Title: Kyttyrä-selkäinen tahi Työn voima - Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä
Author: Wivolin, Karl Gustaf
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kyttyrä-selkäinen tahi Työn voima - Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä" ***


KYTTYRÄ-SELKÄINEN TAHI TYÖN VOIMA

Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä


Saksan kielestä suomentanut K. W. W-n [Karl Gustaf Wivolin]


Porvoossa 1864,
G. L. Söderström'in kirjapainossa.
Omalla kustannuksella.


Imprimatur: _O. F. Aminoff_.



HENGET:

Von Mahlow, kone-tehtaan omistaja.
Kaarle von Mahlow, hänen poikansa.
Emilia Heeren, von Mahlowin tytär-puoli.
Tuomas, ensimäinen von Mahlowin kirjanpitäjä.
Ernst Herbig, koneen-tekijä.
Maria, hänen sisarensa.
John, kyttyrä-selkäinen.
Herra Farren,
Von Selow,         |
Paruuni von Knapp, | Kaarle von Mahlowin ystäviä.
Mauno Fuchs,       |
Poliisi-kommissarius.
Viinuri.
Kaksi palveliata.

Tapauksen paikka: Eräs suuri Saksan kaupunki.

Ensimäisen ja toisen näytöksen välillä on 8 päivää kulunut.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


(Huone herra von Mahlowin talossa. Vasemmalla puolella piironki, jolla
on kello, maljakoita, kynttilä-jalkoja, rintakuvia j.m. Oikealla ja
vasemmalla ikkunoita suurilla alas rippuvilla akkuna-liinoilla.
Oikealla ja vasemmalla niinkuin myös perässä kaksipuolisia ovia.
Seinillä maalattuja kuvia kullatuissa puitteissa, rintakuva,
vartalokuvia olkakiivillä j.m. Kalliita, jos mahdollista kullattuja
huonekaluja, nojaustuolia j.m.)


1:n Kohtaus.

    Mahlow. (Kohta jälestänsä) Tuomas.

MAHLOW (Istuu soreassa aamu-puvussa piirongin edessä ja lukee kiireellä
läpi kirjeitä. Vähän ajan mentyä, kädessään pitäessään kirjeen ja
siihen tuijottaessaan, helisyttää hän.)

TUOMAS (Noin 65 vuotinen ukko, pitkässä halvassa nutussa, harvat
hopea-valkoiset hiukset, astuu perä-ovesta sisään.)

MAHLOW. Poikani ei vielä takaisin?

TUOMAS. Ei, armollinen herra. Nuori herra ei tule milloin ennen kello
11 konttuoriin. Hän on ratsastanut ulos.

MAHLOW. Tiedän. -- Tuletkos jo taas valittamaan? Eikö minun ole jo yltä
kyllin täytynyt kuulla, ett'ei pojallani ole mitään halua työhön? --
Tahdotkos moittia häntä siitä? -- Eikö hän ole poikani, enkö ole rikas
mies?

TUOMAS (Syrjään:) Vielä aina rikas mies! (äänessä:) Armollinen herra!
Joutilaisuus on kaikkien pahojen tapojen alku, se on vanha, usein
toteutunut sananlasku. -- Sallikaatte minun tehdä kysymys. Tiedättekö,
kuinka paljon rahoja minun on pojallenne -- teidän käskyllänne --
täytynyt kuukaudessa antaa?

MAHLOW. Noh?

TUOMAS. Se nousee yli 1000 taalerin.

MAHLOW. Se on paljo!

TUOMAS. Ja eilis-aamuna -- hän oli jo ennen kello 8 konttuorissa, sillä
hän tulee tavallisesti varhain, kuin hän vaatii jotakuta -- hän vaati
taas 500 taaleria. Minun tulisi edistää hänen asiansa teidän luona, --
mutta, armollinen herra, sitä en voi.

MAHLOW. Onko hän sanonut, miksi hän tahtoo rahat?

TUOMAS. Maksaaksensa korttivelkoja, luulen minä, sillä joutilaisuus. --

MAHLOW. Se hyvä! -- Mene! -- Kun poikani tulee takaisin, laita hänet
paikalla luokseni.

TUOMAS (aikoo mennä.)

MAHLOW. Tuomas! Vielä asia! -- Tässä on kirje, allekirjoitettuna: Ernst
Herbig -- se on yksi työntekijöistämme?

TUOMAS. Niinpä on.

MAHLOW. Hän pyytää minulta edeltä-maksun -- hänellä on velkoja ja
tahtoo sillä ne maksaa. -- Tunnetkos sinä sen ihmisen?

TUOMAS. Hän on tehtaassamme oppinut, ja hän se on, joka ne uudet
höyryvaunujen parannukset keksi.

MAHLOW. Ihan oikein -- minä muistan. En muistele nimiä.

TUOMAS (Syrjään:) Valitettavasti vaan numeroita!

MAHLOW. Hän kirjoittaa minulle myöskin eräästä uudesta keksinnöstä,
eräästä uudella tavoin tehdystä ketruu-koneesta.

TUOMAS. Joka on hyvin oivallinen ja vissisti tuottaa suuria summia.

MAHLOW. Vai niin? -- Tunnetkos sen?

TUOMAS. Tunnen, armollinen herra!

MAHLOW. Mutta kuinka on hän joutunut velkoihin?

TUOMAS. Hän on menneellä viikolla haudattanut äitinsä ja on, liian
kovasta ahkeroitsemisesta, liki 6 viikkoa ollut sairasna.

MAHLOW. Se ei ole mikään syy velkoja tehdä.

TUOMAS. Hänen tulonsa ovat vähäiset.

MAHLOW. Ja hänen tarpeensa ovat vähäiset. -- Kuin hän tulee, laske
hänet sisään -- mutta hänen pitää kohta tuleman, sillä minulla on vähä
aikaa. Muuten en ole kenellekään puhutettavaksi. (On puhuessaan pannut
piironkinsa kiinni ja ottanut avaimen pois. Menee vasempaan.)

TUOMAS (perä oven kautta pois.)


2:n Kohtaus.

KAARLE VON MAHLOW (Astuu varoisesti oikealta sisään. Hän on
kummallisesti, hyvin soreasti puettuna. Kädessä ratsas-vitsa. Hän on
ääneti, lähestyy perä-ovea, aukaisee sen ja katsoo varovaisesti ulos,
niinkuin samoin kuuntelee vasemman oven luona. Katsoessaan kelloon:)
Vielä kaksi tuntia on minulla aikaa. -- Kuinka useasti seisoin tämän
pulpetin edessä, ja minulla ei koskaan ollut rohkeutta tekemään sitä,
joka minulla ainoaana pelastuksena on. -- Oi, ell'ei tuo vanha
homehtunut, maailman kanssa riitauntunut ihminen, tuo Tuomas olisi,
minä tahtoisin paikalla isältäni anoa, mitä tarvitsen -- 500 taaleria!
-- Vähäinen asia -- hän ei ensinkään sitä kaipaasi -- mintähden minä
aikailen?! -- Enkö minä ole kaikkia ystäviäni ja tuttaviani turhaan
puhutellut? -- löytyykö siis vielä toinen keino? -- sentään --
olkeen!!! (hän ottaa avaimen ja aukaisee piirongin, vetää ulos erään
laatikon, josta hän ottaa tukkuja paperi-rahoja; samassa tulee Emilia
perä-ovesta ja aikoo mennä oikealle; hän seisahtuu Kaarlen näkemättä ja
menee Kaarlen huutaessa:) Sata taaleria (-- pois oikeaan.) Sata
taaleria! (toisen kertaa:) Taas sata! (kolmannesti:) Taas sata!
(Samassa kolkuttaa joku perä-ovelle. Kaarle kätkee joutuisasti rahat,
paiskaa piirongin kiinni ottamatta avain pois ja kätkeytyy
akkuna-liinojen taakse vasemmalla.)


3:s Kohtaus.

    Kaarle (kätkettynä) Ernst.

ERNST (Kolmannen kerran kolkutettuansa, astuu perä-ovesta sisään,
sinisessä päällyspaidassa, joka kuitenni on puhdas ja siisti;
kainalossa kantaa hän vaatteesen peitetyn ketruukoneen kaavan, jonka
hän perässä asettaa oikealla olevalle pöydälle. Hetken ääneti,
nenäliinalla pyyhkiessään otsansa:) Kuinka kauvan kannan sinut
ajatuksena kanssani ympäri; kuinka monet läpivalvotut yöt työksentelin
jokaista kehristäsi! (Ottaessaan vaatteen pois:) Olet valmis ja minä
voin maata. -- Jaa, maata -- jos suru minulle sitä sallii! Murheessa ja
puutteessa, kuolevan äitini sairas-vuoteen ääressä, olen sinua
valmistanut. -- Mikä on palkintoni? Minun täytyy talosta taloon sen
kanssa kuljeskella. Hikipisaroita merkitsee tieni -- ja matkani lopulla
tulee minun vielä Jumalaa kiittää, jos tulo siitä voi sisartani raukkaa
ja minua muutamat viikot varjella nälästä. -- Kuinka erilailla ovat
kuitenni maailman tavarat jaetut! Minä en nurise, ei milloinkaan ole
mieleeni joutunut, kadehtia onnellisen parempaa onnea! Kuitenni minun
sairasna, työttä ollessani ja kuolevan äitini puutetta kärsiä saadessa,
-- silloin, yht'äkkiä näyttäytyi kuvia sielulleni -- kuvia, joita itse
tähän asti en voi poistaa.


4:s Kohtaus.

    Kaarle (kätkettynä.) Ernst. Emilia.

EMILIA (Oikealta.) Hyvää huomenta, Ernst!

ERNST. Emilia! -- Hyvää huomenta! -- Ei tämä ystävällinen sana,
mamsellini. --

EMILIA. Ja mintähden ei? -- puhun hiljaisesti -- oi, minä tiedän,
kuinka vaarallinen tämä sana tässä paikassa on -- kuitenni ollen
vierasmiehittä, täytyy minun niin sinua kutsua.

ERNST. Oi, älkäätte kutsuko minua enään niin -- minä välttäisin teidät
koskaan taas kohtaamasta.

EMILIA. Mitä se on?

ERNST. Ell'ei sisareni raukka olisi kärsivä, niin olisin jo jättänyt
tämän onnettomuuteni paikan.

EMILIA. Enkö minä enään ole se sama? Se sama Emilia, jotas lapsena jo
rakastit? Ernst, mikä se on, joka uhkaa luovuttaa sinut minusta?

ERNST. Ei mitään, mamsellini!

EMILIA. Puhu, mistä tämä käytös-tapa?

ERNST. Onni heitti meren meidän välillemme. --

EMILIA. Jaa, meri, kuitenni sen vaahtoavat aallot vaan turhien uskojen
pieksämät poiskohisevat. Syökse itsesi virtaan! Nämät aallot, jotka
niinkuin hävityksen miekat hyökkäävinä toinen toiseensa poisvirtaavat
-- ne sinua kantavat! Luota Jumalaan ja rakkauteeni, ja sinä voitat,

ERNST. Maailma nauraisi minua. --

EMILIA. Mitä rakkaus huoli maailmasta!

ERNST. Ernst Herbig, se halpa työmies. --

EMILIA. Voi suuren jalon sydämmen rinnassa kantaa! Työssä on arvosi!
Kunnia työmiehelle -- ylenkatse joutilaiselle! -- Minä tunnen rikkauden
kohtalaiset päivät. -- Työssä vaan on elämän höyste! -- Tässä on
käteni, ja sen valan, jonka minä itselleni äitisi ankean haudan
reunalla annoin, panen toisen kerran käteesi: älä jätä minua, minä olen
ijästi sinun!

ERNST (Tarttuen hänen käteen:) Nouskoo siis esteitä esteitten päälle
vuoriksi -- minä tahdon kaikkein elementtien, kaikkein pahuuksien ja
vastusten, kaikkein ihmisten turhien uskojen kanssa taistella sinusta,
ja kävisinkin katoon: olen sinun, sinun ijästi!! (sulkee häntä
syliinsä.)

KAARLE (Jättää toisten näkemättä piilopaikkansa ja pujahtaa
varpaisillaan vasemman oven kautta pois.)

EMILIA. Oi, sen tiesin! Sielusi on suuri ja puhdas, niinkuin kätesi
vahva ja voimakas. Anna heitä korskeilla heidän loistavasti vaatetuilla
palvelijoillaan, jotka seuraavat heitä, niinkuin hyödyttömien päivien
kalpeat varjot. Tempaise heidän elämänsä päivistä meluava ilo, ja
ilettävä luuranko tyhjällä pääkallolla irvistelee sinua vastaan. Sinä
olet mies! Sillä jaloimman, jonka Jumala sinulle antoi, ajatuksen, olet
Luojasi kunniaksi muodostanut.

ERNST (Asettaen kätensä kaavan päälle:) Tässä on voimani ja
ahkeroitsemiseni todistus! En milloin ole tuntia elämästäni
hyödyttömänä antanut kulua!

EMILIA. Jokaista työtä seuraa siunaus!

    (Mahlow ja Kaarle, edellinen puettuna lähteäkseen ulos,
    keppi kädessä, tulevat vasemmalta ja jäävät seisomaan
    oven luona. Tuomas astui samassa perä-ovesta ja sai von
    Mahlowilta viittauksen olemaan hiljaa. Tuomas jääpi kädet
    ristissä perässä oven luona seisomaan.)

ERNST. Mutta nyt tahdon kaksinkertaisesti tehdä työtä, sillä se
tarkoittaapi saavuttaa kohtaa, joka tekee minua onnellisimmaksi
ihmiseksi. Minä tahdon tehdä työtä, ahkeroida! kunnes minä koko
ihmiskunnan edessä voin vaipua avattuun syliisi, sinua vapaasti ja
maailman nauramatta voin puristaa rintaani vastaan! -- (Syleillen
Emilian, jonka pää nojautui hänen rintaa vastaan; panee Ernst kätensä
Emilian pään päälle, ja lausuu, katsoessaan ylöspäin:) Herra, anna
minulle voima ja terveys työhön! Amen!

EMILIA. Amen!


5:s Kohtaus.

    Mahlow. Kaarle, Emilia. Ernst. Tuomas.

MAHLOW (Syöksessään itsensä eteen:) Tuomas! huuta väkeni, että he
viskaavat tämän hävyttömän ovesta ulos!

EMILIA. Isäni!       |
                     |   Yht'aikaa, juostessaan erillensä.
ERNST. Mitä se oli!  |

MAHLOW. Hävytöin nuorukainen, kuinka sinä rohkenet likaisilla käsilläsi
koskea lastani? Kuinka voit juleta nostaa silmäsi herrasi tyttäreen?

EMILIA (Astuessaan väliin:) Antakaa anteeksi, isäni -- ei hän. --

MAHLOW (Nostaessaan kepin:) Silmistäni pahan-ilkinen tyttö!

ERNST (Tarttuen Emilian käteen ja joutuisasti vetäen häntä sivulle,
niin että hän itse taas tulee isän ja tyttären välille:) Älkää
edemmäksi, herra! Älkää solvaisko tätä enkelin puhdasta olentoa! -- Hän
on morsiameni!

MAHLOW. Tyttäreni työmiehen morsian?!

ERNST. Ja jos Jumala tahtoo, aikanaan työmiehen vaimo! Anna minulle
kätesi, Emilia, minä tahton varjella sinua! Se on _likainen_, tämä
käsi, likainen työstä, joka teki isäsi rikkaaksi mieheksi! -- Mutta se
on sinua varjeleva jokaista solvausta vastaan, ja myöskin isäsi sokeata
vimmaa vastaan!

MAHLOW. Pitääkö minun hylkäämän sinua, pahanilkinen lapsi?!

ERNST. Niin, hyljäätkää lapsenne -- ja työmiehen likaiset kädet ovat
varjelevat häntä ja ilolla kallioiden ja tappuroiden yli kantavat
vaikka paarille asti!

MAHLOW. Tuomas! Vie tyttäreni tästä pois!

TUOMAS (Emilialle, ojentaen hänelle kätensä:) Mamselli, seuratkaatte
minua -- tulkaatte huoneesenne!

EMILIA (Silmäillen Ernestia, menee Tuomaan kanssa oikean oven kautta
pois.)


6:s Kohtaus.

    Mahlov. Kaarle. Ernst.

MAHLOW. Siinä on ovi -- jätä taloni!

ERNST. Ei milloin jälleen siihen tullakseni. -- (Ottaessaan kaavansa
kainaloon, aikoo hän mennä.)

MAHLOW. Se kuitenni jääpi tähän! -- Se on minun omaisuuteni.

ERNST. Teidän omaisuutenne?!

MAHLOW. Niin, minulle kuuluu aine, minulle aika, jolla sen
valmistitte! --

ERNST. Ha! uskaltakoo yksi, kädellä tarttua työhöni! -- Siellä ylhäällä
kadon alla, äitini vainaajan kuolin-vuoteen ääressä, tuli se
ajatelluksi ja tehdyksi. Ja ei lastuakaan siinä ole teidän
omaisuuttanne. Astukaatte syrjään! -- Sillä niin totta kuin elän --
murennan sillä pääkallon sille, joka uskaltaa ojentaa kätensä sen
perästä! (menee perä-oven kautta ulos.)

MAHLOW ja KAARLE (samassa pois.)

    Muutos. (Komea viini-ravintola. Vasemmalla suuri pöytä,
    jonka ympärillä tuolia on. Oikealla pienempi pöytä,
    tuolia j.m. Ovi perässä.)


7:s Kohtaus.

    Herra Farren. Viinuri.

FARREN (Tullessaan:) Lasi Madeiraa!

VIINURI (vasempaan pois.)

FARREN. Kolme neljännes 12 päälle. -- Ei vielä täällä? -- Se minua
ihmettelee. (Istutuu oikealle ja lukee.)


8:s Kohtaus.

    Farren. Fuchs.

FUCHS. Hyvää huomenta.

FARREN. Paljon kiitosta.

FUCHS (Viinurille, joka tuo Farrenille viiniä:) Yks'kortteli, viinuri!
(Viinuri menee.) Eikö Herra von Mahlow vielä ole ollut täällä?

FARREN (Lukiessaan eteenpäin:) Ei vielä.


9:s Kohtaus.

    Entiset, Selow. Knapp.

FUCHS (Joka istuutunut vasemmalle, huutaen heille:) Mintähden niin
myöhään?

KNAPP. Oli katselmus kävelys-paikalla. Teitä kaivattiin.

FUCHS. Mutta missä viipyy von Mahlow?

SELOW. Luultavasti metsän-ajossa. --

KNAPP. Hirvien perästä. -- Viinuri!

VIINURI (Tuodessaan Fuchs'ille viiniä:) Käskynne?

KNAPP. Yks'kortteli ja ruokalista.

SELOW. Lasi Madeiraa! -- Hyvää huomenta, herra Farren.

FARREN. Hyvää huomenta!

SELOW. Ja niin kiintyneet?

FARREN. Vaan ikävyyteni poistaakseni.

SELOW. Ja sentähden luette? Minua tuskastuta ei mitään enemmin kuin
juuri präntätty paperi. Lukemisella, joka minua huvittaa, on hyvin
pieni piiri; se on: viini- ja ruoka-listat ja teaterin ilmoitus-lehdet,
erinomattain jälkimäiset, kuin paletti niissä on ilmoitettu.

FARREN (Lukien, paperista ylöskatsomatta:) Maku on erinlainen.

VIINURI (Tuo viiniä ja ruokalistan.)

KNAPP (Lukee jälkimäistä ja puhuu hiljaa viinurin kanssa, joka menee
vasempaan.)


10:s Kohtaus.

    Entiset. Kaarle von Mahlow.

FUCHS. Ah, sinä se olet!                |

SELOW. Hyvää huomenta, von Mahlow.      |  Yht'aikaa.

KNAPP (Pitäessään häntä vastaan lasin:) |
      Auta Jumala, ukkoseni!

KAARLE. Hyvää huomenta! (menee Farren'in luokse, puol'äänessä hänelle:)
Antakaa anteeksi, jos minä häiritsen.

FARREN (Miettivästi ja hitaasti noustessaan ylös ja hänen kanssa
astuessaan esiin:) Tahdon teitä palvella. --

KAARLE. Teillä on minulta velkakirja käsissänne?

FARREN (Ottaessaan taskukirjan esiin ja avatessaan, hitaasti ja
tarkasti:) Yli 500 taaleria. -- Maksettavana 15 päivänä Syyskuuta, ja
tahtonne mukaan, tässä osoitettavaksi. (Pitäessään velkakirjan hänen
edessä:) Joka tällä tavoin tapahtuu.

KAARLE. Tahtoisin pyytää teiltä ajan pitennystä hyviä korkoja vastaan.

FARREN. Sitä en tehdä voi.

KAARLE. No, ottakaa siis tänään puoli ja uskokaa minulle toinen puoli
velaksi uudella velkakirjalla -- kuuden viikon ajalla. --

FARREN. Se on toinen asia. -- Maksakaa! (huutaa:) Viinuri! Kynä ja
mustetta!

KAARLE (Lukee hänelle kaksi tukkua, kummassaki 100 taaleria ja
kolmannesta lukee hän pois 50 taaleria.)

VIINURI (Tuo mustetta ja kynän.)

SELOW (Sillä välillä:) Ei, ei, hän asuu portilla. --

KNAPP. Hän on ompeliatar.

SELOW. Sitä en usko -- kuitenni sama se -- hän on sairas ja kalpea. --

FUCHS. Jos minä näen häntä huomenna taas, niin vainon häntä asuntonsa
oveen asti.

SELOW. Teidän muistoks'! Sen päälle että hän tulee punaiseksi!

KNAPP. Häpeästä?! Silloin tahdon minäkin häneen ihastua, minä en
rakasta kalpeita naisia (He lyövät lasinsa yhteen ja juovat.)

FARREN (On sillä aikaa kirjoittanut velka-kirjan, pistettyään rahat
taskuun, antaa hän sen Kaarlelle:) Yli 310 taaleria, maksettavana
1 päivänä Marraskuuta -- suostutteko?

KAARLE (Kirjoittaa alle:) Ihan oikein!

FARREN (Pistää velkakirjan taskuun, istuutuu ja lukee:) Viinuri, vielä
lasi! (Nähdään Farrenin tarkasti ottavan vaarin kaikesta ja kuulevan
kaikki nuorten miesten puheesta.)

KAARLE (Astuu pöydän luokse jonka ympärillä ystävänsä istuvat ja lausuu
hiljaan heille:) Iloitsekaa, laiva on taas irti! -- Viinuri! Sampanjaa!
(Istuutuu.)

VIINURI (Tuo Farren'ille viiniä:) Siin'paikassa! (vasempaan.)

FUCHS. Miks' niin kauvan olleet?

KAARLE. Lystillinen kohtaus talossamme viivytti minua.

SELOW. Lystillinen? Kerro, se meille kelpaa -- Anna anteeks' --
uteliaana olematta.

KAARLE. Ei, ei! Te saatte sen tietää, siitä kysymättä.

FUCHS. Päästä siis irralleen!

KAARLE. Eräs meidän työntekijöistämme oli niin armollinen rakastua
sisareeni.

SELOW. Hänellä on kauneuden tunto.

KAARLE. Ja hänelle läsnä-ollessani -- se tahtoo sanoa: hän ei minua
nähnyt -- tarjouksen tekemään. Minä viskautin häntä sentähden talosta.

FUCHS. Kas, semmoinen hävytöin mies! Ja mitä sanoi mamselli Emilia?

KAARLE. Hän rankaisi häntä ylenkatseella ja antoi häntä seisoa.

VIINURI (Tuo viiniä ja 4 lasia. Juodaan.)

KNAPP. Mitä Zertiina tekee?

KAARLE. Hän lähettää teille tervneyksiä.

SELOW. Milloin olit siellä?

KAARLE. Eilen varhain. Huomenna on hänen näytelmä ja hän odottaa teidät
sinne. Minä seurasin häntä ratsas-huoneelle.

KNAPP. Ratsas-huoneelle?

KAARLE. Hänellä oli uuden katrillin koetus, jota huomenna hänen
näytelmässä ratsastaan. Myöskin uusi lemmittyinen näyttää itsensä
huomenna. Juutalainen, tyttönen kuin raitis ruusunen, tuskin 16 vuoden
vanha. Salome on nimensä.

FUCHS. Hän on minulle liian kallis. En rakasta ketään taituritarta
enää. Olen antautunut kansan joukkoon -- sydämmeni on jäänyt minulta
esi-kaupunnissa.

KAARLE. Missä esikaupunnissa?

FUCHS. Johanneksen-portilla.

SELOW. Niin, hän rakastaa ompelus-neitoa.

FUCHS. Hoikka kuin Libanonin seeteri-puu, vaalea kuin lemmen-kukka.

KAARLE, Luulen melkein, sinä tulet piiriini? Vaalea? -- Ompelus-neito?
-- Ja Johanneksen portilla? -- Minä vainon jo muutamia päiviä sitte
naista murhevaatteissa siellä. Vaalea kullankeltaisilla hiuksilla ja
vartalo, jonka lapsi voi ottaa käsin ympärille.

FUCHS. Ihan oikein: murhevaatteissa. Hän se on!

VIINURI (tuo viiniä.)

SELOW. Siinä on teille vetoa lyömiseksi.

KNAPP. Jonka rukous kuullaan maksaa murkinan ja joka saa rukkaset
viinin.

KAARLE. Olkoon?

FUCHS. Minusta oikein! (Antavat kädet toisilleen, toiset lyövät poikki.
Juovat.) (Meteli ja lapsen-äänten hälinä kadulta.)

VIINURI (Tuo lautaisen Knapp'ille, joka syö.)

FUCHS (Astuen ikkunalle.) Mitä siellä taas on? Rakas koulun-nuoriso
vainoo jotakuta.

KAARLE. Ah mitä! Anna heitä olla! Tule tänne!

FUCHS (Istuutuu) Kaata sisään!

KAARLE (Kaataa sisään, nostaa lasinsa:) Salome ja vaalea lapsi
esikaupunnista eläkööt! -- (He lyövät lasinsa yhteen, hälinä on
kestänyt tähän asti.)


11:s Kohtaus.

    Entiset. John, kyttyräselkäinen.

JOHN (Astuu peljästyneenä, niinkuin vainottuna, esiin, seisahtuu oven
luona, ja näkyy, jos hän tuskissaan tahtoisi pitää oven kiinni. --
Vaatteensa ovat harmaita villaisia sukkia ja samanlaisia housuja, pitkä
musta nuttu, kirjava västi ja kirjava kaula-vaate, kveekkari-hattu ja
keppi; pitkät, suorat, hopeanvalkoiset hiukset. Hänen esiin astumisensa
on köyhän miehen. Hänen kyttyränsä ei pitää vasten-mielisesti
vaikuttaman, sentähden pitää jokaista liikaa vältettämän:) Turmeltunut
nuoriso! -- Heidän pitäisi kunnioittaman valkoiset hiukseni ja ei
näkemän ruumiini vikaa. (Astuu esiin -- viinurille:) Rukoilen, antakaa
minulle lasi puna-viiniä ja lasi sokeri-vettä. (Istuutuu vasempaan
pöydän viereen, jonka ympärillä nuoret miehet istuvat.)

KAARLE (ystävilleen hiljaan:) Sehän on inhottava muoto. (Äänessä:) Te
olette kenties eksyneet, hyvä mies?

JOHN (Noustessaan ylös:) Eksyneet? Kuinka minun pitää sitä ymmärtämän,
nuori herra?

KAARLE. Te tulette kuitenni ymmärtämään, ett'ette sovi meidän
seuraamme.

JOHN. Olenhan kuitenni viini-huoneessa, jossa jokaista passataan
maksusta?

KAARLE. Ei jokaista -- vaan säädyllisellä seuralla on lupa tähän astua.

JOHN. Kuinka te sitä arvelette, nuori herra? säädyllinen seura?

KNAPP. No mene kerran, ja älä turmele ruoanhaluani!

KAARLE. Katselkaa vaan nuttuanne. --

JOHN. Nuttuani? -- Nuori herra, minun nuttuni on maksettu.

KAARLE (Noustessaan ylös;) Mitä te tarkoitatte?

FARREN (Joka tähän asti tarkkavana kuullut, nousee ylös ja näkyy
niinkuin tahtoisi mennä jommankumman puolelle.)

JOHN. Kuinka te sitä ymmärtää tahdotte. (Farren'ille painavalla
silmäyksellä:) Istukaa rauhassa, herrani. -- Se on surkea seura, joka
on _hyvälle nutulle_ kiitollisuuden velassa arvostansa -- he ovat
surkuteltavat. Se on surkea seura, joka ei arvossa pitä eikä kunnioita
vanhuutta -- jos sekin näyttäytyy huonossa nutussa.

KAARLE. Astukaa ulos -- taikka. --

JOHN. No -- taikka?! -- Kuitenni, Te ette tarvitse ottaa kovalle! --
Pakenin katupoikien törkeytten edestä -- minä pakenen myös tästäkin.
(perä-oven kautta pois.) (Esirippu lankee.)



TOINEN NÄYTÖS.


    (Tapahtuu 8 päivää myöhemmin.)

    (Huone niinkuin edellisen näytöksen 1:ssä kohtauksessa.)


1:n Kohtaus.

MAHLOW (yksinään.) (Kirje kädessä, edes takaisin kävelessään lukee:)
"Korkeasti-vapaa-sukuinen herra! Korkiasti-kunnioitettu ystävä!" --
Kummallista, en koskaan ole tätä ihmistä nähnyt. (lukiessaan:)
"Korkiasti-kunnioitettu ystävä!" Asioita on ainoa yhdistys hänen ja
minun välillä minä tunnen vaan hänen allekirjoituksensa. -- Se tottakin
on hyvä, on oikein hyvä, jaa parempi kuin sata toisia -- ja on hetkiä,
joina miehen allekirjoitus maksaa minusta enemmin kuin mies itse. -- Se
on syy, joka miellyttää minua mieheen. (Hän helisyttää.)


2:n Kohtaus.

    Mahlow. Tuomas.

MAHLOW (Istuutuessaan:) Sänder Brysselissä pyytää minulta puoIen vuoden
odotus aikaa, hän on erään Lontoonin kauppahuoneen häviön kautta
vähäisen epä-järestyksessä -- minä olen kirjeen jo toissa päivänä
lähettänyt ja kirjoittanut hänelle, ett'ei hän meidän tähden
hangestaisi itseänsä.

TUOMAS. Se on paha, armollinen herra. Minä odotan huomenna
puolen-päivän aikana erästä suurta vaihe-seteliä, jota en rahastosta
voi maksaa.

MAHLOW. Kuinka suuri on vaihe-seteli?

TUOMAS. Liki 18000 taaleria Harris ja kumppanilta Liverpoolissa.

MAHLOW. 18000 taaleria?

TUOMAS. Olen vissisti luottanut Sänderin maksamiseen, koska hän aina on
ollut tarkka.

MAHLOW. Kuinka korkeaksi nousee rahaston sisällys?

TUOMAS. Tuskin 6000 taaleria, joista osa vielä lauvantaina -- meillä on
tänään torstai -- tulee käytetyksi palkkoihin. -- Armollinen herra,
antakaa anteeksi vanhalle, teidän ja teidän isänne palveluksessa
harmauntuneelle miehelle, jos hän uskaltaa, teille muutamia sanoja
totuutta sanoa.

MAHLOW (Katselee häntä hämmästyneenä; hetken ääneti oltuaan:) Puhu!

TUOMAS. Sen ei pitä, se ei voi kauvemmin niin mennä, kuin se menee. --
Tällä hetkellä on kaksi maksua Lontoonista jäänyt pois -- Sänder
Brysselissä ja vaan yksi näistä Lontoonin maksajista tarvitsee joutua
häviöön -- (vaikenee.)

MAHLOW. No -- edemmäksi!

TUOMAS. Niin me itse joudumme häviöön.

MAHLOW. Olet mieltä-vailla.

TUOMAS. Antakaa minua lopettaa, armollinen herra -- luulen sillä
velvollisuuden täyttäväni. -- Se on nyt 20 vuotta sitte, kun otitte
minua palveliaksi tähän taloon. Te olette suuren-moisia asioita tehneet
-- Pääomanne, jonka panitte liikkeesen, on teille ja kumppanillenne
tuottanut sadottain korkoja. -- Mutta jälkimäisen kuoltua käyvät asiat
toista rataa -- käyvät takaperin! Ennen piditte työssä 300 työmiestä,
nyt tuskin puolet. -- Koneemme olivat koko mannermaalla etsityt -- nyt
meitä tuskin tunnetaan - ja naapurimme, joka muutamia vuosia sitte
vielä oli työmestarimme, on enemmin tunnettu ja etsitty kuin talomme.

MAHLOW. Ja kuinka se voi olla mahdollista?

TUOMAS. Koska hän tekee työtä -- ymmärtää tehdä työtä!

MAHLOW. Narrimainen ihminen, vaaditkos, että minun itseni pitää astuman
työhuoueesen, taikka ottaman viilan käteeni?

TUOMAS. Tulot ovat vähentyneet yli puolta -- menot ovat jäänet
samoiksi, jaa ovat nousseet.

MAHLOW. Ja mistä tulee asioitteni rappio? Enkö tee työtä vielä samalla
pää-omalla?

TUOMAS. Armollinen herra! Oletteko yhden ainoan kerrankin teidän
kumppaninne kuoltua kävelleet teidän työ-hnoneittenne läpi? -- Ette! --
Teidän parhaimmat työmiehenne ovat Teitä jättäneet. Nuori herra, jolle
jätitte hoidon, ei milloin huoli asioista. Hänen hevoisensa, hyvä lasi
viiniä irstaiden ystäviensä seurassa juotuna ja soittonäytelmän
tanssijattaret ovat hänelle suurempi huvitus, kuin työ. Työtä tekemättä
ei itse suuri pää-omakaan, jos se on pantu asioihin, varjele häviöstä.

MAHLOW. Olet vanha mies -- näet kaikki mustana. -- Me tahdomme
myöhemmin katsoa, mitä on tekeminen.

TUOMAS. Ja tuo vaihe-seteli?

MAHLOW. Pitää maksettaman -- minä näytän sinulle keinon.

TUOMAS (menee.)

MAHLOW (yksinään.) Eikö se ole kyllä, että minä joka päivä hetken annan
vaivata itseni, puhuessani asioista? (Hetken ääneti:) Se olisi
hirmuista -- minä en sitä voisi kärsiä -- minä, kaupunnin enimmin
kunnioitettu mies, jonka edessä jokainen nöyränä ottaa hattunsa pois --
minä tulisin rappiolle? -- Mutta mitä tulee minun tehdä? -- Kenties --
vissisti! Se voi minut pelastaa!


3:s Kohtaus.

    Mahlow. Emilia (perä-ovesta.)

MAHLOW. Astu likemmäksi -- kuinka sinulla on huoneessasi? Olet tänään
8 päivää, käskyni mukaan, siellä seuratta, vaan itseksesi, ollut, että
voisit ajattelematointa tekoasi täydellisesti ja rauhassa ajatella.
(Hetken ääneti.) No eikö sinulla ole minulle mitään sanomista?

EMILIA. Ei, isäni!

MAHLOW. Ei anteeksi-anomisen rukousta, ei sanaa kevyt-mielisyydestäsi?

EMILIA. En voi viekastella, isäni!

MAHLOW (Antaa hänelle kirjeen:) Mihin niin paljon puhetta? -- Lue! --

EMILIA (Antaa, luettuaan kirjettä, sen takaisin:) Kirjoittaja on narri!

MAHLOW. Minä vastaan sinun edestäsi: sinä annat hänelle kätesi.

EMILIA. En, isäni! En koskaan voisi rakastaa semmoista ihmistä, sillä
en voisi häntä kunnioittaa! Viskataanko siis lapsen sydän ensimäiselle
hyvälle, joka itsensä ostajana ilmoittaa?

MAHLOW. Hän on arvossa pidetty mies, mainio kauppias, hyvällä
omaisuudella!

EMILIA. Hyvällä omaisuudella! -- Oi, tiesinhän sen, että hinta omaisuus
oli -- kutsuinhan häntä edeltä käsin ostajaksi! -- Onko se minun
tähden, isäni, kuin te sen hinnan minulle harrastatte saada. En moi
olla kyllä kiitollinen siitä, sillä en tarvitse rikkautta, osaan tehdä
työtä! -- Te katsotte kummastellen minua? -- Te ette ole milloinkaan
sitä sallineet, että minä pitäisin huolta taloudesta, sillä te
arvelitte sen säätyänne loukkaavaksi, jos tyttärenne piti huolta
kyökistä ja kellarista! -- Niinkuin tavara, jolla tahdotaan houkutella
ostajaa, olette minua sammetissa ja silkissä, loistavasti puettuna,
selemiseksi asettaneet. Te olette saaneet, mitä te olette tahtoneet
saada: rikas mies on kosioinnut minua! Ei, ei, minua -- sitä ruumista,
sitä ulkonaisuutta, josta olen teille ja onnen sattumuksille
kiitollisuuden velassa.

MAHLOW. Hän on rikas mies, hänen vallassaan on täyttää jokaisen
tahtosi, sinua täydellisesti onnelliseksi tehdä.

EMILIA. Rauhaa ja tyytyväisyyttä ette kullalla osta, isäni! Katsokaa
takaisin äitini elämää, katsokaa takaisin ja vastatkaa minulle
kysymykseen: Oliko äitini onnellinen?? -- (Hetken ääneti.) Te olette
vaiti! -- Antakaa minutkin olla vaiti, isäni.

MAHLOW. Onko tämä kiitos, jonka sinulta olen ansainnut? Enkö ole
pitänyt sinua niinkuin omaa lastani?

EMILIA. Niin, Te olette antaneet minulle ruokaa ja vaatteita, Te olette
pitäneet minua, orvon, talossanne! Maailma kutsui minua Emilia von
Mahlow'iksi, oltiin tottunut siihen, minua lapsenanne pitämään. Teillä
on oikeutta kiitosta näistä suurista hyvistä töistä vaatimaan. Mutta
tämän kiitollisuuden ei pitä elämäni onnea hävittämän. Vaatikaa
sentähden, isäni, mitä tahdotte ja minä olen kuuliainen tytär -- vaan
älkää sitä!

MAHLOW. Sinun pitää sille miehelle antaman kätesi, minä vaadin, minä
käsken sen.

EMILIA. En milloinkaan, isäni! Hyljätkää minua, minä menen iloisemmin
vieraan ihmisen taloon ja palvelen, kun menen sille miehelle.

MAHLOW. Oi en, sinä petät itsesi! En aja sinua talosta, mutta minä
salpaan sinua sisään vedellä ja leivällä, pahantapainen lapsi. --
Tiedän mistä tämä vastahakoisuus: et ole vielä unhottanut häntä, tuota
kurjaa, tuota kerjäläistä!

EMILIA. En, isäni! En ymmärrä valhetella, ja tunnustan vapaasti, että
koko sydämmeni hänelle ainoasti kuuluu! Kurja on hän -- Teillä on
oikein häntä kerjäläiseksi kutsua huono kyllä, koska semmoisen
työntekijän täytyy kerjätä työtä!

MAHLOW. Tahdotkos antaa kätesi pahantekijälle -- varkaalle?

EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni, älkää häväiskö miestä, jonka kädet
ovat puhtaat, kuin auringon valo! Rehellinen nimi on ainoa, joka
raukalla on! Ell'ette kunnioita, niin säälikää kuitenni köyhyyden
kunniata!

MAHLOW. Minulta vaan sana, ja hän istuu salvan ja telkimen takana --
minä puhun tämän ainoan sanan, jos vastustelet tuumiani.

EMILIA (Syrjässä:) Oi anna anteeksi Jumala, mutt'en toista voi!

MAHLOW. Valitse siis -- aikani on mitattu. Tahdotkos antaa kätesi
kauppiaalle Renard?

EMILIA (Hetken ääneti:) Säälikäätte minua, isäni!

MAHLOW. Minä vaadin vakaan päätöksen.

EMILIA (lujasti ja päättävästi:) En! -- isäni!

MAHLOW. Siis lähetän tämän kanne-kirjan työmiestä Ernst Herbig vastaan,
joka minulta 15 päivänä Syyskuuta on varastanut 300 taaleria,
oikeudelle. (Hän helisyttää.)

EMILIA. Älkäätte pikastuko!

TUOMAS (Astuu sisään.)

EMILIA. Antakaatte meitä yksinämme puhua, isäni!

MAHLOW (Tuomaalle, joka aikoo mennä:) Sinä jäät! -- lähetä tämä kirje
paikalla sen omistajalle.

EMILIA. No hyvä, syyttäkäätte häntä varkaudesta, hän on syytöin, niin
totta yksi Jumala taivaassa elää. -- Syyttäkäätte häntä -- minä itse,
tyttärenne, rupeen puolustamaan häntä teitä vastaan. Löytyy vaan yksi
keino hänen puhdistukseensa: minä ilmoitan varkaan -- ja tämä varas on
-- (tarttuessaan hänen käteensä ja hiljaalla äänellä:) Kaarle von
Mahlow, poikanne!

MAHLOW (Hyysähtäessään:) Poikani?!

EMILIA (Joutuisasti oikeaan puoleen pois.)

MAHLOW (Tuomaalle, mennessään vasempaan:) Poikani pitää paikalla
tuleman luokseni! (pois.)

TUOMAS (Menee perä-oven kautta pois.)

    Muutos. (Komea huone Kaarle von Mahlowin luona. Perä-ovi,
    vasemmalla ikkunat, oikealla sivu-ovet. Pöytä ja tuolia.)


4:s Kohtaus.

    Kaarle v. Mahlow. Selow. (molemmat perä-ovesta sisään.)

KAARLE. Maria Herbig? Se on taivaallinen kohtaus. Nyt sanokoon vielä
joku onnen olevan hyvän-suovan.

SELOW. En ymmärrä sinua.

KAARLE. Kuule siis! Muistathan sitä, että te kahdeksan päivää sitte
yhtenä aamupuolena kultaisessa ruunussa odotitte minua? Minä kerroin
teille eräästä työmiehestä, joka sisarelleni oli rohennut tehdä
tarjouksen.

SELOW. Ihan oikein minä muistan.

KAARLE. Nyt, Maria Herbig on sen ihmisen sisar, ja se on kovan onnen
asia. Niin paljon kuin minä tiedän, on hän vielä ilman työtä, siitä
alalta kun isäni ajoi häntä pois. -- Kohtausta hän ei myönnytä minulle,
sillä tähän asti se ei ole ollut minulle mahdollista kysymyksiini
vastausta, ei yhtä ainoata sanaakaan, häneltä saamaan, -- (Hetken
ääneti:) Mitä minun tulee tehdä?

SELOW. Meidän täytyy saattaa veljen pois, mutta kuinka?

KAARLE. Sen voipi tehdä. -- (Ääneti, ajatellen.) Hänellä on puute --
hänellä ei ole työtä -- siitä voidaan tuumitella. -- Jos
kirjoittaisimme hänelle kirjeen! -- Jaa, jaa, niin se auttaa! --
Pyytämme häntä kirjeessä johonkuhun hoviin tulemaan, siellä erään
höyryn korjatakseen. -- Kirjoittaja on kuullut hänen taidosta -- pyytää
häntä paikalla lähtemään matkalle ja odottaa häntä huomenna varhain.

SELOW. Se on oivallista -- mutta. --

KAARLE. Tiedän, mitä aivot sanoa. Tässä on 20 taaleria matka-rahaksi,
se vissisti vaikuttaa.

SELOW. Minkä nimen kirjoitamme alle?

KAARLE. Odota -- niin, Seebach, hovi rautatien vieressä Leipzigiin --
kuuluva reiville Boras -- tuskin 8 tunnin matka, sen tuntee hän
varmaan. (Istuutuu kirjoittaakseen.)

SELOW. Minua kummastuttaa, ett'ei Farren vielä ole täällä.

KAARLE (Kirjoittaessaan:) Hän tulee, luota vaan siihen. (Joku kolkuttaa
ovelle:) Siinä hän jo on -- astukaa sisään!


5:s Kohtaus.

    Entiset. Farren. (Tulee perä-ovesta sisään.)

KAARLE (Hänelle vastaan-huutaen kirjoittaessaan:) Terve-tultuanne,
herra Farren!

FARREN. Hyvää päivää!

KAARLE (Kirjoittaen:) Älkää panko pahaksi -- silmänräpäys vaan --
olkaatte hyvä, istuukaa!

FARREN. Kiitän.

KAARLE. Kursailematta.

FARREN (Istuutuu. Äänettömyys.)

KAARLE (Kirjoittaa, hetken ääneti nousee hän ylös, Farren'ille:)
Suvaitsette -- vaan minuutti ja olen silloin teidän. (Lukee kirjettä
puoliäänessä Selowille, niin että Farren kuulee.) "Kunnioitettu herra!
Erään ystävän, joka on nähnyt työnne kaupunnissa, puhuttua puolestanne,
rohkenen minä, tämän kautta kysyä, jos aikanne sallii teidät korjata
erään höyrykoneen poltto huoneessani, joka muutaman ajan sitte joutui
epä-järestykseen. Minä maksan teille päivästä kaksi taaleria ruoan
kanssa, ja toivoen teidän täyttävänne tahtoni, lähetän teille
myötenseuravat 20 taaleria paperissa, että voitte maksaa matkan
kustannukset, mutta veloitan teitä kohta nämät rivit saatuanne
lähtemään matkalle, että te huomenna varhain, se on perjantaina,
vissisti olette hovissani. -- Reivi Boras suuressa Seebach'issa
Leipzigin tien varrella. -- Tämä kirja on toisen sisään pantuna
lähetetty ja te saatte sen siis kaupunnin-postin kautta." -- Jokaisen
epäluulon poistamiseksi on viimeinen.

SELOW. Oivallista!

KAARLE (Istuutuessaan.) Saan minä vaan sen siveän olevinaan käsiini,
kylläpä hän kesyypi. Nyt ulko-kirjoitus (kirjoittaessaan:) Herra Ernst
Herbig, höyrykoneiden tekijä -- missä hän asuu?

SELOW. Johanneksen portilla, Ruusukadulla N:o 4 kolme rappuisia ylös
päin.

KAARLE (kirjoittaa.)

FARREN (Sillä välillä syrjään:) Mikä se on? -- Sehän on konnan-työ.

KAARLE (Kirje kädessä, astuessaan perä-ovelle, Farren'ille:)
Silmänräpäys vaan! (ulospäin:) Johana! -- Kuul'! Johana! (Palvelija
tulee:) Vie tämä kirja paikalla kaupunnin postiin -- mutta joutuisasti!
(Palvelija menee.) Nyt, kunnioitettu herra, olen teidän.

FARREN. Jos saan pyytää, ruvetkaatte asiaan, sillä minulla on kiire.

KAARLE. Ystäväni on rahan-pakossa ja minä tahtoisin teiltä kysyä, jos
te lainaatte hänelle 100 taaleria, minun takauksellani.

FARREN. Miksi ajaksi?

SELOW. Kolmeksi kuukaudeksi, jos niin teille sopii.

FARREN. Ja minkälaisen koron saan? Te, herra von Mahlow, tiedätte sen
ett'eivät rahat, jolla työtä teen, kuulu minulle, itseni täytyy maksaa
suuret korot.

SELOW. Te saatte määrätä.

FARREN. Annatteko kolme velkaseteliä, jokainen 40 taaleria?

KAARLE. Onko teillä semmoinen summa täällä?

FARREN. On. Pyydän mustetta ja kynän.

KAARLE. Pyydän, ottakaa hyväksenne!

FARREN (Kirjoittaa:) Kolmen kuukauden ajaksi?

SELOW. Ihan oikein. (Äänettömyys.)

FARREN. Pyydän, kirjoittakaa alle. (Panee heidän eteen kolme seteliä,
joiden alle kumpiki kirjoittaa; maksatessaan:) Yksi, kaksi, kolme,
neljä -- jokainen 25 taaleria. (Pistäessään velkasetelit taskuun:)
Jääkää hyvin!

KAARLE. Jälleen näkemiseksemme kultaisessa ruunussa! (Farren perä-oven
kautta pois.) Siinä sinulle 50 taaleria, veikkonen! Kello 7 menee juna,
jonka kanssa hänen on lähteminen. Odotat hänen oven luona, ja kerrot
minulle, kuin hän on lähtenyt. Sitä ennen juokaamme lasi sampanjaa ja
katsokaamme, jos joku ystävistämme on kultaisessa ruunussa. (Kumpiki
perä-oven kautta pois.)

    Muutos. (Köyhä ylis-huone Ernst Herbigin luona, vähä-varainen,
    mutta puhdas ja siisti. Palava lamppu pöydällä, vasemmalla
    ikkuna, oikealla ovi.)


6:s Kohtaus.

    Maria (yksinään.)

MARIA (Tullen oikealta, astuu ikkunalle; murhevaatteissa:) Hän ei ole
vielä täällä! Aurinko laskeutuu ja tuska ajaa minua huoneestani tähän,
ja täältä taas takaisin. (Istuutuu:) Onnistuuko hänelle vihdoin taas
saamaan työtä? (Hetken ääneti:) Oi, jos olisin vaan terveenä, silmäni
yhtä terveet kuin ennen, että voisin hankkia, meillä ei olisi puutetta.
-- Olen valvonut liian monta öitä -- ja itkenyt! (Ääneti:) Oi, kuinka
hyvä sinulla on, äitiseni! -- Lepäät hyvästi peitettynä tuoksuvan
nurmikon alla! -- Ei kyyneleitä enää kostuta kalpeita poskeltasi, suru
ja puute jäävät kaukana tyynestä majastasi. -- (Pannen kädet ristiin ja
ikkunan kautta katsellen taivasta:) Lepää rauhassa, sä paras äidistä!
-- Olkoon kylmä maa sinulle keveä! Rukoile lastesi edestä, että heille
käy hyvästi ja että Herra heitä siunaa, niin ett'eivät milloinkaan
peräydy avun tieltä. Anna veljelleni ja minulle, oi Herra, terveyttä ja
työtä -- sillä terveys ja työ -- on siunaus!!


7:s Kohtaus:

    Maria. Ernst. (perä-ovesta sisään.)

ERNST (Suruisena ja alakuloisena:) Hyv'iltaa, Maria!

MARIA. Oletkos viimeinkin siinä?! -- No, onko sinulla työtä?

ERNST (Antaen hänelle kätensä ja väsyneenä istuutuen:) Ei, Maria! --
Jalkapohjani polttavat ja jäseneni vapisevat. Kaikki kävelemiseni
olivat taas turhaan. Miehiä, jotka ennen ystävällisesti puhuivat
kanssani, vältti minua nyt. Itse työhuoneet, joihin työmiehiä
etsittiin, eivät ottaneet minua vastaan, se on, niinkuin jos paha teko
raskauttaisi nimeäni. -- Ajavat minua pois -- (Hetken ääneti:) sulkevat
minulle ovet! Mitä olen minä niin kovasti rikkonut, jos rohkenin
rakastaa rikkaan miehen, isäntäni tytärtä? -- Onko se siis rikos, jos
köyhän rinnassa sydän sykkii? Ja oliko se minun rikokseni, että hän
minua rakasti? -- Olenko minä häntä houkutellut? -- Enkö ole häntä
välttänyt, vaikka sydämmeni oli halkeemaisillaan? -- Viittä viikkoa
sitte en ole häntä nähnyt, niin hän näyttäytyi minulle taas,
lohdutuksen enkelinä -- äitimme aukean haudan reunalla. Hän ja isä John
olivat ainoat, jotka, pait meitä, vainaajalle kukka-kiehkuran tiellä
taivaasen antoivat; he olivat ainoat, jotka saattoivat kuolutta
haudalle. Ei pappi ole seisonut haudan vieressä lohdutuksen sanalla --
sillä me olemme köyhät ja emme jaksa ketään maksaa -- silloin vaipui
hän rintaasi vasten, sisareni, ja lausui, kyynelet silmissään: Älkää
epäilkö; mitä Jumala tekee, se on hyvästi tehty!

MARIA (kyyneleitä silmissä ja kädet ristissä:) Niin, mitä Jumala tekee,
se on hyvästi tehty! (Syleillen Ernestia:) Amen!

ERNST. Amen! -- -- -- Mutta mihin rupeemme? -- Täytyykö minun siis
kerjätä almuja. Eikö minulle vastaanhuudeta: tee työtä!! (Hetken
ääneti.) Isä John on myöskin jättänyt meitä -- muutamaan aikaan en ole
häntä nähnyt. Se vaivaa minua, että hän on ja'annut meidän kanssamme,
ja nyt kenties itse on puutteessa.

MARIA. Eikö hän ole antanut sitä rahaa käsirahana kaavastasi, jonka hän
lupasi myydä Englannissa?

ERNST. Oi, älä usko jotakuta semmoista, rakas sisar! Hän tuntee minua
ja tietää minun ei lainaavan, ell'en toivo voivani sitä maksaa -- se
oli vaan tekosyy. -- Hiljaa! -- Etkös kuule askeleita? -- Niin, niin,
se on isä John!


8:s Kohtaus.

    Entiset. John.

JOHN. Niin, se on isä John! (Kumpiki on noussut ylös ja mennyt häntä
kohtaan.)

MARIA ja ERNST. Hyv'iltaa, isä John!

JOHN. Oi, kuinka sulosti tämä sana soi! -- Niin, te olette lapseni!
Antakaatte minua teitä niin kutsua!

MARIA. Istukaa, isäseni, ne korkeat rappuiset ovat väsyttäneet teitä.

JOHN. Oletkos kaikk' vieläkin kärsivä, rakas lapsi? Minä lähetän sinun
luoksesi lääkärini.

MARIA. Älkää kuitenkaan, isä John, toivon sen taaskin tällä tavoin
tulevan hyväksi.

JOHN. Ja miks'en? -- Ei, ei, pitää totteleman isää -- hän tahtoo vaan
hyvää lapsilleen. -- Ja sinäkin näytät kalvealta ja turmeltuneelta;
Ernst. --

ERNST. Oi, isäni, minä voisin epäillä!

JOHN. Älä epäile, poikani, minuakin on onni vainonut -- mutta sadetta
seuraa päivän paiste. Tulkaatte, istuukaa minun vieressäni ja kuulkaa
minua hetken. (He istuutuivat, niin että John jää keskeen.) Näekää,
lapset, minä olen yksinään kulkenut maailmassa, minulla ei ole ollut
yhtäkään ystävää. Veljeni -- minulla oli vaan yksi ainoa -- vaikka
velipuolikin, hän minua ylenkatsoi. (Hetken äänettömyys.)

MARIA. Isä John raukka!

JOHN. Ei, en raukka! Olenhan löytänyt teidät! Jos ei sukulaisuus vetää
minua teidän luokse -- joku toinen, suurempi se on: se on avunne!
Olkaatte lapseni, kutsukaa minua isäksi, ja minä jakaan teidän kanssa,
mitä minulla on.

ERNST. Jalo mies!

JOHN. Ei niin, Ernst, kutsu minua isäksi! -- (Hetken ääneti.) Taikka
hävettääkö teitä ruumiini vika?

MARIA ja ERNST. Isämme! (syleilevät häntä.)

JOHN. Lapseni! -- Oi tämä ainoa sana kostaa koko kadotetun elämän. --
Nähkää, vaikka olen rikkaan miehen poika, olen tuntenut vaan yhden
ainoan nautinnon: se oli työ. -- Äitini, joka minua palavasti ja
sydämmellisesti rakasti, kuoli ja jätti minua isälleni lapsena tuskin
viiden vuoden vanhana. -- Oi, kuvansa tulee ijästi muistossani elämään!
-- Puolen vuoden mentyä nai isäni taas. Uusi äitini, joka oli vanhaa
aatelissukua, oli ylpeä, turhamainen, teeskentelevä nainen. Hän vihasi
minua -- sillä olin ruma lapsi -- ja minulla oli punainen tukka. Joka
päivä täytyi minun kärsiä kovimpia rangaistuksia, jaa rääkkämisiä. Kuin
hän nyt synnytti isälleni lapsen, olin minä täydellisesti oas hänen
silmässään, sillä minä jakaisin kerrankin isäni omaisuutta hänen
lapsensa kanssa. -- Yhtenä päivänä vihan kuohuhtaessa ylös, poleksi hän
minua jalallaan -- minä seisoin aivan rappuisien vieressä, lankesin
niistä alas -- ja tulin raaja-rikkoiseksi. -- Neljäntoista vuoden
vanhana jätin isällisen talon ja en koskaan ole nähnyt jälleen ketäkään
vanhemmistani. Kansan ylenkatsomana ja pilkkamana olen kulkenut elämän
läpi, kunnes suru ja mielipaha ovat pääni valkoilleet -- kunnes vanhuus
ja alinomainen ajatteleminen ovat uurtaneet otsani. -- 63 vuoden
vanhana, en ole, äitini kuoltua, sydäntä löytänyt, joka olisi minulle
tykyttänyt. --

MARIA. Raukka, raukka isä John!

JOHN. Niin, lapseni, mikä on rikkaus rakkaudetta? -- Kerjäläisen
kaltainen on hän, jolle ei sydäntä maan päällä tykytä. Sentähden
antakaa minulle rakkautenne niiksi muutamiksi vuosiksi, jotka minulla
ovat elääkseni, olkaa ja jääkää lapseni, jos köyhänkin miehen lapset.

ERNST. Olemme, isäni! Te olette hädässä jaanneet meidän kanssa, teillä
on sydän, joka tuntee surumme, mielikarvauksemme. -- Mutta minua
huolettaa, että teidän nyt juuri itse kenties täytyy kärsiä puutetta --
ja kuitenni ei ole vallassani, teille jonkun osan velastani maksaa.

JOHN. Älä toki poikani. En vielä ole puutetta nähnyt, ja Jumalan avulla
en joudu siihenkään. Mutta kuinka on, eikö sinulla vielä ole työtä?
(nousee ylös.)

ERNST. Mihin vaan tulen, ajetaan minua pois.

JOHN (Syrjään:) He ovat repineet hänen rehellisen nimen ja heitelleet
heidän sappensa tahraamat palat kaikkiin tuulihin. Oi, pahaa maailmaa!
(Äänessä:) Luota Jumalaan, poikani, hän on sinulle lähin, hädän ollessa
suurimpana. -- Ja nyt eläkää hyvin, -- tahtoin vaan teille sanoa, minun
muutamia päiviä sitte asuvan Mariantorilla N:o 9 toisessa kerrassa,
kysykää vaan herraa Farren. -- Hyv' yötä, Maria -- no, elä itke, päähyt
korkeasti ilmaan, ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua. -- Huomenna
varhain, eikö totta, tulet veljesi Ernstin kanssa minua katsomaan.

MARIA. Tulen vissin. --

ERNST. Tulemme, isä John.

JOHN. Hyv'yötä!

ERNST. Minä saatan teitä rappuisista alas, sillä se rupee jo
pimenemään. (Ernst ja John perä-oven kautta pois.)


9:s Kohtaus.

    Maria, sitte Ernst.

MARIA (Hetken ääneti:) Mitä meistä tulee? -- Kohta on kesä loppunut, ja
talvi löytää meitä valmistumattomina. -- Ei työtä! Oi, näissä sanoissa
on köyhän horna! -- Ei työtä! -- Velan-antajat hätyttävät ja me olemme
toivotta voida tyydyttää heitä.

ERNST (Tulee takaisin, kirje kädessä:) Tässä on kirje -- luultavasti
aptiekarilta, joka minua nukittaa ja oikeuteen kutsumisella uhkaa. En
hirviä avata sitä. (Aukaisee kirjeen:) Kaikki-valtias Jumala! -- Mikä
se on?? -- Raha!! -- -- Sisar! Maria katso! 20 taaleria. -- -- Niin,
sinulla oli oikein, isä John: Luota Jumalaan, hän on sinua lähin, hädän
ollessa suurimpana!

MARIA (Kyyneleitä silmissään:) Ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua! --
Kiitän sinua, kaikkivaltias Jumala!

ERNST. Kirje on kanssa! (luettuaan:) Iloitse, sisar! riemuitse, me
olemme pelastut! -- (Syleillen häntä:) Nyt pitää sinun hoiteleman
itseäsi, ei sinun pitä työtä tekemän, ja suloiset silmäsi -- sinun ei
pitä enään näkemän niitä punaisiksi ja kipeiksi, sillä että pitkin öitä
työskentelet neulalla, muutamia penniä ansaitaksesi. Minä voin nyt
meistä molemmista pitää huolta. -- Hyvät lämpimet talvivaatteet pitää
sinun saaman ja lämmin huone, kun pakkanen tulee. Kaikki, kaikki
maksetaan, ei kukaan ihminen kaupunnissa voi kehua, että hänellä on
penniäkään meiltä saamista. (Antaa Marialle kirjeen:) Mutta, minun
täytyy pois!

MARIA (lukiessaan kirjettä:) Sinun täytyy pois?! -- Sinä aivot jättää
minut?

ERNST (Antaen hänelle käden:) Eikö minun täydy?

MARIA. Mutta kuka minua varjelee, ollessani yksinäni? Isä John ei ole
enään täällä talossa! Tiedäthän melkein joka tiellä, jota minun käymän
pitää, kahden nuoren miehen minua vainovan ja tarjouksillaan
loukkaavan.

ERNST. Ja kuitenni kysyn sinulta: eikö minun täydy? -- Olet vahva,
Maria, sillä sinulla on luonne! He ovat pois ollessani sinulle yhtä
vähän vaarallisia, kuin tähän asti ovat olleet. Mutta, minun pitää
joutuman. Kello 7 menee viimeinen juna, ja huomenna varhain odotetaan
minua jo. -- Tässä, rakas sisar, on sinulla 15 taaleria -- viisi
taalaria piisaa kyllä matkalle. Maksa niillä leipuri ja aptiekari; ja
huomenna varhain kello 9 menet isän John luokse, kerro hänelle
onnestamme, ja rukoilen minä häntä hyvin useasti tulemaan sinua
katsomaan. Huomen-iltana saat jo minulta kirjeen. (Ottaa myssynsä ja
suoriaa menemään.)

MARIA. Etkös tahdo ripustaa ympärillesi päällys-nuttusi, yöt ovat
kylmät?

ERNST (Hämille tulleena:) En -- anna -- käy ilman sitäkin.

MARIA. Mitä se on? Mintähden olet niin hämillä?

ERNST. Se ei mitään -- anna minua. --

MARIA (Astuttuaan kaapille ja avattuaan sen:) Missä on päällysnuttusi?
Kaapi on tyhjä!

ERNST (Hetken ääneti:) Olen myynyt sen, että sinulla -- että minulla
olisi jotakuta syömistä. (Äänettömyys.)

MARIA. Viimeinenkin kadonnut! -- Herra, tiesi ovat ihmeelliset!

ERNST. Mutta hän saattaa kaikki hyvään! -- Katso sisar, tuntia sitte
vielä epäilyksen reunalla, olemme nyt onnelliset ihmiset, sillä minulla
on työtä! Elä hyvin, sisareni. Jää hyvin!

MARIA (Näyttää hänelle valkeata:) Toistemme näkemiseksi! (Ernst pois.)


10:s Kohtaus.

    Maria (yksinään.)

MARIA. Kuinka kovasti onnen käsi päällämme on! -- Tuska tulee minulle
-- ajatellessani, olla varjeluksetta. -- Sydämmeni tykkii, niin kuin
jos se tahtoisi halkaista rintani. -- Jaa, jaa, olen sairas, hyvin
sairas! -- Muutoin olisin narrimainen lapsi, jos tahtoisin syyttä niin
tuskitella. -- Mutta mitä tahtovat nuo nuorukaiset minulta? --
Mintähden vainoovat minua? -- -- Oi Jumalaani! -- Ei, ei, he eivät ole
voineet lukea mitään julkeata silmissäni -- ei, ei, se olisi kovin
hirmuista! -- Ja jos niin olisi?! Mitä minä vielä etsin syytä? Olen
köyhä, se on maailmalle kylläksi uskaltaakseen kaikkia! -- Jaa, niin
tahrataan huolimattomuudella, nauravan suun mytistyksillä köyhän tytön
rehellistä, puhdasta nimeä. Askeleita! Eikö joku tule rappuisista ylös?
-- (Kolkuttaa:) Kuka se voi olla?


11:s Kohtaus.

    Maria. Emilia.

EMILIA (Sisään juostessaan:) Missä on Ernst?

MARIA. Mamsellini -- Jumalani, mikä on tapahtunut?

EMILIA. Missä on Ernst? -- Vastatkaa pian: missä on Ernst?

MARIA. Matkalle lähtenyt.

EMILIA. Matkalle lähtenyt, ja mihin? Eikö hän taannoin ole saanut
kirjettä?

MARIA. Niin on, tässä se on. (Antaa Emilialle kirjeen.)

EMILIA. Antakaa -- (lukee sitä.)

MARIA. Ja on paikalla lähtenyt matkalle.

EMILIA. Enkö sitä aavistanut! Oi hävytöintä, hävytöintä! Petetty!
Hävyttömästi petetty!

MARIA. En ymmärrä sanaakaan, armollinen mamselli -- kuka on petetty?

EMILIA. Veljesi Ernst on petetty.

MARIA. Ja mintähden petetty? -- Tässä on summa rahoja. --

EMILIA. Tiedä siis, kaikesta, joka tässä kirjeessä seisoo, ei sanaakaan
ole totta. Veljeni on sen kirjoittanut -- ei, ei veljeni, hävytöin,
hylittävä riiviö -- Kaarle von Mahlow on sen kirjoittanut, saadaksensa
häntä pois.

MARIA. Kenties vielä on aikaa häntä kutsua takaisin. (Kello lyö 7.)
Kaikkivaltias Jumala -- se on myöhään!

EMILIA. Mutta mihin tarkoitukseen on kaikki tämä? -- Oi, se on
konnan-työ, muutoin ei olisi pantu niin paljo rahaa siihen. --
Kuuntele! -- Eikö joku tule rappuisista ylös? -- Jää -- ole luja,
varjelen sinua! (Menee oikeaan.)


12:s Kohtaus.

    Maria. Kaarle. (kohta sen perästä) Emilia.

KAARLE (Kolkuttaa, ja astuu kohta sen perästä sisään:) Hyv' iltaa,
kaunis vilukka!

MARIA (Syrjään:) Hän se on!

EMILIA (Ovesta, syrjään:) Oi, nyt kaikki minulle selkenee!

MARIA. Mitä tahdotte te herrani?

KAARLE. Miksi nämä kysymykset? Ymmärrättehän minua -- Te tiedätte minun
teitä ihaillevan jumalakseni -- sadoin kerroin olen sen teille teidän
kävelessänne sanonut -- ja nyt kysytte mitä minä tahdon? (tahtoo
syleillä häntä.)

MARIA (Vetäytyy:) Herrani! -- Jättäkää minua, sillä veljeni pitää
paikalla palautuman.

KAARLE. Hän ei tule, puhuthan joutavia, sinä pieni kiekaileva! Hän on
lähtenyt matkalle.

MARIA (Syrjään:) Oi Jumalaa! Hän tietää!

KAARLE (Istuutuessaan:) Tule, kultaiseni, istuutu viereheni!

MARIA. Herrani! Minä kysyn vielä kerran, tahdotteko jättää tämän
huoneen, taikka pitääkö minun rukoileman naapuriltani varjelusta teidän
loukkauksianne vastaan?

KAARLE. Tuomitset minua väärin, enkeliseni. -- Anna minulle kätösi --
minä rakastan sinua. -- No -- tule. --

MARIA (Kääntyy ovelle.)

KAARLE (Juoksee hänen perästä, ottaa häntä syliin, ja tahtoo suutella
häntä:) Sen edestä saat rangaistusta, sen edestä jaan minä muiskun.

EMILIA (Astuessaan heidän väliinsä eroittaessaan heitä:) Jättäkää
paikalla tämä huone, herra von Mahlow!

KAARLE. Sisareni!

EMILIA. Älkää kutsuko minua niin! -- En ole, en tahdo olla sisarenne.
-- Minä häpeän, jos te vierasten läsnäollessa minua niin kutsutte! --
Ne siis ovat kiitetyt pää-ajatuksenne, jotka eivät kärsi eivätkä salli,
että minä työmiehen kanssa julkisesti ja rehellisesti menen yhteyteen?!
Tahraan nimeäni, Jos minä, sydämmeni rakkaudelta pakoitettuna, astun
ihmisten piiriin, ihmisten, jotka ajatustenne mukaan kuuluvat
ihmillisen seuran alhaisimpiin?! Mutta te hiivitte näiden ihmisten
majoihin, tehdäksenne konnantöitä, kylvetäksenne onnettomuutta ja
syntiä. -- Ajatuksenne näkyvät vaan antavan etuisuutta pahoille
tavoille! --

KAARLE. Emilia!

EMILIA. Mitä te tahdotte täällä? Miksi olette tämän tytön veljen
valheella ja petoksella poislähettäneet? -- Estämättä voidaksenne
harjoittaa konnan-työtä? Tiedättekö, kuka tämän tytön veli on?

KAARLE (Painavasti:) Oi jaa, mamseli Emilia -- hän on työmies Ernst
Herbig!

EMILIA. Niin, ja lisätkää siihen: sulhaseni! -- Minä tiedän, mitä te
sillä irvistyksellä tahdotte sanoa, mutta minä olen varustettu
rohkeudella taistelemaan kokonaista joukkoa semmoisia ilkiöitä vastaan.
Totuuden pitää ja täytyy voittaa valheen!

KAARLE. Te seuraatte minua paikalla isäni luokse.

EMILIA (Ylpeästi:) En käy teidän kanssanne kaduilla. -- Jättäkää meitä?

KAARLE. Silloin minä olen käyttävä väkivaltaa!


13:s Kohtaus.

    Entiset. Ernst.

ERNST (Syöksee Kaarlen päälle, tarttuu hänen käsivarteensa ja vetää
häntä väkevästi esiin;) Ha, ilkiö! -- Eikö se jo ole sinulle kylläksi,
että olet tuottanut murhetta ja puutetta majaani, pitääkö sinun myös
koettaman saastuttaa se pahuuksilla, rehellistä nimeäni häpeällä
tahrataksesi?

KAARLE. Laskekaa minua irti!

ERNST. Vielä sana, ja minä muserran tyhjän kallosi! (laskee häntä
irti:) Älä liiku paikalta, taikka ruhjon sinua, kuin hauraan ruovon! --
Maria, onko hän solvaissut sinua?

EMILIA (Astuessaan esiin:) Minä olen häntä varjellut!

ERNST. Emilia!

EMILIA (Ojentaen hänelle käden:) Ernst! -- Sattumus on saattanut minua
tämän konnantyön jäljelle. Uusi herra von Mahlowin palvelija juoksee
rappuisista alas, minun aikoessani mennä ylhään. Hän kantaa kirjeen,
jonka hän pudottaa astuessaan ohitseni. Nostan sen maasta ja luen
ulkokirjoitusta. Kysyn: keltä on kirje? Ja hän vastaa: nuorelta
herralta. Olin kuoleman tuskissa, sillä se oli minulle mahdotonta
näkemättä päästä talosta, ja että kirje sisälsi jotakuta hävytöintä,
sen tiesin varmaasti.

ERNST. Kiitän sinua! -- Tässä, heittiö, on sinulle 20-taalerisi: Jätä
asuntoni! Minua on isäsi ajanut talostaan, koska olin köyhä ja rohkenin
rakastaa hänen tytärtään -- mutta sinua rojahutan asunnostani, koska
olet hävytöin heittiö! (tarttuu hänen käsivarteensa ja vie häntä
peräovelle, avaa sen ja heittää häntä ulos.)

EMILIA ja MARIA (Syleilevät toinen toistaan.)

(Esirippu lankee.)



KOLMAS NÄYTÖS.


    (Konttuori herra von Mahlowin luona. Oikealla puolella
    ovi, vasemmalla ikkuna, pulpettia j.m.)


1:n Kohtaus.

    Tuomas (yksinään.)

TUOMAS (Pulpetin edessä, joka seisoo ikkunan vieressä, seisoen ja
kirjoittaen. Pulpetilla palava lamppu:) Ajattelen kuin ajattelenkin, en
saa sitä yhteen. -- Mitä edeltäpäin huomasin, se tulee tulemistaan
voimalla. -- Mistä tulee, ett'ei muutamia aikoja sitte luottamuksemme
enään ole niin rajoittamatoin, kun se oli? -- Jaa, jaa, vieraat ihmiset
lukevat paremmin, kuin oma isäntä. Koko kaupunnissa ei ole ketään, joka
ei tahtoisi välteitä rahojen siaan antaa.


2:n Kohtaus.

    Mahlow. Tuomas.

MAHLOW (Sanomalehti kädessä:) Tuomas!

TUOMAS (Kirjoittaessaan:) Armollinen herra!

MAHLOW. Mitä teemme vaihe-setelin kanssa?

TUOMAS. Missä vaan olen ollut, armollinen herra, välttävät vaan.
Olisitte vaan kohta Sänder'in kirjeen tultua antaneet minulle tietoa
siitä, kenties se olisi ollut hänelle mahdollista maksaa, jos minä
olisin kirjoittanut hänelle.

MAHLOW. Se on myöhään -- vaihe-seteli pitää huomenna maksettaman. --
(Äänettömyys.) Poikani kertoi muutamana päivänä minulle eräästä
rikkaasta Englantilaisesta Farren, -- luulen nimensä olevan, Marian
torilla asuva -- joka hyviä korkoja vastaan lainaa rahoja.

TUOMAS. Siis korkuri?

MAHLOW. Saisi häneltä kysyä, mitä hän vaatii, jos hän kuudeksi
kuukaudeksi meille sen summan lainaa.

TUOMAS. Siihen en minä neuvosi. -- Ennen huomenna pyytäämään
ajan-pitennystä ja paikalla kirjoittamaan Sänderille.

MAHLOW. Sen kautta luottamukseni turmeltuisi ja minä tulisin häviöön.
-- (Äänettömyys.) Vielä on keino, vielä tunnen yhden, joka minulle
paikalla tämän summan lainaa.

TUOMAS. No -- kuka se olisi?

MAHLOW. Hän panee siihen ehdon. -- Kauppias Renard -- olin nykyisin
hänen luona.

TUOMAS. Ja tämä ehto on?

MAHLOW. Antaa hänelle tyttäreni vaimoksi.

TUOMAS. Puhutteko vanhasta herrasta?

MAHLOW. Puhun, kaupunnin rikkaasta miehestä. --

TUOMAS. Mutta myöskin vanhimmasta.

MAHLOW. Ymmärrän -- se olisi muistutus. -- Sinäkin olet tuumiani
vastaan?!

TUOMAS. En kuitenkaan, armollinen herra! Pelkään vaan. --

MAHLOW. Ett'ei tyttärenne siihen ole suostuva? Minä tiedän pakoittaa
häntä siihen! Tässä on naimis-sovinto, hänen allekirjoituksensa hankkii
minulle keinon pelastaakseni häviöön joutumasta. -- Tahdon kuitenki
nähdä, jos hän kieltää. Mene hänelle, Tuomas -- hänen pitää paikalla
tuleman tyköni!

TUOMAS (Mennessään:) Niinkuin te käskette, armollinen herra. (Pois.)


3:s Kohtaus.

    Mahlow (yksinänsä.)

MAHLOW (Kävellessään edestakaisin:) Hänen päätöksestä se rippuu, jos
minä näytän häntä maailmalle varkaaksi ja nimensä häpäisen. -- Poikani,
eikö hän sanonut, poikani on minulta varastanut? -- Olenko minä
milloinkaan kieltänyt pyynnön pojaltani? -- (Hetken ääneti, istuutuu,
lukiessaan sanomalehteä, joka hänellä sisääntullessaan kädessä oli:)
Mikä se on? -- (noustessaan ylös lukee:) "60000 taaleria kokonaisena
taikka osina lainataan ulos takausta vastaan. Likemmin Mariantorilla
N:o 9 toisessa kerrassa herra Farren'in luona. Aamulla kello 9 ja 10
välillä!" -- -- Se on tuo Englantilainen, josta minulle poikani kertoi.
-- Toivo enemmin!



4:s Kohtaus.

    Mahlow. Kaarle.

KAARLE (Vaatteet epä-järestyksessä:) Hyv' iltaa, isäni! Etsin sinua
koko talossa. --

MAHLOW. Hyvä, että tulit, Kaarle, minulla on sinun kanssasi puhumista.

KAARLE. Antakaa minut ensin puhua, isäni. -- Minua on haukuttu,
solvaistu -- ei, ei ainoastaan minua, poikaasi, mutta sinuakin, isäni.

MAHLOW. Mikä on tapahtunut? Puhu.

KAARLE. Ernst Herbig, Emilian valittu, on heittänyt minua huoneestansa.

MAHLOW. Kuinka sinä tulit sinne?

KAARLE. Kävellessäni Johanneksen-portilla, näen minä edessäni naisen,
jonka luulin tuntevani. Hän kävelee hyvin kiireesti ja katselee
ympärilleen usein peljästyneenä. Siitä tarkkaun, kiiruhdan askeleitani,
saavutan häntä, ja kuka se on?

MAHLOW. No? --

KAARLE. Emilia, tyttäresi, isä! -- Hänen arka, pelkäävä käytöksensä
ilmaisee minulle, että hän tekee jotain luvatointa. -- Minä seuraan
häntä, hänen näkemättä minua. Hän kääntyy viimein erääsen katuun --
minä hänen jälkeensä -- hän astuu erääsen taloon, jossa hän häviää
kolmanteen-kertaan. Vähän ajan mentyä astun minä huoneesen ja häiritsen
häntä syleillessään -- tuota kurjaa! -- Muun, rakas isä, jätän
mielen-kuvitteluksellesi.

MAHLOW. Ha, hävytöin, iletöin petturi! Vaaditkos minua _sillä tavoin_?
Niin tahdon minä siis oikeutta käyttää; vielä tänään pitää sinun
hävyttömyydestäsi kärsimän! (Hetken ääneti.) Kaarle -- yksi kysymys.
Ole julki-totinen ja puhu totta -- mitä sinä tehnytkin olet, annan
sinulle anteeksi, jos sanot minulle totuuden.

KAARLE. Isäni!

MAHLOW. Sisaresi syyttää sinua varkaudesta. --

KAARLE. Oi sitä hävytöintä! --

MAHLOW. Ole rauhallinen ja vastaa minulle hyvästi mietittyäsi
kysymyksiini. Ei ketään ole ollut huoneessa, kun sinä ja tuo työmies.
(Äänettömyys.) Oletkos ottanut minulta ne rahat? -- Minä tahdon
totuutta ja se olkoon tapahtumatta.

KAARLE. Isäni -- jos sinulla on kahden ihmisen välillä, joista toinen
on rikas ja hyvästi kasvatettu, toinen taas kerjäläinen ja
kasvatuksetta, tuomitsemista, kumpi niistä molemmista olisi varas?! --

MAHLOW. Jaa, sinulla on oikein, poikani! -- Hän on minulta varastanut.
Seuraa minua nyt heti poliisiin. Minä tahdon hänen nähdessään viettää
häntä vankeuteen. Sinä kerroit minulle muutaman aikaa sitte eräästä
Englantilaisesta, eräästä herrasta Farren, joka hyviä korkoja vastaan
lainasi rahoja. Hän tarjoo tässä (näyttäen sormellaan sanomalehteä:)
summan 60000 taaleria, kokonaisena taikka osina ulos, takausta vastaan.
-- Sinä tunnet häntä.

KAARLE. Tunnen, eräs ystävästäni vei häntä eteeni.

MAHLOW. Mene huomenna varhain, kello 9 ja 10 välillä hänelle ja kysy,
jos hän velkaseteliä vastaan tahtoo lainata minulle 20000 taaleria
kuudeksi kuukaudeksi.

KAARLE (Kummastuneena:) 20000 taaleria?!

MAHLOW. Jaa, eräs saaminen on jäänyt maksamatta ja minä odotan huomenna
vaihe-seteliä, jota en voi täyttää.

TUOMAS (Tulee:) Mamsel Emilia ei ole löydettävänä, luultavasti ulos
mennyt.

MAHLOW. Minä kyllä tiedän löytää häntä! Seuraa minua poliisiin,
poikani!

KAARLE. Varmaan, isäni! -- Mutta suokaa minulle, ett'en tarvitse astua
tuon kurjan huoneesen.

MAHLOW. Siis et tahdo olla voitto-riemusi vierasmies? Ymmärrän sinua.
-- Jaa, jaa, sinulla on hyvä hellä sydän. Tuomas!

TUOMAS. Armollinen herra!

MAHLOW. Odotan sinua huomenna varhemmin kuin tavallisesti konttuorissa.
-- Seuraa minua poikani! (Kaikki pois.)

    Muutos. (Ylishuone Ernst'in luona.)


5:s Kohtaus.

    Maria. Emilia. Ernst. John.

MARIA (Istuu voimatoinna perässä eräässä suuressa nojaustuolissa.)

EMILIA, ERNST ja JOHN (Seisoivat Marian ympärillä askaroitsevina.)

EMILIA. Tämä rajuinen neljännestunti oli hellälle verelle vaarallinen.
-- Pelästys on tärisyttänyt hänen tunto-suonensa. -- Hän tointuu!

ERNST. Rauhoitu, Maria -- unhota, mitä olet nähnyt ja kuullut.

MARIA. Oi -- ilmaa -- ilmaa -- sydämmeni -- uhkaa haljeta -- (panee
Emilian käden rintaansa.)

EMILIA. Hänen sydän sykkii julmasti ja kuumeisesti. -- Rohkaise itsesi,
sisar, sinua varjeleepi hyvän, rehellisen miehen rinta ja rohkeus.
(Ojentaa Ernestille kätensä.)

MARIA. Oi, kuinka hyvä olette, mamsellini. --

EMILIA. Ei niin, kutsu minut sinuksi, kutsu minut sisareksi, Maria.
Minä olen ylpeä siitä, jos minua siksi kutsut.

MARIA. Oi, sinä olet enkeli! -- Kuin minä sinua ensi kerran näin --
äitini haudan vieressä -- silloin minusta oli niinkuin olisi Jumala
lähettänyt yhden enkelistään maahan, lohduttamaan minua. -- Jaa -- sinä
olet lohdutuksen enkeli. -- (Hetken ääneti:) Ja tuo löyhkä nuorukainen
onko hän veljesi.

EMILIA. Älä ajattele häntä, Maria!

MARIA. Hän on minua solvaissut -- tahdon antaa anteeksi, vaikk'en
unhota. -- Neljässä toista päivässä on hän vainonut minua -- käydessäni
iltaisella äitini haudalla -- hän ja vielä toinen nuorukainen. --
Ernst, vie minut ikkunalle ja aukaise se -- vereni on niin lämmin --
hengen-vetoni niin lyhyt.

EMILIA ja ERNST (Taluttavat Mariaa.)

JOHN (lykkää sillä välillä tuolin ikkunalle vasemmalla. Maria istuutuu.
Ernst avaa ikkunan.)

MARIA (Ernst'iin päin:) Me olemme kuitenni hyvin köyhät, veli. (Hetken
ääneti.) Oi, älkää jättäkö meitä, isä John -- sisar Emilia! -- Jääkää
meidän köyhäin, köyhäin ihmisten tykö!

EMILIA. Älä kutsu itsesi köyhäksi, Maria! Sinulla on puhdas sydän
rinnassasi, se on kultaa ja kalliita kiviä etevämpi.

ERNST. Ole rauhallinen sisar; jolla semmoisia ystäviä maailmassa on kun
meillä -- (ojentaa kätensä Emilialle ja Johnille:) hän voi lohdutetulla
mielellä katsoa tulevaisuuteen. Kyllä sinulla on oikein: me olemme
köyhät. Mutt' älä epäile, ahkeroitsemiseni pitää, täytyy onnistuman.

JOHN. Ennen kaikkia, ajatelkaa tulevaa hetkeä! Tuo nuorukainen kokee
kaikkia kostaakseen. Minä tunnen senlaiset luonneet. Koska he ovat
luonneitta, niin pyytävät loistaa luonneilla.

MARIA. Ja kuinka sait tietää, mitä täällä huoneessasi tapahtui, Ernst?

ERNST. Minun tulee kiittää siitä isämme John.

JOHN. Eräs ystäväni oli sattumalta läsnä kun tämä konnan tuuma ja kirje
pantiin kokoon. Hän etsiskeli minua heti, mutt'ei löytänyt, koska olin
luonanne, lapset. Kun tulin kotiin, odotti hän minua, ja minä
tavatakseni vielä Ernstiä, menin paikalla rautatielle, jolla minä, niin
kuin aavistin, häntä tapasin.

MARIA. Kiitos, tuhannen kiitos -- isä John!

JOHN. Älä nouse ylös, tyttöseni. -- Mutta mikä on nyt tehtävä?

ERNST. Sinun pitää paikalla menemän isällesi, Emilia.

EMILIA (Hyysähtäen:) Oi Jumalaa! Isälleni! En! en! -- Ja kuitenni. --
Mintähden en? -- Enkö ole tahtonut hyvää? Löytyykö sitte nuhde, joka
voisi minua kohdata? Pitääkö minun näkemän yhden ihmisen kunnian
menetettävän -- kunnia, joka on enempi kun elämä -- poistamattani
kohtaus, jonka minä voin poistaa? Oi, anna heidän tulla, jotka minua
syyttävät ja kiroovat, minä löydän voimaa ja rohkeutta heitä vastaan
astuakseni! -- Nyt elä hyvin, sisar, ja rauhoitu. Jää hyvin, Ernst,
toistemme jälleen näkemiseksi! -- Eläkää hyvin, jalo mies, en toivo
teitä viimeistä kertaa tänään nähneeni.

JOHN. Ja te aivotte mennä yksinänne tämän tien? Se on myöhään,
mamsellini.

EMILIA. Miks'en? Minä ottaisin vastaan vaan yhden saattamisen, se on
sulhaseni. Mutta Ernstin täytyy olla Marian luona, sentähden menen
yksinäni.

ERNST. Jääkää Marian luokse, isä John.

EMILIA. Jaa, seuraa minua, Ernst! Kaikki, mitä minä olen tehnyt, olen
maailmalle julkisesti ja rehellisesti näyttävä, eivät koskaan ole
tekoni peljänneet ihmisten silmiä. Käsivarrellasi on maailma minua
löytävä!

ERNST. Ja ei minkään maan voima ryöstä sinua sivultani. Kohta olemme
taas takaisin! Isä John, varjelkaa sillä aikaa sisartani ja taloani!
(Aikoo Emilian kanssa mennä.)


6:s Kohtaus.

    Entiset. Mahlow. Poliisi-kommissarius.

(Astuvat samassa hetkessä heitä vastaan.)

MAHLOW. Seisokaat! Älkää paikalta!

POLIISI-KOMMISSARIUS (Enrstille:) Kuninkaan nimeen otan teidät kiinni!

ERNST. Minut!   |
                |  Yht'aikaa.
EMILIA. Hänet!  |

MARIA. Oi Jumalani! (Supistuu voipuneena.)

ERNST. Ja saanko kysyä, mintähden minua otatte kiinni?

POLIISI-KOMMISSARIUS. Te olette syytetyt varkaudesta.

EMILIA. Keltä? Kuka sen rohkenee?

MAHLOW. Sinun pitää paikalla lähtemän minun kanssani.

EMILIA. Väkivalta vaan on minua saava tästä huoneesta!

MAHLOW. Niin väkivaltaa tahdonkin käyttää.

ERNST (Tuijottaessaan eteensä:) Varas! -- Minä varas! Oi äitiä, kalpeat
kuolemanposkesi arkussa punastuvat sanoista: poikasi varas!
(Kiivastuen:) Ken rohkenee minua niin kutsua?

JOHN. Minä takaan tästä miehestä! Takaan koko omaisuudellani hänestä!
-- (Mahlow'ille:) Pidättäkää itsenne, herrani! Katsokaa ympärilleni,
siinä makaa sairas nainen, tämän miehen sisar, jonka hänen pitää
elättää ja joka kenties kuolee pelästyksestä. -- Älkää manatko murhaa
teidän omatunnollenne!

MAHLOW. Kuka olet kurja, että uskallat sekaantua asioihini?

JOHN. Kuka olen? -- Rehellinen mies, joka ei kenenkään edessä luo
silmiänsä maahan. -- Ylenkatsotteko te minua sentähden, ett'en minä
kanna nuttua niin hienosta verasta, kuin te? ett'en minä seuraa uutta
muotia, kuin te? Kunnioitusta ijälleni -- minä pakotan kyllä
kunnioitusta siitä, mitä teen! --

MAHLOW. Tehkää velvollisuutenne, herra komissarius!

EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni! hän on syytöin!

MAHLOW. Pois, pahan-tapainen tyttö!

EMILIA (Hiljaa Mahlow'ille:) Vielä kerran, isäni, jos te saatatte häntä
syytteen-alaisten penkille, niin todistan minä, tyttärenne, teitä
vastaan, ja näytän todeksi, että Kaarle von Mahlow on varas!

MAHLOW (Kiivastuen ja nostaen keppinsä:) Ääneti, hävytöin, taikka
unhotun!

ERNST. Jaa, koskekaa häneen, ja minä surmaan teitä!

JOHN. Mitä te vaaditte takaukseksi tästä miehestä? Tässä on 10,000 --
(etsiessään taskuissaan:) Ah! olen mennyt rahatta ulos.

MAHLOW (Nauraa pilkallisesti:) Ha, ha, ha! Sinä tahdot kenties hänen
edestä maksaa ne pennit, jotka sinä kadunkulmissa olet saanut? Astu
syrjään, kerjäläinen, ell'et tahdo hänen kaltaisena tulla kohdelluksi!

ERNST. Tauvotkaa rukoilemasta, ystäväni! Mitä minulta tahdotaan? Tiedän
itseni puhtaana kaikesta rikoksesta, he voivat minua syyttää,
mutt'eivät tuomita!

EMILIA. No hyvä, mene vankeuteen, rakkauteni seuraa sinua sinnekin. Ole
vakuutettu, ett'ei mikään maan voima ole minua pakoittava milloin
toisin ajattelemaan.

JOHN. Niin, poikani, mene, kuitenni olet sinä puhdistettava, ja sen
heittiön, jonka tähden sinun nyt täytyy kärsiä, häntä minä paljastan.
Sinä olet syytettävä, mutta hän on tuomitettava. Ennenkuin tunti on
mennyt, olet vapaa. -- Mutta te, herra, kavahtakaa itseänne, ett'ei
päivä tule, jolloin te kerjäläisenä kerjäläisen edessä seisotte!

MAHLOW (Nauraa pilkallisesti:) Ha, ha, ha! Oletkos karannut
hulluin-huoneesta? Kummitteleeko aivossasi? -- Kurja, raihnas olento!
Ha, ha, ha!

ERNST. Tehkää velvollisuutenne, herra komissarius! Minä itse muistutan
teidät siitä!

EMILIA (Ojentaessaan Ernstille kätensä:) Toistemme jälleen näkemiseksi
-- ja pitääkö niin oleman -- (silmäyksellä Mahlowiin:) niin itsekin
syytteen-alaisten penkillä! -- (menee Marian luokse:) Elä hyvin,
sisareni! Jumala, joka viattomuutta varjelee ja suojelee, on oleva
kanssasi, ja sinua siunauksellaan varjeleva. (Suutelee häntä:) Oi
Jumalaani, mikä se on? -- Huulensa ovat kalpeat -- otsansa kostea ja
kylmä! -- Laupias Jumala! -- Hän on kuollut!

ERNST (Syöksee itsensä esiin:) Kuollut! -- Maria! -- Sisar! -- Vaan
silmäys! -- Vaan sana! -- Avaa sulot silmäsi vielä kerran vaan! -- Anna
minua lukea niissä, ett'et usko tätä julmaa syytöstä! -- Ha! hän
tointuu. (Äänettömyys.)

MARIA. Mintähden -- panette ikkunan kiinni?! -- Avatkaa -- avatkaa
pian! -- (Hetken ääneti:) sieluni -- tahtoo halkaista verhoituksensa --
jättää vankeutensa -- ja paeta ijäiseen -- vapaasen luontoon!
(Ikkunalle tuijottaen:) Oi, kuinka he viittavat -- sieltä taivaan --
kannelta -- kuolleiden rakastettujeni ystävälliset silmät. -- Jaa --
jaa -- minä tulen -- minä tulen! -- -- (Hetken ääneti. Ikäänkuin
kovasta unesta heräävänä:) Ernst -- veljeni. --

ERNST. Tässä olen, sisareni!

MARIA (Hyvin heikkona:) Minä kuolen -- jaa -- minä tunnen sitä, minä
kuolen! -- Kuule minua ja lupaa täyttää viimeinen pyyntöni! -- Ihan
äitini haudan viereen haudata minua -- minä soisin kerran parhaan äidin
sivulla -- uuteen elämään herätä. -- (Hetken ääneti:) Vielä yksi! --
Lupaa minulle -- äitini hautaa -- niinkuin minunkin -- ruusuilla ja
kukilla kaunistaa -- ei meitä unhottaa. -- Oi, se tekisi minua
onnettomaksi -- jos näkisin hajonneen haudan kalmistossa -- ja ajatus
joutui aina mieleeni: -- Täällä lepää köyhä -- jota ei kukaan ole
rakastanut! -- Oi! -- Sydämmeni -- Elä hyvin -- veljeni -- (hän on
kuollut.)

ERNST. Kuollut! Kuollut! (peittää kasvonsa molemmilla käsillään ja
lausuu, langetessaan hänen viereen polvilleen:) Oi Jumala taivaissa,
koettelemuksesi on kova! (Jää peitetyillä kasvoilla sisarensa jalkojen
juuressa polvillaan, ja ei kuule mitään seuraavasta, kunnes hän itse
puhuu.)

JOHN (Hetken ääneti -- sitte Mahlowille:) Astu tähän, sinä julma
ihminen, ja katso tekojesi uhri! -- Nälkää ja kurjuutta olet näiden
päiden päälle heittänyt -- sillä olet ryöstänyt tältä rehelliseltä
mieheltä työn. Olet syyttänyt häntä varkaaksi, ja missä hän vaan työtä
etsi, ajettiin hän pois. -- Nälkä ja kurjuus eivät ole olleet sinusta
kyllä -- vielä kuoleman piti sinun tuottaman hänen majaansa. -- Katso
tähän, siinä lepää uhri, katsele hänen kasvoihinsa -- se on enkelin
kuva! -- Olet itse temmaissut häntä ahnaalta pojaltasi. Mutta sinua
kohtaa poikasi synti, sillä sinä olet laimiin-lyönyt hänestä tehdä
ihmisen!

MAHLOW (Koskettuna:) Kuka olet, ihminen?!

JOHN (Nöyrästi:) Kerjäläinen, armollinen herra! jonka nuttu on kulunut
ja valennut, mutta joka kuitenni kantaa sydämmen rinnassa --
(kiivastuen:) joka sykkii jalommin kuin sinun! (nöyrästi:) Kerjäläinen
olen, armollinen herra!

ERNST (Marian luona:) Kuollut! -- Mariani kuollut! (Hetken ääneti,
noustessaan ylös:) Sepä hyvästi! Sinä paras sisarista! Koko elämäsi oli
vaan suruja, puutetta ja köyhyyttä. -- Jumala oikeuden pitävä on sinua
siellä ylhäällä palkitseva siitä, mitä täällä olet kärsinyt!

JOHN (Astuen esiin:) Rauha ja lepo hymyilevät hänen otsallaan. -- Itse
musta kuolema oli säälivämpi kuin ihmiset! -- Hän on surut ja puutteen
hänen poskiltaan pois suudellut! -- Lepää rauhassa! (Suutelessaan hänen
otsaansa:) tyttäreni!

ERNST (Syleilee sisartansa vielä kerran, suutelee hänen kättä ja otsaa,
langetessaan polvilleen, nousee hetken ääneti oltuansa ylös ja lausuu
peritteleväisyydellä:) Nyt olen valmis seuraamaan! (Kaikit ovat
aikeissaan mennä.)

Esirippu lankee.



NELJÄS NÄYTÖS.


    (Huone herra von Mahlowin talossa, niinkuin ensimäisen
    näytöksen 1:ssä kohtauksessa.)


1:n Kohtaus.

    Mahlow (tulee vasemmalta hyvin kauniissa aamu-nutussa. --)

MAHLOW (Hän on hämmentyneenä ja kävelee muutamat hetket edes takaisin,
tarttuu sitte kelloon ja helisyttää kiireesti. Vähän ajan kuluttua
tulee perä-ovesta.)

TUOMAS. Mitä käskette, armollinen herra!

MAHLOW. Poikani ylös noussut jo?

TUOMAS. Sitä en luule, sillä kello on tuskin 8 ja nuori herra
tavallisesti ei nouse koskaan ennen kello 8 ylös.

MAHLOW. Herätä hänet. -- Hänen pitää paikalla tuleman minulle!

TUOMAS (Perä-oven kautta pois.)

MAHLOW (yksinään.) Hän makaa, hän voi maata, ja minä olen koko yön
ollut valveella. Julmat kuvat ajoivat minua vuoteelta ja ajoivat minut
huoneesta huoneesen. (Hetken ääneti:) Mutta miksi tämä tuskitus? Eikö
minulla Londoonissa ole vielä kaksi saamista, jotka peittävät
kaikki velkani? Eikö luottamukseni vielä ole niin suuri, että minä
nimelläni saan 20000 taaleria varatuksi? -- Miksi tämä narrimainen
kauhistuttaminen? -- Ja jos kaikki pettäisi, eikö Renard ole tätä
summaa luvannut jos vaan pakoitan tyttäreni suostumaan? -- Voisiko
lapsi rauhallisena nähdä isänsä kukistusta, häviöä, pelastamattaan,
koska hän voipi pelastaa? -- Ei, ei, hän ajattelee kyllä jotakuta
parempata! Tähän asti ei hän ole tiennyt syitä, mintähden minä sen
tahdoin; jos hän ne tuntee, kyllä hänen hellä sydämmensä puhuu
puolestani. (Hetken ääneti:) Kuitenni ennen kaikkia olkoon hänen
vapaus -- sen hävyttömän nuoren miehen vapaus hänen suostumuksensa
vallan-alaisena, ennenkuin hän saa tietää oikean syyn. -- (Hetken
ääneti:) Mutta kuka oli tuo kyttyräselkäinen, inhottava ihminen --
jonka sanoissa semmoinen voima oli -- jonka sana niinkuin pasuunin ääni
soi korvissani -- jonka silmät niinkuin kotkan uhkasivat lävistää
minut?! -- Se oli joku hellä, säälin-nostava, ja kuitenni taas niin
paljon jaloa, majesteettisista hänen raajan-rikkoisessa varressaan! --
Äänensä oli minusta niin tuttava -- ja kuitenni en muista kenenkään
ihmisen puheen milloin tehneen minussa semmoista vaikutusta! (Hetken
ääneti:) "Kavahtakaa itseänne, ett'ei päivä tule, jolloin te
kerjäläisenä kerjäläisen edessä seisotte!" -- Ei, ennenkuin maailma
minua kerjäävänä kynnyksillään näkee, ennen. -- --


2:n Kohtaus.

    Mahlow. Kaarle.

KAARLE. Hyvää huomenta, rakas isä!

MAHLOW. Hyvää huomenta. -- Sinä olet kauvan maannut.

KAARLE. Olin eilen kauvan valveella.

MAHLOW. Mene paikalla Mariantorille herra Farren'ille, -- ja kysy, jos
hän tahtoo minulle lainata 20000 taaleria velka-kirjaa vastaan. --
Kiiruhda, että oikealla ajalla olet siellä, ja tule niin kohta kuin
suinkin takaisin.

KAARLE (perä-oven kautta pois.)


3:s Kohtaus.

    Mahlow. Tuomas.

TUOMAS (Perä-ovesta tullessaan.) Siellä ulkona on mies, joka tahtoisi
puhua teidän kanssanne.

MAHLOW. Kuka se on -- tunnetkos häntä?

TUOMAS. En -- mutta minä kyllä kerran elämässäni lienen nähnyt nämä
kasvot.

MAHLOW. Anna hänen astua sisään.

TUOMAS (Lausuen perä-ovesta ulospäin:) Astukaa vaan sisään (pois.)


4:s Kohtaus.

    Mahlow. John.

MAHLOW (Juosten John'ia vastaan:) Mitä tahdotte? -- Kuinka te
uskallatte tulla talooni?

JOHN. Jälkimäistä pyydän anteeksi, ja edellisestä voidaakseen
ilmoittaa, pari minuuttia.

MAHLOW. Pitkättä puhetta -- minulla on vähän aikaa.

JOHN. Minä tulen teitä rukoilemaan. Laskekaa se nuori mies, joka teidän
käskystä eilen illalla otettiin kiinni, taas vapaaksi. Pelästys on
kuolettanut hänen sisarensa -- Te itse olitte läsnä -- ja ei ketään ole
siellä, joka voisi saattaa ruumiin rauhaan. Te tiedätte, armollinen
herra, ilman teidän käskyänne, teidän kanteen takaisin ottamattanne,
hänen kyllä viikot, jaa kuukaudet täytyy olla vapaudetta -- mitä hänen
kuolleesta sisarestaan tulee?

MAHLOW. Se on minusta se sama. -- Joka ihminen on onnensa seppä! Hän on
varas, hävytöin nuorukainen, viettelijä, joka ei hävennyt houkutelemaan
isännänsä tytärtä huoneesensa. Sentähden kohtaa häntä oikea rangaistus.
Lain koko ankaruus on häneen käytettävä -- sen tahdon minä maailmalle,
tehdäkseni häntä vahingoittamattomaksi, sen olen kunnioitetulle
nimelleni velvollinen. Ja nyt jättäkää minua! Jos olette semmoista
toivoneet, niin oli teidän tänne tulonne turhaan.

JOHN. Onko hän varas?! -- ettekö niin sanoneet, armollinen herra? --
Minä voisin teille toteen näyttää, ett'ei hän sitä ole! -- Tyttärenne
-- taikka oikeastaan Emilia Heeren, on hänen tahdotta, jaa, hänen
kotona olematta, eilen ensimäisen kerran ollut hänen huoneessaan, --
voisin teille senkin todistaa! -- Tahdotteko sitä, armollinen herra.

MAHLOW. Sen voitte oikeudessa tehdä?

JOHN. Silloin se voisi olla myöhään, oikean varkaan rangaistamatta --
silloin voisi se olla myöhään hävyttömän petturin, viettelijän, riiviön
mainitsematta laskea. -- Se on teille eduksi toivoa molemmat. -- Vielä
kerran: Laskekaa Ernst Herbig vapaaksi!

MAHLOW. En, en, ja vielä kerrankin en! Ja nyt jättäkää huoneeni! En ole
tottunut kauvan puhumaan ihmisten kanssa teidän lajianne.

JOHN. Ihmisten kanssa minun lajiani? -- Olen rehellinen mies, herra!



MAHLOW. Joka eilen uhkasi itse täyttää se, josta hän tänään rukoilee,
joka rohkeni minulle uhkauksen silmiini lausua: minun pitäisi
kavahtaman itseni, ett'en minä itse yhtenä päivänä kerjäläisenä
kerjäläisen edessä seiso. Luulettekos minun sitä unhottaneen?

JOHN (Hetken ääneti, katsoessaan häneen terävästi:) Katson teihin, ja
etsin turhaan, sanaa ihminen kasvoissanne lukeakseni. -- Te suljette
köyhän vankeuteen, ettekä edes salli, että hän hautaan veisi kuolleen
sisarensa. Viha, ilkeä kosto surmaa joka ihmellisyyden tunnon teidän
rinnassanne. (Hetken ääneti:) Murhan olet sielullesi tuottanut,
tahdotkos vielä saada edes-vastaukseksesi ihmisen mielipuolisuutta?
Eikö hän hurjistuneena ole tärisyttävä ristikkoa, eikö hän
pääkallollaan telkimiä vastaan ole juokseva, särkeäkseen ovea, joka
eroittaa häntä rakkaalta sisarelta?! Tiedätkös mitä se on, kadottaa
ainoa sisar ijän kukoistuksessa? Onko onni koskaan saattanut sinua
veljen taikka sisaren paarille? -- Ei, ei!! toisin tykkisi sydämmesi,
sinä tuntisit ihmisellisyyttä -- vaikka sekin vaan olisi hengen-vedon
kestäessä! -- (Hetken ääneti:) Katson sinuun kummastuneena -- kylmä ja
kuolleet on kasvojesi muoto -- tappeluiden rauha on kasvoillasi --
sillä sydämmesi ei lähetä rakkautta eikä elämää niiden juovoihin! --

MAHLOW. Rajupäinen kerjäläinen! Rohkenetko sinä minua talossani
solvaista? Mikä minua pidättää sinua renkieni kautta viskauttamasta
kadulle?

JOHN. Niin, -- anna renkisi rääkätä minua -- huuda heidät tänne, että
he heittäsivät köyhän kyttyräselkäisen rappuisia myöten alas! -- Jo
kerran olen sinun tähden jalan polkemisen saanut -- jo kerran täytyi
minun sinun tähden jättää, kotoni ja isänmaani. -- (Hetken ääneti:)
Katsele minua ja etsi kasvoissani juovaa, joka muistuttaisi sinua
siitä, jonka sinulle maan päällä pitäisi pyhin oleman: isästäsi!! --
Niin! -- jaa! isäsi ylenkatsottu, rääkätty, jaloilla poljettu poika --
inhottava, punatukkainen, kyttyräselkäinen Johan Berger seisoo
edessäsi!!!

MAHLOW (Hyysähtäessään:) Veljeni!

JOHN. Ei! ei veljesi! -- Sama isä on kyllä meitä siinnyt -- mutta se ei
valtuuta sinua minut niin kutsumaan! --

MAHLOW (Suuressa ahdistuksessa:) No -- ja mitä tahdot täällä? Mikä
pakoittaa sinut piilostasi valkeuteen? Tuletkos kerjäläisenä
häväistäksesi kunnioitettua nimeäni? Taikka tuletkos saamaan perintösi?
Olen kutsuttanut sinua kaikissa maissa sanomalehtien kautta -- et ole
ilmoittanut itseäsi -- oikeus on julistanut sinut kuolleeksi -- minulle
omaisuutesi määrännyt -- ei sinulla enään ole mitään minulta
vaatimista!

JOHN. Sen tiedän -- ja minä olen luopunut kaikesta. -- Enkä tulekaan
sinun kunnioitettua nimeäsi solvaisemaan; sillä köyhyys ei häväise;
mutta sydäntä kristillisettä rakkaudetta ylenkatsoo koko ihmiskunta! --
(Hetken ääneti:) Vielä kerran, tahdotkos sen minulle vieraan
nuorukaisen, Ernst Herbig, laskea vankeudesta?

MAHLOW. En!

JOHN. No, antakoon Jumala, että kerrankin ihmisten sydämmet sykkivät
sinulle hellämmin, jos onnettomuus sinua kohtaa -- jos kerran seisot
lapsen paarien vieressä! Oi, en maailman aarteiden edestä tahtoisi niin
kuollutta, palannutta sydäntä kantaa rinnassani kuin sinä!!! -- Jääkää
hyvin, herra von Mahlow -- ja älkää unhottako, että olette köyhän,
kyttyräselkäisen veljenne ajaneet ovelle! (Menee peräoven kautta ulos.
Mahlow vasempaan pois.)

    Muutos. (Hyvin kalliilla huonekaluilla varustettu vastaan-ottohuone
    isän Johnin luona. Vasemmalla ja oikealla kaksipuolisia ovia.
    Vasemmalla ja oikealla ikkunoita. Rikkaita, jos mahdollisesti
    kullattuja huonekaluja. Seinillä tauluja j.m.)


5:s Kohtaus.

    Farren. Ernst (vasemmalta.)

ERNST. Niin, ja minä kysyn vielä kerran: onko se mahdollista? -- Isälle
John, miehelle huonossa nutussa -- joka köyhässä asunnossani tyytyi
yksinkertaisimpaan ruokaan -- isälle John kuuluu kaikki tämä rikkaus?

FARREN. Niin, hänelle se kuuluu. Ja kaikki, mitä te näette, on hän
itsellensä hankkinut ahkeruudellaan. Harris ja kumppani on asioidensa
nimi, suurin Liverpoolissa. -- Hänen nimensä sulkee joka köyhä
rukouksiinsa.

ERNST. Oi Mariaa! sisar rukka! Mintähden olet kuollut niin varhain?! --
Mutta mintähden hän peittäytyy huonoon nuttuun? -- Mintähden hän ei
näytä maailmalle kuka hän on ja mitä hänellä on?

FARREN. Hänellä on syitä, _täällä_ juuri _niin_, eikä toisilla tavoin
näyttäytyä -- ja siitä hän ajassa teille sanoo. Tästä päivästä alkaen
nuori ystävä, hän ei enää juoksentele katuja myöten, hän ajaa ulos
komeissa vaunuissaan, ei enää huonossa nutussa, mutta kauniissa
vaatteissa, niinkuin maailma mielellään tahtoo.


6:s Kohtaus.

    Entiset. Palvelia.

PALVELIA (Loistavassa palvelus-puvussa tulee peräovesta:) Eräs herra
tahtoo puhutella talon herraa.

FARREN. Antakaa häntä silmänräpäyksen odottaa etu-huoneessa. (Palvelia
menee:) Herra John on käskenyt minua teille tämän huoneen (näyttäen
sormellaan ovea oikealla ja avatessaan:) tarjoomaan. -- Kaikki, mitä
siellä löydätte, on teidän omaisuutenne. -- Olkaa niin hyvä ja astukaa
sisään!

ERNST. Se on liian paljon onnea, taivaan herra! (Astuu huoneesen.)


7:s Kohtaus.

    Farren (kohta sen perästä.) Kaarle (peräovesta.)

FARREN (Helisyttää. Palvelia astuu sisään:) Minä pyydän.--

    Palvelia (avaa oven.) Kaarle (astuu sisään.)

KAARLE. Antakaa anteeksi, jos häiritsen.

FARREN. Asioissa ette koskaan häiritse. Mitä te tahdotte?

KAARLE. Isäni lähettää minut. Meiltä on tässä hetkessä jäänyt pois
kaksi arvoisaa saamista -- mutta meillä on taas suuria maksamisia
tehtävänä ja olemme luottaneet näihin saamisiin. Isäni luki tänään
sanomissa, että te aivotte lainata ulos 60000 taaleria pienissä osissa
ja kysäisin nyt teiltä, jos tahdotte meille lainata 20000 taaleria,
luonnollisesti vekseleitä vastaan.

FARREN. 20000 taaleria? -- Ja teidän herran isänne paljasta
allekirjoitusta vastaan?

KAARLE. No, eikö talomme nimi ole kyllä?

FARREN. Te ymmärrätte minua väärin.

KAARLE. Ja tahdotte te olla niin hyvä minulle selittämään, kuinka minun
pitää teitä ymmärtämän? Tässä on kysymys, vastata yksinkertaiseen
kysymykseen sanoilla: voin taikka en.

FARREN. Te olette luonteva, herra von Mahlow -- taikka olenko
ymmärtänyt väärin -- ettekö ole vaatineet yksinkertaisesti 20000
taaleria?

KAARLE. Ihan oikein!

FARREN. Sallitteko minun, nuori herra, kysymään: tiedättekö, kuinka
aljetaan tienata 20000 taaleria? Onko teillä aate, millä tavoin ja
keinoin rehellinen, ahkera ihminen saa 20000 taaleria? -- ja jos sen
tiedätte, niin kysykää itseltänne, jos semmoinen summa paljasta nimeä
vastaan pannaan vaaraan. -- Kuitenni, minulla ei ole täällä vastaamista
-- se oli vaan ajatuksia, jotka uskalsin lausua. Olen täällä vaan
palvelia -- ja lähetän pian teille isännän -- jos hän on tullut jo
takaisin kävelyksestään. (Vasempaan pois.)


8:s Kohtaus.

    Kaarle (yksinään.)

KAARLE (Koskettuna:) Mitä se oli? -- Hän on palvelia vaan? -- Mutta
kuka on tämän talon isäntä, joka tuhlaavaisessa ylpeydessä -- ottaa
kiitoksia?! Olen utelias oppimaan tuntea tämä nurkkavieras-kasvu enkä
laimimlyö isännälle palvelian luonteviin kysymyksiin vastata.


9:s Kohtaus.

    Kaarle. Ernst. John.

JOHN (Tulee vasemmalta -- hyvin korea; musta nuttu, valkea västi,
valkoinen kaulavaate, mustat silkkiset sukat, samoin housut. Kultaiset
kellon vitjat, sormuksia, prilljanti-neula paidan-rinnassa, tähti-nauha
napin-reijässä j.n.e.) (Ernst ja John tulevat samaan aikaan sisään.
Kaarle ei näe Johnia eikä Ernstiä. John jääpi seisomaan perässä
vasemmalla puolella ovea.)

ERNST (Astuessaan sisään:) Enkö vaan pety? Olenko valveella taikka
pitääkö uni ajatukseni kahleissa?

KAARLE (Nähdessään Ernstin:) Mitä se on?!

ERNST (Kääntyen ja Kaarlen nähden:) Ha! Tuo hävytöin riiviö!

KAARLE (Pelästyy ja tahtoo mennä.)

ERNST. Seiso, kurja! -- Mikä minua pidättää, ett'en sinua surmaisi?!
Siis kävelet sinä rangaistamatta ympärillä ja sinulla on kuitenkin
murha sielullasi! -- Tiedätkös, mitä olet minulle tehnyt?! -- Sisareni
olet sinä murhannut!!! Oi, minun pitäisi vetämän sinut hänen
kuolin-huoneesensa, että hänen kasvonsa sinua joka yön pelästyttäisivät
unessasi!

KAARLE (Vapisten:) Millä oikeudella? --

ERNST. Millä oikeudella, kysyt sinä, surkea vintiö?! Oikeudella?! Kuka
on sinulle antanut oikeuden hävittää ihmisen onnea? -- Sinä olet
antanut köyhän nälkää näkevänä nöyristyä, solvaiset hänen rehellistä
nimeänsä, poljet hänen sisarensa viattomuutta -- ja kuin hän sitte
nousee sinua vastaan, asettaa voiman voimaa vastaan, hampaan hammasta
vastaan, kuin hän niin kiihtyneenä tulee pedoksi, ja uhkaa repiä sinut
-- silloin kysyt sinä millä oikeudella?!! Sillä oikeudella, jonka
luonto, jonka Jumala on pannut minulle rintaan! -- Kun sinua sääski
vaivaa, niin tapat sä sen -- ja minä en ihmistä, joka minulta on
elämäni onnea hävittänyt, joka minulta on sisareni murhannut, minä en
kuristaisi häntä, tuota kurjaa?!! (hänen aikoessaan syöstä itsensä
Kaarlen päälle, astuu John esiin.)

KAARLE (Johnille:) Varjelkaa minua, herrani, tältä raivovalta! --
(Tuntien Johnin, syrjään:) Mitä se on -- tuo kyttyräselkäinen! --

ERNST (Kiiruhtaen Johnille:) Antakaa anteeksi ja kiitoksia, tuhannen
kiitoksia! Millä olen kaiken tämän ansainnut, isäni, ja millä voin sitä
palkita?!

JOHN (Tahtomatta nähdä Kaarlea:) Sillä että minua aina niin kutsut --
ja olet, niinkuin olet ollut: rehellinen, jumalinen ja ahkera!
(Syleilee Ernstiä. Hetken ääneti. Kaarleen kääntyen:) Mitä tahdotte,
herrani?! (Katsellen häntä tarkasti:) Oi! Luulen minulla olevan kunnian
teidät tuntea? Enkö niin? (Hetken ääneti:) -- No -- millä voin teidät
auttaa?

KAARLE. Antakaa anteeksi, minä tulin isäni asioissa -- mutta siitä ei
voi tulla semmoisen tapauksen perästä enään puheeksi, ja niin jätän
jäähyväiset. --

JOHN. Herra Farren on kertonut minulle vaatimuksestanne, minä tahdon
sitä ajatella -- tahdon hankkia tietoja -- kenties myöskin, ajaessani
ohitse -- jos saan siihen lupaa, tahdon katsoa kauppanne kirjat läpi --
kysykää 14 päivän perästä uudestaan asiasta.

KAARLE. Se on tällä hetkellä. --

JOHN. Minun täytyy valittaa, ett'en voi auttaa.

KAARLE (aikoo mennä.)

JOHN. Minulla on vähäinen asia teidänkin kanssa -- jääkää! (Hetken
ääneti:) Poikani, Ernst Herbig, on eilen illalla herra von Mahlowin
käskyllä. -- Olettehan sen herran poika?

KAARLE (nyykähyttää päätänsä.)

JOHN. Syytettynä varastaneen häneltä 300 taaleria viety vankeuteen.
Varkaus on 15 päivänä Syyskuuta, aamulla kello 9, tehty. Tiedättekös
te, kuka varas on, kuka isältänne nämät rahat varasti?

KAARLE (Koskettuna:) Herrani!!

JOHN (Tarttuessaan Kaarlen käteen:) Tiedättekö, kuka on isältänne
varastanut?! -- Minä tahdon sanoa se teille: te itse, hänen poikansa!
-- Te olette varas!

KAARLE (Tahtoo puhua.)

JOHN. Olkaa ääneti! -- Minä tahdon näyttää todeksi väittämiseni.
(Hän menee vasempaan oveen ja huutaa ulkoonpäin:) Herra Farren,
silmänräpäykseksi vaan!

FARREN (tulee vasemmalta.)

JOHN (Jatkaen, näyttää sormella Farren'ia:) Tämä herra on teille
velka-seteliä vastaan lainannut 500 taaleria. Te olette 15 päivänä
Syyskuuta maksaneet pois velastanne 250 taaleria. -- Ne rahat olitte te
varastaneet isältänne; Ne varastetuista 300 jääneet 50 taaleria olette
kevytmielisten ystävänne kanssa tuhlanneet sampanjaan! Muistakaa, se
oli samana aamuna, kuin minä, paeten katu poikien edestä, tulin erääsen
viini-ravintolaan, jossa te olitte teidän irstaiden ystävänne kanssa;
se oli samana aamuna, kuin te minua, huonon nuttuni tähden, näytitte
yhteisestä paikasta ovelle. -- -- Tässä ovat todistukset! (Ottaa esiin
tukun paperirahoja eräästä taskukirjasta.)

KAARLE (hyysähtää.)

JOHN. Minä olen tämän kunnon-miehen (näyttää sormella Ernstiä,) tämän
ahkeran työmiehen ottanut pojakseni, hän on poikani! Joka syytös hänen
kunniata vastaan koskee minuunkin -- ja minä kysyn teiltä nyt:
tahdotteko tunnustaa isällenne, että te olette varas? Tahdotteko
kehoittaa häntä antaamaan pojalleni julkinen kunnian-selitys, niin
tahdon unhottaa mitä te ja isänne olette tehneet hänelle. -- (Hetken
ääneti:) Ell'ette te sitä tahdo, niin jätän teidät jonkun tunnin
perästä oikeudelle. -- (Hetken ääneti:) Valitsekaa pian, sillä minulla
on vähän aikaa teille! --

KAARLE. Herrani! -- (Hetken ääneti, päättävästi:) En! -- Minä en ole
varas!

JOHN. Niin tahdon minä sen teille ja maailmalle todeksi näyttää. --
Jättäkää taloni! -- Te olette ajaneet minua eräästä huoneesta, koska
minulla oli huono nuttu -- mutta minä viskautan sinut talostani, koska
kovan, muotin mukaisen nuttusi alla sykkii riiviön sydän!

KAARLE (Syöksee vihaisesti katsoen Ernstiin ja Farreniin perä-oven
kautta ulos.)

JOHN (Ojentaen kätensä Ernstille sanoen:) Jaa, poikani, sinä olet
puhdistettava. -- Herra Farren, ovatko vaunut valmiit?

FARREN. Ovat, herra!

JOHN (Ernstille) Tule siis! Sinun pitää toimittaman minulle pieni asia.
(Kaikki kolme pois.)

    Muutos. (Huone sama kuin ensimäisen näytöksen alussa.)


10:s Kohtaus.

    Mahlow (yksinään.)

MAHLOW (Tulee vasemmalta, on hämmentyneenä ja liikuutettuna:)
Maa polttaa jalkojeni alla! -- Minuutit tulevat tunniksi -- joka
hengen-vedossa on ijäisyyden aika. -- Mintähden hän ei ole vielä
täällä? Hän voisi kauvan sitte olla takaisin. (Hetken ääneti:) Oi
varmuutta, varmuutta vaan tahdon -- en vaadikaan tahtooni suostumista.
-- Yksi antaa minulle voimaa rupeamaan toiseen.


11:s Kohtaus.

    Mahlow. Kaarle. (Sittemmin.) Tuomas.

MAHLOW (Menee häntä vastaan:) No, minkä vastauksen tuot?

KAARLE. Se oli turhaan, rakas isä!

MAHLOW. Ja mintähden?

KAARLE. Neljäntoista päivän perästä kenties -- hän tahtoo tulla ja
katsoa läpi kauppamme kirjat -- saadakseen tietoja.

MAHLOW. Hän rohkenisi vaan tulla talooni! -- En tarvitse hänen apua --
minulla on vielä lähde, joka minua pelastaa. (Helisyttää kiivaasti.)

TUOMAS (peräovesta astuen.) Armollinen herra, minä tahtoisin pyytää
teiltä rahoja. Tunnissa on jo tullut räkninkiä räkninkien päälle -- en
voi enää maksaa vaadittuja.

MAHLOW. Heidän pitä malttaman -- etsi joku syy heitä pidättääksesi --
taikka ajaaksesi heitä pois. -- Lähetä tänne tyttäreni. -- (Tuomas
menee.)

KAARLE. Onko teillä muuten joku käsky vielä, isäni?

MAHLOW. Mihin aivot mennä?

KAARLE. Huoneeseni. -- Jääkää hyvin, isäni!

MAHLOW. Mintähden niin juhlallinen -- niin vakaamielinen!

KAARLE. Juhlallinen? -- En suinkaan, isäni. -- Minä tunnen itseni vähän
sairaaksi -- tahdon päästä levolle. -- Jääkää hyvin (peräoven kautta
pois.)


12:s Kohtaus.

    Mahlow (yksinään.)

MAHLOW. Eikö se ole, niinkuin jos onni olisi liittäytynyt minua
vastaan? -- Mintähden piti hänen juuri tänään tuleman takaisin?
Kuolleena ja unhotettuna, oli itse muisto hänestä kuollut. -- Silloin
ilmauntuu hän yht'äkkiä kummituksena minulle, herättää makaavan,
kuluneen ja manaa esiin muistoja unhotuksen povesta! -- Oliko minulla
veli? -- Tiesikö maailma, että minulla veli oli ollut? -- minä itse
olin unhottanut häntä! -- Oi, se olisi ollut parempi, jos hän olisi
jäänyt kätkönsä nurkkaan, kuin että hän ryysyisissä vaatteissa tulee ja
sanoo: minä, kerjäläinen, olen veljesi!!! -- Mitä minä hänestä huolin?
-- Mitä hän minulta tahtoo? -- Onko se rakkaus, joka on pakoittanut
häntä tänne? Ei! Ahneus, häpeällinen ahneus vaan! Mene, veljesi on
rikas mies, hän voi sinulle antaa -- ovat ihmiset hänelle sanoneet --
ja hän ilmauntuu niinkuin paha sää onnettomuuteni päivänä.


13:s Kohtaus.

    Mahlow. Emilia (tulee peräovesta.)

MAHLOW. Minä olen kutsuttanut sinua -- astu likemmäksi kysyäkseni vielä
kerran sinulta: jos sinä tahdot antaa kätesi kauppiaalle Renard?

EMILIA. Teillä on vastaukseni, isäni!

MAHLOW. Sinä tiedät, tuo kurja, joka tunkeutui isän ja lapsen väliin,
istuu häväistynä, varkaudesta syytettynä.

EMILIA. Syytettynä, mutt'ei tuomittuna, isäni!

MAHLOW. Hän on vapaa, niin kohta kuin sinä täytät tahtoni.

EMILIA. Hän tulee vapaaksi, ja minua panette kahleisin! En, isäni,
siitä hinnasta itse hänkään ei tahtoisi vapauttaan.

MAHLOW. Enkö minä aina ole tahtonut onneasi?

EMILIA. No, jos te _nytkin_ sen tahdotte, jos te tahdotte nähdä minut
onnellisena, niin luopukaa pyynnöstänne -- sillä en milloinkaan, en
koskaan voisi minä toisen vaimona olla onnellisena. (Lankee Mahlowin
eteen polvilleen) Älkää minua enää kiusatko, sillä olette panneet
sydämmeni kidutus-penkille. Tässä käskevät kiitollisuus ja lapsellinen
rakkaus antamaan perää -- sieltä huutaa onni, elämäni ainoa onni,
sydämmen kaikilla riemuilla, rakkauden kaikilla iloilla ja autuudella
minulle: ole luja!! -- Oi älkää kiusatko minua enään, antakaa minulle
se mies, jota minä niin syvästi rakastan!

MAHLOW. Ja millä salaisuudella on hän niin lujasti sitonut sinua
itsehensä kiinni?

EMILIA. Rakkauden salaisuudella, isäni! -- Selittämätön lehti on se
luonnollisesti sille, joka ei koskaan ole tuntenut sitä -- mutta ilon
ja onnen runoja, kultaisissa kirjaimissa, näkee sen puhtaalla,
valkoisella peilillä hän, johon se serahvin-lentimillään on koskenut!
-- Vielä kerran, antakaa minut sille miehelle vaimoksi! -- Onnellisena
olla on suloista, mutta onnelliseksi tehdä, isäni, on suurin onni maan
päällä!

MAHLOW (Vähän vai'ettuaan:) Kuuntele minua! -- Ja jos itsekin tahtoisin
luopua tästä tahdosta, -- minä en sitä voi. -- Tiedä -- minä olen
joutumaisillani häviöön -- 20000 taaleria voi minut pelastaa. Tässä on
naimissovinto kauppiaan Renard ja sinun välillä. Allekirjoituksesi
antaa minulle sen keinon, jolla voin pelastaa itseni tästä pulasta.

EMILIA. Oi Jumalaani, mitä se on?!

MAHLOW (Pannessaan naimissovinnon pöydälle.) Päätä siis! Kynän-pyörähys
sinulta pelastaa minut häviöstä, kadotuksesta -- jaa -- kuolemasta!
Sillä tiedä, ennen jätän elämän. --

EMILIA. Pidättäkää itseänne, isäni -- te olette kristitty!

MAHLOW. Siitä ei sinulla ole minun kanssani keskustelemista. Vastaa --
aika lähenee -- joka hetkessä voi ovi avautua ja minä olen hävinnyt!

EMILIA (Hetken ääneti -- menee hitaasti pöydän luokse:) No -- antakaa
minulle kynä! -- (Katsellessaan sitä:) Sinä hoikka putki, sinun käressä
on surullinen onnen kohtalo -- muutamat merkit, mustat, kuin kuoleman
lähettiläs, piirretään tähän lehteen -- ja kasvavat ylitse
pääsemättömiksi muuriksi, minun ja onnen välille! (Vähän vai'ettuaan:)
Minä allekirjoitan kahden sydämmen kuoleman tuomion! (Aikoessaan
kirjoittaa -- pidättää hän yht'äkkiä itsensä:) Mutta kuinka, isäni! --
Jos minä nyt tuon miehen kanssa astun alttarille -- ja pappi minulta
kysyy: rakastatko sinä tätä miestä? -- Enkö valhettele jos sanon:
rakastan? Eikö se olisi rikos sakramenttia vastaan, ihmiskunnan pyhintä
laitosta vastaan? -- En! En! (Astuessaan kiireesti pöydältä:) Vaatikaa
minulta mitä tahdotte, elämäni onnikin, -- minä annan mielelläni sen
teille -- mutt' älkää tätä, isäni! älkää tätä vaan! --

MAHLOW. Musertakaa pääni, te onnen käärmeet! -- Hävittäkää, murtakaa
minut -- sillä kaikki on minun jättänyt!


14:s Kohtaus.

    Entiset. Ernst. Tuomas (peräovesta.)

TUOMAS. Astukaa sisään vaan, täällä on herra von Mahlow.

EMILIA (Ernstiä vastaan:) Ernst! -- Oi, nyt saan taas voimaa!

MAHLOW (Syrjään:) _Hän_? Ja _vapaa_. (äänessä:) Mitä te tahdotte
talossani?

ERNST. Antakaa anteeksi, jos häiritsen. Minä tulen näyttämään erästä
vaihe-seteliä.

MAHLOW. Te?! -- Vaiheseteli -- ja keltä?

ERNST. Yli 18000 taaleria -- Harris ja kumppanilta.

MAHLOW (Syrjään:) Hän?! (äänessä:) Ja kuka teidät lähettää?

ERNST. Isäni.

EMILIA (Syrjään:) Isänsä?!

ERNST. Hän odottaa vaunuissaan teidän ovenne edessä, tahdotteko te
puhutella häntä itseä?

MAHLOW. Ja kuka on teidän isänne?

ERNST. Nimen: Harris ja kumppani Liverpoolissa omistaja.

MAHLOW (Hämmentyneenä:) Jos hän tahtoo olla niin hyvä, jos vaivata
itsensä tähän. --

ERNST. Oi, kyllä varmaan. --

MAHLOW. Tuomas, pyydä herraa tulemaan. (Tuomas menee peräoven kautta
pois. Mahlow tulee eteen ja lausuu itsekseen vapisevalla äänellä:)
"Kavahtakaa itseänne, ett'ette itse kerran kerjäläisenä seiso
kerjäläisen edessä!"


15:s Kohtaus.

    Entiset. John.

MAHLOW. Veljeni!   |
                   |  Yht'aikaa.
EMILIA. Isä John!  |

JOHN. Niin, veljesi, -- niin, isä John! -- Ja mitä pitää minun?

MAHLOW (Joka tuskin voi olla seisoallaan, runneltuna:) Se ei ole
minulle tällä hetkellä mahdollista -- vaiheseteli maksaa.

JOHN. Ei se kuulu minulle, mutta pojalleni, Ernst Herbig. -- Toisella
puolella on siirtäminen.

ERNST (Kummastuneena:) Minulle?

JOHN. Niin, sinulle, poikani. Minä olen myynyt kaavasi Englannissa
20000 taalerista -- tämä vaiheseteli kuuluu sinulle! Se on vähäinen
palkinto työstäsi -- ja herra von Mahlow ei tule sinulta minuuttiakaan
pidättämään sitä rahan-summaa.

ERNST (Repien vaihesetelin palaisiksi:) Minä hävitän mitättömäksi joka
velan meidän keskemme. -- Minulla on vaan yksi ehto -- vaan yksi rukous
teille, herra von Mahlow!

MAHLOW (Syrjään:) Se on liian paljon!

ERNST. Antakaa tyttärenne käsi minulle!

EMILIA. Isä, velka, jonka tähden aivotte uhrata minut, on maksettu!

JOHN. Sinulla ei muuta keinoa enään ole, sillä tiedä: Sänder
Brysselissä on häviöllä -- saamisesi häneltä ovat kadotetut. Nuo
molemmat Londoonin kauppa-talot, joilta sinulla oli suuria summia
saamista -- nekin ovat häviöön joutuneet ja vetävät sinut kanssansa
kadotukseen.

MAHLOW. Oi Jumalaani! (Vähän vai'ettuaan:) Ja mitä minulle jääpi?!

JOHN. Poikasi -- ja kerjäläis-sauva! -- (Vähän vai'ettuaan:) Veli,
katso minuun -- katso ympärillesi! Silmäsi sattuvat kolmeen ihmiseen --
joilta olet kieltänyt sydämmesi! -- Olet minua, kun huonossa nutussa,
kerjäläisenä -- mutta rikkaalla sydämmellä, sydämmellä täynnä
rakkautta, tulin sinun luokses -- olet minua, kerjäläisenä, ajanut
ovelle! -- Minä olin unhottanut, mitä sinun tähtesi olin kärsinyt --
minä tulin ja tahdon sinun kanssas ja'ata, jos sydämmelläsi olisi ollut
vaikka säken veljellistä rakkautta. Olin pettynyt! -- Sinä olet
halveksinut isäsi rehellistä nimeä. -- Sinä kannat äitisi kylmän veren,
hänen kylmän sydämmen rinnassasi -- joka minua, heikkoa lasta, on
voinut rääkätä -- niin piti sinun myöskin kantaman hänen nimensä. -- No
hyvä, sukulaisuuden, joka meitä toiseemme sitoi, olet musertanut ja
kieltänyt, ja kylmäkiskoisena ja kyynelittä seison minä onnesi tomuksi
palanneitten paikkojen edessä!! -- Sinulla ei ole kellekään nuhdetta
tekemistä: "sillä joka ihminen on onnensa seppä!" -- Kuitenni ne, joita
olet rääkännyt, ylenkatsonut ja solvaissut, tarjoovat sinulle itse nyt
vielä kätensä sovinnoksi. (Näyttää sormellaan Ernstiä:) Katso tähän,
tässä seisoo jalo mies, jolta olet sokeassa vihassasi ryöstänyt hänen
rehellisen nimensä -- jonka sinä sokeassa ylpeydessäsi tahdoit pettää
elämänsä onnesta -- jolta olet rakkaan sisaren murhannut! Jalomielisenä
repii hän velka-kirjan palaisiksi, jonka olet ulos antanut,
jalomielisenä uhraa hän sen, joka tekee häntä silmissäsi sinun
yhden-kaltaiseksesi, pelastaakseen sinut! -- Sinä olet naurannut
hänelle ja viskauttanut häntä ovelle, kuin hän, työmies, uskalsi
ojentaa likaisen kätensä tyttärellesi. -- Työ on häntä tehnyt sinun
laiseksesi, ja tiedä, veljeni: se se on, joka, niinkuin pyhäin
kirkkaus, ympäröitsee suuren maan, joka kannattaa maailman! --
Valta-istuimen kunnian-taivaan alla, sen portailla, olet häntä löytävä,
niinkuin työmiehen majassa -- (kulissien takaa kuuluu laukaus.)

MAHLOW (Niinkuin heräten unesta:) Mitä se oli? Se oli laukaus! Pian,
pian, etsikää taloni läpi!

TUOMAS (Tulee peräovesta:) Armollinen herra, laukaus tuli nuoren herran
huoneesta!

MAHLOW (Hyysähtää ja lankee tuoliin:) Oi Jumalaani! -- Poikani
kuollut!!! (Vähän vai'ettuaan tuijottaen ympärilleen:) Ei kyyneltä
silmissänne -- ihmisellinen sääliväisyys on kuollut! (Noustessaan ylös
-- vähän vai'ettuaan:) Minulla ei ole enään mitään täällä tekemistä.
Kerjäläis-sauva kädessä, lähden minä vieraasen maahan tehdäkseni työtä!
(Hetken ääneti:) Asukoot ahkeruus ja työ tästä alkaen näissä huoneissa!
(Menee Emilian luokse, ja panee hänen kätensä Ernstin:) Rakastakaatte
toisianne ja tehkää työtä, silloin ei onni teitä milloinkaan jätä!
(Kääntyy lähteäkseen.)

JOHN. Niin poikani, tee työtä! Sillä työ on maan suurin voima!

Loppu.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kyttyrä-selkäinen tahi Työn voima - Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.