Title: Maria Stuart Skotlannissa
Author: Bjørnson, Bjørnstjerne, 1832-1910
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Maria Stuart Skotlannissa" ***


MARIA STUART SKOTLANNISSA

Kirj.

Björnstjerne Björnson


Suomentanut E.


Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1878.



HENKILÖT:

Maria Stuart, Skotlannin kuningatar.
Henrik Darnley, hänen puolisonsa, nimikuningas.
James, Murray'n jarli, hänen velipuolensa.
Lord Stuart, samaten.
Argyle'n Kreivinna, hänen sisarpuolensa.
Maitland, Lethington'in jarli, hänen valtiosihteerinsä.
David Rizzio, hänen yksityissihteerinsä ulkomaista kirjevaihtoa varten.
James Hepburn, Bothwellin jarli.
Morton'in jarli.
Lordi Ruthwen.
Lordi Lindsay.
Andrew Kerr.
William Taylor.
Kaartin-kapteeni Erskine.
Eräs porvari.
John Knox.

Hovi- ja Sotaväkeä, Porvareita.

Kaksi edellistä näytöstä tapahtuu Maaliskuun alussa 1566 Holyrood'in
linnassa Edinburghissa, kolmas näytös syksyllä samana vuonna, neljäs
Helmikuussa seuraavana vuonna (1567). molemmat Edinburghissa ja sen
läheisyydessä, viides näytös Dunbar'in linnassa kaksi kuukautta
myöhemmin.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Suuri sali Holyrood'in linnassa.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Sali on juhlallisesti koristettu. Tanssiaisia vietetään paraikaa,
ollaan keskellä purpose'ta. ["Se tanssi, jossa salaisesti puhutaan."
John Knox.] Kuningatar tanssii velipuolensa lordi Stuartin kanssa;
tanssivien joukossa nähdään Lethington'in jarli Argyle'n kreivinnan
kanssa, Morton'in jarli, Bothwell'in jarli. Etulavalla oikealla
seisovat lordi Lindsay, Andrew Kerr ja eräs porvari, kaikki kolme
tummissa, toisistaan eriävissä puvuissa; useita presbyteriania yhtyy
heihin. Rizzio ilmestyy vähän myöhemmin puhuen kuiskaten, mutta
tyynesti erään aatelismiehen kanssa. Viimein tulee Darnley yksinänsä
sisään.

(Seuraavaa puhetta lausutaan kun soitanto lakkaa tai hiljaisesti
soitetaan).

LINDSAY. Kas, tanssivien rivit kiertelevät kuin käärmeet auringon
paisteessa! Kuule, soitanto leikkii helvetin liekkiä! Perkele siinä
nauraa hohottaa.

ANDREW KERR. Hys, hys! Rangaistus on syöksevä heidän päällensä,
niinkuin meri Faraon sotajoukon päälle.

LINDSAY. Kas, kuinka kuiskailevat! Synnin saastainen hengähdys! Katso
noita hekkumallisia hymyjä, katso naisten irstaisia pukuja.

PORVARI. Turhaan Knox tälle hoville saarnaa.

LINDSAY. Hän on Israel'in profeeta, hän ei saarnaa turhaan; sillä
Jumala itse on hänen sanansa todistava tälle jumalattomalle suvulle.

ANDREW KERR. Tuossa on David Rizzio.

USEAT. Hänkö tuossa oikealla?

ANDREW KERR. Tuo katolilainen viettelijä!

LINDSAY. Paavin salainen lähettiläs!

ANDREW KERR. Uuden Jesuita-seuran jäsen!

PORVARI. Perkeleen taitavin juonten sepittäjä!

ANDREW KERR. Kahdeksan päivän kuluttua saa hän takoa omassa pajassaan.

LINDSAY. Erotkaamme! Me nostatamme huomiota.

ANDREW KERR (Porvarille ja muille). Tulkaa!

    (He menevät perälle päin tanssivien taakse, Rizzio on
    jo siirtynyt pois. Darnley astuu nopeasti esille ja
    katselee tanssia).

LINDSAY (hänen takanansa). Mylord!

DARNLEY (ei vastaa).

LINDSAY. Mylord! (niinkuin ennen). Mylord, yhtykää Herran hurskaitten
joukkoon! Vapauttakaa meitä tästä Jesabel'ista!

DARNLEY. Oi, kuinka ihana hän on!

LINDSAY. Paholaiselta hän on saanut tämän voimansa. Olkaa varoillanne,
mylord, te olette jo tarpeeksi kauan kärsineet ja itkeneet sen
vallassa.

DARNLEY. Kärsinyt olen ja itkenyt olen, mutta katsokaa häntä, eikö ole
hän sen arvoinen! Ei, taivaallinen on hänen voimansa; katsellessani
häntä on minusta kaikki niin suloista kuin kirkkaana kevätpäivänä! Kas,
kas, kuinka säteilee jokaisesta hänen liikunnostaan! Kun hän kumartuu,
luo hän varjoja, kun hän ojentaa itseänsä, on kaikki valoista, kun hän
astuu eteenpäin, sykkivät sydämmet hänen tahtinsa mukaan.

LINDSAY. Hän on mieltä vailla! ... (menee).

DARNLEY. Joka kerta kun häntä näen, on minusta kuin en koskaan olisi
häntä ennen nähnyt. Olisinhan Loch Linneh'in lumivuori jos en vielä
kerran pyrkisi hänen puheillensa! Hän on enemmin kuin kuningasvalta
kaikkine loistoineen.

    (Hän odottaa kunnes tanssi päättyy ja kuningatar,
    jota Stuart taluttaa, astuu etulavalle. Siinä Stuart
    notkistamalla polvea kiittää, poistuu, puhuu erään
    palvelijan kanssa ja tulee kohta takaisin. Darnley
    lähestyy täll'aikaa kuningatarta).

DARNLEY. Minä hartaammin ikävöin saadakseni puhua teidän armonne
kanssa, kuin poikana seikkailusta ikävöin.

STUART. Illallinen on valmis, me odotamme teidän armonne käskyä,

KUNINGATAR. Käskekää vieraat ruoalle. Me itse jäämme tänne kuninkaan
kanssa.

STUART (kutsuu illalliselle, jonka jälkeen jokainen poistuu naisensa
kanssa juhlamarssin soidessa).


TOINEN KOHTAUS.

    DARNLEY ja KUNINGATAR.

DARNLEY. Tanssi on hajoittanut ruusuja teidän poskillenne. Ehk'eivät
olleet ne minulle määrätyt, vaan sydämmeni on ne omistanut.

KUNINGATAR. Mylord, jos asia koskee jotain, jota voi vastaiseksi jättää

DARNLEY. Ei, sitä ei voi vastaiseksi jättää, sydäntäni särkee, minä en
voi noudattaa kylmää juhlajärjestystä -- Maria, miks' olemme näin
vieraantuneet toisistamme?

KUNINGATAR. Siks' että mylord on enemmän mieltynyt muiden seuraan kuin
meidän.

DARNLEY. Minäkö? -- Olenko minä oma itseni muulloin kuin teidän
luonanne?

KUNINGATAR. Oi, mylordin juomatoverien seurassa, irstaitten naisien
parissa on varmaankin hauskempi, kuin meidän huoneissamme.

DARNLEY. Oi, älkää puhuko siitä, mitä voin tehdä tukehuttaakseni surut
ja tuskat! Vaan ei kukaan voi saattaa minua sellaiseen tuskaan kuin
Skotlannin Maria.

KUNINGATAR. Onko tarkoituksenne tehdä syytöstä?

DARNLEY. Joka lempii epätoivoon asti, se syyttää kaikkea, mikä elää, --
iloa siitä, että se on liian iloinen, surua siitä, ett'ei se ole iloa.
Minä tuhlaan aikaani, kuin palkollinen, joka ei tahdo tehdä työtä kun
ei hän määrä-palkkaansa saa; mutta on määräpalkka, jota vailla minä en
tahdo elääkään. -- Oi, mitä tulee minun tehdä uudestaan voittaakseni
teidän lempenne?

KUNINGATAR. Vahinko, mylord, ett'en voi mainita kylläksi korkeata
palkkaa.

DARNLEY. Te olette Guisien sukua, -- loistava kuin timantti, vaan
kovakin kuin se.

KUNINGATAR. Antonius sulatti timantin, jonka Kleopatra joi.

DARNLEY. Vaan se maksoi hänelle monta miljonaa.

KUNINGATAR. Siitä tahdoinkin teitä muistuttaa.

DARNLEY. Mutta minä olen köyhä; sillä teille olen antanut kaikki, --
jopa omantunnon rauhankin.

KUNINGATAR. Mitä teille korvaukseksi annoin, senkin olette tuhlanneet.

DARNLEY. Oi, Maria, avioliittomme ensimäisinä kuukausina luulin teidän
lempivän minua.

KUNINGATAR. Kautta Jumalan, sen minäkin luulin.

DARNLEY. Mutta nyt joku on tullut meidän välillemme.

KUNINGATAR. Mylord! (tahtoo mennä).

DARNLEY. Ei, kuulkaa minua, muuten voi pian olla myöhäistä!

KUNINGATAR (seisahtuu). Uhkaatteko?

DARNLEY. Maria, et tiedä mihin lempi voi ihmistä saattaa!

KUNINGATAR. Tiedän, -- raakuuteen se voi saattaa!

DARNLEY (kiivaasti). Vielä muuhunkin! Minä voisin kylmällä mielellä ...
ei, älä minua pakoita siihen, Maria!

KUNINGATAR. Pakoittaa, juuri sitä minä en voi.

DARNLEY. Vaan sinä päivänä kun sen voit, olet sitä katuva!

KUNINGATAR (enenevällä kiivaudella). Ei, osoita että olet mies! Kautta
Jumalan, minä olen nainen!

DARNLEY. Oi, ainoastaan tuo loiste silmissä, tuo liikunto, ja minä
lemmin sinua taas raivokkaasti!

KUNINGATAR. Lempiä sinä osaat, Henrik!

DARNLEY. Vaan sinä et sitä osaa, Maria!

KUNINGATAR (hymyilee).

DARNLEY. Tuo hymy sekä myöntää että kieltää, vaan myönnytyksiä ja
kieltoja on tuhansittain, enkä voi niitä lukea.

KUNINGATAR. Ainoastaan hovipojat lukevat hallitsijattarensa hymyjä.

DARNLEY. Jos tietäisin ken sitä uskaltaa, niin tappaisin sen!

KUNINGATAR. Luulevaisuus on hovipoikain vikoja sekin.

DARNLEY. Teitä lempiä ilman luulevaisuutta on mahdotointa.

KUNINGATAR. Silloinkin kun minä vasta-rakkautta annan?

DARNLEY. Silloinkin; sillä te aina annatte vaan sen verran, että jotain
jälellekin jää.

KUNINGATAR. Darnley parka!

DARNLEY. Jos voisit tuntea sääliä, niin poistaisit luulevaisuuden syyt
-- poistaisit mitä mulle pahaksi on.

KUNINGATAR. Silloin saisin poistaa koko hovini.

DARNLEY. Et, ainoastaan yhden!

KUNINGATAR. Mylord!

DARNLEY. Yksi löytyy, jolle osoitatte enemmän luottamusta, kuin meille
kaikille yhteensä.

KUNINGATAR. Tämä yksi sitä siis ansaitsee.

DARNLEY. Suosimalla erästä onnen-onkijaa ärsytätte te koko Skotlannin
ylpeää aatelistoa, ettekä ainoastaan minua.

KUNINGATAR. Mitä muuta nuo toiset ovat?

DARNLEY. Aatelismiehiä.

KUNINGATAR. Se mies, jolle minä osoitan luottamusta, on aatelismies.

DARNLEY. Mutta muut ansaitsevat paremmin teidän luottamustanne.

KUNINGATAR. Joka paraiten edistää minun hankkeitani, hän ansaitsee sitä
paraiten.

DARNLEY. Muut teitä lempivät enemmin.

KUNINGATAR. Kautta Jumalan, minä olen tullut Skotlantiin muutakin
tekemään kuin -- lempimään.

DARNLEY. Soisin että tämä olisi totta -- Rizzionkin suhteen!

KUNINGATAR; Mylord!

DARNLEY. Sillä mitä huhu kertoo, se minulta karkoittaa unen pois.

KUNINGATAR. Valitkaa itsellenne parempi pään-alus, kuin Edinburghin
tyhjät huhut!

DARNLEY. Olkoot vaan tyhjiä kuin unelmat, ne kuitenkin aina takaisin
tulevat ... olkoonpa että luulevaisuuteni on pohjaa vailla, kuin lintu
lennossaan, se on kuitenkin nyt mun olemukseni, ja sentähden täytyy
teidän osoittaa minulle sitä hellyyttä, että kunnioitatte sitä.

KUNINGATAR. Ja lähettää Rizzio pois? Ei koskaan!

DARNLEY. Onko tämä viimeinen sananne?

KUNINGATAR. Mun viimeinen.

DARNLEY. Hyvä. Jos ette te pidä väliä minusta, en pidä minäkään teistä.

KUNINGATAR, Te vaivaatte minua, mylord.

DARNLEY. Nyt en siitä enää puhu; -- nyt toimeen käyn.

KUNINGATAR. Tuota olette niin usein sanoneet, että se väsyttää minua.

DARNLEY. Että pilkkaatte lempeä, jota itse olette kasvattaneet, ei
minua kummastuta liioin; sillä tiedän että voitte kerran saattaa sen
mestaus-lavallekin.

KUNINGATAR (on ääneti).

DARNLEY. Chatelard parka, hän sai sen hengellänsä maksaa; mutta
ennustettu onkin, että jokainen, ken teitä lempii, saa sen hengellänsä
maksaa.

KUNINGATAR (on ääneti).

DARNLEY. Oi Maria! -- Ei, käärme naisen haamussa, paholaisen
houkutteleva sävel virran kuohuvassa pyörteessä, joka vedät ihmisiä
surmansuuhun ja sitten ilkeästi hymyilet, -- minä olen keksivä sen
pyydyksen, joka sinut kiinni saa, sen kauhistuksen, joka sinut voittaa;
olen näkevä sen päivän, jona saan sinut itkemään, Skotlannin ihana
sfinksi, -- itkemään verta!

KUNINGATAR. Se ei tule olemaan ensimäinen kerta!

    (Hän purskahtaa itkuun).

DARNLEY. Oi, suo anteeksi, Maria, en ole paha; siitä päivästä alkain,
kun sinut näin, ovat semmoiset aatokset nousseet sielussani; mutta
sinulla onkin voima ottaa ne pois jälleen. Oi, ole lempeä!

KUNINGATAR. Nyt menen Rizzion luo!

    (Hän menee).


KOLMAS KOHTAUS.

DARNLEY (yksinänsä). Rizzion luo? Rizzion luo! Minä seuraan! Minä
Rizzion murhaan suuressa salissa kaikkein Skotlannin lordien edessä!...
Ei, se kohtaisi ainoastaan tuota miestä, vaan ei häntä. Häneen täytyy
kostoni sattua, hänen täytyy oppia pelkäämään; sillä ainoastaan sitä
hän lempii, jota pelkää. Itse hän sanoi: osoita että olet mies! sanoi
hän. Sen olen osoittava, ja se teko, joka minut mieheksi tekee, on
saattava sinut peljästyneeksi lapseksi! Lethington on oikeassa, Morton
on oikeassa, ... missä he nyt ovat? Mitä? Kiitollisuuttako?
Kiitollisuuttako hänelle? Joka päivä hän minua pilkkaa, kruunua hän
kieltää minulta, hän antaa minun viettää tätä toimetonta elämää,
varjo-kuninkaana, puoleksi halveksittuna muilta ja täydellisesti
halveksittuna itseltäni. Hän saastuttaa kunniaani ja antaa oikeuteni
toiselle. Hän näkee sieluni tuskat ja kurjuuden, ja antaa minun elää
niissä!

    (Soitantoa kuuluu toisista huoneista).

Tämä soitanto minua kuusi kuukautta sitten lennätti hääjuhlan
huimaavassa tanssissa, nyt se löytää minut yksinäni pahojen aatosten
synkeässä vallassa. Mutta hän on jäänyt valoisaan juhlasaliin --
nojautuen toisen miehen käsivarteen! Oi, kuinka pian syksy tuli!
Autiota, autiota on kaikki! Kukkasia näin täällä kerran, vaan en saanut
hedelmiä nähdä. (Soitanto vilkastuu). Mutta tuolla sisällä -- valoa ja
liekkumaa! Odota, odota ... jonakin iltana syöksen sisään minä ja
seurassani sata teräkseen puettua miestä; silloin on siellä oleva
loiste, niinkuin sinisestä jäästä, ja punertava väri on vuotava yhteen
sen kanssa. Siinä on Lethington. -- Onko ajatuksillakin kaikua?


NELJÄS KOHTAUS.

    DARNLEY ja LETHINGTON.

LETHINGTON. Tulen suuresta salista eräästä kohtauksesta, joka on
kaikkia kummastuttanut. Kuningatar...

DARNLEY. ... Kuningatar!

LETHINGTON. ... Tuli sisään, meni suoraan Rizzion luo, kuiskaili
hänen kanssansa, nojautui sitten hänen käsivarteensa ja vei hänet
sisä-huoneisin.

DARNLEY. Hyvä Jumala, armahda järkeäni!

LETHINGTON. Seisoin ranskalaisen lähettilään vieressä. Hän sanoi:
Mihinkä huoneesen nyt mahtanevat mennä?

DARNLEY. Hän valehtelee!

LETHINGTON. Minä vastasin kohta: Niin korkean naisen käytöstä ei sovi
epäillä.

DARNLEY. Sopii kyllä, Lethington, Jumala paratkoon!

LETHINGTON. Ranskalainen lähettiläs huomautti: Eilen nähtiin herra
David'in ottavan vieraita vastaan sinisessä yötakissa; niiden joukossa,
jotka laskettiin sisään, oli myöskin kuningatar.

DARNLEY. Se on helvetin valhe, hän ei koskaan ole käynyt Rizzion luona.

LETHINGTON. Juuri niin minäkin vastasin, teidän puolestanne. Samassa
tuli Englannin lähettiläs ja vastusti ankarasti koko juttua; hän oli
varmuudella tietävinänsä että päinvastoin Rizzio oli ollut
kuningattaren luona -- sinisessä yö-takissa.

DARNLEY. Ha, ha, ha!

LETHINGTON. Niin, koko asia on naurettava.

DARNLEY. Ha, ha, ha! Kunniani, elämäni on vaan naurettava; ja samaten
unetoin lempeni, äitini sorrettu onni ja isäni ääretöin ylpeys,
naurettavat vaan! -- Lethington, te olette kirottu konna! Te saatatte
minut perikatoon, minä tunnen sen, enkä kuitenkaan voi vastustella.
Ainoastaan hänen luonansa voin minä etsiä turvaa teitä vastaan; mutta
hän syöksee minut pois luotansa teidän saaliiksenne.

LETHINGTON. Toivon teidän armollenne onnellista parantumista.

    (Tahtoo mennä).

DARNLEY. Lethington, älkää mua jättäkö. Lethington! Minä olen kipeä, en
ole nukkunut moneen yöhön ja välistä minua peloittaa olla yksinäni,
sillä pelkään kadottavani järkeni. Oi, Lethington, olenhan melkein
lapsi vielä, yhdeksäntoista vuotias, en ole kylliksi voimakas kantamaan
näin kovaa kohtaloa. Paitsi sitä lemmin häntä liian paljo. Oi, jos hän
vaan sanoisi minulle ainoan ystävällisen sanan, vaikkapa sen, että hän
on syyllinen; jos hän vaan pyytäisi minulta anteeksi, minä antaisin
hänelle anteeksi, Lethington!

LETHINGTON. Sitä estäköön Jumala ja teidän kunnianne!

DARNLEY. To olette oikeassa; mutta minulla ei ole muuta Jumalaa eikä
muuta kunniata, kuin hänen lempensä. Jos hän kyynelsilmin palajaisi
luokseni, nostaisin hänet syliini, kantaisin hänet Europan ylpeimmän
hovin eteen ja tunnustaisin autuaallisna sen häpeän, että olen maailman
onnellisin mies!

Oi, se olen ollut, Lethington! Aviomme kahtena ensimäisenä kuukautena,
silloin tahtoi hän ainoastaan olla missä minä olin. Tämä nainen,
Europan ihanin, nerokkain, suloisin, hän oli mun; rohkein unelma, mitä
nuorukainen ikinä on uneksinut, se oli jokapäiväinen elämäni, ja minä
olin vaan kahdeksantoista vuotias!

Mutta se onni päättyi niin pian...

    (Hän itkee).

LETHINGTON. Mies kostaa semmoista, eikä itke.

DARNLEY. Se on lapsellista, -- sen kyllä tiedän; mutta nyt on yön
tyhjyys valloittanut päiväni ja päivän levottomuus astunut alas yöhön.
Jos en välistä saisi itkeä, niin pääni räjähtäisi rikki synkkien
aatosten kuohunnasta.

LETHINGTON. On siis paras jättää koko tuuma siksensä.

DARNLEY. Mikä tuuma, Lethington?

LETHINGTON. Ehk' ette soisi sitäkään, että joku meistä vaatii tuota
hävytöintä kahden-miekkasille.

DARNLEY. Vai kahden-miekkasilleko? Antaa David Rizziolle yhtä pitkää
teräskappaletta käteen, yhtä paljon ilmaa, yhtä paljon maata! Ei,
selkään on hän pistettävä kaksikymmentä kertaa, ja vielä muutamia
lisäksi kun hän on kuollut. Vetäkää sitten vaatteet hänen päältänsä ja
pankaa hänet riippumaan koko maailman häpeäksi ja pilkaksi. Joka salaa
on onneni murhannut, se kuolkoon niinkuin myrkyllinen itikka ainakin.
Lethington, ei maailmassa ole hirveämpää rikosta, kuin houkutella
vaimomme puolellensa ja sitten vietellä häntä.

LETHINGTON. Ettekö koskaan ole sitä tehneet, Henrik Darnley.

DARNLEY. En ole ennen tietänyt mitä se on.

LETHINGTON. Mutta -- oletteko nyt niin varma asiasta? Näyttää kyllä
aivan pahalta, vaan kenties ainoastaan näyttää siltä. Jos hän nyt
vakuuttaisi olevansa viatoin?

DARNLEY. Hän hymyilee kun minä siitä puhun, niin, hän melkein vakuuttaa
minulle vastakohtaa.

LETHINGTON. Hän pilkkaa teitä.

DARNLEY. Niin, niin, hän meni suoraan Rizzion luo.

LETHINGTON. Ehkä sentähden että hän tunsi itseänsä voimakkaaksi
viattomuudessaan?

DARNLEY. Mutta miksi hän ei minulle vakuuta että hän on viatoin? Hän
näkee kuitenkin tuskani?

LETHINGTON. Hän ei teitä lemmi.

DARNLEY. Ei!

LETHINGTON. Eikä pelkää.

DARNLEY. Siinä juuri onnettomuus!

LETHINGTON. Hänen ylpeä luontonsa lempii ainoastaan sitä, jota hän
pelkää.

DARNLEY. Niin on; juuri niin!

LETHINGTON. Jos siis teidän armonne saattaisitte hänen pelkäämään...

DARNLEY. Sitäpä juuri tahdon, Lethington!

LETHINGTON. Mutta siihen tarvitaan rohkeutta.

DARNLEY. Tahdon koettaa, sillä koko tulevaisuuteni riippuu siitä.

LETHINGTON. Entäs jos hän pyhästi vannoisi että syytöksenne on väärä...

DARNLEY. Mutta jos se olisi väärä, Lethington?

LETHINGTON. Niin se voisi tulla todeksi! Sillä hän ei lemmi eikä
pelkää.

DARNLEY. Sinä olet oikeassa, olet oikeassa!

LETHINGTON. Näettekö kuinka olette huikentelevainen.

DARNLEY. En ole! -- -- Mutta Lethington ... jos hän vaaran hetkenä
kääntyy minun puoleeni, niinkuin luonnollisen suojelijansa puoleen?

LETHINGTON. Niin kysykää häneltä, miks'ei hän tullut ennen.

DARNLEY. Olet oikeassa ... nyt hän minua pakenee ja pilkkaa.

LETHINGTON. Jos te rangaistuksen hetkenä peräytte, niin hän teitä
myöskin ylenkatsoo, ja sitten ei hänellä enää rajoja ole.

DARNLEY. Se on totta.

LETHINGTON. Syyllinen tai ei -- hänen täytyy tulla kukistetuksi.

DARNLEY. Taikka minun elämäni on täynnä helvetin tuskia, verinen kulku
hänen oikkujensa mukaan, salaisesti syövyttävä tauti, jota jokainen
hänen silmäyksensä voi kiihdyttää.

LETHINGTON. Nyt luulen että kypsytte toimintaan.

DARNLEY. Ole huoleti, Lethington; poljettu lempi ja luulevaisuus
antavat voimaa. Muutaman päivän perästä olen valmis vaikka mihin.

LETHINGTON. Vaan jos hän juuri näinä päivinä kääntyy puolehenne
ystävällisyydellä?

DARNLEY. Ah, Lethington, sitä hän ei tee!

LETHINGTON. Ei, minä pelkään sitä. -- Sillä, tietäkää, teidän armonne,
että juuri viime aikoina on Rizzion ja kuningattaren väli käynyt
hellemmäksi kuin koskaan ennen.

DARNLEY. Mistä tiedät sen?

LETHINGTON. Lahjoja on oikein sadellut Rizziolle; olen kuullut että hän
ainoastaan vaatteissa omistaa monta tuhatta puntaa.

DARNLEY. Hävytöintä! hävytöintä!

LETHINGTON. Hänen kokoelmaansa juveleista ja kalliista kivistä on
kuningatar lahjoittanut omiakin kalleuksiaan.

DARNLEY. Voiko enää epäillä! Oi, Lethington, olen kutsunut Murray'n
kotia, kutsunut kotia koko hänen karkoitetun puolueensa, -- olen
yhtynyt vihollisiini, niin itse saatanan kanssa -- päästäkseni tästä
häpeästä ja tuskasta.

LETHINGTON. Murray on paluu-matkalla ... pian on tehtävä mitä
tehtävä on.

DARNLEY. Tule luokseni huomenna, sopikaamme tarkemmin asiasta, pane
kaikki toimeen, mutta joutukaa, joutukaa; sillä jos ei jyrkkä teko pian
iske suonta minussa, niin löydätte minut tukehtuneena jonakin aamuna!

LETHINGTON. Älkää puhuko niin kovasti, teidän armonne, joku tulee.

DARNLEY. Minun täytyy mennä ulos, tarvitsen ilmaa ja tilaa. Lethington,
pari minun palvelijoita, käske heitä seuraamaan minua, minä heittäyn
hevosen selkään ja lähden ulos metsään.

LETHINGTON. Mutta sydän-yöllä!

DARNLEY. Yö ja minä -- me sovimme yhteen!

    (Hän menee, Lethington seuraa häntä ja tapaa
    ovessa erästä palvelijaa).

LETHINGTON (palvelijalle). Hae kuninkaan palvelijoita, hän tahtoo
ratsastaa ulos. Joudu!

    (Palvelija menee).


VIIDES KOHTAUS.

    LETHINGTON, sitten MORTON.

LETHINGTON. Darnley parka! (huomaa Morton'in ovessa). Täällä ei ole
ketään.

MORTON (jää paikoilleen). Mutta tänne voi tulla.

LETHINGTON. Mylord, oletteko nähneet kuningattaren uuden muotokuvan?
(Käy seisomaan sen eteen. Morton tulee sinne myös). Se on erinomaisen
hyvin osattu.

MORTON. Katsanto on liian ylpeä.

LETHINGTON. Luulen että sitä voi parantaa.

MORTON. Oletteko varma siitä?

LETHINGTON. Olen. Se on muutettava.

MORTON. Asianomaiset suostuvat siis siihen?

LETHINGTON. Täydellisesti.

MORTON. Ja milloin?

LETHINGTON (tuttavasti). Pian, pian! -- Ei auta viivytellä.
Espanjalaiset apu-varat ovat tulleet, maan-pakolaisten tilukset
joutuvat myöskin hänen omakseen. Kahdeksan päivän kuluessa julistaa hän
sotaa Englantia ja protestanttia vastaan ... liittolaisena on hänellä
koko Europa!

MORTON (hiljaa). Siis huomenna?

LETHINGTON (samoin). Huomenna, Knox'in talossa, kello neljä
iltapuolella.

MORTON (samoin). Mutta he ovat jäljillä. Kuningas ei ole voinut asiaa
salata, lordi Stuart on kuullut hänen uhkaavan.

LETHINGTON. Heitä täytyy siis saattaa harhateille.

MORTON. Te tahdotte Murray'n sormusta, heittääksenne sitä italialaisen
kurkkuun?

LETHINGTON. Tahdon. -- Ei muuta täällä.

MORTON (ääneen). Todellakin oivallinen kuva; kun vaan tuo käskevä
katsanto hiukan lievennetään.

LETHINGTON (samoin). Ja tuo italialainen kaulus poistetaan. (Morton
menee peräovesta ulos täll'aikaa). Tuolla tulee Rizzio -- -- ahaa!
puhuen Stuart'in kanssa!

    (Vetäytyy syrjäpuoleen ja menee ulos).


KUUDES KOHTAUS.

    RIZZIO ja STUART.

RIZZIO. Luulenpa kuitenkin, että mylord näkee aaveita selvällä
päivällä. Maanpakolainen Murray on Englannissa ja kurjuudessa, hänen
puolueensa vielä suuremmassa kurjuudessa, Elisabeth ei tahdo heitä
auttaa. Elisabeth auttaa ainoastaan niitä, joiden käy hyvin' Mistä siis
saisivat varoja nostattamaan kapinaa Skotlannissa.

STUART. Ei kapinata, monsieur; en ole puhunut kapinasta. Ei, se on
pahempaa!

RIZZIO. Mikä on kapinata pahempi?

STUART. Salamurha.

RIZZIO. Salamurha! (tekee ristinmerkin). Pyhä neitsyt on suojeleva
hyvää asiata ja sen uskollista palvelijaa.

STUART. Pyhä neitsyt on oikullinen niinkuin muutkin naiset, ja minun
neuvoni on, monsieur, että vahvistatte linnan vartijajoukkoa.

RIZZIO. Kiitän, mylord, teidän teräväjärkisistä neuvoistanne.

STUART. Madame, ma soeur, tietää paraiten itse että jo kolmesti hänen
kallis-arvoinen personansa on ollut vaarassa tässä raa'assa maassa.
Tällä kertaa ehkä muutkin, kuin hän, ovat vaarassa.

RIZZIO. Ketä mylord tarkoittaa?

STUART. Monsieur tietää että tämän maan aatelisto ei häntä rakasta.

RIZZIO. Suojelus-pyhäni, Sankt Antonius Paduasta, on minua varjeleva
pahoista ihmisistä. Kuningatar, mun korkea hallitsijani, on armossa
pitävä huolta turvallisuudestani.

STUART. Parasta on, että te puhuttelette kaartinkapteeni Erskinea; se
on oikea mies varjelemaan teitä, monsieur.

RIZZIO. Kiitän, mylord; minä puhuttelen häntä.

STUART. Monsieur, minä olen sanonut teille tämän, ei teidän tähtenne,
vaan sentähden, että madame, ma soeur, teitä suosii. Monsieur, minun
pitää aloittaa pöytätanssia.

RIZZIO. Mylord!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    RIZZIO, sitten LETHINGTON.

RIZZIO. Salamurha!

    (Hänen kääntyessään, seisoo Lethington ihan hänen
    takanansa; hän säikähtyy).

LETHINGTON. Pelkäättekö että ai'on teitä salaa murhata?

RIZZIO. Kuka on sanonut? -- --

LETHINGTON. Tahtoisin puhua kanssanne. Kreivi Morton on minut
lähettänyt. Tiedätte ett'ei hän mielellään itse puhu teidän kanssa.

RIZZIO. Kun hän on saanut niin kohteliaan sanansaattajan, niin hänen
varmaankaan ei sitä tarvitse.

LETHINGTON. Itse hän on vielä korkeamman miehen lähettiläs.

RIZZIO. Kenenkä?

LETHINGTON. Murray'n.

RIZZIO. Vai tuon karkoitetun kapinan-nostattajan! Vai heillä on
yhteisiä asioita?

LETHINGTON. Siihen vastatkoon Morton itse.

RIZZIO. Minua ei ollenkaan huvita Murray'n asiat, eikä ne henkilöt,
jotka niitä asioita ajavat.

LETHINGTON. Mutta mahdollista kuitenkin on että nuo asiat teitä vielä
voivat vähän huvittaa.

RIZZIO. Sitä suuresti epäilen.

    (Käy istumaan).

LETHINGTON (syrjään). Hän käy istumaan minun läsnä ollessani!

RIZZIO. Käykää istumaan, herra valtiosihteeri!

LETHINGTON. Olen teille suuresti kiitollinen, herra yksityissihteeri;
(käy istumaan, selkä puoleksi Rizziota vastaan, ja laskee molemmat
jalkansa eräälle tuolille). Eikö teillä ole minkäänlaisia himoja, David
Rizzio?

RIZZIO. Himot ovat vaaralliset valtiomiehelle.

LETHINGTON. Se muistutus on niin todenperäinen, että juuri äsken olen
ollut tilaisuudessa sitä tehdä. Mutta kuitenkin...

    (Rupee leikkimään kreivi Murray'n sormuksella).

RIZZIO. Mutta kuitenkin jarli arvelee, ett'ei kukaan ole himojansa
vailla?

LETHINGTON (lausuu painolla). Niin.

RIZZIO. Siinä tapauksessa täytyy vaan asettaa niin että ne sopivat
yhteen työmme kanssa...

LETHINGTON. -- -- ett'ei välikäteen jouduta; aivan niin; --

RIZZIO. Ja jos koettaisin sanoa miksi minun on hyvin käynyt tähän asti,
niin syy on etsittävä juuri siinä.

LETHINGTON. No niin, ei ole mahdotointa!

RIZZIO. Skotlantilaisilla on tavallisesti jonkunmoinen perintö, unelma,
kosto tai kunnianhimo, jonka tähden joutuvat pulaan.

LETHINGTON. Varsinkin tämmöisenä muutosten aikana, kun vanhaa ja uutta
mielessä taistelee, -- se on totta.

RIZZIO. Minä tulin tänne muukalaisena, minulla on yksi ainoa päämäärä,
ja se on olla uskollinen ja hyödyllinen kuningattarelle.

LETHINGTON. Sentähden hän pitää enemmän teistä kuin meistä, se on
luonnollista.

RIZZIO. Jos ei juuri luonnollista, niin viisasta kenties.

LETHINGTON. Kenties.

RIZZIO. Seuraukset eivät muuta todista.

LETHINGTON. Nyt katolilaisten asia menestyy, se on totta.

RIZZIO. Mutta mikä mainio sormus tuo on, jota jarli tuossa pitelee?

LETHINGTON. Kallis, eikö totta?

RIZZIO (nousee). Harvoin olen senkaltaista loistoa nähnyt! Kuinka? --
se on suuremmasta arvosta kuin kalliin kruunutimantti!

LETHINGTON. Oletteko joskus seisoneet juvelipuodissa?

RIZZIO. Kun ostan kalliita kiviä, niin tuotan ne luokseni.

LETHINGTON. Minua ilahuttaa että kuitenkin voitte sitä arvostella.

RIZZIO. Rakastan kauniita kiviä ja minulla on kokoelma niitä itselläni.

LETHINGTON. Jos kokoelette kalliita kiviä, niin varmaankin tunnette
tätä; sillä tuntijalla on tarkka silmä.

RIZZIO (tarkastaa sitä). Jarli Murray'n! Oletteko sen ostaneet?

LETHINGTON. En, hän tahtoo lahjoittaa sen pois.

RIZZIO. Tätä suurta omaisuutta ... ja kenelle?

LETHINGTON. Teille, David Rizzio.

RIZZIO. Minulleko?

LETHINGTON (nousee). Ylpeä kreivi Murray pyytää teitä olemaan hänen
äänenkannattajansa sisarensa kuningattaren luona; voitteko pyytääkään
selvempää todistusta muuttuneesta asemasta ja teidän täydellisestä
voitostanne! Protestanttinen puolue, joka oli hallitsevana puolueena
muutamia vuosia sitten, on nyt syrjäpuoleen sysätty siihen määrään,
että sen ensimäinen mies saa kerjätä armoa paavin salaiselta
lähettiläältä tässä hovissa.

RIZZIO. Se teitä surettaa, jarli Lethington?

LETHINGTON. En olisi se suora mies, mikä olen, jos koettaisin salata
että se minua surettaa. -- Tässä on sormus!

RIZZIO. Jarl Murray'n onnettomuus koskee minuun kipeästi, mutta auttaa
häntä takaisin tänne, sitä en voi.

LETHINGTON. Ette tahdo?

RIZZIO. Minä ymmärrän että tavallisella sukkeluudellanne olette
havainneet himoni; mutta tällä kertaa se valitettavasti ei sovi yhteen
kuningattaren aikeiden kanssa. Au revoir!

    (Aikoo mennä).

LETHINGTON (avaa kamiinin suupellin, aikoo heittää sormuksen sinne).

RIZZIO. Madonnan nimessä, mitä teette?

LETHINGTON. Ei siitä enää ole mihinkään.

RIZZIO. Onhan se suuri kalleus, sillä on suurempi arvo, kuin koko
omaisuudellani!

LETHINGTON. Tahdotteko pelastaa sen?

RIZZIO. Tietysti!

LETHINGTON. Ottakaa se siis!

RIZZIO. En. -- Mutta antakaa se hänen sisarellensa kuningattarelle;
antakaa hänen säilyttää sitä jarlia varten!

LETHINGTON. Jarlia varten -- joutavia!

    (Aikoo heittää sitä kamiiniin).

RIZZIO. Ette tänne sen arvoa, ette tiedä mitä heitätte pois.

LETHINGTON. No, säilyttäkää sitä sitten itse!

RIZZIO. Säilyttää sitä? Oi -- sen teen kernaasti -- vaan en siten, että
sen kautta katsoisin itseäni sidotuksi millään lailla.

LETHINGTON. Mutta se on kuitenkin oleva jokapäiväinen muistutus siitä
kuinka onnetoin kuningattaren veli on.

    (Antaa sormuksen).

RIZZIO. Ja se on myös oleva jokapäiväinen muistutus ylpeästä hetkestä
elämässäni!

LETHINGTON. Siihen teillä tietysti on syytä. Mutta minä rohkenen toivoa
että tämä jarli Murray'n nöyrtyminen ei ole ollut aivan turha.

RIZZIO. Itse ymmärtänette ett'en tämän tapauksen jälkeen enää voi
katsoa kreivi Murray'n puoluetta vaaralliseksi. Enempää en voi sanoa.


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Entiset, Lordi STUART. Sitten KUNINGATAR.

STUART. Monsieur! Madame, ma soeur, käskee teidät luoksensa.

LETHINGTON. Herra sihteeri!

RIZZIO. Mylord!

LETHINGTON (menee).

RIZZIO. Missä on kuningatar?

STUART. Minä olen saattava teitä kuningattaren luo.

RIZZIO. Mitä siihen neuvoon tulee, jonka Mylord niin armollisesti
minulle antoi, voin vakuuttaa että se oli aivan tarpeetoin.

STUART. Se ilahuttaisi minua teidän tähtenne, monsieur!

RIZZIO. Ei murha-aseilla, vaan lahjoilla ja rukouksilla lähestyvät ne
meitä. Ja se alentavainen tapa, jolla muutamat aatelismiehet tässä
hovissa minua kohtelevat, ei minusta koskaan ole ollut niin naurettava,
kuin juuri nyt. Au revoir!... Vaan tässä on kuningatar itse! --

STUART. Hänen kärsimättömyytensä rikkoo etiketin kaikki...

KUNINGATAR. Jätä meidät yksin, Stuart. Katso ett'ei kukaan meitä
häiritse.

STUART. Mutta tanssi...

KUNINGATAR. Ensin työ, sitten tanssi! Sulje ovet!

STUART. Mitä on ajatteleminen!

    (Menee).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Edelliset (paitsi STUART).

KUNINGATAR. Mitä tämä tietää, Rizzio, kolmesti on jo minulle puhuttu
jostakin hyökkäyksestä.

RIZZIO. Myöskin teidän armollenne?

KUNINGATAR. Siis sinulle myös?

RIZZIO. Niin, juuri nyt!

KUNINGATAR. Kummallista! Vähän aikaa sitten kuningaskin minua uhkasi.

RIZZIO. Teidän armonne luulee että hän on liitossa...

KUNINGATAR. Missä liitossa?...

RIZZIO. Liitossa niiden kanssa, jotka tuumivat hyökkäystä...

KUNINGATAR. Kuka sen tekisi?

RIZZIO. En voi sitä ymmärtää ... (vaiti-olo). Kenties maanpakolaiset?

KUNINGATAR. Veljenikö, kreivi Murray?... Darnley yhtyisi minun
vihollisiin ... omiin vihollisiinsa? -- Mitä sitten on tapahtunut?

RIZZIO. Sen mahtaa teidän armonne paraiten tietää...

KUNINGATAR. Hän vaati äsken minulta -- (seisahtuu, katselee Rizziota,
nauraa). Darnley on narri. Koko juttu on joutavaa!

RIZZIO. Teidän armonne on aina niin huolotoin...

KUNINGATAR. Mitä todistuksia sinulla on?

RIZZIO. Tunteeko teidän armonne tämän sormuksen?

KUNINGATAR. Veljeni sormus! --

RIZZIO. Sen loisteen valossa aikoo kreivi Murray löytää tien takaisin
teidän armonne etuhuoneesen...

KUNINGATAR. Ja se tapahtuisi sinun avulla...?

RIZZIO. Koetettiin... Mutta tässä on sormus!

    (Tahtoo antaa sen, kuningatar sen näkee,
    mutta ei ota sitä vastaan).

KUNINGATAR. Sinua pidetään hyvin voimakkaana, Rizzio.

RIZZIO. Ainoastaan sentähden että tulisin epäluulon alaiseksi teidän
armonne silmissä. -- Tässä on sormus!

KUNINGATAR (niinkuin ennen). Miksi olet sinä minulle uskollisempi kuin
muut, Rizzio?

RIZZIO. Parempi olisi tutkia, miksi meitä pyydetään tehdä huolettomiksi
samalla kuin päällekarkauksesta jutellaan...

KUNINGATAR. Moni on palvellut minua uskollisesti ennen sinua; mutta
kaikilla on ollut omat tarkoituksensa, -- tarkoituksia, jotka minä olen
huomannut...

RIZZIO. Teidän armonne, teitä väijytään; minä olin olevinani huoletoin,
mutta en ollut! --

KUNINGATAR. Sinä luotat suuresti meidän suosioomme, David Rizzio, kun
et katso tarpeelliseksi meille vastatakaan!

RIZZIO. En vastaa sentähden että tässä vaan näen kujeita; minua
pyydetään sortaa teidän armonne luona, vieläpä sangen tärkeällä
hetkellä.

KUNINGATAR. Minua rupee väsyttämään koko tuo tärkeä arvo, jota sinuun
pannaan, -- ja jota itsekin luulet sinulla olevan.

RIZZIO. Teidän armonne tekee minulle vääryyttä ... mutta minä koetan
sitä kärsiä, ... niin kuin joka päivä saan loukkauksia kärsiä teidän
armonne tähden.

KUNINGATAR. Mutta miksi kaikkea tuota kärsit? -- Sinä olet niin
eriskummallinen, tuntuu aina kuin kätkisit jotain salaisuutta.

RIZZIO. Jos minussa on jotain outoa teidän armonne mielestä, niin työni
ja toimeni teidän armonne hyväksi todistavat puolestani, ja se
valtioviisaus, joka tähän saakka on tuottanut niin runsaita hedelmiä
katolilaisten asian hyväksi, selvästi todistakoot uskollisuuteni teitä
kohtaan.

KUNINGATAR. Se on totta... Mutta miksi pitää minun aina kuulla siitä,
miksi pitää minun olla sinulle velassa siitä? Miksi et esimerkiksi
tahdo tulla aatelismieheksi?

RIZZIO. Sentähden että se vahingoittaisi minua.

KUNINGATAR. Mutta korkea arvonimi?

RIZZIO. En huoli semmoisesta ulkonaisesta arvosta.

KUNINGATAR. Vaan rahoista, kalliista kivistä...

RIZZIO. Niin, semmoiset ovat varmaa tavaraa.

KUNINGATAR. Ja kalliit vaatteet...

RIZZIO. Luonto ei ole minua suosinut, siitä saan kärsiä. Mutta, teidän
armonne, älkää antako paholaisen kylvön kohta itää sielussanne.
Älkäämme tämmöisten pienten asiain tähden jättäkö huomaamatta sitä
vaaraa, jonka musta ensi-enne kaukana näkyy. Lethington'illa on
aikeensa, hänellä ja Murray'lla ja Morton'illa; minä olin olevinani
huoletoin, enkä ollut mistään tietävinäni; mutta tuskissani olin!
Heillä on varmaan monta liittolaista; asia on niin edistynyt, että niin
itsekäs henkilökin, kuin lordi Stuart, on päässyt sen jäljille.
Vartijain täytyy todellakin lähteä ulos öisin, sillä suurissa metsissä
on nähty nuotio-tulia.

KUNINGATAR. Kolme kertaa on jo hyökätty minun päälleni ja minä olen
onnellisesti pelastunut! En huoli siitä!

RIZZIO. Teidän armollanne on niin paljon rohkeutta...

KUNINGATAR. Ja sinulla niin vähän...

RIZZIO. Minä tarkoitan teidän armonne parasta!

KUNINGATAR. Mutta miksi sen teet? Minkä vuoksi kärsit oikkujani ja
muiden panettelemista?

RIZZIO (suuttuneena). Kun lapsi on kyllästynyt viuluun, jota on
soittanut, tahtoo se lyödä sitä rikki, nähdäksensä miltä se
sisäpuolelta näyttää!...

KUNINGATAR. Siis kun olen nähnyt miltä näytät sisäpuolelta?...

RIZZIO. Teidän armonne, sallitteko minun nyt mennä?

KUNINGATAR. Enkö enää voi saada tätä viulua eheäksi, kun kerran olen
katsonut sen sisään?

RIZZIO. Ette voi.

KUNINGATAR. Toiveesi päämäärä on siis mahdotoin saavuttaa!

RIZZIO. Teidän armonne ei varmaankaan minua enää tarvitse...

    (Aikoo mennä).

KUNINGATAR. Rizzio!

RIZZIO. Teidän armonne...

KUNINGATAR. Me kaksi emme enää voi yhdessä työtä tehdä; en voi
luottamuksella vale-naamalle puhua.

RIZZIO. Teidän sydämmessänne on jotain julmaa, sen olen monasti
huomannut!

KUNINGATAR. Pelkäätkö ketään, koska et tahdo minulle puhua?

RIZZIO. Minä pyydän, antakaa minun nyt mennä!

KUNINGATAR. Pelkäätkö kuningasta, vihollistasi?

RIZZIO. En! --

KUNINGATAR. Aatelistoako! -- (kun Rizzio on vaiti) haluatko jotain
harvinaista arvoon-koroitusta ... hyvä, se on sinulle suotu --
huolimatta aatelistosta!

RIZZIO. En pelkää aatelistoa!

KUNINGATAR. Ah, minä ymmärrän, koko julkista mielipidettä Europassa.
Vaan tiedäthän sinä, Rizzio, että minua huvittaa kiusata sitä.

RIZZIO. En pelkää maailmassa ketäkään -- paitsi --

KUNINGATAR. Paitsi? -- sano se suoraan!

RIZZIO. -- Teitä itseänne!

KUNINGATAR. Minua! Nyt käsken sua puhumaan!

RIZZIO. Te olette julma ja säälimätöin; teitä ilahuttaa nähdä minua
mitä ankarimman intohimon vallassa, -- sillä semmoinen minulla on, --
se on se, joka, niin kauan kuin se palaa, on minua innostuttanut ja on
minua innostuttava mitä suurimpiin töihin teidän palveluksessanne, --
vaan kun se on sammunut -- en ole enää mitään.

KUNINGATAR. Mutta mikä kaunopuheliaisuus, -- Rizzio, en tunne sinua
samaksi mieheksi!

RIZZIO. Armollisin kuningatar, ette koskaan ole minua tunteneet!
Äänettömyyteni on ollut alituinen valhe ja tylyyteni sen sineetti.
Mutta nyt, kun olette avanneet huuleni tuon ruhtinallisen totuuden
lausumiseen, nyt teidän pitää se tietämän. Ainoastaan se, jolla on
suuri päämäärä, voi käydä suoraan sitä kohti, huolimatta kaikista
pienistä; ainoastaan se, jota joku ajatus innostuttaa, voi kärsiä;
ainoastaan se, joka jotain odottaa, voi kestää oikkuja, pilkkaa,
panettelemista, ilkeyttä!

KUNINGATAR. Mutta mitä tämä tietää!

RIZZIO. Se tietää, -- vaan ensin kuulkaa: ei kuin Darnley, joka teitä
väsyttää ja seuraa, ei kuin nuo, jotka maailmalle tahtovat kerskata
yhdestä silmäilyksestä, sanasta tai tanssista, ei kuin nuo, jotka
meluavat kahden-miekkasilla teidän tähtenne ... minä en pyydä että
minua sanotaan teidän rakastajaksi, mutta että kerran -- vaikka
pitkän, pitkän odotuksen jälkeen, vaikka vaadittaisiin elämää täynnä
alttiiksi-antamusta ja uskollisuutta -- että kuitenkin kerran voisin
siksi tulla. --

KUNINGATAR. Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha ha!

RIZZIO (epätoivoissaan). Naurakaa minulle; mutta muistakaa, mitä tämä
äänetöin, innokas rakkaus on tehnyt teidän puolestanne näiden työlästen
vuosien kuluessa, sill'aikaa kuin te huoletoinna saitte tanssissa kuin
vaarassakin pyöriä. -- Pilkatkaa minua ja heittäkää minut pois, kuin
nuo muutkin, -- sitähän te tahdotte!

    (Menee).


KYMMENES KOHTAUS.

KUNINGATAR (käyden yht'äkkiä totiseksi). Enkö arvannut sitä: hänkin
odotti heikkouden hetkeä! hänkin salainen viholliseni! Eikö ole yhtään
elävää olentoa, jolle voin itseni uskoa? Eikö Jumalan avarassa
maailmassa ole ketään, johon uskallan luottaa? Jokainen, joka minua
lähestyy, tahtoo vaan minua surmata -- surmata maatani, tai uskontoani,
tai ijankaikkista sieluani! Tämä tukehduttava tuska, joka mua ahdistaa,
ennustaako se onnettomuutta? -- Niin, onnettomuutta! Jotka tulevat
minua palvelemaan, ne tahtovat rosvota minua, jotka minua rakastavat,
ne ovat minulle vaarallisemmat, kuin ne, jotka minua vihaavat!
Suotiinhan minulle kaikki, mikä maailmassa voi kuolevaista onnelliseksi
tehdä; vaan katso, lahjat muutetaan turmelukseksi! -- Oi, mikä on syynä
siihen? Kai syytä minussakin lienee! Koko olentoni on kuin kappaleiksi
katkaistuna, enkä voi noita kappaleita ko'ota. Oi, pyhä, puolestani
aina rukoileva neitsyt Maria! Sinä, joka annoit mulle nimesi, sinä,
naisen ijankaikkinen esikuva, vuodata valoasi minulle! Ole luonani, ei
ainoastaan rukoillessani, vaan silloinkin kun elämän myrskyiset aallot
päälleni ryntäävät; sillä täällä ei ole ainoatakaan auttajaa. Mies,
jonka valitsin, on milloin lapsi, milloin luulevainen hirmuvaltias; oma
veljeni tuli kapinoitsijaksi ja neuvoskuntani vastaan täytyy minun
suojella itseäni kuin käärmettä vastaan, jonka kanssa olen suljettu
samaan huoneesen. Oi, minä tarvitsen suojelusta! Minä tunnen
sanomatointa kaipausta, mutta en tiedä mihin uskallan kääntyä, (vaiti
olo). Myöskin tuo hiljainen, kärsivällinen Rizzio! -- Darnley, sinä
olet kuitenkin tavallasi uskollisempi kaikkia muita, -- ja sinä olet
niin nuori! Minä olin liian ankara, minä tahdon kaikki sovittaa,
(soittaa; palvelija tulee). Käske tänne lordi Stuart! (palvelija
menee). Darnley lempii ja lemmestä voi kaikki tehdä!


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    KUNINGATAR. Lordi STUART.

STUART (itsekseen). Rizzio ei ole täällä? (ääneen). Madame!

KUNINGATAR. Soikoon soitanto ja tanssi alkakoon!

STUART. Heti, heti, -- teidän armonne!

KUNINGATAR. Hanki Darnley tänne ja sano hänelle että minä pyydän
ensimäistä tanssia.

STUART. Kuninkaanko kanssa?

KUNINGATAR. Niin.

STUART. Vaan kuningas ei ole näkyvissä!

KUNINGATAR. Oi, etsi häntä huoneistansa; jos hän on sulkeunut niihin,
niin kolkuta ja huuda, että häntä kaipauksella odotan.

STUART. Kuningastako?

KUNINGATAR (kiivaasti). Kuningasta! -- Mutta joudu!

STUART. Minä riennän, minä riennän! (itsekseen). Pitääkö meidän tässä
hovissa vielä ruveta kuningastakin kumartamaan?

KUNINGATAR. Mutta mene nyt jo!

STUART. Minä lennän.


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

KUNINGATAR (tanssijat myöhemmin). Johon olen asetettu, siinä on minun
vaikutusalani, mitä mua kohtaa, täytyy mun kärsiä!

    (Soitanto alkaa).

Minä olen nuori, minulla on voimia, suurenmoisia aikeita ja mahtavia
alaisia! Elämäni muuttuu toimekkaaksi; kaikki, mitä on pientä, ja joka
nyt minua rasittaa, haihtuu silloin itsestänsä.

    (Tanssijat tulevat parittain; niiden joukossa
    Bothwell, Lethington ja Morton).


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Entiset. Lordi STUART.

STUART. Se koskee minuun kipeästi, madame, mutta kuningas ei ole
huoneissansa.

KUNINGATAR. Etsi häntä kaikkialla. Ota useampia mukaan: hänen täytyy
tulla!

STUART. Hänen täytyy tulla!

    (Menee).

LETHINGTON. Kuningastako etsitään?

USEAT. Kuningasta.

LETHINGTON. Minä näin kuninkaan ratsastavan ulos.

KUNINGATAR. Ulosko ... keskellä yötä?

LETHINGTON. Minä tein juuri saman muistutuksen; mutta hän vastasi: "me
sovimme yhteen."

KUNINGATAR. Darnley parka! Minä olen ollut liian ankara. Oi, nyt hänen
olisi pitänyt olla täällä! Nyt olisi hetki ollut!

STUART. Ketä teidän armonne vaali kunnioittaa?

KUNINGATAR. Ei ketäkään! -- En tanssi.

STUART. Oi, teidän armonne, älkää saattako meitä epätoivoon! Olisi sama
kuin repiä kukkaset maahan ja sammuttaa kynttilät.

ARGYLEN KREIVINNA. Oi, teidän armonne, ette saa saattaa meitä
murheellisiksi. Me olemme niin kauan odottaneet!

    (Useat naiset rukoilevat).

KUNINGATAR. No, tehdäkseni teille iloa, ystäväni!...

KAIKKI. Kiitoksia, teidän armonne!

    (Valmistuvat tanssiin),

STUART. Mikä aatelismies saa kunnian?

KUNINGATAR (silmäilee heitä ja sanoo poiskääntyneenä). Onkohan niiden
joukossa ainoatakaan, joka ei tukalassa hetkessä ole minua pettänyt tai
voisi sitä tehdä? -- -- Yksi löytyy! (Stuartille) Bothwell'in jarli.

    (Soitanto kiihtyy kiihtymistään. Bothwell tulee,
    notkistaa polvea kuningattarelle, ottaa hänen kätensä
    ja vie hänet tanssivien luo. Hän asettuu seisomaan
    Stuart'ia ja Argylen kreivinnaa vastaan, jotka alkavat.
    Tanssitaan hidasta vanhaa pöytä-tanssia).

Esirippu lankee.



TOINEN NÄYTÖS.


Knox'in talo.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

KNOX (Käy säännöllisesti edestakaisin, molemmat kädet selässä.
Kolkutetaan). Tule! (hän jatkaa käymistään).

LINDSAY ja MORTON (astuvat sisään). Hyvää päivää!

LINDSAY. Olemme kutsutut tänne kello neljältä.

KNOX (kuin ennen). Tiedän sen.

    (Äänettömyys).

MORTON. Voiko Ruthwenkin tulla?

KNOX. En tiedä.

LINDSAY (Morton'ille, käydessään etulavalle päin). Kuinka paljon väkeä
mylord on ko'onnut?

MORTON. Viisisataa jousi-miestä.

LINDSAY. Se ei ole paljon.

MORTON. Luotan niihin miehiin; he ovat ennenkin olleet muassa, missä
verta on vuotanut. Muutamat heistä useammin kuin kukaan meistä.

LINDSAY. Linnan vartijajoukko on vähäinen, se on pian vangittu. Mutta
myöhemmin voivat porvarit tulla.

MORTON. Minun mieheni eivät pidä porvareista enemmän lukua kuin
härästä. Useimmat heistä ovat palvelleet Franskassa, Saksassa tai
Tanskassa, sota on heidän elinkeinonsa ja huvituksensa.

LINDSAY. Jos minä olisin kuningas, niin kieltäisin tuommoiset
pestaukset vieraasen maahan. Ne pilaa kansaa.

MORTON. Päinvastoin, ne harjoittaa kansaa.

LINDSAY. Olin aina riidassa Murray'n jarlin kanssa tästä asiasta. Hän
suorastaan möi maan lapsia vieraille.

MORTON. Hän möi poikia ja sai miehiä sijaan. Murray tietää aina, mitä
tekee.

LINDSAY. Luuletteko että hän ehtii perille oikeaan aikaan? On jo
myöhäistä.

MORTON. Jonka täytyy salassa matkustaa, hän saa usein kulkea
mutkateitä. Jos kukaan on saanut sanaa häneltä, niin se varmaankin on
Knox.

LINDSAY (Knox'ille). Oletteko kuulleet jotain Murray'ltä?

KNOX (kuin ennen). Olen.

MORTON. Tuleeko hän?

KNOX. Kohta.

LINDSAY (Morton'ille). Se hyvä; istukaamme siis niin kauan kuin
odotamme. En voi kieltää että vereni vähän kuohuu. Istuessa on sitä
helpompi hillitä.

MORTON. Minun vereni on sitä tyynempi. Minua vaan hiukan harmittaa
ett'ei Knox puhu meille. Luulenpa että puhuttelen häntä.

LINDSAY. Älä puhuttele.

MORTON. Mitähän Knox arvelee maan tilasta?

KNOX. Ei mitään.

LINDSAY. Älä, mitä se hyödyttää, Morton?

MORTON. Mitä Knox sanoo aikeestamme?

KNOX. Ei mitään siitäkään.

MORTON. Luuletteko että se on Jumalan palvelemista.

KNOX. Kaikki on Jumalan palvelemista.

MORTON. Jos tämä italialainen, David Rizzio, saisi tykkönään hävittää
evankelisen uskon Skotlannista, palvelisiko hänkin Jumalaa?

KNOX. Kaikki mitä tapahtuu on edeltäpäin määrätty, ja silloin olisi
sallittu että toinen ja parempi sukupolvi saa vastaan-ottaa siunauksen,
mutta tämä mennä hukkaan.

LINDSAY. Lopeta jo, Morton!

MORTON. Voisimmehan silloin olla mitään tekemättä; -- sillä mikä on
sallittu, tapahtuu yhtäkaikki?

KNOX. Epäilemättä. Te ette voi sallimuksessanne mitään muuttaa, ette
lisätä ettekä vähentää. Mitä teette, sen teette vaan teidän omaksi
vapahtamiseksi.

MORTON. Mutta jos nyt ijankaikkisuudesta on sallittu että minä joudun
kadotukseen, enhän silloin voi autuaaksi tulla?

KNOX. Joka ijankaikkisuudesta tietää, että joudutte kadotukseen, hän
tietää myöskin ijankaikkisuudesta että olette sen ansainneet.

LINDSAY. Tämä on Jumalan pilkkaamista, Morton!

MORTON. Mahtaa Jumalan olla ikävä katsella kaikkea, mitä hän
ijankaikkisuudesta edeltäpäin tietää.

KNOX. Hänellä on kyllä ajatuksensa siinä, niinkuin minulla teidän
puhetta kuunnellessani -- vaikka minäkin tiesin sitä edeltäpäin.

    (Äänettömyys. Kolkutetaan).


TOINEN KOHTAUS.

    Entiset. RUTHWEN.

KNOX. Tule!

    (Ovi avataan. Ruthwen tulee sisään aseissa, palvelijaan
    nojautuen. Entiset kaksi nousevat, Lindsay asettaa
    Ruthwen'ille tuolin, Morton auttaa häntä).

MORTON. Vaivaatte itseänne liiaksi, Ruthwen. Olisi parempi että
pysyisitte vuoteella.

RUTHWEN (palvelijalle, sitten kun Ruthwen on viety istumaan). Mene.
Odota ulkona.

LINDSAY. Ei ollut tarkoitus, lordi Ruthwen, että te sairaana näkisitte
tätä vaivaa.

RUTHWEN. Mutta minä en luota teihin.

MORTON. Onhan meitä kuitenkin tarpeeksi suuri joukko.

LINDSAY. Ja kaikki on valmista.

RUTHWEN. Kun kuningatar rupee itkemään, joutuvat kätenne voimattomiksi.
Minä tunnen teitä.

LINDSAY. Jumala estäköön meitä pitämästä hänen kyyneleitään suuremmassa
arvossa kuin tämän maan parasta.

MORTON. Ei suinkaan mylord itse ai'o linnaan tulla?

RUTHWEN. Ai'on, vaikkapa kantaisitte minua sinne!

LINDSAY. Mutta mitä mielittekään siellä tehdä, sairas kun olette?

RUTHWEN. Nähdä että se roisto oikein tapetaan. -- Missä on Lethington?

LINDSAY. Sinä päivänä, kun meidän kaikkien piti allekirjoittaa, oli hän
lähtenyt kaupungista.

RUTHWEN. Siinä näette! Siinä näette! Voinko minä luottaa semmoisiin?

MORTON. Lethington on varovainen.

RUTHWEN. Onko nyt aikaa olla varovainen? Katsokaa minua, vaara on niin
suuri että sairaatkin saavat nousta taistelemaan!

MORTON. Jokainen auttakoon tavallansa! Lethington on hyödyttänyt
asiaamme kun ei kukaan muu sitä voinut. Ja hän on voinut sitä juuri
sentähden, ett'ei hän koskaan ole itseänsä paljastanut.

LINDSAY. Olette hyvin kipeä, Ruthwen!

RUTHWEN. Niin, yö on paha, päivä pahempi. -- Missä on Knox?

KNOX (seisahtuu hetkeksi). Ruthwen!

RUTHWEN. Vai oletko siellä! -- Minä olen kipeä, Knox!

KNOX. Minä näen sen.

RUTHWEN. Miksi et tule luokseni?

KNOX. Sentähden ettet minua vielä tarvitse.

RUTHWEN. Kyllä, Knox, sinä et tiedä miltä tuntuu maata unettomana ja
katsella elämäänsä. Sinun olisi pitänyt tulla, Knox!

KNOX. Oli liian aikaista.

RUTHWEN. Liian aikaistako? Mitä sillä tarkoitat, Knox?

KNOX. Kun olet niin pitkälle päässyt että tahdot kuolla, Ruthwen,
silloin minä tulen.

RUTHWEN (nousee kauhistuneena, putoo istumaan taas). Sinä erehdyt
tautini suhteen, Knox. Ei se ole kuoleman tauti, se on luuvaloa
helvetin tuskain kanssa; rujoksi voin minä tulla, vaan en kuole. -- --
Miksi olet ääneti, Knox?

KNOX. Sentähden että puhuminen on tarpeetoin.

RUTHWEN. Jos tietäisin että tautini olisi kuolemaksi, niin en
odottaisi; tekisin itse siitä lopun.

KNOX. Se on suorin tie helvettiin.

RUTHWEN. Oi, Knox, älä sano niin! -- Jos lukisit messuja, -- ei, se on
totta, nyt ei käytetä messuja enää. Knox, tule istumaan ja puhumaan
minun kanssani.

KNOX (asettuu hänen etehensä). Mitä tahdot multa?

RUTHWEN. Sinä olet liian ankara, Knox, -- koko oppisi on liian ankara,
-- me emme saa mitään apua.

KNOX. Ei, syy on itsessäsi.

RUTHWEN. Tiedän sen, ja senpätähden menenkin linnaan mukana, taudistani
huolimatta! Mutta jos saamme pois tieltä tämän jumalattoman vaimon,
koko kirkon ruton, ja hänen viettelijänsä, Belzebub'in palvelijan
tapetuksi, niin se kuitenkin luetaan suurena päivänä minulle pieneksi
ansioksi, -- eikö niin, Knox?

KNOX. Sitä en tiedä.

RUTHWEN. Etkö sitä tiedä, Knox? Kehoitathan sinä tähän työhön,
olemmehan kokoontuneet sinun taloosi.

KNOX. Minä en koskaan ole kehoittanut siihen.

RUTHWEN. Mutta mitä sinä tarkoitat? Sinä kauhistutat minua.

LINDSAY (astuu esille). Minua myöskin, Knox! En tunne muiden syitä,
mutta minä taistelen kirkon puolesta.

RUTHWEN. Sano meille siis ajatukses, Knox, se meitä peloittaa.

KNOX. En omia ajatuksiani lausu, vaan raamatun ajatukset jumalattomista
kuninkaista ja heidän taloistansa. Kuulkaa siis: Profeeta Achaja sanoi
kuningas Jerobeam'ille: "Sinä olet tehnyt vieraita jumalia itsellesi,
sentähden sinun talosi hävitetään." -- Profeeta Elias sanoi Achab'ille:
"Minä tahdon hävittää sinun talosi niinkuin Jerobeam'in." -- Profeeta
Elisa kuninkaaksi voiteli alamaisen Jehun, "että hän surmaisi Achab'in
huoneen." -- Mutta Jehu niinkuin tekin ei ollut puhdas Herran edessä,
vaan kuitenkin rangaistuksen ruoskana Hänen kädessänsä. -- Herran
tuomio on selvä; mutta jokainen, ken ottaa sitä täyttääksensä, olkoon
varoillansa! Sillä Herran tuomio on kuin kaksi-teräinen miekka, joka
leikkaa molemmin puolin. Voi sitä, joka sillä iskee, pyytäen kirkon
omaisuutta; iskeköön se häneen itseensäkin! -- Voi sitä, joka sillä
iskee, koroittaaksensa omaa sukuansa! Kaatakoon ja surmatkoon se hänen
itsensä, niinkuin taivaan salama! Voi sitä, joka sillä iskee vihasta ja
kostonhimosta, voi, voi kaikkia niitä, jotka sitä tekevät taika-uskossa
ja sydämmen kovuudessa! -- Muuta kehoitusta en voi teille antaa.

    (Kävelee niinkuin ennen; pitkä äänettömyys).

RUTHWEN. Kun ihminen entisinä aikoina kääntyi katolilaisen papin
puoleen, lähti hän papin luota lohdutettuna ja keveällä mielellä. Mutta
sinä annat kiviä, kun me anomme leipää. -- Luulenpa että menen kotia
jälleen.

LINDSAY. Ei, hänen sanansa ovat voimakkaasti vahvistaneet päätöstäni,
niin, ne ovat, niin sanoakseni, sitoneet käteni miekan kahvaan. Jos
kaatuisinkin, jos ei tarkoitukseni olisikaan aivan puhdas, -- joka
kyllä voi ihmiselle tapahtua, -- kun Herran tuomio on niin selvästi
lausuttu, kuin nyt, niin on velvollisuus täyttää se.

RUTHWEN. Silloin en ole minä oikein hänen sanojansa ymmärtänyt.

MORTON. Minustakin ne ovat epäselvät; mutta nyt, niinkuin aina kun
sanat ovat epäselviä, pysyn minä toimessani kiinni. Onhan Knox itse
osallisna.

RUTHWEN. Ei; Knox ei seuraa meitä.

MORTON. Ei miekka kädessä; hän on rauhan mies. Mutta hän on kuitenkin
tuumassa osallisna.

    (Kolkutetaan).

KAIKKI. Se on Murray!


KOLMAS KOHTAUS.

    Entiset. MURRAY. (Vaippaan peitettynä, jonka kohta
    päältänsä heittää).

MORTON. Niin, se on Murray!

LLNDSAY. Nyt on Skotlannissa kymmenentuhatta miestä lisää! Nyt olen
vasta oikein tyytyväinen! Tervetullut!

    (Rientää vastaan syleilemään häntä, Morton samaten).

MURRAY (Ruthwen'ille). Hyvää päivää ystäväni! Sinä olet kipeä Ruthwen.

RUTHWEN. Niin, niin kipeä, ett'en edes parane nähdessäni sinua!
Tervetullut Skotlantiin! (he syleilevät toisiansa). Mutta täällä ei ole
kaikki niinkuin olla pitää.

MURRAY. On tuleva paremmaksi! (hän näkee Knox'in, menee häntä vastaan).
Teidän siunauksenne! (hän notkistaa polveansa).

KNOX (käsi hänen päälaellaan). Jumala antakoon sinulle yksinkertaisen
uskon ja täydellisen tahdon! Jumala antakoon anteeksi mitä olet
rikkonut.

    Esirippu lankee. Muutos.


NELJÄS KOHTAUS.

    Maria Stuart'in cabinet de repos.

    Esiripun noustessa kuuluu toiselta puolelta naurua,
    ja espanjalaisia lauluja harpun säestyksellä. Toiselta
    puolelta sysätään samalla sisään katettu illallispöytä.
    Palvelijoita tulee ja asettuu paikoilleen. Ensinmainitulta
    puolelta tulevat Kuningatar, Stuart'in saattamana, Argylen
    Kreivinna, kapteeni Erskinen saattamana, ja Rizzio yksinään.

KUNINGATAR. Kalliinta viiniä tarvitaan tämän laulun soidessa. (Kaikki
käyvät istumaan; palvelijalle sill'aikaa). Onko tämä sitä uutta Kypron
viiniä, jota Espanjan kuningas on lähettänyt?

PALVELIJA. On, Teidän armonne!

KUNINGATAR. Maailman mainiointa viiniä!

STUART. Odottelen hartaasti ensimäistä lasia!

KREIVINNA. Niin, hartaammin kuin sultani, joka uhrasi 18,000 soturia,
saadaksensa tätä viiniä haltuunsa.

STUART. Hyvä viini tulee kuin kauan odotettu juhla-laukaus. Mielet
vilkastuvat, ilo nousee.

KREIVINNA. Hyvä viini on kuin sukkela sana, se polttaa ja vapauttaa.

KUNINGATAR. Hyvä viini on kuin auringonsäde sateessa, kuin sanoma ilon
ijankaikkisesta lähteestä.

KREIVINNA. Hyvä viini nostaa ilman-kaaren yli unelmien maiseman, luoden
toivoa ja ihanuutta.

STUART. Hyvä viini on kuin soitanto, sanoo Ronsard, se suhisee
suloisesti läpi olentomme.

KUNINGATAR. Hyvä viini on kuin suloinen salaisuus, sanon minä, se
kuiskailee ja hymyilee sydämmessä.

KREIVINNA. Hyvä viini on kuin kehuminen, se enentää voimiamme
kahdenkertaisesti.

STUART. Tai niinkuin imarteleminen, se viettelee meitä.

KUNINGATAR. Ensimäinen lasi nostaa meidät ratsumme selkään iloiseen
juoksuun.

KREIVINNA. Toinen luo kauniita maisemia ympärillemme.

STUART. Kolmas heittää meidät maahan.

KUNINGATAR. Mutta jos nyt antaisimme ensimäisen lasin seisoa,
veisattuamme tämän ylistysvirren.

KREIVINNA. Se olisi suurempi koetus, kuin mitä Eva voi kestää.

RIZZIO. Koetukseksi tämä kuitenkin on liian vähäistä.

KREIVINNA. Pienet koetukset ovat usein vaikeammat, Rizzio, kuin suuret.

KUNINGATAR. Ehkä Rizzio tuntee koetuksia, -- anna meille määritys.

RIZZIO. Teidän armonne!

STUART. Mutta pian!

KREIVINNA. Ei ole aikaa hakea sitä viinin kotimaasta asti.

KUNINGATAR. Mikä on koetus, Rizzio?

RIZZIO. Hm, -- onhan se, että ollaan kajoomatta siihen mitä mieli
enimmin tekee.

    (Kaikki nauravat).

STUART. Missä te kävitte koulua, monsieur?

KUNINGATAR. Turin'issa, tuo määritys on Piemont'ista.

RIZZIO (osoittaa viiniä). Luulin parhaaksi ottaa sen tästä vieressäni
seisovasta.

KREIVINNA. Eli -- vieressä istuvasta.

RIZZIO. Jos puhuisin omasta kokemuksestani, niin vaikein koetus minusta
on pidättää itseänsä siihen määrään, että muut saavat olla kärsimättä
kun itse kärsii.

STUART. Monsieur tahtoo sanoa että on vaikea olla kostamatta.

RIZZIO. En. Harvoin minun on tehnyt mieli lyödä takaisin, mutta usein
olisin suonut lyönnin menevän edemmäksi.

STUART. Ei, takaisin.

MUUT. Niin takaisin!

KUNINGATAR. Kosto on kuin makea viini, -- olkoon tämä viimeinen
vertaus. Maljanne!

    (Kaikki tarttuvat lasihin).

KUNINGATAR (juodessansa). Mutta Rizzio totuttakoon itseänsä koetusta
kestämään! (he juovat). Parasta viiniä, mitä koskaan olen huulilleni
nostanut.

STUART. Charmant!

KREIVINNA. Magnifique!

KUNINGATAR. Rizzio ei todellakaan juonut. Ha ha ha! -- Ystäväni, ei
tarkoitukseni niin paha ollut.

KREIVINNA. Koetuksen malja juodaan paraiten sillä tavalla.

KUNINGATAR. Koetuksenko maljan joimme? Eikö se ollut koston?

STUART. Aivan niin, ihanan koston!

RIZZIO. Rakas voi kosto olla meille, vaan ei ihana.

KAIKKI MUUT. Voipi kyllä!

KUNINGATAR. Koston ihanuus on niinkuin, -- auttakaa minua keksimään
elävää kuvaa, -- -- -- kuin Bothwell'in! Bothwell on kaunis kuin kosto,
kosto kuin Bothwell!

KAIKKI MUUT. Vaan Bothwell ei ole kaunis!

KUNINGATAR. Bothwell! On kauneus, jota sopii sanoa kauheaksi, ja
semmoinen on Bothwell'in kauneus.

KREIVINNA. Se on siis tuommoinen, jolla on ainoastaan yksi silmä.

KUNINGATAR. No niin, että hänellä on ainoastaan yksi silmä, se kuuluu
asiaan. Noissa säännöllisissä kasvoissa on salainen kirjoitus
luettavana, jonka arvaaminen meitä viehättää. Hänen suuri maineensa,
joka häntä seuraa kuin laivasto missä hyvänsä hän purjehtii, se
kokoilee katselijoita. Tuo salamantapainen nopeus ja jyrkkyys hänen
käytöksessään peloittaa heitä taas pois; hänen puheensa rohkeus
hämmästyttää, ja sitten hänen lämpimyytensä on kylmä, hänen kylmyytensä
lämmin ... niin, paljaita vastakohtia, mutta sellainen on Bothwell ja
sellainen on myös tuo kauneus.


VIIDES KOHTAUS.

    Entiset. HENRIK DARNLEY (vähän päihtyneenä).

KAIKKI (paitsi kuningatar). Kuningas!

    (He nousevat, ainoastaan kuningatar jää istumaan).

DARNLEY. Jää istumaan, jää istumaan ilon ihana liitto! Minä tulen
ainoastaan katsomaan omaa vaimoani, tahdon ainoastaan sinua syleillä,
sinä hirmuinen tenhotar.

    (Hän syleilee ja suutelee kuningatarta).

KUNINGATAR. Mylord!

DARNLEY (ottaa tuolin ja käy istumaan kuningattaren taakse). Eivätkö
suuteloni makealle maistu? Ajatteletteko niitä, joita Judas antoi?
(Nojautuu hänen tuoliinsa). Minä ajattelen kaikkia niitä, joita te
annoitte suloisella kavaluudella. Oi, kuinka olen iloinen, sanomattoman
iloinen; sillä vast'edes et sinä koskaan tule suutelemaan ketään muuta
kuin minua, sinä Skotlannin kesytöin joutsen!

KUNINGATAR (nousee). Kiitän tästä illasta, hyvät naiset ja herrat; en
voi oikein hyvin. Suokaa anteeksi, mylord!

    (Tahtoo mennä hänen ohitse).

DARNLEY. Oi, ei, ei, et pääsekkään pois, sinä kallis kultani, ei, vasta
nyt jäät ijäksi minun luo. Tänne tulee enemmän iloista väkeä, katsoppas
tuota kuinka lystikkäältä hän näyttää!


KUUDES KOHTAUS.

RUTHWEN (seisoo kalpeana ovessa, nojauten paljastettuun miekkaansa,
hänen takanansa useita aseilla varustettuja miehiä, jotka pyrkivät
sisään hänen kanssansa.)

    (Entiset nousevat kaikki).

KUNINGATAR. Mitä tämä on? Miksi miehiä aseissa?

    (Ei mitään vastausta).

KUNINGATAR (esille). Lordi Ruthwen? Kenenkä luvalla te astutte
kuningattaren huoneesen ilmoittamatta itseänne?

RUTHWEN. Me tulemme sentähden että David Rizzio on täällä ja on ollut
täällä liian kauan.

KUNINGATAR. Hävytöin!

RUTHWEN. Jos teidän armonne ei häntä poista, niin Skotlannin aatelisto
on sen tekevä; sillä sen tulee valvoa kuninkaallisen istuimen kunniata.

STUART ja ARTHUR ERSKINE (paljastavat miekkansa ja rientävät esille).

KUNINGATAR. Kaarti tänne, vangitkaa kaikki!

RUTHWEN. Hiljaa, Arthur Erskine, rauhoitu Stuart. Kaarti on vangittu,
Morton ja Lindsay pitävät linnaa hallussaan.

KUNINGATAR. ERSKINE. STUART. KREIVINNA. Maankavaluutta!

STUART. Ei mikään kelpo ritari voi kärsiä että kuningatarta loukataan;
Arthur Erskine, jos emme voi häntä suojella, niin voimme kaatua! --
Sacrement!

    (Pistää yhteen mieheen, joka kaatuu ja kannetaan pois;
    syöksee joukkoa vastaan, Erskine seuraa; lyhyt taistelu,
    jonka kestäessä he saarretaan ja viedään ulos).

STUART. Tuo kirottu ranskalainen juhlamiekka! Jos minulla vaan olisi
skotlantilainen ase! Oi, madame, Jumala teitä suojelkoon!

ARGYLEN KREIVINNA (kuningattarelle). Haen James Mellwill'iä.
Kaikotuskellot soikoot, porvarit tulkoot!

KUNINGATAR. Taivaan Herra antakoon myös apuansa.

KREIVINNA (kun hän estetään menemästä ulos). Olenko minä David Rizzio?
Onko tuolla miehellä silmät päässä?

RUTHWEN. Anna hänen mennä, hän ei voi tehdä mitään. (Hän pääsee ulos.)
Nyt työhömme kun saimme tuon ranskalaistuneen moskaväen pois
niskastamme.

KUNINGATAR. Oi, Maria! Maria! Minkälaiseen maahan olet minut saattanut!

RUTHWEN (sotureille, jotka jälleen tulevat sisään). Vangitkaa David
Rizzio!

RIZZIO (joka on seisonut aivan hiljaa eräässä nurkassa etulavalla,
menee nyt yht'äkkiä kuningattaren luo ja heittäytyy polvilleen).
Oikeutta, teidän armonne, he tahtovat murhata minut!

    (Hän pysyy kuningattaren takana).

KUNINGATAR. Tämä on majesteetti-rikos. Älköön kukaan uskaltako!

RUTHWEN. Vangitkaa David Rizzio!

KUNINGATAR. Mutta mitä on hän tehnyt?

RUTHWEN. Hän on loukannut Teidän Majesteettinne kunniaa ja samalla
kuninkaan, teidän aviomiehenne, sekä sen aateliston ja kansan kunniaa,
jonka hallitsija olette!

KUNINGATAR. Ijankaikkisen totuuden kautta, se on hävytöintä
panettelemista, jonka saatte kerran kalliisti maksaa!

RUTHWEN. Hm! -- Me kyllä pidämme huolta siitä, ett'ei teidän armonne
enää saa valtaa tässä maassa, -- eteenpäin, ottakaa hänet kiinni!

RIZZIO (polvillaan kuningattaren takana). Oi, sanoinhan teille, että
vaara oli käsissä, vaan ette tahtoneet minua kuulla. Te olette tehneet
minulle vääryyttä, -- nyt teidän täytyy minua suojella!

KUNINGATAR. Jos teillä on jotain valittamista hänen suhteensa, niin
olen esittävä sen lordien parlamentille. Minä sanon teille, käykää
laillisia teitä, älkää kumotko tämän maan järjestystä samoin kuin
syöksette kuningattarenne huoneisin ja kumootte kaikki täällä!
Totisesti, tämänkin päivän perästä tulee kun tuleekin vielä päivä!

RUTHWEN. Niin, tuomion päivänä kaikki tuomitaan! Kirkon ja lain nimessä
eteenpäin tätä epäjumalain palvelijaa ja viettelijää vastaan!

    (Soturit menevät toiselle puolelle).

RIZZIO. Oikeutta! Minä olen teitä uskollisesti palvellut!

KUNINGATAR. Mutta eikö ole teidän joukossanne ainoatakaan, joka tahtoo
totella kuningatartansa? Käskekää tänne Bothwell, käskekää luokseni
Huntley, onhan toki miehiä Holyrood'in linnassa!

RUTHWEN. Heidän huoneensa ovat suljetut!

KUNINGATAR (voimalla). Mutta enkö ole minä Herran voideltu? Ja te
sallitte minun seisoa avuttomana yksinäni! -- Miettikää mitä teette, te
murhaatte lait, te nousette kuningasvaltaa vastaan, joka on Jumalan
säätämä, te tahraatte pyhää purppuraa, te revitte Herran raamattua
repaleiksi! -- Takaisin te mielettömät!

    (He siirtyvät pois.)

RUTHWEN. Eikö ole, niinkuin sanoin: tämä vaimo teidät pian voittaa.

    (Astuu itse eteenpäin ottaaksensa kiinni Rizzion,
    joka heittäytyy polvilleen ja pitää kiinni kuningattaren
    hameesta.)

RIZZIO. Apua! apua!

KUNINGATAR (rukoilevalla äänellä). Oi, te loukkaatte muutakin, te
loukkaatte vaimon ijankaikkista oikeutta. Suurin synti, mitä mies voi
tehdä, on antaa vaimon tuntea voimattomuuttansa; kunnioitus ja jalous
pitäisi olla hänen suojeluksensa, sääliväisyys hänen asian-ajajansa ja
hänen heikkoutensa pitäisi hillitä himojen raakuutta! Jos kumootte
tämän oikeuden, oi, silloin ei enää ole mitään rajoja maailmassa, vaan
kaikki elävät keskenänsä kuin elukat. -- Älkää aloittako omasta
kuningattarestanne, missä on loppu silloin oleva!

USEAT. Ruthwen, olkoon tässä jo tarpeeksi!

RUTHWEN. Nyt on hän hellämielinen, vaan huomenna saattaa hän meidät
mestauslavalle.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Entiset. LINDSAY (tulee).

LINDSAY. Jos ei kukaan pelkää Jumalaa eikä maan kunniata enemmän kuin
tätä vaimoa, niin minä sen teen!

    (Rizzioon päin).

KUNINGATAR (vastaan). Minun ruumiini ylitse käy tie hänen luo.

LINDSAY. Se on tarpeetointa.

    (Aikoo tarttua kuningattareen kiinni).

KUNINGATAR (takaisin). Ken uskaltaa koskea kuningattareensa?

LINDSAY (peräytyy). Tätä ei hän lausunut itsestänsä.

    (Muut poistuvat myös.)

ANDREW KERR (tunkeuu esille ja virittää pistolin). Jos ei kukaan
uskalla koskea häneen, niin ammumme hänet ennemmin.

    (Tähtää).

KUNINGATAR (astuu eteenpäin). Niin, tee se! Vaan tiedä, minussa on
kaksi henkeä, molemmat ensimäiset Skotlannissa!

    (Kerr antaa pistolin vaipua alas).

RUTHWEN. Siis pitää kuninkaan, hänen puolisonsa, ottaa hänet kiinni,
häntä ei kukaan voi kieltää sitä tekemästä!

KUNINGATAR (Darnley'lle, joka seisoo pöydän ääressä). Sen kieltää hänen
ensimäinen velvollisuutensa aviomiehenä; sillä semmoisena pitää hänen
suojella minua! Sen kieltää hänen toinen velvollisuutensa kuninkaana;
sillä kuninkaana tulee hänen ajaa teidät pois! Henrik Darnley, käske
nämä miehet pois. Kautta Jumalan, nyt on viimeinkin hetki tullut,
jolloin voit osoittaa että olet mies!

DARNLEY. Nyt olen sitä osoittava sillä tavalla, että vastustan kaikkia
rukouksianne tuon Rizzion puolesta!

KUNINGATAR. Oi, he ovat hyväksensä käyttäneet sinun kauheaa
typeryyttäsi. Etkö siis enää muista että tämä Rizzio auttoi sinut
valta-istuimelle! -- Jumala antakoon sen hänelle anteeksi, nyt saamme
molemmat siitä kärsiä.

DARNLEY. Muistanpa vielä muutakin.

KUNINGATAR. Se on valhetta, vannon sen kautta kaiken, mikä sinulle on
pyhää, se on valhetta! (likelle). Oi, Darnley, sinä olet tuhlannut
lempeäni, ole nyt mies, ja sinä voitat sen takaisin!

    (Liittolaiset käyttävät tilaisuutta kun Rizzio on jätetty
    itsekseen; he karkaavat hänen päällensä; itse on hän
    kuunnellut kuningattaren sanoja).

RIZZIO. Apua! Apua!

KUNINGATAR. Oi, Jesus Maria, minä unohdin hänet! (rientää hänen
jälkeensä, mutta Darnley asettuu eteen). Uskallatko sulkea minulta
tien!

DARNLEY. Teidän pelastuksenne tähden, sillä tässä teidän henkenne on
vaarassa.

KUNINGATAR. Mitä huolin minä hengestäni kun ovat jalkojensa alle
polkeneet arvoani kuningattarena ja naisena.

    (Hän pyrkii eteenpäin, Darnley estää).

DARNLEY. He eivät tee mitään vahinkoa hänelle.

RIZZIO (on koko ajan huutanut apua, vakuuttanut viattomuuttansa; nyt
hän huutaa kuningattarelle). Oi, uskollisuuteni tähden kärsin tätä!
Pelastakaa minut!

KUNINGATAR. Minä en voi.

    (Muut ulos Rizzion kanssa).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    KUNINGATAR ja DARNLEY.

KUNINGATAR. Oi, miksi tulin tähän maahan! Ei minulla ole ystävätä eikä
suojelijaa, kaikki minua pettävät ja minä olen vaan nainen!

    (Hän purskahtaa itkuun ja menee tainnoksiin. Darnley vie hänet
    sohvalle. Joku tulee ottamaan Darnley'n tikarin hänen vyöltänsä
    ja juoksee ulos taas).

DARNLEY (katselee miehen jälkeen). Se on oikein, se on oikein! Minun
tikarillani hän tapettakoon! (hän katselee kuningatarta, joka makaa
pyörtyneenä). On siis kuitenkin sitä, mikä hänet voittaa! ...
(kallistuen hänen ylitse). Maria, kuule minua! -- (kuningatar tekee
väistävän liikunnon kädellänsä ikään kuin Darnley häntä ilettäisi).
Maria, ymmärrä minua: -- -- ei sinua, vaan häntä! -- -- Sinä olet aina
yhtä rakas minulle, (kuningatar tekee uudestaan saman liikunnon eikä
katsele ylös). Ajattele, Maria, kuinka pahoin olet minulle tehnyt!
-- -- Jotain oli tehtävä -- -- Maria -- -- ymmärrätkö nyt, -- -- kuinka
sua lemmin! -- --


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Entiset. RUTHWEN tulee sisään.

RUTHWEN (heittäytyy tuolille). Viiniä, minä vapisen!

    (Darnley rientää sinne ja antaa hänelle täytetyn lasin,
    jonka hän kerrassaan tyhjentää).

KUNINGATAR (joka katsoo ylös). Rizzion lasi! Se oli omistettu kostolle!

RUTHWEN. On yhdentekevä; nyt hän on tapettu!

KUNINGATAR (kavahtaa seisalleen). Oi, se veri tulee kalliiksi
muutamille teistä!

RUTHWEN. Aivan niin! Mitä enemmän te suruissanne riehutte, sitä enemmän
syytä annatte epäluuloomme.

KUNINGATAR (pysähtyy miettien). Minä ymmärrän tarkoitukses. Mutta,
vaikka se olisi ollut halvin palvelijoistani, olisin ennemmin
antanut henkeni, kuin nähnyt hänen tapettavan minun suojelevassa
läheisyydessäni. Siitä, että olen saanut kärsiä tätä nöyryyttämistä,
että olette ryöstäneet minulta ylpeyteni ja jalkojenne alle polkeneet
minun ruhtinaallisen itseeni-luottamuksen, siitä minä nyt itken --
vaikka ilman kyyneleitä!

RUTHWEN. Niin käy! Kun hallitsija ei seuraa lakia, niin laki kääntyy
hallitsijaa kohti. Te olette olleet tämän maan ruoskana ja nyt ruoskaa
käytetään omassa talossanne.

KUNINGATAR. Oi, että uskalletaan minulle tämmöistä sanoa!

    (Hän peittää kasvonsa).


KYMMENES KOHTAUS.

    LINDSAY. Entiset.

LINDSAY. Ruthwen, he ovat päässeet pakoon!

RUTHWEN (kavahtaa pystyyn). Ken? Kuka?

LINDSAY. James Melwill, Atholen kreivi!

RUTHWEN. On yhdentekevä, kun ei vaan Bothwell...

LINDSAY. Bothwell myöskin. Hän on hypännyt maahan toisen kerroksen
ikkunasta.

RUTHWEN. Hänen jälkeensä, hänen jälkeensä!

LINDSAY. Tule itse antamaan käskyjä; täällä on taistelu.

KUNINGATAR. Bothwell on kuin kosto, kosto kuin Bothwell!

RUTHWEN. Älkää iloitko liiaksi! Te ette pääse mukaan! Te olette vanki,
eroitettu kuningatar! Darnley on teidän herranne, vaan voimakas Murray
on molempain hallitsija. (Likemmäksi). Nyt olen tehnyt tehtäväni!
(Vielä likemmäksi). Nyt luulen kostaneeni sen häpeän, johon kerran
minut saatoitte kun hylkäsitte poikani käden -- luulen myös tehneeni
jotain oikean uskonnon hyväksi!

    (Menee Lindsayn kanssa).

KUNINGATAR (Ruthwen'in jälkeen). Oikean uskonnon hyväksi? Niin, sinä
olet tehnyt, että se tuomitsee sinua ijankaikkisesti! Ja nimesi olet
syössyt alas kirousten syvyyteen, eikä ole tuleva se aika, joka sen
sieltä vapauttaa!

RUTHWEN (seisahtuu ovessa, tahtoo kääntyä, mutta on kaatumaisillaan kun
Lindsay ottaa hänestä kiinni).

KUNINGATAR. Näetkö, sinulle tapahtuu ihme! Totisesti, tästä hetkestä et
ole enää parantuva, pian olet kohtaava Rizziota ijankaikkisen tuomarin
edessä!

RUTHWEN. Vie minut pois! Käske palvelijani tänne!

LINDSAY. Lordi Ruthwen on kipeä, Ruthwen'in palvelijat!

    (He tulevat, hän viedään pois).


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    KUNINGATAR. DARNLEY.

KUNINGATAR (käy edestakaisin kiihoissaan, seisahtuu silloin tällöin).

DARNLEY (seisoo hiljaa, häntä katsellen). Ei, hän on vielä voimakas.
Hän leuhottelee siivillään kuin kotka, jonka kynnet ovat sidotut.
Kuinka ihana hän on! Mutta minä en taivu; hän on vapiseva raivosta,
vaan sitten pelosta! -- Maria!

KUNINGATAR (seisahtuu). Älä nimitä minua tuolla nimellä! Ymmärtänette
etten enää voi olla teidän vaimonne.

DARNLEY. Ennen ette sitä olleet, se on totta. Mutta nyt teidän pitää
olla! Katolilainen kirkko ei tiedä mistään erosta; kuolemaan asti
olette mun, tästä päivästä alkaen ja vast'edes ainoastaan mun!

KUNINGATAR. Taivaan Jumala, ei ole mahdollista että tahdot pitää
elämäni sidottuna tämmöiseen ihmiseen! -- Oi, mikä tulevaisuus!

    (Hän peittää kasvonsa).

DARNLEY. Näettekö, muuta neuvoa ei ole. Minä olen nyt teidän herranne!
Sanokaa antaumisen sana! Te ette pääse tästä linnasta ennenkuin se on
sanottu, -- kulukoon vaikka vuosikausia.

KUNINGATAR. Minunko pitäisi sanoa antaumisen sana?

DARNLEY. Niin.

KUNINGATAR (aivan likellä häntä). Kavaltaja! Kavaltajan poika! En tule
ikinä iloiseksi ennenkuin samat tuskat leikkelevät sinun sieluasi,
jotka nyt leikkaavat mun!

    (Hän menee pois siitä ovesta, josta tuli).


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

DARNLEY (yksin). Tämä taistelu tulee sekä ankarammaksi että pitemmäksi,
kuin olen ajatellut. -- Onko tuo viisas Lethington pettynyt taikka
pettänyt minua? Pelko ei häntä kukista. Ett'en vaan olisi erehtynyt!
Ett'en vaan tänään olisi kadottanut häntä ijäksi! Ei, jonkun keinon
täytyy raivata tie hänen luo, -- rakkaus, nöyrin, kaikki alttiiksi
paneva, rukoileva rakkaus ei ole se keino, -- tämä se siis olkoon!
Niin, se ei voi olla muu kuin pelko; odottakaamme, odottakaamme vaan!
-- Hevonen nousee pystyyn ja tekee vastarintaa kunnes se on märkä
kuohusta; vaan sitten se antautuu, odottakaamme vaan! -- Minä tahdon
nähdä Rizzion! Tahdon nähdä onko tuska kuolemassa hänen muotonsa
muuttanut!

    (Hän menee).


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    MORTON. LINDSAY.

MORTON. Mikä perkele on lähettänyt porvarit niskoillemme?

LINDSAY. Mitä pitää meidän tehdä heidän kanssa?

MORTON. Ampua ne.

LINDSAY. Ei ampua; sillä se herättäisi koko Skotlannin. Meidän täytyy
puhutella heitä. Vakuuttaa heille että mitä on tehty, on tehty
puhdistetun uskonnon voitoksi.

MORTON. Äh, ei kukaan semmoisia loruja usko!

LINDSAY. Kun minä sanon Morton'in jarlille, että se on ollut syynä
tekooni, niin tahtoisinpa mielellään kuulla, sanooko hän sitä sittenkin
loruksi?

MORTON. Olkoot teidän syynne mitkä hyvänsä, mutta älkää käyttäkö niitä
porvarien suhteen. Sillä heissä on jonkinmoinen haaveksivainen ihastus
kuningattareensa. Jos hän puhuu heille, niin tekevät he väkirynnäkön
linnaa vastaan.

LINDSAY. Silloin mekin puhumme heille uskonnon nimessä.

MORTON. Niin, koettakaa, kumpiko on voimakkaampi, teidän uskontonne
vaiko kaunis nainen, joka itkee.

LINDSAY. Hän ei siis saa puhua heille.

MORTON. Mutta jos he vaativat sitä?

LINDSAY. Ei sittenkään.

MORTON. Hänen ikkunansa ovat sillä puolella. Ken voi sitä estää?

LINDSAY. Hän ei saa!

MORTON. Hyvä, -- siinä tapauksessa en tiedä kuin yhtä neuvoa.

LINDSAY. Ei ampua, ei ampua!

MORTON. Ei porvareita, vaan --

LINDSAY. Mitä tarkoitatte?

MORTON. Ymmärrättekö, että jos hän puhuu, tämä linna, tiluksemme ja
henkemme palavat poroksi?

LINDSAY. Ymmärrän että tässä on vaara.

MORTON. Olenko minä käskijä täällä?

LINDSAY. Minä arvelen että olemme molemmat.

MORTON. Mutta minä arvelen että se on mahdotointa kahdelle.

LINDSAY. Minä olen vanhin.

MORTON. Paljastakaa miekkanne, Lindsay; sillä minä tahdon olla vanhin!

LINDSAY. Oletteko mieltä vailla?

MORTON (tyynesti). En, mutta minä tahdon olla tätä yhdistystä vailla.
-- Paljastakaa, lordi Lindsay.

LINDSAY. Lordi Lindsay ei anna itseänsä peloittaa.

MORTON. Eikä eräs Douglas anna itseänsä syrjään sysätä.

LINDSAY. Kuka teidät syrjään sysää?

MORTON. Kuolema ja kadotus, kaikki sen teette! Enkö minä tätä toimeen
pannut, mutta Lethington sai kunnian? Enkö minä ko'onnut kansaa, mutta
Ruthwen otti käskijävallan? Nyt on minun vuoroni; minä tahdon tehdä
mitä ei kukaan teistä uskalla: tehdä lopun tästä sekamelskasta yhdellä
iskulla, yhdellä niskalla! Paljastakaa, te olette tielläni!

LINDSAY. Hän on hullu!

    (He vetävät).


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Entiset. ASEILLA VARUSTETTUJA MIEHIÄ tulee.

MIES (vilkkaasti). Täällä on vaaraa, täällä on vaaraa! Porvarit
pyytävät saada nähdä kuningatarta, he ryntäävät linnaa vastaan!

MORTON (tyynesti). Murtakaa kuningattaren ovi, asettakaa vartijoita
ikkunain luo. Jos kuningatar lähestyy, niin ampukaa hänet.

LINDSAY. Mutta Patrik Lindsay ampuu sen, joka sitä uskaltaa tehdä!

MORTON. Tässä se, joka uskaltaa! -- Seuratkaa minua, sotamiehet!

    (Ulos, muutamat seuraavat).

LINDSAY. Minä otan teidät ja taivaan todistajaksi siitä ett'en ikinä
ole tuota ihmistä tuntenut! Hänessä asuu kauheita voimia! Eteenpäin,
hävitä pois semmoinen, ennenkuin hän saa haistaa verta!

    (Ulos, muutamat seuraavat).

    (Hetken äänettömyys vallitsee niiden joukossa, jotka ovat
    jääneet. He kuuntelevat; alhaalta huudetaan: "Eläköön Murray'n
    jarli!", lähempänä huudetaan kohta: "eläköön maan hallitsija!"
    Huuto siirtyy näyttämölle, ja Murray'n jarli, kahden
    aatelismiehen seurassa, tulee näkyviin).


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    MURRAY'N JARLI. KANSAA. AATELISMIEHIÄ. Sitten KUNINGATAR.

MURRAY. Missä on kuningatar? Kansa pyytää saada nähdä kuningattarensa.
-- Ette vastaa, -- onko hän vaarassa?

KUNINGATAR (epäjärjestyksessä ja yöpuvussa). Avuksi, avuksi, Skotlannin
miehet, paljastettuja miekkoja ojennetaan minun rintaani vastaan! (hän
näkee paljastetun miekan ja huutaa peloissaan). Pois, pois! Minä en
kestä tätä näkyä! (hän itkee). Skotlannin miehet, suojelkaa
kuningatartanne! (polvillaan.) tai armahtakaa minua ja tappakaa minut,
vaan niin ett'en itse sitä nä'e! Tuolla, -- taaskin tuolla! (hän
kavahtaa pystyyn ja katselee hajamielisenä ympärilleen). Oi, miksi
tulin tähän maahan? Minä en ymmärrä teitä, minä pelkään teitä; antakaa
minun lähteä kotiini jälleen! -- -- Oi, kun minä näin Skotlannin
rannikkoa kylmässä ja sumussa märältä laivankannelta, missä viluisena
seisoin, silloin tunsin jotain tulentapaista, joka poltti sydäntäni, ja
nyt, nyt minä tunnen samaa taasen! Oi, antakaa minun lähteä jälleen
kotia Franskaan! Hu, kuinka kamalata täällä on! Minä ratsastin teidän
pimeään, synkkään kaupunkiin, te tulitte minua vastaan pitkissä
rivissä, kantaen raamatun kuvia päänne päällä, kuvia murhasta, tulesta
ja rovioista; te hieroitte äänettömiä soittimia, te lauloitte kolkkoja
veisuja -- oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan! Franskassa
on päivää ja valoa, siellä on hellyyttä vaimoja kohtaan, siellä
tyynesti noudatetaan ja kunnioitetaan lakia, siellä on hyvyyttä
hyljättyjä kohtaan, siellä on sukuni ja lapsuuteni päivät; oi, antakaa
minun mennä jälleen kotia Franskaan! (polvillaan). (Kun Morton ja hänen
seuransa tulevat, nousee hän säikähtyneenä ja pakenee). Tuossa he ovat!
Nyt tahtovat minua murhata!

MURRAY. Pankaa tuppeen miekkanne, Morton'in jarli! (tämä tekee sen
kohta, mutta muutamat miehet hänen takanansa eivät sitä tee.) Morton'in
jarli, lähettäkää vankeuteen ne miehet teidän takananne, jotka eivät
ole miekkojansa tuppeen panneet! (Morton tekee sen, he saarretaan ja
viedään ulos. -- Lindsaylle, joka myös on tullut). Lordi Lindsay,
linnan vartioiminen jää teidän toimeksenne! Ei kukaan aseellinen
uskaltako kuoleman uhalla astua kuningattaren huoneisin! -- Käännös,
mars!

    (Näyttämö tyhjä).


KUUDESTOISTA KOHTAUS.

    KUNINGATAR. MURRAY.

KUNINGATAR (joka kummastuen huomasi Murray'n ja nyt on häntä
kuunnellut). James! (hänen sylissään). Oi, jos sinä olisit ollut
täällä, ei tämä kaikki olisi tapahtunut!

MURRAY. Jos minä olisin ollut täällä, ei Henrik Darnley olisi teidän
puolisonne, eikä Skotlannin lordit teidän vihollisenne!

KUNINGATAR. Oi, James, että olisin noudattanut neuvojasi!

MURRAY. Siihen on vielä aikaa!

KUNINGATAR. Ei, nyt minun täytyy lähteä! -- Täällä en tahdo kauemmin
olla ja minä olen kipeä ... oi, niin kipeä!

MURRAY. Teidän armonne tarvitsee lepoa... Minä otan hallituksen
huolekseni.

KUNINGATAR. Sinun pitää kostaa puolestani, James!

MURRAY. Älkää miettikö kostoa, vaan että kolmen kuukauden perästä
olette äiti; suokaa itsellenne rauhaa!

KUNINGATAR. Niin, rauhaa sinä sanot ... näin sorrettuna kuin olen, en
saa mitään rauhaa!

MURRAY. Lähtekää sukulaisten ja ystävien luo, heittäkää pois kaikki
synkät ajatukset ... minä pidän huolta siitä, että saatte hyvitystä!

KUNINGATAR. Oi, tätä häpeän taakkaa; tätä kyynelten paljoutta
sydämessäni, jota en voi itkeä pois, kaikkea tätä en voi päältäni
heittää! -- -- Ei, ensin pitää jotain tapahtua!

    RATSUMIES ovessa (kuningatar havaitsee hänen).

RATSUMIES (pitää kirjettä kädessään, tervehtii polvea notkistamalla
kuningatarta, hän ottaa kirjeen; mies menee).

KUNINGATAR (lukee). "Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä --
Bothwell" ... (hän ei sitä käsitä, lukee uudestaan). "Kolmen päivän
perästä kolme tuhatta miestä -- Bothwell!"... "Kolmen päivän perästä
kolme tuhatta miestä! Bothwell..."


SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

    Entiset. DARNLEY.

KUNINGATAR (kääntyy, havaitsee Darnley'n ovessa, rientää häntä vastaan
ja tuo hänet esille). Tahdotko minua vapauttaa?

DARNLEY (kauhistuneena, irtauntuu). Teitä vapauttaa!

KUNINGATAR (nostaa ylös kirjeen). Bothwell'illa on kolmen päivän
perästä kolme tuhatta miestä, -- pako ja häpeä odottaa kaikkia
kapinoitsijoita! -- Millä puolella tahdot olla?

DARNLEY. Onko Bothwell päässyt pakoon!

MURRAY (erikseen). Jesus, onko hän päässyt pakoon!

KUNINGATAR (Darnley'lle). Nyt voitte pitää minua kiinni ja viedä minut
pakoon mukaanne; mutta sen kautta ei kukaan voita muuta, kuin koko
Skotlannin vihaa ja koko maailman kirousta! Ja sinä Henrik: sinä et saa
enemmän rakkautta kuin rautakanki ikkunani ulkopuolella!

DARNLEY (kauhistuneena). Kuka on päästänyt Bothwell'in pakoon?

KUNINGATAR. Niin, nyt katumus tulee, Henrik! Mutta jos sallit vartijain
lähteä pois, jos tahdot salaa, nopeasti viedä minut Bothwell'in
leiriin, niin luulen minä että me vielä tänä yönä paetessa voimme nähdä
anteeksi antamisen aamuruskoa!

DARNLEY. Oi, Maria!

KUNINGATAR. Niin totta kuin taivas sinun ylläsi nyt on täynnä koston
kirkkaita salamoita, saat kuulla jyrinän jonakin yönä, jolloin sinä
syöstään alas omantunnon vaivojen helvettiin, -- taikka sinä nostat
minut syliisi ja ratsastat hiljaa täältä pois, -- tuonne Dunbar'in
vankkaan linnaan. -- -- Valitse nyt nopeasti, Henrik!

DARNLEY. Oi, Maria!... Niille miehille, jotka ovat liittolaiseni, olen
vannonut ett'en heitä uhraa!

KUNINGATAR. Etkö saisi petturia pettää? -- Mutta minua, jota rakastat,
minua voisit pettää! -- Kuule minua nyt: Teidän asianne on hukassa;
tahdotko ennemmin tulla tuomituksi majesteetti-rikoksesta heidän
kanssansa, no hyvä, se on minulle suorin tie leskeyteen!

DARNLEY. Oi, Maria, sinun tähtesi jätin minä isänmaani, sinun tähtesi
uskontoni, sinun tähtesi olen tullut murhaajaksi; pitääkö tämän
mielettömän rakkauden nyt tehdä minut petturiksi myöskin? Ei, en tahdo
sitä!

KUNINGATAR. Minä tunnen että täällä on useampia, jotka sieluansa
vahingoittavat tänä yönä, -- mutta nouskaamme siitä! -- Henrik, pakene
minun kanssani, ja mitä sinä voit sen kautta voittaa, sen tietää
ainoastaan tuleva kevät vanhojen puiden suojassa Dunbar'in linnassa!
(Darnley virkistyy). -- -- -- Mutta luvata en voi mitään, -- en mitään;
-- -- en tahdo sinua pettää --: tässä asuu tuska, joka ensin on sinun
poistettava!

DARNLEY. Murray, -- onko asiamme hukassa?

MURRAY. Jos kaikki oli ai'ottu äkilliseksi rynnäköksi, niin se
todellakin on hukassa.

KUNINGATAR (Murray'lle). Sinä --, James, sinä tulit kotia ottamaan
haltuusi hallituksen Darnley'n nimessä; -- mutta nyt hän ei enää anna
tätä nimeä...

    (Aikaa vastaukseen jätetään Darnley'lle, mutta kun hän
    on vaiti sanoo)

MURRAY. Minä huomaan sen!

KUNINGATAR. Mutta tahdotko hallita minun nimessäni?

MURRAY (oltuansa hetken vaiti). Sinunko nimessä? -- muutamilla
ehdoilla. -- Tahdon!

KUNINGATAR. Anna Bothwell'ille ja minulle liittolaiset, ja minä annan
sinulle maan hallittavaksi.

    (Äänettömyys).

MURRAY. Uskonnon asiat?

KUNINGATAR. Jäävät siksensä niin kauan. -- Voithan sinä erota kun minä
jälleen niihin rupean.

MURRAY. Minä tahtoisin mielellään olla maani hyödyksi. -- Minä mietin
esitystänne!

KUNINGATAR (äkisti). Vaan sinä et varoita liittolaisia?

MURRAY. Teidän oma pakonne heitä kyllä varoittaa.

KUNINGATAR. Mutta sinä et auta heitä?

MURRAY. Heidän asiansa on hukassa.

KUNINGATAR. Sinä jätät ne oman onnensa nojaan.

MURRAY. Samoin kuin he minut, tänään vuosi sitten.

KUNINGATAR. He ovat tuomitut! -- Nyt Henrik Darnley -- --!

DARNLEY. Minäkin olen tuomittu!

KUNINGATAR. Henrik, minä uskon, että mitä minua vastaan olet rikkonut,
sen olet rikkonut lemmestä; mutta samassa lemmessä olkoon nyt myöskin
lääkityksen voima. Henrik, Dunbar'in linnassa, itseksemme, meillä on
paljon sanomista toisillemme. -- Kolme kuukautta minun nyt täytyy
levätä. Henrik, etkö halua saada olla yksinäsi minun kanssa kolme
kuukautta?

DARNLEY. Josko minä haluan -- --?

KUNINGATAR. Me emme koskaan ole olleet yksinämme.

DARNLEY. Emme sitten kun naimiseen menimme.

KUNINGATAR. Se oli aviomme onnettomuus.

DARNLEY. Niin se oli.

KUNINGATAR. Jos ero on niin paljon hämmennystä aikaan-saanut, niin
kiiruhtakaamme yhtymään.

DARNLEY. Ah, se on turhaa!

KUNINGATAR. Ei, -- vie minut pois täältä Dunbar'in vankkaan linnaan!

DARNLEY. Jotka seuraavat meitä, ne ryöstävät sinut pian minulta pois.

KUNINGATAR. Ei kukaan meitä seuraa.

DARNLEY. Eikö kukaan paitsi minua?

KUNINGATAR. Ei kukaan!

DARNLEY. Onko se täyttä totta?

KUNINGATAR. Minä olen sen sanonut.

DARNLEY. Sinun sanasi sytyttävät tulisoittoja tuhansittain molemmin
puolin tietä, joka Dunbar'iin vie!

KUNINGATAR. Mutta sinun täytyy myös olla minulle turvana ja suojana,
Henrik!

DARNLEY. Niinkuin satujen ruhtinatar loihtu-linnassa! -- Ei kukaan
paitsi minua, -- ja kolme kuukautta, -- lupaa se mulle!

KUNINGATAR. Kolme kuukautta -- ja nyt tulee kevät!

DARNLEY. Maria, voimmeko olla yhdessä kolme kuukautta? --

KUNINGATAR. Niin voimme olla yhdessä kautta koko elämän! -- Mutta
silloin sinusta täytyy tulla toinen mies.

DARNLEY. Ennenkuin toivosi lausutkaan, ennenkuin katseesi sanoiksi
muuttuu, ennenkuin ajatus katseessa ilmestyy, on se tapahtuva! Ihaninta
mitä ajatella voin on alttiiksi-antava elämä! Vaan ethän ole sitä tähän
asti sallinut. Niin, viimein luulin että tahdoit aivan päinvastoin, --
sentähden tuli tämä yö...

KUNINGATAR (katkaisee hänen puheensa). ... josta tahdomme paeta niin
nopeasti, ett'ei puheemmekaan saa viipyä siinä! Darnley! Murray! (hän
käy heidän väliinsä ja tarttuu heidän käsiinsä). Me saamme kaikki kolme
unohtaa ja anteeksi antaa! Me olemme kaikki kolme oppineet ja kärsineet
-- -- -- Nyt, James, veljeni, sinä lupaat olla rauhallinen ja ääneti.

MURRAY. Rauhallinen ja ääneti!...

KUNINGATAR. Ja sinä minun -- sinä, Henrik, lähetät vartijat pois, sinä
ratsastat minun kanssani -- yksin Dunbar'in vahvaan linnaan? --

DARNLEY. Mitä vaan tahdot.

KUNINGATAR. Henrik, liittolaiset pois ja kaksi satuloittua
hevosta! -- --

DARNLEY. Minä riennän!... Mutta ... jos minä hyvänä enteenä, lahjana
edeltäpäin...

KUNINGATAR. Mitä tarkoitat?

DARNLEY. Saanenko silmäyksen ja suudelman?...

KUNINGATAR. Ei suudelmaa ... minä muistan viimeisen...

DARNLEY. Mutta silmäyksen, oi, minä sain sen... Se loistaa ylläni kuin
aamutähti! Hyvää huomenta, äsken voitettu morsiameni! --

    (Juoksee, Murray seuraa).

KUNINGATAR. Minä olen niin väsynyt, niin runneltu... Mutta yhtä
kaikki: nyt minä olen taas Skotlannin kuningatar, Jumalan armo on
valtio-istuimeni ja laki miekkani! -- --

Esirippu lankee.



KOLMAS NÄYTÖS.

Knox'in talo.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

    KNOX. WILLIAM TAYLOR.

    (John Knox lukee suuresta kirjasta. Kolkutetaan).

KNOX. Tule!

    (William Taylor tulee sisään).

TAYLOR. Vanha opettajani ja hyväntekijäni! Onko teillä hetken aikaa
kuunnella minua?

KNOX. Mielelläni.

TAYLOR. Minä olen tullut kuninkaan, onnettoman Henrik Darnley'n
hovipojaksi. -- Etsin hänelle apua.

KNOX. Minunko luona?

TAYLOR. Hurskaan miehen luona. Joka Skotlannissa on sielustaan sairas,
hän haluaa päästä John Knox'in luo.

KNOX. Henrik Darnleyko haluaa tänne tulla?

TAYLOR. Niin; -- huonosti kävi Dunbar'in linnassa! -- Hän on pilkattu
ja hylätty kaikilta ihmisiltä, itseltänsäkin.

KNOX. Yksinäistä heikkoa huokausta sairaasta sielusta ei ole
kuunteleminen.

TAYLOR. Ei, tämä on enemmän. Häntä kohtelevat kovasti sekä
kuningatar että muut, Darnleyn herkkätuntoinen luonne on epätoivoon
menehtymäisillään. Nyt pitäisi rientää hänen avuksensa, nyt on kylvön
aika.

KNOX. Hän on kykenemätöin ankaraan katumukseen, oikeaan parannukseen.
Hän on korsi.

TAYLOR. Hänen lempensä kuningattareen on kuitenkin ollut täydellinen.
Siitä voisi ehkä korkeampi rakkaus syntyä.

KNOX. Niin, kun vaan ei kuningatar enää siihen sekaantuisi.

TAYLOR. Ei ole pelkäämistä. Kuningatar häntä kammoo.

KNOX. Mitä nyt taas on tapahtunut?

TAYLOR. Kuningatar on häneltä vaatinut että hän julkisesti sanoo
itsensä vapaaksi kaikesta yhteydestä liittolaisten kanssa; sillä muuten
kuningatar ei voi näitä rangaista; -- sen hän heikkoudessaan on tehnyt.
Mutta liittolaiset kostivat ja näyttivät toteen että Darnley on
allekirjoittanut kuningattaren vallasta-luovuttamisen. -- Tätä
kuningatar ei voi unohtaa.

KNOX. Niin, näetkös mikä kurja ihminen hän on.

TAYLOR. Jos kuningatar vaatisi häntä kiroomaan omaa äitiänsä, niin hän
sen tekisi!

KNOX. Hänessä on siis innostumisen kykyä.

TAYLOR. Suuressa määrässä! Mutta hän ei voi sitä hallita, -- hän
sittenkin vielä vaivaisi kuningatarta luulevaisuudellansa.

KNOX. Onhan Rizzio nyt kuollut?

TAYLOR. Niin, mutta hän oli luulevainen kuolleenkin Rizzion suhteen.
Hän ei sallinut kuningattaren kunnioittaa Rizzion muistoa. Siitä tuli
pahin kaikesta: kun kuningatar sai poikansa, oli hän liikutettu kuin
kaikki nuoret äidit ja tahtoi nähdä isää; mutta koska kuningas sillä
hetkellä oli koston-himon omana, ei hän ollut tietävinänsä että se oli
hänen poikansa! -- Tätä ei kuningatar koskaan voi anteeksi antaa!

KNOX. Hän on samalla pahankurinen lapsi ja äärettömän heikko.

TAYLOR. Mutta tämä lapsellisuus oli kerran niin täynnä innostunutta
rakkautta, -- se se olisi, joka kuningatarta viehättikin. Jos tämän
luonne silloin olisi ollut niin vakava, että se olisi tukenut kuninkaan
heikkoutta, niin Darnley nyt olisi mies. Molemmat ovat syylliset.

KNOX. Hän heiluu kuningattaren oikkujen mukaan niinkuin ne lastut,
joita lapset heittävät lammikkoon ja joille sitten itse luovat tuulta.
Kuules, William, minä en tahdo puuttua tähän. -- Minulla on totisempaa
työtä.

    (Lukee).

TAYLOR. Suokaa mulle anteeksi, herrani, minä olen itse neuvonut häntä
tähän, nyt hän ikävöi teitä.

KNOX. Sinulle on annettu anteeksi hyvän tarkoituksesi tähden; mutta
sinun olisi pitänyt ymmärtää, ett'ei minulla ole aikaa semmoisia
epävakaisia toiveita varten.

    (Lukee, vaiti-olo).

TAYLOR. Minä olin itse yhtä kurja kun ensi kerran tulin teidän luo.

KNOX. Minä voin uudestaan istuttaa tuoreen puun, vaan en kuivaa.

TAYLOR. Niin kauan kuin yksi vihanta oksa löytyy, voi toivoa kevättä.

KNOX. Minun täytyy ensin nähdä tuo oksa. Mene nyt, William! Elämäni
tunnit eivät ole niin lukuisat enää; minun täytyy käyttää niitä, jotka
jälellä ovat.

TAYLOR (itsekseen). Ja hän odottaa ulkopuolella! -- Jos hän tältäkin
ovelta syöstään pois, niin on kuoleman ovi hänelle lähin.

KNOX. Tahdoitko minulta muuta?

TAYLOR. En, herrani!

KNOX. Sinä olet tullut turmelluksen taloon, William, sinun pitäisi --
olla etsimättä kiusausta.

TAYLOR. Olen ainoastaan etsinyt yhtä, jonka kaikki ovat hylänneet.

KNOX. No, se on sinulle kunniaksi. -- Jätä minut rauhaan.

    (Lukee).

TAYLOR. Jääkää hyvin, herrani! (hiljaa). Luulenpa kuitenkin että
uskallan!

KNOX. Hyvästi William! (Taylor menee, Knox lukee, pysähtyy). Mikä
viisaus! Runoilijan sanat ovat kuin rahoja jalosta metallista; niillä
on aina arvoa, mutta rahan-merkit kuluvat, ja pian niitä ei enää
käytetä. Herran Sana on kuin timantti; se ei kulu konsanaan, vaan
säteilee samalla loistolla Herran viimeiseen päivään asti.

    (Kolkutetaan).

Tulkaa!


TOINEN KOHTAUS.

    KNOX. DARNLEY (vaippaan peitettynä).

DARNLEY. Oletteko yksinänne?

KNOX. Olen!

DARNLEY. Tahdotteko puhua erään onnettoman kanssa?

KNOX. Aina.

DARNLEY (heittää päältänsä vaipan). Tunnetteko minua?

KNOX (nousee). Kuningas!

DARNLEY. Ei, ei nyt enää! Ainoastaan kurja Henrik Darnley.

KNOX (kylmästi). Mitä tahdotte te täältä?

DARNLEY. Pyytää neuvoa, lohdutusta, apua! -- Niin, en tiedä mitä
tahdon; mutta minä en tiedä mihinkään muualle mennä.

KNOX. Te olette hylänneet kirkkomme ja valinneet katolilaisen; --
etsikää nyt lohdutusta siltä.

DARNLEY. Sillä ei ole mitään; nyt minä palajan.

KNOX. Mutta meidän kirkkomme on ankarampi kuin se.

DARNLEY. En kirkkoa minä kaipaa, vaan hurskasta miestä; sillä minä olen
onnetoin!

KNOX (panee pois kirjan, käy hänen luo ja katsoo hänen silmiinsä). Mitä
te tahdotte?

DARNLEY. Apua itseäni vastaan; minä itsemurhaa mietin yöt ja päivät.

KNOX. Päästäksenne lyhyestä ajallisesta tuskasta, tahdotte pyrkiä
ijankaikkiseen?

DARNLEY. Ei suinkaan Jumala tahdo sitä rangaista vieläkin, joka on niin
paljon kärsinyt maan päällä.

KNOX. Hän ei rankaise ihmistä, vaan syntiä; kun sen viette sinne
mukananne, täytyy hänen sitä rangaista sielläkin. --

DARNLEY. Mihinkä mun siis on mentävä? Koko maailma, koko elämä on vaan
täynnä moitetta, pilkkaa ja tuskaa.

KNOX. Istukaa, tahdon puhua kanssanne.

DARNLEY. Vaan älkää olko kova!

KNOX (on ottanut tuolin ja muuttanut sen Darnleyn viereen). Te olette
luopuneet teidän kuningattaresta, Elisabethista, ja isänmaastanne,
tullaksenne tämän naisen luo.

DARNLEY. Olen.

KNOX. Te olette hylänneet lapsuutenne uskonnon Marian tähden.

DARNLEY. Olen.

KNOX. Ja sitten olette sitä pilkanneet.

DARNLEY. Olen.

KNOX. Mutta kohta kun luulitte Marian uskottomaksi, pilkkasitte
häntäkin ja rupesitte irstaiseksi ja ylpeäksi.

DARNLEY. Rupesin.

KNOX. Te teitte majesteetti-rikoksen kuningatarta vastaan ja möitte
hänet liittolaisille.

DARNLEY. Möin.

KNOX. Sitten möitte taas liittolaiset hänelle.

DARNLEY. Möin.

KNOX. Mutta nämä kostivat ja näyttivät kuningattarelle että kuitenkin
olitte allekirjoittaneet hänen vallastaluovuttamisensa.

DARNLEY. Niin on.

KNOX. Liittolaiset olivat jo aikoja teitä ylenkatsoneet, nyt hänkin
teitä ylenkatsoi, -- ja samalla kansakin! Silloin mietitte pakoa, mutta
Englantiin ette pääse, sillä siellä ovat teidän vihollisenne; ette
myöskään Franskaan, sillä siellä ovat hänen ystävänsä; ette mihinkään
katolilaiseen maahan, sillä niissä hän on rakastettu; ette mihinkään
protestanttiseen maahan, sillä niissä te olette kammottu.

DARNLEY. Herra Jesus, niin on! Jok'ainoa maa maailmassa, jok'ainoa
ihmissydän on minulta suljettu, -- oi, armahtakaa toki minua!

KNOX. Jolle maailma on synkkä ja suljettu, hän näkee paraiten taivaan
valoa. Totisesti, poikani, minä tahdon sinua auttaa!

DARNLEY. Mutta minä ajattelen vieläkin ainoastaan häntä!

KNOX. Joka yhden ainoan tähden on vajonnut niin syvälle, häntä voi
myöskin yhden ainoan tähden ylösnostaa!

DARNLEY. Mutta kuinka, kuinka?

KNOX. Joka yhden ainoan tähden on kadottanut kaikki, voi helpommin,
kuin kukaan muu, löytää sen ainoan, joka voi korvata kaikki.

DARNLEY (polvillensa). Kuinka?

KNOX. Poikani, mielesi on jo kasvatettu ajattelemaan ainoastaan yhtä,
-- (nousee) muutetaan nyt vaan esine, niin sinä olet pelastettu ja
vapautettu.

DARNLEY (lankee hänen kaulaansa). Oi, opeta se minulle Jesuksen tähden!

KNOX (irroittaa itsensä hänestä, nostaen hiukset hänen kasvoiltansa).
Niin, hänen tähtensä! Se päivä on vielä tuleva, jolloin tunnet mielesi
tyyneksi ja levolliseksi.

DARNLEY. Tässäkö maailmassa?

KNOX. Tässä maailmassa! Välistä ihminen käy niin kurjaksi, kuin sinä
nyt olet, jotta hän itse ja muutkin oikein tuntisi, että ijankaikkisuus
ja vapahtaja on olemassa; -- sillä muuten emme edemmäksi pääsisi!

DARNLEY. Sinä olet mahtavin mies, mitä eläissäni olen tavannut; ja minä
olen heikoin.

KNOX. Väkevimmän ja heikoimman pitää yhdistyä, arvelet sinä; tehkäämme
niin! Nuo kaksi ovat paitsi sitä sangen läheisiä naapuria, -- vaan sen
saat myöhemmin oppia.

DARNLEY. Nyt en tahdo ikinä sua jättää!

KNOX. Sinun täytyy kuitenkin, poikani!

DARNLEY. Ei, ainoastaan sinä voit opettaa minua unohtamaan häntä, ja
jos sen teet, kuinka hartaasti olen sinua rakastava koko elämäni
kautta; sillä minä voin rakastaa, ole varma siitä!

KNOX. Ei minua, ei minua! Minä menen pian pois, mutta Hän on aina oleva
luonasi!

DARNLEY. Oi, minä ymmärrän sinua!

KNOX. Ja Hän on lähettävä sinulle apua, josta et tiedä!

DARNLEY. Mutta sinun täytyy olla luonani; sinun sanojasi imen sanasta
sanaan, niinkuin tukehtumaisillaan oleva ilmaa imee; sinun täytyy
vastakin minua auttaa!

KNOX. Poikani, sinun mielesi taipuu helposti uskoon; minä sanon
sinulle, sinä olet terveeksi tuleva!

DARNLEY. Oi, Knox! Saanko aina tulla luoksesi kuin poika isänsä luo?

KNOX. Ole huoleti, -- tästä hetkestä olet poikani!

DARNLEY (lankee hänen kaulaansa). Oi, minä kaipaan sanomattomasti
rakkautta!

KNOX. Sinun täytyy oppia antamaan rakkautesi korkeammalle, kuin
minulle. Mutta nyt, poikani, täytyy minun jättää sinut; minun tulee
olla läsnä kun kuningatar tekee tuloansa, -- eikö sinunkin?

DARNLEY. Miksi mainitsit häntä? Äsken tunsin rauhaa semmoista, jota en
moneen kuukauteen ollut tuntenut.

KNOX. Erehdyt suuresti, poikani, jos luulet voittavasi sitä ilman
taistelua. Sekä pilkkaa että rangaistusta täytyy sinun kestää, sitä
ennen ei mikään lääkäri voi sinua auttaa! Etkö ai'o mennä linnaan?

DARNLEY. Menen!

KNOX. Niin laita itses valmiiksi!

DARNLEY. Oi, sinne menen vaan uutta häväistystä kärsimään -- sen
tiedän.

KNOX. Kärsi ne! Et voi ostaa rohkeutta eikä anteeksiantamusta
halvemmalla hinnalla!

DARNLEY. Oi, Knox, sinä et tiedä mitä se on; sinä, joka aina olet
voimallinen...

KNOX. Sanoakseni kerrassaan kaikki: jos et voi kärsiä häväistystä, jota
itse olet aikaan saanut, niin et myöskään voi tulla armosta osalliseksi
-- enkä minä voi sua auttaa!

DARNLEY. Oi, mutta jos rohkeutta puuttuu ratkaisevalla hetkellä...

KNOX. Niin rukoillaan!

DARNLEY. Tahdotteko silloin minua auttaa?

KNOX. Kaikin voimin! Tule nyt...

DARNLEY (ottaa vaipan). Minun täytyy kääriä tämä ympärilleni.

KNOX. Minkätähden? -- Kesäpäivänä!

DARNLEY. Oi, ei kukaan saa nähdä että tulen täältä.

KNOX. Ennen nähtiin sinun viinihuoneista tulevan; häpeetkö enemmän...?

DARNLEY. Sinä saatat minua häpeemään. Minä menen ilman vaippaa!

    (Heittää sen päältänsä).

KNOX. Oikein, poikaseni!

DARNLEY. Mennään siis!

KNOX. Mennään.

    (Menee).

DARNLEY (seisahtuu). Mutta kansa ... oi, Knox, et tiedä, mutta kun
näkevät minua, niin kuiskaavat ja nauravat...

KNOX. Sitä eivät tee kun kävelet minun kanssani.

DARNLEY. Minä seuraan.

    (He menevät).

    Muutos.


KOLMAS KOHTAUS.

    (Soitantoa, hurraahuutoja, jotka lähenevät, saattojoukko
    porvareita ja hoviväkeä, sitten Kuningatar kunnia-taivaan
    alla, lähinnä häntä Murray'n jarli. Kunnia-taivas asetetaan
    hänen istuimensa yli; suuri ja loistava seurue. Porvarit
    laulavat:)

        Voimaa anna, aseet mulle,
        Apua suo vaivatulle!
        Herra, jos on asia sun,
        Salli voittaa sorretun!
        Lyö viholliset!
        Lyö viholliset!
        Oi, iske tulta jyrinällä heihin,
        Ja syökse heidät synnin syventeihin,
            Hävitä pois
            Kasvaa mi vois!
        Kyyhkyissiivin sitten toivomusta
        Uskovalle tuo ja lohdutusta,
        Jok' enteet kevähästä suopi,
        Min rangaistuksen tulva luopi!

ERÄS PORVARI (notkistaen polvea). Tämä presbyterilainen seurakunta
Edinburghin porvareita esiintuo teille kunnioituksensa! Pyytäen
suojelusta taistelevalle kirkollemme, toivotamme teille onnea kun
olette voittaneet petturit ja viholliset, sekä rukoilemme Jumalalta
siunausta sille lapselle, joka hiljakkoin on syntynyt kahden
valtakunnan yhdistäjäksi, joidenka oikea perillinen hän yksin on.
(Nousee). Jumala siunatkoon Mariaa, Skotlannin kuningatarta!

    (Tätä kerrotaan kunniatoitotusten ja soitannon soidessa;
    kuningatar vastaa).

KUNINGATAR. Porvariemme kanssa kiitämme me korkeaa sallimusta siitä,
että palajamme voittajana. Jotka majesteetti-rikoksen tekivät, heitä on
joko la'in miekka kohdannut taikka he ovat vankeudessa, tai
maanpakolaisuudessa. Jumala on vielä kerran tahtonut meidän
vihollisille osoittaa että meidän valtamme on Hänen säätämänsä ja että
Hän itse sitä suojelee. Sentähden on Hän myös vaaran aikana
armollisesti lahjoittanut vallallemme perillisen, -- jonka nuoruuden
minä uskon teidän turviinne, Skotlannin miehet! -- Vielä tulee meidän
kiittää niitä miehiä, jotka ovat apunamme olleet näinä aikoina, --
kaikkein ensimäiseksi Bothwell'in jarlia, Skotlannin suuri-amiraalia,
lordiluutnanttiamme rajalla. Jumala on suonut tämän miehen pelastaa
kunniamme ja valtakuntamme toisen kerran! Hän on kukistanut
kapinoitsijat ja tuo la'it Skotlantiin jälleen. Meitä surettaa ett'ei
hän itse ole läsnä vastaan-ottamassa kiitostamme. Olemme myöskin
velvolliset kiittämään veljeämme, Murray'n jarlia. Vaaran hetkellä otti
hän asiamme huoleksensa, ja maan on kiittäminen häntä siitä
sisällisestä rauhasta, jota se tätä nykyä nauttii. Monta uskollista
tulee minun kiittää, teitäkin Edingburgh'in porvareita! Me tunnemme nyt
toisiamme! Vaikka olemme vaimo, ei rangaistuksetta majesteettiamme
vastaan rikota, ja teidän uskollisuutenne on kunniani vahvin kilpi!

KAIKKI. Eläköön kuningatar!

PORVARI (notkistaen polvea). Edingburgh on tahtonut viettää tätä päivää
suurella juhlalla. Alamainen toivomme on että teidän armonne sitä
läsnä-olollansa kunnioittaa, vaikkapa hetkeksi vaan.

KUNINGATAR (iloisena). Kiitän Edinburgh'in porvareita. Tunnin kuluttua
odotan teitä täällä, seuratakseni teitä. Minä kiitän!

    (Siirtyvät pois).

Me tahdomme puhua John Knox'in kanssa!

DARNLEY (astuu esille, notkistaa polvea). Notkistan polveani, rukoillen
tulevaisuutenne puolesta ja sanoen teitä tervetulleeksi näille
iloisille palajaisille!

KUNINGATAR. Me kiitämme teidän armoanne, jota turhaan odotimme tuloa
tehdessämme. -- Nyt toivomme että saatatte meitä porvarien juhlalle, --
tällä hetkellä otamme puhuttelijoita vastaan.

    (Hän kumartaa ja menee).


NELJÄS KOHTAUS.

    KNOX. KUNINGATAR.

KNOX (kuningattarelle, joka istuu ajatuksissaan, katsellen Darnleyn
jälkeen). Miksi olen minä käsketty tänne?

KUNINGATAR (selvittää ajatuksiansa). Kuulkaa minua, tämän juhlapuvun
alla sydämmeni sykkii surusta ja epäilyksestä. Surua minulla on
talossani, surua, jok'ei ikinä voi iloksi muuttua, (vaikenee hetkeksi)
ja epäilystä minulla on hallituksessani, epäilystä tärkeimmässä
kohdassa, nimittäin mihinkä minun on kääntyminen. -- En tahdo salata
teiltä tällä minulle niin tärkeällä hetkellä, että Rizzio monesta
syystä joutui varomattomuuteni uhriksi. Hänen kanssansa hajosi koko
valtiotuumani; sillä hän yksin siinä sovitti yhteen kuteet ja loimet.
-- Mutta, ennenkuin uudistan sopimukset katolilaisten valtain kanssa,
tahdon vielä kerran koettaa sopia teidän kanssanne. Älkää sysätkö minua
takaisin; olkaa nyt ainoastaan tällä kertaa hyvä ja lempeä minua
kohtaan ja sanokaa minulle: Eikö todellakaan sopimus ole mahdollinen?

KNOX. Siihen olen jo niin monta kertaa vastannut teidän armollenne.

KUNINGATAR. Pelkkäin vaatimusten esiintuominen ei ole sovinnon
yrittämistä.

KNOX. Teidän armonne tietää: tehdä jotain puoleksi, kieroa kauppaa
totuudesta, sitä en voi.

KUNINGATAR. Ei, ei! Mutta sanokaa paljonko vaaditte?

KNOX. Tätä minä vaadin: teidän pitää luopua katolilaisesta uskonnosta,
kammoa paavin viettelystä; sillä hän on tuo suuri antikristus!

KUNINGATAR. Oi, älkää puhuko niin! Muistakaa, lasna minua kastettiin
katolilaiseen uskoon, nuoruudessani olen vihitty siinä uskossa ja siinä
uskossa ovat kuolleet omaiseni haudatut, -- koko sydämmeni siinä elää!

KNOX. Ei ihmettä siis, että seisotte avuttomana, sillä Marthan tavalla
ette ole parasta osaa valinneet.

KUNINGATAR. Säälikää minua -- puhukaamme nyky-ajasta ja
tulevaisuudesta; sillä minä olen menehtymäisilläni epätoivoon.

KNOX. Sillä Jumala on tahtonut teitä varoittaa.

KUNINGATAR. Mitä tarkoitatte?

KNOX. Että te, sen jälkeen, mitä nyt olette kokeneet, vielä koetatte
tehdä ainoastaan puoleksi mitä teette, että haluatte ainoastaan
sopimusta eikä täydellistä tekoa -- sen minä sanon Jumalan
pilkkaamiseksi.

KUNINGATAR. Minä en ymmärrä teitä!

KNOX. Tahdon siis puhua selvästi. Kun Manasse pilkkasi Jumalaa, vietiin
hän pois vankeuteen Assyriaan. Vasta kun nöyrtyi, sai hän palata
esi-isiensä valta-istuimelle. Mutta hänen poikansa Arnon ei ollut
kuuliainen Herralle ja hänet tappoi hänen omat palvelijansa.

KUNINGATAR. Jesus Maria! Tämä on saarnata kapinaa.

KNOX. Tämä on saarnata raamattua.

KUNINGATAR. Tämä on vasten kaikkea kristillisyyttä, sillä kuningas on
Herran voideltu.

KNOX. Manasse oli myös Herran voideltu.

KUNINGATAR. Oi, Knox! te tulette syypääksi kaikkeen onnettomuuteeni!

KNOX. Sillä raamattua en voi muuttaa!

KUNINGATAR. Mutta te voisitte olla ihminen!

    (Hän itkee).

KNOX (lempeästi). Oi, suokoon Jumala että sydämmen todellinen sortumus
olisi syypää näihin kyyneleisin ja että minä voisin sanoa nais-profeeta
Huldan kanssa: "Että sydämmes on pehminnyt, koskas kuulit, mitä minä
sanoin, ja olet nöyryyttänyt itses Herran edessä ja itkenyt minun
edessäni, sentähden kokoon minä sinun isäin tykö, ettäs kootaan
rauhassa hautaas, ettei silmäs näkisi kaikkea sitä onnettomuutta, jonka
minä saatan tälle sijalle."

KUNINGATAR. Tahdon olla nöyrä, en tahdo väkivallalla levittää
uskontoani tähän maahan. En tahdo nähdä toista yötä semmoista kuin se,
jona Rizzio tapettiin. Mutta suvaitsevaisuutta minä vaadin; sillä minä
harjoitan sitä itse. Minä teen uhrauksen: luettakoon se minulle
ansioksi.

KNOX. Kun kuningas Saul tahtoi säilyttää itseänsä varten jonkun osan ja
uhrasi lepyttääksensä Herraa, sanoi Samuel: "Kelpaako Herralle paremmin
uhri, kuin että sinä kuulisit Herran äänen? -- Sillä tottelemattomuus
on noituuden synti ja vastahakoisuus on taikaus ja epäjumalan
palvelus."

KUNINGATAR. Minäkö olen epäjumalan palvelija?

KNOX. Olette.

KUNINGATAR. Oi, Knox, teette syntiä kun niin minulle sanotte.

KNOX. Jos olisin sitä sanomatta, niin tekisin suuremman synnin.
Ylimmäinen Pappi Eli oli hurskas mies; mutta, kun ei hän estänyt
poikiansa tekemästä syntiä, sentähden sai hän surmansa.

KUNINGATAR. Kuule minua: Minun uskontoni on yhtä pyhä minulle kuin
teidän on teille. Mutta minä tahdon suoda teille uskonnon vapautta,
palkattuja pappeja ja kaikki mitä siihen kuuluu, la'in valvonnan alla.
Suokaa sitten katolilaisille samaa. Älkää salliko että noita
kauhistuksia uudistetaan, jotka häpäisevät koko ihmiskuntaa!
Kärsikäämme toisiamme, onhan kristin-usko rakkaus! Te itse, Knox,
koettakaa harjoittaa tätä rakkautta, älkää jyriskö saarnastuoleista
minua vastaan, joka olen teidän Herran säätämä kuningattarenne, älkää
myöskään kiihoittako parlamenttia sen voideltua hallitsijaa vastaan;
koettakaa ennemmin herättää kunnioitusta lakia ja esivaltaa kohtaan
tässä villityssä maassa.

KNOX. Katolilainen uskonto on turmellut tätä kansaa. Katolilainen
kirkko antaa synnin-päästöä kaikesta hurjuudesta, kostonhimosta,
turhamaisuudesta ja ahneudesta! Meitä on syösty takaisin pakanuuteen.
Nyt Herran enkeli asettuu portin viereen: sisäänpääsö suljetaan,
jok'ainoa sivutie, oikotie ja mutkatie suljetaan. Mutta niin kauan kuin
yksikään katolilainen kirkonovi on avoinna, niin kauan on kumminkin
yksi sivutie, yksi oikotie, yksi mutkatie avoinna. -- Tämä on minun
ajatukseni, korkea rouva, ja se on järkähtämätöin.

KUNINGATAR. Kauhea mies! Te teette oppinne Skotlannin elämän asiaksi,
kansan asiaksi!

KNOX. Semmoinen se on. Huomatkaa tämän opin verratoin leviäminen, joka
ainoastaan on verrattava siihen nopeuteen, millä Israel erämaassa kävi
Herran mannaan käsiksi! Nyt tiedän sen: tämä sukupolvi voi hukkua,
sillä meidän omat ruhtinaamme taistelevat meitä vastaan: tuleva
sukupolvi on nostava maan jälleen, sillä pelastus on tuleva heistä!

KUNINGATAR. Ja se, joka ei voi seurata...

KNOX. Se hukkuu!

KUNINGATAR. Oi, minua heikko nainen, joka olen heitetty tähän
aikakauteen ja tähän kansaan! Vaikka naitu, olen kuin leski, vaikka
kuningatar, puhutellaan minua kuin rikoksellista alamaista; minä en
käsitä teidän kovuuttanne.

KNOX. Ette käsitä aikakauttanne ettekä kansaanne. Juuri vastustuksen
kautta Herran voima väkevimpänä ilmestyy, -- ajattelen, että te
sentähden olette tänne tulleet. Sillä teidän vastustuksenne on
vaikuttava, että uneliaskin herää, että mietokin innostuu, -- sillä
tavalla olette te tahtomattannekin siunauksena tälle maalle.

KUNINGATAR. Ei, tämä käy liian pitkälle! Minä, teidän kuningattarenne,
käsken luokseni rauhan apostolin, saadakseni häneltä neuvoa ja
lohdutusta. Mutta hän syöttää minulle uhkauksia ja pilkkaa uskontoani!
Hän sanoo että minä saatan kansani perikatoon ja että tämä ainoastaan
Herran armon kautta muutetaan siunaukseksi. Hän vertaa minua raamatun
jumalattomiin hallitsijoihin ja antaa kansalleni lupaa nostattaa
kapinaa minua vastaan!

Nyt kutsun taivaan todistajaksi siitä, että olen tahtonut
sovintoa, vaan että te olette sitä estäneet! Kantakaa edesvastausta
siitä, sydämmeni teitä syyttää ja historiani on teitä syyttävä
ijankaikkisesti! -- Älkää enää tulko silmieni eteen, paetkaa tätä
maata! Te olitte osallisna viime salaliitossa, minä tiedän sen, ja
papit, jotka ärsyttävät kansaa esivaltaa vastaan, ovat Jumalalle
inhoksi -- emmekä ai'o kärsiä teitä rajojemme sisäpuolella!

KNOX. Jos teidän armollanne on syytös minua vastaan, niin
alamaisuudessa pyydän tulla syytetyksi maan parlamentissa.

KUNINGATAR. Itse olette opettaneet, että meidän suhteen ei tarvitse
huolia siitä, älkää siis itse odottako parempaa kohtelua! Sillä
hallintoa pitää täällä olla. Kuningatar tahdon olla -- menkää!

KNOX. Minä pyydän hiljaisuudessa...

KUNINGATAR. Ei, ei sanaakaan enää ... mitä en ole kärsinyt ja enkö ole
rukoillut sovintoa! Mutta vaikka minä olen se, joka on vääryyttä
kärsinyt ja julminta rääkkäämistä, niin te olette näin ankara, näin
ylpeä, näin kova... Oi, te menettelette häpeällisesti minua kohtaan!

    (Hän itkee, Knox seisoo hetken aikaa kummastellen,
    kumartaa syvästi ja menee).


VIIDES KOHTAUS.

    KUNINGATAR, sitten eräs HOVIMIES.

KUNINGATAR. Minä en voi hengittää samassa maassa, missä tämä hirmuinen
mies ajattelee, -- nyt hänen täytyy mennä täältä pois. Aikeeni, koko
elämäni ei voi edistyä hänen tähtensä; on niinkuin ajaisin arolla
myrskyä vastaan. Nyt hän on karkoitettava! Ja hänen kanssansa hänen
oppinsa; sillä se on hänen kaltainen, se on suvaitsemattomuutta,
kiihoitusta, kapinaa, omavaltaista raamatunselitystä, joka kumoo
yhteiskunnan lait ja järjestyksen. Käännyn kammolla siitä pois! --
Mutta kenenkä kanssa olen sitten menevä eteenpäin ... ja mihinkä?

HOVIMIES. Bothwell'in jarli on tullut!

KUNINGATAR (hämmästyy, melkein hämmentyy). Bothwellko täällä! Luulin
hänen olevan rajalla?

HOVIMIES. Rajasota on päättynyt ja hän on voittaja!

    (Menee, ovi avataan).


KUUDES KOHTAUS.

    KUNINGATAR. BOTHWELL (upseeriensa seurassa).

KUNINGATAR. Tervetullut!

BOTHWELL. Olemme kiirehtineet ottaaksemme osaa yhteiseen tuloretkeen;
mutta olemme kuitenkin myöhästyneet.

KUNINGATAR. Vastaan-ottamasta kiitostamme ja palkintoamme ette ole
myöhästyneet.

BOTHWELL. Rohkenen molempien saamiseen esittää ne herrat upseerit,
jotka minua seuraavat.

KUNINGATAR. Lordiluutnantin esitys on ylen-kyllä! Hyvät herrat, minä
olen teitä muistava.

    (He tervehtivät ja menevät).

KUNINGATAR. Oi, Bothwell, te olette Skotlannin miekka ja
kuningattarenne kunnia!

BOTHWELL. Minä olen palvelijanne enkä muuta mitään.

KUNINGATAR. Tänä päivänä muistutatte meitä niin selvästi siitä
hetkestä, jolloin ensikerran teitä nä'imme. Te olitte aivan nuorena
taistelleet äitimme edestä, mutta ylivoiman karkoittamana tulitte
pakolaisena hoviimme Parisiin. Raitisna ja vahvana kuin vuorelainen
astuitte hienoihin huoneisin! Kuinka minua saatoittekin kotoani
ikävöimään!

BOTHWELL. Tulin taisteluista ja vaaroista, se tietysti antaa miehelle
arvoa tanssisalissa.

KUNINGATAR. Teidän suuret luonnonkirjanne koroittivat teitä noiden
halpain hovi-ihmisten yli; me kaikki havaitsimme teissä sen miehen,
joka sittemmin kukisti Murray'n kapinajoukon, ja nyt toistamiseen on
pelastanut sekä meidät että Skotlannin. Te olette olleet uskollinen
meitä kohtaan kaikissa vaiheissa, -- tuskinpa on toista Skotlantilaista
aatelismiestä, josta voisimme samaa sanoa.

BOTHWELL. Teidän armonne kiitos ei ole minulle niin kallis kuin teidän
luottamuksenne.

KUNINGATAR. Minä luotan teihin, -- huolimatta panettelemisista: minä
luotan teihin!

BOTHWELL. Koettakaa minua, koettakaa minua!

KUNINGATAR. Minulla ei ole mitään toista! -- Oi, Bothwell, sanokaa
minulle, kuinka voin päästä noista onnettomista uskonnonriidoista?

BOTHWELL. Siten että olette huolimatta niistä.

KUNINGATAR. Se on neuvo sekin! Ha, ha, ha!

BOTHWELL. Ko'otkaa johtajat ympärillenne, antakaa heille virkoja ja
tiluksia!

KUNINGATAR. En voi osoittaa suosiota johtajille; sillä he ovat
maanpakolaisuudessa.

BOTHWELL. Antakaa heidän palata!

KUNINGATAR. Majesteetin-rikkojain!

BOTHWELL. Kuka ei ole majesteetin-rikkoja Skotlannissa! Mitä haittaa,
vaikkapa levottomat aivot melua nostattavatkin, kun ne vaan
kukistetaan! Jaloa on elää pelkkien voitettujen kesken!

KUNINGATAR. Te ette suinkaan ole synkkä protestantti, te varmaankin
olette katolilainen?

BOTHWELL. Itse en ole oikein tarkasti punninnut eroitusta, mutta sen
olen huomannut, että mankujia on molemmin puolin.

KUNINGATAR. Ha, ha, ha!

BOTHWELL. Mutta, koska kuningatar kyselee minulta, niin sallittakoon
minun kysyä kuningattarelta: mikä palkinto teillä on siitä, että
vaivaatte itseänne näillä asioilla?

KUNINGATAR. Mikä palkintoko?

BOTHWELL. Minä en tarkoita tuota sisällistä palkintoa; sillä sen olen
teistä havainnut, että se vaan on ollut huokauksia ja kyyneleitä, --
mutta ulkonaista, valtakunnassa taikka kuningattarena?

KUNINGATAR. Se ei todellakaan ole ollut suuri tähän asti?

BOTHWELL. Ette kai lukene sitä palkinnoksi, että teidän armonne niin
runsaassa määrässä on saanut osaksensa kapinoita, petosta ja väkivaltaa
kaikkina näinä vuosina.

KUNINGATAR. Mutta minä saan apua!

BOTHWELL. Hm -- sitä ei taida karttua muuta kuin mitä minun
ratsurykmenttini voi pakko-veroituksella hankkia jonakin hauskana
päivänä! Paavilta saatte ehkä rukousnauhan, kuningas Filip'iltä vähän
Kypron-viiniä ja Katarinalta -- kun hän on oikein anteliaalla tuulella
-- pullollisen myrkkyä.

KUNINGATAR. Ha, ha, ha! Tuossa on enemmän totuutta, kuin koko vuosien
keskusteluissa.

BOTHWELL. Vielä asia, jos minun sallitaan...

KUNINGATAR. Puhukaa, puhukaa!

BOTHWELL. Te olette nuori, kaunis, nerollinen, ja kumminkaan ette
näiden juttujen tähden koskaan saa elää! -- Neljä kapinaa on jo
häirinnyt teidän lyhyttä hallitus-aikaanne. Mannermaan juonet ja
englantilaiset juonet repivät teitä repimistään. Milloin tahdotaan
teitä vangita ratsastusretkellä, milloin hyökätään kirkkoonne
jumalanpalveluksen aikana, milloin yön-aikana huoneisinne,
taikka murhataan uskollisia palvelijoitanne kaukana teistä tai
kuninkaallisessa läheisyydessänne! Ja tämä kaikki muka uskonnon tähden
ja vuoksi! Katsokaa miten huolenpitonne näistä asioista teitä
palkitsee, -- sill'aikaa nuoruutenne kuluu ja varistelee lehtiä kuin
ruusupuu myrskyssä!

KUNINGATAR. Niin, se on totta, se on totta!

BOTHWELL. Jos edes saisitte jotain aikaan kaiken tämän kautta, niin te,
kuin jalo ihminen ainakin, ette pitäisi lukua vaaroista ja vaivoista.
Mutta missä määrässä ovat uskonnon asiat selvinneet sitten kuin te
Skotlantiin tulitte? Samaa sekavuutta, samaa valhetta! --

KUNINGATAR. Niin, niin, aivan niin!

BOTHWELL. Joka kerran on ruvennut pyrkimään jonkun tarkoituksen
perille, ei aina huomaa että hän sitä kaartaa eikä lähesty. Vieras sen
havaitsee ja voi varoittaa. Minä olen tämä vieras, minä sanon teidän
armollenne: kaikki, mitä tähän asti olette miettineet ja tehneet tämän
maan uskonnollisissa asioissa, on vaan saattanut teidät perikadon
partaalle. -- Jättäkää sentähden nuo asiat siksensä; olkaa ihminen,
nainen, nuori, kuningatar! Onhan maailmassa sentään muitakin säveleitä,
kuin virsien, ja muitakin paikkoja kuin haudat! -- Tulkaa, antakaa
mulle kättä ja seuratkaa minua tanssiin! Taikka taistelu-kentälle
höyryvän hevosen selässä! Ottakaa elämän seppele ja pankaa se noihin
keväisiin kiharoihin, te olette kauniimpi kuin metsän haltiatar,
valloittakaa luonto, kuin hän, niin kauan kuin se vielä tuoksuu --
syksy tulee kyllä aikanansa!

KUNINGATAR. Mies, te tungette huoneeseni kuin auringon säde! Te olette
kuin laulu ikkunan alla; itse seison keskiajan luostarilinnassa, vanhat
kuvat synkissä holviloissa rupeevat hengittämään ja elämään, lapsuuteni
unelmat heräävät ja minä juoksen ulos avonaiselle altaanille. Näköala
siellä on kuin kirkas päivä ilon sinivärissä, ja siellä istutte itse
altaanin alla ja ojennatte minulle kättä ratsunne selästä, ja
vieressänne seisoo oma ratsuni satuloittuna, -- silloin painun minä
alas teidän luo, ja liikkeelle lähdetään, noiden maisemien kautta,
joita lapsuudessani uneksuin! Ympärilläni on taas Franskan hovi,
trubadurien iloinen joukko näkyy naisten liehuvien huntujen väliltä,
liput liepehtivät, tässä seurassa olen minä kuningatar ja ilo on
kuningaskuntani! Niin, viekää minut ulos kevään riemuihin! Pitäähän
elää ennenkuin kuolee!

BOTHWELL. Pitää, pitää!

KUNINGATAR. Ja älkää sitten jättäkö minua niinkuin kaikki muut; minä
tarvitsen juuri voimallista miestä avukseni, sillä minä olen kauhean
yksinäni!

BOTHWELL. Ei alakuloisuutta!

KUNINGATAR. Oi, minun kävi nyt niinkuin aina, kun ajatukseni lentää
tulevaisuutta kohti, minä tunsin kahleen painoa, josta en ikinä irti
pääse.

BOTHWELL. Ah, -- minä ymmärrän ... Darnley!

KUNINGATAR. Niin.

BOTHWELL. Minäkin olen nainut, mutta se ei koskaan kahleelta tunnu.

KUNINGATAR. Ei, sillä te lemmitte nuorta, kaunista vaimoanne

BOTHWELL. Siksi hän on melkein kylmä ja itsevaltainen ... mutta minä en
loukkaa häntä, minä vältän häntä. Minä hankin itselleni työtä; kun
ihminen on toimessa, ei hän ikävöi eikä sure!

KUNINGATAR. Niin, jos minulla olisi teidän voimanne...

BOTHWELL. Minä olen vakuutettu siitä, että teidän armollanne on se
voima; ette vaan koskaan ole koettaneet! Aloittakaa siten, että
luovutte hänestä.

KUNINGATAR. Sen alun olen jo tehnyt...

BOTHWELL. Jatkakaa häntä unohtamalla. Työ ja huvitus, rohkeus ja onni
-- ne riippuvat toisistansa. Matkustakaa kauniissa maassanne, käykää
vierailemassa lordienne luona, nouskaa vuorien kukkuloille,
metsästäkää, tanssikaa, -- lähtekää sitten alas vuonoille, taikka ulos
merelle, siellä minä olen kasvatettu: merellä on ihanata! Siellä tuuli
vie surut pois avaruuteen ja mieli jännitetään, kuin purje. Siellä
herää suuria aatteita ja siellä saatte sen voiman, joka ne toteuttaa.

KUNINGATAR. Niin, teidän seurassa voin unhottaa, voin vielä
onnelliseksi tulla! Minä tunnen sen! Totta tosiaan, luonnollakin on
alttarinsa, siinä ovat surut uhrattavat! -- Minä tunnen teidän
puhuessanne elämän-halua, josta en tahdo luopua. Nuorella verellä on
toisiakin toiveita kuin mitä munkit opettavat. Me saimme suudelman
luonnon vahvoilta voimilta, meidän tulee se takaisin antaa ennenkuin
kuolemme. -- Joka on arka ja heikko, hän sukeltakoon elämän syvyyteen,
uutta voimaa saadaksensa! Jonka hermot alkavat vavista, hän tehköön
aamuretkiä uskaliaisuuden virkistävässä, raittiissa ilmassa! -- Tulkaa,
minä tahdon tehdä ensimäisen retken!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Entiset. Lordi STUART. DARNLEY. PORVARIT.

STUART. Hovi ja porvarit odottavat teidän armoanne.

KUNINGATAR. He tulkoot eteemme.

    (Ovia avatessa kuuluu hiljaa alku samasta marssista, kuin viimein).

PORVARI (notkistaa polvea). Noudattaen käskyänne olemme tulleet viemään
teidän armonne juhlalle.

    (Hän nousee).

DARNLEY (astuu hiljaa esille). Teidän armonne käskystä olen tullut
saattamaan teitä suurelle juhlalle.

KUNINGATAR. Minä olen niin onnellinen, mylord, että voin olla teidän
apuanne vailla -- (hiljemmin) ainiaksi! (Darnley horjuu pari askelta
taaksepäin ja jää seisomaan etulavalle oikeanpuoliseen nurkkaan).
Tahtooko Bothwell'in jarli saattaa meitä sille juhlalle, joka
oikeastaan on hänen toimittamansa.

BOTHWELL (astuu esiin, notkistaa polvea, tarttuu kuningattaren käteen;
soitetaan kovasti).

    (Kulkua järjestetään parittain, ensin kuningatar Bothwell'in
    kanssa; he menevät Darnleyn ohitse katsomatta häneen; näin
    kulkee toinen pari toisensa perästä hänen ohitsensa; muutamat
    katselevat häntä nauraen tai pilkaten, muutamat ei ollenkaan;
    näyttämö tulee tyhjäksi, soitantoa kuuluu kauan).

KNOX. Ota tämä syntinen, mutta kovin rangaistu sielu, ota se katumuksen
kiiras-tulen kautta sun armoosi!

    (Kuullessansa Knox'in ääntä katsoo Darnley ylös, painaa
    kätensä yhteen häntä vastaan; kun Knox on lopettanut, kavahtaa
    hän ylös, heittäytyy hänen syliinsä ja itkee nyyhkyttää).

KNOX. Poikani, oletko nyt saanut kylläksi elämän ilosta ja riemusta.

DARNLEY. Nyt olen saanut kylläksi!

KNOX. Tahdotko nyt palata sinne, missä kaikki on ijankaikkista?

DARNLEY. Nyt tahdon palata sinne, missä voin rakkautta saada; -- minä
tarvitsen sitä, jota saan rakastaa!

KNOX. Sen olet saava! -- Sinä, William, joka itse olet sitä tietä
käynyt, sinun täytyy nyt auttaa minua saattamaan häntä ijankaikkisen
rakkauden luo.

DARNLEY (Taylorille). Sinä et ole mennyt luotani? Joka ei jättänyt
minua tänään, sen täytyy jäädä luokseni kuolemaani asti! --

TAYLOR. Kuolemaanne asti!

    (He syleilevät toisiansa).

KNOX. Aika on mennä täältä pois.

DARNLEY. Eikä koskaan palata.

TAYLOR. Oi tuota lupausta hän ei täytä!

    (Alhaalta pihalta kuuluu sadottain ääniä, jotka huutavat: "eläköön
    Skotlannin Maria!" "Eläköön kuningatar!" Kunniatoitotuksia ja
    kanunan-laukauksia).

DARNLEY. Nyt maa tärisee hänen jalkojensa alla. Nyt hän on voittanut!
-- Ja minä olen voitettu!

KNOX (katselee hetken aikaa hänen murhettansa). Josko sinä voitat, sitä
en tiedä; -- mutta että hän voitetuksi joutuu, sen tiedän!

Esirippu lankee.



NELJÄS NÄYTÖS.


Vanha metsä.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

    Metsästäjät, joita ei näy, laulavat:

        Kanervikko poistuen
        pölyää,
        haukka kuningattaren
        kiidättää.

        Lemua luo pihlajat,
        koivutkin;
        torven äänet karkaavat
        vuorihin.

        Ilma kirkas on ja sää
        kaunis vain.
        Eespäin, eespäin rientäkää
        saavuttain!

        Iloakin maailman
        ajakaa
        poies virtaan Tuonelan!
        Joutukaa!

    Murray ja Lethington, metsästyspuvuissa ratsupyssyt käsissä,
    tulevat nopeasti oikealta, seisahtuvat ja katselevat vasemmalle;
    sanottuansa muutaman sanan Murray menee perälle päin ja katoo,
    Lethington vetäytyy hitaasti ja vakoillen takaisin. Kuningatar
    tulee Bothwell'in seurassa; hän istuu.

KUNINGATAR. Ollessani yksin korkeain puiden suojassa minusta tuntuu
kuin äänettömyys kanunan-laukauksen jälestä.

BOTHWELL. Ei, minusta on kuin seisoisin kätkettynä väijymässä.

KUNINGATAR. Bothwell! Bothwell! Metsä on onnettomien suoja. Kaikki,
mitä maailmassa on vainottu, on saanut rauhaa metsien suojassa. Ettekö
muista Davidia, kun hän pakeni Saul'ia, ja Jothan'ia paetessaan
Abimelech'ia, taikka profeeta Eliasta yksinänsä ilmestyksiensä kanssa
Horeb'in vuorella?

BOTHWELL. Mutta ettekö muista meidän esi-isiämme? Metsän pedot
vaatettivat heitä, metsän pimeät pensastot heitä kätkivät; he uhrasivat
puun juurilla verta, rukoillen metsän kostavia jumalia. Koston, sen
metsä kätkee. Teidän iso-isänne Robert Bruce antoi joka vuosi
Skotlannin metsäin kaatua Englannin yli, niinkuin Macduff vei Bernam'in
metsät synkkää Macbeth'iä vastaan. Muistatteko Douglas'in yöllistä
kostoa? Skotlannin historia uneksii sen metsissä, niissä me voimme sen
herättää milloin vaan tahdomme.

KUNINGATAR. Metsissä olen usein kuunnellut ja ääniä kuullut, vaan ne
eivät olleet semmoisia.

BOTHWELL. Metsissä ammuin poikana eläviä, vaan miehenä rosvoja; kun
täällä on hiljaista, täytyy minun vakoella, kun kuulen oksan narisevan,
tartun aseisin.

KUNINGATAR. Maailmassa on kaksi puoluetta, toinen, joka vainoo, ja
toinen, joka on vainottu. Te kuulutte ensimäiseen.

BOTHWELL. Niin, kaksi puoluetta, -- mutta toisella on tarkoituksia ja
toinen on tarkoituksia vailla.

KUNINGATAR. Olkoon kuinka tahansa. Juonten vihurit kietokoot siellä
ulkona; täällä on suojaa ja rauhaa.

BOTHWELL. Ei täällä vasta alkua. Kun koirat pääsevät irti ja haukkuvat
ilmaan, on minun luonnossani jotain, joka pyrkii samaa tekemään. --
Metsä kiihoittaa meitä, sillä siinä on lymy-paikkoja.

KUNINGATAR (nousee). Jarli, missä on seurueemme?

BOTHWELL. Poislähetetty, teidän armonne; sillä se oli tarpeetoin.

KUNINGATAR. Teidän silmänne välkkyy kuin haukan; minuako te vainootte?

BOTHWELL. Niin, lemmellä palavammalla, kuin kesän kuumuus, jota
pakenitte tänne suojaan.

KUNINGATAR. Bothwell, minä olen uskonut itseni teille.

BOTHWELL. Te olette uskoneet minulle niin paljon, että teidän täytyy
uskoa minulle kaikki.

KUNINGATAR. Se ei olisi hyvä meille kummallekaan.

BOTHWELL. Minä en tahdo joutua mestauslavalle, kuin Chatelard, enkä
tulla murhatuksi, kuin Rizzio, enkä poisheitetyksi, kuin Darnley.

KUNINGATAR. Noiden rohkeain kohtalo teitä varoittakoon.

BOTHWELL. Niin, niin! Teidän silmänne säihkyvät vihoissaan, kuin tähdet
tuikkivat etelän taivaalla!

KUNINGATAR. Bothwell, te olitte jaloin, vahvin turvani.

BOTHWELL. Oi, minä tahdonkin teitä puolustaa koko maailmaa vastaan.

KUNINGATAR. Ei omaatuntoani vastaan!

BOTHWELL (polvillaan). Koska te mainitsette omantunnon, niin te
lemmitte minua!

    (Tarttuu hänen käteensä).

KUNINGATAR. Minä käsken ja manaan kaikki taivaan ja manalan voimat
avukseni teitä vastaan!

BOTHWELL. Mutta ne eivät tottele!

KUNINGATAR. Te kumootte järjen ja lain, te heitätte elämänne hetken
nojaan.

BOTHWELL. Sillä minä lemmin!

KUNINGATAR. Nouskaa, Bothwell, jättäkää himojen hairahdukset, kiitäkää
kunnian aamua kohti, niinkuin haukka kädestäni, -- ja se päivä kenties
koittaa, jolloin teidät takaisin kutsun!

BOTHWELL. Antakaa minulle pantti siitä!

KUNINGATAR. En, sillä silloin vetäisitte minut kokonaan puolehenne; te
olette liian voimakas.

BOTHWELL. Maria, ei kukaan ole teitä palvellut niin kuin Bothwell, ei
kukaan rukoillut, kuin minä nyt. Jotka teitä ennen lempivät, ne eivät
olleet miehiä.

KUNINGATAR. Se on tosi; te olette voimakkain mies, mitä ikinä olen
tuntenut!

    (Hän tarttuu nopeasti Bothwell'in päähän ja suutelee
    häntä, irtauntuu ja katoo).


TOINEN KOHTAUS.

    BOTHWELL, sitten LETHINGTON.

BOTHWELL (herää niinkuin hourauksista). Nyt Henrik Darnleyn täytyy
kuolla! (Kun hän kääntyy, Lethington samassa astuu esiin erään puun
takaa). Te täällä?

LETHINGTON. Niin.

BOTHWELL (innoissaan). Te nä'itte kuningattaren? -- -- Nä'itte hänen
täällä? -- -- Näitte mitä tapahtui?

LETHINGTON.
Näin.

BOTHWELL. Paljastakaa siis miekkanne, jarli Lethington!

    (Vetää itse miekkansa).

LETHINGTON (tekee samoin). Niin, nyt vedän miekkani Henrik Darnleytä,
Skotlannin kuningasta vastaan; sillä nyt hän on tielläni!

BOTHWELL. Henrik Darnley!

LETHINGTON. Nyt reippaasti toimeen ja takomaan niinkauan kuin rauta on
kuumaa, -- tynnyri ruutia hänen kamarinsa alle tänä yönä, eikä huomenna
ole koko Skotlannissa lastakaan, joka kyselee häntä.

BOTHWELL. Kuolema ja kadotus, Lethington, te tahdotte minua pettää!

    (Tahtoo karata hänen päällensä).

LETHINGTON (estää häntä). Ihminen, käyttäkää järkeänne! Tämä on juuri
mitä jok'ainoa Skotlannin aatelismies salaisesti toivoo ja josta
etevimmät ovat keskustelleet tänä päivänä, kun teitä on yhdessä nähty.

BOTHWELL. Minä olen vielä päihtynyt suudelmasta, jonka hän antoi, --
eikö tässä vaan ole paulaa viritetty?

LETHINGTON. Kalvakoon minua hitaisesti myrkky --, jos ei sata maan
etevimpiä aatelismiehiä teitä puolustaisi tuomarin edessä ja
kahdenmiekkailussa, missä vaan teitä syytettäisiin tästä.

BOTHWELL. Ha, ha, ho, ho! (hyppää niin että kannukset kilisevät).
Darnley ei elä kuin yhden yön enää!

LETHINGTON. Ei kokonaista yötäkään! Älkää antako Skotlannin Marialle
koko yön miettimis-aikaa!

BOTHWELL. Lethington, luuletteko että on voimia meidän yllämme?

LETHINGTON. En juuri havaitse mitään senkaltaista.

BOTHWELL. Mutta allamme? --

LETHINGTON. -- ovat matoset.

BOTHWELL. Mutta meissä on voimia, -- ijankaikkisia tai ajallisia, mistä
tai mitä varten, -- vaan siitä hetkestä asti kun tahtoni juurtui
tapausten pyörteesen, olen nähnyt sen kasvavan niiden yli
veripunaisella rungolla ja vahvoilla oksilla. Se norjalainen
viikingi-suku, joka astui maalle täällä ja jotka ovat meidän
esi-isämme, oli myös semmoinen tahdon-puu. Sen juuri iski kiinni
kallioon ja sen varjossa kansa nyt asuu. He luottivat omaan tahtoonsa,
mutta luottivat niin, että se kävi kaikkivaltiaaksi. -- Myrskyssä
purjehdin kerran Orkney-saarten suojaan, meri meitä heitteli, pilvet
uiskentelivat avaruudessa, kuin märät purjeen-repaleet, aallot ulvoivat
ja syöksivät paljasta rannikkoa vastaan; silloin tunsin että sukuni oli
läsnä, aattelin että minun pitäisi iskeä kiinni niinkuin he ja
taivuttaa heikompia tahtoja minun tahtoni mukaan. Sitä minä nyt koetan.
Tällä tahdollani minä voitin kuningattaren viholliset, sen olen antanut
hänelle itsellekin loihtu-juomana, joka hänen on hurmannut, -- hän
pakenee tätä tahtoa, mutta kaatuu ja rukoilee! Lethington, ruvetkaa sen
liittolaiseksi; älkää koettako voimianne sitä vastaan! Kaikki, mitä
pyydätte, sen saatte kunniapäivänäni, sillä me kuulumme samaan
puolueesen. Se ei ole Knox'in eikä kuningattaren, ei protestanttien
eikä katolilaisten puolue, me kuulumme rohkeuden vapaasen
veljeskuntaan, kunnianhimon ritaristoon. -- Jääkää hyvästi! Kun me
jälleen yhdymme, on yksi ainoa Skotlannissa meitä korkeampi, ja tämä
ainoa on mun!

    (Menee).


KOLMAS KOHTAUS.

LETHINGTON (yksin). Mitä? Jos todellakin uskaltaisin jotain tämän
tahdon nojalla? Se on kolmesti meidät voittanut, ja ensimäisellä kertaa
oli hän vaan poika. Hänellä on vahvan vuorikoivun luonto; se kasvaa
korkeammalla kuin kaikki muut puut, mutta se pyrkii niin korkealle että
kuolee pakkaseen. -- Sentähden ajakaamme sitä eteenpäin -- vaan
olkaamme sitä seuraamatta!

Murray'n luona on kohtuullinen lämpömäärä; semmoisessa kaikki
mielipiteet menestyvät; se se onkin, joka antaa hänelle voimaa hallita
mielet. --

Minkä suutelon hän antoi! -- Mutta tällä suudelmalla hän vihkikin hänet
kuolemaan! Kuningatar pakeni niinkuin pahasta teosta, -- vaan hänen
ohitsensa ei hän pääse; -- tuohon kiveen hän kompastuu! -- Niin, hän
voi sanoa että kaikki olimme häneen rakastuneet; yksi ainoa oli, joka
häntä vihasi, mutta se olikin hänen veljensä.


NELJÄS KOHTAUS.

    LETHINGTON. MURRAY.

MURRAY. Se oli lyhyt keskustelu.

LETHINGTON. Mutta se on perille saattanut.

MURRAY. Hänen kunnianhimonsa --?

LETHINGTON. Siinä on räjäysvoima suurempi kuin ruudissa. Darnley
räjähtää ilmaan tänä yönä.

MURRAY. Todellakin? -- Mutta Bothwell'in käy niinkuin ruudin: hän menee
itsekin ilmaan!

LETHINGTON. En muista koskaan nähneeni teidän jaloisuuttanne niin
iloisena.

MURRAY (kohta totisena.) Täytyikö teidän luvata hänelle apuanne?

LETHINGTON. Kirjallinen vakuutus ja sineetillä vahvistettu.

MURRAY. Se oli vaarallista.

LETHINGTON. Ehkä te olette niin hyvä ja kirjoitatte sen.

MURRAY. Te teette sen paljon paremmin.

LETHINGTON. Mutta te kenties teette hyvin ja puhuttelette lordeja; te
osaatte paraiten heitä ko'ota!

MURRAY. Teillä on liian halpa luulo itsestänne, hyvä jarli! -- Paitsi
sitä eräät asiat tällä hetkellä estävät minua sitä tekemästä.

LETHINGTON. Ehkä minäkin saisin tietää mitkä ne ovat.

MURRAY. Sangen mieluista olisi ilmoittaa ne teille soveliaammalla
ajalla ja paikalla.

LETHINGTON. Tunsin kerran erään miehen, joka oli kaikkea puoleksi; hän
oli puoleksi kuninkaallista ja puoleksi avio-sukua; hän oli myöskin
puoleksi protestantti, puoleksi oli hän kansan mies, puoleksi
kuningas-vallan. Sisartansa kohtaan oli hän veli-puoli ja varjeli häntä
aina kun ei hän voinut häntä vahingoittaa. Se mies sai aina puolet
ystävät, sillä hän uskoi itseänsä heille vaan puoleksi. Mutta sen
miehen ei käynyt hyvin.

MURRAY. Minäkin sen miehen tunnen -- mutta tunnen sitä paremmin. Hän
sai vaan puolet oikeudet maailmassa ja sai sentähden olla hyvin
varovainen, ett'ei hän saisi myötätuntoisuuttakin vaan puoleksi. Hän ei
ole puoleksi protestantti, eikä puoleksi kansan mies. Mutta järkevä
valtioviisaus käyttää semmoisia, vaan ei itse ole niiden käytettävänä.
Hänen tarkoituksensa ovat aina täydet, mutta aika ja asianhaarat eivät
ole täysiä. Te ette tunne sitä, jota hänen täytyy palvella; -- te ette
tunne kuningatarta! Ei häntä johdata tarkoitukset eikä henkilöt;
sillä hän ei mihinkään kiinny. Hän ottaa työmme, rakkautemme,
alttiiksi-antamuksemme kuolemaan asti, -- seuraavana päivänä seisoo hän
vapaana! Siteensä hän katkaisee; mikä voi siteeksi tulla, sitä hän
välttää. Kultaa ja omaisuutta hän jakelee, ei kiitollisuudesta, sillä
sitä hän ei voi tuntea; vaan maksuksi, ett'ei hän olisi kenenkään
vallassa, eikä kiitollisuuden velassa kenellekään. Toiselta puolen
kutsuu hän mielellään kotia ankarimman vihollisensa ja tekee työtä
hänen kanssansa, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Katsokaa nyt
Morton'ia! Mutta asia on se, että hän ei rakasta eikä vihaa kuin
hetkeksi vaan. Kun semmoinen olento hallitsee, on tila kärsimätöin;
juonet ja henkilöt vaihtelevat; ei koskaan tiedetä mitä seuraava päivä
tuopi. Koko maa on leirinä, jossa jokainen makaa miekka vieressänsä,
odottaen hätä-laukausta. -- Me voimme poistaa Rizzion, Darnley'n,
Bothwell'in, -- vaan niin kauan kuin --

    (Katsoo ympärilleen).

LETHINGTON. -- kuin häntä ei poisteta?

MURRAY (kohottaa olkapäitään). Poisteta?

LETHINGTON. Poistetaan -- vielä kerran.

MURRAY. Ei kosketa häneen!

LETHINGTON. Minä tarkoitan: tehdään mahdottomaksi...

MURRAY. Kun vaan menee, vaimoksi Bothwell'ille --

LETHINGTON. Sitä ei hän koskaan tee!

MURRAY. Bothwell ei päästä saalistansa, -- ja teidän täytyy auttaa
häntä.

LETHINGTON. Suuri osa aatelistosta ei myöskään niin pitkälle mene. Se
ei ymmärrä miksi.

MURRAY. Se on pakoitettava taikka houkuteltava, -- Skotlannin
aatelisto! --

LETHINGTON. Ja jos kuningatar sen tekee?

MURRAY. Joka on naitu miehensä murhaajalle, ei voi hallita! --

LETHINGTON. Mutta te voitte hallita -- hänen poikansa nimessä?

MURRAY. Ja sentähden minun nyt täytyy pysyä erilläni!

LETHINGTON. Niin.

MURRAY. Te näette että minä en usko itseäni vaan puoleksi teille.

LETHINGTON. Näen.

MURRAY. Te käsitätte myös kuinka tärkeätä on, että minä kohta matkustan
pois. -- Mikä on uskottu teidän älynne toimeksi, se ei tarvitsekaan
minun apuani. Olen muistava teitä kunniapäivänäni!

LETHINGTON. Minä ymmärrän.

MURRAY. Jääkää hyvin!

    (Menee).


VIIDES KOHTAUS.

    LETHINGTON; sitten MORTON.

LETHINGTON. Kaikki käyttävät Lethington'ia! Ensin Bothwell; -- Bothwell
sortuu, hänen kanssansa kuningatar; -- sitten Murray, Murray sortuu. Ja
sitten? -- Kuka sitten voi holhon-alaisen nimessä hallita Skotlantia?
(Kääntyy samassa ja havaitsee Morton'in metsästyspuvussa korkealla
kalliolla perällä; hän säikähtyy). Mortonko? Hänkö?... Ottaisiko hän
elämäni kruunun juuri kun se on päähäni laskeumaisillaan? Seisoisiko
hän ylpeänä siellä kun minä viimein perille pääsen? Ei, vähäisen ruutia
sen kiven alle, jolla hän seisoo! ... (tervehtien). Hyvää iltaa, teidän
jaloisuutenne! Oletteko niin korkealle päässeet?

    Esirippu lankee. Muutos.


KUUDES KOHTAUS.

    Pieni yksinkertainen huone Darnleyn asunnossa.

    DARNLEY ja TAYLOR tulevat sisään; edellinen nojautuu
    viimemainittuun ja käy hyvin hitaasti.

DARNLEY. Ilta-aurinko! -- Täällä on parempi ... kävelkäämme vähäisen.
-- Kun sairastuin on hän taas tullut luokseni. Luuletko että hän tulee
tänä iltana?

TAYLOR. Hän tulee varmaankin.

DARNLEY. Mutta on jo myöhäistä, hänen pitää mennä Margaretan häihin;
hänelle ei jää mitään aikaa minua varten.

TAYLOR. Oi, herrani, jospa te ajattelisitte häntä vähemmin.

DARNLEY (seisahtuu). Älä väsy, William! Olen heikko, kurja sielu, minä
luistan taas alas Knox'in korkeudesta. -- Pelkään Knox'ia. Hän minua
hallitsee, hän minua viehättää, vaan hän ei ymmärrä minua. (Kävelee
vähän, seisahtuu.) William, maailma ylenkatsoo heikkoja; sillä se
ihailee voimaa, olkoonpa vaikka pahuudenkin voima. He ihailevat
paholaista.

    (Kävelee).

TAYLOR. Herrani, älkää puhuko niin! Paitsi sitä ei maailman tuomio ole
Knox'in.

DARNLEY. Niin kauan kuin järki ja tunne ovat yksimieliset, on ihminen
terve (seisahtuu), mutta pahuus on järjen sota tunnetta vastaan;
heikkous on tunteen sota järkeä vastaan. Mutta maailma on aina järjen
puolella -- aina.

    (Kävelee).

TAYLOR. Ei aina.

DARNLEY (seisahtuu). Oi, jos ymmärtäisivät heikkoa! Hän on heikko
sentähden että hän salaa sydämmessänsä jotain, jota kohtaan hän on
uskollinen, toivoa, muistoa, lempeä. Hän tietää että hän sen kautta
surmansa saa, hän tuhansia kertoja koettaa päästä irti; mutta hänen
tunteensa ovat liian syvät, hän vajoo ja on kiinni.

    (Kävelee).

TAYLOR. Tämä itse-tutkimus teitä heikontaa, sillä se ryöstää tahdon
voimia teiltä.

DARNLEY (hetken äänettömyyden jälkeen). Pahan ihmisen kestävyys ei ole
uskollisuutta, ja sitä ihaillaan kuitenkin. Paha, (seisahtuu) hän
paaduttaa sydämmensä jonkun ajatuksen valtaan, hän sulkeutuu vihaansa
ikäänkuin linnaan, jonka kaikki sillat hän on heittänyt pois. Sitä
maailma ihailee!

    (Kävelee).

TAYLOR. Te peloitatte itseänne! Te asetatte eteenne pelkoa joka
haaralle.

DARNLEY. Ihmiset tahtovat nähdä suurta taistelua, jota seuraa suuri
voitto tai suuri tappio! (seisahtuu). He eivät huomaa sädemurtoa heikon
sielussa, noita tuhansia valon-murtamia, jotka välähtelevät ja katoovat
kunnes koko pisara on haihtunut ilmaan. -- -- -- Nyt aurinko meni
maille! Mikä kummallinen taivas, William, minä tuskastun, katso, katso!
Onko se ennustusta, onko se taivaan vihaa, minä vapisen, oi, William,
vie minut istumaan!

TAYLOR. Herrani, taistelkaa toki hiukan vastaan.

DARNLEY. Minä en voi, tämä vavistus! Oi, lue vähä, auta minua, joudu,
sydäntäni ahdistaa niin!

TAYLOR (lukee avatusta kirjasta). "Kuinka kauan sinä Herra peräti
tahdot minua unhottaa? Kuinka kauan sinä peität kasvos minulta? Kuinka
kauan minä neuvoa pidän sielussani? Ja ahdistetaan sydämmessäni, joka
päivä? Kuinka kauan yltyy viholliseni minua vastaan...?"

DARNLEY. Minä en käsitä sitä, sanat uhkaavat minua ja heittävät tummia
varjoja yli koko olentoni.

TAYLOR (on taas aloittamaisillaan, mutta samassa kuuluu torvien ja
huilujen soitanto, joka pian lakkaa). Se on kuningatar!

DARNLEY. Niin, se on hän, se on Maria, joka ei minua unohda! Sytytä
kynttilät, monta kynttilää, hän tulee, tuo julma ja ihana, joka vie
minulta hengen, -- tuo tulinen, joka polttaa samalla kuin hän
lämmittää! Oi, tee valoisaksi täällä, vedä peitteet ikkunain eteen!
Eikö sinulla ole suitsutusta? Heitä hyvänhajuista vettä ympärille,
aseta tulisoittoja talon eteen!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    PALVELIJA. Sitten KUNINGATAR. Entiset.

PALVELIJA. Kuningatar kysyy onko teillä hetkinen suoda hänen
armollensa?

DARNLEY. Kaikki hetkeni.

    (Hän avaa oven kuningattarelle ja hänen seurueelleen,
    joka jää etuhuoneesen. Taylor tervehtii kuningatarta
    notkistamalla polvea ja vetäytyy myös pois. Ovet suljetaan).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    KUNINGATAR. DARNLEY. (Kuningatar, juhlapuvussa jää seisomaan
    keskelle lattiaa hänen eteensä).

DARNLEY (lepopenkiltään). Oletko täällä? Ihana, soinnullinen kuin se
soitanto, joka sinut tänne kantoi, juhlapuvussa kuin sydän ennen
lemmenkohtausta; virvottava kun olet läsnä, vaan jättävä lemmen tuskia
jälellesi kun menet. -- Ei, tule! (Hän istuu matalalle tuolille
Darnleyn viereen, tämä tarttuu hänen käteensä ja suutelee sitä
hellästi; katselee häntä). Näin unta tänä yönä, että jouduin sinne,
missä paljon päivän-loistetta oli. Minussa oli sama ihana tunne, kuin
milloin lasna uneksin että minua kannettiin ilmojen läpi. Minä heräsin,
mielestäni, ihanassa seudussa, mutta sinä et ollut siellä. Minä
rukoilin että sinä saisit seurata minua, ja sinä tulit, sinä ja äitini
yhdessä ja yhä suuremmassa valossa. Mitä sinä luulet sen unen
tietävän?... Unelmissamme asuu enkeleitä, yö on päivän uskottu, mutta
se muistaa kaikki paremmin kuin päivä ja oikaisee päivän erehdykset.

Eilen William luki Salomon'in korkeasta veisusta. Se humisee vielä kuin
lauhkeat tuulet pääni ympäri, tuoden tuoksuja Libanonilta. William
sanoo että siinä puhutaan kirkosta ja sen sulhosta. Ei, lemmestä siinä
puhutaan, lemmen korkea veisu se on; maailmassa ei ole toista sen
vertaista. Sen luomiseen tarvittiin etelän aurinko, viinitarhat Juudan
kansan mielikuvituksessa, Salomon'in loisto kaikessa itämaisessa
tulisuudessaan. Minä ajattelin, hänen lukiessaan, ainoastaan sinua.
Sinä, kultani, olet ihana kuin Tirza, vilkas kuin suuri kaupunki,
kauhea kuin ne, jotka sotalippujen suojassa kulkevat. Sinun silmäsi
katselevat kiharain alta kuin kyyhkysen silmät, mesileipää ja maitoa on
kielesi alla, vartalosi on kuin palmupuu, olentosi kuin suljettu
yrttitarha.

Rakkaus, sanoo hän, on voimallinen kuin kuolema. Veden tulva ei voi
rakkautta sammuttaa, sen tuli hehkuu, kuin hohtavat hiilet, sen liekki
on pyhä.

Kuinka olet hyvä, kun istut näin uskollisesti luonani ja puhut niin
paljon kanssani!

KUNINGATAR. Etkö ole huomannut ett'en vielä ole sanaakaan sanonut?

DARNLEY. Niin ovat puhuneet sinun silmäs ja minun ajatukseni niitä
katsellessa. -- Nyt menet häihin.

KUNINGATAR. Menen.

DARNLEY. Siellä sinun pitää ajatella minua ja lempeäni ja sentähden
antaa minulle anteeksi mitä olen rikkonut sinua vastaan.

KUNINGATAR. Minä olen sulle anteeksi antanut.

DARNLEY. Kaikki, -- sano kaikki!

KUNINGATAR.  Kaikki -- Rizzion murhankin!

DARNLEY. Oi, Maria, miksi mainitsit tuon nimen! -- Et ole minulle
anteeksi antanut.

KUNINGATAR. Olen, kaikki, nyt kun sinua oikein ymmärrän.

DARNLEY. Et minua ymmärrä, jos ymmärtäisit minua, niin -- oi, silloin
et mainitsisi tuota nimeä!

KUNINGATAR. Minä sen mainitsin sentähden, että se tänä iltana väkisin
tulee mieleeni synkkine muistoineen. Se tapahtui ummelleen vuosi sitten
ja tähän aikaan!

DARNLEY. Oi, Maria, sinä tapat minut.

KUNINGATAR. Mitä tämä on!

DARNLEY. Tuska palasi taas, tämä vavistus ja ahdistus.

KUNINGATAR. Ystäväni, sinä et voi hyvin! -- Kuinka kalpenet ja
hikoilet!

    (Hän pyyhkii Darnleyn kasvoja nenäliinallansa, nousee ja
    auttaa häntä mukavampaan asemaan; istuu taas käsi hänen
    otsallansa).

DARNLEY (hymyilee tyytyväisenä).

KUNINGATAR. Voitko paremmin?

DARNLEY. Voin. (Viittaa että hän tahtoo pitää kuningattaren toista
kättä; kuningatar antaa sen ja ottaa vähän ajan perästä toisen kätensä
hänen otsaltansa). Ei, anna sen olla! Se se on, joka tuskan poistaa.
(Kuningatar laskee sen taas Darnleyn otsalle). Kuinka hyvä sinä olet!
-- Sinä annat minulle kaikki anteeksi, eikö niin?

KUNINGATAR. Annan.

DARNLEY. Ihanata on anteeksi antaa. Minä ajattelen usein täällä
maatessani, kun en tiedä missä olet, tai mitä teet: -- minä annan
hänelle anteeksi, hän palajaa, hän on hyvä. Minä olen sinulle kaikki
anteeksi antanut, oi, kaikki! Maria, kuinka nyt olet kaunis! Sinä
katselet minua niin hellästi, niin sydämmellisesti, suutele minua!
(Kuningatar pudistaa päätänsä). Merkiksi siitä -- että me annamme
anteeksi.

KUNINGATAR (pudistaa taas päätänsä).

DARNLEY. Mutta sinä olet kyyneleissä?

KUNINGATAR (purskahtaa itkuun ja heittäytyy hänen rinnallensa).

DARNLEY. Ovatko pahoja sua vastaan? Usko itsesi minulle, minä en voi
sua puolustaa, mutta minä voin suruasi jakaa.

KUNINGATAR (nousee ja pyhkii pois kyyneleensä). Minun täytyy nyt mennä.
He odottavat minua häissä.

DARNLEY. Oi, joko nyt!

KUNINGATAR. Mutta kirkossa tahdon rukoilla -- meidän molempain edestä?

DARNLEY. Koska tulet sinä jälleen?

KUNINGATAR. Kohta huomenna; -- tästälähin tahdon tulla useammin sinun
luoksesi.

DARNLEY (melkein kuiskaten). Kiitos! -- kiitos tästä hetkestä!

KUNINGATAR (kallistuen suutelee Darnleyn otsaa). Jää hyvästi.

DARNLEY. Kiitos!

KUNINGATAR (menee, seisahtuu ovella, katselee Darnleytä, sanoo
ystävällisesti ja hiljaa). Kunnes tavataan!

DARNLEY (samaten). Kunnes tavataan!

    (Kuningattaren mentyä panee hän kätensä ristiin ja
    makaa ihan liikkumatonna).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    (Soitantoa kuuluu ulkoa, joka vähitellen etenee).
    TAYLOR (tulee). DARNLEY.

TAYLOR. Te rukoilette, herrani!

    (Vetäytyy takaisin).

DARNLEY. Niin. -- Jos lempi on syntiä, niin minä olen suuri syntinen.

TAYLOR. Hän on ollut hyvä teitä kohtaan tänään.

DARNLEY. Oi, sanomattoman hyvä! -- Rizzion nimeä ei hän maininnut, kuin
yhden kerran vaan.

TAYLOR. Herrani, tahdotteko atrioida? Aika on käsissä.

DARNLEY. Minä en tarvitse mitään.

TAYLOR. Pitääkö minun mennä?

DARNLEY. Ei, laula minulle -- soita -- mutta hiljaa!

TAYLOR. Oi, minä tiedän laulun, joka minusta on mieluisin.

    (Istuu ja laulaa).

        Kaikk' ilot, mitkä täällä saat,
        Ne murhein maksetaan.
        Jos monta saatkin, tiedä se,
        Ne velaks' ovat vaan.
        Koht' tulee suruhetkikin
        Ja sydän huokailee;
        Se maksaa hymyt korkoineen
        Ja toivo murenee.
        Mary Anne, Mary Anne,
        Mary Anne, Mary Anne,
        Jos sinä et ois hymyillyt,
        En itkis minä nyt.

        Se onneton, jok' antaa ei
        Voi puoleks' sieluaan!
        Hän vielä kerran murheenkin
        Saa ottaa kokonaan.
        Se onneton, jok' iloitsi
        Ja ei voi unhottaa,
        Se onneton, mi järkeään
        Ei hukatuksi saa!
        Mary Anne, Mary Anne,
        Mary Anne, Mary Anne,
        Min istutin, se viihtyi ei;
        Kun menit, halla vei.

    (Juuri kun laulu on päättynyt kuuluu melua alhaalta,
    niinkuin jotain raskasta vierrettäisiin sisään).

DARNLEY. Taylor, mitä tämä on?

    (He kuuntelevat; melua kuuluu taas).

TAYLOR. Minä menen katsomaan (juoksee ovelle; se on suljettu). Ovi on
suljettu!

DARNLEY (nousee istumaan). Onko se suljettu?

    (He kuuntelevat; taas kuuluu melua).

TAYLOR (työntää ovea, vaan ei pääse).

DARNLEY. Tule luokseni, tämä tietää pahaa!

TAYLOR (tulee, Darnley nousee, he syleilevät toisiansa; melua kuuluu
taas). Herrani, menkäämme teidän kamariinne, sieltä pääsemme
puutarhaan!

DARNLEY. Minä en voi.

TAYLOR. Minä autan teitä alas; tulkaa!

DARNLEY (menee hänen avullansa). Mitä tahtonevat? Mitä nyt taas olen
tehnyt?

TAYLOR (avatessansa kamarin oven). Täällä on pimeä.

    (Samassa kun ovat ulkona, kuuluu)

DARNLEY. Apua, apua!

TAYLOR (samaten). Apua!

    (Esirippu lankee nopeasti samassa kun kuuluu kauhea jyske,
    ikäänkuin tuli paukahduksesta).



VIIDES NÄYTÖS.


Kaksi kuukautta myöhemmin.

Dunbar'in linna. Vanha huone etusalinensa.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

    Joukko ratsumiehiä tulee tahdissa kävellen, järjestyvät
    kahteen riviin, jotka seisovat vastakkain ja ulottuvat koko
    etusalin poikki sekä kappaleen matkaa itse huoneesen; keihäät
    pannaan toinen toistansa vastaan ja niiden alitse tulee,
    ratsuväen toitotusten soidessa, Bothwell täysissä aseissa,
    kädestä taluttaen kuningatarta, joka on matkavaatteissa ja
    huntuun peitetty. Kaksi pientä hovipoikaa seuraa, kantaen
    joitakuita matkatarpeita. Kun ovat tullet huoneesen ja
    Bothwell on saattanut kuningattaren istuimen luo, jota hän ei
    käytä, tulee ratsumiesten päällikkö sisään kantaen ratsuväen
    lippua, missä on Skotlannin vaakuna; se pystytetään, jonka
    perästä koko ratsuväki marssii pois; hovipojat seuraavat.
    Samassa kuningatar heittää huntunsa pois ja syöksee esille.

KUNINGATAR. Mitä tämä kaikki tietää? Me ja meidän seurueemme saarretaan
matkalla, viedään teidän vahvaan linnaan ja meitä vartioidaan; --
Bothwell'in jarli, selittäkää tätä!

BOTHWELL (polvillaan). Anteeksi, teidän armonne, lempeni on
viimeistäkin uskaltanut.

KUNINGATAR. Te rohkea, mikä on aikomuksenne?

BOTHWELL. Hankkia vakuutta siitä, että kuuntelette minua, kun rukoilen:
-- antakaa minulle nyt se, josta sain pantin!

KUNINGATAR. Bothwell, te uskallatte?

BOTHWELL. Minä en uhkaa, minä rukoilen -- minä en vaadi, minä muistutan
vaan lupauksestanne -- ja monesta sittemmin annetusta.

KUNINGATAR. Ystävällisyyteni ei ollut mikään lupaus, myöntyväisyyteni
teidän vahvaan tahtoonne oli heikkoutta, kenties ihailemista, ei muuta
mitään.

BOTHWELL. Mutta minusta oli se muuta ja enempää! Siitä hetkestä asti
kun sallitte minun rakastaa teitä, olen uudestaan syntynyt; entinen ja
nykyinen ihmiseni tuskin ovat veljeksiä. Nyt vaimoni on hylätty, nyt en
tunne enkä tahdo tuntea kuin yhtä! --

KUNINGATAR. Te peloitatte minua, -- kuinka voisin teitä lempiä?

BOTHWELL. Älä pelkää minua, musta kyyhkynen, me molemmat lennämme
hyvästi yhdessä.

KUNINGATAR. Minä vankina teidän kynsissänne?

BOTHWELL. Ei, ei, minä olen teidän vankinne. -- Tehkää minulle mitä
tahdotte; jättäkää minut vartijain käsiin; jos pelkäätte minua, niin
käskekää ampumaan minut, niin kaikki on lopussa!

KUNINGATAR. Tämä on kylmää pilkkaa; minä en voi vapaasti päättää, minua
kun teidän soturinne ympäröivät.

BOTHWELL. Käske heidän mennä pois!

KUNINGATAR. Viekää itse heidät pois, -- ja älkää enää palatko!

BOTHWELL (nousee). Niinkuin käskette!

    (Hän menee).

KUNINGATAR. Te menette todellakin! -- Te saatatte minun tuskastumaan.
-- -- -- Mitä te tahdotte?

BOTHWELL. Ei mitään.

KUNINGATAR. Mihinkä sitten menette?

BOTHWELL. Maanpakolaisuuteen.

KUNINGATAR. Tekö! -- Niin, se on oikein; te ette enää voi meitä
palvella.

BOTHWELL. Se koskee minuun kipeästi; mutta minun täytyy nyt jättää
teidät lordien huostaan, noiden umpimielisten haltuun, jotka tappoivat
Rizzion ja sitten Darnleyn.

KUNINGATAR. Oi miksi kutsuinkaan ne kotia jälleen! Skotlannin miehet
ovat joukko eläimiä, jotka raivokkaina hirmuisuudesta tai hekumasta
käyvät ulvoen metsien läpi -- ja minä en ole niin voimakas, kuin
Rizzion murhan aikana, eikä minulla ole mitään tukea!

BOTHWELL. Silloin teillä oli Bothwell!

KUNINGATAR. Te olette olleet pelastukseni ja turvani, nyt täytyy minun
peljätä teitäkin.

BOTHWELL. Minua! Mitä tänään olen tehnyt, sen olen tehnyt suojellakseni
teitä!

KUNINGATAR. Suojellaksenneko minua!

BOTHWELL. Sillä huomenna joku halvempi olisi tehnyt mitä minä nyt.
Leskenä ette voi rauhassa elää tässä maassa, missä jokainen
korkea-sukuinen aatelismies pyytää teitä omakseen. Sentähden ai'oin
rohkealla te'olla tehdä siitä lopun; sillä minulla on rakkauden oikeus
siihen ja samalla se, että olen ainoa, joka on ollut teille uskollinen
kaikissa vaiheissa. Minä taistelin äitinnekin edestä. Ja mitkä olivat
viholliset? Aina ne samat, jotka nyt istuvat valtioneuvoskunnassa -- ja
jotka, minun mentyäni, jäävät teille jälelle.

KUNINGATAR. Oi, Bothwell, -- älkää lähtekö!

BOTHWELL. Mutta jos minä jään --?

KUNINGATAR. Palveletteko tekin minua ainoastaan palkan edestä?

BOTHWELL. Ensin palvelin teitä kunnian, sitten vallan tähden, mutta nyt
pyydän enempää!

KUNINGATAR. Lähtekää.

BOTHWELL. Niin, teidän tähtenne olen kahdesti ollut
maanpakolaisuudessa; menen nyt kolmannen kerran!

KUNINGATAR. Bothwell, minä olen hetken lapsi; minä unohdan että elän
pelkkien vihollisten parissa; jos te lähdette, niin minä olen hukassa!

BOTHWELL. Mutta jos minä jään, niin sysäätte minut pian luotanne!

KUNINGATAR. Minä -- teitäkö?

BOTHWELL. Antakaa minulle siis se varmuus, joka sitoo teidät,
huolimatta kaikista teidän hetkistänne!

KUNINGATAR. Te tarkoitatte --?

BOTHWELL (menee pöydän luo, panee paperin pöydälle, levittää sen ja
astuu takaisin).

KUNINGATAR (lähestyy ja lukee). Tietysti -- aviokontrahti: -- ei
koskaan!

BOTHWELL (on vaiti).

KUNINGATAR. Minäkö menisin teille vaimoksi, eräälle aatelismiehistäni,
Bothwell'in jarlille -- ha, ha, ha! -- En, en nauranutkaan! (pitempi
vaitiolo). Teidän hengessänne ja tahdossanne on jotain suurenmoista,
joka välistä minua viehättää, mutta välistä taas, -- niin nyt,
tuommoisena, kuin tuossa seisotte -- minä pelkään teitä, pelkään teitä
enemmän kuin kaikkia lordeja yhdessä!

BOTHWELL. Teillä on siis syytä siihen.

KUNINGATAR. Ei, ennemmin ulos noiden toisten luo ja kohtaloni Jumalan
huomaan!

BOTHWELL. Silloin on se varma.

KUNINGATAR. Olkoon varma, sillä, ennenkuin vielä kerran luovun
vapaudestani, heitän henkeni!

BOTHWELL. Minkä vapauden Darnley teiltä ryösti?

KUNINGATAR. Rauha olkoon hänen kanssansa! Mutta vaikka saisin kymmenen
kuningaskuntaa, en menisi toistamiseen hänelle puolisoksi.

Ja lisäksi nyt täällä, tämmöisessä tilassa ja teidän kanssanne! -- Mitä
Skotlanti, mitä Europa sanoisi jos te veisitte minut tänne vankinanne
ja sitten täältä ulos vaimonanne? Eikö sanottaisi että kaikki oli
edeltäpäin sovittu ja häpeällistä peliä kaikki tyyni?

BOTHWELL. Mahdollista, mutta yhdentekevää.

KUNINGATAR. Vai yhdentekevää! Onko kunniani teille yhdentekevä?

BOTHWELL. Ei; sillä mitä sanotaan jos te astutte ulos täältä olematta
minun vaimoni?

KUNINGATAR. Taivaan pyhät! Onko se totta? Tiedättekö, mylord, teidän
käytöksenne on inhoittava, -- kun kätenne tarttui ratsuni ohjaksiin,
tahrasitte te kunniaani!

BOTHWELL. Minä saatoin teidän tekemään päätöstä, ei muuta mitään.

KUNINGATAR. Ei muuta mitään! Vapauteni, kunniani, ei muuta mitään!
-- -- -- Mutta tämä käy kauheaksi, kylmä hiki nousee ja minä vapisen
kuin kuolon kynsissä, sillä minulla ei ole valitsemisen varaa!

BOTHWELL. Ei ole.

KUNINGATAR. Ei ole... Jesus Maria, kuinka tämä on tapahtunut? -- ei
valitsemisen varaa häpeän ja hänen välillä! -- ei valitsemisen varaa --
oi, laupias Jumala, katso, kuinka kylmänä ja pahana hän seisoo
odottamassa!... Eikä valitsemisen varaa -- on! (hänelle). Tästä
luolasta, johon olette minut kulettaneet, en minä mene kukistettuna
enkä häväistynä; minä en mene tästä ollenkaan enää; minulla on
rohkeutta, jota ette ole lukuun ottaneet: minä rohkenen kuolla; siellä
ylhäällä on satamani, -- mutta sieltä on myöskin, kuolevan viimeisenä
rukouksena, kunniani palaava kansani luo ja kohtaava sitä teillä,
kodissa ja kirkoissa, kunnes se nousee kostamaan!

BOTHWELL. Mikä silloin poikanne kohtaloksi?

KUNINGATAR (pysähtyy). Poikani! (pari askelta). Poikani! (lankee
polvilleen). Isäsi antoi minulle vaan tuskaa ja kyyneleitä, pitääkö
sinun nyt jatkaa? Sainko sinut kahleeksi ja kuritukseksi tänä päivänä?
Oletko punottu elämääni kuin rakkaus syntiin?

BOTHWELL. Jos te hänen tähtensä uhraatte vapautenne, ei teidän pitäisi
sitä valittaa.

KUNINGATAR. Oi, hän on ainoa, jota rakastan maailmassa, hän ei voi mua
saattaa perikatoon.

BOTHWELL. Mutta te hänet.

KUNINGATAR. Minäkö hänet? (kauhistuu, nousee). Minäkö saattaa hänet
perikatoon? Minäkö surmata mitä rakastan? Oi, Herra Jumala, varjele
järkeäni, minä tunnen ett'ei mulla enää ole voimia, -- nämä alituiset
runnellukset...

BOTHWELL. Koko elin-aikananne ette ole tahtoneet itseänne uhrata
minkään ihmisen, ettekä minkään asian hyväksi. -- Nyt teidän täytyy
sitä koettaa!

KUNINGATAR. Oi, se on katkerata! Minulla oli lapsena niin paljon
toiveita ja jokaisen pettymyksen perästä ovat ne uudestaan heränneet.
Ei, -- ei! tämä on elävää kuolemata! -- Ennemmin luovun kaikesta
vallastani, otan poikani ja menen täältä köyhänä!

BOTHWELL. Se olisi ryöstää häneltä valta-istuimensa, eikä kelläkään
maailmassa ole oikeutta siihen.

KUNINGATAR. Jesus Maria, se on tosi, sitä en saa! Vaan tätä en
myöskään! Oi, miksi tulin tähän maahan, jossa kaikki minun hylkäävät!

    (Hän istuu pöydän ääreen ja itkee).

BOTHWELL. Te olette aina paenneet velvollisuuksianne kun ne ovat
ikäviksi käyneet. Mutta jonakin päivänä elämässämme ne palajavat
yhdistetyin voimin; tämä päivä on nyt tullut. Sysätkää ne nyt pois,
sortakaa tulevaisuutenne ja poikanne tulevaisuus, heittäkää maanne
veljes-sodan verivirtaan, -- taikka kirjoittakaa alle! Ei ole muuta
pelastusta maan päällä! Aatelisto on liitossa minun kanssani, minä sitä
hallitsen ja minussa on tahto!

KUNINGATAR. Oi, Bothwell, lupaatteko suojella meitä, lupaatteko taata
meille lordien uskollisuutta?

BOTHWELL. Se on minulla!

KUNINGATAR. Lupaatteko suojella poikani nuorta henkeä ja hänen
perintö-oikeuttansa.

BOTHWELL. Minä lupaan sen.

KUNINGATAR. Lupaatteko ett'ette koskaan kiellä minulta hänen seuraansa?

    (Hän itkee).

BOTHWELL. Minä lupaan sen.

KUNINGATAR. Lupaatteko olla hyvä minua kohtaan, -- minä olen kärsinyt
niin paljon, eikä minulla nyt ole mitään iloa enää.

BOTHWELL. Minä lupaan sen.

KUNINGATAR (tarttuen kynään). Poikani tähden, -- kunniani -- ja maani
tähden, luopuen kaikesta, jota olen toivonut ... kaikista tulevaisuuden
toiveista ... mielen tuhansista kauniista kuvituksista ...
nuoruudestani ... en, en voi!

    (Kätkee kasvonsa käsivarsia vasten ja nyyhkyttää).

BOTHWELL. Mikä on välttämätöintä, ei saa olla mahdotointa.

KUNINGATAR. Lupaatteko että saan lähettää poikani pois turvalliseen
paikkaan -- lupaatteko että silloin usein saan käydä hänen luonansa?

BOTHWELL. Minä lupaan sen.

KUNINGATAR. Oi, luvatkaa olla hyvä minua kohtaan!

BOTHWELL. Sen olen luvannut!

KUNINGATAR. Jos olisin niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, ei se
kuitenkaan tapahtuisi! -- -- Oi, sukuni, mitä se on sanova, Guisien
jalo ruhtinas-aateli ja kaikki ystäväni Franskassa? -- -- Oi, jos ensin
saisin puhua heidän kanssa!... Mylord, te annatte miettimis-aikaa, --
armoa!

BOTHWELL. Minä en pakoita. Itse olette sanoneet että teitä pakoittavat
poikanne, kunnianne ja maanne. Jos nämä antavat miettimis-aikaa, niin
teillä sitä on!

KUNINGATAR. Oi, minä värisen tuskasta! ... minusta on kuin
kirjoittaisin oman kuolon-tuomioni alle!

BOTHWELL. Mikä vaikealta tuntuu, on pian tehtävä.

KUNINGATAR. Oi, Maria, joka taivaassa puolestani rukoilet, sinä näet
miksi sen teen!

    (Hän kirjoittaa, hyrskähtää itkuun ja heittäytyy taaksepäin
    istuimelle).

BOTHWELL (menee myöskin pöydän luo, kirjoittaa, panee paperin kokoon ja
ottaa sen. Sen jälkeen notkistaa hän polvea kuningattarelle, tarttuu
hänen käteensä, suutele sitä ja katselee häntä). Älä enää itke, Maria!
-- Kyyneleet, joita vuodatat minun tähteni, eivät hyvää tee.

KUNINGATAR. Itseni tähden niitä vuodatan, -- enkä voi sitä estää, minun
täytyy itkeä!

BOTHWELL. Nämä kyynelet muuttuvat jääksi mun sydämmessä.

KUNINGATAR. Antakaa mun itkeä, -- itkeä! Se on ensimäinen rukoukseni
teille aviomiehenäni.

    (Itkee katkerasti).

BOTHWELL. Minä en tahdo sitä kieltää teiltä; -- (hiljemmin) mutta te
kadutte sitä.

KUNINGATAR (havaitsee Skotlannin lipun, joka riippuu hänen yli). Oi,
Skotlannin lippu, kuinka huonosti olet mua suojellut.

BOTHWELL. Älkää sanoko niin: minä olen oleva teille tuo juokseva
jalopeura.

KUNINGATAR. Oi, se on iskenyt kyntensä sydämmeeni.

BOTHWELL. Maria!


TOINEN KOHTAUS.

    Entiset. ERÄS RATSUMIES (tuo kirjeen, jonka hän antaa
    Bothwell'ille ja menee kohta).

BOTHWELL (lukee sen, vaalenee, lukee uudestaan, mutta tyynesti).
Kyyneleenne eivät ole suotta vuotaneet; tässä tulee aihetta!

KUNINGATAR. Ei voi tulla pahempaa, kuin mitä jo kärsin.

BOTHWELL. Kuulkaa sentään tätä (lukee): "Kuningattaren suojelukseksi ja
maan pelastukseksi purkaamme kaiken liiton teidän kanssanne.

Marssilla Dunbar'in linnaa vastaan, yhtyneiden lordien nimessä:

                               Maitland, Lethington'in jarli."

    (Äänettömyys).

KUNINGATAR (huolimattomasti). Pitääkö meidän odottaa heitä täällä?

BOTHWELL. Niin, jos meillä olisi sotavoimia.

KUNINGATAR. Sisällinen sota on alkava?

BOTHWELL. Suotteko petturien voittavan?

KUNINGATAR. Voittakoon kuka hyvänsä, minä olen kuitenkin voitettu!

BOTHWELL. Siis. -- Samana päivänä on minut jättänyt aatelisto -- ja te!


KOLMAS KOHTAUS.

    Entiset. TOINEN RATSUMIES.

BOTHWELL. Nyt rupeevat korpit tulemaan! -- Anna ääntä!

RATSUMIES. Kaikilla haaroilla kuhisee ratsujoukkoja, jotka täyttä
laukkaa rientävät linnaa kohti.

BOTHWELL. Sillat pois, hevoset reilaan?

    (Ratsumies menee).

KUNINGATAR. Pitääkö meidän paeta?

BOTHWELL. Niin, palataksemme tavalla semmoisella, ett'ei itse
perkelekään voi heitä puolustaa. Vai sitäkö arvelit, kavala Lethington,
että minun piti raivata tie, mutta sinun astua linnaan? Vai sitäkö te
arvelitte, kaikki Skotlannin aatelismiehet, jotka käytitte minun
apuani, että teidän ensimäiseksi oli perille pääseminen -- mutta minä
ratsastin kuitenkin teidän ohitse! Nyt tahto tahtoa vastaan ja miekka
miekkaa vastaan, nyt taisteluun vanhoilla rotkoteillä! Heräjä nyt
reipas vuorilainen ja riennä alas umpinaisiin laaksoihin laululla,
tulella ja kuolon naurulla, -- joka voittaa, se syleilee kuningatarta
ja maata!

KUNINGATAR. Tämä oli siis se suojelus, jonka lupasitte minulle ja
pojalleni?

BOTHWELL. Syyttäkää pettureita, vaan ei minua. Vai onko teillä parempaa
suojelijaa?

KUNINGATAR. Nyt ei Skotlannin Mariaa enää ole, -- nyt alkaa historia
Maria Stuartista!

BOTHWELL (kiihtyneenä). Ei, samana päivänä, kun korkeimman päämäärän
saavutin, en tahdo tappiolle joutua. Minä kokoan sotajoukkoja missä
niitä ennen kokoilin, minä voitan ne, missä ennenkin voitin! Nyt
Skotlannin jalopeura valmistaa hyökkäystä, pian korvet huudoista
kajahtelevat. Tule, Skotlannin Maria, ratsun selkään ja pois! Vuorien
takana keihäitä kasvaa!

KUNINGATAR. Niin veressä ja kyyneleissä. -- Olkoon nyt jo tarpeeksi.

BOTHWELL (kauhistuen). Ettekö tahdo lähteä? Ettekö tahdo taistella?
Tahdotteko jättää maan, teidän poikanne ja itsenne petturein
valtaan? --


NELJÄS KOHTAUS.

    Entiset. ERÄS AATELISMIES.

AATELISMIES. Lordit ovat lähettäneet sanansaattajan vaatimaan
Bothwell'in jarlia kahdenmiekkaisille?

BOTHWELL. Minuako kahdenmiekkaisille? Tulkoon koko rivi, mies toisensa
perästä! (Aatelismies menee.) Tämä miellyttää minua! Vanhojen tavalla,
ratsun selässä rautapuvussa taistella kavaluutta ja valhetta vastaan!
Kaataa maahan jokaista, joka uskaltaa astua esiin päällekantajana;
saada keihään päähän Jumalan oma tuomio ja heittää se pilkalla
hiekkakuoppaan! -- Sitä teidän pitää katsella kukkulalta.

KUNINGATAR (inholla). En tahdo sitä katsella!

BOTHWELL. Älkää koettako kärsivällisyyttäni liiaksi! -- Muistakaa, minä
olen nyt ainoa mies Skotlannissa, joka uskaltaa taistella kaatuvan
valta-istuimenne puolesta.

KUNINGATAR. Voima ja kauneus ovat välistä minut valloittaneet; raakuus
ei koskaan!

    (Äänettömyys).

BOTHWELL. Antakaa mulle anteeksi jos puhun kärsimättömän soturin
tavalla; mutta te ette osaa toimia. Teillä on rohkeutta, mutta ei
kestävyyttä, ymmärrystä, vaan ei huolenpitoa. Jos te kätkette itsenne,
kun teidän asianne puolesta taistellaan, niin se on jo puoleksi
hukassa. Ja meidän ei ole ainoastaan voittaminen, vaan kukistaminen
vihollisen siveellinen voima; sillä missä te astutte näkyviin,
muistutatte te rikotuista valoista, laiminlyödyistä velvollisuuksista
isänmaata ja perhettä kohtaan. Sentähden istukaa kukkulalla, kun minä
taistelen!

KUNINGATAR. En!

BOTHWELL. Ettekö uskalla asiaanne luottaa, -- vai ettekö tahdo luottaa
minuun? Muistakaa, jokainen tuomitaan käytöksensä mukaan. Jos hänen
kasvonsa ovat levollisen näköiset, niin arvellaan: hän on kenties
oikeassa. Jos hän osoittaa iloista rohkeutta, arvellaan: hän on
varmaankin oikeassa! -- Tulkaa!


VIIDES KOHTAUS.

    Entiset. KAKSI RATSUMIESTÄ.

ENSIMÄINEN RATSUMIES. Herrani! He eivät tahdo taistella!

TOINEN RATSUMIES. Se oli paljasta kavaluutta, tahdottiin voittaa aikaa,
jotta kuningattaren väki ehtisi mennä heidän puolelleen.

ENSIMÄINEN RATSUMIES. Ne ovat yhtyneet ja meitä saarretaan!

BOTHWELL. Pettureita loppuun asti! (Ratsumiehille.) Hevosen selkään,
nyt me tulemme. (Ratsumiehet menevät). Nyt teidän täytyy mua seurata
kauemmas ja suurempiin taisteluihin! Kautta kaiken sen, mitä teillä on
rakasta maailmassa, jos te vangitaan täällä, niin ette hetkeäkään enää
Skotlannissa hallitse!

KUNINGATAR. En voikaan hallita tätä maata!

BOTHWELL. Mutta poikanne, poikanne!

KUNINGATAR. Olen jo havainnut, että hän on yhtä hyvissä turvissa
lordien luona, kuin teidän luonanne!

BOTHWELL. Siis tahdotte minua jättää -- huolimatta kaikesta mitä
eläissäni olen uskaltanut teidän hyväksi!

KUNINGATAR. Te olette ottanut maksun siitä tänään!

BOTHWELL. Hyvä, -- jos ei mikään tästä kaikesta teitä taivuta, niin
kumminkin itsenne-varjelemisen halu! Tässä kädessä on teidän kruununne,
luottakaa siihen! Vuorilla tapaamme Hamilton'in, Seaton'in ja monta
uskollista katolilaista; sieltä me kukistamme petturit, niin totta kuin
Bothwell'ia ei vielä koskaan ole taistelussa voitettu. Kaikkea tässä
maailmassa olette tehneet puoleksi, -- tehkää nyt tämä täydesti!

KUNINGATAR. Tosi, paljon hyvää olen tehnyt vaan puoleksi, -- sentähden
tahdon nyt syntiäkin vaan puoleksi tehdä!

BOTHWELL. On vaan yksi synti olemassa, mutta sitä ei voikaan anteeksi
antaa: se on voitetuksi joutuminen! Joka voittaa on oikeassa, sillä hän
säätää lakia itse. Mutta minä en pääse voitolle ilman teitä; sillä
ilman teitä en saa sotajoukkoa kokoon. Loistakaa valkoisen ratsunne
selässä vaan yksi ainoa kirkas tunti sotajoukon edessä; -- lopun minä
teen! --

KUNINGATAR. Teidän ei ennen olisi pitänyt ryöstää luottamustani,
Bothwell!

BOTHWELL. Oi, kirottu kiusallinen uppiniskaisuus, kostonhimo, itsekäs
umpimielisyys, -- mitä tuo kaikki lienee; -- kevytmielisesti heität
elämäsi onnen kaupalle. -- Mutta kuinka kaunis kuitenkin olet, kun
uhaten vastustat, sa käsittämätöin!... Minä vien sinut väkisin, ...
sinun pitää pelastua ... ja pelastaa minut!

KUNINGATAR. Koettakaa!

BOTHWELL. Hänessä on vielä voimaa, jota minä en voita. -- -- He ovat jo
linnan pihalla! Täällä ei ole ... oi, Maria, viimeisen kerran, minussa
sinun elämäsi tähti jälleen välähtää, vielä kerran myötä-tuuli ohitse
suhisee ... tule pois, käykäämme väkirynnäköllä onnea yhdessä
pyytämään!

KUNINGATAR (on ääneti, mutta pudistaa päätänsä).

BOTHWELL. Melu tuolla alhaalla kiihtyy... Minä koetan onneani yksin! Ei
jokainen pohjaan mene, joka uppoavasta laivasta mereen hyppää. Mutta
sulle se päivä vielä koittaa, jolloin kadut ett'et pitänyt kiinni
hyvästä uimarista, se päivä, jolloin vankihuoneen ikkunasta katselet
lintujen lentoa vuorten yli, ja minua ajatellen, vavisten kuuntelet
askeleitten kaikua pitkissä käytävissä, odottaen että kenties tulee
sanoma Bothwell'ilta, sanoma elämästä, sanoma kostosta!

Ja kun ei se tule, -- saat istua kunnes käyt vanhaksi ja
harmaapääksi ... yhä odottaen, -- kiroo silloin Bothwell'ia ja sano:
hänestä tuli kosto, -- kaiken uskottomuutesi kosto!

    (Nyt huudetaan altaani-ikkunan alta: Bothwell!)

Niin, nyt minä tulen! -- -- Enkö koskaan saa sua nähdä enää, sa ylpeä
tenhotar vallan tähtitarhassa! Sinä olet laulullasi lumonnut mun surman
suuhun! Monenko vielä täytynee kietoa kuoleman tanssia sun nimesi
varjossa? Joka aina morsiamen pukua kannat, minun pitäisi sinut tappaa
ennenkuin menen; sillä ei kukaan sinua omaksensa saa, kun en minä sua
saanut!

    (Alhaalta useat huutavat: Bothwell!)

Minä tulen! Minä tulen! -- Ei koskaan sua nähdä enää... Oi! (Syöksee
kuningattaren luo, syleilee häntä ja kuiskaa:) Jos nyt molemmat
saisimme kuolla?... Silloin emme eroaisi!... Ei! (päästää hänet).
Elämä, vapaus, ja toivoa sen kanssa!

    (Ulos).


KUUDES KOHTAUS.

KUNINGATAR (yksin). Lintu kotkanpesästä! Hänen luonansa surma; ilman
häntä myöskin.

Nyt olen kai tehnyt tehtäväni Skotlannissa; koska minulla ei ole
ainoatakaan ystävää enää.

    (Bothwell'in ääni huutaa alhaalta: Tule alas Maria, tule alas).

Tämä oli laulu altaanilta! Noin hän tervehti minua ratsunsa selästä!

Minä kuulen niiden tulevan ... niiden, jotka kruunuani pyytävät! Mutta
minä en sitä anna ... en kaiken maailman piinan edestä!... Ottakoot
sen, jos tahtovat, -- heillä on silloin yksi synti lisäksi!

Skotlannin lippu, kyyneleni ovat sua kastelleet; eivätkä ikinä kuivu
kankaastasi. -- Sinä juokseva jalopeura, miksi heität minut luotasi
niin tuimasti, miksi tallaat mua jalkojesi alla? Mihinkä riennät, sinä
hirmuinen, kun et voi viedä keveätä taakkaasi täältä?

He lähestyvät ... tahdon etsiä miehiäni, jotta minulla on turvaa
väkivaltaa vastaan kun anta'un.

Oi, vapauteni ja nuori kuningaskuntani jääkää hyvästi! Aikaista on
vielä erota, minussa on vielä ydintä, jossa voisitte kasvaa, -- vielä
eivät ole voineet kaikkea hävittää!

Mutta nyt olen sitä käyttävä vastustus-voimana. He eivät saa nähdä
kyyneleitäni; heidän on todistaminen:

        Voinut ei onnell' ohjetta antaa,
        oi, mut onnettomuuttansa kantaa.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

PIENET HOVIPOJAT (tulevat säikähtyneinä sisään). Kuningatar,
kuningatar, missä olet, he tulevat, he tulevat!

ENSIMÄINEN. Hän on poissa!

TOINEN. Oi, hän on lähtenyt ilman meitä!

ENSIMÄINEN. Oi, että hän taisi unohtaa hovipoikiansa!

TOINEN. Minä pelkään, minä tahdon mennä hänen luo! Siellä he tulevat!

ENSIMÄINEN. Kätkykäämme!

    (He menevät hiipien pöydän eteen).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    LINDSAY seurueen kanssa, sitten MORTON. Väkeä kulkee ehtimiseen
    ulos ja sisään kaikista ovista, pyytäen saalista taikka vaan
    uteliaisuudesta.

LINDSAY. Ei täälläkään? Onko hän pois viety? (Havaitsee hovipojat).
Tuossa kaksi sulkaa hänen siivistänsä, hän iski siis alas täällä! --

HOVIPOJAT. Armoa, armoa!

TOINEN HOVIPOIKA (itkien). Päästäkää minut hänen luo!

LINDSAY. Missä on kuningatar?

ENSIMÄINEN HOVIPOIKA. Hän ei ole täällä; me emme tiedä missä hän on.

LINDSAY. Sanokaa paikalla.

MOLEMMAT. Ankara herra, emme tiedä!

LINDSAY (muutamille). Ulos etsimään joka paikassa!

    (He menevät).

ENSIMÄINEN HOVIPOIKA. Oi, armollinen herra, olkaa hyvä kuningatarta
kohtaan!

TOINEN. Niin, me rukoilemme hänen puolestansa, armollinen herra!

LINDSAY. Herra Jumala, onko tämä nyt hänen ainoa armeijansa!

MORTON (tulee). Bothwell on päässyt pakoon, mutta kuningatar ei kuulu
häntä seuranneen.

LINDSAY. Hän on siis täällä.

MORTON (huomaa hovipojat). Tuossa kaksi hänen franskalaisia
narrinkuriansa!

LINDSAY. Jätä ne rauhaan, ne ovat peloissaan. -- Menkää, lapset,
etsikää häntä, niin saatte olla hänen luonansa!

    (Hovipojat menevät käsi kädessä).

ERÄS AATELISMIES. Kuningatar on autaunut Kirkaldy of Grange'ille.

LINDSAY. Hän on siis hyvissä käsissä. -- Missä on Murray?

AATELISMIES. Tässä hän tulee.


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Entiset. MURRAY LETHINGTONIN ja useampain
    AATELISMIESTEN seurassa.

MURRAY. Hyvät herrat, Maria Stuart on autautunut Skotlannin lordeille.
Minä tiedän että häntä vastaan-otetaan ja kohdellaan semmoisella
kunnioituksella, jota ruhtinaalliselle henkilölle ja naiselle on
osoitettava.

KAIKKI. Niin.

MURRAY. Mutta minä tiedän myös, että tästä päivästä asti Skotlannin
Maria Stuart on laannut hallitsemasta.

KAIKKI (ja paljoa korkeammalla äänellä). On, on, on, on!

MURRAY. Arvelen sentähden että se on kaikkien lordien tahto, niinkuin
päätöksemme oli kun rupesimme tähän, -- että itse otamme hallitaksemme
ala-ikäisen pojan nimessä.

KAIKKI. On, on, on, on!

MURRAY. Eläköön Jaakko kuudes, Skotlannin kuningas!

KAIKKI. Eläköön!

    (Suurta melua, huudot uudistetaan hurraten ja
    kanunanlaukaukset alkavat, joihin soitanto yhtyy).

MURRAY. Hänen nimessänsä ja sen hallituksen nimessä, jonka Skotlannin
parlamenti valitsee, otan minä siis nyt Skotlannin kuninkaallisen
lipun...

    (Hän astuu sitä kohti ja hänelle annetaan tietä; Lethington
    ja Morton seuraavat, katsellen toinen toistansa. Murray on
    juuri koskenut siihen, kun useat äänet takaa huutavat:
    takaisin, takaisin.)

LINDSAY (voimakkaasti). Takaisin!


KYMMENES KOHTAUS.

    LINDSAY. JOHN KNOX. KANSAA.

USEAT. John Knox ja kansaa!

    (Taas melua ja huutoa, soitanto ei ole vielä la'annut,
    kanunanlaukauksia kestää hetken aikaa vielä).

LINDSAY. Hiljaa, Knox puhuu!

    (Soitanto ja melu lakkaavat).

KNOX. Kansa, joka kuuli että täällä keskustellaan Skotlannista, tahtoi
olla läsnä. Mutta Skotlannissa kirkko on tärkein, sentähden minäkin
tahdoin olla läsnä.

KANSA (vähän uhaten). Eläköön Knox ja kirkko!

KNOX. Mitä Skotlannin aatelisto tänään on tehnyt, se on varmaankin
hyväksi; sillä kaikki on hyväksi.

Mutta jos ovat sen tehneet oman itsensä koroittamiseksi, niin se
varmaankin heitä alentaa.

Mutta jos ovat sen tehneet hyvässä tarkoituksessa, niin eivät tänä
päivänä salli soturin saastaisen käden koskea tähän lippuun; sillä se
ei ole Murray'n eikä Morton'in eikä Lethington'in, se on kansallinen
merkki, jonka suojassa Skotlanti on voittava kaiken kurjuutensa; sillä
jalopeura tässä lipussa on Herran voima.

Mutta sentähden minä tänä päivänä otan tämän lipun hänen kirkkonsa
nimessä ja kannan sitä kansan edellä.

    (Suuria riemun-osoituksia kun hän ottaa lipun, soitantoa
    kuuluu taas, ja kun Knox, lippua kantaen, notkistaa polvea
    sekä kansa ja aatelismiehet hänen ympärillänsä -- paitsi
    nuo kolme, jotka hetken aikaa epäilevät, mutta viimein
    tekevät niinkuin muut -- veisataan:)

        On taisteluissa täällä,
        Riidoissa maailman
        Vaan yksi, joka voittaa, --
        Se Herra taivahan.
        On paha poistettava.
        Ja myöskin heikkous;
        Totuuden valtaan joutuu
        Pimeinkin piilotus.
        Nuo pahat, hyvät auttaa
        Vaan Herran asiata; --
        Hän suurempien kautta
        Luo aikaa suurempata.

    (Marssin soidessa Knox menee lipun kanssa, kansa ja
    aatelismiehet seuraavat; jälelle jäävät Murray,
    Lethington ja Morton).

Esirippu lankee.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Maria Stuart Skotlannissa" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.