Title: Kuningasverta - Kaksinäytöksinen kuvaus
Author: Herlevi, Helvi, 1898-1927
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kuningasverta - Kaksinäytöksinen kuvaus" ***


KUNINGASVERTA

KAKSINÄYTÖKSINEN KUVAUS


Kirjoittanut
Helvi Herlevi


Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1920



HENKILÖT:


PELTOLAN ISÄNTÄ.
PAAVO }
KALLE } hänen poikiaan.
ANNA, hänen tyttärensä.
MARI, palvelija.
TAPANI, renki.
KIVEKKÄITÄ.


Tapahtumapaikka ja aika: Peltolan talo Uudellamaalla, joulunaikana
vuonna 1708.



I NÄYTÖS.


(Näyttämö: Peltolan tupa. Vasemmalla ovi ulos, oikealla kamariin. Ikkuna
peräseinällä, sen edessä pitkä honkapöytä, jonka molemmin puolin kaksi
lavitsaa. Vasemmalla taustalla muuri. Sen lisäksi muita tupahuonekaluja:
astiakaappi y. m.)


1:nen kohtaus.

ANNA ja TAPANI ikkunan luona. Katselevat ulos.

TAPANI

Näetkö loimua, joka punaa taivaanrannan tuolla metsän takana?
Sääksjärven kylä siellä palaa! Isäntä ei sitä äsken paloksi uskonut,
mutta kyllä se on. Mahtoi olla komea näky se Porvoon palo. Ja komea oli
se työ myös, jonka Porvoon miehet tekivät, kun ne siellä sillalla möivät
henkensä kalliiseen hintaan. Sieltä lähtivät kenraalit ja sotajoukot
niin nopeasti kuin pääsivät Hämeen puolelle ja jättivät meidän vanhan
kaupungin oman onnensa nojaan. Se sortui, mutta ei ennen kuin miehet
makasivat sillalla ja viimeinen panos oli ammuttu....

ANNA

Onko kaupunki jo vainolaisten vallassa? Niin lähelläkö ne ovat?

TAPANI

Lähempänäkin! Miksi muuten palaisi naapurikylän talot? Siellä niitä
varmaan on satakunta, ja ennen iltaa -- ne voivat olla täällä.

ANNA

Täällä!

TAPANI

Niin, ja silloin on meidän vuoro seisoa kuin Porvoon pojatkin kodin ja
konnun puolesta.

ANNA

Tapani, mitä aiotte te tehdä?

TAPANI

Mitä voimme. Ellemme muuta voi, voimme ainakin kaatua kotikylän rajalle.

ANNA

Kuollakko? Voi, Tapani, siihenkö päättyisi meidän kultaiset
tulevaisuushaaveemme?

TAPANI

Oi, Anna, mieluummin toki eläisin kaskea kaataakseni kotimme tieltä,
mutta -- Anna -- etkö käsitä, juuri se kotikamara meiltä mielitään
riistää, onnemme pohjan ne tahtovat ottaa, ja työn hedelmän ja pellon
siemenen... Ellemme voi sitä pelastaa, täytyy meidän kaatua.

ANNA

Kaatua -- niin, sinun ja veljien. Mutta, Tapani, isä ja minä, minne
joudumme me?

TAPANI

Isäntä ja sinä? Ei, Anna, en jaksa ajatella näitten tupien raunioina
savuavan. Me ajamme ne takaisin! Kuuma paikka on edessä, se on varmaa.
Tämä on kostoa meidän viimeviikkoisesta kepposestamme. (Innostuen.) Ja
oiva kepponen se oli! Kolmekolmatta miestä vallottamassa asevarastoa,
joka olisi riittänyt kokonaiselle joukko-osastolle! Kuljettajat jäivät
tielle siihen paikkaan, ja siinä olikin kaikki, minkä ryssä saattoi
korjata talteen senjälkeen kuin me olimme vieneet aseet parempiin
kätköihin. Kyllä me heti kostoa aavistimme. Sentähden kiiruhdimmekin
katkaisemaan heiltä tien, ennenkuin he tänne ehtivät. Anna, minun täytyy
lähteä. Miehet odottavat minua männikössä kirkon luona, ja vihollinen
voi olla täällä milloin hyvänsä. Ei minulla olisi ollut aikaa tänne
poiketa, mutta kun kotipellon yli oikaistiin, en voinut ohitse kulkea...

ANNA

Oli hyvä, että tulit, Tapani. Saanhan edes eväillä laukkusi täyttää, jos
jälleen pitemmältä viipyisit...

(Ottaa Tapanin laukun, jonka tämä on laskenut lavitsalle, ja panee
siihen eväitä.)

TAPANI

Nyt lähden, Anna. Vihollinen luulee suuria aikaansaavansa, mutta
ennenkuin he panevat tuleen sen tuvan, jossa sinun kehtosi kerran
keikkui, on heidän totisesti minun iskuni tunnettava, ja ennenkuin
heidän likaiset ryssänsaappaansa askeleillaan saastuttavat ne tienoot,
joiden keväinen nurmi kerran taipui sinun askeleittesi alla meidän
keväisen lempemme syttyessä, on heidän minun verisen rintani yli
astuttava ja -- Anna -- (Taipuu Annan puoleen ja ottaa hänen kätensä
käsiinsä.) -- ennenkuin minä nyt käyn katsomaan kuolemaa silmästä
silmään, on minun sinun kirkkaisiin silmiisi kerran katsottava. Oi,
Anna, ne tähdet luovat valoa tielle. Totisesti on miehen käsivarren ja
hengen arvoinen se maa, joka sinut kasvatti! Mutta -- en voi viipyä enää
-- Hyvästi, tyttöni! --

ANNA

Hyvästi -- tervehdä veljiä -- Jumalan haltuun!

TAPANI

(kääntyy ovella)

Ja eväistä kiitos, Anna. Nuotiotulen ääressä niistä nautin, kun yö on
kylmä ja uhkaava, ja sinua muistan. Silloin on varmaan, kuin tuntisin
sinun rakkaitten, lämpimien käsiesi kosketuksen, tuntuu, kuin olisi
kotona... Oi, täytyy lähteä... (Rientää takaisin Annan luo.) Oi, Anna,
Anna, miten vaikeata se on!

ANNA

Tapani, minun on ikävä.

TAPANI

Anna.

(Raskas vaitiolo.)

TAPANI

Ei, ei, minun täytyy! Sinun tähtesi, Anna, ja kotoisten tanhuitten! Jää
hyvästi! (Syöksyy ulos.)


2:nen kohtaus.

ANNA yksin.

ANNA

(jää liikkumattomana katsomaan Tapanin jälkeen):

Mennyt, Tapani mennyt. Viimeisenkö kerran? On kuin sydän pysähtyisi
povessa. Väsyttää, mutta kaikki on liian kauheata, ei voi rauhassa olla
väsyksissä. Me olemme turvattomina, yksin, isävanhus ja minä... Ja
kuitenkin! Niin kauan kuin he ovat hengissä ja ase kädessä siellä
kirkonmäellä, elää minussakin vielä heikko toivo... Sotajoukot, ne
peräytyvät peräytymistään, ne voivat sen tehdä, sillä ei ole niitten
aura näitä peltoja kyntänyt. Toista on meidän miesten, heille ne ovat
elämän kanssa yhtä. (Innostuen.) Hyvä Jumala heitä suojelee. Nämä kodit
ovat meille liian kalliita vihollisen mellastukselle alttiiksi
joutumaan. Niille uhrataan kansan viimeinen veripisara näissä
sissijoukoissa. Herran täytyy siunata se viimeinen veripisara!


3:s kohtaus.

ANNA ja ISÄNTÄ.

ISÄNTÄ

(sisään kamarin ovesta)

Tyttöseni, oletko kuullut mitään? Joko meni Tapani?

ANNA

Meni, isä. Isä, hän sanoi, että vaara on hyvin lähellä. Ja verta varmaan
tänään vuotaa. Siellä ovat pojat ja Tapani, pian ei heitä ehkä enää ole.
Vainolainen ryntää pirttiimme. Isä, minne menemme me?

ISÄNTÄ

Monta on jäänyt liettä kylmäksi vihollisen lähestyessä, kun kokonaisten
kylien asukkaat ovat paenneet korpiin. Mutta, katsos, tyttäreni, näitten
hirsien suojassa näki isäsi kerran päivän valon. Seitsemänkymmentä
talvea olen sen jälkeen näitä seiniä katsellut, ja seitsemänkymmenen
kevään oras on kotipellossa tuolla itänyt. Anna, minä luulen, että jos
tässä ensi yönä rauniot savuavat, täytyy niitten olla minun
hautakumpunani. Mutta (Muistaen.) Anna, lapseni, sinä! Miten suojaan
minä sinua? Oi, minä muistan ne julmuudet, joista kylällä tuonnoin
kerrottiin. Anna, minne voi isäsi kätkeä sinut saastaisilta katseilta?
Henkeni lapseni edestä, mutta mitä se auttaisi.

ANNA

(kalpeana, mutta tyynenä)

Isä, ole huoletta, sota-ajan ja kivekäskodin lapsi osaa kuolla.

ISÄNTÄ

Tiesinhän, lapsi, tiesin, että sinussakin on samaa verta.

ANNA

(nyyhkyttää, isän luo)

Oi, isä rakas, arka minä olen, veri tuntuu kuin hyytyvän pelosta, ja
sydän ja käsi vapisee, mutta katsos, isä, tunnelma on niin tavaton,
ajatukset siitä ikäänkuin kasvavat ja -- voimat kasvavat. Ei eletä enää
tavallisin mitoin.

ISÄNTÄ

Ei eletä tavallisin mitoin. (Kuin itsekseen Annan mennessä ikkunan luo.)
Mutta ihmisvoimat ne sittenkin mitataan tavallisin mitoin, ja minun
voimani ovat puoleen alentuneet näitten raskaitten vuosien painosta. Oi,
jospa Jumala kuitenkin nostaisi taakan hartioiltamme! -- Jospa antaisi
hän työrauhan ja pyhärauhan. -- Viikon kuluttuahan on jälleen pyhä
joulujuhla. Tuleeko se tänä vuonnakin pimeänä, äänettömänä? Ei tee mieli
joulukynttilöitä sytyttää, kun Jumalan viha lepää raskaana isänmaamme
yllä. Eikä jouluvirsikään oikein jaksa väsyneistä, toivottomista
rinnoista yletä, kun joulukellot eivät saa kaikua ja kun ei ole siihen
virteen yhtymässä kaikki tutut äänet. Oi, Anna, tyttöseni, tule isäsi
luo ja anna hänen tuntea, että hänellä on vielä yksi jäljellä, yksi
jouluvalo tupaa kirkastamassa.

ANNA

(juoksee isänsä luo, hyväilee häntä)

Isä, rakas isä, Jumala varmaan poikia suojelee!

ISÄNTÄ

Suojelee, suojelee! Tyttäreni, sinä heikkoudessasi annoit minulle
opetuksen sanoillasi tavattomasta tunnelmasta. Minäkin voin uhrata
jotakin. (Uljaasti.) jos on sallittu minun heidät antaa pois, niin
kiitos siitäkin Herralle. Tämän ison tuskan ja vaivan aikanahan heidän
verensä silloin vuotaa hedelmöittämään isien maata.


4:s kohtaus.

MARI

(sisään vasemmalta)

Isäntä! Anna! Ne ampuvat tuimasti tuolla kylän syrjässä!

ISÄNTÄ

Vihollinen on siis täällä.

MARI

(jatkaen)

Minä olin saunassa vaatteita huuhtomassa, mutta jätin ne silleen, kun
näin Anttilan väen tuolla pakkautuvan portaille kuin jotain erikoista
katsomaan. Minä ulos saunasta ja kiireesti yli pihan tänne portaille. Ja
niin vinkui ja paukkui, että oikein... Minä jäin katsomaan ja koetin
erottaa pojat --

ISÄNTÄ

Sinä näit heidät? --

MARI

Näin, ja ensimmäisenä meidän Paavo kiiruhti ja huusi muille, että nyt
asemiin, ja sitten ei lasketa ryssää ohi, ennenkuin kaatuu viimeinen
mies...

ISÄNTÄ

Mutta vihollinen, missä oli vihollinen, ja miltä näytti sen aikeet?

MARI

En nähnyt vihollista, minä tulin pois, sillä ajattelin -- pelkäsin, että
jos näkisin surman luodin sattuvan johonkin... (Istuutuen. Hetkisen
kuluttua.) Että ne menivätkin, ne pojat! Voi, isäntä, kuinka saatoitte
te itse vielä käskeä? Olivathan ne teidän ilonne ja ylpeytenne.

ISÄNTÄ

Suuremmaksi iloksihan ovat nyt!..

MARI

Entäpä jos -- jos menevät viimeistä kertaa.

ISÄNTÄ

Niin, ehkä viimeistä kertaa. Taistelu on epätasainen, ryssät eivät liiku
pienin joukoin, ei ainakaan kostonhankkeissa. Ja meidän miehiä, (kääntyy
Annaan) eikö niitä ole neljäkolmatta?

ANNA

Niin niitä oli kun tämä partiojoukko muodostui, mutta Anttilan Simon
lävisti ryssän miekka silloin, kun he sen kuormaston ryöstivät, sen
kertoi Tapani vastikään.

ISÄNTÄ

Se oli niitten aseitten hinta. Anttilan ainoa poika!

ANNA

Ja sitten niitä oli kolme miestä kerran jotain karttaa hakemassa yöksi
leiriytyneeltä viholliselta. Tapani oli mukana ja sitten se Mäkipellon
Heikki, tiedätkös?

ISÄNTÄ

Tiedän, ikämies, mutta yksinäinen, ja käsi vielä kyllin vahva hanaa
hallitsemaan... Se kai on tullut takaisin mökkiinsä, eihän siitä enää
sellaisille retkille. --

ANNA

Se oli mukana tuolla yöllisellä hiihtoretkellä. Mutta se retki
epäonnistui, ryssät heräsivät kesken kaikkea, ei muu auttanut kuin
miehet suksille ja kiiruusti korven kätköön. Heikki hiihti hädissään
toisaalle kuin Tapani ja se kolmas, ja ryssät lähtivät takaa-ajolle
juuri siihen suuntaan. Aamulla löysivät meidän miehet lähitienoolta
Heikin hangelta kylmenneenä. Ei siihen ollut ase sattunut, se oli
hiihtänyt itsensä hengettömäksi.

ISÄNTÄ

Ei anna kivekäs itseään elävältä otuksen ajajille! -- Se oli siis
Mäkipellon vanhan raatajan loppu.

ANNA

Muut tämän kylän miehet ovat vielä jäljellä ja hyvissä voimissa.
Naapurin isännän jalat vain kuuluvat paleltuneen.

ISÄNTÄ

Kaksikolmatta siis säästyi tähän oikeaan taisteluun. Kotinurkkien
kilpenä ollessa taistellaan elämästä ja kuolemasta.

MARI

Isäntä, saattaako ryssä tulla tänne, ihan tänne? Voi hyvä Jumala, jos ne
tappaa meidätkin? --

ANNA

Hiljaa! Kuuluukohan vielä ampumista? (Kuuntelee.) Ei kuulu tänne
ainakaan. (Tähyää ikkunasta.) Ei tästä näe mitään, alkaakin jo hämärtää.
Mutta, Mari, iltahan on edessä. Unohdatko lypsyn kokonaan? -- Työhän on
lohdutuksemme, aika siinä kuluu. -- Mene nyt, Mari, minä alan iltaista
valmistaa.

MARI

Niin tosiaan, ei tahdo muistaa arkion olevan, ja eihän se aivan
olekkaan, kun kuolema läheltä kulkee, mutta -- lehmät on pyhänäkin
lypsettävä. (Ottaa kiulun, menee kotvan kuluttua.)

ISÄNTÄ

Te nuoret, tehkää työt, jos jaksatte. Vanhuksen voimat eivät pitkälle
riitä. Polviani niin vapisuttaa, paneun kamariin levolle. Tule sanomaan,
Anna, jos jotakin kuulet. (Menee kamariin.)


5:s kohtaus.

ANNA yksin

(ANNA puuhailee tuvassa, tekee tulta ja panee padan liedelle j. n. e.)

ANNA (laulaa askarrellessaan tuon tuostakin vaipuen ajatuksiin):

      Kirkkaana katsoi se kevähinen päivä
      kukkasta kunnahalla.
      Kuin kevätkukkana lasna ma leikin
      kotoisten koivujen alla.
      Tuoksuva tuulonen huojutti heinää,
      täytenä tähkät taipui.
      Tuulessa tuutien kotipihan koivut
      illalla unehen vaipui.

      Meni kevät, meni kesä, mieleni muuttui
      mustaakin mustemmaksi,
      laulu sai surujani särähtävän sävelen,
      sai poskeni kalvakaksi.
      En enää huoletta lasna mä leiki
      kukkana kunnahalla,
      leikki jo loppui lumien tullen,
      kukkahan koski jo halla.


6:s kohtaus

KALLE

(puolikasvuinen, noin 16-vuotias, juoksee sisään)

Nyt se on ohi, sisko, ohi, meidän on vielä kotitienoot! (Heittäytyy
lavitsalle pitkäkseen.) Mutta on sitä voimat lopussa mieheltä!

17

ANNA

(on juossut KALLEA vastaan --, kääntyy, kuin itsekseen hartaasti)

Kaikkivaltias, Sinulle kiitos!

KALLE

Onko sinulla, Anna sisko, maitoa juodakseni?

ANNA

(tuo maitoa):

Juo, Kalle, olethan aivan uuvuksissa!

KALLE

(juotuaan):

Kiitos! Se virkisti. En ole tänään vielä mitään maistanut. En saanut
leivänpalastakaan niellyksi ennenkuin se oli ohi. Ja nyt, nyt on vaara
vältetty, vaikka vähällä oli, ettemme saaneet joulukokkoja kodeistamme.

ANNA

Te voititte! Te muutamat miehet!

KALLE

Me voitimme, viisi miestä makaa haavoissaan tuolla suntion saunassa,
mutta viisitoista on vielä paikoillaan varmuuden vuoksi. Minä lähdin
isälle voiton tietoa tuomaan. -- -- --

ANNA

Viisi -- viisitoista ja sinä. Entä yksi? Kaksikolmattahan teitä oli.

KALLE

Kaksikolmatta oli.

ANNA

Missä on siis yksi?

KALLE

Yksi -- poissa.

ANNA

(hätäisesti)

Kuollutko? Kuka? Kalle veli, sano, kuka?

KALLE

Ei, ei kuollut, vaan poissa. Anna sisko, taitaa olla tuo sinulle ankara
isku, jos oli muillekin. Voi, sisko, älä kalpene noin!

ANNA

(melkein kirkaisten):

Kalle, kerro kaikki! Minä aavistan... Ei, se ei voi, ei voi... Missä on
Tapani, kerro!


7:s kohtaus

ISÄNTÄ

(sisään):

Kuulin ääniä, Kalle poikani!

(Syleilevät, liikutettu vaitiolo.)

KALLE

Isä, voitto, voitto on meidän!

ISÄNTÄ

Voittosanoma! Ja sinun huulesi ovat vielä lämpimät ja eloisat ja voivat
sen kertoa! Olen saanut sinut takaisin, viikkojen kuluttua kuin
kuolemasta takaisin! Mutta kerro, poikani!

KALLE

Alku oli kamala. Me seisoimme valmiina männikössä kirkon luona,
kiihko-odotuksessa. Yksi vain joukostamme puuttui -- Tapani. --
Muistathan isä sen sateisen syysillan, jolloin Paavo ja minä lähdimme ja
Tapani jäi kotiin, kun et sinä voinut päästää sekä poikia että renkiä
talosta --

ISÄNTÄ

Vilja oli vielä puimatta -- --

KALLE

Niin, isä, mutta et sinä kauan Tapania pidättänyt. Itse hän kertoi, että
sinä olit antanut hänelle käteen talon viimeiset eräaseet ja laskenut
hänet lähtemään. Ja miehen sinä meille lähetit, jota tarvittiin. Kun
Tapani tuli, muuttuivat yrityksemme puolta rohkeammiksi, hän otti kuin
itsestään johdon käsiinsä. Me melkein jumaloimme sitä miestä -- -- oi,
isä, en käsitä mitään, en yhtään mitään!

ISÄNTÄ

Kalle, mitä tarkotat?

KALLE

Me odotimme. Tapania ei kuulunut. Vihollinen saattoi yllättää meidät
milloin hyvänsä, ja se yllätti! Voi kauhu ja kuolema, liian myöhään me
huomasimme, että vihollinen jo oli sivuuttanut Kerämäen, ainoan paikan,
missä meillä olisi ollut mahdollisuutta puolustautua mahtavaa ylivoimaa
vastaan. Me hyökkäsimme tielle, epävarmoina, ilman johtajaa. Liian
myöhäistä! Mustana ketjuna läheni vihollinen kylää. Vain pieniä, heti
sulkeutuvia aukkoja olisi siihen meidän ammuntamme tehnyt. Ja me olimme
tiellä, suojattomina! Me seisoimme jäykkinä voimatta keksiä mitään
keinoa, meille jäi vain yksi valinta: kaatua järjestykseen yli maantien
kotikirkon veräjälle. Oi, te ette tiedä, miten kirveli sydäntä tuo
»liian myöhään». Ja voi Anna sisko, että minun täytyy se sinulle kertoa!
-- kirveli sydäntä toinenkin seikka, toinenkin näky. Vinosti yli
peltojen painalsi suksilla Tapani etelää kohti. Painalsi taakseen
katsomatta pois. Sinne jätti joukkonsa. (Painaen pään käsien varaan.) En
tiedä, minne hän hiihti, pakoonko ratkaisevana hetkenä vai vihollisen
puolelle.

ANNA

(itsekseen tuskallisesti):

Pakoonko ratkaisevana hetkenä vai vihollisen puolelle...

KALLE

(reippaammin):

Mutta onni, isä, ihmeen kautta kääntyi. En vieläkään saata käsittää
sitä.

ISÄNTÄ

Mitä te saatoitte tehdä? Voiko ajatella toivottomampaa asemaa?

KALLE

Käsittämättömästä syystä hajaantui vihollisjoukko, kääntyi, kulki metsää
kohti, katosi sinne. Osa vain heistä jäi pellolle, nähtävästi
erimielisinä. Niitä me emme pelänneet, sillä me olimme yhtenä tahtona
kaikki. Emme epäilleet hetkeäkään. Meidän Paavo otti johdon käsiinsä --

ISÄNTÄ

Jumalalle kiitos, minulla on kaksi kelvollista poikaa.

KALLE

(jatkaen):

Me hyökkäsimme vihollisen jälkeen ja pääsimme kuin pääsimmekin Kerämäen
kallioitten suojaan ammuttuamme tieltämme kolme, neljä. Muut pakenivat
metsään, minne suurin osa ensin oli kadonnut. Me odotimme. Melua vain
kuului metsän puolelta. Pian uskalsivat ne kuitenkin taas tielle,
epäjärjestyksessä, kuin pilaa tehden. Mutta meillä oli omat aikeet, me
ammuimme epäjärjestyksen entistä suuremmaksi. Ja ryssä kauhistui. Se
lähti sellaista kyytiä, että se varmaan pysähtyi vasta Sääksjärven
raunioilla!

ISÄNTÄ

Jalo työ, pojat, niin taistelkoot suomalaiset aina!

(Liikettä eteisessä.)

(PAAVO ja MUITA MIEHIÄ sisään.)


8:s kohtaus.

PAAVO

Terve, isä! Tuomme iloisia terveisiä!

MIEHET

Terve, terve taloon. Täälläpä on lämmintä ja ihanaa. Istumme lieden
ääreen.

ISÄNTÄ

Istukaa, istukaa, ylpeä on taloni saadessaan teidät vieraiksi.

PAAVO

Vartijat ovat varmat, saamme rauhassa levätä ellei merkkiä kuulu.
Tiedätkös, isä, me teimme tänään enemmän kuin luuletkaan. Ei se ollut
pelkkä kostonhanke ryssän puolelta. Siinä oli takana yritys puhdistaa
tie suurempaa läpimarssia varten täältä Hämeeseen. Jos me voisimme estää
sen! Mutta meillä on kyllä odotettavana useampia hyökkäyksiä ja
suurempia.

1:nen SISSI

Kun edes tietäisi niitten aikeista paremmin!

PAAVO

Niin, kun tietäisi. Ei sitä paljon ihminen tiedä, emme tienneet mekään
eilen, että tänään saisimme voittoa juhlia, ja vielä vähemmän tiesimme,
että voittotunnelmaamme sekottuisi se katkera tieto, että yksi joukosta
oli pelkuri tai -- petturi. Orjan veri -- orjan veri, ei saattaisi
ajatella ryssän orjuutta vapaa mies, joka on tuntenut, miltä tuntuu
polkea ja kyntää omaa isänmaata.

2:nen sissi

Käsittämätöntä se oli, hän, urhoollisista urhoollisin.

KALLE

Tapani, joka johti meitä kymmenissä seikkailuissa uhkarohkeana ja
useimmiten voittoon.

PAAVO

Mutta riittää jo, unohtakaamme mies! Iloitkaamme voitosta niinkauan kuin
se on sallittu. Kuinka kauan? siinä kysymys. Jospa meitä olisi vähän
enemmän, että voisimme olla varuillamme mitä yllätyksiä vastaan hyvänsä.

3:s SISSI

Tai jos tietäisi, mistä ja milloin ne uudelleen yrittää.

PAAVO

Ajatelkaa, me tiedämme, että juuri tuolla osastolla, joka nyt majailee
muutaman virstan päässä hätyyttääkseen meitä, rauhanhäiritsijöitä, on
hallussaan hyökkäyssuunnitelma. Se on kartta, jonka eräs vankina ollut
kivekäs oli nähnyt kahtena, kolmena iltana peräkkäin. Jos olisi se
meillä! Silloin olisi helppoa miehittää oikeat polut. Tämä kylä olisi
silloin heidän tiellään salpa.

1:nen SISSI

Se kartta täytyy saada.

2:nen SISSI

Täytyy, vaikka menisi henki.

3:s SISSI

Vaikka menisi kaksikin tai kolmekin.

(Laukaus ulkoa.)

MIEHET

Merkki! (Syöksyvät ulos.)

PAAVO

(mennessään):

Ole rauhassa, isä, he luultavasti vain huomasivat jotain epäillyttävää.
Mutta on riennettävä paikalle.

(Ulos.) (Isäntä jäljessä portaille.)


9:s kohtaus.

ANNA

(yksin):

Kartta -- suunnitelma. -- Se on saatava, vaikka menisi henki!
(Innostuen.) Oi, jos menisi minun henkeni! Oi Tapani, en jaksa käsittää,
en jaksa ajatella, en jaksa sinua vihata. Mutta minä tahdon sovittaa,
maksaa, maksaa tahdon maalleni velkasi.



II NÄYTÖS


(Sama tupa, jouluksi somistettuna.)


1:nen kohtaus.

ANNA ja MARI.

MARI

(sovittelee huivia kaulalleen, laulaa)

      Nyt saa arkiset huolet heittää,
      murehet sydämen pohjahan peittää.
      Kerran on viikossa sunnuntai,
      joulu on kerran vuodessa vain -- --

Nyt olen joulupukimissa! Vähän taas juhla juhlalta tuntuu, kun pojatkin
omissa vuoteissaan yönsä lepäävät, vaikka puristuukin melkein ateriankin
aikana käsi aseen ympäri. Anna, olisit vähän iloisempi. Anna, nythän on
juhla, kuule, joulujuhla!

ANNA

Niin, Mari, joulu on. Ja joulu sovittaa synnit. Mutta jos on meillä
syntejä sovitettavana, vaatii se juhla meidät ne sovittamaan.
(Itsekseen.) Nyt, nyt se on sovitettava. -- Jospa Jumala näyttäisi
minulle tyhmälle tyttö paralle tien -- enhän tiedä, en ymmärrä, ja sydän
-- tuo arka -- vapisee pelosta.

MARI

Mitä mietit, Anna? Aina sinä mietit! Kuule, ole iloinen nyt! Mutta
isäntä ja pojat tulevat, nyt on saunalla kiire. Pistäyn katsomassa, onko
kaikki kunnossa. (Ulos.)

(ISÄNTÄ ja POJAT tulevat.)


2:nen kohtaus.

ISÄNTÄ

(tullessaan)

Nyt, pojat, nyt vietämme joulua! Ei auta enää ajatella tuota karttaa,
vaikka se kyllä olisi joulurauhamme turvannut. Heitetään se mielestä ja
heitetään muutkin huolet. Ei ajatella katkeruutta ketään kohtaan, ei
halveksittavin takaan, sillä kuuluuhan pyhä joulusanoma: »ihmisille hyvä
tahto.» Vapahtajan synnyinjuhlana ei tapeta eikä tulla tapetuksi,
silloin on rauha maassa. Jouluyön siunaushan laskeutuu vihollisenkin yli
ja yli -- petollisen ystävän.

PAAVO

Olet oikeassa, isä. Ei asia miettimisestä parane. Olemmehan tuumailleet
sinne ja tänne. Mutta sille, joka ajatteleekaan yrittää haltuunsa
karttaa, näyttää varma kuolema irvistävän. Olemme miettineet aivomme
väsyksiin, levätään nyt yli joulun, käsi kahvassa tosin, mutta kuitenkin
kotona joulupöydän ääressä.

KALLE

Niin, onhan meille annettu vielä yksi joulu.

ISÄNTÄ

(huokaisee)

Vielä yksi joulu!


3:s kohtaus.

MARI

(sisään)

Isäntä, joulusauna on valmis.

KALLE

Joulusauna!

PAAVO

On sitä nautintoja sota-aikanakin! (Mennessään.) Tulethan pian, isä?

ISÄNTÄ

Tulen. Mari, joko hait arkusta sen minun joulu paitani?


4:s kohtaus.

Mari

Hain, isäntä. Mutta ettekös te kerran tuumaillut, ettette sitä yllenne
laita, ennenkuin taas kerran tulee rauhan joulu.

ISÄNTÄ

Tuumailinpa niin, mutta nyt olen tuumaillut pitää rauhaa, vaikka ne
siellä maailmalla mellastavatkin. Sainhan pojat kotia, ja eihän ole
tarvis katsella pihaa pitemmälle.

MARI

Ihan niin, isäntä, eikä ole ryssistäkään viikon vertaan mitään kuulunut,
varmasti on ne jo menneet omille mailleen.

ISÄNTÄ

Ainakaan eivät täällä pidä joulua. Tämä on sitä kotoista itsekkyyttä ja,
niin, väsymystäkin. Niistä on ehtinyt paatua, niistä puolen
vuosikymmenen kauhuista.

MARI

Niin, pikku tyttöjä me olimme, kun ensi kertaa puhuttiin sodasta.

ISÄNTÄ

Kalle silloin ensi aakkosia tavaili. Ja pian ei siitä enää vain puhuttu,
vaan se elettiin tuo sana »sota». Se nieltiin moneen kertaan
petäjäisessä ja luettiin ruttoon sortuneitten kirstun kannesta. Ja
tulisina liekkeinä se mateli taivasta kohti. Tunnetaan se sisältä ja
päältä. Mutta -- tänään se ajetaan ovesta ulos. Ei ole tietoa, eletäänkö
ensi jouluna. Haes joulupaita, Mari! Minä menen kylpemään. (MARI menee
kamariin.)


5:s kohtaus.

ANNA

Isä, viivy hetki vielä!

ISÄNTÄ

Mitä haluat, lapseni?

ANNA

Minulla on sinulle puhuttavaa. Istu tuohon noin -- hetkeksi vain!

ISÄNTÄ

Mielelläni, lapseni. En saunaa kaipaa, kun sinä minua tarvitset.

(MARI tulee.)


6:s kohtaus.

MARI

Tässä on isännälle paita.

ISÄNTÄ

Laske tuohon tuolin selkämykselle.

MARI

Nyt minä menen vähän lehmille joulua tekemään. Panen parasta eteen. On
niin lysti pitkästä aikaa! (Menee.)


7:s kohtaus.

ISÄNTÄ

Nyt, lapseni...

ANNA

Isä, rakas isä, sydämeni on raskas. Minun täytyy se sinun helmassasi
keventää. (Painaa päänsä isän syliin.) Kovin heikko on naisen sydän.
Katsos, isä, se tunto, se kumma värinä, jonka Luoja sinne pani, se on
niin pelottavan voimakas. Ja -- oi, isä, -- minun sydämeni värinä pyrkii
tuntemattomille poluille, sinne, missä kulkee Tapani.

ISÄNTÄ

Tapani! -- Lapsi, älä ajattele pelkuria, petturia, Minun tyttäreni
täytyy olla toista maata.

ANNA

Isä, älä tuomitse! Se on niin katkeraa. Tiedänhän, että minun tulisi
häntä vihata ja halveksia, ja toisin vuoroin vihaan ja halveksinkin,
mutta en voi kestää, että muut ... ja voi, isä, usein tahtoisin heittää
sydämeni kuin taakan luotani ja pitää joulua teidän kanssanne, mutta
sitten taas -- --

ISÄNTÄ

Anna, minä näin kerran, että tyttäreni rakasti renkiäni. Ei se
toiveitteni mukaista ollut, mutta rakkaimmaltani en hennonnut mitään
iloa kieltää. Mutta jos tyttäreni rakastaa velvollisuutensa unohtanutta
suomalaista, täytyy minun se miehenä ja suomalaisena kieltää!

ANNA

(uljaammin)

Isä et voi käskeä ihmissydäntä! (Taas liikutettuna.) Isä, miksi olet
kova, miksi et tahdo minua ymmärtää? Luuletko, että sinun täytyy hävetä
tytärtäsi? En voi sydäntäni heittää luotani, sillä silloin heittäisin
parhaimpani. Rakastan häntä, maan petturia -- voi, isä, mikä pohjaton
tuska -- minun *täytyy* tehdä jotakin, muuten kuolen! Isä, etkö käsitä,
että minun täytyy?

ISÄNTÄ

Tehdä jotakin? Niin, sinun täytyy raivata ajatuksistasi mies, joka itse
kantakoon häpiänsä.

ANNA

En voi, en tahdo! Ei ole syntiä niin suurta, ettei rakkaus sitä voisi
sovittaa. Isä, minä tunnen itseni maalleni velalliseksi.

ISÄNTÄ

Älköön ihminen ottako toisten velkoja harteilleen.

ANNA

Oma se on, isä, oma ja -- rakas. Isä, minä maksan sen!

ISÄNTÄ

Lapsi -- et sinä mitään voi.

ANNA

Tässä juuri sinä istuit menneenä pyhänä, isä, ja itse kerroit siitä
tytöstä, joka lähti vihollisleiriin ja läheni ryssiä heidän juotuaan
vähän liiaksi. Sanoit, että tyttö toi sieltä tärkeitä tietoja ja että
sen tytön isä sai olla ylpeä...

ISÄNTÄ

Tyttö, mikä nyt aivoissasi askartelee?

ANNA

Ja silloin puhui Paavo siitä toisesta tytöstä, jonka sulhanen oli
vankina, ja se meni ja pääsi taloon, jossa ne majaili. Leikkasi poikki
nuorat yön aikaan ja pakeni pojan kanssa. Isä, olisinko minä huonompi.

ISÄNTÄ

Mitä tarkotat, lapsi?

ANNA

Isä, etkö vieläkään käsitä ... kartta -- --

ISÄNTÄ

Sinä -- sinä aikoisit yrittää?

ANNA

Monet ovat yrittäneet. Oi, isä, älä kiellä! Se on ainoa, mitä voin
tehdä, ainoa, millä voin sen sovittaa!

ISÄNTÄ

Mitä ymmärrät sinä, lapsi? Miten voisit saada kartan haltuusi?

ANNA

En tiedä, isä -- en tiedä mitään. Lähden suksilla, tien tiedän -- Jumala
ohjaa, siihen luotan.

ISÄNTÄ

Surman suuhun menet.

ANNA

Menen hakemaan -- elämäni hintaa.

ISÄNTÄ

Pahempi sinua odottaa kuin kuolema. Anna, älä lähde! -- Ja minne
lähtisit? Ethän tiedä, missä vainolainen oleilee.

ANNA

Maunun talo siellä Sääksjärvellä vain kuuluu säilyneen. Niille itselleen
oli onni, että se säästyi liekeiltä. Naapurin isäntä sanoi päällikön
siellä majailevan.

ISÄNTÄ

Ja sinnekö aiot?

ANNA

Voi, isä, en ole vielä paljoa sitä ajatellut! Kaikki sitten selviää.
Ehkä menen ensin siinä vieressä olevaan kankurin mökkiin. Jätän sinne
sukset... Älä kysy, isä, en vielä tiedä...

ISÄNTÄ

Laskisinko lapseni tuntemattomaan tuhoon?

ANNA

Tämä tuska on tuhoa pahempi. Isä, isä -- en voi elää muuten,
sydäntänihän syö ja kiduttaa joka hetki tuo musta tieto. Se on velka,
velka, se painaa minut maahan! Ja sitten -- kadotinhan enemmän kuin
kaiken. Isä, minua väsyttää...

ISÄNTÄ

Menisit lepäämään, lapseni!

ANNA

Lepäisinkö? Ei, ei! Minä lähden!

ISÄNTÄ

En anna lastani. (Rukoilevasti.) Älä jätä minua!

ANNA

Isä, pojat jäävät luoksesi. Anna minut uhriksi -- -- isä, en osaa puhua,
niinkuin tahtoisin -- vaan -- eikö totta -- et voi liian paljoa
milloinkaan uhrata.

ISÄNTÄ

Lapsi, oikein sanoit.

ANNA

Oi, isä, sinä suostut! Minä lähden, mutta sitten -- sitten vielä yksi
pyyntö, rakas isä. Kun kaikki on sovitettu, ettehän te sitten enää
täällä kotona ajattele katkeruudella pettäjää? Minä -- minä olen häntä
niin paljon rakastanut.

ISÄNTÄ

Mene, lapsi. Kuka ajattelisi katkeruutta silloin, kun sinä olet
muistossa.

ANNA

(itkien)

Siis nyt, isä, nyt heti sen täytyy tapahtua! Sen täytyy olla minun
joulunviettoni. Huomenna olisin jo liian arka ehkä... Pois siis
lämpöisestä kotipirtistä tiettömään pimeyteen; (Huomaa isänsä
liikutetuksi.) Isä, suo anteeksi, että pimennän joulusi; Älä sure minua!
Nyt menen pukeutumaan, ja sitten hiihdän pimeään jouluyöhön ja pyhän yön
enkelkuoro seuraa minua ja varjelee minua vaaroilta, Niinhän, isä?

(ISÄNTÄ ei vastaa. ANNA syleilee häntä vielä kerran. Sitten kamariin.)


8:s kohtaus.

ISÄNTÄ

(yksin, äänettömyyden jälkeen):

Tyttäreni -- ainoani -- joululahjaksi isien maalle.


9:s kohtaus.

MARI

(tulee);

No, täälläkö olette vielä, isäntä? Joutukaa nyt jo saunaan, jouluateria
on pian valmis.

ISÄNTÄ

Kiitos, Mari, mutta en nyt jaksakkaan saunaan.

MARI

Oletteko sairas? Ehkä sauna virkistäisi? Koettakaa nyt sentään, isäntä!
Minä kun laitoin siellä kaikki niin joulukuntoon, ja löylynkin pitäisi
olla oikein hyvää.

ISÄNTÄ

Uskon, Mari, mutta olen jo viipynytkin niin kauan. Pojat jo kai pian
palaavat?

MARI

Kyllä kai. Minne se Anna meni? Onkos se ulkona?

ISÄNTÄ

Ei, tuolla kamarissa. Pian hän tulee. -- (Itsekseen.) Tulee ja -- menee.

MARI

Nyt tulevat pojat. Niillä on kiire joulupuurolle.

(POJAT tulevat.)

10:s kohtaus.

PAAVO

Terveisiä saunasta, isä!

KALLE

Niin, terveisiä saunasta!

PAAVO

Tähtikirkasta on, oikea joulusää.

ISÄNTÄ

(itsekseen):

Tähdet syttyivät hänen polkuaan valaisemaan -- joulutähdet.

KALLE

(on mennyt ikkunan luo):

Niin, kirkasta on, se on vuoden pimeimmän yön kirkkautta. Otava palaa
kuin kirkon joulukynttilät. Mutta -- kuka hiihtää tuolla yli
riihipellon? Yksinäinen mies. Isä, Paavo, se on Tapani!

PAAVO

Tapani! Ei meidän kynnyksen yli, ei!

ISÄNTÄ

(on noussut):

Paavo, kuinka lieneekin, mutta nyt on joulu. Ja -- ihmisille hyvä tahto.
Emme me ole toisten tuomareita.

PAAVO

Isä, ethän tarkota totta? Et saa tarkottaa!

ISÄNTÄ

Tarkotan. »Älkää tuomitko», sanoo Herra »ettei...»

PAAVO

Mutta minä tuomitsen, ja minä tahdon kostaa sille, joka oli vähällä
saattaa meidät kaikki häpeään! Ei meidän tupaan, sanon minä!

ISÄNTÄ

Kyllä, *minun* tupaani! Mutta hiljaa, eteisen ovi jo narahti.

(TAPANI tulee.)


11:s kohtaus.

TAPANI

Siunattua joulua, te täällä kotona! Vihdoinkin siis olen täällä.

(Äänettömyys.)

(ISÄNTÄ epävarmana. POJAT kääntyvät pois vastenmielisyyttä osottaen.)

TAPANI

(katsoen vuoroin kutakin):

Isäntä, mitä on tapahtunut? Mikä suru teitä painaa? Isäntä, missä on
Anna?

ISÄNTÄ

(kääntyy)

Terve tultuasi, Tapani. Joulu sovittakoon katkerat muistot meidän
väliltämme.

TAPANI

Isäntä, mitä tarkotatte? Suuri Jumala, minä aavistan... (Käskevästi:)
Selittäkää!

ISÄNTÄ

(raskaasti):

Mitä on selittämistä? Sinä, jonka olin valmis pojakseni sanomaan, sinä
olit -- pelkuri tai -- petturi.

TAPANI

(kuohahtaen):

Isäntä! (Rauhallisemmin): Ei, älköön vihani kuohahtako, siitähän sen
täytyi näyttää. Mutta vastaukseni, se on täällä. (Panee käden poveensa.)

(POJAT kääntyvät päin.)

KALLE

Suunnitelma!

PAAVO

Karttako?

KALLE

Hänellä on kartta...

ISÄNTÄ

(nousten):

Tapani, tässä käteni, anna anteeksi erehdykset ja epäluulot.

TAPANI

(kädenpuristuksen jälkeen):

Syyssä olin minäkin. Hetkeksi peittyi minulta velvollisuus ja isänmaa
Annan silmien kirkkaaseen loistoon. Minä unohdin silloin -- viime
viikolla -- mikä oli kysymyksessä.

ISÄNTÄ

Sinä viivyit täällä --

KALLE

Ja me odotimme turhaan.

TAPANI

Mutta kun täältä ulos syöksyin, käsitin, mitä oli tapahtunut, ja minulla
oli vain yksi mahdollisuus --

PAAVO

(uudestaan epäluuloisena):

Paeta! Sinä olit ainoa joka tunsit sen mahdollisuuden.

TAPANI

(häntä kuulematta):

Tiesinhän miten ryssät janosivat juuri minun vertani. Minä annoin heille
mahdollisuuden...

KALLE

Ja he uhrasivat voittonsa?

TAPANI

Niin saadakseen minut vangikseen. Hiihdin tahallani niin, että luulivat
minun syystä tai toisesta pyrkivän metsään tuonne pappilan taakse. Koko
lauman sain jälkeeni.

KALLE

He saavuttivat sinut.

TAPANI

Tuonnempana. Se oli tarkotuskin. Minulla oli heille asiaa. Vaikka Luoja
tietää, ettei se helppoa ollut. Ajatelkaa, heittää aseensa, ja heittää
ne heille!

ISÄNTÄ

Mutta miten säästyi henkesi? Miten olet nyt täällä?

TAPANI

Täytyi toimia ripeästi. Minut vietiin riemukulussa vihollisleiriin.
Suurin juhlallisuuksin kai ne aikoivat tuomioni langettaa. Mutta minä
tiesin, mitä tahdoin, enkä ole luotu kahleissa kuolemaan! Viime hetkessä
pakenin -- mukanani --

(ANNA tulee samassa kamarista.)


12:s kohtaus.

TAPANI

(keskeyttäen, astuen askelen Annaa kohti):

Anna!

ANNA

(on pysähtynyt kuin kivettyneenä. Itsekseen):

Suo voimaa, Herra, ei hänen luokseen!

ISÄNTÄ

(kärsimättömästi):

Mutta, Tapani, jatka!

KALLE

Jumalan tähden, jatka!

PAAVO

Ja mukanasi...

TAPANI

...mukanani tämä! (Ottaa kartan poveltaan.)

ANNA

(riemusta kirkaisten, juoksee Tapanin luo, jonka syliin puoleksi
tajuttomana vaipuu):

Suunnitelma! Kartta!

(TAPANI ja ANNA äännettömänä syleillen toisiaan. Kartta putoaa
lattialle, mistä PAAVO sen nostaa ja näyttää ISÄNNÄLLE ja KALLELLE.
KAIKKI KOLME yhdessä ryhmässä karttaa tarkastamassa.)

ISÄNTÄ

Tuossa se musta pilkku, johon vahdit on ensi yönä pantava. Ei hätää
mitään, nyt vietämme rauhallista joulua.

KALLE

Eläköön, nyt on meidän pitäjän turva taattu! Ja eläköön Tapani,
urhoollisista urhoollisin!

PAAVO

(lähestyy Tapania):

Tapani, minä sanoin kerran, vaikket sinä sitä kuullut, jotakin josta
saisit iskeä minut tapparalla kahtia. Se onkin vallassasi, sillä kuule:
sanoin, että sinussa on orjan veri. En jaksanut uskoa suomalaiseen
vapaaseen vereen.

KALLE

(nuoruuden innostuksella):

Et tiennyt, veli, että suomalaisissa suonissa virtaa kuningasveri, niin
palkollisen kuin talokkaan takin alla.

Eläköön se kuningasveri! Älköön se vuotako kuiviin tai aateluuttaan
kadottako.

TAPANI

Ja eläköön suomalainen kuningasajatus, vapauden vaatimus ja vapauden
riemu!

ISÄNTÄ

Sitä kuningasajatusta on meillä nyt syytä juhlia. Anna, tyttöseni,
sytytä kirkkain silmin joulukynttilät palamaan joululle ja onnellesi.
Mari, onko joulupuuro valmista?

MARI

On, isäntä, ja kaunista ja vaaleata se on kuin kotipellon puuro ainakin.

(ANNA sytyttää pöydällä olevat kynttilät. MARI tuo ruoan pöytään. KAIKKI
kokoontuvat pöydän ääreen.)

ISÄNTÄ

Lapset, nyt on joulu. Kiitos Herralle, että jälleen näen kaikki tutut
kasvot pöytäni ympärillä. Nyt voimme keventynein mielin yhtyä joulun
ylistyslauluun: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha,
ihmisille hyvä tahto.»





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kuningasverta - Kaksinäytöksinen kuvaus" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.