Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Meripoikia
Author: Pakkala, Teuvo, 1862-1925
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Meripoikia" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



MERIPOIKIA

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

Teuvo Pakkala


Otava, Helsinki, 1922.



VANHALLE PUOSULLE.


    Harvoin kyhää kirjailija,
    Laula ei myös laulumies
    Miehistä meren päällä kulkevista.
    He heitti heidät unholaan.

Näillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne,
johon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne
merimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja
sitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut,
lakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten
tyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa
ennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja
skuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen
laivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus
niinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: »Vahti alas!»

Teidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman
kuvaukseni Teitä
                     ihaillen ja kunnioittaen
                          Teuvo Pakkala.

Kokkola 9.3.1915.



HENKILÖT.

EEVA,     |
ELVIIRA,  | merimiehen tytär.
ANNA,     |
HILMA, puotineitsy.
HEI LOTTA, ravintolan emäntä.
JUNKKA, merikapteeni.
KARIHAARA, matruusi.
KARIHAARAN LESKI, edellisen äiti.
LETTO, matruusi.
NEITSY JANNE, nuori merimies.
ONNEN HERRA, merikapteeni.
PASANTERI, vanha merimies.
PASANTERSKA, hänen vaimonsa.
RAJALINSKA, kipparin leski.
SIHVONEN, matruusi.
VARJAKKA, perämies.
ENSIMÄINEN MERIMIES.
TOINEN MERIMIES.
ERÄS MERIMIEHEN VAIMO.
KALLE    |
HEIKKI   | pikkupoikia.
JUSSI    |
PAAVO, Rantalan huutolaispoika.
VÄISÄS-AMAALIA.
Merimiehiä, neitosia ja muuta väkeä.

Tapahtuu Pohjanmaan rantakaupungissa 1860-luvulla.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Piha. Vasemmalla kaksi rakennusta, toinen pieni, maaperässä mataloine
portaineen, perimäinen talo on korkeampi, sievästi rakennettu, että se
huomattavasti eroaa muista. Keskellä vasenta sivua talojen välissä
portti. Oikealla sivulla etualalla korkea lauta-aita, jossa muutamassa
kohtaa on lauta poikki, että on kapea, ihmisen mentävä aukko. Aidasta
perälle päin ulkohuonerakennuksia sekä perempänä pieni asuinrakennus.
Perällä säleaita, jossa on portti. Aidan takaa näkyy matalaa rantaa.
Ulompana ulapalle aukeava meri.

Keskellä pihaa laajakehyksinen kaivo. Siitä oikealle laudanpäistä ja
laatikoista rakennettu poikain leikkilaiva, jonka keulassa on nimi:
Suomi.

KALLE, HEIKKI, JUSSI ja muita poikia on laivassa. Jussi, pienin
pojista, »sydvästi» päässä, avojaloin, puserotta, housut yhden
viilekkeen varassa ja takaa rikki, että paidanhelma on ulkona
repeimestä.

KALLE (komentavasti). Hiivatkaa ankkuri!

POJAT (hinaten ankkuria laulavat).

    Meripoika merellä ja maalla,
    Meripoika kannella ja raalla,
    Meripoika oo oli ohi ooo.

    Meripoika rajullakin säällä,
    Meripoika hurtilla on päällä,
    Meripoika oo oli ohi ooo.

KALLE. Ruori styyrpuuriin.

HEIKKI (matkien komentoa). Ruori styyrpuuriin.

KALLE. Mikä on kompassisträki?

HEIKKI. Uest-bai-saut.

KALLE. Eallaa.

HEIKKI. Eallaa.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Uestsautuest.

KALLE. Eallaa.

HEIKKI. Eallaa.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Sautuest-bai-uest.

KALLE. Fallaa vielä.

HEIKKI. Fallaa vielä.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Sautuest-bai-saut.


KALLE. Stödii!

HEIKKI. Stödii!

POJAT (laulavat).

    Kapteeni katsoi horisonttikin,
    Siellä pilvi paltava, oli myrsky alkava.
    Kapteeni katsoi horisonttihin,
    Hei, nyt, poiat, reivaamaan!

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina
    Eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

    Yksitoista miestä meni mastohon
    Ja kaksi ruorihin sekä kuusi pumppuihin.
    Yksitoista miestä meni mastohon,
    Heitä aallot huuhteli.

ANNA tulee laulun aikana oikeanpuolisesta talosta kaivolle veden
nountiin.

KALLE. Tehkää pramseili.--Reivatkaa märsseili. Ottakaa mesaani pois.

Pojat puuhailevat laivassa purjeita kooten ja muissa toimissa.

ELVIIRA tulee peräportista ja nousee kulmatalon portaita.

ANNA. Elviira! Menetkö tapaamaan Eevaa? Hän on kirkossa.

ELVIIRA (tulee kaivolle). Kuule, Anna. Ei se olekaan komesrootin
Patria, joka Merenkurkussa on tehnyt haaksirikon, vaan Toivo. Eikä
ketään ole hukkunut.

ANNA. Minä jo tiedän.

ELVIIRA. Tietääkö Eeva?

ANNA. Jo eilen illalla hän sai kuulla.

ELVIIRA. Mitäs Eeva, kun oli turhaan itkenyt?

ANNA. Tietysti oli iloinen.

ELVIIRA. Tiedätkö, ketä hän oikeastaan itki?

ANNA. Setäänsä, kapteeni Junkkaa.

ELVIIRA. Eihän kapteeni Junkka ole hänen oikea setänsäkään, kummisetä
vain.

ANNA. Niin on, mutta on Eevalle kuin isä ja niin hyvä, että harva isä.

ELVIIRA. Eikö Eeva ole sinulle sanonut, ketä hän rakastaa?

ANNA. Ei.

EEVA on pujottautumassa aidan raosta oikealta ja purskahtaa nauramaan.

ELVIIRA. Mutta katso sinä, Anna, minkälainen kummittelija tuo Eeva on!

ANNA. Mitä teitä sinä, hyvä ihminen, kuljet?

EEVA. Niinpä tuntuu kuin kulkisin neulan silmästä. Olisi käynyt
hullusti, jos minulla olisi ollut krinuliini!

ANNA. Etkö sinä olekaan ollut kirkossa?

EEVA. Olen minä ollut kirkossakin.--Terveisiä kirkosta.--Mutta sieltä
palatessani jouduin synnin retkille.

ELVIIRA. Missähän se on ollut?

EEVA. Friiuulla.

ELVIIRA. Herra siunatkoon, kirkosta friiuulle! Voi kauheaa! Siitä ei
ole hyvät seuraukset.

ANNA. Ja Elviira se kaikki totena tonkaisee. Eeva on tietysti ollut
taas piilosilla jonkun pienen pojan kanssa.

ELVIIRA. Sopiiko se aikaihmiselle syntymäpäivänään?

EEVA. Ei se ollut pieni poika, vaan Onnen kapteeni.

ELVIIRA. Oletteko te ennestään tuttuja?

EEVA. Emme.

ANNA. Missä sinä hänen kanssaan olit?

EEVA. Kuljimme pitkin katuja.

ELVIIRA. Mitä te puhelitte?

EEVA. Emme puhelleet mitään. Minä kuljin edellä, hän asteli jälessä.

ELVIIRA. Sepä sitten friiailua!

EEVA. Aivan oikeaa friiailua.--Juuri kun minä laskeuduin kirkon
portaita, kulki hän mammansa ja sisarensa kanssa katuviertä ohi. Mutta
kun ensimäisestä kadunkulmasta käännyin, huomasin kapteenin tulevan
jälessäni. Ja aina kun poikkesin toiselle kadulle, poikkesi hänkin.
Luulin, että hänellä on matka tänne Pasanterin luo pestausasioissa.
Pisti päähäni tehdä tarpeeton mutka, hän seurasi kuin varjo. Ja niin me
sitten kuljimme jonkun aikaa mutkitellen jos miten.

ANNA. Minne hän sinusta lopuksi jäi?

EEVA. Parhialan talon nurkkaan seisomaan ja odottamaan minua.

ANNA. Sinä eksytit hänet?

EEVA. Niin. Laskeakseni hänet ohitseni pistäysin Elviiraa tapaamaan.
Mutta teillä ei ollut ketään kotona. Minulle ei muu neuvoksi kuin
puikkelehtia palosolia myöten tänne.

ANNA. Ai ai, Eeva! Hän on sinuun rakastunut.

ELVIIRA. Rakastunut! Kyllä kai rikkaan komesrootin poika saa minkä
herrastytön tahansa.

ANNA. Miksei, mutta jospa hän ei huoli. Hänen mammansa ei pidä
herrastytöistä lainkaan. Sen olen kuullut hänen omasta suustaan viime
talvena, kun olin siellä neulomassa.

ELVIIRA. Mitä hän sanoi?

ANNA. Huonolla suomenkielelläänkin hän osasi panna pataluhaksi
jokaisen, josta tuli kysymys. Ja ylisummaan hän sanoi: Kaikki
herskapityttö tämä kaupungis olla kalppeas ja vetteläs ku yks
eipaistettu kringuli.

ELVIIRA. Mutta kuulkaa miten hassua! Viime viikolla komesrootin rouva
tuli minua vastaan, pysähdytti minut ja kysyi: Kenen on sinä tyttö?--
Minä vastasin, että luotsioltermanni Parhialan. Mutta ei hänellä ollut
sen enempää asiaa, taputti minua poskelle ja sanoi: Hyvästi, kaunis
tyttö.

EEVA. Kas niin! Elviira valtaa minulta Onnen kapteenin!

ONNEN HERRA tulee näkyviin oikealta perältä kulkien aidan taitse
vasemmalle. Hän pysähtelee ja katselee kuin paikkaa tunnustellen ja
katoaa vasemmalle.

ANNA. Katsokaa, tuolla hän menee. Hän katselee sinun asuntoasi, Eeva.

EEVA. Ei hän tiedä minun asuntoani, vaan hakee Pasanteria, joka on
koettanut pestata miehiä Onneen.

ELVIIRA. Hän siis tulee tänne.

ANNA. Mutta Pasanteri ei näy olevan kotona. Ei ole vielä tullut
kirkosta.

EEVA. Sittenpä on mainio tilaisuus tehdä kapteenin kanssa tuttavuutta.

ELVIIRA. Mutta jos hän ei tulekaan tänne, vaan menee ohi?

EEVA. Se olisi suuri vahinko, sillä minulla olisi hänelle tärkeää
asiaa.

ELVIIRA. Mennään seisomaan portille.

EEVA. Se ei passaa.--Mutta lauletaan »Onnen herran laulu».

ANNA. Oletko kerrassaan hullu? Joka kuuluu olevan kauhean vihainen
tuosta laulusta. Ei siedä Onnen herran nimeäkään enempää kuin härkä
punaista vaatetta.

EEVA. Silloinpa hän varmasti tulee. Pojat, laulakaa se Onnen herran
laulu, niin saatte lakeria!

ANNA (ottaa vesiastiansa). Minä kumminkin lähden tieheni. (Menee
oikeanpuoliseen taloon jääden kurkistelemaan.)

POJAT (laulavat).

    Onni laiva Pohjanmerta sinne tänne seilas,
    Styyry nukkui humalassa, kapteen' maita peilas:
    Liiverpuuliks' paikan luuli,
    Hampuriksi rannass' kuuli.

ONNEN HERRA tulee sivuportista ja keppi tanassa syöksyy poikia kohti.
Pojat keskeyttävät laulunsa ja piiloutuvat laivaansa. ELVIIRA
pelästyneenä juoksee Annan luo.

EEVA (joka on ollut kaivon takana, astuu Onnen herran tielle). Minnekä
nyt?

ONNEN HERRA (hölmistyen). Oletteko te täällä?

EEVA. Ettekö minua näe?

ONNEN HERRA. Minulle neuvottiin, että tämä on Pasanderin talo.

EEVA. Niin onkin.

ONNEN HERRA. Mutta mikä se olikaan sen talon nimi?

EEVA. Minkä talon?

ONNEN HERRA (viitaten vasemmalle). Tuolla päin.

EEVA. Siellä on monta taloa.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa, josta katsoo). Muuan pikku poika
sanoi, että se on Parhialan talo.

EEVA. Parhialan talo on tuolla päin. (Osoittaa oikealle.)

ONNEN HERRA. Niitä siis on kaksi.

EEVA. En usko.

ONNEN HERRA (katsoo kirjaansa). Se poika sanoi, että siinä asuu luotsi
Parhiala.

EEVA. Aivan oikein.

ONNEN HERRA. Kaksi lasta.

EEVA. Kaksi lasta, niin.

ONNEN HERRA. Yksi poika, merellä.

EEVA. Niin. Herra häntä varjelkoon.

ONNEN HERRA. Yksi tytär, Elviira, kotona.

EEVA. Pikku poika on selittänyt oikein ja tarkasti.

ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg. Komersroodi Ramberg on minun
pappani.--Minun mammani tykkää teistä.

EEVA. Eihän komesrootin rouva tunne minua.

ONNEN HERRA. Ei hän tiedä nimeänne ja kuka olette. Kun näimme teidät
kirkon portailla, niin mamma sanoi: Wilhelm, ota nyt selko, missä hän
asuu ja kuka hän on.--Minä en uskaltanut tulla kadulla teiltä kysymään,
pelkäsin että pahastutte.

EEVA. Ettekö olekaan enää vihassa?

ONNEN HERRA. En, en lainkaan. Näytänkö minä siltä?

EEVA (huutaa laivalle päin). Pojat, ei teidän tarvitse pelätä. Ei
kapteeni ole vihassa, se oli vain leikkiä. Tulkaa pois, kapteeni antaa
teille lakerirahaa.--(Onnen herralle.) Eikö niin?

ONNEN HERRA. Niin, tulkaa vain pojat tänne, minä annan lakerirahaa.

Pojat nouseskelevat laivasta.

ONNEN HERRA. Kuka teistä on kapteeni?

KALLE. Minä olen kapteeni.

ONNEN HERRA. Minä annan rahan kapteenille. Ostakaa lakeria ja jakakaa
keskenänne.

KALLE. Oolrait, verivel.

ONNEN HERRA. Tuossa on.

KALLE. Kiitoksia paljon.--Pojat, tulkaa! Mennään apteekista ostamaan
lakeria.

Pojat Kallen jälessä juoksevat sivuportista.

EEVA. Minulla olisi tärkeää kysyttävää kapteenilta. Halutti jo kadulla
kysyä.

ONNEN HERRA. No, kysykää vain.

EEVA. Milloin tulee komesrootin Patria laiva?

ONNEN HERRA. Patria on jo tullut.

EEVA (hämmästyy aivan kuin säikähtäen). Onko Patria jo tullut?

ONNEN HERRA. Se tuli tänä aamuna, aamurummun aikaan.

EEVA (tavattomasti riemastuen). Hurraa, me nuoret meripoiat! (Hypähtää
laivan kannelle ja huiskuttaa pikkuliinaansa ulapalle päin.) Terve
tuloa, terve tuloa!

ONNEN HERRA (nolostuneena.) Patriassa siis on joku poika, jota te
olette hartaasti odottanut?

EEVA. Niin on. Minä kerran sain tuliaisiksi näin kauniita pikkuliinoja.
Katsokaas.

ONNEN HERRA. Onhan se kaunis tuokin. Mutta jos minä saan tuoda
tuliaisia neitsy Elviiralle--

EEVA (purskahtaen nauramaan). Neitsy Elviiralle!

ONNEN HERRA. Saanko minä sanoa vain Elviiraksi?

EEVA. Kuulkaa, kapteeni, osaatteko panna kolme luutaa yhteen varteen?

ONNEN HERRA. En, en minä osaa. Voiko niitä niin monta panna yhteen
varteen? Olisipa hauska nähdä, miten se käy.

EEVA. No, kapteeni on luuta.

ONNEN HERRA. Minäkö luuta?

EEVA. Paremman puutteessa, ja minä olen toinen. Istukaa tuohon kaivon
kannelle.

ONNEN HERRA. Mitä Elviira meinaa?

EEVA. Pelkäättekö kaivoa? Merikapteeni!

ONNEN HERRA. En minä pelkää. (Istuutuu.)

EEVA (istuutuen viereen). Me olemme nyt pari.

ONNEN HERRA. Pariko?

EEVA. Niin, luutapari.

ONNEN HERRA (nauraen mielihyvän naurua). Luutapari.

EEVA. Käsketään tuolta yksi tyttö kolmanneksi.

ONNEN HERRA. Ei käsketä, minusta on hauskempi kahden Elviiran kanssa.

EEVA. Tässä ei ole vielä kolmea luutaa. (Huutaa.) Hoi, sinä kaunis
tyttö, tule tänne, joutuin!

ELVIIRA (rientäen kaivolle). Mitä minulle on asiaa?

EEVA. Istu tuonne toiselle puolen.

ELVIIRA. Mitä varten? (Istuutuu.)

EEVA. Kuulkaa, kapteeni Ramberg. Yhteen varteen ei voi panna kolmea
luutaa.

ONNEN HERRA. Sitähän minäkin.

EEVA. Valitkaa nyt parinne, kapteeni. Kumpaa te rakastatte, Eevaa vai
Elviiraa?

ONNEN HERRA. Elviiraa!

EEVA. Siinä sen nyt kuulit, Elviira! Te siis olette pari, ja minä
poistun. Kiitoksia hauskasta seurasta. (Menee Annan luo ja sitten tämän
kanssa kulmataloon.)

ONNEN HERRA (pitkän hölmistymisen jälkeen). Onko hänen nimensä Eeva?

ELVIIRA. On.

ONNEN HERRA. Onko hänellä veljiä?

ELVIIRA. Ei ole veljiä eikä sisaria.

ONNEN HERRA. Teidän nimenne on Elviira?

ELVIIRA. Niin.

ONNEN HERRA. Asutte Parhialan talossa?

ELVIIRA. Niin.

ONNEN HERRA. Ja sukunimenne on Parhiala?

ELVIIRA. Niin.

ONNEN HERRA. Kaksi lasta?

ELVIIRA. Kaksi lasta?

ONNEN HERRA. Yksi poika merellä?

ELVIIRA. Herra hyvästi varjelkoon!

ONNEN HERRA. Minä huomaan, että on tullut erehdys. Minä tarkoitin äsken
neitsy Eevaa.

ELVIIRA. Mutta minulla ei ole yhtään poikaa, ei maalla eikä merellä!

ONNEN HERRA. Eikö?

ELVIIRA. Ei ole, ja se on tosi!

ONNEN HERRA. Onko neitsy Eevalla?

ELVIIRA. Ei ole Eevallakaan.

ONNEN HERRA. Se ei voi olla totta. Kyllä sellaisella tytöllä kuin
neitsy Eeva täytyy olla poikia jos kuin paljon. Meidän Patria laivassa
on muuan, jota hän odottaa.

ELVIIRA. Niin--sellaisia poikia!

ONNEN HERRA. Minkälainen poika se on, jolta Eeva on saanut tuliaisiksi
silkkisiä pikkuliinoja?

ELVIIRA. Se on Patrian kapteeni.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka? Mutta hänhän on liian vanha!

ELVIIRA. Hän on Eevan kummisetä.

ONNEN HERRA. Vai niin? Kuka on neitsy Eevan isä?

ELVIIRA (katsahtaen portille, äkkiä). Pasanteri!

ONNEN HERRA. Sekö vanha puosmanni Pasander?

ELVIIRA. Hän tulee tuolla. Kapteenilla kai on hänelle asiaa. (Menee
kiireesti kulmataloon.)

PASANTERI, kirja kädessä, ja PASANTERSKA tulevat sivuportista.

PASANTERI. Hyvää päivää, kapteeni. Terveisiä kirkosta.

PASANTERSKA. Mikä kapteeni se on, joka istuu meidän kaivon kannella?--
Kas, olipahan sittenkin. Hyvää päivää, kapteeni Ramberg. Terveisiä
kirkosta.--Minä en kauas erota hyvin enkä aina tahdo oikein uskoa tuota
meidän ukkoa, kun se on niin paha kureilemaan.

PASANTERI. Kuka sitä, muori kulta, heti kirkosta tultuaan kureilemaan!

PASANTERSKA. Voi, ukko kulta, sinä kureilet kirkkoon mennessäkin ja
kirkossakin. Niinkuin tänäänkin, kun olisit pannut minut veisaamaan
väärän virren.

PASANTERI. Numeron minä sinulle hain oikean ja syytön olen siihen, että
sanat olivat engelskaa.

PASANTERSKA. Herranen aika, sekö olikin engelskakirja?

PASANTERI. Itse sinä tämän kirkkoon kannoit. Kun minä siellä asian
huomasin, niin ajattelin, että antaapa muorin veisata luikahuttaa
engelskaksi. Mutta eukko sihtaili ja tihtaili ja sitten paiskasi kirjan
kiinni äkäisesti.

PASANTERSKA. Minä luulin, että ukko on kureillaan hakenut minulle
väärän numeron, ja olin hänelle vihassa.

PASANTERI. Muori oli ison aikaa vaiti kuin ahven. Ihmiset katselivat,
että mikä nyt on, kun ei veisaakaan Pasanterska. Mutta sitten hän
rupesi ulkomuistista veisaamaan ja veisasikin niin, että lukkari
innostui laulamaan tenuuria, ja seurakunta kuunteli, kun nämä kahden
lauloivat.

PASANTERSKA. Kapteeni on odottanut ja istunut ties kuinka jo kauan
meidän kaivon kannella?

PASANTERI. Ei se ole mikään kaivon kansi, se on isoluukku.

PASANTERSKA. Kapteeni ei ymmärrä sinun isoluukkujasi.

PASANTERI. Kyllä kapteeni tietää, että laivassa sopivina joutohetkinä
keräännytään isonluukun kannelle juttelemaan. Samaa virkaa toimittaa
tämä kaivonkansi meidän pihamaalla.

PASANTERSKA. Annapa, ukko, se huoneen avain. (Saatuaan avaimen
Pasanterilta rientää kiireesti etumaiseen taloon.)

PASANTERI. Minulle tuli hiki kuumia katuja kävellessä, ja tässä paahtaa
aurinko. Mennään tuonne ruffin kynnykselle istumaan. (Menee etumaisen
talon portaille, johon istahtaa.) Tässä onkin suloinen katve. Istukaa,
kapteeni. Tästä ei korkealta putoa.--Onko kapteeni kauankin odottanut?

ONNEN HERRA. Ei siitä ole kuin vähän aikaa, kun minä tulin.

PASANTERI. Ja näytti olevan seuranpitäjäkin, niin että pitkäkin aika
olisi lyhyeksi käynyt.

ONNEN HERRA. Varsinkin kun minulle oli seuraa tekemässä teidän
tyttärenne.

PASANTERI. Meidän tytär? Ei suinkaan hän ole ollut.

ONNEN HERRA. Oli hän.

PASANTERI. Parhialan tyttären minä näin.

ONNEN HERRA. Teidän tyttärenne oli ennemmin ja meni käymään tuolla
valkoisessa talossa.

PASANTERI. Ahaa! No, mitäs kapteeni hänestä tykkäsi?

ONNEN HERRA. Hän on hyvin hauska ja herttainen ja kaunis. Minä rakastan
häntä.

PASANTERI. Ohohohoh! Mutta mitäs kapteenin mamma sanoo?

ONNEN HERRA. Mamma sanoi tänään, että tuo tyttö Wilhelmin pitää saada
rouvakseen.

PASANTERI. Kylläpä hissattaisiin korkealle, kun ihan ison maston
toppiin!

PASANTERSKA (tulee portaille). Siihenkö sinä, ukko kulta, kapteenin
istutit? Kapteeni on hyvä ja tulee sisälle.

PASANTERI. Eipä kapteenin ole siellä sen hauskempi kuin tässäkään, kun
ei sattunut olemaan kotona meidän tyttäremme.

PASANTERSKA (nauraa). No on toki hyvä, että kapteeni ymmärtää leikin.

ONNEN HERRA. En minä ymmärrä.

PASANTERSKA. Eihän meillä ole tytärtä. Ei tytärtä, ei poikaa.

ONNEN HERRA. Poikaa teillä ei tarvitsekaan olla, mutta pitäisi olla
yksi tytär.

PASANTERI. Niin, muori kulta, ollapa meillä nyt ohria, niin saataisiin
rukiita!

PASANTERSKA. Ei ole meitä siunattu lapsilla.

ONNEN HERRA. Eikö? Sepä kummallista. Sitten on tullut joku erehdys.

PASANTERSKA. Jumala kaikkitietävässä viisaudessaan on sen niin hyväksi
nähnyt.

ONNEN HERRA. Kukas tuossa valkoisessa talossa asuu?

PASANTERSKA. Siinähän se Rajalinska asuu.

PASANTERI. Rajalinska on eräs kipparin leski.

PASANTERSKA. Sinä, ukko kulta, selittää tokotat niinkuin kapteeni ei
tuntisi eikä tietäisi Rajalinskaa.

ONNEN HERRA. En minä tunne.

PASANTERSKA. Eikö kapteeni tunne Rajalinskaa!

PASANTERI. Mutta, muori kulta, ei kapteenintutkinnoihin kuulu tietää ja
tuntea kaikki linskat ja lanskat ja Pasanterskat.

PASANTERSKA. Eipä kaiketikaan. Mutta ajattelin, että kaikki tämän
kaupungin herrasväki tuntee Rajalinskan, joka on joka herrastalossa
ollut oikeana kätenä, olipa sairas hoidettavana, hautajaiset tahi häät
tahi ristiäiset pidettävänä. Ja ennen tyttönä kun oli, niin ei sitä
kapteenia täällä, jonka kanssa ei tanssinut.

PASANTERI. Se oli ennen, muori kulta. Nyt Rajalinskan maailma rajoittuu
tähän pihaan, niin että kesäisinä sunnuntaipäivinä hän retkeilee
talonsa portaille katselemaan lasten leikkejä ja maailman menoa. Ja
hänen tanssitovereistaan monet ovat jo melkoisen pihlajan alla. Niin,
muori kulta, meidän taipaleemme lyhentyvät ja maailmamme rajat
kutistuvat kutistumistaan.

PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain.--Hän oli kaunis ja
manjeerityttö. Arvokas, niinkuin hän on vieläkin.

ONNEN HERRA. Onko hänellä tytär nimeltä Eeva?

PASANTERSKA. Eeva on ollut vain hänen kasvatettavanaan.

ONNEN HERRA. Onko neitsy Eeva orpo tyttö?

PASANTERSKA. Orpohan se on Eeva ollut varhaisesta lapsuudestaan saakka.
Isä hukkui ennen Eevan syntymistä, ja viikon vanhana Eeva jäi orvoksi
äidistäänkin.

PASANTERI. Muori, viepä mennessäsi tämä engelskakirjasi. Ja koska olet
nuorempi minua, niin ota tämä minun takkinikin. (Riisuu takkinsa.)

PASANTERSKA. Paitahihasillesiko sinä riisut, vaikka on kapteenikin.
(Kopahuttaa Pasanteria muka toruvasti kirjalla.) Olet sinä klooki.
(Menee sisälle.)

PASANTERI. Kapteeni arvatenkin tuli tiedustelemaan, olenko saanut
miehiä Onneen. Asia on niin, ettei ole halukkaita lähtijöitä.

ONNEN HERRA. Pappa käski sanoa, ettei tarvitsekaan enää tiedustella.
Pestaus Onneen toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden
mukaan ja tarjotaan vain tavalliset palkat.

PASANTERI. Miten luullaan nyt saatavan miehiä tavallisilla palkoilla,
kun ei ole saatu korotetuillakaan? En ymmärrä komesrootin
ajatusmeininkiä. Mutta eipä asia minua liikuta.

ONNEN HERRA. Kun meidän Patria on nyt tullut, niin järjestetään asia
vähän toisin.

PASANTERI. Niin, sitäpä minä, että kyllä komesrooti itse tietää
asiansa.--Milloinkahan Patrian miehistö pääsee maihin?

ONNEN HERRA. Minä luulen, että ovat jo päässeet.

LETTO ja KARIHAARA tulevat perältä oikealta aidan taitse ja kääntyvät
pihaan peräportista.

ONNEN HERRA. Tuolla tuleekin Patrian miehiä.

PASANTERI (nousee ja käy kaivon luo). Niinpähän on, ainakin tuo toinen,
Leton Oskari, sisareni poika. Toista en tunne.

ONNEN HERRA. En minäkään tiedä hänen nimeään, mutta kyllä minä hänet
näin aamulla Patriassa. Me olimme siellä aamukahvilla, pappa, Eliise ja
minä.

LETTO. Terveisiä, eno, meidän matkoiltamme.

PASANTERI. Terve tuloa kotia.

KARIHAARA. No, vielä vanha puosukin elää. Terveisiä sellaisesta maasta,
jossa Pasanteri ei ole käynyt.

PASANTERI. Teillä on syytä ylpeillä. Ensimäisiä Suomen poikia, jotka
ovat käyneet Itä-Intiassa. Onnellisesti te teitte matkanne ja
joutuisasti.

KARIHAARA. Ei auttanut muu kuin joutu, kun tuuli puhalteli posket
sievästi pullollaan ja aina parhaalta puolen.

LETTO. Hyväntoivon niemen kohdalla se puhalteli silmät nurin päässä. En
ole ennen ollut sellaisessa ryöpyssä.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka kertoi, ettei koko matkalla ollut
minkäänlaista hätää.

LETTO. Sitä kummaa ei tule, että kapteeni Junkka sanoisi, että on hätä.

PASANTERI. Sen uskon minäkin. Minä tunnen Junkan Jussin. Monella
matkalla olemme olleet yhdessä. Minulta hän on ensimäisen oppinsakin
saanut.

LETTO. Meidän styyry, Varjakka, joka ei ole arkalasta kotoisin, kerran
vakavasti sanoi kapteenille: Minä luulen, että nyt on aika vähentää
purjeita.--Mutta ukki hymähti styyrylleen ja sanoi: Jos niitä on
liiaksi, niin kyllä tuuli alas tuopi, mitä sinne poikia vaivaamaan.

PASANTERI. Rohkea hän on, mutta myös taitava. Ja ihmisenä erinomainen.
Niin hyvää herrassäätyä kuin mikä muu kapteeni hyvänsä, mutta
kansanmies.

KARIHAARA. Kyllä Jumalakin purjehtii mielellään sellaisessa laivassa,
jossa kapteenina on Junkka ja perämiehenä Varjakka.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka sanoi papalle, että styyrmanni Varjakka on
etevämpi kuin hän.

KARIHAARA. Perämies Varjakka pystyisi minkä ulkomaalaisen kapteenin
rinnalle hyvänsä.

PASANTERI. Varjakka on minun ristipoikani. Hän on syntynyt ja kasvanut
tässä pihassa. Jo pienestä näki, että hän on luotu merimieheksi.

EEVA, ELVIIRA ja ANNA tulevat kulmatalosta.

KARIHAARA. Kas tyttöjä tuolla. (Heiluttaa hattuaan.) Terve, Suomen
neitoset! Minäpä tulen lähempää katsomaan ja näyttämään itseäni, että
tunnetteko te minua ja minä teitä. (Menee tyttöjen luo jääden heitä
puhuttelemaan.)

PASANTERI. Kuka se on tuo poika?

LETTO. Se on kippari Karihaara vainajan poika.

PASANTERI. Nythän minä muistankin. Hän on ollut kauan poissa
kotimaasta.

LETTO. Viisi vuotta yhteen menoon. Liiverpuulissa hän tapasi meidät,
kun lastasimme Itä-Intiaan. Hän oli ollut hospitaalissa pari viikkoa ja
oli aikeissa lähteä kotia, mutta ottikin pestin Patriaan, kun kuuli,
että tarvitaan mies.

ANNA (huudahtaen). Karihaaran Jooseppi!

KARIHAARA. No niin! (Ottaa vyötäisistä Annaa ja pyörähyttää ympäri ja
yrittää tavoittamaan Eevaa.)

EEVA lähtee juoksemaan pakoon kaivon luo.

KARIHAARA juoksee jälessä. Kiertävät kaivoa.

KARIHAARA. Sitä tyttöä, joka pakenee, minä suutelen.

EEVA yht'äkkiä pujahtaa Pasanterin taakse ja pistää päänsä tämän
kainalosta.

KARIHAARA. Katsohan veitikkaa, minkä teki!

PASANTERI. Jäipä Joosepilta kiinni saamatta.

ONNEN HERRA. Ja suutelematta.

KARIHAARA. Mutta tuosta minä otankin tytön ikuiseksi kullakseni.

EEVA. Elkää ottako, hyvä Jooseppi. Minä rukoilen.

KARIHAARA. No, en ota, koska niin koreasti pyytää, mutta se ehtona,
että saan huomenna parikseni tuliaistansseihin.

ONNEN HERRA. Mutta jos ei neitsy Eeva lähde?

KARIHAARA. Niin se merkitsee, että minä saan tulla kosimaan.

ONNEN HERRA. Siis jos neitsy Eeva lähtee pariksenne tanssiaisiin, niin
ette saa häntä kosia.

KARIHAARA. Mutta kapteeni saa tulla sinne kosimaan.

EEVA. Tuohon käteen. (Ojentaa kätensä Karihaaralle.)

ONNEN HERRA. Niinkö?

EEVA. Niin. Mutta ainoastaan huomenna ja tanssiaisten aikana.

ONNEN HERRA. Miten se nyt oikeastaan tuli.

KARIHAARA. Se tuli niinpäin, että kapteeni hartaasti toivoo neitsy
Eevan lähtevän minun kanssani tanssiaisiin ja minä taas en tätä iloa
itselleni soisi.

PASANTERI. Selvä kontrahti, jompikumpi saa kosia, mutta ei molemmat.

LETTO. Ja huomenna nähdään, kumpi.

KARIHAARA. Mutta kukas tämä minun ikuinen kumppanini tahi huominen
tanssiparini onkaan? Kun tarkemmin katson, niin en tunnekaan.

EEVA. Siitä väliin on ikävät seuraukset, kun ei tunne. Voi käydä
niinkuin muutaman Joosepin kerran Liiverpuulissa.

KARIHAARA. Miten tuon kaimamiehen kävi?

EEVA. Jooseppi pyysi saada suudella muuatta missiä ja saikin Koiton
kapteenilta hänen rouvansa puolesta korvapuustin.

KARIHAARA (yllätettynä pyörähtää ympäri). Katsos tuota tytön velhoa!

LETTO. Ja se Jooseppi oli juuri tuo tuossa! Meille oli pitkäksi aikaa
lystiä siitä Joosepin poskimuiskusta.

PASANTERI (Eevalle). Mistä sinulla, veitikka, on tietona näitten
poikain temppuilut?

KARIHAARA. Teillä on ollut joku silmä näkemässä meidän laivallamme.
Kukahan se mahtaa olla?

VARJAKKA on tullut oikealta perällä kulkien aidan taitse vasemmalle ja
nousee kulmatalon portaita.

ANNA. Perämies Varjakka tuolla!

Kaikki muut kääntyvät katsomaan perällepäin paitsi

EEVA (joka Varjakan nimen kuultuaan hätkähtää ja jää seisomaan
jännityksissään, itsekseen). Yrjö! (Vetäytyy leikkilaivan suojaan.)

PASANTERI. Yrjö on. (Huutaa Varjakalle.) Hyvää päivää, Yrjö! Terve
tuloa kotimaahan!

VARJAKKA. Hyvää päivää, kummi. Terveisiä minun matkoiltani.

PASANTERI. Minä olin malttamaton kuulemaan ääntäsi.

VARJAKKA. No, minä tulen heti pistämään kättäkin lämpimiltään.
(Laskeutuu portaita ja tulee keskipihalle.)

EEVA (hätäytyneenä). Herranen aika, hän tulee tänne! (Nousee toisten
huomaamatta leikkilaivaan ja piiloutuu sinne.)

VARJAKKA. Terveisiä Itä-Intiasta. (Tervehtiessään tyttöjä.) Eipä
Annalla ole sormusta. Ilmankos Letto onkin niin autuaan näköinen. Ja
Elviira on sitten kun tavattiin tullut kahta vuotta nuoremmaksi. Eikä
ole Elviirallakaan sormusta, mutta taitaa olla Jooseppi katselemassa.

KARIHAARA. Täällä on kolmas tyttö, jo olen katsellut.

VARJAKKA. En minä näe täällä kolmatta tyttöä.

KARIHAARA. Herranen aika. Puolitoista silmänräpäystä sitten oli tässä
oikea Eevan tytär, mutta hih hei, sen tuuli vei!

PASANTERI. Minnekä se Eeva katosi? Eivätkö tytöt huomanneet, minne Eeva
meni?

ELVIIRA. En minä huomannut.

ONNEN HERRA. Hän on tietysti mennyt kadulle.

PASANTERI. Menkää tytöt katsomaan.

ANNA ja ELVIIRA menevät sivuportista.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa). Mikä on neitsy Eevan nimi?

PASANTERI. Ruskoranta, jos kapteeni tarkoittaa sukunimeä.

ONNEN HERRA. Ruskoranta. (Kirjoittaa.) Kaunis nimi.

KARIHAARA. Kaunis on tyttökin.

ONNEN HERRA. Mikäs oli tämän toisen naisihmisen nimi?

PASANTERI. Elviira Parhiala.

ONNEN HERRA. Hänen nimensä minulla jo onkin täällä. Mutta sen toisen?

PASANTERI. Anna Vasala.

KARIHAARA. Pestaako kapteeni Ramberg Onneen naisia vai lastaatteko, kun
merkitsette heitä kirjoihinne?

ONNEN HERRA. Se voi olla muuten tarpeellista.

KARIHAARA. Eihän kapteeni vain aio kääntyä turkinuskoon?

ONNEN HERRA. Hyvästi, Pasander.--Styyrmannin kanssa me tapaammekin
tänään kalaaseissa, jotka pidetään kapteeni Junkan kunniaksi Patriassa.
Sinne tulee soittokunta ja nuorta väkeä, niin että styyrmanni saa
siellä tanssia.

VARJAKKA. Kiitoksia, mutta sitä konstia minä en osaa.

ONNEN HERRA. Vai niin. Sisareni Eliise oli niin iloissaan, että hän saa
tanssia styyrmannin kanssa.--Hyvästi. (Menee sivuportista.)

VARJAKKA (nousee istumaan laivan laidalle). Missä asioissa kapteeni
Ramberg täällä oli?

KARIHAARA. Naima-asioissa. Me olemme kapteeni Rambergin kanssa
kilpakosijoita.

PASANTERI. Leikkiä tässä laskivat.

KARIHAARA. Kapteenilla oli täysi tosi ja minulla enemmän kuin puoli.
Siinä neitosessa, joka oli tässä, oli kovasti tykövetoa ja kiinnipitoa.
Minun suuni alkoi maistua puolukoille, joita en ole syönyt
viiteentoista vuoteen.

EEVA ottaa salaa Varjakan takin taskusta pikkuliinan, pistäen omansa
sijaan.

PASANTERI. Kapteeni Ramberg oli pestausasioissa. Onni on jo ollut kolme
viikkoa lähtövalmiina, mutta ei ole saatu miehiä.

LETTO. Ei tietysti enää ole niin hullua, joka lähtisi Onnen herran
laivaan. Onnen viime matkallahan kuuluu kokki hypänneen mereen ja
hukuttautuneen, kun ei enää jaksanut kestää kiusaa ja rääkkiä. Miten ne
saavatkin kapteeninkirjat tuollaisetkin kuin tuo komesrootin Ville?

VARJAKKA. Kapteeninkirjoja on monenlaisia.

LETTO. Mutta että on saanut minkäänlaisia tuollainen mies, joka voi
laskea laivansa vaikka majakkakalliolle.

VARJAKKA. Pappansapa hänellä on laiva.

LETTO. Entä miehistö tuollaisen laivassa? Sehän on alinomaa henkensä
kaupalla.

PASANTERI. Niin on. Senpä vuoksi ei kukaan lähde Onneen. Komesrooti
antoi minulle toimeksi tiedustella yksityisesti miehiä ja lupasi maksaa
melkein mitä hyvänsä, mutta ei nokkaakaan.

LETTO. Siihen se Onni jää mätänemään lastissaan, vaikka minkälaisia
palkkoja tarjoaisivat.

PASANTERI. Mutta nytpä tämä kapteeni toikin komesrootin terveiset, että
ei enää tarvitse tiedustella miehiä eikä luvata korotettuja palkkoja,
vaan pestaus toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan.
Mitähän merkinnee se meininki?

KARIHAARA. Se merkitsee kapteenin muutosta.

PASANTERI. Aivan niin. Sinäpä sen sanoit! Nyt minullekin selvisi. Ja
tuossa istuu Onnen kapteeni!

VARJAKKA. En ole minä Onnen kapteeni ikinä.

PASANTERI. Minkä vuoksi et? Hyvä laiva ja komea laiva. Sillä purjehtii
vaikka maailman ympäri.

VARJAKKA. Eipä silti ja sen vuoksi. Mutta minua ei panna Onnen
kapteeniksi.

KARIHAARA. No mikä siinä olisi esteenä?

VARJAKKA. Se on esteenä, että täällä on laivattomia kapteeneja kuin
kirjavia kissoja ja heillä on sellaisia ansioita, joita ei ole minulla.

LETTO. Mitä sellaisia ansioita heillä olisi?

VARJAKKA. He ovat rootien ja raatien poikia. Ja se merkitsee enemmän
kuin mikään muu.

KARIHAARA. Mutta rooteilla ja raateilla on tyttäriä. Sellainen mies
kuin te saatte niitä hevoskuormallisen tarvitsematta muuta kuin
pysähdyttää aina talon kohdalle ja kerran koukistaa etusormeanne
tytölle ikkunaan.

PASANTERI. Ei sellaisia krinuliinimamselleita monta yhteen kuormaan
mahdu.

KARIHAARA. No, astuvat jälessä kadun leveydeltä ja pituudelta. Totta
puhuen heti ensimäisenä saatte komesrootin mamsellin, joka oli aamulla
laivassa isänsä ja veljensä kanssa. Se tyttö ei teitä pakoon juokse, ei
tee pienintäkään mutkaa. Papasta ja mammasta teidän ei tarvitse
välittää, kyllä tyttö heiltä luvan hankkii, ja silloin teillä on
kädessänne laivan keulatrossin pää. Ette ole ainoastaan kapteeni, vaan
laivan osakaskin.

LETTO. Eipä tiedä, mitä tapahtuu vielä tänään siellä pidoissa, jotka
ovat Patriassa kapteeni Junkan kunniaksi.

JUNKKA (on tullut peräportista ja noussut kulmatalon portaille. Huutaa
etualalle.) Hei, siellä!

KARIHAARA. Kapteeni Junkka tuolla.

PASANTERI. Hyvää päivää. Terve tuloa kotimaahan.

JUNKKA. Hyvää päivää, veli Pasanteri. Sanopa sille ristipojallesi
terveisiä minulta, että laskeutuu alas korkeudestaan ja menee heti
komesrootin luo.

VARJAKKA (hypähtää alas ja siirtyy peremmäksi). Mitä minulla siellä?

JUNKKA. Sielläpähän sitten saat tietää.--Tulen luoksesi, puosu.
Pistäydyn ensin täällä. (Menee taloon.)

EEVA toisten huomaamatta laskeutuu laivasta ja pujottautuu aidanraosta
oikealle.

LETTO. Laivan saatte!

KARIHAARA. Tytön myöskin. Ja pulska tyttö onkin. Ei muuta kuin häät
heti ja rouvinenne merelle.

VARJAKKA (Pasanterille). Eikö kapteeni Ramberg puhunut mitään kapteenin
vaihdoksesta?

PASANTERI. Kyllä hän mainitsi jotain, että kun Patria on tullut, niin
järjestetään asia toisin.

VARJAKKA. No niin. Nyt minä tiedänkin. Minulle tarjotaan perämiehen
paikka Onnessa.

PASANTERI. Tosiaan. Aiotko ottaa?

VARJAKKA. En millään palkalla. (Menee sivuportista.)

KARIHAARA. Mutta sanokaa minulle, mikä kievari tahi hotelli se on tuo
valkoinen talo tuossa kulmassa.

PASANTERI. Kuinka niin?

KARIHAARA. No, kun nämä meidän herrat sinne aina ensimäisenä menevät.
Sinne yritti perämies Varjakka ensiksi ja sinne meni nyt suoraa päätä
kapteeni Junkka, ja kiire hänellä näytti sinne olevankin.

PASANTERI. Hän meni tapaamaan Eevaa, joka asuu siellä.--Mutta eipä
sattunut Eeva kotia. Kuule, Oskari, käyhän katsomassa, olisiko Eeva
pistäytynyt tuonne muorin luo. En tullut sitä äsken ajatelleeksi. Sano
Eevalle, että hänelle tuli mieluinen vieras.

KARIHAARA. Perhana! Onko se Eeva tämän kapteenin morsian?

LETTO (nauraen). Peloittaako korvapuusti? (Menee sisälle.)

PASANTERI. Ei ole Eeva kapteeni Junkan morsian. Mutta Eevan äitivainaja
oli aikoinaan hänen sydämensä valittu.

KARIHAARA. Vai niin. Ja taisikin olla oikein valitsemalla valittu,
koskapa kapteeni on jäänyt vanhaksipojaksi.

PASANTERI. Vaikeapa taitaa olla löytää vertaa nuoruuden ensimäiselle
mielitietylle, varsinkin jos hän on vallannut mielen pohjia myöten.

KARIHAARA. Mutta tyttö ei rakastanut?

PASANTERI. Hän rakasti Junkkaa kuin jumalaansa.

KARIHAARA. No?

PASANTERI. Selvitys molemmin puolin tapahtui vasta toisen kuolinvuoteen
ääressä, kun tämä oli nuori leski ja nuori äiti.

KARIHAARA. Sepä surullista. Mikä toisen oli pakottanut naimisiin?

PASANTERI. Junkka purjehti muutamassa ulkolaisessa seilarissa, joka
katosi teille tietymättömille, kunnes tuli sen verran selville, että se
oli tehnyt täydellisen haaksirikon, kuultiin Junkankin hukkuneen. Mutta
parin kolmen vuoden perästä hän tuleekin ilmielävänä.

KARIHAARA. Ja hänen rakastettunsa on naimisissa.

PASANTERI. Junkka tuli parahiksi Eevan ristiäisiin, ja muutaman päivän
perästä oli Eevan äidin hautajaiset. Kapteeni Junkka on ilokseen ja
autuudekseen ollut Eevan isänä.

LETTO (tulee sisältä). Ei Eeva ollut siellä.

PASANTERI. Eikö? Mutta minnekähän se tyttö katosi kuin noitumalla!

ANNA ja ELVIIRA tulevat portista, JUNKKA kulmatalosta.

JUNKKA. Eivätkö nämä neitoset satu tietämään, mihin Eeva on mennyt?

PASANTERI. Menkää tytöt hakemaan tuolta rannalta, hän on luultavasti
siellä.

JUNKKA. Minä teille, tytöt, toimitan sitten palkaksi miehen, toiselle
kiiltomustan, toiselle kuparinpunaisen.

KARIHAARA. Letto, me lähdemme apureiksi.

Tytöt ja meriläiset menevät peräportista oikealle.

JUNKKA. No, paiskataan nyt kättä.

PASANTERI. Terve, terve. Käydään sisään.

JUNKKA. Koska nyt on kaunis kesäinen sunnuntaipäivä, niin istutaan
portailla majan edessä. Se tuntuu niin kotoiselta. Ja sinusta kai sen
pitäisi tuntua kuin istuisit laivan isollaluukulla. Vai mitä?

PASANTERI. Eihän tässä ole isoluukku. Tässä on ruffin kynnys. Tuo
kaivon kansi on isoluukku.

JUNKKA. Aivan oikein. Minä olen niin äkkinäinen maalaivassa.

PASANTERI. Oletko tavannut muita kapteeneja? Mitäs he sanovat
Itä-Intian reissustasi?

JUNKKA. Ennen lähtöäni tapasin Liiverpuulissa useita meikäläisiä.
Niitähän on siellä aina makoilemassa. Siellä oli Pikku Matti, Kulta
Kallen Poika ja Pramia Hanssu.

PASANTERI. Mitäs he arvelivat?

JUNKKA. Nauroivat ja Pramia Hanssu sanoa honotti: Itä-Intiaan
mennäkseen pitää olla oppia.

PASANTERI. Mitäs sinä?

JUNKKA. Sitä on ja toista saadaan, sanoin minä. En minä itseäni
kehunut. Minä sanoinkin jatkoksi: Minulla on puurissa poika, jolla on
oppia enemmän kuin meillä neljällä kapteenilla yhteensä.

PASANTERI. Varjakkaa tarkoitit?

JUNKKA. Hänen ansiotaan onkin, että retkemme onnistui erinomaisesti.
Sen minä ilolla ja halulla tunnustin komesrootille.

PASANTERI. Annetaanko hänelle nyt laiva, vai mitä varten hän sai kutsun
komesrootin pakeille?

JUNKKA. Minä esitin, että Varjakka saisi Patrian, minä kun aion jäädä
maihin. Olen osani purjehtinut ja jo on aika minunkin opetella
kävelemään maalla.

PASANTERI. Olisipa se, jos Yrjö palaisi sieltä Patrian kapteenina.

JUNKKA. Kun ei vain komesrootin rouva sekaannu asiaan.

PASANTERI. Mitä hänellä olisi tässä asiassa tekemistä?

JUNKKA. Kyllä sillä mammalla on tekemistä. Toissa kesänä juuri kun minä
olin täällä, komesrooti odotteli suuria rahoja Toivon kapteenilta,
mutta saikin kauhean velkalaskun, jonka panttina Toivo oli Englannissa.
Komesrooti kiroili, että luulin konttorihuoneen seinäin pullistuvan, ja
päätti että kapteeni viralta ja toinen sijalle. Mutta sitten tuli rouva
ja sanoi: Ei!--Ja se piti.

JUNKKA. Ja nyt Toivo makaa Merenkurkussa.

JUNKKA. Sepä se onkin paha asia, että Toivon kapteeni on laivatta. Hän
saapunee pian kotia. Hän on kaunis nuorukainen, josta on ajateltu
Eliise mamsellille mies.

PASANTERI. Jumalalle kiitos!

JUNKKA. Kuinka niin?

PASANTERI. Eliise mamsellihan voisi muuten siepata Yrjön.

JUNKKA (nauraen). Ja sinä et soisi Yrjölle sitä onnea?

PASANTERI. Olisi liika onni sellaisen mamman tyttö. Viime viikolla kun
pistäysin komesrootin luona asioilla, niin konttorihuoneeseen
astuessani oli rouva hyväilemässä herraansa parasollilla, jolla
taputteli niin, että kouraan jäi lopuksi vain pieni varren tynkä, jolla
sitten tuikki kuin puukolla rintaan, selkään ja mahaan, komesrootin
pyöriessä kuin hyrrä. Kyllikseen näin kutkuteltuaan rouva kääntyi
minuun ja osoittaen komesrootia sanoi: Hoono mees, äilen pooli hullu,
tämä päivä koko hullu!

JUNKKA. Ja komesrooti seisoi kuin hunsvotti Jumalan edessä?

PASANTERI. Rouvan mentyä tuumi komesrooti: Sanopa, puosu, rehellisesti,
mitä ajattelet.

JUNKKA. Ja sinä sanoit?

PASANTERI. Sanoin, että noin pulskaa rouvaa ei komesrooti olisi
löytänyt tältä puolen Hampurin.

JUNKKA. Sieltähän se sen haki ja komean saikin mööpelin.

PASANTERI. Komea on tyttökin. Ja jos on puoleksikaan mammansa luontoa,
niin kyllä hänkin miehensä opettaa tietämään, montako päivää on
viikossa.

JUNKKA. Mutta mistä sinä olet saanut päähäsi, että Eliise mamselli
voisi siepata Varjakan?

PASANTERI. No, niillä komesrootilaisilla on kauneudelle hyvin avonainen
mieli. Tässä kävi äsken Ville kapteeni luonani asioillaan ja ilmoitti
rakastavansa Eevaa, ja mammakin oli jossakin sanonut pojalleen Eevasta,
että tuo tyttö Villen pitää saada rouvakseen.

JUNKKA. Elä hiidessä! Silloin on leikki kaukana. Siitä eukosta ei pääse
irti tappelemallakaan.

PASANTERI. Eiköpähän irtaudu, kun Eeva menee kihloihin.

JUNKKA. Niinkö ovat asiat? Sepä on hauska tieto! Parasta on, että Eevan
kihlaus julkaistaan heti.

PASANTERI. Ei kuitenkaan ennen kuin on tehty sellaiset kirjat, että
Yrjö varmasti saa Patrian.

JUNKKA. Tarkoitatko sinä, että Eeva ja Yrjö?

PASANTERI. Oletko sinä liittoa vastaan?

JUNKKA. En toki, päinvastoin. Mutta kuinka se olisi mahdollista?
Eiväthän he ole tavanneet toisiaan kuin lapsina.

PASANTERI. Sitä lujempi. Sen tietääkin silloin, että se rakkaus kestää.

JUNKKA. Ei Eeva ole minulle koskaan puhunut mitään, ei kirjeissäänkään
viittaustakaan tehnyt.

PASANTERI. Eipä minullakaan ole mitään varmaa tietoa asiasta. Mutta nyt
muutamista merkeistä olin huomaavinani, minkä puun juurella Eevalla on
pesänsä.

JUNKKA. Jos hän ei ole juoksuttanut sinua harhaan niinkuin metsäkana
pesältään.

PASANTERI. Eikö Eeva ollut kirjevaihdossa Yrjön kanssa?

JUNKKA. Siitäkään ei minulla ole mitään tietoa.

PASANTERI. Sinäkö olet kirjoittanut Eevalle jutun Joosepin
poskimuiskusta.

JUNKKA (nauraa). Se oli hauska juttu se Joosepin poskimuisku. En ole
koskaan muulloin nähnyt Jooseppia hämillään. Mutta en minä ole siitä
kertonut Eevalle. Minun kirjeeni ovat aina olleet vakavia. Varsinkin
silloin, kun olen päättänyt kirjoittaa leikillisesti, niistä on tullut
niin vakavia, että itseäni on itkettänyt.

PASANTERI. Mutta Eeva syötti tuon jutun Joosepille äsken tässä pihalla
heidän leikkiä laskiessaan.

JUNKKA. Onko Eeva ollut äsken tässä?

PASANTERI. Aivan äsken. Ja tässä oli Karihaara ja Oskari Letto ja Ville
kapteeni, nuo pari tyttöä ja minä. Eikä Eevalla näyttänyt olevan
aikomusta mihinkään mennäkään. Mutta sitten tuli Yrjö tuolta portista,
ja siihen kun hän saapui joukkoon, oli Eeva kadonnut, aivan kuin olisi
hänet tuuli siepannut.

JUNKKA. Se on varma merkki, että hän rakastaa Yrjöä. Hän on kuin
äitinsä. Eeva vainaja kertoi minulle, että kaksi oli hänellä tuskan
hetkeä: aina kun ensi kerran tapasi minut matkalta tultuani ja toinen
eronhetki. Hän ei sen vuoksi voinutkaan koskaan tulla saattamaan
rantaan. Enkä minä mies poloinen ymmärtänyt, että kulta alla, hiekka
päällä. (Vaipuu kuin muisteloihin.)

PASANTERSKA (tulee huoneesta). Leton Oskari narrasi minua, sanoi Yrjön
tulleen tänne.

JUNKKA. Hyvää päivää.

PASANTERSKA. Junkan kapteenin ääni!

JUNKKA (nousten). Entäs käsi? (Kättelee.)

PASANTERSKA. Ai ai ai! (Lyödä näpähyttelee Junkkaa kädelle.) Senkin
pihtikoura!

JUNKKA. Terveisiä minun matkoiltani.

PASANTERSKA. Terve tuloa, terve tuloa. Jumalalle kiitos tulemastanne.
Teitä sitten on itketty. (Istuutuu portaille.)

JUNKKA. Sepä hauskaa, että meitä on niin ikävöity.

PASANTERSKA. Hauskaa! Kun luultiin, että olette meren pohjassa.
(Pyyhkii kyyneliä.)

JUNKKA. Niin, täällähän kuuluu puhutun, että Patria on tehnyt
haaksirikon Merenkurkussa.

PASANTERI. Akat hölysivät, että hukkunut miehineen päivineen.

JUNKKA. Näin kauniilla ilmoilla kotirannoilla!

PASANTERSKA. Sitähän se meidän ukko sanoi, että kyllä kapteeni Junkka
tehdäkseen haaksirikon ja hukuttaakseen itsensä valitsee toki paremmat
paikat ja oikean jumalanilman. Mutta Merenkurkussa on tänä vuonna monta
laivaa tehnyt haaksirikon ja harva se laiva, joka on tullut aivan
puhtaasti. Ettekö te edes kraapaisseetkaan karia?

JUNKKA. Oli yöaika, ettemme löytäneet kareja.

PASANTERSKA. Niin! Sama kureilija kuin ennenkin!

JUNKKA. Paljon se on kuitenkin unohtunut sillä pitkällä matkalla.

PASANTERSKA. Tekö olette käynyt sellaisessa maassa, jossa ei meidän
ukkokaan ole käynyt?

JUNKKA. Sitähän se ihmetteli Suurmoguli--tuntee kai Pasanterska
Suurmogulin?

PASANTERI. Totta kai meidän muori tuntee entisen friiarinsa.

PASANTERSKA. Kas niin! Nyt ne taas pääsivät yhteen. Jouduin minä
höykkään niiden keskellä.--No niin, mitä siitä Suurmogulista?

JUNKKA. Suurmoguli ihmetteli, että kun ei Pasanteri ole käynyt hänen
kotimaassaan. Käski sanoa terveisiä ja tulla käymään. Kun olin jo
kaukana rannasta, niin huusi jälkeeni: Pasanterska myös!

PASANTERSKA. Kyllä meidän, ukko kulta, pitää lähteä käymään siellä.
Tuossahan on laiva valmiina, sitä ei tuulikaan heiluttele.--Mutta
aivanko vahingotta te teitte sen pitkän matkanne?

JUNKKA. Ei tokikaan. Pekka Piipari--

PASANTERSKA. Herra hyvästi siunatkoon! Miten Pekka raukan kävi?

JUNKKA. Pekka raukalta putosi mereen piippu, joka oli sellaisesta
maasta, missä ei Pasanterikaan ole käynyt.

PASANTERSKA (ottaa lakin Junkan päästä ja tukistaa häntä). Tämäpä
vahinko, jolla toista säikytellä!

PASANTERI. Eukko! Sinä jo tukassa kiinni, kun toinen juuri portaille
päässyt ja vasta meren pohjasta noussut!

JUNKKA. On hauska tuta, että ystävyys on entisellään kahden pitkän
vuoden kuluttua.

PASANTERSKA. Kaksi vuottako siitä on, kun viimeksi tavattiin? Hyvät
ihmiset, kuinka se aika rientää! Ja minne se katoaa?

PASANTERI. Meidän nahkamme sisään, kunnes meillä on sitä se lasti, mikä
kullekin on osakseen määrätty.

PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain. Mikä kullekin on aikaa annettu.
Toisille enemmän, toisille vähemmän. (Pyyhkii kyyneleitä.) Siitäkö on
kaksikymmentä vuotta, kun Eevan äiti kuoli?

JUNKKA. Kaksikymmentä vuotta tulevana sunnuntaina.

PASANTERSKA. Niin. Ja tänään on Eevan syntymäpäivä. Tulikin kirkas
päivä. Se oli tietysti riemu, kun hän teidät näki.

JUNKKA. Eipä koko Eevaa taida enää ollakaan. Hän on kadonnut kuin neula
nurmikkoon.

PASANTERSKA. Onko Yrjö myös kadonnut?

PASANTERI. Yrjö lähti ristittäväksi.

PASANTERSKA. Vai niin, iso viisas! Ja miksi hänet nyt ristitään?

PASANTERI. Kapteeniksi. Niin että muori kulta, hae yllesi vielä
paikkaisempi röijy siihen, kun tulee tänne kapteeni Varjakka.

PASANTERSKA. Herranen aika! Eikö totisesti olekin paikkainen röijy!
(Lähtee.) Ja minä olin ottavinani vintistä parhaimmasta laidasta.
(Portailla.) Etkä sinäkään ukko ennemmin sano, vaan istutat toista kuin
variksenpelätintä. Olisi se ollut sinulle, ukko, aika häpeä, jos Junkan
kapteenin sijasta olisi ollut Suurmoguli. (Menee huoneeseen.)

VARJAKKA tulee sivuportista.

JUNKKA. No, mitäs komesrootilla oli asiaa? Tyttärensäkö tarjosi vai
laivan vai molemmat?

VARJAKKA. Tarjosi Onnen kapteenin paikan.

JUNKKA. Senkö verran vain?

PASANTERI. Onpa sitä siinäkin aluksi.

JUNKKA. Eikö ollut mitään puhetta Patriasta?

VARJAKKA. Ville herra kuuluu lähtevän Patrialla.

PASANTERI. Ville luulee, että kun Patrialla on käyty Itä-Intiassa, niin
se osaa nyt sinne itsestään!

JUNKKA. No, mitä sinä, Yrjö, vastasit komesrootille?

VARJAKKA. Tahdoin ensin neuvotella teidän kanssanne ja sen vuoksi
pyysin miettimisaikaa. Viimeistään tunnin kuluttua hän tahtoi
vastauksen. (Istuutuu.)

JUNKKA. Jos minun mielipidettäni tahdot kuulla, niin on se: pidä pussi
auki, kun porsasta tarjotaan, vaikka olisi pienikin porsas. Ota Onni!

PASANTERI. Milloin Onnen on lähdettävä merelle? Määräsikö komesrooti
aikaa?

VARJAKKA. Määräsi ensin, että huomenillalla. Mutta minä sanoin, että en
voi millään ehdolla lähteä ennen kuin ylihuomenna puolenpäivän aikaan.
Hän suostui siihen.

JUNKKA. Onpa, onpa lyhyt aika. Eiköhän sitä mitenkään saisi tingityksi
vähän pitemmäksi?

VARJAKKA. Ei komesrooti suostu millään.

JUNKKA. No, luuletko olevasi kaikin puolin valmis lähtemään
ylihuomenna?

VARJAKKA (hypistelee pikkuliinaa). Kyllä minä olen.

JUNKKA. Silloinhan on kaikki hyvin!

VARJAKKA (hypähtää seisomaan). Mitä tämä merkitsee?

JUNKKA. Mitäs nyt? Mikä sinuun ampui?

VARJAKKA (tuijottaen pikkuliinaan). Minä en totisesti ymmärrä.

JUNKKA. Mitä sinä tuijotat? (Ottaa Varjakalta pikkuliinan.) Mitä kummaa
tässä on?

VARJAKKA. Se ei ole minun. (Kopeloipi taskujaan.) Minun pikkuliinani on
otettu.

JUNKKA (antaa pikkuliinan takaisin). Hae varas ja vaadi ankara
rangaistus. Elinkautiseksi.

RAJALINSKA on tullut asuntonsa portaille. JUNKKA menee Rajalinskan luo
ja sittemmin palaa etualalle taluttaen Rajalinskaa käsikoukusta.

PASANTERI (katsoo pikkuliinaa). Tässähän on nimi! E. R.--Eeva
Ruskoranta.

VARJAKKA. Ei tämä voi olla Eevan. Emme ole vielä tavanneet toisiamme,
emme edes vilahdukselta nähneet.

PASANTERI. Sinä et ole häntä nähnyt. Mutta hän on nähnyt sinut.

VARJAKKA. Missä?

PASANTERI (viittaa laivalle päin). Hän on piiloutunut tuonne laivaan.

VARJAKKA (vaihtelevan epätietoisuuden jälkeen naurahtaen
leikillisesti). Vai niin, vai siellä hän on. (Istuutuu portaille.)

PASANTERI. Sinä luulet, että minä kureilen. Mutta se on aivan totta.
Sinähän istuit tuossa laivan laidalla.

VARJAKKA. Niin istuin.

PASANTERI. Ja silloin Eeva sinun pikkuliinasi nappasi. Hän sinun
tullessasi on pujahtanut tuonne laivaan, eikä hän ole sieltä mihinkään
päässyt, kun tässä on aina oltu.

VARJAKKA. No, kummi rupeaa poliisiksi, minä itse istun viskaalina.
Hakekaa varas tänne.

PASANTERI. Minä haen hänet, herra viskaali. (Hiipii laivalle ja jää
sinne, nousten lopuksi laivaan.)

PASANTERSKA (tulee huoneesta). Herra nähköön, minne se on pannut tällä
aikaa partansa!

VARJAKKA. Minäkö vai?

PASANTERSKA. Hella lettu! Yrjöhän se onkin. Terve tuloa. Hella lettu.

VARJAKKA. Terveisiä minun matkoiltani.

PASANTERSKA. Kuule, Yrjö, onko sinusta tehty kapteeni?

VARJAKKA. On kyllä.

PASANTERSKA (rupeaa itkemään). Minusta on aina ennen tuntunut, kuin
olisit ollut meidän poika. Mutta nyt minun ei sovi enää sinutella.

VARJAKKA. Mitä kummi joutavoipi. Kyllä minä olen mielelläni vieläkin
Pasanterin Lettu.

RAJALINSKA ja JUNKKA ovat hiljalleen kävellen saapuneet paikalle.

RAJALINSKA (tervehtien). Onko tämä nyt se Pasanterin Lettu?

PASANTERSKA (itsekseen mielihyvillään). Pasanterin Lettu! Hellalettu!

RAJALINSKA. Mies kuin kangaspetäjä aamun paisteessa.

PASANTERSKA. Ja hän nyt on oikea kapteeni.

RAJALINSKA. Jumala sinulle suokoon edelleenkin varjelustaan ja
siunaustaan. (Istuutuu.) Me emme ole tavanneet sitten, kun sinä ensi
kerran merille lähdit.

VARJAKKA. Niin omituisesti on aina sattunut, että en ole saanut tavata.
Niinä parina kesänä, kun olen kotimaassa käynyt, te olette Eevan kanssa
olleet maaseudulla.

RAJALINSKA. Perämiehenä otetun kuvasi olen saanut. Ja sinun matkoistasi
ja miehistymisestäsi olen tuontuostakin kuullut. Mutta muistellessani
sinua olet mielessäni ollut aina vain sellainen hento poikanen kuin
olit merille lähtiessäsi.

PASANTERSKA. Ja minä muistan hänet aivan pienenä poikana, kun hän
leikki kapteenia tuossa Suomi laivassa. Ja Eeva oli kapteenin rouva,
jota tämä kantaa punnasi sylissään laivaan.

RAJALINSKA. Siihen virkaan Eeva oli niin innostunut, että jos hän oli
kotona ja näki ikkunasta täällä pihalla ruvettavan leikkimään
laivasilla, niin hän meni johonkin piilopaikkaan itkemään sitä surua,
ettei häntä huolittu leikkiin, koska ei tultu hakemaan. Hän ei kyllä
koskaan sitä ilmoittanut minulle. Ja meni kauan aikaa, ennenkuin pääsin
asian perille. Kuiskasin silloin Letulle, että muista hakea Eeva
laivaleikkiin. Eikä kapteeni sitten koskaan jättänytkään rouvaansa
maalle itkemään.

PASANTERI nousee laivassa näkyviin.

JUNKKA. Mitä sinä, puosu, siellä laivassa teet? (Menee Pasanterin luo.)

PASANTERSKA. Niinkö kiire sinulle, ukko kulta, tuli Itä-Intiaan?

PASANTERI. Hain täältä viimetalvista lunta. Olisin näyttänyt Yrjölle,
kun hän ei ole sitä pitkään aikaan nähnyt.

PASANTERSKA. Turhaan sitä haet.

PASANTERI. Turhaanpa hain. (Junkalle kahdenkeskisesti.) Siinä
pikkuliinassa oli E. R. Minä luulin ensin, että se oli Eevan.

JUNKKA. Kenen sinä nyt luulet sen olevan?

PASANTERI. E. R., Eliise Ramberg.

JUNKKA. Ole huoleti, se on Eevan. Minä olisin sen tuntenut nimettäkin.
All right. Very vell!

PASANTERI. Ahaa! Tuolla aidassa on varkaan reikä!

NEITSY JANNE (tulee oikealta perältä ja kääntyy portista pihaan). Hyvää
päivää kaikille ja erikoisesti herra kapteeni Junkalle.

JUNKKA. Minkä vuoksi minulle erikoisesti?

NEITSY JANNE. Minulla on asiaa kapteenille. Nimeni on kirkonkirjojen
mukaan Johannes Poikonen, mutta minua sanotaan Neitsy Janneksi. Minä
haluaisin päästä merelle.

JUNKKA. Miehistymään?

NEITSY JANNE. Äitini, joka on sairaloinen, on kuollut, niin minä nyt
joudan merelle, jonne minua on haluttanut aina.

PASANTERI. On Jannessa miestä merelle.

PASANTERSKA. Kättelehän, Janne, kapteenia. Kättele oikein miehen
kouralla. (Junkalle.) Sillä pojalla on luja koura.

JUNKKA. Onko siitä oikein merimiehen kouraksi? (Ojentaa kätensä.) Ai
ai, elä hiidessä!

PASANTERSKA. Ähä! Joko tapasitte vertaisenne!

JUNKKA. Mikäs elävä tämä oikein on?

PASANTERSKA. Kaupungin rumpari.

PASANTERI. Se ei ole Jannen ainoa toimi. Helpompi on sanoa, mikä Janne
ei ole kuin mikä hän on. Kutoo kangasta, nikkaroipi, leipoo,
suutaroipi, pesee pyykkiä ja on seppä sen mokompi!

PASANTERSKA. Ja sepän hänellä on näpitkin, vai mitä, kapteeni Junkka?

PASANTERI. Sen pojan kourassa taipuu hevosenkenkäkin.

JUNKKA. Mikä raha sinulla on rinnassa?

PASANTERSKA. Se rintaraha on ihmishengen pelastamisesta. Tämä Janne oli
silloin kymmenvuotias, kun hän palavasta talosta liekkien keskeltä
pelasti ihmisen.

NEITSY JANNE. Ei se ollut aikaihminen, pikku tyttö, leikkitoverini.

JUNKKA. Hyvä niinkin! Onpa sinussa sitten miestä. Puhuttelehan tuota
nuorta kapteenia. Kyllä hän sinut laivaansa ottaa.

NEITSY JANNE. Neitsy Eeva Ruskoranta käski minun tulla kapteeni Junkan
puheille ja vakuutti, että kyllä te otatte minut.

JUNKKA. Milloin sinä olet Eevan tavannut? Ja missä?

NEITSY JANNE. Äsken tuolla kedoilla.

PASANTERSKA. Yrjö ei ole tainnut vielä tavata Eevaa. Kuinka siitä on
kauan, kun te olette toisianne nähneet?

VARJAKKA. Kahdeksan vuotta.

PASANTERSKA. Kahdeksan vuotta! Herra siunaa! Tuntevatkohan enää
toisiaan?

KARIHAARA ja LETTO tulevat oikealta peräportista taluttaen kädestä
EEVAA, jolla on kukkaseppele päässä. Heidän mukanaan tulee ANNA,
ELVIIRA ja muuta nuorisoa.

Joukko laulaa:

    Kuin virpa vihanta tuo neito ihana,
    Niin suloinen ja kaunis kuin kukka nurmella.
    On lumivalko otsa ja kaunis katsanto,
    Käynti norja, nopsa ja sorja vartalo.
    Ken tuon neidon saa, sille hurrataan:
    Hurraa, onnellista sulhoa!

EEVA riistäytyy irti ja juoksee Junkan luo peittäen päänsä hänen
poveensa kuin piiloutuakseen.

JUNKKA. Rakas, oma lapseni. Hyyrynkyyryläiseni.--Mutta näytähän minulle
silmäsi.--Onko ollut ikävä?--On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin.
--Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin.

EEVA ja VARJAKKA tervehtivät toisiaan sanaa lausumatta, mutta puhuvin
katsein.

JUNKKA ja PASANTERI nyökäyttävät toisilleen päätään merkitsevästi.

KARIHAARA (luotuaan silmäyksen Eevaan ja Varjakkaan, itsekseen, mutta
hyvin ääneen). Vai niin? No, sopiikin!

JUNKKA. Puhutko sinä, Jooseppi, yksiksesi!

KARIHAARA. Aivan yksin. Omia ajatuksiani. (Kahdenkeskisesti.) Tuo
nuoriso ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja se sopii.

JUNKKA. Eeva! Toivon, että tämä vuosi on sinulle yhtä valoisa kuin tämä
sinun syntymäpäiväsi.

KARIHAARA. Syntymäpäiväkö? Perämies! Nostetaan neiti miehelään!

KARIHAARA ja VARJAKKA nostavat Eevaa.

KARIHAARA. Häiksenne tämä vuosi!

Väkeä kerääntyy pihalle, nuoria ja vanhoja, joukossa KALLE, JUSSI ja
muut pojat.

PASANTERI (ilmoittaen joukolle). Tänään tavalliseen aikaan pestataan
miehiä merimieshuoneella tavallisilla palkoilla Onni laivaan.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Kuinka paljo siihen miehiä otetaan, kun aina vain
pestataan joka sunnuntai?

Ivallista naurua.

TOINEN MERIMIES. Ja pitkin viikkoa keräillään korotetuilla palkoilla.

SIHVONEN. Ei tule Onneen miehiä, jollemme me Karihaaran kanssa lähde.

KARIHAARA. Minä en lähde sinun kanssasi, Sihvonen, enää mihinkään
laivaan.

SIHVONEN. Minkä vuoksi?

KARIHAARA. Olet vieraan kylän miehiä. Mistä lienet Kettulan pitäjästä.

PASANTERI. Tänä sunnuntaina pestataan Onneen viimeinen kerta tälle
kesälle.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Elkää hiidessä sitä lystiä lopettako!

PASANTERI. Kapteeniksi tulee Yrjö Varjakka.

KARIHAARA. Hurei! Pojat! Potkitaan perämies Varjakka pois joukosta.
(Nostaen meriläisten kanssa Varjakkaa.) Kapteeni Varjakka, hurraa!
Onnen kapteeni, hurraa!

JUSSI (suu poskia myöten lakerissa). Se Onnen kapteeni on eri hyvä
mies. Minä sain eri paljon lakeria.

KARIHAARA. Sen näkee sanomattakin, että on saapas saanut rasvaa. Mutta
mikä mies sinä oikeastaan olet?

JUSSI. Minä olen Suomen jummanni.

KARIHAARA. Katsokaas, pojat, Suomen jummannia!

Naurua.

JUNKKA. Niin, niin. Tuollaisena, isävainajansa sydvästi päässä, minä
näin ensi kerran Onnen nykyisen kapteenin. (Nostaa Jussin korkealle
ilmaan.) Suomen jummanni, hurraa!

KALLE. Styyry! Nosta lippu Suomen mastoon!

Leikkilaivan mastoon nousee lippu.

Joukko laulaa:

    Ja nyt Suomen laivan mastossa
    On lippu liehuva, meillä mieli riemuva.
    Ja nyt Suomen laivan mastossa
    Meitä lippu tervehtii.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina
    Eikä surut meitä paina.
    Hurraa, me Suomen meripoiat.
    Meillä luonto raitis ain!

Esirippu.



TOINEN NÄYTÖS.


Puistikkopiha. Oikealla ravintolarakennuksen pääty kaksine ovineen
korkealle parvekkeelle, jonka keskeltä rappuset pihalle. Molemmin
puolin rappusia puutarhasohva edessä olevine pöytineen. Vasemmalla
aita, jonka takana tiheäkasvuinen metsä. Lähellä aitaa kulmikkopenkki,
sen keskellä pienoinen pöytä. Perällä aita, jonka keskellä on kapea
pyöräportti, molemmin puolin porttia kiikkulautapenkki. Aidan takana
maantie. Taustassa meri.

Auringonlaskun aika.

Ravintolarakennuksesta kuuluu tanssisoittoa.

ANNA ja LETTO istuvat kulmikkopenkillä puhellen läheisesti keskenään.

NEITSY JANNE ja muutamia muita nuoria merimiehiä tanssii keskipihalla
merimiestanssia.

Soiton loputtua meriläiset lopettavat tanssinsa hajaantuen mikä
minnekin. Maantielle ilmestyy tanssiväkeä kävelylle.

HEI LOTTA (lihava nainen, puhuu puhuttavansa yhteen menoon,
välittämättä kuunteleeko kukaan, ja nauraa hohottaa leveästi, tulee
tanssin loppupuolella keräilemään pöydiltä pullot ja lasit vyöliinansa
laajoihin taskuihin ja kainaloihinsa, pysähtyy katselemaan tanssivia ja
tanssin loputtua puhkeaa puhumaan). Täällä pojat tanssivat yksinään.
Onko se lystimpää kuin tuolla salissa tyttöjen kanssa?

NEITSY JANNE (kuin sivumennen). Hei Lotta, se oli hentuttomain tanssia.
(Menee Leton ja Annan luo)

HEI LOTTA. Hohhohoh, hentuttomain tanssia, hohhohhoh. Kyllähän se on
maailma muuttunut ja muuttuu. Niinhän kertovat, ettei laivoissa enää
tarvita purjeita. Mutta se kuitenkin on vissi, ettei kaksilahkeiset voi
tulla toimeen yksilahkeisitta ja yksilahkeiset ilman kaksilahkeisia.
Kyllähän tytötkin talvella, kun ei ole meripoikia tanssituttajina,
tanssia helttasevat kipeimpään haluunsa keskenään tahi tuoli
kainalossa, mutta heillä on silmät ummessa ja kuvittelevat tanssivansa
pojan kanssa, hohhohhohhoh.

ERÄS MERIMIES (parvekkeelta huutaa). Hei Lotta, olutta!

HEI LOTTA. Minä tulen. Mutta kun te mokomat pystytätte näitä pulloja
ympäri maailman, niin että minun pitää kulkea ympäri kuin kiljuva
jalopeura ja etsiä--

TOINEN MERIMIES. Hei Lotta, olutta pojille, tänä päivänä rahalla,
huomenna ilman!

HEI LOTTA. Kylläpä ne nyt määkivät. (Puhella poristen menee parvekkeen
kautta.) Pistouaisitte minulle edes lasin olutta. Mutta eikös mitä!
Eivät nämä nykyiset merimiehet ole sellaisia poikia kuin ennen olivat.
Entisaikaan merimiehillä oli rahaa ja repäisevä meininki. Ei ole ajat
niin kuin oli ennen--

LETTO. Minkä vuoksi sinä, Janne, et tuonut tänne itsellesi paria?

ANNA. Olisit käynyt pyytämässä sen Hilma Pollarin.

LETTO. Kuka se on?

ANNA. Se on se tyttö, jonka Janne on pelastanut tulesta.

LETTO. Minkälainen tyttö hän on? Minä en tunnekaan.

ANNA. Sievä tyttö ja varakaskin.

LETTO. No olisit, Janne, pannut sen rahan rintaasi, mennyt tytön luo ja
kysynyt: Eikö passaisi lähteä parikseni?

NEITSY JANNE. Pidätkö sinä minua tyhmänä vai puuttuuko sinulta
itseltäsi ihmisen ymmärrys?

ANNA. Janne ei tahdo komeilla rintarahallaan.

LETTO. Olipa se rinnassa eilen pestauksessa.

NEITSY JANNE. Mitäs, jos siellä. Se oli aivan eri asia.

ANNA. Eilen minä näin Jannella tuon rahan ensi kerran.

NEITSY JANNE. On se minulla ollut rinnassa yhden kerran ennen.

LETTO. Olitko silloinkin pyrkimässä merelle?

NEITSY JANNE. Minä olin silloin vielä alle puolivälin toistakymmentä.

LETTO. Kenelle sinä sitä silloin näyttelit?

NEITSY JANNE. Koko kaupungille!

LETTO. Oho, mutta kannattikin.

NEITSY JANNE. Oli pakko.

LETTO. Kukas siihen pakotti?

NEITSY JANNE. Hengenhätä. Oli ankara talvi. Olimme armon tarpeessa.
Vasu kainalossa ja raha rinnassa kuljin talosta taloon ja lauloin.

Tanssisalista alkaa kuulua soitto (valssi).

NEITSY JANNE (laulaa).

    Voi kun on kylmä! Vaatteistani
    Jäljellä ei oo kuin riekaleet.
    Murheeksi muuttuu maailmani,
    Silmistä helmii kyyneleet.
    Riemua se toisi,
    Jospa joku oisi
    Köyhälle raukalle myötämielinen.

    Äiti on sairasvuotehessa,
    Pien' veikko kuolee vierellen,
    Heidänpä tähden pakkasessa
    Kuljen nyt mieroo kierrellen.
    Pyytelen mä teitä,
    Säälikäätte meitä,
    Antakaa armiaasti leipäpalanen.

LETTO. Sinulle annettiin tietysti kaksikin palasta Pollarilta.

NEITSY JANNE. Pollarit silloin olivat köyhiä, yhtä köyhiä kuin minunkin
äitini, ja heillä oli tupa lapsia täynnä kuin pääskysen pesä poikasia.
Hilma kulki minun kanssani kaupungilla. Hän odotteli kadulla sen aikaa,
kun minä olin talossa laulamassa. Päivän hämärtyessä meillä aina oli
ruokatavaraa niin paljon kuin kahden jaksoimme kantaa. Ja meillä oli
lysti!

ANNA. Sen arvaa.

NEITSY JANNE. Mutta sitten Pollarit saivat perinnön, ostivat maatilan
ja muuttivat maalle. Hilma on nyt juuri äskettäin muuttanut kaupunkiin.
Hän on komesrootilla puotineitsyen opissa.

LETTO. Hilma ei taida olla sinua enää tuntevinaan?

NEITSY JANNE. Kyllä hän tuntee. Tänään aamupäivällä kävin komesrootin
puotissa ostamassa kukkaron. Hän lahjoitti minulle tämän.

LETTO. Silloinpa sinun olisi sopinut pyytää häntä tänne pariksesi.

NEITSY JANNE. Sitä varten minä sinne oikeastaan menin, mutta en
rohjennut.

LETTO. Olisinpa minä tiennyt, niin olisin lähtenyt puhemieheksesi.

NEITSY JANNE. Oli minulla puhemieskin.

LETTO. Mutta Hilma ei lähtenyt?

NEITSY JANNE. Ei ehkä ole päässyt toimestaan.

ANNA. Ehkä hän tulee vielä.

LETTO. Olisi pitänyt tulla, joka tullakseen. Aurinko on jo laskullaan.

ANNA. Jopa on aika kulunut pian! Ja huomenillalla, kun lännen ranta
ruskottaa, te olette tuolla merellä näkymättömissä.

LETTO. Siellä keinumme, allamme vuorina aaltoileva viheriä meri,
päällämme kultainen taivas.

ANNA. Ja tiesi milloin palajatte.

LETTO. Palataksemme meidän ensin pitää lähteä. Ja nyt on lähtiäiset.
Mennään, Anna, valssiin. (Ottaa Annaa käsikoukusta.)

NEITSY JANNE. Te taidatte olla jo kihloissa julki Jumalan ja ihmisten
edessä? Onnea vain, hyvästä sydämestä ja lämpöisestä kädestä.

LETTO. Palattuamme, Janne, mereltä, saat tanssia meidän häitämme. Mutta
sinullakin pitää silloin olla morsian. Ja miksei olisi? Sillä kun sinä
tulet mereltä, niin pyörii tyttöjä ympärilläsi, että kihisee. (Menee
Annan kanssa parvekkeen kautta.)

SIHVONEN tulee maantieltä vasemmalta kääntyen puistikkoon.

NEITSY JANNE. Ettepä saanut Hilmaa lähtemään tänne, vaikka niin
vakuutitte.

SIHVONEN. Ei lähtenyt. Mutta kyllä siitä rakkaudentaudista aina pääsee.
Meritauti on pahempi. Se on ankaraa ja ilkeää: maha nousee suuhun ja
henki kulkee silmistä.

NEITSY JANNE. Sekin on kestettävä ja kärsittävä kunnes tottuu.

SIHVONEN. Jotkut eivät totu koskaan. En minäkään olisi päässyt
mokomasta lääkkeettä. (Ottaa pienen pullon taskustaan.) Tuossa sitä on.

NEITSY JANNE. Rommia.

SIHVONEN. Niin sen luulisi, mutta maistahan, onko rommia!

NEITSY JANNE (ryypättyään). En minä ymmärrä sanoa, mitä se on.

SIHVONEN. Eri maassa kasvaa rommi ja eri maassa tuo aine. Se on
Itä-Intiasta. Siitä maasta, josta luetaan raamatussakin: Ja katso,
tietäjät tulivat itäiseltä maalta Jerusalemiin.

NEITSY JANNE. Itä-Intiastako ne olivat?

SIHVONEN. Itä-Intian pääkaupungista Pompaista. Siellä minäkin kävin
muutaman tietäjän luona. Oli väkeä kaikista maailman kansoista. Ja kun
minun vuoroni tuli, niin se tietäjä sanoi: Sinä olet meritaudilta
raskautettu, seuraa minua. Ja hän vei minut yrttitarhaan, jossa oli
pyhää savua ja mirhamia. Siellä muutaman kasvin lehdestä tippui
nestettä. Maistahan vielä, onko rommia!

NEITSY JANNE (ryyppää). Hyvän makuista tämä on.

SIHVONEN. Etkä tunne meritautia ikinä. Mutta se ei olekaan vähällä
maksettu eikä pienillä rahoillakaan.

NEITSY JANNE. Paljoko tämä maksaa?

SIHVONEN. Paljoko sinulla on rahaa?

NEITSY JANNE (katsoen kukkaroonsa). Taitaa olla vielä pari pikku
seteliä.

SIHVONEN. Näytähän. (Ottaa kukkaron Neitsy Jannelta.) Eipä ole paljo.
Mutta olkoon menneeksi. (Pistää kukkaron taskuunsa.)

NEITSY JANNE. En minä suostu kauppaan. Tuossa on lääkkeenne takaisin.

SIHVONEN. Takaisin? Kun olet jo ryyppinyt sen! Pullo on melkein tyhjä.

NEITSY JANNE. Pitäkää rahat, mutta antakaa kukkaro takaisin. Sehän on
muistokalu.

SIHVONEN. Silloinpa se joutaa sinulta hyvin, sillä Hilma rakastaa
toista, hihhihhih.

NEITSY JANNE. Ahaa! Sihvosella on sormus!

SIHVONEN. Onhan minulla sormus, hihhihhih.

NEITSY JANNE. Jos minä nipistän Sihvosta niskasta, niin Sihvonen ei
hihitä!

SIHVONEN. Kyllä Sihvosen niska kestää, sitä on puristellut monen tytön
käsivarsi, hihhihhih.

NEITSY JANNE. Mutta minä olen seppä! (Kouristaa Sihvosta niskasta.)

SIHVONEN. Ai ai ai! Elä kourista, hyvä mies. Maailma mustenee
silmissäni.

NEITSY JANNE (hellittäen). En päässyt vielä siunattuun alkuunkaan. Minä
vielä vähän kopeloin.

SIHVONEN. Elä, elä kourista enää. Minä annan takaisin rahat ja
kukkaron--

NEITSY JANNE. En huoli, pitäkää! Minulla on rahaa ja minä saan
kukkaroita.

SIHVONEN. Sormus on vain ilman aikojaan kaiken maailman
Väisäs-Amaalialta.

NEITSY JANNE. Mitä sinä sitten hihität?

SIHVONEN. Hilma rakastaa jotakin toista. Hihhih.

NEITSY JANNE. Mutta elä hihitä! Minä en sitä kärsi.

SIHVONEN. Saanko pistouata Jannelle olutta?

NEITSY JANNE. Minä saan pistouaamattakin. Ja nyt minä juon! (Menee
parvekkeen kautta.)

SIHVONEN (yksinään). Herjalla on koura kuin ruuvipihdit. Luulin
silmäini pullistuvan nurmikolle.

HILMA tulee maantietä vasemmalta ja kääntyy puistikkoon.

SIHVONEN (itsekseen). Hilma Pollari tulee! Peijakas! (Ottaa sormuksen
sormestaan ja pistää kukkaroon. Käy Hilmaa vastaan.) Hilmakin tuli
tänne. Kuka Hilman on pyytänyt parikseen?

HILMA. Ei ole pyytänyt kukaan. Minä vain tulin tapaamaan Sihvosta
saadakseni sormuksen, jonka otitte.

SIHVONEN. Eikö Hilma ymmärrä leikkiä ja niin tavallista leikkiä nuorten
kesken?

HILMA. Olkoon leikkiä tahi totta, minä tahdon sormuksen heti takaisin.

SIHVONEN. Saahan Hilma sen. Enhän minä mikään varas ole.

Tanssisoitto lakkaa. Maantielle ilmestyy väkeä kävelylle.

ELVIIRA (tullen parvekkeen kautta rientää Hilman luo). Hilma! Minkä
vuoksi nyt vasta tulet? Etkö ole ennemmin päässyt?

HILMA. Minä tulin vain käymäseltään.

ELVIIRA. Mitä sinä hulluttelet! (Ottaa Hilman päällysvaatteen tämän
käsivarrelta ja antaa Sihvoselle.) Sihvonen, viekää Hilman päällysvaate
sisälle.

SIHVONEN menee parvekkeen kautta.

HILMA. En minä voi jäädä aivan outojen seuraan.

ELVIIRA. Sinä nyt jäät, ja sillä hyvä. Täällä on niin hauskaa, että et
kadu jääneesi. Kyllä sinä täällä pian tuttuja saat.

HILMA. En minä muusta välitä, kunhan saan tavata Janne Poikosen.
Minulla on hänelle asiaa.

ELVIIRA. En ole nähnyt Jannea tanssissa pitkään aikaan.

HILMA (hätääntyen). Onkohan hän mennyt jo pois?

ELVIIRA. Ei hän pois ole tietystikään mennyt, vaan on kai tuolla meren
rannalla tai maantiellä kävelemässä jossakin.

HILMA. Mennään sinne.

ELVIIRA. Kyllä sinä ehdit hänet tavata. Istutaan täällä ja puhellaan.--
(Riemastuneena.) Kuulehan, mitä minulle Väisäs-Amaalia povasi: että
minä kohtaan vesien päällä kulkevan nuorukaisen, jonka sydämen minä
valtaan. Eräs toinen on rakkautensa kiinnittänyt samaan nuorukaiseen--

HILMA. Ai ai, sepä paha.

EEVA parin meripojan seurassa on kävelemässä maantiellä kulkien
oikealta vasemmalle.

ELVIIRA. Tuossa se on juuri se toinen naishenkilö.

HILMA. Kumpi noista pojista on se nuorukainen?

ELVIIRA. Ei kumpikaan noista, sillä ei Eeva noista välitä. Mutta minä
en tiedä oikein varmaan, kuka se nuorukainen on.

HILMA. Herranen aika, miten sinä sitten tiedät, että tuo tyttö on sinun
kilpailijasi?

ELVIIRA. Amaalia povasi, että se on enemmän kaunismuotoinen
naishenkilö, jota minä olen pitänyt luotettuna ystävänäni.

HILMA. Elä sinä usko povauksiin.

ELVIIRA. Sen saa uskoa, minkä Amaalia povaa. Hän lukee korteista kuin
kirjasta. Saat nähdä, että se toteutuu.--Minä vilkkaalla luonnollani
ylitsevoitan nuorukaisen sydämen ja löydän onneni nuorukaisen
rakastavassa sylissä.

HILMA. Ja sinäkö nyt vain odottelet nähdäksesi, ketä tuo toinen
rakastaa?

ELVIIRA. Minä luulen, että hän rakastaa Varjakkaa. Tapasin hänet toissa
päivänä itkemästä Varjakan kuvan edessä.

HILMA (nauraen). Mutta minä sanon sinulle, että kapteeni Varjakan
teiltä kummaltakin ylitsevoittaa meidän Eliise mamselli. Hän on
juurjulmasti rakastunut kapteeni Varjakkaan. Niin että Amaalia on
povannut väärin, jos Varjakkaa toivot.

ELVIIRA. Sitten se nuorukainen on Karihaaran Jooseppi. Minusta on
näyttänytkin, että Eeva häntä rakastaa, vaikka hän minulle vakuutti
muka, että minä saan ottaa Karihaaran. Mutta se on sellainen se Eeva,
että ei kukaan tiedä, ketä hän rakastaa.

HILMA. Eevako? Ei suinkaan se vain ole Eeva Ruskoranta?

ELVIIRA. Juuri Eeva Ruskoranta.

HILMA. Tuoko se oli, joka äsken tuolla meni? Voi, mennään mekin
maantielle kävelemään, että saan nähdä hänet lähempää. Komesrootin
rouva sanoi, että Eeva Ruskoranta on »hövä ja ihanas ku yks enguli
taiffas päält». Minä olen utelias näkemään hänet oikein. (Vie Elviiran
mukanaan mennen maantielle.)

SIHVONEN tulee parvekkeen kautta ja menee Elviiran ja Hilman seuraan.

ANNA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta mennen istumaan
kulmikkopenkkiin.

ANNA. Mitenkäs ne ovat sinun asiasi, Jooseppi?

KARIHAARA. Terveys hyvä ja rakkaus ennallaan.

ANNA. Vai ennallaan rakkaus? Siis lähdet kotimaastasi sydän tyhjänä.

KARIHAARA. Täynnä kauniita muistoja: Saiman siniset silmät, Marin
punaiset posket ja Ellin hopeanheleä ääni.

ANNA. Mutta jokaisella on joku vika?

KARIHAARA. Niin on.

ANNA. Entäs sillä tytöllä, joka on parinasi? Sinä jätit hänet
mainitsematta.

KARIHAARA. Hänellä on muuan hyvin paha vika.

ANNA. Kas niin, aina sama virsi.

EEVA (joka on jättänyt seuransa, tulee Annan ja Karihaaran luo).
Karihaara, tänne on tullut uusi neitokainen. Menkää tutkimaan. Minusta
näyttää, että hänessä on sekä »tykövetoa» että »kiinnipitoa».

KARIHAARA. Tuoko tuolla Elviiran kanssa? Hilma Pollari. Tulesta
pelastettu. Hänellä on sama vika kuin neitsy Eevalla.

EEVA. Onpa hauska kuulla.

KARIHAARA. Se vika, että on toisen oma.

ANNA. Voi, sano, Jooseppi, kenen Eeva on!

EEVA. Karihaara tarkoittaa sitä kapteenia.

KARIHAARA. Niin.

ANNA. Mitä kapteenia?

EEVA. Etkö sinä, Anna, eilistä muista? Kapteeni Ramberghan sai luvan
tulla tänne minua kosimaan. Mutta minua peloittaa, ettei hänen
rakkautensa ole kestänyt tätä kovaa koetusta, jonka hänelle panitte,
Karihaara.

KARIHAARA. Ette te minua eksytä. Kyllä minä tiedän aivan tarkalleen.

EEVA. Mitä ja kuinka ja koska te olette saanut tietää?

KARIHAARA. Minun silmäni on yhtä tarkka huomaamaan rakkauden asiat kuin
kompassineula raudan. Minä näin, kun te vaihdoitte silmäyksiä.

ANNA. Aha, jopa joutui Eevakin kiinni.

EEVA. Ei vielä lähimaillekaan.

KARIHAARA. Minä tunnen tuon pikkuliinan, joka on teillä kädessänne.
Minä olin mukana, kun hän tuollaisia osti. Olette saanut ne häneltä
tuliaisia.

EEVA. En ole saanut tätä keneltäkään.

KARIHAARA. No, saanko mainita nimen?

EEVA. Kysyy vielä! Eikö se ole kunniallinen nimi?

KARIHAARA. Suurimmalla kunnioituksella nostan lakkiani Onnen uuden
kapteenin tulevalle rouvalle.

ANNA. Varjakka.

EEVA. Mutta hyvät ystävät! Minun kapteenini ei saa olla mikään
turkkilainen!

ANNA. Varjakkako turkkilainen? Elä toki!

EEVA. Ei suinkaan hän muuten voi ottaa rouvakseen kaikkia niitä, joita
Karihaara hänelle toimittaa ja on toimittanut.

KARIHAARA. Ketä kaikkia minä olen hänelle toimittanut?

EEVA. Hevoskuormallisen rootien ja raatien tyttäriä ja ensimäisenä
komesrootin Eliise mamsellia. Pasanterin pihalla eilen. Anna ei ollut
kuulemassa, mutta muistatte kai itse.

KARIHAARA. Mitenkäs se olikaan? Eikö neitsy Eeva silloin ollut kaukana
kedolla kukkasia poimimassa?

EEVA. Mitä se tähän kuuluu?

KARIHAARA. Sitä, että teille joku on kertonut minun puheeni, ja kukas
muu kuin kapteeni Varjakka, jonka kanssa olette päättäneet,
että parasta on kapteeni Varjakan pysyä kristinuskossa ja
lapsuudenrakkaudessaan.

EEVA. Emme ole sanaa vaihtaneet kahdeksaan vuoteen. Sillä sen jälkeen,
kun kapteeni Varjakka eilen Pasanterin pihalta lähti, emme ole
toisiamme nähneet.

KARIHAARA. Sitten minä olen tietämättäni tehnyt paljon pahaa,
puhuessani rootien ja raatien tyttäristä teidän kuultenne!

EEVA. Ja äsken sanoitte, että minä olin kedolla.

KARIHAARA. Ette ollut vielä silloin, vaan jossakin kuulosalla. Sillä
nyt vasta minä oikein ymmärrän katseenne, jonka loitte kapteeni
Varjakkaan tavatessanne.

EEVA. Minkähänlainen se oli?

KARIHAARA. Se oli ensin sellainen, että katseenne alainen mahtoi
väristä kiireestä kantapäähän, mutta sitten niin ylpeä, että varmaan
hän tunsi olevansa yksi kaikkein pienimpiä.--Ja nyt minun tunnollani on
se vaiva, että olen kahden sielun erottaja.

EEVA. Päästän teidät synnintunnosta.

KARIHAARA. Ei se ole sillä hyvä, että te päästätte. Meidän on
lähdettävä kaupunkiin. Minun ainakin.

EEVA. Istukaa kaikessa rauhassa.

KARIHAARA (katsoen Eevaa kysyvästi). Istutteko te kaikessa rauhassa?

EEVA. Eikö teidän tarkka silmänne näe?

KARIHAARA (kuin edellä). Te odotatte kapteeni Varjakkaa tänne?--Mutta
minkä vuoksi hän ei ole jo tullut?

ELVIIRA ja HILMA ovat tulleet maantieltä puistikkoon. HILMA menee
istumaan parvekkeen luo perimäiselle sohvalle. ELVIIRA poikkeaa
kiireellä Annan luo.

ELVIIRA. Varjakka ja komesrootin Eliise mamselli ovat kihloissa!

ANNA. Mistä sinulla, Elviira, nyt se tieto on?

ELVIIRA. Hilma Pollari kertoi.

KARIHAARA. Mitä hän kertoi?

ELVIIRA. Eilen kalaaseista tultuaan Eliise oli mammalleen sanonut, että
hän tahtoo Varjakan miehekseen, ja mamma oli sanonut: Ota vain.

ANNA. Eiväthän he vielä sillä ole kihloissa.

ELVIIRA. Ja kun Varjakka oli tänä päivänä ollut käymässä komesrootin
luona ja yrittänyt lähtemään, niin Eliise oli ryöstänyt Varjakalta
hatun ja juossut puutarhaan.

KARIHAARA. Joko he silloin olivat kihloissa?

ELVIIRA. Jos he olisivat olleet kihloissa, niin eihän Eliisen olisi
tarvinnut Varjakalta hattua ryöstää saadakseen hänet puutarhaan.

KARIHAARA. Mitä varten hän Varjakkaa sinne puutarhaan?

EEVA (nauraen). Johan te, Karihaara--

ELVIIRA. No, jo sinä, Jooseppi kulta, olet typerä!

ANNA. No, entä sitten, Elviira?

ELVIIRA. Sitten Varjakka oli ollut komesrootilla päivällisellä. Ja kun
päivällinen oli syöty, niin vaunut oli odottamassa portaitten edessä.
Olivat käyneet ajelemassa komesrootin huvimajalla, komesrootin rouva,
Eliise mamselli ja Varjakka.

EEVA. Jos ei tuollaisessa höykässä mies joudu kihloihin, niin pitää
olla kuuro ja sokea.

KARIHAARA. Joutuu, joutuu, jos on kuuro ja sokea ja heikkopäinen.--
Kapteeni Varjakka tulee tänne, kun saa varastetuksi oman hattunsa.

LETTO (tulee parvekkeen kautta). Sinä Jooseppi, olet luotettava
profeetta!

KARIHAARA. Erehtymätön!

LETTO. Se on kai jo toteutunut, mitä eilen ennustit. Varjakka nyt voi
sanoa: Minä olen tässä laivassa kapteeni ja isäntä.

KARIHAARA. Ei sentään vielä.

LETTO. Jospa ei aivan nyt vielä, mutta kun palattuaan Onnella viettää
häänsä Eliisen kanssa.

KARIHAARA. Sitten kyllä! (Menee Hilma Pollarin luo.)

LETTO. Eikä ole kauan siihen, kun Varjakka on monen laivan isäntä ja
konsuli ja viimeksi komesrooti.

SIHVONEN (on Hilman ja Elviiran seurasta jäänyt maantielle puhelemaan
merimiesten kanssa ja, näitten kiihtyneinä lähtiessä oikealle, poikkeaa
puistikkoon tullen Leton luo). Letto. Saatte Varjakan sijaan toisen
miehen kapteeniksenne Onneen.

LETTO. Se onkin sillä tavoin, Sihvonen, ettei tule sitä kapteenia, joka
nyt syrjäyttäisi Varjakan komesrootin laivasta.

SIHVONEN. Eipä vainenkaan. Mutta Varjakalle, komesrootin tulevalle
vävypojalle, annetaan komeampi laiva, Patria.

LETTO. Ja meillekö kapteeniksi Onnen herra!

SIHVONEN. Niin. Lykkyä reissuun! Hihhihhih.

ANNA. Mutta sehän on kauheaa!

EEVA. Turhaa te säikytte!

ELVIIRA. Turhaa sinä, Eeva, toivot, jos toivot Varjakkaa.

LETTO. Me emme lähde Onnen herran kanssa merelle! Ennen vaikka linnaan.

SIHVONEN. Parempi sielläkin. Mutta minä tiedän konstin ja hyvän
konstin. Hihhih.

EEVA. Jonkun konnanteon!--Lähtekää nyt täältä muille markkinoille ja
heti, muuten käsken Karihaaran antaa teille kyytiä!

ELVIIRA. Sihvosella on täällä yhtä hyvä oikeus olla kuin kenellä muulla
tahansa.

EEVA. Mutta ei kukaan kaipaa, jos tuo mies lähteekin.

SIHVONEN. Tulisi ikävä minun parilleni, hihhih, neitsy Hilma
Pollarille, hihhihhih.

NEITSY JANNE (sadetakki käsivarrella on tullut parvekkeen kautta
pihalle päihtyneenä ja kuin huomaamatta ketään, havahtuu äkkiä).
Sihvonen!

SIHVONEN (tyrmistyy, sitten rientää Neitsy Jannen luo). Hilma on
täällä, ja hän rakastaa Karihaaraa. He istuvat tuolla.

NEITSY JANNE. Vai niin? Kukkaro tänne.

SIHVONEN. Se on tainnut pudota.

NEITSY JANNE. Heti!

SIHVONEN (hätääntyneenä antaa kukkaron). Kourista Karihaaraa! Hihhihi--

NEITSY JANNE. Minä en kärsi hihitystäsi! Nyt jalat allesi!

SIHVONEN luikahtaa juoksuun perälle, hyppää yli aidan ja katoaa
vasempaan.

NEITSY JANNE (katsoen Sihvosen jälkeen). Huis sika metsään--

EEVA. Hurraa, Janne!

KARIHAARA. Hurraa, jummanni Poikonen!

NEITSY JANNE (menee Karihaaran ja Hilman luo). Matruusi Karihaara,
antakaa anteeksi, että puhuttelen tätä teidän neitoanne. (Antaa
kukkaron Hilmalle.) Hilma Pollari. Janne Poikonen ei tarvitse almuja
eikä armolahjoja! (Siirtyen loitommaksi laulaa:)

    Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
    Siellä neitokaisia on kuin keijukaisia,
    Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
    Neidot kilvan kaulaan käy.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina, eikä surut meitä paina.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

(Menee perälle kääntyen portista vasemmalle.)

HILMA rupeaa itkemään.

KARIHAARA. Elkää itkekö. Ei mitään hätää. Tämä väärinkäsitys saadaan
helposti korjatuksi.

HILMA. Minulla on hätä siitä, etten nyt saa sormusta, jonka Sihvonen
minulta on anastanut. Se on Jannelle muistosormus isävainajalta.

KARIHAARA. Vai niin. Mutta kyllä se saadaan. Minä lähden toveriksenne
Sihvosen luo.

HILMA. En tiedä, miten teitä palkitsen.

KARIHAARA. Siten, että pyyhitte kyyneleenne. Lähdemme hakemaan
päällysvaatteenne. (Menevät parvekkeen kautta.)

Sisältä kuuluu ankaraa melua.

ANNA. Mikä se on tuo melu tuolla salissa?

LETTO. Mitäpä se olisi tavallista kummempaa?

ANNA. Ei tuo ole tavallista!

EEVA. Sihvosen virittämä nuotio Onnen kapteenin vaihdosta alkaa viritä.

LETTO rientää parvekkeen kautta.

ANNA. Voi, hyvä Jumala, mihin onnettomuuteen noitten miesparkain piti
joutua. Oskari ei olisi lähtenyt Onneen, mutta Varjakka oli
kehoittamalla kehoittanut ottamaan pestin.

ELVIIRA. Kaikki olivat pelänneet, että Onnen pestauksessa Varjakan
nimellä on vain viekkaus takana, mutta olivat luottaneet sitten siihen,
kun Varjakka oli heitä pyytänyt lähtemään.

EEVA. Silloinpa ei myöskään Varjakka voi vähällä kummalla jättää
miehiään tietämäänsä hätään ja vaaraan.

ELVIIRA. Sinäkö et usko, että he ovat kihloissa?

EEVA. Mutta jos ovatkin kihloissa, niin eihän se mitenkään estä
Varjakkaa lähtemästä Onnella.

ELVIIRA. Mutta Eliise tahtoo heti naimisiin! Kolmen viikon päästä
pidetään komeat häät, ja he lähtevät yhdessä Patrialla.

ANNA. Kertoiko Hilma Pollari niin?

ELVIIRA. Sanasta sanaan. Ja Sihvonenkin oli silloin kuulemassa.

ANNA. Sitten ei ole mitään epäilemistä. Onnen herra lähtee Onnella.
(Rupeaa itkemään.)

EEVA. Säästä, Anna, itkusi ja odota kunnes Karihaara ottaa selon Hilma
Pollarin puheista. (Menee perälle kiikkulaudalle istumaan)

Alkaa kuulua tanssisoittoa.

ANNA. Mutta nehän jo rauhoittuivat tuolla sisällä, koska rupeavat
tanssimaan. Mitähän ne ovat päättäneet? (Menee Elviiran kanssa
parvekkeen kautta.)

NEITSY JANNE (tulee maantietä vasemmalta puistikkoon, pysähtyy
katsomaan parvekkeelle päin). Voi sentään, kun ajatukset lentää, eikä
niitä voi estää, ne lähtee sydämestä...

ONNEN HERRA (tulee maantietä vasemmalta, pysähtyy aidan taakse,
huutaen). Hei, siellä!

NEITSY JANNE (kääntyen). Jees. Haudujuduu, mister Ramberg.

ONNEN HERRA. Oletko sinä Onnen miehiä?

NEITSY JANNE. Jees.

ONNEN HERRA. Tunnetko sinä neitsy Eeva Ruskorannan?

NEITSY JANNE. O jees.

ONNEN HERRA. Käy käskemässä hänet tänne. Sano terveisiä kapteeni
Rambergilta.

EEVA (nousee ja tulee esiin). Minä olen täällä.

NEITSY JANNE. Oolrait! (Menee parvekkeen luo, istuutuen perimäiselle
sohvalle lynkäpäisilleen pöytää vasten.)

ONNEN HERRA (tulee puistikkoon). Eeva varmaan on kauan minua odottanut?

EEVA. En osannut odottaa, minä olen aivan hämmästynyt.

ONNEN HERRA. Eikö Eeva ole täällä tanssiaisissa sen muutaman matruusin
kanssa?

EEVA. Olen.

ONNEN HERRA. Sehän merkitsi, että hän ei saa kosia Eevaa, vaan minä.

EEVA. Mutta minusta ei ole kapteenin rouvaksi.

ONNEN HERRA. Minä rupeankin kauppiaaksi.

EEVA. Kauppiaaksi? Ettekö lähde Onnella merelle?

ONNEN HERRA. En--

EEVA (riemastuen). Jumalalle kiitos! (Kuin itsekseen.) En tahtonut enää
jaksaa uskoa. (Onnen herralle.) Kiitoksia, kapteeni, että tulitte. Te
tulitte kuin enkeli taivaasta. Minä olen pakahtua ilosta.

ONNEN HERRA. Mitä Eeva siitä tykkää, jos Eevasta tulee komersrodinna?

EEVA. En minä rupea komersrodinnaksi! En millään ehdolla. Minä en
sellaisesta tykkää. En vähääkään. Hyi!

ONNEN HERRA. Mikä olisi Eevasta kaikkein mieluisinta?

EEVA. Pieni talo, hyvin hyvin pieni, siinä lehmä, lammas, porsas ja
korea kukko!

ONNEN HERRA. Aivan niin kuin minä. Sellaisesta minäkin tykkään. Sehän
on kaunista kuin saduissa.

EEVA. Mutta mitäs kapteenin mamma siitä sanoisi?

ONNEN HERRA. Mamma sanoi, että minä tulen Eevan kanssa hyvin
onnelliseksi, sillä Eeva on harvinainen tyttö ja saanut hyvän
kasvatuksen. Mamma on tänään käynyt Eevasta puhelemassa Rajalinskan
kanssa.

EEVA. Ohhohhoh!

ONNEN HERRA. Mikä Eevan tuli?

EEVA. Hieman lämmin.

ONNEN HERRA. Eeva on hyvä ja lähtee nyt tuonne meidän huvimajalle. Se
on tässä aivan lähellä. Saanko tarjota käsivarteni?

EEVA. Mutta jos lähtisin täältä ennen kuin se muuan matruusi, niin se
merkitsisi, että hän saa kosia.

ONNEN HERRA. Se on totta. Minä en tullut sitä ajatelleeksi. Ja hän on
sivistymätön ja väkivaltainen ja tyhmä mies. Ei ole kumma, jos Eeva
häntä pelkää, sillä minäkin häntä pelkään. Mutta farbruur Junkka
kertoi, että muutamalla Onnen jungmannilla on hirveän vankat kourat.

EEVA. Niin on. Hirveän vankat. Hän istuu tuolla.

ONNEN HERRA. Mikä hänen nimensä on?

EEVA. Janne.

ONNEN HERRA. Minä lähden nyt huvimajalle. Minä saan viedä Eevalta
terveisiä mammalle ja Eliiselle. He tulivat minun kanssani vaunuilla
ottamaan Eevaa vastaan.

EEVA. Herranen aika! Mutta minunhan pitää ensin kysyä kapteeni
Junkalta, joka on minun kummini ja holhoojani. Minä en voi tehdä mitään
hänen tietämättään ja vastoin hänen tahtoaan.

ONNEN HERRA. Farbruur Junkalle on jo puhuttu. Mamma itse on puhunut. Ja
mamma on päättänyt, että huomenillalla pidetään kihlajaiset täällä
huvimajalla.

EEVA. Huhhuh!

ONNEN HERRA. Niinkö lämmin?

EEVA. Kuuma, hirveän kuuma. Menkää nyt, kapteeni. Voi tulla se muuan
matruusi.

ONNEN HERRA (menee Neitsy Jannen luo). Janne.

NEITSY JANNE. Huot nau?

ONNEN HERRA puhelee hiljaa Neitsy Jannelle.

EEVA (yksinään). Herra jesta! Se palkkaa Jannen!

NEITSY JANNE. Jees. (Lähtee Onnen herran mukaan.)

ONNEN HERRA. Hyvästi, Eeva, vähäksi aikaa. (Menee maantielle ja
vasempaan.)

EEVA. Siinä nyt oli seuraus minun sunnuntaillisesta friiailustani! Oli
toki onni, ettei setä ole huvimajalla. (Levottomana.) Voi, kun tulisi
Yrjö! Minkä vuoksi hän ei tule jo?

HILMA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta, edellinen kulkien
hiljalleen ja odottelevana maantielle, jälkimäinen jääden puhelemaan
Eevan kanssa.

KARIHAARA. Asia on selvä. Kapteeni Varjakalla ei ole välttämätöntä
kiirettä teitä nyt tapaamaan, sillä hänet siirretään kapteeniksi
Patriaan, joka lähtee vasta kuukauden perästä.

EEVA. Ettepä olekaan erehtymätön profeetta! Kapteeni Varjakka lähtee
huomenna Onnella.

KARIHAARA katsoo kysyvästi Eevaan.

EEVA. Katsotte kuin ette käsittäisi puhettani!

KARIHAARA. En käsitäkään. Te sanoitte sillä äänellä kuin olisitte
saanut jostakin varmat tiedot, mutta kuitenkin olette iloinen.

EEVA. Minkä vuoksi en voisi olla iloinen?

KARIHAARA. Kapteeni Varjakkaa ei päästetä lähtemään Onnella muussa
tapauksessa kuin että hän on kihloissa Eliise mamsellin kanssa, jolloin
Eliise lähtee mukaan.

EEVA. Niinkö? (Äänettömyyden jälkeen) Onnen herra kävi täällä aivan
äsken, häneltä minä sain tietoni.

KARIHAARA (hämmästyen). Sanoiko Onnen herra, että kapteeni Varjakka
lähtee Onnella?

EEVA. Ei, mutta Onnen herra ei lähde.

KARIHAARA. Sehän on aivan eri asia. Ja sehän olisi pitänyt teille olla
selvä asia Onnen herran sanomattakin. Minä uskalsin tuolla salissa
panna pääni pantiksi, ettei Onnen herra nyt lähde. Onneen tulee joku
muu kapteeniksi.

EEVA. Niin tosiaan, onhan niitä muitakin.

KARIHAARA. Joudamme siis täältä pois.

EEVA. En minä lähde maantietä.

KARIHAARA. Hilma Pollarilla on hevonen komesrootin huvimajalla, saamme
ajaa kääseillä.

EEVA (nauraen). Mutta siellä minut istutettaisiin vaunuihin. Minä menen
oikotietä.

Salista, jossa vähän aikaa sitten on lakannut soitto kuin kesken,
kuuluu hurraahuuto.

KARIHAARA (viitaten parvekkeelle päin). Kuulkaa!

EEVA. Mitä se on?

KARIHAARA. Hurraa, me nuoret meripoiat! (Pyörähyttää Eevaa kohona
ympäri.)--Nyt teille tuli juhannus! Siellä on kapteeni Varjakka.--
Hyvästi. Kiitoksia lyhyestä, mutta hauskasta tuttavuudesta,
hauskimmasta mitä minulla koskaan on ollut. Elkää tekään minua pahalla
muistelko.

EEVA. Kiitoksia miellyttävästä seurastanne. Toivoisin sydämestäni, että
löytäisitte neitokaisen, jossa ei ole vikaa.

KARIHAARA. Hyvä Jumala on pannut minun konttiini vanhanpojan eväät.--
Hyvästi. (Rientää perälle kääntyen portista vasempaan. Maantiellä
huiskuttaa hattuaan Eevalle.) Hyvästi. Hyvästi.

EEVA (huiskuttaen pikkuliinaansa). Onnea matkalle.

KARIHAARA. Tervetuloa jälestäpäin--Patrialla! (Menee edelleen.)

Salista alkaa kuulua tanssisoittoa.

VARJAKKA (sadetakki käsivarrella tulee parvekkeen kautta puistikkoon,
viskaa sadetakkinsa etumaisen sohvan selkämykselle ja käy Eevan luo).
Hyvää iltaa, Eeva.

EEVA. Sinähän tulet kuin pilvistä pudoten. Et ainakaan tavallista tietä
ole tullut, koska ei ole sinua näkynyt tulevaksi. (Istuutuu.)

VARJAKKA. Vesiteitä olen tullut. (Istuutuu. Äänettömyys.) Siitä on
herran vuosia, kun me olemme puhelleet.

EEVA (äänettömyyden jälkeen). Minusta tuntuu siltä, kuin emme koskaan
olisi puhelleetkaan.

VARJAKKA (äänettömyyden jälkeen). Niin minustakin.

Hetkisen aikaa katselevat toisiaan avonaisesti ruveten kumpikin
hymyilemään. Lopuksi Eeva purskahtaa iloiseen nauruun.

VARJAKKA. Jumalan kiitos, että kuulin nauruasi! Kyllä me sittenkin
olemme vanhoja tuttuja, olemme entisiä!

EEVA. Ja minä nauran juuri sille, kun kuvittelin meitä entisinä,
sellaisina kuin olimme silloin, kun sinä merille lähdit: minä
tytönvilli, hurnakko, sinä pojanhuitukka, Ryysy-Saaran kapteeni.

VARJAKKA (nauraa). Ryysy-Saaran kapteeni. Tosiaan. Kapteeni oli
tietysti samaa maata kuin hänen laivansakin: paikattu venerähjä, jossa
oli säkkikuluista tehdyt purjeet. Sopivan nimen pojat sille
keksivätkin. Mutta sillä oli sinun antamasi kaunis nimi: Paul ja
Virginea. Ja vene oli minun ylpeyteni, sillä se oli minun omani ja
ainoa omaisuuteni. Minä sitä kunnioitin ja rakastin kuin elävää
olentoa.

EEVA. Ja minusta tuntui, että se jäi sinua ikävöimään rannalla maalle
vedettynä. Kun Pasanteri sen pilkkoi polttopuiksi, niin minä itkin ja
olin niin vihassa, etten käynyt Pasanterilla kertaakaan koko talvena.

VARJAKKA. Minä olen usein kauhistuksella muistellut uhkarohkeuttamme.
Muistatko vielä viimeistä retkeämme? Sillä kertaa sinä itkit, tosin
vasta kotia tultuamme.

EEVA. En minä itkenyt pelkoani, vaan suutuksissani. Mehän olimme
lähteneet sinne merensaareen evästettyinä kokopäiväiselle matkalle,
leikkimään haaksirikkoutuneita. Muistatko?

VARJAKKA. Sitäpä en muista.

EEVA. Et muista? Ethän sinä sitten, Yrjö kulta, ole meidän retkellämme
ollutkaan! Joka oli niin hauskaa ja jännittävää. Leikki oli hyvää
vauhtia menossa, minä puuhaan havumajan edustalla ruuan laitossa, kun
sinä palaat saaren rannikolta tarkastusmatkalta juosten minkä voit ja
jo kaukaa huudat: Joutuin veneeseen ja kiireellä kotia, on tulossa
kauhea ukonilma!

VARJAKKA. Jouduimme toki kotia parahiksi siihen, kun rajuin puuska
kulki yli. Ihan luultiin maailman lopun tulevan.

EEVA. Mutta minä kotona kuvittelin, miten hauskaa ja jännittävää olisi
ollut siellä saaressa haaksirikkoisina ukkosilmassa ja myrskyssä. Itkin
ettei oltu jääty sinne. Olin sinulle suutuksissani kauan.

VARJAKKA. Vai niin? En minä huomannut.

EEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle
retkelle, jota esitit.

VARJAKKA. Minä luulin, että et enää halua.

EEVA. Se oli suuri erehdys. Minä jo varustin eväät ja keitin
siirappinekutkin. Mutta sinä et esittänyt toista kertaa--tyhmeliini.

VARJAKKA. Mutta mistä sinä olit minulle suutuksissasi silloin, kun minä
merelle lähdin?

EEVA. En minä silloin ollut suutuksissani.

VARJAKKA. Pasanterin Lettu suri, että olit ruvennut häntä halveksimaan.

EEVA. Mistä Paul ja Virginean rohkea ja reipas kapteeni oli sellaista
päähänsä saanut?

VARJAKKA. Minä olin lähtöpäivästä odottanut juhlapäivää, kun olin
jummanni uuden uudessa puvussa. Mutta jummanni ei saanut sinulle
näyttäytyä vilahdukseltakaan. Ei saanut hyvästiäkään sanoa. Niin
kylmillä eväillä piti lähteä matkalle suureen maailmaan.

EEVA (hetkisen äänettömyyden perästä naurahtaa). Kyllä minä kävin
rannassa laivanpaatin kaappiin panemassa eväsmytyn.

VARJAKKA. Sinultako se oli? Kiitoksia.

EEVA. Ei kestä kiittää kahdeksan vuoden vanhoista asioista.

VARJAKKA. Ja kiitoksia kirjeistä, joita olen saanut tämän viime matkani
aikana. Tuntui omituiselta lukea niitä niin pitkän eromme jälkeen.
Kuvittelin, minkälainen on oleva kohtauksemme.

EEVA. Ja katso, se ei sellainen ollut.

VARJAKKA. Ei sinnepäinkään. Yllätyksiä toinen toisensa perästä.

NEITSY JANNE tulee hiljalleen maantietä vasemmalta kääntyen
puistikkoon.

EEVA (huomaten Neitsy Jannen). Herranen aika!

VARJAKKA. Mikä nyt?

EEVA. Olen unohtunut tähän! (Nousee.)

VARJAKKA (nousee). Olen sinua estänyt menemästä tanssimaan.

EEVA. Minä olen tämän päivän osalle kyllin tanssinut. (Nojaten
kädellään Varjakan olkaan näyttää kenkänsä pohjaa.)

VARJAKKA. Kengänpohja puhki, ai ai.

EEVA. Se merkitsee pikaisia häitä. Mutta jos tanssii puhki toisenkin
kengän, niin ei saa tanssia omissa häissään. Minun siis pitää lähteä
pois, etten joudu vanhaksipiiaksi.

VARJAKKA. Mitä tietä te menette?

EEVA. Minä menen yksin.

VARJAKKA. Yksin?

EEVA. Niin. Ja otan tästä kurssin: iistsautiist.

VARJAKKA. Iistsautiist, se on suoraan kaupungin kirkkoa kohti.--Ahaa,
sinä aiot Rantalan kautta.--Mutta minulla on purjepaatti.

EEVA (riemastuen). Onko sinulla purjepaatti?

VARJAKKA. Olen Onnen purjepaatilla.

EEVA (hilliten hämmästystään). Onnen purjepaatilla?

VARJAKKA. Purjehdimme huviksemme ja käymme Onnessa. Minä olen siellä jo
järjestänyt kotini.

EEVA (peitellyn kylmästi). Vai niin.

VARJAKKA. Lähdemmekö heti?

EEVA. Kiitoksia, mutta minä menen omaa tietäni.

VARJAKKA. Luulin, että olet yhtä innostunut purjehtimaan kuin ennenkin.

EEVA. En tällä kertaa.

VARJAKKA (ihmetellen). Et tällä kertaa?

NEITSY JANNE (saapuu paikalle). Herra kapteeni. Se tuo Onnen herra--ei
kuin tuota kapteeni Ramberg käski sanoa, että kapteeni Varjakka olisi
hyvä ja tulisi heti käymään tuolla huvimajalla, on tärkeä asia koskeva
laivaa.

VARJAKKA. Hyvä on.

NEITSY JANNE. Hän sanoi, että heti. (Yrittää lähtemään.)

EEVA (ojentaa kätensä Varjakalle). Hyvästi.

VARJAKKA. Minä tulen pian takaisin.

EEVA. Minä lähden heti.

VARJAKKA. Suvaitsetko, että tulen huomenna aamupäivällä luoksesi
jäähyväisille.

EEVA. Minun pitää matkustaa maalle jo tänä iltana. Hyvästi.

VARJAKKA. Vai niin. Ja mikä on taas tuo sinun katseesi. Sinä katsot
kuin minä olisin vain jossakin syrjässä ja aivan matalalla.

NEITSY JANNE (kääntyen takaisin). Neitsy Eeva. Mikä on sen muutaman
matruusin nimi, jota minun käskettiin passata päälle?

EEVA. Hän on jo mennyt.

NEITSY JANNE nyökäyttää päätään, kääntyy ja menee parvekkeen kautta.

VARJAKKA. Minä olen siis sinua viivyttänyt. Tässä on sinun
pikkuliinasi, jonka tapasin taskustani vaihdettuna omaani. Se oli kai
hetkellistä ajattelemattomuutta, jota nyt kadut.

EEVA. Mistä sinä päätät, että se on minun?

VARJAKKA. Tässä on sinun nimesi.

EEVA (hämmästyen). Ei suinkaan. (Hämillään.) Sepä hassu erehdys!
(Naurahtaa.) Yhdessä ainoassa pikkuliinassani on nimimerkki!

VARJAKKA (kuin mietittyään silmänräpäyksen). Minä pöllö! (Viskaa
pikkuliinan vihaisesti maahan.)

EEVA. Mitä tuo merkitsee? (Ottaa pikkuliinan maasta.)

VARJAKKA. Tuo nimimerkkihän sopii monen muun nimelle, mutta en ole
tullut sitä ajatelleeksi. Olen ollut hölmö! Kauniiden kuvittelujeni
tyhmä narri. (Ottaa Eevalta pikkuliinan ja viskaa aidan yli, luoden
katseensa Eevaan.) Sinä katsot minua jonkunlaisella säälillä. Mutta elä
sillä vaivaa sydäntäsi. Se on hukkaan heitettyä hyvyyttä, sillä sitä en
tarvitse. Olen varsin tyytyväinen saatuun opetukseen. Olen ollut
herkkäuskoinen kuin lapsi, mutta nyt minulle on puhjennut
viisaudenhammas. Ja siitä olen iloinen!

EEVA (ihastuksella ja lähentyvästi). Yrjö--

VARJAKKA. Sinä Eeva vaihdat katseitasi kuin värillinen majakka
valojaan. Mutta leiki muitten kanssa, jos se sinua huvittaa, minun
kanssani et leiki. Turhaan sinä minulle tuhlaat silmäisi säihkyä.

EEVA (kuin tuskaisen iskun saatuaan). Voi, Yrjö! (Yrittää purskahtamaan
itkuun, mutta saa pidätetyksi ja rientää parvekkeen portaille,
huiskuttaen kättään jäähyväisiksi ja mielenliikutuksesta väräjävin
äänin:) Hyvästi, Yrjö. Onnea matkallesi. Hyvästi, hyvästi. Jumalan
haltuun. (Juoksee sisälle.)

VARJAKKA (jää seisomaan tuijottaen Eevan jälkeen). Mitä tämä on?
Untako?

JUNKKA (hattu kädessä ja takki käsivarrella tulee maantietä vasemmalta
ja kääntyy puistikkoon). Minä ihmettelin, että mikä patsas tähän on
pystytetty! Ja oikeinpa säikähdin, kun liikahdit. (Menee etumaisen
sohvan luo, panee hattunsa ja keppinsä pöydälle, viskaa takkinsa
sohvalle ja istuutuu.) Uhhuh. On se aikamoinen urakka näin vanhana
opetella kävelemään. Hiidenmoinen hitsi. Jollei muuta keinoa ole täältä
palata kaupunkiin kuin jalkaisin, niin saat kantaa minut selässäsi.

VARJAKKA. Voin teidät viedä paatilla kaupunkiin, mutta se vie runsaasti
aikaa, sillä paattini on toisella puolen niemen.

JUNKKA. Hyvä on.--Mutta oletko sinä tulossa vai lähdössä, kun seisot
niin juhlallisesti?

VARJAKKA. Kapteeni Ramberg lähetti käskyn tulla huvimajalle. Kuului
olevan tärkeä asia.

JUNKKA. Vai niin. Kai sinä sen jo olet saanut tietää, että sinut
siirretään Patriaan?

VARJAKKA (hämmästyen). Patriaan? Siinäpä se nyt oli! Minut siis pantiin
Onneen vain valekapteeniksi, että saatiin siihen pestatuksi miehet.

JUNKKA. Mitä sinä puhut?

VARJAKKA. Heti alkuaankin sitä epäilin. Enkä minä yksin. Suureksi
hämmästyksekseni ei pestauksessa ollut halukkaita lähtijöitä Onneen.
Minun piti heitä kehoittamalla kehoittaa ja muutamia pyydelläkin.

JUNKKA. Niinkö?

VARJAKKA. Kun äsken tulin tänne, niin tanssisaliin astuessani tanssi
katkesi kesken, ja kaikki minua katsomaan kuin olisin ollut joku renki
tahi sälli, joka olin tullut häpäisemään heidän seuraansa. Ja hyvin
uhkaavasti vaadittiin minulta suora vastaus, olenko todella aikonut
Onneen ja tulenko. Sanoin, että minä jo Onnessa asunkin. Nyt he saavat
sen käsityksen, että olen alun pitäen heitä petkuttanut ja viimeiseen
saakka koettanut salata, että heidän kapteenikseen tuleekin Onnen
herra. Mutta minä en väisty Onnen herran tieltä kuin väkivallalla.

JUNKKA. Mutta ei Onnen herra tule sinun sijaasi, vaan entisen Toivon
kapteeni. Ja hän, vaikka onkin juopottelija, on miesten suosima kuin
harva.

EEVA päällystakki yllään ja liina päässä on tullut parvekkeelle ja
äänen kuultuaan vetäytynyt takaisin jääden kuuntelemaan keskustelua.

VARJAKKA. Pelastettu!

JUNKKA. Siis onnea Patrian kapteenille!

VARJAKKA. Olkoon vain, mutta se ei kuulu minulle.

JUNKKA. Oletko pähkähullu! Saat paikkakunnan komeimman laivan ja hyvät
tulot. Mikä on, ettei pojalle kelpaa nisuleipä?

VARJAKKA. Siinä on toukkia!

NEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta). Suokaa anteeksi, herra kapteeni
Varjakka. Siellä huvimajalla sanottiin minulle: Passa ny, poikka,
pääll', ett' kapteen Varrrjaga lekte häti ja otta se näitsi Eeva
följiss'!

VARJAKKA. Sielläkö oli komesrootin rouvakin?

NEITSY JANNE. Jees. Ja mamselli kuin myös hevoset valjaissa vaunujen
edessä.

JUNKKA. Janne, mene hakemaan Eeva tänne. Sano, että minä olen täällä ja
odotan häntä.

EEVA putkahtaa sisälle.

NEITSY JANNE. Jees. (Menee parvekkeen kautta.)

VARJAKKA. Menettekö Eevan kanssa huvimajalle?

JUNKKA. Perhana! Oli onni, ettet sinä sinne ehtinyt hänen kanssaan.
Olisit vienyt hänet suoraan krokotiilin kitaan. Se akka toimittaa Eevaa
pojalleen täydellä touhulla. Sen vuoksihan minulle tuli tänne kiire.
Käy sinä nyt siellä huvimajalla kuulemassa asiasi, sitten mennään
paatilla kaupunkiin kaikin kolmen.

VARJAKKA. Eipä minullakaan ole halua lähteä suoraa päätä krokotiilin
kitaan. Komesrootin rouvan ja Eliise mamsellin kanssa olen ajellut
enemmän kuin kyllikseni vaunuilla. Siihen lystiin en enää lähde, olkoon
Onnen herran asia mikä hyvänsä!

JUNKKA. No, nyt minä ymmärrän, miten maat makaavat. Minä vähän
ihmettelinkin, minkä vuoksi komesrooti on peräytynyt aikeestaan myydä
Patrian, josta hänelle on tarjottu hyvä hinta. Mutta silloin, poika,
tämä laivajuttu on kiusallinen pulma. Sinä saat määräyksen Patriaan,
mutta jos et mene kihloihin Eliisen kanssa, Patria myydään ja sinä
kapteeni jäät kuivalle maalle.

VARJAKKA. Minä annan palttua kaikille ja lähden ulkomaan laivoihin
vaikka matruusina.

JUNKKA. Ei, poika! Se ei sovi suunnitelmiini. Emmekä anna nyt akalle
valtaa. Olisimme huonoja miehiä. Näytetään hänelle pitkä nenä.

VARJAKKA. Millä tavoin?

JUNKKA. Teemme pienen kepposen hänelle. Et mene ottamaan määräystä
Patriaan ja muutat Onnen lähdön aamuvarhaiseksi. Ilmoita täällä nyt,
että tunnin kuluessa aamurummusta pitää jokaisen olla rannassa. Ja Onni
on kaukana merellä siihen, kun muori herää. Hän menee komesrootin luo
ja huutaa: Perkkule! Se Varrjaga olla yks vinkkuli mees!

VARJAKKA. Entäs komesrooti?

JUNKKA. Komesrooti on mielissään ja enemmänkin. Hän menee makasiinin
ylisille istumaan ja nauraa vesissä silmin lyöden kättä polveensa.
Tällaisia onnellisia hetkiä hänellä kuuluu joskus olevan elämässään.--
Mene saliin ilmoittamaan asia heti.

VARJAKKA. Sen teen, niin pääsen sitä pikemmin selvälle selälle omaan
rauhaani. (Lähtee parvekkeen kautta.)

JUNKKA (huutaen jälkeen). Ja käske heidän lopettaa lystinsä ja mennä
yöpuulle, kun lähtö on niin varhainen. (Yksinään.) Saakohan tuo poika
toimitetuksi tätä asiaa? Parasta, että lähden minäkin sinne
varmuudeksi. (Vetää takin ylleen.) Kun ei vain komesrootin Ville
sattuisi tulemaan tänne.--Oih, minun jalkojani. Tuntuu kuin ne olisivat
yläpäästään irti ja alapäästään kiinni.

NEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta sadetakki yllään). Antakaa
anteeksi, herra kapteeni, että Janne on nyt hutikassa. Mutta niinkuin
kapteeni tietää, ei monta kertaa lähdetä merelle ensi kertaa.

JUNKKA. Missä Eeva?

NEITSY JANNE. Hän tulee tuossa. (Lähtee perälle päin.)

EEVA (tulee parvekkeen kautta). Setä! Mitä te täällä?

JUNKKA. On muuan tärkeä asia. Mutta minun pitää ensin käydä tuolla
sisällä. (Menee parvekkeen kautta.)

EEVA (yksikseen). Ei, setä hyvä! Ei minua viedä huvimajalle! (Yrittää
kulmikkopenkille päin.)

ONNEN HERRA (tulee kiireesti maantietä vasemmalta ja vihaisesti huutaa
Neitsy Jannelle). Ethän sinä, jeeveli, passannutkaan päälle!

NEITSY JANNE. Jees. Neitsy Eeva on tallella. (Huitoo kädellään
etualalle päin. Palaa sitten takaisin ja menee istumaan etumaiselle
sohvalle.)

EEVA. Nyt minä olen kuin porsas pussissa!

ONNEN HERRA (rientää Eevan luo). Jannen piti tuoda terveisiä, että Eeva
tulee kapteeni Varjakan kanssa. Se matruusi kävi huvimajalla ja sanoi,
että kapteeni Varjakka on täällä. Valehteliko hän?

EEVA. Kapteeni Varjakka on tuolla salissa. Menkää sinne.

ONNEN HERRA. Eeva odottaa tässä sen aikaa, kun minä käyn kapteeni
Varjakan käskemässä. Mennään sitten kaikin yhdessä.

EEVA. Minä menen sillä aikaa.

ONNEN HERRA. Niin tosiaan. Eeva menee edeltäpäin. (Menee parvekkeen
kautta.)

EEVA (kiiruhtaa Neitsy Jannen luo). Janne, mitä te siinä teette?

NEITSY JANNE. Minua itkettää ja nukuttaa.

EEVA. Menkää kotia nukkumaan ja huomenaamulla pyytämään anteeksi Hilma
Pollarilta, jota aivan syyttömästi loukkasitte niin pahasti, että hän
itki.

NEITSY JANNE. Voi sentään! (Lähtee perälle päin, kääntyy.) Itkikö
Hilma?

EEVA. Itki, itki!

NEITSY JANNE. Se Sihvonen siis hihitti valetta, että Karihaara! Minä
olin tyhmä! (Kiiruhtaa maantielle kääntyen vasempaan.)

JUNKKA ja ONNEN HERRA tulevat parvekkeelle.

JUNKKA. Kyllä, kyllä, mutta kapteeni Varjakalla on siellä nyt vähän
asiaa puhuttavana.

ONNEN HERRA. No, farbruur Junkka sanoo terveisiä kapteeni Varjakalle ja
tulee hänen kanssaan. Minä menen edeltäpäin.

EEVA heidän äänensä kuultuaan tyrmistyy, mutta heti tointuu ja pukee
ylleen Varjakan sadetakin, vetäen sen päähineen päänsä yli ja istuutuu
sohvalle heittäytyen maata pöytää vasten.

JUNKKA. Kyllä me tulemme, kun joudumme. Meillä on vähän asioita. Mene
sinä vain edeltäpäin.

Kuuluu kova hurraahuuto.

ONNEN HERRA. Mitä ne hurrasivat? Mennäänpä kuuntelemaan.

JUNKKA. Meripojat hurraavat aina. Se kuuluu heidän tapoihinsa ja
luontoon. Tiedäthän sinä sen, merikapteeni. (Tarttuu Onnen herran
käsikoukkuun ja taluttaa hänet puistikkoon.)

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

ONNEN HERRA. Farbruur Junkka on hauskalla tuulella.

JUNKKA. Täytyyhän minun olla.--Mutta minne Eeva on mennyt?

ONNEN HERRA. Eeva on jo menossa huvimajalle.

JUNKKA. Mene sinä hänen jälkeensä. Ja odottakaa minua maantiellä. Minä
menen sanomaan kapteeni Varjakalle, että hänkin tietää. Odottakaa
minua, minä tulen heti. (Menee sisälle.)

ONNEN HERRA menee maantielle, jossa pysähtyy katselemaan oikealle ja
vasemmalle.

EEVA viskaa Junkan hatun ja kepin keskipihalle, kaataa pöydän ja sohvan
ja heittäytyy maata kentälle.

JUNKKA (tulee kiireesti parvekkeen kautta). Perhanan poika! Viskannut
minun hattuni ja keppini tuonne. (Kiiruhtaa kokoamaan tavaransa.
Häristää kepillään.) Kiitä onneasi, että minulla on niin kiire, etten
jouda sinua siitä purraamaan! (Rientää maantielle kääntyen vasempaan
Onnen herran jälkeen.)

EEVA riisuu sadetakin, jonka napinläpeen pistää kukan rinnastaan,
heittää sadetakin kaatuneelle sohvalle, juoksee kulmikkopenkille,
nostaa pöydän aidan viereen, nousee penkiltä pöydälle ja siitä hyppää
yli aidan.

Kuuluu kuorolaulua:

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

Poismenevää tanssiväkeä kulkee maantietä oikealta vasemmalle, joitakin
puistikon läpi maantielle. Laulavat kuorossa:

    Ja tuon nuoren meripoian mieli
    Se maalla ailehtii kuin meri lainehtii.
    Ja tuon nuoren meripoian mieli
    On kuin aalto Atlantin.
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

Laulua kuuluu loittonevasti kuoleutuen vähitellen.

ANNA ja ELVIIRA vielä laulun kestäessä tulevat parvekkeen kautta.

ANNA (pysähtyen). Minne se Oskari jäi?

ELVIIRA. Jäi puhelemaan Varjakan kanssa.

ANNA. Jäi vissiin vielä tarkemmin tiedustelemaan Varjakalta. Oskari ei
ottanut uskoakseen, että Varjakka sittenkään lähtee Onnella.

ELVIIRA. Varjakka lähtee morsiamineen. Uskotko?

ANNA. Minä en usko enää rahtuakaan sitä puhetta, että Varjakka ja
Eliise ovat kihloissa. Karihaaran Jooseppi oli oikeassa: Varjakka
rakastaa Eevaa.

ELVIIRA. Entäs Karihaaran Jooseppi?

ANNA. Sitä en tiedä. Mutta sen voin sinulle varmasti sanoa, ettei
Jooseppi sinusta välitä. Sanon sen sinulle sen vuoksi, ettet turhaan
toivoisi ja pyörisi hänen edessään.

ELVIIRA. No kuka se on sitten se vesien päällä kulkeva nuorukainen,
jonka sydämen minä valtaan?

ANNA. Minultako sinä sitä kysyt? Amaaliahan sitä on sinulle povannut.
Ja eilen illallahan sinä puhuit Sihvosesta.

ELVIIRA. Mutta Hilma Pollari rakastaa Sihvosta.

ANNA. Niinhän kerroit Amaalian povanneenkin, että eräs toinen
naishenkilö on kiinnittänyt rakkautensa siihen nuorukaiseen.

(Menevät maantielle kääntyen vasempaan.)

LETTO tullen parvekkeen kautta seuraa Annaa ja Elviiraa.

VARJAKKA (tulee parvekkeen kautta, yksinään). Mitähän se ukki oikein
supatti korvaani? Mitä täällä on tapahtunut?

JUNKKA (tulee maantieltä vasemmalta puistikkoon). Siinä se nyt oli?

VARJAKKA. Mistä oikeastaan on kysymys?

JUNKKA. Eeva on huvimajalla.

VARJAKKA. Hakekaa pois!

JUNKKA. Helppo sanoa. Mutta ei ole hauska mennä sinne ja ruveta
tappelemaan kuin markkinoilla.

VARJAKKA. Minä menen ja kopon Eevan syliini ja kannan tänne luoksenne.
Se käy melutta ja näppärästi.

JUNKKA. Se on sukkela keino. Silloin on asia lyhyellä selvä.

VARJAKKA. Siis teidän käskyllänne?

JUNKKA (kummastuen). Mitä? Pitääkö siihen olla minun käskyni?

VARJAKKA. Eihän siihen muuten ole oikeutta minulla, syrjäisellä.

JUNKKA. Syrjäisellä? Vai niin. Silloin on eri asia. (Istuutuu.) Minä
siis olen erehtynyt.

VARJAKKA. Mitä tarkoitatte?

JUNKKA. Itselleni minun on helppo erehdystäni puolustaa. Minulle rakas
vainaja laski Eevan muutamien vuorokausien vanhana käsivarsilleni,
jättäen hänet huostaani hartailla rukouksilla ja täydellä
luottamuksella. Eeva on kasvanut kiinni sydämeeni. Hän on silmäteräni.
Hänen onnensa on minulle kalliimpi kuin oma henkeni. Sen vuoksi olin
herkkä uskomaan sitä, mitä hänelle hartaasti toivoin. Uskoin, ettet ole
Eevalle syrjäinen.

VARJAKKA. En ole osannut aavistaa, että sellaista olette toivonut, niin
hyväntekijäni kuin olettekin. Melkein olen pelännyt päinvastaista, kun
ette koskaan ole minulle sanallakaan maininnut Eevasta. Ette kertaakaan
edes hänen nimeään maininnut.

JUNKKA. Olen tahallani karttanut, etten mitenkään häiritsisi sydämesi
vapautta. Sydämenasia on minusta arin asia maailmassa. Ja kuitenkin
olen nyt touhunnut päättömästi ja hypännyt yli reilingin.

VARJAKKA. Ette toki.

JUNKKA. Minä tunnustan, että vähintäkään harkitsematta olen asian
pitänyt sinun puolestasi aivan selvänä. Niin selvänä, että kun
komesrootin rouva minulta kosi Eevaa pojalleen, oli suustani lipsahtaa,
että Eeva ja sinä olette kihloissa. Tätä voima-asetta esti minut
käyttämästä vain se, että pelkäsin sen jotenkin vaikuttavan sinun
laiva-asioihisi.

VARJAKKA. Eeva on ollut minulle kaikki kaikessa, sydämeni ainainen
asukas, ajatusteni kompassi, elämäni, toiveitteni kirkas tähti.

JUNKKA. Sinä rakastat Eevaa! Minkä vuoksi sitten odotat käskyä?

VARJAKKA. Minä en ole Eevan sydämen valtias.

JUNKKA. Mies hoi, sinullahan jo sunnuntaina oli taskussasi todistus
siitä, että hän sinua rakastaa: hänen pikkuliinansa.

VARJAKKA. Ei se ole Eevan.

JUNKKA. Se on Eevan. Sellaisia pikkuliinoja ei ole koko maapallolla
muilla kuin Eevalla. Siitä on vuosia niin paljon kuin Eevalla on ikää,
kun minä niitä pikkuliinoja toin puoli tusinaa tarkoittaen tuliaisiksi
toiselle Eevalle, tämän Eevan äidille. Minä en niitä ottanut suuresta
kasasta, vaan ne olivat ainuvia laatuaan. Minä sen pikkuliinan tunsin
heti ensimäisellä silmäyksellä eilen.

VARJAKKA. Minä luulin, että se on sen mamsellin. (Menee katsomaan aidan
takaa.)

JUNKKA. Mitä sinä sieltä haet?

VARJAKKA. Minä viskasin sen tänne.--Ei sitä näy enää.

JUNKKA. Onko teillä Eevan kanssa ollut kohtaus?

VARJAKKA. On.

JUNKKA. Miten se päättyi?

VARJAKKA. Eeva rakastaa toista.

JUNKKA. Ei Eeva ole voinut niin sanoa.

VARJAKKA. Ei hän sanonut. Mutta siihen päätökseen olen tullut. En
muuten voi selittää sitä hänen toista katsettaan.

JUNKKA. Onko hänellä niitä kaksi? Sehän on hyvä merkki. Jos kysyisit
Karihaaran Joosepilta, niin hän selittäisi näin: Toinen katse on
»tykövetoa» ja toinen »kiinnipitoa», joita kumpaakin pitää tytöllä
olla, mutta joita Jooseppi on tavannut harvalla.

VARJAKKA. Hän on tavannut Eevalla, näytti tavanneen jo eilen ensi
näkemällä Pasanterin pihalla, ennenkuin minä tapasin Eevaa.

JUNKKA. Jooseppiko siis se toinen, jota Eeva rakastaa? Mutta Jooseppi
eilen heti, kun Eeva ja sinä tervehditte toisianne, kuiskasi minun
korvaani, että teitä ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja Jooseppi on
miesten mies, sellainen ettei tapaa kuin yhden tuhannesta. Nämä ovat
sinun omat sanasi hänestä. Samoin kuin se on minunkin uskoni.

VARJAKKA. Se ei suinkaan estä Eevaa rakastumasta Jooseppiin, vaan
päinvastoin. Eikö niin?

JUNKKA. Niinpä vain. Mutta mitä syytä sinulla on uskoa, että Eeva on
häneen rakastunut? Sekö, että hän oli Joosepin kanssa täällä
tanssiaisissa?

VARJAKKA. Niin, sekin. Ja juuri se osoittaa, ettei hän minusta välitä.

JUNKKA. Oliko Eevalla ja sinulla ennestään puhutut välit?
Kirjeellisesti?

VARJAKKA. Ei.

JUNKKA. Miten silloin voit vaatia, että Eevan olisi pitänyt istua
kököttää kotona ja odottaa kuin kahvikuppi prikalla ottajaa? Eeva ei
ole niitä tyttöjä.

VARJAKKA. Eeva tiesi, että tämä on ainoa päivä, jolloin minulla oli
tilaisuus häntä tavata.

JUNKKA. Eihän Eeva ole ollut täällä koko päivää.

VARJAKKA (yht'äkkisesti). Nyt minä ymmärrän. Eeva varmaan on nähnyt
minut komesrootin rouvan ja mamsellin kanssa vaunuissa. Minua kun
kyörättiin ympäri kaupunkia! Ja kun hän eilen Pasanterin pihalla on
ollut minua niin lähellä, että sai pikkuliinan vaihtaa, niin hän myös
kuuli Joosepin puheet rootien ja raatien tyttäristä ja Eliise
mamsellista. Minun asiani on mennyttä.

JUNKKA (kuin itsekseen). Voipipa silloin niin olla. Ja ehkäpä Karihaara
Eevaa miellyttää. Hyvin mahdollista.

VARJAKKA (menee ottamaan sadetakkinsa; itsekseen, hämmästyneenä). Kukka
minun sadetakissani! Sama kukka, joka Eevalla oli rinnassa.

ONNEN HERRA (tulee kiireellä maantietä vasemmalta puistikkoon). Ei Eeva
ollut huvimajalla!

VARJAKKA. Eikö hän sinne mennyt kapteeni Rambergin kanssa?

JUNKKA. Hän oli lähtenyt sillä aikaa, kun Ville ja minä olimme tuolla
salissa.

VARJAKKA. Silloin on aivan eri asia! Hän on lähtenyt Rantalan kautta
kotiaan.

ONNEN HERRA. Mutta Rantalaan poikkeaa tie meidän huvimajan kohdalta,
eivätkä mamma ja Eliise ole nähneet Eevan tulevan maantietä, vaikka he
ovat olleet koko ajan maantiellä promineeraamassa.

VARJAKKA. Eeva on mennyt täältä Rantalaan oikotietä.

ONNEN HERRA. Farbruur Junkka. Minä olen täällä käynyt Eevaa kosimassa.

JUNKKA. Vai niin. Mutta hänellä taitaa olla toinenkin kosija. Muuan
matruusi.

ONNEN HERRA. Hän ei saa Eevaa kosia.

JUNKKA. Minkä vuoksi ei hän saisi? Tietysti hänellä on oikeus niinkuin
muillakin.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa ja lukee). Sunnuntaina se 15 päivä
tätä kuluvaa kuuta tehtiin Pasanderin pihalla seuraava sopimus kuin
alla on selitetty. Jos neitsy Eeva Ruskoranta ei lähde tanssiaisiin sen
muutaman matruusin kanssa, jota Joosepiksi kutsutaan, niin merkitsee
se, että tämä matruusi Jooseppi saa tulla neitsy Eevaa kosimaan, mutta
jos neitsy Eeva lähtee tanssiaisiin sen miehen kanssa, niin merkitsee
se, että tämä edellä usein mainittu mies Jooseppi ei saa kosia neitsy
Eevaa, vaan minä allekirjoittanut kapteeni saan tulla neitsy Eevaa
kosimaan tanssiaisten aikana. Ja läsnä olivat todistajina puosmanni
Pasander sekä hänen sisarensa poika, joka myös on ollut matruusina
Patriassa, samoin kuin kaksi naisihmistä, nimittäin neitsy Elviira
Parhiala ja toinen vaimonpuoli Anna Vasala, joka hyvin luultavasti
myöskin oli neitsy. O. W. Ramberg. Merikapteeni.

VARJAKKA. Sepä mainio protokolla! Kiitoksia, kapteeni Ramberg!

JUNKKA (Varjakalle merkitsevästi). Ei ole siis Joosepilla oikeutta
kosia.

VARJAKKA. Ei ole. Mutta minulla on!

ONNEN HERRA. Aikooko kapteeni Varjakka kosia neitsy Eevaa?

VARJAKKA. Aion. Ja minä jo yritinkin, mutta keskeysi. Mitä määräyksiä
kapteenilla on minulle komesrootilta? Siirretäänkö minut Patriaan?

ONNEN HERRA. Ei, ei, ei. Ei ole enää mitään muita määräyksiä kuin että
kapteeni Varjakan on lähdettävä huomenna puolenpäivän aikaan, niinkuin
on ollut puhe.

JUNKKA. Eikö saa lähteä jo varemmin?

ONNEN HERRA. Sitä parempi, mutta viimeistään puolenpäivän aikaan.
Farbruur Junkka on hyvä ja menee huvimajalle, minä käyn Rantalassa.

JUNKKA. Mitä sinä Rantalassa teet?

ONNEN HERRA. Minä olen siellä nähnyt hyvin korean kukon.

JUNKKA. Paistiksiko? Pitääkö se olla korea? Ei suinkaan sitä
höyhenineen syödä?

ONNEN HERRA. Ei paistiksi, vaan oikeaksi kukoksi.--Mistä se menee
oikotie Rantalaan?

VARJAKKA. Tuosta näkyy Eeva menneen, missä on pöytä aidan vieressä.
Siitä yli aidan.

JUNKKA. Tuota tiheää metsääkö hän on lähtenyt kahlomaan. Sinne hän on
voinut eksyäkin. Meidän pitää lähteä heti ottamaan selko.

ONNEN HERRA. Ei tarvitse, sillä minähän menen Rantalaan, minä otan
samalla selon. (Kiiruhtaa aidan yli. Toiselta puolen aitaa.) Farbruur
menee huvimajalle. Minä tulen sinne pian.

JUNKKA. Kuule, Yrjö. Valehtelitko sinä tuolle Villelle?

VARJAKKA. En. Eeva aikoi lähteä tuota tietä. Tästä on puolikymmentä
kaapelinmittaa Rantalaan. Siitä hän on ottanut soutajan lahden yli. Hän
on pian kaupungissa.

JUNKKA. No, hyvä on. Tämähän päättyi mainiosti.

VARJAKKA. Ei ole päättynyt mainiosti.

JUNKKA. Vieläkö sinä epäilet, ettei hän sinua rakasta?

VARJAKKA. Mutta minä olen väärinkäsityksestä, ymmärtämättömyydessäni,
typeryydessäni Eevaa niin syvästi loukannut, että jollemme tapaa
toisiamme ennen lähtöäni, on kaikki hukassa. Ja kuitenkin välimme voisi
selvitä yhdellä sanalla ja sanattakin, kun vain saisimme nähdä
toisemme.

JUNKKA. Tapaattehan te toki toisenne vielä. Eihän Onnen nyt ole pakko
lähteä mereen kuin vasta puolenpäivän aikaan.

VARJAKKA. Mutta Eeva aikoi matkustaa jo tänä iltana maalle.

JUNKKA. Hänen matkansa pitää saada estetyksi. Minä lähden
komesrootilaisten vaunuissa.

VARJAKKA. Siihen kuin te huvimajalta vihdoin viimein ehditte
taipaleelle, on Eeva jo maantiellä. Mutta lähtekää Rantalan kautta.
Siitä poikki lahden on lyhyt matka.

JUNKKA. Miten minä näillä jaloilla rämpimään tuota metsää? Se on
mahdottomuus.

VARJAKKA. Minä kyyditsen teitä maantietä Rantalaan. Tuolla krouvin
pihalla huomasin pienet käsikärryt. Niillä rullaan teidät kuin
pumpulipaalin.

JUNKKA. Mutta kuule! Hei Lotalla on hevonen päättäen siitä, että näin
hänen tänään miehineen ajelevan kaupungissa. Mennään tiedustelemaan.

Vasemmalta kuuluu etäinen huhuilu.

JUNKKA. Mikä se on tuo huuto? Minä olin äskenkin kuulevinani.

Huuto uudistuu.

JUNKKA. Kuule!

VARJAKKA. Kapteeni Rambergin ääni.

JUNKKA. Eihän vain se tyttö ole eksynyt.

Kuuluu naisäänen huhuilu.

JUNKKA. Kuulitko? Naisen ääni! (Vastaten huutoon.) Ohooi! Tänne näin!
Tänne, ohooi!

VARJAKKA purskahtaa nauramaan.

JUNKKA. Minä sanon sinulle, poika, että minulla on tuska ja hätä siitä
tytöstä!

VARJAKKA. Mutta tuo huuto, johon vastasitte, oli krokotiilin ääni.

JUNKKA. Komesrootin rouvako? En kaipaa!

HEI LOTTA (tulee parvekkeen kautta). Mikä täällä huutaa? Ketä täällä
vielä on? Sun sumperi! Kapteeni Junkka! Siitäpä on aikaa, kun minä
teitä olen nähnyt. Onpa lysti, että vielä kerran elämässäni pääsin
puheille oikean miehen kanssa. Nyt se puhe sujuukin. Ja saan kuulla
oikeita Itä-Intian uutisia ja asioita. Se mies se sitten reissaa. Mutta
eipä vain löydä toista puoliskoaan. Eikö siellä Itä-Intiassakaan ollut
sopivan värisiä naisia? Minkähän värinen sen pitäisi teille olla,
hohhoh, se olisi soma kuulla ja vielä somempi nähdä, hohhohhoh--

JUNKKA. Hei Lotta--

HEI LOTTA. No sanokaahan, ja ihmeekseni minä kuuntelen. Sillä ette osaa
enää sen väristä mainita, jota ette ole nähnyt. Teidän on pitänyt jo
nähdä kaikenkarvaisia--

JUNKKA. Hei Lotta! On aivan samantekevä, minkä karvainen se on ja
vaikka olisi karvatonkin, kunhan sillä pääsee kaupunkiin.

HEI LOTTA. Häh?--Sus siunatkoon!

JUNKKA. Onko teillä hevonen?

HEI LOTTA. Sus siunatkoon!--Onhan meillä hevonen ja hyvä onkin. Mutta
miten on teidän päävärkkinne, kapteeni?

JUNKKA. Minun päävärkkini käy huonosti, jos ei Hei Lotan Nestori lähde
minua kyytiin kaupunkiin sen tuhannella kiireellä.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! Mutta kun Nestori ei ole kotona, hän on--

JUNKKA. Hei Lotta, ei tarvitakaan kyytimiestä, minä osaan itse ajaa ja
kaupungista panen jonkun tuomaan takaisin hevosenne.

HEI LOTTA. Eei, hyvä kapteeni, meidän Polle tarvitse tuojaa
kaupungista. Se on tullut sieltä yksinään monta kertaa. Jo hyvän matkan
päässä se hirnuu, että nyt hän tulee. Uskotteko, kapteenit, että meidän
Polle kävi kerran aivan ypöyksin hakemassa kaupungista olutkuorman. Se
nähkääs kävi niin--

JUNKKA. Hei Lotta, osaako Polle itse valjastaakin itsensä?

HEI LOTTA. Sus siunatkoon!

JUNKKA. Kyllä minä vielä jotenkin osaan. Pääasia on, että hevosen
häntäpuoli tulee ajajaan päin. Eikö niin? (Menee kiireesti parvekkeen
kautta.)

HEI LOTTA (lyö molemmin käsin Varjakan olkapäihin aivan kuin
nojatakseen häneen nauraessaan makeasti). Hohhohhoh, se onkin kumma,
ettei herrasväelle valjasteta hevosta toisin päin, varsinkin kun niitä
on kaksi yhtä aikaa, niinkuin teilläkin oli päivällä. Sanon minä,
hohtimet ja muut värkit, että siinä piti olla prytinä ja prätinä, ja
ankara meno ja paha siivo! Lykkyä tykö vain, kapteeni. Hohhoh.--Mutta
minne se Junkan kapteeni katosi?

VARJAKKA. Hän meni valjastamaan hevosta. Ettekö lähde auttamaan?

HEI LOTTA. Mutta eihän meidän Polle ole kotona. Se on kaupungissa.
Nestori on sillä joka toinen viikko tekemässä kyytejä kievarille, ja
tällä viikolla on hänen kyytivuoronsa--

ONNEN HERRAN hoilaus kuuluu aivan läheltä. VARJAKKA syöksyy parvekkeen
kautta.

HEI LOTTA (huutaen jälkeen). Pelkääkö nuori kapteeni mullikkaa korkean
aidan takanakin? Hohhohhoh. (Yksikseen.) Taisi luulla piruksi.
Hohhohhoh. (Yrittää lähtemään parvekkeen kautta.)

ONNEN HERRA (näkymättömissä aidan takana). Hoi, ihminen, elkää menkö!

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! Puhuva mullikka!

ONNEN HERRA. Mikä tämä talo on?

HEI LOTTA. Mitä se sitten sinua liikuttaa, mullikka?

ONNEN HERRA. Minun pitäisi saada korea kukko.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! (Yrittää lähtemään.)

ONNEN HERRA. Ihminen, ihminen, ei saa mennä!

HEI LOTTA. Minä teen ristinmerkin tähän maahan ja sen takaa kysyn
sinulta: Mikä olet sinä?

ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon, kapteeni Ramberg!

VARJAKKA vetää pienissä käsikärryissä JUNKKAA maantietä oikealta
vasemmalle.

HEI LOTTA. Ja tuolla toinen kapteeni vetää kolmatta kapteenia
käsikärryissä. Niin paljon kapteeneita ja kaikki hulluttelevat. Mitä
tämä meno merkitsee?

Kuuluu vasemmalta naisen ääni huhuilevan.

HEI LOTTA. Varmaankin jossakin merellä suuri laiva förliisaa.

ONNEN HERRA (joka on kiivennyt aidan yli, vastaa huhuiluun). Ohooi!
Onko se Eeva? Täällä on Rantala! Ohooi! (Hei Lotalle.) Onko tämä
Rantala?

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! Rantalahan on tuolla päin, selkänne takana.

ONNEN HERRA. Siellähän on Ilolan krouvi. (Katselee ympärilleen.)

HEI LOTTA. Nyt on Hei Lotan päävärkki aivan pilalla.

ONNEN HERRA (kuin itsekseen ihmetellen.) On ihmeellistä.

HEI LOTTA. Enkä minä kuitenkaan ole juonut niin paljon kuin ennen.
Mutta kai sitä vanhempana ei enää niin paljoa kestä. Ja se on surkeaa
ja surullista, että ihmisen vanhetessaan pitää kasvaa alaspäin kuin
lehmän häntä.

Esirippu.



KOLMAS NÄYTÖS.


Kaupungin rantasilta toriaukkoineen. Vasemmalla puisto, sen edessä
perällä kulmikas suojuskatos, etualalla puutarhasohva. Oikealla
makasiinirakennuksia, perimäisenä pakkahuoneen pääty. Perällä
pollareilla varustettu rantasilta. Keskellä toriaukkoa lyhtypylväs,
jota vasten on tikapuut pystyssä. Taustassa näkyy meri saarineen ja
niemineen, jonka takaa näkyy laivain mastoja.

Aamuruskosta punertava taivas.

NEITSY JANNE (tulee vasemmalta kantaen olallaan merimiesarkkua, jonka
laskee lyhtypylvään juurelle ja menee sitten laiturille katselemaan).
Siinä Onnen isopaatti odottaa miehiään. (Nojautuen pollariin laulaa:)

    Ei taloni rakettu tantereelle
    Vierelle kukkaisan tien,
    Vaan aukeilla aalloilla, korkeilla kuohuilla
    Keinuu mun majani pien'.

    Siell' vaivat on vainen mun tuttavina,
    Hauta ain avoinna työss',
    Käy polkuni köysillä tuiskussa,
    myrskyssä päivin ja synkässä yöss'.

    Pien' tähtönen kaukana koillisessa
    Yli aaltoin vilkkunsa luo,
    Se rakkailta rannoilta, kultani kummuilta
    Kaihooni terveiset tuo.

PASANTERI (tulee oikealta työntäen käsikärryissä pärevasua). Hyvää
huomenta, Janne. Sinä olet ensimäisenä paikallasi.

NEITSY JANNE. Toin arkkuni valmiiksi, kun minun pitää vielä käyttää
aamurumpu. Uusi rumpari on sairaana, ja Romppaisen ukko oli mennyt
kalalle, niin tulivat minua pyytämään. Taitaa pian alkaa ollakin
aamurummun aika. (Menee vasempaan.)

PASANTERI (kantaa vasun laiturilta alas, nousee hetkisen kuluttua ja
yrittää kärryineen oikealle, mutta pysähtyy katsellen vasemmalle).
Junkka tänne astelee. Mitä hän täällä näin varhain tekee?

JUNKKA (tulee vasemmalta). Huomenta, puosu. Kenen tavaroita sinä tuot?

PASANTERI. Toin Onnen kapteenille herkkuja. Vasullisen jokapäiväistä
leipää. Muori oli saanut päähänsä, että meidän leipä on muka herkkua
Yrjölle. Samalla tulin Yrjön kortteeritalon ohi aikoen ottaa
kärryilleni hänen tavaransa, mutta koko talo nukkui täydessä rauhassa.

JUNKKA. Yrjö on jo eilen tavaroineen muuttanut laivaan. Siellä hän on
ollut yötäkin. Meidän oli puhe tavata täällä aamurummun aikaan. Minä
näet lupasin hänelle tuoda ilosanoman.

PASANTERI. Vai niin. Mutta mikäs se oli se eilinen ilosanoma, jonka
lupasit ilmoittaa tänään muorille ja minulle? Eikö sitä jo saa kuulla?

JUNKKA. Olipa hyvä, etten sitä eilen sanonut. Olisin tullut luvanneeksi
liikaa, Eevan ja Yrjön häitä jo tänä kesänä. Mutta täytyykin tyytyä
vähempään, kihlajaisiin.

PASANTERI. Olipa sitä iloa aluksi siinäkin. Mutta kuinka ja koska se
tapahtuu, kun Onnen lähtö on muutettu näin aamuvarhaiseksi?

JUNKKA. Onni ei silti nosta ankkuriaan ennen kuin puolenpäivän aikaan.
Sitä ennen käymme laivassa me, Eevat, Junkat, Rajalinskat, Pasanterit
ja hänen muorikultansa, siis hela herskapi, syömässä laivahernettä.
Eikö tule vesi suuhusi?

PASANTERI. Mutta morsianhan on lähdössä matkalle, sinne veljesi
pappilaan. Olisi jo eilen illalla matkustanut, jos ei kyytihevonen
karannut portilta.

JUNKKA (nauraa). Juuri sitä ilosanomaahan olen tuomassa Yrjölle.

PASANTERI. Eivätkö heidän välinsä ole oikein selvillä?

JUNKKA. Hyvä ei tule koskaan vähällä valmiiksi.

PASANTERI. Mitenkä sitten kihlajaiset, kun kuulin Eevan eilen illalla
Hei Lotan Nestorin kanssa tekevän sopimuksen, että lähtevät taipaleelle
heti aamurummulta.

JUNKKA. Elä hiidessä! Minun pitää lähteä taas estämään Eevaa matkalta.
Jää sinä tänne odottamaan Yrjöä ja käske hänen heti tulla sinne
Rajalinskan luo.

PASANTERI. Mitähän tietä Yrjö tulee?

JUNKKA. Hän tulee Rantalasta poikki lahden.

PASANTERI. Katsotaanpa, olisiko hän jo tulossa lahdella. (Menee
katselemaan oikealle makasiinien välitse.)

Rummunpärinä alkaa kuulua ensin lähempää, sitten loitoten.

JUNKKA. Joko se tuokin alkoi päristä. Nyt tuli kiire. Kyllä tämä maalla
olo on surkeaa, kun aina vain pitää kävellä ja juosta.

PASANTERI. Ei näy muuta kuin yksinäinen soutaja, uistimenvetäjä tahi
mikä lie. (Vetäytyy kiireesti rakennuksen suojaan.) Kuule! Eeva kulkee
tuolla rantoja pitkin. Tulee tännepäin.

JUNKKA. Eevako? (Menee Pasanterin luo kurkistelemaan.) On kuin onkin
Eeva. (Vetäytyy takaisin tuoden Pasanterin mukanaan.) Tule pois. Ja
lähde sinä nyt kärryinesi, minä jään tänne. Minä pidättelen Eevaa,
kunnes Yrjö tulee, sinä toimita Hei Lotan Nestori hevosineen
tiehensä ja käske hänen tulla perimään minulta palkka eilisestä
koirankuristanikin, kun päästin Pollen karkuun.

PASANTERI. Sinäkö sen teit? Hei Lotan Nestori sanoikin, ettei Polle
ollut voinut mitenkään saada sellaista solmua auki, vaan joku pojan
viikari oli siinä löytänyt itselleen mieluisen työpaikan.

JUNKKA. Jos pojilla on kepposistaan niin suuri ilo kuin minulla oli,
niin enkeleillä ei ole niin lysti kuin pojanviikareilla.

PASANTERI (ottaa kärrynsä). Mutta jos ei Eeva tulekaan tänne, vaan
kääntyy takaisin kotiaan, niin minä en osaa mitään tehdä.

JUNKKA (saattaen Pasanteria oikealle). Tänne hän tulee, siitä olen
varma. Hän on valinnut sellaisen ajan, ettei ole Yrjöä eikä muita.
Hurskas rukoilee yksin kammiossaan.

PASANTERI. Sellaiseksi olen minäkin huomannut Eevan, ettei hän laske
syrjäistä kurkistelemaan sydänkammioonsa. (Menee oikealle.)

JUNKKA (kurkistellen makasiinien lomitse oikealle). Tuossahan hän jo
tuleekin. Mahtaa olla tyttöparalla sydämessä tuska. (Vetäytyy piiloon
makasiinien suojaan.)

EEVA tulee pakkahuoneen siltaa oikealta ja katseltuaan ympärilleen
laskeutuu laiturilta portaita alas näkymättömiin.

JUNKKA hiipii laiturille kurkistelemaan alas pollarin suojasta.
Hetkisen perästä peräytyy puistoon päin. Pyyhkien kyyneleitä silmistään
menee puistoon.

EEVA (hetken kuluttua nousee laiturille ja jää seisomaan merelle päin,
sitten käy istumaan penkille). Oi, kun saisin rauhassa itkeä. Se
huojentaisi.

JUNKKA tulee puistosta perällä hyräillen ja muka huomaamatta Eevaa
menee laiturille seisomaan katsellen merelle.

EEVA yrittää puikahtamaan puistoon, mutta pysähtyy äkkiä, pyyhkäisee
silmänsä ja istuutuu.

JUNKKA (kuin itsekseen puhuen). Kaunis aamu. Mikähän tuuli tullee
päiväksi?

EEVA (kääntyen selin Junkkaan päin ja katsellen taivaalle).
Uestnorthuest.

JUNKKA (kääntyen). Kas! Oletko sinä tuulen tietäjä?

EEVA (kääntyen). Melkolainen.

JUNKKA. Mutta tapanahan on sanoa hyvää huomentakin.

EEVA. Eikö lankea luonnostaan, että se sanoo ensin, joka toisen näkee
ensimäisenä?

JUNKKA. Sinähän tuulta ennustit minun selkäni takana.

EEVA. Mutta tehän tulitte laulaen minun selkäni takaa.

JUNKKA. Laulaessani katselin toisaalle, tuonne merelle.

EEVA. Ja minä tuulta ennustaessani katselin taivaalle. Mutta toisakseen
nuorempana: Hyvää huomenta, setä.

JUNKKA. Hyvää huomenta, lapseni. Kuule, minne sinä eilen katosit?

EEVA. Minulla oli kiire kotia, sillä aioin matkustaa maalle. Mutta
muuan pojanviikari päästi kyytihevosen karkuun meidän portiltamme.
Kyllä minä sen hänelle kostan.

JUNKKA. Jos sattuu syyttömään?

EEVA. Minäpä hänet hyvin tunnen. Näin, kun hän päästi Pollen irti ja
evästi sitä kepillä lautasille. Hänellä oli samallainen keppi kuin
sedällä ja yhtä komea partakin.

JUNKKA (yllätettynä). Minkä vuoksi et puhunut mitään, kun näit?

EEVA. Hän hiipi kiireellä seinänvierustaa tiehensä.

JUNKKA. Joka paikassa sinulla on silmät!--Miten sinä kostat?

EEVA. Siten, että lähden kuin lähdenkin maalle.

JUNKKA. Ja hän sen sinulle kostaa siten, että lähtee sinun mukanasi.

EEVA. Oikeinko totta? Silloin pyydän anteeksi pojanviikarilta. Luulin,
että hän tahtoi minua estää lähtemästä muun asian vuoksi.

JUNKKA (hämillään). Muunko asian vuoksi? (Lähtee toiselle puolen
näyttämöä, itsekseen.) Se poika, kun ei tule!

EEVA. Mitä asiaa teillä on Paavolle?

JUNKKA. Paavolleko?

EEVA. Ettekö odota sitä Rantalan huutolaispoikaa, joka soutaa
kulkijoita tästä yli lahden? Vai ketä poikaa te sieltä tulevaksi
odotatte?

JUNKKA. Niin, niin. Sitä Rantalan poikaahan minä odottelen. Minulta jäi
eilen venekyyti maksamatta, kun ei ollut pientä rahaa.

EEVA. Eikö sen tärkeämpää asiaa?

JUNKKA. On minulla muutakin asiaa. (Katselee makasiinien lomitse.)
Tuleekin jo lähempänä kuin luulinkaan.

EEVA. Setä, sanokaa nyt, onko teillä tosi aikomus lähteä maalle?

JUNKKA.. Yhdestoista käsky kuuluu: Ei sinun pidä hätäilemän. (Katselee
makasiinien lomitse.)

EEVA (itsekseen). Mitähän sanoisitte, jos minä jäisin tämäniltaisiin
kihlajaisiin ja panisin toimeen sellaisen himphampun, että koko
kaupunki nauraisi?

JUNKKA. Mitä sanoit?

EEVA. Että minua alkaa houkuttelevasti huvittaa teidän hommanne, setä.

JUNKKA. Voi, kuin olen siitä iloinen.

PAAVO (nuori poikanen, yllään paita ja väljät aikamiehen housut, tulee
oikealta makasiinien välitse kantaen päänsä päällä kannellista
pärekoppaa, pidelIen toisella kädellä koppaa ja toisella housujaan).
Hyvää päivää!

JUNKKA. Päivää, poika!

PAAVO (katsellen ympärilleen). Se--tuota noin, mikä se onkaan--Onnen
kapteeni, hän sanoi, että tänne tulee joku, joka ottaa tämän kopan.

JUNKKA. Kyllä minä sen otan huostaani. Mutta missä on kapteeni itse?

PAAVO. Hän meni Alakaakosta porsaan ostoon.

JUNKKA. Porsaan ostoon? Ja Alakaakosta!

PAAVO. Siellähän niitä toki on, kun kuului porsineen täyden tusinan. Ja
sieltä hän saa lampaankin.

JUNKKA. Mitä se mies hulluttelee? Aikooko hän laittaa koko Noakin
arkin!

EEVA (itsekseen). Tuossa kopassa on varmaankin se korea kukko!

JUNKKA. No, mitä siinä kopassa on?

Kukko kiekuu.

PAAVO. Se itse vastasi. Se sitten on juupeli viisas kukko!

JUNKKA. Perhana! Onnen herran korea kukko!

PAAVO. Korea se on, oikein korea. Mutta nyt se on märkä kuin uitettu
kissa. Se juupeli karkasi kopastaan tuolla lahdella ja pudota maiskahti
mereen. Minne tämä viisas ja korea kukko pannaan?

JUNKKA. Pane mihin tahdot. Ei kuulu minuun, vaikka löisit seinään.

EEVA. Mutta tehän aioitte ottaa sen huostaanne.

JUNKKA. Minä en ole Onnen herran kukon vartija!

PAAVO. Ei tätä nyt vartioida tarvitse, kun kopan kansi on sidottu.
Siihen minun piti uhrata housunvyönaruni, josta minun oikeastaan
pitäisi saada maksu.

JUNKKA. Maksuksi syö koko kukko, suolineen, sorkkineen.

PAAVO. Kuka tämän sitten ottaa? Tuo neitsykö?

EEVA. En huoli. (Menee rannalle seisomaan katsellen merelle.)

PAAVO. Minä jätän tämän tänne. Ottakaa, kapteeni, koppa ja pankaa se
johonkin sopivaan paikkaan.

JUNKKA. Jos et, poika, oikealla usko, niin minä annan sinulle keppiä!

PAAVO. Elkää hiidessä, hyvä kapteeni, muuten tulee viimeiset kummat.
(Laskee kiireellä molemmin käsin kopan lyhtypylvään juurelle, jolloin
housut putoavat nilkkoihin). Katsokaas nyt. Jos olisitte alkanut minua
kepillä koputella, niin olisi joko kukon käynyt huonosti tahi minun
pitänyt jättää housuni. Siinä se nyt saa kukko olla minun puolestani.
Sillä talon rannassa voi olla ylikulkijoita odottamassa. (Yrittää
lähtemään oikealle perälle.)

JUNKKA. Elä mene, poika. Minulla on maksamatta sinulle se eilinen
kyyti. (Antaa rahaa.)

PAAVO. Koko kourallinen. Kiitoksia. Mutta mihin minä näitten rahojen
kanssa nyt pääsen? Saakelin housut, sanon minä. (Kuin äkkiä keksien
istahtaa maahan.) Nyt eivät housut putoa! (Ottaa taskustaan kukkaron,
johon panee rahat.)

JUNKKA (kahdenkeskisesti). Kuulehan. Kapteeni Varjakka on luultavasti
Rantalassa odottamassa venettä. Ja jos ei ole siellä, niin toimita
vaikka millä keinoin sana Onneen, että kapteeni Varjakan pitää joutua
kuin henkensä edestä ja suoraan Rajalinskan luo. Ymmärrätkö?

PAAVO. Kyllä minä ymmärrän, mutta minä en tunne sitä kapteenia.

JUNKKA. Se on se, joka minua eilen illalla kyyditsi Rantalaan
käsikärryillä.

PAAVO. Minä juuri ennen tänne lähtöäni näin sen teidän kaksijalkaisen
hevosenne istuvan Hei Lotan Nestorin kanssa kärryissä ja ajavan
kaupunkiin. (Nousee.)

JUNKKA (itsekseen). Hei, hurei! Nyt ei hätää mitään. Hän on Rajalinskan
luona. (Paavolle.) Paavo, sovitaan pois ne äskeiset vihat. (Irroittaa
vyönsä.) Ja sopiaisia minä annan sinulle vyön.

PAAVO. Entäs housunne?

JUNKKA. Ei minulta housut jouda!

PAAVO. Tarkoitin vain, että onko kapteenin housut sellaisella
taklaasilla, että pysyvät vyöttäkin? Kai ovat, koskapa vyö joutaa.

JUNKKA. Tuossa.

PAAVO. Kiitoksia, kiitoksia. Tämähän on niin komea vyö, että voisi olla
housuittakin!--Hih, kuin tuntuu elämä huolettomalle ja helpolle. Nyt
minä voisin vaikka tanssia engelskaa. (Tanssii muutamia otteita.) Enkös
minä ole nyt vähän niin kuin meripoika, kun on tällainen vyö? (Laulaa:)

    Ja kun tullaan Italian rantahan.
    Siellä flikka friiataan, meitä viikko fiirataan,
    Ja kun tullaan Italian rantahan,
    Pohjanpoiat kreivejä on!

    Hurraa me Suomen meripoiat j.n.e.

(Menee oikealle perälle.)

JUNKKA. Lähdemme siis nyt, Eeva.

EEVA. Setä...!

JUNKKA. Mitä nyt?

EEVA. Minun on tehtävä teille tunnustus.

JUNKKA (itsekseen). Mitä merkillistä nyt? (Menee Eevan luo.) Puhu,
lapseni.

EEVA. En kehtaa silmiinne katsoa.

JUNKKA. Katsothan sinä.

EEVA. En minä katso kuin hattuanne. (Ottaa hatun Junkan päästä.)
Tämähän on saanut pahan kuhmun.

JUNKKA. Janne Poikonen eilen illalla siellä Ilolan krouvin pihalla
heitti sen kentälle hutikkapäissään.

EEVA (panee hatun Junkan päähän). Ei se ollut Janne Poikonen. Minä se
olin sen sadetakin sisässä, joka oli humalainen jummanni.

JUNKKA. Sinäkö se olit? Kaikkia sinun päähäsi pälkähtää.

EEVA. Ei ollut muuta pakopaikkaa siinä kiireessä.

JUNKKA. Mutta mitä olisit sanonut, jos tulin ja annoin sinulle
kepistäni.

EEVA. Olisin kärsivällisesti kestänyt.

JUNKKA. Mitä? Ethän vain ole luullut, että minä olin Onnen herran
kanssa samassa komplotissa!

EEVA. Tunnustan, että ajattelin aivan teidän sanoillannekin.

JUNKKA. Mutta tyttö! Mitä sinä oletkaan ajatellut minusta! En tiedä
kuinka kauniisti sinun pitäisi pyytää voidakseni antaa sinulle anteeksi
oikein täydestä sydämestäni. Sinuahan on kerrassaan vaivannut järjen
puutos.

EEVA purskahtaa nauramaan.

JUNKKA. Eeva!--Minua ei tämä naurata yhtään!

EEVA. Rakas setä! Antakaahan minä selitän, mille minä nauroin. Kun
sanoitte, että minua on vaivannut järjen puutos, niin muistui mieleeni
tapaus Ulla mamsellin koulusta. Hän kysyi kerran: Kun viidestä otetaan
pois neljä, paljoko jää jälelle? (Näyttää käsin erottaen pois neljä
sormea.)

JUNKKA. Ja sinä vastasit?

EEVA. Jää jälelle--peukalo.

JUNKKA (nauraen). Se sitten ei ollutkaan tuhma vastaus.

EEVA. Tuhmahan se oli. Ulla mamsellin mielestä hyvin tuhma. Hän käski
minut eteensä. Minua hävetti ja pyysin anteeksi, mutta hän sanoi:
Järjen vähyys ei parane anteeksi pyytämällä ja antamalla, vaan siten,
että päätä klaarataan. Ja hän tukisti minua ja napahutti päähän.
Tukistakaa tekin, setä.

JUNKKA. Tukista sinä minua.

EEVA. Eipä teitä olekaan vaivannut järjen puutos.

JUNKKA. Onpahan ja aivan juuri äsken: olin suutuksissani, kun minun
olisi pitänyt olla iloissani.

EEVA. Iloissanne minun tuhmuudestani?

JUNKKA. Siitä, että sinä pidät sedästäsi niin paljon: olisi kärsinyt
kepinlyöntejäkin, ennenkuin asettunut minua vastaan sotajalalle.

EEVA. Minulla ei ollut vain sopivaa jalansijaa.

JUNKKA. Tietysti sinullakin on joku, jota rakastat.

EEVA. Tietysti minullakin. (Nousee.)

JUNKKA (nousee). Lähdemmekö siis nyt valmistautumaan matkaan?

EEVA. Minä en mene enää kotia. Meillä oli Hei Lotan Nestorin kanssa
sellainen sopimus, että ensimäisen virstanpylvään luona tapaamme
toisemme. Se odottaa, joka ensin tulee. Minä nyt menen sinne ja
palautan hänet hakemaan teitä.

JUNKKA. Niin ollen istutaan vielä vähän ja puhellaan tässä entisen
jatkoksi.

EEVA. Eihän entisellä ole enää jatkoa. Se tuli selville. On vain
jälellä molemminpuolinen tukistaminen.

JUNKKA. Minä haluaisin tietää jatkoa siihen, kuka on se poika, jota
rakastat.

EEVA. Se on muuan meripoika. Mutta siitä eteenpäin se on minun
salaisuuteni ja semmoisena pysyy.

JUNKKA. Hauska on tietää, että sukuun tulee.--Annahan se korea
pikkuliinasi, jonka sinulla äsken näin.

EEVA (katsoo pitkään Junkkaa). En minä anna.

JUNKKA. Minkä vuoksi et?

EEVA. Teillä on joku pojanviikarin kuje mielessänne.

JUNKKA. Ei toki. Minä vain pyyhin tuon pienen vesihelmen, joka on
silmäripsessäsi. Se on siihen jäänyt äskeiseltään, kun sinä tuolla
Onnen paatissa--rukoilit.

EEVA (luo pitkän katseen Junkkaan tuskan valtaamana.) Setä...!

JUNKKA. Lapseni, on kysymyksessä elämäsi onni.

EEVA. Hyvä, rakas setä, jätetään asia tähän.

JUNKKA. Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Asian
jättäminen koituisi sinun onnettomuudeksesi ja sen meripoikasi
onnettomuudeksi. Ja teidän onnettomuudessanne minä joutuisin uudelleen
elämään raskaan kohtaloni.

EEVA. Odotetaan, setä. Odotetaan toista aikaa. Aika korjaa asian.

JUNKKA. Aika korjaa, mutta aika myös särkeekin. Usein, hyvin usein se
säälimättömällä kädellä erottaa ne, jotka pitäisi yhdistää. Katsokaa
toisianne avonaisesti silmiin silloin, kun aika sen vielä sallii.

EEVA. Sepä se, etten minä saa enkä minä voi häntä katsoa silmiin.

JUNKKA. Eikö tuollaisilla silmillä voisi toista katsoa kasvoista
kasvoihin? Terveet ja kirkkaat silmät! Kunhan sinä häntä katsot vain
kirkkaasti. Vai eikö hän sitä ansaitse?

EEVA itkien peittää kasvonsa pikkuliinaan.

VARJAKKA tulee oikealta etualalla.

JUNKKA (menee Varjakkaa vastaan, kahdenkeskisesti). Minä menen
kutsumaan kihlajaisvieraat. (Ääneen, osoittaen Eevaa.) Sopiva tuuli!
(Menee oikeaan etualalla.)

EEVA (silmäten pikkuliinansa takaa). Yrjö! (Varjakan lähestyessä nousee
ja pitäen molemmin käsin pikkuliinaa kasvojensa suojana kuin
varjostinta rientää Varjakalle syliksi.)

VARJAKKA. Onko tämä totta vaiko vain suloista unta?

EEVA (kohottaa katseensa Varjakkaan). Totta tahi unta: elinkautista.

VARJAKKA. Rakas Eeva, anna minulle anteeksi--

EEVA. Rinnassasi kukka, jonka sinulle eilen illalla jätin, on
anteeksiantamus ja anteeksipyyntö.

VARJAKKA. Kuinka ovat nyt sinun silmäsi tutut! Tämän kahdeksan vuoden
aikana olen ne nähnyt aina ja kaikkialla, merellä ja maalla, kannella
ja raalla. (Istuutuvat Neitsy Jannen arkulle.)

EEVA. Minkähän vuoksi minun piti paeta silloin, kun tulit meidän
pihalle?

VARJAKKA. Niin, minkä vuoksi sinä pakenit?

EEVA. En osaa sitä nyt selittää itsellenikään. Odottaessani sunnuntaina
tuloasi tuntui minusta aivan mahdottomalta, että elän, kunnes tulet. Ja
kun kuulin jonkun mainitsevan, että olet kadulla tulossa, luulin
kuolevani siihen paikkaan, jos katson taakseni. Maa näytti vilisten
kulkevan jalkaini alta, niin että minusta tuntui, kuin olisi minun
pitänyt juosta, juosta, juosta pysyäkseni paikallani.

VARJAKKA. Mutta sehän oli hirveä tuska sinulle.

EEVA. Oli se.

VARJAKKA. Ja sitten toivat sinut sillä tavoin keskelle joukkoa.

EEVA. Ei minusta sitten enää tuntunut vaikealta, kun olin kuullut
äänesi ollessani poikain laivassa. Siellä minua halutti nousta
yht'äkkiä ja kääräistä pikkuliina kasvojesi yli ja sitten nousta
vähitellen, vähitellen. Ja nyt tuntuu, kuin olisi vain vähän aikaa
siitä, kun lähdit merille, ja niinkuin olisimme olleet yhdessä jo
kauan, kauan.--Mutta se on julmaa, että sinun pitää nyt lähteä!--
Milloin sinä palaat, jos Jumala suo?

VARJAKKA. Olen kotona ensi kesän lopulla, jos kaikki käy niin kuin olen
ajatellut.

EEVA. Täytyyhän senkin ajan kulua. Tunti tunnilta, päivä päivältä,
viikko viikolta, sitten kuukausissa. Tämän kesän perästä talvi, sitten
epämääräisen toivon kesä, sitte ehkä vielä pitkä, pimeä talvi.

VARJAKKA. Eihän meillä ole talvea. Meillä on lämmin ja kirkas ja
kukkaisa kesä, onnemme kun on ehyt ja häiritsemätön.

Kukko kiekuu.

EEVA. Hyi, kuin säikähdin!

VARJAKKA. Se oli kunnian kukko, joka meille lauloi! Mutta missä se on,
kun se kuului aivan kuin olisi kiljunut niskassani?

EEVA. Se on tuossa kopassa pylvään juurella. Onnen herran korea kukko.
Tuotiin äsken Rantalasta.

VARJAKKA. Hän lähti eilen illalla kovalla touhulla Rantalasta ostamaan
koreaa kukkoa. Minä luulin, että hän vain sanoi sen syyksi lähteäkseen
sinun jälkeesi. Mitähän se aikoo tuolla?

EEVA. Hän kosiessaan minua kuvaili minulle loisteliasta elämää.
Päästäkseni kerralla hänestä irti sanoin pitäväni köyhästä
mökkiläiselämästä porsaineen ja koreine kukkoineen. Nyt sanon hänelle,
että tuo kukko ei ole läheskään niin korea kuin minulle pitää olla.
Eikä hän sinun poissa ollessasi löydä tarpeeksi koreaa kukkoa, vaikka
mistä etsisi.

VARJAKKA. Kyllä hän lakkaa hakemasta, kun kuulee, että olemme
kihloissa.

EEVA. Sitä ei saa antaa heille tiedoksi, ei aavistustakaan siitä.

VARJAKKA. Silloinhan pääset heistä rauhaan. Minä jo eilen illalla
sanoin Onnen herralle, että aion sinua kosia.

EEVA. Voi, rakas Yrjö, minkä teit! Se oli suuri erehdys, jolla on pahat
seuraukset.

VARJAKKA. Mitkä pahat seuraukset?

EEVA. En tiedä, mutta minua peloittaa.

VARJAKKA. Mutta johan sinä olet aivan suunniltasi. Sinä, joka olet
rohkea ja järkevä!

HILMA (tulee vasemmalta kiireellisesti, mutta muuttuu arkailevaksi ja
epäröiväksi). Hyvää huomenta.

VARJAKKA. Näyttää kuin teillä olisi minulle asiaa. Komesrootiltako?

HILMA. Ei komesrootilta.

VARJAKKA. Komesrootin rouvaltako sitten tahi joltakin muulta huoneenne
jäseneltä?

HILMA. Minä oikeastaan tulin tapaamaan muuatta tuttavaani, joka lähtee
merelle. Mutta aikomukseni oli puhutella kapteenia, jos suinkin
sattuisi tilaisuutta.

VARJAKKA. Ei mikään nyt estä.

HILMA. Asiani on juoruamista. Mutta mielestäni olisi väärin, jos en
puhuisi.

EEVA. Puhukaa, joutuin.

HILMA. Eliise mamselli aikoo matkustaa Onnessa Tukholmaan.

VARJAKKA. Niiltä ei temput lopu!--Mutta minä en häntä ota.

EEVA. Rakas Yrjö, eihän sinulla ole oikeutta kieltää Eliise mamsellia
tulemasta isänsä laivaan. Ja minkä vuoksi kieltäisit? Kyyditse hänet
kauniisti Tukholmaan ja sillä hyvä. Tuo ei ole asia eikä mikään.

VARJAKKA. Ikävä hän on pasaseerarina, kun tietää, mikä on tarkoitus.

HILMA. Ja jos tarkoitus ei toteudu, niin Onnea ei lasketa kotimaahan
palaamaan ennen kuin neitsy Eeva menee naimisiin kapteeni Rambergin
kanssa.

VARJAKKA. Mitä!

EEVA. Siinä se nyt oli! (Purskahtaa itkemään.)

VARJAKKA (synkkänä ja toivottomana). Tätä minä en osannut ottaa lukuun.
(Jää seisomaan tuijottaen yhteen kohtaan.)

HILMA. Olenko tehnyt tyhmästi, väärin ja pahasti? Luulin tekeväni
hyvää. Uskoin, että keksitte jonkun keinon heitä vastaan.

EEVA. Tietävätkö komesrootilla, että Onni lähtee näin varhain?

HILMA. Eivät sitä tiedä, mutta touhussa siellä ollaan.

EEVA. Hyvä! Minulla on keinoja. Jos ei yksi auta, niin toinen.

HILMA. Jumalan kiitos!

EEVA (Hilmalle). Kiitoksia, että tulitte sanomaan. Teitte oikein hyvän
työn. (Varjakalle.) Minne setä meni?

VARJAKKA. Rajalinskan luo.

EEVA. Mitä sinne?

VARJAKKA (nolona). Hommaamaan niitä meidän kihlajaisiamme.

EEVA (nauraen). Meidän kihlajaisia ja me täällä? (Hilmalle
leikillisesti.) Ne ovat niitä miesten hommia: jättävät perunat pois
vellistä! (Varjakalle.) Lähdetään toki mekin, että saamme olla mukana.
(Rientää Varjakan kanssa oikealle etualalle.)

HILMA (yksin, lukee arkun kannesta). Janne Poikonen. Siinähän on Jannen
arkku. Kai hän sitten pian tulee. (Silmää vasemmalle.) Tuolla jo
tuleekin. Minnekähän minä menisin piiloon? (Menee suojakatokseen.)

NEITSY JANNE (tulee vasemmalta, katsellen ympärilleen). Eihän täällä
ole ketään, vaikka näytti kuin täällä olisi liikuttu. (Katsoo oikealle
etualalla.) Tuollapa meneekin. Kapteeni Varjakka ja joku neito. Onkohan
meidän kapteenilla morsian? (Huokaa.) En saanut tavata Hilmaa. (Menee
istumaan arkkunsa kannelle ja laulaa.)

(HILMA yhtyy lauluun kahden ensimäisen säkeistön aikana.)

    Ja meitä oli kaksi, poika ja neitonen,
    Kun taipui rakkahaksi luontomme iloinen.

(Puhuu ihmetellen) Tässäpä omituisesti kaikuu. Noista makasiineista kai
se vastaa. (Laulaa)

    Jo piennä ollessani tuon tulin kokemaan,
    Ett' hälle rinnassani syän sykki nopeaan.

(Puhuu) Jopa kaikuu ihmeen kauniisti! (Laulaa)

    Ah voi, mun tyhmyyttäni; se sai sen aikahan:
    Vieroitin ystäväni kauniin ja rakkahan.

(Puhuu.) Nyt ei enää vastannutkaan? (Laulaa.)

    Nyt on mun mielestäni kaikk' ilo puuttunut,
    Kun kallein ystäväni on mulle suuttunut.

HILMA (on viimeisen säkeistön aikana lähestynyt Neitsy Jannen selän
taakse ja laulun loputtua panee kätensä hänen silmilleen, matkii
rumpua). Sutiputi, sutiputi sukkaan kenkään, aamulla varhain vaatetta
selkään, torille, torille rumpu se käski, merelle, merelle Janne kun
läksi. (Päästää kätensä, nauraa.) Minkä vuoksi sinä meidän talon
kohdalla rummutit niin hassusti: ensin hiljaa, sitten kovasti, sitten
taas hyvin hiljaa ja taas kovasti?

NEITSY JANNE (iloisen hämmästyksen vallassa). Sinä et olekaan minulle
vihassa?

HILMA. Olin minä hyvin pahoillani, kun sinä et minua kutsunut pariksesi
lähtiäisiisi. Mutta eihän minulla ollut mitään oikeutta olla sinulle
vihassa.

NEITSY JANNE. Silloin minun syntini on kahta kauheampi.

HILMA. Selitä toki, että ymmärrän suuttua ja sitten antaa anteeksi.
(Istuutuu arkulle.)

NEITSY JANNE. Hilma, minä sinua rakastan.

HILMA. Ja siitäkö minun pitäisi olla vihassa? Sinähän vaadit
tavattomia!

NEITSY JANNE. Mutta minähän sinua eilen siellä tanssiaisissa loukkasin
pahoin: muistolahjasi toin sinulle takaisin ja sillä tavoin.

HILMA. Minä siitä olin iloinen. Sillä siitä huomasin, että sinä minusta
pidät. Tässä on kukkarosi.

NEITSY JANNE (hämmästyneenä). Täällähän on paksu tukku rahoja?

HILMA. Ne olivat siellä.

NEITSY JANNE (antaa kukkaron takaisin). Ne eivät ole minun.

HILMA. Siellä oli myöskin tämä sormus, jonka Sihvonen oli minulta
ryöstänyt. Tämä on sinulle. Isävainajani tahdon mukaan se on muistoksi
koko perheen puolesta, jonka sinä silloin kovana aikana pelastit
nälkäkuolemasta.

NEITSY JANNE. En minä ole koskaan ajatellut sitä niin suureksi asiaksi,
mutta minusta on ollut hauska muistella sitä aikaa.

HILMA. Se oli autuuden aikaa. Monta kertaa tuskan vedet silmiini
kiertyivät, kun minua aneluretkillämme paleli ja kun sinä kadulla
lumella hieroit paleltuvia käsiäni tahi poskiani, mutta sydän oli
tulvillaan iloa. Se oli ihanaa aikaa. Oli paljon niin suuria ja
ihmeellisiä tapauksia kuin saduissa. Jos minulle sanottaisiin, että
minulla on ainoastaan yksi päivä enää elettävänä, mutta saan valita
elämästäni minkä päivän hyvänsä sellaisena kuin olen sen elänyt, niin
valitsisin jonkun tuollaisen pahimmista pakkaspäivistä, jolloin
kuljimme talosta taloon palaten kotiin onnellisina siitä ilosta, mikä
siellä meidät ympäröi.

NEITSY JANNE. Mutta eteenpäin elävän mieli. Meillä on ilon ja onnen
päiviä edessämmekin. Eikö niin?

HILMA. Jumala suokoon.

NEITSY JANNE. Jumala venettä viepi, miehen on mela kädessä. (Laulaa:)

    Riemulla me käymme maailmaan
    Elämän kohtaloita koettamaan,
    Tokko myrskytuulin, vaiko hymyhuulin
    Onni osaksemme rientänee.

HILMA. Kuule, Janne, jätä minulle se rintarahasi talteen. Siihen
kiintyy elämäni onnellisimmat muistot.

NEITSY JANNE. Se ei ole minulla mukana, mutta minä käyn sen hakemassa.
(Menee vasempaan juosten.)

ELVIIRA tulee oikealta etualalla.

HILMA (iloisena). Elviira! Hyvää huomenta.

ELVIIRA. Eikö täällä olekaan vielä muita?

HILMA. Ei nyt tällä kertaa. Mutta äsken täällä oli Eeva Ruskoranta ja
kapteeni Varjakka. He ovat kihloissa.

ELVIIRA. Joko he ovat kihloissa?

HILMA. Ovat. Minä puhelin heidän kanssaan. Ja minä olen niin iloinen ja
onnellinen heidän puolestaan.

ELVIIRA. Minkä vuoksi?

HILMA. Sen vuoksi, kun saavat toisensa ne, jotka toisiaan rakastavat.
He sopivat niin toisilleen. Minä olen Eeva Ruskorantaan hurjasti
mielistynyt. Jos minä olisin poika, niin varmaan rakastuisin häneen
niin, että tulisin hulluksi!

ELVIIRA. Hirveän suuri teeskentelijä. Oli olevinaan kuin ei olisi
ketään rakastanut ja kuitenkin mielisteli kaikkia poikia.

HILMA (nauraen). En muistanutkaan sitä Amaalian povausta! Sinä olet
pahalla tuulella, kun se ei toteutunut.

ELVIIRA. Tuommoinenko sinä oletkin?

HILMA. Mimmoinen?

ELVIIRA. Sinä olet iloinen ja onnellinen, että hypit ja tanssit, kun
muut joutuvat kihloihin, mutta minua sinä pilkkaat ja kiusoittelet.
(Itkien.) Ja minä olen sinua pitänyt luotettuna ystävänä.

HILMA. Rakas Elviira, minä hartaasti toivon ja uskonkin, että kyllä
sinäkin löydät sen nuorukaisen, jonka sydämen valtaat, mutta eihän sitä
pidä povauksen mukaan etsiä.

ELVIIRA. Sinä et soisi minulle ketään.

HILMA. Kenen tahansa muun paitsi yhtä, joka on minun.

ELVIIRA. Ei se ole vielä sanottu, että Sihvonen on sinun.

HILMA (nauraa). Jos sinä Sihvosta rakastat, niin minun puolestani
vapaasti.

ELVIIRA. Mutta jopa sinä olet teeskentelijä ja kavala ihminen!

HILMA. Mitä sinä puhut!

ELVIIRA. Sinä koetat minulta salata, että rakastat Sihvosta. Niinkuin
minä en olisi eilen illalla nähnyt, että sinulta pääsi itku, kun Neitsy
Janne ajoi Sihvosen pois tanssiaisista. Ja nyt minä ymmärrän, minkä
vuoksi tulit sinne niin myöhään ja minkä vuoksi et olisi halunnut jäädä
sinne: sen vuoksi, että pelkäsit minulta Sihvosta.

HILMA. Meillä ei tule riitaa Sihvosesta, kunhan vain hänestä sovit sen
Amaalian kanssa.

ELVIIRA. Sinä olet aivan samallainen kuin Eeva!

HILMA. Kiitoksia!

ELVIIRA. Aivan kuin Eeva, ihan justiin! (Menee suuttuneena laiturille.)

SIHVONEN (tulee oikealta etualalla, pää kenossa ja ruumis jäykkänä).
Hyvää huomenta, Hilma. Minä toivotan Hilmalle onnea ja lykkyä.

HILMA. Kiitoksia. Mutta mistä Sihvonen tietää minulle onnea toivottaa?

SIHVONEN. Minähän näin teidän Karihaaran kanssa ajelevan kääseillä
eilen illalla. Ja olenhan minä ollut vähän niinkuin puhemiehenäkin.
Minähän Hilmalle sanoin, että Karihaara tykkää Hilmasta ja että toista
se on Karihaara kuin se rumpari.--Minä tulin tapaamaan sitä rumparia.

HILMA. Mitä varten?

SIHVONEN. Eikö Hilma näe, miten minun pääni on?

HILMA. Sitähän minä olen tässä ihmetellyt!

SIHVONEN. Se rumpari pahus minua eilen illalla kouristi niskasta, että
sain siihen jäsenvian. Ja sitten hän ryösti minulta rahoja ja sen
Hilman sormuksen. Tulin sanomaan hänelle, että jos hyvässä sovussa
antaa sen takaisin, niin saa asia minun puolestani raueta, mutta jos
ei, niin minä hänet vangitsen.

HILMA. On jo vangittu. Joutuu elinkautiseksi.

SIHVONEN. Vai on hän sellaiset rötökset tehnyt?

HILMA. Tuossa ovat rahanne, ja kukkaron saatte pitää puhemiespalkkaa.
(Antaa kukkaron Sihvoselle.)

SIHVONEN. Mutta siltä rumparilta minä oikeudessa vaadin kipurahoja!

HILMA. Mitäpä te vähistä kivuista, kun olette nyt niin komean ja ylpeän
näköinen, että luulisi teitä vähintään kuvernöörin kuskiksi. (Menee
vasempaan.)

Oikealta etualalla saapuu pari vanhanpuoleista merimiestä, kummallakin
saattajana vaimo, ja lapset työntävät käsikärryjä, joissa on kaksi
merimiesarkkua, sadetakkeja ja täytetty säkki. Menevät laiturille,
jossa tavarat kannetaan alas laiturilta, jäävät perälle puhelemaan.
Sitten saapuu tuon tuostakin Onnen miehiä, nuoria ja vanhoja
tavaroineen ja saattajineen vasemmalta perällä, niiden mukana LETTO
Annan kanssa ja KARIHAARA äitinsä kanssa. Kaikki jäävät perälle
muodostaen eri ryhmiä.

SIHVONEN (yksin). Olisi ollut rikas ja nätti tyttö, mutta Karihaara
ehti siepata. No, eipä nyt ole Elviiralla toivoa Karihaarasta.

ELVIIRA (tulee perältä ja kuin kiertäen ja kaukaa katselee Sihvosta
oudoksuen). Onko se Sihvonen?

SIHVONEN. Eikö Elviira ollut minua tuntea?

ELVIIRA. Minkä vuoksi Sihvonen on minulle noin ylpistynyt?

SIHVONEN. En minä ole Elviiralle ylpistynyt, en toki. Sanotaan päivää
oikein kädestä pidellen. Ja istutaan tuohon arkulle. (Istuutuu ja vetää
Elviiran vierelleen.)

ELVIIRA. Hilmalleko Sihvonen on suuttunut?

SIHVONEN. En minä suuttunut ole, mutta muuten ylpistynyt. Elviira
vilkkaalla luonnollaan on voittanut minun sydämeni puoleensa. Saanko
minäkin omistaa Elviiran hellän ja lempeän sydämen ja suloisen olennon,
jota minä rakastan suurella rakkaudella. (Syleilee.)

Kukko kiekuu.

SIHVONEN (säikähtäen kyyristyy kuin odottaisi jonkun tulevan
niskaansa). Elviira katsoo, kuka siellä kiljaisi minun niskassani.

ELVIIRA. Ei tässä lähellä ole ketään.

SIHVONEN (kuin itsekseen). Minä säikähdin, että se on Amaalia!

AMAALIA, krinuliinissa ja muuten tavattoman koreasti puettu, tulee
vasemmalta etualalla.

ELVIIRA (nousten, iloisena). Amaalia!

SIHVONEN (tyrmistyy, itsekseen). Perhana!

ELVIIRA (Amaalialle). Nyt se on tapahtunut! Sihvonen ja minä olemme
kihloissa.

AMAALIA. Ette ikinä! Minulla on kaksi todistajaa sen päälle, että
Sihvonen on mun.

ELVIIRA. Voi kauheaa!

AMAALIA. Oma syysi, kun olet niin valmis jokaisen pojan edessä
pyörimään hameenhelmat hampaissa! (Istuu Sihvosen viereen.) Amaalia on
se flikka, joka ei anna perään!

SIHVONEN. Minulla on niskassa tuska ja pää sekaisin,--minä luulen, että
minusta tulee uskovainen.

AMAALIA. Ei se haittaa mitään! (Syleilee.)

SIHVONEN. Ai ai ai! Varo minun niskojani.

NEITSY JANNE ja HILMA tulevat vasemmalta.

NEITSY JANNE (syöksähtäen Sihvosen eteen). Ähäts! (Paukahuttaa
kämmeniään.) Huts!

SIHVONEN säikähtyneenä juoksee kuin hurjistunut laiturille, jossa
horjahtaa laiturilta alas.

AMAALIA. Mitä sinä kouhoilet ja säikyttelet ihmisiä?

NEITSY JANNE. Arkkuni kannelta ajan pois varikset ja harakat.

HILMA. Hyvänen aika, Sihvonen putosi mereen!

NEITSY JANNE. Taisi muistaa katkismuksestaan, että se vanha Aatami on
upotettava.

AMAALIA. Herjesta, mikä sille Jeremiakselle on tullut? (Menee perälle.)

HILMA. Elviira, tässä se on se nuorukainen, joka on minun.

NEITSY JANNE. Minä olen sinun ja sinä olet minun ja meidän on maa ja
taivas!--Ja yhdeksi merkiksi panen minä sinulle tämän rahan rintaasi:
ihmissydämen pelastamisesta.

ELVIIRA (itsekseen, itkien). Kaikki muut ovat onnellisia...

NEITSY JANNE. Ka, itkeekö tuo Elviira? (Menee Elviiran luo.) Mitä sinä
neitonen itket?

ELVIIRA. Tytöt--ovat--kaikki----

NEITSY JANNE. Tytöt ovat kaikki? Sittenhän sinulla vasta olisi syytä
itkeä, jos pojat olisivat kaikki.

HILMA. On sinulla, Elviira, parempia kuin Sihvonen, joka on niellyt
ketun ja hännän pää jäänyt suusta roikkumaan.

NEITSY JANNE. Istuhan kotonasi kangaspuissa ja kutoa helskyttele
ahkerasti, niin näet, että poikia alkaa kulkea akkunasi ohi, sellaisia
oikeita poikia.

HILMA. Janne, viedään nyt arkku paattiin. (Kantavat yhdessä arkun
laiturille.)

ELVIIRA (yksin). En ikinä usko povauksiin. (Menee oikealle.)

SIHVONEN puikahtaa esiin puistosta vasemmalta ja lähtee kuin varkain
oikealle etualalla.

ENSIMÄINEN MERIMIES (tulee oikealta etualalla). Ahaa, Sihvonen! Sinä
siedät saada pienen tärskäyksen, kun eilen illalla panit sellaisen
valheen liikkeelle, että Onnen herra tulee meille kapteeniksi. Olimme
tehdä pahat rötökset. (Uhkaavasti.) Pieni pommi leukaasi, että tiedät
mikä näillä mailla on tapana miesten kesken!

SIHVONEN (peräytyen vasemmalle). Sano sitten minun valhetelleen, kun
ensin näet, kuka teille tulee kapteeniksi.

TOINEN MERIMIES (on tullut perältä). Letto epäilee, että on vain joku
viekkaus siinä, kun Onnen lähtö muutettiin näin varhaiseksi.

SIHVONEN. Varjakka on viisas mies. Hän muutti Onnen lähdön varhaiseksi,
ettei kukaan epäilisi mitään, vaan kaikki tulisivat tänne rantaan.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Sillä hän ei olisi paljon voittanut, sillä kukaan
ei astuisi paattiin, jos Onnen herra tulisi.

SIHVONEN. Varjakka vie teidät puuriinkin. Mutta siellä hän sanoo: Minun
pitää vielä käydä kaupungissa. Ja kaupungissa hän sanoo Onnen herralle:
Mene nyt, lankomies, laivaasi. Hihhihhih.

TOINEN MERIMIES. Meidät paha perii!

SIHVONEN. Jos olisitte uskoneet minua ja maksaneet vähän miehestä, niin
minä olisin kruuvannut Onnen herran niskoja, niin ettei hän olisi
nähnyt taivasta eikä tähtiä, vaan kulkenut kuin kaarikaula hevonen
leuka rinnassa kiinni. Mutta nyt se on myöhäistä. Menkää vain laivaan
elkääkä tehkö rötöstä. Siitähän minä kielsin teitä eilenillallakin.
Enkös kieltänyt?

ENSIMÄINEN MERIMIES. Missä on Karihaara? (Menee perälle.)

TOINEN MERIMIES. Karihaara ei sanonut nyt tietävänsä mistään mitään.
(Seuraa ensimäistä merimiestä.)

SIHVONEN (yksin). Aina sitä miehistä irti pääsee, hihhihhihhih.
(Yrittää oikealle.)

AMAALIA (tulee puistosta vasemmalla.) Jeremias! Katsotaan poikain
komeata menoa. Kapteeni lähtee morsiamineen.

SIHVONEN. Morsiamineen?

AMAALIA. Niin. Tapasin Hei Lotan Nestorin. Hän vei tavaroita laivaan.
Sanoi morsiamen tulevan tämän kautta kapteenin kanssa.

SIHVONEN. Jää sinä tänne katsomaan. Minun pitää mennä kortteeritaloon.
Minulla on housut märät.

AMAALIA. Mennään minun luo. Minulla on siellä lunastamatonta
panttitavaraa, takkeja ja housuja jos kuin paljon. Pukeudut oikein
komeaksi ja mennään sitten päivällä pappilaan panemaan kuulutuksiin.
(Kynkästä vie Sihvosta vasemmalle.)

SIHVONEN karkaa juosten oikealle.

AMAALIA. Et sinä, Jeremias, minulta pakoon pääse! (Juoksee Sihvosen
jälkeen.)

KARIHAARA (tullen perältä Hilman kanssa puhellen). Vai niin päättyi
Onnen herran kosintaretki?

HILMA. Komesrootin rouva oli vihassa, että kihisi ja kähisi ja huusi
Suomen, Ruotsin ja Saksan paholaiset Varjakan niskaan. Mutta sitten hän
keksi keinon: Onnea ei lasketa palaamaan kotimaahan ainakaan viiteen
tahi kuuteen vuoteen.

KARIHAARA. Se onkin paholaisen neuvoma keino! Ja se on hänen helppo
toteuttaa. Voi onnettomia, meitä kaikkia Onnen miehiä!

HILMA. Mutta neitsy Eeva sanoi keksineensä keinon ja lähti täältä
iloisena ja aivan varmana. Menivät neuvottelemaan kapteeni Junkan
kanssa.

KARIHAARA. Minä nyt arvaan: kapteeni Junkka Varjakan sijaan. Ukki
lähtee mielelläänkin neitsy Eevan takia.

HILMA. Se ei käy. Kapteeni Junkka oli eilen illalla myöhään
komesrootilla ja ymmärtääkseni sitä varten. Mutta siellä riideltiin
niin kauheasti.

KARIHAARA. Sitten se Onni jääkin Lentäväksi Hollantilaiseksi, joka ei
koskaan pääse maihin.

HILMA. En usko.

KARIHAARA. Mutta ei puhuta tästä kenellekään. Se voisi olla pahaksi.
Sillä kaikki tuntuvat olevan hyvin levottomia ja epäluuloisia. En
ymmärrä miten heidät saa hillityksi, jos alkavat hurjistua. Lettokin
kuohuu kuin käypä taikina, ja hän on sellainen härkäpää. Minä aivan
odotan, milloin ne puhkeavat huutamaan ja meluamaan.

HILMA. Minä menen katsomaan, eikö jo kapteenia näy. (Rientää oikealle
etualalla.)

LETTO (tulee Karihaaran luo). Missähän se meidän kapteenimme viipyy?

KARIHAARA. Eipä täällä näy vielä perämiestäkään.

LETTO. Perämies on mennyt hevosella tavaroineen. Varjakka aikoi olla
täällä aamurummulta, että päästään lähtemään heti, kun kaikki miehet
ovat koolla. Ja täällä jo kaikki ovatkin, mutta kapteenia ei kuulu ei
näy. Mikä on tarkoitus?

KARIHAARA. Tarkoitus on hyvä: että Annasi kanssa saat sitä pitempään
puhella. Elä siis turhiin hukkaa kallista aikaa.

LETTO. Saat nähdä, Jooseppi, että meitä nyt huiputetaan oikein kelpo
tavalla. Varjakalla on tarjolla niin suuri rikkaus ja mahtavuus, että--

KARIHAARA. Että se on pannut sinun pääsi pyörälle!

NEITSY JANNE (tulee perältä Leton ja Karihaaran luo). Nuo miehet ovat
aivan päättömiä: uskottelevat, että Onnen herra tulee meille
kapteeniksi.

KARIHAARA. Oikein sanottu, Janne, päättömiä ovat. (Menee perälle.)

NEITSY JANNE. Ei kapteeni Ramberg uskalla jättää neitsy Eevaa.

LETTO. Ovatko he kihloissa?

NEITSY JANNE. En valalleni ota, mutta sen tiedän, että meiningit ovat
kovat. Kapteeni Ramberg tuli eilen illalla hakemaan neitsy Eevaa
tanssiaisista oikein vaunuilla, ja huvimajalla oli vastaan ottamassa
itse komesrootin rouva ja Eliise mamselli.

LETTO. No silloin on selvä asia, että Varjakka ja Eliise mamsellikin
ovat kihloissa. (Annalle, joka tulee Leton luo.) Minäpähän olin
oikeassa ja sinä, Anna, väärässä. Ei puhettakaan, että Varjakka ja Eeva
olisivat kihloissa!

ENSIMÄINEN MERIMIES (vasemmalla, huutaa äänekkäästi). Pojat, hei! Onnen
herra tulee tänne.

Kaikkien huomio kääntyy vasemmalle, jonne ahtautuvat katsomaan, ja
syntyy kasvava melu.

HILMA (rientää oikealta etualalle Neitsy Jannen luo, joka on jäänyt
oikealle). Kapteeni Varjakka ja neitsy Eeva tulevat. Pelastettuja!
(Syleilee riemuissaan Neitsy Jannea.)

ONNEN HERRA tulee vasemmalta etualalla. Joukko uhkaavasti saartaa hänet
heti, ja Onnen herra kuin paeten vetäytyy lyhtypylvään luo ja nousee
tikapuille.

Melun ohessa joukko laulaa:

    Nuorena jummannina olin minä kerran
    Onnen herran skuunarissa kuukauden verran.
    Portoriikoon asti läksi,
    Jäikin paljon tännemmäksi.

VARJAKKA ja EEVA tulevat kiireisesti oikealta etualalla.

VARJAKKA (huutaa). Hei, Onnen miehet! Pojat, hei!

Osa joukosta tulee Varjakan ympärille meluten.

ÄÄNIÄ: Petkutusta!--Onnen herraa ei huolita kapteeniksi.

VARJAKKA. Minä tulen kapteeniksi.

TOINEN MERIMIES. Valekapteeniksi puuriin asti!

ENSIMÄINEN MERIMIES. Mutta teidät paha perii!

VARJAKKA (juoksee makasiinin portaille, josta koettaa ruveta puhumaan).
Tänne tulkaa ja kuulkaa kaksi sanaa!

Kukaan ei välitä Varjakasta. Melun kiihtyessä joukko virittää lauluun
jatkoksi:

    Hampurissa kapteeni suuret pidot laittoi,
    Toiselta timperiltä käsivarren taittoi,
    Puosua hän löi ja sätti,
    Miehet yöllä laivan jätti.

EEVA (rientää lyhtypylvään luo ja tunkeutuen väkijoukon läpi nousee
tikapuille Onnen herran alapuolelle, huiskuttaen pikkuliinaa). Hei,
Onnen miehet! Hei!

Melu vaimenee.

EEVA. Tänne, Onnen miehet, tänne! Kaikki Onnen miehet tänne!

ENSIMÄINEN MERIMIES. Täällä ollaan!

EEVA. Ovatko kaikki?--Missä Kuusisto?

ÄÄNI. Minä!

EEVA. Entäs Väntti?

ÄÄNI. Minä.

EEVA. Minä en näe siellä missään Lettoa.

LETTO (lyhtypylvään juurella). Tässä minä olen.

EEVA. Siinähän sinä olet, lähempänä kuin luulinkaan--No, kuulkaa! Ne
Onnen miehet, jotka tahtovat kapteeni Varjakan päällikökseen: olkaa
ääneti! Ne Onnen miehet, jotka tahtovat kapteenikseen jonkun muun:
nostakaa kätenne ja huutakaa!--Ei kuulu mitään eikä näy merkkiäkään.
Kaikki siis tahtovat kapteeni Varjakan. Te hänet saatte.

LETTO. Hurraa!

ENSIMÄINEN MERIMIES. Onko teillä, neitsy, valta määrätä?

LETTO. On sillä neitsyellä valta määrätä, minä nyt tiedän sen teille
sanoa.

ONNEN HERRA. Neitsy Eeva Ruskorannalla on valta määrätä.

TOINEN MERIMIES. Mitäs varten kapteeni Ramberg sitten on tänne tullut?

EEVA. Kapteeni Rambergille on tänne tuotu Rantalasta kukko.

ONNEN HERRA. Sitä varten minä tulin.--Joko se on tuotu?

EEVA. On tuotu.

Kukko kiekuu. Naurua ja lyhyt hurraahuudon remahdus.

ONNEN HERRA. Onko porsaskin tuotu?

EEVA. Porsasta ei ole kuulunut.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Mitä niillä kukolla ja porsaalla?

ONNEN HERRA. Minä menen naimisiin.

TOINEN MERIMIES. Onnea ja menestystä!

LETTO (nousten tikapuille). Kapteeni Rambergin kauniille morsiamelle
hurratkaa?

Joukko hurraa innokkaasti ja hajaantuu. Onnen miehet menevät hurraamaan
Varjakalle, joka on jäänyt seisomaan makasiinin portaille, ja joitakin
heistä jää puhelemaan Varjakan kanssa.

ONNEN HERRA hyvätuulisen näköisenä seuroittelee Eevaa, joka iloisesti
puhelee Onnen herran kanssa, mutta näyttää rauhattomalta ja levottomana
liikkuu paikasta toiseen.

KARIHAARA on äitinsä ja HILMAN kanssa oikealla.

KARIHAARAN LESKI. Vai ovat he kihloissa, tämä neitsy Eeva ja kapteeni
Ramberg.

KARIHAARA. Ei, äiti kulta. Ei ole sinnepäin piiputkaan. Siinä tuli
Letolle suuri erehdys. Ja tuli paha hämminki, kun joutuivat kaikki
väärään uskoon. Neitsy Eeva näyttääkin levottomalta.

HILMA. Niin, tosiaan, hänellä näyttää olevan hätä. Menkää, Karihaara,
puhelemaan hänen kanssaan ja tiedustamaan.

KARIHAARA. Se voisi olla vahingoksi. Kyllä neitsy Eeva itse suoriutuu.
Odotetaan.

EEVA (Onnen herran kanssa puhellen, ottaa taskustaan kirjepaperin).
Mutta suokaa anteeksi, minulle eilen illalla oli tullut kirje, jota en
ole vielä lukenut. Se voi olla hyvin tärkeä. Menkää siksi aikaa
puhelemaan Leton ja hänen morsiamensa kanssa.

ONNEN HERRA. Vai on Letto kihloissa. Minä menen häntä onnittelemaan ja
kiittämään puolestani. (Menee peremmälle Leton ja Annan luo ja heidän
kanssaan puhellessaan luo tuon tuostakin silmäyksen Eevaan.)

EEVA (siirtyen jonkun verran oikealle lukee muka kirjettä
tarkoituksella salata Onnen herralta puhelunsa Hilman kanssa.) Neitsy
Hilma!

HILMA yrittää Eevan luo.

EEVA. Elkää herran nimessä tulko lähelle! (Kääntyy selin Hilmaan.)

HILMA (pysähtyen). Minkä vuoksi? En minä puolestani pelkää
komesrootilaisia, vaikka tietäisivätkin, että olen juorunnut.

EEVA. Rakas Hilma. Tottele minua. Tee kaikki mitä käsken.

HILMA. Minä teen mitä hyvänsä!

EEVA. Istu siihen maahan.

HILMA. Tässä minä nyt istun.

EEVA. Ja ole olevinasi niinkuin et puhelisikaan minun kanssani. Sano
aina, kuulitko.

HILMA. Kuulin ja ymmärsin.

NEITSY JANNE (tulee ja kiepsahtaa istumaan Hilman viereen). Vielä
hetkinen isänmaan kamaralla armaan vieressä.

EEVA. Jannelta suu kiinni!

HILMA. Kuulin.--Suusi kiinni, Janne. (Tekee eleitä Neitsy Jannelle.)

EEVA. Nyt luullaan, että minä olen Onnen herran morsian.

HILMA. Kuulin. Siinä väärässä uskossa ovat kaikki.

NEITSY JANNE. Eikö hän olekaan?

HILMA. Ei ikinä! Oletko sinä höperö?

EEVA. Minun pitää päästä Onneen ja merille.

HILMA. Kuulin. Mainio keksintö. Sitä minä ajattelinkin. Hyvä keino.

EEVA. Ainoa.

NEITSY JANNE (Hilmalle). Minä nyt ymmärrän. Jees. Meidän kapteeni ja
neitsy Eeva!

EEVA. Mutta herra on täältä toimitettava pois, muuten syntyy pahempi
villitys kuin äsken. Sitä ei sitten hillitse kukaan ja on mahdoton
selittää heille heidän erehdystään. Kaikki menee myttyyn.

HILMA. Kuulin.--Se olisi kauheaa!

EEVA. Keksi, rakas Hilma, keino, että herra lähtee. Kuulitko?

HILMA. Kuulin. Mutta, rakas--, minä olen tuhma kuin sammakko!

NEITSY JANNE. Minä myös. Saakeli sentään!

EEVA. Minun on mahdotonta nyt. En pääse liikahtamaan, en kenenkään
kanssa puhelemaankaan, sillä herra seuraa minua kuin varjo.

HILMA. Kuulin ja näen. Minä menen selittämään asian kapteenillenne.

EEVA. Ei ei ei! Häntä ei nyt uskota. Olisi vain huonot seuraukset,
kuulitko?

HILMA. Kuulin.--Voi taivas, mikä nyt neuvoksi?

EEVA. En ymmärrä. Minä en arvannut, että herra osaa olla täällä ja että
syntyi tuo meteli. Minä odotan pelvolla ja vavistuksella, mitä tuleman
pitää.

ONNEN HERRA (tulee Eevan luo). Eeva, missä se on se kukko?

EEVA. Tuossa pärekopassa lyhtypylvään juurella. Ei suinkaan se vain ole
kuollut, kun ei enää laula.

ONNEN HERRA. Se olisi vahinko. Se on hyvin korea kukko. (Menee
lyhtypylvään luo.)

PAAVO (on tullut oikealta makasiinien välitse ja saapuu Onnen herran
luo). Nyt minä toin sen Alakaakosta lähetetyn porsaanne. Se on
laatikossa tuolla rannalla. Saanko minä nyt maksun vaivoistani?

ONNEN HERRA suorittaa maksun.

EEVA (Hilmalle kuin edellä). Jannelle, että porsas karkuun ja kauas!

NEITSY JANNE. Kuulin. Minä olen ottavinani kiinni. Luottakaa minuun!
(Juoksee makasiinien välitse oikealle).

EEVA. Minä olen siitä iloinen!

ONNEN HERRA (Paavolle). Poika, tuo se laatikko tänne.

PAAVO. En minä sitä yksin jaksa kantaa. Vaivalla sain sen veneestä
hilatuksi rannalle.

ONNEN HERRA. Käske joku apulaiseksesi.

PAAVO. Eipä täällä ole minun käskyläisiäni. Mutta kapteeni itse käskee.
Täällähän on teidän miehiänne kuin Viron susia.

Porsas vinkuu.

EEVA (Onnen herralle). Nyt on porsas karussa!

ONNEN HERRA. Jeeveli sinua, poika!

PAAVO. Ei ole minun syyni. Minua vain käskettiin soutaa porsas tänne
rantaan ja minä olen sen soutanut kunnialla, ja sillä minä olen kuitti.
(Menee perälle.)

EEVA. Jos sen koira tappaa!

ONNEN HERRA hätäytyneenä juoksee makasiinien välitse oikealle.

EEVA. Hilma!

HILMA. Eeva! (Syleilevät toisiaan.)

EEVA. Minua peloitti kauheasti, että hän kieltää Onnen lähtemästä ennen
kuin Eliise mamselli ehtii mukaan. Ja sen hän olisi tehnyt, jos olisi
saanut vähänkään vihiä minun lähdöstäni.

HILMA. Niin tietystikin.

VARJAKKA (tulee Eevan ja Hilman luo). Kiitoksia, neitsy Hilma! Te
olette pelastusenkelimme.

HILMA. Oli omakin asiani kysymyksessä. (Osoittaa rahaa rinnassaan.)

VARJAKKA. Toivotan sydämestäni onnea.

KARIHAARA äitinsä kanssa tulee toivottamaan onnea Eevalle ja
Varjakalle.

KARIHAARAN LESKI. Jumalan siunausta teille, kaunis pari.--Niin ne muut
nuoret liittyvät ja onnensa löytävät. Minä tälle Joosepille hänen kotia
tultuaan heti ensimäisiksi sanoikseni lausuin: Etsi nyt, poikani,
itsellesi mieluisesi, niin käyt useammin kotona ja opit viihtymään
maajalassakin. Mutta eihän tämä.

KARIHAARA. Minä olin kuuliainen poika: etsin ja ehdin löytää jo
kaksikin, mutta tuossa he ovat. Kummallakin on omansa.

EEVA ja HILMA (tarttuen Karihaaran käsiin). Kiitoksia avustanne.

VARJAKKA. Minunkin on sydämellinen tarve puristaa kättäsi omasta
puolestani: kiitos, kunnon toveri, ystävä ja oivallinen puhemieheni.

KARIHAARAN LESKI. Hyvä kapteeni, ruvetkaa te nyt neuvomaan Jooseppia,
että hänkin itselleen hankkisi toverin. (Karihaaralle.) Olisi minunkin
yksinäiset talveni lyhemmät, kesäni paljon kirkkaammat sinun kumppanisi
kanssa täällä.

KARIHAARA. En minä nyt tähän hätään voi mitenkään teille, äiti kulta,
hankkia sitä kumppania. Mutta palattuani. Ja me palaamme nyt pian.

KARIHAARAN LESKI. Jumalan armolla.

KARIHAARA. Ja kapteenimme tarmolla ja hänen morsiamensa onnella, jonka
saamme näkyväisessä hahmossa mukaamme. Eikö niin, neitsy Eeva?

EEVA. Kunhan vain päästäisiin laivaan.

VARJAKKA. Minkä vuoksi emme sinne nyt pääsisi?

EEVA. Te kyllä, mutta minä voin joutua jäämään rannalle kuin kalamiehen
koira.

KARIHAARA. Niin, jos Eliise mamselli ehtii mukaan. Nyt, kapteeni,
kiireellä puuriin ja ankkuri ylös!

NEITSY JANNE (juoksee etualalla Eevan luo). Porsas juoksee pitkin
katuja jälessä koiralauma ja kapteeni Ramberg.

EEVA. Kiitoksia, Janne.

NEITSY JANNE. Kiitetty olkoon porsas!

RAJALINSKA JUNKAN taluttamana ja PASANTERI ja PASANTERSKA tulevat
oikealta etualalla.

VARJAKKA. Onnen miehet! Jättäkää hyvästi!

Joukko laulaa kuorossa ja laulun aikana tapahtuu hyvästely.

Kuoro:

    Meit' kapteeni puuriin nyt vaatii lähtemään
    Ja, ystävämme rakkaat, taas teidät jättämään.
    Tuoll' lahden suussa laiva jo meitä oottelee,
    Se meidät kotimaasta taa merten saattelee.

    Meill' laiva kotimaana ja tuuli tuttava,
    On armaanamme aalto tai ehkä hautana.
    Jo monen monta poikaa on aalto peitellyt
    Ja monen neidon silmiin veet vetreet heitellyt.

    Jos kuulet kuolleheksi, tee risti rantahan,
    Vie punaruusun kukka sen viereen santahan.
    Kun joskus kesäilloin sen luo käyt istumaan,
    Se rakkautemme hellän saa mielees muistumaan.

    Ei surra mun nyt auta, vaan täytyy lähteä,
    Ja kaihon tunteet, huolet, rintaani kätkeä.
    Hyvästi armas kulta, hyvästi tuttavat,
    Hyvästi kotiseutu, sun rantas rakkahat!

VARJAKKA (laulun loputtua). Valmiit paattiin! Onnen miehet asettuvat
perälle kahteen riviin laiturille johtavaksi kujaksi.

VARJAKKA ja EEVA lähtevät käsikädessä astumaan laiturille päin. Jonkun
matkaa jälempänä RAJALINSKA JUNKAN taluttamana.

Väkijoukossa syntyy liikehtimistä.

ÄÄNIÄ: Minne Onnen herran morsianta viedään?--Viedäänkö hän laivaan?--
Ensin morsian ja sitten itse Onnen herra!--Petkutusta!--Elkää lähtekö,
Onnen miehet!

Onnen miehet poistuvat riveistään, KARIHAARA ja NEITSY JANNE jäävät
paikalleen.

JUNKKA (syöksyen Onnen miesten luo). Mitä te miehet hulluttelette?

ENSIMÄINEN MERIMIES. Me emme lähde puuriin!

TOINEN MERIMIES. Herrat eivät meitä saa nyt petkutetuksi!

LETTO. Aiotko sinä, Eeva, lähteä mukaan?

EEVA. Aion!

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO (seisten lähellä lapsiensa ympäröimänä). Kukas
silloin Onnen herran porsaat hoitaa ja kanat ruokkii?

Väkijoukko nauraa.

LETTO. Sinä et saa tulla!

ONNEN MIEHET. Ei, ei! Ette tule!

EEVA (Varjakan avulla nousee pollarin päähän). Minä en ole Onnen herran
morsian!

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO. Vaikeapa on toisin luulla saati uskoa!

EEVA. Toisin ämmät maalla luulee, toisin merellä tuulee!

LETTO. Olihan sinua Onnen herra käynyt eilen illalla Ilolan krouvissa
tanssiaisten aikana kosimassa. Eikö, ole totta?

EEVA. Kävi hän ja kosi. Mutta eihän, Letto, sinun Annasikaan voi olla
kaikkien niiden morsian, jotka häntä ovat kosineet. Vai aiotko pakottaa
hänet rupeamaan morsiameksi heillekin?

LETTO. Sinuahan oltiin oikein vaunuilla hakemassa tanssiaisista!

EEVA. Minäpä en vaunuihin mennyt, vaan karkasin krouvilta toista tietä
omalle maalleni.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Miten teillä, neitsy Eeva, sitten oli äsken valta
määrätä?

EEVA. Jos minulla olisi ollut valta määrätä, niin minä olisin jättänyt
maihin kapteeni Varjakan ja teille määrännyt kapteeni Junkan. Kapteeni
Varjakka on minun sulhaseni. Ja minun on pakko lähteä mukaanne.

LETTO. Mikä pakko?

EEVA. Jos minä jään tänne, niin tulee siitä pitkä ero. Mutta ei yksin
minulle. Te Onnen miehet ette silloin näe kotiseutuanne, ette saa
kohdata omaisianne, ystäviänne pitkiin vuosiin, jollen minä mene
naimisiin Onnen herran kanssa.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Minnekä Onnen herra on täältä kadonnut, koska ei
kuulu?

EEVA. Hän tulee tänne pian, kun odotatte. Mutta silloin hän antaa
sellaisen määräyksen, etten minä enää pääsekään mukaanne, vaikka
tahtoisittekin. Hänen sisarensa valmistautuu lähtemään Onnella
Tukholmaan.

ONNEN HERRA tulee oikealta katsellen ympärilleen kuin etsien Eevaa.

EEVA. Tuolla on kaipaamanne susi! (Hyppää pollarilta.) Pitkän eromme
hetki lyö! Hyvästi, Yrjö! (Syöksyy Varjakan kaulaan.)

ANNA. Vei sinua, Oskari, kun et minua uskonut! Voi teitä, Onnen miehet!
(Rupeaa itkemään.)

ONNEN HERRA (äänekkäästi). Onko neitsy Eeva vielä täällä?

EEVA. Jumalan haltuun, Yrjö! (Menee itkien Rajalinskan luo.)

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO (Eevalle). Antakaa anteeksi, neitsy,
erehdyksemme. Menkää, menkää kiireesti.

Onnen miehet juoksevat riveihinsä.

ONNEN HERRA (tullen Eevan luo). Eeva, porsas on kiinni! Se on nyt
pussissa.

KARIHAARA. Hurraa kapteeni Varjakalle ja hänen morsiamelleen!

Onnen miehet hurraavat tulisen innokkaasti.

VARJAKKA sieppaa Eevan käsivarrelleen ja kantaa hänet Onnen miesten
rivien välitse laiturille ja alas Onnen miesten seuratessa parittain.

ONNEN HERRA (kuin hätähuutoa). Sinnekö Eeva vietiin?

JUNKKA. Sinne vietiin. Tulevana sunnuntaina kolmasti kuulutetaan ja
sitten Tukholmassa vihitään.

ONNEN HERRA. Se ei saa tapahtua! Onni ei saa vielä lähteä!

JUNKKA. Onko komesrootilta sellainen määräys?

ONNEN HERRA. Mutta mamma, kun saa tietää, kieltää laivan lähtemästä.

JUNKKA. Mammasta ei välitetä. Onni lähtee.

ONNEN HERRA. Mutta Eliisen pitää päästä mukaan. Onnen pitää odottaa.

JUNKKA. Sinun orderisi ei kelpaa, sen pitää olla komesrootilta.

ONNEN HERRA. Farbruur on hävytön! (Ottaa hatun Junkan päästä ja lyö
maahan.)

Kukko kiekuu. ONNEN HERRA potkii kukkokopan oikealle makasiinin
portaitten luo, juoksee sitten oikeaan makasiinien välitse.

PASANTERSKA. Kuka se oli tuo meripoika, joka tuota koria potki? Olipa
se ottanut hyvät aamutropit?

PASANTERI. Muori kulta, se oli muuan meripoika, joka olisi nainut
meidän tyttäremme, jos meillä olisi ollut tuollainen kuin tuo Eeva.

PASANTERSKA. Tuommoiselle me emme olisi antaneet tytärtämme, emmehän,
ukko!

PASANTERI. Eipä tiedä. Hän on kapteenimies.

PASANTERSKA. Mikä kapteeni se tuommoinen on?

PASANTERI. Kapteeni Ramberg.

PASANTERSKA. Herra siunaa! Mikä sille kapteeni Rambergille nyt tuli?

PASANTERI. Ikävä Eevaa. Mutta mennäänpä mekin nyt tuonne lähemmäksi,
että edes jotakin näet. (Lähtevät laiturille päin.)

Porsas vinkuu kovasti.

PASANTERSKA. Hyi, missä nyt sikaa tapetaan!

PASANTERI. Porsaspa tuo vain kuulostaa olevan.

PASANTERSKA. Mutta se raukka huutaa henkensä lähtöä. (Menevät
laiturille.)

EEVA (Eevan ääni kuuluu kuin kaukaa laiturin takaa). Hyvästi, täti!

RAJALINSKA. Hyvästi, minun päivänpaisteeni, minun kesäni, leivoseni.
Jumalan haltuun.

EEVA. Hyvästi, setä!

JUNKKA. Hyvästi, lapseni, minun reipas tyttöni!

EEVA. Kuulkaa, setä, mikä vahinko! Meiltä tässä kiireessä jäi se
toistemme tukistaminen. Mutta suoritetaan se ensi töiksemme, kun
palaan.

JUNKKA. Ja kuulehan, Eeva. Tuo minulle uusi hattu tuliaisia. Tämä nyt
on aivan pilalla!

ONNEN HERRA tulee oikealta makasiinien välitse synkkänä ja allapäin,
sitten alkaa kuunnella Eevan ääntä.

EEVA. Mitäs Pasanterille tuliaisia?

PASANTERI. Puhemiespalkaksi yksi rulla Tanskan kuninkaan
pikanellitupakkaa.

EEVA. Hyvästi, Pasanterska.

PASANTERSKA. Hyvästi, hyvästi. Hellallettu!

EEVA. Anna terveisiä Oskarilta!--Ja Jannelta terveisiä muutamalle
tytölle, ja meiltä kaikilta sydämelliset kiitokset, minulta enin,
niinkuin ymmärrät.

HILMA. Kuulin!--Eeva, hyvästi. Onnea matkalle. Ja terveisiä sinulle
kaikilta täällä rannalla.

ERÄS MERIMIEHEN VAIMO. Jumala teitä varjelkoon ja suojelkoon, hyvä ja
kaunis kapteenska. Kiitoksia omasta ja lasteni puolesta.

ONNEN HERRA on kavunnut tikapuille.

EEVA. Hyvästi, kapteeni Ramberg!

ONNEN HERRA nostaa hattuaan, sitten kääntyy tikapuilla pyyhkien
kyyneleitä.

Kukko kiekuu.

ONNEN HERRA. Minä niin kovasti rakastin, etten enää voi koskaan ketään
rakastaa. (Laskeutuu tikapuilta, nostaa kukkokopan makasiinin
portaille, istuu sen viereen lynkäpäisilleen polviensa varaan.)

Laiturin takaa Onnen miesten laulu:

    Meripoiat me paatistamme hurraamme
    Noille maalle jääville, kyynelsilmä neidoille,
    Meripoiat me paatistamme hurraamme
    Suomen neidon kunniaks'!

Laiturin takana jonkun matkan päässä nousevat airot kauniisti ja
säännöllisesti pystyyn ja kuuluu kolminkertainen hurraahuuto. Airot
alas.

Rannalla kuoro:

    Hurraa, te Suomen meripoiat,
    Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina,
    Hurraa, te Suomen meripoiat,
    Teillä luonto raitis ain!

ONNEN MIEHET:

    Ja tää toinen hurraa on laivalle,
    Merten valloittajalle, meidän asuinmajalle,
    Ja tää toinen hurraa on laivalle
    Tuonne merten kuohuihin.

Hurraahuudot kuin edellä.

Rannalla kuoro:

    Hurraa, te Suomen meripoiat.
    Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina,
    Hurraa, te Suomen meripoiat,
    Teille luonto raitis ain!

KAIKKI:

    Vielä raikas hurraa Suomelle,
    Meidän kotimaallemme, aina kaivatullemme,
    Vielä raikas hurraa Suomelle,

(Airot pystyyn.)

    Isänmaamme eläköön!

    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
    Hurraa, me Suomen meripoiat,
    Meillä luonto raitis ain!

Esirippu.





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Meripoikia" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home