Title: Amalia ystävämme - Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Kiljander, Robert, 1848-1924
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Amalia ystävämme - Yksinäytöksinen huvinäytelmä" ***


AMALIA YSTÄVÄMME

Yksinäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

R. KILJANDER


Ensimmäisen kerran julkaissut
K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1892.



HENKILÖT:

AKSEL.
BERTHA, hänen vaimonsa.
AMALIA.
MIINA-TÄTI.
STIINA-TÄTI.
FIINA-TÄTI.
PALVELUSTYTTÖ.

Tapahtumapaikka eräässä pikkukaupungissa.



Näyttämö kuvaa hauskaa, sievillä huonekaluilla varustettua salia
Akselin luona. Perällä ovi, samoin molemmilla puolilla. Näyttämön
oikealla puolella on pöytä. Pöydällä kahviastiat, karahvi lasineen,
kukkakimppu ja hiljan aukaistu kirjapaketti, jossa on kaksi tai kolme
pienempää teosta. Vasempana toinen pöytä, jolla on kirjoitus-aineet.
Aika: aamupuoli. (Oikea ja vasen luetaan näyttämöltä).



ENSIMMÄINEN KOHTAUS

    Aksel. Bertha.

AKSEL (laskee kuppinsa pöydälle): Kiitoksia, Berthaseni, se oli
mainiota kahvia! Olet oikein kunnostanut itsesi syntymäpäivänäsi.

BERTHA (neuloen): Hauskaa, että kerrankin olet tyytyväinen.

AKSEL. Kerrankin tyytyväinen? Sinun kanssasi olen aina tyytyväinen, sen
kyllä tiedät, mutta se ei estä minua välistä olemasta erittäin
tyytyväinen. Noh, nyt vaan pikkuinen savu. (Sytyttää sikarin) Kas niin!
(Nojautuu mielihyvällä taaksepäin tuolilla) Onpa tosiaankin oikein
suloista istua näin pienessä, sievässä kodissaan kiltin eukkonsa
rinnalla ja unohtaa kaikki puuhat ja kaikki asiatoimet, nauttiakseen
vain levossa ja rauhassa onneaan. -- Meillä on todellakin hyvin hauskaa
täällä, Bertha!

BERTHA (katsoo yhä vain työhönsä) Kyllä -- mutta en luule sinun aina
noin ajattelevan.

AKSEL. Kuinka? Mitä tarkoitat?

BERTHA. Minun vain johtui mieleeni, kuinka usein näinä viimeisinä
aikoina olet kotoa poissa ollut. Toisin oli laita vuosi takaperin.

AKSEL. No, mutta ajattelehan, Bertha, kuinka paljon olen laventanut
asioitani sen jälkeen. Olisiko parempi, jos istuisin kotona pitäen
sinulle seuraa ja jättäisin asiat sipo silleen?

BERTHA. Eihän toki -- sitä en tarkoita.

AKSEL. Eikä sitäpaitsi sinullakaan enää ole niin paljon aikaa minun
kanssani juttelemaan, sitten kun pikku Ilmarin sait hoidettavaksesi.
Itsekunkin tulee pitää huolta velvollisuuksistaan, näetkös!

BERTHA. Sen hyvin ymmärrän; mutta minä vain pelkään tuon alinomaisen
ulkona oleskelemisen kääntyvän tavaksi, pelkään, ettet enää viihdy
kotona yhtä hyvin kuin ennen. Niin, Aksel, kyllä se vain niin on --
sinä et minua enää rakasta.

AKSEL. Ohoh -- tuopa oli suuri uutinen!

BERTHA. Etkä sinä enää ole aivan suorakaan minua kohtaan.

AKSEL. Älä helkkarissa!

BERTHA. Niin -- sinä näinä aikoina salaat paljon asioita vaimoltasi.

AKSEL. Mutta tämähän alkaa jo kuulua oikein kamalalta.

BERTHA. Laske sinä vain leikkiä, mutta täytyy sinun kuitenkin myöntää,
että olen oikeassa. Minkätähden esimerkiksi et tahdo tunnustaa, missä
eilen olit koko illan? Kuinka saatat noin suurta epäluottamusta
osoittaa Berthallesi, joka sinua niin hellästi rakastaa?

AKSEL. Ahaa -- siihenkö meidän taas olikin tuleminen! Tiedätkö, Bertha,
minä en tosiaankaan luullut sinua noin uteliaaksi.

BERTHA. Uteliaisuudeksiko sitä sanot, jos mielelläni tahdon tietää,
mitkä tärkeät toimet sinua niin kauan ulkona kaupungilla pitivät?
Etköhän sinä mitä tarkimmin tutkisi minua, jos yhtä kauan viipyisin
kotoa poissa?

AKSEL. Tosin sen tekisin, mutta siinä on suuri eroitus. Minullahan
näet, on asioita --

BERTHA (keskeyttäen): Ja ystäviä ja kumppalia.

AKSEL. No, olkoon niinkin! Enpähän tykkänään liene maailmasta luopunut,
vaikka naimisiin olen mennyt, tiedänmä.

BERTHA (huokaa): Et olekaan, sen tietää Jumala! Mutta sellaistahan
elämä on!

AKSEL. No, älä nyt ole pahoillasi, Berthaseni; aikanaan saat kyllä
kaikki tietää.

BERTHA. En välitä koko asiasta, koska et voi sitä heti minulle sanoa.

AKSEL. Iltapuolella, kun lähdemme ajelemaan, kerron sen sinulle.
Saattaisimme ajaa vähän maalle, Hansenin huvilan ohitse, siellä päin on
niin kaunista. Eikö sinunkin mielestäsi, Berthaseni, tuo pikkuinen
huvila kauniine kasvikkoineen ole erittäin sievä?

BERTHA. Kyllä -- kun sen vain joku toinen omistaisi eikä tuo suuri
kortinlyöjä Hansen. -- Onhan hänkin sinun hyvä ystäväsi.

AKSEL. Äläkä ajattele nyt mitään ikäviä, vaan tule sen sijaan katsomaan
pikku Ilmaria; enhän vielä tänään ole nähnytkään tuota nuorta herraa.

BERTHA. No, mitäpä häntä herättää, kun hän nukkuu niin makeasti.

AKSEL. Se ei mitään tee, hänellä on hyvää aikaa ottaa vahinko takaisin
jäljestäpäin.

BERTHA. Anna hänen nyt olla! Jos Amalia tulee toivottamaan minulle
onnea, ei minulla ole aikaa häntä uudestaan nukuttaa.

AKSEL. No pahuus! Olet siis ilmoittanut Amalialle syntymäpäiväsi olevan
tänään? Päätimmehän olla siitä kenellekään virkkamatta; etkö muista?

BERTHA. Hyvin sen muistan, mutta hän itse tarjoutui tulemaan, illalla
täältä lähtiessään.

AKSEL. Sen uskon; kyllä Amalia aina muistaa etujansa valvoa. No, sepä
nyt harmillista!

BERTHA. Minkäpä sille tein? Olisiko minun pitänyt kieltää häntä
tulemasta?

AKSEL. Eipä juuri -- mutta sinun ei pitäisi aina olla niin ystävällinen
ja kohtelias hänelle. Saattaisit antaa hänen jonkun kerran huomata,
ett'emme kumpikaan erinomaisen paljon pidä hänen alituisesta
juoksustaan täällä.

BERTHA. Kuinka voisin sen tehdä! Amalia, joka niin paljon pitää minusta
ja joka alinomaa minua auttaa tuhansilla pienillä toimituksilla!

AKSEL. Sen hän tekee vain saadakseen sitä useammin täällä juosta ja
ehkäpä myöskin erinomaisen suuresta halusta saada pistää nenänsä joka
paikkaan. Kerranhan näin kotiin tullessani hänen seisovan kyökissä
täydessä puuhassa puolipäiväsemme valmistamisessa.

BERTHA. Niin, se oli silloin, kun hänen piti opettaa minua laittamaan
uudenlaista lihalientä, vaikka siitä ei sitten mitään tullut.

AKSEL. Toisen kerran tapasin tuon korean neidin järjestelemässä
liinavaatteitani, jotka juuri olivat pesusta tuodut. Enkö, totta vie,
silloin punastunut aivan kuin koulutyttö, jolta löydetään rakkauskirje.

BERTHA. Minkätähden tuletkin niin vähästä hämillesi! Mielestäni Amalia
oli hyvin ystävällinen, kun tarjosi minulle apuansa.

AKSEL. No niin, saattaa se ollakin hyödyksi siinä tapauksessa, että
paitojen luettelo joutuu sinulta hukkaan. Amalia ja hänen rakkaat
tätinsä Miina, Stiina ja Fiina ja kaupungin kaikki muut juorusiskot
silloin voivat sen muististaan sinulle lukea.

BERTHA. Aina sinä vain puhut pahaa Amaliasta, ja kuitenkin hän on
vähintäin yhtä suuresta arvosta kuin --

AKSEL. -- kuin kaikki minun ystäväni yhteensä -- no niin, sehän on
tunnettu asia. Mutta, hänen arvostaan huolimatta, ei minua juuri
surettaisi, vaikka hän jonakin kauniina päivänä taittaisi niskansa
portaissamme. (Amalian ääni kuuluu ulkoa) Kuulehan! Tunnetko sinä
ääntä?

BERTHA (nousee): Amalian -- hän puhuu Maijulle. -- Muista nyt olla
kohtelias ja huomaavainen häntä kohtaan! (Menee perälle).

AKSEL (nousee): Kohtelias ja huomaavainen! Hm -- äskeisen hurskaan
toivoni jälkeen. No niin -- suotta minulle ei liene kasvatusta annettu,



TOINEN KOHTAUS

    Edelliset. Amalia (perältä).

AMALIA (noin 35 vuoden ikäinen, komeassa ja nuorekkaassa puvussa.
Hänellä on varjostin ja kukkakimppu toisessa kädessään): Hyvää päivää,
hyvää päivää, armaat, rakkaat ystäväni! (Jättää parasolin tuolille
lähelle ovea) Ja nyt (lentää Berthan kaulaan) tuhannen tuhatta
onnentoivotusta, rakas, kulta Berthaseni! Elä aina terveenä, iloisena
ja onnellisena, äläkä koskaan, koskaan unhota ystävääsi Amaliaa, joka
sinua niin hellästi lempii ja rakastaa! (Suutelee Berthaa ja antaa
hänelle kukkakimpun).

BERTHA. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Kuinka kauniita kukkia! Istu,
Amalia hyvä!

AMALIA. Kiitos, kiitos! (Istuu kahvipöydän ääreen) Ohhoo -- astuin niin
kiivaasti, että oikein väsyin! Olette kenties jo kauankin minua
odottaneet?

AKSEL (kohteliaasti): Niin, me juuri teistä puhuimme, kun kuulimme
äänenne tuolta ulkoa.

AMALIA. Pelkäsitte luultavasti etten tulisikaan? Vai arvelitteko
kääntyneeni sairaaksi? Ooh, siitä ei ole pelkoa, minä en koskaan ole
kipeä. Mammalla onkin tapana sanoa: »niin virkeätä ja liikkuvaa tyttöä
ei ole koko kaupungissa kuin minun Amaliani on.» Ei, mutta asianlaita
oli semmoinen, näettekös, että kun juuri olin tänne tulossa ja kuljin
Miina-tädin ikkunan ohitse, koputti hän minua sisään, sillä hän oli
ostanut uutta kahvia ja odotti par'aikaa luoksensa Fiina- ja
Stiina-tätejä, eikä millään muotoa päästänyt minua, ennen kuin olin
juonut kaksi kuppia hänen kanssaan. Siellä kuulin, että Marin,
kamreerskan, pieni poika oli kipeä ja -- -- Mutta, kuuleppas, kuinka
pikku Ilmari jaksaa?

BERTHA. Hyvin, Jumalan kiitos!

AMALIA. Sepä hauskaa; minulla on taskussani hänelle karamellia. (Hakee
taskustaan) No, missä tuo tuutti nyt onkaan? Ahaa, jopa sen löydän! Kas
tässä! (Panee sen pöydälle) No niin, niinkuin jo sanoin, kuulin että
poika oli kipeä ja päätin sentähden sivumennessäni pikimmältään
pistäytyä häntä katsomassa. Mutta voi suuri Jumala, siellä vasta
surkeata oli!

BERTHA. Noo?

AKSEL. Oliko poika kuollut?

AMALIA. Ei aivan, mutta hirmuisen kovassa kuumeessa se pikkuinen
eläväinen makasi, eikä hänellä monta päivää jälellä ole, saadaanpa
nähdä. Vanhin poika oli vielä lisäksi leikannut sormeensa ja nuorin
tyttö saanut suuren kuhmun otsaansa pudotessaan tuolilta. Marilla oli
itsellään päänkivistystä, ja miesriiviö -- en voi paremmin sanoa -- oli
kestikievarissa biljardia pelaamassa!

AKSEL. Ooh -- mikä julma ihminen!

AMALIA. No, sanokaapas muuta! Kun julkeaa jättää vaimon ja lapset
semmoiseen kurjuuteen! Mutta sellaisia ne miehet ovat -- Jumala
paratkoon -- ei ne muusta huoli kuin omista huveistaan ja --

BERTHA. Saanko tarjota sinulle kupin kahvia, Amalia? (Antaa hänelle
kupin).

AMALIA. Paljon kiitoksia! (Panee sokeria kuppiin ja ottaa leipää
puhuessaan) Ja kun muistan, kuinka miellyttävä ja kaunis Mari oli
tyttönä, kuinka sievästi ja komeasti hänellä kaikki oli kotonaan ja
kuinka iloisesti ja sydämellisesti hän aina otti vieraitaan vastaan, ja
kun kaikkea tätä vertailen hänen nykyiseen kohtaloonsa, niin oikeinpa
sydäntäni vihlaisee, että -- --

BERTHA. Suo anteeksi, minulla on vaan kahta lajia leipää tarjottavana,
mutta niinkuin jo eilen sanoin, en ole mitään varustanut
syntymäpäivääni varten --

AMALIA. Ooh, kultaseni, että sinä viitsit! Mitä tyhjästä kursailee niin
vanhan ystävän kanssa kuin minä olen tässä talossa. Mutta varustuksista
johtuu mieleeni eräs asia, josta minun täytyy teille kertoa, ystäväni.
Niin -- voitteko ajatella! -- tänä aamuna tulee tullikirjoittajan piika
meidän kyökkiimme ja pyytää lainaksi lihaliemikattilaa. »Mitä
herrasväki sillä tekee?» kysyin minä vähän kummastellen. »Juu, sihteeri
rouvineen viettävät huomenna hääpäiväänsä ja antavat suuret päivälliset
kaikille tuttavilleen», kuului röyhkeä vastaus. Suuret päivälliset!
Sihteerin herrasväki. Ei, nyt ei enää ole häpyä ollenkaan!

AKSEL. Toden totta! Eihän semmoista ole ennen kuultukaan! Ne muuten
näyttävät olevan siivoja ihmisiä, joiden tulisi tietää, mikä heille
sopii, mikä ei.

AMALIA. Kyllä kaiketi! Mitä köyhempiä, sitä röyhkeämpiä! Eivätkö ne
hölmöt saattaisi ottaa esimerkkiä viisaista ja ymmärtäväisistä
ihmisistä? Mamma sanoo minulle usein: »Malla-kultaseni, eikö meidänkin
joskus pitäisi kutsua päivälliselle muutamia likeisimpiä tuttavia,
joiden luona sinä usein niin paljon hyvää nautit»; mutta silloin minä
aina vastaan: rakas mammaseni, se tosin minusta olisi sanomattoman
hauskaa, ja varaahan siihen meillä kyllä olisi, mutta meidän tulee olla
varuillamme -- ihmisillä saattaisi olla siitä sanomista, sillä sitä ei
koskaan voi edeltäpäin tietää, kuinka parhaatkin tarkoituksemme
käännetään ja väännetään.

AKSEL. Siinä olette aivan oikeassa. Ihmisiä todellakin on olemassa,
jotka voivat kaikki pahimpaan kääntää.

AMALIA (päätään pudistaen): Ooh, kyllä niitä on, kyllä niitä on
sellaisia!

AKSEL. Jotka tunkeutuvat perheisiin, sekaantuvat emännän toimiin ja
urkkivat puolisoiden keskinäisiä asioita.

AMALIA. Aivan niin, sellaisia tunnen monta.

AKSEL. Ja pahinta kaikista on, ett'eivät sellaiset henkilöt käsitä,
kuinka vastenmielisiä he ovat, vaan luulottelevat olevansa tuiki
tarpeellisia siellä, johon vain kerran ovat päässeet perehtymään. Eikö
ole totta!

AMALIA. Totta, peräti totta. Meillä näyttää olevan aivan samat
mielipiteet, herra Heino.

BERTHA. Ota vielä korppua, Amalia hyvä!

    (Katsoo pitkään Akseliin.)

AMALIA. Paljon kiitoksia; ne ovatkin oikein maukkaita.

BERTHA. Etkö halua toista kuppia, Aksel?

AKSEL (nousee): En, kiitos! Teidän luvallanne, hyvät naiset, menen nyt
tervehtimään poikaani ja perillistäni.

AMALIA (juoden): Oi, sitä pientä enkeliä!

BERTHA. Älä häntä vaan säikähdytä, ett'ei hän rupea huutamaan. (Akselin
mennessä hänen ohitsensa hiljaa) Aksel, kuinka saatoit --?

AKSEL (samoin): Eihän tuo mitään ymmärtänyt.

AMALIA. Suudelkaa sitä pikkuista ruusunnuppuista oikein lämpimästi,
oikein herttaisesti minunkin puolestani! Minä tulen heti jälessä
Berthan kanssa.

AKSEL (kohteliaasti): Erittäin hupaista!

    (Menee oikealle).



KOLMAS KOHTAUS

    Amalia. Bertha.

AMALIA. Kuinka sievä ja kohtelias miehesi aina on minua kohtaan! Koko
kaupunki onkin ihastunut hänen hauskaan ja iloiseen käytökseensä. Mutta
melkein liian iloinen, (herittää sormellaan) melkein liian iloinen hän
vain on, ystäväiseni.

BERTHA. Mitä tarkoitat?

AMALIA. Mitäkö tarkoitan? Ei mitään, ei niin mitään. Ei se ansaitse
puhumistakaan. Täytyyhän sitä elää mukana, ja hauskassa seurassa
annetaan mielellään rahojen luistaa.

BERTHA. Rahojen?

AMALIA. Ei, nyt en lausu sanaakaan enempää -- en sanaakaan, koska sinä
noin siitä kiivastut.

BERTHA. Mutta olenhan minä aivan tyyni.

AMALIA. Ei, älä koetakaan minua houkutella -- älä ollenkaan yritäkään!
Sitä paitse miehesi luultavasti on sinulle jo kertonutkin kaikki.

BERTHA. Mutta enhän tiedäkään, mistä on kysymys.

AMALIA. Vai niin! No, koska välttämättömästä _tahdot_ sen tietää. --
Mutta sen sanon, jos sinä vain rupeat sitä suremaan, niin minulla ei
enää iloista hetkeä ole. Lupaatko ett'et ole koko asiasta milläsikään;
(puristaa Berthan kättä) lupaatko sen, kultaseni?

BERTHA. Lupaan, lupaan; mutta kerro nyt!

AMALIA (salaperäisesti): No niin, kun eilen illalla läksin luotasi --
luulen kellon olleen noin 11 paikoilla -- ja kun olin joutunut aivan
likelle porttiamme, kuulin etäämpää läheneväin henkilöin ääniä. Minä
painuin seinää vastaan, pysähdyin ja kuuntelin -- en millään muotoa
saadakseni tietää, keitä he olivat -- mitä se minua olisi liikuttanut?
-- mutta minä, näethän, pelkäsin heidän huomaavan minut ja tekevän
minulle pahaa. Silloin kuulin selvään heidän puhuvan asioista ja
suurista rahasummista, ja kun sitten tulivat lähemmäksi, näin heitä
olevan neljä, neljä herrasmiestä. Kahta en voinut tuntea pimeässä --
ell'ei toinen heistä kumminkin olisi ollut nuori herrassyötinkimme
Söderlund -- tiedäthän, hän, joka niin hirmuisesti juo. Mutta toiset
kaksi hyvin tunsin: toinen oli patruuna Hansen ja toinen -- sinun
miehesi.

BERTHA. Vai niin; jotain sellaista juuri aavistin. No, entä sitten?

AMALIA. Herra Jumala, kuinka totiseksi sinä kävit! Ei, ei, älä pakoita
minua jatkamaan! Ennen puren kieleni halki, ennenkuin --

BERTHA (tyynesti): He puhuivat siis asioista?

AMALIA. Niin, tiedätkös, kortinlyönnistä ja asioista ja viidestä
tuhannesta markasta, tai oliko se viidestäkymmenestä tuhannesta, sitä
nyt en voi niin tarkoin sanoa. Ja toinen niistä, joita en tuntenut,
sanoi: tällä kertaa veli Hansenilla oli hyvä onni, johon Hansen
vastasi, että hän juuri edellisenä iltana oli saman summan menettänyt.
Ja juuri kun he menivät minun lymypaikkani sivu, kuulin -- -- Ei, nyt
pidän suuni kiinni, ihan varmaan!

BERTHA (tyynesti niinkuin ennenkin): Mitä kuulit?

AMALIA. Kuulin Hansenin sanovan miehellesi: »lähetä minulle siis
huomenna kolmetuhatta markkaa», ja miehesi vastasi: »ole huoletta, ne
saat jo aamupuolella aivan varmaan.»

BERTHA. Kolmetuhatta markkaa! Suuri Jumala! Ooh, se on mahdotonta!

AMALIA. Taivaan tähden, rauhoitu, rauhoitu, rakas Bertha! Juo lasi
vettä, (kaataa vettä lasiin) -- Kas tässä! Se rauhoittaa sinua.

BERTHA. Se on tarpeetonta. -- Kolmetuhatta markkaa! Ei, kyllä sinä
mahdoit väärin kuulla?

AMALIA. Voihan se olla mahdollista. Mutta olettehan sitäpaitsi niin
varakkaita, ett'ei siitä --

BERTHA. Ja luulet heidän puhuneen korttivelasta?

AMALIA. Herra Jumala, kuinka sen voisin tietää! Kortinlyönnistä he
kumminkin puhuivat.

BERTHA. Oletko varma siitä, että se oli Hansen, jonka kanssa Aksel
puhui?

AMALIA. Kyllä minä häntä siksi luulin. Mutta eikö todellakaan miehesi
ole kertonut, kenen seurassa hän vietti eilisen illan?

BERTHA. Ei, hän ei ole tahtonut sitä minulle sanoa.

AMALIA. Ai, ai, ystäväiseni, tuopa kuuluu pahalta! Mutta älä ajattele
enää koko asiaa -- koeta unhottaa kaikki tyyni! Puhutaan jotakin
hauskempaa, iloisempaa!

BERTHA. Hän siis kumminkin lyö korttia, niinkuin välistä olen
pelännytkin. Ja kuinka hän on minua luulotellut, ett'ei hänellä muka
ikänä ole korttia kädessäkään ollut! Ja lisäksi vielä niin suuri summa!
Ei, se on mahdotonta, minä en voi tätä saada päähäni.

AMALIA. Kas niin, nyt sinä kuitenkin rupeat murehtimaan tuota asiaa,
vaikka äsken lupasit olla järkevä. Heitä jo kaikki nuo ajatukset
mielestäsi! Kerroppas minulle esimerkiksi, mitä kaikkea hyvää olet
mieheltäsi saanut syntymäpäivälahjaksi! No, annappas kuulla!

BERTHA. Mitäkö olen saanut syntymäpäivälahjaksi? Nuo kirjat tuolla,
(osoittaa kirjakääryä) -- Ei, ei, minä en kuuna päivänä voi tätä
käsittää!

AMALIA. Etkö mitään muuta? Mutta saithan viime vuonna kultaisen
rannerenkaan, brossin ja paljon muuta kaunista. Mitä miehesi ajattelee,
kun --?

BERTHA. Se on minulle yhden tekevä, kun vain pääsisin selville, kuinka
oikeastaan noiden kolmentuhannen markan laita on. (Päättäväisesti) Niin
-- se on parasta: minä menen heti Akselilta kysymään.

AMALIA. Herran tähden, mitä aijot tehdä? Silloin hän heti arvaisi sinun
minulta tuon uutisen kuulleesi. Maltahan kuitenkin siksi kun olen
poissa!

BERTHA. No olkoon sitten, koska niin tahdot! Kolmetuhatta markkaa!
Sillä rahalla eläisimme vähintäkin puolen vuotta! Ei, se on mahdotonta,
aivan mahdotonta!

    (Liikuntoa kuuluu oikealta).

BERTHA (nousee): Kas niin, nyt hän herätti Ilmarin!

AMALIA. Muista se: ei sanaakaan asiasta niin kauan kuin minä täällä
olen!

    (Nousee myöskin).



NELJÄS KOHTAUS

    Edelliset. Aksel, Bertha, Ilmari itkee.

AKSEL (ovella): Amalia. Oi sitä pientä raukkaa! Mikä häntä vaivaa?
(Menee ovea kohden) Älä itke! Täti tulee, täti tulee!

    (Menee).

BERTHA. Aksel, sitten kun Amalia on mennyt, niin minulla on jotakin
tärkeätä puhuttavaa sinun kanssasi.

    (Menee).



VIIDES KOHTAUS

AKSEL (yksinään; katsoo Berthan jälkeen kummastellen): Vai niin, aivan
kernaasti! Sepä juhlallinen katse! Mitähän nyt on tapahtunut?
Olisikohan Amalia jollakulla kummallisella tavalla saanut tietoa -- --?
Ei, kuinka se olisi mahdollista! Päätimmehän Hansenin kanssa, ett'emme
mitään puhuisi koko asiasta. No, olkoon mitä tahansa, saanhan sen
sittemmin tietää. Mutta mitä kello jo mahtanee olla? (Katsoo kelloansa)
Kaksitoista! No, hitto vieköön, joko se niin paljon on! Minun täytyy
siis heti lähettää checki, jonka hänelle lupasin ennen puoltapäivää.
Parasta kun samalla kirjoitan hänelle muutaman rivin ja pyydän kuittia.
(Istuu vasemmalle pöydän luokse ja alkaa kirjoittaa) »Veli Hansen!
Tämän mukana lähetän sinulle luvatun checkin, jolla Pohjoismaiden
pankista voit nostaa ne kolmetuhatta markkaa, jotka jäin sinulle eilen
illalla velkaa. Kuittia odotan sanantuojan mukana. Ystävyydellä Aksel
Heino.» -- Kas niin, mutta missä on checkikirjani? (Etsii paperien
seasta) Luulin nähneeni sen täällä tänään. Eipä sitä vaan näykkään. No,
sitten se varmaan on konttorikamarissa.

    (Nousee ja menee vasemmasta sivuovesta, jonka hän jättää
    puolitiehen auki).



KUUDES KOHTAUS

AMALIA (ulkopuolella): Kultaseni, älä vaivaa itseäsi, kyllä minä sen
löydän -- (tulee sukkelasti sisään) Mihinkä ne karamellit jätinkään?
Muistaakseni panin ne tähän pöydälle? Aivan oikein, tässähän ne
ovatkin. (Ottaa tuutin ja aikoo mennä, vaan huomaa samassa Akselin
kirjeen) Ah, jotain kirjoitettua! Mitähän se lienee? (Lähenee
varpaillaan pöytää) »Veli Hansen!» Mitä? olisiko -- (lukee puoliääneen
ja kiireesti) »checki. -- Pohjoismaiden pankista -- 3,000 -- velkaa.»
(Puhuu) No taivaan suuri luoja, eikös siinä kumminkin ollut perää!
Mitähän nyt Bertha sanoo! -- Ah, joku tulee! Pakoon pian!

    (Menee).



SEITSEMÄS KOHTAUS

    Aksel, (sitten) Palvelustyttö.

AKSEL. Eihän täällä ketään olekaan; minä, näen mä, erehdyin. Ehkä joku
kosketti eteisen ovea. No, olipa onni, ett'ei se ollut Bertha, sillä
jos hän olisi saanut nähdä kirjeen, niin koko salaisuuteni olisi ennen
aikojaan tullut ilmi. (Valmistaa kirjeen) Kas nyt se on valmis.
(Soittaa) Oikein on mielestäni synti heittää noin paljon rahaa melkein
niinkuin maantielle, mutta mikä on tehty, se on tehty. (Tyttö tulee)
Kuulehan, vie tämä kirje patruuna Hansenille kestikievariin ja pyydä
vastausta! (Tyttö menee) No, mitähän nyt toimittelisin sillä aikaa kuin
Amalia on Berthan luona! Enköhän vaan mene kamariini ja heittäy
sohvalle pitkälleni -- olen tosiaankin hiukan väsynyt yöllisen
valvomisen jälkeen. Niin, sen teen. Mutta ensin lasi soodavettä, sillä
kulkkuni tuntuu saakelin kuivalta. (Ottaa pulveria taskustaan, kaataa
sen lasiin ja juo) Ah, se maistui, se!

    (Menee vasempaan. Näyttämö hetken tyhjänä).



KAHDEKSAS KOHTAUS

    Bertha. Amalia.

BERTHA (kummeksien): Mutta mikä sinun nyt on? Miksi noin äkkipäätä
lähdet?

AMALIA. Ei, ei, minä en saata viipyä, en saata viipyä!

BERTHA. Et saata viipyä?

AMALIA. Niin, oi niin, minä tukehdun, jos täällä kauemmin olen!

BERTHA. Oletko kipeä?

AMALIA. Niin, minä kärsin, minä kärsin hirmuisia vaivoja sinun tähtesi,
armas, rakas Bertha raukkani; minua vaivaa kauhea tuska, kun näen sinun
elävän ja liikkuvan täällä, synnin ja huikentelevaisuuden onnettomassa
pesässä!

BERTHA. Mitä sinä oikeastaan tarkoitat?

AMALIA. Tarkoitan vaan, ett'et sinä vielä tunne tuon
huikentelevaisuuden hirveätä suuruutta. Oi teitä, miehet, miehet!

BERTHA. Tiedätkö kenties jotakin uutta tuohon äskeiseen juttuun?

AMALIA. Josko tiedän? Oo, lapsiraukkani, mun onneton, hyljätty
lapsiraukkani! Tule, paina pääsi uskollista sydäntäni kohden (sulkee
vastahakoisen Berthan syliinsä) -- Tule, niin kerron sinulle kaikki,
kerron sinulle koko tuon kauhean totuuden, paljastetussa,
koristelemattomassa muodossaan! Ajattele sitten minusta mitä tahdot --
sano, että olen utelias, tunnoton, röyhkeä; sano mitä hyvänsä, minä
kuitenkin kerron. Niinpä kuule! Asian laita on valitettavasti juuri
niinkuin sen äsken sinulle kerroin. Miehesi jäi eilen Hansenille velkaa
3,000 markkaa, minä luin vast'ikään erään kirjeen, jossa hän tunnustaa
velan ja uudelleen lupaa maksaa nuo rahat tänään edellä puolenpäivän.
Kirje oli avoinna tuolla pöydällä ja sivumennen en voinut olla siihen
vilkaisematta --

BERTHA. Suuri Jumala, onko hän kadottanut järkensä? Missä on kirje?
Sano minulle, missä se on?

AMALIA. Tuolla se oli pöydällä, mutta ei sitä enää näy siinä. Hän
varmaankin on sen jo lähettänyt.

BERTHA (etsii turhaan paperien seasta): Todella, se on poissa. Mutta
tuosta paperiarkista on palanen reväisty -- kyllä asiassa niin muodoin
perää on. Taivaan Jumala! Siinä nyt nähdään huonojen seurakumppanien
vaikutukset!

AMALIA. Niin, sitähän minä aina olen sanonut. Aksel ei ole mikään paha
ihminen -- ei millään muotoa -- mutta hän on niin vilkas, niin iloinen,
niin taipuvainen. Sen huomasin hyvin jo hänen sulhasena ollessaan,
jolloin ensin häneen tutustuin, ja monta kertaa aijoin sinua varoittaa,
sillä kaunis ulkomuoto tavallisesti peittää kevytmielisyyden. Ah. miksi
sitä en tehnyt! Mutta älä sure! Jos miehesi tykkänään unhoittaisikin
velvollisuutensa sinua kohtaan (puristaa Berthaa kiinteämmin rintaansa
kohden) -- jos hän todellakin -- -- --

BERTHA (tuskastuen tahtoo hänestä irtautua): Anna minun olla -- --

AMALIA (pitää häntä vyötäisiltä): Jos ei hän sinusta enää ollenkaan
välittäisi -- ja ennemmin tai myöhemmin hän kyllä semmoiseksi kääntyy,
-- niin tiedät kumminkin yhden, jonka ystävyys aina on oleva sama,
joka -- --

BERTHA (joka on hänestä irtautunut): Hyvä, hyvä -- minä lähden nyt
Akselia puhuttelemaan.

AMALIA. Niin; tee se, tee se! Nuhtele häntä oikein suoraan
kevytmielisestä käytöksestään, selitä hänelle, mitä huolta ja
surua -- -- -- (Huomaa Berthan olevan lähtemäisillään) No, hyvästi
sitten, armas, surkuteltava Bertha raukkani! (Syleilee häntä ja menee;
erikseen) Ja nyt sukkelaan tätien luo, ennenkuin kahvi jäähtyy.

BERTHA. No viimeinkin! (Menee vasemmalle sivuovelle) Nyt otan asiasta
selvän.

AMALIA (aukaisee oven ja pistää päänsä sisään; erikseen vilkkaasti):
Hetken kuluttua tulen takaisin kuulemaan, kuinka hän on suoriutunut
asiasta. (Taasen surkuttelevalla äänellä) Hyvästi, hyvästi -- onneton,
surkuteltava Berthaseni!

    (Katoo).



YHDEKSÄS KOHTAUS

    Bertha. (sitten) Aksel.

BERTHA. Hänen täytyy tunnustaa minulle kaikki -- ell'ei hän sitä tee,
menen paikalla Hansenin luokse ja otan asiasta selvän. (Aukaisee oven)
Aksel, tulehan tänne, Amalia on mennyt! (Sulkee oven) Siellä hän makaa
sohvalla aivan levollisena, ikäänkuin hänellä ei vähääkään
tunnonvaivoja olisi. Mutta jos hän kuitenkin olisi viaton? Ei, sitä hän
ei voi olla -- Amalia saattaa kyllä liiotella, mutta ei hän toki
valhettele -- ja minkätähden Aksel muuten niin itsepäisesti salaisi
eilen-iltaista olopaikkaansa, ellei --

AKSEL (tulee sisään): No, totta toisen kerran, eikös Amalia olekkin jo
poissa! Anna minulle palanen liitua, että saan vetää suuren ristin
seinään --

BERTHA. Aksel, saatatko vielä leikkiä laskea.

AKSEL. Mitä nyt? Ahaa, jopa muistan: sinulla oli jotakin sanottavaa
minulle. No, annahan kuulla; olenpa oikein utelias!

BERTHA. Sinä tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Tunnusta vaan kaikki! Olen
valmis pahintakin kuulemaan.

AKSEL. Mitä hittoa? En toden totta ymmärrä, mitä tarkoitat!

BERTHA. Kuinka hennot noin teeskennellä vaimollesi, Aksel! Sano
minulle, kenen seurassa olit eilen illalla!

AKSEL. Yhäkö tuota juttua kestää? Sano itse, koska näyt sen tietävän!

BERTHA. Tiedän kyllä -- Hansenin seurassa sinä olit.

AKSEL. Oikein arvattu, aivan oikein! Amaliako sen sinulle kertoi, jos
saan luvan kysyä?

BERTHA. Yhdentekevä. Ja sinä jäit Hansenille velkaa suuremman summan
rahaa?

AKSEL. Juuri niin. Mutta mistä Amalia --?

BERTHA. Kirjeen kautta olet luvannut tänään edellä puolenpäivän
lähettää hänelle kolmetuhatta markkaa -- onko totta?

AKSEL. Ahaa! Täällä kävi siis kumminkin joku kurkistamassa kirjeeseeni!
Eiköhän vaan sekin ollut Amalia?

BERTHA. Sitä ei minun tarvitse sanoa. Näethän nyt minun kaikki
tietävän; mitä asia siis enää salaamisesta paranee?

AKSEL. Ei yhtään; turhaa se on, koska jo kaikki tiedät. Mutta minä en
vaan käsitä, mitä pahaa siinä on, että olen joutunut suurempiin
asioihin Hansenin kanssa; onhan se, tietääkseni, aivan luonnollista,
koska olemme kumpikin asioitsijoita.

BERTHA. Mokomakin asia! Oi, Aksel, kuinka annoit itseäsi semmoiseen
viekotella? Etkö ollenkaan minua muistanut hävittäessäsi
kortinlyönnissä niin suuren summan?

AKSEL. Kortinlyönnissä! Oletko järjiltäsi? Onko Amalia sinulle senkin
kertonut?

BERTHA. Sano minulle ensin, onko siinä perää, vai ei!

AKSEL. Valhetta se on! Varokaa itseänne, te Amalia neitinen, kyllä minä
opetan teitä juttuja laittelemaan!

BERTHA. Mitä asiaa teillä sitten oli keskenänne?

AKSEL. Sitä -- sitä en voi sanoa.

BERTHA. Kas niin! Siinä on siis kuitenkin jotakin pahaa, koska sen
salaat vaimoltasi.

AKSEL. Siinä ei ole mitään pahaa, ole siitä vakuutettu!

BERTHA. Sano siis, mitä se on!

AKSEL. En sano vielä.

BERTHA. Etkö sano? Mutta minuakaan ei haluta kauemmin odottaa. Minä
tahdon -- minä vaadin heti selitystä?

AKSEL (hymyillen): Jopa nyt kummia kuullaan! Vai niin, sinä oikein
vaadit selitystä?

BERTHA. Minä pakoitan sinun sitä antamaan.

AKSEL. No lempo vieköön! Mutta jos nyt en antaisikaan pakoittaa
itseäni?

BERTHA. Sitten -- sitten -- Vielä kysyn sinulta viimeisen kerran:
oletko kortinlyönnissä eilen hävinnyt kolmetuhatta markkaa, vai millä
tavalla olet jäänyt ne Hansenille velkaa?

AKSEL (Berthaa jäljitellen): Ja minä myöskin viimeisen kerran sinulle
vastaan, että minä en ole eilen kortinlyönnissä hävittänyt 3,000
markkaa, vaan olen ne muuten jäänyt Hansenille velkaa.

BERTHA. Onko se viimeinen sanasi?

AKSEL (pateetillisesti) Se on viimeinen sanani.

BERTHA. No niin! Sitten minä menen Hansenin luokse ja kysyn häneltä
asianlaitaa. Hyvästi!

    (Aikoo mennä).

AKSEL. Bertha -- mitä ajattelet? Voisitko todellakin tehdä sen?

BERTHA. Niinpä tunnusta!

AKSEL. Mutta kuulehan toki! Älä ole lapsellinen! Olenko koskaan ennen
lyönyt korttia, tai onko sinulla kertaakaan ollut syytä nuhdella minua
kevytmielisyydestä raha-asioissa? Luotatko sinä nyt enemmän Amaliaan,
tuohon ilkeään kielikelloon, kuin omaan mieheesi ja hänen vakavaan
sanaansa?

BERTHA. En viitsi kuunnella lorujasi -- -- (Aikoo mennä).

AKSEL. No, odotahan vähäisen, niin kerron sinulle koko tuon suuren
salaisuuden.

BERTHA (pysähtyy odottamaan).

AKSEL (hetken mietittyään): Tahi olkoon, en virka vielä mitään.
Hupaisempi on, kun kerron sen vasta iltapäivällä.

BERTHA. No, syytä sitten itseäsi -- --

   (Menee kiivaasti oikealle).



KYMMENES KOHTAUS

AKSEL. No, ei hätää, kyllä hän mielensä malttaa, kun hetken saa
yksinään olla. (Kävelee edestakaisin lattialla) Vai niin, vai niin,
neitiseni, vai olette te sitä lajia! Vai kurkistelette te minun
kirjoituksiani, luette minun kirjeeni, ettekä ollenkaan epäile
pannessanne vaimolleni kokoon tuommoisia hulluja juttuja parin
viattoman rivin nojalla! Minun hyväluontoiselle Berthalleni, joka
minulle ennen aina osoitti täydellistä luottamusta! Tämä tosiaan jo
menee liian pitkälle. Rankaisematta en voi häntä päästää asiasta; nyt
on jo kärsivällisyyteni lopussa.



YHDESTOISTA KOHTAUS

    Aksel. Amalia.

AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Oletko täällä, Bertha? (Huomaa
Akselin) Ah!

    (Sulkee nopeasti oven).

AKSEL. Kuka siellä? (Aukaisee) Neiti Amalia! Vai niin! Tulkaa sisään,
olkaa hyvä!

AMALIA (ovessa kursaillen): Oi ei, ei se ollut tarkoitukseni. Minulla
oli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken --

AKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!

AMALIA (tulee kursaillen sisään): Mutta oikein olen tosiaankin
hämilläni. Mitä te, herra Heino, minusta ajattelettekaan, kun näin
usein teitä vaivaan? Eihän teillä minun seurastani kumminkaan mitään
iloa ole.

AKSEL. Eipä sitä niin varmaan tiedä. Istukaa!

AMALIA (erikseen): Kuinka hän näyttää vihaiselta! Bertha on luultavasti
hänelle jo sanonut -- -- (Ääneen) Paljon kiitoksia, mutta minulla ei
tosiaankaan ole aikaa. Berthaa vaan tahdoinkin tavata.

AKSEL (käskevästi): Istukaa, sanon teille!

AMALIA. Herra varjelkoon!

    (Istuu pelästyneenä).

AKSEL (hetkisen äänettömyyden perästä): Mitä minuun noin tuijotatte?
Pelkäättekö minua?

AMALIA. Niin -- minä en tiedä -- en ymmärrä -- -- --

AKSEL. Olenko mielestänne kamalan näköinen?

AMALIA. Olette -- niin kummallisen -- niin juuri kuin -- -- --

AKSEL. Kuin mies, joka on valmis tekemään -- mitä hyvänsä --

AMALIA (aikoo hyökäistä ylös): Taivaan tähden! Älkää minulle vain pahaa
tehkö!

AKSEL (ottaa häntä käsivarresta): Hiljaa, hiljaa, neitiseni. Ei mitään
kiirettä! Minulla on teille vähän puhuttavaa.

AMALIA (jää istumaan): Minulle?

AKSEL. Niinpä niin, juuri teille. (Erikseen tavallisella äänellään)
Mitä hänelle nyt oikeastaan sanoisin? (Ääneen, entisellä synkeällä
äänellään) Niinkuin sanoin, on minulla teille vähän puhuttavaa.
(Panee käsivarret ristiin rinnalleen ja katselee häntä hetken synkästi)
Minä -- -- minä teitä kiitän!

AMALIA. Kiitätte? Mistä sitten?

AKSEL. Siitä, että luitte kirjeeni, ja siitä erinomaisesta
ystävyydestä, jonka minulle osoititte kertoessanne sen sisällön
vaimolleni.

AMALIA (innokkaasti): Minkä kirjeen? Minä vakuutan -- minä en
suinkaan --

AKSEL (samalla juhlallisella tyyneydellä): Älkää valhetelko -- se on
turhaa! Tiedänhän kumminkin kaikki. Kiitän teitä vieläkin kerran siitä,
että vaimoni silmät avasitte.

AMALIA. Hänen silmänsä avasin! Mitä tarkoitatte?

AKSEL. Teidän terävä järkenne on ainoalla katsahduksella käsittänyt
sieluni sortuneen tilan. Te olette kauan tietänyt asioita, joista
Berthalla ei ole aavistustakaan ollut; teille ei hirmuinen,
vastustamaton pelaamisenhimoni ole mikään salaisuus ollut.

AMALIA. Hyvät ihmiset! Se on siis totta!

AKSEL. Te olette kuitenkin niin kauan kuin mahdollista peittänyt
vikaani, sillä tiedänhän sen, te ette ole mikään kielikello, mutta
ystävyytenne Berthaan pakoitti teitä viimeinkin puhumaan -- ja asia on
nyt siis ilmi tullut.

AMALIA. Mutta minä vakuutan, en koskaan ole kuullut --

AKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää paranisi.
Niin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja -- ja mikä
on kamalinta kaikista, -- -- eilen hävitin kaiken omaisuuteni
kortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.

AMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai --?

AKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!

AMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko
asiasta!

AKSEL. No, nyt tiedätte sen!

AMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit päivittelevät,
kun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka, mitä hän sanoo?

AKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen
vanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.

AMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?

AKSEL. Hänet ottaa Bertha mukaansa. Minä olen kelvoton
häntä kasvattamaan.

AMALIA. Voi sitä kurjuutta, sitä kurjuutta! (Erikseen) No, en ilmoisna
ikänä ole mokomata kuullut! (Ääneen) Mutta te itse? Kuinka voitte heitä
paitse elää ja toimeen tulla?

AKSEL. Se ei olekaan aikomukseni. Kuulkaahan! Myönsittehän äsken
olevani aivan kuin mies, joka voi tehdä mitä hyvänsä. No niin, nyt
saatte nähdä, että todenperään ryhdynkin kauheaan tekoon. Neiti Amalia,
onhan teillä vielä hiukan ystävyyttä minua kohtaan?

AMALIA. Onhan toki; minä surkuttelen teitä!

AKSEL. Ettehän siis tahdo minulta kieltää pientä palvelusta, jota
teiltä nyt pyydän? Se on oleva viimeinen hyvä työ, jolla teitä tässä
elämässä vaivaan.

AMALIA. Viimeinen hyvä työ?

AKSEL. Niinpä niin, viimeinen hyvä työ. (Erikseen) Muistaakseni on
minulla taskussa vielä yksi pulveri. (Hakee taskustansa ja löytää
pulverin) Tässä se on.

AMALIA. Mi-mitä herran nimessä se on?

AKSEL (tyynesti): Myrkkyä.

AMALIA (kirkasee): Myrkkyä!

AKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin
pöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja
jauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa
minulle nyt viimeinen hyvä työ ja sekoittakaa oikein aikalailla, kunnes
pulveri on sulanut. (Kohteliaasti kumartaen, luonnollisella äänellä)
Olkaa hyvä!

AMALIA (kauhistuneena): En-en-en, vaikka koko maailman rikkaudet
saisin! En vaikka kappaleiksi minut hakkaisitte! Oletteko vallan
järjeltänne, ihminen?

AKSEL (tuikeasti): Vaiti! Tässä on lasi. Sekoittakaa sitä, ja tehkää se
kiireesti!

AMALIA (tuskin tietäen, mitä hän tekee, ottaa koneentapaisesti lasin
ja alkaa sekoittaa): Voi, minua onnetonta tyttöparkaa, mihin kauheaan
pulaan nyt olenkin joutunut! Tämä on viimeinen päiväni! Mamma,
mamma --!

AKSEL. Tässä ei enää mammakaan auta. Sekoittakaa vaan!

AMALIA (sekoittaessaan): Herra Heino, Berthan tähden, säälikäähän toki,
armahtakaa! Enhän ole teille mitään pahaa tehnyt! Olenhan ainoastaan
heikko, viaton nainen --!

AKSEL. Sekoittakaa, sekoittakaa vaan!

AMALIA (sekoittaa hirmuisella vauhdilla): Sekoitanhan minä, sekoitanhan
minä. Mutta sen vaan sanon, että kyllä tämä on viimeinen kerta, kun
tänne tulen. Olisinko voinut tällaista loppua aavistaa, en sinä
ilmoisna ikänä olisi näistä ovista sisään astunut. Voi, miksi
etsinkään niin innokkaasti Berthan tuttavuutta? Miksi tulin tänne niin
usein? Miksi sekaannuin hänen asioihinsa? Miksi en voinut ymmärtää,
että -- --?

AKSEL. Kas niin, jo piisaa. (Ottaa lasin ja lausuu harvaan ja
juhlallisesti) Ja nyt, jää hyvästi, katala maailma! (Juo lasin tyhjäksi
ja heittäytyy tuolille; luonnollisella äänellä erikseen) Morjens!

AMALIA (kavahtaa ylös, huutaen): Herra Jumala, nyt hän kuolee! Bertha,
Bertha, joudu tänne! Ja minä olin hänen apulaisensa! Pois, pois täältä!
Päätäni pyörryttää! Minä tulen hulluksi! Pois pois!

    (Kiirehtii ulos).



KAHDESTOISTA KOHTAUS

    Aksel. Bertha. (Sitten) Palvelustyttö.

BERTHA. Eikö Amalia ole täällä? Luulin kuulleeni hänen äänensä --?

AKSEL. Ha, ha, ha, kyllä hän täällä oli, mutta tällä kertaa katosi hän
tavallista kiireemmin, ha, ha, ha!

BERTHA. Mitä sinä naurat? Näytät olevan erinomaisen hyvällä tuulella
tänään.

AKSEL. Eikös minun pitäisi olla sitten -- oman vaimoni syntymäpäivänä?

BERTHA. Jota sinä niin kauniisti olet viettänyt!

AKSEL. Oletko todellakin vielä vihoissasi?

BERTHA. Vihoissani en ole, mutta tietysti se minua pahoittaa, ettet
enää täydellisesti luota minuun, vallankin kun tämän tulin huomaamaan
syntymäpäivänäni; tämä päivä, joka aina ennen on minulle ollut niin
iloinen ja onnellinen.

AKSEL. Ei, nyt olet sinä aivan lumottu. Täytyy siis auttaa sinua
tielle. -- Kuuleppas nyt, eikö tavallisesti aina löydy jonkinlaisia
pieniä salaisuuksia näin syntymä- ja nimipäivinä? Onko tämä seikka
jotakin uutta sinulle, häh?

BERTHA. Mitä! Mitä sinä sanot, Aksel?

AKSEL. Olisiko niin kummallista, jos miehesi olisi valmistanut sinulle
pienen surpriisin kunniapäivänäsi? Päivä ei ole loppunut vielä, tiedän
mä.

BERTHA. Mitä kuulen minä! Sitähän en ollenkaan ole tullut
ajatelleeksikaan!

AKSEL. Ja olisiko aivan mahdotonta, että tuo hirmuinen kirje nyt
saattaisi riippua jonkinlaisessa yhteydessä juuri tämän surpriisin
kanssa, vai mitä?

BERTHA. Jumalani, kuinka yksinkertainen olen ollutkin! Mutta kuinka on
mahdollista, etten ennen ole tätä aavistanut? Kuinka olen voinut olla
niin sokea?

AKSEL. Sen sanon sinulle: minulta ei puutu luottamusta sinuun, vaan
päinvastoin.

BERTHA. Mutta Aksel, ajatteleppas toki! Pitkällinen poissaolosi illalla
-- salainen käytöksesi -- tuo kirje -- kaikki yhteensä! Rakas Aksel,
voitko minulle anteeksi antaa?

    (Halailee Akselia).

AKSEL. Sydämmeni pohjasta, Berthaseni -- varsinkin kun kaikki on
Amalian syy. -- Mutta nyt kai olet varmaankin erittäin utelias saamaan
tietää, mikä tämä kummallinen salaisuus mahtanee olla, eikö niin?

BERTHA. En ensinkään. Minä vaan olen niin sanomattomasti iloinen, ettei
tuossa korttivelassa ollutkaan perää. Kuinka saatoinkaan noin epäillä
sinua?

AKSEL. Hyvä, mutta saadakseni kaikki yht'aikaa selville, tahdon nyt
kumminkin selittää sinulle koko asian. Niinkuin muistat, olet sinä jo
kauan aikaa halunnut -- --

    (Palvelustyttö tulee sisään tuoden kirjeen).

AKSEL. Vai niin. Nyt pääsenkin kaikista selityksistä, näen mä. Maiju,
Anna kirje rouvalle!

    (Tyttö tekee niin ja menee).

BERTHA (katselee päällekirjoitusta): Tämähän on sinulle --

AKSEL. Mutta se koskee sinua.

BERTHA. En voi kylliksi ihmetellä! (Avaa kirjeen ja lukee) »Veli Aksel!
Kiitos checkistä kolmelletuhannelle markalle, jonka kautta olet
suorittanut minulle huvilan hinnan. Huvilan saat, välipuheemme mukaan,
ottaa haltuusi tänään jälkeen puolenpäivän, ja toivon tämän kauniin
syntymäpäivälahjan suuresti ilahuttavan vaimoasi. Ystävällisesti August
Hansen.» (Pudottaa kirjeen lattialle) Aksel, kuinka voin kylliksi
kiittää sinua! Rakkain toivoni -- niin odottamatonta -- niin
ansaitsematonta! Voinko koskaan palkita hyvyyttäsi ja rakkauttasi,
armas, oma Akselini!

    (Halaa häntä liikutettuna).

AKSEL (nauraen): So, so! Pidä hyvänäsi, pidä hyvänäsi! Lupaa vaan,
ettet koskaan enää kuuntele akkojen juoruja!

BERTHA. En koskaan, koskaan; siitä voit olla vakuutettu!



KOLMASTOISTA KOHTAUS

    Edelliset. Amalia. Miina-, Stiina- ja Fiina-tädit.
    (Viime mainittu ontuva ja keppi kädessä).

AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Saako tulla sisään?

BERTHA. Amalia! (Irtautuu Akselista) Tule vaan!

AMALIA (ulospäin): Astukaatte sisään, astukaatte sisään vaan -- -- Hän
on vielä hengissä; he ottavat par'aikaa viimeisiä jäähyvästiänsä --

BERTHA. Viimeisiä jäähyvästiänsä! Mitä tämä on?

    (Tädit astuvat sisään).

AMALIA. Tätien ei tarvitse pelätä. Ehkä hänet vielä voi pelastaa.

MIINA-TÄTI. Bertha-raukkaseni! Mitä täällä on tapahtunut? Amalia kertoi
juuri meille sen hirmuisen uutisen.

STIINA-TÄTI. Kuka olisi uskonut! Meidän hauska ja iloinen Aksel herra!
Semmoinen onneton loppu!

MIINA-TÄTI. Mutta ehk'ei ole vielä kaikki toivo hukassa. Jos antaisimme
hänelle maitoa ... se auttaa tavallisesti tämmöisissä tapauksissa.

STIINA-TÄTI. Ei, oksennuspulveri on parempaa, oksennuspulveri on paljon
parempaa.

FIINA-TÄTI (liikkaa lähemmäksi): Tahi risiiniöljyä.

BERTHA. Mutta, hyvät naiset, minä olen niinkuin puusta pudonnut! Mitä
tarkoitatte tuolla hirmuisella uutisellanne, maidoillanne ja
rohdoillanne? Tämä varmaankin on joku erehdys!

AKSEL (hyvin viattomasti): Niin, arvokkaat naiset, mitä merkitsee tämä
oikeastaan?

AMALIA. Mitä! Ettekö ole ottanut myrkkyä?

AKSEL. Myrkkyä? Minä?

BERTHA. Myrkkyä? Mitä hän puhuu?

AMALIA. Mutta olenhan sen itse teille sekoittanut!

AKSEL. Mitä helkkarissa? Oletteko te sekoittanut minulle myrkkyä?
Kuinka olen loukannut teitä, koska tahdotte minut tappaa?

AMALIA. Mutta pakoitittehan te minut sitä tekemään. Sanoittehan
kortinlyönnissä viime yönä hävinneenne koko omaisuutenne ja että
senvuoksi tahdoitte kuolla. Ettekö muista?

AKSEL (pudistaa päätään): Mahdotonta! Olette uneksinut.

AMALIA. Vai uneksinut! Ettekö häpeä! Näinhän minä omilla silmilläni,
kuinka te nielasitte myrkyn ja kaaduitte takaperin tuolille ja --

AKSEL. Ja kuolin. Kummallista! Ja kuitenkin olen vielä elossa. Tai
epäilettekö, niin koettakaa suontani. Olkaa hyvä, neitiseni! Olkaatte
hyvät, kunnioitettavat naiset!

    (Tädit väistyvät hämmästyneinä).

MIINA-TÄTI. Taivaan herra, mitä tämä merkitsee?

STIINA-TÄTI. Ihka elävä! Ei merkkiäkään myrkytyksestä?

MIINA-TÄTI. Aivan raitis ja terve! Amalia, onneton olento, mitä olet
nyt saanut toimeen!

FIINA-TÄTI. Narrata minua vaivaisella jalallani!

AMALIA. Mutta minä vakuutan -- minä -- Antakaa minun selittää.

MIINA-TÄTI. Pois täältä, pois! No, kaikkea sitä pitää kokeakin!
Jumalani, nyt joudumme koko kaupungin pilkaksi! Hyvästi, meidän täytyy
lähteä. Emme tahdo häiritä -- hyvästi, hyvästi!

STIINA-TÄTI. Niin, niin, meidän täytyy lähteä! Antakaa anteeksi, jos --
hyvästi, hyvästi!

FIINA-TÄTI. Hyvästi, hyvästi! No, tämäkö nyt maksoi vaivan. (Tädit
tunkeilevat ovessa päästäksensä nopeasti ulos) Ai, ai, jalkani,
jalkani!



NELJÄSTOISTA KOHTAUS

    Bertha. Aksel. Amalia.

BERTHA. Mutta sanoppas Amalia, kuinka taivaan nimessä olet saanut
kokoon tämmöisen jutun? Oletko ihan hullu?

AMALIA. Minä en ole hullu -- minä en ole saanut kokoon, en niin mitään,
sen tiedät aivan hyvin, vaikka olet olevinasi niin viaton -- ja minä
käsitän kyllä, että olette samassa liitossa. Niin, niin, te olette
molemmat juuri yhtä hyviä, yhtä hyviä! Mutta sen vannon: en ikänäni enää
teidän huoneisiinne astu. Hyvästi, mokoma -- mokoma -- herskaappi --!

    (Kiiruhtaa pois).

BERTHA. Mutta Aksel, selitä nyt vihdoinkin, mitä tämä kometia
oikeastaan merkitsee?

AKSEL. Se merkitsee, että nyt kadotimme Amalia ystävämme.

    (Esirippu lankeaa).





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Amalia ystävämme - Yksinäytöksinen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.