Title: Vapaaviikolla - Kuvaus 3:ssa näytöksessä
Author: Karisto, Arvi, 1879-1958
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Vapaaviikolla - Kuvaus 3:ssa näytöksessä" ***


VAPAAVIIKOLLA

Näytelmä kolmessa kuvauksessa


Kirjoitti

ARVI K. [ARVI KARISTO]


Boman ja Karlsson, Hämeenlinna, 1901.



HENKILÖT:

Isontalon Samppa.
Kaaperi  |  renkimiehiä.
Tahvana  |
Kelolan Kalle.
Hänen äitinsä.
Nimismies.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Näyttämö: Maanteiden risteys, josta kolme eri tietä erkanee.
Tienosoittaja keskellä. Taustana metsää. -- Illan hämärä.

ISONTALON SAMPPA JA KAAPERI:

Laulavat etäämpänä oikealla kunnes laulun keskikohtaan päästyä astuvat
näyttämölle. Kaaperilla on hanuri kainalossa, Sampalla kädet housun
taskuihin työnnettynä.

    Ja tämän kylän pojat ne laulelevat,
    Että tuli tali rullan teilaa
    Jotta kuinkahan oisi
    Ja tokkohan voisi
    Olla keyrinä ilman heilaa.

(Kaksi ensimäistä ja kolme viimeistä säettä kerrotaan.) (Samppa
seisahtuu, keskeyttää laulun ja silmäilee ympärilleen; Kaaperi jatkaa)

    Ja tämän kylän pojat ne laulelevat,
    Että haituli rullan taalaa
    Ja niinköhän...

SAMPPA (Keskeyttää Kaaperin.) Kas tässä Kaaperi, istutaanpas hetkiseksi
vuottamaan Tahvanaa.

KAAPERI: Niin oikein, istutaan, (istuvat.) Ja minä vedän saksanpolkan
sellaisen että kuuluu aina Kukkolan kujille. -- Vedänkö?

SAMPPA: Sen sinä voit tehdä. Sittempä kuulevat Kukkolan tytöt, että
Isontalon miehet ovat liikkeellä!

    (Kaaperi soittaa. Samppa täyttää piippuaan).

SAMPPA (Kaaperin tauottua.) Niin se käy kuin flöötistä vaan!

KAAPERI: Se on selvä se. -- Mutta kuulehan Samppa! Simolan Jussi tiesi
eilenillalla kertoa, että Alitalon Jeremias se nyt hyväilee sitä
Kukkolan Katria.

SAMPPA: Jeremias? Katria?

KAAPERI: Juuri se. Jeremias itse oli sanonut, vieläpä kerskunut, että
Kelolan Kalle sitä nyt saa katsella syrjästäpäin miten Kukkolan Katria
viedään.

SAMPPA: Äläshän! Kyll' se on kukkoa se, sanon minä! Jeremias sitä ei
tule ikänään saamaan; meidän kylään pitää Katrin joutua. Ja Kelolan
Kalle on siksi kunnon mies, että kyllä ansaitsee sellaisen tytön. Ei
sitä Jeremias vaan noin ikään nuolase!

KAAPERI: Sen minä sanoin heti, että hyvällä sitä ei kuitenkaan
hellitetä. Ja Tahvanan kanssa me jo juttelimme, että pitäisi sitä käydä
Jeremiasta tänäiltana hieman noin niinkuin löylyttämässä!

SAMPPA: Se tehdään! Ja annetaankin oikein isän kädestä. Minulla on
vielä sille roistolle vanhatkin maksamatta. Muistatko miten se
Juhannuskokolla varpailleni sotki, muistatko?

KAAPERI: Muistan, muistan. Ja muistampa sen silmäyksenkin jonka hän
sinuun heitti.

SAMPPA (Nousee innostuneena.) Lähdetäänkö heti?

KAAPERI: Kumpahan vain tulisi se Tahvana.

SAMPPA: Niinpä niin, joukko meidän täytyy etsiä, kahdessa miehessä
sinne ei ole mentävä.

KAAPERI: Joukko tietysti. Kelolan Kalle kuitenkin pitäisi joukkoon
saada. Se poika sitä pusertaa vaikka koko kylän kasaan, jos vaan
saataisi se ensin suuttumaan. Kumpa saataisi se pistämään liiviinsä
pari hyvää naukkua, niin silloin, minä takaan sen, että Kukkolan kylän
poikien tukka pöllyisi -- pöllyisipä komeastikin!

SAMPPA: Koetetaanhan. Luulempa, että se ei ole vaikeatakaan, kunhan
asian oikean laidan kuulee.

TAHVANA (Laulu alkaa kuulua etäämpää.)

    "Eikä mun henkeni viinalle haise.
    Eikä tupakillenkaan.
    Vaan se haisee kuin herrain henki
    Saksan samppanjalle vaan!"

(Kertauksen aikana astuu Tahvana pullo kädessä, toinen taskussa, vähän
hoiperrellen näyttämölle).

SAMPPA (Laulun aikana.) Hyvinpä on Tahvana onnistunut matkallaan,
kuulemma. Mutta hyvään ne ovat nyt viinat tarpeesenkin.

TAHVANA (Laulun loputtua.) Hei pojat! Iloitkaa ja riemuitkaa nyt kun on
ilon aika. (Antaa pullot ja rahat taskustansa Sampalle.) Kas tässä
Samppa. Tallus-Maija oli saakulin kitsaalla tuulella; ei antanut kuin
nämä kaksi pulloa, vaikka viitosen olisin hellittänyt.

SAMPPA: No riittäneehän sitä tästäkin ensialuksi. (Ryyppää) Ääh, se on
poikaa se! (Tarjoo Kaaperille.) Maista Kaaperi!

KAAPERI: (Ryypättyään antaa pullon Tahvanalle.) Nyt Tahvana lähdemme
Kukkolan poikia helssaamaan! Minä käyn Kelolassa kutsumassa Kallea.

TAHVANA: Ettäkö Jeremiasta löylyyttämään.

SAMPPA: Juuri sitä, silakan kuristajaa. Opetetaan miestä rupeamaan
toisten heiloja hyväilemään.

TAHVANA: Se on oikein se; juuri kuin minun suustani sanottu.

KAAPERI (On astunut muutaman askeleen vasemmalle.) Aah, katsokaahan,
tuoltapa tuleekin Kelolan Kalle juuri kuin käsketty. (Huutaa) Hoi mies!
Jouduhan tänne!

KELOLAN KALLE (Kookas nuorukainen, tulee vasemmalta.) Mikä hätä?

SAMPPA: Morjensta Kalle! Terve mieheen!

KALLE: Terve, terve! (Kättelee kutakin) Minnekä miehet nyt matkalla?

SAMPPA: He Kukkolaan näet! Sinne sinun hempukkasi kosijaa tervehtimään.

KALLE: Mitä tarkoitat?

SAMPPA: Mitäkö tarkoitan? Olethan kuin eilen kylään tullut. Lienetkö
kuullutkaan että Alitalon Jeremias se siellä nyt sinun morsiantasi
hyväilee?

KALLE (Ihmeissään.) Alitalon Jeremias?

SAMPPA: Juuri sama köntys.

KALLE: Ja suostuuko häneen Katri?

SAMPPA: Sitä emme tiedä. Mutta siitä huolimatta aiomme mennä
Jeremiaalle muistuttamaan mitä hänen rauhaansa sopii. Tuletko mukaan?

KALLE: Tappeluunko aiotte?

SAMPPA: Tappeluun ja tuimaan!

KALLE: En sitten. Minä en osaa tapella, enkä tahdo tappelulla sovintoa
saada. Ja eiköhän vain lienekin ilkeätä panettelua koko juttu.

SAMPPA: Epäiletkö minun sanojani?

KALLE: En oikein osaa uskoakaan.

KAAPERI: Minä vakuutan sinulle Kalle, se on täyttä totuutta. Jeremias
itse sitä on Simolan Jussille kehunut, vieläpä oli irnunut, että sinä
muka saat vain kauniisti katsella, kun hän Katria taluttaa. Ja totta
tosiaan, niinpä näyt tahtovankin, et omaasi välitä puolustaa. En olisi
luullut sinua Kalle noin löyhämieliseksi.

TAHVANA (On saanut Sampalta pullon ja istuutunut kivelle sitä
maistelemaan; hyräilee puoliääneen veltosti.) Ja vaikk' olen köyhistä
vanhemmista, olen ison talon renki j.n.e.

KALLE (Kävelee edestakaisin, katse maahan luotuna; puhelee itsekseen.)
Ettäköhän todellakin olisi...? Ja suostuisiko siihen Katri sitten...?
Hmh ... hmh...

SAMPPA: Niin Kalle, niin on asiat, varo vain ettei lintu lennä
käsistäsi. Hullusti käy sinun, ellet ajoissa tahdo näyttää mikä
oikeastaan olet miehiäsi. Minä takaan sen, Kalle, että hyvän
löylytyksen kun annamme, niin Jeremiaalle, kuin koko Kukkolan joukolle,
minä takaan, ettei heidän uudelleen tee mielensä tunkea puun ja kuoren
väliin, ei ainakaan tämän kylän poikien hilsuja lähentelemään. -- Mitäs
tuumaat Kalle?

    (Kalle ei vastaa.)

KAAPERI: Älä suotta surkeile Kalle. Lähde mukaan, kun kerran oma asiasi
kysymyksessä on. Lähde ja annetaampa niille kelvottomille oikein reiman
pojan kädestä.

SAMPPA (Tarjoaa Kallelle pulloa.) Heh, maista tästä, kyllä se pelon
mielestä karkoittaa.

    (Kalle ei ota; on yhä ajatuksissaan.)

KAAPERI: Tosiaankin Kalle, mitä oikeastaan tuumaat? Oletko niin kehno
mieheksi, että annat minkälaisen rähmäkäpälän hyvänsä henttuasi
lähennellä ilman ettet koetakaan estää? Mitä tuumaat?

SAMPPA (Yhä tarjoten.) Kelpaako jumalanvilja?

KAAPERI: No ota kun mies olet, ja miehen kirjoissa kulkea tahdot. Ota!

KALLE (Hetken vielä epäiltyään, ottaa pullon.) Minä otan ja juon
(kiivastuneena) ja sitten tappelen! (Ryyppää.) Minä tahdon näyttää
niille lurjuksille, että vielä sitä ei Kelolan Kallea niin vaan penkin
alle pistetä. Eei!

    (Antaa pullon takaisin Sampalle.)

SAMPPA: Juo toki niinkuin mies juo -- älä niinkuin kana. Tuskin
kieltäsi kastoit. -- Juo!

KALLE (Ryyppää uudestaan.) Ja hetikö lähdemme? Minun vereni kuohuu, en
enää malta odottaa.

KAAPERI: Lähdetään, lähdetään. Ja minä toivon Kalle, ettäs pöllytät
Jeremiaan pitkää tukkaa niin, että se on pöllytetty.

KALLE: (Yhä innoissaan) Sen tiedät Kaaperi! Kirkas tuli ja leimaus!
(Puree hammastaan, puistaa nyrkkejään.) Olisipa tässä nyt Jeremias,
niin tuhaksi hänet jauhaisin! Mutta vieläpä hänet tapaan. Minä vakuutan
sinulle Kaaperi, että tänäiltana Alitalon nurkat soivat ja pihtipielet
paukkuvat.

SAMPPA: Oikein Kalle! Sinähän jo laskettelet kuin aikamies. Ryyppy
vielä ja sitten lähdetään. (Tarjoo Kallelle, joka ryyppää). Vielä kun
saamme Simolan Jussin ja Päistärin Heikin joukkoomme, silloin emme
pelkää vaikka tulisi pataljoona turkkilaisia vastaamme. -- Lähdetään
pojat!

KAAPERI: Lähdetään, lähdetään!

KALLE: Vaikka tulisi piikkipäisiä keihäitä, minä en pelkää, en niin
totta kuin olen Kelolan Kalle!

(Lähtevät perälle johtavaa tietä, Kalle yhä hampaitaan rouskien ja
nyrkkejään puistaen, Kaaperi hanurinsa hakoja kiinni sovitellen ja
Samppa pulloa taskuunsa työntäen. Tahvana mennessään alkaa laulaa
renkuttaa, johon toiset heti yhtyvät.)

    Ja eikä ne pelkää tämän kylän pojat.
    Vaikka sataisi sarvipäitä!...

(Näitä säkeitä kerratessa, putoaa esirippu, kun jo kaikki näyttämöltä
ovat poistuneet. -- Sävel tähän, kuten edellisiinkin on -- sitä
tavallista).



TOINEN NÄYTÖS.


Näyttämö sama kuin edellisessäkin. Pimeä yö. -- Kelolan Kallen äiti
tulee, huivi hartioille käärittynä, vasemmalta.

ÄITI (Seisahtaa tienristeykseen ja katselee ympärilleen; surua ja
pelkoa ilmaisevalla äänellä.) Missä viipyneekään Kalle? Puoliyö jo on
ohitse ja sitä poikaparkaa ei vain kuulu kotiinpalaavaksi. Lukutupaan
mennäkseen hän nyt, kuten niin usein ennenkin lähti, mutta koskaan hän
ei näin myöhään ole viipynyt. Minua niin hirveästi pelottaa. Ääni
rinnassani sanoo, että jokin onnettomuus on poikaani, omaa rakasta
Kalleani kohdannut. Se ääni, se ei anna minulle lepoa, ei rauhaa. Minun
täytyy etsiä häntä, täytyy löytää hänet... (Katselee hetken vaanivasti
ympärilleen.) Kalle parka! Etteipä vain olisi joutunut noiden kurjien
vapaaviikon viettäjien joukkoon. Oi! Minun sydämeni on haljeta
ajatellessani sitä. Vain yhden ainoan kerran hän on päissään ollut ja
valansa mukaan myöskin viimeisen. Jospa vain Jumala soisi hänelle
voimia pysymään päätöksessään, pysymään erillään noista tuhannesti
kirotuista väkijuomista. -- Oih, voi! Mistä löytänenkään hänet -- niin
mistä. (Lähtee kävelemään oikealle). Löytää minun hänet kuitenkin
täytyy, ennen ei äidinsydämeni saa lepoa, ei rauhaa. (Menee).

    (Näyttämö hetken -- puolisen minuuttia tyhjänä).

KALLE (Tulee perältä, revityin vaattein, avopäin ja hyvin
kauhistuneena. Hiipii varovasti, katselee pelokkaasti, vaanivasti
ympärilleen, seisahtuu tienristeykseen.) -- Oi minua onnetonta! (Vaipuu
kivelle istumaan.) Mikä onneton sattuma minut johti tähän kurjaan
joukkoon? (Pöyristää.) Huuh! Niin, juuri tässä heidät tapasin, tässä
seisoin joku tunti takaperin puhtaana, selkeänä ja kaikkia pirullisia
aikeita vailla. Ja nyt ... nyt olen... Oi voi, minä kauhistun itseäni.
(Vapisee tuskasta). Minä olen -- murhaaja! Olen ihmisveren vuodattaja!
Huuh! (Vaikeroi.) Oi minua onnetonta! Olen kurjin olento maanpäällä ...
olen oman onneni surmaaja... Olen kunnotoin ihmislapseksi! Oi äiti!
Niin äiti... Mitä sanoneekaan hän? Hän, joka minua niin hellästi
rakastaa, joka ikäni kaiken on minua kurjaa vaalinut, hoitanut, minua
oikealle ohjata koettanut ilon ja turvan vanhuuden varaksi minusta
kurjasta saadakseen... Oi minua! (Painaa kädet kasvoilleen.) Oi laupias
Jumala! Miksi annoit tämän kaiken tapahtua... Miksi? Miksi? --

    (Äänettömyys.)

ÄITI (Tulee hetkisen kuluttua oikealta.) Ei näy Kallea, ei kuulu
poikaani. Pimeä on talo, mihin hän lähti; siellä hän ei ole, mutta
jossakin, jossakin hänen täytyy olla. Niin jossakin, -- mutta missä,
missä?

KALLE (On kuin kivettynyt katsellut äitiään, nousee ja lausuu sydäntä
vihlovalla äänellä.) Tässä äiti! Tässä on sinun kurja poikasi, kelvoton
ja kunnoton huoliesi ja vaivojesi palkitsija! Oi äiti! Minä olen
onnettomin ihminen, minä olen kurjin, kiittämättömin olento, mitä maa
päällänsä kantaa, minä olen ... olen murhaaja!

ÄITI (Kauhistuen.) Murhaaja!

    (Vaipuu voimatonna maahan).

(Esirippu laskee).



KOLMAS NÄYTÖS.


Näyttämö: Tupa Kelolan talossa.

Äiti istuu penkillä, pää käsien nojalla, nyyhkien; nenäliina on hänellä
kädessään, johonka silloin tällöin pyyhkii silmiään. -- Kalle istuu
penkillä ikkunan kohdalla. Hänen kalpeilla kasvoillaan kuvastuu häpeä,
omantunnon tuska ja katumus.

Syvin hiljaisuus vallitsee tuvassa, ainoastaan äidin nyyhkytykset sitä
häiritsevät.

Hetkisen kuluttua alkaa pihalta kuulua aisakellon ääni ja hevosen
seisaus portaitten eteen.

ÄITI (Hypähtää kiireesti ylös; epätoivoisesti.) Jumalan tähden...! Nyt
ne tulevat...

KALLE (Kalpenee entistään kalpeammaksi, heittää hätäisen katseen äitiin
ja ikkunasta ulos ja istuu jälleen entiseen asentoonsa.)

ÄITI (Painautuu jälleen istumaan, huokaa kuuluvasti hoih! ja jää
katsomaan, tylsästi tuijottaen, oveen.)

    (Hetkinen taasen hiljaisuutta.)

NIMISMIES (Virkapuvussaan, astuu sisään.) Hyvää päivää!

    (Kumpikaan ei vastaa. Äidin itku käy yhä äänekkäämmäksi).

NIMISMIES (Mahtipontisesti.) Lain käsi on ankara ja ikäväkseni tulee
minun käyttää sitä teitä kohtaan. Te tiedätte mitä on tapahtunut ja
sinä Kalle, tunnustatko, että tappelussa eilenillalla Kukkolan
Alitalossa löit talon poikaa Jeremiasta halolla niin, että hän
saamastaan lyönnistä heti kuoli.

    (Kalle ei vastaa, on kuin ennenkin.)

NIMISMIES: Tunnustatko?

KALLE (Hetkisen vaitioltuaan, vitkaan.) Tunnustan.

NIMISMIES: Tiedätkö myös mikä on seuraus rikoksestasi, joka
kamaluudessaan ei ole viime aikoina vertojaan nähnyt; rikoksesta, jolla
olet rikkonut Jumalaa, esivaltaa, lähimmäisiäsi ja vanhempiasi vastaan?

KALLE (Katse yhä alas luotuna, hitaasti.) Vankila.

NIMISMIES: Niin; vankilassa tulee sinun sovittaa tämä kauhea rikoksesi.
Sen vuoksi siis seuraa minua.

    (Astuu askeleen Kallea kohti).

ÄITI (Herää yht'äkkiä tajuntaansa, heittäytyy nimismiehen eteen
sanomattomassa tuskassa.) Ei, ei! Jumalan tähden älkää tehkö sitä,
älkää koskeko häneen, älkää viekö minulta ainoata poikaani, turvaani!
-- Oi! Te ette voi tuntea äidin sydämen kärsimyksiä kun hänen lapsensa
viedään häneltä. Mutta minä ne tunnen ... tunnen tällä hetkellä ja voin
vakuuttaa, että ne ovat hirveitä... Oi! Säälikää minua, säälikää meitä,
Jumalan tähden, säälikää...!

NIMISMIES: Emäntä hyvä, minä tiedän teidän tuskanne, mutta minä en voi
tehdä mitään lieventääkseni sitä. Olen esivallan palvelia ja esivalta
vaatii ankaraa kuuliaisuutta. Poikanne on tehnyt kamalan rikoksen ja
laki vaatii sen rankaisemista.

ÄITI: Mutta hänhän ei ollut täydellä järjelläkään tuota tekoa
tehdessään. Hän oli viinasta hurjistunut.

NIMISMIES: Sitä pahempi; asiaa se ei laisinkaan lievennä. Onhan hän jo
siksi ijäkäs, että pitäisi ymmärtää varoa itsensä väkijuomista.

ÄITI: Oi poikani! (Heittäytyy Kallen rinnoille. Itkien.) Oi Kalle,
Kalle! Mikä saattoikaan sinut niiden kehnojen ja kurjien juomarien
joukkoon? Mikä saattoi sinut tekemään näin kauheata tekoa? Niin ...
(Hetkisen ajatuksissaan; pontevasti) viina, viina, tuo kirottu viina.
Viinan vaikutuksesta sinä teit rikoksesi, tuon rikoksen, jota
sovittamaan sinua kärsimiselläsi vaaditaan. (Kääntyen nimismiehen
puoleen, toisella kädellä pidellen Kallea kädestä, toinen uhkaavasti
ojennettuna nimismiestä kohden.) -- Ja kuka se on, joka vaatii tätä
kärsimystä? -- Esivalta, se sama esivalta, joka sallii valmistaa,
vapaasti myydä ja nauttia tuota kirousta tuottavaa nestettä, sitä
nestettä, joka tekee siivon, säyseän nuorukaisen villipedoksi, joka
yllyttää ihmiset toisiansa vastaan, joka saattaa tuhoa, enempi kuin
mikään mahti maailmassa aikaan.

NIMISMIES: Emäntä hyvä, älkää kiivastuko. Älkää soimatko esivaltaa, se
on kyllä kaikki parhaaksemme säätänyt. Poikanne on tehnyt rikoksen,
hänen tulee siis myös rangaistuksensa kärsiä.

KALLE (Irroittaa kätensä äidin kädestä.) Niin äiti, minä olen tehnyt
rikoksen, tahdon sen seuraukset myös kärsiä. Lohduttakaa te äiti
itseänne sillä tiedolla, että te ette ole syypää tähän. Kunnollisesti
olette minua kasvattanut, hoitanut ja vaalinut, mutta kunnottomasti
olen itse käyttäytynyt. Antakaa se minulle anteeksi äiti, minulle
kurjalle, kiittämättömällä pojallenne...

ÄITI (Itkee, nenäliina silmien edessä; koko ruumiinsa tuskasta
vavahtelee.)

NIMISMIES: (Astuu Kallen luokse, joka ojentaa kätensä, ja pistää niihin
käsiraudat.)

KALLE: (Tekee lähtöä. Katsoo äitiin anteeksianovasti, murtuneena.)
Hyvästi äiti! -- Hyvästi -- -- --

    (Menee nimismiehen keralla.)

ÄITI. (Ottaa nenäliinan silmiltään.) Oi Kalle, Kalle! (Astuu pari
askelta, ojentaa kätensä Kallen jälkeen; epätoivoisena, sydäntä
särkevällä äänellä.) Oi! Minun poikani!

    (Vaipuu taintuneena lattialle.)

Esirippu laskee.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Vapaaviikolla - Kuvaus 3:ssa näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.