Title: Ojennusnuora
Author: Epictetus, circa 55-135 AD
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ojennusnuora" ***


OJENNUSNUORA

(ENKHEIRIDION)


Epikteetos


Kreikankielestä suomentanut ja
johdannolla varustanut
K. Jaakkola
fil. t:ri


Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1919.



JOHDANTO.


Epikteetoksen nimi ja merkitys on arvattavasti useimmille suomalaisille
lukijoille vieras ja tuntematon. Se ei olekaan oudoksuttavaa, sillä
suomeksi on hänestä ollut tähän asti vain lyhyesti mainittu
Tietosanakirjassa ja filosofian historiassa sekä vähän enemmältä
"Onni"-nimisessä sveitsiläisen sivistyskirjailijan Hiltyn teoksen
suomennoksessa, jossa on erinäisiä saksasta käännettyjä kohtia hänen
kirjoituksistansa.

Epikteetos oli kreikkalainen viisaustieteilijä n. vv. 50--120 j. Kr. Hän
oli syntynyt Vähässä-Aasiassa Fryygian maakunnan Hieropolis-kaupungissa
ja oli orjattaren poika. Kaiken nuoruutensa ajan hän itsekin oli orjana
ensin kotipuolessaan ja sittemmin Roomassa, jonne hän ajan mittaan oli
joutunut.

Roomassa oli hänen isäntänsä keisari Neron suosikki ja kirjuri
Epafroditus, vapautettu orja, muutamien tietämän mukaan myös keisarin
kaartin päällikkö sekä luultavasti sama mies, jota jonkun kerran
mainitaan Epikteetoksen Tutkielmissa ja nimitetään myös tieteilijäksi
(*grammaticus*) ja sanotaan juutalaisten historioitsijan Josefuksen (s.
39 j. Kr.) ystäväksi.

Vaikka silloinen aika Roomassa oli keisarien mielivallan ja julmuuden
aikaa, on kuitenkin otettava huomioon, että orjat roomalaisilla eivät
olleet kaikki samanlaisessa asemassa eikä niiden orjuuden tila aina
ollut vain sortoa ja ahdistusta, kuten me orjuudella tavallisesti
tarkoitamme. Niinpä esim. orjiksi joutuneet sotavangit katsottiin kyllä
onnettomaksi ihmisluokaksi, mutta ei suinkaan alempirotuiseksi. Samoin
saattoivat monet muut seikat vaikuttaa, että ansiokkaatkin ihmiset
orjuutettiin, esim. filosofi Ksenokrates, Platonin mainehikas oppilas,
myytiin orjaksi, kun oli jättänyt veronsa maksamatta. Maanviljelyksen,
kaupan ja teollisuuden alalla oli enimmän orjia, mutta näiden alojen
ulkopuolellakin toimivia henkilöitä oli orjien kaltaisessa asemassa,
vastaten meidän ajan apulaisia, palvelijoita, tehtaalaisia j. n. e.;
useastikin he saivat taloudellisen tilaisuuden ostaa itsensä vapaiksi
isänniltänsä tai nämä heidät omin ehdoin vapauttivat. Jos orjaksi
joutunut oli oppia ja sivistystä saanut, käytettiin häntä lasten
kasvattajana, kirjastonhoitajana, "konttoristina", y. m. perheen
toimissa. Eikä hänen tilansa ja asemansa ollut alempi tai huonompi kuin
vastaavissa toimissa meidän aikanamme. Yleisesti luettiin orjat
kuuluviksi talouteen (*familia*).

Arvattavasti tämän viimeksisanotun asianlaidan tähden -- oppineisuutensa
johdosta -- vapautui myös Epikteetos orjan tilasta ja näyttää eläneen
vapaana kansalaisena Roomassa sekä viettäneen viisaan hillittyä ja
kärsimyksissä koeteltua elämää. Hän oli lapsuudessa loukannut jalkansa
tai toisten mukaan ensimmäisen isäntänsä kurituksesta jäänyt
raajarikoksi, niin että hän senjohdosta ontui koko elämän-ikänsä. Hän
asui pienessä, vaillinaisesti kalustetussa kamarissa, suuressa
köyhyydessä, niinkuin näkyy muutamista hänen kreikaksi sepittämistänsä
säkeistä, joissa ilmenee hänen surkea tilansa, alhainen asemansa, mutta
nöyrä ja vapaa mielensä ja alttiutensa jumaluuden järjestystä
noudattamaan. Silloinen kova ja paha aika, hirmuvallan tyrannius, oli
omansa vaikuttamaan Epikteetoksen kaltaisissa luonteissa harrastusta ja
pyrkimystä ihmishengen hyvien puolien huomioittamiseen ja herättämiseen.
Tähän etenkin soveltui n. s. stoalainen tietoviisaus, ja sen
merkittävimpiä edustajia on Epikteetos.

Epikteetos on nuoruudessaan tietenkin kuullut kertomuksia keisari
Tiberiuksesta (v. 14--37), hänen julmuuksistaan ja mässäilystänsä,
joskin myös siitä halveksimisesta, jota Tiberiuksessa herätti
kansalaistensa matalamielisyys. Varmaankin hän on tuntenut kehnon
kerskujan Kaligulan ja ollut tietoinen heikon Klaudius-keisarin (41--54)
aikuisesta siveettömyydestä. Mieskohtaisesti on hän kuullut ja nähnyt
ihmispeto Neron (54--68) murharaivon hirmuja ja taiteilija-hurjuuksia,
Galban, Othon ja Vitelliuksen villiyttä, juutalaisten teurastajan
Vespasianuksen (69--79) sekä vihdoin hirmuhallitsija Domitianuksen
(81--96), joka vainosi veljeänsä lempeätä Titus-keisaria (79--81) ja v.
94 karkoitti kaikki filosofit Roomasta. Siinä vainossa arvattavasti
Epikteetoskin häädettiin. Sen jälkeen hän asettui asumaan Nikopoliin
kaupunkiin Epeirossa.

On arvattava, että Epikteetoksella kaikesta huolimatta on ollut Roomassa
tilaisuutta syventää filosofista sivistystänsä, yrittäessään jakaa
oppiansa epäilemättä monille opinhaluisille. Roomasta karkoitettuna hän
Nikopoliissa sai vapaasti vaikuttaa, ja hänellä oli innostunut
kuulijakunta; hän toimi siellä toisen vuosisadan alkupuoleen asti.
Sittemmin hän palasi Roomaan ja sai nähdä keisarillista rikollisuutta
seuranneen paremman ajan Nervan, Trajanuksen (98--117), keisariajan
loistokauden, sekä uljaan Hadrianuksen (117--138), jonka mainitaan
seurustelleenkin Epikteetoksen kanssa ja nauttineen hänen filosofista
opetustansa.

       *       *       *       *       *

Epikteetos samoinkuin Sokrates ynnä useat vanhan ajan ajattelijat ei
itse ole jättänyt jälkeensä kirjoituksia. Hänen opetuksensa oli,
niinkuin Sokrateenkin, keskusteluja ja väittelyjä erinkaltaisista
asioista, aineista ja olosuhteista, tähdäten aina ihmisen henkisen
puolen kohottamiseen, enimmiten sovitettuna kuulijain ja keskustelijain
suhtautumisen mukaan.

Epikteetoksen opettaja oli ollut filosofi MUSONIUS RUFUS, mutta kun
Epikteetos oppinsa ytimessä samoinkuin sen muodollisessa puolessa
seurasi Sokratesta, on tämän "ihmisistä viisaimman" miehen merkityksestä
tässä yhteydessä lyhyesti mainittava. Sokrates oli kuvanveistäjän poika
Atheenasta (s. 470 e. Kr.) ja harjoitti itsekin, jopa
menestyksellisesti, tätä Kreikassa suurimmasti kunnioitettua ammattia.
Kolmenkymmenen vuotiaana hän ryhtyi filosofisiin harrastuksiin, mutta
varsin uudella ja toisella tavalla kuin aikaisemmat opettajat. Kulkien
ympäri eri tahoilla hän viritti keskusteluja ihmisten kanssa, vetosi
heidän luontaisiin taipumuksiinsa ja olosuhteisiinsa,
totuudenrakkauteen, rikkaudesta piittaamattomuuteen, taikauskon
kammoamiseen, tyrannivallan vihaan, isänmaan ja ihmisyyden lakien
kunnioittamiseen; hän vaati kieltäymistä elämän oloissa, rohkeutta ja
avomielisyyttä vapaasti ja julkisesti puhumaan ja opettamaan sitä, mitä
sisäinen ääni ihmisessä ilmoitti olevan oikein, varsinkin nuorisolle
näitä oppejansa esittäen.

Kaiken tämän ohessa esiytyi Sokrates isänmaansa laeille uskollisena
kansalaisena, koko yhteiskunnan hyväksi vaikuttavana virkamiehenä ja
urhoollisena soturina hänen aikanansa isänmaalle vaarallisissa sodissa.
Mutta kun Sokrates aina painosti, että hänen tutkimustensa ja
opetuksensa päämääränä oli ainoastaan totuus, ja kun hän tätä kaikille
esittäessänsä ilmeisesti kohosi muita ylemmäksi, herätti se aikakauden
viisastelijoissa -- sofisteissa -- sekä yhteiskunnan ymmärtämättömissä
johtomiehissä siinä määrin kateutta, väärinymmärrystä ja vihaa, että
hänet tuomittiin nuorison viettelemisestä ja väärän uskonnon
opettamisesta tyhjentämään myrkkymalja (v. 390 e. Kr.).

Tällaista esikuvaa noudatti Epikteetos, ja tässä juuri on hänen
opetustensa ansion salaisuus. Alituinen vetoaminen ihmisluontoon ja
ihmisen velvollisuuksiin, stoalainen vastenmielisyys koreilevaan
esitystapaan, miehevä yksinkertaisuus, syvällinen hyvän ja oikean
harrastus ne ovat tunnusomaisia Epikteetokselle ja tietenkin kuultuina
ovat vielä tehokkaammin pystyneet kuulijoihin vaikuttamaan, kun hän
näistä laajakantoisista periaatteista johtaa käytännöllis-siveelliset
opetuksensa, sovittaen niitä kaikkiin elämän olokohtiin verrattoman
havaannollisesti, vakavasti ja sattuvasti. Kaikkea tätä sopii päättää
siitä, mitä häneltä on jälkimaailmalle säilynyt. Itse kirjoittamiansa ei
hän ole, niinkuin jo on sanottu, jättänyt, vaan mitä häneltä on
kirjallista perua tallella, se on hänen oppilaansa ARRIANOKSEN kokoamia
muistiinpanoja.[1] Näitä on *Tutkielmia* (*Diatribai*), alkuansa 8
kirjaa, joista vain 4 ensimmäistä on säilynyt; *Ojennusnuora*
(*Enkheiridion*), lyhyt käsikirja Epikteetoksen pääopetuksista ja
aatteista, johon SIMPLICIUS-niminen kirjoittaja 6. vuosisadalla j. Kr.
on lisännyt varsin laajat selitykset, samoin kreikankielellä;
*Katkelmia*, kirja lyhyitä mietelmiä, jotka STOBAIOS-niminen kirjoittaja
5. vuosisadalta j. Kr. on koonnut ja tallentanut.[2] Näiden lisäksi
mainitaan Epikteetoksen *Keskusteluja*, 12 kirjaa sisältänyt teos, joka
on kokonansa hukkaan joutunut.

[1] _Flavius Aulus Arrianos_, Bitynian Nikomediasta Vähässä-Aasiassa (n.
95--180), Kappadokian maaherra (n. 131--137), eli lopun ikäänsä
Atheenassa, on itsekin kirjoittanut kreikankielellä historiallisia,
maantiedollisia ja filosofisia teoksia, joita paljon luettiin; niistä on
tunnetuin hänen Anabasis-kirjansa Aleksanteri Suuren retkistä.

[2] _Johannes Stobaios_, Makedonian Stobista, kirjoitteli pojallensa
Septimiukselle otteita n. 500 kreikkalaisesta kirjailijasta ja on sillä
perusteella varsin tärkeä muinaisen kirjallisuuden tuntemiselle.

Epikteetoksen filosofia on pääasiassa siveysoppia, stoalaisen
koulukunnan hengessä, kaikkialla ohjaten hyveeseen ja tehostaen itsensä
hillitsemisen tärkeyttä sekä tyytymistä siihen, mikä meillä on
vallassamme. Tämä näkökohta -- mikä on meidän vallassamme ja mikä ei ole
meidän vallassamme -- on myös *Ojennusnuorassa* määräävä ja perustavaa
laatua, s. o. asiat, jotka itse pystymme itsellemme hankkimaan, ja
asiat, jotka ovat vieraista voimista riippuvaisia. Hänen siveysoppinsa
vaatii yleisinhimillisiä oikeuksia kaikille eikä vain erinäisen kansan
tai syntyperän rajoissa eläville tai erityisille kansanluokille tai
ryhmille. Hän yhdistää opin velvollisuuksista kiinteästi oppiin
kaikkiviisaasta ja hyvästä jumalasta, jonka sukua on ihmissielu. Tässä
yhteydessä on merkille pantava, että tämä pakanuuden ajan opettaja
puhuessaan jumaluudesta käyttää jumala-käsitettänsä melkein useammin
yksiköllisenä kuin monikollisena sanana. Joskin stoalainen filosofia
yleensäkin sisältää ikäänkuin kehitetyn yhteenvedon siitä, mitä
muinaisuudessa sitä ennen on ajateltu luonnosta ja jumaluudesta,
ihmisestä ja hänen velvollisuuksistansa, ja semmoisena ollut juurikuin
tienvalmistajana kristinopin leviämiselle kreikkalaisessa ja
roomalaisessa maailmassa, on se erityisesti Epikteetoksen kautta
vaikuttanut ja vieläkin vaikuttaa siveellisen vakavuuden hyväksi.

Jo monet muinaisajan suurhenkiset miehet pitivät Epikteetosta
opettajanansa, esim. keisari Markus Aurelius (161--180), yksi stoalaisen
filosofian merkkimiehiä, joka itsekin kirjoitti samansuuntaisia
*Itsetarkasteluja*. Keisari ilmoitti ihastustansa siitä, että hänen
opettajansa Junius Rusticus ohjasi häntä Epikteetokseen, ja m. m. hänen
arvostelunsa kristityistä onkin oleellisesti samanlainen kuin
Epikteetoksen, vaikka kyllä paljon karheampi; kuitenkin sielun
kuolemattomuudesta puhuu M. Aurelius, samoinkuin latinalais-stoalainen
filosofi Titus Annaeus Seneca (4 e. Kr. -- 65 j. Kr.), toisemmin kuin
Epikteetos, jolle se näkökanta on vieras.

*Ojennusnuoran* tarkoituksena on Simpliciuksen selityksen mukaan "ohjata
ihmismieltä siihen vapauteen, johon maailman rakentaja ja isä sen on
hankkinut". Kirjan kreikankielinen nimi merkitsee "kädenomaa", jonka
tuli olla ikäänkuin miekka kädessä aina valmiina ohjaamaan tuohon
tarkoitukseen. Suurella taitavuudella, terävyydellä ja harrastuksella
koskettelee tekijä varsin monipuolisesti hengen ja ruumiin suhteitten
eri aloja, vertauksilla ja kuvauksilla osoittaa ja ylistää kaiken
oikean, hyvän ja jalon arvoa, teroittaa totuuden, rehellisyyden ja
ihmisrakkauden omistamista ihanteelliseksi tarkoitusperäksi, loukkausten
ja huomattavaisuuden puutteen vähäpätöisenä pitämistä, sisällisen
ihmisen arvon merkitystä korostaen. Kirja on rikas ajatuksista,
johdonmukainen ja yhtenäinen, vaikkakin jaettuna eri lukuihin.
Ojennukset ja ohjaukset, neuvot ja vertaukset ovat kauttaaltaan
opettavaisia ja mieltä kiinnittäviä; opetukset tähtäävät ihmiselämän
parantamiseen ja järjestä osallisen hengen herättämiseen säilyttämään
arvonsa ja käyttämään luontaisia voimiansa. Esitys on lyhyttä ja
miellyttävää, kieli voimallista ja vaikuttavaa.

Useat E:n ajatusten yhtymäkohdat kristinopin kanssa ovat jo entisinä
aikoina vetäneet huomiota puoleensa tutkijain ja kirkonmiesten taholta,
esim. kirkkoisä Augustinuksen (353--430) ja Klemens Aleksandrialaisen (†
220). On myös niitä, tieteilijöitäkin, jotka sillä perustuksella
koettavat osoittaa Epikteetoksen tunteneen Uuden Testamentin
kirjoituksia ja sen jälkeen soveltaneen ja esittäneen omat opetuksensa.
Että Epikteetos on tietänyt kristityistä, näkyy hänen Tutkielmiensa IV.
7. 6. kohdasta, jossa hän kuolemaa pelkäämättömillä galilealaisilla
ilmeisesti tarkoittaa kristityitä, mainiten heitä tuolla sen ajan
nimityksellä.

Merkitsen tähän erinäisiä Ojennusnuoran ja Uuden Testamentin vastaavia
kohtia, joissa on havaittavissa ajatusten yhdenkaltaisuutta, siinä
sivussa huomauttaen, että on yli 200 tärkeämerkityksellistä sanaa
yhteisiä koko Epikteetoksessa ja Uudessa Testamentissa. Nämä kohdat ovat
seuraavat:

Ojennusnuora 13 -- Matt. 6:21; O. 15 -- Luuk. 22:29; O. 18 -- Room.
8:28; O. 22 -- Luuk. 9:62, 14:28; O. 25:1 -- Room. 12:15; O. 29 -- Luuk.
14:28; O. 30 -- 1 Piet. 2:18; O. 31:1 -- Jaak. 1:17; O. 33:1, 16 -- Ef.
5:3, Koi. 3:8, 1 Tim. 5:13, Jaak. 3:1; O. 33:2 -- Matt. 7:1; O. 33:5 --
Matt. 5:34; O. 33:6 -- II Kor. 6:14; O. 33: 7 -- 1 Tim. 6: 8, Luuk.
3:14; O. 33:8 -- 1 Tess. 4:3, Jaak. 3:17; O. 35 -- Matt. 5:10, 1 Piet.
4:4; O. 40 -- 1 Piet. 3:3; O. 42 -- 1 Piet. 3:9; O. 43 -- Matt. 18:21;
O. 46 -- Matt. 7:6; O. 48:3 -- Hebr. 12:1; O. 51 -- Hebr. 3:13; O. 53 --
Matt. 6:10.

Nämä parikymmentä kohtaa on, niinkuin sanottu, otettu Ojennusnuorasta,
ja lukijan sopii niitä itse verrata Uuden Testamentin tässä merkittyihin
kohtiin. Uusin Uuden Testamentin tutkimus ottaa selityksissään huomioon
sukulaisajatuksia myös profaanikirjallisuudesta, varsinkin juuri
myöhemmän stoalaisuuden. Tällöin todetaan Epikteetoksessa olevan, paitsi
mainittuja Ojennusnuoran kohtia, ainakin parisataa ajatusten
yhdenlaatuiskohtaa, yhtäläisyyttä ja yhtäpitäväisyyttä erinäisten Uuden
Testamentin kohtien kanssa. Useat niistä eivät ensi silmäyksellä tosin
ole niinkään yhtäläisiä, mutta tarkemmin tutkiessa täytyy kuitenkin
huomata ajatusten yhtäläisyyttä näkökannan ytimessä yhtä paljon,
toisinaan enemmänkin, kuin pelkästään sanallisessa yhtäläisyydessä, mikä
useinkin on vain satunnaista tai pintapuolista laatua ja jolla ei ole
tekemistä henkisen sukulaisuuden kanssa.

Kristinoppi osoittaa uskonnon ja siveyden elävästi yhteen kuuluviksi;
Epikteetoksen -- niinkuin yleensä stoan -- siveysoppi lepää myös
uskonnollisilla edeltämyksillä: se edellyttää uskon jumaluuden
olemukseen, joka on oleeltansa pelkkää järkeä, on siveellisesti
täydellinen ja jonka sukua on järjellä varustettu ihminen. Kristinoppi
tunnustaa ja tuntee vain yhden Jumalan ja kaikille ihmisille yhden
totuuden ja yhden pelastusmahdollisuuden, Epikteetos on tässä suhteessa
yhtä "suvaitsematon": hänen on mahdoton ymmärtää ja hänestä on
täydellisesti henkistä kehnoutta ja häpeämätöntä paatumusta, että kukaan
millään oikeutuksella saattaa epäillä tai kieltää jumalan olemusta ja
maailmaa järjellisen mielen tuloksena. Taitavasti todistaa hän, että
tulee voittaa maailma, jos tahtoo henkensä puhtaana pitää, tulee
sisällisesti siitä irtautua, sillä ei käy yhdistäminen halua maallisiin
tavaroihin ja halua todelliseen onneen, ei maailmanrakkautta ja
jumalanrakkautta.

Epikteetos teroittaa jumaluuden pyhyyttä, puhtautta ja hyvyyttä, mutta
katsoo ihmissielun pystyvän saavuttamaan jumalallisen puhtauden, niin
että ihminen tulee jumalankaltaiseksi. Yhteys, luottamus ja rakkaus
Jumalaan on stoalaisessa opissa vain ajatuksia ja päätelmiä eikä sitä
sydämmellistä tuntemusta, mikä kristityllä on persoonalliseen
Jumalaansa, eikä niin ollen ole stoalaisella jumalanpelkoa eikä Jumalan
vihan tuntoa eikä sitä peloittavaa vakavuutta, jolla kristinoppi
lopullisesti eroittaa iankaikkisesti onnelliset ja iankaikkisesti
onnettomat.

Epikteetos on, niinkuin jo on osoitettu, stoalaisen filosofisen
koulukunnan edustavimpia miehiä. Stoalaisuuden alottaja on filosofi ZENO
(350--264 e. Kr.) kotoisin Kition kaupungista Kypros-saarelta. Hän oli
alkuaan liikemies, mutta antautui sittemmin kokonaan henkisiin
harrastuksiin. Hän kuunteli Atheenassa eri suuntien filosofeja, joista
hänen oppi-isistään mainittavimmat olivat Krates ja Ksenokrates. V. 308
hän perusti Atheenassa oman filosofisen koulukunnan, jota nimitetään
stoalaiseksi sen, taidemaalauksilla koristetun, pylväsrakennuksen,
*stoa*, mukaan, missä hän luennoi ja opetti. Siinä stoapylväikössä oli
surmattu suuri joukko Atheenan kansalaisia 30 tyrannin hallitusajalla,
jotka hirmuvaltiaat sitten Sokrateen rohkean toimenpiteen johdosta
kukistettiin. Zeno valitsi sen paikan oppilaittensa yhtymäkohdaksi niin
tavoin puhdistaaksensa ja poistaaksensa siihen kiintyneen surkean
muiston.

Zeno nautti suurta arvoa atheenalaisten kesken, ja erikoisesti häntä
kunnioitti Makedonian kuningas Antigonos Gonatas hänen viisautensa
vuoksi. Zenosta ovat lähtöisin stoalaisopin perusteet ja yleensä
ydinkohdat semmoisinaan. Edellisessä on niitä jo muutamin kohdin
kosketeltu. Seuraavassa vielä vähän lähemmin esitetään stoalaista
järjestelmää, sen merkitystä ja arviointia.

       *       *       *       *       *

Zenon opin pohja oli käytännöllinen siveysoppi ja sen vaatimusten
toteuttamista elämässä hän samoinkuin hänen jälkeisensä stoalaiset
teroittivat. Stoan ylin periaate on saattaa elämä sopusointuun luonnon
kanssa ja niin muodostaa se järjelliseksi. Ihmisluonto on riippuvainen
kaikkeuden luonnosta ja edellytyksenä on ymmärtää, että maailmankaikkeus
on riippuvainen järjellisestä järjestyksestä, jonka alaiseksi meidän
tulee alistaa myös oma tahtomme. Kaikki riippuu mielialasta, ja toiminta
eli teko semmoisenansa on yhdentekevä, joten esim. rikokset ovat
seurauksia siitä, että tekee vääriä päätelmiä hyödyllisestä ja
vahingollisesta. Tämän tähden on ihmisen velvollisuus kehittyä
ymmärtämään mikä on hyödyllistä, mikä vahingollista, mutta
stoalaisuudessa tämän arvostelu tapahtuu etupäässä ajallisuuden
kannalta, jolloin päähyveiksi esitetään: oikeus, maltti, urhous, nämä
kaikki ollen järjen ilmenemismuotoja; kenessä nämä avut yhtyneinä ovat
täydelliset, hän on likellä jumaluutta. Näin stoalainen askartelee
järjen perusteilla, tyytyen ajallisuuteen, josta seuraa
itseensätyytyväisyys, mielinmääräinen menettely itseänsä kohtaan,
vaikkapa itsemurhakin.

Mutta tämän ohessa on ihmisen henkisestä puolesta huolehtiminen stoan
tärkeitä ydinkohtia; stoa on luonut siveysopin, jonka vertaista ei ole
missään muissa filosofisissa järjestelmissä ja jonka ainoastaan
kristinoppi voittaa. Pelkästään filosofisesti katsottuna on Platonin
(427--347) tietopuolinen tutkimus ja Aristoteleen (384--322) järjestelmä
paljon korkeammalla; mutta stoalaiset ovat ymmärtäneet Sokrateen,
Platonin ja Aristoteleen ajatelmista rakentaa yhtenäisen järjestelmän,
joka lajissansa on omaperäinen ja maailmalle esiytyy uutena ja
itsetyisenä; se on viimeinen, suuri itsenäinen muodostelma vanhan ajan
filosofiaa. Kun kristinoppi esittää korkeinta, mitä voi olla olemassa,
esittää vapauden, niin stoakin esittää tätä korkeinta, vaikka omalla
tavallansa, teroittaen itsemääräämistä ja muista riippumattomuutta. Ja
tässä on stoalaisen koulukunnan historiallinen merkitys.

Se oli oikeastaan kolminainen. Ensiksikin on stoa henkisesti hallinnut
muinaisajan maailmaa ainakin neljäsataa vuotta, valtiollisten ja
uskonnollisten levottomuuksien aikana Kreikan ja Rooman sivistyneitten
uskontona ylläpitänyt heissä siveellistä ryhtiä. Toiseksi on stoalaisuus
juuri sen kautta tasoittanut tietä kristinopille niinhyvin sivistyneissä
kuin rahvaassa. Kolmanneksi on se ainakin jo toisella vuosisadalla
sulanut kristinoppiin, antanut tälle lausuntamuotoja ja ollut siinä
tärkeänä käytinaineena kristillisen siveysopin kehittämisessä.

Uskontona on kristinoppi luonnollisesti voittanut stoan, sillä stoa ei
tietenkään voinut kilpailla kristinopin kanssa, vaikkapa stoakin
suuresti harrasti ihmisten yhteistuntoa ja esitti ihmisten yleistä
veljeyttä yhden jumalallisen isän lapsina. Siitä huolimatta ei stoan
vaikutus aikanansa ole ollut turha, etupäässä tietystikin
sivistyneistöön, jonka erikoisoloihin sen oppimuodot olivat
historiallisesti kiintyneet. Stoalaisuuden ansioksi lasketaankin
kreikkalaisten kansallisten yksityisharrastuksien rajojen laventaminen
kosmopoliittiseksi, yleisinhimilliseksi, ja niin ihmissuvun sisäisen
yhteyden todistajaksi ja sen kautta tärkeäksi tekijäksi
yhteiskunnallisen elämän muodostamisessa, siitä huolimatta, että stoa
yksinäisyyttäkin ylistää ja näyttää kuinka viisas voi yksinäisyyttäänkin
hyväksensä käyttää. Myös on stoalainen oikeuskäsite vaikuttanut
roomalaiseen oikeuteen ja sitä tietä muiden kansojen oikeuteen.
Stoalaisen filosofian merkitys ja vaikutus myöhemmän, jopa
kristillisenkin, ajan filosofiaan ei suinkaan ole huomiotta jätettävä.
Stoalaisten oppi sisältää ikäänkuin kaukaisia kangastuksia uuden ajan
puhtaasta ja korkeasta opista ihmissuvun onnellistuttamiseksi.
Ilmeisesti on stoalla ulkonaista yhtäläisyyttä kristinopin kanssa,
niinkuin edellä jo on huomautettu, ja tästä sitten on aiheutunut se
luulo ja väittely, jopa todistelukin, että stoan merkkiedustaja
Epikteetos on kirjoittanut kristinopin vaikutuksen alaisena, niinkuin
myös päinvastainen luulottelu, että jotkut Uuden Testamentin
kirjoittajat ja etenkin apostoli Paavali olisivat kirjoituksissansa
Epikteetosta tunnustelleet ja noudatelleet.

Epikteetoksen kirjoituksista selkenee, että hän omalla tavallaan uskoi
hänelle "ilmoitettuun sanaan" yhtä lujasti kuin kukaan evankeliumin
julistaja. Zeno ja Khrysippos (282--209), stoalaisuuden pylväät, ovat
hänestä ihmiskunnan todelliset hyväntekijät, jotka ovat julistaneet ja
näyttäneet ihmiskunnan onnen tien, ja heidän oppiansa hän pitää lakina,
joka on kotoisin jumaluudesta johtaaksensa ihmiset sisälliseen rauhaan.
Ken on näin lujasti varma olevansa oikealla tiellä, hän ei ota
tarkataksensa, onko kenties muita teitä, jotka veisivät samaan
päämäärään. Ei saata olettaa, että Epikteetos olisi siihen määrään
hyljännyt helleeniläisen viisauden ilmestyksen ja olemassaolon, että hän
sitä halveksien olisi hänelle vieraan opin osittaisia eriä oppiinsa
sovittanut. Jos hän edes vähänkin tunsi Paavalin kirjeet, täytyi hänen
joko vieroa sitä, mitä Paavali sanoo hänen korkeimmastansa, tai tulla
kristityksi: jälkimmäistä nähtävästi ei ole tapahtunut. Vaikka
kieltämättä on ajatusten yhdenmukaisuutta ja maailmankatsomuksen
sukulaisuutta Uuden Testamentin ja Epikteetoksen välillä, niin on myös
vahvasti periaatteellisia erinkaltaisuuksia ja vastakohtia. Jos hän
olisi lukenut U. T:n kirjoituksia, olisi hän siinä löytänyt hänelle
täydellisesti ymmärtämätöntä, -- mielialoja, periaatteita ja
tosiasioita, jotka ovat aivan vastakkaisia hänen tuntemuksillensa ja
järjestelmällensä: kuinka olisi hän sieltä piintynyt poimimaan erinäisiä
otteita omiin kirjoituksiinsa, havaitsematta syvää vastakohtaa
kristillisen ja stoalaisen viisauden välillä? Jos hänelle olisi ollut
tärkeätä saada kristityitäkin kuulijoiksi luennoillensa tai jos hän
olisi tahtonut ilmaista kantansa kristinoppiin, olisi hänenlaisensa
avomielinen mies sen julkisesti ja vapaasti esittänyt, mutta sitä ei ole
siinäkään kohdassa, missä hän nähtävästi kristityitä tarkoittaa. Päin
vastoin on hän kaikessa esityksessänsä stoalainen, käyttää kaiken
taitonsa ja kaunopuheisuutensa stoalaisen elämänihanteen ilmituomiseksi.

Samanlaisilla perusteilla täytyy jo ennakolta olla selvää, että
Kristuksen apostolit eivät voineet lainailla pakanuuden filosofiasta
eivätkä myös olisi uskoneet voivansa helleeniläisen filosofian
lisäyksillä korottaa pelastusjulistuksensa vaikutusta. Apostolien
joukossa varsinkin Paavali, joka kaiketi ennen muita oli helleenien
sivistykseen tutustunut, osoittaa syvää vastenmielisyyttä inhimillistä
viisautta vastaan (1 Kor. 1:21, 22); se on hänestä vain harhatie
Kristuksen ilmestyksen suhteen, jossa on kaikki viisauden ja tiedon
aarteet kätkettynä (Kol. 2:3). Kuka helleeniläisestä viisaudesta näin
ajattelee, hän ei ole voinut kirjoituksiinsa sitä sovitella. Joku onkin
tämän johdosta tehnyt varsin oikeutetun kysymyksen! Eikö ole selvä, että
apostolille, olettaenkin hänen tunteneen kreikkalaista kirjallisuutta,
täytyi olla tärkeätä sitä ennemmin salata kuin tuoda julki?

Epikteetoksen merkitys ei silti ole käytännöllistä arvoa vailla,
saatikka tarpeeton, meidänkään ajalle; olisipa useinkin terveellistä,
tarpeellista ja hyödyllistä palata Epikteetoksen menetelmään siveellisen
sivistyksen opettamisessa, järkiperäisillä syillä ohjata kansaa kasvavaa
elämän puhtautta etsimään ja totuutta tavoittamaan. -- Siinä mielessä on
tämä *Ojennusnuora* suomeksi toimitettu.

       *       *       *       *       *

Suomennos on tehty Yliopistomme kirjastossa säilytetystä
kreikankielisestä Dübnerin tekstistä (Paris 1842), johon liittyy sangen
sanatarkka latinalainen, Angelus Politianuksen, käännös. Käytettävänä on
myös ollut Ioh. Schweighaeuserin kreikkalais-latinalainen teksti v:lta
1798 sekä Dacierin ranskalainen, Elisabeth Carterin englantilainen,
Aleksander v. Gleichen-Russwurmin saksalainen ja Hamiltonin ruotsalainen
käännös. -- Muuta käytettyä Epikteetos-kirjallisuutta on mainittava
stoan ja Epikteetoksen perinpohjaisen erikoistutkijan Adolf Bonhöfferin
teokset "Epictet und die Stoa. Untersuchungen zur stoischen Philosophie.
Stuttgart 1890", "Die Ethik des stoikers Epictet. Stuttgart 1894" ja
"Epiktet und das Neue Testament. Giessen 1911", sekä Theodor Zahnin "Der
Stoiker Epiktet und sein Verhältniss zum Christentum. Erlangen 1895".

      SUOMENTAJA.



OJENNUSNUORA



I.


1. Me hallitsemme toisia elämämme seikkoja, toisia emme. Meidän
vallassamme on mielipiteemme, harrastuksemme, halumme, inhomme, sanalla
sanoen: kaikki oma toimintamme. Vallassamme taas ei ole: ruumiimme,
omaisuus, muiden mielipiteet meistä, yhteiskunnalliset olosuhteemme,
sanalla sanoen: kaikki, mikä on ulkopuolella meidän toimintaamme.

2. Ja kaikki se, mikä on meidän vallassamme, on luonnostaan vapaata,
esteistä ja haitoista riippumatonta; mutta se, mihin meillä ei ole
määräämisvaltaa, on heikkoa, epävapaata, esteenalaista, meille vierasta.

3. Muistaos siis, että jos pidät luonnostaan epävapaita asioita tai
oloja vapaina, jos vierasta omanasi, joudut vaikeuksiin, huoliin ja
levottomuuteen, moitit Jumalaa ja ihmisiä; mutta jos katsot omaksesi
vain sen, mikä on sinun ja pidät vieraana sen, mikä todella on vierasta,
niin ei sinua kukaan koskaan mihinkään pakoita, ei kukaan sinua estä, et
syytä etkä moiti ketään, et vastoin tahtoasi tee mitään, ei kukaan sinua
vahingoita, ei yksikään ole vihamiehesi, sillä sinun ei tarvitse kärsiä
mitään turmiollista.

4. Kun siis tavoitat niin korkeita näkökantoja, muista, että sinun tulee
harrastaa niitä pontevasti toimeliaana, toisinaan muita asioita
ollenkaan ajattelematta, toisinaan ainakin nykyiset asiat jättäen
tuonnemmaksi. Mutta jos samalla haluat näitä ja tahdot myös valtaa ja
rikkautta, on varsin mahdollista, että et saavuta näitäkään, juuri
siksi, että samalla pyrit omistamaan ensinmainittuja hyveitä: ja niin
kokonaan menetät sen, mikä yksin ja ainoastaan voi tuottaa vapautta ja
onnea.

5. Harjaannu siis heti vastaamaan kaikelle katkeralle mielialalle: tuo
on vain näennäistä eikä ensinkään sitä, miltä se näyttää. Ota siitä
sitten selvä ja arvostele niiden ohjeiden nojassa, joita sinulla on,
ennen kaikkea tämän mukaan: onko tuo niitä, jotka ovat meidän
vallassamme, vai niitä, jotka eivät ole? Ja jos se kuuluu niihin, jotka
eivät riipu meistä, ollos valmis siihen, että se ei ensinkään kuulu eikä
koske minuun.



II.


1. Muista, että halun vaatimus on saada sitä, mitä haluaa, ja että inhon
vaatimus on karttaa sitä, mitä inhoo: joka ei saavuta haluamaansa, on
pettynyt ja onneton, -- joka ei karta inhoamaansa, on kurja. Jos siis
inhoat vain sitä luonnonvastaista, joka on sinun vallassasi, niin et
yhtään joudu sen pahan valtaan, jota inhoat; mutta jos pelkäät tautia
tai köyhyyttä tai kuolemaa, joudut onnettomaksi.

2. Älköön sinulle siis olko vastenmielistä mikään, mikä ei ole meidän
vallassamme, ja siirrä inhosi siihen luonnonvastaiseen pahaan, joka on
meidän vallassamme; mutta nykyhetkellä tukahuta halusi kokonaan. Sillä
jos haluat jotakin, mikä ei ole meidän vallassamme, joudut välttämättä
onnettomaksi; jos taas haluat niitä, mitkä ovat meidän vallassamme ja
joiden haluaminen saattaisi olla hyvää ja kaunista, ei niitä sinulla
vielä ole hallussasi. Harrasta vain tai ole harrastamatta, mutta
tyynesti, rajaa pitäen ja vaivaa näkemättä.



III.


Kaikesta, mikä ilahduttaa mieltäsi tai tuottaa hyötyä tai mitä
rakastetaan, muista lausua minkälaatuista se todella on,
vähäpätöisimmistä asioista alkaen. Jos mielesi on kiintynyt
saviruukkuun, sano: saviruukusta minä pidän paljon, ja jos se särkyy,
älä siitä häiriinny; jos suutelet lastasi tai vaimoasi, sano suutelevasi
ihmistä, sillä kun hän kuolee, ei sinun tule joutua häiriöön.



IV.


Kun aiot ryhtyä johonkin toimenpiteeseen, johda mieleesi, minkälaatuista
tuo toimi on. Jos menet kylpemään, kuvittele itsellesi, mitä
kylpylaitoksessa tapahtuu, kuinka siellä viskellään vettä ihmisten
päälle, tungeskellaan, ilvehditään, vieläpä varastetaankin, ja sitä
turvallisemmin tartut toimeesi, jos heti sanot itsellesi: tahdon kylpeä,
mutta tahdon säilyttää oman luontaisen mielentilani. Ja menettele samoin
kaikessa, mihin ryhdyt, sillä siten olet valmis sanomaan, jos jokin
estää kylpemistäsi: enhän tahtonut ainoastaan tätä kylpemistä, vaan myös
säilyttää oman luonnollisen mielentilani, mutta sitä en säilytä, jos
suututtelen satunnaisuuksista.



V.


Ihmisiä ei tee levottomaksi niin paljon itse asiat kuin heidän
ajatuksensa asioista, esim. kuolema ei ole kauhistuttava, sillä
silloinhan Sokrateskin olisi kuolemaa kauhistunut, vaan se ajatus, että
kuolema on kauhea, tekee sen kauhistuttavaksi. Siis kun joudumme
esteisiin tai käymme levottomiksi tai muutumme murheellisiksi, älkäämme
syyttäkö muita kuin itseämme, omia ajatuksiamme. Syyttää toisia omasta
onnettomuudestansa on sivistymättömyyden merkki; syyttää itseänsä on
sivistyksen alkeiden ilmaus, olla syyttämättä muita ja itseänsä on näyte
ihmisen sivistyksestä.



VI.


Älä ylpeile mistään etevyydestä mitä sinulla ei ole. Jos hepo kerskuen
sanoisi: olen uljas, olisi se siedettävää, mutta jos sinä kerskuen
sanot: minulla on uljas hevonen, tiedä ylpeileväsi hevosen hyvistä
ominaisuuksista. Mikä on sinun? Hengen kykyjen käytäntö. Siis sitä mukaa
kuin luonnollisesti käytät kykyjäsi, sikäli saat ylpeillä, sillä silloin
ylpeilet ainoastaan omasta hyvästäsi.



VII.


Kun merimatkalla laiva pysähtyy satamaan ja sinä lähdet laivasta
hakemaan vettä maalta, sopii kyllä matkalla poimia näkinkenkä, kukkanen
y. m. s., mutta sinun tulee pitää mielessäsi laiva ja lakkaamatta
tarkata, kutsuuko laivanpäällikkö lähtöön; ja jos kutsuu, tulee jättää
kaikki muu, ettei sinua sidottuna noudettaisi laivaan niinkuin elukoita
kuljetetaan. Samalla tavalla on elämässä: jos sinulle näkinkengän ja
kukkasen sijasta annetaan vaimo ja lapsi, ei mikään sitä estä; mutta jos
päällikkö kutsuu, juokse laivaan, jätä ne kaikki äläkä katso taaksesi,
ja jos olet vanha, älä poistu pitkälle laivasta, ettet jäisi, kun hän
sinua kutsuu.



VIII.


Älä vaadi tapahtumain tapahtumista sinun tahtosi mukaan, vaan toivo
niiden käyvän juuri niinkuin ne käyvät, niin saat nauttia rauhaa.



IX.


Tauti on esteenä ruumiille, mutta ei vastoin tahtoa harkintakyvylle.
Halvaus on esteenä säärille, mutta ei harkinnalle. Ajattele tätä
kaikessa mikä sinua kohtaa, ja sinä havaitset esteen kohtaavan aina
jotakuta muuta eikä sinua.



X.


Kaikissa tapahtumissa muista itseesi mennen kysyä: mitä kykyä sinulla on
sen oikeaan käyttämiseen? Jos näet viehättävän henkilön, tulee sinulla
olla itsesi hillitsemisen kykyä; jos saat vaivaa ja vastusta, tulee olla
kärsivällisyyttä ja kestävyyttä; jos sinua soimataan, tulee olla
pitkämielisyyttä. Ja niin totuttautuessasi eivät hetken mielteet saa
temmatuksi sinua mukaansa.



XI.


Älä milloinkaan sano mistään asiasta: olen sen menettänyt, vaan sano:
olen sen toimittanut takaisin. Lapsesi on kuollut? Se on annettu
talteen. Vaimosi on kuollut? Hän on otettu tallelle. Tilasi on
riistetty? Eikö se ole niinikään otettu talteen. Mutta roisto on sen
ryöstänyt: mitä sillä on sinuun nähden väliä, kenenkä kautta antaja on
sen sinulta ottanut? Käytä sinä sitä niin kauvan kuin se sinulle on
annettuna niinkuin se olisi toisen omaa, aivan samoin kuin matkustajat
käyttävät majataloa.



XII.


1. Jos tahdot jalostua, luovu tällaisista tuumailuista: ellen piittaa
omastani, ei minulla ole mistä elän; ellen kurita palvelijaani, käy hän
kelvottomaksi. Sillä on parempi kuolla nälkään vapaana surusta ja
pelosta, kuin elää ylellisyydessä levottomana; ja parempi on, että
palvelija on kelvoton kuin sinä itse onneton.

2. Alota siis aina pikkuasioista: jos kaadetaan öljykannusi, tai
varastetaan viiniäsi, sano itsellesi: tämä on tyynimielisyyden, tämä
levollisuuden hinta, sillä ilmaiseksi ei saa mitään. Kun kutsut
palvelijaasi, ajattele, että hän kenties ei kuule sinua, tai jos hän
kuulee, ei tee mitä sinä tahdot; mutta ei niin saa olla, että siitä
riippuisi sinun levottomuutesi.



XIII.


Jos tahdot edistyä, niin siedä että sinua ulkonaisissa asioissa
saatetaan pitää typeränä ja yksinkertaisena. Et saa tahtoa näyttäväsi
tietäväiseltä, ja jos joidenkuiden mielestä näytät sellaiselta, epäile
itseäsi. Tietäös nimittäin, että ei ole helppo säilyttää luontaista
pyrintöäsi samalla kun etsit ulkonaisia etuja, vaan aivan
välttämättömästi toisen laiminlyöt, kun toista tavoitat.



XIV.


1. Jos haluat lastesi, vaimosi, ystäviesi aina elävän, olet houkkio,
sillä silloin haluat vallassasi olematonta olemaan sinun vallassasi ja
vieraalle kuuluvaa kuulumaan sinulle. Samoin jos tahdot, että
palvelijasi olisi erehtymätön, olet tyhmä, sillä silloin tahdot, että
paha ei olisi pahaa, vaan jotakin muuta. Mutta jos toivomuksesi
toteutumista hartaasti haluat, voit sen saavuttaa: harrastamalla sitä,
mikä sinun on mahdollinen saavuttaa.

2. Jokaisen valtias on se, jolla on valta joko hankkia niitä, mitä hän
tahtoo, tai poistaa luotansa, mitä ei tahdo. Joka siis tahtoo olla
vapaa, älköön tahtoko älköönkä välttäkö mitään mikä on muiden vallassa;
ellei niin tee, joutuu ehdottomasti orjaksi.



XV.


Muista että sinun tulee käyttäytyä niinkuin pidoissa: jos tuodaan
sinullekin, ojenna kätesi ja ota kohtuullisesti. Jos tarjooja menee
ohitsesi, älä häntä pidätä; jos ei vielä tule sinun kohdallesi, älä
etäältä huomauta haluasi, vaan odota vuoroasi. Käyttäydy näin vaimoasi
ja lapsiasi kohtaan, näin julkisuutta ja rikkautta kohtaan, ja niin sinä
kerran olet arvollinen jumalain juhlavieraaksi. Mutta jospa jätät
ottamatta mitä sinulle eteesi osoitetaan, ei sinusta tule ainoastaan
jumalain juhlavieras, vaan vieläpä osa-veli vallassa. Niinhän teki
Diogenes, niin Herakleitos ja muut heidän kaltaisensa, ja syystä he
olivat jumalaisia ja sen nimityksen saivat.



XVI.


Jos näet jonkun itkevän poikansa poismenoa tai tavaransa tuhoutumista,
varo ettei tuo näky harhauta sinua luulemaan noiden ulkonaisten
asioitten tähden hänen olevan onneton, vaan ole heti valmis
ajattelemaan: tuota ihmistä ei itketä se, mikä on tapahtunut, sillä ei
se toistakaan tuskauta, vaan sen tapahtuman arvioiminen. Älä sentään
hidastele ymmärryksesi mukaan seurustella hänen kanssansa, ja jos niin
osuu, itkeä yhdessä, mutta varo sisällisesti sen surun saaliiksi
joutumasta.



XVII.


Muista olevasi sellaisen näytelmän esittäjä kuin johtaja tahtoo: joko
lyhyen tai pitkän. Jos hän tahtoo sinun näyttelevän köyhää, tee se
taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestä, yksityistä, sillä sinun
asiasi on annetun osan suorittaminen hyvin; sen valitseminen on toisen
asiana.



XVIII.


Kun korppi koikkuu onnettomuutta ennustaen, älköön se näky sinua
säikäyttäkö, vaan heti selitä ja sano itsellesi: tuo ei aavista mitään
minulle, vaan ehkä raukalle ruumiilleni tai vähäpätöisille varoilleni
tai mukamalle maineelleni tai lapsilleni tai vaimolleni. Minulle
ennustaa kaikki onnea, jos minä tahdon, sillä mitä hyvänsä niistä
tapahtuneekin, on minun vallassani käyttää sitä hyödykseni.



XIX.


1. Voit olla voittamaton, jos et mene mihinkään otteluun, jossa voitto
ei riipu sinusta.

2. Nähdessäsi jonkun hyvin kunnioitetun tai mahtavan tai muuten
arvokkaan, katso ettet tuon näyn tempaamana ylistä häntä onnelliseksi,
sillä jos hyvän olemus riippuu niistä, mitkä ovat meidän vallassamme, ei
kateudella eikä pahansuonnilla ole yhtään tilaa; ethän sinä itse tahdo
olla kuningas tai presidentti tai muu korkein, vaan vapaa. Mutta sinne
vapauteen vie vain yksi tie: olla välittämättä siitä, mikä ei ole meidän
vallassamme.



XX.


Muista, että ei parjaaja eikä lyöjä sinua loukkaa; vaan se mielipide
heistä, että he ovat loukkaajia. Kun siis joku ärsyttää sinua, tiedä
että oma otaksumisesi on sinua ärsyttänyt. Eritoten siis koeta olla
niin, että ajatuksesi ei sinua eksytä, sillä kun kerran saat aikaa ja
viihdykettä, hillitset helpommin itsesi.



XXI.


Olkoon silmissäsi joka päivä kuolema, maanpako ja kaikki muu
pelottavalta näyttävä, mutta ennen kaikkia kuolema; silloin et
milloinkaan halua mitään alhaista etkä mitään yletöntä.



XXII.


Jos rakastat viisautta, varustaudu tuotapikaa siihen, että monet sinua
nauravat ja ilkkuvat ja sanovat, että äkkiäpä meille tuli tietoviisas,
sekä kysyvät: mistä meille tämä ylväs silmänimanne? Mutta älä sinä
ylvästele, vaan pidä mikä mielestäsi näyttää parhaalta ikäänkuin Jumalan
järjestämänä siihen asemaan, ja muista senvuoksi, että jos pysyt siinä,
niin entiset ilkkujasi sinua sittemmin ihailevat; mutta jos annat itsesi
heistä alakynteen, joudut kaksinverroin naurunalaiseksi.



XXIII.


Jos joskus osut ulkomaailman puoleen kääntymään tahtoen tehdä jollekulle
mieliksi, tiedä menettäneesi ryhtisi. Riittäköön siis sinulle kaikessa
se, että olet viisas, mutta jos tahdot myös näyttää olevasi viisas,
näyttäydy sellaisena itsellesi, ja siinä on sinulle kyllin.



XXIV.


1. Älköön sinua tuskauttako tällaiset mietteet: minä elän
huomaamattomana, en ole missään mikään. Sillä jos se, että jotakuta ei
huomata, on pahaa, ei toki toinen voi pahaan sinua saada, ei enempää
kuin häpeäänkään. Tokkohan siis onkaan sinun tehtäväsi päästä
hallitukseen, saada kutsuja kemuihin? Ei suinkaan! Kuinka se sitten
olisi huomaamattomuutta sinua kohtaan? Ja etkö ole mikään missään sinä,
jonka tulee jotakin olla vain niissä, jotka ovat sinun vallassasi, ja
joissa saatatkin olla suurimman arvoinen?

2. Mutta sinusta "ei ole apua ystäville". Mitä tarkoitat avuttomuudella?
Sitäkö etteivät saa sinulta rahapenniä tai ettet sinä voi tehdä heitä
valtion kansalaisiksi? Kuka sinulle on sanonut, että nuo asiat ovat
meidän vallassamme eikä muiden tehtäviä? Kuka voi antaa toiselle, mitä
itsellä ei ole? "Hanki sitten", sanovat, "että mekin saisimme".

3. Jos voin hankkia säilyttäen itseni siveänä, rehellisenä ja
ylevämielisenä, niin osoita minulle tie siihen, ja minä hankin. Mutta
jos vaaditte minua menettämään oman hyväni, jotta te saisitte sitä, mikä
ei ole itsestään hyvää, niin tottakai näette kuinka kohtuuttomia ja
ymmärtämättömiä olette. Mitä te mieluummin tahdotte? Rahaa vai siveän ja
uskollisen ystävän? Siihen siis minua ennemmin avustakaa älkääkä vaatiko
minua tekemään sitä, millä sen ansion juuri kadotan.

4. Mutta, sanovat, isänmaa kaipaa apuani, mikäli se minusta riippuu.
Kysynpä taas: minkälaista apua? Pylväikköjä ja kylpylaitoksia ei se
sinulta tietenkään saa. Ja mitä se merkitsee? Eihän seppä tee saappaita
eikä suutari sirppejä: on kylliksi, kun kukin tekee tehtävänsä. Ja jos
sinä hankit isänmaalle jonkun toisen kansalaisen, joka on siveä ja
rehellinen, etkö silloin hyödytä isänmaata? Totisesti! Etkö sinä siis
ole saattanut olla isänmaallesi hyödyllinen!

5. Mikä on niinmuodoin, sanovat, minun asemani yhteiskunnassa? Mikä
hyvänsä, kun vaan olet siveä ja rehellinen. Mutta jos nämä ominaisuudet
menettäen tahdot isänmaata auttaa, mitä hyötyä sille heruisi sinusta,
jos olet siveetön ja epärehellinen?



XXV.


1. Jos pidoissa joku pidetään parempana sinua, mikä ilmenee joko
kohteliaisuudessa tai neuvonpiteeseen pyytämisessä, niin sinun tulee
iloita, että hänelle niin käy, jos tuo on hyvää; mutta jos se on pahaa,
älä suututtele, että sinun ei niin käynyt. Muista, että kun sinä et tuon
toisen tavoin puuhaa saavuttaaksesi sitä, mikä ei ole meidän
vallassamme, sinä et myös sitä ansaitse.

2. Kuinka nimittäin voisi samanlaista kohtelua saada se, joka ei käy
jonkun ovissa, ei noutele eikä kiittele häntä, kuin se, joka käy,
noutelee ja kiittelee häntä. Olisit siis kohtuuton ja vaativainen, jos
myymähintaa maksamatta tahtoisit sen saada ilmaiseksi.

3. Millä hinnalla kaupataankaan kaalia? Sanokaamme obolilla. Jos siis
joku antaa obolin ja saa kaalia, mutta sinä et anna etkä saa, älä
luulottele sinulle käyneen huonommin kuin hänelle, sillä niinkuin
hänellä on kaalinsa, niin on sinulla rahasi, jota et antanut.

4. Samoin on tässäkin asian laita. Sinua ei kutsuttu jonkun pitoihin?
sillä sinä et antanut kutsujalle sitä hintaa, jolla kutsu olisi ollut
saatava: kätteleminen on sen myyntihinta, ja palveliaisuus. Anna siis
maksu, josta se myydään, jos se mielestäsi on sen arvoinen. Mutta jos et
tahdo sitä maksaa ja haluat kuitenkin sen saada, olet vaativainen ja
typerä.

5. Eikö sinulla siis ole mitään tuon kekkerin sijasta? Onpa niinkin:
sinun ei ole tarvinnut vastoin tahtoasi kiitellä ketään eikä kärsiä
alentumista hänen ovillansa.



XXVI.


Luonnon neuvo opitaan niistä asioista, joista meillä keskemme ei ole
erimielisyyttä; esim. kun toisen palvelija särkee astian, ollaan heti
valmis sanomaan, että tuo on tavallista. Tiedä siis, että kun jokin
sinun omasi särjetään, tulee sinun olla samanlainen kuin olit toisen
oman särkyessä. Seuraa tätä sääntöä tärkeämmissäkin asioissa. Kun toisen
lapsi kuoli tai vaimo, ei ole ketään, joka ei sanoisi, että se oli
inhimillistä. Mutta kun jonkun oma lapsi tai vaimo kuoli, heti kuullaan:
oi voi minua onnetonta! Tulisi kuitenkin muistaa, mitä tunsimme, kun
sitä samaa muista kuulimme.



XXVII.


Niinkuin päämäärää ei aseteta siinä tarkoituksessa, että sitä ei
saavutettaisi, niin ei myös ole maailmassa luonnon pahaa.



XXVIII.


Jos joku jättäisi sinun ruumiisi jonkun vastaantulijan mielivaltaan,
sinä tietenkin vihastuisit; mutta kun sinä jätät mielesi kenenkä hyvänsä
herjaajan loukattavaksi ja häirittäväksi, etkö sitä häpeä?



XXIX.


1. Tarkkaa kunkin työn edellytyksiä ja seurauksia, ennenkuin siihen
ryhdyt. Ellet niin tee, pääset alkuun tosin alttiisti, seurauksista
välittämättä, mutta sittemmin erinäisten vaikeuksien esiytyessä saat
siitä häpeällisesti luopua.

2. Aiot voittaa kilpailuissa? Niin minäkin, totisesti! sillä se on
somaa. Mutta tarkkaa edellytyksiä ja seurauksia ennenkuin tartut
toimeen. Sinun täytyy taipua kovaan kuriin, nauttia pakkoravintoa,
pidättyä leivoksista, harjoitella väkisin, määrähetkinä, kuumassa ja
kylmässä, et saa juoda kylmää etkä viiniä mielesi mukaan, lyhyesti
sanoen: tulee jättää itsesi johtajan valtaan niinkuin lääkärin käsiin.
Sitten itse kilpailussa peittyä pölyyn, ehkä katkaista kätensä,
nyrjäyttää jalkansa, niellä tuntuvasti tomua, kenties kärsiä iskuja, ja
kaiken tämän ohessa hävitä.

3. Tarkkaa tätä kaikkea ja tule voitteluun, jos vielä mielesi tekee,
muutoinhan ajelehdit niinkuin lapset, jotka leikkivät milloin
painijoita, milloin miekkailijoita, milloin torventoitottajia, milloin
näytelmätaiteilijoita: niin sinäkin, tahdot olla ensin voimailija,
sitten miekkailija, sitten puhuja, senjälkeen tietoviisas, mutta
kaikesta sielustasi et mitään, vaan niinkuin apina matkit kaikkea
näkemääsi ja mikä milloinkin sinua miellyttää. Et nimittäin ryhtynyt
harkinnalla mihinkään etkä eri näkökantoja tarkaten, vaan satunnaisesti
ja viileän vaiston mukaan.

4. Siten eräät nähdessänsä tietoviisaan ja kuullessaan jonkun puhuvan
niinkuin Eufrates puhui[1] (vaikka kuka osaa niin puhua kuin hän?)
tahtovat itsekin olla viisaita.

[1] _Eufrates_ oli stoalainen tietoviisas Syyriasta, Plinius nuoremman
(62--112) ystävä. Toisen tekstin mukaan on sanottava: "niinkuin Sokrates
hyvin puhuu".

5. Ihminen, ajattele ensin, minkälainen on tehtävä, sitten arvosta omat
voimasi, voitko kestää. Tahdot suorittaa viisiottelu-urheilun tai
painia: tarkasta käsivartesi, reitesi, tutki lanteesi, sillä toinen
soveltuu toiseen eikä jokainen samaan.

6. Arveletko, että tietoviisaaksi pyrkien saisit samalla lailla syödä,
juoda, haluta, kenkkuilla? Etpä vaan! Täytyy valvoa, ponnistaa,
erkaantua omaisistasi, joutua lapsenkin ylenkatsottavaksi,
vastaantulijoitten ilkuttavaksi, kaikessa olla alempana, -- kunniassa ja
viroissa, oikeuden edessä ja kaikissa toimissa.

7. Ajattele tätä, tahdotko siten lunastaa tyyneyden, vapauden,
mielenrauhan. Päinvastaisessa tapauksessa älä ryhdy äläkä lasten lailla
ole tänään tietoviisas, sitten tullimies, sittemmin puhuja, senjälkeen
kuninkaan käskyläinen. Nämä eivät sovellu yhteen. Sinun täytyy olla yksi
persoonallisuus, hyvä tai huono. Sinun tulee harjoittaa hengenvoimiasi
tai ulkonaisia kykyjä, harrastaa sisäistä tai ulkoista uurastusta, --
olla elämänviisas tai maailmanlapsi.



XXX.


Velvollisuudet johtuvat yleensä keskinäisistä olosuhteista. Sinulla on
isä: velvollisuus on huolehtia hänestä, totella kaikessa, kärsiä häneltä
nuhdetta ja kuritusta. Entä jos hän on paha? Missä on määrätty, että
luonnon olisi tullut tehdä sinulle hyvä isä eikä vain isä? Veljesi tekee
väärin sinulle: noudata sinä silloin säädyllisyyttä häntä kohtaan äläkä
katso mitä hän tekee, vaan mikä on sinun tehtäväsi luonnon lain mukaan.
Eihän toinen sinua loukkaa, ellet itse tahdo; mutta silloin olet
loukattu, kun luulet, että sinua loukataan. Silloin siis havaitset
naapurin, kansalaisen, virkamiehen velvollisuuden, kun totut tarkkaamaan
keskinäisiä olosuhteita.



XXXI.


1. Mitä tulee jumalanpelkoon, tiedä, että pääasia siinä on omata oikeat
käsitteet, nimittäin että Jumala on ja hyvin ja oikeudenmukaisesti
hallitsee kaikkea, ja sinun tulee järjestää itsesi jumaluutta
tottelemaan ja mukautumaan kaikkeen mitä tapahtuu sekä vapaaehtoisesti
havaitsemaan siinä korkeimman järjen määräyksiä. Niin ollen et
milloinkaan saa syytä moittia kaitselmusta etkä syyttää jääneesi
huolenpitoa vaille.

2. Mutta siihen mielentilaan ei ole mahdollinen tulla, ellet irtaannu
niistä seikoista, mitkä eivät ole meidän vallassamme, ja katso hyvän ja
pahan riippuvan ainoastaan niistä, mitkä ovat meidän vallassamme; sillä
jos otaksut jonkin niistä [mitkä eivät ole meidän vallassamme] olevan
hyvää tai pahaa, on tästä seurauksena, että kun menetät jotakin hyvää,
jota tahdot, tai kohtaat jotakin pahaa, jota et tahdo, sinä soimaat ja
vihaat tällaisen aiheuttajaa.

3. Jokainen elävä on nimittäin luonnostansa sellainen, että pakenee ja
karttaa niinhyvin sitä, mikä näyttää hänelle vahingolliselta, kuin
vahingon aiheuttajaa, vaan suosii ja tavoittaa hyödyllistä ja sen
aiheuttajaa. On siis mahdotonta, että se, joka luulee itseänsä
vahingoitettavan, iloitsisi luulemastansa vahingonaiheuttajasta,
samoinkuin hän tietenkään ei voi iloita itse vahingosta.

4. Tästä tulee sekin, että poika solvaisee isäänsä, kun ei saa
luulemaansa hyvää. Tämä se teki Polyneikes ja Eteokles veljekset
riitaveljiksi [ja toistensa tappajiksi], kun luulivat tyrannivallan
olevan hyvää. Tämän tähden moittii jumaluutta maamies, merimies,
kauppamies, niin myös ne, jotka vaimonsa ja lapsensa ovat menettäneet.
Sillä missä on hyötyä, siellä ollaan myös jumalisia. Sentähden joka
huolehtii haluta ja inhota sitä, mitä hänen tulee, hän samalla huolehtii
hurskaudesta ja jumalanpelosta.

5. Uhrata, lahjoittaa ja antaa pyhiin tarkoituksiin isien tavan mukaan
sopii aina puhtaalla mielellä, ei kevytmielisesti eikä huolimattomasti,
ei kitsaasti eikä yli varainsa.



XXXII.


1. Jos menet ennustamoon[1], muista olevasi tietämätön siitä, mitä
tapahtuu, vaan että tulet sitä ennustajalta tiedustelemaan, mutta
minkälainen tulos on, siitä olit tietoinen tullessasi, jos vain olet
viisas. Sillä jos se on niitä, jotka eivät ole meidän vallassamme, on
välttämätöntä, että se ei ole hyvää eikä pahaa.

[1] Kreikkalaisilla oli erityisiä ennustuspaikkoja ja temppeleitä, joita
pidettiin pyhinä ja joissa uskottiin pappien, papittarien y. m.
välityksellä saatavan tulevaisuuden tietoja ja jumalain tahdon
ilmauksia.

2. Älä siis osoita ennustajalle haluasi tai inhoasi äläkä vavisten häntä
lähesty, vaan hyvin tietäen, että mitä hyvänsä seuraakin, se on perin
yhdentekevää eikä ensinkään satu sinuun, mutta millaista tahansa se
onkin, sopii sitä hyvin käyttää eikä kukaan ole esteenäsi.
Luottamuksessa siis lähesty jumaluutta niinkuin neuvojaasi, ja muuten
kun jokin neuvo on sinulle annettu, muista neuvonantajaasi ja ketä
tottelemattomuudellasi ylenkatsot.

3. Mutta tule tiedustelemaan ennustajalta, niinkuin käski Sokrates, vain
sellaisia seikkoja, joissa kaiken harkinnan perästä voidaan vedota
lopputulokseen ja joissa ei järjellä eikä millään muulla keinolla voida
kyseenalaisesta tapauksesta selvää saada. Siis kun on vaarassa autettava
ystävää tai isänmaata, ei tule tiedustella onko tuohon vaaraan
antauduttava, sillä jos saat vastauksen, että uhrisi tietää
onnettomuutta, on selvä, että ennustetaan kuolemaa tai jonkin
ruumiinjäsenen menetystä tai maanpakoa; mutta terve järki sanoo, että
vaikka niinkin kävisi, on ystävää ja isänmaata vaarassa autettava.
Tottele siis suurempaa tietäjää, Pythiosta, joka ajoi temppelistä
tiehensä sen, joka ei ollut auttanut hengenvaaraan joutunutta
ystäväänsä.[1]

[1] Kaksi ystävää matkalla Delfoin tietäjätemppeliin joutui ryövärien
käsiin; toinen sai surmansa, toinen pääsi pakoon ja tuli temppeliin,
mutta hänet ajettiin pois, koska hän oli vaarassa hyljännyt ystävänsä.



XXXIII.


1. Määrää jo itsellesi jokin tunnusmerkki ja elämänohje, jota noudatat
sekä yksin ollen että ihmisten seurassa.

2. Ja ollos enimmiten vaiti tai puhu milloin on välttämätöntä ja tee se
lyhyesti. Joskus harvoin, kun tilaisuus vaatii puhumaan, haasta sinäkin,
mutta älä mitä hyvänsä, ei tappeluista eikä kilpa-ajoista, ei
painijoista, ei syömingistä eikä juomingista ja muusta mitä kaikkialla
kuulee, kaikkein vähimmin ihmisiä moittien tai kiittäen tai toisiinsa
vertaillen.

3. Jos vain osaat, ohjaa sanoillasi seurassa olijoitten puheet
arvokkaisiin asioihin, mutta jos olet osunut varsin vierasten joukkoon,
ole vaiti!

4. Naurua älköön olko paljon, ei usein eikä ylettömästi.

5. Vannomista vältä, jos suinkin mahdollista, kokonaan, mutta ellei se
käy päinsä, olosuhteitten mukaan.

6. Karta julkisia ja kehnojen kestejä. Jos kuitenkin välistä tilaisuus
vaatii niihin, ponnista koko tarkkuutesi siihen, ettet itse alennu
törkeyteen. Sillä tiedä, että jos seuralainen on saastainen, niin myös
hänen kanssansa seurustelija välttämättä saastuu, vaikka kohta itse
olisikin puhdas.

7. Ota ruumiin tarpeeksi sitä, mikä on sille pelkästään hyödyksi,
niinkuin ruokaa, juomaa, vaatteet, koti, palvelus, mutta sysää syrjään
kaikki mikä on ulkokultaista ja ylellistä.

8. Lemmennautinnoista ennen naimista on parhaansa mukaan pysyttävä
puhtaana; mutta jos tulee koskeneeksi, on säädyllisyyttä noudatettava;
älä kuitenkaan suututtele toisin tehneille äläkä syytä äläkä paljoa
kerskaile, ettet itse niin tee.

9. Jos joku sinulle sanoo, että se ja se puhuu sinusta pahaa, älä
puolusta itseäsi siitä mitä on puhuttu, vaan vastaa, että "hän
nähtävästi ei tunne minun muita huonoja puoliani, sillä muutoin hän ei
olisi puhunut vain tällaista".

10. Ei ole tarpeellista useinkaan käydä näytelmissä; jos silloin tällöin
tilaisuutta siihen olisi, käyttäydy niin, ettet näytä huolehtivan
mistään muusta kuin itsestäsi: anna asioitten vain mennä menoansa ja
voittajan voittaa, sillä niin sinä säilyt levottomuudelta. Mutta
suosiopauhusta, naurunremusta ja liiallisista liikkeistä pysy aivan
erilläsi. Näytelmästä poistuttuasi älä paljon puhu siellä tapahtuneesta,
paitsi siitä mikä on sinulle edistykseksi, sillä silloinhan näyttäisi
siltä, että olet viehättynyt näytelmään.

11. Älä mene kaikenlaisiin luentoihin ajattelematta ja kevytmielisesti;
mutta silloin kun menet, säilytä arvosi ja vakavuutesi äläkä ole muille
vaivaksi!

12. Kun joudut seurustelemaan jonkun semminkin arvohenkilön kanssa,
kuvittele kuinka tällöin olisi tehnyt Sokrates tai Zeno, niin sinun ei
tarvitse epäröidä miten milloinkin soveliaasti menettelet.

13. Kun käyt jonkun mahtimiehen luo, ajattele mennessäsi, ettet tapaa
häntä kotona, että sinua ei oteta vastaan, että ovia ei avata, että hän
ei sinusta välitä. Ja jos näistä huolimatta velvollisuutesi on mennä,
mene ja kärsi kaikki, mitä tapahtuu, äläkä sano itseksesi: ei ollut sen
arvoinen, sillä on taitamatonta pahoitella ulkonaisista asioista.

14. Seuroissa älä usein ja kovin paljon muistele omia toimiasi ja
vaarojasi, sillä vaikka itsellesi onkin mieluista muistella vaarojasi,
ei ole muille yhtä mieluista kuunnella sinun kohtaloitasi.

15. Älä yritä herättää naurua, sillä se on liukas tie taitamattomien
tapoihin ja riittää heikentämään läheistesi kunnioitusta sinua kohtaan.

16. Vaarallistakin on ryhtyä rivoja puhumaan. Jos sellaista sattuu, on
paikallansa nuhdella alkajaa, tai jos ei se ole mahdollista, vaieten,
punastuen ja epäävin ilmein selvästi osoittaa vastenmielisyyttäsi
sellaisesta puheesta.



XXXIV.


Jos mielessäsi kuvittelet jotakin huvin nautintoa, ole niinkuin ainakin
varuillasi, ettei se sinua viehätä mukaansa. Anna mieluummin sen asian
lähetä itsestään ja voita itseltäsi vielä pikku viivytys! Sitten muista
kumpaakin aikaa, sekä jona nautit huvia että sitä, jolloin nautittuasi
myöhemmin kadut ja itse soimaat itseäsi, ja aseta näille vastakohdaksi
ilosi ja tyytyväisyytesi siitä, että pidätyit nautinnolta. Mutta jos
sinulle aika tulisi ryhtyä tuohon, varo, ettei sen viehätys, hauskuus ja
houkutus voita sinua, vaan aseta vastakohdaksi, kuinka paljon parempi on
tietoisuutesi siitä, että olet saavuttanut niin suuren voiton.



XXXV.


Kun teet jotakin, minkä harkittuasi katsot tehtäväksi, älä yhtään väisty
sitä varten, ettei nähtäisi mitä teet, vaikka monet arvostelisivatkin
sitä aivan toisin. Sillä jos teet jotakin väärin, jätä se työ, jos taas
oikein, miksi pelkäisit väärin arvostelijoita?



XXXVI.


Samoinkuin lauselmat: on päivä, on yö, ovat varsin sopivia
erittelyperusteita, mutta sopimattomia yhdistelyn pohjaksi, samoin myös
itsellensä isomman palan valitseminen pidoissa saattaa olla sopivaa
ruumiin kannalta, mutta on sopimatonta seuran yhteishengen ja
häveliäisyyden noudattamisen kannalta. Kun siis olet jonkun vieraana,
muista, ettet eteesi asetetuista ainoastaan näe ruumiille sopivia, vaan
osoitat myös isännälle soveliasta huomaavaisuutta.



XXXVII.


Jos ryhdyt johonkin ylivoimaiseen tehtävään, niin sekä toimitat itsesi
nolatuksi että menetät sen, minkä olisit voinut täyttää.



XXXVIII.


Niinkuin kävellessäsi varot astumasta naulaan tai nyrjäyttämästä
jalkaasi, niin myös varo vahingoittamasta henkistä itseäsi. Ja jos joka
työssä varomme tätä, sitä turvallisemmin ryhdymme toimeen.



XXXIX.


Omaisuuden mitta on itsekullakin ruumis samoinkuin jalka on kengän
mitta. Jos siis tässä pysyt, säilytät mitan, mutta jos ylität, liu'ut
välttämättä ikäänkuin kaltevaa pintaa pitkin. Niin on myös kengän laita,
jos ylität jalan tarpeen: tulee ensin kultasaumainen kenkä, sitten
purppurainen, sitten kivihelmillä koristettu, sillä kun kerran käy yli
määrän, ei sillä enää ole ollenkaan rajaa.



XL.


Naisia, jopa neljäntoista vuotiaita, miehet mainitsevat
"valtiattariksensa". Nämä siis nähdessään, että heidän hyvänsä on vain
miehinen seura, alkavat kaunisteleida ja kaikkensa siihen suunnata. On
sen vuoksi vaivannäön arvoista pyrkiä saamaan heidät tietoisiksi siitä,
että heidän kaunein kunniansa on esiytyä säädyllisinä ja siveinä.



XLI.


Kehnouden merkki on kuluttaa paljon aikaansa pelkästään ruumiinsa
asioitten huolehtimisessa, niinkuin ylettömässä urheilussa,
ylensyömisessä ja -juomisessa ja muussa eläimellisten tarpeitten
tyydyttämisessä. Näitä on tehtävä sivumennen, vaan kaikki toimintamme on
tähdättävä henkisen puolemme huolehtimiseen.



XLII.


Jos joku tekee sinulle pahaa tai puhuu sinusta pahaa, niin se tapahtuu
siinä uskossa että hänen sopii niin menetellä. Eihän ole niin ollen
mahdollista, että hän seuraisi sinun käsityksiäsi eikä omiansa. Jos hän
näin ollen on harhaantunut käsityksissään, niin hän siitä saapi itse
kärsiä vahingon, niinkuin joutuu petetyksikin. Sillä jos joku otaksuukin
vaikeatajuista asiaa, joka on tosi, vääräksi, ei siitä totuus kärsi,
vaan se, joka on totuudesta erehtynyt. Näistä periaatteista lähtien sinä
siis tyynesti kärsit soimaajaa ja lausut kussakin tapauksessa: niin on
hänen mielestänsä.



XLIII.


Jokaisessa asiassa on kaksi kantaa: toinen, joka on siedettävä, toinen,
joka ei ole. Esim. jos veljesi tekee sinulle väärin, älä ota asiaa siltä
kannalta, että hän tekee väärin, sillä tämä on hänen kantansa,
sietämätön, vaan mieluummin siltä kannalta, että hän on veljeni,
kasvinkumppanini; silloin omaksut asiasta sen näkökohdan, miltä se on
siedettävä.



XLIV.


Nämä päätelmät eivät ole oikeita johtopäätelmiä: minä olen rikkaampi
kuin sinä, siis olen sinua parempi; minä olen puhetaitoisempi kuin sinä,
siis olen sinua parempi. Seuraavat päätelmät sen sijaan soveltuvat
yhteen: minä olen varakkaampi kuin sinä, siis on minun omaisuuteni
suurempi kuin sinun; minä olen puhetaitoisempi kuin sinä, siis on minun
puhetaitoni parempi kuin sinun. Mutta sinä itse et ole rikkautta etkä
puhetaitoa.



XLV.


Kun joku kylpee kiireesti, älä sano: huonosti, vaan sano: kiireesti. Kun
joku juo paljon viiniä, älä sano: pahasti, vaan sano: paljon. Sillä
ennenkuin tunnet hänen tekonsa perusteen, mistä tiedät onko se huonosti
tai pahasti? Näin menetellen et joudu päättelemään toisten mielialoja
vain näennäisistä seikoista, vaan täysin niitä tajuamaan.



XLVI.


1. Älä missään nimitä itseäsi tietoviisaaksi, äläkä
asianymmärtämättömien joukossa paljon juttele tieteellisistä asioista,
vaan toimi tieteen ohjeitten mukaisesti. Niinpä älä pidoissa puhu kuinka
tulee syödä, vaan syö niinkuin tulee. Sillä muista kuinka Sokrates
kaikkialla karttoi huomion herättämistä, niin että kun jotkut tulivat
hänen luoksensa tahtoen, että hän suosittaisi heitä tietoviisaille, hän
itse heidät saattoi perille: siihen määrään sieti hän sivuuttamista.

2. Ja jos asianymmärtämättömien joukossa tulee puheeksi jokin
viisaustieteellinen väitelmä, ole sinä enimmäkseen vaiti, sillä on suuri
vaara, että heti syökset suustasi, mitä et ole sulattanut. Ja jos joku
sinulle sanoo, ettet tiedä mitään, etkä sinä siitä ole närkästynyt,
tiedä silloin päässeesi opin työn alkuun. Eiväthän lampaatkaan tuo
ruohoja paimenillensa osoittaaksensa paljonko ovat syöneet, vaan rehun
sulatettuansa sisässä tuovat ulkona villoja ja maitoa. Niin älä sinäkään
asianymmärtämättömille tyrkytä viisaustieteen sääntöjä, vaan niistä
sulautuneita tekoja.



XLVII.


Jos olet järjestänyt ruumiisi hoidon yksinkertaiseksi, älä siitä
ylvästele, ja jos juot vain vettä, älä joka tilaisuudessa julistele
olevasi raittiusmies. Ja jos tahdot karaista itseäsi vaivoihin, tee se
itsesi tähden eikä ihmisten tähden. Älä kylmiä kuvapatsaita halaile
[karaistumisesi näytteeksi], vaan jos sinun joskus on kovin jano, ota
kylmää vettä suuhusi, sylje se sitten pois äläkä kerro kellekään.



XLVIII.


1. Sivistymättömän tapa ja tunnus on, että hän ei koskaan odota hyötyä
tai vahinkoa itseltänsä, vaan ulkopuoleltansa. Viisaan tapa ja tunnus on
odottaa saavansa kaiken hyödyn ja vahingon itseltänsä.

2. Edistyneitten merkkejä on: ei moiti ketään, ei kiitä ketään, ei
panettele ketään, ei syytä ketään, ei puhu itsestänsä mitään, että hän
muka jotakin olisi tai jotakin tietäisi. Kun häntä häiritään tai
estetään, syyttää hän siitä itseänsä, ja jos joku häntä kiittää, nauraa
hän itsekseen ylistäjäänsä, ja jos joku moittii, ei hän ryhdy
puolustautumaan. Niinkuin taudista toipuva hän käyskelee varoen
häiritsemästä tointumistansa, ennenkuin on saanut vakavuuden.

3. Hän hillitsee kaikki himonsa, kääntää inhonsa vain siihen, mikä
meidän vallassamme ollen on vastoin luontoa, hän noudattaa
kaikinpuolista itsensä hallitsemista, huolimatta näyttääkö hän hullulta
tai tietämättömältä. Sanalla sanoen: hän on varuillaan itseänsä vastaan
ikäänkuin viholliselta ja väijyjältä.



XLIX.


Jos joku kerskailee ymmärtävänsä ja osaavansa selittää Khrysippoksen
kirjoja[1], sano sinä itsellesi, että ellei Khrysippos olisi
kirjoittanut epäselvästi, ei tällä olisi mistä kerskailisi. Mutta mitä
tahdon minä? Tahdon oppia tuntemaan luontoa ja sitä seurata. Kysyn siis:
kuka siihen osaa neuvoa? Ja kuultuani Khrysippoksen osaavan, käyn hänen
kirjoihinsa; mutta en ymmärrä hänen kirjoittamiansa: etsin siis
selittäjää. Ja tähän asti ei ole yhtään mitään ylvästeltävää. Mutta kun
löydän selittäjän, seuraa, että tulee noudattaa neuvoja, ja tämä yksin
on ylhäistä; sillä jos ihailen vain juuri selitystä, mikä muu minusta on
tullut kuin kielimies viisaustieteilijän sijasta? Se vain eroa, että
selitän Khrysipposta enkä Homerosta. Kun siis joku käskisi minun hänelle
selittää Khrysipposta, saisin ennemmin hävetä, kun en voisi osoittaa
hänelle sanojen mukaisia ja sanojen kanssa sopusointuisia tekoja.

[1] Zenon oppilas, stoalainen tietoviisas, oli kirjoituksissaan
paikoittain varsin vaikeatajuinen ja hämäräperäinen.



L.


Mitä elämänohjeita omaksut, seuraa niitä niinkuin lakeja, pitäen
jumalattomuutena niiden rikkomista. Mitä tahansa sinulle sen johdosta
sanottaneenkin, älä siitä huoli, se ei enää satu sinuun.



LI.


1. Kuinka kauvan olet päättämättä sitä, että sinä olet arvokas osallinen
kaikkein parhaimmasta ja että et missään saa tehdä vastoin järjen
ratkaisua? Olet saanut ohjeet, joihin sinun tulee perehtyä ja joita jo
olet noudattanut. Millaista muuta opettajaa vielä odotat, jolle
lykkäisit parannuksentekosi? Et sinä ole enää nuorukainen, vaan täysi
mies. Jos nyt jatkat huolettomuutta ja hidastelua ja aina vain aiot
aikomistasi ja lykkäät päivästä päivään itsestäsi huolehtimisen, niin
huomaamattasi jäät edistymättä ja elät ja kuolet taitamatonna.

2. Pidä siis itsesi jo arvollisena elämään täyden ja edistyväisen miehen
elämää, ja olkoon rikkomattomana lakinasi se mikä näyttää parhaalta ja
oikealta. Ja jos sinulle tapahtuu jotakin vaivalloista tai mieluista,
kunniakasta tai kunniatonta, muista, että nyt on taistelu, nyt jo on
Olympian kilpa eikä sitä enää sovi siirtää tuonnemmaksi, ja että yhdestä
päivästä ja yhdestä seikasta riippuu edistymisesi elämä ja kuolema.

3. Sillä tavalla Sokrates kohosi korkealle, että hän kaikissa
kohtaloissaan seurasi järkeä. Sinäkin siis, vaikka et suinkaan vielä ole
Sokrates, olet velvollinen elämään niinkuin se, joka tahtoo olla
Sokrates.



LII.


1. Viisauden ensimmäinen ja välttämättömin perussääntö on periaatteiden
käyttäminen, esim. että ei saa valhetella. Toinen on niiden
todistaminen, esim. minkätähden ei saa valhetella. Kolmas on näiden
molempien vahvistaminen ja selventäminen, esim. minkätähden tämä on
todistus, mikä on todistaminen, mikä johtopäätös, mikä vastaväite, mikä
totuus, mikä valhe.

2. Kolmas perussääntö on niin ollen välttämätön toisen tähden, toinen
ensimmäisen, mutta välttämättömin, ja jossa pitää pysähtyä, on
ensimmäinen. Mutta me teemme päinvastoin: viivymme kolmannessa ja kaikki
harrastuksemme kiertää siinä emmekä yhtään välitä ensimmäisestä.
Sentähden myös valhettelemme, mutta olemme valmiit todistamaan, että ei
saa valhetella.



LIII.


Joka tilaisuudessa tulee olla mielessä nämä ohjeet:

      "Mua johda, jumaluus ja sallimus,
      kuin vain te määrännettekin:
      halusta seuraan -- jos en tahdokaan,
      mun pahan, kurjan seurattava on!"[1]

[1] Säkeet ovat stoalaisen tietoviisaan Kleantheen, Zenon oppilaan
(synt. n. 300 e. Kr.).

      "Säveesti kohtaloon ken alistuu,
      hän viisas on ja tuntee taivaan lait."[1]

[1] Eräästä Euripideen (484--406) näytelmästä.

Ja kolmanneksi:

"Oi Krito, jos jumalat hyväksi näkevät, tapahtukoon niin.[1] Anytos ja
Melitos, syyttäjäni, saattavat minut tosin tappaa, mutta eivät voi minua
vahingoittaa."[2]

[1] Sokrateen sanoja Platonin vuoropuhelussa "Krito".

[2] Sokrateen sanelma Platonin kirjoittamassa "Sokrateen
puolustuspuheessa".





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ojennusnuora" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.