kuusi vuotta hän ahdisti Espanjan hovia,
ennenkuin hänelle myönnettiin oikeus lähteä haluamalleen
purjehdusretkelle ja annettiin se tuki, mitä valtio voi saada Paloksen
satamakaupungin rankaisemisesta. Portugalin kuningas ei ollut ottanut
Kolumbuksen esityksiä kuuleviin korviinsakaan, ja kahden maan
tiedemiehet pitivät matkaa hullun yrityksenä.

Sitten, kun Kolumbus tosiaan oli matkallaan löytänyt maan, kierteli
siellä kyllä sangen vilkkaasti retkikuntia, mutta sen ei välttämättä
tarvitse todistaa, että niitä olisi siellä kuljeskellut, jos Kolumbus
ei olisi löytänyt matkallaan maata taikka jos Kolumbus ei olisi
matkaansa tehnytkään.

Mutta vaikka ei olisi ollut näinkään; vaikka tosiaankin monet muut
olisivat olleet valmistuneita samanlaiselle löytöretkelle, pysyy
kieltämättömänä tosiasiana, että löytöretken suoritti Kolumbus monien
vaivojen ja vastuksien koettelemana ja että hänen tukenaan oli
Espanjan kuningaspari, nimenomaan Kastilian Isabella, kun Portugalin
kuningas puolestaan oli asettunut retkeen nähden torjuvalle kannalle.

Jos Kolumbus oli niin tietämätön kuin hänen vastustajansa väittävät ja
niin perin tyhmä kuin heidän tahollaan sanotaan, sitä ihailevammin
täytyy suhtautua hänen loputtomaan sisuunsa--sehän vie miehen vaikka
läpi harmaan kiven, kuten suomalaisessa sananparressa väitetään.

Erimielisyys Kolumbuksen arvosta ja merkityksestä on kuitenkin
tässäkin mielessä rajoitettava pelkästään vanhaa manteretta
koskevaksi. Riitainen Eurooppa on tällaisestakin asiasta löytänyt eri
puolia väittelyn kohteiksi, mutta Atlantin tuolla puolen sensijaan
tunnutaan Kolumbukselle annettavan jakamaton arvo. Joka ainoa
pääkaupunki Kap Hornista pohjoiseen napapiiriin asti voi esittää yhden
tai useampia Kolumbuksen muistopatsaita. Kaikissa Etelä-Amerikan
maissa on ainakin yksi kaupunki saanut hänestä nimensä, ja yksi
valtiokin on ottanut nimekseen Colombia.

Pohjois-Amerikassa Kanada on pysynyt ainakin sanotussa muodossa
viileänä Amerikan löytäjän muistolle, mutta Yhdysvalloissa sensijaan
on neljänkymmenenkahdeksan valtion joukossa tuskin ainoatakaan, jossa
ei olisi joko kaupunkia tai piirikuntaa--tai
molempia--löytöretkeilijän mukaan nimitettynä. Columbus, Columbia,
Columbiana, Colon ovat usein kertautuvia nimiä Yhdysvaltain kartassa,
ja monin muin muodoin ensimmäisen Amerikan-kävijän nimi toistuu
yleisessä nimistössä. Kolumbuksen päivä, lokakuun kahdestoista, on
omaksuttu juhlapäiväksi. Hauskana piirteenä mainittakoon, että muuan
yksityinen yhtiö teetti Amerikan löydön 400-vuotisjuhliin 1893
hopeaisen patsaan, jonka muovasi ranskalainen kuvanveistäjä Bartholdi,
ja se oli suurin patsas, mitä koskaan on hopeasta valettu.
Alkuperäinen hopeapatsas käytettiin sittemmin kyllä toisiin
tarkoituksiin, kun patsas oli uudestaan valettu pronssista.

Teokseemme liittyvässä kuvassa esitettyä Paul Bartlettin patsasta
pidetään yhtenä parhaimmista Kolumbuksen kuvista, joita on olemassa.
Sillä on kunniapaikka Washingtonin kansalliskirjaston pyörösalissa,
missä on esillä Yhdysvaltain parhaiden taiteilijoiden edustavimpia
töitä. Kasvonpiirteet siinä ovat, kuten muissakin »näköisyyteen»
pyrkivissä patsaissa, Genuassa olevasta Kolumbuksen patsaasta
peräisin. Kuten näemme, ne poikkeavat toisessa vanhassa kuvassa,
firenzeläisessä maalauksessa, esitetyistä.

       *       *       *       *       *

Kolumbuksen väheksyjät mielellään käyttävät muita lähteitä kuin
Kolumbuksen omia kertomuksia; mutta samoin myöskin hänen kannattajansa
näkyvät ottavan tietoja muualta kuin hänen omasta päiväkirjastaan.
Siten niin Kolumbuksen moite kuin kiitoskin on saatu syntymään
sivullisista tiedoista. Niinpä ne, jotka väheksyvät Kolumbusta
löytöretkeilijänä ja merimiehenä, kuitenkin ovat valmiit esimerkiksi
myöntämään, että hän ensimmäisenä huomasi kompassin poikkeaman
pohjoissuunnasta.

Tämä on sentään erehdys. Ensinnäkään kukaan ei ole ottanut vaivakseen
laskea, poikkesiko kompassi Kolumbuksen retken aikana
pohjoissuunnasta, mihin päin ja kuinka paljon; poikkeamahan vaihtelee
ja on joskus olematon.

Kuten päiväkirjasta näemme, Kolumbus päinvastoin on sitä mieltä, että
kompassi ei näytä väärin. Sensijaan hän huomasi erään seikan, jota
siihen aikaan ei uskottu, nimittäin että Pohjantähti ei pysy
paikallaan, vaan »kiertää», kuten muutkin tähdet, taivaanlakea.

Se oli myöskin kyllä tärkeä havainto merenkulkualalla, mutta tykkänään
toista kuin kompassineulan poikkeaman huomaaminen.

       *       *       *       *       *

Kolumbuksen omakätistä päiväkirjaa ei ole enää olemassa. Arvatenkin se
aikanaan joutui kulumaan ylhäisten lukijain käsissä. Se kyllä saattoi
kuulua siihen kahdentoistatuhanen niteen kirjastoon, jonka Fernando
Kolumbus lahjoitti Sevillan yliopistolle, mutta kun kaksi kolmannesta
siitä määrästä on hävinnyt, on Kolumbuksen päiväkirja mahdollisesti
ollut hukkaan joutuneiden joukossa.

Fray _Bartolomé de las Casas_ jäljensi Kolumbuksen päiväkirjan
itselleen. Tämä hengenmies (1474--1566) joutui kosketuksiin
Kolumbuksen retkien kanssa jo nuorena, sillä hänen isänsä oli mukana
Kolumbuksen toisella retkellä. Tätä piispaa sanotaan Länsi-Intian
apostoliksi, ja hän esiintyi tarmokkaasti intiaanien puolesta
teoksessaan _Historia General de las Indias occidentales_. Tuloksena
hänen taistelustaan oli, että Länsi-Intiaan ryhdyttiin kuljettamaan
neekeriorjia, joiden arveltiin olevan soveliaampaa työvoimaa kuin
intiaanit. Neekeriorjuuden historia on loistoesimerkki siitä, kuinka
hyvistä ja jaloista vaikuttimista lähtenyt aate voi ihmisten
toteuttamana muuttua mitä verisimmäksi vääryydeksi ja inhoittavimmaksi
epäinhimillisyydeksi.

Las Casas on lyhennellyt Kolumbuksen päiväkirjan alkupuolta, jossa
ilmeisesti on ollut vain mainintoja säästä ja kuljetusta matkasta.
Tämän vuoksi nyt perästäpäinkään ei voida määritellä, kuinka lähelle
Bermudaa Kolumbus esimerkiksi oli osunut matkallaan. Las Casas näyttää
sensijaan uskollisesti ottaneen mukaan kaiken sen, mikä koskee
varsinaisia tapahtumia niin merellä kuin maalla, ja sehän lienee
pääasia; onpa hän pitkiä taipaleita jäljentänyt suorastaan Kolumbuksen
omin sanoin.

Kului sentään yli kaksisataa vuotta Las Casasin kuolemasta, ennenkuin
Kolumbuksen päiväkirja painettiin espanjalaisen meriupseeri don
Navarreten toimesta vuonna 1791. Se tapahtui aikoihin, jolloin
Kolumbuksen retkeä suuresti ihailtiin, ja osui Kolumbuksen ensimmäisen
retken 300-vuotismuistoksi.

       *       *       *       *       *

Suomennoksessa on pyritty noudattamaan alkutekstiä kuivakiskoisuudesta
huolimatta; niissä paikoissa, missä käännöksen ja alkutekstin välille
voi syntyä tulkintaeroavaisuuksia, on espanjalainen sanonta ilmaistu
sulkumerkeissä.

Koska Kolumbus koko ajan uskoi olevansa tekemisissä intialaisten
kanssa, ei myöskään käännöksessä ole käytetty intiaanien nykyistä
suomalaista rotunimitystä, vaan puhutaan intialaisista, kuten
Kolumbuskin teki.

Kirjan loppuun on lisätty joitakin huomautuksia Kolumbuksen tekstin
johdosta.

    _Suomentaja._


       *       *       *       *       *



KOLUMBUKSEN ENSIMMÄISEN AMERIKAN-MATKAN PÄIVÄKIRJA


    _Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen_

»Sittenkun kaikkeinkorkeimmat, kaikkeinkristillisimmät,
kunnianarvoisimmat ja suurivaltaisimmat hallitsijani, Espanjan ja
merensaarten kuningas ja kuningatar, armollisimmat valtiaamme, tänä
vuonna 1492, päätettyänne ja lopetettuanne sodan Euroopassa
hallitsevia maureja vastaan suuressa Granadan kaupungissa, missä minä
tammikuun toisena päivänä näin Teidän Korkeuksienne kuninkaallisen
lipun asevoimin kohotettavan Alhambran, sanotun kaupungin
linnoituksen, torneihin, ja maurien kuninkaan tulevan kaupungin portin
edustalle ja suutelevan Teidän Korkeuksienne ja prinssin (infantti don
Juanin), minun herrani, kuninkaallista kättä, sittenkun nyt, sanon,
vielä samassa kuussa, niiden tietojen perusteella, mitä minä annoin
Teidän Korkeuksillenne Intian maista ja eräästä hallitsijasta, jota
sanotaan suurkaaniksi, meidän kielellämme kuninkaiden kuninkaaksi,
samoinkuin siitä, että hän ja hänen edeltäjänsä olivat yhä uudestaan
lähettäneet Roomaan pyyntöjä saada itselleen pyhän uskomme opettajia,
jotka pystyisivät heitä opettamaan, ja että pyhä isä ei niitä heille
koskaan lähettänyt,[1] ja että niin lukuisat kansat joutuvat
kadotukseen epäjumalain uskossa ja omaksumalla harhaoppeja, Teidän
Korkeutenne kristillis-katolilaisina hallitsijoina ja pyhän uskon
ystävinä ja sen suosijoina ja Muhammedin harhaopin sekä kaiken
epäjumalallisuuden ja kerettiläisyyden vihollisina olette ajatellut
lähettää minut, Cristobal Colónin, sanottuihin Intian maihin, käymään
noiden hallitsijoiden ja kansojen luona tutkiakseni noita paikkoja
sekä tapoja, millä ne voitaisiin käännyttää pyhään uskoomme, ja olette
käskeneet, että minä en kulkisi itämaihin niinkuin on ollut
tavanomaista, vaan valitsisin läntisen tien, josta tähän päivään
saakka ei tiedetä, että kukaan olisi kulkenut sitä.[2] Myös ovat
Teidän Korkeutenne, ajettuaan kaikki juutalaiset pois
kuningaskunnistanne ja kaikista alusmaistanne, samassa tammikuussa
antaneet minulle tehtäväksi lähteä matkalle sanottuihin Intian maihin
tarpeeksi isolla laivastolla; samalla olette osoittaneet minulle
suuren suosion, olette aateloineet minut, niin että minä
vastaisuudessa voin kirjoittaa nimeni eteen _don_, ja samalla
nimittäneet minut valtameren suuramiraaliksi sekä kaikkien niiden
saarten ja manteren, mitä löydän ja valloitan ja jotka tästedes
maailmanmerestä löydetään ja valloitetaan, varakuninkaaksi ja
elinikäiseksi kuvernööriksi; ja että vanhin poikani seuraa minua ja
niin aste asteelta kaikkina tulevina aikoina. Ja matkustin minä
Granadan kaupungista saman vuoden 1492 toukokuun kahdentenatoista
päivänä, lauantaina, ja saavuin Palosin kaupunkiin, joka on
merisatama, missä varustin kolme sellaiseen yritykseen soveliasta
alusta (_navios_), ja lähdin siitä kaupungista, hyvin varustautuneena
sangen runsailla elintarvikkeilla ja hyvin suurella miehistöllä,
elokuun kolmantena päivänä tänä samana vuonna, perjantaina, puoli
tuntia ennen auringonnousua, suunnaten matkani Teidän Korkeuksillenne
kuuluville Kanarian saarille, jotka ovat mainitussa valtameressä,
lähteäkseni sieltä edelleen ja purjehtiakseni niin kauan, kunnes
saapuisin Intiaan viedäkseni Teidän Korkeuksienne sanoman sikäläisille
hallitsijoille ja täyttääkseni sen, mitä olette antaneet tehtäväkseni.
Ja sentähden aion koko matkan päivä päivältä kirjoittaa kaiken mitä
teen, näen ja koen, kuten jäljempänä ilmenee. Paitsi sitä,
armollisimmat valtiaani, että kirjoitan joka yö, mitä edellisenä
päivänä on tapahtunut, ja joka päivä, kuinka kauas olemme yöllä
purjehtineet, olen aikonut piirtää uuden merikartan, johon sisältyy
koko meri ja valtameren kaikki maat, kukin sijaintinsa ja
ilmansuuntansa mukaan (_debacho su viento_); myös liitän siihen
kirjan, jossa esitän kaiken luonnon mukaan maalattuna päiväntasaajasta
lähtien (pohjoisten) leveysasteiden mukaan ja läntisiä pituusasteita
seuraten. Ja ennenkaikkea paljon riippuu siitä, että unohdan
nukkumisen ja suuresti omistaudun purjehtimiseen, niin että kaikki
sujuisi hyvin, mistä koituu suuri työ.»

       *       *       *       *       *



PERJANTAINA ELOKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Lähdimme perjantaina elokuun 3. päivänä 1492 Barre de Saltesista kello
8 ja kuljimme auringonlaskuun saakka, navakan tuulen vieminä etelään
päin, 60 penikulmaa, yhtä paljon kuin 15 meripenikulmaa[3]. Ohjasimme
sen jälkeen EL, sitten E1/4L, joka oli suunta Kanarian saarille.



MAANANTAINA ELOKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Martin Alonzo Pinzonin komentaman karaveli _Pintan_ peräsin särkyi.
Uskottiin, tai ainakin oletettiin, että tämä onnettomuus oli pantava
erään Gomes Rasconin tilille. Hänen piti tehdä se karavelin omistajan,
Cristoval Quinteron, yllytyksestä, jota ei ensinkään haluttanut
seurata mukana matkalle. Amiraali joutui sen kautta vaikeaan asemaan,
koska hän ei voinut mennä sanotun karavelin avuksi joutumatta itse
vaaraan. Hänen huoltansa lievitti kuitenkin se ajatus, että Martin
Alonzo Pinzon oli rohkea ja kekseliäs mies; päivän aikana kuljettiin
29 meripenikulmaa.



KESKIVIIKKONA ELOKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Kolmen karavelin päälliköt olivat erimielisiä kysymyksestä, missä
suunnassa Kanarian saaret olivat; amiraalin mielipide oli oikea. Hän
halusi jättää karaveli _Pintan_ suurimmalle saarelle (Teneriffalle),
koska sen peräsin oli pahoin rikki ja alus vuoti. Hän olisi mielellään
ottanut sen tilalle toisen karavelin, jos sellainen olisi tavattu;
mutta tänä päivänä sitä ei saatu toimeksi.



TORSTAINA ELOKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Amiraali pääsi Gomeran saarelle vasta sunnuntaiyönä, ja Martin Alonzo
jäi hänen käskystään Teneriffan rantaan, koska hän ei voinut purjehtia
kauemmaksi. Myöskin amiraali lähti sittemmin Teneriffalle. Amiraalin,
Martin Alonzon ja muiden ankaralla uurastuksella ja vaivannäöllä
onnistuttiin _Pinta_ saamaan jälleen kuntoon. Kaikki kolme alusta
purjehtivat täältä Gomeraan. Teneriffan saaren vuoristojonossa (_de la
Sierrá_), joka kohoaa harvinaisen korkealle, havaittiin voimakas
tulenpurkaus. _Pintalle_, jolla oli kolmikulmaiset purjeet, annettiin
täydelliset purjeet, ja sunnuntaina syyskuun 2. päivänä purjehdittiin
sen kera Gomeraan. Amiraali kertoi, että eräät arvossapidetyt
espanjalaiset, Ferro-saaren asukkaat, jotka olivat Gomerassa _Ines
Perazalla_, vakuuttivat joka vuosi nähneensä Kanarian länsipuolella
maata; myös muut Gomeran asukkaat vakuuttivat sen valaehtoisesti.
Tämän johdosta amiraali kertoi muistavansa, että kun hän vuonna 1484
oli Portugalissa, niin eräät Madeiran saaren asukkaat olivat tulleet
kuninkaalta pyytämään karavelia lähteäkseen erääseen maahan, jonka he
siltä saarelta käsin olivat kaikkina vuosina nähneet samassa
suunnassa. Amiraali lisäsi tähän muistavansa, että Azoreilta
kerrottiin samaa asiaa ja että kaikissa näissä kertomuksissa suunta,
merkit ja suuruus olivat yhdenmukaisia. Syyskuun 6. päivänä amiraali
lähti kolmella karavelillaan jatkamaan purjehdusta Gomerasta.



TORSTAINA SYYSKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti tänä päivänä hyvään aikaan Gomeran satamasta; eräältä
Ferro-saarelta kotoisin olevalta karavelilta hän sai tiedon, että
kolme portugalilaista karavelia oli siellä väijymässä häntä
kaapatakseen hänet. Tämä johtui varmasti kateudesta, joka oli saanut
valtaansa Portugalin kuninkaan, kun hän, näki amiraalin ryhtyneen
espanjalaisten palvelukseen. Osuttiin tyveneen; aamulla oltiin Gomeran
ja Teneriffan välillä.



SUNNUNTAINA SYYSKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Amiraali purjehti tänään yhdeksäntoista meripenikulmaa, mutta päätti
lokikirjaan kirjoittaa vähemmän kuin oli purjehtinut, jotta miehistö
ei, matkan venyessä pitkäksi, ryhtyisi hangoittelemaan vastaan ja
menettäisi rohkeuttaan. Yöllä hän purjehti kolmekymmentä
meripenikulmaa. Matruusit purjehtivat huonosti, poiketen neljänneksen
luoteisesta suunnasta, jonka takia amiraali ojensi heitä useaan
kertaan.



TIISTAINA SYYSKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Tänään purjehdimme omaan suuntaamme, joka oli läntinen, kulkien
kaksikymmentä meripenikulmaa, ja näimme suuren kappaleen 120-tonnisen
aluksen mastopuusta, mutta emme sitä tavoittaneet. Yöllä kuljimme
vielä lähes kaksikymmentä meripenikulmaa, mutta edellä kerrotusta
syystä amiraali kirjoitti niistä vain kuusitoista laivan kirjaan.



TORSTAINA SYYSKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Tänään kuljimme suuntaamme kolmekymmentäkolme meripenikulmaa; amiraali
merkitsi kirjaan kolme tai neljä vähemmän. Virrat olivat vastaisia.
Yön tullessa magneettineulat kääntyivät luoteeseen päin
(_norvesteaban_) ja aamulla ne kääntyivät vielä enemmän luoteeseen.



PERJANTAINA SYYSKUUN 14. PÄIVÄNÄ

_Niñan_ miehistö sanoi nähneensä meripääskyn[4] ja kaislapyrstön eli
valkoisen västäräkin[5] (_phaëton aethereus_), mitkä lintulajit eivät
etäänny kauemmaksi kuin kaksikymmentäviisi meripenikulmaa maalta.



SUNNUNTAINA SYYSKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Purjehdittiin läntiseen suuntaan ja kuljettiin kolmekymmentäyhdeksän
meripenikulmaa; amiraali kirjoitti kaksikymmentäkuusi. Tänään oli
hiukan sumua ja tihkusadetta (_iloriznó)._ Tänään ja seuraavina
päivinä ilma oli erikoisen lenseä; oli suuri ilo nauttia aamusta, ja
amiraali sanoi kaipaavansa vain satakieltä; sää muistutti niin paljon
Andalusian huhtikuuta. Täällä näimme ensimmäisen kerran
uiskentelemassa vihreitä ruohotukkoja, jotka olivat ihan äskettäin
irtaantuneet maasta, mikä kaikki pani uskomaan, että oltiin lähellä
jotakin saarta, mutta ei mannerta. Amiraali oli samaa mieltä ja lausui
perusteeksi: »Koska arvelen manteren olevan kauempana.»



MAANANTAINA SYYSKUUN 17. PÄIVÄNÄ

Purjehdimme läntiseen suuntaamme ja kuljimme päivän ja yön aikana
viisikymmentä meripenikulmaa ja enemmän; vain neljäkymmentäseitsemän
kirjoitettiin. Virtaus oli tukenamme. Näimme vihreätä paljon ja näimme
sitä usein, ne olivat vuoriruohoja ja tulivat lännestä päin. Miehistö
otaksui maan olevan lähettyvillä. Luotsit ohjasivat pohjoiseen päin ja
panivat merkille, että magneettineulat näyttivät suuren neljänneksen
luoteeseen. Ruorimiehet pelkäsivät ja aprikoivat eivätkä sanoneet
mitään; miksi? Kun amiraali huomasi sen, hän käski heitä aamulla
varhain huomioimaan pohjoisen[6] uudestaan, ja he havaitsivat neulojen
olevan hyviä.

Tämän ilmiön syynä oli amiraalin selityksen mukaan se, että
Pohjantähti liikkui, kun taas neulat pysyivät alallaan. Tänä
maanantaina nähtiin paljon ruohoja, näöltään vesikasveja. Niistä
löydettiin elävä rapu, jonka amiraali pani talteen ja sanoi, että
sellaiset eläimet olivat varma maan merkki, koska sellaiset eivät
koskaan etääntyneet maasta kauemmas kuin kahdeksankymmenen
meripenikulman päähän. Meriveden huomasimme vähemmän suolaiseksi kuin
olimme havainneet Kanarian saarilta lähtömme jälkeen; ilma tuli yhä
leudommaksi. Kaikki olivat hyvin iloisia, ja alukset koettivat kukin
purjehtia nopeammin kuin toiset nähdäkseen maan ensimmäisenä. Paljon
tonnikaloja ui ympärillä; _Niñan_ matruusit tappoivat niistä yhden.
Amiraali sanoi: »Nämä ovat lännen tiedonantajia; senvuoksi toivon
Jumalalta Kaikkeinkorkeimmalta, jonka kädessä kaikkinainen voitto on,
että hän hyvin pian suo meille maan.» Tänä aamuna hän näki valkoisen
linnun, jonka nimi on kaislapyrstö ja jonka tapana ei ole nukkua
merellä.



TIISTAINA SYYSKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Kuljettiin päivällä ja yöllä ja edettiin enemmän kuin
viisikymmentäviisi meripenikulmaa, mutta kuitenkin merkittiin kirjaan
vain neljäkymmentäkahdeksan. Meri oli niin tyven kuin Guadalquivir
Sevillan kohdalla. Tänä päivänä Martin Alonzo _Pintallaan_, joka on
pikapurjehtija, ei enää pysytellyt perässä, huusi amiraalille
karaveliltaan nähneensä suuren parven lintuja menossa länttä kohti ja
toivoi vielä tänä yönä näkevänsä maata. Pohjoiseen ilmaantui synkkä
pimeys; merkki siitä, että se oli manteren yläpuolella.



KESKIVIIKKONA SYYSKUUN 19. PÄIVÄNÄ

Jatkettiin matkaa samaan suuntaan ja purjehdittiin päivän ja yön
aikana ainoastaan kaksikymmentäviisi meripenikulmaa, kun oli tullut
tyven; kirjaan merkittiin kaksikymmentä kaksi. Tänä päivänä kello
kymmenen aikaan lensi laivalle pelikaani (_alcatraz_), ja illalla
nähtiin toinen. Näiden lintujen tapana ei ole etääntyä kauemmas kuin
kahdenkymmenen meripenikulman päähän maasta. Nousi sumua ilman tuulta,
joka on varma maan läheisyyden merkki. Amiraali ei halunnut viivytellä
purjehtimalla sivutuuleen vakuuttautuakseen maan läheisyydestä. Vaikka
hän olikin varma siitä, että sekä pohjoisessa että etelässä oli
sivuilla saaria, kuten todella olikin, hän pysytteli kuitenkin niiden
välissä, koska hän halusi mennä suorinta tietä Intiaan. »Sää on
edullinen; jos Jumala suo, näemme kaiken muun kotimatkallamme»; nämä
olivat hänen omat sanansa. Luotsit laskivat matkan; _Niñalla_
laskettiin 440 meripenikulmaa Kanarian saarilta, _Pintalla_ 420, mutta
amiraalilaivalla tasan 400. (Viimeksimainittu laskelma oli paikkansa
pitävä.)



TORSTAINA SYYSKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Tänään purjehdittiin L1/4P ja edettiin ainoastaan 7 tai 8
meripenikulmaa. Kaksi pelikaania, joita pian seurasi kolmas, tuli
amiraalilaivalle; se oli merkki läheisestä maasta. Näimme paljon
uiskentelevaa ruohoa, jota edellisenä päivänä ei ollut nähty; muuan
merimies sai käsin kiinni linnun, joka muistutti
valkovästäräkkiä.--Pari kolme pientä lintua lensi laulaen laivalle ja
ennen auringon nousemista jälleen pois. Tuli vieläkin yksi pelikaani
(aamulla) länsiluoteesta ja lensi lounaaseen; merkki siitä, että
länsiluoteessa oli maata, koska nämä linnut nukkuvat maalla ja
lentävät aamulla merelle etsimään ruokaansa.



PERJANTAINA SYYSKUUN 21. PÄIVÄNÄ

Melkein koko päivän tyventä; myöhemmin jonkun verran tuulta. Kuljimme
kolmetoista meripenikulmaa. Aamun sarastaessa näimme niin paljon uivaa
meriruohoa, että meri näytti siitä jähmettyneen (_cuajada_); se tuli
lännestä käsin. Meri oli tyven kuin joki, ilma maailman leudoin.
Näimme valaan; merkki siitä, että olimme maan läheisyydessä.



LAUANTAINA SYYSKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Purjehdimme länsiluodetta kohden suuremmin tai pienemmin poikkeamin,
etenimme noin kolmekymmentä meripenikulmaa; meriruohoa emme enää
nähneet, mutta sensijaan myrskylintuja ja muita siivekkäitä. Amiraali
sanoi, että tämä vastatuuli tuli hänelle hyvin toivottuna, sillä
väkeni oli hyvin tyytymätöntä, koska he luulivat, ettei näillä merillä
ollut lainkaan tuulta, joka veisi heidät takaisin Espanjaan.



SUNNUNTAINA SYYSKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Suuntanamme oli luode, ja purjehdimme kaksikymmentäkaksi
meripenikulmaa. Sepelkyyhkynen, pelikaani, västäräkki ja muita lintuja
nähtiin. Meriruohoa esiintyi jälleen runsaasti; siitä löydettiin
rapuja. Kun meri pysyi tyynenä ja sileänä, miehistö murisi (_murmuraba
la gente_) ja sanoi: »Kun näillä vesillä ei koskaan ole kovaa
aallokkoa, niin ei täällä ole tuultakaan, jolla pääsisi palaamaan
Espanjaan.» Heti kuitenkin meri alkoi liikehtiä ilman että nousi mitään
tuulta, mikä kummastutti kaikkia. Sen johdosta amiraali sanoi: »Tämä
merenkäynti tuli minulle oikeaan aikaan, eikä sellaista ole koskaan
sattunut muulloin kuin juutalaisten aikana, kun Egyptin faarao ahdisti
Moosesta, jolloin meri pelasti hänet vankeudesta.»



MAANANTAINA SYYSKUUN 24. PÄIVÄNÄ



TIISTAINA SYYSKUUN 25. PÄIVÄNÄ

Aluksi oli kauan tyventä, sitten nousi tuuli. Purjehdimme läntiseen
suuntaan yöhön saakka. Amiraali keskusteli Martin Alonzo Pinzonin,
_Pintan_ kapteenin, kanssa kartasta, jonka hän oli tälle lähettänyt
hänen karavelilleen päivää aikaisemmin. Siihen karttaan amiraali oli
piirtänyt enemmän saaria kuin tässä meressä oli. Ja Martin Alonzo
sanoi niiden sijaitsevan näillä tienoilla, mihin amiraali vastasi,
että hänestäkin näytti siltä; syynä minkä tähden he eivät olleet
saaria löytäneet, olivat virtaukset, joiden tähden he yhtä mittaa
olivat ajautuneet luoteeseen päin, eivätkä he sitäpaitsi olleet
purjehtineet niin pitkää matkaa kuin luotsit sanoivat. Sitten amiraali
pyysi häntä lähettämään kartan takaisin, ja kun hän oli heittänyt sen
hänelle köydessä, otti amiraali sen eteensä ja ryhtyi luotsiensa ja
eräiden muiden laivaväkeen kuuluvien kanssa tekemään laskelmia.[7]
Auringon laskiessa Martin Alonzo nousi aluksensa peräosaan ja suuresti
riemuiten huusi amiraalille: »Hyviä uutisia! maata! maata!» Ja kun
amiraali kuuli hänen sanovan sen tosissaan, hän huusi hänelle, että
hänen pitäisi polvillaan kiittää Herraa, jolloin Martin Alonzo
miehistöineen lauloi: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!» Samoin
teki amiraalin laivaväki, ja kaikki _Niñan_ miehet nousivat
mastopuihin ja köysistöön, ja kaikki vahvistivat, että se oli
maata.--Amiraali käski poiketa läntisestä kurssista ja kääntyä
lounaaseen, mistä maa oli näkynyt. Tänä päivänä edettiin neljä ja
puoli meripenikulmaa länteen päin ja yön aikana seitsemäntoista, mikä
teki yhteensä 21-1/2. Miehistölle ilmoitettiin vain kolmetoista, koska
amiraali aina sanoi purjehtivansa pienemmän matkan, jotta taival ei
heistä tuntuisi liian pitkältä. Meri oli hyvin tyven, niin että monet
merimiehet hyppäsivät uimaan. Näkyi paljon kultakaloja ja muita
kaloja.



KESKIVIIKKONA SYYSKUUN 26. PÄIVÄNÄ

Puoleenpäivään saakka purjehdittiin länteen; sitten suunnattiin
lounaaseen, kunnes vakuuttauduttiin siitä, että se, mitä oli pidetty
maana, oli ollut vain taivasta (pilvenlonkia). Edettiin
kolmekymmentäyksi meripenikulmaa; amiraali merkitsi vain
kaksikymmentäneljä.



TORSTAINA SYYSKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Kaksikymmentäneljä meripenikulmaa läntiseen suuntaan.



PERJANTAINA SYYSKUUN 28. PÄIVÄNÄ

Tyventä; kuljettiin vain neljätoista meripenikulmaa länteen päin.



LAUANTAINA SYYSKUUN 29. PÄIVÄNÄ

Tyventä; kuljettiin kaksikymmentäneljä meripenikulmaa länttä kohti.
Nähtiin yksi lintu, jonka nimi on _rabiforcado_ (fregattilintu). Sillä
on ominaisuutena pakottaa pelikaani luovuttamaan saaliinsa (kaloja sen
kuvusta) pois; siten se syö, mitä pelikaanit jo ovat syöneet, ja elää
sillä tavoin. Fregattilintu on merilintu; kuitenkaan se ei koskaan
laskeudu mereen eikä etäänny kahtakymmentä penikulmaa kauemmas maasta.
Niitä on paljon Kap Verden saarilla. Sää oli leuto ja lenseä, ei
puuttunut muuta kuin satakielen laulua; meri oli tyven kuin virta.
Kolme eri kertaa ilmaantui kolme pelikaania ja yksi fregattilintu;
nähtiin paljon meriruohoa.



SUNNUNTAINA SYYSKUUN 30. PÄIVÄNÄ

Tyventä; neljätoista meripenikulmaa länteen. Laivalle tuli neljä
västäräkkiä, mikä on maan varma merkki, koska niin monta saman lajin
lintua yhdessä eivät lennä etäälle eivätkä ainakaan eksyksiin.
Magneettineulain poikkeama länteen päin suureni illalla; aamulla ne
osoittivat Pohjantähteen, mistä tuntuu ilmenevän, että se tähti tekee
kierroksensa kuten muutkin, ja magneetit näyttävät aina oikein.



MAANANTAINA LOKAKUUN 1. PÄIVÄNÄ

Kuljimme kaksikymmentäviisi meripenikulmaa länteen (miehistölle
ilmoitettiin kaksikymmentä) ja saimme tänään kovan rankkasateen.
Amiraalin luotsi puheli tänään peloissaan, että olimme Ferron saarelta
kulkeneet 568 meripenikulmaa; sen laskelman mukaan, jonka amiraali
esitti miehistölle, oli kuljettu 584; mutta sen luettelon mukaan, mitä
hän säilytti itseään varten, oli edetty 700 meripenikulmaa.



TIISTAINA LOKAKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Etenimme kolmekymmentäyhdeksän meripenikulmaa läntiseen suuntaan; vain
kolmekymmentä ilmoitettiin. Meri pysyi yhä rauhallisena ja hyvänä:
»Jumala olkoon tuhannesti kiitetty!» virkkoi amiraali. Ruohoa
uiskenteli idästä länteen, mitä suuntaa sillä ei ollut ennen ollut.
Kaloja näkyi paljon; yksi pyydystettiin; näimme yhden valkoisen
linnun, merilokin, kuten näytti.



KESKIVIIKKONA LOKAKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Tavanmukaiseen suuntaan kuljettiin neljäkymmentäseitsemän
meripenikulmaa. Näkyi myrskylintuja (_pardelas_) ja ruohoa, osaksi
hyvin vanhaa, osaksi hyvin nuorta, joka tuntui hedelmöivän. Amiraali
otaksui, että ne saaret, jotka oli piirretty hänen karttaansa, olivat
jo takanapäin; hän sanoi, ettei hän menneellä viikolla eikä näinä
päivinä, jolloin oli nähnyt näin paljon merkkejä maasta, ollut
tahtonut pitkittää matkaa luovimalla; tosin hänellä oli todistuksia
siitä, että näillä tienoilla oli tiettyjä saaria, mutta hän ei
halunnut tuhlata aikaa, koska hänen tarkoituksensa oli päästä Intiaan.
Jos hän viivyttelisi täällä, niin hän ei olisi kaiketikaan järjissään.



TORSTAINA LOKAKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Kuljettiin tavanmukaiseen suuntaan kuusikymmentäkolme meripenikulmaa,
mutta vain neljäkymmentäkuusi tiedoitettiin. Enemmän kuin
neljäkymmentä myrskylintua lensi parvessa amiraalin laivalle ja kaksi
pelikaania; toisen niistä muuan karavelin poika tappoi kivenheitolla.
Fregattilintu ja joku muu valkea lintu, joka muistutti lokkia, tulivat
laivalle.



PERJANTAINA LOKAKUUN 5. PÄIVÄNÄ

Samaan suuntaan purjehdittiin viisikymmentäseitsemän meripenikulmaa,
kun tuuli yöllä hiukan helpotti; miehistölle ilmoitettiin vain
neljäkymmentäviisi. Meri oli tyven ja tasainen. »Jumalalle olkoon
ylistys ja kiitos!» sanoi amiraali. Ilma oli lenseä ja leuto, ei
ruohoja; paljon myrskylintuja, lentokaloja liiti paljon
amiraalilaivalle.



LAUANTAINA LOKAKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Suuntana pidettiin edelleenkin _Vueste_ eli _Oueste_, mikä merkitsee
samaa (länsi), ja purjehdittiin neljäkymmentä meripenikulmaa; vain
kolmekymmentäkolme merkittiin. Martin Alonzo sanoi tänä yönä, että
olisi hyvä ohjata L1/4E. Amiraalista tuntui, että Martin Alonzo sanoi
tämän vain Cipangon saaren[8] takia, mutta hän oli sitä mieltä, että
jos he muuttaisivat suuntaa, he eivät niin pian pääsisi manterelle.



SUNNUNTAINA LOKAKUUN 7. PÄIVÄNÄ

Amiraali noudatti edelleenkin läntistä suuntaansa; edettiin
kaksikymmentäkolme meripenikulmaa. Tänään auringon noustessa karaveli
_Niña_, joka pikapurjehtijana oli toisten edellä (vaikkakin kaikki
kolme purjehtivat niin kovaa kuin pääsivät nähdäkseen ensiksi maan ja
voittaakseen siten sen palkinnon, jonka majesteetit olivat luvanneet
sille, joka ensin näkee maata), kohotti lipun mastopuuhun ja laukaisi
lombardan (laivakanuunan) merkiksi siitä, että he havaitsivat maata,
kuten amiraali oli käskenytkin. Samoin hän oli käskenyt, että auringon
nousun ja laskun aikaan molempien muiden laivojen tuli pysytellä hänen
läheisyydessään, koska näinä ajankohtina, missä usva sallii,
näkyväisyys on laajin. Mutta kun _Niñan_ miehistö iltaan mennessä ei
voinut näyttää kenellekään maata, jonka he luulivat nähneensä, ja kun
lisäksi paljon lintuja lensi pohjoisesta lounaaseen, mikä saattoi
otaksumaan, että ne lensivät yöpymään maihin taikka olivat lähestyvän
talven vuoksi, mikä näillä seuduin ei varmaankaan enää ollut kaukana,
muuttamassa sieltä pois, ja amiraalin tietämiin portugalilaiset saivat
kiittää enimpiä saarilöytöjään lintujen lennosta, hän suostui
luopumaan läntisestä kurssista ja ohjaamaan lounaiseen, päättäen
kulkea siihen suuntaan kaksi päivää. Tämä tapahtui tuntia ennen
auringonlaskua.



MAANANTAINA LOKAKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Edettiin lounaiseen suuntaan yksitoista ja puoli tai kaksitoista
meripenikulmaa. Meri oli niin tyven kuin joki Sevillan kohdalla.
»Jumalalle ylistys ja kiitos!» sanoi amiraali, »ilmat ovat niin
leutoja kuin Sevillassa huhtikuussa; mikä nautinto onkaan niitä
hengittää, niin tuoksuvia ne ovat». Uiva ruoho oli hyvin tuoretta,
nähtiin paljon maalintuja, jotka lensivät etelään, ja pyydettiin
niistä yksi; myös variksia, sorsia ja yksi pelikaani.



TIISTAINA LOKAKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Lounaiseen suuntaan kaksikymmentä ja puoli meripenikulmaa. Koko yön
kuultiin lintujen lentävän ohi.



KESKIVIIKKONA LOKAKUUN 10. PÄIVÄNÄ

Länsilounaiseen suuntaan viisikymmentäyhdeksän meripenikulmaa; vain
neljäkymmentä neljä merkittiin. Nyt miehistö ei enää halunnut jatkaa
matkaa; he valittivat tien pituutta, mutta amiraali rohkaisi heitä
niin paljon kuin voi, herättäen heissä edessäpäin olevan ison voiton
toiveita. Hän lisäsi, että oli ihan turhaa valitella, koska hän oli
vakaasti päättänyt purjehtia Intiaan ja jatkaisi matkaansa, kunnes hän
Herramme avulla olisi päässyt siihen maahan.



TORSTAINA LOKAKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Purjehdittiin länsilounaiseen suuntaan. Aallokko kävi korkeampana kuin
koko matkan aikana. Amiraalilaivalta nähtiin myrskylintu ja
västäräkki. _Pintan_ miehistö näki putken, sauvan ja kepakon, joka
näytti olevan raudalla leikattu, vielä putken ja muuta ruohoa, jota
kasvaa maissa, sekä pienen laudan. _Niñan_ väki näki vielä muita maan
merkkejä, myös villiruusun oksan. Nämä merkit elähdyttivät kaikkien
mieltä, ja he iloitsivat. Auringonlaskuun saakka kuljettiin
kaksikymmentäseitsemän meripenikulmaa.

Auringonlaskun jälkeen amiraali otti entisen läntisen suunnan; kahden
tunnin kuluttua puoliyöstä oli kuljettu kaksikymmentäkaksi penikulmaa.
Ja kun karaveli _Pinta_ oli nopea purjehtija ja kulki amiraalin
edellä, se havaitsi maan ensin ja antoi sovitun merkin. Sen maan näki
ensiksi merimies, jonka nimi oli Rodrigo de Triana. Kun amiraali
kymmenen aikaan illalla (edellisenä iltana) oli seisonut aluksensa
peräkastellilla, hän näki valon, mutta ei ollut asiasta kuitenkaan
niin varma, että olisi uskonut sen olevan maata; hän kuitenkin kutsui
Pedro Gutierrezin, kuninkaallisten jalkamattojen kaitsijan, ja sanoi
hänelle, että hän oli näkevinään valon, ja myöskin Gutierrez näki sen.
Amiraali kertoi siitä senjälkeen vielä segovialaiselle Rodrigo
Sanchezille, jonka tehtäväksi kuningas ja kuningatar olivat jättäneet
laivaston tilinpidon; hän ei kuitenkaan sitä nähnyt, kun hän ei
seisonut sellaisella kohdalla, mihin se näkyi.

Amiraalin havainnon jälkeen se huomattiin vielä kaksi eri kertaa; se
oli kuin vahakynttilä, väliin korkeampana, väliin matalampana ja
tuntui vain harvoista olevan maan merkki. Amiraali oli kuitenkin
lujasti vakuuttunut, että he olivat maan läheisyydessä. Kun sitten
matruusit lausuivat _salven_ (rukouksen), minkä kukin joko lausui tai
lauloi, kuinka osasi, kerääntyen siihen toimitukseen yhteisesti,
amiraali pyysi ja kehoitti, että he pitäisivät keulakorokkeella hyvää
vartiota ja huolellisesti tähystäisivät maan suuntaan, ja lupasi
lahjoittaa sille, joka ensiksi näkisi maan, silkkisen ihokkaan
kuninkaan ja kuningattaren määräämän palkinnon lisäksi, joka oli
10.000 maravedin suuruinen vuotuisraha.



PERJANTAINA LOKAKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Kello kaksi puolen yön jälkeen maa ilmaantui näkyviin kahden
penikulman päässä. Kokosimme kaikki purjeet ja etenimme pelkällä
_treolla_ (iso nelikulmainen, reivitön purje) ja olimme piissä aina
päivän koittoon asti, jolloin tulimme eräälle Lucayn ryhmän[9]
saarelle, jota intialaiset omalla kielellään nimittivät Guanahaniksi.
Heti nähtiin ihan alastomia ihmisiä, ja amiraali lähti aseistetussa
veneessä yhdessä Martin Alonzo Pinzonin ja hänen veljensä Vincente
Yanesin, _Niñan_ kapteenin kanssa, maihin. Amiraali otti
kuninkaallisen viirin ja kumpikin kapteeni viirin, jossa oli vihreä
risti merkkinä ja kruunatut F toisella ja Y toisella puolen ristiä
(Ferdinand ja Isabella). Maissa he tapasivat vihreitä puita, paljon
vesistöjä ja erilaisia hedelmiä. Amiraali huudahti molemmille
kapteeneille sekä muille, jotka olivat tulleet maihin, Rodrigo de
Escovedolle, laivaston notaarille, ja segovialaiselle Rodrigo
Sanchezille: hän vaati heitä todistamaan, että hän heidän kaikkien
nähden otti saaren haltuunsa kuten nyt muodollisesti teki, kuninkaan
ja kuningattaren, heidän hallitsijainsa, nimessä oikeudellisen
todistusvoimaisesti kaikin muodoin, kuten kirjallisesti laadittuun
pöytäkirjaan merkittiin. Pian kerääntyi ympärille paljon saaren
alkuasukkaita. Seuraavat sanat ovat amiraalin omasta kädestä:

»Jotta he säilyttäisivät ystävällisyyden kanssamme ja koska hyvin
tiesin, että tämä kansa paljon helpommin lempeydellä ja suostuttelulla
kuin väkivallalla kääntysi pyhään uskoomme, annoin joillekuille heistä
värikkäitä lakkeja, lasihelmiä, jotka he ripustivat kaulaansa, sekä
muita pikkuesineitä, joista he suuresti ilostuivat, ja meistä tuli
niin hyviä ystäviä, että se aivan ihmetytti.

Sitten he uimalla tulivat veneille, joissa me olimme, toivat
papukaijoja, pumpulilankakeriä, heittokeihäitä (_azagayas_) ja paljon
muita tavaroita, vaihtaen niitä lasihelmiin ja tiukuihin, joita me
annoimme heille. Lopulta he ottivat mitä tahansa ja mielellään
antoivat kaiken, mitä heillä oli mukanaan. Mutta minusta näytti siltä,
että he olivat aivan köyhää kansaa. He olivat ihan alasti, kuten äiti
oli heidät synnyttänyt, myöskin naiset, näissä huomasin vain yhden
ainoan, joka vielä oli hyvin nuori. Miehet, jotka näin, olivat vielä
kaikki nuoruudeniässä eikä yksikään kolmeakymmentä vuotta vanhempi,
hyvin muodostuneita, kaunisvartaloisia ja sieväkasvoisia. Heidän
tukkansa oli melkein yhtä musta kuin hevosenhäntäjouhet; se oli lyhyt,
vain silmäkulmiin saakka, ja pieni osa oli vedetty taaksepäin, ja sen
he pitivät pitkänä ja koskaan leikkaamattomana. Jotkut heistä
maalaavat itsensä mustahkoiksi--heidän ihonvärinsä on samanlainen kuin
Kanariansaarten asukkaiden[10]--he eivät ole neekereitä eivätkä
valkoisia; eräät maalaavat itsensä valkoisiksi, toiset punaisiksi,
muut mikä milläkin värillä, mitä löytävät. Toiset maalaavat pelkästään
kasvonsa, jotkut koko ruumiinsa, muutamat vain silmänsä ja eräät
pelkän nenän.

Heillä ei ole mitään aseita[11] eivätkä he niitä tunnekaan; sillä kun
näytin heille miekkaa, he tarttuivat siihen terästä ja leikkasivat
tietämättömyydessään itsensä. Rautaa heillä ei ole; heidän assegainsa
ovat pelkkiä raudattomia keppejä; joillakuilla on kärkenä kalanhammas
tai jokin muu. He ovat järjestään toinen niinkuin toinenkin hoikkia ja
pitkäkasvuisia (_de buena estatura de grandeza_), hyvärakenteisia, ja
heidän liikkeensä ovat hienoja. Huomasin joitakuita, joiden ruumis oli
arpien peittämä; kysyin heiltä eleillä, mitä ne olivat, ja he antoivat
minun ymmärtää, että heille tuli ympärillä olevilta saarilta miehiä,
jotka tahtoivat viedä heitä mukanaan ja että he puolustautuivat heitä
vastaan. Uskoin ja uskon vieläkin, että mannermaalta käydään täällä
sieppaamassa näitä ihmisiä vangeiksi.

Heistä tulee varmasti hyviä palvelijoita, heillä on hyvät lahjat,
sillä huomasin, että he varsin pian lausuivat jäljessä kaikki, mitä
heille sanottiin edeltä, myöskin uskon, että heidät voisi helposti
kääntää kristinuskoon, koska he, kuten minusta näyttää, eivät kuulu
mihinkään uskontoon (_secta_). Jos Herramme sallii, otan täältä
lähtiessäni mukaani heitä kuusi Teidän Korkeudellenne, jotta he
oppisivat puhumaan. Tällä saarella en ole nähnyt minkäänlaista
eläintä, paitsi papukaijoja.»



LAUANTAINA LOKAKUUN 13. PÄIVÄNÄ

»Päivä oli tuskin koittanut, kun näimme rannalla joukon näitä miehiä,
kaikki nuoria, kuten jo olen sanonut, hoikkia ja pitkiä; hyvin
kauniita ihmisiä. Heidän tukkansa ei ole kähärä, vaan suora kuin
hevosen harja. Otsa ja pää ovat heillä korkeammat kuin olen vielä
millään kansalla nähnyt, heidän silmänsä kauniit eivätkä vähääkään
pienet. Jalat ovat itsekullakin hyvärakenteiset; yhtään möhömahaa en
nähnyt heidän joukossaan. He tulivat laivalleni kanooteilla, jotka
olivat yhdestä puusta veistettyjä pitkiä veneitä, kaikki
täkäläisittäin hyvin taidokkaasti tehtyjä ja jotkut niin isoja, että
niissä istui neljäkymmentä tai neljäkymmentäviisi henkeä, toiset taas
pienempiä, ja joissakuissa vain yksi mies. He soutivat eräänlaisilla
leipälapioilla aivan ihmeteltävästi, ja kun kanootti meni kumoon, he
kaikki heittäytyivät uimasilleen, käänsivät sen jälleen pystyyn ja
ammensivat veden pois puukurpitsan kuorilla, joita sanottiin
kalabasseiksi.

He toivat jälleen mukanaan papukaijoja, puuvillalankaa ja muuta
sellaista, mitä he vaihtoivat rihkamaan. Tein hyvin tarkkoja huomioita
ja yritin saada selville, olisiko saatavissa _kultaa_. Huomasin, että
jotkut käyttivät pientä kappaletta kellumassa nenään lävistetyssä
reiässä, ja merkeillä sain heiltä tietää, että jos kääntyisin etelään
tai purjehtisin heidän saarensa ympäri etelän puolelta, siellä olisi
kuningas, jolla oli sitä isoja astiallisia ja joka omisti sitä paljon.
Koetin suostutella heitä lähtemään mukaani, mutta he eivät olleet
halukkaita matkaan. Päätin viipyä seuraavaan iltapäivään ja lähteä
sitten purjehtimaan lounaaseen päin, missä monelta saamieni merkkien
mukaan on maata, samoinkuin etelässä ja luoteessakin. He kuvailivat,
että luoteiset naapurit tulivat monesti sotimaan heitä vastaan ja
kävivät usein myöskin lounaassa tuomassa sieltä kultaa ja jalokiviä.

Guanahanin saari on hyvin suuri ja laakea, siinä on paljon puita,
paljon vesiä ja keskellä hyvin suuri järvi, mutta ei ainoatakaan
vuorta; se on niin viheriöivä, että sitä aivan mielellään katselee.
Asukkaat ovat oikein hyväluontoisia, mutta haluavat kovasti
tavaroitamme. Kun he huomasivat, etteivät he saisi mitään, jos heillä
ei ollut mitään antamista vastaan, he varastivat mihin pääsivät
käsiksi ja uivat maihin tavaran kanssa. Mutta he antavat kaikkea
omaansa vähäisimmästäkin, mitä he saavat; he tyytyvät kupin palasiin
ja lasinkappaleihin, niin että näin, kuinka muuan intialainen vaihtoi
kuusitoista isoa puuvillakerää, painoltaan kahdestakymmenestäviidestä
neljäänkymmeneen naulaan, kolmeen portugalilaiseen centaan[12].
Kielsin puuvillan vaihtokaupan enkä sallinut kenenkään sitä ottaa,
samalla kun varasin sen kaiken takavarikkoon Teidän Korkeuksianne
varten, jos sitä täällä olisi runsaasti. Se on tämän saaren tuotetta,
mutta se lyhyt aika, jonka aion täällä viipyä, ei salli minun ottaa
siitä asiasta täyttä selkoa.

Kultaa, jota he kantavat nenässään, löydetään myöskin tältä saarelta;
mutta jotta en kuluttaisi aikaa, koetan päästä Cipangon saarelle. Ja
nyt, kun tulee yö, kaikki intialaiset palaavat kanooteissa maihin.



SUNNUNTAINA LOKAKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Päivän sarastaessa annoin varustaa alukseni veneen ja karavelin
parkaasit ja lähdin kulkemaan, saarta seuraillen, koilliseen suuntaan
tutustuakseni muihin seutuihin ja niiden asukkaisiin. Havaitsin vielä
pari kolme asutusta, joiden väestö tuli rannalle huutamaan meille ja
ylistämään taivasta. Jotkut toivat meille vettä, toiset
ruokatavaroita. Kun he näkivät, ettei minulla ollut aikomusta laskea
maihin, he heittäytyivät mereen ja uivat luoksemme. Oivalsimme heidän
kysyvän meiltä, olimmeko tulleet taivaasta. Muuan vanha mies tuli ihan
veneeseeni; muut huusivat kuuluvasti miehille ja naisille: »Tulkaa
katsomaan ihmisiä, jotka ovat tulleet alas taivaasta! Tuokaa heille
juotavaa ja syötävää!»

Paljon tuli miehiä ja naisia, ja kukin toi jotakin tullessaan; he
kiittivät Jumalaa, heittäytyivät maahan, kohottivat kätensä taivaaseen
päin ja huutelivat meille kutsuen meitä maihin; mutta minä pelkäsin
haaksirikkoa, kun näin karien kaikkialla ympäröivän saarta. Täällä on
kuitenkin käytettävissä lahdelma, johon koko kristikunnan alukset
mahtuisivat; sen sisääntuloväylä vain on liian ahdas. Epäilemättä
täältä löytyy vielä useampiakin satamia, eikä meri liiku sen enempää
kuin jos olisi kaivovettä. Tätä kaikkea tutkimaan lähdin matkaan tänä
aamuna voidakseni antaa kertomuksen Teidän Korkeuksillenne tiedoksi ja
ratkaistakseni, mihin kohtaan voitaisiin perustaa linnoitus.

Panin merkille maakappaleen, jossa oli kuusi asumusta ja joka on
melkein saari, niin että se kahdessa päivässä voitaisiin eristää
saareksi, vaikka se mielestäni ei olekaan tarpeellista, kun tämä kansa
on aseiden käyttöön hyvin perehtymätöntä, niinkuin Teidän Korkeutenne
saattaa todeta niistä seitsemästä, jotka olen ottanut mukaani, jotta
he oppisivat kieltämme ja palaisivat sitten tänne. Jos Teidän
Korkeutenne käskevät, voidaan heidät kaikki tuoda Espanjaan tai
käsitellä heitä vankeina heidän omalla saarellaan, koska minä
viidenkymmenen miehen kera voisin pitää heidät kaikki alamaisuudessa
ja pakottaa heidät tekemään kaikki, mitä heiltä vaaditaan.

Tällä niemekkeellä näin puutarhassa puita, joissa oli niin vihreät
lehdet kuin Espanjassa huhti- ja toukokuussa, ja hyvin runsaasti
vettä. Tutkin tarkasti sataman, palasin sitten alukselleni ja lähdin
taas purjehtimaan. Näin niin paljon saaria, etten osannut päättää,
mihin niistä ensiksi menisin. Mukaani ottamat alkuasukkaat selittivät
merkeillä niitä olevan niin paljon, ettei niitä osaisi laskeakaan, ja
sanoivat minulle useamman kuin sadan saaren nimen. Koetin saada
selville, mikä niistä olisi suurin ja päätin lähteä sille, kuten
myöskin tein. Se on noin viiden meripenikulman päässä siitä, jonka
olen nimittänyt San Salvadoriksi; toisia on lähempänä sitä, toisia
taas kauempana. Kaikki ovat hyvin laakeita, vuorettomia, hyvin
hedelmällisiä ja asuttuja. Alkuasukkaat käyvät sotaa toisiaan vastaan;
he ovat hyvin yksinkertaisia, mutta hyvänmuotoisia ihmisiä.[13]



MAANANTAINA LOKAKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Viivyttelin tämän, yön uskaltamatta lähestyä maata, kun en tiennyt
oliko rannikolla lahtia ja löytäisimmekö sataman. Kun tämä saari oli
pikemminkin seitsemän kuin viiden penikulman päässä siitä, jolta
läksin, ja kun luode pidätteli minua, oli jo lähes puolipäivä, kun
saavuin mainitulle saarelle. Mutta kun täältä näin vielä suuremman
saaren olevan lännessäpäin, annoin jatkaa matkaa ja purjehtia koko
lopun päivää aina yöhön saakka. Auringon laskiessa tulin saarelle,
jolle annoin nimen Santa Maria de la Concepcion. Tarkoituksenani oli
tutkia, esiintyisikö täällä kultaa, kun ne intialaiset, jotka olin
ottanut mukaani San Salvadorilta, olivat kertoneet, että täällä
käytettäisiin käsivarsissa ja jaloissa isoja kultasolkia. Arvelin
kylläkin, että kaikki, mitä he minulle selittivät, oli pelkkää
puijausta, jonka perässä ei kannata juosta.[14] Siitä huolimatta en
tahtonut sivuuttaa mitään saarta ottamatta sitä ensin haltuuni, jos
kohtakin yhden saaren haltuunotolla ne tulivat kaikki vallatuiksi.
Niinpä laskin täällä maihin ja viivyin tähän päivään saakka,
tiistaihin, lokakuun 16:denteen, ja nousin täällä maihin aseistetulla
parkassilla saaren länsikärkeen. Astuessani rannalle tapasin enemmän
alkuasukkaita kuin San Salvadorilla, aivan ilman vaatteita ja samaa
rotua kuin siellä. He sallivat meidän esteettömästi kierrellä saarella
ja antoivat meille mitä heiltä halusimme. Mutta kun nousi vireä tuuli
lounaisesta, en tahtonut vitkastella, vaan purjehdin laivalleni
takaisin. Kun tulin sinne, oli karaveli _Niñalle_ nostettu iso
kanootti, jossa oli yksi intialainen San Salvadorilta. Hän paiskasi
sen äkkiä mereen ja lähti soutamaan niin nopeasti, ettei ainoakaan
laivaveneemme tavoittanut häntä, ja sai meiltä pitkän etumatkan.
Yrityksistämme huolimatta hän pääsi rantaan, mutta intialaiset
antoivat kanootin takaisin. Yksi miehistä juoksi maihin tavoittamaan
pakolaista, ja kaikki intialaiset juoksivat karkuun kuin kanat. Otimme
kanootin mukaamme takaisin karavelille.

Pian senjälkeen näimme pienessä kanootissa yksinäisen intialaisen
tulevan luoksemme vaihtamaan lankaa. Kun hän ei tahtonut tulla
laivaan, hyppäsi joitakuita matruuseja mereen ja otti hänet kiinni.
Alukseni peräkastellilta, missä seisoin, saatoin nähdä kaiken;
tuotatin hänet luokseni, annoin hänelle punaisen lakin, joitakin
vihreitä lasihelminauhoja rannerenkaiksi ja kaksi pientä tiukua
korvakellukkeiksi. Sitten päästin hänet taas kanoottiinsa ja lähetin
takaisin maihin. Olin utelias näkemään, mitä tapahtuisi intialaisen
tullessa maalle, kun olin antanut hänelle lahjat ottamatta häneltä
puuvillaansa. Kaikki muut ympäröivät hänet ja saivat häneltä kuulla
suureksi ihmeekseen, kuten näytti, että olimme aivan hyviä miehiä,
eikä se, joka oli meiltä paennut, ollut tehnyt meille mitään vahinkoa,
vaikka olimmekin ottaneet hänet mukaamme. Syy, miksi menettelin hänen
kanssaan tällä tavalla, käskemällä vapauttaa hänet ja antamalla
hänelle lahjoja, oli se, että sen kautta voittaisin näiden ihmisten
kunnioituksen, niin että jos Teidän Korkeutenne joskus tulevat näille
saarille, te ette kohtaa täällä epäystävällistä seuraa. Kaikki, mitä
hänelle lahjoitin, ei lisäksi ollut monenkaan maravedin arvoista.

Jatkaessani purjehdusta kello oli tällä välin jo tullut kymmenen;
etelälounaisella tuulella purjehdin suurimmalle kaikista saarista, ja
kaikki intiaanit, jotka olin ottanut mukaan San Salvadorista,
ilmaisivat minulle merkein, että täällä oli paljon kultaa ja että
asukkaat käyttävät sitä renkaina käsissään, jaloissaan ja kaulassaan
sekä kellukkeina nenässä ja korvissa. Tämä saari on hyvin tasainen ja
vuoreton, ihan kuten San Salvador ja Santa Maria. Tällä rannalla ei
ole kallioita, mutta rannan läheisyydessä veden alla on kaikkialla
kareja, niin että maata lähestyessä täytyy pitää silmät hyvin auki
eikä saa mennä liian likelle rantaa, vaikka meri onkin hyvin kirkas ja
pohjan näkee selvästi.

Kahden kanuunankantomatkan päässä kaikista näistä saarista vesi on
niin syvää, ettei pohjaa löydy. Kaikki nämä saaret ovat hyvin
viheriöiviä, hedelmällisiä ja niiden ilmasto hyvin leutoa. Täällä voi
olla vielä paljonkin sellaista, mistä en tiedä, koska en tahdo
seisahtua, vaan käydä mahdollisimman monella saarella löytääkseni
kultaa. Ja kun nämä miehet ovat merkeillä antaneet minun ymmärtää,
että siellä käytetään kultaisia ranne- ja nilkkarenkaita--ja ihan
varmaan se on kultaa, sillä näytin heille kappaleen sitä
metallia--niin Vapahtajamme avulla en voi olla löytämättä sitä
paikkaa, mistä sitä saadaan.

Ollessani näiden kahden saaren välillä, nimittäin Santa Marian ja sen
suuren saaren, jonka aion nimittää Fernandinaksi, tapasimme kanootissa
yksinäisen miehen matkalla Santa Mariasta Fernandinaan. Hänellä oli
nyrkinkokoinen leipäpala, kalabassillinen vettä, kappale punaista
multaa, joka ensin oli hienonnettu ja sitten jälleen puristettu
lujaksi, sekä kuivattuja lehtiä, joita he varmaan pitävät hyvin
arvokkaina, koska niitä oli tuotu minulle lahjaksi jo San
Salvadorilla. Hänellä oli mukanaan myös pieni vasu, jossa oli joitakin
lasihelmiä ja muutamia espanjalaisia rahoja, mistä huomasin hänen
tulevan San Salvadorilta.

Hän tuli laivani viereen, ja kun hän halusi, otin hänet alukseen ja
annoin nostaa hänen kanoottinsakin laivaan ja käskin tallettaa kaikki
tavarat, mitä hänellä oli. Annatin hänelle hiukan leipää ja hunajaa
sekä vähän viiniä ja otin hänet mukaan Fernandinalle, missä luovutin
hänelle takaisin kaiken hänen omaisuutensa, jotta saisimme hyvän
maineen, niin että jos Jumala näkisi hyväksi, että Teidän Korkeutenne
lähettäisi tänne ketä tahansa, ne, jotka tulevat tähän maahan, otetaan
vastaan hyvin ja heille annetaan kaikkea, mitä täällä on.



TIISTAINA LOKAKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Puolenpäivän vaiheilla lähdimme purjehtimaan Santa Maria de la
Concepcionin saaresta Fernandinan saareen, joka lännen puolelta
näyttää hyvin suurelta. Kuljimme koko päivän ilman tuulta emmekä
löytäneet heti sopivaa maihinnousupaikkaa, kun täällä pitää olla hyvin
varovainen, ettei menetä ankkuriaan. Olimme senvuoksi koko yön piissä,
kunnes päivä valkeni, jolloin tulimme eräälle asutukselle, missä menin
maihin.

Täällä tapasin sen intialaisen, jonka olin eilen kohdannut yksinään
merellä ja päästänyt pois lahjojen kera. Hän oli kertonut meistä niin
paljon hyvää, että laivoillemme tuli kaiken yötä kanootteja, joissa
intialaiset toivat meille vettä ja kaikkea, mitä heillä oli.
Lahjoitutin jokaiselle jotakin, kuten esimerkiksi nauhoja, joissa oli
kymmenen tai kaksitoista lasihelmeä, pieniä messinkitiukuja, jotka
Espanjassa maksavat maravedin kappale, sekä joitakin nauhanpätkiä,
kaikki selvästikin esineitä, joille he antoivat suuren arvon. Annoin
jakaa heille myös sokerisiirappia, joka heidän oli syötävä laivassa.
Kello kolmelta lähetin maihin veneeni noutamaan vettä; alkuasukkaat
osoittivat meikäläisille kernaasti, mistä he löytäisivät vettä,
kantoivat itse täysinäiset nassakat veneeseen ja tekivät kaiken niin
hyvin, että se oli meille mieleen. Tämä saari on hyvin iso, ja olen
päättänyt kulkea sen läpi, koska, mikäli olen ymmärtänyt, joko tällä
saarella tai läheisyydessä on kultakaivos.

Tällä hetkellä, jolloin kirjoitan näitä rivejä, nousee etelätuuli,
jonka kanssa voin purjehtia saaren ympäri niin kauan kunnes olen
löytänyt Samoet-nimisen paikan, joka on se saari tai kaupunki, missä
on kultaa, kuten intialaiset vakuuttivat minulle.

Fernandinan asukkaat ovat samanlaisia kuin muidenkin saarten sekä
kieleltään että tavoiltaan, vain sillä erotuksella, että he näyttävät
olevan sävyisämpiä, valistuneempia ja sikäli ovelampia, minkä huomasin
siitä, että he toivat laivaani puuvillaa ja muita pikku kapineita ja
ovat taitavampia kauppamiehiä kuin muut. Tällä saarella näin myös
puuvillasta kudottuja kankaita pitsipäähineiden tapaan valmistettuina;
asukkaat ovat hyvin iloisia. Naisilla on esiliinana pieni palanen
puuvillakangasta, joka tuskin peittää heidän luontonsa (_que
escasamente les cobija su natura_). Tämä saari on hyvin tasainen,
vihreä ja hedelmällinen, ja uskon, että asukkaat täällä vuoden
ympärinsä voivat kylvää tattaria (_panizo_) ja korjata satoa kuten
paljosta muustakin.

Olen nähnyt täällä paljon puita, jotka ovat ihan toisenlaisia kuin
meillä; niissä on erilaisia oksia, vaikka ne kasvavat samassa
rungossa. Lehtien muoto on keskenään niin erilainen, että se
ihmetyttää. Niinpä jossakin oksassa lehdet ovat kuin ruo'on, toisessa
kuin mastiksipuun, ja sillä tavalla yhdessä puussa voi olla viiden- tai
kuudenlaisia lehtiä. Puut eivät ole millään lailla oksastettuja, niin
että siten voisi selittää ympättyjen varpujen erilaisuuden; ne ovat
metsissä, eivätkä asukkaat niitä hoida.[15] En ole huomannut, että
heillä olisi mitään uskontoa, ja luulen, että heidät olisi helppo
kääntää kristityiksi, kun he ymmärtävät helposti.

Kalat ovat muodoltaan niin toisenlaisia kuin meillä, että se
hämmästyttää. On joitakuita, jotka kukon tapaan heloittavat maailman
koreimmin värein, muita tuhatkirjavia niin kaunisvärisiä, että niitä
jokainen ihmeissään ja mielikseen katselee. Papukaijoja ja sisiliskoja
lukuunottamatta en ole maalla nähnyt mitään eläimiä. Eräs pojista
sanoi minulle nähneensä ison käärmeen. Minä en ole nähnyt lampaita, en
vuohia enkä mitään muitakaan eläimiä. Olen tosin ollut täällä vain
lyhyen ajan, ainoastaan puoli päivää, mutta jos täällä olisi karjaa,
niin varmaan olisin niitä huomannut.



KESKIVIIKKONA LOKAKUUN 17. PÄIVÄNÄ

Puolen päivän aikaan amiraali lähti tältä asutukselta purjehtimaan
saaren ympäri. Hän halusi lähteä matkaamaan etelään päin, koska
intialaisten kertoman mukaan heidän Samoetiksi nimittämänsä saaren,
jossa on kultaa, pitäisi olla sielläpäin.»--

»Martin Alonzo Pinzon, karaveli _Pintan_ kapteeni, jonka huostaan olin
antanut kolme intialaista, huusi minulle, että miehet neuvoivat häntä
purjehtimaan pohjois-luoteiseen suuntaan saaren ympäri. Kun tuuli
kääntyi, lähdinkin siihen suuntaan. Kun olin tullut saaren kärjestä
kahden penikulman päähän, huomasin sataman tai ehkä paremminkin kaksi,
joissa olisi ollut tilaa sadalle alukselle. Ennen satamaan
suuntautumista heitin ankkurin ja lähdin kaikilla veneillä tutkimaan
niitä. Huomasimme, ettei siinä ollutkaan syvää, ja kun näin joen suun,
käskin miehiäni ottamaan vettä; toiset ottivat mukaan tynnyrin, toiset
lähtivät asein maihin.

Maalla tapasin kahdeksan tai kymmenen intialaista, jotka näyttivät
meille, missä heidän asutuksensa eli kylänsä oli. Täällä kävelin kaksi
tuntia näiden puiden alla: ne ovat kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.
Niiden lehvistö on niin tuore ja täyteläinen kuin Andalusiassa
toukokuussa, ja kaikki puut eroavat meikäläisistä niinkuin päivä
yöstä; samoin myöskin hedelmät, kukkaset, kivet ja muutkin esineet.

Asukkaat muistuttavat aivan niitä, joita olen nähnyt muilla saarilla;
he liikkuvat alastomina ja antavat kaiken, mitä heillä on, rihkamasta.
Laivapoikamme vaihtoivat lasinpalasilla heiltä itselleen assegaita.
Ne, jotka olivat käyneet hakemassa vettä, kertoivat minulle
pistäytyneensä asunnoissa, jotka he olivat sisältäpäin havainneet
hyvin lakaistuiksi ja erinomaisen siisteiksi. Heidän vuoteensa ja ne
laitokset, joissa he nukkuivat, näyttivät olevan
puuvillalankaverkkoa.[16] Heidän talonsa ovat rakennetut teltan
tapaan, niissä on hyvät ja korkeat savupiiput. Lukuisissa asutuksissa,
jotka täällä näin, missään ei ollut enempää kuin kaksitoista tai
viisitoista taloa.

Panimme merkille, että naimisissa olevilla naisilla oli pienet
esiliinat, tytöillä ei, lukuunottamatta muutamia, jotka saattoivat
olla kahdeksantoista täyttäneitä. Täällä oli myös suurempia ja
pienempiä koiria. Mieheni kohtasivat intialaisen, jonka nenässä oli
castillanin[17] kokoinen jonkinlaisella kirjoituksella varustettu
kultakappale. Nuhtelin heitä kovasti siitä, etteivät he olleet
vaihtaneet sitä kultakappaletta ja antaneet intialaiselle mitä vain
hän olisi siitä pyytänyt, jotta olisimme nähneet, minkälainen raha se
oli. He vastasivat, etteivät he olleet uskaltaneet hänelle esittää
vaihtokauppaa. Otettuani vettä menin laivaani ja jatkoin matkaa
luoteiseen suuntaan. Kun kaikki intialaiset sanoivat, että Samoetin
saari oli päinvastaisella taholla, käännyimme ja purjehdimme kaiken
yötä väliin itään, väliin kaakkoon. Tarkoituksenani oli loitota
maasta, kun oli hyvin pimeää.

Satoi virtoina puoliyöstä aamunkoittoon, ja vieläkin taivas on niin
pilvessä, että näyttää kuin saisimme lisää sadetta. Olemme palanneet
Fernandinan kaakkoiseen kärkeen, jossa aion lähestyä maata ja laskea
ankkurin siihen asti kuin tulee päivä, jotta tunnen saaret ja voin
valita tieni. Siitä saakka kuin tulin tänne Intiaan, on joka päivä
satanut enemmän tai vähemmän. Uskokaa minua, Teidän Ylhäisyytenne,
tämä maa on hedelmällisin, leudoin, tasaisin ja paras, mitä maan
päällä voi olla.



TORSTAINA LOKAKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Jatkoimme purjehdusta Fernandinan saaren ympäri poikkeamatta maihin.



PERJANTAINA LOKAKUUN 19. PÄIVÄNÄ

Päivän koittaessa nostimme ankkurin. Emme olleet purjehtineet vielä
kolmeakaan tuntia, kun näimme idässä saaren, jota kohti ohjasimme, ja
kaikki kolme laivaamme ankkuroivat täällä aamupuolella pohjoiskärjen
edustalle. San Salvadorin intialaiset, joita oli laivallani, sanoivat
sitä Samoetiksi, ja minä annoin sille nimen Isabella.[18]

Tämän saaren rannat, niin pitkälle kuin voin nähdä, ovat
kasvullisuuden peitossa. Siinä on joitakin kohoutumia, joita ei
oikeastaan voi sanoa vuoriksi, mutta tasangosta erotessaan ne
kuitenkin kaunistavat tienoota. Läntisen niemen kärjelle, johon nyt
olen saapunut, annoin nimen Cabo Fermoso (kaunis niemeke), koska se on
todella kaunis. En menekään ankkuriin muualle, sillä jo ollessani
merellä sen kohdalla näin kuinka kaunis se oli ja kuinka viheriöivä,
niinkuin kaikki, mitä näillä ihanilla saarilla osuu eteemme, niin
etten osaa päättää, niihin ensinnä menisin maihin, eivätkä silmäni
väsy näkemään näin kaunista lehvistöä, joka perin paljon poikkeaa
meikäläisestä. Myöskin luulen täällä olevan paljon yrttejä ja puita,
joilla Espanjassa olisi arvoa väripuina, lääkitykseen ja mausteeksi,
mutta minä en niitä tunne, mitä suuresti pahoittelen. Tullessani tälle
niemekkeelle henki meitä vastaan niin miellyttävä ja suloinen tuoksu,
että ihanampaa ei missään maailmassa voi olla.

Huomenna menen maihin; asutus lienee syvemmällä sisämaassa, kuten
intialaiseni sanovat, ja samoin kuningas, jolla pitäisi olla paljon
kultaa. Menen niin kauas, kunnes kohtaan asukkaita; haluan myöskin
tavata kuninkaan ja seurustella hänen kanssaan. Intialaiset ovat
merkeillä minulle selittäneet, että hän hallitsee kaikkia näitä
ympärillä olevia saaria, kulkee vaatteisiin pukeutuneena ja käyttää
runsaasti kultaa. En kuitenkaan kiinnitä heidän kuvailemiseensa paljon
huomiota, osaksi koska en ymmärrä heidän kieltänsä ja osaksi
senvuoksi, että kun heidän maassansa on niin vähän kultaa, se vähä,
mitä heidän kuninkaallansa mahdollisesti on, tuntuu heistä paljolta.

Ehkä tämä niemeke onkin vain saari; tarkoituksenani ei ole perehtyä
kaikkeen ihan perinpohjin, koska en saisi sitä tehdyksi
viidessäkymmenessäkään vuodessa. Sitävastoin haluan löytää niin monta
maata kuin suinkin ehdin ja olla jälleen huhtikuussa Teidän
Korkeuksienne luona, jos Herra suo. Totena pysyy, että kun löydän sen
seudun, missä on runsaasti kultaa ja mausteita, viivyn vain niin
kauan, että saan niitä niin paljon kuin suinkin mahdollista; se on
kaikki, mitä lähden etsimään.



LAUANTAINA LOKAKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Vaikka intialaiset sanoivatkin, että tapaisin kuninkaan tällä saarella
(Samoetolla), en voinut jatkaa matkaa matalikkojen takia.--



SUNNUNTAINA LOKAKUUN 21. PÄIVÄNÄ

Kello kymmenen tulin saaren niemekkeelle ja laskin ankkurin. Syötyäni
lähdin maihin. Rannalla en tavannut enempää asutusta kuin yhden ainoan
talon, jossa ei ollut ketään. Luulen, että asukkaat olivat peloissaan
paenneet, koska kaikki tavarat olivat paikallaan. Käskin jättää kaiken
kajoamatta ja lähdin molempien kapteenien ja eräiden miesten kanssa
katselemaan saarta. Kun jo muut näkemämme olivat hyvin viheriöiviä,
kauniita ja hedelmällisiä, niin on tämä vielä enemmän.

Täältä löysin ihmeen isoja metsien ympäröimiä järviä; puut ja yrtit
ovat vihreitä kuin Andalusiassa huhtikuussa, ja linnut lauloivat;
tuntui ihan mahdottomalta, että ihminen tahtoisi täältä matkustaa
pois. Papukaijaparvet pimentävät auringon, ja kaikki linnut ovat niin
toisenlaisia kuin meillä, että se on ihme, ja tuhannenlaiset puut,
joilla kullakin on omalaatuisensa hedelmät, niin että olen ihan
pahoillani, kun en tunne niitä kaikkia, sillä olen varma siitä, että
ne ovat sangen arvokkaita. Otan mukaani näytteitä kaikista, yksinpä
yrteistäkin.

Kävellessäni erään järven rannalla näin käärmeen.[19] Surmasimme sen,
ja tuon nahan mukanani Teidän Korkeuksillenne. Se juoksi järveen, me
perässä, koska vesi ei ollut syvää, ja tapoimme sen keihäillämme. Se
on seitsemän vaaksan mittainen; luulen, että tässä järvessä on vielä
paljon samanlaisia. Täällä näin myöskin paljon aaloeta, ja tuotan
huomenna laivaan kymmenen sentneriä sitä, koska minulle sanottiin sen
olevan hyvin arvokasta.[20]

Etsiessämme hyvää juomavettä tulimme asutukselle puolen penikulman
päässä maihinnousukohdastamme. Tuskin asukkaat saivat meidät nähdä,
kun he jo juoksivat tiehensä, lähtivät taloistaan ja kätkivät
tavaransa metsään. En sallinut kenenkään ottaa mitään, vaikka se olisi
ollut vain nuppineulan arvoista. Sitten muutamia asukkaita palasi;
muuan läheni rohkeasti, minä annoin hänelle joitakin kulkusia ja
lasihelmiä, mistä hän ihastui suuresti. Ja kun ystävällisyys lisääntyi
sitä mukaa mitä enemmän häneltä pyydettiin, pyysin häntä noutamaan
vettä. Heti päästyäni laivalle intialaiset tulivat täysinäisine
kalabasseineen rannalle ja luovuttivat ne meille erinomaisen
hyvillään. Heille annettiin helminauhoja, ja he lupasivat tulla
seuraavana päivänä uudestaan.

Halusin täyttää kaikki tynnyrit vedellä ja lähteä täältä niin pian
kuin ilmat sallisivat, purjehtimaan saaren ympäri, kunnes saisin
puhutella kuningasta ja katsoa, voisinko saada häneltä kultaa, jota
hänellä oli. Sitten ajattelen lähteä purjehtimaan toiselle isolle
saarelle, jota minun intialaisteni puheitten nojalla täytyy pitää
Cipangona; he itse sanovat sitä nimellä Colba (Kuuba). Siellä kuuluu
olevan paljon ja isoja aluksia ja laivoja, ja jossakin sen lähistöllä
on toinen iso saari nimeltä Bohio.

Ohitse kulkiessani käyn myöskin välillä olevilla saarilla, ja jos
löydän hyvän varaston kultaa ja mausteita, ratkaisen sitten edelleen.
Joka tapauksessa olen päättänyt käydä mannermaalla ja Guisayn[21]
kaupungissa ja antaa Teidän Korkeutenne kirjeen suurkaanille, pyytää
häneltä vastausta ja lähteä sen kera paluumatkalle.



MAANANTAINA LOKAKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Jäin tänne koko yöksi ja päiväksi odottamaan, että kuningas tai muut
tämän saaren arvohenkilöt toisivat minulle kultaa tai muita
arvoesineitä. Useita intialaisia tuli luoksemme, aivan muiden saarten
asukkaiden kaltaisia, yhtä alastomia, yhtä maalattuja, jotkut
valkeiksi, jotkut punaisiksi, jotkut mustahkoiksi ja monella muulla
tavalla. He toivat assegaita ja puuvillakeriä ja vaihtoivat niitä
lasinpaloihin ja rikkinäisistä kupeista jääneihin posliininsiruihin.
Joillakuilla oli nenässään kultapala, jonka he mielellään luovuttivat
saadessaan rihkamaa; mutta se on kuitenkin niin vähäistä, ettei se
merkitse mitään. Vähäisinkin, mitä annan heille, panee heidät
ihmettelemään; he luulevat meidän olevan taivaasta tulleita.



TIISTAINA LOKAKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Aion tänään lähteä purjehtimaan Kuuban saarelle, joka varmastikin on
Cipango. En viivyttele täällä purjehtimassa tämän saaren ympäri enkä
aio, kuten ensin ajattelin, etsiä asutusta enkä tavata kuningasta tai
valtiaita tai tuhlata täällä enää aikaani, koska näen, ettei täällä
ole kultakaivoksia.--Kasveista ja kukista emme tunne ainoatakaan
paitsi aaloeta, jota olen täällä paljon ottanut laivaani Teidän
Korkeuksianne varten.--Eilen satoi paljon. Yöt ovat niin lämpimiä kuin
Espanjassa toukokuussa.



KESKIVIIKKONA LOKAKUUN 24. PÄIVÄNÄ

Tänä yönä puolenyön aikaan annoin nostaa ankkurit lähteäkseni Kuuban
saarelle, jossa intialaisteni kertoman mukaan harjoitetaan laajaa
kauppaa ja jossa on paljon kultaa, mausteita, laivoja ja
merenkulkijoita. Heidän tekemistään merkeistä käsitän, sillä en
ymmärrä heidän kieltänsä, että se on Cipangon saari, josta kerrotaan
ihmeasioita, ja niillä pallo- ja maailmankartoilla, joita olen nähnyt,
se sijaitsee näillä tienoin.--Iltapäivään saakka meillä oli vähän
tuulta; nyt nousi hyvin mieluisa (_muy amoroso_) ja pullisti laivani
kaikki purjeet: isonpurjeen, molemmat reivipurjeet (_bonetas_),
raimipurjeen (_trinquete),_ halkaisijan (_cebadera_), helmiäispurjeen
(_mezana_) ja mesaanin (_vela de gavia_). Sillä tavalla purjehdin
länsilounaiseen suuntaan aina yöhön saakka, jolloin olin
Fernandina-saaren Cabo Verden kohdalla. Kun tuuli kiihtyi enkä
tiennyt, kuinka kaukana Kuuban saaresta vielä oltiin, ja maihinnousu
täällä on vaarallista, annoin koota kaikki purjeet paitsi raimin. Aika
ajoin tuuli puhalteli navakasti ja ajoi minua pitkät matkat en tiedä
mihin. Tuli ihan pimeätä ja satoi. Annoin koota raimipurjeenkin,
emmekä tämän yön aikana edenneet enempää kuin kaksi meripenikulmaa.--

Kolmen päivän ajan (lokakuun 25., 26. ja 27. päivät) amiraali
liikuskeli Fernandinan ja Kuuban välillä, vasta lokakuun 28. päivänä
hän tuli viimeksimainitun saaren itärannikon läheisyyteen, missä hän
käytti satamanaan erään suuren joen suuta. Hän matkasi veneellä virtaa
ylös tunkeutuakseen syvemmälle maahan, jonka rikkaus ja kauneus häntä
hyvin ihastuttivat, kuten näemme hänen päiväkirjastaan.



LOKAKUUN 28. PÄIVÄNÄ

»Pitkin joen rantoja oli komeita puita, aivan erilaisia kuin
meikäläiset, täynnä kukkia ja hedelmiä; niiden oksilla lauloivat
pikkulinnut ja varpuset varsin hauskasti. Palmuja täällä on paljon,
aivan toisenlaisia kuin Espanjassa ja Guineassa, ja asukkaat käyttävät
niiden lehtiä talojensa katteeksi.» Amiraali astui maihin ja löysi
kaksi majaa, ilmeisesti kalastajain asuntoja. Hänen lähestyessään
asukkaat pakenivat. Toisesta majasta hän löysi koiran, joka ei
haukkunut, kuten eivät tehneet muutkaan tässä maassa. Molemmissa
majoissa oli palmunkuiduista kudottuja verkkoja, isompia ja pienempiä
luisia ongenkoukkuja, muita kalastusesineitä ja eri paikoissa
nuotioita. Hän käski kaiken antaa olla koskematta ja palasi
veneeseensä jatkaakseen matkaa jokea ylöspäin.

Tämä saari tuntui hänestä kauniimmalta kuin kaikki mitä hän tähän
saakka oli nähnyt, ja hänen kuultiin sanovan: »Hän ei pystyisi
voittamaan kiusausta tulla tänne takaisin.»

Intialaiset ilmaisivat, että he tarvitsivat kaksikymmentä päivää
soutaakseen kanooteilla tämän saaren ympäri; he vakuuttivat myöskin,
että täällä oli kultakaivoksia ja helmiä. Amiraali löysi simpukoita,
joita hän piti helmisimpukkoina. Hän oli sitä mieltä, että suurkaanin
alukset tulivat tänne helmenkalastukseen ja että mannermaa oli vain
kymmenen päivämatkan päässä. Tälle joelle ja tälle satamalle hän antoi
nimen San Salvador, valtasi saaren ja antoi sille nimen Juana,
infantti don Juanin mukaan.[22]



MAANANTAINA LOKAKUUN 29. PÄIVÄNÄ

Amiraali nosti ankkurin ja purjehti länteen päin päästäkseen siihen
kaupunkiin, missä intialaisten puheiden mukaan kuningas asui.--Erään
isohkon joen suussa, jolle hän antoi nimen Rio des Mares (nykyään
satama Las Nuevitas del Principe), hän lähetti kaksi venettä rannassa
olevalle asutukselle ja antoi mukaan yhden intialaisen, koska näitä jo
saattoi vähän ymmärtää ja koska he ilmaisivat olevansa iloisia
saadessaan elää kristittyjen seurassa. Tullessamme miehet, naiset ja
lapset pakenivat.

Amiraali astui itse maihin ja huomasi, että asumukset oli rakennettu
paremmin kuin muilla saarilla. Talot ovat paviljonkimaisia, hyvin
isoja ja muistuttavat leiritelttoja, mutta suoria katusuuntia ei ole.
Päinvastoin ne ovat hajallaan siellä täällä, mutta sisältä ne ovat
hyvin puhtaita ja hyvin kalustettuja. Niissä on kattona palmunlehtiä.
Sisältä löysimme paljon nais-kuvapatsaita ja naamiomaisia päitä,
oikein hyvin tehtyjä. En tiedä, käytettiinkö sellaisia vain
koristuksina vaiko jumalanpalvelukseen. Amiraali luuli erään
löytämänsä kallon tuntevansa lehmänpääksi ja päätteli siitä, että
sisämaassa olisi nautakarjoja.[23] Lintujen laulua ja sirkkojen
siritystä kuultiin koko yön, mitä kaikki ihmettelivät. Ilma oli leuto
ja tuoksuva, vuoret täällä lievensivät kuumuutta.



TIISTAINA LOKAKUUN 30. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti Mares-joelta ja saapui niemekkeelle, jonka hän nimitti
Palmuniemeksi (Cabo de Palmas). _Pintalla_ olevat intialaiset
sanoivat, että tämän niemen takana oli virta, josta oli vielä neljän
päivän matka Kuuban kaupunkiin. _Pintan_ kapteeni Alonzo Pinzon uskoi
intialaisten puheista päässeensä käsitykseen, etteivät he olleetkaan
saarella, vaan laajahkolla manterella, joka kävi sotaa suurkaanin
kanssa. Amiraali uskoi tähän luuloon, päätti etsiä sen joen ja
lähettää kuninkaalle lahjoja ja Espanjan hallitsijan kirjeen.
Sanansaattajaksi valittiin eräs laivuri, joka oli ollut samanlaisessa
tehtävässä Guineassa, ja hänelle annettiin mukaan joitakin
intialaisia. Täällä oltiin 21. asteella pohjoista leveyttä. Amiraali
toisti, että hän ponnistaisi kaikkensa päästäkseen suurkaanin luokse,
joka asui tässä maassa Cathayn kaupungissa[24] ja oli hyvin mahtava
kuten hänelle oli vielä vakuutettu ennen lähtöään Espanjasta.



KESKIVIIKKONA LOKAKUUN 31. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa tuuli pakotti palaamaan Rio de Maresiin.



TORSTAINA MARRASKUUN 1. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähetti veneen maihin; kun asukkaat pakenivat, päästi hän
maalle erään intialaisistaan, joka huuteli pakeneville, ettei näiden
tarvitsisi pelätä mitään; vieraat olivat hyviä miehiä, eivät tehneet
kenellekään mitään pahaa, eivät olleet suurkaanin alamaisia ja
antoivat lahjoja kaikkialla. Saarelaiset ottivat intialaisen vastaan,
kyselivät häneltä tarkoin ja saivatkin sen verran luottamusta, että
pian he tulivat laivoille seitsemällätoista kanootilla vaihtamaan
puuvillaa ja muuta pientä.

Amiraali kielsi ostamasta heiltä mitään, jotta he huomaisivat, ettei
hän halunnut mitään muuta kuin kultaa, joka heidän kielellään oli
_nukai_. Kaiken päivää kulki laivoilla paljon intialaisia; amiraali ei
nähnyt yhtään kultaa, mutta yhden nenässä oli pala muokattua hopeaa.
Asukkaat antoivat merkeillä tietoja, että kolmen päivän päästä tulisi
sisämaasta laivoilla useita kauppiaita ostamasta kristityiltä
kaikenlaista. Heidän välityksellään hän saisi viestin kuninkaalta,
joka asui vain neljän päivänmatkan päässä. »Nämä
intialaiset»--sanotaan amiraalin päiväkirjassa--»ovat tavoiltaan ja
käytökseltään samanlaisia kuin muutkin; jumalanpalvelusta ja rukousta
en ole kenelläkään huomannut. He sanovat _Salve_ ja _Ave Maria_
taivasta kohti kohotetuin käsin, kuten heille on opetettu, ja tekevät
myös ristinmerkin. Kaikki nämä intialaiset puhuvat samaa kieltä ja
ovat keskenään ystäviä. Kaikkien näiden saarten asukkaat ovat sodassa
suurkaania vastaan, jota he nimittävät Cavilaksi ja hänen maatansa
Bafaniksi. On varmaa, että olen täällä mannermaalla enkä kauempana
kuin sadan leguan päässä Zaiton ja Quinsayn kaupungeista.»[25]



PERJANTAINA MARRASKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Amiraali päätti tänään päästää kaksi espanjalaista maihin; toinen
heistä oli Rodrigo de Jerez, toinen Luis de Torres, juutalainen, joka
osasi hepreaa, kaldeaa ja arabiaakin. Hän antoi kahden intialaisen
mennä heidän mukaansa, antoi heille lasihelmiä vaihdettaviksi
elintarvikkeisiin sekä maustenäytteitä, joiden kaltaisia heidän olisi
tiedusteltava, ja määräsi heidän matkansa pisimmäksi ajaksi kuusi
päivää. Heidän oli etsittävä tämän maan kuningas ja jätettävä hänelle
Kastilian kuninkaan ja kuningattaren kirje ja lahjat, tutustuttava
hänen valtakuntansa laajuuteen ja valtansa suuruuteen, solmittava
ystävyys hänen kanssansa ja palveltava häntä kaikin tavoin, mitä hän
heiltä vaatisi.--

Amiraali laski, että tämän saaren etäisyys Ferron saaresta oli 1142
meripenikulmaa (todellisuudessa se oli 1105 mpk.) ja vakuutti vielä
kerran, että olimme täällä mannermaalla emmekä saarella.



LAUANTAINA MARRASKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Amiraali nousi eräälle ylänteelle tarkastellakseen maata; mutta tiheät
metsät eivät suoneet minkäänlaista näköalaa. Hän ihaili kaunista
vihreyttä ja lintujen laulua.



SUNNUNTAINA MARRASKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Saatuaan tiedon, että läheisyydessä oli kanelipuumetsiä, amiraali
lähti sinne, mutta niitä ei ollut. Hän näytti intialaisille kanelia ja
pippuria, ja nämä selittivät merkein, että sellaisia kasvoi paljon
lounaassa päin. Hän näytti heille myöskin kultaa ja helmiä, ja
useimmat ukot vakuuttivat, että löytäisin niitä paljon Bohiosta, jossa
asukkaat pitivät niitä kaulassa, käsivarsissa, jaloissa ja korvissa.
Siellä oli yksisilmäisiä ihmisiä ja koirankuonolaisia, ihmissyöjiä,
jotka leikkasivat vangeilta pään ja sukuosat ja joivat heidän
verensä.--Amiraali päätti palata laivalle odottamaan niiden kahden
miehen palaamista. »Tämä maa», kirjoittaa amiraali, »on erinomaisen
viljavaa, täällä kasvaa mamesia,[26] eräänlaisia juurikkaita, jotka
maistuvat melkein kastanjalta ja joita asukkaat viljelevät erittäin
huolellisesti. Täällä on myöskin monenlaisia papuja ja puuvillaa, jota
ei kylvetä, vaan kasvaa metsissä isoissa puissa ja melkein ympäri
vuoden, sillä olen nähnyt samassa puussa avonaisia koteloita, toisia,
jotka olivat aukeamaisillaan, ja kukkiakin.»



MAANANTAINA MARRASKUUN 5. PÄIVÄNÄ

_Niñan_ ylipursimies pyysi amiraalilta palkkiota mastiksihartsin
löytämisestä, mutta oli hukannut siitä näytteet. Amiraali antoi
Rodrigo Sanchezin ja ylipursimiehen tehtäväksi etsiä mastiksipuut. He
toivat vähän sitä hartsia, ja amiraali pani sen talteen antaakseen sen
kuninkaalle ja kuningattarelle. Hän otti mukaan myöskin sen puun oksia
ja sanoi, että se oli todellakin mastiksia, mutta sen pihka on
kerättävä oikeana vuodenaikana, silloin täältä voisi saada tuhat
sentneriä vuodessa.--Eräs intialainen sanoi, että se pihka on hyvää
vatsankipuihin. Amiraali oli sitä mieltä, että Rio de Maresin satama
sijaitsi otollisesti, jotta siihen voisi rakentaa linnoituksen, ja
lisäsi: »Säätäköön Herra, jonka kädessä ovat kaikki voitot, kaikesta
niinkuin hyväksi näkee.»--



TIISTAINA MARRASKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Eilisenä yönä molemmat sisämaahan lähetetyt miehet palasivat.
Kuljettuaan kaksitoista penikulmaa he olivat kohdanneet asutuksen,
jossa oli viisikymmentä taloa ja ehkä tuhatkunta asukasta, kun
kussakin talossa asui useita yhdessä. Asukkaat ottivat heikäläisen
tavan mukaan heidät vastaan suurin juhlallisuuksin, miehiä ja naisia
tuli heitä katsomaan, ja heidät vietiin parhaisiin asuntoihin.
Intialaiset suutelivat heidän käsiään ja jalkojaan, ihmettelivät
rajattomasti ja luulivat heidän olevan taivaasta tulleita. Sitten
miehet nostivat heidät olkapäilleen, kantoivat heidät arvokkaimpaan
taloon ja asettivat istuimelle, kun kaikki muut istuivat maassa.
Myöhemmin miehet menivät ulos, naiset tulivat sisään, suutelivat
myöskin heidän käsiään ja jalkojaan ja tunnustelivat heitä, olivatko
he samoinkuin he itsekin lihaa ja luuta.

Kanelista ja pippurista, joista heillä oli mallit mukanaan, he eivät
saaneet heiltä mitään täsmällisiä tietoja. Pois lähtiessä kaikki
tahtoivat tulla mukaan katsomaan, kuinka he palaisivat taivaaseen.
Muuan päällikkö (_principal del pueblo_) tuli heidän kanssansa,
mukanaan poikansa ja palvelijansa. Amiraali seurusteli heidän
kanssansa, ja hänen teki mielensä tuoda päällikkö poikineen
kuninkaalle ja kuningattarelle; mutta mies oivalsi ajoissa lähteä
pois, ja amiraali antoi hänen mennä.

Kaksi espanjalaista kohtasi monia kotiinpalaavia intialaisia, sekä
miehiä että naisia. Miehillä oli kädessään palavia hiiliä ja joitakin
yrttejä vetääkseen niistä sisäänsä haikua (_para tomar sus
sahumerios_). Juuri noita kuivattuja lehtiä oli kääritty samanlaiseen
kuivaan lehteen, ja siten oli saatu sellainen paperitötterön näköinen,
jonkalaisia lapsille tavallisesti annetaan helluntaiksi. He sytyttävät
sen toisen pään ja imevät toisesta päästä ja vetävät savun henkeensä.
Sillä tavoin he huumaavat itsensä, tulevat samalla kertaa vähän
humalaan eivätkä tunne väsymystä. Niille lieriöille he ovat antaneet
nimen _tabacos_.

Espanjalaiset olivat eräästä talosta löytäneet puuvillavaraston, jossa
oli yli kymmenentuhatta naulaa puuvillaa. Vähäisestä maksusta asukkaat
antoivat niin paljon kuin tahdottiin; pienestä nauhanpalasta
kokonaisen korillisen.

»Tämä on», kirjoittaa amiraali, »kansa, joka ei tunne vihaa, ei
sodanhalua, miehet ja naiset kulkevat tälläkin saarella alastomina
kuten Jumala on heidät luonut; vain naisilla on pieni esiliina, he
ovat kasvoiltaan kauniita, eikä heidän ihonvärinsä ole kovin musta,
vaan melkein kuin Kanarian saarten asukkaiden. Olen vakuuttunut siitä,
Teidän Korkeutenne, että kunhan vain hurskaat ja uskovaiset miehet
ensin oppivat heidän kielensä, kaikki kääntyvät kristinuskoon. Ja niin
toivon Herraltamme, että Teidän Korkeutenne innokkaasti pitävät huolta
näiden suurten kansojen johdattamisesta kirkkoon ja uskoon, samoin
kuin olette kukistaneet ne, jotka eivät tahtoneet tunnustaa Isää,
Poikaa ja Pyhää Henkeä. Vallitkoon, sitten kun Teidän Korkeuksienne
päivät päättyvät, sillä kaikkihan me olemme kuolevaisia, syvä
rauhallisuus kaikissa kuningaskunnissanne, kun ne on saatu
puhdistetuiksi kerettiläisyydestä ja uskottomuudesta, ja suokoon
ikuinen Isä teille suopean vastaanoton, jonka lisäksi rukoilen, että
Hän teille soisi pitkän iän, kuningaskuntienne ja valtioittenne
runsaan laajentumisen sekä lisäksi antaisi myös halua ja intoa
levittää pyhää kristillistä uskoa, kuten tähänkin asti olette tehneet.
Amen.

Tänään olen jälleen laskenut laivani vesille sitten kun olin
tilkityttänyt sen, ja torstaina, jos Jumala tahtoo, aion purjehtia
lounaaseen päin, etsimään kultaa ja mausteita ja löytämään maita.»--

Epäsuotuisten tuulten takia lähtö lykkääntyi 12:nteen päivään.



MAANANTAINA MARRASKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Amiraali jätti tänään sataman ja Rio de Maresin lähteäkseen saarelle,
jolle intialaiset ovat antaneet nimen Babeque. Siellä--heidän
kertomansa mukaan--asukkaat öisin soihtujen valossa etsivät rannalta
kultaa ja vasaroitsevat sen tangoiksi. Edellispäivänä amiraali oli
jälleen ottanut laivaansa joitakin alkuasukkaita aikoen viedä heidät
Espanjaan käyttääkseen heitä sitten myöhemmin tulkkeina.

»Kun nämä ihmiset, niinkuin näen ja tiedän, eivät tunne mitään
jumalanpalvontaa eivätkä ole myöskään epäjumalanpalvelijoita, vaan
hyvin lauhkeita, hyvin rehellisiä, eivät tapa toisiaan eivätkä riistä
toisiltaan vapautta, eivät käytä aseita ja ovat niin pelokkaita, että
sadat pakenevat yhtä ainoata meikäläistä jopa silloinkin kun leikimme
heidän kanssaan; kun he lisäksi ovat hyvin herkkäuskoisia, uskovat
taivaalliseen Jumalaan ja että me olemme tulleet alas taivaasta,
oppivat helposti ne rukoukset, mitä heille opetamme, ja tekevät
ristinmerkinkin perässämme, niin päättänevät Teidän Korkeutenne tehdä
heistä kristittyjä, ja uskon, että kun vain ryhdytään toimeen,
voitaisiin lyhyessä ajassa kääntää monia kansoja pyhään uskoomme ja
Teidän Korkeutenne saisivat hankituksi suuria valtakuntia ja
rikkauksia, samoin kaikki espanjalaiset alamaisennekin, sillä
epäilemätöntä on, että näissä maissa on mitä suurimmat määrät kultaa,
eikä ole perätöntä, mitä seurassani olevat intialaiset sanovat: näillä
saarilla on seutuja, joissa kaivetaan kultaa, mitä asukkaat kantavat
kaulassaan, korvissaan, ranteissaan ja nilkoissaan ja muovaavat
raskaiksi soljiksi. Sitäpaitsi on vielä jalokiviä ja kalliita helmiä
ja paljon mausteita. Rio de Maresissa on paljon mastiksia ja
voitaisiin helposti kasvattaa enemmänkin, koska nämä puut
istutettaessa juurtuvat pian; niillä on samanlaiset lehdet ja hedelmät
kuin mastiksipuulla, mutta ne ovat vain suurempia kuin ne, joista
Plinius puhuu ja joita näin Kioksella. Annoin tehdä uurtoja useihin
puihin nähdäkseni, tihkuisiko niistä hartsia. Mutta kun täällä
ollessani yhtä mittaa on satanut, sain kokoon vain vähän, ja tuon sen
Teidän Korkeuksillenne. Todennäköisesti ei ole ollut oikea aika
viiltää puita, mikä on tehtävä, sikäli kuin tiedän, silloin kun talvi
on lopussa ja ne alkavat kasvaa.

Näistä maista saadaan myös paljon puuvillaa ja voidaan se, kuten
uskon, täällä myöskin hyvin edullisesti myydä; ainakin suurkaanin
pääkaupungeissa, jotka epäilemättä löydämme, samoinkuin muiden suurten
hallitsijain kaupungeissa, jotka pitävät onnenaan saada palvella
Teidän Korkeuksianne. Näihin maihin voisi tuoda vaihdettaviksi
tavaroita Espanjasta ja itämailta (sillä nämä maat ovat meistä
lännessäpäin). Täällä on myös paljon aaloeta, mutta siitä ei ole
mitään voittoa.

Eilen tuli laivalleni kanootti, jossa oli kuusi nuorta intialaista;
heistä pidin laivallani viisi, jotka tuon mukanani. Lähetin miehiä
erääseen länsirannalla olevaan asuntoon, josta tuotiin seitsemän
naista, isoja ja pieniä, sekä kolme lasta. Teen tämän toivoen, että
intialaiseni viihtyvät Espanjassa paremmin, kun heillä on mukanaan
oman maansa naisia, kuin jos heillä ei olisi mitään. Sillä usein on
sattunut, että miehet, joita on tuotu Guineasta Portugaliin oppimaan
portugalia, kun heistä odotettiin hyötyä hyvän kohtelun ja runsaiden
lahjojen vastineeksi, karkasivat heti tuntiessaan koskettavansa
kotoisen maansa kamaraa, eikä heitä sen koommin nähty. Nämä
intialaiset eivät menettele siten; sillä kun heillä on vaimot
mukanaan, he tekevät kaiken, mitä heidän tehtäväksensä annetaan. Nämä
naiset samalla opettavat meidän naisillemme heidän kielensä; se on
kaikilla näillä saarilla sama, jota jokainen ymmärtää liikkuessaan
kanooteillaan kaikilla saarilla.[27] Täällä ei ole kuin Guineassa,
missä on satoja kieliä eikä toinen ymmärrä toista.

Tänä yönä tuli erään intialaisnaisen mies, joka samalla on näiden
kolmen lapsen isä, laivalle ja pyysi minua sallimaan, että hän
seuraisi mukana. Suostuin siihen, ja nyt kaikki ovat tyytyväisiä; mies
on noin viidenviidettä vuoden ikäinen.»



TIISTAINA MARRASKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Amiraali purjehti pitkin Kuuban rannikkoa.--Kun hänellä oli halu mennä
niille saarille, joita intialaiset sanovat Babequeksi ja jotka ovat
täältä itäänpäin ja missä pitäisi olla paljon kultaa, purjehdittiin
siihen suuntaan.



KESKIVIIKKONA MARRASKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Intialaiset olivat sanoneet amiraalille, että heidän saareltaan
(Kuubalta) Babequen saarille oli kolmen päivän matka. Se on laskettava
heidän kanoottiensa päivän matkoiksi: he soutavat päivässä seitsemän
meripenikulmaa. Tänäänkin amiraali pysytteli Kuuban rannikon likellä,
mutta purjehti kuitenkin kuusikymmentäneljä meripenikulmaa luoteista
rantaa pitkin, jolloin hän tuli avaraan satamaan.

»Täältä», kertoo Kolumbus, »näin niin paljon saaria, etten pystynyt
niitä laskemaan; niillä oli melkoisesti kukkuloita, ja ne olivat
palmulehtojen peitossa. Olin hyvin ihmeissäni nähdessäni niin paljon
kauniita saaria, ja voin vakuuttaa Teidän Korkeuksillenne, että ne
vuoret, joita toissapäivästä lähtien olen nähnyt, ovat korkeimpia ja
kauneimpia, mitä maailmassa on, ja lisäksi niin kirkkaan taivaan alla,
missä niiden huippuja ei peitä sumu eikä lumi. Näiden vuorten juurella
meri on hyvin syvää, ja luulen, että nämä ovat ne lukemattomat saaret,
jotka maailman kartassa on merkitty itämaiden loppuun. Noilla
saarilla, niin luulen, on suuria rikkauksia, jalokiviä ja mausteita.
Pyydän Teidän Korkeuksiltanne anteeksi näin ylistellessäni näitä
saaria, mutta en vielä ole sanonut sadatta osaakaan siitä kuin on.
Eräät vuoret kohoavat taivaaseen asti ja päättyvät timanttimaiseen
kärkeen; toiset ovat määrätyllä korkeudella muodostuneet
pöytämäisiksi. Meri on joka taholla hyvin syvää ja karitonta.»



TORSTAINA MARRASKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Näiden eri saarien rantoja tutkittiin, ja kaikkialla tavattiin mitä
parhain ankkuripohja.



PERJANTAINA MARRASKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Mennessään tänään veneellä maihin amiraali huomasi rannalla kaksi isoa
veistettyä tukkia, toinen toista pitempi ja niin oikein ristin muotoon
saumattuina, ettei kukaan puuseppä pystyisi säällisempää liitosta
tekemään. Kun amiraali oli suorittanut hartaudenharjoituksensa sen
ääressä, hän käski valmistaa samanlaisista puista vielä isomman
ristin. Hän löysi tältä rannalta ruo'on, jota ei nähnyt täällä
kasvavan, minkä takia hän päätteli sen tulleen tänne virran tuomana.

Palatessaan laivalle hän tapasi intialaiset pyydystämässä isoja
merisimpukoita, joita täällä on paljon; hän antoi heidän sukeltaa
mereen etsimään helmisimpukoita. He löysivätkin todella semmoisia
simpukoita mutta helmettömiä, kaiketi siksi, että se aika, jona helmet
asettuvat, osuu touko- ja kesäkuulle. Merimiehet tappoivat maalla
eläimen, jota he arvelivat mäyräksi. Verkolla he pyydystivät vedestä
kalan, joka oli muodoltaan kuin sika ja aivan kovan kuoren ympäröimä,
vain pyrstö ja silmät olivat pehmeät. Amiraali suolautti kalan
tuodakseen sen mukanaan Espanjaan.



LAUANTAINA MARRASKUUN 17. PÄIVÄNÄ

Amiraali astui veneeseen ja kävi useilla pienemmillä saarilla. Hän
kulki ylöspäin erästä jokea, jossa oli hyvin puhdasta ja viileää
suolatonta vettä. Sen varrella oli kaunis niitty, ja rantaa
reunustivat ennen näkemättömän korkeat palmut. Amiraali löysi isoja
intialaisia pähkinöitä, suuria rottia ja tavattoman kookkaita rapuja.
Hän näki paljon lintuja ja tunsi myskin hajua. Niistä kuudesta
nuorukaisesta, jotka otettiin mukaan Rio de Maresista, kahden onnistui
karata _Niñalta_.



SUNNUNTAINA MARRASKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Amiraali antoi tänään pystyttää sen ison ristin, jonka hän oli
valmistuttanut, avoimelle kummulle erään sataman suulle; satamalle hän
antoi nimen Puerto del Principe. Koska tänään oli sunnuntai, hän ei
jatkanut matkaa.



MAANANTAINA MARRASKUUN 19. JA TIISTAINA MARRASKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Laivasto nosti purjeet lähteäkseen Babequen saarille. Vastatuuleet
pakottivat laivat palaamaan Prinssinsatamaan.



KESKIVIIKKONA MARRASKUUN 21. PÄIVÄNÄ

--Tämän seudun suuresta kuumuudesta amiraali päätteli, että täällä
täytyy olla paljon kultaa.--Martin Alonzo Pinzon, karaveli _Pintan_
kapteeni, erosi tänään molemmista muista laivoista tottelemattomana ja
vasten amiraalin tahtoa. Hän teki sen ahneudesta, kun muuan
intialainen oli luvannut näyttää hänelle paljon kultaa. Hän lähti
purjehtimaan toisia odottamatta, vaikka myrsky ei ollut siihen
pakottamassa, vaan koska häntä itseään halutti. Amiraali sanoi
tällöin: »Se mies on tehnyt ja sanonut minulle paljon muutakin.»



TORSTAINA MARRASKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Martin Alonzo Pinzon purjehti itään päin päästäkseen Babequen
saarille, jossa pitäisi olla kultaa. Hän purjehti amiraalin näkyvissä,
ollen neljän penikulman päässä. Amiraali antoi lyhtyjen palaa kaiken
yötä, kun hänestä tuntui, että Pinzon olisi voinut purjehtia hänen
päälleen, mikä olisi voinut tapahtua sangen helposti, kun yö oli hyvin
kirkas ja tuuli suotuisa.



PERJANTAINA MARRASKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Amiraali ohjasi etelään maata kohti, mutta virta ajoi häntä
takaisinpäin. Intialaiset sanoivat heidän edessään olevaa maata
Bohioksi. He sanoivat sitä hyvin isoksi ja kertoivat, että sen
asukkailla oli vain yksi silmä keskellä otsaa, he sanoivat heitä
ihmissyöjiksi ja näyttivät pelkäävän heitä kovasti. Heti kun he
huomasivat amiraalin purjehtivan siihen suuntaan, he eivät pelosta
uskaltaneet puhua mitään, sillä he olivat kertoneet heidän olevan
ihmissyöjiä ja asestettuja.



SUNNUNTAINA MARRASKUUN 25. PÄIVÄNÄ

Amiraali astui veneeseen ja soudatti erään pikkusaaren joen suuhun.
Laivamiehet huudahtivat, että he näkivät pinjoja, ja se ilmeni
todeksi. Amiraali piti tätä löytöä hyvin arvokkaana, sillä nyt häneltä
ei enää voinut puuttua laivanrakennuspuuta, jopa hän aikoi perustaa
sahan.

Päiväkirjaansa hän merkitsee, että hän joka päivä huomaa jotakin yhä
kauniimpaa. »Kun nämä ihmeelliset asiat--kirjoittaa hän--herättävät
suurta ihmetystä niissä, jotka näkevät niitä, niin vaikuttavat ne
varmaankin paljon enemmän niihin, jotka kuulevat kuvauksia niistä;
mutta kukaan ei saata sitä uskoa, kun ei ole itse nähnyt.»



MAANANTAINA MARRASKUUN 26. PÄIVÄNÄ

Päivän koitteeessa nostettiin ankkurit Santa Catelinan satamassa, joka
sijaitsee Isla Ilanaksi (tasaiseksi saareksi) nimitetyllä
saarella.--Amiraali purjehti lounaiseen suuntaan ja arveli vihdoinkin
olevansa vastapäätä Bohion saarta. Hän huomauttaa: kaikki saarelaiset,
joita tähän päivään asti oli tullut tuntemaan, pelkäsivät tavattomasti
canibalaisia, jotka asuvat Bohiolla. »Näitä canibalaisia», lisää hän
tähän, »pelätään ihmissyöjinä, ja laivassamme olevat intialaiset,
nähdessään meidän suuntaavan suoraan kohti Bohiota, eivät pystyneet
sanomaan enää sanaakaan pelosta, että heidät syötäisiin, eikä mikään
saanut heitä luopumaan siitä pelosta. He kertoivat jo aikaisemmin
minulle, että näillä canibalaisilla oli vain yksi silmä ja koiran
kuono. Sitä arvelen kuitenkin valheeksi ja luulen, että nämä
canibalaiset ovat suurkaanin alamaisia, jotka käyvät sotia näitä
saarelaisia vastaan ja vievät heitä vankeuteen.»



TIISTAINA MARRASKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Purjehdittuaan pitkän aikaa edes takaisin tällä rannikolla amiraali
laski hyväsijaintiseen satamaan (Baracoa). Lavealla tasangolla
havaittiin useita tulia, lukuisia asumuksia ja oivallisesti viljeltyjä
tiluksia. Amiraali päätti senvuoksi mennä täällä maihin ja jollakin
lailla päästä asukkaiden kanssa ymmärrykseen. Hän astui veneeseen ja
meni joen suuhun, joka oli erinomaisen syvä.

»Jälleen minua ihastutti», kirjoittaa hän, »ilmaston raikkaus, joen
rannalla olevien pinjojen ja palmujen kauneus; virran laineiden
kristallinkirkkaus ja lintujen laulu tekivät tämän paikan erinomaisen
kauniiksi. Tuhannet kielet voivat yhtä vähän kuin minunkaan käteni
saattaa kuninkaalle ja kuningattarelle kuvailla tätä kaikkea, sillä
täällä luulee olevansa lumouksen ja taikuuden keskellä. Näkisivätpä
hyvin monet muutkin sivistyneet ja arvokkaat miehet nämä ihmeet! He
eivät tulisi niistä vähemmän liikuttuneiksi kuin minä. Kuinka suuri se
etu on, mitä tästä kaikesta voidaan saada, siitä en kirjoita mitään.
Varmaa on, armollisimmat valtiaat, että missä tällaisia maita on,
siellä täytyy myös olla hyvin hyödyllisiä tavaroita; mutta minä en
viivy kauan missään satamassa, koska haluan nähdä niin paljon maita
kuin vain on mahdollista, esittääkseni niistä kertomuksen Teidän
Korkeuksillenne.

Mutta minä en ymmärrä näiden ihmisten kieltä, eivätkä he ymmärrä minun
enempää kuin kenenkään miehenikään puhetta. Hyvin usein saan heidän
puheistaan aivan vastakkaisen käsityksen kuin ne intialaiset, jotka
ovat mukanamme, tarkoittavat; myöskään heitä en usko, koska he usein
ovat yrittäneet meiltä karata. Mikäli Herramme suo, tahdon nähdä niin
monta maata kuin mahdollista sekä vähitellen opetella ymmärtämään
täkäläistä kieltä ja opetuttaa sitä seurueeni miehille, sillä olen
huomannut sen olevan kaikkialla samaa.--Teidän Korkeutenne
perustanevat tänne kaupunkeja ja linnoituksia, ja silloin tämä maa
saadaan pian kokonaan käännytetyksi. Vakuutan Teidän Korkeuksillenne,
ettei missään auringon alla voi olla maita, joiden hedelmällisyys ja
ilmasto olisivat siunatumpia ja vesi terveellisempää, koska tässä ei,
kuten Guinean vesissä, ole lainkaan ruttotautia. Sillä, kiitos siitä
olkoon Herrallemme, tähän päivään asti ainoakaan miehistäni ei ole
sairastanut edes päänsärkyä, ainoakaan ei ole sairauden vuoksi maannut
vuoteessa lukuunottamatta yhtä miestä, joka koko ikänsä on sairastanut
kivitautia ja joka parani oltuamme täällä kaksi päivää.

Lähettäkööt Teidän Korkeutenne, jos Herra suo, tänne oppineita miehiä;
he huomaavat kaiken todeksi. Ja kun olen ennemmin puhunut kaupungin ja
linnoituksen perustamisesta de las Nuevitaksen satamaan, niin on
varmaa, että kaikki, mitä olen sanonut, on totta; joskaan ei mitenkään
voida verrata tätä maata ja merta rakkaisiin naisiimme. Mutta tässä
maassa täytyy olla suuria asutuksia, lukematon kansa ja suurta voittoa
antavia tavaroita, ja tämä kaikki on vastaisten löytöjen varassa,
sillä aion tutkia vielä paljon, ennenkuin palaan Espanjaan. Tänne
tulee koko kristikunta solmimaan kauppasuhteita, eikö siis ennen muita
Espanja, jonka alaisuudessa kaikki tulee olemaan.

Sanon vielä, että Teidän Korkeutenne eivät saa sallia, että joku
vieras harjoittaisi kauppaa ja asettuisi asumaan tänne, vaan olkoon
katolinen kristitty, sillä se oli yritykseni pää ja ponsi, että se
koituisi kristillisen uskon lisääntymiseksi ja kunniaksi, ja ettei
tähän maahan kukaan tulisi, joka ei ole kunnon kristitty.» Nämä ovat
amiraalin omat sanat.

Hän matkasi edelleen ylös virtaa, joka jakaantui useihin haaroihin, ja
tapasi vielä useita mainioita istutuksia ja yhden ihanan puutarhan.
Hän löysi sieltä myös yhdestä ainoasta puunrungosta tehdyn kanootin,
joka oli niin iso kuin kaksitoistatuhtoinen vene ja hyvin kaunis,
teloilta katoksen alta, joka oli tehty puunrungoista ja katettu
palmunlehvillä, niin etteivät aurinko eikä vesi päässeet sitä
vahingoittamaan. Ja hän sanoi, että tässä olisi hyvä paikka perustaa
kaupunki tai linnoitus hyvän sataman, hyvän veden, hyvän maan, hyvien
naapureiden ja runsaan puutavaran takia.



KESKIVIIKKONA MARRASKUUN 28. PÄIVÄNÄ

Sadesäätä. Jotkut miehet menivät maihin pesemään paitojansa. He
tapasivat kaikki majat tyhjinä.



TORSTAINA MARRASKUUN 29. PÄIVÄNÄ

Sadesäätä. Alukset seisoivat alallaan. Merimiehet löysivät eräästä
majasta vahakakun, jonka amiraali varasi hallitsijoille ja sanoi:
»Missä on vahaa, siellä täytyy olla tuhansia muitakin hyviä asioita.»
Merimiehet löysivät eräästä asunnosta myöskin ihmisenpään vasusta,
joka oli suljettu toiseen vasuun ja riippui patsaassa. Amiraalin
käsityksen mukaan sen täytyi olla jonkun päällikön pää, koska
sellaiset asumukset olivat niin isoja, että niihin mahtui paljon
ihmisiä, jotka kuuluivat samaan perheeseen.



PERJANTAINA MARRASKUUN 30. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa tuuli esti lähtemisen. Amiraali lähetti kahdeksan omaa
miestänsä ja kaksi intialaista maihin pyrkimään yhteyteen asukkaiden
kanssa. Talot olivat tyhjiä. He näkivät neljän pojan kaivavan kedolla;
pojat kuitenkin pakenivat. He tapasivat yhdestä ainoasta puusta
veistetyn kanootin, joka oli yhdeksänkymmenenviiden kyynärän pituinen
ja johon mahtui istumaan sataviisikymmentä henkeä.



LAUANTAINA JOULUKUUN 1. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa tuuli ja sade estivät amiraalia matkustamasta eteenpäin.
Hän antoi pystyttää suuren ristin sataman suulle kalliolle ja antoi
satamalle nimen Puerto Santo.



SUNNUNTAINA JOULUKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisaa tuulta; satamassa alukset kuitenkin olivat
suojassa.--Muuan laivapoika toi joen suusta löytämiänsä kiviä, jotka
näyttivät sisältävän kultaa. Amiraali otti ne itselleen näyttääkseen
niitä kuninkaalle ja kuningattarelle.



MAANANTAINA JOULUKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Kun tuuli oli liian epäsuotuisa, jotta matkaa olisi päästy jatkamaan,
amiraali päätti käydä niemekkeellä, joka oli vain noin neljännestunnin
päässä satamasta kaakkoon. Hän lähti sinne muutamin venein ja
asestetuin miehistöin, tuli erään joen (Boma-joen) suuhun ja kulki
edelleen virtaa ylös. Sieltä hän löysi eräästä poukamasta neljä
purtta, joita intialaiset sanovat kanooteiksi, niin kauniisti tehtyjä,
että niitä ilokseen katseli, kuten amiraali sanoi. Maa oli kaikkialla
viljeltyä.

Hän nousi maihin ja lähti kulkemaan erästä polkua, joka johti aluksen
rakennuspaikalle; se oli niin hyvin suojattu, etteivät aurinko eikä
sade päässeet vahingoittamaan täällä rakenteilla olevia kanootteja.
Yksi niistä, joka oli tehty yhdestä puusta kuten muutkin, vastasi
kooltaan kahdeksantoistatuhtoista venettä; mielikseen ihmetteli työtä,
jolla se oli koristeltu. Amiraali nousi vuorelle ja löysi sen laelta
tasaisen paikan, johon oli istutettu kaikenlaisia hedelmiä, myöskin
pallokurpitsoja, niin että sitä riemukseen (_gloria_) katseli.

Sen keskellä oli suuri asumus; äkkiä hän oli asukkaiden keskuudessa,
mutta miehet ja naiset pakenivat pois. Amiraalin mukana olevat
intialaiset menivät heidän peräänsä ja vakuuttivat heille, että
vieraat olivat kunnon miehiä. Amiraali antoi lahjoittaa heille
tiukuja, messinkisormuksia ja lasihelmiä, joista he hyvin ilostuivat.
Kun hän näki, ettei heillä ollut kultaa eikä muutakaan arvokasta, hän
katsoi sopivaksi jättää heidät rauhaan.

Kuninkaalle ja kuningattarelle hän ilmoittaa, että kymmenen
espanjalaista riittäisi ajamaan kymmenentuhatta asukasta pakosalle.
»He ovat niin arkoja ja pelkureita», kirjoittaa hän, »ettei heillä ole
mitään muita aseitakaan kuin keppi, jonka kärki on tulessa kovetettu.
He vaihtoivat mielellään näitä keppejä kaikkeen, mitä heille vain
antoi. Kun olimme nousseet veneisiimme, juoksi rantaan suuri joukko
intialaisia. Muuan heistä astui virtaan, tuli lähelle venettä ja piti
pitkän puheen, mistä kukaan ei ymmärtänyt mitään, mutta panimme
merkille, että tuon puheen kestäessä toiset intialaiset huutaen
kohottivat kätensä taivasta kohti.»

Amiraali arveli heidän sillä tavalla ilmaisevan ilonsa heidän
vierailustaan, mutta hän huomasi, että hänen intialaistensa väri
muuttui; he tulivat kalpeiksi kuin vaha, vapisivat kovasti ja antoivat
hänelle merkkejä, että hänen olisi lähdettävä virtaa alas niin pian
kuin mahdollista, muutoin he löisivät hänet kuoliaaksi. Intialainen
otti sitten erään kristityn jousen ja näytti sitä intialaisille
selittäen, sikäli kuin amiraali ymmärsi, että he kaikki saisivat
surmansa, sillä tämä jousi ampui kauas ja tappoi. Sitten hän otti
miekan, veti sen huotrasta, näytti heille ja sanoi samaa, minkä
jälkeen he kaikki pakenivat, mutta intialaisemme vapisivat yhä
edelleen, sillä hän pelkäsi ja oli arka, vaikka olikin kookas ja vahva
mies. Amiraali ei tahtonut lähteä joelta, vaan hän kulki sinne asti,
missä tapasi intialaiset kaikki yhdessä ja punaisiksi maalattuina,
niin alastomina kuin äiti oli heidät maailmaan saattanut, joillakuilla
sulkatöyhtö päässään, kaikilla assegaikimppu kädessään.

»Lähenin heitä, annoin heille joitakin leivänpaloja, pyysin heiltä
assegaita ja annoin heille niistä kenelle pienen tiu'un, kenelle
messinkisormuksen ja toisille lasihelmiä, niin että kaikki
rauhoittuivat, tulivat veneille ja luovuttivat kaikki, mitä heillä
oli, hyväksyen vastineeksi mitä tahansa saivat. Merimiehet olivat
tappaneet kilpikonnan, jonka kuori oli rikottu palasiksi. Laivapojat
antoivat intialaisille siitä kynnenkokoisia palasia ja saivat vastaan
kokonaisia assegainippuja.

Nämä intialaiset ovat aivan kuin toisetkin, uskovat samaten meidän
olevan kotoisin taivaasta, antavat kaiken omansa vähäisimmästäkin
pitämättä sitä arvottomana, ja olen varma, että jos heillä olisi
kultaa ja mausteita, he samoin luovuttaisivat niitäkin. Näin sievän
talon, pienen, kaksiovisen, kuten ne kaikki ovat, ja löysin sieltä
ihmeteltävän teelmän sekä pölkkyjä, jotka oli koristeltu määrätyllä
tavalla, jota en osaa kuvata. Mutta kattoon oli ripustettu isoja
simpukoita ja muita esineitä. Luulin paikkaa temppeliksi ja kysyin
merkeillä, rukoiltiinko täällä. He sanoivat: »ei»; äkkiä tuli muuan,
joka antoi minulle kaikki, mitä hänellä oli, ja viittasi ylöspäin.»



TIISTAINA JOULUKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Heikossa tuulessa amiraali lähti satamasta, jolle oli antanut nimeksi
Puerto Santo, ja jatkoi tutkimuksiaan pitkin rannikkoa.



KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 5. PÄIVÄNÄ

Jatkaessaan tänään matkaansa amiraali havaitsi maata lounaassa. Se oli
hyvin iso saari ja oli intialaisten antamien tietojen mukaan
varmaankin Bohio. Hän päätti lähteä Kuubalta eli Juanalta, jota hän
tähän saakka oli pitänyt mantereena sen suuruuden vuoksi, ja lähteä
lounaaseen, missä maa oli näkynyt. Tuuli piristyi, ja amiraali
nostatti kaikki purjeet; meri oli rauhallinen ja virta tuki
matkantekoa, niin että aamusta kello yhteen iltapäivällä kuljettiin
kahdeksan (italialaista) penikulmaa tunnissa eikä tämä aika ollut
täyttä kuuttakaan tuntia, sillä täällä sanotaan yön kestävän lähes
viisitoista tuntia. Myöhemmin hän kulki kymmenen penikulmaa tunnissa,
niin että hän auringonlaskuun mennessä oli edennyt
kahdeksankymmentäkahdeksan penikulmaa eli kaksikymmentäkaksi leguaa,
yhä lounaiseen suuntaan.

Kun yö tuli, hän määräsi karaveli _Niñan_, joka oli pikapurjehtija,
menemään edeltä, jotta ehtisi satamaan vielä päivänvalolla. Kun se
tuli sataman suulle ja huomasi sataman niin isoksi kuin Cadizin lahti,
se lähetti edellänsä veneen, koska oli jo tullut pimeä, opastamaan
soihdulla. Ennenkuin amiraali ehti paikalle, missä _Niña_ luovi
edestakaisin odottaen veneestä merkkiä purjehtiakseen sisään satamaan,
veneen soihtu sammui. Kun karaveli ei nähnyt enää mitään valoa, se
purjehti avomerelle ja sytytti soihdun amiraalia varten, jolle hänen
lähestyessään kerrottiin, mitä oli tapahtunut. Tällävälin sytytettiin
veneessä uusi soihtu; _Niña_ purjehti sisään satamaan, mutta amiraali
luovi kaiken yötä sen ulkopuolella.



TORSTAINA JOULUKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Kun tuli päivä, oli amiraali neljän leguan päässä satamasta, jolle hän
antoi nimen Puerto Maria.--Miehistö oli nähnyt yöllä useita tulia,
jotka paloivat vielä aamulla. Niitä ylläpitivät kaikesta päättäen
vartiot suojakseen sellaista väkeä vastaan, joiden kanssa he olivat
sotajalalla. Vesperhetkellä amiraali purjehti satamaan, jolle hän
antoi tämän päivän pyhimyksen mukaan nimen Puerto se San Nicolao.[28]
Häntä hämmästytti sen kauneus ja erinomaisuus, ja vaikka hän olikin
ylistänyt Kuuban satamia erinomaiseksi, hän sanoi, ettei tämä jäänyt
niistä jälkeen, vaan jopa saattoi olla parempikin, ja ettei ollut sen
veroista toista.

Sillä on ulottuvaisuutta eteläkaakkoiseen suuntaan kaksi leguaa;
sataman suussa on etelän puolella niemeke, jossa on erilaatuisia
hedelmiä tuottava kaunis puuistutus. Amiraali arveli niitä mauste- ja
muskottipuiksi, mutta kun hedelmät eivät olleet kypsiä, siitä ei saatu
varmuutta. Amiraali mittasi sataman syvyyden ja havaitsi sen
soveliaaksi kaikkein suurimman laivastonkin suojapaikaksi. Sataman
vastapäätä on ihastuttava laakso, jonka läpi virtaa joki. Täällä on
varmasti suuria asutuksia, kuten voi päätellä intialaisten matkoillaan
käyttämistä kanooteista, joista enin osa kooltaan vastaa
viisitoistatuhtoisia veneitä.

Kaikki intialaiset pakenivat heti kun saivat nähdä aluksemme. Ne,
jotka amiraalilla vielä oli mukana saarilta otettuina, osoittivat niin
suurta kaipausta palata kotimaahansa, että amiraali sanoi olevansa
pakotettu heti tältä saarelta lähdettyään saattamaan heidät kotiinsa,
sillä hän oli jo alkanut epäillä heitä, kun hänelle ei ollut näytetty
tietä heidän asutustensa läpi, ja sitäpaitsi hän oli tullut
vakuuttuneeksi sitä, etteivät he puhuneet hänelle aina totta. Lisäksi
he eivät ymmärtäneet häntä eikä hän heitä, ja vielä he pelkäsivät
näiden saarten asukkaita. Päästäkseen neuvottelemaan
viimeksimainittujen kanssa amiraali piti tarpeellisena viipyä joitakin
päiviä tässä satamassa, mitä hän ei kuitenkaan tehnyt, kun aikoi vielä
löytää lisää maita, koska hän epäili, tokko hyviä ilmoja kestäisi
vielä kauan. Hän toivoi Jumalan nimessä, että ne intialaiset, joita
hänellä oli mukanaan, oppisivat hänen kielensä ja hän heidän; sitten
hän palaisi ja saattaisi keskustella näiden saarten asukkaiden kanssa;
myöskin hän toivoi, että Herra soisi hänen ennen Espanjaan
palaamistaan löytää paljon kultaa.



PERJANTAINA JOULUKUUN 7. PÄIVÄNÄ

Päivän koittaessa amiraali lähti San Nicolaon satamasta ja jatkoi
tutkimusmatkaansa pitkin saaren itärantaa. Hän pani merkille useampia
niemekkeitä, joensuita, viljeltyjä laaksoja.--Kello oli vasta 1
iltapäivällä, kun hän laski satamaan, jolle antoi nimen La Concepcion.
Kun taivas vetäytyi pilveen, hän laskeutui veneeseen ja soudatti
itsensä joen suuhun mennäkseen maihin. Hän antoi heittää verkon, ja
vielä ennenkuin hän ehti maihin, hän veti veneeseen merilahnan
(_lisa_), mikä häntä riemastutti, koska hän ei vielä ollut nähnyt
täällä yhtään kalaa, joka olisi ollut Espanjan kalojen näköinen.
Merimiehet saivat vielä useita samanlaisia kaloja kuin Espanjassa. Hän
meni vähän matkaa maalle, joka oli hyvin viljeltyä; siellä hän kuuli
satakielen ja muiden lintujen laulua kuten Espanjassa. Viisi ihmistä
huomattiin, mutta he eivät jääneet odottamaan, vaan pakenivat.
Amiraali löysi myrttejä ja muita samanlaisia puita ja kasveja kuin
Kastiliassa.[29]



LAUANTAINA JOULUKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa sää pakotti pysyttelemään satamassa.



SUNNUNTAINA JOULUKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Tänään satoi, ja meillä oli talvisää kuin Espanjassa
lokakuussa.--Saari on hyvin suuri, ja amiraali sanoi, ettei hän
ihmettelisi, vaikka sen ympärys olisi vähintään kaksisataa tuntia. Se
on kokonaan viljelty, mutta asutukset tuntuvat olevan etäähköllä
merenrannasta ja rakennettu siten, että niiden asukkaat saattavat
havaita tulijat jo kaukaa. He olivat paossa, olivat vieneet kaikki
tavaransa mukaansa ja käyttivät tulimerkkejä kuin sotilaat.--Tähän
satamaan laskee kaksi jokea, joissa on vain vähän vettä; niitä
vastapäätä on ihastuttavia tasankoja, Kastilian maisemien kaltaisia,
mutta niitä verrempiä, ja siksi tämä saari saa nimen Isla Española.



MAANANTAINA JOULUKUUN 10. PÄIVÄNÄ

Ankara koillinen pakotti pysymään paikallaan. Amiraali lähetti kuusi
hyvin asestettua miestä maihin, käskien heitä menemään kaksi tai kolme
tuntia sisämaahan päin ja koettamaan puhua jonkun kanssa. He menivät
ja palasivat näkemättä taloja ja löytämättä asukkaita. He näkivät vain
muutamia majoja, hyvin laveita liesiä ja paikkoja, joissa oli poltettu
isoja nuotioita. He löysivät maailman kauneimpia tiluksia ja paljon
mastiksipuita, joista he toivat mukanaan hartsiakin, vaikka nyt ei
olekaan sen keräämiseen oikea vuodenaika.



TIISTAINA JOULUKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Luoteinen jatkui eikä sallinut merelle lähtöä. Intialaistemme sanonnan
mukaan tämä on tie Babequen saarelle, jonka pitäisi olla hyvin iso,
paljon suurempi kuin Kuuba eikä veden ympäröimä. Tästä voi päätellä
heidän puhuvan mantereesta, jonka pitäisi olla Españolan takana ja
jonka nimi heidän kielellään on Caritaba tai Caniba; sen asukkaita he
pelkäävät alituisesti. Caniba, virkkoi amiraali, ei ole mitään muuta,
kuten jo olen sanonut, kuin suurkaanin kansa (_la gente del gran
Can_), jonka täytyy asua täällä lähellä ja lähettää tänne aluksiansa
kappaamaan asukkaita, ja kun nämä eivät palaa, he kuvittelevat näiden
tulleen syödyiksi. »Joka päivä», huomauttaa amiraali, »ymmärrän näitä
intialaisia yhä paremmin, vaikka vieläkin käsitämme jotakin toisin
kuin pitäisi. Merimiehet saivat eräitä kaloja, joille he antoivat
nimiä Espanjassa tuntemiensa kalojen mukaan.»



KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisan tuulen takia jäimme vielä täksi päiväksi tänne. Amiraali
pystytti suuren ristin sataman suuhun länteen päin laajasti näkyvälle
ylävälle paikalle, »tunnukseksi», sanoi hän, »että tämä maa kuuluu
teidän majesteeteillenne ja erittäinkin Jeesuksen Kristuksen, meidän
Herramme merkiksi ja kristinuskon kunniaksi.» Sitten kolme merimiestä
kiipesi vuorelle tutkimaan puita ja kasveja. He löysivät paljon väkeä
koolla, kaikki alastomina; heille huudettiin, mutta he pakenivat.
Lopuksi he sieppasivat yhden naisen eivätkä mitään muuta; »sillä olin
käskenyt heitä», lisää amiraali tähän, »kaappaamaan joitakuita
osoittaaksemme heille kunniaa, karkottaaksemme heistä pelon ja
kuullaksemme heiltä, oliko täällä mitään arvokkaita tavaroita, koska
muutoin ei voi olla maan kauneudesta päätellen. He toivat alukselleni
naisen, joka oli hyvin kaunis ja nuori; tämä keskusteli intialaisteni
kanssa, sillä he puhuvat kaikki samaa kieltä.»

Amiraali puetti hänet, lahjoitti hänelle lasihelmiä, tiukuja ja
messinkisormuksia. Sen jälkeen hän lähetti hänet kaikin kunnioin,
kuten hänen tapansa oli, takaisin maihin ja hänen mukanaan kolme omaa
miestänsä ja kolme intialaista, jotta nämä voisivat keskustella
alkuasukkaiden kanssa. Häntä saattavat merimiehet kertoivat, ettei hän
olisi tahtonut lähteä veneestä, vaan olisi jäänyt espanjalaiseen
laivaan toisten intialaisnaisten kanssa, jotka amiraali oli ottanut
Juanan saarelta. Amiraali lisäsi tähän, että kaikki intialaiset, jotka
olivat näiden intialaisnaisten kanssa yksissä, olivat tulleet samassa
kanootissa, jollaiset heillä ovat karaveleina heidän kulkiessaan
saarelta toiselle. Heti kun he tulivat joen suusta satamaan ja saivat
nähdä vieraat laivat, he kääntyivät takaisin, jättivät kanoottinsa ja
menivät jalkaisin kyläänsä, jonka intialaisnainen meille näytti.
Hänellä oli sieraimissaan kultapalanen; merkki siitä, että tällä
saarella on kultaa.



TORSTAINA JOULUKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Ne kolme miestä, jotka amiraali oli lähettänyt intialaisnaisen mukaan,
palasivat kolmen aikaan yöllä. He eivät olleet menneet hänen mukanaan
asutukselle saakka joko siksi, että sinne oli kovin pitkä matka,
taikka sitten pelosta, ja he toivat viestin, että huomenna laivalle
tulisi paljon miehiä, kun he nyt olivat rauhoittuneet naisen antamista
tiedoista. Kun amiraali tahtoi tietää, olisiko tästä maasta
saavutettavissa mitään hyötyä, ja halusi keskustella mielellään näiden
miesten kanssa, tuottaakseen heille, koska tämä maa oli kaunis ja
hedelmällinen, onnen päästä Espanjan hallitsijain alamaisiksi, hän
päätti lähettää asutukselle toisetkin sanansaattajat, sillä
intialaisnaisen kertomus ystävällisestä vastaanotosta ja kristittyjen
hyvyydestä antoi hänelle luottamusta. Hän valitsi tähän yhdeksän
miestä, hyvin asestettuina, ja tällaiselle asialle hyvin soveliaita,
ja antoi heidän mukaansa yhden laivalla olevan intialaisen.

He menivät asutukselle, joka oli neljän ja puolen tunnin päässä
kaakossa. He löysivät hyvin vauraassa laaksossa sijaitsevan kylän,
mutta tyhjillään, sillä heti kun asukkaat saivat tiedon kristittyjen
saapumisesta, he kaikki lähtivät pakoon, haudattuaan kaiken
omaisuutensa. Asutuksessa oli tuhat asumusta ja enemmän kuin
kolmetuhatta asukasta. Kristittyjen mukana ollut intialainen juoksi
heidän peräänsä ja huusi heille, ettei heidän tarvitsisi pelätä
mitään; kristityt eivät olleet canibalaisia, ennemminkin he olivat
tulleet taivaasta ja antoivat kaikille, keitä tapasivat, hyvin
kauniita kapineita. Se, mitä hän heille sanoi, teki heihin sellaisen
vaikutuksen, että heissä heräsi luottamus, ja yli kaksituhatta palasi
kristittyjen luokse. Kaikki astuivat heidän luokseen ja laskivat
kätensä heidän päänsä päälle, mikä oli suuren kunnioituksen ja
ystävyyden ilmaus, mutta vielä kauan he vapisivat pelosta, kunnes
vihdoin saivat täydellisen varmuuden.

Heti kun heidän pelkonsa oli voitettu, he menivät asuntoihinsa ja
toivat kristityille kaikkea, mitä suuhunpantavaa heillä oli,
erittäinkin leipää, joka oli tehty niames-juurista,[30]
nauriinkokoisista juurikkaista, joita he kylvävät ja kasvattavat
kaikilla vainioillaan ja jotka muodostavat heidän pääravintonsa. He
leipovat niistä leipää, keittävät ja paistavat niitä. Nämä hedelmät
maistuvat niin kastanjoilta, että se, joka niitä syö, ajattelee: nyt
minulla on syötävänäni kastanjapuun hedelmiä. Asukkaat antoivat
miehillemme leipää ja kalaa ja kaikkea, mitä heillä vain oli.

Kun intialaiset saivat kuulla amiraalin haluavan papukaijaa, he kaikki
juoksivat tiehensä, toivat paljon papukaijoja ja antoivat kaikkea,
mitä heiltä vain toivottiin, vaatimatta mitään vastaan. He pyysivät
meikäläisiä olemaan palaamatta vielä samana iltana ja lupasivat tuoda
heille vielä paljon, mitä olivat piilottaneet metsään. Kun tämä
väenpaljous vielä seisoi kristittyjen ympärillä, he näkivät paljon
ihmisiä tulevan sen vaimon kanssa, jota amiraali oli kohdellut hyvin
ystävällisesti ja lähettänyt takaisin, ja heidän mukanaan oli myöskin
vaimon mies. He kantoivat naista olkapäillään ja tulivat kiittämään
lahjoista ja osoitetusta kunniasta.

Kristityt sanoivat amiraalille, että nämä ihmiset olivat tähän asti
käytyjen saarien asukkaista kaikkein kauneimpia ja seuranhaluisimpia.
Mutta amiraali virkkoi, ettei hän käsittänyt, kuinka he voisivat olla
seuranhaluisempia kuin toiset, koska kaikilla saarilla, missä he tähän
mennessä olivat käyneet, asukkaat olivat olleet erinomaisen
hyväntahtoisia.

Kauneudesta kristityt sanoivat, ettei voinut verratakaan keskenään
näitä ja muunsaarelaisia, enempää miehiä kuin naisiakaan, koska nämä
olivat paljon vaaleampia kuin muut, ja he olivat jopa nähneet kaksi
niin vaaleaihoista naista kuin vain Espanjassa saattoi tavata.

He väittivät myös, että Kastilian kauneimmatkaan tienoot eivät
vetäneet vertoja niille, joita he juuri olivat nähneet; tämän ja
Cordovan seudun välillä oli ero kuin yöllä ja päivällä. He lisäsivät,
että kaikki maa oli viljeltyä ja että laakson keskellä virtaava joki
riitti kaikkien tilusten kasteluun. Kaikissa puissa oli lehtiä ja
hedelmiä, kukkaset olivat aivan auenneita; tiet olivat oikein leveitä
ja hyviä, sää kuin Kastiliassa huhtikuussa, satakielet ja muut linnut
lauloivat aivan kuin Espanjassa tuossa ihanassa kuussa, se oli
kerrassaan kaunista.

»Muutamat linnut lauloivat suloisesti öiseen aikaan; sirkat ja
sammakot antoivat äänensä kuulua, kalat olivat samanlaisia kuin
Espanjassa. Näimme paljon mastiksipuita, aaloe- ja puuvillapensaita;
kultaa emme löytäneet, mikä ei ollutkaan ihme, kun viivyimme täällä
vain vähän aikaa.»

Amiraali halusi täällä laskea päivän ja yön pituuden ja kuinka monta
tuntia kului auringonnoususta auringonlaskuun. Hän havaitsi, että
hiekkakello valui kaksikymmentä kertaa, ja kuhunkin tyhjentymiseen
kului puoli tuntia. Mutta hänen mielestään jossakin oli vikaa, joko
niin, ettei hiekkakelloja heti käännetty tai täytetty, kun ne olivat
juosseet tyhjiin, taikka sitten osa hiekasta ei juossut läpi.
Kvadrantillaan hän laski etäisyyden päiväntasaajasta 34 asteeksi.[31]



PERJANTAINA JOULUKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti maatuulta hyväkseen käyttäen La Concepcionin satamasta;
mutta tuuli kääntyi jälleen, kuten amiraali näillä vesillä päivittäin
koki.--Hän purjehti pohjoiskoillisella tuulella Tortuga-saarta
kohti.--Kun hänellä oli vastatuuli ja hän havaitsi, ettei hän pääsisi
Babeque-saarelle, hän päätti palata La Concepcionin satamaan. Hän ei
ehtinyt päästä joelle, joka on kahden leguan päässä tästä satamasta.



LAUANTAINA JOULUKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti vielä kerran La Concepcionin satamasta jatkaakseen
matkaansa, mutta pian nousi vahva itätuuli, joka oli hänelle
vastainen. Hän suuntasi kulkunsa senvuoksi Tortuga-saarelle, jonne hän
pääsikin, ja yritti nousta erääseen jokeen, johon ei ollut onnistunut
eilen pääsemään. Tänäänkään se ei onnistunut; hän katsoi olevansa
pakotettu laskemaan satamaan puolen penikulman päähän joesta. Kun hän
oli kiinnittänyt laivat, hän astui veneeseensä ja meni ensiksi joen
erääseen haaraan, joka ei kuitenkaan ollut joen varsinainen suu.
Vihdoin hän pääsi sillekin, eikä sen syvyys ollut enempää kuin syli
(kuusi jalkaa); virta oli vinha.

Hänen aikomuksensa oli käydä kylässä, jossa hänen lähettämänsä miehet
jo toissapäivänä olivat käyneet. Hän heitätti maalle köyden
hinauttaakseen itseään jokea ylös, ja merimiesten onnistui kiskoa
venettä kaksi pyssynkantamaa ylöspäin, kauemmas ei virran vuolauden
vuoksi päästy. Amiraali näki joitakin taloja ja valtavan laakson,
jossa ne asumukset olivat, ja hän sanoi, ettei ollut koskaan
elämässään nähnyt mitään niin kaunista kuin se laakso oli.

Hän huomasi joen suussa useita intialaisia, mutta vieraita nähdessään
he heti lähtivät karkuun. Amiraali ilmaisi mielipiteenään, että näitä
ihmisparkoja on varmaan perin paljon kiusattu, kun he ovat niin
pelokkaita ja heti sytyttävät kaikille korkeille vuorille tulia; se
tapa oli Tortuga- ja Española-saarilla vielä paljon yleisempi kuin
muilla. Hän antoi tälle laaksolle nimeksi Paratiisilaakso, ja joelle
nimen Guadalquivir, koska se oli aivan yhtä suuri kuin senniminen joki
Cordovan kohdalla. Rannalla näkyi olevan kauniita kiviä; joki tuntui
purjehduskelpoiselta.



SUNNUNTAINA JOULUKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Puolenyön maissa amiraali lähti satamasta kohtalaisella maatuulella.
Keskellä lahtea hän kohtasi kanootin, jossa oli yksi ainoa
intialainen, ja joutui siitä perin ihmetyksiin, sillä hän ei saattanut
käsittää, kuinka mies pystyi sellaisella tuulella pysyttelemään
vesillä. Hän antoi ottaa sekä kanootin että intialaisen laivaan,
kestitsi häntä ja antoi hänelle lasihelmiä, tiukuja ja
messinkisormuksia ja vei hänet sitten laivassa kylän kohdalle, joka
oli neljän penikulman päässä siitä paikasta, missä mies oli tavattu.

Kun amiraali löysi sieltä hyvän sataman, hän laski ankkurin asutuksen
läheisyyteen; kylässä oli järjestään uusia taloja. Intialainen meni
kanootillaan maihin ja kertoi siellä amiraalista ja kristityistä,
joiden lempeyttä ja hyvyyttä hän ylisti; mutta samat asiat olivat
täällä tulleet jo tunnetuiksi toisten kylien asukkaiden kautta, jotka
olivat tavanneet kristityt. Niinpä enemmän kuin viisisataa intialaista
juoksi paikalle, ja heidän joukossaan oli myöskin heidän kuninkaansa.

He tulivat ensin yksitellen, sitten yhä suuremmissa joukoin
amiraalilaivalle tuomatta mitään; joillakuilla heistä oli nenässään ja
korvissaan puhtaimmasta kullasta valmistettuja koruja, joista he
mielellään luopuivat. Amiraali käski osoittaa heille kaikkea
kunnioitusta, »koska he»--kirjoittaa hän--»ovat maailman parhaita ja
ystävällisimpiä miehiä ja kun minulla on hyvä toivo, että Teidän
Korkeutenne tekevät heistä kristittyjä ja alamaisiansa. Sellaisiksi
minä heidät katson jo nyt.»

Amiraali huomasi rannalla olevan kuninkaan ja havaitsi kaikkien
kunnioittavan häntä. Hän lähetti kuninkaalle lahjan, jonka tämä otti
vastaan juhlallisin muodollisuuksin (_con mucho estado_). Hän oli
nuori, korkeintaan yksikolmattavuotias mies, joka piti luonaan vanhaa
neuvonantajaa ja muita, jotka antoivat hänelle opastusta ja vastasivat
hänen puolestaan; hän itse puhui peräti vähän.

Eräs amiraalin mukana olevista intialaisista puheli kuninkaan kanssa,
sanoen hänelle, että kristityt olivat kotoisin taivaasta, etsivät
kultaa ja olivat menossa Babequen saarelle. Hän vastasi, että se sopi
hyvin, siellä oli paljon kultaa, osoitti amiraalin alguazilille, joka
oli tuonut hänelle lahjan, suunnan sille saarelle ja sanoi, ettei
heidän tarvinnut kulkea kuin kaksi päivää, ja jos he tarvitsisivat
jotakin hänen maastaan, niin hän antaisi sen heille suurimmalla
mielihyvälle.

Kuningas ja kaikki muutkin kulkivat ihan alastomina, myöskin naiset,
ja ihan kainostelematta. Mutta niin miehet kuin naisetkin olivat niin
kauniita, ettei tähän saakka oltu sellaista nähty. Heidän ihonvärinsä
on vallan vaalea (_harto blancos_), niin että jos he pitäisivät
pukimia ja suojaisivat itsensä auringonpaahteelta, he olisivat aivan
yhtä valkeita kuin espanjalaisetkin.

Maassa on paljon ylänköjä ja laaksoja, niin että ylängöillä voisi
laiduntaa härkiä; koko Espanjassa ei ole seutua, joka vetäisi näille
vertoja kauneudessa ja miellyttävyydessä. Koko tämä saari, samoinkuin
Tortuga-saarikin, on kokonaan viljelty kuten vainiot Cordovan luona.
Asukkaat viljelevät siellä »ajesia», niistä istutetaan pieniä vesoja,
joiden tyveen kasvaa porkkanan tapaisia juuria, joita he raastavat ja
vaivaavat, leipoen niistä leipiä.--Saman vesan he sitten istuttavat
toiseen paikkaan, ja se kasvattaa uudestaan neljä tai viisi juurta,
jotka ovat hyvin mehukkaita ja maultaan muistuttavat meidän
kastanjaamme. Amiraali sanoi, että samanlaisia juuria kasvaa myöskin
Guineassa; tässä maassa ne kasvavat säären vahvuisiksi.

Tämän kylän asukkaat olivat hyvin ravittuja ja voimakkaita eivätkä
heiveröisiä kuten muissa asutuksissa; he keskustelevat miellyttävästi
ja pehmeästi, mutta heillä ei ole mitään uskontoa. Suorastaan
ihastuksella katselee näitä laaksoja, jokia ja virtoja, kaikenlaisen
viljan ja vihannesten kasvattamiseen sekä karjanpitoon soveltuvia,
vaikka näillä tiluksilla ei karjaa näy ensinkään. Tänne voisi perustaa
puutarhojakin, jotka tuottaisivat kaikkea, mitä ihminen vain suinkin
osaisi toivoa.

Illalla kuningas tuli amiraalin luokse laivalle, ja amiraali otti
hänet vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella ja
antoi selittää hänelle olevansa Espanjan kuningasparin palveluksessa,
jotka olivat maailman mahtavimmat hallitsijat. Mutta eivät laivalla
olevat intialaiset, jotka toimivat tulkkeina, enempää kuin
kuningaskaan, sitä uskoneet, vaan ajattelivat meidän olevan taivaasta
tulleita ja että Kastilian kuningaskunta ja kuningaspari olivat
taivaassa eivätkä tässä maailmassa.

Amiraali tarjoilutti kuninkaalle espanjalaisia ruokia; ja hän söi
niitä vain vähän ja antoi sitten lopun neuvonantajilleen ja muille
seuralaisilleen. »Uskokaa, Teidän Korkeutenne»--kirjoittaa
amiraali--»nämä maat ja erikoisesti tämä Españolan saari ovat niin
hedelmällisiä ja oivallisia, ettei sen kuvaamiseen löydä sanoja eikä
kukaan voisi sitä näkemättä uskoa. Ja uskokaa, Teidän Korkeutenne,
nämä saaret ja kaikki muutkin kuuluvat Teille yhtä hyvin kuin Espanja,
sillä näiden hallitsemiseen ei tarvita mitään muuta kuin tulla ja
asettua tänne ja käskeä mielin määrin, sillä voisin ihan yksin
laivamiehistöni kanssa, mikä ei suinkaan ole lukuisa, kulkea näiden
saarten halki ilman, että minulle tapahtuisi mitään. Monestikin näin
vain kolmen merimiehen astuvan maihin, ja heidät nähdessään suuri
joukko intialaisia pakeni, vaikkeivät he tehneet heille minkäänmoista
pahaa. Heillä ei ole minkäänlaisia aseita, eivätkä he niistä mitään
ymmärrä; he kulkevat kaikki alastomina ja ovat niin pelokkaita, ettei
tuhat heikäläistä uskalla asettua kolmea meikäläistä vastaan.
Sitäpaitsi he ovat hyvin omiansa käskettäviksi työhön, viljelemään
maata ja tekemään kaikkea, mitä heillä teetetään. Heille on vain
rakennettava kaupunkeja ja opetettava heitä pukeutumaan ja omaksumaan
meidän tapamme.»



MAANANTAINA JOULUKUUN 17. PÄIVÄNÄ

Tänä yönä nousi vahva itäkoillinen, mutta aallokko ei käynyt kovin
korkeana satamassa, missä amiraali oli ankkurissa, koska sitä suojasi
edessä oleva Tortuga-saari. Amiraali jäi täksi päiväksi tänne ja
lähetti merimiehet kalastamaan. Intialaiset olivat mielissään
saadessaan mennä heidän mukaansa. He toivat heille canibalaisten eli
kannibaalien nuolia, jotka oli tehty pitkistä ruovoista ja varustettu
tulessa teroitetuilla ja kovetetuilla puukärjillä. Asukkaat näyttivät
heille kahta miestä, joiden ruumiista oli poissa kappale lihaa, ja
kertoivat kannibaalien purreen sen ja syöneen, mutta sitä amiraali ei
ottanut uskoakseen.

Hän lähetti kylään muutamia kristittyjä; he vaihtoivat lasihelmillä
kultapaloja, jotka oli kääritty hyvin ohuihin lehtiin. Eräällä
intialaisella, jota amiraali arveli tämän maakunnan päämieheksi ja
jota asukkaat sanoivat caziqueksi, hän näki kämmenen kokoisen
kultapalan, jonka hän näytti haluavan vaihtaa. Sitä varten hän meni
majaansa, missä hän jakoi sen kultalevyn pieniin palasiin ja toi ne
toisen toisensa perään kristityille vaihtaen muihin esineihin.
Vaihdettuaan viimeisen kultapalan hän antoi merkin lähettäneensä
hakemaan lisää kultaa, joka tuotaisiin hänelle seuraavana päivänä.

Kaikki tämä, huomauttaa amiraali, meitä kohtaan osoitettu käytös ja
tavat, heidän ystävällisyytensä ja viisautensa, ilmaisevat, että nämä
intialaiset ovat yritteliäämpiä ja nokkelampia kuin mitkään tähän asti
tuntemamme. Illalla tuli Tortuga-saarelta kanootti, jossa oli
nelisenkymmentä miestä. Heidän lähestyessään rantaa kaikki rannalla
olevan kylän asukkaat kävivät maahan istumaan, mikä oli rauhan merkki.

Sitten astui joitakin kanootissa olevia maihin, sitten kaikki. Mutta
cazique yksinään nousi ja käyttäen sanoja, jotka tuntuivat
uhkauksilta, ajoi heidät takaisin kanoottiin. Hän roiskutti heidän
päälleen vettä ottaen rannalta kiviä ja heitellen niitä veneeseen, ja
sitten kun kaikki olivat kuuliaisesti nousseet kanoottiin, cazique
otti kiven ja pani sen alguazilin käteen, jotta hän heittäisi sillä
vieraita, mitä tämä ei kuitenkaan tehnyt. »Tässä tilaisuudessa
nähtiin, kuinka suosiollinen cazique oli amiraalille. Kanootin
lähdettyä sanottiin amiraalille, että Tortuga-saarella oli enemmän
kultaa kuin Españolalla, koska se oli likempänä Babequeta. Amiraali
arveli, että Tortuga-saarella enempää kuin täälläkään ei ollut omia
kultakaivoksia, vaan kaikki kulta saatiin, joskin pienissä erissä,
Babequesta, koska näillä kummallakaan saarella ei ollut sanottavasti
vaihdettavaa. Muuten maanlaatu on niin hedelmällistä, ettei heidän
tarvitse toimeentulokseen paljon tehdä työtä, vielä vähemmän heillä on
huolta vaatteista, kun he kaikki käyvät ihan alastomina.

Amiraali uskoi, että aivan lähellä oli seutuja, missä maaperä kätki
sisäänsä suurimmat aarteensa ja että Herramme johdattaisi hänet kyllä
paikkaan, missä kulta kasvaa. Hän oli saanut tietoja, että siitä
satamasta, missä hän nyt oli, matka Babequeen kesti neljä päivää; se
merkitsi kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen meripenikulmaa, jonka
suotuisalla tuulella voisi purjehtia yhdessä päivässä.[32]



TIISTAINA JOULUKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Amiraali pitkitti tyvenen pakosta viipymistään täällä ankkurissa vielä
tämän päivän. Hänellä oli toinenkin peruste. Cazique oli hänelle
sanonut tuovansa kultaa, ja vaikka amiraali ei uskonut täällä olevan
sitä paljon, koska täällä ei ollut kultakaivoksia, hän oli hyvin
utelias kuulemaan lisätietoja sen paikan sijainnista, mistä kultaa
saatiin. Päivänkoitteessa hän nostatti laivan ja karavelien liput ja
viirit O:n pyhän Neitsyt Marian kunniaksi, jonka päivä tänään oli.[33]
Kanuunat laukaistiin useaan kertaan.

»Tämän Españolan-saaren kuningas», on amiraalin päiväkirjaan
kirjoitettu, »oli lähtenyt hyvissä ajoin asuinpaikaltaan, joka on noin
viiden leguan päässä. Kello kolmen maissa hän tuli kylään, johon
amiraali oli lähettänyt joitakin miehiään katsomaan, tulisiko kultaa.
He huomasivat, että kuninkaalla oli seuranaan enemmän kuin kaksisataa
miestä, joista neljä toi häntä kantotuolissa; hän oli vielä nuori,
kuten jo tuli huomautetuksi. Amiraalin syödessä puolista aluksensa
peräkorokkeella tuli kuningas hänen luokseen kaikkine miehineen.»

»Teidän Korkeuksianne», kirjoittaa amiraali kuninkaalle ja
kuningattarelle, »olisi varmasti hyvin huvittanut kulkueen loisto ja
se kunnioitus, mitä kaikki osoittivat hänelle. Kun kuningas astui
laivaan, hän tapasi minut pöydästä peräkastellilta. Hän tuli suoraan
luokseni, istuutui viereeni eikä sallinut minun nousta pöydästä,
ennenkuin olin aterioinut. Olettaen, että liharuokamme maittaisivat
hänelle, käskin tarjoilla myöskin hänelle.

Kun hän astui peräkorokkeelle, hän antoi kädellään merkin, että
kaikkien toisten tuli jäädä ulkopuolelle. He tottelivat täsmällisesti
tätä määräystä ja suurinta kunnioitusta osoittaen istuutuivat kannelle
(_cubierta_), lukuunottamatta kahta iäkkäämpää vanhusta, joita pidin
hänen neuvonantajinaan; he istuutuivat hänen jalkojensa juureen.
Ruokalajeista, joita tarjoilutin hänelle, hän ei maistanut enempää
kuin kohteliaisuus vaati (_para hacer la salva_) ja lähetti sitten
lopun seuralaisilleen, jotka söivät kaikki. Samoin hän teki juomille;
hän vain kostutti niillä huuliaan ja antoi sitten muille.

Kaikessa hän menetteli ihailtavan arvokkaasti ja vähin sanoin, jotka
olivat, mikäli minä käsitin, hyvin ajateltuja ja älykkäitä. Hänen
jaloissaan istuvat katsoivat hänen suuhunsa, puhuivat hänen puolestaan
ja hänen kanssansa, aina mitä suurimmalla kunnioituksella. Aterian
päätyttyä eräs hänen palvelijoistaan toi vyön (_cinto_), joka oli
samankaltainen kuin ne, joita Espanjassa käytetään, vaikka toisella
tavalla tehty. Hän antoi minulle sen sekä kaksi pientä taottua
kultakappaletta. Luulen, että he täällä kokoavat tätä metallia vähän,
vaikka ovatkin likellä niitä seutuja, missä sitä tuotetaan ja missä
sitä esiintyy runsaasti.

Havaitsin vuodettani peittävän maton miellyttävän häntä suuresti;
lahjoitin sen hänelle samoinkuin merenvahahelmeni, jotka olivat
kaulassani, värilliset kengät ja lasillisen appelsiinimehua, mistä hän
ihmetellen iloitsi, mutta hän, samoin kuin hänen neuvonantajansa ja
seuralaisensa, olivat hyvin pahoillaan siitä, etteivät he ymmärtäneet
minua enkä minä heitä. Kaiken kaikkiaan tajusin vain, että hän ilmaisi
minulle: jos minua täällä jokin miellyttää, niin koko saari on minun
käskettävissäni.

Tuotin hänelle nähtäväksi erään ketjuni, siinä muistoksi kannan isoa
kultakappaletta, johon on kiinnitetty Teidän Korkeuksienne kuvat.
Näytin sitä hänelle ja toistin mitä olin eilen sanonut: että Teidän
Korkeutenne hallitsivat suurinta osaa maailmasta, eikä ollut toisia
niin mahtavia ruhtinaita kuin te. Näytin hänelle myöskin
kuninkaallisen viirin ja ristiviirin, joille hän osoitti suurta
kunnioitusta. Kuinka mahtavia hallitsijoita täytyikään Teidän
Korkeuksienne olla, sanoi hän neuvonantajilleen, kun te olitte aivan
huolettomasti lähettäneet minut tähän maahan, joka oli kaukana ja
etäällä taivaasta. Hän puhui vielä paljon muutakin, mitä en
ymmärtänyt, mutta panin merkille hänen ihmetyksensä.»

Kun oli jo myöhäistä ja cazique halusi palata kotiin, päästi amiraali
hänet menemään kaikella kunnioituksella laukaisten musketeilla useita
kunnialaukauksia. Maalle päästyään hän istuutui kantopaareillensa ja
lähti kotimatkalle koko seurueineen, jossa oli yli kaksisataa miestä,
kuten jo olen sanonut. Hänen pikku poikansa seurasi, intialaisen
arvohenkilön (_hombre muy honorado_) kantaessa häntä olallaan. Missä
ikään hän tapasi merimiehiä ja laivojen väkeä, hän antoi heille ruokaa
ja osoitti suurta kunnioitusta.

Eräs häntä vastaan tullut merimies kertoi nähneensä, että kaikkia
amiraalin antamia lahjoja kannettiin hänen edellään, kutakin lahjaa
vei eri mies, kaikki arvohenkilöitä. Heti caziquen eli kuninkaan
jälkeen seurasi hänen poikansa yhtä suuren saattueen kera ja sitten
kuninkaan veli omine saattueineen, mutta hän kulki jalan.
Viimeksimainittu tuli kuninkaan jälkeen laivalle, ja amiraali teki
hänen kanssaan pienen vaihtokaupan; kaikkiaankin saatiin kultaa tänään
vain vähän, mutta eräältä ukolta amiraali sai tietää, että korkeintaan
sadan leguan päässä oli joukko saaria lähellä toisiansa ja niillä oli
paljon kultaa, kuulipa hän sanottavan, että yksi niistä oli ihan
kokonaan kultaa ja muillakin oli kultaa niin paljon, ettei tarvinnut
muuta kuin lapioida kokoon ja seuloa. Siellä sitä sulatetaan, valetaan
tangoiksi ja muokataan tuhansiksi esineiksi, joita vanhus merkeillä
lähemmin selitteli. Hän selosti amiraalille seudun ja vedet, joissa ne
saaret olivat.

Amiraali päätti heti lähteä matkalle sinne ja sanoi, että jos ukko ei
olisi niin huomattavassa asemassa kuninkaan luona oleva henkilö, niin
hän pitäisi hänet laivalla, tai jos osaisi heidän kielensä, olisi
pyytänyt häntä seuraamaan mukana, minkä mies varmaan olisi tehnytkin,
kun hän näytti olevan niin hyvä ystävä hänen, kristityn, kanssa. Mutta
kun hän jo nyt kuljetti mukanaan kylliksi näitä miehiä vasalleiksi
Kastilian kuningasparille eikä halunnut tehdä heille väkivaltaa, hän
päästi ukon menemään.

Hän pystytti keskelle tätä kylää hyvin ison ristin, ja intialaiset
koskettivat sitä käsillään ja, kuten amiraali otaksui, lausuivat
rukouksensa ja kunnioittivat sitä. Kaikesta päätellen kaikki nämä
saaret, kuten amiraali Herralta toivoi, tulevat kristityiksi.



KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 19. PÄIVÄNÄ

Tänä yönä lähdettiin purjehtimaan pois lahdesta, jonka Tortuga-saari
ja Española muodostavat. Aamulla tuuli vakaantui itään, minkä takia
tänään ei päästy näistä saarista eroon.--Pienelle saarelle, jonka
amiraali löysi, hän antoi nimen Santo Tomas, ja kauas mereen
pistävälle niemekkeelle nimen Cabo de Caribata.--Sää oli kuin
Espanjassa maaliskuussa, puut niin vihreitä kuin toukokuussa; yöt
kestivät neljätoista tuntia.



TORSTAINA JOULUKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Tänään auringon laskiessa amiraali laski ankkurin satamaan, joka on
Santo Tomasin saaren ja Cabo de Caribatan välissä.[34] Satama on
oikein hyvä ja niin iso, että siihen mahtuisivat kaikki kristikunnan
laivat.--Tähän satamaan näkyy suuri, viljelty laakso, ja sitä
ympäröivät vuoret näyttävät kohoavan taivaaseen asti. Epäilemättä
niiden joukossa on joitakin, jotka ovat korkeampia kuin Teneriffan
Pico de Teyde, jota pidetään korkeimpana.[35]



PERJANTAINA JOULUKUUN 21. PÄIVÄNÄ

Amiraali tutki tänään sataman tarkemmin. Hän havaitsi sen niin
hyväksi, ettei hän voinut verrata sitä mihinkään, mitä hän tähän asti
oli nähnyt. Hän sanoi ylistäneensä muita satamia niin paljon, ettei
tiennyt, mitä laatusanoja tästä olisi käyttänyt ylistääkseen tätä
asianmukaisesti, ja pelkäsi joutuvansa ylenpalttisen liioittelijan
(_manificador excesivo_) kirjoihin, ja hänen katsottaisiin sanoneen
enemmän kuin oli totta. Senvuoksi hän lisäsi tähän: »Minulla on
mukanani vanhoja merenkulkijoita, jotka sanovat samaa kuin minä ja
tulevat aina sanomaan, kuten kaikki, jotka merta kulkevat, nimittäin,
että kaikki se ylistys, jota olen näihin satamiin kohdistanut, on
totta, ja myöskin, että viimeksimainittu satama on paras kaikista.»

Päiväkirja jatkuu sitten: »Kolmekymmentäkaksi vuotta olen ollut
merellä--kun lasketaan se aika, jonka todellisuudessa voin
laskea--olen nähnyt koko idän ja koko lännen ja tehnyt matkan
pohjoiseen, nimittäin Englantiin, ja käynyt myöskin Guineassa, mutta
missään maassa en ole nähnyt niin täydellisiä satamia kuin täällä,
missä olen tavannut toinen toistaan kauniimpia. Olen tarkasti
perehtynyt kaikkeen, mistä kirjoitan, ja myöskin viimeksimainittuun
satamaan, kuten saatan vakuuttaa, ja toistan vielä, että se on kaikkia
muita parempi, että siinä on tilaa maailman kaikille laivoille ja että
se voitaisiin sulkea yhdellä vanhalla laivantouvilla. Suusta pohjaan
saakka sen pituus on viisi penikulmaa.»[36]

Amiraali pani merkille jonkun verran viljeltyä maata. Hän käski kahden
miehen mennä maihin, nousta kukkulalle ja tarkastaa, oliko näkyvissä
kylää, sillä mereltä käsin ei nähty sitä. Tänä iltana kymmenen maissa
tuli laivalle joitakin intialaisia kanootilla katsomaan amiraalia ja
kristityitä kuin ihmeitä. Hän antoi heille joitakin pikkuesineitä,
mistä he tulivat peräti iloisiksi. Molemmat kristityt palasivat
laivaan ja näyttivät paikan, mistä he olivat nähneet ison kylän vain
vähäisen matkan päässä merestä.

Amiraali käski laivan siirtyä sinnepäin vain pienen matkan päähän
maasta. Hän näki heti joitakuita intialaisia, jotka lähenivät rantaa;
kun he näyttivät pelokkailta, hän käski pysähtyä, jotta hänen
laivallaan olevat intialaiset saisivat puhua heidän kanssaan ja
vakuuttaa, ettei heille aiottu tehdä mitään pahaa. Senjälkeen
intialaiset tulivat vielä likemmäs merta ja amiraali läheni maata. Kun
he olivat päässeet pelostaan, tuli niin paljon, että koko ranta oli
heitä täynnä, ja miehet niin hyvin kuin naiset ja lapsetkin osoittivat
meille tuhat huomaavaisuutta: toiset juoksivat sinne, toiset tänne
tuoden meille leipää, jota he valmistavat niamesista--heidän
kielellään se on _ajes_--, joka on hyvin valkoista ja hyvää. He toivat
meille myös vettä kurpitsapulloissa ja saviruukuissa, jotka ovat
samanlaisia kuin espanjalaisetkin; sitten he toivat kaikkea, mitä
ikään heillä oli maailmassa ja minkä he uskoivat amiraalia
ilahduttavan, ja sen kaiken he tekivät niin halukkaasti (_con un
corazon tan largo_) ja ilomielin, että sitä ihan ihmetteli.

»Ei voi sanoa»--huomauttaa amiraali--»heidän antaneen niin mielellään
tavaroitansa siksi, että ne olivat niin vähäarvoisia, sillä ne, joilla
oli kultaesineitä, antoivat ne yhtä mielellään meille kuin
sellaisetkin, jotka toivat kurpitsapulloissa vettä; on hyvin helppo
havaita, milloin joku antaa jotakin mielellään. Tällä kansalla ei ole
karttuja eikä heittokeihäitä eikä minkäänmoisia aseita; sama on laita
kaikkien muidenkin asukkaiden, jotka asuvat tällä nähdäkseni hyvin
isolla saarella.

Miehet ja naiset kulkevat alastomina kuin ovat syntyneet. Juanalla ja
joillakin muilla saarilla naiset käyttävät, eritoten täytettyään
kaksitoista vuotta, pieniä pumpulikankaisia esiliinoja, mutta täällä
niitä eivät käytä vanhat eivätkä nuoret. Muilla saarilla miehet
mustasukkaisina piilottavat vaimonsa kristityiltä; täällä tehdään
päinvastoin. Täällä naiset ovat kaunisvartaloisempia, ja he
ensimmäisinä kiittävät taivasta saapumisestamme, tuoden kaikkea,
etenkin syötävää; leipää, pähkinöitä ja viiden-, kuudenlaisia
hedelmiä, joista käskin joitakin kuivata tuodakseni ne
kuningasparille. Muutoin naiset juuri olivat olleet aluksi avuliaita;
sittemmin he pysyttelivät piilossa. Senvuoksi annoin väelleni käskyn,
ettei se saanut tehdä kenellekään mitään pahaa eikä ottaa keneltäkään
mitään vasten heidän tahtoaan, ja kaikesta saadusta oli maksettava.
Lopultakin»--huomauttaa amiraali--»on kai kenenkään vaikea löytää
ihmisiä, jotka ovat niin hyväsydämisiä, niin anteliaita ja samalla
kertaa niin pelokkaita kuin nämä intialaiset, jotka antavat
kristityille ihan kaiken, mitä heillä on, ja vieläpä tulevat heitä
vastaan tuomaan tavaransa.»

Sitten amiraali lähetti kuusi kristittyä käymään kylässä. Heille
osoitettiin kaikkea mahdollista kunnioitusta, heille annettiin kaikkea
mitä vain oli annettavaa, sillä kukaan ei epäillyt, etteivät amiraali
ja hänen väkensä olleet kotoisin taivaasta. Niitä intialaisia, jotka
olivat laivoilla, ei oltu myöskään saatu luopumaan siitä
uskomuksestaan. Kuuden kristityn palattua tuli useissa kanooteissa
intialaisia erään päällikön puolesta (_de un Señor_) kutsumaan
amiraalia käymään hänen kylässään. Kun tämä kylä oli lähellä eräällä
maankielekkeellä, meni amiraali hänen luokseen. Palatessaan hän näki
koko rannan niin tiheässä kansaa, että hän hämmästyi, miehet, naiset
ja lapset juoksivat hänen luokseen ja huusivat, ettei hän lähtisi
heidän luotansa.

Toisen päällikön lähetit odottivat häntä kanooteissa tuoden hänelle
kutsun, jota amiraali noudatti. Tämä päällikkö odotti suuren
muonavaraston kanssa. Tuskin hän oli saanut kuulla amiraalin
saapumisesta, kun hän käski kuljettaa kaikki elintarvikkeet
espanjalaisiin laivoihin. Nähtyään, että amiraali otti vastaan, mitä
hänelle oli tuotu, asukkaat juoksivat takaisin kyläänsä tuomaan vielä
lisää ruokatarpeita, papukaijoja ja muuta, ja heti lahjoittivat kaikki
niin sydämellisesti, että se oli ihmeellistä. Amiraali antoi heille
vastaan lasihelmiä, messinkisormuksia ja tiukuja, ei siksi, että he
olisivat niitä pyytäneet, vaan koska se oli hänestä
tarkoituksenmukaista ja koska hän piti heitä jo--nämä ovat amiraalin
omat sanat--kristittyinä ja Espanjan kuningasparin alamaisina paremmin
kuin espanjalaisia itseään. »Ei puutu enää mitään muuta», sanoo hän,
»kuin että ymmärtäisimme heidän kieltänsä, voidaksemme käskeä heitä,
sillä he tottelisivat vastaansanomatta». Amiraalin palatessa laivalle
kaikki intialaiset huusivat, ettei kristittyjen pitäisi poistua heidän
luotansa vaan jäädä tänne, ja intialaisia täynnä olevat kanootit
tulivat hänen perässään laivalle.

Amiraali osoitti heille kunnioitusta, syötti heitä ja antoi heille
lahjoja. Hänen poissaollessaan oli lännestä päin tullut vieläkin yksi
päällikkö, ja vaikka laiva oli puolen tunnin päässä rannasta, tulivat
monet intialaiset sinne uimalla. Kun tämä päällikkö ei odottanut
amiraalin paluuta, lähetettiin hänen jälkeensä joitakuita henkilöitä
hankkimaan häneltä tietoja saarista. Hän otti heidät vastaan hyvin
ystävällisesti, vei heidät kyläänsä ja antoi heille joitakin
kultakappaleita. Jatkaessaan matkaansa he tulivat suurelle joelle,
jonka poikki intialaiset uivat; kristityt eivät siihen pystyneet ja
tulivat takaisin.

Tässä maassa on niin korkeita vuoria, että ne näyttävät ulottuvan
taivaaseen saakka. Teneriffan saarella olevat tuntuvat näihin
verrattaessa vaatimattomilta. Ne ovat kauniisti puiden ja ruohojen
peitossa. Niiden välissä on ihania tasankoja, ja tämän sataman
pohjassa on laakso, jonka suuruutta silmä ei pysty mittaamaan; se
näyttää olevan viidentoista tai kahdenkymmenen tunnin matkan pituinen.
Sen läpi virtaa joki, se on kokonaan viljelty, ja pellot ovat niin
vihreitä kuin Espanjassa toukokuussa, vaikka yö onkin neljäntoista
tunnin pituinen ja maa on siis verrattain kaukana pohjoisessa. Tämä
satama on hyvästi suojassa kaikilta tuulilta.--Luoteissivulla on kolme
saarta, ja tunnin matkan päähän niemekkeestä laskee iso joki. Amiraali
antoi satamalle nimen Puerto de la Mar de Santo Tomas, koska tänään
oli sen pyhimyksen päivä; »mereksi» hän nimitti sen suuruuden vuoksi.



LAUANTAINA JOULUKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Päivänkoitossa amiraali lähti purjehtimaan etsiäkseen ne saaret,
joissa intialaisten kertomuksien mukaan on kultaa ja joista jotkut
heidän tietämäänsä sisältävät enemmän kultaa kuin maata. Ilma ei
sallinut sitä, ja meidän oli palattava ankkuripaikallemme. Tämän maan
päällikkö, joka omistaa kylän tässä lähellä, lähetti miehitetyn veneen
amiraalin luo kutsumaan häntä laivoineen lähemmäksi, jotta hän voisi
antaa hänelle kaiken, mitä hänellä oli.

Hän lähetti kanootin mukana hänelle vyön, jossa kukkaron sijasta oli
naamio erinomaisen suurin kuvin, jotka samoin kuin nenä ja kielikin
olivat taotusta kullasta. »Nämä ihmiset», sanotaan päiväkirjassa,
»ovat niin hyväsydämisiä, että he, jos heiltä jotakin pyytää, antavat
sen maailman parhaimmalla tahdolla; heille suorastaan osoittaa
suosiota, kun heiltä jotakin pyytää.» He lähenivät venettä, antoivat
vyön eräälle merimiehelle, ja lähetystö nousi sitten laivaan.

Kului osa päivää, ennenkuin ymmärrettiin heidän asiansa. Yksinpä
nekään intialaiset, joita meillä oli laivassa, eivät ymmärtäneet
heitä, kun heillä oli tykkänään toiset nimitykset asioille; vihdoin
arvattiin heidän eleistään, että heidät oli lähetetty kutsumaan
amiraalia. Hän päätti lähteä sunnuntaina caziquen luo, vaikka hänellä
ei ollutkaan tapana sunnuntaisin liikuskella, ei taikauskon takia,
vaan hurskauden vuoksi. Hän teki sen myöskin tällä kertaa, kuten hän
sanoi, vain toivoen, että asukkaat heidän osoittamansa hyvän tahdon
vuoksi tulisivat kristityiksi ja Espanjan kuninkaan uskollisiksi
alamaisiksi. Hän lisäsi siihen, että hän piti heitä jo sellaisina, ja
jotta he rakkaudella suhtautuisivat hänen hallitsijaansa, hän tahtoi
heidän parastaan ja koetti toimia heidän tyytyväisyydekseen.

Tänään ennen lähtöä amiraali lähetti kuusi miestä erääseen kolmen
tunnin päässä lännessä olevaan kylään, jonka päällikkö eli cazique oli
näinä päivinä käynyt hänen luonaan ja sanonut, että hänellä oli useita
kultaesineitä. Kun kristityt tulivat sinne, niin päällikkö antoi kättä
amiraalin notaarille, jonka hän oli lähettänyt matkaan, ettei
intialaisille harjoitettaisi mitään ilkeyttä. He ovat tosiaankin
sangen hyväsydämisiä, mutta espanjalaiset niin ahneita ja
häpeämättömiä, etteivät he tyydy ottamaan narunpätkää, lasin- tai
porsliininsirpaletta vastaan kaikkea, mikä heitä miellyttää, vaan jopa
tahtovat tavaraa ilmaiseksikin ja vievät mukanaan maksamatta siitä
mitään, vaikka amiraali on sen yhtä mittaa kieltänyt. Vaikka kultaa
lukuunottamatta kaikki intialaisten lahjat ovat vähäarvoisia, niin
amiraali, heidän hyväsydämisyyteensä katsoen ja koska he luovuttavat
kultaa lasihelmeäkin vastaan, on kieltänyt ottamasta heiltä mitään
antamatta vastalahjaa.

Kun päällikkö oli antanut notaarille kättä, hän vei hänet asuntoonsa
koko asujaimiston seuraamana, joka oli sangen lukuisa. Hän käski antaa
lähettiläille aterian, ja intialaiset toivat hänelle puuvillakangasta
ja -lankaa. Kun hän illalla laski heidät menemään, lahjoitti hän
heille kolme lihavaa hanhea (_tres ansares muy gordas_) ja joitakin
kultaesineitä. Heitä seurasi suuri väkijoukko kantaen niitä esineitä,
joita olivat saaneet vaihdoksi, ja väki tahtoi kantaa lähettilästä
olkapäillään ja saivatkin tehdä sen purojen kohdalla ja rämepaikoissa.

Amiraali käski antaa lahjoja päällikölle, joka ihastui niistä suuresti
kuten kaikki hänen alamaisensakin, koska he vakaasti uskoivat
espanjalaisten olevan taivaasta tulleita; asukkaat olivat onnellisia
jo siitäkin, kun saivat meitä katsella. Yksistään tänään tuli
satakaksikymmentä kanoottia, joista jokainen toi jotakin,
pääasiallisesti leipää, kaloja tai vettä saviruukuissa. He toivat
myöskin erään juurikasvin siemeniä; sellaisen siemenen he heittävät
vesikuppiin ja juovat heti sen; intialaiset selostivat amiraalille,
että se oli jollakin tavalla hyvin terveellistä.



SUNNUNTAINA JOULUKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Tyvenen vuoksi amiraali ei voinut laivoilla lähteä sen päällikön
maahan, joka oli lähettänyt hänelle kutsun; mutta hän antoi
jäljellejääneiden kolmen lähetin seuraksi veneissä useita omia
miehiään, niiden joukossa notaarin. Sillävälin hän lähetti kaksi
intialaistaan siihen kylään, missä oli itse käynyt; he palasivat pian
laivalle tuoden mukanaan kylän päällikön. Tämä kertoi, että tällä
saarella[37] oli niin paljon kultaa, että muualta tultiin sitä
ostamaan ja että sitä löytyi täältä niin paljon kuin vain halutti.
Tuli vielä muitakin, jotka vahvistivat sen tiedon ja kuvasivat, millä
tavalla kultaa kerättiin.

Sen kaiken ymmärtäminen oli perin vaikeata, mutta sen verran kävi
kuitenkin selville, että täällä täytyi olla paljon kultaa, ja kun vain
saataisiin selville paikka, mistä he sitä kokosivat, sitä voisi saada
halvalla tai ihan ilman korvausta.

»Meidän Herramme», kirjoittaa amiraali päiväkirjaansa, »jolla on
vallassaan kaikki asiat, tukekoon ja varjelkoon minua niinkuin Hän
tahtoo ja niinkuin Hänen palveluksekseen parhaiten sopii. Tähän
mennessä laivalla on käynyt tuhansia intialaisia, ja jokainen on aina
tuonut jotakin. Ehtimättä ihan vielä laivallekaan, puolen
nuolenkantaman päässä, he jo nousevat seisomaan kanooteissaan,
näyttävät, mitä heillä on kädessään, ja huutavat: 'Ottakaa! Ottakaa!'
Luullakseni enemmän kuin viisisataa tuli laivalle uiden, kanoottien
puutteessa, vaikka rannasta oli noin tunnin matka laivalle.»

Otaksuttavasti viisi caziqueta poikineen, puolisoineen ja lapsineen
oli käynyt laivalla. Amiraali antoi jakaa heille kaikille lahjoja ja
sanoi, että se oli hyvää tuhlausta. »Herra laupeudessaan,» kirjoittaa
hän, »tukekoon minua, niin että löytäisin sen kullan, tarkoitan sen
kultakaivoksen, sillä täällä on miehiä, jotka sanovat tietävänsä,
missä se on.»

Veneet palasivat yön aikana; ne olivat käyneet hyvin kaukana ja olivat
tavanneet monta kanoottia, joissa olleet intialaiset tahtoivat nähdä
amiraalin. Hän piti varmana, että jos hän vielä viipyisi tässä
satamassa joulun, niin kaikki tämän saaren asujaimet, ja hän piti tätä
saarta (erheellisesti) suurempana kuin Englanti,[38] tulisivat tänne
häntä katsomaan. Intialaiset seurasivat kristittyjä kyläänsä, joka
näiden antaman tiedon mukaan oli kaikista suurin ja säännöllisimmin
rakennettu. Kun kanootit melomalla kulkevat erittäin joutuisasti,
ehtivät he veneistä edelle ja ilmoittivat caziquelle kristittyjen
tulosta. Amiraali huomauttaa tässä, ettei hän vielä tiedä, merkitseekö
cazique samaa kuin kuningas vai onko se vain maaherra. Heitä
kohdeltiin ylhäisinä miehinä ja mainittiin nimityksillä _nitayno_,
mutta ei ymmärretty, merkitsikö se aatelista (_hidalgo_), maaherraa
vaiko ritaria.

Cazique tuli vihdoin heidän luokseen, ja yli kaksituhantinen
asujamisto kerääntyi torille, joka oli hyvin puhtaaksi lakaistu. Hän
osoitti miehillemme suurta kunniaa, ja jokainen intialainen toi heille
jotakin syötävää tai juotavaa. Kuninkaalta kukin sai palan
puuvillakangasta, papukaijoja amiraalille vietäväksi ja joitakin
kultakappaleita. Intialaiset lahjoittivat myöskin merimiehille
puuvillakangasta tai mitä muuta heillä kotona oli. Ne pikkuesineet,
joita he saivat vastaan, he ottivat niin suurella riemulla kuin ne
olisivat olleet pyhäinjäännöksiä. Kun espanjalaiset illalla tahtoivat
lähteä pois, kuningas pyysi heitä jäämään seuraavaan päivään, ja hänen
pyyntöönsä yhtyi koko kansa. Mutta kun he näkivät, että heidän
paluupäätöksensä oli varma, he seurasivat heitä ja kantoivat kaikkea,
mitä cazique ja muut asukkaat olivat heille lahjoittaneet.



MAANANTAINA JOULUKUUN 24. PÄIVÄNÄ

Amiraali antoi nostaa ankkurin ennen auringonnousua. Niiden lukuisten
intialaisten joukosta, jotka olivat edellisenä päivänä tulleet laivaan
ja merkeillä selittäneet, että tällä saarella oli kultaa,
mainitsemalla myöskin paikkoja, mistä he sitä keräsivät, amiraali pani
merkille erään, joka näytti sangen hyväntahtoiselta ja häneen
kiintyneeltä, koska hän jutteli huomattavasti mieluummin amiraalin
kanssa kuin muiden. Amiraali kestitsi häntä ja pyysi häntä lähtemään
oppaakseen kultakaivoksille. Tämä intialainen toi vielä erään
ystävänsä tai sukulaisensa, ja muiden seutujen ohella, joita he
mainitsivat kullankeruupaikkoina, esiintyi myöskin Cipango, jolle he
omalla kielellään antoivat nimen Civao. He vakuuttivat, että siellä on
kultaa suuria määriä, ja että caziquellakin oli taotusta kullasta
tehty viiri, mutta se paikka oli hyvin kaukana lännessäpäin.

Tällä kohtaa ovat päiväkirjassa seuraavat kuninkaalle ja
kuningattarelle kohdistetut rivit: »Koetan saada Teidän Korkeutenne
uskomaan, että koko maailmassa ei ole parempaa ja rauhallisempaa väkeä
kuin nämä intialaiset. Teidän Korkeutenne saavat olla täynnä iloa, kun
saatte heidät pian käännetyiksi kristinuskoon ja muovatuiksi heidät
kuningaskuntanne tapojen mukaisiksi; sillä missään ei voi olla
parempia ihmisiä eikä parempaa maata. Kansa on niin lukuisa ja maa
niin laaja, etten voi löytää siihen mitään sanoja, kun jo olen
äärimmäisesti ylistänyt Juanan saarta, jota intialaiset nimittävät
Kuubaksi. Mutta sen ja tämän välillä on ero kuin yöllä ja päivällä,
enkä usko olevan olemassa ketään, joka ei sanoisi samaa, kun on nähnyt
nämä molemmat.

On todellakin suorastaan ihmeteltävä, kuten sanon, kaikkea täällä,
suuria kyliä tällä saarella, jolle minä olen antanut nimeksi Española,
vaikka asukkaat sanovat sitä Bohioksi. Kaikki täällä ovat verrattoman
rakastettavia (_de muy singularisimo tracto amoroso_), he puhuvat
miellyttävästi, aivan toisella lailla kuin muut, joiden puhe aina
kuulostaa jyrinältä.

Miehet ja naiset ovat kauniskasvuisia eivätkä mustaihoisia. On totta,
että he kaikki maalaavat itseään, toiset mustiksi, toiset
muunvärisiksi, useimmat punaisiksi. He tekevät sen, kuten kuulin,
varjellakseen itseään auringonkilolta. Kylät ja talot ovat hyvin
sieviä; jokaisessa kylässä on oma päällikkönsä eli tuomarinsa, jota
kaikki tottelevat niin auliisti, että se on ihan ihme. Kaikki nämä
valtiaat puhuvat hyvin vähän ja heidän olentonsa on hyvin leppeä (_muy
lindas costumbres_). Hyvin usein he käskevät vain kättään
heilauttamalla, ja heitä ymmärretään heti, niin että se oikein
kummastuttaa.» Nämä ovat amiraalin omia sanoja.



TIISTAINA JOULUKUUN 25. PÄIVÄNÄ, JOULUJUHLANA

Edellisenä päivänä oli lievässä tuulessa lähdetty Santo Tomasin
satamasta ja purjehdittu Punta Santaan saakka, ja kello oli 11
illalla, kun amiraali päätti asettua lepäämään, sillä hän ei ollut
nukkunut kahteen vuorokauteen. Kun meri oli levollinen, kävi myöskin
peränpitäjä nukkumaan ja jätti peräsimen nuorelle laivapojalle, minkä
amiraali oli koko matkan aikana nimenomaisesti kieltänyt.

Meidän Herramme näki hyväksi, että puolenyön tienoissa, sitten kun
amiraali oli mennyt nukkumaan, tuli täysi tyven, ja meri oli niin
tyyni kuin liemi maljassa. Kaikki menivät nukkumaan; peräsin jäi
laivapojan käsiin, ja virta kuljetti laivan hiekkasärkälle, mutta niin
pehmeästi, että sitä tuskin pani merkille.

Laivapoika, joka tunsi peräsimen juuttuneen kiinni ja kuuli maininkien
loiskeen, päästi huudon. Amiraali nousi heti ja niin nopeasti, että
hän oli ensimmäinen, joka huomasi laivan ajautuneen kiinni. Hän käski
heti laskea veneen, kuljettaa ankkurin ulos ja kiinnittää laivan
perään. Perämies ja useita muita hyppäsi veneeseen, ja amiraali luuli
heidän lähtevän täyttämään hänen käskyään; mutta sensijaan he
ajattelivatkin vain pelastautua karaveliin, joka oli heistä vain
puolen meripenikulman päässä.

Karaveli ei kuitenkaan ottanut heitä vastaan, missä se menetteli ihan
oikein. He tulivat myöhemmin takaisin, mutta jo ennen heitä saapui
karavelin vene. Kun amiraali huomasi, että hänen perämiehensä ja muut
olivat paenneet, että meri kävi yhä matalammaksi ja laiva kallistui
sivulle, hän ei nähnyt muuta pelastumiskeinoa kuin katkaista
isonmaston, jotta laiva keventyisi ja pääsisi jälleen uimaan. Mutta
kun meri perääntyi yhä enemmän ja laiva kallistui vielä lisää, ei
ollut mitään toivoa aluksen pysymisestä pinnalla.

Onneksi meri pysyi tyvenenä, laiva itse säilyi ehjänä, mutta saumat
aukenivat ja vesi tunkeutui sisään. Amiraali miehineen pelastautui
karavelille. Kun sitten virisi vähäinen maatuuli, yö ei ollut vielä
pitkällekään kulunut eikä tiedetty, kuinka kauas särkkä ulottui,
päätti hän seisahtua päivänkoittoon saakka ja lähti sitten takaisin
laivalleen.

Jo sitä ennen hän oli lähettänyt cordovalaisen Diego de Aranan,
laivueen alguazilin (ylituomarin), ja Pedro Gutierrezin,
kuninkaallisen talouden ovenvartijan, veneellä maihin ilmoittamaan
onnettomuudesta kuningas (cazique) Guacanagarille, joka lauantaina oli
kutsunut amiraalin aluksineen satamaansa ja kyläänsä, joka oli puolen
meripenikulman päässä tältä särkältä. Kuultuaan tiedon cazique itki,
kuten he sanoivat, ja lähetti kaikki miehensä hyvin tilavilla
kanooteilla laivalle pelastamaan lastia.

Kuninkaan itsensä osoittaman innon vuoksi se kävi hyvin nopeasti. Hän
itse henkilökohtaisesti veljineen ja sukulaisineen huolehti
tarkkuudella karilleajaneessa laivassa sekä maalla sinne tuotujen
tavaroiden vartioimisesta, ja että kaikki pelastettiin mitä parhaiten.
Tuon tuosta hän lähetti erään sukulaisensa, joka ei koko aikana
lakannut itkemästä, amiraalin luokse lohduttamaan häntä ja
vakuuttamaan, ettei amiraalin tarvitsisi lainkaan murehtia, cazique
antaisi hänelle kaikki, mitä hänellä oli.

Amiraali vakuuttaa heidän korkeuksilleen, ettei missään päin
Espanjassa niin tarkoin huolehdittaisi haaksirikkoutuneen laivan
lastista, niin ettei nuppineulaakaan katoaisi. Kuningas käski
sijoittaa tavarat asuntojen läheisyyteen, kunnes joitakin niistä
tyhjennettiin ja tavarat sijoitettiin niihin, missä niitä voitiin
vartioida hyvin. Hän käski asettaa ympärille asemiehiä, jotka
seisoivat vartiossa kaiken yötä.

»Kuningas»--niin kirjoittaa amiraali päiväkirjaansa--»ja kaikki kansa
itkivät kovasti; he ovat ihmisiä, jotka ovat täynnä rakkautta, vailla
ahneutta ja niin herkkiä kaikelle, että vakuutan Teidän
Korkeuksillenne: koko maailmassa ei ole parempaa kansaa eikä maata. He
rakastavat lähimmäisiänsä kuin itseään, heidän kielensä on maailman
kauneinta ja sointuvinta, aina ystävällisesti puhuttua. Miehet ja
naiset käyvät sellaisina kuin Jumala on luonut heidät, mutta Teidän
Korkeutenne saavat uskoa, että näiden ihmisten tavat ovat
esimerkillisiä; kuninkaalla on myös ihmeteltävä hovi (_estado_) ja hän
on niin erikoisen vähäpuheinen, että sitä on ilo nähdä. Näiden
ihmisten muisti on hyvä; he tahtovat nähdä kaiken ja kysyvät mihin
mitäkin käytetään.» Nämä kaikki ovat amiraalin sanoja.



KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 26. PÄIVÄNÄ

Päivän koittaessa maan kuningas (s.o. kylän cazique) tuli karaveli
_Niñalle_, jossa amiraali oli, ja vakuutti hänelle melkein itkusuin,
ettei hänen tulisi surra mitään, cazique antaisi hänelle kaiken
omistamansa, kuten hän jo olikin niille kristityille, jotka olivat
joutuneet maihin, tyhjentänyt kaksi taloa ja tyhjentäisi vielä lisää,
jos tarvittaisiin; hän vakuutti myös, että amiraalin käskettävissä oli
niin monta kanoottia ja niin paljon miehiä kuin hän tarvitsi
tavaroiden kuljettamiseen maihin, kuten jo eilenkin oli ollut, ilman
että yhtä ainoatakaan leivänmurua olisi amiraalilta mennyt. »He ovat
niin rehellisiä»--kirjoittaa Kolumbus päiväkirjassaan--»etteivät
ensinkään ahnehdi vieraan tavaraa, ja tässä siveä kuningas voitti
kaikki muut».

Amiraalin keskustellessa caziquen kanssa tuli toiselta paikkakunnalta
kotoisin oleva kanootti, jonka miehistö pyysi vaihtaa muutamia
kultakappaleita tiukuun; sillä se lelu näyttää olevan heille
erikoisesti mieleen. Sillä ennenkuin he ehtivät edes laivan luokse, he
jo kaukaa näyttivät kultakappaleitaan ja huutelivat: _»Chuq! Chuq!»_
Siten he nimittivät tiukuja, joista he pitävät ihan hupsuuteen saakka.
Erään toisen seudun intialaiset, jotka näkivät tämän vaihtokaupan,
pyysivät säilyttämään heillekin sellaisen tiu'un, jonka vastikkeeksi
he seuraavana päivänä lupasivat tuoda hänelle kämmenenkokoisen
kultakappaleen.

Amiraali iloitsi kuullessaan sellaista; maaltakin palasi muuan
merimies, joka sanoi ihmettelevänsä, minkälaisia kultakappaleita
siellä voidaan vaihtaa ihan tyhjällä, sillä he olivat saaneet
nuppineulasta niin ison kultapalan, että se oli kahden castillanon
arvoinen; mutta kuukauden perästä olisi asianlaita jo toinen. Kuningas
oli iloinen nähdessään amiraalin niin tyytyväisenä, ja kun hän kuuli
amiraalin haluavan vielä lisää kultaa, teki hän merkkien avulla
ymmärrettäväksi, että hän ihan lähellä tiesi paikan, missä sitä oli
suurin määrin; amiraalin sopi vain olla hyvällä tuulella, cazique
toimittaisi sitä hänelle niin paljon kuin hän vain halusi. Tästä
amiraali huomauttaa päiväkirjassaan: »Kuningas puhui eritotenkin
Cipangosta, jolle hän antoi nimen Civao, missä on kultaa niin paljon,
ettei sitä siellä pidetty minään. Hän antaisi noutaa sitä sieltä,
vaikka sitä oli kyllä tällä Españolan saarella, jota he nimittävät
Bohioksi, hyvin paljon, ja tässä Caribatan maakunnassakin sitä oli
vielä lisää.»

Kuningas aterioitsi amiraalin kanssa karavelilla ja lähti sitten hänen
kanssaan maihin, jossa hän osoitti hänelle suurta kunnioitusta ja
järjestytti aterian kahdesta tai kolmesta lajista ajesia, lisänä
merirapuja, riistaa ja muita ruokalajeja kuten myöskin heidän
leipäänsä, jota he sanovat cazaviksi eli kassavaksi. Aterian jälkeen
hän vei amiraalin talon lähellä oleville puuistutuksille; heitä
seurasi enemmän kuin tuhat henkeä, kaikki alasti: mutta kuninkaalla
oli paita ja käsine, jotka amiraali oli lahjoittanut hänelle. Paidan
hän pian kyllä riisui, mutta ei liikahtanut mihinkään ilman käsinettä,
josta hän piti enemmän kuin mistään muusta lahjasta. »Hänen
erikoisesta ruokailutavastaan ja hänen puhtaudestaan»--kirjoittaa
amiraali--»saattoi huomata hänen olevan ylhäissyntyinen mies».

Aterian jälkeen, joka kesti hyvin kauan, hänelle tuotiin ruohoja,
joilla hän hieroi käsiänsä, jotta ne, kuten amiraali arveli,
pysyisivät notkeina, minkä jälkeen hänelle tuotiin pesuvettä. Sitten
hän vei amiraalin rannalle, missä amiraali käski erään miehensä,
taitavan jousella-ampujan, ampua turkkilaisella jousella ja nuolella,
mikä pani intialaisen päällikön ihan ihmeisiinsä, koska täällä ei
tunneta aseita eikä käytetä niitä. Tämä antoi aihetta keskusteluun
Caniban asukkaista, joita täällä sanotaan karibeiksi, ja jotka täällä
käyvät ottamassa asukkaita vangeiksi; he käyttävät jousia ja nuolia,
vaikka ilman rautakärkiä, sillä täällä ei ole rautaa eikä terästä eikä
mitään muutakaan metallia paitsi kultaa ja vaskea, joskin amiraali
näki viimeksimainittua vain harvoin.

Amiraali antoi merkkien avulla caziquen ymmärtää, että Espanjan
kuningaspari käskisi hävittää kaikki karibit ja että hän toisi heidät
kaikki caziquen eteen sidotuin käsin. Hän laukaisutti myöskin kanuunan
ja pyssyn, joiden vaikutus ja voima saattoi caziquen ihmeisiinsä, kun
hän näki, mitä hävitystä ne saivat aikaan; mutta kaikki intialaiset
pelästyneinä heittäytyivät maahan pitkäkseen. He toivat amiraalille
ison naamion, jonka korvissa, silmissä ja muuallakin oli isoja
kultakimpaleita. Kuningas antoi sen hänelle muiden lahjojen kanssa,
jotka hän asetti amiraalin päälaelle tai ripusti hänen kaulaansa; ja
samoin hän antoi lahjoja muillekin kristityille.

Täten amiraali sai suurta lohtua hänelle sattuneesta onnettomuudesta
ja piti Jumalan sallimuksena, että Hän oli antanut hänen ajautua
täällä rantaan. »Tämä onnettomuus»--kirjoittaa hän
päiväkirjaansa--»tuotti minulle niin paljon tavaraa, että minun täytyy
sitä oikeastaan sanoa onnenpotkaukseksi; sillä jos en olisi ajautunut
täällä maihin, olisin purjehtinut edelleen pysähtymättä tänne enkä
myöskään olisi jättänyt tänne miehitystä.--Itse asiassa monet mieheni
ovat pyytäneet lupaa saada jäädä tänne. Olen antanut käskyn rakentaa
tornin ja linnoituksen sekä tilavan kellarin kyllin lujiksi, ei siksi,
että pitäisin tätä varovaisuutta tarpeellisena näiden asukkaiden
takia, koska minä miehineni helposti voisin vallata koko tämän saaren,
vaikka se lieneekin isompi kuin Portugali ja vaikka siinä on asukkaita
kaksi sen vertaa kuin siinä kuningaskunnassa; mutta he ovat alastomia
ja ilman aseita, eivätkä he mitenkään pysty voittamaan pelkoaan. Silti
on tarpeen, että rakennutan tämän linnoituksen, koska olen näin
kaukana Teidän Korkeuksistanne, jotta nämä intialaiset oppisivat
näkemään, mihin teidän alamaisenne pystyvät, ja olisivat teille
kuuliaisia rakastaen ja peläten.

Nyt jo kaadetaan puita, joista linnoitus rakennetaan. Jätämme tänne
leipä- ja viinivarastoja enemmäksi kuin vuodeksi, siemenviljaa,
veneen, tilkitsijän, kirvesmiehen, pyssysepän, tynnyrintekijän ja
muita miehiä, jotka innolla palvellakseen Teidän Korkeuksianne ja
minun tyytyväisyydekseni hyvin halukkaasti pyrkivät ottamaan selville,
missä kultakaivos sijaitsee. Onnettomuutemme sattui siis erinomaisen
sopivaan aikaan päästäksemme täällä alkuun, ja sitäpaitsi meille oli
hyvä onni, että kun laiva ajoi matalikolle, se tapahtui melkein
huomaamattomasti, kun ei ollut aallokkoa eikä tuulta.

Jos alus olisi saatu irroitetuksi särkältä, emme olisi milloinkaan
niin perinpohjaisesti tulleet tutustuneiksi tähän maahan kuin tapahtuu
sen kautta, että miehistöä jää tänne; sillä aikomukseni oli etsiä yhä
uusia ja uusia maita pysähtymättä mihinkään kauemmaksi kuin yhdeksi
päiväksi, paitsi jos vastatuulet meitä pidättäisivät.
Haaksirikkoutunut alus oli myöskin hyvin raskasliikkeinen, ei oikein
soveltuva löytöretkille, minkä merkitsemme Paloksen asukkaiden viaksi,
jotka eivät noudattaneet Teidän, kuninkaan ja kuningattaren, antamaa
käskyä varustaa tällaiselle retkelle soveltuvia aluksia.»

Lopuksi Kolumbus huomauttaa tässä päiväkirjassaan, ettei yhtään
ainoata köydenpätkää, ei lautaa eikä naulaa menisi hukkaan, koska alus
muutoin oli yhä vielä yhtä hyvässä kunnossa kuin matkalle
lähdettäessä, paitsi että siihen oli täytynyt tehdä muutamia aukkoja
vesitynnyreiden ja tavaroiden poistamiseksi; mutta kaikki oli hyvin
säilynyt.

»Toivon Jumalalta», lisää hän tähän, »että palatessani Espanjasta
tänne tapaisin tonnin kultaa tänne jättämieni miesten vaihtokaupalla
hankkimana, ja että he siihen mennessä olisivat löytäneet myöskin
kultakaivoksen ja mausteita, vieläpä niin suurissa määrin, että
kuningas ja kuningatar vielä ennen kolmen vuoden kulumista
saattaisivat ryhtyä pyhän haudan valtaamiseen (_para ir a conquistar
la casa santa_). Olen myöskin jo aikaisemmin luvannut Teidän
Korkeuksillenne, että yritykseni koko voitto tulisi käytetyksi
Jerusalemin vapauttamiseen. Teidän Korkeutenne tulevat siitä varmaan
riemuitsemaan (_se rieron_) ja sanomaan, että se on teidän mieleenne
ja että te ilman sitäkin--lähtemättä Jerusalemin-retkelle--saatte
siitä suurta iloa.»



TORSTAINA JOULUKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Auringon noustessa kuningas tuli karavelille ja kertoi amiraalille
lähettäneensä noutamaan kultaa niin paljon, että hän voi ennen
amiraalin lähtöä peittää hänet kullalla, ja pyysi häntä lykkäämään
lähtöänsä vähän aikaa. Kuningas, hänen veljensä ja vielä lisäksi yksi
sukulaisensa, joka oli hänen uskottunsa, aterioitsivat amiraalin
kanssa, ja molemmat viimeksimainitut selittivät olevansa halukkaita
lähtemään Espanjaan. Tuotiin tieto, että karaveli _Pinta_, (jolla
Pinzon oli paennut) olisi eräällä joella saaren toisessa päässä.
Cazique panetti heti kuntoon kanootin, sillä hän rakasti amiraalia
niin suuresti, että se aivan ihmetytti; tämä käski erään merimiehen
seurata mukana ja valmisteli kaikella kiireellä paluumatkaa Espanjaan.



PERJANTAINA JOULUKUUN 28. PÄIVÄNÄ

Saadakseen vihdoinkin järjestystä ja vauhtia linnoituksen
rakentamiseen ja määrätäkseen palveluksen tänne jäävälle miehistölle
amiraali meni maihin. Hänestä näytti, että kuningas näki hänen menevän
veneeseen, mutta oli kuin ei olisi nähnyt, ja riensi nopeasti takaisin
taloonsa, mistä lähetti erään veljensä amiraalia vastaan opastamaan
häntä hyvin isoon ja kauniiseen taloon, jonka hän oli luovuttanut
espanjalaisille. Sinne oli levitetty palmumattoja, joille amiraalia
pyydettiin istuutumaan. Kuninkaan veli lähetti sitten palvelijan
ilmoittamaan amiraalin saapumisesta aivan kuin kuningas ei olisi
tietänyt mistään mitään, osoittaakseen siten amiraalille vielä
suurempaa kunniaa. Heti kun palvelija oli tuonut ilmoituksen, kuningas
lähti suoraan amiraalin luo ja ripusti hänen kaulaansa suuren
kultapalan, joka hänellä oli kädessään. Hän jäi hänen luoksensa iltaan
saakka keskustelemaan, mitä edelleen olisi tehtävä.



LAUANTAINA JOULUKUUN 29. PÄIVÄNÄ

Kuninkaan veljenpoika, hyvin nuori mies, joka oli erinomaisen nokkela
ja yritteliäs, tuli päivän koittaessa karavelille. Amiraali, joka
kaikin tavoin koetti saada tietoonsa, missä kultakaivokset olivat,
tiedusteli joka mieheltä, mutta ei saanut ketään käsittämään
merkkejänsä. Tämä nuorukainen sanoi hänelle, että neljän päivämatkan
päässä idässäpäin oli saari, jonka nimi oli Guarionex, ja vielä
toisia, joiden nimet olivat Macorix, Mayonic, Fuma, Cibao ja Coxoay,
joilla oli paljon kultaa. Amiraali kirjoitti ne nimet muistiin.

Hän sai jälkeenpäin tietää, että saatuaan veljeltään kuulla
nuorukaisen ilmoittaneen amiraalille näistä, kuningas oli ankarasti
moittinut veljenpoikaansa. Lisäksi amiraali kuuli, että kuningas
halusi salata häneltä sen paikan, missä kultaa esiintyy ja mistä sitä
kerätään, jotta amiraali ei tekisi kauppoja ja vaihtoja kenenkään muun
kanssa kuin hänen: »Mutta tällä Españolan saarella», huomauttaa
amiraali, »on kultaa niin paljon ja niin monissa paikoissa, että se
aivan kummastuttaa». Oli jo ilta, kun kuningas lähetti hänelle
kultaisen naamion ja pyysi häneltä pesumaljan ja vesikannun, jotka
amiraali heti lähetti hänelle toivoen, että hän tilaisi niitä
enemmänkin.



TIISTAINA JOULUKUUN 30. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti maihin aterioitsemaan kuninkaan kanssa. Samaan aikaan
hänen kanssaan astui sisään viisi Guacanagarin alaisuuteen kuuluvaa
kuningasta, kaikilla kruunu päässään, ja he käyttäytyivät niin
juhlallisesti, että Teidän Korkeutenne olisivat suuresti ilahtuneet
nähdessään heidän käytöksensä ja kohteliaisuutensa.

Heti kun amiraali astui maihin, kuningas tuli ottamaan häntä vastaan
ja kädestä johdatti hänet samaan taloon, missä hän edellisenäkin
päivänä oli majaillut ja missä hänelle oli valmiiksi mattoja ja
istuimia. Kuningas riisui kruununsa ja asetti sen amiraalin päähän, ja
amiraali puolestaan otti kaulastaan värillisistä kivistä tehdyn
helminauhan, joka oli hyvin kaunis, ja ripusti sen kuninkaan kaulaan.
Vieläpä hän kunnioitti kuningasta hienolla punaisella manttelilla,
joka hänellä oli tänään yllään, tuotti hänelle värilliset saappaat,
jotka vedätti kuninkaan jalkaan, ja kuninkaan sormeen hän pujotti
hopeasormuksen, koska tiesi kuninkaan hetaasti kärttäneen sormusta
eräältä merimieheltä, jolla oli sellainen sormessaan. Kuningas oli
siitä hyvin iloinen ja onnellinen, ja molemmat muut caziquet
lahjoittivat amiraalille kumpikin kultalevyn.

Eräs merimies ilmoitti amiraalille löytäneensä raparperikasveja.



MAANANTAINA JOULUKUUN 31. PÄIVÄNÄ

Tämä päivä käytettiin puiden ja veden ottamiseen kotimatkaa varten
Espanjaan, jonne amiraali halusi kiireimmittäin viedä tietoja
kuninkaalle ja kuningattarelle, jotta he voisivat lähettää aluksia
etsimään, mitä vielä olisi löydettävää; sillä tämä asia näyttää olevan
niin suuri ja tärkeä, että sitä on ihmeteltävä, sanoi amiraali. Hän
lisäsi vielä, ettei aikonut lähteä pois, ennenkuin oli nähnyt koko
maan itään päin ja purjehtinut pitkin rannikkoa, jotta hän saisi
tietää sen etäisyyden Espanjasta voidakseen kuljettaa sinne karjaa ja
muuta. Kun hänellä nyt enää oli jäljellä vain yksi ainoa laiva, hänen
mielestään ei ollut viisasta enää antautua löytöretkien vaaroihin,
ja hän valitti, että tämä haitta aiheutui _Pintan_ karkaamisesta.



TIISTAINA TAMMIKUUN 1. PÄIVÄNÄ 1493

Puolen yön tienoissa lähetettiin vene Amigan niemimaalle etsimään
raparperia. Miehistö palasi iltapäivällä ja toi tullessaan täyden
suuren kantovakallisen. He eivät voineet kuljettaa enempää, kun heillä
ei ollut mukanaan lapiota kaivamista varten. Amiraali talletti koko
tämän korillisen näytteeksi kuninkaalle ja kuningattarelle.[39]

_Pintaa_ etsimään lähetetty kanootti, sanotaan päiväkirjassa, palasi
tapaamatta karavelia. Matkalla mukana ollut merimiehemme kertoi
tavanneensa kahdenkymmenen penikulman päässä täältä kuninkaan, jonka
päässä oli ollut kaksi isoa kultalevyä; ne hän oli riisunut heti, kun
kanootissa olleet intialaiset olivat keskustelleet hänen kanssaan;
muillakin asukkailla hän oli nähnyt paljon kultaa. Amiraali oli siinä
uskossa, että kuningas Guacanagari oli kieltänyt ketään myymästä
kultaa kristityille, jotta kaikki kulkisi hänen käsiensä kautta;
lisäksi hän sai jälleen kuulla, että joissakin paikoin kultaa oli niin
paljon, että sille ei annettu mitään arvoa. Samoin hän oli saanut
tietoonsa paikan, mistä saatiin mausteita, jotka olivat paljon
arvokkaampia kuin pippuri ja paratiisijyvät (_manegueta_). Amiraali
antoi tänne jäävien tehtäväksi hankkia niitä niin paljon kuin suinkin
mahdollista.



KESKIVIIKKONA TAMMIKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Amiraali meni tänään maalle sanomaan jäähyväiset kuningas
Guacanagarille ja lähteäkseen matkalle Jumalan nimeen. Hän lahjoitti
muistoksi kuninkaalle yhden paitansa. Hän näytti kuninkaalle myöskin,
kuinka väkeviä kanuunat olivat, latauttamalla yhden ja
laukaisuttamalla sen haaksirikkoutuneen laivan kupeeseen. Tämä näytös
johdatti puheen karibeihin, joiden kanssa kuningas on sodassa. Hän
pani hyvin merkille, kuinka kiviset kanuunankuulat puhkaisivat aluksen
kyljen ja putosivat kauas mereen. Amiraali esitytti laivan väellä
myöskin kahakan (_una escaramuza_) ja sanoi caziquelle, ettei tämän
tarvitsisi enää pelätä karibeja, vaikka he tulisivatkin hänen
saarelleen. »Tein tämän kaiken», huomauttaa amiraali, »että kuningas
eläisi jäljelle jäävien kristittyjen kanssa hyvissä väleissä ja
karkoittaakseni hänestä pelon.»

Kuningas vei amiraalin ja hänen mukanaan olevat aterialle kotiinsa.
Amiraali antoi ankaran käskyn, että Diego de Aranza, Pedro Gutierrez
ja Rodrigo de Escovedo, jotka jäivät hänen luutnantteinaan komentamaan
tänne jäävää miehistöä, olisivat velvolliset hoitamaan kaiken hyvin ja
pitämään järjestyksessä, siten palvellakseen Jumalaa ja heidän
korkeuksiansa.

Cazique osoitti suurta mieltymystä amiraaliin ja pahoitteli hänen
poislähtöään, vallankin amiraalin siirtyessä laivalle. Eräs kuninkaan
uskotuista sanoi amiraalille, että cazique oli käskenyt valmistaa
amiraalille kultaisen patsaan, niin ison kuin hän itse, ja se
tuotaisiin kymmenen päivän kuluttua. Amiraali astui laivaan aikoen
heti aloittaa matkan, mutta tuuli ei sallinut.

Tälle Españolan saarelle, joka asukkaiden kielellä on Bohio,
rakennettuun linnoitukseen jätettiin kolmekymmentäyhdeksän miestä;
heidän joukossaan oli monta kuningas Guacanagarin hyvää ystävää.
Päällikköinä olivat amiraalin nimessä Diego de Aranza Cordovasta,
Pedro Gutierrez ja Rodrigo de Escovedo Segoviasta, joille kaikille hän
siirsi kuninkaan ja kuningattaren hänelle antaman vallan.[40] Hän
jätti heille kaikki kuningasparin vaihtokauppaa varten ostamat
tavarat, joita oli melkoisesti ja joilla heidän piti vaihtaa kultaa,
luovutti myös kaiken, mitä karille ajautuneessa aluksessa oli, leipää
ja korppuja vuodeksi, viiniä ja useita kanuunoita. Ja koska enin osa
heistä oli merimiehiä, hän antoi heille myös veneen, jotta he, jos
katsoisivat tarkoituksenmukaiseksi, voisivat lähteä etsimään
kultakaivosta ja amiraali palatessaan tapaisi sitä paljon ja hänellä
olisi paikka, mihin voisi perustaa kaupungin.

Sitä satamaa, missä he nyt olivat, amiraali ei sanonut edulliseksi,
koska kulta tuotiin tänne idästäpäin, ja mitä idemmäs mentiin, sitä
likempänä Espanjaa oltiin. Hän jätti myöskin siemenviljaa, kirjurinsa
ja alguazilin, laivan kirvesmiehen, tilkitsijän, tynnyrintekijän,
lääkärin ja vaatturin, jotka kaikki olivat meriväkeä.[41]



TORSTAINA TAMMIKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Amiraali ei voinut lähteä vielä tänään purjehtimaan, kun kolme
intialaista, jotka hän oli ottanut mukaansa ensiksi löydetyiltä
saarilta, tulivat ilmoittamaan hänelle, että vielä joitakin
intialaisia vaimoineen tulisi laivalle tänään auringon noustessa.
Aallokko, kävi korkeana eikä vene pystynyt menemään maalle, ja
amiraali päätti Jumalan avulla alottaa matkan huomisaamuna.

»Jos minulla olisi ollut luonani karaveli _Pinta_»--kirjoittaa
hän--»olisin taatusti saanut kerätyksi tonnin kultaa, koska silloin
olisin voinut purjehtia saaren ympäri, mitä en nyt saattanut tehdä,
kun olin yksin, pelosta, että minulle voisi sattua jokin onnettomuus
ja estää minut palaamasta Espanjaan esittämään kuninkaalle ja
kuningattarelle kertomusta löytöretkestäni. Jos voisi olla varmaa,
että _Pinta_ Alonzo Pinzonin kera pääsisi onnellisesti Espanjaan,
jatkaisin vielä löytöretkiäni, mutta kun en ole saanut häneltä
minkäänmoisia tietoja ja kun hän lisäksi voisi valheillaan eksyttää
kuningasparia ja välttää rangaistuksen, jonka hän on ansainnut
kehnolla menettelyllään, karatessaan luotani ilman lupaa ja siten
tärvellen kaiken hyvän, mitä tästä retkestäni voitiin toivoa, minun
täytyy viipymättä palata Espanjaan, ja toivon, että Herramme suo
meille matkan ajaksi kauniin sään ja että voitamme kaikki vastukset.»



PERJANTAINA TAMMIKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Auringon noustessa ankkuri nostettiin lievässä tuulessa, ja vene
hinasi laivan leveämmän väylän kautta kuin satamaan tullessa oli
käytetty, läpi karikon, joka ulottuu Santon niemen tällä puolen vielä
kolme meripenikulmaa ulos merelle.--Suunta otettiin itään kohti
korkeata vuorta, joka on näöltään kuin paviljonki. Amiraali antoi
sille nimen Monte Cristi. Hän suosittelee kaikille, jotka tulevat
katsomaan Navidadin kaupunkia (hän näki hengessään jo kaupungin
täällä, missä vielä ei ollut valmiina hirsirakennuskaan, niin sanottu
linnoitus), ensiksi käyntiä Monte Cristillä. »Cipango»--huomauttaa
hän--»on tällä saarella; täällä on yllinkyllin kultaa, mausteita,
mastiksia ja raparperia».



LAUANTAINA TAMMIKUUN 5. PÄIVÄNÄ

Päivän koittaessa amiraali lähti purjehtimaan. Monte Crististä
eteläkaakkoon hän havaitsi sataman ja pienen saaren. Hän nousi siellä
maihin ja näki lohkareen kirjavaa kiveä, mikä näytti hänestä hyvin
soveliaalta kirkkojen ja kuninkaallisten palatsien rakentamiseen.
Monte Cristi on muodoltaan kaunis, tasaisen maavyöhykkeen ympäröimä ja
kaukaa katsottuna näyttää saarelta. Sisämaassa hän huomasi vielä yhden
vuorijonon, joka muistuttaa Cordovan Sierraa. Laaksot ovat
viheriöiviä, runsasvetisiä, kaikki niin kaunista, sanoo amiraali,
ettei hän usko siitä voivansa edes tuhannesosankaan verran liioitella
(_que no creia encarecerlo la milesima parte_).



SUNNUNTAINA TAMMIKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Auringonnousun jälkeen jatkettiin rannikon purjehdusta itäänpäin.
Täällä on huolellisesti varottava monia hiekka- ja kivisärkkiä, joiden
takana on kuitenkin mainioita satamia. Amiraali käski matruusin nousta
mastokoriin tähystämään matalikkoja ja kareja. Odottamatta tämä
huomasi _Pintan_, joka hyvässä itätuulessa purjehti suoraan amiraalia
kohden. Kun täällä ei voinut käydä ankkuriin, palasi amiraali
seitsemän meripenikulmaa Monte Cristille, ja _Pinta_ seurasi sinne.

Martin Alonzo Pinzon tuli _Niñalle_ pyytämään anteeksi ja sanoi
amiraalille joutuneensa aivan vasten tahtoaan erilleen hänestä ja
selitteli sen syitä. Mutta amiraali vastasi, että »ne olivat sulia
valheita; vaan Pinzon oli lähtenyt hänen luotaan pelkästä uhmasta ja
ahneudesta, eikä hän käsittänyt, mistä johtui kaikki se ylpeys ja
kunnioituksen puute, minkä Pinzon oli omaksunut häntä kohtaan koko
matkan aikana ja mitä hän (amiraali) ei ollut ollut huomaavinaan,
ettei antaisi sijaa paholaisen tihutöille, mitkä alusta alkaen tähän
saakka olivat retkeä vaanineet.»

Amiraali sai kuulla, että eräs niistä intialaisista, joita _Pintalla_
oli, oli sanonut Alonzo Pinzonille, että Babeque-nimisellä saarella
olisi hyvin paljon kultaa. Pinzon, jolla oli keveä alus, oli silloin
tahtonut lähteä sinne yksin, ja tämä oli se syy, miksi hän oli
päättänyt erota amiraalista ja jättää päällikkönsä, jonka
tarkoituksena oli purjehtia pitkin Juana- ja Española-saarten
rannikkoa.

Kun Martin Alonzo ei löytänytkään Babequelta kultaa, hän lähti
Españolalle, mistä hän intialaisten kertomusten nojalla, jotka
sanoivat saarta Bohioksi, ajatteli löytävänsä rikkaita kultakaivoksia
ja paljon tätä metallia; se syy oli jo kaksikymmentä päivää sitten
tuonut hänet tänne, viidentoista leguan päähän Navidadista.

Tästä käy ilmi, että intialaisten tuoma tieto, jonka nojalla kuningas
Guacanagari oli lähettänyt kanootin matkaan ja amiraali antanut siihen
mukaan yhden merimiehen, oli ollut tosi, että _Pintan_ tosiaan oli
täytynyt olla siellä kanootin käydessä. »Karaveli», huomauttaa
amiraali, »vaihtoi kuitenkin paljon tavaraa kultaan; narunpätkästä
kapteeni sai kelpo kappaleita, sormenmittaisia, jopa usein
kämmenenkokoisia. Martin Alonzo piti puolet itse ja jakoi toisen
puolen miehistölle.»

Amiraali lisää tähän kuninkaalle ja kuningattarelle tarkoitetut
lauseet: »Kaiken nojalla, kaikkeinarmollisimmat valtiaani, minusta
tuntuu, että Herramme ihmeellisellä tavalla tahtoi laivamme
haaksirikkoutuvan täällä, koska tämä on koko saaren paras rannikko ja
meillä on asutuksemme täällä aivan kultakaivosten läheisyydessä.
Juana-saaren takana etelässä kuuluu olevan toinen iso saari, jossa on
vielä enemmän kultaa ja niin isoissa määrin, että sieltä voi kerätä
pavunkin kokoisia kappaleita, kun ne Españolalla eivät ole ohranjyvää
suurempia.[42] Sen saaren nimi on Yamaye (Jamaika); sen lähellä
idässäpäin on saari, jossa asuu pelkästään naisia, ja hyvin monet
miehet tietävät, että Española- ja Yamaye-saaret ovat mantereesta vain
kymmenen päivänmatkan päässä kanootilla soutaen, mikä on noin
seitsemänkymmentä meripenikulmaa. Sikäläiset asukkaat käyttävät
vaatteita.



MAANANTAINA TAMMIKUUN 7. PÄIVÄNÄ

Tänään kiilattiin karavelissa vuoto ja tilkittiin se. Matruusit
kävivät maissa kaatamassa puita. Amiraali sanoi heille, että heidän
sopisi löytää paljon mastiksipuita ja aaloeta.



TIISTAINA TAMMIKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Kovan kaakkoistuulen takia ei tänään lähdetty matkaan; sen vuoksi
amiraali käski varustaa laivaa vedellä, puilla ja kaikella matkalle
tarpeellisella. Hän oli aikonut purjehtia Españolan rannikkoa pitkin
niin kauas kuin sopisi poikkeamatta matkan suunnasta; mutta monia
seikkoja oli tullut tämän yrityksen tielle.

Veljekset Martin Alonzo ja Vincente Yanes Pinzon, jotka hän oli
pestannut karavelien kapteeneiksi, sekä monet hänen miehensä, jotka
ylpeydestä ja voitonpyynnöstä olivat asettuneet heidän puolellensa
uskoen, että kaikki olivat vain heitä varten, unohtivat amiraalin
heille suomat kunnianosoitukset. He eivät ainoastaan kieltäytyneet
täyttämästä hänen käskyjään, vaan vieläpä rohkenivat sekä sanoin että
teoin asettua vastustamaan häntä. Lopuksi Martin Alonzo oli marraskuun
21. päivästä tammikuun 6. päivään saakka ollut poissa amiraalin
seurasta ilman mitään syytä ja aihetta, pelkästä tottelemattomuudesta.
Amiraali oli sietänyt sen kaiken ja ollut vaiti, saadakseen matkan
onnellisesti päätökseen. Hän olisi mielellään halunnut päästä eroon
sellaisesta seurasta, jota vastaan hänen oli asetuttava heidän
tottelemattomuutensa vuoksi, ja vaikka hänen puolellaan olikin useita
kunnollismielisiä miehiä, ei kuitenkaan aika ollut otollinen
syyllisten rankaisemiseen. Tämän takia hän päätti palata Espanjaan
mahdollisimman nopeasti ja missään pysähtymättä.

Hän meni veneeseen ja soudatti joelle, joka laskee mereen vain hyvän
leguan päässä kaakkoon Monte Crististä; siellä matruusit ottivat
vettä. Amiraali huomasi, että tämän joen hyvin leveässä ja syvässä
suussa hiekan seassa oli kultajyväsiä niin paljon, että se herätti
kummastusta, vaikka jyväset olivatkin kovin pieniä.[43] Amiraali
arveli, että kultanokareet joen virratessa lähteiltään suuhun saakka
olivat kieriskelleet ja jauhautuneet tomuksi, sillä lähempää hän löysi
pienen herneen kokoisia, mutta enimmäkseen se oli hienoa kuin
lentohiekka.

Kun meri nousi ja suolattomaan veteen sekaantui merivettä, hän käski
soutaa pyssynkantaman matkan jokea ylöspäin. Miehet täyttivät tynnyrit
vedellä, ja kun palattiin karavelille, löydettiin uurteista pieniä
kultahitusia. Amiraali antoi tälle joelle nimen Rio de Oro.
Kultahiekasta, huomautti hän, hän ei ottaisi mukaan mitään, kun se on
Teidän Korkeuksienne oman talon ja kaupunkinne Navidadin porttien
edessä; sitä joutuisammin hänen aikomuksensa oli matkustaa tuomaan
teille sanaa ja vapautumaan kehnosta seurasta, joka ympäröi häntä ja
josta hän oli aina sanonut, että se oli aivan kelvotonta roskaväkeä.



KESKIVIIKKONA TAMMIKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Keskiyön aikaan amiraali lähti purjehtimaan suuntanaan itäkoillinen.
Kymmenen ja puolen meripenikulman päässä hän asettui ankkuriin
kolmeksi tunniksi. Täällä on joka puolella kosolti kilpikonnia;
matruusit löysivät yhden, joka oli yhtä iso kuin kiinalainen kilpi.
»Amiraali näki eilen, ollessaan Rio de Orolla, kolme seireeniä, jotka
kohottautuivat hyvin korkealle vedestä, mutta eivät olleet läheskään
niin suloisia kuin miksi heidät tavallisesti näkee kuvattavan; heillä
on tavallaan ihmiskasvot.» Hän lisää nähneensä samanlaisia Guineassa
Pippurirannikolla.

Hänen aikomuksensa oli purjehtia tänä yönä Jumalan avulla pysähtymättä
eteenpäin, koska hän oli löytänyt mitä etsi eikä halunnut enää
antautua kiistaan tämän Alonzo Pinzonin kanssa, kunnes heidän
korkeutensa saisivat selostuksen hänen matkastaan ja siitä, mitä hän
oli suorittanut. »Mutta sitten», huomauttaa hän, »en enää siedä näitä
kelvottomia miehenkuvatuksia, joiden kuntouden laita on perin
kehnosti, koska he tahtovat asettua niin epäkunnioittavasti minua
vastustamaan, huolimatta heitä kohtaan osoittamastani
huomaavaisuudesta.»



TORSTAINA TAMMIKUUN 10. PÄIVÄNÄ

Amiraali nosti ankkurin ja tuli auringon noustessa joelle, jolle hän
antoi nimen Rio de Grazia (Armonvirta).[44] Sen suuhun hän kävi
ankkuriin, koska täällä on oivallinen satama, jolla on vain se paha
puoli, että täällä esiintyy runsaasti kairaajatoukkia. _Pinta_, jolla
Martin Alonzo Pinzon vietti täällä kuusitoista päivää, kärsi niistä
toukista pahasti.

»Sinä aikana»--sanotaan päiväkirjassa--»Pinzon sai vaihtokaupalla
paljon kultaa, ja sitä hän halusikin. Mutta heti saatuaan
intialaisilta kuulla amiraalin olevan saman Españolan saaren
rannikolla ja tietäen osuvansa hänen kanssaan yhteen hän lähti
amiraalia vastaan. Hän oli vaatinut miehistöään vannomaan, etteivät he
olleet viipyneet täällä enempää kuin kuusi päivää, mutta hänen
kehnoutensa (_su maldad_) oli niin ilmeinen, ettei hän enää pystynyt
sitä peittelemään. Hän oli määrännyt, että kaikesta vaihtokaupalla
saatavasta kullasta puolet oli annettava hänelle. Pois lähtiessään hän
vei väkivalloin mukaansa neljä intialaista ja kaksi tyttöä; mutta
amiraali annatti heille vaatteita ja päästi heidät maihin, niin että
he saattoivat palata kotiinsa.

--Siten vaatii»--kirjoittaa Kolumbus--»Teidän Korkeutenne palvelus,
sillä miehet ja naiset kuuluvat kokonaan Teidän Korkeuksillenne niin
tällä erikoisella saarella kuin muuallakin. Etenkin pitää täällä,
missä Teidän Korkeuksillanne jo on siirtola, asukkaille osoittaa
kaikkea kunniaa ja suopeutta, sillä tällä saarella on paljon kultaa,
hyvää maata ja mausteita.»



PERJANTAINA TAMMIKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Puolen yön aikaan lähdimme Rio de Grazian satamasta ja purjehdimme
ensin itäiseen, sitten kaakkoiseen suuntaan. Näimme vuoren, jolle
annettiin nimi Hopeavuori (Monte de Plata), koska sen laki oli
hopeaharson kaltaisen sumun verhoama. Sen juurella on oivallinen
satamapaikka, Puerto de Plata. Vuori on korkea, sen rinne on asuttu ja
jokien halkoma, ja siinä on varmaan paljon kultaa. Tuuli ja virtaus
olivat suotuisat, ja etenimme runsaan taipaleen.



LAUANTAINA TAMMIKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Jo ennen päivänkoittoa etenimme kohtalaisella tuulella itää kohti.
Päivän tullessa olimme jo jättäneet taaksemme kaksikymmentä
penikulmaa, ja seuraavien kahden tunnin aikana etenimme vielä
kaksikymmentäneljä. Maata näkyi etelässä (Samanan niemi), ja kun ei
ollut mitään pelättävää, jatkettiin matkaa läpi yön. Eräälle niemelle
(Yazualin saari), joka oli jakaantunut kahteen vuoreen, isompaan ja
pienempään, amiraali antoi nimen Isän ja Pojan niemi.

Tuulen ollessa suotuisa jatkettiin matkaa edelleen. Seuraava niemi,
joka oli kokonaan kalliohuippujen muodostama, sai nimen Rakastetun
niemi (Cabo del Enamorado, nykyinen Cap Cabron).--Sieltä saavuttiin
kolmannelle, vielä korkeammalle niemelle ja hyvin tilavalle, kolmen
meripenikulman laajuiselle lahdelle, jossa on pieni saari (Cayo de
Le-Vantados). Siellä laivat laskivat ankkurin; amiraali lähetti maihin
veneen noutamaan vettä ja kuulustelemaan asukkaita, mutta he pakenivat
kaikki. Amiraali ihmetteli, kuinka iso Española-saaren ympärys oli.



SUNNUNTAINA TAMMIKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Suotuisan tuulen puutteessa amiraali jäi tähän satamaan, vaikka hän
olisi etsinyt paremman, kun tämä oli niin vähän suojainen ja kun hän
tahtoi täällä odottaa, mitä toisivat mukanaan kuun konjunktio auringon
kanssa, jonka pitäisi osua tämän kuun 17. päivälle, kuun oppositio
Jupiterin kanssa ja sen konjunktio Merkuriuksen kanssa sekä auringon
oppositio Jupiterin kanssa, mikä aina tietää suuria myrskyjä.[45]

Amiraali lähetti veneen maihin noutamaan ajesia syötäväksi. Hänen
miehensä kohtasivat täällä intialaisia, jotka olivat asestautuneet
jousin ja nuolin; he keskustelivat heidän kanssaan ja ostivat heiltä
yhden jousen ja joukon nuolia. Yksi näistä intialaisista tuli veneen
mukana karavelille.

»Tällä», huomautetaan päiväkirjassa, »oli paljon rumemmat kasvot kuin
kaikilla muilla, mitä olimme ennen nähneet; hän oli kokonaan mustattu
hiilellä, kun täällä on yleisenä tapana maalata ihoa väreillä. Hänellä
oli hyvin pitkä tukka, joka oli sidottu takaa yhteen ja pistetty
eräänlaiseen papukaijansulista tehtyyn verkkoon; hän oli alaston kuten
muutkin. Amiraali otaksui hänet karibiksi, jotka ovat ihmissyöjiä.

Amiraali tiedusteli häneltä, oliko hänen edellisenä päivänä
näkemällään saarella kultaa; intialainen myönsi ja näytti laivan
perää, joka oli sangen kookas, verraten sitä niihin kultakimpaleihin,
joita sieltä löydetään. Hänen kielellään kulta oli _tuob_, eikä hän
ymmärtänyt sanaa _caona_, joksi tätä metallia sanotaan Españolalla,
eikä liioin sanaa _nozay_, mikä nimi sillä on San Salvadorin saarella.

Kun vene tuli maihin, näkivät miehet puiden takana enemmän kuin
viisikymmentä intialaista, alastomia, pitkätukkaisia kuin Espanjan
naiset. Takaraivolla heillä oli papukaijan ja muiden lintujen
höyheniä; jokaisella oli jousi. Se intialainen, joka oli mukana
veneessä, nousi pois, ja hänen puhuteltuaan muut laskivat jousensa,
nuolensa ja raskaat karttunsa. Miehemme nousivat veneestä maihin ja
vaihtoivat jousia ja nuolia, sillä siten amiraali oli käskenyt
(riisuakseen intialaisten aseet helpoimmalla tavalla).

Kun he olivat ostaneet kaksi jousta, intialaiset eivät enää halunneet
luovuttaa enempää, päinvastoin he valmistautuivat hyökkäämään
espanjalaisten kimppuun ja juoksivat takaisin sinne, mihin olivat
jättäneet aseensa. Takaisin tullessaan heillä oli mukanaan köysiä,
ilmeisestikin kristittyjen sitomista varten. Kun nämä näkivät
intialaisten hyökkäävän, he ampuivat jousipyssyillään, antoivat
eräälle miekaniskun taakse, toista ampuivat rintaan. Kun intialaiset
näkivät, etteivät he tässä mitään hyötyisi, vaikka heitä oli enemmän
kuin viisikymmentä ja espanjalaisia vain seitsemän, he juoksivat
tiehensä ja jättivät jälkeensä kuka jousen, kuka nuolia.

Kristityt, huomauttaa amiraali, olisivat surmanneet hyvin monta, jos
luotsi, joka heitä komensi, ei olisi saanut heitä peräytetyiksi; he
palasivat heti veneelleen ja riensivät sillä laivalle. Kun amiraalille
ilmoitettiin, mitä oli sattunut, hän virkkoi, että se toiselta puolen
oli hänestä paha, toiselta puolen ei, koska oli hyvä, että tämän
tienoon intialaiset joutuivat pelkäämään kristittyjä, koska he olivat
pahaa kansaa ja epäilemättä ihmissyöjiä. Jos se vene, joka Navidadin
linnoitukseen jääneillä kolmellakymmenelläyhdeksällä espanjalaisella
on käytettävissään, sattuisi tulemaan joskus tänne, niin nämä
saarelaiset pelkäävät heitä eivätkä uskalla tehdä heille pienintäkään
pahaa.

Vaikka he eivät olisikaan karibeja, lisää amiraali tähän, niin he kai
ovat kuitenkin heidän naapureitaan ja samantapaisia pelottomia miehiä
ja tuiki erilaisia kuin muiden saarien asukkaat, jotka ovat
pelkurimaisia eivätkä käytä mitään muita aseita kuin
järkeänsä.--Kukkuloilla nähtiin merkkitulien palavan.



MAANANTAINA TAMMIKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Amiraali tahtoi tänä yönä etsiä käsille intialaisten asumukset ja
siepata heistä muutamia, koska hän uskoi heidän olevan karibeja.
Vastatuulesta ja korkeasta aallokosta huolimatta hän olisikin sen
tehnyt, mutta heti auringonnousun jälkeen huomattiin suuri joukko
intialaisia. Amiraali lähetti hyvin asestettuja miehiä veneessä
maihin. He olivat tuskin päässeet rantaan, kun kaikki intiaanit
tulivat veneen perän taakse sen miehen johtamina, joka edellisenä
päivänä oli käynyt karavelilla ja saanut amiraalilta lahjan. Tällä
kertaa hän tuli kuninkaan seurassa, joka oli saanut häneltä lahjaksi
vieraiden rauhan merkiksi antamia helminauhoja, jotka oli tehty pikku
kuulista (_cuentas_).

Kuningas astui kolmen miehensä seuraamana veneeseen ja tuli
karaveliin. Amiraali käski antaa heille korppuja ja hunajaa, lahjoitti
kuninkaalle punaisen lakin, palan punaista kangasta ja lasihelmiä;
muille kolmelle intialaiselle hän niinikään lahjoitti punaisia
kangaskappaleita. Kuningas lupasi tuoda seuraavana päivänä kultaisen
naamion, vakuuttaen, että täällä oli kultaa yhtä paljon kuin Caribissa
ja Matininossakin. Intialaiset palasivat hyvin tyytyväisinä maalle.

Amiraali huomasi, että emäpuusta tuli paljon vettä sisään; hän moitti
tilkitsijöitä, jotka olivat Palosissa tehneet työnsä huonosti ja
karkasivat, kun näkivät amiraalin huomanneen heidän kelvottomuutensa
ja aikovan pakottaa heidät parantelemaan jälkiään. Huolimatta
sisääntunkeutuvan veden paljoudesta hän kuitenkin toivoi, että
Herramme, joka oli hänet tuonut tähän asti, laupeudessaan ja
suopeudessaan häntä armollisesti johtaisi eteenkinpäin; sillä Hänen
Korkealle Majesteetilleen (_su alta Majestad_) ei ollut tuntematonta,
kuinka paljon vastuksia ja hankaluuksia hän oli joutunut kokemaan jo
ennen Espanjasta lähtöään, kun hänelle ei siellä kukaan ollut
suosiollinen, Herraamme Jumalaamme lukuunottamatta, koska Hän tunsi
hänen sydämensä, ja Jumalan ohella heidän korkeutensa; kaikki muut
olivat olleet hänelle vihamielisiä ilman minkäänmoista perustetta.

»Ja nämä ovat syynä»--lisää amiraali--»miksi Teidän Korkeuksillanne ei
ole ollut tuloja sataa miljoonaa enemmän siitä saakka kuin olen ollut
palveluksessanne, s.o. niinä seitsemänä vuonna, jotka tulevat tämän
tammikuun 20. päivänä täyteen, laskematta mukaan niitä lisäyksiä,
joita nuo tulot olisivat tuottaneet; mutta Herra Jumala kääntää kaiken
parhaaksi.»



TIISTAINA TAMMIKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Amiraali antoi lähtökäskyn, koska täällä oleskelusta ei sattuneen
epäjärjestyksen vuoksi voinut toivoa mitään hyötyä. »Tänään saimme
kuulla, että Navidadin, Teidän Korkeuksillenne kuuluvan kaupungin,
alueella on hyvin paljon kultaa sekä että Caribissa ja Matininossa on
paljon vaskeakin. Karibissa käymisessä ja oleskelemisessa on
vaikeutensa, koska sikäläiset asukkaat mielellään syövät ihmislihaa.

Amiraali on siitä huolimatta päättänyt mennä sinne, koska sen saaren
näkee täältä ja se sitäpaitsi on matkan varrella. Sieltä hän aikoo
purjehtia Matininolle, jossa kuuluu asuvan vain naisia eikä
ainoatakaan miestä; amiraali ajatteli käydä joillakin näillä saarilla
ja ottaa mukaansa joitakuita asukkaita. Hän lähetti maihin veneen,
mutta kuningas ei ollut vielä tullut, kun hänen kylänsä on kaukana
sisämaassa; hän oli kuitenkin lupauksensa mukaan lähettänyt kultaisen
kruununsa. Monet muut intialaiset toivat puuvillaa, leipää ja ajesia:
he olivat kaikki jousin ja nuolin asestettuja.

Kun he olivat vaihtaneet kaikki, tuli karavelille neljä nuorukaista,
jotka niin hyvin tunsivat kaikki tästä itäänpäin olevat saaret, että
amiraali päätti ottaa heidät mukaansa Espanjaan. Tämän maan asukkailla
ei ole rautaa eikä muitakaan metalleja; mutta muutamassa päivässä ei
kuitenkaan ole mahdollista hankkia mistään maasta perusteellisia
tietoja, osaksi kun asukkaiden kieli oli meille liian vaikeata, niin
että meidän oli kaikki arvattava, ja osaksi koska he eivät
ymmärtäneet, mitä me heille puhuimme.

Heidän jousensa ovat yhtä suuria kuin Englannissa ja Ranskassa
käytetään; nuolet muistuttavat toisten intialaisten heittokeihäitä ja
ovat tehtyjä ruokokepeistä, joista valikoidaan suorimmat, ja
pituudeltaan neljästä ja puolesta kuuteen jalkaan. Kärjeksi he
kiinnittävät teroitetun puunpalan, jonka jotkut vielä varustavat
kalanhampaalla, toiset ja lukuisammat sitovat ruohoa kärkeen ja
ampuvat aivan erikoisella tavalla, niin että haavat eivät koskaan
koidu vaarallisiksi. Jouset näyttävät marjakuusesta valmistetuilta.

Täällä on paljon puuvillaa, joka on hyvin hienoa ja hyvin pitkää,
mastiksia ja agia, joka on heidän pippuriaan ja paljon parempaa kuin
meikäläinen. Mitään ei syödä ilman tätä maustetta, joka on hyvin
terveellistä; Españolalta sitä voi vuosittain saada viisikymmentä
karavelinlastia. Tässä lahdessa amiraali havaitsi paljon samanlaista
meriruohoa kuin matkan varrella. Hän päätteli tästä, että suoraan
idässä päin täytyi vielä olla useita saaria, sillä hän pitää varmana,
että tämä meriruoho kasvaa vähäisessä syvyydessä ja lähellä rantaa.
»Jos on näin», lisää hän, »niin nämä saaret ovat likellä Kanariaa,
vähemmän kuin neljänsadan penikulman päässä siitä.»



KESKIVIIKKONA TAMMIKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Kolme tuntia ennen päivänkoittoa hän lähti tästä lahdesta, jolle hän
antoi nimeksi Nuolten lahti. Hän purjehti länsituulessa Caribin saarta
kohti, jolla asuu sitä kaikkien muiden kovin pelkäämää kansaa, mikä
risteilee lukemattomilla kanooteillaan pitkin merta ja syö
vangitsemansa ihmiset. Yksi nuoresta neljästä intialaisesta sanoi
amiraalille, että se Caribin saari on noin kuudenkymmenenneljän
penikulman päässä kaakossa.

Hän päätti suunnata matkansa sinne ja antoi asettaa purjeet siten;
mutta tuskin oli päästy kaksi meripenikulmaa, kun jo nousi navakka
tuuli, joka oli suotuisa kotimatkaa varten Espanjaan. Amiraali huomasi
miehistönsä olevan huolestuneita siitä, että jälleen loitonnuttiin
kotisuunnasta, ja kun karavelit olivat hyvin vuotavia, ei voitu toivoa
mitään muuta apua kuin Jumalalta. Amiraali katsoi siis pakolliseksi
luopua ottamastaan suunnasta ja otti uudeksi suunnaksi PI1/4I joka
johti suoraan Espanjaan. Auringonlaskuun saakka purjehdimme
neljäkymmentäkahdeksan penikulmaa, joka tekee kaksitoista leguaa.

Intialaiset sanoivat, että tästä suunnasta löytäisimme Matininon
saaren, jossa pitäisi asua pelkästään naisia. Amiraali halusi
mielellään käydä sillä saarella tuodakseen kuninkaalle ja
kuningattarelle viisi tai kuusi amatsoonia; mutta hän epäili, että
intialaiset eivät tunteneet tietä tarkoin, eikä hän karaveliensa
huonon kunnon takia uskaltaisi seisahtua. »Taatusti se saari on
olemassa», huomauttaa hän, »ja tiettynä vuodenaikana tulee Caribin
saarelta tänne miehiä naisasukkaiden luokse. Jos näille syntyy poika,
niin he tuovat sen miehille; jos se on tyttö, he pitävät sen itse.»

Kadotettuamme näkyvistämme Españolan saaren Capo San Theramon[46] ja
kuljettuamme kuusitoista meripenikulmaa itään päin, purjehdimme vielä
kaksitoista meripenikulmaa I1/4P. Ilma oli suotuisa.

Tammikuun 20. päivän kohdalla amiraali huomauttaa päiväkirjassaan:
»Ilma on niin leuto ja miellyttävä kuin Sevillassa huhti- ja
toukokuussa. Meri on, Jumalan kiitos, aina hyvä ja
tasainen.»--»Amiraalin mielestä ilma oli kylmä»--sanotaan 21.
päivänä--»ja hän sanoi, että hän odotti päivä päivältä yhä kylmempää
siitä syystä, että he loittonivat pohjoisempaan ja yöt kävivät aina
pitemmiksi». Matkaa hidastutti _Pinta_, muutoin pikapurjehtija, jonka
purjeet ja mastot eivät nyt kuitenkaan olleet enää oikein kunnossa.
»Jos Martin Alonzo Pinzon»--huomauttaa amiraali tammikuun 23.
päivänä--»olisi Intiassa pitänyt yhtä paljon huolta hyvän mastopuun
hankkimisesta kuin hän ahkeroitsi aluksensa täyttämisestä kullalla,
niin se olisi nyt ollut hänellä hyvässä kunnossa.»--»Pohjantähti on
hyvin korkealla»--huomauttaa amiraali helmikuun 3. päivänä--»aivan
siten kuin se näkyy Cabo San Vincenten luona. Auringon korkeutta ei
kuitenkaan voitu mitata astrolabiumilla eikä kvadrantillakaan, kun
aallokko oli kovin korkeata.»



HELMIKUUN 12. PÄIVÄNÄ

»Jos karavelit eivät olisi olleet näinkin hyvässä kunnossa»,
kirjoittaa Kolumbus, »olisin pelännyt uppoavamme. Paljolla
vaivannäöllä ja tuhansissa vaaroissa purjehdimme kaksitoista
meripenikulmaa.»



HELMIKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Meidän oli auringonlaskusta päivänsarastukseen saakka taisteltava
aaltojen ja myrskyn kanssa. Kolme salamaa pohjoiskoillisessa ilmoitti,
että meidän oli odotettava rajua myrskyä vastaiselta suunnalta.
Tuulelle annettiin vielä vähän purjeita ja kuljettiin kolmetoista
meripenikulmaa. Päiväsaikaan tuuli rauhoittui hiukan, mutta tuli
sitten taas rajummaksi, aallokko pelottavaksi, laineet kävivät ristiin
ja pahoinpitelivät (_atormentaban_) laivoja. Purjehdimme kolmetoista
ja puoli meripenikulmaa. Yöllä helmikuun 14. päivänä tuuli vielä
kiihtyi, aallot kävivät vielä pelottavimmiksi; kun ne löivät
vastakkaisilta puolilta, niin että ne pitivät laivaa sellaisessa
puristuksessa, ettei se päässyt yhtään eteenpäin. Amiraali oli
pienentänyt isoapurjetta niin paljon kuin suinkin ja piti tuulessa
vain niin paljon kuin oli tarpeen nousemiseen aalloista. Tällä tavoin
hän kolmen tunnin aikana eteni viisi meripenikulmaa. Aallokko kävi yhä
korkeampana, tuuli tuli yhä rajummaksi. Sellaisen vaaran uhkaamina
koottiin kaikki purjeet ja laiva jätettiin tuulen ja aaltojen haltuun,
ei ollut muuta tehtävissä. _Pinta_ menetteli samoin, mutta pian se
katosi, vaikka amiraali kaiken yötä antoi merkkejä, joihin se aluksi
vastasikin. Yön aikana amiraali eteni vielä kolmetoista ja puoli
meripenikulmaa koilliseen päin.

Auringon noustua myrsky kiihtyi yhä hirmuisemmaksi. Amiraali ei
kuitenkaan rohjennut kohottaa yhtään purjetta päästäkseen näistä
riehuvista, toistensa päälle syöksyvistä aalloista, jotka uhkasivat
niellä hänen aluksensa; tässä elementtien myllerryksessä hänen
onnistui kuudessa tunnissa päästä seitsemän ja puoli meripenikulmaa
eteenpäin.[47]

Vaarojen ahdistaessa amiraali teki hurskaan lupauksen. Arvalla
määrättäisiin pyhiinvaellusretki Guadalupen pyhän Marian luo, jolloin
myös luvattiin pyhittää viiden naulan painoinen vahakynttilä pyhälle
neitsyelle. Kaikki antoivat lupauksen, että se, jolle se arpa osuisi,
suorittaisi sanotun toiviomatkan. Amiraali tuotti sitten niin monta
virnanhernettä kuin laivalla oli miehiä ja leikkautti sitten yhteen
ristin, panetti ne kaikki pussiin, jota pudisteltiin hyvin. Hän otti
itse ensimmäisenä herneen ja sai ristillä merkityn; siten arpa osui
hänelle, ja hän piti itseään siitä alkaen toivioretkeläisenä, jonka
osaksi annetun lupauksen täyttäminen oli joutunut.

Vielä asetettiin toinenkin arpa pyhiinvaelluksesta Lorettossa
paavillisen alueen Anconassa olevaan pyhän neitsyemme taloon. »Siinä
paikassa», huomauttaa amiraali, »pyhä neitsyt on tehnyt ja yhä vielä
tekee suuria ihmeitä». Kun arpa tällä kertaa osui Santa Marian
satamasta kotoisin olevalle merimiehelle, jonka nimi oli Pedro de
Villa, amiraali lupasi antaa hänelle tätä hurskasta matkaa varten
tarvittavat rahat. Hän päätti nyt vielä, että kolmannen
toivioretkeläisen oli mentävä Moguerin pyhän Klaaran luo, valvottava
siellä yö ja luettava messu. Vielä antoivat hän ja miehistö lupauksen,
että he kaikki ensimmäisessä paikassa, missä he pääsisivät maihin,
menisivät kirkkoon kulkueena paitasillaan ja huutaen pyhän neitsyen
nimeä.

Näiden yleisten lupausten lisäksi itsekukin vielä antoi itsekseen omia
lupauksiaan, kun kukaan ei uskaltanut toivoa selviytyvänsä vaarasta.
»Täällä kokemamme myrsky oli niin raju, että kaikki katsoivat olevansa
mennyttä miestä.» Vaaraa lisäsi vielä se, ettei laivassa ollut
minkäänmoista painolastia, kun elintarvikkeiden, veden ja viinin
käyttö oli suuresti vähentänyt lastia. Tarpeellista painolastia ei
ollut otettu laivaan, kun amiraali oli toivonut, että saataisiin niin
vakaita ilmoja kuin saarilla oli ollut. Sitäpaitsi hän oli aikonut
ottaa painolastin vasta naisten saarella (mihin hän ei joutunutkaan).
Amiraali auttoi itseänsä sillä, että täytätti vesi- ja viinitynnyrit
merivedellä.

»Suurimman pelon siitä, ettei hän saavuttaisi kotiseutua, hänessä
näytti aikaansaavan lämmin halu olla perin tärkeiden uutisten tuojana
ja osoittaa, että kaikki, mitä hän oli sanonut aikaisemmin, oli käynyt
toteen, ja että kaikki, mitä hän oli lähtenyt etsimään, tosiaan oli
löydetty. Hän myöntää itse, että joka ainoa ohi lentänyt kärpänen
riitti tuskaannuttamaan hänet ja tekemään rauhattomaksi. Tästä
heikkoudesta hän syyttää vajavaista uskoaan ja luottamuksenpuutettaan
Jumalan kaitselmukseen. Toisaalta hän taasen oli hyvällä mielellä
taivaan hänelle suomasta armosta, kun hän oli saavuttanut perin
loistavan voiton löytämällä kaiken sen, mitä oli löytänyt, kaikkien
toiveittensa täyttymisestä ja siitä, että hän anojan asemassaan
Espanjassa koettuaan paljon vastahakoisuutta ja epäsuopeutta nyt
vihdoin näki kaikkien toiveittensa ylittyneen.»

»Kun Kaikkeinkorkein jo ennenkuin hän oli lähtenyt löytöretkelleen ja
saanut sen päätökseen, oli kuullut häntä ja täyttänyt hänen toiveensa,
hänen täytyi uskoa, että Hän myöskin varjelisi häntä päättämään
alotetun työn. Hän lisää tähän, että kun Jumala oli hänet jo
menomatkalla pelastanut silloin kun hänellä oli ollut todellinen
huolehtimisen hätä, minkä hänen merimiehensä ja miehistönsä olivat
tuottaneet hänelle, päättäessään kesken lähteä paluumatkalle ja nousta
yhteisesti häntä vastaan, vieläpä uhkaillenkin, ja kun tämä meidän
Jumalamme oli lahjoittanut hänen tarvitsemaansa voimaa ja
suurpiirteisyyttä hänelle, joka oli yksin, ja tukenut häntä kaikkia
vastaan, ja tämän matkan aikana vielä tehnyt hänelle niin suuren
ihmetyön niiden lisäksi, joista heidän korkeutensa saavat kuulla
hoviinsa kuuluvilta henkilöiltä, niin hän uskalsi vakaasti toivoa,
että kaikkivaltias Jumala ei ollut häntä vielä hylännyt. Näiden
perusteiden, huomauttaa hän, olisi pitänyt tämänpäiväisen myrskyn
aikana käskeä minun pelkoni vaieta; mutta heikkouteni ja hätäni eivät
suoneet sielulleni vakaantumista.»

Suurimman huolen aiheuttivat hänelle hänen kaksi poikaansa, jotka
olivat koulussa Cordobassa. Mitä näistä äidittömistä ja isättömistä
orvoista tulisi vieraassa maassa? Sillä jos kuningas ja kuningatar
eivät saisi tietoa hänen tällä matkalla tekemistään palveluksista eikä
hänen mukanaan tuomistaan hyvistä tiedoista, eivät he tuntisi kylliksi
myötämielisyyttä huolehtiakseen hänen lapsistaan.

Sen takia ja jotta heidän korkeutensa saisivat tietää, kuinka Herramme
oli suonut hänelle voiton kaikessa, mitä hän oli yrittänyt Intiassa,
myös että sikäläisellä merellä ei ollut ensinkään myrskyjä ja että
nurmea ja puita kasvaa ihan vedenrajaan asti; jotta siis, jos hän
tuhoutuisi tässä myrskyssä, kuningas ja kuningatar saisivat
kertomuksen hänen matkastaan, hän otti, kuten hän kertoo, pergamentin,
ja kirjoitti löydöistään kaiken, niin paljon kuin oli mahdollista,
lisäten nöyrimmän pyynnön, että kuka tahansa sen löytäisi, saattaisi
sen kuninkaalle ja kuningattarelle. Hän kääri tämän pergamentin
vahakankaankappaleeseen, sulki sen tiiviisti, tuotti ison tynnyrin ja
pani sen sinne kenenkään tietämättä, mitä se sisälsi--he kun arvelivat
sen olevan jonkinlaista pyhitystä; sitten hän heitätti sen mereen.»

»Pian alkaneen rankkasateen ja pyörretuulen jälkeen tuuli vaimeni ja
kääntyi länteen. Sille annettiin laivan perää ja purjehdittiin
keulapurjeella. Meri pysyi yhä levottomana, siitä huolimatta edettiin
kaksi ja puoli meripenikulmaa koilliseen. Olimme laskeneet isonmaston
varmistaaksemme, ettei jokin aalto sitä murskaisi.»



PERJANTAINA HELMIKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Eilen auringonlaskun jälkeen taivas alkoi lännessä kirkastua, ja
näytti siltä, että sieltä saataisiin tuulta. Isonpurjeen lisäksi
amiraali antoi vielä supistaa purjetta yhden reivin; meri kävi
korkeana; se kuitenkin hiukan laantui, ja me etenimme itäkoilliseen
yön aikana kolmetoista meripenikulmaa. Auringon noustessa miehistö
huomasi maata edessämme; se näytti olevan itäkoillisessa; jotkut
luulivat sitä Madeiraksi, toiset, että se olisi Cintra Lissabonin
lähellä. Tuuli kääntyi pian itäkoilliseen, aallokko kävi yhä korkeana
lännestä, ja meillä oli vielä matkaa maihin noin viisi meripenikulmaa.
Amiraali päätteli laskelmiensa mukaan (_por su navegacion_) olevansa
Azorien läheisyydessä ja uskoi maan olevan noita saaria; luotsit ja
merimiehet laskivat olevansa jo Espanjan lähellä.



LAUANTAINA HELMIKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Amiraali luovi kaiken yötä päästäkseen maihin (_por encabalgar la
tierra_); maa havaittiin saareksi. Hän purjehti vuoroin koilliseen,
vuoroin pohjoiskoilliseen ja oli auringon noustessa sellaisessa
asemassa, että saattoi ottaa suunnan etelään päästäkseen saareen, jota
hän ei meripimeän vuoksi enää saattanut nähdä. Peräkastellilta hän
näki toisen saaren, joka näytti olevan hänestä kahdeksan
meripenikulman päässä. Auringonnoususta yön tuloon saakka hän ei
tehnyt muuta kuin luovi, ankarasta tuulesta ja korkeasta aallokosta
huolimatta päästäkseen vihdoinkin maihin. Iltarukouksen tunnilla, joka
osuu yön tulon aikaan, merimiehet näkivät valoa tuulen vastaiselta
suunnalta, ja se näytti olevan sama saari, jonka he olivat nähneet
päivää aikaisemmin.

Tänä yönä amiraali vihdoin asettui hiukan lepäämään, kun hän ei ollut
keskiviikosta lähtien nukkunut eikä voinut nukkua. Hänen jalkansa
olivat puutuneet, kun hän oli suojattomana antautunut märkyydelle ja
kylmyydelle alttiiksi eikä ollut juuri mitään nauttinut. Päivän
koittaessa 17. päivänä hän otti suunnan etelälounaaseen ja saapui
tälle saarelle; mutta sankassa pimeydessä hän ei tuntenut, mikä saari
se oli.



MAANANTAINA HELMIKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Eilen auringonlaskun jälkeen amiraali purjehti pitkin saaren rannikkoa
löytääkseen ankkuripaikan ja puhutellakseen jotakuta. Hän laski
ankkurin, jonka hän kuitenkin heti menetti: sen takia hän jälleen
nosti purjeet ja risteili kaiken yötä.

Auringon noustua hän pääsi toistamiseen saaren pohjoisrannalle, heitti
toisen ankkurin ja lähetti veneen maihin. Hänen miehensä keskustelivat
asukkaiden kanssa ja saivat tietää, että saari oli Santa Maria, eräs
Azoreista. He näyttivät heille sataman (San Lorenzo), jossa he
olisivat turvallisesti ankkurissa; he sanoivat, etteivät olleet
milloinkaan kokeneet sellaista myrskyä kuin viimeisinä kahtena
viikkona ja ilmaisivat suuren ihmettelynsä, kun olimme selviytyneet
siitä onnellisesti.

Asukkaat kiittivät taivasta, huomauttaa amiraali, ja ilmaisivat suurta
riemua, kun kuulivat Intian löytämisestä. »Merenkulkuni», lisää hän
tähän, »oli hyvin varmaa ja laskelmani sangen tarkkoja, mistä
taivaalle on sanottava suuri kiitos. Varmuudella tiesin olevamme
Azorien kohdalla ja että tämä olisi yksi niistä saarista. Olin
tarkoituksellisesti ilmoittanut matkan pitemmäksi johtaakseni harhaan
merimiehiä ja luotseja ja siten pysyäkseni tämän Intian tien
valtiaana; sillä kun kellään muulla ei olisi matkaa tarkoin
merkittynä, ei kukaan muu myöskään varmuudella tunne tätä tietä
Intiaan.»



TIISTAINA HELMIKUUN 19. PÄIVÄNÄ

Auringonlaskun jälkeen rannalle tuli kolme miestä, he huusivat;
amiraali lähetti heille veneen, missä he tulivat laivalle mukanaan
kukkoja ja tuoretta leipää: tämä oli karnevaalipäivä. He toivat paljon
muutakin, mitä saaren (joka on portugalilaisten vallan alainen)
kuvernööri Juan de Castañeta oli lähettänyt amiraalille, jonka hän
vakuutti tuntevansa sangen hyvin. Hän pyysi anteeksi, ettei päässyt
itse tulemaan yön lähestyessä, päivän koittaessa hän kuitenkin tulisi
hänen luokseen tuoden lisää suunvaraa ja palauttaisi kolme hänen
miestään, jotka hän oli pidättänyt maalla saadakseen itselleen huvin
kuulla heidän kertovan lähemmin hänen matkansa vaiheista.

Amiraali käski ottaa kuvernöörin lähetit vastaan kaikella kunnialla;
hän valmistutti heille vuoteen laivalla, jotta he voisivat viettää
yönsä aluksessa, koska oli jo myöhäistä ja kaupunki oli etäällä.

Kun miehistö oli viime torstaina, kuten jo oli kerrottu, myrskyn
ollessa pahimmillaan, antanut lupauksen mennä paitasillaan kulkueena
ja pyhää neitsyttä tervehtien kirkkoon, missä ikään he ensiksi
pääsisivät maihin, amiraali päätti, että puolen miehistöstä oli
täytettävä annettu lupauksensa rannalla olevassa kylässä; toisen
puolen kanssa hän menisi sitten itse.

Vakuuttuneina siitä, että he olisivat tällä saarella kokonaan
turvassa, sekä täydellisesti luottaen kuvernöörin vieraanvaraisuuteen,
kun Espanjan ja Portugalin välillä lisäksi vallitsi rikkomaton rauha,
hän pyysi luokseen saapuneita lähettejä palaamaan kaupunkiin ja
kutsumaan pappia, joka lukisi miehistölle messun. Puolet miehistä
lähti nyt paitasillaan kylään täyttääkseen siellä luvatun
toivioretken; mutta kun he olivat parhaillaan rukoilemassa,
hyökkäsivät saaren kaikki asukkaat, kuvernööri etunenässä, äkkiä
heidän kimppuunsa, toiset ratsain, toiset jalan, ja vangitsivat heidät
kaikki.

Amiraali ei osannut epäillä mitään ennenkuin kello 11 aikaan
aamupäivällä, ja hän odotti veneen paluuta lähteäkseen omasta
puolestaan miehistön toisen puolen mukana täyttämään antamansa
lupauksen. Kun ensimmäiset eivät palanneet, hän alkoi pelätä, että
joko miehet oli pidätetty vangeiksi taikka vene joutunut
haaksirikkoon, kun koko saari oli korkeiden kallioiden ympäröimä. Kun
kukkula esti näkemästä, mitä kylässä tapahtui, hän nosti ankkurin,
läheni rantaa ja tuli kylän kohdalle. Hyvin pian hän huomasi joukon
ratsumiehiä, jotka laskeutuivat hevosen selästä, astuivat veneeseen ja
soutivat karavelia kohden vallatakseen sen.

Kuvernööri seisoi keskellä venettä ja vaati amiraalilta itselleen
henkilökohtaista koskemattomuutta. Amiraali vakuutti sen hänelle,
mutta kysyi samalla aihetta siihen, miksi hän ei nähnyt veneessä
yhtään omaa miestänsä. Hän koetti saada häntä lähemmäksi ja nousemaan
karaveliin, luvaten tehdä kaikki, mitä kuvernööri halusi.

Amiraalin tarkoituksena oli kauniilla sanoilla houkutella hänet
alukselle ja siepata hänet saadakseen omat miehensä taas vapaiksi; hän
ei katsonut siten millään tavoin loukkaavansa kuvernöörille annettua
turvallisuudenlupausta, koska tämä oli ensin rikkonut rauhan ja
turvallisuuden. Amiraali pyysi häntä nyt ilmoittamaan, millä
perusteella kuvernööri pidätteli hänen miehiään. Portugalin kuningas
joutuisi katumaan tätä; portugalilaiset otettiin Espanjan kuninkaan
valtioissa aina oikein hyvin vastaan ja saivat niissä tulla ja mennä
aivan yhtä turvallisesti kuin Lissabonissa.

Espanjan kuningas ja kuningatar olivat antaneet hänelle
suosituskirjeitä kaikille ruhtinaille, valtiaille ja huomattaville
henkilöille (_hombres del mundo_), jotka hän esittäisi oitis, kun
kuvernööri tulisi hänen luokseen. Hän oli valtameren amiraali ja
nykyisin heidän korkeuksilleen Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle
kuuluvan Intian varakuningas, ja hän esittäisi hänelle heidän
määräyksensä ja kirjeensä, jotka he olivat omakätisesti kirjoittaneet
ja sinetöineet. Hän jopa näyttikin niitä hänelle etäältä ja lisäsi,
että Espanjan hallitsijat olivat ystävällisissä suhteissa Portugalin
kuninkaaseen ja olivat antaneet hänelle käskyn osoittaa kaikkea
kunnioitusta portugalilaisille aluksille, joita hän sattuisi
kohtaamaan. Lisäksi hän kuvernöörille sanoi siinäkin tapauksessa,
ettei kuvernööri antaisi hänen miehiään takaisin, kuitenkin palaavansa
Espanjaan, koska hänellä oli miehiä tarpeeksi päästäkseen Sevillaan;
mutta kuvernööri ja hänen väkensä saisivat häneen kohdistetusta
loukkauksesta rangaistuksen.

Kuvernööri ja hänen seuralaisensa vastasivat, etteivät he täällä
tunteneet Espanjan kuningasta eivätkä kuningatarta enempää kuin heidän
kirjeitäänkään, että he eivät pelänneet mitään, ja lisäsivät
uhkauksen, että he kyllä pian näyttäisivät, mitä Portugali merkitsee.
Nämä sanat suututtivat amiraalia kovasti. Hän uskoi, että hänen
lähtönsä jälkeen mahdollisesti oli näiden kahden kuningaskunnan
välille syntynyt riitoja; mutta hänestä oli sietämätöntä, ettei
hänelle vastattu säädyllisesti.

Kuvernööri huusi hänelle vielä kerran, käskien hänet tulemaan
karaveleineen satamaan; kaikkeen, mitä hän oli tehnyt ja tulisi
tekemään, hänellä oli Portugalin kuninkaan, hänen herransa, käsky.
Amiraali haastoi kaikki, jotka olivat karavelilla, todistajiksi. Vielä
kerran hän huusi kuvernöörille kuuluvalla äänellä, ettei hän lähtisi
karavelistaan muuten kuin ottamaan sata portugalilaista vangiksi
kuljettaakseen heidät Espanjaan ja tyhjentääkseen koko saaren. Sen
jälkeen hän palasi entiselle ankkuripaikalleen, koska tuuli ja sää
olivat liian epäsuotuisia, jotta olisi voitu ryhtyä mihinkään.



KESKIVIIKKONA HELMIKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Amiraali panetti laivassa kaiken kuntoon täyttääkseen tynnyrit
merivedellä, saadakseen jotakin lastia, koska se oli hyvin huonossa
satamassa ja amiraali pelkäsi, että ankkuriköysi voisi leikkautua
poikki; niin myöskin tapahtui. Sen jälkeen hän lähti purjehtimaan São
Miguelin saarelle, vaikka koko Azoreilla ei ole kunnollista satamaa
niin huonon sään varalle; mutta hänellä ei ollut muuta keinoa kuin
lähteä ulos merelle.



TORSTAINA HELMIKUUN 21. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti eilen Santa Marialta purjehtiakseen São Miguelille ja
tutkiakseen, löytäisikö jonkun sataman, missä voisi olla suojassa näin
huonolta säältä. Kovasta tuulesta ja ankarasta aallokosta huolimatta
hän purjehti aina yön tuloon saakka onnistumatta saamaan maata
näkyviinsä puolelta enempää kuin toiseltakaan, merenkäynnin ja myrskyn
aiheuttaman usvan ja meripimeän takia. Amiraali sanoi olevan hyvin
ilkeätä, kun hänelle ei ollut jäänyt kuin kolme merimiestä, jotka
olivat harjaantuneita mereen, kun taas kaikki muut hänen mukanaan
olevat olivat merenkulun taidossa alokkaita.

Hän pysytteli kulussa kaiken yötä alttiina kaamean myrskyn uhkaaville
vaaroille. Onneksi aallot olivat kuitenkin, Luojalle kiitos! vain
toiselta laidalta, sillä jos niitä olisi tullut ristiin kuten viime
myrskyn aikana, hän olisi joutunut kärsimään vielä enemmän. Kun hän ei
auringon noustessakaan vielä nähnyt São Miguelin saarta, hän päätti
palata Santa Marialle koettamaan, eikö hän vielä saisi takaisin
miehiään, venettä, ankkuriköyttä ja sinne jäänyttä ankkuria.

»Minua ihmetytti», huomauttaa hän, »joutuessani näiden saarien luona
tällaiseen säähän, kun taas Intiassa, missä olin ympärinsä purjehtinut
kaiken talven turvautumatta ankkuriin, minulla oli jatkuvasti ollut
kaunista säätä eikä meri hetkeksikään lakannut olemasta
purjehduskelpoinen. Lähtiessäni Espanjasta olin kokenut melkein samaa,
ennenkuin pääsin Kanarian saarille; vasta niiden tuolla puolen löysin
alituisesti rauhallisen ilman ja meren. Jumaluusoppineet ja syvälliset
filosofit sanovat maallisen paratiisin olevan Itämaiden ääressä, koska
ilmasto siellä on aina hyvin tasainen. Löytämäni maat ovat Itämaiden
ääressä.»



PERJANTAINA HELMIKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Amiraali kävi jälleen eilen ankkuriin Santa Marialle samaan paikkaan,
missä hän oli ollut ensimmäisellä kertaa. Pian sen jälkeen nähtiin
miehen nousevan kalliolle sataman kohdalla ja viittovan meille, ettei
meidän pitäisi purjehtia pois. Pian sen jälkeen tuli vene, jossa oli
viisi merimiestä, kaksi pappia ja notaari. He vaativat
henkilökohtaista turvallisuutta, ja kun amiraali oli luvannut sen
heille, he nousivat karaveliin. Kun jo tuli yö, he nukkuivat luonamme,
ja amiraali osoitti heille kaikkea kunnioitusta.

Seuraavana aamuna he pyysivät nähdäkseen Espanjan kuningasparin
antamaa valtakirjaa vakuuttautuakseen tämän retken valtuuksista.
Amiraali huomasi heidän keksineen tämän verukkeen oikaistakseen
aikaisempaa menettelyään, kun heidän ei ollut onnistunut saamaan häntä
itseään haltuunsa. Kun he selvästikin näkivät, etteivät he sillä
menettelyllä voittaisi mitään, he tahtoivat oikaista aikaisemman
petoksensa, kun pelkäsivät, että amiraali toteuttaisi uhkauksensa.
Saadakseen miehensä takaisin tämä näytti heille kuninkaan ja
kuningattaren avoimen kirjeen (_la carta general_) kaikille
ruhtinaille, valtiaille ja muille hallitseville henkilöille.

Saatuaan siten toiveensa täytetyiksi portugalilaiset palasivat maalle
ja luovuttivat veneen takaisin vapauteen päästetyille amiraalin
miehille. Heiltä hän sai kuulla, että jos portugalilaisten olisi
onnistunut saada amiraali kiinni, häntä ei olisi päästetty vapaaksi,
sillä--niin oli kuvernööri väittänyt--sellaisen käskyn oli Portugalin
kuningas, hänen päämiehensä, antanut hänelle.



LAUANTAINA HELMIKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Eilen sää alkoi parantua; amiraali nosti ankkurin ja purjehti pitkin
saaren rannikkoa ottaakseen puita ja kiviä painolastiksi.



SUNNUNTAINA HELMIKUUN 24. PÄIVÄNÄ

Kun tuuli keskellä yötä kääntyi suotuisaksi Espanjan-matkaa varten,
amiraali keskeytti puiden ja kivien lastaamisen, ohjasi itään ja
purjehti kuudessa tunnissa auringonnousuun saakka neljäkymmentäviisi
ja puoli penikulmaa. Koko tämän päivän kuluessa tehtiin matkaa 112
penikulmaa eli 28 meripenikulmaa.



MAANANTAINA HELMIKUUN 25. PÄIVÄNÄ

Meri pysyi rauhallisena, Luojalle kiitos! Aamusta iltaan purjehdittiin
16 meripenikulmaa. Karavelille tuli hyvin iso lintu, joka muistutti
kotkaa.



TIISTAINA HELMIKUUN 26. PÄIVÄNÄ

Hyvä vauhti meren ollessa rauhallinen.



KESKIVIIKKONA HELMIKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Vastatuuli ja kovien aaltojen riehunta kuljetti amiraalia kaiken yötä
ja koko päivän pois tolalta. Hän oli 125 meripenikulman päässä Cabo
San Vincentestä, kahdenkymmenen meripenikulman päässä Madeirasta ja
sadankuuden päässä Santa Mariasta. Hän oli hyvin huolissaan siitä, kun
niin ankara myrsky kävi hänen kimppuunsa ja saattoi hänet vieläkin
alttiiksi suurelle vaaralle, kun hän jo oli aivan kotiveräjillä
(_agora guestaba a la puerta de casa_).



TORSTAINA HELMIKUUN 28. PÄIVÄNÄ

Tuuli kääntyi useaan kertaan; kulku oli epävarmaa.



PERJANTAINA MAALISKUUN 1. JA LAUANTAINA MAALISKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Häiriintymätöntä purjehdusta suuntana I1/2P.



SUNNUNTAINA MAALISKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Auringonlaskun jälkeen amiraali jatkoi edelleen kulkuaan itää kohti.
Äkkiä hänet jälleen yllätti ankara myrsky, joka repi kaikki purjeet ja
saattoi laivan suureen vaaraan; mutta Herra tahtoi hänet pelastaa. Hän
vedätti arpaa, kuka tekisi paitasillaan toivioretken Cintan pyhän
Neitsyen luokse Huelvaan; arpa osui hänelle itselleen. Koko miehistö
antoi lupauksen, että ensimmäisenä lauantaina maihinpääsyn jälkeen
kaikki paastoaisivat vedellä ja leivällä.[48] Ennenkuin purjeet
repeytyivät, purjehdittiin vielä kuusikymmentä penikulmaa; sen jälkeen
kuljettiin paljain mastoin tavattoman ankarassa myrskyssä, aaltojen
lyödessä laivaan joka puolelta. Huomattiin merkkejä maasta;
todellisuudessa olimme aivan lähellä Lissabonia.



MAANANTAINA MAALISKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Eilen illalla koimme niin kaamean myrskyn, että uskoimme joka puolelta
ahdistavien aaltojen upottavan meidät. Myrsky näytti kohottavan
karavelin ilmaan, sade valui taivaalta alas virtana. Mutta Herraamme
miellytti säästää meidät ja näyttää meille ensimmäisen yövahdin
jälkeen maata, jonka merimiehet huomasivat.

Jotta ei jouduttaisi maalle tuntemattomaan paikkaan ja tietämättä,
oliko lähellä mitään satamaa, amiraali panetti ylös isonpurjeen, koska
se oli ainoa keino päästä jotenkuten eteenpäin, vaikka purjeen
levittäminen toikin mukanaan suuren vaaran. Herra varjeli meitä
päivänkoittoon saakka, vaikkakaan ei ilman ankaraa työtä ja suurta
pelkoa. Kun päivä oli tullut, amiraali tunsi maan; se oli Cintran
kallioita Lissabonin joen (Tajon) suussa, johon hän päätti purjehtia
turvaan, koska hän ei voinut muuta; niin hirveä oli myrsky, jonka hän
oli kokenut Tajon suussa olevan Cascaesin kaupungin näkyvissä. Kaiken
aamua näimme kaupungin asukkaita rannalla polvistuneina rukoilemassa
pelastuksemme puolesta, ja kun tulimme satamaan, tuli koko väestö
meitä katsomaan, pitäen pelastustamme ihmeenä.

Kello kolmen aikaan sivuutimme Tajon varrella olevan Rastelon, missä
merimiehet meille sanoivat, etteivät he vielä koskaan olleet nähneet
näin myrskyistä talvea; kaksikymmentäviisi alusta oli
haaksirikkoutunut Flanderin rannikoilla, ja tämän maakunnan satamissa
oli monta alusta, jotka eivät olleet voineet neljään kuukauteen mennä
merelle.

Amiraali kirjoitti heti Portugalin kuninkaalle, joka asui yhdeksän
tunnin päässä täältä, Espanjan kuninkaan ja kuningattaren käskeneen,
ettei hän saisi lyödä laimin poiketa hänen korkeutensa satamiin
hankkiakseen sieltä omalla rahallaan tarpeellisia varusteita. Hän
pyysi kuninkaalta lupaa purjehtia Lissabonin kaupunkiin karavelillaan
turvaan mahdolliselta irtolaiselta roskaväeltä, tarkoittaen, että
hänellä oli mukanaan paljon kultaa, joka täällä yksinäisessä satamassa
voitaisiin ryöstää häneltä. Samalla hän ilmoitti kuninkaalle, että hän
ei ollut tulossa Guineasta, vaan Intiasta.



TIISTAINA MAALISKUUN 5. PÄIVÄNÄ

Rastelo oli asemapaikkana isolla portugalilaisella sotalaivalla, jonka
nimi on _Bartholomeu Diaz_ ja joka oli mitä parhaiten varustettu
tykistöllä ja aseilla; sen patroni tuli tänään karavelille ja vaati
amiraalia lähtemään veneeseensä, antamaan mainitun laivan faktoreille
ja kapteeneille selvitystä matkastaan.

Amiraali vastasi olevansa Espanjan kuninkaan ja kuningattaren
amiraali; hänen ei ole tarvis tehdä mitään tiliä sellaisille
upseereille, eikä hän jätä alustaan eikä laivaansa, jollei häntä
asevoimin pakotettaisi siihen. Patroni sanoi, että hänen olisi
lähetettävä kapteeni (_el maestro_). Amiraali vastasi, ettei laivalta
lähtisi kapteenia eikä ketään muutakaan laivan väkeen kuuluvaa muutoin
kuin väkisin vietynä, koska se hänen mielestään merkitsisi sitä, että
hän valtuuttaisi jonkun laivansa väkeen kuuluvan antautumaan toisille
tai kuin hän tekisi sen itse; mutta Espanjan kuninkaan amiraaleille
sopi vain mieluummin kuolla kuin antautua taikka käskeä ketään
miehistään antautumaan.

Patroni muuttui nyt vaatimattomaksi ja sanoi, että kun amiraalin
päätös kerran oli sellainen, niin hän saisi vapaasti mennä mihin
halusi; kuitenkin hän pyysi Kolumbusta näyttämään Espanjan
kuningasparin kirjeet, mikäli hänellä oli sellaisia. Amiraali suostui
näyttämään ne hänelle, jonka jälkeen hän palasi alukselleen viemään
selityksen kapteenilleen, joka oli Alvaro Dama. Tämä lähti sitten mitä
suurimmin juhlallisuuksin, rumpujen, torvien ja huilujen soidessa
käymään karavelilla. Hän osoitti amiraalia kohtaan kaikkea
huomaavaisuutta, keskusteli hänen kanssaan ja lupasi täyttää kaikki
hänen toivomuksensa.



KESKIVIIKKONA MAALISKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Kun oli saatu tietää amiraalin olevan paluumatkalla Intiasta, saapui
Lissabonista niin suuria ihmisjoukkoja katsomaan häntä ja hänen
mukaansaottamia intialaisia, että sitä sopi kummastella. Kaikki olivat
ihmeissään ja kiittivät Herraa ja sanoivat Espanjan hallitsijoiden
vakaan uskon ja innokkuuden Herran palveluksessa saaneen aikaan, että
Kaikkivaltias oli suonut heille tämän kaiken.



TORSTAINA MAALISKUUN 7. PÄIVÄNÄ

Tänään tuli karavelille lukematon paljous väkeä, useita ritareitakin,
heidän joukossaan kuninkaan kotihovimestari. Kaikki lausuivat
ylistyksen ja kiitoksen Herralle onnistumisesta ja kristikunnan
laajennuksesta, jonka Hän oli antanut Espanjan hallitsijoiden käsiin.
He katsoivat onnellisen tuloksen seuraukseksi siitä innosta, millä
Teidän Korkeutenne näyttävät omistautuneen Kristuksen uskon
levittämiselle.



PERJANTAINA MAALISKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Amiraali sai tänään don Martin de Noronhan välityksellä Portugalin
kuninkaan kirjeen, jossa hän kutsui amiraalia käymään luonaan, kun sää
ei kuitenkaan sallinut hänen lähteä karavelillaan matkalle. Vaikka se
olikin amiraalille vähän tärkeätä, hän kuitenkin noudatti kutsua,
jotta epäilyksille ei jäisi sijaa, ja hän oli yötä Sacanbenissa.
Kuningas käski hovimestariaan antamaan maksuttomasti amiraalille
kaikki, mitä hän tarvitsi itselleen, miehistölleen ja alukselleen ja
täyttämään kaikki hänen toivomuksensa.



LAUANTAINA MAALISKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Tänään amiraali lähti Sacanbenista yhdeksän tunnin päässä Lissabonista
olevaan Valle de Paraisoon, missä kuninkas oleskelee. Koska satoi, hän
ei voinut päästä perille ennen iltaa. Kuningas käski ensimmäisten
upseeriensa ottaa hänet kunnioittavasti vastaan, hän itse kohteli
amiraalia erikoisen huomaavaisesti, kohdisti häneen erikoisen
suosionsa, pyysi hänet istumaan, keskusteli hänen kanssaan hyvin
ystävällisesti ja sanoi antavansa käskyn, että kaikki, mistä voisi
olla hyötyä Espanjan hallitsijoille ja heidän palvelijoilleen, oli
suoritettava niin täsmällisesti kuin se tehtäisiin hänen itsensä
hyväksi.

Hän ilmaisi suurta iloa siitä, että tähän retkeen oli ryhdytty ja
päästy näin onnelliseen tulokseen; mutta hänestä näytti kuitenkin
siltä kuin Espanjan kuningasparin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan tämä
valtaus kuuluisi hänelle; mihin amiraali vastasi, »että hän ei ollut
koskaan nähnyt sellaista sopimusta ja tiesi ainoastaan, etteivät
Espanjan kuningas ja kuningatar olleet käskeneet häntä purjehtimaan La
Minaan[49] enempää kuin Guineaankaan ja että heidän korkeutensa olivat
tämän käskynsä antaneet tiedoksi ennen hänen lähtöään kaikissa
Espanjan satamissa.» Kuningas vastasi tähän hyvin armollisesti, ettei
yhteisymmärrykseen pääsemiseksi tässä asiassa ollut tarpeen sekoittaa
välitysmiestä. Isännäksi amiraalille hän antoi Claton priorin, joka
oli tämän kaupungin huomatuin mies, ja hän osoitti amiraalille kaikkea
kunnioitusta ja kohteliaisuutta.



SUNNUNTAINA MAALISKUUN 10. PÄIVÄNÄ

Tänään messun jälkeen kuningas vakuutti uudelleen amiraalille, että
jos hän tarvitsisi jotakin, niin hän saisi sitä heti. Hän keskusteli
amiraalin kanssa kauan hänen matkastaan, kehotti häntä aina istumaan
ja osoitti hänelle kunniaa.



MAANANTAINA MAALISKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Tänään amiraali lähti kuninkaan luota, joka antoi hänelle joitakin
viestejä Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle, siten osoittaen
hänelle erinomaista ystävällisyyttä (_mucho amor_). Päivällisen
jälkeen hän lähti matkalle. Kuningas annatti don Martin de Noronhan
välityksellä hänelle saattueen, ja kaikki huomattavat henkilöt, joita
hovissa oleskeli, saattoivat häntä myöskin ja viipyivät hänen
seurassaan pitkän aikaa osoittaakseen hänelle siten arvonantoaan.
Amiraali meni nyt Villafrancan kylän lähellä olevaan San Antonion
luostariin, missä kuningatar oleskeli. Hän jätti nyt
kunnianosoituksensa tämän hallitsijattaren jalkojen juureen ja suuteli
hänen kättänsä, kun kuningatar oli käskenyt sanoa, ettei hän lähtisi
pois tapaamatta kuningatarta. Kuningatar sekä Villafrancan herttua ja
markiisi, jotka olivat hänen seurassaan, ottivat hänet vastaan
erinomaisen kunnianarvoisesti. Kun hän lähti Llandraan, missä hän
yöpyi, oli yö jo käsillä.



TIISTAINA MAALISKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Kun amiraali tänään oli aikeissa lähteä Llandrasta karavelilleen,
saapui kuninkaan tallimestari, joka sanoi hänelle, että jos häntä
miellyttäisi matkustaa Kastiliaan maitse, kuningas oli antanut
tallimestarin tehtäväksi saattaa häntä ja huolehtia matkalla
majoituksesta, hevosista ja kaikesta tarpeellisesta. Hän luovutti
amiraalille mukanaan olevan muulin sekä toisen hänen luotsiaan varten.
Luotsille hän sitäpaitsi lahjoitti kaksikymmentä espadinesta.[50]
Amiraali saapui karaveliinsa vasta yöllä.



KESKIVIIKKONA MAALISKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Kahdeksalta aamulla nostettiin ankkuri; purjehdimme Espanjaan
länsiluoteisella tuulella.



TORSTAINA MAALISKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Eilen auringonlaskun jälkeen jatkettiin purjehtimista etelään. Ennen
auringonnousua olimme San Vincenten kohdalla. Siitä lähtien suunta
muutettiin itäiseksi, jotta päästäisiin Saltesiin.



PERJANTAINA MAALISKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Auringon noustessa amiraali oli Saltesin kohdalla ja tuli vuoksen
mukana Barre dc Saltesin läpi samaan satamaan, mistä hän elokuun 3.
päivänä edellisenä vuonna oli lähtenyt purjehdukselleen.

»Päiväkirja päättyy tähän, vaikka amiraalilla olikin aikomus lähteä
vesitse Barcelonaan, missä kuningas ja kuningatar olivat, sillä
hänellä oli halu päästä antamaan selostus matkastaan, jonka Herra,
annettuaan hänelle siitä ajatuksen, myös oli sallinut päättyä näin
onnellisesti. Sillä hän tiesi ja oli siitä niin vakuuttunut, ettei
hänen vakaumukseensa sekaantunut hiventäkään epäilyä, että
Kaikkivaltias saa aikaan kaiken hyvän, niin että kaikki on hyvää
paitsi synti, ja ettei mitään voida ajatella eikä mihinkään ryhtyä
ilman Hänen mukanaoloaan.

»Tästä matkasta»--lisää Kolumbus vielä lopuksi--»olen kokenut, että
Jumala on esiintynyt ihmeellisellä tavalla, niinkuin tästä
kirjoituksesta voidaan nähdä, samoinkuin monista ihmeistä, joita hän
matkalla ja minun hyväkseni on tehnyt, kohdattuani Teidän
Korkeuksienne hovissa niin pitkän ajan vastoinkäymisiä monien ja
huomattujen henkilöiden taholta, jotka kaikki vastustivat minua ja
pitivät yritystäni hulluutena. Tässä toivon Vapahtajaltamme, että tämä
matka olisi kristillisyydelle mitä suurimmaksi kunniaksi, vaikka se
alussa näyttikin perin vähäpätöiseltä.»

       *       *       *       *       *



HUOMAUTUKSIA


[1] Tämä kohta on melkein sanasta sanaan samanlainen kuin muuan kohta
siinä kirjeessä, jonka Toscanella kirjoitti kaniikki Martinezille.
Toscanella kirjoitti: »Niitä Intian osia, joihin voidaan matkustaa,
hallitsee valtias, jota sanotaan suurkaaniksi, joka on samaa kuin
kuninkaiden kuningas. Hänen edeltäjänsä lähettivät paaville
lähettiläitä ja pyysivät häneltä opettajia, jotka pystyisivät
ohjaamaan heitä meidän uskoomme.»

Alkuperäinen (Toscanella, italiaksi): _»Las partes de las Indias donde
se podrá ir y el dominio de un principe solo, llamado Gran Can, que es
lo mismo que Rey de los reyes. Sus predecessores enviaron embajadores
al Papa, pidiendole maestros, que los instruyesen en nuestra fè_
j.n.e.»

Kolumbus (espanjaksi): _»La informacion que yo habia dado a Vuestras
Altezas de las tierras de India y de un principe que es llamado Gran
Can, que quiere decir en nuestro romanze Rey de los reyes, como muchas
veces el y sus anticessores habian enviado a Roma a pedir doctores en
nuestra santa fé porque le enseñasen en ella_.»

[2] _y ordenaron que yo non fuese por tierra al Oriente, por donde se
costumbra de andar, salvo por el camino de Occidente, por donde hasta
hoy no sabemos por cierta fé, que haya pasado nadie_.

[3] tässä tarkoitetaan penikulmalla (= _millas_) ekvaattoriminuuttia ja
meripenikulmalla (= _leguas_) samaa kuin nykyisin maantieteellisellä
penikulmalla, joka on 4 ekvaattoriminuuttia eli 7408 metriä.

[4] _garjao; hirondelle de mer_.

[5] _rabo de junco; paille en queue_.

[6] _marcar el norte_, s.o. määräämään Pohjantähden aseman.

[7] Jo Aristoteles mainitsi Antillan, joka otaksuttiin saareksi Herakleen
patsaiden toisella puolella. Ennen Kolumbuksen aikaa Antilla, joka
espanjalaisen ääntämistavan johdosta kirjoitettiin myös Antilia, oli
annettu nimeksi tarunomaiselle Seitsemän kaupungin saarelle Atlantin
valtameressä. Useissa viidennentoista vuosisadan kartoissa Antilla
kuvasi myytillisiä saaria, jotka olivat Kanarian ja »Intian»
keskivälillä. Myöhemmin se nimi annettiin Kolumbuksen löytämille
saarille ja sittemmin omaksuttiin käytäntöön monikkomuoto, koska
saaria oli paljon.

[8] Cipango oli tullut länsimaiseen tietoisuuteen Marco Polon
matkakertomuksesta. Se esiintyi kirjoitettuna myös Zipangu, Polon
kertomuksen baselilaisessa jäljennöksessä Zipangri, vanhassa
latinalaisessa tekstissä Cyampagu ja italialaisissa kopioissa Cimpagu.
Kiinalainen lausunta olisi kait oikeimmin kirjoitettava Dja-pan-gu,
missä kaksi ensimmäistä tavua ovat Japanin kiinalainen nimi ja kolmas
tavu kiinankielen _ku_, joka merkitsee »kuningaskuntaa»; sen
kiinalaiset yleensä liittävät vieraiden maiden nimeen.

[9] Kuten tunnettua, Kolumbus uskoi tosiaankin tulleensa Intiaan ja
tarkoitti Lucayn saarilla mahdollisesti Lakkadiveja. Navarrette
otaksui, että se saari, jolle Kolumbus nousi maihin, oli Turk-saari
(El Gran Turco), 100 meripenikulman päässä San Salvadorista kaakkoon.
Nykyisin arvellaan, että se oli Bahama-saariin kuuluva Watling Island.

[10] _La color de los canarios_. Sillä ei tarkoiteta kanarialinnun väriä,
vaikka joku on sen niin käsittänyt.

[11] Kolumbus tarkoittaa teräksestä eli raudasta valmistettuja aseita; se
metalli oli Länsi-Intiassa vielä tuntematon. Heittokeihäät, jouset ja
nuolet olivat siellä kyllä käytännössä.

[12] Centa oli vanha portugalilainen raha, vuoden 1950 arvoista rahaamme se
vastasi suunnilleen 70 penniä.

[13] Tämä saariryhmä on Cayos-saaret.

[14] _que todo era burla para se fugir_.

[15] Luultavasti Kolumbus on nähnyt puissa olevia loiskasveja ja luullut
niitä isäntäkasvin oksiksi.

[16] Riippumattoja, joista he käyttivät nimitystä _hamak_.

[17] Espanjan guldeni.

[18] Nykyään Crooked Island. Navarretten otaksuman mukaan Suuri Inagua.

[19] Todennäköisesti jokin liskoeläin.

[20] Kolumbus valittaa tuon tuosta, ettei hän ole hyvä kasvien eikä
eläinten tuntija. Se kasvi, mitä hän tässä nimittää aaloeksi oli
luultavasti tuoksuvaa puuta (_agallochum_).

[21] Kaikesta päättäen Kolumbus on tutustunut Marco Polon kuvauksiin
Kiinasta suunnitellessaan tätä matkaa. Marcon matkakertomuksen 28.
luvussa kerrotaan Gouza-nimisestä kaupungista. Se nimi esiintyy Marcon
matkakertomuksen kopioissa eri tavalla kirjoitettuna; vanhoissa
venetsialaisissa se on Gio-gu, Pariisin latinalaisessa toisinnossa
Gio-guy, baselilaisessa Geo-gui sekä British Museumin ja Berlinin
kappaleissa Cyongium, mutta kaikissa tapauksissa ensimmäinen kirjain
lienee tarkoitettu lausua soinnillisena ja merkinnee samaa äännettä,
joka nykyisin merkitään ts:llä, kun kiinaa, kirjoitetaan
eurooppalaisin kirjaimin. Marco Polon kertomuksessa Gouza oli vauras
kaupunki, jossa kudottiin kultakankaita, ja se on tietenkin voinut
erikoisesti jäädä Kolumbuksen kuvitteluihin kangastelemaan. Kaupunki
tunnetaan myöhemmin nimellä Tso-tsheu; se oli sadankahdenkymmenen
Kiinan li'n päässä Pekingistä (n. 70 km) lähellä sitä kohtaa, missä
länsi- ja etelä-Kiinan valtatiet erkanivat toisistaan. Monet muut
Kiinan-matkaajat ovat myös kuvailleet tätä kaupunkia.--Mahdollista on
myös, että Kolumbus tarkoittaa tässä samaa kaupunkia kuin myöhemmin
kirjoittaessaan Quinsay. Kts. huomautusta 25.

[22] Kolumbus antoi saarelle nimen Juana. Kun kuningas Ferdinand oli
kuollut, saari sai nimen Fernandina. Sittemmin sillä oli
espanjalaisena nimenä Santiago ja myöhemmin Ave Maria. Mutta mikään
näistä espanjalaisista nimistä ei jäänyt pysyväksi; saari piti
itsepintaisesti alkuperäisen alkuasukasnimensä.

[23] Tämä luulo oli väärä; Amerikassa ei ollut hevosia eikä nautoja.

[24] Marco Polon kertomuksessa Pohjois-Kiinasta käytettiin nimeä Cathay ja
Etelä-Kiinasta Manji, rajana oli itäosassa Hoangho ja länsipuolella
Shensin eteläraja.

[25] Zai-tun ja Kin-sai ovat jälleenkin Marco Polon kertomuksessa
esiintyviä kaupunkeja, Zai-tun luultavasti Amoy ja Kin-sai
otaksuttavasti nykyinen Ning-po tai Tshu-san.

[26] Ilmeisesti kirjurien tekemä virhe; pitäisi nähtävästi olla _niames_,
josta puhutaan päiväkirjassa etempänä.

[27] Tämä on erehdys. Jopa samalla saarellakin saatettiin puhua toisistaan
poikkeavia kieliä.

[28] Las Casas kiinnittää tässä kohden huomiota Kolumbuksen
hajamielisyyteen. Ollessaan ulkona merellä Kolumbus antoi satamalle
nimen Puerto Santa Maria, mutta päästyään satamaan Puerto de San
Nicolao. Huomattava on kuitenkin, että Cadizin lahti, joka on hyvin
iso, jakaantuu niemekkeellä ulompaan ja sisempään osaan. Edellisessä
on Puerto de Santa Marian satama ja jälkimmäisessä Puerto Real.
Kolumbuksen käyttämä satama Haitilla saattoi olla samanlainen
kaksiosainen, joten mitään hajamielisyyttä ei siten oikeastaan
esiinnykään Kolumbuksen nimenjaossa, mutta sensijaan siinä voi havaita
omaperäisyyden puutetta.

[29] Näkee väitettävän, että Haitilla ei ollut myrttejä eikä satakieliä. On
kuitenkin selvää, että joulukuussa pohjolan laululinnut oleskelivat
eteläisillä tienoilla--miksi ei siis myöskin Haitilla?--ja Atlantin
tuolla puolen on kyllä myrtinsukuisia kasveja.

[30] _Niames_ eli _ñanes_, oikeastaan _ajes_, juurikasveja. Leipää, jota
intiaanit leipoivat yucca-kasvista, he sanoivat kazabiksi tai
kassavaksi.

[31] Mittaus on saattanut olla oikea, mutta laskelman tulos oli
virheellinen, johtuen ehkä siitä, että tähän vuodenaikaan auringon
eteläinen deklinaatio on 23°. Haitin etäisyys päiväntasaajasta on 20°.
Huomattakoon, että Kuuballa leveysaste oli määrätty oikein: 21°P.

[32] Tätä Babeque-nimistä kultasaarta Kolumbus ei lopultakaan löytänyt.

[33] Segovian lähellä melkoisen korkealla vuoristossa on Marialle pyhitetty
luostari, jonka ympärillä vuorenhuiput muodostavat piirin eli O:n.

[34] Nykyään Aculin lahti.

[35] Sen korkeus on 3.730 metriä, joten Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa
on paljon korkeampiakin vuoria.

[36] Kolumbus tai kopioitsija on tässä kohdin selvästi tehnyt
kirjoitusvirheen. Hän nimittäin on kirjoittanut: _cinco leguas,_
vaikka selvästikin pitäisi olla _cinco millas_.

[37] Saaren nimi oli intiaanien kielellä Bohio. Kolumbus antoi sille tässä
käytetyn nimen Española (Hispaniola), nykyisinhän se on Haiti eli San
Domingo.

[38] Englannin pinta-ala on ilman Walesia 131,757 neliökilometriä, Haitin
saaren 77,000 neliökilometriä. Kolumbuksen arviointi osui siis
huomattavasti harhaan.

[39] Kuten tunnettua, raparperi on aasialainen kasvi, eikä sitä ollut
Länsi-Intiassa. Kolumbus on kyllä kuvaillut raparperiksi otaksumaansa
kasvia, mutta kun hän ei sitä ollut itse nähnyt, vaan laati kuvauksen
merimiehen kertomuksen perusteella, se on tietenkin harhaannuttava, ja
Las Casas on jättänyt kuvauksen pois. Ei tiedetä, mikä se kasvi oli,
jota Kolumbus otti mukaansa.

[40] Linnoituksen nimeksi Kolumbus antoi La Navidad (Joulu), koska hän sinä
juhlapäivänä oli saapunut tänne.

[41] Kolumbuksen toiveet La Navidadin linnoituksen suhteen pettivät. Kun
hän seuraavana vuonna tuli toiselle retkelleen, linnoitus oli tuhottu
perustuksiaan myöten ja siihen jäänyt miehistö kokonaan surmattu.
Historian ei ole onnistunut selvittää tapahtumaa. Siten voidaan
olettaa, että Guacanagari olisi tehnyt hävitystyön tai että, kuten
Guacanagari itse selitti, saareen hyökänneet karibit olivat syypäitä.
Kolmas mahdollisuus on, että espanjalainen miehistö saaliinhimossaan
olisi itse ollut syypää tuhoonsa.

[42] Kun päästiin lähemmin etsimään, löydettiin kahden ja kolmen, jopa joku
kahdeksankin naulan painoinen kappale, kertoo Las Casas.

[43] Tässä joessa, jonka nimi on Yaqui, on tosin kultaa; mutta Las Casas
arvelee Kolumbuksen nähneen vain kiillettä eli katinkultaa. Kirkkaan
veden pohjalla hiekassa katinkultajyväset kimaltelevat aivan kuin
kulta, kuten tiedetään. Nykyään tämän joen nimenä on Santiago.

[44] Nykyisin Chuzona-Chico, kolmen ja puolen leguan päässä Puerto La
Platasta.

[45] Tähtitieteellisenä lähteenä Kolumbuksella oli silloin yleisesti
tunnettu Regiomontanuksen _Ephemeridit_; tässä kohdin on kertomuksessa
selvästi jokin erehdys, jonka Las Casas arvelee johtuvan päiväkirjan
kopioitsijan huolimattomuudesta.

[46] Nykyään Cap Samana.

[47] Tässä kohdin sopinee palauttaa mieleen tammikuun 15. pnä 1948 sattunut
tapaus, josta sanomalehdet kertoivat näin: »Atlantin mystilliset
jättiläislaineet, joista hl. _American_ kapteeni varoitti _Queen
Marya_, pakottivat englantilaisen 83.000 tonnin aluksen muuttamaan
suuntaa ja myöhästyttivät sitä 37 tuntia. _American_ päällikkö
kapteeni Manning antoi hyvin ihmeellisen varoituksen ja selitti, ettei
hän 35 merivuotensa aikana vielä koskaan ole havainnut vastaavanlaista
ilmiötä. Hän arveli päässeensä säätieteilijäin ilmoittamasta
myrskyvyöhykkeestä, kun ilmapuntari yhtäkkiä laski nopeasti, lämpötila
nousi ja tuuli vaimeni ollen enää vain muutamia sek/metrejä. Heti sen
jälkeen joutui kuitenkin koko meri kuohuksiin ja 12 metrin
jättiläislaineet löivät kaikilta tahoilta aluksen yli. Tällaisten
jättiläisaaltojen näkeminen havaitsematta minkäänlaista tuulta tuntui
tavattoman mystilliseltä. Ilmiö kesti 12 tuntia ja ulottui yli n.
600--700 meripenikulman laajuisen alueen ja siihen liittyi voimakas
sade.»

[48] Kun oli parhaillaan laskiaisen ja pääsiäisen välinen paaston aika,
katsottiin tällainen lisäpaastoaminen tavallista ankarammaksi.

[49] La Mina, sen aikainen kultakaivos Afrikassa, Portugalin alusmaissa.

[50] Espadine oli kultaraha. Luotsin saaman lahjan arvo oli 28
kultadollaria.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Amerikan löytöretken päiväkirja" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.