Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Matkustus Argentinassa ja Uruguayssa - Tietoja näiden la Platan tasavaltain oloista
Author: Donner, Arno
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Matkustus Argentinassa ja Uruguayssa - Tietoja näiden la Platan tasavaltain oloista" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



MATKUSTUS ARGENTIINASSA JA URUGUAYSSA

Tietoja näiden La Platan tasavaltojen oloista


Kokoelleet

ARNO JA OSSI DONNER


Helsingissä 1891,
K. E. Holm'in kustannuksella.


[Kuva: La Plata valtioiden kartta.]



ESIPUHE.


Sydänyön aikana Syyskuun 19 p:nä 1888 menimme Döbeln laivalle,
alottaaksemme pitkää matkaamme Etelä-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin. Oli
ihana kuutamo-ilta. Helsinkimme näytti niin kauniilta, hiljaiselta ja
rauhalliselta, levollisesti uinaillen täysikuun valossa. -- Tukholman
ja Göteborgin kautta kävi matka. Viimeksi mainitussa paikassa menimme
jotenkin vanhalle ja likaiselle Vilson-höyrylaivalle "Malmö" ja
jatkoimme sillä matkaamme ulos Pohjanmerelle. Kahden päivän
matkustuksen perästä saimme näkyviin Flamborough Head'in, Hull'in
pohjoispuolella, ja pari tuntia sen jälkeen olimme Humber-joen
suussa. Sitte purjehdittuamme vielä noin kolme tuntia pitkin rupaista
Humber-jokea, saavuimme Hull'in edustalle, laskimme ankkurin ja tulimme
maalle. Seuraavana aamuna, Syyskuun 28 p:nä, jätimme savuisen Hullin ja
saapua hujahdimme 4 1/2 tunnissa Lontoosen. Kiidimme hurmaavaa vauhtia.
Kaikkialla oli hirveästi savua, joka peitti kaikki etäämpänä
olevat esineet ja supisti näköalan. Savua, savua, savua joka
taholla! Lontoossa pysähdyimme muutamiksi päiviksi, kävimme
museoissa, taulukallereissa y.m. joskus harrastuksesta, toisinaan
velvollisuuden tunteesta. Kuuluuhan asiaan suuressa kaupungissa katsoa
"katsottavinta", ainakin sitä, millä on kaksi tahi kolme tähteä
Baedekerissä. Eräänä päivänä, kun sumu verhosi Lontoota niin sakeana,
että kaasun täytyi olla sytytettynä vielä puolenpäivänkin aikana,
nousimme jälleen junaan, ja silloin mentiin huimaavaa vauhtia, sillä
kertaa länteen päin. Muutaman tuntisen rautatie-matkustuksen jälestä,
jolla ajalla olimme menneet Severn'in pitkän ja pimeän tunnelin läpi,
saavuimme Cardiff'iin, jossa astuimme ulos junasta. Cardiff on
verrattomasti suurin hiilen ulosvientipaikka Englannissa ja siis
myöskin koko maailmassa. Pitkissä riveissä oli siinä höyry- ja
purjelaivoja, kaikki lastaten "mustia timantteja". Höyryveturit
liikkuivat ähkien edes ja takaisin rannoilla ja varvien välissä vetäen
perässään hiilivaunujonoa, hinaajalaivat siirtelivät laivoja paikasta
toiseen, ulos ja sisään; joka paikassa on eloa ja kuumeentapaista
liikettä. Siinä tapasimme laivamme, joka oli tuleva olemaan meidän
kotinamme monena seuraavana kuukautena, joka oli vievä meidät toiseen
maanosaan, toiseen maahan, tuhannen penikulmaa täältä. Se oli
fregatti "Vanadis", Pietarsaaresta kotoisin, lastattuna ja valmiina
ensimmäisellä sopivalla tuulella lähtemään pitkälle matkalleen merten
ylitse. Eriskummallisilla tunteilla astuu laivaan, alkaakseen pitkää
matkaa. Eipä tiedä kuinka pitkä aika tulee kulumaan, ennenkuin taas saa
astua maalle, vaan viikoiksi ja kuukausiksi saa varustautua olemaan
eroitettuna kaiken muun maailman yhteydestä, paitsi itsensä ja niiden,
jotka laivalla ovat. Mimmoiseksi saattanee matka tulla? Nopea ja
onnellinen, vaiko myrskyinen ja vaikea? Vaan sitä ei nyt ole aikaa
mietiskellä. Hinaajalaiva on valjastettu ja vetää meitä vauhdilla ulos
Cardiff Bute Dock'ista ahtaan varvin portin läpi sataman suun edustalle
tuonne pimeään iltaan. Vähitellen katoavat kaupungista näkyvät valot,
yksi ja toinen majakka vielä näkyy, mutta pian sammuvat nekin, ja
raisun vihurin puhaltaessa laskemme Bristolin kanavaa Atlantille. --
Atlantti! muutamia vuosia on vierinyt siitä, kun viimeksi näimme sinua.
Ne eivät ole menneet meihin vaikuttamatta, mutta sinä olet nyt sama
kuin silloinkin; sama kuin Columbus'en aikana ja sama aina vuosisadat
tämän jälkeen. Aina yhtä hurmaava hymyillessäsi, kuin hirvittävä
vihassasi.

Oli ilta Lokakuun 6 p:nä, kun purjehdimme Cardiffista. Heti seuraavana
aamuna saimme tuntea merimatkan vastenmielisyyttä siinä, että laiva
vaarui kovasti, synnyttäen meritautia. Meidän täytyi pysyä koko päivä
sisällä kojuissamme. Kuitenkin hyvällä tahdolla taistellen pahaa
vastaan pääsimme pian taas entiseen kuntoon, ja kun parin päivän
kuluttua saimme paremman sään, unhotimme mielipahan ja nautimme sitä
lämmintä ja päivänpaisteista ilmaa, jonka olimme saaneet Englannin
kylmyyden ja kolkkouden sijaan. Kumminkin on tuskin mitään
vaihettelevampaa, kuin matkustus purjelaivalla. Juuri kun näyttää
mentävän oikein reippaasti eteenpäin, kun tuuli on parhaaksi vinha ja
vetävä, meri raitis, ja kaikki käy tahdon mukaan, niin esiintyy väliin
jotakin odottamatonta, joka kerrassaan muuttaa asiain tilan. Niinpä
nytkin. Viikon purjehdittuamme taukosi Lissabonin yläpuolella vetävä
tuuli ja sitte seurasi oikullisia tuulahduksia sekä vihdoin tyventö.
Muuttuipa mielialakin. Entinen hyvä mieli, joka syntyi ripeästä
vauhdista, selkeästä ilmasta, auringon paisteesta ja vaahtoavista
sinisistä laineista, muuttui nyreäksi alakuloisuudeksi. Purjeet
retkottelevat mastoja ja köysiä vasten, aurinko paistaa kuumasti ilman
raikasta vilppautta, synnyttäen painustavan kuumuuden ja torroksissa
olon. Tuntee itsensä niin raskaaksi ja veltoksi, laiskaksi liikkumaan
enemmän kuin mitä välttämättömästi tarvitsee; tuskin jaksaa lukeakaan.
Kun ei vain olisi niin kuuma! Yöt päivät kestää sama hikisauna. Niin
liukuilimme vähitellen edelleen eteläänpäin Madeiran ja Kanarian
saarien ohitse, kunnes vihdoin saavutimme pasaadituulen. Sepä oli
iloinen päivä. Eteenpäin taasen hyvää vauhtia, oikein tunsi virkoavansa
uuteen eloon. Jälleen valkovaahtoisia aaltoja, kaikki purjeet levällään
ja vauhti hyvä. Päiväntasaajan läheisyydessä, missä koillinen pasaadi
loppuu ja ennenkuin kaakkoinen alkaa, tapaa tavallisesti tyvenen vyön,
s.o. seudun, jossa on heikot, vaihtelevat tuulet. Kuitenkin tapahtuu
joskus, että pasaadituuli sadekuuron mukaan kääntyy koillisesta
kaakkoiseen. Täytyykö meidän kauankin viipyä aloillamme tyvenessä,  vai
kohtaako meitä onni? Se kysymys esiintyi meille sitä jännittävämpänä,
kuta lähemmäksi arveluttavaa valtamerta saavuimme. Meillä oli
onni. Muutamia asteita pohjoisleveyttä kääntyi tuuli äkillisesti
sadekuuron vaikutuksesta koillisesta kaakkoon ja niin saimme
kaakkois-pasaadituulen. Mentiin jälleen eteenpäin, raakapurjeet
käännettyinä tuimalle laitatuulelle. Marraskuun 8 p:än illalla olimme
päiväntasaajalla. Muutamia päiviä aikaisemmin oli pohjantähti kadonnut
pohjoisen näköpiirin sumuihin, kuten vanha tuttavamme Otavakin.
Eteläisen taivaan tähdet nousivat yö yöltä yhä korkeammalle. Tuolla
heloittaa Canopustähti yksinäisessä loistossaan, tuolla on iso ja pieni
pilvi, vaaleita pilkkuja pimeällä taivaalla ja viimein nousee myöskin
Etelän risti näköpiiriin. Olimme odottaneet saavamme nähdä tavattoman
kauniin tähtisikerön, vaan petyimmepä, kuten tavallisesti, milloin
itsellemme kuvailemme semmoista, jota emme ole koskaan nähneet. Se ei
ollenkaan ansaitse mainettansa, Ristin tähdet ovat ylipäätään pienemmät
kuin otavan, ja päälliseksi se on aivan vino.

Eräänä pimeänä iltana, Marraskuun 23:na p:nä, Rion kohdalla, kun
kuljimme täysin purjein jotenkin heikolla tuulella, huomasimme
edessäpäin rankan sadekuuron. Tuskin kerkesimme laivan kannelle
kun se jo oli saavuttanut meidät. Olipa se ankara puuska! Purjeet
liepehtimään, komennushuutoja, juoksua edestakaisin, jalusten
jännitystä, purjeiden kokoon käärimistä, huutoa ja kiljumista. Tuuli
parkui vinhasti taklauksissa ja köysissä, sade valui virtanaan, aallot
sähähtelivät ja nousivat yhä korkeammiksi. Parin tunnin kuluttua oli
meillä melkein kaikki purjeet alas otettuina ja levollisesti saatoimme
vartoa tuulen tyyntymistä. Aamupuolella se tyyntyikin, mutta silloin
olikin meidän hyvä pasaadimme loppunut. Ankara maininki oli kaikki,
mitä meillä vihurinpuuskasta enää oli jälellä seuraavana päivänä,
muuten päivänpaistetta, kirkas, sininen taivas, mutta pahaksi onneksi
-- tyyntä.

Vielä pari viikkoa kestäneen risteilyksen perästä, vastahakoisten
olojen, enimmiten heikkojen ja vaihtelevien tuulten vallitessa, kuului
vihdoinkin odotettu huuto: "maata näkyvissä". Niin, se todellakin oli
manner. Matala, hietainen rannikko näkyi edestäpäin oikealta selviten
yhä selvemmäksi, kuta lähemmäksi sitä tulimme. Siten purjehdimme koko
päivän, Uruguayn etelärannikko näkyvissä, La Plata-joen suulle. Illalla
ankkuroimme Montevideon majakkain näkyvissä. Seuraavana aamuna,
Joulukuun 5 p:nä, näkyi etäältä kaupungista kirkontornit ja huoneet,
laivat sataman suulla, ja kaikkein takamaisimpana El Cerro, vuori,
jonka mukaan Montevideo on saanut nimensä. Ankkuri nostettiin ja
hyvällä vauhdilla purjehdimme päämääräämme kohti. Pari tuntia sen
jälkeen ankkuroitsimme jälleen, sillä kertaa kuitenkin muitten laivojen
keskelle, ja niin oli purjehduksemme siksi kerraksi päättynyt. Kahden
kuukauden purjehdusajan jälkeen valtamerellä saavuimme ensimmäiselle
asemalle pitkällä matkallamme. --

On luonnollista, että kuta suuremmaksi liikaväestö ja siitä syntynyt
työn puute on Euroopassa tullut, sitä suurempia täytyy olla niiden
siirtolaislaumojen, jotka vuosittain hakevat itselleen uutta työalaa
ja uutta isänmaata Euroopan ulkopuolella. Jo vuosikymmeniä on
eurooppalaisia laumoittain virrannut Yhdysvaltoihin, hankkiakseen
siellä toimeentulon, minkä oma maa on heiltä kieltänyt. Sitte kuin
sielläkin on työnpuute alkanut tuntua, ovat nuo aina lisääntyvät
siirtolaisparvet olleet pakoitetut siirtymään toisille työmarkkinoille.
Vuosi vuodelta on siitä syystä siirtolaisuus Euroopasta La Plataan
ollut kasvamassa, kunnes viimeisinä vuosina ihmisiä on muuttanut
suurempi määrä näihin maihin, kuin Yhdysvaltoihin. Uusien voimain
runsas maahan-virtaaminen on herättänyt eloon ennen aavistamatonta
toimeliaisuutta La Platan rannikoilla, ja muutamissa vuosissa ovat
nuoret La Platan tasavallat kohonneet entisestä kokonaan syrjäisestä
asemastansa niiden maiden arvoisiksi, joilla on oikeus vaatia
sivistyneen maailman huomiota.

Moniviikkoisen siellä olomme ajalla, jolloin myöskin kävimme
Buenos-Ayres'issa, koetimme niin paljon kuin mahdollista oppia
tuntemaan näitä kaukaisia maita. Seuraavassa on koetettu esittää
tutkimuksiemme tulokset Argentinan ja Uruguayn luonnosta, kansasta,
elämänoloista ja muista suhteista.

       *       *       *       *       *

La Platan valtioiksi sanotaan niitä kolmea tasavaltaa, Argentina,
Uruguay ja Paraguay, jotka täyttävät Etelä-Amerikan koko eteläosan,
Brasiliasta ja Boliviasta pohjoisessa, Andes-vuorista lännessä,
Atlantista idässä ja Etelä-jäämerestä etelässä. Niillä on nimensä siitä
mahtavasta virrasta, joka, oikeastaan muodostuen Paraná'n ja Uruguay'n
yhteenvirtaamisesta, on eteläisen Etelä-Amerikan tärkein yhdistystie,
ja joka kaikilla haarautumisillaan sekä lisäjo'illaan kastelee ja
saattaa hedelmällisiksi nämä maat. La Plata-virta, joka paremmin
näyttää suunnattomalta meren lahdekkeelta, kuin virralta, on
vesimääräänsä nähden lähinnä Amazon-virtaa suurin maailmassa. Sen veden
paljous on noin 1 1/2 kertaa niin suuri kuin Mississippin, yli 4 kertaa
niin suuri kuin Ganges'en ja 13 kertaa suurempi kuin Rhein-virran. Tätä
suunnatonta veden määrää edustaa Paraná noin 4/5 ja Uruguay 1/5.
Laskusuultaan La Plata-virta on noin 30 Ruotsin penikulmaa leveä,
Paraná'n ja Uruguay'n yhtymäpaikalta, jossa se on kapein, 4 penikulmaa.
Pituus on myöskin noin 30 penikulmaa. Syvyys vähitellen vähenee 17 ja
18 sylestä suulla 3:een ja 4:ään virran latvapuolella. Mataltuminen ei
kuitenkaan ole aivan tasaista, sillä on joukko hietasärkkiä, joista
suurin, Banco Inglés, on Montevideon kaakkoispuolella. Veden syvyys
tällä särkällä on ainoastaan 1-2 syltä.

Nimensä, Rio de la Plata eli hopeavirta, sai se espanjalaisilta
löytäjiltänsä, jotka näkivät virran rannalla olevilla asujamilla
hopeaisia koristeita y.m. esineitä. Siitä he päättelivät vasta löydetyn
maan olevan rikkaan tästä jalometallista; arvelu, joka perästäpäin
kyllä huomattiin erehdykseksi. Todennäköisesti hopea oli Perusta taikka
Andes-vuorista, nykyisistä Argentinan länsi- tahi luoteismaakunnista
kotoisin.

Paraná-virta, jonka pituus on noin 300 Ruotsin penikulmaa, saa alkunsa
Goyaz-vuorista Brasiliassa. Se on läpi vuoden purjehduskelpoinen
Corrientes'iin asti Paraguay'n purkautuessa siihen noin 100 penikulmaa
suusta, s.o. sen yhtymisestä Uruguay'hin. Virran keskileveys sillä
osalla on 7,200 jalkaa eli 2 virstaa, ja keskiväylän keskisyvyys
noin 90 jalkaa. Corrientes'istä siihen kohtaan Paraná'ta, jossa
lisäjoki Yguazù laskee siihen eli noin 73 Ruotsin penikulmaa, on se
purjehdittava ainoastaan tulvaveden aikana, sillä Apipá-putoukset, noin
25 penikulmaa Corrientes'in yläpuolella, ovat muulloin mahdottomat
kulkea läpi muilla aluksilla kuin veneillä. Virran keskileveys viimeksi
mainitulla osalla on 3,600-4,500 jalkaa. Yguazù'sta Guayrá'n putouksiin
Brasiliassa, noin 31 penikulmaa, on Paraná purjehduskelpoinen pienillä
aluksilla ja kanooteilla, ylempänä se sitä vastoin on liikenteelle
kelpaamaton. Viime vuosisadalla on Guayrá-putouksilla käyty ainoastaan
3 kertaa. Kapteeni Azara, joka siellä kävi 1788, sanoo niistä
seuraavaa.

-- "Putouksen kohdalta on Paraná 4,600 yardia (13,800 jalkaa) leveä,
jonka jälkeen se yhtäkkiä muodostuu kapeaksi kanavaksi, noin 60 yardin
(180 jalan) leveydellä, sisältäen vettä melkein yhtä paljon kuin kaikki
Euroopan virrat yhteensä sekä syöksyen eteenpäin selittämättömällä
raivoudella. Putous ei ole pystysuora, vaan muodostaa tasapinnan
viidenkymmenen asteen kaltevuudella. Kohina kuuluu 20 miles'in (noin 3
R. penikulman) päähän ja vaahto kohoaa ylös kolonneissa, jotka näkyvät
monen miles'in matkalle. Itse maakin tuntuu vapisevan veden
voimallisista sysäyksistä".

Veden pinnan korkeuden eroitus putouksen yli- ja alipuolen välillä on
noin 100 jalkaa ja veden paljous lasketaan olevan kaksi kertaa yhtä
suuri kuin Niagaran.

Paraná'n etevin lisäjoki on Paraguay, jolla on 176 R. penikulman
pituus, josta matkasta 144 p. on purjehduskelpoista pienille
höyryaluksille. Sen vesimäärä on noin 1/20 Paranásta, keskileveys noin
1,000 jalkaa ja keskisyvyys virtaväylässä noin 20 jalkaa. Paraguay saa
lännestä nuot kaksi suurta lisäjokea, Pilcomayo ja Vermejo, joilla
molemmilla on lähteensä Boliviassa, mutta jotka kuitenkin suurimmalta
osalta pituuttaan ovat Gran Chacon aluskunnassa Argentinassa.

Uruguay, jonka pituus on yli 140 penikulmaa, on alajuoksultaan
purjehduskelpoinen ympäri vuoden Salto'on asti, 40 penikulmaa suusta,
mutta purjelaivoille ainoastaan Paysandù'hun. Heti Salto'n
pohjoispuolella ovat Salto Grande'n putoukset, josta seuraa, että
virran ylemmällä osalla ei ole kaupalle suurempaa merkitystä, koska
välillä olevat putoukset estävät liikenteen jatkumisen alemmasta
osasta. Salto'sta suuhun on virran keskileveys noin 4,800 jalkaa.

Siitä syystä, että nämä virrat eräinä vuodenaikoina kuitenkin ovat
purjehduskelpoiset satoja penikulmia sisämaahan, on La Platan
virtajärjestöllä niin suuri merkitys maailman kaupassa. Ne suuret
rikkaudet jalometalleja, jotka ovat Argentinan luoteisissa maakunnissa
sekä Boliviassa ja Perussa, voidaan mukavammin kuljettaa merelle pitkin
Paraná'a ja sen mahtavia lisäjokia, Paraguay'ta, Vermejo'a ja
Pilcomayo'a, kuin Andes-vuorien luoksepääsemättömien vuoriharjanteiden
ja ahtaiden solien yli, jotka, vaikka lähellä käännepiiriä, suuren
korkeutensa tähden ovat ikuisen lumen peitossa. Jotenkin runsaasti
haaroittunut rautatieverkko koettaa myöskin parastansa kootessaan
näiden, luonnon niin rikkaasti varustamien maiden tuotteita ja
viedessään niitä purjehduskelpoisille virroille. Sitte kuin
Andes-vuorien takainen rautatie nyt on valmistunut Mendoza'sta
Uspallata-vuorisolan yli S:t Rosa'an Chile'ssä. tulee luultavasti, niin
pian kuin tämän linjan suuret edut ovat tulleet yleisemmin huomatuiksi
ja arvostetuiksi, suurempi osa Chile'n kauppaa Euroopan kanssa
kulkemaan pitkin tätä uutta rataa La Plata'an, ja siten vieläkin
enemmän lisäämään tämän virran ja sen varrella olevien suurten
kauppapaikkojen merkitystä maailman kaupassa.

Edellisten aikojen politilliset olot ovat vaikuttaneet sen, etteivät
La Plata-valtioiden viime aikoina tekemät suuret edistykset ole
kehittyneet vieläkin korkeammalle. Koko sen ajan, eli noin kolmesataa
vuotta, kuin nämä kolme valtiota olivat espanjalaisina kolonioina,
pysytettiin niiden henkinen niin hyvin kuin aineellinenkin kehitys
alhaisena. Ne suljettiin, niin paljon kuin mahdollista, muiden
maiden yhteydestä. Siten emämaa Espanja oli pidättänyt itselleen
kauppamonopoolin uusissa valtioissa. Itsenäisesti ne eivät saaneet
käydä kauppaa ulkomaiden kanssa eikä omassakaan keskuudessaan. Kun
koloniat kasvoivat, ja tämä niiden kehittymisen este alkoi tuntua kovin
raskaalta, puhkesi vapautussota v. 1810. Vaikka Argentina sodan
onnellisesti päätyttyä pääsi itsenäiseksi valtioksi, ei sen kauppa
kuitenkaan saattanut edistyä entistä enemmän, sillä Espanja piti
edelleen Montevideon ja La Plata-virran suun miehitettynä siten
katkaisten kaiken kauppayhteyden uuden vapaavallan ja ulkomaiden
kesken. Kun Argentina ja Uruguay viimeinkin irroittivat itsensä
Espanjan ikeestä, seurasi hävittäviä sisällisiä sotia ja sittemmin,
v. 1835-1852, kenraali Juan Manuel de Rosan diktaattorina olo, jolla
ajalla hänen riitaisuuksistansa eurooppalaisten merivaltojen kanssa
syntyi vuosia kestävä Buenos-Ayres'in ja Montevideon piiritys. Vasta
hänen kukistumisensa jälkeen, vuodesta 1852, ovat nämä maat saaneet
vapaasti edistyä, ja siitä ajasta alkaen on La Plata-valtioiden
kaikenpuolinen nopea kehittyminen luettava.

La Plata-valtiot sijaitsevat suurimmaksi osaksi eteläisessä lauhkeassa
vyöhykkeessä, ainoastaan joku osa maakuntia Jujuy ja Salto sekä Gran
Chaco'n alue Argentinassa kuin myöskin Paraguay'n pohjoisosa on
kuumassa vyöhykkeessä. Kuitenkin kasvaa Argentinan pohjoisemmissa
maakunnissa useampia troopillisen ilmanalan tärkeimpiä tuotteita,
niinkuin sokuria, pumpulia, riisiä, vähän kahvia ja troopillisia
hedelmiä, banaaneja, ananaksia, kokospähkinöitä y.m. Paraguay, josta,
kuten jo sanottiin, ainoastaan pohjois-osat ovat kuumassa vyöhykkeessä,
kuuluu sen ilmanalaan ja kasvikuntaan nähden kokonaisuudessaan
troopillisiin maihin, jättäen sekä Brasilian että myöskin Länsi-Indian
tuottamisvoimassa kauas jälelleen. Sen tuotteita viedään Paraná-jokea
myöten Buenos-Ayres'iin, joka niin sanoaksemme on koko Paraguay'n
yhteinen satamakaupunki. Argentinan keskimaakunnissa, samoin kuin koko
Uruguay'ssa on maa hyvin hedelmällistä. Varsinaiset troopilliset kasvit
eivät siellä oikein menesty, mutta puolitroopillisia ja lauhkean
vyöhykkeen tuotteita viljellään menestyksellä. Maissi ja nisu sekä
hedelmät ja viinit ovat viljelyksen etevimpinä esineinä. Näiden
seutujen eteläpuolella ovat pampakset, äärettömän avarat ruohokentät,
jotka penikulmittain ulottuvat ilman pienimpiäkään kohennuksia tahi
syvennyksiä ja jotka hyvin soveltuvat maanviljelykselle. Toistaiseksi
on kuitenkin suurin osa niitä viljelemättöminä. Pampas rajoittuu
etelässä Rio Chubut'iin, noin 42 asteella eteläistä leveyttä. Siinä
alkaa taas Patagonia, vielä hyvin vähän tunnettu maa, jossa enimmäkseen
kasvaa vain pensaita ja pienempiä metsäpuita. Kau'impana etelässä on
Tulimaa, joka on vieläkin vähemmin tunnettu, kuin Patagonia. Siellä
asuu yksinomaisesti indiaaneja. Koko läntisen Argentinan läpi
pohjoisesta etelään ulottuu Andes-vuorien mahtava jono monine
lumipeitteisille vuorihuippuineen, joista koko 19 on korkeampia kuin
Mont Blanc. Andes-vuoret ovat hyvin metallirikkaat, etupäässä kuparista
ja hopeasta. Maakunnat Catamarca, La Rioja, San Juan ja Mendoza ovat
tässä suhteessa enimmän huomattavat. Andes-vuorista maa vähitellen
alenee itään päin. Argentinan keskiosa vielä on jotenkin korkeaa,
etenkin San Luis'issa ja Córdoba'ssa, mutta kauempana idässä ja
etelässä käy se yhä matalammaksi. Keskikorkeus San Luis'issa on noin
2,500 jalkaa ja Córdoba'ssa 1,400 jalkaa meren pinnasta. Buenos-Ayres,
joka on Argentinan itäisin maakunta, ja koko Uruguay sitä vastaan ovat
mataloita tasankomaita.

Suuria metsiä täynnä kalliita puulajia on Argentinan läntisissä ja
pohjoisissa maakunnissa, Gran Chaco'n ja Misiones'in aluskunnissa,
samaa valtiota, sekä Paraguay'ssa. Uruguay, Argentinan eteläiset
maakunnat ja pampas sitä vastoin ovat melkein metsättömät.
Pienempiä metsikköjä ja puuryhmiä siellä ja täällä kyllä on osaksi
istuttamattomina ja osaksi, etenkin kaupungeissa ja kylissä,
istutettuna. Enimmäkseen nämä La Plata-valtioiden osat kuitenkin ovat
ruohoa kasvavaa, hiukan mäkistä maata. Aloeta ja kaktusta siellä kasvaa
hyvin runsaasti.

On kieltämätön tosiasia, että jos La Plata-valtiot saavat häiritsemättä
kehittyä, ne saavuttavat korkean edistyksen asteen. Ne suuret
edistykset, joita nämä maat ovat tehneet sitte vuoden 1852, jolloin
valtiolliset olot alkoivat sallia asukkaiden entistä enemmän ja
jakamattomammin uhrata voimansa maansa vaurastuttamiseen, ovat takuuna
siihen. Hyvä, lauhkea, ei liian kuuma eikä liiaksi kylmä ilmanala, maan
suuri hedelmällisyys ja sitä paitsi sen rikkaat luonnolliset apulähteet
ovat, sikäli kuin väkiluku lisääntyy, kohottavat La Plata-valtioita ja
suurentavat niiden merkitystä maailman kaupassa. Suurempi väestön
lisäys on ainoa, mitä nämä kolme tasavaltaa nykyään parhaiten
tarvitsevat, ja se onkin jo paraikaa toteutumaisillaan sitte kuin
siirtolaisuus Euroopasta viime vuosina niin suuressa määrässä on
lisääntynyt. Tärkeimmin tarvitaan uusia nuoria voimia raivaamaan
metsiä, kyntämään ja viljelemään noita laajoja, melkein äärettömiä,
hedelmällisiä tasankoja ja vuorista raastamaan niiden rikkaita
mineraalisia aarteita; sitä tarvitsevat La Plata-valtiot, niinkuin
kaikki muutkin nuoret edistyväiset maat.

Aikomuksemme on seuraavilla sivuilla antaa kuvaus siitä
edistyskannasta, niillä La Plata-valtiot nykyään ovat.



ARGENTINA.



Historia.


Viidennentoista vuosisadan loppu ja kuudennentoista alku oli suurten
maantieteellisten löytöjen aikakausi. Espanja ja Portugali, sen ajan
molemmat etevimmät merivallat, kilpailivat sillä alalla kunniasta ja
eduista. Kateus Portugalia vastaan, joka juuri silloin oli voittanut
Molukki-saaret ja löytänyt Brasilian, oli se vaikutin, mikä saattoi
espanjalaiset toimittamaan sen retkikunnan, joka La Platan maat löysi.
Tahdottiin löytää läntinen tie Indiaan. Juan Diaz de Solis, jota
silloin pidettiin Espanjan kunnollisimpana merimiehenä, rupesi retken
johtajaksi. Lähtö tapahtui Cadizista Lokakuulla 1515. Vastatuulien
ajamana tuli hän La Platan suuhun, jossa nousi maalle erääsen saareen
Paranán ja Uruguayn yhtymäpaikalla. Solis'in murhasivat kuitenkin kohta
maan alkuasukkaat eräässä toisessa maallenousussa virran itäisellä
rannalla lähellä nykyistä Maldonadon kaupunkia, jolloin miehistö palasi
takaisin Eurooppaan. Sitte kului 12 vuotta ennenkuin jälleen kukaan
eurooppalainen näyttäytyi "Rio Solis'en" rannalla. V. 1527 saapui sinne
tunnettu venetialainen meriretkeilijä Sebastian Gaboto eli Cabot,
sitte kuin hän väestönsä kapinan vuoksi oli pakoitettu luopumaan
aikeestaan etsiä tietä Atlantista Tyyneen mereen. Gaboto purjehti
aina Paraguay'hin saakka, mutta indiaanit ottivat häntä niin
vihollisesti vastaan, että hänen täytyi palautua takaisin. Carcanal'in
yhtymiskohdalla Paranáan perusti hän ensimmäisen kolonian, Fort Sancti
Spiritus'en. Jalometallien haluaminen saattoi hänet sittemmin monille
retkille sisämaihin. Niillä asukkailla, joiden yhteyteen espanjalaiset
silloin tulivat, oli hopeaisia koristeita ja muitakin kapineita sekä
astioita samasta metallista. Siitä syystä otaksuttiin siellä olevan
suuria hopeametallin rikkauksia. Sen johdosta antoi Gaboto virralle sen
nimen, jota se tähän saakka on saanut kantaa: Rio de la Plata,
hopeavirta. Mutta hän pettyi toiveissaan löytää hopeita ja kultia.
Jonkun ajan kuluttua palasi hän Madridiin tehdäkseen tiliä löydöistään
ja hankkeistaan, jättäen jotenkin vahvan miehistön Fort Sancti
Spiritus'een. Tämä kuitenkin pian joutui riitoihin indiaanein kanssa,
jotka viimemainitut lopulta pääsivät voitolle ja polttivat Fortin;
muutamia eloonjääneitä espanjalaisia pelastui portugalilaiselle
alueelle Brasilian rannikolla. Kaksi yritystä oli siis mennyt hukkaan.
Mutta tästä espanjalaiset eivät vähintäkään pelästyneet. Sillä
yrittelyhenki, seikkailu- ja keinottelukiihko olivat edelleen
Espanjassa mitä korkeimmillaan. Don Pedro de Mendoza, eräästä maan
ylhäisimmistä ja kunnioitetuimmista perheistä, teki hallituksen kanssa
kauppiaanomaisen sopimuksen. Hän varusti omalla kustannuksellaan
retkikunnan, ollen pääsevä kaikkien voittamiensa maiden maaherraksi.
V. 1536 saapui Mendoza La Platan läntiselle rannalle ja laski Helmikuun
2 p:nä Buenos-Ayres'en ensimmäisen perustuksen. Kaupunki sai nimekseen
Santissima Trinidad, kun sen satama sitä vastaan nimitettiin Santa
Maria de Buenos-Ayres'iksi. Nimi Buenos-Ayres, hyvä ilma, annettiin
sille niiden raittiiden merituulien vuoksi, jotka sinne kesäpäivinä
puhaltavat, tehden sen muutoin tuskauttavan kuumuuden vähemmin
tuntuvaksi. -- Kohta kuitenkin ruuan puute ja indiaanien hyökkäykset
pakottivat Mendozan jättämään uuden perustuksensa ja vetäytymään
eteenpäin ylemmäksi jokea Fort Sancti Spiritus'een. Täältä v. 1537
lähetettiin retkikunta, joka löysi Paraguayn ja perusti sen nykyisen
pääkaupungin Asuncion'in. Retkikunnan päällikkö Ayolas yritti sitte
retken Peruhun, vaan palausmatkalla murhasivat hänet ja kaikki
seuralaisensa väijyksissä olevat indiaanit, jotka olivat saaneet
tietää, että he toivat mukanaan hopeata Perusta. Siirtolais-asutusta
jatkettiin seuraavina vuosina, vaikka jotenkin vähäisessä määrässä, eri
päällikköjen ja maaherrojen johdolla. Myöskin Perusta tehtiin retkiä,
jolloin perustettiin Santiago del Estero 1553, Tucuman 1565, Córdoba
1573, Salto 1582, Rioja 1591, Jujuy 1592.

Chilestä tulleet uudisasukkaat asettuivat n.s. Cuyon maakuntiin, jotka
vielä kauan myöhemmin luettiin Chileen. V. 1555 maa sai ensimmäisen
piispansa, Pedro la Torre'n, joka Madridista toi mukanaan
virkavahvistuksen uudisasukkaiden itsensä valitsemalle maaherralle
Yrala'lle. Asuncion oli niinä aikoina espanjalaisen siirtokunnan
pääpaikka. Kesäkuun 11 p:nä 1580 perusti navakka Juan de Garay
Buenos-Ayres'in uudestaan. Mutta muutamia vuosia myöhemmin indiaanit
murhasivat hänet eräällä retkellä Santa Fé'hen.

Espanjalaisten ja alkuasukkaiden keskinäinen suhde ei ollut suotuisa.
Elettiin täydellä sotakannalla toistensa kanssa, jolloin espanjalaiset
eivät suinkaan osottaneet mitään sääliväisyyttä, vaan tekivät itsensä
julmuudesta ja kovuudesta kuuluisiksi. On muistettava, että se oli
yhtaikaa ja saman kuninkaan hallitessa, kuin Alba tuli maailman
kuuluisaksi verilöylyistään ja julmuuksistaan Alankomaissa. Myöskin
täällä espanjalaiset kokivat käännyttää asukkaita ainoaan vanhurskaaksi
tekevään uskontoon. Suojellakseen maamiehiään näitä julmuuksia vastaan
kutsui Paraguay'n maaherra, itse maassa syntynyt mies, jesuitit maahan.
V. 1591 saapuikin sinne kaksi jesuittia, isä Tuomas Field ja isä
Ortega, jotka vaikuttivat semmoisella menestyksellä, että 37 vuotta
myöhemmin jesuittilähetys luki maassa 110,000 uudesta kastettua.
Jesuitit pääsivät vallitseviksi Paraguay'ssa, joka v. 1680 julistettiin
itsenäiseksi siirtomaaksi, ja hallitsivat patriarkallisesti, mutta
kuitenkin indiaanien hyväksi suuremmassa määrässä, kuin mitä ainakin
muissa maakunnissa tapahtui.

Buenos-Ayres kuului tähän aikaan Perun sijaiskuninkaan hallitukseen.
Sillä oli kuitenkin oma kuvernööri. Kaupungin kauppa ja varallisuus
edistyi niin, että se herätti myöskin Sevillan porvarien kateutta, ja
heidän onnistui hankkia Buenos-Ayres'ille kielto maahan tuonnista
muualta kuin Perun kautta; vienti samoin rajoitettiin 16,000 busheliin
nisuja, 25 tonniin lihaa sekä samaan määrään talia. Nämä kiellot
kuitenkin antoivat aihetta hyvin laajaan salakauppaan. Sitä
edistääkseen portugalilaiset v. 1680 perustivat Colonia de San
Sacramento'n Buenos-Ayres'ia vastapäätä virran toiselle puolelle.
Mainittakoon tässä myöskin, että englantilaiset Utrecht'in rauhanteossa
saivat monopooliksensa tuoda neekeriorjia La Plataan, jonka jälkeen
pieni kukoistava kolonia nousi Buenos-Ayres'issa.

Kahdeksannellatoista vuosisadalla Buenos-Ayres'in monta kertaa
täytyi suojella itseään portugalilaisten ja indiaanien hyökkäyksiä
vastaan. V. 1724 esiintyi eräs portugalilainen laivasto Montevideon
lahdekkeessa, mutta kenraali Bruno de Zabala pakoitti sen vetäytymään
takaisin. Sama kenraali perusti v. 1726 Montevideo'n kaupungin. V. 1762
pakoitettiin portugalilaiset, jotka partiomatkoilla ja pienillä
meriretkeilyillä jatkoivat levottomuuksiaan Buenos-Ayres'issa,
jättämään virran varrella olevan varustetun asemansa, Colonia de San
Sacramento'n. Pariisin rauhanteossa seuraavana vuonna heidän kuitenkin
onnistui voittaa takaisin tämä asema, mutta he pakotettiin viimein
lyhyen sodankäynnin jälkeen 1776 vuoden lopulla ja seuraavan vuoden
alulla lopullisesti luopumaan siitä. Samaan aikaan julistettiin
Buenos-Ayres sijaiskuningaskunnaksi. Ensimmäiseksi sijaiskuninkaaksi
tuli kenraali Zeballos, joka oli johtanut päällikkyyttä riidoissa
Portugalia vastaan. Buenos-Ayres'in sijaiskuningaskuntaan kuuluivat
maaherrakunnat Paraguay, Tucuman, Cuyo ja Rio de la Plata. V. 1780
alettiin perustaa kolonioita myöskin Patagonian rannikoille. Samoin
kuin Espanjasta, ajettiin jesuitit myöskin La Platasta v. 1767, joka
tapahtui siten, että eräänä aamuna saarrettiin heidän luostarinsa ja
vietiin heidät laivalle, joka viivyttelemättä vei ne Cadiz'iin.
Joitakin henkisen edistyksen merkkiä, vaikka tosin heikkoja ja
niukkoja, huomataan tällä aikakaudella. V. 1799 ilmestyi ensimmäinen
sanomalehti maassa, kohta sen jälkeen perustettiin lääkeopillinen
koulu, taideakatemia ja ranskankielen oppilaitos Buenos-Ayres'iin.

Sodan aikana Napoleonia vastaan tekivät englantilaiset v. 1806-7
kaksi yritystä nousta maalle ja rynnätä La Platan alueesen, mutta
heidät lyötiin, molemmilla kerroilla urhoollisesti takaisin. Maan
sijaiskuninkaalla Sobre Montella ei kuitenkaan ollut mitään osaa tähän
kunniaan; hän oli päinvastoin englantilaisten lähestyessä kiiruhtanut
saattamaan kallista omaa personaansa turvaan pakenemalla sisämaahan.
Kun hän sitte englantilaisten poistuttua tuli takaisin, piti
urhoollinen kansa häpeänä häntä enää totella. Sijaiskuningas
julistettiin eroitetuksi. Espanjasta lähetettiin uusi sijaiskuningas,
joka kuitenkin kohta huomattiin hyvin huonosti valituksi. Hän oli
ankara ja välinpitämätön mies, sotamarsalkka Cisneros, joka jyrkästi
vastusti kaikkia heränneen vapaudentunnon ilmauksia. Hän tuli siis
kansan vihatiksi. Asiain näin ollen, saapui tieto, että juntta
Sevillassa oli lakannut hallitsemasta. Oltiin epätietoisina, ketä
oikeastaan tulisi pitää herrana, kuningastako, joka oli eroitettu,
vaiko junttaa, joka oli kumottu. Päätettiin kutsua kansalliskokous.
Se kokoontuikin Toukokuun 22:na päivänä 1810 ja julisti sijaiskuninkaan
urotyön loppuneeksi sekä päätti asettaa hallitusneuvoston,
jonka tulisi valvoa hallintoa. Kohta pidetyissä vaaleissa pääsi
espanjalais-ystävällinen puolue voitolle, ja Cisneros valittiin
neuvoston presidentiksi. Asiain tällainen meno herätti etenkin yleistä
tyytymättömyyttä ja Buenos-Ayres'in väestö pakotti valitsemaan uuden
neuvoston, jonka jäseniksi valittiin pelkkiä itsenäisyyden ystäviä.
Toukokuun 25:nä päivänä, jolloin vaali tapahtui, viettävät
Argentinalaiset vapautensa vuosijuhlaa -- Espanjalais-ystävällinen
puolue, joka siten joutui tappiolle Buenos-Ayres'issa, asetti
pääkortteerinsa Montevideo'on ja taisteli innolla isänmaan ystäviä
vastaan. Kuitenkin vallankumousliike lähetettyjen asiamiesten kautta
voitti liittolaisia kaikkialla maassa ja vastustajien toimilla ei ollut
kovinkaan suurta menestystä. Kapinaliike sai tehokasta apua myöskin
Englannilta. Etelämaalaisen vilkkaalla mielikuvituksella uskottiin nyt
heti voitavan vapauttaa koko espanjalainen Etelä-Amerikka emämaan
ylivallasta. V. 1811 lähetettiin joukko kenraali Manuel Belgranon
johdolla Paraguay'hin voittamaan tätäkin maata vallankumoukseen
osalliseksi. Mutta siellä kärsittiin pettymystä: Paraguay kyllä
julisti itsensä vapaaksi Espanjasta, mutta ei tahtonut tietää mitään
yhdistyksestä Buenos-Ayres'iin, vaan selitti olevansa itsenäinen
valtio. Parempi onni oli Belgranolla seuraavana vuonna, milloin
Tucumanin luona voitti Perusta tulevan espanjalaisen sotajoukon.
V. 1813 hän hävitti ja vangitsi erään espanjalaisen sotajoukon Salton
läheisyydessä ja meni juhlakulkua tähän kaupunkiin. Tammik. 31
päivänä 1813 kokoontui jokaisen maakunnan edustajat kongressiin
Buenos-Ayres'iin. Tämä ei kuitenkaan toimittanut muuta mainittavaa,
kuin hyväksyi Belgranon ja hänen armeijansa esittämät kansallisvärit:
sininen, valkea, sininen: vahvisti maan vaakunan ja julisti kaikki sen
jälkeen maassa syntyvät orjat vapaiksi. Seuraavina ensi vuosina
taisteltiin vaihtelevalla onnella. Espanja lähetti laivaston ja
apujoukkoja Montevideoon. Talvella 1813 isänmaanystävien amiraalin,
Brown'in onnistui hävittää espanjalainen laivasto ja valloittaa
Montevideo. V. 1816 kokoontui kansalliskongressi Tucumanissa ja
Heinäkuun 9 päivänä juhlallisesti julisti näiden _yhdistyneiden
maakuntien_ itsenäisyyden.

Kun asiat näin olivat selvinneet, saatettiin menestyksellä alkaa tehdä
veljiä Chilessä ja Perussa osallisiksi vapauden eduista. Kenraali San
Martin, joka tuli ylipäälliköksi Belgrano'n jälestä, kulki v. 1818
sotajoukkoineen Andes-vuorien yli ja saavutti voitoillaan Chacobuco'n
ja Maypú'n luona Chilelle vapauden. Heinäkuun 3 päivänä 1821 miehitti
hän Perun pääkaupungin Liman, jolloin Espanjan valta Etelä-Amerikassa
tuli kokonaan murretuksi. Pyhä allianssi, joka samaan aikaan
melkein kaikkialla Euroopan mannermaalla menestyksellä puolusti
perintölaillisuuden asiaa, kyllä aikoi sinne lähettää sotajoukon ja
laivaston saadakseen myöskin täällä "oikeudenmukaisen" monarkillisen
vallan entiseen kuntoon, mutta Englanti esti sen siitä.

Itsenäisyys oli nyt turvattu, vaan sisällä maan vallitsi anarkia,
vallattomuus. Oltuaan vuosisatoja Espanjan täydellisessä politillisessa
holhouksessa -- kaikki virkamiehet olivat syntyperäisiä espanjalaisia
-- kansalla ei ollut minkäänlaista itsehallinnon kykyä. Päälliseksi oli
pitkä sota-aika useissakin sotapäälliköissä kasvattanut tavan komentaa
ja tulla totelluksi, tutustanut nämät jonkinmoiseen mahtavuuteen, josta
luopuminen heistä tuntui vaikealta. Sitä paitsi Buenos-Ayres'illa ja
maakunnilla oli eriävät harrastukset; kun edellinen tahtoi yhdistää
kaikki maakunnat yhteisen hallituksen johdantoon, jolla tulisi
olemaan istuimensa Buenos-Ayres'issa, suosivat maakunnat sitä
vastoin enimmän liittovaltaista hallitusmuotoa, samanlaista kuin
Schweitzin ja Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen. Siten syntyi kaksi
toisiansa vastustavaa puoluetta, unitarinen (ykseyshallinnollinen)
ja federalistinen (liittovaltainen). V 1814-1820 oli hallituksen
päällikkönä yksi ja toinen -- enimmäkseen johtajan nimellä -- vaihtuen
tiheään, eroamalla hallituksesta joko vapaaehtoisesti taikka
vastustajain pakoituksesta. V. 1820 julistettiin yhdysvalta
täydellisesti hajoitetuksi, ja kukin maakunta sai vapauden järjestää
hallintonsa miten itse tahtoi. Tämä julkisesti ilmoitettu hallituksetta
olo kesti vuoteen 1825, milloin Buenos-Ayres'iin kokoontui lähetystöjä
joka maakunnasta kongressiin, joka valitsi Bernardino Rivadavian tämän
uudestaan perustetun yhdysvallan presidentiksi. Hän oli ennen ollut
ministerinä Buenos-Ayres'issa ja häntä kunnioitettiin Argentinan
etevimpänä valtiomiehenä. Mutta hänkään ei saattanut pysyä kauan
hallituksen johdannossa. Unitaristen periaatteittensa tähden tuli hän
pian riitaan kongressin kanssa ja otti eron v. 1827. Brasilia oli sillä
aikaa, v. 1825, alottanut sodan Argentinaa vastaan, vaan sen voitti
amiraali Brown 1827 merellä Juncalin luona ja kenraali Alvear maalla
Ituzaingó'n luona sekä pakotettiin luopumaan vaatimuksestaan saada
Montevideo (Banda Oriental), joka sen jälkeen julistettiin itsenäiseksi
ja otti nimekseen Republica Oriental del Uruguay.

Kun sota Brasiliaa vastaan oli päättynyt, puhkesivat sisälliset
riitaisuudet uudelleen unitaristien ja federalistien välillä. Maa
hajaantui viiteen toisistansa riippumattomaan eri alueesen, joissa eri
kenraalit kussakin anastivat hallinnon. V. 1829 tuli Juan Manuel
Rosas Buenos-Ayres'in kuvernööriksi. Hänen onnistui voittaa monta
kilpailijaansa, ja sen jälkeen hän teki suuren retken indiaaneja
vastaan karkoittaen ne Rio Negron toiselle puolelle. Jälkeenpäin erosi
hän vallasta, mutta valittiin v. 1835 diktaattoriksi ja hallitsi sitte
aivan kuin täydellinen tyranni. Alipäällikkönsä Quiroga'n hän lähetti
kuvernöörinä hallitsemaan sisämaata. Vaan kun tämä murhattiin matkalla,
antoi Rosas ampua Santa Fé'n ja Corrientes'in kuvernöörit, vaikka ei
ollut mitään todisteita heitä vastaan murhan osallisuudesta. Semmoinen
hallintotapa luonnollisesti synnytti tyytymättömyyttä ja kapinaa.
Corrientes nousi kapinaan v. 1839, mutta Rosas lannisti sen tappelussa
Paso Largo'n luona. V. 1841 seurasi uusi kapina kenraali Lavalle'n
johdolla, mutta Lavalle joutui vangiksi ja ammuttiin Lokakuussa
samana vuonna. Ulkopolitiikassaan oli Rosas ankara mutta
ajattelemattoman nativismin puoltaja. Julistaessaan Paraná'n ja
Uruguay'n virrat suljetuiksi kaikilta vierailta lipuilta, hankki hän
vihollisikseen Englannin ja Ranskan, joilla oli suurin laivaliike
näillä kulkuväylillä. Montevideon puolustuksen sen unitariset asukkaat,
Rosan viholliset, olivat uskoneet kenraali Paz'ille. Hän kesti
päälinnoituksessaan Cerron huipulla Montevideon luona kenraali Oribe'n
piirityshyökkäyksiä, jotka kestivät kahdeksan vuotta, 1843-1851,
antamatta tätä vähäpätöistä mutta luoksepääsemätöntä linnoitusta
vihollisen valtoihin. Vihdoinkin saivat Rosan useat viholliset
johtajakseen Entre Rios'in kuvernöörin, kenraali Urquiza'n, joka
yhteydessä Corrientes'in maakunnan ja Brasilian kanssa ensin vapautti
Montevideon linnoituksen piirityksestä ja voitti sitte Rosan sotajoukon
Monte Caceros'in luona lähellä Buenos-Ayres'ia. Rosas pääsi eräällä
englantilaisella sotalaivalla pakoon Englantiin. Vähää ennen olivat
ranskalaiset ja englantilaiset sotalaivat murtaneet tuiman tappelun
perästä Obligado'n luona Uruguay-virran sulun. Laivakulku julistettiin
vapaaksi kaikille kansoille.

Rosas'in kukistuksen jälestä syntyi uusia sisällisiä riitoja. V. 1854
julistettiin kenraali Uruquiza eräässä Paraná'n kaupungissa pidetyssä
kansalliskokouksessa _Argentinalaisen liittovallan_ ensimmäiseksi
presidentiksi. Buenos-Ayres oli sillä välin julistanut itsensä toisista
maakunnista eli valtioista riippumattomaksi ja joutui eripuraisuuteen
näiden kanssa. Siitä seuraavissa tappeluissa pääsi Buenos-Ayres lopulta
voitolle. 1862 sai _Argentinalainen tasavalta_ liittovaltaisen
hallitusmuodon, sen presidentiksi valittiin kenraali Mitre kuudeksi
vuodeksi. Pääkaupungin valitsemiskysymys, joka silloin jätettiin
sillensä ja vasta 1881 ratkaistiin Buenos-Ayres'in eduksi, tuotti
kahdenkymmenen vuoden ajalla paljon epävarmuutta. Sitte kuin tämä
kysymys oli ratkaistu, tulivat edistykset, jotka 1862 vuodesta saakka
jo olivat ripeitä, vieläkin huomattavammiksi. Kansan sivistystä ja
koululaitosta edistettiin, rakennettiin rautateitä ja sananlennättimiä.
Kaupan hyväksi tehtiin paljon, muun muassa rakennettiin suurenmoinen
laivavarvi Buenos-Ayres'in lähelle, Bocan luo. Maahan siirto on
myötänsä ollut lisääntymässä ja on nyt lähinnä Pohjois-Amerikan
yhdysvaltoja suurin maailmassa, ennustaen näille maille yhä suurempaa
edistystä, jos vaan voidaan säilyttää sisällistä yksimielisyyttä, ja
jos ilmanala ja valtiolaitos osoittautuvat sopiviksi kasvattamaan
voimallista ja valistunutta väestöä, joka kykenee hyväkseen käyttämään
maan hedelmällisyyttä ja yleensä rikkaita luonnon varoja.

[Lähteinä on käytetty: Napp, "Die Argentinische Republik". Buenos-Ayres
1876 ja M. G. and E. T. Mulhall, "Handbook of the River Plate".
Buenos-Ayres 1885.]



Hallitusmuoto.


Argentina on tasavalta-yhdistys, johon kuuluu 14 yhdysvaltiota eli
maakuntaa ja 4 yhdys-aluskuntaa. Tämän yhdystasavallan päähenkilö on
presidentti, jonka tulee olla syntyperäinen argentinalainen, ja joka
aina valitaan kuudeksi vuodeksi. Häntä ei saa näiden kuuden vuoden
kuluttua valita jälleen, vaan vasta kuuden vuoden väliajan perästä.
Nykyinen presidentti toht. Miguel Juarez Celman valittiin virkaansa
Lokakuun 12 päivänä 1886. Argentinan perustuslaki on vapaamielisin koko
maailmassa, ei edes Yhdysvaltoja pois lukematta, vaikka nämä ovat
Argentinan hallintojärjestelmän esikuvana. Useita määräyksiä on täällä
näet uudestaan sepitetty vieläkin vapaamielisempään suuntaan.

Hallitusneuvostossa on kuusi vastuunalaista ministeriä, nimittäin:
sisä-, ulko-, finanssi-, opetus-, sota- ja maanviljelys-asiain
ministeri. Vielä aivan äskettäin oli niitä ainoastaan viisi, mutta
1870-luvulla muodostettiin kuudes, maanviljelysministerin toimi,
maanviljelyksen eduksi. Jokaisella näillä ministereillä on 9,000 doll.
palkkaa. He eivät saa olla kongressin jäseninä, mutta ovat oikeutetut
olemaan läsnä kongressin keskusteluissa ja ottamaan osaa niihin, vaan
heillä ei ole äänestysoikeutta. Tämä on hyvä seikka, sillä siten
kongressi saa itse hallituksen jäseniltä kuulla heidän mielipiteensä
kaikista kysymyksessä olevista asioista, ja jälkimmäiset, siinä
tapauksessa, että nurinaa syntyisi hallitusta vastaan, ovat heti
tilaisuudessa puolustaa itseään sekä esittää perussyyllisiä
ehdotuksiaan kysymyksessä oleviin kohtiin. Siten voipi estyä
mahdollisia väärin ymmärtämisiä ja turhaa ajanhukkaa.

Ministereillä on toimena huolentaa juoksevia asioita ja
allekirjoituksellaan vahvistaa presidentin toimeenpanot. Ilman tätä
allekirjoitusta ei presidentin päätöksillä ole laillista voimaansa.
Jokainen ministeri on vastuunalainen toimenpiteistään, jotka hän
allekirjoituksellaan vahvistaa, samoin kuin niistäkin, joita koko
ministeriö yhteisesti päättää. Yhdellä ministerillä yksinäisenä on
oikeus päättää ainoastaan silloin, kuin asia koskee hänen johdettavansa
ministeriviraston sisällistä hallintoa. Kongressin alkaessa tulee
ministerien joka vuosi antaa yhteisesti lavea selitys koko maan
tilasta, ja jokaisen erityisesti siitä hallinnon osasta, jota hän
hoitaa. Ministerit eivät saa tämän virkansa ohessa olla senaatin eikä
edustajakammarin jäseninä.

Kongressissa, joka kokoontuu Buenos-Ayres'iin joka vuosi Toukokuun
1:stä Syyskuun 30 päivään, on kaksi kammaria, senaatti ja
edustuskammari. Senaatissa on 30 jäsentä, jotka valitaan yhdeksäksi
vuodeksi. Buenos-Ayres-maakunta ottaa tähän osaa neljällä
senaattorilla, joista kaksi on maaseudulta ja kaksi pääkaupungista, ja
muut maakunnat itsekukin kahdella. Näiden tulee olla vähintäkin 30
vuoden ikäisiä ja asuneet vähintään kuusi vuotta siinä maakunnassa,
josta ovat valitut. Edustajakammarissa taas on 86 jäsentä, joista
Buenos-Ayres lähettää 25, Córdoba 11, Santiago del Estero ja Entre Rios
kumpikin 7, Corrientes 6, Tucuman 5, Santa Fé, Catamarca ja Salto kukin
4, San Luis, Mendoza ja San Juan kukin 3 sekä La Rioja ja Jujuy
kumpikin 2 edustajaa. Nämät valitaan neljäksi vuodeksi. Heidän tulee
olla viidenkolmatta vuoden ikäisiä ja asuneet maakunnassaan vähintään
kaksi vuotta ennen vaalia. Sekä senaattorit että edusmiehet nauttivat
valtiolta 4,000 dollarin vuotuista palkkaa. Ulkomaalaiset voivat,
oltuaan yhtä mittaa kaksi vuotta Argentinassa, päästä tasavallan
kansalaisiksi ja ovat silloin vaalikelpoiset kongressiin. Tämä kahden
vuoden aika saattaa erityisissä tapauksissa tulla lyhennetyksi, jos
kysymyksessä oleva henkilö nimittäin on tehnyt maalle jonkun hyvän
työn tahi jos hänen arvellaan vastaisuudessa tulevan erityisesti
hyödylliseksi. -- Senaattoreja eroaa joka kolmantena vuotena kolmasosa
arvalla, ja heidän paikkansa täytetään uusilla vaaleilla niistä
maakunnista, joista eronneet jäsenet olivat. Edustajakammarin jäsenet
taasen eroavat kahden vuoden kuluttua puoliksi, samoin arvalla, ja
heidän paikkansa täytetään samalla tavalla kuin senaattorienkin.
Tasavallan varapresidentti on myöskin senaatin puheenjohtaja, mutta
hänellä on äänestysoikeus ainoastaan silloin, kuin kahta erilaista
mielipidettä kannatetaan yhtä suurella äänimäärällä. Jos tasavallan
presidentti sairauden tahi muun oikeutetun syyn tähden on toimestansa
estettynä ja varapresidentti hoitaa hänen tointansa, täytyy senaatin
valita siksi aikaa väliaikainen puheenjohtaja.

Kumpaisellakin kammarilla on oikeus esittää uusia
lakiehdotuksia. Vero- ja sota-asioissa on ainoastaan edustajakammarilla
ehdotteluoikeus. Jos se kammari, jossa uusi lakiehdotus on esitetty,
sen hyväksyy, menee asia toisen kammarin keskusteltavaksi. Jos se
myöskin siellä hyväksytään, asetetaan se presidentin vahvistettavaksi,
ja tulee uusi ehdotus laiksi niin pian kun tämä vahvistus on saatu.
Jokainen kumpaisenkin kammarin hyväksymä lakiehdotus on presidentin
lähetettävä takaisin kammareille kymmenen työpäivän kuluessa siitä
päivästä, jolloin se hänelle annettiin vahvistettavaksi, muuten se
luetaan vahvistetuksi laiksi. Täten saadaan se etu, ett'ei presidentti,
viivyttämällä hyväksymystänsä hänelle vastoinmieliseltä ehdotukselta,
voi estää lakia saamasta asianmukaista voimaa, ja tekee mahdottomaksi
kaiken viivyttelypolitiikin hänen puoleltansa. Ei mitään lakiehdotusta,
joka on tullut jommankumman kammarin kumoamaksi, voida saman
istuntoajan kuluessa ottaa uudestaan tarkasteltavaksi. Jos joku
lakiehdotus kokonaisuudessaan tahi osaksi tulee presidentin kumoamaksi,
s.o. ei saa hänen vahvistustansa sitte kuin kumpainenkin kammari on sen
hyväksynyt, lähetetään se takaisin sille kammarille, josta se lähtikin.
Tämä ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi, ja jos se tulee hyväksytyksi
kahden kolmanneksen äänien enemmistöllä, lähetetään se toiseen
kammariin. Jos se ei saa molemmissa kammareissa tätä äänten enemmistöä,
hyljätään ehdotus. Vaan jos se toisessakin kammarissa saa yhtä suuren
äänien enemmistön, lähetetään ehdotus takaisin presidentille, joka
silloin on _velvollinen_ vahvistamaan sen.

Ei ketään kongressin jäsentä voida milloinkaan syyttää tahi oikeudessa
kuulustaa siitä mielipiteestä, minkä hän on virkaansa toimittaessa
lausunut, tahi puheesta, jonka hän on pitänyt. Ei myöskään voida
senaattoria tahi edusmiestä vangita mistään rikoksesta, lukien siitä
ajasta, jolloin hänet valittiin, siihen saakka, kuin hänen toimensa
kongressin jäsenenä kestää, ennenkuin se kammari, johon hän kuuluu, on
tutkinut häntä vastaan tehdyn syytöksen ja, siinä tapauksessa, jos se
huomataan häpäiseväksi ja kuolemanrangaistuksen arvoiseksi, on hänet
virasta erottanut.

Hallitus puoltaa roomalaiskatolilaista kirkkoa valtiokirkkona, mutta
jokainen kansalainen on oikeutettu kuulumaan mihin muuhun kirkkoon
hyvänsä ja vapaasti harjoittamaan sen kirkon tunnustusta. Valtiokirkon
piispat ja papit ovat vaalikelpoiset kongressiin, joka sitä vastoin on
suljettu munkeilta.

Koko tasavallan valtiomenot maksaa liittohallitus niillä varoilla,
joita se kantaa, valtion maatilojen ja Kansallispankin tuloilla,
tuonti- ja vientitullin tuloilla j.m.s. Valtiovelka nousi vuoden 1888
lopussa tuohon tavattoman suureen summaan 555,205,228 dollaria eli yli
2 3/4 miljaardia Suomen markkaa, josta ulkomaalaisia lainoja on
336,807,355 dollaria ja kotimaisia 218,397,873. Naiden lainojen korko
nousee yhteisesti yli 5 prosentin -- niissä on lainoja 7:kin prosentin
korolla -- ja kaikki ovat tehdyt melkoisella pääoman alennuksella.
Kun kaikkien lainain korko on luonnollisesti suoritettava kullassa,
samoin kuin maksut kaikista maahan tuoduista tavaroista sekä niiden
kuljetuksesta, niin lisääntyvät siitä menot ja samoin kasvaa vuosittain
valtiokassan vailinkikin, jota vuosi vuodelta koetetaan peittää
uusilla, sopimattomin ehdoin tehdyillä lainoilla. Viime vuosina
neuvottelivat kaikki tasavallan maakunnat, paitsi Jujuy, uusista
lainoista, yhteensä yli 100 milj. dollaria. Siitä otti Buenos-Ayres'in
maakunta yksinään 17 milj. ja kaupunki Buenos-Ayres 10 milj. dollarin
lainan. -- Luonnollisesti ei tämmöinen rahapolitiikki pitkältä kannata,
josta välttämättömästi seuraa valtion vararikko. Sanomalehdistössä
on kyllä ollut varoittavia ääniä näitä alituisia uusia, suuria
lainantekoja vastaan, ja tulevat varoitukset yhä useammiksi kuta
vastahakoisempia eurooppalaiset lainanantajat ja pankkiirit ovat uusien
lainojen antamiseen.

Mitään tullirajaa yksityisten yhdysvaltioiden välillä ei ole, ja muita
tullihuoneita kuin liittohallituksen ei saa olla olemassa.

Yhdysvaltioilla on kullakin oma tasavaltaisessa hengessä laadittu
hallitusmuotonsa ja hallitaan eduskuntaisen tasavallan alkuperusteiden
mukaan, mutta ne eivät kuitenkaan voi tehdä politillisia sopimuksia,
eivätkä myöskään sisä- tahi ulkokauppaa koskevia sopimuksia, eivät saa
lyödä rahaa eivätkä perustaa setelien antamiseen oikeutettuja pankkeja
ilman liittohallituksen myöntymystä. Ne eivät myöskään saa asettaa
sotajoukkoja eivätkä varustaa sotalaivoja, ellei ulkoapäin hyökkäävä
vaara ole niin suuri, ett'ei mitään apua ennätä liittohallitukselta
pyytää tahi saada. Eri yhdysvaltioiden korkein päällysmies on
kuvernööri, jonka jokainen valtio itse valitsee. Hän ei saa olla
kongressin jäsen. Liittohallituksella on oikeus sekaantua yksityisten
valtioiden sisälliseen hallitukseen ainoastaan silloin, kuin on
kysymyksessä suojella tasavaltaista hallitusmuotoa, varjella sitä
loukkauksilta, ja siinä tapauksessa, että se kapinan tahi jonkin muun
liittovaltion hyökkäyksen tähden tulisi hävitetyksi, palauttaa ne
jälleen järjestykseen. Jos isänmaa tahi laki on vaarassa, on jokaisen
argentinalaisen porvarin velvollisuus tarttua aseihin niitä
suojellaksensa. Kun ulkomaalaiselle annetaan kansalaisoikeudet, saa hän
itse määrätä, tahtooko ensimmäisenä kymmenenä vuotena ottaa tämän
velvoituksen tahi ei; mutta mainitun kymmenen vuoden ajan kuluttua on
hän siihen pakoitettu, niinkuin jokainen muukin kansalainen. -- Mikään
maakunta ei saa julistaa sotaa toistansa vastaan, vaan jos
riitaisuuksia syntyy, ratkaisee ne liittohallitus.

Jokainen kansalainen nauttii myöskin kaikissa muissa maakunnissa samoja
vapautuksia ja oikeuksia, kuin siinä maakunnassa, jonka varsinainen
kansalainen hän on. Ulkomaalaiset, jotka asuvat maassa, vaan eivät ole
varsinaisia kansalaisia, nauttivat samoja kansalaisoikeuksia, kuin maan
omatkin asukkaat. He voivat harjoittaa mitä ammattia hyvänsä sekä pitää
mitä kauppaa ja teollisuusliikettä vain haluavat. He voivat myöskin
omistaa maatilan sekä vapaasti ostaa ja myydä sen, ilman erityistä
lupaa siihen hankkimatta. On jo ennen mainittu, että he myöskin voivat,
valtion asiaan sekaantumatta, harjoittaa mitä uskontoa tahtovat. He
eivät myöskään ole pakoitetut määrättyjen vuosien kuluessa hankkimaan
itselleen kansalaisoikeuksia, vaan voivat muukalaisina oleskella maassa
määrättömän ajan, jos nimittäin katsovat sen paremmaksi kuin ruveta
maan kansalaisiksi. Heidän ei myöskään muukalaisina tarvitse suorittaa
suurempia veroja, kuin maan omien alammaistenkaan.

Laivakulku sisemmissä jo'issa on vapaa kaikille kansoille ja lipuille,
kun vaan noudatetaan niitä säädöksiä, jotka tätä laivakulkua varten
ovat käytännössä. Laivan, joka on määrätty menemään toisesta
maakunnasta toiseen, ei tarvitse poiketa välillä oleviin satamiin
suorittaakseen minkäänlaisia maksuja eikä mitään kauttakulkutullia
niistä tavaroista, joita se kuljettaa jonkun maakunnan läpi.
Tasavallassa ei saa ensinkään olla orjia. Jokainen sopimus ihmisten
kaupasta pidetään rikoksena ja rangaistaan sen mukaan; siten ei
ainoastaan orjan ostaja, vaan myöskin myyjä samoin kuin se notarius tai
virkamies, joka kauppakontrahdin vahvistaa pidetään rikollisena. Orja,
joka tavalla tahi toisella on maahan tullut, on vapaa heti kun vain on
Argentinaan astunut.

Aatelistoa ei ole, eikä myöskään ole olemassa mitään etuoikeutta
syntyperän taikka arvonimen kannalta. Täydellinen yhdenarvoisuus
vallitsee tässä suhteessa kaikkien kansalaisten välillä, ja ainoastaan
persoonallinen kyky ja etevyys on määräävänä kaikkia valtion
virkamiehiä asetettaessa. Kaikkien yhtäläisyys on myöskin veroituksen
perusteena.

Jokainen tasavallan kansalainen saa vapaasti hoitaa omaisuuttaan, ja
maan pakkoluovutus, missä se yleiseksi hyväksi katsotaan
tarpeelliseksi, on luvallista ainoastaan kongressin nimenomaisella
suostumuksella. Ainoastaan kongressi voipi kantaa veroja ja määrätä
tullimaksut.

Jokainen kirjailija ja keksijä on yksinään teoksensa tahi
keksintönsä omistaja, ja tämä hänen oikeutensa voidaan häneltä saada
ainoastaan laillisella kaupalla. Omaisuuden takavarikkoon ottaminen
rangaistusmääräyksenä on ainaiseksi poistettu.

Jos perustuslain muutoksia katsotaan tarpeellisiksi, niin voi kongressi
niitä tehdä ainoastaan kahden kolmanneksen äänten enemmistöllä.

Toimeenpanevaa valtaa käyttää, kuten jo on mainittu, kuudeksi
vuodeksi valittu presidentti. Häntä auttaa varapresidentti ja
kammareille vastuunalaiset ministerit. Sekä presidentin että
varapresidentin tulee olla syntyperäisiä argentinalaisia tahi ainakin
syntyperäisistä argentinalaisista vanhemmista, jos ovat syntyneet
Argentinan ulkopuolella ja muutoin täyttää samat ehdot, kuin mitä
senaattorinkin vaaliin kelpaavalta vaaditaan. Presidentti samoin kuin
varapresidenttikään ei saa tämän virkansa ohessa toimittaa mitään muuta
virkaa. He eivät myöskään ole oikeutetut ottamaan minkäänlaisia
palkintoja yksityisiltä maakunnilta enempää kuin koko kansaltakaan.
Presidentin samoin kuin varapresidentinkin vaalissa menetellään siten,
että pääkaupunki niinkuin maakunnatkin valitsevat kukin valitsijoita,
kaksi kertaa niin monta kuin he lähettävät senaattoreja ja edustajia
kongressiin. Valitsijat kirjoittavat joka maakunnassa vaaliluettelot
sekä allekirjoittavat ne, vahvistavat sinetillään ja lähettävät
senaatin puheenjohtajalle. Kun kaikki vaaliluettelot ovat saapuneet,
avaa ne hän ja yksi senaattori sekä joku edustajakammarin jäsen, jotka
molemmatkin kongressi arvalla valitsee tähän toimeen. Vaalin päätös
ilmoitetaan välittömästi ja vasta valitut huudetaan heti sen jälkeen
Argentinan tasavallan presidentiksi ja varapresidentiksi.

Sen lakisäännön, joka on Argentinan tasavallan perustuslakina ja sen
vapauden ja itsenäisyyden takeena, vahvisti kansalliskonventti Santa
Fé'ssä Syyskuun 25 p:nä 1860.

       *       *       *       *       *

Jokainen asekuntoinen tasavallan mies on 17 ja 45 ikävuotensa välillä
velvollinen kuulumaan kansalliskaartiin, joka on niin hyvin sodan kuin
rauhankin aikana jaettu jalka-, ratsu- ja tykkiväkeen, ja jossa v.
1876, majuri Melchert'in antamien tietojen mukaan, oli 236,000 miestä.
45-60 ikävuoteen kuuluu jokainen semmoinen asekuntoinen mies
kansalliskaartin reserviin, jota käytetään linnapalvelukseen ja jossa,
saman majuri Melchertin ilmoituksen mukaan, v. 1876 oli 68,000 miestä.

Sitä paitsi on säännöllistä armeijaa lähes 7,000 miestä sekä noin 3,000
värvättyä indiaania, jotka palvelevat epäsäännöllisinä ratsujoukkoina
eri rajapiireissä.

Sotalaivastossa on, Mr Mulhall'in Handbook of the River Plate'n mukaan,
30 laivaa, niissä yhteensä 55 kanuunaa ja 2,200 miehinen väestö. Niissä
on 3 pansarilaivaa, 6 kanuuna- ja 7 torpedovenhettä.

Linnoituksia on ainoastaan yksi, nimittäin Martin Garcia-saarella,
Paraná'n ja Uruguay'n yhtymäpaikan luona. Tämän linnoituksen
tarkoituksena on vallita kulkureittiä molempiin virtoihin, mutta
toistaiseksi on se eurooppalaisten mielestä hyvin vähäpätöinen.



Ilmanala.


Kun Argentina on niin avara maa, että sen pohjoisimmat osat ovat
tropiikkien sisäpuolella ja sen eteläiset osat ulottuvat aina lähes
pohjanperäistä vastassa olevaan vyöhykkeesen, niin on luonnollista,
että ilmanalan täytyy olla hyvin erilainen maan eri osissa. Kun
edelliset voivat iloita yhtämittaisesta kesästä, on jälkimmäisillä sitä
vastaan suurin osa vuotta kylmää, ja, melkein saattaisi sanoa,
alituista syksyä. Kesät tuovat muassaan täälläkin suuremman lämpimän,
mutta myrskyt ja sateet ovat ympäri vuoden niin tavallisia ilmauksia,
että sivunimeä "syksymäinen" voi näistä seuduista oikeudella käyttää.
Suurin osa Argentinaa on näiden molempien äärimmäisyyksien välillä.
Siinä on ilmanala yleisesti lauhkeaa, vähän lämpimämpää pohjoisemmissa
ja itäisemmissä osissa, vilppaampaa taas eteläisemmissä ja
läntisemmissä seuduissa. Suuren korkeutensa vuoksi on ilmanala
läntisissä osissa melkoista kylmempi kuin yleensä muissa samalla
leveys-asteella olevissa maissa. Myöskin kauas itäänpäin sisämaahan
tuntuu korkeiden, lumipeitteisten Andes-vuorien olemassa olo niistä
vilppaista länsituulista, jotka sieltä aika ajoin puhaltavat. Jos
ei ota lukuun Pampas-aluetta, Patagoniaa ja Tulimaata, joissa
lämpömäärä yleensä on alhaisempi, ja joissa ei ole tehty täydellisiä
meteoroloogisia havaintoja, sekä pohjoisimpia osia, etenkin vähän
tunnettua, melkein troopillista Gran Chacoa, jossa ei myöskään ole
tarkkoja havaintoja tehty, vaihtelee vuoden keskilämpö +16:sta
asteesta C. Bahia Blanca'ssa ja Córdoba'ssa +22:een asteesen C.
Corrientes'issä. Nämä ovat jotenkin korkeita numeroita ja vastaavat,
edellinen vuoden keskilämpömäärää Genuassa, Roomassa ja Lissabonissa,
jälkimmäinen Kairossa. Korkein tunnettu kuukauden keskilämpö on
Pilcicao'lla Catamarcan maakunnassa +22,38° C. Joulu- ja Tammikuulla.
Heinäkuun keskilämpö samalla paikalla on ainoastaan +8,52° C. Siis on
lämpömäärän eroitus jotenkin suuri kesällä ja talvella. Korkein
lämpömäärä, mistä v. 1874 havainto tehtiin Pilcicaossa, oli +43° C. ja
alhaisin +5,5° Córdobassa olevan meteoroloogisen Central Bureau'sen
samana vuonna julkaisemain tietojen mukaan. Pääkaupungissa,
Buenos-Ayres'issa, on vuoden keskilämmön määrä vähän yli +17° C., mutta
kesät ovat jotenkin kuumia. Etenkin Tammikuulla on kuumuus suuri. Tämän
kuukauden keskilämmön määrä on nimittäin +24,25° C. Terveyden suhteet
Buenos-Ayres'issa eivät ole lainkaan hyvät. Kun kaupunki perustettiin,
sai se nimensä Buenos-Ayres eli hyvä ilma erittäin raittiista
ilmastansa. Ilman oma puhtaus on luonnollisesti vielä jälellä, ja paikka
olisi epäilemättä koko maan raittiin ja terveellisin, ellei ilmaa
olisi kurjalla siisteyden pidolla kokonaan saastutettu. Ainakin
muukalaiselle, joka ei ole siihen tottunut, on kesän aikana melkein
sietämätöntä löyhkä, mikä syntyy siitä, että huoneista nakataan lian
paljouksia kaduille, jonne se saa jäädä mätänemään. Viime vuosina
kuitenkin on alettu tehdä suuria muutoksia puhtauden pidossa -- siitä
syystä on vaikea kuvailla millainen se ennen on ollut -- mutta varmaa
on, että hirveän paljon on vielä siihen suuntaan tehtävä. Äskettäin
kaupunki on Englannista ottanut suuren lainan hankkiakseen uuden
katuvesityslaitoksen, ja Buenos-Ayres'issa on sen vaikutuksiin
kiinnitetty suuria toiveita. Joulukuulla 1888 sanottiin kaupungin
hospitaaleissa makaavan 15,000 sairasta, vaikkei silloin raivonnut
mikään kulkutauti. Jos koleera tahi muu semmoinen tarttuva tauti olisi
silloin yht'äkkiä puhennut, olisi kaikki hospitaalit pian olleet
liiaksi täynnä. Samaan aikaan kyllä liikkui huhuja, että koleera
raivosi Bahia Blanca'ssa ja päivä päivältä läheni pääkaupunkia, ja moni
niitä uskoikin, vaikka sanomalehdet innokkaasti väittivät ne valheiksi.
Onneksi huomattiin nämä huhut, monen päivän levottomuuden ja
epätietoisuuden jälestä, perättömiksi, ja kaupunki välttyi sillä kertaa
vaarasta. Silloin vallitsevassa suuressa kuumuudessa -- lämpömittari
näytti joka päivä monta astetta (C.) yli kolmenkymmenen varjossa --
olisi rutto varmaan tehnyt hirveitä tuhoja, jos se olisi levinnyt
Buenos-Ayres'essa. Siihen katsoen, että sairaloisuus todellakin on
vähentynyt, on terveyssuhteissa täytynyt tapahtua suuria muutoksia
parempaan päin. Niin ei ole esim. keltakuumetta ollut täällä sitte
vuoden 1871, jolloin se Buenos-Ayres'in maakunnassa ja kaupungissa
yhteensä anasti 14,000 uhria. Koleera sitä vastoin liikkuu edelleen
useimpana vuotena. Siunaukseksi ovat ne rajut pamperos eli kylmät
kaakkoistuulet, jotka kaikkina vuodenaikoina silloin tällöin
pampastasangoilta puhaltavat, tuoden muassaan kaupunkiin puhtaampaa ja
tarttumisaineista vapaampaa ilmaa. Pari vuosikymmentä sitte, kun
Buenos-Ayres'in terveysolojen hyväksi oli tehty vähemmän kuin melkein
kaikissa pienimmissäkin Euroopan kaupungeissa, olisi kaupunki ilman
näitä puhdistavia tuulia ollut oikea ruton pesä.

Jos koko maan ilmanalasuhteita tuomittaisiin sen mukaan, mimmoiset ne
ovat pääkaupungissa, niin luonnollisesti tehtäisiin ikävä erehdys.
Argentinassa on ilmanala ylimalkaan hyvä, muutamissa seuduissa oikein
mainiokin, vaikkapa, paitsi pääkaupunkia, maassa onkin semmoisia osia,
joissa se on huonompi. Siinä suhteessa on Buenos-Ayres kaikkein
onnettomin. Bahia Blancassa, sen eteläosassa ja yleensä melkein koko
maakunnassa ovat koleera ja rokkotauti hyvin tavallisia ja ilmaantuvat
useampana vuotena Joulukuusta Helmikuuhun. Sisä- ja pohjoismaakunnissa
sitä vastoin on, kuten jo sanottiin, hyvä, osaksi mainio ilmanala.
Erittäin mainittava siinä suhteessa on Córdoba'n maakunta. Maakunnan
läpi virtaavan Sierra de Córdoba'n äyräille voisi mihin paikkaan
hyvänsä mainiolla menestyksellä perustaa sanatorioita sairaita varten.
Semmoisia laitoksia onkin jo parissa paikassa ja pidetään auttavana,
etenkin rintatautisille. Joulu- ja Tammikuut kuitenkin täälläkin ovat
kuumat, jonka vuoksi sanatoriot niinä kuukausina ovat melkein tyhjät.

Maan muodostus ja pääasiallisesti suojelevien vuorten puute sekä
pohjoista että etelää vastaan tekee sen, että Argentina on hyvin altis
pikaisille lämpömäärän vaihteluille. Kun lämmin, joskus kuumakin,
pohjoistuuli äkkiä vaihtuu kylmäksi eteläiseksi tahi lounaiseksi,
tapahtuu pikainen lämpömäärän alentuminen, mikä usein vaikuttaa
vahingollisesti eurooppalaisiin siirtolaisiin ja matkustajiin, jos vaan
eivät ole tienneet varustautua sopivilla pukineilla suojellaksensa
itseään näiden äkkinäisten lämpömäärän vaihtelujen seurauksia vastaan.
Paras keino täten syntyvää vilustusta ja muita ikäviä kohtauksia
vastaan on kokonaisen villavaatetuksen käyttäminen ihoa vastaan. Samaa
keinoa pitäisi noudattaa kaikissakin lämpimissä maissa, etupäässä
kuitenkin kuumassa vyöhykkeessä, sillä se synnyttää samalla paljoa
mieluisemman tunteen kuin puuvilla- ja liinavaatteiden käyttäminen.
Toinen seikka, joka myöskin on terveydelle eduksi, ja jota alkuasukkaat
yleisesti noudattavatkin, on se, että varotaan, ainakin keskipäivällä,
sekoittamattoman viinin juontia aterioidessa, se kun nostaa veren
päähän, jolloin voisi helposti saada auringon pistoksia.

Sateen määrä on hyvin erilainen maan eri osissa; muutamilla seuduilla
jotenkin suuri, esim. Tucuman'issa, jossa se on 42 tuumaa, Rosario'ssa
39,2 ja Buenos-Ayres'issa 34,6 tuumaa vuotta kohti, toisissa paikoissa
taas jotenkin vähäinen, esim. Mendoza'ssa, jossa sade tekee 8 tuumaa,
ja San Juanissa, jossa se on ainoastaan 5,5 tuumaa vuoteensa. Yleensä
voi kuitenkin sanoa, että se on suurempi eteläisessä ja myöskin
keskiosassa maata kuin pohjoisessa. Patagoniassa, josta määrättyjä
numerotietoja kuitenkin puuttuu, on sade niin muodoin yleisesti
jotenkin runsas: etupäässä koskee tämä aluskunnan eteläistä osaa samoin
kuin myöskin Tulimaata, jossa sataa hyvin paljon kaikkina vuoden
aikoina. Yleisesti sataa enimmän kesällä, keväällä ja syksyllä, jota
vastoin talvikuukausina useimmissa paikoissa sataa tuskin ollenkaan.
Poikkeuksena tästä ovat pampasseudut, joissa sade myöskin talvella on
hyvin tavallista. -- Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuotuinen
sateen määrä Helsingissä on 18-19 tuumaa, Tukholmassa 20, Lontoossa 25,
Manchesterissa 36, Florensissa 41 ja Bergenissä 70 tuumaa.



Kasvi- ja eläinkunta.


Kasvikuntansa suhteen ovat Argentinan eri osat varsin paljon
toisistaan eroavia. Tämä ei perustu ainoastaan ilmanalan
eroavaisuuksiin, jonka vaikuttaa kunkin paikan etäisyys ekvaatorista
tässä laajassa maassa, vaan myöskin itse maaperän laatuun. Onhan
luonnollista, että pohjoisissa koko- ja puolitroopillisissa osissa,
korkeilla lämpöasteilla, ei kasvikunta voi olla samanlainen kuin esim.
eteläisissä lauhkeissa ja melkein kylmissä seuduissa, samoin kuin
sen täytyy myöskin olla kokonaan toisenlainen mahdottoman suurten
Andes-vuorien rinteillä kuin lakeilla tasangoilla ja pampaksella.

Usein on sanottu Argentinan olevan melkein kokonaan metsätön maa,
mutta ne, jotka sitä väittävät, ovat nähtävästi tunteneet vaan
Buenos-Ayres-maakunnan ja päätelleet tämän ainoan maakunnan olojen
mukaan, vaikka se niin monessa suhteessa on asetettava maan
neljäntoista maakunnan viimeisimmäksi. He ovat suuresti erehtyneet,
sillä vaikka Argentinan keskiosat ovatkin puuttomia, niin sitä vastoin
pohjoisemmissa on suuriakin metsiä. Niin on esim. koko suunnaton Gran
Chaco-alue täynnä mahdottoman suuria, melkein läpipääsemättömiä
troopillisia aarniometsiä, joissa monin paikoin voi ainoastaan
suurimmilla ponnistuksilla päästä kulkemaan. Aluskunta Misiones samoin
kuin Corrientes-maakunta ja Entre Rios'in pohjoinen osa ovat myöskin
täynnä metsiä. Nämä metsät, joita suurimmaksi osaksi täytyy pitää
puolitroopillisina, saavat maan pohjoisemmissa osissa täydellisen
troopillisen luonteen. Siellä rehottaa koko troopillisen vyöhykkeen
rikas kasvimaailma ja suuri moninaisuus puita, pensaita, köynnöskasveja
ja istutuksia, jotka peittävät maan sekä rehevyytensä ja tiheytensä
vuoksi tekevät kulkemisen siellä melkein mahdottomaksi. Kuitenkin
ainoastaan kaikkein pohjoisimmat osat Argentinaa, etupäässä Gran
Chaco'n ja Misiones'in pohjoisseudut, varsinaisesti kuuluvat
tropiikkeihin. Näiden seutujen eteläpuolella olevilla maakunnilla, aina
pampaskenttien rajaan saakka, on sitä vastoin puolitroopillinen
kasvimaailma. Rikas moninaisuus korkeita, muhkeita puita on myöskin
täällä ihmeteltävä. Rungot nousevat usein suorina ja oksattomina 60-70
jalan korkeuteen, siten muodostaen ikäänkuin mahtavia pylväitä, jotka
kannattavat paksua, viheriätä lehtikattoa, jonka läpi tuskin ainoakaan
auringon säde voi tunkeutua. Reheviä köynnöskasveja ja pitkiä liaaneja
on kietoutunut puiden runkojen ympäri ja välitse, samalla kuin
suurilehtiset viidakot ja mahdottoman suuret saniaiset (sanajalat)
muodostavat paksuja lehtiruhoja, jotka melkein kaikkialla verhoavat
maan näkymättömäksi. Keväällä, kun kaikki nämä köynnöskasvit ovat
täynnä sateenkaaren jokaista väriä vastaavia kukkia, semmoinen rehevä
puolitroopillinen metsä näyttänee erinomaisen kauniilta ja
miellyttävältä.

Maan pohjoisemmissa osissa on useita metsäpuita, jotka antavat
arvokkaita, eri tarkoituksiin sopivia käytöllisiä aineita.
Yleisimmät ovat: algarrobo, mimosa, akaasia, quebraolio, magnolia,
saksanpähkinäpuu, labacho, poppeli ja yerbapuu. Eräs laji akaasiata,
jota indiaanit nimittävät ñandubeyksi, on pieni puu, jonka hedelmistä
saadaan erästä mustaa väriainetta, ja jonka kova ja raskas puu on
erinomaista polttoainetta, kun se palaa hitaasti, mutta synnyttää
samalla ankaran kuumuuden. Taas eräs laji quebracho'a, jolla on
erinomaisen kova puuaine, käytetään puupiirroksiin ja on vientitavarana
tätä tarkoitusta varten. Máte, josta melkein koko Etelä-Amerikassa niin
erinomaisen paljon pidetään, saadaan yerbapuun lehdistä pikaisella
kuivaamisella eli paahtamisella.

Maan keskiosissa on chañarpensas hyvin yleinen. Sillä on imelä,
hyvänmakuinen hedelmä ja kova puuaine sekä kasvaa etempänä pohjoisessa,
Argentinan kuumimmassa osassa puuna, ei kuitenkaan koskaan korkeana ja
suorana, vaan aina koukkuisena ja oksaisena. Etäämpänä etelässä on
suuria puita niukemmin, kunnes ne kokonaan vaihtuvat pienemmiksi puiksi
ja pensaskasveiksi. Sellaista kasvistoa tavataan Entre Rion keski- ja
eteläosissa, Santiago del Estero'ssa, Santa Fé'ssä ja Córdobassa.
Kahden viimeksi mainitun maakunnan eteläosassa esiintyy kasvistossa
vähitellen yhä täydellisempi pampasluonne. Pampastasangot, jotka
pohjois- ja länsiosissa ovat vähän kupevia (epätasaisia), mutta
etelä- ja itäosissa täydellisesti tasaisia, kasvavat etupäässä
kuivakasta, karheaa, korkeata heinää, jossa kaikkialla on seassa
kaktus- ja aloepensaita sekä äärettömän paljon ohdakkeita. Kaikki nämä
piikkiset kasvit eräinä vuodenaikoina vaikeuttavat liikenneyhteyttä
laajojen tasangoiden yli vievillä teillä ja helpottavat indiaanien
piileskelyä enemmän kuin muulloin.

Keskisissä, samoin kuin pohjoismaakuntien niukempimetsäisissä osissa on
persikkapuu-istutuksia hyvin yleisesti. Sitä kasvatetaan sekä hedelmien
vuoksi, että vieläkin enemmän sen polttoaineen tähden, mitä asukkaat
saavat sen rungosta ja oksista. Persikkapuut kasvavat nimittäin
erinomaisen nopeasti ja tuottavat siten polttoainetta, joka näissä
metsästä köyhissä seuduissa muuten on jotensakin harvinaista.

Etelässä, noin Rio Chubut'in kohdalla, pampas muuttuu Patagonian
kiviperäisiksi, metsää ja pensaita kasvaviksi asumattomiksi tienoiksi.
Virrat, jotka sen läpi kulkevat, ovat aikojen kuluessa kaivaneet
itselleen syviä vakoja, joissa ne syvällä maan tasapinnasta pitävät
tietänsä mereen. Näiden virtojen rannoilla, syvissä virtalaaksoissa ja
virran suilla, joissa maa on kosteampaa, on kasvullisuuskin rehevämpää
ja näyttää hyvin lauhkeain vyöhykkeiden kasvistolta maan muissa osissa,
mutta kuivilla, kivisillä ylätasangoilla se on niukempi. Paitsi
jotakuta määrää pensaskasvia on täällä myöskin heinää kasvavia
tasangoita, mutta näiden keskessä on usein alastomia ja kuivia
pilkkuja, joissa ei minkäänlainen kasvisto verhoa alastonta maata.
Patagonian eteläosassa muuttuu maa vähitellen metsää kasvavaksi. Siellä
alkaa olla havupuita suuremmassa määrässä. Kasvisto tässä osassa maata
vastaa melkein lauhkean ja antarktisen (pohjanperäistä vastassa olevan)
vyöhykkeen rajaseutuja. Sekä kuusi että mänty kasvaa täällä, vaikkapa
lajit ovatkin toisia kuin meillä. Tämä maan luonne esiintyy aina
Magellan salmen rannoille saakka. Salmen toisella puolella, s.o.
Tulimaassa, on kasvillisuus lähes samanlaista kuin pohjoispuolella,
vaikka vähän niukempaa. Monin paikoin alastomat kalliot kuitenkin ovat
anastaneet alan, tehden melkein kaikkien kasvien menestyksen
mahdottomaksi. Samoin ne ankarat tuulet ja rankat sateet, jotka
kaikkina vuoden aikoma pieksävät Tulimaan autioita vuoriselkiä ja
yksinäisiä kallionhuippuja, suuressa määrässä estävät rikkaamman
kasvullisuuden versontoa näillä köyhillä seuduilla.

       *       *       *       *       *

Argentinan eläinmaailma on jotenkin rikas eri suvuista ja lajeista,
niin hyvin nelijalkaisista ja linnuista kuin kaloistakin. Varsinkin
pohjoisissa suurissa metsissä, samoin kuin tasangoilla idässä ja
vuoriseuduilla lännessä, on erinomaisen paljon kaikkia eläinlajia.
Metsästäjä saa täällä mainion tilaisuuden toimensa harjoittamiseen,
joko tahtoo koettaa onneansa suurten villieläinten ajossa metsissä tahi
pysyttelee vähemmin vaarallisilla, vaikka riistasta köyhemmillä
tasangoilla. Petoeläimiä on niin hyvin kissan kuin koirankin sukuisia.
Edellisiä on monta eri lajia panttereita, niinkuin jaguaari, kuguaari
ja puniani. Indiaanit nimittävät niitä -- ihan väärin -- leijoniksi ja
tiikereiksi. Leijonaa enempää kuin tiikeriäkään ei esiinny
Argentinassa, eikä muuallakaan Etelä-Amerikassa. Nuo monet eri
pantterilajit asuvat pääasiallisesti suurissa metsissä, vaikkapa niitä
tavataan etempänä etelässäkin, missä metsät jo alkavat vähetä.
Niinmuodoin eivät ne ole harvinaisia Córdoba'ssa ja sen läheisissä
maakunnissa. Koiran sukuisia eläimiä on maan itäosassa suurien virtojen
rannoilla n.k. argentinalainen susi, meidän tavallisen suden sukuinen
eläin, sekä myöskin eräs jonkunlainen kettu. Tätä viimeksi mainittua
eläintä tavataan ainoastaan Entre Rio'ssa. Karhuja on kahta lajia,
joista toinen on koko maassa yleinen, toinen sitä vastoin ainoastaan
kauimpana idässä.

Apinoita, jotka täällä ylimalkaan ovat pieniä, tavataan ainoastaan
Paraná- ja Uruguay-virtojen sekä niiden lisäjokien rannikoilla kuin
myöskin maan koiilis-osassa ja Bolivian rajaseuduissa.

Ne eläimet, jotka yleensä asustavat tasangoilla ja pampaskentillä,
ollen siellä sekä indiaanien että valkoihoisten metsästyksen esineinä,
ovat etupäässä hirvi ja strutsi. Gamania eli pampashirviä on vielä
runsaasti tasangoilla, vaikka niitä on kiihkeästi metsästetty. Strutsia
on myöskin paljon sekä villinä että alkuasukkaiden kesyttäminä. Niitä
pidetään höyheniensä vuoksi. Etelä-amerikkalainen strutsi on vähän
pienempi kuin afrikalainen, eivätkä sen höyhenetkään ole niin kauniita
ja kalliita. Väriltään se on ruskeanharmaa. -- Muita eläimiä on täällä
pampaskaniini hyvin yleinen. Se kaivaa itselleen pitkiä maanalaisia
käytäviä ja luo niiden päihin pieniä multakasoja aukon ympärille. Kuten
Pohjois-Amerikan prairioilla, näkee pampastasangoillakin kaikkialla
näitä pieniä multakasoja, jotka ilmaisevat pampaskaniinien olopaikat.
Pampaskaniinin uskollinen seuralainen on eräs pöllölaji, lechuza, kuten
sitä Argentinassa nimitetään. Se tavallisesti laskeutuu kaniinien
tekemille multakasoille ja pysytteleiksen alituisesti niiden
läheisyydessä.

Maan luoteis-osassa, joka jo on enemmän vuorista, asustaa kaksi
laamalajia (llama). Tavallinen laama, guanaco, kuten argentinalaiset
sitä nimittävät, on helppo kesyttää, ja asukkaat pitävät sitä villojen
tähden. Toinen laji, vicuña, joka elää villinä pienissä laumoissa, on
häviämäisillään, kun se kalliin villansa vuoksi on ollut asukkaiden
innokkaan metsästyksen esineenä. Kesynä se sitä vastoin on Catamarca'n
maakunnassa, jossa se nykyään on lain suojeluksessa. Sen hienosta,
kauniista villasta tehdään noita kalliimpia ponchos- ja muita
pukineita.

Paksunahkaisia Argentinassa tavataan ainoastaan eräs sikasuku, joka
tavataan Sierra de Córdoba'n pohjois-osassa, ja tapiiri, joka on
ainoastaan virtalaaksoissa ja sielläkin vaan harvoin.

Paitsi tässä lueteltuja nelijalkaisia selkärankaisia eläimiä, on vielä
monta muuta vähemmän arvoista. Näitä erilaisia eläimiä ei kuitenkaan
ole niin monta eri sukua ja lajia kuin lintuja. Lintuja Argentinassa on
kaikenkokoisia ja muotoisia, aina jo mainitusta strutsista ja korkealla
Andes-vuorien huipuilla elustelevasta kondorikotkasta pieneen,
sateenkaaren väriltä vivahtavaan kolibriin saakka. Näiden etäisyyksien
välillä on melkein määrätön paljous lintusukujen muunnoksia. Esim.
kotkia ja haukkoja maassa on kaikkialla. Pöllöjä myöskin on
suurilukuisesti. Ne oleskelevat pääasiallisesti pampaskentillä,
missä niitä onkin jotenkin runsaasti. Tulimaan ja Patagonian
rannikoilla on paljon penguinia, lokkia ja muita merilintuja. Mahtava,
majesteetillinen albatrossi myöskin viehkuroitsee kallioilla ulkona
meressä, eikä sitä ole missään niin runsaasti kuin myrskyisen Cap
Hornin luona, jossa sillä on asuntonsa autioilla luodoilla.

Rannikkojen läheisyydessä, mutta etenkin La Plata-virran suulla, on
paljon hylkeitä. Viimeksi mainitussa paikassa niitä voi nähdä sadottain
makaavan kohoutuneina kallioille ja kivisille rannoille, siten saattaen
eloisemmiksi noita muutoin ensi silmäyksellä autioilta näyttäviä La
Platan maita.

Matelijoita Argentinassa on jotenkin monta eri lajia. Kilpikonnia
tavataan pampastasangoilla, maakilpikonnia ja sisävesien kilpikonnia
muutamissa isommissa jo'issa sekä merikilpikonnia meressä
ulkorannikoilla. Kaikkien niiden lihaa pidetään herkkuna, kun sitä
vastaan ainoastaan viimeksi mainitun lajin kuorella on vähän suurempi
arvo.

Käärmeitä myöskin on, vaikka ne ylimalkaan ovat jotenkin pieniä.
Isompia on vaan vähemmässä määrässä. Myöskin jättiläiskäärme, boa
constrictor, on tavattu.

Lopuksi on mainittava se kalanpaljous, mikä on olemassa sekä
ulkorannikoilla meressä että virroissa ja sisävesissä. Niitä on monta
eri lajia, vaikka ne toistaiseksi ovat hyvin vähän tunnettuja, kun
yksikään tiedemies ei vielä liene omistanut työtänsä niiden
tutkimiseen. Eikä koko Argentinassa ole yhtään museota, mihin näiden
eläinten eri lajit olisivat kootut.



Asukkaat.


Argentinan alkuasukkaat olivat indiaanit. He vallitsivat ennen koko
maan, mutta ovat vähitellen tulleet tungetuiksi yhä kauemmas erämaihin,
aina sen mukaan kuin sivistyksen etuvartijat ja eurooppalaiset
siirtolaiset ovat edentyneet sisämaahan päin, aivan uusille,
viljelemättömille aloille, kunnes indiaanit nykyään asustelevat
ainoastaan laajoilla pampastasangoilla eli n.s. Pampas-alueella ja
Patagonian tutkimattomissa metsissä ja louhikoissa sekä Gran Chaco'n
mahdottoman suurissa troopillisissa metsissä, joita ei vielä kukaan
sivistynyt ihminen ole täydellisesti vaeltanut läpi.

Indiaaneja on mahdoton sivistyttää, ja sen yhteyteen tultuaan he
kuolevat ja häviävät pois, siinä vanha vakaantunut aksiomi. Kenties
todellakin asianlaita lienee semmoinen, tahi kukaties, ja uskottavammin
ovat eurooppalaiset heti alusta alkaen käsittäneet väärin näitä erämaan
lapsia. Katsoen indiaania heti kohta luonnollisiksi vihollisiksi, ovat
ne, jotka itseään nimittivät sivistyksen levittäjiksi, vainonneet ja
ajaneet heitä takaa, ja ihmisen tavallisella taipumuksella oppia
helpommin pahaa kuin hyvää, ovat he sivistyttäjiltänsä omistaneet
ainoastaan edellisen. Niinpä oli ensimmäisiä opetuksia, mitä
valkoihoiset indiaaneille antoivat, paloviinan käyttäminen, jota
pidettiin vaihtotavarana. Pian huomattiinkin tämän hävittävän aineen
vaikutukset luonnonlapsiin. He kuolivat tukuttain ylellisestä myrkyn
käyttämisestä, ja tämä seikka pidettiin sitte heti luonnollisena
todistuksena siitä, etteivät indiaanit kykene sivistystä omistamaan,
vaan kuolevat niin pian kuin tulevat sen yhteyteen. Todellakin
oivallista sivistyksen levittämistä, ja mainio todistus vanhan
mielipiteen oikeellisuudesta! Miten lieneekin, tosiasia vaan on,
ett'eivät indiaanit viihdy yksissä valkoihoisten kanssa, vaan pakenevat
heitä yhä edelleen, kuta pitemmälle viljelys edistyy, tungettaviksi yhä
kauemmaksi syrjään, kunnes he viimein kokonaan lakkaavat olemasta
erityisenä kansana. Joitakuita yksilöitä voipi saada nähdä suurissa
kaupungeissakin. He ovat sellaisia, jotka ovat puoliksi sulautuneet
uusiin asukkaisin ja jotka ovat voineet tottua maanviljelykseen ja
elämään samalla tavalla kuin maahan muuttaneetkin. He tulevat joskus
kaupunkeihin myödäkseen tuotteitansa ja palautuvat jälleen, hyvin
toimitetun askareen perästä, ulkona kentillä oleviin majoihinsa. Vaikka
nämä puolisivistyneet indiaanit eivät missään suhteessa eroa maakylien
muista asukkaista puvussa tahi käytöksessään, niin voidaan heidät
kuitenkin helposti tuntea kasvontyypistä, ruskeista, vähän villeistä
silmistä, leveistä kasvoista terävine poskiluineen ja mustista,
suorrukkeisista, melkein jouhimaisista hiuksistaan.

Pampas-indiaanit, kuten yhdellä sanalla voi nimittää kaikkia niitä
indiaanisukuja, jotka Pampas-aluskunnassa asustelevat, ovat oikeastaan
monta heimoa, joista suurin, Puel-ches, lukee noin 3,000 sotakuntoista
miestä ja asuu aluskunnan keskiosassa. Yhteensä indiaanein lukumäärä
tässä aluskunnassa nousee noin 24,000 henkilöön. Joku osa heitä on
hyvässä sovussa Argentinan hallituksen kanssa ja pitää jonkunlaista
sotilastointa Buenos-Ayres-maakunnan rajalla, suojellakseen sitä
villimmiltä ja ryöstönhaluisemmilta veljiltään, jotka asuvat aluskunnan
sisemmissä osissa. Yksi osa täällä asuvia indiaaneja on vieläkin valmis
sopivassa tilaisuudessa karkaamaan kauimpana rajalla olevien
uudisasutusten kimppuun, vaikka heidän hyökkäyksensä ovat viime aikoina
harventuneet. Vaikka nämä indiaanit ovat niin vähälukuiset, eivät
valkoihoiset kuitenkaan ole voineet kokonaan karkoittaa ja sortaa
heitä, sillä ne äärettömät kentät, joissa heillä on tyyssijansa, ovat
vielä niin vähän tunnetulta, etteivät takaa ajavat uutisasukkaat
ole milloinkaan uskaltaneet seurata heitä kauemmas heidän
asuinpaikoillensa. Semmoinen ajo ei paljoa hyödyttäisikään, kun
indiaanit, jotka tarkoin tuntevat seudut, nopeilla hevosillaan aina
pääsevät pakoon valkoihoisten aseellisen voiman edestä ja siten
jättävät nämä kohtalonsa varaan, eksyneinä keskelle avaraa pampasta.
Siitä seuraakin, että indiaanit vielä tänä päivänä elävät siellä
kokonaan itsenäistä elämää, eivätkä tiedä muista hallitsijoista, kuin
omista päälliköistään, eikä muista laista, kuin niistä, joita nämä
heille säätävät.

Viljeltyjen ja asuttujen alojen suojelemiseksi indiaanein ryöstöiltä ja
hävityksiltä, on pampaksen rajalle laitettu varsinainen suojelusrivi.
Siinä rivissä on pieniä varustettuja asemia, joilla kullakin on
vähäinen karnisooni. Aina vähän pitemmän välimatkan päässä on hieman
suurempia varustuksia, liikuntojen tukikohtina. Näissä viimeksi
mainituissa on suurempi miehistökin. Joka päivä tutkitaan koko matka
eri asemien välillä, ja jos huomataan indiaanein ylimenon jälkiä
jossakin paikassa linjalla, annetaan hätälaukauksella merkki lähimpään
asemaan. Viipymättä silloin lähetetään aseellinen voima ajamaan
indiaaneja, jotka silloin jo tavallisesti ovat ennättäneet hävittää
jollekin estansialle eli karjafarmille kuuluvia laumoja. Usein heidät
saavutetaan ja ajetaan jonkun matkaa jälestä pampakselle sekä otetaan
takaisin mahdollisimman suuri osa ryöstösaaliista. Veriset taistelut
semmoisissa tapauksissa eivät ole lainkaan harvinaisia. Jos ajajat
ennättävät vasta niin myöhään, että indiaanit ovat kerinneet jo kauas
ja päässeet itse aukeille kentille, niin on hyödytön koettaakaan
saavuttaa heitä sillä kertaa. Mahdotonta on kuitenkin nykyään saada
aikoihin täydellistä turvallisuutta indiaaneja vastaan rajaseudulla,
kun rajalinja on niin äärettömän pitkä, mutta aina sen mukaan, kuin
maan uudisasutus ja viljelys edistyy, tulevat kesyttömät indiaaniheimot
tungetuiksi yhä kauemmas länteen, kunnes he viimein tulevat aivan
kokonaan karkoitetuiksi siitä maasta, jonka omistajia kerran olivat.
Tulee kuitenkin kulumaan vielä monta vuotta, ennenkuin nämä laajat,
hedelmälliset kentät kerkiävät tulla viljellyiksi ja indiaanit
ainaiseksi kotiseudultaan karkoitetuiksi. Kerran kuitenkin on niin
tapahtuva. Sen voi päättää siitä, että vuosi vuodelta on anastettu
viljelykselle ja uudisasukkaiden rauhallisille karjalaumoille yhä uusia
maanpaikkoja, joissa ennen on kaikunut ainoastaan indiaanein villit
huudot.

Pampas-indiaanista eroavat paljon Patagonian ja Tulimaan indiaanisuvut
sekä elämäntapojen että luonnonlaadunkin puolesta. Kun edelliset ovat
sotaisia, ryöstönhimoisia ja elävät alituisessa riidassa läheisten
valkoihoisten kanssa, ovat jälkimmäiset rauhallisia ja hyvässä sovussa
niiden harvojen siirtolaisten kanssa, jotka heidän rannikoillansa
asuvat. Ainoastaan omassa keskuudessaan heillä usein on riitaisuuksia.
Patagonian ja Tulimaan indiaanit, joita nykyään lienee ainoastaan noin
30,000 henkilöä, ovat hajallaan, pieninä heimoina, joilla on ainoastaan
vähäpätöisiä eroavaisuuksia toisistansa kielen ja elämäntapojen
suhteen. Patagonian indiaanit elävät enimmäkseen metsästyksellä ja
retkeilevät siitä syystä maan kaikille suunnille. Jos silloin tapaavat
jonkin toisen suvun, joka tavalla tahi toisella näyttää olevan heidän
tiellänsä, syntyy helposti riitoja. Niinmuodoin he elävät täydellistä
paimentolaiselämää ja ovat sen vuoksi sivistyksen alimmalla asteella.
Tulimaan indiaanit taas elävät melkein yksinomaan kalastuksella ja
pitävät rauhallista vaihtokauppaa lähinnä Magellan-salmen takana
olevien patagonialaisten indiaanisukujen kanssa, ja menevät tämän
kaupan harjoittamiseen usein pienillä kanooteillaan salmen ylitse.

Rauhallisimman luonnonlaatunsa tähden voipi toivoa, että
Patagonian indiaanit pikemmin, kuin villit pampas-indiaanit, tulevat
korkeamman kehityksen osallisuuteen. Myöskin rauhallinen seurustelu
valkoihoisten kanssa vaikuttanee vähitellen sen, että he luopuvat
paimentolaiselämästänsä ja alkavat viljellä maata sekä siten yhä
enemmän kohoutuvat alkuperäisestä tilastansa.

Tulimaan indiaaneja tunnetaan hyvin vähän, kun eurooppalaiset ovat
ainoastaan pari kertaa siellä käyneet. Muinoin merenkulkijat
valittivat, että he kulkeissaan Magellan-salmella usein tulivat
levottomiksi, kun villit asukkaat kanooteissansa ollen saarsivat
laivan, mutta viime aikoina ei ole kuultu semmoista tapahtuneen.
Ainoastaan tuotteittensa, kalan ja hedelmien kaupittelua varten he
usein tyynellä ilmalla tulevat ohi purjehtiviin laivoihin, saadakseen
samalla vaihtokaupassa tupakkaa, veitsiä ja muita semmoisia tavaroita,
joita haluavat.

Gran Chaco'n aluskunnassa asustelevat indiaanit ovat monessa suhteessa
jotenkin erilaisia kuin sekä Pampaksen että Patagonian indiaanit.
Eroavaisuuksia on jo ruumiinrakennuksessa. Kun viimeksi mainitut ovat
kookkaita, vartaloltaan korkeakasvuisia -- patagonialaisia pidetään
maailman pisimpänä kansana -- ovat Gran Chaco'n indiaanit pieniä ja
heikkoja. He eivät myöskään muodosta mitään suurempia heimokuntia,
jotka asuisivat yksissä, saman päällikön johdannossa, vaan jokainen
perhe, tahi joskus moniaat perheet, muodostavat erityisen pienen heimon
itsekseen. He elävät sekä metsästyksellä että kalastuksella sekä
myöskin niillä hedelmillä, joita heidän kotimaansa suuret troopilliset
metsät heille runsaasti lahjoittavat. He eivät myöskään ole sotaisia
niinkuin pampas-indiaanit, vaan niin pian kuin tulevat huomanneiksi
valkoihoisten suuren etevämmyyden ja voiman, antautuvat he tavallisesti
tehtyään ainoastaan vähän aikaa vastarintaa. Sen johdosta elääkin suuri
osa Gran Chacon intiaaneja, jotka ovat Argentinan eri indiaanikansoista
lukuisammat, eli noin 45,000, rauhan kannalla valkoihoisten kanssa. He
eivät kuitenkaan ole ollenkaan muuttuneet elämäntavoiltansa, vaan
elävät edelleen samassa yksinkertaisessa luonnontilassa, kun milloin
eurooppalaiset ensiksi alkoivat asettua heidän maansa rajoille.
Valkoihoisten kanssa on näillä indiaaneilla usein paikoin jotenkin
vilkkaita, mitä rauhallisimman laatuisia kauppayhdistyksiä. Vilkkain on
liike indiaanien ja siirtolaisten kesken Corrientes'in luona, lähellä
Paraguay-joen laskua Paraná'an. Indiaanit kuljettavat virran yli
kanooteillaan vuotia, eläviä eläimiä, hedelmiä y.m., joita sitte
myövät tahi vaihtavat muihin tavaroihin. Myöskin työmiehinä
päiväpalkalla käyttävät heitä siirtolaiset Corrientes'in seudussa
sekä saladeros'issa (teurastuslaitoksissa) että myöskin hedelmäin
poimimiseen puista. Aluskunnan itäosien indiaanit kuitenkin yleensä
ovat laiskoja, likaisia, huolimattomia ja huonosti puettuja.
Ahkerampia, hyödyllisempiä ja myöskin puhtaampia sitä vastoin ovat ne
indiaanit, jotka asustelevat aluskunnan läntisissä ja luoteisissa
osissa, Salto-maakunnan rajaa vasten. Siirtolaiset käyttävät heitä
paljon maanviljelystöihin ja sokeriaineiden kasvattamiseen, ja ilman
tätä huokeahintaista työvoimaa tuskin olisikaan sokerinviljelys
saavuttanut niin korkeata kehitystä, kuin mihin se nykyään vähässä
ajassa on ehtinyt.

Lähiseudun viljeltyjen ympäristöjen suojelemiseksi indiaanein
hyökkäyksiltä, jos he mahdollisesti tahtoisivat häiritä maaseutulaisia
rajamaakunnissa, on myöskin täällä, samoin kuin Pampaksen rajalla,
tehty suojeluslinja pienine varustettuine asemineen ja joukkueineen.
Kuten jo mainittiin, ovat indiaanit täällä yleensä rauhallisia ja
hiljaisia. Siellä, missä voivat, he kyllä mielellään varastavat jonkun
hevosen tahi muulin, saadakseen mukavamman kulkuneuvon, kuin mitä omat
jalat tarjoavat, mutta suuria, järjestettyjä ryöstöretkiä ei tapahdu
melkein koskaan.

Misiones-aluskunnassa on noin 3,000 indiaania, jotka tapojen ja
luonnonlaadun puolesta ovat lähellä Gran Chaco'n indiaaneja. He
elävät pääasiallisesti metsästyksellä ja metsien hedelmälahjoista
sekä ovat ystävällisessä suhteessa siirtolaisasukkaiden kanssa. Tämän
alueen indiaanit ovat kauan olleet jesuittien käännytyskokeiden
esineinä. Käännytys alkoi jo menestyäkin, kunnes espanjalaiset
karkoittivat jesuitit. Sittemmin he ovat eläneet itsekseen jotenkin
häiritsemättömästi luonnon erinomaisen rikkaasti varustamassa maassa,
sillä maahan muuttaneet siirtokunnat ovat ainoastaan vähäpätöisiä.

Yhteensä on siis Argentinan indiaaniasukkaiden luku ainoastaan vähän
yli 100,000 henkilöä, jotka elävät hajallaan siellä ja täällä laajoilla
aloilla ja suurimmaksi osaksi viettävät paimentolaiselämää. Tasavallan
koko asukasluvun pitäisi nykyään nousta noin 3 1/2 miljoonaan, mutta
oikeita tarkkoja tietoja on mahdoton saada, kun mitään yleistä
väenlaskua ei ole toimitettu sitte vuoden 1883. Mainittuna vuonna oli
koko tasavallan asukasmäärä 2,900,000, joten lisääntyminen sen mukaan
olisi tehnyt lähes 3 % vuosittain. Suurin on lisääntyminen ollut
rannikkomaakunnissa ja suurten virtojen luona. Poikkeuksena muusta
sisämaasta on kuitenkin Tucuman-maakunta, jonka erinomaisen suuret
luonnonrikkaudet mahtavana vetovoimana houkuttelevat siirtolaisia
sinne, ja joka sen vuoksi on väkilukunsa puolesta edistynyt maan muihin
osiin nähden melkein verrattoman pikaisesti.

Ensimmäiset Argentinaan asuttuneet eurooppalaiset olivat
espanjalaisia. Näiden jälkeläiset, sekoittuneina alkuperäisesti
maassa asuneiden indiaanein ja niiden neekerien kanssa, jotka orjina
noin miespolvi sitte tuotiin maahan, muodostavat varsinaisten
syntyperäisten argentiinalaisten kantasuvun. Viimeksi kuluneina
kolmena vuosikymmenenä, eli tarkemmin sanoen vuodesta 1857, on
väkiluku alituisesti lisääntynyt useammista eurooppalaisista maista
sinne muuttaneista siirtolaisista. Suurin määrä on italialaisia
siirtolaisia, viime vuosina noin 60 %, heitä lähinnä espanjalaisia,
19 %, ranskalaisia noin 13 %. Vähemmässä määrässä on belgialaisia,
schweitziläisiä, englantilaisia, saksalaisia, portugalilaisia,
itävaltalaisia ja melkein kaikkia eurooppalaisia kansallisuuksia.
Merkittävää on, että irlantilaisia, joita niin suuressa määrässä
siirtää Yhdysvaltoihin, on aivan vähän La Plata-valtioissa.
Todenmukaisesti ilmanala täällä on heistä liiaksi kuuma, kun sitä
vastaan pohjoisvaltioiden ilmasto on paremmin sopusoinnussa heidän
kotimaansa kanssa. Pohjolaisia on täällä hyvin vähän. Ne, mitä on, ovat
enimmäkseen norjalaisia ja tanskalaisia. -- Muuten on siirtolaisuus,
kuten jo sanottiin, ollut alituisesti lisääntymässä. Kun se vuosien
1857 ja 1860 välillä teki ainoastaan 4-6,000 vuosittain, on se
sittemmin noussut niin, että siirtolaisten määrä jo v. 1870 teki noin
40,000, v. 1883 63,000 ja viime vuonna (1888) tuon suunnattoman summan
154,297 henkilöä, Suurin oli maahan muuttajien tulva Marras- ja
Joulukuulla. Edellisenä kuukautena nousi maalle 20-25,000 siirtolaista
ja jälkimmäisenä 25,500, kaikki Euroopasta, Buenos-Ayres'iin. Näistä
siirtolaisista oli noin 3/4 miespuolisia ja ainoastaan 1/4 naisia. --
Kuten tästä näkee, on siirtolaistulva Argentinaan mahdottoman
suurin määrin lisääntynyt, ja paitsi Yhdysvaltoja ei sitä tässä
katsannossa yksikään muu maa tätä nykyä voita. Ne suuret edut,
joita eurooppalaisille siirtolaisille Argentinassa tarjotaan, ovat
valtavasti vaikuttaneet siirtolaisten houkuttelemiseksi sinne. Matka
Buenos-Ayres'iin, jonka kaupungin kautta kaikki siirtolaiset Euroopasta
kulkevat, on tosin koko joukon pitempi, kuin New-Yorkiin, joten
merimatkan kulujenkin täytyy nousta kappaleen matkaa suuremmiksi, vaan
se tulee täydellisesti korvatuksi niin pian kuin siirtolainen on
saapunut Buenos-Ayres'iin, kun hänelle näet maan hallituksen toimesta
annetaan ensiksikin muutaman päivän maksuton elanto ja asunto sekä
sitte myöskin vapaa kyyditys mihin maan paikkakuntaan hyvänsä, jonne
siirtolainen aikoo asettua elustamaan; kun sitä vastoin New-Yorkiin
saapunut siirtolainen heti jää yksikseen, oman onnensa nojaan, ja on
silloin yhden tahi toisen, enemmän taikka vähemmän tunnottoman
siirtolaisasioitsijan nylkemisten esineenä, kunnes tämä kalliilla
hinnoilla keventää, ellei täydellisesti tyhjennäkin, jo muutoinkin
pitkästä matkustuksesta kärsineen siirtolaisen kukkaroa, ennenkuin
saattaa hänet määräpaikkaansa.

Vaikka siirtolaistulva näin jo useampia vuosia on ollut hyvin suuri,
eivät maan työvoimat siitä kuitenkaan ole saaneet sitä etua, mitä
täydellä syyllä odotettiin. Syynä siihen on ollut se, että liian suuri
määrä Euroopasta muuttaneita siirtolaisia on ollut kaupungin asujamia,
joilla ei ole alkuakaan käsitystä maanviljelyksestä. Sen vuoksi he
myöskin ovat uudessa maassa asettuneet kaupunkeihin, etupäässä
Buenos-Ayres'im, ja siellä elävät samalla tavalla kuin Euroopassakin,
s.o. elävät päivittäin saadusta työstä tahi paremmassa tapauksessa
ehkä harjoittavat jotakin ammattia. Enimmän maata hyödyttävät
ne siirtolaiset, jotka ymmärtävät maanviljelystä ja asettuvat
sisämaakuntiin. Siellä he voivat ahkeruudella ja toimeliaisuudella
piankin saavuttaa tarpeenmukaisen toimeentulon, vieläpä taloudellisesti
itsenäisen aseman ja siten, samalla kuin hankkivat itselleen
huolettoman elämän, hyödyttävät myöskin maata.

Kaikki nämä Euroopan eri maista tulleet siirtolaiset eivät Argentinassa
ole muodostuneet eri kansajoukoiksi, jotka itsekukin olisivat
säilyttäneet kielensä ja tapansa, vaan ovat pian sulautuneet maan
syntyperäisten asukkaiden kanssa yhteen ja siten muodostaneet
Argentinan nykyisen kansan, jonka kieli on melkein kaikkialla espanja.
Ainoastaan muutamissa paikoissa on alkuasukkaiden kieli säilynyt, kuten
esim. Corrientes-maakunnassa, jossa vielä tänäkin päivänä puhutaan
guaranikieltä. Argentinan väestö on muuten ruumiinrakennukseltaan
eteläeurooppalaisen näköinen, ja heistähän se suurimmaksi osaksi onkin
sukuisin. He ovat yleensä pienikasvuisia, tummaihoisia ja heillä on
sekä hiukset että silmät mustat. He ovat paljoa tummempi-ihoisia kuin
sekä espanjalaiset että italialaiset, josta voi huomata indiaanien ja
neekerien veren vaikutuksen. Rantamaakunnissa esiintyvät eurooppalaiset
ainekset selvemmin, mutta sisemmissä maakunnissa, etenkin Santiago del
Estero'ssa ja Catamarca'ssa, taas huomaa indiaaniveren suuremman
vaikutuksen. Sivistyskanta on jotenkin alhainen. Suurin osa kansaa ei
osaa lukea eikä kirjoittaa. Viime aikoina on kansan sivistys kuitenkin
ollut nousemaan päin. Se on lisättyjen koulujen ansio, joita valtion
sekä yksityisten kuntien kustannuksella on perustettu. Nykyään on noin
3,000 yleistä koululaitosta, joissa viime vuonna kävi noin 230,000
oppilasta. V. 1885 oli maan koulujen luku vaan noin 2,000 ja niissä
oppilaita 130,000. -- 1,000 koulua ja noin 100,000 oppilasta on siis
lisääntynyt tuon lyhyen ajan, ainoastaan 4:n vuoden kuluessa.

Kuten kaikkialla lämpimissä maissa, ihmiset täälläkin kehittyvät
aikaisin, mutta vanhentuvat myöskin nopeasti. Siten joutuvat miespuolet
jo nuorella iällä julkisen elämän aloille, samoin kuin naisetkin jo
varhain ottavat osaa seuraelämään, missä semmoista tarjoutuu, nimittäin
kaupungeissa. Kansallisena pukuna on valkea paita, sen yli heitetty
poncho, mustat, leveät housut, vyötäisiltä sidotut pitkällä, leveällä
vyöllä, joka kääritään monin kerroin vartalon ympäri, ja vihdoin sukat
sekä kengät. Sitä käytetään yleisesti maaseudulla ja se on myöskin
tavallinen Uruguay-tasavallassa, jonka asukkaat ovat samaa syntyperää
kuin Argentinankin. -- Leveälierinen olki- tahi huopahattu päättää
vihdoin tuon enemmän omituisen kuin kauniin puvun. Poncho on kokonaan
Etelä-amerikkalainen pukine, jota tuskin käytetään missään muualla
maailmassa. Se on pienoinen saali, keskellä reikä, josta pää pistetään,
ja riippuu suoraltaan, olkapäillä leväten, alas sekä edessä että
takana. Tavallisesti se on vaaleanruskea väriltään, samanvärisillä
tummemmilla juovilla sekä aina rimsut molemmissa päissä. Semmoinen on
miesten puku. Naisten puku on enemmän tavallinen (eurooppalainen),
eriskummallisempi on vaan päähineliina, jonka he kiertävät pään ympäri
turbaanin tapaisesti. Usein heillä on saali olkapäillä eurooppalaiseen
tapaan eikä niinkuin poncho.

Argentinalaiset tuskin sanottavasti eroavat tavoiltaan ja käytökseltään
eteläeurooppalaisista, paitsi mitä erilaisuuksia ilmanala ja maan laatu
vaativat. Niin he esim. saavat lapsuudesta saakka harjaantua pitkiin
ratsastuksiin, kun heidän usein täytyy matkustaa penikulmittain
tullakseen toisesta maakartanosta toiseen taikka suurten kenttien yli
läheisimpään kaupunkiin siellä tuotteitansa myydäksensä.

Kahvin ja teen käyttäminen maaseudulla on melkein vähäisempi kuin
Euroopassa, kun kansallisjuoma máte ne syrjäyttää. Tämä juoma, jota
keitetään äkkiä kuivatuista yerbapuun lehdistä -- jota puuta kasvaa
pohjoismaakunnissa, etenkin Misiones'issa, hyvin paljon. Se on
indiaanien keksimä. Sitä alkuasukkaat käyttävät hyvin paljon, ja sitä
juodaan atrioiden välillä pitkin päivää. Juoma, jonka sanotaan olevan
kiihoittavaa, vaikka vähemmin kuin kahvi ja tee ja maistuu enemmän
jälkimmäiseltä, imetään metallipillillä jonkunlaisesta ontosta
hedelmänkuori-kupista, joka usein on hyvinkin taidokkaasti leikkaeltu.

Vaikka vieraat kansallisuudet nopeasti sulautuvat maan syntyperäisiin
asukkaihin, niin on kuitenkin ulkomaalaisten vilkkaan maahan muuton
vuoksi heitä joku määrä säilynyt sekoittumattomina. Jos pidämme
jokaisen maassa syntyneen henkilön varsinaisena argentinalaisena,
vaikkapa hänen molemmat vanhempansa olisivatkin ulkomaalaisia, niin on
kuitenkin noin 17 % puhtaita ulkomaalaisia. Se on hyvin korkea määrä.
Vastaava numero Yhdysvalloissa on 13 %, Schweitz'issä 8 %, Ranskassa
2 % ja Englannissa ainoastaan 1 %. Koko väestöstä asui v. 1885 14 %
kaupungeissa ja 86 % maalla. Suomessa on suhde 11 ja 89, Saksassa 16 ja
84, Ranskassa ja Yhdysvalloissa 18 ja 82, Australiassa 25 ja 75 sekä
Englannissa 44 ja 56.



Elinkeinot.


Ensimmäiset elinkeinot Argentinassa, kuten kaikissakin maissa, olivat
metsästys ja kalastus, ja näitä elinkeinoja harjoittavat vieläkin
melkein yksinomaisena alkuasukkaiden jälkeläiset, indiaanit. Ensiksi
kun eurooppalaiset asettuivat maahan, he toivat muassaan sarvikarjaa,
hevosia ja lampaita, siten alottaen karjanhoidon. Siten tuli
karjanhoito siirtolaisten ensimmäiseksi elinkeinoksi. Se on edelleenkin
ollut Argentinan etevin elinkeino, ja sen harjoittamisessa vieläkin
suurin osa asukkaita askaroitsee. Siihen maan suuret heinärikkaat
kentät erinomaisen hyvin soveltuvatkin. Mutta asutuksen tihentyessä,
väestön lisääntyessä, täytyy karjanhoidon kuitenkin yhä enemmän väistyä
maanviljelyksen tieltä. Sillä vaikka maa kuinkakin hyvin soveltuisi
karjanhoitoon, niin on suurten karjalaumojen vihdoin mahdoton saada
tarpeeksi laidunta. Siitä syystä ei tiheämpi väkiluku voi koskaan
missään maassa elää yksinomaan karjanhoidolla. Siksipä onkin aivan
luonnollista, että maanviljelys väestön lisääntyessä on tullut yhä
tärkeämmäksi. Aura on valloittanut yhä suurempia aloja, yhä uusia
vainioita, joilla ennen ainoastaan karjalaumat maleksivat. Uudisasukas,
yksi toisensa perästä, on perustanut asuinsijansa laajoille
kentille, tunkien viljelyksillään karjanhoitoa syrjään, niin että
nykyään jo useassa maakunnassa elää maanviljelyksellä suurempi osa
asukkaita, kuin karjanhoidolla. Kuitenkin maa yhtä hyvin soveltuu
molemmillekin elinkeinoille; niin, ja harvoissa muissa maissa voipikaan
maanviljelystä harjoittaa niin hyvällä menestyksellä kuin Argentinassa.
Maan luonnollinen viljavuus on monin paikoin niin suuri, että ilman
minkäänmoista lannoitusta voidaan samasta paikasta ottaa sato sadon
perästä, maan tuottamisvoiman huomattavasti vähentymättä. Viljalajeista
viljellään varsinaisimmasti maissia ja nisua, mutta myöskin muita.
Vaan ei ainoastaan viljan kasvatusta yksinomaan harjoiteta.
Viljava maa helposti antaa muitakin tuotteita. Niinpä on esim.
pohjoisissa maakunnissa pumpulin viljelys tullut viime vuosina yhä
yleisemmäksi. Myöskin kahvin viljelyskokeita on parissa paikassa
hyvällä menestyksellä tehty. Sokerinviljelys, joka vasta muutamia
vuosia sitte sai yleisemmän merkityksen, on sittemmin synnyttänyt
vilkkaan toiminnan ja harjoitetaan sitä nyt jotenkin yleisesti
pohjois-osissa sekä saadaan hyviä tuloksia. Maanviljelyksen yhteydessä
harjoitetaan myöskin hedelmänviljelystä, johon maa ja ilmanala
mainiosti soveltuukin. Hedelmänviljelystä harjoitetaan melkein
kaikkialla maassa, missä maanviljelystäkin. Appelsiineja, sitruuneja,
persikoita, aprikoita, pääryniä, luumuja ja muita hedelmiä kasvaa
kaikkialla. Ne ovat yleensä imelämpiä, etenkin appelsiinit, kuin samat
pohjoisella pallonpuoliskolla kasvaneet hedelmät. Se ominaisuus
kuitenkaan ei ole omituista yksinomaan Argentinassa eli La Platan
maissa, vaan lienee vähän yhteistä kaikille eteläisen pallonpuoliskon
maille. -- Pohjoisimmissa maakunnissa, esim. Tucuman'issa, joka
viljavuudessa on etevin, viljellään myöskin useita tropiikkien
hedelmiä, etenkin banaaneja ja ananaksia suurin määrin ja laadultaan
varsin erinomaisia. -- Hedelmänviljelys on vuosi vuodelta lisääntynyt
ja on jo ottanut tärkeän sijan maalaisasujainten elinkeinoissa.

Hedelmänviljelyksen läheisessä yhteydessä on viininviljelys, joka on
hyvin kehittynyt; ja etenkin pohjoisissa ja läntisissä osissa on se
suurenmoinen. Muuten yleensä se viini, mitä täällä kasvaa, on
ainoastaan yksinkertaista hapanta maalaisviiniä. Vaan parempiakin
lajeja on jo paikoitellen alettu viljellä, etenkin Tucuman'issa.

Elinkeino, joka Argentinassa jo itsestään on luonnollinen, on
vuoriviljelys. Läntisten maakuntien läpi menevät Andes-vuoret ovat
nimittäin erinomaisen rikkaat jalometalleista. Etenkin ne sisältävät
hopeata runsaasti. Vaan on niissä myöskin kuparia y.m. metalleja.
Kivihiiliä on myöskin löydetty, vaikka vielä ei tunneta varaston
laajuutta. Kaikissa tapauksissa on varmaa, että vuorijonossa on tavaton
metallirikkaus kätkettynä. Nykyään kuitenkin ainoastaan muutamassa
paikassa harjoitetaan vuoriviljelystä täydellisesti, perusteellisella
tavalla, joten se on vaan sivuammattina. Syynä on se, että maa
Argentinassa on enimmäksi osaksi niin hedelmällistä. Sen voi verraten
vähillä vaivoilla pakoittaa antamaan monenlaatuisia rikkaita satoja.
Sitä vastaan työ kaivoksissa on vaivaloisempi eikä siis ole voinut
viekoitella suurempaa määrää työntekijöitä käyttämään kaikkea
työvoimaansa niihin. Asukkaiden lisääntyessä kuitenkin luonnollisesti
elämän ehdotkin käyvät vaikeammiksi ja varsinkin runsaan toimeentulon
hankinta ahtaammaksi, ja silloin todenmukaisesti kääntyy huomio yhä
enemmän vuoriviljelykseen, joka kyllä vaatii ankaraa työtä, vaan antaa
sitä runsaamman voitonkin.

Elinkeino, jolla on varma merkityksensä itäpohjaisissa maakunnissa
ja osittain myöskin Gran Chaco'n aluskunnan rajaseuduissa, on
metsänhakkaus. Joku määrä asukkaita askaroitsee siinä suurten virtojen
rannoilla. He kaatavat puut ja uittavat ne sitte alas Paraná'a ja sen
lisäjokia myöten rantaseuduille, enimmäkseen Buenos-Ayres'in
ympäristöön, jossa ne sahataan ja käytetään rakennustarpeiksi. Mitään
puutavarain vientiä ei kuitenkaan harjoiteta. Päinvastoin niitä tuodaan
Yhdysvalloista sekä Skandinaviasta.

Mitä vihdoin tulee Argentinan kauppaan ja teollisuuteen, niin ne ovat
noudattaneet maan muutenkin vilkasta edistystä. Etenkin kauppa on
suuresti edistynyt. Suurimman osan Argentinan kauppaa, niin hyvin
vientiä kuin tuontiakin, välittää pääkaupunki, vaikka tosin muutkin
paikkakunnat, etupäässä Rosario, pitävät jotenkin huomattavaa
kauppaliikettä. Teollisuus on luultavasti toistaiseksi maan vähimmin
nopeasti kehittynyt elinkeino. Mitään varsinaisia tehtaita tuskin on
olemassa, paitsi joku määrä sahoja puunpuhdistusta varten sekä siellä
ja täällä muuan pienempi teollinen laitos.

Seuraavilla sivuilla tulee vähän laajemmin esitettäviksi ne eri
elinkeinolajit, joita maassa harjoitetaan.

_Karjanhoito_. Kuten jo on mainittu, soveltuu Argentina
erinomaisen hyvin karjanhoitoon. Se koskee enemmän maan muita osia kuin
Buenos-Ayres-maakuntaa, jossa maa yleensä on vähemmin hedelmällistä
kuin useissa muissa maakunnissa, ja jossa maanviljelyskään niinmuodoin
ei edisty samaa vauhtia kuin viimeksi mainituissa. Sitä vastoin
kaikkialla kentillä kasvaa rehevää ruohoa, antaen ilman vaivaa ja
kustannuksia karjalle tarpeellisen määrän rehua. Kun karjanhoito siten
rajoittuu vain paimentamiseen ja tuotteiden kokoamiseen, joten
elatuksen hankinta tulee hyvin huokeaksi, kun luonnollisesti voidaan
hoitaa suuret laumat hyvin vähällä väellä, niin laskeutuvat tämän
elinkeinon kustannukset hyvin vähäisiksi ja voitto sen mukaan jää sitä
suuremmaksi.

Enemmän pidetään lampaita. V. 1884 nousi niiden luku yli 90 miljoonan.
Niistä oli lähes 60 miljoonaa yksistään Buenos-Ayres-maakunnassa. --
Argentinalaisten lampaiden villa ei kuitenkaan ole niin hyvää kuin
useammissa muissa maissa, joissa tätä elinkeinoa harjoitetaan
suuremmassa määrässä. Sen tähden on sekä australialaisella että
pohjois-amerikkalaisella villalla, eurooppalaisesta puhumattakaan,
korkeampi arvo ja parempi hinta markkinoilla, kuin argentinalaisella.
Mihin perustunee se seikka, että lammasrotu täällä on huonostunut, sitä
on vaikea sanoa, huonovillaista se vaan on, se on kieltämätöntä.
Kenties voisi syyn hakea siitä, että liian suuret laumat jätetään yhden
ainoan paimenen hoitoon, ja hänellä ei sentähden ole tilaisuutta pitää
niistä kylliksi tarkkaa huolta. Mahdollisesti on vikaa myöskin itse
keritsemisessä ja ajassa, jolloin sitä toimitetaan. Lampaiden syyhy,
joka ennen oli aivan tuntematonta, esiintyi ensiksi 1840 luvulla ja on
sittemmin tuottanut suurta vahinkoa tälle karjanhoidon haaralle.

Argentinassa hoidetaan villan tähden myöskin laamaeläintä. Se oli
alkuperäisesti villinä Etelä-Amerikan etelä- ja keskiosissa, vaan on
metsästetty niin sukupuuttoon, että sitä nykyään ani harvoin tavataan
Argentinassa villissä tilassa. Kesyinä niitä sitä vastoin on noin
16,000 Jujuy'ssa, jossa niitä pidetään tasan lampaiden kanssa. --
Vicuña, erinomaisen hieno- ja kallis villainen eläin, oli ennen
jotenkin yleinen Catamarcassa, mutta juuri kallisarvoisen villansa
vuoksi sitä niin innokkaasti metsästettiin, että se melkein
sukupuuttoon hävisi. Nyt vihdoinkin on julistettu kielto sen
tappamisesta, joten voipi toivoa, että jälelle jääneet tämän
hyödyllisen eläinsuvun edustajat saavat elää. Näiden eläinten villasta
valmistetaan ne mahdottoman kallisarvoiset vicuñakankaat, joista
toisessa paikassa mainitaan.

Vuohien hoitoon Argentinassa pannaan jotenkin suuri huomio. Eri
seutujen vuohilla on erilaisia ominaisuuksia, samoin kuin niiden
villakin on laadultaan erilaista. Parhaimmat vuohet ovat Tucumanissa,
n.s. Aconquijavuohi, jonka villa hienoudessa nousee melkein tuon
ylistetyn Angoravuohen rinnalle ja värin kauneudessa voittaakin sen.
Lähinnä Tucumania on Corrientes'issa parhaat vuohet. Muissa maakunnissa
esiintyvät lajit sitä vastaan ovat jotensakin tavallisia laatua.
Yleensä vuohien määrä Argentinassa nousee noin 3:een miljoonaan.

Sarvikarjaa oli maassa vuonna 1884 noin 16 miljoonaa kappaletta,
joista noin 5 miljoonaa yksistään Buenos-Ayres-maakunnassa. Vaikka
jalorotuista sarvikarjaa tuotiin Englannista, niin ei nykyistä
kotimaista rotua kuitenkaan voi sanoa hyväksi. Myöskin tässä
tapauksessa samoin kuin lampaidenkin suhteen lienee seikka semmoinen,
että rotu on huonontunut. Ylimalkaan eläimet ovat pieniä ja laihoja.
Tuotteet, joita ne antavat, ovat vuotia, talia, lihaa ja luita. Maito,
voi ja juusto ovat melkein tuntemattomia. Hyvin suuretkaan karjafarmit,
joissa on 10-20,000 lehmää, eivät voi antaa mitään voita tahi juustoa.
Myöskin maitoa täällä on vaikea saada, kun eläimet eivät melkein
koskaan sitä anna. Voita ja juustoa tuodaan Euroopasta -- ja ollaan
ilman maitoa.

Maassa semmoisessa kuin Argentina, jonka harvat asukkaat ovat
hajallaan mahdottoman laajoilla maatienoilla, ja jossa uudisasukkaat
usein asuvat kaukana toisistaan -- etäällä kaupungeista ja tiheämmin
asutuista seuduista, avaroita puuttomia lakeuksia välillä -- hevonen
luonnollisesti on paljon käytetty ja hyvin tärkeä eläin. Ensimmäiset
hevoset toi maahan Don Pedro de Mendoza, kun v. 1536 saapui
Buenos-Ayres'een. Silloin hän toi mukanaan 32 hevosta, luultavasti
andalusialaista rotua, sekä myöskin 16 lehmää, 2 sonnia, 20 vuohta, 46
lammasta ja 18 koiraa. Nämä eläimet olivat laatuaan ensimmäiset La
Platan maihin tuodut eläimet. Nuo 32 hevosta ovat lisääntyneet
mahdottomiksi laumoiksi, niin että v. 1884 nousi hevosten luku yli 4
miljoonan. Vaikka nykyiset argentinalaiset hevoset ovatkin menettäneet
monta niitä erinomaisia ominaisuuksiansa, jotka ovat andalusialaisen
hevosen tuntomerkkinä, on niillä kuitenkin vielä useita etevyyksiä.
Ylimalkaan ne ovat pieniä, mutta kestäviä, ylistettävä ominaisuus
semmoisessa maassa kuin Argentina, hajallaan olevine uudisasutuksineen.
Niitä suuria hevoslaumoja, jotka ympäröivät sisämaan karjafarmeja
koko- ja puolivillissä tilassa, pidetään ainoastaan lihan ja nahan
vuoksi. Ne saavat ylimalkaan kuljeksia vapaina lakeuksilla ja
pyydystetään silloin, kun tulevat teurastettaviksi. Ratsastava paimen,
joka suurella taidolla ymmärtää viskata suopungin eli lasson hevosen
kaulan ympäri, tempaisee pikaisella nykäyksellä hevosen kumoon, jolloin
eläin jo melkein kuristuukin.

Suuret hevoslaumat ovat pääasiallisesti rantamaakunnissa, etenkin
Buenos-Ayres'issa ja Entre Riossa. Sisemmissä maakunnissa hevosten
sijassa suureksi osaksi on muuliaaseja. Näitä viimemainittuja, joita on
noin 150,000, käytetään niin hyvin veto- kuin ratsu- ja kuormaeläiminä,
mutta myöskin kuljetukseen. Viimeksi mainitulta ominaisuudeltaan ovat
ne paljoa käytännöllisemmät kuin hevoset vuorisissa länsimaakunnissa,
kun niillä voipi ratsastaa jyrkkiä polkuja, äkkijyrkät kuilut
kummallakin sivulla, paljoa suuremmalla varmuudella, kuin hevosella.
Vaan muulia ei käytetä ainoastaan sisemmissä maakunnissa, mutta
myöskin hyvin suuressa määrin rantamaakunnissa ja kaupungeissa. Esim.
Buenos-Ayres'issa hevosia harvoin käytetään kuormanvetäjinä, mutta sen
tavallisemmin muuleja. Myöskin kiskotinvaunujen vetäjinä kaupungissa
käytetään aina muulia, jolloin kolmen muulin pidetään vastaavan kahta
hevosta.

Aaseja on Argentinassa lähes 300 tuhatta ja käytetään läntisissä ja
pohjoisissa osissa, joissa ne parhaasta päästä ovat kuormaeläiminä,
mutta käytetään niitä ratsastukseenkin.

Viime vuosina on alettu kiinnittää suurempaa huomiota sikojen hoitoon.
Maan siat ovatkin jotenkin hyvää laatua, josta saa kunnian maahan tuotu
englantilainen sikarotu. Niiden luku nousee vähän yli 1/4 miljoonan,
mutta se määrä ei kuitenkaan riitä tyydyttämään maan tarvetta
kinkkujen, silavan y.m. käyttämisen suhteen. Niiden tavarain tuonti
onkin siitä syystä jotenkin suuri.

Edellä mainitut eläimet ovat karjanhoidon pääesineinä Argentinassa.
Paitsi näitä pitävät asujamet siipikarjaakin paikotellen, enimmäkseen
kanoja ja vähän strutseja. Mutta tämä sivuelinkeino ei toistaiseksi
kuitenkaan ole saanut suurempaa arvoa.

Karjanhoidon läheisessä yhteydessä ovat teurastuslaitokset. Nämä
teurastuslaitokset, saladeros, ovat tavallisesti mahdottoman suuria
laitoksia, joissa päivittäin teurastetaan satoja eläimiä, enimmäkseen
sarvikarjaa, ja myöskin paljon muita eläimiä, esim. hevosia, eikä aivan
vähässä määrin niitäkään. Nahat nyljetään ja suolataan vientitavaraksi,
ja liha, se osa, mikä ei heti tule tuoreena myydyksi, ripustetaan
auringon paisteesen kuivamaan. Kuivattuna myydään sitä sitte maan eri
osiin ja viedään ulkomaille suurin määrin. Esim. Länsi-Indiassa,
etenkin Cubassa. käytetään sitä mustaihoisten orjien ravintona. Myöskin
Brasiliaan La Platasta viedään paljon kuivattua lihaa.

Kuten jo aikaisemmin sanottiin, on maanviljelys Argentinassa viime
aikoina yhä enemmän alkanut tunkea karjanhoidon syrjään. Sitä ei
kuitenkaan saa ymmärtää siten, että nykyään olisi maassa karjaa
vähemmän kuin ennen, päinvastoin on lehmien luku viimeisinä 20:nä
vuotena noussut 24 %, hevosten 8 % ja lampaiden luku 202 %. Se on
ainoastaan verrannollisesti laskettu, kun vähennys on tapahtunut niin,
että karja, joka v. 1857 oli 25 % koko kansallisomaisuutta, teki v.
1885 ainoastaan 18 %.

_Maanviljelys_. Aina noin vuosiin 1874 ja 75 oli maanviljelys
Argentinassa jotenkin vähäisestä arvosta. Ne eurooppalaiset y.m.,
jotka uudisasukkaina muuttivat maahan ja asettuivat sisämaakuntiin,
antautuivat etupäässä karjanhoitoon, joka kysyi vähemmin ahkeruutta ja
työteliäisyyttä sekä pikemmin antoi odotetun voiton. Kehittymättömät
työntekotavat ja kurjat työkalut, joita ensimmäiset maanviljelijät
käyttivät, vaikuttivat myöskin paljon siihen, että tämä elinkeino
siirtolaisista tuntui vähemmin viehättävältä ja voittoa tuottavalta,
kuin karjanhoito, sillä luonnollisesti työn hedelmät silloisissa
oloissa eivät voineet tulla läheskään niin rikkaiksi, kuin paremmilla
aseilla ja enemmän täydennettyjen työjärjestysten mukaan tehden. Niin
esim. käytettiin ainoastaan paljaita puisia auroja, jommoisia
Euroopassa nykyään tuskin tapaa muualla kuin museoissa. Nämä puuaurat
ovat saaneet poistua muodikkaiden rauta- ja teräs-aurojen tieltä.
Tietysti noilla muinaisilla yksinkertaisilla aseilla olikin mahdollista
vaan naarmia maata, jota vastoin mitään todellista muokkausta ei voinut
tulla kysymykseenkään. Puiminen taasen kävi siten, että viljalyhteitä
pantiin jalkaa paksulta sitä varten rakennetulle lavalle taivasalla,
keskellä peltoa, ja sitte päästettiin joukko villejä hevosia
juoksemaan koko kerroksen yli, siten puimaan viljaa, jonka puimisen
helpottamiseksi tavallisesti annettiin kypsyä liiaksi ennen
leikkaamista. Luonnollisesti meni paljon viljaa hukkaan ja puhtaus
muuten jäi hyvinkin vajanaiseksi. Vaan kaikesta siitä huolimatta
kuitenkin kannatti maanviljelys ja antoi runsaan sadon. Kuinka
tuottavaksi silloin järjellinen, hyvin järjestetty maanviljelys täällä
tuleekaan!

Vasta mainituista vuosista 1874 ja 75 on maanviljelys
nopeasti kehittynyt sekä voittanut yhä suuremman merkityksen
ja tulee todenmukaisesti jotenkin läheisessä tulevaisuudessa
menemään karjanhoidon edelle, nähden siinä työskentelevien ja
toimeentulonsa saavien henkilöiden lukumäärään ja sen tärkeyteen maalle
kokonaisuudessaan, vaikkapa karjanhoitoa vielä toistaiseksi täytyykin
pitää maan tärkeimpänä elinkeinona. Maanviljelyksen edistyksen näkee
siitäkin seikasta, että aina vuoteen 1875 maahan alituisesti tuotiin
viljaa, kun nyt sitä vastaan, vuodesta 1876 alkaen, on viljan maasta
vienti vuosi vuodelta lisääntynyt. Poikkeuksena on vaan vuosi 1880,
jolloin joku määrä viljaa jälleen tuotiin maahan. Syynä oli se seikka,
että silloin liikkui äärettömiä heinäsirkkaparvia maan kaikissa osissa,
hävittäen melkein puolen kaikkea yleensä kasvavaa viljaa.

Enimmin viljellyt viljalajit ovat nisu ja maissi. Nisun sato on melkein
kaksi kertaa niin suuri kuin maissin, jota vastaan maissin vienti on
enemmän kuin kaksi vertaa niin suuri kuin nisun. Se seuraa siitä, että
melkoisesti suurempi määrä nisua kulutetaan omassa maassa, eli noin 4/5
satoa 1/5 maissin satoa vastaan.

Useimmat ja laajimmat maan viljelys-siirtokunnat ovat parhaasta päästä
Santa Fé'ssä, San Luis'issa, Córdoba'ssa ja Tucuman'issa, vaan myöskin,
vaikka vähemmässä määrin, Entre Rio'ssa ja Buenos-Ayres'issa.
Ensimmäinen maanviljelyskolonia, mikä Argentinassa perustettiin, oli
Santa Fé-maakunnassa, lähellä samannimistä kaupunkia. Se perustettiin
1856, nimellä Esperanza, ja on sittemmin alituisesti tullut yhä
kukoistavammaksi, lukien nykyään koko joukon yli 3,000 asukasta.

Melkein yhtä paljon kuin maanviljelykseen on Argentinassa kiinnitetty
huomiota hedelmä- ja viininviljelykseenkin, ja kaikkein pohjoisimmissa
seuduissa myöskin sokurin ja pumpulin viljelykseen. Kuten jo
aikaisemmin on mainittu, kaikkialla maassa menestyy joukko erilaisia
hedelmäpuita. Varsinaisena elinkeinona ei hedelmänviljelystä kuitenkaan
ole harjoitettu ennenkuin vasta viime vuosina väestön lisääntyessä ja
etenkin kaupunkien asukasmäärän suurentuessa. Muinoin kukin viljeli
hedelmiä ainoastaan omiksi tarpeiksensa. Nyt sitä vastoin ympärillä
olevista maakylistä kaikkiin suurempiin kaupunkeihin tuodaan niitä
hedelmiä, joita siellä viljellään. Esim. Buenos-Ayres'iin vuosittain
tuodaan pitkin Paranáa summattomin määrin hedelmiä tähän virtaan
rajoittuvista seuduista. Mitään hedelmien vientiä ei kuitenkaan
harjoiteta, eikä se mieluisasti voi tulla kysymykseenkään, kun
lähiseudun maat itse tuottavat tätä tavaraa, ainakin yhtä paljon kuin
Argentina. Eurooppaan taasen on matka liian pitkä. Ainoastaan
säilytettyinä voisi niitä sinne viedä. Mutta toistaiseksi ei semmoista
hedelmien säilytystä, vientiä varten, ainakaan huomattavammassa
määrässä, maassa pantane toimeen.

Vaikka viiniä nyt jo viljellään monin paikoin, etenkin länsi- ja
pohjoisosissa, tuodaan sitä kuitenkin vuosittain suuret määrät
Italiasta ja Espanjasta. Todennäköisesti on syy siinä, että suurin osa
omassa maassa kasvavaa viiniä on vaan yksinkertaista maalaistuotetta ja
että vaatimukset kaupungeissa, etenkin Buenos-Ayres'issa, ovat
korkeammat. Kokeita myöskin paremman viinilajin viljelyksessä kyllä on
tehty, mutta vasta viime vuosina. Niinpä kasvaa nyt esim. Catamarcassa
viiniä, joka ma'un puolesta hyvin lähenee burgundilaista. Myöskin
Tucuman'issa on hyvällä menestyksellä alettu viljellä jalompia
viinilajeja.

Sokurinviljelys on lämpimissä pohjoismaakunnissa yhä enemmän alkanut
kiinnittää maanviljelijäin huomiota, ja on muutamissa seuduissa jo
kehittynyt pääelinkeinoksi. Etenkin Salto'ssa ja Jujuy'ssa, joissa
tähän viljelykseen pääasiallisesti käytetään indiaaneja, on tämä
elinkeino saanut mitä suurimman merkityksen. Sitä sokuria, mitä
täällä viljellään, pidetään laadultaan melkein yhtäläisenä kuin
brasilialainen. Corrientes-sokuria, joka on parasta, pidetään
parempanakin sitä.

Pumpulia viljellään Jujuy'ssa, La Rioja'ssa, San Juan'issa ja
Corrientes'issa, kuitenkin vaan vähin määrin. Sato ei riitä edes
täyttämään vuotuista tarvetta omissa maakunnissa, vielä vähemmin voisi
mitään vientiä tapahtua.

Kahvin viljelyskokeita on tehty parissa paikassa, ja ne ovat
muodostuneet tyydyttäviksi. Mitään suurempaa tulevaisuutta kahvin
viljelys muuten Argentinassa kuitenkaan tuskin saanee, kun maan kahvia
kasvavat seudut ovat niin kaukana tiheämmin asutuista paikkakunnista ja
suuremmista yhdistysreitistä, että kuljetus käy kovin vaivaloiseksi ja
kalliiksi, joten kilpailua Brasilian kanssa on melkein vaikea
ajatellakaan.

_Vuorityö_. Melkein kaikissa Argentinan läpi menevissä
vuorijaksoissa, etupäässä itse Andes-vuorissa, vaan myöskin niiden
haarautumissa on tavattu niin hyvin puhdasta metallia kuin
metallirikkaita malmejakin. Vaan missä metallia, etenkin jalometallia,
kultaa ja hopeaa, on ollut puhtaassa tilassa, ovat maan alkuasukkaat,
indiaanit, sen koonneet ja valmistaneet koristeiksi sekä tarvekaluiksi
paljoa ennen kuin yksikään eurooppalainen oli Argentinan maata
polkenut. Todellista vuorikaivantoa sitä vastaan on ainoastaan hyvin
vähän aikaa ollut olemassakaan. V. 1824 muodostettiin Buenos-Ayres'issa
yhtiö vuorityön järkiperäistä harjoitusta varten Famátina-vuorissa
La Rioja-maakunnassa. Niissä vuorissa ovatkin maan metallirikkaimmat
paikat. Yhtiö kuitenkin sai ainoastaan lyhyeksi ajaksi antautua
rauhassa harjoittamaan liikettänsä, sillä levottomuudet sisällisen
sodan alussa, kenraali Rosan diktaattoriviran aikana, saattoivat sen
häviölle. Yhtiön teknillisen johtajan, erään saksalaisen, silloin ampui
Rosan julma käskyläinen, Quiroza, jota aivan oikein on nimitetty
tasankojen tiikeriksi, "tigre de los llanos". Yhtiön hajottua viipyi
kauan ennenkuin mitään todellista vuorityötä, sanan varsinaisessa
ymmärryksessä, jälleen tuli käyntiin. Vasta viime vuosikymmeninä tämä
elinkeino on jälleen alkanut kukoistua. Maakunnat, joissa vuorityötä
nykyään oikein elinkeinona harjoitetaan, ovat Córdoba, San Luis,
Mendoza, La Rioja ja Catamarca. Löydetyt metallit ovat: kulta, hopea,
kupari, lyijy ja nikkeli. Etenkin kuparia ja lyijyä on suurin määrin.

Kultaa on Famátina-vuorissa La Riojassa, Salta'ssa ja Jujuy'ssa
puhtaassa tilassa ja tavataan enimmäkseen pienissä vuoripuroissa.
Kahdessa viimeksi mainitussa maakunnassa toimittavat kullan huuhtomista
ainoastaan indiaanit, jotka sinne tulevat läheisestä Gran Chaco'sta,
saadakseen työnansiota. Vuorien sisällä sitä ilmaantuu ainoastaan San
Juan'issa. Kultaa ei kuitenkaan ole löydetty suurempia määriä,
ainoastaan jotenkin niukasti. Runsaammin sitä vastaan tavataan hopeata.
Sitä on suurimmassa määrin puhtaassa tilassa Cerro Negro'ssa ja
Chilecito'ssa La Riojassa sekä lyijyn yhteydessä Mendoza'ssa ja San
Juan'issa.

Kuparia on sekä puhtaana että malmina kuin myöskin kullan ja hopean
yhteydessä. Runsaimmin on kuparia Catamarca'ssa ja Famátina'ssa La
Rioja'ssa, mutta myöskin, vaikka vähemmässä määrin, Sierra de
Córdoba'ssa samannimisessä maakunnassa sekä vähän Salta'ssa.

Lyijyä saadaan enemmän kuin kuparia. Sitä on malmina Mendoza'ssa ja San
Juan'issa.

Nikkeliä on ainoastaan La Riojassa ja jotenkin niukalta siinäkin.

Maan eri osissa esiintyvät malmit eivät ole läheskään samoissa
vuorilajeissa. Päinvastoin on siinä suhteessa hyvinkin suuri
eroavaisuus, Niinpä ovat ylimalkaan Catamarcassa olevat metallit
graniitissa, Córdoba'ssa taas gneis'issä, La Rioja'ssa saviliuskassa,
San Jnan'issa gneis'issä ja kalkkikivessä sekä vihdoin Mendoza'ssa
valkeassa ja punaisessa hiekkakivessä.

Kuten jo on sanottu, ovat Famátina-vuoret La Rioja-maakunnassa
useammanlaisista malmeista rikkain seutu koko maassa. Nämä vuoret
sisältävät suunnattoman määrän rikkaita malmisuonia, joissa on kaikkia
maassa esiintyviä metalleja. Kuitenkaan ei ole vuorityö edes
Famátina-vuorissakaan saavuttanut sitä laajaperäistä merkitystä, mitä
siltä voi odottaa. Kehitystä etupäässä hidastuttavat ja vastustavat
kehittymättömät kulkuneuvot. Lisätyt ja mukavammat yhdistyskeinot
rantaseutujen kanssa sekä suurennetut työvoimat, etenkin kun uudet
rautatiet Rioja'an ja Catamarca'an kerkiävät täysin valmistua,
vaikuttavat sen, että vuorityötä tässä monenlaisista metalleista
rikkaassa maassa tullaan harjoittamaan suuremmalla voitolla
ja semmoisella laajuudella, että tämä ansionlähde läheisessä
tulevaisuudessa voittaa maan eri elinkeinojen joukossa semmoisen
aseman, mikä sille täydellä oikeudella kuuluu.

_Metsästys ja kalastus_. Näitä maan alkuperäisten asukkaiden
yksinomaisia elinkeinoja varsinaisena ammattina harjoittavat tuskin
muut, kuin eri rajaseuduilla ja kaukaisemmissa osissa asuvat indiaanit.
Eri paikoissa on metsästys sekä kalastus elinkeinona, molemmat yhtä
paljon, sen mukaan millainen maan luonto on ja kuinka runsaasti siinä
on riistaa. Misiones'in ja Gran Chaco'n suurissa metsissä asuvat
indiaanit elävät pääasiallisesti metsästyksestä, johon heillä onkin
mainio tilaisuus, kun metsät ovat täpösten täynnä kaikenlaisia
nelijalkaisia eläimiä ja lintuja. Samoin on laita pampasseudnn
sotaisten asukkaiden, niinkuin suuremmaksi osaksi Patagonian
indiaanienkin. Viimeksi mainitut sitä paitsi kalastelevat Patagonian
läpi virtaavissa jokiloissa. Tulimaan indiaanit vihdoin elävät
yksinomaan kalastuksella. Heidän maansa onkin kalarikas, mutta muista
eläimistä jotenkin köyhä.

Vaikka Paraná-virta lisäjokineen on jotenkin rikas eri kalalajeista,
niin eivät kalastusta kuitenkaan siellä harjoita muut, kuin kenties
yksi ja toinen köyhä raukka, joka muutoin ei voi elatustansa hankkia.
Niin hyvin säilytettyä kuin kuivattuakin kalaa tuodaan maahan suurin
määrin Euroopasta, etenkin katolilaisen paaston ajaksi. Metsästystä
taasen harjoittavat valkoihoiset asukkaat enemmän huvin kuin hyödyn
vuoksi.

_Teollisuus_. Paitsi jo kerrottua vuorityötä, joka tosiaan
oikeastaan on luettava teollisuudeksi, Argentinassa tuskin on mitään
mainittavan arvoista teollisuutta. Ne raaka-aineet, mitä maa tuottaa,
viedään suurimmaksi osaksi muihin maihin valmisteltaviksi ja
muodostettaviksi, saadakseen sen muodon, jossa ne kelpaavat
ihmisiä hyödyttämään ja palvelemaan. Asia on aivan luonnollinen.
Harvalukuinen väestö näet tarvitaan hyvinkin tarkoin irroittamaan
niitä raaka-aineita, mitä maa luovuttaa, joten ei jää joutavia
työvoimia tuotteiden jalostamista ja valmistamista varten. Väestön
lisääntymisestä tulee vähitellen myöskin teollisuuden kehittyminen
olemaan luonnollisena seurauksena. -- Teollisuuden edistämiseksi
säädettiin v. 1876 suojelustulli muutamille esineille, joita luultiin
voitavan maassa valmistaa. Mutta siitä ei ollut odotettua hyötyä. Vaan
sillä tavoin koettaa keinollisesti herättää teollisuutta maassa, jossa
se yhdestä tahi toisesta syystä on mahdoton, on vain turhaa vaivaa.
Ellei ole olemassa teollisuuden kukoistuksen ehtoja, niin ei sitä
myöskään voi keinollisesti esiin loihtia. Suojelustullit ovat
oikeutetut ainoastaan siellä, missä teollisuutta jo on olemassa.
Ainoastaan silloin voi tulla kysymykseen suojella sitä ulkomaalaisen
kilpailun ylivaltaa vastaan. Mutta ne eivät voi herättää teollisuutta
siinä, missä sitä ei ennen ole olemassa.

Se vähäinen teollisuus, mitä Argentinassa harjoitetaan, on etupäässä
kääntynyt puutavarain jalostamiseen eli puhdistukseen. Buenos-Ayres'in
läheisyydessä on koko joukko höyrysahoja, joissa sahataan ne
hirret, jotka lautataan suuria Paraná- ja Uruguay-virtoja pitkin
niiden keski- ja yläjuoksulla olevista metsärikkaista seuduista.
Buenos-Ayres'in seuduilla on myös suurin osa niitä muita teollisia
laitoksia, mitä maassa on olemassa. Niistä erittäinkin huomattakoon
pari rautatehdasta, muutamia nahka- ja suurempia ajokalutehtaita
sekä iso suklaatehdas ynnä muutamia muita. Muita huomattavampia
tehdasliikkeitä on eräs suuri olutpanimo, perustettu v. 1859. Siinä
työskentelee nykyään noin 100 työmiestä, ja se valmistaa päivittäin
noin 30,000 kannua olutta. Sitä paitsi on toinenkin suuri panimo
olemassa. -- Siinäpä melkein onkin koko Argentinan teollisuus, lukuun
ottamatta vielä muutamia teollisia laitoksia. Mutta suojelustulleilla
tahi ilman niitäkin se kyllä vähitellen tulee lisääntymään ja
edistymään mikäli väestökin lisääntyy.

_Kauppa_. Teollisuuden vastakohtana on kauppa edistynyt hyvin
nopeasti ja vuosi vuodelta voittanut yhä suurempaa merkitystä, niin
että se nykyään on jotenkin korkealla kannalla. Ne maalais- ja
maanviljelystuotteet, joita Argentinassa saadaan, viedään osaksi
läheisiin maihin, osaksi Eurooppaan. Sitä vastaan täytyy maahan tuoda
paljon tehdastuotteita, koneita ja työkaluja maanviljelyksen tarpeeksi.
Siten on vienti ja tuonti ollut melkein yhtä suuri. Tuonnin arvo on
kuitenkin nykyään noin 20 % suurempi kuin viennin. Se on selvä seuraus
tullijärjestelmästä, joka maan etevimmille vientitavaroille, nimittäin
villalle, lampaannahoille, vuodille, talille, luille, karvoille,
höyhenille ja lihalle määrää vientitullia täyteensä koko 6 % tavaran
arvosta, siten aivan luonnollisesti häiriten maan vientiä. Vaikka
vientitullia pidettäisiinkin tarpeellisena, valtion debetin ja
kreditin tasaamiseksi, niin ei sen kuitenkaan pitäisi koskea kaikkia
etevimpiä vientitavaroita, sillä viennin heikontumisen vuoksi sen
välttämättömästi täytyy enemmän vahingoittaa kuin hyödyttää maan etuja
kokonaisuudessaan.

Kuten sanottu, ovat tärkeimmät vientitavarat villa, nahat, tali,
maanviljelyksen tuotteet, niinkuin viljat, heinät y.m., lampaannahat ja
liha. Näistä erilaisista tavaroista on villan ja maanviljelystuotteiden
vienti ollut myötään nousemassa, kun sitä vastoin vuotien ja talin
vienti on vähentynyt. Lammasnahkojen ja lihain vienti on toisiinsa
verraten kauan ollut melkein yhtäläisellä kannalla. Paitsi jo
lueteltuja tavaroita viedään vielä suuret määrät eläviä eläimiä;
etenkin on vilkas muuliaasien vienti Peruun, Boliviaan ja Chileen.

Tuonti taasen on suurimmaksi osaksi kaikenlaisia tehdastavaroita,
koneita, työkaluja y.m., kuin myöskin kivihiiliä. Kivihiiliä tuodaan
suunnattomia määriä Buenos-Ayres'een polttoaineeksi niille monille
laivoille, jotka välittävät säännöllistä kulkuyhdistystä Euroopan eri
osien kanssa.

Suurin osa Argentinan kauppaa kulkee vielä toistaiseksi
Buenos-Ayres'in kautta, vaikka viime aikoina muutkin paikat, enemmän
kuin ennen, ovat alkaneet kiinnittää huomiotansa tähän elinkeinoon.
Buenos-Ayres'in kauppa on vuodesta 1870 vaihdellut 66 ja 82 % välillä
maan koko kaupasta. Kuitenkin on erityisesti Rosario tässä suhteessa
tehnyt suuria edistyksiä ja uhkaa vähitellen kukistaa pääkaupungin
ylivallan tällä alalla.

Kunkin maan kaupan kehittymiselle on sen lainaustoimi suuresta arvosta.
Sitä on vasta viimeisinä vuosina enemmän kehitetty Argentinassa ja
saatettu sille kannalle, missä se nyt on. Kauan tuntui vakavien
pankkilaitosten puute ennenkuin yleisempiä niitä saatiin kuntoon.
Lyhyt-aikaisten lainojen saanti oli vaikea ja korko mahdottoman
suuri. Niinpä maksettiin korkoa aina 24-30 % Ja enemmänkin.
Kaikenmoisen kaupan ja liikenteen suureksi hyödyksi perustettiin v.
1873 Argentinan Kansallispankki 20 miljoonan dollarin pääomalla;
pääkonttori on Buenos-Ayres'issa ja alikonttoreja jokaisessa maakunnan
valtakaupungissa. Paitsi tätä pankkia on nykyään myöskin joukko muita
pankkilaitoksia pääasiallisesti Buenos-Ayres'issa ja muissakin
kaupungeissa. Suurimmat näistä ovat Buenos-Ayres Provincial bank ja
London and River Plate bank. Lainauskorko kaikissa näissä pankeissa on
kuitenkin edelleen eurooppalaisiin verraten jotenkin korkea,
tavallisesti 10-12 %, ainoastaan Buenos-Ayres Provincial bank lainaa
rahoja 6 à 8 % vastaan. Seurauksena tästä on se, että melkein kaikkien
sikäläisten pankkien voitto on jotenkin suuri. Esim. London and River
Plate bank jakoi viime vuodelta (1888) 15 % osingon, jota paitsi
vararahastoon lisättiin 150,000 dollaria.

Melkein kaikilla maan pankeilla on setelinanto-oikeus, mutta paitsi
Buenos-Ayres Provinsial pankkia täytyy kaikissa seteleissä olla
Kansallispankin leima. Ilman sitä ne ovat arvottomia.

Kauppaolojen likeisessä yhteydessä aina ovat kunkin maan mynttisuhteet.
Argentinassa on kulta rahakantana, mutta kultaa ei melkein koskaan
tapaa liikkeessä. Samoin on hopean laita; ainoastaan kuparia ja paperia
on liikkeessä. Rahayksikkö on peso eli argentinalainen dollari, joka
jaetaan 100 centavos'iin. Yksi hopea peso vastaa 4 mk 21 p:iä Suomen
rahaa, ja peso paperissa oli Joulukuulla viime vuonna 3 mk 58 p:in
arvoinen, vaan se on alinomaa mahdottoman suurten vaihtelujen alaisena.
Paperirahan halvan kurssin synnyttää se seikka, että pankit ovat
saaneet oikeuden antaa setelejä paljoa korkeamman määrän, kuin
mitä niiden omistama arvoaine vastaa ja enemmän kuin yleinen
liike välttämättömästi tarvitsisi. Vuoden 1888 lopulla nousi
liikkeessä olevain setelien määrä 92,294,663 doll., josta summasta
Kansallispankilla noin 37 miljoonan dollarin paikoille. Vaikka tämä
määrä jo oikeastaan on liian suuri, s.o. nousee yli pankkien
luonnollisen setelinanto-oikeuden, niin on pankeille kuitenkin annettu
oikeus laskea yhä enemmän setelejä liikkeesen eli yhteensä 214,546,100
doll. arvosta. Siten luonnollisesti paperirahan jo ennestäänkin
alhainen kurssi tulee tuntuvasti alentumaan ja pankkien luottamus
vähenemään.

Kulkuneuvojen parantuessa, kun uusia rautateitä yhä rakennetaan ja
yhdistys meritse Euroopan kanssa tulee vilkkaammaksi, on Argentinan jo
ennestäänkin suuri kauppa yhä kehittyvä ja siten vaurastuttava sekä
yksilöllistä että maan yleistä varallisuutta ja hyvinvointia.



Kulkuneuvot.


Kunkin maan edistyspyrinnöissä on sen kulkuneuvojen kehittäminen
ja täydellisentäminen suurimmasta arvosta. Vaan kiireisesti
hankkia itselleen hyvin järjestetyn ja jotenkin täydellisen
kulkuyhdistysverkon, on sentähden nuorelle valtakunnalle, semmoiselle
kuin Argentina, aivan tärkeä seikka. Huomaten tämän, ei ole puuttunut
toimeliaita henkilöitä, jotka ovat ottaneet mainitun tärkeän asian
käsitelläkseen ja tehneet parastaan koettaessaan kohottaa tasavaltaa
siinä suhteessa ajan vaatimusten tasalle.

Keskusliike Argentinan ja Euroopan, Yhdysvaltojen ja Brasilian välillä,
monien komeiden höyrylaivojen välittämänä, tapahtuu yksinomaisesti
Montevideon kautta ja tulee siitä syystä lähemmin kerrottavaksi
Uruguay'n kulkuneuvojen yhteydessä.

Mitä tulee keskusliikkeesen itse maan rajojen sisällä, niin sitä
pääasiallisesti välitetään jo jotenkin tiheäksi haarautuneella
rautatieverkolla. Verrattomasti tärkein linja on nykyään valmistunut
transandilainen tyynenmeren rata, joka, lähtien Buenos-Ayres'ista,
melkein suoraa läntistä suuntaa menee läpi koko maan, koskettaen San
Luis'ta ja Mendoza'a, käy yli mahtavien Andes-vuorien Uspallata-solassa
12,870 jalan korkeudella meren pinnasta ja vihdoin laskeutuu alas
vuorten toisella puolella, kunnes se pienellä Santa Rosan kentällä
Chilessä yhtyy vanhaan Santa Rosa-Valparaiso-rataan. Siten tämä
teräsnauha yhdistää Argentinan ja Chilen pääkaupungit sekä Atlantin ja
Tyynenmeren keskenään. Muita tärkeitä linjoja ovat Ferro Carril del
Sud-radat Buenos-Ayres-maakunnassa. Niistä on etevin Buenos-Ayres'ta ja
Bahia Blanca'a yhdistävä rata; Ferro Carril Grande del Norte, jonka
päälinja menee Córdoba'sta Tucuman'in yli Salte'en ja joka lähimmässä
tulevaisuudessa tulee ulottumaan viimeksi mainitusta paikkakunnasta
Jujuy'hin -- ja monta muuta. Eri maakuntien yhteydessä tulee
mainittaviksi tärkeimmät niiden läpi kulkevat radat, jonka vuoksi
jätämme ne tässä luettelematta. Kuten trans-andilainen rata, ovat
kaikki rautatieradat, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, niinkuin
esim. tuo lyhyt rata Mendoza'n ja San Juan'in välillä, joka kuuluu
valtiolle, yksityisten hankkeita. Useimpia ovat rakennuttaneet
englantilaiset yhtiöt englantilaisilla insinööreillä joko
argentinalaisen hallituksen takuulla tahi ilman sitä. V. 1884 oli
liikennettä 2,290 englannin penikulmalla rautatietä. Näiden ratojen
rakennuskustannukset tekivät yhteensä 15,753,000 P.sterl. eli 6,860
P.sterl. penikulmalta, s.o. 114,390 Suomen markkaa virstalta. Tätä
täytyy pitää verrannollisesti hyvin alhaisena, kun otetaan huomioon,
että melkein kaikki aineet, niinkuin kiskot, työkalut y.m. täytyy tuoda
kaukaa Euroopasta. Suuria virtoja, Paraná'a ja Uruguay'ta sekä niiden
suurempia lisäjokia, kuljetaan enemmän tahi vähemmän syvässä käyvillä
höyryaluksilla, jotka muutenkin ovat olojen mukaan sovitellut. Siten
menee joka päivä komeita höyrylaivoja Buenos-Ayres'ista pitkin Paranáa
Rosario'on. Toiset jatkavat matkaansa yhä etemmäksi, Santa Fé'hen ja,
Corrientes'iin. Viime mainitusta kaupungista menee eräs pieni höyryvene
vieläkin ylemmäksi Paraná'a aina Ituzaingo'on asti Apipá-putousten
alipuolella Ytapua'sta, näiden putousten yläpuolelta, myöskin menee
pieni höyryvene silloin tällöin (epäsäännöllisesti) aina siihen, missä
Yguazù laskee Paraná'an Misiones'in ja Brasilian rajalla. Vieläkin
menee höyrylaivoja kolmesti viikkoon Buenos-Ayres'ista Uruguay'ta
pitkin Salto'on, tiellä poiketen Fray Bento'on, Concepcion'iin,
Paysandù'un y.m. -- Ceibo'sta Monte Caseres'in luona, Corrientes'in
eteläisimmässä osassa, välittää eräs pieni virtahöyrylaiva liikennettä
kerran viikossa pitkin Uruguay'n yläjuoksua Santa Tomé'hen, suorastaan
Misiones'in puolella rajaa.

Joskus menee Buenos-Ayres'ista suurempi höyrylaiva Patagonian
rannikkoja pitkin, poiketen välillä muutamiin paikkoihin ja vieden
postin kaukaisille uudisasukkaille koko pitkällä rannikkojaksolla aina
Cabo de los Gallegos'iin, lähelle Magellan-salmen suuta, josta se
kääntyy takaisin.



Maakuntia ja aluskuntia.


Kuten tunnettu, on Argentinassa neljätoista yhdysvaltiota eli
maakuntaa, kullakin erityinen hallintonsa. Nämä sekä neljä aluskuntaa,
joilla ei ole erityistä hallintoa, tekevät yhteensä yhdysvallan, jolla
on yhteinen hallitus ja yhteinen perintövallaton esimies, tasavallan
presidentti. Seuraavilla sivuilla ovat kaikki nämä maakunnat ja alueet
kukin erikseen lyhyesti selitetyt.

_Buenos-Ayres_ on vanhin, tiheimmin asuttu ja merkitykseltään
ensimmäinen Argentinan neljästätoista maakunnasta. Idässä ja
itäpohjassa sitä huuhtoo Atlantin ja La Platan aallot ja länsietelässä
se yhtyy äärettömiin pampaslakeuksiin. Niistä noin 980,000:sta
ihmisestä, jotka tätä maakuntaa asustavat, on noin 650,000 eli lähes
67 % koko väestöstä, kaupungeissa asuvia. Muut ovat hajallaan
maakylissä, tiheimmin maakunnan koillisessa osassa. Se ei kuitenkaan
ole maan lihavuus, joka olisi vietellyt verrannollisesti niin suuren
väestömäärän Buenos-Ayres'iin, sillä siinä suhteessa ovat useat muut
maakunnat etevämmät. Syynä siihen on kai ensinnäkin se, että tämä
maakunta on vanhin ja aikaisimmin siirtolaisten asuma sekä että sillä
on mukavampi yhdistys muun maailman, etenkin Euroopan kanssa, kuin
toisilla, sisemmillä maakunnilla. Laajalle haarautunut rautatieverkko
yhdistää maakunnan sisemmät osat pääkaupungin kanssa, jossa asukkailla
on erinomaisen hyvä markkinapaikka tuotteillensa. Etenkin pohjoisen
osan läpi risteilee joukko eri rautatielinjoja, samoin myöskin
eteläänpäin on useita ratoja. Etevin ja merkitykseltään arvokkain
näistä eteläradoista on se, mikä yhdistää Buenos-Ayres'ta Bahia
Blanca'an. Buenos-Ayres'ista lähtee myöskin transandilainen.
tyynenmeren rata. Tämän radan suuresta merkityksestä koko Argentinalle
ja erittäinkin Buenos-Ayres'ille on jo ennemmin ollut puhetta.

Buenos-Ayres on melkein yhtenäistä tasankoa. Maakunnan etelä- ja
keskiosan läpi ainoastaan käy kaksi jotenkin vähäpätöistä
maanselännettä (suunta SE-NW). Eteläisempi, Sierra Ventana, on 3,800
jalkaa korkea, jota vastoin pohjoisempi, Sierra de Tandil, on
ainoastaan 1,500 jalkaa korkea. Maa on enimmäkseen puutonta, paitsi
kaupunkien lähimmät ympäristöt, joissa kasvaa joukko akaasioita ja
muita muhkeampia puulajeja, ja virtalaaksoissa, joissa on sieviä
persikkapuu- ja poppeli-istutuksia. Itäosassa, jossa maa vähitellen
alkaa muuttua täydelliseksi pampakseksi, kasvaa pitani eli kukkiva aloe
ja hyvin runsaasti ombú'a, erästä kaktuslajia.

Villieläinten määrä Buenos-Ayres'issa on innokkaalla metsästyksellä
vähentynyt, niin että ainoastaan jokunen laji on jälellä, niinkuin
strutsi, pampashirvi, hopeakettu, illeri, jaguaari ja nutria, eräs
majavannäköinen eläin. Käärmeitä on ainoastaan vivora, eräs kyykäärme,
jonka purema usein on kuolettava. Lintuja sitä vastaan on hyvin
runsaasti, enimmin ankkoja ja kyyhkysiä sekä myöskin muita, niinkuin
kurppia, brokkia, papukaijoja, kolibria, ibiksiä, flamingoja y.m.
Heinäsirkat joskus hävittävät sekä kasvavan laihon että puut. Onneksi
sitä ei tapahdu tiheään.

Elinkeinonaan Buenos-Ayres'in väestö vielä toistaiseksi pääasiallisesti
harjoittaa karjanhoitoa ja sen yhteydessä olevia elinkeinoja, vaikkapa
maanviljelys onkin viime aikoina voittanut yhä suuremman merkityksen.
Karja on enimmästi lampaita, ja niiden luku maakunnassa nousee yli 70
miljoonan. Sarvikarjaa ja hevosia pidetään myös paljon. Edellisiä on
noin 7 milj. ja jälkimmäisiä 3-4 milj. Nykyään maakunnassa on 25
saladerosta eli teurastuslaitosta. Niissä teurastettujen eläinten
lukumäärä on kuitenkin alentunut samoin käin teurastuslaitostenkin luku
on kutistunut, eikä vähemmin kuin niin, että 1880 vielä oli niitä 35
olemassa. Tämä on luonnollinen seuraus siitä, että väestö entistä
enemmän on antautunut maanviljelykseen -- siis askel eteenpäin.

Maissi ja nisu ovat ne viljalajit, joita melkein yksinomaan viljellään,
kumpaistakin lähes yhtä paljon. Heiniä myöskin on alettu viljellä
vientiä varten. Vihdoin on mainittava hedelmäin ja viinin viljelys.
Hedelmien viljely ei ole saanut mitään merkittävämpää laajuutta, kun
Buenos-Ayres'issa kasvaneet hedelmät ovat laadultaan melkoista
huonompia kuin pohjoisempain maakuntien. Enimmin viljellyt hedelmät
ovat persikat, pomeranssit (oransit), viikunat ja päärynät. Viiniä
on tähän asti viljelty ainoastaan vähän, kunnes viime aikoina
eteläosassa, etenkin Patagoniassa ja Bahia Blanca'n seuduilla on
viinin viljelystä alettu suuremmalla tavalla harjoittaa.

Seuraava kertomus eräästä mallikarjafarmista, maakunnan itäosassa, on
ote Buenos-Ayres'in sanomalehdestä "The Standard" Joulukuun 27 p:ltä v.
1888.

"Buenos-Ayres'ista 4 1/2 tunnissa -- eteläisellä, Ferro Carril del
Sud-radalla -- matkustaa 127 miles'iä pitkän matkan pääkaupungista
pieneen Dolores-kaupunkiin. Siinä on 5,500 asukasta. Siitä on 20
leguas'ta [10 Ruotsin penikulmaa] 'Los Inglés'iin', estancia, jota ei
yksikään muu Argentinassa voita ja joka on englantilaisten Gibson
veljesten oma. Se muistuttaa ulkomuodoltaan enemmän englantilaista
maakartanoa kuin tavallista etelä-amerikkalaista estanciaa. Työ siinä
käy erinomaisen järjestöllisesti ja asiatoimien tapaisesti. Sieltä
lähtenyt puhdas Lincoln-lammasrotu on hyvin tunnettu yli koko maailman.
Nykyään estancialla on 102,000 lammasta. Keritseminen on juuri
päättynyt ja 500,000 tb villaa on laivattu tänä vuonna. Ne ovat
seikkoja, jotka todistavat tämän englantilais-eteläamerikkalaisen
mallifarmin erinomaista hoitoa. Siinä asuu kaikkiaan 65 perhettä,
yhteensä yli 400 henkilöä. Itse estanciarakennus on vähitellen saanut
lisärakennuksia ja on nyt kummallisen näköinen vanhanaikainen rakennus,
jossa on suuri ruokasali, nykyään rakennettu biljaardihuone ja useita
muita huoneita. Paitsi tätä päärakennusta on vielä 10 muuta, joita
käytetään taloushuoneina. Estancia on ollut Gibsonperheen omana jo 70
vuotta."

Tässä maakunnassa on maan pääkaupunki Buenos-Ayres, joka samalla on
Argentinan suurin ja tärkein kaupunki.

Buenos-Ayres, jonka perusti espanjalainen Don Pedro de Mendoza vuonna
1536, on La Plata-virran oikealla rannalla heti lähellä vettä.
Kaupungin alana oleva maa on hyvin alavaa, vaikka se tosin aivan
rannassa vähän kohoaa, jälleen alentaakseen veteen, siten tehden
veden laskemisen kaupungista perin vaikeaksi. Tämä seikka juuri
pääasiallisimmasti on syynä seudulla vallitsevaan jotenkin huonoon
terveydentilaan, josta jo ennemmin -- ilmanalasta puhuessa --
mainittiin.

Buenos-Ayres'in väkiluku oli v. 1869 ainoastaan 178,000, vaan on
sittemmin kaikin puolin edistynyt erinomaisen reippaasti. V. 1885 teki
väestö 315,000 asukasta ja viime vuonna, 1888, noin 450,000. Siten on
kaupunki asukasmäärän suhteen loistavasti voittanut eteläisellä
pallonpuoliskolla olevat vanhat kilpailijansa, Rio de Janeiron,
Melbournen ja Sidneyn ja on nykyään suurin kaupunki ekvaattorin
eteläpuolella.

[Kuva: Katu Buenos-Ayres'issa.]

Montevideo'sta meidät toi eräs niitä komeita ja erinomaisen pönäkästi
sisustettuja höyrylaivoja, jotka välittävät alituista liikennettä
Uruguay'n ja Argentinan pääkaupunkien välillä. Oli loistavan
kaunis aamu. Edessämme leveni Buenos-Ayres monine kupoolineen ja
tornihuippuineen, kimallellen auringonpaisteessa, kylpien valtavassa
valomeressä, jommoista ainoastaan etelän aurinko voi luoda. Vasemmalla
on mastometsä todisteena nuoren jättiläiskaupungin kaupan suuruudesta
(= laivat Boca'ssa, uudessa satamassa). Molemmilla sivuilla sekä
edessämme ja takanamme välkkyy La Plata-virta niin kauas kuin silmä
kantaa -- pintaa vaan hieno tuuli röyheltää. Kaupunki, kun sitä tällä
tavoin lähestyy, näyttää jokseenkin hyvältä, vaikka se on alhaisella
maaperällä eikä siinä ole mitään suurempia ylennyksiä. Sitä terävämmin
piirtein kuvautuvat sitä vastaan tornit ja rakennukset selvää taivasta
vasten, josta kaupunki saa puhtaan ja terveen ulkonäön, vaikk'ei se
sitä lainkaan ansaitse. -- Höyrylaiva on tuskin ennättänyt ankkuroida,
ennenkuin joukko veneitä kirkuvine soutajineen on ympäröinyt sen.
Kaikki tarjoavat innokkaasti apuaan maallenousussa. Sovittiin jonkun
kanssa ja jättäydyimme vietäviksi johonkin niihin pitkiin piereihin eli
aasikärryihin, jotka, helpottaakseen maallenousua, ovat ajaneet
kappaleen matkaa veteen. Matalaa on nimittäin niin pitkältä, ettei edes
veneilläkään voi päästä rantaan. Niin pian kuin on päässyt pikkusen
matkaa kaupunkiin, täytyy heti mukaella sitä vaikutusta, minkä
Buenos-Ayres ulkoapäin, sataman suusta katsoen teki, sillä melkein joka
askeleella tapaa hirveästi likaa, ja lämpimänä vuoden aikana hajun,
jota on melkein mahdoton sietää. Buenos-Ayres on varmaan likaisimpia
suuria kaupunkeja. Kadut, jotka kaikkialla leikkaavat toisiansa suorin
kulmin, ovat ylimalkaan hyvin huonosti kivitettyjä ja täynnä
kaikenmoista likaa ja roskaa, jota etelämaalaisella tavalla sinne
viskataan huoneista ja saa siellä mädätä. Siinä heti näkee hajun
selityksen. Puistoja ja istutuksia täytyy Buenos-Ayres'issa kipeästi
kaivata, kun ei ole paikkaa, missä voisi saada suojaa aurinkoa vastaan
ja jonne saattaisi vetäytyä hetkeksi pois ahtailla kaduilla
vallitsevasta helteestä ja kuumuudesta sekä virkistää itseään kukkien
ja muun vihannan katselemisella. Koko kaupungissa on ainoastaan 12
avonaista paikkaa, ja se ei suinkaan ole paljon lähes puolen miljoonan
väestölle. Nämä avonaiset paikat ovat sitä paitsi, jotakuta poikkeusta
mainitsematta, hyvin pieniä. Etevin kaikista (myös poikkeuksiin
kuuluva) on Plaza Victoria, jota reunustaa kaksinkertainen rivi
taatelipalmuja. Koristeena on myös kaksi muistopatsasta, ensimmäinen,
pronssinen ratsumies, vapaudensankari kenraali San Martin, toinen,
suuri marmorinen obeliski, vapauden kuvapatsaalla kruunattuna. Samalla
torilla on useita suuria yleisiä rakennuksia. Itäsivun täyttää kokonaan
hallituksen palatsi. Se on hyvin suuri ja nähtävästi kallisarvoinen
rakennus, vaikka vähän merkillinen, kun sen pääfasaadi on rakennettu
kolmeen osastoon, kukin eri stiiliä, jokainen erikseen kyllin kaunis,
vaikkeivät muodosta mitään kokonaista. Aate kyllä voinee olla
itsenäinen, mutta rakennus ei ole mahtipontinen eikä miellyttävä.
Palatsia vastapäätä toisella puolen toria on Cabildo eli
kaupunginhuone, vanha rakennus, jossa on korkea kellotorni.
Pohjoissivun täyttää tuomiokirkko, piispan palatsi ja ooperahuone.
Niiden yhteen sovitus ei ole oikein onnistunut, ja vaikka nämä
erilaiset rakennukset kukin ovat sekä merkilliset että kauniit, ne
katsojaan tekevät huonon vaikutuksen, kun ovat sillä tavoin vieretysten
ladotut, näyttävät joltakin valmistumattomalta, retuiselta -- sanalla
sanoen amerikkalaiselta! Katedraali on hyvin suuri kirkko, melkein
samaa mallia kuin P. Pietarin kirkko Roomassa, vaikka suurempi. Sinne
sanotaan mahtuvan 18,000 henkilöä. -- Eteläsivun vihdoin täyttää se
rakennus, jossa kongressi kokoontuu. Se on vähäpätöinen, pitkä ja
matala rakennus, joka tuskin eroaa tavallisesta yksityisen talosta.
Ylimalkaan ovat huoneet vähäpätöisiä ja suurimmaksi osaksi rakennetut
espanjalaiseen malliin: laakakatot ja sievät pienet rakennukset sisällä
itse taloissa. Etenkin on niin laita vähän syrjemmässä kaupungin
keskikohdasta. Ne ovat enimmäkseen mataloita, ainoastaan yhden- ja
kahdenkerroksisia. Viime aikoina kuitenkin on alettu rakentaa myöskin
3-4 kertaisia taloja. Siellä ja täällä kyllä voipi tavata yleisen tahi
yksityisen rakennuksen, jolla on jonkinmoista taiteellista arvoa, mutta
ne ovat silloin likistetyt toisten väliin ja siten kadottavat paljon,
samalla todistaen hutiloimista, kiirutta ja huonoa aistia. Yliopisto on
pieni, hyvin vähäpätöinen 3-kerroksinen rakennus, jossa ei suinkaan ole
liikaa tilaa niille 800:lle ylioppilaalle, jotka siellä lueskelevat.
Myöskin tämä on tavallisten yksityisten talojen rivissä, ja ainoastaan
kirjoituksesta oven yläpuolella huomaa mikä rakennus se on. Pörssi on
uhkea, kaunis rakennus, mutta sekin valitettavasti puristettu viereen
rakennettujen yksityisten talojen väliin.

[Kuva: Victoria-esplanaadi Buenos-Ayres'issa.]

[Kuva: Hallituksen palatsi Buenos-Ayres'issa.]

Sanomalehtiä Buenos-Ayres'issa ilmestyy koko joukko, niistä 25
joka päivä. On luonnollista, että semmoisessa kaupungissa, kuin
Buenos-Ayres, jonka väestö on melkein kaikista eurooppalaisista kansan
aineksista, täytyy olla sanomalehtiä monella eri kielellä. Mainituista
25:stä jokapäiväisestä sanomalehdistä on 17 espanjalaista, 3
italialaista, 2 englantilaista, 2 ranskalaista ja 1 saksalainen.
Sanotaan, että Buenos-Ayres on ainoa kaupunki maailmassa, jossa
ilmestyy jokapäiväisiä sanomalehtiä viidellä eri kielellä.

Buenos-Ayres'issa, kuten useimmissa muissakaan amerikkalaisissa
kaupungeissa, ei ole mitään arvokkaita museoita, ei mitään
taidekeräyksiä eikä muistomerkkejä menneiltä ajoilta katsottavina.
Kaikki on vaan nuorta ja uutta. Siellä täällä tosin näkee jonkun
vanhemman rakennuksen, niinkuin esim. katedraali Plaza Victorian
varrella, joka perustettiin 1580, ja muutamia muita rakennuksia. Mutta
täältä puuttuu se viehättävä salaperäisyys, joka tavallisesti näyttää
ympäröivän kaikkia vanhoja esineitä ja joka tietysti johtuu kauan aikaa
sitte olleiden olojen muistoista, jotka niihin ovat liittyneet. Kenties
on siihen syynä tuo levottomasti ja taukoamatta pauhaava elämä, joka
Amerikassa esiintyy terävämmin kuin Euroopassa, tahi kenties se tulee
siitä, että semmoisten vanhusten luku meitä ennen olleilta ajoilta on
niin äärettömän pieni, verrattuna kaikkeen niitä ympäröivään uuteen,
että ne kokonaan katoavat siihen ja siten eivät saata tulla huomatuiksi
ja pysyä kunnossa.

[Kuva: Katedraali.]

Paitsi mainittua katedraalia on Buenos-Ayres'issa vielä 23 muuta
katolista kirkkoa, useimmat jotenkin pieniä. Vihdoin on vielä 1
englantilainen ja 1 amerikkalainen methodistikirkko ja 1 saksalainen,
lutherilainen.

Hospitaaleja ja muita hyväntekeväisyyslaitoksia on Buenos-Ayres'issa
hyvä joukko. Paitsi kaupungin kustantamia on siellä myöskin 1
englantilainen, 1 ranskalainen, 1 italialainen, 1 saksalainen ja 1
espanjalainen hospitaali. Niitä kustantavat kaupungissa asuvat samojen
kansojen jäsenet, saaden jossakin tapauksessa hallitukselta apua.
Englantilainen hospitaali on suurin. Siinä on kaksi osastoa, toinen
maksavia oppilaita varten, toinen vapaa. Sinne otetaan vuosittain
vastaan noin 500 sairasta, ei ainoastaan englantilaisia, vaan myöskin
muista kansallisuuksista. Paitsi mainittuja on vielä 1 irlantilainen
hospitaali, jonne kuitenkin otetaan vaan harvoja sairaita. Sitä
käytetään enimmäkseen turvakotina orpolapsia varten, ja on siinä yli
100:lle tilaa. Toinenkin orpolasten turvakoti on kaupungissa. Sitä
kustantaa kaupunki, ja siinä on sijaa 200:lle pojalle ja 100:lle
tytölle. Myöskin on olemassa koti vanhoja köyhiä varten, Asilo de
Mendigos, semmoisille, jotka eivät itse voi elättää itseään. Se
perustettiin jo v. 1823 ja on laupeussisarien hoidannossa. Siihen
mahtuu noin 400 vanhusta ja köyhää.

Buenos-Ayres'in kauppa on hyvin arvokas, kun se näet hankkii sekä lähi
seudulleen, että myöskin osaksi Chilelle, Bolivialle ja Paraguay'lle
niitä eurooppalaisia tavaroita, mitä kukin tarvitsee. Ennen täytyi
kaikkien laivojen ankkuroida kauas sataman suulla, kun vesi rannikolta
on pitkältä matalaa. Tämän hankaluuden korjaamiseksi alettiin vuonna
1876 perustaa Buenos-Ayres'in nykyistä suurta ja komeata satamaa, Boca
de Biachuelo (tavallisesti nimitetään vaan Boca), 2 englannin virstaa
kaupungista etelään. Se on suuri kaivanto maasta suorakulmaisesta
rantaa vastaan. Kaupungin puoliselta sivulta se on varustettu
puusilloilla ja tarpeeksi tilava antaakseen sijaa niille monille
laivoille, jotka siinä kaikkina vuoden aikoina oleskelevat. Tämän
sataman rakennus on kaupungille maksanut yli 2 1/2 milj. dollaria.
Suuret atlantintakaiset matkustaja- ja siirtolaislaivat eivät
kuitenkaan mene Bocaan, vaan jäävät edelleen kauas sataman suulle siitä
syystä, että kulkevat niin syvässä. Korkeintaan 21 1/2 jalkaa syvässä
kulkevat laivat vaan voivat tulla Bocaan.

[Kuva: Tullihuone ja Hallituksen palatsi Buenos-Ayres'issa.]

Hallituksen käskystä alettiin rakentaa _La Plata_-kaupunkia v.
1882. Se on aiottu läheisessä tulevaisuudessa maakunnan pääkaupungiksi.
Virastojen muuttaminen Buenos-Ayres'ista sinne ei kuitenkaan vielä ole
tapahtunut, mutta aikomus luultavasti on piankin se toimeen panna. La
Plata on samannimisen virran varrella, noin 4 Ruots. penikulmaa
kaakkoon päin Buenos-Ayres'ista. Asukkaita kaupungissa on 30 ja 40
tuhannen vaiheilla. Se on säännöllisesti rakennettu sekä omistaa jo
monta komeatakin ja kallisarvoista rakennusta. Kaupungissa on myös
astronoominen observatoorio.

_Entre Rios_. Uruguay-virta eroittaa maakunnan samannimisestä
tasavallasta ja Paraná-virta muista argentinalaisista maakunnista sekä
pikku virrat, Guaiquiraro ja Mocoreto Corrientes'istä. Se on siis
kokonaan virtojen ympäröimä. Virrat taasen ovat suurimmaksi osaksi
purjehdittavia, joten ne ovat maakunnalle oivallisina kulkureittinä
lähiseutuihin ja ulkomaailmaan. Nimensäkin on maakunta saanut
asennostaan, Entre Rios = virtojen välillä, ja täyttää eteläisen osan
tuota n.s. argentinalaista Mesopotamiaa. Väestö, joka viime vuosisadan
lopulla teki ainoastaan noin 12,000 henkilöä, on lisääntynyt hyvin
nopeasti ja nousee nykyään noin 230,000. Suurin oli väen lisääntyminen
diktaattori Rosas'in vallankumouksen jälkivuosina (1852), kun joukko
valtiollisia pakolaisia tuli sinne Uruguay'sta, jonne heidän silloisina
levottomina aikoina, mainitun miehen hallitessa oli täytynyt paeta.

Vaikka maa on hyvin hedelmällistä ja erinomaisesti soveltuu
maanviljelykseen, on asukkaiden pääelinkeino kuitenkin toistaiseksi
karjanhoito. Maanviljelys kuitenkin täällä, niinkuin kaikkialla
Argentinassa, vuosi vuodelta voittaa yhä enemmän alaa.

Ilmanala on suopea ja erinomaisen terveellinen.

Maa on hedelmällistä sekä rikasta vedestä. Virrat, joet ja ojat
virtaavat kaikkialla läpi maan. Vihdoin runsaat sateet tekevät maan
sopivaksi kaikkien lauhkean ja puolitroopillisen vyöhykkeen kasvien
viljelemiselle.

Entre Rios on kauttaaltaan alankomaata. Ainoastaan siellä täällä on
pienempiä mäenselänteitä ja kukkuloita. Siellä on jotenkin paljon
metsiköitä ja myös suurempiakin metsiä. Etenkin maakunnan koillisosassa
on jotenkin laveita ceibopuumetsiä ja suuria palmuviidakkoja. Tasangot
ovat täynnä hirviä ja strutseja, metsästäjille rikkaita kenttiä.

Concepcion del Uruguay, maakunnan pääkaupunki, on nykyään varmistuneen,
suoraan läpi koko maakunnan ulottuvan rautatien kautta pienen
Paraná-kaupungin yhteydessä (kaupunki samannimisen virran varrella).
Paitsi tätä uutta rataa, on vielä toinen, vanhempi, joka käy pitkin
Uruguay'n rantoja Concordiasta Monte Caseros'iin, muutamia penikulmia
Corrientes'in sisäpuolella, matkalla sivuuttaen Salto Grande-putoukset,
jotka suurimman osan vuotta ovat mahdottomat kulkea.

_Corrientes_, Entre Rios'in pohjoispuolella, täyttää ylimalkaan
matalan ja rämeisen pohjoispuoliskon n.s. argentinalaista Mesopotamiaa.

Asukkaat, jotka polveutuvat maan alkuasukkaista, sekoittuneina
espanjalaisten kanssa, ovat säilyttäneet edellisten kielen, guaranin.
Corrientes on melkein ainoa osa Argentinaa, missä valkoihoinen väestö
on espanjan kielen sijaan omistanut maan vanhan kielen. Tosin
sivistyneempi väestö puheessaan käyttää espanjaa, joka myöskin on
maakunnan virallinen kieli, mutta alhaisempi kansa puhelee mieluummin
guarania, melkeinpä yksinomaan käyttää sitä.

Corrientes'in pohjoisessa osassa on Iberá-järvi, noin 50 Ruots.
neliöpenikulmaa. Iberá-järvi, joka guaranista suomennettuna merkitsee
loistavaa (helottavaa) vettä, ei kuitenkaan oikeastaan ole mikään
järvi, vaan joukko pienempiä järviä ja laguneja, joita toisiinsa,
yhdistävät avarat rämemaat, bambua ja muita pensaskasvia kasvavat.
Rämeet ovat täynnä jaguaareja ja alligaattoreja. Jesuitit ovat muinoin
koettaneet kuivata Iberá-laguuneja kaivamalla vesiviemäreitä Paranáan
Ituzaingon eli Caraguatayn luona. Homma ei kuitenkaan onnistunut, jota
parhaiten todistaa se, että rämeet vieläkin ovat olemassa.

Koko Corrientes-maakunta on alankoa ja suurimmaksi osaksi metsien
peitossa. Tämä koskee etenkin eteläosaa sekä Paranán ja Uruguayn
rantaseutuja. Väestö maakunnan viime mainituissa osissa elää
suurimmaksi osaksi pölkkyjen hakkuulla ja lauttaamisella pitkin
virtoja. Pohjoisemmissa osissa on kasvisto korkean lämpimän ja runsaan
sademäärän vuoksi täydellisesti troopillinen, vaikka maakunta
kokonaisuudessaan on tropiikkien ulkopuolella. Metsät ovat täynnä
palmuja ja muita troopillisia puita. Useissa niissä kasvaa syötäviä,
hyvälle maistuvia hedelmiä, joten asukkaat vaivatta voivat poimia niitä
elatukseksensa. Metsästys on myöskin tuottavaa, kun metsissä on sangen
paljon villejä eläimiä.

Ilmanala, vaikka kuuma, on hyvä ja terveellinen, varsinkin sen takia,
ehkä lämpömäärä eri vuodenaikoina hyvin vähän vaihtelee.

Maa on laadultaan erinomaisen hedelmällistä. Karjanhoito on kuitenkin
täällä myöskin toistaiseksi pääelinkeinona ja maanviljelys siihen
verraten vähäisestä merkityksestä. Enimmin viljellään maissia, mutta
myöskin mandiceaa, tupakkia ja imeliä perunoita. Fres Bocas'in luona
lähellä pääkaupunkia Corrientesta, maakunnan luoteisessa osassa, on
hyvällä menestyksellä tehty puuvillan viljelyskokeita. Kuitenkin on
vielä aikaista päättää tuleeko sen viljelys saamaan suurempaa
merkitystä maakunnan talouteen nähden. Kulkuyhdistykset näiden
syrjäisten seutujen ja kuluttavan maailman välillä ovat kuitenkin niin
vaivaloisia, että ne tuskin voisivat ollakaan minään todellisina
kilpailijoina maailman markkinoilla. Hyvin matalassa kulkeva höyrylaiva
-- ainoastaan 3 jalkaa syvässä -- menee kerran viikkoonsa Ceibosta
(Monte Caserosin luona) pitkin Uruguayta Santa Toméhen, lähellä
Misiones'in rajaa. Paranálla välittää myöskin yksi matalassa kulkeva
höyrylaiva liikennettä Corrientes'in ja Ituzaingon välillä. Heti tämän
paikan ylipuolella tekevät Apipá-putoukset Paranán täydellisesti
kelpaamattomaksi kulkea.

Hedelmäin viljelystä harjoitetaan nykyään jo maakunnassa jotenkin
suuressa määrässä. Enimmin viljellään appelsiineja, ja niitä viedään
vuosittain äärettömiä määriä virtoja myöten Buenos-Ayres'iin ja
Montevideoon. Kenties tuleekin hedelmäin viljelys aikaa myöten
maakunnan pääelinkeinoksi.

Väestön lisääntyminen Corrientes'issakin on ollut hyvin suuri. V. 1857
oli ainoastaan 90,000 asukasta, mutta nykyään nousee asukasluku jo noin
255,000:een.

_Santa Fé_, suorastaan Paranán toisella puolella, länteen Entre
Rios'ista, on hyvin edullisella asemalla, kun se lähes 50 Ruots. penik.
pituudelta on Paranán varrella ja virta on niin syvä, että siinä voivat
purjehtia aina 18:kin jalkaa syvässä käyvät laivat. Maakunnan pinta-ala
on lähes sama kuin koko Portugalin kuningaskunnan, jota maata se myös
maanmuodostuksen puolesta jotenkin paljon muistuttaa.

Väestön lisääntyminen on ollut melkein verrattoman ripeätä, erittäinkin
viimeisinä 30 vuonna. Edellisen vuosisadan viime vuosina oli Santa
Fé'ssä ainoastaan 12-13,000 asukasta. V. 1857 oli niiden luku jo
noussut hiukan yli 40,000. 1868 teki se lähes 90,000. Nykyään on
asukasluku 300,000. Merkitykseltään koko maan suhteen voittaa Santa
Fé'n ainoastaan Buenos-Ayres ja Córdoba. Ne nopeat edistykset,
joita tämä maakunta on tehnyt, voidaan pitää alkaneen ensimmäisen
maanviljelyssiirtokunnan perustamisesta v. 1856. Tätä ensimmäistä
seurasi pian useampia muita, niin että maanviljelys täälläkin nykyään
riitelee etusijaa karjanhoidolta, joka ennen on ollut pääelinkeinona.
Uusia maanviljelyskolonioita perustetaan joka vuosi seutuihin, joissa
asukkaat ennen ainoastaan karjanhoitoa harjoittivat. Karjanhoidon
harjoittajat tungetaan yhä etemmäksi asumattomiin seutuihin, jonne he
vievät ensimmäisen elinkeinonsa mukanaan. Useimmat maanviljelyskoloniat
ovat Paranán rannikoilla sekä pääkaupungin ja Rosarion ympäristöillä.

Maakunnan eteläosassa huomaa jo pampaksen läheisyyden maan ja kasviston
luonteesta. Puut loppuvat, ja niiden asemesta kasvaa piikkisiä
pensaskasveja sekä pitkää, karheata ja kovaa heinää. Kuta etemmäksi
sitä vastoin tullaan pohjoiseenpäin, sitä avarammiksi ja tiheämmiksi
käyvät metsät. Lähes kolmannes koko maakuntaa on metsäistä. Siellä
kasvaa paljon arvokkaita rakennus-puulajeja. Keski- ja pohjoisosissa on
eläin- sekä kasvikunta paljoa rikkaampi kuin Buenos-Ayres'issa.

Pääkaupunki, samanniminen kuin itse maakuntakin, sijaitsee Paranán
rannalla ja perustettiin jo v. 1527, mutta on muuten vähäinen,
merkitykseltään melkein mitätön. Sitä vastoin on Rosario, vähän
etäämpänä, alempana virran varrella, Argentinan toinen kaupunki kaupan
ja liikenteen puolesta. Rosario perustettiin v. 1730, mutta v, 1854 oli
siellä vasta ainoastaan 4,300 asukasta. V. 1870 asukasten luku jo oli
noussut 21,000. Nykyään siinä on yli 50,000. Kun suuret höyry- ja
purjelaivat voivat mennä Paranáa pitkin aina Rosarioon asti, niin on
kaupunki sisempien maakuntien tuontipaikkana suuren arvoinen.
Transandilaisen rautatien valmistumisen jälkeen on se ollut myös
naapurimaan Chilen tuontipaikkana. Vaikka Rosario asukaslukunsa
puolesta on kehittynyt nopeammin kuin sekä Buenos-Ayres että
Liverpool, niin on tämä kehityksen laji tuskin voinut kilpailla kaupan
suunnattoman lisääntymisen kanssa. Kolmenakymmenenä vuotena on Rosarion
kauppa tullut kymmenen kertaa suuremmaksi, edistys, jolla ei ole
vertaistansa muualla kuin Californiassa ja Australiassa.

Rosario on rakennustavan puolesta jokseenkin samanlainen kuin
Buenos-Ayres. Kaupungissa on useampia kirkkoja -- niiden joukossa
1 englantilainen ja 1 amerikkalainen protestanttinen -- hospitaaleja,
hyväntekeväisyyslaitoksia ja alaikäisten lasten turvakotia. Joku määrä
tehtaita on myös olemassa, mutta ne eivät ole juuri minkään arvoisia
verrattuina kaupungissa harjoitetun kaupan suuruuteen. Jokapäiväisiä
sanomalehtiä ilmestyy kaupungissa viisi. Vanhin, englantilainen
"Capital", perustettiin jo vuonna 1866. Rautatielinjojen kautta
on Rosario yhteydessä Buenos-Ayres'in, Tucuman'in ja Mendozan
kanssa. Lisäksi on sieltä vielä jokapäiväinen höyrylaivaliikenne
Buenos-Ayres'iin.

Rosariossa kenraali Belgrano, vapaussodan aikana v. 1813, hyväksyi ja
julisti Argentinan tasavallan lipun värit: sininen, valkoinen, sininen.

_Córdoba_, joka etelässä koskettaa pampakseen, on Argentinan
sydämessä ja likinnä Buenos-Ayresta väkirikkain maan kaikista
maakunnista. Asukasluku nykyään on 390,000. Koko länsi osa Córdobaa on
ylänköä, jonka läpi mahtavan Andes-vuorijonon itäisimmät haarat, Sierra
de Córdoba, Sierra del Campo ja Sierra de Ischilia, menevät pohjoisesta
etelään. Korkein, Sierra de Córdoba, on 7,700 jalkaa korkea. Kuta
enemmän tullaan itäänpäin, sitä enemmän alentuu maan korkeus. Kun
maakunnan keskiosa vielä on ylänköä, ovat itäosat melkoisesti
matalampia ja muuttuvat kaakossa vähitellen alatasangoksi sekä saavat
pampaksen luonteen niin hyvin maanlaadun kuin kasvistonkin puolesta.
Niin hyvin länsiosan vuoriseudut ja ylängöt keskiosassa kuin
tasankomaat idässä ovat metsärikkaita. Poikkeuksen tekee kaakkoisosa,
jossa pampas alkaa. Hyödyllisiä ja käytännöllisiä puulajeja ei täällä
muuten yleensä ole niin paljon kuin pohjoisemmissa maakunnissa. Enimmin
kasvaa chañia, algarroboa ja qvebrachoa, mutta myöskin muita puita.
Maanlaadun vaihtelevaisuus tekee useampien eri elinkeinojen
harjoittamisen mahdolliseksi. Paitsi karjanhoitoa ja maanviljelystä,
joka viime mainittu elinkeino jo on saanut jotenkin suuren merkityksen,
harjoitetaan vielä hedelmäin viljelystä ja vuorityötä. Hedelmäin
viljelys ei vielä kuitenkaan ole läheskään niin edistynyt, kuin mitä se
tulevaisuudessa tulee olemaan. Omenat, päärynät, persikat, kirsikat,
luumut, viikunat, qvittenit, saksanpähkinät ja viinirypäleet menestyvät
erittäin hyvin. Vuorityötä harjoitetaan Sierra de Córdobassa ja saadaan
kuparia sekä hopeata. Reheviä laitumia on pääasiallisesti pampaksen
rajaseuduilla, joissa karjanhoitokin parhaiten kukoistaa. Näissä
rajaseuduissa, jotka muuten tuskin ovat asuttuja, on runsaasti
kameelikurkia ja hirviä. Villiä ankkoja ja hanhia on suunnattomasti
niissä useissa siellä olevissa laguuneissa ja mataloissa järvissä.
Sierra de Córdoban rinteet soveltuvat hyvin viinitarhojen
perustamiseen, mutta toistaiseksi tämä elinkeino kai lepää kapalossaan.

Ilmanala on ylimalkaan hyvin kuivaa ja terveellistä, joka riippuu
korkeussuhteista ja myös siitä kuinka kaukana kukin paikkakunta on
merestä. Etenkin Sierra de Córdoban itäisillä rinteillä on ilmanala
terveellistä. Pääkaupunkia Córdobaa käytetäänkin sen vuoksi
sanatooriona ja rintatautisten turvapaikkana. Euroopasta saakka tulee
sinne joskus sairaita. Joulu- ja Tammikuulla on kuumuus Córdobassa
kuitenkin hyvin suuri, jonka vuoksi sinä vuodenaikana on ilmasto
kaupungissa vähemmin terveellistä eikä matkustus sinne silloin ole
sairaille sopivaa.

Córdoba, jonka läpi Rio Primero virtaa, on Buenos-Ayres'in perästä
Argentinan suurin kaupunki. Siinä on 50-60,000 asukasta. Kaupunkia
pidetään tasavallan oppineena kaupunkina, ja kylläpä se niin onkin,
sillä siellä on kansallis-yliopisto, astronoominen observatoorio ja
maan meteorolooginen päälaitos (centralbureu). Yliopiston perusti jo
vuonna 1613 ensimmäinen Etelä-Amerikan kreooli-piispa Don Fernando
Trejo de Sanabria omalla kustannuksellaan. Muinoin sillä oli
kallisarvoinen kirjasto, suurimmaksi osaksi jesuittien 16:lla
vuosisadalla kokoama. Se sisälsi m.m. useita teoksia quichuan,
guaranin, lulén, aymaran ja muilla indiaanikielillä. Myöhemmin tämä
kirjasto on hajoitettu ja teokset levitetyt eri paikkoihin.
Suurin osa kuitenkin on jälleen koottu Buenos-Ayres'issa olevaan
Kansalliskirjastoon. -- Córdoban yhdistää rautatie Rosarion, San
Luis'in ja Tucuman'in kanssa. Siinä paikassa, missä rautatie eroaa
Córdoba-Rosario-linjasta, on pieni kylä, Villa Maria. Sinne oli yhteen
aikaan aiottu muuttaa tasavallan pääkaupunki Buenos-Ayres. Vaan kaksi
vuotta kestäneen kiihkeän väittelyn perästä kummassakin kammarissa
esitys vihdoinkin kumoutui. Se oli suuri onni, sillä aivan tämän paikan
läheisyydessä on umpivesisiä lampia ja laguuneja, joiden höyryt usein
edistävät koleeran ja malaarian syntymistä. Kerran kuoli koko kylän
väestö, silloin ainoastaan 25 henkilöä, verenmyrkytyksestä, joka oli
syntynyt pilaantuneen veden käyttämisestä.

_San Luis_ on pieni maakunta Córdoban lounaispuolella. Se niinkuin
Córdobakin rajoittuu pampakseen. Maakunta muodosti muinoin, yhteydessä
Mendozan ja San Juan'in kanssa, espanjalaisen maakunnan Cuyo, joka
217 vuotta eli vuodesta 1559 vuoteen 1766 kuului Chileen. Viime
mainittuna vuonna Cuyo muutettiin varakuningaskunnan Buenos-Ayres'in
hallittavaksi maakunnaksi, ja vuonna 1820 se hajoitettiin mainituiksi
kolmeksi nykyiseksi maakunnaksi. Ei mikään muu Argentinan osa ole
pitkien aikojen kuluessa niin paljo kärsinyt kansallissotien ja
indiaaniryöstöretkien vuoksi, kuin San Luis. Siksipä juuri San Luis
onkin, lähinnä Catamarca'a, harvimmin asuttu Argentinan 14 maakunnasta.
Väkiluku, joka v. 1825 teki 25,000, oli v. 1864 45,000 ja on
nykyään noin 90,000 -- ainoastaan noin 105 henkilöä kutakin Ruots.
neliöpenikulmaa kohti eli 1,05 virstalle. Väestö alkuperäisesti johtuu
maan tässä osassa asuvista Comechingones- ja Michilengues-suvuista
sekoittuneina maahan muuttaneihin espanjalaisiin. Kieli on espanja.
Viime aikoina on hyvin vähän ollut maahan muuttavia, sitä vastoin hyvin
monta miehistä asukasta on muuttanut muihin maakuntiin, väsyneinä
alituisiin indiaanien kanssa syntyneihin riitoihin. Siitä seuraa, että
naisia on paljon enemmän kuin miehiä. 100 miestä vastaan on nimittäin
113 naista.

Pääkaupungista San Luis'ista, joka on melkein maakunnan keskellä,
ulottuu vuorijono Sierra de San Luis aina La Riojan rajaa vasten. Sen
korkeimmat huiput ovat Tomalasta, San Fransisco, Pancanta ja Monigote.
Tomalasta on 7,260 jalkaa korkea meren pinnasta. Koko pohjoinen osa on
korkeaa, vuorista ja metallirikasta. Eteläinen osa on matalampi,
muodostaen tien pampakselle. Korkeamman, asutun metsämaan alentumisen
matalammaksi, s.o. pampakseksi muuttumisen, voi pitää tapahtuvan Rio
Quintos'in eli Mercedes'in seuduilla. Keskikorkeus on -- syystä, että
vuorinen osa on voitolla -- noin 2,500 jalkaa yli merenpinnan.

Ilmanala on suotuisaa ja hyvää, vaikka lämpömäärän vaihdokset ovatkin
tuntuvasti suuria. Varsinkin kesän ja talven lämpömäärän eroitus on
jokseenkin suuri. Se vaihtelee +38° C. kesällä -3° C. talvella. Vuoden
keskilämpö on +16,7° C. Eroitus siis ei ole läheskään niin suuri kuin
esim. meillä, mutta on kuitenkin tavatonta niin lähellä tropiikkia.
Sateen määrä on jotenkin vähäinen, noin 22 tuumaa vuosittain, ja kun
veden saanti muutenkin on vaikea, niin ei tämä maakunta oikein hyvin
sovi maanviljelykseen. Karjanhoitoa sitä vastoin harjoitetaan
yleisesti. Etenkin eteläosassa ovat karjalaumat suuria. Laumat
kuitenkin lisääntyvät hitaasti, niin hyvin lehmät ja hevoset kuin
lampaatkin, kun indiaanit yhä uudistelevat ryöstöretkiään niiden
harvoja omistajia vastaan. Vuonna 1886 oli maakunnan kotieläinten
lukumäärä 430,000. V. 1864 niitä oli 360,000. Maanviljelykseen
parhaiten soveltuu San Luis'in lähin ympäristö, joka onkin
hedelmällistä ja saa kosteutta eräästä Rio Qvintos'in lisäjoesta.
Enimmästä päästä viljellään maissia ja nisua sekä vähän viiniä. Vuorien
jalometallit kuitenkin ovat maakunnan suurin rikkaus. Vuorityötä
harjoitetaan Sierra de San Luis-vuoristossa, josta saadaan enimmäkseen
hopeata, mutta myöskin kultaa, vaikka vähemmässä määrin. Paitsi
jalometalleja saadaan myöskin kuparia. Käyttäen järjellisempiä
työtapoja ja suurempia pääomia voisi vuorityötä San Luis'issa
harjoittaa paljoa laajemmasti kuin nykyään.

Pääkaupungista pari kolme Ruots. penikulmaa lounaasen on suuri "Laguno
Bebedeiro". Se on suolavesinen järvi, 8 Ruots. penikulmaa pitkä, joka
oman ja sen ympärillä olevan maan suuren suolaisuuden tähden tekee
kaiken kasvi- ja eläinkunnan menestyksen siinä mahdottomaksi.
Läheisissä seuduissa ei ole yhtään puuta, ei yhtään pensasta eikä edes
ruohoakaan. Ainoat eläimet, jotka eivät kammo tätä paikkaa, ovat ne
kalat, mitkä elävät itse järvessä. Rannikot ovat paksun suolakerroksen
peitossa, ja siellä täällä on kivettyneitä puunrunkoja, todistaen, että
kasvullisuutta sielläkin on kerran kuitenkin ollut olemassa.

Vaikka, kuten jo mainittiin, pääkaupungin ympäristö on hedelmällinen,
niin itse kaupunki San Luis on hyvin kurja. Huoneet ovat tehdyt
auringonpaisteessa kuivatuista tiilistä, usein ilman akkunoita. Kadut
ovat kapeat. Perustettu v. 1597, oli se kauan aikaa ainoastaan
etuvahtina indiaaneja vastaan. Nykyään kaupungissa on noin 5,000
asukasta. Sitte kuin Andes-vuorien yli ja kaupungin läpi menevä
rautatie valmistui, on San Luis alkanut paremmin kukoistaa. Mimmoinen
itse kaupunki onkaan, niin sillä kuitenkin on viehättävä asema,
korkealla ylängöllä, perällä Andes-vuorien lumipeitteiset huiput ja
viheriöivä, Chorillos-virran kastelema laakso, jossa yltympäri kasvaa
reheviä, vihantia hedelmäpuu-tarhoja.

_Mendoza_ on aivan San Luis'in länsipuolella. Se on Chilen
rajalla. Eroittajana on Andes-vuorien korkein harju. Maakunnan koko
läntinen osa on hyvin korkeata, kun sen läpi juuri Andes-vuoret käyvät.
Mendozassa ne monin paikoin saavuttavat lumirajan. Korkeimmat huiput
ovat: Aconcagua 22,450 jalkaa korkea, Tupungato 22,140, San José
20,130, Juncal 19,610, Iglesia 18,000, Cruz de Piedra 17,230, San
Fransisco 17,100 ja Planchon 16,260 jalkaa. Kaikki nämä 8 vuorihuippua
ovat siis korkeammat kuin Mont Blanc, joka on ainoastaan 15,000 jalkaa
korkea. Itäosa on matalampaa, vaikka sekin tosin on ylänkömaata.
Seurauksena siitä, että maa on niin korkealla meren pinnasta, on se,
että sateen määrä on hyvin vähäinen, keskimäärin ainoastaan 8 tuumaa
vuotuisesti. Ilmanala on juuri siitä syystä erittäin terveellinen ja
vuorien läheisyyden tähden kuiva sekä puhdas.

Mendoza on tiheämmin asuttu ja yleensä enemmän viljelty kuin San Luis.
Väkiluku on nykyään noin 120,000. Erittäinkin pääkaupungin ympäristössä
maa on tarkoin viljeltyä. Viinitarhat ja viljavainiot siinä vaihtelevat
niittyjen ja puutarhojen kanssa. Kaakkoisessa osassa sitä vastoin,
ja ulottuen aina lähelle maakunnan keskustaa, on suuri hedelmätön
suola-erämää, Travesia Grande del Tunyan, jossa kasvaa kuivia, okaisia
pensaita. Muita kasveja samoin kuin vettäkään siinä ei olekaan. Koko
tämä osa on mahdotonta viljellä ja on sen vuoksi myöskin asumatonta.
Toinen pienempi "travesia" on maakunnan pohjois-osassa. Sen läpi kulkee
Mendozan ja San Juan'in välinen rautatie melkein 7 Ruots. penikulman
pituudelta. Lukuun ottamatta näitä hedelmättömiä seutuja, jotka ovat
kokonaan arvottomia, ja vuorisimmat läntiset osat, maanlaatu on
lihavaa, antava viljelijälle hyvän tuloksen. Siksipä ei maanviljelys
siellä olekaan huonolla kannalla. Enimmin viljellään nisua ja myöskin
maissia ja vähän viiniä, joka näyttää burgundilaiselta, vaikka se ei
laadultaan ole sen arvoista. Silkkiä myöskin viljellään. Ensimmäiset
silkkimadot, joita oli ainoastaan muutamia satoja, tuotiin maahan
vuonna 1839 ja lisäännytettiin muutamana vuotena miljooniksi.
Karjanhoitoa niinikään harjoitetaan, ei toki niinkuin muissa
maakunnissa, ainoastaan omiksi tarpeiksi, vaan vientiä varten
rajamaahan Chileen. Suuri määrä sekä sarvikarjaa ja hevosia että
muuliaaseja viedään joka vuosi Uspallata-solan yli Chileen myytäväksi.
Useana vuotena näitä eläviä eläimiä on Mendozasta viety Chileen yli
50,000 kappaletta. Muukin kauppaliike näiden molempien maiden välillä
on vilkasta. Niinpä menee Chileen hyvä osa sitä viiniä, mikä vuosittain
maasta lähetetään. Sen vienti on alituisesti ollut enenemässä ja teki
vuonna 1881 noin 150,000 kannua, 1872 noin 270,000 ja 1883 lähes
350,000 kannua.

Vuoret joka paikassa maakunnan läntisessä osassa ja Chilen rajalla
sisältävät runsaasti metalleja. Mineraalisten rikkauksien siellä
luullaan olevan melkein tyhjentymättömiä, vaikkei mitään tarkkaa
tutkimista vielä ole tapahtunut. Kuparia on erinomaisen paljon ja sitä
kaivetaan useassa paikassa. Kummallisinta tässä kohdin on se, että
malmi, sitte kuin se on murrettu, kuljetetaan rajan yli Chileen, siellä
sulatettavaksi. Sen jälkeen se Chilen metallin nimellä menee kauppaan,
vaikka on Argentinasta kaivettua. Etelä-osassa, pampaksen rajaa vasten,
myöskin on kuparia monessa paikassa, mutta siellä ei sitä kaiveta, kun
seudut ovat luoksepääsemättömiä ja indiaanit ovat sinne asettuneet,
tehden seudun epävarmaksi. Suurin kaivos Mendozassa on Curamillo,
Uspallata-solan läheisyydessä, 9,000 jalkaa korkealla. Se on
hopeakaivos, ja siinä espanjalaiset paljon työskentelivät viime
vuosisadalla.

Petroleumiakin on löydetty, m.m. eräs lähde, joka sisälsi 40 % puhdasta
polttoöljyä. Kun niissä paikoissa, mistä petroleumia löydetään,
tavallisesti myöskin on kivihiiliä, niin on ahkerasti etsitty tätä
arvokasta tavaraa, vaan tähän asti kuitenkin menestyksettä. Sitä
vastoin on jotenkin runsaasti saatu marmoria, agaatia, ametistia ja
safiiria.

Pääkaupungilla Mendozalla on kaunis asema erään vuoren juurella. Se
perustettiin ensin vuonna 1559 mutta sen hävitti ankara maanjäristys
Maalisk. 20 p. 1861. Onnettomuuden tapahtuessa oli paljon väkeä
kokoontunut kirkkoihin -- se oli piinaviikon keskiviikkona auringon
laskun jälkeen -- kun raju töyttäys kukisti kaikki huoneet ja kirkot.
Huoneissa olevat ihmiset hautautuivat raunioihin. Onnettomuus suureni
vielä senkin tähden, että töyttäyksessä itse maakin vieri kuopalle.
Kaupungin lähes 14,000 asukkaasta pelastui ainoastaan 1,600. Nykyinen
kaupunki on rakennettu aivan lähelle sitä paikkaa, missä vanha seisoi.
Siinä on nyt lähes 20,000 asukasta, mutta ne myöskin asuvat aivan kuni
tulivuorella, sillä nykyisenkin kaupungin alla on maa onttoa ja voipi
kenties syntyvän väkevän järistyksen johdosta koska hyvänsä syöksyä
maan sisään. -- Mendoza on rautateitten avulla yhteydessä San Juan'in,
San Luis'in ja S:ta Rosa'n kanssa Chilessä, ja on, mainitun radan
valmiiksi tultua, saanut suuremman arvon, kuten viime mainittu suurempi
paikkakin, vuorien argentinalaisella puolella.

San Juan'ia melkein voi sanoa Argentinan Schweitziksi, niin täynnä
vuoria se on melkein koko laajuudeltaan. Paitsi Andes-vuoria,
jotka ulottuvat maakunnan koko läntisen osan läpi, on vielä kolme
samansuuntaista vuoriselännettä, Jachal, Tontal ja Castaño, 7-13,000
jalkaa korkeat, ja jakavat koko San Juan'in kolmeen suureen palstoon:
Tulan, Jachal ja Fertil. -- Maakunta, ollen aivan pohjoispuolella
Mendozaa, rajoittuu lännessä Chileen, josta Andes-vuoret sen
eroittavat. Chilen kanssa voipi kulkuyhdistystä välittää ainoastaan
Patos-vuorisolan kautta lähellä etelärajaa (Patos on 13,000 jalkaa
korkealla meren pinnasta). Riojan ja San Juan'in eroittaa toisistaan
autio ja hedelmätön erämaa Llanos. Pääkaupungin San Juan'in lähellä,
sen kaakkoispuolella, oli muinoin eräs kuiva erämaatasanko, Cancete,
mutta vuonna 1858 johdettiin sinne San Juan-virran vesi, ja silloin se
muuttui hedelmälliseksi, melkein puutarhanmoiseksi viljelymaaksi.
Kenties Llanos-erämaan voipi käydä samoin, kun Vermejo-virran vesi
sinne johdetaan. [Tätä pikku Vermejo'a ei saa sekoittaa Paraguay'n
mahtavan lisäjoen Vermejo'n nimeen, joka virtaa Gran Chaco-maakunnan
läpi eikä ole missään yhteydessä ensin mainitun kanssa.] Kustannukset
tästä luultavasti kuitenkin nousisivat hyvin suuriksi. Kenties
maanlaatu myöskin on semmoiseen kokeesen vähemmin sovelias. Ainakaan ei
toistaiseksi ole mitään tehty tämän suuren ja kuivan erämaan
vesittämiseksi.

Pääkaupungin läheisin seutu ja sen eteläpuoli pitkin rautatietä
Mendozaan on hyvin hedelmällistä. Siellä on tietysti maanviljelys
pää-elinkeinona. Nisua ja viiniä viljellään enimmästi, sen jälkeen
maissia ja hiukan pumpuliakin. Asukkailla on aina ollut suurempi
taipumus maanviljelykseen kuin karjanhoitoon. Viime mainittua
elinkeinoa harjoitetaankin vaan Chileen elävinä vietävien eläinten
kasvatusta varten. Maakunnan kotieläinten lukumäärä (nautaeläimet,
hevoset ja lampaat) ei ole enempää kuin 230-240,000. Niiden määrä ei
ole viime vuosikymmeninä juuri sanottavasti lisääntynyt.

Kun suurin osa maata, paitsi vuoriseudut, on autioita erämaita, niin on
luonnollista, että asukkaat kiinnittävät huomionsa niihin mineraalisiin
rikkauksiin, mitä maa sisältää, ja niiden kaivamiseen. Kaivoksia
maakunnassa on 30-40 vaiheilla. Niistä saadaan enimmäkseen kultaa,
hopeata ja lyijyä. Kun kulkuneuvot ovat huonot ja metallirikkauskaan ei
ole varsin suuri, eivät kaivokset ole tuottaneet sanottavaa voittoa, ja
usein onkin sen vuoksi täytynyt lakkauttaa koko vuorityö, lyhemmän tahi
pitemmän ajan kuluttua jälleen jatkettavaksi. Hyvinä vuosina on
metalleja saatu yhteensä noin 200,000 dollarin eli 1 miljoonan markan
arvosta, mutta useinkin on tulos ollut paljoa vähäisempi. Kivihiiliä on
löydetty muutamissa maakunnan osissa, vaan vielä ei tiedetä kuinka
suuret määrät niitä löytynee. Mitään työnalaisia kivihiilikaivoksia ei
maakunnassa ole eikä muuallakaan Argentinassa. Rautaa on löydetty sekä
marmoria, viime mainittua suurin määrin.

Väestö, nykyään noin 100,000 henkilöä, polveutuu Guarpes-indiaaneista.
Jo heillä, esi-isillä, oli suuri taipumus maanviljelykseen, joten
nykyisten San Juan'in asukkaiden maanviljelyshalu näyttää olevan oikein
perinnöllistä laatua. Kun espanjalaiset vuonna 1561 valloittivat
maakunnan, olivat guarpesit hyvin lukuisat, mutta tekivät ainoastaan
vähäisen vastusta valloittajilleen. He kuitenkin pian vähentyivät
espanjalaisten sortamina ja orjuudessa. Molemmat ihmisrodut,
alkuperäiset indiaanit ja maahan muuttaneet espanjalaiset, ovat
sittemmin vähitellen sulautuneet yhteen, muodostaen nykyisen San
Juan'in väestön.

_La Rioja_, San Juan'in koillispuolella, on Andes-vuorien
läpikäymä länsi-osassa. Itäistä rajaa vastaan ne vähitellen alenevat.
Córdobasta eroittaa La Riojan suuri Salinas-erämaa. Samanlaisia kuivia
suolatasankoja on myöskin San Luis'in ja San Juan'in rajaa vasten.
Andes-vuorilla, jotka täällä levenevät ja täyttävät suuren osan
maakunnan koko alaa, ei La Riojassa ole niin monta korkeata huippua,
kuin esim. Mendozassa. Korkeimmat vuorihuiput ovat Famátina, 19,880
jalkaa korkea, ja Machaco, 14,350 jalkaa. Sitä vastoin on joukko
huippuja 8-10,000 jalkaa korkeita.

Noin 3/4 koko maakuntaa on kuivaa ja hedelmätöntä maata, jossa kasvaa
ainoastaan piikkisiä kasveja, mutta missä ikään keinotekoista
kastelua on käytetty, siinä on saatu rikkaita satoja. Lihavin ja
parhaiten viljelty on pääkaupungin Riojan ympäristö. Siellä maa
todellakin  on hyvin viljelty, ja harva seutu koko Argentinassa voi
kilpailla maakunnan kauniiden ja hyvin hoidettujen viinitarhojen ja
kasvihuoneiden kanssa. Viininviljelys siellä tuottaa toimeentulon
suurimmalle osalle asukkaita. Paitsi viinirypäleitä ja monia muita
hedelmiä, viljellään maissia, nisuja ja vähän pumpulia, kuitenkin
ainoastaan omiksi tarpeiksi. Vuorityö tuottaa jotenkin suurta voittoa.
Etenkin maakunnan läntisen osan vuoret ovat rikkaita, sisältäen
metalleja useampaa eri lajia. Melkein kaikkialla vuorissa siellä onkin
malmia, mutta usein on sen irroittaminen perin vaikeata, kun moneenkin
paikkaan on melkein mahdoton päästä. Suurimmat, tärkeimmät ja
rikkaimmat kaivokset ovat Famátina-vuorissa, jossa on noin 16 Ruots.
neliöpenikulmaa laaja kaivantopiiri. Tässä piirissä on joukko
kaivoksia, joista etevimmät ovat Mexicana, Aragonese, San Pedro ja
Caldera. Mexicana-kaivoksen löysi äkkiarvaamatta pari mexikolaista
viime vuosisadalla, ja heistä sillä nimensäkin on. He hämmästyivät
veden väristä vuoripuroissa, tutkivat asiaa ja löysivät jotenkin
puhdasta kuparimalmia. Mexicana-kaivos on korkeammalla kuin mikään muu
kaivos maailmassa. Se on lumirajan ylipuolella, 16-17,000 jalkaa
korkealla merenpinnasta. Kulku sinne on perin vaikea. Tie luikertelee
pitkin kuilujen äyräitä ja jyrkänteitä, jotka usein ovat niin kapeat,
ettei millään ajoneuvolla voi siinä päästä kulkemaan. Tämä sekä
Aragonese (jolla myöskin on nimensä löytäjistään, parista Aragon'in
miehestä Espanjassa) ovat malmirikkaimmat kaivokset Famátina-piirissä
ja sisältävät, paitsi kuparia, myöskin hopeata ja kultaa. -- San Pedron
malmi sisältää korkeimman prosentin puhdasta kuparia ei ainoastaan
tässä niin malmirikkaassa piirissä, vaan myös koko maailmassa, kun ei
oteta lukuun muutamia kaivoksia Yhdysvalloissa. Kun Englannin
kuparikaivosten malmi keskimäärin sisältää ainoastaan noin 7 % puhdasta
kuparia, niin mainittu suhdeprosentti San Pedron malmissa nousee
16:teen.

Samat aragonesilaiset, jotka löysivät Aragonese-kaivoksen, löysivät
myöskin Caldera'n hopeakaivoksen. Se on hyvin rikas hopeasuonista,
jotka ylettyen läpi vuoren risteilevät kaikkialla siinä.

Kaikkien näiden kaivosten suuren korkeuden ja perin vaikeiden
kulkusuhteiden tähden ei kaivostyö niissä tuota niin suurta voittoa,
kuin mitä näihin rikkaisin luonnon varoihin nähden saattaisi odottaa.
Kaikki työkalut ja elatustarpeet täytyy muuliaaseilla vedättää ylös
vuorien jyrkänteitä pitkin, samoin kuin murrettu malmikin täytyy samoja
kurjia ja vaarallisia teitä myöten kuljettaa paljoa alempana oleviin
sulatuspaikkoihin. Elämä ja työ siellä ylhäällä ilmanalassa, joka aina
on alempana jäätöpistettä, ja ilman kunnollisia asuntoja, ei ole
helppoa, varsinkin kun muistaa, että nämä työmiehet eivät niinkuin me
täällä pohjoisessa ole tottuneet kylmään, vaan kasvaneet etelän
polttavan auringon alla.

Asukkaat polveutuvat Calchaquies-indiaaneista ja espanjalaisista
siirtolaisista. Vuonna 1669 oli niiden lukumäärä tuskin 50,000, mutta
sittemmin se on pikaisesti lisääntynyt -- etupäässä chileläisten
maahanmuuton takia -- ja on nykyään noin 113,000 henkilöä.

_Catamarca_ sijaitsee La Rioja'n koillispuolella, pitkin
Cordilleras de los Andes-vuorien rinteitä. Kuivat erämaat,
luoksepääsemättömät vuoret ja syvät metsät, joiden läpi tuskin kukaan
ihminen on kulkenut, täyttävät lähes 2/3 koko maakunnan pinta-alaa.
Maakunta muodostaa pitkäkkään, soikean alueen luoteesta kaakkoon,
suuruudeltaan melkein yhtä laaja kuin Englanti, Skotlanti ja Irlanti
yhteensä, mutta on hyvin harvaan asuttu. Luoteessa se rajoittuu Chileen
ja Boliviaan. -- Koko tämän suuren maakunnan väkiluku tekee nykyään
ainoastaan noin 114,000 henkilöä. Muinoin vuorien välissä olevat
hedelmälliset laaksot olivat tiheämmin asutut kuin meidän päivinämme.
Silloin siellä asuivat ahkerat Calchaquies-indiaanit, jotka kastellen
ja viljellen muuttivat kuivat maat hedelmällisiksi ja satoja antaviksi
viljakentiksi, Näitä indiaaneja oli monta eri sukua, joista tärkeimmät
olivat Andalgalá, Tinogasta, Gualfin ja Fiambalá. Heidät tunkivat
tieltään ja sodissa murhasivat espanjalaiset siirtolaiset tahi
sulautuivat he uusiin tulokkaihin, niin että alkuperäisten asukasten
muistoja tuskin muuta enää on jälellä kuin kieli, quichua, jota vielä
tänä päivänäkin puhutaan muutamissa Catamarca'n kaukaisimmissa osissa
ja piilokkaimmissa vuoriseuduissa.

Andes-vuoret Catamarca'ssa ovat useita rinnakkain, yhtäsuuntaisesti
kulkevia vuoriselänteitä. Korkeimmat ovat, paitsi kaukaisimpana
lännessä olevaa pääjonoa, Aconquija, Ambato ja Aito. Aconquija päättyy
samannimiseen 15,480 jalk. korkeaan huippuun joka on ikuisen lumen
peitossa, vaikka on niin lähellä ekvaattoriseutua. Ambato'n korkein
huippu on 11,000 jalkaa korkea. Aito on melkoisesti matalampi ja
kokonaan metsien peittämä. Ambato-vuorien rinteillä piilotteli muinoin
ryövärejä. Nämät elivät ryöväämällä niitä matkustajia, jotka kova onni
ohjasi kulkemaan näitä vieraanvarattomia vuoria.

Maakunnan koko eteläisen osan täyttävät suuret "Las Salinas"-erämaat.
Kuten nimestä jo voi päättää, ovat Las Salinas kuivia, hedelmättömiä
suolalakeuksia, vailla kaikkea niin hyvin animaalista kuin
kasvillistakin elämää -- todellista erämaata. Maa on suolansekaista ja
auringon sanotaan siitä kovalla paisteella kimmeltelevän niin, että
silmille pahaa tekee aivan kuin lumi keväisin meillä. Pohjoispuolella
näitä seutuja on maa hietikkoa ja siellä kasvaa suuria metsiä
seedripuuta, quebrachoa, saksan pähkinäpuuta, poppelia y.m. Metsät,
jotka pohjoisessa ulottuvat aina pääkaupunkiin Catamarca'an, ovat usein
paikoin melkein mahdottomat kulkea läpi ja siellä on runsaasti kolibria
y.m. siivellisiä metsän asukkaita. Vielä korkeammalla pohjoisessa ovat
vuoriseudut, jotka ylimalkaan ovat viljelemättömiä, metsäisiä ja aivan
vähän asuttuja. Poikkeuksen tekevät ainoastaan laaksot, joissa maa on
hyvää ja maksaa runsaasti viljelijänsä vaivat, missä vaan kosteutta on
kylliksi olemassa.

Eräissä seuduissa, etenkin vuorisimmissa, asukkaat enimmästi
harjoittavat karjanhoitoa, mutta laaksoissa on maanviljelys yhä
enemmän varttunut, niin että sitä maakunnassa nykyään harjoitetaan
jotenkin suuressa määrässä. Viljelyksen pääesineinä ovat nisu ja maissi
sekä viini, joka viime mainittu tuote ei suinkaan ole huonompaa kuin
toisten maakuntien. Catamarca'ssa myöskin on vuorityöllä suuri
taloudellinen arvonsa. Enimmästi sitä täällä, niinkuin useimmissa
muissakin Argentinan kaivospiireissä, tehdään vanhan, alkuaikaisen
työjärjestelmän mukaan ja käsin. On kuitenkin eräs kaivos, jossa
työskennellään uudempien, järjellisten työmetoodien mukaan ja jossa
koneita käytetään malmin murtamiseen. Se on Restauradora, kuparikaivos
lähellä Andalgala'n kylää erään Aconquija-vuoren haaran luona.
Kaivoksessa, jota nykyään omistaa eräs englantilainen, jo indiaanit
työskentelivät, ennenkuin espanjalaiset maan valloittivat, vaan
joutui sitte unhotuksiin, ja uudestaan alettiin siinä työskennellä
vasta vuonna 1849, kun sen olemassa olo jälleen tuli tunnetuksi.
Restauradora-kaivoksen malmi sisältää kuparia aina 14 % asti ja on siis
metallirikkautensa puolesta lähes San Pedro'n kuparikaivoksen rinnalla.
Vuosittain siinä murretaan yli 2,000 tonnia malmia, josta saadaan
kuparia noin 160,000 dollarin eli 800,000 markan arvosta. Paitsi
kuparia, tavataan Catamarca'n vuorissa myöskin joku määrä hopeata. Vaan
kuten kaikkialla Argentinassa, on pääomain puute ja peräti huonot
kulkuneuvot tämänkin kaivoksen vaurastumisen esteenä. Siksipä ne eivät
tahdo päästäkään siihen kukoistukseen, kuin mitä metallirikkaus
oikeuttaisi. Pääomia kylläkin luulisi löytyvän, kun vaan ei noita
jyrkkiä, korkeita vuoria olisi niin vaikea kulkea.

Emme saa unhottaa erästä elinkeinoa, jota erittäinkin Andalgata-seudun
naiset harjoittavat. Se on n.s. vicuña-kangasten valmistus, joita
tehdään vicuñan hienosta ja pehmeästä villasta. Oikeat vicuñateokset,
ponchos, saalit y.m. ovat hyvin haluttuja lujuutensa ja hienoutensa
vuoksi ja sentähden myöskin kalliita. Oikeasta vicuñasaalista maksetaan
100-250 pesoa = 500-1,250 markkaa, mutta se sitte kestääkin monien
sukupolvien pitää.

_Santiago del Estero_ on soikea, kapea ja jotenkin alava maakunta
pitkin suuren ja metsäisen Gran Chaco-aluskunnan lounaista syrjää,
josta sen eroittaa Salado-virta, muuan Paranán tärkeimpiä lisäjokia.
Nimensä "del Estero" on maakunta saanut niistä liejumaista, espanjan
kielellä "esteros", joita Rio Dulce pääkaupungin läheisyyteen
muodostaa. Muuten maakunta suureksi osaksi on kuivaa ja hedelmätöntä,
olisi pahemminkin, ellei halki maakunnan, pohjoisesta etelään
virtaava Rio Dulce kastelisi ja hedelmälliseksi saattaisi suuria
aloja maata. Rio Dulce'lla ei olekaan mitään purkautumista mereen
tahi johonkin muuhun virtaan, vaan katoaa rämeisin, Laguna de los
Porongos ja Mar Chiquita, Córdoba-maakunnan sisällä. Länsi osassa,
pitkin sitä rautatietä, joka yhdistää pääkaupungin Santiago'n ja
Córdoba-Tucuman-radalla olevan Frias-aseman, on maa hedelmätöntä,
kuivaa ja kasvaa tiheätä metsää. Etempänä etelässä on suuria
suolaerämaita -- osa mahtavia, koko Catamarca'n eteläosan täyttäviä
"La Salinas"-erämaita -- joista kastelemallakaan ei koskaan voisi saada
viljelysmaata. Syynä on suolan paljous, joka tekee mahdottomaksi
kaikenlaisen kasvullisuuden.

Maakunta on sentähden juuri kovaonnisempi kuin useimmat tasavallan muut
maakunnat, kun maanviljelys siellä on perin vaivaloista. Siitäpä syystä
ei ole ihmeellistä, että karjanhoito siellä on pääelinkeinona, sillä
laumat saavat tarpeellisen elatuksensa, vaikka niiden täytyykin tyytyä
laihaan heinään ja kuiviin pensaskasveihin. Rio Dulce'n kastelemassa
pitkässä laaksossa asiat taasen ovat päinvastoin. Maanviljelys on
siellä pääelinkeinona. Enimmin viljellään nisua ja maissia. Vaan
melkoisissa määrin viljellään myöskin sokuria, joka antaa suurimman
voiton ja vaatii vähimmin alaa. Vuonna 1885 teki sokurisadon arvo
Santiago del Estero'ssa 2,200,000 dollaria eli yli 11 milj. markkaa.
Tulos ei suinkaan ole vähäpätöinen, kun muistaa, että maakunnassa on
ainoastaan noin 175,000 asukasta. Riisin viljelys menestyisi mainiosti
vesirikkaassa Rio Dulce'n laaksossa, vaan kun asukkaat toimeentulonsa
kannalta ovat semmoisessa onnellisessa asemassa, että vähemmälläkin
vaivalla voivat hankkia itselleen elatuksen, niin he eivät vielä tähän
asti ole siihen ryhtyneet. Sitä vastoin viljelevät he paljon hedelmiä,
pääasiallisesti pomeransseja ja viinirypäleitä. Paraiten viljelty ja
tiheimmin asuttu osa maata on pääkaupungin Santiago'n ympärillä Rio
Dulce'n varrella. Santiago on Argentinan vanhin kaupunki. Se
perustettiin jo vuonna 1553, mutta muuten se nykyään tuskin on parempi
kuin joku maakylä. Muinoin sillä oli suurempi merkitys. Se oli
Tucumanin ja Santiagon piispan istuimena aina siihen saakka kun
tuomiokirkko paloi vuonna 1615, jolloin piispa muutti Córdobaan.
Vuonna 1633 tulvasi Rio Dulce äyräittensä yli ja nieli aaltoihinsa
puolen kaupunkia. Sen perästä on Santiagon merkitys ollut vähentymässä,
etenkin kun joukko ihmisiä muutti pois seudulta, säikähtäen
vedenpaisumista. Vaikka suuri osa maakunnan alaa on valtion omaisuutta
ja maata myödään erittäin halvasta, niin että 1 neliökilometri maksaa
keskimäärin ainoastaan noin 4 pesoa eli 20 markkaa, ei suurempaa
siirtolaistulvaa sinne kuitenkaan ole syntynyt. Sentähden ei olekaan
väkiluku, joka 1869 teki 135,000 henkilöä, noussut enempään kuin noin
176,000.

_Tucuman_-maakunta Catamarcan ja Santiago del Esteron välillä on
pieni, mutta erinomaisen hedelmällinen, Argentinan puutarha, sen
päärly. Se on pienempi kuin yksikään muu maakunta koko maassa,
mutta merkitykseltään se voittaa useimmat muut maakunnat. Lähinnä
Buenos-Ayres'ia on mitä tiheimmin asuttu osa tasavaltaa ja kai pian
sivuuttaakin sen mitä asukasmäärään tulee, kun väestö Tucumanissa on
lisääntynyt paljoa nopeammin kuin Buenos-Ayres'issa. Vuonna 1845 oli
asukasluku 58,000, vuonna 1869 se oli 109,000 ja nykyään noin 225,000
eli 3,63 henkilöä kutakin neliökilometriä kohti. Vaan ettei tuon
luonnon erinomaisen rikkaasti varustaman seudun tarvitse ainakaan
lähimmässä tulevaisuudessa pelätä mitään liikakansoitusta, sen huomaa
parhaiten kun asutussuhteita vertailee meidän köyhään ja huonosti
asuttuun maahan. Kun melkein autio Lapinmaa lasketaan yhteen, niin
tulee Suomessa sittenkin keskimäärin 6,6 asukasta kullekin
neliökilometrille, Uudenmaan läänissä 19,3 ja tiheimmin asutuissa
pitäjissä Etelä-Suomessa 20-30.

Kuten jo mainittiin, on Tucuman erinomaisen rikas ja hedelmällinen maa.
Ihana ilmanala, kaunis ja rehevä kasvullisuus, kokonaiset rikkaudet
arvokkaita puulajeja, niinkuin seedriä, saksanpähkinäpuuta y.m. ja maan
suuri satoisuus, niin että on vallan helppoa pakoittaa sitä antamaan
suuria satoja, tekee maakunnan asukasten elämän mukavaksi ja
toimeentulon helpoksi. Eräs matkailija on Tucumanista lausunut: "Miltä
kulmalta hyvänsä muukalainen lähestyneekin tätä maakuntaa, hän heti
huomaa sen edut, ennenkuin kukaan niistä on hänelle puhunut. Taivas,
ilmakehä, maa, kasvisto, kaikki on uutta ja erilaista, kuin mitä hän
ennen on nähnyt".

Sokurinviljelys on maakunnan ensimmäinen ja arvokkain elinkeino.
Sokurisadon arvo nousi vuonna 1884 lähes 6 milj. dollariin eli 30 milj.
markkaan. Paitsi sokuria, viljellään maissia, nisua, riisiä, pumpulia
ja tupakkaa. Karjanhoidolla on myöskin suuri merkitys. Hyviä
luonnollisia laitumia ja nurmikoita on runsaasti. Hedelmäpuita
viljellään suurin määrin. Erittäin sopivan ilmanalan ja hyvän
maanlaadun tähden antavat ne rikkaita satoja. Lulés nimisestä pienestä
kaupungista, noin 1 1/2 Ruots. penik. pääkaupungin Tucumanin
eteläpuolella, viedään vuosittain yli 300 tonnia pomeransseja
Tucumaniin. Viljelläänpä vähän viiniäkin. Sitä vastaan ei mitään
vuorityötä harjoiteta, vaikkapa vuoret -- Aconquija-jonon haaroja --
metalleja sisältävätkin. Syynä on se, että tämän luonnon eduista
rikkaan maakunnan asukkaat saavat mukavammillakin ja helpommilla
keinoilla runsaan toimeentulon.

Sitte kuin valmistui rautatie Córdobasta Tucumanin kautta Salta'an, on
argentinalaisten tavarain vienti Boliviaan tätä tietä kehittynyt
jotenkin vilkkaaksi.

_Salta_. Argentinan pohjoisimmassa osassa ja osaksi tropiikkien
sisällä on laaja, mutta jotenkin harvaan asuttu Salta'n maakunta. Syynä
väestön vähyyteen ei suinkaan ole maan köyhyys -- päinvastoin maakunta
kuuluu maan hedelmällisimpiin seutuihin -- vaan asukkaiden ja
siirtolaisten haluttomuus mennä loitommalle tiheään asutuista paikoista
ja isommista kaupungeista, kun lähempänäkin on saatavissa yhtä lihavia
viljelysmaita. Vuonna 1869 nousi Saltan asukasluku 109,000 henkilöön.
Nykyään se lienee 188,000, siihen luettuna noin 22,000 indiaania Mataco
Chiriguano- y.m. suvuista. Indiaanit asuvat Salta'ssa kuitenkin vaan
muutamana vuodenaikana. Välillä he aina asuvat Gran Chaco'ssa, missä
itseään pääasiallisesti elättävät metsästyksellä.

Lukuun ottamatta muutamia hedelmättömiä, autioita ja melkein
erämaantapaisia paikkoja, on Salta yleensä luonnon rikasta maata.
Niinpä on useita paikkoja, jotka herttaisen ilmanalan ja maan
satoisuuden puolesta kestävät kilpailun erinomaisen rikkaan
Tucumaninkin kanssa. Esimerkkinä voisi m.m. mainita Oran'in seudun,
maakunnan pohjoisimmassa osassa, tropiikissa. Siellä on kasvisto kuten
ilmanalakin täydellisesti troopillinen ja sen vuoksi maa hyvin soveltuu
kaikkien troopillisten tuotteiden viljelykselle. Tämä koskee etupäässä
useita kuuman vyöhykkeen kasveja. Niinpä ovat Oran'in banaanit milt'ei
parempia kuin brasilialaiset. Samaa sanotaan myös Oran'in kahvista.
Muuten onkin Oran'in ympäristö muutamalla poikkeuksella lähes ainoa
argentinalainen seutu, missä kahvia viljellään.

Etevin elinkeino on sokurin viljelys, josta saadun vuotuisen sadon arvo
on melkein yhtä suuri kuin maissista ja nisusta yhteensä. Sokurin sato
vastaa melkein maakunnan tarpeen, niin ettei mitään sen vientiä tule
kysymykseen, mutta ei myöskään tuontia tarvitse tapahtua. Salta'ssa
viljellään myös jokseenkin paljon viiniä. Niistä Cafayate pidetään
parhaimpana. Joku vähä pumpuliakin saadaan sekä viljellyistä että
villinä kasvavista pensaista. Indigo kasvaa villinä.

Vaikka maakunnan halki kulkevat Andes-vuorien haarat ovat rikkaammat
kivennäisistä aarteista, kuin moni muu osa maata, niin ei varsinaista
vuorityötä kuitenkaan ole olemassa, osaksi samasta syystä kuin
Tucumanissakin, s.o. asukkaat voivat helpomminkin saada toimeentulonsa
ehdot, osaksi pääomien puutteesta, ja vihdoin kulkuneuvojen hankaluuden
vuoksi. Ajoittain kylläkin oli joissakin pikku kaivoksissa
työskennelty, mutta pian taas jälleen lakattu. Samoin myöskin
Acaz-virran kullan huuhtomapaikoissa on ollut asian laita.

Bolivian kanssa käy Salta jotenkin vilkasta kauppaa, joka viime vuosina
on suuresti lisääntynyt äskettäin valmistuneen rautatieyhdistyksen
kautta Tucumanin ja pääkaupungin Saltan välillä.

_Jujuy_ on tasavallan pohjoisin maakunta. Se sijaitsee Bolivian
rajaa vastaan ja on muuten joka puolelta Saltan ympäröimä. Lisäksi
Jujuy on pienin maakunta niin hyvin pinta-alan kuin väkiluvunkin
puolesta. Vuonna 1869 oli väkiluku ainoastaan vähän yli 40,000, vaan
on myöhemmin melkoisesti lisääntynyt ja nousee nykyään noin 73,000.
Niistä on 10 % bolivialaisia, jotka viime vuosikymmenien rauhattomina
aikoina kotimaastaan tänne siirtyivät. Muuten on väestö jotenkin
sekoittumattomia Humahuacos-indiaanien jälkeläisiä. Ainoastaan
pääkaupungissa Jujuyssä väestö on enemmän espanjalaista alkuperää.

Ollen puoleksi tropiikeissa ja omistaen ilmanalan ja kasvimaailman,
joita kokonaisuudessaan täytyy pitää troopillisina, on Jujuy erittäin
sopiva kuuman ilmanalan tärkeimpien tuotteiden viljelykselle. Etevin
tuote on sokuri, mitä sadon arvoon tulee. Sitä lähinnä seuraa nisu,
maissi, riisi ja vähissä määrin pumpuli sekä kahvi. Hedelmiä viedään
yli 2,000 tonnia vuosittain pääasiallisesti Boliviaan. Tärkeimmät ovat
banaanit, pomeranssit, anaanit, öljymarjat, persikat, päärynät ja
omenat. Elävää karjaa myöskin viedään kymmen-tuhansittain joka vuosi
naapurimaahan. Muuten ei karjanhoitoa harjoitetakaan muissa
tarkoituksissa, kuin eläväin eläinten vientiä ja omaa tarvetta varten.
Vuorityötä ei harjoiteta mainittavassa määrässä, vaikka vuoret
sisältävät hopeaa, kuparia, rautaa ja lyijyä. Myöskin marmoria,
vuorikristallia ja jaspista on runsaasti. Petroleumiakin on löydetty
Sierra Santa Barbaran juurella.

Suuret troopilliset metsät peittävät suurimman osan maakunnan alaa.
Läntisessä osassa kuitenkin on jotenkin laajoja kuivia ja suolaisia
maa-aloja. Tavallisimmat metsäpuut ovat seedri, ceibo, quebracho,
algarroba, timbo, lapacho, tarto ja molle, jotka suorilla, korkeilla
rungoillaan, usein ilman ainoatakaan oksaa, kannattavat mahtavaa
lehtikattoa, monesti aina 200 jalan korkeudella maasta. Liaanit
ja muut troopilliset köynnöskasvit hiipivät puusta toiseen, ja
jättiläissuuruiset sanajalat täyttävät aukkopaikat puitten juuressa,
joten käypi melkein mahdottomaksi kulkea metsän läpi.

Ferro Carril Grande del Norte eli suuri pohjoinen rautatierata on
paraikaa jatkettavana Saltasta pääkaupunkiin Jujuyhin. Valmistuneena se
varmaan tulee suuressa määrin vaikuttamaan maakunnan edistykseen, kun
ahkera väestö siten saa huokeammin tuotteensa kauppaan.

       *       *       *       *       *

Ne neljä aluskuntaa, jotka, ynnä edellä kerrotut neljätoista maakuntaa,
muodostavat Argentinan tasavallan, ovat seuraavat.

_Gran Chaco_ on suunnaton aluskunta tasavallan koillisosassa,
varsinaisen Argentinan ja Paraguayn välillä. Gran Chacolla, enempää
kuin toisillakaan kolmella aluskunnalla, ei ole erityistä hallintoa
eikä sitä edusteta kongressissa, vaan sitä hallitsee liittovallan
asettama kuvernööri, joka asuu Villa Occidentalissa, lähellä Pilcomayon
yhtymäpaikkaa Paraguayhin -- paikka muuten ei ole mistään suuresta
arvosta.

Gran Chacolla on hyvä, vaikka kuuma ja troopillinen ilmanala.
Maa on hyvin hedelmällistä. Sentähden se erittäin hyvin soveltuu
maanviljelykseen, karjanhoitoon ja niiden yhteydessä olevien
elinkeinojen harjoitukseen, varsinkin kun troopillinen kuumuus ja
kosteus nopeasti jouduttaa kaikkea kasvullisuutta. Erinomaisella
menestyksellä voi perustaa pumpulipuistikkoja -- pumpulia kasvaa
villinä -- kuin myöskin panna toimeen riisin, kahvin, tupakin ja
troopillisten hedelmäin, samoin kuin viininkin viljelystä. Suurin ala
Gran Chacoa on täynnä tiheitä, läpipääsemättömiä ja ainoastaan osiksi
tutkittuja metsiä. Rakennuspuita ja muita hyödyllisiä puulajeja on
monta eri laatua ja sangen paljon metsissä, jotka riittäisivät antamaan
rakennusaineita koko Argentinan tarpeeksi, ellei lauttaaminen
virroissa, koskien tähden, olisi niin vaikea, että Buenos-Ayres'in ja
sen ympäristön nykyään kannattaa paremmin hankkia puutarpeensa
Yhdysvalloista ja Skandinavian maista. Kuten jo mainittiin, on suurin
osa aluskunnan alaa täynnä tiheitä aarniometsiä, joissa kasvullisuuden
runsauden tähden on mahdoton kulkea. Ne ovat tavallisesti vedettömiä,
osaksi täynnä palmukasveja ja suurimman osan vuotta tulvillaan seisovaa
vettä, joka sekin seikka vaikeuttaa siellä kulkemista. Niin on
varsinkin laita maan läpi virtaavien jokien Vermejon ja Pilcomayon
läheisimmässä ympäristössä. Gran Chacon läpi virtaava Vermejo
jakaa sen kahteen melkein yhtä suureen osaan: Chaco Boreal ja Chaco
Austral, pohjoinen ja eteläinen Chaco. Edellinen on hyvin matalaa,
usein tulvien vallassa olevaa maata, osaksi metsäistä, osaksi
luonnollisia niittymaita. Chaco Austral myöskin on alankoa, satoisaa ja
viljelykselle sopivaa niinkuin Chaco Borealkin. Paitsi aarniometsiä
siellä myöskin on luonnollisia niittymaita, vaikka ei yhtä suuria kuin
Chacon pohjoisemmassa osassa.

Tämän suuren aluskunnan väestö on suurimmaksi osaksi indiaaneja, jotka
kuuluvat moniin eri heimokuntiin. Niiden lukumäärä nousee noin 45,000
henkilöön. Paitsi niitä on noin 3,000 maahan muuttanutta kristittyä,
jotka asuvat hallituskaupungissa Villa Occidentalissa ja sen
ympäristöllä. Indiaaneista on noin 30,000 pohjoisessa ja 15,000
eteläisessä osassa. He elävät kalastuksella ja metsästyksellä sekä
niistä hedelmistä, mitä metsäpuut heille antavat. Chunipies-, Tobas- ja
Vilelas-heimot, jotka asuvat Corrientes'in rajaseuduilla, pitävät
jotenkin vilkasta ja täydellisesti rauhallista kauppaliikettä,
tuoden mainitun maakunnan asukkaille karjaa, villien eläinten nahkoja
ja rehua sekä heiltä saaden veitsiä y.m. tarvekaluja, vaatteita ja
muita tavaroita. Luoteessa, Saltan rajalla, asuvat Matacos- ja
Chiriguanos-indiaanit, joista viimemainitut, vastakohtana useimmille
muille sen seudun heimoille, ovat työteliästä ja hyödyllistä kansaa,
ja etenkin tekevät jyrkän vastakohdan laiskoihin, likaisiin ja
huolimattomiin Matacos-indiaaneihin verraten. Molempien näiden heimojen
-- vaan erittäinkin Chiriguanos'en -- jäseniä on eräinä vuoden aikoina
päiväläisinä Saltassa ja Jujuy'ssa sokerin viljelystöissä. Aluskunnan
sisemmissä osissa asustelevat Mocovies- ja Tobas-heimojen villit ja
sotaiset laumat, jotka ajoittain samoavat yksinäisistä metsistään
hyökätäkseen ryöstämään jotakin farmia tahi uudisasuntoa läheisissä
maakunnissa. Vuonna 1882 nämät tappoivat tohtori Crevaux'in ja kaikki
hänen seuralaisensa, kun he matkustivat tutkimaan aluskunnan sisällä
olevia asumattomia seutuja. Samanlaisen kohtalon uhriksi ovat joutuneet
useat muutkin retkikunnat, josta on luonnollisena seurauksena se, että
näitä seutuja tunnetaan aivan vähän tahi ei ollenkaan. Kaikki
aluskunnan indiaanit puhuvat guaranikielen eri murteita.

_Misiones_ on Corrientes'in koillispuolella, Uruguay- ja
Paraná-virtojen välillä, ikäänkuin argentilaisen Mesopotamian jatkona.
Se on pienin neljästä aluskunnasta ja melkein saman kokoinen kuin
Tucuman.

Misiones sai nimensä siitä, että jesuitit 1600 luvun alkupuolella
sieltä alottivat lähetystoimensa indiaanien kesken nykyisen Argentinan
pohjoisessa osassa ja Paraguay'ssa. Noin 10 vuotta ennen jesuittien
tuloa, vuonna 1633, oli väestön lukumäärä 90,000 mutta oli, kun nämät
sinne asettuivat, vähentynyt ainoastaan 12,000:teen. Joku osa oli
tapettu, ja 60,000 orjina viety San Pablo'on. Voittajina ja viejinä
olivat Mameluco-indiaanit. Jesuittien maassa olon aikana indiaaniväestö
vähitellen lisääntyi ja sulautui valkoihoisten siirtolaisten kanssa,
niin että se jesuittien karkoituksen aikoina, v. 1767, oli noin 30,000
henkilöä. Sittemmin aluskunnasta pakeni paljon ihmisiä, päästäksensä
espanjalaisten, uusien herrojensa, julmuuksista. Nykyään tässä
viehättävässä ja hedelmällisessä maassa tuskin on 3,000 asukasta.
Jesuittien toiminta Misiones'issa on kauniimpia lehtiä heidän
veljeskuntansa historiassa.

Misiones on runsaasti vesitettyä, mäkistä, osaksi vuoristakin ja
kaikkein suurimmaksi osaksi metsäistä maata, missä vielä on kauniita,
erinomaisen hedelmällisiä laaksoja. Hedelmällisyydessä se kestää
kilpailun kaikkien maiden rinnalla Etelä-Amerikassa, melkeinpä koko
maailmassakin. Ilmanala on lämpöinen, vaan ei kuuma, joten
eurooppalaisetkin voivat sitä kestää.

Luonnollista on, että semmoisen maan täytyy erinomaisesti soveltua
kaikkien troopillisen ja puolitroopillisen vyöhykkeen tuotteiden
viljelykselle. Niinmuodoin kahvi, sokeri, pumpuli, riisi, maissi,
nisu, mandioca ja kaikenlaiset hedelmät antaisi erinomaisen rikkaita
satoja, jos väestöä vaan olisi senkään verran, että se edes joihinkin
määrin vastaisi pinta-alaa. Metsät, jotka eteläosissa ovat melkein
läpipääsemättömiä ja täynnä apinoita, pumaita, tapiireja, jaguaareja ja
kaikenlaisia lintuja, ovat rikkaita hyödyllisistä puulajeista. Seedriä
on paljon, samoin kuin yerbapuita, joista kansallisjuoma máte
valmistetaan, on kokonaisia metsiä Uruguay-virran rantaseuduilla.

Misiones'in ja muun Argentinan kesken välittää liikennettä höyryvenhe,
joka kulkee pitkin Paranáa Ytapuan, Corrientes'issa, ja Yguazu-virran
suun välillä, joka virta Misiones'in pohjoisrajalla laskee Paranáan.

_Pampas_, tuo mahtava, niin paljon kerrottu, mutta yleensä
kuitenkin niin vähän tunnettu alue, täyttää melkein koko keski
Argentinan Andes-vuorien länsipuolella, itäpuolella Buenos-Ayres'ia ja
etelässä ulottuen aina Rio Chubut'iin. Kenpä ei olisi jo lapsuudessa
lukenut pampas-indiaanien teoista ja heidän jäykästä taistelustaan
uudisasukkaita ja sivistystä vastaan? Kuinka he yhtäkkiään ovat
karanneet yksinäisten uudisasukkaiden kimppuun, ryöstäneet, polttaneet
ja vihdoin nopeilla hevosillaan paenneet suunnattomien lakeusten yli,
vieden muassaan ryöstetyn karjan, vieläpä toisinaan jonkun valkoihoisen
vanginkin, ennenkuin apua muista uudisasutuksista on kerinnyt saapua.

Niitä seutuja, joissa uudisasutus on saanut pysyvän aseman, ei enää
luetakaan Pampakseen kuuluviksi, vaan osaksi Buenos-Ayres'iin, osaksi
muihin läheisiin maakuntiin. Sentähden Pampas-aluskuntain väestö onkin
pelkkiä indiaaneja, kun ei oteta lukuun valkoihoisten vähäpätöisiä
siirtokuntia virtojen, etenkin Rio Negron ja Rio Chubut'in laskusuilla
Atlantin rannalla.

Koko aluskunnassa asuvien indiaanien lukumäärä on ainoastaan
noin 24,000, hajaantuneina maan eri osiin ja pirstautuneina
moniin eri heimoihin. Suurin heimo on Puel-ches, jolla on
asuinpaikkansa aluskunnan keskiosassa ja Rio Coloradon ympärillä.
Heidän pohjoispuolella asuvat Ranquel-ches-indiaanit ja koillisimmassa
osassa, Mendozan rajaa vasten, Pehuen-ches-heimo. Nämä ovat tärkeimmät
ja tunnetuimmat eri heimoista, jotka muuten ovat suuressa määrin
toistensa kaltaisia villiytensä, itsepintaisuutensa, sota- ja
ryöstöhimonsa sekä sivistyksen kammonsa suhteen.

Pampas, joka eteläisissä ja itäisissä osissaan on täydellistä tasankoa,
käy etempänä lännessä yhä enemmän mäkiseksi, kunnes vähitellen kohoaa
Andes-vuoria vastaan kauimpana lännessä. Kun rakennettiin rautatietä
Buenos-Ayres'ista Bahia Blanca'an, ei monen peninkulman pituudella
ollut yhtään maan ylennystä, mikä olisi noussut yli 12 tuuman.

Keväisin pampas on viehättävän kaunis vihreydessään. Mutta kun kesä
etenee, kasvaa ohdakkeita joukoittain ja nämä pian saavuttavat 10-12
jalan korkeuden. Silloin pampas käy läpipääsemättömäksi jungleksi.
Joulun aikana, jolloin siellä on keskikesä, kukkivat ohdakkeet ja pian
sen jälkeen lakastuvat ja kuoleentuvat, joten pampas jälleen vähitellen
saa viheriöitsevän näkönsä. Pampaksen heinä on karkeaa ja kovaa
ja kasvaa muhkeiksi mättäiksi, jotka saarien tavoin kohoavat
ruskeankeltaisesta savimaasta. Joskus näkyy paljaita savipilkkuja
heinämätästen ja joukottain kaikkialla kasvavien kaktus- ja
aloepensaiden välistä. Keväällä pampasruoho on vaaleansinisen
viheriäistä, myöhemmin ruskean viheriäistä. Kukkimisen aikana koko
lakeus näyttää aaltoavalta mereltä sulaa hopeata, kun hopeanvalkoiset
kukat kasvavat niin tiheässä, että itse ruohoa tuskin näkyy. Myöhemmin
syksyllä taasen, kun aurinko on polttanut ruohon, koko lakeus on
sysimusta, kolkko, melkein kauhistava nähdä.

Näiden lakeusten yli ajoittain puhaltaa erinomaisen kovia n.s.
pamperosmyrskyjä. Ne syntyvät Andes-vuorien juurella, myllertävät sitte
pampaksen yli hirveällä voimalla ja tuntuvat myös kaukana merellä. Nuo
äkkinäiset ja rajut myrskyt, joita seuraa mitä voimallisimmat ja
tiheimmät salamat, ovat jotakin mahtavaa ja suurenmoista, niinkuin nuo
äärettömät lakeudetkin, joilla ne syntyvät. Semmoisen myrskyn
raivotessa olimme tilaisuudessa katsella salamoimista La Plata-virran
suulla. Salama seurasi toistansa niin tiheään, ja niin monta niitä
syttyi yhtaikaa, että tuntikausia oli säkkipimeä ilta voimallisessa
sinervän päivän valossa (joskus tosin hämärtyi muutaman sekunnin
ajaksi).

_Patagonia_, johon Tulimaa myöskin luetaan, on Pampaksen
eteläpuolella ja täyttää koko eteläisimmän osan Etelä-Amerikkaa
Andes-vuorien itäpuolella. Tämän laajan maan väestö on suurimmaksi
osaksi indiaaneja, jotka kuuluen moneen suurempaan ja pienempään
heimoon vaeltelevat ympäri maata. Sen mukaan kuin niiden lukumäärää
tunnetaan ja jo on voitu laskea, tekee se yhteensä noin 30,000.
Paitsi heitä asuu noin 4,000 kristittyä uudisasukasta muutamilla
paikoin rannikolla ja virtojen suilla. Niillä seuduin on tärkein
Tehuel-ches-heimo, jonka hallussa melkein kokonaan on tuo suuri alue
Chubut- ja Santa Cruz-virran välillä, s.o. koko pohjois- ja keski
Patagonia. Maan pohjoisosassa asuvat sitä paitsi Che-he-ches- ja
Molu-ches-indiaanit; ja luoteisimmassa nurkassa, Andes-vuorien
juurella, Payn-ches- ja Tami-ches-indiaanit. Rio Santa Cruz'in
eteläpuolella asuvat heimot Pilma-ches, Yakanah-ches ja Che-huel-ches.
Ne ovat suurimmat ja tärkeimmät Patagoniassa asuvista monista
indiaaniheimoista. Muuten ei voi lainkaan määrätä monenkaan heimon
asuma-alaa, sillä kun metsän riista jossakin paikassa vähentyy,
muutetaan heti toiseen; jos siellä taas kohtaa jokin vastarinta, ovat
indiaanit heti valmiina ase kädessä anastamaan halutut oikeudet ja
asuttumaan mihin mieli tekee.

Tulimaasta ja sen asukkaista tiedetään ylimalkaan hyvin vähän. Sen
verran kuitenkin tiedetään, että siellä asuvat indiaanit yleensä ovat
rauhallista kansaa. Heidän elinkeinonansa on melkein yksinomaan
kalastus ja kaupankäynti Magellan-salmen toisella puolella olevien
sukulais-heimojen kanssa, joista he niin hyvin puheensa kuin
tapojensakin puolesta paljon muistuttavat.

Patagonia on ylätasankoa, johon useat virrat, mereen juostessaan, ovat
kaivaneet syviä uria. Viljelykselle soveltuvat ainoastaan nämä
virtalaaksot. Muuten maa on kivistä ja laihaa sekä kasvaa pensaita ja
pikku puita. Yleisimmin kasvaa chañarpensas, jossa on teräviä, pitkiä
piikkejä. Kauempana lännessä, missä maa alkaa kohoutua Andes-vuoria
vastaan, on kasvisto hieman rikkaampi. Siellä on myöskin suurempia
metsiä, pääasiallisesti havupuita.



URUGUAY.


Republica Oriental del Uruguay on Etelä-Amerikan pienimmän valtion
virallisena nimenä. Kartalla se näyttää vaan pieneltä pilkulta
Brasilian ja Argentinan laajojen alueitten rinnalla. Kenties on tarpeen
tämän pienen valtion etsimistä helpoittaaksemme tarkemmin mainita sen
asema. Se on 30 ja 35° välillä eteläistä leveyttä sekä 53 ja 58° 30'
välillä läntistä pituutta (Greenwichistä). Rajat muodostavat melkein
suunnikkaan näköisen kuvion, alaltaan 7,056 neliöleaguesia eli 1,764
Suom. neliöpen., s.o. pinnan, joka on melkein yhtä suuri kuin puolet
Suomen pinta-alasta, kun Lapinmaakin siihen luetaan. Idässä rajoittaa
valtiota Mini-järvi ja Atlantin meri, etelässä La Plata-virta, lännessä
Uruguay-virta, jonka vastaisella rannalla on argentinalainen maakunta
Entre Rios, ja pohjoisessa, Brasiliaa vastaan, virrat Cuareim, Cuchilla
Sant' Ana ja Yaguaron, jotka eivät kuitenkaan tee mitään täydellisesti
säännöllistä luonnon rajaa. La Plata-virran toisella puolella olevien
pampaksien vastakohtana on Uruguayn mäkinen maa, ylimalkaan tosin
matalaa, mutta täynnä kukkuloita ja alankoja, joissa viime mainituissa
kiemuroipi lukemattomia puroja, viimein yhdistyen jo'iksi ja virroiksi,
jotka muodostavat yli koko maan ulottuvan verkon. Keskimaan liike tulee
siten helpoksi, samoin kuin maa, runsaan vesimäärän vuoksi, on
viljelyksellekin mukavaa. Rio Negro on Uruguayn suurin virta. Se virtaa
maan halki koillisesta lounaasen, lisäjo'illaan täyttäen 3/4 siitä sekä
vihdoin purkautuen Uruguay-virtaan. Se on virta suuri kuin Ganges ja
purjehduskelpoisuutensa vuoksi nykyään jo suurenarvoinen maan
taloudelle; vaan tulevaisuudessa, kun asukkaita lisääntyy, tulee se
arvoltaan olemaan vieläkin suurenmoisempi. Uruguay-virta saa alkunsa
Brasiliassa. Se on yli 1,000 engl. penik. pitkä ja vyöryttelee
keskimäärin 11 miljoonaa kuutiojalkaa vettä minuutissa. Uruguayn
yhdyttyä kolme kertaa vesirikkaampaan Paranáan, on yhtyneitten jokien
nimenä La Plata. Se levenee ja virtaa yhä hitaammin. Tämä
jättiläisvirta on kolmeakymmentä Suom. penikulmaa pitkä ja keskimäärin
kymmentä penik. leveä. Se onkin katsottava enemmän meren lahdelmaksi
kuin virraksi. Uruguay- ja La Plata-virta sekä Atlantti antavat maalle
pitkän, yhtäjaksoisen rannikon, yli 600 meripenikulmaa (100 Suom.
pen.).

Etevin maanselänne on Cuchilla Grande, joka Brasiliasta jatkuu
eteläistä suuntaa Montevideota ja rannikkoa kohti. Maldonadon
läheisyydessä se tekee muutamia hiukan tärkeämpiä ylänteitä, niinkuin
Sierra de los Animas, 1765 jalkaa korkea, ja Pau de Agucar, 1374
jalkaa. Molemmat näkyvät kauas merelle, ollen omituisen muotonsa vuoksi
hyviä maan tuntomerkkejä.

Uruguayn ilmanala on lämmin kyllä, vaan lähempänä rantoja viileät,
usein puhaltavat merituulet sitä lievittävät. Se vastaa melkein
eteläisen Italian ja Sicilian ilmanalaa, mutta lämpömäärän vaihdokset
kesän ja talven välillä ovat vähäisemmät, kuten kaikkialla eteläisellä
pallonpuoliskolla. Pakkasta talvella on hyvin harvoin, ja lumi melkein
tuntematonta. Joskus lounaasta puhaltavat tunnetut, erittäin rajut
pamperostuulet, jotka alkavat Andes-vuorien lumipeitteisiltä
vuoriharjanteilta ja hirmuisella raivolla vinkuvat laajojen pampas
lakeuksien yli. Ne ovat kylmiä, kuivia tuulia, jotka kuumana vuoden
aikana hyvin miellyttävästi viileyttävät ilmakehän. Niitä usein seuraa
raju ukonilma ja sade. Ne eivät tavallisesti kuitenkaan kestä kauan.
Merimatkailijoille, jotka sattuvat lähelle rantaa, ne usein voivat
käydä vaarallisiksikin.

Uruguay on hyvin hedelmällinen maa, jossa hyvällä menestyksellä voi
harjoittaa melkein kaikkien viljalajien ja hedelmäin viljelystä, mitkä
vaan menestyvät lauhkeassa ja tropiikinalaisessa ilmanalassa. Mitään
troopillista kasvullisuuden runsautta ei kuitenkaan ole olemassa.
Päinvastoin kasvullisuus muukalaisesta näyttää melkein niukalta,
ainakin kesän aikana, kun polttava auringonpaiste pikaisesti hävittää
harvoin lankeavien sateiden vaikutuksen. Maa on hiekkaperäistä, joten
veden kuivuminen tapahtuu sitä pikemmin kohta sateen jälkeen. Puut ovat
ylimalkaan matalakasvuisia ja harvalehtisiä. Mitään keski-Euroopan
mahtavien tammien ja pyökkien vertaista ei näe, enempää kuin meidän
omien korkeitten petäjien ja kuusien tahi tuuheain koivujenkaan
vertaista. Enimmät puut ovat alituisesti viheriöitseviä lehtipuita,
jotka nahkamaisine, kiiltävine lehtineen yhdessä aloe- ja kaktuskasvien
kanssa tekevät maiseman melkein omituisesti ikävän näköiseksi.
Ruohokasvitkin edistävät tätä vaikutusta, sillä ne ovat ylimalkaan
kankeita ja karhealehtisiä sekä jotenkin samaa lajia. Ohdakkeita kasvaa
hyvin runsaasti ja monta eri lajia. Maan mineraalivarastot ovat vähän
tunnettuja. Maldonadon luona on marmorilouhoksia, joista on otettu
rakennusaineita useihin Montevideon rakennuksiin. Alabasteriakin on
muutamin paikoin. Saltassa harjoitetaan agatin, kristallin y.m.
mineraalien vientiä Hamburgiin, vaikka vähäisessä määrässä. Kultaa on
myöskin löydetty. Eläinkunta on pääasiallisesti samanlainen kuin
Argentinassakin. Kameelikurkia eli strutseja täällä on villinä
harvalukuinen määrä. Rannikkokallioilla pyydystellään paljon hylkeitä.
Etenkin Labos-saaressa, Maldonadon ulkopuolella, on erinomaisen paljon
näitä eläimiä. Niitä näkee kiivenneinä kiville päivänpaisteesen sekä
myöskin loiskimassa vettä kivien ympärillä.

Uruguayn historia vanhemmilta ajoilta liittyy kiinteästi muihin La
Platan valtioihin. Kun Solis sen löysi, oli sen asukkaina monta
espanjalaisia vihaavaa, sotaisaa indiaaniheimoa. Solis'in murhasivat
indiaanit kerta hänen maalle noustessa. Kun espanjalaiset koettivat
rajoittaa La Platan koloniain kauppaa emämaahan, syntyi 17 vuosisadalla
vilkas salakauppa Brasiliassa asuvien portugalilaisten uudisasukkaiden
kanssa. Laittoman kauppansa edistämiseksi portugalilaiset v. 1679
perustivat Colonia de San Sacramenton kaupungin lounais Uruguayhin,
Buenos-Ayres'ia vastapäätä. Tämä paikka oli kauan kiistan aiheena
espanjalaisten ja portugalilaisten välillä, voitettiin ja menetettiin
useampia kertoja, kunnes sen v. 1878 portugalilaiset ainiaksi
kadottivat. Samoina aikoina kuin täällä riideltiin ylivallasta, oli
Buenos-Ayres'in kuvernööri Bruno de Zabala vuonna 1726 perustanut
Montevideon kaupungin, joka sitte pian tuli eurooppalaisen sivistyksen
pesäpaikaksi ja levittäjäksi niillä tienoin. Hän antoi uudisasukkaille
ilmaiseksi lampaita ja sarvikarjaa. Samoista eläimistä juurtavat
alkunsa ne äärettömät laumat, jotka meidän päivinämme urugualaisilla
ruohomailla syöskentelevät ja jotka satatuhat-lukuisina viedään
teurastuslaitoksiin, saladeroihin, ja sieltä kuivattuina (Liebigin
mehun muodossa) maailman markkinoille. Portugalilaisten karkoituksen
perästä maa edistyi, vaikka lakkaamatta kävi sotaa, aina siksi, kunnes
itsenäisyyssota Espanjaa vastaan alkoi. Amiraali Brown, Argentinan
merisankari, valloitti Montevideon vuonna 1813 ja hävitti espanjalaisen
laivaston, joka oli virralla kaupungin edustalla. Sen jälkeen
Montevideo ja Uruguay yhdistyivät argentinalaisten maakuntien kanssa
itsenäisyytensä puolesta taistellessa. Täällä niinkuin virran
toisellakin puolella kesti sen jälkeen kauan aikaa sisällisiä
taisteluja ja anarkiaa. Vuonna 1815 erkani Banda Oriental, kuten maata
silloin nimitettiin, Argentinalaisesta liitosta ja julisti itsensä
itsenäiseksi valtioksi. Mutta kuusi vuotta myöhemmin valloittivat sen
brasilialaiset, jolloin se sai nimen Provincia Cisplatina. Mutta kauan
eivät brasilialaiset saaneet valloituksestaan iloita, sillä vuonna 1825
puhkesi kapina, jota Argentinasta voimallisesti autettiin. Kapina
menestyi. Vuonna 1827 voitti argentinalainen kenraali Alvear
brasilialaiset täydellisesti Ituzaingo'n luona. Heidät pakoitettiin
kokonaan luovuttamaan maakunta ja tunnustamaan sen itsenäisyys.
Republica Oriental del Uruguay pantiin uuden tasavallan nimeksi.
Ensimmäiseksi presidentiksi asetettiin v. 1830 kenraali Fructos Rivera.
Vaan vieläkään ei maa saanut nauttia rauhaa ja lepoa. Pian näet syntyi
sisällisiä riitoja Riveran ja kenraali Oriben välillä, jota viime
mainittua auttoi Buenos-Ayres'in diktaattori Juan Manuel Rosas. Tämä
"guerra grande" kesti 16 vuotta ja vaikutti sen, että tasavallan
taloudellinen tila melkoisesti rappeutui. Muuttuivatpa muutamat paikat
oikein erämaiksikin. Kenraali Oribe piiritti v. 1843-1851 Montevideon
linnoitusta Fort Artiga'sta Cerron huipulla, joka on 500 jalkaa
korkealla, ja jota puolusti kenraali Paz ja hänen rohkea miehistönsä.
Miksi hänen ei onnistunut sitä valloittaa, on vaikea selittää, sillä se
on aivan vähäpätöinen linnoitus, jossa on kanuunat viime vuosisadalta.
Se on sitä paitsi helppo sulkea kaikesta yhteydestä muun maailman
kanssa. Mutta arvoituksen avaimen löytää, kun vaan ajattelee kuinka
pienet ne armeijat olivat, mitä nämä "kenraalit" käyttivät. Ei saa
käyttää eurooppalaista mittaa nykyiseltä vuosisadalta, vaan täytyy
mielikuvituksessaan paremminkin siirtyä takaisin conquistadorien
aikakauteen. Noissa tärkeissä taisteluissa itsenäisyyssodan aikana
esim. oli armeijoissa muutamia satoja miehiä -- usein ainoastaan sadan
ja kahdensadan vaiheilla kumpaisellakin puolella, joskus vähemmänkin.
-- Vihdoin pakoitti kenraali Urquiza, maan vapauttaja Rosas'in
tyranniudesta, Oriben lopettamaan Montevideon sitadellin piirityksen.
Vuodesta 1852 vuoteen 1864 oli hallituksessa kahdeksan presidenttiä.
Viime mainittuna vuonna brasilialaiset, suljettuaan Montevideon,
asettivat kenraali Mores'in presidentiksi. Sen jälkeenkin on useita
hallitusmuutoksia tapahtunut.

Kuinka mutkattomasti Uruguayssa presidenttiä eroitetaan, osoittaa
seuraava tapaus. Entistä presidenttiä Maximo Santosta oli eräänä iltana
yritetty murhata teaatteriin mennessä. Hän sai revolverin luodin
toiseen leukaluuhunsa, ja sen leikkauttamisen vuoksi täytyi hänen
matkustaa Eurooppaan ja jättää hallitusohjat toistaiseksi hyvän
ystävänsä kenraali Tajes'in käsiin. Leikkaus onnistui ja iloisena siitä
vuokrasi hän mahtavan italialaisen höyrylaivan Matteo Bruzzo'n
palausmatkaa varten. Jo kaukana kotivirran suulla huomasi hän
kokonaisen laivaston pienempiä höyrylaivoja. Ne hän vihdoin tunsi
kotoiseksi (Uruguayn) sotalaivastoksi, joka oli lähetetty Matteo
Bruzzo'a vastaan. Santos tuli tästä hyvilleen ja ihastuneena luuli sitä
alammaiseksi kunnioitukseksi. Mutta sitäpä enemmän hän hämmästyi, kun
selittämättömäksi ihmeeksensä sai vastaanottaa asiakirjan, jossa häntä
kielletään lähestymästä Uruguayn rannikoita. Ellei tahtonut totella,
ilmoitettiin laivastolla olevan käsky alkaa ampua navakasti. Nolona
täytyi presidentin tyytyä asemaansa ja palata takaisin Eurooppaan,
jossa hän nyt elelee yksityisenä miehenä, samalla aikaa kuin tuo muka
uskollinen Tajes edelleenkin hoitaa hallitusohjia ja näyttää aikovan
pitää niitä käsissään enemmän aikaa, kuin mitä hänen edeltäjänsä
onnistui. Muuten on Tajes indiaanilaista verta, ja joku osa hänen
alammaisiaan halveksii häntä.

Uruguayn alkuasukkaat olivat indiaaneja useammista eri suvuista,
niinkuin Charrua, Chaná, Minua y.m. Heidän jälkeläisiänsä elää
varsinkin sisämaassa, mutta näkee niitä myös Montevideossakin.
Heillä on ainoastaan vähäisen jälellä villejä tapojansa; käyvät
eurooppalaisittain pukeutuneina ja tahtovat muka käydä gentlemanista.
Heidät kuitenkin heti tuntee leveistä, vähän litteistä kasvoistansa,
mustista siirohiuksistaan ja heidän silmistään, joilla on omituinen
tummanruskea väri ja jotka ovat kauempana toisistaan kuin
eurooppalaisilla. Pääasiallisesti indiaanit elänevät paimentolaisina,
sillä kuljeksiva elämä ja olo hevosen selässä on edelleenkin heidän
perittyjä riemujaan. Useita palvelee myös sotamiehinä ja upseereina
armeijassa. Valloittavien espanjalaisten jälkeläisissä eli kreooleissa
on suuri prosentti indiaaniaineksia. He ovat kalpeaihoisia,
mustatukkaisia, vähän saamattomia. Heidän joukossaan kuitenkin
tapaa henkilöitä hyvin kauniitakin. Vaikka hidalgo eteläiselle
pallonpuoliskolle muutettuaankin on säilyttänyt paljon laajalti
tunnettua ylpeyttänsä ja kansallista pöyhkeyttään, ei hän kuitenkaan
ole inhonnut mennä aviollisiin yhdistyksiin indiaanien kanssa, joten on
syntynyt suuri väestö mestitsejä.

Viime vuosisadalla toivat englantilaiset maahan suuren määrän
neekeriorjia. Siten syntyi yhä useampia sekarotuja, kun neekerit,
erittäinkin sitte kuin tämän vuosisadan alussa saivat vapauden,
lukuisasti ovat menneet naimisiin valkoihoisten ja mestitsien kanssa.
Kun lisäksi vielä luetaan siirtolaisia kaikkialta maailmasta, niin
Uruguayn väestö kansallisen syntyperänsä puolesta lienee sekalaisin
koko maailmassa. Siirtolaisuus Euroopasta etelä-amerikkalaisiin
vapaavaltioihin on kuitenkin vasta tällä vuosisadalla alkanut
ja vasta viime vuosikymmeninä saavuttanut suurempaa vilkkautta.
Melkein joka päivä ankkuroitsee Montevideon edustalle joku suuri
siirtolaishöyrylaiva, usein aivan täpösten täynnä väkeä. Kolme suurta
italialaista yhtiötä, kolme ranskalaista, kaksi saksalaista, yksi
espanjalainen ja kolme tahi neljä englantilaista välittävät
säännöllistä kulkua Euroopan ja La Plata-valtioiden välillä. Vaikka
suurin osa siirtolaisia jatkaa matkaansa Buenos-Ayres'iin, niin
kuitenkin on paljon Uruguayhinkin jääpiä. Meritse Montevideoon
saapuneiden siirtolaisten lukumäärä on v. 1860-1885 ollut keskimäärin
6,000 vuosittain. Viime vuosina taas on maahan muuttaminen
suurenmoisesti lisääntynyt, niin että esim. v. 1888 sinne tuli yli
20,000 siirtolaista. Kun Uruguayn koko väkiluku tuskin on yli 500,000,
niin siirtolaiset siis vuosittain tekevät noin 4 % suuruisen väestön
lisäyksen. Muuten oli siirtolaisista 54 % italialaisia, 22 %
espanjalaisia, 5 % ranskalaisia, 3 % englantilaisia ja yhteensä 16 %
muita kansallisuuksia sekaisin. Enimmän siirtolaisia siis on Italiasta
ja muista Välimeren maista Uruguayssa samoin kuin Argentinassakin.
Siihen on kai etevimpänä vaikuttimena ilmanalan, elintapojen ja kielen
yhdenlaisuus, samoin kuin juuri samat seikat houkuttelevat liikaväestön
Pohjois-Euroopasta, Englannista ja Saksasta suuntaamaan kulkunsa
pääasiallisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, Uuteen Seelantiin ja
Canadaan. Ellei lukuun oteta Australiaa, ei ole yhtäkään muuta maata,
jossa olisi niin paljon siirtolaisia kuin Uruguayssa. Vuonna 1860 oli
siellä 35 % koko väestöstä "muukalaisia", ja eräs kuolleitten luettelo
vuosilta 1874-1878 osoittaa saman prosenttimäärän, kun sitä vastaan
Buenos-Ayres'issa oli muukalaisia 25 %, koko Argentinan tasavallassa
17 % ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ainoastaan 13 %. Tähän, maan
laajuuden ja asukasmäärän suhteen erinomaiseen siirtolaistulvaan on
luonnolliset syyt. Vaikka kaikissakin maissa luulisi vielä voitavan
tietojen, ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla hankkia itsenäinen
asema, niin se kuitenkin näyttäisi käyvän päinsä helpommin Uruguayssa
kuin monessa muussa paikassa. Tietojen ja taitojen vaatimukset eivät
näytä olevan niin suuria, eivätkä ne puutteet, joita täytyy kärsiä,
niin vaikeita kuin useimmissa muissa maissa. Varallisuustilasto
osoittaa seuraavat suhteet dollareissa kutakin eri kansallisuuden
henkilöä kohti Uruguayssa: maan syntyperäisillä asukkailla 505,
espanjalaisilla 1,280, italialaisilla 1,310, brasilialaisilla 3,056,
ranskalaisilla 1,620, englantilaisilla 4,660, sekalaiskansallisuuksien
asukkailla 520 dollaria; toisin sanoen kullakin uruguaylaisella,
kansallisuutta lukuun ottamatta, 852 dollaria. Vertailun vuoksi
mainittakoon sama keskimäärä muissa maissa. Brittiläisessä
valtakunnassa se on 1,540, Hollannissa 1,202, Ranskassa 1,190,
Tanskassa 999, Australiassa 998, Yhdysvalloissa 905, Canadassa 743,
Euroopassa (yleensä) 631. ["Handbook of the River Plate'sta",
toimittaneet M. G. ja T. E. Mulhall, Buenos-Ayres'in "Standardin"
omistaja ja ulosantaja.] Vertailu on siis hyvin etuisa Uruguaylle.
Näitä numeroita ei kuitenkaan voi pitää kovinkaan suuressa arvossa,
etenkin mikäli ne koskevat eri maita, sillä jo ensinnäkin niiden
hankkiminen on pettävää, toiseksi on useimmissa tapauksissa rahan
arvo erilainen eri maissa, sitä paitsi ovat ne tarpeet, joita
välttämättömästi täytyy tyydyttää, ilmanalan y.m. vuoksi vaihtelevia ja
niiden täyttämisen huokeus tahi vaikeus perustuva maiden erilaisiin
luonnollisiin apulähteisin y.m.s. Vaan jotakin arvoa ne kuitenkin
kaikissa tapauksissa ansaitsevat.

Uruguayn väkiluku oli vuonna 1885 476,000, eli 2,7 asukasta
neliövirstalla, s.o. noin 2 1/2 kertaa harvemmassa kuin Suomessa, Lapin
erämaat siihen laskettuina. Niistä asui Montevideon kaupungissa
120,000, niin että muulle osalle maata jäi vähän yli 350,000. Kun vielä
ottaa huomioon Uruguayn monta vertaa suuremman rikkauden, meidän
köyhään maahan verraten, niin on siellä siis vielä paljon tilaa
suunnattomasti kasvavalle siirtolaistulvalle, eivätkä mitkään vaikeudet
toimeentulon saannissa tee esteitä siirtolaisuuden vastaisellekaan
edistymiselle samassa suhteessa kuin viime vuosikymmeninä. Tiheimmin
asutut ovat lounaiset maakunnat Canelones, Colonia, Soriano ja San
José, joissa myöskin viljelys on vanhin. Sitä vastoin maan koillis- ja
itä-osissa on asukkaita vähimmän. Esim. Canelones'issa, jonka pinta-ala
on 44 3/4 Suom. neliöpenik., on noin 44,000 asukasta, siis kutakin
neliöpenikulmaa kohti 1,000 henkilöä eli jokaisella neliövirstalla 10.
Koillisessa olevassa Tacuarembón suuressa maakunnassa, joka täyttää
kuudenneksen koko tasavallan alaa eli 291 Suom. neliöp. -- suuremman
pinta-alan kuin Belgian kuningaskunta -- on ainoastaan 24,000
asukasta eli 0,82 kullakin neliövirstalla. Tämä hedelmällinen seutu
kultarikkaine vuoritiensä on siis köyhempi asukkaista kuin Lapinmaan
tunturit. [Suomessa on keskimäärin noin 7 asukasta neliövirstalla,
tiheimmin asutuissa pitäjissä 20-30 ja Lapinmaassa noin 1 kullakin
neliövirstalla.] Mutta annahan olla kun rautatieverkko kerran
laajennetaan tänne saakka, eikö tuosta olot pian muutu, sillä väestö
Uruguayssa kasvaa hirveän nopeasti, jos se varsinkin saa nauttia
vähän enemmän rauhaa, kuin mitä sille ylimalkaan tällä vuosisadalla on
suotu. Vuonna 1796 oli väkiluku ainoastaan 30,700, vuonna 1852 oli se
noussut 131,900, ja kahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1860, 221,300.
Tämä erittäin suuri väestön lisääntyminen, 9 % vuosittain,
näinä kahdeksana vuotena tuli epäilemättä niistä rauhallisista
oloista, mitkä vallitsivat diktaattori Rosas'in vallan kumoamisen
jälestä Montevideon piirityksen loputtua. V. 1860-1884 on väestö,
sisällisistä rauhattomuuksista huolimatta, lisääntynyt enemmän kuin
kahdenkertaiseksi, s.o. noin 5 % vuosittain. Paitsi suurta
siirtolaistulvaa, josta jo on mainittu, on tuohon vilkkaasen väkiluvun
lisäykseen myös vaikuttanut tasavallassa vallitseva erittäin edullinen
syntyneiden ja kuolleiden suhde. Syntyneiden lukumäärä nousee 41
kutakin tuhatta asukasta kohti (toisten mukaan aina 45), kun
kuolemantapauksia on vaan 23 (korkeintaan 27) tuhannelle. Syntyneitä
siis 18 tuhannelle enemmän kuin kuolleita. Se on suhde, jonka voittaa
ainoastaan Australia, siellä kun sama luku on 21. Vastaavat numerot
ovat Britanniassa ja Saksassa 13, Ruotsissa 12, _Suomessa_ ja
Ranskassa ainoastaan 2. -- Uruguayn alkuperäiset asukkaat puhuvat
espanjaa, jota myöskin eri maista tulleet siirtolaiset pian oppivat
syystä, että ilman Espanjan kielen taitoa on vaikea tulla toimeen. ---
Vaikka väestö on niin monenlaisista kansallisuuksista koottu, niin
kuitenkin ainoastaan hyvin harvassa tapaa henkilöitä jotka osaavat
useampaa kieltä.

Karjanhoito on vanhin elinkeino ja tulee kai eteenkinpäin olemaan
laajimmin harjoitettu maassa. Nautaeläin-, hevos- ja lammaslaumat
ovat hyvin suuria ja vielä ylimalkaan yhä suurenevia. Vuonna 1860
tasavallassa oli 5,220,000 nautaeläintä, vuonna 1884 6,826,000, siis
31 % lisääntyminen. Hevosten lukumäärä sitä vastoin on hiukan
vähentynyt, 740 tuhannesta 666 tuhanteen samoina vuosina. Lammaslaumain
lisääntyminen on kuitenkin suurin. 2,590,000 kappaleesta vuonna 1860
lisääntyivät ne 10,536,000:een vuonna 1884. Siis 13 % vuotuinen
lisääntyminen. Näiden suunnattomien karjalaumojen arvo laskettiin
vuonna 1860 30,100,000 doll, ja v. 1884 85,500 000 d., joka viime
mainittu luku Suomen rahassa vastaa noin 436,000,000 mk. Tämä summa
kenties ei näytä tarpeeksi suurelta. Mutta tulee muistaa, että se on
eläinten arvo itse syntymäpaikalla, jossa terveestä työkuntoisesta ja
täysin virheettömästä hevosesta maksetaan 5 doll. eli vähän yli 25
Suom. markkaa ja jossa virallisten arvioitten mukaa hevosen hinta on
vaan 3 doll. Sitä hintaa ei voine juuri liian korkeaksi katsoa!
Eläinten alhainen hinta tulee niiden paljoudesta sekä siitä tarpeesta,
mihin niitä pääasiallisesti käytetään. Hevosia, lehmiä ja lampaita
elätetään yksinomaan teurastuslaitoksia varten. Mitään varsinaista
karjanhoitoa ei ole olemassakaan. Lehmät, jotka elävät ympäri
vuoden vapaina suunnattomilla ruohokentillä, ovat laihoja ja
antavat ainoastaan hiukkasen maitoa. Voin ja juuston valmistus
on maalaisväestölle aivan tuntematon asia -- ainakin hyvin
harvinainen taito. Minkä näitä tavaroita hiukan käytetään ja kysytään
Montevideossa, se tuodaan Euroopasta. Pääkaupungin ravintoloissa voipi
herkkuna saada lasin maitoa. Mutta se maksaa 25 centiä (1 mk. 25 penn.)
Ja kuitenkin on Uruguayssa enemmän kuin 14 lehmää kutakin asukasta
kohti! Myöskin lammas- ja hevoslaumat ovat jätetyt yksinomaan paimenten
katsottaviksi. Mitään varsinaista hoitoa ja ruokkoamista ei voi tulla
kysymykseenkään, kun laumat tavallisesti ovat hyvin suuria. Lampaita
pidetään yhdessä laumassa tavallisesti 4-5,000. Tällaisen en masse
harjoitetun karjanhoidon seurauksena on se, että Espanjasta tuodut
hyvät rodut ovat vähitellen huonontuneet. Siitäpä syystä on Uruguayn
samoin kuin Argentinankin lampaan villa kaupassa melkoisesti
halvempiarvoista kuin australialainen ja pohjois-amerikkalainen,
englantilaisesta puhumattakaan. Hevoset eivät myöskään suuresti
muistuta mainioista andalusialaisista esi-isistään. Viime vuosina
kuitenkin jo on käännetty enemmän huomiota karjarodun parantamiseen.

Vuotuinen sarvikarjan käyttäminen nousee virallisen tilaston mukaan
1,145,000 kappaleesen. Niistä käytetään 480,000 kotoisina tarpeina,
102,000 viedään ulos elävinä ja 563,000 teurastetaan saladeroissa
vientiä varten, Viime mainittuun summaan on laskettu 150,000 raavasta
Liebigin lihamehun valmistusta varten. Paysandùssa ja Fray Bentos'issa
Uruguay-virran varrella ovat ne suuret saladerot ja muut laitokset,
mitkä tätä teollisuutta varten tarvitaan. Muuten saladeroissa
teurastettujen eläinten liha tavallisesti kuivataan auringon paisteessa
ja viedään parhaasta päästä Brasiliaan ja Länsi-Indiaan, joissa maissa
lihaa, lämpimän ja kosteuden tähden, tuskin muussa muodossa voi
saadakaan. Tätä vientiä varten teurastetaan myös hevosia. Nahat joko
kuivataan taikka suolataan. Kuivatut viedään Englantiin, suolatut
Välimeren maihin. Lampaita teurastetaan yksinomaan villan tähden. Nahat
viedään villoinensa suurissa kääryissä Englantiin valmistettaviksi.
Sieltä tuodaan samaa villaa takaisin valmistetussa muodossa, ponchona
tahi muina villavaatteina, Uruguayhin ja myödään koko joukon
huokeammalla kuin kotimaisia teoksia. Laadultaan ne tosin eivät ole
niin kestäviä ja hienoja kuin kotimaiset, mutta kukapa meidän päivinä
ajatelleekaan antaa lapsiensa ja lastenlastensa periä niitä pukineita,
jotka heitä itseä ovat uskollisesti palvelleet ja suojelleet puolen
ihmiselämän ikää. Niinpä kysytään hienoja, oikeita kotimaisia saali- ja
ponchokutouksia paljoa vähemmin kuin ennen, niin että niiden
kutomistaito on loppuun kuolemaisillaan. Samoin tekee myös vicuña,
jonka erinomaisen hienosta ja kestävästä villasta kehrätään lanka
näihin kutomateoksiin. Nykyään ainoastaan rikkaat voivat itselleen
hankkia näitä n.s. oikeita ponchoja.

Cerron juurella, lähellä Montevideota, oli Joulukuulla v. 1888 kymmenen
saladeroa toimessa. Saman kuun 22 päivään asti oli niissä sinä vuonna
teurastettu 87,585 nautaeläintä. Yhtenä päivänä, Jouluk. 22, tapettiin
seitsemässä yhteensä 2,027 nautaa ja eräässä saladerossa erikseen 512.
Vuonna 1887 oli samaan päivään teurastettu ainoastaan 48,461 ja 1886
52,340 kappaletta nautoja. Paitsi lihaa ja nahkaa, käytetään myöskin
sarvet, pääasiallisesti liiman valmistukseen, ja luut, jotka poltetaan
superfosfatiksi tahi viedään luonnossa Englantiin luumyllyihin. Myöskin
tali otetaan käytettäväksi ja sisälmykset, joista valmistetaan guanoa.

Käynti saladeroissa on hyvin vastenmielistä hajuaistimille, samoin
hermoille, milloin laitos on käynnissä. Laajoissa aitauksissa riippuu
lihaläjiä seipäillä, kuivamassa auringon paisteessa. Kun päivittäin
teurastetaan satoja eläimiä ja kuivaaminen kestää useita päiviä, on
kuivamassa oleva lihan paljous jotenkin suuri. Eri seipäillä riippuvat
hännät, korvat y.m. Sarvet ovat ladotut pinoihin, joiden sisäpuolella
kohoaa mahtavia röykkiöitä poltettuja luita. Verta ja sisälmyksiä on
säilyttimissä tahi virtailee torvia myöten mereen, joka on pitkältä
peitetty juoksevilla öljyaineilla. Siinä viihtyvät hyvästi suuret
kajava- ja korppikotkalaumat. Jokaisella askeleella saladerossa
säikytät joukottain kärpäsiä lentoon. Äkäisellä surinalla ne osoittavat
vihaansa häiritsemisestä, vaan pian taas laskeutuvat alas paksuina
mustina laumoina kaikkialle hajoitettuun lihatörkyyn. Kun tuuli
käy saladeroista päin, tuntuu ilettävä poltetun löyhkä hyvin
vastenmieliseltä monen virstan päähän.

Maanviljelystä Uruguayssa täytyy pitää vielä hyvin alkavana, nuorena
elinkeinona. Luonnollisesti ovat asukkaat aina espanjalaisen
siirtoasutuksen alusta viljelleet maata jossakin määrin, etenkin kun
semmoinen työ aina on ollut hyvin kiitollista. Mutta maanviljelystä on
katsottu kokonaan sivuasiaksi, ja viljellyt alat ovat olleet hyvin
pieniä. Vielä parikymmentä vuotta sitte tuotiin Montevideoon paljon
viljaa, enimmin nisua, etenkin Välimeren maista. Tuonti on nyt lakannut
ja onpa viljan vientiäkin jo alettu harjoittaa, vaikka vienti
toistaiseksi on supistunut vähäpätöiseksi. Maanviljelyksen edistykset
voi pitää varsinaisesti alkaneina 1860 luvulla, kun hallitus suostui
yksityisten tekemiin ehdotuksiin n.s. maanviljelyskoloniain
perustamisesta. Ne muodostettiin eurooppalaisista ja Canaria-saarista
tulleista siirtolaisista niin, että tavallisesti joukko perheitä
samaa kansallisuutta aina teki kolonian. Neljä tärkeintä koloniaa
ovat Colonia-maakunnassa. _Piemontissa_, schweitziläisten
perustamassa koloniassa, oli v. 1885 2,200 asukasta ja 40,000 acrea
viljelyksessä olevaa maata, josta saatiin 330,000 bushelia viljaa. Sitä
seuraavassa suurimmassa koloniassa, _Sniza'ssa_, joka myöskin on
schweitziläisten, oli samana vuonna 1,800 asukasta ja 26,000 acrea
maata viljelyksessä sekä 220,000 bushelia satoa. _Canaria_,
500-henkinen, on canarialaisten perustama, ja _Berlin_, 180
asukasta, saksalaisten viljelemä. Kaikkiaan on nykyään kahdeksan
maanviljelyskoloniaa, kaikki Uruguayn lounaisosassa, nimittäin neljä
Colonian piirikunnassa, kolme Paysandùssa ja yksi Sorianossa. Vuonna
1885 oli niissä yhteensä 6,240 asukasta, 107,000 acrea viljeltyä
maata ja 920,000 bushelia satoa, puoleksi nisua ja maissia.
Maanviljelyskoloniain menestys on ikäänkuin kehoittimena epäilemättä
auttanut maanviljelyksen, kehittymistä. Varsinaisena syynä kuitenkin
lienee se seikka, että Euroopasta on tänne siirtynyt maanviljelykseen
perehtyneitä asukkaita, samoin kuin sekin, että väestön lisääntyessä
viljan tarvekin on enentynyt, joten viljelijäin on ollut mukava vaihtaa
rahaksi omista tarpeista liiaksi jääneet viljavaransa edullisiin
hintoihin. Molempien tärkeimpäin viljalajien, nisun ja maissin, sato on
vuodesta 1855 vuoteen 1883 lisääntynyt enemmän kuin nelinkertaiseksi,
siis nopeammin kuin väestö. Tarkemmin selittääkseni maanviljelyksen
edistyksiä yllämainittuina 30 vuotena sekä suhteita tärkeimpien
viljalajien viljelyksessä, otan tähän seuraavan taulun Mulhallin
Handbook of the River Plate'sta.

                Bushelia satoa.

         Nisua.    Maissia.  Yhteensä.

1855.   700,000.   400,000.  1,100,000.  8 bush. jokaiselle asukk.
1860. 1,300,000.   600,000.  1,900,000.  9            "
1870. 2,100,000.   700,000.  2,800,000.  9            "
1878. 2,600,000. 1,600,000.  4,200,000.  9 1/2        "
1883. 3,500,000. 1,200,000.  4,700,000. 10            "

Tästä näkee, että nisun sato on lisääntynyt viisikertaiseksi ja maissin
ainoastaan kolmin kerroin. Luonnollista onkin ollut antautuminen
etupäässä nisun viljelykseen, kun siitä maksetaan melkein kaksi kertaa
niin paljon kuin maissista bushelilta, kun yhden bush. nisun satoa
varten vaaditaan peltoa ainoastaan 1 1/2 kertaa niin paljon kuin samaan
määrään maissin satoa.

Maanviljelystä harjoitetaan ainoastaan kuudessa Uruguayn kolmestatoista
piirikunnasta, ja kaikki ne ovat maan lounais- ja eteläosissa. Melkein
puoli kaikkea viljeltyä maata on Montevideon luona olevan pienen
maakunnan sisällä, joten siellä on kahdeksan acrea viljeltyä maata
kutakin asukasta kohti; siis jotenkin hyvin viljelty väkilukuun nähden.
Kolmannes maanviljelykseen käytettyä maata on San Josén ja Colonian
piirissä. Edellinen maakunta sijaitsee keskimäärin 20-30 engl. penik.
päässä Montevideosta ja on rautatien kautta yhteydessä sen kanssa.
Jälkimmäinen on ainoastaan hiukan kauempana La Plata-virran rannalla.
Tässä näkee selvän esimerkin siitä, miten suurenmoisesti ison kaupungin
läheisyys, varsinkin pääkaupungin, ja mukavat kulkuneuvot vaikuttavat
maanviljelyksen edistymiseen. -- Koko viljellyn maan ala Uruguayssa
laskettiin vuonna 1885 olevan 740,000 acrea ja vuotuinen tulo 5,470,000
doll. -- nisusta 3,500,000 d. ja maisista 650,000 d. Jos tämän vertaa
karjanhoidon tuloihin, jotka samaan aikaan nousivat 21,100,000 d., niin
huomaa, että maanviljelyksen arvo maan taloudessa on kaukana
takapajulla karjanhoitoon verraten.

Ulkomaan kauppa on Uruguayssa väkilukuun verraten ollut jotenkin
vilkas aina sitte viime vuosisadan loppuosan, jolloin Montevideo oli
Etelä-Amerikan etevin kauppakaupunki. Vaikkapa se ei olekaan
laajentunut samassa määrässä kuin väkiluku, on tälläkin alalla
tapahtunut joutuisa kehittyminen. Vuotuisen tavarain vaihdon arvo on
sitte 1840-1850 luvun suurennut noin kolminkertaiseksi. Vuosina
1881-1883 oli viennin arvo vuosittain 19,700,000 d. ja tuonnin
18,100,000 d. eli yhteensä koko tavarain vaihdon arvo 37,800,000
dollaria, joka Suomen rahassa vastaa noin 189,000,000 markkaa.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että tavarain vaihdon arvo ulkomaiden
kanssa Suomessa oli vuonna 1882 vähän yli 289,000,000 mk., siis
ainoastaan noin 1 1/2 kertaa niin suuri kuin Uruguaylaisen arvo.
Uruguayn kauppa on siis verrannollisesti melkoista vilkkaampi kuin
Suomen, sillä kun tavarain vaihdon arvo jaetaan väkiluvulla, tulee
Uruguayssa 80 dollaria eli 400 mk. jokaista asukasta kohti, kun
Suomessa sitä vastaan jokainen henkilö vaihtaa tavaroita ulkomaan
kanssa ainoastaan 130 markan arvosta. Mutta myöskin muihin maihin
verraten on Uruguayn ulkomainen kauppa hyvin korkealla kannalla.
Vastaavat numerot ovat nimittäin Isobritanniassa 82 doll., Uruguayssa
80, Ranskassa ja Argentinan tasavallassa 45, Saksassa 35 ja
Yhdysvalloissa 31 doll. Muuten on Uruguay kauppayhdistyksissä
Englannin, Ranskan, Brasilian ja Yhdysvaltojen sekä monen muun maan
kanssa. Vaan erittäinkin Saksa on viime aikoina myöskin alkanut
kilpailla suurten kauppavaltojen kanssa. Etevimmät vientitavarat ovat
karjanhoidon tuotteet. Villaa ja lihaa sekä lihamehua viedään kutakin
lähes 6,000,000 dollarin arvosta ja raavaanvuotia lähes 3,500,000 d.
Joku määrä viljaa myös viedään, melkein yksinomaan Brasiliaan. Kun
maassa tuskin lainkaan harjoitetaan teollisuutta, täytyy useimmat
tarve- ja ylellisyystavarat tuoda ulkomaalta. Ylimalkaan pitää Englanti
huolen teollisuustavaroiden tuonnista ja Ranska korutavarain.
Tärkeimmät tuontitavarat ovat villa- ja puuvillateokset Englannista
ja korutavarat sekä viinit Ranskasta. Myöskin Espanjasta, Portugalista
ja Italiasta tuodaan maahan paljon viiniä. Sitä paitsi tuodaan
sokeria, kahvia, juustoa, voita y.m. Euroopasta, Brasiliasta,
Pohjois-Amerikasta ja muista seuduista. Puutavaroita tuodaan
Yhdysvalloista, brittiläisestä Pohjois-Amerikasta ja osaksi myöskin
Skandinavian maista, sillä vaikka suuria metsiä on lähempänäkin, kuten
esim. Argentinassa, on kulkuneuvojen mitättömyys ja itse puuaineen
laatu syynä siihen, ettei ainakaan toistaiseksi ole katsottu
kannattavan tarpeita sieltä tuottaa.

Kivihiilien tuonti on tärkeä. Se tapahtuu melkein yksinomaan
Englannista. Suurin osa hiiliä käytetään höyrylaivoissa, joita, kuten
jo on mainittu, paljon käy myös Montevideossa. Niitä tuovat eri
kansojen purjelaivat, enimmin norjalaiset. Tuonti nousee 35,000 tonniin
kuukaudessa eli 420,000 tonnia vuosittain. Montevideossa on monta
suurta hiilen tuontifirmaa, joista etevin, A. F. Brazu, on sitoutunut
hankkimaan 16,000 tonnia kuukausittain höyrylaivoihin. -- Kuten
luonnollista, käy Uruguay suurimman osan kauppaansa ulkomaiden kautta.
Montevideossa ovat useimmat tuontitavarain käyttäjät ja tienoo sen
ympäristössä on tiheimmin asuttu. Siellä ovat suuret teurastuslaitokset
ja sieltä levenee maan rautatieverkko, vaikkapa toistaiseksi vielä
vähäpätöinenkin. Koko maan tavarain vaihdon arvosta menee 74 %
Montevideon sataman kautta. Likinnä enimmän on kauppaa Paysandùn
satamassa, 11 %, sitä lähinnä Fray Bentos'issa 6 %. Näistä molemmista
satamista lähetetään paljaastaan karjantuotteita, edellisestä 4,000,000
ja jälkimmäisestä 2,200,000 dollarin arvosta. Tuonti molempiinkin
satamiin on hyvin vähäpätöinen. Muuten ulkomaiset laivat toimittavat
koko Uruguayn kaupan ulkomaiden kanssa, kun maa ei omista mitään
kauppalaivastoa. Sitä vastaan kustantaa tasavalta useita majakoita
merikulun helpoittamiseksi.

Kun tuontitavarain hinta pitkien kuljetusmatkojen tähden käy kalliiksi,
niin ei tarvita mitään suojelustullijärjestelmää. Kuljetusmaksut,
jotka tuontitavarain hintoja luonnollisesti lisäävät korkealla
prosentilla, vaikuttavat saman mitä suojelustullit voisivat saada
aikoihin. Uruguayssa ne eivät kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, ole
nähtävästi vaikuttaneet teollisuuden syntyyn eikä kehittymiseen. Kuten
jo on mainittu, ei ole, lampaan villan runsaudesta huolimatta, syntynyt
mitään kotimaista villateollisuutta, vaan sekin käsin valmistus, mitä
vanhastaan on ollut olemassa, on kuolemaisillaan. Villatavaroita, kuten
muitakin vaatteita, tuodaan Englannista, Belgiasta ja Ranskasta.
Nahkavarat ovat melkein tyhjentymättömiä, mutta kuitenkin, korkeista
kuljetusmaksuista huolimatta, tuodaan kenkiä suuria määriä Ranskasta ja
Englannista. Olut -- ottaakseni kolmannen esimerkin, tulee 500, jopa
1,000 % kalliimmaksi kuljetusmaksujen vuoksi, mutta kuitenkin sitä
hyvin paljon tuodaan Saksasta ja Englannista. Erästä lajia olutta tosin
valmistetaan kotimaassa, mutta laadultaan niin ala-arvoista, ettei se
lainkaan kelpaa kilpailemaan ulkomaisen kanssa, jonka tähden sitä ei
juuri kukaan ostakaan. Syinä teollisuuden näin kurjaan tilaan ovat kai
osaksi pitkät sisälliset levottomuudet, osaksi vähäinen voitto ja
polttoaineiden korkea hinta -- kivihiili kallistuu, kuten muutkin
tuontitavarat, kalliin kuljetuksen tähden -- osaksi myöskin se (kuten
muuallakin lämpimässä ilmanalassa), että yksitoikkoinen työ suljetuissa
huoneissa niin vähän sointuu kansan luonteesen. Koetetaan tulla toimeen
vähemmälläkin palkalla, kun vaan saadaan oleskella vapaassa ilmassa,
ennenkuin tyydytään istumaan päivästä päivään samojen seinien sisälle
suljettuna ja alituisesti samanlaisessa työssä vähän suuremman
palkan tähden. Olkoot syyt nämä taikka muut, selvää vaan on, että
uruguaylaisen teollisuuden kehittymätön tila ei perustu tuontitavarain
halpahintaisuuteen. Tullisuojelus ei siis ole tarpeellinen eikä
anteeksi suotavakaan. Tulojen vuoksi kuitenkin on säädetty
muutamia pienempiä maksuja eräistä tuonnin lajeista, etenkin
ylellisyystavaroista. Merkillistä vaan että viimemainittujen joukkoon
luetaan myös ulkomaiset painotuotteet. Kirjain tuonti ristisiteissä on
kokonaan kielletty. Tyyten toisenlainen menetystapa varmaan olisi
hyödyllisempi yleisölle, ja myöskin luonnollisesti enemmän hyödyttäisi
kuin vahingoittaisi kotimaista kirjallisuutta, jonka tuotteliaisuus on
yhtä paljon kuin ei alkuakaan.

Vientitullia otetaan useimmista tavaroista, niinkuin esim. lihasta,
villasta, vuodista, luista y.m. Nämä vientitullit ovat hyvin korkeita
ja vaikuttavat siis häiritsevästi ja siten myöskin siihen elinkeinoon
karjanhoitoon, joka juuri pääasiallisesti on viennin pohjana.
Kummallista, ettei ole voitu keksiä mitään parempaa keinoa, mikä olisi
valtion tuloja korottanut sen verran, että ne edes joihinkin määrin
olisivat vastanneet menoja. Tullit tuottavat vuosittain noin 5,500,000
dollaria, vastaava 27,500,000 S. markkaa eli lähes kaksi kertaa niin
paljon kuin Suomen tullitulot. Tästä summasta saadaan suurin osa
vientitullina. Muuten tekevät tullitulot noin 5/8 Uruguayn valtion
kaikista tuloista.

Rahakantana Uruguayssa on kulta, pääyksikkönä peso eli uruguaylainen
dollari, arvoltaan noin 5,37 Suom. markkaa. Englannin punnasta saadaan
4,70 uruguaylaista dollaria. Peson alaosia ovat 100 centesimos'ia, --
10 centesimos'ia = 1 real. Päinvastoin kuin Argentinassa käy Uruguayssa
sekä hopea- että paperiraha täydestä arvostaan. Setelejä on liikkeessä
keskimäärin 5,500,000 doll., joista 2,500,000 d. valtion antamia ja
jäännös kahden suuren yksityispankin -- London and River Plate bank
antaa 1,800,000 d. ja Banco Commercial 1,200,000 d. arvosta -- kaikista
täysi lunastusvelvollisuus vaadittaessa. Paitsi näitä on olemassa monta
muuta suurta yksityispankkia, niinkuin Banco Inglés del Rio de la
Plata, 7 milj. doll. pääoma, Banco de España y Rio de la Plata, 3 milj.
d. pääoma, Banco Italiana del Uruguay, pääoma noin 2 milj. d., Sowedad
General de Credito de la Republica Oriental del Uruguay, 7 1/2 milj.
kulta doll. pääoma, y.m. Useilla näillä pankkilaitoksilla on
pääkonttorinsa Buenos-Ayres'issa ja Montevideossa La Plata-valtioita
varten sekä haarakonttoreja muutamissa maaseutukaupungeissa Uruguayn ja
Argentinan tasavallassa. Muuten näyttää pankkitoimi yleensä
liiketoiminnan suhteen kehittyneen erittäin nopeasti. Lainojen korko on
eurooppalaisten käsityksen mukaan hyvin korkea, kahdeksasta
kahteentoista, ainoastaan harvinaisissa tapauksissa 6 %, ja on
levottomina aikoina, ainoastaan lyhyt aika sitte, ollut paljoa
korkeampikin. Pienempiä pankki- ja vekselikonttoreja on Montevideossa
hyvin monta, ja samanlaatuisia suurempiakin laitoksia syntyy yhä.
Joulukuulla 1888 kertoivat sanomalehdet, että hallitus oli hyväksynyt
erään uuden, "Banco Cooperativo del Uruguay"-nimisen osakepankin
säännöt. Pääoma oli 2 milj. dollaria jaettuna 500,000 doll. suuruisiin
sarjoihin ja osakkeihin à 10 doll. kukin. Osakkeenomistajat saavat
talletuksista säästöpankkiosastossa 1 % enemmän kuin muut säästöjen
tekijät. Pankki oli määrätty työskentelemään kolmeosastoisena --
elinkorko- ja laina-, säästöpankki- ja kauppaosasto. Samaan aikaan
hommasivat englantilaiset rahamiehet uuden pankin perustamista
Montevideoon, 5 milj. doll. pääomalla. Paysandùssa puuhailtiin
maanviljelyspankkia, jonka pääoma olisi 1 milj. doll. Muuten ne
suurimmaksi osaksi ovat englantilaiset, jotka täällä hakevat pääomainsa
edullista sijoittamista ja joiden on kotimaassaan vaikea niitä
taottavalla tavalla sijoittaa.

Euroopan ja Uruguayn kesken useiden suurten höyrylaivayhtiöiden
alukset välittävät hyvin vilkasta säännöllistä liikettä. Siinä on
laivoja italialaisia, ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja
espanjalaisia. Nopeimmin päästään italialaisilla laivoilla, jotka
kulkevat 18-19 päivässä Genovasta Montevideoon, välillä poiketen
ainoastaan Barcelonaan ja mahdollisesti myöskin Madeiraan. Muut
höyrylaivat viipyvät matkalla 24-30 päivää ja käyvät matkalla Bahiassa
ja Rio de Janeirossa y.m. satamissa. Vaikka matkustus niissä vetääkin
aikaa vähän enemmän, ovat ne kuitenkin pidettävät parempina, kun
käynti eri satamissa tarjoaa suurempaa vaihtelua. Matkustaen
jossakin näissä laivoissa -- ranskalaiset mahdollisesti poislukien --
välttää ne ikävyydet, mitä satoihin nouseva siirtolais-matkaseurue
välttämättömästi synnyttää. Hinnat ovat ylimalkaan 30 d. ensi luokassa
ja 10 d. kolmannessa, siihen luettuna ruoka, mutta ei viini. Niillä
seuduilla valtamerta, missä nämä laivat kulkevat, vallitsee enimmäkseen
ympäri vuoden tasainen, selvä ilma. Pasaadituulet, jotka puhaltavat
jotenkin viileästi, vaikkeivät voi mainittavaa lainehtimista synnyttää,
lieventävät yhteydessä laivan joutuisasta kulusta syntyneen vedon
kanssa sitä rasittavaa kuumuutta, mikä useimmiten vaivaisi matkustajaa.
Siis tällä reitillä, jos missään, matkustaja voi huoleti nauttia
kaikkia merimatkan riemuja, tarvitsematta pelätä mitään niitä
ikävyyksiä, jotka muuten tavallisesti ovat sen yhteydessä. -- Joka
päivä ankkuroi yksi tahi useampia näitä suuria siirtolais- ja
matkustajalaivoja Montevideon ulkosatamaan.

Buenos-Ayres'in ja Montevideon kesken välittää säännöllistä liikettä
eräs englantilainen yhtiö "la Platense Motilla Cy dimited". Kaksi
siipihöyrylaivaa, "Eolo" ja "Venus", lähtee vuorottain joka ilta kello
7 Montevideosta. Buenos-Ayres'iin saavutaan seuraavana aamuna kello 6,
ja päinvastoin. Tuo 120 meripenikulmaa pitkä matka kuljetaan siis 11
tunnissa. Laivat ovat hyvin mukavasti sisustetut ja aiotut yksinomaan
matkustajaliikennettä varten. Kolmessa eri kerroksessa on makuuhyttejä,
puhelusalonki ja ruokasali sekä leveät kallerit keulasta perään kävelyä
varten, ja ylinnä vielä leveä, suunnaton kansi lepäyssohvinensa.
Hinta matkalta on ensi luokassa 7 doll. Siihen kuuluu päivällinen
a l'espagnol, yhdeksän ruokalajia, viiniä y.m. Valaistus tapahtuu
sähköhehkulampuilla. Nämä liikkuvat ensi luokan hotellit ovat
rakennetut Dumbartonissa, lähellä Glasgowia, ja sanotaan maksaneen
320,000 d. eli 1,600,000 Suom. markkaa kappale. Paitsi näitä laivoja,
jotka käyttävät englantilaista lippua, omistaa sama yhtiö vielä neljä
muuta vähän pienempää, hieman yksinkertaisemmin sisustettua
siipihöyrylaivaa, jotka välittävät liikennettä Montevideosta ylös La
Plata- ja Uruguay-virtoja pitkin Saltoon, poiketen Buenos-Ayres'issa,
Fray Bentos'issa ja Paysandù'ssa. Ne lähtevät kahdesti viikkoonsa,
keskiviikkoisin ja lauvantaisin klo 7 illalla Montevideosta. Muuan
propellihöyrylaiva, kuuluva samalle yhtiölle, välittää liikennettä
linjalla Montevideo--Buenos-Ayres--Rosario. Sen kulkua kuitenkin
pidetään vähän hitaisena ja jotenkin kalliina. -- Kilpaillakseen
mainittujen höyrylaivojen kanssa on Montevideossa syntynyt yhtiö, jonka
tarkoituksena on saada laivaliikenne Montevideosta La Plataan niin
nopeaksi, että matkan ennättäisi kulkea viidessä tunnissa. Tästä
Argentinan uudesta pääkaupungista olisi sitte vaan tunnin matka
rautateitse Buenos-Ayres'iin. Liikennettä pitkin uruguaylaista ja
brasilialaista rannikkoa välittävät erään brasilialaisen yhtiön laivat,
jotka noin kerran viikkoonsa lähtevät Montevideosta.

Mitään varsinaista rautatieverkkoa ei voi sanoa Uruguaylla vielä
olevan. Mutta suunnitelma semmoisen rakentamiseksi on jo kuitenkin
tehty, ja muutamat sen osat ovat jo valmiina liikenteen alaisina, ja
toisia on paraikaa rakennuksella. Liikenteelle avattujen ratojen
yhteenlaskettu pituus on nykyään tuskin 400 penikulmaa. Siitä tulee 200
penik. "Ferro Carril Central del Uruguay"-radan osaksi, joka rata
jatkuu Montevideosta melkein suoraan pohjoista kohti, halki maan,
tavaten matkalla kaupungit Santa Lucian, Floridan ja Duraznon, sekä
eräällä 20 penikulmaa pitkällä Santa Luciasta lähtevällä sivuradalla
San Joséhen. Duraznosta, Rio Yi'n varrella, on rautatietä jatkettu Rio
Negroon, jonka ylitse on aikomus rakentaa silta ja jatkaa rataa
eteenpäin noin 180 engl. penik. Tacuarembón ohitse Riveraan,
brasilialaisen rajan luona. Tätä työtä alottaakseen saapui Montevideoon
Joulukuulla 1888 joukko englantilaisia insinöörejä, johtajana Robert
Crawford, joka jo on rakentanut useita rautatie-linjoja Argentinassa,
m.m. Ferro Carril de Sudradan. Se rautatiesilta, joka Duraznon luona
vie Yi-virran yli, on vähän yli 2,000 jalkaa pitkä ja Etelä-Amerikan
kauniimpia. Eräs noin 70 engl. penik. pitkä rata, "Ferro Carril del
Nord-Este", johtuu Montevideosta Pandon ja muutamien muiden pikku
paikkojen kautta aina Minas-piirikunnassa olevaan Solia-kauppalaan.
Lähinnä pisin uruguaylainen rata on se, joka Salton kaupungista,
Uruguay-virran varrella, kulkee pieneen Santa Rosan kaupunkiin, maan
äärimmäisessä luoteiskulmassa, lähellä brasilialaista rajaa. Tämä rata,
pituudeltaan 117 engl. penik., käy yhtäsuuntaisesti virran ja sen
toisella puolella kilpailevan radan kanssa, argentinalaisissa
maakunnissa Entre Rios ja Corrientes, joka viime mainittu rata yhdistää
Concordian ja Monte Caseros'in kaupungit.

Uruguaylaiset rautatiet ovat leveäraitioiset ja rakennetut keskimäärin
10,000 doll. kustannuksella yhdeltä englannin penikulmalta, joka vastaa
noin 150,000 Suomen markkaa virstalta. Kustannukset kyllä ovat jotenkin
korkeat, vaan eivät luonnottomat, kun muistaa kuinka pitkän matkan
takaa kaikki tarpeet on tuotavat. -- Liikennettä oli v. 1883 "Ferro
Carril Central"-radalla 288,000 matkustajaa ja 160,000 tonnia
tavaroita. Radan tulot olivat 840,000 doll. eli 6,200 doll. kutakin
engl. penik. kohti ja ovat vuosi vuodelta säännöllisesti nousseet.
Liikennetulot muilla radoilla ovat olleet melkoista huonommat, jota
seikkaa täytyy pitää luonnollisena, kun muistaa kuinka harvaan
asuttujen seutujen läpi nämä linjat ovat vedetyt. Niinpä Ferro Carril
del Nord-Este-radan tulot eivät kai läheskään riitä käyttökustannuksien
korvaamiseen.

Muutamana kulkuneuvona vielä ovat postidiligenssit, jotka risteilevät
maata kaikkiin suuntiin. Niillä on säännölliset lähtöajat ja
lähtevät asemista vähintäkin kerran viikkoonsa. Erilaisten ratojen
yhteenlaskettu pituus nousee yli 7,000 engl. penik. Syrjäisempien osien
asukkaat kulkevat kuitenkin vielä pääasiallisesti ratsain. Usein näkee
myöskin Montevideon ympäristöläisten matkustavan ratsain kaupunkiin
tuomaan torille tavaroitaan myytäväksi sekä ostelemaan tarpeitaan.
Siten kaikki, niin hyvin miehet ja naiset kuin lapsetkin, tottuvat
ratsastelemaan. Kerjäläistenkin sanotaan ratsain muuttavan eri
seuduista toisiin almuja pyydellen.

Kuten jo on viitattu, on Uruguayssa järjestetty postitoimi. Paras osa
sisämaan postia kuljetetaan mainituilla postidiligensseillä, loput
rautateitse ja höyrylaivoilla. V. 1884 kuljetti posti yhteensä
2,400,000 koti- ja ulkomaista lähetystä, joka tekee 505 kappaletta
kutakin asukasta kohti. Kansainvälisen postiyhdistyksen kanssa on
Uruguay postiyhteydessä, mutta ei ole kuitenkaan kokonaisuudessaan
hyväksynyt sen alhaisia maksumääriä. Yksinkertaisesta kirjeestä
Montevideosta Eurooppaan maksetaan 10 centiä. Muuten saapuvat kirjeet
Eurooppaan yli kuukauden vanhoina. Pitkän matkan tähden syntyy paljon
muitakin epäsäännöllisyyksiä.

Sähkölennätin yhdistää Montevideon kaikkien piirikuntien ja
Buenos-Ayres'in kanssa. Uruguaylaisten sähköjohtojen yhteenlaskettu
pituus oli v. 1885 1,240 engl. penik. Suurin osa niistä on yksityisten
yhtiöitten. Valtiolle kuului lennätinjohtoa mainittuna vuonna
ainoastaan 65 engl. penik. Sähkösanomien luku vuonna 1884 teki
virallisten tietojen mukaan ainoastaan 38,000, jota täytyy pitää
todellakin kovin vähäisenä lukuna, ja on kai itse asiassa vieläkin
pienempi. Maksu kustakin sähkösanomasta suoritetaan 10 sanalta, 50
centiä, osoite ja allekirjoitus ovat vapaat. Vaan jos muita kuin
espanjan kieltä käytetään, maksetaan 1 dollari. Pohjois-Amerikkaan ja
Eurooppaan on eri yhtiöitten lennätinjohtoja Brasilian ja Galvestonin
kautta. Maksu kultakin sähkösanomalta Eurooppaan on ylen korkea, 3,05
dollaria sanalta.

Kuten yleensä joka suhteessa, niin on Uruguay henkiselläkin alalla
tehnyt melkoisia edistyksiä viime vuosien kuluessa. Opetusjärjestelmää
on muodostettu ja koulujen lukumäärää lisätty sekä samalla pidetty
huolta niiden kunnollisuudestakin. Kun vuonna 1860 kävi kouluissa
ainoastaan 4,500 oppilasta, oli niiden lukumäärä jo v. 1870 kasvanut
19,200 ja v. 1883 42,800, s.o. 88 kutakin tuhatta asukasta kohti. Niin
äärettömän harvaan asutussa maassa, kuin Uruguay on, ja joka sitä
paitsi nyt vasta myöhään on joutunut inhimillisen viljelyksen
alaiseksi, on tämä jotenkin korkea suhdeluku. Vastaavat numerot melkein
samaan aikaan tekivät Venäjällä 23, Argentinan tasavallassa 42,
Norjassa ja Suomessa 138. Mainittavaa on, että oppilaista on tyttöjä
melkein sama määrä kuin poikiakin. Vuonna 1880 oli nimittäin 54 %
poikia ja 46 % tyttöjä. Valtion kouluja lisääntyi vuosien 1860 ja 1880
välillä 30-310. Valtioapua nauttivia ja sen ylitarkastuksessa olevia
yksityisiä kouluja oli vuonna 1883 688. Koululaitoksen menot nousivat
360,000 doll. Paitsi näitä kouluja on Uruguayssa sitte vuoden 1838
yliopistokin. Se on Montevideossa ja siinä oli vuonna 1884 kirjoissa
184 ylioppilasta, joista 77 luki lakitiedettä, 37 lääketiedettä; loput
lukivat muissa tiedekunnissa. Professorien lukumäärä oli 16.

Sanomakirjallisuus Uruguayssa rehottaa jotenkin uhkeana. Yhteensä
ilmestyy 21 jokapäiväistä ja 40 viikkolehteä eli aikakauskirjaa. 18
jokapäiväistä lehteä ilmestyy Montevideossa, joka sekin jo puolestaan
todistaa pääkaupungin ääretöntä etevämmyyttä maaseutukaupunkien
suhteen. Kaksi jokapäiväistä lehteä, The Express ja The River Plate
Times, toimitetaan englannin kielellä, 1 italian kielellä ja muut
viisitoista espanjan kielellä. Viime mainituista on yhdeksän
aamulehteä, kolme iltalehteä, ja kolme ilmestyy sekä aamuin että
illoin. Viime mainittuihin kuuluu kaksi suurinta ja tärkeintä lehteä,
El Siglo ja La Razon. Kolmas, tärkeimpiä lehtiä, La Correspondencia, on
iltalehti. Ylimalkaan täällä sanomalehden täyttävät ilmoitukset ja
uutiset sekä pikku kirjoitukset ja sähkösanomat maakunnista,
Argentinasta ja muista Etelä-Amerikassa olevista naapurimaista, sekä
vihdoin kellarikappaleet (följetongit). Tärkeimmät poliitilliset
uutiset Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta on myöskin tapana kertoa,
vaikka vähän epäsäännöllisesti ja vaillinaisesti. Pitempiä johtavia
kirjoituksia enemmän yleisistä kuin yksityisemmistäkään kysymyksistä ei
lehdissä ole. Sitä vastoin on kauppa- ja liikeosasta tavallisesti
hyvin lavea ja perinpohjainen. Tilaushinta on korkea, kaksi kertaa
vuorokauteensa ilmestyvistä lehdistä 20 dollaria ja muista tavallisesti
10 d., vaikka ovathan pienemmät toki vähän halvempia.

Uskonnollisten olojen suhteen nauttivat Uruguayn asukkaat täydellisen
uskonnonvapauden etuja. Suurin osa väestöä tosin tunnustaa
roomalaiskatolilaista oppia, mutta mitään valtiokirkkoa, siinä
merkityksessä, että jotakin vissiä tunnustusta vaadittaisiin
kansalaisoikeuksien saavuttamisen ehtona, ei ole olemassa. Maa ottaa
vastaan siirtolaisia kaikista Euroopan maista, tekee laskunsa siitä.
Muuten on sen kehittymisestään useimmilla aloilla kiittäminen
englantilaisia y.m. eri uskonnontunnustuksiin kuuluvia maahan
siirtäneitä muukalaisia. Sentähden ei hyvin soveltuisikaan mikään
uskonnollinen suvaitsemattomuus. Sen vaikutukset pian tuntuisivat maan
suurimpana vitsauksena. Sitä paitsi valtiossa, joka on niin vilkkaassa
yhteydessä ulkomaan kanssa ja jossa niin erilaiset ihmiset tapaavat
toisiaan, niinkuin esim. englantilainen ja espanjalainen, pohjolainen
ja kreikkalainen, saksalainen ja turkkilainen, neekeri ja ranskalainen,
italialainen ja arabialainen, irlantilainen ja indiaani j.n.e., oppii
välttämättömästi pitämään arvossa kunkin omituisuuksia ja tunnustamaan
ne hänen oikeuksinansa, vaikkapa pääväestö onkin kasvatettu
roomalaiskatolisessa opissa. -- Vuoteen 1869 oli Uruguay osa
Buenos-Ayres'in hiippakuntaa, mutta sai mainittuna vuonna oman piispan.
Kolme nunnien luostaria on Montevideossa. Useimmat nunnat ovat
laupeuden sisaria, jotka sairaanhoitajattarina harjoittavat
uhrautuvaisuutta ja hyödyllistä toimintaa. Niiden kannattamia
työkouluja pidetään parhaimpina La Plata-valtioissa.

Uruguayn hallitusmuoto on tasavaltainen ja demokraattinen. Mitään
säätyyn ja syntyyn perustuvia etuoikeuksia ei ole olemassa. Sitä
vastoin vaaditaan eräitten poliitillisten oikeuksien saavuttamiseksi,
että kansalainen on syntyperäinen uruguaylainen. Hallituksen etunenässä
on neljäksi vuodeksi valittu presidentti. Häntä auttavat ministerit,
ulkoasiain, raha-asiain, sisä-asiain, sota- ja meri-asiain ministeri.
Edustajistona on senaatti ja edustajakammari, jotka kokoontuvat
Montevideossa joka vuosi. Hallituksen istuin on myös samassa paikassa.
Senaattorien lukumäärä on 13, edusmiesten 40. Edelliset valitaan
kuudeksi, jälkimmäiset kolmeksi vuodeksi. Korkeimmassa tuomioistuimessa
on viisi tuomaria, kullakin 4,000 doll. vuotuista palkkaa. Uruguayn
hallitusmuoto on muuten pääasiallisesti yhtäläinen kuin Argentinan
tasavallan, paitsi sitä poikkeusta, että erityiset maakunnat eli
piirikunnat ovat yhteisen päähallituksen alaisia eivätkä itsenäisiä
valtioita kuten Argentinassa. Samoin kuin piirikunnat Ranskassa ja
läänit Suomessa, ovat Uruguayn maakunnat ainoastaan hallintoalueita,
kaikissa suhteissa hallituksen vallassa. Aina tämän vuosisadan alusta
saakka on Uruguayn hallitusmuoto kuten presidentinvirkakin ollut
lukemattomien sisällisten riitaisuuksien esineenä ja useita kertoja
muutettu. Viime vuosina on kuitenkin näyttänyt olevan pysyväisempää
niin hyvin hallitusmuodon kuin itsehallituksenkin puolesta.

Uruguayn valtiovarain tila ei ole kukoistava. Eihän kuitenkaan olla
niin likellä valtiollisen vararikon kuilua, kuin suuremmassa
sisarvallassa Argentinassa. Siinä asiassa, kuten muuten kaikkialla,
näkyy tasavallan asettamisen perästä suuria edistyksiä. Vuonna 1832
tekivät valtiotulot ainoastaan 800,000 d., menot 1,150,000, vuotuinen
vajaus siis 350,000 d., ja valtiovelka oli 2,850,000 d. Sittemmin ovat
tulot lisääntyneet kymmenkertaisesti, menot kahdeksan ja vuotuinen
vajaus kolmin kerroin. Valtiovelka on kasvanut enemmän kuin
kaksikymmentä kertaa suuremmaksi. Valtion tulot olivat nimittäin vuonna
1883 8,100,000 d., menot 9,120,000, vuotuinen vajaus 1,020,000 ja
valtiovelka 61,580,000 dollaria. Siis Uruguayssa, jonka väkiluku on
vähäisempi kuin 1/4 Suomen väkilukua, on noin neljä kertaa niin suuri
valtiovelka kuin meillä. Valtiovelka siellä on 14,3 % koko maan
omaisuudesta ja jokaista asukasta kohti 121 dollaria. Nämä ovat
jotenkin korkeita numeroita, jos niitä vertaa vastaaviin lukuihin
muissa maissa, ja erittäinkin jos ajattelee kuinka ne laviinin tavoin
kasvavat.

Isobritanniassa, Ranskassa ja Saksassa on valtiovelka 8,8, 11,3 ja
3,6 % koko maan omaisuudesta. Kutakin asukasta kohti tulee
Isobritanniassa ja Irlannissa 110, Ranskassa 121 ja Saksassa 25
dollaria. Tämän suuren velan taakka vaikuttaa kovasti valtion
kulunkiarvioon. Niinkuin vientitullit ovat valtiotalouden etevin
tulolähde, niin tekevät valtiovelan korot suurimman menokohdan valtion
tiliin. Nämä korotpa ne juuri tekevätkin vientitullin poistamisen,
parhaana tulolähteenä, mahdottomaksi. Sen vähemmin voi ajatella edes
niiden lievittämistäkään, kun muistaa kuinka joku aika sitte täytyi
etsiä uusia lainoja korkojen maksamista varten. Semmoinen järjestelmä
luonnollisesti vie taloudelliseen häviöön, vaikkapa sitte näkisikin
voimallisen pelastuksen siirtolaistyövoimissa ja pääomissa. Uruguayn
valtiovarain kulunkiehdotus vuodella 1883 oli pääpiirteissään
tällainen:

               _Tuloja_:

Tullimaksuja...... 5,500,000 dollaria.
Omaisuusveroa..... 1,100,000    "
Kaikenlaisia...... 1,500,000    "
Yhteensä.......... 8,100,000 dollaria.

               _Menoja_:

Valtiovelan korkoja..... 3,400,000 dollaria.
Sotajoukot ja laivasto.. 2,400,000    "
Hallitus ja hallinto.... 3,320,000    "
Yhteensä................ 9,120,000 dollaria.

Tasavallan armeijan muodostaa 4,000 miehinen värvätty joukko ja yleisen
asevelvollisuuden kannalle perustettu kansalliskaarti, noin 20,000
miestä. Tämän viimemainitun palvelusajat eivät ole pitkät, joten sen
käytännöllisyys eurooppalaisten vaatimusten mukaan ei suinkaan voi olla
kovin suuri. Värvätytkin sotajoukot, jotka ovat suurimmaksi osaksi
indiaaneja, neekerejä ja sekarotuisia, näyttävät enemmän kurjilta ja
vastenmielisiltä kuin uljailta ja sotakelpoisilta, ja yksinäisen
vaeltajan on syytä enemmän pelätä heidän kohtaamista syvimmän rauhan
aikana kuin heidän vihollisiaan sotatanterella. Näillä sotamiehillä on
jotenkin komeat puvut, ranskalaiseen kuosiin tehdyt, joihin m.m. kuuluu
hirveän leveät zuavhousut, mutta asevarusteet sitä vastoin ovat
huonot. Laivaston muodostaa pieni joukko vähäisiä pantsaroimattomia
kanuunavenheitä, joissa palveleva miehistö on pari kolmesata-lukuinen.
Poliisivoima on 3,000 miestä, joista enin osa on Montevideossa. Vaan
niin suurilukuisenakin on poliisin vaikea tulla toimeen Montevideon
suuren ja monikarvaisen satamaväestön kanssa. Vaikkeivät poliisin
silmät ummistuisikaan uneliaisuudesta, joka kuitenkin usein tapahtuu
sekin, niin monesta syystä pakoitetaan hänet oman hyvänsä tähden
vapaaehtoisesti ne ummistamaan, erittäinkin yön aikoina, jolloin
Montevideossa, kuten useissa paikoin muuallakin, on turvallisinta
luottaa ainoastaan omaan puolustuskykyynsä.



Montevideo.


Mereltäpäin katsoen näyttää Montevideo jotenkin kauniilta ja
viehättävältä. Jo parin Suomen penikulman päässä näkyy Cerro ja sen
huippua seppelöivä pieni linnoitus ja vähän myöhemmin ulkosatamassa
olevien laivojen tiheä mastometsä ja tuomiokirkon molempien tornien
huiput. Likemmäksi mennen näkee yhä enemmän ja enemmän, ja alussa
hajallaan olevat esineet yhdistyvät näkösälle kohoutuvien matalampien
paikkojen avulla, kunnes vihdoin koko kaupunki lähi-ympäristöineen on
katseltavana. Ulkosataman ankkuroimispaikalta on hyvä tilaisuus
silmäillä tätä taulua ja, kun se usein on mitä loistavimmassa auringon
valossa, ihailla sen eteläistä väririkkautta ja hymyilevää kauneutta.
Vasemmalla kohoaa ainoastaan yhden engl. penik. päässä Cerro, 500
jalkaa korkea, jotenkin jyrkkä, ruohoa kasvava kukkula, huipulla
mainittu linnoitus ja valomajakka. Vähän alempana rinteellä on joukko
asuinrakennuksia ja juurella useita saladerosia. Kaikki nuo rakennukset
ovat häikäisevän valkeita ja näyttävät jotenkin kauniilta viheriätä
pohjaa vasten. Cerron toisella puolella pistäytyy syvälle maahan
lahdeke, joka tekee Montevideon sataman hevosen kengän muotoiseksi.
Siinä näkee pitkin erästä jaksoa viettävällä hietarannikolla joukon
rattailla siirrettäviä uimahuoneita. Ylempänä levenee niittyjä ja
viljeltyjä kenttiä, ja takana näkyy Montevideon esikaupunkiin kuuluvia
valkeita maakartanoita, huviloita ja huoneita, kaikki kasvitarhojen
ympäröiminä tahi pienempien ja suurempien puuryhmien verhossa. Oikealla
vihdoin on itse Montevideon kaupunki, rakennettu osaksi eräälle
niemelle, joka vähän viettää kaikille sivuille. Jo kaukaa huomio
kiintyy sen eteläiseen luontoon. Huoneissa on nimittäin suurimmaksi
osaksi laakeat katot. Sitä paitsi ovat huoneet maalatut elävin ja
kirjavin värin. Ne ovat rakennetut espanjalaiseen ja italialaiseen
stiiliin ja kohoavat rannasta penkeren tapaisesti. Tuomiokirkko ja
oopera kohoavat muita rakennuksia korkeammalle ja ovat selvästi
näkyvissä. Hautausmaata, jossa kasvaa korkeita tummia sypressejä,
ympäröi pitkä täydellinen muuri.

Satamassa näkee uuden hyvin suuren ja kauniin kylpylaitoksen, laajoja,
suurenmoisia makasiineja ja pakkahuoneita sekä muutamia muinoin
kaupunkia ympäröineen linnoituksen mustuneita jäännöksiä. Äärimmäisinnä
oikealla kohoaa tulimajakka. Satama on täynnä useitten kansakuntien
purje- ja höyrylaivoja sekä myöskin sota-aluksia. Katsojan takana
levenee La Platan suu, aivan meren näköinen, siellä täällä täynnä
laivoja, joiden purjeet välkkyvät auringon paisteessa. Jos silloin
vielä puhaltaa raikas tuulen viuhka, joka saattaa virran viheriän veden
väreilemään valkovaahtoisina aaltoina, on siinä hymyilevän kaunis
näköala, yhtä ihana minnepäin silmänsä luokin.

Kuten sanottu, on hyvää aikaa sitä kaikkea katsella, sillä tavallisesti
viipyy monta tuntia ennenkuin karanteenilääkäri ja tullivirkamiehet
tulevat laivalle, ja ennenkuin tämä on tapahtunut, ei kenenkään ole
luvallista astua maalle. Vaikka nämä ylimykset, espanjalaiseen tapaan,
eivät katso ajan olevan rahaa, ovat he, kun vihdoinkin saapuvat, hyvin
sävyisiä ja kaikessa gentlemanin tapaisia eikä suinkaan turhamaisia
virkatointensa täyttämisessä. Heti kun tarkastus on lopetettu, vedetään
karanteenilippu alas ja jokaisella on oikeus mennä maihin niillä pikku
aluksilla, jotka tähän saakka ovat olleet yhdessä kohdin vähän matkan
päässä laivasta, mutta nyt kilpailevat saadakseen parhaat paikat laivan
kumpaisellakin sivulla. Maalle tultua täytyy suostua tarkastukseen, jos
matkakapineet ovat mukana. Montevideota nimittäin ympäröi tulliraja,
jossa eräistä kaupunkiin tuotavista kapineista täytyy maksaa tullia.

Kun on tultu muhkeitten kivisten tavaramakasiinien ohitse sisälle
kaupunkiin, niin heti ensi silmäyksellä huomaa, että se tuskin
sanottavasti ulkonäöltään eroaa tavallisesta Keski-Euroopan
kaupungista. Kadut eivät ole erittäin leveitä eikä kapeita ja niitä
ympäröivät kolme- ja neljäkerroksiset rakennukset, kauppapuodit
alikerroksissa. Mutta ei tarvitse mennä kauas satamasta ja
keskikaupungilta, kun kaikki on toisen näköistä. Kadut ovat leveämpiä
ja huonommin kivitettyjä, ja rakennukset (aina kivestä) ovat enää
ainoastaan yksi-, korkeintaan kaksikerroksisia sekä kokonaan
espanjalaista luonnetta. Katot ovat laakoja, usein ympäröityinä
kivisellä rintavarustuksella. Akkunoissa ovat persiennit ja valkoisiksi
maalatut, hienosti tehdyt rautakallerit. Itse talot ovat tavallisesti
punaisia, sinisiä, keltaisia ja viheriäisiä ja usein täpöisten täynnä
vilkasvärisiä koristeita. Kadulle vievä ovi on avoinna, joten sopii
silmäillä pienen kartanon sisälle, joka aina on koristettu viheriöillä,
tuuheilla kasveilla, usein myös kuvapatsaillakin tahi muilla
koristeilla, ja jotka istuinpaikkoineen, kiviparkettilattioineen ja
siimeksineen ovat kadun tomun ja polttavan kuumuuden vastakohtana. Jos
talo on kaksikerroksinen, on ylemmän kerroksen joka akkunan edessä
tavallisesti balkonki. Montevideossa on käytetty paljon marmoria taloja
rakennettaessa. Useimmissa vähän suuremmissa taloissa johtaa komea
marmoriporras eri kerroksiin. Onpa usein eteisessäkin marmorilattia.
Köyhempien talot laitakaupungilla ovat tavallisesti valkoisiksi
kalkitut ja rakennetut samaan malliin kuin edellä kerrotut. Pientä,
tuulilta suojattua pihaa kartanon keskustassa säilytetään siistinä niin
kauan kuin mahdollista. Talojen lukumäärä Montevideossa on 11,000.

Kadut risteilevät tavallisesti suorakulmaisesti. Ne ovat muuten niin
suunnitetut, että tiheään puhaltavat tuulet käyvät niitä pitkin, siten
tuottaen kuumana aikana viileyttä ja terveyttä. Viileitä tuulia
rakastetaan hyvin, kun auringon säteet keskipäivällä tekevät melkein
mahdottomaksi saada varjoa missään, jos on pakotettu jalkasin
liikkumaan ulkona. Ken vähänkin pitemmän matkan aikoo kulkea, käyttää
avonaisia raitiovaunuja, joita on hyvin paljon. Montevideossa on
kahdeksan eri raitiotielinjaa. Niiden yhteenlaskettu pituus on 55 engl.
penik. Vaikka kuljetusmaksu on hyvin kallis, kuljetetaan näillä teillä
noin 9,000,000 henkilöä vuosittain. Kun kaupungissa on tuskin 150,000
asukasta, niin voipi Montevideolaisia pitää jotenkin velttona sukuna.
Todellakin ovat Uruguayn asukkaat ylipään niin tottuneet hevoskyytiin,
että sopii arvella heidän jossakin määrin unhottaneen vaivata omia
jalkojaan. Mutta raitioteiden edistyksiin on myös muita syitä. Muutama
semmoinen seikka on esim. Montevideon suuri laajuus, syntynyt siitä,
että talot enimmäkseen ovat niin mataloita. Siten tulevat välimatkat
niin pitkiksi, ja kun vielä luetaan tähän lisäksi enemmän kuin puoli
vuotta aina yhtä mittaa kestävä suuri kuumuus, joka tekee ruumiin
liikunnot väsyttäviksi ja tuskauttaviksi, niin raitiotievaunujen suuri
matkustajalukumäärä on tarpeeksi selitetty. Raitiovaunuja vetävät
muuliaasit, kolme kunkin edessä. Jotenkin renttumainen ajaja
kehoittelee vetäjiä alituisilla luonnottomilla, kimeillä karjumisilla.
Muuliaasia pidetään täällä vetäjänä suuressa arvossa ja siitä vaaditaan
monta vertaa suurempaa hintaakin kuin hevosesta. Muuten ne tuodaan
maahan Euroopasta taikka Argentinasta.

Katuja valaisee 3,000 kaasulyhtyä. -- Juomavetensä kaupunki hankkii
5 1/3 Suom. penikulmaa pitkän torvijohdon kautta Santa Luciasta, jossa
pumppulaitos sijaitsee.

Montevideota pidetään Etelä-Amerikan parhaimmin rakennettuna
kaupunkina, niinkuin sitä asemansa ja puhtautensa puolesta pidetään
terveellisimpänäkin. Kuten tilastotiedot osottavat, on syntyneitä 46
kutakin tuhatta asukasta kohti ja kuolleita 27, eroitus siis 19.
Korkeita numeroita sekä syntyneistä että kuolleista!

Montevideon etevin katu on Calle 18 de Julio. Se alkaa Plaza
Independenciasta ja jatkuu itäänpäin 2-3 engl. penik. Aluksi on siinä
hiukkasen vastamäkeä ja siihen on istutettu puita kumpaisellekin
syrjälle. Se muistuttaa vähän Boulevard S:t Micheliä Pariisissa, mutta
talot ovat kovin paljon matalampia ja puut sekä kauppapuodit
melkoisesti yksinkertaisempia. Liikettä ei luonnollisesti myöskään voi
toisiinsa verrata. Plaza Independencia on Montevideon etevin paikka. Se
on nykyään puilla istutettu ja on osaksi ympäröity kupukaarilla, joita,
kumma kyllä, ei Montevideossa ole muualla nähtävänä. Samalla torilla on
hallituksen palatsi ja ooperahuone. Vähän etempänä, pitkin Calle 18 de
Juliota, on Plaza Casancha, jossa vapauden muistopatsas seisoo
korkealla jalustalla. Se on naisen kuva, joka toisessa kädessään
pitää lyhyttä vitjaa, minkä muutama lenkki on murtunut, ja toisessa
vapaa-vallan lippua. Plaza Constitutionilla, lähempänä satamaa, on
tuomiokirkko, senaatti ja edustajatalo. Siihenkin on istutettu puita,
jotka vasta ovat aivan nuoria ja vähäpätöisiä. Keskellä kohoaa
muistomerkkinä arvokas suihkulähde. Kesäilloin siellä soittelee
sotilassoittokunta. Näiden paikkojen ja siihen yhtyvien katujen äärillä
ovat Montevideon etevimmät myymälät ja kahvilat, ja siellä tapaa
parhaiten kaupungin komeita keltaihoisia nuoria herroja ja naisia
heidän usein ylellisissä pariisilaispukineissaan. Espanjalaisen tavan
mukaan pitävät naiset päänsä peitettynä harsohunnulla ja, saman
epäkäytännöllisen tavan makaan, käyttävät viuhkainta päivänvarjostimen
asemesta.

[Kuva: Independencia torin varrella Montevideossa.]

Montevideon yleiset rakennukset eivät ylimalkaan ole mainittavan
kauniita eikä suurenmoisia. Molemmissa näissä suhteissa eivät ne
läheskään vastaa niitä, jotka ovat meidän pääkaupunkimme, Helsingin,
kaunistuksena ja uljuutena. Niitä ei myöskään ole aistikkaasti
sijoitettu, niin että työ ja rakennustapa olisi oikein helposti
nähtävänä. Ne ovat vaan muiden talojen yhteydessä jonkin kadun tahi
torin varrella. Poikkeuksena ei ole edes tuomiokirkkokaan, joka on
rakennettu espanjalais-roomanilaiseen stiiliin. Siinä on kaksi 133
jalkaa korkeata tornia.

[Kuva: Palatsi Montevideossa.]

Englantilainen kirkko on rakennettu kreikkalaisen temppelin malliin.
Sisäänkäytävän yläpuolella on kivitaulu, johon Jumalan kymmenen
käskysanaa on piirretty espanjan kielellä. Tämä rakennus sijaitsee
eräässä köyhässä kaupunginosassa ja sitä ympäröivät matalat talot ja
likaiset, rappiolla olevat kivimuurit. Hallituksen palatsi, plaza
Independencian varrella, on aivan uusi ja näyttää jotenkin
hyvältä, kun se näet on enemmän vapaana. Alikerros on peitetty
kupukaarilla, joiden alla päävahti ruskeine, punaisine tahi mustine
eläimellisille kasvoinensa ja monivärisine pukuhetaleineen ojenteleksen
kivipenkkilöillä. Senaatti- ja edustajatalo plaza Constitutionin
laidassa näyttää sitä vastoin hyvin vähäpätöiseltä, melkeinpä köyhältä.
Talon alinta kerrosta käytetään vankilana. Oven yläpuolella on
vapaa-vallan vaakuna, tehty lasipalasista ja metallilevystä. Ylinnä
maston nenässä liehuu sen lippu. Myöskin postitalo, jonka kautta
vuosittain yli 2,000,000 lähetystä menee, on ulkomuodoltaan hyvin
mitättömän näköinen. Sisäpuolelta se kuitenkin on jotenkin
käytännöllisesti ja tarkoituksen mukaisesti järjestetty. Bolsa
eli pörssitalo on maksanut 160,000 doll. ja on Montevideon
huomattavimpia rakennuksia. Sitä kuitenkin pidetään riittämättömänä,
ja piirustuksia on jo tehty uuteen rakennukseen. Ooperahuone on
(lähinnä Buenos-Ayres'in ooperahuonetta) suurin Etelä-Amerikassa.
Siihen mahtuu 3,000 henkilöä. Se rakennettiin vuonna 1856 ja tuli
maksamaan lähes 260,000 doll. Ulkomuodoltaan ei se juuri suurta
vaikutusta tee ja sitä paitsi on se kolmelta taholta muiden rakennusten
väliin litistetty. Eräs museokin on olemassa. Se on kuitenkin vielä
niin alullaan, ettei voi päättää mitä siitä saattaisi tulla.
Siellä on tauluja, muistopatsaita, keinoteollisuuden tuotteita,
kansantieteellisiä ja luonnonhistoriallisia esineitä, etenkin kiviä eri
seuduista Euroopassa, Uruguayssa y.m. Etelä-Amerikassa.

[Kuva: Näytelmähuone Montevideossa.]

Montevideo kunnostaa itseään erittäin hyväntekeväisyyslaitoksillansa.
Kaupungissa on 40 yhdistystä sitä tarkoitusta varten. Niissä on enemmän
kuin 12,000 jäsentä. Nämä yhdistykset uhraavat vuosittain vähintäänkin
250,000 dollaria laupeuden töihin. Yhdeksän eri laupeuslaitosta --
hospitaaleja, työkaluja, lastenseimiä ja köyhäinhuoneita -- on
olemassa. Niitä kustannetaan osaksi yleisillä varoilla, osaksi
yksityisillä keräyksillä. Näissä laitoksissa on sijaa vähintäänkin
4,000 henkilölle. Caridadhospitaali on suurin. Siellä on 480
sairassänkyä. Se on laaja kolmikerroksinen rakennus, korridoorit
leveät, ja pylväskäytävät ympäröivät suurta puilla ja puutarhakasveilla
istutettua pihaa. Kaikki on kivestä rakennettua ja pidetään hyvin
puhtaana. Rakennus muuten sijaitsee korkealla paikalla lähellä rantaa,
missä on runsaasti raikasta meri-ilmaa. Eräs uusi hospitaali oli
rakennettavana kesällä 1888-89 eräälle kukkulalle lähellä kaupunkia.
Siitä kenties tulee vieläkin uhkeampi kuin ensin kerrottu onkaan, se
kun näet on suureksi osaksi rakennettu marmorista kauniisen, puoleksi
moorilaiseen stiiliin.

[Kuva: Sairashuone Montevideossa.]

Sairaanhoitajina näissä armeliaisuuslaitoksissa ovat Montevideon
luostarien nunnat suurella uhrautuvaisuudella ja uskollisuudella, hyvin
usein menettäen henkensäkin kulkutautien raivotessa.

Torikauppaa varten on Montevideossa neljä kauppatoria, joissa on
avarat, lasikattoiset hallit. Erään niistä on kaupunki rakentanut
400,000 doll. kustannuksella. Erään toisen on muuan yhtiö rakentanut.
Sen kustannukset ovat nousseet 260,000 doll. Eräinä vuoden aikoina
voivat hedelmämarkkinat muodostua erittäin suurenmoisiksi. Joskus saa
silloin ostaa päärynöitä, jotka painavat 10 naulaa tusina. Appelsiinit,
persikat, banaanit ja ananit ovat yleisimmät hedelmälajit.

Vuonna 1888 rakennettiin kaupungin läntisimpään osaan lähelle satamaa
suurenmoinen kylpy- ja uimalaitos, jonka kustannukset nousivat 400,000
doll. Laajoja torvijohtoja on laitettu puhtaan, raittiin veden
saamiseksi. Joulukuulla alkaa kylpyvieraita saapua jotenkin paljon
Buenos-Ayres'ista, jossa kuumuus kesäaikana on erinomaisen rasittava.
Silloin usein Buenos-Ayres'issa liikkuu kulkutautejakin, joita
pakoon asukkaat hyvin mielellään muuttavat Montevideoon. Raikkaine
merituulineen ja puhtaamman ilmansa takia onkin Montevideo viehättävä
ja paljon käytetty turvapaikka. Etevin ravintola on Hotel Oriental,
rakennettu vuonna 1862, 200,000 doll. kustannuksella, näköalana satama
ja virta. Hotellien omistajina ovat usein italialaiset, joille
ylimalkaan ei tule omantunnon tuskia, jos nylkevät matkustajia niin
perinpohjaisesti kuin mahdollista.

Tulli- ja pakkahuoneet ovat nykyään rakennetut kolmekerroksisiksi.
Niillä on 15 acre'n lattia-ala sekä höyrykranat ja raitiotiet.
Laivatokkia on kolme. Suurin, Jackson and Cibils Dock, on 450 jalkaa
pitkä ja 80 j. leveä. Se voi nostaa aina 24:kin jalkaa syvässä kulkevia
laivoja. Se on sijoitettu Cerron juurelle ja sitä suojelee kivinen
aallonmurtaja.

Montevideon ulkosatama on avoinna tuulille kaakosta länteen. Etenkin
kaakkoisesta käy usein korkeita aaltoja, ja pamperotuuli puhaltaa
suorastaan lahdekkeen sisään. Sentähden pidetään tätä ulkosatamaa
maailman vaarallisimpana. Sen syvyys on ainoastaan 20-22 jalkaa, mutta
onneksi on pohja pehmeätä mutaa. Useita suunnitelmia aallonmurtajan
rakentamiseksi on tehty, mutta toistaiseksi ei yhtään niistä ole pantu
käytäntöön.

Kun otaksun, etteivät lukijat ole vastaan, jos luomme pikaisen
silmäyksen Montevideon asukkaihin, niin pyydän heidät ystävällisesti
mukaan Prado'on, missä sunnuntainen kansanjuhla vietetään. Ajakaamme
sinne diligenssillä esim. Paso del Molinon linjan vaunujen
lähtöpaikalta. Siinä saamme kuitenkin kauan seisoa turhaan, sillä kun
vaunut saapuvat asemalle, ovat ne jo täpösten täynnä joukkoa, joka
juoksee sitä vastaan. Mutta kun mekin teemme samoin, niin saamme sijat.
Ja sitte sitä mennään. Vastamäkilöissä seisoo ratsastajia, jotka
kiinnittävät nuoralla ratsunsa vaunuun ja pieksävät vetäjiä, joten
mennään aika laukkaa mäen harjalle. Vaunu on täynnä ihmisiä, jotka
puhelevat vilkkaasti ja naureskelevat. Siinä on nuoria ja vanhoja
kaikista kansanluokista. Sivuutamme toisen vaunun, joka niinikään on
täynnä väkeä, nuorisoa, joista muutamat soittavat harmonikkaa, viulua
tahi muita soittokoneita. Ohi ajaessa kaikui meidän vaunuissamme
ivallisia vihellyksiä. Kuljimme esikaupunki Paso del Molinon läpi.
Kadut ovat istutetut kauniilla, varjoavilla puilla, ja molemmin puolin
on huviloita, kalliimpia ja halvempiarvoisia, sievätekoisiakin,
enimmäkseen laajojen puutarhojen ympäröimiä, täynnä troopillisia ja
puolitroopillisia kasveja, niinkuin palmuja, akaasioita, mimoosia,
oranssi- ja viikunapuita, magnolioita, öljypuita, kukkasia y.m.,
toisinaan hyvin kauniita. Puoli tuntia kuljettuamme pysähtyy vaunu ja
sitte on meidän vielä mentävä kappale matkaa korkeapuisen kujanteen
läpi, ennenkuin olemme perillä itse juhlapaikalla. Sinne tultua näimme
monituhat-lukuisen ihmisjoukon. He huvittelevat itseään kaikilla
kansanjuhlaan kuuluvilla mahdollisilla tavoilla ja meluavat oikein
aikalailla. Rakettia lasketaan ilmaan, vaikka on sydänpäivä.
Niitä räiskytellään kaikkialla, oikein kokonaisia arkullisia
räjähdytetään ilmaan. Ajetaan alas pitkin "venäläisiä vuoria" naurun ja
korkeaäänisten ilohuutojen kaikuessa. Siellä täällä istuu indiaaneja,
jotka tulirovion yli lyödyillä seipäillä paistavat suuria lihapalaisia.
Niissä lihamöhkäleissä on usein nahkakin nylkemättä. Teurastettujen
eläinten päät ovat pistetyt puun oksiin tahi muihin semmoisiin
yltympärinsä. Tuo kaikki näyttää villiltä ja tuskin ollenkaan
maukkaalta, mutta antaa kenties uskollisen kuvan pampaksen tavoista.
Muualla seisoskelee ja istuskelee maakansaa ja sotamiehiä juoden
kansallisjuomaa máte'ta metallitorvilla eräänlaisista kuivatuista ja
ontoiksi koverretuista juurikasveista, joita yleensä käytetään
teekuppina. Talonpojat ovat ylimalkaan puetut ponchoihin, laajoihin
housuihin ja suuriin, leveälierisiin olkihattuihin. Siellä täällä
soitetaan ja tanssitaan. Me istumme ja juomme sikäläistä olutta, joka
on karvasta ja hyvin pahanmakuista juomaa. Pieniä italialaisia tyttöjä
kiertelee ympäri soitellen harppua ja viulua sekä pyytäen pikkurahoja.
Erään aitauksen sisällä keskellä ihmisjoukkoa on katettu pöytä, jonka
ääressä istuu hännystakkisia herroja ja vaaleapukuisia naisia. Siellä
pidetään puheita, taputellaan käsiä ja juodaan samppanjaa. Se on
eräs hyväntekeväisyysseura, joka täällä ulkona oli toimeenpannut
keräyspäivälliset ja arpajaiset. Herrassäätyiset olivat Montevideon
"seuran" jäseniä. Mutta ylimalkaan ne ovat köyhemmät kansanluokat,
jotka täällä itseään huvittelevat. Paitsi sotamiehiä, näkee kentällä
maalaisia ja indiaaneja sekä Montevideon satamatyömiehiä, pukuna mekot,
ympyriäiset siniset lakit ja useampaan kertaan ruumiin ympäri kierretyt
vyöt, neekerejä mustine kasvoineen ja suurine punaisine huulineen,
rokonarpisia keltaisia mulatteja, Canarian saarien asukkaita, joilla on
vilkkaat silmät ja hellät kasvonpiirteet, kiinalaisia, fetsilakkisia
turkkilaisia y.m. Kaikki ovat iloisia, vilkkaita, kovaäänisiä.
Aurinko säteilee, puut suhisevat merituulten puhaltaessa, raketit
paukahtelevat, savu kiemurtelee ilmaan indiaanien tulista, lippuja
riehutetaan. Siinä on väriä, riemua ja elämää kaikkialla. Vähän
kauempana on puisto ja kasvitarha sekä ravintola. Siellä ovat
seuran (societeetin) enimmät jäsenet juomassa hyvää brasilialaista
kahvia ja hyvin kallishintaista Strassburgin olutta. He näyttävät
eurooppalaisilta ja sivistyneiltä. Mutta semmoistenhan kanssa olemme
tutut ennestäänkin. Kotimatkalla täytyy taas koettaa tupata
diligenssivaunuun. Siihen päästyä vierimme kyllä pian kotiin.
Montevideoon saavumme kuutamolla, semmoisella kuin tropiikkiseudut
tarjoavat. M.m. voimme nähdä Eteläristin, joka ei kuitenkaan ole
maineensa arvoinen.

Jos tahtoo saada käsityksen miten syvälle eurooppalainen sivistys on
juurtunut Montevideon sivistyneitten asukkaiden luonteesen, niin ei saa
jättää joskus käymättä härkätappeluissa, joita pidetään kesäaikana
joka sunnuntai, mikäli ilma myöntää, sitä varten rakennetussa
amfiteaatterissa Plaza de Torosilla, kaupungin itälaidalla. Jos
härkätaistelut Montevideossa ovatkin vähän pienempiä laadultaan kuin
Espanjassa, niin korvaa sitä hevosten tuhlaaminen. On inhottavaa ja
säälittävää nähdä kuinka hevosraukat toinen silmä sidottuna, vaaraa
aavistamatta ja ilman vastustuksen merkkiä tahi pakenemisen
mahdollisuutta ajetaan härkää vastaan, joka aivan koneenmoisesti pistää
sarvensa niihin, yhteen toisensa perästä. Hevonen ja ratsastaja
viskataan tavallisesti heti nurin, jolloin viime mainitun alituiseen
onnistuu pelastaa itsensä toveriensa avulla. Jos ei hevonen ole heti
kuollut, vaan vielä jaksaa käydä, talutetaan se pois näyttämöltä,
haavat ommellaan nopeasti kiinni, ja se saa esiintyä uudelleen.
Nilkuttaen ja nähtävällä vaivalla horjuu se arenan poikki, kunnes
uudelleen joutuu härän huomioon ja tulee jälleen paiskatuksi nurin.
Joskus saa hevonen ensi ryntäyksellä surmansa, mutta usein se myöskin
jää makaamaan rajuihin suonenvetoihinsa, ja silloin, jos härkä on
kylliksi raju, saa nähdä senkin "mieltä ylentävän" näytelmän, että
härkä sarvillansa kiskoo auki koko hevosen ja viskoo sisälmykset ympäri
sinne ja tänne. Mutta vaikka hevosten kohtalo on hirvein ja herättää
suurinta inhoa, niin paljoa paremmin ei härkiäkään lellitellä. Niitä
piinataan tarpeettomasti neuloilla, piikeillä ja väkäkeihäillä, jotka
kiinnitetään niskaan. Vihdoin tulee näytännön loistokohta. Matadoori
tulee ja pistää pitkän miekkansa härän lapaluiden väliin ja alas aina
sydämeen. Hyvin vaikea pisto, joka harvoin onnistuu ensi yrityksellä.
Näkee härkiä, jotka, vaikka kolmekin miekkaa on kahvaan asti pistetty
niiden sydämeen, vielä kävelevät ympäri, vuodattaen verta hirveän
paljon suustaan ja sieraimistaan. Kun eläin vihdoinkin kaatuu
voimattomuudesta, annetaan sille surmapistos misericordella, joka
suurella varmuudella tähdätään selkäytimen pitennykseen. Riemusaatolla
viedään se sitte pois ja sijaan tuodaan heti uusi härkä ja uudet
hevoset. Eräänä iltapuolena tapettiin kuusi härkää ja 22 hevosta.

[Kuva: Härkätappelu Montevideossa.]

Kun näkee millä innolla katsojat seuraavat näitä verisiä näytelmiä,
kuinka he taputtavat käsiään sekä viheltävät ja ulvovat, kun joku
näyttelijä niiden mielestä näyttää olevan arka, ja nauravat, kun härkä
viskaa hevosen ja ratsastajan nurinniskoin tahi repii jonkin jo
kaatuneen rosinanten vatsan auki, niin silloin tuntee jotakin olevan
hullusti, täytyy luulla olevansa semmoisten ihmisten joukossa, joilla
ei kaikki ole paikallansa. Erittäinkin tuo sointuva nauru juuri
kaikkein inhoittavimmissa raateluissa on jotakin kovin inhottavaa.
Tulee ajatelleeksi verisiä sisällisiä sotia, teurastuslaitoksia ja että
ympärillä on samaa kansaa, jonka espanjalaiset esi-isät olivat juuri
nuo kolme vuosisataa sitte niin laajalti kuuluisiksi tulleet julmurit;
niin tuntee inhoa tätä teurastajakansaa vastaan ja häpeää siitä, että
heitä täytyy pitää kanssaihmisinä. Tasavallan presidentti on usein
läsnä härkätaisteluissa ja ottaa silloin vastaan veriseen taisteluun
menevien kunnianteon, niinkuin Rooman caesarit muinoin. Naisten
kunniaksi tulee mainita, että he enimmäkseen ovat poissa näistä
näytännöistä. Ainoastaan muutamia ylhäisimpien ja alhaisempien säätyjen
naisia on saapuvilla. -- Lapsiakin näkee joukottani seuraavan tappelun
menoa yhtä suurella kiihkolla kuin vanhemmatkin. Kaksi vuotta vielä
saapi näytäntöjä Uruguayssa harjoittaa, tasavallan suureksi häpeäksi.
Kaikista muista Etelä-Amerikan valtioista ovat härkätaistelut jo aikaa
poistetut.

Nuo komeat sairashuoneet ja hyväntekeväisyyslaitokset eivät suinkaan
ole oikein sopusoinnussa härkätappeluihin nähden. Mutta väestön
monenlaisuuden tähden on paljon kokonaan toisenlaistakin kerrottavana.
Sivistys on, näennäisesti pinnalla, jotenkin yleinen, mutta on vaan
huonosti perustettu. Se näyttää kokonaan maahan tuodulta tavaralta,
joka ei ainakaan vielä ole voinut vaikuttaa asukkaiden luonteesen.
Henkiset elintarpeensa tuo maa sentähden edelleenkin Euroopasta. Mitään
kotimaista kirjallisuutta tahi tieteenharjoitusta ei voi sanoa edes
alkaneeksikaan. Sillä niitä sanomalehtiä, jotka ovat olemassa, ei voi
siihen lukea. Jos tahtoo nähdä mitä tämä kansa lukee ja siinä
tarkoituksessa pysähtyy jonkin kirjakaupan akkunan ääreen, niin siinä
tavallisesti huomaa joukon ranskalaisia romaaneja, muotijournaaleja,
muutamia eurooppalaisia kuvalehtiä y.m.s. Yliopiston olemassa oloa
muistuttaa joukko filosofisia teoksia, Kantin, Spinozan, Leibnitzin,
Schellingin, Aristoteleen y.m., espanjan kielisiä. Muuten on suuri
houkutus pitämään sulana mahdottomuutena, että niillä kirjoilla on
lukijoita täällä härkätappeluiden ja ponchojen kotimaassa.



Piirikunnat.


Uruguaylaiset piirikunnat ovat hallintoalueita, vastaavat meidän
läänejä taikka Ranskan piirikuntia. Sentähden ei niillä missään
suhteessa ole semmoista puoli-itsenäistä asemaa hallitukseen nähden,
kuin mitä Argentinan maakunnilla on. Jos ei ota lukuun Montevideon
kaupunki-aluetta, joka jo yksinään muodostaa yhden piirikunnan, on
_Canelones_ pienin ja tiheimmin asuttu piirikunta. Se on heti
Montevideon pohjoispuolella ja sisältää 179 neliöleaguesin suuruisen
alan. Asukkaita on 44,000, enimmäkseen siirtolaisia Canarian saarilta,
ja ne elättävät itseään maanviljelyksellä. Nisu ja maissi ovat
pääasiallisesti viljellyt viljalajit. Tämä maakunta tuottaa nisua
enemmän kuin koko muu osa tasavaltaa ja on ainoa, jota voi pitää
jotenkin hyvin viljeltynä. Vuotuisen sadon arvo lasketaan 3 miljoonaksi
dollariksi. Karjanhoito sitä vastoin on verrannollisesti vähänarvoinen.
Maa on mäkistä, ei kuitenkaan vuorista, vaan täynnä viheriöitä
kukkuloita ja laaksoja, jotka aallontapaisesti pyöristettyinä
vuorottelevat. Mitään tärkeämpiä ylänköjä ei ole.

Piirikunnassa on kuusi pientä kaupunkia. Niistä ovat suurimmat
_Canelones_ (3,000 asukasta) rautatien varrella 30 milesiä
Montevideon pohjoispuolella, ja _Santa Lucia_, joka on kauniilla
asemalla S. Lucia-virran varrella ja joka jo kauan aikaa on
ollut Montevideon societeetin kesäisenä virkistysseutuna. Pienen
Piedras-seudun luona pohjoiseen päin Montevideosta on marmorilouhoksia.

La Plata-virran rannalla, luoteesen Montevideosta, on piirikunta
_San José_, 432 leaguesia, 25,000 asukasta. Huolimatta maan
hedelmällisyydestä ja edullisesta asemasta virran varrella ja
pääkaupungin läheisyydessä, on tämä piirikunta hyvin harvaan asuttu.
Siinä on ainoastaan 5 asukasta neliömile'llä, kun Canelones'issa
samalla alalla on 25. Maa on mäkistä ja siinä on runsas polttoaineiden
ja veden saanti. Maanviljelykseen nähden on tämä arvoltaan toinen
piirikunta lähinnä Canelones'ia. Vuotuinen tuotteiden arvo lasketaan
olevan 1,200,000 doll. Karjanhoito myöskin, etenkin lampaiden kasvatus,
on hyvällä kannalla. -- Piirikunnassa on monta kaunista estanciaa ja
kaksi kaupunkia, joista toinen, _San José_, on tasavallan etevin
sisämaakaupunki, samannimisen virran sekä myöskin rautatien varrella.
Montevideoon on matkaa 60 milestä. Kaupungissa on sähkölennätin, hyvä
hotelli ja 6,000 asukasta. Toinen kaupunki, Porongos, on vähäpätöinen,
asukkaita 1,500.

San Josén toisella puolen, La Plata-virran luona, on piirikunta
_Colonia_, alaltaan 214 neliöleaguesia, asukkaita 26,000. Se on
osaksi vuorista ja hedelmätöntä, osaksi hyvää laidunmaata. Sen läpi
virtailee useita puroja, joiden äyräät ovat täynnä kasvavia puita.
Karjanhoito on täällä kuten San Joséssakin pääelinkeinona. Kuitenkaan
ei ole maanviljelyskään arvoton, sillä vuotuisen sadon arvo nousee
lähes miljoonaan dollariin. Suurin osa viljeltyä maata kuuluu niille
neljäskolmatta maanviljelyskolonnalle, jotka täällä ovat tulleet
korkeamman sivistyksen tienraivaajiksi. Vanhin näitä kolonioita on
_Piemonte_, perustettu v. 1857. Siinä on 140 siirtolaista.
V. 1889 oli niiden lukumäärä jo noussut 2,200. Yritystä johti
eräs yhtiö Montevideossa, ja se näytti tuottavan hyötyä niin
hyvin yhtiölle kuin siirtolaisillekin. Yhtiö ei ole kustantanut
siirtolaisten matkaa Euroopasta, mutta sitä vastaan antanut heille
maata, maanviljelyskaluja, siemenviljaa, karjaa y.m., josta
siirtolaiset korvaukseksi maksoivat 1/3 satoa ensimmäisinä neljänä
vuotena. Sen ajan kuluttua saivat siirtolaiset maan täydellisesti
omistaa. Jokainen semmoinen maapalsta oli 70 acren suuruinen.
Siirtolaiset ovat Piemontista, Pohjois-Italiasta, enimmäkseen
protestanttisia, hyvin työteliästä väkeä. Heillä on mukavia taloja,
viinitarhoja, hedelmäpuistoja y.m. Maa on hedelmällistä ja antaa usein
15-20 jyvää yhdestä. Sato on noin tonni jokaista asukasta kohti.
Yhtä hyvinvoipa on lähellä oleva sveitsiläinen kolonia _Nuova
Helvetia_, perustettu vuonna 1861, vaikkapa sen perustajat petoksen
kautta menettivät omaisuutensa yrityksessä ja olivat pakotetut
konkurssiin. _Canaria_ ja _Cosmopolita_ ovat pienempiä kolonioita,
mutta menestyvät yhtä hyvin. Niissä on asukkaita 500 à 600
henkilöä. Tavarain vientiä varten Montevideoon on kolonioilla
yhteensä 15 kuunaria ja höyryvenhe, jotka kerran joka viikko käyvät
Montevideossa. Maan vanhimpia kaupungeita on _Colonia del San
Sacramento_. Sen satamaa pidetään kaikkein turvallisimpana La
Plata-virralla. Läheisyydessä on linnoituksia, joita Englantilaiset
vuonna 1765 pommittivat, ja joita ei sitte enää ole laitettu
kuntoon. Asukkaita on 1,500. Kaupungista on jokapäiväinen laivakulku
Buenos-Ayres'iin, rautatie San Josén kautta tulee sitä yhdistämään
Montevideoon. Sataman ulkopuolella, 2 1/2 engl. penik. matkan päässä,
on linnoitettu saari Martin Garcia, kuuluva Argentinan tasavaltaan.
Se suojelee kulkua Paranáan ja Uruguayhin. Siellä sijaitsee
Argentinan merisotakoulu, ja kauan on työskennelty sen linnoitusten
lujittamiseksi. _Carmelo_ ja _Hisgueritas_ ovat pikku-paikkakuntia
rannikolla pohjoiseenpäin.

Piirikunta _Soriano_, ala 347 neliöleaguesia, asukkaita 22,000, on
Uruguay- ja Rio Negro-virtojen välillä Colonian pohjoispuolella. Se on
hedelmällistä, kaunista ja vesirikasta maata. Metsänriistaa ja kaloja
on runsaasti. Asukkaat harjoittavat melkein yksinomaan karjanhoitoa.
Etevin kaupunki on _Mercedes_ Rio Negron varrella. Siinä on 4,000
asukasta.

Kaupunki on jo kauan aikaa ollut kylpypaikkana sen vuoksi, että
vesi siellä on hyvin väkevästi Sarsaparillalla sekoittunutta
(impregneerattua). Piirikunnassa on vielä kaksi pienempää kaupunkia:
_Soriano_ (perustettu vuonna 1624, tasavallan vanhin kaupunki) ja
_San Salvador_.

Piirikunta _Paysandù_ oli ennen vuotta 1883 alaltaan 817
neliöleaguesia ja asukkaita 39,000. Vaan mainittuna vuonna jaettiin
tämä suuri alue kahtia, joten eteläisestä osasta sittemmin muodostui
erityinen piirikunta, _Rio Negro_. Molemmat uudet piirikunnat
rajoittuvat lännessä Uruguay-virtaan. Karjanhoito on kumpaisessakin
asukkaiden pääelinkeinona. Mutta täällä pidetään pääasiallisesti
sarvikarjaa, siis päinvastoin, kuin mitä tähän asti mainituissa
piirikunnissa on tapana. Täällä ovat myöskin useimmat suuret
teurastuslaitokset. Piirikunnan niminen kaupunki _Payusandù_ on
suurempia satamia Uruguay-virran varrella. Siinä on 12,000 asukasta ja
sen ympäristössä rikkaita estancioita. Kaupungissa on oma sanomalehti,
kirjasto ja raitiotie. Kouluissa käy 500 oppilasta. Vähän matkaa
alempana Uruguay-virran varrella Rio Negron piirissä on kaupunki
_Fray Bentos_. Siinä on 2,500 asukasta, vaan on jotenkin tunnettu
Liebig-extraktin valmistuspaikkana. "Liebig Extract of Meat Company'n"
suuret tehtaat ovat varsinaisesti itse kaupungin ulkopuolella, eräällä
läheisellä mäellä, jossa ne työmiesten asuntoineen ja kaikkine muine
lisärakennuksineen muodostavat melkein itsekseenkin kaupungin.
Työmiesten lukumäärä nousee 5-800 (perheineen kaikkiaan 1,500
henkilöä). Yksinkertaisella menetystavalla teurastetaan siinä 80
nautaeläintä tunnissa. Teurastettujen eläinten kaikki osat otetaan
tarkoin talteen ja käytettäviksi. Valmistustuotteita ovat lihamehu
(extractum carnis), suolattu ja kuivattu liha, härän kielet, tali,
vuodat, sarvet, dog biscuit, guano j.n.e. Tehtaat perustettiin 1864 ja
sittemmin laajennettiin, etenkin 1868 vuoden jälestä, kun nykyinen
englantilainen rikas osakeyhtiö perustettiin. Tulot ovat 80-90,000
puntaa vuosittain. Yritys on antanut aina 18 % jako-osuutta osakkaille
vuosittain.

Paysandùn pohjoispuolella, Cuareim-virran varrella, on piirikunta.
_Salto_. Sen ala on 903 neliöleaguesia, asukkaita 39,000. Luonto
siellä on kaunis ja vaihteleva. Pieniä jokia ja puroja on lukemattomia
sekä kuusi eri vuorijaksoa. Cerros Catalanes'ista saadaan useita lajeja
kauniita agaatteja ja kristalleja, joita säännöllisesti viedään
Hamburgiin. Väitetäänpä vuorien myöskin sisältävän yltäkyllin jaspista,
porfyriä ja alabasteria. Vaikka maanlaatu sekä ilmanala ovat
maanviljelykselle edullisia, niin että kahvia, teetä ja pumpulia voisi
menestyksellä viljellä, on kuitenkin toistaiseksi karjanhoito, etenkin
sarvikarjan, täälläkin pääelinkeinona. Piirikunnan etevin kaupunki on
Salto. Sillä on terveydelle edullinen asema, kun se on rakennettu
kolmelle ylängölle. Siinä on 12,000 asukasta ja se on Uruguay-virran
liikenteen pääpaikkana. Kaupungin laivavarvissa on rakennettu noin
tusina virtahöyrylaivoja. Täällä myöskin vuonna 1860 perustettiin
ensimmäinen sikäläinen höyrylaivayhtiö, joka muutamina vuosina antoi
enemmän kuin 50 % jako-osuuden. Kaupungista on lähes jokapäiväinen
höyrylaivakulku Buenos-Ayres'iin. _Santa Rosan_ kaupungissa
Brasilian rajalla on 1,500 asukasta.

_Tacuarembó_, 1,161 neliöleaguesia alaltaan, 24,000 asukasta, on
suurin ja harvimmin asuttu piirikunta Uruguayssa. Se on kuudennes koko
tasavaltaa, ja väestön tiheys on noin 2 henkilöä kullakin engl.
penikulmalla. Se on viljelemätöntä, kallioista maata pitkin Brasilian
rajaa, itäänpäin Saltosta ja Paysandùsta. Korkein vuori, Bichadero, on
2,300 jalkaa korkea. Asukkaat työskentelevät pääasiallisesti
sarvikarjan hoidossa ja vievät eläimiään Rio Granden luona oleviin
brasilialaisiin teurastuslaitoksiin. Kuitenkin harjoitetaan myös
lampaanhoitoa. -- Kultaa on löydetty ja huuhdottu useammissa paikoin,
mutta tulokset eivät ole olleet oikein kannattavia. Piirikunnassa on
ainoastaan yksi kaupunki, Tacuarembó, jonka sanotaan olevan hyvin
rakennettu. Siinä on 3,000 asukasta.

Tacuarembón itäpuolella, Brasilian rajalla, on piirikunta _Cerro
Largo_ (ala 837 neliöleagu., 36,000 asukasta). Sen eroittaa
Brasiliasta Yaguaro-virta ja Merim-järvi, joka on neutraalinen ja
jonka avaralla pinnalla juuri sen vuoksi ei milloinkaan näe purjeita.
Maa on mäkistä, hyvin kaunista ja hedelmällistä, ja ilmanala hyvä. Se
on metsärikas, mutta aivan kokonaan viljelemätön. Vuodesta 1877 ei
väestö ole lisääntynyt, ja karjatkin ovat vähentyneet. Maa on
pahamaineinen rajametsissä oleskelevien ryövärien tähden. Kuten
Tacuarembó-piirikunnassakin, omistavat brasilialaiset myös täällä
suuren osan maata ja paljon karjaa. Suurin kaupunki on _Cerro
Largo_, jossa on 5,000 asukasta, sähkölennätinlaitos, hiukan kauppaa
y.m. Piirikunnassa on sitä paitsi kaksi pienempää kaupunkia,
_Artigas_, Yaguaron varrella, ja _Treinta-Tres_.

Sisämaassa Cerro Largon länsipuolella on piirikunta _Durazno_,
Yi- ja Rio Negro-virtojen välillä. Sen ala on 539 neliöleagu. ja
asukkaita 22,000. Mitään maanviljelystä ei harjoiteta, mutta karjaa on
jotenkin paljon. Ainoa kaupunki, _Durazno_ (2,000 asukasta), kärsi
paljon sisällisten sotien aikana. Kenraali Flores, joka sittemmin tuli
tasavallan presidentiksi, oli yksi niitä siirtolaisia, jotka Duraznon
perustivat.

Piirikunta _Florida_ (456 neliöleagu., 23,000 asukasta) ulottuu
Duraznosta eteläänpäin Canelones'iin ja rajoittuu lännessä San Joséhen.
Se on aallonmuotoisesti mäkinen maa, saman luontoinen kuin Canelones ja
San José. Lampaiden kasvatus on etevin elinkeino. Muuten on karjanhoito
viime aikoma kutistunut, ja maanviljelys on vielä kapalossaan. Kaupunki
_Florida_ on asemapaikkana Central Uruguayn radalla, 67 milesiä
Montevideosta. Se on ympäröity qvintas'eilla ja istutuksilla, joista
sillä on nimikin. Väkiluku on 2,500.

[Kuva: Postitalo ja Odds Fellowin klubi Pensacolassa (Floridassa).]

Floridan itäpuolella on maakunta _Minas_ (554 neliöleagu. ja
23,000 asukasta). Se on viljelemätön, vuorinen maa, jonka asukkaita
sanotaan laittomiksi. Korkein vuori, Cerro Pelado, on 2,050 jalkaa
korkea. Maanviljelys on vähäpätöinen ja karjan määrä verrannollisesti
pieni. Nimensä on piirikunta saanut niistä kaivoksista, joita
Espanjalaiset alottivat luullen saavansa hopeamalmia. Sittemmin on
luultu löydetyn timantteja ja topaaseja, välistä myös kivihiiltä, mutta
joka kerran on petytty. Pääkaupunki on _Minas_. Siinä on 2,000
asukasta. Kaupunki on keskeltä amfiteaatterimaisesti alentuva.
Montevideoon on 70 milestä rautatiematkaa. Kaupungin lähellä on luolia.
Suurin on 200 jalkaa pitkä ja 50 jalkaa korkea.

Koko rannikkojakso Brasilian rajasta Canelones-piirikuntaan on
_Maldonadon_ piirikuntaa, joka on alaltaan 575 neliöleaguesia, ja
asukkaita 27,000. Näitä rannikkoseutuja pidettiin kauan aikaa hyvin
vaarallisina meriretkeilijöille, ja ne haaksirikot, joita siellä niin
usein tapahtui, lisäsivät pelkoa. Valomajakoita puuttui kokonaan, ja
roistojen kerrotaan sitoneen lyhtyjä karjan kaulaan, houkutellakseen
laivoja kallioille. Nykyään on siellä olemassa kuusi eri majakkaa,
jotka eivät kuitenkaan vielä riitä tarvetta täyttämään, varsinkin kun
ei aina voi tietää ovatko ne edes sytytetyt. Hyviä maamerkkejä
laivoille ovat vuoret: _Solis Grande_ (1,930 jalkaa korkea ja
4 engl. penik. päässä rannasta) ja _Pau de Azucar_ (1,500 jalk.
korkea, 5 milesiä rannasta). Maanlaatu Maldonadossa on hyvä, kenties
parempi kuin missään tasavallan muussa osassa. Tupakkaa, viiniä,
öljymarjoja, taatelia y.m. viljellään menestyksellä, vaikkei
maanviljelys toistaiseksi ole saavuttanut mitään suurempaa merkitystä.
Karjat viedään Montevideon läheisyydessä oleviin saladeroihin.
_Maldonadon_ kaupungin läheisyydessä olevista vuorista murretaan
hyvää valkoista ja harmaankeltaista marmoria. Kaupungissa on
ainoastaan 1,000 asukasta, ja se oli tärkeämpi arvoltaan edellisenä
vuosisatana kuin nykyisenä. Se on ollut linnoitettu. Nykyään on se
merikylpypaikkana. Vesi on koko joukon suolaisempaa kuin Montevideon
luona, mutta mukavuudet ja kulkuneuvotkin ovat huonot. Kaupungin
edustalla on hylkeistään kuuluisa Lobos-saari. Siellä pyydetään sangen
paljon hylkeitä, etenkin touko- ja kesäkuulla, jolloin kylmä niitä ajaa
tänne Tierra del Fuegosta. Piirikunnassa on sitä paitsi kaksi
vähäpätöistä kaupunkiakin: _San Carlos_ (900 asukasta) ja
_Bocha_ (2,000 asukasta).



SISÄLLYS:


Esipuhe.

Argentina.

_Historia_. Löytäminen, uudisasutus-yritys, Fort Sancti Spiritus'en
perustaminen, Pedro de Mendozan retkikunnat, retkiä Perusta,
levottomuuksia maassa, perulainen hallitus espanjalaisen ylivallan
johdolla, sijaiskuningaskunta Buenos-Ayres, kansalliskokouksen
kutsuminen, vapauden ystävien voitto, riitoja Espanjan kanssa,
Argentinan itsenäisyyden julistaminen, anarkiaa, Rivadavia, sota
Brasilian kanssa, Banda Orientalin tasavallaksi julistaminen, uusia
sisällisiä riitoja, Rosas diktaattorina, hänen kukistuksensa, lakien
järjestely.

_Hallitusmuoto_. Liittolais-tasavalta, presidentti,
hallitusneuvosto, kongressi, niiden valta, valtiokirkko, raha-asiat,
lait, toimeenpaneva hallinto, -- sotaväestö, meriasiat,
puolustuskeinot.

_Ilmanala_. Maantieteelliseen asemaan perustuvat eroavaisuudet,
keskilämpö, -- terveyssuhteet Buenos-Ayres'issa, -- ilmanala ylimalkaan
hyvä, lämpömäärän äkillisiä vaihteluja, tarpeenmukainen vaatetus,
sateen määrä.

_Kasvi- ja eläinkunta_. Suuri eroavaisuus, troopilliset metsät,
puulajit, pampas, niukka kasvillisuus Patagoniassa, -- rikas eläimistä,
enin määrä pohjois-osissa, erilaisia eläimiä.

_Asukkaat_. Alkuperäiset asukkaat indiaaneja, tyyppi,
pampas-indiaanit, suojelusasemia heitä vastaan, Patagonian ja Tulimaan
indiaanit, Gran Chaco-indiaanit, indiaanit Misiones'issa, yleinen
väkiluku, ensimmäinen eurooppalainen siirtolaisuus, siirtolaiset, eri
kansarotujen yhteensulautuminen, kansansivistys, koulut, kansallinen
puku, tavat, ulkomaalaiset.

_Elinkeinot_. Ensimmäiset elinkeinot, yleiskatsahdus, karjanhoito,
saladeros, maanviljelys, viininviljelys, sokurin, pumpulin ja kahvin
viljelys, vuorityö, metsästys ja kalastus, teollisuus, kauppa, pankit,
rahaolot.

_Kulkulaitokset_. Niiden kehittymisen tärkeys, yhdysliikenne
Euroopan kanssa, rautatiet, höyrylaivat jo'issa ja pitkin rantoja.

_Maakunnat ja aluskunnat_. 14 liittovaltaa eli maakuntaa ja
4 aluskuntaa. Maakuntia: Buenos-Ayres, mallifarmi, pääkaupunki
Buenos-Ayres, La Plata, Entre Rios, Corrientes, Santa Fé, Córdoba, San
Luis, Mendoza, San Juan, La Rioja, Catamarca, Santiago del Estero,
Tucuman, Salta, Jujuy. Aluskuntia: Gran Chaco, Misiones, Pampas,
Patagonia.

Uruguay.

_Yleisiä tietoja_. Etelä-Amerikan pienin valtio, asema, suuruus,
rajat, virrat, vuoret.

_Ilmanala_. Tuulet, pamperos.

_Kasvi- ja eläinkunta y.m._ Kasvikunta yleensä niukka, yleisesti
esiintyviä kasveja; kivennäisiä, marmori; eläinkunta melkein sama kuin
Argentinassa.

_Historia_. Läheinen yhteys Argentinan kanssa, Solis'in
retkikunta, hänen kuolemansa, salakuljetusta, Colonia de San
Sacramento, Bruno de Zabala, edistys Portugalilaisten karkoituksen
jälkeen, sisällisiä riitaisuuksia, itsenäisyyden julistus, anekteeraus
Brasiliasta, brasilialaisten karkoitus, uusia kotoisia riitaisuuksia,
Fort Artigan piiritys, presidentin muutos.

_Asukkaat_. Alkuperäiset asukkaat, niiden jälkeläiset,
espanjalaiset, sekarodut, siirtolaisuus, sen lisääntyminen,
varallisuussuhteet, yleinen väkiluku, väkiluvun jakautuminen, tilasto.

_Elinkeinot_. Karjanhoito vanhin elinkeino, sen tuotteiden
käyttäminen ja maasta vienti, saladeros, maanviljelys, sato, kauppa,
teollisuus, suojelus- ja rahatullit, rahaolot, pankit.

_Kulkuyhdistys_ Euroopan ja Buenos-Ayres'in kanssa, virta-alukset,
rautatiet, diligensit, posti, sähkösanomalaitos.

_Opetustoimi y.m._ Koulujen ja oppilaiden lisääntyminen,
koulukustannukset, sanomalehtitilasto.

_Uskonnolliset olot ja lait_. Uskonnon vapaus, luostarit,
tasavaltainen ja kansanvaltainen laki, presidentti, ministerit,
kongressi, raha-asiat, sotaväestö, poliisivoima.

_Montevideo_. Asema, kaupunki, kansanjuhla, härkätaistelut.

_Piirikunnat_. Canelones, San José, Colonia,
(maanviljelys-siirtokuntia) Soriano, Paysandù, Rio Negro, (Liebig
Extract of meat Company) Salto, Tacuarembó, Cerro Largo, Durazno,
Florida, Minas, Maldonado.





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Matkustus Argentinassa ja Uruguayssa - Tietoja näiden la Platan tasavaltain oloista" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home