Title: Sulhasen luona - Yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä
Author: Kiljander, Robert, 1848-1924
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Sulhasen luona - Yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä" ***


SULHASEN LUONA

Yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä


Kirj.

R. KILJANDER


Ensimmäisen kerran julkaissut
Yrjö Weilin & Kumpp., Helsinki, 1910.



HENKILÖT:

VIHTORIIN, kauppias.
KALLE, hänen apulaisensa.
PUMMI, nimismies.
TYYNE, hänen veljensä tytär.
SILTAVOUTI.
OSTAJIA.

Tapaus maalla.



Siististi sisustettu huone. Oikealla sohva, jonka edessä on pöytä.
Vasemmalla kirjoituspöytä konttorikirjoineen. Seinällä hintaluetteloja,
muita papereita ja suuri avain. Vinoon nurkassa oikealla vaatekaappi
(_Huomaa_: Kulissi.) Perällä ovi, joka on auki ja vie puotiin, josta
näkyy osa tiskistä ja hyllyistä. Vasemmalla perällepäin avonainen
ikkuna, josta pilkistää kesäinen maisema. (Oikea ja vasen luetaan
näyttämöltä).



ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    KALLE. (sitten): Ostajia.

KALLE. (torkkuu sohvassa sanomalehti kädessä ja mutisee unissaan
epäselviä sanoja; sitten kovemmin): Tyyne, Tyyne, elä mene, kultaseni
-- ei tänne tule ketään -- minulla on niin paljon sinulle puhumista --
Tyyne! (Sanomalehti putoaa hänen kädestään, hän herää ja pyyhkii
silmiään): Helkkarissa, kun nukuin! Onkohan sinne sill'aikaa tullut
ihmisiä puotiin? (Kiirehtii ovelle katsomaan). Ei ketään. No, samapa
se, eihän siellä olekkaan mitään myytävää. -- Näin niin hauskaa unta.
Tyyne tuli minua tervehtimään. »Elä sure, Kalle», hän sanoi, »kyllä
minä tulen omaksesi, en välitä setä Pummin kiellosta, tulin nyt vaan
sinua suutelemaan.» »Elä mene», huusin minä, »ei tänne tule ketään
ihmistä, kauppias on kaupungissa.» Mutta hän vaan viittasi kädellään ja
juoksi nauraen pois. -- Voi, voi, jos tuo uni kerran toteutuisi, jos
minä saisin hänet -- --! (Pieni tiuku soi ulkopuolella). Nyt sinne tuli
joku.

    (Menee puotiin.).

VANHA AKKA (ilmestyy tiskin taakse; niiaa): Hyvää huomenta, hyvää
huomenta! Mitäs Kalle herralle kuuluu? Saisinko neljänneskilon kahvia
ja puoleksi sokeria? Onpa tänään siunattu helle! Ohhoh!

KALLE. Huomenta, huomenta! No, kuinkas se Höpsälän muori jaksaa? Hyvin
tietysti. Jassoo, vai kahvia ja sokeria? Mutta kun sattui niin
hullusti, ettei meillä nyt niitä ole. Loppuivat juuri. Mutta huomenna
tulee -- tulee monta, monta säkillistä. Eikö muori tahtoisi pompommeja,
niitä meillä kyllä on.

AKKA. Sepä ikävätä, sepä ikävätä. En välitä pompommeista. Tulen sitten
huomenna. Herran haltuun, Herran haltuun!

    (Niiaa ja poistuu).

KALLE (tulee sisään): Vai huomenna! Paljon kiitoksia! Huomenna voi
puoti jo olla suljettu, jos oikein pahasti käy. Mutta mitä minä sitä
ajattelen, sehän ei olisi mikään yllätys. Kunhan nyt vaan saisin tavata
Tyynen ja kertoa hänelle unestani, mutta se peevelin Pummi vahtii häntä
kuin Kerberus. Voi sitä köyhyyttä sentään! (Tiuku soi.) -- No, nyt
sinne taas joku! Mikä niitä nyt riivaa, ettei saa rauhassa omia
asioitaan miettiä!

    (Menee puotiin, jonne tiskin taakse samassa ilmestyy:)

VANHA TALONPOIKA. Päivää!

KALLE. Päivää, päivää! Kas kun Isontalon isäntäkin on liikkeellä tässä
hikisessä ilmassa! No, mitä sinnepäin kuuluu?

TALONPOIKA (sylkäisee): Kiitos! Eipä erinäistä. Pikanelliä tässä olisi
niinkuin tarpeen.

KALLE. Vai pikanelliä! Ahaa, vai pikanelliako? Jaa, jaa. Mutta nyt tuli
isäntä niinkuin vähän sopimattomaan aikaan. Ajatelkaapas sitä, kun
juuri tänään kaikki pikanelli loppui, tyystin loppui.

TALONPOIKA. Eikö ole pikanelliä. Mikä kauppa se on, jossa ei ole
pikanelliä! Hyvästi sitten!

KALLE. Mutta eikö saa olla mitään muuta? Eikö isäntä huoli
pompommeista?

TALONPOIKA. Pompom -- --! Menkää hiiteen!

    (Poistuu.)

KALLE (tulee sisään): Niin, semmoistahan tuo nyt on. Eihän meillä enää
ole muuta kuin pompommeja, vesirinkuloita ja muutamia tyhjiä
sikarilaatikoita. Ja kumminkin kauppias on reipas ja hauska mies,
vaikka tämä maalle muuttaminen oli häneltä tyhmä yritys. Saa nyt nähdä,
voiko hän mitään hommata tuolla kaupungissa, hänellä on suuria tuumia.
Mutta mitä tuo kaikki minua liikuttaa? Koetanpas, jos uudestaan
nukkuisin ja näkisin jatkon siihen kauniiseen uneen. (Istuutuu
sohvaan). Rupean laskemaan, niin nukun pikemmin. Yksi -- kaksi -- kolme
-- neljä -- viisi -- -- -- (Tiuku soi). No kuka perhana nyt taas sinne
puotiin! Kyllä minä sen pian sieltä lähetän menemään. (Juoksee
puotiin). Ah, mitä näen minä! Onko se mahdollista! Tyyne!



TOINEN KOHTAUS

    Tyyne. Kalle.

TYYNE (Puodissa): Oletko yksin?

KALLE. Yksin, yksin. Tule sisään, tule sisään!

TYYNE. En uskalla -- jos joku näkisi.

KALLE. Ei meitä kukaan näe, tule nyt -- kauppias on poissa.

TYYNE. Tiedän sen, mutta -- --

KALLE. Kas niin! Sinun täytyy! (Vetää häntä sisään ja halailee häntä.)
Tyyne kultaseni, kuinka sinä teit minut sanomattoman iloiseksi! Minä
näin juuri unta, että tulit tänne minun luokseni. Ja uni heti toteutui!
Mikä odottamaton onni!

    (Suutelee häntä).

TYYNE. Niin, kuulehan! Setä meni virka-asioille siltavoudin kanssa. Hän
kehuu vielä tänään ottavansa kiinni tuon suuren varkaan, joka kuuluu
liikkuvan seudullamme. Koska eivät muut ole onnistuneet häntä
vangitsemaan! Sinä tiedät, kuinka hän voi kerskata. Minua hän ankarasti
komensi olemaan kotona. Hyvä juttu, ajattelin minä, ja kun hän oli
mennyt, pujahdin takaportista ulos, kävelin tänne kirkonkylään,
ajatellen että ehkä minä sattumalta tapaisin sinut maantiellä,
kurkistin puodin ovesta, oliko siellä ostajia, ja kun se oli aivan
tyhjä, niin päätin kun päätinkin tehdä sinulle pienen kepposen, kun ei
oltu tavattu niin moneen aikaan.

KALLE. Ei sitten kun toissa päivänä. Mutta istu nyt kultaseni!

    (Vie hänet sohvaan.)

TYYNE (istuutuu): Vai tämäkö se nyt sitten on sinun huoneesi? Niin
hauska ja nätti! Ja niin kaunis näköala ikkunasta!

KALLE. Niin, siinä minä usein seison ja katselen teidän taloonne päin.
Katsos, sieltä näkyy savupiiput suurten koivujen yläpuolelta! Ja
silloin minä aina ajattelen sinua, että mitähän sinä nyt tällä hetkellä
toimiskelet? Luetko, istutko pianon ääressä vai hoidatko kukkiasi?

TYYNE. Entäs jos juuri par'aikaa aamiaispöydässä popsisin viilipyttyä,
ha, ha, ha! -- Mutta sinä sanoit, että näit minusta unta?

KALLE. Niin -- --. Mutta enkö saa tarjota sinulle jotain? Meillä kyllä
ei ole tässä juuri mitään, kun ei ole omaa huushollia, mutta ehkä
tahtoisit pompommeja?

TYYNE. Kiitos, en nyt välitä! Minun täytyykin heti mennä.

KALLE. Niin, minä näin unta, että seisoit tässä minun edessäni. Ihka
elävänä, kuin tuossa nyt, ja niin iloisena ja säteilevänä. Ja sitten
sinä suutelit minua.

TYYNE. Nyt sinä narraat!

KALLE. En jumaliste, aivan vissiin! Ja sitten sinä puhuit minulle niin
kauniisti.

TYYNE. Mitä minä sitten puhuin?

KALLE. Tuosta meidän tulevaisuudestamme. »Setä Pummi on kyllä meidän
rakkauttamme vastaan», puhuit sinä »ollen itse varakas tahtoo hän
naittaa minut, kasvattinsa, rikkaalle miehelle, luullen että hän sillä
tavoin tekee minut onnelliseksi, mutta olemmehan nuoria, voimmehan
odottaa eikä setä ikuisesti voi vastustella», sanoit sinä. »Ja saat
nähdä», sanoit, »että asiat kyllä selviävät nopeammin kuin voimme
ajatellakaan.» Niin sinä puhuit, kultaseni.

TYYNE. Ja miks'ei se niin voi käydäkin?

KALLE. Niin, aina sinä katselet elämää niin valoisalta kannalta.
Mutta ennenkuin minä saan semmoisen paikan, että voimme mennä yhteen,
niin -- --.

TYYNE. Niin mitä?

KALLE. Niin, sehän juuri on minun suurin suruni. Eikö sinun rakkautesi
sill'aikaa laimene ja etkö sinä kyllästy minuun?

TYYNE. Niin, eipä sitä niin varmaan tiedä.

KALLE. Kun en ulkonäöltänikään ole mitään -- --.

TYYNE. Aivan oikein, on niitä komeampiakin miehiä.

KALLE. Ja kun muutenkin olen aivan mitätön.

TYYNE. Tyhmä sinä nyt ainakin olet, enkä minä (Nousee) noita vanhoja
lorujasi enää viitsi kuunnella -- --.

KALLE. Elähän, elähän! Anna nyt anteeksi! Mutta kun minä rakastan sinua
niin paljon, niin -- --. Annathan sinä anteeksi?

TYYNE. En suinkaan.

KALLE. Mutta tällä kertaa.

TYYNE. Lupaatko sitten, ettet enää puhu tuommoista, sillä pitäisihän
sinun tuntea Tyynesi. Lupaatko?

KALLE. Lupaan, lupaan, kultaseni.

TYYNE. No, olkoon menneeksi sitten, mutta se onkin viimeinen kerta,
sinä parantumaton poika! Ja nyt minä kerron sinulle jotain hauskaa. Kun
tänä aamuna heräsin, niin olin niin sanomattoman iloinen ja onnellinen,
en tiedä ollenkaan mistä syystä. Ja kun aukaisin ikkunan ja linnut
visertelivät kuin hullut ja kukat ikkunan alla tuoksuivat kuin
paratiisin yrttitarhassa, niin sain semmoisen selvän aavistuksen, että
meille vielä tänään tulee tapahtumaan jotain hyvin hauskaa ja
odottamatonta, ja luotan varmaan siihen, että ennenkuin päivä on
lopussa, niin saamme toisemme.

KALLE. No, sitten minäkin siihen luotan.

    Laulu n:o 1. Duetto
    Sävel: »En voi sua unhoittaa poijes».

KALLE ja TYYNE.

    Vaikk' oisikin maailma nurja
    Elä, ystäväin, sure vaan.
    Meill' onhan lempemme nuori.
    Usko onneen suotuisaan.

KALLE.

    Jos mull' ois rikkautta
    Ja kaikki kalliit aarteet maan,
    Niin silloin, armahani,
    Sun kietoisin ma purppuraan.

KALLE ja TYYNE.

    Vaikk' oisikin maailma nurja j.n.e

       (Tiuku ulkopuolella soi).

TYYNE. Mutta kuule, eiköhän sinne tullut ihmisiä puotiin! Jestas, jos
minut huomaavat!

KALLE. Ole huoleti, eihän ne tänne sisään tule.

TYYNE. Pane ovi kiinni, pane ovi kiinni!

KALLE (mennessään): Ole nyt vaan aivan levollinen. Kyllä ne pian sieltä
lähtee.

    (Sulkee oven.)

TYYNE (yksin): Hyi, kun rupesi peloittamaan! Olinpa kerrassaan
varomaton, kun tänne tulin. Ajatteleppas, jos se olisi kauppias, joka
tulee kotiin kaupungista! (Kuuntelee ovella.): Taivas, se on sedän
ääni!

KALLE (tulee takaisin): Nyt on piru merrassa! Se on setäsi! Hän tulee
sisään -- hän tahtoo puhutella minua virka-asioissa -- hänellä on
siltavouti mukanaan. Kauhistus, mitä nyt on tehtävä!

TYYNE. Eikä täällä ole kuin yksi ovi! Minä hyppään ulos ikkunasta.

KALLE. Se on liian korkealla. Sinun täytyy piiloutua johonkin. Tuonne
pöydän alle -- Ei, tänne sohvan taa --. Ei, nyt minä tiedän! Tule
tänne, pistän sinut tuohon kaappiin. Pian pian!

    (Aukaisee kaapin.)

TYYNE. Mutta jos minä siellä tukehdun?

KALLE. Joutavata, eihän se kestä kuin muutamia minutteja -- eihän hän
kauan viivy -- --.

TYYNE (kaapissa): Täällä haisee pahalta -- --.

KALLE. Minun rasvanahkasaappaani ne vaan. (Sulkee kaapin oven.) Kas
niin! Ole nyt hiljaa kuin hiiri. Pian minä sinut pelastan. (Pistää
avaimen taskuunsa ja menee aukaisemaan peräovea). No, tämäpä nyt vasta
helkkarin moinen sattuma! -- Herra vallesmanni on niin hyvä ja astuu
sisään.



KOLMAS KOHTAUS

    Pummi, Siltavouti, Kalle ja Tyyne (kaapissa).

PUMMI (vanhahko mahtavan näköinen mies, virkapuvussa ja ritarimerkki
rinnassa): Te sanoitte siis, että kauppias ei ole kotona. Niinkö?

KALLE (aina kohteliaasti): Ei ole, ei ole -- hän on kaupungissa.

PUMMI. Luulin kuulleeni ääniä täältä. Mutta en minä ketään näe.

KALLE. Minä täällä vain itsekseni puhuin, kun järjestin täällä herra
vallesmannia varten. Olkaa hyvä ja istukaa, olkaa hyvä ja istukaa!

PUMMI. Minä tulen tässä viran puolesta.

KALLE. Terve tultua, terve tultua.

PUMMI. Hm! Ja koska kauppias itse on poissa, niin minä siltavoudin
läsnäollessa näytän teille tämän paperin. Lukekaa!

KALLE (ottaa paperin vastaan): Mitä tämä on?

PUMMI. Lukekaa!

KALLE (lukee hiljaa mutisten): Kuvernööri -- läänissä --
Kansallispankin -- laillisen voiman -- 1,650 markkaa -- --.

PUMMI (itsekseen, sillä aikaa kun KALLE lukee): Jassoo, tuo se nyt on
se junkkari, joka aikoo veljentyttäreni viedä? Mikä röyhkeys! Mutta
siitä tulee niksi. Sen vannon, niin totta kuin olen Aleksander Napoleon
Pummi! (Ääneen Kallelle) No?

KALLE. Tämähän on 1,650 markan uloshakemus.

PUMMI. Niin onkin. Onko kauppias puhunut teille siitä mitään?

KALLE. Eikä ole.

PUMMI. Onko teillä kassassa rahaa sen lunastamiseen?

KALLE. Ei ole, mutta kauppias sanoi, että hän tuo rahaa tullessaan.

PUMMI. Tuo rahaa! Kiitoksia paljon! Kyllä minä hänet tunnen. -- Siis ei
ole?

KALLE. Ei ole kuin puotilaatikossa muutama markka.

PUMMI. No, sitten on omaisuus pantava takavarikkoon. Siltavouti astuu
esille.

SILTAVOUTI (vanhanpuoleinen mies hänkin, laiha ja nöyrä): Niinkuin
herra vallesmanni ja ritari käskee.

KALLE. Mutta mitä kauppias sanoo, kun hän tulee kotiin?

PUMMI (joka on mennyt papereineen kirjoituspöydän luo): Mitä hän sanoo!
Enkö minä ole täällä korkean esivallan puolesta? (Lyö nyrkkinsä
pöytään): Enkö ole, mitä?

KALLE. Pyydän anteeksi, pyydän anteeksi.

PUMMI (kynä kädessä siltavoudille): Ryhdytään toimeen. Kuinka monta
tuolia?

SILTAVOUTI. Yksi, kaksi, kolme -- kuusi niitä näkyy olevan.

PUMMI (kirjoittaen): Eheät?

SILTAVOUTI. Tästä yhdestä on topninki vähän näkyvissä.

PUMMI. Hyvä, eteenpäin!

SILTAVOUTI. Sohva ja pöytä.

PUMMI. Kunnossa?

SILTAVOUTI. Kyllä. Pöytä ontuu vähän toiselta jalalta.

PUMMI. Enemmän!

SILTAVOUTI. Kirjoituspöytä ja samaten tuoli, jossa herra vallesmanni ja
ritari suvaitsee -- --.

PUMMI. Jahah! Onkohan näissä lootissa mitään? (Vetää ne auki.) Tyhjä
paperossilaatikko ja naisen kuvakortti. Ei mitään muuta! No, mitä
vielä?

SILTAVOUTI. Vaatekaappi.

KALLE (itsekseen): Kaappi!

PUMMI. Kunnossa?

SILTAVOUTI. Kunnossa.

PUMMI. Avatkaa ovi! Mitä siellä on sisällä?

KALLE (itsekseen): Herrajestan!

SILTAVOUTI. Jahah -- mutta avain on poissa.

PUMMI (Kallelle): Missä on avain?

KALLE. En -- en tiedä. Kai se on kauppiaalla.

PUMMI. Tiedättekö, mitä siellä on sisällä?

KALLE. E-e-eihän siellä mitään ole!

PUMMI. Eikö kauppiaalla siis ole mitään pitovaatteita. Ei suinkaan hän
niin ilman voi olla?

KALLE. Jaa -- niin -- niin, pitovaatteita? Luulin, että tarkoitatte
-- niin, kyllähän siellä.

PUMMI. Mitenkä te niin kummalliselta näytätte? Mikä teitä vaivaa?

KALLE. Olenko minä kummallisen näköinen? No, kun minä suren sitä
kauppiaan onnettomuutta -- kun hän on minun paras ystäväni ja kun hän
aina on ollut minulle niin hyvä -- --.

PUMMI. Niin, semmoistahan se on tässä nykyisessä maailmassa. Miksi elää
niin iloisesti? Toista se oli minun nuoruudessani, silloin tiesi
jokainen elää kukkaronsa mukaan. (Siltavoudille:) No, koska ei löydy
avainta, niin pannaan kaappi sinettiin.

    (Ottaa esille lakkaa ja sinetin.)

KALLE. Mitä?!

PUMMI. Niin, sehän on lain mukaan, ettekö sitä tiedä?

KALLE. Mutta sehän on mahdotonta!

PUMMI. Mikä on mahdotonta? Teillä näkyy olevan surkea tietämättömyys
laista ja oikeudesta, nuori mies.

KALLE. Mutta kuulkaapas -- antakaa, kun minä selitän teille.

PUMMI. Olkaa siinä! Te vaivaatte meitä virantoimituksessamme.

    (Menee siltavoudin kanssa, joka sill'aikaa on sytyttänyt
    kynttilän, kaapin luo, jota panevat sinettiin.
    Huom! Tämä toimitus on tehtävä jokseenkin nopeasti.)

KALLE (kävelee edestakaisin etunäyttämöllä; itsekseen): Taivas
varjelkoon aivojani! Mitä nyt on tehtävä? Tunnustanko hänelle kaikki ja
pyydän anteeksi? Estänkö hänet väkivallalla? Sanonko, että siellä on
helvetinkone, joka räjähtää? (Jyrkästi:) Herra vallesmanni!

PUMMI (kääntyy): Mitä?

KALLE (tavallisella äänellä taas): Herra vallesmanni, jos tietäisitte
-- jos voisitte aavistaa --!

PUMMI. Mitä sitten?

KALLE. Ei mitään -- ei mitään. (Itsekseen). Enhän minä voi mitään
sanoa.

PUMMI. Hassu mies!

SILTAVOUTI. Niinkuin herra vallesmanni ja ritari suvaitsee sanoa.

PUMMI. No kas niin, nyt kaappi on sinetissä. Ja sitten menemme
makasiinia inventeeraamaan. Missä on makasiinin avain?

KALLE. Se riippuu tuolla seinällä. Minä tulen heti perästä.

PUMMI. Hyvä! Siltavouti seuraa!

SILTAVOUTI (tekee kunniaa oven pielessä ja menee sitten.)



NELJÄS KOHTAUS

    Kalle, Tyyne.

KALLE (koputtaa kaapin ovelle): Tyyne, nyt me olemme hukassa.

TYYNE (kaapissa): Minä kuolen kauhistuksesta! Minun täytyy päästä pois
millä tavalla tahansa!

KALLE. Se ei ole mahdollista.

TYYNE. Riko sinetti!

KALLE. En uskalla. Siitä on suuri edesvastaus.

TYYNE. Pitääkö minun sitten kuolla tänne nälkään?

KALLE. Onko sulla siellä hyvin paha olla?

TYYNE. Täällä on niin huono haju. Olen monta kertaa aikonut aivastaa.

KALLE. Elä Herran tähden!

TYYNE. Kas niin, päästä pois nyt minut. Lyö vaikka kaappi rikki, mutta
ulos minä tahdon (Jyskyttää ovea.) Kalle!

KALLE. Rauhoitu nyt, kultaseni, rauhoitu! Täytyy keksiä joku keino.

TYYNE. No, keksi, keksi sitten pian!

KALLE. Niin, niin -- esimerkiksi -- esimerkiksi -- --. Etkö sinä voisi
minua auttaa?

TYYNE. Kuule, minä tiedän! Sinun pitää narrata setä aukaisemaan. Sano,
että täällä on sinunkin omaisuuttasi, jota sinä tahdot sieltä pois.
Sano niin.

KALLE. Ja niinhän siellä onkin. Mutta silloinhan hän huomaa sinutkin?

TYYNE. Se on sitten sinun asiasi. Pääasia on vaan, että sinetti tulee
pois.

KALLE. Voi, Tyyne kultaseni, minnekkä me nyt olemme joutuneet!

    Laulu n:o 2. Duetto.
    Sävel Fredmanin epistola:
    »Jo ma luulen, uskon sen sull' on vuoro, veikkonen.»

KALLE.

    Oo nyt hiljaa hetkinen
    Kyllä kohta aukaisen,
    Hyvin menee, minuun luota,
    Vuota, vuota
    Hetkinen.

TYYNE.

    Sydän lyö ja pamppailee!
    Kuinka käydä mahtanee?
    Entäs jos ma aivastankin,
    Molemmankin
    Kauhuun saan!

KALLE. Kyllä sinut Tyyneni pois pian lasken.

TYYNE. Laske, laske!

KALLE. Luota minuun vaan.

KALLE (laulun jälkeen): Hiljaa, hän tulee takaisin! Elä nyt vaan
liikahda. Koetan parastani.



VIIDES KOHTAUS

    Pummi, Kalle ja Tyyne.

PUMMI. Hm! Ei maksanut vaivaa. Eihän siellä makasiinissa ollut muuta
kuin rikkinäinen polkupyörä. Kaunis pesä!

KALLE. Kuulkaapas, herra vallesmanni. Minulla olisi teidän kanssanne
vähän puhumista eräästä -- eräästä ikävästä asiasta.

PUMMI. No, mitä nyt?

KALLE. Kun minun saappaani jäivät tuonne kaappiin.

PUMMI. No, mitä sitten?

KALLE. Nyt nekin tulivat takavarikkoon, vaikka ne eivät kuulukaan
kauppiaalle.

PUMMI. Mitä minä siihen voin?

KALLE. Minä tarkoitan, että jos herra vallesmanni ottaisi pois
sinetin siksi, että minä ne sieltä saisin -- minä tarvitseisin ne
välttämättömästi tänään.

PUMMI. Ei niitä kruunun sinettejä niinkään poisteta. Ja mitä hyötyä
siitä olisikaan? Eihän teillä ole avainta?

KALLE. On minulla -- --. Niin, se tahtoo sanoa -- ehkä löytäisin
jostakin laatikosta semmoisen, joka sopisi -- --.

PUMMI. Onko teillä sitten avain, vai eikö?

KALLE. Eihän minulla, mutta jos täältä --

    (On hakevinaan.)

PUMMI (itsekseen): Tuo mies tuntuu minusta sangen epäiltävältä
(Ääneen:) Kuulkaapas herra, jos teillä on jotain vehkeitä isäntänne
kanssa, niin minä edeltäpäin varoitan teitä. Muistakaa, että minä en
ole mikään semmoinen mies, jonka kanssa voi leikkiä. Minä olen
Aleksander Napoleon Pummi, tietäkää se.

KALLE (hakien): Ei suinkaan -- kuinka se tulisi kysymykseenkään -- --.
Mutta täytyyhän minun pelastaa omani.

PUMMI. Niin, minä sanon vaan. Ja kuunnelkaa sitten, mikä mies minä
olenkin:

    Laulu n:o 3. Soolo.
    Sävel: Kaunis Helena; Kuninkaitten kupletit.

PUMMI.

    Täss' on se mahtava Pummi, mahtava Pummi, mahtava
        Pummi, aina pelvoton,
    Niin, aina pelvoton.
    Kaikk' kansa minua pokkaa, niiaa ja pokkaa, pokkaa ja
        niiaa, niinkuin oikein on,
    Niin, niinkuin oikein on.
    En vierellä kuvernöörin e'es jää varjohon.
    Täss' on se mahtava Pummi, mahtava Pummi, mahtava
        Pummi aina pelvoton.

    Ja kaikki rosvot ja varkaat, rosvot ja varkaat, rosvot ja
        varkaat yks' kaks' vangitsen,
    Niin, yks' kaks' vangitsen.
    Yöt, päivät heitä ma nuuskin, heitä ma nuuskin, heitä
        ma nuuskin, koskaan uuvu en,
    Niin, koskaan uuvu en.
    Ja keittäjät viinan talteen vien kuin huviksen:
    Ja kaikki rosvot jne.

    Sen vuoksi pääsiäislahjaks, pääsiäislahjaks, pääsiäis-
        lahjaks sain tään tähtösen.
    Niin, sain tään tähtösen.
    Niin, tässä on stanislafka, on stanislafka, on stanislafka,
        josta ylpeilen,
    Niin, josta ylpeilen.
    Ei palkatta koskaan jää mies virkaintoinen.
    Sen vuoks' jne.

PUMMI. No, löydättekö sieltä avainta.

KALLE. Kyllä, tässä se nyt on.

PUMMI. No, samapa se. Olkoon menneeksi sitten. Sitä parempihan se
onkin, niin saadaan samassa kirjoittaa ylös, mitä siellä on sisällä.
Mutta passaakohan se? (Ottaa pois sinetin.) Antakaa se tänne.

KALLE. Niin, avain -- --.

PUMMI. No!

KALLE. En -- en tiedä varmaan, jos se oikein sopii -- --.

PUMMI. Antakaa tänne vaan, niin koetetaan.

KALLE. Kyllä minä itsekin -- (Koettaa avainta.) Kovassa näkyy olevan.
Mutta ehkä vallesmanni on hyvä ja istuu sill'aikaa, kun minä -- --.

PUMMI. Istua! Mitä varten?

KALLE. Se ehkä silloin onnistuu minulta paremmin -- --.

PUMMI. Mitä joutavata! No, aukeaako se vai ei?

KALLE. Ei -- eihän se siltä tunnu.

PUMMI. No, semmoisia tyhmyyksiä! Sitähän minä ajattelinkin! Nyt minulla
taas on uusi vaiva. Missä sinetti?

KALLE (neuvotonna): Herra vallesmanni! Kuulkaa, herra vallesmanni -- --

PUMMI (rupeaa asettamaan sinettiä paikoilleen): Jahah!

KALLE. Herra vallesmanni, minun täytyy päästä tuohon kaappiin.

    (Katsoo häntä julmistuneen näköisenä).

PUMMI (säikähtyen): Mitä siellä sitten on kaapissa?

KALLE. Siellä on -- siellä on -- --. Ah, minä tulen hulluksi!

PUMMI. Mi-mikä teitä oikeastaan vaivaa!

KALLE. En tiedä itsekään -- -- hermoni. (Katsoo taas karsaasti Pummia.)
Kuulkaapas, herra vallesmanni!

PUMMI. No, no, minä kuulen.

KALLE. No, ei mitään erinäistä. (Kohteliaasti:) Kuulkaapas, olkaapas
hyvä ja katsokaa sill'aikaa ulos tuosta ikkunasta, kun minä vielä
koetan avata, silloin se varmasti onnistuu -- --.

PUMMI (ärjäsee): Mitä hittoa siellä on kaapissa? Avatkaa se heti,
muuten minä -- --!



KUUDES KOHTAUS

    Vihtoriin, entiset (viimein) ostajia.

VIHTORIIN (nuorenlainen, iloinen ja reipas mies): Halloo! Eikö täällä
ole ketään ihmistä koko talossa? -- Kas setä! Päivää! (Nyökäyttää
Kallelle.) Päivää, Kalle! Terveisiä kaupungista!

KALLE (itsekseen): Nyt kauppiaskin! Se vaan puuttui!

VIHTORIIN. No, mitä tänne muuten kuuluu? Hauskaa nähdä setääkin joskus!

PUMMI (ankarasti): Eipä niinkään hauskaa, luulen minä. Olen tässä
virka-asioissa.

VIHTORIIN. Sitä hauskempi, sitä hauskempi!

PUMMI. Olen tässä viran puolesta, niinkuin jo sanoin, ja koska et itse
ollut kotona, kun tulin, niin aloitin toimitukseni apulaisesi
läsnäollessa. Tunnetko tämän paperin?

VIHTORIIN (ottaa vastaan ja tarkastaa): Kyllä ymmärrän yskän.

PUMMI. No, mitä sinä siihen sanot, poikaseni? Onko sulla siihen
vastaavaa?

VIHTORIIN (ottaa lompakkonsa esille): En tiedä, riittäneeköhän tuo.

PUMMI. Tavarata sinulla ainakaan ei ole, sen ikävän huomion olen juuri
täällä tehnyt.

VIHTORIIN. Mutta eikö puhdas raha kelpaa? Eiköhän tuossa pitäisi olla?

    (Antaa rahaa.)

KALLE (itsekseen): Hänellä on rahaa!

PUMMI. Mutta mistä -- --?

VIHTORIIN. Asiat ovat muuttuneet, asiat ovat muuttuneet, setä hyvä.
Onko se oikein?

PUMMI. Oikein on. No, anna nyt sitten anteeksi, mutta viran
puolesta -- --

VIHTORIIN. Ei mitään, ei mitään, kyllähän minä sen ymmärrän. No, onko
sedälle mitään tarjottu? Etkö edes ole tarjonnut tupakkaa, Kalle.

KALLE. En -- en ole muistanut -- --.

VIHTORIIN. No, kuinka sinä olet noin surullisen näköinen? Oletko
sairas?

KALLE. En -- en -- mutta -- --.

PUMMI. Tuo nuori herra on koko ajan esiintynyt niin omituisesti, että
mätäkuu varmaan on mennyt hänen päähänsä. No, se ei kuulu minuun. Ja
koska nyt toimitukseni on lopussa ja rahat maksettu, josta onnittelen
sinua, niin ei muuta kuin että lähden, sillä minulla on vielä tänään
paljon hommia. Tuo suuri rosvo, josta tiedät -- --.

TYYNE (aivastaa kaapissa).

VIHTORIIN. Mitä? Kuka aivasti? Sinäkö se olit, Kalle?

KALLE. En, en --. Joo, minähän se olin, minähän se olin --.

VIHTORIIN. Merkillistä? Kuului kuin kauvempaa. Vai niin, sedän täytyy
siis mennä tuota rosvoa jahtaamaan. Olette kai jo hänen jäljillään?

PUMMI. Olenko? Sitten et tunne ukko Pummia! Kaikki on valmiina hänen
kiinniottamistaan varten. Miehiä ko-koonkutsuttu, metsä saarrettu,
puuttuu vain, että minä itse saavun.

VIHTORIIN. Mutta jos hän on asestettu -- jos hän ampuu?

PUMMI. Ei minua ammuta, ei ne uskalla. Menen vaan suoraan hänen
lymypaikkaansa, lyön häntä olkapäälle, katson häntä silmiin -- noin
(Mulkoilee) ja sanon: kas niin, seuraappas minua kauniisti lukon
taakse, ystäväni!

KALLE (itsekseen): Lukon taakse! Ah, nyt minä tiedän, nyt minä tiedän!

VIHTORIIN. Niin, kyllä setä on semmoinen pöpö, että -- --.

TYYNE (aivastaa).

VIHTORIIN. Mitä riivattua! Sinäkö taas, Kalle, vai -- --?

KALLE (itsekseen): Nyt rohkeutta vaan! (Ääneen:) Ei se tuli kaapista.

PUMMI ja VIHTORIIN. Kaapista! Kuka kaapissa on?

KALLE. Niin, kuulkaapas nyt, kun minä kerron. Se on kauhea juttu! Juuri
kun istuin täällä kaikessa hiljaisuudessa, niin täyttää ovesta
mustapartainen mies kiiluvine silmineen ja revolveri kourassa. »Pummi
on minun kintereilläni, piiloita minut, nuorukainen», huutaa hän, »tahi
olet kuoleman oma!» Vavisten säikähdyksestä aukaisen kaapin oven ja
työnnän hänet sisään ja hän uhkaa vielä, että »jos vaan ilmaiset minut,
sinä jeeveli, niin ensimmäiseksi sinä saat kuulan pääkalloosi ja --»

VIHTORIIN. Mitä helkkarissa sinä tuossa lörpöttelet -- --?

PUMMI (vavisten): O-o-onko se mahdollista -- --!

KALLE. Niin, herra vallesmanni kyllä ymmärtää. Senvuoksihan olin niin
peloissani, senvuoksihan en uskaltanut avata. Mutta minä olen keksinyt
keinon millä tavalla me hänestä -- --.

VIHTORIIN. Mitä tyhmyyksiä tämä on! Olkoon siellä mitä tahansa, niin
kyllä minä -- --.

PUMMI. Herra Jumala, elä liikahda! (Kallelle:) Te olette keksinyt
keinon, sanotte -- --.

VIHTORIIN. Minä luulen, että setä vapisee. Se uljas Pummi! Hahahaa!

PUMMI. Elä naura, tämä on tosiasia -- tämä on tosiasia -- --.

KALLE. Niin, minä olen ajatellut näin. Me laskemme hänet menemään, emme
ole häntä huomaavinamme. Kun minä aukaisen kaapinoven, niin kääntyvät
herrat poispäin ja hän pujahtaa tiehensä ja me pääsemme koko miehestä.
Eikö se ollut oiva ajatus?

PUMMI. Mutta jos hän mennessään ampuu meitä selkään -- --?

TYYNE (aivastaa).

PUMMI (hyppää ilmaan): Jestan! Se oli hän!

KALLE. Jos herrat siis nyt hyväntahtoisesti kääntäisivät selkänsä, niin
minä -- --.

PUMMI. Tule tänne, veli, minun viereeni! Tämä on viimeinen hetki
elämässäni, sen tunnen selvään!

KALLE (kaapin ääressä jännityksessä): Joko saan -- --?

VIHTORIIN (itsekseen): Kyllä minä tästä selvän otan (Ääneen:) Ann'
tulla vaan!

KALLE. Elkää nyt vaan katsoko! (Itsekseen:): Onnistukoon tai ei,
niin -- -- (Aukaisee oven.)

TYYNE (hiipii ulos sormi huulillaan.)

VIHTORIIN (kääntyy äkkiä): No, sun peijakas! Hahahaa!

PUMMI (kääntyy myös): Mi-mitä? Tyyne??

TYYNE. Setä hyvä -- elä nyt -- --.

    Laulu n:o 4. Kvartetto.
    Sävel: Fredman epistola »Knappt Jeppe hant ur gluggen gå in.»

PUMMI.

    Tuon uskalsitte saakeli soi!
    Nyt tuskin silmiins' uskoa voi,
    Jo kiukustani heti haljeten
    Saan halvauksen.

KALLE ja TYYNE.

    Oi, anteeks suokaa kerta nyt tää,
    Meill' yksin ain' on niin ikävää,
    Siit' toista päivää on, kun tavattiin -- --.

PUMMI.

    Huut hiivattiin!

VIHTORIIN.

    Kas noin nyt setä puijattu on,
    Siis ryhdy karskiin tuomiohon:
    Vain liittäös yhtehen lempivät nuo,
    Niin poissa on harmisi tuo.

PUMMI.

    Vaikk' eessäin vaipuis' nyyhkyttäen
    He polvilleen, en taipuisi en.
    Se mieltäni ei tule horjuttamaan
    (Tyynelle:) Mars kotiin vaan!

PUMMI (laulun jälkeen): En anna myönnytystäni en, en!

VIHTORIIN. Miksi ette?

PUMMI. Hän on minua narrannut eikä hän vaimoa voi elättää.

VIHTORIIN. No, mitä siihen tulee, että hän on pitänyt meitä narrina,
niin se osoittaa, että hänellä on fiksu pää ja sehän on miehen
parhaimpia ominaisuuksia, ja vaimonsa hän kyllä tulee kunnollisesti
elättämään, siitä minä vastaan. Sillä, niinkuin jo sanoin, ovat asiani
paljon muuttuneet. Kaupungissa on juuri perustettu suuri yhtiö, minä
tulen yhdeksi johtajaksi ja Kalle saa siellä hyvän paikan
konttoristina.

KALLE. Onko se mahdollista! Kuinka minä voin teitä kiittää!

TYYNE. Mikä onni!

VIHTORIIN. Ja jos setä vielä tekee vaikeuksia, niin saan
ilmoittaa, että panen koko tämän kauniin historian sanomalehtiin
päällekirjoituksella: Se uljas Pummi. Se tulee kuulumaan pulskalta,
vai mitä?

PUMMI. Sinä uskaltaisit!

VIHTORIIN. Miks'en?

PUMMI. Mutta minä vien sinut oikeuteen.

VIHTORIIN. Valitettavasti on todistajia.

TYYNE. Ei setää panna sanomiin.

VIHTORIIN. Kylläh! Aivan varmaan! Mutta jos suostutte, tarjoon
herrasväelle parhaimman päivällisen, minkä kievarin muori voi
valmistaa. Ja sitten juodaan vasta-kihlattujen malja ja unhoitamme koko
tämän ikävän jutun. No?

PUMMI. Hm! Sanomalehtiin -- --. Se on hävytöntä -- --!

VIHTORIIN. Siis suostutte?

PUMMI. Elähän nyt kiirehdi -- annappas, kun minä mietin --.

VIHTORIIN. Kas nyt on oikea ääni kellossa! Sitähän minäkin,
että -- --.

PUMMI (ärjäsee): En minä mitään ole sanonut!

VIHTORIIN. Kyllä minä ymmärrän puoleksikin laulettua laulua.

    (Tällä välillä on tiuku soinut pari kertaa ja muutamia
    henkilöitä, Siltavouti heidän joukossaan, saapunut puotiin).

VIHTORIIN. Mutta, kas, kun en ole huomannutkaan, että sinne näkyy
tulleen ostajia puotiin! Onhan siellä itse kanttorskakin. No, tämäpä
oli oivallinen sattuma! -- Hyvä herrasväki! Saanko pyytää teitä
astumaan tänne sisään vähäsen. Minulla olisi jotain teille
ilmoitettavaa.

OSTAJAT (pari naista ja pari miestä): Päivää, herra kauppias! Päivää,
herra vallesmanni! Päivää!

VIHTORIIN. Minä vain tahtoisin kertoa teille pienen hauskan uutisen.
Olkaat hyvät, onnitelkaa tätä nuorta vasta-kihlattua paria! Eläköön
Kalle ja Tyyne! Eläköön!

PUMMI. Se ei ole totta -- -- minä en ole -- --.

VIHTORIIN. Niin, ei ollut aikomus sitä niin pian julkaista, mutta kun
siihen nyt on niin sopiva tilaisuus, niin -- --. Eläköön!

OSTAJAT. Eläköön! Sepä nyt hauskaa -- Sitähän me ajattelimmekin --
paljon onnea -- pitkää ikää -- --!

PUMMI (jäykästi): Ei maksa vaivaa, ei maksa vaivaa -- --.

TYYNE. Ethän sinä ole hyvin äkäinen meille, setä?

PUMMI (ärjäsee): Elkää puhuko minulle! Ja menkää naimisiin vaikka heti
paikalla, että pääsen teitä näkemästä!

KALLE ja TYYNE. Kiitos, kiitos!

VIHTORIIN. Ja kaapin saatte minulta häälahjaksi.

    Laulu n:o 5. Loppukööri.
    Sävel: Fredmanin epistola »Solen glimmar blank och trind.»

OSTAJAT ja VIHTORIIN.

    Teitä näin nyt yhtyen
    Saamme onnitella,
    Lemmestänne iloiten
    Teille toivotella:
    Elämänne tulvillaan
    Olkoon nyt ja ainiaan
    Rauhaa rakkautta vaan -- --!
        (kumartavat)
    Saamme onnitella!

ESIRIPPU.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Sulhasen luona - Yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.