Title: Riita-asia - Ilveilys yhdessä näytöksessä
Author: Benedix, Roderich, 1811-1873
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Riita-asia - Ilveilys yhdessä näytöksessä" ***


RIITA-ASIA

Ilveilys yhdessä näytöksessä


Kirj.

R. BENEDIX


Saksan kielestä mukailemalla suomentanut

A. Oksanen [August Ahlqvist]


Helsingissä,
J. C. Frenckell ja Poika, 1895.



HENKILÖT:

Ruotsila,  |  rusthollareja.
Lind,      |
Vingler, asianajaja.
Kaski, polisivankilan vartija.
Yövartija.
Polisimies.

Tapaus Helsingissä.

Lyhyt katu. Oikealla kädellä kartano, jonka ikkunat ja ovi ovat kadun
tasalla; oven päällä on ravintolan kyltti. Yö.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

    Ruotsila, Vingler (tulevat vasemmalta).

RUOTSILA (jolla kaikki taskut ovat täynnä riitapapereja). Hiisi, kuinka
pitkät matkat täällä, tässä teidän pääkaupungissanne ovat! Jo toista
tuntia olemme astuneet.

VINGLER. Nyt olemmeki jo perillä. Majatalonne on tässä.

RUOTSILA. Aivan oikein. (Katselee ympärillensä.) Niin on, nyt vasta
tunnen paikat. Te teitte, herra herrassyörinki, minulle suuren hyvän
sillä, että läksitte minua saattamaan; en olisi päivälläkään osannut
sieltä kotiin, saatikka yöllä.

VINGLER. Ei siitä mitään, herra Ruotsila, minulle se ei suurta väärää
tehnyt. Vaan missä te pidätte majaa näin vähäisessä ravintolassa?
Teidän vertaisenne mies varoissa!

RUOTSILA. Elkää joutavia; talonpojalle on tämä majatalo kyllä hyvä.

VINGLER (edellensä vaan ystävällisesti liehakoiden). No, no herra
Ruotsila, kuinka niin voitte puhua? Te olette rusthollin isäntä, rikas
mies! Ho hoo, te ette vaihtaisi elämätänne monen kanssa niistä, jotka
kaupungissa ovat suuria herroja.

RUOTSILA. Mitä turhaa, antakaa minun olla, mikä olen. Teidän, kaupungin
herrojen kanssa pitää olla varuillansa. Silmäin edessä kutsutte meitä
herra rusthollariksi, pehmittääksenne meitä, ja seljän takana, meitä
hyvästi nyljettyänne, nauratte talonpojan tolvanalle. Jos minä olisin
ottanut majan jossakussa teidän suurista hotelleistanne, joissa
kynttilästä, kuin sitä maata pannessaan vähän polttaa, saa maksaa
viisikymmentä penniä, niin olisin saanut maksaa niinkuin iso herra, ja
talonväki olisi minua kumminkin pitänyt talonpoikana. Mitä turhaa, minä
pidän majaa tässä paikassa, jossa jo isä-vainajanikin maailmassa on
pitänyt kortteeria.

VINGLER. No, no, herra Ruotsila, kovin pahaa ajattelette meistä
kaupunkilaisista; tokihan muutamia meistä rehellisinäkin pitänette?

RUOTSILA. Niin, ystävä-kulta, herrassyörinki-kulta, asianajaja-kulta, ei
niitä monta ole. Teistä kaupunkilaisista ei ole mihinkään, ja me maalla
emme ole parempia. Yksi toistansa pettää, ja joka sen paraimmin tekee,
sen puolella on oikeus.

VINGLER. Ettehän tätä kumminkaan minusta sanone?

RUOTSILA. Ah, elkää panko pahaksi, vaan minulla on omituinen
juomapääni; viini, jota joimme, oli hyvää, ja silloin puhun minä aina
suuni puhtaaksi. Teitä en tuolla puheellani juuri tarkoittanut, minä
rakastan teitä räkninkiinne asti -- hahaha? räkninkiä, ystäväiseni,
räkninkiä ymmärrätte te kirjoittaa kuin mies!

VINGLER. Vaan, hyvä Ruotsila, jos tietäisittekin mitä huolta minulla
on ollut teidän asiastanne, mitä vaivaa ja respeliä -- teidän
riitaveljenne on niin uppiniskainen!

RUOTSILA (vihastuu silmittömästi). Se tulen-ruoka! Älkää muistuttako
minulle häntä, se saattaa sappeni kiehumaan! -- Se mies katkeroittaa
koko elämäni. Näettekö, herra herrassyörinki, minä voisin elää aivan
iloisena ja tyytyväisenä, jos sitä roistoa ei olisi! Minulla on hyvä
tila, terveet lapset, kelvollinen vaimo, minulla on kaikkea, mitä
ihminen elääksensä tarvitsee -- vaan tuo paholaisen Lindi vihastuttaa
riidallansa minut kuolijaaksi.

VINGLER. Ja kumminkin on oikeus täydellisesti teidän puolellanne.

RUOTSILA. Sehän se juuri onkin pääasia. Isäni on kyllä monesti siitä
puhunut, että tämä kalalampi on ollut jo ukollani; itse olen tässä
lammessa poikana uinut ja kalastellut -- ja nyt tulee tämä lemmon Lindi
ja tahtoo riidellä lammen minulta pois!

VINGLER. Se on hirmuista!

RUOTSILA. Vaan minä en uhallakaan anna perää! Ja vaikka se maksakoon
koko minun eloni ja oloni, niin ei hänen pidä voittaman!

VINGLER. Aivan niin, oikeus on aina oikeus!

RUOTSILA. Seitsemän ajastaikaa on tämä riita jo kestänyt! Näinä
seitsemänä vuotena on minulla ollut harmia enemmän kuin koko lampi
maksaa.

VINGLER. Sitä suurempi on ilonne, kuin kerran voitamme asian!

RUOTSILA. Se hävitöin koira, tuo Lindi! Tulee kymmenkunta ajastaikaa
takaperin, mistä lienee tullutkin, ja ostaa naapuri-vainaajan tilan.
Minä ajattelin heti, että ei tuosta miehestä näy olevan mihinkään,
Semmoiset maankulkijat ovat aina heittiöitä! Kelvollinen mies pysyy
paikoillansa, istuu, missä esi-isät ovat istuneet, eikä ajattele
enempää kuin nekään ovat ajatelleet!

VINGLER. Aivan oikein, vaan muna tahtoo aina olla viisaampi kanaa!

RUOTSILA. Mutta semmoisille miehille, kuin Lindi on, ei ole missään
hyvä olla; ne eivät voi pysyä missään, heidän paha sisunsa ajaa heitä
aina paikasta paikkaan, ja näin kuljeksivat he ympäri maailmata!

VINGLER. Oikein, aivan oikein; ei se kelpaa! Pysy paikallasi ja elätä
henkeäsi rehellisesti!

RUOTSILA. Muuttaa sitten minulle naapuriksi. Alussa tuo kuitenkin meni
mukiin; me sovimme keskenämme kuta kuinkin, kunnes hän kerran tulee
minun tyköni ja sanoo tahtovansa rakentaa myllyn ja vaatii minua
luopumaan lammestani. Minä arvattavasti en tähän suostunut. Esi-isämme
ovat jauhattaneet jauheensa kolmen virstan päässä Siikakosken myllyllä
ja niin mekin voimme tehdä. Vaan kuin minä näin muotoin en suostunut
hänen tuumiinsa, tulee se kanalja ja sanoo yht'äkkiä että kalalampi
muka oikeutta myöten kuuluu hänen tilaansa, vetää kaikenlaisia vanhoja
riita-kirjoja, karttoja ja muuta törkyä eteeni ja tahtoo pakoittaa
minua luopumaan lammestani.

VINGLER. Se on hirmuista!

RUOTSILA. Vaan tässäpä tapasikin miehen. Minä olen oikea talonpoika,
joka en pelkää riita-asiaa, kestäköön se vaikka sata vuotta! Siitä
vetää Lindi minut oikeuteen.

VINGLER. Vaan kyllä me olemmekin häntä haudelleet! Rakentakoon hän
myllynsä mihin tahtoo, vaan teidän lammestanne ei hän siihen vettä saa.

RUOTSILA. Vettäkö? ei niin kauhallista saa hän minulta, vaikka
jalkojeni juureen kuolisi janoon, mokoma roisto. Näittekö tämä aamuna,
kuin hän tuli meille vastaan senaatin rapuilla, miten se veitikka
naamaansa väänteli ja oli leppyisä olevinaan? Vaan minua ei hän
pehmitä!

VINGLER. Aivan oikein, pitäkää vaan päätie.

RUOTSILA. Ja kohtahan se nyt saadaankin jo päätös, eikö niin, herra
herrassyörinki?

VINGLER. Aivan kohta, herra Ruotsila, korkeintaan parin kolmen viikon
perästä! Ja meidän pitää voittaa, luottakaa vaan minuun!

RUOTSILA. Ja jos emme voita, niin alamme riidan uudestaan!

VINGLER. Se ei ole tarpeen, me emme voi tapata!

RUOTSILA. Hyvä, herra herrassyörinki hyvä. Lihavan sian lähetän teille
vielä päälle päätteeksi, kuin tuomion kerran saan käsiini.

VINGLER. Se ilahuttaa minua jo edeltä-käsin, ja hyvälle se tulee
minusta maistumaan.

RUOTSILA. Ja nyt hyvää yötä, herra herrassyörinki! Minua nukuttaa.
Onkin jo kello kaksitoista, ja me maalaiset emme ole tottuneet näin
yökausia valvomaan. Meillä sanotaan aina: illan virkku --

VINGLER. -- aamun torkku, sen tiedän minäkin hyvin, herra Ruotsila.
Levätkää siis rauhallisesti. Kolmen viikon perästä saatte tuomion.
(Antaa hänelle kättä ja menee pois).

RUOTSILA. Hyvää yötä, herra herrassyörinki, terveisiä paljon kotiinne!
(Soittaa majatalon ovikelloa). On sitäkin kalu, tuota asianajajaa;
varjele Jumala ihmistä joutumasta tuommoisen ahman kynsiin. (Soittaa).
Räkningit ne tekevät vaivoistansa semmoiset, että silmät ovat niitä
katsoessa nuljahtaa päästä, ja maksaja ei koskaan tiedä, minkä edestä
maksaa, kuin räkninki aina on ruotsiksi kirjoitettu. (Soittaa). Jos ei
oikeuteni tässä asiassa tulisi kysymykseen, niin saisi koko lampi olla
vaikka hiiden kattilassa; vaan niinkuin asia nyt on, niin ennenkuin
Lind-ryökäleelle annan perää, ennen hukutan itseni siihen. (Soittaa).
No, mikä sillä rengillä on, kuin jos rankkia olisivat juoneet! Meillä
kotona nousevat jo kohta ylös, ja täällä maataan vasta ensimmäistä
unta. (Koputtaa akkunaa, aina kovemmin ja kovemmin). Ehkä tämä paremmin
kuuluu kuin tuo kello-rämppä. Avatkaa, pyövelän ruuat! (Särkee ruudun).
No saakeli, tuopa nyt oli ilkeä. Vaan äläpä huoli: jos avaan akkunan,
niin voin siitä mennä porstuaan ja porstuasta pääsen yläkerran
portaille.


TOINEN KOHTAUS.

    Ruotsila, yövartija ja polisimies (tulevat vasemmalta).

YÖVARTIJA (hiljaa). Tuon otamme kiinni.

RUOTSILA. Särkyneen ruudun saavat panna räkninkiinsä, ei se suurta tee
-- sille lemmon rengille olisi minun kumminkin pitänyt antaa
juomarahaa, niin olisi hän ollut valppaampi. (Rupee sillä välin
akkunasta sisään menemään).

POLISIMIES (on hiivinyt likemmäksi, tarttuu häneen). Ahaa, oletkos nyt
kiinni?

RUOTSILA. Kuka se on?

POLISIMIES. Ahah sinä, hirteinen, vieläkö kysyt?

RUOTSILA. Mitä te minusta tahdotte miehet?

POLISIMIES. Panemme sinut kurraan, poikanen, huomeisaamuna sanoo sitten
majuri, mitä muuta saat.

RUOTSILA. Mutta mistä syystä?

YÖVARTIJA. Sitä vehnänen on! Rupee yöllä kaikkien maatessa akkunasta
sisään menemään, ja vielä kysyy, mistä syystä hän kurraan pannaan!

RUOTSILA. Olkaa siivolla, minä asun tässä.

POLISIMIES. Vai niin! Milloinkas tässä on ruvettu akkunan kautta sisään
kulkemaan?

RUOTSILA. Eivät auaisseet.

YÖVARTIJA. Aivan oikein, sinunlaisellesi miehelle kokee jokainen sulkea
asuntoansa.

RUOTSILA. Vaan kuulkaa toki, mitä sanon!

POLISIMIES. Mitä siinä on paljo kuulemista! Jos olette syytöin, niin
voitte sen huomenna todistaa.

RUOTSILA. No, elkää nyt hulluksi ruvetko -- tässä (etsii
rahakukkaroansa) -- ottakaa juomarahaa ja laskekaa minut irti -- piru
vieköön, eikö rahakukkaroni ole poissa!

YÖVARTIJA. Ahaa, se unohtui varmaan viinikauppaan --

POLISIMIES. No, nyt on suuta jo kyllin pieksetty! pois!

RUOTSILA. Mutta herättäkää edes talonväki --

YÖVARTIJA. -- siinä olisi paljon tekemistä. Mitä niistä pitkistä
puheista on, tässä on säretty ruutu, akkuna auki, mies akkunaan
nousemassa -- se on sisään-murtauminen. Sentähden käy pois! (Ottaa
häntä kiini käsipuolesta).

RUOTSILA. Mutta kuulkaa toki, mitä sanon; minä olen rusthollari
Ruotsila.

POLISIMIES (jälleen tarttuen ja häntä pois taluttaen). Ha, ha, kyllähän
rosvot aina nimiä löytävät!

YÖVARTIJA. Ja tänä yönä saatkin olla rusthollarina.

POLISIMIES (nauraen). Oikein, Sipi, kyllä Kaski rustaa hänelle ovet
kiini, ett'ei suinkaan pääse liiaksi lentelemään! (Vievät Ruotsilan
väkisen oikealle pois).


Muutos.

    Vankila.

Keski-ovi. Oikealla kädellä uuni, jossa tuli on sammumaisillansa.
Oikealla ja vasemmalla puolella, lähellä peräseinää, kaksi sänkyä
vuoteiden kanssa. Nämä seisovat seinästä ja peräriipusta niin paljon
ulkona, että hyvin voipi käydä niiden ympäri. Etupuolella, oikealla ja
vasemmalla kädellä, kaksi pientä pöytää, kummanki luona tuoli.


KOLMAS KOHTAUS.

    Lind, Kaski.

KASKI (kynttilä kädessä, avaa oven). Tulkaa vaan pois tänne sisään!

LIND (päällystakki päällä, taskut täynnä riitakirjoja). Vaan vielä
kerran sanon teille, että minä olen rusthollari Lind Janakkalasta.

KASKI (kuivakiskoisesti). Saattaa olla!

LIND. Minä tulin tänä päivänä kaupunkiin valvomaan erästä
riita-asiaani.

KASKI. Saattaa olla!

LIND. Mutta milläs oikeudella minut voidaan panna kiinni?

KASKI. No, sen tekevät teidän omaksi hyväksenne. Kukaties olisi teidät
varastettu.

LIND. Ei tässä sukkeluuksianne tarvita -- minä kysyn, miksi minut
pannaan kiinni?

KASKI. Oikeutta myöten se ei koske minuun, vaan saatan sen kumminkin
sanoa teille. Te kuljeksitte öisellä ajalla katuja pitkin, ette ole
kaupungin asukas, ettekä tienneet, missä asutte. --

LIND. Paha henki, minä olen äkkinäinen kaupungissa enkä löytänyt sitä
katua, jolla asun!

KASKI. Saattaa olla!

LIND. Ja majataloni nimi on unohtunut mielestäni.

KASKI. Saattaa olla!

LIND. Semmoinen vahinko saattaa tapahtua kelle hyvänsä. Vaan ei
semmoisesta syystä ihmisiä vielä kiinni panna.

KASKI. Yövarkaudet enenevät päivä päivältä. Yövartijoilla on kova käsky
ottaa kiinni kaikki, jotka vähänkään näyttävät epäluulonalaisilta. Ja
epäluulonalaiselta te näytätte, sitä ette voine kieltää?

LIND (polkee jalkaa). Tämä on helvetin komento teidän kaupungissanne!

KASKI (aivan tyynesti). Se on oikein, kirotkaa nyt vähän, että
sydämmenne tyhjenee, se tekee aina ihmisen levollisemmaksi. Hyvää yötä
myös! (Aikoo lähteä pois).

LIND. Älkää vielä menkö! Oikeinko todella minun nyt pitää jäädä tähän?

KASKI (kummastuen). Vieläkö sitä epäilette? Meidän aika on niin
uskomatoin! Näettekö, yövartija on ottanut teidät kiinni, patrulli on
tuonut teidät tänne, ja minä panen teidät lukon taakse, jokainen
täyttää näin velvollisuutensa; hyvästi järjestetyssä valtakunnassa
tarttuu kaikki toinen toiseensa kauniisti kiinni, niinkuin hampaat
myllyn rattaassa!

LIND. No, koska hänestä muutoin ei päässe! (Heittää lakkinsa ja
päällysvaatteensa vasemmanpuoliselle vuoteelle). Koskas minut sitte
lasketaan irti?

KASKI. Sitä en minä tiedä.

LIND. Mitä, saatana?

KASKI. Jos te rusthollari Lind olette, ja sen herra polisisihtierille
voitte todistaa --

LIND (keskeyttäen). Eihän hän tarvitse muuta kuin katsoa papereihini --

KASKI. -- niin pääsette jo huomenna ulos. Vaan jos rosvo olette, niin
tulette kämnerin-oikeuden eteen, sitten läänin vankihuoneesen, sitten
taas oikeuden eteen ja viimmein Viaporiin; hyvästi järjestetyssä
valtakunnassa tarttuu kaikki toinen toiseensa kauniisti kiinni,
niinkuin hampaat myllyn rattaassa.

LIND. Juokse nyt hiiden-kattilaan, olenko minä rosvon näköinen?

KASKI. Miksikä ei; kunniallisten ihmisten ja rosvojen välillä ulkonäössä
ei ole mitään eroitusta. Jos rosvot heti tunnettaisiin ulkonäöstänsä,
niin eipä oikeuksilla sitten olisikaan paljo työtä.

LIND. No, loppuneehan tuo yökin kerran! (Heittäytyy vasemmanpuoleiselle
tilalle). Lempo, kun on kova!

KASKI. Kyllä sillä toimeen tulee, on niitä kovempiakin! Vaan kuin hyvän
oman-tuntonne panette aluiseksenne, niin nukutte pian.

LIND. Mutta onhan tuossa toinenkin makuusija! Enkö minä siis tule yksin
olemaan tässä?

KASKI. Kukapa sen tietää: jos vielä toisenkin tän' yönä ottavat kiinni,
niin tulee sekin pantavaksi tänne. Hyvää yötä! (On lähtemässä).

LIND. No pimeässäkös minun pitää täällä kököttää?

KASKI. Se on tietty. Kello yhdeksän jälkeen ei vankihuoneessa saa olla
valkeata!

LIND. Vaan jos maksaisin?

KASKI. Hm -- se on toista -- tosin ei se ole aivan oikein -- vaan
pitäähän lähimmäistänsä sen verran auttaa!

LIND. Niin muodoin saan rahallani --?

KASKI. -- rahalla saa kaikkea maailmassa.

LIND. No, niin pitää minunkin saaman! Hekkää, ystäväiseni, tuossa on
rahaa, hankkikaa minulle putelli viiniä ja iltainen, ja jättäkää tämä
kynttilä tänne!

KASKI (panee kynttilän vasemmanpuoleiselle pöydälle). Hyvä, herra Lind,
te saatte heti, mitä tahdotte. (Pois).


NELJÄS KOHTAUS.

LIND (yksinänsä, vetää paperit taskuistansa, panee ne päänalaiseksi
tilallensa, niiden päälle takkinsa, jonka riisuu päältänsä, lakkinsa
panee päähänsä ja vetää sen korvillensa. Sitten rupeaa pitkällensä
vuoteelle ja peittäytyy päällysnutullansa. Kaikki tämä tapahtuu
seuraavan puheen kuluessa).

Hiiden seikka! Sekö paha henki minun teaatteriin vei! Mutta kuinka
voivat teaateriherratkin pitää näytelmää, joka kestää kello seitsemästä
kello yhteentoista, ja josta rehellinen ihminen ei ymmärrä sanaakaan.
Ja kuinka voivat laskea teaaterin niin täyteen ihmisiä, ett'ei kukaan
pääse sieltä pois? Ja tässä paholaisen kaupungissa ovat kaikki kadut
aivan yhdennäköisiä -- minun olisi taitanut pitää kääntyä vasempaan
käteen, silloin kuin käännyin oikeaan, niin olisin majataloni löytänyt!
Ja että senkin lemmon paikan nimi piti unhottaani! Se juuttaan riita,
siitä ei ole muuta kuin alinomaista harmia ja vastusta. Se ilkiö, tuo
Ruotsila, kiusaa minua jo kahdeksatta vuotta tällä riidalla, ja koko
tällä ajalla ei minulla ole ollut yhtään oikein iloista hetkeä! Vaan,
Luojan kiitos, kolmen viikon perästä se nyt viimeinkin taitaa loppua.
Jos minä en voita, niin ei sitten maailmassa enää olekaan oikeutta! No,
no, minun asianajajani on julma mies, sitä ei kukaan voi kieltää.
(Nousee istuallensa.) Hm, välttää tämä yhdeksi yöksi.


VIIDES KOHTAUS.

    Lind, Kaski, Ruotsila.

KASKI (avaa oven, vielä ulkona). Tässä ei auta tinkiminen, kenen
vahtimiehet ovat minulle jättäneet, sen panen minä lukon taakse;
hyvästi järjestetyssä valtakunnassa tarttuu kaikki toinen toiseensa
kauniisti kiinni, niinkuin hampaat myllyn rattaassa! Pois sisään,
siellä on jo seuraa!

RUOTSILA (tulee). No, niin ottakoon teidät kaikki, mitä kaupungissa on,
se ja se!

KASKI, Se on oikein, kirotkaa vähän, niin kevenee sydämmenne! Kaikki
vangit tekevät niin. (Pois).

LIND (joka on noussut istuillensa, kuuntelee tarkasti).

RUOTSILA. Tämä siivoa on! (Menee etupuolelle, heittää päällystakkinsa
oikeanpuoleiselle tilalle ja keksii samalla Lind'in).

LIND (istuu ja katsoo tarkasti häneen).

RUOTSILA. Kuka -- (huutaen) Lindihän se on!

LIND (yhtä haavaa huutaen). Ruotsila! (Hyppää ylös, juoksee ovelle ja
kolkuttaa sitä). Vanginvartija hoi, lukitsija, vahtimies, vartija,
polisimies! (kolkuttaa).

RUOTSILA (juoksee, Lind'in ylös-hypätessä, peljästyneenä tilansa taakse
Lind'in kolkuttaessa). Hoi yövartija, pranvahti, sianpistäjä,
siltavouti, kersantti, makkaransyöjä, vahtmestari, kasakki,
raastuvanpalvelija! Millä näistä lukemattomista nimistä mainitaan sitä
miestä! Kuulkaa hoi!

    (Avainten helske kuuluu ulkoa).

LIND (vetää takin päällensä). Jumalalle kiitos, se tulee jo. Tätä vielä
tarvittiin!

KASKI (tulee). Mikä mölinä täällä syntyi? Mikä teitä vaivaa?

LIND. Vanginvartija, tuon miehen kanssa en minä voi jäädä yhteen!

RUOTSILA (tulee sängyn takaa). En minäkään hänen kanssaan, antakaa
minulle toinen huone!

KASKI (kuivakiskoisesti ja tyynesti). Vieläpä muuta!

LIND. Älkää arvelko kauan, se on aivan mahdotointa, että me voisimme
olla yötä samassa huoneessa.

RUOTSILA. Minun pitäisi peljätä hengen vaaraa tuon miehen kanssa!

KASKI. Ohoo!

LIND. Entäs minun? Se on vielä kysymyksen alainen asia, kumpiko meistä
suurempaan hengen vaaraan joutuisi!

RUOTSILA. Vanginvartija, eroittakaa meidät!

KASKI. Se ei käy laatuun.

LIND. Kuinka?

RUOTSILA. Sen pitää käydä laatuun!

KASKI. Minulla on selvä asetus asiasta. Vangitut sijoitetaan huoneisiin
sitä myöten kuin tänne tulevat. Tähän huoneesen kuuluvat numerot
seitsemän ja kahdeksan. Vasta sitten kuin tämä huone on täysi, saan
toisen ottaa.

LIND. Vaan kuulettehan --

RUOTSILA. Me joudumme suureen vaaraan, jos jäämme yhteen!

KASKI. Rupeatteko tappelemaan?

RUOTSILA. Tuo lyö minun kuolijaaksi!

LIND. Tuo myrkyttää minun!

KASKI. Hm, hm, sitä en minä voi auttaa, sitä pitää minun katsastaa. Jos
täällä kukaan lyödään kuolijaaksi, niin minä ensin annan siitä
raportin, sitten tulee sihteeri ja katsoo asian paikalla, sitten tulee
se kämnerinoikeuden eteen, sitten pannaan tekijä läänin-vankihuoneesen.
Hyvästi järjestetyssä valtakunnassa tarttuu kaikki toinen toiseensa
kauniisti kiinni, niinkuin hampaat myllyn rattaassa!

RUOTSILA. Jassoo, te ette siis tahdo antaa minulle toista huonetta?

RASKI. Minulla ei ole toista huonetta!

LIND. Meidän täytyy siis olla yhdessä?

KASKI. Niin säätää asetus!

RUOTSILA. Olkoon sitte teidän vastuunne päälle! (vetää hänen syrjään).
Lindihän se on tuo, ettekö sitä heittiötä tunne?

RASKI. Vai niin?

LIND (vetää hänen syrjään). Ruotsilahan se on tuo, se häijymäinen
pejuoni!

RUOTSILA (niinkuin edellä). Ilkein konna koko Janakkalassa!

KASKI. Saattaa olla!

LIND (niinkuin edellä). Pahin mustalainen koko pitäjäässä!

KASKI. No, elähän mitään! No, levätkää rauhassa! (Rupee lähtemään).

LIND. Vaan kuulkaa nyt toki!

KASKI. Jassoo, ilta-ruokanne -- sen saatte paikalla, muusta minä en
rupee puhumaan. (Pois).

LIND ja RUOTSILA (lähtevät hänen perästänsä, vaan kuin ovella yhtyvät
toinen toiseensa, pakenevat he pelästyneinä kumpikin sänkynsä taakse,
jossa kävelevät edes takaisin, välistä aina vihaisesti katsoen toinen
toistansa).

LIND (itseksensä). Kaiken hyvän päälle vielä tätä tarvittiin!

RUOTSILA (itseksensä). Jos minä sen roiston voisin myrkyttää!

LIND (its.). Kyllä se on mies minut maatessani murhaamaan!

RUOTSILA (its.). Jos se tulee päälleni, niin olen onnetoin, sillä hän
on paljoa vahvempi kuin minä!

LIND (its.). Minä en uskalla ruveta maata!

RUOTSILA (its.). Minun pitää olla varuillani!

LIND (its.). Ja eihän tää yökään ikäänsä kestäne!

RUOTSILA (its.). Kolmen viikon perästä ovat asiat toisin. Jos hän tulee
kulungit maksamaan, niin täytyy hänen myödä karjansa ja kartanonsa, ja
niin pääsemme hänestä viimmeinkin.

KASKI (tulee, tuopi paistia, kurkkuja, putellin viintä, levittää liinan
vasemmanpuoleiselle pöydälle ja panee ruuan sille). No, herra Lind, on
tässä nyt rasvainen pala paistia ja pari kurkkua.

LIND (istuutuu ja syöpi). Tarpeen se olikin, minulla on nälkä.

RUOTSILA (itseksensä). Hm, kylläpä se hyvälle haisee! Lempo, minulla
käy kun kaikki veden valtaan, -- minulta jäi iltanen syömättä, ja kuin
noin koko illan juopi eikä mitään syö, niin tulee tuima. (Korkealla
äänellä). Kuulkaas, hyvä ystävä, ettekö minullekin voisi hankkia jotain
syötävää?

KASKI (osottaa kättänsä, niinkuin rahaa saadakseen). Hyvin kyllä, mutta
sukkelaan, nyt on jo myöhä, pitää sitä minunkin levolle päästä.

RUOTSILA (etsii taskuistansa). Saakeli, nyt vasta muistan, että
rahakukkaroni unohtui viinikauppaan.

KASKI. Vai niin? Se on paha! (Aikoo lähteä).

RUOTSILA (tarttuu häneen). Vaan, hyvä ystävä, pankaa tämä nyt omista
rahoistanne huomeiseen aamuun asti, niin kyllä minä sen teille paraiten
maksan.

KASKI. Ei, siihen kauppaan en minä rupea!

RUOTSILA. Minä olen rusthollari Ruotsila Janakkalasta.

KASKI. Se on teille sangen hyvä!

RUOTSILA. Jumalan nimessä, kunniallinen mieshän minä olen!

KASKI. Niin, vaan kunniallisuutenne tähden ei teitä ole kiinni-pantu.

RUOTSILA. Kuinka niin?

KASKI. Hm, niin, juohtui mieleeni, että te olette "Suomessa" särkeneet
ruudun ja tahtoneet akkunasta sisään mennä.

RUOTSILA. Minä tahdoin päästä sisään!

KASKI (viekkaasti nauraen). Aivan oikein.

RUOTSILA. Ovet olivat kiinni!

KASKI. Aivan oikein.

RUOTSILA. Eikä kukaan tullut avaamaan!

KASKI. Aivan oikein.

RUOTSILA. Ah, te ette ymmärrä minua!

KASKI. Saattaa olla! Hyvää yötä! (Aikoo lähteä).

RUOTSILA. Vaan ottakaa toki sanani korviinne!

KASKI. Minä otan kernaammin rahaa käteeni. Lainata en tahdo kellekään.
Onhan tämä toinen herra ystävänne, eikö hän voi panna edestänne?

RUOTSILA. Mikä teille mieleen juolahti?

KASKI. No, niin minä lähden makaamaan. Tämä on viimeinen kerta täällä
käydäkseni, nyt saatte koputtaa ja huutaa niin paljon kuin tahdotte,
pitää sitä minunkin saada levätä vähän. (Pois).

RUOTSILA (kävelee pitkin huonetta edes takaisin ja katsoo Lind'iä, joka
syö). Se on uppiniskainen mies, tuo vartija. No, jos nyt se yövartija
olisi edes mennyt asianajajatani, herrassyörinki Vingler'iä hakemaan,
niinkuin lupasi, niin tulisi se ehkä ja vapauttaisi minut täältä. Vaan
pitäneekö yövartija sanaansa, eihän minulla ollut hänellekään antaa
juomarahaa! Voi mikä hirmuinen nälkä minulla alkaa olla! (Tulee aina
lähemmäksi ruokapöytää ja nuuskii). Voi, kuinka tuo hyvälle haisee.
Jos ei muuta, niin poltanpahan edes piipun tupakkia, tupakin
sanotaan karkoittavan nälän. (Vetää piipun taskustansa ja täyden
tupakkikukkaron, jonka panee pöydälle. Sytyttää piippunsa). Unen
sanotaan ajavan nälän pois -- vaan minua ei nukuta, mieleni aaltoaa
liiaksi. Ja toisekseen ei tuota tulenruokaakaan, tuota Lind'iä, ole
paljon uskomista, hän voisi maatessani kuristaa kulkkuni.

LIND (työntää ruuan edestänsä pöydän toiselle laidalle). Ruoka ei
maista minusta millekään; joka ei ole tottunut, siitä ei käy syöminen
näin myöhään. (Vetää piippunsa esiin). Piipun tupakkia tuota vielä
voisi polttaa -- makaamisesta ei kumminkaan taida tulla mitään, koska
ei Ruotsilakaan vielä näy laittauvan maata. (Etsii taskuistansa).

RUOTSILA. Se herkesi jo syömästä. Minulle olisi kyllä tähteistä, vaan
ne jäävät nyt noinikään tyhjään seisomaan!

LIND. Hitto' enkö ole tupakkikukkaroani pudottanut, vai lienee sen
teaaterissa taskustani joku varastanut.

RUOTSILA. Näkyyhän siinä olevan kurkkujakin -- lempo vieköön, vesi
herahtelee suuhuni. (Astuu halukkailla katsannoilla Lind'in pöydän
sivutse).

LIND (huutaa ylöshypäten). Pois!

RUOTSILA (hyppää takaperin). Mikä hätänä?

LIND. Älä tule kovin lähelle minua!

RUOTSILA. En minä sinua syö!

LIND. Vaan saatat yhtäkkiä lyödä kolahuttaa, kyllä sinut tunnetaan.

RUOTSILA. Kuka sinua koskettaisi! Siksi ovat käteni minulle kalliimmat!

LIND. Saattavat olla. Mutta naapuriesi kanssa et sinä pidä yhteyttä,
siihen olet liian ylpeä! Kernaammin kuljeksit kaupungissa renttuherroja
kyselemässä.

RUOTSILA. No, etkös sinä tee sitä samaa? Jos olisit niinkuin naapurin
olla pitää, niin et tahtoisi minulta kiskoa lampeani.

LIND. Lampi on minun!

RUOTSILA. Vieläkö mitä!

LIND. Kaksi sataa vuotta on se kuulunut minun tilaani.

RUOTSILA. Eikö enemmän? Eikö sitä jo Adami hallinnut teidän
puolestanne?

LIND. Myöhemmin, kuin tila kerran oli alaikäisten hoteissa, valtasivat
sinun esi-isäsi sen vastoin lakia.

RUOTSILA. Joka sen sanoo, on kelmi! Minun esi-isäni ovat olleet
kalalammen isäntiä ikimuistoisista ajoista.

LIND. Onhan minulla tilani vanhat kauppakirjat.

RUOTSILA. Minun ukon-ukkoni on hukkunut siihen lampeen!

LIND. Hyvä olisi, jos sinäkin siihen hukkuisit!

RUOTSILA. Ukkoni on kalastaessaan pudonnut siihen kolmasti.

LIND. Se kartta, jossa entiset rajat ovat määrätyt, on vielä tallella,
ja sitä myöten kuuluu lampi minun tilaani!

RUOTSILA. Minun isävainajani siitti siihen säyneitä!

LIND. Kylässä löytyy vielä vanhoja miehiä, jotka puhuvat, että lampi on
kuulunut minun tilaani.

RUOTSILA. Minä olen poikana uimaankin oppinut siinä.

LIND. Etkä silloin hukkunut?

RUOTSILA. En, sinulle harmiksi, en hukkunut.

LIND. Ihme, kumma!

RUOTSILA. Mitä?

LIND. Ei roistot vähällä häviä!

RUOTSILA. Ähä!

LIND. Ja mikä hirtettäväksi on luotu, ei se veteen huku!

RUOTSILA. Hyi hävitöin!

LIND. Säti, mitä sätit! Sitähän sinä olet jo kauan tehnyt selkäni
takana!

RUOTSILA. Totta varmaan sinä olet minusta hyvää puhunut, eikö niin?

LIND. Kohta tulet varmaan enemmänkin sättimään!

RUOTSILA. Oikeinko todella?

LIND. Kuinhan minä tuomion saan, ja sinun pitää lammesta luopuman!

RUOTSILA. Se on mahdollista. Vaan älä vielä ilku! Lampea et saa, vaan
kulunkiräkningen sen saat!

LIND. Minä luotan asianajajaani!

RUOTSILA. Minä kanssa luotan asianajajaani! Herrassyörinki Vingler on
taitava mies!

LIND. Sepähän sitte nähdään!

RUOTSILA. Jaa, jaa, kyllä se nähdään! Tämä riita saattaa sinun vielä
tilaltasi --

LIND. -- eli sinun lampeen, Sen hyvin kernaasti suon, että ähmissäsi
hukutat itsesi siihen.

RUOTSILA. Hyi, hyi, sinä olet jumalatoin!

LIND. No, oletko sinä kristitty olevinasi?

RUOTSILA. Enhän minä muka kristitty ole! Mutta koska näin puhut, niin
en minä sinulle anna yhtään myöten. Lampi on minun, minun, minun,
vaikka sinä tee liitto kaikkien maailman nurkkasihtierien kanssa!

LIND (tulee likemmäksi, katselee häntä ylhäältä alhaalle asti
ylenkatseella, käännäksen sitte pois ja kävelee edes takaisin aina
piippu hampaissa).

RUOTSILA (seisoo vähän aikaa hölmeyksissä, sitten itseksensä). Nyt se
ei näy enää olevan tajussansakaan. (Kävelee edestakaisin, alinomaa
vahvasti polttaen).

LIND (itseksensä). Paha henki, että unhotin tupakkikukkaroni!

RUOTSILA (its.). Ei tupakinpolttaminenkaan näy nälkää sammuttavan!

LIND (its.). Ja se haisee niin viehättävälle, varsinkin kuin toinen
polttaa!

RUOTSILA (its.). Sydäntäni tuimaa niin! Jos nyt olisimme ystävykset,
niin antaisi se ruokansa minulle, koska itse ei kumminkaan syö sitä!

LIND (its.). Ruotsilalla on vielä tupakkia! Jos emme olisi katkeroita
vihamiehiä, niin --

RUOTSILA (Korkealla äänellä). Tyhjäähän sinä poltat, Lindi!

LIND. Liikuttaako se sinua?

RUOTSILA. No, no, ei suuttua pidä. Ajattelin vaan, ett'ei sinulla ollut
tupakkia, ja minulta liikeneisi joku piippu toisellekin.

LIND. Pidä sinä tupakkisi, kuin et sitä kuitenkaan tarjoa sydämestäsi.

RUOTSILA. Kuin tahdot!

MOLEMMAT (kävelevät edes takaisin ja vaihtavat olopaikkansa, niin että
Lind tulee oikealle ja Ruotsila vasemmalle puolelle).

LIND (itseksensä). Vaan, oikein arvellen, eihän siitä mitä olisi, jos
häneltä ottaisinkin piipun tupakkia! Mutta eikö se jäljestä päin voisi
kerskata auttaneensa minua!

RUOTSILA (itseksensä). En nyt jaksa enää pitää itseäni; kuin hän
kääntyy pois päin, otan minä palasen kuin otankin.

LIND (its.). Yö tulee pitkäksi.

RUOTSILA (its.). Nyt, sukkelaan! (Pistää palasen suuhunsa).

LIND (näkee sen ja seisahtaa).

RUOTSILA (kääntyy häneen selin, salataksensa sitä, että puree ruokaa).

LIND (hellemmästi, vähän ajan perästä). Ruotsila, onko teillä nälkä?

RUOTSILA. Mitä se teihin koskee?

LIND. Hm, minä lopetin jo syömiseni, jos tahdotte, niin syökää,
siihenhän se jääpi kumminkin!

RUOTSILA. Oikeinko todella? Ja juuri vast'ikään ette tahtoneet edes
tupakkipiippuakaan minulta ottaa? Luuletteko minunkaan olevan
kärkkäämmän teiltä mitään ilman ottamaan?

LIND. No, niin vaihdamme, minä otan teiltä tupakkia, ja te otatte
ruokani.

RUOTSILA (epäilee hetkisen, halukkailla silmillä ruokaa katsellen). No,
tehdään niin. (Töytää ruuan ääreen ja syö).

LIND (pistää kiireesti piippuunsa Ruotsilan kukkarosta; its.). Sillä
miesparalla näkyy olevan aika nälkä. Jos sen ennen olisin tietänyt,
ruoka on nyt jo kaikki jäähtynyt! Senpä tähden se olikin niin suulas ja
ruokotoin! Kuin ihmisellä ei ole mitään vatsassa, niin ei hän tiedä,
mitä tekee. (On pistänyt piippunsa täyteen ja menee toisen pöydän
tykö). Antakaa anteeksi, naapuri!

RUOTSILA (kokottaa kynttilää hänelle, syöden). Sytyttäkää vaan!

LIND (sytyttää piippunsa rykien). Ah, -- hm, ah tupakkinne on hyvää,
naapuri! Kuinka kallista tämä on?

RUOTSILA. Markka viisikymmentä penniä.

LIND. Mistä olette tätä ostaneet?

RUOTSILA. Rinkilän puodista.

LIND. Vai niin, siltä roistolta?

RUOTSILA. Kuulkaa, älkää sitä sanoko, Rinkilä on lankoni.

LIND. Sen tiedän hyvin, kaikki minä tiedän. Hänen tykönänsä,
puotikammarissa, sätitään minua lakkaamatta.

RUOTSILA. Kuka sen on sanonut?

LIND. Minä saan kaikki tietää. Ettekö te tällä matkallannekin ole joka
ilta olleet siellä koko ystävä-seuranne kanssa? Eikö minua siellä
panetella niin, ett'ei kunniallista karvaa päähäni jätetä.

RUOTSILA. No, ettekös te joka ilta istu "Otavassa" koko ystävä-seuranne
kanssa, ja eikö siellä minua ja minun ystäviäni erityisesti parjata? Ja
ette te suinkaan taida jättää meissä hivuskarvaakaan tutkimatta!

LIND. Se ei ole tosi; ei siellä parjata ketään, ystäväni puhuvat vaan
riita-asiastani ja väittävät minun oikeuttani.

RUOTSILA (aina kiivaammin). Teidän oikeuttanne? Puoli kylää on minun
puolellani ja ihmettelee, kuinka te voitte ruveta riitaan minun
kanssani!

LIND. Puoli kylääkö? No, niin toinen puoli on minun puolellani. Ja
oikeudestanne ei teidän pidä puhua mitään! (Juoksee vuoteellensa ja
ottaa yhden niitä riitakirjoja, jotka siihen on pannut). Katsokaa,
tässä on ne vanhat kartat, jotka todistavat minun oikeuteni!

RUOTSILA (oli osan riitakirjojansa päällystakkinsa kanssa pannut
tilallensa, juoksee nyt sinne ja tuopi myöskin paperin esiin). Ja tässä
on minun tilani kartta!

LIND. Ja tässä ovat ulosvedot vanhoista maakirjoista!

RUOTSILA. Ja tässä ovat vanhat kauppakirjat, jotka kaiken selvästi
selittävät!

Lind. Ja tässä ovat minun tilani kauppakirjat!

RUOTSILA. Ja tässä on selitys siitä, mitä Kalalampi vuodessa antaa!

LIND. Ja tuossa ovat vierastenmiesten todistukset!

RUOTSILA. Ja tuossa on syyni-instrumentti!

LIND (ottaa vielä paperia taskustansa). Ja tuossa on ensimmäinen
valitukseni!

RUOTSILA (tuopi kirjoja taskustansa). Ja tässä on minun vastuuni
siihen!

LIND. Ja tässä on kihlakunnanoikeuden tuomio!

RUOTSILA. Ja tässä on supliikki laamanninoikeuteen!

LIND. Tuossa ovat laamanninoikeuden protokollat!

RUOTSILA. Ne samat protokollat ovat minullakin!

LIND. Ja tuossa on förklarinki teidän supliikkiinne!

RUOTSILA. Ja tuossa on hovi-oikeuden tuomio!

LIND. Ja tässä anomuskirjani senaattiin!

RUOTSILA. Ja tuossa selitykseni siihen!

LIND. Ja täällä on -- (pistää kätensä povitaskuunsa, ottaa sieltä
paperin, katsahtaa siihen ja hämmästyy).

RUOTSILA. On se minullakin! (Samoin kuin Lind).

MOLEMMAT (ovat heittäneet riitakirjansa eteensä, niin että niistä on
tullut suuri kasa, jonka takana kumpikin seisoo niinkuin varustuksen
takana).

LIND (itseksensä). Ah, paha henki, tässähän se on asianajajan räkninki,
se ottaa hengen ihmiseltä.

RUOTSILA (itseksensä). Oh tämä kirottu kulunkiräkninki -- ah sitä
nähdessään toivoisi saatanan ottaneen koko riidan!

MOLEMMAT (katsovat vähän toinen toistansa hyväksyen).

LIND. No, naapuri?

RUOTSILA. Niin, mitäs teillä siinä on kädessänne?

LIND. Hm, ei tämä juuri tähän kuulu.

RUOTSILA. Eikö? Luulin sitä --

LIND. Miksi?

RUOTSILA. Asianajajan räkningiksi.

LIND. Saattaahan tuo sekin olla! Eikös teillä ole sama kappale kädessä?

RUOTSILA. Saattaapa olla! Vaan siitä viisi, lopulla sen kumminkin joku
maksaa.

LIND. Joku sen lopulla maksaa!

RUOTSILA. Tuomio lankee kohta!

LIND. Odottakaamme tuomiota!

RUOTSILA. Vaan se pitää kumminkin sanomani teille, Lindi, ett'ei teitä
meillä kukaan ole panetellut.

LIND (epäillen). Ohoo!

RUOTSILA (rehellisesti). Ei, naapuri, mitä panettelemiseksi kutsutaan,
sitä ei ole koskaan ollut. Se tosin on sanottu, että te olette
itsepäinen jo uppiniskainen, että olette riitaisa ja tuittupäinen ja
itserakas, vaan vääryyttä tehneenne ei meillä kukaan ole sanonut.

LIND. Sepähän kumma olisi! No, voin minäkin puoleltani sanoa,
ett'ei teitäkään ole meillä minäkään roistona pidetty. Meillä on
vaan arveltu, että te olette äräkkä ja jäykkä, että olette vähän
tyhmä ja suunne-pieksäjä, että olette ahnas ja kateellinen, vaan
kunniata-loukkaava ei teistä kukaan meidän joukosta ole sanonut.

RUOTSILA. Hm, vai niin! Aina olen luullut, että siellä on minua
hyvinkin pahoin parjattu.

LIND. Totta puhuen, ei muuta kuin minkä sanoin. Vaan teillä, luulen ma,
ei minulle ole jätetty kunniallista hivuskarvaa.

RUOTSILA. Ei, Lind, se on ihan väärin; minkä sanoin, se on teistä
puhuttu; vaan ei mitään muuta.

LIND. Hm, saattaa olla niin; jaa, jaa, kielienkantajat tekevät kaikki
asiat pahemmiksi.

RUOTSILA. Ihmisiä on niin paljo, joilla onkin työnä vaan toisten
ärsyttäminen keskinäiseen vihaan.

LIND (puisteleksen). Lempo vieköön, täällä tulee kylmä. Tuli on pesässä
sammunut.

RUOTSILA. Ja puutkin ovat loppuneet.

LIND. Tämmöinen syksyinen yö vilustaa aika lailla.

RUOTSILA. Eikä vartijakaan enää tänä yönä tule tänne.

LIND. Kuulkaa, naapuri, minä olen hyvin nähnyt, mikä paperi se teillä
tuo on! Antakaapa katsoa räkninkiänne.

RUOTSILA. Annattekos tekin räkninkinne minun katsellani?

LIND. Hekkää! (Vaihtavat laskujansa ja lukevat niitä).

RUOTSILA. Hm, hm.

LIND. Hm, hm.

RUOTSILA (lukien, puoliääneensä muristen). Stämminki!

LIND (samoin). Karttapaperia ja protokollanlunastuksia.

RUOTSILA. Mittarinsyyni ja kartta.

LIND. Kihlakunnanoikeuden tuomio.

RUOTSILA. Veto laamannin oikeuteen.

LIND. Hovi-oikeuden tuomio.

RUOTSILA. Supliikki Senaattiin.

LIND. Matkani Janakkalaan.

RUOTSILA. Postirahaa.

LIND. Vierasten miesten palkat.

RUOTSILA. Hyväntekijäistä siltavouti Kokkelille.

LIND. Putelit viiniä maanmittarille.

RUOTSILA. Ajankulukista.

LIND. Påhängistä.

RUOTSILA. Summa summarum --

LIND. Summa summarum --

RUOTSILA. Hävitöintä!

LIND. Kyll' on osannut ottaa!

RUOTSILA. kuulkaa, naapuri, kyllä tämä riita on teille rahaa maksanut!

LIND. Hoh, ette siitä tekään näy ilman pääsevän.

RUOTSILA. Kylläpä se niin taitaa olla.

LIND. Ruotsila, kuinka paljoon arvaatte Kalalammen hinnan?

RUOTSILA. Hm, mitä sille voisi hinnaksi panna -- noin jonkun -- hm,
kukapa sen voipi niin pian sanoa!

LIND. Maksaako se niin paljon kuin tuo asianajajan räkninki tekee? --

RUOTSILA (nopeasti). Jumala varjelkoon, ei kahdeksatta osaakaan!

LIND (syvästi huoaten). Naapuri, päähäni astuu hyvä ajatus.

RUOTSILA. No, mikä se on?

LIND. Kelle meidän riidasta on suurin etu?

RUOTSILA. Kellekäs muille kuin asianajajille, se on aina ollut minun
ajatukseni!

LIND. Semmoinen rahasumma!

RUOTSILA. Se on hävitöintä!

LIND. Ja tähän on teidän itsepäisyytenne syynä.

RUOTSILA. Ei, teidän ahnautenne siihen on syynä.

LIND. Jos olisitte alussa ruvenneet sovintoon --

RUOTSILA. -- jos ette olisi tahtoneet väkisen rakentaa myllyänne --

LIND. -- minun asianajajani sanoi aina, ett'ei minun millään tavalla
pitänyt luopuman oikeudestani.

RUOTSILA. Ja herrassyörinki Vingler käski minun pitämään oikeudestani
kiinni.

LIND. Ovat ne kyllä seljän takana meille nauraneet!

RUOTSILA. Ja meitä tyhminä talonpojan tolvanoina pitäneet!

LIND. Kuin semmoisen rahan meiltä kiskoivat!

RUOTSILA. Ja kyökkiinsä alinomaa saivat meiltä voita, munia, kinkkuja
ja muita.

LIND. Naapuri!

RUOTSILA. Naapuri!

LIND. Eikö olisi parempi ollut --?

RUOTSILA. Siltä se melkein näyttäisi --

LIND. Että olisimme rauhassa? --

RUOTSILA (yht'äkkiä hoksaten). Naapuri, eikö nytkin vielä olisi
parempi --?

LIND. Oikeinko todella?

RUOTSILA. Päätetään koko riita ilman asianajajitta?

LIND. Jos tahdotte, niin --

RUOTSILA. Rakennamme myllyn yhtenä!

LIND. Olkoon menneeksi!

RUOTSILA. Annetaan lampi värteerata!

LIND. Se on oikein!

RUOTSILA. Ja minä saan puolen hinnasta!

LIND. Sen saatte kernaasti!

RUOTSILA. Lyödäänkö kättä?

LIND. Lyödään! (Lyövät kättä). Saakeli, kuinka tääll' on kylmä!

RUOTSILA. No, kyllä siitä pääsemme. Panemme paperit uuniin, eihän niitä
enää tarvita!

LIND. Se oli sukkela keino! (Viskaa muutamia paperivihkoja uuniin, tuli
syttyy).

RUOTSILA. Lindi, minulle tuli nyt yht'äkkiä mieli niin iloiseksi!

LIND. Minulta ikäänkuin kivi vierähti sydämmeltäni!

RUOTSILA. Lindi, olemmepa me aika pöytiöitä olleet!

LIND. Kuin olemme niin kauan turhasta riidelleet!

RUOTSILA. Ja toinen toisillemme harmia tehneet!

LIND (liikutettuna). Ruotsila, minä olen monta vuotta sinua vihannut!

RUOTSILA (itku-suin). Ja minä sinua!

LIND. Ja kuitenkin olet sinä niin hyväluontoinen mies!

RUOTSILA. Etkä sinäkään ole se ilkiö kuin ajattelin --

LIND. Kuin sinä taannoin tarjosit minulle tupakkiasi, niin se oikein
liikutti minua!

RUOTSILA (aina pehmeämmin). Se säälitti minua, että tyhjää piippua
imit!

LIND. Ja minun sydäntäni leikkasi, että sinulla oli niin nälkä.

RUOTSILA (itkemäisillänsä). Lindi, minä kenkkään sinulle koko lammen;
tee sen kanssa, mitä tahdot!

LIND. Eikö mitä, myllyn rakennamme yhdessä! (aina pehmeämmin).
Ruotsila, minulla oli sinusta väärä luulo, minä pidin sinua
uppiniskaisena.

RUOTSILA. Ja minä sinua ahnasna!

LIND (itkemäisillänsä). Anna se minulle anteeksi!

RUOTSILA. Elä sitä pane pahaksi!

LIND. Ja nyt teemme ystävyyden koko elinajaksemme.

RUOTSILA. Ijäksi päiväksi!

LIND. Ja riitakirjat --?

RUOTSILA. Lyömme kaikki tuleen!

LIND. Ja asianajajat --?

RUOTSILA. Saa perkele ottaa!

LIND. Ja riitamme --?

RUOTSILA. On nyt päättynyt!

LIND. Päättynyt se on, kuin onkin! (Antavat kättä toinen toisillensa ja
likistävät toisiansa).


VIIMEINEN KOHTAUS.

    Edelliset, Kaski, Vingler.

KASKI (ulkona). Johan päivä alkaa valjeta, herra herrassyörinki. (Tulee
sisään). Eivätkö, lempo vieköön, ole tukkanuottaisiila. Erillenne,
hyvät herrat!

VINGLER (tulee joutuisasti). Mikä täällä on, mikä hätänä, yövartija toi
juuri nyt sanoman minulle, ja minä läksin joutuisasti teitä
vapauttamaan -- kuka teille pahaa tekee, herra Ruotsila?

RUOTSILA. Ei kukaan, me sovimme vaan.

VINGLER. Mitä?

LIND. Ja sovimmekin oikein sydämestämme.

RUOTSILA. Ja jos ennen olisimme joutuneet suuta-suuksin asiasta, niin
olisimme sen jo ennen sopineet pois.

LIND. Vanginvartija, nuo riitakirjat kenkkäämme teille puun lisäksi.

KASKI. Niin tulkaa nyt alas herra polisisihtierin tykö; herrassyörinki
Vingler on puhunut teidän edestänne ja te olette vapaat.

LIND ja RUOTSILA (menevät kumpikin vuoteellensa ja pukevat päällystakit
yllensä).

VINGLER (työkkää vihassa keppinsä laattiaan). Jos nämä tolvanat eivät
olisi päässeet yhteen, olisi tämä mehevä asia vielä kestänyt jonkun
seitsemän vuotta. Se hiiden hyväsydämmisyys hävittää meidät asianajajat
kokonansa. Ja minä juuttaan narri riensin vielä näin laskemaan nämä
pöllöt irti.

LIND ja RUOTSILA (valmiit lähtemään paikalta). Jääkää hyvästi herra
herrassyörinki Vingler! (Menevät).

Esirippu alas.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Riita-asia - Ilveilys yhdessä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.