Title: Piru - Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja toimintaan
Author: Kujala, Juho, 1878-1919
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Piru - Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja toimintaan" ***


Piru

Historiallinen katsaus pirun alkuperään,
elämään ja toimintaan


Vironkielestä mukaili
Juho Kujala


Ensimmäisen kerran julkaissut
Osuuskunta Visa r. l. 1912.



Johdannoksi.


Kaikkien uskonnollisten ennakkoluulojen perustana on se näkymätön
alkusyy, mistä ihmisen elämä muodostuu. Ne johtopäätökset, joiden
nojalla eri ihmisissä sellaisia ennakkoluuloja syntyi ovat hyvin
yksinkertaiset, jokainen yksityinen kuolemantapaus kutsuu nuo ajatukset
esiin. Esimerkiksi: nuori, terve mies haavoittui, lyhyen ajan perästä
oli hänestä elämä kadonnut ja kylmä ruumis todisti vain enää hänen
olemassaoloaan. Ruumis oli muuten entisenlainen, mutta *elämää* ei
ollut. Sitä katsellessa syntyi ihmisissä ajatus: ruumis voi olla
olemassa elollisena, sekä elottomana. Johtopäätös: *henki* ja *ruumis*
ovat eri olentoja. Siten ihminen sai aavistuksen elämän alkuperästä,
olentona mikä ei ole yksi; alettiin erottaa ihmisessä kaksi osaa:
*ruumis* ja *sielu*.

Ihmisissä syntyi luulo, että *sielu* elää ruumiista eroamisen jälkeen,
ollen siitä todistuksena se, että sielu itse erosi ruumiista. Ihminen
tarvitsi elämäänsä jatkaakseen syödä ja juoda; siis sitä tarvitsi
sielukin. Siitä kehittyi velvollisuus huolehtia tuolleen sielusta, s. o.
hankkia sille syötävää ja juotavaa. Kuolleiden sielujen huolehtimisen
kehittyi ensimäinen uskonnollinen tapa ihmiskunnan alhaisimmalla
kulttuuriaikakaudella.

Ihminen joutui luonnonilmiöiden kanssa tekemisiin: lämmin auringonpaiste
ja virvoittava sade edisti kasvien kasvamista ja virkisti niitä, kun
taas väliin tuli ankara raesade, tai hävittämä myrsky tuhoisine
seurauksineen. Ihminen ei voinut näiden ilmiöiden syitä selittää, mutta
hän kuvitteli, että joku salainen voima saa niitä aikaan. Muuta voimaa
hän ei tuntenut kun kuolleiden ihmisten sieluja, eli henkiä. Nämä hänen
mielestään olivat ne päiväpaistetta, sadetta ja myrskyä, ukkosen jylinää
y. m. aikaansaavat salaiset voimat.

Toiset luonnonilmiöt olivat ihmisille vahingollisia, toiset hyödyllisiä.
Luonnollisesti tuli ihminen siihen johtopäätökseen, että vahingolliset
ilmiöt ovat hänelle rangaistuksena huolimattomuudesta kuolleiden henkien
suhteen, hyödylliset ilmiöt taas olivat palkintona hyvistä töistä. Se
pakotti ihmiset *kunnioittamaan* ja mielistelemään henkiä, etteivät ne
tekisi pahaa hänelle. Henkien palvelus siis johtui etujen
tavottelemisesta.

Kun ihmiskunta kehittyi edelleen ja kuleksiva paimentolaiselämä vaihtui
paikalliseen elämään ja ihmiset alkoivat koota ja säilyttää
*omaisuutta*: työkaluja, ruoka-aineita y. m. niin syntyi ajatus, että
pitäisi olla *suojelushenki*, joka ihmistä ja hänen omaisuuttaan
suojelisi ja asuisi hänen olinpaikassaan. Väkinäiseksi suojelushengeksi
täytyi ihmisen valita voimakkain ja urhoollisin ja niin otettiin
perhekunnan suojelushengeksi yksi entisten ja parhaimmaksi tunnettujen
jäsenten hengistä, josta pidettiin tarkkaa huolta ja syöntiaikoina aina
muistettiin sille osa erottaa.

Niin oli jokaisella perhekunnalla suojelushenkensä ja sellaisena
useammin jonkun entisen sukukunnan päällikön henki, joka eläissään oli
laajasti kunnioitettu ja vahva. Perheet kasvoivat suvunjatkamisen kautta
suuremmiksi, kansat lisääntyivät, Siten tulivat toiset suojelushengistä
laajemmin tunnetuiksi ja saivat laajemmissa piireissä kunnioitusta, kun
taas toiset vähemmän tunnetut jäivät syrjään ja unohdettiin, niistä
säilyi vain aavistus "suurena henkijoukkona".

Kun useammat sukuheimot yhtyivät, rukoiltiin sen suojelushengen apua,
joka näyttihe joukosta vahvimmaksi. Siitä tehtiin koko *kansan*
suojelushenki. Aikojen kuluessa joutuivat ihmiset taloudellisen
kehityksen välttämättömyydestä yhä enemmän toistensa kanssa keskinäisiin
suhteisiin. Siitä syntyi ajatus yleisestä suojelushengestä, joka kaikki
toiset henget yhdistää, ja niitä johtaa. Sitä alettiin pitää
*suur*-henkenä ja alettiin antaa sille toisten rinnalla *etuoikeuksia*.
Ihmisten elämän kehittyessä monipuolisemmaksi, muodostui aavistus
suurhengestä käsitettävämmäksi. Suurhenki menetti yhä enemmän
ihmisellistä ominaisuuksiaan. Ihmiset alkoivat pitää häntä isänään, ja
itseään hänen lapsinaan. Siten syntyi ihmiskunnassa ajatus *jumalasta*.



Hyvät ja pahat henget.


Esi-ihmiset uskoivat, että edesmenneiden ihmisten henget lähettivät
ihmisille monenlaisia vaivoja, kuten salamoita ja jyrinää ja panivat
tulivuoret laavaa syöksemään, synnyttivät maanjäristyksiä, lähettivät
nälkää, ruttotauteja j. n. e. Niiden uskottiin tulevan rangaistuksena
siitä, että heitä oli jotenkin suututettu.

Vähitellen alkoi ihminen erottaa hyvät ja pahat henget, jotka kummatkin
tekivät kuoleman jälkeen hyvää tai pahaa.

Samassa määrässä kun hyvien henkien johtaja muodostui, saivat pahat
hengetkin ylemmän päällikkönsä.

Niin kasvoi ihmisen aivoissa kaksi henkijoukkoa, hyvät ja pahat. Tämän
jaon mittapuu oli ihminen itse, siten, että se, mikä hänelle oli
edullista oli hyvä ja se mikä oli epäedullisin oli paha.

Tämä oletus kehittyi ihmisessä käsitykseksi, että hyvät ja pahat henget
ovat keskenään alituisessa taistelussa ja viimein otaksui ihminen, että
hänessä itsessäänkin käy paha ja hyvä taistelua, vietellen edellinen
häntä pahoihin tekoihin, kun taas jälkimäinen kehotti hyviin töihin.

Kun otaksuma hyvien henkien ominaisuuksista, hyvyydestä, laupeudesta,
rakkaudesta j. n. e. kehittyi kokonaiskäsitykseksi -- jumalaksi --
tapahtui se sama pahojen henkien kanssa. Niistä muodostui
kokonaiskäsitys -- *piru*.

Piru, joka ennen puolueettoman henkien seurassa asusti Jumalan
läheisyydessä, peräytyi yhä kauemmas jumalasta, kunnes he joutuivat
täydellisesti vastakkain ja jumalasta tuli valon valtakunnan hallitsija
ja pirusta pimeyden valtakunnan ruhtinas. Jumala asui taivaassa, piru
helvetissä maan alla. Molempien välillä jatkuu alituinen taistelu. Tätä
hyvän ja pahan taisteluun perustuvaa katsantokantaa nimitetään
dualismiksi.



Muinaisten sivistyskansojen pahat henget.


Pahat henget esiintyvät jo alhaisella sivistysasteella olevien kansojen
uskonnoissa. Missä usko on varmempaan ja yhtenäisempään muotoon
kiteytynyt, siellä ovat pahat hengetkin selväpiirteisempiä ja niillä on
varmat ominaisuudet. Muinaisaikaisista kansoista ovat m. m. egyptiläiset
ne, joista on säilynyt selvimpiä tietoja. Heillä olivat Ptah, Ra, Ammon,
Osiris, Isis y. m. hyvät jumalat, jotka onnea ja elämää toivat.
Sitävastoin olivat, käärme Apep, joka pahuutta ja pimeyttä, synnytti,
sekä petoksen ja valheen isä, kiusaaja ja hävittäjä kauhea Set.

Foinikialaisilla olivat jumalat Baal ja Ascher hyviä, joiden vastakohdat
olivat Moloch ja Atarte. Indiassa oli luoja India ja ylläpitäjä Baruna,
niiden vastustajat Driera ja Asuren. Persiassa oli Ormudz Ahrimanin
kanssa alituisessa riidassa maailman hallitsemisesta. Kreikassa ja
Roomassa oli joukko hyviä ja pahoja henkiä, haltijoita, "näkkejä" y. m.
Samoin esiintyy dualismi myös germaanien, flaamien y. m. kansojen
muinaisissa uskonnoissa. Selvimmässä muodossa esiintyy dualismi
persialaisten uskonnossa, jossa Ormudzilla käsitetään aurinkoa ja valoa,
ja Ahrimanilla pimeyttä. Päivä merkitsi Ormudzin, yö Ahrimanin voittoa.
Vuodenaikojen vaihtelut merkitsivät yhden tai toisen Jumalan voittoa.
Siitä kehittyi auringon, tulen -- yleensä valkeuden palvelus. On
huomattava, että myös jokaisen kansan pirun muodostumiseen kansan
sivistystaso, olinpaikka, ilmasto, luonto ja aineelliset olot
vaikuttivat. Kuumien maiden asukkaat lukevat pirun ansioksi
maanjäristykset, tulivuoren purkaukset j. n. e., kun taas kylmien
pohjoismaiden asukkaat arvelivat pakkasta, lumituiskuja j. n. e., pirun
töiksi. Samaten on pahojen henkien ulkoasun kuvittelu venyvä ja
vaikuttavat siihenkin paikalliset olot. Valkoihoisten mielestä on piru
ehdottomasti musta. Neekerit kuvittelevat pirunsa valkoiseksi. Itse
lähetyssaarnaajien oli myönnyttävä selittämään neekereille että Jeesus
ja neitsyt Maria olivat mustaihoisia, jos mieli edes nimeksikään
tehtävässään menestyä.



Viron "Vanhapakana".

(Lukua on lyhennetty.)


Viron vanhimmasta uskonnosta puuttuu piru, jumalan vastakohtana
kokonaan. Tählmanin luomistarussa puhutaan vanhasta isästä, joka asui
korkealla taivaassa ja loi avukseen kalevalaiset: Vanemuisen[1] ja
Ilmarisen, käyttääkseen niiden neuvoja ja urhoollisuutta. Myöhemmin loi
Vanha isä myös maailman. Hänellä oli useita nimiä, kuten Taara, Ukko,
Vanhataatto ja Jumala. Näkyy että vanhimmat virolaiset olivat
yksijumaluuden uskojia. Taistelua jumalan ja jonkun hänen
henkilökohtaisen vastustajansa välillä ei tunnettu.

[1] Väinämöinen.

Vanhapakana esiintyy ensi kerran Kavalan Hans'in tarussa ja on
varustettu ihmeellisillä ominaisuuksilla, on suuren talon omistaja ja on
hänellä vaimo ja lapset ja omistaa paljon omaisuutta. Hän elää erakkona
ja häntä ihmiset inhoavat. Hän eroaa tavallisista ihmisistä siinä, että
hänellä on suuri ruumis, suuri voima ja taitavuus (kantaa oritta
selässään) on vallanhimoinen, pelkää susia ja ukkosta, ei mene hiekkaan.
(Viimeksimainittu lisäys on kai kristinuskon tuomaa.)

Vanhapakana on peräti tyhmä ja Kavala Hans viisas, jos jotakin on
tahdottu sillä luvata, niin taistelua raan voiman ja tarkan älykkyyden
välillä, mutta ei paheen ja hyveen taistelua. Kavala Hans oli läpeensä
veijari ja Vanhapakana suora ja rehellinen.

Selvemmästi kuvastuu pahahenki Kalevipoegissa[1] Kalevan pojassa jossa
se Pakaretin, Paraskin, Vettenhengen, Pahanhengen ja Sarvikin nimellä
esiintyy ja on tyhmä mutta voimakas, kuten "Kalevinpojasta" ilmenee. Hän
on myös ihmisten vihollinen, mutta ei jumalan vastustaja.

[1] Vastaa Suomen Kalevalaa.

"Kalevinpojassa" kerrotaan Sarvikin asuvan helvetissä, jossa
"Kalevipoeg" kävi kaksi kertaa ja löysi ensikerran helvetin porttiaukon
Endlajärven alta, josta meni pitkä, pimeä käytävä sinne. Itse helvetti
oli suuren talon tapainen, jossa oli paljon rikkauksia. Helvetissä
pidettiin kuolleiden sieluja vangittuina ja pantiin Sarvikin hyödyksi
työhön.

      "Siin neid vaeseid vaevatak
      Mitmel puhut piinatakse[1]

[1]   "Täällä onnettomia piinataan
      Monin tavoin vaivataan."


Sarvikille tehdään raskasta orjan työtä. Orjuudessa oleva kansa ei
voinut helvetissäänkään pahempaa kuvitella kuin orjantyötä.
Jokatapauksessa huomataan tässä helvettikuvauksessa aikalailla
kristinuskon vaikutusta. Vielä enemmän kristinuskon vaikutusta huomaa
kertomuksessa Kalevinpojan toisesta helvetissä käynnistä. Silloin on
helvetissä jo tulta, savua, sinistä tulikivijärviä, tervajoki, sääskiä,
syöpäläisiä j. n. e. Sieltä löysi Kalevipoeg äitinsä Lindan. Kalevipoeg
taisteli Sarvikin kanssa, voitti hänet ja pani kahleisiin. Taistelu oli
ruumiillinen voimankoetus. Henkistä taistelua heidän välillään ei ollut.

Myöhemmissä muinaistaruissa, esim. Kreutzwaldin "Viron kansan saduissa"
esiintyy täydellinen kristinuskon piru, kehittyen yhä, kunnes
"Vanhanpakanan saduissa" se jo on täydelleen nykyisen kirkon saatana,
kaikkine keskiaikaisine ominaisuuksineen. Helvettikin on jo
täydellistynyt kristinuskon vaikutuksesta.

Sarvik ja myös piru sekä pahat henget ovat suorastaan kristinuskosta
lainattuja. Alkuperäisenä Viron "piruna" voi pitää Kavalan Hansin ja
"Vanhanpakanan".

Nimi "pakana" on latinankielestä lainattu ja merkitsee syrjäisessä
metsäkylässä asujan. Kun kaupunkeihin ja niiden ympärille levisi
kristinusko ennemmin kuin syrjäseutuihin, alettiin syrjäseuduissa asuvia
nimittää -- pakanoiksi. -- Sitten levisi nimitys laajemmalle, käsittäen
kaikkia niitä, jotka eivät olleet kristinuskoon kastettuja. Siitä
johtui, että silloin kuin virolaiset vielä olivat ei-kristittyjä,
nimitettiin heitä pakanoiksi, ja pirua heidän päällikökseen
"Vanhaksipakanaksi".

M. Eisen soitellessaan tulee johtopäätökseen, että "Vanhapakana" oli
hiisi, voimakas ja kavala ihmisten vihollinen, joka toi kansalle
orjuutta ja hävitti "vanhan hyvän ajan vapauden".



Suomen piru.

(Suomentajan lisäys.)


Suomen pakanuuden aikainen "pahojen henkien pääruhtinas" oli tuoni,
jonka asuntopaikka oli Tuonela, kuolleiden valtakunta, johon tultiin
yhdeksän meren ylitse. Sen lisäksi oli Hiisi, jonka koko suku oli
häijyjä noitia. Hän oli kipujen ja kauhistuksen jumala, joka hioi
terävimmät miekat. Tuonen pojilla oli vaskiset kynnet, tytär, sokea
Loviatar oli ruma ja ilkeä, kipujen äiti.

Usko noitiin oli yleinen. Kipujen, tautien ja muun maanvaivan sattuessa
turvauduttiin noitiin, jotka loihtivat kivut Kipuvuoreen, jonka luultiin
olevan kaukana Kemijoen rannalla, jossa oli yhdeksän syltä syvä reikä,
sinne manasivat noidat kivut, jossa kuoleman kolme tytärtä, Tuonetar,
Kivutar ja Äkäätär ottivat ne vastaan. Nytkin vielä löytyy joissakin
salon perukoilla vanhoja ihmisiä, jotka loihtivat tauteja kaikellaisilla
tempuilla. Hammassärky esim. voi mennä, kun se, jonka hampaita särki,
otti tikun laudasta, jolla kuolleen ruumis oli maannut, kaivoi sillä
särkevää hammasta, ja sitte meni metsään, lävisti tuoreeseen puuhun
läven ja pisti sinne tikun. Senjälkeen hammassärky ei enää sitä ihmistä
vaivannut, mutta se puu kuivi. Noitien ylijohtaja oli Louhi, Pohjolan
akka harvahammas, jolla oli tyttäriä Aina ja Kyllikki.

Kristinusko joka 12:nnella vuosisadalla tuotiin tulella ja miekalla
maahamme, ei poistanut noituutta, päinvastoin. Perkele muodostui
olennoksi, jolla oli sarvet päässä ja yläruumis ihmisen, ja alaruumis
hevosen. Sitäpaitsi se voi esiintyä eri muodoissa, kuten suden, koiran,
kissan j. n. e. ja tuli se uskovaista kiusaamaan. Painajaistakin
luultiin piruksi, joka herran valittuja kiusasi. Perkeleen työksi
arveltiin kaikki tapaturmat, jotka kohtasivat ihmisiä tai eläimiä ja
kirkko piti tätä uskoa yllä. Papit selittivät, että ihmiset voivat tehdä
liiton pirun kanssa ja saivat erinomaisen voiman tehdä kaikellaista
pahaa, tappaa vihamiehiään ja niiden elukoita, kulkea olkilyhteinä,
ratsastaa luudilla j. n. e. Taikausko meni niin pitkälle, että
tuhansittain ihmistä poltettiin muka noitina, sellaisestakin syystä,
että olivat luonnollisten aineiden avulla parantaneet lähimmäisiään --
se oli muka todistus, että ihminen oli liitossa perkeleen kanssa.
Silloin tarjoutui monelle matalamieliselle ihmiselle tilaisuus päästä
jostakin vihaamastaan ihmisestä. Kun meni ja valehteli papille, että
kyseessäoleva ihminen harjoitti noituutta, ja puheensa vahvistukseksi
kertoi jonkun mielikuvituksen luoman tai tekaistun hirveän jutun, niin
heti olivat viranomaiset kimpussa ja -- onneton poltettiin elävänä, kun
ensin oli kamalasti kiduttamalla saatu hänet "tunnustamaan".

Vieläkään ei ole taikausko maastamme hävinnyt. Tapaa vielä niitäkin,
jotka uskovat, että helvettiin joutuneiden kuolleiden henget
rauhattomina kulkevat ylhäällä, tai kulkee kuollut hakemassa jotakin
vaatekappaletta, t. m. s. joka oli unohdettu panna mukaan hautaan,
toiset käyvät valittamassa, että hautansa oli jäänyt siunaamatta
j. n. e.

Pirun luultiin myös tekevän pahojaan ja suojellakseen itseään siltä,
vedettiin jouluaattoiltana seuraavan tapainen merkki X kaikkien ovien
päälle valkoliidulla. Sen teki perheen isä kun oli saunasta palannut ja
"Saunaryypyn" ottanut. Paljon on myös kertomuksia siitä, miten piru
kylvetti saunoissa ihmistä kuoliaaksi ja pani nahan orrelle kuivamaan.
Uskottiin, että piru vaihtoi lehtolapsia ja vasta 15 vuotiaana papin
pakotuksesta vaihtoi takaisin. Tällöin kertoi lapsi, minkämoista oli
ollut pirun asunnossa. Oli erikoisia päiviä, jotka olivat pahoja, esim.
kuukauden ensimäinen tiistai oli "kuivatiistai" jolloin kaikki kuivaa ja
elolliset olennot kuolevat, esim. syöpäläiset huoneista kuolevat, jos
"kuivatiistaina" tehdyllä luudalla lakasee. Vapunpäivänä veistettyjä
lastuja ei saanut viedä navettaan, siitä tuli lehmien jalat kipeäksi.

Pirun asunto on helvetti, joka kehittyi tuonelasta. Siitä sisältää
uskonnollinen kirjallisuus kylliksi kamalia kuvauksia.

Muinaissuomalaisten jumala oli *Jum*, jonka asunto oli taivas. Kun
vanhoja yleensä kunnioitettiin, kutsuttiin jumalaa *Ukoksi*, jolla oli
vaimo *Akka*, jonka vakasta mehiläinen kantoi mettä. Aurinko, kuu ja
tähdet olivat eri jumalia, joilla oli nuoria, kauniita poikia ja
tyttäriä: *Päivätär*, auringon tytär, *Kuutar*, kuun tytär, *Tähdetär*,
tähden tytär. Auringon poika oli *Panu*, tulenhenki. *Luonnottaret*
olivat luonnon kolme tytärtä, jotka synnyttivät raudan. Ilman tytär,
*Ilmatar* oli avullisena maailman luomisessa, mutta *Tuulen tytär* oli
huonosti kasvatettu neito, joka kutoi huonoja paitoja. Etelätuulen
tytär, *Etelätär*, antoi sadetta kovana pouta-aikana, ja kesän tytär,
*Suvetar*, hoiti karjaa metsässä.

Veden jumalan nimi oli *Ahti*, arvokas ukko, jolla oli pitkä,
merenruohoinen parta. Hän asui kallionluolassa *Ahtolassa*, ja hänellä
oli äärettömät aarteet, jotka hän oli merenkulkijoilta ryöstänyt ja
harvoin takaisin antoi. Hänen vaimonsa oli antelias *Vellamo*, jolla oli
sininen lakki, kaislapaita ja vaahtoinen vaippa yllä. Hänellä oli monta
kaunista, mutta huikentelevata lasta, ja aallon tytär, *Aallotar*,
harjaili välistä kalliolla pitkiä hiuksiansa harjalla hopeapäällä.

Maan valtava äiti oli *Maa-emo*, ja häneltä rukoiltiin runsaita
viljavuosia. Metsän kuningas oli vanha, ruskeapartainen *Tapio*, jolla
oli päässä korkea havuhattu ja naavaturkki yllä. Hänen asuntonansa oli
kaunis *Metsola*, jossa Tapiolla oli kolme linnaa ja raha-aitta, jonka
kultaista avainta hänen vaimonsa *Mielikki* kantoi vyöllään. Tältä pyysi
metsästäjä hyvää metsäonnea, ja jos hän näki hänen vihaisena, rumissa,
huononpuoleisissa vaatteissa, kävi metsästys huonosti; mutta jos hän
näki hänen lykkyvaattehissa, kädet kullan käärehissä, kaula helmissä
hyvissä, silloin hän oli varma onnestaan. Sillä kaikki metsän eläimet
olivat Tapion karjaa; hänellä oli monta palvelijaa ja hyvästi
kasvatettuja lapsia. *Nyyrikki* veisti pilkkuja puihin, ettei metsästäjä
eksyisi; *Pellervo* johdatti karjan kotiin; *Tuulikki* levitti punaisen
silkkihuivinsa sillaksi ojan poikki. *Metsän piika*, Tapion pieni
palvelustyttö, eli sulalla vedellä ja soitteli niin suloisesti
huilullansa, että Mielikki heräsi aamu-unestaan ja kuuli metsästäjän
rukoukset.

Juhannustulet ovat jäännöksiä muinaissuomalaisten auringon jumalan
juhlista, samoilta ajoilta ovat Helatorstai-iltana poltetut
"Helkavalkeat".

Haltijoihin uskominen oli viime vuosisadalla yleistä, ja niistä toisia
kunnioitettiin hyvinä henkinä, toisia hyviteltiin kun luultiin niiden
voivan antaa onnea ja menestystä, sekä elukan onnea. Sitä varten
annettiin esim. "huoneenhaltijalle" uutispuuroa, sekä lehmän poikimisen
jälkeen ensi kerran tehtyä juustoa, uutisviljaa ja jouluolutta,
viskaamalla ne uuninkoloon.

Keväällä lehmiä ulos laskettaessa, meni emäntä hajareisin navetan oven
päälle, seinään kiinnitettyyn tankojen päälle, seisomaan ja siitä
laskettiin lehmät läpi kun niiden nenä ensin oli tervattu. Sen piti
suojella lehmiä laitumella kaikellaiselta vahingolta.

Erikoiset noitien yöt olivat pitkäperjantai- ja pääsiäis-yöt, jolloin
noita-akat kulkivat navetoissa, keritsivät lehmistä ja lampaista
karvoja, jättivät kaikellaisilla sotkuilla täytettyjä pusseja,
lihakappaleita y. m. navettoihin. He luulivat sillä voivansa
vahingoittaa naapurinsa elukoita. Sen uskottiin voivan tapahtua
perkeleen avulla. Vieläkin on sellainen usko osaksi vallalla.

Vieläkin on maaseuduilla kaikellaisia "poppamuijia" ja "poppamiehiä",
joilta haetaan apua erikoisiin tauteihin, etenkin kun luullaan, että
joku vihamies on kironnut johonkin tautiin, jota lääkärit eivät voi
parantaa. -- Sellaisten "noitien" asunnoissa on kaikellaisia luita,
pääkalloja y. m. kauhua herättäviä esineitä, joilla he lyövät "afääriä",
vaikka heidän "tietonsa" supistuvat mitättömiin. Vielä on suuri joukko
kaikenlaisia taikatemppuja, joita kävisi pitkäksi ja tarpeettomaksikin
luetella, siksikin, että edempänä kerrottavissa pirun metkuissa on
paljon sellaista, joita meillä vielä miltei näihin asti on uskottu
tosiksi.

Sadut jättiläisistä y. m. sekä Väinämöisestä, joka kävi Tuonelassa,
löytyvät Kalevalassa.

Suomen Jumala on pääasiassa juutalaisilta lainattu ja tullut
kristinuskon mukana, samoin perkele enkeleineen. Usko niihin alkaa jo
hävitä maastamme ja tieteelliset totuudet voittavat alaa, huolimatta
kirkon epätoivoisista ponnistuksista taikauskon ylläpitämiseksi.



Piru Mooseksen kirjoissa.


Ennen kirjoitustaidon keksimistä oli kaikilla kansoilla suupuheina
kulkevat muinaistarut, joissa kerrottiin tärkeimmistä henkilöistä,
tapauksista j. n. e. Niinpä juutalaisillakin on historiansa sen kansan
esivanhemmista Abrahamista, Isakista, Jakobista ja Josefista. (Mooseksen
k. l. 15--20) ja sen lisäksi vielä tarut maailman luomisesta,
paradiisista, syntiinlankeemisesta, Baabelin tornista j. n. e.
Muinaistutkimus on kuitenkin osottanut, etteivät nuo tarut ole
alkuperältään juutalaisia, vaan omat ne olleet tunnettuja jo
seemiläisillä, heimoilla, syyrialaisilla, assyrialaisilla,
foinikialaisilla, kaldealaisilla, pabylonialaisilla j. n. e.
Mahdollista, että juutalaiset olivat lainanneet luomistarunsa juuri
kaldealaisilta, sillä Abrahamhan oli kotoisin Kaldean Urian kaupungista.
Koko Israelin uskonnollisessa elämässä huomataan näinollen seemiläistä
vaikutusta.

Tästä huolimatta eroaa juutalaisten uskonnollinen maailman katsomus
naapurikansojen uskonnosta siinä, että vanhasta testamentista alkuaan
puuttuu *piru* henkilönä ja jumalan vastakohtana. Keinotekoista on
selittää pirulla olleen osaa syntiinlankeemuksessa. Se taru on näet
tunnettu muuten kaikilla seemiläisillä heimoilla, mutta näytelmästä vaan
puuttuu piru.

Meille kerrotaan ihmisen kanssa puhuvasta käärmeestä, joka neuvoi
ihmistä syntiin. Nousee kysymys: minä pitivät seemin sukuiset kansat
käärmettä? Pahan personoituna käsitteenäkö vai puhetaitoisena
personallisena käärmeenä? Viimeksimainittu otaksuma ei löydä tukea.
Mooseksen kirjassa ei kerrota pirusta, vaan käärmeestä "joka oli
eläimistä kavalin", eikä sitä käsitetä aineellisesti vaan henkisesti --
siis pahan personoituna käsitteenä, ja siten sen tapauksen kertovat
kaikki seemiläiset heimot, jotka kuvaavat paratiisina ihmiskunnan
ensiaikoja, ja puhuvalla käärmeellä kaikkia vaivoja ja vastuksia.

Mooses ei kerro pirusta, vaan kyllä Israelin jumalasta, orjuudesta
vapauttajana. (2 Mooseksenk. 20--2)

Kuten alussa näimme, oli kullakin kansalla suojelushenki, eli Jumala.
Mooses ei sitä kiellä, vaan varottaa israelilaisia palvelemasta *muiden*
kansojen jumalia (katso ensimäistä käskyä) Hän ei sanonut: "Ei saa muita
jumalia olla", vaan: "Ei sinun pidä muita jumalia palvella minun
ohellani" ja (2 Mooseksenk. 6 l. 2--3) "Minä otan teitä kansakseni ja
tahdon olla teidän jumalanne". Usko toisten kansojen jumalien
olemassaoloon jatkui juutalaisilla edelleen aina Eliaan ja Elisan
aikoihin (1,000 v. e. Kr.) kuten 2 Kuningasten kirjan 10 l. 18--27 v.
huomaamme.

Sitten palveltiin laajoissa piireissä Israelissa Baalia, ja kuningas
Jehulla oli täysi työ karkottaa Baal Israelista ja sittekin se jäi
toisten kansojen jumalana olemaan.

Juutalaisten jumalasta ei puhuttu yleisenä jumalana, vaan *Israelin
jumalana*, joka voi tehdä kansansa onnelliseksi, tai onnettomaksi,
siunata tai kirota. Muinaisjuutalaiset eivät voineet kuvitellakaan,
löytyvän sellaista voimaa, joka uskaltaisi asettua Jehovaa vastaan, joka
kaikki hallitsi ja järjesti (Jesaia 45 l. 7 v.)

Jehova hävitti valtioita (Jes. 13 l. 6--7), kosti ihmisille ja paadutti
ihmisten sydämiä, kuten Siehonin, Esbonin kuninkaan sydämen antaakseen
hänet israelilaisten käsiin murhattavaksi (5 Moos. 2--30). Veden
paisumus, Sodoman hävitys, Egyptin rangaistukset, nälkä y. m.
luonnonilmiöt olivat Jehovan töitä.

Jehova oli voimakas despoottinen hallitsija, joka ei voinut kärsiä
toista henkeä, joka olisi uskaltanut ruveta hänen kanssaan kilpailemaan.

1 Mooseksen k. 6 l. 1--4 v. kerrotaan jumalan pojista, jotka naivat
ihmisten tyttäriä. Jotkut teologit ovat yrittäneet selittää, että Mooses
tarkotti niillä langenneita enkeleitä, siis piruja. Kuitenkaan ei näistä
"avioliitoista" syntynyt pahoja ihmisiä, vaan "suuria, pitkiä ihmisiä"
ja "vahvoja", kuten "ne muinen kuuluisat miehet olivat".

Tämä Mooseksen taru enkeleistä on seemiläisillä kansoilla tunnettu.
Enkelit olivat jumalan lapsia, jotka häntä palvelivat ja olivat hänen
neuvonantajinaan ilmoittivat hänelle mitä maanpäällä tehtiin. Olivat
syntisiä, mutta ei niin paljon kuin ihmiset. Heillä oli ihmisellisiä
ominaisuuksia. Heitä viina juovutti (Tuomarein kirja 9 l. 13 v.) He
voivat harjottaa sukupuoliyhteyttä j. n. e. Enkelien alkuperä on
lähtöisin historiantakaisilta ajoilta, jolloin voimakkaat suojelushenget
olivat hallitsijoita ja toiset heikommat niiden palvelijoita.

Mooseksen kirjoissa löytyy vielä pari kohtaa, joista on yritetty hakea
pirua. Niinpä kertoo 3 Mooseksen k. 16 l. 7--11 v., miten jumala antoi
Abrahamille käskyn ottaa kaksi kaurista ja antaa niistä toisen
jumalalle, ja toisen, jonka päälle ihmisten synnit oli pantu, viedä
korpeen sovitukseksi. Kelle vietiin kauris korpeen? Se ei selviä
raamatusta, mutta myöhemmistä rabien kertomuksista selviää, että kauris
vietiin korven hengelle Azazelille. Mutta kuka oli Azazel? Mahdollista
että sillä kuviteltiin Egyptin kauheaa Setiä, johon israelilaiset
orjuudessaan tutustuivat. Pahaa henkeä ei sillä käsitetty.

3 Mooseksen k. 17 l. 7 v. varotetaan israelilaisia uhraamasta veriuhreja
piruille. Mutta tässä nähtävästi tarkoitetaan niillä toisten kansojen
jumalia.

Mooses monoteismin kannattajana antoi tappaa noidat, mutta pirulla
pahuuden personoituna käsitteenä ei ollut sijaa Mooseksen opissa, sillä
israelilaisten Jehovassa olivat nuo molemmat ominaisuudet yhtyneinä. Hän
on laupias ja hyvä, mutta samalla verenhimoinen ja julma, jonka koston
raivo ei tunne rajoja. Armotta murhauttaa hän voitetut kansat, ja on
laatinut ihmisille ankarat lait pitääkseen heitä alituisessa pelossa.
Hänessä yhtyy kaksi vastakkaista ominaisuutta, eikä niitä vieläkään ole
erotettu.



Profeetat ja piru.


Profeettain Jesaian, Jeremian, Joelin, Amoksen ja Miikan kirjoissa ei
esiinny personallinen piru jumalan vihollisena. He panivat painoa uhrien
puhtaudelle. He paljastivat yhteiskunnallisia epäkohtia ja pyrkivät
niitä poistamaan, ennustivat parempia aikoja ja kehottivat ihmistä
parannukseen. Mutta kukaan heistä ei sanallakaan mainitse mitään pahaa
henkeä, pahan maailmaan tuojana, vaan syyttivät itse ihmistä ja
ylistivät jumalan suuruutta. (He vaikuttivat v. 756--550 e. Kr.)

Ne, jotka väittivät, että kristinuskon piru esiintyy jo vanhassa
testamentissa, koittavat todistaa sitä sillä, että Jesaian 14 l. 11--16
kerrotaan henkilöstä "joka ajatteli nousta yli jumalan tähtien ja istua
seurakunnan vuorella pohjan puolella", mutta tuli sysätyksi
"helvettiin". Tahdotaan tehdä uskottavaksi, että profeetta sillä
tarkotti pirua, joka tahtoi vallottaa jumalan valtaistuimen, mutta
työnnettiin itse syvyyteen,

Jesaia eli 600 v. e. Kr. ja oli Baabelissa vankina ja näinollen näyttää
hän todennäköisimmästi tarkottaneen kysymyksenalaisella henkilöllä
Baabelin vallanhimoisia hallitsijoita, jotka tahtoivat kohottaa
valtaistuimensa "taivaisiin", mutta heidän valtakuntansa kukistui.

Jesaia puhuu 13 l. 21--22 v. "kauheista metsän pedoista" ja "lentävistä
käärmeistä", joilla kuitenkaan ei ole piru-uskon kanssa mitään
tekemistä, vaan ovat ne itämaalaisten mielikuvituksen tuotetta, mutta
niitä käyttivät vertauksilla puhumaan taipuvaiset juutalaiset
jonkunlaisten pahojen voimien kuvauksellisina käsitteinä. -- Juutalaiset
kirjailijat käyttivät paljon vertauksellista puhetapaa.



Pirun esiintyminen vanhassa testamentissa.


Selväpiirteisempänä esiintyy piru ensikerran Jobin historiassa v. 600
e. Kr., jossa (1 l. 6--12) kerrotaan, että kun jumalan lapset hänen
eteensä tulivat, niiden joukossa oli myös Saatana, jolta Jehova kysyi,
mistä hän tuli. Saatana vastasi tulleensa "maata myöten kiertämästä
sinne ja tänne". Jehova kysyi edelleen, onko Saatana huomannut hänen
palvelijaansa Jobin, johon puhuteltu huomautti: "Turhaanko Job herraa
pelkää?" Jehova salli Saatanan kiusata Jobia, mutta kielsi häneen
koskemasta. Miltä kannalta Jobin aikaiset ihmiset Saatanaa arvostelivat?
Tarkastellessa lähemmin Jumalan ja Saatanan keskustelua, huomaamme,
ettei Saatana ollut jumalan vastustaja, vaan hänen *palvelijansa*, eikä
ole itsenäinen helvetin ruhtinas. Hän on jumalan "prokuraattori", joka
valvoo, ovatko ihmiset uskossa vahvat. Hän epäilee myös Jobin uskoa ja
ehdottaa jumalalle, että Job pantaisi koetukselle. Saatana on yksi
Jumalan enkeleistä, joka toisten mukana pitää huolta maanpäällisistä
asioista ja täyttää jumalan antamia tehtäviä. Niihin tehtäviin kuuluu
kiertää maailmaa ja tutkia ihmisten keskuudessa ilmeneviä epäkohtia.

Jobin uskon koettelemisen jätti Jumala sitte herra prokuraattori
Saatanan tehtäväksi.

1 Samuelin kirjan 16 luvussa kerrotaan, että Jumalan henki lähti
Saulista ja häntä vaivasi Jumalan pahahenki. Jos siis sillä
tarkoitettiin pirua, oli piru *Jumalan* lähettiläs.

1 Kuningasten kirjan 22 l. kerrotaan, että henki tuli Jumalan eteen ja
tahtoi Ahabin profeettojen suussa olla *valheen henkenä* ja Jumala sanoi
hengelle: "Mene ja tee niin". Kaikista näistä esimerkeistä näemme, että
*Saatana* oli *Jumalan liittolainen*, jonka kautta Jumala lähetti
ihmisille onnettomuuksia "uskonkoettelemiseksi".

Sakarian kirjassa, siis (500 v. e. Kr.) kerrotaan, että profetalle
näytettiin Josua, joka seisoi herran enkelin edessä ja oikealla puolella
seisoi Saatana syyttäjänä. Jumala uskoi Josuaa, eikä Saatanaa.

Tässä esiintyy jo selvempi käsitys pirusta. Jobin historiassa esiintyy
hän vaan epäilijänä, mutta Sakarian kirjassa jo valheellisen ilmiannon
tekijänä. Saatana on edelleen Jumalan palvelija. Sakariaan oli Baabelin
vankeusaikana persialaisten usko hyvän ja pahan taistelusta jo hiukan
vaikuttanut.

Edelleen kerrotaan ensimäisessä aikakirjassa, että Saatana kiihotti
Taavettia toimittamaan Israelissa väenlaskun, josta kostona Jehova
joukottain murhasi israelilaisia. Tässä esiintyy Saatana jo itsenäisenä
pahantekijänä.

Aikakirja on kirjotettu 3:nnella vuosisadalla e. Kr., noin 250 vuotta
Sakarian jälkeen, joten piru esiintyy jo kehittyneempänä. 700 vuotta
aikasemmin, 2 Samuelin k. 24 l. 1 v. kerrotaan samasta väenlaskusta,
että Jehovan viha Israelia vastaan oli syttynyt ja hän kiihotti
Taavettia toimittamaan väenlaskun ja siitä sitte rankasi. (Täysin
provokatorinen teko!) Näin muuttuivat uskonnolliset katsantokannat
vuosisatojen kuluessa.



Piru kehittyy edelleen.


Yleiseen huomaamme, että pirun persoonallisuus kolmen ja puolen
vuosisadan kuluessa on sangen vähän muuttunut. Salomon saarnaajassa,
jonka eräs Aleksandriassa asunut opiskeleva juutalainen herrasmies
toisella vuosisadalla e. Kr. kirjotti, on piru jo kehittyneempi. Siinä
(2 l. 22 v.) kerrotaan: "Mutta pirun kateuden kautta on kuolema tullut
maailmaan, ja hän etsii omiansa". Hän tässä nähtävästi tarkottaa
paratiisin käärmettä.

Ajatus, että Eevaa kiusannut käärme oli piru, kehittyy hiukan ennen
Jeesuksen syntymää ja on tuon ajatuksen lähtökohta Salomonin saarnaaja.
Siihen asti oli Jehova yksin ihmisten johtajana, puhui ihmisille
persoonallisesti, sittemmin käytti enkeleitä palveluksessaan. M. m.
lähettää hän jo enkelinsä lyömään 185,000 miestä Assyrin leiristä (2
Kuningasten k. 19 l. 35 v.) ja lähetti enkelinsä hävittämään Jerusalemia
(Samuelin k. 24--16).

Tästä näemme, että Jumala kehittyy yhä korkeammaksi olennoksi ihmisten
mielissä ja jättää pahat ominaisuutensa, mitkä uusi nousukas -- piru --
perii. Selväpiirteisempi dualismi on kehittymässä.

Se oli kansan oman taloudellisen ja sivistyksellisen kehityksen seuraus.
Myös vieraiden kansojen vaikutuksella on osansa ja sitä tunsivat
juutalaiset monella tavalla. Kun Juutalaiset v. 600 e. Kr. palasivat
Baabelin vankeudesta, joutuivat he pitkäksi aikaa (v:sta 505 vuoteen
330) persialaisen hallituksen alamaisuuteen. Persialaisten virallinen
kieli -- Aramean kieli -- alkoi tunkea Hebrean kieltä syrjään. Heidän
dualistinen uskonsa (taistelu hyvyyden Jumalan Ormudzin ja pahuuden
Jumalan Ahrimanin välillä) vaikutti juutalaisiin. Persialaisten jälkeen
tulivat kreikkalaiset ja Makedonian Aleksanteri ja hänen jälkeläistensä
aikana joutui Palestina Egyptin alusmaaksi.

N. s. Apokryfi-kirjoissa ja myöhemmissä profeetoissa (Daniel ja Habakuk)
huomataan selvästi ulkomaalaista vaikutusta. Samoin Tobiaan kirjassa on
monien enkelien ominaisuudet persialaisilta ja egyptiläisiltä
lainattuja.

1:llä vuosisadalla e. Kr. ilmestyi tuntemattoman kirjailijan tekemä
apokryfi, jota nimitetään Eenokin kirjaksi[1].

[1] Enokin kirja oli ensimäisillä vuosisadoilla e. Kr. tunnettu ja
arvossa pidetty. Sitten alkoi se vähitellen menettää merkityksensä ja
oli 8:nnella vuosisadalla täysin unohdettu.

V. 1773 löysi eräs opiskeleva englantilainen sen sattumalta Abessinian
kielisenä käännöksenä.

Se Apokryfi onkin kristinuskon pirun luoja. Kirjailija kertoo siinä
sellaista, mitä Mooseksesta ja profeetoissa ei tunneta. Mooseksen taru
Jumalan poikien ja ihmisten tyttärien naimiskaupoista esitetään siinä
vallan toisessa valossa. Siinä kerrotaan, että 200 enkeliä taivaasta
salaa lähti maanpäälle naisten luo, josta rangaistuksena Jumala ajoi
heidät taivaasta pois ja heitti pimeyteen, jossa niiden on oltava
viimeiseen tuomiopäivään asti. Näiden enkelien ja ihmisten tyttärien
sukupuoliyhteydestä syntyivät pahat henget, jotka toivat maailmaan
huoruuden. Tämä on kirjailijan mielikuvituksen tuote, siitä ei missään
muualla kerrota.

Eenok kiertää maassa ja taivaassa ympäri, kertoo hyvien ihmisten
kärsimyksistä, jumalattomien ikuisesta rangaistuksesta j. n. e. Ne 200
karkoitettua enkeliä katuivat tekoaan ja pyysivät Eenokin esirukousta.
Enok rukoili, mutta Jumala vastasi, ettei niille enkeleille löydy armoa.

Piru on Eenokin kirjassa samallainen kun Salomon saarnaajassakin. Hän on
syntymästä saakka pahahenki, kiusaaja ja väärä ilmiantaja. Hänen
pirullisuutensa on jo kehittyneempi. Hän tuntee iloa hurskasten ihmisten
kiusaamiseen. Se oli hänen ammattinsa, ja Jumala oli pakotettu
lähettämään erään pääenkelinsä suojelemaan ihmisiä pirun kiusauksista ja
ansoista.

Vanhan testamentin enkelit, joiden tehtävänä oli Jumalan
rankaisutoimenpiteiden täytäntöönpano, ovat Eenokin kirjassa muuttuneet
pirun apulaisiksi, jotka valmistavat isännälleen vankikahleita syntisten
helvettiin kulettamista varten. Jobin historiassa tunnetun *yhden*
Saatanan sijassa on Eenokin kirjassa niitä koko rykmentti, joiden
päämies on piru toimien Jumalan kuolemantuomioita toimeenpanevana
ammattipyövelinä, -- siis taivaallisen virkavallan kätyrinä!

Eenokin kirjan opetuksia täydensivät juutalaiset rabbit huolellisesti.
Juuri ennen Kristuksen aikaa ilmestyi kokonainen kirjallisuus tästä
kysymyksestä, kuten Riemujuhla-vuosien kirja, Mooseksen taivaaseen
astuminen, Jesaian taivaaseen astuminen, Neljäs Esran kirja y. m. Vanhan
testamentin aatteisiin lisättiin joukko yliluonnollisia taruja. Tehtiin
vuosiluku, jolloin Jumala loi enkelit ja milloin hän ne 200 karkotti
taivaasta. Muutamat rabbit selittivät, että piru ratsasti käärmeen
selässä Eevaa kiusaamaan. Toiset kirjoittivat, että Jumala heitti pirun
alas taivaasta maanpäälle[1] kolmannet tiesivät, että pirun nimi on
Lusifer j. n. e. Silloin muodostui *itsenäinen* piru Jumalan
henkilökohtaiseksi vastustajaksi, joka muka oli ollut olemassa jo
syntiinlankeemuksen aikana.

[1] Persialaisten uskon mukaan heitti valkeuden Jumala Ormudz pimeyden
Jumalan Ahrimanin taivaasta maan päälle.

Mitä kaikkea juutalaiset rabbit sinä aikana keksivätkään? Heidän
kirjoissaan kerrotaan esim., että Jumalalla on yksi miljardi 7,000
hiuskarvaa, ja että hän on puoli miljardia peninkulmaa pitkä ja
sormiensa pituus 1,200,000 peninkulmaa. Eräs rabbi kertoi, että Jumalan
läheisyydessä majailee 9 miljoonaa hyviä henkiä. Kerrotaanpa
naaraspiruistakin.



Jeesuksen opetus ja piru.


Miten suhtautuu Jeesus piru-uskoon? Minkä merkityksen antoi hän sanalle
Saatana?

Voidaksemme näihin kysymyksiin vastata, on tarkastettava niitä kohtia
Jeesuksen opissa, joissa esiintyy saatana, helvetti, pahahenki, perkele
j. n. e.

Vuorisaarnassa sanoo Jeesus: "Joka sanoo veljelleen: sinä tyhmä, on
helvetin tuleen vikapää (Matt. 5, 22) Matt. 25, 41: sanotaan: "Menkää
pois te kirotut siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle
ja hänen enkeleillensä." Pietarille sanoi Jeesus kerran: (Matt. 16,
181); "-- -- ja sille kalliolle rakennan minä seurakuntani, eikä
helvetin portit sitä voita". Nuo nimitykset: helvetintuli, piru,
helvetin portit, todistavat Eenokin kirjan vaikutusta, mutta Jeesus ei
tarkota niillä oleellista helvettiä, eikä personallista pirua, vaan
käyttää niitä nimityksiä pahuuden vertauskuvina. Vertauksen käyttäminen
on yleensä hebrealaisten kirjailijain vahvimpia puolia, ja Jeesus on
heistäkin edellä. Uudessa testamentissa kerrotaan pahanhengen
vaivaamista ihmisistä, joista Jeesus ajoi ulos pahat henget. Vanhassa
testamentissa ei puhuta mitään siitä, että ihmisissä asui pahahenki.
Saulin kyllä pahahenki kiusasi, mutta se oli *Jumalan lähettämä*.

Voi olla, että Jeesus, aikansa lapsena, uskoi myös, että ihmistä vaivasi
pahahenki. Pahanhengen vaivaamina pidettiin silloin mielisairaita ja
langettavatautisia. Vaikkakin Jeesus näitä nimitti yleisesti tunnetulla
nimellä: pirulla riivatut, -- ei hän anna sille sitä merkitystä kun
kirkko on sille antanut, eikä pane suurinta huomiota vaikutusvallalleen
noihin henkiin, vaan sille, että voi lähimäistään auttaa. Myös nuhteli
Jeesus oppilaitaan siitä, että nämä kerran kerskuivat voimastaan pahojen
henkien yli. (Luukk. 10, 17 ja 20)

Ottamalla huomioon Jeesuksen vertauksellisen puhetavan näyttää, että
Jeesus puhuessaan pahoista hengistä, tarkotti yhteiskunnallisia paheita,
sillä hänen oppinsa läpi käy rajaton rakkaus ihmisiin, etenkin
kotimaansa sorrettuun köyhälistöön. Sitä aatetta hän uskoi ja pyrki
toteuttamaan, missä voi -- siis myös sairaita auttamalla ja tuskia
lieventämällä.

Jeesuksen maailmankatsomuksessa on Saatana-nimityksellä syvä merkitys,
jota eivät Jeesuksen aikalaiset käsittäneet. Hän puhuu vertauksessa
kylväjästä, että Saatana otti pois sanan ihmisten sydämistä. Hän puhuu,
että Saatana on yrittänyt oppilaita seuloa. Tässä on kuvannollinen
merkitys kouraan tuntuva. Miten voi "sanaa kylvää" ja "ihmisiä seuloa?"
On kysymyksessä *pahuus yleensä*.

Pietarille sanoo hän (Matt. 16: 3) Mene pois Saatana! j. n. e., ei hän
tietystikään tarkottanut Saatanalla Pietarin personaa, vaan hänen pahoja
ajatuksiaan. Samoin puhuu hän Judas Iskariotin salaisesta
kavallussuunnitelmasta kun hän sanoo: "-- -- yksi teistä on perkele".

Evankelistat nimittävät pirua eri nimityksillä. Matteus kutsuu häntä
"viholliseksi", Luukas "perkeleeksi" (dinvol), Markus "Saatanaksi". Ei
siis käsitetä realistista henkilöä jolla on varma nimitys, vaan
kuvannollista käsitettä pahasta. Eivät apostolitkaan puhu perkeleestä
olemassaolevana henkilönä, vaan pahan personoituna käsitteenä
erottaakseen paheen käsitteen hyveestä. Uudessa testamentissa kerrottu
satu Jeesuksen kiusaamisesta näyttää olevan kuvannollinen puhe hyveen
taistelusta pahetta vastaan. Jos tuo todella olisi kirjaimellisesti
tapahtunut, että pahahenki vei Jeesuksen korpeen perkeleen
kiusattavaksi, merkitsisi se, että pyhähenki ja perkele tekivät
salaliiton Jeesusta vastaan. Edellinen kuletti Jeesuksen korpeen,
jälkimäinen tuli häntä kiusaamaan. Teologiselta katsantokannalta, ottaen
huomioon Jeesuksen ja pyhänhengen keskinäisen suhteen, tekivät molemmat
liittolaiset turhaa työtä, sillä heidän piti jo ennakolta tietää, että
Jeesus, Jumalan poikana loistavasti kiusauksesta suoriutuu ja piru saa
pitkän nenän. Eihän piru, uskonnollisen katsantokannan mukaan, omistanut
palastakaan "maailman valtakunnista", nehän olivat jo Jumalan
perintöruhtinaan Jeesuksen omaisuutta.

Kun kiusaushistoria puhdistetaan yliluonnollisista lisäyksistä, niin jää
jälelle vertauksellinen kuvaus hyvän ja pahan taistelusta ja hyvän
voitosta. Samallainen on Johanneksen kuvaus pimeyden ruhtinaasta ja
valkeuden ruhtinaasta.



Jeesuksen jälkeläisten käsitys pirusta.


Jeesuksen lähimmät seuraajat, -- apostolit, käsittivät Jeesuksen oppia
kirjaimellisesti ja siksi kehittyy pirun personallisuus täydellisemmäksi
heidän opeissaan, ollen se maailman ruhtinas, kiljuva jalopeura, ja sen
taistelu Jumalan kanssa saa selväpiirteisempiä muotoja. Hebrean rabbien
uudempien apokryfikirjojen mielikuvitustarujen vaikutus on
silmäänpistävän tuntuva.

Juutalaisten Messias-uskolla oli tässäkin huomattava osa. Jeesuksen
seuraajat olivat varmoja, että Jeesus oli se tuleva Messias. Epäileville
heimolaisilleen, jotka odottivat Messiasta juutalaisen valtakunnan
uudelleen kohottajana, koittivat he selittää, että Jeesus oli se
profeettojen ennustama Messias, mutta hänen valtakuntansa "ei ole tästä
maailmasta", eikä perkeleen valtakuntakaan, ja niin syntyi lunastusoppi.
Yhdistettiin kaikki yksityiset sanat, lauseet ja tapaukset mitkä
arveltiin olevan asialle eduksi ja muodostettiin yhtenäinen järjestetty
lunastussysteemi. Pirusta tuli mahtava mies, jonka valtaa ei voitu
muuten kukistaa, vaan piti Jumalan ainoan pojan kuolla, sovittaakseen
ihmisten synnit, jotka hänen oma vihollisensa oli tuonut maailmaan!

Todellakin oli piru sangen tyhmä. Hän meni itse Juudaksen sisään ja
kiihotti hänet antamaan Jeesuksen ilmi juutalaiselle virkavallalle. Sitä
juuri Jeesus tarvitsikin. Siis piru antoi vastapelaajalleen valtit
käsiin!

Jeesus sai vastustajastaan voiton, mutta ei niin suurta, että se olisi
ollut lunastettaville tarpeeksi, piru jäi edelleen eloon ja "käy ympäri
kun kiljuva jalopeura, etsien kenen hän nielisi". Kristus kävi
helvetissä "pirua tappamassa", mutta hänen poistuttuaan meni elämä
siellä entistä menoaan, ja helvetin asukasluku lisääntyi huimaavaa
vauhtia. Ihmiskunta ei koskaan ollut avuttomampana perkeleen kynsissä
kun lunastustyön ja Jeesuksen "voiton" jälkeen.

Kristinusko levisi laajalle, etenkin Raamatussa. Roomalaiset olivat
monijumaluuden tunnustajat. Kristinusko tunnusti monijumaluuden
(kolminaisuuden) tyydyttääkseen roomalaisia, joiden uskonnosta useita
tapoja säilytettiin ja sisällytettiin kristinuskoon. Piru nousi miltei
Jumalan arvoon. Kristityt sanovat pakanuutta perkeleellisyydeksi, mutta
juuri näiltä pakanoilta ovat kristityt perkeleensä lainanneet.
"Pakanakansojen" piru nousi kristittyjen kesken mahtavaksi valtijaaksi.



Piru mahtavana olentona.


Mitä enempi aikaa Jeesuksen kuolemasta kului, mitä laajemmalle
natsarealaisen opettajan aatteet levisivät, sitä mahtavammaksi kohosi
piru. Hän ei anna hetkenkään rauhaa kristilliselle kirkolle ja Jeesuksen
seurakunnalle, vaan hyökkää alituiseen sitä vastaan, eikä kukaan voi
häntä vastustaa. Hirveät ja kamalat ajat! Kristuksen valtakunta ei ollut
vielä tullut, ja siksi odotettiin sydän kurkussa hänen toista
tulemistaan, jolloin hän lopultakin voittaisi saatanan, kuten Johannes
(Ilm. k.) ennusti.

Kun toiveet eivät täyttyneet ja piru yhä riehui, alettiin etsiä syitä,
miksi pirulla on niin suuri valta. Siihen kysymykseen vastaamaan
ilmestyi paljon pieniä uskonlahkoja, jotka yrittivät kytkeä Persian
dualismia kristinuskoon. Sellaista oppia nimitettiin gnastitsismiksi, ja
sen puolustajat antoivat pirulle vielä enempi tietoja ja mahtavuutta kun
sillä ennen olikaan. He selittivät, että piru on aineellisen luonnon
luoja, ja itsenäinen alku-olio, joka ei häviä, vaan on hyvyyden kanssa
yhtä voimakas ja alituisessa taistelussa. Sen ajatuksen kautta kävi
saatana mahtavammaksi, pelastustyö vaikeammaksi, autuus yhä
saavuttamattomammaksi. Kun kirkkoherra Klemens Aleksandriasta vielä
opetti, että kaikki ihmiset ovat pelastettuja ja pakenivat Jumalan luo,
selitti jo pyhä Augustinus, että Jumala on lunastanut vaan harvat
valitut, kun taas suurin osa ihmisiä joutuu perkeleen saaliiksi.

On suoraan mahdotonta muodostaa kokonaiskäsitystä siitä sekasotkusta,
joka ensi vuosisatoina saatanasta heitettiin. Se oli kaikellaisten
uskonlahkojen käsitysten sekasotku, palveltiin kristinuskon Jumalaa,
pirua ja entisiä "pakanajumalia" yhtaikaa.

Kirkkoisät selittivät, että piru alkuaan oli luotu hyväksi, mutta
myöhemmin langennut ja puolustajineen viskattu helvettiin. Myöhemmin
"todennettiin", että silloin kymmenes osa enkeleitä heitettiin
helvettiin. Paitsi näitä, on yksi joukko "puolueettomia" enkeleitä,
jotka katsovat syrjästä Jumalan ja pirun taistelua, siihen
sekaantumatta.

Saatana kasvoi suuremmaksi. Pitkä on sen historia. Kun siitä rengas
katosi, tuli toinen sijaan, kunnes pirun persona, elämä ja toiminta
lopulta saivat yhtenäisen varman pohjan *keskiajalla*. Hän (Saatana)
nousi mahtavuutensa huipulle juuri silloin, kun kristillinen kirkko oli
mahtavimmillaan. Saatana oli kauhun ja tietämättömyyden tulos ja
keskiaika oli kauhun ja tietämättömyyden aikaa. Piru oli sankari,
valtias, jonka edessä maailma vapisi pelosta. Ihmiset unohtivat
Jumalansa ja uhrasivat voimansa, tietonsa ja elämänsä taistelussa
perkelettä vastaan. Koko Europassa muodostui yleinen järjen sekaannus,
jonka vertaa laajuudessa ja kestävyydessä ei ole nähty.

Usko perkeleeseen oli syvään juurtunut ja se oli katooliselle kirkolle
edullista. Se merkitsi kirkon mahtavuutta, ja sen kautta rajatonta
rikkauksien kokoomismahdollisuutta kansaa nylkemällä ja rosvoamalla.
Mitä ei tehty rakkaudesta Jumalaan, se tehtiin pirun pelosta.
Saatanallinen hirviö loihdittiin uskovaisten silmiin. Saatana-nimen
toisti pappi joka lauseessa, sitä muistutti rippi-isä puheissaan ja se
oli lukemattomien legendojen sankari.

Kaikki suut ja kynät toimivat pirukuvauksia laatien. Niin kasvoi laaja
yksityiskohtainen piru-historia, jota osittain käsittelemme seuraavissa
kappaleissa.



Pirun personallisuus.


Alhaisella kehitysasteella olevien ihmisten on vaikea kuvitella olentoa
ilman ruumista.

Siksi kuvittelivat he henkiä, ellei juuri ihmisten muotoisia, niin
ainakin tulena, savuna, tai sumuna. Muinaisajan Jumalat ovat kaikki
ruumiillistuneita olentoja, tarvitsivat syödä ja juoda sekä muitakin
ruumiillisia elämisvälineitä.

Kirkkoisät uskoivat, että myös pirulla oli ruumis ja oli jo silloin kun
se oli enkelinä, mutta lankeemisen jälkeen kävi ruumis tiuhemmaksi ja
painavammaksi. Mutta se on vielä köykäisempi kun ihmisen ruumis, jotta
se voi esiintyä näkymättömänä. Toisella vuosisadalla vertaili Fatsian
pirua ilmaan tai tuleen, 7:llä vuosisadalla selitti Isidor Sevillosta,
että pirun ruumis on kuin utukuva.

Koska pirulla oli ruumis, tarvitsi hän ihmisellisiä elämisvälineitä,
m. m. ruokaa. Siksi selittivät Origenes Tertullianus, Antenagoros, Johan
Kultasuu y. m., että piru ahneesti nieleksi pakanain uhrisavua ja
höyryä. Sellainen "portsuuni" ei riittäisi ihmisille, mutta pirulle se
riitti.

Eräät juutalaiset rabbit selittivät, että piru elää savusta ja
vesihöyrystä, mutta on ahne verelle. Eräs saksalainen satu kertoo pirun
syövän kärpäsiä.

Kansa kertoo vanhoista ja nuorista piruista, eräät selittivät, ettei
piru vanhene, eikä kuole, toiset taas, että piru voi kuolla kuten
ihminen. Pirut voivat myös sairastua! Se tunnustus puristettiin noidilta
kidutuksia, pirun sairastaessa oli noitien valvottava sairasvuoteen
ääressä!

Yleisen luulon mukaan, on pirulla ihmisen näköinen ruumis, eikä se ole
ihme. Ihminen loi Jumalan omaksi kuvaksensa, miksei myös pirua samoin?
On sentään hiukan eroa pirun ja ihmisruumiin välillä, ja se ero tuli
syntiinlankeemuksessa, jossa pirulta meni alkuperäinen jumalainen
kauneus ja hänestä tuli kamalan suuri ja ruma ihmisen ja Jumalan
sekasikiö, jonka kuvaamiseen kirjailijat ja maalarit ovat taitonsa
käyttäneet. Pirusta on tehty niin hirmuisia kuvia, että kyllä hän
itsekin hämmästyisi, jos sattuisi kuvansa näkemään. Keskiajalla
tunnettiin juttu maalarista, joka oli kuvannut pirun liika rumaksi.
Tästä vihastui piru niin, että töyttäsi maalarin alas telineiltä. Tämä
olisi kuollut, ellei Jumalan äiti olisi tarttunut putoavaan kiinni ja
pelastanut hänen henkensä siitä hyvästä, että hän oli maalannut Jumalan
äidin erittäin kauniiksi.

Useat tiesivät kertoa nähneensä pirun. Pyhä Antonius näki hänet niin
suurena, että pää ulottui pilviin, toisen kerran oli piru musta ja vain
lapsen kokoinen. Mustaksi selitettiin piru jo ensimäisillä vuosisadoilla
j. Kr., joka johtui siitä, kun kristinusko levisi ensin valkoihoisten
keskuudessa. Luonnollista oli pirun kuvitteleminen jättiläiseksi,
kaikkien kansojen muinaistarujen jättiläisethän olivat pahoja. 7:llä
vuosisadalla oleva satu kertoo pirulla olevan sata kättä ja jalkaa,
sellaisena näki pirun pyhä Brigitta 1,400-luvulla.

Danten Lusifer on kolme naamainen. Dante ei ole ainoa joka keskiajalla
yritti kuvata pirua sellaisena. Keskiajalla kuviteltiin Jumala
ihmiseksi, jolla oli kolme naamaa. Koska kolmiyhteinen Jumala oli
perkeleellisen kolminaisuuden vastakohta, jossa oli kolme ominaisuutta,
niin oli luonnollista, että Jumalan ja perkeleen kuvailemisessa vallitsi
sama sääntö. Kolmiyhteisellä perkeleellä oli kuvissa väliin kruunu,
väliin oli se ilman, väliin oli hänellä miekka ja valtikka, väliin oli
hän ilman niitäkin.

Mitä enempi piru-pelko kasvoi, sitä kamalammaksi muodostui piru, kunnes
viimein kuviteltiin hänet mustaksi enkeliksi, jolla oli karvainen
ruumis, yölepakon siivet, kaksi tai useampia sarvia, pitkät terävät
korvat, pitkät kynnet ja kaviot jaloissa. Sitä kuvaa vielä
täydennettiin, selitettiin, että pirulla on härän sarvet ja aasin
korvat, ja pitkä häntä, vihdoin vielä käärmeen pää ja hanhen jalat.

Vielä ei ollut ihmisten mielikuvitus lopullaan. Uskottiin, että pirulla
on vain etupuoli ruumista ja tyhjä sisältä kuin mätä puu. Takapuoli on
laiskottelemisesta mädännyt ja pudonnut pois. Pyhä Fursea näki kerran
suuren joukon piruja joilla oli pitkät kaulat ja vaskikattilan tapaiset
päät ja syöksivät suustaan tulta. Pyhä Brigitta näki ilmassa pirun,
jolla oli sepänpalkeet päässä, korvat olivat pitkät, käsivarret kuin
käärmeet, sääret kuin kepit, jalat kuin haat.

Keskiajan piru oli mahdollisimman ruma, mutta siitä on poikkeuksia;
eräässä latinalaisessa raamatussa, 10:llä vuosisadalla, jota säilytetään
kansalliskirjastossa, löytyy kuva Jobin historiasta. Siinä ei Saatana
ole ruma, sillä on vielä enkelin siivet ja hiukan kalvennut pyhyyden
loiste kasvoillaan. Jaloissa on kaviot ja vasemmassa kädessä tulella
täytetty malja. Eräässä ranskalaisessa tarussa 12-vuosisadalla kerrotaan
kauniista pirusta, jolla on leveä suu ja kovera nenä. Folignon piispa
Frezzi tapasi helvetissä sattumalta kauniin pirun. Pirut voisivat
muuttaa muotoaan, eikä löydy yhtään ruumiin muotoa, jota eivät pirut
olisi käyttäneet, voisivatpa esiintyä tarpeen mukaan kauniilla
ulkomuodollakin.

Useasti näkivät kirkon miehet pirun jonkun muinaisajan Jumalan
näköisenä, kuten Jupiterin, Merkuriuksen ja Baccuksen y. m.
Kielitieteilijä Bilgardo näki joukon piruja klassillisten kirjailijain
Virgiliuksen ja Horation muodossa.

Lukuisia juttuja kerrotaan pirun ilmestymisestä kauniina neitona, tai
lähimpänä tuttavana tai sulhasena. Kerran tuli piru komeana ritarina
pyhän Kunigunden makuuhuoneesta. Taas kerran meni hän Natsaretin piispa
Sylvanuksen muodossa erään kauniin naisen luo ja löydettiin sängyn alta
(!) Canterburyn Tuomas kertoo, että hän v. 1258 näki joukon piruja
tanssivan kauniina nunnina lähellä Kölniä.

Hyvin usein ilmestyi piru eläinten muodossa, yksin kärpäsinä ja
sääskinäkin. Siksi sisältää eräs vanha kirkkokäsikirja rukouksen
saastaisia eläimiä vastaan. Keskiajalla annettiin sellaisia eläimiä
oikeuden käsiin, joissa arveltiin pirun majailevan. 1474 oli Baselin
maistraatin edessä pirullinen kukko, joka oli -- muninut. Kukko
tuomittiin elävänä poltettavaksi. Elottomina esineinäkin esiintyivät
pirut. Eräs mummo luuli nielleensä pirun salaattilehtenä sisäänsä.

Mutta vielä ihmeellisempää! Piru esiintyi Jumalan, Jeesuksen ja neitsyt
Marian haahmossa.

Vielä esiintyi piru kuolleiden ihmisten muodossa. Cesario kertoo pirun
ilmestyneen kuolleen papin hahmossa ja laulaneen.

Kun keskiajalla joku ihminen kuoli ja vielä liikkui sen jälkeen, oli se
pirun elkeitä ja "kuollut" haudattiin usein elävänä. Meidän aikana on jo
senverran taikauskosta vapauduttu, että moni ihminen pelastuu joutumasta
elävältä haudatuksi.



Pirujen lukumäärä, arvoluokat ja sisäinen järjestys.


Piruja oli suuri joukko. Puhe pirusta yksilönä tarkottaa päämiestä, tai
koko pirusukua. Kokonaisuudessaan on piruja erään teologin mukaan 10,000
biljoonaa.

Siitä joukosta riittää niitä jokapaikkaan. Niillä on vapaus kuleksia
ympäri tuomiopäivään asti, sitten on heidän mentävä helvettiin, josta
eivät enään pääse. Niitä onkin joka paikassa, on metsäpiruja, vesipiruja
j. n. e.

Jokaisella pirulla on erikoistehtävä, jossa se on spesialisti, yksi on
yhdessä ammatissa taitavampi, toinen toisessa. Kaikki pirut eivät ole
yhdenarvoisia. Ei -- niiden keskuudessa on "arvo-jako". Pirujen päämies
on Luukkaan mukaan Belsebub, vaikkakin on erimieltä siitä onko päämies
Saatana tai Lusifer. Dante on niistä kolmesta tehnyt yhden, toiset
väittävät, että ne kaikki ovat itsenäisiä piruja. Kukahan on oikeassa?

Pirujen virka-arvoista puhuvat m. m. Eenokin kirja, sekä pyhä Tuomas,
selittämättä kuitenkaan yksityiskohtaisesti, mainitsevat kuitenkin
niiden "valtakunnassa" olevan ylä- ja alaluokan.

Dante nimittää Lusiferiä tasavallan keisariksi. Maailma on muka jaettu
kolmeen osaan: Taivaan valtakunta ylhäällä, helvetin valtakunta maan
alla ja ihmisten valtakunta maan päällä, -- joka vielä nyt on kirkon
opin perustana.

Myöhemmin järjestettiin oikein saatanallinen "hovijärjestys". Johannes
Faustin, (jonka kamalan historian Göthe otti aineekseen) noitakirjassa
kerrotaan, että helvetin kuningas on Lusifer, apulaiskuningas on Belial,
Saatana, Belsebub, Astaroth ja Pluto ovat sijaiskuninkaita! Mefistofeles
ja 6 muuta -- ruhtinaat, 5 ministeriä ja yksi valtiosihteeri, ja joukko
alempia virkamiehiä. Toisissa sellaisissa kirjoissa kerrotaan vielä
kreiveistä, herttuasta j. n. e., sekä legioneista alamaisista.



Pirujen ominaisuudet, tieto ja valta.


Pirut ovat luontonsa puolesta sotaisia henkiä ja heidän sotaväkensä on
taivaan sotaväen vastapaino. Antiokian pyhän Marian kertomuksen mukaan
ajaa pirujen ruhtinas vaunulla öisin ympäri ja hänen seurassaan joukko
sotaväkeä ja lisää Pietari: kunniallinen täysissä sotatamineissa.

Saatanallisen kuningashovin metsästysseurueet kulkivat samoin öisin
metsästysretkillä ja repivät puita juurineen ylös ja tekivät muita
ilkeyksiä.

Kristuksen syntymästä ja lunastustyöstä on, kirkkoisien mukaan, pirulla
vaillinaiset tiedot, joten piru pettyi, kun hän osaltaan aiheutti
Jeesuksen kuoleman, siis kaivoi itsellensä kuoppaa.

Luonnon salaisuuksia väittivät toiset pirun tuntevan, mutta ihmisten
sieluelämästä taas väitetään sillä herralla olevan vaillinaiset tiedot,
mutta teologi Aquinon Tuomas väittää pirun tuntevan ihmisten ajatukset.

Honarius Augustodunensis († 1130) selitti, että piru tietää vain ihmisen
pahat ajatukset, ei hyviä. Se on totta, että monta pyhää miestä, jotka
näkivät vaivaa pirujen ulosajamisessa lähimäistään, joutuivat saamaan
pitkän nenän, sillä vihtahousu näytti heille heidän oman
"syntirekisterinsä" myös "ajatussyntineen".

Mutkikas on myös kysymys: tietääkö piru tulevaisista tapahtumista?
Toiset ovat kielteisellä kannalla, sillä "eihän Jumala voi sallia, että
piru tietää ennakolta, mitä hän aikoo tehdä". Jos pirut olisivat
tienneet tulevaisuudesta ja olleet kaukonäköisiä, eivät ne olisi
taivaassa tehneet ajattelematonta kapinaa ja siten aiheuttaneet
itselleen taivaasta häätöä! Eivät hyvät enkelitkään tiedä enempää kuin
Jumala heille suvaitsee tietoja antaa.

Toiset väittävät, että pirut ennustavat tähdistä.

Pirut olivat mestaria tieteissä ja senpävuoksi keskiajan kirkonmiehet
pitivät tieteitä perkeleellisinä ja polttivat tieteilijöitä elävänä.
Filosofiassa ovat pirut heikkoja, mutta raamatun selittämisessä
mestareita, ovat näet esittäneet Jumalan hengellä täytetyitä
kirkonmiehet sellaisia kysymyksiä raamatusta, etteivät nämä ole voineet
vastata.

Piru väitteli myös Lutheruksen kanssa, niin kerrotaan, ja Luther hävisi.

Cesar kertoo pirusta joka oli taitava asianajaja.

"Tieto on valtaa", niinpä pirukin omasi tietoja, siis valtaa; vaikka hän
tappelussa Mikaelin kanssa kärsi tappion ei hän siitä ollut
millänsäkään, vaan taistelee edelleen ja vaikka Kristuksen kehutaan
hänet voittaneen, niin jäi hänelle aseet käsiin.

Luonnon aineista on tuli pirulle mieluisinta -- tulessa on hän kuin
kotonaan. Jumaluusoppineista toiset väittävät pirun voivan (Jumalan
sallimuksesta kyllä!) panna ukkosen jyrisemään, salamat liekkimään,
tehdä sadetta, nostaa myrskyjä ja rajuilmoja. Myrskyn ulvonta on pirujen
ulvomista. Revontulet synnyttää muka piru, samoin tulivuorten purkaukset
ja maanrepeämät, joiden kautta piru meni kotiaan helvettiin!

Monet kasvit ovat pirulle mieleisiä, samoin hiilet ja tuhka, mutta
kynsilaukka ja suola vastenmielistä, siksipä suolanlukemisella ajettiin
piruja pois eläimistä ja ihmisistä, Suomessakin[1]. Kilpikonna oli pirun
uskollinen palvelija, mutta kukko itsepäinen vastustaja.

[1] Suomentajan muistutus.

Ihmisten ja eläinten taudit, sodat, rutot, kapinat, huonot kuninkaat
y. m. olivat pirun lähettämiä (Jumalan sallimuksesta taaskin).

Piru on myös taitava käsityöläinen, mutta halveksii likasia töitä on
taitava rakennusmestari. Vanhassa maailmassa löytyy joukko pirun
rakentamia torneja, valleja, siltoja, vesilaitoksia ja -- kirkkoja.
Englannin ja Skotlannin rajalla löytyvä muuri on pirun rakentama, samoin
Schöllenin silta Sveitsissä, Tonavan silta Regensouraissa, Rhonen silta
Avignonin lähellä ovat "pirunsiltoja". Piru on tehnyt Kölnin ja Aachenin
kirkkojen piirustukset, sekä Grönlandin luostarin Englannissa.
Normandiassa löytyy St. Michaelin kirkko, joka on pirun rakentama.
Suuria kalliolohkareita kantoi piru paikasta toiseen.

On lisättävä, että piru voi vaan yöaikana tehtäviään suorittaa,
päivänkoitto hänet työmaaltaan karkotti.



Piru kiusaajana.


Saatana on ainaiseksi menettänyt osansa taivaassa. Siksi hän koittaa
mahdollisimman suuressa määrin valtakuntaansa helvettiä kansoittaa. Se
käy päinsä kiusaamalla ihmisiä "syntiin" josta Jumala rankaisee
ikuisella helvetin tulella. Siihen täyttää hän kaiken tarmonsa ja se
onkin monipuolinen toimi tuo kiusaaminen.

Elää maailmassa syntiä tekemättä, on yhtä mahdotonta, kun hypätä mereen
ja jäädä kastumatta, uskonnollisen katsantokannan mukaan. Sen tietää
piru, eikä hän jätä pienintäkään kiusaamistilaisuutta käyttämättä. Ja
uskottiinhan, että jokaisella ihmisellä on suojelusenkeli mukanaan,
mutta myös pirun enkeli.

Yöaika oli kiusaamiseen soveliain, sillä ihminen nukkuessaan oli pirulle
alttiimpi kuin päivällä. Siksipä Pacomius makasi istuallaan ja rukoili
Jumalaa pitämään hänet hereillä.

Eri ihmisiä kiusasi piru eri tavalla: Seuraavat "kiusaamisjutut" ovat
omiaan valaisemaan pirun taitavuutta pääammatissaan:

Nälkäiselle Hilariolle toi piru runsaasti katetun ruokapöydän eteen.
Antiokian näyttelijättärelle Pelagiolle toi piru joukon jalokiviä,
sormuksia, kaulakoristeita y. m., mutta ne katosivat äkkiä.

Viettelemisen osottaissa tehottomuutta, käytti piru pelotusta. Niinpä
kun Hilario saarnasi, ilmestyi hänen silmiensä eteen joukko kiljuvia
petoja, kettuja, hanhia, jalopeuroja, gladiaattoreita ja kuolleita
ihmisiä. Eräänä yönä kuului lasten parkumista, lampaiden määkimistä,
jalopeurain kiljumista ja vihdoin sotilasleirin elämää. Kuun valossa
näki hän tulisten hevosten vetämät vaunut tulevan kohti.

Useille pyhille miehille ilmestyi piru kauniina naisena, ja harvat
saattoivat kiusausta vastustaa.

Erään yksinäisen erakon asunnolle tuli kaunis nainen ja pyysi yösijaa,
munkkierakko otti hänet majaansa. Nainen vietteli munkin, joka luuli
olevansa maailman hurskain mies, niin pitkälle, että tämä rakastui
naiseen silmittömästi ja oli juuri aikeissa harjoittaa
sukupuoliyhteyttä, kun nainen kiljasi kamalasti ja katosi äkkiä. Hurskas
mies jäi hyvin epämiellyttävään asentoon -- -- --

Senjälkeen alkoi erakko epäillä pyhyyttään, palasi ihmisten ilmoille ja
alkoi tehdä syntiä ja -- joutui kai helvettiin!

Pyhiä naisia kiusasi piru nuorien kaunisten miesten haamussa.

Kun piru ei voinut muuta tehdä, synnytti hän yöllä siemenvuotoja, (jotka
ovat luonnollisia, mutta kristinopin mukaan syntisiä) ja ne tapahtuivat
sukupuoliyhteydestä nähtyjen unien yhteydessä.

Munkki Heronin luo tuli piru Jumalan enkelin muodossa ja käski hänen
hypätä kaivoon näyttääkseen uskollisuuttaan Jumalalle. Munkki teki sen
ja oli menettää henkensä, mutta toiset ehtivät apuun.

Kiusausretkille lähtiessä saivat pirut päälliköltään neuvoja. Sitä
varten pidettiin kokouksia. Sellaisen kokouksen kertoo Gregorius Magnus
nähneensä entisessä Apollon temppelissä.

Toisen kerran eräässä Jumalan temppelissä näki papin poika sellaisen
kokouksen.

Saatana istui valtaistuimella, ja pikku piru tuli kumartaen hänen
eteensä. Saatana kysyi:

"Mistäs tulet, ja mitä olet tehnyt?"

"Olin siellä ja siellä maalla, yllytin sotaan ja vuoti paljon verta."

-- Kuinka pitkä aika kului siihen?

-- 30 päivää.

-- "Niin kauan!" huudahti Saatana antaen voimakkaan kepiniskun pirulle.

Tuli toinen.

-- "Missä olit ja mitä teit?"

-- "Olin merellä, nostatin myrskyn ja upposi laivoja ja ihmisiä hukkui."

-- "Paljonko kului aikaa?"

-- "20 päivää."

-- "Liika paljon!" huusi Saatana ja rankaisutti pirua.

Tuli kolmas ja kertoi häissä kiihottaneensa ihmiset tappelemaan, useat
saivat surmansa niiden mukana sulhanen. Se 10:ssä päivässä.

-- "Viekää pois!" huusi Saatana ja antoi hänet pyövelille.

Neljäs kertoi:

-- "Olin korvessa ja kiusasin erakkoa 40 vuotta ja vasta viime yönä sain
hänet kiusatuksi haureuteen".

Saatana suuteli pirua ja pani hänet valtaistuimelle, sanoen:

-- "Olet tehnyt paljon, olet kunnon mies!"

Kuten näkyy, oli kiusaaminen vaivaloista työtä, mutta harvat ihmiset
kiusauksen kestivät, siis suurin osa joutui helvettiin, jossa Jumala
heitä piinaa, kun ensin on sallinut perkeleen kiusata heidät syntiin.



Pirun kepposet ja urotyöt.


Piru ei ollut yksin kiusaaja; hän oli myös järjestelmällinen kiduttaja
ja valehtelija. Eräs keskiajan kirjailija kertoo pirun menneen Kretan
saarelle, ja luvanneen viedä sikäläiset juutalaiset luvattuun maahan.
Hän vei juutalaiset laivalla merelle ja hukutti ne.

Jos Saatana teki jotakin hyvää ihmisille, muuttui se pian
päinvastaiseksi. Rahat, joita piru jakeli, muuttuivat puunlehdiksi,
jalokivet hiiliksi, ruoka-aineet hiekaksi tai lannaksi. Prodentius oli
oikeassa nimittäessään pirua taskuvarkaaksi.

Saatana huvitteli tekemällä ihmisille kepposia. Hän teki kaikellaisia
ilkeyksiä pyhille ihmisille, paljasti heidät yöllä, sammutti kynttilöitä
rukouksen aikana, likasi ruoka-astioita y. m. teki Benedikten oppilaille
mahdottomaksi nostaa erästä kiveä luostarirakennuksen seinään.
Hullunkurisinta lienee se, että piru köytti yhteen sukupuoliyhteydessä
tapaamansa miehen ja naisen.

Usein hävittivät ja rikkoivat pirut kuolleita esineitä.

Toisille pyhille miehille piru laittoi ruumiillisia tuskia. Ramnaldon
jalkojen päällä istui piru joka yö ja piteli hartioista pyhää Ägidiusta,
toisia se kivitti ja solvasi (ei kerrota nostivatko
kunnianloukkausjutun) toisia pieksi ijäkseen vaivaseksi, yrittipä
heittää eräitä jokeen. Mitä kärsikään pyhä Christine Stammelnista, jota
200,000 pirua kiusasi?

Eipä jättänyt piru kuolevaakaan rauhaan, vaan kiusasi viimeiseen
hengenvetoon, täyttäen kuolevien huoneet kuten esim. Ludvig Hurskaan,
jonka viimeiset sanat olivat: "Ulos, ulos!" Tarpeen olikin v. 1512
ilmestynyt Dominiko Camanican kirja "Kuolemisen taito".

Vieläpä menivät pirut ihmisten sisälle ja silloin oli ihminen pirun oma,
jos piru oli päässyt sisään, sitä ihmistä tanssitti piru aivan pillinsä
mukaan. -- Tavallisesti meni piru suusta sisään, ellei muistanut tehdä
ristinmerkkiä kun nautti jotakin.

Eräällä lapsella oli jano. Piru tuli ihmisenä ja antoi lapselle juoda.
Lapsi joi tekemättä ristinmerkkiä suun eteen. Piru meni sisään.
Alkupuolella kerroimme mummosta, joka nieli pirun salattilehtenä.
Toisilla ihmisillä oli piru jo syntymästä asti sisässä, nimittäin
kastamattomina perisynnissä syntyneillä ihmisillä. Kasteessa lensi piru
lapsen suusta ulos.

Luukas kertoo: eräässä ihmisessä oli 6,666 perkelettä, jotka pyhä
Fortunato ajoi ulos. Pyhä Ubaldo ajoi eräästä ihmisestä 400,000
perkelettä ulos. Onpa sattunut, että yksi ainoa piru on ollut useassa
ihmisessä. Evankelistat kertovat langettavatautisissa pirun asuneen.

Ihmiset, joissa asui piru, erosivat monessa suhteessa tavallisista
ihmisistä. Historioitsija Teodoreta (500 luvulla) kertoo naisesta, joka
söi 30 kanaa päivässä. Piru vei toisilta makuaistin, jotta he söivät
kaikellaisia sotkuja. Toisille teki ruuan vastenmieliseksi. Pirut
pakottivat "asunnokseen" ottamansa ihmisen tekemään kaikellaisia
hassunkurisia temppuja, syöksemään suustaan tulta, haisemaan pahalle,
lentämään m. s. Toista pakottivat pirut valehtelemaan, väliin tottakin
puhumaan, kuten katolisuuden aikana kerettiläisiä inkvistittoreille
ilmiantamaan ja "salasyntejä" paljastamaan. Pirun riivaamat olivat
toisinaan iloisia, toisinaan surullisia, joskus taas ennustelivat
tulevaisia asioita.

Luostarin asukkaat, nuo pyhät, näyttivät olleen piruille mieluisia
"asuntoja". Laudeenin Ursullalaisten luostarissa (17 vuosisadalla)
menivät pirut sisar Giovanna degli Angelin sisälle ja sitten kaikkiin
70:een nunnaan. Vuonna 1490 menivät pirut Belgiassa Querzyn luostarin
nunnien sisään ja olivat siellä monta vuotta. 1,124 menivät pirut
Norbertin luostarin munkkeihin[1]

[1] Pirukohan heille lapsia synnytti, joita sitten tappoivat kätkivät
kellareihin ja kaksinkertausten seinien väliin? Suom.

Itse eivät ihmiset voineet vapautua sisässään asuvista perkeleistä ja
sentähden oli pirujen ulosajo (Exorzismi) tuottavana ammattina, joka
kirkon puolelta järjestettiin varsinaisten Exorzistien toimeksi.

Nykyaikana ei pirujen ulosajajilla enää ole mitään tehtävää. Sen
suorittavat nyt lääkärit, ja yhä kehittyvä lääketiede on karkottanut
"pirut" ihmisistä ainaiseksi.



Piru vihollisena.


Piru on ihmisen alituinen väsymätön vihollinen. On vaikeaa nykyajan
ihmisten käsittää, minkälaista oli ihmisten elämä keskiajalla, jolloin
pirut häntä alituiseen ympäröivät, ja joka paikka -- ilmakin -- oli niin
piruja täynnä, että se oli vallan tomupilven tapainen. Ne tunkivat
jokapaikkaan, ei ollut sellaista säiliötä, missä olisi mikään voinut
olla pirulta rauhassa. Eräs pappi joi kallista samppanjaa. Piru lensi
kärpäsenä lasin reunalle. Pappi ajoi sen pois, mutta samassa lasi putosi
permantoon ja kallis juoma meni hukkaan. Kaikki pienimmätkin vastukset
olivat pirun töitä. Onneton Bikalmus pelkäsi niin piruja, ettei tiennyt
mitä olisi puhunut kun pelkäsi puhuvansa pirun yllytyksestä pahaa. Hän
se oli, joka kuuli mitä pirut kokouksessaan päättivät -- ne kun puhuivat
huonoa latinaa. Eräs munkki kertoi, että messunajalla satoi perkeleitä
niin, että luostarin piha lainehti. Juutalaiset rabit selittivät, että
ihmisellä on 10,000 perkelettä kummallakin puolella. -- Keskiajalla oli
niitä joka ihmisellä enempi, niitä kun oli jalkojen alla, pään päällä,
sivuilla, etu- ja takapuolella ja ilma aivan kohisi perkeleitä.
Suurissa, synkissä korpiloissa, metsäjärvissä, vuorilla, kirkkojen ja
linnojen raunioissa oli eniten piruja. Rippi-isä Peregrina näki eräässä
metsässä lauman perkeleitä, jotka huusivat: "Mitä sinä täältä haet? Tämä
metsä on meidän, jossa harjottelemme pahaa tekemään!"

1,300-luvulla oli Kaledoniassa korkean vuoren huipulla pohjaton järvi,
josta kohosi linna, missä asui piruja. Jon d'Argirone ajoi piruja pois
Etnan vuorelta ja pyhä Eudberg Farnen saarelta. Ei mikään estänyt piruja
tunkeutumasta huoneisiin, kirkkoihin ja luostareihin, jotka
viimemainitut juuri olivatkin perkeleiden pesäpaikkoja. 4:nnellä
vuosisadalla näki Makarius pirut pieninä, mustina lapsina hyppelevän
linnassaan. Kuten Jumalakin, oli piru jokapaikassa läsnäoleva.
Jumalanpalvelusten ajalla pirut alituiseen kiusasivat pappeja
ilkeyksillään, kiljuivat ja mörisivät, laittoivat urut epäkuntoon,
sekottivat laulun säveliä y. m. s.

Joskus huomasivat papit, että kirkko oli piruja täynnä, esiintyivätpä ne
pappeinakin ja ripittivät ihmisiä. Erääseen kirkkoon tuli piru pappina,
jolle prinssi Henrich tunnusti syntinsä, kuten ainakin rippi-isälle.
Piru ei antanutkaan hänelle syntiä anteeksi, vaan julisti hänet pannaan.

Lukemattomat ovat pirun urotyöt. Huonot tavat, huonot lait,
ylellisyysnäytelmät, raha -- kaikki on pirun keksintöä. Näyttelijät,
teatterit, tanssijat y. m. ovat pirun palveluksessa -- -- -- Viattomat
huvituksetkin ovat "perkeleellisiä!"

Sellainen vihollinen oli ihmisillä ja sitä pelättiin keskiajalla enempi
kuin Jumalaa -- niin, piruhan oli silloin mahtavampi kuin Jumala. Europa
oli suuri hullujen huone ja perkele oli sen päätirehtööri. --



Pirun rakkausseikkailut ja lapset.


Ollessaan alituiseen ihmisten kanssa tekemisissä, eivät pirut jättäneet
tilaisuutta käyttämättä, mennäkseen myös ihmisten kanssa naimisiin.
Sellaisesta avioliitosta syntyneillä lapsilla oli pirulliset ja
ihmiselliset ominaisuudet sekasin. Ihmiset usein erottivat sellaiset
pirun lapset keskuudestaan; he niitä pelkäsivät.

Miten voisivat pirut siittää? Sen päättivät uskovaiset raamatusta, jossa
kerrotaan, että Jumalan pojat naivat ihmisten tyttäriä ja niistä
avioliitoista ne muinen kuuluisat miehet syntyivät. Niitä pidettiin
ehdottomasti perkeleinä. Eri mieliä oli sittekin ja teologit vaivasivat
päätään kysymyksen ratkaisemisessa ja tutkimisessa. Kabbalistit[1]
opettivat, että pirut menevät keskenään naimisiin ja jatkavat sukua,
kuten ihmiset. Saksassa kertoo kansa pirun isoäidistä, jolla on 900
päätä ja Italiassa tunnetaan pirun äiti. Juutalaiset rabbit kertoivat
Samuelin neljästä vaimosta, jotka olivat lukuisan piruperheen äitejä.
Kreikkalainen Mikael Phello, Bithynian luostarin munkki 1,100 luvulla,
vakuutti varmuutena, että piru on siitoskykyinen. Toiset, esim. teologi
Tuomas Aquinalainen selitti, ettei piru voi siittää, mutta tunkeutumalla
miehen siemeneen, voi piru vaikuttaa naiseen. Turhaa oli epäillä, josko
Jumala salli pirun sukupuoliyhteyttä kristittyjen naisten kanssa, sillä
Jumala antoi pirulle monia muitakin etuoikeuksia, miksei sitäkin. --

[1] Kabbala, juutalaisten uskontodogmi keskiajalla, jonka tuntijat
olivat kabbalisteja.

Kansa uskoi kun sille papit sanoivat, että piru on siitoskykyinen ja
synnyttää lapsia.

Pirut olivat miehiä ja naisia, mutta enimmäkseen miehiä, ei tiedetä
miksi. Canterburyn Tuomas kertoo ristittäessä usean naisen tunnustaneen,
että he olivat raskaana pirulle. Pyhä Bernhard kertoo eräästä perin
hävyttömästä pirusta, joka makasi useita vuosia erään rouvan kanssa,
huolimatta siitä, että rouvan "onneton" aviomies makasi myöskin samassa
vuoteessa.

Ei ollut leikintekoa, kun piru rakasti naista. Tuomas Washington, S:t
Albanian munkki, (eli 1440 luvulla) kertoo tytöstä, jonka piru raiskasi
ja tappoi. Tytön ruumis haisi kamalasti. Cesar kertoo rouvasta, joka
tuli mielipuoleksi kun valkopukuinen piru häntä halasi. Erään naisen
kanssa eli piru yhdyselämää 25 vuotta! -- Sylvian piispa Belagio, joka
1332 kirjoitti kirjan "kirkon kyyneleistä", kertoo nunnista, jotka
vapaehtoisesti menivät pirujen kanssa naimisiin, -- Tunnettuahan on,
miten noidat olivat pirun rakastajattaria -- josta protestanttisen
kirkon raat noitavainot,

Naispiru tuli ja suuteli erästä "kääntynyttä" miestä ja hän heti
sairastui ja kuoli. Kerran rakastui piru papintyttäreen. Isä lähetti
tyttärensä pois kotoa, toiselle puolen Reiniä. Piru sen huomattuaan,
tuli papin luo ja kiljasi: "Kirottu pappi, kun olet vienyt vaimoni!"
antaen papille sellaisen iskun rintaan, että hän parin päivän päästä
kuoli.

Paljon oli pirulla lapsia. Gootilamen historioitsija Jarolanus (6:nnella
vuosisadalla) vakuutti, että hunnit[1] olivat kaikki pirun lapsia.

[1] Hunnit, Mongolisukuinen heimo, joka 4:llä ja 5:llä vuosisadoilla
tunki Europpaan.

Keskiajalla vallitsi luulo, että epäsikiöt, tai vialliset lapset olivat
pirun töitä. 1265 tunnettiin Toulonissa nainen, jolla oli lapsi pirun
kanssa. Sillä lapsella oli kanan pää ja käärmeen häntä. Historioitsija
Mathien Paris (1250), kertoo pirun lapsesta, joka 8 kuukaudessa kasvoi
18 vuotiaan kokoiseksi. Pirun vanhin poika oli Kain -- ensimäinen
murhaaja. Rabit vakuuttivat, että Eva oli pirun kanssa
sukupuoliyhteydessä. Hunnien kuningasta Attilaa pidettiin pirun lapsena,
samoin goottien kuningas Teodorich oli pirun poika, jota todisti se,
että hän sylki tulta ja meni elävänä helvettiin -- isänsä luo.

Kertomus ennustaja Merlinistä on huvittava, sillä se tarjoo
yksityiskohtaisia luonnekuvauksia kysymyksenalaisessa asiassa.

Kristuksen lunastustyö ei antanut Saatanalle rauhaa. Hän mietti keinoja,
saavuttaakseen menetetyn valtansa. Vihdoin keksi hän keinon: Piti
hankkia poika, joka menisi ihmiskunnan keskuuteen hänen puolestaan
taistelemaan ja tekemään lunastustyön tyhjäksi. Helvetin yhteisillä
voimilla tuhottiin eräs perhe, jonka kahdesta tyttärestä toinen vajosi
prostitutsioniin, toinen oli säilynyt siveänä. Eräänä yönä unohti hän
nukkumaan mennessään tehdä ristinmerkin ja niin kävi pirulle
mahdolliseksi raiskata hänet. Ajan tultua hän synnytti pojan -- isän
näköisen karvaisine ihoineen. Lapsi kastettiin ja annettiin hänelle nimi
Merlin. Saatana varusti pojan hyvillä lahjoilla ja Jumala lisäsi siihen
vielä ennustustaidon. Mitä Merlin muuta tarvitsi? Kun hän kasvoi
suureksi, suoritti hän ihmeellisiä tehtäviä ja ennusti tulevaisuudesta.
Ei ikävöinyt isäänsä, vaan kirosi häntä. Kuoli -- ei tiedetä miten ja
milloin. -- Otaksuttiin hänen päässeen taivaaseen!

Kummallinen on Robert Pirolaisen, lauluissa ja murhenäytelmissä tunnettu
historia. Eräs normandialainen herttuatar, rukoiltuaan kauan Jumalalta
lasta, kääntyi viimein pirun puoleen, joka kuuli rukouksen, ja
herttuattaren syntyi poika Robert, joka lapsesta saakka oli villi, puri
imiessään äidin rinnoista nisät poikki, puukotti koulussa opettajaansa
-- oli 20 vuotiaana rosvojoukon päällikkö. Teki lukemattoman joukon
kamalia rikoksia, murhia y. m. Tuli äitinsä luo, joka ilmotti hänelle
salaisuuden, että piru oli hänen isänsä. Katui sitte syntejään. Lähti
kristittyjen aatelisherrojen joukoissa sotaretkelle pakanoita vastaan
Kristuksen valtakunnan puolesta, urhoollisesti taistellen. Kuoli
kunnioitettuna ja -- tietysti autuaana!

Näin meni pirun edelläkerrottu yritys myttyyn. Nyt koetti hän
Antikristuksen avulla panna aikeensa täytäntöön. Niiksi katsottiin
useita miehiä. Rooman keisari Neero oli Antikristus, samoin Muhammed II,
sekä 1,300 luvulla Fredrik II. Kaikkina aikoina on Antikristusta
odotettu ja sitä vastaan varustauduttu. V. 380 uskoi Taursin piispa
Martin, että Antikristus on jo syntynyt, samoin Florensin piispa Bambert
v. 1080. Paavi Inocentius VI:n ajalla määräsi eräs munkki Antikristuksen
syntyvän 1365 ja Arnoldo eli Billanova ennusti sen syntyvän v. 1376.
1412 tiesi Vincenzio, että Antikristus todella on syntynyt.
Inkvisitionikidutuksessa tunnustivat useat "noidat", että he olivat
Antikristuksen kanssa tekemisissä (1900--1911) luvulla ovat useimmat
Suomen papit vakuuttaneet, että sosialismi on Antikristuksen oppia ja
sen levittäjät ja kannattajat Antikristuksia. (Niitä on siis jo useita
miljoonia! Suom.)

Naispirut synnyttivät myös lapsia. Englannissa uskottiin aikoinaan, että
Plantagenetien[1] suvun eräällä esi-isällä oli piru vaimona, ja sillä
paljon lapsia.

[1] Hallitsijasuku Englannissa, Plantagenetit joista ensimäinen astui
Englannin valtaistuimelle v. 1154.

Flanderian kreivi Ralduinista kerrotaan, että hän metsässä kerran tapasi
kauniin naisen, joka sanoi itsensä erään aasialaisen kuninkaan
tyttäreksi. Kreivi meni hänen kanssaan naimisiin. Nainen oli piru.

Paitsi omia lapsia oli pirulla myös kasvatteja, joita hankki
varastamalla tai muuten.

Eräs tyttö Englannissa 1200 luvulla tuli raskaaksi ja pakeni kotoaan,
peläten vanhempiaan. Hänen kulkiessaan yksin metsässä, nousi ankara
myrsky. Tyttö, rukoiltuaan Jumalaa turhaan, kääntyi Saatanan puoleen,
joka ilmestyikin nuorukaisena ja sanoi tytölle: "Seuraa minua!"
Nuorukainen vei tytön erääseen lammasnavettaan, laittoi oljista sijan,
ja meni hakemaan ruokaa. Kyläläisistä pari kulki ohi ja näkivät
synnytystilassa olevan naisen ja menivät ilmottamaan papille ja muille
kyläläisille. Tällä välin palasi piru ruokineen ja tyttö söi. Sitten
tyttö synnytti ja piru teki tehtävänsä kuten tottunut kätilö. Kun
paikalle saapui pappi ja joukko ihmisiä, otti piru lapsen käsivarsilleen
ja katosi.

Toisen tapauksen kertoi Benedikte munkki Walter von Boiney († 1236):
Erään Jumalaa pelkäävän pariskunnan isässä kiihotti piru
vastustamattoman himon -- heillä oli jo paljon lapsia ja olivat
luvanneet Neitsyt Marialle, että ovat ilman. Kun kiusaus kävi
ylivoimaiseksi huudahti mies: "Jos lapsi syntyy, niin annan sen
pirulle!" Lapsi syntyi, kasvoi ja oli kaunis. Kun lapsi oli 12-vuotias,
ilmestyi piru ja sanoi vievänsä lapsen 3 vuoden päästä. Usein
uudistettujen kysymysten jälkeen kertoi äiti lapselleen salaisuuden.
Lapsi lähti yöllä kotoaan ja kertoi paaville asian. Ei paavikaan tiennyt
mitä tulisi tehdä. Hän lähetti nuoren vaeltajan Jerusalemiin patriarkan
luo, ei voinut hänkään muuta, kun lähetti lapsen edelleen erään erakon
luo, jonne hän jäi. Piru tulikin omaansa hakemaan, mutta -- ei
saanutkaan. Pyhä Maria ajoi pirun joukkoineen pois.

Joskus on piru ostanut lapsia, ellei niitä varastamalla saanut.

Lahjoja otti piru, jos ne annettiin sydämestä.

Kerran joutui piru koronkiskurin matkatoveriksi. Eräs mies tuli heitä
vastaan, taluttaen sikaa, joka ei tahtonut kulkea. "Vieköön sinut piru!"
huusi mies. "Katsos, mies antaa sulle sian", huomautti koronkiskuri. "Ei
hän anna sitä hyvästä sydämestä", vastasi piru. Jonkun matkan päässä
tuli vastaan joukko talonpoikia, jotka nähtyään nylkijänsä,
koronkiskurin, huusivat: "Sinut saa Saatana viedä!" Piru sanoi
koronkiskurille: "Nuo ihmiset lahjoittavat sydämestään sinut minulle,
sinä olet minun". Senjälkeen sieppasi piru koronkiskurin kainaloonsa ja
katosi.



Liitot pirun kanssa.


Piru teki myös liittoja ihmisten kanssa, ollen aina hyvin varovainen,
sillä hän oli tullut kokemuksiin, etteivät ihmiset pitäneet sanaansa,
vaan petkuttavat häntä. Siksi vaati hän sopimukset kirjallisesti.
Juttuja liitoista pirun kanssa ei puutu. Otamme tähän pari:

Senaattori Pretoriuksella (4:nnellä vuosisadalla) oli tytär, jonka hän
oli päättänyt pyhittää Jumalalle. Se ei luonnollisesti ollut pirulle
mieleen. Hän mietti keinoja sitä estääkseen. Herätti erään palvelijan
sydämessä rakkauden korkeasukuiseen neitoon. Tämä ei arvellut häntä
muuten saavansa kun kuului "alempaan säätyyn", vaan meni erään noidan
luo joka opasti hänet pirun luokse. Palvelija tapasi pirun
valtaistuimella ministeristönsä ympäröimänä. "Uskotko minuun?" kysyi
piru. "Uskon", vastasi palvelija. Piru vastasi: "Te kristityt olette
suuria pettureita; avun tarpeessa turvaudutte minuun, kun on joku etu
kysymyksessä, mutta kun sen olette saavuttaneet menette jälleen
Kristuksenne luo joka on hyvä mies ja ottaa teidät jälleen lampaittensa
joukkoon. Jos tahdot minulta apua on sinun annettava kirjallinen
sitoumus, että tulet minun kanssani helvettiin, ja että luovut
kirkosta." Palvelija suostui. Sopimus tehtiin, ja piru lähetti pari
sälliään sytyttämään senaattorin tyttären sydämessä rakkauden tulta
palvelijaan. Tyttö rakastui palvelijaan ja pyysi isältään suostumusta
avioliittoon, ja vihdoin saikin sen.

Pian huomattiin, ettei mies käy kirkossa, eikä ehtoollisella. Vaimo
vaatii selitystä, ja saatuaan salaisuuden tietää, menee hän arkkipiispa
Basiliuksen luo, joka vie hänen miehensä kirkkoon, ja kysyy, uskooko
mies Jumalaan. Mies myöntää ja piispa rukoilee kolme päivää. Piru on
kiukkuinen sopimuksen rikkojalle, näyttää sopimusta ja yrittää viedä
hänet, mutta pappi yhä rukoilee ja vihdoin putoo sopimuskirja piispan
eteen, joka repii sen kappaleiksi. Mies on pelastettu ja elää
onnellisena puolisonsa kanssa ja tietysti kuolee autuaana.

Piru täytti sopimusehdot, mutta piispa Basilius menetteli petollisesti.

Apua oli etsitty rikkaisiin naimisiin joutuakseen, -- sitähän on meillä
Suomessakin paljon tehty. Joku vuosikymmen takasin ne "rakkauden
sytyttäjät" olivat lukemattomien naimiskauppojen välittäjinä.

Ihmeellisen viisaan Herbertin (10:nnellä vuosisadalla) sanottiin pirun
avulla päässeen paaviksi.

Paaveista Sylvester II:sta, Johan XII:sta, Benedikt IX:stä, Gregor
III:sta ja Aleksanteri VI:stä kerrottiin, että he olivat liitossa pirun
kanssa.

Piru piti aina sanansa, mutta hänellä oli syy ihmisten puolelta pelätä
petosta. Eräälle munkille oli pirun määrä ilmoittaa kuolemastaan 3
päivää ennen, sillä hän ajatteli ehtivänsä ripittää itsensä. Piru äkkäsi
petoksen ja kun munkki sai tietää kuolemansa menetti hän puhekykynsä ja
kuoli ripittä, hänen ruumisarkkuaan vartioivat mustat koirat.

Faust teki liiton pirun kanssa ja kirjoitti verellään sopimuksen alle.
Sopimus määräsi, että pirun piti lähettää sälli Mefistofeles opettamaan
hänelle mitä hän halusi ja hankkimaan hänelle nautintoja mitä hän vaan
halusi. Vastaehtona lupautui Faust 25 vuoden päästä sieluineen
ruumiineen pirulle. 17 vuoden päästä alkoi Faust katua kauppaansa, mutta
piru uhkasi repiä hänet kappaleiksi, ja pakotti kirjottamaan uuden
sopimuksen alle entisen vahvikkeeksi. Kun 25 vuotta oli kulunut,
löydettiin Faustin huone yleensä veren tahraamana ja hän itse kappaleina
lantakasasta.

Samoin kävi puolalaiselle aatelismiehelle Tvartovishille, joka oli pirun
kanssa sopimuksen kirjottanut verellään härän nahkaan. Eräästä
hotellista vei pirut hänen kun sovittu aika oli umpeen kulunut.



Noitumistaito.


Pirun kanssa sopimuksen teon tarkoitus useimmiten oli saada kiellettyä
taitoa -- noitumistaitoa. Se taas oli tunnettua, että sellaisen taidon
omisti *piru*, se siis oli häneltä saatava. Piru oli siis liitossa
noitien kanssa, väliin vapaehtoisesti, mutta myös vasten tahtoaan.

Noitumistaito on tietämättömyyden tulos, sekä etujen tavottelu
kiihottimena. Ihmisistä toiset olivat elämäänsä kyllästyneitä, toiset
halusivat rikkautta ja toisen omaisuutta tai rikkaisiin naimisiin
lapsiaan. Noitakeinojen avulla kävi mahdolliseksi tyydyttää noita haluja
ja siksi levisi noitausko laajalle, eikä siitä vielä nytkään ole täysin
vapauduttu "sivistyneissäkään" maissa.

Noitumistaito kehittyi yhtaikaa piru-uskon kanssa. Yksin pirulta voivat
noidat saada yliluonnolliset voimansa, hänelle kun kaikki oli
mahdollista. Kirkko kehui pirua mahtavimmaksi olennoksi. Sen seurauksena
alkoi uskonkiihkoilijain mielissä kypsyä ajatus, että piru on
voimakkaampi kuin Jumala siis on edullisempi rukoilla pirua kuin
Jumalaa. Syntyi sitä aatetta ajavia uskonlahkoja. 1360-luvulla
nostettiin kanne lusiferilaisten lahkoa vastaan pirun palvelemisesta.
Samallaisia kanteita nostettiin temppeliläisiä, albigenseja y. m.
vastaan. Nuo kanteet olivat uskonnollisen suvaitsemattomuuden tuloksia.

Kerrottiin, että pirulle pidettiin palveluskokouksia kuten Ranskassa
"Sabbati" ja Italiassa "Gurolodella signora" kokouksia.

Keskiaikana oli alaluokan asema pohjattoman kurja, se kärsi aateliston
ja papiston kavalaa sortoa. Nälässä ja orjuudessa sai työväestö virua,
Jumalan rukoileminen ei mitään auttanut. Ihmekö, että kansa
tietämättömyydessä ja epätoivossa kääntyi pirun puoleen, voidakseen edes
sortajilleen kostaa.

Suurimmat noitamestarit olivat saraseenit (arabialaiset) ja juutalaiset.
Löytyipä noita kouluja esim. Espanjassa, Salamancassa, Toledossa ja
Puolassa Krakaussa.

Ensimäinen noitatemppu oli pirun manaaminen ja oli pirun
"vastaanottotunti" tavallisesti kello 12 yöllä. Silloin piti manaajan
mennä määrättyyn paikkaan ja piirtää maahan ympyrä, jonka sisäpuolelta
ei saanut astua pois, muuten oli perikadon oma, kuten eräs pappi, jonka
piru kuristi kuoliaaksi kun hän astui yli piirin. Eräs koulupoika
kurotti kätensä kauniin naisen muodossa ilmestyvälle pirulle, joka
tarjosi sormusta. Käsi oli yli piirin ja piru talutti hänet helvettiin.

Pirun esiinmanaamiseen tarvittiin manaussanoja ja niitä oli useanlaisia
ja piti ne lukea virheettömästi, jos mieli saada pirun tulemaan. Olipa
noitakirja, jossa oli yksityisistä sanoista ja numeroista muodostettuja
manaussanoja. Sen omistajalla oli valta manata piruja, antaa niille
käskyjä ja käyttää heitä apunaan.

Eräät manaussanat olivat seuraavat: "-- -- ja että sinä + Amala + Satm +
Fara + Lamim + Saumi + ma + kohta täyttäisit mitä pyydän. Tule, tule,
tule!"

Monilla muilla tavoin voitiin piruja kutsua.

Noidat tekivät kaikkea "alaansa kuuluvaa", keittivät rakkausjuomia,
estivät vihollisia tulemasta, kostivat niille, muuttivat savea kullaksi,
ihmisiä eläimiksi ja päinvastoin, veivät tai toivat eläinonnea, aina
miten heitä kohdeltiin. Se vaan noitien kunnioitusta ja pelkoa lisäsi ja
se oli itse noidille edullista. Se kehittyi tulojatuottavaksi ammatiksi.

Noidilla oli yhteisiä kokouksia, joita pidettiin synkissä metsissä,
tulivuorien juurella ja hautausmailla. Jokaisessa maassa oli noitien
juhlapaikka ja juhlat kerran viikossa.

Juhlat olivat eri maissa erilaiset, paikallisten olojen mukaan. Saatana
esiintyi väliin hallitsijana valtaistuimella väliin alttarilla pappina
ja väliin jonkun elukan muodossa; oli väliin pahalla päällä, väliin taas
leikkisä, jolloin lauleli ja soitteli noita-akoille, jotka häntä
uskollisesti palvelivat.

Ensin pidettiin jumalanpalvelus sakramenttineen, jonka jälkeen alkoi
varsinainen juhla helvetin herkuilla katettuine juhla-ateriapöytineen.



Oikeudenkäynnit noitia vastaan.


Meistä näyttää järjettömyydeltä kaikki se, mitä keskiaikana uskottiin,
mistä puhuttiin ja kirjoitettiin, aikana jolloin kirjotettiin paksuja
kirjoja turhista väittelyistä, kuten esim. siitä, oliko neitsyt Marialla
jälkipoltteita Jeesuksen syntyessä, aikana jolloin uskottiin, että on
noitia olemassa, ja siinä uskossa jonkun ihmisen polttaa, tai muuten
surmaa, rangaistakoon kuolemalla. Kaarle Suuri katsoi noituuden siis
petokseksi ja rankaisi luuloteltujen noitien murhaajia kuolemalla.
Inkvisiittorien olisi käynyt huonosti. V. 840 kuollut järkevä piispa
Agopardus moitti kansan uskoa noitiin. Kauvan aikaa määräsi kirkkokin
vain lievempiä rangaistuksia noitauskojille, ja useat paavit pitivät
noituutta typeränä epäuskona: Unkarin kuningas Koloman (1095--1114)
lausuu eräässä käskykirjeessään: "Noitia ei ole olemassa, eikä niiksi
itseään luulevia vastaan ole nostettava oikeudellisia kanteita".

Mutta tällainen katsantokanta ei kestänyt kauan. 13 vuosisadalla,
selitti jo Aquinon Tuomas, että noituus ei ole mielikuvitusta, vaan
totta. Samalla vuosisadalla annettiin inkvisitsionioikeus
Dominikaanimunkkien käsiin.

Sen jälkeen alkoi pitkä murhenäytelmä. Kirkko rupesi taikauskon
suojelijaksi ja kiihotti tietämättömän kansan alhaiset vietit raivoon.
Noitavainot tulivat käytäntöön, ja kävivät kamalammiksi. Paavit
pyhittivät noitavainot pyhäksi sodaksi Jumalan puolesta perkelettä
vastaan ja v. 1484 antoi paavi Inocent VIII kuuluisan käskykirjeen,
jossa järjesti ja vahvisti inkvisitsionioikeudet. Verraton
joukkoteurastus alkoi. Sinä aikana kirjoitti Dominikaani-inkvisiittori
Jakob Shrenger tyhmän ja kamalan kirjansa "Makeus Maleficarum",
(Noita-vasara), josta tuli Europan inkvisiittorien evankeliumi. Sitä
seurasi toisia yhtä typeriä ja kamalia kirjoja. Noitausko laajeni ja
järjettömyydessään kohosi, muuttuen miltei mielipuolisuudeksi. Noitia
vastaan keksittiin keino -- tulirovio, ja joukottain poltettiin ihmisiä,
joita ihmisten näköinen petoeläinjoukko piti noitina. Lothringenissä
poltettiin 15 vuodessa 900 ihmistä ja sama määrä Würzburgissa 5:ssä
vuodessa. Yhdessä vuodessa poltettiin Comossa 100 ihmistä. Toulousessa
kerralla 400. Kukaan ei ollut varma hengestään. Personallisesta vihasta
johtuva ilmianto oli kylliksi saattamaan viattoman ihmisen tuliroviolle.
Poltettiin miehiä, naisia, avuttomia vanhuksia ja lapsia, ensin niitä
kamalasti kidutettua. Kidutettujen tuskan huudot ja ihmislihan käry
täytti ilman -- herralle otollisena lepytyshajuna!

Protestanttinen kirkko jatkoi edeltäjänsä alottamaa tehtävää, noitien
polttamista, samallaisella raivolla. Lutheruksen "puhdistus" ei
poistanut valtaluokkain apulaista -- perkelettä, eikä noitiakaan.
Jumalalta miekkansa saanut esivalta heilutti sitä ahkeraan ja rekordin
noitavainoissa saavutti Englannin kuningas Jakob I. Satoja tuhansia
ihmisiä poltettiin 300 vuoden aikana. Tuomarit näkivät
"oikeusistunnoissa" vaan "noidat", mutta inkvisiittorit eivät epäilleet,
etteikö perkele ollut myös istunnoissa läsnä syytettyjen "puolustajana",
mutta näkymättömänä!

Jos noita kuoli kidutukseen oli se perkele joka hänet kuristi, jos
kidutettava onnistui tekemään itsemurhan, oli perkele häntä siihen
kiihottanut "pelastaakseen omansa!"

Hessenissä Lindheimin kylässä syytettiin 6:tta vaimoa siitä, että olivat
kaivaneet lapsen ruumiin haudasta, ja keittäneet siitä noitasoppaa.
Syytettyjä kidutettiin ja he "tunnustivat". Vaivoin sai erään vaimon
mies luvan mennä kaivamaan hauta auki, jolloin nähtiin, että ruumis oli
paikallaan. Inkvisiittorit selittivät, että se oli perkeleen petosta,
sillä syyllisethän "tunnustivat", ei tarvita todistajia. Naiset
poltettiin elävänä, niinkuin laki ja kolmiyhteisen Jumalan kunnia vaati!

Ensimäinen, joka uskalsi kohottaa äänensä tätä raakuutta vastaan, oli
Kornelius Agrippa Netesheimistä 1600-luvulla, mutta kauan kesti
ennenkuin tuliroviot sammuivat. Meksikossa poltettiin ihmisiä vielä
1860--1873 aikana.



Helvetti.


Maailma on kolmekerroksinen, ylhäällä paratiisi, keskellä maa ja
alhaalla helvetti, jossa ruhtinas Saatana enkeleineen piinaa
kadotettujen sieluja.

Missä helvetti sijaitsee? Pyhä Augustin ei tiedä sitä kun Jumala ei sitä
ilmoita.

Otaksumisia on useanlaisia; toiset sen otaksuvat olevan ilmassa, toiset
auringossa, toiset taas sen tietävät olevan Josafatin laaksossa, tai
tulivuorissa. Etnan vuoressa kerrottiin syntisten sieluja paistettavan.
Brandan näki perkeleen takovan tulisia sieluja tulivasaralla. Eräässä
ranskalaisessa laulussa 12:lla vuosisadalla kerrotaan helvetin
sijaitsevan Maysantin saarella.

Kerrotaan Kristuksen murtaneen helvetin portit kun piru ei niitä muuten
avannut, mutta ei kerrota missä se oli. Gervario Tillbury kertoo ne
portit olevan pronssista. Tulivuoret ovat helvetin ilmaventtiilejä.
Kuumat lähteet ovat helvetin kanssa yhteydessä.

Tuskan ja pimeyden valtio[1] täytyy olla suuri, kun sinne niin suunnaton
asukasten joukko -- ihmiskunnan enemmistö -- mahtuu. Eräs
anglosaksilainen taru kertoo Kristuksen käskeneen Saatanan mittaamaan
helvetin. Se oli portista perälle 100,000 peninkulmaa pitkä. Jesuitta
Bornelius vakuutti, että sen laajuus on 200 Italian neliöpenikulmaa.
Eräs saksalainen teologi väittää, että neliöpeninkulmalle mahtuu 100
miljoonaa sielua.

[1] On huomattava, että kun yhteiskunnassa kehittyi valtio, syntyi myös
perkeleiden valtio hallituksineen.

Helvetissä on vuoria, mäkiä aarniometsiä petoineen, haisevia rämeikköjä,
soita ja järviä. Ei puutu kaupungit ja linnoituksetkaan "helvetin
baabelista".

Tietysti on siellä käsin koeteltava pimeys tuli ja tuska. Kasvit ovat
surkastuneet ja koko luonnon on sammumaton tuli hävittänyt. Ilma on
sietämättömän haiseva, alituinen melu on korvia särkevä.

Toiseen maailmaan pääsee vaan kapeaa siltaa myöten, jolla syntikuorma on
selässään, se putoaa sillalta helvettiin.

Helvetissä on omintakeiset eläimet ja kasvit. Eläimet ovat niiksi
muuttuneita perkeleitä. Kasvit ovat teräväokaisia ja kasvavat
myrkyllisiä hedelmiä. Eläimistä on tunnettu portinvartija, koira
Cerbera, lentävät hullut koirat, kilpikonnat, käärmeet ja syöpäläiset.

Helvetissä sanotaan olevan kaikista kansankerroksista asukkaita. Siellä
on paaveja, kuninkaita, munkkeja, ritareita, kauppamiehiä ja pieniä
lapsiakin. Kullakin on asemaansa ja tekojansa vastaava kidutus. Piru
pyydysti sieluja ja vei niitä helvettiin tai putosivat ne sinne
syntiensä painosta. 8:lla vuosisadalla näki erakko Baronto pirujen
kulettavan sieluja tavattomalla nopeudella läpi ilman helvettiin. Pyhä
Obizzo, († 1201), näki että sieluja satoi helvettiin kun lunta ja pyhä
Brigitta sanoi niitä satavan kun santaa joka päivä. Kuinka paljon
taivaaseen? -- ei kukaan tiedä.

Eräs munkki näki pirujen kulettavan sielua helvettiin ja kysyi: "Ketä
olette?" Piru vastasi, että ovat piruja ja vievät sen ja sen sielua
helvettiin. Munkki kalpeni ja huusi Mariaa. Pirut sanoivat: "Hyvä oli,
että huusit Mariaa, sillä aijoimme repiä sinut kappaleiksi".

Piru vei joskus eläviä ihmisiäkin. Eräs sotilas sai mustan hevosen
kiinni, istui sen selkään, hevonen oli piru ja vei ratsastajansa suoraan
helvettiin.

Helvetin kansalaisiksi pyrkijät pääsivät sinne helposti, mutta
huvimatkaa sinne on vaikea tehdä ja se onnistuu vain harvoille Jumalan
armosta. Jotkut pyhät ihmiset siellä kävivät ja näkivät siellä
tuttaviaan. Munkki Gursea oli kolme päivää sairaana ja silloin enkelit
veivät hänet helvettiä katsomaan. Aberiko, erään aatelisherran 9-vuotias
poika vaipui 9 päivää kestävään horrostilaan, jolloin kaksi enkeliä ja
pyhä Mikael veivät hänet helvettiin ja paratiisiin 2 kertaa. Helvetissä
kävijöillä oli vaara joutua pirun saaliiksi ja saivat useat ikänsä
kantaa merkkejä helvetissä käynnistään, kuten polttohaavoja, koukuilla
reväistyjä arpia y. m., kun pirut olivat yrittäneet heitä kiskoa
helvetin järveen. Kumma, etteivät nämä "löytöretkeilijät" ottaneet
tarkempaa selvää, missä helvetti on, olisihan joku kapitalistivaltio
saanut siitä "siirtomaan". Ehkä sieltä saisi lakon rikkureita.



Elämä helvetissä.


Ihmisten teoista ja ajatuksista pitää piru kirjaa (sen näki pyhä
Augustin) aivan kuin Jumalakin elämänkirjaa. Sen jälkeen järjestetään
helvetin asukkaiden "yhteiskunnallinen" asema. Dymanoloogit tiesivät
kuvata sitä järjestelmää toinen toistaan kamalammissa kuvauksissa.

Erään filosofin Ser Lo'n uppiniskainen oppilas kuoli, tuli jonkunajan
päästä, opettajan luo kertomaan, että hän on kirottu. Pudotti sormestaan
hikipisaran opettajansa kämmenelle. Se hikipisara lävisti kamalaa tuskaa
tuottaen läven opettajan kämmenen läpi kuin tulinen rauta.

Pääasiallinen kidutusväline on tuli, sitäpaitsi löytyy vielä jää,
myrskyt, petoeläimet ja tuhannet muut piinakeinot, joita pirullinen äly
keksii. Kauhein kidutus on tietoisuus taivaan ilosta, johon eivät pääse,
aivan samoin kun taivaan asukkaille lisää iloa tietoisuus helvetin
kidutuksesta, johon eivät tarvitse mennä. Teoloogit eivät ole päässeet
yksimielisyyteen siitä josko taivaan ja helvetin asukkaat näkevät
toisiaan. Toiset väittävät, että taivaasta nähdään helvettiin, mutta
helvetistä ei nähdä taivaaseen. Pyhä Gregorius Magnus ja Bernardo di
Chiasavalle vakuuttavat taivaan pyhien ilon lisääntyvän nähdessään
helvetin kidutettujen ikuisia tuskia. (Kristinuskolle ominaista
raakalaismoraalia. Suom.) Luomme katseen helvetin oloihin, sillä meille
selviää osittain siitäkin, miksikä niin paljon ihmisiä on helvetinpelon
taikauskon takia järkensä menettänyt.

Eräs munkki Pietari näki kadotettujen uivan tulimeressä. Fursio näki
neljä suurta tulta ja niissä ihmissieluja. Nämä näyt ovat 6 ja 7
vuosisadalta, ja ovat vasta yksinkertaisempia. Sitä mukaa kun pirujen
ammattitaito kohosi, monipuolistuivat piinaamiskeinot. Munkki Wetlin (9
vuosisadalla), näki tulisen joen, jossa oli joukko syntisten sieluja.
Joukko pappeja oli sidottu pylväisiin ja heitä vastapäätä kullakin
rakastajattarensa. Heidän siitinelimiään piestiin joka päivä.

Eräs munkki oli tuliseen arkkuun suljettu. Alberico näki 1200 luvulla
suon, jossa oli joukko sieluja kiinni jäätyneenä aina kaulaan asti.
Sitten tuli kamala metsä teräväokaisine puineen. Lumisiin oksiin oli
sidottu joukko naisia, jotka olivat kieltäytyneet hoitamasta äidittömiä
lapsia. Ne olivat rinnoista kiinni sidotut ja heitä kutakin imi kaksi
käärmettä. Eräässä sulatusahjossa piinattiin hirmuhallitsijoita ja
kruunupäisiä konnia. Pronssia ja tinaa täynnä olevassa kattilassa
keitettiin pappeja. Eräässä kaivossa oli joukko sieluja, mädän ja
kamalan hajun seassa. Kaivon äärellä oli kahlehdittu suuri käärme, joka
nieli joukon sieluja hengityksensä mukana, ja puhalsi ne tulisina
säteinä jälleen ulos. Tulikivijärvessä ui suuri joukko valapattoja ja
kieliöitä. Varkaat ja rosvot olivat tulisissa kahleissa, suuri
rautapultti kaulassaan.

Fundalo näki tulisia hiiliä täynnä olevan laakson, sen yllä kuuma
rautanen taivas, jonka läpi satoi sieluja, sulaen kuin vaha ja pudoten
hiilien päälle, jossa taas kokoontuivat. Korkealla mäellä on joukko
piruja, jotka pitkillä hangoilla nostelevat petkuttajien sieluja vuoroin
tuleen ja jäähän. Sen jälkeen haiseva, pimeä laakso, jossa kuuluu
kiljunaa, sitte jalan levyinen silta, jonka päässä suuri peto, joka
nieleksii mahtavien rikkaiden sieluja, joita mahtuu miljoonittain sen
vatsaan. Eräästä sulaton tapaisesta laitoksesta syöksyy tulta. Ovilla
seisovat perkeleet, teräaseet käsissään ja hakkaavat sielut kappaleiksi
ja heittävät tuleen. Hiukan edempänä jäätyneellä suolla istuu suuri,
kamalampi peto-eläin ja nielee sieluja, jotka sulavat lannaksi ja
tippuvat suolle, ja sitte tulevat sielut raskaaksi -- mies kuten
nainenkin. Aikansa kuluttua ne synnyttävät kauheita rautapäisiä petoja,
jotka repivät synnyttäjän hajalle. Se on jumalisuudella verhottujen
epäsiveellisten ja naisviettelijäin rangaistus. Pajassa takovat sepät --
tietysti pirut -- useita kymmeniä, satojakin sieluja yhteen limppiin.
Sitte heitetään limpit syvään rotkoon, josta nousee musta savupilvi ja
pirut nousevat ja laskevat kun joukko kipeneitä ylös ja alas. Rotkon
pohjalla istuu itse pimeyden ruhtinas sidottuna rautapylvääseen, jonka
ympärillä olevia hiiliä pirut puhaltavat palkeilla palamaan. Tuo
ruhtinas on suuri, moninainen peto, jolla on tuhat rautakyntistä kättä,
joilla kurottelee sieluja, joita on ilma sakeana. Pistää suuhunsa, puree
hienoksi, sylkee ulos, puree uudelleen ja taas uudelleen. Sillä tavalla
rangaistaan niitä, jotka eivät uskoneet Jumalaan, vaikka niissä saattoi
olla monta hyvää ja ihmisystävällistä henkilöä.

Giecamino de Verona kertoo nähneensä helvetin keittiön, jossa piru
paistaa sieluja, kun rasvasia sikoja, lisäten suolaa, mausteita ja
myrkkyä ja vie sitten paistin helvetin ruhtinaan pöytään, joka lähettää
sopan keittiöön takaisin, jolleivät sielut ole tarpeeksi kypsiä. Se oli
työläisten työntuloksella ylellisyydessä mässäilevien rangaistus.

Eräässä ranskalaisessa laulussa "Le songé d'enfer", kuvataan suurta
juhlaa helvetissä. Piispat, luostarijohtajat, munkit, Pilatus ja
Belsebub tervehtivät toisiaan ja istuvat pöytään, jolla on
koronkiskurien nahasta valmistettu pöytäliina, ruuat olivat valmistettu
rasvaisista koronkiskureista, huonomaineisista naisista, paistetut
kerettiläiset, keitetyt asianajajain kielet, pihvi munkeista, nunnista
ja farisealaisista. Juomaa puristettiin syntisten sieluista.

Protestanttisen kirkon virsikirjoja, uusimmista painoksista on tämä yllä
mainittu "Helvetin tuskavirsi", "virsien helmi" jätetty pois. Virressä
luvataan helvetin tuskia. Sielut tahtoisivat siellä syödä ja juoda,
mutta heille annetaan vaan "tulta tervaa ijäisesti" ja siellä

      "Pirut sinua pilkkaa
      ja nauraa ijäti."

Ihminen rakastaa seuraelämää, mutta helvetissä ovat vaan seurapiirinä
pirut ja maanpäälliset riitatoverit, jotka parjaavat helvetissään
toisiaan. Keskiajalla, kun Tundalo kävi helvetissä, oli alkoholin käyttö
yleistä ja viinaa pidettiin Jumalan lahjana, jota joivat papit,
aatelisherrat ja muut -- siksi ei Tundalo nähnyt helvetissä juoppojen
rangaistuksia.

Sittemmin kun raittiusaate levisi, lisättiin helvettiin rangaistus
juopoille. Heidän kuvataan juovan tulista viinaa tulisista laseista ja
tappelevan keskenään. Huvittelijat saavat vuodattaa alituiseen
kyyneleitä ja kärsivät kuumuutta ja vilua äsken mainitun piinavirren
mukaan ja edelleen:

      "Kaikki sinun luus ja lihas
      on mädännyt ja musta
      ja haisee kamalasti
      On suussa paha maku
      ja sappi, kauhee kipu
      Sua vaivaa julmasti."

Viimeisen edellinen värsy kruunaa toiset:

      "Kaikk' pirut sua repii
      ja paikasta toiseen sysii
      Ja tuli korventaa
      Sun jäsenes ja lihas
      Sun suones, luus ja nahkas'
      Perkeleet venyttää."

Pirut piinaavat kadotettuja, ja siinä ovat kaikki taitavia -- joku
suorastaan kidutuskeinojen keksimisalalla spesialisti. Mutta kuka piinaa
piruja?

Toiset teologit väittävät, etteivät pirut kärsi tuskia. Toiset
väittävät, että pirut kiduttavat toinen toistaan. Toiset, esimerkiksi
Dante, näkivät pirun kahleissa ja kärsivän. Ilmestyskirja tietää, että
piru on heitetty suureen vaivaan, itkuun ja hammasten kiristykseen.
Jokaisesta kadotetusta sielusta syntyy ilo helvetissä (vastaava ilo
pelastetusta sielusta taivaassa). Gellense († 1183) eräässä saarnassaan
kertoo, että piru olisi aikaa kuollut nälkään, jollei ihmisten synnit
häntä vahvistaisi. Miltei samaan suuntaan käy Danten väitteet.

Kirkon dogmiuskonnon perusta on se, että kadotetuille ei koskaan anneta
armoa[1], mutta sitä vastaan ei väitetty että joskus suo jumala
kadotetuille helvetissä hetkeksi rauhan. Niin väittää kristillinen
runoilija Aurelius Prodentius (1348--1408) että pääsiäisyönä helvetti
hetkeksi rauhoitetaan. Paavalin "Ilmestyskirjassa", jonka kirjotti eräs
kreikkalainen munkki 4:llä vuosisadalla on seuraava kertomus:

[1] Tuomas Gouse, englantilainen kirjailija 1600 luvulla, kertoo
suomeksikin käännetyssä kirjassaan "Sana syntisille, sana pyhille", että
helvetissä (jonka olopaikkaa hänkään ei sano tuntevansa kun raamattu ei
sitä kerro) on ikuinen piina, tuliset rautavuoteet j. n. e. Svirsfeldt
"Paratiisin yrttitarhassaan" kuvaa helvetin ikuisuutta näin: "Jos
maailman vesistöt, tai santamäärä lopetettaisiin siten, että siitä
pisara tai jyvänen poistettaisiin joka miljoonanvuoden kuluttua, olisi
toivoa sen loppumisesta mutta helvetin piinaan tuomituilla ei ole
sitäkään toivoa -- se kestää yhä ja on aina alussaan. --" *Suomentaja.*

"Pyhä Paavali kävi helvetissä mukanaan pääenkeli Mikael. Kadotettujen
kidutusta katsellessa he itkivät. Heidän poislähteissään huusivat
kidutetut yhdestä suusta: "Pyhä Mikael ja Paavali, armahtakaa meitä!
Rukoilkaa vapahtajaa puolestamme!" Pääenkeli vastasi: "Itkekää kaikki,
mekin itkemme, ja enkelit itkivät, ehkä jumala teitä armahtaa?" Sitte
tuli Kristus helvettiin, soimasi kadotettuja, kun olivat hänet
hyljänneet, mutta enkelien esirukouksesta heltyneenä helpotti
kidutettujen tuskia siten, että he saavat rauhan lauvantai-illasta kello
yhdeksästä sunnuntaihin kello yhteen päivällä."[1]

[1] Kapitalismin uhreilla ei aina ole niinkään pitkää lepoaikaa.
*Suomentaja.*

3:nnella vuosisadalla opetti Origenes, että kaikki ihmiset lähteneenä
jumalasta, palaavat kaikki lopulta jumalan luo, mutta fanatistiset
dogmivartijat eivät voineet sitä hyväksyä, vaan selittivät sen
kerettiläiseksi ja poistivat sen kirkonopeista ja opettivat ikuista
helvetin piinaa.



Taistelut pirun kanssa.


Pirulla on joukko puolustajia, mutta on vastustajiakin. Niitä on
ihmisistä osa, elävissä ja kuolleissa, jumalat, enkelit j. n. e.

Ihmisten taisteluaseista pirua vastaan oli yleisemmin käytetty
ristinmerkki ja jumalan armo, usko, hyväntekeväisyys, sakramentit,
rukoukset, yövalvomiset y. m.

Ristinmerkillä ei yksin piruja karkoitettu, sillä sammutettiin
tulipaloja, tyynnytettiin rajuilmoja, parannettiin tauteja, kesytettiin
petoeläimiä j. n. e. Taisteluaseita pirua vastaan olivat myös pyhän
Marian sormet, hiuspalmikot, maito, jota Jeesus imi, Pyhien miesten
luut. Jeesuksen ristinpuunkappaleet, sen aasin lanta, jolla kristus
ratsasti, Jesuksen kapalovyöt, höylänlastut Josepin puuseppäverstaasta,
Jesuksen ristinnaulat ja Egyptin pimeys. Näitä esineitä möi kirkko
keskiajalla suunnattomat määrät ja -- kokosi rahaa, sillä niiden
omistaminen merkitsi ajallistakin onnea ja vapautusta pirusta.

Taistelu harjaantunutta ja ovelaa pirua vastaan oli tietysti vaikeaa,
sen kokivat pyhät isät, inkvisiittorit ynnä muut ja usein olivat pyhäin
jäännöksetkin sitä vastaan tehottomat. Toisinaan taas tehtiin
ristinmerkillä ihmeitä, josta ei esimerkkiä puutu. -- Jopa eräiden
kirkkoisien kuviakin pirut pelkäsivät. Toiset olivat voimakkaampia
taistelijoita, joita piru pelkäsi jo äidin kohdussa (esim. Rittaredi
Agrioca). Toiset saivat ikänsä tapella ja sittekin usein piru heidät
voitti, kuten aikaisemmin kerrottu erakkomunkin historia y. m.

Piru, "valeenisä" kun on, petti usein ihmisiä, mutta häntäkin petettiin.
Kerran eräs aatelismies hävitti omaisuutensa, piru antoi hänelle vielä
enempi rikkautta, mutta ehdolla, että herra antaa rouvansa pirulle
sovitun ajan kuluttua. Kun määrätty päivä tuli, lähti aatelisherra
viemään rouvaansa pirulle. Mennessä poikkesi rouva tien varrella
sijaitsevaan kirkkoon rukoilemaan. Neitsyt Maria nukutti rouvan ja meni
hänen haamussaan pirulle, joka tunsi Marian ja sätti aatelismiestä
kunniattomaksi sanansa syöjäksi. Neitsyt Maria ajoi pirun helvettiin ja
rouva pelastui.

Saatanan ja neitsyt Marian välillä vallitsikin alituinen tappelu, sillä
usein tuhosi Maria pirun hyvät yritykset juuri silloin kun ne olivat
onnistumaisillaan.

Kerran tappelivat pirut ja enkelit eräästä sielusta koko päivän. Pirut
kiskoivat sielua jaloista helvettiin ja enkelit käsistä taivaaseen.
Enkelit saivat apua, samoin pirut, mutta enkelit voittivat.

Kerran kysyi perkele jumalalta, miksi hän hänet loi, kun kerran tiesi
hänen lankeevan ja joutuvan helvettiin palamaan. Miksei jumala luonut
häntä niin hyväksi, ettei olisi langennut syntiin? Kristus kuoli vaan
ihmisten edestä, ja pelasti ne, muttei häntä, pirua. Hänellä siis ei
lunastustyöstä ole mitään hyötyä. Ja nyt aiotaan häneltä viedä
tulolähteensä -- syntisten sielut!

Bartola de Sarreroto (1313--1357) kertoo oikeuskäynnistä, jossa saatana
esiintyy ihmiskunnan syyttäjänä. Tuomarina Jeesus, ihmisten
puolustusasianajajana neitsyt Maria, kirjurina evankelista Johannes.
Saatana koittaa jäävätä vastustajansa asianajajan kun hän on tuomarin
äiti, ja lisäksi nainen, mutta oikeus välipäätöksellä hylkää esityksen.
Lakia tulkitaan (tietysti jumalan lakia) ja riidellään. Juttu päättyy
saatanalle epäedullisesti. Tapahtuu 6 p. Huhtik. 1311.

Tällaisia juttuja kerrotaan useita. Pirun oma valtio -- helvettikään ei
ole turvattu rikollisilta. Kristus kerran vei sieltä kaikki sielut, ja
usein menetti hän sielun kun oli saamaisillaan juuri sen, usein viedään
helvettiin määrätty sielu saatanan nenän edestä taivaaseen -- ja piru
saa katsoa sivulta vihasena kun hänen oikeuksiaan poljetaan.



Kunnialliset ja narrimaiset pirut.


Piru on kauhea ja koppava voittajana mutta voitettuna säälittävä.

Kansan suussa kulkee paljon pilajuttuja pirusta. Kerran piru istui
naisen pitkän hameenhelman päälle. Kuraläven kohdalla nosti nainen äkkiä
hameensa ja piru putosi kuraan.

Pirua petkutettiin usein. Kerran talonpoika lupasi pirulle sielunsa, jos
tämä rakentaa hänelle talon ja kyntää pellon ennen kukon laulua. Piru
teki työtä käskettyä, mutta talonpoika laulatti kukkoa hiukan ennen kun
työ oli lopussa, ja piru jäi ilman sielua.

Kerran rakensi piru sillan kun hänelle luvattiin ensimmäisen sillasta
ylimenevän olennon henki. Sillan valmistuttua ajettiin koira siitä
ensiksi yli ja piru sai tyytyä siihen.

Salamancassa opetti piru taikatemppuja ihmisjoukolle, Palkkiokseen vaati
viimeksi huoneesta poistuvan ihmisen. Eräs ylioppilas jäi viimeiseksi ja
piru yritti hänet napata kiinni, mutta tämä osotti varjoansa seinällä,
jota piru yritti tavata kiinni ja silläaikaa ylioppilas lähti
käpälämäkeen.

Tyhmiä piruja siis.

Mutta on niitä piruja ollut hyviäkin ja tehneet hyvää, kulettaneet
ihmistä ilmassa pitkiä matkoja, olleet palvelijoina, nostelleet
kaatuneita kuormia, auttaneet ihmistä, pelastaneet hukkumasta y. m. Onpa
ollut piruja, jotka hartaasti palvelivat jumalaa, täyttivät
uskonnolliset menot j. n. e. Keskiajalla selittivät vielä jotkut, että
piru voi katua ja tulla taivaaseenkin, mutta se selitys hylättiin, sehän
olisi kirkon kaatanut perustuksiaan myöten ja tehnyt papit
tarpeettomiksi ja vienyt porvaristolta kansan kurissapitämiskeinon
käsistä.

Juutalaiset rabit selittivät myöhemmin, että kerran helvetti
puhdistetaan ja pirut muuttuvat uudestaan enkeleiksi ja muhamettilaisten
koranissa puhutaan kääntyneistä piruista.

Italiassa kerrotaan juttu pirusta, joka pyysi Kristukselta pelastusta ja
Kristus oli luvannut hänet pelastaa, jos hän itse tahtoo ja kumartaa
häntä. Piru ei suostunut.

Tulipa kerran piru ripille ja toivoi siellä saavan synnit anteeksi.
Rippi-isä antoi pirulle ehdon että hän kolme kertaa päivässä rukoilisi
jumalaa. Piru piti sen kunniaansa loukkaavana, eikä suostunut.

Kerrottiin, että Ruotsissa noitavainojen aikana kidutettu noita
tunnusti, että piru antoi papin kastaa itsensä!



Pirun loppu.


Juutalaisten rabbien arvelun mukaan ovat useat pirut kuolevaisia.
Noitavainojen aikana tuli ilmi (tietysti kidutusten avulla), että piru
sairastui ja noidat valvoivat sairasvuoteella. Monet kansanjutut
kertovat, että piru on jo kuollut tai joku urho hänet tappoi.

Henkilökohtainen piru onkin jo eräissä kirkollispiireissäkin tunnustettu
kuolleeksi ja kaikkien maiden valistunut kansanaines on jo aikaa
haudannut "herra Vihtahousun". Piru eli niinkauvan kuin ihmiset sitä
tarvitsivat, mutta uudet aatteet ja valistunut maailmankatsomus lopetti
pirun tarpeen ja piru katosi.

Kukaan ei enään näe pirua, ei hänen ihmetöitään, yhtävähän kun
valistuneissa piireissä jumalaa ja hänen ihmeitäänkään uskotaan, sillä
luonnontiede on ihmeitten tekijät pannut viralta. Pirupelko on lakannut,
ellemme ota lukuun pimeimpiä kirkonuskon sokaisemia kiihkoilijoita. Yhä
tehottomammaksi käy pirun asema porvariston käsissä nousevan
työläisluokan nöyryttämisessä ja ainoastaan valtion ruostuneet
rautavanteet pitävät kirkon mätänevää laitosta jumalineen ja
pirunraatoineen yllä. "Helvetti on palanut ja piru kuollut häkään", on
yleinen sananlasku. Valistuneemmat papitkin koettavat hiljaa peräytyä
keskiaikaisesta perkeleopistaan, ja Ruotsin tuomiokapituli pani pirun
pois viralta,[1] eikä oikeuksien asiakirjat enää kerro, että piru veisi
syytetyt oikeuden kynsistä.

[1] Suomi ja Venäjä ovat poikkeus, mitä tulee kirkon suhtautumiseen
piruvainajaan.

Exorzistien sijassa toimii yhä kehittyvä lääketiede.

Piru-usko on tyydyttämättömän tiedonhalun tulos, samoin jumalausko.
Tieteet yhä suuremmassa määrässä halua tyydyttävät. Luonnontiede opettaa
ja varmentaa, että luonnonilmiöt eivät ole sattuman varassa, vaan kaikki
tapahtuu luonnonlakien mukaisessa järjestyksessä, jotka sisältyvät itse
luontoon.

Ihmisten sairaudet johtuvat varmoista, usein ja eniten aineellisissa
olosuhteissa löytyvistä syistä. Hyvät tai pahat ihmiset ja niiden teot
ovat tulos heitä ympäröivistä olosuhteista. Sitä selvittää historia ja
yhteiskuntatiede. Tieteellisten totuuksien tilalta saa raaka taikausko
väistyä.

Kirkko taisteli kauvan tiedettä vastaan ja epätoivoisesti vieläkin
yrittää, mutta yhä se peräytyy.

Pahuuden vertauskuvana vain piru käsitetään, ja kaikki paha on
perkeleellisyyttä ja hyvä jumaluutta.

Yhä laajeneva valistus on lopullisesti voittanut perkeleen ja kukistanut
helvetin portit.



Liite.

Poimintoja kristillisen kirkon "ansioluettelosta".


Kristillinen kirkko perustetaan v. 325. Rooman keisari Konstantinus,
kastamaton pakana, kutsuu Nicean kaupunkiin kirkolliskokouksen ja ollen
itse puheenjohtajana, laatii kirkon dogmit, sen jälkeen murhaa poikansa
ja tukahuttaa vaimonsa häkään.

Samoihin aikoihin päätetään Kristuksen jumaluudesta.

Munkkisääty ja luostarit perustetaan v. 348.

Pyhän hengen jumaluus päätetään pappeinkokouksessa v. 381.

Ensimmäinen "kerettiläinen" espanjalainen Priscillianus tapetaan
Trierissä v. 385.

V. 389 poltattaa piispa Teofilus Aleksandrian yliopiston 700,000 nidettä
käsittävän kirjaston sillä "kristinoppi ei tarvitse tiedettä."

V. 394 kieltää Rooman keisari Teodofius kuoleman rangaistuksen uhalla
palvelemasta muita jumalia kun "Kolmeyhteistä".

V. 410 alkaa usko neitsyt Marian "ikuiseen neitsyyteen".

V. 415 murhauttaa Aleksandrian piispa Cyrillus naisfilosoofi Hypotian ja
hänen ruumiinsa palotellaan, siksi ettei hän antanut itseään kastaa
kristinuskoon.

V. 595 keksii paavi Gregor tulisen helvetin ja järjestää sen kirkon
opinkappaleeksi.

Neitsyt Marian y. m. "pyhien" palvelus alkaa v. 715.

Lopullinen valtion ja kirkon yhdistäminen Roomassa tapahtuu v. 734.

Frankkien kuningas Kaarle Suuri levittää kristinuskoa tulella ja
miekalla Saksaan ja saa paavilta keisarikruunun v. 772-814.

Pyhimysten palvelus ja suitsutus järjestetään kirkolliseksi tehtäväksi
v. 787.

Paavin jalkojen suuteleminen alkaa v. 809.

Ihmisten autuaaksitekeminen tulee paavin monopooliksi v. 993.

V. 1020 käskee paavi tehdä kirkon palvelijain lapset henkiorjiksi.

Ihmisten ja kokonaisten kansojen pannaanjulistamisoikeus ja kuninkaiden
erottamisoikeus annetaan paaville v. 1073--1083.

V. 1093 alkaa suuri itämainen ristiretki ja uskonsodat, joissa 7
miljoonaa ihmistä menettää henkensä.

Rukousnauhojen käyttö alkaa v. 1100.

Paavi Innosenz III julistautuu "Kristuksen sijaiseksi" ja käskee
levittää kristinuskoa asevoimalla v. 1197.

Saksan ristiretkien johtaja, piispa Albert levittää Vironmaalle
kristinuskoa tulella ja miekalla ja painaa koko maan orjuuteen v.
1200--1229.

"Kerettiläisten" polttaminen pannaan alulle piispa Innosenzin toimesta
v. 1204.

Salarippi alkaa 1215.

Noitien verituomiot alkavat v. 1253.

Dominikaanimunkeista muodostetaan inkvisitsioonioikeus v. 1231 ja ovat
he uskollisia "Herran koiria". (Domini canes = Herran koira.)

V. 1250 järjestää paavi Innosenz "noitien" kidutuksen.

Paavi Nikolaus V käskee tehdä Muhamettilaiset y. m. henkiorjiksi v.
1452.

V. 1520 selittää paavi Leo X että noitien polttaminen on jumalalle
otollinen työ.

Valtiokirkko, jonka papit aatelisto valitsee, järjestetään Vironmaalle
1322.

Ignoz Layola perustaa Jesuittain veljeskunnan ja käskee kaikki
ei-katolilaiset tappaa 1540.

Tridentin yleinen kirkolliskokous julistaa paavin jumalan sijaiseksi v.
1563.

Ajattelija Giordano Bruno poltetaan Roomassa v. 1600.

Kopernichus, Galilei ja Keppler julistetaan kirkonkirouksen v. 1616.

Paavi julistetaan erehtymättömäksi v. 1870.

Noitavainojen ajalta -- perkeleen mahtavuuden ajalta -- Espanjassa
sisältää Espanjalainen lehti "El Alalaya" seuraavia numeroita
ihmisuhreista pyhän kolmiyhteisen jumalan kunniaksi:

Ensimmäinen yli-inkvisiittori T. Targuemada v. 1481--1498 poltatti
elävänä 10,220 ihmistä. Kuvina[1] 6,480 henkeä. Kaleeriorjiksi
tuomitutti 97,381 henkeä.

[1] Kuvina poltettiin vainoa paenneita "noitia" siten, että heidän
kuvansa valmistettiin puusta ja se sitte poltettiin roviolla.

Yli-inkvisiittori Teza 1498--1507 poltatti 2,598 henkeä, kuvina 829,
vankilassa nääntyi 32,325 henkeä.

Cisneros, 3:mas yli-inkvisiittori 1507--1517, poltatti 3,564 henkeä,
kuvina poltettavaksi tuomitsi 2,232, kaleereille lähetti 48,030 henkeä.

A. Florenzia, 4:jäs yli-inkvisiittori 1517--1521, poltatti 1,621 henkeä,
kuvina 560 henkeä, kaleereille lähetti 21,855 henkeä,

1521--1523 poltatti kirkkoneuvosto 824 henkeä, kuvina 112, kaleereille
lähetti 4,481 henkeä.

A. Marique, 5:des pää-inkvisiittori 1523--1535, poltatti 2,250 henkeä,
kuvina 11,252, kaleereille orjiksi lähetti 11,258 henkeä.

Tabreo, 6:des pää-inkvisiittori 1535--1545, poltatti 840 henkeä, kuvina
420, kaleereille lähetti 6,620 henkeä.

Loaisa, 7:mäs pää-inkvisiittori 1545--1555, poltatti 1,320 henkeä,
kuvina 850, kaleereille lähetti 6,660 henkeä.

Kuningas Filip II:sen hallitusajalla 1555--1598 poltettiin 3,990 henkeä,
kuvina 1,845 henkeä, kaleereille lähetettiin 18,450 henkeä.

Filip III hallitusaikana 1598--1621 poltettiin elävänä 1,840 henkeä,
kuvina 692 henkeä, kaleereille lähetettiin ja vangittiin 10,276 henkeä.

Filip IV aikana 1621--1665 poltettiin 3,852 henkeä, kuvina 1,428 henkeä,
kaleereille lähetettiin 14,080 henkeä.

Karl II aikana 1665--1700 poltettiin 1,630 henkeä, kuvina 540,
vankilassa kitui 6,512 henkeä.

Filip V aikana 1700--1746 poltettiin 16 henkeä, kuvina 750 henkeä,
kaleereille 9,120 henkeä.

Ferdinand VI aikana 1746--1759 poltettiin 10 henkeä, kuvina 6,
vangittiin 170 henkeä.

Karl III aikana 1759--1798 poltettiin 4 henkeä, kaleereille lähetettiin
56 henkeä.

Karl IV aikana 1798--1808 poltettiin 1 henkilö, kaleereille lähetettiin
42 henkeä.

Yhteensä elävänä poltettu 34,747 henkeä, kuvina 17,689, kaleereille
lähetetty 287,974 henkeä.

Näin paljon söi jumala lapsiaan yksin Espanjassa.

V. 1808 tunkivat ranskalaiset joukot Espanjaan ja vallottivat sen.
Napoleon hävitti inkvisitsionioikeuden. -- Pappeja ja munkkeja
piinasivat raivostuneet sotilaat heidän omilla kidutuskoneillaan.

Näin tuli suurmurhaaja Napoleon tehneeksi yhden hyvän työn.

Inkvisitsionin kidutusvankilaa kuvailee eräs 1808 sotakertoja m. m.
seuraavasti:

-- -- Maanalaisessa kerroksessa oli luola, jossa onnettomia pidettiin
vankina ja kidutettiin, ja kun kuolema heidät kiduttajien käsistä
pelasti, saivat ruumiit mädätä paikallaan, joiden seassa elävät vangit
saivat olla. Löysimme ruumiita ja luurankoja kahleissaan; naisia,
miehiä, lapsia, yli 60-vuotisia vanhuksia kahleissaan, vielä osaksi
eläviäkin. -- Vielä löysimme suuren ja monipuolisen
kidutusvälinevaraston, -- ihmeellisen perkeleellisyyden todistuksena.
-- -- -- --

Raivoisat sotilaat piinasivat elävänä käsiinsaadut inkvisiittorit ja
munkit kuoliaaksi näillä kidutuskoneilla, eikä heitä voitu siitä estää.
-- -- -- --





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Piru - Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja toimintaan" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.