Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Sanny Kortmanin koulu - Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä
Author: Kiljander, Robert, 1848-1924
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Sanny Kortmanin koulu - Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



SANNY KORTMANIN KOULU

HUVINÄYTELMÄ 3:SSA NÄYTÖKSESSÄ


Kirjoittanut

R. Kiljander


Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1902.



_Tätä kappaletta ei saa missään julkisesti näytellä ilman tekijän tahi
hänen oikeuden omistajan suostumusta. Tekijän nykyinen osoite on
Jyväskylä._



HENKILÖT:

_Sanny Kortman_, yksityistyttökoulun johtajatar pienessä kaupungissa.
_Liisi_, hänen veljensä tytär.
_Neiti Forslund_    }
_Neiti Kauppila_    }
_Pastori Pölkkynen_ } Opettajia.
_Maisteri Lassinen_ }
_Maisteri Vuorela_  }
_Professori Stobenius_, kouluhallituksen jäsen.
_Kauppaneuvoksen rouva_.
_Asessorin rouva_.
_Pankinjohtajan rouva_.
_Kapteenin rouva_.
_Pormestari_.
_Juonas_, vahtimestari.
_Tapper_, makkarantekijä.
_Alma_, hänen tyttärensä, oppilas koulussa.
_Kolme muuta koulutyttöä_.
_Räätäli_.
_Torikaupustelija_.
_Kaksi musiikin-johtajaa_.
_Postiljooni_.
_Herroja_ ja _rouvia_.

Ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä on viikko kulunut.



Ensimmäinen näytös.


Näyttämö kuvaa opettajahuonetta. Huonekalut vanhat ja kuluneet. Ovi
oikealla ja perällä. Vasemmalla ikkuna. Ikkunan edessä pöytä, jolla on
päiväkirja ja pari muuta kirjaa, paperia, kirjoitusneuvot ja
vesikarafiini lasineen. Vasempaan, nurkassa kakluuni. Peräseinällä joku
kartta ja pari kuvaa kasvimaailmasta. -- Oikea ja vasen luetaan
näyttämöltä.


Ensimmäinen kohtaus.

_Juonas_. _Postiljooni_.

_Juonas_

(virittää tulta uuniin.)

Saakelin tikut kun eivät tahdo syttyä! On taas ostanut niitä halpoja
halkoja, tuo saita. Puh, puh! Aivanhan tässä keuhkonsa puhki puhaltelee.
Puh, puh, puh!

_Postiljooni_

(vanha mies, laukkuineen perältä.)

Huomenta, Juonas!

_Juonas_.

Kuka se on? (nousematta.) Vai niin, Mattsson! Onko kirjeitä meille?
(Puhaltaa).

_Postiljooni_.

Onhan niitä tipoille muutamia. Mutta kuuleppas Juonas miksi teidän
postia nyt on määrä kantaa, ennenhän sinä aina kävit sitä konttorista
hakemassa? Ryökkynä kävi itse siitä ilmoittamassa postimestarille.

_Juonas_.

Miksikä sitä nyt kannetaan. Joo, kyllä minä sen tiedän. (Puhaltaa.)
Mutta se on salaisuus.

_Postiljooni_.

Salaisuus --?

_Juonas_.

Niin, se tulee ryökkynän hyväntahtoisuudesta. (nousee) Katsoppas, hän
huolehtii teidän kirjeenkantajien terveydestä ja tahtoo sillä tapaa
antaa teille tilaisuutta vähän jalotella raittiissa ilmassa ja -- --

_Postiljooni_.

Mene hiiteen! (Kaivaa esille kirjeet laukustaan.) Tuoss' on kirjeet.

_Juonas_

(niitä ottamatta.)

Juu, juu, kyllä se Mattsson jo on näitä meidän katujamme laukku
kainalossa muutamia vuosia mittaillut. On niitä saappaita sillä ajalla
kerran tahi parikin täytynyt puolipohjata, vai mitä?

_Postiljooni_.

No, eläs sanokkaan. Viisitoista vuotta olen nyt jo näin juossut
hölkähtänyt, niin että tuntuu se, tuntuu se. Mutta onhan Juonaskin mies,
joka paikkansa on pitänyt.

_Juonas_.

Tulee neljätoista vuotta nyt ensi köyrinä. Mutta kaunis ja pulska on
tämä Tipo-Juonas sittenkin, eikö totta? (Lyö rintaansa.)

_Postiljooni_.

Hehe, Juonas taitaakin olla ainoa, joka tuon ryökkynän kanssa on tullut
toimeen. Opettajathan sen kanssa aina kuuluu olevan alinomaisessa
riidassa ja lapsetkaan eivät hänestä tykkää. Olihan tässä toissa päivänä
ollut niin kova riita ja mellakka että se oli kuulunut luokille asti,
niinkuin se meidän tyttö kertoi.

_Juonas_.

Vai oli ollut? Juonas ei tiedä siitä mitään, ei niin mitään.

_Postiljooni_.

Oli ollut kysymys eräästä kirjeestä. Joku ylimmän luokan tyttö oli
kutsuttu opettajahuoneeseen tutkittavaksi ja täällä oli sekä itketty
että riidelty, sanoi meidän tyttö.

_Juonas_.

Vai niin, vai niin. Soo-o.

_Postiljooni_.

Niin no, enhän minä teidän koulusalaisuuksiinne tahdo tunkeutua,
ajattelin vaan että olisikohan joku kirje hävinnyt -- -- Mutta tuoss' on
nyt kirjeet, täytyy taas täältä mennä eteenpäin pötkimään.

_Juonas_.

En minä niitä ota. Vie ne suoraan ryökkynälle. Semmoinen on käsky.

_Postiljooni_.

Vai niin, eikö hän enää luota sinuun, Juonas?

_Juonas_.

En tiedä.

_Postiljooni_.

Vai epäileekö hän, he, he, he, tipoja rakkauden kirjeenvaihdosta, vaikka
itse vielä vanhoilla päivillään kuuluu -- --

_Juonas_.

Hyss, hyss! Ei saa puhua niin meidän kunnioitettavasta neidistä. Minä
kiellän sen viran puolesta.

_Postiljooni_.

Puhun vaan mitä kaupungissa kerrotaan ja kyllähän Juonaskin ne asiat
tuntee. Sanovathan sen hakkaavan tuota opettajaa, tuota sileänaamaista,
joka -- --

_Juonas_.

Sanon sinulle vielä kerran Mattsson, tyst nyh! Asia ei meitä liikuta.
Vai liikuttaako ne ehkä sinua nuo ilo- ja surusanomat, joita sinä joka
päivä laukustasi ihmisille jakelet? Ei ollenkaan. Ja liikuttaako ne
minua nuo käskyt, jotka minulle täältä annetaan? Yhtä vähän. Mutta sinä
hölkötät ja jakelet ja minä lennän ja tottelen ja silloin käy kaikki
hyvin ja kaikki ovat tyytyväiset. Se on minun villesohviia, niinkuin ne
oppineet sanovat.

_Postiljooni_.

Niin niin, kyllähän se Juonas rupattaa osaa, mutta olen minäkin, vaikka
olen vaan tämmöinen halpa postiljooni, tullut huomaamaan että kyllä
täällä koulussa on yhtä ja toista, joka olisi korjattava ettei -- (Kello
lyö 11.)

_Juonas_.

No, nyt on kello yksitoista ja opettajat tulevat luokilta. Ja tuo
juuttaan valkea, joka taas on sammunut -- --!

_Postiljooni_.

No, hyvästi sitten. Näkemään asti. (Menee.)

_Juonas_

(tulta virittäessään.)

Hyvästi, hyvästi. Orrevojaa, sanoo saksalainen. (Puhaltaa.)


Toinen kohtaus.

_Juonas_, _Liisi_, (sitten) _Vuorela_.

_Liisi_

(tulee perältä ja menee pöydän luo.)

Ei ketään täällä vielä. Kiiruhdan kirjoittamaan nimeni ennenkuin hän
ehtii -- -- (kirjoittaa päiväkirjaan.) Voi kuinka olen väsynyt ja
onneton!

_Juonas_.

Hyvää huomenta, Liisi neiti!

_Liisi_.

Huomenta! Juonas se siellä valkeata virittää, näen mä.

_Juonas_.

Täytyy, täytyy, kun ei ole lämmitetty viiteen päivään ja opettajat jo
siitä murisevat.

_Liisi_.

Niin, kolkoltahan täällä tuntuu -- kolkolta.

_Vuorela_

(perältä.)

_Liisi_

(itsekseen.)

Ah, tuossa hän on! (nousee.)

_Vuorela_.

Huomenta, neiti! (itsekseen.) Mikä onni että kerran hänet kahden kesken
-- --!

_Liisi_.

Huomenta, herra maisteri! (menee sivuovea kohti.)

_Vuorela_.

Mutta minnekäs neiti nyt --? Eikös ole aikaa vähäisen --?

_Liisi_.

En voi, en voi. Täytyy mennä tätin aamiaista valmistamaan.

_Vuorela_

(hauskasti.)

Siis sekä kokki että pedagoogi.

_Liisi_

(hymyillen.)

Ja luultavasti kumpaisenakin yhtä taitamaton.

_Vuorela_.

Ei suinkaan. Teidän kokkitalangiini valitettavasti kyllä en ole ollut
tilaisuudessa tutustua, koska tätinne ei vielä ole pitänyt minulle
mitään juhlapäivällistä, josta erityisestä syystä ei taida paljon toivoa
ollakkaan. Mutta opettajattarena minä kyllä olen teitä kuunnellut.
Oikeinhan tytöt teitä jumaloitsevat, neitiseni.

_Liisi_.

Ei ei. Minä olen hyvin epäonnistunut opettajatar! Ei mitään metoodia --
ei mitään respektiä -- --

_Vuorela_.

Ja kumminkin ovat tytöt teidän tunnillanne niin hiljaa kuin hiiret,
huomaavaiset ja ahkerat. Mitä te muuta sitten vaaditte?

_Liisi_.

Niin -- en tiedä. Ehkä ne pitävät minusta vähän -- ehkä ne minua
sääliivät -- --

_Vuorela_.

Niin, siinäpä se onkin. Ne pitävät teistä, niin ne pitävät teistä, neiti
Liisi. Ja kuka ei teistä pitäisi! Neiti Liisi -- saanko minä -- --?

_Liisi_.

Ei ei, minun täytyy lähteä -- minun täytyy lähteä --

_Vuorela_.

Ei, ette saa. Yksi minutti -- yksi sekunti vaan -- --

(_Neiti Kortmanin ääni_ oikealta: Liisi, oletko siellä? Liisi?)

_Liisi_

(pois oikealle.)

Taivaan Herra, täti täti!

_Vuorela_.

Kas niin! Taas yksi tilaisuus, joka meni minulta hukkaan. Tämä on
ainakin kahdeskymmenes kerta kuin koetan häntä saada puhutella
kahdenkesken sillä kuukauden ajalla kuin täällä olen ollut, mutta aina
on tuo täti vastassa. Hän vihaa minua, se lohikäärme. Mutta kyllä minä
vielä pelastan kyyhkyseni hänen kynsistään, sen lupaan. (Ottaa
päiväkirjan ja näkee siinä Liisin nimen.) Katsos hänen
nimikirjoituksensa! Kuinka se on siro! Kuinka runollisesti vieno! Kuinka
aivan hänen kaltaisensa kultakutrineen ja sinisilmineen! Oi Liisi,
Liisi, mun rakas Liisini. (Suutelee nimikirjoitusta.)

_Juonas_

(nousee ja sanoo kovalla äänellä.)

No nyt se palaa.

_Vuorela_

(hämmästynyt.)

Häh, kuka siellä? Mitä sinä siellä tiet?

_Juonas_.

Ei enää mitään. Sanoin vaan että nyt se on täydessä liekissä. Huomenta!
(Menee perältä.)

_Vuorela_.

Juuttaan mies, joka aina on saapuvilla! (kirjoittaa nimensä.)


Kolmas kohtaus.

_Vuorela_, _Lassinen_.

_Lassinen_

(huolimaton puku, ikä 40 vuotta.)

Hoh hoh, olipa se pitkä tuo algebran tunti! Olin aivan siihen paikkaan
torkahtaa, (haukottelee.) Hoh, hoh! Sinä karkasit eilen niin hiton
aikaseen sieltä seurahuoneelta, veliseni. (Kaataa vettä ja juo.)

_Vuorela_.

Niin, kun seura oli minulle tuntematon, niin en viitsinyt kauemmin -- --
(nousee ja rupeaa kävelemään.)

_Lassinen_.

Me otimme sitten vielä heelan ja halvan ja söimme illallisen ja joimme
kahvia avekilla kun isäntä juuri oli saanut uutta konjakkia -- »Bon --
Bon» -- jota hän ylisti taivaaseen saakka, tuo vanha Luukkas. No
hyväähän tuo onkin -- ei sovi moittia. (Juo taasen lasillisen.) Se on
siinä Hennesyn ja Duboisin välillä. Kyllä kai sinä sitä Duboista
muistat? Se oli sitä samaa sorttia, jossa joimme veljenmaljaa --?

_Vuorela_.

Paljon mahdollista. En pannut siihen etikettiin niin merkkiä --

_Lassinen_.

Niin no, se on nyt siinä välillä. Ehkä se sentään enemmän vivahtaa
Hennesyyn, mutta maku on pikantimpi, aromaattisempi ja niin sanoakseni
intensiivimpi. Ja sitten se on niin halpaa. Ainoastaan 4:25 kvartti.
(kun ei Vuorela vastaa.) Niin no, meillä oli siellä aika hauskaa ja
sinua kaivattiin kovasti. Tästä meidän koulustakin siellä puhuttiin.

_Vuorela_.

Vai niin. No, mitä ne siitä puhuivat?

_Lassinen_.

Haukkuivat, tietysti, haukkuivat.

_Vuorela_.

Vai haukkuivat. No, se oli oikein! Ikävää että läksin pois. No, mitä nuo
sanoivat?

_Lassinen_.

Sitä vanhaa trallia taas veisasivat. Että johtajatar on kelpaamaton, ei
ymmärrä oppilaitaan, eikä niitä rakasta. Rettelöi turhanpäiväsistä
asioista. Että huoneet ovat huonossa kunnossa -- ettei lämmitetä
tarpeeksi -- No, totta tosiaankin eikö tänään vihdoinkin ole tulta
pesässä! -- Että tomukasoja ja hämähäkkiverkkoja erityisesti
suositetaan, että koko kouluhomma on otettu vaan puhtaan affäärin
kannalta j. n. e. j. n. e. En viitsinyt heitä kuunnella -- onhan siitä
jo ennenkin niin monasti jankutettu. Jouduin sitä paitsi isännän kanssa
intresanttiin keskusteluun siitä minä vuonna se Hennesyn konjakki -- --

_Vuorela_.

Mutta onhan tuo kaikki aivan totta.

_Lassinen_.

No, tottahan se on, tottahan se on. Mutta -- --

_Vuorela_.

Mutta jos se on totta, niin siinä pitää tulla muutos, perinpohjainen
muutos. Hävettäähän se olla opettajakin tämmöisessä laitoksessa. Ja
kuinka johtajatar meitä sitten kohtelee? Niinkuin olisimme orjia eikä
opettajia hänen vertaisiaan. Ei, jos en olisi tänne niin vasta tullut
eikä lukukausi niin lopussa, niin kyllä minä panisin täällä toimeen aika
mullistuksen, sen saisit nähdä.

_Lassinen_.

Niin no, onhan se näinä viimeisinä aikoina käynyt vähän tyrannimaiseksi
ja oikulliseksi, niinkuin aina kun tuo valtioapu on uudistettava. Mutta
pakoittaa meitä tulemaan aamurukoukseen, vaikk' ei ole tuntejakaan, se
on julmaa, se on sydämmetöntä, sen sanon!

_Vuorela_.

Se on tietysti tuon luikertelevan pappismiehen, tuon hänen Adooniksensa,
syy. Sitä miestä minä epäilen. Hakkaako hän todellakin tuota vanhaa
kaunotarta, vai mitä hänellä on mielessä. Niin, sitä en minä vaan
ymmärrä.

_Lassinen_.

En minäkään. Mutta palkka-etumaksuja hän näkyy saavan.

_Vuorela_.

No, liikuttavaahan se on meidän nähdä kuinka imelätä tuo väli on
molemmin puolin, mutta en minä hänen sijassaan olisi ruvennut
rettelöimään tyttöjen rakkauden kirjeistä kun itsellään vielä on niin
hellä sydän.

_Lassinen_.

Niin, se oli hävytön juttu, tuo kirjejuttu. Sinä sanoitkin hänelle,
veliseni, muutamia sanoja, joita hän ei niin pian unhota. -- Mutta
kuuleppas hyvä veli, (katsoo ympärilleen, matalammalla äänellä) asia on
nyt semmoinen, että voitko sinä vipata minulle markka 50 penniä? Pitäisi
saada niinkuin vähän päänparannusta -- ja Matti on kukkarossa niinkuin
tavallista.

_Vuorela_.

No, miks' ei. Tuoss' on 5 markkaa.

_Lassinen_.

Kiitos jaloudestasi! Olenhan minä sinulle vähän velkaa entisestäkin,
mutta sen maksan sitten yhtaikaa. (Rupeaa kirjoittamaan päiväkirjaan.)
Niin, kyllä se todellakin oli vahinko ettet jäänyt, sillä tuo konjakki
ei ollut ollenkaan hullumpata -- --


Neljäs kohtaus.

_Entiset_, _Neiti Forslund_. _Neiti Kauppila_.

_Neiti Forslund_

(noin 60 paikoilla, vanhanaikainen, kulunut puku.)

Niin kultaseni, kyllä se minua niin loukkasi, etten sitä kyllin voi
sinulle selittää. Se oli nyt juuri tunnin lopussa. Me harjoitimme
paraikaa marssia. Tytöt tepastelivat nätisti ja hyvällä ryhdillä, minä
tapani mukaan istuin pöydällä ja löin tahtia (markkeeraa sormellaan)
yks' kaks', yks' kaks', ein zwei, ein zwei, ja kaikki olimme me
iloisella tuulella. Silloin yht'äkkiä avataan ovi ja Sanny astuu sisään
ja katselee meitä kuin mikähän kenraali -- niin juuri kuin kenraali --
ja sitten hän sanoo näin: »Täällä vallitsee huono järjestys
voimistelutunnilla», sanoo hän, »ja minun täytyy muistuttaa teitä neiti»
-- minua näetsen -- »että vaikka ette ole voinut itsellenne hankkia
mitään respektiä, niin pitäisi teidän ainakin opettaa oppilaitanne sen
verran respekteeraamaan johtajatarta että tervehtivät häntä, kun hän
tulee inspekteeraamaan». Ja sitten hän meni ja löi oven lukkoon että
romahti. Niin, ajatteleppas kultaseni, aivan luokan edessä. En voi sanoa
kuinka pahastuin. Pitäisikö tyttöjen kesken temppuja ruveta hänelle
niijaamaan, ja kumartamaan? Olisiko se järjestystä? Ja nuo pistokset
huonosta respektistä! Neljäkymmentä vuotta olen minä -- --

_Neiti Kauppila_

(lyhyt tukka, miehekkään näköinen.)

No niin, mitä tantti nyt tähän vastasi sitten? Myöskin minä olen tänään
saanut osani.

_Neiti Forslund_.

Mitäkö vastasin? En mitään. Mutta kyllä minä aijoin sanoa hänelle, että
neljäkymmentä vuotta minä nyt olen ollut opettajana enkä tarvitse muuta
kuin että komennan vaan: (markkeeraa sormellaan.) Ein, zwei, drei, niin
heti tytöt seisovat suorana kuin kynttilät. Ja vaikk'en olekkaan
turhanpäiväisen ankara niin -- --

_Neiti Kauppila_.

Niin no, tantti aikoi vastata mutta _minä_ vastasin.

_Neiti Forslund_.

Niin, sulla on aina semmoinen kuraassi, etkä sinä häntä ollenkaan
pelkää. Mutta kyllä minäkin niin suutuin että tulkoon vaan vielä kerran
hokemaan tuosta respektistä, niin minä aivan varmaan -- -- No, mikä se
oli se teidän välinen asia? Kerroppas kaiken mokomin. (Tunnustaa
niskaansa, jossa jokin näkyy häntä vaivaavan.)

_Neiti Kauppila_.

Ei juuri niin erinäistä. Hän tuli luokalle ja teki heti muistutuksia
Anna Kinnusen kiikkutuolinmatosta, jonka yläpuolelta hän käski
ratkomaan. »Ei tarvita», sanoin minä. »Juu», sanoi hän. »Ei», sanoin
minä. »Juu-u», sanoi hän. »Ulos!» sanoin minä. (viittaus.) Niin, siinä
se oli kaikki.

_Neiti Forslund_

(taputtaa sormenpäitään.)

Hahaha, mainiota, mainiota! Siinä minä olisin tahtonut olla läsnä. Ja
hän meni? (Myöntyvä liike neiti K:n puolelta.) No, kyllä sinä nyt vähän
aikaa saat olla hänestä rauhassa, hahaha. Mutta Anna, eikö hän vaan tule
siitä kärsimään. Tyttö parka on vieläkin niin onneton tuosta
kirjejutusta. Hyi, se oli vastenmielinen kohtaus, tuo! Pakottaa tytön
meidän kaikkien läsnäollessa aukaisemaan ja ääneensä lukemaan tuon
kirjeen, joka oli tullut hänelle tuolta lyseolaiselta. Ja kumminkin se
oli niin viaton, sehr unschuldig. Nimipäivä-onnentoivotus vaan. Hyi, se
oli rumaa, epägentiiliä Sannyltä.

_Neiti Kauppila_.

Ja sitä paitsi aivan laitonta. (Kirjoittaa nimensä päiväkirjaan. --
Täll'aikaa ovat Vuorela ja Lassinen siirtyneet perälle, jossa ne
keskustelevat, Lassinen lämmitellen selkäänsä uunia vastaan.)

_Neiti Forslund_

(menee myöskin kirjoittamaan jolloin huomataan että hänellä on kaulasta
riippuva, pitkin selkää ulottuva laite paperilapuista ja kirjavista
nauhoista.)

Niin, ja pormestari oli sanonut että voi hänet saada edesvastaukseenkin
jos häntä siitä syytetään. Mutta mitä taivaan nimessä minulla on täällä
niskassani?

_Neiti Kauppila_.

Mitä --? (erikseen.) Oi, niitä sydämmettömiä! (ääneen.) Ei mitään.
Pikkuinen roska vaan. (Koettaa piiloittaa koristeen.)

_Neiti Forslund_.

Onko se pikkuinen roska tuo? Kokonainen komeettihan tuo on! Tämä on
loukkaavata. Eikös niin, hyvät herrat, eikös tämä ole loukkaavata? Ja
siellä se nyt luultavasti on riippunut koko tunnin vaikk'en ole siitä
mitään tiennyt. Mutta hassunkuriselta se kuitenkin näyttää, hyvin
hassunkuriselta, hahaha! Niin niin, kaikkea ne keksivätkin, kaikkea ne
keksivätkin nuo veitikat! (Pudistaa päätään ja rupeaa kirjoittamaan.)


Viides kohtaus.

_Entiset_. _Pölkkynen_.

_Pölkkynen_

(perältä, noin 30 vuotta.)

Taas yksi lukutunti Herran nimessä lopetettu, (Ei kukaan vastaa.) Niin,
on se sentään suurta ja jaloa ohjata nuorison kasvatusta siinä oikeassa
hengessä. (vaitiolo.) Varsinkin kun sen saa tehdä semmoisessa
laitoksessa kuin tässä neiti Kortmanin etevässä koulussa.

_Vuorela_

(puoliääneen.)

Kyll' olet sinäkin etevä, sinä fariseus.

_Neiti Kauppila_

(totisesti.)

Pastori on hurskas ja ylevämielinen mies, joka katsoo asiat ainoastaan
niiden parhaimmalta kannalta.

_Pölkkynen_.

En suinkaan. En minä voi koristella. Puhun vaan yksinkertaisella
tavallani aina suuni puhtaaksi.

_Neiti Kauppila_.

Ainakin johtajattarelle. Sen tiedämme.

_Pölkkynen_.

Hänelle myöskin, hänelle myöskin. Sillä minä häntä suuresti kunnioitan.
Pidän sitä todellakin harvinaisena onnena että olen saanut tilaisuutta
tutustua häneen ja nauttia hänen jokapäiväisestä seurastaan.

_Vuorela_.

Jaa-a, kyllähän sen arvaa.

_Pölkkynen_.

Sillä hän on vakava ja ymmärtäväinen nainen, tottunut petakooki ja voi
pitää hyvää tissipliiniä.

_Vuorela_.

No -- kyllä. Mutta minä puolestani en tässä tahtoisi käyttää tuota sanaa
»tissipliini» minä sanoisin inkvisitioni.

_Pölkkynen_.

Inkvisitioni! Ei suinkaan, ei suinkaan. Ajatelkaapas, hyvä herrasväki,
se edesvastaus, joka meidän kunnioitettavalla neidillä on. Semmoinen
liuta tyttöjä täynnä syntisiä ja vaarallisia taipumuksia! Eikö
petakookiakin opeta meitä että rangaistuksia ei saa laiminlyödä.

_Vuorela_.

Mutta eikö »petakookia» myöskin opeta että rangaistus on oleva jossakin
suhteessa rikoksen laatuun sekä ettei opettaja omavaltaisuudellaan saa
tehdä itseään halveksituksi oppilain silmissä?

_Pölkkynen_.

Aivan oikein, aivan oikein. Mutta onhan se, niinkuin me kaikki tiedämme,
hyvin vaikeaa välttää mitä nuoret kokemattomat oppilaat sokeudessaan
meistä opettajista ajattelevat. Ja kun kerran on vakavasti päättänyt
poistaa jonkun paheen, niin minun ymmärrykseni mukaan ei saa keinoista
välittää.

_Vuorela_.

Jahah, »tarkoitus pyhittää välikappaleet». Te puolustatte siis neiti
Kortmanin menettelyä tuossa Anna Kinnusen asiassa?

_Lassinen_

(nykii Vuorelaa hihasta).

Elä viitsi -- anna sen olla.

_Pölkkynen_.

Jos minä häntä puolustan tai en, sehän nyt on aivan yhden tekevä. Minun
yksinkertainen mielipiteeni on vaan, että aina pitää olla luottamusta
johtoon. Se tarkoittaa meidän parastamme, joskin voi tapahtua, sen
myönnän, ettei aina pikkuseikoissa täydellisesti voi sen toimenpiteitä
hyväksyä. Täytyy olla tissipliiniä.

_Vuorela_.

Te olette sangen lojaali mies, herra pastori. Minä onnittelen! Mutta
sanokaa nyt suoraan ilman verukkeita, puolustatteko häntä todellakin?

_Pölkkynen_

(suuttumatta).

Mutta johan minä sanoin mitä minulla on sanomista, herra maisteri.
(Menee kirjoittamaan päiväkirjaan; neiti Forslund on jo aikasemmin
noussut ja mennyt neiti Kauppilaa puhuttelemaan.) Sitä paitsi minun on
syytä otaksua, että me valitettavasti vielä vast'edeskin saamme tätä
kysymystä pohtia, koska samallainen ikävä kohtaus kuin se
toissapäiväinen ehkä taas tänään tulee täällä tapahtumaan.

_Vuorela_

(kiivaasti).

Mitä? Mitä te sanotte?

_Pölkkynen_

(huokaa).

Niin, minä tapasin neidin korritoorissa. Posti oli tullut ja hän oli
niin huolissaan kuinka hän --

_Vuorela_.

Ei. Se ei saa tapahtua.

_Neiti Kauppila_.

Minä protesteeraan.

_Lassinen_.

Minä myöskin.

_Neiti Forslund_.

Voi voi tuota Sannyä, kun ei voi olla reistaamatta, kun ei voi olla
reistaamatta!


Kuudes kohtaus.

_Entiset_. _Neiti Kortman_ (oikealta).

_Neiti Kortman_

(noin 40 v., harmahtava tukka, mutta muuten jokseenkin hyvästi säilynyt;
modeerni puku, viuhka ja muutamia kirjeitä kädessä. Nyykäyttää päätään
jäykästi).

Päivää! (Ei kukaan vastaa paitsi Lassinen, joka murisee jotain.)

_Neiti Kortman_

(pistävästi).

Päivää, sanoin minä.

_Neiti Forslund_.

Päivää, päivää! Mutta onhan sitä jo tänään tavattu, kultaseni, ja
kävithän sinä minun tunnillani -- --

_Neiti Kortman_.

Se ei kuulu tähän. Yleinen tapa sivistyneiden kesken vaatii, että
kohteliaisuuteen vastataan kohteliaisuudella. Varsinkin tämmöisessä
suuressa kasvatuslaitoksessa, jossa opettajien esimerkki vaikuttaa niin
laajoihin piireihin kuuluu se jo tavalliseen koulujärjestykseenkin.
Mutta ehkä herrasväki siinäkin on minun kanssani eri mieltä. En tiedä.
(Ystävällisesti Pölkkyselle.) Onko herra pastori niin hyvä ja antaa
minulle päiväkirjan.

_Pölkkynen_

(suloisesti hymyillen).

Olkaa niin hyvä, kunnioitettava neiti.

_Neiti Kortman_

(silmäilee kirjaa).

Jaa-a, kolmannelta luokalta poissa Tyyne Rintanen. Onko taudista
ilmoitettu?

_Vuorela_

(lyhyesti).

On. Hammassärky.

_Neiti Kortman_.

Viidenneltä luokalta -- Rosa Pollari ja Mimmi Laks. Mikä tauti?

_Pölkkynen_.

Päänkivistystä. (Matalammalla äänellä.) Mutta minulle on kerrottu että
molemmat eilen olivat lyseolaisten kekkerissä, niin etten -- --

_Neiti Kortman_.

Kiitoksia, kyllä sen jo tiedän. Se pannaan muistiin. Ensimmäiseltä
luokalta -- Laura Lemberg. Onko ilmoitettu?

_Lassinen_.

Sisar on mennyt kihloihin, ilmoitettiin.

_Neiti Kortman_.

No, se nyt kannatti! Ja sitten vielä on toiselta luokalta ollut poissa
Selma Tanttinen. Onko siitä annettu ilmoitus?

_Neiti Forslund_.

Kyllä, kultaseni. Hänen pappansa kirjoitti ettei Selma nyt tänään voi
tulla kouluun koska hän viime yönä on saanut pienen veljen, kultaseni.

_Neiti Kortman_

(lyhyesti).

Vai niin, se oli tarpeetonta. Onko muuten mitään muistuttamista
oppilaiden käytöstä vastaan?

(Vaitiolo.)

_Pölkkynen_.

Olisihan minulla vähäisen. Viidennen luokan Alma Tapper nauroi kun
selitin Lothin vaimosta.

_Neiti Kortman_.

Alma Tapper! Jassoo! Se on juuri tuon harakan kanssa kuin minä nyt
tahdon tiliä tehdä. Voitte antaa hänelle tunnin istumista -- jos se
herra pastoria tyydyttää? (Pölkkynen kumartaa.) Ei siis ole mitään muita
muistutuksia?

_Neiti Forslund_.

Ei ole, ei ole.

_Neiti Kortman_

(antaa päiväkirjan Pölkkyselle, joka panee sen paikalleen).

No, siinä tapauksessa ja koska välitunti ei vielä ole loppunut, niin
tahtoisin minä puolestani tehdä muutamia muistutuksia, johon tämän
vanhan ja suositun laitoksen johtajattarena luulen olevani oikeutettu.
Minä en ole oikein tyytyväinen teidän kanssanne, hyvä herrasväki.

(vaitiolo.)

_Neiti Kortman_.

Me emme ymmärrä toisiamme, pelkään minä. Minun ainoa päämaalini tässä
elämässä on tämän koulun ja sen nuorison edistyminen ja kehittyminen.
Sitä varten olen huolehtinut monta raskasta päivää ja valvonut monta
unetonta yötä. Mutta mitä voin minä heikko nainen yksin, jos eivät
apulaiseni minun kanssani myötävaikuta. Kun minä vaadin järjestystä ja
discipliiniä, niin näyttää siltä kun te, hyvä herrasväki, päinvastoin
puolustaisitte epäjärjestystä ja vallattomuutta.

_Pölkkynen_.

Kunnioitettava neiti, minä puolestani olen vielä niin vasta-alkaja tällä
petakookian alalla että tuo tissipliini vielä minusta on niin -- --

_Neiti Kortman_.

No, mutta enhän minä teistä puhukkaan, hyvä herra pastori. Mutta esim.
te neiti Forslund. Onko sekin järjestystä mikä teidän
voimistelutunnillanne vallitsee? Yleinen melu ja sorina. Säännöllisiä
temppuja ei tehdä, tytöt juoksevat sinne tänne, loilottavat ja nauravat
ja hoitavat omia asioitaan ja itse istutte te pöydällä jalat riippuen
niinkuin kyytipojalla ja huudatte ja komennatte yli kaikkein, vaikk'ei
kukaan siitä ollenkaan välitä. Tämä ei käy laatuun. Teidän pitää koettaa
hankkia itsellenne enemmän respektiä, paljon enemmän respektiä. Pankaa
se mieleenne, neiti Forslund.

_Neiti Forslund_.

Kuule Sanny, elä puhu tuosta respektistä enää, elä puhu siitä. Muuten
minä suutun -- aivan varmaan minä suutun -- -- (nyyhkii).

_Neiti Kortman_.

Minun velvollisuuteni on lausua ilmi mielipiteeni ja toivomukseni.
(Vuorelalle.) Samalla perusteella en voi olla herra maisteri
Vuorelaakaan huomauttamatta eräästä sopimattomuudesta, johon te pitemmän
ajan kuluessa olette tehnyt itsenne syypääksi. Kysymys on minun
veljentyttärestäni, jonka armosta olen ottanut luokseni. Tyttö on
niinkuin kaikki tietävät aivan vaatimaton ja kaikkia lahjoja vailla.
Mutta kumminkin osoitatte te hänelle mitä suurinta huomaavaisuutta,
kuuntelette hänen tuntejaan, puhutte hänelle teidän helsinkiläisiä
kohteliaisuuksianne ja vaivaatte häntä missä hän vaan liikkuu. Tämä
kaikki on tehnyt minuun hyvin piinallisen vaikutuksen, enkä minä sitä
koulun maineen vuoksi kauvemmin voi suvaita. Saan sen vuoksi ilmoittaa
teille, herra maisteri, että jos ette herkiä tyttöä ahdistamasta, niin
täytyy minun lähettää hänet pois luotani.

_Vuorela_.

Kiitoksia tiedonannosta! Silloin minä häntä seuraan. (Kumartaa.)

_Neiti Kortman_

(ei ole kuulevinaan).

Myöskin teille, maisteri Lassinen, olisi minulla muutama sana
sanottavaa, vaikka se ei kumminkaan taida mitään hyödyttää. Kun on niin
vanha pedagoogi eikä sen enemmän välitä niin kauniista ja ylentävistä
tavoista, niin kyllä sitä silloin on jokseenkin parantumaton. Miksi ette
taas tänä aamuna ollut rukouksessa, herra maisteri?

_Lassinen_.

Makasin niin kauvan etten -- --

_Neiti Kortman_.

Niin, tietäähän sen kun istuu kapakassa yökaudet. Haisihan koko luokka
kuin viinaränni, kun tulin sisään.

_Lassinen_.

Minä en juo viinaa, sen sanon, ainoastaan konjakkia. Ja se oli vielä
semmoista hienoa sorttia, »Bon-Bon» Hennesyn vertaista. Minä olen siitä
jo puhunut Vuorelalle. »Bon-Bon», joka sekä maun että aroomin puolesta
-- --!

_Neiti Kortman_

(keskeyttäen).

Pyydän, minä en ole mikään konjakki-specialisti. Mutta te, neiti
Kauppila, mitä minä teille sanoisin! Siihen puuttuu minulta todellakin
sanoja. Olisiko se tuon äskeisen ennen kuulumattoman kohtauksen johdosta
liian näsäviisasta kysyä teiltä: Kuka on täällä johtajatar, tekö vai
minä?

_Neiti Kauppila_.

Johtajatar te kyllä olette, mutta johtaa ette voi.

_Neiti Kortman_.

Jaa-a, siinä sitä siis nyt ollaan. Senhän minä arvasinkin. Me olemme
siis tässä kaksi johtajatarta. Mutta niinkuin sananparsi vähän
lystikkäästi sanoo: kaksi kukkoa ei samalla orrella laula, niin olen
minäkin miettinyt että toinen meistä on tässä liikaa. Jos teidän kallis
aikanne sen myöntää, niin ehkä sopisi teidän tulla luokseni
iltapäivällä, niin saisimme suorittaa pois nuo pienet likviidit ja muut
ikävät formaliteetit ennenkuin erotaan. Sopisiko?

_Neiti Kauppila_.

Loruja! Minun kontrahtini kestää termiinan loppuun. Mutta ensi
lukukautena olette minusta vapaa.

_Neiti Kortman_.

No, mielellään minun puolestani te voitte jäädä jos se ei vaan tule
teille liian vaikeaksi, neiti Kauppila. Sillä sen minä kumminkin panen
ehdoksi, että itse nämä loppuviikot saisin kouluani johtaa. Niin, muuta
minulla ei herrasväelle ole sanottavaa. -- Olkaa hyvä, herra pastori,
kutsukaa Juonas sisään.

_Pölkkynen_

(kiirehtii peräovelle).

Juonas, Juonas, johtajatar käskee.

(Samassa rupeaa porokello soida rämisemään ulkopuolella, josta jo
aikasemmin on kuulunut pientä melua. Opettajat katsovat kellojaan.)

_Pölkkynen_.

Juonas, tulkaa pian!

(Kello herkiää soimasta.)


Seitsemäs kohtaus.

_Entiset_. _Juonas_. _Alma Tapper_. _Kolme koulutyttöä_. _Liisi_.

_Juonas_.

Täällä ollaan, täällä ollaan.

_Neiti Kortman_.

Juonas kutsuu tänne 5:nen luokan oppilaat Hanna Korhonen, Helmi Hallman,
Kerttu Palonen ja Alma Tapper, mutta heti.

_Juonas_

(laskee sormillaan ja mainitsee nimet puoliääneen).

Lennän kunnioitettava ryökkynä, lennän. (Poistuu.)

_Pölkkynen_

(neiti Kortmanille).

Saanko luvan kysyä, tahtooko neiti että menen luokalle vai jäänkö tänne
siksi kun -- --?

_Neiti Kortman_.

Päinvastoin katsoisin mielelläni että jäisitte. Se tuntuisi
turvallisemmalta -- --

_Vuorela_

(toisille opettajille joiden kanssa hän muodostaa ryhmän. Pölkkynen
seisoo erikseen).

Minäpä jään myöskin.

_Neiti Kauppila_.

Minä samoin.

_Lassinen_.

Jäädään kaikki vaan, jäädään kaikki oikein miesjoukolla -- --

_Koulutytöt_ perältä.

_Liisi_

(oikealta, aikoo mennä luokalle, mutta pysähtyy kun näkee että muut
vielä ovat koossa).

_Neiti Kortman_.

Tulkaa lähemmäksi tytöt. (Tytöt lähestyvät.) Kun tullaan johtajattaren
eteen niin tavallisesti niiataan, mutta armolliset ryökkynät eivät
tietysti semmoisista vanhanaikuisista tavoista välitä. (Tytöt niiaavat
väkinäisesti.) Niin -- olen kutsunut teidät tänne koska teille on
saapunut kirjeitä postissa. Mutta kun minun velvollisuuteni
johtajattarena on valvoa myöskin teidän siveellistä elämätänne, niin
tahdon ennenkuin ne teille annan tietää kuka ne on lähettänyt. -- Hanna
Korhonen -- --

_Vuorela_.

Yksi sana, neiti Kortman.

_Neiti Kortman_.

Jahah. Mistä on kysymys?

_Vuorela_.

Tahdon vaan sanoa, että omasta sekä näiden kumppalieni puolesta panen
jyrkän vastalauseen tätä inhoittavaa poliisitutkintoa vastaan. Teillä ei
ole mikään oikeus tunkeutua oppilastenne kirjeenvaihtoon. Vielä
kumminkin pysyy kirjesalaisuus Suomessa pyhänä. Me vaadimme siis että
luovutte laittomasta aikeestanne. Jos ette sitä tee, niin me lähetämme
protestin asianomaiseen paikkaan. Siinä mitä minulla oli sanomista.

_Neiti Kortman_.

Mutta, hyvä Jumala, herra maisteri -- hillitkää toki itseänne! Enhän
minä voi teitä estää protesteeraamasta -- olkaa niin hyvä vaan. Mutta
jos suvaitsette, niin kuitenkin -- -- Hanna Korhonen, tässä on sinulle
kirjekortti, jossa seisoo: (lukee) »Onnea syntymäpäiväsi johdosta! Minä
nipistän ja pussaan sinua tuhat kertaa. Kalle.» Kuka tämä Kalle on, jos
saan luvan kysyä?

_Ensimmäinen tyttö_.

Se on minun veljeni.

_Neiti Kortman_.

Rakas veli todellakin, joka niin intohimoisesti tunteitaan ilmaisee. Elä
sinä tässä pistä valheeksi. Tunnusta suoraan vaan että se on -- --.

_Ensimmäinen tyttö_.

Se on minun oma rakas veljeni -- kaksoisveljeni -- eikä johtajattarella
ole sen asian kanssa mitään tekemistä. (Sieppaa häneltä kortin, jota
rupeaa lukemaan.)

_Neiti Kortman_

(ankarasti).

Hiljaa, sanon minä! -- Helmi Hallman. Sinulle on tullut kuvakortti
ulkomaalta. Mitään kirjoitettua siinä kyllä ei ole, mutta kuva itsestään
on jo niin vastenmielinen, että olen kahden vaiheella annanko sen
sinulle vai enkö. Puolialaston nainen, joka katsoo itseään peiliin! Hyi!

_Toinen tyttö_

(vilkkaasti.)

Se on Neapolista, Nannetta Bambinilta. Me vaihdamme korttia. Antakaa se
tänne.

_Neiti Kortman_.

Kauniita tuttavia todellakin! Jonkun positiivinvääntäjän tytär
luultavasti. No, tällä kertaa minä nyt sen annan sinulle, mutta sillä
ehdolla ettet sitä albumiin pistä etkä sitä kellenkään näytä. Lupaatko
sen?

_Toinen tyttö_.

Kyllä, kyllä.

_Neiti Kortman_.

Kerttu Palonen, tule esille. Kas vaan kuinka sinä tänään olet pukeutunut
fiiniksi! Tuommoiset rimsut ja petsit ovat aivan tarpeettomia tässä
meidän vakavassa laitoksessamme, sen sanon. Mutta ehkei se olekkaan
meitä varten kun sinä olet itseäsi noin koristellut? Niin, ehkä tämä
kuvakortti, joka on saapunut kaupungin postissa voi siitä jotain
selitystä antaa. Sinun luvallasi luen tästä ääneen nuo muutamat mutta
sentään sisältörikkaat sanat. Kuulkaamme! »Tule iltasella 1/2 8
rantapuistoon. Elä anna minun odottaa! Sinun A. T.» Sano heti kuka on
tämä A. T.?

_Kolmas tyttö_

(silmäilee korttia.)

Kyllähän minä sen tiedän.

_Neiti Kortman_.

Mutta et tahdo sitä sanoa. Niinkö?

_Kolmas tyttö_.

Ei, kyllä minä voin sen sanoakin. A. T. se merkitsee Alma Tapper.

_Neiti Kortman_.

Alma Tapper -- --?

_Kolmas tyttö_.

Niin, me vaihdamme korttia. Katsokaa muutkin, eikö se ole Alman käsiala
ja voihan Alma itsekin sen todistaa.

_Alma_.

Minunhan se on lähettämäni. (Tytöt nauravat.)

_Neiti Kortman_.

Hiljaa! Tämä ei ole mikään naurunasia. Tästä lähtien on kaikki
kortinvaihto koulussa kielletty. Mutta sinä, Alma Tapper, sinun kanssasi
minä nyt tässä oikeastaan tahtoisinkin puhua. Pelkään todellakin että
sinulla on muutakin kirjeenvaihtoa kuin Kertun kanssa. Keltä tämä kirje
on? Tunnusta heti! (Näyttää kirjeen hänelle.)

_Alma_

(itsekseen hiljaa.)

Herra jee, sehän on Jussilta.

_Neiti Kortman_.

Nooh, keltä se on?

_Alma_.

En tiedä.

_Neiti Kortman_.

Käsiala on miehen, eikö se ole tunnettu?

_Alma_.

En tunne.

_Neiti Kortman_.

No, kyllä siitä pian selville päästään. Tuoss' on kirje, aukaise se ja
lue sen sisältö meidän kaikkein kuullen.

_Alma_.

En. Sitä en tee.

_Vuorela_.

Oikein vastattu!

_Neiti Kauppila_.

Elä lue!

_Liisi_.

Täti täti, tämähän on väärin, ihan väärin --!

_Neiti Kortman_

(työntää häntä luotaan.)

Pois sinä! -- No, luetko? Muista että se on johtajatar, joka käskee.
Ajattele arvosanojasi.

_Pölkkynen_.

Alma Tapper, muista mitä neljännessä käskyssä -- --

_Alma_.

Voi voi, täytyykö minun sitten -- -- (aukaisee kirjeen, silmäilee siihen
ja joutuu hämilleen.)

(Vaitiolo.)

_Neiti Kortman_.

No, tuleeko siitä mitään?

_Alma_.

En voi sitä lukea, sisältö on semmoinen ettei -- --

_Neiti Kortman_.

Jahah, luultavasti täydellinen rakkauden tunnustus. Se ei minua
ollenkaan kummastuttaisi.

_Alma_.

Ei juuri -- päinvastoin --

_Neiti Kortman_.

Lue vaan ilman verukkeita!

_Alma_.

Mutta jos johtajatar suuttuu -- --

_Neiti Kortman_.

Luetko sinä, vai täytyykö minun itse -- --

_Alma_.

No, koska siihen pakoitetaan, niin näin se kuuluu: (lukee kovalla
äänellä.) »Rakas pikku serkkuni! Nyt on kevät, päivä paistaa, linnut
laulaa, laineet loiskii ja jos tuo mamma Kortman tulisi näitä riviä
nuuskimaan, niin sano sille että pitkän nenän saitkin nyt, sinä vanha
harppu. Pikkuserkkusi Jussi.»

(Tukahdettua naurua.)

_Pölkkynen_

(katsoo taivaaseen.)

_Neiti Kortman_.

Mikä julkeus! Sinä hävytön kappale! (Antaa Almalle korvapuustin.)

_Alma_

(ulvoen.)

Ai ai, te löitte minua, vaikka olen aivan syytön -- vaikka jo sanoin
teille -- vaikka en ois tahtonut lukea -- -- Mutta minä menen pois --
menen kotiin -- enkä enää milloinkaan tule kouluun, koska täällä niin --
--

_Neiti Kortman_.

Menet heti luokallesi! Saat kolmen tunnin istumista.

_Alma_.

Enpä menekkään. Kotiin minä lähden ja sanon papalle kuinka täällä
ihmisiä syyttömästi hakataan ja rääkätään. Sen teen, sen teen -- ja nyt
aivan heti, aivan heti. (Menee itkein peräovesta.)

_Liisi_

(seuraa häntä.)

Mutta Alma kuuleppas kuin puhun sinulle -- --

_Neiti Kortman_

(tytöille.)

No, mitä te muut täällä töllistelette! Mars luokalle! (Tytöt menevät.)
Niin, hyvä herrasväki, iloitkaa nyt. Nythän teillä on oivallinen syy
protesteerata. Onnea ja menestystä vaan!

_Neiti Kauppila_

(joka viimeisenä lähtee ulos.)

Se on tarpeetonta. Te protesteeraatte itse kylliksi itseänne vastaan.


Kahdeksas kohtaus.

_Neiti Kortman_. _Pölkkynen_.

_Neiti Kortman_

(kävelee muutamia askeleita edes takaisin, sanoo sitten.)

No, herra pastori, mitä te tähän sanotte? Kun sekä opettajat että
oppilaat nousevat minua vastaan! Eikö asemani ole kadehdittava, vai
kuinka?

_Pölkkynen_.

Kunnioitettava neiti, minä olen aivan kuin puusta pudonnut. (itsekseen.)
Nythän olisi pitänyt puhua tuosta asiasta, mutta tämän häiriön perästä
-- --? Mutta jos kumminkin koettaisin.

_Neiti Kortman_

(vilvottelee kasvojansa viuhkalla.)

Ja tätä minun on täytynyt kestää jo niin monta vuotta. Ja sillä ajalla
olen tullut tämmöiseksi »vanhaksi harpuksi» kuin tuossa kirjeessä
sanottiin. Ettekö te sentään vähän surkuttele minua, herra pastori?

_Pölkkynen_.

Mutta hyvä neiti, te saatatte minut todellakin hämilleni -- kuinka te
noin voitte puhua? Te joka olette niin nuorekas, niin täysissä sekä
sielun että ruumiin voimissa. Minun tapani ei ole koristella ja
imarrella, mutta jos saisin sanoa ajatukseni, niin -- --

_Neiti Kortman_.

Ei ei, sitä te ette saa, ei ollenkaan. Se on vaan teidän hyvä
sydämmenne, joka silloin puhuu. Kun näette kuinka sorrettu ja poljettu
minä olen, niin teidän ritarillinen luonteenne siitä kärsii ja te
tahdotte minua lohduttaa. Mutta sallikaa minun kumminkin teitä kiittää
hyvästä aikomuksestanne. Kiitos, herra pastori.

_Pölkkynen_.

Ooh, hyvä neiti, minun puoleltanihan se vasta kiitos on. Yhden termiinan
vaan olen täällä ollut, mutta kuinka te ette sillaikaa ole rikastuttanut
sieluelämääni ja maallisissakin asioissa ollut minulle niin antelias.
Eilen juuri sain taas sieltä Hyrynsalmelta kirjeen, jossa mummu raiska,
isoäitini parka, niin sydämmellisesti kiittää siitä minun viimeisestä
rahalähetyksestäni, josta kiitos teille -- --

_Neiti Kortman_.

Joutavata! Mitä niistä pienistä etumaksuista. Enhän minä ole niin köyhä
etten minä ystäviäni voi joskus auttaa. (lempeästi.) Ja tehän olette
minun ystäväni, eikö totta?

_Pölkkynen_.

Minä olen ylpeä siitä. Mutta -- mutta jos nyt en vielä kaikkeen tähän
tyytyisi, jos olisin kiittämätön kyllä että vaatisin vielä enemmän --
jos esim. kysyisin teiltä jos te tahtoisitte -- -- En, en voi sitä sanoa
-- --

_Neiti Kortman_.

Mutta miks'ei, herra pastori? Olenko minä niin vaarallisen näköinen?

_Pölkkynen_.

Ei suinkaan, tehän olette herttainen kuin aina, mutta minä pelkään, että
jos teen tuon kysymyksen, niin te annatte siihen kieltävän vastauksen.
Ja sehän olisi ikävää meille molemmille.

_Neiti Kortman_.

Te pidätte sitä siis niin tärkeänä ettei tuo hyvä sopu meidän kesken
millään tavalla rikkoutuisi. Niinkö?

_Pölkkynen_.

Aivan oikein, aivan oikein. Sillä kun ette voisi täyttää minun
toivomustani, niin suuttuisitte minuun että olen tehnyt niin tyhmän
kysymyksen ja minä taas en voisi antaa anteeksi itselleni etten ole
pitänyt suutani kiini. Sen vuoksi taitaa olla parasta etten minä mitään
puhu, vaikka niin monta kertaa jo olen sitä yrittänyt -- --

_Neiti Kortman_

(keikailevasti.)

Jaa, mitä me nyt sitten siihen voimme! Salaisuus on teidän ja se jää
salaisuudeksi, vaikka sen paljastaminen aivan varmaan tekisi ainakin
erään naisen hyvin onnelliseksi ja iloiseksi. Mutta te miehet, te olette
aina samanlaisia!

_Pölkkynen_.

No, koska neiti antaa minulle niin suuret toiveet, niin -- --

(Samassa kuuluu ulkoa Tapperin ääni.)

_Neiti Kortman_

(säikähtyy.)

Ah, mikä se on!

_Pölkkynen_

(itsekseen.)

No sun perhana, nyt kun kaikki oli niin hyvässä alussa!


Yhdeksäs kohtaus.

_Edelliset_. _Tapper_. _Juonas_.

_Tapper_

(keski-ikäinen roteva mies, työpuvussaan, esiliina edessä ja keppi
kädessä.)

Ei, minun täytyy päästä sisään, minun täytyy sen kanssa puhua ja sanoa
sille pirulle että minä -- --

_Juonas_

(koettaa häntä turhaan estää.)

Et saa mennä, minä kiellän sen sinulta -- viran puolesta -- --

_Tapper_

(seisattuu neiti Kortmanin eteen.)

Tehän se olette tämän koulun johtajatar? Tehän se olette, vai mitä?

_Neiti Kortman_

(ankarasti.)

Kukas _te_ olette, joka semmoisella melulla tunkeudutte sisään
rauhallisten ihmisten huoneisiin?

_Tapper_.

Minä olen makkarantekijä Tapper, kyllä te minut tunnette. Te olette
usein ostanut puodistani makkaroita, vieläpä haukkunut niitä
huonoiksikin, mutta se nyt ei tähän kuulu. Minä tahdon vaan tietää tekö
se olette tämän roskalaitoksen johtajatar?

_Neiti Kortman_.

Kyllä. Ja senvuoksi minä sanon teille -- tuoss on ovi! Ulos heti, sanon
minä!

_Juonas_.

Tapper, Tapper -- tule nyt --!

_Tapper_.

Jassoo -- vai niin! Te siis olette se joka on lyönyt ja hakannut
tyttäreni, antanut hänelle korvapuustin että poski punottaa kuin
savustettu kinkku ja häväissyt häntä koko koulun edessä. Suurta tyttöä!
lihaa omasta lihastani ja jota kyllä itse voin pehmittää jos tarvis
tulee. Se on sikamaista, se on -- --

_Neiti Kortman_.

Juonas, vie ulos tuo mies -- vie ulos hänet, sanon minä!

_Tapper_.

Ei kiirettä. Niin, se on sakramentskatun hävytöntä, se! Ensin maksetaan
suuret rahat siitä kunniasta että lapset pääsevät tähän kouluun, jossa
niille opetetaan kaikenlaista rimsramssua, josta niillä ei ole mitään
hyötyä ja josta ne viikon perästä eivät muista hölyn pölyä -- mutta tuo
nyt on muotiasia, joka ei tähän kuulu -- Niin, mutta sen sijaan että
teidän pitäisi olla iloinen ja kiitollinen siitä että lapsemme kautta
tienaatte niin monet markat ja kohdella niitä sen mukaan, niin te
päinvastoin reistaatte ja rimpuilette niiden kanssa niinkuin ne olisi
teille vaan rasitukseksi ja harmiksi. Se on helvetin väärin, sen minä
sanon! Ja sen vuoksi minä -- --

_Neiti Kortman_.

Mutta, herra pastori, ettekö te voi hänelle -- --

_Pölkkynen_

(joka on mennyt pöydän taakse, herittää sormellaan ja sanoo
varoittavalla äänellä).

Hyvä mies, hiljaa -- hiljaa -- --!

_Tapper_.

Vait siellä! Ja sen vuoksi minä olen tullut sanomaan että tämä ei
kelpaa. (opettajat tulevat näkyviin avonaiseksi jätetystä peräovesta.)
Minä kirjoitan siknaattiin, joka teille antaa niin suuren valtioavun ja
vaadin että se on otettava pois teiltä ja annettava toiselle henkilölle,
joka paremmin voi hoitaa asiat ja käyttäytyä ihmisten tavoin. Ja minä
saan monta mukaani, herrasväkeäkin -- jaa-a! Ja sen pitää tapahtua vielä
tänä päivänä, sillä nyt minä olen äkäinen enkä pelkää koko maailman
maistereita ja koulumamselia. Ja hyvästi nyt, koko töskä! Hyvästi!
(Menee Juonaksen seuraamana.)

_Neiti Kortman_

(joka on vaipunut tuoliin istumaan, käyttää viuhkaansa
kuumeentapaisesti).

Lasi vettä -- tuokaa minulle lasi vettä!

_Pölkkynen_

(aikoo kaataa vettä, mutta Liisi ehtii aikaisemmin).

Kantaali -- kantaali!

(Esirippu putoaa nopeasti.)



Toinen näytös.


Neiti Kortmanin yksityinen asunto. Mukavasti ja aistikkaasti sisustettu
huone. Tauluja, bystejä ja kasveja. Oikealla puolella sohva ja sen
edessä pöytä, jolla on kukkiva ruusupensas. Vasemmalla kirjoituspöytä.
Tuolilla sen vieressä pari sjaaleja. Ovi oikealla ja vasemmalla. Perällä
kaksi ovea, joista oikeanpuoleinen on avonainen ja vie lasiverandalle,
jossa myöskin on kasveja, niin ettei huoneesta verandalla olevia
henkilöitä selvästi voi eroittaa.


Ensimmäinen kohtaus.

_Neiti Kortman_. _Liisi_.

_Neiti Kortman_

(istuu mietteissään kirjoituspöydän ääressä; katsoo sitten kelloonsa).

Jo viittätoista vailla kaksitoista, eikä häntä vielä näy. Sinä kutsuit
siis kommersserodinnaa k:lo 11, Liisi?

_Liisi_

(joka järjestää kahvikupit toisella pöydällä).

Niin tein.

_Neiti Kortman_.

Ja muut vasta k:lo 12?

_Liisi_.

Kyllä minä toimitin niinkuin täti käski.

_Neiti Kortman_.

Ja ne lupasivat varmaan tulla, niinkö?

_Liisi_.

Hyvä täti, johan minä sen sanoin -- --

_Neiti Kortman_.

No, jos nyt tulisi kysymykseen mitä vasten niitä on kutsuttu eri
ajoilla, niin se tuli erehdyksestä, kaikki oli kutsuttu 11:sta, vaikka
sinä ymmärsit minua väärin. Muista se.

_Liisi_.

Täytyykö minun siis valehdella?

_Neiti Kortman_.

Et tarvitse sanoa mitään, kyllä minä puhun. Pääasia on, että olet vait.
No, näyttikö siltä kun olisivat epäilleet että tuo ruusupensas oli vaan
tekosyynä ja että minulla tällä kutsumuksella oli toinenkin ja tärkeämpi
tarkoitus? Huomasitko sinä?

_Liisi_.

Mistä minä niiden ajatuksia voisin -- --

_Neiti Kortman_.

Niin no, mistä sinä -- sehän on luonnollista. Kysyivätkö josko olen
hyvin levoton ja alakuloinen?

_Liisi_.

Surkuttelivathan ne teitä ja päivittivät ihmisten pahuutta ja minä
sanoin ettei se suinkaan mahda tuntua tädistä hauskalta kun kaksi
valitusta tällä viikolla jo on hänestä mennyt kouluhallitukselle,
sanoin.

_Neiti Kortman_.

Menkööt vaikka kolme, minä en niistä välitä. On minullakin ystäviä ja
tänään sitä koetetaan mitä me voimme. (Nousee.) Mutta ensin täytyy
valmistaa Liinaa, kyllä loput sitten menee itsestään. -- Mutta eikö
sinne joku tullut tambuuriin? Meneppäs katsomaan, se on varmaan hän.

_Liisi_

(mennessään vasemmalta peräovelta).

Tahi telegraaffivahtimestari, jota täti kysyi -- -- (Tulee takaisin).
Täti, se on kommersserodinna.

_Neiti Kortman_.

Hyvä! Nyt takomaan raudan kuumana ollessa. -- Tuo sisään kahvikannu --
appelsiinit ja omenat syödään sitten verandalla niinkuin tiedät. (Liisi
menee oikealle.)


Toinen kohtaus.

_Neiti Kortman_. _Kauppaneuvoksen rouva_. _Liisi_.

_Neiti Kortman_

(menee vierastaan vastaan).

No, terve, terve tuhannesti, rakas Liinaseni! Kuinka hauskaa että tulit
kun jo pelkäsin että olet saanut esteitä. Käy istumaan, kultaseni.

_Kauppan. rouva_

(noin 65 v. lihava ja flegmaattinen sekä silmiinpistävän yksinkertaisen
näköinen).

Hyvää päivää, mutta eihän ne muutkaan vielä ole tulleet. (Istuutuu
sohvaan.) Puh, puh! (Osoittaa ruusupensasta.) Vai tuoko se nyt on se
ruusu, jota kutsuit meitä katsomaan. Jaa-a onhan siinä kukkia. Se on
sarmant.

_Neiti Kortman_.

Niin, eikö se nyt sitten olekkin viehättävä. Katsos, neljä
vastapuhjennutta ja viisi nuppua! Kannattaa se pitää pienet
kahvikekkerit sen kunniaksi, jos itse saan kerskaella, vai mitä?

_Kauppan. rouva_

(joka ei sen koommin katsele ruusuja).

Miks' ei, kannattaahan se. (Haukottelee). No, kuinka sinä olet voinut?
Sinulla on ollut ikävyyksiä.

_Neiti Kortman_.

No, kellä niitä ei ole. Varsinkin niillä, joilla on niin huomattava
paikka yhteiskunnassa kuin minulla. Mutta mitäs siitä, (työskentelee
kuppien kanssa) omatuntoni kumminkin on puhdas.

_Kauppan. rouva_.

Minä surkuttelen sinua. (Liisille, joka tuo kahvikannun.) Päivää,
lapseni! Mutta johan minä sinua tervehdinkin. Miks et sinä ole käynyt
meillä niin moneen aikaan. Tule nyt joskus soittamaan, tytöillä on
siellä uusi polkka Beethovenilta, joka on hyvin nätti.

_Liisi_.

Kiitoksia paljon, kun vaan joudun. (Menee oikealle).

_Neiti Kortman_

(kaataa kahvia ja tarjoo).

Niin no, eihän minun pitäisi puhua näistä tyhmistä koulurettelöistä kun
ne ei sinua huvita ja kun ne koskevat vaan minua yksityisesti, mutta sen
verran minulla kumminkin lienee lupa sanoa että surkeata se on huomata,
että kun koettaa pitää hyvää kuria ja säilyttää nuorison sydämet
puhtaina ajan turmeluksesta, niin sekä opettajat että oppilaat ja niiden
vanhemmat liittäytyvät yhteen ja tekevät valituksia minua vastaan. Niin,
jos ei asia olisi niin vakavata laatua, niin sille melkein voisi nauraa.
Mutta minnekkä me joudumme jos tuommoinen vahingollinen ja levoton henki
saa jalansijaa kouluoloissa, minä vaan kysyn?

_Kauppan. rouva_.

Niin, sen minäkin olen huomannut että nuoriso ja alhaisempi väki on
tullut hyvin vaativaksi ja uppiniskaiseksi. Ajatteleppas kun sille
meidän konttoristillekaan ei enää kelpaa kuorittu maito, vaan pitää
sille junkkarille olla aamumaitoa, niinkuin meillekin. Miehelle jolla on
vaan 200 markkaa kuukaudessa! Hävetköön! (juoden kahvia.) No, mitä ne
sinulle sitten aikovat tehdä, nuo valittajat?

_Neiti Kortman_.

Saada valtioapu minulta kielletyksi ja sillä tapaa pakoittaa minua
lopettamaan kouluni, tietysti. Ja varmaan ne luulevat onnistuvansakin
juonissaan, koska niitä kuuluu olevan noissa listoissa niin monta nimeä
sekä virkamiesluokasta että porvaristostakin. Mutta en minä sentään
luule että koko kaupunki on niiden kanssa yhtä mieltä -- ainakin elän
siinä toivossa. En voi uskoa että kaikki vanhat ystävät minusta nyt
yhtäkkiä olisivat luopuneet. Pitäisihän niitä vielä yksi ja toinen olla
jälellä, joka tuntee minua paremmin ja joka ei tulkitse asiata sen aivan
pahimmalta kannalta. Vai mitä luulet?

_Kauppan. rouva_.

Olenhan minäkin sinun ystäväsi.

_Neiti Kortman_.

Kiitos niistä sanoista, senhän minä jo kauan olen tiennyt ja olen siitä
iloinen. Mutta mitä sinä ja ehkä joku muu sinun kanssasi voitte
ylivoimaa vastaan? Teillä on hyvä tahto ja te surkuttelette minua, mutta
te olette liian rauhaa rakastavaiset, joka nyt on aivan luonnollista --
eihän naiset mielellään sekaannu yhteiskunnallisiin asioihin, joissa ne
aina joutuvat alakynteen. Niin, eihän sitä siis siihen mitään voi.
Täytyy alistua vaan kun kaikki jotka minua haluisivat puolustaa ovat
siihen voimattomia, tuiki voimattomia. (Huokaa.)

_Kauppan. rouva_

(suorittaa selkäänsä).

Vai niin. Mitä siihen tarvitaan?

_Neiti Kortman_.

Puolustaakseenko minua?

_Kauppan. rouva_.

Niin juuri. Minä tahdon niille näyttää enkö _minä_ mitään voi. Kun vaan
tietäisin millä tavalla -- --

_Neiti Kortman_.

Oikeinko todella! Sinun lupauksesi tekee minut hyvin onnelliseksi. Mutta
ei, ei -- eihän se käy laatuun. En minä sitä voi sallia, että sinä minun
tähteni noin uhrautuisit -- --

_Kauppan. rouva_.

Ole sinä vaan aivan tyyni. Kun minä kerran jotain sanon, niin sen
teenkin. Täytyykö tästä kirjoittaa senaattiin vai kuinka?

_Neiti Kortman_.

Ei, sitä ei tarvita. Paras keino olisi -- -- Mutta tämä tuntuu
todellakin vastenmieliseltä ruveta sinua neuvomaan omassa asiassa -- se
on kerrassaan vähän hassua. Mutta jos nyt sentään tahdot kuulla
mielipiteeni -- se on nyt vaan minun oma yksityinen mielipiteeni -- niin
paras keino olisi lähettää kouluhallitukselle vastaprotestin näitä
valittajia vastaan. Sinä panisit sinne nimesi ensimmäiseksi ja sitte
hankkisit sinne muita meidän tuttavien nimiä. Mutta niinkuin jo sanoin,
niin se on vaan minun omia -- --

_Kauppan. rouva_.

Mutta sehän on sarmant. Anna tänne paperia, minä kirjoitan heti nimeni.
Mutta mitä siihen muuta kirjoitetaan?

_Neiti Kortman_.

Niin, -- sehän on minun mahdotonta sanoa -- ymmärräthän sen. Voithan
niiden toisten kanssa siitä neuvotella. Te kirjoitatte mitä ystävyytemme
ja monivuotinen tuttavuutemme teille sanoo -- ei mitään imartelemista,
suora totuus vaan. Siitä vanhasta maineesta, joka minun koulullani on --
minun pedagoogisesta kyvystäni -- siitä hyvästä hengestä, joka aina on
koulussa vallinut. -- Niin, kyllähän te sen itse tiedätte. Pääasia on
nyt vaan, että sinä toimitat tuota protestia, sillä silloin minä tiedän
että se on hyvissä käsissä.

_Kauppan. rouva_.

Niin, minuun voit luottaa. Kyllähän se on niin, etten moneen vuoteen ole
kirjoittanut mitään, mutta minä annan sen konttoristien kirjoitettavaksi
-- niillä on siellä hyvä käsiala. -- Mutta missä ne muut ovat? Eikö ne
tulekkaan? Minä tahtoisin heti puhua niiden kanssa tästä asiasta.

_Neiti Kortman_.

Mutta ei millään muotoa siitä että ehdotus on lähtenyt minusta --
niinkuin se ei olekkaan. Silloin sinä ymmärrät minut aivan väärin.
Sinähän se olet tämän vastalauseen toimeenpanija, Liina kultaseni.

_Kauppan. rouva_.

Ole sinä huoleti, kyllä minä vastaan töistäni. Ihmiset sanovat että minä
olen tyhmä, mutta nyt saavat nähdä että kyllä minäkin jotain voin.
Kiitos ensimmäisestä kupista! Mersii pokkuu! (Ottaa korista pientä
leipää, jota hän rupeaa pureskelemaan.)

_Neiti Kortman_.

Kiitos itse vaan, kultaseni! (Liikuntoa kuuluu ulkoa.) Mutta kas niin,
nyt ne tulevat. (Vieraat ilmestyvät ovessa.) No, vihdoinkin! (Menee
niitä tervehtimään.)


Kolmas kohtaus.

_Edelliset_. _Asessorin_, _pankinhoitajan_ ja _kapteenin rouvat_.

_Ass. rouva_

(noin 45 v., tulee puhuen esille).

Vai vihdoinkin! Kun tullaan niin täsmälleen että kello juuri löi 12 kun
tavattiin torilla ja vielä sanoinkin Emmalle ja Jennylle että
kävelläämpäs täällä vielä ulkona vähän aikaa, ehkei hän vielä ole
päässyt tunniltaan kun tullaan niin varhain, sanoin minä. Mutta
täällähän jo on meidän komersserodinnakin. Päivää Liina! (Nyökähdys
hänelle.) Sinähän olet ollut vielä aikasemmin liikkeellä kuin me. Mitä
sinulle kuuluu? Hyvää vaan, tietysti.

_Neiti Kortman_.

Mutta hyvät ystävät, kello 11:stahan se jo oli aikomus. Kutsuiko Liisi
teitä vasta kello kahdeltatoista? Voi voi, tuota tyhmää tyttöä --
antakaa nyt anteeksi! Mutta istukaa nyt, ystäväni! (Osoittaa ruusuja.)
Kas tässä se nyt on se päivän sankari!

_Ass. rouva_.

Ai jestandeeraa, kuinka se on kaunis ja rehevä! Fransiska Kryger, eikö
niin? Mitä keinoja sinä käytät kun saat niitä niin menestymään ja niin
aikaseen kukkimaan? Minä olen kuullut että tupakkituhka olisi
terveellistä, mutta se meidän pappa se on niin hiljainen ja siisti ettei
edes poltakkaan. Voi voi tuota nuppua tuossa, kun se on söötti! Se
muistuttaa niin Pekasta kun hän makasi vaunussaan pienenä! Niin, hän
tulee nyt ylioppilaaksi tänä kevännä jos ei -- --

_Pankinh. rouva_

(50 v. laiha ja kulmikas, puhuu kimakalla äänellä).

Sull' on iloa ruusustasi, Sanny, on sulla.

_Kapt. rouva_

(noin 35 v. kaunis ja elegantti).

Sanny kulta, elä sano: ei. Anna minä otan tuosta yhden? (Katkaisee yhden
ruusun.) Kas, nyt se jo on tehty. (suutelee sitä.) Ah, mikä herttainen
tuoksu! (Pistää ruusun tukkaansa.) Eikö se kaunista minua vai mitä!
(Katsoo peiliin.)

_Neiti Kortman_.

Mainiosti! Mutta, hyvät vieraat, -- --

_Kauppan. rouva_.

Sarmant! Olet ollut niin näkymätön näinä viimeisinä aikoina, Jenny.
Käyppäs nyt meillä niin kauan kuin miehesi tuolla valtamerellä heiluu.
Minulla on taas uusia romaania -- Herman Södermannilta, Björnbergiltä,
Isbeeniltä ja -- --

_Neiti Kortman_.

Mutta ottakaa nyt kuppinne, hyvät vieraat, minä pelkään että kahvi jo on
aivan jäähtynyt. -- Niin, sinä puhuit totta, Emma, kun sanoit että
minulla on iloa ruusustani. Näinä päivinä juuri olen tuon tullut
huomaamaan. Kun maailma on tyly ja raaka, niin tuntuu niin rauhalliselta
saada turvautua ruusujeni hiljaiseen ja hienoon seuraan. Ainakaan ne ei
ymmärrä väärin kun niiden parasta tarkoittaa. Mutta mitäs siitä. --
Enemmän pientä leipää, olkaa niin hyvä.

_Ass. rouva_.

Niin, herra jee, sinua vastaanhan on tehty valituksia, nyt vasta sen
muistankin. Anna anteeksi etten heti sinua surkutellut. Minä aijoin
tulla tänne jo toissapäivänä kun kuulin papalta että tuommoisia
allekirjoituksia hommataan ja sanoinkin vielä hänelle että: ei, nyt minä
menen Sannyn luo kun häntä vastaan ollaan noin hävyttömiä ja kun hän on
minun vanha ystäväni, sanoin minä. Mutta samassa muistinkin että Ulla
piti tulla paikkaamaan Pekan alushousut ja pappakin tykkäsi että -- --

_Pankinh. rouva_.

Se on tuo makkaramestari, joka on asian alkuunpanija. Konnamainen mies!
Uhkasi tappaa meidän Prissenkin kun vei hänen kärrystään lihapalaisen.
Uhkasi se.

_Kapt. rouva_.

Ja pormestarikin kuuluu luvanneen panna nimensä yhteen listaan. Mutta
jos se on totta, niin kyllä minä sille sanon, että annappas olla tuo,
muuten Jenny suuttuu sinuun niin ettei hän koskaan enää siitä lepy,
tiedä se sinä vanha bisi, sanon minä.

_Ass. rouva_.

Niin, paras mies juuri hän kuin itse sietäisi muistutuksia. Meidän pappa
kuin on niin fiini eikä maista mitään on aivan onneton kun hän tulee
houkuttelemaan häntä ulos, kävelemään muka. Tässä viime viikollakin tuli
pappa kotiin eräänä aamuna vasta kun pojat jo olivat menneet kouluun ja
sanoi että pormestari on häntä vietellyt ja oli niin sairas että vaan
makasi selällään sohvalla ja töllötti kattoon ja sanoi että hän kuolee
ja että pojat täytyy tulla kotiin, sillä hän aikoo tehdä testamenttinsä.
Ja sitten hän lauloi semmoisia tyhmiä lauluja että Herra varjelkoon
niitä miehiä mistä ne niitä -- --!

_Pankinh. rouva_.

Menisi raittiuteen niinkuin minun mieheni ja joisi vaan kahvia, niin ei
noin häpäiseisi itseään. No, mitä sinä nyt aijot tähän tehdä Sanny?
Mitä?

_Neiti Kortman_.

Niin -- mitä minä voin. Yksinäinen nainen!

_Kauppan. rouva_.

Mutta antakaapas nyt minunkin puhua. Minä olen tässä miettinyt että
meidän pitäisi auttaa Sannyä kun ollaan hänen vanhoja tuttaviaan.

_Pankinh. rouva_.

Oikein sanottu, aivan oikein. Mutta millä tavalla?

_Kapt. rouva_.

Niin, minäkin niin mielelläni -- --

_Ass. rouva_.

Jahah, sitähän minä juuri ajattelinkin kun läksin kotoa, että jotainhan
sitä täytyy meidän Sannyn vuoksi tehdä ettei -- --

_Kauppan. rouva_.

Niin, minä olen miettinyt että lähetetään Helsinkiin tästä Sannyn
koulusta tuommoinen kiitoskirje, jonka minä kirjoitan alle ja te myöskin
ja -- --

_Kapt. rouva_.

Vastaprotestiko? Mainiota, mainiota! Mistä sinä sen keksit? Siinä minä
tahdon olla mukana.

_Pankinh. rouva_.

Minä myöskin.

_Ass. rouva_.

Juuri sama asia, jota minä aijoin ehdottaa! Merkillistä, se pyöri juuri
kielen kärellä, vaikkei se sieltä vielä -- --

_Neiti Kortman_.

Ooh, hyvät ystävät, te tahtoisitte todellakin -- te tekisitte minulle
sen ilon että -- --

_Ass. rouva_.

Ole sinä huoletta, kyllä me asia hommataan. Ja se pannaan nyt heti
toimeen kun ollaan täällä koossa. Mutta ensin täytyy meidän kirjoittaa
konsepti. Onko sulla täällä vähän paperia, niin ruvetaan heti
ajattelemaan tuota ylöspanoa ja -- --

_Neiti Kortman_.

Ei ei, en minä sitä voi sallia. Siitä on liian paljon vaivaa minun
tähteni -- --

_Ass. rouva_.

Elä sinä puhu. Anna sinä vaan kaikki meidän huostaamme. Kyllä me sen
parhaiten ymmärrämme. (Noutaa paperia ja mustetta kirjoituspöydältä.) Se
on siis kouluhallitukselle kuin se -- --?

_Kauppan. rouva_.

Annappas nyt tänne tuo paperi, niin minä siihen pistän nimeni
ensimmäiseksi.

_Ass. rouva_.

Ei, ensinhän kirjoitus on laadittava -- sitten vasta nimet.

_Kauppan. rouva_.

Mutta nimihän on pääasia.

_Kapt. rouva_.

Mutta kuuleppas nyt Liina, kun kirjoitat kirjeen, niin ainahan nimesi
tulee viimeiseksi. Etkö sinä sitä muista?

_Kauppan. rouva_.

Niin, se on vallan toista, mutta meidän kirjeissä seisoo aina
ensimmäisenä ylänurkassa: John Drankman ja K:ni.

_Pankinh. rouva_.

Elä nyt juonittele taas, Liina! Elä nyt juonittele!

_Ass. rouva_

(kynä ja paperi kädessä).

»Korkeasti kunnioitettava». -- -- Vai »korkea-arvoisa kouluhallitus» --
mikähän niistä olisi parempi? Mitä sinä Sanny luulet?

_Neiti Kortman_.

Se nyt taitaa olla yhdentekevä kumpiko niistä. -- -- Mutta (hymyillen)
eihän tuo nyt oikein sovellu että minä tässä asiassa teille neuvojaksi
rupean -- -- Jos siis annatte minulle anteeksi, niin pistäydyn
katsomassa josko se meidän vaatimaton kyökkimme voisi meille ehkä vielä
jotain muutakin tarjota. Ottakaa nyt sill'aikaa enemmän kahvia, omat
ystäväni. (Menee oikealle.)

_Pankinh. rouva_.

Kiitoksia, minä join jo kotona puoli pannua. Kiitoksia!

_Kauppan. rouva_

(puoleksi itsekseen, nureissaan).

Kyllä se nyt vaan on merkillistä että vaikka itse olen tämän asian
alkuunpanija, niin en edes saa määrätä missä minun nimeni pitää olla.
(Halveksivasti.) Sarmant.


Neljäs kohtaus.

_Edelliset_ paitsi _neiti Kortman_.

_Ass. rouva_.

»Korkea-arvoisa ja oppinut kouluhallitus!» Niin, se on oikein -- se
kuuluu juhlalliselta.

_Kapt. rouva_.

Hyvin juhlalliselta. Kirjoita se heti ettet sitä unhota. Voi voi, kun se
sentään on hauska panna nimensä tuommoisten adressien alle. Ajatella
itsekseen että minkäännäköiseksihän ne tuonkin nimen omistajaa
kuvittelevat. Esimerkiksi Jenny Palm. Onko hän nuori? Onko hän kaunis?
Kuinka hän käy puettuna? Ja kumminkaan ei kukaan minua siellä tunne. Se
on todellakin pikanttia, hyvin pikanttia! -- Mutta luuletteko että tämä
protesti mihinkään auttaa?

_Ass. rouva_.

Tietysti, eihän muu voi tulla kysymykseenkään. Kun me kaupungin
arvoisammat rouvat ja Sannyn parhaimmat ystävät vaivaamme itseämme näin
paljon, niin kuinka ne kehtaisi -- sehän olisi kerrassaan sopimatonta.
Tässä muutamia vuosia takaperin kun myöskin oli valituksia Sannyä
vastaan, niin hän matkusti itse Helsinkiin ja puhui siellä herrojen
kanssa ja selitti asiansa kuinka se oikeastaan oli ja ne olivat olleet
hänelle niin kohteliaita ja kiittäneet häntä että tuli ja sanoneet että
nyt ne selvästi näkevät että Sanny on viaton ja koko valitus vaan
paljasta juorua ja ilkeyttä. Niin, Sanny kertoi siitä itse minulle ja
oli hyvin tyytyväinen ja nauroi makeasti koko jutulle.

_Kapt. rouva_.

Niin, kyllä se Sanny puhua osaa ja hyvällä tuulella näkyy olevankin.
Mutta ehk'ei hän enää niin paljon koko koulustaan välitäkkään, koska
ihmiset puhuvat että -- niin kyllähän te sen kaikki olette kuulleet --
että hän olisi salakihloissa tuon pastorin -- tuon Pölkkysen kanssa
nimittäin. Mutta en minä sentään voi uskoa että hänellä olisi niin huono
maku. Semmoinen vastenmielinen ja talonpoikaismainen mies! En antaisi
hänen suudella kättänikään, vielä vähemmin -- hyi!

_Ass. rouva_.

Niin, en minäkään sitä luule, vaikka meidän kesken sanottuna, onhan se
Sanny aina ollut vähän höpsöttelevä noissa rakkaudenasioissa.
Muistattehan toissa kesänä kun hän Naantalissa rakastui tuohon
ruotsalaiseen paroniin, joka sitten olikin vaan tavallinen kyyppari. Ja
mitä vasten hän menisi naimisiin kun hänellä muutenkin on niin hyvä
toimeentulo? Pappa sanoi että hänellä on 30,000 markkaa pankissa.

_Pankinh. rouva_.

35,000 se on.

_Ass. rouva_.

30,000 sanoi pappa.

_Pankinh. rouva_.

Pappa ja pappa! Sinä olet aina siinä pappasi kanssa. 35,000 se on. Olen
nähnyt sen pankin kirjoista. Uskotko nyt?

_Kapt. rouva_.

Mutta hyvät rouvat -- tuo protesti. Mitä sinä Liina sanot, eikö alku ole
hyvä?

_Kauppan. rouva_.

Onpahan tuossa. Mutta jos minun mielipiteitäni kysytään, niin kirjoitus
pitäisi olla ranskaksi -- se olisi fiinimpää.

_Kapt. rouva_

Ranskaksi? Mutta emmehän taida ranskan kieltä.

_Kauppan. rouva_.

Sen voi antaa meidän konttoristille käännettäväksi. Hän osaa ranskaa,
hän on käynyt Lübeckissä.

_Pankinh. rouva_.

No, tuleeko siitä mitään koko protestista, vai eikö?

_Ass. rouva_.

Kyllähän minun puolestani, mutta kun ei tässä saa suun vuoroa.
(Miettii.) Jos pantaisiin esim. näin: (sanelee ja kirjoittaa.) »Sen
ilkeän ja aiheettoman valituskirjan johdosta, jonka muutamat
kaupunkilaiset» -- -- Mutta tietääkö kukaan mitä tuo valitus sisältää?
En minä suinkaan.

_Kapt. rouva_.

Niin, en minäkään.

_Ass. rouva_.

Pappa kyllä sanoi kuulleensa että se olisi hyvinkin ankara ja vielä
sanoi että viisainta on olla koko asiaan sekaantumatta, muuta hän ei --
--

_Pankinh. rouva_.

Pankissa sitä oli käytetty, mutta miehelläni ei ollut aikaa sitä lukea.
Kelpaamattomaksi sekä opettajattareksi että johtajattareksi oli häntä
siinä haukuttu. Riittää se.

_Ass. rouva_.

No, hyvä! Jos sitten pantaisiin että »tuon valituksen johdosta olemme
me, (Kirjoittaa) elävästi tuntien velvollisuutemme ihmisinä ja
kansalaisina -- --»

_Kapt. rouva_.

Se on hyvä!

_Pankinh. rouva_.

Hm, meneehän tuo.

_Ass. rouva_.

(kuin edellä).

»Olemme me syvästi vakuutetut siitä -- että oppi ja tieto ovat ne
pylväät, -- joilla yhteiskuntamme riippuu».

_Kapt. rouva_.

Hyvä!

_Ass. rouva_

(kuin edellä.)

»Ja kun neiti Kortman, tämän kaupungin ainoan tyttökoulun johtajatar,
nyt on jo 15 vuotta -- harvinaisella sitkeydellä -- riippunut»
(Keskeyttää.) Ei -- ei se passaa -- --

_Kapt. rouva_.

Hahaha, riippunut! Ei, pannaan, että neiti Kortman on ollut se pylväs --
se pylväs -- se vankka pylväs, jonka ympärillä -- --

_Ass. rouva_.

Jahah. (Jatkaa.) »Ollut se vankka pylväs -- jonka ympärillä -- tämän
kaupungin kasvavat tytöt -- eri asemassa -- 15 vuotta ovat riippuneet
--» (Keskeyttää.) Ei, ei --

_Kapt. rouva_.

Hahaha! Sepä hassua! Eri asemassa 15 vuotta! Hahaha!

_Pankinh. rouva_.

Jättäkää pois tuo riippuminen sen sanon. Tyhmyyksiä!

_Ass. rouva_.

No, kirjoittakaa te sitten paremmin jos voitte. Ei tämä niinkään hauskaa
ole, tietäkää se.

_Kauppan. rouva_.

Se on parasta että annamme Sannyn kirjoittaa -- hän kyllä tietää mitenkä
se pitää olla.

_Kapt. rouva_.

Ei, otetaan nyt vielä kaikki uudestaan alusta, ehkä se sitten sujuu
paremmin. Kuinka se olikaan? »Korkeasti oppinut --»?

_Ass. rouva_

(paperista).

»Korkea-arvoisa ja oppinut kouluhallitus!»

_Kapt. rouva_.

Se on hyvin juhlallista!


Viides kohtaus.

_Edelliset_. _Neiti Kortman_. _Liisi_.

_Liisi_

(niiaa sivumennen vieraille kun hän vie tarjottimen hedelmineen
verandalle).

_Neiti Kortman_.

No parhaat ystäväni, saanko nyt kutsua teitä tuonne ulos verandalle
maistamaan minun vasta tulleita etelämaalaisia hedelmiäni. Ilma on
tänään niin lämmin ja kesäinen ja sjaaleja saadaan kyllä jos tarvitaan.
Olkaa niin hyvä!

_Ass. rouva_

(kiittäen samoin kuin muut).

Kiitoksia paljon! Mutta, voi voi, se meidän protesti, se on vielä vasta
alussa. Elä katso siihen vielä, kyllä me sitten näytämme sen sinulle
että saat sitä korjata -- --

_Neiti Kortman_.

Ooh, siinähän on jo niin paljon kirjoitettu. Minä olen hyvin iloinen
tästä ystävyyden osoituksesta ja siitä tulee varmaan jotain hyvin hyvää,
siitä minä olen vakuutettu.

_Kapt. rouva_.

Niin, valmistetaan se tuolla ulkona verandalla. Siellä on niin hauska
nähdä kuinka ihmiset liikkuvat kadulla ja kevään tuulet siellä varmaan
antaa meille hyviä ajatuksia.

_Ass. rouva_.

Mainiota, sitä minä juuri aijoin sanoakin vaikka sinä -- --

(Kaikki menevät verandalle, kapt. rouva katsoo sivumennen peiliin
istuuko ruusu paikallaan).

_Kauppan. rouva_

(itsekseen).

Sen minä vaan sanon että minun nimeni pitää siinä olla, tulkoon sitten
mitään koko prosessista tahi ei. (Menee.)

(Näyttämö muutamia sekunteja tyhjä.)


Kuudes kohtaus.

_Vuorela_, (sitten) _Liisi_, (viimein) _Neiti Kortman_.

_Vuorela_

(vasemmalta ensin koputettuaan ovelle).

Tyhjät suojat! Pöpö on poissa.

(_Neiti Kortmanin ääni_ ulkoa.) "Minulle myöskin. Ne ovat sohvalla tahi
tuolilla kirjoituspöydän vieressä -- --"

_Vuorela_.

Sillä on vieraita tuolla verandalla. Menen sitten sinne ilmoittamaan --
--

_Liisi_.

Kyllä kyllä -- kirjoituspöydän vieressä -- -- Tuossahan ne ovatkin.
(Ottaa sjaalit ja aikoo kääntyä takaisin kun huomaa Vuorelan.) Mitä?
Maisteri Vuorela! Kuinka te uskallatte -- --?

_Vuorela_.

Tullakko tänne lohikäärmeen omaan luolaan?

_Liisi_.

Vait, vait, ne voivat kuulla --

_Vuorela_.

(osoittaa verandaa).

Hexensabbath -- --?

_Liisi_.

Teidän pitää mennä! Menkää heti -- --!

_Vuorela_.

En suinkaan. Minä tahdon ensin tavata lohikäärmeen.

_Liisi_.

Mitäs hänellä -- --?

_Vuorela_.

Vaikka taistella hänen kanssaan elämästä ja kuolemasta, jos niin
vaaditaan -- ja vapauttaa prinsessa, jonka hän pitää vankina. Mutta
silloin täytyy prinsessan ritaria auttaa niinkuin saduissakin aina -- --

_Liisi_.

Ei, nyt minä menen -- --

_Vuorela_.

Prinsessa siis ei sitä tahdo. Prinsessa odottaa ehkä jotakin toista
komeampata ritaria, joka pärskyvällä oriillaan, vie häntä kauas pois
rikkauteen ja loistoon. Silloin tuolla köyhällä ritarilla ei ole muuta
neuvoa kuin -- --

_Liisi_.

Voi voi -- mitäs te nyt noin puhutte -- -- Antakaa minun mennä -- enhän
minä -- --

_Vuorela_.

Ei, nyt minä en enää teitä päästä kun kerran olen saanut teidät kiinni.
Neiti Liisi, minä olen köyhä, mutta minulla on tulevaisuutta. Minulla on
hyvät arvosanat -- velkoja ei ole -- Neiti Liisi -- kultakutrinen pikku
prinsessani -- sano nyt minulle -- tahtoisitko -- uskaltaisitko --
tunnetko minua siksi että sinä -- --?

_Neiti Kortman_

(tulee sisään).

Missä se Liisi nyt taas --? Ooh, mitä näen minä? Pyydän anteeksi että
häiritsen! Saanko luvan kysyä mistä erinomaisesta syystä minulla on
kunnia nähdä herra maisteria täällä minun yksityisessä asunnossani?

_Vuorela_

(jäykästi).

Tulin vaan ilmoittamaan, että pastori on ollut poissa sekä edellisellä
että tällä tunnilla eikä ole ketään opettajaa, jota voisi panna hänen
sijalleen. Olisin lähettänyt vahtimestarin sanomaan, mutta hän kuuluu
olevan kaupungilla teidän asioillanne.

_Neiti Kortman_.

Hyvä! Saan taas puolestani ilmoittaa että minä kyllä pidän huolta siitä
ettei opetusta minun oppilaitoksessani laiminlyödä. Onko mitään muuta?

_Vuorela_.

Ei.

_Neiti Kortman_.

Hyvästi sitten!

_Vuorela_

(ärjäsee).

Hyvästi! (Mennessään.) Saatanan noita-akka! Ja nyt kun kaikki oli
melkein valmiina.


Seitsemäs kohtaus.

_Neiti Kortman_. _Liisi_.

_Neiti Kortman_.

Ei, kyllä se nyt jo menee liian pitkälle! Että omassa huoneessani aivan
silmieni edessä tavata rakastajansa! Se on kerrassaan julkeata!

_Liisi_.

Hän ei ole minun rakastajani. Semmoisia sanoja täti ei saa käyttää.

_Neiti Kortman_.

Niin, valitettavasti en tiedä kuinka pitkälle suhteenne jo on edistynyt.
Minä olen koettanut sinua varoittaa, mutta millä tuloksella, sen kait
itse parhaiten tiedät.

_Liisi_.

Sulla on katkera sydän, täti. Kaikista sinä vaan luulet pahinta.
Kyllähän minä jo olen niin vanha että ymmärrän kuinka käyttäytyä. Elä
paheksu täti, mutta minun täytyy nyt sen vihdoinkin sanoa että tämmöistä
tyranniutta en enää jaksa kärsiä. Minä tahdon pois omaan kotiini,
rakkaiden vanhempieni luo.

_Neiti Kortman_.

Vai niin, ryökkynä siis sanoo itsensä ylös. No, täytyyhän tuota surua
kestää, eihän muu auta. Semmoista uppiniskaista ja kiittämätöntä
kasvattia, josta sitä paitsi ei ole mitään hyötyä, en enää tahdokkaan
pitää luonani. Niin, ole hyvä vaan -- en minä sinua pidätä.

_Liisi_.

Olenhan minä sentään tehnyt työtäkin leipäni edestä ja voimieni mukaan,
mutta kun en koskaan ole saanut kuulla mitään ystävällistä ja hyvää
sanaa, niin työ on tuntunut minusta niin sanomattoman raskaalta ja
vaikealta -- --

_Neiti Kortman_.

Äh, elä siinä lörpöttele! Vie sjaalit rouville ja mene sitten katsomaan
eikö Juonasta näy.

(Liisi menee verandalle. Samassa tulee Juonas perältä.)


Kahdeksas kohtaus.

_Neiti Kortman_. _Juonas_. (sitten) _Assessorin rouva_.

_Juonas_.

Ei tarvita, ei tarvita! Juonas on täällä jo.

_Neiti Kortman_.

Hyvä! Mitä olet saanut kuulla? Puhu heti mutta hiljaa. (Viittaus
verandalle päin.)

_Juonas_

(matalammalla äänellä).

Ymmärrän. Salaisuus.

_Ass. rouva_

(verandan ovessa paperi kädessä).

Sanny Sanny, tässä on eräs vaikea paikka. Tuleppas meitä neuvomaan.

_Neiti Kortman_.

Tulen kultaseni, tulen heti. (Rouva katoo.)

_Neiti Kortman_

(Juonakselle).

No -- mitä --?

_Juonas_.

Ensiksi: Makkaramestari on torilla haukkunut ryökkynätä ihmissyöjäksi --
kaikella kunnioituksella. (Kumartaa.)

_Neiti Kortman_.

Ei mitään -- --

_Juonas_.

Kaupunginvoudin Santralta kuulin että rouva oli sanonut että
korvapuustista on sakkoa 3 markkaa.

_Neiti Kortman_.

Vai niin.

_Juonas_.

Viskaalin Iita kertoi että herrasväki oli aamiaispöydässä puhunut tuosta
rotestista ja että viskaali oli sanonut että »te vaa rett oot ten
maaran». Merkitseekö se sitten hyvää vai pahaa, sitä en tiedä.

_Neiti Kortman_

(lyhyesti).

No, se on yhdentekevä.

_Juonas._

Makkaramestarin listassa kuuluu olevan vaan kolme nimeä, mutta
herrasväen listassa enemmän. Pormestari on itse kirjoituksen ylöspannut.
Mutta paljon on tullut kieltäviäkin vastauksia sanoi Jaakko-rumpali,
joka listan kanssa laputtaa; moni olisi mielellään kirjoittanut, mutta
ei uskalleta kun pelätään rettelöitä, sanoi Jaakko. Pari lyseon
opettajaa ovat kirjoittaneet, mutta latinan lehtori oli puolustanut
ryökkynätä ja pitänyt puheen latinaksi, sanoi koulu-Matti. Rehtori oli
sanonut ettei taida tulla mitään koko asiasta. Niin, siinä on kaikki
mitä olen saanut urkituksi. Menenkö vielä uudelleen, vai -- --?

_Neiti Kortman_.

Ei, ei vielä -- ehkä myöhemmin. Onko Juonas nähnyt pastoria retkillään?

_Juonas_. Olen kyllä, hän tulee perästäni hiki otsassa.

_Neiti Kortman_.

Hyvä! Juonas mene nyt kyökkiin, ehkä siellä vielä on pannun pohjassa
kupillinen vaivasta.

_Juonas_

(kumartaa).

Ki-iitoksia! (Mennessään itsekseen.) No, mitä nyt, kun oikeen kahvia
tarjoo!

_Neiti Kortman_

(yksin, kävelee ensin pari askelta).

Tulenko häviämään vai voittamaan? Jos sen vaan tietäisin! Näkyyhän
minulla olevan puolustajiakin. Niin, nyt vaan toimeen rohkeasti ja
ujostelematta. Jos häviän, niin menen kihloihin. Sillä nolata ei Sanny
Kortman itseään anna.


Yhdeksäs kohtaus.

_Neiti Kortman_. _Pölkkynen_.

_Pölkkynen_

(hattu kädessä pyyhkii otsaansa).

Pyydän anteeksi että olen viipynyt niin kauan. En tiedä missä kaikki
ihmiset tänään ovat. Olen juossut katuja pitkin, enkä kumminkaan ole
saanut kaikkia toimitetuksi. Puh, puh!

_Neiti Kortman_.

Ooh herra pastori, te panette minut oikein häpeämään kun vaivaatte
itseänne minun tähteni. Ja vielä tämmöisissä asioissa, jotka ehkä
tuntuvat teistä hyvinkin vastenmielisiltä. Mutta itsehän te tarjoudutte
herra pastori.

_Pölkkynen_.

Ei siitä kannata puhua, kunnioitettava neiti. Mutta teillä on vieraita.
(Matalammalla äänellä.) Kävin ensin pastoorskan luona, joka on
Zionin-tyttärien laulukunnan johtajatar. Selitin hänelle kuinka tämä
muutamain kaupunkilaisten hyökkäys neitiä vastaan on teitä
hämmästyttänyt ja surettanut ja viittasin noin sivumennen siihen että
eiköhän pieni ystävyyden merkki vastapuolelta, esim. lauluntervehdys,
olisi tässä hyvinkin paikallaan. Pastoorska oli ystävällinen kuin aina,
myönsi että ihmiset ovat julmia ja lupasi jossakin sopivassa
tilaisuudessa tulla laulamaan köörineen, mutta hänen piti
välttämättömästi ensin kysyä pastorilta, joka ei ollut kotona, sanoi
hän.

_Neiti Kortman_.

Oi, sitä herttaista pastoorskaa!

_Pölkkynen_.

Sieltä menin raittiusseuran maisterin luo ja hän joutui heti intoon. Hän
sanoi että se on kaikki kapakkaherrojen ja virkamiesten syy, ne tahtovat
päästä valtaan ja vihaavat petakookeja. Hän lupasi lähettää
torvisoittokuntansa milloinka vaan tarvitaan.

_Neiti Kortman_.

Niin, maisteri on oikeutta harrastava mies.

_Pölkkynen_.

Kauppalaiskvartetin johtajaa en tavannut, vaikka hain häntä kolme
kertaa, mutta kaupungilla kuulin sitten että kvartetti on hajoitettu
koska molemmat ensi tenorit olivat joutuneet tappeluun ja -- ikävää
sanoa -- toinen purrut nenän toiselta. Mutta suutarien soittokunta tulee
varmaan. Mutta ne pyysivät siitä 10 m:kkaa -- ja minä lupasin. Mutta
kaikessa salaisuudessa tietysti.

_Neiti Kortman_.

No, mitäs siitä kunhan se ei vaan tule tunnetuksi. Ovathan ne köyhiä
miehiä -- ja näkeehän sitä että ne ovat minun puolellani.

_Pölkkynen_.

Niin, sitähän minäkin -- ja sen vuoksi -- -- Mutta kukkatervehdystä en
ole voinut saada, vaikka kävin molempien puutarhurien luona. Ei ollut
niillä kuin muutamia ruusuja. Mutta voihan sitä Helsingistä tilata jos
neiti tahtoo. Kirjoituksen silkkinauhoineen tilasin jo kirjapainosta.
(Pyyhkii otsaansa.) Puh, puh!

_Neiti Kortman_.

Oi, kukista ette tarvitse huolehtia. Onhan minulla omiakin, jos niin
että -- Mutta kuinka minä nyt voin teitä kiittää, herra pastori,
kaikesta tästä vaivastanne ja itseuhraamisestanne? Ottakaa nyt edes
kuppi kahvia. Vai tuletteko ehkä meidän kanssamme sinne verandalle?

_Pölkkynen_.

Kiitoksia, mutta jos suvaitsette niin jään tänne. Minulla olisi vähän
neidin kanssa puhumista. (Itsekseen.) Nyt käytän tilaisuuden ja sanon
asiani (Rykii.) Hm! Tässä joku aika taaksepäin uskalsin ottaa puheeksi
erään asian, joka -- --

_Neiti Kortman_.

Hyss! Minä pyydän, puhukaa vähän hilemmin. Ehkä -- --

_Pölkkynen_.

Jahah, jahah, minä ymmärrän. Niin, se on asia, joka koskee sekä minua
että neitiä. Teitä ehkä vielä enemmän, koska te olette nainen, jolla on
arempi luonto ja hienommat tunteet -- --

_Neiti Kortman_.

Herra pastori on vieläkin yhtä salaperäinen. Kuinka teillä voi olla
sydäntä noin kiduttaa meitä molempia?

_Pölkkynen_.

Minä vakuutan se ei suinkaan ollut minun tarkoitukseni, mutta -- --

_Neiti Kortman_.

Tuleeko se siis minun tehtäväkseni nostaa tuota huntua, joka tätä
salaisuutta peittää. Olisiko sopivata että minä tunnustaisin että tiedän
mistä on kysymys?

_Pölkkynen_.

Ooh, todellako!

_Neiti Kortman_.

Hyss, hyss! Että sen olen jo kauan tiennyt, ainakin luullut tietäväni --
ja toivonnut. Mutta, täytyyhän minun tunnustaa, onhan epätoivokin minua
suuresti vaivannut kun ette milloinkaan ole puhunut. Mutta jos minä
sillä voin tehdä teitä onnelliseksi, niin -- (Luo silmänsä maahan.)

_Pölkkynen_.

Ja sitä vielä kysytte?

_Neiti Kortman_

(samassa asennossa).

Oi Evergistus, Evergistus!

_Pölkkynen_

(ällistynyt.)

Mitäh?

(Rouvat huutavat verandalta: "Sanny Sanny, missä sinä viivyt? Nyt se on
valmis, tule nyt korjaamaan.")

_Neiti Kortman_

(joka syyksi pastorin ällistymiseen luulee kosimisensa).

Tulen, tulen. (Puristaa pastorin kättä.) Hyss, ei sanaakaan tästä
kenelle. Ainoastaan meidän kesken. Ymmärrät. Me tapaamme. Oi
rakastettuni! (Ulos verandalle.)

_Pölkkynen_

(yksin).

No, nyt on piru merrassa! Sitäkö hän luuli --? Ja minä kuin tarkoitin
1,000 m:kan vekseliä. Ja nyt minä olen kihloissa hänen kanssaan --
Kihloissa! Minä! Minä joka --! Taivas varjelkoon aivojani! Ulos, ulos
koko talosta, muuten tulen hulluksi! (Kiiruhtaa ulos perältä.)


Kymmenes kohtaus.

_Juonas_. _Neiti Kortman_. _Liisi_. _Rouvat_.

_Juonas_

(oikealta).

Onko neiti täällä? Sähkösanoma -- -- (Menee verandalle, josta kohta
tulee takaisin.) Mitähän tuokin sisälsi? Ei tainnut olla sitä aivan
hauskempaa laatua, jos Juonas oikein ymmärtää. Ai ai! (Pudistaa päätään
mennessään.)

(_Neiti Kortman_, _Liisi_ ja _rouvat_ verandalta.)

_Ass. rouva_.

Annappas kun vielä kerran sen luen. (ottaa telegrammin neidiltä ja
lukee.) »Kouluhallitus ei vielä ole lähettänyt valtioapuanomustanne
senaattiin. Eilen saapui tänne valituksia teistä. Vakava asia.
Tarkastaja tulee huomenna». (Puhuu.) »Vakava asia»! Sanny raukka! Mutta
me viemme protestin tarkastajalle itselle -- me tulemme tänne koululle
sitä antamaan -- tulemme oikein processioonissa -- --

_Kauppan. rouva_.

Ja minä annan sen hänelle, koska minä olen alkuunpanija ja koska minun
nimeni -- --

_Pankinh. rouva_.

Niin, luota vaan meihin -- --

_Kapt. rouva_.

Ai ai, kun se tulee hauskaksi! Minä otan keltaisen silkkipukuni
päärlygarnityyrineen ja -- --

_Kaikki rouvat_.

Niin, kyllä me tulemme -- kyllä me tulemme.

_Neiti Kortman_.

Kiitos paljon, ystäväni, kiitos paljon! Tarkastusta en pelkää. Sillä
minä tiedän (paatoksella) että oikeus aina voittaa.

(Esirippu putoaa.)



Kolmas näytös.


Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä, mutta koristettu kasveilla.
Mukava nojatuoli neidin omasta salongista on nostettu pöydän eteen,
jolla on iso jardinieri riippuvine silkkinauhoineen, joissa suurilla
kirjaimilla on painettu "Sanny Kortmanille kiitollisilta oppilailta."


Ensimmäinen kohtaus.

_Neiti Kauppila_. _Neiti Forslund_. _Liisi_. _Lassinen_. _Vuorela_.
_Juonas_.

(Naiset istuvat oikealla puolella perällepäin tässä järjestyksessä:
_Neiti Kauppila, Liisi, Neiti Forslund_ ja supattavat keskenään,
_Lassinen_ kävelee kädet selällä perällä ja _Vuorela_ seisoo nojautuen
pöytää vastaan. Kaikki ovat juhlapuvussa; neiti Forslundin puku on
silmiinpistävästi vanhanaikuinen ja Lassisen frakki on hänelle aivan
liian pieni.)

_Juonas_

(joka myöskin on frakkipuvussa, pyyhkii vielä kerran tomua ja järjestää
paperit pöydällä.)

_Neiti Forslund_.

Voi voi, kuinkahan nyt käy sen Sanny raukan kanssa. Olen niin levoton.
Viime yönä en saanut untakaan hänen tähtensä, uskotteko sen, ystäväni.

_Neiti Kauppila_.

Syyttäköön itseään vaan!

_Liisi_.

Mutta tuo professorihan kuuluu olevan niin hyväluontoinen mies ja niin
lystikäs.

_Neiti Forslund_.

Tuo kuuluisa Stobeniusko? Niin, kuka ei hänestä ole kuullut puhuttavan?
Jo minun nuoruuden aikoinani -- -- (Liikuntoa oikealta.) Hyss! Nyt ne
tulevat! (Kaikki seisovat odotuksissa.) Ei -- ei se mitään ollutkaan.

_Vuorela_.

Olisi kyllä ollut aikaa jo kun me tässä puoli tuntia olemme odottaneet
tuota tarkastusta.

(Naiset istuvat taas).

_Juonas_

(katsoo avaimen reijästä ja kertoo supattaen).

Ne juovat paraikaa kahvia. -- Papereita on pöydällä. -- Neiti on hyvin
juhlallisen näköinen. -- Professorilla on hattu päässä -- --

_Lassinen_.

Hattu päässä! Niin, se on juuri ukon kaltaista. Ei hän sitä itse huomaa,
vanha Stobe.

_Neiti Forslund_.

Niin, eikö hän ole hirveän hajamielinen?

_Lassinen_.

Josko hän on hajamielinen? Sepä kysymys! Kerrankin hän pisti palavan
sikarrin housuntaskuunsa eikä huomattu mitään ennenkuin hän valitti
kuumuutta ja käry tuntui nenässämme. Vähän ylpeä hän kyllä on nimestään
ja sitten hänellä on se omituisuus että hän aina ajattelee ääneen, mutta
hauska ukko hän sentään on. Niin niin, saapas nähdä muistaako hän vielä
minua, vanha Stobe.

_Neiti Forslund_

No, sittenhän se ei ollenkaan ole niin vaarallista. Sanny pääsee varmaan
pienellä muistutuksella, vai mitä luulee maisteri? Voi voi, jos nyt vaan
kaikki olisi ohi ja me entisissä oloissamme taas!

_Lassinen_.

Niin, mutta eihän se Stobe mikään lepsukaan ole. Mutta toivotaan,
toivotaan. (Ääniä ulkoa.)

_Juonas_

(menee perälle).

Ai ai, nyt yleisö tulee levottomaksi kun niin kauan saa odottaa. Täytyy
mennä niille puhumaan.


Toinen kohtaus.

_Edelliset_. _Ensimmäinen musiikinjohtaja_ (sitten) _toinen_.

_Ensim. joht._

(keski-ikäinen mies, punanen nenä, kornetti kädessä).

Tahtoisin tavata johtajatarta. Juonas, missä sinun ryökkynäsi on?

_Juonas_.

Kotona. Mutta ei ole nyt tavattavissa. Meillä on tarkastus. Mitä sinä
hänelle?

_Ensim. joht._

Joo, kuule, raittius-seura aikoo tänään häntä tervehtiä soitolla,
kunnian-tervehdys näet, ja nyt tulin kysymään milloinka se hänestä sopii
parhaiten. Voitko sinä sen sanoa, Juonas?

_Juonas_.

Vai oikeinko kunniantervehdys! Sepä kaunista! Toitottakaatte päälle
sitten milloinka lystäätte vaan.

_Ensim. joht._

Hyvä! Minä kiirehdin sanomaan pojille. Suutarinmusiikki tulee tänne
myöskin, mutta meidän täytyy ehtiä aikasemmin, sillä ne hävyttömät
juonittelevat aina meitä vastaan. Me soitamme »Naisen ylistys». Näkemään
asti! (Katoo.)

_Neiti Forslund_.

Voi voi, kun ne ovat ystävällisiä, kun ne ovat ystävällisiä sentään.

_Vuorela_.

Tarkastus musiikin säestyksellä! Siitähän tulee oikea melodramma.

_Toinen musiikinjohtaja_

(laiha tummanverinen mies, tuuheat mustat viikset, kornetti kädessä).

Onko johtajatar tavattavissa? Minulla olisi hänelle tärkeä asia.

_Juonas_.

Ei ole. Meillä on tarkastus.

_Toinen joht._

Sepä ikävää! Me tulemme häntä tervehtimään musiikilla. Tiedätkö sinä
Juonas milloinka olisi paras aika? Raittiusseuran soittokunta tulee
myöskin, mutta me tahdomme soittaa ensin, sillä ne tuuppaavat aina
meidän tiellemme, nuo juonittelijat.

_Juonas_.

No, ota sitten ja lennä veikkonen, sillä niiden mestari kävi juuri
täällä samassa asiassa -- --

_Toinen joht._

Sen tiedän. Näin sen pirun pakenevan korridooria pitkin. Juoksen heti
sanomaan soittajille. Me soitamme »Napoleonin marssi Sankta Heleenaan».
Näkemään asti! (poistuu).

_Vuorela_

(nauraen).

Mutta tämähän on suurenmoista! Mikä jalo kilpailu!

_Neiti Kauppila_.

Tilattua tietysti. Mutta missä meidän pastorimme viipyy? Ei ole käynyt
koulullakaan.

_Lassinen_.

Niin, en minäkään ole häntä nähnyt sittenkun hän eilen päivällä tukka
pystyssä töyttäsi ulos neidin salongista ja huusi että hänellä oli
hammastauti. Kummallinen mies!

_Neiti Kauppila_.

Lemmentuskia, mitäs muuta. (Liikuntoa oikealla.)

_Vuorela_.

Nyt ne tulevat. Smirnaa, hyvä herrasväki!

(Naiset nousevat. Vuorela menee seisomaan neiti Kauppilan oikealle
puolelle ja Juonas seisahtuu lähelle peräovea.)


Kolmas kohtaus.

_Edelliset_. _Neiti Kortman_. _Stobenius_.

_Stobenius_

(päässä matala huopahattu, jonka hän ottaa pois kun astuu sisään. Musta
pitkä nuttu, kaulahuivi vinossa. Papereita kädessä. Ikä noin 60 v. --
Kumartaa kohteliaasti).

Saan esitellä itseni: Karl Johan Stobenius, professori ja jäsen
kouluhallituksessa. Toivon että nimeni on tunnettu. Minulla on kunnia!
(Kumartaa.) Saanko nyt pyytää teitä, hyvä neiti, esittelemään minut
tälle kunnioitettavalle opettajakunnalle, joka -- -- Niin, minä
tarkoitan että opettajakunta -- minulle -- Niin, niin -- --

_Neiti Kortman_

(koko ajan jäykkänä ja suorana. Hienosti puettu.)

Maisteri Vuorela, opettaja historiassa. (itsekseen levottomasti)
Täälläkään hän ei ole. Mitä minun pitää ajatella -- --? (Jatkaen
esittelemistä). Neiti Kauppila -- --

_Stobenius_

(Vuorelalle).

Vai niin, vai historiassa? Oma aineeni. Sepä intressanttia! (Ääneen
ajatellen). Jokseenkin hyvännäköinen nuori mies. (Kääntyen neiti
Kauppilaan.) Anteeksi, kuinka oli nimi? En kuullut -- --

_Neiti Kauppila_

(lyhyesti).

Kauppila. Käsityötä ja maantiedettä.

_Stobenius_.

Jahah jahah, hauskoja aineita kumpanenkin -- varsinkin käsityö niinkuin
esim. sukanparsiminen. (Ääneen ajatuksissaan.) Äkäiset silmät kuin minun
vanhalla Kaisallani, mutta muuten ymmärtäväisen näköinen.

_Neiti Kortman_

(esitellen Liisiä).

Neiti Kortman, opettaja laulussa, luonnonhistoriassa ja
kaunokirjoituksessa.

_Stobenius_.

Kortman? Tyttärenne? Ah ei, sehän on totta! Ilahuttavaa tehdä
tuttavuuttanne, neiti, sangen ilahuttavaa. Minäkin pidän paljon laulusta
-- olin ylioppilaana tenoristi -- ja Fredrik Pacius löi minua kerran
tahtipuikolla päähän, he he. (Ääneen kuin edellä.) Oikein sievä tyttö
tuo, oikein sievä!

_Neiti Kortman_

(kuin edellä).

Neiti Forslund, voimistelun opettaja.

_Stobenius_.

Voimistelun opettaja. Jahah, se on tärkeä toimi, hyvin tärkeä.
Reippautta -- terveyttä -- »Mens sana in corpore sano». Ymmärrätte?
(Ääneen kuin edellä.) Voi voi, tuota vanhaa variksen pelätintä! En voi
muuta kuin nauraa. (Nauraa hytkättää hattuunsa).

_Neiti Kortman_

(kohottaa äänensä esitellen).

Maisteri Lassinen, matematiikkaa ja algebraa.

_Stobenius_.

Lassinen -- jahah, Lassinen. Tuon nimen olen ennen kuullut, mutta siitä
on kauan. Noin 10 vuotta takaperin oli siellä Helsingissä eräs vanha
ylioppilas, jota sanottiin hienoksi konjakintuntijaksi, mutta -- --

_Lassinen_.

(vilkkaasti).

Herra professori, se olin minä, se oli juuri minä. Minulla oli kunnia
istua teidän seurassanne samana iltana kuin housut paloi. Jos muistatte?

_Stobenius_.

Niin, kyllä minä vähän -- mutta minulla on sittemmin ollut muita
housuja. Vai tekö se olette? No, sepä hauskaa tavata vanhoja tuttavia.
(Ääneen kuin yllä.) Vai tänne se nyt on joutunut, tuo slarvendarius.
(Kääntyen Juonaksen puoleen.) Entäs te, minun herrani, mitä ainetta te
tässä koulussa edustatte? Luultavasti uskontoa, eikö niin?

_Juonas_.

Kunnioitettava herra professori ja ritari, minä olen vaan koulun
vahtimestari. (Kumartaa syvään.)

_Stobenius_.

Ooh, ooh! Vai vahtimestari -- vahtimestimestari! Niin, se on myöskin
hyvin tärkeä toimi. Mutta missä --?

_Neiti Kortman_.

Pastori taitaa olla vähän pahoinvoipa. Lähetän heti hänelle sanaa.

_Stobenius_.

No, sillaikaa voimme tässä aloittaa toimitusta. (Panee hatun pöydälle,
istuutuu nojatuoliin ja levittää paperit eteensä.) Tjaa! Niinkuin
kunnioitettavat läsnäolijat tietää on minua lähetetty tänne niiden
valitusten johdosta, joita tätä koulua vastaan on kouluhallitukselle
tehty. Asiakirjat, jotka ovat täällä pöydällä, olen jo antanut
johtajattarelle luettaviksi ja olen samalla tänne kutsuttanut
allekirjoittajat, että, jos tahtovat, suullisesti saisivat uudistaa
valituksiaan. Jos siis joku niistä on tänne tullut siinä tarkoituksessa,
niin olisi parasta että annettaisiin hänelle sana että hän voi tulla
sisään. -- Uff, tämä on ikävä juttu!

_Neiti Kortman_.

Juonas menee katsomaan. Ja sitten samassa lähetät vossikan hakemaan
pastoria. (Matalammalla äänellä.) Hänen täytyy tulla. (Juonas menee.)

_Stobenius_.

Ja antaa minulle tämmöisen toimen! Minulle, Karl Johan Stobeniukselle!
Niinkuin ei siinä hallituksessa sitten olisi nuorempia jäseniä. Minä en
ollenkaan ole tyytyväinen, en ollenkaan. Mutta missä on juomavettä?
Jahah. (ottaa karafiinin) Kas, kuinka kauniita kukkia! Ja vielä
nauhojakin! »Kiitollisilta oppilailta». Ooh, ooh! Ja kumminkin sanotaan
valituskirjeissä että oppilaat häntä vihaa. Sepä merkillistä! Olisiko
hän itse? Hehehe! (Neiti Kortmanille.) Niin, kaunis jardinièri kuin
oppilaanne ovat teille antaneet, neiti! (Kaataa vettä hattuunsa siinä
luulossa, että se on lasi.)

_Neiti Forslund_.

Ai ai, herra professori! Mitä te nyt -- (Auttaa häntä ja pyyhkii
hattua.)

_Juonas_

(kirje kädessä).

Siinä on koko etuhuone täynnä ihmisiä. (Neiti Kortmanille.) Vossikka
meni ja tässä on neidille kirje.

_Neiti Kortman_

(itsekseen).

Mitä? Emman käsiala eikö hän! (Lukee hiljaa sillaikaa kun professorin
hatun kanssa hommataan.) »Asiasi pahempi kuin meille kerroit -- --
mieheni kieltää minua tulemasta -- Jenny -- Klaara -- esteitä -- eivät
voi tulla.» (Rutistaa kirjeen.) Nuo kurjat! Nuo raukat! Mutta Liina
kumminkin tulee.

_Stobenius_

(neiti Forslundille).

Kiitoksia, kiitoksia! -- Hyväntahtoinen ihminen, vaikka niin julman
antiikin näköinen! -- Vai niin, siinä on yleisöä. (Juonakselle.) No
kutsukaa sitten sisään makkaramestari Tapper, koska hänen kirjeensä tuli
ensiksi. Istukaa, hyvä herrasväki, istukaa. (Kaikki hakevat paikkojaan.
Vuorela koettaa päästä Liisin viereen, mutta neiti Kauppila ehtii
aikasemmin.)

_Neiti Kortman_

(jäykästi).

Kiitoksia! (Jää seisomaan.)


Neljäs kohtaus.

_Edelliset_. _Tapper_.

_Tapper_

(sunnuntaipuvussaan, kumartaa kömpelösti).

Päivää!

_Stobenius_.

Jassoo, te olette makkarantekijä Tapper, joka on lähettänyt
kouluhallitukselle valituksen siitä että johtajatar, neiti Kortman, on
pakoittanut tyttärenne Alman, tämän koulun 5:nen luokan oppilaan,
opettajakunnan läsnäollessa aukaisemaan ja ääneensä lukemaan hänelle
tulleen kirjeen ja sitten vielä häntä pahoin pidellyt. Onko teillä vielä
mitään suullisesti tähän syytökseen lisättävää? Teillä on puhevuoro.
(Katselee papereitaan.) Sepä oikein verenhimoinen naama, tuo!

_Tapper_.

Ei ole minulla mitään lisättävää. Pysyn siinä mitä olen
allekirjoittanut. (Osoittaa opettajia). Tässä ovat minun todistajani.

_Neiti Kortman_

(pienen vaitiolon perästä).

Todistajia ei tarvita. Ei ole minulla tapana kieltää mitä olen tehnyt.
Kun olin seminaarissa käytettiin tätä kirjeentutkimista kun tyttöjä
epäiltiin rakkaudensuhteista ja Alma sitä paitsi on näsäviisas ja
koketti tyttö, joka aivan hyvin ansaitsi tuon pienen letkauksen.

_Tapper_.

Tietäkää huutia! Itse voitte olla koketti! Vai pienen letkauksen! Olin
juuri liiterissä lehmän sisuksia perkaamassa kun tyttö ulvoen ja poski
pyöreänä kuin eidamerjuusto töyttää sisään ja huutaa: en mene kouluun
enää, johtajatar tappaa, johtajatar tappaa. Ei, kyllä se oli oikea reima
korvapuusti, se on varmaa ja se on koululaissa kielletty, sen olen itse
lukenut. Eikös niin, herra maisteri ja tirehtööri?

_Stobenius_.

Tirehtööri! Minä en ole mikään tirehtööri. Minä olen professori
Stobenius, Karl Johan Stobenius. Ettekö ole kuullut minusta puhuttavan?
-- Tyhmä mies, sangen tyhmä mies!

_Tapper_.

Voi kyllä olla että olen tyhmä, mutta tyhmällä on sama oikeus kuin
viisaallakin, ymmärtääkseni. Ja sen vuoksi minä nöyrimmästi pyydän että
korkea esivalta ottaisi valitukseni huomioon ja kieltäisi valtio-avun
nykyiseltä johtajattarelta ja antaisi sen jollekulle sopivammalle
henkilölle, joka kohteleisi oppilaitaan kuin ihmisten lapsia eikä niitä
löisi ja hakkaisi kuin vieraita sikoja. Niin, sen minä vaadin ja oikeus
on minun puolellani, sen tiedän. Ja muuta minulla ei ole sanottavaa.

_Stobenius_.

Jahah, jahah -- selvää puhetta. No, onkos neidillä tähän mitään
vastattavaa.

_Neiti Kortman_.

Ei ole.

_Stobenius_.

No, sitten makkarantekijä Tapper saa mennä. Kouluhallitus tulee vastedes
antamaan teille tiedon siitä mitä se valituksenne johdosta on päättänyt.
Mutta kuulkaapas, ystäväni, minä annan teille pienen neuvon. Enemmän
gentlemannisuutta, enemmän hienoutta sanoissa ja käytöksessä, hyvä
ystäväni.

_Tapper_.

Kiitoksia! Ymmärrän, herra proviisori. (Kumartaa hänelle. Pui nyrkkiä
neiti K:lle.) Nylkiä! (Menee.)

_Stobenius_

(selailee papereitaan).

Ikävä juttu, hyvin ikävä juttu. Tunnustaa itse -- hm -- hm --! Kutsukaa
sisään räätälimestari Fingerborg. (Rupeaa kirjoittamaan.)

_Juonas_

(menee ja tulee heti takaisin, antaa kirjeen neidille).

Tässä olisi kirje neidille. Vinkerpori tulee heti kun vaan silittää
tukkansa.

_Neiti Kortman_

(itsekseen).

Mitä, taas! John Drankman! Jumalani -- --! (Lukee) »-- kohteliaammin
ilmoittaa -- ettei vaimoni -- erehdys -- narrattu -- ei voi tulla --»
Siis petti sekin toivo! Mutta kun nyt _hän_ vaan tulisi!


Viides kohtaus.

_Edelliset_. _Räätäli_.

_Räätäli_

(laiha mies, vaalea, sileäksi kammattu tukka).

Pyydän nöyrimmästi anteeksi että vaivaan, pyydän nöyrimmästi anteeksi!
(Tekee yleisen syvän kumarruksen.)

_Stobenius_

(katsoo ylös papereistaan).

Jassoo, räätälimestari Fingerborg, joka myöskin tahtoo valtioavun
poistettavaksi johtajattarelta?

_Räätäli_.

Ei suinkaan, ei suinkaan.

_Stobenius_.

Mitä? Ettekö sitten ole sama mies, joka -- --?

_Juonas_

(kumartaa).

Kunnioitettava herra professori ja ritari, kyllä se on Vinkerpori.

_Räätäli_.

Niin niin, kyllähän minä se olen -- en minä sitä kiellä, mutta -- --

_Stobenius_.

Sama henkilö, joka on tämän paperin allekirjoittanut --?

_Räätäli_.

Aivan oikein -- itse minä siihen nimeni pistin, aivan oikein, mutta --
--

_Stobenius_.

Sama joka valittaa että johtajatar on kelpaamaton ja -- --?

_Räätäli_.

Ei millään muotoa, ei millään muotoa. Antakaapas kun minä selitän. Se
oli tässä viime viikolla -- taisi olla tiistaina -- anteeksi en muista
oikein -- niin tulee Tapperi minun luokseni verstaaseen ja antaa minulle
kirjoitetun paperin ja sanoo: »lue se ja kirjoita sitte siihen nimesi
jos olet mies», sanoo hän. »Mutta eihän ryökkynä koskaan», sanon minä,
»ole minulle tehnyt mitään pahaa, eikä hän ole minulle mitään velkaa,
sillä se viimetalvinen kapan korjaus on jo maksettu». (Kumarrus neiti
K:lle.) Niinkuin se onkin. »Eikä minulla vielä ole tyttöjäkään siellä
koulussa, että mitä varten minun sitten pitäisi siihen panna nimeni,
sitä en ymmärrä», sanon minä. »Ei se sinun nimesi», sanoo hän »siinä
yksistään mitään vaikuta, pääasia on vaan saada niin monta nimeä kuin
mahdollista että paremmin saataisiin neiti pois», sanoo hän ja sitten
hän katsoo minuun kauheilla häränsilmillään niin että paikalla muistin
että olin hänelle velkaa viime joulusta asti, ja sitten minä -- --

_Stobenius_.

Kirjoitin alle -- jahah. No mitäs sitten? Asiaan hyvä mestari, asiaan.

_Räätäli_.

Anteeksi -- paikalla. Minulla on muija. Taivas varjelkoon minua
sanomasta hänestä mitään pahaa, koska hän on minun laillisesti vihitty
vaimoni, mutta -- mutta onhan se noin vähän vikkelä liikkeissään ja kun
jotain ikävätä sattuu, niin hän prätisee ja sihisee kuin kymmenen
prässirautaa yhtaikaa -- antakaa anteeksi että niin sanon. No, kun
Juonas tulee minua tänne hakemaan, niin siitäkös vasta mellakka syntyi.
En viitsi sitä kertoakkaan. Niin, ja nyt olen täällä ja pyydän
nöyrimmästi, että eiköhän sitä voisi antaa anteeksi minulle mitä minä
tyhmyydestä ja pelosta parempaa tahtoani vastaan olen tehnyt. Sillä --
--

_Stobenius_.

Haha, itsenäisyys ja miehuus ei juuri näy olevan teidän
pääominaisuuksianne, nuori ystäväni. No, mitä te nyt sitten tahdotte?
Että nimenne pyyhitään pois tuosta listastako?

_Räätäli_.

Aivan niin, aivan niin, sillä minä en tahdo tulla siitä mihinkään
edesvastaukseen. Minä olen köyhä mies, viisi lasta ja sitten tuo muija,
joka -- -- No niin -- -- Mutta kaikessa hiljaisuudessa vaan ettei
Tapperi saa siitä mitään vihiä, sillä silloin olen hukassa. Niin, eikö
se kuuluisa ja maailman mainio professori Stobenius voisi -- --

_Stobenius_.

Ooh, te tunnette minua --?

_Räätäli_.

No, kuka ei teitä tuntisi, herra professori! Kansanvalistusseuran
kalenterista olen lukenut teidän elämäkertanne ja nähnyt teidän
muotokuvanne.

_Stobenius_.

Vai niin, se ilahuttaa minua kuulla, vai niin. Kuva tosin ei ole oikein
onnistunut, nenä on liian pitkä, mutta meneehän tuo paremman puutteessa.
Vai niin, te tahdotte nimenne poispyyhityksi. (Vetää viivan nimen yli.)
Kas niin, nyt se on tehty! Mutta mitä sanoo neiti tähän? Onko se teidän
suostumuksellanne -- --?

_Neiti Kortman_

(Ironiialla).

Ooh, enhän minä millään muotoa -- -- Sehän on vaan minulle eduksi.

_Räätäli_

(kumartaa).

Kiitos nöyrimmästi, kiitos nöyrimmästi! Nyt tuntuu elämä taas niin
helpolta ja köykäseltä kuin tanssi musliinihousuissa. Anteeksi että
vaivasin, anteeksi! (Katoo.)

_Stobenius_.

Hyvästi vaan! Tervehdi prässirautaasi, haha! -- Miellyttävä nuori mies!
Ehkä liian herkkä vaikutuksille, mutta muuten herttainen ja
ymmärtäväinen. -- No, sitten seuraa vielä torikauppias, rouva
Tuppurainen. Kutsukaa sisään ihminen! (_Juonas_ aukaisee oven, josta
heti rouva Tuppurainen töyttää sisään.)


Kuudes kohtaus.

_Edelliset_. _Rouva Tuppurainen_.

_Rouva Tuppurainen_.

No, vihdoinkin! Kuinka kauvanhan täällä pitää odottaa oikeastaan!
Kokonaisen tunnin olen jo saanut istua tuolla ulkona kädet ristissä ja
tyhjää töllistelemässä. Ja parhaimpana toriaikana! Ja se tyhmä Mari
antaa ostajien mennä sivu ja vielä antaa varastaa minulta
kaupanpäällisiksi. (Kädet kupeella.) Mutta minä tahdon korvausta hukkaan
menneestä ajasta, sen minä tahdon. Ja mitä varten minua on tänne
kutsuttu sitten? Ja mikä poliisitutkinto tämä on? Mitä minä olen tehnyt?
Olenko käyttäytynyt epärehellisesti? Olenko loukannut kenenkä kunniata?
Olenko jättänyt verojani maksamatta? Kiitoksia paljon, sitäpä en
luulisi. Mutta Juonas sanoo että minun täytyy tulla, että minun täytyy
vastata sanoistani. Mitä minä olen sanonut? En niin mitään. Minä olen
kirjoittanut nimeni siihen listaan ei mitään muuta, ja sen minä tein
mielihyvällä. Sillä mitä varten hän onkin niin ylpeä, tuo neiti. Niin
niin, katsokaa vaan minuun, olkaa niin hyvä! Emmekö ole tässä samassa
kaupungissa syntyneet ja kasvaneet, vai mitä? Mutta luuleeko kukaan että
hän minua edes tervehtii kadulla? Kiitoksia paljon, vielä mitä! Siihen
minä olen liian halpa. Ja kun menee pöytäni sivu tuolla torilla -- eihän
se tulisi kysymykseenkään että hän mitään ostaisi, kaikkea vielä -- niin
hän vaan nyrpistää nenäänsä ja katsoo toisaalle, mokomakin! Mutta kyllä
hän silloin on lipevä ja viekas kun koulumaksut ottaa vastaan ja kyllä
ne minunkin rahani silloin hänelle kelpaa. Mutta Jumalan kiitos ettei
Helvini enää ole koulussa! Voi voi, tyttö parka, kuinka se silloin sai
päntätä ja sittenkin aina vaan tuli huonoja arvosanoja ja haukkumisia ja
istumisia. Mutta nyt hän on naimisissa insinööri Donnerwetterin, oikean
insinöörin kanssa ja niillä on pieni tyttö, jonka nimi myöskin on Helvi,
mutta jos minä saan määrätä, niin ei se pikku Helvi ainakaan tähän
kouluun -- --

_Stobenius_

(joka monta kertaa on koettanut häntä keskeyttää, töyttää ylös tuolilta,
kääntää rouvan ovelle päin ja työntää häntä ulos, matkien hänen
papatustaan).

Häpäpäpäpä, häpäpäpäpä, häpäpäpäpä! (Vetää oven kiinni ja kävelee pari
kertaa edes takaisin, jolla ajalla vielä ulkoa kuuluu rouvan ääni, joka
vähitellen hiljenee.) Sepä vasta akka, se! Uff! Ja tämmöistä minun pitää
kärsiä, minä Stobenius! Ei kyllä se nyt on viimeinen kerta kun minä --
-- Kutsukaa sisään pormestari! (Rupeaa kiivaasti kirjoittamaan ja kastaa
kynänsä hattuun muutamia kertoja ennenkuin huomaa erehdyksensä.)


Seitsemäs kohtaus.

_Edelliset_. _Pormestari_ (ja hänen seurassaan) _kolme herraa ja kaksi
vanhempaa rouvaa_ (säätyläisluokasta.)

_Pormestari_

(noin 45 vuotta, harmaa parta, uniformutakissa, jäykkä ja virallinen.
Kumartaa, samoin seuraajansa).

Herra professori on kutsunut meitä tänne. Minä olen pormestari
Petterson.

_Stobenius_

(joka on noussut istuiltaan ja kumartanut).

Niin, pyydän anteeksi että olen vaivannut. Ilahuttaa minua että
herrasväki tuli. Aikomukseni tällä kutsumuksella oli vaan saada tietää
josko allekirjoittajilla on mitään suullisesti lisättävää näihin
kirjallisiin valituksiin. -- Tsjinovnikan näköinen herra!
(Kohteliaasti.) Niin, herra pormestarilla on puheenvuoro, olkaa niin
hyvä. (Istuutuu.)

_Pormestari_.

Herra professori! Sekä omasta että lähetystön puolesta uudistan vaan
mitä kirjelmässä on laveammin perustettu. Koulu on monta vuotta ollut
huonossa kunnossa. Johtajatar on sitä käyttänyt vaan rahalähteenä.
Hankkinut vanhoja tahi ihan nuoria opettajia, joita hän on saanut
halvalla. Omia tuntejaan hän on laiminlyönyt. Kurinpidon hän on hoitanut
aivan omavaltaisesti ja välistä kaikkea ihmisoikeutta vastaan niinkuin
näissä kirjejutuissa, jotka tämän valituksen ovat aiheuttanutkin,
niinkuin herra professori tietää; koko koulu on ollut vaan
humbuugilaitos. Sen vuoksi me nyt tässä, herra professori, nöyrimmästi
pyydämme että kouluhallitus, hylkäämällä neiti Kortmanin anomuksen
valtioavun uudistamisesta, puoltaisi sitä kaupunkilaisten ehdotusta joka
näinä päivinä tämän saman asian johdosta sinne lähetetään ja johon jo
tuossa kirjelmässäkin on viitattu. Herra professori, muuta meillä ei ole
sanomista. (Vetäytyy takaisin.)

_Stobenius_.

Jahah -- kiitoksia! Juttu on ikävä, sangen ikävä. (Panee sormensa nenää
pitkin.) Tjaa. Hitto vieköön jos minä sitä ymmärrän kuinka hän tässä voi
nahkansa pelastaa. (Kohteliaasti.) No, onko neiti Kortmanilla mitään
tämän johdosta sanottavaa?

_Neiti Kortman_.

Pyydän saada vastata kirjallisesti. Mutta yksi seikka minua vähän
kummastuttaa. Kun 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran hain valtioapua,
niin herra pormestari silloin oli minun lämpimimpiä ja innokkaampia
puolustajiani. Ja nyt -- --?

_Pormestari_.

Asia on asia, hyvä neiti. Persoonalla ei ole mitään merkitystä.

_Neiti Kortman_.

Kiitoksia paljon! Minä huomaan sen.

(Torvisoittoa ulkona "Naisen ylistys".)

_Stobenius_.

Torvisoittoa pihalla, torvisoittoa! Mitä se merkitsee? (Menee ikkunalta
katsomaan.)

_Neiti Kortman_.

Musiikkia! Sen minä jo olin unhottaa. (Kaikki tulevat liikkeelle.
Samassa aloittaa toinen soittokunta "Napoleonin marssia" ja molemmat
kappaleet sekaantuvat yhteen hirveään sekamelskaan.)

_Neiti Kortman_.

Jumalani! Molemmat yhtaikaa! Niitä täytyy kieltää.

_Stobenius_

(pitää korviaan ja huutaa).

Onko ne tulleet hulluiksi? Mitä varten ne soittavat yhtaikaa? Eikö
toinen voi odottaa siks' kuin toinen -- --! Juoskaa hakemaan poliisseja
-- paloruiskuja -- vettä -- vettä --!

(Musiikki vaikenee yhtäkkiä ja molemmat johtajat kornetit kädessä
töyttäävät sisään.)


Kahdeksas kohtaus.

_Entiset_. _Johtajat_.

_Ensim. Johtaja_.

Missä on neiti? Jassoo, tässä. Hyvää päivää! Minä olen
raittiussoittokunnan johtaja. Me tulimme teitä tervehtimään musiikilla.
Maisteri lähetti. Me tulimme ensin, mutta tuo suutari tuossa -- --

_Toinen Johtaja_.

Se on valhe, me tulimme ensin. Hyvää päivää! Mutta ennenkuin me ehdimme
-- nuotit kuin ei olleet reilassa -- niin tuo antaa merkin,
häväistäkseen meitä, vaikka me -- --

_Ensim. Johtaja_.

Sinä minua olet häväissyt. Aina sinä olet juonitellut minua vastaan.
Sinä olet puhunut kaupungilla että minä en ymmärrä musiikista mitään,
vaikka olin kaartissa ennenkuin sinä vielä --

_Toinen Johtaja_.

Ja sinä olet sanonut etten minä voi eroittaa allegrota andantesta ja
että minä otan polkat valssitahdissa ja valssit marssitempossa ja että
me soitamme falskisti ja ettei minulla ole korvaa sen verran että voin
sanoa mikä on dur ja mikä moll, vaikk'et itse voi eroittaa Porin marssia
Hollolan polskasta -- --

_Ensim. Johtaja_.

Se on helvetin valhe, sillä minä olen ollut musiikkikoulussa ja tunnen
harmoniiat, kontrapunktit ja intervallit. Mutta mitä sinä tiedät?
Sanoppas, mikä intervalli se on a -- e? Sanoppas, mikä se on -- --

_Toinen Johtaja_.

Sanoppas sinä missä äänilajissa menee Donauwellen.

_Ensim. Johtaja_.

Sanoppas sinä ensin mikä intervalli se on a--e. Sanoppas, jos tiedät --
sanoppas --!

_Toinen Johtaja_.

Minä en rupea sinun kanssasi turhia riitelemään, kun olet tyhmä pässi.
Minä tulin vaan ryökkynältä kysymään emmekö me saa soittaa ensin? Meitä
kun on tilattu ja siitä luvattu kymmenen markkaa ja -- --

_Ensim. Johtaja_.

Jassoo, te soitatte maksun edestä, se on juuri teidän kaltaistanne, se
on suutarin tapaista. Mutta me soitamme vapaaehtoisesti, jalossa
tarkoituksessa, asian vuoksi. Mutta mitä sinä siitä ymmärrät, viheliä
pikihousu --

_Toinen Johtaja_.

Suus kiinni!

_Ensim. Johtaja_.

Suus kiinni itse!

_Toinen Johtaja_.

Olenko minä pikihousu?

_Ensim. Johtaja_.

Olenko minä tyhmä pässi?

_Toinen Johtaja_.

Tyhmä pässi! (Lyö häntä torvella.)

_Ensim. Johtaja_.

Pikihousu. (Lyö torvellaan.)

_Pormestari_.

Kuinka te uskallatte, lurjukset! Vie ulos ne, vahtimestari!

_Stobenius_.

Ei, antakaa niiden olla, herra pormestari. Kukkotaistelu, hahaha!
(Samassa kun niitä viedään pois tulee Pölkkynen.)

_Toinen Johtaja_.

Kas, tuoss' on juuri se herra joka ryökkynän puolesta lupasi minulle
kymmenen markkaa. Minä tahdon maksua -- maksua -- --?


Yhdeksäs kohtaus.

_Edelliset_ (paitsi) _Juonas_ ja _Johtajat_. _Pölkkynen_.

_Pölkkynen_.

Antakaa anteeksi, herra professori, että tulen näin myöhään --
Hammastautini -- --

_Stobenius_.

Kenen kanssa minulla on kunnia -- --?

_Neiti Kortman_

(esitellen).

Pastori Pölkkynen.

_Stobenius_.

Ah, niin se oli oikein. Mutta te tulitte todellakin liian myöhään, sillä
tarkastus on jo lopussa. Olisi muuten ollut hauskaa tehdä tuttavuutenne
-- Sepä vasta oikein jesuitan näköinen mies. (Kääntyen deputationiin.)
Niin, hyvä herrasväki, tehtäväni on nyt suoritettu. Minä annan
protokollat hallitukselle, joka sitten antaa päätöksensä asiassa.
Minulla on kunnia, hyvä herrasväki! (Kumartaa.)

_Pormestari_.

Me kiitämme ja uskallamme toivoa että herra professori puoltaa
anomustamme. Meillä on kunnia. (Deputationi menee).

_Stobenius_.

Ja nyt, hyvät ystäväni, puuttuu ainoastaan että sanon jäähyvästiä teille
ja -- --

_Neiti Kortman_.

Herra professori, yksi sana vielä. Olisin pitänyt sanoa sitä aikasemmin,
mutta ei ollut minulla siihen tilaisuutta. Tahdon siis nyt sen tehdä.
Saan ilmoittaa että riippumatta siitä kuinka kouluhallituksen päätös
tulee kuulumaan, en enää aijo jatkaa kouluani. (Ottaa Pölkkysen käden.)
Tässä saan esitellä sulhaseni.

_Pölkkynen_

(huutaa).

Ei ei, Jumalan tähden, ei se käy laatuun -- ei millään muotoa -- --!

_Neiti Kortman_.

Mitä??

_Pölkkynen_.

Se -- se -- sen vuoksi vaan että -- kun palkka on niin pieni -- kun ei
kannata naineena elää täällä -- Kun -- kun -- Se oli tuota vekseliä,
jota, minä --

_Neiti Kortman_.

Mitä? Mitä te tarkoitatte??

_Pölkkynen_.

Minä -- minä _olen_ jo naimisissa. Vaimoni on siellä Hyrynsalmella ja --
-- Anteeksi Herran nimessä tämä kauhea erehdys -- --!

(Yleinen hämmästys.)

_Neiti Kortman_

(pitäen päätään molemmin käsin).

No, onko nyt maailma aivan ylösalasin! Kuka meistä tässä on mielipuoli,
minäkö vai -- --? (Raivoissaan Pölkkyselle.) Ulos heti täältä, roisto,
ulos! Ulos!! (Pastori hiipii ulos.) Niin, naurakaa nyt, hyvä herrasväki,
nythän Sanny Kortman on nolattu, eikö se ole hauskaa, hahaha! (vaipuu
istumaan.) Ai ai, päätäni! Naimisissa hahaha, naimisissa!

_Liisi_.

Täti täti, sinä olet sairas, sinä tarvitset apua -- --

_Neiti Kortman_

(nousee).

En suinkaan. Surkutella minua ei tarvitse. Nauraa saatte, mutta ei
surkutella, sitä en kärsi. Minä olen vaan ulosvihelletty näytteliätär,
joka huonosti on näytellyt osansa. (Työntää pois Liisin.) Anna minun
olla. (Aukaisee oven.) Tahdon olla yksinäni -- yksinäni kuin aina olen
ollut. (Menee horjuen ja sulkee oven.)

_Liisi_.

Täti täti, laske minua sisään. Jään sinun luoksesi -- en mene kotiin.
Ei, hän ei kuule minua.

_Stobenius_

(pienen äänettömyyden perästä).

Tjaa, hyvät ystävät, miksi nyt tämänlaatuiset tapahtumat kutsutaankaan?
Skandaali cause celebre -- niin mitä vaan tahdotte. Mutta myöntää
täytyy, ryhtiä hänessä on kaikissa tapauksissa. (Panee kokoon
paperinsa).

_Neiti Forslund_.

Voi voi kultaseni, näin minä nyt jään ilman paikkaa --!

_Lassinen_.

Ja nyt taas hakemaan ja hakemaan. Hitto vieköön! Ei minä kirjoitan
tuolle »Bon -- Bon» firmalle ja rupean sen agentiksi, sen teen.

_Stobenius_.

Jaa, hyvät naiset ja herrat, saan vaan kiittää hauskasta seurasta ja --
Mutta se on totta -- Neiti, te -- te siellä Kaisan silmillä -- Anteeksi,
en muista nimeä -- --

_Neiti Kauppila_

(lyhyesti).

Kauppila.

_Stobenius_.

Kauppila, aivan oikein. Minä pyydän että väliaikaisesti hoidatte
johtajattaren virkaa -- jos soveltuu?

_Neiti Kauppila_.

Kiitoksia! Koetan ansaita luottamustanne, herra professori.

_Stobenius_

(kumartaa ja panee hatun päähänsä).

Minulla on kunnia! (Menee. Kaikki seuraa häntä ulos, paitsi Liisi, joka
peräovelta kääntyy takaisin.)

_Liisi_.

Täti, täti! (Koputtaa ovelle.)

_Vuorela_

(tulee takaisin).

Neiti, sanokaa, saanko puhua teidän kanssanne pari sanaa? Se on pian
tehty. Ainoastaan yhden kysymyksen tahdon teille esittää, jos saan?

_Liisi_.

Ei ei, minun täytyy mennä tädin luo -- --

_Vuorela_.

Ovi on reikelissä, sen hyvin tiedätte ja ett'ette tuosta toisesta ovesta
pääse, siitä minä kyllä pidän huolta. -- Neiti Liisi, kuinka te raskitte
antaa minun olla tämmöisessä epätoivossa? Mitä varten te aina minua
pakenette? Neiti Liisi, vastatkaa: rakastatteko minua?

_Liisi_.

Ei nyt -- toinen kerta -- toinen kerta --

_Vuorela_.

Toinen kerta ja toinen kerta! Se ei tule milloinkaan, sen kyllä tiedän.
Epäilettekö minua ehkä? Naimaton olen -- papinkirja on minulla taskussa.
Ei, teidän täytyy nyt minulle vastata, muuten tulen minäkin tässä
hulluksi. Vastatkaa!

_Liisi_.

En tiedä. Kyllähän minä pidän teistä -- niin kovin paljon! Enkä minä
tahdo että kukaan minun tähteni -- tulisi -- hulluksi.

_Vuorela_

(ottaa hänet syliinsä).

Liisi, se on siis totta, sinä rakastat minua! Liisi, rakas pikku
Liisini, nyt sinä vihdoinkin olet omani!

(Esirippu putoaa).





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Sanny Kortmanin koulu - Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home