Title: Passaripoika - Näytelmä 1:ssä näytöksessä
Author: Ramstedt, Maria, 1852-1915
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Passaripoika - Näytelmä 1:ssä näytöksessä" ***


PASSARIPOIKA

Näytelmä 1:ssä näytöksessä


Kirj.

MARTTI HUMU [oik. Maria Ramstedt]


Helsingissä 1896.
G. W. Edlund kustantaja.

Helsingissä,
J. C. Frenckell ja Poika, 1896.


Näytelty seuranäytelmänä.



HENKILÖT:

_Malakias Illi_, rikas vanhapoika.
_Susanna Helander_, emännöitsijä, nuori leski, Illin sukulainen.
_Kirsti_, palvelijatar.
_Nokki_, passaripoika.

Siististi sisustettu huone, ovi perällä ja molemmalla puolella.



NOKKI (lakasee laattiata. Vähän ajan kuluttua tulee Kirsti ovelle).

KIRSTI. Nokki! Jokos puhdistit ne herran saappaat?

NOKKI. Häh! Nokki saat itse olla. Minä olen Enokki Matinpoika
Korholiin.

KIRSTI. Se hyvä. Mutta ne saappaat? Rouva eilen käski...

NOKKI. Saappaatko! Saappaat seisovat kunniavahteina herran makuuhuoneen
ovella. Ne ovat niin kirkkaat, että kuvansa näkee niistä ja niitä on
kaksi: toinen vanhempi ja toinen uudempi.

KIRSTI. Se hyvä. Entäs se herran takki, jokos sen olet puhdistanut?

NOKKI. Ei se kaipaa puhdistusta enään. Vast'ikään sen kepitin melkein
siekaleiksi.

KIRSTI, Se hyvä. Miksikä sinä siihen niin suutuit?

NOKKI. Miksi herra minua eilen pieksi niin, ett pakottaa vieläkin.

KIRSTI. Se hyvä. Vaan mistä syystä?

NOKKI. Sussun tähden. Onhan siinä syytä kyllin.

KIRSTI. Se hyvä. Kuka se Sussu on?

NOKKI. Se meidän Sussu.

KIRSTI. Mikä Sussu? En minä tiedä.

NOKKI. Kah! Etkö nyt ymmärrä, emännöitsijä tiemmä.

KIRSTI, Se hyvä. Nokki, mutta miksikäs sinä sitte herran rokkia
pieksit?

NOKKI (kärsimättömänä). Pitääkös minun kaikki yksin kärsiä, Saakoon
herran takki osansa myös.

KIRSTI. Se hyvä. Mistä syystä Nokkia piestiin?

NOKKI (ylpeästi). En minä ole mikään Nokki! Se vanha setä, sehän se
minulle semmoisen nimen antoi. Minä olen Enokki Matinpoika Korholiin,
johan sen äsken kuulit!

KIRSTI, Se hyvä. Entäs se rokki?

NOKKI. No, sen puhdistin ja heitin omaan naulaansa. Kyllä herra sen
siitä löytää.

KIRSTI (katselee ympärilleen). Se hyvä. Juodaanko tässä talossa aamulla
kahveeta leivän kanssa?

NOKKI. Ei, kun vehnäsen kanssa, ja vehnäspakat ovat niin ohkaset että
kärpänen läpi lentää.

KIRSTI. Se hyvä. Milloinka rouva aamulla ylös nousee?

NOKKI. Silloin kun unestaan heräjää -- ihan samaan aikaan kun ennenkin.

KIRSTI. Se hyvä. Jokohan menen kahvia keittämään?

NOKKI (tuskastuneena). Eihän tuossa näytä olevan muutakaan työtä.

KIRSTI, Se hyvä. (menee; mennessään kaataa ympyriäisen pöydän
kirjoineen). Se hyvä! (peljästyneenä pois).

NOKKI. Niin! (jäljitellen). Se hyvä! -- Senkin köntys! (Juoksee
ovelle). Laita luusi tänne saattamaan kaikki paikoilleen!

KIRSTI (sisällä). En minä osaa niitä laittaa! Eikä mulla ole aikaa.

NOKKI. No, nyt ei ole muka aikaa, mutta odotappas! (järjestää kirjat).
Siinä se nyt on tuo meidän uusi kyökkäri. Kyllä siinä tulee kuuma
Sussulle, ennenkuin tuosta kalua tulee, Se raukka on vasta maalta
tullut. (Istuu). Mutta on sitä hauska nähdä miten nyt ruokaa laitetaan
-- ha, ha! Naurattaa jo kun sitä ajattelenkin. (Sisältä kuuluu
yskimistä). Ahah! Nyt se peevelin Sussu on noussut, eikä minulla ole
vielä huone puhdistettu. Nyt minä saan silliä, mutta minä en anna
hänelle perään sittenkään.

SUSANNA (aamupuvussaan, katselee ympärilleen). Taas se Nokki on maannut
niin pitkään, ettei ehdi mihinkään koko päivänä!

NOKKI (ihmetellen). Mihinkäs tästä nyt pitäisi matkustaa sitten?

SUSANNA. Vaikk'ei mihinkään, mutta huoneet pitää olla siistittynä siksi
kuu herra nousee.

NOKKI. Ei tuo vielä ole noussutkaan. Vasemmalle kylelleen kääntyi vasta
kun asetin kunniaporvarit paikoilleen makuuhuoneen ovelle.

SUSANNA. Ethän vaan ryskänyt siellä, Nokki?

NOKKI (itsekseen). Taas Nokki ja aina vaan Nokki! (ääneen). Se on
tietty, ryskin kyllä!

SUSANNA. Mutta sitä ei saa tehdä, kuuletko? Hiljaan täytyy olla.

NOKKI (asettuu sohvalle istumaan). Ahaa! Vai niin! Hyvä, ollaan sitten
hiljaan.

SUSANNA. (ällistyen). Mitä minä näen! Siihenkö käyt istumaan?

NOKKI. Istutaan sitte tähän, (muuttaa paikkaa).

SUSANNA. Kiusan kappale! Ettet häpeä! Ruveta istumaan kun työsi on
kesken.

NOKKI (nousee). No seisonmahan sitte.

SUSANNA. Entäs huoneet?

NOKKI. Mikäs niillä on hätänä? Eihän nuo karkuunkaan lähde.

SUSANNA. Tule ja sieppaa! Tuonpa kanssa kärsimys ihan loppuu.

NOKKI. Ostetaan sitte uutta, kun vanha loppuu. Eiköhän sitä saane
Ryhäsen puodista? Siellä oven päällä seisoo kirjoitus: "Tampereen
vaatteita ja muuta."

SUSANNA (kävelee kiukuissaan). Ihan sinä saatat ihmisen hulluksi. --
Annas olla kunhan herra nousee! Kyllä sinulle -- -- --

NOKKI (kumartaa). Tack sötta mamma!

SUSANNA. Senkin irvihammas! Ulos, sanon sinulle! Ulos! (avaa oven).

NOKKI (ottaa harjan ja rievun, kumarrellen). Kiitos kunniasta! Ovikin
avataan herra Enokki Matinpoika Korholiinille: näin mahtavat herrat
kulkee! (osoittaa Illiä).

SUSANNA. Ulos, ulos paikalla! Sinä riiviö!

NOKKI. Hyvästi vaan valmiiksi, kun kiire lähtö tulee. Atjö sötta mamma!
(pois).

SUSANNA. (istuu kiukkuisena). Tielle tulematon häijy. Malakiaksen
täytyy hankkia itselleen paremman palvelijan, eikä pitää tuollaista
irvihammasta talossaan. Jo tuo on ollutkin talossa kaksi vuotta, ihan
se tulee liian vanhaksi mööpeliksi. Ei, kyllä hänen pitää pois, tai
muuten lähden minä -- en minä jaksa enää mokoman heittiön kanssa
tapella. (Itkee).

ILLI (yönutussaan). Mikä melu täällä taas oli?

SUSANNA (itkussa). Nokkihan se tässä kiusaa tekee jo aamusta varhain
että on ihan harmiinsa haljeta.

ILLI. No mitä se juukeli nyt taaskin on keksinyt? Vastahan minä sitä
eilen löylytin, mitä?

SUSANNA (kiekailevasti). Malakias! Siihen puuhun lintu lentää, mistä
urpia löytää.

ILLI. No mitäs se tähän kuuluu?

SUSANNA. Malakias! Sinulta tulen turvaa, apua etsimään. Mistäpä sitä
muualtakaan saanen.

ILLI. No, -- no, asiaan!

SUSANNA. Hyvä Malakias! Sinun pitäisi toimittaa pois tuo Nokki meiltä,
muuten minä en voi tulla toimeen täällä.

ILLI. Mitä varten? Mitä hän on sitten tehnyt?

SUSANNA. Kun äsken tulin sisään, ja näin ettei huone vielä ollut
siivottu, silloin uskalsin minä muistuttaa hänelle siitä; mutta
silloinkos tämä pullikoimaan vastaan että olin ihan harmiini haljeta.

ILLI. Vai niin. Mutta sepä kummallista, minulle hän on aina niin nöyrä
ja vikkelä, että minun on todellakin vaikea hänestä luopua.

SUSANNA. Sinulle hän kai ei uskalla. Mutta kyllä minä en ole häneltä
saanut kaukaan aikaan yhtään kunnollista vastausta. -- No sitten kai
täytyy muuttaa minun, (itkee). En minä voi kauemmin kärsiä hänen
ilkeyksiään.

ILLI. No rauhoitu hyvä Susanna. Kyllä minä sen juukelin nokitan! Ja sen
teen minä heti paikalla. (Aikoo mennä).

SUSANNA (voivotellen). Tuskinpa siitä apua lähtisi. Pahuus täyttää sen
sydämmen hamasta lapsuudesta.

ILLI (pontevasti). Mutta minäpä, niin totta kun nimeni on Malakias
Illi, niin kyllä minä sen sieltä ulos pieksän. (Poistuu).

SUSANNA. Kyllä on pääsemättömissä tuon poika vintiön kanssa. -- Eilen
kun Malakias pistäysi kyökkiin silloin tulee tuo Nokki viikeri hyvin
viattoman näköisenä luokseni kysymään: (jäljitellen) "Milloinka ne
linnut sieltä ruokatilasta pois korjataan? Ihanhan ne jo tippumalla
orrelta pois juoksevat?" Ikäänkuin tuo nyt olisi hänen asiansa,
mokomankin takkiaisen. -- No sitten Malakias tietysti kysyi: "Mitkä
linnut?" Ja meni itse aittaan katsomaan -- ja mitäs -- ihanhan ne
siellä elivät -- voi niitä matoja -- hyi! Voi sitä hajua, sitä hajua!
-- Minähän ne sinne ripustin kolme viikkoa sitte -- ja nyt tuo pojan
reuhkana -- se nyt on joka paikassa nokkinensa -- mokoma pörriäinen!
Voi ne herttaiset linnut! (Sisältä kuuluu kovaa ääntä, Susanna
kuuntelee, sitten jatkaa:) -- Ja Malakias, joka oh niin tarkka joka
pennille mitä ruokaan pannaan! -- Minä annoin Maripiijalle aika läksyn,
mutta hän suuttui ja läksi pois koko talosta. -- Nokki sai
kiukustuneelta Malakiaalta aika selkäsaunan siitä syystä ettei asiasta
ennemmin ilmoittanut, Se selkäsauna varsinkin tuli hyvään aikaan.

NOKKI (juoksee sisään, hiukset epäjärjestyksessä. Illi ajaa perässä,
kädessä ratsupiiska). Voi voi tappaa, tappaa! Joutukaa auttamaan!
(Susanna ottaa kiinni hänet ja pitelee. Kirsti vääntelee ovella
käsiänsä).

ILLI. Jokos rupeat ihmisiksi olemaan, sinä juupeli?

NOKKI (repäisee itsensä irti). Mutta enhän minä nytkään mitään tehnyt.
Mitä varten minua aina syyttömästi ruoskitaan. Siivosin ainoastaan
huoneita, kysykää Kirstiltä.

KIRSTI (tuhmana ovessa).

ILLI. No, tällä kertaa jääköön tämä tähän, mutta ellet sinä vastedes
paranna tapojasi, niin saat marssia matkaasi koko talosta.

NOKKI. Kyllä minä läh...

ILLI. Vait! Pane se mieleesi. Nyt saat mennä. (Nokki menee).

SUSANNA. Se oli oikeen tuollaiselle, sepä oli mainiota! -- (Kirstille
joka ällöttää ovella). No, mene töillesi, sinä! mitä siinä seisot,
Kirsti!

ILLI (kävelee edestakaisin). Kirsti! Kuka se Kirsti on?

SUSANNA. Se on uusi palvelijamme. Marikin meni eilen pois. Ai! mitenkä
lie kahvin laita! (poistuu sukkelasti).

ILLI (ällistyneenä jää seisomaan). Vai on Marikin jo mennyt. Sepä
merkillistä. Hm, hm! (kävelee, huutaa ovelta) Enokki! (Nokki tulee).
Kuuleppas, moneesko palvelija meillä nyt on tässä kuussa?

NOKKI (järjestäen pukuaan). Kirsti on viides.

ILLI. Vai viides vainen! Voitko luetella ne mulle.

NOKKI (astuu lähemmäksi). Ensin oli se pörröpää Heta, muistaahan herra?

ILLI. Jaha! Entäs sitten?

NOKKI. Sitten tuli Miina. Sama, joka vei tuon Sussun (rykii) Susanna
rouvan mesimarjapurkin ja linnunpaistin rakkaan sotilaansa iltaruoaksi
tuonne kyökin rappusille.

ILLI (suuttuneena). Ihan niin! Hm. Hänet ite pois käskin. -- Ja sitten?

NOKKI. Sitten oli tuima Stiina, se pitkäsäärinen. Eikös herra sitä
muista?

ILLI (kävelee). Hyvä, hyvä! Heta, Miina, Stiina. Siis kolme -- no entäs
sitte? Onko vielä useampia?

NOKKI. On, sitte vielä Mari -- -- --

ILLI (raivostuen). Niin, niin sehän oli viimeisenä. Mikäs tämän nimi
olikaan?

NOKKI. Kirsti "se hyvä", kuuluu olevan.

ILLI (kävelee). Sepäs kaunista! Viisi eri palvelijaa yhdessä kuussa.
Ei! Tämä menee liian pitkälle. Mutta ehkäpä tämä tästä selviää. --
(Nokille). Muista nyt Enokki, sinun täytyy parantaa huonot tapasi, en
minä jaksa alinomaa sinun kanssasi tapella. Tule auttamaan vähän ajan
kuluttua minua pukeutumaan. (Pois).

NOKKI. Ei minun kanssani tarvitsekaan tapella. Kyllä minä teen työni
ruoskimattakin, kun minua kohdellaan vaan ihmisiksi -- mutta Sussulle
en anna perään, en vaikka taittuisi, sillä hän se on, joka velloo
kaikki asiat, Senkin kielikello. Ei edes saa pysymään yhtä palvelijaa
kuukauttakaan talossa yhteen kyytiin.

SUSANNA (Kirsti kantaa tarjotinta). Missä on herra? Kirsti pane kahvi
pöydälle. (Kirsti poistuu). Missä herra on?

NOKKI. Kannon päässä.

SUSANNA (kaataa kuppiinsa). Ei sinulta kysytä! Suoriu tiehesi!

NOKKI (katselee ympärilleen). Keltäs sitten? Eihän se uunikaan vastaa.

SUSANNA (raivostuen). Ulos paikalla! suupaltti!

NOKKI. En ole tänne jäädä aikonutkaan. (Menee).

SUSANNA. Voi, voi, kyllä minä pois muutan se on ihan varma (itkee).

ILLI (paitahihasillaan). Susanna, mitä nyt -- mitä nyt taas itket?

SUSANNA. Kukapa minun valitusääntäni kuulee, se on paras, etten
valitakaan. (Tuijottaa yhteen paikkaan).

ILLI. No mitä nyt jälleen? Onko se Nokki taas ollut täällä
viisauksineen, mitä? Vastaa. Millä minä sinua lohduttaisin Susannaseni.
(suutelee häntä koomillisesti kädelle). Ei, ei mikään nyt auta! (ottaa
häntä kaulasta). Enkö voi sinua millään ilahuttaa, Susannaseni. Miksi
nyt noin tuijottelet?

SUSANNA (surullisesti). Minä olen tässä talossa liika pyörä vaunussa.

ILLI. Joko taas tuota vanhaa virttä.

SUSANNA. Hyvä Malakias aja tuo Nokki pois. Tai parasta taitaa olla että
minä muutan.

ILLI (ajattelee). Hm. Ei, hyvä Susanna, sinä et saa muuttaa, kuka minun
talouttani sitte hoitaisi. (Kävelee; itsekseen). Enokki on kuitenkin
vikkelä poika, ja Susanna on sukulaiseni, hän on raukka niin arvotoin
ja orpo maailmassa. -- -- (Katsoo lempeästi häneen). Ei, minä en heitä
kumpaakaan laske pois. Minun täytyy koettaa sovittaa kumpasetkin.
(Ääneensä) Susanna hyvä, minä annan Nokin mennä sinne missä pippuri
kasvaa.

SUSANNA (hypähtää iloisena ylös). Oikeenko todella! Kiitos Malakias! Oi
kuinka sydämmeni nyt ilosta sykkää. Sinä olet niin sanomattoman hyvä.
(Kaataa kahvia, kantaa Illille, kiekailevasti). Saanko luvan tarjota,
itse sen äsken keitin ja rohkenen vakuuttaa, että se on hyvää! -- --

ILLI. No niin! Nythän sinä taas olet entiselläsi. (Ottaa kupin ja juo).

SUSANNA. Minäpä tuon sulle niitä rinkeliä, joista sinä niin paljon
pidät. Odotas hieman! (poistuu).

KIRSTI (ällistelee ovessa. Tähystelee ja koettelee kaikkia esineitä.
Rykii).

ILLI. Kuka sinä olet?

KIRSTI. Niin, minäkö?

ILLI. Sinä juuri.

KIRSTI. Minä olen teidän uusi piika.

ILLI. Kirstikö.

KIRSTI. Niinhän ne ovat minua maininneet.

ILLI. Mistä olet kotoisin?

KIRSTI. Tuoltahan minä olen maalta Kerimäen pitäjäästä.

ILLI. Mitäs nyt täältä haet?

KIRSTI. Niin minäkö?

ILLI. No kuka muu sitte.

KIRSTI, Sitähän minä sitä Sussua etsin.

ILLI. Ketä? Mitä nyt höpiset siinä?

KIRSTI. No kun sitä Sussua. Mikäs se rouva taas olikaan? (Susanna
tulee, rinkelinippu riippuu käsivarrella).

SUSANNA (huomaa Kirstin). No, mutta mitäs sinä täällä teet? Sukkelaan
astu kyökkiin toimillesi siitä.

KIRSTI. Rouvaahan minä täältä etsin. Tulkaa sukkelaan kyökkiin.
(Menee).

SUSANNA. Katsos näitä rinkeliä, Malakias! Niitä olen säästänyt sinua
varten. (Tarjoaa kiekaillen).

ILLI. Kiitoksia. -- (Pureksii, mutta ei saa uraa). Kyllä ne ovat
mainioita, mutta -- kah, mihinkäs minä ne hampaani jätin? (menee).

KIRSTI (kantaa suurta ankeriasta). Mitä tälle käärmeelle tehdään,
paistanko tai keitänkö?

SUSANNA. Oss! älä nyt sitä tänne kanna! Siivoa se siellä -- minä tulen
kyökkiin paikalla!

KIRSTI. Se hyvä. Suomustetaanko tämä tämmöinen käärme, vai nyletäänkö?

SUSANNA. Voi -- -- tuota noin -- -- mitenkäs sitä ennen tehtiinkään?
Etkö sinä osaa ankeriasta siivota? Suomusta tietysti.

KIRSTI, Se hyvä. Eihän meillä siellä maalla käärmeitä syödä. Eikä jo.
"Käärme oli kavalin kaikkia eläimiä," sanoo raamattu.

SUSANNA. Vie jo pois! Mene, mene!

KIRSTI. Se hyvä. Annanko sisukset kissalle vai korjataanko ne keittoon?

SUSANNA (epäröiden). No, tuota -- -- tuota -- tee nyt kummin hyvään!

KIRSTI, Se hyvä. Kai minä heitän ne pellolle, sillä kyllä kai
kissakin kuolisi mokoman käärmeen sapesta. -- "Käärme oli kavalin
kaikkia -- -- --"

SUSANNA. Mene nyt siitä! (itsekseen). Tuostapa nyt vastuksen heitti.

KIRSTI. Se hyvä. Mutta entä ne sisukset?

SUSANNA (ärjäisten). Etkö sinä kuullut! Mene siitä sisuksinesi!

KIRSTI (ällistyen). Se hyvä. (Poistuu hitaasti). Mutta mihinkäs minä ne
oikeastaan panen?

SUSANNA. Hyvänen aika sentään. Mihin nyt joudun tuollaisen
kykenemättömän palvelijan kanssa. Ihan olen armoton!

ILLI (tulee raivoissaan). Kyllä sitä on viikeri, sitä Enokkia
kuitenkin. -- Nyt en löydä hampaitani mistään. Joka paikan olen
etsinyt, mutta turhaan!

SUSANNA. Sepä kumma? Mihin sinä ne eilen panit?

ILLI. Vesilasiin tietysti yöksi, mihinkäs muualle? Suuhunikos ne olisi
pitänyt heittää ja ehkäpä vielä nielläkin! Mikä typerä kysymys!
(kumpikin etsivät niitä).

KIRSTI (ovessa). Montako munaa käskee rouva ostamaan siihen kaakkuun,
joka huomeseksi, herran syntymäpäiväksi laitetaan?

SUSANNA. Hst! hst! hiljaa sinä siellä. Annahan olla. Minä tulen heti.

ILLI (seisottuu). Mitä! Jokos ne munat loppuivat, kuu heinäkuussa
ostettiin, talven tarpeeksi kolmesataa paria? Eihän se voi olla
mahdollista!

KIRSTI (iloisen hölmönä). Ei niistä munista enään ole mihinkään. Kauan
käskivät elämään! -- Voi sitä lemua mikä niistä syntyi kyökissä. Hyi
pakana! mitä ne herrat syövät!

ILLI. Mitenkä se olisi mahdollista?

KIRSTI. Minä äsken kannoin koko korin pellolle. Ja nyt haisee koko
pihamaakin jottaha! Se hyvä!

ILLI. Susanna! Mitä tämä merkitsee? Onko se totta?

SUSANNA (neuvotonna). Hyvä Malakias, se on sillä lailla että
-- -- että --

KIRSTI. No, kah! ainahan mätäkuun munat märkänevät ihan käsiin, ei
niistä ole talven varaksi. Siellä maalla aina myydään mätäkuun munat
niin pian kuin mahdollista ja -- -- --

SUSANNA. Hst! Ole nyt hiljaa jo -- ei se sovi tuolla tavoin rummuttaa
suutansa kaupungissa! -- Oletko nähnyt yhtä lasia, jossa oli hampaat
sisällä?

KIRSTI. Jestapoo! (lyö käsiään yhteen). Niitäkö hammasraatoja? No
niitäkö herrasväki etsii? Näin kyllä. Juomalasissahan ne olivatkin
vielä, kun menin vuodetta laittamaan herran makuusuojaan. Miks'en minä
niitä olisi nähnyt, näinhän minä! Tiedättekös hyvä rouva: minä kuin
ajattelin, että mitkähän hammasraadot, tai kenenhän vainajan jäännökset
nuo ovatkaan, ja kukahan ryökäle nuo on hautuumaasta tänne kantanut ja
tuohon juomalasiin paiskannut. Varmaankin joku irvihammas minua
pelottaaksensa, minä ajattelin. Mutta oho! Noin etäällä (osoittaa)
pidin itsestäni ja kannoin ne sinne mihin äsken munatkin! Kuka nyt
semmoisia tallentaa! Kuka jo? -- Hyi mokomiakin kapineita.

SUSANNA (putoaa tuolille). Oletko sinä niin kauhean tuhma, että heität
pois hampaat, jotka maksoivat 200 markkaa.

KIRSTI. Se hyvä. Vaan minä en niistä antaisi en yhen yhtä märännyttä
munaakaan. Enkä jo. En niin penniäkään!

ILLI (äkäisenä). Ulos ja heti paikalla.

KIRSTI. Entäs ne kaakku-munat?

SUSANNA. Ulos, on sanottu sinulle.

KIRSTI (ällistellen itsekseen). Hyvänen aika, minkälainen melu
nostetaan yksistä hammasraadoista. Se hyvä. (Ääneen). Keltäs minä nyt
sitte saan tietää, montako munaa ostan siihen kaakkuun? (menee).

SUSANNA. Tuommoinen tomppeli! Kuinka voi ihminen olla niin kauhean
tuhma. Mutta kyllä minä sen läksytän! (menee).

ILLI (kävelee). Kyllä ihminen tulee hulluksi vähemmästäkin. -- Vahinko
vahingon päälle. -- Vaatimukset talouden tarpeisin kasvavat kuukausi
kuukaudelta. Tuskin on kuukausi kulunut siitä, kun nostin pankista
kolmesataa markkaa, ja nyt, (katsoo kukkaroansa) ei ole jälellä kun
kaksikymmentä. -- Nyt ei ole asiat oikealla tolalla. -- Miksikä juuri
minun talossani tällainen epäjärjestys vallitsee? -- Ei pysy yksikään
palvelija -- -- ei muut kuin tuo kelvoton Nokki. Eikä minulla ole häntä
vastaan niin suuresti valittamista, mutta Susanna aina valittaa --
Nokki ja taas Nokki. (Päättävästi). Ei tämä täytyy tulla selville ja
heti paikalla, (menee ovelle, huutaa) Susanna! En minä nyt enää voi
tätä tämän kauemmin kärsiä, (huutaa) Susanna! Etkö sinä kuule!

SUSANNA. En maailmassa ole tyhmempää ihmistä nähnyt, kun tuo Kirsti on.
Mutta kyllä minä annoinkin hänelle aika kyydin. -- No mitä nyt?

ILLI. Eikö laitettaisi Nokkia pois ja otettaisi toinen ymmärtäväisempi
sijaan.

SUSANNA (kiljahtaa ilosta). Tarkoitatko täyttä totta Malakias-kulta.
Laitetaan, laitetaan vaan ja ihan heti paikalla!

ILLI. Vielä toinen esitys. Kirsti saa myöskin mennä.

SUSANNA (peljästyy). Kirstikö! Kuka sitte kaikki toimittaa?

ILLI. On minulla vielä kolmaskin esitys, tai oikeammin kysymys.

SUSANNA. No mikä, mikä se on?

ILLI. Kuule siis tarkkaan. Miksi meidän talossa ei palvelijat pysy?
Onko heillä huono palkka?

SUSANNA. Luullakseni se on parempi kun monessa muussa herrasperheessä.

ILLI. Onko heillä huono ruoka sitten?

SUSANNA (epäilevästi). Miksi sitä kysyt? Samasta kattilasta ja pannusta
olen heille antanut, kuin mitä on itsellemmekin pöytään tuotu.

ILLI. Miksi he eivät siis meillä pysy? Mikä on viikon, mikä ei
sitäkään.

SUSANNA. Ja tuota sinä viitsit kysellä! (neuvottomana) Ne ovat kaikki
niin mitättömiä, kunnottomia kappaleita, ettei mihin panna!

ILLI. Ja kuinka meille juuri osuisi aina nuo kaikkein kurjimmat,
raukat. -- Se on ihmeellistä se! Ei, se syy ei kelpaa!

SUSANNA. No, mitäs sinä sitte luulet? Sanoppas nyt!

ILLI. Hm. Syy täytyy olla sepissä jos sysissäkin.

SUSANNA. Huonot sepät ja märät sydet siis? Niinkö?

ILLI. Aivan niin. Kun kerran maksamme palvelijoillemme kohtuullisen
palkan, annamme heille terveellisen ruo'an ja sävyisän kohtelun, niin
on meillä oikeus vaatia kunnollista työtäkin, ja palvelijan
velvollisuus on täyttää tätä oikeutettua vaatimusta. Mutta kuka on
velvollinen heille opettamaan talon-tapoja ja talossa noudatettavaa
järjestystä?

SUSANNA (kovin hämillään) Luonnollisesti -- -- -- luonnollisesti
-- -- --

ILLI. Luonnollisesti isäntäväki, tai taloutta johtavat henkilöt. Kukas
muu. Onko meillä ohjattu palvelijoita? (äänettömyys). Ei ole, sen olen
huomannut. Siinä se juuri onkin syy.

SUSANNA (silmät maahan luotuina, nolona). Mutta, jos itse -- ei --
oikeen -- osaa -- kaikkea -- --

ILLI (keskeyttää) Kuinka silloin taitaa toiselta vaatia? -- Ei itse
osaa! -- Hm! -- Siinä sitä ollaan. -- Miksi et ole sitä minulle heti
sanonut? Miksi sinä olet koettanut näyttäytyä osaavampana kuin todella
olet? Sinulla kuitenkin oli paha omatunto taitamattomuudestasi. -- --
Ja kuinka voi ihminen ottaa vastaan paikkaa, jota omatunto kieltää
ottamasta? -- Jaa, jaa! Sellaisia luonteita, ikävä kyllä, löytyy
paljon, jotka tekeytyvät tietävimmiksi kuin todella ovat. He ovat
raukkoja. Eivätkä he älyä, että ennemmin tai myöhemmin heidän
taitamattomuutensa tulee huomatuksi. Niinkuin nytkin. -- Tässä
tapauksessa on alettava alusta, ihan aakkosista alkaen. Eikö niin hyvä
Susanna? Niinhän sinäkin teet? Minä toimitan sinulle opettajan, jonka
johdolla sinusta voi tulla hyvä emännöitsijä. (Susanna nyyhkyttää). No!
Ei nyt tarvitse käydä surumieliseksi sentähden. Arvaappas kuinka minä
tekisin Susanna?

SUSANNA (hämillään), Sinä tietysti muuttaisit talosta pois -- -- ja
ehkäpä minäkin -- --

ILLI. Ei, et arvannut oikein.

SUSANNA. Näes, minulle lapsuudessani ei opetettu mitään. Piijat pukivat
kengät jalkoihini. Silloin olimme rikkaat. Jouduin naimisiin. Mieheni
piti taitavia palvelijoita, jotka työnsä ymmärsivät tehdä
kunnollisesti. Talouttamme johti emännöitsijä, en siis ole tottunut
mihinkään työhön, enkä mitään osaa perinpohjin toimittaa. (Itkee).

ILLI (ystävällisesti). Sehän ei ole sinun syysi. Miksi eivät vanhempasi
antaneet sinun oppia -- --

SUSANNA. -- -- He hemmoittelivat minua kovin -- eivät osanneet
aavistaakaan, että milloinkaan tarvitsisin työlläni henkeäni elättää,
niinkuin nyt. -- --

ILLI. Työnteko on välttämätöin kaikille. Jo lapsuudesta pitäisi joka
ihmisen oppia työtä tekemään. Jos sitte Luoja suo jokapäiväisen runsaan
toimeentulon jollekin, tulee hänen osata omaisuuttansa käyttää
hyödylliseen ja siunaavaiseen tarkoitukseen eikä tuhlaavaisuuteen ja
turhaan ylöllisyyteen.

SUSANNA (katuvaisena). Niinkuin minä olen sinun omaisuuttasi tuhlannut,
Malakias. Anna se minulle anteeksi.

ILLI. Sydämmestäni Susanna sen anteeksi annan. Minä huomaan että sinä
alat alusta alkaen, ja se ilahduttaa minua suuresti.

SUSANNA. Kuinka hyvä sinä olet! Esityksesi on oivallinen! Minä tahdon
alkaa ihan alusta! (Soittaa kelloa).

ILLI. Oivallista! Oivallista! Sinusta tulee vielä mallikelpoinen
taloudenhoitajatar, semmoinen, josta muutkin saavat ottaa esimerkkiä.

NOKKI (ovella). Kirstiäkö tai minua soitettiin?

SUSANNA (ystävällisesti). Kuule Enok, juokse nyt paikalla kirjakauppaan
ja osta sieltä kirja, jonka nimi on: "Taitava talonemäntä, opastus
taloudenpidossa nuorille ja vanhoille." (Antaa rahaa).

ILLI (antaa rahaa). Ja osta sekin kirja, jonka nimenä on: "Täti Hildan
keittokirja," sitähän siskovainajani kovin kehui. --

SUSANNA. Niin se on tietysti hyvä, koskapa siskosi osasi niin
oivallisesti talouttasi hoitaa, niinkuin aina olet sanonut. -- --

ILLI. Susanna! Niinhän sinäkin aiot talouttani tästäpuoleen hoitaa,
eikö totta?

SUSANNA. Tahdon koettaa. (Enokille). Ja osta sieltä samalla "Kustava
Björklundin kokkikirja." (Antaa rahaa).

ILLI. Eiköhän jo riittäne Susanna, kun annat ostaa nuo kaksi
ensinmainittua, mitä?

SUSANNA. Ei, minä tahdon kaikkia ahkerasti lukea, toisiinsa verrata ja
pitää mielessäni parhaimmat neuvot.

ILLI. Oivallista! Oivallista! Kuinka ymmärtäväinen sinä olet, Susanna!

NOKKI (itsekseen). Johan se nyt on itsekin älynnyt mistä saapas
puristaa. (Kovasti). Ostanko siis kaikki kolme keittokirjaa?

SUSANNA. Taitavan talonemännän --

ILLI. Älä unhota Täti Hildan keittokirjaa.

SUSANNA. Eikä suinkaan Kustava Björklundin kokkikirjaa. Ilman sitä älä
tule kotiinkaan.

NOKKI. Hyvä. Kyllä ne hankin, (itsekseen). Jospa niissä kirjoissa myös
olisi kirjoituksia siitä kuinka palvelijoitakin on kohdeltava. Sepä
olisi hyvä.

ILLI. Noh, Enokki, miksi et jo mene? Onko sulla jotain sanottavaa?

NOKKI. Olisin tahtonut vaan herralle ilmoittaa -- -- että -- että -- --

ILLI. No, anna kuulua jo! --

NOKKI. Niin, älkää pahastuko, minä tahtoisin muuttaa pois -- --

SUSANNA. No, Enokki, mitäs se nyt tulee paremmaksi muuttamisestakaan.
Saat tästälähtein viisi markkaa kuukaudessa lisäpalkkaa, -- ja jää
taloon.

ILLI. Mutta Susanna, äskenhän sinä pyysit että Enokki poistettaisiin
talosta.

SUSANNA (hiljaa Illille). Niin, Malakias, näes, minä alan aakkosesta
alkaen, itsestäni, näethän, paljon on minulla perattavaa ja
korjattavaa.

ILLI (Susannalle), Se on merkillistä, kuinka ymmärtäväinen sinä olet.
-- (Kovasti). Niin, Enokki, jää vaan meille -- minä ainakin sitä
toivoisin, ja -- ja -- jos sinäkin rupeaisit aakkosesta alkain
elämätäsi parantamaan. Eikös niin Enokki?

NOKKI. Kyllä minä koetan, vaikka en tohdi mihinkään lupaukseen sen
asian suhteen mennä.

ILLI. Susanna rouvalle olet ollut häijy -- ja se on pahasti tehty.

NOKKI. Häijy olen ollut, se on tosi -- mutta nyt kadun pahaa
käytöstäni. Rouva Helander, antakaatte minulle anteeksi. --

SUSANNA (ystävällisesti). Sydämmestäni sen suon Enokki! (itsekseen). On
sitä syytä ollut minussakin mutta tästäpuoleen sen muuttuman pitää. --

ILLI. Kas niin! Paras ja suurin voitto maailmassa on se, kun jaksamme
voittaa itsekkään sydämmemme!

SUSANNA. Nyt on minullekin selvennyt sananlasku: niin se kaiku vastaa,
kuin metsään huudetaan. Eikö totta Malakias?

ILLI (ojentaa kätensä). Oikein sanoit, Susanna. Kiitos tuosta
lauseestasi.

SUSANNA. Siispä tästälähtein koetamme kaikki virheet ratkaista
sovinnossa. Tahdon alkaa aivan alusta. Tahdon oppia kaikkia
perinpohjin. Mutta ett'ei kaikki paikalla onnistu, siitä et saa
pahastua, hyvä Malakias.

ILLI. En sitä teekään. Miksi sitä pahastuisin, jos et onnistuisi.
Oppirahat näes tulee jokaisen suorittaa itse, omalla kokemuksella tulla
asian perille. Hyvä tahtosi minua suuresti ilahduttaa. Sinusta paisuu
kunnollinen taloudenhoitajatar. Eikö niin Susanna?

SUSANNA. Sen tohdin vakuuttaa! Kaikki mitä voimissani seisoo, tahdon
tehdä, että oppisin kunnolliseksi työntekijäksi ja emännöitsijäksi.

NOKKI. Jos herrasväellä ei ole mitään muistutettavaa, niin minäkin
pyydän saada jäädä paikoilleni.

ILLI ja SUSANNA. Jää vaan, jää Enokki.

NOKKI. Minä tahdon näyttää herrasväelle, ett'ei minua tästäpuoleen
tarvitse ruoskalla töihini pamputtaa! ja nyt hakemaan niitä
keittokirjoja.

    (Rientää ovelle).

(Esirippu alas.)





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Passaripoika - Näytelmä 1:ssä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.