Title: Viinantehtailia
Author: Hahnsson, Theodolinda (Sofia Theodolinda), 1838-1919
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Viinantehtailia" ***


Viinantehtailia.

Näytelmä kahdessa näytöksessä.


Kirjoittanut:

T. H. [Theodolinda Hahnsson]


Ensimmäisen kerran julkaistu 1877



Viinantehtailia.

Näytelmä kahdessa näytöksessä.


Kirjoittanut:

T. H.


Jäsenet:

Hoikka, viinantehtailia.
Rouva, hänen vaimonsa.
Alfred, heidän poikansa.
Markku, Alfredin palvelia.
Jukka, mökin ukko.
Erää ompelia.
Onni, Olli ja Rölli, yli-oppilaita.
Vieraita viinantehtailioita ja palvelioita.

Tapaus: Eräässä kaupungissa sekä sen lähistössä muutama päivä ennen
joulua.



Ensimmäinen Näytös.


(Näytelmä-paikkana on viinantehtailian sali, jossa on komeat huone-kalut
ja kauniita tauluja seinässä. Hoikka istuu noja-tuolissa ja Rouva
sohvassa, molemmat teetä juoden. Pöydällä on kartuusi ja piippu.)


Ensimmäinen kohtaus.


_Hoikka_, _Rouva_.

_Hoikka_ (iloisena hieroen käsiään). Rahaa kokountuu aina vain. Viinaa
on mennyt kelpo lajilla, ostajien määrä puodissa lisääntyy ja tänä
vuonna olen jo saanut 35 tuhatta markkaa puhdasta voittoa.

_Rouva_. Tuosta viinan tekemisestä nyt jutellaan jo kaikissa
sanomalehdissäkin, että se muka olisi joku paha työ, mutta kuinkahan se
oikein lienee -- onhan sitä lupa tehdä -- mutta kummallista -- en
ymmärrä, miksi tuo viinan-poltto aina saattaa mieleni levottomaksi.
(Laskee kuppinsa pöydälle ja ottaa sukka-kutimen).

_Hoikka_. Hm, niin, sen asian minä pian selitän. Teillä vaimoilla ei ole
oikein selvä käsitys asioista, te uskotte kaikki, mitä luette ja
kuulette, sekä olette liika herkkä-luontoisia, joten heti tunnette
levottomuutta sydämmessänne, kun vain joku osaa hyvin kauniisti
lörpötellä. Te puhutte aina tunteistanne ja tunnette hullusti, mutta me,
miehet -- me tiedämme, että, mitä _laki_ on määrännyt ja säätänyt, se on
_aina_ paras, ja siinä on meillä ohje.

_Rouva_. Mutta -- tuntoni --

_Hoikka_ (äkäisesti toistaen.) Mutta -- tuntoni -- Vaimo-väen suusta ei
_mutta_ minua miellytä; tunto ja tunto, en sitäkään viitsi kuulla
_näissä_ asioissa -- vaan jutellaan nyt muista. (Laskee kuppinsa
pöydälle.) Kuuleppa kultaseni, parin päivän päästä on meillä
joulu-aatto, ja minä olen hankkinut sinulle hyvän joulu-lahjan,
ketun-nahkaisen kapan.

_Rouva_ (iloisesti.) Ja silkki-päällisen varmaankin!

_Hoikka_. Tietysti! Oikein atlaskia. Kohta tulee ompelia sinusta mittaa
ottamaan, jotta sen jo jouluksi saat valmiiksi.

_Rouva_. Oi Hoikkaseni, kuinka sinä olet hyvä! Noh, olemmehan
rikkahimpia koko kaupungissa, eihän minun sopisikkaan kulkea muussa kuin
atlaski-kapassa. (Ompelia tulee sisälle.) Ah, Röökinä! Olipa hyvä, että
tulitte heti. Laittakaa nyt kaikella muotoa kappani jouluksi valmiiksi!

_Ompelia_ (ottaa muotilehden ja levittää sitä pöydälle.) Tässä on
muoti-lehti. Minkä mallin mukaan minä tuon kapan nyt laitan? (Osoittaa
yhtä mailia.) Tämmöisen minä laitin Maaherran rouvalle.

_Rouva_ (vilkasee muoti-lehteen.) sepä juuri on minunkin mieleiseni.
Katsoppa Hoikka! (osoittaa muoti-lehteä), tuommoinen se pitää tehtämän,
semmoinen on Maaherran rouvankin.

_Hoikka_ (pistää tupakkaa piippuun ja haukottelee.) Aivan semmoinen kuin
on Maaherran rouvankin. (Lähtee kamariinsa, joka on oikealla puolella.)

_Ompelia_ (ottaa hätäisesti mittaa nauhalla ja kumartaa sitten
nöyrästi.) Kiitoksia. Kyllä minä laitan tämän valmiiksi pian. Hyvästi
Rouva hyvä!

_Rouva_. Hyvästi! -- (Ompelia menee ja Rouva huutaa hänelle vielä):
Muistakaa vain, että laitatte kapan juuri semmoiseksi kuin Maaherran
rouvan on. (Lähtee vasemmalle kamariinsa.)


Toinen kohtaus.


_Hoikka_, _Rouva_ ja _Jukka_.

_Hoikka_ (kurkistaa kamarinsa ovesta saliin, huutaen): Rouvaseni, onko
ovi lukossa?

_Rouva_ (vastaa toisesta ovesta.) Ei, vaan Hoikkaseni, lukitse se.
(Jukka puikahtaa samassa sisään.)

_Jukka_ (on vähän pöhnässä ja katselee ympärillensä.) Hohho, kuin täällä
kynttilät loistavat. Näin valoisaa ei köyhällä ole jouluna edes. Kylläpä
tämä on komea asunto, ja kaikki nuot taulut ja koristukset ovat viinalla
kootut -- hahha --

_Rouva_. Huh -- hän on pöhnässä. Mitäpä hän täällä tekee. (Istuu ja
rupeaa taas sukkaa kutomaan.)

_Jukka_ (kumartaa.) Tackar som frågar, juon vaikka vähän lisää, jos
Rouva niin suvaitsee. Kyllähän viinantehtailialla tuota makusaa viinan
nestettä löytyy; senhän vuoksi tulinkin, että saisin sitä vähän
joulukseni.

_Hoikka_. Mene tiehesi. Mitäs täällä teet!

_Jukka_ (ei ole kuulevanaan.) Kelpo tavara tuo viina muuten, mutta vähän
epä-tasaisesti se rikkautta jakaa; kun yksi rikastuu, silloin tuhansia
köyhtyy.

_Hoikka_ (kiivaasti.) Menetkö kohta tiehesi! Minä en kärsi juomareita.

_Jukka_ (ivaten.) Vai niin! Viinantehtailia ei kärsi juomareita, hahhah
-- vai niin -- mutta niitä kolikoita, jotka juomarin taskusta tippuvat
pois ja täyttävät teidän taskunne -- niitä varmaankin kärsitte, vai
kuinka, häh? Ette suinkaan muuten rakentaisi noita viekottelevia
viina-puoteja, jotka niin herttaisesti tarjoamat vilustuneelle
lämmitystä, että ei sivuitse pääse, jos suinkin vähän kilinää taskussa
kuuluu.

_Hoikka_ (näyttää ulko-oveen päin.) Tuolla on ovi, josta sisälle tulit.
Mene -- taikka keppini näyttää sinulle tien.

_Jukka_. Enkä joulukseni rikkaalta saa edes ryyppyä. (Hoikka menee
kamaristansa noutamaan keppiä.) Antakaa, Rouva kulta, kakun pala
pojalleni. Teillähän myöskin on poika, niinkuin minullakin, mutta se
eroituksena, että teidän poikanne on aika veitikka, joka tuhlaa mitä isä
viinalla kokoo, vaan minun pieni Mattiseni hakee tassuttelee ruokansa,
kun isä rahjus juo eikä saata hänelle leipää toimittaa.

_Rouva_. Sitten saat, kuin selkeällä päällä tulet pyytämään; nyt sinä
olet niin hävytöin, että et ansaitse mitään.

_Jukka_. Oi teitä! ja minulla on toki kolme lasta, joille murusia
pyydän; olisin edes Matille saanut. (Puoli-ääneensä.) Ei viina-rahoissa
siunausta ole, jollei ensi, niin kyllä jo toisessa polvessa hukka ne on
perinyt. (Menee. Alfred tulee samassa ja Hoikka kamaristansa, keppi
pystössä.)


Kolmas kohtaus.


_Hoikka_, _Alfred_, _Rouva_.

_Hoikka_. Jopa hän meni, tuo hävytöin. Olisipa saunan ansainnut.

_Alfred_. Noh mitäpä täällä nyt on tapahtunut?

_Hoikka_. Tuo lurjus, joka täältä läksi, oli niin hävytöin, että minun
täytyi keppiäni näyttää.

_Alfred_. Jukka, se juoppo-ralli, mikä hänen nyt hävyttömäksi teki;
tavallisesti hän on tyytyväinen, kun vain ryypyn ja muutaman hopea-rahan
saa.

_Rouva_ (istuu syvissä ajatuksissa, sanoen itseksensä): En saa noita
ukon sanoja mielestäni.

_Hoikka_. Sen kyllä uskon, että hän silloin on tyytyväinen, kuin ryypyn
ja rahaa saa, mutta en minä hänelle rahojani jakelemaan ruvennut,
viinaan hän net heti olisi pannut.

_Alfred_. Ja isäni olisi rahansa takaisin saanut, hahahaa!

_Hoikka_ (närkästyneenä.) Vaiti poika!

_Alfred_ (äitiinsä kääntyen.) No äitiseni, oletteko vallan
peljästyksissä vielä, koska ette mitään virkkaa. (Kävelee laattialla.)

_Rouva_ (itseksensä.) Hän sanoi: _Jollei ensimmäisessä, niin toisessa
polvessa hukka net perii_ -- Alfred -- Alfred! oletko sinä
tuhlaaja-poika?

_Alfred_. Mitä sanotte, Äitini?

_Rouva_ (herää ajatuksistaan.) Mitäs kysyt, lemmittyni?

_Alfred_. Kysyn vain, mikä teitä kaikkia nyt vaivaa? Mökin ukko on
teidät vallan noitunut.

_Rouva_. Niin totta tosiaankin olen varsin peljästyksissä vielä.

_Alfred_. Mutta isäni, ettekö häntä tuntenut? Hän on monta kertaa tuolla
viina-tehtaalla minulle jutellut, kuinka hän ennen muinoin oli isäni
leikki-kumppanitta, ollessaan juoksu-poikana isäni kodissa.

_Hoikka_ (laskee sormensa nenänsä päälle.) Ah! nyt muistan. Olisiko tuo
rahjus sama Jukka -- hm -- hän oli sorea, hilpeä poika, kun meni
naimisiin ja muutti pois appensa torppaan, ja nyt --

_Rouva_. Ja nyt on hänellä juomarin muoto, huh --


_Hoikka_ (katsoo kelloansa.) Ah! minun täytyy lähteä jo, meillähän on
kokous kauppias Pohatalla. (Menee.)


Neljäs kohtaus.


_Alfred_. _Rouva_.

_Alfred_ (äitiinsä kääntyen.) Äitiseni, kotia tullessani tapasin
muutamia yli-oppilaita, entisiä koulu-kumppaneitani, minä kutsuin heitä
tänne illalliselle. He sanoivat, että heidän on kiirut matkalle jälleen,
mutta minä vakuutin, ett'ei heiltä mene paljonkaan aikaa hukkaan, sillä
täällä eivät tapaa ketäkään muita paitsi minua ja saattavat siis tulla
vain matka-puvussaan.

_Rouva_. Kyllähän illallisen saavat, milloin vain tulevat. Jahka menen
toimeen, minä lähetän palvelian pöytää kattamaan -- näkeväthän, että
sinulla on oma palvelia -- ja mitä juomia tahdot? noh kilistä vain
kelloa ja lähetä Markulla sana, niin kyllä kohta annan tuoda mitä
tahdot.

_Alfred_. Kiitoksia äitiseni! te olette aina hyvä.

_Rouva_. Niin, poikani, sinähän olet meidän ainoa ilomme, sinulle me
kokoomme, sinun hyväksesi kaikki te'emme. (Lähtee pois, sanoen
itseksensä): Kumma! olen niin levotoin, ett'ei tuo ketun-nahkainen
kappakaan enään oikein saata minua miellyttää.


Viides kohtaus.


_Alfred_, sitten _Markku_.

_Alfred_. Lieneekö isäni jo saanut kirjeen velkojaltani, koska äitini
näytti niin surulliselta? -- Tuo minuun aina vähän koskee, kun vain
äitini surullisena näen, mutta -- täytyyhän sitä nuorena elää -- oojah --
elää sitä täytyy ainakin -- kun rahat tulee ja menee, sehän hupaista!
(Markku tulee tuoden asettimella ruokia.)

_Markku_. Joko saan pöytää kattaa?

_Alfred_. Jo kyllä (katsoo kelloansa.) Heti paikalla ovat täällä.
(Kopina kuuluu.) Jo tulevat, joudu nyt. (Yli-oppilaat tulevat sisälle.)


Kuudes kohtaus.


_Entiset_. _Onni_, _Olli_ ja _Rölli_.

_Onni_. Hyvää iltaa! Tässä nyt ollaan; (he kättelevät.) mutta kuten jo
sanoin, kauan emme joudu viipymään.

_Olli_ (katselee ympärillensä.) Täällähän sinä asut kuin prinssi.

_Rölli_ (katselee pöytään päin.) Vieläpä syötkin kuin prinssi.

_Alfred_. No niin, istutaanpa nyt maistamaan, miltä ruoka maistuu. (He
istuvat ruoalle.) Kuules Rölli, osaatko vielä tepposia tehdä yhtä kuin
ennenkin?

_Rölli_. Aina vähän väliin, mutta kyllä sinä niistä tänään saat vapaana
olla.

_Alfred_. Syökäätte, syökäätte nyt ystäväni. Ettehän toki tänä iltana
edemmäksi mene!

_Olli_. Totta-kaiketi, iltasen syötyämme kohta matkalle taas.

_Rölli_. Täällä on paljon lämpösempi kuin yöllä matkalla.

_Olli_. Vaikka! -- Rientää täytyy toki kotia, joulu tulee.

_Rölli_. Ja morsian vartoo, siinä temppu, joka puolensa pitää.

_Alfred_. Ah, joko niin pitkälle olet joutunut? (Markku kauppaa
paistia.) Vai on Ollilla morsian!

_Onni_. Onpa kyllä. Siinä hän on joutunut edemmäksi meitä muita, vaikka
onkin nuorin.

_Rölli_. Senpä vuoksi on pojan täytynyt lukea itsensä noin laihaksi --
toista minun on, joka olen päättänyt jäädä nuoreksi mieheksi; -- en ole
liiaksi itseäni rasittanut.

_Olli_. Usko hänen puheitaan, kyllä on pojat työtä tehneet tämän
lukukauden; ei ole kukaan meistä joutilaana ollut.

_Alfred_ (Markulle.) Samppanjaa muutama potti! (Markku menee ja palaa
kohta, tuoden klaseja ja kolme pottia samppanjaa asettimella, jonka hän
laskee pöydälle ja lähtee taas pois.) Noh juokaamme nyt! Onnea ja
menestystä Ollille, ja teille kaikille matkallenne. (He juovat kaikin ja
nousevat ruo'atta.) Mutta ystäväni, älkää lähtekö tänäiltana.

_Onni_. Lähdemme kyllä. Totta puhuen kaikin toivomme pian päästä
matkamme perille, sillä lepoa tarvitsemme, ja hauska on kotikin tulla,
varsinkin koska työmme on hyvin menestynyt.

_Alfred_. Minä en vain viitsisi aivujani vaivata tuolla lukemisen
työllä, eikä se liioin leipää tuo.

_Onni_. Semmoinen työ kantaa tulevaisuudessa hedelmiä, ja ne hedelmät
ovat kansamme valistukseksi.

_Alfred_. Hullu paljon työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.

_Rölli_ (ivaten.) Kas niin, tuo on oiva mieli-lause. Mitähän sinä
työskentelet, kun noin mukavalla mieli-lauseella toimeen tulet?
Tahtoisinpa halusta kumppaniksesi ruveta.

_Alfred_. Työni tietysti on isäni viina-tehtaassa.

_Olli_. Viinantehtailia! hyi!

_Onni_ (päätään pudistaen.) Voi pahanen!

_Alfred_ (kummastellen.) Oletteko hulluja! onhan se laillinen ammatti.

_Rölli_ (kylmästi.) On se, valitettavasti kyllä, mutta enpä enään tahdo
kumppaniksesi ruveta, sillä mitä nämät ystäväni (osoittaa
kumppaneitansa) koettavat valistaa, sitä minä silloin koettaisin
myrkyttää ja pimittää. -- (Markku tulee sisälle.)

_Markku_. Kyyti-miehet odottavat tuolla ulkona.

_Onni_. Sano, että heti tulemme. (Markku menee ja ylioppilaat sanovat
jäähyväiset.)

_Alfred_. Tulkaa toistekkin katsomaan.

_Onni_. Jahka sinä paremman ammatin valitset. Hyvästi! (He menevät.)


Seitsemäs kohtaus.


_Alfred_, sitten _Markku_.

_Alfred_. Paremman ammatin valitset -- nuot puoli-hullut! Tuommoiseksi
koulut ja prowessorit tekevät viisaat ihmiset -- (Kilistää kelloa.
Markku tulee sisälle.) Korjaa pois iltanen. (Markku rupeaa ruokia
korjaamaan.) Markku, tuo minulle tyyny tänne sohvalle pääni alle.

_Markku_. Paikalla. (Lähtee vasemmalle ja palajaa kohta, tuoden tyynyn
muassaan.)

_Alfred_ (panee tyynyn päänsä alle.) Kas niin, nyt on hyvä. (Laskee
levolle sohvalle ja rupeaa ääneensä lukemaan sanomalehteä): "Tuota
turmelevaa viinaa tulvailee viina-tehtaista" -- Hohho -- täällähän
vedetään samaa virttä kuin äsken nuot pojat; viitsis tätä lukea,
parempi, kun käännyn kyljelleni. (Laskee pois sanomalehden. Markku
menee. Hoikka tulee.)


Kahdeksas kohtaus.


_Hoikka_. _Alfred_.

_Hoikka_ (menee pöydän luo ja nostelee samppanja-potteja.) Mitä nämät
merkitsee? -- Keitä täällä on ollut?

_Alfred_. Kah, isäni! (Nousee seisoalle.) Minä luulin vain Markun siellä
toimitteleman. Täällä oli luonani muutamia ylioppilaita, entisiä
koulu-kumppaneitani, he söivät illallista ja sitten joimme muutaman
potin samppanjaa.

_Hoikka_. Vai samppanjaa, vai samppanjaa, niinkuin ei mitään muuta olisi
herroille kelvannut.

_Alfred_ (huolettomasti.) Entäpä -- muutama potti samppanjaa -- mutta
voi kuinka minua naurattaa (nauraa.) Kun kuulivat, että isälläni on
viinatehdas, ja että minäkin siellä välistä työskentelen, silloin
sanoivat viinantehtailiat kansan myrkyttäjiksi ja mitä kaikkia
saarnasivat, että minun muka tarvitsisi hankkia itselleni parempi
ammatti. Minä vain viisaasti tein, kun lukiosta eron otin, sillä muuten
varmaankin olisin tuommoiseksi puoli-pöhköksi tullut kuin nuot
ylioppilaat.

_Hoikka_. Lopussa kiitos seisoo. Huono kukkaron hoitaja olet kumminkin.

_Alfred_. Enpä liioin -- (Itseksensä.) Täytyy lähteä pois, sillä muuten
saan hyvät torat, tuossa oli vain alku-lause. Ei ukko hyväksynyt, kun
sai maksaa velkojalleni viisituhatta markkaa. Viisituhatta markkaa -- ei
tuo suurikaan raha ole. (Ääneensä.) Nyt täytyy minun yöksi lähteä
tehtaalle. Hyvästi isäni. (Menee.)

_Hoikka_. Minä en saata häntä oikein nuhdella, en ymmärrä, mikä siinä
vikana lienee. Ja hän on toki viisi-tuhatta markkaa taaskin menettänyt
tietämättömiin. Hm -- noh, tosi on, ettei nuot minun kukkarooni suurta
lovea te'e -- mitäpä noita ajattelen, ne häiritsevät vain lepoani. Kello
on jo paljon, paras että menen maata.

(Esirippu lasketaan.)



Kuvaus.


(Metsäinen seutu kaupungin lähellä. Talvinen yö, kuu-valo, metsä-tien
varrella lumi-kinoksia. Etäällä metsässä näkyy vähäinen mökki ja
toisaalla vilkuttaa komea viina-tehdas. Pieni mieron-tietä kulkeva poika
makaa kinoksella pussoinen olalla. Jukka tuulee tietä pitkin.)

_Jukka_. Hyi kuin on kylmä, enkä edes ryyppyä saanut lämmityksekseni.
Tuo plakkari pahanenkin on aina tyhjä -- juuri kun siellä jotain
kilisee, niin ne riivatut menevät tuonne krouviin, mutta eipä Jukka
tällä kertaa kaikkia menettänytkään viinaan, onpa kelpo vehnänen Matille
taskussani. Poika raukka on monta leipä-palaa isällensä antanut, mutta
nytpä Matin silmät tulevat iloisiksi. (Seisattuu ja ottaa vehnäsen
taskustansa.) Onpa tämä oikein makusa kakku pojalle. (Pistää taas leivän
taskuun ja katsoo lumi-kinokseen päin.) Mitä! Mikä hiisi tuolla on?
(Hieroo silmiänsä.) Mitä näen! Ei ole mahdollista -- enkö ole pöhnässä
-- viinahan tuo kaikenlaisia näköjä, mutta voi! näkö ei muutu, (laskee
kätensä pää-laellensa) ja pääni on nyt aivan selvä. (Lankee polvillensa
ja painaa kätensä kuolleen lapsen sydämmelle.) Voi minun poikani, minun
poikani! myöhään sinulle antimia säästin, kun en ennen sitä tehnyt.
Mieron-tiellä kulkenut, nyt olet vilusta ja väsymyksestä uupunut.
(Nousee seisoalle ja lyö nyrkkinsä vasten rintaansa.) Isä, Isä! huonosti
olet lapsiasi hoitanut -- viina on sinun vimmannut -- (näyttää
kuollutta) ja tuossa jo on toinen uhri. Äiti oli ensimmäinen. (Kääntyy
viina-tehtaan puoleen puristaen nyrkkiänsä.) Te kirotut viina-tehtaat,
jotka myrkkyänne maailmalle viekotellen jakelette, te olette myöskin
syypäät noihin viinan-uhreihin. Oi poikani, sinä olet kaikista
viettelyksistä lepoon päässyt, mutta tässä sinun muistoksesi tupaan
minä, ett'en ikänä enään viinaa maista. (Ottaa lapsen syliinsä.) Oi
poika, kylmä -- kylmä olet. (Menee torppaan päin.)

(Esirippu lasketaan.)



Toinen Näytös.


(Viinantehtailian sali.)


Ensimmäinen kohtaus.


_Hoikka_, sitten eräs _Palvelia_.

_Hoikka_. Tuosta pojastani pelkään tulevan aika tuhlarin. Hän viettää
paljon aikaa ravintoloissa ja kallistaa pulloa luulen liiemmäksi -- ei
ole hyvä - Vaimoni puhuu aina noista Jukan ennustus-sanoista, että
viinasta tullut raha ei siunausta tuota -- hm, entä jos se olisi niin --
-- -- Minä olen tyhmä, joka tuommoisia ajattelen, vallanhan olen
ämmämäinen -- taika-uskoinen, kuin vaimoni, mutta -- kumma levottomuus
minussa vallitsee -- hm, tuo on vain ilman vaikuttamaa; päivä on ollut
niin pilvinen ja synkkä, että tuskin tätä hämärää päiväksi saattaa
kutsuakkaan. (Kilistää kelloa. Palvelia tulee.)

_Palvelia_. Mitä tahdotaan?

_Hoikka_. Valkeaa kynttilään, minä odotan tänne vieraita, kaksi
viinantehtailiaa. (Palvelia sytyttää pari pöydällä olevaa kynttilää ja
menee.)


Toinen kohtaus.


_Hoikka_, sitten _Jukka_.

_Hoikka_. Noh nytpä huone vähän iloisemmalta näyttää. Missä nyt
vaimonikin lienee? Hänellä on aina niitä joulu-toimia. (Kopina kuuluu.)
Kuka siellä porstuassa kopistaa? Häh! (Jukka tulee sisälle siistissä
vaatteissa.)

_Jukka_. Suokaa anteeksi, että tulen sisälle, mutta -Joulu tulee niin
köyhälle, kuin rikkaalle, vaan minulla ei ole lapsilleni mitään jouluksi
ja teidän Rouvanne lupasi minulle antaa almua, jos selkeällä päällä
häneltä sitä anoisin. Nyt olen varsin selkeä, eikä kukaan enään ole
näkevä, että Jukka viinaa ryyppää.

_Hoikka_. Ja sinä olet sama Jukka, joka Mannilan torppaan vävyksi meni?

_Jukka_. Sama -- ja myöskin sama, jollekka te lapsena ollessanne
lupasitte, että, kun kerjäläisenä tulisin almua anomaan, antaisitte
minulle juustoa ja voita-leipää. Muistatteko sitä vielä?

_Hoikka_. Kyllä. (Ottaa rahaa kukkarostansa.) Tuossa sinulle muutama
markka, mutta pahoin pelkään, että ne viinaan menetät.

_Jukka_. Vai pelkäätte -- se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut,
sepä on minun mieron-tiellekkin saattanut.

_Hoikka_. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?

_Jukka_. Kertomus elämästäni on kyllä surullinen. Niin kauan, kuin
Mannilassa olin, kävi kaikki hyvin, mutta sitte muutin tänne kaupunkiin
ajajaksi; vilu tuli tuolla ulkona, ukko viina-puodin ovi-taulussa
kehoitti, pikari kädessä, minua lämmitystä ottamaan, ja kerta menin ensi
kerran, sitten tiesin tien, ukko pikari kädessä nauroi, kun ajoin
sivuitse, tiesinhän poiketa taaskin. Viina-tehtaista tulvaili viinaa,
jota puodeissa ja krouveissa kaupattiin, ja miehistä on tullut
juomareita. Vaimoni koetti elättää ja vaatettaa lapsiamme, mutta minun
oli viinan-himo valloittanut niin, että join hänen vaatteensakkin.
(Äänettömyys. Jukka pyhkii silmiänsä.) Vaimoni sai levon haudassa, vaan
silloin omaa-tuntoani pisti, koska tiesin olevani syypään hänen
aikaiseen kuolemaansa.

_Hoikka_. Noh, tuon ymmärsit etkä vain lakannut tuosta ilkeästä
juomisesta --

_Jukka_ (kolkosti.) En, yhtä ahnaasti join viinaa, kuin viinantehtailia
kokosi rahaa, mutta -- viime yönä, kun pieni Mattiseni jäätyneenä makasi
lumi-kinoksella, silloin vihdoinkin sai sydämmeni kolauksen, semmoisen,
että teidän viinanne, herra, ei minulle enään maistu.

_Hoikka_. Sinä olet hävytöin, mitä se minuun koskee, että sinä olet
juomari?

_Jukka_. Herra! Lakatkaatte aikanansa viinalla rahaa kokoomasta, sillä
kerran täytyy teidän ja krouvarin, yhtä hyvin kuin juomarinkin, tehdä
työstänsä tiliä. (Kovasti.) Herra, teidän työnne kylvää kyynelettä,
jotka kuumana kerran polttamat sydäntänne. Älkää myöhästykö
parannuksessa niinkuin minä! (Ompelia tulee sisälle.)


Kolmas kohtaus.


_Entiset_. _Ompelia_, _Rouva_, Palvelioita ja vieraita
viinantehtailioita.

_Ompelia_. Hyvää päivää. Tässä on rouvan kappa, se on nyt valmis ja
varsin hyvin sopii, sen vakuutan. (Rouva tulee juosten sisälle.)

_Rouva_ (huutaa): Voih! minun poikani! (Vaipuu tuolille.)

_Ompelia_. Mikä Rouvaa vaivaa? Tässä on kappanne.

_Rouva_ (kiljasee): Viekää pois, pitäkää itse tuo, minä en siitä huoli,
se on viina-rahalla ostettu. Oi Hoikka, mihin vietiin minun Alfredini,
vosikalla hän vietiin akkunani ohitse, hän makasi re'essä aivan kuin
kuollut. (Vääntelee käsiään.)

_Ompelia_. Tämähän kumma! Sen vain tiedän, ett'en koskaan työstäni näin
hyvin ole tullut palkituksi. (Ottaa kapan päällensä, kumartaa ja lähtee
ulos.)

_Hoikka_ (vapisten.) Kuule, sinä -- et varmaankaan nähnyt oikein.

_Rouva_. Oih! kuules -- (Ääniä kuuluu.) jo tulevat. (Juoksee vasemmalle
puolelle. Ovi avataan ja Alfred kannetaan näyttämön yli myöskin
vasemmalle puolelle.)

_Hoikka_ (pitäen tuolista kiinni.) Onko hän kuollut?

_Yksi palvelia_. Ei, hän vain humala-päissään ajoi niin riivatusti, että
reki kumoon kaatui, ja sai siinä semmoisen pamauksen, että pyörtyi.
Kyllä hänen vielä toki sydämmensä sykkii.

_Jukka_ (osoittaa kamariin päin, johon Alfred vietiin.) Siinä taaskin
yksi viinan-uhri. (Kaksi viinantehtailiaa tulee sisälle.)

_Hoikka_ (nostaa kätensä ohauksillensa, huutaen raivoisasti): Pois
täältä! kaikki on viinaa -- viina-potit tanssivat seinillä. Voi
onnetointa! ei ne anna minulle rauhaa, ennen kuin koko viina-tehdas on
hajotettu. (Juoksee pois kamariinsa.)

_Viinantehtailijat_. Mikä herran on? -- Mikä herran on?

_Jukka_. Hän raivoaa, maan myrskyt ja raju-tuulet puhdistavat ilman ja
sitte seuraa tyyne, kirkas päivä; mutta teille, hyvät herrat
viinantehtailiat, tässä vielä sanon:

      "Te viinalla viettelette
      Ja ihmislapsia juottelette,
      Ah! kuinka tuntunee teitille,
      Kun kerran kutsutaan tilille.
      Sitä ajatelkaa aikanansa."





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Viinantehtailia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.