Title: Kansanlauluja
Author: Lönnrot, Elias, 1802-1884
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kansanlauluja" ***


KANSANLAULUJA


JULKAISSUT
ELIAS LÖNNROT

UUDESTAAN TOIMITTANUT
JUHO AHAVA

1909



SISÄLLYS:

Alkusananen
Lönnrotin alkulause
Ystävän lausunto

Tyttöjen lauluja.

 1. Minä tyttö nuori tyttö--
 2. Karjalan neito
 3. Kasvoi Suomen rannalla--
 4. Niinkuin kesäheinä
 5. Kulta se lähti Kuopiohon
 6. Ei ole poikain valoista
 7. Mitäpä ma tuosta suren--
 8. Orpo piika
 9. Toisen talon orja
10. Liikkukame likkaparat!
11. Poies vieään Suomen pojat
12. Ikävöidessä
13. Pikkulintu laulavi
14. Hyljätty
15. Emmä sure!
16. Ei ole kultaa minulla
17. Käet kukkuu kuusikossa
18. Alahall' on aurinko--
19. Kultani on Saksanmaalla
20. Minun kultani riipottaa
21. Ei oo likoilla surua
22. Tämä on vuosi tällä lailla--
23. Mikä lie mun kullallani?
24. En mä huoli sinusta
25. Minun kultani valkia on
26. Minä sanon satuja--
27. Kaunis, vaikka pikkuruinen
28. Kaikki jo nauraa meitä
29. Huono on mun onneni
30. Nyt jo ilo voitti
31. En nyt enää naura
32. Keurin lähetessä
33. Likat ja pojat
34. Nuori aika on aivan heikko
35. Pojat käyvät likkain luona
36. Kultani on muilla mailla
37. Vielä nytkin turvaan poikiin
38. Tässä kylässä pilkataan
39. Minä laulan yöt ja päivät
40. Ompa mulla lauluja
41. Pojat kylillä
42. Ei saa tyttöihin koskea
43. Pojat juoksevat jälessä
44. Voi minä polo likka!
45. Kainu pienonen piika
46. Ikävät on aikani
47. Hullu olin--
48. Kultansa vuottaja
49. Turvaton
50. Itku ja nauru
51. Mieleheni muistuvat muinaiset ajat
52. Tämän kylän pojat minä louheen lykkään

Poikien lauluja.

53. Herraspoika
54. Tätä virttä minä laulan
55. Juomaripoika
56. Tyttöjen poika
57. Pohjan poika
58. Huolettaa
59. Sotamiehen poika
60. Minä olen pieni poika
61. Heipparalla, taittaralla!
62. Minä olen laulupoika!
63. Näin ma likan illalla



Alkusananen


Nämä suomalaiset kansanlaulut, jotka Elias Lönnrot on valinnut ja
julkaissut "Mehiläisessään" vv. 1839-1840, ovat allekirjoittaneen
mielestä niin tärkeä ja viehättävä täydennys Kalevalalle ja
Kantelettarelle, että on suorastaan kansallinen laiminlyönti, jollei
niitä toimiteta yleisön käsiin, mihin ne luonnollisesti eivät voi
"Mehiläisestä" tulla. Erittäin juuri nykyään, jolloin Suomal.
Kirjallisuuden Seura parhaallaan julkaisee tieteellistä kokoelmaa
kansanlaulujemme sävelmistä, ja jolloin taiderunouttammekin on nuorempi
polvi ryhtynyt runomitan rakenteeseen nähden perustamaan uudemman
kansanlaulun pohjalle, on aika antaa uudemman kansanlaulumme sanoillekin
sen verran arvoa, että edes tämä unohtunut kansanlauluvalikoima
saatetaan jälleen julkisuuteen. Valmistakoon se alaa täydellisemmälle
kokoelmalle, jota Suomal. Kirjallisuuden Seura ei kauankaan voine olla
julkaisematta.

Kansanrunoutemme suuren vaalijan muistoa kunnioittaen on tämä hänen
valikoimansa julkaistu ilman lisäyksiä ja vähennyksiä. N:ot 51 ja 52
eivät kuitenkaan ole otetut "Mehiläisen", vaan Kantelettaren alkulauseen
mukaan, koska ne viimeksi mainitussa ovat täydellisemmät.
Oikeinkirjoitustakin on vain eksyttävissä tapauksissa muutettu
nykyaikaisemmaksi, muuten on säilytetty Lönnrotin kirjoitustapa. Se
muutos on kuitenkin tehty, että kun Lönnrot antaa kehruutalkoissa eri
tyttöjen ja poikien laulaa itsestänsä ja sentähden merkitsee kunkin
laulun eri tyttöjen ja poikien nimillä, on nämä nimet jätetty pois ja
lauluille pantu uudet otsakirjoitukset.

J.A.



Lönnrotin alkulause.


Laulu on ihmisellä ikäskun toinen kieli, jolla alkaa sydämensä
liikutuksia ilmotella, kun tavallinen kieli ei löydä sanoja
tarpeeksensa. Semmoisia sydämen liikutuksia ovat erittäinkin ilo ja
huoli (suru), jonka tähden myös laulut enimmiten jakauvat kahteen
pääosaan, ilosempiin ja huolellisempiin. On kyllä muissakin tiloissa
laulu välistä syntyvä ja sopiva, ei kuitenkaan niin kuin näissä
kahdessa.

Sitä kansaa ei kyllä löydy taivaan kannen alla, joka laulua ei tuntisi
ja rakastaisi. Se ei pelkää lumia eikä pakkasia Lapin pohjaisilla
tuntureilla, ei kuumuutta ja hellettä Afrikan eteläisessä, ihonkin
mustaksi polttavassa päivässä. Amerikan villien seassa on sillä
yhtähyvin kuin Europan enimmästiki sivistyneissä seuroissa, viivyntänsä
herrojen hoveissa kuin talonpoikien tuvissa, elonsa kuningasten
korkioissa saleissa kuin orjien mataloissa majoissa, käyntinsä
onnellisten huvemmilla tiloilla kuin vanginki luona kahleissansa.

Mutta vaikka onki laulu kaikille tuttu ja rakas, niin kuitenki havataan
joku erotus siinä asiassa, että yhdelle on laulu mielusampi kuin
toiselle, luonnistuu yhdelle paremmin kuin toiselle. Niin erinäisten
ihmisten välillä, niin kokonaisten kansakuntienki. Tämä erotus tulee
sekä muista syistä, että itsekunki osasta eli onnesta, mielenlaadusta ja
muusta olosta. Samate kuin yksinäisillä ihmisillä, niin on kokonaisilla
kansoillaki suuri erotus näissä asioissa. Yksi rakastaa sotaa ja
liikkuvaisuutta, toinen rauhaa ja kotoista elämätä, yksi sortaa, toista
sorretaan, yksi on onnellisempi mielestään ja iloinen, toinen
onnettomampi ja huolellinen. Laulun sanotaan olevan taivaasta kotoisin
ja täältä usein sinne kotimaahansa jälle ikävöitsevän. Jonkun ajan
maallisia iloja kaivannut ja kokenut niillä muiston entisestä
taivaallisesta riemustansa peittää, sitä ei kuitenkaan voi
täydellisesti, havaitsee vierahaisuutensa täällä, alkaa huolta ja
tungeksen huolellisten seuroihin, niinkuin muutki huolelliset ja
vähäonniset mielellään elävät toisten semmoisten kanssa. Tämän havaitsi
tyttöki muinen. Lapsempana oli käynyt laulukoulua muutaman akan luona ja
punasen lankakerän sekä paitapalttinan akalle palkasta antanut. Mutta
jälkeenpäin, kun vuosia lisäytyi, varsi korkeni ja huolet eneni, jopa
tuli lauluja tytölle, kun ilmasta työntäen, ettei kyllä enää opettajata
tarvittu. Silloinpa entistä aikaansa muistellen lauloiki:

      "Anna akka rätsinäni,
      Työnnä pois punakeräni!
      On jo virttä neuomatta,
      Sekä saamatta sanoja;
      Kyllä huoli virttä tuopi,
      Kaiho kantavi sanoja,
      Mure muita lausehia,
      Mieliala arveloita."

Kuinka ovatki ystäviä toinen toisellensa surullinen mieli ja laulu,
siitä lausutaan monessa muussaki kohti vanhoissa runolauluissa,
esimerkiksi seuraavillaki sanoilla:

      Kuka kuuli laulavani,
      Luuli olutta juoneheni,
      Taaria tavanneheni.
      _ _ _ _ _ _ _ _

      En laula olven halulla,
      Enkä taarin tarpehella--
      Laulan hoikka huolissani,
      Ikävissäni iloitsen,
      Panen pakkopäivissäni.
      _ _ _ _ _ _ _ _

      Luotu on lintu lentämähän,
      Humalainen huutamahan,
      Vaivainen vaeltamahan,
      Huolellinen laulamahan.
      _ _ _ _ _ _ _ _

      Mistä tunnen huolellisen,
      Arvoan alasen mielen?--
      Tuosta tunnen huolellisen,
      Arvoan alasen mielen:
      Huolellinen laulelevi,
      Huoleton huhuelevi.

Olkoon tämä sanottu joksiki mietinnöksi, minkätähden Suomen kansa niin
muinaisaikaan kuin nykyäänkin on yli monen muun kansan lauluihin
harrastunut. Mutta jos on muutaki syytä tähän lauluhartauteen, niin ei
saa unohtaa itseä kieltä, joka sanainsa sujuvaisuudella sitä paljoki
puolustaa. Vanhanaikaiset laulut (runot) käyvät kaikki tavallisen
runomitan jälkeen, nykysempinä aikoina on ruvettu muihinki tapoihin
lauluja sovittelemaan. Kuka ei ole kuullut lauluja: Ei ole ajat enää
niinkuin oli ennen--Minun kultani kaukana kukkuu--Nuori mies tuli
vierailta mailta--Voi minä, voi minä, vaivainen poika--Minä seisoin
korkialla vuorella--Sinua sydämestäni minä aina--Kuka ei myös tunne,
että ne kaikki lauletaan eri tavallansa ja eri nuoteilla, ei yksikään
vanhan runon tapaan? Onki nykyaikoina paljo semmoisia sekä kehnompia
että parempia lauluja maassa, liiatenki rantamailla ja Hämeessä.
Kehnommallaki niistä on joku arvo kielensä vuoksi, sillä useinkin
tavataan lauluissa uusia sanoja ja sananparsia, jotka niistä paremmin
kuin millään muulla tavalla levenevät yhteisen kielen hyödyksi. Ei
ainoasti sentähden, mutta toisestaki syystä, siitä nimittäin, että niitä
laulellaan pian yli koko Suomenmaan ja että kielemme niihin on
luonnostansa hyvin taipusa, panemme tähän jälkeen muutamia lauluja.
Koska näiden lauluin kahdessa erivärsyssä loppusanat aina vastaavat
toinen toista ja koska ne ovat kansan, ei oppinutten tekoa, niin sopii
niistä oppinuttenki nähdä ja hyväkseen käyttää, mitä kansa sellaiseen
sanavastuuseen eli riimiin vaatii. On kyllä Karjalasta ja Savon maalta
näitä jälkeenseuraavia koottu, mutta muistelemmapa niitä ennen Turun
puolella, Uudellamaalla ja Hämeessä kuullemme laulettavan pian samoilla
sanoilla. Enimmäksi osaksi ovat ne poikien ja tyttöjen yhteisiä lauluja,
joilla huvittelevat töissänsä sekä kotona että ulkosalla, ilmoittelevat
salasia ajatuksiansa ja muita mielijuohtoja, kamppailevat toinen
toisensa kanssa j.n.e. Usein syntyvät ja menettyvät samassa; toisia
muistellaan jälkeenpäin joko somuutensa tähden eli muusta syystä. Kun
enimmästi lauhakin värsyn yksi, toisen toinen, niin niillä on harvon
sitäkään järjestystä keskenänsä, johon niitä seuraavissa lehdissä koemma
sommitella.

(Mehiläinen 1839 ss. 19-22).



Ystävän lausunto.


Edelleen jatkaessaan laulujen painatusta julkaisee Lönnrot vielä
seuraavan "muutamalta ystävältämme saadun lähetyskirjan":

"Viimeisen kirjotuksesi kautta olen tullut tietämään, sinulla olevan
vielä paljo runoja ja lauluja, joita et pidä juuri sen veroisina, että
rohjeta niitä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle präntättäväksi antaa,
mutta joiden kuitenkaan et millään muotoa sallisi pränttäämättömäksi
jäävän, koska ne kuitenki paremmin ja selvemmästi kuin mitkään muut
nykyisemmät, vieraan opin päälle perustetut ja muukalaisten esikuvain
muotoon mukaillut laulut ilmoittavat Suomalaisen runokeinon omituista
luontoa ja ovat ikäskuin siemeniä, joista luulet täyden touvon saattavan
aikaa voittain karttua, jos ne vaan tulevat kylvetyksi, ennenkun ne
vieraat rohdot, joilla moni tänä aikana tahtoo runokeinoamme saastuttaa,
ennättävät siihen juurtua. Miettien siis lähettää niitä Mehiläiseen
pantavaksi, mutta myös peljäten sen lukijain jo entisistä kylläksi
saaneen, olet niitä lähettänyt minulle näytteeksi ja pyydät minua
ilmoittamaan ajatustani niiden arvosta ja otollisuudesta Mehiläiseen.
Minun vastaukseni ei tarvihte olla monisanaisen; jos ne ovat kaikki
sellaisia kuin ne, jotka olet minulle näytteeksi lähettänyt, ajattelen
niiden arvosta samoin kuin sinäkin, pitäen niitä julaistavina mitä
pikemmin sen parempi. Sillä vaikka joku niistä on kukatiesi vähän
liiaksi keveämielinen ja avosuinen, eivät kuitenkaan ole nämä virheet
tavattomuuden ja hävyttömyyden riettautena pidettävät, vaan lapsuuden ja
viattomuuden avoimeen ja vähän ylimieliseen puheen laatuun verrattavat.
Tästä ei ole tarves muistuttaa ketään, joka tuntee niiden maanpaikkain,
joista nämä laulut ovat, Jumalan kiitos, jotenki puhtaina säilyneet
tavat, ja joka, tarkemmin ajatellen asiaa, mieleensä johdattaa, kuinka
kansakuntain erinäiset asuntopaikat, erinäinen elämäkeino, mielenlaatu,
sivistys ja moninaiset muut syyt antavat niiden samoille luonnollisille
liikutuksille erinäiset ilmaumisen muodot. Toisin ilmoittaa se
kuumaverinen ja sivistetty franskalainen, toisin lappalainen
savukodassansa lumikinoksella, vihansa eli rakkautensa.--En tiedä,
lienenkö liiaksi rakastunut suomalaisiin lauluihin--sen tiedän, että jos
ne ei ole istukkaita, vaan paikallansa kasvaneita, ne minusta ovat
nykyisten sivistettyjen kansojen samanaineisiin lauluihin verrattuina,
niinkuin luonnon helmassa kasvavat kukat maalatuista tilkuista tehtyjen
kukkain rinnalla. Niillä on kreikkalaisten paimenlaulujen luonnollisuus,
kristillisyyden kasvattaman ihanan ujouden ja häveliäisyyden
kanssa.--Sen tähden en luulisi Mehiläisen lukijain niihin vielä peräti
kyllästyneen, vaikka en myöskään saata toivoa olevan kaikille yhtä
mieluisia. Kehotan siis sinua niitä Mehiläiseen panemaan, luulen,
niinkuin sanot itsekki, vaikian olevan arvata siihen panna jotakin,
jolla olis vakinaisempi arvo, ja joka olisi usiammalle lukijalle
otollinen.----"



Tyttöjen lauluja


1. MINÄ TYTTÖ NUORI TYTTÖ--

Minä tyttö nuori tyttö, niinkuin meren kaisla,
Eipä synny Suomen maalla toista tämänlaista.

Minä olen kaunis tyttö, niinkuin keon kukka,
Moni poika minua toivottavi hukkaan.

Pojat käyvät kovia teitä kangaspellon kautta,
Keskustellen keskenänsä mikä neuo auttaa.

Eipä tälle tyttärelle kehnonlaiset kelpaa.
Kangasta on kuottuna sekä housuverkaa.

Enemmän mä mielestäni itsestäni tykkään,
Poies, poies puoleltani kehnon pojan lykkään.

Synniks häntä sanotaan ja syntihän tuo lienee
Nuoren tytön ruveta kehnon pojan viereen.



2. KARJALAN NEITO.

Minä olen Suomen neito, Suomen koria kukka,
Moni poika minua houkutteli hukkaan.

Ei kasva ruusu kauniimpi kuin tyttö Karjalassa,
Eik' enempätä tahota, kun olen maailmassa.

Minä tyttö ihana, kun mun pojat näkee,
Huoli syttyy sydämehen, mieli naia tekee.

Moni poika minua toivottavi hukkaan,
Vaan en minä monen pojan toivottava ookkaan.

Silkkisaalin rinnalla ei pastihuivi passaa,
Eikä kelpaa kehno poika tätä tyttöä vastaan.

Omapa kulta tieossani, vaikk' ei ole lässä,
Eikä koko kirkkoherran alustassa tässä.

Minun kultani kaupungissa, kaupunki on suuri;
Rakkaus on vahvempi kuin Turun linnan muuri.

Kuopioss' on kultani ja olkoon terve siellä!
Itse kasvan Karjalassa pari vuotta vielä.



3. KASVOI SUOMEN RANNALLA--

Kasvoi Suomen rannalla se ympyriäinen nauris;
Tämä likka on lihava ja punaposki kaunis.

Minä olen nätti tyttö, nätin pojan kukka;
Eipä minussa mennytkänä mamman vaivat hukkaan.

Nätti likka liian nuori olen minä aina,
Kulta käypi katsomassa joka sunnuntaina.

Jos oisiki nyt lauantai ja huomenna oisi pyhä,
Ja kulta tulis kirkkohon, se oisi vallan hyvä.

Minä itse ihana, minun kultani kaunis,
Kunpa äiti luvan antais, pari oisi valmis.

Pieni lintu siivillänsä hoitaa poikiansa,
Niin mun oisi ollakseni oman kullan kanssa.

Enpä erii kullastani, enpä perhanaksi,
Ennen meri mustaksi muuttuu, kivet kirjavaksi.



4. NIINKUIN KESÄHEINÄ.

Minä olen nuori tyttö niinkuin kesäheinä,
Ei ole maannut vieressäni muut kun aitan seinä.

Nätti tyttö olenki ja nätimmäst' ei lukuu;
En minä tällä polvellani pojan viereen nuku.

Nätti tyttö, siivo tyttö, siivon nimen kannan,
Enpä minä joka pojan halatakaan anna.

Tyttö pieni hienonen, hintelä ja hoikka;
Eipä minussa joka pojan vastinetta ookkaan.

Paljon meillä poikia käypi, vaan ei minua vasten,
Pikkuist' ennen päivän nousua katoovat kuin kaste.

Hyv' on pojan pelata, kun likka luvan antaa;
Poika marssii matkoihinsa, likka häpiän kantaa.

Pojilla ja susilla on yhtäläinen mieli,
Susi ei virka mitänä, pojill' on liukas kieli.

Poika puhuu kaunihisti likan sängyn eessä,
Mesi, maito kielellä ja myrkky syämessä.

Niin on poika piian luona kun halmehessa halla;
Pian poika piikaraukan hempeyen tallaa.



5. KULTA SE LÄHTI KUOPIOHON.

Sitä virttä laulaminen, jota johtuu mieleen;
Kumpa kultani tulisi, ottaisinko viereen?

Minäpä se huitra likka, huitra likka raukka,
Istun pojan polvilla vaikka aamuun saakka.

Ei oo mulla surua, ei surua, ei huolta,
Käypi mulla sulhasia Turun tuolta puolta.

Mitäpä mun tarvitsee suurta surua kantaa,
kun on kulta mielessäni, joka ilon antaa?

Kulta se lähti Kuopiohon, tulee sieltä kerran,
Verkahousut jalassa ja kävelee kun herra.

Minun kultani Kuopiossa, minä itse tässä,
Kihlat ompi kirstussani, sormus onpi käässä.

Tule kulta Kuopiosta, tule uuteen tupaan,
Sänky on jo petattu ja vanhemmilt' on lupa.

Veres voi ja lämmin leipä, etkö söisi noita?
Tehty tila ja nätti likka, etkö viereen koita?--

Sitte tänne tultuasi heitä hattusi naulaan,
Ruvetahan vieretyksin, käsi pannaan kaulaan.



6. EI OLE POIKAIN VALOISTA.

Nurmikeot kesällä on kukkasia täynnään,
Tämä tyttö, kaunis tyttö kasvoiltahan näyttää.

Talon tyttö minä olen, siivo sekä vakaa,
En ole maannut poikain kanssa, enkä vasta makaa.

Pojat kovin koriana pitkin kyliä käyvät,
Humalassa huutelevat halki yöt ja päivät.

Moni poika mielessänsä tämän valan vannoo:
Minut yöksi vierehensä ottavansa sanoo.

Ei ole poikain valoista, jos vannovat juur paljon;
Niist' on ollut tytöille jo paljoki pahaa tarjon.

Pojat monta tyttöä jo petti kihloillansa,
Vaikka vannoi valallaan ja sanoi ottavansa.

Elä vainen tyttö rukka usko poikain kielii,
Poika hyvästi haastelee, vaan on häijy mieli.

Tuost' on tullut minullekin moni mieliharmi,
Yhä pyörii eessäni tuo paha poikaparvi.



7. MITÄPÄ MA TUOTA SUREN.

Minä olen pikku piika, kannan karjan vettä,
Ei oo sukkaa, ei oo kenkää, ei kun kaksi kättä.

Onnen likka minä olen, kovan onnen saanut,
Eipä ole poika vielä vieressäni maannut.

Kävi kyllä poikiaki, vaikkei minua vasten,
Sitten aamupuolella he katoovat kun kaste.

Vaan en sure enkä huoli, vaikka olen köyhä,
Vielä minä nätin pojan verrakseni löyän.

Mitäpä mä tuota suren, jos olen toisen orja;
Kohta tulee toinen vuosi, oma kulta korjaa.

Suomen maassa Karjalassa on mun kultani juuri,
Vaikk' en tieä enkä tunne pienkö lie vai suuri.

Sitä aina ajattelen, sitä ilohetkee,
Koska minut oma kulta vierehensä kätkee.



8. ORPO PIIKA.

Ei oo tällä likalla palkkaa eikä pestii,
Mieron pojat viinanjuojat soiton pahan nosti.

Poikahunnut huutavat ja huutavat juur kovin:
"Kuule kulta ääneni ja avaa aittasi ovi!"

Vaan jos olen halpa likka, halvan nimen kannan,
Tok' en minä halvan pojan halatakaan anna.

Täm' on kesä tämmöinen ja tuleva on toista,
Eipä tälle tyttärelle huonot pojat loista.

Mitäs tuosta tulisi, jos huonon pojan naisin--
Viinan juojan, mieron ruojan, tuskan, ristin saisin.

Parempi on mun ollakseni nuorena likkana aina,
Kehräellä, laulella ja elää sillä lailla.

Vaan kun tämä siivo tyttö vanhenee ja kuolee,
Moni poika murehtii ja joutuu suureen huoleen.



9. TOISEN TALON ORJA.

Minä olen pieni piika, toisen talon orja;
Tuota aina ajattelen, kukahan mun korjaa.

Niinkun vene vähäinen sen kovan virran käessä,
Niin on piika pienoinen vierahassa väessä.

Voi et oonki syntynyt ja voi et olen luotu,
Äidin maidolla ravittuja maailmahan suotu.

Päiv' on pitkä, ikävä ja iloton on ilta,
Ouoilt' ei ole apua, ei turvaa tuttavilta.

Ei oo yhtään ystävätä, kaikk' on vihamiehii,
Miero paljo pauhoaa ja kuluttavi kielii.

Kaikki minua vihaavat ja vihaavat kuin käärme,
Soisivat mun menevän ja hukkuvani järveen.

Vaan en huoli mitänä, kun olen piika vakaa,
Maailma mahtaa soimata mua edestä ja takaa.

Enpä huoli maailmasta, huoli en paljo kestään,
Maailmassa vihataan ja vihat kauan kestää.

Enkä huoli itkeäkään enkä huoli vainen.
Jos mä kuinka itkisinki, ois se yhenlainen.

Itku silmät pimittää ja mure muovon muuttaa,
Nuorellenki neitoselle hiukset harmaat tuottaa.



10. LIIKKUKAME LIKKAPARAT.

Liikkukame likkaparat niinkuin rukin rulla,
Pian päivät rientävät ja vanhuus taitaa tulla.

Pian on laulut laulettu ja rallit rallatettu,
Ikä nuori eletty ja vanhuus saavutettu.

Kevätpäivä on ihana, kun lehet puihin puhkee,
Kukat maasta nousevat ja linnut kotihin kulkee.

Vaamp' on syksysatehet ja kovat ilmat rientää,
Lehet puista putoovat ja linnut poies lentää.

Pankaa tämä mielehenne nuoret tytöt kaikki,
Katoova on kauneus ja raukeava ratki.

Nyt on kyllä käsissämme kesäpäivä kaunis,
Vaan on ilta eessämme sekä syksy valmis.

Moni tyttö, sievä tyttö havaitsi sen hiljaan,
Että oli joutunut jo vanhan piian kirjaan.

Mieki ennen nuorempana asioissa autin,
Nyt jo käyn mä köykkyä, kun ois syönyt tauti.

Moni poika minulleki antoi ennen suuta,
Nyt jo asun halpana kun keittolihan luuta.



11. POIES VIEÄÄN SUOMEN POJAT.

En ole likka vallan vanha, enkä vallan nuori,
Jos mun heitti renkipoika, enmä tuosta huoli.

Enkä ole vallan viisas enkä tuiki hullu,
Enkä ole poikien tähen maailmahan tullu.

Suomen pojat poies menkööt engelsmannin laivaan,
Jossa ei he muuta näe, kun meren mustan ja taivaan.

Poies vieään Suomen pojat ruunun ankkuripajaan,
Siellä lyövät rauan päälle, kivimuurit kajaa.

Siell' on itku, kuikutus ja elo tuhmanlainen,
Ilta, aamu, yö ja päivä, kaikki yhenlainen.

Mikäs auttaa Suomen poikia, kun ei rahat auta--
Täytyy mennä maasta pois, takoa kylmää rautaa.



12. IKÄVÖIDESSÄ.

Itkettää ja surettaa ja huoli tahtoo tulla,
Muill' on koissa kultansa, eikä ole mulla.

Ei oo kultani kotona, eikä ole täällä,
Kultani onpi merellä sen ison laivan päällä.

Minun kultani kaukana on ja kaukana se kukkuu,
Yksin täytyy maata mennä, yksin täytyy nukkuu.

Kun oisi kulta naapurissa, oisi virstan päässä,
Enpä kyllä itkisi, en istuisikaan tässä.

Vaan on kultani kaukana ja kauas taisi mennä,
Eipä sinne lintunenkaan iässähän lennä.

Kunpa se pieni lintunen sanoman nyt toisi,
Suru menis mielestäni, parempi mun oisi.

Lennä, lennä lintu rukka, puhu kuullakseni,
Kävitkö sinä kullan maalla, näitkö kultaseni.

Sano, kuinka kullan maalla aamu armas koitti,
Iloisnako elettihin, vaiko suru voitti.

Mitä näit sä muutaki ja näitkö vielä senki,
Jos oli kaikki tervehet ja kulta liiatenki.

Tule jo kulta tälle maalle, tule poika kulta,
Ettei kuluis turhaan tämä ikä nuori multa.



13. PIKKU LINTU LAULAVI.

Pikku lintu laulavi ja lämmin onpi ilta,
Kulta istuu vieressäni joka kesäilta.

Kulta istuu vieressäni, pikkulinnut laulaa,
Minä itse kuikuttelen kättä kullan kaulaan.

Ei oo kultani lihava, eik' oo vallan laiha,
Enpä minä kullaistani jonkunlaisiin vaiha.

Kukkasia kaunoisia kullalleni kannan.
Istun taasen vierehen ja sitten suuta annan.

Jos on kultani ikävä, käy kirja pappilasta,
Lähetähän Pohjanmaalle poies Karjalasta.

Siell' on aika ilonen, vaikk' onpi järvet jäässä,
Siellä kultani kävelet sa korkia hattu päässä.



14. HYLJÄTTY.

Iloissani laulelen ma, vaikk' on suruvirsi,
Kultani syän on kylmempi, kun jäinen seinähirsi.

Mikä lie mun kullalleni tehnyt uuen mielen,
Muien kanssa kävelee ja istuu muien viereen.

Syämeni on surunen ja pääni alas painuu,
Kun tuo oma kultani muien tykö taipuu.

Sepä minun syämessäni käkösenä kukkuu,
Kun mun oma kultani muien viereen nukkuu.

Ilta tulee, pienet linnut laulamasta lakkaa,
Minä itken, kultaseni muien kanssa makaa.

Kuulepas sa kultaseni, kysyn tuota vielä,
Kukapa sun eksytti rakkauden tiellä?

Kuinka taisit kylmetä, kun lämmin olit ennen,
Halkiöisin juoksentelit, tulit aina tänne?

Mihin on nyt kultaraukka rakkautesi mennyt?--
Rakkaus on rauennut ja suru siaan jäänyt.

Syämesi rakkauesta paloi mennä vuonna,
Nyt on rakkaus rauennut, vai lie tielle puonna.

Ele sinä kulta raukka minua nyt hyljää,
Minä olen kätkenyt sun syämeni syrjään.



15. EMMÄ SURE.

Emmä sure viikon varaa enkä kultani eroo,
Viell' on tässä tyttösessä toisellenki veroo.

Tämän kylän pojat onpi aivan huonoa sorttii,
Hattu päässä kallellaan, suu kun läävän portti.

Pojat syövät sokuria eikä maksa hintaa,
Viimeisellä tuomiolla tulee vastarinta.

Huonon pojan lienenki mä kullakseni saanut,
Ei ole vielä yhtään yötä vieressäni maannut.

Kivenviika viserti ja käki kuusessa kukkui,
Muien kullat kulki aina, minun kultani nukkui.

Enpä sure viikon varaa, enkä kultani eroo,
Naurusuulla katselen, jos menis vaikka Viroon.



16. EI OLE KULTAA MINULLA.

Ei ole kultaa minulla, kun en vasta saane,
Ja eikö kohta toivonikin tuonnempana maanne.

Muut ne kaikki kultansa kanssa käyvät käsityksin,
Minä raukka vanhenen ja olen aina yksin.

Olen kyllä maailmassa elänyt ja myytän't
Vaan ei ole kenkään mua kullaksensa pyytän't.

Vilu on mulla muutenki ja käsiäni kylmää,
Siit' on vielä vilumpi, kun kaikki minun hyljää.

Pojat nuoret miekkoset, miksette lähe naimaan?--
Suomalaisen tytön kanssa kyllä tulis aikaan.



17. KÄET KUKKUU KUUSIKOSSA.

Käet kukkuu kuusikossa, pienet linnut laulaa,
Minä lennän löyhäytän kullalleni kaulaan.

Minun kultani koria on, on kun nurmikukka,
Sill' on silmät siniset ja aivan musta tukka.

Minä kuon kullalleni palttinaisen paian,
Kulta se ostaa minulle korian myssylaian.

Sitte kuon kullalleni hopiaisen tuolin,
Itse istun rinnalle, enkä muista huoli.

Mene pois sinä vieras poika, en minä sinua tunne,
Anna tulla oman kullan, sille viereen tungen.

Minun kulta matkalla ja pienet linnut laulaa,
Kunpa kultani tulisi, kavahtaisin kaulaan.



18. ALAHALL' ON AURINKO--

Alahall' on aurinko ja ilta on jo lässä,
Kultani on kulkemassa viien virstan päässä.

Siit' on syämeni surunen, kun monta muistuu mieleen,
Oma kulta ouostunut, toinen tunkee viereen.

Minun kultani kävelee ja surullisna kukkuu,
Kultani kulkee kylissä ja muien viereen nukkuu.

Tuota teki minun kultani, teki monta vuotta,
Aina muita rakasteli, minua piti suotta.

Miksi kultani kylmenit, kun ennen olit lämmin,
Nyt on rakkaus rauennut ja viha tullut väliin.

Kuinka taisit narrata sinä köyhän miehen lasta,
Köyhä mies on elättänyt pienestä kassikasta.

Minä olen torpan tyttö, sinä olet talon poika,
Vaan ei talot eikä elot rakkauttani voita.



19. KULTANI ON SAKSANMAALLA.

Ilo on muilla miekkosilla, muret ompi mulla,
Kun ei kultani kuulukaan ja eikä taia tulla.

Tuollapa minun kultani on Saksanmaalla aina,
Ennen kävi katsomassa joka sunnuntaina.

Kevät tuli, käki kukkui, pienet linnut lauloi,
Minä itken kuikutan ja kylän naiset nauroi.

Kylän naiset naurelevat huokauksiani,
Iloissani muutamat mun luuli laulavani.

Toiset muuttaa mureheni vieläin mustemmaksi,
Minusta he mielellänsä tekisivät kaksi.

Uniki se murehista levottavi monta,
Minä en saa silmihin pienintäkään unta.

Itkull' alan päiväni ja päätän murehilla,
Yksin istun iltasilla, yksin aamusilla.

Sepä mua murehuttaa, sepä itkun tuottaa,
Kun on kultani kaukana ja täytyy aina uottaa.

Mont' on huolta muutenki ja se on suurin huoli,
Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli.

Päiv' on pitkä, ikävä, ja itku aina mulla,
Kun en kuule kullaistani eikä taia tulla.



20. MINUN KULTANI RIPOTTAA.

Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta,
Minun kultani rakkaus on ruostunut kuin rauta.

Kultani käypi Suomen maita poikki sekä pitkin,
Kylän naiset nauroivat ja minä raukka itkin.

Minun kultani ripottaa ja nappaa muille suuta,
Minä raukka rakastan enkä taia muuta.

Miksi kultani kylmenit, et ole niinkuin ennen,
Yli selän soutelit ja tulit aina tänne.

Oisko keli parempi ja järvet oisi jäässä,
Tokko vielä tulisitkin korkia hattu päässä.

Katsos kulta hetale, kun sato sakiata lunta,
Monta yötä vieressäni makasit makiata unta.

Katsos kulta hetale kun aurinkoinen paistaa,
Anna suuta kultaseni, makialta maistaa.

Katso kulta hetale, kun aurinkoinen loistaa,
Valkiapaita neito nuori, se on vasta toista.



21. EI OO LIKOILLA SURUA.

Tämän kylän pojat onpi pahoja tervaspäitä,
Yhä käyvät kihloilla ja ei piä konsa häitä.

Minä olen ryytimaassa keskimäinen kukka,
Empä minä tähän kylään kunniaani hukkaa.

Kumpa tarkoin tietäisin, että kultani pitää vihaa,
Kärryt tielle laittaisin ja lautamiehen pihaan.

Enkä sure enkä huoli, jos yksi poika jätti,
Vielä minä toisen saan kun olen nuori ja nätti.

Minä menen kaupunkiin ja kaupungist' on pesti,
Tulen sieltä kotihin, kun paras herran leski.

Ei oo likoilla surua, eik'oo yhtään hiukkaa,
Poikia käypi kylissä että liivit liuhkaa.



22. TÄMÄ ON VUOSI TÄLLÄ LAILLA.

Tämä on vuosi tällä lailla, toinen vuos' on toisin--
Kunpa kultani tulisi, ma ilosempi oisin.

Ei oo kultani kotona, eik' oo äsken ollut,
Enkä tieä tyttö raukka, vaikka jo oisi kuollut.

Tuollapa minun kultani sen suuren meren päällä,
Vuos' on sitte siirtynyt, kun viimeksi kävi täällä.

Kohta taitaa talvi tulla, järvet onpi jäässä,
Minun kultani kaukana ja pitkän matkan päässä.

Lumipilvet kulkevat sen vanhan tavan vuoksi,
Voi jos pilvi kantaisi mun oman kullan luoksi.

Emmä tuota surisi, ett' ois matka pitkä,
Eikä mua estäisi, ei lumet eikä mitkään.

Tulisin mä kultani luoksi, kavahtaisin kaulaan,
Palavalla syämellä, niinkuin tuli taulaan.



23. MIKÄ LIE MUN KULLALLANI.

Mikä lie mun kullallani, itkusilmin istuu,
Vesi vuotaa poskille ja kyynelet ne tippuu.

Nukuttaako, torkuttaako, uniko sua vaivaa?--
Saat sa tulla lauantaina illan tullen naimaan.

Tule yksin hiljalleen, jottei kukaan kuule,
Jott' ei kukaan tietää saa ja pahaa meistä luule.

Heitä poies liivisi ja laske hattu naulaan,
Hyv' on sitte ollaksemme, lyöä käsi kaulaan.



24. EN MÄ HUOLI SINUSTA.

Eipä minun sydämeni surullinen oisi,
Jospa minun kultani parelampi oisi.

Viisi vuotta olen minä kullallani maannut,
En ole vielä äyriäkään kullaltani saanut.

Sepä minun syämeeni surun suuren tuopi,
Kun tuo minun kultani paljo viinaa juopi.

Kuulepas sa kulta rukka, kuinka nyt on laita:
Jopa vainkin välillämme ero tulla taitaa.

Sill' emmä huoli sinusta, enkä paljo kestään,
Sinua paljo pilkataan ja vihakseni pistää.



25. MINUN KULTANI VALKIA ON.

Minun kultani valkia on, on kuin lumen valo,
Parempi on mielestäni kuin paras Suomen talo.

Valkia on kultani, valkia kuin vaate,
Kaunis on tuo käyessänsä, kaunihimpi maaten.

Kuulepas sa kultani, tahotko mun ottaa,
Niin saat maata ensi yönä vieressäni kohta.

Sinäpä olet poika parka syämeni saanut,
Vaikk' et ole vielä kyllä vieressäni maannut.

Sinusta ja minustapa linnutkin laulaa,
Ääni kuuluu kukkuloilla, kankahilla kaikaa.

Kun nyt tarkoin tietäisin, ett' olet oma kulta,
Eipä meitä erottaisi muu kun ruskomulta.



26. MINÄ SANON SATUJA.

Minä sanon satuja ja puhun järki totta,
Tuosta suurin huoleni ompi, kuka minut ottaa.

Tuvass' olen asunut ja saunass' olen maannut,
Enkä ole pojilta ma sormustakaan saanut.

Mitä pitäis tekemän mun noien poikiin kanssa;
Käyvät kyllä luonani, ei työnnä kihlojansa.

Suru oli illalla ja se on sama nytkin;
Muut ne makaa kultansa kanssa, minä aina yksin.

Enemp' mull' on muretta, kun kellä muulla lienee;
Jopa minä murhestani jonkun tempun tienen.

Minä menen Pietariin ja Pietarist' on pesti,
Sinne mua kultani toivoo, vaikka emo esti.



27. KAUNIS, VAIKKA PIKKURUINEN.

Tästä äsken laulu läksi, tästä laulan vielä,
Eipä lasta laulamasta iso, äiti kiellä.

Minä itse, minun kulta punakka ja kaunis;
Kohta on sukat kuottuna ja paitakangas valmis.

Minun kultani kaunis ompi, vaikk' on pikkuruinen,
Tuoss' on kultani kunnia, kun ei oo avosuinen.

Ei oo kultani kaukana eikä ole lässä,
Minun kultani kävelee koria hattu päässä.

Tule kultani yöllä yksin, tule kultani, tule!
Kyllä meistä pari saapi, vaikkei miero luule.

Tuopa kulta tullessasi tuopa vähänenki,
Sokuria taskussasi, pikku murunenki.



28. KAIKKI JO NAURAA MEITÄ.

Mikä minun kullallani, mikä tuolla lienee:
Illan piti polvillansa, yöks' ei tullut viereen.

Kuule, kuule, kultaseni, kaikki jo nauraa meitä,
Aina oomma yhessä ja ei konsana pietä häitä.

Sinä olet minun kultani ollut monta vuotta,
Muita sinä rakastat ja minua piät suotta.

Miksi minua narrailet ja puhut suloisesti,
Juonesi ne viekkahat unenki usein esti.

Eip' oo tarves narrata, vaikk' olen köyhän lapsi,
Isä, äiti on elättänyt papin kasteest' asti.



29. HUONO ON MUN ONNENI.

Huono on mun onneni ja kova on mun laita,
Suru on mun osani ja mustanlainen paita.

Minä olen piika pieni, elän aina yksin,
Olen tullut pojilta jo aivan hyljätyksi.

Poika viekas viettelee ja likka hullu uskoo,
Pian poika piikaselta kunnian pois kiskoo.

Hyvä on pojan pelata, kun likka luvan antaa,
Poika itsensä pelastaa, likka häpiän kantaa.

Kyllä poika neitoselta hempeyen tallaa,
Keon kukan kaunosenki kukistavi halla.

Pian on se likka parka tullut kunnialta,
Jok' on kerran heittänyt noien poikiin valtaan.



30. NYT JO ILO VOITTI.

Suru oli illalla, nyt jo ilo voitti,
Kun tuo kuhnus poies kulki, eron minusta otti.

Empä sure viikon varaa enkä kultani eroo,
Naurusuulla katselen, jos menis vaikka Viroon.

Mitäs minä tuosta huolin, jos yksi poika meni,
Toisen pojan kanssa tulee samanlainen peli.

Täm' on likka lihasta, lihasta ja luusta,
Semmoisia poikia ma vestän vaikka puusta.

Omp' on noita poikia viientoista sorttii;
Mont' on viety katsomahan Viaporin porttii.

Ei se likka kululle joua eikä mieron tiehen,
Jos en miestä muualta saa, niin otan sotamiehen.



31. EN NYT ENÄÄ NAURA.

Nauroin lassa nuorempana, en nyt enää naura,
Kun mun tulee kullastani itkuvirttä laulaa.

Tämä viikko pitempi kun koko mennä vuosi,
Eikä kestä silmätkään, kun paljon vettä vuosi.

Kultani on mun pettänyt ja petti kihloillansa,
Vaikka vannoi valallaan ja sanoi ottavansa.

Minä likka ihana ja hän oli poika nätti,
Viha joutui välihin ja rakkaus se jätti.

Voi poika parka luontoas, kun olit petollinen,
Sinun tähtes vuotta monta olen surullinen.



32. KEURIN LÄHETESSÄ.

Liiku likka pojan kanssa, niinkuin rukin rulla,
Keuriaika lähenee ja ero taitaa tulla.

Työläs sitte erota, kun kert' on yhteen tultu,
Suuta on jo annettu ja käsi kaulassa oltu.

Likka juoksee pojan eestä, juoksee minkä jaksaa;
Kun ei poika tavota, niin likka kääntyy vastaan.

Likka arat, piika parat, varokate teitä,
Ettei pojat vanhan piian kirjaan teitä heitä.

Sitte laulut loppuvat ja pian rallit puuttuu,
Moni likka sillä lailla halvemmaksi muuttuu.



33. LIKAT JA POJAT.

Ei oo likoilla surua, ei oo yhtään hiukkaa,
Pojat juoksee likkain luona, verkaliivit liuhkaa.

Pojat nuoret naimattomat tuota aina etsii:
Joka ilta päästäksensä likkain aittakestiin.

Kesäilta kelvoton sen kerran näytti julki!
Kuinka pojat likkain tähen pitkän matkan kulki.

Kesäilta kelvoton se kerran laitti niinki,
Että pojat pohmelossa puuttui suohon kiinni.

Likat käyvät kunnialla, kun kaste heinikossa,
Pojat juovat rypevät, kun sika rapakossa.

Likat makaa aitassahan palttinapaiallansa,
Pojat käyvät kyliä myöten mustalla varrellansa.

Niin on likka aitassansa, kun on kaunis kukka,
Poika juoksee halkiöisin, niinkun vanha hukka.

Vesi vuotaa silmistä ja itku syämen kaivaa:
"Laske kulta luoksesi ja huojenna tätä vaivaa!"



34. NUORI AIKA ON AIVAN HEIKKO.

Sitä virttä laulaminen, joka johtuu mieleen,
Eipä tämä tyttö lähe huonon pojan viereen.

Sepä likka kunniansa häpiällä kantaa,
Joka kerran on joutunut huonon pojan valtaan.

Kerran antoi kaunis likka kehnon pojan suuta,
Heti muuttui halvaksi kuin heittolikan luuta.

Nuori aika on aivan heikko, niinkuin kesäheinä,
Pojat konnat riivatut särkee vaikka seinän.

Ei se poika tuota kovin korvihinsa laske,
Vaikka tyttö toruupi ja on kuin vähä vasten.



35. POJAT KÄYVÄT LIKKAIN LUONA.

Aurinko se hohtavi ja lumivuoret sulaa,
Pojat kohta likkain luona käyvät vanhaa uulaa.

Likoill' ompi onnen aika aivan ihanainen,
Pojill' itku kuikutus ja elo tuhmanlainen.

Likat makaa aitassansa verkaviitan alla,
Pojat tallin lattialla, tamman nahka alla.

Sekö piru pihalla nyt ovia kolkuttavi?
Saat sa häijy hävetä ja mennä kotiasi.

Mitäs sinä tänne tulit, viekottelet meitä,
Joka jo olet kotonasi pitänyt viisiä häitä.

Vaan jos tarkoin tietäisin, ett' oma kulta olet,
Niinpä minä nousisin ja aukaisisin oven.



36. KULTANI ON MUILLA MAILLA.

Ei ole kultani kotona, eikä oo äsken ollut,
Kultani on muilla mailla, ei ole sieltä tullut.

Tuost' on kultani kulkenut ja jälet onpi jäänyt,
Lehti on päälle langennut ja keltaiseksi käynyt.

Kuulepas sa vieras poika, kuule poika kulta,
Minull' oisi pikkuruisen kysymistä sulta.

Mitä kuuluu kullan maalle, kuinka voivat siellä;
Mikä sun saattoi näille maille, puhu kanssani vielä.

Seisotapa hevostasi, puhu kuullakseni,
Oliko kaikki tervehet ja oma kultaseni.

Sanoisitko: kultani on muien armahana,
Sano vaikka viiesti, en usko ollenkana.

Vaan jos sanot, ett' on kuollut, kuollut minulta kulta,
Pane kellot soimahan ja laita minua multaan!



37. VIELÄ NYTKI TURVAAN POIKIIN.

Ei oo meillä surua, ei surua, ei huolta,
Pojat ovat luvannehet pitää meiän puolta.

Vielä nytki, vielä nytki poikiin tykö turvaan,
Vaikk' on tullut toivoni jo monta kertaa turhaan.

Siit' en huoli, jos mä juovun taloon taikka torppiin,
Kun mä muuten pojan saan, jok' on parasta sorttii.

Sitte liki lintuseni, liikuttaako muita,
Suuta annan kullalleni, kuuluuko se muille.



38. TÄSSÄ KYLÄSSÄ PILKATAAN.

Hoi on, hoi on huoletta, kun puhutahan paljon:
Sanotaan mun olleheni joka pojan tarjon.

Tässä kylässä pilkataan ja ouompana olen,
Vaan kun menen toiseen kylään, tuttavaksi tulen.

Mikä pakko, mikä pakko olla ikävässä,
Kunpa otan poieslähdön koko pitäjästä.

Tämän kylän pojat on kun töpihäntä hukkii,
Toisen kylän pojat on kun mesimarjan kukkii.

Tämän kylän pojat on kun vilun virran vettä,
Toisen kylän pojat on kun hunajaa ja mettä.



39. MINÄ LAULAN YÖT JA PÄIVÄT.

Ette ole likka parat mitään minun suhteen,
Minä laulan yöt ja päivät, laulan aamupuhteen.

Minä olen tässä kylässä jokahisen kukka,
Vaan kun tulee oma kulta, on kun tulisi tukkaan.

Onkos vainen, onkos vainen minun kultani kaunis;
Sinimarjat silmillä ja suu kuin punanauris.

Kultani elää rallattaa ja elää niinkun rotta,
Vaikka anto sormuksenki, ei tee koskaan totta.

Meiän poika pohmelossa ryyppäsi kerran viinaa,
Tuosta tottui juomariksi, joutui juomakirjaan.

Kultani onni kova on, ei se anna maata,
Täytyy öitä kollotella pitkin pihamaata.

Kultani kulki kohmelossa, yhtyi likalättiin,
Tuosta suuttui siivo tyttö, suuttui yhtä-äkkiin.



40. OMPA MULLA LAULUJA.

Ompa mulla lauluja ja ralli ompi kanssa;
Eipä tämä tyttö lähe joka ruojan ansaan.

Likat nätit tällä maalla kasvaa kaunihisti,
Niill' on posket punaset ja puhet aina siisti.

Mikkeliss' on markkinat ja Kajaanissa kanssa,
Likat ei lähe markkinoille, asuvat aitoissansa.

Pojat ajaa markkinoille poikki kangaspellon,
Ostaat siellä hevoisen ja kolmen ruplan kellon.

Pojat ajaa reimanteitä oritvarsoillansa,
Likat makaa pyytingillä pumpulipaioillansa.

Siit' on pojilla juonia, kun viina paljo maksaa,
Likat itsensä elättää, kun työtä tehä jaksaa.

Minä kuon kullalleni palttinaista paitaa,
Vaikk' en tuota tunnekana oman kultani laitaa.

Täst' on kultani kulkenu, vaikkei jälet tunnu,
Mikä lie ollut mielessänsä, kun ei tupaan tullu.

Talon tyttöä helsataan, eik' ole niistä mitään,
Torpan tyttöjä potkitaan, vaan niitä naia pitää.

Maja mull' on matala ja koti aivan köyhä,
Isä mull' on ynsiä ja äiti liian nöyrä.

Hyvät minut hyljäävät ja kehnot eivät kelpaa,
Taivaasta ei mulle anneta ja maast' en löyä vertaa.

Illalla lähen nukkumaan ja nukun joka ilta,
Yksin aina vieressäni siliä pirtin silta.

Vaan ei yötä pimiätä, ettei päivä koita,
Eikä niin suurta surua ole, ettei ilo voita.

Vielä tämä siivo tyttö nätin pojan löytää,
Vielä kerran kultani kanssa astun vehnäpöytään.



41. POJAT KYLILLÄ.

Ei oo sia surunen meiän majassamme;
Päivät kuluu kunnialla, illat aitassamme.

Pojat käyvät kulkemahan illan pimiällä,
Laulellen ja rallatellen ilovirsiänsä.

Illan tullen näille maille pojat kylihin kulkee;
Likat menee aittahansa, oven kiinni sulkee.

Käykää pojat kylissä, vaan elkää menkö saunaan;
Pienet piiat pirtissä paljo teille nauraa.



42. EI SAA TYTTÖIHIN KOSKEA.

Puhun minä poikasille, eipä houkutella
Nuoria likkoja tarvitseisi eikä viekotella.

Leskiä saapi liikutella, ei se haittaa mitään;
Ei saa tyttöihin koskea, hävetä poikain pitää.

Eipä tämä tyttö lähe hylkypojan viereen;
Hylkypoika viettelee ja saatta mierontielle.

Poika rahat menettävi oluehen ja viinaan,
Tytöt ei pane rahojaan, kun silkkihin ja liinaan.

Kyllä sinäki tyttöjä saisit, saisit vaikka kenen,
Kun olis viina loppunut jo viittä vuotta ennen.



43. POJAT JUOKSEVAT JÄLESSÄ.

Laulaisinpa taitaisinpa kun palkka maksettaisi,
Emmä paljo pyytäiskään, kun markan sanasta saisin.

Ei ole tyttöin ikävä pimeillä öillä,
Pojat käyvät kyliä myöten tyttöin tinkitöillä.

Tuli poltti Turun linnan, vesi vei sen sillan,
Pojat itkee ikävissään päivän sekä illan.

Likka käypi kankahalla niinkuin kaunis kukka,
Poika juoksee jälestä, niinkuin vanha hukka.

Likka astuu ahoa pitkin, pumpuliliivit liuhkaa,
Pojat ryömii jälessä, tuohivirsut viuhkaa.

Likka istuu linnassansa, kulta riippuu rinnassa,
Tänä vuonn' on huonot pojat huokiassa hinnassa.



44. VOI MINÄ POLO LIKKA.

Voi minä polo likka kun olen yksin,
Olen tullut kaikilta hyljätyksi.

Muut tytöt toimitti asiansa ennen,
Minä olen heitetty ikävihin tänne.

Enkä tieä miten minä hylyksi nyt tulin,
Joka ennen kaikkien kukkana kulin.

Olin minä ennen kuin enkeliskukka,
Kehnojen päälle en katsonukaan.

Parahinten parvessa kävin minä kirkkoon,
Ja nyt olen joutunut koiarien joukkoon.

Vaan mitä entisistä ajoistani huolin?--
Noitapa muistaissa syömeni kuoli.



45. KAINU PIENONEN PIIKA.

Minä olen kainu kun syvän salmen siika,
Murehella täytetty pienonen piika.

En vielä muistane kovin monta vuotta,
Valitella täytyy jo kuitenki totta.

Maailman meri se on vaarallinen aivan,
Pian myrsky särkevi pienosen laivan.

Ei aina käynti ole kukkien päällä,
Toisin ajoin ompi orjan tappuria tiellä.

Välistä se näyttää kun ilonen ois olla,
Usiammin taitavi murepilvi tulla.

Niin on koko elomme ja koko olo täällä,
Lehenkanta katkeava syksyisellä säällä.

Omp' on elo ihmisten kun aaltosien veellä,
Yksi tulee jälessä ja toinen meni eellä.

Nuoruuteni aika ja ilopäivä kulkee,
Jopa noista vaivoista väsymyskin tullee.

Vaan kun olen nuori ja rumihilta raitis,
Mahan olla luojaani kiittämähän valmis.

Luojaansa kiittävät varpusetkin pienet,
Enkö toki varpusia parempi mä liene.



46. IKÄVÄT ON AIKANI.

Mennä vuonna oli minun iloinen olla,
Tänä vuonna olis minun parempi kuolla.

Eipä enää naurata kun aina johtuu mieleen,
Ett' on oma kultani jo mennyt muien viereen.

Tuostapa on syämeni sangen karvas,
Kun on oma kultani jo muien armas.

Ikävät on aikani maailman päällä,
Ei kuulu kultaistani siellä eikä täällä.

Päivä se paistaa ja lintusetkin laulaa,
Minun kulta veäksen jo muien kaulaan.

Lumipilvet taivaalla juoksee ja kulkee,
Minun kulta muita jo sylihinsä sulkee.

Vaan mitä itkenkin ja valitan ja huolin,
Vaikk' olen sorrettu kaikilta puolin?--

Heitän koko Suomenmaan ja lähden Venäehelle,
Elän siellä vuotta kaksi, niin on hyvä jällen.



47. HULLU OLIN--

Hullu olin kun ma lähin koti pitäjästä,
Näin mä siellä kultani joka viikon päästä.

Minä olen täällä ja sinä olet siellä,
Moni järvi välillämme, soita paljo tiellä.

Sirkat ne sirkuttaa ja lintuset laulaa,
Vaan eipä kultani riennäkään kaulaan.

Lintuset visertävät metsien päällä,
Minä istun ikävissä yksinäni täällä.

Tuuli se tulee ja pienet puut ne taipuu,
Kultani ääni ei kankailla kaiku.

Niin on suru syömessäni ja on kauan ollut,
Enkä ole sanaakaan kullastani kuullut.



48. KULTANSA VUOTTAJA.

Surunen on syömeni ja itku silmän peittää:
Jopa oma kultani taisi minun heittää.

Minä olin kultani kanssa, olin monta vuotta;
Iän nuoren kulutin ja kulutin juur suotta.

Olin aina siivo tyttö, siivo, rehellinen,
Kultani se viettelijä, viekas, petollinen.

Viikon vuotin kultaani, vuotin joka ilta,
Kysyin keon kukilta ja ilman lintusilta:

Ettekö kukat ole kultaani nähnyt,
Miss' ompi kultani kulkenut ja käynyt?

Ettekö tieä te lintuset pienet,
Missä mun kultani elänee ja liene?--

Kulta oli ilossahan meren tuolla puolla,
Minun anto surra, ikävähän kuolla.



49. TURVATON.

Onneton olin minä ollessani,
Onneton tähän kylään tullessani.

Onnettomaksi olen minä luotu,
Ei ole minulle ilopäivää suotu.

Turvaa ei ole siellä eikä täällä,
Enempi kun linnulla lentonsa päällä.

Maailma minua nyt paljoki vaivaa,
Ja minun eteheni kuoppaa kaivaa.

Ystäväni myös on ynsiäksi tullut,
Kun hän on maailman juttuja kuullut.--

Kuulepas, kultani, vielä sana yksi:
Kuinka tulin minä näin hyljätyksi?

Kuka sinut eksytti rakkauen tiellä?--
Tule, tule kertaki luokseni vielä.

Muistatko muinen kun marjassa käytiin,
Ahosilla istuttiin ja leikkiä lyötiin?--

Päivä se paisti ja pienet kukat loisti,
Kukatki ne ketosilla iloamme toisti.

Linnut ne laulelivat metsien päällä;
Meistä he lauloivat siellä ja täällä.

Ei ole ajat enää, niinkuin oli ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.

Entinen oma kulta ei enää hoia;
Niin se mun jätti kun pienen linnun poian.

Toivoni raukeni, meni juuri tyhjään,
Ei ole mulla nyt ilopäivää yhtään.

Enkä mä itselleni näin luullu käyvän;--
Ikäväni kestää kuolemapäivään.

Olen ma kun oksalla varpunen pieni;
En tieä kuhun otan matkan ja tieni.

Nuoruus rientää ja aikani kulkee;
Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.

Päiväni päättyy ja elämäni katkee,
Mutta se murheni peittää ja kätkee.



50. ITKU JA NAURU.

Astelin kaunista kangasta myöten,
Heliätä rannan hiekkoa myöten.

Poro minun pöllysi polvilleni,
Heliätä hiekkoa helmoilleni.

Menin minä siitä siskoni luoksi,
Sisko se ulos mua vastahan juoksi.

Siskoni vei mua kamarihin käymään,
Toi sitte ruokaa ja käski mun syömään.

Söin palan eli puolen arvoltani,
Kysyin minä siskolta armastani.

"Armahasi ei ole ollunna täällä;
Maatapa taitaa jo marjojen päällä."

Kävin minä armasta katsomahan,
Sisko se sivullani astumahan.

Armahani makasi paarten päällä,
Silkkinen vaate oli silmien päällä.

Sisko se käski mua nauramahan:
"Taiat sa toisenki armahan saaha."

Olisinpa nauranut armastani,
Vaan empä jaksanut itkultani.

Suu minun nauroi, syämeni itki,
Veet ne vierivät poskia pitkin.

Veet ne vierivät poskia myöten,
Kulki kun virrassa koskia myöten.



51. MIELEHENI MUISTUVAT MUINAISET AJAT.

Mieleheni muistuvat muinaiset ajat,
Isäni ja äitini ilotäyet majat.

Olin minä tytön taimi koria kuin kukka,
Joka pojan päälle en katsonutkaan.

Koriana kävin minä edestä ja takaa,
Mieleni oli iloinen ja murehista vapaa.

Muistanpa vielä kun marjassa käytiin,
Mansikoita syötiin ja leikkiä lyötiin.

Linnut ne laulelivat metsien päällä,
Meistä he laulelivat siellä ja täällä.

Toisinaan kun tuli tuiskuset ilmat,
Satehiset viikot ja ankarat kylmät.

Tupa oli lämmin ja kamari oli kaunis,
Kamarissa maito ja voi ja leipä valmis.

Ei ole ajat enää niin kun oli ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.

Nyt ei ole siaa mulla siellä eikä täällä,
Enempi kun lehellä liukkaalla jäällä.

Voi kuinka tyttöparan onki minun käynnä,
Muretta ja surua on sydämeni täynnä.

Ilopäivä on mennyt ja kohta ikä katkee,
Eik' ole kuka minut murehista kätkee.

Vuoteni kulki, kun virtanen vesi;
Mikä mulla tullee viimenki esiin.



52. TÄMÄN KYLÄN POJAT MINÄ LOUHEEN LYKKÄÄN.

Ei oo mulla muretta ja ei oo huolta mitään,
Maailma se murehen minusta jo pitää.

Maailmaa hullaa minkä vaanki hullaa,
Vaan puhas likka mä taianki olla.

Mitäs minä tuota suren, likka nuori, nätti,
Jos minut poikaratti viinanjuoja jätti?--

Tämän kylän pojat minä tervaksissa keitän,
Toisen kylän pojille mä toivoni heitän.

Tämän kylän pojat minä louheen lykkään,
Muunlaiset olla pitää, joista ma tykkään.

Ennen minä liikutan rihmaa ja neulaa,
Ennenkun tämän kylän poikia seuraan.

Ennen minä liikutan likasia puita,
Ennenkun ruman pojan laihoja luita.

Ennen minä nokisia pölkkyjä kannan,
Ennenkun ruman pojan suuella annan.



Poikien lauluja


53. HERRASPOIKA.

Herraspoikia meki oomma, vaikk' emme taia ruotsii,
Ei oo tarvis työtä tehä eikä maata kuokkii.

Tämä poika Pohjanmaalta kävelee kun herra,
Menee siitä kamariin ja ryyppää viinaa kerran.

Piiat pirun riivatut pojilta viinan estää,
Pojat herran siunatut juovat minkä kestää.

Tämän kylän nuoret piiat kukkuvat kun käet,
Hännällänsä häväsevät koko poikaväen.

Kyllä sieki siivo tyttö taiat meitä haukkuu,
Rannin pojat potkivat ja keppi selkään paukkuu.

Voi kun oonki joutunu ma noien likkain varviin,
Näistäpä olen saanunna ma monta mieliharmii.



54. TÄTÄ VIRTTÄ MINÄ LAULAN.

Tätä virttä minä laulan, täll' on hyvä juoni;
Empä minä tämän maailman avaruuesta huoli.

Olen laulanut ennenki ja laulan nytkin vielä;
Eipä tämän kylän tytöt halaamasta kiellä.

Tämä kylä, hyvä kylä, tässä minä häärin;
Tämän kylän parahat tytöt itselleni käärin.

Tämän kylän tytöt on kuin sokuritoppiloita,
Niitä pojat halailee kuin Ruotsin rusinoita.

Toinen lampi syvempi ja toinen matalampi,
Toinen likka kovempi ja toinen lauhkiampi.

Vaikka likka kiukussaan kuin tuohi tulessa palaa,
Mieli menee hyväksi, kun aika poika halaa.

Likka itse monen kerran otti pojan yöksi,
Tuota sitte toisen kerran sanoi pojan työksi.

Ei se likka miestä saa, joka oven pojilta sulkee,
Pojat paljon vaivan kanssa kyliä pitkin kulkee.



55. JUOMARIPOIKA.

Laulaisinpa, taitaisinpa, kun palkka maksettaisiin,
Empä paljo pyytäskään, kun piipun pohjan saisin.

Minä olen laulu poika, mull' on laulun nuotti,
Vaan nyt kylän likat minut humalahan juotti.

Aika poika minä olen, minä tahon naia,
Enkä kauan akata ma aikaan tulla taia.

Likkojahan minäki vaan mielelläni naisin,
Akat ei kelpaa kerällä, vaikka kyllä saisin.

Minä lähen likkain aittaan, hyvä on siellä käyä,
Puteli on arkussa ja paloviinaa täynnä.

Likka kulta herasilmä, kaahas tilkka viinaa,
Minä ostan toiste sulle soman silkkiliinan.

Viina miehen virvoittaa ja olut antaa voimaa,
Siit' en huoli ensinkään, jos akat minua soimaa.

Elä sinä likanruoja minua nyt pilkkaa,
Vielä minun taskussani hopiatki hilkkaa.

Täm' on poika juomapoika, juopi minkä jaksaa,
Eikä pyyä ilmaiseksi, hinnan aina maksaa.

Ennenkun viina tyyristyvi, ostan koko tuopin,
Juotan kylän pojille ja kyllä pojat juopi.



56. TYTTÖJEN POIKA.

Tass' on poika, jonka syän rakkauesta palaa;
Minä kulen tyttöin luona julki sekä salaa.

Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa,
Hyvä on noita haastattaa ja tanssi käy kun rasva.

Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa,
Huulet on kuin hunaja ja puhe käy kun rasva.

Tämän kylän tytöt on kuin meren muikaleita,
Niitä pojat halajaa kuin Saksan sämpylöitä.

Minä olen aika poika, elän likkain mieleen,
Joka ilta rupean mä nätin likan viereen.

Likka kulta, likka kulta, likka kulta vielä,
Ele sie nyt minua tok' halaamasta kiellä.

Heilu likka, juovu likka, vaku saahaan vasta,
Vanha mamma on kotona, joka tuutii lasta.



57. POHJAN POIKA.

Minä olen Pohjan poika, hyvän talon renki,
Minä huilaan, minä häilään niinkuin häijyhenki.

Enpä huoli naiakana, eik' ole suurta pakkoo,
Halailemma likkoja ja enkä maksa sakkoo.

Mitäs minä tuosta huolin, vaikka muiat haukkuu,
Muiain suu on irvellään kuin vanha liinaloukku.

Mitäs se muijia liikuttaa, jos kylilöissä kuljen,
Löyän tytön elikkä akan, se on yhtä mullen.

Eipä kauan elettäisi päälle tämän päivän,
Jos ei poikain suotaisi likkain luona käyvän.

Ämmät kovin äkäset ne harmissakin haukkuu,
Vielä sun ämmä selässäsi pirun keppi paukkuu.

Minnepäs likat joutuisivat, kun ei kukaan korjais,
Iän kaiken itkisivät, oisivat toisen orjat.



58. HUOLETTAA.

Hoi on, hoi on huolettaa ja hulluksi taian tulla,
Nätti likka vallattiin, jok' oisi ennen mulla.

Syämeni kallistuvi aivan toisin puolin,
Kun ei oma kultaseni minusta enää huoli.

Raskas ompi erota, kun kert' on yhteen saatu,
Kerta kihlat annettuja käsi kaulassa maattu.

Mikä lie mun kullallani, mikä mennyt mieleen,
Minun istui polvillani, muien meni viereen.

Kuulepas nyt kulta likka, kuinka minä veisaan,
Lähen tästä kylästä ja muille maille reisaan.

Ei mun auta puhua, jos mielessä olis mettä;
Pois mun pitää kulkea ja kultani muille jättää.

Kauneuttas muistelen ma viien riikin takaa,
Enkä koskaan muien likkain vieressä mä makaa.

Vaan kun oisit oma kulta vielä tallellani,
Niin mä sinua kanteleisin käsivarrellani.

Emmä sinua pitäisikään kovan piinan alla;
Kullalleni antaisin jos kuinka suuren vallan.



59. SOTAMIEHEN POIKA.

Minä olen Oulun maalta sotamiehen poika,
Ei minua miesi toinen tyttöin luona voita.

Sen mä olen laulanut ja laulan vielä nytkin,
Ettei makaa tämä poika pitkiä öitä yksin.

Tämä poika tohtii mennä nätin likan viereen,
Nätti likka rallattaa ja antaa ilon mieleen.

Ei oo minulla surua eikä hiukkaa huolta;
Ei tuo taia pojan viereen nätti likka kuolta.

Likka elää siivosti ja kulkee kunnialla,
Voi kun ompi mielellänsä pojan vallan alla.

Minä olen nuori poika niinkun kesäheinä,
Minä menen likkain luoksi vaikka halki seinän.

Kuules kultani napina ja avaa ovi mulle,
Pitkän matkan kulkeneelle, jo kohta päivä tulee.

Likka sanoo: "et sinä pääse, jos et lyö ovia rikki",
Poika lähtee matkahansa, likka perästä itki.

Likka sanoo sängyssänsä: "voi, voi, voi!
Mikä sinut tänne taasen kuletti ja toi!"

Likka on, kun olis noussut äsken unestansa,
Vaikka valvo pitkin yötä suuren huolen kanssa.

Ainapa noilla tyttärillä yksi huoli lienee,
Kuinka heille illan tullen pojat tulisi viereen.



60. MINÄ OLEN PIENI POIKA.

Minä olen pieni poika, pelto ei kasva ruista,
Senpä tähen täytyy minun pitäjästä luistaa.

Tähän asti olen ollut pikkarainen vasa,
Vaan nyt alan täyttää jo aikapoikain tasan.

Kultani luoksi menisin, vaan on matkan päässä,
Kappale on kangasta ja virsta vettä eessä.

Ei mun auta, ei mun auta, lähteä mun tulee,
Kulta muuten itkevi ja kuolleheksi luulee.

Minun kultani kaunis on, on kuin herranengel,
Käsissäni kantelen ja panen vaikka hengen.

Minun kultani valkia, niinkuin lumen lippu,
Ennenkun meistä ero tulee, vesi viiesti tippuu.

Mutta millä tavalla voin matkan pitkän voittaa,
Kun on kulta kaukana ja kohta päivä koittaa.

Paremp' oli mennä vuonna kotipitäjässä,
Näin ma silloin oman kullan joka viikon päässä.



61. HEIPPARALLA, TAITTARALLA!

Heipparalla, taittaralla, tyttö punaposki
Sokurilla, hunajalla pojan mielen osti.

Tuopa likka punakka, punakka ja ehta,
Eipä tuota siivo poika narratakaan kehtaa.

Nätti likka naia pitää, jos hän ois kuin köyhä,
Mitä likan rikkauesta, kun on muuten nöyrä.

Tuopa likka minun on ja aina olla taitaa,
Tuopa minun mielestäni maksaa rupilaita.

Häijyntavalla surettaa tuon nätin likan perään,
Jonka kasvot kuumottaa kuin aurinkoisen terä.

Kunpa kulta vieressäsi hetken olla saisin,
Suru lähtis mielestäni, ilonen ma oisin.

Sinä olet minun kultan ollut monta vuotta,
Sinua ma rakastan ja muita halaan suotta.

Likka hieno herasilmä, laske minua viereen,
Minä poika, nuori poika, laitan ilon mieleen.

Minä poika, kaunis poika, niinkuin merikaisla,
Etsä likka löyäkänä toista tämänlaista.

Emmä ole ajatellut juuri mitään muuta,
Istutahan vieretysten, annetahan suuta.



62. MINÄ OLEN LAULUPOIKA.

Minä olen laulupoika, laulan että luikaa,
Tämän kylän tyttärille sulhaseksi suikkaan.

Emmä ole tietäjä enkä iso noita,
Vaan kun näen nätin likan, vielä sen mä voitan.

Lysti on likkoja rakastella kesälämpösillä,
Vaan ei maksa vaivojansa talvipakkasilla.

Toinen lampi on leviämpi, toinen kapeampi,
Toinen likka on laihempi ja toinen lihavampi.

Leipä lihan kasvattaa ja voist' on voima luien,
Minä menen likkain luokse vaikka vettä uien.

Kyllä poika pimiässä likkain aitan löytää,
Usiampain ovet makaa auki pitkin öitä.



63. NÄIN MINÄ LIKAN ILLALLA--

Näin minä likan illalla; kaunis kasvoiltansa,
Virttä veisasi suloista aholla astuissansa.

Kävin sitten toissa päänä, kävin kultani luona,
Ilo oli mennyt mielestänsä, kauneus pois puonna.

Vaan ele likka murheen alle itseäsi anna,
Iloisella syämellä kauneuttasi kanna.

Nauru tytön kaunistaa ja nuoremmaksi muuttaa,
Sepä monen miehen mielen iloiseksi saattaa.

Itku silmät pimittää ja pahapa tuo lienee,
Eipä likka itkevä oo pojan nuoren mieleen.

Nuoret likat naimattomat kaiket kesäpäivät
Tanssin kanssa rallatellen käsityksin käykää!

Kaunihisti kaikki seki taitaa olla suotu,
Kun on likka syntynyt ja pojan tähen luotu.

Likka nuori ihana tee leikki kunnialla,
Kunniaton likka on kuin halmehessa halla.

Likkain syän on palava ja mieli mettä tekee,
Sillä moni kunniansa hukutti kuin veteen.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kansanlauluja" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.