Title: Järkimiehet miettimässä
Author: Hemmo, Kaarlo, 1858-1940
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Järkimiehet miettimässä" ***


JÄRKIMIEHET MIETTIMÄSSÄ

Kyhäeli

K. H. T. [Kaarlo Hemmo Tiihonen]


K. Malmström'in kirjapaino, Kuopio. 1901.



I.


"No Elli, mitä olet tuuminut? Pysytkö eilisessä vastustamisessasi vai
rupeatko myöntämään", kysyi Mattilan isäntä. "Olen sitä mieltä, että jos
asiasta on jotain tuleva, on jo aika päästä päätökseen."

"Mikä hätä sinulla nyt taasen on?" vastasi Elli puolinaisella
kiivaudella. "Olenhan jo ennen sanonut, että saat tehdä, mitä itse
parhaaksi katsot, mutta semmoinen minun ajatukseni kuitenkin aina on,
että minun isältäni saatua perintöä sinä siinä tulet kyllä käyttämään.
Eikä se tapahdu minun suostumuksellani, -- vaan olethan sinä nyt isäntä
talossa", lisäsi hän ivallisesti naurahtaen.

"Ja sinä, Elli, uskot, että minä moisen vastauksen saatuani ryhtyisin
niin tärkeään asiaan! Olethan sitä paitse liiankin selvään antanut minun
huomata, että omaisuus on sinun. Sen johdosta en tahdo muuta vastata,
kuin vaan sanon, että sinua pyysin omakseni sinun itsesi, enkä rahojesi
tähden. Olen aina uskonut sinunkin olevan tästä vakuutetun, mutta
taitaapa olla syytä ruveta epäilemään, että olen erehtynyt. Kuitenkin
muistutan sinua siitä, mitä ennen häitämme lausuin, että tämmöisiä
viittauksia en tahdo kuulla -- siihen en suoran luonteeni vuoksi ole
luotu."

Mattilan Eljas nousi penkiltä ja lähti ovea kohti. Astuessaan ulos,
lausui hän: "Menen ulkoniitylle väkeä katsomaan ja toivon joutuvani
suurukselle kotiin."

Hän oli pulska ja reipas mies tuo Eljas ja jo ulkomuodosta saattoi nähdä,
että hän on sisällisestikin kehittynyt. Jo lapsena oli hänellä niin suuri
lukuhalu, että sananparreksi tuli: "Eljaksen löytää aina lukemasta".
Koulutielle olisi mielellään lähtenyt, mutta isä ei uskaltanut niin
suuria varoja kysyvään yritykseen poikaa päästää, vaikk'ei periaatteessa
mitään vastaan ollut sanomista. Kansakoulun hän kuitenkin sai käydä, meni
sitten maanviljelyskouluun, vieläpä kansanopistossakin lukuvuoden oli.
Näissä kaikissa hänen harrastuksensa kirjallisuuden viljelemiseen yhä
kiihtyi. Ja kaiken hyvän kirjallisuuden hän itselleen hankkikin, mutta
roskakirjallisuudesta muitakin varoitti. Mutta vaikka niin innokas
lukumies oli, ei hän kuitenkaan työntekovelvollisuuttaan unohtanut. Aina
hän oli työaikana työssä, eikä katsonut, oliko työ raskasta vai huokeaa.
Etenkin sen jälkeen, kuin kotitalossa ero tehtiin ja Eljas sai oman pikku
tilan, huomattiin, että hän on työmies kiireestä kantapäähän asti. Hänen
valiolauseensa oli: "Taloa ei ole arvosteltava suuruuden, vaan sen
mukaan, minkälaisessa kunnossa se on." Ja kuntoon hän talonsa laittoikin.
Siksipä yksin kielikellotkin silloin, kuin Eljas varhaista nuoruudesta
asti sydämessään vallinneen taipumuksen johdosta solmitsi avioliiton
siteet Elli Mannerheimon kanssa, yhtyivät muiden kanssa sanomaan: "Kelpaa
siihen taloon emännäksi tulla." Eikä juuri kukaan ajatellut, että Eljas
oli rahanaimisen tehnyt, sitä vähemmän vielä, kun huomattiin, että hän
koetti omilla neuvoillaan pyrkiä eteen päin, ja jos milloin vaimonsa
perintörahoja käytti, tapahtui se aina tämän suostumuksella. Sanomattakin
arvataan, että Eljas tuli vuosi vuodelta yhä enemmän arvossa pidetyksi
kunnassaan.

Kun Eljas äsken kerrotun keskustelun loputtua oli huoneesta poistunut,
jäi Elli yksinään akkunasta katselemaan.

Hän näytti tällä kertaa hermostuneelta, mikä kuitenkaan ei estänyt
hänessä olevaa hyvänsävyisyyttä näkymästä. Pohjaltaan Elli olikin
helläsydäminen nainen, jos kohta nuorena orvoksi jäätyään oli vieraan
kasvatuksen merkkejä hänen luonteeseensa pinnalle tarttunut. Ensi kerran
taisi tapahtua, että Eljaksen ja hänen välillään oli edes sen verran
kiivauteen vivahtavaa sananvaihtoa ollut. Siksi Elli niin kovin
miettiväiseksi muuttui, että kun piiat häneltä töitä kyselivät, olivat
hänen vastauksensa epäselviä, jopa vääriäkin. Se herätti kummastusta ja
palvelijat alkoivat keskenään kuiskutella yhtä ja toista. He olivat kyllä
havainneet, että emäntä ja isäntä vaihtoivat keskenään muutamia vakavia
sanoja ... oikeata riitaa se ei ollut ... mutta jotakin oli tapahtunut,
se oli aivan varmaa...

Elli mietti ja mietti, että melkein alkoi päätä pakottaa. Hän ei
ymmärtänyt mitään pahaa sanoneensa, oli vaan hieman viitannut ... niin,
-- mutta eiköhän kuitenkin ollut väärin puhua isänsä perinnöstä? Kuinka
hän tulikaan tuommoista maininneeksi, kun kuitenkin hyvin tiesi,
ett'eivät rahat, vaan molemminpuolinen rakkaus oli Eljaksen ja
hänet yhdistänyt? "Ei, kyllä oli rumasti tehty ruveta puhumaan
isän-perinnöstä... Mutta enhän käsitä henkivakuutusta, enkä sen
hyödyttäväisyyttä. Ovathan rahat pankissa varmassa tallessa. Miksikähän
on Eljas ruvennut puuhaamaan henkivakuutuksen ottamista, vieläpä tahtoisi
sen kerrassaan maksettavaksi? Eihän siihen ole pakkoa. Mutta kun en
kuitenkaan ymmärrä tuota ja kun tiedän, että Eljaksella on
tosi-sivistystä ja kuntoa ja että hän on niin henkivakuutukseen kuin
kaikkeen muuhunkin täydellisesti perehtynyt, niin miksikäs en voi
huoletta jättää sitä hänen päätettäväksensä? No, niinhän minä teinkin.
Mutta lisäsin niin ilkeitä sanoja -- hyi, kuinka olin itsekin ilkeä!"

Tähän loppui Ellin mietiskely, sillä palvelijoita alkoi saapua suuruksen
valmistelupuuhiin. Pian pöytä oli katettu. Vastoin tavallisuutta ei
isäntää näkynyt.

"Syökää nyt tällä kertaa yksinänne", sanoi emäntä. "Isäntä meni
ulkoniitylle, eikä ole varmaa tietoa, koska hän palajaa. Ja kiirettä
tässä on kotiniitylläkin, niin ett'ei ole aikaa tuhlattavana. Minä syön
sitten isännän kanssa."

Keskellä ateriaa saapui isäntä ja asettui pöydänpäähän tavalliselle
paikalleen.

Kun palvelijat ja päiväläiset olivat poistuneet, sanoi Elli lempeästi
miehelleen: "Olin äsken niin häijy sinua kohtaan. Ethän ole pahastunut
siitä?"

"Eihän minun tapani ole semmoinen", vastasi Eljas tyynesti. "Olisi
kuitenkin hauskaa, että vast'edes jätät moiset puheet sikseen. En tahdo
uskoa, että sinä oikeastaan tarkoitit sitä, mitä sanoit. Ja mitä hyötyä
on siitä sitten? Se päivä päättyy itkulla, joka riidalla alkaa. Ja jos
eripuraisuus saa jalansijan, niin yhteiselämän onnellisuus häviää."

"Olen niin paljon miettinyt tuota henkivakuutusasiaa, mutta en sitä
ymmärrä", sanoi Elli. "Jos nyt vielä kerran koettaisit selittää sitä
minulle, olisi hauskaa, kun kuitenkin tahdot, että minun pitää se ensin
ymmärtää ja vasta sitten antaa suostumukseni. Olisi parempi, että sinä
yksin" -- -- --

"Olemmehan molemmat samanvertaisia", keskeytti Eljas. "En minä tee mitään
yhteistä, johon sinä et suostu, enkä yhtään tahdo, että sinun
on minuun niin umpimähkään luotettava, että minä yksinäni kaikki
päättäisin ja kaikki tekisin. Onhan sinulla kylläkin älyä perehtyä niin
helppotajuiseen asiaan, kuin henkivakuutus on. Ja kuten olen ehdottanut,
niin aivan samalla tavalla tekisin, vaikka rahat minunkin perimiäni
olisivat. Eihän meillä pitäisi olla mitään sinun tai minun, vaan kaikki
on meidän yhteistä omaisuutta, jota yhdessä hoidamme ja kartutamme."

"Niin on! Eikä sinun koskaan enää tarvitse kuulla minulta moisia
puheita", sanoi Elli päättävästi. "Mutta milloin otamme" -- -- --

"Voi, voi! Onko isäntäväki kuullut, mitä on tapahtunut Taskisen
isännälle?" huusi eräs työvaimo ovelta. "Paimenpoika kertoo, että
Taskisen ori oli ajaessa pillastunut ja että on niin pahoin
loukkaantunut, että on viety kaupunkiin."

"Kuka on viety kaupunkiin? Isäntäkö vai ori?" kysyi Eljas.

"Tietysti isäntä, sillä hänhän juuri on loukkaantunut", vastasi vaimo ja
palasi työhönsä.

"Minun täytyy mennä Taskiseen", sanoi Eljas. "Taskinenhan oli tässä äsken
vielä reipas ja terve, kun minä hänen kanssaan vaihdoin muutamin sanoja
mennessäni hänen ohitsensa. Kun emäntä siinä talossa on vähän kokematon,
voin ehkä antaa hänelle hyviä neuvoja näin kiireellisen työajan varalle.
Hyvästi nyt!"

"Mutta milloin otamme tuon henkivakuutuksen uudestaan keskusteltavaksi?"
kysäsi Elli. "En tahtoisi sinun tähtesi asiaa kovin kauaksi jättää."

"Taitaa parhaiten sopia sunnuntaina."

"Mutta sunnuntaihin on vielä kokonainen viikko."

"Kun asia on perinpohjaisesti pohdittava, niin silloin on soveliain aika.
Ehkä voimme silloin opettajan ja jonkun muun saada neuvonantajaksi vielä
lisäksi", sanoi Eljas. "Asiaa ei ole epämääräiseen aikaan lykättävä, sen
kyllä selvästi Taskisen tapauksesta havaitsemme. Vaan meidän on asia koko
laajuudessaan otettava käsitelläksemme, sillä katsos, Elli" -- hän
kääntyi takaisin ja laski kätensä vaimonsa olkapäälle -- "minä tahdon,
että sinä henkivakuutuksen täydellisesti ymmärrät ja hyväksyt, ennenkuin
siihen ryhdymme. Ei saa mihinkään kevytmielisesti myöntyä. Mutta hyvästi
nyt toistamiseen! Elä nyt enää murehdi tämän aamuisia sanojasi. Ethän
sentään tarkoittanut niillä mitään pahaa."

"En toki, en, en! Olen kuitenkin iloinen, että minua et väärin
käsittänyt. Hyvästi, Eljas!"

He menivät kumpainenkin omalle suunnalleen. Elli oli tyytyväinen, ett'ei
katkera mieli päässyt hänen mieheensä juurtumaan, mutta vielä iloisempi
oli hän siitä, että oli siihen määrään oman itsensä voittanut, jotta oli
voinut vikansa tunnustaa. Eljaksen kanssa naimisessa ollessaan oli hän jo
ennenkin havainnut, miten pahasti hemmottelu oli häneen vaikuttanut,
mutta pahe oli siksi juurtunut, ett'ei hän ollut sille mitään voinut. Nyt
hän luuli jo sen juurista kiinni saaneensa ja sen irti repineensä -- ja
siitä hänen mielensä niin riemastui, että palvelijat kummastellen
katselivat hänen iloisuuttansa.



II.


Kaikki Mattilan väki palvelijat, torpparit ja päiväläiset -- oli
keskiviikoksi koottu takaniitylle jonka heinät olivat sinä päivänä latoon
pantavat. Mutta kyllä kelpasikin tämmöisenä poutakesänä heiniä koota --
ne olivat ruutikuivia melkein heti kaaduttuaan. Kiirettä nyt oli, sillä
rukiit olivat kypsymäisillään, eikä heinänteko ollut vielä lopussa. Tämä
kesä kysyi voimia ja tarmoa sekä työväeltä että isännältä. Mutta ainakin
Eljas on mies, joka sai kaiken kuin voidellun menemään. Ollen itse
eturivissä, johti hän työnsä ja väkensä mainiosti. Hän vaati itseltään
ensin ja sitten vasta muilta.

Istuttiin juuri päivällistä syömässä niittyladon varjossa. Vaikka oltiin
Heinäkuun kuumimmassa helteessä hikeen asti ponnisteltu, oltiin kuitenkin
hilpeitä. Leikkiä laskettiin ja sanasutkauksia päästeltiin.

"Katsokaas Kaisaa" -- virnaili renki -- "kun koettaa niin suurta
piimäkokkelia ryypätä, että silmänsä repiävät."

Kaisa punastui, laski tuopin maahan ja lausui: "Sinun suusi on jo
repeytynyt, koska se ei voi kiinni pysyä."

Puhelu sai kuitenkin toisen suunnan, kun eräs miehistä kysäsi: "Onkohan
totta, että Taskisen isäntä on kuollut? Minä kuulin aamulla, että hän
eilispäivän kuluessa on nukkunut ijankaikkiseen uneen -- semmoinen sana
on muka sairashuoneelta tullut. Onko isäntä siitä mitään kuullut?"

"En ole kuullut mitään siitä, vaikka kyllä yksinäni olen arvellut, ett'ei
Taskinen koskaan parane, sillä niin pahoin hän oli musertunut", vastasi
Eljas.

"Onpa se onneton isku tuolle perheelle", sanoi emäntä. "Mies parhaassa
ijässään ja niin toimelias kaikinpuolin kun hän oli sekä hyväkin vielä.
Ei hän vielä liene ennättänyt saada talouttansa aivan varmalle pohjalle,
sillä luulenpa, että on velkoja."

"No, veloista ei ole mitään vaaraa", puheli Eljas. "Kun Taskinen oli
henkivakuutuksessa, niin vakuutussumma riittää tekemään talon
velattomaksi, vieläpä rahoja ylikin jää."

"Mikä on tuo henkivakuutus?" kysäsi Heikki. "onhan siitä nykyisin
paljonkin puhuttu, mutta en minä ole vielä koko sen asian perille
päässyt."

"No, en voi nyt ruveta tässä sitä laajemmin selittelemään", vastasi
isäntä. "Lyhyesti sanottuna on henkivakuutus semmoinen säästölaitos, että
siihen maksetaan joka kerrassaan tahi joka vuosi varma rahamäärä, jota
sanotaan vakuutusmaksuksi, ja laitos taasen sitoutuu tätä vakuutusmaksua
vastaan suorittamaan vakuutussumman joko maksajan, s.o. vakuutetun,
kuoltua tai viimeistäänkin silloin, kuin hän on täyttänyt määrätyn
ikävuoden. Kun säästöpankista voidaan pääoma korkoineen ottaa, milloin
halutaan, ei henkivakuutuslaitoksesta saada vakuutussummaa, ennenkuin se
välipuheen mukaan on maksettava. Mutta säästöpankki ei maksa muuta
kuin siihen sijoitetut rahat korkoineen, kun sitä vastoin
henkivakuutuslaitoksen täytyy suorittaa koko vakuutettu summa, vaikk'ei
se vakuutusmaksuina ole niin paljoa saanutkaan."

"Mistäs se laitos ne rahat sitten ottaa?" uteli Heikki.

"Vakuutusmaksuista tietysti, mutta selitys siitä, miten siinä
menetellään, on liian mutkikasta voidakseni siihen nyt tässä ryhtyä.
-- Annapas minulle piimäleili, Elli. Kiitos! -- Mutta lyhyesti sanottuna
on asia näin. Vakuutusmaksusta asetetaan osa korkoa kasvamaan, jotta
siitä, jos vakuutettu elää vakuutussumman maksuaikaan asti, muodostuu se
summa, mistä hän on vakuutettu ja mikä sillä ajankohdalla on maksettava.
Toinen osa käytetään kuolemantapauksista meneviin suorituksiin ja
laitoksen hoitokustannuksiin. On muistettava, että kuolemantapauksen
sattuessa on aina joku osa vakuutussummasta valmiina, jotta toisten
vakuutettujen vakuutusmaksuista ei tarvita ottaa koko suoritettavaa
summaa, vaan ainoastaan se osa, mikä puuttuu, ja on tämä osa suurempi
tahi pienempi, riippuen siitä, kuinka kauan vainaja on ollut vakuutettu
ja minkä vakuutustavan mukaan hänen vakuutuksensa on ollut tehty. Mutta
miten tässä erikoisseikoissa menetellään, sitä en osaa sanoa, ja sitä
hoitaakin laitoksen oppinut matemaatikko, johon täytyy luottaa, sitä
enemmän vielä, kun hän on valantehnyt, kuten on laita siinä yhtiössä,
missä Taskinen ja minä otimme" -- -- --

"Sinäkö? Oletko sinäkin henkivakuutuksessa?" huudahti Elli.

"Olen kun olenkin", sanoi Eljas hieman hämillään. "Asianlaita on siten,
ett'ei sitä tavallisesti ensiksi vastaan-tulevalle kerrota... Muuten
kyllä sen holhoojallesi ilmoitin kosima-aikanani, kun jo silloin huomasin
sinussa vastenmielisyyttä 'maallisiin asioihin'. En olisi nytkään siitä
mitään virkkanut, ell'eivät vanhat muistot olisi vieneet minua mukanaan
liiaksi... Mutta -- kiitos Jumalalle ruoasta -- nyt heti työhön miehet ja
naiset! Kuivunut heinä odottaa kokoojiansa. Jopa tässä tuli tarpeeksi
juteltua tällä kertaa."

Kaikki nousivat ja lähtivät työhön. Elli otti Eljaksen hihasta kiinni ja
kuiskasi:

"En ymmärrä, mistä syystä sinä vielä puuhaat tuon henkivakuutuksen
kanssa, kun jo kerran olet vakuutettu. Voihan se olla hyvä semmoisille,
kuin esimerkiksi Taskisen perheelle, mutta mitäs me" -- -- --

"Me emme missään suhteessa eroa Taskisen perheestä, sillä samat ovat
velvollisuudet maailmassa meilläkin. Mutta eihän ole kysymys yksin minun
vakuutuksestani ollutkaan, vaan on puhuttu myöskin sinun
henkivakuutuksestasi. Ja muutoin se vakuutus, joka riitti minulle yksin
ollessani, voi ehkä tulla liian vähäpätöiseksi naimisessa ollessani, jos
ehkä" -- lisäsi hän leikillisesti hymyillen -- "hyvinkin suuren perheen
isäksi joudun... Aina on ajateltava tulevia polvia, joita kohtaan on
sinulla, minulla ja jokaisella mitä painavimpia velvollisuuksia."

"Niin, -- mutta eihän meillä ole, kuin yksi poika, tuo valkotukka ja
sinisilmäinen Eljas, joka ensiviikolla täyttää 8 kuukautta."

"No, onpa jo aluksi siinäkin."

"Voi, voi! Onkohan pikku Eljas itkenyt kodossa ja ovatkohan häntä hyvin
hoitaneet?"

"Ole huoletta siitä. Sama Leena, joka sinua pienenä ollessasi hoiteli, se
sama Leena osaa sinun poikaasikin hellyydellä vaalia... Käskithän sitä
paitse lapsentytön heti tulla sinua hakemaan kotiin, jos Eljas hiukankin
rauhattomaksi rupeaa. Vaan kun sinä kerran sanoit, että mitä me turhaa
liiaksi lapsestamme huolta pidämme -- katsokoon hän muka itse eteensä
suureksi tultuaan, niin tahdonpa nyt kysyä: mitä pitäisit vanhemmastasi,
jos olisivat kaikkensa hävittäneet ja sinut puille paljaille jättäneet?
Kunnioittaisitko heidän muistoaan, kuten nyt teet?"

"Elä haasta tuommoisesta, mitä joskus ilman ajattelematta olen puhellut.
Vaan sanopas minulle, kuka minut perii, jos minä -- Herra siitä
varjelkoon -- sattuisin piankin kuolemaan?"

"Lain mukaan olen minä Eljaksen kanssa sinun perillisesi."

"Sinulle siis olisi hyötyä minun henkivakuutuksestanikin?"

"Saman verran kuin sinulle on minun vakuutuksestani -- tai oikeastaan
vähemmän, sillä sinun vakuutuksesi olen ajatellut tehtäväksi pienemmälle
summalle kuin minun. Mutta onpa jo meidänkin aika lähteä työhön."

He ottivat haravansa ja ryhtyivät toisten joukossa heinäkarhoja kokoomaan.

Elli ei työssäkään voinut jättää mielestään tuota henkivakuutusta. Miksi
hän tahtoo minuakin vakuuttaa? Paha henki oli taasen päässyt irti. Hän
tiesi, että Eljas häntä todellisesti rakastaa, kuten hänkin Eljasta.
Jättäisihän hän jo nytkin perintöä -- miksi Eljas tahtoo sitä vielä
henkivakuutuksella suurentaa? Mutta ei siinä voi mitään oman voiton
pyyntöä olla -- eipä sitä hänenkään mieleensä tule, vaikka tietää nyt,
että Eljas on henkivakuutuksessa. Ei, ei Eljas häntä toivoisi
henkivakuutuksessa olevana sen enempää kuolemaan, kuin nytkään. Paras on
jättää asia sunnuntaiksi -- kai se silloin selvenee.

Mutta kaikesta huolimatta Elli jäi levottomaksi. Oudot ajatukset
risteilivät mielessä ja sydämessä tuntui niin kummalliselta...

Eljas kyllä havaitsi tämän, mutta hän ei kadottanut mielenmalttiaan. Hän
kohteli Elliä tyyneydellä, kuin sairasta lasta.

Koko niityn tuotteet ennätettiin hyvissä ajoin saada latoon. Tyytyväisinä
mentiin kotiin. Ellin mieliala muuttui pikku Eljasta hyväellessä, joka
oli voinut erinomaisesti. Näytti kuin äiti olisi poikaansa entistä
enemmän kiintynyt...



III.


Vitkalleen ja hartaudessa astui Mattilan Elli Eljaksensa kanssa
kirkon-portaita alas, kun jumalanpalvelus oli päättynyt. Pieniin
joukkoihin kokoontuivat ihmiset kirkkomäellä. Painostava mieliala
vallitsi kaikkialla. Äskettäin juuri oli saapunut viesti
asevelvolisuusasian lopullisesta kohtalosta. Siitä nyt keskusteltiin ja
se synnytti surun ilmeen kaikkien kasvoille.

Kun Mattilan haltijaväki tuli kirkkomäelle, pysähtyi Eljas ja katseli
ympärilleen, ikäänkuin jotain etsien.

"Missähän opettaja nyt lienee? Näin hänen äsken kirkosta menevän
Mäentaustan lautamiehen kanssa", puheli Eljas itsekseen. Sitten hän
kääntyi Elliin päin. "Etkö ole samaa mieltä minun kanssani, että pyydämme
heidät molemmat päivälliselle meille? Saammehan sitten jutella yhtä ja
toista -- muun muassa puhella henkivakuutusasiastakin. Mäentausta on
älykäs ukko ja hänellä kyllä on viisas neuvo meillekin annettavana, jos
vaan pyydämme. Mutta minne ihmeelle he hävisivät?"

"Tuollahan nuo ovat tapulin vieressä, jossa Mäentausta valjastaa
hevostaan. Pyydetään heitä vaan, se on oikein mieleeni. Kyllä ruokaa
riittää heillekin".

Mentiin ja pyydettiin opettaja Oksasta ja Mäentaustan lautamiestä
emäntänsä kanssa Mattilaan. Ensin hieman kursailtiin, kun muka on niin
usein Mattilassa oltu, mutta kutsu kuitenkin otettiin vastaan.
Mäentaustan pieni poika lähti hevosella kiertotietä ja muut kaikki
menivät Mattilan kirkkoveneesen.

Venematkalla lausuttiin vakavia sanoja niistä huolestuttavista
tapahtumista, jotka viime vuosina olivat kohdanneet Suomen kansaa.
Synkältä kyllä tulevaisuus kangasti, mutta jos suomalaiset itse pysyvät
rehellisinä suomalaisina, eivätkä itseään unohda, niin, "viel' uusi päivä
kaikki muuttaa voi". Yksimielisiä oltiin siinä, että nykyinen tila
asettaa suurempia vaatimuksia kansan kehitykselle ylipäänsä, mutta
etenkin sen siveellisen tarmon kasvattamiselle.

Saavuttiin Mattilan rantaan ja noustiin maalle. Molemmat emännät
riensivät edeltäkäsin katsomaan, oliko kaikki valmiina ja myöskin
päivällistä valmistamaan. Nuo kolme miestä jäivät rantapeltoa
katselemaan, jossa rukiinleikkuuta oli eilen aljettu. Ihailtiin lupaavaa
satoa, jonka herttainen v. 1901 kesä oli lahjoittanut. Kuivuus ei ollut
pahasti vaikuttanut tällä paikkakunnalla, sillä ukkoissadetta oli tuon
tuostakin saatu.

Mäentausta huomautti, että hyvä sato olikin nyt paikallaan, kun
kunnallismaksut taas nousevat, koska on välttämätöntä rakentaa ainakin
pari uutta kansakoulua. "Eihän vielä tiedetä, mistä rahat otetaan",
lopetti hän puheensa. "Lainata meidän täytyy, mutta on hirveätä maksaa 6
tai 7 prosenttia korkoa pankeille. Eikä valtiolta voida tämmöisiin
yrityksiin pyytää. Kuulin, että naapurikunnan samanlainen pyyntö on
hyljätty."

"No, silloin pitää kääntyä lainaa pyytämään Suomi-yhtiöltä. Minun
kotipitäjäni Pohjanmaalla sai Suomi-yhtiöltä ottamallaan lainalla viime
katovuonna hädän torjutuksi, eikä korko ollut, kuin 5 prosenttia", tiesi
opettaja kertoa.

"Ei kunnallislautakunta ole vielä muuta, kuin asiaa mietiskellyt", sanoi
Mäentausta. "Hyvä on, että sain tuon tiedon. Ei täällä sitä yhtiötä juuri
paljon tunneta."

"Kyllä sitä jo täälläkin tunnetaan" -- lausui Eljas -- "ainakin niissä
piireissä, joissa henkivakuutusta pohditaan. Ikävää vaan on, ett'ei sillä
täällä ole semmoista asiamiestä, joka innolla ja kunnolla tekisi sekä
yhtiötä että vakuutusaatetta tunnetuksi kansalle... Mutta meidän on
kiirehdittävä taloon. Näen jo Ellin tuolla veräjällä vartoovan meitä."

Astuskeltiin sisään ja pian itsekullakin oli höyryävä kahvikuppi kädessä.
Jonkuu ajan kuluttua ilmestyi emäntä ovelle ja kutsui vieraita
"haukkaamaan sitä, mitä talossa näin sattumalta tarjolla on."

Aterioidessa liikkui keskustelu useilla eri aloilla. Mäentausta on
kiivasluontoinen ja kun hän pääsi moittimisen alkuun, niin kyllä
oli kuunneltavaa. Hän moitti kasvavaa sukupolvea veltostumisesta,
laiskuudesta ja yli varojen elämisestä. "Ei kukaan enää tahdo kovaa työtä
tehdä, kaikki vaan keinottelulla ja helpolla työllä toimeentuloa etsivät.
Metsät ja talot myödään tehtaille, rahoilla pöyhkeillään jonkun aikaa,
ajellaan polkupyörillä ja eletään herroiksi, ei edes kotikutoinen vaate
kelpaa. Jos tätä menoa jonkun aikaa kestää, jos eivät silmät jo pian
avaannu, niin perikatoon joudumme. Miksi semmoisella vauhdilla
tahdotaankaan loppua kohti kulkea? Ei yhtään huomisesta välitetä, kunhan
vaan päiväkseen hyvin eletään. Samanlaisia ovat kaikki niin herrat, kuin
talolliset, niin palvelijat, kuin työväkikin. Mutta kyllä tästä vielä
kirous palkaksi koituu, jahka kaikki joudumme kerjäläisinä kelkka perässä
kulkemaan, kuin pyrstötähdet taivaalla", lausui hän lopuksi kiivastuneena
ja löi nyrkkiään pöytään, niin että lautaset helähtivät.

"Hillitse itseäsi" -- alkoi Mäentaustan emäntä -- "ja muista, että olet
toisten vieraana."

"Niin, antakaa todellakin anteeksi! Mutta en voi luontoani saada
aisoissaan pysymään, kun näitä asioita koskettelen. Tiedänhän, ett'eivät
kaikki samanlaisia ole, vaikka taisin kiivastuneena niin sanoa. Niinpä
esimerkiksi ei tässä talossa yli varojen eletä, eikä aikaa turhaan
käytetä. Uskaltaa tämän talon emäntä navettaan mennä, jota monet
köyhäinkin talojen matamit eivät enää tee, ja nähdään hänet
heinäniitylläkin. Ja entäs isäntä sitten" -- --

"Kas, kun setä rupeaa" -- virkkoi Eljas -- "päivällistä tuommoisella
korupuheella maksamaan... Ei pidä liioitella... Kiitos kuitenkin, että
meistä hyvää ajatellaan! -- Koska en luule tässä enää mitään lisää olevan
odotettavana, nouskaamme pöydästä pois. Luojalle kiitos!"

Kun siinä oli kiitelty ja kosteltu, lausui Mattilan isäntä näin:
"Menkäämme nyt saliin, niin voimme ryhtyä pääasiaan, joka on saada hyvä
neuvo teiltä, kunnioitettavat vieraamme. Elli ja minä olemme erimielisiä
eräässä asiassa. Ja koska tapani on ja tulee olemaan, ett'en tärkeissä
asioissa toimi omin päin ilman Ellini myöntymystä, joskin olen selvillä
asian edullisuudesta ja hyvistä puolista, en ole nytkään tehnyt mitään,
kun hän on vastaan. En ole myöskään tahtonut jättää asiaa sikseen, koska
katson sen tärkeäksi sekä itsellemme että välillisesti koko kansallemme,
vaan olemme sen vuoksi päättäneet yhdessä kuulustella parin ymmärtävän
miehen neuvoa ja toimia sen mukaan.

"Asia on tämä. Kuten tiedätte, jätti appivaarini jälkeensä jotenkin
runsaan omaisuuden, josta Elli sai puolet. Erittäin on tästä omaisuudesta
nyt kysymyksessä se, joka saatiin myödystä metsästä ja mikä osa on nyt
pankkiin talletettuna. Minä tahtoisin irtisanoa pankkitalletuksista osan
ja asettaa ne rahat henkivakuutuksiin Ellin ja minun hengelle. Mutta Elli
ei siihen suostu. Mitä sanotte te henkivakuutuksesta?"

"Hullutuksia", huudahti Mäentaustan emäntä. "Kun rahat ovat pankissa,
ovat ne hyvässä tallessa. Miksi siis ottaa ne sieltä?"

"Kyllä eukkoni on aina heti valmis vastaamaan", naurahti Mäentausta.
"Mutta jos tässä neuvo on annettava, on asia tarkoin punnittava. Ensin
kuitenkin tahdon tietää, mistä syystä otat henkivakuutuksen."

"No, siitä syystä, kuin ennenkin olen saman asian tehnyt. Minun
järkähtämätön vakaumukseni on, että henkivakuutus on nykyajan paras ja
luotettavin säästölipas. Se kehottaa säästämiseen ja samalla se varmentaa
säästämisen tulokset, huolimatta säästäjän elämänpituudesta. Saadaan
huoletta työskennellä muissa toimissa, kun vaan säännöllisesti yhtiölle
suoritetaan sovitut maksut -- silloin tiedetään, että se summa, josta
ollaan vakuutettu, tulee täydellisesti suoritetuksi sillä hetkellä,
jolloin sitä mahdollisesti parhaiten tarvitaan. Tämä nyt koskee
henkivakuutuksen sitä lajia, joka tehdään vuotuisilla vakuutusmaksuilla.
Mutta meillä on erityisesti kysymys henkivakuutuksesta kertamaksulla.
Minä tahdon, kuten jo sanoin, sijoittaa osan meidän talletuksiamme
henkivakuutuksiin kertamaksuilla ja nämä vakuutukset tehtäisiin sekä
Ellin että minun hengelle".

"Miksi emäntä olisi vakuutettava?" keskeytti Mäentaustan Sanna
innoissaan. "Eikö riitä, että isäntä yksinään rupeaa noihin
hullutuksiin?"

"No, tietysti siksi" sanoi Elli ivallisesti -- "että Eljas saa suuremman
perinnön minun jälkeeni."

"Aivan samoin kuin sinä saat minun jälkeeni", lausui Eljas tyynellä
äänellä, vaikka kyllä havaittiin, että iva oli kipeästi sattunut.
"Mielestäni on vaimolla avioliitossa sama arvo kuin miehelläkin. Ja
vaimon kuolema vaikuttaa taloudellista häiriötä yhdellä tavalla kuin
miehenkin, jos kohta ei niin suuressa määrässä. Sen vuoksi katson, että
kumpaisenkin avioliitto-osallisen velvollisuus on olla vakuutettu. Vaimon
vakuutus voi kuitenkin olla pienempi. En ota tässä ollenkaan puheen
aineeksi sitä mielettömyyttä, että henkivakuutus jollain tavoin
kehoittaisi toivomaan vakuutetun kuolemista, jotta muka sitten saisi
periä. Miksi ei samaa voi olettaa ilman henkivakuutustakin? Jos joku
povessaan moisia siveettömyyden todisteita kantaa, niin voidaan olla
varmat, että hänellä on sama toivo muunkin tavaran suhteen."

"Kyllä minä olen yhtä mieltä tässä kohden", huomautti Mäentausta. "sitä
paitse voin kertoa, ett'ei vakuutussummaa suoriteta, jos vakuutetun
esimerkiksi surmaisi se, joka vakuutussumman on saapa. Siitä ei siis
olisi sitä hyötyä, kuin tavallisesta perinnöstä, vaan tappio olisi
suoranainen tulos. Jättäkäämme tämä seikka keskustelun ulkopuolelle,
sillä olemmehan vielä toki suomalaisia, emmekä itämaalaisia rosvoja",
lisäsi hän päättävällä vakavuudella.

"Enhän minä mitään ilkeää ole tarkoittanutkaan", puheli Elli punastuen.
"Mutta mitä opettaja itse pääasiasta arvelee?"

"Emme vielä ole minun ymmärtääkseni pääasiaan tulleetkaan", vastasi
opettaja. "Sitä paitse tahdon mielelläni kuulla mitä järkevät ja
kokeneemmat miehet ajattelevat."

"Haluaisin tietää" -- haasteli Mäentausta -- "mistä syystä Elias katsoo
henkivakuutuksen niin hyväksi säästölippaaksi. Olin minäkin aikoinani
vakuutettu, mutta luovuin siitä ja sain aika tappion. Minulle nimittäin
ei tullut takaisin kuin noin kolmasosa suorittamistani rahoista. Siitä on
jo parikymmentä vuotta. En minä kuitenkaan ole henkivakuutuksen
vastustaja, vaan en myös ihailijakaan."

"Kertokaa minulle ensin, jos vielä muistatte, minkälainen henkivakuutus
teillä oli", pyysi Eljas.

"Minä maksoin 70 markan paikkeille vuodessa ja sopimus oli, että summa
maksetaan joko kuolemani jälkeen tai viimeistään 45 ikävuotta
täytettyäni. Minä olisin saanut vakuutussumman nostaa tulevana vuonna,
jos olisin maksujen suorittamista jatkanut."

"No, sanokaa minulle nyt, mihin säästöön olette nuo 70 markkaa sen
jälkeen joka vuosi pannut?"

"Mitä? Mihinkäkö säästöön?" Enhän minä ole pannut niitä mihinkään, vaan
olen käyttänyt, kuten muitakin rahojani. Kai osa on pankissa ja osa
viljelyksessä. Sen minä kyllä tiedän, ett'en yhtään ole turhuuteen
tuhlannut. Mutta sitä en voi sanoa, että nuo 70 markkaa olisivat
erityisesti säästöön tulleet pannuiksi."

"Siinäpä sitä nyt ollaan", sanoi Eljas. "Vaikka te, setä, olette
säästäväinen ja tarkka taloudessanne, ettekä tuhlaa, niin ette kuitenkaan
voi näyttää mitään näkyvää tulosta semmoisen summan säästämisestä. Te
ette edes voi varmuudella sanoa, onko tämä määrä tullut säästöön
sijoitetuksi vaiko ei?"

"En, sitä en voi niin varmasti sanoa. Välistä on säästetty enemmän,
välistä vähemmän ja kyllä joskus on tapahtunut, ett'ei mitään säästöä ole
syntynyt."

"No, niin -- siinäpä se juuri onkin", sanoi Eljas. "Mutta jos olisitte
jatkanut vakuutusmaksujen suorittamista, olisitte varmaan tietänyt, että
ainakin 70 markkaa tulee vuodessa säästetyksi. Ja varma te olisitte ollut
siitäkin, että vakuutussumma kokonaisuudessaan olisi maksettu, jos
olisitte sattunut kuolemaan, ja ensi tulevana vuonna se olisi ollut
itsenne nostettavana. Sanokaa minulle, oletteko kartuttanut pääomaanne
niin, että teillä on ensi vuonna sama määrä, kuin henkivakuutussummana
olisitte saanut? Voitteko olla ihan varma siitä, että muunlaisella
säästämistavallanne olette saanut kokoon samanlaisen summan ja voitteko
sen tuloksen näyttää? Muutoin tuon 70 markan erottaminen ei teidän
taloudessa olisi mitenkään häiritsevästi vaikuttanut, vaan päinvastoin
olisi lisännyt omaisuuttanne henkivakuutussummalla. Mitäs sanotte?"

"En voi sanoa mitään. Totta puhuen täytyy tunnustaa, että olen kyllä
monesti ajatellut, oliko tuo niin viisaasti tehty, kun luovuin siitä
vakuutuksesta. Mutta sittenkään" -- lisäsi hän itsepäisesti -- "en katso
teillä olevan mitään syytä haluta henkivakuutukseen, kun kerran saatte
kuulla peljästyttävän esimerkin siitä tappiosta, joka vakuutuksesta
luopuessa seuraa."

"Peljästyttävää kyllä kuultiin, vaan ei kuultu, onko teidän luopumisenne
pakosta. Päinvastoin olen saanut sen käsityksen, että oli oma asianne ja
itsenne määrättävänä, tahdoitteko luopua tahi pysyä henkivakuutuksessa.
Toisekseen en minä, jos pakko tulee, koskaan möisi vakuutustani yhtiölle
takaisin, vaan ottaisin vapaakirjan."

"Vapaakirjan -- mikä se on? Ei semmoisia vielä sinä aikana ollut."

"Kyllä on ollut", vastasi Eljas. "Vapaakirja on vakuutuskirja, josta ei
enää suoriteta vakuutusmaksuja ja jonka summa vastaa niitä maksuja, joita
on suoritettu. Jos minä esimerkiksi olen sitoutunut suorittamaan
vakuutusmaksuja 10 vuotena ja 3 vuotta maksettuani tahdon luopua, saan
vapaakirjan, jonka määrä on 3/10 osaa alkuperäisestä summasta. --
Mutta kääntyäksemme takaisin pääasiaan, tahdon vielä lisäksi huomauttaa
siitä, että setä ei ole voinut sanoa, ett'ei samoja säästöjä olisi tehty
muutenkin, vaikkapa 70 markkaa vuosittain olisi henkivakuutusyhtiölle
suoritettu. Asianlaita on nyt kuitenkin niin, että moni markka menee
turhuuteen, kun ei ole mitään varmaa suoritusta tehtävänä, jos kohta
koetetaan olla kuinka tarkka tahansa; sitä vastoin tarpeettomat menot
mahdollisesti vähimpään supistuvat, kun on jokin sitoumus täytettävänä.
Ja vapaaehtoisuuden pohjalle perustettuna on tämä sitoumus sitä
mieluisampi täyttää, kuin tietää, että sen tulos lankeaa itselle eduksi,
jos elää, sekä että sen tarkoitus on tehdä valoisammaksi sen sukupolven
tulevaisuutta, joka meitä seuraa. Saattaa kyllä olla tunnottomia ja
itsekkäitä vanhemp" -- - --

Puhe jäi kesken, kun saliin astui vanha Leena itkevä pikku Eljas
sylissään. "Minun täytyi tuoda" -- puheli hän -- "lapsi äidilleen. En saa
sitä viihtymään, en vaikka mitä tekisin."

Elli kiiruhti lasta ottamaan, mutta tämä käänsi päätänsä pois, huitoi
käsiään ja vielä enemmän itki.

Eljaskin lähti liikkeelle. "Onkohan hän sairastunut?" kysäsi hän
hädissään. Mutta kun lapsi huomasi isänsä, ojensi hän heti kätensä ja
syliin päästyään nojasi päänsä isän rintaa vastaan, nyyhkytti muutaman
kerran ja sitten lakkasi itkemästä. Isä kuivasi lapsen posket, silitteli
hiuksia, eikä voinut olla painamatta pientä suukkosta pojalleen, jonka
puhdasväriset kasvot alkoivat jo kirkkaina loistaa, kuin kevätaurinko.
"Mitä? Tulitko sinä taivainen olento ilmaisemaan mielihyvääsi isällesi
siitä, että hän koettaa parhaansa mukaan sinun tulevaisuuttasi turvata,
kuten kunnon vanhemman tulee?... Mutta, Elli, mikä sinulla on? Ihanhan
sinä vaalenet"...

"Ei ole mitään vaaraa -- miten vaan lienee niin kummallisesti sattunut
sydänalaani."

"Tekiköhän kirkossa olo sinulle näin kovin kuumana päivänä pahan elämän
vai...?"

"Älä hätäile. Se on jo ohi, olen aivan ennallani."

"No, Leena, ottakaa nyt lapsi ja menkää hänen kanssaan pihamaalle
kauniisen Jumalan luontoon."

Leena ja pikku Eljas poistuivat.

Mäentaustan tarkka silmä huomasi, että äskeinen sattuma teki kummallisen
vaikutuksen Elliin. Hän tahtoi kääntää ajatuksia toisaalle ja alkoi
puhua:

"Mitä sinä äsken selitit vapaakirjasta, se on kaikki minulle aivan uutta.
Kyllä minäkin olisin vapaakirjan ottanut, sillä en minä tarvinnut niitä
rahoja. Vaan minulle sanottiin, että kun maksamasta lakkaa, ovat
suorittamani rahat takaisin vaadittavat. Minä ajattelin, että miksi
turhan vuoksi maksan rahojani tuolle yhtiölle, kun kuitenkin luulen
vanhaksikin eläväni. Eikä silloin henkivakuutusta selitetty siltä
kannalta, että se myöskin on säästämiskeino vakuutetun omaksi hyväksi ja
hyödyksi. Vakuutus oli vaan otettava kuoleman varalta. Ei laisinkaan
huomautettu, että siten tulee säästetyksi rahamääriä, jotka muutoin eivät
tule hyödyttävästi käytetyiksi. Kun oikein ajattelen, niin kyllä olisi
hauskaa ensi vuonna saada nostaa nuo 2000 markkaa, josta summasta olin
henkivakuutuksessa. Se on kuitenkin ollutta ja mennyttä, eikä sitä käy
katuminen. Mutta selitäpäs, Eljas, mistä syystä sinä haluat ottaa
henkivakuutukset kertamaksuilla. Eiköhän olisi mukavampaa maksaa
vuotuiset vakuutusmaksut talletusten koroilla ja antaa rahain olla
koskemattomina pankissa?"

"Sanokaapas te, setä, ensiksi, missä yhtiössä olitte vakuutettu?"

"Kalevassa olin ja tapahtui vakuutuksen ottaminen eräällä
kaupunkimatkalla muutama vuosi puheenalaisen yhtiön perustamisen jälkeen.
Silloin ei vielä välitetty levittää tietoja henkivakuutuksesta
maaseudulle. Olin silloin, kuten vieläkin katson olevani, edistyksen
puolella, joskin kokemukset ovat minua elämän varrella opettaneet, ett'ei
saa ilman tarkkaa miettimistä hyväksyä kaikkea uutta -- yhtä vähän kuin
miettimistä taasen ei ole vuosikausia tehtävä."

"Ei saa, eikä pidäkään", lausui Eljas. "Sitä paitse ei nykyisin tarvitse
tietämättömyydessä olla, kun esimerkiksi henkivakuutuksestakin on jo
olemassa melkoinen kirjallisuus, josta voi oppia yhtä ja toista. Niinpä
esimerkiksi Suomi-yhtiö on toimittanut koko joukon kirjaisia, joitten.
tekijöissä tapaa semmoisen miehen nimen, kuin on K. Suomalainen.
Ja lisäksi on Juhlajulkaisussa ja Vuosikirjoissa annettu hyvin
seikkaperäisiä tietoja liikkeen yksityiskohdista, joista on paljon
oppimista. Tutkimalla henkivakuutus-kirjallisuutta olen tullut
havaitsemaan, että voidaan vakuutusyhtiöihin sijoittaa kertamaksuina
suuriakin summia, eikä ainoastaan vuotuisesti suorittaa pieniä eriä. Kun
yhtiön voitto nousee" -- -- --

"Voitto, mikä voitto?" kysäsi Mäentausta. "Eikö voitto joudu
osakkeenomistajille?"

"Niin se tekee osakeyhtiöissä, kuten esimerkiksi Kalevassa. Mutta sekin
yhtiö antaa nyttemmin osan voitostaan vakuutetuille. Ensiksi saavat
osakkeenomistajat voitosta 60,000 markkaa ja mitä sitten yli jää, se
voidaan jakaa vakuutetuille. Mutta Suomi-yhtiö on aivan vakuutettujen
oma, se on n.s. keskinäinen yhtiö, jonka koko voitto lankeaa
vakuutetuille. Joskin tämän yhtiön täytyy vielä panna tuloistaan joku osa
vararahastoonsa, niin se tapahtuu ainoastaan vakuutettujen hyödyksi,
sillä siten lisääntyvät yhtiön korkotulot, jotka taasen vuorostaan
tulevat vakuutettujen osalle.

"Kun minä olen miettinyt tuota henkivakuutusta, olen tullut huomaamaan,
että rahamäärän sijoittaminen kertamaksulla henkivakuutukseen tulee kyllä
kannattavaiseksi. Kirjaisesta 'Henkivakuutus ja muu säästäminen' saadaan
selväksi, että semmoinen pääoma, joka on sijoitettu henkivakuutukseen 30
vuodeksi, antaa 3.1 prosenttia korkoa korolle maksetun pääoman kasvamisen
kautta. Viimeisestä Vuosikirjasta olen taasen nähnyt, että sama vakuutus
tämän lisäksi on antanut voittoa, joka vaihtelee noin 2 1/3 ja 3
prosentin välillä, riippuen tämä siitä, kuinka kauan vakuutus on ollut
voimassa. Voidaan siis laskea, että sijoitus, jos elän niin kauan kuin
itse saan nostaa vakuutussumman, on tuottanut korkoa keskimäärin 5 1/2
prosenttia. Mutta jos aikaisemmin kuolen, saavat perilliset koko
vakuutussumman, jolloin rahat tietysti antavat suuremman koron.
Ymmärrettävää on, että jos odottamattoman pian sattuisi kuolemaan, tulisi
rahallinen voitto vielä suuremmaksi, jos vakuutus olisi vuotuisina
maksuina tehty, mutta kun sitä toivoo elävänsä vakuutusajan loppuun, on
asia mielestäni järjestettävä niin, että päästään niin vähäisellä käteisen
rahan suorituksella, kuin mahdollista on, olkoonpa vaikka niinkin, että
se summa, joka on kerrassaan suoritettava, on melkoisen suuri.
Ajatelkaapas nyt! Minä olen 27 ikävuotta täyttänyt. Jos otan 10,000
markan henkivakuutuksen sillä tavoin, että itse saan nostaa
vakuutussumman 60 vuotta täytettyäni, tulen siitä vuotuisesti maksamaan
267 markkaa eli siis 33 vuotena yhteensä 8,811 markkaa. Mutta kun
suoritan maksun kerrassaan, pääsen 4,132 markalla. Olen siis voittanut
4,779 markkaa, jos nimittäin elän siihen asti, kun itse saan
vakuutussumman nostaa. Mutta tässä on vielä eräs tärkeä seikka huomioon
otettavana. Totta on, ett'ei liikevoitto ole ylimalkain pysyvä, vaan se
vaihtelee. Mutta varmalta näyttää, että jos vaan ei henkivakuutusliikettä
kovin ankarat vastukset kohtaa, pysyy liikevoiton vaihteleminen siinä
varmojen rajain sisällä. Sen tavallaan havaitsemme Kalevan toiminnasta.
Vaikka tätä yhtiötä kohtasi ylikuolleisuus kahtena vuotena peräkkäin ja
vielä lisäksi v. 1900, ei se kuitenkaan aivan tykkönään ole lakannut
voittoa jakamasta, vaikka se kyllä on kuihtunut kovin pieniin jako-osiin.
Kun mielestäni Suomi-yhtiö, mitä vakuutustapoihin ja hoitokustannuksiin
tulee, näyttää olevan erinomaisen hyvässä asemassa, katson voivani laskea
jonkun keskimääräisen voittoprosentin koko vakuutusaikana pysyväiseksi.
Kuten äsken mainitsin, on edelläkerrotusta kertamaksusta v:lta 1900
maksettu 2 1/3 ja 3 %:n välillä, riippuen tämä vakuutuksen voimassaolon
pituudesta. Jakoprosentti oli silloin 2.6 % matemaattisesta arvosta. Kun
yhtiö nyt vasta on ollut toiminnassa 11 vuotta ja kun tunnettu on, että
mainittu matemaattinen arvo vuosi vuodelta kasvaa, niin arvelen, vaikkapa
oletan, että jakoprosentti muutamilta vuosilta alenisikin, voivani
laskea, että keskimääräinen voitto tulee tekemään vuosittain 2 %
suoritetusta kertamaksusta. Voitto olisi siis vuosittain 82 m. 64 p. Tämä
laskettuna 32 vuotena, tekee se koko vakuutusaikana 2,644 m. 44 p. Kun
kertamaksu oli 4,132 markkaa, jää siinä tapauksessa ainoastaan 1,487 m.
52 p., jotka todellisuudessa olen suorittanut tuosta 10,000 markan
henkivakuutuksesta. -- Jos taas tehdään sama laskelma vuotuisilla
maksuilla suoritettavasta vakuutuksesta ja oletetaan, että voitot tekevät
25 % vakuutusmaksusta, niin lopputulos on oleva, että on koko
vakuutusaikana saanut takaisin yhteensä 2,120 markkaa. Kun tämä
vähennetään edellämainitsemastani vakuutusmaksujen summasta, joka oli
8,811 markkaa, jää siis 6,691 markkaa, jotka vuotuisilla maksuilla ovat
tulleet suoritetuiksi 10,000 markan henkivakuutuksesta. Havaitsette kai,
että etu on sen vakuutustavan puolella, josta vakuutusmaksu on suoritettu
kerrassaan."

"Mutta en ole huomannut mitä korot tekisivät siitä, minkä itse tulee
maksamaan", virkahti Mäentausta. "Sinä vaan olet huomauttanut niistä
suurista voitoista, joita yhtiö antaa."

"Siinä olette oikeassa. Mutta voidakseni tehdä sen suuntaisen
perinpohjaisen laskelman, pitäisi minulla olla enemmän tietoja, kuin
minulla valitettavasti on. Vaan jos laskemmekin 5 % koron niistä 4,132
markasta, niin ei se tee muuta kuin 6,611 m. 20 p. Jos siihen lisätään,
mitä äsken sanoin tulevani nettomääränä maksamaan eli 1,487 markkaa 52
penniä, niin nousee se vaan 8,098 markaksi ja 72 penniksi. Ja sopii tästä
kysyä, mistä pankista luulette saavanne 32 vuotena 5 %?"

"Mutta olisi laskettava korkoa korolle."

"Niin kai olisi, mutta silloin olisi myöskin laskettava korkoa korolle
voitto-osuuksista. Muutoin tässä unohdatte erään tärkeän seikan, joka on
koko henkivakuutuksen ydin. Ei henkivakuutus ole mikään korkolaitos.
Vaan siihen liittyessäni tiedän, että olen velvollinen ottamaan osaa
niihin suorituksiin, jotka tapahtuvat ennen vakuutusajan loputtua
kuolevain vuoksi. Niinikään on minun suoritettava osani laitoksen
hoitokustannuksista. Ei kukaan ajattele sitä, että ne ovat juuri
tallettajat, jotka maksavat pankkien kustannukset. Tämä jää aina
huomaamatta, samalla tavoin kuin sekin, että osakkeenomistajat
saavat osinkonsa juuri siitä voitosta, mikä saadaan tallettajain
rahoista. Osakepääoman korot eivät suuriin riitä. Keskinäisessä
henkivakuutusyhtiössä saavat vakuutetut ei ainoastaan kaiken
koroista syntyneen voiton, vaan myös kaiken muunkin voiton."

"Mutta on merkillistä, että tuo opettaja istuu aivan mykkänä. Eikö teillä
oppineena miehenä ole mitään vastaan sanottavaa? Eihän toki tämä kaikki
voi olla totta?" arveli Mäentaustan emäntä.

"Kyllä Eljas tietää, mitä hän puhuu", virkkoi Elli pikaisesti.

"Minä tulen vielä kauan aikaa olemaan vaiti, hyvä emäntä. Nuoren miehen
sopii kuunnella, kun vanhemmat puhuvat, sitä suuremmalla syyllä vielä,
kun huomaa, ett'ei ole mitään lisättävää tahi vähennettävää. Ja
ennätänpähän minä ajatukseni lausua myöhemmälläkin. Mutta ihmettä on,
ett'ei henkivakuutus ole paremmin levinnyt, kun se on noin siunattu
laitos, kuin tässä on esitetty."

"Onpa se mielestäni hyvinkin laajalle levinnyt meidän maassamme, jonka
kansantaloudessa sillä on tavattoman suuri merkitys", lausui Eljas. "Kun
ajattelemme, että Suomi-yhtiöllä on tätä nykyä noin 29,000 henkilöä
vakuutuksessa hieman yli 93 miljoonan markan pääomasta, niin eipä tuota
ole vähäpätöisenä tuloksena pidettävä 11 vuoden toiminnasta.

"Kalevalla on sen lisäksi 55 miljoonan arvosta vakuutuksia. Totta kyllä
on, että henkivakuutus voisi ripeämminkin levitä, vaan on muistettava,
että kaikki hyvät aatteet hitaasti voittavat alaa. Monet ennakkoluulot
ovat ensin poistettavat, ennenkuin tieto eläväksi tulee. Muutoin on
mielestäni asialle eduksi, että edistys ei ole liian ruttoa, sillä siten
se varmimmin sulaa yhteen kansan oman tietoisuuden kanssa. Siten aate
oikein lujasti juurtuu. Kansamme luonne on hidas, mutta minkä se omakseen
omistaa, sen se omaisuutenaan pitääkin. -- Vaan jopa on aika teiltä
tiedustaa, mitä aikeestani arvelette."

"Sanohan vielä kuitenkin ensin", -- puhui Mäentausta -- "etkö arvele,
että pankki kuitenkin on vakavaraisempi laitos, kuin henkivakuutusyhtiö.
Minusta ainakin tuntuu, kuin edellisessä olisivat rahat paremmassa
turvassa. Ja muutoinhan pankit auttavat liike- ja teollisuusyrityksiä ja
tyydyttävät niiden rahantarvetta, mitä henkivakuutuslaitos ei voi, eikä
ymmärtääkseni saane tehdäkään."

"Mitä vakavaraisuuteen tulee, katson edun olevan ehdottomasti
henkivakuutuslaitoksen puolella, sen sijoitukset kun ovat sitä laatua,
ett'ei niistä voi syntyä sanottavaa tappiota. Sitä vastoin pankkien
sijoitukset liikeyritysten rahantarpeen tyydyttämisessä usein voivat olla
aivan arveluttavia -- kaikesta varovaisuudesta huolimatta. Olen kyllä
vakuutettu siitä, että maamme pankit ovat täysin vakavaraisia ja hyvin
hoidettuja, mutta sopii tässä mainita, että esimerkiksi Saksassa on
nykyisin pankki toisensa jälkeen mennyt kumoon, kuten sanomalehdistä
olette lukeneet. Tietääkseni ei ole yhtään henkivakuutusyhtiötä
kukistunut. Tunnustettava kuitenkin on, että tietysti kaikki, mikä on
inhimillistä, on tavallaan heikkoa. Kyllä kuitenkin uskaltaa sanoa, että
henkivakuutuslaitos on ainakin yhtä luja ja vakavarainen kuin pankkikin.
Mitä sitten siihen tulee, että -- jos nimittäin teitä oikein ymmärsin --
pankit tarvitsevat kaiken, minkä haltuunsa saavat, voidakseen antaa
rahoja liike- ja teollisuusyrityksille, niin eivät ne mitään kadota sen
kautta, että muutamia niitten talletuksista irtisanotaan. Jospa vaikka
rohkein toiveeni täyttyisi, s.o. että talletuksia omistavat
maanviljelijätkin muuttaisivat esimerkiksi puolet talletuksistaan
henkivakuutuslaitokseen, niin ei siitäkään synny haittaa pankeille. Ja
muutoin tahdon tässä suhteessa huomauttaa eräästä tärkeästä seikasta,
joka koskee meitä maalaisia. Sanoitte juuri äsken, että pankit
tyydyttävät liike- ja teollisuusyritysten rahatarpeita. Mutta tuskinpa ne
tyydyttävät meidän rahatarvetta -- eivät ainakaan kohtuullisella korolla.
En nyt puhu yksityisistä henkilöistä, joitten rahatarpeita ei
henkivakuutuslaitoskaan voi ottaa tyydyttääkseen, niissä kun
sijoituksilla ei ole sitä vakuutta, joka on moiseen laitokseen nähden
ehdottomasti tarpeellinen. Minä tarkoitan kuntain ja seurakuntain
tarpeita. Kun tullessa puhelimme meidän omaa kuntaamme koskevasta
tämänkaltaisesta asiasta, sanoitte itse, että pankki vaatii 6 ja 7
prosentin koron. Semmoisen koron kyllä liike- ja teollisuusyritykset
maksavat, eikä pankki taivu alhaisemmalla korolla kunnille lainoja
antamaan. Mutta henkivakuutuslaitos, joka etupäässä katsoo sijoituksen
vakavaraisuutta ja pitkäaikaisuutta, saattaa rahoja antaa paljoa
alhaisempaan korkoon. Olen huomannut sanomalehdistä, että usea kunta on
saanut 5 prosentilla Suomi-yhtiöltä rahalainan. Ja kyllä kunnat ja
seurakunnat näinä aikoina tarvitsevatkin rahoja kansakoulujen ja
pappilain rakentamisiin. Sijoittamalla varamme henkivakuutuslaitokseen,
etenkin Suomi-yhtiöön, teemme tälle mahdolliseksi kuntain auttamisen
niitten rahatarpeissa. Emmekä siinä tule mitään uhraamaan, sillä johan
äsken kuulimme, että voimme saada noin 5 prosentin koron rahoillemme koko
vakuutusajalta. Pankit kyllä nyt maksavat 5 % talletuksista, mutta
talletuskorko on sangen vaihteleva -- yht'äkkiä se voi aleta. On sangen
epätietoista, saavatko kunnat silloin lainojensa korot alennetuiksi. En
sitä usko, vaan luulen, että saavat ainakin jonkun ajan edelleen
suorittaa 6 1/2 tai 7 prosentin koron. Tästä siis tulee meille
kaksinkertainen tappio, ensin tallettajina tulemme saaman huonomman koron
pankkitalletuksista, kuin mitä saisimme, jos varamme olisivat sijoitetut
henkivakuutukseen. Toiseksi saamme kuntalaisina maksaa yhä suuremmat
verot sen johdosta, että kunnan on täytynyt ottaa lainansa pankista, joka
kantaa suhteettoman kallista korkoa. Pyydän mainita esimerkin. Jos tahdon
talletustani vastaan ottaa lainan, niin saan Suomen Pankillekin suorittaa
6 % koron, ja yksityispankit vaativat kai enemmän, henkivakuutusyhtiö
sen sijaan antaa kertamaksulla suoritettuja vakuutuksia vastaan lainoja
5 % korolla. Tämmöiset lainat eivät tietysti tule kysymykseen
muulloin, kuin tilapäisessä hädässä. Mutta kun nyt on syntynyt puuha
yhteistoiminta-aatteen toteuttamiseksi, on meidän otettava tämäkin seikka
ajateltavaksemme, sillä yhteistoimintaahan se on tavallaan sekin:
henkivakuutus itsessään on yhteistoimintaa siinä suhteessa, että ihmiset
liittyvät yhteen turvataksensa toinen toisiansa kuoleman vaikuttamasta
taloudellisesta häiriöstä. Mutta henkivakuutus voi vielä tämän lisäksi
tulla yhteistoiminnaksi sen kautta, että me sen avulla teemme kunnille ja
seurakunnille mahdolliseksi saada rahatarpeensa tyydytetyiksi alhaisella
korolla, josta taas seuraa verojen huokeimmiksi käyminen. Eikä ole
tämäkään puoli niin ylenkatsottava."

"Eipä totta tosiaan sinua suotta sanota kirjatoukaksi", alkoi Mäentausta
puhella. "Henkivakuutuksestakin ja kaikista muista siihen kuuluvista
seikoista olemme nyt saaneet sinulta kuulla niin perinpohjaisen
selityksen, että meidän velvollisuus on antaa sinulle neuvo, jota pyysit.
Jos tämä asia olisi minulle nuoruudessani niin selvitetty, kuin tänään on
tehty, niin totta tosiaan olisin vielä vakuutettu -- en ainoastaan siitä
pienestä summasta, jonka alussa otin, vaan olisin siihen samaan myöskin
sijoittanut osan metsärahoistani, jotka sain noin 8 vuotta sitten" -- --

"No, eihän vielä ole liian myöhäistä", keskeytti Eljas. "Vastahan olette
neljänkymmenenneljän vuoden vanha, kuten äsken kuulimme."

"Ikäni ei ole esteeksi, sen kyllä tiedän, eikä terveyskään, Luojalle
kiitos. Mutta rahat -- nepä ne ovatkin jo tiessään", huokasi Mäentausta.

"Mihin ne ovat juosseet?" kysäsi Elli. "Eivätkö ne ole pankissa tallessa,
kuten" -- -- --

"Niin, -- ne olivat. Voinhan teille opiksi kertoa, kuinka kävi ja kuinka
on luullakseni käynyt monelle, joka tahtoo tuossa tuokiossa rikastua.
Alussa olivat rahani pankissa, kunnes eräänä päivänä saapui luokseni
metsäasioitsija, joka ehdotti minulle ahväärin. Hänen laskunsa olivat
erittäin loistavat: tulisi yhdessä vuodessa ansaitsemaan 50 prosenttia.
Hän kyllä hoitaisi koko homman, eikä minun muka muuta tarvinnut, kuin
vaan rahani liikkeesen antaa ja sitten hyvät voitot nostaa. Vaimoni oli
asiaan erittäinkin innostunut" -- --

"Tuota vanhaa juttua tuo" -- -- --

"Elä nyt sekoita. Me sovimme asian, minä noudin rahat pankista ja varmat
kirjat tehtiin. Vuoden päästä teki asioitsija vararikon, vieläpä siksi
huonon, ett'ei edes puolta pääomasta saatane takaisin -- voitosta
puhumattakaan. Se on juuri tuo äkkinäisen rikastumisen toivo, joka niin
useasti vie perikatoon. Minä oivallan, että henkivakuutus kyllä voittaisi
paremmin alaa, ell'ei ihmissydämeen olisi niin vahvasti juurtunut halu
päästä pian ja vähällä vaivalla rikkaaksi. Vielä ei malta taipua
hiljaiseen säästämiseen, eikä vähitellen, vaan varmuudella saavutettavaan
vaurastumiseen. Lisäksi vielä tulee, että nautinnonhalu, kuten jo äsken
kiivastuneena lausuin, on kasvanut äärimmilleen. Tulevien sukupolvien
kohtaloa ei liioin ajatella, kunhan vaan nykyhetkenä hyvin eletään. Minä
kuitenkin olen tilani jommoiseen kuntoon laittanut -- ennätin toki
viljelyksen laajentamiseen osan metsärahoista käyttää. Ja olenhan voinut
säästöjäkin tehdä. Mutta kun katselee Korpelan isännän taloutta ja
miettii, missä kunnossa hän asiansa perillisilleen jättää, silloin on
vaikea pysyä maltissaan. Voi kuitenkin sitä tuhlausta ja hurjaa elämää,
jota Korpelassa vietettiin ja osaksi vieläkin vietettäisiin, jos varat
riittäisivät. Mutta ylellistä elämää seurannut laiskuus ja
kykenemättömyys on pian tekevä lopun siitä, mitä vähän vielä jäljellä on.
Ja samassa asemassa on maassamme monta sataa taloa. Jos todellakin, kuten
Eljaksen toivo on, älyttäisiin edes osa niistä rahoista, joita metsillä
saadaan, panna henkivakuutukseen, niin jäisi toki vakuutussumma tulevalle
polvelle. Nyt sitä vastoin jätetään tulevain polvien perittäväksi
metsättömät tilat, jotka muutenkin ovat turmeltuneet. Onpa mielestäni
siis sangen järkevästi harkittua Eljakselta, että hän on päättänyt panna
niin varmaan säästöön osan perintönä saamistaan rahoista. Tahtoisin
kuitenkin huomauttaa, että viisaus käskee myöskin varovaisuuteen, ja sen
vuoksi neuvon jättämään osan rahoista pankin talteen ja ainoastaan osan
käyttämään henkivakuutukseen. Tämmöinen on minun neuvoni."

"No, mitäpä opettaja sanoo? Olettehan nyt jo saanut kuulla ja miettiä
tarpeeksi asti", tuumi Elli.

"Täytyy siis vihdoin minunkin lausua avomielinen tunnustukseni. Nyt
on seikka semmoinen, että minä tavallaan olen jäävi antamaan neuvoa
tässä asiassa. Minä nimittäin olen pari päivää sitten tullut
henkivakuutusasiamieheksi, ja ehkä emännät, jos olisin tämän ilmaissut
ja sitten puhellut, sanoisivat minun haastavan omaan pussiini. Sitä en
kuitenkaan tee ja vilpittömästi on minun sanottava, ett'en olisi voinut
asiaa niin perinpohjaisesti selittää, kuin Mattilan isäntä on sen
suorittanut. En olekaan vielä ennättänyt lukea ja tutkia kaikkia
kirjallisuutta, jota näkyy olevan koko joukko, enkä ennen ryhdy asiaa
ajamaan, kuin ensin itse olen päässyt täydellisesti sen perille. Kyllä
itse olen vakuutettu ja vakuutusasian harras ystävä minä myöskin olen.
Luonnollisesti en voi muuta, kuin lämpimimmin kannattaa Mattilan isännän
sekä vakuutusaijetta että vakuutustapaa. Lisäksi pyydän vielä kiittää
siitä erinomaisesta opetuksesta, jonka olen tänään saanut ja jonka
perustukselle minun nyt on helppoa lisätietoja hankkia."

"Mitä yhtiötä opettaja edustaa?"

"Suomi-yhtiötä tietysti, jossa itsekin olen vakuutettu."

"Olen mielissäni, että juuri opettaja" -- lausui Eljas -- "on meidän
paikkakunnan asiamieheksi tullut, sillä, varmaan tiedän, että hän itse
tahtoo tehtäväänsä perehtyä ja innolla muitakin vakuutuksen kannattajiksi
hommaa. Mutta mitäs sanotte esimerkiksi naapurikunnan asiamiehestä, joka
minulle ei voinut selittää, mimmoista kannattavaisuutta voisi korkoon
nähden kertamaksulla tehdystä henkivakuutuksesta odottaa? Onneksi toki
sain yhtiön viimeisen Vuosikirjan, josta helposti löysin moiseen
laskelmaan tarvittavat numerot."

"Tahdon huomauttaa" -- puhui opettaja -- "että näytään yhtiön puolelta
vakaasti kiellettävän suurten voittojen luulottelulla houkuttelemasta
ihmisiä henkivakuutukseen, koska semmoista toimintatapaa ei katsota
arvokkaaksi."

"Mutta eipä se voi mitään voitonluulottelua olla, kun minä lasken, minkä
koron rahat tuottavat, jos yhtiö antaa sen ja sen voittoprosentin."

"Asiamiehenä ei saa tehdä laskelmia vastaisuuden varalle tähän saakka
saavutetun voittoprosentin perustalla -- sen ainoastaan saa ilmoittaa,
mikä yhtiön voitto on ollut, mutta sen perustalle on kielletty tekemästä
siihen suuntaan vivahtavia lupauksia, että saavutettu tulos on
vast'edeskin pysyvä: voitonluulottelu voi, näettekös, aikaa myöten
tuottaa aatteelle vahinkoa. Yksityinen henkilö saattaa niistä seikoista
puhella, mutta ei asiamies koskaan", selitti opettaja.

"Vaan ainakin on asiamiehen jaettava yhtiön kirjallisuutta ja opetettava
jokaista henkilöä sitä viljelemään ja oikein ymmärtämään -- vakuutuksen
ottaminen seuraa kyllä sitten, kun asia on ensin selväksi tullut."

Kahvintuoja astui sisään. Mäentausta vilkasi kelloonsa. "No, onpa tässä
aikaa kulunut, eikä ollenkaan ole huomattu, että kohta on ilta käsissä.
Ei muuta kuin tuhannet kiitokset isäntäväelle ja sitten kiireen kautta
kotiin."

"Meidän asiamme on kiittää ystävällisestä käynnistänne", sanoi Eljas.
"Mutta, Elli, mitäs sanot nyt? Onko vakaumuksesi muuttunut vai pysytkö
vielä entisessä mielipiteessäsi? Sinun on omasta vapaaehtoisesta
vakaumuksestasi päätettävä asiasta."

"Kyllä minä olen täydellisesti kääntynyt sinun uskoosi ja lupaan aina
kiltisti olla mukana sinun hyvissä harrastuksissasi."

Kun hevonen oli valjastettu ja Mäentaustan isäntäväki istui lattialla,
vaihdettiin viimeiset jäähyväiset, eikä suinkaan jätetty moneen kertaan
muistuttamatta: "elkää unohtako käydä katsomassa."

Opettajalle olisi annettu kyyti, mutta hän tahtoi kernaammin kävellä
jalkaisin. Lähtiessään hän sanoi: "Tulevana sunnuntaina on
nuorisoseuralla iltama, jossa minun on pyydetty puhumaan. Koetanpa nyt
saada henkivakuutuksesta jotain kokoon, sillä tunnen olevani asiaan
innostunut. Nuoriso juuri on saatava säästämisen hyvä avu tuntemaan -- ja
kun vaan kansamme taloudellinen asema kehittyy rinnakkain henkisen
pääoman kanssa, niin aikakauden myrskyt voidaan murtumatta kestää.
Toivottavasti teiltäkin tullaan iltamaan, ja varmaan Mattilan isäntä on
vankkana apuna, jos keskustelussa en kykenisi puoliani pitämään."

"Tietysti tullaan. Valmiina minä myöskin olen, missä suinkin voin
henkivakuutusasialle palvelusta tehdä."

Kun Elli hyväili pikku Eljasta nukkumaan, puheli hän itsekseen: "Sinä
siunattu lapsi! Olkoonpa ollut vaikka sattumakin, mutta tänään sinun
kauttasi avautuivat silmäni ja järkeni käsittämään, että jokaisella,
mutta erittäinkin vanhemmilla, on velvollisuuksia tulevia polvia kohtaan,
oikein kalliita velvollisuuksia. Oli vähällä, ett'en pyörtynyt. Mutta nyt
iloitsen siitä kohtauksesta. Valitettavaa vaan on, ett'ei monikaan taida
tehtäväänsä ja velvollisuuttaan ymmärtää. Ehkä myös on niin, että moni
liian hartaasti ainoastaan itseään ajattelee. Kansanopistossa kuulin
kerrottavan eräällä luennolla, että Napoleon oli lausunut: 'Ranska
tarvitsee hyviä äitejä.' Niitä meidänkin maa tarvitsee, sekä näinä
synkkinä aikoina että ainakin. Maamme äitien pyhä velvollisuus on tehdä
kaikki, mitä suinkin voivat parantaakseen toistensa kohtaloa, eivätkä he
koskaan voi tehdä liian paljon."

"Suokoon Jumala, että kaikki äidit ajattelisivat samoin!" lausui Eljas,
joka oli hiljaa ovella seisonut.



IV.


Noin kuukausi tämän jälkeen tapasivat Mäentausta ja Eljas toisensa
kunnankokouksessa. Juteltiin yhtä ja toista. Vihdoin kysyi Mäentausta:

"No, mitäs teitte sitten henkivakuutuksen kanssa?"

"Otimme me henkivakuutuksen molemmat, Elli 55 vuoden vanhana
nostettavan ja minä 60 vuoden. Maksun suoritimme talletuksilla. Puolet
talletuksistamme ovat edelleenkin pankin hallussa, mutta nyt
sijoitettuina siten, että korot aina heti lisätään pääomaan, jolle niin
sanoakseni itsestään korko korolle kasvaa. Opettaja ilmoitti äsken, että
vakuutushakemuksemme ovat hyväksytyt. Aijon kokouksen loputtua mennä ne
lunastamaan."

"Vai niin ... hm ... no, voinhan sanoa, että vaimoni ja minä otimme
myöskin henkivakuutuksen. Mutta kun jo ijäkkäitä olemme, täytyi meidän
tehdä elinaikainen vakuutus. Maksut kuitenkin suoritamme kerrassaan.
Tuota äsken mainitsemaasi talletustapaa en ole ennen tietänyt. Sehän
on vallan sopiva siinä tapauksessa, kun korkorahoja ei tarvitse
käytettäväkseen ottaa. Minäkin laitan pankkitalletukseni samanlaiseksi,
jahka tässä kaupunkiin menen."

"Mutta kuulkaahan, setä. Olin huomaavinani, että te ikäänkuin
salaisuutena tunnutte pitävän henkivakuutustanne. Kun te kuitenkin olette
esimerkkiä antava mies paikkakunnalla ja kun kerran olette punninnut
asian ja sen hyväksi huomannut, niin ette te mielestäni saa sitä
ainoastaan omana tietonanne pitää, vaan päinvastoin on se tunnetuksi
tehtävä, jotta teidän jälkiänne muutkin seuraisivat. Eivät olevaiset olot
korjaannu siten, että vaan yksi ja toinen parannuspuuhiin ryhtyy -- koko
kansan on yksimielisesti toimeen tartuttava. Minä en ole mikään painava
mies kunnassamme, mutta kyllä opettaja saa käyttää minun vakuutustani
toisten kehoittamiseksi, jos vaan tahtoo. Varmasti uskon, että teidän
antama esimerkki vaikuttaisi hyvin paljon sekä omassa että myöskin
lähikunnissa. Jos siis ei vakuutustanne tarvitseisi salassa pitää, olisi
siitä asialle ja hyödylliselle aatteelle etua."

"Liioittelet sinä nyt", sanoi Mäentausta hymyillen. "Mutta siitä
huolimatta en tahdo kynttilää vakan alla pitää -- jos noin sopii sanoa.
Kyllä minun vakuutukseni saa muitten tietoon tulla, vaikka en
luonnollisesti tahdokaan siitä itse puhua."

"No niin, se oli oikein! Toivokaamme vaan, että hyvin monet ryhtyvät
käyttämään henkivakuutusta maamme taloudellisen vaurastumisen hyväksi!"





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Järkimiehet miettimässä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.