Title: Troilus ja Cressida
Author: Shakespeare, William, 1564-1616
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Troilus ja Cressida" ***


TROILUS JA CRESSIDA

Kirj.

William Shakespeare


Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1911.



Näytelmän henkilöt:

PRIAMUS, Troian kuningas.
HECTOR,     |
TROILUS,    |
PARIS,      |  hänen poikansa.
DEIPHOBUS,  |
HELENUS,    |
AENEAS,  |  Troian sotapäälliköitä.
ANTENOR  |
CALCHAS, troialainen pappi, joka on luopunut kreikkalaisten puolelle.
PANDARUS, Cressidan setä.
MARGARELON, Priamuksen äpäräpoika.
AGAMEMNON, kreikkalaisten ylipäällikkö.
MENELAUS, hänen veljensä.
ACHILLES,  |
AJAX,      |
ULYSSES,   |  kreikkalaisten sotapäälliköitä.
NESTOR,    |
DIOMEDES,  |
PATROCLUS, |
THERSITES, muotopuoli ja törkeä kreikkalainen ilveilijä.
ALEKSANDER, Cressidan palvelija.
Troiluksen palvelija, Pariin palvelija, Diomedeen palvelija.
HELENA, Menelauksen puoliso.
ANDROMACHE, Hectorin puoliso.
CASSANDRA, Priamuksen tytär, tietäjä.
CRESSIDA, Calchaan tytär.
Troialaisia ja kreikkalaisia sotureita, ja seuralaisia.

Tapaus Troiassa ja kreikkalaisten leirissä Troian edustalla.



PROLOGI.


Tapaus Troiassa on. Vihan vimmass'
On Kreikan saarist' ylväät ruhtinaat
Ateenan lahteen laivans' ohjanneet,
Kamalan sodan virkaajia täynnä
Ja aseita. Kuuskymment'yhdeksän
Kuningaskruunun kantajaa Ateenast'
On mennyt Phrygiaan; on vannoneet he
Hävittää Troian, jonka linnass' uinuu
Helena, Menelauksen puoliso,
Ja Paris, ryöstäjänsä. Siitä sota.
Tulevat Tenedokseen, johon laivat
Syvästä ruumastansa tyhjentävät
Sotaisan lastin. Troian tantereelle
Ravakat, raittiit Kreikan miehet nostaa
Upeat telttansa. Kuus porttia
On Priamuksen kaupungissa -- Chetan,
Dardanian, Thymbrian, Troian, Heliaan
Ja Antenorin -- joiden vahvat pönkät
Ja kireät ja tiukat telkimet
Salpaavat Troian pojat kaupunkiinsa.
Odotus, kiihkomieltä kutkutellen
Niin Kreikan niinkuin Troian leirissä,
Jo panee kaikki vaaraan. -- Prologina
Aseissa tulen,[1] en siks, että turvaan
Tekijän kynään, näyttelijän ääneen,
Vaan aineen laadun mukaan ollakseni,
Ja kerron teille vain, ett' esitys
Sivuuttaa sodan alkutapaukset
Ja keskelt' alkaa, käyden käsiks siihen,
Mik' edullisinta on näytelmälle.
Kehukaa, moittikaa: on ehto vapaa;
Hyvin tai pahoin: se on sodan tapaa.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Troia. Priamuksen hovilinnan edusta.
    (Troilus, aseissa, ja Pandarus tulevat.)

TROILUS.
Pois nämä aseet! Kutsu asepoika!
Miks Troian ulkopuolla taisteleisin,
Näin tuima kun on sota sisäinen?
Se troialainen, joll' on sydän vielä,
Sotahan menköön; Troilus sit' on vailla.

PANDARUS.
Tuost' eikö koskaan tule valmista?

TROILUS.
Luja Kreikan mies on, lujuudessa viisas,
Viisaudess' uljas, uljuudessa hurja;
Mut minä naisen kyynelt' epatompi,
Kesympi unta, tyhmää typerämpi,
Enemmän alla päin kuin tyttö yöllä,
Ja saamaton kuin kokematon laps.

PANDARUS.
No niin, tästä olen jo tarpeeksi sinulle puhunut; mitä minuun tulee,
niin minä en siihen sen enempää kajoo enkä siitä piittaa. Joka haluaa
vehnäistä kakkua, sen täytyy odottaa jauhamista.

TROILUS.
Enkö minä ole odottanut?

PANDARUS.
Niin, jauhamista; mutta täytyy myöskin odottaa seulomista.

TROILUS.
Enkö ole odottanut?

PANDARUS.
Niin, seulomista; mutta täytyy vielä odottaa taikinan nousemista.

TROILUS.
Lakkaamatta olen odottanut.

PANDARUS.
Niin nousemista; mutta siihen tulee vielä vastaaminen, leipominen,
uunin lämmitys ja kypsentäminen; täytyypä vielä odottaa jäähtymistäkin,
muuten poltat huulesi.

TROILUS.
Ei kärsiväisyys, vaikk' on jumalatar,
Vähemmän viero kärsintää kuin minä.
Priamus-kuninkaan kun pöydäss' istun,
Ja kaunis Cressida kun mieleen tulee, --
Haa, petturi! -- vai tulee! -- Siin' on aina.

PANDARUS.
No niin, hän näytti eilen illalla kauniimmalta kuin mitä koskaan hän
tai kukaan muukaan nainen minusta on näyttänyt.

TROILUS.
Sanoa aioin vain: kun huokaus oli
Halaista, niinkuin vaaja, sydämmeni,
Niin, ettei isäni ja Hector huomais,
Ma huokauksen, -- niinkuin aurinko
Selittää myrskyn -- hymyn kurttuun peitin.
Mut murhe, joka teko-iloks vääntyy,
On niinkuin pila, joka tuskaks kääntyy.

PANDARUS.
Jos ei hänen tukkansa olisi hiukan tummempi kuin Helenan -- vaan vähät
siitä! -- niin ei olisi näillä kahdella mitään väliä; mutta, mitä
minuun tulee, niin on hän minun orpanani; en tahtoisi, niinkuin
sanotaan, ylistää häntä; mutta soisin, että muuan olisi kuullut, mitä
minä kuulin hänen eilen sanovan. En tahdo sisarenne Cassandran älyä
halventaa, mutta --

TROILUS.
Oi, Pandarus! Oi, kuule, Pandarus, --
Kun sanon: "Siinä toivo meni järveen",
Niin älä kysy, kuinka monta syltä
Se syväss' on. Kun sanon: "Cressidaa
Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis",
Valaen sydämmeni avohaavaan
Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen;
Puheessas kättelet, oi, tuota kättä,
Min rinnall' itse valkeus on kuin muste,
Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä,
Min hellän puristuksen rinnalla
On höyhen kova, vienoin kosketuskin
Kuin kyntömiehen koura karkea.
Noin sanot tottakin, kun minä sanon,
Hänt' että lemmin; mutta noin kun sanot,
Niin joka haavaan, jonka lempi iski,
Sa balsamin ja öljyn sijaan pistät
Sen veitsen, joka nämä haavat löi.

PANDARUS.
Minä sanon vain totuuden.

TROILUS.
Et, sinä et sano senkään vertaa.

PANDARUS.
Totta totisesti, minä en ryhdy koko asiaan. Olkoon hän, mikä on; jos on
kaunis, niin sitä parempi hänelle; jos ei, niin on hänellä apukeinot
omassa hallussaan.

TROILUS.
Hyvä Pandarus! Mitä tarkoitat, Pandarus?

PANDARUS.
Vaiva vaivan palkka! Hän ajattelee halpaa minusta, ja sinä ajattelet
halpaa minusta; tulen ja menen, menen ja tulen, mutta vähän saan
kiitosta vaivastani.

TROILUS.
Mitä? Oletko suuttunut, Pandarus? Ja minuunko?

PANDARUS.
Siksi että hän on minulle sukua, siksi hän ei ole yhtä kaunis kuin
Helena; jos hän ei olisi sukua minulle, olisi hän yhtä kaunis
perjantaisin, kuin Helena on sunnuntaisin. Mutta mitä minä siitä
välitän? En, en välitä, vaikka hän olisi musta kuin murjaani; se on
minusta yhtä kaikki.

TROILUS.
Minäkö sanon, että hän ei ole kaunis?

PANDARUS.
Minä siitä viisi, sanotko vai etkö sano. Hän on hölmö, kun jäi tänne
isästään.[2] Menköön kreikkalaisten tykö; sen minä hänelle sanon, kun
ensi kerran hänet näen. Mitä minuun tulee, niin minä en enää piittaa
enkä välitä asiasta niin mitään.

TROILUS.
Pandarus, --

PANDARUS.
En, totta vieköön!

TROILUS.
Rakas Pandarus, --

PANDARUS.
Älä, älä puhu minulle mitään! Minun puolestani kaikki saa olla niinkuin
on, ja sillä hyvä.

    (Pandarus menee. Hätätorvea soitetaan.)

TROILUS.
Vait, julma hälytys! Vait, jylhä ääni!
Molemmin puolin ovat narreja.
Helena liekin kaunis, noin kun häntä
Punaavat joka päivä verillään.
Mua moinen seikka taisteluun ei kutsu,
Se liian halpa mun on miekalleni.
Mut Pandarus -- oi, taivaat, tätä tuskaa! --
Luo Cressidan hän yksin voi mua auttaa;
Vaan hän on kosjomieheks yhtä jyrkkä
Kuin tyttö tylyn-kaino kosinnalle.
Apollo, sano, rakkaan Daphnes kautta,
Mitä Cressida on -- Pandarus -- ja minä.
Oi, vuode Cressidan on Intia,
Miss' uinuu hän kuin helmi; Ilionin[3]
Ja hänen linnansa on välill' ärjy,
Levoton meri; minä kauppias;
Ja Pandarus, tuo purjemies, mun heikko
On toivoni ja luotsini ja laivani.

    (Sotamelskettä. Aeneas tulee.)

AENEAS.
No, Troilus, miks' et ole taistelussa?

TROILUS.
Siks etten ole; siinä naisen vastaus,
Kun naisekast' on olla sieltä poissa.
Mit' uutta tänään taistotantereelta?

AENEAS.
On Paris mennyt kotiin; haavan sai.

TROILUS.
Sen kuka hälle antoi?

AENEAS.
                      Menelaus.

TROILUS.
Siis verta vuotakoon! Ei haittaa kai,
Jos Menelauksen sarvest' iskun sai.

    (Sotahuutoja.)

AENEAS.
Haa, kuules! Tuoll' on leikki verratoin.

TROILUS.
Kotona paras, "voisin" jos ois "voin".
Mut leikkiin tuonne! Menetkö sa mukaan?

AENEAS.
Juur' kiireesti.

TROILUS.
                 Siis mennään yhtä sukaan.

                                (Menevät.)



Toinen kohtaus.

    Sama paikka. Katu.
    (Cressida ja Aleksander tulevat.)

CRESSIDA.
Ken tuosta kulki?

ALEKSANDER.
                  Kuningatar Hecuba
Ja Helena.

CRESSIDA.
           Ja minne?

ALEKSANDER.
                     Itätorniin,
Jok' yli laakson kohoo, taistelua
Näkemään. Hector, jonka mielenmaltti
On vankka niinkuin hyve, suuttui tänään,
Andromachea torui, miestään löi,
Ja, niinkuin sodass' oisi kotitöissään,
Ol' aseiss' ennen päivän nousua
Ja läksi kentälle, miss' itki kukat,
Jo ennustellen urhon raivotöitä.

CRESSIDA.
Ja mikä raivon syynä?

ALEKSANDER.
                      Huhutaan,
Ett' ylhä mies on Kreikan armeijassa,
Sukuja Hectorille, Troian verta,
Nimeltä Ajax.

CRESSIDA.
              Hyvä; entä sitten?

ALEKSANDER.
Sanotaan, ett' on miesten mies _per se_,
Ja seisoo omin jaloin.

CRESSIDA.
Niinhän joka mies tekee, jos ei ole päissään, tai sairas, tai jalkoja
vailla.

ALEKSANDER.
Tämä mies, nähkääs, neiti, on omakseen riistänyt kaikenlaisten eläimien
luonteen-ominaisuudet: hän on uljas kuin jalopeura, kömpelö kuin
karhu, hidas kuin elefantti; mies, johon luonto on niin kasannut
mielettömyyksiä, että hänessä uljuus on narrimaisuudeksi rutistunut ja
narrimaisuuden höysteeksi pantu vähän älyn särvintä. Ei ole toisella
ihmisellä sitä hyvettä, josta ei hänessä olisi haametta, eikä sitä
pahetta, josta ei hänessä olisi pilkkua. Hän on synkkämielinen ilman
syytä ja iloinen ilman aikojaan; hänellä on kaikki puolet, mutta kaikki
niin nurinpuoliset, että hän on niinkuin luuvaloinen Briareus, jolla on
monta kättä, eikä yhtäkään käytettävää, tai umpisokea Argus, joka on
pelkkää silmää, mutta näköä vailla.

CRESSIDA.
Mutta kuinka sellainen mies, joka minua naurattaa, saattaa Hectoria
suututtaa?

ALEKSANDER.
Sanotaan, että hän eilen tappelussa kävi Hectorin kimppuun ja paiskasi
tämän maahan; suutuksissaan ja häpeissään siitä ei Hector ole sen
perästä syönyt eikä nukkunut.

    (Pandarus tulee.)

CRESSIDA.
Kuka tuossa tulee?

ALEKSANDER.
Setänne Pandarus, neiti hyvä.

CRESSIDA.
Hector on urhea mies.

ALEKSANDER.
Jommoista ei ole toista, neiti.

PANDARUS.
Mitä? Mitä?

CRESSIDA.
Hyvää huomenta, setä Pandarus.

PANDARUS.
Hyvää huomenta, orpana Cressida. Mistä te puhutte? -- Huomenta,
Aleksander. -- Kuinka voit, orpanaiseni? Milloin olit Ilionissa?

CRESSIDA.
Tänä aamuna, setä.

PANDARUS.
Mistä te puhuitte minun tullessani? Oliko Hector jo aseissa ja
lähtenyt, kun tulit Ilioniin? Helena oli kai vielä makuulla, niinkö?

CRESSIDA.
Hector oli lähtenyt, mutta Helena oli makuulla.

PANDARUS.
Niin oikein; Hector oli aikaisin jalkeilla.

CRESSIDA.
Siitä me juuri puhelimme, ja hänen vihastaan.

PANDARUS.
Oliko hän vihoissaan?

CRESSIDA.
Niin tämä tässä sanoo.

PANDARUS.
Oli oikein, oli; tiedänpä vielä syynkin siihen; kyllä hän tänään hutkii
ja huitoo, sen voin heille sanoa; eikä Troiluskaan anna hänelle paljoa
perään; varokoot Troilusta, voin heille sanoa senkin.

CRESSIDA.
Mitä? Onko hänkin vihoissaan?

PANDARUS.
Kuka? Troilusko? Troilus on paras mies näistä kahdesta.

CRESSIDA.
Oi. Jupiter! Sehän ei ole mitään vertaamista.

PANDARUS.
Mitä? Eikö Troiluksen ja Hectorin välillä mitään vertaamista? Tunnetko
miestä, jos hänet näet?

CRESSIDA.
Tunnen, jos olen ennen hänet nähnyt ja tunnen hänet.

PANDARUS.
Hyvä; Troilus on Troilus, sen sanon.

CRESSIDA.
Siis sanotte samaa mitä minäkin; sillä varmaan hän ei ole Hector.

PANDARUS.
Ei, eikä Hectorkaan ole Troilus eräässä suhteessa.

CRESSIDA.
Oikein, kumpaankin nähden; hän on oma itsensä.

PANDARUS.
Oma itsensäkö? Ah, Troilus-parka! Jospa olisi!

CRESSIDA.
Se hän on.

PANDARUS.
Silloin menen vaikka avojaloin Intiaan.

CRESSIDA.
Hän ei ole Hector.

PANDARUS.
Omako itsensä? Ei, hän ei ole oma itsensä. -- Jospa olisikin oma
itsensä! No niin, tuolla ylhäällä on jumalat; aika auttaa tai kaataa.
-- Ah, Troilus, ah, jos minun sydämmeni olisi tuon tytön ruumiissa! --
Ei, Hector ei ole parempi mies kuin Troilus.

CRESSIDA.
Pyydän anteeksi.

PANDARUS.
Hän on vanhempi.

CRESSIDA.
Anteeksi, anteeksi!

PANDARUS.
Toinen ei ole vielä siihen mittaan päässyt; toista sanot, kun se toinen
pääsee siihen mittaan. Hector ei saa hänen älyään koko tänä vuonna.

CRESSIDA.
Eikä sitä tarvitsekaan, kun hänellä on omansa.

PANDARUS.
Eikä hänen ominaisuuksiaan.

CRESSIDA.
Siitä ei haittaa.

PANDARUS.
Eikä hänen kauneuttaan.

CRESSIDA.
Se ei häntä kaunistaisi; hänen omansa on parempi.

PANDARUS.
Sinä et osaa arvostella, tyttö. Itse Helenakin tässä taannoin vannoi,
että Troilus, mitä ruskeaan pintaan tulee -- sillä se hänellä on, se
täytyy minun tunnustaa -- mutta ei sentään ruskeakaan --

CRESSIDA.
Ei, vaan ruskea.

PANDARUS.
Niin totisesti, totta puhuakseni, ruskea eikä ruskea.

CRESSIDA.
Totta puhuakseni, totta eikä totta.

PANDARUS.
Hän korotti hänen ihoväriänsä yli Pariin.

CRESSIDA.
Mutta onhan Pariilla tarpeeksi väriä.

PANDARUS.
On kyllä.

CRESSIDA.
Siis Troiluksella olisi sitä liikaa. Jos hän korotti hänen väriänsä,
niin on se kai heleämpää kuin tuon toisen; jos tällä on tarpeeksi väriä
ja toisella vielä enemmän, niin on tämä liian tulista ylistystä
sopiakseen hyvään ihoväriin. Yhtä hyvin Helenan kultainen kieli olisi
voinut ylistää Troilusta hänen kuparinokkansa tähden.

PANDARUS.
Vannon luulevani, että Helena rakastaa häntä enemmän kuin Parista.

CRESSIDA.
Silloin se kreikatar totisesti on aika ilveilijä.

PANDARUS.
Olen varma, että näin on laita. Hän lähestyi häntä taannoin tuolla
pyöreässä ikkunassa: -- ja tiedäthän, että Troiluksella ei ole enempää
kuin kolme tai neljä karvaa poskessa.

CRESSIDA.
Tosiaan, viinurinkin laskutaito jo riittäisi häthätää laskemaan ykköset
yhteen.

PANDARUS.
Niin, hän on sangen nuori, ja kuitenkin hän noin vain kaapaten nostaa
kolmea naulaa vaille saman verran kuin veljensä Hectorkin.

CRESSIDA.
Niinkö nuori mies, ja jo niin vanha kaappaaja?

PANDARUS.
Mutta todistaakseni sinulle, että Helena häntä rakastaa: -- hän tuli ja
laski valkoisen kätensä hänen halkinaiselle poskelleen, --

CRESSIDA.
Juno armahtakoon! Mistä siihen tuli halkeama?

PANDARUS.
No, tiedäthän, että siinä on kuoppa. Minusta hänen hymyilynsä kaunistaa
häntä enemmän kuin ketäkään toista miestä koko Phrygiassa.

CRESSIDA.
Oo, hän hymyilee mahtavasti.

PANDARUS.
Eikö totta?

CRESSIDA.
Oo, aivan niin kuin pilvi syksyllä.

PANDARUS.
No, no, hiljaa! -- Mutta näyttääkseni toteen, että Helena rakastaa
Troilusta, --

CRESSIDA.
Troilus kyllä sen näyttää, jos te saatte sen toteen.

PANDARUS.
Troilusko? Hän, joka ei huoli hänestä enempää kuin minä tyhjästä
munasta.

CRESSIDA.
Jos te pidätte tyhjästä munasta, niinkuin pidätte tyhjästä päästä, niin
syötte kai kuoret kananpoikina.

PANDARUS.
En voi muuta kuin nauraa, kun ajattelen, kuinka hän kutitteli hänen
poskeaan: -- toden totta, hänellä on ihmeteltävän valkea käsi, se
täytyy minun tunnustaa, --

CRESSIDA.
Kiduttamattakin.

PANDARUS.
Ja sitten hän ottaa keksiäkseen valkoista karvaa hänen poskestaan.

CRESSIDA.
Voi, vaivaista poskea! Moni ruuppa on rikkaampi.

PANDARUS.
Mutta siitäkös nauru syntyi! Kuningatar Hecuba nauroi niin, että silmät
tulvivat.

CRESSIDA.
Myllynkiviä.

PANDARUS.
Ja Cassandra nauroi.

CRESSIDA.
Oli kai hillitympi tuli hänen silmäinsä padan alla. Tulvivatko hänenkin
silmänsä?

PANDARUS.
Ja Hector nauroi.

CRESSIDA.
Mutta mitä sitten niin miehissä naurettiin?

PANDARUS.
He, sitä valkoista karvaa, jonka Helena keksi Troiluksen poskesta.

CRESSIDA.
Jos se olisi ollut viheriä, niin olisin minäkin nauranut.

PANDARUS.
He eivät niinkään nauraneet sitä karvaa, kuin hänen sievää vastaustaan.

CRESSIDA.
Mitä hän vastasi?

PANDARUS.
Helena sanoi: "Tässä on kaksikuudetta karvaa teidän poskessanne, ja
yksi niistä on valkoinen."

CRESSIDA.
Sehän oli hänen kysymyksensä.

PANDARUS.
Niin oikein; siitä ei kysymystäkään. "Kaksikuudetta karvaa", sanoi
Troilus, "ja yksi valkoinen; se valkoinen karva on isäni, ja kaikki
muut hänen poikiaan." -- "Jupiter!" sanoi Helena, "mikä noista
karvoista on Paris, minun mieheni?" -- "Se sarvipää", sanoi Troilus;
"nyhtäkää se pois, ja antakaa hänelle." Ja siitä syntyi
semmoinen nauru, ja Helena punastui niin, ja Paris suuttui
niin, ja kaikki muut nauroivat niin, ettei ollut loppua tulla.

CRESSIDA.
Mutta nyt se tulkoon, sillä tätä on jo liian kauan kestänyt.

PANDARUS.
No niin, orpanaiseni, sanoin sinulle jotakin eilen; mieti sitä.

CRESSIDA.
Niin teenkin.

PANDARUS.
Vannon, että se on totta: hän itkee sinua, niinkuin olisi huhtikuussa
syntynyt.

CRESSIDA.
Ja minä kasvan hänen kyynelvesissään, niinkuin toukokuussa nokkonen.

    (Peräymissoitto kuuluu.)

PANDARUS.
Kuulkaa! Palaavat taistelukentältä. Nouskaamme tuonne ylös, ja
katselkaamme, kun kulkevat tästä ohi Ilioniin. Tule, orpana, rakas
Cressida-orpana!

CRESSIDA.
Niinkuin tahdotte.

PANDARUS.
Tässä, tässä; tässä on erinomainen paikka; tästä me näemme mainiosti.
Sanon sinulle kaikkien nimet, sitä mukaa kuin kulkevat ohi, mutta
huomaa Troilusta ennen muita.

CRESSIDA.
Älkää puhuko niin lujaa.

    (Aeneas kulkee näyttämön poikitse.)

PANDARUS.
Tuo on Aeneas; eikös ole muhkea mies? Hän on Troian parhaita, sen minä
sanon. Mutta huomaa Troilusta; kohta saat hänet nähdä.

CRESSIDA.
Kuka se tuo on?

    (Antenor kulkee ohi.)

PANDARUS.
Se on Antenor; sukkelapäinen mies, sen minä sanon, ja sangen kelpo
soturi. Hän on niitä Troian parhaita älyniekkoja, ja sievä mies
ulkonäöltään. -- Milloin tulee Troilus? -- Kohta saat nähdä Troiluksen;
kun näkee minut, niin saat nähdä että nyökäyttää päätään.

CRESSIDA.
Antaako hän teille nyökkäyksen?

PANDARUS.
Saat nähdä.

CRESSIDA.
Jolla on, sille annetaan.

    (Hector kulkee ohi.)

PANDARUS.
Tuo on Hector, tuo, tuo, näetkös, tuo! Siinä on miestä! -- Niin, niin,
Hector sinä! -- Siinä, orpana, uhkea mies! -- Oi, sinä uhkea Hector! --
Näetkös, kuinka hän katsoo! Siinä on ryhtiä! Eikös olekin uhkea mies?

CRESSIDA.
Oi, uhkea mies!

PANDARUS.
Eikös olekin? Se tekee miehen sydämmen oikein hyvää. Katsos noita
kuhmuja hänen kypärässään! Katsos tuonne, etkös näe? Katsos: tuossa! Se
ei ole mikään leikin-asia. Siinä sitä on isketty! Kestäköön sen toinen,
jos voi. Ne ne vasta ovat kuhmuja!

CRESSIDA.
Ovatko ne miekan lyömiä?

    (Paris kulkee ohi.)

PANDARUS.
Miekanko? Minkä hyvänsä, se on hänelle yhtä; vaikka itse paholainen
tulisi, hän ei siitä piittaa. Jumal'avita, oikein tekee sydämmen hyvää!
-- Tuolla tulee Paris; tuolla tulee Paris; katsos: tuolla, orpana!
Eikös hänkin ole komea mies? Eikös olekin? -- Noin vain, tuo on
mainiota! -- Kuka se sanoi, että hän tänään tuli haavoitettuna kotiin?
Hän ei ole haavoittunut. Oi, se tekee Helenan sydämmen hyvää! Ah,
kunhan nyt saisin nähdä Troiluksen! -- Saat kohta nähdä Troiluksen.

CRESSIDA.
Ken se tuo on?

    (Helenus kulkee ohi)

PANDARUS.
Se on Helenus. -- Missä ihmeessä se Troilus viipyy? -- Se on Helenus.
-- Ei ole varmaankaan lähtenyt liikkeelle tänään. -- Se on Helenus.

CRESSIDA.
Osaako Helenus taistella, setä?

PANDARUS.
Helenusko? Ei; -- osaa; taistelee jokseenkin hyvin. -- Missä ihmeessä
se Troilus on? -- Kuules! Etkö kuule? Kansa huutaa: Troilus! -- Helenus
on pappi.

CRESSIDA.
Mikä luikistelija se tuolla hiipii?

PANDARUS.
Missä? Tuollako? Se on Deiphobus. -- Ei, se on Troilus. Siinä, orpana,
se vasta mies on! -- Hm! -- Uljas Troilus, ritariston ruhtinas!

CRESSIDA.
Vaiti! Hävetkää! Vaiti!

PANDARUS.
Katsele häntä; tarkkaa häntä! -- Oi, uljas Troilus! -- Katsele tyystin
häntä, orpana; näetkös, kuinka hänen miekkansa on hurmeessa ja kypärä
enemmän rouhittu kuin Hectorin? Ja katsanto sitten, ja käynti! -- Oi,
ihmeteltävä nuorukainen! Ei vielä täyttänyt kolmea kolmatta. Noin vain,
Troilus, noin vain! Jos minulla olisi sulotar sisarena tai jumalatar
tyttärenä, niin saisi hän valita kumman tahtoo. Mikä ihmeteltävä mies!
-- Paris? -- Paris on rojua hänen rinnallaan; lyön vetoa, että Helena,
jos voisi vaihtaa, antaisi silmän väliä.

    (Sotureita kulkee ohi.)

CRESSIDA.
Tuossa tulee lisää.

PANDARUS.
Aaseja, hölmöjä, moukkia! Kaunoja ja akanoita, kaunoja ja akanoita!
Lientä ruoan päälle! Troiluksen silmäin edessä voisin elää ja kuolla.
Älä noita katso, älä! Kotkat ovat menneet. Variksia ja naakkoja,
variksia ja naakkoja! Olisin ennen Troiluksen tapainen mies kuin
Agamemnon kaikkine kreikkalaisineen.

CRESSIDA.
Kreikkalaisten joukossa on Achilles, joka on parempi mies kuin Troilus.

PANDARUS.
Achilles? Kärrymies, juhta, oikea kameeli.

CRESSIDA.
No, no!

PANDARUS.
No, no? -- Mitä, eikö sinulla ole älyä? Eikö sinulla ole silmiä?
Tiedätkö, mikä mies on? Eikö sukuperä, kauneus, soma vartalo,
puhelahja, miehuus, oppi, hienous, hyve, nuoruus, aulius ja niin
edespäin ole se suola ja höyste, joka miehen maustaa?

CRESSIDA.
Niin, tuollaisen hakkeluksen, joka sopii höystöksi piirakkaan; mutta
silloin onkin miehen höystö mennyt.

PANDARUS.
Sinä olet se nainen! Kukaan ei tiedä, mihin väistö-asentoon milloinkin
turvaat.

CRESSIDA.
Selälläni turvaan ruumistani, älylläni turvaan juoniani, vaitiololla
kunniaani, naamarilla kauneuttani ja teillä näitä kaikkia. Nämä ovat
asentoni, ja varokeinoja mulla on tuhansittain.

PANDARUS.
Sanoppa yksikin niistä varokeinoistasi.

CRESSIDA.
Sitä varon teille sanoa, ja siinäpä se onkin paras varokeinoni. Jos en
voi varoa pistolta sitä, mitä varoa tahtoisin, niin voin ainakin sen
verran varoa, etten sano teille, miten piston sain, paitsi jos se niin
turpoaa, ettei sitä enää voi peittää, ja silloin ovat kaikki
varokeinotkin turhat.

PANDARUS.
No, sinä olet se!

    (Troiluksen kantapoika tulee.)

POIKA.
Herrani, prinssi, tahtoisi heti teitä puhutella.

PANDARUS.
Missä?

POIKA.
Omassa kodissanne; siellä paraikaa riisuu aseitaan.

PANDARUS.
Sano hälle, poikaseni, että tulen.
    (Kantapoika menee.)
Pelkään, että hän on haavoittunut; hyvästi, orpanaiseni!

CRESSIDA.
Hyvästi, setä!

PANDARUS.
Tulen takaisin tuossa paikassa, orpanaiseni.

CRESSIDA.
Mitä tuomaan, setäseni?

PANDARUS.
Lemmenlahjan Troilukselta.

CRESSIDA.
Ja sillä lahjall' aiot -- parittaa. --
    (Pandarus menee)
Hän valat, kyyneleet ja lahjat tarjoo,
Ja niillä toisen pyyteitä hän varjoo.
Mut Troilus mulle paljo tutump' on,
Kuin mitä näyttää peili Pandaron.
Toki emmin. Enkel' anottaiss' on nainen,
Ja sitten tyhjää: hetken ilo vainen.
Et paljon tiedä, jos et tiedä, tyttö,
Ett' yltyy halutessa lemmen syttö,
Ja että palavampi aina mies
On saamattaan, kuin saavansa jos ties.
Minulle lempi antoi ohjeen korjan:
Jos myönnät, herran saat, jos kiellät, -- orjan.
Mua uskollinen lempi johdattaa,
Mut sit' ei silmistäni nähdä saa.

                         (Menee.)



Kolmas kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri. Agamemnonin teltan edusta.

    (Torventoitauksia. Agamemnon, Nestor, Ulysses, Menelaus
    y.m. tulevat.)

AGAMEMNON.
Te, ruhtinaat,
Mist' on tuo tuskan kelta poskillanne?
Se suuri esilause, jolla toivo
Kaikk' alkaa askareemme päällä maan,
Kutistui tyhjiin. Haitakkeita karttuu
Suursuuntaisimpain urotöiden suoniin,
Kuin pahkat, liian nesteen virtauksesta,
Pilaavat ylvään kuusen, kutistain
Sen solut, että kieroksi se kasvaa.
Eik' uutta meille tämä pettymys,
Ett' yhä seisoo Troia, vaikka sitä
Jo kahdeksatta vuotta piiritämme;
Kosk' entisetkin sotaretket kaikki,
Joist' aikakirjat kertoo, ovat nurin
Ja myttyyn menneet vastoin tarkoitusta
Ja sitä mielikuvaa, jonka niistä
On turhaan toivo luonut. Miks siis, prinssit,
Punastuin toimiamme katselette,
Häveten niitä, vaikka tämän viivyn
Vain suuri Zeus sai aikaan koitellakseen,
Kuink' uuras ihmisten on kestävyys?
Sen kullan puhtautt' onnen hymyillessä
Et huomaa, jolloin pelkuri ja uljas,
Viisas ja hupsu, oppinut ja tyhmä,
Tyly ja hellä, kaikk' on yhdenlaiset.
Mut onnen otsalla kun myrskyt riehuu,
Erotus silloin jättipohtimellaan
Ravistaa kaikki, välppää kaunat pois;
Täyspainoiset ja valiot vain jäävät
Hyveestä rikkaina ja puhtaina.

NESTOR.
Kumartain pyhää valtaistuintasi,
Suur' Agamemnon, viime sanas Nestor
Vakuuttaa tahtoo. Onnen voittaminen
Se miestä koittaa. Kun on meri tyyni,
Niin venhokin sen sulo-parmailla
Soluvi rinnan suurten laivain kanssa.
Mut kun tuo tappelija Boreas
Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso,
Tukeva haaksi halkoo vesivuoret
Ja kahden marjan elementin kesken
Niin hyppelee kuin Perseuksen ratsu.
Miss' on nyt korska venho, jonka heikot
Ja ohukaiset laidat voiman kanssa
Tek' äsken kilpaa? Satamaan on mennyt,
Jos sit' ei ole hörpännyt Neptunus.
Näin onnen myrskyssäkin tositarmost'
Erottuu valhetarmo; päivänpaisteess'
Enemmän karjan haittana on paarma
Kuin tiikeri; mut murskaava kuin myrsky
Kumaraan painaa pahkuraiset tammet
Ja suojaa etsii kärpäset, niin silloin
Olento uljas, raivon kiihtämänä,
Saa raivomielen, soittaa myrskyn virttä
Ja onnen toraan ärjyy.

ULYSSES.
                       Agamemnon,
Suur' valtias, sa, Hellaan ponsi, tarmo,
Väkemme sydän, sielu, ainut voima,
Joss' yhdistyä tulis kaikkein mieli
Ja kaikkein tahto, -- Ulyssesta kuule.
Vaikk' aivan hyväksynkin puheenne --
(Agamemnonille.) Sun, jonka arvon, mahdin eessä nöyrryn,
(Nestorille.) Ja sun, jonk' iäkkyyttä kumarran --
Puheenne nuo, joist' on niin ylväs toinen,
Ett' Agamemnon vois ja Hellaan käsi
Sen vaskeen piirtää, -- toinen samanmoinen,
Jonk' arvon-Nestor hopeaan vois juottaa
Ja ilmasiteill', yhtä lujilla
Kuin taivaan napa, kaiken Hellaan korvan
Näin kieleens' älykkääseen kiinnittää, --
Niin suvaitkaatte toki, -- sinä, suuri, --
Ja sinä, viisas. -- Ulyssesta kuulla.

AGAMEMNON.
Ithakan prinssi, puhu; yhtä varmaan
Ei tyhjää puhetta ja turhaa sanaa
Sun suustas lähde, kuin on tietty että
Thersiteen riettaan koirankidasta
Ei äly, tieto eikä soitto soi.

ULYSSES.
Tuo yhä ylväs Troia oisi maassa
Ja Hectorinkin miekka herraton,
Jos näit' ei oisi syitä:
Lamassa kaikk' on valtajärjestys;
Niin monta kuin on Kreikan telttaa tuossa
Lutona kentällä, niin monta myös on
Lutoa eriseuraa keskessämme.
Jos päällikkö ei ole niinkuin pesä,
Johonka kaikki medentuojat kertyy,
Niin mistä mettä? Naamioitse arvo,
Niin naamariss' on kehnoin yhtä kaunis.
Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin,
Ne arvon tietävät ja paremmuuden,
Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot,
Tavat ja toimet, kukin paikkansa.
Siks aurinko, tuo loisto-planeetta,
On ylhän matkan päässä istuimellaan
Muist' erillään; sen terveellinen silmä
Parantaa pahan tähden turmakatseen
Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky
Hyvän ja pahan. Mut jos planeetat
Sekaisin harhaisivat, ristiin rastiin,
Mitk' ennusmerkit, rutot, kapinat,
Maanjäristykset, merenmyllerrykset,
Mik' ilmainmelske, mullistus ja kauhu
Hajoittais, raastais, pirstais, juurta jaksain
Hävittäis yhteen-vihittyjen valtain
Sovun ja rauhan! Oi! kun horjuu arvo,
Tuo kaikkein suurten suunnitelmain vipu,
Niin toimi potee. Kuinka yhdyskunnat.
Ammattiseurat, oppineiden luokat,
Etäisten rantamaiden välikauppa,
Esikois-oikeudet ja suku-edut.
Iän, kruunun, vallan, opin etuudet
Pysyisi voimass ilman arvoa?
Pois arvo vie, se soiton kieli sorra,
Niin soraäänet soivat; kaikki kääntyy
Toistansa vastaan; suluss' olleet vedet
Povensa nostaa yli äyräittensä
Ja nielauksess' ahmaa vankan maan;
Väkevä tulee heikon käskijäksi;
Isänsä tappaa hurja poika; voima
On oikeutta; niin, oikeus ja vääryys --
Nuo, joiden iki-riitaa laki valvoo, --
Nimensä menettävät, samoin laki.
Näin kaikk' on väkivaltaa; väkivalta
Käy mielivallaks, mielivalta himoks;
Ja himo, mailman susi, -- apureinaan
Niin väkivalta niinkuin mielivalta, --
Maailman nielee saaliinaan ja vihdoin
Syö itsensäkin. Suuri Agamemnon,
Tuollainen sekasorto tukahduksen
On seuraus, jos arvo kuristetaan.
Ja tämä arvon halveksinta aina
Käy taapäin askeleen, kun koittaa nousta.
Päämiestä pilkkaa se, ken häntä porrast'
On alempana; tätä seuraava,
Ja seuraava taas tätä; aste asteelt',
Ens' askeleesta esimiestä vastaan,
Näin tauti kasvaa, kateen kuumeeks yltyy,
Vert' imeväksi, kalvaaks kilpailuksi;
Ja tämä kuume, eikä oma tarmo,
On Troian turvana. Siis Troian vahti
On meidän heikkous, ei sen oma mahti.

NESTOR.
Ulysses ilmaissut on älykkäästi
Sen kuumeen, jota meidän voimat potee.

AGAMEMNON.
Kun taudin luonteen olet keksinyt.
Niin mikä rohdoksi?

ULYSSES.
                    Tuo suur' Achilles,
Jonk' yleinen on huuto julistanut
Väkemme ponneksi ja jäntereeksi,
On saanut korvat täyteen maineen ilmaa
Ja, arvoons' ihastuen, teltassaan
Vain loikoo, ilkkuin töitämme. Patroclus
Samassa rypee vuoteessa ja laskee
Rivoja sutkiansa pitkin päivää;
Eleillä naurettavan kömpelöillä --
Joit' ilkamus se sanoo matkinnaksi --
Meit' osoittelee; usein, Agamemnon,
Ylevää majesteettiuttas ilkkuu;
Kuin näyttelijä-kolho, -- jonka äly
On polvitaipeessa ja jolle hauskaa
On kuulla haastelua puisevaa,
Jot' askeleet ja sillan palkit pitää, --
Hän surkeasti liioitellen matkii
Sun suuruuttasi; ääni hällä on kuin
Halenneen kellon, puhe kangertaa,
Niin että jos sen karjuis suustaan Typhon,
Se liialta jo tuntuis. Tuota rupaa
Achilles-julku, patjall' oikoillen,
Povensa pohjast' isoon ääneen nauraa:
"Sep' oivaa! -- Ilmi Agamemnon! Matki
Nyt Nestoria, ry'i, näpli partaas,
Kuin hänkin puhett' alkaissaan." Työn tekee;
Se vastaa niinkuin pohja etelää
Ja sopii niinkuin Vulcanus ja Venus.
Achilles-jumala vain huutaa: "Oivaa!
Ilmetty Nestor! Matki nyt, Patroclus,
Kuink' öisessä hän häikäss' asestautuu."
Ja silloin kaikki vanhan heikkoudet
Ivaksi tehdään: kuinka yskii, rykii
Ja koperoi kuin rampa kaulustaan,
Jot' ei saa hakaan. Ritar' Uljas nauruun
On kuolla, huutaa: "Riittää jo, Patroclus;
Tuo teräksestä kylkiluut, ma muuten
Ilosta pakahdun." Näin kaikkein meidän
Ominais-tavat, kyvyt, luonnonlahjat,
Yleiset ansiot ja yksityiset,
Työt, suunnitelmat, käskyt, valmistukset,
Kehotteet taisteluun ja rauhan hankkeet.
Häviö, voitto, tosi, valhe, kaikki
On tämän parin ivan-aineena.

NESTOR.
Ja näiden kahden esimerkki -- jotka,
Niinkuin Ulysses sanoo, huhu kruunaa
Jo vallan loistolla -- se moneen tarttuu.
Ykspäinen Ajax on ja viskoo päätään
Ja uhmailee niin kuin tuo harteva
Achilleskin; jää telttaansa kuin hänkin;
Kestitsee puolueita; sotaa moittii
Kuin mikä oraakeli; ja Thersiteen,
Tuon konnan, joka herjaa lyö kuin rahaa,
Likaamaan panee meitä kommillaan,
Pilaamaan, heikontamaan asemaamme,
Vaikk' ilmankin jo vaara ahdistaa.

ULYSSES.
On politiikka heistä pelkuruutta,
Sodassa älyn turhaks katsovat,
Varullisuutta moittivat, ei mikään
Pait nyrkki kelpaa. Tyyni hengen toimi,
Jok' arvaa, kuinka mont' on lyöpää kättä,
Kun tarve vaatii, ja jok' uuraalla
Älyllä tutkii vastustajan voimaa,
Se heist' ei sormen arvoista, -- on muka
Tohua, kynäsotaa, laiskan työtä;
Niin että murrin, joka muurit ruhjoo
Jykeillä, kieppuvilla painoillaan,
On arvokkaampi rakentajan kättä
Tai niitä, jotka tarkall' älyllään
Panevat taitavasti koneen käymään.

NESTOR.
Jos se on totta, niin Achilleen ratsu
On monen Thetiin pojan arvoinen.

    (Torventoitaus kuuluu.)

AGAMEMNON.
Haa! Mistä toitaus? Katso, Menelaus.

MENELAUS.
Troiasta.

    (Aeneas tulee.)

AGAMEMNON.
          Mitä täältä etsitte?

AENEAS.
Tää suuren Agamemnoninko teltta?

AGAMEMNON.
Tää.

AENEAS.
     Airuen ja prinssin sallitaanko
Kuninkaan korviin tuoda hyvät tiedot?

AGAMEMNON.
Paremman turvan kuin Achilleen käsi
Suo kaikki Kreikan päät, jotk' yhteiseksi
Sanovat pääkseen Agamemnonia.

AENEAS.
Hyvä lupa, vahva turva! Mutta kuinka
Voi hänen valtakatseillensa outo
Erottaa hänet muista kuolevista?[4]

AGAMEMNON.
Mitä?

AENEAS.
      Niin vain siksi kysyn, että voisin
Omistaa hälle kunnioitukseni
Ja nostaa poskilleni punastuksen
Niin siveän kuin Koitar, kun se nuoreen
Luo Phoiboon kainon katseen. Kuka on
Se valta-jumala ja miesten pää?
Ken on se suuri, ylväs Agamemnon?

AGAMEMNON.
Tuo Troian mies meit' ivaa, taikka ovat
Siroja hovikoita troialaiset.

AENEAS.
Siroja hovikoita, lempeitä
Kuin enkelit; niin rauhass' ovat aina;
Mut sotia jos tulee, heill' on sappi,
Käs' luja, vahvat jänteet, kelpo miekat,
Ja, jos suo Jupiter, ei miehuudessa
Heill' ole vertaa. Mutta vait, Aeneas!
Vait, troialainen! Sormi huulille!
Menettää kaiken arvon kehun sana,
Jos kehuttu on itse kehujana,
Mut vihamies jos vasten mieltään kiittää,
Niin saamme kirkkaan ikimaineen niittää.

AGAMEMNON.
Aeneas nimennekö, Troian mies?

AENEAS.
Niin, Kreikan mies.

AGAMEMNON.
                    Mik' asianne?

AENEAS.
                                  Anteeks,
Se Agamemnonin on korvaa varten.

AGAMEMNON.
Hän Troiasta ei mitään salaa kuule.

AENEAS.
En tulekaan ma tänne kuiskaamaan;
Ma räikkätorvell' avaan hältä korvat
Ja panen käymään huomion, ja sitten
Ma puhun.

AGAMEMNON.
          Puhu vapaasti kuin tuuli;
Nyt Agamemnonin ei makuuaika;
Ja jotta tiedät, ett' on valveilla,
Hän itse sanoo sen.

AENEAS.
                    Siis vaski-äänes
Kajauta, torvi, kautta kählään leirin,
Ja Kreikan joka urhon anna kuulla,
Ett' ääneen Troia lausuu, mitä aikoo.
    (Torventoitaus.)
Suur' Agamemnon! Prinssi Troiass' on, --
Sen nimi Hector, Priamuksen poika, --
Jonk' on tää pitkä, veltto aselepo
Jo ruostuttanut. Mun hän tänne laittoi
Sanomaan näin: Kuninkaat, prinssit, herrat!
Jos kreikkalaisten parhaimmiss' on ketään,
Ken kunnialle lepons' altistaa,
Ken mainett' etsii eikä vaaraa pelkää,
Ken tuntee voimansa, mut arkuutt' ei,
Ken armastaan ei lemmi sanoin yksin, --
Ei valhevaloin, joita huulin vannoo --
Vaan kaunottarens' arvon tohtii muussa
Kuin lemmen painisilla julistaa,
Sen kaksintaisteluun ma vaadin. Hector,
Näet, Kreikanmaan ja Troian miesten nähden
Todistaa tahtoo -- koittaa ainakin --,
Ett' ehomp' on ja taatump' eukko hällä,
Kuin mitä koskaan sylii Kreikan mies.
Jos teiss' on miestä lemmess' uskollista,
Niin leirinne ja Troian muurin väliin
Huomenna hänet torvi taistoon kutsuu.
Jos saapuu ken, niin kiittää häntä Hector;
Jos ei, niin sanoo Troiaan palatessaan,
Ett' ahavoittuneet on kreikattaret,
Ei keihään-iskun arvoiset. Se siitä.

AGAMEMNON.
Tuo lempijäimme tietoon saatetaan;
Sen mielistä jos tääll' ei lie, niin kotiin
Ne kaikki jäi. Täss' ollaan sotureita;
Ja pelkuriks en sitä väittää emmi,
Ken lempinyt ei ole eikä lemmi.
Mies lempiharras esiin astukoon;
Jos muit' ei ole, itse valmis oon.

NESTOR.
Ja sano Nestorista, joka oli
Jo täys mies, Hectorin kun isoisä
Viel' imi rintaa: hän on vanha nyt;
Mut jos ei meidän miehiss' ylimystä,
Jok' intomielin puoltais armastaan,
Niin sano, että kultakypärään
Ma hopeaisen peitän partani,
Käsvarren kuivan puen rautahihaan
Ja näytän hälle, ett' ol' eukkoni
Somempi hänen mummoaan ja kaino
Jos kukaan. Hänen nuoruutensa merta
Ne vastaa kolme tilkkaa vanhan verta.

AENEAS.
Varjelkoon moisest' epänuoruudesta!

ULYSSES.
Amen!

AGAMEMNON.
Kätenne, jalo prinssi Aeneas!
Aluksi saatan teidät telttaamme.
Achilles saakoon kuulla sanomanne
Ja teltta teltalt' ylimykset kaikki.
Te jalon vihollisen vieraaks tänne
Pitoihin jääkää ennen lähtöänne.

    (Kaikki menevät paitsi Ulysses ja Nestor.)

ULYSSES.
Nestor, --

NESTOR.
           Niin, mitä sanookaan Ulysses?

ULYSSES.
Mull' aivoissani siittymäss' on aatos;
Te olkaa aika, joka muovaa sen.

NESTOR.
Mik' aatos?

ULYSSES.
            Tämä: tylppä kiila halkoo
Visaisen pölkyn; röyhkeyden luste,
Jok' uhkeass' Achilleessa jo täysin
On kypsynyt, se täytyy niittää pois;
Sen ruuhka muuten leviää ja versoo
Ja peittää meidät kaikki.

NESTOR.
                          Niin, mut miten?

ULYSSES.
Tuo haasto, jonka uljas Hector laittoi,
Vaikk' oli yleinen sen sananmuoto,
Tarkoitti etupääss' Achillesta:

NESTOR.
Tarkoitus selvä on, kuin kokonaisuus,
Jok' yksiköist' on pienist' yhdistetty.
Jos tämä julaistaan, niin vannon, että
Achilles, vaikk' ois aivons' yhtä kuivat
Kuin Libyan hiekka, -- kyllin kuivat ovat,
Apollo tietköön! -- nuolen nopeudella
Ja tuokiossa huomaa, että häntä
Se tähtää haasto Hectorin.

ULYSSES.
Ja ajaa hänet toimeen, niinkö?

NESTOR.
                               Niin,
Ja parast' oiskin. Kuka, pait Achilles,
Vois Hectorilta kiistää kunniata
Ja mainetta? Vaikk' oiskin kaikki pilaa,
Niin paljo riippuu tästä kokeesta.
Täss' älyäisi Troian maajas maku
Jo meidän maineen nousun. Usko pois,
Tään hullun kiistan mukaan arvoamme
Vastedes arvioidaan. Sillä tulos,
Vaikk' yksityistä koskee, yleisenkin
On hyvän taikka pahan mittapuuna;
Ja moinen näytelehti -- vaikk' on rahtu
Vain koko kirjaan nähden -- lapsen hahmoss'
Esittää, mikä jättiruho tästä
On nousemassa. Meidän valikoimaks
Hectorin kilpailija otaksutaan;
Ja vaali, yhteismielen ilmaisuna,
Perustuu ansioon; se kaikkein hyveist'
Ikäänkuin ydinmehuks kiehittää
Tuon yhden miehen. Hän jos alle joutuu,
Kuink' eikö paisu miehuus voittajissa,
Terästäin heissä itseluottoa!
Jos tätä autetaan, niin joka jäsen
On ase yhtä tehokas, kuin koskaan
Sen käyttämä on miekka taikka jousi.

ULYSSES.
Anteeksi suokaa: -- Hectoria vastaan
Achilles ei saa mennä. Näyttäkäämme
Kuin saksat ensin huonoin tavaramme;
Se ehkä ostetaan; jos ei, niin näyttää
Paremman kiilto vielä paremmalta.
Ei sallia saa koskaan, ett' Achilles
Ja Hector kilpailemaan joutuvat;
Häpeä tästä koitukoon tai maine,
Niin kaksi kummaa seuraa kumpaakin.

NESTOR.
Ja mitkä? Niit' ei näe vanhan silmä.

ULYSSES.
Se maine, mink' Achilles sais, se kaikkein
Tulisi osaks, jos ei pöyhkä ois hän.
Mut liiaks on jo hävytön; ja ennen
Saharan auringossa kärventyisin
Kuin hänen silmäins' ivan poltteessa,
Jos Hectorin hän voittaa; jos taas kaatuu,
Niin parhaan sankarimme häpeään
Nimemme särkyisi. Ei, arpokaamme
Ja keinoilkaamme niin, ett' Ajax-kolhon
Osaksi arpa lankee. Meidän kesken
Hänelle antakaamme etuarvo;
Se tekee hyvää suuren Myrmidoonin,[13]
Jok' ahmii suosiota; harja laskee,
Jok' ylpeämp' on taivaan kirjokaarta.
Jos tyhmä Ajax voittaa, silloin häntä
Kehumme kilvan; vaan jos menettää,
Jää meille aina maine, ett' on meillä
Uroja parempia. Kuinka käykin,
Niin juoni tarkoittaa vaan sitä seikkaa,
Achilleelta ett' Ajax siivet leikkaa.

NESTOR.
Ulysses,
Jo alan neuvojesi makuun päästä,
Ja heti niitä Agamemnonille
Vien maistimiksi. Hänen luokseen joutuin!
Noin toinen koira tukkii toisen suun,
Kun syötiks heität kateuden luun.

                       (Menevät.)



TOINEN NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri.
    (Ajax ja Thersites tulevat.)

AJAX.
Thersites!

THERSITES.
Agamemnon, niin, -- mitä, jos hänessä olisi äkämiä? Koko mies täynnä,
yltä yli, päästä jalkaan?

AJAX.
Thersites!

THERSITES.
Ja nämä äkämät juoksisivat märkää? -- Eikö silloin koko päämies olisi
juoksusta märkä? Eikö se olisi oikein pakkopaise?

AJAX.
Koira!

THERSITES.
Silloin hänestä lähtisi jotakin; nyt en näe niin märkääkään.

AJAX.
Sinä emäsuden penikka, etkö kuule? No, tunne sitten!

    (Lyö häntä.)

THERSITES.
Kreikkalainen rutto sinut syököön, senkin sekarotuinen härkäpää!

AJAX.
Puhu sitten, senkin homehtunut hapantaikina, puhu, taikka minä sinut
koreaksi leivon.

THERSITES.
Ennen minä haukun sinut älykkääksi ja hurskaaksi; mutta varon, että
hevosesi pikemmin voisi oppia puheen, kuin sinä ulkomuistilta
rukouksen. Lyödä sinä osaat, etkös osaakin? Raavas-rutto sinut syököön
konintapoinesi!

AJAX.
Myrkkysieni! Sano, mitä on julistettu.

THERSITES.
Luuletko, että olen tunnoton, kun noin minua lyöt?

AJAX.
Mitä on julistettu?

THERSITES.
Että sinä olet narri, arvaan ma.

AJAX.
Varo, sinä piikkisika, varo! Sormiani syhyttää.

THERSITES.
Jospa sinua syhyttäisi kiireestä kantapäähän, ja minä saisin sinua
kynsiä! Tekisin sinusta inhottavimman ruven, mitä Kreikanmaassa on
nähty. Kun partioretkillä liikut, niin lyöt yhtä laiskasti kuin
toisetkin.

AJAX.
Julistus, sanon minä!

THERSITES.
Torut ja soimaat joka hetki Achillesta; ja kadehdit hänen suuruuttaan
niinkuin Cerberus Proserpinan kauneutta, oikeinpa haukutkin häntä.

AJAX.
Rouva Thersites!

THERSITES.
Voisit häntä lyödä.

AJAX.
Möykky!

THERSITES.
Hän sinut rutistaisi ruhjoksi nyrkillään, niinkuin merimies rouhentaa
korpun.

AJAX.
Äpärä penikka!

    (Lyö häntä.)

THERSITES.
Jatka, jatka!

AJAX.
Noidan jakkara![5]

THERSITES.
No, jatka, jatka, herra härkäpää! Sinussa ei ole enempää aivoja kuin
minun kyynärpäässäni. Aasintamma sinua kaitkoon, senkin rupinen
aasipukari! Olet täällä muka troialaisia nutistamassa; mutta niiden
arviosta, joilla on vähänkään älyä päässä, olet myyty ja hukattu kuin
barbaarilainen orja. Jos yhä minua piekset, niin alan minä
kantapäästäsi ja sanon tuuma tuumalta, mikä olet, senkin sisukseton
möhkö!

AJAX.
Koira sinä!

THERSITES.
Mokoma rupiruhtinas!

AJAX.
Rakki sinä!

    (Lyö häntä.)

THERSITES.
Mars'in tolvana! Jatka, senkin kolho, senkin kameeli, jatka, jatka!

    (Achilles ja Patroclus tulevat.)

ACHILLES.
Mit', Ajax, tämä? Miksi tuota teet? --
Thersites, mikä asiana, mikä?

THERSITES.
Tuon tuossa näettehän?

ACHILLES.
Näen; kuinka niin?

THERSITES.
Katselkaa häntä.

ACHILLES.
No, niinhän teenkin; entä sitten?

THERSITES.
Mut tarkkaan häntä katselkaa.

ACHILLES.
Tarkkaanko? No niin, teenhän sitä.

THERSITES.
Mutta ette kuitenkaan katsele häntä tarkkaan; sillä miksi ikänä häntä
luulettekin, -- Ajax hän on kuin onkin.

ACHILLES.
Tunnenhan hänet, narri.

THERSITES.
Niin, mutta se narri ei tunne itseään.

AJAX.
Siksi sinua lyön.

THERSITES.
Kas, kas, kas, kas, mitä älyn pipanoita hän päästelee! Hänen
viisasteluillaan on korvat noin pitkät. Minä olen nuijinut hänen
aivojaan enemmän kuin hän on poukutellut minun luitani. Voin pennillä
ostaa yhdeksän varpusta, mutta hänen pia mater'insa ei maksa yhdeksättä
osaakaan varpusesta. Tuo herra Ajax, Achilles, jonka on äly mahassa ja
sisäkalut päässä, -- sanon sinulle, mitä hänestä luulen.

ACHILLES.
Mitä?

THERSITES.
Luulen, että tuolla Ajaxilla --

    (Ajax uhkaa lyödä häntä; Achilles menee väliin.)

ACHILLES.
Älä, hyvä Ajax!

THERSITES.
Ei ole älyä senkään vertaa, --

ACHILLES.
Et saa häntä lyödä!

THERSITES.
Että voisi sillä täyttää Helenan neulansilmän, jonka puolesta on tullut
taistelemaan.

ACHILLES.
Hiljaa, narri!

THERSITES.
Minä tahdon elää hiljaa ja rauhassa, mutta narri ei tahdo: tuo, tuo
tuossa, näettekö, tuo!

AJAX.
Senkin saakelin rakki! Kyllä minä --

ACHILLES.
Aiotko sinä panna älysi narrin älyn verroille?

THERSITES.
Ei, totisesti; sillä narrin äly saattaisi sen häpeään.

PATROCLUS.
Malta mielesi, Thersites.

ACHILLES.
Mistä riita?

AJAX.
Minä vain käskin tuon viheliäisen tarhapöllön kertoa minulle
julistuksen sisällyksen, ja silloin hän minua pistelee.

THERSITES.
Minä en ole sinun käskyläisesi.

AJAX.
Hyvä! Jatka, jatka!

THERSITES.
Minä palvelen täällä vapaaehtoisena.

ACHILLES.
Sinun viimeinen palveluksesi oli väkinäistä, eikä vapaaehtoista; kukaan
ei ota selkäänsä vapaaehtoisesti; Ajax oli tässä vapaaehtoinen, sinä
pakonalainen.

THERSITES.
Todellako? Suuri osa sinunkin älystäsi on jäntereissäsi; tai sitten
ihmiset valehtelevat. Kyllä se Hector saa hyvän saaliin, kun puhkaisee
teidän jommankumman aivokopan; yhtä hyvin voisi särkeä perstan ja onton
pähkinän.

ACHILLES.
Joko minuakin härnäät, Thersites?

THERSITES.
Ulysses ja vanha Nestor -- tuo, jonka äly oli homeessa, ennenkuin
teidän esi-isillänne oli kynsiäkään varpaissa -- ne panevat teidät
ikeeseen kuin vetohärät, joilla kyntävät auki sotaa.

ACHILLES.
Mitä? Mitä?

THERSITES.
Niin, totta totisesti! Vakoos, Achilles! Vakoos, Ajax! Vakoos parrasta!

AJAX.
Minä leikkaan kielen suustasi.

THERSITES.
Ei sillä väliä; minä puhun yhtä paljon kuin sinä, sen jälkeenkin.

PATROCLUS.
Jo riittää, Thersites; vaiti!

THERSITES.
Pitääkö minun olla vaiti, kun Achilleen narttu käskee? Mitä?

ACHILLES.
Siinä sait, Patroclus!

THERSITES.
Hirsipuu teidät periköön, senkin visakallot, ennenkuin vasta tulen
teltoillenne! Minä tahdon oleilla missä äly elää, ja jätän nyt tämän
narrien koplan.

    (Menee.)

PATROCLUS.
Hyvä, että hänestä päästiin.

ACHILLES.
Näin kautta leirimme on julistettu:
Aamulla kello viidelt' aikoo Hector
Torvilla toitottaen meidän leirin
Ja Troian väliin taistoon haastaa jonkun,
Jok' uljas mielelt' on ja väittää tohtii,
En tiedä mitä: -- roskaa. Hyvästi!

AJAX.
Hyvästi! Kuka häntä vastaamaan?

ACHILLES.
En tiedä; siitä lyödään arpaa. Muuten
Mies mulla tiedoss' on.

AJAX.
                        Haa, sinä itse! --
Mun täytyy saada tästä lisää kuulla.

                          (Menevät.)



Toinen kohtaus.

    Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa.
    (Priamus. Hector, Troilus, Paris ja Helenus tulevat.)

PRIAMUS.
Näin paljo aikaa, väitteit', ihmisiä
On hukattu, ja taaskin Nestor sanoo:
"Helena päästäkää, niin vahingot --
Työn, maineen, ystäväin ja ajan hukka,
Kulut ja haavat, kaikki, mitä kallist'
On niellyt nälkäänsä tää ahnas sota --
Pois pyyhitään." -- Mit' arvelet sa, Hector?

HECTOR.
Vähemmän kreikkalaist' ei kukaan pelkää
Kuin minä; -- sentään, mitä minuun tulee,
Ylevä valtias,
Ei nainenkaan niin herkkä mieleltään,
Niin huohka itseens' arkuutt' imemään,
Niin kärkäs huutamaan: "mik' ollee seuraus?"
Kuin Hector. Rauhan haava varmuus on,
Suruton varmuus; nöyrä epäilys
On viisaan soihtu, mittari, mi haavan
Syvyyttä tutkii. Menköön Helena!
Kun hänen tähtens' ensin miekkaan käytiin,
Ol' joka kymmeneskin tuhansista --
Nimittäin meistä -- hänen veroisensa.
Niin monta kymmentä jos meilt' on mennyt
Asian tähden, jok' ei ole meidän,
Ja, vaikka oiskin, kymmentä ei maksais,
Niin millä järkisyyllä emme suostuis
Pois häntä antamaan?

TROILUS.
                     Hyi, veikko, hyi!
Isämme-laisen mahtikuninkaanko
Nimen ja maineen luotipainoiss' arvot?
Lukematonta äärettömyyttäänkö
Sa pelimarkoiss' aiot laskea?
Ja moiseen jättirunkoon sovittaa
Niin pientä vaaksa- taikka tuumamittaa
Kuin pelkuruus ja järki? Häpy, hoi!

HELENUS.
Ei ihme, että järkeen noin sa isket,
Kuin itse sitä puutut. Isämmekö
Ei vallan voimaa käyttäis järjellä,
Siks ett' on sinun puhees järjetöntä?

TROILUS.
Uneksit vain ja hourit, pappi-veikko;
Sisustat kintaas järjellä. Näin lasket:
Sua, tieten, vihollinen vahingoittaa,
On, tieten, vaaraks paljastettu miekka,
Ja mist' on haittaa, sitä järki pakoo.
Mik' ihme siis, jos Helenus, kun näkee
Aseissa kreikkalaiset, järjen siivet
Sitoopi kantapäihinsä ja pakoo
Kuin tähti, radalt' eksynyt, tai Hermes
Zeun sättimänä. Järkeä jos saarnaat,
Niin oves sulje, nuku! Jänön tavat
Saa kunnia ja miehuus, järkisyitä
Jos niille syötät. Aina kylmä järki
Sai maksan kalpeaks ja tarmon särki.

HECTOR.
Sen arvoinen ei ole, mitä meille
Hän maksaa.

TROILUS.
            Arviosta arvo riippuu.

HECTOR.
Ei yksityisen arviosta; arvo
On yhtä paljo siinä, kuink' on kallis
Se itsessään, kuin miks se arvioidaan.
Typerää epäjumaluutt' on tehdä
Palvonta suuremmaksi jumalaa.
Vain itsepäinen houru moiseen kiintyy,
Jonk' avut vain on sairaan kuvitelmaa
Ja jok' ei vastaa tekoarvoaan.

TROILUS.
Min' otan tänään vaimon; valintaani
Mun ohjaa tahtoni, ja tahdon suuntaa
Kaks opast' oivaa, silmä sekä korva,
Jotk' ohi himoksen ja järjen särkkäin
Sit' ohjailevat. Kuinka voisin jättää --
Vaikk' inhoisikin tahto valintaansa --
Valitun vaimoni? En tästä pääse,
Jos kunniaa en tahdo menettää.
Takaisin vietkö kauppiaalle silkin,
Jonk' olet tahrinut? Tai ruoan tähteet
Mätätkö likaviemäriin, kun vatsas
On täysi? Hyväks näitte, että Paris
Kostaisi Kreikalle; se hyväksyntä
Se puhalteli tuulta purjeisiin;
Meri ja myrsky, vanhat riitaveljet,
Ne suopuivat ja häntä palvelivat.
Sataman toivotun kun saavutti,
Sai vanhan, kreikkalaisten vangitseman
Tätinsä sijaan[6] kuningattaren,
Jonk' ihailtavan nuoruuden on rinnall'
Apollo ryttyinen ja Koitar kalvas.
Tuon pidimme, kun Kreikka piti tädin.
Mut kannattiko? Oi, sen helmen tähden
Tuhannet laivat syöksyi teloiltaan
Ja kruunupäistä tuli kauppiaita!
Jos myönnätte, ett' oikein teki Paris, --
Ja myöntää täytyy: kaikki huusi "mene!" --
Jos myönnätte, ett' oivan toi hän saaliin, --
Ja myöntää täytyy: kaikki riemuilitte
Ja huusitte "ei vertaa!" -- miks siis oman
Älynne tuloksia parjaatte
Ja teette, mit' ei onnetarkaan tee:
Sit' alennatte, jota maasta pilviin
Kehuitte ennen? Mikä halpa ryöstö!
Me ryöstimme, mit' emme pitää tohdi.
Ei rosvo ole riistons' arvoinen,
Jos vierahassa maassa tekee pahan,
Jot' ei hän puoltaa tohdi kotonahan.

CASSANDRA (ulkoa).
Voih, voihkaa, Troia!

PRIAMUS.
                      Mikä tuskan huuto?

TROILUS.
Kyll' äänen tunnen: hullu sisaremme!

CASSANDRA (ulkoa).
Voih, voihkaa, Troia!

HECTOR.
                      Se Cassandra on.

    (Cassandra tulee raivoavana mielipuolena.)

CASSANDRA.
Voih, voihkaa, Troia! Tuhat silmää mulle,
Profeetallisin kyynelin ne täytän!

HECTOR.
Vait, sisar, hiljaa!

CASSANDRA.
Pojat ja immet, miehet, raihnaat ukot,
Avuton lapsuus, joka vain voi huutaa,
Lisätkää parkunaani! Maksakaamme
Jo vastaisesta voihkeest' osa pois!
Voih, voihkaa, Troia! Totuttele itkuun!
Kukistut, Troia! Kaadut, Ilion!
Tuo kekäleemme, Paris, polttaa meidät.
Voih, voihkaa! Helena on meidän turma.
Voih! Helena jos jää, vie Troian surma!

    (Menee.)

HECTOR.
No, nuori Troilus, eikö sisaresi
Kamala ennushuuto hiukan karmi
Sun tuntoasi? Niinkö hurjan kuumaa
On veres, ettei järki eikä pelko,
Ett' inhall' asiall' on inha loppu,
Voi sitä jäähdyttää.

TROILUS.
                     Ei, veli Hector,
Ei minkään teon oikeutt' arvostella
Sen mukaan, miten loppu muodostuu;
Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä
Masentaa mieltä; hourupäisen raivo
Ei tärvellä saa hyvää asiaa.
Johonka kaikki kunniamme kiillon
Me kiinnitimme. Mun ei asiani
Se enempää kuin muiden Priamidein.
Zeus varjelkoonkin, että puoltaisimme
Ja ajaisimme moista asiaa,
Jost' yltyisi jo suopuisinkin vihaan.

PARIS.
Vois mailma muuten väittää löyhäksi
Mun työtäni ja teidän neuvojanne.
Mut, kautta taivaan, teidän suostuntanne
Halulle siivet toi ja katkoi pelon,
Jonk' aiheutti hurja yritys.
Sill' yksin mitä voisi käteni?
Kuink' yhden miehen miehuus riittäisikään
Sit' ärjyä ja puuskaa kestämään,
Mit' aikaan tämä riita sai? Mut vannon,
Jos yksin tulisi mun vaarat voittaa,
Ja voima jos ois tahdon vertainen,
Niin tekojaan ei Paris peruuttaisi,
Eik' uupuis kesken työn.

PRIAMUS.
                         Niin haastat, Paris,
Kuin ilon hekumasta juopunut.
Sinull' on hunaja, ja sappi meillä;
Ei moinen miehuus liiku maineen teillä.

PARIS.
En yksin nautteit' aattele, joit' aina
Tuo moinen kauneus mukanaan. Vain soisin,
Ett' tämän kauneuden ryöstön tahra
Pois puolustuksen' uljahalla pestäis.
On petos riistettyä naista kohtaan,
Häväistys arvollenne, solvaus mulle,
Jos pakon pakosta nyt luopuisimme
Mokomast' omuudesta. Mahdotonta,
Näin arvoton ett' ajatuskaan saisi
Jalossa povessanne jalansijaa!
Alimman meikäläisen soturinkin
Sydän syttyisi ja miekka paljastuisi
Helenan tähden; häntä puolustaissa
Jaloinkaan elämä ei joutavaa.
Ei kuolo maineetonta. Sen siis sanon:
Sotia hänen eestään kannattaa,
Helenan vertaista ei kanna maa.

HECTOR.
Paris ja Troilus, hyvin puhutte,
Ja syyt ja seikat selvitätte, mutta --
Vain pintapuolin, nuorten miesten lailla,
Joit' Aristoteles jo varoittaa
Moraalifilosofeiks pyrkimästä.
Ne syyt, joit' esititte, enemmän
Tulisen veren kuumaan kiihkoon saavat,
Kuin tarkoin erottavat, mik' on väärää,
Mik' oikeaa. Näet, nautinto ja kosto
Ne punnitsevan järjen äänelle
On kyytä kuurommat. Jo luonto vaatii,
Ett' omans' omistaja saa; no, niin,
Mut mikä maailmass' on omempaa
Kuin miehen oikeus vaimoon? Himon kautta
Jos tämä luonnonlaki poljetaan,
Jos mahtimiehet, puoltomielin kuullen
Vain turtaa tahtoaan, sit' uhmaavat,
Niin joka kelpo valtioss' on laki,
Jok' ohjaa oikeaan nuo hurjat himot,
Nuo hillittömät, uppiniskaiset.
Helena Spartan kuninkaan on vaimo,
Sen kaikki tiedämme; siis ääneen huutaa
Siveyden, valtion ja luonnon lait,
Ett' on hän luovutettava. Jos väärää
Tekoa jatkat, siit' ei vääryys poistu,
Päinvastoin pahenee. Näin Hector tuumii,
Mit' oikeuteen tulee. Kuitenkin,
Te reippaat veljet, teihin yhdyn siinä,
Ett' yhä Helena on tänne jääpä;
Sill' asia on tärkeä: se koskee
Niin yksityis- kuin yleiskunniaa.

TROILUS.
Niin, se juur' aikeemme on elinjänne.
Jos kunnia ei meille rakkaampi
Kuin kiihoitetun kiukun tyydytys,
Niin hänen tähtensä ei Troian verta
Valuisi tilkkaakaan. Mut, arvon Hector,
Hän on se kunnian ja maineen aihe,
Se suurten töiden kannus, joka nyt
Meit' ajaa viholliset voittamaan
Ja vastaisuudess' antaa maineen kruunun.
Ei varmaan uljas Hector vaihettaisi
Näin runsast' ikuistuksen tilaisuutta,
Mi välkkyy tämän sodan otsalla.
Ei koko maailman aarteisiin.

HECTOR.
                             Mun voitit,
Sa uljas oksa suuren Priamuksen. --
Jyryisen haaston laitoin tylsille
Ja riitaisille Kreikan sankareille,
Jok' unenkohman heistä karkoittaa.
Tuo heidän suuri sankarinsa nukkuu,
Ja sotajoukko eripuraan hukkuu.
Mut tää, min' arvaan, hänet herättää.

                           (Menevät.)



Kolmas kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri. Achiileen teltan edusta.
    (Thersites tulee.)

THERSITES.
Mitä nyt, Thersites? Mitä tämä? Aivanko hämmentynyt vihasi sokkeloihin?
Saako tuo elefantti Ajax noin vain menostaa? Hän minua lyö, ja minä
häntä haukun. Kaunis hyvitys! Jospa edes olisi päinvastoin: että minä
häntä lyön, ja hän minua haukkuu! Hiisi olkoon! Tahdon tässä oppia
manaamaan esiin perkeleitä, kun ei häijyistä sadatuksistani ole mitään
apua. Ja tuo Achilles sitten, -- oivallinen sotainsinööri! Jos Troiaa
ei valloiteta ennen, kuin nuo kaksi ovat alta sen kaivaneet, niin kyllä
sen muurit seisovat, kunnes itsestään kaatuvat. Oi, sinä suuri Olympon
salaman-linkooja, älä unohda, että olet Zeus, jumalten kuningas; ja
sinun, Mercurius, käärmesauvasi menettäköön kaiken tehonsa, jos te ette
ota heiltä pois sitä pientä, pientä, pienen pientä älyvaraa, mikä
heillä on, jonka typerin tietämättömyyskin tietää niin ylenmäärin
puutteelliseksi, ettei se voi näppärästi pelastaa kärpästä hämähäkin
kourista, rikkomatta verkkoa kömpelöllä pampullaan. Ja sitten rutto
koko leiriin! tai oikeammin napolilainen luumätä, sillä se on juuri
sopiva kirous semmoisille, jotka käyvät sotaa hameesta. Olen nyt
rukoukseni lukenut, ja kateuden perkele sanokoon aamenen. Hohoi!
prinssi Achilles!

    (Patroclus tulee.)

PATROCLUS.
Kuka siellä? Thersiteskö? Hyvä Thersites, tule sisään haukkumaan.

THERSITES.
Jos olisi mieleeni jolahtanut väärä kultaraha, niin et olisi sinä
päässyt jolahtamaan pois tutkistelemuksistani. Mutta vähät siitä!
Vieköön sinut -- sinä itse! Ihmiskunnan yhteinen kirous, narrimaisuus
ja typeryys, tulkoon kukkuramitalla osaksesi! Taivas sinua opastajasta
varjelkoon, ja opetus pysyköön kaukana sinusta! Liha ja veri sinua
hallitkoon kuolemaasi saakka! Jos silloin ruumiinpuettaja sanoo, että
olet kaunis ruumis, niin vannon jumaliste, ettei hän ole koskaan
puettanut muita kuin Lazaruksia. Aamen! Missä on Achilles?

PATROCLUS.
Mitä? Oletko sinä hurskas? Rukoilitko parhaillaan?

THERSITES.
Rukoilin; taivas minua kuulkoon!

    (Achilles tulee.)

ACHILLES.
Kuka siellä?

PATROCLUS.
Thersites, hyvä herra.

ACHILLES.
Missä? Missä? -- Oletko täällä? Oo, sinä, juustoni, sinä
ruuansulattajani, miks et ole niin moneen ruokaveroon laittanut itseäsi
pöytään? Sano, mikä on Agamemnon?

THERSITES.
Sinun komentajasi, Achilles. Sano nyt, Patroclus, mikä on Achilles?

PATROCLUS.
Sinun herrasi, Thersites. Nyt ole hyvä ja sano, mikä olet itse?

THERSITES.
Sinun tuntijasi, Patroclus. Sano nyt, Patroclus, mikä sinä olet?

PATROCLUS.
Sen voinet itse sanoa, koska tunnet minut.

ACHILLES.
Oi, sano, sano!

THERSITES.
Luettelen kaikki peräkkäin: Agamemnon on Achilleen komentaja; Achilles
on minun herrani; minä olen Patrocluksen tuntija; ja Patroclus on
narri.

PATROCLUS.
Herja sinä!

THERSITES.
Vaiti, narri! En ole vielä päättänyt.

ACHILLES.
Hänellä on eri-oikeus. -- Jatka, Thersites.

THERSITES.
Agamemnon on narri; Achilles on narri; Thersites on narri; ja, niinkuin
sanottu, Patroclus on narri.

ACHILLES.
Todista se.

THERSITES.
Agamemnon on narri, kun yrittää olla Achilleen komentajana; Achilles on
narri, kun on Agamemnonin komennettavana; Thersites on narri, kun
palvelee tuommoista narria; ja Patroclus on narri omastatakaa.

PATROCLUS.
Miksi olen minä narri?

THERSITES.
Sitä voit kysyä luojaltasi. Minulle siinä on kyllin, että se olet. Kas,
keitä tuossa tulee?

    (Agamemnon, Ulysses, Nestor, Diomedes, ja Ajax tulevat.)

ACHILLES.
Patroclus, minä en tahdo puhua kenenkään kanssa. -- Tule mukanani
sisään, Thersites.

    (Menee.)

THERSITES.
Tuollaista ulkokultaisuutta, tuollaista ilveilyä, tuollaista
konnamaisuutta! Ja koko asiana vain aisankannattaja ja lutka! Soma
riidanaihe, josta kelpaa kiistellä ja kilvoitella ja veriinsä kuolla!
Savipuoli sen luuskan syököön, ja sota ja haureus tuhotkoon koko
selssun!

    (Menee.)

AGAMEMNON.
Miss' on Achilles?

PATROCLUS.
Teltassaan, herra; hän on pahoin-voipa.

AGAMEMNON.
Vie hälle tieto tänne-tulostamme.
Hän airuttamme herjas; pateilleen nyt
Tulemme itse, pannen syrjään arvot;
Se sano hälle, muuten pian luulee,
Ett' emme muista, mikä olemme,
Tai tohdi sitä näyttää.

PATROCLUS.
                        Kyllä sanon.

    (Menee.)

ULYSSES.
Me näimme hänet telttans' ovessa;
Ei häntä tauti vaivaa.

AJAX.
Vaivaa, leijonantauti, ylpeän sydämmen tauti. Sanokaa sitä
synkkämielisyydeksi, jos tahdotte miestä imarrella; mutta, kautta
pääni, ylpeyttä se on; vaan mistä? Mistä? Olisi hauska tietää syy.
-- Pari sanaa, herra kuningas!

    (Vie Agamemnonin syrjään.)

NESTOR.
Mikä Ajaxiin on mennyt, kun noin häntä haukkuu?

ULYSSES.
Achilles on häneltä vietellyt hänen narrinsa.

NESTOR.
Kenen? Thersiteenkö?

ULYSSES.
Niin.

NESTOR.
Nyt kai Ajax on ymmällä, kun on aiheensa hukannut.

ULYSSES.
Ei suinkaan, hänellä on nyt se aiheena, joka häneltä aiheen vei:
Achilles.

NESTOR.
Sitä parempi; kernaammin kopua heidän välillään, kuin sopua. Mutta
olipa se vahva liitto, kun narri voi sen purkaa!

ULYSSES.
Ystävyyden, jota ei viisaus ole rakentanut, voi tyhmyys helposti
hajoittaa. Tuossa tulee Patroclus.

NESTOR.
Eikä Achillesta mukana?

    (Patroclus palaa.)

ULYSSES.
Elefantilla on nivelet, mutta ne eivät ole kohteliaisuutta varten; sen
jalat on tehty tarpeen eikä pokkuroimisen varalle.

PATROCLUS.
Achilles sanoo, ett' on pahoillaan,
Jos muun kuin huvin vuoks ja lystiksenne
Tulitte tänne, teidän korkeutenne
Ja ylhä seuranne; hän toivoo, että
Vain terveydeksenne ruoan jälkeen
Nyt teette pienen kävelyn.

AGAMEMNON.
                           Patroclus,
Nuo moiset vastaukset hyvin tunnen;
Mut väite tuo, vaikk' on sill' ivan siivet,
Ei pääse pakoon huomioltamme.
Häll' ansioita on, ja syyt' on meillä
Se tunnustaa; mut kaikki nämä hyveet,
Joit' ei hän hyveisesti itse käytä,
Ne meistä loistons' alkaa menettää;
Ne mätänevät koskemattomuuttaan
Kuin riettaass' astiassa kauniit marjat.
Tulimme hänen puheilleen, se sano,
Ja syntiä et tee, jos sanot senkin,
Ett' ylhä ylpeys ja alha mieli
Hänessä asuu, suuremp' itseluulo
Kuin ansiokkuus. Häntä paremmat,
Suvaiten tuota raakaa röykkeyttä,
Salaavat herrautensa pyhän voiman
Ja hänen oikkujensa ylivaltaa
Sukoillen kumartavat, tarkkaavatpa
Niin hänen juoniensa nousut, laskut,
Kuin sodan meno hänen vuoroistaan
Kokonaan riippuis. Sano se, ja lisää,
Ett' työtään näin jos suureksuu, niin jääköön
Kuin sotakone, jok' on liian raskas
Mukana viedä; josta sanotaan:
"Tää täss' ei liiku, laita sota tänne!"
Vireä kääpiö on arvokkaampi
Unista jättiä: -- näin sano hälle.

PATROCLUS.
Sen teen, ja heti vastauksen tuon.

AGAMEMNON.
Ei kelpaa, että toisen kautta vastaa;
Hän tulkoon itse. -- Luokseen käy, Ulysses.

    (Ulysses menee.)

AJAX.
Mitä hän on muita enempi?

AGAMEMNON.
Ei enempi, kuin mitä itse luulee olevansa.

AJAX.
Onko hän niin paljon? Ettekö luule, että hän luulee olevansa parempi
mies kuin minä?

AGAMEMNON.
Epäilemättä.

AJAX.
Oletteko samaa mieltä? Sanotteko, että hän on parempi?

AGAMEMNON.
En, jalo Ajax; te olette yhtä väkevä, yhtä urhoollinen, yhtä viisas,
ettekä vähemmän jalo, paljon kohteliaampi, ja ennen kaikkia paljon
taipuvaisempi.

AJAX.
Kuinka saattaa ihminen olla ylpeä? Mistä se ylpeys tulee? Minä en
tiedä, mitä ylpeys on.

AGAMEMNON.
Sitä kirkkaampi on älynne, Ajax, ja sitä kauniimmat hyveenne. Joka on
ylpeä, syö loppuun itsensä. Ylpeys on oma peilinsä; ja jokainen, joka
muulla kuin teolla kehuu itseään, tekee kehullaan teon tyhjäksi.

AJAX.
Minä vihaan ylpeitä, niinkuin vihaan sammakon rumppia.

NESTOR (syrjään).
Kuitenkin hän rakastaa itseään; eikös se ole kummaa?

    (Ulysses palaa.)

ULYSSES.
Huomenna taisteluun ei käy Achilles.

AGAMEMNON.
Ja mitä sanoo syyksi?

ULYSSES.
                      Ei niin mitään;
Miel'alojensa virran mukaan kulkee
Ja omapäisess' itsehyväilyssään
Ei muiden arvost' ota tietääkseen.

AGAMEMNON.
Miks, kauniisti kun pyydämme, ei lähde
Hän teltastansa tänne ilman jakoon?

ULYSSES.
Vain kaunatakseen turhist' asioista
Tärkeitä tekee; suuruus häntä riivaa;
Vain itselleen hän haastaa, rehennellen
Niin ett' on hengästyä; luuloarvo
Niin kiehuu, kuohuu hänen veressään,
Ett', ajun riidellessä tarmon kanssa,
Kapinaan joutuu valtio Achilles
Ja sortuu itseensä. Mit' enää sanon?
Häness' on korskanrutto: kalmanpilkut
Jo huutaa: "Turhaa toivo!"

AGAMEMNON.
                           Ajax menköön. --
Te, hyvä prinssi, käykää hänen luonaan;
Pitävän teistä kuuluu; pyynnöstänne
Hän ehkä hiukan kieltää itseään.

ULYSSES.
Ei, Agamemnon, sit' ei sallita.
Jok' askel pyhä on, mink' Ajax poispäin
Achilleest' astuu. Tuota korskaa herraa --
Jok' omass' ihrass' ylpeyttään paistaa
Ja jonka aatoksiin ei mahdu muu,
Kuin mikä häntä itseään vain matkii
Ja märehtii -- näin kunnioisko mies,
Jot' enemmän kuin häntä jumaloimme?
Tää kolmast' ylevä ja uljas prinssi
Niin ei saa nuorta laakeriaan ryöttää,
Niin, -- kuulkaa, -- arvoaan ei alentaa, --
Hän, jok' on yhtä kuulu kuin Achilles --
Hän ett' Achilleen menis luo.
Tuon ennalta jo ihraist' ylpeyttä
Näin rasvaisimme vain ja lisäisimme
Vain poltaksia Rapuun, joka hehkuin
Odottaa suurta Hyperionia.
Vai moisen luokse tää! Se kiellä, Zeus,
Jyristäin huuda: "Tämän luo Achilles!"

NESTOR (syrjään).
Noin vain! Tuo sydänsuonta hivelee.

DIOMEDES (syrjään).
Kuink' ääneti hän kehun nielaisee!

AJAX.
Jos luokseen käyn, niin rautakourallani
Hänt isken naamaan.

AGAMEMNON.
                    Ei, ei, älkää menkö!

AJAX.
Jos ylpeilee, kyll' ylpeyttään ma su'in.
Mun suokaa mennä.

ULYSSES.
Ei koko tämän sodan hinnast', ei.

AJAX.
Hävytön, kehno nulikka!

NESTOR (syrjään).
Kuink' itseään hän kuvaa!

AJAX.
Eikö voi olla ihmisiksi?

ULYSSES (syrjään).
Kattila pataa soimaa.

AJAX.
Min' isken vähän hänen oikkusuontaan.

AGAMEMNON (syrjään).
Potilas tahtoo olla lääkärinä.

AJAX.
Mun mieltäni jos olisivat kaikki, --

ULYSSES (syrjään).
Niin äly jäisi vanhanaikaiseksi.

AJAX.
Niin hän ei pääsisi niin vähällä, saisi ensin maistaa miekkaa. Pitääkö
ylpeyden voittaa?

NESTOR (syrjään).
Jos voittaa, niin on puoli osuutta sinun.

ULYSSES (syrjään).
Jopa kymmenenkin osuutta.

AJAX.
Kyllä minä häntä vatkaan; kyllä teen hänestä nöyrän.

NESTOR (syrjään).
Hän ei ole vielä oikein lämmin. Aja häneen kiitosta. Juota, juota!
Hänen kunnianhimonsa on kuiva.

ULYSSES (Agamemnonille).
Tuo epäsopu liiaks teitä kalvaa.

NESTOR.
Ei siihen syytä, jalo ruhtinas.

DIOMEDES.
Achillest' ilmankin me tullaan toimeen.

ULYSSES.
Hän loukkaantuu, tuon nimenkin kun kuulee.
On täällä mies --; vaan ei, ei hänen kuullen!
Min' olen ennen vaiti.

NESTOR.
                       Miksi niin?
Ei ole kade hän, niin kuin Achilles.

ULYSSES.
On yhtä uljas, maailma sen tietköön!

AJAX.
Hävytön koira, peijaa meitä näin;
Oi, että olisi hän troialainen!

NESTOR.
Jos oisi mitä vikaa Ajaxissa, --

ULYSSES.
Jos oisi ylpeä, --

DIOMEDES.
                   Tai kehun-ahnas, --

ULYSSES.
Tai kärrykäs, --

DIOMEDES.
                 Tai turha, itserakas!

ULYSSES.
Taivaalle kiitos, leppyisä ett' olet!
Ja kiitos siittäjälles, kantajalles,
Ja opettajalles. Mut kolmin kerroin
Sun älylles, jok' opin kaiken voittaa!
Mut se, ken kätes miekkaan totutti,
Jakakoon Marsin kanssa ijäisyyden
Ja puolet saakoon! Mitä voimaan tulee,
Niin Milo, härjänkantajakin, maineens'
Saa jättää jänteiselle Ajaxille.
En tahdo viisauttasi ylistää,
Jok' ympäröi kuin joki, aita, häkki
Avujes avaruuden. Täss' on Nestor;
Hän, muinaisuuden tiedoss' oppineena,
On viisas, muut' ei olla voi kuin viisas;
Mut anteeks, isä Nestor, vaikka oisit
Kuin Ajax reipas, ajus yhtä tuore,
Et häntä voittais, Ajax oisit vain.

AJAX.
Sanonko isäks?

NESTOR.
               Sano, poikaseni.

DIOMEDES.
Häh', Ajax-prinssi, ohjeit' ottakaa.

ULYSSES.
Pois viipy nyt: jo pensaikossa piilee
Achilles-hirvi. Suuri päälikkömme,
Kokohon päällyskunta kutsukaa.
Kuninkait' uusia on tullut Troiaan;
Huomenna täyttä voimaa kysytään.
Täss' urho! Itä saa ja länsi koittaa
Parastaan tuoda, Ajax kaikki voittaa.

AGAMEMNON.
Nyt neuvostoon! Achilles, unta hyvää!
Venonen lipoo, laiva kyntää syvää.

                        (Menevät.)



KOLMAS NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa.
    (Pandarus ja muuan palvelija tulevat.)

PANDARUS.
Ystävä, kuulkaahan! Olettehan te sen nuoren Paris-herran seuralainen?

PALVELIJA.
Olen, silloin kun hän kulkee edelläni.

PANDARUS.
Tarkoitan: palvelettehan häntä.

PALVELIJA.
Palvelen Herraa.

PANDARUS.
Palvelette niin ollen jaloa herraa; minun täytyy väkisinkin häntä
kiittää.

PALVELIJA.
Niin, Herra olkoon kiitetty!

PANDARUS.
Tunnettehan minut, mitä?

PALVELIJA.
Kyllä, herra, päällisin puolin.

PANDARUS.
Ystävä, oppikaa paremmin minua tuntemaan. Minä olen herra Pandarus.

PALVELIJA.
Toivon, että opin teidän arvoisuuttanne tuntemaan paremmin.

PANDARUS.
Sitä minäkin soisin.

PALVELIJA.
Te olette armontilassa.

PANDARUS.
Armonko? Ei, ystävä; ylhäisyys ja arvoisuus ovat minun kunnianimeni.
-- (Soittoa kuuluu.) Mitä soittoa tuo?

PALVELIJA.
Tunnen sitä vain puolittain: jotakin soiton puolta varmaan.

PANDARUS.
Tunnetteko soittajat?

PALVELIJA.
Täydesti.

PANDARUS.
Kelle he soittavat?

PALVELIJA.
Kuulijoille.

PANDARUS.
Ketä varten, ystävä?

PALVELIJA.
Minua ja niitä varten, jotka soitosta pitävät.

PANDARUS.
Kenen laskuun, tarkoitan, ystävä?

PALVELIJA.
Laskuun? Mitä?

PANDARUS.
Ystävä, me emme ymmärrä toisiamme. Minä olen liian kohtelias, sinä
liian ovela. Kenenkä tilauksesta nuo miehet soittavat?

PALVELIJA.
Nyt osasitte kantaan. No niin, Pariin tilauksesta, armollinen herrani,
joka on mukana omassa persoonassaan; ja hänen seurassaan se kuolevainen
Venus, kauneuden sydänveri, rakkauden näkymätön sielu.

PANDARUS.
Kuka? Cressida-orpanako?

PALVELIJA.
Ei, herra, vaan Helena; ettekö sitä jo hänen arvonimistään hoksannut?

PANDARUS.
Näyttää siltä, ystävä, ettet ole nähnyt neiti Cressidaa. Tulin Parista
puhuttelemaan Troilus-prinssin puolesta. Aion tehdä häneen kohteliaan
hyökkäyksen; asiani on tulikuuma.

PALVELIJA.
Tulikuuma asia! Oikein saunakieltä!

    (Paris ja Helena tulevat seuralaisineen.)

PANDARUS.
Kaikkea ihanaa teille, prinssi, ja koko tälle ihanalle seurallenne!
Ihanimmat toiveet ihanimmassa määrässä ihanasti toteutukoot; teidän
ennen kaikkia, ihana kuningatar! Ihanat unet teillä ihanana
päänaluisena olkoon!

HELENA.
Arvoisa herra, tehän olette ihania sanoja täynnä.

PANDARUS.
Te ilmi lausutte ihanan mielisuosionne, suloinen kuningatar. -- Ihana
prinssi, tämä on sievä soitonkatkelma.

PARIS.
Te olette sen katkaissut, serkku; ja, niin totta kuin elän, teidän
täytyy se jälleen tehdä eheäksi; teidän pitää jatkoksi laittaa jotakin
omaa laitosta. -- Nella, hän on sointaa täynnä.

PANDARUS.
Enkä, arvon rouva.

HELENA.
Oo, herraseni! --

PANDARUS.
Raaka, tottakin; -- niin, toden totta, perin raaka.

PARIS.
Hyvin sanottu, herraseni; noin vain staccato.

PANDARUS.
Minulla olisi asiaa armolliselle prinssille, armas kuningatar.
-- Armollinen herra, suvaitsetteko kuulla pari sanaa?

HELENA.
Niin vähällä ette meistä pääse; teidän pitää laulaa, ehdottomasti.

PANDARUS.
Suloisin kuningatar, suvaitsette laskea leikkiä. Mutta tosiaankin,
näin, armollinen herra; rakas herrani ja kallis-arvoinen ystäväni,
teidän veljenne Troilus, --

HELENA.
Rakas herra Pandarus; mesimakea herraseni, --

PANDARUS.
Älkää, armas kuningatar, älkää: -- sulkeutuu sydämmellisimmästi
suosioonne.

HELENA.
Älkää saattako meitä pois sävellyksestä; muuten synkeä mielemme tulkoon
teidän päähänne.

PANDARUS.
Maire kuningatar, maire kuningatar, oi, mikä maire kuningatar, -- toden
totta, --

HELENA.
Ja tehdä maireen kuningattaren mieli karvaaksi on katkera loukkaus.

PANDARUS.
Ei, tuo ei teitä auta, ei maarin, ei, toden totta, vähääkään.
Tuommoiset sanat eivät pysty minuun; ei, ei. -- Ja pyytää, armollinen
herra, että, jos kuningas kysyisi häntä illallispöydässä,
ilmoittaisitte hänen esteensä.

HELENA.
Hyvä herra Pandarus, --

PANDARUS.
Mitä suvaitsette, maire kuningattareni, kaikkein, kaikkein mairehin
kuningattareni?

PARIS.
Mitä urostöitä hänellä on tekeillä? Missä syö hän tänään illallista?

HELENA.
Ei, mutta, hyvä herra, --

PANDARUS.
Mitä suvaitsette, armas kuningatar? Pikkuorpanani teihin vihastuu.
-- Te ette saa tietää, missä hän tänään illastelee.

PARIS.
Haltijattareni Cressidan luona, siitä annan vaikka henkeni!

PANDARUS.
Ei, ei, ei sinnepäinkään! Erehdytte aivan. Tietäkää, että
haltijattarenne on sairas.

PARIS.
Hyvä, ilmoitan hänen esteensä.

PANDARUS.
Niin oikein, hyvä prinssi! Kuinka johtui mieleenne Cressida? Niin,
haltijatar-raukkanne on sairas.

PARIS.
Arvaan jo.

PANDARUS.
Arvaatte! Mitä arvaatte? -- Antakaa tänne soitin. -- Nyt, armas
kuningatar.

HELENA.
Kas niin, nyt olette kiltti.

PANDARUS.
Orpanani on hirveästi mieltynyt muutamaan kapineeseen, jota te
omistatte, armas kuningatar.

HELENA.
Hän sen saakoon, kunhan se vain ei ole mieheni Paris.

PANDARUS.
Hi, hi! Ei, hänestä hän ei huoli. Ne kaksi ovat kahtaanne.

HELENA.
Ensin kahtaanne, ja sitten yhtäänne, siitä tulee pian kolme.

PANDARUS.
No, no, ei siitä sen enempää. Laulan nyt teille laulun.

HELENA.
Niin, niin, alkakaa nyt. Mutta tosiaankin, ystäväiseni, sulla on hieno
otsa.

PANDARUS.
Jopa jotakin!

HELENA.
Laula lemmestä; se lempi se tuhoaa meidät kaikki. Oi, Cupido, Cupido,
Cupido!

PANDARUS.
Niin, se lempi! Sen se tosiaankin tekee.

PARIS.
Niin, lempi, niin! Oi, lempi, lempi, lempi, oi!

PANDARUS.
Niin todellakin, niin se laulukin alkaa.

    (Laulaa.)

    Oi, lempi, lempi, lempi, oi!
        Niin uuhi kuin jäärä
        Sen nuolen on määrä;
        Vaikk' ampuilee,
        Ei haavaa tee,
    Vain hiljaa himaroi.
    Ja lempivät ne vaikeroi:
        "Ai, kuolen, voi!"
    Mut kuolo ei sen tuskaisempi:
    "Ai, ai"sta tulee "ha, ha, haa;"
        Näin kuoloss' elää lempi.
    "Ai, ai, ai", sitten "ha, ha, haa"
    Niin, ai, ai, ai, ja ha, ha, haa.
        Hih hei!

HELENA.
Totta totisesti, lemmessä nenännipukkaansa myöten.

PARIS.
Hän ei syö muuta kuin kyyhkysiä, kultaseni, ja se siittää kuumaa verta,
ja kuuma veri synnyttää kuumia ajatuksia, ja kuumat ajatukset
synnyttävät kuumia tekoja, ja kuumat teot ovat lempeä.

PANDARUS.
Tämäkö se lemmen sukujohto? Kuuma veri, kuumat ajatukset ja kuumat
teot? Mutta ne ovat kyykäärmeitä. Onko lempi kyykäärmeiden sikiö?
-- Hyvä prinssi, kuka on tänään taistelemassa?

PARIS.
Hector, Deiphobus, Helenus, Antenor, ja kaikki Troian uljaat nuoret.
Minäkin olisin mielelläni tänään pukeutunut aseisiin, mutta Nellani ei
tahtonut. Mistä se tulee, ettei veljeni Troilus lähtenyt?

HELENA.
Hän on jostakin nuloillaan; -- te tiedätte kaikki, herra Pandarus.

PANDARUS.
Minä en tiedä niin mitään, mesimakea kuningatar. -- Haluaisin kuulla,
mitä tänään ovat toimittaneet. -- Muistattehan vain ilmoittaa veljenne
esteen?

PARIS.
Pilkusta pilkkuun.

PANDARUS.
Hyvästi, armas kuningatar!

HELENA.
Terveisiä viekää orpanallenne.

PANDARUS.
Niinkuin käskette, armas kuningatar.

                           (Menee.)

    (Paluuretkelle soitetaan.)

PARIS.
Jo palajavat; Priamuksen saliin
Nyt käymme tervehtimään sotureita.
Helena armas, pyydän, aseet riisu
Sa Hectorimme yltä; jäykkä solki
Hurmaavan valkokätes koskentaa
Enemmän tottelee kuin miekan terää
Tai Kreikan jännevoimaa; enemmän
Kuin kaikki saaren kuninkaat voit sinä:
Aseista päästää suuren Hectorin.

HELENA.
On ylpeyteni häntä palvella.
Niin, minkä näin teen velvoituksesta,
Vain kauneuden-mainettani lisää,
Ihanpa itsenikin himmentää.

PARIS.
Sua, armas, lemmin sanomattomasti.

                        (Menevät.)



Toinen kohtaus.

    Troia. Pandaruksen puisto.
    (Pandarus ja Troiluksen palvelija kohtaavat toisensa.)

PANDARUS.
No, mitä? Missä on herrasi? Cressida orpananiko luona?

PALVELIJA.
Ei, herra hyvä; hän odottaa teitä, että veisitte hänet sinne.

    (Troilus tulee.)

PANDARUS.
Oh, tuossa hän tuleekin! -- No, mitä kuuluu, mitä?

TROILUS.
Poistu, poika.

    (Palvelija menee.)

PANDARUS.
Oletteko nähnyt orpanaani?

TROILUS.
En, Pandarus. Ma hiivin ovellaan
Kuin muukalainen, joka Styxin rannall'
Odottaa lauttaa. Ole Charon sinä,
Ja saata minut joutuin seuduille,
Miss' ansioistani ma hekumoida
Saan liljavuoteessa. Oi, Pandarus,
Cupidon harteilt' ota kirjosiivet
Ja lennä kanssani luo Cressidan!

PANDARUS.
Kävele täällä; heti hänet tuon.

    (Menee.)

TROILUS.
Mua huimaa; pyörin pyörteess' odotuksen.
Niin suloinen jo nautteen kuvituskin,
Ett' aistit hurmaa. Kuinka käy, kun lemmen
Ihanaa jumaljuomaa kerran maistaa
Janoinen kieli? Pelkään, että kuolen,
Menehdyn, pyörryn, rohdon juon niin hienon,
Niin salatehokkaan, niin tuiman maireen,
Ett' olentoni karkeus sit' ei kestä.
Ma tuota kovin pelkään; pelkään lisäks,
Ett' ilon hurmaan älyni ma hukkaan,
Juur' niinkuin sodassa, kun joukolla
Pakoovaa vihollista ahdistetaan.

    (Pandarus palaa.)

PANDARUS.
Hän laittelee itseään; tulee heti. Pankaa nyt koko älynne liikkeelle.
Hän lentää niin punaiseksi, ja hengittää niin lyhyeen, kuin pelkäisi
kummitusta. Menen häntä noutamaan. Se on mitä sievin pikku-veitikka;
hengittää niin lyhyeen kuin vasta-vangittu varpunen.

    (Menee.)

TROILUS.
Mun poveani sama pelko ahtaa;
Kuin kuumesairaan suoni sydän tykkää;
Kaikk' elimetkin lakkaa toimestaan,
Kuin vasallit, jotk' äkkiarvaamatta
Kuninkaan katseen kohtaavat.

    (Pandarus ja Cressida tulevat.)

PANDARUS.
Tule, tule! Mitä tässä tarvis punastua? Häpy on imulapsi. -- Tässä hän
nyt on; vannokaa nyt hänelle ne valat, jotka olette minulle vannonut.
-- Mitä? Juoksetko taas pakoon? Pitääkö sinua valvattamalla kesyttää,
mitä? Tule pois, tule! Jos teet takaperoa, niin pistämme sinut
kakkuloihin. -- No, miksi ette puhu hänelle mitään? -- Kas niin,
esirippu pois, ja kuva näkyviin! -- Herrainen aika, kuinka te
arkailette päivän valoa! Pimeässä pikemmin tapaisitte toisenne. Kas
niin, juoksija esiin, ja hyökkäys kuningattareen! Mitä? Oikein
suukko-hyökkäys! Tähän tehkäämme maja, salvomies; ilma on suloinen. Ei,
teidän täytyy asia sylipainilla ratkaista, ennenkuin teidät erotan.
Naarashaukka kuin koirashaukkakin, kumpikin kelpaavat ankkojen ajossa.
Kas niin vain!

TROILUS.
Te saatte minut sanoista paitiksi, neiti.

PANDARUS.
Sanoilla ei velkoja makseta, siihen vaaditaan tekoa; mutta hän kyllä
tekee sinut teostakin paitiksi, kun rupee tosi-tointasi kysymään. Mitä?
Taasko suukostelua? Siis tähän tapaan: "Paremmaksi vakuudeksi
asianomaiset molemmin puolin" -- Tulkaa sisään, tulkaa sisään; minä
laitan tulta.

    (Menee.)

CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?

TROILUS.
Oi, Cressida, kuinka usein olen tätä halunnut!

CRESSIDA.
Halunnutko, prinssi? -- Suokoon jumalat! -- Oi, prinssi!

TROILUS.
Mitä tulisi heidän suoda? Mistä tuo ihana keskeytys? Mitä epäiltävää
mutaa rakas armaani lempemme lähteessä havaitsee?

CRESSIDA.
Enemmän mutaa kuin vettä, jos ei pelkoni ole sokea.

TROILUS.
Pelko tekee enkeleistä perkeleitä; se ei koskaan näe oikein.

CRESSIDA.
Sokea pelko, jota näkevä järki ohjaa, osaa varmemmin oikeaan, kuin
sokea järki, joka kompuroi mitään pelkäämättä; pahinta pelkäämällä
usein pahempi parannetaan.

TROILUS.
Oi, älköön armaani pelolla olko! Cupidon koko juhlanäytelmässä ei ole
hirviötä.

CRESSIDA.
Eikö muutakaan hirvittävää?

TROILUS.
Ei muuta kuin omat tekomme: kun lupaamme itkeä merten täydet, elää
tulessa, niellä vuoria, kesyttää tiikereitä; luullessamme, että
armaamme on vaikeampi keksiä tarpeeksi ansiotöitä, kuin meidän kestää
suoritettavat koetukset. Tämä se on se rakkauden hirveä puoli, armaani,
-- että tahto on ääretön, mutta toiminta supistettu, että halu on
rajaton, mutta teko rajojen orja.

CRESSIDA.
Sanotaan, että kaikki rakastajat vannovat tekevänsä enemmän, kuin mitä
kykenevät, ja kuitenkin pitävät takavaranaan kykyjä, joita eivät
koskaan käytä; lupaavat enemmän, kuin mitä kymmenen voi täyttää, ja
suorittavat tuskin kymmenenneksen siitä, mitä yksi voisi tehdä. Ne,
jotka karjuvat kuin jalopeura ja toimivat kuin jänis, eivätkö ne ole
hirviöitä?

TROILUS.
Onko niitä semmoisia? Me emme ole sitä maata. Sano mielesi, kun olet
meitä koetellut; arvioi meitä kokemuksen mukaan. Päämme olkoon
peittämättä, kunnes ansio sen seppelöi. Sitä täydellisyyttä, joka sukua
seuraa, emme nyt tässä aio kiitellä; emme tahdo ansiolle antaa nimeä
ennen sen syntymää, ja synnyttyäänkin se sen saakoon häveliään.
Uskollisuus ei kaipaa pitkiä puheita: niin on Troilus Cressidalle
uskollinen, että, mitä kateus voi pahinta tehdä, on ivata hänen
uskollisuuttaan, ja että, mitä totuus voi tosinta sanoa, ei ole todempi
Troilusta.

CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?

    (Pandarus palaa.)

PANDARUS.
Mitä? Aina vain punastuvana? Ettekö jo ole tarpeeksi pakinoineet?

CRESSIDA.
Setä hyvä, kaiken tyhmyyden, minkä teen, omistan teille.

PANDARUS.
Kiitoksia vain: jos prinssi tekee sinulle pojan, niin annat sen
minulle. Ole uskollinen prinssille; jos hän huikentelee, niin toru
siitä minua.

TROILUS.
Nyt tiedätte, mikä teillä on takuuna: setänne sana ja minun
järkähtämätön uskollisuuteni.

PANDARUS.
No, minäkin nyt tahdon mennä takaukseen hänen puolestaan. Meikäläisiä
tyttöjä saa kauan kosia, mutta kehen taipuvat, siihen kiintyvät; ovat
kuin takkiaiset, näet: istuvat siihen, mihin heität.

CRESSIDA.
Nyt palaa, luontoni, ja rohkeutt' anna! --
Ah, Troilus-prinssi, monta pitkää kuuta
Yöt päivät olen teitä lempinyt.

TROILUS.
Miks Cressida niin työläs oli voittaa?

CRESSIDA.
Näöksi työläs; olin voitettu
Jo ensi silmänluonnilta -- Ei, anteeksi --
Tyrannin teistä saan, jos liikaa myönnän.
Nyt teitä lemmin, mut en vielä niin,
Ett' en vois sitä voittaa. -- Valehtelen!
Ol' aatokseni kiero laps, jok' äidin
Unohti kurin. Hupsu, miksi kielin?
Ken uskollinen meille olla vois,
Näin sälämme kun itse paljastamme? --
Mut, vaikka lemmin, teit' en kosinut;
Ja sentään soisin, että oisin mies,
Tai että naisell' oisi miehen oikeus
Puhua ensin. Armas, salpaa suuni,
Tai haltiossa sanon vielä jotain,
Jot' ehkä kadun! Oi, vait'-olosi,
Ovela mykkyydessään, heikon urkkii
Sisimmät salaisuudet. Salpaa suuni!

TROILUS.
Sen teen, vaikk' armain sointu siinä soi.

PANDARUS.
Siroa, toden totta!

CRESSIDA.
Oi, pyydän, prinssi: anteeks antakaa;
Näin aikonut en suuteloa kärttää.
Mua hävettää. -- Oi, Zeus, mit' olen tehnyt! --
Jäähyväiset nyt sanon, hyvä prinssi.

TROILUS.
Jäähyväisetkö, armas Cressida?

PANDARUS.
Jäähyväiset? Niin, huomispäivän aamuun.

CRESSIDA.
Tytykää, prinssi.

TROILUS.
                  Mitä pahastutte?

CRESSIDA.
Ah, omaa seuraani.

TROILUS.
Te ette itseänne pakoon pääse.

CRESSIDA.
Yrittää koitan. Tavallani itse
Jään teidän luoksenne; mut tavatonpa
Se itse, joka luopuu itsestään
Ja tulee toisen narriks. -- Poishan aioin.
Miss' älyni? -- En tiedä mitä puhun.

TROILUS.
Noin viisas kyllä tietää mitä puhuu.

CRESSIDA.
Juont' ehkä enemp' on kuin rakkautta
Tää avoin tunnustukseni, ja sillä
Vain aion teille ansan virittää.
Mut viisas olette, siis ette lemmi;
Näet, viisaus ja lempi jumalissa
Vain yhtyvät, ei koskaan kuolevissa.

TROILUS.
Jos uskoisin ma, että voisi nainen --
Ja jos sen kukaan voi, niin voitte te --
Vireillä pitää lemmentultaan aina,
Pysyä nuorena ja uskollisna,
Sulouden mentyäkin sydämmeltään
Ain' uudistua, vaikka veri kuivuu;
Tai jos vain saisin siitä vakuuden,
Ett' oma puhdas, harras lempeni
Tapaisi teissä yhtä selvän, runsaan
Ja täyteläisen vastarakkauden,
Oi, kuinka lentoon nousisin! Mut ah!
Min' olen vilpitön kuin suora totuus,
Niin, suorempi kuin totuus lapsessa.

CRESSIDA.
Mä siinä teidän kanssa kilvan kestän.

TROILUS.
Ihana kilpa tuo, kun oikeus kilpaa
Oikeuden kanssa parhaast' oikeudesta!
Vastedes uskolliset rakastajat
Troiluksen kautta vannovat. Kun värssyt
Valoineen, vakuutteineen, kehuineen
Väsyvät kuluneihin vertauksiin,
Tääntapaisiin: "niin luja niinkuin teräs",
"Niin uskollinen niinkuin taimi kuulle,[7]
Kyyhkylle kyyhky, päivä auringolle,
Maa sydämmelleen, rauta maneerille," --
Kun kaikk' on kuvat tyhjennetty, silloin
Uskollisuuden mallivertauksena,
Pyhäksi runon loppukaunisteeksi
Lisätään: "uskollinen niinkuin Troilus."

CRESSIDA.
Profeetan sana olkoon tuo! Jos minä
Hiuskarvan vertaa valastani väistyn,
Kun aika vanhuuttaan on muistiton,
Kun sade pois on syönyt Troian muurit,
Sokea unhe niellyt kaupungit
Ja soraks survottu on mahtivallat,
Niin tarinana petolliset immet
Suvusta sukuun pettuuttani viekööt.
Kun ovat sanoneet: "Niin petollinen
Kuin ilma, vesi, tuuli, hiekkamaa,
Kuin kettu uuhta kohtaan, ilves vohlaa,
Vasikkaa susi, poikaans' äitipuoli",
Lisätkööt kuolin-iskuks pettuudelle:
"Niin petollinen niinkuin Cressida."

PANDARUS.
Kas niin, kauppa valmis! Sinetti alle, sinetti alle! Minä olen
todistajana. -- Tässä pitelen sinun kättäsi, tässä orpanani. Jos
koskaan tulette toisillenne uskottomiksi, kun olen nähnyt näin paljon
vaivaa saadakseni teidät yhteen, niin nimitettäköön kaikkia laupiaita
hankkijoita maailman loppuun saakka minun nimelläni: olkoot he kaikki
Pandaruksia; kaikki uskolliset miehet Troiluksia, ja kaikki uskottomat
naiset Cressidoja, ja kaikki välinhierojat Pandaruksia! Sanokaa: aamen!

TROILUS.
Aamen!

CRESSIDA.
Aamen!

PANDARUS.
Aamen! Jonka jälkeen osoitan teille majan ja vuoteen; ja ettei se vuode
mitään kielittelisi suloisista vehkeistänne, niin rutistakaa se
kuoliaaksi.
Nyt menkää! Näin Cupido kaikille
Ujoille naikkosille suokoon majan
Ja vuoteen myös ja pikku suostuttajan.

                            (Menevät.)



Kolmas kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri.

    (Agamemnon, Ulysses, Diomedes, Nestor, Ajax,
    Menelaus ja Calchas tulevat.)

CALCHAS.
Nyt aika mulle tarjoo, ruhtinaat,
Sopivan aiheen palveluksistani
Kysyä palkintoa. Muistakaa,
Ett', ennustaen mitä tuloss' oli,
Ma Troian jätin, omastani luovuin,
Sain kavaltajan nimen, varmat, tietyt
Perityt olot epävarmaan onneen
Pois vaihetin, niin, kaikest' erosin,
Mink' aika, arvo, tuttavuus ja tapa
On tehnyt kalliiks olemukselleni.
Täss' olen, teitä palvellessani,
Kuin mailmaan vastatullut, outo vieras.
Sen vuoksi pyydän, että maistimiksi
Minulle suotte pienen lahjan tuosta
Isosta lupausten varastosta,
Jonk' antaa mulle kerran käkesitte.

AGAMEMNON.
No, mitä vaadit, troialainen? Sano.

CALCHAS.
Otitte vangiks eilen troialaisen,
Antenorin, joll' arvo suur' on heissä.
Te usein tahdoitte -- jost' usein kiitin --
Isotkin lunnaat antaa Cressidasta,
Vaan aina Troia kielsi. Mut Antenor
On moinen väkipyörä valtiossa,
Ett' asioissa syntyy seisahdus,
Kun hän on poissa; hänest' antaisivat
He vaikka hallitsijasuvun prinssin,
Priamuksen pojan. Prinssit, vaihtakaa
Antenor Cressidaani; kun saan hänet,
Niin palveluni mielivaivat täysin
On palkittu.

AGAMEMNON.
             Diomedes hänet vieköön
Ja tuokoon Cressidan; näin Calchas saakoon
Mitä hän pyytää. -- Hyvä Diomedes,
Komeat laita vaihtovarustukset;
Tuo tieto, huomennako Hector vastuun
Haluaa haastoons'; Ajax valmis on.

DIOMEDES.
Sen otan harteilleni; se on taakka,
Jot' ylpeydellä kannan.

    (Diomedes ja Calchas menevät.)
    (Achilles ja Patroclus ilmestyvät telttansa ovelle.)

ULYSSES.
Achilles seisoo telttans' aukossa.
Päällikkö, käykää ohi niinkuin oudon,
Jok' unohtunut on; te, prinssit, luokaa
Hänehen kylmä, huolimaton katse;
Jälinnä minä käyn. Hän varmaan kysyy,
Miks häneen katsotaan niin karsaasti;
Ja silloin hälle tylyytenne lääkkeeks
Ja ylpeytensä rohdoks annan ivaa,
Jot' oikein mielihalulla hän särpää.
Se tekee hyvää. Ylpeys ylpeyttä,
Näet, peilinänsä käyttää. Kerskan rasvaa
On kumarrus, siit' ylläisyys vain kasvaa.

AGAMEMNON.
Niin teemme, niinkuin neuvot: vierautta
Ohitse kulkiessa osoitamme.
Niin tehkää kaikki; ja jos tervehditte,
Se pilkoin tehkää; enemmän se puree
Kuin huomaamattomuus. Ma näytän tietä.

ACHILLES.
Tuleeko päällikkö mua haastattamaan?
On tietty, etten Troiaa vastaan sodi.

AGAMEMNON.
Hän mitä sanoo? Asiaako hällä?

NESTOR.
Teill' onko päällikölle asiaa?

ACHILLES.
Ei.

NESTOR.
Ei ole, herra.

AGAMEMNON.
               Sitä parempi.

    (Agamemnon ja Nestor menevät.)

ACHILLES.
Kah, hyvää päivää!

MENELAUS.
                   Mitä kuuluu, mitä?

    (Menelaus menee.)

ACHILLES.
Haa! Mua pilkkaako se sarvipää?

AJAX.
Patroclus, mitä kuuluu?

ACHILLES.
                        Huoment', Ajax!

AJAX.
Häh?

ACHILLES.
     Huomenta!

AJAX.
               Ja päivää päälliseksi!

    (Menee.)

ACHILLES.
Tää mitä on? Achillest' eivät tunne?

PATROCLUS.
Niin vierait' ovat! Ennen pokkuroivat
Ja hymyt etukäteen laittoivat,
Achilleen eteen nöyristyen, niinkuin
Luo pyhän alttarin ois ryömineet.

ACHILLES.
Haa! Äkkiäkö olen köyhtynyt?
Kun suuruus joutuu riitaan onnen kanssa,
Niin mailman kanssa myös. Kun tuhoon tulet,
Sen näet muiden silmist' yhtä pian,
Kuin saat sen tuta. Ihmiset vain näyttää
Kesälle kirjosiipiään kuin perhot;
Ja arvoa ei ihmisellä siksi,
Ett' on hän ihminen, vaan arvon antaa
Se arvo, joka tulee ulkoa,
Asema, rikkaus, suosio, jotk' usein
Enemp' on sattumaa kuin ansiota.
Jos nämä sortuu -- liukkaita kun ovat --
Niin ystävyyskin -- jok' on sekin liukas
Ja noihin nojaa -- toisen niinkuin toisen
Vie mukanaan, ja kaikki yhteen suistuu.
Mun näin ei ole laita. Onni yhä
On ystäväni; kaikk' on täyteläänä
Ja ennallaan, pait noiden miesten katseet.
Kai minuss' ovat jotain havainneet,
Jok' ei niin suurta huomiota kestä,
Mit' ennen mulle soivat. Kah, Ulysses!
Hän lukee, -- keskeytän lukemisen. --
Ulysses!

ULYSSES.
Mitä, suuri Thetiin poika?

ACHILLES.
Mitä luette?

ULYSSES.
             Mies kumma tässä väittää:
Ei Ihminen, -- kuink' olkoon lahjakas
Ja kuinka rikas sisältä ja päältä, --
Voi omaans' ylistää tai omakseen
Sit' oivaltaa, pait heijastuksen kautta:
Avujen täytyy toisiin säteillä,
Ne lämmittää ja näiden lämpö heittää
Taas alkulähteeseen.

ACHILLES.
                     Ei niinkään kummaa.
Ei omain kasvojensa kauneutta
Omaaja tunne, muille vain se näkyy.
Ei silmäkään, tuo aisti henkisin,
Näe itseään, jos itsestään ei luovu;
Mut silmä pane silmää vastaan, heti
He tervehtien toistaan kuvaavat.
Sill' itseens' ennen näkemys ei käänny,
Kuin matkustanut on ja nainut sieltä,
Miss' itsensä voi nähdä. Ei, ei kummaa.

ULYSSES.
Tekijän väite ei niin hämmästytä --
Se uus ei liene -- kuin sen tarkoitus;
Hän näyttää suoraan todistelullaan,
Ett' eipä kukaan ole minkään herra --
Vaikk' olkoon kuinka itsevarainen --,
Jos muit' ei lahjoistaan tee osakkaaksi;
Ja ettei itsestään hän näitä tunne,
Jos vastaanottajien hyväksymys
Ei paina niihin leimaa, niinkuin holvi
Kajottaa äänen, tai kuin teräsportti,
Jok', antain päivään päin, sen kuumuutta
Ja kuvaa heijastaa. Näit' ajattelin,
Kun äkkiä mun johtui mieleeni
Maineeton Ajax. Taivaat, mikä mies!
Hevonen kerrassaan, jok' omaa hyvääns'
Ei tunne. Oi, sua, luonto! Moni seikka.
Näköjään halpa, käytössä on oivaa,
Ja moni taas, jot' oivaks kehutaan,
On halpaa ruottaa! Huomennapa nähdään,
Kuink' ihan sattumuksen pakosta
Saa Ajax mainetta. Oi, toinen työss' on,
Ja toinen työttömänä! Toinen tassii
Salissa onnettaren oikukkaan,
Kun toinen pokkuroi sen suosiota.
Taas toinen ahmii toisen mainetta,
Kun maine turhuudessaan näkee nälkää.
Haa, noita Kreikan prinssejä! Kuink' olkaan
Tuot' Ajax-tolvanaa jo taputtavat,
Ikäänkuin Hector-urhon rintaa jalan
Jo polkis hän, ja järkkyis ylvä Troia!

ACHILLES.
Sen uskon; sillä minut sivuuttivat
Kuin saita kerjääjän; ei katsetta,
Ei hyvää sanaa! Unheessako työni?

ULYSSES.
Niin, aika kulkee reppu seljässä
Ja kerjää unheen varaks armopalaa, --
Se kiittämättömyyden jättipeto!
Ne almumuruset on hyvät työmme,
Samassa ahmitut kuin annetut,
Ja unhotetut samassa kuin tehdyt.
Mut, prinssi hyvä, kestäväisyys pitää
Kirkkaana maineen; tehty työ se riippuu
Kuin pantsar ruosteinen ja muotiheitto
Romussa muistoksena. Eespäin suoraan!
Niin kaita kunnian on tie, ett' yksi
Vain sille mahtuu; pysy tiellä siis!
Näet, kateudella tuhannen on poikaa,
Jotk' ohi pyrkii toisistaan; jos väistyt
Tai syrjään käännyt suoralt' uralta,
Niin kaikki ohi syöksevät kuin virta,
Ja viimeiseksi jäät kuin uljas ratsu,
Jok' eturiviin kaatuu, sortuin maahan
Polettavaksi halvan kuormaston.
Se, mitä tehdään nyt, sun himmentää,
Vaikk' ennen paljon suurempaa teit sinä.
Näet, aika on kuin muotikrouvari:
Se kylmää kättä antaa menevälle,
Mut kädet levällään kuin lentävä
Tulijaan iskee. "Tervetullut" nauraa,
"Hyvästi" poistuu huoaten. Oi, hyve
Siit' älköön palkkaa toivoko, mit' oli;
Sill' äly, kauneus,
Suur' suku, ruumiin voimat, ansiot
Ja laupeus, lempi, ystävyys, ne kaikki
On moittivan ja kateen ajan orjat.
Näet, maailman on tapa aina sama:
Yksimielisen saa kehun uusi koru,
Vaikk' on se vanhast' yhteen kurottu,
Ja tomu, jok' on vähän kullattua,
On parempaa kuin tomuttunut kulta.
Sit' ylistetään, mik' on silmäin eessä.
Siis, sinä eheä ja suuri mies,
Äl' ihmettele, että kreikkalaiset
Nyt alkaa Ajaxia kunnioittaa.
Enemmän silmään pistää mikä liikkuu,
Kuin mik' ei liiku. Sulle huudettiin
Ja huudettaisiin uudelleen ja vasta,
Jos itseäs et hautais elävältä
Ja mainettasi sulkis telttaasi,
Sa, jonka suurtyöt tällä tanterella
Sai kateet jumalatkin voitteluun
Ja suuren Marsin taistoon osakkaaksi.

ACHILLES.
Mull' yksinoloon oli suuret syyt.

ULYSSES.
Mut yksinoloasi vastaan oli
Syyt suuremmat ja sankarillisemmat.
Achilles, tiedetäänhän, että yhtä
Rakastat Priamuksen tyttäristä.

ACHILLES.
Vai tiedetään?

ULYSSES.
               No, mikä ihme siinä?
Näet, valpas valtasilmä näkee melkein
Jokaisen Pluton kultajyväsenkin,
Syvyydet mittaa pohjattomimmat,
Aatoksiin tunkeutuu ja ilmi tuo ne
Mykästä kehdostaan kuin jumala.
Salaisuus -- jota tieto paljastamaan
Ei pysty -- valtion on sielussa,
Joss' asuu teho jumalallisempi,
Kuin sana voi tai kynä ilmaista.
Tuo sinun yhteytesi Troian kanssa
Se meille yhtä tuttu on kuin sulle;
Ja arvokkaampaa ois Achilleelle
Kukistaa Hector kuin Polyxena.[8]
Kotona nuorta Pyrrhust' eikö karmi,
Kun kautta saarten maine torvettaa
Ja kaikki Kreikan immet rallattavat:
"Hectorin sisaren Achilles voitti,
Mut Hectorin suur' Ajax mukiloitti."
Hyvästi! Ystävän suo neuvo antaa;
Sun altas murtuu jää, mut narrin kantaa.

    (Menee.)

PATROCLUS.
Tuot' usein mielees teroitin, Achilles.
Miesmäinen, rietas nainenkaan ei ole
Niin tympäävä, kuin akkamainen mies
On toimen aikana. Nyt syyn saan minä:
Mun vähä sota-intoni sen teki,
Niin luullaan, ja sun suuri lempes minuun.
Havahdu, armas! Hento, irstas Amor
Kaulastas lemmenpaulans' irroittakoon
Ja tyhjään kadotkoon, kuin jalopeura
Ravistaa kastehelmen harjastaan.

ACHILLES.
Siis Hectorin kanss' Ajax taistelee?

PATROCLUS.
Niin tekee, ja saa suurta mainett' ehkä.

ACHILLES.
Näen, että vaarassa on kunniani,
Nimeni syvän haavan saa.

PATROCLUS.
                         Siis varo!
Parantuu vaivoin oma lyömä haava.
Jos laiminlyömme välttämättömän,
Niin vaaran valtakirjan vahvistamme;
Ja salaa niinkuin kuume vaara iskee,
Kun päiväsessä jouten lojumme.

ACHILLES.
Thersites tänne tuo, Patroclus hyvä.
Sen narrin lähetän luo Ajaxin
Anomaan, että taiston jälkeen kutsuu
Hän Troian prinssit rauhan viettoon tänne.
On naisen himo mulla, sairaan halu
Suur' Hector nähdä rauhan puvussa,
Puhella kanssansa ja mielin määrin
Näköään katsella. -- Kah, vaivas säästyy!

    (Thersites tulee.)

THERSITES.
Ihme!

ACHILLES.
Mikä?

THERSITES.
Ajax kävelee edestakaisin tanterella ja etsii itseään.

ACHILLES.
Kuinka niin?

THERSITES.
Hänen on määrä huomenna yksin otella Hectorin kanssa; ja hän on niin
profeetallisen ylpeä sankarillisesta hutkimisestaan, että riehuu
puhumatta sanaakaan.

ACHILLES.
Kuinka se käy päinsä?

THERSITES.
Keikailee edestakaisin kuin riikinkukko; loikkaa askeleen ja pysähtyy
äkisti; murtaa suuta kuin kapakkarouva, jolla ei ole laskuntekoon muuta
apukeinoa kuin aivot; puree huulta, näyttäen valtioviisaalta, niinkuin
tahtoisi sanoa: kyllä sitä tässä päässä älyä olisi, jos se vain siitä
lähtisi. Ja kyllä kai sitä onkin siinä, mutta se piilee niinkuin tuli
piikivessä, ei lähde iskemättä. Mies on iäksi mennyttä: jos ei Hector
hänen niskaansa ottelussa taita, niin hän itse sen taittaa
ylpeydellään. Minua ei enää tunne; sanoin: "hyvää huomenta; Ajax", ja
hän vastaa: "kiitos, Agamemnon" Mitä sanotte ihmisestä, joka luulee
minua päälliköksi? Hänestä on tullut oikea maakala, kieletön, epäluoma.
Hiiteen koko maine! Sitä voi käyttää oikein- ja nurinpäin niinkuin
nahkatakkia.

ACHILLES.
Sinä, Thersites, saat minun lähettinäni käydä hänen puheillaan.

THERSITES.
Kuka? Minäkö? Hän ei vastaa kenellekään; pitää ammattinaan olla
vastaamatta; puhuminen on kerjäläisiä varten; hänen on kielensä
käsivarsissa. Tahdon osoitella häntä; Patroclus tehköön kysymyksiä
minulle; saatte nähdä ilveilyn, jonka nimi on Ajax.

ACHILLES.
Toimeen, Patroclus! Sano näinikään: pyydän nöyrimmästi, että
miehuullinen Ajax suvaitsisi kutsua kaikkein urhoollisimman Hectorin
saapumaan aseetonna telttaani, ja toimittaa hänelle turvasaaton
jalomieliseltä, korkea-arvoiselta, kuusin- tai seitseminkerroin
kunnioitetulta Kreikan armeijan ylisotamarskilta, herra Agamemnonilta,
ja niin edespäin. Tee se!

PATROCLUS.
Zeus siunatkoon suurta Ajaxia!

THERSITES.
Hm!

PATROCLUS.
Tulen arvoisan Achilleen luota, --

THERSITES.
Häh!

PATROCLUS.
Joka nöyrimmästi pyytää, että suvaitsisitte kutsua Hectorin hänen
telttaansa, --

THERSITES.
Hm!

PATROCLUS.
Ja toimittaa turvasaaton Agamemnonilta.

THERSITES.
Agamemnonilta?

PATROCLUS.
Niin, armollinen herra.

THERSITES.
Häh!

PATROCLUS.
Mitä sanotte siihen?

THERSITES.
Jumala kanssanne, täydestä sydämmestäni!

PATROCLUS.
Vastauksenne, armollinen herra!

THERSITES.
Jos huomenna ilma on kaunis, kello yksitoista käy niin tai näin; mutta
kuinka käyköönkin, maksaa hänen minusta täytyy, ennenkuin minut saa.

PATROCLUS.
Vastauksenne, armollinen herra!

THERSITES.
Jumalan haltuun, täydestä sydämmestäni!

ACHILLES.
Onko hän tuollaisessa vireessä? Eihän toki?

THERSITES.
Ei, hän on aivan epävireessä. Paljoko ääntä häneen jää sitten, kun
Hector on häneltä aivokopan särkenyt, sitä en tiedä; mutta paljoa sitä
ei jääne, jos ei se viuluniekka Apollo tee hänen jänteistään pelin
kieliä.

ACHILLES.
Tule pois, saat heti viedä hänelle kirjeen.

THERSITES.
Antakaa minun viedä toinen hänen hevoselleen, sillä se on niistä
kahdesta elukasta älykkäämpi..

ACHILLES.
Niin samea kuin hämmennetty lähde
On sieluni; en itse näe sen pohjaa.

    (Achilles ja Patroclus menevät)

THERSITES.
Soisin sielunne lähteen tulevan taas kirkkaaksi, että voisin siitä
juottaa aasia. Olisin mieluummin täi lammasturkissa, kuin tuommoinen
urhoollinen pölkkypää.

              (Menee.)



NELJÄS NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Troia. Katu.

    (Toisaalta tulee Aeneas ja palvelija, joka kantaa soihtua,
    toisaalta Paris, Deiphobus, Antenor, Diomedes ja soihdunkantajia.)

PARIS.
Ken tuossa, ken?

DEIPHOBUS.
                 Se on Aeneas-prinssi.

ANTENOR.
Vai prinssi itse? -- Paris, jos ois mulla
Niin hyvä syy, kuin teillä, myöhään maata,
Muut eivät vois kuin taivaalliset toimet
Mua vierellisen luota temmata.

DIOMEDES.
Niin oikein! Huomenta, Aeneas-prinssi!

PARIS.
Se urhomies on; kättele, Aeneas!
Sa itse kerroit, kuinka Diomedes
Sua sotakentäll' ajoi viikkokauden
Jok' ainut päivä.

AENEAS.
                  Terve, urho, nyt
Kun leuto rauha on! Mut aseellisna
Kun sinut kohtaan, saat niin mustaa uhmaa,
Kuin sydän siittää voi ja miehuus täyttää.

DIOMEDES.
Ei Diomedes kammo kumpaakaan.
Veremme nyt on tyyntä: terve siis!
Mut tilaisuus kun saadaan taistella,
Niin kaikin voimin, keinoin, juonin ajan
Ma henkeäsi takaa, kautta Zeun!

AENEAS.
Niin ajat leijonaa, mi paetessaan
Päin kääntää kasvonsa. -- Sua tervehdin
Sydämmest' aivan! Kautt' Anchiseen hengen,
Sua tervehdin; niin, Venuksenkin vannon
Ma käden kautta: hellemmin ei kukaan
Sit' ole lempinyt, jonk' aikoo tappaa!

DIOMEDES.
Yht' ollaan mieltä! -- Zeus, jos ei Aeneas
Kuolollaan loistett' anna miekalleni,
Suo hänen tuhat päivänkierrost' elää!
Mut maineekseni hänen huomenn' anna
Jo kuolla, joka jäsenessä haava!

AENEAS.
Hyvinpä tunnemmekin toisemme.

DIOMEDES.
Pahemmin toivoisimme tuntevamme.

PARIS.
Tää kohteliaint' on uhmatervehdystä,
Jalointa lemmen vihaa, mit' on kuultu. --
Mit' asiaa näin varhain?

AENEAS.
                         Kuningas
Mua pani noutamaan, en tiedä, miksi.

PARIS.
Minä tiedän: viekää tämä Kreikan mies
Nyt Calchaan taloon; sieltä saakoon lunnaiks
Antenorista sulo Cressidan.
Me teemme seuraa, tai, jos suvaitsette,
Niin menkää edeltä. Ma luulen varmaan --
Tai oikeammin, mull' on tarkka tieto --
Ett' yötä siell' on Troilus-veljeni.
Mies herättäkää, ilmoittakaa hälle
Tulomme ja sen syykin. Pelkään, että
Olemme vähän häiriöksi.

AENEAS.
                        Varmaan.
Tuo Troilus Troian muuttais ennen Kreikkaan,
Kuin Troiast' antais Cressidan.

PARIS.
                                Ei auta;
Kovien aikain pakko sitä vaatii.
Nyt matkaan, prinssi; teitä seuraamme.

AENEAS.
Hyvästi jääkää kaikki!

    (Menee.)

PARIS.
Sanokaa, Diomedes, tunnon mukaan
Ja kunnon kumppanina suora totuus:
Ken Helenan on parhain ansainnut,
Minä vai Menelaus?

DIOMEDES.
                   Kumpainenkin:
Hän siks, ett' yhä häntä tavoittelee
Ja, piittaamatta hänen pillastaan,
Maailman tuskat, hornan piinat kärsii;
Te siksi, että häntä suojaatte
Ja, häpeänsä myrkkää tuntematta,
Pois maanne hukkaatte ja ystävänne;
Hän kituvana sarvipäänä joisi
Tuon hailan juoman pohjasakatkin;
Te hekumoitsijana toivoisitte
Perillisiä porton syleilystä.
On tasan ansionne, vaaka suora,
Pait kellä painon lisänä on huora.

PARIS.
Maalaisellenne tyly olette.

DIOMEDES.
Hän tylympi on maalleen. Kuulkaa, Paris:
Jokainen tilkka tuota porton verta
On Kreikan miehen niellyt; joka hiuke
Tuon saastutetun haaskan ruumista
On Troialt' urhon vienyt. Elämässään
Niin mont' ei hyvää sanaa haastanut,
Kuin ruumiita on hautaan raastanut.

PARIS.
Diomedes, teette niinkuin ostaja:
Sätitte, mitä ostaa haluatte.
Olemme vaiti, emme kauppaa pyydä,
Ja emme kehu, kun ei halu myydä.
Käy tästä tiemme.

       (Menevät.)



Toinen kohtaus.

    Sama paikka. Pandaruksen talon pihamaa.
    (Troilus ja Cressida tulevat.)

TROILUS.
Äl', armas, vaivaa näe; on aamu kylmä.

CRESSIDA.
Setääni huudan siis, ett' avaa portin.

TROILUS.
Hänt' älä vaivaa. Pois, pois vuoteeseen!
Unetar sulkekoon nuo kauniit silmät
Ja aistejas niin hiljaa hivelköön
Kuin lasta, jot' ei mitkään mietteet häiri.

CRESSIDA.
Huomenta siis!

TROILUS.
               Pois vuoteeseen, ma pyydän.

CRESSIDA.
Minusta kyllän saitko?

TROILUS.
                       Cressida,
Jo virkku päivä leivon lauluun herää
Ja varisräähkät ajaa levoltaan;
Viel' ilojamme yön jos huntu verhois,
En lähtiskään.

CRESSIDA.
               Yö oli liian lyhyt.

TROILUS.
Se velho! Myrkyttäjän luona viipyy
Ja hornan kätyrin; mut lemmen sylin
Sivuuttaa siivin nopsemmin kuin aatos.
Nyt vilustut ja sitten mua syytät.

CRESSIDA.
Oi, viivy! -- Miehet eivät koskaan viivy!
Mua houkkaa, oi! -- Jos oisin kieltäynyt,
Niin kyllä viipyisit. -- Vait! Joku liikkuu.

PANDARUS (ulkoa).
Mitä? Kaikki ovet auki?

TROILUS.
                        Setäsi!

CRESSIDA.
Periköön hänet rutto! Nytkös ilkkuu!
Oi, tätä elämää!

    (Pandarus tulee.)

PANDARUS.
Mitä kuuluu? Mitä kuuluu? Mitä maksaa piikuus? -- Kuules, piikaseni,
missä on Cressida-orpana?

CRESSIDA.
Hitolle senkin häijy setä-räivä!
Mun tähän saitte, -- ja nyt ilkutte.

PANDARUS.
Mihin sain, mihin? Ole hyvä, sano: mihin, -- mihin olen sinut saanut?

CRESSIDA.
Hyi, senkin herja! Teiss' ei mitään hyvää;
Ja ette sitä kärsi muissakaan.

PANDARUS.
Ha, ha! Voi, vaivaista raukkaa! Voi, kanaparkaa! Etkö ole tänä yönä
nukkunut? Eikö tuo miesriiviö ole antanut sinun nukkua? Mörkö hänet
vieköön!

    (Kolkutetaan.)

CRESSIDA.
Sanoinhan sen! -- Hält' aivot kolkutelkoot! --
Ken ovella on? Katso, setä hyvä! --
Takaisin, armas, tule kamariini!
Hymyilet, niinkuin tarkoittaisin rumaa.

TROILUS.
Ha, ha!

CRESSIDA.
Erehdyt: semmoista en aattele. --
    (Kolkutetaan.)
Kovinpa kolkuttavat! -- Tule sisään!
En soisi, vaikka puolen Troiaa saisin,
Ett' täällä sinut nähtäisiin.

    (Troilus ja Cressida menevät.)

PANDARUS (menee ovelle).
Kuka siellä? Mikä asiana? Vallanhan rikotte oven! Mikä nyt on? Mikä
asiana?

    (Aeneas tulee.)

AENEAS.
Huomenta, hyvä herra, huomenta!

PANDARUS.
Ken se? Aeneas-prinssi! Toden totta,
En ollut teitä tuntea. Mit' uutta
Näin aikaisin?

AENEAS.
Tääll' onko Troilus-prinssi?

PANDARUS.
Täällä! Mitä hän täällä tekisi?

AENEAS.
On, hän on täällä, älkää kieltäkö;
Asia koskee häntä lähelt' aivan.

PANDARUS.
Onko hän täällä, kysytte? Se on enemmän kuin mitä minä tiedän,
jumal'auta! Itse tulin myöhään kotiin. Mitä hänellä olisi täällä
tekemistä?

AENEAS.
Kellä? Kas, kas vain! Näin vahingoitatte häntä tietämättänne. Olette
hänelle niin uskollinen, että petätte hänet. Olkaa hänestä mitään
tietämättä, mutta tuokaa hänet kuitenkin tänne. Kas niin!

    (Troilus palaa.)

TROILUS.
Mik' on? Mit' asiaa?

AENEAS.
On tuskin mulla aikaa tervehtiä,
Niin nyt on kiire. Paris-veljenne
On täällä kohta, ja Deiphobus,
Ja Kreikan Diomedes, ja Antenor,
Jo meille luovutettu; meidän täytyy
Juur' oiti ennen aamu-uhria
Hänestä lunnaiks Diomedeen käteen
Cressida jättää.

TROILUS.
                 Niinkö päättivät?

AENEAS.
Niin, Priamus ja Troian neuvoskunta.
Tulevat kohta toimeen käydäkseen.

TROILUS.
Kuink' ivaks kääntyy saavutettu voitto!
Käyn heitä vastaan; -- mut, Aeneas prinssi,
Täält' ette mua löynnyt, tavattiin
Vain sattumalta.

AENEAS.
                 Hyvä! Luonnon salat
Niin vaiti eivät olla voi kuin minä.

    (Troilus ja Aeneas menevät.)

PANDARUS.
Onko se mahdollista? Tuskin saatu, niin jo viedään! Piru periköön koko
Antenorin! Nuori prinssi tulee hulluksi. Rutto sen Antenorin syököön!
Olisivat niskat häneltä taittaneet!

    (Cressida palaa.)

CRESSIDA.
Mik' on? Mik' asia? Ken oli täällä?

PANDARUS.
Ah! Ah!

CRESSIDA.
Noin miksi huokaat? Miss' on prinssi? Poissa?
Oi, sano, hyvä setä, kuink' on laita?

PANDARUS.
Ah, että olisin yhtä syvässä maan alla kuin olen sen päällä!

CRESSIDA.
Oi, taivaan jumalat! Kuink' onkaan laita?

PANDARUS.
Paras, että menet sisään. Oi, ettet olisi koskaan syntynytkään!
Tiesinhän, että olisit hänelle kuolemaksi. -- Herra-parka! -- Piru sen
Antenorin periköön!

CRESSIDA.
Ma pyydän, hyvä setä, polvillani
Rukoilen: sanokaa, mik' asia?

PANDARUS.
Sinun on täältä mentävä, tyttö, niin, mentävä; ovat sinut vaihtaneet
Antenoriin; mentävä isäsi luo ja pois Troiluksen luota. Se on hänen
kuolemansa; se on hänen surmansa; hän ei voi sitä kestää!

CRESSIDA.
Oi, iki-jumalat! -- En mene, en.

PANDARUS.
Sun täytyy.

CRESSIDA.
En, setä. Isän olen unhottanut;
Ei heimous liikuta; ei suku, veri,
Ei mikään lempi, ystävyys niin kallis
Kuin armas Troilus. Taivaan vallat! Pankaa
Rumimman vilpin nimeks Cressida,
Jos Troiluksen hän hylkää. Aika, tuoni
Ja väkivalta tälle ruumiilleni
Pahintaan tehkööt; mun on rakkauteni
Niin vankka pohjaltaan ja rakenteeltaan
Kuin maan on keskipiste, joka vetää
Puoleensa kaikki. Itkemään nyt menen. --

PANDARUS.
Niin oikein, tee se, tee se!

CRESSIDA.
                             Kiiltävät
Ma revin suortuvani, rikki raavin
Ihanat posket, nyyhkytyksiin sorran
Sorean äänen, sydämmeni puhki
Ma huudan: Troilus! Troiasta en lähde.

                            (Menevät.)



Kolmas kohtaus.

    Sama paikka. Pandaruksen talon edusta.

    (Paris, Troilus, Aeneas, Deiphobus, Antenor
    ja Diomedes tulevat.)

PARIS.
Jo täys on päivä, määräaika joutuu;
Hän kohta tuolle Kreikan urholle
On jätettävä. -- Troilus, veli hyvä,
Tytölle sano, mit' on tapahtuva,
Ja häntä jouduta.

TROILUS.
                  Käy taloon vain.
Tuon heti hänet Kreikan miehen käteen.
Kun hänet siihen lasken, niin se käsi
On niinkuin alttari, ja Troilus pappi,
Jok' uhraa siihen oman sydämmensä.

    (Menee.)

PARIS.
Ma tiedän, mit' on rakkaus; tahtoisinkin
Niin totta sua auttaa, kuin sua säälin.
Suvaitkaa käydä sisään, hyvät herrat.

                           (Menevät.)



Neljäs kohtaus.

    Sama paikka. Huone Pandaruksen talossa.
    (Pandarus ja Cressida tulevat.)

PANDARUS.
Pidä suhta, pidä suhta!

CRESSIDA.
Miks suhdasta te mulle puhutte?
Elävää, syvää, täyttä tuskaa tunnen,
Se riehuu tunnoss' yhtä valtavana
Kuin syy, jost' alkoi. Kuinka pitää suhtaa?
Jos voisin lemmelläni tinkiä
Tai laimeammaks maultaan sen laittaa,
Niin voisin tuskaanikin laimentaa.
Ei, suhdasta ei tiedä rakkauteni,
Ei tuskani, kun moinen aarre meni.

    (Troilus tulee.)

PANDARUS.
Tuossa, tuossa, tuossa hän tulee. -- Oi, te armaat kyyhkyläiset!

CRESSIDA.
Oi, Troilus! Troilus!

    (Syleilee häntä.)

PANDARUS.
Ah, te, nokkavarpuset! Sallikaa minunkin teitä syleillä. "Oi, sydän",
-- niinkuin lauletaan vanhassa laulussa, --

    "-- Oi, sydän, raskas sydän, oi,
    Miks huokaat, etkä lakkaa?"

johon se vastaa:

    "Siks ettet töin ja sanoin voi
    Keventää tuskan takkaa."

Todempaa riimiä ei voi ajatella. Ei saa mitään heittää hukkaan; voi se
tuommoinenkin runonpätkä joskus olla tarpeen; ja nyt se nähdään, nyt se
nähdään. -- No, mitä kuuluu teille, karitsaiseni?

TROILUS.
Sua rakastan niin kirkkaan puhtaasti,
Ett' iki-jumalat -- kai suuttuneina,
Kun lempi kuumemp' on kuin rukous,
Min kylmiltä he huuliltani saavat --
Sun multa vievät.

CRESSIDA.
                  Jumalatko kateet?

PANDARUS.
Ovat, ovat, sehän on liiankin selvää.

CRESSIDA.
Ja tottako mun täytyy Troia jättää?

TROILUS.
Se kauhea on totuus.

CRESSIDA.
                     Troilus myöskin?

TROILUS.
Troilus ja Troia.

CRESSIDA.
                  Onko mahdollista?

TROILUS.
Ja heti. Sallimuksen vääryys kieltää
Jäähyväisetkin, viivytyksen työntää
Tylysti syrjään, törkeästi purkaa
Huultemme liiton, lemmensyleilymme
Väkisin ehkäisee, ja pyhät valat
Kuristaa kesken niiden syntymää.
Me kaksi, jotka oomme toisistamme
Tuhannet huokaukset maksaneet,
Nyt saamme myydä itsemme, me kurjat,
Tylyhyn, köyhään katkohuokaisuun.
Nyt herja aika rosvon kiirein kokoo --
Ei tiedä kuinka -- runsaat saaliinsa.
Niin monet hyvästit kuin taivaan tähdet,
Sanoilla, suuteloilla vahvistetut,
Se sulloo vaivaiseen jäähyväiseen,
Ja meille suo vain yhden nälkämuiskun,
Jonk' itku pidätetty karvaaks suolaa.

AENEAS (ulkoa).
No, prinssi, onko neiti valmis?

TROILUS.
                                Kuule,
Sua kutsutaan! Noin haltiakin huutaa:
"Käy matkaan!" sille, jonk' on aika kuolla. --
Vain hetki malttakaa; hän kohta tulee.

PANDARUS.
Missä ovat kyyneleeni? Satakaa, että asettuu tämä myrsky, muuten se vie
sydämmeni juurineen!

    (Menee.)

CRESSIDA.
Siis kreikkalaisten luo?

TROILUS.
                         Ei auta muu.

CRESSIDA.
Iloisiin kreikkalaisiin surun tyttö!
Taas milloin tavataan?

TROILUS.
                       Mua kuule, armas:
Vain uskollinen ole, --

CRESSIDA.
                        Uskollinen!
Niin, minäkö? Mik' inhottava luulo!

TROILUS.
Sovussa päättäkäämme haastelumme,
Se pian meiltä viedään. Epäluulost'
En sulle sano: "ole uskollinen";
Ma kintaan viskaan itse kuolemalle
Siit', ett' on sydän sulla tahraton.
"Ole uskollinen" oli johtona
Vain lupaukseen: ole uskollinen,
Niin näen sun kohta taas.

CRESSIDA.
                          Oi, suunnattomaan
Ja julmaan vaaraan antautte, prinssi!
Mut uskollinen olen.

TROILUS.
                     Silloin vaara
On ystäväni. Ota rannukseni.

CRESSIDA.
Ja sinä hansikkaani. Milloin näen sun?

TROILUS.
Ma lahjon kreikkalaisten vartijat
Ja tulen yöllä. Ole uskollinen!

CRESSIDA.
Oi, taivaat! Taaskin "ole uskollinen"!

TROILUS.
Niin, armas, kuule, miksi sanon sen:
On Kreikan nuoret hienot tavoiltaan,
Suloiset, viehkeät ja lahjakkaat,
Älyssä, taidoss' etevät ja vilkkaat;
Tuo uutuus -- henkilöt ja avut -- hurmaa.
Ah, hienonlainen lemmenkateus --
Sanoa voisit: siveellinen synti --
Minussa herää.

CRESSIDA.
               Taivas! Et mua lemmi.

TROILUS.
Jos en, niin kuolen konnana! Ei ole
Kyseessä sinun uskollisuutesi,
Vaan minun kuntoni. En osaa laulaa,
En tanssiss' uhkeilla; on mairit mulle
Ja hienot pelit vieraat; niissä taidoiss'
On kreikkalaiset ovelat ja liukkaat.
Mut varo, noissa viettehissä vaanii
Sulavasuinen, mykkä perkele,
Pääkiusaaja. Mut vältä kiusausta!

CRESSIDA.
Mun tahtoani epäiletkö?

TROILUS.
                        En;
Mut joskus teemme, mitä emme tahdo;
Olemme usein oma perkeleemme,
Kun oman voiman varaan heittäymme
Ja pettävään sen tarmoon luotamme.

AENEAS (ulkoa).
No, prinssi, --

TROILUS.
                Muisku vain, ja sitten ero!

PARIS (ulkoa).
Hoi, veli Troilus!

TROILUS.
                   Tule sisään, veli,
Ja tuo Aeneas myös ja Kreikan mies.

CRESSIDA.
Sinäkin ole uskollinen.

TROILUS.
                        Minä?
Ah, se on vikani ja heikkouteni!
Muut juonill' onkii mainetta, mut minä
Rehellisesti sulaa suoruutt' etsin;
Muut vaskirahans' ovelasti kultaa,
Omani minä näytän paljaaltaan.
Uskollisuuteeni sa luota vain:
"Tosi ja vilpitön" on lauseenain.
    (Aeneas, Paris, Antenor, Deiphobus ja Diomedes tulevat.)
Terveeksi, Diomedes! Tämän neiden
Me lunnaiks annamme Antenorista.
Saat hänet haltuus portissa. Ma tiellä
Hänestä kerron. Pidä häntä hyvin!
Ja, jumal'auta, kaunis Kreikan mies,
Jos henkes joskus miekastani riippuu,
Vain maini Cressida, niin turvass' olet
Kuin Priamus linnassansa.

DIOMEDES.
                          Kaunis neiti,
Sivuutan kiitoksen, jot' oottaa prinssi,
Kun silmäs loisto, tuon sun poskes taivaan,
Jo hyvän pidon takaa. Diomedeen
Sin' olet käskijä, hän sua kuulee.

TROILUS.
Et kohtele mua hyvin, Kreikan mies,
Kun häntä kehut vain ja harrast' ilkut
Mun pyyntöäni. Tiedä, kreikkalainen,
Hän niin on ylistystes ylipuolla
Kuin sinä häntä palvelemaan kehno.
Hyvänä pidä, vaadin sen, ja käsken;
Jos sit' et tee, niin kautta julman Pluton,
Vaikk' ois sun turvanas Achilles-kolho,
Ma niskas taitan!

DIOMEDES.
                  Tyyntykäähän, prinssi!
Lähetin oikeudella vaadin saada
Vapaasti puhua. Kun täältä poistun,
Niin toimin niin kuin tahdon. Tietkää, prinssi,
En ole käskettävä. Arvon mukaan
Hän arvon saa. Jos sanotte: "se tee",
Niin vastaan kunnon miehen lailla: "en".

TROILUS.
Pois portille! -- Sen sanon, Diomedes,
Tuon korskas vuoks saat vielä usein piillä. --
Kätenne, neiti! Paljon meillä vielä
On keskinäistä haasteltavaa tiellä.

    (Troilus, Cressida ja Diomedes menevät. Torventoitaus kuuluu.)

PARIS.
Hectorin torvi!

AENEAS.
                Jouten kului aamu.
Hitaaksi, laiskaks nyt mua prinssi luulee:
Lupasin kentäll' olla ennen häntä!

PARIS.
Troiluksen syy. Pois tulkaa taisteluun!

DEIPHOBUS.
Pois joutuun, varustautumaan!

AENEAS.
Niin, sulhaispojan reippaall' ilolla
Hectorin seuratkaamme kintereillä.
Tään yhden miehen urhotyöhön nyt
On Troian koko maine kiintynyt.

                     (Menevät.)



Viides kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri. Aitaus kaksintaistelua varten.

    (Ajax täysissä aseissa, Agamemnon, Achilles, Patroclus,
    Menelaus, Ulysses, Nestor y.m. tulevat.)

AGAMEMNON.
Täss' aseissa jo seisot ennen aikaa,
Somana, reippaana ja uhkamielin.
Lähetä, tuima Ajax, torvestas
Täräys Troiaan, jotta säikyst' ilma
Tuon suuren taistelijan puhkois korvat
Ja haastais hänet tänne.

AJAX.
Tuoss', ota kukkaroni, torvimies!
Nyt keuhkos halkaise ja vaskiputkes!
Puhalla, että poskes pullistuu
Kuin pohjatuulen puhaltunut vatsa!
Kohoksi rinta, verta silmä syösköön!
Nyt puhut Hectorille.

    (Torvimies puhaltaa.)

ULYSSES.
                      Toitaukseen
Ei vastata.

ACHILLES.
            Viel' aikaist' on.

AGAMEMNON.
                               Tuoss' eikö
Lie Calchaan tytär, tuo, ja Diomedes?

ULYSSES.
On oikein; tunnen miehen käynnistään;
Käy varpaisillaan: henki häntä nostaa
Ja lennättäen maasta kohottaa.

    (Diomedes ja Cressida tulevat.)

AGAMEMNON.
Tää onko neiti Cressida?

DIOMEDES.
                         On oikein.

AGAMEMNON.
Ihana neiti, tervetullut meille!

NESTOR.
Suut' antain teitä päämme tervehtii.

ULYSSES.
Ei päällä siihen yksinoikeutta,
Myös jäsentenkin tulis suudella.

NESTOR.
Sep' oli sievä neuvo. Minä alan. --
Tää Nestorin on osa.

ACHILLES.
                     Kaunis neiti,
Tuon talven otan huuliltanne pois;
Achilles tervetulleeks sanoo teidät.

MENELAUS.
Suur' aihe suudella ol' ennen mulla.

PATROCLUS.
Mut nyt ei aihett' ole suuteluun.
Näin Pariskin tul' aiheeseenne kesken
Ja juur' näinikään teki teistä lesken.

ULYSSES.
Työ tyhmä, josta meidät pilkka peri!
Tuon sarvia nyt kultaa meidän veri.

PATROCLUS.
Sen muiskun Menelaus antoi, -- tämän
Patroclus.

MENELAUS.
           Katsos vain!

PATROCLUS.
                        Hänt' edustamme
Paris ja minä aina muiskuillamme.

MENELAUS.
Minulle tulee muisku. -- Neiti, saanko?

CRESSIDA.
Suunannoss' otetaan vai annetaanko?

PATROCLUS.
Kumpaakin.

CRESSIDA.
           Vannoa ma rohkenen:
Paremman otatte kuin annatten.
Siis muiskun kiellän.

MENELAUS.
                      Annan päällisiä:
Yhdestä kolme.

CRESSIDA.
               Mies te pariton!
Ei yhtäkään, tai tasan olkohon.

MENELAUS.
Pariton? Joka mies on pariton.

CRESSIDA.
Niin, mut ei Paris; parinne hän nai,
Ja siten teidät parittomaks sai.

MENELAUS.
Sep' oli isku otsaan!

CRESSIDA.
                      Eikä niin!

ULYSSES.
Ei sarvist' ole immen hyppysiin. --
Ihana neiti, saanko muiskun pyytää?

CRESSIDA.
He, saatte.

ULYSSES.
            Haluaisin --

CRESSIDA.
                         Sopii pyytää.

ULYSSES.
Kautt' Amorin, sen vien, kun neitsyt jälleen
on Helena ja palaa hylkäämälleen.

CRESSIDA.
Siis velkaan jään, vain varron maksun aikaa.

ULYSSES.
Ei siihen muiskuun tule koskaan taikaa.

DIOMEDES.
Sananen, neiti! Isän luokse nyt.

    (Menee, taluttaen Cressidaa.)

NESTOR.
Älykäs, vilkas nainen!

ULYSSES.
                       Hyi, hyi häntä!
Hänessä puhuu silmä, poski, huuli,
Yksinpä jalka; hekumassa elää
Jokainen ruumiin nivele ja jänne.
Nuo alttiit lipokielet huutavat
Jo tervetulleens' ennen tulemaasi,
Levittäin sydämmensä kirjan auki
Jokaisen kurkistajan vietteheksi;
He tilaisuuden likasaaliit' ovat,
Hekuman tyttäriä, se on varma.

    (Torventoitaus kuuluu.)

KAIKKI.
Haa! Troian torvi!

AGAMEMNON.
                   Tuossa tulee lauma.

    (Hector tulee täysissä aseissa, Aeneas, Troilus
    ja muita troialaisia seuralaisineen.)

AENEAS.
Terveeksi, Kreikan hovi! Mitä tehdään
Sen, joka voittaa? Heti voittajaksi
Hän julistetaanko? Vai hengen kaupan
Tuleeko taistelijain toisiaan
Edelleen vainota? Vai lainko jälkeen
Ja huutosanall' erotetaan heidät?
Näin Hector kysyy.

AGAMEMNON.
                   Mitä tahtoo Hector?

AENEAS.
Se yhtä hälle: noutaa sopimusta.

ACHILLES.
Tuo hänen tapaistaan on: huoletonta
Ja hiukan ylpeää ja vastapuolta
Isossa määrin halventelevaa.

AENEAS.
Jos ette lie Achilles, kuka sitte?

ACHILLES.
Jos en Achilles, niin en ole mitään.

AENEAS.
Achilles siis. Ken liettekin, niin kuulkaa:
Kuin pienin pieni ja suurin suuri
On Hectorissa ylpeys ja miehuus:
On toinen ääretön kuin kaikkeus,
Ja toinen tyhjän paljas. Katso tarkkaan:
Vain sievyytt' on, mik' ylpeydeltä näyttää.
Kun Ajax puoliks Hectorin on verta,
Puol' Hectoria säälin vuoks jää kotiin;
Vain puolin sydämmin ja käsin Hector
Nyt taistoon kutsuu tätä sukuveikkaa,
Mi puoleks Troiaa on ja puoleks Kreikkaa.

ACHILLES.
Siis tyttötaistelu! Kyll' ymmärrän.

    (Diomedes palaa.)

AGAMEMNON.
Kas, Diomedes! -- Ajaxille avuks,
Ylimys jalo! Niinkuin taistotavan
Te ja Aeneas päätätte, niin olkoon:
Vain lyhyt ottelu tai hengen kauppa.
Kun ovat sukuja, niin sanoo vaisto,
Ett' alkuunsa jo päättyy tämä taisto.

    (Ajax ja Hector astuvat aitaukseen.)

ULYSSES.
Jo ovat valmiit taisteluun.

AGAMEMNON.
                            Ken tuossa.
Tuo Troian mies, jonk' ilme noin on synkkä?

ULYSSES.
Priamuksen nuorin poika, kelpo urho;
Valio, vaikka nuori: taattu mies;
Ei suullaan toimi, puhuu toimillaan;
Ei hevin suutu, eikä lepy hevin;
Sydän ja käsi vilpitön ja aulis;
Pois omans' antaa, mietteitään ei peitä;
Tok' autiuttaan ohjaa älyllään,
Myös halpaan mietteeseen ei sanaa tuhlaa;
Kuin Hector uljas, mutta hirmuisempi;
Vihansa vimmassakin Hector sääliin
Vähästä heltyy; tämä, taiston kiihkoss'
On kostoon herkempi kuin kade lempi.
Sen nimi Troilus; häneen perustavat
He uuden toivon, lujan niin kuin Hector.
Aeneas sanoi, näin; hän päästä jalkaan
Sen nuorukaisen tuntee; kahden kesken
Tään mulle suuress' Ilioniss' uskoi.

    (Melua. Hector ja Ajax taistelevat.)

AGAMEMNON.
Jo otteiss' ovat.

NESTOR.
                  Pidä puoltas, Ajax!

TROILUS.
Sa nukut, Hector; herää!

AGAMEMNON.
Hän taidoin käyttää miekkaa. -- Oikein, Ajax!

DIOMEDES.
Jo riittää!

    (Torvet lakkaavat soimasta.)

AENEAS.
            Riittää, riittää, hyvät herrat!

AJAX.
En ole vielä lämmin; kerran vielä!

DIOMEDES.
Jos Hector suostuu.

HECTOR.
                    En, en mieli enää.
Isäni siskon poika olet, prinssi,
Sukua suuren Priamuksen heimon;
Ja pyhä heimolaisuus meiltä kieltää
Verisen kiistan. Vaan jos sinuss' ois
Niin Troia yhtynyt ja Kreikka, että
Sanoa voisit: "tämä käs' on Kreikkaa
Ja tämä Troiaa; tämän säären suonet
On Kreikkaa, tämän Troiaa; oikeassa
On poskess' äidin verta, vasemmassa
On isän'," niin Zeun kaikkivallan kautta,
Sinuss' ei kreikkalaista jäsent' oisi,
Johon ei miekastani tuiman kiistan
Jäis leimaa. Mut ei taivaan oikeus salli
Tään murhasäilän ottaa tilkkaa siitä,
Mik' äitis, pyhän tätini, on omaa.
Syliini tule, Ajax! Vahvat sulla
On käsivarret, kautta pauanteen!
Sois Hector, että noin ne häneen iskis.
Sua kunnioitan, lanko.

AJAX.
                       Kiitos, Hector!
Mies suora olet, oikein kelpo mies.
Sua tappamaan ma tulin, saadakseni
Näin surmastasi suurta maineen lisää.

HECTOR.
Neoptolemuskaan,[9] tuo ihmemies,
Min kypärästä huhu huutaa: "Kuulkaa!
Tuo on se, tuo!", ei julkeis itselleen
Anastaa Hectorilta maineen varaa.

AENEAS.
Molemmin puolin tässä varrotaan,
Mit' aiotte nyt tehdä.

HECTOR.
                       Siihen vastaan:
Syleilyyn kaikki päättyi. -- Hyväst', Ajax!

AJAX.
Jos onnistuisi minun pyyntöni, --
Se harvinaista on, -- niin käskisin
Tään kuulun langon meidän telttoihimme.

DIOMEDES.
Sen Agamemnon sois; ja Hector-urhon
Achilles tahtois aseetonna nähdä.

HECTOR.
Aeneas, kutsu veli Troilus tänne;
Tää veljesvierailumme tiedoks saata
Odottaville troialaisille;
Palatkoot kotiin. -- Kätes mulle, lanko!
Ma luonas atrioin, niin urhos näen.

AJAX.
Suur' Agamemnon tulee meitä vastaan.

HECTOR.
Nimitä arvokkaimmat nimeltään;
Hakeva silmäni Achilleen kyllä
Jo hänen jättivartalostaan tuntee.

AGAMEMNON.
Suur' urho! Mies sua tervehtii, jok' ennen
Ois tuommoisesta vihollisest' erin.
Vaan tervehdyst' ei tää; siis selvemmin:
Mik' ollutt' on ja tulevaa, se peitoss'
On unheen ruumenten ja raunioiden;
Mut tällä haavaa kunto vilpitön,
Ludoista juonist' ihan puhdistettu,
Sua, suuri Hector, hurskaan suoruudella
Sydämmen sydämmestä tervehtii.

HECTOR.
Suur' kiitos, kaikkivoipa Agamemnon!

AGAMEMNON (Troilukselle.)
Sinua myöskin, kuulu Trojan prinssi.

MENELAUS.
Kuningas-veljen tervehdykseen yhdyn:
Sotaisa veljespari, tervetullut!

HECTOR.
Ken täss' on saapa vastakiitokseni?

AENEAS.
Tää ylvä Menelaus.

HECTOR.
                   Oo! Tekö, herra?
Siis, kiitos, kautta Marsin sotakintaan!
Tät' uutta valaa älkää naurako:
Tuo _quondam_ vaimonne hän vannoi aina
Venuksen hansikkaaseen. Hän voi hyvin,
Vaikk' ei hän terveisiä laittanut.

MENELAUS.
Hänestä vait! Se nimi minut tappaa.

NESTOR.
Sa uljas Troian mies, sun usein näin,
Kun surman käskyläisnä verist' uraa
Teit riviin Kreikan nuorison; näin usein,
Kun tulisena niinkuin Perseus
Löit phrygiläiseen ratsuun kannuksesi
Ja lunnaat kielsit pois ja armonpyynnit,
Ja, kirkkaan säiläs ilmaan ripustain,
Et sitä lyötyyn vihamieheen lyönyt;
Ma silloin sanoin lähimiehelleni:
"Kas, tuossa Zeus, jok' antaa elämää!"
Näin sinun seisattuvan, huoahtavan,
Kun kreikkalaiset piiriin sinut saarti
Kuin Olympian sankarin. Tuon näin,
Mut kasvojas, jotk' aina teräs peitti,
En koskaan nähnyt. Esi-isäs kanssa
Ma taistelin; hän hyvä sotur' oli,
Mut, kautta Marsin, kaikkein meidän pään,
Sunlaises ei. Oi, tule vanhan syliin;
Ja tervetullut tänne, sankari!

AENEAS.
Se vanha Nestor on.

HECTOR.
                    Sua syleilen,
Sa kelpo vanha kronikka, jok' olet
Käsikkäin kauan käynyt ajan kanssa.
Ilolla halaan sua, arvon Nestor.

NESTOR.
Sodassa näin jos syleillä sua saisin,
Kun nyt sua ystävänä syleilen!

HECTOR.
Niin, jospa niin!

NESTOR.
                  Tään valkoparran kautta,
Ma huomenna sun kanssas ottelen!
Niin, terve, terve tänne! Muistan ajan --

ULYSSES.
On ihme, kuinka Troia seista voi,
Kun täällä on sen perustus ja pylväs.

HECTOR.
Ma tunnen hyvin kasvosi, Ulysses.
Ah! mont' on Kreikan, Troian miestä kuollut
Sen jälkeen, kuin sun näin ja Diomedeen
Lähettiläinä Ilionissa.

ULYSSES.
Jo silloin sanoin, mikä loppu on;
Mut ennustus on vasta puolitiessä.
Nuo muurit, kaupunkinne vahvat vahdit,
Nuo pilviä nyt suutelevat tornit,
Koht' omaa suutelevat jalkaansa.

HECTOR.
En sitä usko; vielä pystyss' ovat;
Ja arvelenpa kerskaamatta, että
Jokainen phrygiläinen kivi silloin
Pisaran vaatii kreikkalaista verta.
Lopussa kiitos seisoo; kyllä aika,
Tuo vanha riidan ratkaisija, kerran
Siit' antaa päätöksen.

ULYSSES.
                       Se jääköön sille.
Ylevä, uljas Hector, tervetullut!
Sua pyydän, että päällikkömme luota
Mun vieraakseni tulet telttaani.

ACHILLES.
Ei, minä tulen eteen; seis, Ulysses! --
Nyt kyllin olen katsellut sua, Hector,
Terävin silmin sua tutkinut
Ja jäsen jäseneltä tarkastellut.

HECTOR.
Achilles tuoko?

ACHILLES.
                Niin, Achilles olen.

HECTOR.
Seis, hiljaa, että katsella sua saan.

ACHILLES.
No, katso kylläkses.

HECTOR.
                     Se on jo tehty.

ACHILLES.
Hätäilet; sua vielä kerran tutkin
Kuin ostokasta, raaja raajalta.

HECTOR.
Mua selailet kuin satukirjaa vain;
Minuss' on enemmän kuin sinä hoksaat.
Miks silmäs ihan työnnät minuun noin?

ACHILLES.
Sanokaa, taivaat, mihin ruumiin osaan
Lyön surman iskun? Tuohon, vaiko tuohon?
Ett' osoittaa ma voisin haavaa, näyttää
Sen aukon, mistä suuren Hectorin
Pakeni henki. Taivaat, vastatkaa!

HECTOR.
Mies röyhkä, moiseen kysymykseen
Ei sovi vastata. Seis! Luuletko
Noin leikill' ottavasi henkeni,
Noin viisastellen keksiväsi paikan,
Mihinkä kuoliniskun lyöt?

ACHILLES.
                          Sen luulen.

HECTOR.
Vaikk' ennusjumalana puhuisit,
Niin en sua usko. Varull' ole vasta:
Min' en lyö tuohon, tuohon, enkä tuohon;
Kautt' alasimen, jolla taottu
On Marsin kypärä, sua joka paikkaan,
Ylt' yli isken! Kreikan älymiehet,
Kehuni anteeks suokaa; vaan tuon korska
Houkutti huuliltani tyhmyyden.
Mut teko vastaava on sanojani,
Niin totta kuin --

AJAX.
                   Oi, älä kiihdy, lanko. --
Achilles, sinä, jätä uhkaukset,
Siks kunnes tilaisuus tai aihe vaatii.
Saat joka päivä kyllän Hectorista,
Jos haluttaa. Sua ei sais koko Kreikka,
Varon ma, hänen kanssaan taisteluun.

HECTOR.
Tulehan sotakentälle. Siit' asti,
Kuin heitit Kreikan asian, on sota
Vain pilaa ollut.

ACHILLES.
                  Hectorko mua vaatii?
Huomenna tulen, tuimana kuin surma;
Nyt ollaan ystäviä.

HECTOR.
                    Tuohon käteen!

AGAMEMNON.
Mun telttaani nyt, kaikki Kreikan päärit!
Siell' uhmast' ensin juhlitaan; ja sitten,
Jos Hector suostuu teidän tarjoukseenne,
Erikseen kukin häntä kestitköön.
Nyt rummut pauhaamaan ja torvet soimaan,
Urosta tervetulleeks kunnioimaan!

    (Kaikki poistuvat, paitsi Troilus ja Ulysses.)

TROILUS.
Ulysses-prinssi, pyydän, sanokaa,
Miss' asuu täällä leirissänne Calchas.

ULYSSES.
Teltassa Menelauksen, arvon prinssi.
Siell' iltavieraana on Diomedes;
Se mies nyt taivast' eikä maata näe,
Vain töllistää ja lemmenkatseit' iskee
Ihanaan Cressidaan.

TROILUS.
Teit', arvon prinssi, pyytäisin niin hyväks,
Ett', Agamemnonin kun luota mennään,
Mun sinne viette.

ULYSSES.
                  Kernaasti. Nyt tekin
Hyv' olkaa, sanokaa, mik' arvo Trojass'
On Cressidalla. Sinne kenties sulho
Jäi hänen lähtöänsä itkemään?

TROILUS.
Ah, pilkan oma on, ken haavojaan
Kehuen näyttää! Joko mennään, prinssi?
Rakasti, rakas oli ja on vielä,
Mut ain' on kade onni lemmen tiellä.

                          (Menevät.)



VIIDES NÄYTÖS.



Ensimmäinen kohtaus.

    Kreikkalaisten leiri, Achilleen teltan edusta.
    (Achilles ja Patroclus tulevat.)

ACHILLES.
Tän' yönä vertaan viinillä ma kuumaan,
Huomenna kalvalla sen jäähdytän. --
Nyt häntä kyllält' oikein kestitkäämme.

PATROCLUS.
Thersites, kas!

    (Thersites tulee.)

ACHILLES.
                No, sinä juonipaise?
Mit' uutta, sinä luonnon hapan kyrsä?

THERSITES.
Oi, sinä näköisyytesi maalikuva, sinä tyhmyyden-palvojain epäjumala,
tässä sinulle kirje.

ACHILLES.
Mistä, sinä ruoanjäännös?

THERSITES.
Troiasta, sinä hölmöyden kukkupää kulho.

PATROCLUS.
Kuka vahtia pitää?

THERSITES.
Kuka muu kuin vahdin pitäjä?

PATROCLUS.
Hyvin sanottu, sinä törkypurtilo! Mutta mitä tämä tämmöinen ilve
hyödyttää?

THERSITES.
Suus kiinni, poika! Minua ei hyödytä sinun lorusi; sinua pidetään
Achilleen huvipoikana.

PATROCLUS.
Huvipoikana! Konna, mitä se on?

THERSITES.
Hänen mieshuoranaan. Kaikki etelän mätätaudit, ähky, tyrä, röhkä,
munuaissyöpä, unitauti, halvaus, silmäpasko, maksamätä, keuhkotauti,
märkäpaiseet, lonkanvaivat, syhelmä, parantumaton luuvalo, ja rohtumien
rupinen vapaasäteri vieköön senkin seitsemästi mokomat takaperoiset
ilmiöt!

PATROCLUS.
Mitä, sinä kirottu kadepussi, mitä tarkoitat noilla kiroillasi?

THERSITES.
Kirosinko sinua?

PATROCLUS.
Et, senkin ravistunut tynnyri, senkin äpärä maatiaiskoira, et!

THERSITES.
Enkö? Miksi sitten noin julmistut, sinä turha ja mitätön
vanusilkki-höytäle, sinä rääppäsilmän viheriä varjolappu, sinä
tuhlaajapojan kukkarontupsu, sinä? Voi, kuinka maailma-raukkaa
vaivaavatkin nuo mokomat vesikirput, mokomat luonnon pikkaraiset!

PATROCLUS.
Huuti, sappi!

THERSITES.
Varpusenmuna!

ACHILLES.
Patroclus hyvä, tyynni ehkäisty
On huomispäivän suuri taistotuuma.
On tässä kuningatar Hecubalta
Ja tyttäreltään, armaaltani, kirje;
Mua nuhtelevat he ja velvoittavat
Valassa vannotussa pysymään.
Sit' en ma riko. Vieköön kreikkalaiset!
Poroksi, kunnia ja maine, pala!
Mua sitoo tämä kallihimpi vala. --
Thersites, tule telttaa siistimään:
Tän' yönä juhlitaan ja mässätään. --
Patroclus, tule!

    (Achilles ja Patroclus menevät.)

THERSITES.
Veren paljoudesta ja aivojen vähyydestä nuo kaksi varmaan tulevat
hulluiksi; mutta jos he siksi tulevat aivojen paljoudesta ja veren
vähyydestä, niin voin vaikka minä olla hullujen parantaja. Tässä meillä
on Agamemnon, -- jotakuinkin kunnon mies, semmoinen joka rakastaa
västäräkkejä; mutta hänessä ei ole enempää aivoja kuin korvavahaa. Ja
tuossa tuo Jupiterin herttainen muunnosmuoto, hänen veljensä, härkä,
kaikkien aisankannattajain perikuva ja muistomerkki, pahainen
saapassarvi, joka vitjoista roikkuu veljen koivessa, -- voisiko
ilkeydellä höystetty äly tai älyllä pippuroittu ilkeys muuttaa häntä
muuksi kuin mitä hän on? Aasiksiko? Ei passaa: hän on jo sekä aasi että
härkä. Haraksiko? El passaa: hän on jo sekä härkä että aasi. Koira,
muuli, kissa, hilleri, sammakko, sisilisko, tarhapöllö, korppikotka tai
mähnätön silli voisin vielä olla, mutta Menelaus -- en, silloin
nostaisin kapinan sallimusta vastaan. Älä kysykään, mitä olisin, jos en
olisi Thersites; olisin vaikka täi pitaalitautisen ruumiissa, ennenkuin
olisin Menelaus. -- Hei vain! Aaveita ja tulisoihtuja!

    (Hector, Troilus, Ajax, Agamemnon, Ulysses, Nestor,
    Menelaus ja Diomedes tulevat, soihdut kädessä.)

AGAMEMNON.
Nyt käymme harhaan.

AJAX.
Et, tuolla on se, mistä näkyy tulta.

HECTOR.
Oo, vaivaks olen.

AJAX.
                  Ette vähääkään.

ULYSSES.
Hän tuossa tulee itse teitä vastaan.

    (Achilles tulee.)

ACHILLES.
No, terve, uljas Hector! Terve, prinssit!

AGAMEMNON.
Nyt, hyvää yötä, jalo Troian prinssi!
Ajaxin komennoss' on turvavahti.

HECTOR.
Hyv' yötä, Kreikan päällikkö, ja kiitos!

MENELAUS.
Hyvästi!

HECTOR.
         Rakas Menelaus, hyv' yötä!

THERSITES.
Rakas lätäkkö! Rakas -- sanoi hän! Rakas kulju, rakas hyyskä.

ACHILLES.
Hyv'yötä vain ja terve yksin tein,
Niin menevät kuin jäävät!

AGAMEMNON.
                          Hyvää yötä!

    (Agamemnon ja Menelaus menevät.)

ACHILLES.
Te, vanha Nestor, jääkää. -- Diomedes,
Pitäkää hetki seuraa Hectorille.

DIOMEDES.
En minä voi: paraikaa mull' on toimi
Juur' tärkeä. -- Hyv'yötä, Hector urho!

HECTOR.
Kätenne!

ULYSSES (syrjään Troilukselle).
         Seuratkaa vain soihtua;
Hän Calchaan telttaan käypi. Mukaan tulen.

TROILUS.
Se suur' on kunnia.

HECTOR.
                    Niin, hyvää yötä!

    (Diomedes menee; Ulysses ja Troilus hänen jäljissään.)

ACHILLES.
Hyv' olkaa, astukaatte telttaani.

    (Achilles, Hector, Ajax ja Nestor menevät.)

THERSITES.
Tuo Diomedes on kavala konna, oikea päälurjus. En usko häneen, kun
hän vilkuttaa, enempää kuin käärmeeseen, kun se sähisee. Hän pitää
suun-täyttä ääntä ja lupaa hyvää, niinkuin tyhjää haukkuva metsäkoira,
mutta kun hän tekee sanoistaan totta, niin jo tähtitaituritkin siitä
ennustavat: se tietää jotakin, syntyy jokin mullistus; aurinko silloin
saa valonsa kuulta, kun Diomedes pitää sanansa. Olen ennemmin Hectoria
näkemättä, kuin luovun Diomedeen jälkiä seuraamasta. Sanotaan, että hän
pitää troialaista aljua ja käyttää siihen Calchas-petturin telttaa. --
Ei muuta kuin haureutta! Riettaita riiviöitä kaikki!

    (Menee.)



Toinen kohtaus.

    Sama paikka. Calchaan teltan edusta.
    (Diomedes tulee)

DIOMEDES.
Hoi! Hereilläkö? Vastatkaa.

CALCHAS (teltasta).
                            Ken huutaa?

DIOMEDES.
Diomedes. -- Calchas, arvaan. -- Miss' on neiti?

CALCHAS (teltasta).
Hän tulee luoksenne.

    (Troilus ja Ulysses tulevat etäältä;
    heidän jäljissään Thersites.)

ULYSSES.
Täss' seiskaa, ettei valo meihin satu.

    (Cressida tulee.)

TROILUS.
Haa! Cressidako tulee hänen luokseen!

DIOMEDES.
No, holhottini?

CRESSIDA.
                Rakas holhojani!
Vain pari sanaa!

    (Kuiskuttelevat.)

TROILUS.
                 Kuinka tuttavat!

ULYSSES.
Se naikko pelailee joka miehen kanssa heti ensi näkemältä.

THERSITES.
Kuka mies hyvänsä voi häntä pelivärkkinään käyttää, kun vain löytää
avaimen; se menee kuin nuottien mukaan.

DIOMEDES.
Kai muistat?

CRESSIDA.
             Muistan, muistan.

DIOMEDES.
                               Tee se siis:
Pitäköön toimi yhtä sanain kanssa.

TROILUS.
Mitäkö muistais?

ULYSSES.
                 Hiljaa! Kuunnelkaa!

CRESSIDA.
Oi, sinä mesimaire Kreikan mies,
Mua älä enää kiusaa tyhmään tekoon!

THERSITES.
Koiruutta!

DIOMEDES.
           Entä sitten --

CRESSIDA.
                          Kuules, mitä --

DIOMEDES.
Pyh, joutavia! Olet valapatto.

CRESSIDA.
En, totta, voi. Sa mitä tahdot multa?

THERSITES.
Haa! Ilveilyä! Julki-salaisuutta!

DIOMEDES.
Sa mitä vannoit antavasi mulle?

CRESSIDA.
Valasta älä kiistä; pyydä muuta,
Mut älä tätä, armas Kreikan mies.

DIOMEDES.
Hyv' yötä!

TROILUS.
           Kestä, maltti!

ULYSSES.
                          No, no, prinssi!

CRESSIDA.
Diomedes, --

DIOMEDES.
             Älä puhu; hyvää yötä!
En tahdo enää olla narrinasi.

TROILUS.
On paremmatkin.

CRESSIDA.
                Kuule, mitä kuiskaan!

TROILUS.
Haa! Raivous ja rutto periköön!

ULYSSES.
Te kiihdytte nyt, prinssi. Lähtekäämme;
Tuo mieliharmi muuten vihan töihin
Teit' yllyttää. On paikka vaarallinen,
Ja murhahetki tämä. Tulkaa pois!

TROILUS.
Oi, katsokaa!

ULYSSES.
              Pois, hyvä prinssi, täältä!
Jo vimma teidät valtaa; tulkaa pois!

TROILUS.
Oi, jääkää!

ULYSSES.
            Maltti teiltä loppuu; tulkaa!

TROILUS.
Oi, jääkää, jääkää! Vaikka helvetinkin
Ma tuskat kärsisin, en sanaa hiisku.

DIOMEDES.
Siis, hyvää yötä!

CRESSIDA.
                  Vihassako menet?

TROILUS.
Koskeeko? Oi, sa marras uskollisuus!

ULYSSES.
No, prinssi!

TROILUS.
             Tyyni olen, kautta Zeun!

CRESSIDA.
Oi, holhoojani, rakas Kreikan mies!

DIOMEDES.
Pyh! Hyvästi! Sa juonittelet vain.

CRESSIDA.
En, toden totta! Tule kerran vielä.

ULYSSES.
Te vapisette. Pois, tai teette pillat!

TROILUS.
Silittää hänen poskiaan!

ULYSSES.
                         Pois tulkaa!

TROILUS.
Ei, jääkää! Kautta Zeun, en sanaa hiisku!
Mun tahtoni ja solvausten välill'
On vartijana maltti: -- hetki vain!

THERSITES.
Kas, kuinka se haureuden perkele lihavine pakaroineen ja
perunasormineen kutkuttelee noita yhteen! Paistu, irstaus, paistu!

DIOMEDES.
Sa tahdot siis?

CRESSIDA.
                No, tietysti ma tahdon,
Tai älä enää koskaan mua usko.

DIOMEDES.
Minulle pantti anna vakuudeksi.

CRESSIDA.
Käyn tuomaan.

    (Menee.)

ULYSSES.
              Lupasitte olla tyyni.

TROILUS.
Ei pelkoa; ma oma itseni
En enään tahdo olla, tunteistani
En mitään tietää; sula tyyneys olen.

    (Cressida palaa.)

THERSITES.
Nyt pantti, nyt, nyt, nyt!

CRESSIDA.
Täss' ota, Diomedes, tämä rannus!

TROILUS.
Oi, kauneus, mihin uskollisuus jäi?

ULYSSES.
No, prinssi, --

TROILUS.
                 Tyyni olen, päältä tyyni.

CRESSIDA.
Sa katsot rannusta; no, katso tarkoin. --
Hän mua lempi -- Oi, mua, uskotonta! --
Pois, pois se anna!

DIOMEDES.
                    Kenenkä se oli?

CRESSIDA.
Ei siitä väliä; nyt pois se anna!
Tavata en sua huomisyönä tahdo.
Diomedes, luonani äl' enää käy.

THERSITES.
Nyt hän hioo. -- Hyvä, hyvä, sieraseni!

DIOMEDES.
Tuon tahdon.

CRESSIDA.
             Minkä? Tämänkö?

DIOMEDES.
                             Niin, sen.

CRESSIDA.
Oi, jumalat! -- Oi, kallis, kallis pantti!
Nyt herras vuoteessaan sua muistelee,
Ja mua; huokaa, ottaa hansikkaani
Ja siihen hellät muistomuiskut painaa,
Kuin minä sinuun. -- Ei, sit' älä vie!
Ken ottaa sen, se ottaa sydämmeni.

DIOMEDES.
Sydämmes sain jo, tämä seuraa myötä.

TROILUS.
Lupasin olla tyyni.

CRESSIDA.
Ei, Diomedes, tuota sin' et saa;
Jotakin muuta annan.

DIOMEDES.
                     Tahdon tuon.
Se kenen oli?

CRESSIDA.
              Sitä älä kysy.

DIOMEDES.
Se kenen oli, sano?

CRESSIDA.
                    Erään vain,
Jok' enemmän mua rakasti kuin sinä.
Mut pidä, kun sen sait.

DIOMEDES.
                        Se kenen oli?

CRESSIDA.
En sitä sano, kautta Dianan
Ja kaikkein hänen neitsyjensä[10] tuolla!

DIOMEDES.
Ma huomenna sen panen kypärääni
Sen kiusaks, jok' ei pois sit' ottaa tohdi.

TROILUS.
Vaikk' oisit itse perkele, ja tuo
Sun sarvissasi, pois se vaadittaisiin.

CRESSIDA.
No niin, se mennytt' on; -- ei toki vielä:
En pidä sanaani.

DIOMEDES.
                 Siis, hyvästi!
Et Diomedest' enää toiste narraa.

CRESSIDA.
Ei, älä mene! Sanan kun vain sanon,
Niin suutahdat.

DIOMEDES.
                En siedä tätä pilaa.

THERSITES.
En minäkään; mut mitä sin' et siedä,
Paraalta maistuu mulle.

DIOMEDES.
                        Tulenko?
Ja milloin?

CRESSIDA.
Tule vain! -- Oi, Zeus! -- Niin, tule! --
Oi, tunto kalvaa!

DIOMEDES.
                 Siksi hyvästi!

CRESSIDA.
Hyv' yötä! Tule! --
    (Diomedes menee.)
                    Troilus, hyvästi!
Sinua toinen silmä nähdä halaa,
Mut toinen silmä sydänkäpyyn palaa.
Nais-raukat me! Tuo vikanamme lie,
Ett' usein silmä sielun harhaan vie.
Mut harhaan-viety harhaa, siit' ei pääse;
Kun silmä ohjaa, sielun ryvettää se.

    (Menee.)

THERSITES.
Ei tarvis muuta vakuutta; se suora
On tunnustus: "Nyt sieluni on huora."

ULYSSES.
Lopussa kaikki.

TROILUS.
                Kaikki!

ULYSSES.
                        Miksi siis jäämme?

TROILUS.
Siks, että sielulleni toistaa saisin
Jokaisen tavun, jonka täällä kuulin.
Jos sanon, että yhtä on nuo kaks,
Vaikk' on se totta, enkö valehtele?
Tääll' asuu usko vielä povessani,
Ykspäisen luja toivo, joka silmän
Ja korvan todisteet voi epuuttaa,
Ikäänkuin näill' ois aistimilla työnä
Vain parjata ja pettää. Cressida
Tääll' oliko?

ULYSSES.
              Ma henkiä en nosta.

TROILUS.
Ei varmaan ollut.

ULYSSES.
                  Oli varmaankin.

TROILUS.
Mun kiellossani hulluuden ei vikaa.

ULYSSES.
Ei minunkaan; vastikään täällä oli.

TROILUS.
Naissuvun tähden tuot' ei uskomista.
Ja äitiemme tähden, pahat kielet --
Jotk' ilmankin on valmiit parjaamaan --
Syyt' älkööt saako naista arvioimaan
Cressidan mukaan. Sanokaa, ettei
Se ollut Cressida.

ULYSSES.
                   Mit on hän tehnyt,
Mik' äitejämme saattais tahria?

TROILUS.
Ei mitään, jos tuo vaan ei ollut hän.

THERSITES.
Aikooko hän pöyhkeyttään soaista omat silmänsä?

TROILUS.
Hän? Ei! Tuo Cressida on Diomedeen.
Jos kauneudell' on sielu, tuo ei hän.
Jos sielu valass' on, jos valat pyhät,
Jos pyhyys jumalain on iloa,
Jos sääntö on, ett' yks ei ole kaksi,
Niin tuo ei hän. Oi, järjen hulluutta,
Kun puhuu sekä puoleens' että vastaan!
Kakspäistä viisakkuutta! Kapinoida
Voi järki hukkaa saamatta, ja hukka
Voi kapinatta viedä koko järjen;
Niin tuokin on eik' ole Cressida.
Nyt sielussani haudon sitä kummaa,
Ett' erota voi jaotonkin kahdeks
Niin etääks toisistaan kuin maa ja taivas;
Ja kuitenkaan ei tuohon laajaan juopaan
Jää reikää, johon ota mahtuisi
Niin hieno kuin Arachnen kuteenrihma.
Todistus, vahva niinkuin Pluton portit:
Mun sitoo taivaan side Cressidaan.
Todistus, vahva niinkuin taivas itse:
Se taivaan side höltyy, liestyy, laukee;
Ja toinen solmu, viiden sormen solmu,[11]
Tuon naisen vajan pirstat, lemmen rippeet,
Kylläyneen kiihkan murut, jätteet, totkut
Ja okseet kytkee -- Diomedeeseen.

ULYSSES.
Mut tunteeko se Troilus puoleksikaan,
Mit' innoin lausuu?

TROILUS.
                    Kyllä, Kreikan mies;
Sen näytän präntillä niin punaisella
Kuin Marsin sydän, jota Venus paahtaa.
Ei nuoressa voi lempi hartaamp' olla
Ja ikuisempi. Kuule, Kreikan mies:
Niin suuresti kuin lemmin Cressidaa,
Ma Diomedest' yhtä paljon vihaan.
Mun on tuo rannus hänen kypärässään.
Vaikk' ois sen kypärän Vulcanus tehnyt,
Niin miekkani sen pirstaa. Hirmupyörre,
Auringon nostattama vesipatsas --
Tuo merimiehen-kielen hurricano --
Kun suistuu, jyryllään se Neptunuksen
Ei huumaa korvaa niin kuin miekkani,
Kun ryskähtää se Diomedeen päähän.

THERSITES.
Kutittelee häntä vähän hänen lihanhimonsa tähden!

TROILUS.
Oi, viekas, viekas, viekas Cressida!
Nimesi saastan rinnall' uskottomuus
On likaisinkin puhdas.

ULYSSES.
                       Vaiti! Hiljaa!
Tuo kiihko kutsuu tänne kuulijoita.

    (Aeneas tulee.)

AENEAS.
Teit' olen etsinyt jo tunnin ajan.
Paraikaa Hector Troiass' asestuu;
Teit' Ajax valmis saattamaan on kotiin.

TROILUS.
Ma seuraan teitä. -- Hyväst', arvon herra! --
Hyvästi, kaunis luopio! -- Diomedes,
Pääs linnoita ja seiso lujana!

ULYSSES.
Ma saatan teitä portille.

TROILUS.
Sekavapäisen sanon kiitokset.

    (Troilus, Aeneas ja Ulysses menevät.)

THERSITES (tulee esiin).
Jos vain tapaisin sen konnan Diomedeen, niin koikkuisin kuin korppi:
ennustaisin, ennustaisin! Patroclus antaisi minulle vaikka mitä, jos
neuvoisin hänelle tuon lutkan; papukaija ei niin persoile mantelia,
kuin hän sopuisaa aljua. Irstautta, irstautta! Aina vain sotaa ja
irstautta! Mikään muu ei nykyään ole muodissa. Palava perkele heidät
periköön!

    (Menee.)



Kolmas kohtaus.

    Troia. Priamuksen hovilinnan edusta.
    (Hector ja Andromache tulevat.)

AENEAS.
Niin tyly herrani ei ennen ollut,
Ett' olis kuuro ollut neuvoille.
Pois aseet, pois! Äl' otteluun käy tänään.

HECTOR.
Pakotat mua solvaukseen. Pois sisään!
Kautt' iki-jumalien, minä menen.

ANDROMACHE.
Uneni turmaa tänään aavistaa.

HECTOR.
Vait, sanon minä!

    (Cassandra tulee.)

CASSANDRA.
                  Miss' on Hector-veikko?

ANDROMACHE.
Täss', aseissa ja veri mielessä.
Palavaan pyyntöön yhdy: polvillemme
Eteensä langetkaamme! Unta näin
Verisist' otteluista, koko yön
Vain pelkkää tappoa ja teurastusta.

CASSANDRA.
Se vielä toteen käy.

HECTOR.
                     Hoi! Torvi soimaan!

CASSANDRA.
Ei hyökkä-merkkiä, ei, taivaan tähden!

HECTOR.
Pois, sanon! Taivas valani on kuullut.

CASSANDRA.
Ei valaa tuittupäistä taivas kuule.
Se likainen on lahja, inhakkaampi
Kuin pilkkumaksa uhriteuraassa.

ANDROMACHE.
Oi, syitä kuule! Oikeudenkaan varjoll'
Ei hurskas loukkaa. Yhtä laillist' oisi
Varastaa, voidaksensa paljon antaa,
Tai ryöstää, laupeutta tehdäkseen.

CASSANDRA.
Vaikk' aie kyllä valan vahvistaa,
Niin kaiken-aikeinen ei vala sido.
Pois aseet, rakas Hector!

HECTOR.
                          Vaiti, sanon!
Mun kunniani onnen tuulta uhmaa.
Elämäll' arvons' on, mut arvon miehen
On kunnia arvokkaampi elämää.
    (Troilus tulee.)
No, nuor' mies, taisteluunko aiot tänään?

ANDROMACHE.
Cassandra, pyydä isää avuksemme!

    (Cassandra menee.)

HECTOR.
Ei, nuori Troilus, riisu varukses!
Nyt ritarillisella tuulell' olen.
Suo suonten kasvaa, kunnes jänteet varttuu;
Viel' älä pyri sodan kiistasille.
Pois aseet! Minä tänään sun ja mun
Ja Troian suojaks yksin asestun.

TROILUS.
Sinuss' on lempivika, joka sopii
Paremmin leijonan kuin miehen omaks.

HECTOR.
No, mikä vika? Toru siitä, veikko.

TROILUS.
Monasti, voitettu kun kreikkalainen
Sun kelpo miekkas suhinaan jo kaatui,
Sa sanoit: nouse pois ja eloon jää!

HECTOR.
Se suoraa kieltä.

TROILUS.
                  Narrin kieltä, maarin!

HECTOR.
Miks niin?

TROILUS.
           Oi, kaikkein jumalien tähden,
Tuo ruikka sääli jätä äideillemme!
Kun sotisopa meill' on yllämme,
Niin miekoillamme kosto myrkkyinen
Vain ratsastakoon, säälittäviin töihin
Näin kannustain, mut pidättäen säälin!

HECTOR.
Hyi, peto!

TROILUS.
           Semmoista on sota, Hector.

HECTOR.
Sa, Troilus, et saa tänään taistella.

TROILUS.
Miks en? Ei sallimus, ei kuuliaisuus,
Ei Marsin käsi, vaikka viittaisi
Tulisin sauvoineen mua peräytymään,
Ei Priamuksen eikä Hecuban
Ei polvistus eik' itkettyneet silmät,
Et sinä, veli, vaikka miekka käessä
Tien multa sulkisit, mua estää voisi,
Pait surmaamalla minut.

    (Cassandra palaa, Priamus mukanaan.)

CASSANDRA.
Pidätä häntä, Priamus, älä päästä!
Hän sauvas on; jos tukes menetät --
Sa nojaat häneen, niinkuin Troia sinuun --
Niin kaikki sortuu.

PRIAMUS.
                    Taivu, Hector, taivu!
Näkyjä äitis näki, vaimos unta,
Cassandra ennustaa, ja minä myöskin,
Kuin äkist' intoon tullut profeetta,
Sinulle tänään pahaa aaviloin.
Siis käänny!

HECTOR.
             Tanterella on Aeneas.
Lupasin miehuuteni takuulla
Monelle kreikkalaiselle, ett' olen
Tän' aamuna ma siellä.

PRIAMUS.
                       Et saa mennä.

HECTOR.
En valaani saa pettää. Kallis isä,
Mun tiedät kuuliaaks, siis älä saata
Mua kunnioitust' ilkkumaan, vaan salli
Mun luvallasi käydä sitä tietä,
Jost' äsken mua kielsit, majesteetti.

CASSANDRA.
Priamus, älä myönny!

ANDROMACHE.
                     Älä, isä!

HECTOR.
Andromache, ma sinuun närkästyn;
Jos mua rakastat, niin mene sisään.

    (Andromache menee.)

TROILUS.
Tuo houkka unineen ja enteineen
Sai tämän aikaan.

CASSANDRA.
                  Hyväst', armas Hector!
Kas, kuinka kuolet! Kuinka silmäs sammuu!
Kas, vertasi jo monest' aukost' uhkuu!
Hecuba voihkaa, -- kuules! Troia riehuu!
Andromache jo parkuu tuskissaan!
Kas, hulluus, raivo, tuho ryntäävät,
Kuin hassut ilveilijät, toistaan vastaan,
Ja kaikki huutaa: "Hector, Hector kuollut!"

TROILUS.
Pois! Pois!

CASSANDRA.
Hyvästi! -- Kuitenkin -- Ei, hyvästi!
Sa petät Troian nyt ja itsesi.

    (Menee.)

HECTOR.
Tuo huuto teitä huumaa, isä. Menkää,
Rohkaiskaa Troiaa. Taisteluun nyt vaan!
Ja illall' urhotöistä kerrotaan.

PRIAMUS.
Jumalain haltuun! Hyvästi!

    (Priamus ja Hector menevät kumpikin eri taholle.
    Aseiden kalsketta.)

TROILUS.
                           Haa! Kuulkaa!
Nyt, Diomedes, varo itseäsi:
Sult' otan rannuksen, tai menköön käsi.

    (Menemäisillään.)
    (Pandarus tulee.)

PANDARUS.
Kuulkaa, prinssi, kuulkaa!

TROILUS.
No, mitä nyt?

PANDARUS.
Tässä on kirje teille tuolta tyttö-raiskalta.

TROILUS.
Anna, kun luen.

PANDARUS.
Riivattu sulkutauti, pakanan riivattu sulkutauti vaivaa minua kuin
vietävä, ja sitten vielä tuon tyttöheilakan hullu kohta; toinen kuin
toinenkin tekee sen, että pian olen mennyt mies; ja lisäksi minulla on
silmänvuoto, ja sellainen kolotus luissani, että, jos se ei ole
noidanpuuskaa, niin en tiedä mitä siitä ajatella. -- Mitä hän
kirjoittaa?

TROILUS.
Sanoja, sanoja, vain sanoja,
Sydänt' ei lainkaan! Toimet toisaall'. on.
    (Repii kirjeen palasiksi.)
Mene, tuuli, tuuleen, hyöri vain ja pyöri!
Hän viekkain sanoin lempeäni ruokkii,
Mut teot -- niin, ne toisen maita kuokkii.

                    (Menevät eri taholle.)



Neljäs kohtaus.

    Troialaisten ja kreikkalaisten leirin välimaalla.
    (Aseiden kalsketta. Hyökkäyksiä. Thersites tulee.)

THERSITES.
Nyt he ovat tukkanuottasilla. Menen katsomaan. Tuo ulkokullattu,
inhottava konna, Diomedes, on saanut tuon katalan, lemmenriivaaman
troialaisen poikatolvanan rannuksen kypäräänsä; haluttaisi nähdä
heitä käsirysyssä. Tuo sama nuori, troialainen aasi, joka on
pikiintynyt tuohon lutkaan tuolla, voisi lähettää tuon kreikkalaisen
huorimus-sankarin rannuksineen, piestynä ja rangottuna, takaisin tuon
ulkokullatun haureellisen aljun tykö. Toiselta puolen, noiden
viekkaiden valapatturien -- tuon vanhan homeisen, hiirensyömän, kuivan
juuston, Nestorin, ja tuon koiras-ketun, Ulysseen -- älyllisyys ei ole
sinivatukan arvoinen; ovat salakavalasti usuttaneet tuon sekarotuisen
Ajax-rakin tuota yhtä halparotuista Achilles-rakkia vastaan. Ja nyt on
Ajax-rakki ylpeämpi kuin Achilles-rakki, ei tahdo tänään mennä
tappelemaan; jonka jälkeen kreikkalaiset rupeevat julistamaan
barbarisuutta, ja älyllisyys joutuu pahaan huutoon. Hiljaa! Tuossa
tulee rannus ja se toinen.

    (Diomedes tulee, Troilus jäljestä.)

TROILUS.
Älä pakene! Styx-virtaankin jos syöksyt,
Perässäs uin.

DIOMEDES.
              Ei peräys pakoa.
En pakene, mut varovaisuus vaati
Mua ylivoiman tieltä väistymään.
Kavahda!

THERSITES.
Pidä kiinni lutkastasi, kreikkalainen! Iske lutkasi puolesta,
troialainen! -- Se rannus, se rannus!

    (Troilus ja Diomedes poistuvat taistellen.)
    (Hector tulee.)

HECTOR.
Ken olet? Hectorinko vertainen?
Oletko arvon mies ja aatelinen?

THERSITES.
En, en; -- olen roisto, halpa, ilkeä hylky, perin ruokoton ryökäle.

HECTOR.
Sinua uskon, -- elää saat.

    (Menee.)

THERSITES.
Jumalalle kiitos, että minua uskot; mutta rutto taittakoon niskasi
siitä, että minua pelotit! Mihin ne huorimus-konnat joutuivat? Ovat
varmaankin toinen toisensa nielaisseet. Sille ihmeelle sopisi nauraa;
vaikka kyllä se irstaus tavallaan sekin itsensä kuiviin syö. Menen
heitä etsimään.

    (Menee.)



Viides kohtaus.

    Sama paikka.
    (Diomedes Ja palvelija tulevat.)

DIOMEDES.
Mies, mene: ota Troiluksen ratsu
Ja vie se kaunis orhi Cressidalle;
Mua hänen kauneudelleen suosita;
Ritariskokeeni ma tein, niin sano,
Kuritin hemmun troialaisen.

PALVELIJA.
                            Kyllä.

    (Menee.)
    (Agamemnon tulee.)

AGAMEMNON.
Uus hyökkäys! Polydamos, se julmus,
On lyönyt Menonin; on Doreuksen
Margarelon-bastardi vanginnut,
Ja Cediuksen ja Epistrophuksen
Ruumiiden rikki-ruhjottujen yli
Kuin jätti heiluttaa nyt nuijapeistään.
Polyxenes sai surmans'; Amphimachus
Ja Troas ovat kuolinhaavoissaan;
Patroclus kuolleena tai vangittuna;
Ja Palamedes murskaks silvottu;
Kentauri hirvittävä säikyttänyt
On armeijamme. Joutuin, Diomedes,
Avuksi heille, muuten hukass' ollaan!

    (Nestor tulee.)

NESTOR.
Achilleen luo Patrocluksen vie ruumis!
Hävetköön Ajax-raakku, sotaan menköön! --
Tuhansin Hectoreit' on kentällä:
Galate-ratsullaan[12] hän tuossa riehuu
Ja tekee puhdasta; taas jalan tuossa,
Ja mik' ei silloin pakene, se hukkuu
Kuin kalaparvi valaan kitahan;
Taas tuossa on, ja Kreikan miehet kaatuu
Kuin kypsä vilja niittomiehen tieltä;
Hän milloin missäkin on; ottaa, jättää;
Halua taitavuus niin noudattaa,
Ett' tekee hän min tahtoo, tekee senkin,
Mik' ihmis-älylle on mahdoton.

    (Ulysses tulee.)

ULYSSES.
Rohkeutta, prinssit, rohkeutta! Achilles
Asestuu, itkee, noituu, kostaa vannoo;
Sen vetkaa verta Patrocluksen haavat
Ja raajarikot myrmidoonit kiihtää:
Nuo, silvottuina, nenää, kättä vailla,
Manaavat hornaan koko Hectorin.
Ajax on menettänyt ystävän;
Suu vaahdossa ja ryntötamineissa
Hän Troilust' ärjyy, joka tänään teki
Mit' uhka-vimmatuinta verityötä,
Takertui vaaroihin ja pelastui
Niin piloillaan ja pilaan joutumatta,
Ikäänkuin onni, järjen uhallakin,
Hänelle kaikki tarjois saaliiksi.

    (Ajax tulee.)

AJAX.
Oi, Troilus! Troilus pelkuri!

    (Menee.)

DIOMEDES.
                              Haa! Tuolla!

NESTOR.
Kas, noin vain, yhtä köyttä!

    (Achilles tulee.)

ACHILLES.
                             Miss' on Hector?
Sa, poikain kuristaja, näytä kasvos!
Nyt tunne, milt' Achilleen viha tuntuu.
Hoi, Hector! Hector! Nyt vain Hector mulle!

    (Menevät.)



Kuudes kohtaus.

    Toinen kohta tappelutannerta.
    (Ajax tulee.)

AJAX.
Haa, Troilus! Näytä pääsi, pelkuri!

    (Diomedes tulee.)

DIOMEDES.
Hoi, Troilus! Miss' on Troilus?

AJAX.
                                Mitä aiot?

DIOMEDES.
Kurittaa häntä.

AJAX.
                Päällikkö jos oisin,
Niin ennen sinun käsiis luovuttaisin
Ma virkani kuin tämän kurituksen. --
Hoi, Troilus! Troilus!

    (Troilus tulee.)

TROILUS.
                       Diomedes, konna.
Haa, käännä tänne viekkaat kasvos, konna,
Ja hengelläsi maksa ratsuni.

DIOMEDES.
Oletko siinä? Haa!

AJAX.
                   Seis, Diomedes!
Tuon kanssa minä yksin ottelen.

DIOMEDES.
Hän mun on; min' en katsojaksi jää.

TROILUS.
Molemmat tulkaa, Kreikan rosvot, joutuin!

    (Poistuvat taistellen.)
    (Hector tulee.)

HECTOR.
Noin, Troilus! Hyvin isket, nuorin veikko!

    (Achilles tulee.)

ACHILLES.
Nyt sinut näen. Haa, Hector, pidä puoltas!

    (Taistelevat.)

HECTOR.
No, hengähdähän!

ACHILLES.
                Pöyhkä troialainen,
Ma höyliyttäs halveksin. On onnes,
Ett' aseeni ei ole käytöss' ollut.
Nyt laiskotteluni on hyödyks sulle;
Mut lisää minust' ennen pitkää kuulet.
Siks onnes nojaan jää.

    (Menee.)

HECTOR.
                       Siis, hyvästi!
Kyll' oisin paljon pirteämpi ollut,
Jos oisin sua varronnut. -- No, veli?

    (Troilus palaa.)

TROILUS.
Aeneaan kaappas Ajax. Sallitaanko?
Ei, kautta kirkkaan taivaan valon tuon,
Hänt' ei hän saaliiks saa! Ma hänet päästän
Vaikk' omin surmin. Kohtalotar, tiedä:
Jos niiks, saat tänään multa hengen viedä.

                                  (Menee.)

    (Ritari tulee, loistava asevarustus yllä.)

HECTOR.
Seis, Kreikan mies! Sin' olet oiva pilkka. --
Et vainko? -- Haarniskas on mulle mieleen;
Sen murskaan, niittaukset kaikki katkon,
Jos sit' en saa. -- Nyt, otus, jälkees lähden.
No, juokse! Ajan vain sua nahkas tähden.

                              (Menevät.)



Seitsemäs kohtaus.

    Sama paikka.
    (Achilles tulee myrmidooneineen.)

ACHILLES.
Hoi, ympärilleni, te, myrmidoonit!
Mua kuulkaa: seuratkaa mua kintereillä.
Mut levoss' aseet! Kootkaa voimia!
Vaan verenahnaan Hectorin kun löydän,
Niin piikkipiiriin hänet saartakaa
Ja julmint' asevoimaa käyttäkää.
Mua kintereillä seuratkaa kuin muuri.
Se säätty on: nyt kaatuu Hector suuri.

                            (Menevät.)



Kahdeksas kohtaus.

    Sama paikka.
    (Menelaus ja Paris tulevat taistellen; sitten Thersites.)

THERSITES.
Nyt sarvikas ja sarviseppä ovat tukkanuottasilla. Us, härkä! Us, koira!
Kiinni, Paris, kiinni! No, sinä kaksinaarainen varpunen! Kiinni, Paris,
kiinni! Härkä on voitolla! Varo sarvia! Hoo!

    (Paris ja Menelaus menevät.)
    (Margarelon tulee.)

MARGARELON.
Päin tänne, katala, ja pidä puoltasi.

THERSITES.
Kuka sinä olet?

MARGARELON.
Priamuksen äpäräpoika.

THERSITES.
Minäkin olen äpärä. Pidän äpäristä. Olen äpäränä syntynyt, äpäräksi
kasvatettu, äpärä sielultani, äpärä mieleltäni, kaikin puolin
epälaillinen. Toinen karhu ei pure toista, miksi siis äpärä sen tekisi?
Varo, sinä! Meidän ei ole hyvä tapella; jos porton poika tappelee
porton puolesta, niin on hän tuomioon vikapää. Hyvästi, äpärä!

MARGARELON.
Piru sinut periköön, pelkuri!

                   (Menevät.)



Yhdeksäs kohtaus.

    Toinen kohta tappelutannerta.
    (Hector tulee.)

HECTOR.
Sisästä mätä, vaikka päältä kaunis!
Tuo soma varus sulle surman toi. --
On tehty päivätyö; nyt, Hector, huokaa!
Ja lepää, miekka, kyllin sait jo ruokaa!

    (Riisuu päästään kypärän ja laskee miekkansa syrjään.)
    (Achilles ja myrmidoonit tulevat.)

ACHILLES.
Kas, Hector, kuinka laskee aurinko,
Ja hirmut yön sen huokuu kantapäillä!
Kun päivä sammuu ja kun pimeys voittaa,
Niin Hectorinkin viime hetki koittaa.

HECTOR.
Aseetont' älä koske, kreikkalainen!

ACHILLES.
Se hän on; käykää päälle, miehet, vainen!
    (Hector kaatuu.)
Noin kaadu, Troia, sorru, Ilion!
Tuoss' ytimesi, luusi, jäntees' on.
Hei, myrmidoonit, ääneen kuuluttakaa:
Achilleen surmaamana Hector makaa!
    (Pakosoitto soi.)
Haa! Pakosoitto Kreikan leirissä!

MYRMIDOONIT.
Pakoa soittaa torvi Troiankin.

ACHILLES.
Yö lohikäärme-siivin kattaa maan,
Hajoittain riidanratkojana joukot.
Sa, miekka, puoliks vasta kyltynyt,
Kun moisen herkun sait, käy maata nyt! --
    (Pistää miekan tuppeen.)
Heponi häntään ruumis sitokaa,
Niin Troian kenttää kierrellä se saa.

                           (Menevät.)



Kymmenes kohtaus.

    Sama paikka.

    (Agamemnon, Ajax, Menelaus, Nestor, Diomedes ja
    muita tulee marssien. Ilohuutoja kuuluu ulkoa.)

AGAMEMNON.
Haa! Kuulkaa, mikä riemu?

NESTOR.
                          Rummut, vaiti!

ÄÄNIÄ (ulkoa).
Achilles! Hector surman sai! Achilles!

DIOMEDES.
Hokevat: Hectorin Achilles surmas.

AJAX.
Oi, jättäkööt tuon kerskan äitelän!
Ol' Hector yhtä hyvä mies kuin hän.

AGAMEMNON.
Eteenpäin vitkaan! -- Joku lähteköön
Ja telttaani Achilleen pyytäköön. --
Tää jos on jumalien suosiota,
On Troia meidän, loppunut on sota.

                 (Marssivat pois.)



Yhdestoista kohtaus.

    Toinen kohta tappelutannerta.
    (Aeneas ja troialaisia tulee.)

AENEAS.
Seis! Viel' ei ole meiltä voitto mennyt.
Nyt kotiin ei, vaan kentäll' ollaan yö.

    (Troilus tulee.)

TROILUS.
On Hector kuollut.

KAIKKI.
                   Hector? Taivaan vallat!

TROILUS.
On kuollut; ratsun hännässä nyt häntä
Murhaajapeto laahaa kenttää pitkin.
Jumalat, vihastukaa! Joutuin kostooni
Niin, istukaa ja Troiaa ilkkukaa;
Lyhyiksi tuskat tehkää armosta;
Tuhoa varmaa älkää viivytelkö!

AENEAS.
Te teette neuvottomaks armeijamme.

TROILUS.
Noin sanoen mua ette ymmärrä.
Ei pako, pelko, surma mielessäni;
En kammo jumalten, en ihmisten
Pahinta uhkaa. Hector kuollut on!
Ken Priamukselle ja Hecuballe
Sen tiedon vie? Ken turmanhuuhkaks rupee
Ja Troiaan saattaa sanan: Hector kuollut?
Se sana Priamuksen kiveks muuttaa,
Hetteiksi immet, Niobeiksi vaimot,
Jääpatsaiks nuorukaiset, lyhyesti:
Vie Troialt' älyn. Ketä miellyttää?
Vain: Hector kuollut; ei sen enempää!
Seis, ei! -- Te kirotut ja kurjat teltat,
Jotk' upeilette Troian tanterella,
Titaani nouskoon milloin tahtoo, teidät
Ma puhkaisen. -- Sa, jätti-pelkuri,
Vihamme erottajaks maat ei riitä!
Sua vainoan kuin paha omatunto,
Jot' aaveet ahdistaa kuin houkkaa mietteet. --
Takaisin Troiaan! Miehuutt' ei saa heittää;
Povemme tuskat koston toivo peittää.

    (Aeneas ja troialainen sotajoukko menevät.)
    (Kun Troilus on menemäisillään, tulee Pandarus sisään toisaalta.)

PANDARUS.
Kuulkaahan, kuulkaa!

TROILUS.
Pois, parittaja! Häpeä ja ilkku
Ijäti olkoon nimes tahrapilkku!

                       (Menee.)

PANDARUS.
Oivaa lääkettä luuvalolleni! Oi, maailma, maailma, maailma! Noin sitä
hankkija-raukkaa halveksitaan! Voi teitä, te viettelijät ja parittajat,
kuinka halusta teitä käytetään ja kuinka huonosti palkitaan! Miksi sitä
työtämme niin halutaan, ja sen tulosta niin inhotaan? Eikö ole mitään
siihen sopivaa värssyn pätkää? Mitään vertausta? -- Annas olla: --

    Iloa täynn' on mehiläisen kesä,
    Kun pistin sillä on ja mesipesä.
    Mut poispa pistin siltä ota vain,
    Niin loppu laulun on ja hunajain. --

Hyvät lihakauppiaat, pankaa tämä maalatuille seinäpapereillenne!

    Jos kuka täällä meidän koplaa oisi,
    Niin sokeiks silmäns' itkeä nyt voisi.
    Jos ei käy itku, voivotelkoon vain,
    Mun tähten' ei, vaan luittens' oikku vain.
    Te, virkaveljet, -siskot, arvatenkin
    Teen kuuden viikon' päästä testamentin;
    En tohdi ennen, vaaraa siitä ois:
    Mua Winchesterin hanhi[14] purra vois.
    Hikoilen ensin, jotta lähtis vamma,
    Ja sitten taudin teille lahjoitamma.

                                (Menee.)



SELITYKSIÄ:

[1] _Aseissa tulen_. Tavallisesti oli prologin esittäjä mustassa
samettipuvussa, mutta tässä hän on puettuna "aineen laadun mukaisesti",
s.o. haarniskaan.

[2] _Hölmö, joka jäi tänne isästään_. Sh:n keskiaikaisten lähteiden
mukaan -- sanotaan, että hän ei Homerosta tuntenut -- oli Calchas
"oppinut piispa Troiassa", jonka Priamus lähetti Delphiin oraakelilta
tiedustamaan, miten sota päättyisi. Apollo ennusti huonoa loppua
troialaisille ja neuvoi häntä menemään kreikkalaisten puolella, jota
neuvoa hän noudattikin, jättäen tyttärensä Troiaan Pandaruksen hoitoon.

[3] _Ilion_ on tässä Troian kuninkaallinen linna.

[4] _Kuinka -- -- -- -- -- -- outo
    Eroittaa hänet muista kuolevista_.

Aeneas ja Agamemnon ovat tavanneet toisensa vain aseissa ja
kypäränsilmikko silmillä.

[5] _Noidan jakkara_. Tuolin tapainen kidutuskone, johon Englannissa
noidat sidottiin, kun tahdottiin pakottaa heitä tunnustamaan.

[6] _Tätinsä sijaan_ j.n.e. Tarkoittaa Priamuksen sisarta, Hesionea.

[7] _Uskollinen niinkuin taimi kuulle_. Kansan uskon mukaan tuli
istuttaessa ja kylväessä noudattaa kuun vaiheita.

[8] _Polyxena_. Priamuksen tyttäriä, johon Achilles oli rakastunut.

[9] _Neoptolemus_. Toiset arvelevat, että Sh. tätä käyttää Achillen
sukunimenä ja sillä tarkoittaa joko Achillesta itseään tai hänen
poikaansa, Pyrrhusta. Toiset otaksuvat, että se on toinen henkilö.

[10] _Diana ja hänen neitsyensä_. Kuu ja tähdet.

[11] _Viiden sormen solmu_, s.o. kädenlyönti.

[12] _Galate_, Hectorin ratsun nimi.

[13] _Myrmidoonit_, Thessalian kansakunta.

[14] _Winchesterin hanhi_, s.o. julkinen portto. Johtuu ehkä siitä,
että näitä asui Winchesterin piirikunnassa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Troilus ja Cressida" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.